Page 1

Kapitaali 4/09

1

VAIHTARINUMERO


Sisältö Sivu

3Pääkirjoitus 4Puheenjohtaja 5Opintosihteeri 6Vieraskynä 8Sulaa juustoa 10Harvardin lukukausimaksut 13exchange experience 14Montréal - ranskalainen amerikanserkku 16Toulouse 18Lakaisupolitiikkaa 20Himmel und Hölle 24Oikeissa töissä 27Keimon kaista 28Pankkiiri 32Kultti 34Teiniangsti 38Provokaattori 40Ajankohtaista Kapitaali 4/09 verkossa: KTTO.fi Päätoimittaja ja väliaukeman pojat:: Olli Hyytiäinen Sisältö: Paul Stenbäck, Heidi Kaila, Samuli Harala,Julia Müller, Jaakko Nelimarkka, Tarik Hossain, Tuomas Autio, Tiina Juvonen, Erkki Vihriälä, Aino Silvo , Jani Valtonen, Provo Taitto: Otto Laosmaa

2


Pääkirjoitus

Olli Hyytiäinen

V

uoden neljäs, eli viimeinen Kapitaali on käsissäsi. KTTO:n laaja edustus ulkomailla ja monien vaihtareiden halu kertoa kokemuksistaan muovasivat neloseen vaihto-opiskeluteeman. Alunperin idean isänä toimi Kentuckyssa vaikuttava Keimo, joka toimi ansiokkaasti myös Kapitaalin virallisena Amerikan-kirjeenvaihtajana. Myös tutut vakioartikkelit ovat taas vahvasti edustettuna, ja oikeista töistään kertoo tällä kertaa varsin maineikas kansantaloustieteilijä, Bengt Holmström. Itse en ole harrastanut opiskeluvaihtoa, joten teen aiheesta vain oletuksia. Opiskelijoiden syyt lähtöön vaihtelevat: joku saattaa lähteä paremman opetuksen perään, toiselle keikka on pakollinen osa tutkintoa. Useimmille vaihto on myös tilaisuus nauttia halvasta oluesta, suomalaisittain aktiivisesta sosiaalisesta elämästä ja lähes taatusti valoisammasta talvesta. Jälkimmäinen tuli mieleeni ikkunasta ulos katsoessani. Kello voisi olla neljä aamuyöllä vaikka koneen ruudulla lukee 16:02. Vaihtoon liittyvät korkeat odotukset saattavat tuottaa myös pettymyksiä. Byrokratia ja liikenne takkuilevat, hanavesi on juomakelvotonta, suihku toimii kuin hajonnut kastelukannu. Myös muut vaihtarit saattavat käydä hermoille. Italialaisen seurassa elämä voi olla liioitelutua kaaosta. Japanilaiselta saa lypsää mielipidettä saamatta koskaan suoraa vastausta. Saksalainen saattaa sanoa asiat liiankin rehellisesti. Amerikkalainen vaikuttaa epäilyttävän toiveikkaalta. Seikkoja ei välttämättä tule ajatelleeksi lähtiessä, jolloin odotukset ovat korkealla. Mielessä liikkuvat sinitaivasta vasten piirtyvät kookospalmut, iloisesta puheensorinasta täyttyvät katukahvilat tai saumattomasti pelaava kansaivälinen yhteistyö. Kuuden, yhdeksän tai kahdentoista kuukauden keikka on silti monien mukaan osoittautunut varsin mielekkääksi. Ainakin, jos vertaa siihen edelliseen valtion kustantamaan, jonka KTTO:laisista reilu puolet on saanut kokea. Itse asiassa en ole keneltäkään vielä kuullut, että vaihto olisi kannattanut jättää väliin. Kokonaan toinen juttu on myös se, miten epäkohtiin asennoituu paikan päällä ja toisaalta jälkikäteen. Omilta reissuiltani muistelen jo huvittuneena kymmenen tunnin hikistä automatkaa sillipurkkia ahtaammassa minibussissa Kambodzan maaseudulla, ryöstetyksi tulemista Barcelonassa sivukadulla tai yöpymistä Baijerin Alpeilla henkilöauton takapenkillä, kun majoitusta ei löytynytkään keskellä yötä. Matkustamiseen ja ulkomailla oleskeluun liittyy aina yllättäviä kokemuksia, ellei puhuta tutusta Tallinnan-laivasta tai Espanjan aurinkorannikosta, josta saa lihapullatkin suomeksi. Uusiin kohteisiin suunnatessa odotukset, mutta myös odottamattomuus ovat läsnä. Vaihtareilla aika on kuitenkin sen verran pitkä, että kohdemaasta ehtii tulla arkinen, jopa kotoisa. Suomeen paluu nostaa taas kotimaan hyvät puolet ja epäkohdat esille, ja totuttelu härmäläiseen menoon saa uuden alun. T-paita vaihtuu takkiin ja puheensorina hiljaisuuteen. LVI kuitenkin pelaa kuin unelma, ja laatuaika vanhojen hyvien kavereiden kanssa on pettämätöntä. Kapitaalin toimitus toivottaa vaihtareille mielenkiintoista aikaa kohdemaassa, ja lukijoille viihdyttäviä hetkiä lehden parissa.

3


Puheenjohtajan palsta

Paul Stenbäck puheenjohtaja

KTTO tuli, näki ja voitti. Juhlakansa sai vihdoinkin ansaitsemansa, kun hartaasti odotettua 50-vuotisjuhlaa vietettiin juhlavissa merkeissä ravintola Pörssissä marraskuun loppupuolella. Yhdessä juhlivat niin vanhat ja nuoret kuin professorit ja opiskelijat. Harvoin ovat yliopiston kansantaloustieteilijät kokoontuneet näin sankoin joukoin. Voi vain toivoa, ettei tarvita 50:ä vuotta lisää ennätyksen lyömiseksi. KTTO:n vuosittainen vuosijuhla on käytännössä perinteisesti ollut hallituksen viimeinen isompi tehtävä. Jäljelle jäävät uuden hallituksen kähmintä ja valinta sekä pikkujoulut, jotka viimeisten vuosien aikana ovat olleet fuksien järjestämät. Järjestely toimii, sillä se pakottaa hallitusta olemaan aktiivinen vuoden loppuun saakka. Tämä kun ei valitettavasti aina ole itsestäänselvää, kun kysessä on vapaaehtoinen luottamustoimi ilman rahallisia kannustimia. Toiminnan aktiivisuus onkin usein kiinni niistä ihmisistä, jotka hallituksessa touhuavat. KTTO:n ja Kannunvalajien aktiivisen ja osallistuvan fuksitoiminnan tulisi kannustaa ja innostaa uusia opiskelijoita pyrkimään hallitukseen ja muihin luottamustoimiin heti opiskelun alkutaipaleella. Useimmiten kiinnostus yhteisistä opiskeluun liittyvistä asioista syntyy joko fuksina tai ei ollenkaan. Vain värväämällä uusia innokkaita tekijöitä voimme turvata järjestön jatkuvuuden. Järjestömme nopea vaihtuvuus tuo mukanaan myös vähemmän toivottuja piirteitä; tiedonkulku ei aina tahdo pysyä mukana. Yhden vuoden hallitukset ovat tehottomia yksittäisen hallituksen jäsenen tietomäärän ollessa kattavimmillaan hallitusvuoden lopussa, ja myös koko hallituksen yhteistyön parantuessa huomattavasti vuoden mittaan. Joustava hallituksen vaihto edellyttää seuraavien vuoden toimijoiden hyvää perehdyttämistä. Olisi myös toivottavaa, etteivät vanhat hallituksen jäsenet poistu kuvioista heti hallitusvaihtobileiden jälkeen. Hallintoelimissä sekä järjestöissä KTTO:sta HYY:hyn saakka on jatkuvasti pula osaavista ihmisistä. Valmistusaikojen lyhentymisistä ja työssäkäynnin houkuttelevuudesta huolimatta kannattaa harkita sitä, että haluaako siitä opiskeluajasta jotain muutakin kuin tutkinnon. Jos haluat esimerkiksi tutustua yliopiston rakenteeseen tai suhteita työelämään ja muihin pääkaupunkiseudun opiskelijoihin, KTTO:n hallitus on mitä erinomaisin paikka aloittaa. Ja tämän päälle saat pitää hauskaa, hyviä kavereita ja unohtumattomia muistoja. Mikäli tämä ei vielä vakuuttanut sinua, tule edes kähmintäsaunaan niin kerron sinulle lisää.

4


Opintosihteerin palsta

Heidi Kaila

Ekonometrinen epätietoisuus Syksyn aikana KTTO:n järjestämissä ”asiatapahtumissa” on käyty vilkasta keskustelua. Keskustelun kärkevimmät kommentit on yllättäen lausuttu silloin, kun juttu on ajautunut ekonometriaan. Miten voi olla että kuivakka beetahatun estimointia tutkiva tiede saa opiskelijoiden tunteet pintaan? Opiskelijoiden keskuudessa tuntuu vallitsevan ekonometrinen hämmennys. Me emme tiedä, tarvitseeko työelämässä analysoida dataa omin sormin. Ihmettelemme, miksi ekonometrian peruskurssilla käsitellään ainoastaan regressiosuoran yhtälöä ja kaikista maailman työkaluista meille opetetaan jo lähes edesmennyttä Survoa ja sosiologien SPSS:ää. Opetus tuntuu olevan jotenkin vääränlaista, mutta kukaan ei kerro, millaista sen pitäisi olla. Kun KTTO:n tapahtumiin on saatu asiantuntijoita laitoksen ulkopuolelta, on heiltä haluttu saada selvyyttä tähän epätietoisuuteen. Töitä ja kaljaa –illassa laitoksen nuoret alumnit keskustelivat työelämästä ja opintojen siihen antamista valmiuksista. Kävi ilmi, että neljä viidestä (satunnaisotannalla poimitusta) alumnista ei käyttänyt Exceliä kummempia tilastovälineitä työssään. Matematiikan taidoista alumnit korostivat lähinnä yhteen- ja kertolaskun hallitsemista. Ainoastaan VATT:n tutkija katsoi tilasto-ohjelmien olevan tarpeellisia työssään ja myönsi myös muistavansa miten derivoidaan. Alumnit kertoivat sitä vastoin, mitkä heidän mielestään ovat hyviä sivuaineita: Yritysmaailmassa työskentelevät alumnit arvostivat kauppatieteitä ja myös valtiotieteitä sekä oikeustiedettä kehuttiin. Yleisemmin alumnit kehottivat opiskelemaan ”sitä mikä kiinnostaa”. Tilastotieteen (tai matematiikan) hyödyllisyyttä ei sen enempää puitu. Ekonomistit kertoivat, että luvut ja graafit tulevat heille ”suoraan koneelta”. Data-analyysitaitojen sijaan alumnit korostivat small talkin, kirjoitustaidon ja ruotsin kielen tarpeellisuutta työssään. Historiikin julkistamistilaisuudessa alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä esitelmöi taloudellisesta tiedosta poliittisessa päätöksenteossa. Hänen näkökulmansa ekonometriaan oli hyvin erilainen kuin Töitä ja kaljaa –tilaisuuden alumneilla: Vihriälä totesi, että Suomessa on valitettavasti todella vähän ihmisiä, jotka osaavat analysoida dataa, vaikka suomalaiset rekisterit ovat pullollaan tietoa. Lisäksi suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa ei ole ollut tapana tutkia politiikan vaikutuksia ennen kuin päätökset tehdään eli nk. ”evidence based” -päätöksenteolla ei ole täällä perinteitä. Valtavista rekistereistämme ei myöskään hevillä luovuteta dataa tutkimustarkoituksiin. Kun umpimähkään hosumista ollaan

5

pidetty hyvänä tapana tehdä politiikkaa, ei ole syntynyt tilausta asiantuntijoille, jotka osaavat tuottaa evidenssiä poliittiseen päätöksentekoon. Kansantaloustieteen laitoksella on ekonometrian linja ollut yleisen linjan lisäksi ainoa erikoistumislinja vuoden 2005 jälkeen, kun maisteriopintoja uusittiin ja makrotalousteorian, kansainvälisen talouden ja julkisen talouden linjat poistettin. Tämä luulisi johtaneen siihen, että vapautuneet resurssit kanavoitaisiin ekonometrian opetukseen, mutta on vaikea uskoa näin käyneen. Ekonometrian peruskurssi on yhtä surkea kuin aina ennenkin ja muu kandivaiheen ekonometriaa sivuava opetus on ulkoistettu tilastotieteen laitokselle. Ekonometrian linjan tutkintovaatimuksissa on taas tilastotieteen opintojen kannalta omat epäselvyytensä (aiheesta oli kirjoitus kapitaalissa aikaisemmin tänä vuonna, joten en mene yksityiskohtiin sen enempää). Onneksi yksi positiivinen muutos tutkintovaatimuksiin on saatu: pakolliseksi asetettu ekonometrian syventävä kurssi antaa pintaraapaisun ekonomistien suosimasta R -tilasto-ohjelmasta sekä käsittelee aikasarja-analyysiä. Tämän syksyisten asiantuntijapuheiden perusteella vaikuttaa onneksi siltä, että edes ekonomistin tittelillä varustetun ekonomistin ei tarvitse osata ekonometriaa alkeita enempää. Työssä, joka vaatii paljon sosiaalisten kontaktien ylläpitoa ja viestintätaitoja tuskin on tarpeellista osata montaa koodikieltä vielä suomen, ruotsin ja englannin lisäksi vaan on hyvä, että on olemassa ohjelmia, jotka laskevat kaiken valmiiksi. Ne ekonomistit, joita kiinnostaa tällaiset tehtävät, voi sivuaineeksi suositella varmasti vain sitä, mikä itseä kiinnostaa. Ekonometrian opetuksen epämääräisyys ei siis onneksi kosketa meitä kaikkia yhtä lailla. Epäselvyydet haittaavat lähinnä niitä, joita kiinnostavat sellaiset työtehtävät kuten aineiston putsaaminen, merkitsevyystason kasvattaminen ja mallien rakentaminen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitkä kurssit tulisi käydä, jotta osaisi tuottaa raakadatasta mahdollisimman hyvää tietoa. Tuntuu kuitenkin siltä, että jos mielii opiskella ekonometriaa, kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia ekonometrialta haiskahtavia kursseja niin omalta laitokseltamme, Kumpulasta kuin Kauppikselta ja Hankeniltakin. Ekonometriasta kiinnostuneella opiskelijalla ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta, koska laitoksemme ei ainakaan julkisesti kerro, millä kursseilla kunnollista ekonometriaa opetetaan.


Vieraskynä

Oona Rautiainen

Kansantaloustiede ja kehitysmaatutkimus: mahdoton yhdistelmä vai unohdettu potentiaali? Vuoden mittainen tutkimusretkeni kansantaloustieteen kiehtovaan maailmaan on päättynyt. Perusopinnot ovat kasassa ja opintokokonaisuus on rekisteröity osaksi tutkintoani. Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä, onko tästä vuodesta jäänyt käteen muutakin kuin kysymyksiä.

johdantokurssin hyödylliseksi lähes kaikille valtsikan opiskelijoille, sillä taloustiede ja taloustieteellinen kieli on kuitenkin valtavirtaa niin lehtien palstoilla kuin tieteellisissä teksteissä alasta riippumatta.

