Page 5

Naantalin omakotitalotonteista riittää kysyntää

Teksti: Petra Sundell

Kiinnostus uusista omakotitalotonteista ja muista pientalotonteista on vilkastunut Naantalissa. Kauppa on käynyt suhteellisen mukavasti viime vuoden ja kevättalven aikana. Naantalin kaupungin maankäyttöinsinööri Pirjo Pitkänen kertoo, että pientalotonttien kysyntä on vilkastanut Naantalissa viime vuosien aikana. Tarjouksia ja kauppoja on tullut suhteellisen mukavasti uusista alueista. Vuonna 2018 Naantalin kaupunki myi tai vuokrasi yhteensä 27 omakotitalotonttia ja yhden rivitalotontin. Ostaminen oli vuokraamista suositumpaa. Suurin osa viime vuoden tonteista luovutettiin Luonnonmaalla sijaitsevalta uudelta Kukolanvainion asuinalueelta. Pientalotontteja tuli tarjolle viime vuonna Kukolanvainiosta ja sen lähialueilta yhteensä 58. Nyt tonteista on vapaana enää vain puolet. – Se on ollut suosittu alue, Pitkänen kertoo. Hyvät palvelut ja mieluinen koko Tänäkin vuonna pientalotonteista on riittänyt kiinnostusta. Huhtikuussa päättyi Soinisten asuinalueen tarjouskilpailu, jossa myytävänä ja vuokrattavana oli yhteensä yhdeksän omakotitalotonttia ja kaksi rivitalotonttia. Tarjouskilpailussa omakotitalotonteista meni heti kuusi, rivitalotonteista yksi.

Teksti: Timo Tirri

Asuntomessualue alkaa etsiä asukkaitaan Naantalin Asuntomessualueen rakentaminen on edennyt suunnitellusti, ja tontit tulevat myyntiin syksyllä 2019. Kesäkuun alussa on mahdollisuus päästä jo tutustumaan tarkemmin tonttien rakennustapaohjeisiin ja hintoihin.

Pitkäsen mukaan yleinen taloustilanne on vaikuttanut todennäköisesti tonttikysynnän vilkastumiseen. Naantalissa tonttien saajat ja hakijat ovat kertoneet pitävänsä palveluiden tasoa hyvänä sekä kaupungin kokoa sopivana. Viime vuosien aikana Naantalissa on myös pyritty pitämään tonttihinnoittelu maltillisempana. Tällä hetkellä kaupungilla on tarjolla koko Naantalin alueella reilut 60 omakotitonttia. Tontteja on saaristossa Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella sekä Luonnonmaalla. Lisäksi Pohjois-Naantalissa, Soinisen-Immasen alueella on muutamia tontteja vielä vapaana. Kaikkien asuinalueiden läheisyydestä löytyy palveluita kohtuullisen matkan päästä. Luonnonläheisen ja rauhallisen Kukolanvainion asuinalueen vapaana olevista tonteista järjestetään tehokas markkinointikampanja netissä kevään aikana. Jäljellä on monipuolisesti tontteja niin aurinkoiselta peltomaalta kuin metsäisiltä mäen rinteiltä.

Paljon kiinnostusta herättäneistä Asuntomessujen tonteista pääsee pian kuulemaan lisää: tontteihin liittyvä infotilaisuus pidetään tiistaina 4.6. klo 17–19 kaupungintalolla. Tilaisuudessa kerrotaan ns. asuntomessurakentajan polusta ja rakennustapaohjeista sekä toukokuun aikana vahvistuvista tonttien hinnoista. Infoon ilmoittaudutaan kaupungin nettisivujen kautta. Asuntomessut alkavat näkyä hiljalleen myös kaupunkilaisten katukuvassa, kun kaupungin autot saavat teeman mukaisen teippauksen. Lisäksi Asuntomessut ovat esillä Naantalin Venemessuilla 24.–26. toukokuuta. ASUNTOMESSUALUEEN NIMI HENKII MERELLISYYTTÄ JA RAIKKAUTTA Asuntomessualue sai virallisen nimensä keväällä naantalilaisille järjestetyn nimikilpailun myötä. Kilpailussa Lounatuuli oli selkeästi suosituin nimivaihtoehto. Nimi herätti paljon ihastusta, ja sitä perusteltiin muun muassa ”kaikkein kauneimpana”, ”sointuvana ja runollisena” ja ”ihanan raikkaana nimenä, jolla on oma laulukin”. Lounatuuli-nimen koettiin sopivan hienosti alueen merelliseen sijaintiin. Myös muut alueen nimet liittyvät saaristoon ja purjehdukseen.

