Page 1

8/08


SIVUPER S OONA AIKA JANA SUVIN EL ÄMÄSTÄ 1987 1998 2001 syntymävuosi eka sain ensimäisen ihastuminen kitaran

2002 olin riparilla

2004 Punainen Lanka perustetaan

2005 ekat keikat

2007 opiskelut alkavat

Nuotan haastattelussa Punaisen Langan kitaristi

Mikä on tärkeää elämässäsi tällä hetkellä? – Usko Jeesukseen ja Jumalan tahdon etsiminen omassa elämässä. Totta kai musiikki on myös tärkeässä osassa ja sen avulla evankeliumin tulen sytyttäminen mahdollisimman monen ihmisen sydämeen. Miksi olet kristitty? – En yksinkertaisesti tiedä mitään muuta parempaa. Usko tuo turvan elämälle. On mahtavaa, kun tietää, ettei elämä ole omissa käsissä. Ja että aina on Yksi, jonka puoleen kääntyä asiassa kuin asiassa. Miksi lähdit opiskelemaan opettajaksi? – Se on oikeastaan ollut itsestään selvä asia jo lapsesta lähtien. Hyvät opettajat koulutien varrella ovat vahvistaneet haavetta, samoin kuin välivuosi sijaisena ja

kouluavustajana. Opettaja saa toteuttaa luovasti itseään sekä olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Ja kai sitä sitten itsekin on hieman lapsenmielinen. Miltä sinusta omina kouluaikoina tuntui, kun koulu elokuussa alkoi? – Ei kyllä tule heti mieleen mitään selkeää mielikuvaa. Kuitenkin varsinkin ala-asteajan koin todella mielekkääksi, joten eiköhän sinne koulunpenkille kuitenkin aina suhteellisen innolla syksyllä suunnattu. Mitä musiikki sulle merkitsee? – Jumalan antamaa lahjaa. Kuuntelen musiikkia todella paljon ja sen avulla tulee käytyä aika paljon erilaisia asioita läpi. On mahtavaa, kun joskus esimerkiksi vaikean elämäntilanteen keskellä löytää lohdutusta jostakin biisistä. Bändin myötä musiikki

ELOKUU 2008 12 4

LASSE NISKALA LÖYSI PERUSTAN

7

Musayrittäjän tie on kulkenut vakavien itsetuhoajatusten kautta Jumalan laskemalle uudelle perustalle. LÖÖPPI. Nuoren seurakunnan sanoma.

8 9

GALLUPPI: MITEN RENTOUDUT? KRISTITYN LEPO

Miksi se lepääminen on niin vaikeaa? Ja miksi ilman sitä elämä ei toimi? 10

12

16

18 20

MEGARAAMIS: ISÄN ASIALLA

KULUTATKO AIKAA VAI AIKA SINUA? KRISTUS-PÄIVÄ

36 31

22 23

SARJAKUVAT JULISTE JA LUKUJÄRJESTYS

Poimi keskiaukeman lukujärjestys seinällesi tai nauti Lasse Niskalan upeasta luontojulisteesta! 28

USKONNONOPETTAJA ANNELI

32

RISTIKKO

Tee Nuotan raamatturistikko!

KYSY SYSTERILTÄ JA BROIDILTA

UUTISET JA MÄÄ

Nuotan uutispalsta menee valtavirtauutisia pidemmälle ja poimii tärkeitä tapahtumia meiltä ja maailmalta. 34

SEURISKAVERI

Nuotta vieraili Kankaanpään nuoressa seurakunnassa. 35 36

Ussan tunneilla keskustelut sukeltavat joskus tosi syvälle. Anneli tahtoo löytää ilon työhönsä. 30

38

Uudella palstalla sinä olet pääosassa! Kysy asiaa kuin asiaa systeriltä tai broidilta.

Turun rukoustapahtuma haastaa rukoilemaan yhdessä!

KOULUJUTTUJA

Lue koulukiusaajan ja kiusatun tarina sekä kahden vastuunkantajan kokemukset.

34

Ole Sankari! Tee muutos, josta on iloa sinulle ja läheisillesi!

LUPA OPISKELLA

Tiesitkö, että on etuoikeutettua käydä koulua? Koulutus on ylellisyyttä, jota kaikilla ei ole. Lue raportti Afrikan kouluista.

Nuoren seurakunnan sanoma

23

16

merkitsee myös ystävyyttä ja hauskaa yhdessäoloa maailman parhaiden tyyppien kanssa. Pahin pelkosi lavalla? – Aika moni asia on kyllä tullut jo kohdattua johtosekoiluista aina väärän biisin

JUSSI SALON KOLUMNI MATTI KYLLÖNEN

Formulaselostajalegenda on entinen kirkon nuoriso-ohjaaja. Miten eteni uskovan miehen tie selostuskoppiin? 38

GOSPELREGGAE KAEMO

Vuoden 2008 gospel-SM-voittajat


PÄ ÄKIR JOITUS soittamiseen. Ehkä se ainut todellinen pelko lavalla kuitenkin on, että joku saa käsityksen, että ollaan tultu tuomaan itseämme esille, ja evankeliumi jää takaalalle. Kuitenkin vilpittömin toiveemme on vain kirkastaa Kristusta ja toimia hänen kunniakseen. Millainen olisi Punaisen Langan täydellinen keikka? – Varmaan sellainen, kun joku tulee keikan jälkeen kertomaan, että on tullut kosketetuksi meidän musiikista. Loppujen lopuksi me tehdään musiikkia ihmisiä varten. Olisi mahtavaa, jos meidän keikastamme voisi jäädä muutakin käteen kuin hyvä meininki, vaikka sekin on kyllä tärkeää. Uusien ihmisten kanssa keskusteleminen on aina tosi mahtavaa, oli puheenaiheena sitten armolahjat tai vaikka uusin James Bond -elokuva. Missä luulet olevasi ja mitä tekeväsi viiden vuoden päästä? – Paha kysymys. Tässä kohtaa on tällä hetkellä aika suuri kysymysmerkki, mutta toivottavasti saan tehdä musiikkia ja olla Jumalan käytössä. Minkälaisia terveisiä lähettäisit Nuotan lukijoille? – Pitäkää kiinni haaveistanne ja lähtekää rohkeasti toteuttamaan niitä! Muistakaa aina Raamatun lupaus, että Jumala johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat! Juha Heinonen Kuva Suvi Siikasen arkisto

w w w. n u o t t a . c o m

40

44

luottavat musiikin voimaan julistaa evankeliumia. 40

SCANDINAVIAN METAL PRAISE

Metalliylistystä! Bändi ei halua ihmispalvontaa vaan Jumalan palvontaa. Siksi bändin soittajien nimiä ei julkaista. 42

KOULUN KIISTAKYSYMYKSET

Isoskoulutuksen iso rooli ainutlaatuisen komea nuori seurakunta. Meillä on yli puoli vuosisataa vanha kirkollinen nuorisotyönohjaajakoulutus. Perinteisesti seurakunnissa on satsattu nuoriin. Työntekijöitä, nuorisotiloja, tapahtumia ja resursseja on paljon. Rippikoulun osallistumisprosentti on sikakorkea ja isoskoulutukseen osallistuu valtavasta ripariporukasta kolmannes. Voimme siis röyhistää rintaa ja huutaa: Hiphei, kyllä me osataan!

SUOMESSA TOIMII

asiaan ja lähdetty yhdistämään isoskoulutusta paremmin muuhun toimintaan. Tämä tietysti vaatii oikeita henkilöresursseja ja asennetta. Syksyn tuulissa isoskoulutustaan aloittava nuori seurakuntalainen pitäisi saada kokemaan seurakunta paikkana, joka tuntuu kodilta. Paikkana, jonne on hyvä tulla, jossa viihtyy ja josta saa elämään sitä mitä tarvitsee. Paikkana, jossa kuunnellaan, ymmärretään ja kohdataan todellisia ystäviä. kannattaa kulkea uskonelämän lähtöruudun kautta. Pidemmän päälle käy selväksi, että siellä viihdytään, missä saadaan rahalle vastinetta – ja tässä tapauksessa siellä, missä on sisältöä. Raamatun sanan opetus kasvattaa nuoren seurakunnan jäsenille juuria siihen hyvään maahan, jossa oraalle päässyt ja pikkuhiljaa kasvava uskon taimi ei taivu maailman tuulessa. Jumalan sanan opetus, yhteys ja yhteinen seurakuntaelämä pitävät nuorta seurakuntaa hengissä koko syksyn ja talven sekä siitä eteenpäin, aina ikuisuuteen saakka. Pidetään Jumalan sana arvossaan isoskoulutuksessa, nuortenilloissa, nuorisokahviloissa, klubeissa ja kaikkialla, missä nuori seurakunta kokoontuu.

PITKÄÄN SYKSYYN

asioista puhuttaessa saattaa usein unohtua, että varsinkin suurissa kaupungeissa riparin osallistumisprosentti on kuitenkin pienenemässä kovaa vauhtia. Valtavan isosporukan kohtalo on isosena olemisen jälkeen sama kuin kuuluisalla eritepilvellä Saharan autiomaassa. Heinäkuinen Kotimaa-lehti pohti tätä ajankohtaista problematiikkaa otsakkeella ”Nuorisotyö jää isostoiminnan jalkoihin”. Ympärivuotinen rippikoulutyö sekä säännöllinen isostoiminta vievät leijonanosan nuorisotyöstä, ja muuhun toimintaan ei jää aikaa. Eikö pitäisi kysyä: ”Eikös isoskoulutus ole mitä parasta kokoavaa toimintaa?” Isoskoulun yhteyteen voi helposti sisällyttää vaikka mitä: raamattupiiritoimintaa, nuorteniltoja, tapahtumia, vaelluksia sekä muuta seikkailutoimintaa. Ihan mitä vain! Työntekijän näkökulmasta asia on varmasti näin, mutta mitä ajattelee nuori? Moni riparin käynyt nuori seurakuntalainen lähtee isoskoulutukseen sillä asenteella, että tehtäväkirjaan pitää saada rukseja, jotta isospaikka aukeaa. Hän sitoutuu pakosta isoskoulutukseen, mutta ei nuoreen seurakuntaan. Tämän ongelman äärellä on oltu jo vuosia. KIRKON PIIRISSÄ

KIRKOSTA EROAVISSA kaksikymppisissä on varmasti paljon entisiä isoskoulutusaktiiveja. Monessa seurakunnassa on herätty

ILTAPÄIVÄLEHDET REPIVÄT kesällä taas huumoria riparista. Pikkuisen överiksi mennyt kristityn vaellus näkyi lööpeissä: ”Nuoria piiskattiin riparilla.” Huh huh. On hankala homma, kun asiasta mitään tietämättömät toimittajat vetävät myyviä lööppejä riparileirin sykkivästä maailmasta. Rippikoululaisten turvallisuutta ei saa tietenkään missään tilanteessa laittaa vaakalaudalle ja jokaisen fyysistä koskemattomuutta pitää ehdottomasti kunnioittaa, mutta tosiasia on, että leirillä sattuu ja tapahtuu. Tässä tapauksessa pointsit saa paikallinen kirkkoherra, joka ei lähtenyt selittämään iltapäivähyeenoille yhtään mitään vaan totesi, että leirillä tapahtui jotain ikävää, joka ei kuulu teille lainkaan.

syksyn alkua, tsemppiä ja siunausta kouluun ja opiskeluun. Ja ennen kaikkea elämään.

SIUNATTUA

Abortti, evoluutio ja päihteet. Nuotan asiantuntijaraati pohtii vaikeita teemoja rakentavasti. 44 45

RAAMATTU- JA RUKOUSKALENTERI HARTAUS

Kankaanpään seurakunnan nuoriso-ohjaajan hartaus. 46 48

TAPAHTUMATORI KOKKI JUKKA

Nuori mies kääntää pihvejä ja uskoo asioiden järjestyvän.

Päätoimittaja

Juha Heinonen Nuotta 8/2008

3


Lasse

löysi PER

Las IK Ä

AM

HA

se N

36

MA TT

isk ala

mo R ASTU yrittäj ott ä KS LE E M M orip yör T luon IKI PA äily tok TE RA ST ,m uv A E lviskää usiik aus, LÄ MÄ r me ki SS , Äe läm Pimu ä it -koi sess ra ään R

4

I

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com


Poimi tämä kuva julkkana talteen keskiaukeamalta

ERUSTAN Maanalaisesta levykaupasta tutun Lassen elämä on sisältänyt monenlaisia vaiheita. Mies harrastaa luontokuvausta ja tekee töitä Jumalan näyttämällä paikalla.

–O

n se aika jännittävää: ne käy kuitenkin lähimmillään alle 10 metrin päässä ja tiedän, että ne on villikarhuja, Lasse miettii. Kiireiseen kesään on mahtunut muutamia matkoja Itä-Suomeen, karhuja kuvaamaan. Valokuvaus on Lassen ykkösharrastus yli kahdenkymmenen vuoden takaa. – Luonto on aina ollut mulle sellainen rauhoittumispaikka. Pienestä asti oon liikkunut luonnossa. Suuri osa kesää on kuitenkin kulunut töiden parissa, kotona on meneillään iso remontti ja tapahtumat ovat tarjonneet vilskettä Maanalaisen levykaupan puolella. – Fg-Naxos lopetti kiertelyn ja me jatkettiin sitä. Meille tuli levynmyynti moniin kirkon kesäjuhliin, Lasse kertoo.

Elämä sukeltaa Lassen elämään on ehtinyt mahtua monenlaisia vaiheita. Uskonasiat ovat tutut jo lapsuudesta. Lasse kasvoi helluntailaisessa perheessä, kävi pyhäkoulussa ja oppi tuntemaan Raamattua. Elämä ei sujunut kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan. Nuorena solmittu avioliitto päättyi kipeään eroon. Muutaman vuoden sisällä erosta Lasse sairastui syvään masennukseen ja hukuttaessaan pahaa oloa työntekoon paloi loppuun. – Mä vaan yritin jaksaa ja lopuksi alkoi ahdistaa niin hirveästi, että alkoi olla päässä itsetuhoajatuksia, joista en päässyt enää eroon. Mä en

elämälleen ollut tietoinen siitä, mitä masennus on, enkä ymmärtänyt olevani sairas. Kun Lasse alkoi unohdella asioita, työkaveri kehotti työterveyslääkärille menemistä. Lääkäri määräsi pitkän sairasloman, ja Lasse alkoi käydä kriisipalvelussa. Itsetuhoisista ajatuksista oli tullut lähes pakkomielle eivätkä harrastukset ja mukavat asiat enää tepsineet pahaan oloon. Lasse eli kolmisen vuotta päivän kerrallaan. Aikaan mahtui rankkoja itsemurhayrityksiä ja muutaman vuoden psykoterapiassa käynti. – Pari kertaa viikossa kävin terapiassa. Siellä pystyin puhumaan aina sen hetken tuntoja, ja siitä oli kyllä iso apu.

Arpea lukuun ottamatta hän kuitenkin selvisi vammoitta. – Jälkeenpäin mä ajattelen, että Jumala halusi pitää mut hengissä. Kolarin jälkeen ajattelin, että kyllä Jumalalla täytyy mulle joku tarkoitus ja tehtävä olla, koska se ei anna mun kuolla. Mutta hetken päästä mä sen kuitenkin unohdin.

Kauniita asioita

Lopulta kaiken synkkyyden keskelle löytyi jotain hieman parempaa. Lasse kuuli Kouvolassa järjestettävästä hevikonsertista, jossa olisi puhumassa Niemen Päivi. Aikaa tapahtumaan oli 3–4 kuukautta. – Mä otin sen tavallaan kiinnekohdaksi. Mä olin kuullut, että Päivi ehkä voisi auttaa tai sanoa jotain järkevää, Lasse kertoo. Jaksaminen meinasi olla vaikeaa. Tapahtumapäivänä hän kuitenkin oli hengissä. Lasse meni tapahtumaan, jutteli Päivin kanssa ja he rukoiliJumala huolehtii vat. Päivi pyysi Lassea vajaan kuukauden päästä olevalle nuortenleirille. Toivo ja elämänhalu olivat kadonneet. Itsemur– Mä aattelin, että kehtaanko lähteä, kun en hayrityksetkin epäonnistuivat kerta toisensa jälihan niin nuori ollut kuitenkaan. keen. Jumala tuntui olevan jossakin kaukana, ja Lasse kuitenkin lähti ja tavallaan Lasse hylkäsikin hengaili mukana. Illan ruJumalan. ”Kyllä Jumalalla täytyy mulle koushetkessä lähetystyönte– Mä jotenkin ajattelin, joku tarkotus ja tehtävä olla, kijä rukoili Lassen puolesta että Jumala teki pilkkaa tai koska se ei anna mun kuolla” englanniksi. jotakin. Vaikka mä tavallaan – Mä en ihan kaikkea ymolin ajatuksissani hylännyt märtänyt, mutta ne oli tosi kauniita asioita. Se Jumalan, jossakin syvällä mä ajattelin, että Jumapuhui puroista, jotka alkaa virrata ja siihen liittyi la kuitenkin on, Lasse pohtii. kukkia. Mä en tiedä, miten se kosketti mua niin Lasse oli useampia kertoja yrittänyt tappaa hirveästi silloin, se oli todella kaunista, Lasse itsensä pakokaasulla. Erään epäonnistuneen miettii. kerran jälkeen hän päätti pamauttaa tehtaan seiSeuraavana aamuna Lasse heräsi mielettönään autolla, talla pohjassa. Siinä ajaessaan Lasmän hyvään oloon. Pitkästä aikaa tuntui, että Juse heitti ristin kaulastaan pois. mala oli lähellä. Ulkona Lasse näki taas luonnon – Eihän se tietenkään mitään vaikuttanut, kauneuden, joka on ollut aina tärkeää hänelle. mutta mä tavallaan aattelin, että ”Jumala mä en Masennuksen aikana se kaikki oli päässyt unohhalua, että sä oot nyt tässä. Anna mun kuolla.” tumaan. Auto meni lunastuskuntoon, tuulilasiin jäi – Oli sellainen fiilis kun joskus sanotaan, päänmuotoinen kuoppa. Ratti painui alas, rakun on tullut uskoon. Tosi kevyt olo, teki mel- → tin varsi jäi törröttämään ja Lasse lensi sitä päin.

Nuotta 8/2008

5


Lempi… Mental Destruction Päivi …VUODENAIKA syksy …ASIA KOTONA sauna …RAAMATUNKOHTA Jes. 43:9. ”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” …BÄNDI …SANA

kein mieli hyppiä, Lasse hymyilee. Masennus alkoi pikkuhiljaa parantua. Kotimatka leiriltä taittui liftaten, matkasta Lasselle ovat jääneet mieleen kauniit tienvarressa kasvavat kukat ja luonnon kauneus.

