Flashback deltagande konst

FLASHBACK Deltagande konst | Osallistuva taide

Publikationen har understötts av Julkaisua on tukenut Bröderna Gröndahls stiftelse Svensk-Österbottniska samfundet Vaasan Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Tack till Hannah Kaihovirta-Rosvik, Maaria Niemi, Maria Ångerman.

Kiitos Harri.

ISBN 978-952-93-2619-8 Tryckeri Oy Fram Ab, Vasa Layout Maria Ångerman Käännös Kirsi Ylimartimo © Maria Nordbäck 2013

innehållsförteckning | sisältö Inledning och bakgrund Johdanto ja tausta Konstkontakt över bristningsgränsen Yhteisötaideteoksen projektiluonne – kun taiteilija ja yhteisö työskentelevät yhdessä

Maria Nordbäck Maria Nordbäck Hannah Kaihovirta-Rosvik Maaria Niemi

4 7 10 14

projekt | projektit Ta mig till havet Ota minut merelle

Vasa torg brädspel 1930–1950 Vaasan tori lautapeli 1930–1950 Forgo (avstå) Forgo (luopua) Flashback Flashback

19 25 31 37 42 49 54 59

4

inledning Ofta får jag frågan ”Vad gör du för konst, målar du?” “Nej”, svarar jag, “jag arbetar med deltagande konst och arbetar interaktivt med min omgivning” och fortsätter med att förklara vad det innebär. Det är inte lätt att med några ord förklara vad deltagande konst är, och därför vill jag i en publikation presentera ett urval konstprojekt, som jag har utfört, för att göra deltagande konst mera synlig.

I boken presenterar jag fyra olika deltagande projekt och deras processer. För att få en mera teoretisk kontaktpunkt till mina arbeten har jag bett Fil. Dr Hannah Kaihovirta-Rosvik och konsthistoriker och -kritiker Maaria Niemi att skriva texter till publikationen. De två olika tex-

terna behandlar deltagande konst ur en estetiskfilosofisk, och ur en teoretisk och konsthistorisk synvinkel.

Jag har valt att presentera projekten på båda inhemska språken, eftersom deltagande i de flesta projekt har varit blandade språkgrupper.

bakgrund Som nyutexaminerad konstnär började jag arbeta med konst i det offentliga rummet. Jag ville skapa diskussion och möten i samhället och göra konsten synligare för en bredare publik.

Jag genomförde olika projekt i växelverkan med omgivningen och oftast visades också mina arbeten på någon offentlig plats.

5 Konstnärsföreningen Platform, som driver ett projektrum och residensprogram i Vasa, har va­ rit en viktig del i min vardag och starkt påverkat min utveckling som konstnär. Föreningens syfte är att visa internationell samtidskonst, som till en stor del främjar platsspecifika eller deltagande projekt. Jag har varit aktiv medlem i föreningen sedan starten och har haft möjlighet att bekanta mig med ett stort antal internationella konstnärer.

Via fortsatta studier vid Turun Ammattikorkea­ koulu fick jag en djupare insikt i deltagande konst, eller samfundskonst, samhällskonst och relationell konst, som det också kallas. Jag blev övertygad om att jag som konstnär valt rätt väg, och att det är just så här jag vill arbeta. Konst är inte en avskild del av det övriga samhället, utan en del av det. Konst behöver inte vara en

ge mig din keps och säg mig vem du är. Utställning på Nordanå området i Skellefteå år 2003. Installationen bestod av reklamkepsar som jag samlat av personer från Österbotten och Västerbotten. I kepsarna har personen som donerat kepsen skrivit sina personlighetsdrag. Utställningsbesökarna fick delta i projektet och bli fotograferad med valbar keps. Fotografierna ställdes senare ut på området.

6 avskild verksamhet där konstnären producerar verk som presenteras i ett galleri, utan kan vara en delad upplevelse tillsammans med och för en större publik.

En idé till ett projekt kan uppstå på olika sätt: från samhällsdiskussioner till personliga åsikter och intressen. Utgångspunkten kan även vara en utställning med ett specifikt tema som jag är involverad i eller ett projekt med någon enskild grupp. I alla projekt står människorna, på ett eller annat sätt i mittpunkten. I en del av projekten har jag endast använt mig av insamlat material via intervjuer, arkiv m.m., i andra har deltagarna haft en avgörande roll i produktionen.

När det kommer till val av material väljer jag det uttryck som passar idén. Jag har fått arbeta bl.a med animation, video, foto, installation, broderier, brädspel och historie-berättande.

Konstnärens roll är mångsidig. Arbetet innefattar allt från idékläckning till färdigt koncept, planering, kontakt och information till deltagarna, olika samarbetsprocesser, dokumentation och presentation av det insamlade materialet.

Centralt för deltagande konst är processen, inte det färdiga konstverket. I processen skapas nya tankemönster och deltagarna får sin röst hörd och möjlighet att bearbeta något som innehållsmässigt är viktigt för dem.

Maria Nordbäck

7

johdanto Minulta kysytään usein ”Mitä taidetta sinä teet, maalaatko?” Vastaan ”työskentelen osallistuvan taiteen parissa, ja teen töitä vuorovaikutuksessa ympäristöni kanssa”. Jatkan selittämällä mitä se merkitsee. Taiteilijana on haastavaa muutamin sanoin selittää mitä osallistuva taide on. Tässä julkaisussa haluan esitellä valinnan taidehankkeista joita olen toteuttanut vuosien varrella saadakseni osallistuvan taiteen paremmin esille.

Kirjassa esittelen neljää erillistä osallistuvan taiteen projektia ja niiden kulkua. Saadakseni teo­ reettisemman otteen projektiini olen pyytänyt fil.tri Hannah Kaihovirta-Rosvikin sekä taidehistorioitsija ja taidekriitikko ­Maaria Niemen kirjoittamaan tekstejä julkaisuuni.

Heidän kaksi erillistä tekstiä käsittelevät osallistuvaa taidetta esteettis-filosofisesta sekä teoreettisesta ja taidehistoriallisesta näkökulmasta.

Olen päättänyt esitellä projektit molemmilla kotimaisilla kielillä, koska useimpien projektien osallistujat ovat olleet sekoitettuja kieliryhmiä.

tausta Vastavalmistuneena taiteilijana aloin tehdä tai­ detta julkisissa paikoissa. Halusin herättää keskustelua ja luoda kontaktipisteitä yhteiskunnassa sekä näyttää taidetta laajemmalle yleisölle.

Olen toteuttanut erilaisia projekteja yhteistyössä ympäristöni kanssa ja useimmiten työt ovat olleet näkyvillä jollakin julkisella paikalla.

8 Taiteilijayhdistys Platform, jonka toimintaan kuu­ luu projektihuone ja residenssiohjelma Vaasassa, on ollut tärkeä osa arkeani ja yhdis­ tyksen toiminta on vahvasti vaikuttanut kehi­ tykseeni taiteilijana. Yhdistyksen päämääränä on esitellä kansainvälistä nykytaidetta, joka suu­ relta osin edesauttaa paikkakohtaisia tai osallistuvia taide­projekteja. Olen ollut yhdistyksen aktiivinen jäsen sen perustamisesta lähtien ja minulla on ollut mahdollisuus tutustua suureen määrään kansainvälisiä taiteilijoita.

“Taidetta tilaan” osallistui rakennusmessuille joka järjestettin Botniahallissa Mustasaaressa 2001. Halusin näyttää taidetta vaihtoehtoisissa paikoissa. Osastoni oli installaatio ja dialogi taiteesta jossa työskentelin vuorovaikutteisesti yleisön kanssa.

Kysyin messuvierailijoilta m.m. minkälaista taidetta ihmisillä oli kodeissaan.

Turun Ammattikorkeakoulun jatko-opintojen aikana ymmärsin vielä syvällisemmin osallistuvaa taidetta tai yhteisötaidetta, yhteiskuntataidetta ja relationaalista taidetta, jotka myös ovat käsitteitä jotka kuvaavat tätä toimintaa.

Tulin vakuuttuneeksi siitä, että olin valinnut oikean tien taiteilijana. Taide ei ole eristetty osa

9 muusta yhteiskunnasta, vaan osa sitä. Taiteen ei tarvitse olla eristettyä toimintaa, missä taiteilija tuottaa teoksia, joita näytetään galleriassa, vaan se voi olla jaettu kokemus yhdessä ja laajalle yleisölle esitetty.

Taiteellisessa työssäni projektin idea voi syntyä eri tavoin: yhteiskunnallisista keskusteluista henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja kiinnostuksen aiheisiin. Työni lähtökohtana voi myös olla näyttely, jossa on määrätty teema tai projekti jonkun ryhmän kanssa. Kaikissa projekteissa ihmiset ovat tavalla tai toisella keskipisteessä. Joissakin projekteissa olen ainoastaan käyttänyt kerättyä materiaalia haastatteluista, arkistoista y.m., kun taas joissakin projekteissa osallistujilla on ollut ratkaiseva tuottajien rooli.

Materiaalin valinnan suhteen valitsen sen ilmaisumuodon, joka sopii ideaan. Olen saanut

työskennellä mm. animaation, videon, kuvien, tilateoksien, kirjontatöiden, lautapelien ja tarinankerronnan parissa.