Yksi merkittävä näkökulmaero ainakin näin perusopinMeille kehitysmaatutkijoille kansantaloustiede näyt- tojen kautta tarkasteltuna on oppialojen suhtautumisestäytyy, jos ei ehkä yhtenä tutkimusmenetelmistä niin sa politiikkaan. Kehitysmaatutkimus lähtee liikkeelle ainakin olennaisena viitekehyksenä tarkastella alaamme siitä, että politiikkaa on kaikkialla ja absoluuttisia liittyviä kysymyksiä. Kansantaloustieteilijälle kehitys- ”tieteellisiä” totuuksia ei lähtökohtaisesti ole olemassa. maatutkimus ja kehityskysymykset taas tarjoavat mo- Sen sijaan kansantaloustieteen luennoilla esiteltyjen nimuotoisen aihepiirin, johon paneutua ennen kaikkea mallien poliittisuus yleensä ohitetaan tutuksi tulleella temaattisesti. Kehitysmaatutkimuksella ja kansanta- fraasilla ”tässä on kyse vain tietystä mallista, joka pätee loustieteellä on ”kehitysmaatutkijan perusominaisuus on myös tietyissä olosuhteissa ja siis tarjottavaa tietyillä muuttujilla, toisilleen, mut- ainakin jossain määrin kritisoida lähes kaik- eikä tällä ole juuri mita eri tarpeisiin. kea mikä liikkuu, etenkin jos kyse on kylmistä tään käytännön sovelKehitysmaatut- kehitysmaita riistävistä kapitalisteista” lusmahdollisuuksia”. kimus on leimalSilti juuri näiden mallisesti monitieteinen tieteenala. Meillä ei ole tiettyjä lien pohjalta tehdään politiikkaa ja niillä perustellaan teorioita ja menetelmiä opiskeltavana, vaan tietyt alam- poliittisia päätöksiä niin globaalilla kuin paikallisella me ydinelementit ovat yhdistelmä taloutta, politiikkaa, tasolla. Eikö tässä ole jonkinlainen ristiriita? kulttuuria ja yhteiskunnan rakenteita. Rakennammekin oman näkökulmamme kehityskysymyksiin hyvin Yksi jokaisen kehitysmaatutkijan perusominaisuus on pitkälti oman mielenkiintomme ja sivuaineiden sekä myös ainakin jossain määrin kritisoida lähes kaikkea työkokemusten tuomien näkökulmien kautta. mikä liikkuu, etenkin jos kyse on kylmistä kehitysmaita riistävistä kapitalisteista. Erityisesti fuksivuoteni Ei voi kuitenkaan väittää, että lyhyt sivuaine olisi riennoissa sain todistaa useita kiihkeitä väittelyitä ehtinyt tai edes voinut upottaa minuun mitään konk- universumin perusteista kansislaisten ja kehitysmaareettisia menetelmiä tai käytännön työkaluja. Kan- tutkijoiden välillä, vaikka toki osaansa väittelyssä santaloustieteen sivuaineopinnot tarjoavat ennemmin näytteli myös alkoholi. Ehkä kansantaloustieteen uuden näkökulman pohtia kehitysongelmia ja myös opinnot tarjoavatkin kehitysmaatutkijalle sitä joskus käsityksen tiettyihin ilmiöihin liittyvistä taloudellisista kaivattua perspektiiviä ja realiteetteja kritisoida asioita, realiteeteista. Ennen kaikkea kansantaloustieteen pe- ei mielikuvia. Ja tämähän toimii toki myös toiseen rusopinnot ovat tarjonneet sitä monilta taloustoimitta- suuntaan. :) Näin mainospuheena voin sanoa, että kehijiltakin hukassa olevaa taloudellista lukutaitoa. Kykyä tysmaatutkimuksen laitos tarjoaa useita taloustieteilijää hahmottaa mitä tämä kuva kertoo ja tietenkin myös kiinnostavia kursseja kuten: Development Economics mitä se ei kerro; Mihin tätä mallia voidaan soveltaa ja sekä Maailmankauppa ja köyhät maat. Myös kurssi mihin sitä ei voida. Näkisinkin kansantaloustieteen kehitysajattelun linjat liippaa läheltä tieteenaloillemme osin yhteistä teoreettista menneisyyttä ja tuo myös uutta

6


näkökulmaa talousteorioihin ehkä juuri politiikan kautta. mennessä tehty niin vähän, mutta uskon, että uusi elämä yhteisellä politiikan ja talouden tutkimuksen Loppupeleissä kansantaloustieteellä ja kehitysmaatut- laitoksella tarjoaa uudenlaiset mahdollisuudet niin kimuksella on enemmän yhteistä kuin uskotaankaan. tieteenalojen kuin opiskelijoiden väliselle yhteistyölle. Loistava esimerkki tästä sijaitsee Katajanokalla, jossa on YK-yliopistojen alainen tutkimuslaitos WIDER-instituutti, joka tutkii taloudellista kehitystä kehitysmaissa todella moninaisten näkökulmien kautta. On harmillista, että yhteistyötä näiden kysymysten tiimoilta on tähän

R.I.P

7


D VA I H

O

SS

A

Sulaa juustoa Erkki Vihriälä

Eräissä viime kevään KTTO-juhlista juttelin Miran (silloinen Kapitaalin päätoimittaja) kanssa ainejärjestölehteemme kirjoittamisesta. Taisin lupautua tarpeen vaatiessa tuottamaan jonkun jutun Geneven-vaihtoni aikana. Kyynisesti ajattelin keskustelun hetkellä vallinneiden olosuhteiden takaavan löperön lipsautuksen jäävän vaille seuraamuksia. Näin ei käynyt: Ollin ottaessa yhteyttä vuoden viimeistä julkaisua varten tunsin ansan lauenneen. Opiskelu Genevessä eroaa selkeästi siitä, mihin olin Helsingissä tottunut. Kiteytettynä voisi sanoa palanneensa lukioon. Ensinnäkin opiskelijat käyvät luennoilla. Jos haluaa saada työpöydän Todennäköisyyslaskenta II:n kurssilla, täytyy luokkaan saapua 15 minuuttia etuajassa. Toiseksi, ihmiset tekevät muistiinpanoja. Enkä nyt tarkoita valtsumaisia rustauksia omiin pieniin punaisiin pohdiskelukirjoihin: tarkoituksena on ilmeisesti saada monivärisillä kuulakärkikynillä tuotetut taideteokset julkaistua oppikirjoina. Omat vaillinaiset lyijykynätöherrykseni aiheuttavat paikallisissa opiskelijoissa lähinnä ihmetystä/pahennusta. Kun lisäksi professoreilla on taipumus sivuuttaa oheismateriaalin (kirja, luentomonisteet) käyttö, ja luottaa mustan taulun ja liidun voimaan, voi peruskoulu olla ajoittain lukiota parempi kuvaus todellisuudesta. Menetelmien eroavuudesta huolimatta (tai sen ansiosta), paikalliset professorit ovat kuitenkin yleisesti loistavia opettajia. Ihmisten vakavaa suhtautumista opiskeluun selittänee osittain uhka erottamisesta. Tietty osa kursseista on ”kriittisiä”, eli jos niitä ei läpäise x määrällä yrityksiä tiettynä vuonna, ei opintoja voi enää jatkaa. Yliopistotutkintoon tähtäävien nuorten

karsinta on siis venytetty useammalle vuodelle. Sama hoidetaan Suomessa pääsykokeilla, joita Geneven yliopistossa ei ole. Tiukka keskittyminen opintoihin lienee suuri osatekijä siihen, miksi Geneven akateeminen oheistoiminta on Helsinkiin verrattuna alikehittynyttä. Esimerkiksi paikallinen KTTO järjestää ilmeisesti noin kaksi (2) tapahtumaa vuosittain. Huonoksi onnekseni en vieläpä päässyt osallistumaan ensimmäiseen puolikkaaseen näistä iltamista. Paikalliset kysyvätkin usein vaihtareilta juhlista, joihin he voisivat osallistua. Olisin olettanut kysymyksen suunnan olevan ennemminkin toisin päin. Onneksi Geneven Erasmus-jaosto, tai ehkä oikeammin erasmus-opiskelijat, ovat olleet toiminnassaan aktiivisempia. Vaihtarit ovatkin viettäneet aikaansa pitkälti keskenään. Tähän on varmasti vaikuttanut myös se, ettei yhteisiä tapahtumia paikallisten kanssa ole järjestetty yhtään. Toisaalta paikallisen määrittely Genevessä on hyvin hankalaa. Suuri osa vakituisista opiskelijoistakin, kuten myös muista asukkaista, kun on kerta ulkomaalaisia. Usein tuntuukin, että Geneve on pysähdyspaikka, jossa ihmiset voivat viettää vuosiakin, mutta ovat lopulta kuitenkin vain käymässä. Ulkomaisten opiskelijoiden kanssa keskustellessa on huomannut, että Suomessa pyhän aseman saavuttaneet asiat eivät ole universaaleja: esimerkiksi suomalainen opintotukijärjestelmä yhdistettynä ilmaiseen koulutukseen ihmetyttää monia. Yleisesti reaktiot ovat toki ihailevia. Toisaalta opiskelijat itsessään ovat pitkälti samanlaisia riippumatta kansallisuudesta. Suomalaiset eivät ole erityisen sisäänpäin kääntyneitä. Espanjalaisetkin nauttivat joskus useammankin oluen. Ja mikä tärkeintä, saksalaisetkin sosiologit vihaavat kansantaloustiedettä.

8


VA I H

D O

SS A

9


D VA I H

O

SS

A

Harvardin lukukausimaksut työväenopiston kurssisisältö Samuli Harala

Riettaita collegebileitä, avoimia ihmisiä, inspiroivia kursseja ja paljon mainostettua yksilönvapautta – ei ihan – ikärajoja, ratsauksia, kieltoja, sääntöjä, määräyksiä, valistusta, urheilua sekä loistavia opettajia. Ei varmaankaan tule yllätyksenä, että amerikkalainen yhteiskunta ei ole pelkästään shampanjaa ja pintaliitoa Manhattanilla, sodanvastaisia mielenosoituksia Washingtonissa, huuruisia avioliittoja Las Vegasissa tai jumalallisia juustopurilaisia Houstonissa. Mutta se on myös kaikkea edellä mainittua. Suomen yliopistopiireissä ja etenkin valtsikassa kriittinen suhtautuminen Yhdysvaltoihin on aina pop. Hetken Obamaniasta huolimatta jenkkilälle tunnusomaiset rahan valta, tuhlaileva kulttuuri ja uskonnollinen hegemonia eivät aukea hetkessä. Muutama kuukausi kuitenkin avaa silmät. Loppujen lopuksi Perus-Bob ei juuri eroa maakuntien Matista. Rahalla saa tunnelmaa Yksityinen jenkkiyliopisto, kuten katolinen Bellarmine University Kentuckyn osavaltiossa toimii täysin kansantaloustieteen mallimaailman mukaan. Koko

10

organisaatio pyörii erilaisilla taloudellisilla kannustimilla. Vaihto-opiskelija näkee dollareista normaalisti ainoastaan paremman puolen, eritoten todella hyvän opetuksen ja sydämellisen ilmapiirin. Askeleet laitoksen käytävillä tuntuvat lämpimiltä ja jokaisen professorin ovet ovat aina avoinna. Suomalaistyylisestä nurkkakuntaisesta kyräilystä ei ole tietoakaan. Professorit, kuten koko yliopistoväki aina Presidentistä (paikallinen rehtori) ensimmäisen vuoden opiskelijaan asti, käyttäytyvät epäformaalisti. Itse asiassa suurin osa esimerkiksi valtio-opin laitoksen henkilökunnasta muistuttaa lenkkareineen ja eri tapahtumista saatuine t-paitoineen enemmän maatalousopiston käytännön aineiden ohjaajia tai lukion liikunnanopettajia. Rentous ja tasavertaisuus eivät ole ainoastaan parituhatta opiskelijaa vetävän Bellarminen erityispiirre. Vaikka itärannikon IVY-koulujen nobelistit piiloutuvat tavallisesti puvun takkiin, farkkujen lahkeiden alta pilkottavat sentään Niken Air Jordanit. Toinen koko amerikkalaisen yliopiston sielun-


VA I H

D O

SS A

elämän erityispiirre on yhteisöllisyys. Koulu tekee vanhempani ovat tästä ja tästä asiasta kanssani todennäköisesti samaa pa rha a nsa, jotta opiskelijat olisivat ”Koulun joukkueen pelatessa, katsomot täyt- m ie lt ä . Fre e dom osa jotakin. Suo- tyvät joka kerta oikeista tukijoista, ei seuru- alkaa määritelmäsmen lukion kakkos- eista, jotka nurisevat urheilun ”pseudoyhtei- tään huolimatta 21 ikävuoden ja kandin luokkalaisen tasolla söllisyydestä ja älyn rappiosta”. jälkeen. Prosessia oleva College-fuksi voi tosin nopeuttaa täyttää aloitusvuonna kahdeksantoista, joten keinotekoiselle perheelle lopettamalla koulut kesken. Tällöin osavaltio kiittää löytyykin tilaus. Tästä syystä yliopistolla toimii satoja kauniisti avustushakemuksesta ja kieltäytyy sotkeutuerilaisia kerhoja, klubeja ja yhteisöjä. Suomesta poike- masta vapaaseen onnellisuuden tavoitteluun. ten järjestöihin kuuluu myös professoreja, tutkijoita ja muuta henkilökuntaa. Paikalliset kanniaiset ja panupoutvaarat istuvat KTTO-vastineiden kokouksissa Keilaajia ja lihapäitä yliopiston kahvilassa eivätkä ole moksiskaan. Kaljaa proffat eivät sentään kemuihin kanna, sillä siveellisen Suomalaiseen yliopistomaailmaan verrattuna eriskum21-vuoden ikärajan takia järjestöjuhlien tarjoilupöytä mallisin amerikkalainen tapa rakentaa side koulun ja näyttää tahtomattaan söpöltä: limpparia ja keksejä. opiskelijan välille on yliopistourheilu. Kotimaan yliopYhdysvaltoihin ei kannata lähteä alaikäisenä, vaik- pilaiden mielenlujuuden tiedostaen, olin jopa yllättykei väkijuomia nauttisikaan. Kaikki on huomattavasti nyt, kun Yhdysvalloissa itseriittoisen akateemikon arvo helpompaa, kun ei tarvitse todistella, että suomalaiset ei sula, vaikka hän pukisikin kerran viikossa koulun

