Issuu on Google+

KO LU M N I

Ylimaallinen mammona

O  

n eriskummallista, että kuluneen vuoden kiivas talouskuohunta ei ole saanut useampia ihmisiä kysymään kaikkein olennaisinta kysymystä, joka koskee koko tämän angstin perimmäisiä syitä: mitä raha on? Raha on tietysti monia asioita: seteleitä ja taskuissa heliseviä kolikoita, todellista ja virtuaalista, pankeissa makaavaa rahaa ja älykästä rahaa, jolla on taipumus kadota ja muuttua aineettomaksi ja jota sysitään elektronisesti pitkin finanssiverkostojen vektoreita. Tämä saattaa kelvata ensimmäiseksi, empiiriseksi kuvaukseksi, mutta mitä raha todella merkitsee? Mikä on se rahan idea, johon nojaudumme, kun otamme rahaa vastaan, vaihdamme, tuhlaamme tai säästämme sitä? Rahan ydin on luottamus ja lupaus. Se tulee esiin niin Englannin punnan sitoumuksessa ”Lupaan maksaa haltijalle vaadittaessa summan…”, Yhdysvaltain dollarin uskontunnustuksessa ”Turvaamme Jumalaan” kuin jokaisen eurosetelin yläreunan kirjainrimpsussa ”bce-ecb-ezb-ekt-ekp”, joka on kuin monikielinen monogrammi.

· Rahan legitimiteetti perustuu toisin sanoen hallitsijan antamaan säädökseen, korkeimpaan takuuseen siitä, että raha on kelpoa eikä väärennettyä. Rahan rakenne perustuu sitoumukseen, jonka logiikka kiertää kummallisella tavalla kehää: Raha lupaa olevansa kelvollista. Tuon lupauksen kelpuuttaminen on samalla tietyn rahallisen eetoksen hyväksymistä. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että raha on – parhaassa tapauksessa – arvokkaampaa kuin paperi, jolle se on painettu. Käymällä kauppaa Yhdysvaltain dollareissa, tai missä muussa valuutassa tahansa, osoitamme luottavamme, että jokainen seteli pitää minkä lupaa. Tällä eetoksella tai kehäpäätelmällä, jonka mukaan ”raha lupaa olla kelvollista”, on ylimmän vallan takaus. Kannattaa muistaa, että sovereign-punniksi kutsuttuja kultakolikoita alettiin lyödä Englannissa Henrik VII:n aikana vuonna 1489, ja 24  u l ko p o l i t ii k k a  4/2012

niiden valmistus on jatkunut meidän aikaamme saakka. On välttämätöntä, että uskomme tähän voimaan, pankin ylimpään valtaan luoda uskoa, tai, kuten ennen oli tapana sanoa, siihen, että Fed has cred (Yhdysvaltain keskuspankki nauttii luottamustamme). Luotto voi perustua vain uskoon ja luottamukseen, uskollisuuteen ja uskontoimitukseen. Kielihistorioitsijat ovat osoittaneet, että uskon ja luottamuksen ideoiden sekä taloudellisen vaihdon muotojen välillä on vahva etymologinen yhteys. Joidenkin Rooman valtakunnan kolikoiden kääntöpuolella oli kuvattuna Fides, luottamuksen jumalatar. Toimittaja David Wessel antoi taannoiselle kirjalleen nimeksi In Fed We Trust, ”Turvaamme keskuspankkiin”. Rahalla on teologinen ydin, joka perustuu uskontoimitukseen. Voidaan jopa puhua eräänlaisesta rahallisesta kansalaisuskonnosta tai valuuttapatriotismista. Tämä tulee erityisen selvästi esille yhdysvaltalaisten asenteissa dollariin, varsinkin seteleiden silkkaan materiaaliseen laatuun. Sama näkyy brittien eurovastaisuudessa ja kummallisessa kulttuurisessa kiintymyksessä rahaan, johon on painettu kuningattaren kasvokuva merkkinä ylimmän valtiaan vahvistuksesta. Ei pidä unohtaa, että kuningatar on samalla valtionkirkon pää. Platon määrittelee simulacrumin joksikin, joka materialisoi olemattoman. Se on kuva jostain sellaisesta, jota ei todellisuudessa ole, kuten Poseidon-jumala tai lasten animaatiohahmo Puuha-Pete. Siitä rahassa minun mielestäni on kyse. Nyt kun kultakantaa ei enää ole, rahaa ylläpitävät vain uskontoimitus, uskomus, lupaus ja luottamus ylimpään valtaan. Voimme tosin kysyä itseltämme, kuinka todellista edes kullan arvo on – eikö se ole vain kellertävää metallia? Hieman pidemmälle vietynä voidaan sanoa, että globaalin finanssikapitalismin ilmeisen jumalattomassa maailmassa raha on ainoa asia, johon meillä täytyy todella olla uskoa. Raha on se yksi ja ainoa todellinen Jumala, johon me kaikki uskomme. Uskoamme juhlistaa tavaroiden halumme, se fetisistinen määräysvalta, joka tavaroilla näyttää meihin olevan. Emme niinkään arvosta tavaroita, joita rahalla saa. En-