Taiteilijan rooli on monipuolinen. Työ sisältää kaiken idean keksimisestä valmiiseen konsep­ tiin, suunnittelua, kontaktia ja tietoa osallistujille, erilaisia yhteistyöprosesseja, dokumentointia ja kerätyn materiaalin esittelyä.

Keskeistä osallistuvassa taiteessa on itse pro­ sessi, ei valmis taideteos. Prosessin aikana syntyy uusia ajatusmalleja ja osallistujat saavat äänensä kuuluville ja mahdollisuuden työstää jotakin, mikä sisällön kannalta on heille tärkeää.

Maria Nordbäck

10

konstkontakt över bristningsgränsen “All artists are alike. They dream of doing ­something that’s more social, more collaborative, and more real than art.”

Dan Graham, citerad i boken Artificial Hells; Participatory Art and the Politics of Spectatorship

”I mötet med andra ser jag flera lager av m ­ ening, berättelser, livstrådar och erfarenheter bli till deltagande konst.”

Maria Nordbäck, citerad efter samtal i juli 2013

#i Jag sitter i Maria Nordbäcks ateljé och jag är väl medveten om att hennes konstnärliga arbete sträcker sig långt utanför ateljéns väggar. Hon arbetar i en konstform som hon beskriver som

deltagande konst (jfr. engelskans Participatory Art). Vi har stämt möte för ett samtal inför min gestaltning av den här texten.

Jag stiger upp och går runt i ateljén. Maria beskriver och visar de verk som skall ingå i publikationen, jag får ta del av utkast till de övriga texterna och Maria är mån om att min röst får utrymme i vårt samtal. Jag fäster uppmärksamhet vid hennes rörelser och blick, hennes ut­tryck för kontakt och kommunikation. Redan vid hennes inledande ord blir det tydligt hur enga­ gerad hon är i dialog och flerstämmighet. Maria har en självklar känsla för tajming (engelskans timing) och närvaro i dialogen. Hon skapar en varierande rytm i samtalet om hennes konstnärliga arbete, hon tar sats, skapar paus och rum för

11 respons genom att visa på konstverk och arbeten i process. Hon förbinder intimt, om än flyktigt, sin närvaro i samtalet till sin egen livsberättelse ge­nom att berätta att hennes egen mamma som barn bott i just de här rummen och uttrycker glädje över hur slumpen skapar en knutpunkt i hen­nes konstnärliga arbete just här. Samtidigt väver hon in sitt engagemang för flerstämmig­ het i sin beskrivning av publikationen. Maria berät­tar hur hon reflekterar över sitt nuvarande konstuttryck och hur hon formulerar ett ­Artist Statement. Genom att sammanställa en bok ­skapar hon en ny yta för dialog om sitt arbete med deltagande konst, inom och utanför kons­ tens fält.

I publikationen för konsthistoriker och konst­ kritiker Maaria Niemi fram Maria Nord­bäcks konstnärskap genom att knyta an till deltagande konst i ett samtida finländskt och internationellt

konstsammanhang. Den här texten å sin sida är ett samtal om och med Maria Nordbäcks konstnärskap och konstnärliga arbete ur ett estetiskt filosofiskt perspektiv.

# ii I boken Artificial Hells; Paricipatory Art and the Politics of Spectatorship (2012) för konstvetare Claire Bishop en tankeväckande argumentation om den samtida konstnärens samhällsengagemang och goda intentioner. Hon för en kritisk diskussion om deltagande, samhällstillvänd konst1 och menar att det samtida konstfältet (konstnärer, kritiker, kuratorer) ger sig hän till att applådera deltagande konst som ultimat politisk konst. Hon pekar på etiska dilemman i att konstfältet och samhället beskriver den här konstformen som en slags aktivism som erbjuder samhället lovvärda modeller för rela-

12 tionellt och socialt engagemang. Bishop menar att förhåll­ningssättet till deltagande konst gör att det blir svårt att möta, föra dialog om och utveckla konst­formen då det i förhållningssättet inte finns utrymme för att diskutera misslyckade, dåliga, oavslutade eller tråkiga konstverk.

Jag menar att Bishop har en betydande poäng i sin kritik av hur man som publik, deltagare eller konstnär närmar sig deltagande konst.

Möjligheten att uppleva och samtala om deltagande konst som konst ligger i att närma sig den deltagande konsten så att den har konstnärliga kvaliteter i sig. Hur de konstnärliga kvaliteterna skall sträcka sig längre än samtal om vad som är konst, vad som är vacker och betydelsefull ­eller ful och intetsägande konst är en utmaning som jag tänker att varje konstnär som arbetar med deltagande konst berörs av. Oberoende om beröringen är artikulerad eller inte.

# iii Maria Nordbäck berättar att drivkraften i hennes konstnärliga arbete är att synliggöra konst som en meningsskapande del av människors liv. Hennes konstnärskap tar form genom att hon arbetar med att gestalta människors vardag, erfarenheter och kultur tillsammans med dem i deras omedelbara community (sammanhang). Hon arbetar med teman där de stora berättelserna – traditionerna, dokumenterad historia och kultur­arv – möter de intima, person­liga och ibland oartikulerade berättelserna. Och hon låter den deltagande konsten ta form som dia­log i förändring i stället för att skapa kortvariga händelser i redan iscensatta konstrum. Hon beskriver sin arbetsprocess som samhälls­tillvänd och berättar att hon inspireras av att synliggöra röster som blir nedtystade. Hon vill i sina konstnärliga arbetsprocesser vara, kommunicera och gestalta tillsammans med män-

13 niskor. En central del i arbetsprocesserna är att Maria tillsammans med deltagarna utsätter sig för den förändring som konsten erbjuder. Arbets­ processerna kan liknas vid flera lager av mening som förändras under arbetet. För att komma åt de nya betydelserna som den deltagande konsten genererar avslutas arbetsprocessen med en sammanställning, ett konstverk. Marias verk består av flera meningslager, multimodalt gestaltade, som i ett nytt sammanhang främmandegör det bekanta som synliggjorts i den deltagande processen. Det oväntade och främmande som stiger fram, ger för deltagarna, för publiken, för samhället, konstfältet och Maria form åt alternativa sätt att se de teman som förts fram.

För att kunna skapa den arbetsyta som den här konstformen utmanar till, kommunicerar Maria sina konstnärliga verktyg genom att beskriva delaktighet, kontakt och kommunika-

tion som viktiga element av hennes intervention med samhälle, kultur och människor. I de helheter som sammanställs, den deltagande konst som betraktaren möter, finns processen synliggjord som spår, rytm och relationer. Det estetiska stiger fram på samma sätt som lager av färg skapar ytor av konstupplevelse och innehåll i en målning.

Då jag stannar upp och betraktar Marias verk, då jag som betraktare låter mig engageras av hen­nes konstnärliga grepp, förnimmer jag att hennes del­tagande konst inte kan eller skall redu­ ceras till symmetriska relationer. Maria Nordbäcks deltagande konst är konstkontakt över bristningsgränsen.

Hannah Kaihovirta-Rosvik Fil. Dr.

Källa 1. Bishop, C. (2012). Artificial Hells. Participatory Art And The Politics of Spectatorship. London: Verso.

14

yhteisötaideteoksen projektiluonne – kun taiteilija ja yhteisö työskentelevät yhdessä Taiteen määrittely säilyttää alati haastellisuu­ tensa; mikä on taidetta ja mikä aines tekee taideteoksesta taidetta. Yhä vaativampaa on löytää vastauksia nykytaiteen muuntuvasta olemuksesta. Yksi osa-alue on yhteisötaide (engl. social art, community art), jonka avoin olemus kuvaa erityisen hyvin nykytaiteen monikasvoisuutta.

Nimensä mukaisesti yhteisötaide on yhteisöllistä; sitä ei voi toteuttaa yksin vaan sen ensisijainen lähtökohta on kollektiivinen työskentely ja prosessin sosiaalinen ulottuvuus. Sen juuret voi johdattaa saksalaistaiteilija Joseph Beuysin luomaan käsitteeseen yhteiskunnalli­nen kuvanveisto (die Soziale Plastik), jonka myötä veistotaide tippui monumentaaliselta jalustaltaan1 ja

kiinnittyi ajan myötä pikemminkin osaksi jokapäiväistä elämää, arkea. Yhteisötaiteen pionee­ risuus taiteen perinteisiin tuotantoprosesseihin on toisenlainen useasta näkökulmasta. Yhtäältä taideteos fyysisenä kappaleena muuntuu proses­ siksi ja projektiksi, joka syntyy yhteisön – eikä siten välttämättä yksin taiteilijan – tuottamana.

Toisaalta taiteilijan rooli on uudenlainen; hän toimii yhteisötaiteessa tuottajana, organisoijana, promoottorina, ideoijana – silti edelleen taiteilijana. Hän on pikemminkin mahdollistaja.

Yhteisötaiteilija on andywarholilaisittain taideteoksen aivot, eikä taiteilijan perinteinen kädenjälki ole välttämätön. Muut toteuttavat teoksen.