11


D VA I H

O

SS

A

huivin tai hupparin ja jokeltaisi pari kannatuslaulua muiden mukana. Koulun joukkueen pelatessa, katsomot täyttyvät joka kerta oikeista tukijoista, ei seurueista, jotka nurisevat urheilun ”pseudoyhteisöllisyydestä ja älyn rappiosta”. Amerikkalainen jalkapallo on nimestäänkin päätellen selvä ykkönen, mutta myös keilaajien ja naisten maahockeyn kannattajalistat pursuvat penkkiurheilijoita. Tavallisesti noin puolet katsojista tietää pelin säännöt, neljäsosa ymmärtää, mihin pyritään ja miksi sekä kymmenen prosenttia sanoo joskus kokeilleensa kyseistä lajia. Pääosin kaikilla on kuitenkin suu, kaksi kättä ja halu auttaa kotijoukkuetta. Koulutuksessa osavaltioilla on enemmän valtaa kuin yksittäisellä EU-maalla Yliopistourheiluun liittyy ikävämpikin puoli. Koulut houkuttelevat uusia urheilijoita muhkeilla stipendeillä ja alhaisilla akateemisilla rajoituksilla, mikä laskee yliopistotutkinnon arvoa työmarkkinoilla. Esimerkiksi monet, eivät suinkaan kaikki, jenkkifutarit pelaavat palloa kymmenen tuntia päivässä. Heillä ei yksinkertaisesti ole aikaa opiskella. Siitä huolimatta neljän vuoden jälkeen kaikilta löytyy kandidaatin tutkinto mitä eriskummallisimmista pääaineista; rakentamisen johtaminen, vapaat opinnot, hankintojen suunnittelu, vain muutamia mainitakseni. Yhdysvaltain liittovaltio ei EU:n tavoin koordinoi koulutusta, eikä vaadi tietynlaista tutkintorakennetta. Osavaltiot vastaavat koulujen standardoinnista, joten koulujen kurssivaatimuksista löytyy jättimäisiä eroja. Kärjistäen, jokainen opiskelija voi halutessaan olla kandidaatti vaikka sormiväreillä maalaamisesta, jos vain vanhempien kukkaro kestää. Eriskummallisuuksistaan huolimatta, tai juuri niiden vuoksi, Yhdysvallat on maineensa veroinen – niin hyvässä kuin pahassa. Mukavat ja suulaat ihmiset eivät yliopistojen maksullisuudesta huolimatta stressaa samassa määrin opinnoista ja tulevaisuudesta kuin suomalaiset korkeakouluopiskelijat. Amerikkalaisten asioilla on tapana järjestyä. Jenkkien henkimaailmassa hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille, ja miltei jokainen yhdysvaltalainen on omasta mielestään keskituloinen, kohtalaisesti toimeentulevia ja keskimääräistä solidaarisempi. Asiaa voi käydä tiedustelemassa Wall Streetillä, Orange Countyssa tai Detroitin hylätyissä kaupunginosissa - vastaus ei muutu. Eivät nämä amerikkalaiset muuten perusolettamuksesta huolimatta ole sen pinnallisempia kuin Suomalaiset, pukeutumisen, uskonnollisuuden ja välittömyyden huomioon ottaen pikemminkin toisinpäin. Perus Bobin Miller Lite on tosin Matin lapparia huomattavasti halvempaa.

12


VA I H

D O

Changing your life in some way always is a somewhat

to get used to that here everyone needs to study a lot adventure. When I decided to go on an exchange to outside the lectures time. But since all the professors Finland I was both excited and also scared. Going to and university stuff were always ready to answer any a city, you’ve never been to, knowing no one makes question you had and even encouraged you to ask, the you worrying at least a bit. Besides, knowing, that the studying got easier. Another thing I really liked about education system is totally different in Europe from studying here is that I could choose any courses I was the Russian one also added to my worries. So, with a interested in, even from other faculties. Any exchange student can tell, that u really don’t set of lots of different emotions in the end of August notice how fast the time goes with all that studies, travel2007 I left my home city for Helsinki. ling, different events and parties. And probably almost Skipping the part of getting an apartment and every one of them would also say that the exchange year getting several times lost in the city, we get to the is the best year of the university life. I am one of these orientation week part. That’s definitely the best possible students. That year made me feel, what the real student thing to get one’s exchange period started. In those 3-4 life is like. And here I can’t but escape the cliché. That days I got all the needed information and the answers exchange year was to all questions I had. ”we had several parties like Welcome party that great definiI was really pleasantly tely thanks to the and a couple of unforgettable freshmen parsurprised how well evepeople a round rything was organized ties, which made my exchange experience me. We were all here. Without this help utility function grow” from dif ferent of the university I would countries and backgrounds, but we somehow became have probably spent something around a month to get a family for each other during our stay here. Before all those organizational questions done. leaving to Helsinki I was asking myself whether I At the same time during those orientation days would be able to find some good friends there, but I I met with all the people from my group, which I couldn’t even imagine that I would be lucky to find was studying with and we were lucky to get the best possible tutors. Also during the orientation days we some really close friends. Probably, I liked this exchange experience more had several parties like Welcome party and a couple than others that I even decided to stay here. Now I’m of unforgettable freshmen parties, which made my no longer an exchange student, I’m an international exchange experience utility function grow. And our degree student. But my life is still full with all the tutors were getting us deeper into Finnish culture by university stuff, countless amounts of events and I’m taking us out to different events with the locals and still surrounded by people from all over the world as I cottage trips with sauna and swimming when it was always wanted to be. I don’t know whether this small freezing outside. story would encourage anyone to try the exchange Studying in the university was both interesting and experience, but if you have such an opportunity, you complicated because what I was studying back in Russia definitely should! differed a lot from what is studied here. And I also had

13

A

Marina Rutgayzer

SS

My exchange experience


D VA I H

O

SS

A

Montréal ranskalainen amerikanserkku Tuomas Autio

Amerikka ilman amerikkalaisia ja Ranska ilman ranskalaisia. Näin kuuluu

paikallisten kuvaus Montréalista, Kanadan suurimmasta ranskankielisestä kaupungista. Kotiseuturakkaudessa turkulaisille vertoja vetävät Montréalilaiset ovat ylpeitä omasta erikoislaatuisuudestaan, he asuvat Pohjois-Amerikan eurooppalaisimmassa kaupungissa. Kanadan itäosassa sijaitseva Quebecin provinssi on Kanadan ranskankielisintä aluetta ja ”Moreal”, kuten paikallinen lausunta kuuluu, on Quebecin merkittävin kaupunki. Erityisen laajasta autonomiasta nautiskeleva Quebec on tunnettu muun muassa muuhun maahan verrattuna kohtalaisen demarihenkisestä politiikastaan, lätkähulluudesta, itsenäistymishaaveesta sekä Euroopan ranskalaisen runsaan karvoituksen pystyyn nostattavasta aksentista. Opiskelija voi Montréalissa hyvin. Neljä isoa yliopistoa (joista kaksi ranskan- ja kaksi englanninkielisiä) sekä Montréalin maine Kanadan vapaamielisimpänä kaupunkina vetävät opiskelijoita, taiteilijoita ja muita kadunmiehiä siinä määrin että kaupunki pysyy elossa kellon ympäri. New Yorkin musiikkiskenelle vertoja vetävä paikallinen tarjonta, lukuisat etniset asuinkorttelit, valtava Gay -village sekä Pohjois-Amerikan mittakaavassa vapaa alkoholipolitiikka pitävät huolen siitä, että Montréalissa ei ole tylsää. Lisäksi Quebecin provinssin yhä hengittävä itsenäistymisliike ylläpitää kylmää rinkiä asuntosijoittajien perseiden ympärillä siinä määrin, että asumiskustannukset Montréalissa laahaavat vielä toistaiseksi kaukana muun Kanadan tasosta. Oma yliopistoni, Université de Montréal, ei eroa paljoakaan Helsingin omasta: yliopistobyrokratia, itsensä vakavasti ottava opiskelija-aktivismi sekä opiskelijoiden loputon jano eivät ole suomalaisia erikoisuuksia. Tosin quebeciläinen opiskelijaradikaali ei vaadi tofupullia Unicafé’seen vaan useimmiten provinssin itsenäisyyttä. Tästä sain erinomaisen huvittavan kenttäkokemuksen istuessani Quebecin entisen pääministerin Gerald Trambleyn yliopistolla pitämälle avoimelle luennolle. Juuri mitään en karmaisevan aksentin vuoksi puheesta ymmärtänyt, mutta siitä huolimatta sen sanoma tuli vesiselväksi. Noin 15 kertaa tunnin kestäneen luennon aikana ex-pääministerin korotetulla äänenpainolla esitetty mielipide päättyi huudahdukseen ”l’independence”, minkä seurauksena täysi sali kerta toisensa jälkeen räjähti suosionosoituksiin. Vastaavaa tuskin nähdään edes perussuomalaisten pikkujouluissa.

14


VA I H

D O

SS A

Montréalissa j’aime ca:

- Montréalin kaupoista saatava hyvät ja halvat ananakset. - Kahdesti vuodessa järjestettävät opiskelijareivit -yliopiston päärakennuksessa. - Jäädäkseen tuleva talvi. - Paikallisessa hesarissa kulttuuriosio tulee oikeutetusti ennen taloutta. - Joka sunnuntai paikallisella espalla järjestettävä megalomaaninen tamtam. - Rumpuspektaakkeli. - Paikalliset ravintolat jotka kehottavat toki tuomaan omat viinit/oluet.

Montréalissa, j’aime pas ça:

- Quebecin itsehallinnon ansiosta kohtaat virallisia dokumentteja hankkiessasi tuplabyrokratian: kanadalaisen ja quebeciläisen. - Yliopiston sijainti vuoren takana jonne polkiessa tulee jumalaton hiki. - Roskien kippaaminen kadulle josta kuski poimii ne jos jaksaa. - Paikallisessa hesarissa joku helvetti on päättänyt laittaa kulttuurisivut ennen taloussivuja. - Poissaolollaan loistavat uutiset Euroopasta.

Lentäneitä lauseita: ”Vanhempani jotka ovat siis rikkaita lääkäreitä eivät halunneet mun ottavan mitään vaikutteita ranskankielisiltä, you know, roskaväeltä joten ne osti mulle oman talon Westmountista” - Business -opiskelija Vancouverista, (Westmount = paikallinen Eira toiseen) ”Mikäli opiskelija tekee muiden matkustamisesta epämiellyttävää, voidaan alennusmetrokortti ottaa pois ja myönnetyt alennukset periä opiskelijalta takaisin” - Paikallisen YTV:n ohjeet opiskelijamatkakortin haltijalle ”Skandinavian Suomessa on niin tiukka alkoholipolitiikka suomalaisten on matkustettava Venäjälle vetämään keittoa ja siksi Suomen ja Venäjän rajalle voi nähdä kasoittain sammuneita suomalaisia” - Valtio-opin professori yliopiston luennolla ”En oikein usko että koko sikainfluessaa on olemassa. Mun mielestä se on vaan valtion ja suurten mediafirmojen yhdessä keksimä huhu jotta saataisiin lehdille lisää myyntiä” - Paikallisen yliopisto-opiskelijan valistunut pelinavaus sikainfluenssa -keskusteluun

15


D VA I H

O

SS

A

Toulouse, Ranska Aino Silvo

16


VA I H

D O

SS A

Kouluni on Toulouse School of Economics, joka on osa Université Toulouse 1:ä. Kansiksen opiskelu täällä noudattelee aika pitkälti samanlaista kaavaa, kuin Suomessa: istutaan luentokurssilla ja mennään laskareihin. Vaikeustasokin on aika lailla samanlainen. Yhdelläkään kurssilla, missä olen, eivät laskarit tosin ole pakollisia eikä niistä myöskään saa lisäpisteitä, joten niiden tekeminen on täysin vapaaehtoista. Tehtäviä ei oikeasti tarvitse edes tehdä ennen laskarisessiota, koska todella harvoin assistentti pyytää ketään taululle. Sen sijaan ranskalaiseen tapaan mitään mallivastauksia ei ole, joten jos ei ole paikalla eikä kukaan kavereistakaan ole, ei saa koskaan tietää, miten tehtävät kuuluu ratkaista. Olen tosin kuullut kursseista, joilla laskarit on erillinen osa kurssia, jolloin ne pitää tenttiä erikseen, että pääsee kurssista läpi. Silloin tyyliin viimeisellä laskarikerralla on jonkinlainen pieni tentti, kuulemma usein jokin monivalintajuttu. Luennot ovat melko lailla samanlaisia kuin Suomessakin, tosin täällä harrastetaan paljon vähemmän kalvosulkeisia. Opiskelijoita on maisteritason kursseilla 20-80 riippuen tietysti aihepiiristä. Monet professorit kirjoittavat todella paljon itse taululle ja laskevat paljon esimerkkejä luentojen aikana. Opetuskieli on ranska tai englanti. Osalla ranskalaisista professoreista tosin on suuria vaikeuksia englannin kanssa, joten enimmäkseen kuulostaa siltä, kuin he puhuisivat silti ranskaa. Kaikki tähän mennessä vastaan tulleet professorit ovat kuitenkin olleet todella mukavia ja motivoituneita opettamaan. Kaikkia luentoja on miellyttävä kuunnella. Läsnäolo ei ole pakollista, mutta suositeltavaa, koska jotkut professorit eivät laita luentomateriaaleja nettiin. Aika monella kurssilla pitää tehdä joku projekti tai essee, joka on osa lopullista arvosanaa. Useimmiten niitä tehdään parin kanssa tai ryhmässä. Esimerkiksi ympäristötaloustieteen kurssilla pitää valita jokin soveltava (eli siis the real worldiin liittyvä) aihe, josta tehdään 10-sivuinen essee ja lisäksi esitelmä muulle ryhmälle. Opiskelen täällä kansainvälisessä maisteriohjelmassa, joten porukkaa on ihan joka puolelta maailmaa Adzerbaidjania myöten. Kiinalaisia on todella paljon. Ranskalaiset ovat tässä ohjelmassa vähemmistönä (varmaan englanninkielisyydestäkin johtuen...) Koska kyseessä on erityinen ohjelma, suurin osa opiskelijoista on motivoituneita ja osa on ihan mielettömiä kansishirmuja, kunnon hoopeja. Opetusohjelma muistuttaa paljon Helsingin vastaavaa: mikron, makron ja ekonometrian syvärit ja sitten läjä valinnaisia siihen päälle. Kaikki valinnaiset kurssit painottuvat hyvin paljon mikron puolelle.Yliopiston normaalin kansiksen opetuksen puolella (eli siis ei tässä kansainvälisessä erityisohjelmassa, vaan ns. massaopetuksessa) taas ovat kaikki ranskalaiset, jotka ovat kyllä vähän pihalla. Vaikeustasokin on paljon helpompi: he käyttävät mikron syvärikurssilla oppikirjana Variania!!! En ole päässyt kovin läheisesti tutustumaan heihin, joten en oikein tiedä heistä sen enempää. Ainakaan matikka ei ei tunnu olevan hirveän hyvin hallussa.

