Page 1

1/2018

a? u d a r g ä lkä e p a k u K et d u u v u t t o yyttiset ul m n ö s m ö r t een k l S ä j n ä r taa pyö s i n r o u s k I a j ä itaa o Eläm h s u u s i Hilja nit a a m a h nit s r e d o m rian e p i S


Napakaira on kaikkien folkloristiikasta ja kansatieteestä kiinnostuneiden Helsingin yliopiston opiskelijoiden ainejärjestön NEFA-Helsinki ry:n lehti. Napakaira on saanut HYY:n lehtitukea. Verkkoversio: www.issuu.com/napakaira Painos 200 kappaletta Painopaikka Libris Oy ISSN: 2343-4422

Päätoimittaja, taittaja Veera Kujansuu veera.kujansuu@helsinki.fi

Toimitus

Sisällysluettelo Pääkirjoitus 3 Napakairan gradukatsaus 4 Lapikasta lattiaan! 5 Kuka pelkää gradua? 6 Hiljaisuuden kokemukset sanoittavat sanomatonta 8

Jakob Lindström Riina Levänen Roope Rouvali

Kun Ison pyörän pöly laskeutuu

12

Kuvitus

Break the fight! 14

Helmi Uuksulainen (kansi, kollaasit) Riikka Laaksoharju (sivut 8-10)

Siperian modernit shamaanit

16

Strömsö, paratiisi televisiossa

22

Peliarvostelu: Kisima Innitchuna

25

Grafiikat www.freepik.com

Elokuva-arvostelu: Annihilation 26

NEFA-Helsinki ry www.blogs.helsinki.fi/nefa-helsinki @nefahelsinki

Kirja-arvostelu: On suurten muinaisten aika

27

Toisen maailmansodan museo

28

Taiteilijoiden Kalevala 30 MAL: Opiskeletko museoalalle?

32

Piirrän Cheekin joka päivä

33

Luentobingo 34

2.


Pääkirjoitus Tiukkaa asiaa.

H

eippa kaikki! Täällä kirjoittelee Napakairan tuore päätoimittaja Veera. Pitelet käsissäsi ensimmäistä kahdesta tänä vuonna ilmestyvästä Napakaira-numerosta. Edellinen päätoimittaja Toni Saarinen on kahden ansiokkaan vuoden jälkeen eläköitynyt toimitushommista gradukammioon kirjoittamaan. On Tonin ansiota, että Napakaira nousi parisen vuotta sitten kuolleista, ja että hienot lehdet innoittivat ennätyksellisen paljon uusia kirjoittajia naputtelemaan hengentuotteitaan tähän numeroon. Tältä pohjalta on mukava jatkaa hommia ja luoda rautaisella Unisportin koulimalla kourallani oma kädenjälkeni Napakairan kunniakkaaseen historiaan. Pääkirjoitusta miettiessäni ex-päätoimittaja neuvoi minua olemaan oma itseni ja latelemaan tiukkaa faktaa, joten pitemmittä puheitta:

Moro, tässä lehti, lukekaa saatana. Jos kuitenkin laitetaan pilailu sikseen: tämän kevään Napakaira on äärimmäisen tuhti paketti hyviä juttuja kansatieteen ja folkloristiikan opiskelijoilta. Niiden perusteella kulunut kevät näyttää olleen työteliäs, sillä artikkelien kantavana teemana ovat opiskelu, tutkimustyöt sekä opinnäytteet. Opiskelufiiliksistään kertovat niin yliopiston linnunpesästä pian pois lentävät (tai räpiköivät) maisterit kuin Ison pyörän jyräämään post-apokalyptiseen yliopistoon juuri saapuneet fuksitkin. Mutta Napakaira ei tietenkään olisi mitään ilman pientä populaarikulttuuritwistiä, joten kulttuurintutkimuksellinen katse kohdistetaan myös Cheekiin, Strömsöön sekä Paavo Väyryseen. Lue nyt, katso kuvat, seksivau! Kiitos lehden kasaan saattamisesta kuuluu tietenkin kaikille projektiin osallistuneille kirjoittajille ja kuvittajille, toimitustiimille sekä Tonin henkiselle tuelle. Ihailkaa erityisesti Helmi Uuksulaisen ihmeellisen dadaistisia kollaasikuvituksia – suosittelen harjoittamaan luovaa taiteen tulkintaa pohtiessanne niiden yhteyksiä artikkeleihin. Aurinkoista kesää!

Veera Kujansuu

Päätoimittaja on liminaalitilassa folkloristiikan kandi- ja maisterivaiheen välillä ja osti itselleen syntymäpäivälahjaksi Polaroid-kameran.

3.


n a r i a k a p a N gradukatsaus Mitä k

? n o o i m m a k uuluu gradu

4.


Lapikasta lattiaan! Kansanomaisten kenkien aineellinen ja aineeton perintö

Osallistuin aikoinaan artesaaniopinnoissa Inarissa kenkäkurssille, jossa tehtiin lestille pieksut tahi lapikkaat. Siitä sikisi minun graduaiheeni. Olin jo tehnyt sitä ennen nutukkaat eli poronkoipinahkakengät sekä tossuja sisnasta, eli kasviparkitusta poronnahkasta. Kengät monenkirjavine nimityksineen sekä niiden alkuperä alkoivat kiinnostaa, sillä perinteisistä kengistä ei kauheasti löytynyt tietoa.

Gradun teko on ollut melkoinen matka, ja toisinaan tämä on ollut raskasta. Gradusaunan löylyt ovat puhdistaneet, vaikka usein on naama punoittanut ja tuskanhiki virrannut. Matka on rikastunut seuratessa opiskelukumppaneiden erilaisia aiheita. Vertaistuki ja professorin auttavaiset kommentit ovat vieneet tuotosta eteenpäin. Kiitos! Sain huomata, että kansanomainen kenkä elää edelleen. Tutkielmassani oli myös pyrintö tuoda kengät osaksi kulttuuriperintökeskustelua. Käsityö ja siihen liittyvä perinne on ajankohtaista, sillä ne ovat osana aineetonta elävää perintöä, jota Museovirasto tallentaa elävän perinnön wiki-luetteloon. Viime vuosina kansallispukuja on tuotu esille kansallispukujen tuuletuspäivänä. Olenkin pähkäillyt voisiko kippurakärkiset pieksut, lapikkaat, supikkaat ja muut perinnejalkineet nostaa päivänvaloon? Miten olisi pieksubileet? Omasta puolestani haaveilen iltamista, joiden teemana olisi 2010-luvulla edelleen yli 100 vuotta vanha tanssiinkutsu: Lapikasta lattiaan!

T

ässä sitä ollaan: Lapikasta lattiaan – kansanomaisten kenkien aineellinen ja aineeton perintö. Gradussa tavoitteeni on saada yksiin kansiin tietoa perinteisistä kippurakärkisistä kengistä: pieksuista ja niiden perillistä, joista nykyisin lapikas on tunnetuin. Olen kulkenut vastapäivään vähän kuin Kalevalan Kullervo sotaan lähdössä. Akseli Gallen-Kallelan maalauksessa Kullervolla on pitkävartiset pieksusaappaat jalassa. Olen kahlannut läpi likipitäen koko kansatieteellisen esinetutkimuksen paradigmojen historian. Tutkimusaineistoni on monimuotoinen. Bricolage-menetelmä on, Billy Ehnin ja Orvar Löfgrenin mukaillen, eräänlainen kollaasi erilaisista aineistoista. Museoviraston arkistossa tutustuin kansatieteen guruihin, kuten esimerkiksi Theodor Schvindtiin, Kansallisarkistossa tutkin puolustusvoimien kenkätilauksia ja Kansalliskirjaston digi-aineistoista löytyi hauskoja lehtiartikkeleita sadan vuoden takaa. Toisaalla haastattelin nykypäivän suutareita ja lähestyin kyselyin kenkien käyttäjiä, kävin museoissa ja valokuvasin. Aiheen rajaus oli haastavaa, koska halusin kertoa niin kengistä, niiden funktionaalisuudesta sekä käsityöperinteen siirtymisestä tähän päivään, kuin myös käyttämisen yhteyksistä nykyään.

PS. Jos tässä tekstissä oli outoja käsitteitä, niihin löytynee selitys gradustani, joka myöhemmin ilmestyy e-Thesiksessä.

Anu Skön

5.


Kuka pelkää gradua? “Gradua vaille valmis.”

pito. En haluaisi luopua siitä, niin mukavaa on ollut. Tämä voi kuulostaa jaarittelulta, eikä aikomukseni muutenkaan ollut keskittyä yliopisto-opiskelun etuihin vaan siihen, miltä gradun tekeminen on itsestäni tuntunut. Alkuun on syytä kertoa hieman tutkielmani sisällöstä. Kansatiede on siinä mielessä erikoinen oppiaine, että tutkimusten aiheet saattavat vaihdella hyvinkin paljon eikä aina edes ole selvää, mikä erityisesti tekee jostain tutkimuksesta kansatieteellisen. Kansatieteessä ollaan laveasti puhuen kiinnostuneita ihmisten arjesta ja kulttuurin eri osa-alueista. Se voi tarkoittaa esinetutkimusta, työn ja ammatin tutkimusta, paikkatutkimusta sekä paljon muuta. Usein kansatiedettä määrittävät tutkimuksessa käytetyt menetelmät ja kenttätyölle annettu painoarvo. Jo ennen kuin lähdin miettimään graduni aihetta, olin jotenkin asennoitunut niin, että tulisin tekemään kenttätöitä, siis haastattelemaan ja ehkä myös havainnoimaan joitain ihmisiä.

Gradun teon hidastelu tai suoranainen gradukammo on esteenä monien yliopisto-opiskelijoiden valmistumiselle. Kansatieteen maisteriopiskelija Eino Heikkilä pohtii tutkielman teon henkisiä esteitä.

