__MAIN_TEXT__

Page 2

SIVUPER SOONA IDA VALKONIEMI AJASSA 1988 1995 syntyi aloitti koulun ja pianotunnit

2003 2006 esiintyi Koulun jälkeen debyyttialbumi -musikaalin pääosassa

2007 todellinen uskoontulo ja kihlaus

Laulaja, lauluntekijä Ida Valkoniemi, 19, on kokenut suuria muutoksia elämässään. Juuri Helsinkiin muuttanut nuori neitokainen on vaihtanut lukio-opiskelut työhön kalakaupassa kerätäkseen rahaa tulevia opintoja varten ja haaveilee uudesta levystä. Mutta ennen kaikkea Ida iloitsee uudelleen syntyneestä suhteestaan Jeesukseen! Miksi valitsit musiikin, Ida Valkoniemi? – Se oli ikään kuin luonnollinen valinta, koska vanhemmat ovat musikaalisia. Olen itse aina harrastanut musiikkia. Pianonsoitosta ja laulamisesta oli helppo lähteä säveltelemään. Tuloksena sitten syntyi viime vuonna julkaistu levy Ida. Missä teet mieluiten laulusi? – Kotona. Muuton jälkeen kului aikaa, ennen kuin pystyin taas soittamaan. Se on tapa rentoutua, mutta vaatii onnistuakseen tutun ym-

päristön. Laulut syntyvät koskettavissa tilanteissa. Iloisia lurituksia en osaa tehdä. Seuraavasta levystä haluaisin tehdä tunnelmallisen kokonaisuuden, jota voi kuunnella vaikka iltahämärässä kynttilän valossa antaen musiikin mukana hetken Jumalalle. Mikä on elämässä tärkeintä? – Viime aikoina on vahvistunut, että kaksi elämäni tärkeintä asiaa ovat usko ja kihlattuni Lauri.

LOKAKUU 2007 4 4

7 8 9

10

KATUGALLUPPI OPETUS: MAAILMANLOPPU TULEE

16

18

14

2

PERHOSIA JA PIKKUTEKOJA

Nuotta 10/2007 | www.nuotta.com

Kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen.

20

20 27 28

30 31

32

SARJIKSET JULISTEET TALTEEN!

Kuvat SXC / Bill Davenport ja Oliver Gruener.

JEESUS MESESSÄ SADEPÄIVÄ-JATKOKERTOMUS OSA 2

LEMPPARI JA SARJIS SEURISKAVERI

UUTISET JA MÄÄ

Asiaa niin meiltä kuin maailmalta. 35 36

Lähde mukaan The Tapahtumaan Turkuun! 22 23

36

Meilahdessa seurakunta on pop ja rock! Maria Korpela seuriskaverina.

MISSION POSSIBLE: PROSTITUOIDUT

MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT 16.–18.11.

23

Sinullakin on vielä mahdollisuus päästä kirjoittamaan sarjan viimeinen osa.

MEGARAAMIS: TAIVAS JA HELVETTI

Mitä voit tehdä auttaaksesi ihmisiä, jotka on pakotettu prostituutioon? Eliisa lähti auttamaan Intiaan. Mutta mitä sinä voit tehdä?

NELJÄ NUORTA – NELJÄ ERI HUOLENAIHETTA

Nuoretko ovat vastuuttomia ja välinpitämättömiä? No eivät todellakaan. Mitä sinä voisit tehdä asioiden eteen, joista olet huolestunut?

16

Voiko sitä enää selvemmin sanoa? Jokainen on luotu iankaikkisuuteen. Usko Jeesukseen vie taivaaseen.

Yksi asia on varma: Jeesus tulee takaisin. Mutta mitä sitten? 10

Nuoren seurakunnan sanoma

Sinun tekosi voi olla toisen rukousvastaus. Laita lahjasi käyttöön!

K-MIKKO

Ja kuka väitti, että seurakunnassa ei saa nauraa? Lähde kristityn koomikon kanssa naurukuurille! LÖÖPPI. Nuoren seurakunnan sanoma.

Ne ovat ne elämän peruspilarit. Olen uskovaisen perheen tyttö, aina tiennyt uskon perusasiat ja tehnyt gospelmusiikkia. Viime keväänä kuitenkin vasta ymmärsin, että Jeesus on elämä. Tein

KOLUMNI: HARRI HELENIUS GOSPEL CENTER: DAIKINI

Nuori vihainen räppäri luukuttaa evankeliumia täysillä. 38

GOSPEL CENTER: CRUX

Viron gospeltykin voit bongata Maata Näkyvissä -festareilla!

Profile for Nuotta.com Youth Media

Nuotta 10/2007  

Lokakuun 2007 Nuotassa on asiaa Jeesuksen takaisin tulemisesta, ja siitä miten yksi yksittäinen nuori voi vaikuttaa ympäristöön positiivisel...

Nuotta 10/2007  

Lokakuun 2007 Nuotassa on asiaa Jeesuksen takaisin tulemisesta, ja siitä miten yksi yksittäinen nuori voi vaikuttaa ympäristöön positiivisel...

Profile for nuotta
Advertisement