Icon News 1/2016

Page 4

PÄÄKIRJOITUS

Umpihankeen ässät hihassa On hienoa olla kolmas suomalainen yritys, ja nimenomaan kuopiolainen terveysteknologiayritys, joka on täyttänyt Euroopan investointipankin InnovFinkasvurahoitusohjelman tiukat rahoituskriteerit. Meille on kunnia kuulua samaan innovatiivisten yritysten joukkoon pelifirma Rovion ja ohjelmistoyritys Kioskedin kanssa. Rahoituksen hakeminen oli haasteellinen prosessi. Kiitos onnistumisesta kuuluu talousjohtajallemme Kirsi Pohjolaiselle ja hankkeessa mukana olleille kumppaneillemme. Isoin kiitos kuuluu kaikille newiconilaisille. Kova ja pitkäjänteinen työmme tuotti tulosta. Nyt voimme jatkaa entistä leveämmillä hartioilla uusien tuotteiden kehittämistä lääkehuollon kokonaisautomaatioon. Hihassamme on monta ässää, joilla voimme haastaa kansainväliset suuryritykset. Yrityksemme on muovautumassa notkeasta pienyrityksestä systemaattista tuotteistamista tekeväksi organisaatioksi. Olemme myös tekemässä NewIconista kansainvälisesti tunnustettua lääkehuollon automaation toimijaa. Tässä työssä jokaisella newiconilaisella on oma tärkeä roolinsa. Olemme löytäneet osaavia tekijöitä tärkeille pelipaikoille. Henkilökuntamme on motivoitunutta ja sitoutunutta. Tämän varaan on hyvä rakentaa kasvua. Kiitos kuuluu myös lukuisille asiakkaillemme, jotka ovat osallistuneet tuote­ kehitykseen ja ottaneet vastaan kansainvälisiä vieraitamme. Innovatiiviset tuotteemme syntyvät jatkossakin yhteistyössä apteekki- ja sairaala-alan ammattilaisten kanssa. Kysyimme tähän lehteen asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme mottoa, joka ajaa heitä eteenpäin. Itseäni on ohjeistanut kouluvuosilta saakka seuraava Aaro Hellaakosken runo. Se kehottaa seuraamaan rohkeasti omia polkujaan.

OSSI PARVIAINEN Kirjoittaja on NewIcon Oy:n toimitusjohtaja

”Isoin kiitos kuuluu kaikille newiconilaisille. Kova ja pitkäjänteinen työmme tuotti tulosta.”

Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki. Hyvä ohjenuora kaltaisellemme kasvuyritykselle!

4