Yhteisötaide yleistyi2 nykymuodossaan 1990­-

15 ­­ luvulla, mutta sen ilmentymiä löytyy tulkinnallisesti jo aiemmin. Kansainvälisiä situationis­ teja tutkinut Helena Sederholm3 luo kaaren jo 1900-­luvun avantgardeliikkeiden, situationistien ja brittipunkin välille. Kollektiivi­suuden ja muutoksen ominai­suudet liittyvät sekä näihin että niiden jälkeläisenä kehittyneeseen yhteisötaiteeseen. Undergroundkulttuurin merkitystä ei kannata yhteisötaiteen yhteydessä sivuttaa etäisenä, vaan nähdä se pikemminkin rinnakkaisilmiönä ja henkisenä sukulaisuu­tena. Tarve muutokseen on osa sisältöä. Suo­messa Minna Heikinahon Ilmainen aami­­­ainen (1994) on yksi tunnetuimmista yhteisö­taideteoksista. Sen yhteiskunnallinen ulottuvuus sekä sijoittu­ minen välineellisesti ei-kenenkään-maalle avaa sen merkitystä yhä keskeisemmin. Seuraa­valla vuosikymmenellä yhteisötaide oli ottanut jo paikkaansa suomalaisessa taidemaailmassa, kun IHME-nykytaid-

efestivaalin tai­teilijaksi kutsut­tiin brittitaiteilija Antony Gormley. Hänen yhteisöteokseensa Savi ja kollektiivinen keho (2009) osallistui peräti 1300 suomalaista. Yhteisötaiteen yhteydessä on syytä mainita suomalaisittain Lea ja Pekka Kanto­sen pitkä­aikainen työskentely sekä kansainvälisesti amerikkaispioneeri Suzanne Lacy.

Yhteisötaiteen varsinainen teos muodostuu kah­desta toisiaan seuraavista osista. Ensimmäi­ nen osuus on itse prosessi, jonka toteutta­ miseen taiteilija kutsuu hyvinkin heterogeenisiä yhtei­söjä. Toiseksi yhteisöteoksen varsinainen, julkinen esittäminen on yhtälailla väljä, moni­ muotoinen eikä sitä ole sidottu ilmaisuvälineeseen millään tavalla. Kuten yhteisötaiteilija Maria Nordbäckin projekteistä näkyy ilmaisu­ muodot laajentuvat: plastisen muovailuvahan yhdistämisestä animaatioon, dokumentaarisen ja historiallisen tutkimusmateriaalin siirtämi­

16 sestä sosiaaliseksi lautapeliksi, kirjontatöiden kokoaminen installaatioksi ja tässä kontekstissa jopa perinteiseltä vaikuttavaan, mutta keskei­sesti nykytaideprojekteissä käytettyyn valokuvaukseen. Analyyttisesti tarkasteltuna yhteisötaiteilijan ominaisuuksista avoimen tuloksen ja proses­ sin hallitsemattomuuden ymmärtäminen ja sietäminen on ratkaisevaa. Sosiaaliset taidot taiteilijuuden ohessa ovat ensisijaisia, sillä yksin yhteisötaidetta ei voi toteuttaa. Taiteilijan rooli sisältää sosiaalis-esteettisen lähtökohdan ja on syytä muistaa, ettei taiteeksi intentionaalisesti tarkoitettu työskentely ole sosiaalityötä sellaise­ naan. Yhteiskunnallisuuteen tämä taiteenlaji pureutuu usein eri lähtökohdista: tekijäjoukko saattaa valikoitua yhteiskunnallisin perustein.

Esimerkiksi maahanmuuttajat, muisti­sairaat tai kuten Miina Savolaisen projektissa Maailman ihanin tyttö (1998–)teinitytöt ovat toteuttaneet

tyypillisesti yhtei­söllisiä projekteja. Myös sisältö voi yksin olla yhteiskunnallista, kuten Maria Nordbäckin ja Brynhild Byen oivallisessa teok­ sessa Forgo (2009). Omistamisen ja luopu­misen tematiikkaa on yhteiskunnal­ li­ suuden ohessa uni­versaalia, mutta jo pelkästään osallistuminen yhteisö­ taiteeseen antaa läsnäoleville yhteisen lahjan, kuten Leevi Haapala toteaa.4 Onko yhteisötaide lopulta pelkkää ­ plussaa ajassamme, jossa syrjäytymisen uhkaa ja yhtei­ söllisuuden voimaa korostetaan painokkaasti.

Kuten edellä on todettu, yhteisötaiteen avoimuus vaatii erityisiä taitoja taiteilijalta; sekä näkemystä teoksen visuaalisesta lopputuloksesta että paineensietokykyä prosessin avoimuu­ desta. Dialoginen5 työskentely taiteilijan ja yhteisön välillä tuottaa uuden tekotavan, joka eroaa autoritäärisestä modernismista ja luo kuun­­ televan prosessin. Kritiikkiä yhteisötaide

17 on historiansa ajan vastaanottanut nimen­ omaan sisäänpäin­ suuntautuvana; prosessi on tärkeintä sen toteuttajille. Toisinaan se jää ­muilta tavoitta­mattomiin. Yhteisötaide risteytyy osittain myös käsitetaiteeseen, jossa idea saattaa ­syrjäyttää visuaalisuuden. Yhä enenevässä määrin yhteisötaide sulautuu myös arkeen – huomaa­­ mattomasti yhteisö toimii taiteilijan virittämänä orkesterina, joka soittaa sävelmää sen itsekin kuullen. Tekijä ja vastaanottaja ovat sekoittuneet yhdeksi ja samaksi. Yhteisötaide on merkittävä ilmiö ajassamme, jossa yhtei­ nen osal­listuminen ja osallistaminen yleistyvät taideteoksen tuottamisessa.

Maaria Niemi FM, taidehistorioitsija, kuvataidekriitikko

Lähteet 1. Rosalind Kraussin klassikkoteoria: Kuvanveiston laajentunut kenttä esim. teoksessa Modernin ulottuvuuksia toim. Jaakko Lintinen (1989).

2. Historialliseksi alkupisteeksi on määritelty 1967, jolloin toteutettiin San Fransiscossa yhteisötaidetta. ks. Sederholm, Helena Yhteisötaiteen juurilla teoksessa Yhteyksä Asiaa yhteisö­taiteesta 2007, 54.

3. Taidekasvatuksen professori, dosentti Helena Sederholm on tutkinut kansainvälisiä situationisteja ja julkaissut esim. Kansainväliset situationistit 1957–72 (1994), Starting to Play with Arts Education. Study of Ways to Appoach Experiental and Social Modes of Contemporary Art. (1998).

4. Leevi Haapala 1999, 100. Haapala, L. 1999. Taiteilijan muuttuva rooli – yhteisötaidetta 90-luvun Suomessa. Teoksessa Erkkilä, H., Haapala, L., Johansson, H. & Sakari, M. Katoava taide.

5. Vuorovaikutteisuus on tullut osaksi nykytaiteen metodeja ja toimintatapoja. Teoreettisesti tätä on muotoillut esim. Nicolas Borriaud relationaalisena estetiikkana. Borriaud, N. Relational Aestetics (1998).

projekt | projektit

21

ta mig till havet Projektet är ett exempel på ”konst i vården”, konstverksamhet utgående från samfundets villkor, tillsammans med deras medlemmar.

Mitt mål var att göra ett konstprojekt tillsammans med någon grupp inom äldrevården.

Projektet utfördes tillsammans med Minnesstödsföreningen Förgätmigej i Vasa r.f år 2009. Föreningen erbjuder olika slag av verksamhet för hemmaboende personer med nedsatt minne. Klienterna samlas två gånger i veckan i föreningens lokal i centrum av Vasa. Under träffarna äter de lunch och har olika aktiviteter, såsom gymnastik, körsång och hobbyverksamhet. Deras ålder är mellan 70 och 90 år. Föreningen ville få ett nytt inslag i dagverksamheten. Föreningens verksamhetsledare Maria Granberg-Somppi och två handledare assisterade i projektet.

22

ta mig till havet

måste ta i beaktande i arbetsprocessen.

Sedan bekantade jag mig med gruppmedlemmarna. De hade körsång, som de gillade skarpt.

Många av dem hade sjungit i kör förut och det märktes. Jag fick höra sånger som jag inte har hört på åratal.

meningsfullt för deltagarna

samma mål för alla Vid mitt första besök på Förgätmigej träffade jag personalen. Jag presenterade mina tidigare projekt och berättade vad deltagande konst är.

Verksamhetsledaren Maria berättade hur en minnessjukdom påverkar klienterna och vad jag

Jag upptäckte att körsången var mycket viktigt för föreningens medlemmar och bestämde mig för att körsången bli utgångspunkten för mitt arbete tillsammans med gruppen. Jag presenterade min plan för personalen och vi bestämde oss för att göra en ler-animation. Vi valde animation som arbetssätt, dels för att behålla deras anonymitet och dels för att de via rollspel skulle kunna identifiera sig och använda sången som bärande idé.

Animationens berättelse skulle basera sig på

ta mig till havet 23

någon sång som kören brukade sjunga. Figurerna skulle samlas på en badstrand och öva sången “Vem kan segla förutan vind?”.

minnet – en viktig del av processen Att arbeta med lera var för de flesta en ny upplevelse, men efter den första osäkerheten gick deltagarna fullt in för uppgiften och lät fantasin och skaparglädjen ta över. Samtal fördes kring minnen om havet från barndom till vuxenliv och över utlandsresor som deltagarna hade gjort.

När berättelsens figurer var klara började vi arbeta med scenografin. Vi byggde upp scenografin kring en bild som deltagarna hade valt som bakgrund till animationen.

deltagande framom resultat Under själva animeringsarbetet, vid intagning av bilderna i datorn, flyttade alla som kunde sina

24

ta mig till havet

figurer själva, bit för bit. Deltagarna fick även bekanta sig med animationens editeringsarbete.