Uudistus pohjaan asti Lasse ja Päivi alkoivat pian seurustella ja menivät naimisiin. Lasse muutti Kokkolasta Nokialle, ja nyt he ovat asuneet kolmisen vuotta omakotitalossa Urjalassa. Lassen työpaikka jäi Kokkolaan, mutta puolen vuoden päästä muutosta he alkoivat pyörittää Maanalaista levykauppaa. – Mä ajattelen, että kaikki tapahtunut on ollut myös johdatusta tähän työhön. Vaikka se oli äärettömän rankkaa, en haluaisi sitä elämästäni pois. Lassen usko uudistui. Vuosien aikana kerääntynyt uskonnollisuus karisi, kaikki turha poistettiin. – Lopulta kun mä olin siellä ihan pohjalla, mä löysin Jumalan ja koko perustan mun elämälle, Lasse toteaa. Lasse tietää, että vaikka menisi kuinka huonosti, Jumala on pohjaan asti hänen puolellaan. Mennyttä Lasse ei kuitenkaan tahdo unohtaa. Hän ei tahdo elämäänsä kerääntyvän enää turhia asioita, jotka vievät pois Jumalan luota. Lasse on luonteeltaan edelleen se sama ihminen kuin ennen. Itsetuhoisia ajatuksiakin tulee toisinaan, mutta nyt Lasse tietää, mitä tehdä.

Jumalan osoittamalla paikalla Maanalainen levykauppa on nykyään suuri asia Lassen elämässä. – Meille on tärkeä juttu pitää heviä ja vaihtoehtomusiikkia esillä, sillä monet kuuntelee sitä, Lasse toteaa. Maanalainen levykauppa aloitti hevimusiikilla, mutta genrevalikoi-

ma on pikkuhiljaa laajentunut muun muassa ylistysmusiikkiin ja laajenee edelleen. Firma on Lassen ja hänen vaimonsa yhteinen. Päivin aikaa levykaupalta vievät kuitenkin omat työt evankelistana.

”Mä en ollut tietoinen siitä, mitä masennus on, enkä ymmärtänyt olevani sairas” Maanalaisen levykaupan myynti tapahtuu internetissä sekä tapahtumissa. Nettimyynnissä Lasse näkee hyvänä puolena sen, ettei ole sidot-

tu työskentelemään tiettynä aikana. Kiireisinä kausina töitä kyllä piisaa, mutta kautena, jolloin ei ole suurta hässäkkää, aikaa jää muuhunkin. – Jos haluaa esimerkiksi aamupäivällä mennä kuvaamaan luontoa, niin voi lähteä ja mennä iltapäivällä sitten töihin. Lasse miettii gospelporukan olevan innokkaampia levynostajia kuin maallisen musan kuluttajat. Työnteko ei silti ole aina ruusuilla tanssimista. – Olisi paljon kivempi, jos voisi saada normaalia palkkaa. Jos mä nyt

http://www.maanalainenlevykauppa.com http://www.bullroser.com

6

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com

menisin mihin vaan muualle töihin, mä saisin parempaa palkkaa kuin nyt, Lasse toteaa. Työtä hän ei kuitenkaan vaihtaisi mistään hinnasta. Lasse kokee saaneensa tehtävän Jumalalta ja haluaa täyttää paikkansa. Levykaupan yhteydessä toimii myös levy-yhtiö Bullroser Records. Yhtiö on julkaissut muun muassa HB:n ja Deuteronomiumin levyjä. Molemmat ovat herättäneet kiinnostusta ulkomailla. – Ihan mielenkiintoista, kun ne on tavallaan meidän bändit, Lasse miettii.

HB on käväissyt jo Saksan puolella ja Deuteronomium on lähdössä keikkailemaan useampaankin maahan.

Menneisyys on takana, mutta silti osana elämää – Maailmalla pidetään Suomea hevimaana. Täältä tulee hyviä bändejä.

Elämä on nyt Kiireinen kesä vaihtuu jossain vaiheessa kiireiseksi syksyksi. Elo-syys-

kuu taittuu vielä perusmeiningillä, mutta sitten alkaa kiire. Lasse toimii Juha Tapion kiertuemanagerina. Tuleva levy ja kiertue sekä levykaupan hoitaminen takaavat runsaan määrän töitä. Marraskuussa koittaa myös Maanalaisen levykaupan vuoden kohokohta, Maata Näkyvissä -festarit. MN-festareilla nuorisoa on koolla runsaasti enemmän kuin vuoden muissa tapahtumissa. Talkoolaisia otetaan töihin ja hommaan panostetaan todella. Ennen syksyä Lasse kuitenkin pitää vielä hiukan lomaa ja yrittää ehtiä moottoripyöräilläkin. – Siinä kun prätkällä ajelee, unohtuu kaikki muu, Lasse hymyilee. Moottoripyörät ovat Lassen ja Päivin yhteinen harrastus. Useimmiten he ajelevat kotiseudulla, mutta tekevät toisinaan pidempiäkin reissuja. Moottoripyörän lisäksi kotoa löytyy muutama muu lemmikki: lyttynaamainen bokseri Pimu sekä Elvis-niminen, puolitoista metriä pitkä kuningaspython. – Käärmeiden liikkumistapa on hieno ja ihmeellinen. Ne on tosi nättejä eläimiä, Lasse hymyilee. Käärme on myös helppohoitoinen, kunhan saa sen kosteustasapainon kuntoon. – Pystyy olemaan muutaman päivän reissussa, kun ne syö vaan jotain muutaman kerran kuukaudessa. Lassen elämä jatkuu samoilla radoilla. Menneisyys on takana, mutta silti osana elämää. – Mä ajattelen, että jumalasuhde pysyy parempana, jos mä muistan sen, mitä mulla on ollut ja mistä mä oon pelastunut. Saara Räty Kuvat Saara Räty ja Lasse Niskala


LÖÖPPI

Johannes Koskenniemi

KIL N E H

Hyvä Sarvijaakko, on vähän vaikea paikka. Kirjoitan täältä muinaisesta Babyloniasta. Kuningas sai päähänsä pykätä armottoman suuren patsaan, ja nyt kaikkien pitäisi kumartaa sitä. Ne, jotka eivät kumarra, saavat kuulemma oikaista kerralla kaikki jäsenet jäykäksi asti. Jostain grillijuhlistakin on ollut puhetta. Oon hiukkasen kahden vaiheilla, kun toisaalta en nyt voi sanoa että kuoleminen huvittaisi, on kotona vaimo ja sairas lapsi, ja lisäksi on tosi lupaava toto-rivi vetämssä. Toisaalta tää mun uskonnollinen vakaumus vähän niin kuin kieltää sen, että kumartaa patsaita, kun vain Jumalaa pitäisi kai kumartaa. Tiedän, kuulostaa tyhmältä. Oonko liian pikkutarkka, jos jätän kumartamatta? ABED-NEGO Hyvä ABCD-Nego, come on. Mieti vaimoasi. Oletko tosiaan niin itsekäs, että olet valmis jättämään hänet yksin vain, koska sulla on vähän periaatteita? Chillaa vähän. Olet ymmärtänyt ihan väärin sen, mikä uskonnossa on keskeistä. Ei tässä mitään näytöksiä tarvita. Ei sinun tarvitse oikeasti palvoa kuningasta, riittää kun näyttelet kumartavasi hiukan. Kumarra ruumiillasi, älä mielelläsi. Anna keisarille siis se, mikä keisarille kuuluu.

SARVIJAAKKO

Sitaatti On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’ (Matt. 4: 0)

Ö

Riparista yli kolme viikkoa

Heini USKOO VIELÄKIN JEESUKSEEN

Moni tulee uskoon riparilla vauhdilla ja jää pian vähin äänin pois joukosta. Sama pätee julkkiksiin. Heini, 14, ei seuraa kaavaa. ”Jos Jeesus oli tie, totuus ja elämä kolme viikkoa sitten, niin eiköhän se ole sitä edelleen”, Heini tylyttää. Yksi Jeesuksen vertaus on jo osoittautunut Heinille todeksi: ”Kylväjä-vertaus pätee meidän ripariin, siihen mitä kaikille on tapahtunut leirin jälkeen, ihan yksi yhteen.”

VIILEÄT jätkät ihan LIEKEISSÄ Sadrak, Mesak ja Abed-Nego.Tuttuja nimiä? Kyseessä ovat virallisesti Babylonian viileimmät jätkät. Kuningas Nebukadnessar rakennutti kultaisen patsaan, jota koko valtakunnan piti kumartaa, mutta Sadrak, Mesak ja A-N jättivät väliin. ”Ei pysty, me kumarretaan vain Jumalaa.” Kuningas pelasi pikkusikaa ja heitti kostoksi tyypit tuliseen uuniin, mutta jätkät olivat ihan coolisti, koska Jumala lähetti enkelinsä suojelemaan uskollisia palvelijoitaan. Nebukadnessar jäätyi tästä ihan täysin ja keräsi jätkät pois uunista. (Dan. 3)

Kohuseurakunnassa

kuohuu taas: Kunnanjohtajan TILITYS:

Täällä vaikuttaa

VIERAS HENKI

”Ei täällä ennenkään mitään ole profetoitu, itketty syntejä eikä puhuttu kielillä. Ennenkin meni ihan hyvin. Kyllä täällä on nyt vieras henki kirkossa. Tämä pilaa kunnan maineen”, surkuttelee kohukunnan kunnanjohtaja.

Nuotta 8/2008

7


K ATUG ALLUPPI

Mari Nyman

MITEN

rentoudut? Johanna, 17 v. – Rauhoittava maastolenkki rentouttaa, ja kirjankin lukeminen on oikeastaan aika rentouttavaa.

Katriina, 15 v. – Rentoudun, kun saan makoilla Yyterin rannalla auringossa.

Visa-Aaro, 7 v. – On rentouttavaa viilettää pyörällä paikasta toiseen.

Tomi-Iiro, 9 v. – Rentoudun ainoastaan nukkumalla.

Emma, 15 v. – Rentoudun usein lehtiä lukemalla, joko sängyllä tai parvekkeella. Myös pianon soittaminen on tosi rentouttavaa.

8

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com


KIVEEN KIR JOITETUT

1. Haluaisin harrastaa vaikka mitä, mutta koulu ja treenit vievät kaiken ajan. En tajua, miten joku ehtii vielä seurustellakin lukiossa! Miten saisin eniten irti vapaa-ajastani? nimimerkki ”Yökyöpeliksikö?”

sitä on riittävästi. Vanhemmat varoittelee hajottamasta itseä liikaa, mutta en muista, koska olisimme lomailleet yhdessä… nimimerkki ”Money counts”

Ajankäytön malli tulee perheestä. Viihdyittekö yhdessä tekemättä oikeastaan mitään, olitte Aikaahan on! Ei sitä kukaan noin vain sinulta vie. vain, nautitte toistenne seurasta? Kiire opitaan, Ajateltaisiinko näin päin: Kenelle ja mille haluaija levottomuus. sit antaa aikaasi? Kun tapaa levollisen ihmisen, voi häkeltyä enMieti, mihin pyrit, ja paljonko sen saavuttasin. Mistä nuo poutapilvet ilmestyivät, mistä tuo minen tarvitsee aikaa. Jos opiskelet, koulun pihymyilevä olemus, koko kropan hyvä olo, rauha? tääkin saada valveillaoloajastasi mammuttiosa. Rahaa voi kyllä ansaita aikuisenakin. Opiskella Mutta ei kaikkea! Muitakin tarpeita sinulla on. kannattaisi nyt, kun on siihen otolliset mahdolliVäsy tulee siitä, että jokin tarpeista jää täyttysuudet – saat asua kotona, opintotuki kattaa kumättä pitkään. lut, mieli on virkeä, kaveritkin opiskelevat. Jos veJos vuorokauden jakaa kolmeen kahdeksan dät voimat äärimmilleen nuorena, kuinka jaksat tunnin pätkään, yksi niistä kuluu vaakatasossa. tehdä kuusi-seitsemänkymppiseksi asti työtä? Unesta ei kannata tinkiä missään elämän vaiEtkö uskalla hellittää? Ketä varten elät? heessa, ellei halua elää aivoitta, siis päättömästi. Toisen kolmanneksen ajasta tarvitsee työnanta4. Mun omatunto käy ylija tai koulu. Jäljelle jäävän kasikierroksilla. Jos epäonnistun, tuntisen saa kukin käyttää sitten jää itsesyyttelylevy päälle. lepoon, ihmissuhteisiin ja harrasKuka elää Kuinka luottaisin näkymättötuksiin. sinun ainutkertaista män Vapahtajan sanaan, kun Lepo on tasapainoa näiden ihmistenkin sanoihin uskominen kolmen ajanjakson kesken. elämääsi? ottaa koville? nimimerkki ”Eikö tää koskaan 2. Jäisin pois porukasta, kun lopu?” lähdetään iltaa istumaan, mutta siitä saa sitten kuulla koko seuraavan Ei paha omatunto taida sinua kiusata, vaan huoviikon. Tyttöystävälleni en saa sanotuksi, että no itsetunto. Olet ihan yes eikä elämä kaadu, haluaisin lopettaa koko suhteen ja keskittyä vaikket olisikaan aina tiptop. Kokeile vaikka! Jätihan muihin juttuihin. Mitä jos jään sitten täydy sivuun hetkeksi, ota omaa aikaa, älä ylitä kokonaan yksin? rajojasi vaan lepää, kun siltä tuntuu. nimimerkki ”Ihan pihalla” Jumala antoi kyllä kymmenen käskyä ja rapiat päälle, mutta hän antoi myös täydellisen soviHei, kuka määrää tahdin? Oletko antanut oikeutuksen sanan: käskyt ovat tienviitta, Jeesus itse det elämääsi pois itseltäsi? Keitä itse asiassa kaion tie. Kulje rauhassa, ja vaikka jäisit tien sivuun, paat? Ehkä sen miettiminen auttaa näkemään, sinut kannetaan loppumatka kotiin asti. missä mennään. Olet lipumassa itsesi luota Vaikea luottaa? Mahdotonta luovuttaa? Älä pois… Kuka elää sinun ainutkertaista elämääsi? hätäile. Tappio, pettymys, väsy ja kärsimys kuuJos heilut ympäriinsä kaikki illat, saatat unohluvat tähän pakettiin, ihmisen osaan. Täydellinen taa, kuka olet ja minne halusit olla matkalla. Jos lepo odottaa Isän luona. Taivaassa on koti, jossa taas viivyt vain omassa seurassasi, ihmissuhteesi levätään. Meitä jotka kärsivät. Jos säntäilet päämäärättömästi tai vain kaipaamme sinne, toisten toiveita täyttäen, elämäsi tuntuu lopulta kutsutaan hiljaisuuaivan tyhjältä. On aika pysähtyä. teen, pyhittämään Myös suhde Jumalaan tarvitsee aikaa. Kaikki pätkä päivästä Eläei ole siinä mikä näkyy – Jumala kutsuu lepäämän Antajalle. mään myös muiden miellyttämisen ja kaiken hallitsemisen tarpeesta. Hän ei tarvitse meiltä mitään. Hän on rakkaus! Hänen luonaan saa olla hiljaa joka solullaan. Marjaana Kotilainen 3. Sain kesätyön, jota haluaisin jatkaa koulun ohessa syksylläkin. Illat olisi aina kiinni, ja viikonvaihteet, but so what? Kerran sitä vain ollaan nuori, ja raha tuntuu mukavalta kun

Naistyön koordinaattori SANSAssa Kuva Temesghen Berhane ja SXC Kuvankäsittely Tea Ikonen

Nuotta 8/2008

9


MISSION POSSIBLE

Leskikin anto i viimeiset roponsa… M ITÄ RA HA

LL A SA A KE

NI

kolme peruskou ASSA? lu lukion oppikirja n tai kaksi a tai kolme vihkoa 5 € yhden oppilaan lukuka usimaksun 20 € suurim man osan kouluv aatteista (muun m uassa shortsit, paita ja suka t) 2€

Anna-Riitta Holmström

Suomalaiset naiset saivat äänioikeuden yli sata vuotta sitten. Äänioikeuden rinnalla oikeus koulunkäyntiin on meille itsestäänselvyys. Kuinka monet saavatkaan tänä syksynä aloittaa opinahjonsa. Sen enempää Etiopiassa kuin Keniassakaan oikeus opiskeluun ei ole itsestäänselvyys – varsinkaan tytöille. Suuri vitsaus Afrikan maissa on myös tyttöjen ympärileikkaus.

K

eniassa elävä paimentolaisheimo, maasait, on kulkenut karjansa kanssa uusia alueita aina näihin päiviin saakka. Perinteinen jatkuva asuinpaikan muuttuminen on hankaloittanut lasten opiskelua. Tällä hetkellä maasai-

Maailmassa on noin 130 miljoonaa lasta, jotka jäävät ilman peruskoulutusta. kulttuuri on kuitenkin suurten muutosten edessä. – Valtio on jakanut maat sukujen

ja perheiden kesken, ja siksi perinteinen karjan kanssa kiertely ja parempien ruohojen etsiskely ei enää onnistu. Mutta koulunkäyntimahdollisuudet paranevat, kertoo Keniassa lähetystyössä ollut AnnaRiitta Holmström. Karjan paimentajia tarvitaan kuitenkin edelleen, ja paimentamista opetetaan jo neljävuotiaille pojille. Tyttöjä ei mukaan huolita, joten periaatteessa heillä on paremmat mahdollisuudet opiskelemiseen.

Perinteitä on vaikea rikkoa Anna-Riitta Holmström kertoo, ettei

tyttöjen kouluttamista pidetä Keniassa tärkeänä. – Kun tyttö tulee aikuisikään eli noin 12-vuotiaaksi, hänet ympärileikataan ja naitetaan, jolloin köyhät

Noin miljardista maailman lukutaidottomasta aikuisesta kaksi kolmasosaa on naisia. vanhemmat saavat morsiusmaksusta rahaa toisten sisarusten koulumaksuihin, kertoo Holmström. Se on yksi ratkaisu perheen rahatilanteeseen. Samanlainen tilanne on Etiopiassa. Koulutus ja vanhat perinteet kulkevat edelleen käsi kädessä. – Etiopiassa pojat pääsevät kouluun ja tytöt jäävät auttamaan äitiä kotitöissä, koska maan kulttuuri arvostaa miehiä enemmän kuin naisia. Naiset nähdään fyysisesti ja älyllisesti heikompina, kertoo kasvatustieteen maisteri Johanna Räisänen.

Johanna Räisänen

Hän on asunut useita vuosia Etiopiassa ja tutkinut siellä graduaan varten etiopialaisten tyttöjen koulunkäyntiä. – Tytöillä on suurempi työosuus kotona kuin pojilla. Jos tyttö laitetaan kouluun, äiti uupuu kotona työtaakan alle. Isät eivät voi äitejä auttaa kotitöissä, koska he eivät joko osaa tai halua yhteiskunnassa vallitsevan roolijaon takia, Johanna selventää. Johanna kertoo, että Etiopiassa paikalliset kyselevätkin, miksi kou-

Jokainen ihminen maasta tai maanosasta riippumatta on ihme jo äitinsä kohdussa. luttaa naisia, kun he eivät työllisty miesvaltaisessa yhteiskunnassa. Tilanne on vaikea. Kuinka oravanpyörästä voi päästä vapaaksi, kun länsimaalaisella ajattelumallilla harvoin saadaan rikottua vuosisatoja kestäneitä heimotapoja ja riittejä.