KO LU M N I

Se on kuva jostain sellaisesta, jota ei todellisuudessa ole, kuten Poseidon-jumala tai lasten animaatiohahmo Puuha-Pete.

nemminkin me kunnioitamme itse rahaa, joka sallii meidän ostaa tavaroita. Markkinapaikat täyttävässä kimaltavien brändien houkutuksessa emme himoitse esineitä niinkään brändeinä vaan mitattavissa olevien rahasummien ruumiillistumina. Pukeutumalla merkkituotteeseen esittelemme rahaa, jolla pystyimme ostamaan tuotteemme. Oman aikamme rahanvaihtajat eivät niinkään ole häpäisseet temppeliä; tämän uskonnon palvontapaikoissa raha kulkee kädestä käteen eräänlaisessa uskonnollisen toimituksen perverssissä parodiassa. Tätä kummallista messua me juhlimme katedraalimaisissa ostoskeskuksissa, jotka täyttävät maan. Ymmärrämme kapitalismin väärin, jos julistamme, että kapitalismi on materialismia, joka koostuu kyltymättömästä tavaroiden halusta. Pikemminkin rakastamme rahaa, joka sallii meidän ostaa, sillä se vahvistaa uskoamme ja uudistaa sen ainoan teologisen perustan, jolle luottamuksemme maailmaan rakentuu. Raha on metafysiikkamme. Se on Jumala, johon uskomme. Ja kun usko murtuu, niin kuin viime vuoden aikana on dramaattisesti tapahtunut, ihmiset kokevat jotakin lähes uskonkriisin kaltaista. Ainoa vastaus tähän kriisiin (kolmikolta Obama-GeithnerSummers yhtäällä ja Brown-Merkel-Sarkozy toisaalla) on ollut

yritys palauttaa usko, pönkittää luottojärjestelmiä tekemällä hallituksista hätärahoittajia. Surullista kyllä – tai onneksi poliitikkojen kannalta – ihmisten muisti on lyhyt. Heidän hetkellinen uskonkriisinsä huuhtoutuu unohduksen aaltoihin, sen päihittää taipumaton halu uskoa. Shakespeare on valaissut tätäkin asiaa voimallisesti. Timon Ateenalaisen päähenkilö puhuttelee kultaista rahaa sanoilla ”Näkyvä jumala, jok’ yhteen juotat / Mahdottomat ja suukkosille laitat!” Toisin sanoen ei ole mitään, mitä rahalla ei voisi juottaa yhteen. Mutta tämä voidaan yhdistää myös toiseen samaisen näytelmän säkeeseen: ”Sa ihmiskunnan katuluuska”. Raha on sekä näkyvä jumala että pahainen portto.

· Kuten eräs oppinut filosofi kerran totesi, raha on tarpeen ja kohteen välinen parittaja. Se asettaa kaikki esineet saataville ja esineellistää kaiken olevaisen, ennen kaikkea ihmiset. Yhteiskunnassamme raha on ainoa tosi Jumala, kaikki on myytävänä ja jokainen on prostituoitu sikäli kuin minkään arvoa voidaan pohjimmiltaan määrittää rahallisesti. Jotkut lukijat voivat tietysti esittää vastalauseen sanomalla, että lähestymistapani on kovin filosofinen eikä tunnu avittavan niitä, jotka ovat menettäneet asumuksensa ja sairausvakuutuksensa. Totta sekin! Mutta rahan eriskummallisuus onkin juuri se, kuinka jokin niin todellinen voi samaan aikaan olla niin petollista. Shakespearen suomennos: Paavo Cajander Simon Critchley Kirjoittaja on englantilainen filosofi ja yhdysvaltalaisen The New School -yliopiston professori. © 2 01 2 T H E N E W YO R K T I M E S

ulkopolitiikka  4/2012  25


Ylimaallinen mammona (Coin of Praise)