17


D

SS

A

VA I H

O

Lakaisupolitiikkaa Tiina Juvonen

Pari yötä sitten heräsin siihen, kun kadulta kuului korvia raastavaa itkua ja huutoa. Oli aamuyö, ja pökerryksestäni selvittyäni kuulin selvästi, kuinka aikuiset miehet pieksivät ja solvasivat teini-ikäistä poikaa. Aamulla selvisi, etta kyseessä oli ollut varas, jota rangaistiin kepeillä lyömällä. Väistämättä mieleen tuli koko maan tapa käsitellä haasteita ja ongelmia. Kun Kampalassa järjestetään suuria poliittisia kokouksia, siivotaan keskustan kadut katulapsista. Seuraavalla viikolla hihaa ovat taas nykimässä samat pikkulapset. Onko itse ongelma kuitenkaan näissä katulapsissa tai öisen kadun varkaassa? Täällä Ugandassa yleinen metodi haasteiden edessä tuntuu olevan niiden lakaisu maton alle, toivoen ja rukoillen samalla, etta ne pysyvät siellä. Kuten varastelevan pojan tai katulapsien tapauksessa, ongelmien ydintä ei kuitenkaan eroteta sen ilmenemismuodoista. Ytimestä loytyy lukemattomia sosiaalisia ongelmia kuten köyhyys, koulutuksen puute ja epätasa-arvo työmarkkinoilla. Kaikki energia kulutetaan kuitenkin normien vastaisen, epämiellyttävän tai -korrektin käyttäytymisen tukahduttamiseen. Kampalan katulapsien taustalla on usein PohjoisUgandan epävakaita oloja ja nälkää paenneita perheitä, jotka yrityksistä huolimatta jäävät usein ilman työtä tai minkäänlaista suojaa. Klaanieroista johtuen pohjoisen asukkaisiin suhtaudutaan suurella epäluulolla ja sukulaisten muodostaman tukiverkon puuttuessa jäävät nämä perheet, etenkin lapset, usein katujen armoille.

18

Suomessa samankaltaisessa asemassa lienevät mustalaiset, jotka kohtaavat vakavasti otettavaa syrjintää monella saralla. Näillä ihmisillä on yleensä kuitenkin tukenaan sosiaaliturvan takaama verkosto, jonka avulla heille voidaan löytää mm. asunto. Ugandassa hallitus tuntuu tukevan syrjinnän uhreja lähinnä pakkaamalla heidät ahtaasti ja tarjoamalla ilmaisen bussikyydin takaisin kohti ongelmaista pohjoista. Sen sijaan, että yritettäisiin löytää pysyviä ratkaisuja ongelmiin, joita pohjoisugandalaiset usein kohtaavat lisäämällä kulttuurien välistä tuntemusta ja oikeudenmukaisuutta työmarkkinoilla.


VA I H

D O

SS A

Toinen malliesimerkki paikallisesta lakaisupolitiikasta on suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Koska yksilön avoimuus omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan on täällä täysin vierasta, mikäli se ei noudata valtavirran viitoittamaa suuntaa , herättää se luonnollisesti monenlaisia pelkoja. Parhaillaan valmisteilla on laki, joka läpimennessään ‘’will make Uganda one of the most dangerous places for homosexuals’’ (Daily Monitor 30.10.2009), salliessaan kuolemantuomiot yhtenä homoseksuaalirikosten rangaistusmuotona. Näin Ugandasta tulisi johtava maa homoseksuaalisuuden vastaisessa taistelussa. Poistaisiko uusi laki tämän ”epänormaalin, länsimaalaisten promoaman käyttäytymisen”? Näin paikallisten poliitikkojen valtavirta tuntuu ajattelevan. Paikallisissa kouluissa lapsille opetetaan lukemattomia taitoja, mutta yksi hyvin kriittinen palikka itsensä kehittämisen kannalta puuttuu: taito kyseenalaistaa asioita. Kaikki on niin kuin jokin korkeampi auktoriteetti, kuten opettaja, hallitus tai raamattu sanoo. Sillä selvä. Missään ei kysytä tai selitetä miksi, miten tai kuinka. Sama mentaliteetti säilyy sitten läpi aikuisuuden, eikä kukaan tunnu kyseenalaistavan, kun paikallinen radio kertoo muzungujen (valkoihoisten) tarjoavan rahaa ihmisille, jotka päättävät ‘kääntyä homoseksuaalisuuteen’. Uskonto on yksi mielenkiintoinen lohdun tuoja, kun vastauksia ja perusteita ei tunnu muualta löytyvän. Ongelmien ja haasteiden olemassaolo tiedostetaan, mutta todellisiin syihin ei osata tarttua, jotta asiat

muutuisivat. Vähättelemättä yhtään uskonvoimaa, on yksilön melko helppo jättäytyä tähän turvasatamaan, etsimättä koskaan todellisia vastauksia ongelmiin ja unohtaen samalla omat mahdollisuutensa ja ongelmanratkaisukykynsä. Kun öisen kadun varkaan käyttäytymistä selitetään pahalla hengellä ja ratkaisuna tarjotaan kepeillä lyomistä, nousee väistämättä esiin kysymys, mitä on tapahtunut yksilön kyvylle nähdä seurauksien taakse todellisiin syihin? On helppo odottaa, etta joku ‘rikkaampi, viisaampi ja suurempi’ tulisi korjaamaan tilanteen, mikäli näin on aiemminkin tapahtunut, ja unohtaa samalla omat kykynsä. Itsenäinen ja kriittinen ajattelu on helppo tukahduttaa, kun joku ajattelee puolestasi. Me länsimaalaiset olemme eittämättä osasyyllisiä tämän itsetunnon näännyttämiseen, ja jatkamme sen aliravitsemista vähättelemällä kehitysmaiden omaa ongelmanratkaisukykyä tarjoten jatkuvasti omia näkemyksiämme ‘oikeasta suunnasta’. Tukemalla itsetunnon nousua takaisin jaloilleen, voisivat Ugandan kaltaiset maat ehkä pikkuhiljaa lakata pieksemästä pahaa henkeä pellolle.

19


D VA I H

O

SS

A

Himmel und Hölle — berliinittären

vaihto-oppilassyksy Helsingissä 1993 Kriemhilde Waltraut von Neustadt an der Weinstraße (suom. Nyyrikki Algotsson-Lökkönen)

Vaihto-oppilassyksyni Helsingissä vuonna 1993 oli yksi

elämäni shokeeraavimmista elämyksistä. Jotta voisitte ymmärtää, miksi elämä lama-ajan Suomessa järkytti mieltäni, teidän tulee tuntea taustani. En nimittäin ole kuka hyvänsä saksalainen, vaan sukutaustani vuoksi etuoikeutettu yläluokan berliinitär. Synnyin runsaat kolmekymmentä vuotta sitten Schwäbisch Gmünd -nimisessä kaupungissa BadenWürttembergissä Stuttgartin hallintopiirissä. Perheeni kuuluu vanhaan 1300-luvulta lähtöisin olevaan aatelissukuun, ja minua voikin pitää jossain määrin siniverisenä. En muista lapsena ajatelleeni perheeni olevan erityisen rikas. Aatelisuutemme näkyi lähinnä hyvissä ja oikeelisissa käytöstavoissa. Vanhempani pyrkivät ohjaamaan meitä lapsosia kohti sivistystä ankaralla kurilla. Ollessani noin viiden vanha muutimme silloiseen Länsi-Berliiniin isäni Josephin saadessa viran Humboldt-yliopistosta. Vartuin pääosin punkkarien ja rokkareiden Kreuzbergissa viiden huoneen kerrostaloasunnossa. Kaupunginosan villistä maineesta huolimatta muistan lapsuuteni rauhallisena ja teini-ikäisenäkin pidin itseni ”kilttinä tyttönä”. Ylioppilasvuotenani muuri murtui ja muutoksen tuulet puhalsivat. Oli todellinen ilo nähdä Berliini jälleen yhtenäisenä. Wiedervereinigungin lähestyessä päätimme silloisen poikaystäväni Heinrichin kanssa muuttaa kaupungin itäiselle puolelle Weißenseehen. Muuton syynä oli aikomukseni opiskella kansantaloustiedettä Freie Universitätissa, minkä vuoksi pienellä budjetilla oli saatava riittävästi Lebensraumia jota itä onneksi myös tarjosi. Lisäksi ”Heini” oli tuolloin vakaumuksellinen kommunisti, joka halusi olla itäberliiniläinen — ja näin edistää sekä kansallista että sosiaalista yhtenäisyyttä.

Tästä voitte päätellä, etteivät ankeat olot olleet minulle mikään uusi asia, kun syyskuun alkupuolella saavuin kylmään ja pimeään Helsinkiin. Sen sijaan ihmisten töykeys, masentuneisuus ja yleinen vittumaisuus olivat minulle uusi kokemus. Kaupungin mieliala muistutti minua Tšekkoslovakiasta Pražské jaron jälkeisenä aikana. Vaikka itäberliiniläisetkin olivat köyhiä, olivat he myös ehdottoman elämäniloisia ja hyväkäytöksisiä. Lisäksi pidin käsittämättömänä suomalaisten tapaa huuhtoa surunsa alas pahan makuisella oluella, joka ei ollut edes Reinheitsgebotin mukaisesti valmistettua! Myös yliopistomaailma tuotti pettymyksen: luennoitsijoiden auktoriteetti oli hakusessa, opetuksen punainen lanka usein kateissa ja muutenkaan koko touhussa ei ollut mitään Ordnungia. Koin opiskelijajuhlatkin pääosin vastenmielisiksi. Erityisesti minua vaivasi suomalaisten miesten taipumus muuttua alkoholia nautittuaan ujoista ja rauhallisista harmittomuuksista päällekäyviksi ja lääppiviksi sioiksi. Useimpia kanssaopiskelijattaria tämä ei tosin tuntunut häiritsevän, mutta minä ja muut vaihto-opiskelijat seurasimme tapahtumia hölmistyneinä. En halua lukijan luulevan, että syksyni Helsingissä olisi ollut ainoastaan maanpäällinen Hölle tai että kokisin suurta vastenmielisyyttä koko suomalaisuuden konseptia ja suomalaista kulttuuria kohtaan. Pidin kovasti suomalaisesta pop-musiikista: suosikkini oli Neon 2 -yhtye, joka teki minuun suuren vaikutuksen paitsi musiikillaan, myös ulkoisella estetiikallaan. Lisäksi pidin paljon suomalaisesta iskelmämusiikista, vaikkei se tietenkään vetänyt vertoja kotoisalle Schlagerille Heinon kaltaisten karismaattisten esiintyjien puuttuessa. Musiikin lisäksi suomalaisten tyylitietoisuus ja pu-

20


VA I H

D O

SS A

keutuminen teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olette hyvin onnekkaita, kun teillä on Vaatehuoneen kaltaisia, ajatonta tyylikkyyttä tarjoavia liikkeitä! Ostinkin pari Rucksackillista tuulipukuja — joita käytän yhä kesämökilläni Mecklenburg-Etu-Pommerissa — ennen paluutani Berliiniin. (Vaatehuoneen toiminta ajettiin lopullisesti alas usean heikon vuoden jälkeen viimein vuonna 2008 — toim. huom.) Vaihto-oppilasaikani Valtsikassa oli opettavainen kokemus. Lamaantunut Helsinki sai minut tajuamaan

kansantaloustieteen arvon oppiaineena. On meidän taloutta ymmärtävien vastuu ja velvoite toimia elämässämme ja työssämme siten, ettei yhdenkään eurooppalaisen valtion talous ajaudu elinaikanamme yhtä huonoon tilaan kuin Suomen 90-luvun alkupuolella. Nykyään toimiessani sijoitusneuvojana Bad Homburg vor der Höhessa pyrin noudattamaan tätä ohjenuoraa, ja kieltäydyn antamasta riskaabeleja sijoitusvinkkejä lyhyen aikavälin voittoja tavoitteleville nousukkaille. Kehotan myös teitä arvon lukijat toimimaan esimerkkini mukaisesti!

21


22


23


Julia Müller

OIKEISSA TÖISSÄ

Kuva: Alfons Vera

Voidaanko huippuyliopisto perustaa? Mikä suomalaisessa yliopistomaailmassa mättää? Entä ovatko kriisit kasvun näkökulmasta välttämättömiä? Muun muassa näihin kysymyksiin vastasi taloustieteen uranuurtaja, Massachusetts Institute of Technology’n professori Bengt Holmström. ”Mielelläni kerron kokemuksistani. Kysymys on vain milloin. Tulen Suomeen kaksi kertaa ennen joulua ja ensimmäinen käynti on jo (yli)buukattu. Ehkä olisi parempi, jos kirjoittaisit kysymykset sähköpostitse”. Holmströmin vastaus haastattelupyyntööni tuli yllätyksenä. Ei niinkään se, että hän on kiireinen, eikä voi tavata minua henkilökohtaisesti, vaan suostumus ja nopea reagointi sähköpostiini. Kuitenkin artikkeli taloustieteilijästä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä (marraskuu 2009) vasta paljasti kuinka monipuolinen ja aikaansaava henkilö onkaan kyseessä. Bengt Holmström ei ole vain työskennellyt professorina maailman johtavissa yliopistoissa (Yale, MIT) vaan myös toiminut Nokia Oyj:n ja EVA:n hallituksissa. Vaikka hän onkin opettanut Yhdysvalloissa jo 26 vuotta, ei opiskelijoita täällä pohjoisessa silti ole unohdettu. Professori on mukana ideoimassa Aalto-yliopistoa, jonka keskeise-

nä tavoitteena on ”opetuksen ja tutkimuksen laadun parantaminen Suomessa”. Näin kaikki alkoi Bengt Holmström vietti lapsuutensa Helsingin Töölössä ja lukio hoitui Munkkiniemen ruotsinkielisessä yhteiskoulussa. Hän paljastaa olleensa koulussa lähinnä ”urheilullinen nörtti”, jos jollain tavalla pitää kategorisoida. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi, nuoren abiturientin tarkoituksena oli hakea Teknilliseen korkeakouluun, mutta äidinkielen kokeen reputtaminen esti aikomukset. Matematiikassa hän kuitenkin menestyi ja kirjoitti laudaturin. Tämä avasi ovet Helsingin Yliopistoon, jossa ura diplomi-insinöörinä lopulta unohtui. ”En kadu päätöstäni”, professori toteaa. ”Siellä oli erin-