Koulutusta ja turvaa tytöille

LUPA OPISKELLA 0

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com


Kielellä, jota ymmärretään – Kun aloitimme työtämme Keniassa, lapsille annettiin siellä opetusta englanniksi. Nyt heitä voidaan kuitenkin opettaa heidän omalla äidinkielellään, Holmström iloitsee. Hän itse on ollut mukana perustamassa kouluja maasaiden pariin ja kouluttamassa paikallisia opettajiksi näihin kouluihin. Holmström näkee oman kielen käytön opetuksessa tärkeänä myös kulttuurin säilymisen kannalta. – Omalla kielellä annettu opetus aloitettiin esikoulusta. Tällä hetkellä oppilaiden määrä koulua kohden on kasvanut ja luokat lisääntyneet, Holmström toteaa tyytyväisenä. Holmström kertoo esimerkin lukutaidottomasta, kouluja käymättömästä miehestä, jonka karja sairastui. – Mies meni apteekkiin ostamaan lääkettä, mutta lukutaidottomana hän ei tiennyt mitä osti. Hän syötti sitä karjalle, koko karja kuoli ja mies menetti siten omaisuutensa.

Paha silpova perinne Myös Etiopiassa kulttuurin merkitys korostuu.

tekemään: kouluttamaan paikallisia, jotka sitten kouluttavat muita. Etiopiassa edelleen yli 80 prosenttia kaikista tytöistä käy läpi kivuliaan ja traumaattisen toimenpiteen. Siellä avainasemassa onkin opetus, jossa kerrotaan myös isille, mitä tyttöjen ympärileikkaaminen on. – Se on perinne, jota naiset ylläpitävät. Isät eivät aina edes tiedä, mistä on kyse. Kun asia selviää heille, tulevat he sanomaan, etteivät anna koskaan leikata tytärtään. Se on vaikuttavaa, kertoo Johanna. Erilaisesta kulttuurista käsin voi olla hankalaa opettaa, mikä on oikein ja mikä on väärin, varsinkin kun kulttuurierot ovat niin suuret. Johanna kuitenkin uskoo, että kulttuurien välille löytyy yhteinen kieli ja ymmärrys, kun puhutaan Raamatusta. – Länsimaalaiset lähetit voivat opettaa, mikä Jumalan silmissä on oikein ja mikä väärin. Raamatun ohjeet ovat kaikille samat. Kun kerromme, että ei tarvitse silpoa ollakseen Jumalan silmissä arvokas, voimme olla myös parantamassa tyttöjen asemaa, Johanna selventää. – Jokainen ihminen maasta tai maanosasta riippumatta on ihme jo äitinsä kohdussa.

Maan kulttuuri arvostaa miehiä enemmän kuin naisia. Naiset nähdään fyysisesti ja älyllisesti heikompina. – Paikallisella on läheisempi suhde paikallisiin. Meidän pitää ensin tuntea kulttuuri, jotta voimme ymmärtää, miksi asioita tehdään niin kuin tehdään, Johanna toteaa puhuessaan muun muassa naisten ympärileikkauksesta, joka elää vahvana perinteenä Etiopiassa. – Vasta tämän jälkeen voidaan tehdä sitä työtä, jota ollaan menty

Leena Koski leena.koski@nuotta.com Kuvat Anna-Riitta Holmströmin ja Johanna Räisäsen arkistot

Kun tyttö tulee aikuisikään eli noin 12-vuotiaaksi, hänet ympärileikataan ja naitetaan, jolloin köyhät vanhemmat saavat morsiusmaksusta rahaa toisten sisarusten koulumaksuihin.

Leshaolle koulu oli

ensin rangaistus Leshao Borokolle yläasteelle joutuminen oli rangaistus (Turun Sanomat, 29. 7. 2008). Hän kertoo olleensa pienenä poikana huoleton lehmien paimentamisen kanssa: sen sijaan, että olisi vahtinut lehmiä, Leshao oli lähinnä leikkinyt kavereiden kanssa. – Yhtenä iltana, kun palasin kotiin, isäni huomasi, että kaksi lehmää puuttuu. Tietenkin hän suuttui, Leshao kertoo. Rangaistuksena isä päätti, et-

tei poika enää jatkossa saisi vahtia lehmiä, ja laittoi hänet yläasteelle. Paimentaminen on edelleen tosimiehen mitta. Nykyään Leshao kuitenkin on onnellinen siitä, että isä rankaisi kouluun menemisellä. – Kielitaidostani on ollut apua perheelleni. Jopa isäni on minusta ylpeä, kertoo englantia, maa-kieltä ja kiswahilia sujuvasti puhuva Leshao Boroko.

Sanctus Real (USA) HB aise Scandinavian Metal Pr ) Claas P. Jambor (GER Tera Juha Tapio Band The Rain bob K (SWE) Reality Special kls. Dien Taylor (USA) Mikko Vaismaa Gospelstara-kisa 2008 Juha Heinonen G-Powered Frail studioita work shoppeja Luotettava Todistus Daikini DadsHello OR) Jan Inge Saltskår (N bass’n Helen Sacrecy Mehida Päivi Niemi hjelma Tsekkaa koko festario tanakyvissa.fi osoitteesta www.maa Liput alkaen 7 € ja lippupaketit alkaen 36 €. Ilmoittautumiset 31.10. mennessä numeroon 040 581 3030. Tilaa ilmainen käsiohjelma osoitteesta www.maatanakyvissa.fi tai numerosta (02) 251 9878. Nuotta 8/2008




OULUUJA KJU TT Tek sti ja kuvat Aar ni Sep

päl ä

KOULULLE HYÖDYKSI toimi yläasteella ollessaan Myllykosken yhteiskoulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana yhden lukuvuoden ajan. Päästyään hallitukseen mukaan Säde oli aluksi varapuheenjohtaja, mutta seuraavissa vaaleissa hänet äänestettiin puheenjohtajaksi. – Oli kivaa päästä vaikuttamaan asioihin. Ajoittain hankaluuksia aiheutti epäaktiivisuus. Toimimme monilla tavoilla, kuten järjestämällä kahvituksia vanhempainilloissa ja tapahtumissa, mutta pääasiana oli aina oppilaiden etujen ajaminen. Kerran yritimme saada lukolliset kaapit kouluumme, mutta se ei ikävä kyllä onnistunut. Oppilaskunnan hallituksessa Säde pääsi olemaan mukana monenlaisissa projekteissa ja vastuutehtävissä. Hallitus vastasi muun muassa koulun kioskin toiminnasta ja järjesti erilaisia retkiä ja virkistysmatkoja. Lisäksi se sai päättää oppilaille jaettavista stipendeistä. – Vaikeaa oli saada ihmiset kuuntelemaan. En kuulunut sisäpiireihin ja aktiiviset jäsenet olivat pääasiallisesti 9-luokkalaisia eli minua vuoden vanhempia, joten ei se aina helppoa ollut. Kaiken kaikkiaan puheenjohtajana oleminen oli melko latteaa, mutta kuitenkin hyödyllistä koululle.

ANJALANKOSKELAINEN SÄDE

2

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com


RUKOUSPIIRI KOULUSSA SAARA ON 17-VUOTIAS lukiolainen Helsingistä. Ollessaan yläasteella hän oli mukana koulun rukouspiirissä. Alun perin Saaran sisko perusti ryhmän, mutta hänen lähtiessään koulusta sai Saara paikan piirin yhtenä vetäjänä. Vakiokävijöitä oli vain kolme, hekin kaikki samalta luokalta, mutta heidän lisäkseen oli kyllä muutamia satunnaisia kävijöitä ja tietysti asiasta kiinnostuneita ihmisiä, jotka halusivat vain tulla katsomaan, mitä rukouspiirissä oikein tapahtuu. – Me kokoonnuttiin viikoittain välitunneilla yhteen rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Jaoimme paljon raamatunkohtia, ja joskus aika menikin kokonaan siihen. Oli mukavaa kun pystyi luottamaan muihin niin hyvin, että sai jakaa aivan kaikkia asioita toisille ja sitten rukoilla niiden puolesta. Oliko rukouspiirissä aina kivaa? Tuntuiko koskaan pakkopullalta? – Aina sai odottaa innolla, että taas kokoonnutaan. Koin piirin tosi hyväksi jutuksi, koska se oli niille muutamille sen kävijöille lähes ainoa paikka, jossa he voivat kokea kristittyjen yhteyttä. Kerran kävijöitä oli noin kolmekymmentä yhdellä kertaa. Se oli huikeaa. Lukiossa, jossa Saara on nyt, ei saa järjestää rukouspiiriä. – Joku porukka siellä kai kokoontuu, mutta itse en sinne pääse, koska mulla on urheiluharjoitukset juuri siihen aikaan. Harmi.

Nuotta 8/2008

3


TILANTEEN VAKAVUUS koulukiusaaja. Kohteena hänellä oli tiettyjä henkilöitä samalta luokalta, erityisesti yksi tyttö. Kiusaaminen ilmentyi ikävänä välttelynä ja nimittelynä. Tapaukseen ei liittynyt fyysistä väkivaltaa, mutta rankkaa se silti oli. Miksi kiusasit? – Kun muutin sinne paikkakunnalle, omaksuin kiusaamisen huonona tapana. Kiusaaminen meni niin pitkälle, että sen takia aiheesta järjestettiin vanhempainilta ja psykiatri kävi puhumassa luokalle. Kuullessaan ystävältään kiusatun tytön itsetuhoisista ajatuksista Matti tajusi tilanteen vakavuuden ja päätti lopettaa kiusaamisen. Hän puhui asiasta myös kavereilleen, jotka myös olivat kiusanneet tyttöä, ja niinpä kiusaaminen loppui kokonaan. – Asiaa ei periaatteessa selvitetty kunnolla koskaan, vaan se vaan jäi ja unohtui. Toki olen pahoillani asiasta ja nyt kun sitä tarkemmin ajattelee, niin todella tyhmäähän se oli.

MATTI OLI ENNEN

4

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com


KOULUKIUSAUKSEN UHRI ERKKI, JOKA NYKYISIN on 7-vuotias elämäniloinen liiketalousinstituutin merkonomiopiskelija, oli yläasteiässä koulukiusattu. Kiusaaminen alkoi seitsemännen luokan alussa, ja sitä kesti yhden ja puolen vuoden ajan. Miten kiusaaminen ilmeni? – Lähinnä haukkumisena ja ivailuna. Myös fyysistä väkivaltaa käytettiin. Tekijät olivat omia luokkatovereita. Miksi sinua kiusattiin? – En osaa sanoa. Ehkä siksi, koska olen pienikokoinen, ja niinpä se oli helppoa. Tuntui pahalta. Luokallamme oli eräs toinenkin, jota kiusattiin, ja yhdessä hänen kanssaan nousimme vastarintaan. Kiusaaminen loppui, kun pahin tekijä siirrettiin tarkkailuluokalle. Asiat selvisivät keskusteluissa vanhempien ja opettajien kanssa. – Rippikoulun jälkeen lähdin mukaan seurakunnan toimintaan, ja siellä olen saanut hyviä ja oikeita ystäviä. Jokainen saa olla oma itsensä, eikä siellä kiusata ketään!

Nuotta 8/2008

5


MEG AR A A MIS

– maailmassa muttei maailmasta – Kukapa meistä ei olisi haaveillut olevansa oman elämänsä ja kaveripiirinsä sankari. Sankari, joka puolustaa heikompaa. Sankari, joka asettuu sorretun puolelle. Näiden haaveiden ongelmana on usein se, että ne jäävät haaveiksi, jotka eivät koskaan toteudu. Mutta mitäpä jos voisitkin elää elämääsi sillä tavalla, että sillä on merkitystä lähelläsi eläville?

Kohtaamme päivittäin tilanteita, joissa Jumala kutsuu meitä toimimaan.

Helposti käy kuitenkin niin, että elämme arkipäiväistä elämäämme ajelehtien virran mukana, ja unelmat saavat jäädä. Kovin helposti myös unohdamme olemassaolomme syvimmän tarkoituksen: ”Jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa.” (1) Jeesuksen omina meidät on kutsuttu olemaan suolana ja valona, jotta ihmiset ylistäisivät Jumalaa katsellessaan ”niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut”. (2)

1 Fil. 2: 15–16 2 Matt. 5: 13–16, Ef. 2: 10

Kun Jumala kutsuu sinua tarttumaan asioihin ja lähtemään ulos tutulta ja turvalliselta maaperältä, on tärkeä muistaa, että hän vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen ja on voimallinen saattamaan päätökseen sen, mitä hän kutsuu sinut tekemään. (3)

Jeesus tuli meitä syntisiä varten, ja meidät on kutsuttu tarjoamaan tätä armoa niille ihmisille,

jotka eivät vielä häntä tunne. Meidät on kutsuttu rakastamaan ja palvelemaan ihmisiä, ohjaamaan harhautuneita oikealle tielle.

Näemme monia tilaisuuksia osoittaa ihmisille rakkautta. Katsoessamme sitten omia lahjojamme, kykyjämme tai mahdollisuuksiamme saatamme helposti lannistua ja ajatella, ettei meistä ole siihen. Saatamme pelätä epäonnistumista tai pilkan kohteeksi joutumista.

3 Fil. 2: 13

Helposti käy siten, että seurakuntaporukan ulkopuolella olevat ihmiset ärsyttävät meitä, kuten eräs tarina kertoo: Erään kirkkoillan päätteeksi vihreätukkainen, lävistyksiä täynnä oleva punkkari meni eteen alttarille evankelistan kutsusta. Kaksi vanhempaa rouvaa istui penkissä ja toinen tokaisi toiselle: ”Tuo nyt kyllä pelastui ihan armosta.” Johon toinen vastasi hetken kuluttua: ”Emmekö mekin?” Jokainen meistä on pelastunut armosta ja tarvitsemme sitä, että Jeesus vaikuttaa meissä Pyhän Hengen kautta rakkautta ja myötätuntoa lähellämme olevia ihmisiä kohtaan.


varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu… Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät.” (4) Meidät on kutsuttu elämään uskoamme todeksi arjen keskellä, ja tarvitsemme sitä, että olemme yhteydessä ihmisiin ja ystävystymme heidän kanssaan. Näiden ystävyyssuhteiden kautta Jumala voi avata ovia myös hengellisille keskusteluille.

Jokainen meistä tietää, kuinka mukavaa on olla tutussa ja turvallisessa seurisporukassa. Joskus sitä oikein toivoo, ettei tarvitsisi tavata muita ihmisiä. Jeesus rukoili: ”En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että

4 Joh. 17: 15–18

Entä jos oikeasti olisimme ihmisiä, jotka tarttuvat jokaiseen Jumalan antamaan mahdollisuuteen osoittaa rakkautta lähellämme oleville ihmisille ja sitä myötä tietä Jeesuksen luokse. Tarvitsemme sitä, että Jumala avaa meidän silmämme näkemään lähellämme olevien ihmisten hädän ja saa meidät sitten toimimaan hänen rakkautensa välikappaleina. Ajattele, mitä tapahtuisikaan, jos meidän suhtautumistapaamme toisiin ihmisiin vaikuttaisi ajatus: ”Haluan nähdä, kuinka monta ihmistä saan johdattaa elämään Jeesuksen yhteydessä.”

Mitä tapahtuisikaan, jos aloittaisimme jokaisen aamun rukoillen, että Jumala johdattaisi kaikki päivän kohtaamiset – ja hänen avullaan sitten tarttuisimme jokaiseen mahdollisuuteen osoittaa hänen rakkauttaan?

5 Apt. 1: 8 Emme ole maailmasta, mutta olemme maailmassa ja meillä on tehtävä. Onneksi meidän ei tarvitse syöksyä tuohon tehtävään suin päin ja omassa voimassa. Jeesus on itse luvannut antaa meille voiman elää hänen todistajinaan. ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani.” (5)

Tässä ei ole kyse omasta aikaansaannoksestamme. Ei kirjatiedon määrästä, ei katu-uskottavuudesta, ei lahjakkuudesta – ei mistään omasta. On kyse siitä, että luotamme Pyhän Hengen johdatukseen. Kulje rukoillen ja kulje Jumalan edeltä käsin valmistetuissa askelissa. Saamme luottaa Jumalan aikatauluihin ja Pyhän Hengen työhön ja teemme vain sen, mikä on annettu meidän tehtäväksemme toisen ihmisen elämässä.

Aukeaman kuvat SXC

Aloita jo tänään!

Tärkeintä on se, että olemme käytettävissä.

Pohdittavaksi 1. Uskallanko elää uskoni todeksi erilaisissa tilanteissa, joita kohtaan? 2. Kuka on sellainen lähimmäiseni, jonka puolesta voisin alkaa rukoilla? 3. Kenelle voisin osoittaa tänään Jeesuksen rakkautta?

Kai Niemelä, SEKL Nuotta 8/2008

7


Kulutatko AIKAA vai aika SINUA? Sydän seulassa

”Käännä silmäni pois turhuutta katselemasta” (Ps. 119:37).

at kysymykset? Uskallatko kysyä itseltäsi seuraav

Onko säännöllinen raamatunluku sinulle… Mielenkiintoinen haaste? Jumalaan tutustumista? Velvollisuus? Arjen unohtamista? Rutiinia? Onko rukous sinulle… Keino rauhoittua? Keino kohdata Jumalaa? Nopea rutiini? Hätähuuto? Oleellinen osa tulevaisuuden suunnittelua?

Mikä/kuka (itsesi lisäksi) aiheuttaa kiireesi? Vanhemmat? Opettajat? Ystävät? Harrastukset? Seurakunnan toiminta? Työ? Ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli (1. Kor. 6: 19). Miten hyvää huolta pidämme siitä? Mistä asioista koet olevasi riippuvainen? Kuinka paljon ne vievät aikaasi? Tutki, puhuuko Raamattu suoraan niistä asioista. Entä ovatko ne ristiriidassa muiden Raamatun antamien ohjeiden kanssa? Kuka (itsesi lisäksi) kärsisi siitä, jos jättäisit vähemmälle asian, joka vie paljon aikaasi?

Paavali liikennevaloissa (Neil Andersonin kirjasta Enemmän kuin voittaja, s. 151–152) Paavali kirjoitti: ”Kaikki on minulle luvallista – mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on minulle luvallista – mutta en saa antaa minkään hallita itseäni” (1. Kor. 6: 12). Hän näki vain vihreää valoa joka puolella kristityn elämässä. Kaikki on hyvää ja luvallista meille, koska olemme vapaita synnistä, emmekä enää lain tuomion alla. Mutta Paavali myös tiesi, että jos vastuuttomasti kaasuttelemme mihin tahansa hyvään ja luvalliseen suuntaan, lopulta eteemme tulee Jumalan tahdon punainen valo, ja synti on vastassa.

