Page 1

JokiLaakerin Lehti Riippumattoman toimittajan ajankohtaisia uutiskuulia laakereiden maailmasta

1/2016

aakeri L i k

Oy

Jo

Ouluun avattu myyntikonttori

VUOTTA

Vetäjäksi kokenut alan ammattilainen Hannu Leppälä

Hyödynnä avattu verkkokauppa Mittava varastomme on aina mukavasti käden ulottuvilla

Smartti Premium minimoi varaston Lisää aitoa logistiikkaa varaston ja tuotannon toimitusten hallintaan


Jo

k

Oy

1. kvartaali

k a e a ri L i

JokiLaakeri avasi myyntikonttorin Ouluun

Hannu Leppälä vetämään uutta yksikköä

JokiLaakeri Oy saavutti 1.9.2016 25 vuotta täyteen, joten 1. kvartaali on siis saavutettu. Tuntuu uskomattomalta, kuinka aika on kulunut siitä kun yhtiö näki päivänvalon Lapintie 4:ssä 1.9.1991. Paljon, todella paljon, on sinä aikana sattunut ja tapahtunut, kahta samanlaista päivää ei noihin vuosiin

VUOTTA

ole mahtunut. Laakereilla emme kuitenkaan jää lepäämään, vaan puskemme eteenpäin, välillä myös päätä Pyynikin mäntyyn hakaten. Mutta kuitenkin edeten, palvellen ja uutta kehittäen, että olisimme luottamuksenne arvoisia. Yksin kun emme täällä ole, emmekä pärjää. Yhtiölle tuli nyt syksyllä kova vahvistus, kun Hannu Leppälä Oulusta liittyi joukkoomme. Hänellä on teräksinen kokemus teknisestä kaupasta. Näin voimme palvella entistä paremmin pohjoisia yhteistyökumppaneitamme. Tervetuloa Hannu! Nettikauppamme on avattu ja Smartti-tilausjärjestelmä on osoittanut tarpeellisuutensa kiihtyneen kiinnostuksen kautta. Hyvä niin. Tämä digitalisaatio kun on tullut jäädäkseen tällekin kaupan alalle. Mitä erilaisemmat konsultit ilmoittavat päivittäin olemassaolostaan, ja Kauppalehteä kun lukee, on hiki jo kolmannella sivulla, kun uusia digitaalisia ratkaisuja tulee ja menee. Se on selvää, että uusia apuvälineitä tarvitaan ja asioita tulee tehdä nykyaikaisilla tavoilla. Pitää myös osata kyseenalaistaa vanha. Siinä riittää kyllä puuhaa. Kaiken tämän pitää kuitenkin tukea vain yhtä asiaa, asiakaspalvelua. Digitalisaatio ei ole itsetarkoitus tai päämäärä. Asiakas on meillä edelleen kuningas ja hänen toiveensa on pääasia. Se, että me pystymme palvelemaan asiakasta erilaisissa ratkaisussa, on se tärkein juttu, oli sitten kyseessä tekninen ongelma tai vaikkapa palvelujen automatisointi. Tämän eteen teemme töitä joka päivä, ja siinä työssä digitalisaatiokin on hyvä työrukkanen. Vuosi 2017 tulee olemaan mielenkiintoinen, muun muassa talouden haasteet ovat edelleen voimakkaat. Muutoksia tulee varmasti myös JokiLaakerissa. Uskomme että pystymme kehittämään toimintojamme entistäkin tehokkaampaan suuntaan. Kerromme niistä sitten kevään aikana. Oikein hyvää loppuvuotta ja menestystä vuoteen 2017. Jori Paatsjoki Toimitusjohtaja