O

len kolmannen vuoden kansatieteen opiskelija ja aloitin gradun tekemisen viime syksynä. Olin edellisenä keväänä saanut kanditutkielmani valmiiksi ja tuntui luontevalta alkaa suunnitella gradua heti sen perään, vaikka tiesinkin gradun olevan työmäärältään huomattavasti kandia vaativampi. Olin tietoinen siitä, että monien opiskelijoiden kohdalla gradu jää jostain syystä roikkumaan jopa vuosikausiksi. “Gradua vaille valmis” on käytössä kulunut ilmaus sille, että gradu on muodostunut varsinaiseksi esteeksi saattaa maisterivaiheen opinnot päätökseen. Tilanteelle on tietenkin tarjolla päteviä syitä, kuten esimerkiksi vauvan saaminen, töissä käynti tai opiskelijalle tyypillinen päänvaiva - perfektionismi. Yksi syy voi myös olla se, ja tämä on myös omalla kohdallani eniten mietityttänyt, että gradu yksinkertaisesti pelottaa. Ei niinkään työmäärältään tai vaatimuksiltaan, vaan siksi että se monelle tarkoittaa lopun alkua yliopistossa. Ja vaikka tästä ei niin suureen ääneen puhuta, luulen että moni haluaa tieten tahtoen pitkittää opintojaan. Aloittaessani omia opintojani kolmisen vuotta sitten olin hyvin innoissani siitä vapaudesta, jonka yliopisto opiskelijoille tarjoaa paitsi kurssitarjonnan myös opiskelutahdin suhteen. Ammattikorkeakoulussa olin tottunut siihen, että jokaisen opiskelijan odotetaan valmistuvan 3,5 vuodessa ja näin yleensä myös tapahtui. Tästä näkökulmasta yliopisto näytti tarjoavan huomattavasti enemmän joustoa ja liikkumavaraa. Yliopisto merkitsee kuitenkin myös paljon muuta kuin opiskelun vapautta ja mielenkiintoisia kursseja. Itselleni yliopisto tarkoittaa ennen muuta innostavaa oppimisympäristöä ja yhteisöä, jossa tiivistyy tieteellinen uteliaisuus ja toisaalta myös hauskan-

A

iheekseni valikoitui erinäisten mutkien kautta taidemallin työ. “Siis mikä?” on usein ensimmäinen reaktio, kun kerron aiheestani. Se ei ole ihme, sillä taidemallin (tai alastonmallin tai elävän mallin, nimityksiä on monia) työ on jotain, mitä ei heti ehkä edes osaa mieltää työnä. Ei ole olemassa koulutusta, josta valmistuu taidemalliksi. Mutta käytännössä kyseessä on kyllä työ: siitä tehdään työsopimus ja maksetaan palkkaa. Toinen puoli asiaa on, että taidemallin työhön saatetaan liittää epäilyttäviä piirteitä - onhan se työtä jota tehdään pääsääntöisesti alasti. Eräs tuntemani taidemalli kuvasikin työtään puoli-ironisesti “roskaduuniksi”. Mutta itseäni tämä marginaalinen työ kiinnosti. Kiinnostus taisi herätä jo siinä vaiheessa, kun ensi kertaa piirsin elävää mallia pari vuotta sitten. Huomasin ajattelevani, että työhön sisältyy paljon muutakin kuin vain paikallaan olemista. Gradun aiheen valinta on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraava, tärkeämpi ratkaisu koskee aiheen rajausta ja näkökulman valintaa, jotka tulevat vaikutta-

6.


maan tutkimusongelman muodostamiseen. Aluksi suunnittelin, että hakisin teoreettista tukea performanssitutkimuksen alalta, koska taidemallin työssä nähdäkseni tapahtuu omanlaisensa performanssi tai esitys. Tein siis esiymmärrykseni valossa jo melko pitkälle meneviä johtopäätöksiä työn luonteesta. Syksyllä 2017 olin yhteydessä paikalliseen taideyhdistykseen saadakseni

Aloittaessani omia opintojani kolmisen vuotta sitten olin hyvin innoissani siitä vapaudesta, jonka yliopisto opiskelijoille tarjoaa paitsi kurssitarjonnan myös opiskelutahdin suhteen.”

mallien yhteystietoja ja pian olin sopinut haastattelut kahdeksan henkilön kanssa. Haastattelujen lisäksi kävin suorittamassa havainnointia joidenkin mallien työtilanteissa. Vaikka graduprosessi lähti kohdallani vauhdikkaasti käyntiin, alkoi minusta vähitellen tuntua, ettei performanssiteoria sittenkään ole se näkökulma, jonka kautta haluan aineistoni analysoida. Se tuntui liian väljältä teoriakehikolta ja pelkäsin, etten saisi aineistosta kunnon otetta sen avulla. Pienen pohdinnan päätteeksi tulin siihen tulokseen, että rajaisin tarkasteluni koskemaan taidemallin kehonkuvaa ja kehollisuutta. Taidemallin työtä tehdään keholla, se on selvää, mutta mitä kehollisuus merkitsee taidemallille itselleen ja miten alastomuus ja esillä oleminen vaikuttavat kokemukseen omasta kehosta? Näiden pohdintojen seurauksena tutkielmani otti uuden suunnan. Ryhtyessäni seuraavaksi analysoimaan aineistoa ja kirjoittamaan tutkimusraporttia lähden siitä ajatuksesta, että haluan ennen kaikkea tehdä aineistolleni oikeutta. Toisekseen haluan, että saatan olla tyytyväinen työni lopputulokseen. Arvosana ja tutkintotodistus ovat myös tärkeitä, mutta tässä hetkessä minua kannustaa eteenpäin sittenkin muut asiat. Ajattelen, että vastaus mahdolliseen gradukammoonkin on melko yksinkertainen, nimittäin että miettii mikä aihe on sellainen, joka itseä kiinnostaa ja jonka tutkimiseen on valmis käyttämään aikaa. Humanistisilla aloilla aiheen voi yleensä päättää itse, mutta ohjaajilta kannattaa pyytää neuvoja siinä vaiheessa kun miettii aiheen rajaamista. Toisaalta vaikka aihe olisi kuinka sytyttävä, on luultavaa, että jossain vaiheessa prosessia jokin alkaa tökkiä eikä keskittyminen onnistu. Tämäkin on hyvä tunnistaa. Gradun tekijällä on myös oikeus ottaa lomaa, levätä ja lepuuttaa aivojaan. Parhaat oivallukset tulevat yleensä levon aikana, kun asioita on ehtinyt sulatella.

Eino Heikkilä

7.


Hiljaisuuden kokemukset sanoittavat sanomatonta muksia hiljaisuudesta, monet tuntuvat oikeastaan vastaavan kysymykseen: Mitä liikkuu mielessäsi, kun ajattelet hiljaisuutta? Tuloksena on erilaisten aistimusten tarkkailun lisäksi esimerkizksi mielleyhtymiä, muistoja, suhtautumistapoja ja tunnelmia, joissa ääniympäristön hiljaisuus on vain yksi osatekijä. Kokemuskerronta näyttäytyy näin ollen eräänlaisena kiasmana, risteyskohtana, jossa kohtaavat erilaiset mielikuvat, muistot, aistivaikutelmat ja kieleen vakiintuneet metaforat. Näissä äänille ja hiljaisuuksille annetuissa merkityksissä limittyvät henkilökohtainen ja kulttuurisesti jaettu. Tutkielmassani tarkastelin tutkija Outi Ampujan ja yhteistyökumppanien vuosina 2011-2012 keräämän ”Suomalainen hiljaisuus” –kirjoituskilpailun niitä 20 suomenkielistä vastausta, joista löysin kuvaannollisia ilmauksia, kuten vertauksia tai metaforia. Mutta millaisen ikkunan kuvaannollinen kieli sitten oikein avaa kokemuskerrontaan? Millaista on metaforien avulla tuotettu puhe hiljaisuudesta?

FM Noora Hirvelä tutki pro gradussaan äänimaisemia SKS:n “Suomalainen hiljaisuus” -keruuaineiston pohjalta. Miksi hiljaisuuden kokemuksia kuvataan eri tavalla kuin muita äänimaisemia? Äänimaisemat folkloristin näkökulmasta

Y

mpäristön äänet ja erilaiset suhtautumistavat niihin – siis äänimaisemat – ovat aina kiinnostaneet minua. Millaisia merkityksiä annamme sille, mitä kuulemme ympärillämme ja miksi? Miten tapamme puhua äänistä heijastavat henkilökohtaisia ja kulttuurissa jaettuja ajattelumallejamme? Erilaiset tavat kuunnella äänimaisemia, tulkita niitä ja antaa niille merkityksiä ovat osa jaettua tietämystämme ja sellaisena osa aineetonta kulttuuriperintöä. Äänet ja äänimaisemat kantavat merkityksiä, joita ei useinkaan ole tietoisesti ajateltu, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat ympäristösuhteeseemme. Äänet rakentavat suhdettamme paikkoihin ja tärkeisiin hetkiin paitsi muistoina, myös nykyhetkessä koettuina elämyksinä. Pro gradu –tutkielmassani Hiljaisuuden metaforiikka – ”Suomalainen hiljaisuus” –keruuaineiston kuvaannollisen kielen analyysi olen lukenut SKS:n arkistoon tallennettuja hiljaisuuden kokemuksia folkloristin silmälasit päässä. Folkloristinen kokemuskerronnan analyysi osoittautuikin hedelmälliseksi tavaksi tarkastella äänimaisema-aineistoa. Lukiessani hiljaisuuskokemuksiin liittyvää aineistoa huomiotani kiinnitti kirjoitusten tietty latautuneisuus verrattuna muihin äänimaisemakeruisiin. Keruuvastausten kieli oli usein kuvaannollista, runollista sekä vahvasti mielikuvallista ja assosiatiivista. Puheen tavat tuntuivat poikkeavan muista lukemistani äänimaisemateksteistä. Halusin selvittää, miksi hiljaisuuden tai hiljaisen äänimaiseman kokemuksia kuvataan eri tavalla kuin muita äänimaisemia. Kun ihmisiltä on kerätty koke-

G

Hiljaisuuden metaforiikka

radussani tarkastelin hiljaisuudesta puhumisen tapoja metaforien kautta. Analyysissä on kaksi tasoa: yksittäisten ilmausten taso sekä käsitteellisempi, mielikuvallisempi metaforisuus. Kuvaannollista kieltä sisältävät ilmaukset, kuten esimerkiksi hiljaisuus, joka ”puhuu”, ”laskeutuu” tai ”soi” avaavat sinänsä mielenkiintoisella tavalla hiljaisen äänimaiseman kokemista. Kielikuvana metafora on epäsuora ja monimerkityksinen, mutta juuri siinä piileekin sen käyttökelpoisuus: Metaforat ilmentävät koetun asian monitulkintaisuutta ja välittävät tunneperäistä tietoa. Uusia, yllättäviä kytköksiä luovina ilmauksina ne ovat yksi keino ”sanomattoman sanomiseen”, vaikeasti sanoitettavien kokemusten kertomiseen. Metaforailmausten lisäksi tarkastelin työssäni myös hiljaisuuspuheen käsit-

8.


teellisempää metaforallisuutta: puheessa hiljaisuudesta käsitellään Lukiessani hiljaisuuskokeviittauksia tuonpuoleiseen ja usein hyvin abstrakteja asioita ja muksiin liittyvää aineistoa mielikuvia, mutta hyvin konkreetpyhyyteen. Hiljaisuuden kokemukhuomiotani kiinnitti kirjoi- tisella ja kehollisella kielellä. Aineissen sanallistamisessa metafotusten tietty latautuneisuus tossani hiljaisuutta kuvataan säiliörailmaukset toimivat omalla, mäisenä tilana, kommunikaationa verrattuna muihin äänimaiseerityisellä tavallaan. Yksi mieitsen, ympäristön tai jonkin pyhän lenkiintoinen piirre metafo- makeruisiin. Keruuvastausten välillä, musiikkina, fyysisenä aineerissa on, että niillä sanoitetaan kieli oli usein kuvaannollista, na tai elollisena toimijana. Jokainen mielikuvia. Se, millaisia meta- runollista sekä vahvasti mielinäistä metaforisten ilmausten taforia hiljaisuudesta käytetään, kana vaikuttavista ajattelumalleista kuvallista ja assosiatiivista.” riippuu siitä, mitä seikkoja korostaa erityistä ja usein huolella kertoja haluaa kokemuksesilmaistua tapaa suhtautua hiljaisuutaan korostaa. Metaforat ovat siis yksi tapa antaa koketeen. Omassa aineistossani painottuivat hiljaisuuden teramukselle erityinen merkitys. Siinä missä voimaannuttava peuttiset ja voimaannuttavat merkitykset, mutta ahdistahiljaisuus ”lääkitsee”, painostava hiljaisuus ”kutistaa kurtviakin kokemuksia löytyi. tuun”. Tutkielmassani huomasin, että kuvaannollisessa Säiliömäisyyden ajatus tulee esiin keruuvastauksissa