Jag visade för dem hur det ser ut på dataskärmen då man flyttar figurerna och ändrar på deras ställning. Ibland blev det för långa hopp när deltagarna flyttade sina figurer, men det gjorde ingenting. Det var inte det viktigaste att animationen skulle vara professionellt gjord, utan själva deltagandet och bildberättelsen skapade betydelser.

Slutligen var det sången och samtalet mellan rollfigurerna som skulle bandas in. Det var otroligt att se deltagarnas spontanitet och hur bra de kunde sina roller utan att ha övat.

Min egen del bestod slutligen av att sätta ihop allt till en animation, editera bildmaterialet och lägga till ljudet. Projektet avslutades med en presentation för deltagarna i föreningens utrymmen. Animationen, som blev 7 minuter lång,

börjar med en kort presentation av figurerna, så att de själva skulle komma ihåg vem som var vem. Handledarna hade gjort en klippbok över processen, som visades för deltagarna i samband med kaffebjudning.

Som konstnär inom deltagande konst, anser jag att det viktigaste i det här projektet var den deltagande arbetsprocessen, samvaron och skapandet tillsammans i växelverkan med deltagarna och personalen.

Animationen har presenterats vid olika tillfällen som exempel på kultur i vården, till exempel på seminariet ”Kultur i vården – Ett utvecklingsprojekt inom Nordplus Vuxen för den nordiska äldreomsorgen”.

25

vie minut merelle Tämä projekti on esimerkki “taidetta hoitoalalla” teemasta, yhdessä tekemisestä osallistujen kanssa, heidän ehdoilla.

Tavoitteenani oli tehdä yhteisötaideprojekti jonkin vanhusryhmän kanssa. Projekti tehtiin yhteistyössä Muistitukiyhdistys Förgätmigej i Vasa r.f.:n kanssa vuonna 2009. Tämä yhdistys tarjoaa erilaista toimintaa kotona asuville henkilöille, joilla on heikentynyt muisti. Tämä ryhmä kokoontuu kaksi kertaa viikossa yhdistyksen tiloissa, Vaasan keskustassa. Tapaaminen alkaa lounaalla, sen jälkeen on erilaista toimintaa, esim. jumppaa, kuorolaulua ja askartelua. Osallistujien ikähaarukka on 70 ja 90 väliltä. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Maria Granberg-Somppi ja kaksi ohjaajaa auttoivat projektissa.

26 ota minut merelle kaikilla sama päämäärä Kun ensimmäistä kertaa vierailin Förgätmigejyhdistyksen tiloissa, tapasin henkilökunnan.

Esittelin aikaisempia projektejani ja kerroin, mitä osallistuva taide on. Toiminnanjohtaja Maria kuvaili miten muistisairaus vaikuttaa ihmiseen ja mitä minun on otettava huomioon työprosessin aikana.

Seuraavaksi tutustuin ryhmän jäseniin. Heillä oli silloin kuorolaulua, josta he todella pitivät.

Monet heistä olivat laulaneet kuorossa ennenkin ja sen kyllä huomasi. Sain kuulla lauluja, joita en ole kuullut vuosikausiin.

mielekästä tekemistä osallistujille Koska huomasin että kuorolaulu oli heille tärkeää, josta he kaikki pitivät, päätin lähteä siitä ja esitin suunnitelmani henkilökunnalle.

Päätimme tehdä savianimaation. Animaatioissa

he saisivat olla nimettömiä, ja ilmaista itseään rooleissa ja käyttää laulua kantavana ideana.

Animaation tarina perustuisi johonkin lauluun, jota kuoron on ollut tapana laulaa. Hahmot kokoontuisivat rannalle harjoittelemaan laulua ”Vem kan segla förutan vind?”.

muisti – tärkeä osa prosessia Savityöskentely oli useimmille aivan uusi kokemus, mutta alun epäröinnin jälkeen osallisujat panostivat tehtävään täysillä ja antoivat mielikuvituksen ja luovuuden ilon päästä valloille. Prosessin aikana osallistujat keskustelivat lapsuusaikojen meri- ja rantamuistoista, sekä aikuisena tehdyistä ulkomaanmatkoista.

Kun tarinoiden hahmot olivat valmiita, aloimme työstää lavasteita. Rakensimme lavasteet kuvan ympärille, jonka osallistujat olivat valinneet animaationtaustaksi.

ota minut merelle

27

osallistuminen tärkeämpi kuin tulos Itse animaatio toteutuksen aikana kaikki, jotka siihen pystyivät, siirsivät hahmojaan itse kun kuvasimme tarinaa. Osallistujat saivat myös mahdollisuuden tutustua editointiin. Näytin heille, miltä näyttää kun hahmoja siirretään ja asentoja muutetaan. Joskus siirrot olivat liian pitkiä kun he muuttivat hahmojensa paikkoja, mutta ei se haitannut kokonaisvaikutelmaa. Tärkeintä ei ollut, että animaatio olisi ammattimainen, vaan itse osallistuminen ja kuvallinen kerronta.

Lopuksi laulu ja roolihahmojen puhe nau­ hoitettiin. Oli mahtavaa nähdä osallistujen spontaania työskentelyään ja kuinka hyvin he osasivat roolinsa harjoittelematta.

Minun osani työstä sisälsi animation valmistelemista, kuvamateriaalin editoimista ja äänen lisäämistä. Kun animaatio oli valmis esitte-

28 ota minut merelle

lin sen osallistujille yhdistyksen tiloissa. Animaatio, joka on 7 minuutin pituinen alkaa lyhyellä hahmojen esittelyllä, jotta osallistujat itse muistavat kuka on kuka tarinassa. Ohjaajat olivat tehneet leikekirjan prosessin kulusta. Sitä selailtiin kahvittelun ja täytekakun merkeissä.

Osallistuvan taiteen taiteilijana katson että projektissa tärkeintä oli osallistuvan taiteen

työprosessi, yhteenkuuluvuus ja luova työ yhdessä ja vuoro-vaikutuksessa osallistujien ja henkilökunnan kanssa.

Animaatio on esitelty eri tilaisuuksissa esimerkkinä kulttuurista hotioalalla, esim. Seminaarissa ”Kultur i vården – Ett utvecklingsprojekt inom Nordplus Vuxen för den nordiska äldreomsorgen”.

ota minut merelle

29

När jag fick förfrågan av konstnär Maria Nordbäck om möjlighet att genomföra ett deltagande konstprojekt med vår grupp på Förgätmigej, blev jag genast entusiastisk och fann detta intressant.

I arbetet på Förgätmigej ser vi möjligheter, inte hinder. Minnessjukdomen till trots fick vi tillsammans uppleva trevliga stunder med livlig diskussion, skratt och skaparglädje.

Kun sain kuulla taiteilija Maria Nordbäckiltä mahdollisuudesta tehdä osallistuva taideprojekti Förgätmigej-ryhmämme kanssa, innostuin heti ja pidin tätä kiinnostavana ideana. Förgätmigejn työssö näemme mahdollisuuksia, emme esteitä.

Muistisairaudesta huolimatta saimme yhdessä kokea mukavia hetkiä täynnä vilkkaita keskusteluja, naurua ja luovuuden iloa.

Maria Granberg-Somppi

foto brynhild bye-tiller

31

vasa torg brädspel 1930–50 Projektet är ett exempel på deltagande konst, som har riktat sig till äldre personer relaterade till en viss plats. Projektet har resulterat i en produkt; ett brädspel.

Målet var att skapa möten mellan olika generationer, där äldre personers minnen står i fokus och lokalhistoria kan studeras på ett lekfullt sätt. Personligen var jag också intresserad av lokalhistoria och tiden före och efter andra världskriget i Vasa, samt vilka berättelser TORGET, stadens centrum väcker till liv.

I många städer har torgets ursprungliga funktion förändrats och livfulla torg är sällsynta idag.

Annat var det förr. Jag ville ta reda på Vasa torgs dolda historier. Under möten med olika äldre grupper samlade jag minnen och berättelser. Arbetsprocessen med grupperna var med andra ord kärnan i projektet.

Deltagande grupper: Minnesstödsföreningen Förgätmigej i Vasa r.f, gruppen “Solrosorna”,Vasa stad Seniorcenter/Bergcenter, Gerby-Västervik pensionärshem, Pensionärshemmet Hemgården i Sundom, Berghemmet serviceboende, Fylgia åldringshem samt en expertgrupp med f.d. försäljare.

Projektet utfördes år 2010-2011.

32

vasa torg brädspel

vasa torg Jag började arbetet med att bekantade mig med Vasa torgs historia, som sedan var grunden till de samtal som jag förde med grupperna. Jag gick igenom olika fotoarkiv, besökte hembygds­museer, intervjuade torgförsäljare och diskuterade med ett stort antal äldre Vasabor utöver grupperna.

Hur såg torget ut förr, vad såldes där, vilka affärer fanns runtom, vad kunde man handla i affärerna, hur bedrev ungdomarna sin tid, vad hade Frihetsstatyn för betydelse och vilka tillställningar hölls på torget? var en del av de frågor som jag ville ha svar på.