2

JokiLaakerinLehti

Jo pitkään on JokiLaakeri etsinyt sopivaa ratkaisua kehittää palvelujaan Pohjois-Suomessa. Tavoite on ollut vahvistaa selkeästi omaa läsnäoloa ja palvelua. Tarpeen taustalla on oma kasvava asiakaskunta tällä alueella. Tärkeimpänä tavoitteena on ollut sopivan vetäjän löytäminen. Työtä on tehty ja yhteyksiä on aktiivisesti avattu jo pitkään. Asia on nyt saatu onnistuneeseen päätökseen. JokiLaakeri avasi myyntikonttorin Ouluun. ”Tämä nyt tehty valinta ja ratkaisu vahvistaa palveluamme merkittävästi. Saimme palvelukseemme todella pätevän henkilön, jolla on

laaja kokemus ja hyvät kontaktit juuri kaipaamallamme alueella, sanoo toimitusjohtaja Jori Paatsjoki JokiLaakerista. ”Työtä tämän ratkaisun löytämiseksi on tehty ja olemme todella tyytyväisiä että neuvottelut päätyivät hyvään lopputulokseen. Uskomme että tämä vahvistaa palvelukykyämme merkittävästi juuri paikallisena toimijana”, hän jatkaa. JokiLaakerin Oulun myyntikonttori on avattu lokakuun alussa ja sen vastuuhenkilöksi on nimitetty alan tunnettu ammattilainen Hannu Leppälä.

"On suuri kunnia päästä Jokilaakerin osaavien ammattilaisten tiimiin", kommentoi Hannu Leppälä itse tilannetta. "Olen toiminut yli 25 vuotta laakerialalla sekä yrittäjäosakkaana että toisen palveluksessa päävastuuna muun muassa laakereiden myynti ja tekninen tuki. Olen osallistunut eri projekteihin PohjoisSuomen alueella. Esimerkkeinä voisin mainita terästeollisuuden valssilaitosten laakeroinnit ja metsäteollisuuden telaprojektit. Viimeisten vuosien aikana vastuualueena on ollut koko Suomi. Pääasiallisin asiakaskuntani on metsä-, teräs-, kaivos- ja pro-

sessiteollisuuden alalta. Toimipisteeni on Oulussa, josta käsin hoidan eri teollisuuden kunnossapidon tarvitseman kaupallisen, teknisen ja koulutuksellisen tuen. Harrastan metsästystä, luonnossa liikkumista ja kotitarve metsänhoitoa.

JokiLaakerinLehti

3


Tutustu uusiin verkkosivuihimme ja ota niistä täysi hyöty Olemme avanneet verkkokaupan suoraan omaan varastoomme Mittava tuotevalikoima Olemme uudistaneet verkkosivumme ja avanneet sivuillamme verkkokaupan, joka tuo mittavan varastovalikoimamme käden ulottuville todella helposti. Laajennamme jatkuvasti verkkokauppaamme ja tuomme

Tuhansia tuotteita aina käden ulottuvilla!

käyttöösi uusia tuoteryhmiä. Hyödynnä heti Jo nyt voit hyödyntää tätä palvelua mittavasti osoitteessa jokilaakerinkauppa.fi Tutustu valikoimiimme ja ota palvelu käyttöön. Verkkokauppa on tarkoitettu tiliasiakkaillemme. Ota meihin yhteyttä niin lähetämme tarvittavat verkkotunnukset. Tunnukset saatuasi ovat verkkokauppamme palvelut heti käytössäsi.

Uudistuneilta sivuilta löydät paljon hyödyllistä tietoa

Tutustu valikoimaan Et tarvitse tunnuksia tutustuaksesi tähän palveluun ja tuotteisiin. Voit selailla varastovalikoimaamme, koota ostoskorin ja pyytää tarjouksen ostoskorisi tuotteista. Tarjouksen saat suoraan sähköpostiisi. Tervetuloa verkkokaupan käyttäjäksi!

4

JokiLaakerinLehti

JokiLaakerinLehti

5


joaa palveluja, jotka varmistavat tuotannon häiriöttömän jatkumisen.

Osana yrityksen logistiikkaa

SmarttiPremium korvaa perinteisen varastoinnin ja palvelee suoraan tuotantoa SmarttiPremium vie toimituspalvelut uudelle tasolle. JokiLaakerin toimituk­ set muuttuvat logistiseksi osaksi asiak­ kaan tuotantoa. Varaston seurannan ja ylläpidon merkitys vähenee huo­ mattavasti. Hyödyt ovat merkittävät sekä taloudellisesti että toiminnalli­ sesti. SmarttiPremiumissa JokiLaakeri seuraa saatuja tilausennusteita ja saa tietoa suoraan asiakkaan järjestel­ mistä sovituin osin. Tämä yhdistelmä lisää tiedonsaannin nopeutta ja luo­ tettavuutta sekä parantaa toimitusten luotettavuutta. Toimitukset tapahtu­ vat tuotannon tarpeiden mukaan.