9.


kahdella tavalla. Hiljaisuus koetaan säiliömäiseksi tilaksi, jonka sisällä kokija on, tai sitten kokijan keho itsessään kuvataan säiliönä, jossa hiljaisuus vaikuttaa. Kokemus voi olla turvallinen ja terapeuttinen tai toisaalta ahdistava silloin, kun se merkitsee eristyneisyyttä muista ihmisistä. Avuksi otetaan metaforat huoneesta, vankilasta, kohdusta tai sylistä. Joskus ihminen itse kuvataan säiliöksi, jonka sisällä hiljaisuus ”asuu”. Hiljaisuuden käsittäminen säiliömäisenä esineenä tai tilana tulee esiin myös vastauksissa, joissa kirjoitetaan, kuinka hiljaisuus voi ”särkyä”, ”murtua” tai ”rikkoutua”. Tyypillistä on myös kuvata kokemuksiaan elollistamalla hiljaisuus aktiiviseksi toimijaksi. Hiljaisuus voi toimia ihmisen tavoin, ”hoitaa” tai olla ”hyvä ystävä”, mutta myös ”kuristaa”. Piinaava hiljaisuus toimii päälle hyökkäävän ihmisen tavoin. Toisinaan hiljaisuus samastetaan luontoon, jolloin luontopuheeseen vakiintuneet tavat siirtyvät saumattomasti myös hiljaisuuskerrontaan. Hiljaisuudella on tällöin luonnonilmiön, kuten tuulen tai tulenliekin ominaisuuksia. Hiljaisuus-keruun vastauksissa on kuultavissa kaikuja myös kansallisromanttisesta kulttuuriperinnöstä, jossa erämaa- tai metsäluonto ja suomalaiskansallinen identiteetti samastetaan toisiinsa. Mielikuvien ja kokemusten taustalla vaikuttavat vuosikymmeniä vahvana eläneet käsitykset luonnon keskeisyydestä suomalaisessa mielenlaadussa. Se näkyy luonnonpaikkojen keskeisyytenä vastauksissa, mutta myös suoraan luontoon samastumisena ja kommunikaationa luonnon kanssa. Yksi erityinen tapa elollistaa hiljaisuutta liittyykin kommunikaatiosta kertoviin metaforiin. Kun hiljaisuus ”puhuu”, sillä on ”kieli” tai se ”tuo viestiä” jostain muualta, se mahdollistaa yhteyden luontoon, toisiin ihmisiin, omaan itseen tai Jumalaan. Kääntöpuolena on sellainen hiljaisuus, joka merkitseekin yhteyden katkeamista toisiin ihmisiin esimerkiksi läheisen kuoleman yhteydessä. Kuvaannollisesta hiljaisuuspuheesta erottuukin toisaalta kokemus voimakkaasta yhteydestä ympäristöön ja toisaalta ”mykkä” hiljaisuus, jossa mikään tieto ei kulje. Toisin kuin arkiajattelussa usein mielletään, hiljaisuus ei suinkaan itsestäänselvästi merkitse tyhjyyttä tai pelkkää äänen poissaoloa. Sen sijaan oman työni aineistosta hahmottuu ajattelutapa, jossa ääni merkitsee yhteyttä ympäristöön – siis ylipäänsä kokemusta elossa olemisesta – ja äänettömyys puolestaan tämän yhteyden katkeamista. Jotkut hiljaisuudesta puhumisen tavat ovat hyvin konkreettisia. Musiikkiin hiljaisuus rinnastetaan silloin, kun halutaan korostaa hiljaisuuden kokemuksen harmonisuutta ja sopusointuisuutta. Tämän vastakohtaa, riitasointua käytetään puolestaan synonyymina mielen rauhattomuudelle. Toisinaan hiljaisuudesta puhutaan ku-

vaannollisesti ikään kuin se olisi fyysistä ainetta – yksinkertaisimmillaan silloin kun hiljaisuus on ”käsin kosketeltavaa”, mutta myös erityisesti teksteissä, joissa kuvataan hiljaisuuden liikkumista. Hiljaisuus voi esimerkiksi ”laskeutua” ihmisen päälle tai se kuvataan miellyttäväksi ”peitoksi” tai toisaalta ahdistavaksi ”painolastiksi”. Joskus hiljaisuuden arvoa kuvataan vertaamalla sitä suoraan arvokkaisiin esineisiin, kuten kultaan tai helmiin.

E

Pyhä ja tuonpuoleinen hiljaisuus

rilaisten metaforailmausten lisäksi käsittelin gradussani myös käsitteellisempiä metaforia: kuinka hiljaisuus itsessään asetetaan metaforaksi pyhälle tai tuonpuoleiselle. Kokemus hiljaisuudesta edustaa toisinaan kaikenlaista arjen yläpuolelle nousemista ja katkosta tavallisessa elämässä. Arkisen, maallisen ja näkyvän maailman vastakohtana se asettuu mielikuvien tasolla metaforaksi pyhälle, tuonpuoleiselle tai muulla tavoin näkymättömälle maailmalle. Pyhän ja tuonpuoleisen mielikuvakentistä hyödynnetään erityisesti niiden posi-

10.


tiivisina koettuja puolia, kuten mielikuvia ehtoisesti kääntymisen sisäänHiljaisuus voi toimia ikiaikaisuudesta ja ajattomuudesta. Nämä päin, omaan itseen. Negatiiviihmisen tavoin, ”hoiajattelutavat ja mielikuvastot ovat samansena hiljaisuus koetaan silloin, kaltaisia, joita on löydetty myös kalevalakun kommunikaatio ympäristaa” tai olla ”hyvä mittaisesta kansanrunoudesta ja muusta tön tai ihmisten kanssa tavalla ystävä”, mutta myös arkistoaineksesta. Tyhjyyden tai kuoletai toisella katkeaa. Erityisen ”kuristaa”. Piinaava manpelkoa vastauksista ei ole luettavissa, voimaannuttavissa hiljaisuuden vaan niissä kuvataan hyvin voimaannut- hiljaisuus toimii päälle kokemuksissa hiljaisuus näyttavaa ja tyyntä hiljaista hetkeä. Hiljaisuus hyökkäävän ihmisen tatäytyykin usein eräänlaisena näyttäytyy kuoleman metaforana etenkin voin. Toisinaan hiljaisuus ”henkireikätilana”, jossa voi renhautausmailla koetuissa hiljentymisen toutua turvallisin mielin. Tällaisamastetaan luontoon, hetkissä sekä läheisen ihmisen kuolemaa nen hiljaisuus ei ole täydellistä jolloin luontopuheeseen kuvattaessa. Hiljaisuuden toimiessa kuoleäänettömyyttä, vaan pienille ja man metaforana äänestä tulee puolestaan vakiintuneet tavat siirtyhiljaisille äänille herkistymistä. elämän ja elinvoimaisuuden metafora. vät saumattomasti myös Se on äänimaisema, joka koeVastaava kaksijakoisuus näkyy myös hiljaisuuskerrontaan.” taan miellyttäväksi ja turvalliniissä keruuvastauksissa, joissa hiljaisuus seksi. Kokijasta, tilanteesta ja hahmottuu pyhyyden metaforaksi. Tälkulttuurista sitten riippuu, millöin ääni ja melu rinnastetaan inhimillisyyteen ja maallaisia ääniä tähän hiljaisuuteen sisällytetään. Puhe hiljailisuuteen. Aineistoni kuvausten mukaan hiljaisuus mahsuudesta näyttää kääntyvän helposti puheeksi vaikkapa dollistaa sellaisten tärkeiden asioiden kuulemisen, jotka elämän ääristä, pyhyydestä tai oman mielen liikkeistä. yleensä jäävät arjen äänien alle. Hiljaisuuspuheessa onkin Kuvaannollinen kieli tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuyleistä määrittää hiljaisuus melun tai äänen vastakohdaksikkunan erityisesti niistä mielikuvista, joita äänten ja ääsi, vaikka samaan aikaan todetaankin hiljaisuuden olevan nimaisemien kokemiseen liitetään. kaikkea muuta kuin äänettömyyttä. Osittain hiljaisuuden pyhyydellä näyttää olevan juurensa vanhassa suomalaiArkistolähteet sessa tavassa viettää erityisesti talvikauden juhlia täydel”Suomalainen hiljaisuus” -kirjoituskilpailuaineisto. Suolisen hiljaisuuden vallitessa työnteon ollessa kiellettyä. malaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykultNäinä hiljaisina juhlapäivinä vainajien henkien uskottiin tuurin arkisto. 2011-2012. Arkistoviitteet käytettyihin liikkuvan ihmisten keskuudessa. Rituaalinen hiljaisuus ja sitaatteihin: SKS HILJAISUUS 48-49, 143-144, 178-179, toisina juhlapäivinä taas meluaminen olivat tärkeitä ta205, 247, 287, 334, 350, 589, 605, 616, 629, 630, 638. poja kommunikoida tuonpuoleisen toimijoiden kanssa. Hiljaisuuden ja pyhän liiton voi löytää kansanperinneaineistojen lisäksi kristillisistä luostariperinteistä sekä kaiNoora Hirvelä kista suurista uskonnoista. Hiljaisuudella mietiskelynä, yksinäisyyteen vetäytymisenä ja aktiivisena hakeutumisena hengelliseen yhteyteen on pitkä historia. Pyhän hiljaisuuden mielikuvat ovat hyvin latautuneita; niissä hiljaisuus yhdistyy salaperäiseen ja selittämättömään, elämän perimmäisiin kysymyksiin. Laveimmillaan hiljaisuuden pyhyys on mahdollisuutta kokea jotain, joka asettuu toiseksi suhteessa kaikkeen arkielämän pinnallisuuteen.

Hiljaisen äänimaiseman kokeminen

M

ielenkiintoista onkin, kuinka ulkoinen äänimaailma ja kokijan mielensisäinen olotila vaikuttavat toisiinsa keruuvastauksissa. Äänen kautta rakentuvassa ympäristösuhteessa hiljaisuus koetaan positiivisena silloin, kun se mahdollistaa joko tarkkaavaisen suuntautumisen ympäristöön tai vaihto-

11.