Jag hade gjort en preliminär karta över torget 1930-1950, med torgstånden och husen runt torget. Under besöken med grupperna visade jag gamla fotografier över torget och kartan som jag hade gjort.

Fotografierna som jag visade väckte många minnen och skapade livliga diskussioner. Jag bandade in alla samtal. En del av deltagarna skrev ner sina berättelser, som bland annat beskriver hur torglivet såg ut förr, hur ungdomarna bedrev fritiden, hur den ekonomiska situationen påverkade deras vardag och hur de upplevde kriget.

samtalen är deltagande konst

spelet

Jag tog kontakt med olika verksamhetsledare.

Intresse för projektet fanns nog, men att hitta tid för mötena med de äldre grupperna krävde planering.

Eftersom jag ville skapa möten mellan olika gene­ rationer, utvecklade jag ett brädspel i sam­arbete med en speldesigner och en grafisk desig­ner.

Brädspel är ett utmärkt medium ur en pedago-

vasa torg brädspel

33

gisk synvinkel, där man genom lek kan reflektera över torgets existens och historia.

En liten bok som innehåller de insamlade berättelserna kan läsas samtidigt som man spelar. Texterna är nerskrivna som de berättades, vissa på svenska, andra på finska. Eftersom spelet är tvåspråkigt, valde jag att inte översätta berättelserna. De flesta berättelser är anonyma, endast förnamn och ålder på berättaren nämns.

Boken inleds med Ernst Ahlskogs berättelse “Med ångbåt från Malax till Vasa” från 30-talet – valda delar ur berättelsen: Vi vandrar också mot torget. Mor håller mig i handen. Vi möter kuskar, som med långa spön manar på sina hästar. Hovarnas klapprande mot de stenbelagda gatorna ekar mellan husen.

Längre in i stan möter vi en lastbil. Den rullar

34

vasa torg brädspel

fram över gatstenarna på solida gummihjul. På det lilla flaket ligger säckar. Mjöl från Ångkvarnen eller socker från sockerbruket? När vi närmar oss torget ser vi hur försäljarna är i färd med att ställa upp sina stånd. Alla ser ut att ha bråttom.

Mor köper en tidning vid Otavas hörn. “Allt för alla” heter den. Vi vandrar omkring på torget. En bleckplåtslagare ropar ut sina varor; mjölkkannor, silar och litermått, bakformar, rivjärn och ämbar. Vid ett annat stånd finns såar, bunkar, spannar, slevar, skedar och smörbyttor, allt i trä. En del stånd säljer kött, smör, potatis och grönsaker.

Till slut sätter vi oss hos en gammal tant som Mor känner. Hon säljer munkringar och röd lemonad.

Jag får en munkring med mycket socker på och en hel flaska lemonad. Det smakar gott. Tanten pratar med Mor om landet och om staden där hon bor. Hon darrar på rösten precis som om hon ville falla i gråt för varje ord hon säger. Men det gör hon inte.

vasa torg brädspel

Ursprungligen var avsikten att göra en mindre upplaga som skulle delas ut till de deltagande grupperna, olika samlingspunkter för äldre, skolor och museer. Utvecklingen till en produkt och försäljning av spelet kom ganska sent in i bilden.

Under de två år som jag arbetade med spelet drogs jag in i en intressant resa där tid och rum försvann och jag levde mig in i deltagarnas minnen. Mitt mål var att ta vara på berättelserna och sprida dem åt lokalbefolkningen. Jag hoppas att spelet skall bidra till ett större intresse för vårt gemensamma torg och att de värdefulla berättelserna lever vidare.

35

foto brynhild bye-tilles

37

vaasan tori lautapeli 1930–1950 Tämä projekti on esimerkki osallistuvasta taiteesta, joka suuntautuu vanhempiin ihmisiin suhteessa määrättyyn paikkaan. Projektin tuloksena on tuote; lautapeli.

Projektin päämääränä oli luoda kohtaamisia eri sukupolvien välille, missä vanhempien ihmisten muistikuvat ovat keskipisteenä ja paikallishistoriaa voi tarkastella leikin avulla. Henkilökohtai­ sesti minua kiinnosti myös paikallinen ja historiallinen aika ennen ja jälkeen toisen maailman­ sodan Vaasassa, sekä millaisia tarinoita TORI, kaupungin keskipiste herättää. Monissa kaupungeissa torin alkuperäinen tehtävä on hämärtynyt ja vilkas torielämä on tänäpäivänä ­harvinaista. Toisin oli ennen. Halusin saada selville Vaasan torin salattuja tarinoita.

Kun kohtasin eri ikäihmisten ryhmiä, keräsin heidän muistoja ja tarinoita. Työprosessi ryhmien kanssa oli toisin sanoen projektin ydin.

Osallistuvat ryhmät: Muistitukiyhdistys Förgätmigej Vaasassa r.f., ryhmä ”Solrosorna”, Vaasan kaupunki Ikäkeskus /Vuorikeskus, Gerby-Västervik eläkeläiskoti, Sundomin vanhainkoti/ Hemgården, Vuorikodin palvelutalon asukkaat, Fylgian vanhainkoti sekä asiantuntijaryhmä, ­ joka koostui entisistä myyjistä. Projekti toteutettiin vuosina 2010-2011.

38

vaasan tori lautapeli

vaasan tori Aloitin työn tutustumalla Vaasan torin historiaan, joka sitten oli perustana keskusteluille, joita minulla oli ryhmien kanssa. Kävin läpi erilaisia kuva-arkistoja, vierailin kotiseutumuseoissa, haastattelin torimyyjiä ja keskustelin monien vanhempien Vaasalaisten kanssa ryhmien lisäksi. Miltä tori näytti ennen, mitä siellä myytiin, mitä liikkeitä ympärillä oli, mitä oli tarjolla liikkeissä, miten nuoret viettivät aikaansa torilla, mikä merkitys Vapaudenpatsaalla oli ja mitä tapahtumia torilla järjestettiin? olivat joitakin kysymyksiä, joihin halusin saada vastauksen.

keskustelut osallistuvaa taidetta Otin yhteyttä eri toiminnanjohtajiin. Kiinnostusta projektia kohtaan kyllä oli, mutta sopivan ajankohdan löytäminen ikäihmisten tapaamisille vaati suunnittelua.

Olin tehnyt alustavan torikartan vuosista 1930–1950 ja se sisälsi myyntikojut ja talot ­torin ympärillä. Ryhmätapaamisten yhteydessä näytin vanhoja valokuvia torista ja kartan, jonka olin tehnyt.

Näyttämäni valokuvat herättivät paljon muistoja ja keskustelu oli vilkasta. Nauhoitin kaik­ ki keskustelut. Jotkut osallistujat kirjoittivat tarinansa, jotka muun muassa kuvailevat miltä torielämä näytti ennen, miten nuoret viettivät vapaa-aikaansa, miten taloudellinen tilanne vaikutti heidän arkeensa ja miten he kokivat sodan.

peli Koska halusin luoda kohtaamisia eri sukupolvien välille, kehitin lautapelin yhteistyössä pelisuun­ nittelijan ja graafisen suunnittelijan kanssa.

Lauta­peli on täydellinen väline kasvatustieteellisestä näkökulmasta, missä leikin avulla voi

foto brynhild bye-tiller

vaasan tori lautapeli

39

miet­tiä torin olemassaoloa ja historiaa.

Pelattaessa voi lukea pientä kirjaa, joka sisältää kerättyjä tarinoita. Tekstit ovat kirjoitettu niin kuin ne kerrottiin, jotkut ruotsiksi, toiset suomeksi. Koska peli on kaksikielinen, päätin olla kääntämättä tarinoita. Useimmat tarinat ovat anonyymeja, vain kertojan etunimi ja ikä mainitaan.

Kirjassa löytyy Annikin (91 v) tarina Traso-­ Tildasta: Nissenin kahvikaupan muistan hyvin. Torikauppiaat kävivät siellä kahvilla ja toiletissa. Miehille oli semmoinen rautahäkki torilla, pisoaari, missä ne kävivät.

– Montako vuotta olit torilla myymässä?

– Olin torilla pitkään, yli 40 vuotta. Minun piti ostaa tavaroita, jotka puuttuivat. Oli Tukkuliikkeitä mistä ne haettiin. Torin ympärillä oli muistaakseni

40

vaasan tori lautapeli

neljä tukkuliikettä.

Ennen ei ollut traktoria,vaan oli kärryt millä kuljetettiin ja haettin varastosta tavaraa.

Meidän koju oli keskellä toria. Seitovaara, joka oli vihannes-myyjä oli meidän vieressä. Niillä oli iso pöytä. Oli myös Lindström ja Scheweleff. Ne oli kaik­ ki minun aikana. Lindström oli eri raadissa. Lindströmin tyttö oli kova tyttö myymään. Traso-Tilda möi kalaa. Tildalla oli vain yksi silmä. Se sai nimen Traso-Tilda, kun sillä oli valkoinen traso sen puuttuvan silmän paikalla.

– Tiedätkö mistä Tilda oli kotoisin?

– En tiedä mistä, jostakin maalta se oli.

Näytän kuvaa kalamyyjästä, jonka olin kopioinut Elävästä arkistosta-Vaasan torielämää kuvaavasta elokuvasta.