SMARTTIPremium 6

JokiLaakerinLehti

Smartti kasvaa

SmarttiPremium

Smartti on muutamassa vuodessa noussut hyllytyksen arvostetuksi palveluksi. Merkittävä joukko asiakkaitamme hyödyntää sen nykyaikaisia palveluja sujuvammassa hyllytyksessä. Smartista onkin kasvanut monia varastotarpeita palveleva tuoteperhe. SmarttiStart ja SmartiPlus ovat löytäneet omat asiak­kaansa niin perushyllytyksessä kuin enemmän tietoa vaativassa ympäristössä. SmarttiPremium on uusin tuote, joka on kehitetty vaativiin logistisiin ympäristöihin.

Laajin ja kehittynein SmarttiPremium on pitkälle viety logistinen palvelumalli. Kun Startti ja Plussa palvelevat varastoinnin tarpeita, vie SmarttiPremium palvelun pidemmälle ja osaksi yrityksen logistisia toimintoja suoraan tuotannon palvelukseen. Premiumin merkittävä ero muihin Smartti-tuotteisiin on se, että seurannan kohteena ei ole vain varasto ja sen tuotevirrat, vaan lähtökohtana on asiakkaan tuotanto ja sen tarpeet. Puhutaan huomattavasti suoremmin tuotannon tarpeita palvelevasta mallista. Premium vapauttaa asiakkaan resurssit varastotilanteen seurannasta ja tar­

SmarttiPremium vapauttaa asiakkaan varaston seurannasta ja huolehtii toimituksista suoraan tuotannolle sovituilla kokoonpanoilla ja aikatauluilla. Premium tarkkailee asiakkaan tuotantoprosessin materiaalitarpeita sovittujen tuotteiden osalta. JokiLaakeri vastaa tarvittavien tietojen hankinnasta ja varmistaa tuotteiden toimituksesta aikataulujen mukaisesti. Jotta tämä toimisi hyvin, tulee JokiLaakerilla olla riittävässä laajuudessa yhteys asiakkaan tuotannon tietojärjestelmiin tarvetietojen saamiseksi.

Toimivat sopimukset SmarttiPremiumissa keskitetään kaikki hankinnat, varas-

tointi ja tuotevirtojen hallinta JokiLaakerille. SmarttiPre­ mium edellyttää avointa ja tiivistä yhteistyötä asiakkaan ja JokiLaakerin välillä. Asiakkaan, JokiLaakerin ja valmistajan kesken sovitaan tuotteista sekä laaditaan pitkäaikaiset ennusteet toimituspäivistä. JokiLaakeri tekee ennakkovaraukset tarvittavista tuotteista suoraan tavarantoimittajan tuotantoon. JokiLaakeri huolehtii hankinnoista, varastoinnista ja asiakkaan toimituksista oikeankokoisissa erissä. Toimitukset tapahtuvat asiakkaan tuotannon aikataulujen mukaan sovittuina kokoonpanoina. Asiakas saa tuotteet JokiLaakerilta suoraan tiettyihin projekteihin lajiteltuna, ns. kititys. SmarttiPremium luo katkeamattoman ketjun valmistajalta käyttäjälle ja varmistaa toimitukset ennennäkemättömällä varmuudella.

Huoltovapaa huoleton kiilahihna Käyttämällä innovatiivista, minimaalisen vähän venyvää vetolankateknologiaa, Gates on kehittänyt markkinoiden ensimmäisen huoltovapaan raakareunakiilahihnan. Toisin kuin perinteiset hihnat, Quad Power 4 ei kärsi haitallisesta hihnajännityksen romahtamisesta ensimmäisten käyttötuntien jälkeen. Hihnan jälkikiristystä ei tarvita, eikä siis myöskään kalliita huolto- ja tuotantokatkoksia. Gates Quad-Power 4 yksittäiset- ja ryhmäkiilahihnat on suunniteltu ja valmistettu parhaalla mahdollisella saatavana olevalla teknologialla. Uuden sukupolven EPDM-hihnat on suunniteltu pitempään elinikään. Samalla on eliminoitu kalliit jälkikiristysten, korjausten ja hihnanvaihtojen kustannukset. Käytettäessä Gates Quad-Power 4 -hihnaa saadaan muun muassa seuraavat edut: - parantunut hyötysuhde, - vähemmän seisokkiaikoja, - vähemmän varaosatarpeita, - laajempi lämpötila alue -50 °C–+130 °C.