Kun Ison pyörän pöly laskeutuu Opiskelua post-apokalyptisessä yliopistossa Uudet kuviot toivat mukanaan keisarille uudet vaatteet. En ole vieläkään täysin sisäistänyt, miksei pää- ja sivuaineista saa enää puhua. Vaikka opintosuunta ja valinnaiset opinnot ovat ainoat termit, joita lyhyen opiskeluni aikana on käytetty, tuntuu siltikin luontevammalta puhua vanhoilla käsitteillä. Ehkä näiden välillä on jokin konkreettinen ero, mutta se vaan ei ole selvinnyt vielä. Sympatiaa herättää myös yliopiston henkilökunnan haasteet löytää oikeat sanat opintoja ohjatessa. Se vahvistaa tunnetta samassa veneessä istumisesta riippumatta siitä, kummalta puolelta kaltereita asiaa tarkastelee. Vaikka peruskurssien massaluennot ja tästä ymmärrettävästi johtuva saatavan palautteen niukkuus on paikoin hirvittänyt vasta-alkajaa, on uudessa yhteisessä startissa hyviäkin puolia. Minulle henkilökohtaisesti on sopinut varsin hyvin kokeilla kursseja eri opintosuunnista ja tehdä ”lopullinen” ratkaisu muutamaa noppaa fiksumpana (ja folkloristiikkahan sieltä valikoitui). Toisaalta ymmärrän varsin hyvin turhautumisen, jos suunnitelmat ovat olleet selkeät jo pidempään, ja halu edetä omassa suunnassaan on kova. Kaikkiaan uudistukset ja niiden toimeen paneminen on ollut haastavaa kaikille. Vaikken aina ole samaa mieltä kaikesta uudistukseen liittyvästä negatiivisuudesta on myös helppo uskoa, miten monella tapaa se on hankaloittanut monen opiskelijan elämää, tai vähintään muuttanut suunnitelmia sen toteuttamisesta. Vaikka kuinka haluaisin samaistua tässä maailmanlopunjälkeisessä oppilaitoksessa karulla aavikolla kruisailevaan Mel Gibsoniin tai meren valtaaman maailman ulapoilla seilailevaan Kevin Costneriin, joille selviytyminen vihamielisessä maailmassa on arkipäivää, löytyy ehkä osuvampi esimerkki kuitenkin Cormac McCarthyn The Road -kirjasta: Ennemmin koen olevani se katastrofin aikaan syntynyt nimetön poika, joka ei ole ehtinyt vanhaa ja parempaa maailmaa koskaan näkemään ja joutuu ottamaan sen kauneuden kuvaukset annettuna. Oma selviytymiseni tai selviytymättömyyteni tapahtuu siinä postapokalyptisessä yliopistossa, joka on ainoa yliopisto, jonka olen tuntenut.

Tuhon jälkeinen aamu sarastaa ja pölyn hälvettyä selviytyjät kaivautuvat esiin palavien tutkintorakenteiden seasta, kahlaten kaulaansa myöten kurssikoodeissa ja vastaavuustaulukoissa. Iso pyörä on pyörähtänyt yliopiston yli. Tai näin olen kuullut.

U

utena opiskelijana vaikutukset eivät ole tuntuneet niin hirveiltä. Oikeastaan ne eivät ole tuntuneet yhtään miltään, kun vertailukohtaa entiseen ei ole. Toisin kuin uusien ja vanhojen rakenteiden välissä tasapainottelevien opiskelijoiden, meidän vasta aloittaneiden taival on sujunut – ainakin verrattain – vaivattomasti. Tarkemmin asiaa pohtien, ehkä jo tämä lyhyt aika on suonut pientä kullan sävyä muistoihin. Isoimmat haasteet syksyllä olivat varmasti tiedon kulkeminen tai kulkemattomuus. Moni opiskelija oli vielä hetki sitten epätietoisuudessa opintosuunnan valinnasta, miten se toteutetaan ja ketkä kaikki kuhunkin suuntaan mahtuvat. Tilanteen ollessa uusi myös henkilökunnalle ja kurantin tiedon puuttuessa, kaiken näköiset huhut lähtivät pyörimään ja turhautuneiden opiskelijoiden lisätessä vettä myllyyn, saattoi monella opintojen alussa ilmetä pettymystä ja jopa tappiomielialaa. Onni onnettomuudessa, viimeisimmän tiedon mukaan kaikki mahtuvat haluamaansa opintosuuntaan. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, miten suosituissa suuntauksissa opetusresurssit riittävät, ja jääkö pienemmille suunnille opiskelijoita. Kammottavin kauhukuva lienee, ettei uuden yhteisen pääsykokeen myötä jollekin opintosuunnalle riittäisi opiskelijoita useampana vuonna, ja opetusta vähennettäisiin tai se lopetettaisiin. Opintosuunnan valintaseminaari valoi uskoa tulevaan, sillä huolimatta eroista suuntien suosion välillä, lähes jokaiseen tuntui riittävän mielenkiintoa. Ainoana poikkeuksena näytti olevan Afrikan tutkimus, mutta toivottavasti kiinnostuneet olivat vain poissaolevina.

Roope Kotiniemi

12.


13.


Break the fight! Breakdancen ja tutkimuksen täyteinen kevättalvi – antoisa ja merkityksellinen kokemus!

kouluharjoittelija. Kurssilla me opiskelijat saimme valita tutkimuksen eri osa-alueista itseämme kiinnostavimman. Osa opiskelijoista keskittyi havainnoimaan ja analysoimaan breikki- tai osallisuustyöpajoja, osa tanssiesitystä ja sen harjoitusprosessia ja yksi haastattelemaan tanssitaiteilijoita. Kurssi koostui ryhmätapaamisista ja yksilöllisestä ohjauksesta, sekä kenttätyömatkoista. Havainnoinnit toteutettiin Helsingin lisäksi eri puolella Suomea, neljässä eri kokoisessa kaupungissa. Kurssilla kukin meistä on työstänyt omasta aiheestaan tutkimusraporttiin näkökulmatekstin. Kurssia leimasi kautta linjan dialogisuus, joka kulminoitui tutkimushankkeen ja samalla kurssin loppuseminaariin, jossa pääsimme vaihtamaan ajatuksia itse BTF! -tiimin kanssa ja saimme töistämme arvokasta palautetta ansioituneilta nuorisotutkijoilta. Koimme myös kurssin sisäisen vuoropuhelun tuoneen ymmärrystä hankkeen kokonaisuudesta ja uusia näkökulmia omaankin työskentelyyn. Kurssi avasi hyödyllisen näkymän niihin ominaispiirteisiin, joita seuranta- ja arviointitutkimuksella on suhteessa akateemiseen tutkimukseen. Saimme työkaluja toteuttaa tutkimusta yliopiston ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Samalla saimme kuitenkin myös kokemusta akateemisista käytännöistä, esimerkiksi havainnoinnista ja esitelmien pitämisestä seminaaritilanteessa. Yksi kurssin hienoimmista anneista oli kokemus siitä, että olimme osa tutkimusryhmää ja meidän panostamme tutkimukselle arvostettiin. Ilmapiiri koko tutkimusryhmän ja BTF! -tiimin keskuudessa oli tasa-arvoinen. Koimme kurssin osallistujamäärän toimivaksi, koska meitä oli tarpeeksi monta vilkkaaseen ajatustenvaihtoon, toisaalta jokaisen työhön ehdittiin perehtyä syvällisesti. Kurssi oli prosessina elävä ja vaiherikas, mikä piti yllä inspiraatiota. Myös Sofian tuki ja kannustus oli korvaamatonta. Koimme, että hän sitoutui kurssiin ja meihin opis-

Folkloristiikan oppiaineessa järjestettiin alkuvuodesta seuranta- ja arviointitutkimukseen johdattava kurssi. Nuorisotutkimusverkosto toteuttaa Break the Fight! -hankkeen seuranta- ja arviointitutkimuksen, johon me kurssin opiskelijat pääsimme osallistumaan. Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan on Arja Tiili Dance Companyn moniulotteinen hanke, jossa tarjotaan yläkouluille breakdance -työpajoja ja tanssiesityksiä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi.

S

uomen kulttuurirahaston tuella hanketta on tarkoitus kehittää ja mallintaa edelleen ja tutkimus kytkeytyy tähän tavoitteeseen. Tässä yhteydessä hankkeeseen on tuotu mukaan osallisuustyöpajat ja päättäjäkeskustelutilaisuudet. Tutkimuksen raportti julkaistaan Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuna marraskuussa. Tutkimuksen vastaavana tutkijana ja kurssin vetäjänä toimii Tampereen yliopiston nuorisotutkimuksen dosentti, Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija Sofia Laine, jonka osa lukijoista muistanee folkloristiikan oppiaineen kursseilta viime vuodelta. Oppiaineen puolta kurssista on vastannut yliopistonlehtori Kirsti SalmiNiklander. Meitä kurssille osallistuneita opiskelijoita oli viisi. Kurssilla pääsimme käytännössä tekemään tiedekuntarajat ylittävää yhteistyötä. Kolmen folkloristin ja yhden kansatieteilijän joukkoon saimme vahvistukseksi lapsuuden- ja nuorisotutkimuksesta kiinnostuneen valtiotieteilijän. Tutkimusryhmään kuului lisäksi myös korkea-

14.


kelijoihin täydestä sydämestään. Tämä on mielestämme ollut oleellinen tekijä kurssin onnistuneeseen toteutukseen. Myös opiskelijoiden sitoutumisella on ollut vahva merkitys kurssin onnistumiselle, mutta myös laajemmin BTF! -hankkeen tutkimusprosessille.

Lisätietoja Taidetestaajista www.taidetestaajat.fi

Lisätietoja Break the Fight -hankkeesta www.breakthefight.net

B

reak the Fight -tutkimushankkeessa on kerätty mittava aineisto, joka ei tyhjenny hankkeen loppuraporttiin sekä yhteen pro gradu -tutkielmaan, joka aineistosta myös on parhaillaan työn alla. Aineistoa voi myös jatkossa hyödyntää jatkotutkimukseen tai pro gradu -töihin. Aineistoa säilytetään vuoden 2018 loppuun Nuorisotutkimusverkostossa, ja kuluvan vuoden aikana se siirretään Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon FSD:hen. Yliopistolla on ollut viime vuosina pyrkimys vahvistaa työelämäyhteistyötä. Mielestämme tämä kurssi on ollut erittäin positiivinen esimerkki tästä. Meille tämä kurssi on ollut kullanarvoinen ja toivommekin, että mahdollisimman moni opiskelija saisi yliopiston työelämävalmiuksia kehittävistä kursseista yhtä antoisan kokemuksen kuin me. Tämä vaatii kaikilta osapuolilta sitoutumista, riittäviä resursseja ja rohkeutta. Parhaimmillaan kyseessä on win-win -tilanne, jossa hyötyvät niin opiskelija, yliopisto kuin yhteistyötahokin. Vinkkinä opiskelijoille, että kulttuurien osasto tarjoaa syksyllä 2018 vastaavanlaisen kurssin yhteistyössä Nuorisotutkimusverkoston kanssa. Kurssia luotsaavat jälleen Sofia Laine (Nuorisotutkimusverkosto) ja Kirsti Salmi-Niklander (Helsingin yliopisto). Tällä kertaa kurssin opiskelijat pääsevät tutustumaan Taidetestaajat-hankkeen arviointitutkimukseen! Kurssin esittely pe 18.5. klo 10.30–12, lisätietoja: kirsti.salminiklander@helsinki.fi ja sofia.laine@ nuorisotutkimus.fi.

