__MAIN_TEXT__

Page 1

E

T Y Ä N UKU

L

6


SISÄLLYSLUETTELO Hirven turpaa ja poron kuuta............................................9 Poron kuuta Sallassa.........................................................13 Hirven turpaa Ylä-Lapissa...............................................15 Karhu vai hirvi?.................................................................19 Hirviä, karhuja ja karjalan ihmisiä..................................22 Karhun ja hirven välissä...................................................30 Suomen ensimmäinen radiohirvi Maija.........................32 Viron hirvitutkijoiden apuna...........................................37 Noin kolme pientä porsasta.............................................41 Ruotsin tuntureilla.............................................................47 Perävaaran hirviporukassa...............................................52 Hiihto halki Aunuksen.....................................................55 Punaisen hiekan kankaalla................................................71 Sydäntalven hirvenhiihto..................................................86 Jouluaaton peura................................................................94 Kesäkettu......................................................................... 100 Ransulan hirvilookki...................................................... 103 Koppelo naistentansseissa............................................ 108 Elmer Harmikaisen näätäjahti...................................... 113 Peurojen juonia ja pyytömiesten metkuja................... 120 Haavoittuneen suurriistan jäljillä.................................. 125 Hirvi ajomiehenä............................................................ 136 Herra puhheenjohtaja.................................................... 139 Vasantappo...................................................................... 144 7


Kun uroshirvikin poiki.................................................. 150 Luolahirvi........................................................................ 156 Huonoa onnea vai vääriä ratkaisuja?........................... 162 Koirarasismia.................................................................. 166 Hirvihaukulle narisevassa lumessa............................... 169 Kuolleen hirven metsästäjä........................................... 173 Tuplakaato....................................................................... 178 Joululatingit..................................................................... 182 Harmaa yllätys hämärästä............................................. 187 Suomen ensimmäinen taljajousella ammuttu majava.193 Hirvi nurin jousella........................................................ 197

8


HIRVEN TURPAA JA PORON KUUTA Suomalainen hirvitutkimus nousi uudelle tasolle 1970-luvulla, kun Ilomantsin Riistantutkimusasema perustettiin. IRTA tuotti Kaarlo ja Tuire Nygrénin luotsaamana kaikenlaista uutta tietoa Suomen hirvistä. Kun tutkimuksen suosittelema vasaverotuksen lisäys opittiin ymmärtämään ja otettiin käyttöön eri tahojen vastustuksesta huolimatta, alkoi hirvikanta tietysti kasvaa. Hirvien lisääntyminen yllätti niin lupaviranomaiset kuin metsästäjätkin, ja 1970-luvun loppupuolella hirvivahingot kasvoivat suorastaan räjähtämällä. Kirjoittaja asui metsäalueella, joka oli hirvien sekä kesä- että talvilaidunalue. Kun alueelle syntyi pysyvä hirvitihentymä, sotkeutui kirjoittaja tähän soppaan selvittämällä autojen liikenteessä tai metsästyksessä vammautuneiden hirvien kohtaloita. Lopulta niitä kertyi neljänkymmenenviiden vuoden ajalta 253 tapausta päiväkirjamerkintöjeni mukaan. Kaupanpäällisiksi alkoi tulla 1990-luvulla kymmenittäin valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden aiheuttamia onnettomuuksia. Seitsemänkymmentäluvun alussa alkoi poliisin kautta tulla jäljityspyyntöjä hirvistä, jotka eivät olleet liikenteen uhreja. Hirviä löytyi myös kuolleena ilman