SMARTTIStart

SmarttiStartilla tarvikevaraston seuranta ja lisätilaukset ovat helpompia kuin koskaan

SMARTTIPlus

SmarttiPlus tuo plussaa hyllytyspalveluun ja kulutuksen seurantaan

JokiLaakerinLehti

7


Runtech Systems Oy kehittää paperiteollisuuden energiatehokkuutta Runtech Systems Oy vaalii korkeaa laatua omassa tuotannossaan ja hyväksymissään komponenteissa JokiLaakeri toimittaa tuotantoon Feston pneumatiikkaa ja erikoislaakereita

8

JokiLaakerinLehti

Runtech Systems Oy on 1997 perustettu Keski-Suomalainen yritys, joka kehittää, suunnittelee ja valmistaa paperiteollisuuden komponentteja. Suunnittelun lähtökohtana on energia- ja tuotantotehokkuuden lisääminen. Päätuotteita ovat kaavarointi- ja päänvientituotteet sekä vakuumijärjestelmät ja kuivaustuotteet. Yhtiön tuotteista 90 % menee vientiin ympäri maailmaa. Onnistuneet tekniset ratkaisut, korkealuokkainen tuotantoprosessi

JokiLaakerin toimittamat Feston pneumatiikkatuotteet täyttävät asiakkaan vaatimukset. Tuotantopäällikkö Timo Mäkelän ja myyntipäällikkö Jarkko Lipsosen takana yksi paperikoneen kaavarimalli, jossa Feston pneumatiikkaa käytetään. Vasemmalla. Komposiitit valmistuvat Kolhon tuotantolaitoksella. Taustalla komposiittien valmistuksessa käytettävät kookkaat uunit.

Oikealla. Tuotantopäällikkö Timo Mäkelä esittelee komposiittivalmisteista pumpun osaa, joka korvaa aikaisemmin titaanista valmistetun tuotteen. Komposiitti antaa merkittäviä etuja aikaisempaan materiaaliin verrattuna. JokiLaakerin toimittamat erikoislaakerit ovat osa lopputuotetta.

sekä tehokas myyntiorganisaatio ovat yrityksen nopean kasvun takana. ”Panostamme voimakkaasti tuotekehitykseen ja uusien materiaalin käyttöön. Toimintamme on innovatiivista ja asiakaslähtöistä. Olemme myös tarkkoja siitä, että kaikki komponentit, joita tuotteissamme käytämme, vastaavat samaa korkeaa laatua kuin oma tuotantomme”, painottaa tuotepäällikkö Mertsi Lindeman.

”Toimimme kahdella paikkakunnalla, Kolhossa, jossa pääalueenamme ovat komposiittituotteet ja Kotkassa, jossa valmistamme tyhjiöpumput. JokiLaakeri toimittaa meille sekä Feston pneumatiikkaa että laakereita kumpaankin yksikköön”, hän jatkaa. ”Meillä on kummallekin tuoteryhmälle korkeat laatuvaatimukset ja vaativien olosuhteiden määrittelemät erityisvaatimukset. Vain näin voimme varmistaa sen että

kalliit ja vaikeat huoltotoimenpiteet voidaan välttää. Toimittaessa maailmanlaajuisesti, tällä on suuri taloudellinen ja toiminnallinen merkitys. Näin on myös käytännössä tapahtunut”, hän täsmentää. JokiLaakerin Keski-Suomen yksikkö toimittaa ja osin varastoi tarvittavat komponentit. ”Yhteistyö ja toimitukset ovat toimineet hyvin ja keskinäisen luottamuksen vallitessa. Tunnem-

me hyvin asiakkaamme toiveet ja olemme niihin vastanneet toivotulla tavalla”, kommentoi tämän alueen palveluista vastaava myyntipäällikkö Jarkko Lipsonen JokiLaakerista. ”Myös tavaratoimittajien kanssa teemme jatkuvasti tiivistä yhteistyötä jotta asiakkaan tarpeet tulevat täysimääräisesti huomioitua ja muuttuvat vaatimukset otetaan huomioon”, hän täsmentää.

