Valkoisen tamman pojan ikuinen paluu Fehérlófia (Son of White Mare, 1981)
Sisältää lieviä juonipaljastuksia.
A
rbelos Films on vastikään restauroinut ja uudelleenjulkaissut Marcell Jankovicsin surrealistisen Fehérlófia-animaatioelokuvan (Son of the White Mare, 1981). Unkarilainen myyttifiktio yhdistää art deco -tyylin itsepintaista symmetriaa ja hapokkaita väriyhdistelmiä niin, että pään saa puolessatoista tunnissa pyörälle ilman mitään erillisiä aineita. Tekijäkään ei toiminut huumeiden vaikutuksen alaisena, vaikka tätä häneltä usein kysyttiin: Jankovics on kertonut pyrkineensä unenomaiseen vierauteen, jonka hän näki iäkkäiden myyttien ja kansantarujen keskeisenä ominaisuutena. Ja syvälle myyttitodellisuuteen Fehérlófia sukeltaakin. Animaattori tiesi mitä teki, sillä hän oli omistanut vuosia elämästään kansantarujen tutkimukselle ja kirjoittanut paljon aiheesta. Tarina kertoo myyttisestä sankarista Fanyüvősta eli ”Puunravistajasta”, jonka kasvattaa ja kouluttaa valkoinen hevonen. Hurjilla kyvyillä varustettu lapsukainen varttuu lohikäärmeiden tappajaksi ja prinsessojen pelastajaksi. Omalaatuisine veljineen ja paksun ambient-ääniraidan säestämänä hän lähtee pelastamaan maailmaa hirmuvalloilta. Fehérlófia perustuu Euraasian aron lukuisten nomadikansojen tarinoihin eikä pyri edustamaan mitään yhtä tiettyä versiota näistä, mikä käy ilmi viimeistään siinä vaiheessa, kun sankaria vastaan asettuu myös 1900-luvun totalitarismi ja brutaali sotakoneisto.
Elokuvan yhteiskuntakriittisyys kärsi kommunistisen sensuurin vuoksi, mutta ei kadonnut kokonaan. Vaikka Jankovics vaivaantui elokuvan kutsumisesta psykedeeliseksi, Fehérlófia on sitä kirjaimellisesti: kuvat pyörivät ja sulautuvat toisiinsa välillä ristiriitaisesti, välillä harmonisesti, ikään kuin ne tosiaan pursuisivat esiin jonkin mielen syövereistä. Ne tuovat esille (kreikan dēloun) sielun (kreikan psychē) sisäisiä näkyjä, jotka eivät usein pysy eheinä ja yksiselitteisinä kovin pitkään mutta joilla on silti vahva yhteys aineelliseen todellisuuteen. Jankovicsin eräs omalaatuinen ratkaisu on ollut jättää animaatioille tyypilliset mustat ääriviivat piirtämättä, joten hahmojen ja heidän ympäristönsä rajat ovat tässäkin mielessä heiveröiset. Kaoottisesti muuttuva mutta loputtomasti vastakohtia sisältävä, vahvojen kontrastien hallitsema universumi vaikuttaakin eräällä tapaa keskeneräiseltä – nämä jumalat ja heerokset ovat yhä rakennuspuuhissa. Mikro- ja makrokosmos peilaavat toisiaan pyöreiden muotojen toistuessa maailman kaikilla tasoilla, ja aika ravaa kehässä. Väritkin ovat kesyttömiä, ne virtaavat pois pinnoilta ja sekoittuvat toisiinsa jatkuvasti. Fehérlófia on paitsi muinaisuutta myös nykyhetkeä. Valmis todellisuus suurkaupunkeineen, ilmansaasteineen ja armeijoineen häämöttää horisontissa. Maailman synnyttäneet tapahtumat toistuvat yhä tässäkin päivässä. Valkoisen tamman pojan tarina tavallaan kurottaa histo-
42