– Joo, justiin tuo oli Tilda. Sen piti vaihtaa aina tuota trasua kun se tuli likaiseksi. Sillä tuli kädet likaiseksi tietysti kun se myi kalaa.

vaasan tori lautapeli

Alun perin ajatuksena oli tehdä pelistä pienempi painos, joka jaettaisiin osallistuville ryhmille, eri ikäihmisten kokoontumispaikoilla, kouluissa ja museoissa.

Tuotekehitys ja pelimyynti tulivat aika myöhään mukaan kuvioon.

Kun minä kahden vuoden ajan työstin tätä peliä, sain kokea kiinnostavan matkan, missä aika ja paikka hävisivät ja eläydyin osallistujien muistoihin. Päämääränäni oli tallentaa tarinoita ja jakaa niitä paikallisasukkaille. Toivon, että peli saa aikaan suuremman kiinnostuksen yhteistä toriamme kohtaan ja että arvokkaat tarinat saavat jatkaa olemassaoloaan.

41

foto brynhild bye-tiller

43

forgo Forgo är ett exempel på deltagande konst där deltagarnas bidrag sammanställs till ett slutgiltigt verk av konstnären, eller i detta fall konstnärerna, och visas på en utställning.

Projektet ”Forgo” är ett samarbetsprojekt mellan mig och konstnär Bryhild Bye-Tiller från Trondheim. Forgo är ett gammalt engelskt ord och kan översättas till “att avstå”. Projektet var med i utställningen To have – To own (att ha – att äga), som föreningen Platform arrangerade på Kuntsis museum för modern konst år 2011. Projektet vill väcka frågor kring livskvalitet och hantverk. ­ I botten ligger ett socialt engagemang där konstnärerna använder konsten som verktyg för att identifiera åsikter och attityder. Deltagande konstverket ”Forgo” har riktat sig till människor som av en eller annan anledning har varit tvungna att avstå från något.

Deltagande grupper i Vasa: Hantverkshuset Loftet-sykafé, Arbis-syjuntta för mammor, Arbis lapptäcksgrupp, Kotomaja-invandrarbyrån, Minnesstödsföreningen Förgätmigej, Jalla-projekt­ utbildning för invandrarkvinnor, Mångkulturella centret Helmi, samt en hel del enskilda personer.

Deltagande grupper i Trondheim: Syforen[i]nga NydeligFin, Broderigruppa Sting, Byåsens husflids­ lag, medlemmer av Atelier Ilsvika ch enskilda personer.

Samtliga fotografier av Brynhild Bye-Tilles, om inte annat anges.

44

forgo – avstå

du är inbjuden Via tidningsannonser sökte vi deltagare till en öppen syförening. Vi samarbetade också med redan befintliga grupper i Vasa och Trondheim.

Under mötena delade vi ut symaterial och diskuterade projektets innehåll. Många av deltagarna hade broderat tidigare och kunde arbeta självständigt. Grupperna med invandrarkvinnor besökte vi varje vecka och broderade tillsammans. Vi fick in 65 broderier från Vasa, samtliga av kvinnor.

Under arbetet med broderierna dokumenterade Brynhild processen och gjorde individuella intervjuer.

I Trondheim ordnade Brynhild workshops och kontaktade två syföreningar som arbetade självständigt. Vi fick sammanlagt in 50 broderier från Trondheim, där 47 kvinnor och 3 män deltog.

forgo – avstå

45

I Norge ordnade vi en tillställning där de norska deltagarna lämnade in sina broderier och där de fick ta en förhandstitt på alla broderier, även de finska. Det var fantastiskt att se alla arbetena samlade som snart skulle bli till ett konstverk.

hur presentera arbetet?

I timtal har varje deltagare suttit och broderat och funderat på vad de avstått ifrån. Att brodera fritt, utan mönster, var för många något som de aldrig hade gjort förut, vilket gjorde de individuella arbetena intressantare ur en konstnärlig synvinkel. Broderierna är kärnan i projektet, som deltagarna har satt sitt hjärta och själ i.

Vi ville presentera arbetet som en installation och bestämde oss för att bygga ett hus där broderierna skulle sys ihop till väggar i huset.

Huset står som symbol för ägandet, men ävenför hemmet och tryggheten. Enligt gammal sed skall broderierna vara lika fina på insidan som på utsidan så vi bestämde oss för att montera dem så att också utsidan syntes.

Arbetet med att sy ihop broderierna till väggar startade i Trondheim och fortsatte i Vasa där husstommen byggdes upp i utställningsrummet på Kuntsi.

46

forgo – avstå

Husinstallationen bestod av 115 personers broderier och ett ljudverk där ungefär hälften av deltagarna berättar vad de har avstått ifrån.

Utöver installationen visades också Brynhild Bye-Tillers dokumentariska arbete med fotografier och även ett ljudverk där utvalda deltagares berättelser presenteras.

brynhild bye-tillers berättar om dokumentationsarbetet I det dokumentära arbetet blev fotografierna presenterade som ett verk och som berättelser om verket. Fotografierna blev hopmonterade på en vägg bredvid huset, som en enda helhet.

Ett deltagande projekt ger både konstnären och deltagarna möjlighet att komma nära varandra. I det här projektet använde sig konstnären av möjligheten att samla dokumentärt mate-

rial som samtidigt utvidgar och kompletterar broderierna.

“I det dokumentariske arbeidet ble fotografier presentert som verk og som fortellinger om verk. Fotografiene ble montert på vegg samlet i en flate. Alle i Polaroid-størrelse med unntak av enkelte som ble presentert i et større format og gitt en fargekode – for å synliggjøre de utvalgte deltakerne. Flaten med fotografier ble da et verk

forgo – avstå

mens hvert enkelt fotografi blir en fortelling om et verk. En blanding og lek med ulike nivåer.

Et relasjonellt arbeid gir både kunstnere og deltakere mulighet til å komme tett på hverandre. I dette prosjektet har kunstnerne benyttet muligheten til å samle inn dokumentarisk materiale som samlet utvider og kompleterer broderiene.”

samarbete Samarbetet mellan mig och Brynhild Bye-Tiller var mycket givande och fungerade bra. Projektet blev lyckat på många plan. Hantverket enade deltagarna som kom från många olika kulturer.

Innehållsmässigt varierade broderierna från att ha avstått från choklad, Facebook, släktingar, hem, man, barn och studier till att ha avstått från ett bröst på grund av cancer. Tillsammans hade vi åstadkommit ett verk som berör oss alla.

47

49

forgo Forgo on esimerkki osallistuvasta taiteesta, missä osallistujien panos kootaan lopulliseksi teokseksi taiteilijan avulla, tai tässä tapauksessa taiteilijoiden, joka esitellään näyttelyssä.

Minä ja taiteilija Brynhild Bye-Tiller, Trondheimista toteutimme yhteistyöprojektin “Forgo”. Forgo on vanha englanninkielinen sana ja se voidaan kääntää sanalla ”luopuminen”. Projekti oli mukana näyttelyssä To have – To own (minulla on – minä omistan), jonka nykytaideyhdistys Platform järjesti Kuntsin modernin taiteen museossa vuonna 2011. Projektin perusta on sosiaalinen kiinnostus, missä taiteilija käyttää taidetta työkaluna havainnoidakseen mielipiteitä ja asenteita. Osallistuva Taideteos ”Forgo” on kohdistettu ihmisille, jotka jostakin syystä ovat joutuneet luopumaan jostakin.

Osallistuvat ryhmät Vaasassa: Käsityötalo Loftet-ompelukahvila, Arbiksen ompeluryhmä äideille, Arbiksen tilkkutäkkiryhmä, Kotomaja-ulkomaalaistoimisto, Muistitukiyhdistys Förgätmigej, Jallahankekoulutus maahanmuuttajanaisille, Monikulttuurinen keskus Helmi sekä iso joukko yksityishenkilöitä.

Osallistuvat ryhmät Trondheimissa: Syforen[i]nga NydeligFin, Broderigruppa Sting, Byåsens husflidslag, Atelier Ilsvikan jäseniä sekä yksityis-henkilöitä.

Kaikki valokuvat ovat Brynhild Bye-Tillerin ottamia, jos muuta ei mainita.

50

forgo – luovuta

sinut on kutsuttu Prosessin aikana etsimme osallistujia avoimeen ompeluseuraan lehti-ilmoitusten kautta.

Teimme myös yhteistyötä jo olemassa olevien ryhmien kanssa Vaasassa, Suomessa, ja Trondheimissa, Norjassa.

Kokoontumisten aikana jaoimme ompelutarvikkeita ja keskustelimme projektin sisällöstä.

Monet osallistujista olivat tehneet kirjontatöitä ennenkin ja pystyivät työskentelemään itsenäisesti. Maahan-muuttajanaisten ryhmässä vie­ railimme joka viikko ja teimme kirjontatöitä yhdessä. Saimme kokoon 65 kirjontatyötä Vaasasta, kaikki naisten tekemiä.

Kirjontatöiden aikana Brynhild dokumentoi prosessia ja teki henkilökohtaisia haastatteluja.

Trondheimissa Brynhild järjesti työpajoja ja otti yhteyttä kahteen ompeluseuraan, jotka työskentelivät itsenäisesti. Saimme yhteensä 50 kir-

jontatyötä Trondheimista, missä 47 naista ja 3 mies­tä osallistui.