JokiLaakerinLehti

9


JokiLaakeri Open ja Alihankinta saivat väen liikkeelle Nostettiin maljoja 25-vuotiaalle ja nautittiin perinteisiä herkkuja la tyytyväisiä siihen että niin monet tutut tulivat tapaamaan meitä ja samalla muita vieraita. Näitä tilaisuuksia on juuri siksi niin palkitsevaa järjestää. Saimme myös monia onnitteluja merkkivuotemme johdosta. Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille niin kuin muillekin meillä poikenneille. " Jori Paatsjoki Toimitusjohtaja Jokilaakeri Oy

Saako olla virkistävä olut JokiLaakerin omasta juhlalasista. Messuosastollamme iloiset Juulia Lönnblad (vasemmalla) ja Jenna Mononen tarjoilivat juhlajuomia messuvieraille. JokiLaakerin juhlalaseja lähti satoja messuvieraiden matkaan.

kiL

aakeri

Oy

Legendaarinen taikuri Timo Kulmakko, joka aikaisemmin myös Timo Taikurina tunnettiin, viihdytti vieraita Open-tapahtumassa. Tämä mestari sai korttitempuillaan monen leuan loksahtamaan ja lopulta hymyn kasvoille. Niin käsittämättömän taitavaa hänen työskentelynsä korttitemppujen parissa olivat. Ihmeteltävää riitti, ja kaikki jäi edelleen avoimeksi - miten ihmeessä hän sen teki.

Jo

"Messuille lähdimme mukaan täysin uudella konseptilla. Halusimme vähän juhlistaa vuosipäiväämme ja tarjota messuvieraillemme virkistävän hetken vierailun lomassa. Samalla toteutimme Open-tapahtuman omissa tiloissamme perinteiseen tapaan. Alihankintamessut teki ennätystuloksen kävijämäärässä ja saman vilkkauden huomasimme myös Open-tapahtumassa. Olemme todel-

VUOTTA

JokiLaakeri

10

JokiLaakerinLehti

open Tampere 28.9.2016

JokiLaakerinLehti

11


Kaksi voitelupistettä yhdellä annostelijalla

FAG CONCEPT2

Johtava laakereiden valmistaja Schaeffler on tuonut markkinoille voiteluaineannosteli­ jan vierintälaakereiden kaksipistevoiteluun. Annostelijassa on mallista riippuen yksi tai kaksi erillistä pumppuyksikköä, joilla kunkin voitelupisteen voiteluaineen määrää voidaan säätää yksilöllisesti. FAG CONCEPT2 on kompakti ja kustannustehokas voiteluaineannostelija, joka takaa jatkuvan, laakerikohtaisesti optimoidun voitelun automaattisesti. Tämä on tärkeää etenkin, jos koneet sijaitsevat vaikeapääsyisessä paikassa tai ovat kriittisiä tuotantoprosessin kannalta. FAG CONCEPT2 soveltuu sekä OEM-sovelluksiin että jälkiasennuksen olemassa oleviin koneisiin ja laitteisiin. Koska pumppuyksiköitä voidaan ohjata toisistaan riippumatta, FAG CONCEPT2 mahdollistaa kahden erikokoisen laakerin samanaikaisen voitelun. Selviytyäkseen voitelupisteiden erilaisista voitelutarpeista käyttäjä voi nyt siis valita FAG CONCEPT2 -annostelijan kahden erillisen yksipisteannostelijan sijaan. Annostelija soveltuu voiteluaineen annosteluun erilaisissa teollisuuden vierintälaakeritekniikan sovelluksissa, kuten pumput, puhaltimet, kompressorit, vaihteistot ja sähkömoottorit.