24


omaisia opettajia ja kiva opiskelijaporukkakin”. Hän kirjoitti kandin matematiikasta vuonna 1972 ja sai Asla Stipendin Stanfordiin 25-vuotiaana. ”Lähtööni Amerikkaan vaikuttivat opettajieni suositukset. Olin pärjännyt hyvin opiskeluissani”. Holmströmistä saa herkästi vaikutelman, joka vastaa stereotypiaa menestyneen taloustieteilijän menneisyydestä. Koulussa tunnollinen jo pienestä pitäen, erinomainen matematiikassa, mutta äidinkielessä ei niinkään (muistelkaamme omien proffiemme käsialoja) ja kirsikkana kakun päällä stipendi yhteen maailman huippuyliopistoista. Hän kuitenkin rohkaisee kansantaloustieteen fuksia, joka pyristelee matemaattisen analyysin kourissa. ”On fakta, että nykyisin matematiikalla ja tilastotieteellä on taloustieteessä suuri merkitys, mutta kyllä sitä edelleen pärjää vaikka ei olisikaan matemaattinen nero. Itse asiassa matemaattisesti lahjakkailla saattaa olla ongelmia oikeiden kysymysten asettamisessa”, hän kirjoittaa. Uusi elämä Amerikassa Kaliforniassa alkoivat taloustieteen opinnot. Yhdysvaltoihin oli tarkoitus mennä suorittamaan vain Master of Science-tutkinto, mutta lopputulos oli toinen. Holmström väitteli Stanfordista kolme vuotta myöhemmin. Väitöskirjassa esitellään muun muassa moraalisen hasardin malli, jonka lisäksi esimerkiksi peliteoria on kuulunut hänen tutkimuskohteisiinsa. Vuonna 1979 Holmström siirtyi Chicagolaiseen Northwestern-nimiseen yliopistoon tutkijaksi, jossa vierähtivät neljä vuotta. Tämän ajan professori nimeää todella antoisaksi, eikä ihme. Yliopisto ei kuulunut tunnetuimpiin, mutta vapaan ajattelun ympäristö synnytti Nobel ehdokkaita ja voittajia. ”Oli onni päästä mukaan ison tutkimusaallon eturintamaan. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt kuinka poikkeuksellista tämä aika oli”. Nyt yli 20 vuotta myöhemmin Holmström on edelleen Amerikassa, ja Suomessa hän on käynyt vain kääntymässä. Mutta mikä on valtamerten takana niin paljon paremmin kuin meillä pohjoisessa? Menestyksen reseptistä Holmströmin mielestä, kun pohditaan amerikkalaisten yliopistojen korkeaa tasoa, asian ydin on valinnan mahdollisuuksien paljoudessa. ”Tämä antaa niin pro-

fessoreille kuin opiskelioillekin valtavan paljon valtaa, vaikka heidän sanallaan ei olekaan kovin suurta muodollista painoarvoa”. Osaavista opettajista ja opiskelioista käydään kovaa kilpailua, joka motivoi hyviin tuloksiin puolin ja toisin. Hän myöntää, että koska Suomi on pieni maa on vaihtoehtojen tarjonta siksi rajallista. Mutta onko akateemisen maailmamme tulevaisuus tuomittu ikuiseksi kakkoseksi? Ilmeisesti ei, sillä valoa tunnelin päässä on havaittavissa. Professori näkee Euroopan integroitumisen mahdollisuutena ratkaista ongelma.”Nyt on hyvät puitteet kilpailun lisäämiselle”, hän sanoo. Holmström tuntuu myös painottavan, että kyse ei ole siitä, etteikö lahjakkaita ihmisiä täältä löytyisi. ”Euroopassa on loistavia tutkijoita, joita kuunnellaan tiedeyhteisöissä tarkasti jo nyt. Tältä osin puhutaan jo varsin globaalista akateemisesta maailmasta”. Suomen tulevaisuus näyttää siis hyvältä, mutta jotakin moitittavaakin löytyy. Kun kysyn häneltä oppilaiden jaksamisesta akateemisella polulla, kirjoittelu kääntyy osa-aikaopiskelun ongelmaan. ”Uskon, että hajanaisuus luo stressiä. Pitäisi pystyä keskittymään opintoihin täysipäiväisesti. Ensisilmäyksellä on paradoksaalista, että ilmainen järjestelmä johtaa osa-aikatyöhön. Luulisi, että tämä olisi tyypillistä Yhdysvalloissa korkeine lukukausimaksuineen, mutta näin ei ole. Tätä paradoksiaa olisi hyvä pohtia”. Holmström tarjoaa lääkkeeksi strukturoidumpaa opiskelua selkeämpien opinto-ohjelmien kautta, sillä ”tämä vähtentäisi paineita ja näköalattomuutta”. Myös opiskelijasetelit sekä toimeentulotuki mainitaan. Jaksamisongelmien hän ei siis usko johtuvan koulutyön liian suurista määristä. Amerikassa opiskellaan professorin mukaan intensiivisemmin. Myös yleinen ”kansislaisten” meininki, jättää luennoilla käyminen muutaman kerran jälkeen sikseen, ei tulisi MIT:ssä kuuloonkaan. ”Opiskelijoilta on vaadittava ja heistä on välitettävä”, Aalto-ylipiston rehtoria Tuula Terhiä siteerataan. Voidaanko huippuyliopisto perustaa? Bengt Holmström tuo asiantuntemustaan merten takaa Suomeen vuoden vaihteessa aloittavan Aaltoyliopiston hallituksen jäsenenä. Tarkoituksena uudessa yliopistossa on selkeyttää aiemmin mainittua opintostruktuuria sekä kehittää opiskelijoiden ja opettajien välistä suhdetta. ”Vaihtoehtoisia opiskelumenetelmiäkin tulisi kokeilla”, hän lisää ja mainitsee käsitteen factoryt.

25


Termi liittyy aloitteeseen, jossa on tavoitteena saattaa projektien kautta tutkijoita, opiskelijoita ja yritysmaailman henkilöitä vuorovaikutukseen keskenään. Holmström painottaa, että täytyy syntyä kulttuuri, jossa ” laatua arvostetaan opetuksessa ja tutkimuksessa”. Tässä yhteydessä hän kertoo mallista nimeltä tenure track, joka on tuttu Yhdysvalloista. Kyseessä on nuorille opettajille suunnattu urapolku, joka vie professuurin virkaan (tenure), jos opettaja ”täyttää tietyt absoluuttiset laatutasot”. Onnistuessaan uudet toimintamenetelmät lisäisivät rakentavan palautteen saamista koreakoulussa. Tämä kuulostaa erittäin hyvältä, mutta voidaanko huippuyliopistoa perustaa, tenttaan haastateltavalta. Vastaus kuuluu, että ”ei, huippuyliopisto ei synny paatoksella vaan sellainen asema ansaitaan toimimalla pitkäjänteisesti, laatua arvostamalla, rakenteita kehittämällä ja yhteishenkeä parantamalla”. Huh, kuulostaapa pitkältä prosessilta ajattelen, mutta Holmström lisää, että pelkkä aito ylpeys omaa yliopistoa kohtaan on jo hyvä alku. Finanssikriisi muuttaa maailmaa Äidinkielen kirjoitukset menivät pipariksi, mutta näin tuskin käy kirjalle finanssikriisistä, jota Bengt Holmström parhaillaan kirjoittaa tutkijatoverinsa Jean Tirolen kanssa. Hän ottaa kuluneen vuoden tapahtumat esille monissa vastauksissaan ja uskoo, että kriisi tulee ”syvällisesti vaikuttamaan taloustieteeseen ja luomaan uutta tutkimusta”. Mutta mikä sitten oli tapahtumien tärkein syy? Tiedemies uskoo, että pankkiirien ahneudella, vääränlaisilla kannustimilla ja monimutkaisilla sopimuksilla oli oma osuutensa, mutta ei katso vastauksen olevan niin yksiselitteinen. Hän puhuu ”globaaleista tasapainottomuuksista” keskeisenä tekijänä, jotka johtivat alhaisiin korkoihin. Totean mielessäni, että asia alkaa mennä yli tämän fuksin ymmärryksen ja, että minun on todellakin ostettava se kirja. ”Myöskään talouden heilahteluja ei voida välttää. Kriisien lääkkeiksi kehitetään uusia välineitä ja sitä paremmin kuin ne toimivat sitä suuremmiksi riski kasvaa”, Holmström toteaa. Päätän lähettää tarkentavan kysymyksen aiheeseen liittyen, koska ajatus tuntuu niin innostavalta. Johtuuko heikko taloustilanne siitä, että olemme olleet niin fiksuja? Ehkei kuitenkaan, joudun pohtimaan, kun Holmström vastaa seuraavana päivänä

26

sähköpostiini. ”Kriisit liittyvät lähes aina tuoreeseen ideaan tai kehitysvaiheeseen, joka ensin siivittää kasvua ja menestystä. Lopulta alkaa mennä liian lujaa ja tilanne purkautuu uudella tavalla. On vaikea tietää mitä on liian nopea kasvu tai liian suuri velkaantuneisuusaste uudessa maailmassa. Valitettavasti vain jälkiviisaus on helppoa, mutta siitä ei ole paljoakaan hyötyä”. Kuitenkaan liian suuri varovaisuuskaan ei ole professorista hyväksi. ”Jos olisimme olleet varpaisillamme ja välttäneet kaikki kriisit ei edeltävinä vuosina nähtyä kasvua ja talouden kehitystä todennäköisesti olisi saavutettu”. Keskustelun päätteeksi minun on vielä kysyttävä tiedemieheltä, mikä on se perimmäisin tarkoitus (syy), miksi hän haluaa antaa työlleen niin paljon. ”Kiinnostus yhteiskuntaan ja sen järjestelmien parantamiseen. Taloustiede on vain väline siihen”. Mitä sitten teet Bengt Holmström, kun et ajattele taloutta? ”Luen paljon, mietin maailmaa ja keskustelen. Nautin luonnosta. Pidän myös erilaisista seurapeleistä”. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä todettiin, että ”Holmströmin tapana ei ole vain pyörähtää paikalla ”. Kapitaalissa todettakoon, että hän ei myöskään anna fuksin odotella sähköpostiaan. Hän vastasi minulle aina viimeistään seuraavana päivänä juhlapäivistä ja työmatkoista huolimatta. Professori todella antaa itsestään opiskelijoille paljon, paljon muutakin kuin tietoa. Bengt Holmström antoi itsestään välittävän ja rennon kuvan, jota näin ensimmäisenkin vuoden opiskelijankin on helppo lähestyä.


KEIMON KAISTA Politiikassa soppaa jatketaan tavallisesti vedellä. Päättäjät juttelevat itse asiasta loppujen lopuksi tavattoman vähän. Suomessa kauppojen sunnuntaiaukiolosta vuoden päivät jatkunut keskustelu on tästä keiton hämmennyksestä oiva esimerkki. Aukiolojauhannan laihuus muistuttaa jo Yhdysvaltain kongressin tai osavaltioiden parlamenttien lakiehdotuksia, joiden käsittelyssä tunteet ja olettamukset riitelevät – eivät asiat. Pohjola näyttää imevän isoveljen draamallisia elementtejä posket lommolla. Amerikkalaiset seisovat poliittisine silmänkääntötemppuineen mielikuvapolitiikan ykköspallilla. Kumpikin valtapuolue niin Demokraatit kuin Republikaanitkin verhoavat oman agendansa tehokkaasti tunteilla. Kuolemantuomiossa, abortissa, terveydenhuollossa tai juopuneena ajamisessa mielettömät juoniskenaariot ja loppuspekulaatiot kuuluvat vielä jotenkin asiaan, mutta erityisesti pienemmän mittakaavan politiikkaa seuratessa byrokratiaperverssikin alkaa jo parin kuukauden jälkeen pilkkiä. Osavaltiotasolta ei yksinkertaisesti löydy aloitetta, jota ei upotettaisi kauhukuviin ja tuntemuksiin. Argumentin kaava kulkee suoraviivaisesti: Mikäli vastapuolen ehdotus toteutuu, yksi asia johtaa toiseen ja lopulta maailmasta tulee hirvittävän kamala paikka. En ole vielä törmännyt niin pieneen aloitteeseen tai ehdotukseen, jossa kaava ei olisi käytössä. Kun uuden puiston vastustajat spekuloivat jo viikon sanailun jälkeen puiston pimeyden potentiaalisilla raiskaustapauksilla, ja yliopistokampuksilla kielletään tupakointi myös ulkona ihmishenkien pelastamiseksi, liikutaan turhan syvissä vesissä. Tällä tavalla peistä väännettiin nyt myös Suomessa. Suomen kauppakiistassa ammattiliitot ja kansanedustajat eivät keskustelleet ainoastaan työntekijöiden palkoista tai kauppiaiden tilipusseista. Pääpaino oli sunnuntain pyhittämisessä ja oikeanlaisessa elämäntavassa. Silloin tällöin sanailu sivusi myös kysymystä, joka pohtii onko edustajiston asia määrittää, miten kukin sunnuntainsa haluaa viettää. Jostain kumman syystä juuri aukioloajoista kehkeytyi virallinen mielikuvanokittelu terveydellis-uskonnollisten seikkojen ja maallistuneen elämäntavan välille, vaikka esimerkiksi

27

ravintola- ja kuljetusaloilla sunnuntaita ei voi edes erottaa maanantaista tai pikkulauantaista. Vaikka rauhallinen lepopäivä viikossa tekee varmasti hyvää niin maallistuneelle liimanhaistelijalle kuin pyhäkoulun opettajallekin, miksi kaikkien pitäisi huilata juuri sinä päivänä, kun Herra piti paussia. Tämänhetkistä elämänmenoa on vaikea sovittaa Isän seitsenpäiväiseen viikkokalenteriin. Aikaerot sekoittavat pakkaa entisestään ja sunnuntai on enemmän tai vähemmän yksi potentiaalinen darrapäivä muiden joukossa. Se, että kaupat ovat kiinni, ei poista sitä tosiasiaa, että ihmiset touhuilevat jotakin sunnuntaisin joka tapauksessa. Palkaton siivous, haravointi, pyykinpesu tai opiskelu eivät pyhitä lepopäivää sen synnittömämmin kuin hyllyjen täyttö univormussa. Pohjolan politiikassa tunteilu lisääntyy erityisesti vaalien alla, mutta asiaperäinen keskustelu on vielä (tässä tapauksessa luojalle kiitos) tavallisin toimintatapa. Logiikkaa tuli kuitenkin kauppojen sunnuntain aukioloaika -keskustelussa ajoittain ikävä. Yritin viikonpäivät metsästää hyvää tunteetonta argumenttia vapauttamista vastaan – tuloksetta. Jos tälläkin hetkellä pakanallisen pienet liikkeet saavat olla avoinna, mistä syystä suurempien markettien pitäisi säilyä sunnuntaisin kristillisen levollisena? Prosessin osapuolia eivät kauppojen työntekijöiden mielipiteet ilmeisesti juurikaan kiinnosta, sillä myymälöissä uudet sunnuntailisät toivotetaan mielihyvin tervetulleiksi. Myös valtaosa asiakkaista haluaa vapauttaa viikonloppupyhät ja pitää uudistuksesta. Sen sijaan, että kauppojen vapauttamisen vastustajat olisivat nostaneet esille virallista terveystutkimusta tämänhetkisistä stressitasoista ja muista terveydellisistä seikoista, ja vapauttajat puhuneet yksilönvapauksista, debatti jämähti tunneperäiseen nokitteluun siitä, mitä ihmiset ylipäänsä tekevät ja ovat tekemättä viikonloppuisin. Hullunkurisesti, vaikka ongelmaa lähdettiin ratkaisemaan väärästä päästä, tällä kerralla poliitikot päätyivät sattumalta oikeampaan lopputulokseen (näin käy joskus myös laskareissa). Jenkkilässä tuuri on vieraampi tuttavuus. Hardcoremielikuvapolitiikassa rikkaamman muskelit tekevät pelottavan hyvää tulosta: kaupunkilaisten kannattaman puiston paikalle rakennetaan parhaillaan parkkipaikkaa, ja sauhuttelu koulun alueella loppuu kokonaan vuoden vaihteessa opiskelijoiden maltillisesta vastarinnasta huolimatta. Jos ei ihan vielä keitettäisi myös Arkadianmäkeä medialiemessä.