Jokainen osallistuja on istunut tuntikausia tekemässä kirjontatyötä ja miettinyt, mistä hänen on ollut pakko luopua. Vapaamuotoinen kirjonta, ilman kaavaa, oli jotakin mitä monet eivät koskaan olleet tehneet, mikä teki näistä henkilökohtaisista töistä vielä kiinnostavampia taiteelliselta kannalta. Kirjontatyöt ovat projektin ydin, johon osallistujat ovat panostaneet koko sydämellään.

Norjassa järjestimme tapahtuman, jossa norjalaiset osallistujat jättivät kirjontatyönsä meille ja saivat samalla nähdä kaikki työt, myös suomen ennakkoon. Oli mahtavaa nähdä kaikki työt koottuina ja niistä tulisi pian taideteos.

miten esittää työ?

Halusimme esittää työn tilateoksena ja päätimme

forgo – luovuta

51

rakentaa talon, missä kirjontatöistä ommeltai­ siin talon seinät. Talo on omistamisen symboli, mutta myös kodin ja turvallisuuden symboli.

Vanhojen tapojen mukaan kirjontatöiden pitää olla yhtä hienoja etu- kuin kääntöpuoleltakin, joten me päätimme asettaa työt siten että myös kääntöpuolella oli merkitys. Kirjontatöiden ompeleminen seiniksi käynnistyi Trondheimissä ja jatkui Vaasassa, missä talon perusta rakennettiin Kuntsin näyttelyhuoneeseen.

Talo koostui 115 henkilön kirjontatöistä ja ääniteoksesta, missä suunnilleen puolet osallistujista kertovat, mistä he ovat luopuneet.

Tilateoksen lisäksi näytettiin myös Brynhild Byen-Tiller dokumenttityötä valokuvineen ja ­ myös ääniteosta, missä valittujen osallistujien tarinat esitetään.

52

forgo – luovuta

brynhild bye-tiller kertoo dokumenttityöstä Dokumenttityössä valokuvat esitettiin teoksena ja tarinoina teoksesta. Valokuvista tuli erillinen teos joka esitettiin talon vieressä olevalla seinällä.

Osallistuva projekti antaa sekä taiteilijalle että osallistujille mahdollisuuden tulla lähelle toisiaan. Tässä projektissa taiteilija käytti mahdollisuutta kerätä dokumenttiaineistoa, joka samanaikaisesti laajentaa ja täydentää kirjontatöitä.

yhteistyö Brynhild Bye-Tillerin ja minun yhteistyö oli antoisa ja sujui hyvin. Projektista tuli onnistunut monella saralla. Käsityö yhdisti osallistujat, jotka tulivat monista eri kulttuureista. Sisällöltään kirjontatyöt vaihtelivat suklaan, Facebookin,

foto monica svorstøl

sukulaisten, kodin, miehen, lasten ja opintojen luopumisesta toiseen ääripäähän luopumiseen yhdestä rinnasta syövän takia. Yhdessä olimme saaneet aikaan teoksen, aiheesta joka koskettaa meitä kaikkia.

55

flashback Projektet är ett exempel på deltagande konst som görs på uppdrag och deltagarnas arbeten visas i en utställning.

En workshop gjordes med temat “Det påminner mig om” där asylsökanden från olika länder fotograferade något i sin nya stad som påminner dem om deras hemland. Sammanlagt deltog ungefär 15 personer.

Projektet genomfördes tillsammans med ungdomssekreterare Harriet Lindelöf-Sahl på Kristine­ stads bildnings- och fritidscentralen samt med Asylcentralen i Kristinestad år 2012.

56 flashback idé och plan Hur känns det när man har blivit tvungen att avstå från sin plats, släktingar och vänner? Jag kan inte helt leva mig in i den situationen, eftersom jag inte har den erfarenheten, men jag kan försöka förstå. Man kanske söker medvetet eller upplever något i det nya som påminner en om något. Människan söker nya trygga platser i den nya miljön. Jag kände även starkt för själva platsen, Kristinestad, med de pittoreska gränderna och de gamla vackra husen – en fin plats för nya möten. Jag bestämde mig för att i det här deltagande konstprojektet utgå från mötet, där det nya möter det förflutna.

Ungdomssekreteraren Harriet Lindelöf-Sahl, som var arrangör, presenterade projekt­förslaget för Asylcentralen, som godkände idén. Vi besökte asylsökandena under deras under­ visnings­

timmar i klasserna, och bjöd in alla som var intresserade att delta. Harriet blev proffs på att samla ihop gruppen, ordnade med barnvakt och var i ständig kontakt med dem. Det många saker att ta hänsyn till i den här typen av deltagande konstprojekt: Eftersom deltagarna kommer från så många olika kulturer och deras framtid är osä­ ker kommer språkproblem, kulturella skillnader, olika tankesätt och rutiner upp på ytan. Flera i gruppen hade nyligen anlänt och ännu inte lärt sig finska. Eftersom projektet ordnades utanför deras normala “skoltid”, var det också viktigt att ta hänsyn till deltagarnas nya vardag och komma överens om rutiner som var av betydelse för dem.

arbetsprocessen Min roll var att initiera projektet, leda workshopen, stöda deltagarna i deras arbete på olika sätt

flashback

och sammanställa arbetet till en utställning. I processen blev kommunikationen en viktig del och det tog längre tid än beräknat, men gav också ett mervärde till själva arbetet.

Under tre veckors tid studerade deltagarna sin närmiljö genom kameran. De tog sina bilder under workshopen, men även på fritiden. Även praktiska saker, som att få ihop tillräckligt med kameror och att lära ut hur de fungerar, tog sin

57

tid. Efterhand förstod deltagarna att det inte handlade om att ta fina bilder, utan det viktigaste var att ta bilder som beskrev något som påminner dem om sitt hemland.

I gruppen fanns även personer som aldrig tidigare hade fotograferat.

I slutfasen av projektet valde varje deltagare ut vilka fotografier som de ville visa på utställningen och skrev en liten text på sitt modersmål över vad

58 flashback platsen påminner dem om. En i gruppen kunde bra engelska, vilket underlättade arbetet. Hon översatte texterna från persiska till engelska.

öppningen en succé Vi hade bestämt oss för att visa fotografierna på biblioteket, som i Kristinestad är en naturlig mötesplats.

Stadsdirektören höll öppningstal och deltagarna kunde nu äntligen se slutresultatet. De var stolta över vad de hade åstadkommit. Stadsborna kunde bekanta sig med “sin” stad ur ett annat perspektiv och deltagarna hade hittat nya platser i sin omgivning.

Naturen är starkt representerad i bilderna, allt från hav, himmel, svampar, träd och stenar till hus, båtar, höns och vedhögar. Endast i ett par av bilderna finns människor med. Många goda

minnen, men även krig och saknad beskrivs i texterna.

Under processen fick jag en förståelse för deltagarnas livssituation och jag lärde mig att inte ta något för givet. Vi avslutade projektet med middag för deltagarna och deras familjemedlemmar.

Under middagen fick vi respons av deltagarna.

Den bästa delen var att vi hade behandlat dem som jämlikar. Som människor.

59

flashback Projekti on esimerkki osallistuvasta taiteesta, joka tehdään toimeksiannosta ja osallistujien työt esitetään näyttelyssä. Toteutin työpajan, jonka teemana oli ”Se muistuttaa minua”. Työpajassa turvapaikanhakijat eri maista valokuvasi jotakin uudessa kotikaupungissaan joka muistutti heitä kotimaastaan. Yhteensä noin 15 henkilöä osallistui.

Projekti tehtiin yhdessä nuorisosihteeri Harriet Lindelöf-Sahlin kanssa Kristiinan-kaupungin ­Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnasta sekä Kristiinankaupungin Vastaanottokeskuksen kanssa vuonna 2012.

60 flashback idea ja suunnitelma Miltä tuntuu, kun on joutunut luopumaan paikastaan, sukulaisistaan ja ystävistään?

En aivan pysty eläytymään siihen tilanteeseen, koska minulla ei ole siitä kokemusta, mutta voin yrittää ymmärtää. Ehkä sitä etsii uudesta paikasta jotakin joka muistuttaa jostakin asiasta.

Ihminen hakee uusia turvallisia paikkoja uudessa ympäristössään. Koin vahvasti Kristiinankaupungin idyllin jossa on maalauksellisia kujia ja vanhoja kauniita taloja – hieno paikka uusille kohtaamisille. Päätin että tämän projektin osallistuvan taiteen teemana on uuden ja menneen ajan kohtaaminen.

Kaupungin nuorisosihteeri Harriet-Lindelöf Sahl, joka toimi järjestäjänä, esititti idean Vastaan­ottokeskukselle jotka hyväksyivät sen.

Esittelimme projektin turvapaikan hakijoille hei-

dän koulutusaikana ja kutsuimme kaikki kiinnostuneet mukaan. Harriet oli hyvä kokoamaan ryhmän osallistujia, hän järjesti lapsenvahteja ja oli koko ajan yhteydessä osallistujiin. Täntapaisessa osallistuvassa taideprojektissa on monta asiaa, jota täytyy ottaa huomioon. Kun osallistujat ovat monesta eri kulttuurista ja heidän tulevaisuus on epävarma kieliongelmat, kulttuuri­ erot eri ajattelutavat ja rutiinit nouse­vat pinnalle. Monet ryhmässä olivat juuri saapuneet Suomeen eivätkä he vielä olleet oppineet suomea. Oli myös tärkeätä ottaa huomioon osallistujien uusi arki ja sopia rutiineista jotka olivat merkityksellisiä osallistujille.

työprosessi Minun tehtävänä oli käynnistää projekti, johtaa työpajaa, tukea osallistujia heidän työssään eri tavoin ja koota työ näyttelyksi. Prosessissa kom-

flashback

61

munikoinnista tuli tärkeä osa ja se vei enemmän aikaa kuin osasimme arvioida. Juuri tämä seikka kuitenkin antoi työlle enemmän arvoa.

kilö ryhmässä osasi hyvin englantia, mikä auttoi työtämme. Hän käänsi tekstit persiasta englanniksi.