Yleisöäänestyksen innoittamana nimistötoimikunta päätyi Lounatuuli-nimeen yksimielisesti. ALUEEN RAKENTAMINEN ETENEE SUUNNITELLUSTI Lounatuulen alueella on ahkeroitu viime talvi kaatamalla puita. Alueella työskenteli kaksi taitavaa metsuria, jotka huolehtivat, että tonttien pintaa rikottiin mahdollisimman vähän. Työ on jatkunut keväällä oksien siivoamisella alueelta. Veneväylän ruoppaus on edennyt suunnitellusti ja on parhaillaan käynnissä. Ruoppaus jatkuu toukokuun puoliväliin asti ja jatkuu elokuussa kesätauon jälkeen. Matalahden ja Kotkanaukon välistä kapeaa ränniä on levennetty ja syvennetty. Toimenpide tulee parantamaan huomattavasti veden vaihtumista lahdessa ja näin parantamaan lahden veden laatua. Veneväylästä kaivetaan 2,5 metriä syvä ja 10 metriä leveä. Urakoitsija toivoo kaikkien osapuolten turvallisuuden takaamiseksi, että kiinnostuneet eivät tule veneillään työmaa-alueelle. Kesällä rakennetaan teräksinen rantavalli alueen venesatamalle, jonne tulee noin 70 venepaikkaa. Syksyllä vuorossa on rantapuiston tarkempi suunnittelu ja alueen kunnallistekniikan rakentaminen. Asuntomessut järjestetään kesällä 2022.

Suosittu takakonttikirppis tulee taas! Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Naantalin takakonttikirppis tulee jälleen tänä keväänä. Lions Club Naantali Tawastin ja naantalilaisen Kepa Sipposen yhdessä järjestämä tapahtuma pidetään tänä vuonna 19.5. kello 10-14 Muumiparkissa. Kirppis on suunnattu kaikille, joilla on myytävänä käytettyä tavaraa. Ohjelmassa on lisäksi buffet, poniratsastusta ja Naantalin VPK esittelemässä kalustoaan. Kello 12 järjestetään huutokauppa kissakahvilan perustamiseksi. Lions Club Naantali Tawastin presidentti Jyrki Kuusela kertoo, että viime vuonna takakonttikirppis sujui loistavasti, ja myyntipaikat varattiin kokonaan loppuun. Tänäkin vuonna myyntipaikoista alettiin kysellä jo kuukausia ennen tapahtumaa. Vapaaehtoisvoimin järjestettävän tapahtuman tuotot lahjoitetaan Lions Club Naantali Tawastin kautta kotikunnan vähävaraisten nuorten ja vanhusten auttamiseen. Naantalin seurakunta ottaa lahjoituksina vastaan kirppiksen loputtua myymättä jääneitä tavaroita. Kuusela kertoo, että järjestäjien toiveena tämän vuoden tapahtumasta olisi, että aurinko paistaa ja ihmisillä on iloinen mieli. – Se tuottaa aina hyvää mieltä kaikille, hän sanoo. Lisätietoja tapahtumasta löytyy Facebookissa nimellä ”Takakonttikirppis Naantali (Muumiparkki) 2019”. Jäljellä olevista myyntipaikoista voi tiedustella sähköpostitse jyrki.kuusela@peltisetti.fi tai tekstiviestillä 041 4320 377. Myyntipaikat maksavat 5 euroa.

Lisätietoja Timo Tirri, Projektipäällikkö Puh. 050 410 4005, timo.tirri@naantali.fi

Takakonttikirppis Naantalissa sunnuntaina 19.5.2019 klo 10-14, Muumiparkki (Järveläntie 2).

5

Profile for Naantalin kaupunki

Nasta 2/2019  

Naantalin kaupungin tiedotuslehti

Nasta 2/2019  

Naantalin kaupungin tiedotuslehti

Advertisement