8

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com

• Onko elämässäsi jokin alue, jolle Jumalalla ei ole asiaa? • Mitä on Jumalan palveleminen ehyellä sydämellä (1. Aik. 28: 9)? • Onko mahdollista rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan ja kaikesta voimastaan (5. Moos. 6: 5)? • Tällaista rakkautta sydäntemme tutkija ja tuntija meiltä odottaa. • Uskallatko itse tutkia sydäntäsi – vievätkö ajankäyttötapasi sinua lähemmäs Jumalaa vai kauemmas Jumalasta? • Jeesus Kristus ”on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut” (2. Kor. 5: 15). • ”Ettekö tiedä… ettette ole itsenne omat?” (1. Kor. 6: 19)


�� � � � � � � � � � � �

mään?

Laakereille lepäämään vai liitä

• Mihin meidät siis on uskovina kutsuttu? Eikö Raamattu lupaakin kristityille lepoa? • Ainakin Hepr. 4: 10 mainitsee levon teoistamme, siis vapautuksen synnin orjuudesta ja sen tuomasta syyllisyydestä. • Entä mihin seuraava jae kehottaa? – Ahkeroimaan päästäksemme siihen lepoon. • Paavali muistuttaa samansuuntaisesta asiasta: ”Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää” (Room. 12: 17). • Olemme luodut ”hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme” (Ef. 2: 10). • Kun Jeesus kutsui opetuslapset seuraajikseen, hän kutsui heitä myös olemaan kanssaan. Liikkeelle lähdettiin hänen läsnäolostaan, yhdessä vietetystä ajasta käsin (Mark. 3: 14).

��������� ������������ �������� � ������������

Elämä on enemmän kuin oma kalenteri… Ei kai Jumala mittaa sekuntikellolla, minkä verran aikaa mihinkin kulutamme? Tuskin, mutta hänellä on kuitenkin oma, ihmeellinen suunnitelmansa meidän jokaisen elämälle. Tätä suunnitelmaa silmällä pitäen hän loi persoonallisuutemme juuri tarkalleen tällaiseksi ja antoi meille tietyt lahjat, ihmissuhteet ja olosuhteet, joissa elämme. Miten me toimimme tämän kaiken kanssa? Jumala ei jätä meitä raapimaan päätämme, vaan hän antoi muutakin: edelleen ajankohtaisen lähetyskäskyn eli kehotuksen toimia hänen työtoverinaan.

Kenen ajasta onkaan kyse…?

ei paranna? Miksi Jumala hdä vuoteellani te Ehdinkö kuolin parannuksen? vat • Miksi usko iin n ovat pirullista sakkia? hnyt • Olenko te nnin, sellaisen sy jota en saa koskaan anteeksi? • Miksi Raamattua tulkitaan niin eri lailla?

• •

����������������€ � �� � � � � � �� �� � � ��� ��������������� Kustannus Oy Uusi Tie tilauspalvelu@uusitie.com | www.uusitie.com

”Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut” (Ps. 139: 16).

Kun tulimme tuntemaan Jumalan ja hänen pelastussuunnitelmansa, teimme sen hänen ajallaan. Tarkoittaako se, että tehtävä on suoritettu ja loppuaika on luppoaikaa? Me, jotka jo tunnemme tien, voimme auttaa sen luo lähimmäisiämme – Jumalan aikaa käyttäen. Kaikki kiireemme yrittävät viedä meiltä tätä aikaa, ohjatakseen meitä kauemmas Jumalan yhteydestä ja tahdosta, lähetyskäskyn toteuttamisesta. Olisitko valmis soveltamaan kehotusta kymmenysten maksamisesta ajankäyttöösi? Toisin sanoen antamaan päivittäin noin 2,5 h ajastasi (so. hänen ajastaan) Jumalalle? (3. Moos. 27: 30, Matt. 23: 23)

”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen” (Ps. 90: 12).

Johanna Tölli

Nuotta 8/2008

9


TAVOITE: VÄHINTÄÄN

YKSI ESIRUKOILIJA JOKAISELLE SUOMALAISELLE Kristus-päivä kannustaa rukoilemaan yhdessä Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Turkuhalliin odotetaan saapuvan 10 000 ihmistä viettämään Kristus-päivää, rukoustapahtumaa, jossa rukoillaan yhdessä maamme, kotiseutumme ja jokaisen suomalaisen puolesta. Tapahtuman kotisivuilla kerrotaan, että ”Kristus-päivän käytännön tavoite on, että sen jälkeen jokaisella paikkakunnalla toimisi ainakin yksi esirukousryhmä, jossa rukoillaan säännöllisesti oman kylän, naapuruston tai kaupunginosan puolesta. Tavoitteena on, että jokaisella suomalaisella olisi ainakin yksi esirukoilija.” Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa järjestetään tämänkaltainen tapahtuma. Lipunkantaja jokaisesta Suomen kunnasta

Kristus-päivä koostuu rukouksesta, ylistyksestä, opetuksesta ja kristittyjen yhteydestä. Lauantaina tapahtuma huipentuu Suomen kuntavaakunoista koostuvaan lippuparaatiin, ja tarkoituksena on saada jokaiselta paikkakunnalta lipunkantaja, joka edustaa paikkakuntansa rukoilijoita, ja hänelle rukouspari. Kristus-päivä on tarkoitettu kaikille kristityille, ei vain lipunkantajille ja heidän rukouspareilleen, mutta jokaisen tapahtumaan osallistuvan on ilmoittauduttava etukäteen. Kristus-päivän esikuvana on Sveitsissä vuonna 2004 järjestetty Christustag 04. Silloin paikalle kokoontui yli 40 000 ihmistä,

ja jokainen Sveitsin 2 800 kunnasta oli edustettuna. Suomessa idea Kristus-päivän järjestämisestä lähti turkulaisten opiskelijoiden parista, ja nyt tapahtumaa on kehitelty reilun vuoden ajan. Kristus-päivän järjestäjänä on pääasiassa Kansan Raamattuseura ja lisäksi Turun seurakunnat.

Ajatuksia rukoilemisesta Kristuspaiva.fi-sivuilta löytyy linkki Rukous

yhdistää, jossa eri kristillisten järjestöjen ja kirkkojen edustajat kertovat omia mietteitään rukoilemisesta. Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Ja minkä asian puolesta on tärkeää rukoilla juuri nyt? Arkkipiispa Jukka PaarEi vain mummojen juttu ma toteaa rukoilemisen Kristus-päivän koordinaattoasemasta nykyaikana seuraavaa: rin, Kansan Raamattuseuran – Nykyisin korostetaan, työntekijän Hannu Hatanpään että kristillisyys ja rukous mielestä tuleva Kristus-päivä on ainutlaatuinen ja historialovat yksityinen asia. Mutlinen tapahtuma. Hatanpää ta myös Jeesus korosti yhtoivoo, että kyseisenä viikonteistä rukousta. Hän sanoi, loppuna Turkuhalli täyttyy että missä kaksi tai kolme Jumalan läsnäolosta. on koolla, siellä hän on myös läsnä. – Tapahtuman keskipiste on Jeesus, ja teeman ”Yksi Arkkipiispa korostaa, että nimi ylitse muiden” mukairukoukseen kuuluvat aina kiisesti keskitytään oleelliseen tos ja ylistys. Hän huomauteli Jeesukseen, Hatanpää taa, että jos rukouksemme on Hannu Hatanp ää pelkkää pyyntöjen latelemista, tähdentää. Hän toteaa myös, että ihmiset ovat alkaneet kyllästyä liikaan ohjel- se ei ole vielä aitoa vuoropuhelua Jumalan matarjontaan ja haluavat keskittyä enemmän kanssa. Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Timo itse asiaan sekä hiljentyä yhdessä. Hatanpää toivoo nuorten ottavan enem- Rämä koki puolestaan tärkeänä esirukoukmän vastuuta herätyksestä, koska tällä het- sen työnsä puolesta, kun hän oli Japanissa kellä alle 40-vuotiaiden piirissä herätyksen lähetystyössä. Tällä hetkellä Rämä näkee tärkeänä rukousyhteyden etsimisen uskon näkötila on huolestuttava. – Puolesta eli noin kahdestasadasta Suo- kannasta riippumatta, ja lisäksi hän toteaa, men kunnista puuttuu vielä lipunkantaja. Li- että pitäisi rukoilla enemmän kirkon johdon punkantajiksi on tähän mennessä ilmoittau- puolesta kuin pitää meteliä erottavista tekitunut sekä nuoria että vanhoja. Tämä ei ole jöistä. Rukoillaan siis yhdessä Kristus-päivän pelkästään mikään mummojen juttu, Hatanonnistumisen puolesta! pää muistuttaa. Johanna Juupaluoma Kuvat kristuspaiva.fi

päivä: KristusT-ISSÄ: kristuspaiva.fi NE · IN T E R adio SSA : R · R A D IO 7 V Ä: T · T V:SS

Dei


THE RAIN

Y H TÄ K U I N V O I T TO 2 0 € julkaisupäivä 20.8. jakelu: MAANALAINEN LEVYKAUPPA lassen@maanalainenlevykauppa.com www.maanalainenlevykauppa.com kuuntele näytteitä levystä osoitteessa:

www.myspace.com/therain100

THE RAIN

20-VUOTISJUHL AKIERTUE: 23.8.2008 29.8.2008 30.8.2008 31.8.2008 5.9.2008 6.9.2008 9.9.2008 12.9.2008 13.9.2008 14.9.2008 19.9.2008 20.9.2008 24.9.2008 26.9.2008 27.9.2008 3.10.2008 4.10.2008 10.10.2008 11.10.2008

Tampere Varkaus Parikkala Joensuu Hartola Turku Langinkoski Kuusamo Rovaniemi Kempele Karstula Kuopio Halikko Kortesjärvi Kortesjärvi Pomarkku Köyliö Lohtaja Lieto

14.10.2008 15.10.2008 16.10.2008 24.10.2008 25.10.2008 31.10.2008 1.11.2008 2.11.2008 4.11.2008 5.11.2008 6.11.2008 7.11.2008 8.11.2008 15.11.2008 25.11.2008 26.11.2008 28.11.2008 13.12.2008

Hyvinkää Tuusula Loppi Lappeeranta Pielavesi Laukaa Jämsä Oulu Kauhava Ylistaro Vähäkyrö Soini Kauhajoki MN-festarit, Turku Ylivieska Akaa Kauniainen Ikaalinen

Vielä vapaita keikkapäiviä yhteystiedot: Jari-Matti Ollila, jarkka@therain.fi, 040 726 2822


Pekka Rahkonen Satu Petri Pelkonen

22

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com


Kuva Lasse Niskala


Anneli

tahtoo säilyttää Anneli Gregorwich opettaa uskontoa Nokianvirran koulussa. Hän toivoo voivansa kohdata oppilaansa, eikä peittele uskoaan.

A

van mutkaton. Anneli haki aikoinaan sekä teologiseen tiedekuntaan että lukemaan historiaa ja pääsi molempiin. Valinnan hän teki päätettyään, ettei koskaan tahdo uskonnonopettajaksi. Häntä kuitenkin suositeltiin uskonnonopettajan sijaiseksi ja tieto kulki Nokian puolelle, missä hän on toiminut nyt 22 vuotta uskonnon opettajana. Väliaikainen työ jäi pysyväksi. – Tässä on tämmöinen pieni humoristinen säie, Anneli nauraa. – Vaikka itse yritti lähteä toiseen suuntaan, minut laitettiin tekemään sitä, mitä oli tarkoitettu.

nneli kokee uskonnonopetuksen yläasteen rankimmaksi aineeksi. – Vähän kuin olisi koko ajan työstämässä peltoa. Se on aina vaan musta, eikä näe niitä vihreitä ituja, Anneli pohtii. Kuten arvata saattaa, opetuksen vastaanotto ei ole parasta mahdollista. Oppilaat ajattelevat, ettei uskonnolla ole mitään väliä ja että koko aine on täysin turha. Uskonnon tärkeät tunnit – Voi olla, että ruotsi on tylsää, mutta se on eri juttu. Uskonnon voi laittaa maanAnnelin mielestä uskonnonoperakoon ihan eri tavalla kuin jonkin tus tulee jatkuvasti tärkeämmäksi. ”Haluan katsoa toisen aineen. Koko ajan saa taistella silmiin ja kätellä” Suomessa uskonto saatetaan kotai hakea sellaista asennetta, että ”ai kea irralliseksi ja henkilökohtaisinä oot tota mieltä”. seksi, mutta maailmalla se on läsnä jatkuvasti. Anneli pyrkii etsimään perusteita oppilaiAnneli muistuttaa Raamatun ydinasioiden kuden mielipiteille ja antaa heidän olla sitä mielvastuvan Suomenkin kulttuurissa. tä mitä ovat. – Se on vaikuttanut sosiaalilainsäädäntöön, Annelin tie uskonnon opettajaksi ei ollut airikoslakiin, naisen asemaan täällä. Siihen, mi-

ten täällä pidetään vähäosaisista huolta. Mitä enemmän kirkon merkitys rapistuu, sitä enemmän rapistuu myös hyvinvointiyhteiskunta, Anneli toteaa. Hän toteaa jokaisen varmasti joskus pohtivan elämän suuria kysymyksiä, olemassaoloa, elämän tarkoitusta… Uskonto tarjoaa näihin vastauksia. – Minä nään, että ihminen on kokonaisuus. Meillä on tiedot ja taidot ja sosiaalinen puoli. Mutta ihmisellä on myös henkinen puoli. Jos sen unohtaa, ei välttämättä voi kovin hyvin.

Kenen hullu sinä olet? Anneli ei tahdo pakkosyöttää uskontoa. Hän opettaa ja on koko persoonallaan läsnä opetuksessa. Annelin aamupala koostuu Jumalan sanasta ja rukouksesta. Oppilaat kertovat monesti Annelin olevan hullu tehdessään niin. – Silloin minä voin sanoa, että minä olen Jumalan hullu, kenen hullu sinä olet? Ne on usein sellasia ilosia hetkiä, Anneli hymyilee. Hyvällä oppitunnilla on mukana ilo. – Jos multa katoaa ilo, minun työssä ei ole enää mitään mieltä. ”Ilo Herrassa on minun väkevyyteni.”

Anneli Gregorwich AMM ATT I uskonnono pettaja PER HE mies ja viisi nuo

rta kuorolaulu, liikunta ja lukeminen HAR RAS TUK SET

RAA MAT UNKOHDAT LUK

IJOI LLE :

”Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen!” Ps. 37: 5 ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” . Joh. 4: 7–8

28

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com


h

ja

u,

ILLE :

,

r8

Anneli tahtoo kohtuvat kristinuskoon ”Jos sinä unohdat data jokaisen oppipaljon arvostavamhenkisen puolen, laan ja osoittaa heimin kuin Annelin et välttämättä voi dän olevan tärkeitä. omat oppilaat. Anneli kättelee jokai– Jeesus on muskovin hyvin” limeille profeetta, eisen uuden ryhmän kä tulisi kuuloonkaan, että prooppilaat ensimmäisellä tunnilla. – Haluan katsoa silmiin ja kätel- feettaa pilkataan. Meille Jeesus on lä, että minä edes kerran kohtaisin Jumalan poika, ja me todella pilkoppilaat. Se on minun kipupiste, kaamme, Anneli toteaa. Anneli toivoisi timanteiksi joukettä minä en heitä kohtaa. koon oppilaita, jotka uskaltavat Näytä värisi koulussakin tunnustaa uskonsa. – Tuntuu hyvältä, että siellä on Nokianvirran koulu kuuluu kouluihin, joissa on useita maahanmuut- vähän kuin pilareita kannattamastajia. Koulussa on muslimioppilai- sa tätä juttua. ta, joiden kanssa Anneli voi keskustella paljon paremmin uskosta kuin luterilaiseen kirkkoon kuuluSaara Räty vien nuorten. Annelin kokemukKuvat SXC / Piotr Lewandowski sekä Tim ja Annette Gulick sen perusteella muslimit suhtau-

Tuleehan Nuotta sinun koulusi kirjastoon? Jos ei vielä tule, ehdota sitä, hyvä nuori lukijamme, rohkeasti oman koulusi kirjastonhoitajalle tai vaikka uskonnonopettajalle. Nuotta on mukana koulutyössä, ja uskomme, että jokaisessa koulussa olisi kiinnostuneita lukijoita! Tilaukset osoitteesta www.nuotta.com tai puhelimella numerosta 030 39778.


N UOTA N E LO R I S T I K KO

Ristikon laati Mikko Piiroinen. Oikeat vastaukset seuraavassa Nuotassa.

30

Nuotta 4/2008 8/2008 | www.nuotta.com


Nuotassa alkaa uusi palsta: Kysy systeriltä ja broidilta. Sinä voit lähettää omaa elämääsi koskevat kysymykset Nuottaan osoitteella kysy@nuotta.com. Välillä on helpompi kysyä broidilta ja toista asiaa taas systeriltä. Älä siis aikaile, vaan lähetä kysymyksesi Nuottaan nopeasti. Tilanpuutteen takia vain osa kysymyksistä voidaan julkaista Nuotassa. Voit kysyä nimimerkillä tai omalla nimelläsi.

! A T S L A UUSI P Hei! opiskelija ja asun landella Espoon saaristossa. Perheeseeni kuuluu vaimo ja vastasyntynyt vauva. Minulla on myös kaksi pikkuveljeä, isä ja äiti. Nuorena viihdyin aktiivisesti nuortenilloissa. Myöhemmin olen ollut vetäjäpuolella. Vapaaajallani tykkään rämpyttää kitaraa ja pelata joukkuepelejä. Paheeni on liiallinen netissä roikkuminen. Olen loistava miksaaja ja minulla on hyvä musiikkimaku. Intohimoni ovat Agatha Christien kirjat. Myöhemmin minusta näillä näkymin tulee pappi. OLEN JUKSU, 24-VUOTIAS

Moi! OLEN LOTTA, 2-vuotias tyttö, isosisko ja opiskelija. Asun tätä nykyä Suomen Turussa, vaikka pääkaupunkiseudulta olenkin kotoisin. Opiskelen lääketiedettä nyt toista vuotta ja jännää on. Vapaa-ajalla tykkään nähdä ystäviä, urheilla, lukea, kirjoittaa ja matkustaa. Seurustelen. Pidän kovasti keskustelemisesta, asioiden pohtimisesta, unelmoinnista ja tulevaisuuden suunnittelusta. Tärkeintä elämässäni on usko Jeesukseen, rakkaat ihmiset ja tieto siitä, että Jumala johdattaa omiaan sinne, minne tarkoitus on.

Hei broidi!

Moi systeri!

Pelaan tosi aktiivisesti seuratasolla jalkapalloa ja meidän joukkue pärjää hyvin. En oo kuitenkaan ehtinyt nuorteniltoihin, kun pitää käydä treeneissä viidesti viikossa ja jumalanpalveluksiinkaan en oo ehtinyt pitkään aikaan, kun sunnuntaiaamuna on niin väsynyt. Nyt valmentaja ehdottaa, että otettaisiin kuudennet treenit viikolle. Se sanoo kans, että jos me ei tosissamme panosteta jalkapalloon, ei meistä voi koskaan tulla mitään. Mitä teen?