12

JokiLaakerinLehti

FAG CONCEPT2 toimii itsenäisesti paristoilla tai se voidaan liittää ulkoiseen ohjausjärjestelmään, joka on kytketty koneeseen tai tuotantojärjestelmään. Annostelija on IP 65 -suojattu, virransyöttö tapahtuu joko paristolla tai 24V DC -virtalähteellä. Voiteluaineena voidaan käyttää öljyä tai rasvaa NLGI 2 -luokkaan asti. Korkea toimintapaine max. 50 bar (24V DC -verkkovirralla) tai 30 bar (paristolla). Laaja käyttölämpötila-alue –20°C … +70°C. FAG CONCEPT2 -annostelijassa käytetään Schaefflerin Arcanol-laakerirasvoja, jotka on kehitetty yhteistyössä johtavien kansainvälisten voiteluainevalmistajien kanssa. Arcanoltuoteohjelmassa on suuri valikoima rasvoja, jotka tarjoavat erinomaiset voiteluominaisuudet lähes kaikkiin teollisiin sovelluksiin. Lisäksi useamman voitelupisteen kohteisiin löytyy jo pidempään markkinoilla ollut samaan tekniikkaan perustuva FAG CONCEPT 8 -monipisteannostelija. Lisätietoja: www.schaeffler.fi FAG CONCEPT2 on optimaalinen ratkaisu kohteisiin, joissa on kaksi voitelupistettä, kuten sähkömoottorit, tuulettimet, kompressorit ja pumput.

Nyt saat meiltä laajasti myös kiinnitystarvikkeet ”Näemme tämän palvelun kehittämisessä merkittäviä synergiaetuja asiakkaillemme” Asiakkaat odottavat yhä kattavampia toimituskokonaisuuksia tehokkuuden lisäämiseksi. Jotta pystymme vastaamaan odotuksiin ja palvelemaan tehokkaammin, olemme laajentaneet tämän vuoden aikana muun muassa kiinnitystarvikkeiden toimitusvalmiutta merkittävästi. Tämän vuoden alusta on setaiseksi. ” Jatkajaa yritykselkä resurssejamme että varasle ei ollut, ja kun sopiva ostointikapasiteettiamme tällä taja ilmaantui, oli päätöksen alueella lisätty. tekeminen luontevaa. Jonkin ”Näemme tämän palveaikaa jatkoin yrityksen palvelun kehittämisessä merkittäluksessa myös myynnin jälviä synergiaetuja asiakkailkeen”, hän selvittää. lemme”, sanoo kiinnitystar”Minulla oli yrittäjänä olvikkeista vastaava Ismo Riutlessani muitaskorpi. ”Valmiutemme toiKiinnitystarvikkeet takin metalmituksiin on jo ovat osa JokiLaakerin lialan yritykkokonaistoimituksia. siä, mutta kylkorkeaa luoklä päälinja oli kaa ja kehitämaina kiinnitystarvikkeiden me valikoimaamme edelleen. kauppa ja asiantuntijapalveKolmenkymmenen vuoden lut”, Ismo täsmentää. kokemuksella yrittäjänä täl"Tunnen siis tämän alueen lä alueella tunnen tuotteet ja kuin "omat taskuni" ja olen mahdollisuudet todella katvakuuttunut että pystyn kotavasti", hän jatkaa. kemukseni ansiosta tarjoaJokiLaakeriin Ismo Riutmaan ratkaisuja mitä monitaskorpi tuli helmikuussa ninaisimpiin tarpeisiin tällä samen omaan kehittämään ralla. Ota yhteyttä ja sovitaan kiinnitystarvikkeiden toimimiten teidän yrityksenne voi tusvalmiuksia. Yritystoiminhyötyä tästä palvelusta." nan hän lopetti muutama vuosi sitten, kun oman yrityksen myynti tuli ajankoh-

Meillä on jo nyt mittava varasto kiinnitystarvikkeita hetitoimituksiin. "Ja mitä ei heti löydy, se nopeasti hankitaan", lupaa Ismo Riuttaskorpi. Soita Ismolle ja kysy lisää!

JokiLaakerinLehti

13


JokiLaakeri mukana Konepajamessuilla Tampereella 15.–17.3.2016 JokiLaakeri osallistui omalla osastolla kevään Konepajamessuille. "Konepajateollisuus on asiakaskunnassamme merkittävässä asemassa, joten mukanaolo tällä foorumilla koettiin tarpeelliseksi ja siltä odotettiinkin paljon", kommentoi toimitusjohtaja Jori Paatsjoki JokiLaakerista. "Peruspalvelujemme lisäksi pidimme vahvasti esillä Smarttipalvelutuotettamme, jolle olemme jo saaneet merkittävän asia­ kaskunnan tälläkin alueella. Uuden messun järjestelyt olivat hyvin toteutetut ja vastasivat odotuksiamme", hän jatkaa.