9


ulkoisia vammoja. Lopulta omistamalleni joutomaalle syntyi Suomen suurin hirvien hautausmaa, jossa sai viimeisen leposijan 73 hirvivainajaa. Hankalimmista paikoista löytyneet oli kuopattava käsipelillä löytöpaikalle. Aluksi tämä ilmiö ei tuntunut kiinnostavan ketään. Kun poliisille selvisi, että vainajasta ei löytynyt luodin reikiä, tutkinta loppui siihen. Kuolleet hirvet eivät kiinnostaneet myöskään VELLiä (Valtion eläinlääketieteen laitos), vaikka sairaiden villieläinten kuolinsyyn selvitykset kuuluivat MMM:n määrittelyssä nimenomaan heille. Mielenkiinnolla totesin myös, että metsästäjien kattojärjestö MKJ suorastaan myrkyttyi väitteestä, että hirvi nyt tuolla tavalla sairastuisi... Televisio ja valtakunnallinen lehdistö saivat vihiä näistä hirvikuolemista ilmeisesti jonkun poliisin toimesta ja siitähän soppa alkoi kiehua yli, kuten median keitoksilla on tapana. Meikäpoika joutui omituiseen tilanteeseen eli tämän hirvikeiton kokiksi ja saman tien ”syylliseksi, myrkyn kylväjäksi, mustamaalaajaksi” ja mitä niitä vastaavia titteleitä nyt löytyikään. Valtiontehtaiden johto joutui ennenkokemattomaan tilanteeseen eli median ryöpytykseen. Siellä ongelma ratkaistiin sulkemalla portit, ovet ja ikkunatkin lehdistön ”hyökkäyksiltä”. Myös teollisuuskaupunki Harjavalta joutui mukaan taistoon ja sai kannettavakseen Suomen saastuneimman kaupungin tittelin. Asukkaat vaativat kaupungilta kunnollista selvitystä ilmansaasteista, joten Harjavalta ryhtyi erikoisiin toimiin ongelman poistamiseksi. Saastuneen ilmatilan ”tutkimukset” suoritettiin tehtaiden 10


määräämien parametrien mukaan ja valvonnassa, joten ilmahan oli tietenkin aivan puhdasta. Kaupungin johto ryhtyi siis puolustamaan saastuttajia vaan ei asukkaitaan. Kirjoittaja sai saman tien potkut kaupungin luottamustoimista, josta tempusta olin lähinnä huvittunut. Näin jatkui kaupunkilaisten auvoisa elo rikinkatkussa ja astman kourissa. Hirvien sairastumisetkin vähenivät, kun ne ammuttiin lähes loppuun. Joku oli kuitenkin kiinnostunut. Hirviin erikoistuneelta Ilomantsin Riistantutkimusasemalta otti yhteyttä tutkija, myöhemmin tohtoriksi väitellyt Tuire Nygrén ja pyysi lähettämään näytteitä näistä sairaista hirvistä. Asia kiinnosti häntä biologina, ei niinkään eläinlääkinnällisessä mielessä. Tästä alkoi kolme vuosikymmentä kestänyt yhteistyö ilomantsilaisten kanssa ja jatkuu vieläkin. Harjavallan hirvitihentymä sijaitsi suuren teollisuuskeskittymän koillispuolella. Alueella oli hirvien vuosikymmeniä käyttämä talvilaidun, johon oli vuosien mittaan satanut veden lisäksi hapanta rikkidioksidia tonnitolkulla. Rikkidioksidi ei sinänsä ole myrkky sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta sen ja veden yhteisvaikutus happamoittaa tehokkaasti maaperää. Poikkeuksellisen hapan maaperä taas muutti esimerkiksi maaperässä itsessään olevan kadmiumin liukenevaan muotoon, ja näin se pääsi ravinteiden mukana kasveihin, jota hirvet käyttivät ravintonaan. Ongelmat syntyivät nimenomaan hirvien talviravinnosta. Asian selvittämiseksi oli haettava vertailevia näytteitä hirvistä, jotka olivat eläneet kaukana tehtaista 11


mahdollisimman erämaisissa oloissa. Kun IRTA joutui taistelemaan RKTL:n muutenkin vähenevistä määrärahoista, tällaiset projektit olisivat karsiutuneet jo menossa olevien tutkimusten niellessä lähes kaiken rahoituksen. Soppaan toi omat rikiltä haisevat mausteensa harjavaltalainen maatalousministeri, joka istui toisella pallilla Kemiran hallintoneuvostossa. Kahden pallin mies uhkasi lopettaa koko Ilomantsin Riista-aseman, jos tutkimuksia Harjavallan hirvistä ei lopeteta. Ei niitä tietenkään lopetettu, vaan jatkettiin vähin äänin ja entistä tiiviimmin. Talkoita ei määrärahojen puute kuitenkaan häirinnyt, joten kirjoittaja aloitti hirvitutkija Kaarlo Nygrénin alaisuudessa hirvinäytteiden keruuprojektin nimeltä ”Lapin hirvien kuntotutkimus”. ”Lisenssin virkakausi” kesti lopulta seitsemäntoista vuotta ja otettavat näytteetkin vaihtelivat vuosien mittaan sisältäen mm. lihajaoketutkimukseen liittyviä kanalintunäytteitä.