Olin riparilla viime kesänä ja tulin uskoon siellä. Monet mun kaverit ei tajunnu mua ja mun bestiskin pisti välit poikki. Löysin kuitenki paljon uusia ystäviä seurakunnan nuortenporukoista ja nyt musta tuntuu, että mun kaikki ystävät on vaan nuortenilloista tai leireiltä. Näiden kavereiden kans mulla on jostain syystä paljon mukavampaaa…?

NIMIM. FUTISUUPUNUT

Terve! Hienoa, että on harrastuksia, ja vielä upeampaa on, jos niissä menestyy, edes jotenkin. Ongelmana on siis, että hyvä maalijyvä ja Jumalan sanan jyvät pitäisi mahtua samaan elämään, ja koutsi vaatii vielä enemmän. Jumalanpalveluksista saatua ravintoa ei voi korvata millään. Muista, että Herramme ruokkii myös muuta elämää. Myös yhteys toisiin uskoviin on tärkeää. Jos futis tuntuu uuvuttavan, mutta pidät lajista, hellitä seuran treeneistä. Älä kuitenkaan unohda lajia, vaan hankkiudu uusiin geimeihin. Monissa seurakunnissa nuoret pelaavat keskenään futista. Voit myös ehdottaa, että nuorisotyöntekijäsi järjestää teille peli-iltoja. Muista myös, että vain harva elättää itsensä urheilemalla. Toisaalta, jos koet roihuavaa rakkautta futikseen, niin anna palaa! Pidä silloin maalinasi elävä usko Jumalaan niin kentällä, pukukopissa kuin mestaruusjuhlissakin. Ai niin. Tiesitkö muuten, että on olemassa myös seurakuntien jalkapallon SM-turnaus?

NIMIM. ONKS TÄÄ NORMAALIA?

Moi! Ihan mahtava juttu, että olet tullut uskoon riparilla. Toinen asia, jonka oot selvästi saanut löytää, on uskovien yhteys. On ihan normaalia, että seurakunnan porukoissa viihtyy niin hyvin: usko Jeesukseen yhdistää. Näiden kavereiden kanssa kannattaakin viettää aikaa! Muista kuitenkin myös se, ettei elämä ole pelkkiä seurakunnan tapahtumia, vaan silloin tällöin täytyy kohdata myös ne ei-uskovat kaverit arjessa. Ole rohkeasti sitä mitä olet, rukoile ja katso, mitä tapahtuu: kerrot samalla evankeliumia eteenpäin. SYSTERI

BROIDI

Broidin kuva Ville Kinnanen Systerin kuva Martti Pyykönen Nuotta 8/2008

3


JA MÄÄ

Toimittanut Saara Räty

Suomesta

Nuorten Kesä murrosvaiheessa

Manga-Raamatun voittokulku Manga-Raamatun suosio on yllättänyt Kustannus Oy Arkin väen. – Ensimmäinen painos myytiin loppuun muutamassa kuukaudessa, vaikka painosmääräkin oli Suomen oloissa suuri, hämmästelee Arkin toimitusjohtaja Lauri Parvio. – Painokoneet jauhavat jo toista painosta, sillä lisätilauksia ja tiedusteluja tulee jatkuvasti. Lauri Parvio miettii teoksen suosion syitä. – Kauan me mietimme kustannuspäätöstä, sillä käännöksineen projekti ei ollut halvimmasta päästä. Mutta ajattelimme, että kun manga-ilmiö on vallannut Suomen, niin Raamattu voisi kiinnostaa mangamuotoon puettuna. Varsinkin myyntipäällikkömme, jolla on tarkka vainu, kannatti rohkeaa päätöstä. On hienoa, että Arkki uskalsi lähteä perinteisimmiltä linjoilta kokeilemaan uutta. Jotain sellaista kirjassa on, joka saa ihmiset siihen tarttumaan. Toimitusjohtaja Parvio on toki itsekin lukenut kirjan. – Olen pienestä pojasta saakka lukenut sarjakuvia, joten ilmaisu on tuttua. Kertomukset etenevät varsin vauhdikkaasti, mutta aika lakonisesti Raamatussakin asiat kerrotaan. Lisäksi Manga-Raamattu ei ole piirretty kaikkein tyypillisimmällä manga-tyylillä, vaan on hyvin lähellä länsimaista sarjakuvaa. – Toivon, että Manga-Raamattu tulee mahdollisimman monen lukijan ulottuville ja välittää Raamatun sanomaa eteenpäin, toteaa Parvio haastattelun lopuksi. Virpi Miettinen

Kansanlähetyksen nuorisotyön 1990luvun lippulaiva Nuorten Kesä järjestettiin tänä vuonna uudella nimellä, uudella konseptilla ja selkeästi aiempaa pienemmällä profiililla. Parhaimmillaan jopa 4 000 nuorta vetänyt tapahtuma jäi tällä kertaa yhteiskävijämäärässään selvästi alle tuhannen. Kansanlähetyksen nuorisotyön aluekoordinaattorin Kai Niemelän mukaan tapahtuma on murrosvaiheessa. – Tämä on tällainen kokeilu. Suomessa on niin paljon bändivetoisia tapahtumia, että koitamme tehdä jotain uudenlaista. – Kun tuossa yhdessä tilanteessa oli haastateltu nuoria, niin vain muutama sanoi, että lähtee tapahtumaan kuuntelemaan jotain bändiä. Suurin osa sanoi, että opetus, rento meininki ja itse tekeminen on tärkeämpää. Tarkoituksena oli yhdistää viikonvaihdetta edeltävä Taiteiden Kesä -taideleiri tiukemmin viikonvaihteen tapahtumaan. Niemelän mukaan Life08-tapahtumaa on rakennettu sisällöstä ja osallistumisesta käsin. Ohjelmassa olikin paljon valinnanvaraa. Lauantaipäivän valikoissa eli valinnaisissa ohjelmissa oli mahdollista kuunnella eriaiheisia raamattuopetuksia tai esimerkiksi tanssia, näytellä tai kokeilla rohkeuttaan kiipeilypisteessä. Mukana oli kuitenkin myös aiemmilta Nuorten Kesä -vuosilta vanhoja tuttuja ohjelmatuokioita, kuten lyhytelokuvafestarit ja beach volley -turnaus.

Taiteiden Kesään ensimmäistä kertaa. Hän oli mukana jazz/street-tanssipajassa, jota veti Ricky Carranza. Heini-Maria oli tyytyväinen leiriin. – Opin paljon uutta, vaikka välillä oli ehkä vähän liian vaikeaa mulle. Sain uusia kavereita ja opin, miten yhdistää tanssia ja uskoa. Heini-Maria oli kuullut tapahtumasta varsin erikoista kautta. – Mummoni kaveri tiesi, että mä tanssin ja olen uskossa. Hän toi mulle ison nipun julisteita, ja mä päätin sitten lähteä tänne, hän kertoo. Pyhäsalmelta kotoisin olevalle Heini-Marialle jäi tapahtumasta mieleen opetuksena jazz/street-pajan ohjaajan Ricky Carranzan kertoma His Story. – Ricky kertoi, miten Jeesus pitää tuntea henkilökohtaisesti. Johannes Koskenniemi

Maailmalta Aamupalalla erilaisia vaikutuksia Saksassa Ulmin yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan aamupalan syömättä jättäminen ei välttämättä vaikuta opiskelutuloksiin. Aamupalan väliin jätöllä on kuitenkin eri vaikutukset tyttöihin ja poikiin. Tutkimuksen mukaan aamupalan syömättä jättäminen aiheuttaa pojilla pahantuulisuutta ja visuaalisen muistin huonontumista, tytöillä ei ilmennyt vastaavia seurauksia. Aamupalan syömättä jättämisellä ei ole tutkimuksen mukaan vaikutusta keskittymiskyvyn pitkittymiseen. Nuoret kuitenkin olivat tarkkaavaisempia syötyään aamupalan. Tutkimukseen osallistui 104 iältään 13–20-vuotiasta nuorta. Lähde Yle Kuva SXC / Anres Virviescas

Taiteet käyttöön

Koulukiusaamiseen löytynyt apua

Life08-viikonvaihdetta edelsi viikon mittainen Taiteiden Kesä -taideleiri. Se kokosi noin 160 osallistujaa eri pajoihin. Pajoissa opetettiin muun muassa sarjakuvaa, kuvataidetta, valokuvausta, laulua ja erilaisia tansseja. Leiriläiset esittelivät osaamistaan viikonvaihteen aikana: esimerkiksi perjantai-iltana nähtiin yllättävänkin korkeatasoinen Daavidin elämästä kertova musikaali. Uutuutena leirissä oli toiminnalliset pajat, joista tänä kesänä toteutui ratsastus. Heini-Maria Hynynen osallistui

Viime lukuvuonna on kokeiltu ensimmäistä kertaa koulukiusaamista ehkäisevää ja vähentävää ohjelmaa KiVa Koulu. Kiusaajien ja toistuvasti kiusattujen määrä laski 40 prosentilla. Opetusministeri Sari Sarkomaa pitää tärkeänä, että ohjelma otetaan nopeasti kaikkialla käyttöön. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi kiusaamista keskusteluin ja harjoituksin käsitteleviä oppitunteja. Vastaavia tuloksia ei ole saatu aiemmin missään päin maailmaa. Lähde Yle


Kastemaljana Stanley Cup

Pariskunta häädetty kadulle Kiinassa

Piteassa Ruotsissa on kastettu lapsi käyttäen erityistä kastemaljaa. Seitsenviikkoisen Alva Felicia Sundströmin elämän tärkeimpänä astiana toimi Stanley Cup, pohjoisamerikkalaisen jääkiekkoliigan NHL:n voittajalle annettava pokaali. 16-kiloinen pokaali on yksi urheilumaailman arvostetuimmista palkinnoista. Voittajajoukkueen pelaajat saavat kukin viettää yhden päivän sen kanssa. Suomessa pokaalia on muun muassa saunotettu. Alvan erikoisen kastemaljan mahdollisti hänen isänsä serkku Tomas Holmström, joka toi pystin Ruotsiin voitettuaan mestaruuden Detroit Red Wingsin joukkueessa.

Pekingissä pastori Bike Zhang ja hänen vaimonsa Xie Fenglan on ajettu kadulle 16. 7. Pariskunta ajettiin kerta toisensa jälkeen pois muun muassa ystävien luota ja hotellista. Poliisi pysäytti heidät matkalla Changpingiin ja kuulusteli ilman ruokaa ja lepoa. Xie Fenglan romahti stressistä, mutta pääsi sairaalaan vasta tunteja myöhemmin. Pois päästyään heidät karkotettiin kaupungista. Poliisi pakotti Zhangin toimittamaan vaimonsa tämän sisaren luo toipumaan. Sieltäkin paikallinen poliisi ajoi heidät lopulta pois. Aviopari elää nyt kadulla. Viranomaiset perustelevat karkotusta sillä, että Zhang tapasi amerikkalaisia ja tuhosi Pekingin olympialaisten harmonian.

Johannes Koskenniemi

Kaksi kristittyä kivitetty Vietnamissa

Lähde Stefanus

Kaksi kristittyä kuoli Vietnamissa viranomaisten saarrettua rukouskokoukseen matkalla olleen ryhmän ja pommitettua heitä kivillä. Kristityt olivat tulleet järven poikki kanooteilla ja olivat nousemassa veneistä poliisin ilmestyessä paikalle. Kaksi miestä, A Lat ja A Brin saivat kivistä päähänsä ja putosivat järveen. Perheiden ei annettu haudata miehiä rukoushuoneen tontille, vaan heidät pakotettiin kantamaan ruumiit kotikylään. Lähde Stefanus

Kristitty kuollut vankilassa Kristitty nainen, Azieb Simon on kuollut Eritreassa Wi’an sotilaskoulutuskeskuksessa malariaan. Hänet pidätettiin joulukuussa. Simon kuoli viikko sairastumisestaan. Viranomaiset eivät antaneet Simonille lääkärihoitoa. Keskuksen muita kristittyjä vankeja yritetään saada kieltämään uskonsa. 32 kristittyä vangittiin vielä heinäkuussa ja vietiin Wi’an keskukseen.

Hizbollahin valta lisääntyy Libanonissa Libanonin hallituksen tekemä päätös on lisännyt terroristijärjestö Hizbollahin vaikutusvaltaa Libanonissa. Järjestö saa pysyä aseistettuna ja jatkaa taistelua Israelia vastaan. Hizbollah on väittänyt olevansa tarpeellinen Libanonin suojelijana ”Israelin aggressiota” vastaan. Hizbollah aloitti sodan Israelia vastaan vuonna 2006. Järjestöä pidetään myös vastuussa useista terrori-iskuista eri puolilla maailmaa. Hizbollah on salakuljettanut runsaasti aseita Iranista Syyrian kautta kaksi vuotta päättyneestä sodasta alkaen. Järjestö on nyt voimakkaampi kuin koskaan aikaisemmin. Hizbollah on myös vallannut kaksi vuorenhuippua Libanonissa ja pyrkii asentamaan ilmatorjuntajärjestelmän uhkaamaan ja ehkä jopa estämään Israelin valvontalennot. Viime aikoina Israel on painostanut eurooppalaisia ja amerikkalaisia johtajia puuttumaan asiaan. Lähde Gospel of Faith Kuva Tea Ikonen

Lähde Stefanus Kuva SXC / Zuzanna Dabrowska

Nuotta 8/2008

33


SEURISK AVERI Jukka Peura Kuva Arttu Kuivanen

Mun kuva

MINÄ Klaus Kurki 8 HARRASTUKSET: Kitaransoitto ja urheiluammunta ERITYISOSAAMISET: Piirtäminen ja musisointi NIMI: IKÄ:

ELÄMÄNI MOKA:

Pienenä tuli vahingossa joulukuusi kaadettua MINUT SAA ONNELLISEKSI: Aurinkoinen päivä UNELMA-AMMATTINI: Ehkä se sitten joskus paljastuu. Pienenä se oli lentäjä

SEURAKUNTA OLEN OLLUT SEURAKUNNAN TOIMINNASSA MUKANA:

Pienestä pojasta asti on tullut pikkuhiljaa ujuttauduttua seurakunnan toimintaan mukaan pyhäkoulun kautta ja riparin jälkeen vähän näkyvämmin. Isosena on tullut oltua ja melkeinpä jokaisessa nuortenillassa musta on tullut sellanen vakituinen säestäjä. ISOSENA OLEMISESSA PARASTA ON:

Ehkä siinä on se että pääsee aina mukaan siihen yhteisöllisyyteen, ja leirillä on aina hyvä yhteishenki. SEURAKUNNAN TOIMINNASSA PARASTA MIELESTÄNI ON:

Mun mielestä Kankaanpäässä on erittäin hyvin järjestetty nuorten toiminta, nuortenillat ja muu sellanen. Täällä seurakunta tulee tosi lähelle nuoria.

USKO Ilman Jeesusta en pärjää. Siitä on annettu varma ilmoitus, Raamattu. JEESUS MERKITSEE MINULLE: Vapahtajaa USKON, ETTÄ:

Kiinnostaako sarjakuvat? Syksyn uutuuskurssilla paneudutaan hykerryttävien sarjakuvastrippien tekemiseen. Runsaasti käytännön vinkkejä piirtäjille ja kuvittajille! Puntaroimme myös kuinka sarjakuva sopii uskonasioiden kuvaamiseen. Opettajana Aamulehdestä ja Nuotasta tuttu pilapiirtäjä Pekka Rahkonen Sarjakuvapiirtämisen *Peruskurssi 5.-7.9.2008 *Jatkokurssi 19.-21.9.2008 (ilmoittautumiset 1.9. mennessä) Katso ohjelma w w w. s ro. f i tai tilaa esite: Suomen Raamattuopisto Helsingintie 10, 02700 K auniainen, p. (09) 512 3910 info@sro.fi

USKON, KOSKA:

KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA

LEMPPARIT Makaroni ja spagetti Maitotuotteet ELOKUVA: Stand by me MUSIIKKI: Irlantilaisyhtye U2 VÄRI: Musta KIRJA: Raamattu VUODENAIKA: Kevät RUOKA:

JUOMA:


KOLUMNI

Jussi Salo

M i t ä m e i l l ä o n s eura ava ksi? NYT KUN KESÄ on ehkäpä(?) ohi, ponileikit leikitty ja iigor on saanut pomolta tarpeeksi käskyä, on edessä karu arki. Välituntien odottelun startatessa iskee päälle ensimmäistä kertaa uskon todeksi eläminen ”tavallisessa” maailmassa. Riparin turvallinen ja mahtava yhteishenki on enää vain muisto takaraivossa. Mitäs ny?

loppumetreillä puhuttiin uskonelämän hoitamisesta. (Mitkä olikaan ne eväät, joilla usko säilyy hengissä?) Ne neljä tuolinjalkaa eivät olleet vain seurausta joidenkin setien ja tätien palavereista, vaan totista totta. Voit tarkastaa loput muistiinpanoista, ja koska palstatilaa on rajoitetusti, keskityn nyt vain rukoukseen. Siinä on voima, jota kukaan ei voi ottaa sulta pois. Rukoilla voit missä ja milloin vain. Kaikki asiat saa jättää Jumalalle hoidettavaksi. Kun koulussa joskus uudet tilanteet käyvät naamalle ja kavereiden suut laukoo kuraa, niin rukous auttaa. Kuuntele myös, mitä Jumalalla on sanottavana sulle. Hänen rukousvastauksensa ovat aina parhaita, vaikka eivät aina oman mielemme mukaisia.