Kurssi avasi hyödyllisen näkymän niihin ominaispiirteisiin, joita seuranta- ja arviointitutkimuksella on suhteessa akateemiseen tutkimukseen. Saimme työkaluja toteuttaa tutkimusta yliopiston ulkopuolisten toimijoiden kanssa.”

Maaria Hartman, Veronica Hellström, Susanna Jurvanen ja Piia Myllykoski

15.


Siperian modernit shamaanit Shamans of Siberia | Stanislav Krupař

Tuvan tasavalta on perustanut muutamia shamanismikeskuksia, joiden voisi kuvitella olevan paikalliskulttuurin elvyttämistä varten, mutta ne ovat käytännössä myös tapa hallita ja kontrolloida shamanismin harjoittajia. Monet ovat shamaaneja saadakseen lisäansioita tavallisen päivätyönsä lisäksi. Mieleenpainuvimmat kuvat esittävät nykypäivän ja perinnemaailman risteyskohtia: erään kirjanpitäjäisän palatessa silminnähden väsyneenä shamaanin seremoniatamineissa kotiin lapset katselevat sohvalla televisiota. Toisissa kuvissa shamanismi sujuvasti lomittuu neuvostoliittolaisen sekä nykyvenäläisen arkkitehtuurin ja symbolien kanssa. Leninin patsas vilkuttaa shamaanikulkueelle, presidentit Putin ja Medvedev valvovat perinnerituaalia seinäkellon taulusta. Kuvista ja kertomuksista käy ilmi, että vaikka shamanismi on osa sekä arvostettujen päättäjien että tavallisten kansalaisten arkea – esimerkiksi uuden supermarketin avautuessa on syytä saada edellisen omistajan huonot vibat poistettua rituaalin avulla – ovat monet shamanismin harjoittajista yhteiskunnan köyhimpiä jäseniä. Kuten monien alkuperäiskansojen kohdalla, näkyvät myös Tuvassa vallitsevaan yhteiskuntaan sopeutumisen ristiriidat runsaana alkoholinkäyttönä, joka ei rajoitu vain rituaalien yhteyteen. Krupař vältti vastaamista kysymyksiin siitä, mitä rituaaleissa osallistujien mielestä oikeastaan tapahtuu. Hänelle oli kerrottu, ettei hän voi ulkopuolisena ymmärtää niitä kuitenkaan, joten hän tyytyi valokuvaamaan shamanismikulttuuria dokumentaarisella otteella. Tämä onkin hyvä huomioida toisen kulttuurin merkityksiä tulkitessa – voimme vain yrittää ymmärtää parhaamme mukaan.

Stanislav Krupař on dokumentoinut valokuvin Siperian modernin ajan shamaanien elämää. Kuvissa arkaainen luonnonuskonto sulautuu surrealistisella tavalla yhteen entisen neuvostomaan arkielämän kanssa. Jakob Lindström kirjoittaa Krupařin luennosta Helsingin yliopistolla, ja saimme julkaistavaksi muutamia valokuvia Siperiasta.

H

elmikuisena iltapäivänä töissä ja luennoilla istumisen jälkeen voi olla vaikea kannustaa itsensä vielä yhdelle vapaaehtoiselle luennolle istumaan päärakennuksen kauniisiin antiikkisiin ryhtipenkkeihin pariksi ylimääräiseksi tunniksi, mutta toisinaan se kannattaa. Tällä kertaa kyseessä oli alkuperäiskansojen tutkimuksen järjestämä vierailijaluento valokuvaaja Stanislav Krupařin pitkästä kuvausmatkasta Tuvan tasavaltaan Venäjälle, Mongolian rajan tuntumaan. Krupař on tsekkiläinen dokumentaarivalokuvaaja, joka on työskennellyt muun muassa The New York Timesille ja Time-lehdelle, ja työskentelee parhaillaan useamman projektin parissa Venäjällä ja Siperiassa. Krupař seurasi ja kuvasi Siperian matkallaan paikallista elävää shamaanikulttuuria asuen heidän vieraanaan. Hän on saanut valokuvattua sekä paikallista arkea että arkaaista kulttuuria tavalla, jota harvemmin pääsee näkemään. Asian oli huomannut moni muukin, joten sali oli seiniä myöten täynnä kuuntelijoita sekä yliopistolta että sen ulkopuolelta. Valokuvat ja Stanislavin tapa kertoa kokemuksistaan olivat kaunistelematonta ja jopa brutaalin aitoa. Romantisoidut käsitykset luonnonuskonnosta ja sen harjoittajista saivat väistyä, sillä modernin ajan shamaanien elämä on mukautunut entisen neuvostomaan nykypäivään.

Jakob Lindström

16.


17.


18.


19.


Stanislav Krupař on antanut luvan kuviensa käyttöön Napakairassa. Lisää kuvia ja muuta on nähtävissä hänen verkkosivultaan www.krupar.com. Tähän luentoon liittyviä kuvia on galleries-alasivulla nimellä Ghost of Siberia.

20.


21.


Strömsö, paratiisi televisiossa Strömsö myyttisenä paikkana

taan revenneistä muovikasseista... toisin sanoen takaiskuista toisensa jälkeen.2

Tv-ohjelma Strömsö on jo viitisentoista vuotta tarjonnut suomalaisille maistiaisia utopistisesta maailmasta, jossa elämä on silkkaa leipomista, askartelua ja muuta mukavaa, eikä mikään koskaan mene pieleen. Toni Saarinen kertoo Strömsöstä myyttisenä paikkana.

Kielikellon Riina Klemettinen on ansiokkaassa artikkelissaan todennut: Strömsön säröttömäksi hiottu utopia ja rosoinen todellisuus eivät tunnu kohtaavan. Aikaisemmin sama ristiriita on todettu elokuvien ja tosielämän välillä. Kun ennen epäonnistumisen hetkellä tokaistiin, ettei mennyt niin kuin elokuvissa, manataan tätä nykyä, että ei mennyt niin kuin Strömsössä.3

Kaksi Strömsötä

Ei mennyt niin kuin Strömsössä”, sanotaan. Lausahdus tuo itse asiassa myyttisen tuonpuoleisen läsnäolevaksi sietämättömän konkreettiseen arkeemme. Niin, onnettoman ihmisolennon ainoa pakotie todellisuuden epätäydellisyydeltä on Strömsön luominen. Lähdetään perusasioista: Strömsö on huvila Vaasasta luoteeseen, Västervikissä. Sinne kerääntyy säännöllisin väliajoin joukko iloisia ja käsistään taitavia suomenruotsalaisia, joiden askareet välitetään kansan sunnuntaipäivien ratoksi syklistä aikakäsitystä noudattaen. Myyttiä toisintaa nykyään Yle Fem -kanava. Vuonna 2002 alkanut Strömsö-ohjelma, joka on erotettava selvästi Strömsöpaikasta, on huippusuosittu – jopa siinä määrin, että on tullut kivuliaan selväksi, kuinka epäströmsömäistä olemassaolomme pohjimmiltaan on. Nimimerkki “jakke” on vuonna 2010 kuvaillut “ei menny niinku Strömsössä”-lausahdusta Urbaanille sanakirjalle seuraavasti: Kun jokin esim. kokkaus tai askartelupaskartelu homma menee täysin päin hanuria.1 Ilmiölle omistetussa Facebook-ryhmässä (johon kuuluu yli 127 000 ihmistä) tätä demonstroidaan lukemattomin esimerkein joka päivä. Joku syö päänsärkyyn lemmikkien matolääkettä, toinen lähettää Kelalle vahingossa liitteenä Nosferatu-elokuvan vampyyrin kuvan. Sivu täyttyy pohjaanpalaneista leivoksista, ruhjotuista varpaista, pohjas-

U

Miten Strömsössä menee?

topian ohella Strömsön idylliä voi lähestyä myös paratiisina. Niitä on tutkinut esimerkiksi FT Jani Närhi kognitiivisen uskontotieteen puolella. Yhtäläisyyksiä Närhen määrittelemiin paratiiseihin riittää4. Strömsö on värikäs ja valoisa paikka, jossa ihminen ja luonto elävät harmoniassa. Ihminen on muokannut osan maasta omakseen, osa on edelleen luonnontilassa: on saavutettu ihmistä miellyttävä tasapaino. Strömsössä ei ole kuolemaa, ei köyhyyttä eikä tauteja. Suklaa on paitsi herkullista myös terveellistä. Raskaan työn on korvannut palkitseva harrastaminen. Kaikkiin tehtäviin löytyy taito, jokaiselle esineelle tarkoitus. Puute on poistettu. Tähän maailmaan ei luikertele ongelmia, joihin ei jo valmiiksi olisi olemassa ratkaisua. Strömsössä voi oikeastaan tehdä mitä vain, koska ainoa seuraus on onnistuminen. Ihminen on tullut siellä osaksi absoluuttista ykseyttä, mikä on usein paratiisin suurimpia lupauksia. Strömsö on kuitenkin selkeästi tunnistettava maailma eikä uhmaa järkeä tai pelota, koska se luodaan oman maailmamme ainesosista ja niiden ehdoilla. Tämä herättää positiivisia tunnereaktioita. Talot ovat ulkomuodoltaan tuttuja, ja huonekalut lepäävät siellä missä niiden kuuluukin. Tavaroitakin on ympäriinsä sen verran, että

22.


tilat tuntuvat eletyiltä eivätkä vieraannuttavilta. Pintapuolisesti kaikki on siis kuten todellisuudessa. Rakennuspalikathan ovat samat. Silti Strömsö sijaitsee etäällä, liian kaukana. Se on kartalle sijoitettavassa mutta samalla monessa mielessä tavoittamattomassa paikassa. On oleellista, ettei sitä voi tässä elämässä saavuttaa ja siten havaita pinnan alla joko epätodeksi tai epätäydelliseksi. Tuo paikka ei ole tietenkään Västervik, Vaasasta luoteeseen, sillä Västervik on osa meidän maailmaamme. Paratiisi voi sijaita vain televisioohjelmassa itsessään, eikä maantieteellisesti tätä Strömsötä ole olemassakaan. Kylmä ja kova ruutu erottaa meidät ikuisesti Strömsön idyllistä kuten palava miekka Eedenin porteilla estää paluun Aatamin ja Eevan alkukotiin. Voimme vain kuolaten katsella kullanhohtoisia korvapuusteja, emme tuntea niiden tuoksua tai upottaa hampaitamme niiden suloiseen pehmeyteen. Tämä ruokkii ennen kaik-

Kylmä ja kova ruutu erottaa meidät ikuisesti Strömsön idyllistä kuten palava miekka Eedenin porteilla estää paluun Aatamin ja Eevan alkukotiin. Voimme vain kuolaten katsella kullanhohtoisia korvapuusteja, emme tuntea niiden tuoksua tai upottaa hampaitamme niiden suloiseen pehmeyteen.“

23.


kea mielikuvitustamme, saa meidät haaveilemaan. Strömsön suosion voi katsoa kumpuavan osaltaan siitä, että sen teemat pohjautuvat, paratiisien tapaan, eloonjäämisen takaamiseen: turvalliseen ympäristöön, perustarpeiden kuten ruoan ja juoman loputtomaan saatavuuteen sekä kulttuurille tärkeiden työkalujen hallintaan. Tämä tekee sitä relevantin jokaiselle, evolutiivisesti hyödyllisen. Toisaalta kyse on myös siitä, että se on huomattavan intuitionvastainen paikka, jossa mikään askare ei ikinä, kuten nimimerkki jakke asian ilmaisi, mene “täysin päin hanuria” (mikä on omassa maailmassamme täysin mahdollista ja myös varsin yleistä). Yliluonnollisuus, jota Närhi pitää oleellisena paratiisikäsityksille, on kameran ja leikkauspöydän – sekä nykyään myös meemin – ihmeellinen luomus.