Sadvik

Metalliteollisuuden kone- ja laitemessut Konepaja 2016 sekä hitsausalan Nordic Welding Expo 2016 toivat kolmen päivän aikana paikalle 8 338 messuvierasta. Messuilla oli JokiLaakerin lisäksi 263 näytteilleasettajaa.

Teräksen jyrsinnän kehitys Terän säröily ja hilseily lyhentää terän kestoikää ja heikentää tuotannon varmuutta. Ongelma on jyrsinnässä yleinen, kun käytetään vaativia työstöratoja, pitkiä vapaapituuksia tai lastuamisnestettä tai koneistetaan syviä taskuja. Uusi teräksenjyrsintälaatu GC1130 eliminoi terän säröily- ja hilseilyongelman. Luotettava laatu on suunniteltu kestämään vaativia olosuhteita. Ainutlaatuisella Zertivo™-teknologialla valmistettu PVD-pinnoitettu laatu GC1130 tarjoaa poikkeuksellisen pitkän kestoiän sekä ennakoitavan ja varman tuotantoprosessin.

GC1130:n edut

• Varmaa koneistusta pitkän ja ennakoitavan kestoiän ja kestävän teräsärmän ansiosta. • Suuri lastuvirta ja erinomainen luotettavuus myös vaikeissa olosuhteissa, esim. käytettäessä haastavia työstöratoja tai jyrsittäessä syviä taskuja. • Hyvä suorituskyky niin lastuamisnesteen kanssa kuin ilman

Käyttöalue

GC1130 on optimoitu teräksen koneistukseen kaikissa olosuhteissa. Se on ensisijainen valinta ISO P -aineiden kulma- ja uranjyrsintään. • Haastavaan koneistukseen, esim. epäedullinen työstörata tai syvät taskut. • Rouhinnasta viimeistelyyn • Toimii sekä märkänä että kuivana (suositellaan kuivakoneistusta) • Hyvä valinta vaihtelevien aineiden koneistukseen

Kulma- ja viistejyrsintä

Mistä GC1130 on tehty?

CoroMill® 390 – monipuolinen konsepti vaihtelevaan tuotantoon........................................................ CoroMill® 490 – ensisijainen valinta yleisjyrsintään sekä kulmajyrsintään..................................

1. Uuden sukupolven PVD-pinnoite

CoroMill® 495 – viistejyrsin..................................................

GC1130:n pinnoitus on valmistettu Zertivo-teknologialla, mikä antaa erinomaisen särmälujuuden ja vähentää hilseilyä. Se on suunniteltu tarjoamaan täydellinen yhdistelmä murtumien ja jatkuvan hankauskulumisen kestoa.

2. Runsaskrominen perusaine Uranjyrsintä CoroMill® QD – syvien ja kapeiden urien jyrsintään.......................................................................... CoroMill® 331 – monikäyttöinen kiekkojyrsin..............

Muita ratkaisuja

Terälaatu GC1130 on saatavilla myös seuraaviin tuoteperheisiin: • CoroMill® 790 ja T-Max®-siilijyrsin (kulmajyrsintä) • CoroMill® Century (tasojyrsintä) • CoroMill® 170 ja CoroMill® 176 (hammaspyörien jyrsintä)

14

JokiLaakerinLehti

Runsaskrominen, hienorakeinen perusaine on optimoitu vastustamaan teräsärmän murtumia ja säröjä vaativissa koneistusolosuhteissa, joissa esiintyy esimerkiksi lämpötilanvaihteluja.

Zertivo lyhyesti

• Kyseessä on Sandvik Coromantin ainutlaatuinen PVD-laatujen tuotantomenetelmä • Mahdollistaa tuotantoprosessin entistä tarkemman hallinnan • Lujempi pinnoitteen ja perusaineen välinen kiinnitys sekä optimoitu särmälinja • Vahvistaa kullekin laadulle ominaisia etuja, pidentää terän kestoikää ja takaa koneistuksen varmuuden

JokiLaakeri Oy, Tampere Ilmailunkatu 17, 33900 Tampere, PL 12, 33101 Tampere Office +358 10 525 1600, fax +358 10 525 1616 Jori Paatsjoki Toimitusjohtaja Suora 010 525 1602 Matkapuhelin 0400 638 051 jori.paatsjoki@jokilaakeri.fi