JOSSAIN RIPARIN

varmuudella Jumala on edelleen kanssasi. Hän ei jäänyt leirikeskukseen lämmittelemään saunaa ja odottelemaan seuraavaa ikäryhmää saapuvaksi. Jumala on siinä ihan vierelläsi, niin koulun betonirappusilla kuin ruoka-

SADAN PROSENTIN

jonossa. Hän on elämässä mukana ihan joka paikassa! Kannustan nyt sen minkä tässä voin sua mukaan seurakunnan toimintaan. Anna uskosi kasvaa ja lähteä rohkeasti kukkimaan. Siunausta alkaneeseen syksyyn, ja muista, että et ole yksin! TÄSSÄ VIELÄ oma

lempiraamatunkohtani: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4: 6–7


MAT TI KY

TUNNELMOINTIA SELOSTUSK OP

an Yksi Matti Kyllösen selostanjaur ulaform ä tehd oli stä etki huippuh n kanssa. lähetys yhdessä Mika Häkkise stari nme ilma maa Kaksinkertainen 2001. sa uran ajaja tti lope n kine Häk Mika oli Kyllösen kommentaattorina . 2002 nna vuo sä USA:n GP:s

Ja jälleen tuhannet suomalaiset kokoontuvat olohuoneiden viihdekeskusten ääreen kesäkuukausien vuoroviikonloppuina seuraamaan huimapäisten formulakuljettajien millintarkkaa työskentelyä asfalttiradoilla. Useiden vuosikymmenten formulakokemuksella selostaja Matti Kyllönen on jälleen valmiina tuomaan kilparatojen kuumimmat ja tuoreimmat tunnelmat suoraan kotiinkuljetuksena. Lähtösuoralla 1960-luvun lopulla nuoriso-ohjaajaksi Helsingin Raamattukoulusta valmistunut Matti Kyllönen pääsi suoraan töihin Kerimäen seurakuntaan. Tuolloin tulevasta urasta autourheiluselostajana ei ollut vielä tietoa, mutta into oli kova. – Tulen hyvin hartaasta kristitystä perheestä, jossa sain omaksua vahvat kristilliset arvot. Meillä kotona Savitaipaleella pidettiin seuroja, ja usein monet saarnamiehet asuivat meillä. Kotona oli kristillinen maailmankuva, ja koulutuksen valitsemisen ajan tullessa tunsin seurakuntatyön vahvana kutsumuksena, urheilutoimittaja ja CreaSportin toimitusjohtaja Matti Kyllönen muistelee. Kerimäen seurakunnan pesti kuitenkin loppui, kun monta muutakin suomalaista miestä koskettava asepalvelus kutsui. Armeijan jälkeen Kyllönen palveli useita vuosien rupeamia pääesikunnan tehtävissä, muun muassa tiedottajana vastaten pääesikunnan suhteista median suuntaan. – Pääesikuntavuosien jälkeen 70-

36

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com

luvun alussa Anssi Kukkonen kutsui urheilun pariin, ja vuonna 1985 Yleisradion TV2 pyysi minua selostamaan Monacon formulakilpailun. Tunsin olevani toimittaja, en selostaja, mutta rakkaus formulakilpailuihin, joita olin käynyt jo aiemmin seuraamassa, veti minut mukaan.

Intohimosta moottoriurheiluun Monelle suomalaiselle formulatunnelman sytyttää kuumimpaan liekkiinsä asiantuntevan selostajan väsymätön ja innostunut hehkutus. Mutta mikä saa formulaselostajan vauhtiin kilpailu kilpailun jälkeen? – Monta ihmistä formuloissa kiehtoo lajin ympärille kietoutunut glamour, mutta minulle se ei ole pääasiallinen syy. Eniten tunnelmaa kohottaa vaaran läheisyys, huipputeknologia ja kuljettajien äärimmäinen, lähes käsittämätön tilanteiden millintarkka hallinta ja pelaaminen sekuntien sadasosien tarkkuudella. – Tätä täytyy tehdä täydellä sydämellä, aidosti ja vilpittömästi. Selostajan haaste on kertoa ja eläytyä; yhtä aikaa välittää katsojille tunnelmaa kilparadalta ja täydentää tietoa

ruudun ulkopuolelta, Kyllönen pohtii selostustyön tärkeimpiä tehtäviä.

Kotiläksyt Kun katsoja rentoutuu, ottaa sohvalta hyvän asennon ja napsauttaa television auki sopivasti osakilpailulähetyksen alussa, on selostaja tehnyt jo pitkän urakan valmistelua ja taustatyötä. Matti Kyllösen kotiläksyihin kuuluu osakilpailua edeltävinä viikkoina jatkuva tilastojen tutkiminen, kulttuurin, kirjallisuuden ja radioohjelmien seuraaminen, asioiden, sanontojen ja tarpeellisten tietojen

kirjoittaminen ylös, autojen teknisten tietojen opiskeleminen, sekä lopulta harjoitusten sekunnintarkka seuranta. – Myös itse kilparata täytyy hallita hyvin. Uusi rata on kuljettajien lisäksi myös selostajille suuri haaste. Paljon täytyy jutella kuljettajien kanssa ja tutkia kuvia, Matti Kyllönen valottaa.

Ilmastokritiikkiä ja kehityskeskustelua Näin ilmastokriittisenä aikana ei liene ihme, että formulakilpailuja kyseenalaistetaan usein, ajetaanhan


KYLLÖNEN

SK OPEISTA JA STUDIOISTA siinä polttomoottorisilla autoilla rataa ympäri muutama tunti. – Ilmastohaasteet ovat formuloissa todelliset, ja FIA:n (kansainvälisen autoliiton) kabineteissa asiaa puidaan ja kehitellään. Tulossa on isoja asioita ja innovaatioita. Ensi kaudella otetaan käyttöön jarruenergian talteenotto, ja jo Yhdysvalloissa autokilpailuissa käytetty biopolttoaine tekee toivottavasti tulonsa nopeasti myös formulamaailmaan, Matti Kyllönen kertoo. – Toisaalta mielestäni Norbert Haug sanoi osuvasti todetessaan, että formulathan ovat varsin ympäristöystävällisiä, kun kahdenkymmenen kuljettajan ajaessa yli kaksikymmentä miljoonaa kuljettajaa ympäri maailmaa istuu paikallaan.

la, jolloin ei suomalaisia kuljettajia ollut kilpailuissa lainkaan. – Suomalaisten kilpailijoiden läsnäolo helpottaa selostustyötä huomattavasti, ja onneksi Jyrki Järvilehdon tultua formuloihin on aina riittänyt joku suomalainen kuljettaja. – Häkkisen ensimmäinen osakilpailuvoitto Jerezissä ja vuotta myöhemmin maailmanmestaruus jäävät viime osakilpailun Heikki Kovalaisen ensimmäisen voiton ohella suuriin selostushetkiini, Kyllönen hehkuttaa. Terveiset Nuotan lukijoille – Eläkää täysillä ja katselkaa formulaa!

Vaikeuksista voittoon Vaikeimmmaksi ajaksi urallaan Matti Kyllönen listaa ajan 80-luvun lopul-

kaupunki tuulessa

RUSKARETKI RAAMATTUUN 19. – 21.9.2008 HELSINKI Olli Helenius band, Miika Norro, Markus Nieminen, Sami Asp, Miika Auvinen & Co, Saraste, Juha Heinonen, Ari Norro, Draamaryhmä Talita kuum, Sami Liukkonen, En-kore, Helsingin kertsi ja eo VAPAA PÄÄSY

Sleyn Nuorisotyö (03) 223 7056 www.sley.fi/nuoriso nuoriso@sley.fi

Martti Pyykönen Kuvat Matti Kyllösen arkisto ja SXC / Michal Zacharzewski

Group travel beyond sightseeing

Viisi nopeaa Mitä tulisi, jos A. Mertaranta ja M. Kyllönen vaihtaisivat toimea?

Itse asiassa tätä on kymmenisen vuotta sitten hupimielellä radiossa kokeiltu. Molemmat totesimme, että onneksi olemme omilla aloillamme! Ei toiminut. Jos et selostaisi formulaa, mitä tekisit?

Todennäköisesti hyvin samanlaista työtä kuin nytkin CreaSportin toimitusjohtajana. Viikonloppuisin olisi tosin enemmän vapaata. Onko helppo innostua jokaiseen kilpailuun?

Innostusta ei tarvitse tsempata, se tulee luonnostaan, kun pääsee kilpapaikalle. Omaatko selostajaesikuvaa?

Olen tahtomattanikin omaksunut tietynlaista tyyliä legendaariselta brittiformulaselostaja Murray Walkerilta, jonka selostamia kilpailuita katselin BBC:n nauhoilta kauan sitten.

KAIPAATKO VINKKEJÄ RYHMÄMATKAN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN? Tutustu uudistuneisiin Internet-sivuihimme www.kilroygroups.com ja ota yhteyttä - teemme mielellämme ryhmällenne ilmaisen matkatarjouksen! Käyttämällä KILROYn ryhmämatkapalveluja säästätte aikaa, vaivaa ja rahaa! TEEMME TYÖN PUOLESTANNE!

Veikkauksesi tämän kauden kuljettajapisteiden kärkikolmikosta?

. Hamilton, 2. Massa, 3. Räikkönen, neljäntenä Kovalainen.

Kaivokatu 10D 00100 Helsinki Puh.: 09-680 78 12 Fax: 09-651 528 helsinki.groups@kilroytravels.fi

Nuotta 8/2008

37


GOSPEL CENTER 5 nopeaa: 1. Kahvi vai tee?

kahvi kahvi

KIMMO ANTTI

2. Pepsi vai cokis?

pepsi cokis

KIMMO ANTTI

3. Wilhelm vai Kabanossi?

En osaisi kuvitella tekeväni muuta kuin hengellistä musiikkia.

Wilhelm Kabanossi

KIMMO ANTTI

4. Mökki vai purjevene?

mökki mökki

KIMMO ANTTI

5. Kesä vai talvi?

kesä kesä

KIMMO ANTTI

Kaemo on: ra

KIM MO KLE MO LA kita et ANT TI SAA RI koskettim

so

ASL AK KAL JUN EN bas TIM O NYG ÅRD laulu JON AS OLSSON

Gospelreggaeta Vuoden 2008 Gospelin suomenmestari, reggaeyhtye Kaemo, on genrensä puolesta outo lintu Suomen raskaassa gospelskenessä. Nuoresta iästään huolimatta on yhtye jo saavuttanut monia tavoitteitaan. Mutta mistä tulee yhtyeen nerokas ja harvinaislaatuinen nimi? 38

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com

rummut

Pohojanmaalta


–M

eidän piti nopeasti keksiä nimi, joka ei vielä ole käytössä. Kaemo vääntyi jonkun lempinimestä ja oli aluksi vain projektinimi. Jostain syystä se jäi, eikä sitä enää viitsitty vaihtaa, kun sillä nimellä voitettiin suomigospelin SM-kisatkin, kertoo yhtyeen kosketinsoittaja Antti. – Se ei tarkoita yhtään mitään ja meidän pitäisi melkein keksiä sille fiksu taustatarina, jatkaa Kaemon kitaristi Kimmo. Siinä romuttuivat innokkaan toimittajan fantasiat metaforallisesta neronleimauksesta.

Miksi reggae? Suurin osa suomalaisista gospelyhtyeistä putoaa genrensä puolesta jonnekin raskaan rockin ja popin välimaastoon. Kaemo on suomigospelin skenessä tiettävästi ainoa laatuaan. Mutta miksi reggaeta? – Se vaan yksinkertaisesti on hyvää musaa, aloittaa Antti. – Minulla ja Timolla oli viime vuosituhannen lopulla haave, että voitaisiin soittaa hengellistä reggaeta, sanoo Kimmo ja jatkaa: – Aluksi ei uskallettu lähteä toteuttamaan ideaa, koska pelkäsimme, ettei se toimi. 2000-luvun alussa tuli Suomeen kuitenkin reggaebuumi ja huomasimme, että kyllä reggae voi toimia suomen kielelläkin. – Ollaan melko uniikkeina liikkeellä. En tiedä toista suomalaista kristillistä keikkailevaa reggaeyhtyettä. Maallisella puolella on pieni reggaepiiri pääkaupunkiseudulla, mutta gospelpuolella ei sellaista Suomessa ole, pohtii Antti ja jatkaa: – Gospelreggaeta tehdään niin vähän ja siksi sillä ei ole vakiintunutta yleisöä. Se on erilaista, ja positiivista palautetta on tullut jopa metallimiehiltä. Erilaisuus piristää.

Toteutuneita unelmia Nykyisellä kokoonpanolla vuodesta 2007 soittanut Kaemo on yhtyeen lyhyestä iästä huolimatta saanut jo toteuttaa monia unelmiaan ja tavoitteitaan. Gospelmestaruuden lisäksi Kaemo pääsi lämmittele-

mään maailmankuulua Christafariyhtyettä. – Oli se hienoa lämpätä Christafaria, joka on ollut ehkä suurin yksittäinen innoittaja ja esikuva. Ne Christafarin tyypit oli itsekin innoissaan, koska yleensä heillä on lämppäreinä rockyhtyeitä. Aika lyhyessä ajassa tosiaan on tullut monia melko yllättäviä käänteitä, innostuu Kimmo. Seuraavaksi Kaemon silmissä siintää debyyttiäänite. – Aika kauan ollaan suunniteltu levyä. Sen teko on kuitenkin pitkittynyt rahoitusongelmien vuoksi. Pidämme neuvottelukanavat auki, mutta todennäköisesti päädymme tekemään aluksi omakustannesinkun, sanoo Kimmo. – Levyn teko on kuitenkin välietappi. Tärkein pitkän tähtäimen tavoite on, että saataisiin soittaa mahdollisimman monelle ei-uskovalle, jatkaa Antti.

Sanoma ratkaisee Koska kilpailu reggaesaralla ei ole kovaa, voisi Kaemo pärjätä myös maallisilla markkinoilla. Yhtye haluaa kuitenkin omistautua Jumalan valtakunnan työhön ja tehdä nimenomaan gospelmusiikkia. – Musiikin evankelioiva luonne on ollut meille aina selvää, sanoo Kimmo. – En osaisi kuvitella tekeväni muuta kuin hengellistä musiikkia, hän jatkaa. – Hengellistä musiikkia on tavallaan myös helpompi tehdä, sillä siinä on aina selvä aihe, lisää Antti. – Sanoma musiikissa on kaikkein tärkein, mutta me pyritään myös kehittämään itseämme musiikillisesti ja oppimaan erityisesti erilaisia reggaejippoja, sanoo Kimmo ja jatkaa: – Musiikillinen ambitio on toisarvoista, mutta pyrimme silti soittamaan hyvin. Miehet tuntuvat kovin varmoilta vakaumuksessaan. Erilaisuus tosiaan piristää. Vihdoin meillä on Suomessakin hengellistä reggaeta. www.kaemo.net Tuomas Auvinen �� �������� �������� �� �������������� Kuvat Kaemo

Kehity muusikkona ja kasva kristittynä! Suomen Raamattuopiston musiikkilinja sopii sinulle, joka haluat kehittyä monipuolisesti muusikkona tai musiikin harrastajana. Musiikkilinja on myös oiva mahdollisuus viettää välivuosi tai valmistautua musiikin ammattiopintojen pääsykokeisiin. Vastaavana opettajana gospelmuusikko Mikko Nikula (Mikko Goes to Heaven). Tulevat musiikkilinjat: 3.9.-21.12.2008 (lukukausi), 3.9.2008-20.5.2009 (lukuvuosi)

Pohditko paikkaasi elämässä tai seurakunnassa? Nuorten raamattukurssi (”PK”) tarjoaa mahdollisuuden tutustua Raamattuun sekä pohtia elämäsi tarinaa yhdessä toisten nuorten kanssa. Vastaavana opettajana Ari Niemi. Tulevat nuorten raamattukurssit: 3.9.-21.12.2008 (syyslukukausi) 8.1.-25.5.2009 (kevätlukukausi) 3.9.2008-25.5.2009 (Nuorten raamattulinja)

Suomen Raamattuopisto. Helsingintie 10, 02700 Kauniainen p. (09) 5123 910, sähköposti: info@sro.fi. Lisää netissä www.sro.fi


GOSPEL CENTER

Scandinavian Metal Praise

Y Ylistystä t r –S

itäpä emme kerro, sanoo yhtyeen edustaja ja jatkaa: – Emme halua henkilöitymää ja hypetystä tälle yhtyeelle. Olemme kaikki ammattimuusikoita ja meillä on muitakin yhtyeitä. Haluamme pitää tämän erilaisena, puhtaasti palvelevana juttuna. Se on myös helppoa oman itsemme kannalta.

Kertaheitolla koko valtakunnan suurimmat gospellavat valloittanut Scandinavian Metal Praise on ollut koossa vasta vuoden päivät. Ristirockin debyyttikeikkaa seuraa esiintyminen Maata Näkyvissä -festareiden pääkonsertissa. Mutta keitä yhtyeessä soittaa?

Ylistys on kiitollisuuden osoitusta ansaitsemattomasta armosta ja siitä, kuinka Jumala pitää meistä huolta.

ww

Meidän ei tarvitse stressata, jos joku tietty jäsen ei pääse keikalle, kun kukaan ei tiedä, keitä lavalla pitäisi olla. Bänditoiminnasta tulee helposti ihmispalvontaa, jota haluamme tässä projektissa välttää kaikin keinoin. Samasta syystä emme myöskään julkaise kuvamateriaalia itsestämme. Maata Näkyvissä -festareilla yhtye julkaisee debyyttilevynsä, jonka tekemisen pohjalta koko projekti alkoi. – Toivomme, että levy voisi olla lohdutukseksi ja siunaukseksi ihmisille ja että sen kautta ihmiset voisivat nähdä Jeesuksen. Levyprojekti ja sen tulevaisuus jätetään Herran haltuun, kertoo yhtyeen edustaja.

/sc om ce.c

a ysp w.m

Heviylistyksen idea

ise

lpra

ta me

n via ina

and

40

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com

Ylistysmusiikki mielletään yleensä akustistyyppiseksi kevyehköksi, afroamerikkalaisesta musiikkiperinteestä voimakkaasti ammentavaksi musiikiksi. Toinen nouseva trendi on Australiasta ponnistava hieman rokimpi ylistys. Heviylistys on kuitenkin jotain aivan uutta.


raskain sävelin – Pitkään oli pakottava tarve tehdä ylistystä omalla tyylillä. Siitä puhuttiin jo vuosia sitten ja se alkoi tuntua välttämättömältä. Haluttiin tehdä ylistystä, joka tavoittaisi myös rankan musiikin ystävät, kertoo yhtyeen edustaja. Uudet asiat ovat kiehtovia, ja Scandinavian Metal Praise on yhtäkkiä noussut Suomen suurimmille gospellavoille. – Se on ollut melko hämmentävä juttu. Muissa yhtyeissämme olemme jatkuvasti pyrkineet ”vihreälle oksalle” ja yrittäneet aktiivisesti tehdä yhtyettä tunnetuksi. Tätä projektia lähdimme tekemään ilman suurempia tavoitteita, ja yhtäkkiä saatiin Suomen gospelskenen kaksi suurinta keikkaa, vaikkemme ole juurikaan markkinoineet itseämme, kertoo yhtyeen edustaja. – Tätä projektia on ollut helpoin tehdä, ja asiat ovat tapahtuneet puoliksi itsekseen. Ristirockiinkin meitä pyydettiin vain yhtyeen nimen perusteella, nauraa yhtyeen edustaja. – Haluamme tehdä tämän palvelutehtävän niin hyvin kuin pystymme, mutta tietysti meillä on myös leipätyömme, yhtyeen edustaja pohtii.

Mitä on ylistys? Paljon puhutaan siitä, mitä ylistys on ja mitä se ei ole. Erilaiset lieveilmiöt ja ylistysopetukset leimaavat ylistyksen käsitettä, ja lopputuloksena on sekametelisoppa, josta ei ota selvää. Onko asia kuitenkaan niin vaikea? – Ylistys on kiitollisuuden osoitusta ansaitsemattomasta armosta

ja siitä, kuinka Jumala pitää meistä huolta. Ylistys on kiittämistä pelastuksesta ja kaikesta ympäröivästä, kertoo yhtyeen edustaja. – Jeesus sanoo: ”Ilman minua ette voi tehdä mitään.” Herra on kaikkivaltias ja vastaa maailmankulusta suvereenisti. Miten sitten tulee ylistää? – Varmasti on yhtä monta erilaista tapaa ylistää kuin on ihmistäkin. Ihmisen tausta vaikuttaa ylistykseen. Kuitenkin kaikki ihmistä korottava on ylistykseen kuulumatonta. Silti ylistys tapahtuu ihmisen kautta vajavaisesti, eikä mielestämme tulisi takertua turhiin pikkuseikkoihin, vaan keskittyä Jeesukseen. Jumala on oikeudenmukainen tuomari, eikä ihmisellä ole tuomiovaltaa toiseen ihmiseen, sanoo yhtyeen edustaja.