Kolmen viikon ajan osallistujat tarkkailivat lähiympäristöään kameran läpi. He ottivat kuviaan myös vapaa-ajallaan. Käytännön asiat, kuten tarpeellisen kameramäärän kokoaminen ja niiden käytön opettaminen, veivät aikansa. Ajan myötä osallistujat ymmärsivät, että tässä ei ollut kysymys hienojen kuvien ottamisesta, vaan tärkeintä oli ottaa kuvia, jotka kuvailivat jotakin mikä muistuttaa heitä kotimaastaan. Ryhmässä oli myös osallistujia jotka eivät koskaan olleet ottaneet valokuvia.

Loppuvaiheessa jokainen osallistuja valitsi ne valokuvat jotka he halusivat esille näyttelyyn.

Osallistujat kirjoittivat pienen tekstin äidinkielellään siitä mistä paikka heitä muistutti. Yksi hen-

avaus – suuri menestys Olimme päättäneet näyttää valokuvat kirjastos­ sa, joka on luonnollinen ­kohtaamispaikka tässä kaupungissa. Kaupunginjohtaja piti avaus­ puheen ja osallistujat saivat vihdoinkin nähdä loppu­­tulok­sen. He olivat ylpeitä aikaan­saa­mi­ sestaan. Kaupunkilaiset saivat tutustua ”omaan” kaupunkiinsa toisesta näkökulmasta ja osallistujat olivat löytäneet uusia paikkoja ympäris­ töstään.

Luonto on vahvasti esillä kuvissa, siellä on merta, taivasta, sieniä, puita ja kiviä sekä taloja, veneitä, kanoja ja halkopinoja. Vain muutamissa kuvissa on ihmisiä. Teksteissään osallistujat kuvaavat

62 flashback monia hyviä muistoja mutta myös sotaa ja kaipausta. Tämän osallistuvan taiteen prosessin aikana ymmärsin turvapaikanhakijan tilanteen syvällisemmin ja opin että asioita ei voi pitää itsestään selvänä. Päätimme projektin päivällisellä osallistujien ja heidän perheen-jäseniensä kanssa. Päivällisen aikana saimme palautetta osallistu­jilta. Parasta oli, että me olimme kohdelleet heitä tasavertaisina. Ihmisinä.

järjestäjän palaute ”Pohjanmaan taidetoimikunta oli myöntänyt meille apurahaa edistääksemme suomalaisten ja maahanmuuttajien kanssakäymistä. Maria Nord­bäckin työpajan kautta pääsin todella projektiin mukaan. Minä toimin paikallisena käytän­ nön henkilönä, kun kutsuin ryhmän kokoon ja sain kaiken sujumaan hyvin käytännössä.

Tämä oli kiinnostava ”matka”, jossa sain olla osallisena. Vaikka olen viime vuosina ollut aika paljon yhteydessä turvapaikanhakijoihin kaupungissamme, ja tiesin aika lailla heidän elämästään ja teoistaan, niin tämä projekti oli erilainen. Heidän elämänsä tapahtumat tulivat hyvin lähelle ja konkretisoituivat. Valokuvat ja tarinat, jotka syntyivät, muuttuivat tunteiksi ja sanoiksi. Roolit vaihtuivat; turvapaikanhakijoilla oli päärooli, minä olin avustaja. Heidän panoksensa ansiosta työpajasta tuli tuottoisa.

Lopputulos oli näyttely kirjastossa ja se herätti suurta kiinnostusta asukkaiden keskuudessa.

Olimme luoneet projektin, joka edesauttoi asukkaiden ja maahanmuuttajien mahdollisuuksia kanssakäymiseen ja ymmärrykseen toistensa kulttuuria kohtaan.”

Harriet Lindelöf-Sahl

flashback

arrangörens feedback “Vi hade beviljats bidrag från Österbottens konstkommission för att främja samverkan mellan finländare och invandrare. Genom Maria Nordbäcks workshop kom jag i högs­ta drag med in i projektet.

Jag var den som fungerade som den lokala allt i allo-­

63

personen genom att samla ihop gruppen och se till att allt praktiskt löpte väl.

Det var en intressant ”resa” som jag var med på. Även om jag under de senaste åren har varit rätt ­mycket i kontakt med asyl­sökanden i vår stad, och jag visste en hel del om deras liv och strapatser, var detta ­projekt annorlunda. Händelser ur deras liv blev ­väldigt påtagliga och konkreta. Foto­grafierna och berättelserna som föddes blev till känslor och ord. Rollerna byttes; de asylsökande hade huvud­ rollen, jag var ­assis­tenten. Tack vare deras insats blev det en produktiv workshop.

Resultatet blev en utställning på biblioteket som väckte stort intresse bland invånarna. Vi hade skapat ett projekt som främjade invånarnas och invandrarnas möjligheter till samverkan och förståelse för varandras kulturer.”

Harriet Lindelöf-Sahl

Lapsuudessa, ja niin kauan kuin muistan, taivas oli aina täynnä hävittäjälentokoneita, lintujen sijaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin normaalin lentokoneen sinisellä ja rauhallisella taivaalla.

Sedan barndomen, och så länge jag kan minnas, var himlen alltid fylld av stridsflygplan, istället för fåglar. Det här var första gången jag såg ett normalt flygplan på den blåa och lugna himlen.

Hussein

Paghmanin kaupunki sijaitsee lähellä Kabulia. Tämä paikka muistuttaa minua vuoristoista kotimaassani.

Paghman är en stad nära Kabul. Den här platsen påminner mig om bergen i mitt hemland.

Gohar

Sää Pohjois-Iranissa on lähes koko ajan sateinen. Kaikkialla on vihreää, runsaiden sateiden takia. Veneet ovat täynnä vettä.

I norra Iran regnar det nästan hela tiden. Allt är grönt på grund av den kraftiga nederbörden. Båtarna är fyllda med vatten.

Kamal

Muistan lapsuuteni. Meillä oli kanoja ja kananpoikasia.

Muistan, kun leikin tipujen kanssa, mikä ihana tunne minulla oli.

Jag minns min barndom. Vi hade höns och kycklingar. Jag minns när jag lekte med kycklingarna, vilken underbar känsla jag hade.

Azizi

“Huge gap in the old tree” Oh, my beloved Iran the first declaration of human rights has been written by the hand of your King, great Cyrus, King of Persia. But nowadays created a big crack in dignity and respect to humanity in your body.

Oh, where are you blacksmith Kaveh. Hero of our history come and help us to break Zahak monster down, we are waiting for you.

Marjan

Kirjasto on kuin ovi, joka avaa tien tieteisiin ja se auttaa minua katsomaan maailmaa uusin silmin.

Biblioteket är som en dörr som öppnar vägen till vetenskaperna och det hjälper mig att se världen med nya ögon.

Isä

Tikapuut johtavat taivaaseen. Alhaalla puuttuu osa.

Se on kuin tie, josta puuttuu askelia.

Stegen leder till himmelen. Den nedre delen saknas.

Det är som en väg där det fattas steg.

Fardi

Aina kun katsoin kotimaassani ylös taivaalle, siinä oli veren väri. Muistan usein veristä mennyttä aikaa. On tärkeä muistaa, mutta myös ajatella valoisaa tulevai­ suutta.

Varje gång jag tittade upp mot himlen i mitt hemland, hade den färgen av blod. Jag minns ofta det blodiga förflutna.

Det är viktigt att komma ihåg, men också att tänka på en ljus framtid.

Ahmad

Lampaat muistuttavat minua afganilaisista harvinaisista lampaista, jotka ovat hyvin kalliita. Niillä on erit­täin hieno nahka, koska niillä ei ole paljon karvoja. ­Nahasta tehdään mm. laukkuja ja hattuja.

Fåren påminner mig om de sällsynta fåren i Afghanistan, som är mycket dyra. De har mycket fint skinn, eftersom de inte har mycket hår. Av fårskinnet tillverkar man bl.a. väskor och hattar.

Atefe

Tämä muistuttaa minua afganilaisista maanviljelijöistä. Suurin osa afgaaneista ovat karjanhoitajia tai maanviljelijöitä.

Det här påminner mig om afghanska jordbrukare.

Majoriteten av afghanerna har boskap eller är jordbrukare.

Azami

Puut ovat minulle symboleja pitkäjänteisyydestä ja uhrauksista. Ne taistelee tuulia vastaan, kaikki myrs­ kyt ne kestää, eikä silti kaadu.

Träd är för mig symboler för långsiktighet och uppoffringar. De kämpar mot vinden, alla stormar klarar de utan att falla.

Ahmad

A night full of memory when the moon smile`s on the water, takes me to the deepest of my childhood, in the quiet night we saw shadow of moon with my dad and we sank into the sea.

Marjan