L

Siispä kun epäonnistumisen hetkellä sanomme “ei menny niinku Strömsössä”, artikuloimme haaveen mahdottomasta paikasta, jossa epäonnistumisia ei ole. Samalla kerromme ihmiselämän puutteellisuudesta, myytin ja arjen välisestä etäisyydestä. Kuvaamme kaihoten paikkaa, jota ei voi löytää mistään – ei edes Strömsöstä.

Lähteet 1. https://www.urbaanisanakirja.com/word/ei-mennyniinku-stromsossa/25809/ 2. https://www.facebook.com/groups/206464557118/ 3. https://www.kielikello.fi/-/ei-mennyt-niin-kuin-stromsossa 4. Närhi, Jani 2009: Paratiisien synty. Ihmismieli, evoluutio ja taivaalliset puutarhat. Erityisesti sivut 46–71 ja 124–130.

Strömsö, todellisuuden peili

Kirjoittaja on vakava kulttuurintutkija.

ausahduksella “Ei mennyt niin kuin Strömsössä”asetetaankin näin ollen vastakkain kaksi maailmaa. Tällöin nähdään, että oma todellisuutemme ja Strömsö ovat vastavuoroisessa suhteessa: yhden olemassaolo edellyttää toista. Strömsö ei olisi niin tarunhohtoinen paikka, jos omamme ei olisi niin vajavainen. Ja toisaalta, kuten elinvoimainen ja monikäyttöinen lausahdus osoittaa, olemme tulleet tietoisiksi arkemme karuista puitteista ja jatkuvista kömmähdyksistä Strömsön vuoksi, oikeastaan sitä vasten. Voisi sanoa, että todellisuus tarvitsee vastakohtansa ikään kuin peiliksi. Paratiisi määrittää erilaisuutensa kautta sen, mitkä lainalaisuudet vaikuttavat omassamme. Eivätkä nämä lait ole ikinä vaivattomasti siirrettävissä maailmasta toiseen, kuten lukuisat myytit matkoista alisiin ja ylisiin todistavat. Voimme yrittää hakea tuonpuoleista viisautta myös tästä vastamaailmasta, mutta mitä todennäköisimmin yritys epäonnistuu. Strömsöstä televisiolähetyksen kautta saatu ruoka palaa lopulta kuitenkin pohjaan useammin kuin ei-koskaan.

Toni Saarinen

24.


Kisima Innitchuna Peliarvostelu Tasohyppelypeli Kisima Innitchuna elävöittää alaskalaista kansanperinnettä digitaalisen maailman keinoin. Pelaaja pääsee tutustumaan alaskalaisen Iñupiat-heimon kansantarinan mystiseen maailmaan.

K

isima Innitchuna (Never alone) kertoo tarinan alaskalaisen Iñupiat-tytön Nunan ja hänen naaliystävänsä matkasta lumen halki selvittääkseen syyn kylänsä kohtaamaan loppumattomaan lumimyrskyyn. Kisima Innitchuna perustuu Iñupiat-heimon Kunuuksaayuka-nimiseen kansantarinaan, ja on monilta osin paikallisen heimon käsialaa. Sekä Iñupiat- että Tlinget -heimoihin kuuluva pelin käsikirjoittaja Ishmael Hope on Iñupiat-heimon vanhimpiin kuuluvan Minnie Grayn avulla muuttanut tarinan pelin muotoon. Vaikka kyseessä on kaupallinen peli, ovat tekijät halunneet kertoa tarinansa tällaisen variaation kautta laajemmalle yleisölle, koska toivovat tarinan jatkavan elämäänsä uudelleenkerrottuna. Pelin taustalla tarina kerrotaan paikallisella kielellä ja englanniksi tekstitettynä, ja kuvitus on sadunomaisen kaunista. Tarina itsessään vaikuttaa kuvaavan pitkälti shamanistista matkaa läpi luonnonvoimien ja eläinten henkiolentojen avustamana ja opastamana. Mielenkiin-

toinen yksityiskohta on myös se, että Nunan naali pystyy kommunikoimaan henkiolentojen kanssa ratkaistakseen ongelmia, ylittääkseen esteitä ja välttyäkseen jääkarhun lounaaksi joutumiselta. Kun pelaaja selviää erilaisista vastoinkäymisistä, Iñupiatien elinympäristön olosuhteita ja tarinaa valottavat videoklipit avaavat pelin taustoja. Ne ovat kiinnostavia, mutta rikkovat valitettavasti pelin sisäisen tarinankulun rytmin (eng. flow) ikävästi. Klipit voi onneksi katsoa myös myöhemmin, kun ne kerran on saanut pelistä lunastettua. Sisällön osalta pelissä on folkloristille paljon kiinnostavaa, ja monet teemat maanväestä henkiolentoihin tuntuvatkin tutuilta. Itse pelissäkin on hyviä elementtejä, kuten kaksinpelimahdollisuus, jossa yksi ohjaa Nunaa ja toinen naalia, ja molemmilla pelaajilla on erilaiset keinot vaikuttaa pelimaailmaan. Peli rullaa sivusuuntaan kaksiulotteisessa maailmassa ja on tyypiltään yksinkertainen tasohyppely (eng. platformer). Valitettavasti pelimekaniikka on sanalla sanoen hirveä. Hahmot on kauniisti animoitu, mutta samasta syystä ohjaaminen muuttuu toisinaan vähintäänkin haastavaksi, ja pelin vaikeustaso määräytyykin lähinnä pelimaailman bugien mukaan. Tästä huolimatta tämä lyhyehkö peli lisäosineen on tutustumisen arvoinen, ja on kunnianhimoinen yritys kansanperinteen elinvoimaisuuden ylläpitämiseen. Aineksia olisi kerronnallisesti haastavammaksi peliksikin. Peli on saatavilla konsolien ja tietokoneiden lisäksi myös tableteille ja puhelimille ladattavina versioina kyseisten laitteiden kaupoista noin 10€ hintaan. Lisätietoa pelin sivulta www. neveralonegame.com.

Jakob Lindström

25.Gameplay-kuvankaappaus pelistä


Hävitys - Annihilation Elokuva-arvostelu jen lopuksi vaikuta tarkoittavan mitään. Suurinta aivotyötä vaati se, kun yritin ankarasti etsiä elokuvasta taustamerkityksiä, mutta tulin lopulta siihen tulokseen ettei leffantekijöillä tainnut olla sellaisia mielessään. Mystisten ja näennäisesti syvällisten selittämättömien tapahtumien taustalla ei vaikuta olevan muuta kuin halu saada katsoja ihmettelemään, mitä tapahtuu. Riittävällä mielikuvituksella symboliikkaa voidaan toki nähdä sielläkin missä sitä ei ole, mutta päällimmäiseksi tunteeksi elokuvasta jäi hukattu potentiaali syvempien teemojen käsittelyn tiimoilta. Joko teemat on tietoisesti sivuutettu, tai niiden käsittely on kömpelösti ja vaillinaisesti toteutettu. Elokuvan dialogi on hyvin yksinkertaista ja pinnallista, eikä tarjoa suuria oivalluksia elokuvan teemoista. Tieteisfantasialla on genrenä valtava mahdollisuus käsitellä yleismaailmallisia suuria teemoja, mutta harmillisen usein tämä potentiaali hukataan tai jätetään käyttämättä. Todelliset scifi-suosikkini olen löytänyt kirjojen sekä vanhojen tai tuntemattomampien piilotettujen elokuvahelmien joukosta, vaikka jättibudjetin avaruusrymistely vailla piilotettuja tasoja on sekin hetkittäin hauskaa. Jonkinlainen avain Annihilationin teemaan voidaan ehkä löytää sen nimestä, joka on oikeastaan aika vahvasti ristiriidassa sen tapahtumien kanssa. Kaiken tutun ja tiedetyn muuttuminen toisenlaiseksi voi näyttäytyä ihmiselle hävityksenä, vaikka se todellisuudessa on vain muutosta, siirtymä tuntemattomaan. Annihilation sivuuttaa mahdollisuudet vertauskuvista ihmisen ja luojansa kohtaamisesta, ihmisen merkityksettömyydestä maailmankaikkeuden perspektiivissä tai ihmisen psyyken tutkiskelusta jonkin suuren ja tuntemattoman edessä, joitakin mieleen tulleita esimerkkejä mainitakseni. Viitteitä näihin teemoihin on nähtävissä, mutta elokuva ei etene luotaamaan niistä yhtäkään sen syvemmin. Yleisön huomio ainakin herää, kun elokuvaa kuvaillaan ”liian älylliseksi”, siksihän minäkin leffan katsoin. Ehkä koko hype olikin vain nokkela mainostemppu, kuka tietää! Voin antaa syvällisyyden puutteen anteeksi, sillä Annihilation on siitä huolimatta aivan viihdyttävä scifipläjäys – ja tulihan sitä pohdiskeltua aika pitkään, vaikka hiukan erilaisesta kulmasta kuin odotin.

Liian älylliseksi teatterilevitykseen tituleerattu tieteisfantasiapläjäys Annihilation ilmestyi katsottavaksi suoraan Netflixiin helmikuun lopulla.