Metallin toimivuus Aina kun jotain täysin uutta ilmaantuu musiikin saralla, nousee mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Miten metallimusiikki sopii vakiintuneen ylistyskulttuurin jatkeeksi? – Raamatussa ei sanota, miten tulisi ylistää. Herra on kutsunut kaikkia ylistämään, ja sydämen asenne on ulkoista olemusta tärkeämpää. Jumala vaikuttaa myös tahtomisen ja tekemisen. Me tykätään metallista ja halutaan ylistää sillä. Jumala ei luonut vain satakieltä vaan myös hyeenan. Herra on suurempi kuin ihmisten perinteet ja käytännöt, pohtii yhtyeen edustaja. Scandinavian Metal Praisen näky on selkeä. Homma on kristillisellä pohjalla. Siitä kertovat myös yhtyeen terveiset lukijoille: – Jeesus rakastaa teitä kaikkia! Tuomas Auvinen Kuva SXC Kuvankäsittely Tea Ikonen

Nuotta 8/2008

4


KOULUN Tekstit Martti Pyykönen martti.pyykonen@nuotta.com Kuvat asiantuntijoiden arkistot

EVOLUUTIO? VOLUUTIO? BIOLOGIAN TUNNILLA lukiossa, ylä-

tai ala-asteella ei voi välttyä kuulemasta opetusta elämän synnystä valtamerissä, nousemisesta maalle ja lopulta kehittymisestä ihmiseksi. Tämä naturalismi-nimisen uskonnon luomiskertomus on päässyt koulujemme ja oppilaitoksiemme jukeboksi-opettajien soittolistojen vakihitiksi. Tieteellisen totuuden maineen saanutta naturalismi-uskoa voidaan pitää uskonnollisena, koska sekin vaatii toteutuakseen muutamia tieteellisesti selittämättömiä, totuutena pidettyjä oletuksia. Kehityksen edetessä ”elämän rakennusohjeiden” eli biologisen informaation määrän laajentuminen ja rikastuminen on varsinkin vaikea pala naturalistiselle evoluutiolle. Useat kokeet kun osoittavat, että

Pikkubileistä

kysymyksiä Elokuussa on jälleen hyvä istahtaa pulpettiin opiskelemaan asioita, joita uusi jännittävä lukuvuosi tuo tullessaan. Kuitenkin kouluarjenkin keskellä kristittynä nuorena voi joutua ottamaan moninaisiin seikkoihin kantaa ainakin mielessään. Nuotta kokosi muutamia polttopisteessä olevia teemoja ja suoritti hiukan tutkivaa journalismia löytääkseen valtavirran ulkopuolelta vastakkaisia näkökulmia lukijoittemme pureksittavaksi. Asiantuntijoinamme toimivat lääkäri ja poliitikko Päivi Räsänen, bioprosessitekniikan professori Matti Leisola sekä psykologi Jussi Törmä. Pohtikaa, miettikää, lukekaa Raamattua ja rukoilkaa! Koulu on taas! 42

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com

päihdepolik ROHKAISURYYPPY, SEURASNAPSI,

bilepaukku, perjantaipullo, yömyssy… Missä tahansa, missä suomalainen joutuu kontaktiin muiden ihmisten kanssa, tuntuu mukaan astuvan herra kuningas alkoholi. Ryhmäpaineen ja kokeilunhalun murtamat yläasteen nuorimmat hoipertelevat vappuyönä kylillä tuhannen tunnelissa ja vanhukset pakenevat piinaavaa arkea tissuttelemalla vanhustentalon yössä. Alkoholin käytöllä on kuitenkin paljon muitakin pohtimisen arvoisia seurauksia kuin aamulla iskevä


O?

istä

Abortista ADOPTIOON SUOMESSA KUOLI vuonna 2007 kymmenentuhattaseitsemänsataakahdeksankymmentäkolme (0 783) ihmistä, joiden kohtaloita eivät iltapäivälehdet repostelleet, eivätkä ihmisoikeusjärjestöt kauhistelleet. Hedelmöittyneitä sikiöitä abortoitiin raiskauksen tai insestin vuoksi vain yhdeksän kappaletta, mutta äidin sosiaalisiin syihin vedoten abortteja tehtiin yhdeksäntuhattakolmesataakaksikymmentäneljä (9 324). Kristillisdemokraattien puolueen puheenjohtaja sekä lääkäri Päivi Räsänen, miten itse näet

abortin kristittynä ihmisenä? – Kristittynä katsoen jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja ihmisen elämä on itsessään pyhää. Poliitikkona näen, että sivistyneen yhteiskunnan tuntomerkki on puolustaa heikoimpien ihmisoikeutta. Nämä lähes  000 vuosittaista aborttia ovat raskas sokea piste Suomen ihmisoikeuksissa. Biologisesti ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä, koska mitään muuta yhtä ratkaisevaa kehitysvaihetta ei ihmisen kehityksessä tapahdu, johon ihmisoikeuksien alun voisi sijoittaa. Lap-

sen elämää tulisi suojella alusta saakka. Olisiko näillä abortoiduilla lapsilla mahdollisuus adoptioon? – Tämä on mahdollisuus, jota aivan liian vähän käytetään. Suomessa on tuhansittain lapsettomia koteja, jotka kaipaisivat suuresti omaa lasta. Äitejä pitäisi tästä mahdollisuudesta tiedottaa enemmän. Kaikki syntyvät lapset kun ovat kuitenkin Jumalan kautta toivottuja lapsia, niin adoptio olisi parempi ratkaisu sosiaalisista syistä tehdylle abortille. Mitä sanoisit kristitylle nuo-

relle, joka ehkä juuri nyt painii abortin kanssa? – Aborttia kannattaa kristittynä ihmisenä Raamatun valossa pohtia, sillä tämä on niitä kysymyksiä, joissa pitää totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Varsinkin lääkäreiksi tai terveydenhuoltoalalle opiskelevien kannattaisi miettiä asia perinjuurin. Ehdottomasti pitää kuitenkin muistaa, että Jeesuksen sovitusveri riittää myös aborttiin. Jos koet syyllisyyttä, niin sen saa uskoa anteeksi.

kehityksen edetessä mutaatiot vain köyhdyttävät tuota informaatiota, ja kyseisen lajin kehitykselle turha tieto putoaa pois. Mistä alunperin on peräisin kaikki tuo informaatio, jolla koko luomakunta on rakennettu, kun kehittyessä se näyttää vain vähentyvän? Oliko alussa ja onko edelleen olemassa mieletön informaatiopankki? Josko sittenkin luonto osoittaisi Jumalaan? Naturalismi pyrkii selittämään maailman maailmalla itsellään ja unohtamaan kaiken jumalallisen. Naturalismi on siis täydellisesti ateistinen aate. Tähän ”ateistiseen uskontoon” kuuluu monien uskontojen tavoin selitys maailman, elämän ja lajien synnystä. Tämä selitys tunnetaan paremmin evoluutioteoriana.

Teknillisen korkeakoulun bioprosessitekniikan professori Matti Leisola, mitä evoluutioteoria on todellisuudessa? – Evoluutioteoria on laajasti ymmärrettynä sekoitus filosofiaa ja luonnontieteitä. Filosofisen siitä tekee sen menneisyyttä tutkiva luonne. Kukaan ei ole ollut näkemässä maailman alkua, voimme vain esittää oletuksia ja olla oletuksinemme samalla viivalla. Lajien muuntumisessa ja muokkatumisessa Darwinin teoria toimii, mutta elämän ja eliökunnan pääryhmien syntyä se ei tieteellisesti selitä. Mediassa nousee silloin tällöin esille evoluutioteorian kilpailijana mystinen kirjainyhdistelmä ID. Intelligent Desing eli älykkään suunnittelun idea tahtoo unohtaa naturalismin rajoitteet, jotka vaa-

tivat meitä ummistamaan silmämme siltä, kuinka luonto suorastaan huutaa meitä katsomaan elämän arkkitehdin, Jumalan puoleen. Intelligent Design olettaa, että vastoin darwinistisen luonnonvalinnan sattumaperiaatetta on olemassa älykäs suunnittelija, jolta kaikki tuo tieto maailmankaikkeuden monimutkaisen mekaniikan rakentamiseksi on lähtöisin. – Istuessani ulkona näen, kuinka koivun siemeniä sataa alas puusta. Jokainen siemen sisältää tiedon siitä, miten mullasta, hiilidioksidista ja vedestä kasvatetaan puu. Mistä tuo informaatio olisi siemeneen tullut, ellei Jumala olisi sitä sinne istuttanut? Luonnontiede löytää näin jäljet suunnittelusta, vaikka ei kerrokaan mitään suunnittelijan olemuksesta. Naturalismin ei pitäi-

si hallita menneisyyden tutkimusta, ja mielestäni olisi rehellistä biologian opetuksessa kertoa, että evoluutioteoria maailman synnyn selityksenä on useissa kohdissa pystytty haastamaan, Leisola pohtii. Kaikkea ei kannata pureksimatta niellä. Jos kiinnostaa nähdä evoluutioteorian kääntöpuoli ja lukea pätevää tutkimusta elämän alkuperästä varustettuna lähes 400 kuvalla, kaaviolla ja piirroksella, kannattaa ehdottomasti tutustua Siegfried Schererin kirjoittamaan ja professori Matti Leisolan suomeksi toimittamaan Evoluutio – kriittinen analyysi -kirjaan. Kirja on saatavilla datakirjojen kautta. www.datakirjatkustannus.fi/ Evoluutio.htm

– Alkoholin pitkäaikainen ja liiallinen käyttö altistaa psyykkisille ongelmille ja on yleensä jo itsessään merkki psyykkisistä ongelmista. Ratkaisevaa on, millainen rooli alkoholilla on ihmisen elämässä. Psyykkiseltä kannalta huolestuttavinta on, jos hyvää oloa ei saa aikaiseksi ilman alkoholia tai jos alkoholista tulee pakonomainen keino paeta vaikeita tunteita ja kokemuksia, selkeästi kielteisistä pitkän aikavälin seurauksista huolimatta. Miksi psykologiselta kannalta katsottuna olisi hyvä olla varovainen viinan kanssa? – Täysi-ikäisen aikuisen kohtuullinen alkoholinkäyttö ei ole sinänsä vaarallista. Alle 8-vuotiaiden ei pitäisi koskea alkoho-

liin ollenkaan, koska nuorena aloitettu alkoholinkäyttö altistaa tutkimusten mukaan päihdeongelmille aikuisiällä. Nuorena hermosto on vielä kehittymisvaiheessa, ja raju alkoholinkäyttö ikään kuin ”lataa” aivoihin alttiuden aikuisiän päihdeongelmalle. – Elämä tuo jokaisen eteen ennemmin tai myöhemmin vaikeitakin tilanteita. Silloin on hyvä, ettei mielessä pyöri ensimmäisenä kokemus siitä, että helpotus löytyisi alkoholista. On tärkeää oppia kohtaamaan elämän valoisat ja varjoisat juonenkäänteet rohkeasti, selvin päin. On hyvä muistaa, että itsenäisesti ajattelevia ja alkoholista kieltäytyviä nuoria ihaillaan, vaikka sitä ei useinkaan sanota ääneen.

PSYKOOSIN KAUTTA

oliklinikalle kaamea kapula. Raamattu opettaa, etteivät juomarit peri Jumalan valtakuntaa, ja muistuttaa, että humaltumista tulee välttää, koska kontrollin puutteessa voi tulla tehtyä asioita, jotka jäisivät selvänä tekemättä. (. Kor. 6: 0, Ef. 5: 8.) Sen lisäksi, että viina menee päähän, se ei tule sieltä alas jättämättä jälkeä. Aivosoluja kuolee, ja tuloksena voi olla alkoholidementia tai pikkuaivorappeuma. Psykologi Jussi Törmä, miten alkoholin liikakäyttö näkyy psyykessä?

Lähde STAKES (tilastotiedot)

Lähteet ja kiitokset Matti Leisola

Nuotta 8/2008

43


R

A A M A T T U- J A R U K O U S KALENTERI 25. 8. – 14. 9.

25. 8. LOVIISA

35

   

Job 6:  – 9: 29 . Kor. 6: –24 Ps. 40: –0 Sananl. 22: 

Auta jättämään pienet ja suuret murheeni sinulle ja ottamaan jokainen uusi päivä vastaan lahjana.

1. 9. PIRKKA

36

   

Job 40:  – 42: 7 2. Kor. 5: –2 Ps. 45: –7 Sananl. 22: 4

Kiitos, että Jeesus on voittanut synnin ja kuoleman vallan ja vapauttanut koko maailman.

8. 9. TAIMI

37

   

Jes. :  – 2: 22 2. Kor. 0: –8 Ps. 52: – Sananl. 22: 26–27

Vapauta minut toimimaan rakkauden mielellä ja torjumaan kaikki, mikä sitoo tahtosi vastaisiin asenteisiin ja elämäntapaan.

26. 8. ILMI

   

Job 20:  – 22: 30 2. Kor. : – Ps. 40: –8 Sananl. 22: 2–4

Vapauta kantamasta turhia taakkoja ja auta elämään tätä päivää.

2. 9. SINIKKA    

Saarn. :  – 3: 22 2. Kor. 6: –3 Ps. 46: –2 Sananl. 22: 5

Vahvista elämään tämä ajallinen elämä uskossa Jeesukseen, kunnes pääsen lopullisesti sinun lastesi vapauteen ja kirkkauteen.

9. 9. EEVERT    

Jes. 3:  – 5: 30 2. Kor. : –5 Ps. 53: –7 Sananl. 22: 28–29

Tee minut lujaksi, etten antautuisi pahalle silloinkaan, kun se lupaa helppoa elämää tai naamioituu yleiseen mielipiteeseen ja yhteiseen etuun.

27. 8. RAULI

   

Job 23:  – 27: 23 2. Kor. : 2 – 2:  Ps. 4: –4 Sananl. 22: 5–6

Rukoilemme Kiinan rekisteröimättömien kristittyjen puolesta, joita on vainottu yhä enemmän olympialaisten myötä.

3. 9. SOILE    

Saarn. 4:  – 6:  2. Kor. 6: 4 – 7: 7 Ps. 47: –0 Sananl. 22: 6

Rukoilemme Bhutanissa poliisin kuulustelemien lähetystyöntekijöiden puolesta.

10. 9. KALEVI    

Jes. 6:  – 7: 25 2. Kor. : 6–33 Ps. 54: –9 Sananl. 23: –3

Rukoilemme indonesialaisten kristittyjen puolesta, joita kohtaan on tehty väkivaltaisia uhkauksia.

28. 8. TAUNO

   

Job 28:  – 30: 3 2. Kor. 2: 2–7 Ps. 42: –2 Sananl. 22: 7

Herätä Henkesi avulla etsimään sinun valtakuntaasi ja tahtoasi.

4. 9. ANSA    

Saarn. 7:  – 9: 8 2. Kor. 7: 8–6 Ps. 48: –5 Sananl. 22: 7–9

Ole surun tiellä lähellä ja auta ottamaan luottavasti vastaan kaikki tulevat päivät.

11. 9. SANTERI    

Jes. 8:  – 9: 20 2. Kor. 2: –0 Ps. 55: –24 Sananl. 23: 4–5

Kiitos, että vapautit lain orjuudesta. Anna pysyä tässä vapaudessa.

29. 8. IINA

   

Job 3:  – 33: 33 2. Kor. 3: –8 Ps. 43: –5 Sananl. 22: 8–9

Anna nöyryyttä, kyselevää mieltä ja ymmärrystä, niin että valitsisin sen, mikä on minulle hyväksi nyt ja ikuisesti.

5. 9. RONI    

Saarn. 0:  – 2: 4 2. Kor. 8: –5 Ps. 49: –2 Sananl. 22: 20–2

Varjele toivottomuudelta kaiken katoavan keskellä.

12. 9. VALMA    

Jes. 0:  – : 6 2. Kor. 2: –2 Ps. 56: –3 Sananl. 23: 6–8

Pointti–jatkoripari, Ryttylä pe–su 1STEP-evankelioimiskoulutus, Pori pe–la Varjele minua sitomasta itseäni tapoihin ja tottumuksiin, jotka estävät rakastamasta sinua ja lähimmäisiäni.

44

Nuotta 8/2008 | www.nuotta.com

30    

J 2 P S

Kiitos mikää

6. 9    

L 2 P S

Kiito ei ole

13.    

J 2 P S

Vere -tap

Opeta


mieltä alitsisin si nyt

ari,

mise–la

HARTAUS Syksy tekee tuloaan ja ru kouspiirit aktivoituvat jälleen. Uutu utena kalenterista lö ytyvät myös ke sä keen startan neen nuorten n jältoiminnan tapahtumat . Rukoile ruko uspiirisi kanssa yhdes sä Nuotan m es sissä päivän aihei den puolesta. Seuraamalla Nuota n raamattuk alenteria luet Raamat un läpi vuod essa.

Monta uutta tapaa tehdä… syntiä MITÄ UUTTA IHMINEN on keksinyt? Sana sanoo (Saarn. :9): Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla. Tämä on totta. Ihminen ei ole keksinyt mitään uutta Jumalan tahdon rikkomiseksi ohi kymmenen käskyn, mutta näiden käskyjen rikkomiseksi uusin tavoin ihminen tuntuu olevan rajattoman kekseliäs.

on viides käsky eli älä tapa. Saarnaaja ei osannut edes kuvitella, millaisin keinoin voimme tänä päivänä tappaa toista henkisesti. Saarnaajan aikaan toisen haukkuminen tai pilkkaaminen onnistui korkeintaan huutoetäisyydeltä, koska ei ollut tekstejä tai kuvia käytettävissä.

YKSI IHMISEN LEMPISYNTI

TÄNÄ PÄIVÄNÄ TOISEN ihmisen pilkkaaminen, haukkuminen tai muu henkinen tappaminen on siirtynyt usein huutoetäisyyden ulkopuolelle. Moni on joutunut nettikiusaamisen uhriksi. Kiusaaminen näin nurkan takaa anonyymisti on tehnyt myös sellaisista kiusaajia, jotka eivät kasvokkain uskaltaisi kiusata.

sitä tosiasiaa, että synti on syntiä, vaikka sitä tekisikin välillisesti tai uusien teknisten mahdollisuuksien avulla. Ne eivät sulje pois taustalla olevaa Jumalan tahdon vastaista toimintaa. Jumala on luonut maailmaan järjestyksen, jossa Jumalan tahtoa noudattavat saavat siunauksen ja taas rikkojat kirouksen jo elämässä. Jos me yritämme muuttaa teknisillä kuvioilla Jumalan järjestystä, on silloin kyseessä vain itsepetos, joka paljastuu.