Pankkiiri yliarvostelee

Viinit, perus esimerkkihyödyke KA6-kurssista International economics, ovat tuotteita, jotka luovat kauppaa eri valtioiden välille. Rankasti yleistämällä viinit ovat miedohkoja alkoholijuomia, jotka on valmistettu rypäleistä käyttämällä ja ovat substituutteja keskenään. Ne voidaan jakaa myös kahteen alalajiin, valko- ja punaviineihin. Kuitenkin, mitä enemmän viinejä on juonut ja mitä enemmän niiden kanssa on ystävystynyt, huomaa, että ne voivat olla keskenään todella erilaisia. Harrastuneisuus tuo mukanaan pienet vivahteet. Vuosikertojen välinen vivahde-ero tai samalta tilalta tulevien samoista marjoista tehtyjen pullotteiden keskinäinen eroavaisuus, ovat olennaisia yksityiskohtia. Syynä jälkimmäiseen voi olla esimerkiksi terroir (karkea suomennos: maaperä, tarkoittaa kaikkia luonnon vaikutuksia viiniin mm. ilmaston lämpöä, aamuista tuulta vuorenrinteellä, meri-ilman tuomaa suolaista kosteutta tai vaikka paikallisia hyönteisiä). Nämä yksityiskohdat tekevät meistä joistakin viinisnobeja. Itse en ole vielä pitkään harrastanut viinejä, mutta omat indifferenssikäyräni ovat muotoutuneet siten, että preferoin punaviinejä, erityisesti täyteläisiä sellaisia. Aiempi viinihistoriani on ollut enemmänkin sitä, että ruuan kanssa on ollut vaan joku pullo viiniä. Olisipa silloin joku suositellut minulle Hewitsonin Miss Harrya, erittäin täyteläistä, mutta niin helppoa punaviiniä. Yleensä hyvänä laatuindikaattorina on käytetty hintaa, joka korreloi kohtuullisesti viinin laadun kanssa. Joskin ranskalaisten viinien joukosta saattaa nousta suhteellisesti useammin hinta/laatu-suhteen nojalla

pettymyksiä. Mutta kuitenkin viime syksynä viettäessäni kesälomaa ystävieni kanssa Côte d’Azurilla, tuplasin maistamani viinimerkit ja syvensin tuntemustani viineistä, pulloittain. Monacon Carrefourissa viinejä valikoidessamme käytimme ranskankielen taitojemme sijasta “jos hylly on tyhjä, viini on hyvää”-logiikkaa. Tämä menetelmä toimi ja nautimme useita hyviä 3-6 euron punaviinejä jokailtaisilla kolmen ruokalajin terassi-illallisissa Välimeren rannalla. Vaikka viinit olivat Suomen hintatason mukaan naurettavan halpoja, olivat ne silti hyviä, sijainnin vaikutus hintaan on merkittävä. Eräs viini joka nousi esiin muiden yli oli Château (suom. ”kippis”) luokituksen omannut kallis, noin 9€, täyteläinen punaviini: Château Muret. Viini oli erittäin tumma, suorastaan tervainen ja sen korkista olisi saanut mustetta sulkakynäänsä. Täyteläinen viini oli kuitenkin hapokkuutensa ansiosta kevyempi ja se pyörähti mukavasti suussa tuoden marjaisuutensa etualalle. Viini sopi erinomaisesti pihviateriaamme ja otinkin tätä herkkua pullon mukaani Suomeen. Olisin ottanut enemmän, mutta nyt jo Italian lain rajat lentorahdeissa tulivat vastaan. Tuotu pullo on harmikseni jo juotu. Matkasta innostuneena suuntasinkin sitten syksyllä Akateemisin viiniseuran ensimmäiseen viinimaistajaiskouluun yhdessä ystäväni Le Kokin kanssa. Illan aikana maisteltiin seitsemää eri viiniä siirtyen koko ajan vaaleammasta kohti punaisempaa ja täyteläisempää. Escudo Rojo oli täyteläisin kaikista, henkilökohtainen suosikkini illan viineistä ja samalla se myös äänestettiin

28


voittajaviiniksi. Se on chileläinen punaviini, jonka on kypsän tanniininen, mausteinen ja marjainen. Tuoksu tekee viinin maussa suuren osan ja tässä tumma paahteisuus täyttää hajuaistin kunnolla nuuhkaistessa. Viinin on valmistanut Baron Philippe de Rothschild. Valmistajat ovat siis niitä Rothschildeja, joista tuleekin viinin slogan: “Famous for two centuries, first in banking then in wine.” Escudo Rojo onkin pankkiirin varma valinta viinikellarin vakioksi, sillä vuosikerrat 2007 ja 2008 olivat molemmat pettämättömiä. Viini sopii käytettäväksi juustojen tai veristen pihvien kanssa ja jopa ikäännytettäväksi myöhempiä vuosia varten. Vanhin suosikkiviinini on kalifornialainen Beringerin Clear Lake Zinfandel. Zinfandel-rypäle on viiniguru Oz Clarken ja James ”Captain Slow” Mayn mukaan uuden maailman viinituotannon helmi. Siellä on vapautta ja innovatiivisuutta, mitä ranskalainen Appellation d’origine controlee ei salli. Zinfandel on oma suosikkirypäleeni ja Beringer parasta “ziniä”, mitä Alko tarjoaa. Itse olen nauttinut viinin vuosikertoja 2003, 2004 sekä 2005. Vuosikerroista minusta vanhemmat olivat säväyttävämpiä, mutta toisaalta ne olivat myös nautintahetkellään suhteellisestikin vanhempia. Viini on eritäin täyteläinen ja sen runsas mausteisuus tuo mukavan säväyksen makuun. Maku on tasaisen tuhti, eli juuri minun hyödykekoriini sopiva. 17,73 euroa maksavat Beringer-pullot olen yleensä säästänyt hienoimpiin hetkiin. Viineissä hienoa on kuitenkin uusien makujen etsiminen ja yritys löytää erilaisia makuyhdistelmiä. Itse olen ottanut englantilaisen kirjailijan ja tunnetun juomaveikon Kingsley Amisin neuvon käytäntöön. Kirjassaan ”Otetaan taas” puhuttaessa hyvästä viinikauppiaasta hän toteaa: ”Nyt kaivataan nimenomaan oppinutta, kokenutta, energistä ihmistä, joka ei itse juo pelkästään hyvää viiniä vaan paljon viiniä, toisin sanoen ensiluokkainen viinikauppias.” Vaikka Suomessa ei hirveästi viineihin erikoistuneita pieniä putiikkeja ole, ovat Alkon kauppiaat kohtuullisen valveutuneita alkoholin Hinta

Hinta/laatu

kuluttajia. Alkon liikkeethän pullistelevat henkilöstöä, vaikka vähempikin riittäisi hyllyttämään ja kassakoneelle rahastamaan. Heidän ammattitaidollaan säästät itseltäsi aikaa ja samalla pääset keskusteluun, jossa voit koittaa vaikuttaa pätevältä viinituntijalta. Yleensä saamani neuvot ovat osoittautuneet hyviksi, mutta kerran hakiessani haastajaa Escudolle ja Beringerille, minulle suositeltiin australialaista Wyndham Estaten Bin 555:tä. Viini oli oletuksiltaan samanlainen kuin Beringer, mutta se ei minua vakuuttanut. Maku oli minusta laihempi eikä se ollut niin suuri nautinto kuin olisin toivonut. Mausteisuus oli poissa ja maku vaan jotenkin katosi ja näin 14,48 euroa tuntui jotenkin aika kalliilta. Bin 555:n puolustukseksi on todettava, että viini lähti haastamaan selkeitä suosikkeja ja se ei ole helppoa. Lisäksi viinin maisteluolosuhteet eivät olleet tasapuoliset. Valmistelu on viinien tapauksessa tärkeää, sillä kuten Kingsley Amis sen sanoo: ”Hyvä valmistelu maksaa itsensä takaisin siten, että heikko viini muuttuu siedettäväksi ja hyvä viini erinomaiseksi. Laiskuus tässä asiassa heikentää varsin hyvän viinin kohtuulliseksi ja erinomaisen viinin vain hyväksi.” Viinejä maailmassa on monia ja useimmat niistä on hyviä ja lähes kaikki juomakelpoisia. Viinin maistelu on kuitenkin kaikista oppikirjoista ja teorioista huolimatta erittäin henkilökohtaista, sillä siinä missä toinen saattaa havaita tuoksussa nousevan kommunismin toinen tulkitsee sen tunkkaisuutena. Kuitenkin kaikille pääte se sääntö, että mitä enemmän aiheeseen tutustuu ja mitä enemmän pullojen pohjia tulee vastaan, sen enemmän niihin tykästyy ja tämän kautta tulee myös arvon ja laadun vaatimus. Itse tiedän omat preferenssini ja esimerkiksi niissä mainitsemissani akateemisissa maisteluissa olin merkannut muistiinpanoihini Escudon kohdalle etukäteen: ”Hiton hyvä”. Tämä ei kuitenkaan riitä syrjäyttämään huippua (lue Beringeriä). Minusta hyvin valmistettu sisäfilee on mainio ruoka, mutta erittäin hyvän viinin kanssa se voi olla jotain enemmän. Arvosana

Château Muret Escudo Beringer Bin555

29


30


31


KYSY KULTILTA Kansantaloustieteen professori Klaus Kultti Vastaa kysymyksiin

Hei taas. Viimeisen kolumnin kysymykset olivat vähän tylsiä, ainakin ne joihin päätin vastata. Tätä kompensoi vastausten tavanomaisuus. Osa kysymyksistä oli mielestäni epäreilun vaikeita: Vaadittiin esimerkiksi perustelemaan positiivisessa hengessä Arhinmäen aivoituksia. Valitsin helpompia aiheita.

Miksi poliitikoilla on huono muisti? Ei poliitikoilla ole huono muisti; he vain teeskentelevät, että heillä on huono muisti. Tosiasiassa poliitikot eivät kilpaile kansalaisten äänistä, vaan poliittinen eliitti on äänestäjien vastaisessa kolluusiossa. Osa tätä kolluusiota on huonon muistin teeskentely. Kun kaikki poliitikot tekevät näin, he voivat lieventää kilpailua. Kilpailevat poliitikot muistuttaisivat kiusallisesti toisiaan teoista ja lupauksista. Poliitikon elämä on helpointa hahmottaa toistettuna pelinä. Toistetuissa peleissä kolluusion takaa rangaistuksen uhka; jos poiketaan kolluusiosta muut pelaajat muuttavat käyttäytymistään niin, että poikkeajan hyöty vähenee. Jos poliitikko lipeää kolluusiosta ja rupeaa muistelemaan omia ja muiden lupauksia yksityiskohtaisesti, rangaistus seuraa lähes välittömästi. Hän ei pääse enää valiokuntamatkoille hienoihin paikkoihin, vaan Tukholmaan, häntä ei valita tärkeisiin tehtäviin kuten oopperan hallintoneuvostoon, vaan hän joutuu eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäseneksi. Vaarallisimpia poliitikkoja ovat sellaiset, jotka ovat ilmoittaneet luopuvansa poliitikon urasta. Heille saattaa helposti muistua mieleen kaikenlaista, koska rangaistuksen uhka poliittisessa toiminnassa on pienentynyt. Toistettujen pelien teoriasta kuitenkin tiedetään, että kolluusiota voidaan ylläpitää sekä rangaistuksilla että palkkioilla. Politiikasta poistuville on muistamattomuuden takaamiseksi varattu joukko palkkiovirkoja, joiden hoitaminen edellyttää enintään

32

lukutaitoa. Lista on lähes loppumaton; tyypillisiä esimerkkejä instituutioista, joissa näitä on ovat Veikkaus, Alko, kunnallisalan järjestöt, Sitra. Miksi toimittajat eivät osaa kansantaloustiedettä? Toimittajat eivät osaa taloustiedettä samasta syystä kuin fyysikot ja meteorologit ja lääkärit ja oikeusoppineet ja yhteiskuntatieteilijät eivät osaa taloustiedettä. Kaikilla näillä aloilla menestyminen vaatii huomattavia panostuksia aivan erityislaatuisen inhimillisen pääoman hankintaan. Tämä ei mahdollista perehtymistä kovin moniin muihin vaikeahkoihin elämän osa-alueisiin. Jos toimittajat ryhtyisivät perehtymään taloustieteeseen, heidän toimittajan ammattitaitonsa kärsisi ja joutuisimme lukemaan paljon huonompia lehtijuttuja ja katsomaan paljon huonompia televisio-ohjelmia. Korkealaatuinen media on osa demokraattisen valtion kansallisvarallisuutta ja käytänkin tässä tilaisuutta kiittää Suomen kaikkia toimittajia korkeatasoisesta työstä, jonka tuloksia on ilo seurata. On syytä huomata, että aina löytyy poikkeusyksilöitä, jotka pystyvät hankkimaan syvällistä taitoa ja tietoa taloustieteen alalta, vaikka oma erikoisala olisi aivan jotain muuta. Olemme onnekkaita, koska tällaisia poikkeusyksilöitä löytyy aivan lähipiiristämme valtiotieteellisestä tiedekunnasta ja tutkijakollegiumista. Monet heistä ovat erikoistuneita globalisaation ongelmiin; aika koljatteja tieteilijöiksi.

Miksi kakku aina lässähtää? Ounastelen, että tämä kysymys ei askarruta kaikkia. Vain niitä joiden kakut lässähtävät. Kakun leipomisessa pitää olla sekä kärsivällinen että nopea. Jos 1 kakku on vähänkin raaka se lässähtää, koska kakun jäähtyessä se menettää ilmaa ja raa’an kakun rakenne (struktuuri) ei kestä tätä. Kannattaa opetella kakuntekoa jakamalla


taikina useaksi pieneksi kakuksi ja paistamalla niitä eri pituisia aikoja (eksperimentaalinen menetelmä). Kokemusperäisesti edeten ja opiksi ottaen kakun ei pitäisi enää lässähtää mittaustarkkuuden ja pragmaattisuuden rajoissa. Tärkein ongelma on kuitenkin onnistuneen kakun jako usean yksilön kesken. Se on teoreettisen taloustieteen perusongelmia. Niin kauan kuin kakku on konveksi, kakunjako-ongelmaan on useita hienoja ratkaisuja kuten Nash-neuvotteluratkaisu ja von Neumann-Morgenstern stabiili joukko. Vielä vähän aikaa sitten luultiin, että jos kakku lässähtää niin pahasti, että se ei ole konveksi mitään neuvotteluratkaisua kakunjako-ongelmaan ei ole. Onneksi Kultti ja Vartiainen (2007, ”Von Neumann-Morgenstern Stable Set Bridges Time-Preferences to the Nash Solution,” The B.E. Journal of Theoretical Economics: Vol. 7: Iss. 1 (Contributions), Article 41) osoittivat, että jos lässähdys ei ole kovin suuri niin stabiili joukko suppenee kohti yleistettyä Nash-neuvotteluratkaisua diskonttotekijän lähetessä ykköstä.