Jari Pelttari Varatoimitusjohtaja Suora 010 525 1605 Matkapuhelin 040 570 6110 jari.pelttari@jokilaakeri.fi

Pekka Ahola Myyntijohtaja Suora 010 525 1609 Matkapuhelin 040 770 6090 pekka.ahola@jokilaakeri.fi

Kristiina Talonpoika Talouspäällikkö Suora 010 525 1604 kristiina.talonpoika @jokilaakeri.fi

Timo Karvonen Tuotepäällikkö, työkalut Suora 010 525 1607 Matkapuhelin 050 322 8058 timo.karvonen@jokilaakeri.fi

Jani Joensuu Ostopäällikkö Matkapuhelin 050 5640360 jani.joensuu@jokilaakeri.fi

Sanna Kronholm Ostot ja ulkomaankauppa Suora 010 525 1603 Matkapuhelin 050 373 2466 sanna.kronholm@jokilaakeri.fi

Markku Suomi Myynti Suora 010 525 1608 Matkapuhelin 050 339 3044 markku.suomi@jokilaakeri.fi

Ismo Riuttaskorpi Myynti Matkapuhelin 050 582 3232 ismo.riuttaskorpi@ jokilaakeri.fi

Ilkka Laine Myynti, paperiteollisuus Suora 010 525 1606 Matkapuhelin 050 430 3717 ilkka.laine@jokilaakeri.fi

Essi Talonpoika Myyntiassistentti Suora 010 525 1601 essi.talonpoika@jokilaakeri.fi

Eero Karjalainen Varastopäällikkö Suora 010 525 1610 Matkapuhelin 040 7000 722 eero.karjalainen @jokilaakeri.fi

Petteri Suomi Varasto, kuljetukset Matkapuhelin 050 339 3133 petteri.suomi@jokilaakeri.fi

Kirsi Lehtiaho Tavaran lähetys ja vastaanotto Matkapuhelin 050 323 0305 kirsi.lehtiaho@jokilaakeri

Antti Röntynen Varasto, kuljetukset Matkapuhelin 050 445 1435 antti.rontynen@jokilaakeri.fi

Jouni Masalin Myynti, työkalut Matkapuhelin 040 709 5388 jouni.masalin@jokilaakeri.fi

JokiLaakeri Oy, Lahti Laatukatu 2, 15680 Lahti Keskus 010 525 1611, faksi 010 525 1615 Matti Viljanen Myyntipäällikkö Suora 010 525 1612 Matkapuhelin 050 917 9571 matti.viljanen@jokilaakeri.fi

Jukkapekka Päivinen Myynti Suora 010 525 1613 Matkapuhelin 050 917 9572 jukkapekka.paivinen @jokilaakeri.fi Juha Kemppi Myynti Suora 010 525 1681 Matkapuhelin 050 492 9810 juha.kemppi@jokilaakeri.fi

24h-päivystysnumerot Tampere 010 525 1600 Lahti 010 525 1611

JokiLaakeri Oy, Keski-Suomi Jarkko Lipsonen Myyntipäällikkö, Keski-Suomi Matkapuhelin 040 5349635 jarkko.lipsonen@jokilaakeri.fi

JokiLaakeri Oy, Helsinki Tim Perä Senior Adviser Matkapuhelin 0400 732343 tim.pera@jokilaakeri.fi

JokiLaakeri Oy, Vaasa

JokiLaakeri Oy, Oulu

Myllärinkatu 12, 65100 Vaasa

Paulaharjuntie 22, 90530 Oulu

Kenneth Johansson Myynti Matkapuhelin 050 4014245 kenneth.johansson @jokilaakeri.fi

Hannu Leppälä Myyntipäällikkö Matkapuhelin 040 837 7600 hannu.leppala @jokilaakeri.fi

JokiLaakerinLehti

15


Tampere • Lahti • Vaasa • Oulu

Yhteystiedot edellisellä sivulla. www.jokilaakeri.fi / info@jokilaakeri.fi

Tutustu aiemmin ilmestyneisiin JokiLaakerin Lehtiin netissä www.jokilaakeri.fi

Jokilaakerin Lehti 2016  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you