EI MIKÄÄN MUUTA

30. 8. EEMIL

   

Job 34:  – 36: 33 2. Kor. 4: –2 Ps. 44: –8 Sananl. 22: 0–2

Kiitos, kun välillä opetat, ettei mikään ole itsestään selvää.

6. 9. ASKO    

Laulujen laulu :  – 4: 6 2. Kor. 8: 6–24 Ps. 50: –23 Sananl. 22: 22–23

Kiitos, että pimeydellä ei ole valtaa minuun.

13. 9. ORVO    

Jes. 2:  – 4: 32 2. Kor. 3: –3 Ps. 57: –2 Sananl. 23: 9–

Veressä on elämä -tapahtuma, Kalanti

31. 8. ARVI

   

Job 37:  – 39: 30 2. Kor. 4: 3 – 5: 0 Ps. 44: 9–26 Sananl. 22: 3

Opeta kääntymään kaikissa asioissa sinun puoleesi.

7. 9. MIRO    

Laulujen laulu 5:  – 8: 4 2. Kor. 9: –5 Ps. 5: –9 Sananl. 22: 24–25

Kiitos, että tänäkin päivänä voit sytyttää valosi kuoleman ja surun keskelle.

14. 9. IIDA    

KUUDES KÄSKY ON ANNETTU suojaamaan siveyttä ja perhettä – lasten kotia. Tätä käskyä rikotaan, kun lasten koti yritetään perustaa ilman toisen sukupuolen edustajaa tai yksin. Ei tilannetta muuta miksikään, että tarvittavat toimet suoritetaan klinikalla.

(Room. 2: 2): Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. Lähdemme usein tekemään asioita muiden mukana tai kysymättä, mitä Jeesus tekisi tuossa tilanteessa. Kun huomaat rikkoneesi Jumalan tahtoa, käänny aina Jeesuksen puoleen. Hän tuli kuolemaan puolestasi. Saat syntisi anteeksi. Syntisi hinta oli Jeesukselle tuskallinen kantaa. Siksi hän sanoo sinulle tänään ( Joh. 8:): ”…En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

RAAMATTU SANOO

Juha Erkkilä Kuvat Arttu Kuivanen ja SXC

Jes. 5:  – 8: 7 Gal. : –24 Ps. 58: –2 Sananl. 23: 2

Anna totuutesi ja rakkautesi ohjata sanojamme ja tekojamme.

Opeta kuuliaisuutta sanallesi.

eäni tka

Koonnut Riikka Hämäläinen riikka.hamalainen@nuotta.com Nuotta 8/2008

45


TAPAHTUM ATORI

Kansi Stockxpert ja Nuotta

Pointti-kasvuleiri 12.– 14. 9. 2008 Nuotta ilmestyy 11 kertaa vuodessa 29. vuosikerta ISSN–0357–7139 TOIMITUS Päätoimittaja Juha Heinonen juha.heinonen@nuotta.com Toimitussihteeri Tommi Hakkari tommi.hakkari@nuotta.com Yhteydenotot sähköpostilla Toimituskunta Masamitsu Amemori, Joanna Amemori, Tuomas Auvinen, Riina Halme, Touko Hjelt, Riikka Hämäläinen, Tuomas Luoma, Johannes Koskenniemi, Leena Koski, Martti Pyykönen, Saara Räty Toimitusneuvosto Tommi Hakkari, Juha Heinonen, Eija Joensuu, Jari-Pekka Järvinen, Sami Liukkonen, Jussi Miettinen, Kai Niemelä, Päivi Niemi, Lauri Parvio, Lasse Räty, Raimo Raukko Ulkoasu Tea Ikonen, Tommi Hakkari, Tommi Hämäläinen TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET YAP Solutions Oy / Nuotta, PL 22, 01621 VANTAA. Puh. 030 39778 (ma–pe klo 8–16), fax (09) 794 031, tilauspalvelu@nuotta.com Sähköpostia lähettäessäsi mainitse lehden nimi. NORMAALIT TILAUSHINNAT kestotilaus 44 euroa, vuosikerta 48 euroa, ½ vsk. 29 euroa, ulkomaille postitettaviin lisämaksu MAINOKSET JA MEDIAKORTTI ilmoitukset@nuotta.com Mediakortti löytyy netistä: www.nuotta.com/medialle/mediakortti ILMOITUSHINNAT Katso mediakortista, hinnat alkaen 100 e TOIMITUKSEN OSOITE PL 184, 00181 HELSINKI, Lastenkodinkuja 1 (2. krs), puhelin: (09) 2513 9253 faksi: (09) 2513 9280 sähköposti: toimitus@nuotta.com etu.sukunimi@nuotta.com www.nuotta.com Toimitus ei vastaa tilaamattoman materiaalin palauttamisesta. JULKAISIJAT Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys KUSTANTAJA Kustannus Oy Arkki, toimitusjohtaja Lauri Parvio Kustannus Oy Uusi Tie, toimitusjohtaja Raimo Raukko PAINO Uusimaa Oy

Ripari on takana ja syksy tekee tuloaan. Nyt on aika palauttaa mieliin kesän muistot ja opitut asiat. Tule mukaan Pointti 2008 -jatkoriparille tapaamaan tuttuja ja tutustumaan tuntemattomiin! Leirin hinta: 35 € (Kansanlähetyksen riparin käyneille 25 €). Lisätiedot ja ilmoittautumiset 5. 9. mennessä netissä (www. nuortenmaailma.fi) tai s-postitse: nuorisotiimi@sekl.fi.

Haaste2009 – Haasteena Raamattu 30. 12. 08 – 1. 1. 09 STOP! Oletko kyllästynyt tapahtumiin, joissa mennään jatkuvasti pää kolmantena jalkana eikä keneenkään ehdi tutustua kunnolla? Oletko kyllästynyt massatapahtumiin, joissa elämän suuria kysymyksiä raapaistaan vain pinnasta? Jos vastasit vähintään yhteen kysymykseen KYLLÄ, niin tule viettämään erilainen uudenvuodenvaihde Ryttylään. Leirin hinta: 40 €. Ilmoittautumiset 19. 12. mennessä Nuorten Maailman nettisivuilla www.nuortenmaailma. fi tai nuorisotiimi@sekl.fi. PS. Kyllästyminen ei ole ehto osallistumiselle!

1STEP – Jumalan matkassa Ahdistaako sana ”evankeliointi” sinua? Ei hätää! Nuorten Maailma järjestää innostavaa evankelioimiskoulutusta, joka rohkaisee sinua elämään kristittynä arjen keskellä. Koulutus sisältää mm. seuraavia teemoja: evankeliumin kertomisen lähtökohtia, rukouskävely, minun tarinani – kuinka kerron sen, omana itsenä eläminen sekä Pyhän Hengen johdossa kulkeminen. Lisäksi tarjolla on myös vinkkejä siitä, kuinka hyödyntää erilaisia apuvälineitä evankeliumin kertomisessa. Syksyllä 2008 järjestetään 1STEPkoulutus seuraavilla paikkakunnilla: 12.–13. 9. 2008 Pori, 10.–11. 10. 2008 Seinäjoki, 31. 10. – 1. 11. 2008 Turku ja 21.– 22. 11. 2008 Teuva. Koulutus alkaa perjantaina klo 18.00 ja lauantaina klo 10.00. Tule mukaan innostumaan evankeliumin mahdollisuuksista! Jos haluat 1STEP-koulutuksen omalle paikkakunnallesi, ota yhteyttä: kai.niemela@sekl.fi

The Road goes to Lapland Suomen katolla Utsjoella vietetään nuorisotapahtumaa 5.– 6. 9. Ruskan kirjavissa väreissä EU:n pohjoisimmassa kolkassa seikkailevat The Road, Juha Heinonen sekä Juha Reinola.

Kaupunki Tuulessa 19.– 21. 9. Ruskaretki Raamattuun -tapahtuma Helsingin Kampissa kutsuu väkeä sanan, yhteyden ja musiikin pariin teemalla ”Kaupunki tuulessa ja tulessa”. Mukana Olli Helenius trio, Saraste, Sami Asp, Talita kuum, Miika Auvinen, Markus Nieminen, En-kore, Sami Liukkonen, Juha Heinonen, Miika Norro, Helsingin eo sekä kertsi. Sunnuntaina tapahtuma huipentuu Riemumessuun Pyhän Sydämen kappelissa. Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Norman Oulussa Oulun kertsi järjestää Oulussa perjantaina 26. 9. tilaisuuden, jossa esiintyy sukkahousuheavyn mukavat naapurinsedät eli Norman. Mukana myös Juha Heinonen sekä Oulun kertsin vetäjät.

Ruskagospel kutsuu isoihin juhliin Perinteinen Kortesjärven supertapahtuma Ruskagospel kutsuu gospelin ja Sanan kuuloon lauantaina 27. 9. Mukana menossa Tera, The Rain, Norman, Luotettava Todistus, kls., Kow, Vip, Päivi Niemi sekä Juha Heinonen. Lisätietoja klo 14 alkavasta tapahtumasta www.ruskagospel.com.

Ohtakarin Myrskyleiri ”Sateessa” 10.– 12. 10. Tämän syksyn Myrskyleiri Lohtajalla alkaa perjantaina 10. 10. kirkonmäeltä. Riemumessun jälkeen koulun salissa esiintyy The Rain. Konsertista siirrytään myrskyävän meren ääreen Ohtakarin leirikeskukseen. Viikonlopun raamattuopetuksissa etsimme Jumalan sadetta janoon ja kuivuuteen. Kaikkivaltiaan varjon suojassa viivymme uskon yhteydestä nauttien ja pöydän antimia murtaen. Ohjelmavastuussa ovat Juha Heinonen, Oili Ijäs, Tuomo Jukkola, Pasi Palmu ja Raimo Lähteenmaa. Myrskyleiri päättyy sunnuntaina Ohtakariin klo 13. Leiri on tarkoitettu riparin käyneille nuorille ja maksaa 30 euroa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. 0400 506837 tai sp. musti@sley.fi

GB 15 vuotta -juhlat V I E L 23. 8. 2008 Vuosaaren E H T I IÄ? Hard Gospel Cafessa Gospel Boarders… 15 vuotta toimintaa, kymmeniä leirejä, satoja tapahtumia, tuhansia ihmisiä, lukuisia muuttuneita elämiä. Ovet aukeavat klo 15.00. ”Virallinen” juhlaohjelma alkaa klo 18.00. Kaikki ovat tervetulleita iloitsemaan kanssamme :D Ohjelmassa mm. elokuvia, musiikkia, filmipätkiä vuosien varrelta, ihmisten kokemuksia, rentoa yhdessäoloa sekä GB:n vetäjäpariskunnan Sami ja Saara Kemppaisen lähettäminen jatko-opiskelujen pariin.

Lokakuussa ilmantuu Ristilukki Lokakuun neljäs Köyliön Lallin talolla vietetään taas Ristilukki-tapahtumaa. Mukana ainakin The Rain, Luotettava Todistus, Punainen Lanka, Jyrki Liukkonen, ACHD, Ystävyyden Pilvi, Juha Heinonen ja Rambe Törmälehto sekä monenmoista kisaa ja systeemiä. EDELLISEN RISTIKON RATKAISU


Arvomme kaikkien 31. 8. 2008 mennessä itselleen tai kaverille Nuotta-lehden tilanneiden kesken 10 kpl ristinmuotoisia mp3-soittimia (2 gigan muistilla).

Nuotta mukana koulutyössä

-so Vo i t a m p 3

iti

n

Tuleehan Nuotta jo

SINUN KOULUSI

KIRJASTOON?

KRISTITTYNÄ KOULUSSA JA KOTONA. SIINÄ ON HAASTETTA! Nuotta on lehti täynnä ajankohtaista asiaa elämästä, uskosta, ihmissuhteista ja gospelista. Ympäristöteemoja unohtamatta. Eli siis AITOA TAVARAA NUORTEN MAKUUN. Valtavan suosion saanut tarjouskampanjamme jatkuu edelleen. Voit vielä tilata Nuotan vuodeksi kotiisi (jatkuva kestotilaus) USKOMATTOMAAN 32 EURON HINTAAN (norm. 44 e). Saat siis 11 NUMEROA ELI 544 SIVUA TÄYTTÄ ASIAA! Tai jos et vielä ole aivan vakuuttunut Nuotan huikeudesta ja haluat tilata maistiaisen tai vaikka lahjan kaverillesi, kannattaa laittaa korvan taakse Nuotan tutustumistarjous; 3 KUUKAUDEN LEHDET edullisesti vain 9 EUROA. Tällä tavalla saat 144 SIVUA LUETTAVAA suoraan postilaatikkoosi kannettuna.

Tilaa

Nuoren seurakunnan sanoma. TILAA ALLA OLEVALLA LOMAKKEELLA PUHELIMELLA: 030 39778 (MA–PE KLO 8–16) SÄHKÖPOSTILLA: TILAUSPALVELU@NUOTTA.COM NETISTÄ: WWW.NUOTTA.COM

TILAUS ON JATKUVA SÄÄSTÖTILAUS, jonka voit lopettaa halutessasi tutustumisjakson jälkeen. Kestotilaus (jatkuva säästötilaus) on aina edullisin tilausmuoto. Tilaus jatkuu toistaiseksi, kunnes tilaaja muuttaa tilauksen määräaikaiseksi tai irtisanoo sen kirjeellä tai puhelimitse. Voit perua tilauksesi sovitun tilausjakson jälkeen (3 kk tai vuosi).

TILAAN NUOTAN EKAT 3 KK 9 e (norm. 24 e) KESTONA 32 e vuosi (norm. 44 e) VUOSITILAUS 40 e (norm. 48 e)

NUOTTA MAKSAA

Saaja

POSTIMAKSUN

Nimi Osoite

Nuotta / Kustannus Oy Arkki TUNNUS 5001710

Puhelin Sähköposti Nuotta ilmestyy 11 kertaa vuodessa.

Hinnat voimassa 2008 ajan

Maksaja

00003 VASTAUSLÄHETYS


IRTONUMER0 5 € ISSN 0357-7139

9

01

770357 713007

Jukka Iivari IKÄ

8

tietokoneella surffailu riisi ja kana currykastikkeella LEMPIPAIKKA kotona HARRASTUKSET LEMPIRUOKA

MIELEEN PAINUNUT RAAMATUNKOHTA

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4: 6 –7 SYKSYN TULLESSA… kesä loppuu, alkaa ankea RUOANLAITTO… elanto, elämäntapa SATEELLA… ei oo koskaan hauskaa KRISTITYN ELÄMÄ… oon sen valinnut ittelleni MILLÄ SANOILLA HALUAT LOPETTAA TÄMÄN HAASTATTELUN?

Hauskaa syksyä, opiskelkaa ahkerasti kaikki kouluun palaajat!

JUKKA paistaa PIHVEJÄ ja uskoo ASIOIDEN JÄRJESTYVÄN Viime keväänä valmistunut kokki puhuu komeaa pohjanmaan murretta eikä stressaa turhista.

J

ukan kolmen vuoden urakka ammattikoulussa päättyi viime keväänä ja kesä on kulunut töiden merkeissä. – Työvoimapula on kauhea varsinkin tässä Seinäjoen alueella. Hetki sitten sain hyvän työpaikan, näin ennen armeijaan menoa tammikuussa saa vielä tienatakin. Jukalle oli selvää, että peruskoulun jälkeen hän ei lukioon lähtisi. Autotkaan eivät kiinnostaneet, ja jostain tuli idea opiskella kokiksi. Tähän mennessä Jukka on kokenut valinnan hyväksi.

Kolme kuukautta Levillä Amiksen kolmannen vuoden ohjelmaan kuului kahdentoista viikon harjoittelu. Jukka halusi lähteä Seinäjoen ulkopuolelle. – Mä en tykkää suurkaupungeista, ja kielipää ei olis välttämättä riittänyt ulkomaille. Lappi oli lähin, Jukka kertoo. Levin Hullusta Porosta aukesi työpaikka, ja harjoittelujakson jälkeen Jukka sai vielä jäädä töihin palkallisesti. Hommia riitti

joka lähtöön. Ravintoloita oli kolme ja työskentely jokaisessa erilaista. – À la carte -ravintolassa oli tapana, että harjoittelijat tiskaa. Siellä me ei kauaa viihdytty, Jukka toteaa. Hullussa Porossa oli päivittäinen lounas ja päivällinen, Pihvipirtissä pääsi paistelemaan pihvejäkin. – Hullu Poro ei ollut kauhean kehittävä paikka. Pihvipirtissä sai oikeasti tehdä jotain ja op-

”Siellä on niin hauskaa, että on pakko päästä.” pi esimerkiksi pihvin eri kypsyysasteita, Jukka kertoo. Kokki ei säästy seisomiselta, ja päivät ovat usein minimissään kahdeksantuntisia. kestävien jalkojen ohella tärkeäksi asiaksi ammatissa Jukka toteaa hyvät hermot. – Jos on joku, että tuohon aikaan pitää olla jotakin, niin se pitää kanssa olla, pitää vaan hallita hermonsa.

Poppoosta ei saa tarpeekseen Jukka työskentelee kahdessa saman omistajan ravintolassa, Seinäjoella ja Kuortaneella. Vapaa-

aikaa Jukalle ei erityisemmin jää, varsinkaan Kuortaneella tehtyjen päivien päälle. – Mä ajan ensin 80 kilsaa, sit 8 tunnin päivä ja vielä sama matka kotiin, Jukka toteaa. Pohjanmaan poppoossa Jukka kuitenkin viettää aikaansa mielellään. Tie seurakuntaporukkaan löytyi Esantuvan riparin kautta. – Melkein joka tapahtumassa piti käydä, ja usein viikonloppuleirilläkin. Poppoo kokoontuu muun muassa POP-iltoihin, joissa luetaan Raamattua, lauletaan Siionin kannelta ja käydään pitsalla. Tapahtumia on myös Esantuvalla ja nuorten kodeissa. – Mun mielestä äksöniä sais olla enemmänkin. Tuntuu, ettei niistä ikinä saa tarpeeks.

Määränpää selvillä Jukka on rauhallinen eikä vaivaa päätään stressillä. – Asiat yleensä järjestyy jollain konstilla kuitenkin, siitä en ota paljoa stressiä, Jukka naurahtaa. Uskossa horjuessakin asiat aina loksahtavat paikoilleen ja varmuus löytyy. Jukalla on selkeä mielipide siitä, mikä on parasta uskossa: – Se, kun tietää, mihin täältä lähtee joskus, ennemmin tai myöhemmin. Tietää mihin päätyy. Saara Räty

Nuotta 8/2008  

Nuotta 8/2008 sukelsi sesongin mukaisesti koulumaailman syövereihin, ja ui Herraansa seuraten vastavirtaan. Aiheisiin kuuluivat koulukiusaam...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you