T

iukan analyyttinen scifiin hurahtanut kulttuurintutkija ei voi tietenkään jättää tällaisella iskulauseella julkisuudessa pyörivää elokuvaa katsomatta ja analysoimatta, joten täältä pesee! Annihilation eli ”Hävitys” kertoo biologista, joka värväytyy tehtävään lähteä tutkimaan mystistä kimmeltävän seinän peittämää aluetta, jolta yksikään aiempi uskalikko ei ole palannut. Viiden naisen muodostama tutkimusryhmä tunkeutuu alueelle, jossa normaalit luonnonlait eivät vaikuta pätevän. Jos lukijalle tulee tässä vaiheessa mieleen vuoden 1979 klassikkoelokuva Stalker, se ei ole ihme, sillä Annihilationin juoni lähtee suurin piirtein samanlaisesta ennakkoasetelmasta kuin Stalker. Elokuva oli samanaikaisesti sekä nautinto, että pieni pettymys. Viime vuosina julkaistujen isohkon budjetin science fiction –leffojen joukosta se erottuu, ja kuuluu mielestäni parhaaseen päähän yhdessä esimerkiksi Arrivalin (2016) kanssa. Suhteellisen yksinkertaiset mutta kauniit visuaalit, kevyt uteliaisuutta herättävä mystisyys sekä hyvä näyttelijäkaarti toimivat. Feministin sydäntä lämmittää, että kaikki keskeiset toimijat elokuvassa ovat naisia. ”Liian älyllinen” tai ylipäätään ”älyllinen” on kuitenkin suhteellisen ronskisti liioiteltu kuvaus elokuvasta. Älyllisen elokuvan määritelmästä voidaan toki saada aikaan pitkä väittely, mutta omaan käsitykseeni erityisen älyllisesta leffasta Annihilation ei sopinut. Annettakoon anteeksi, jos älyllisyyden määritelmäksi riittää se, että katsoja joutuu itse täyttämään aukkoja tai hetkittäin ihmettelemään mitä elokuvassa tapahtuu, mutta sellaiseksikin leffaksi Annihilation on suhteellisen suoraviivainen. Juonessa ei ole lähdetty kikkailemaan mieltä räjäyttävillä juonenkäänteillä, mutta katsojan uteliaisuus pysyy yllä päähenkilöiden edetessä luonnonlakeja mystisesti taivuttavassa maailmassa. Syvemmät teemat kuitenkin loistavat poissaolollaan. Elokuva on pinnalta kiiltävä, mutta ei oikeastaan loppu-

Veera Kujansuu 26.


On suurten muinaisten aika Kirja-arvostelu nen taas on ahne ministeri, joka yrittää manata muinaisia jumalia joiden avulla hän voisi herättää henkiin Neuvostoliiton kuolleet poliitikot solmiakseen uuden YYA-sopimuksen. Kirjasta on erotettavissa kolmenlaisia kauhistuttavia visioita Väyrysestä. Ensimmäisessä Paavo herätetään henkiin, toisessa hän tekee sopimuksen pimeiden muinaisten voimien kanssa ja kolmannessa keskustapolitiikko on itsekin miljoonia vuosia vanha jumala, joka ohjaa ihmiskunnan historiaa. Kaikissa on sekoitettuna todella perverssejä, hauskoja ja oikeasti pelottavia mielikuvia hirviöistä, epämuodostumista, mätänevistä ruumiista ja kuolemasta. Kirjan voisi ymmärtää modernina legendan uudelleenkontekstualisointina. Se on vanhoja myyttejä ja roskaisten kauhunovellien visioita sekoittava taideteos, joka pilkkaa vielä elossa olevaa ihmistä. Kirjailija hyödyntävät todella mielikuvituksellisten kauhutarinoiden pohjana suomalaista kansanperinnettä, erityisesti Kalevalaa ja Sigurd Wettenhovi-Aspan teorioita, joiden mukaan suomalaiset olisivat rakentaneet Egyptin pyramidit. Kaikki novellit on kirjoitettu kieli poskessa, joten lukeminen aiheuttaa hysteeristä naurua ja vähän inhoa, sillä novelleissa kuvatut kuolemat ovat todella härskejä. Jotkut tarinat perustuvat Väyrysen uran tai letkautusten perversseihin tulkintoihin, jotka osoittavat erinomaista mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä. Jos kannattaa Väyrystä poliitikkona tai ottaa liian tosissaan ilmiselvästi överiksi vedettyjä tarinoita, niin tämä teos ei ole sinulle. Ihmettelen suuresti, miksi en ole kuullut tästä kirjasta muualla kuin perverssin kirjallisuuden harrastajien parissa. Suomi menettää suuren kulttuurituotteen. Kannattaa lukea! Novellikokoelma julkaistiin uudelleen tänä vuonna kahdella uudella kertomuksella, juuri sopivasti presidentinvaalien korvilla.

”On suurten muinaisten aika” on poliitikko Paavo Väyrysen olemuksen ympärillä pyörivä lovecraftilainen kauhuantologia.

K

un eräs yliopistotuttuni esitteli tätä kirjaa omalla Facebook-sivullaan, otin sen välittömästi lukulistalle. Harrastan kaiken perverssin ja sairaan kirjallisuuden lukemista, ja mikä olisi sairaampaa kuin kokoelma kauhunovelleja pitkäaikaisesta keskustapolitiikosta?! Kuka normaali ja rehti ihminen sellaista keksisisi?! Heti kättelyssä kirja täräyttää tajuntaasi apokalyptisia visioita maanpäällisestä helvetistä, jonka on aiheuttanut Paavo Väyrynen: verisiä orgioita, muodottomia ihmishahmoja, muinaisia satanistisia kieliä puhuvia itsetuhon ylipappeja ja kaikenlaisia hirviöitä! Kirjailijat eivät säästä paukkujaan, vaan kilpailevat tässä antologiassa siitä, kuka saa kirjoitettua Väyrysestä sairaamman ja hullumman kauhukertomuksen. Kaikki tarinat perustuvat Paavosta levinneisiin anekdootteihin, eli tarinoissa hyödynnetään populaarikulttuurin käsitys poliitikosta, eikä niinkään todellista miestä. Tämä oli mielenkiintoinen ratkaisu, koska samalla kirjailijat sekä välttävät haukkumasta todellista Väyrystä, että hyödyntävät miehestä muodostunutta suullista perinnettä kuin hän olisi jo jokin suomalaisen kansanperinteen myyttinen hahmo. Jokaisessa tarinassa hyödynnetään kuvaa Paavo Väyrysestä ylimielisenä suomettumisen jäänteenä, joka ei koskaan luovu unelmastaan päästä Suomen presidentiksi, puhu mitään selvää tai myönnä olevansa väärässä. Kirjailijat viljelevät kuuluisia Väyrysen sitaatteja, joista joko vedetään suoraan huumoria tai tulkitaan salaisiksi viesteiksi miehen epäinhimillisestä taustasta. Näitten seikkojen ympärille sitten sekoitetaan mitä hullumpia kauhufantasiavisioita. Kirjassa on tarina, jossa eletään vaihtoehtoisessa Suomessa, missä kylmän sodan aikana rakennettiin suuria pyramideja suomettumisen ajan poliitikkojen hautakammioiksi. Väyrynen herätetään henkiin muinaisella suomalaisella pakanallisella saunarituaalilla, jolloin alkaa kauhistuttava yritys pysäyttää zombifioituneen keskustapoliitikon presidenttikisa. Toisessa kertomuksessa Väyry-

On suurten muinaisten aika Juri Nummelin (toim.) Kustantamo Helmiyö, Turku, 2018

Sami Eerola

27.


Toisen maailmansodan museo Kurkistus sodan todellisuuteen Gdanskissa, Puolassa

liset elementit kuten valot ja äänet tekevät museokokemuksesta todella vaikuttavan. Interaktiiviset elementit näyttelyssä on jätetty vähäisiksi, mutta en jäänyt niitä kaipaamaan. Muutamassa huoneessa esineiden tietoja voi tutkia tietokoneella. Kapeilla, hämärillä, mustiksi maalatuilla käytävillä pujotellessa katsoja voi uppoutua sodan kauheuksiin, joita marssitetaan esiin paitsi yleistiedon, myös sodan kokeneiden oikeiden henkilöiden henkilökohtaisten esineiden kuten päiväkirjojen kautta. Museon esinekokoelma on suuri ja erittäin vaikuttava, ja rakennettu siten, että näyttely kutsuu perehtymään kuhunkin kohteeseen kunnolla. Museoon on myös rakennettu kaksi täysikokoista, aidon oloista kaupungin katua, toinen aavemaisen autiona ennen sotaa, toinen sodan runtelemana, täynnä tuhkaa ja kivikasoja. Näyttelystä poistuessa, kun sota-aiheet jo ahdistavat aivan valtavasti, viimeisessä huoneessa idealistinen, sotaa ihannoiva propagandavideo salskeine nuorikaisineen ja ilmassa liitelevine lentokoneineen tarjoaa ajatuksia herättävän kontrastin museokokemukselle. Sota on aivan kauhea asia, mutta sellaisella potaskalla sitä myydään kansalle! En tunne maailmansotien historiaa riittävän hyvin, että osaisin arvioida antaako museo täysin realistisen näkökulman esimerkiksi Puolan osallisuuteen sodissa. Ihannoivaa näkökulmaa sotaan museosta on kuitenkin vaikeaa löytää. Vaikka sota- tai historia-aiheet eivät kiinnostaisikaan, suosittelen museota kuitenkin jo pelkästään mahtavan näyttelysuunnittelun takia kaikille museologiasta kiinnostuneille puolanmatkaajille.

Järjestötoiminta opiskelijana on johdattanut minut moniin kiinnostaviin kokemuksiin. Museoalan ammattiliiton hallituksen opiskelijaedustajana pääsin mukaan Puolan Gdanskiin, jossa vierailimme Gdanskin toisen maailmansodan museossa. Tästä museokäynnistä muodostui yksi vaikuttavimpia museokokemuksiani pitkään aikaan.

T

oisen maailmansodan museo (Muzeum II Wojny Światowej) kiiltelee uutuuttaan, sillä se on avattu toukokuussa 2017. Gdanskin keskustan liepeillä joen rannassa sijaitsevaan museoon on helppo kävellä. Museota varten suunniteltiin rakennus, jonka arkkitehtoniset ratkaisut on tehty museon teemat huomioon ottaen, ja sisältävät paljon symboliikkaa. Maan alla sijaitsevan sokkeloisen näyttelytilan kerrotaan merkitsevän menneisyyttä, rakennusta ympäröivä aukio nykypäivää ja vinoon nojaava lasijulkisivu tulevaisuutta. Sodan pahuus on piilotettu maan alle, mutta maanalaista näyttelytilaa halkovan keskuskäytävän katossa olevasta raosta kajastava luonnonvalo antaa toivoa. Tämä symboliikka luo vahvan pohjan museovisiitille. Museo on jaettu kolmeen narratiiviseen osioon, jotka kuvaavat sotaan johtaneita tapahtumia, sodan kauhuja sekä sodan jättämiä jälkiä. Osiot muodostuvat pienemmistä temaattisista huoneista, joiden läpi kuljettuaan kävijä palaa aina välillä keskuskäytävälle, jonka katosta toivoa symboloivat luonnonvalon säteet kajastavat. Kekseliäs arkkitehtuuri, erikoiset näyttelyhuoneiden seinärakenteet, luovat ripustusratkaisut ja multimodaa-

www.muzeum1939.pl

Veera Kujansuu

28.