Miksi ihmiset uskovat jumalaan? Tämä on suuri ja vaikea ongelma. Onneksi Graham, Knuth ja Patashnik (Concrete Mathematics, sivu 4) antavat selkeän ohjeen siitä, miten pitää menetellä vaikeiden ongelmien kanssa: Look at small cases. On siis syytä selvittää miksi ihmiset uskovat joihinkin helpommin käsitettäviin asioihin kuin jumalaan. Pohditaan esimerkiksi, miksi ihmiset uskovat siihen, että julkinen valta pyrkii verotuksen avulla maksimoimaan yhteiskunnan hyvinvointia. Tässä yksinkertaisessa tapauksessa vastaus on ilmiselvä. Ihmiset ovat tyhmiä. Entä miksi ihmiset uskovat globalisaatiokriitikoihin. Tietysti sen takia, että ihmiset ovat tyhmiä. Tässähän alkaa jo tarkkasilmäiselle avautua tietynlaista säännönmukaisuutta, joten jätän jumalkysymyksen selvittämisen lukijoille kotitehtäväksi.

33


Ovatko fuksit selviytyneet teiniangsteista? Julia Müller

Miltä maailma näytti silloin, kun bisseä ei voinut ostaa baarista ja kasvupyrädys oli vielä kesken? Entä minkälaista tulevaisuutta odotat, akateeminen nuori opiskelija? Fuksit paljastavat löytyykö luurankoja jääkaapista.

Ozan Yanar, 22 Kun muutin tänne 14-vuotiaana, en osanuut kieltä ollenkaan. En muistele Suomeen tuloa kuitenkaan mitenkään erityisen traumaattisena. Olen aina ollut ihminen, joka vain tekee mitä täytyy eikä sitä sen kummemmin ajattele. Koulun aloitin ensin maahanmuuttajaluokalta, josta minut siirrettiin tavalliselle jo kuukauden kuluttua. Suomea opin nopeasti ja menestyin opinnoissani hyvin. Teini-ikäisenä esitin ulospäin kovista, mutta sisimmissäni kärsin epävarmuuksista. Etsin omaa rooliani ja välitin siitä mitä muut minusta ajattelevat. Meno oli välillä aika villiä ja jälkikäteen tuntuu, että minulta puuttui terve itsesuojeluvaisto. En koskaan silti kuulunut niihin, jotka heittivät koulun läskiksi tai dogasivat

34

ostoskeskuksessa. Perhe ja rakas harrastukseni fudis pitivät minut ruodussa. Yliopistoon meno on aina ollut minulle päivänselvää, sillä halusin seurata vanhempieni jalanjälkiä. Kansikseen päädyin, koska ura pankissa tuntui hohdokkaalta ajatukselta. En kuitenkaan ole pohtinut ammatin valintaan liittyviä asioita kovin syvällisesti. Työ merkitsee minulle vain rahaa, jota on ansaittava voidakseen keskittyä elämässä tärkeämpiin asioihin. Keski-ikäisenä näen itseni urheilullisena, nuorekkaana ja erilaisena. Painotan etten halua olla ihminen, joka polkee täysillä oravanpyörässä. Aikaa pitää olla perheelle ja harrastuksille. Haaveena olisi myös auttaa katulapsia Turkissa. Heillä ei ole ollut samanlaista mahdollisuutta edetä elämässä.


Krista Luoma, 20 Äiti väittää, etten koskaan käynyt läpi kunnon teiniikää. Kun katson taaksepäin en kuitenkaan ollut yläasteella samanlainen kuin nykyään. Urheilin paljon ja sain koulussa hyviä arvosanoja kaikissa aineissa. Olin siis aika suorituskeskeinen vaikkei elämäni pyörinytkään pelkän opiskelun ympärillä. Lukion toisella luokalla menin vaihto-oppilaaksi Canadaan ja Suomeen palasin vuotta myöhemmin rennompana tyyppinä. Isäntäperheeni elämänasenne opetti minulle, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Kirjoitusten

jälkeen pyrin kansikseen ja kauppikseen. En viitsinyt hirveästi pohtia, minne hakisin. Tiesin vain haluavani kouluun ja ilokseni sain hyväksymiskirjeet molemmista oppilaitoksista. Kansiksen valitsin lopulta aivan viime metreillä, koska ajattelin, että yhteiskuntatieteellisessä voisin ajatella vapaammin. Valtsikkalaiset ovat hyvin perillä ajassa ja monet heistä poliittisesti aktiivisempia kuin minä itse. Olen ollut tyytyväinen valinnastani ja toivon ajan näyttävän onko taloustiede minun juttuni. Nelikymppisenä näen itseni menestyvänä henkilönä ajatteluvapaassa työssä, jossa ei vain jumiteta koneen äärellä.

35


Henri Nordström, 20 Teini-Henkka oli sisimmiltään hyvin samanlainen kuin vanhempi versionsa. Olen aina ollut luonteeltani todella ulospäinsuuntautunut, vahvat mielipiteet omaava idealisti. Virkkalan Yläasteella elin kuitenkin toisenlaisessa ympäristössä ja ulkopuolisista vaikutin siksi ehkä erilaiselta. Koulussamme vallitsi varsinainen kuppikuntameininki ja itse liikuin pienessä poikaporukassa, jossa tietokone oli tosi kova juttu. Olisin kaivannut räväkämpää meininkiä sekä isompia ympyröitä sosiaalisena ihmisenä. Lukiossa moni asia muuttui. Nörttimäiset harrastukset jäivät ja tilalle tulivat musiikki, viina sekä naiset. Olen myös aina urheillut paljon mikä meni äärimmilleen samoihin aikoihin. Ennen täysi-iän saavuttamista koin tarvatta myös koetella rajoja. Kohtuullisen menevä elämäntyyli alkoi, ja se vaihde on yhä päällä. Valtsikka tuntui luontevalta vaihtoehdolta ihmiselle, joka haluaa muuttaa maailmaa. Olen viihtynyt opintojen parissa hyvin vaikka kansiksen matematiikkapainotteisuus välillä turruttaakin. Keski-ikäisenä näen itseni menestyneenä perheenisänä, joka on myös onnellinen.

Saara Oksanen, 19 Valmistuin viime keväänä ylioppilaaksi Ressun lukiosta hyvin arvosanoin. Tämä tuli minulle yllätyksenä, sillä edeltävät vuodet eivät olleet kuluneet kotona opiskellen. Yhdeksännelle luokalle asti olin kiltti tyttö, mutta lopulta halusin eroon kyseisestä roolista. Varsinaisen teini-iän kävin läpi siis vasta lukiossa, kun vapaampi koulujärjestelmä loi hyvät puitteet lusmuamiselle. Olin tuolloin siinä mielessä erilainen, että kokeilunhalu oli mieletön ja ihanneminä todella sosiaalinen. Viikonloppuisin oli aina oltava menossa. Nykyään osaan ottaa rennommin ja vapaailtoina jään mielelläni myös löhöilemään. Teinimyllerryksistä huolimatta, haave opiskelupaikasta oli aina läsnä. Kansiksessa viehättivät matematiikka ja alan haastavuus. Harkitsin myös pankkialaa, ja siksi vaihtoehto tuntui luontevalta. Yliopistossa on ollut helppo viihtyä vaikka motivaatiota itsenäiselle opiskelulle onkin joskus vaikea löytää. Kansisporukka

on sopivan rentoa ja yhtäläisyyksiä ressulaisten kanssa löytyy yllättävän paljon. Ihmisistä paistaa halu päästä pitkälle. Vaikea sanoa mistä minut löytää kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Toisaalta haluaisin olla omistautuva äiti isolle lapsikatraalle, mutta kunnianhimoa työelämänkin suhteen löytyy. Voisinkohan olla suuryrityksen pääjohtaja, joka on töissä kahdeksasta neljään?

36


Tarik Lentäjä Tarik Hossain Olin äskettäin vierailemassa Kuopiossa kadettiystävieni luona. He ovat tällä hetkellä jakautuneina eri lennostoihin ja lentävät Hornetilla. Maanantaina kuulemma alkoivat taas yölennot. Vaikka muuten aikaa ei ollut tuntunut kuluneen juuri lainkaan, huomasin kuitenkin heidän jutellessaan Hornetilla lentämisestä olevani aika etääntynyt sotilasilmailusta. Tajusin siinä vaiheessa, että oli kulunut kuitenkin jo kolme vuotta kadettiajoistani. Siviilin puolella aika on mennyt kuin siivillä, mutta astuessani taas Kruunuasuntoon (armeijan omistama kiinteistö), tuntui kuin olisin kävellyt aikakoneeseen. Ystäväni ovat menneet aimo harppauksin eteenpäin omalla urallaan, sillä lähtiessäni, me kaikki olimme vasta suorittaneet Vinka-lentämisjakson. Koska aikoinani tein päätöksen lähteä Ilmavoimista, on nykyisen elämäni vertaaminen kadettiystävieni elämään väistämätöntä. Kun kävelin sisään tuohon Kruunuasuntoon, mietin millaista elämäni olisi ollut, jos olisin jäänyt. Olisin yhtä hyvin voinut olla Kuopiossa Rissalan lennostossa yliluutnantti Hossain. Päivät olisivat kuluneet lentämässä ja illalla olisi ehkä käynyt lenkillä jonkun kadetin kanssa tai sitten vain selaillut automyynti-sivustoja miettien uuden auton ostamista. Viikonloppuisin olisin mennyt syömään jonkun kurssikaverin luo ja jatkanut siitä sitten pidemmän loikan Kuopion pimeään marraskuun yöhön. Ehkä olisin kerran kuussa lentänyt Helsinkiin tapaamaan perhettäni ja vanhoja kavereitani. Tulevaisuus edessäni seuraavan kymmenen vuotta näyttää aika monotoniselta: eri lento-ohjelmien suorittamista, eri kurssien kuten lennonopettaja- ja kapteenikurssin suorittamista, sotaharjoituksia. Kaiken aikaa olisi arvioitavana kehityskelpoisuudestaan pelkona siirto toisiin tehtäviin esimerkiksi taistelunjohtajaksi, joka tarkoittaisi käytännössä lentouran kuoppaamista Ilmavoimissa. Lisäksi seuraisi stressi aikanaan pakollisesta siirrosta eri

paikkakunnalle muutamaksi vuodeksi. Suurin stressi ei ole itse siirtyminen, vaan itse siirron ajankohdan ja keston sekä mahdollisen paluun epävarmuus. Elämä sotilasilmailijana on lisäksi tietyllä tapaa yksinäistä, sillä kyseinen työ vaatii antautumista. Se porukka, jolla tehdään töitä, muodostuu hyvin tiiviiksi, lähes perheeksi, sillä, kun tehdään työtä, jossa hengenvaara on aina läsnä, pitää siipikoneen kuskiin pystyä luottamaan. Näillä lähtökohdilla tuon perheen ulkopuolelle jättäytyminen on hyvin vaikeaa eikä kovin suotavaa. Näin sosiaaliset kontaktit jäävät pääsääntöisesti niin sanotusti laivueen porttien sisäpuolelle. Sosiaalisesti laajempi piiri onkin eräitä siviilielämän rikkauksia, joista olen nauttinut. Ja naiset. Riittää, kun heitä on vain jossain ympärillä, niin jutut monipuolistuvat saman tien. Huomasin, että pelkässä miesporukassa jutuista tulee hyvin nopeasti niin sanottuja pukukoppi-juttuja. Miesten pukukopissa on hauskaa, en kiellä sitä, mutta huomaan nauttivani enemmän monipuolisuudesta. Olen myös ollut töissä ala-asteella, jossa huomasin kaipaavani miespuolista seuraa naisporukassa. Sen huomasi myös muista miespuolisista opettajista, jotka tervehtivät toisiaan aina yhtä huojentuneina. Viime kolmen vuoden ajalta muistan lukemattomat Alina-juhlat (paras salakapakka Stadissa), juhlia seuraavat jatkot, yhteiset laskupiirit ja tentteihin luvut, Partasen luennot, Kuppalan, vapun, Kapitaali-juttujen kirjoittamisen aina myöhässä, viikset, uneliaat arkiaamut, jolloin ei tarvitse herätä, unicafe-lounaat ja kahvit, kasvoja ja ihmisiä, yhteistä historiaa. Lisäksi elämääni on tullut tuo hieno ennalta-arvaamattomuus, tulevaisuus on vielä avoin. En tiedä ajattelenko vielä 10 vuoden kuluttua samoin, mutta sillä ei ole väliä. Tiedän valinneeni oikein.

