Icon News 1/2016

Page 25

ASIAKASUUTISIA

Israelin ensimmäinen lääkevarastoautomaatti on valmis – avajaiset kesäkuussa! Israelin ensimmäinen lääke­ varastoautomaatti on nyt asennettu ja käyttövalmiina Meuhedet Pharmacy -apteekissa. Uuteen, Jerusalemissa toukokuussa avattavaan apteekkiin toimitettiin noin 11 metrin pituinen, sisäänsyöttömodulilla varustettu Iso-Fixu.

Iso-Fixun osat lähtivät merimatkalle kohti Israelia lokakuussa. Ensimmäiset asennukset tehtiin joulukuussa, jonka jälkeen töitä jatkettiin helmikuussa. – Kyseessä on aivan uusi apteekkirakennus, jonka vuoksi jouduimme asentamaan Iso-Fixua kahdessa erässä rakennusaikataulun mukaan, kertoo NewIcon Oy:n markkinointijohtaja Jori-Matti Savolainen. Rakennus on valmistumassa ja apteekki avataan toukokuun aikana. Kesäkuussa järjestetään avajaisseremonia, jonne myös newiconilaiset osallis-

tuvat. Kutsuvieraina ovat maan Terveysministeriön edustajat, sairaala- ja apteekkialan vaikuttajat sekä media. – Meuhedet Pharmacy on ensimmäinen israelilainen apteekkiketju, joka hankki apteekkiautomaatiota. Neuvottelemme jo lisätilauksista muihin apteekkikohteisiin. Meuhedet Pharmacy on voimakkaasti kasvava apteekkiketju, joka omistaa myös muun muassa yksityisiä klinikoita, terveyskeskuksia, laboratorioita ja vanhainkoteja eri puolella Israelia. Avajaiset tulee varmasti herättämään kiinnostusta Israelissa, kertoo Savolainen.

Iso-Fixun asennustyöt sujuivat hyvin. Asentajien mukaan Israelin-keikalla yllätti, että työviikko päättyi perjantaisin jo klo 12. Hankaluuksia aiheuttivat heprean kielellä olevat opastekyltit. Upeinta olivat hyvä ruoka ja mukavat, auttavaiset ihmiset.

25