29.


Taiteilijoiden Kalevala Kalevalan tulkintoja Keravan taidemuseossa

mailla kansanrunoutemme on vielä melko vierasta. Lukuisten käännösten ansiosta kuvataiteilijat ja säveltäjät eri maista ovat voineet luoda teoksia jotka antavat uudenlaisia näkökulmia Kalevalan kuvastoon. Ulkomaisten taiteilijoiden tulkitessa Kalevalaa lopputuloksena onkin meille vakiintuneesta kuvastosta poikkeavia teoksia, joita tutkimalla löysi sekä uutta, että tuttua. Jotkut tulkitsevat Kalevalan tarinoita hyvinkin kirjaimellisella, jopa kuvittavalla tyylillä, toiset taas ottavat suuria vapauksia, jotka herättävät katsojan pohtimaan teoksen yhteyttä Kalevalaan. Karhu vaikutti olevan suosittu kuvaaihe useiden taiteilijoiden teoksissa. Teoksista mieleenpainuvimpia olivat esimerkiksi Hideki Iinuman ilmeikkäät puuveistokset, jossa Kalevalan hamot olivat saaneet modernimpia piirteitä, kuten Ainon ylleen saama hyvinkin trendikkäältä näyttävä aasialaisen katumuodin tyylinen pupuneule. Myös Yusuke Asain animetyyliset maalaukset Kullervosta ja etenkin Antero Vipusesta olivat kiinnostavia. Voiton vei kuitenkin edellä

Keravan taidemuseo Sinkassa esitetty Ajan kaikuja -taidenäyttely toi esille japanilaisten, saksalaisten ja suomalaisten taiteilijoiden tulkintoja Kalevalasta. Nyt jo päättynyt näyttely toi näytille Kalevalaseuran Taiteilijoiden Kalevala -projektin maailmaa kiertäneitä teoksia Kalevalan aiheista myös ulkopuolisen silmin, esimerkiksi japanilaisten ja saksalaisten taitelijoiden kokemana. Taiteilijoiden Kalevala on Kalevalaseuran monivuotinen taiteellinen ja tieteellinen hanke, jossa tarkastellaan miten taiteilijat eri maissa tulkitsevat Kalevalan myyttistä maailmaa. Hanke on käynnistetty vuonna 2008, kun Kalevalaseura pyysi kymmentä suomalaista taiteilijaa ja säveltäjää tekemään omat tulkintansa Kalevalasta. Sen jälkeen heräsi kysymys muista maista tulevien taiteilijoiden tavasta tulkita kansalliseepostamme – Suomessa Kalevalaa on tulkittu taiteen keinoin pitkään ja hartaasti, mutta ulko-

30.


Yusuki Asai: Hei uusi maailma mainitun taiteilijan keravalaisella ja japanilaisella savella luotu muraali Hei uusi maailma, josta maailmatammen kaatuessa sinkoilee koko maailmankaikkeus karhuineen. Kotimaisista teoksista jäi myös parhaiten mieleen graffititaitelija Jussi TwoSevenin uinuvaa karhua esittävä Roar27. Taiteilijat löysivät Kalevalasta ja suomalaisesta kansanperinteestä vahvoja yhteyksiä omien kotimaidensa kansanperinteeseen sekä nykykulttuuriin, ja monissa teoksissa hyödynnettiin näitä yhtenevyyksiä sekä ristiriitoja. Tomoko Konoike tutki videoteoksessaan suomalaisten ja japanilaisten suhdetta luontoon ja ympäristöön hautaamalla itsensä lumeen laulaen samalla sävelmää, jossa yhdistyvät Kalevalan runot sekä hänen kotiseudultaan Akitasta peräisin oleva kansansävelmä. Teokseen yhdistyi tateilijan perusteellinen pohdinta siitä, kuinka hän pyrki itse samaistumaan luontosuhteeseen, jonka hän näki maidemme kansanperinteissä ilmenevän. Taiteilijoiden Kalevala -hankkeeseen kuuluvat taideteokset löytyvät tarkasteltavana myös Kalevalaseuran nettisivuilta. Sivusto on hienosti toteutettu ja teoksia pystyy tarkastelemaan maan sekä niissä esiintyvien teemojen kautta. Kannattaa käydä vilkaisemassa! Hideki Iinuma: Aino

Tutustu Taiteilijoiden Kalevalaan: www.taika.kalevalaseura.fi

Jakob Lindström & Veera Kujansuu Kuvat Jakob Lindström

31.


Opiskeletko museoalalle? Museoissa työskentelee ihmisiä monilta koulutusaloilta. Museoalan kehittyessä syntyy paitsi aikaisempaa erikoistuneempia museoita, myös uusia tehtäviä, joiden kautta voi löytää uransa museoiden parista. Museoalan ammattilaisten yleisimmät tutkintonimikkeet ovat filosofian maisteri ja humanististen tieteiden kandidaatti. Useimmilla valmistuneilla on museologia sivuaineenaan.

Opiskelijajäsenellä on käytössään kaikki MAL ry:n ja Akavan Erityisalojen jäsenedut Ammattiliittoon kannattaa liittyä jo opintojensa aikana, jotta työelämän pelisäännöt tulevat tutuiksi. Me tarjoamme opiskelijajäsenillemme henkilökohtaista apua työelämän ongelmatilanteissa, palkka- ja työsopimusasioissa, sekä valvomme yleisesti jäsentemme oikeuksia työelämässä. Opiskelijoiden ääni on meille tärkeä ja siksi Museoalan ammattiliiton hallitukseen valitaan opiskelijoiden edustaja ja varajäsen kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi MAL:lla on oma edustaja Akavan Erityisalojen opiskelijatoimikunnassa. Teemme myös yhteistyötä museoalojen opiskelijajärjestöjen kanssa. Opiskelijajäsenemme maksavat jäsenmaksua 1,3 % ennakonpidätyksen alaisesta palkkatulosta. Et siis joudu maksamaan jäsenmaksua opintotuestasi. Jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Jäsenenämme voit myös kuulua ERKOn työttömyyskassaan, jolloin voit kerryttää ansiopäivärahaa jo opintojesi aikana!

Jäsenetuihin lukeutuvat myös Lakimiespalvelut liittyen työsuhteeseen sekä perhe- ja perintöoikeudelliseen neuvontaan Tuki palkkatoiveissa, uraneuvontapalvelut Vapaa-ajan tapaturma- ja matkavakuutus sekä vastuu- ja oikeusturvavakuutus Member+ -edut AEK:n Koulutussäätiön apurahat MAL:n Koulutustuki täydennyskoulutukseen MAL:n vuosittaiset jäsenmatkat edullisella jäsenhinnalla ICOM-kortin lainaus omille matkoille MAL:n koulutukset ja tapahtumat Ammattiliittoomme kuuluu jo lähes 200 museoalan opiskelijajäsentä, liity sinäkin joukkoon! Lisätietoa opiskelijan jäseneduista saat ottamalla yhteyttä Museoalan ammattiliittoon.

www.museoalanammattiliitto.fi p. 020 1235 395 toimisto@museoalanammattiliitto.fi

32.


Piirrän Cheekin joka päivä Haastattelussa Matti Närekangas

Vuoden ajan Matti Närekangas on ilahduttanut somekansaa julkaisemalla Facebook-sivullaan “Piirrän Cheekin joka päivä” upeita taideteoksia Chekkosesta. Närekankaan timanttinen taide herättää pohdintaa niin tekijänsä kuin kohteensa sielunelämästä.

Mistä sait inspiraation ryhtyä vuoden mittaiseen Cheek -taideproggikseen? Istuin keittiössä hiljaa ja se vain tuli mun päähän, että “Piirrä Cheek joka päivä”. Olin pyöritelly erilaisia sarjakuvaideoita jo jonkin aikaa ja tämä oli osa pidempää ideointiprosessia.

Miten äitisuhteesi on vaikuttanut taiteeseesi? En usko, että mun äiti on kauheasti ymmärtänyt mun taidetta koskaan. Mä tulen yksinhuoltajaperheestä 1990-luvun Itä-Helsingistä. Kyllä sellainen ympäristö on vaikuttanut mun taiteeseen paljon. Se miltä viihdeteollisuus näyttää mun silmistä on aika vahvasti esillä tässä “365 kuvaa Cheekistä” teoksessa.

Joko olet nähnyt Veljeni Vartija -elokuvan? Mitä mieltä? Kävin katsomassa sen Kallion hienossa Riviera-elokuvateatterissa. Mun mielestä se on kaikessa huonoudessaan paras suomalainen elokuva mitä koskaan tehty. Campklassikko!

Oma suosikkisi taideteoksistasi? Mun suosikki on se koko valmis “365 kuvaa Cheekistä” teos Creat Space gallerian seinillä lopulta näyttelyn viimeisenä päivänä 8.5.2018. Näyttely on 26.4.-8.5.2018 Creat Spacessa Helsingissä (Albertinkatu 12).

Aikuisten oikeesti, mitä mieltä olet Chekkosesta? Mun mielestä vastaus tähän kysymykseen löytyy “365 kuvaa Cheekistä” teoksesta.

Mites olisi tähän loppuun vielä sellainen Oscargaalan kiitospuhe raskaan taiteilu-urakan loppuun saattamisesta? Kiitospuhe tulee sitten taidenäyttelyn avajaisissa 26.4. Lämpimästi tervetuloa!

33.

© Matti Närekangas


Luen t o bing o

34.


Napakairan luentobingo kaikille niille, joita istuminen kulttuurintutkimuksen uusilla massaluennoilla alkaa jo väsyttää. Voitat pelin, jos saat viisi ruksia pysty-, vaaka- tai poikkiriviin. Onnea matkaan!

Luennoitsija lukee suoraan PowerPointista

Youtuben autoplay lähtee pyörimään

Joku saapuu myöhässä

Ääni kuuluu hädin tuskin eturiviin

Läsnäolopakko

Joku puhuu luennoitsijan päälle

Joku kysyy, onko Moodlealuetta vaikka siitä on juuri puhuttu

Luennoitsijan koneessa ei nettiä

“Voinko lainata kynää?”

Kaksi pätijää vänkää keskenään

Massaluento

Eksistentiaalinen kriisi

Pakollinen kirja, jota riittää kirjastossa vain parille opiskelijalle

“Mitä on kulttuuriperintö?”

Joku syö rapisevaa ruokaa

Ryhmätyö

Joku alkaa pätemään

Luennoitsijan koneessa ei ääntä

Läsnäololistassa on koko nimi ja opiskelijanumero

Haetaan vaksi

Menit väärään luentosaliin

Moodlealuetta ei ole vielä ehditty tehdä

Luento englanniksi, vaikka kaikki opiskelijat puhuvat suomea

Keskittyminen herpaantuu koko ajan

Jonkun puhelin soi

35.


Napakaira 1/2018  
New
Advertisement
Advertisement
Advertisement