37


PROVOKAATTORI

PROVOKAATTORI

PROVOKAATTORI Elämä ei ole parasta huumetta

Elimistöni ei toiminut nuorena aina niin kuin piti. on parasta huumetta”-hymiö ilmestyi usein telkkarista Kulmahampaat alkoivat kasvaa päällekkäin samassa tai julisteista muistuttamaan traumoista peruskoulun ja paikassa olevien maitohampaiden kanssa. Twilight- lukion aikana. Teinivuosien lopulla tulin siihen johtoelokuvan valmistuminen oli puolentoista vuosikym- päätökseen, että tuo kauhea hymiö on malliesimerkki menen päässä, joten vampyyrinhampaani olivat ulko- huonosta markkinointikampanjasta. Kohderyhmä on näköhaitta, joka piti korjata koulun hammaslääkärillä. selvästikin lapset ja nuoret, mutta kuka lapsi epäilee Makasin hammaslääkärin tuolissa kymmeniä kertoja ja etteikö elämä olisi sitä parasta huumetta? Kaikilla tuijotin ”elämä on parasta huumetta”-julistetta samalla huumevalistustunneilla kerrottiin, että huumeet ovat kun suussani porattiin, vedettiin rautalankoja ja tehtiin pahoja, enkä kyseenalaistanut sitä. Lause ”elämä on ties mitä. Julisteessa oli hymiö, joka hymyili lämpimän parasta huumetta” laittoi ne samalle viivalle. ”Amfetavälinpitämättömästi, huolehtimatta niistä kidutus- miini on aika hyvä, mut elämä on sitä parasta kamaa”. menetelmistä joita Kaikkien niiden huumeiden haitsiinä puoskarin- ”Huomasin ettei huumevalistus täysin pitänyt huoneessa harjoi- paikkansa, eikä marisätkän polttanut ollutkaan tavaikutuksia selostavien esitteitettiin. ”Elämä on seuraavalla viikolla ryöstämässä mummoja saa- den sijaan montaa parasta huumetta” teiniä kiinnostaisi se näytti toistavan dakseen päivän heroiiniannoksen” varmaan enemitsekseen, tämän dogman lohduttaessa sitä kaiken maailman kauheu- män esite, joka kertoisi miten ja mistä sen kuuluisan elämän saa hankittua. Mainoslause on niin monella den keskellä. muullakin tavalla kyseenalainen: Jos elämä on parasta Samanlainen juliste löytyi myös koulun terveyden- huumetta, niin miksi niin moni vetää jotain muuta? hoitajan huoneesta. Viidennellä luokalla se hymyili Vai onko elämä parasta huumetta, koska kaikki muut vuorotellen luokkamme pojille kun he tulivat sisään, huumeet ovat vain osa elämää? Onko väittämää tutheidät käskettiin selälle makaamaan, ja ilman mitään kittu tilastollisesti niillä, jotka ovat kokeilleet kaikkia ennakkovaroitusta tai kukkakimppua, hoitaja riisui muita huumeita? housut tarkastaakseen ettei esinahka ollut liian kireä. Muistan hyvin elävästi tuon hetken. Meni vuosia ennen Jossain vaiheessa teinivuosia kaikki alkoivat ymmärtää kuin joku muu kuin minä sai koskea penikseeni. ”Elämä elämän sellaisenaan olevan reippaasti yliarvostettua

38


I

ja saatavuussyistä olemassaolon tuskaa lievittäväksi päihteeksi valikoituivat alkoholi, nikotiini ja kofeiini. Joillakin tuttavaverkosto oli laajempi ja sitä kautta päihdevalikoima laajempi. Huomasin ettei huumevalistus täysin pitänyt paikkansa, eikä marisätkän polttanut ollutkaan seuraavalla viikolla ryöstämässä mummoja saadakseen päivän heroiiniannoksen. Porttiteoria ei tuntunut toimivan myöskään muiden huumeiden osalta. Satunnaiset kaverit kokeilivat aineita, heillä oli kivaa tai ei ollut kivaa, ja elämä jatkui. Itse olin kuitenkin peruskoulun huumevalistuksen vaikutuksen alaisena. Herätessäni viikonloppuaamuisin suihkun lattialla hiukset omassa oksennuksessa, vakuutin äidille että kaikki on ihan hyvin, koska vedin vain viinaa, enkä mitään vaarallisia ja haitallisia huumeita. Vanhemmalla iällä olen tajunnut yksinkertaisia totuuksia. Jos maanisdepressiivisyys on sairaus, jonka molempia vaiheita voi hoitaa sopivalla lääkityksellä, niin miksei psyykkisesti terve ihminen saisi sekoittaa omaa aivokemiaa silloin tällöin kokeakseen jotain mitä he eivät muuten voisi kokea. Huumeiden käyttö on kuin ulkomaanmatka. Ihmiset haluavat nähdä ja kokea uutta ja tuntematonta ja samanlaisia löytöretkiä voi tehdä päänsä sisällä eri aineita kokeilemalla. Lukuisat suuret taiteilijat ovat olleet psyykkisesti sairaita ja tekivät meitä edelleen ilahduttavia teoksia, koska heidän aivokemiansa oli pahasti sekaisin. Meillä on mahdollisuus astua hetkeksi näihin maailmoihin.

Raivoraittiit voivat väittää, ettei aineiden aiheuttamat tunteet ole ”aitoja”. Eivät unetkaan ole aitoja, mutta he saavat meidät kokemaan iloa, kauhua ja lakanoiden vaihtoon pakottavaa euforiaa. Vaikka unen tapahtumat eivät olisi aitoja, herättyämme mietimme niitä, yritämme keksiä niiden syitä ja sanomaa, ja sitä kautta he muuttavat osaksi meitä. Sanoi lakisäädäntö mitä tahansa, minun suunnitelma eläkkeelle on selvä: Istun omakotitaloni terassilla, juon rommia ja vedän viivaa, samalla kun koivunlehtien läpi suodattuva laskeva kesäaurinko esittää nurmikollani musikaalin, jonka pääosassa ovat ihmemies MacGyver, kolme tanssivaa Kekkosen rintakuvaa sekä puhumaan oppinut orava.

PROVOKAATTORI

PROVOKAATTORI

PROVOKAATTORI 39


A j ankohtaista

Jaakko Nelimarkka

Kansantaloustieteilijöiden ja muiden yhteiskuntatieteilijöiden pyhä liitto Kansantaloustieteen laitos vetelee jo viimeisiään, tjluku uuden laitoksen toiminnan käynnistymiseen on alle 50. Varaslähtö uudelle, rakentavalle yhteistyölle tässä monitieteisessä uudessa politiikan ja talouden tutkimuksen suurlaitoksessa saatiin yleisen valtio-opin ja kansantaloustieteen laitoksen sekä The Centre of Excellence in Global Governance Research –yksikön yhdessä järjestämässään seminaarissa, jonka otsikko oli ”Economics: Challenges for Political, Philosophical and Historical Research”. Seminaari kokosi marraskuisena iltapäivänä useita uuden suurlaitoksen henkilökuntaa ja opiskelijoita sekä vierailevia tutkijoita syvälle vihollisen selustaan, Economicumin luentosaliin. Seminaarin tarkoituksena oli keskustella kansantaloustieteen metodologiasta ja siitä, kuinka taloustiedettä voidaan yhdistää muihin yhteiskuntatieteisiin ja historiaan. Alustajina toimivat taloushistorian professori Susanna Fellman, filosofian akatemiaprofessori Uskali Mäki, yleisen valtio-opin laitoksellakin vaikuttanut, uusliberalismin sinnikäs vastustaja, nykyinen RMIT-yliopiston innovaatioprofessori (!) Heikki Patomäki ja kotilaitokseltamme professori Vesa Kanniainen, kukapas muu. Ulkomaalaisvahvistuksena mukana olivat valtio-opin professori Isabella Bakker kanadalaisesta Yorkin yliopistosta ja pääosan vienyt rahoituksen ja kansantaloustieteen apulaisprofessori Steve Keen Länsi-Sydneyn yliopistosta. Ensimmäisenä alustanut Kanniainen kertoi

40

luonnollisesti aluksi opettaneensa jo vuosia Etiikka ja talous -kurssia ja esitteli eri yhteiskuntatieteiden aloja, joihin taloustiedettä voisi käyttää. Kanniainen julisti, että kansantaloustiedettä ei tarvitse pelätä. Kansantaloustiede on yhteistyötiede, kunhan vain pelataan sen omilla ehdoilla. Kanniaisen jälkeen estradille pääsi Keen, taas yksi niistä monesta suhdannevaihtelujen säännöllisyyden todenneesta tiedemiehestä, jotka ennustivat finanssikriisin. Hienointa Keenin esityksessä olivat kuitenkin ehdottomasti Comic Sans –fontilla tehdyt Power Point -kalvot. Niistä ilmeni, että oikeastaan kaikki kansantaloustieteen oletukset ovat vääriä, koska kuluttaja ei ehdi mitenkään ehtiä laskea ruokakaupassa indifferenssikäyriänsä ja budjettirajoitteita, mitä hänen kannattaisi ostaa. Kuluttajalla ei itse asiassa ole indifferenssikäyriä ollenkaan, mikä voi tietenkin tulla tavalliselle kuluttajalle aivan käsittämättömänä yllätyksenä. Keenin mukaan makrotaloustiede on myöskin aivan yhtä kurulla ja koko tasapainon etsimisen periaate pitäisi heittää pois. Näiden vastakkaisten näkemysten jälkeen alusti vielä Bakker taloustieteen ulottuvuuksista, Fellman historianäkökulmasta ja Patomäki politiikan tuomisesta taloustieteeseen sekä Mäki filosofina ja kansantaloustieteestä valmistuneena sovitteli eri kantoja yhteen. Kanniainen sai kunnian olla, tahtoen tai tahtomattaan, kommentoimassa ja puolustamassa talo-


ustiedettä, kun iskuja tuli joka puolelta. Huippukohtana alustuksissa on mainittava Patomäen noppavertaus, ei silmäluku mene todennäköisyyksien mukaan, jos kukaan ei heitä, ja ei-lineaarisen riippuvuuden mallintamisen vaikeus. Mahdollisesti Patomäen kannattaa kokeilla esimerkiksi logaritmointia tai neliöintiä. Mieleen jäi myös tutkija Valtteri Ahdin näpäytys Keenille hänen lähteistään ja siitä, ettei kukaan ole nähnyt markkinakysyntäkäyrää ja muita apulaisprofessorin kritisoimia asioita sitten peruskurssien. Todellinen taloustiede on jotain muuta. Professori Klaus Kultti saapui seminaariin, kun sitä oli kulunut puolitoista tuntia, valitettavasti ilman kampuksellakin kohuttua vaaleanruskeaa karvaliiviä, jossa on ruusuinen paljettikuvio. Myöhemmin paikalle saapuminen ei kuitenkaan estänyt häntä kommentoimasta aikaisempia alustuksia, keskustelua, kritisoimasta ei-taloustieteilijöitä ja kehottamasta ihmisiä puhumaan asioista oikeilla nimillä eikä mistään mallien fantasiamaailmasta. Tästähän sitten taas kriitikot tuohtuivat. Seminaarin rakentavasta nimestään huolimatta kaikki olivat lopulta syvällä bunkkereissaan

ja räiskivät silmittömästi kaikkialle ilman tähtäystä. Kanniaisen loppupuheenvuoro esitti haasteen, johon harvemmin vastataan. Olisi tärkeä keskustella oikeista asioista eikä yleisellä tasolla: jos kritisoi niin on hyvä näyttää perustelut tai artikkelit, joista voi oikeasti keskustella. Tilaisuus opetti, että muiden yhteiskuntatieteilijöiden epäluulo taloustiedettä kohtaan on syvällä. Nyt on hyvä jäädä odottelemaan taloustieteilijöiden ottamista mukaan monitieteellisiin tutkimusprojekteihin. Keskustelun luonteesta päätellen niitä tulee vasta siinä vaiheessa, kun ekonomistiarmeija syöksyy väkivaltaisesti Unioninkatu 37:n porteista sisään ja pakottaa muut yhteiskuntatieteilijät pois kvalitatiivisista diskurssianalyysien parista. Se, mikä yhteistyönä järjestetyssä seminaarissa voisi pitää huomionarvoisena ja positiivisena seikkana, oli, että uuden laitoksemme professorit pystyvät istumaan samassa luentosalissa. Se on yliopiston henkilöstöltä jo kunnioitettava saavutus.

41


ÄÄNESTÄ JA VAIKUTA

SANOTTUA

Tunnetusti laitoksemme opetus on innostavaa, interaktiivista ja kannustavaa. Koska kansantaloustieteen laitos ei osallistunut kattavaan kansainväliseen CHE –yliopistovertailuun, johon osallistui mm. valtio-opin laitos, Kapitaali haluaa asettaa kansantaloustieteen kurssit paremmuusjärjestykseen. Kapitaali uskoo laitoksen tavoin laadunvarmistuksen ja auditoinnin toimivuuteen enemmän kuin kansainvälisiin vertailuihin. Tapoja kunnioittaen ei kerrota, miten voit äänestää ja vaikuttaa, eikä mielipiteesi oikeastaan kiinnosta ketään. Mutta joka tapauksessa, mikä on sinun mielestäsi opettavaisin ja paras kansantaloustieteen kurssi?

”Ei pidä ajatella, että tällaiset vaikeat asiat jotenkin siirrettäisiin niin sanottujen asiantuntijoiden ratkaistavaksi. Nämä ovat ennen muuta arvovalintakysymyksiä. Ei tähän ole olemassa mitään objektiivista oikeutta, joka jollakin ekonomistikaavalla voitaisiin ratkaista”

1. Ekonometrian johtantokurssi, vain 12 op, kandidaatin tutkintoon vaadittava ekonometrian osaaminen. Kurssikokeesta saa puolet pisteistä, jos osaa jakaa alemman luvun ylemmällä sekä merkitä luvun perään tähden, jos osamäärä on alle 0,05 ja kaksi tähteä, jos osamäärä on alle 0,01. 2. Mikrotaloustieteen syventävä kurssi, vaivaiset 15 op, yksi hassu maisterivaiheen kolmesta runkokurssista. Luentoja kuusi tuntia viikossa, kuitenkin harvemmin luennot kestävät luvatun aikaa. Luonnollisesti luennot ovat vain yhdessä periodissa, koska tutkimus on tärkeämpää. Kurssissa kaksi välikoetta, joista harva pääse läpi. 3. Suomen talouselämän ja maailmantalouden esittely, säälittävät 5 op, aikaisemmin sentään 7 op. Luentosarja, hassuja setiä puhumassa taloustieteestä. Monivalintatentti. Ohje tenttiin: mitä enemmän luet, sitä huonomman arvosanan saat, darrasta on etua.

Pääministeri Matti Vanhanen puhemies Sauli Niinistön ehdotukseen, että julkisen talouden vajetta pohtimaan perustettaisiin ekonomistivetoinen työryhmä, MTV3 1.12.2009 ”Eihän taloustieteilijöitä kannata kuunnella” Vastaus opiskelijan kysymykseen poliittisen historian luennolla 10.11.2009. ”Rahakohu söi myös median uskottavuutta” Otsikko Keskustan äänenkannattajan Verkkoapilan (4.11.2009) artikkelissa, jossa käytiin läpi tutkimusta, jonka mukaan kahden kolmasosan mielestä poliitikkojen luottamus on vähentynyt. Median luottamus on kyllä vähentynyt tutkimuksen mukaan kolmasosan mielestä, mutta puolet sanovat samaan aikaan luottamuksen pysyneen ennallaan tai nousseen. ”Mikä on kantasi opintotukiuudistukseen?” Kysymys Kannunvalajien vaalikokouksessa 23.11 puheenjohtajaehdokkaille. ”Ketä valtiotieteilijää ihailet?”

4. Työelämään tutustuminen, runsaat 2 op. Juo viiniä, kuuntele, tutustu henkilökuntaan sekä kanssaopiskelijoihin ja kirjoita raportti, 2 opintopistettä kilahtaa Oodiin. Yllättävän hyödyllistä.

Arto Aniluodon kysymys Kannunvalajien vaalikokouksessa 23.11 puheenjohtajaehdokkaille.

5. Kansantaloustieteen matemaattiset menetelmät, ei enempää kuin 9 op. Tee laskuharjoituksia, älä tee edes kaikkia tehtäviä. Tentistä voit päästä läpi rimaa hipoen, harjoituspisteiden ansiosta vitonen Oodissa vilahtaa. Onneksi olkoon!

Kysymys opintosihteeriehdokkaille Kannunvalajien vaalikokouksessa 23.11.

42

”Kuka teistä on lentänyt lentokoneella?”


43


picaset.fi 44

paperin pintaan kauniita kuvia ja viisaita sanoja

Kapitaali 4/09  

Kapitaali 4/09

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you