Page 33

HYVINVOINTI

KUOPIO

KUMPPANI

TEKSTI DIGIMAG/SIRPA KORHONEN KUVAT KOTIPARI OY

TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA SHUTTERSTOCK

Tavoitteena

Vihtomalla hyvää oloa

kokonaisvaltainen tasapaino

Saunavihta on perinteinen suomalainen tuote, ja nyt se on saanut jokaiseen saunaan sopivan ja kestävän version. SAUNOMISELLA ON TUTKITUSTI

terveysvaikutuksia, samoin myös vihtomisella. Saunavihdan käyttö löylyjen lomassa on ikivanha perinne, ja se rentouttaa jännittyneitä lihaksia sekä vilkastuttaa pintaverenkiertoa. – Vihtomisella on runsaasti terveysvaikutuksia, ja se auttaa muun muassa levottomiin jalkoihin, vie pois särkyjä ja rentoutumisen vuoksi myös auttaa saamaan paremmin unta, kuvailee Kotipari Oy:n yrittäjä Eveliina Vauhkonen. KUITENKAAN PERINTEISEN KOIVUNOKSISTA tehdyn saunavastan

käyttö ei ole hyväksyttyä yleisissä saunoissa sen roskaamisen ja voimakkaan tuoksun vuoksi. Vihtomisen uusi ulottuvuus on löytänyt tiensä myös yleisiin saunoihin Relax-saunavihdan muodossa. Saunavihta on täysin tuoksuton, joten

Ayurveda-hoitoon on helpompi uskoa, kun siitä on itse saanut apua. KUOPIOLAINEN KARI NOKELA on hyödyntänyt ayurveda-vaihtoehtohoitoa jo 35 vuotta, joista kaksi vuotta hän on toiminut ayurveda-konsulttina. 59-vuotias Nokela on filosofian kandidaatti ja hän on tehnyt työuransa matematiikan opettajana. – Haluan päästä hyödyntämään opettajantaitojani myös vaihtoehtohoidon opettamisessa. Monet suomalaiset ayurveda-konsultit tekevät asiat eri tavalla ja hyppäävät suoraan vaikeampiin asioihin. Vähän kuin hypättäisiin ensimmäisen luokan ohi suoraan yläkouluun tai lukioon, Nokela kuvailee. Nokelan mukaan vaihtoehtohoito perustuu suoliston kuntoon saattamisella, kun haitallinen ”ama” poistetaan kehosta. Ama on sulamatonta ruokaa, joka imeytyy verenkiertoon ja muuttuu haitalliseksi. – Jopa 80 prosenttia ihmisistä kärsii ruuansulatuksen ongelmista, jotka voidaan korjata syömällä oikeanlais-

sitä voi käyttää missä saunassa vain. Tai vaihtoehtoisesti saunan ulkopuolellakin, jos haluaa vihtoa ilman löylyn lämpöä. – Onhan tämä kiva, kun pääsee ropsuttelemaan ihan luvan kanssa. Vihta on roskaamaton, joten se käy myös kaikkiin yleisiin saunoihin, kylpylöihin ja vaikka vanhuksille palvelutaloihinkin. Relax-saunavihta sopii myös koivuallergikolle, Vauhkonen korostaa. RELAX-SAUNAVIHDAT VALMISTETAAN KOTIMAISESTA ja täysin

kierrätettävästä ekologisesta materiaalista ja niistä on saatavilla useampia värivaihtoehtoja. Kotipari Oy on suonenjokelainen perheyritys, joka valmistaa saunavihdat käsityönä Suonenjolla.

KOTIPARI OY Marjaseläntie 5, SUONENJOKI Puh. 040 507 8470, info@kotipari.fi www.saunavihta.fi

AYURVEDA-KONSULTTI KARI NOKELA Puh. 045 124 0931 kari.nokela123@gmail.com www.mav-ayurveda.fi

www.digimag.fi

33

Terveys & Hyvinvointi 2019

ta ruokaa. Myös oikeat maustevalinnat ovat olennaisia. Tärkeintä on syödä lämmintä ja hyvin sulavaa ruokaa, kertoo Nokela. Muut hoitoon kuuluvat asiat, kuten kehotyypin mukainen ruokavalio ja yrtteihin perustuvat asiat, eivät Nokelan mukaan toimi kunnolla, jos unohdetaan aman poistaminen kehosta. Kun ama on poissa, olo on virkeämpi henkisesti ja fyysisesti. – Kävin joitakin vuosia sitten epäonnistuneessa sydänleikkauksessa, jonka takia kehoni meni sekaisin. Siksi lihon, vaikka noudatan ayurvedan ohjeita. Sen sijaan tunnen itseni luovemmaksi, virkeämmäksi ja päänuppi pelaa selkeämmin, kuvailee Nokela. Nokelan mukaan opetuksien tarkoituksena on olla ennaltaehkäisevä ja kokonaisvaltainen luonnollinen terveydenhoidon järjestelmä. Hoidon tarkoituksena on saavuttaa kehon fyysinen ja mentaalinen tasapaino.

Profile for NMT Kuopio

Terveys & Hyvinvointi 2019