12


PORON KUUTA SALLASSA Hirvinäytteiden keruu alkoi Sallasta, jossa hupeni useampi vuosi paikallisten hirviporukoiden matkassa. Sallanlaakson hirvikanta oli silloin hyvin runsas ja hirvien kuntoa selvittäviä näytteitä tuli runsaasti. Kuljin enimmäkseen rajavartiolaitokselta eläkkeelle jääneen KeskiSallan alueen jahtipäällikön Erkki Tampion matkassa. Erkillä oli niin sanotusti homma hanskassa, kun hän oli koko ikänsä kulkenut näillä kairoilla ja vuosia työn merkeissä. Aamupäivisin kuljimme hirvijahdissa ja iltapuolella kaivelin tarvittavia näytteitä formaliiniin. Lahtivajan vieressä oli kota, jossa paikalliset papat istuivat muistelemassa menneitä, kun eivät enää kyenneet jahtiin. Menin kahvitauolle kotaan, jossa vierasta katsottiin hieman jäykin niskoin. Muuan vanha poromies alkoi tentata näytteenottajaa. – Onkos se lisenssi Helssinkin miehiä? – Ei taatusti ole enkä ole lisenssikään. – Sepä hyvä, vaan onkos se lisenssi syönynnä poron kuuta? – Eipä ole tullut maistettua. – Minäpä tarjuan. Otappa tuosta oman pellon ries-

13


kaleipää ja vejä kuuta päälle. Voitelin leivän valkoisella porontalilla eli kuulla ja aloin mutustella annosta. Porollehan se maistui. – Vaan miltäpä se maistui? – Poroltahan se. – Vaan miltäpä se tuntui? – Siinähän se menetteli. – Sen pitäsi kuule ruveta naithattaman, sillä kurin on kaikki lappalaiset tehty! – No ilmankos tuo polvi rupesi noin vippamaan! Siihen polven vipotukseen hävisi porukan jäykkyys ja hauskaa juttua ja naurua piisasi. Sallan Tuntsalta löytyi parista hirvestä merkkejä venäjänpuoleisen Kovdorin ”vitamiineista”. Laitoksen piiput näkyivät idässä, kun passittelin Takkaselkätunturin laella. Sallan näytteet antoivat jo selviä viitteitä Lapin hirvikannan hyvästä terveydestä.

14


HIRVEN TURPAA YLÄ-LAPISSA Kun siirryin Inariin keräämään hirvinäytteitä, en arvannut, että siinä puuhassa vierähtää kymmenisen vuotta. Alkuun suuntasin itärajaa myötäillen toiminnan painopisteen UKK-puiston, Raja-Joosepin ja Sarmitunturin kautta Nellimiin ja edelleen Kessin kairaan. Syynä tähän oli saada selvyyttä myös mahdollisista Petsamon nikkelisulaton vaikutuksista Inarin itäpuolella. Alkuun kuljin Akujärven poromiesten matkassa, mutta lupien vähäinen määrä vaikeutti näytteiden saantia. Ainoa lupahirvi saattoi kaatua alueen toisessa päässä, joten paikalle oli turhaa mennä monen tunnin viiveellä. Varsinkin hirven mahaportin näytepala oli saatava formaliiniin alle puolen tunnin sisällä. Kun siirryin Sarmitunturin pohjoispuolelle Nellimiin ja Kessiin, siirryin samalla metsästäjän kannalta hyvin eksoottiseen maailmaan. Siellä hirviä kaadettiin vanhaan Lapin malliin, mies ja hirvi vastakkain. Porukkajahtia oli vain pari kertaa. Kolmeen ensimmäiseen vuoteen en edes tiennyt paikallisen jahtipäällikön nimeä. Hirvilupien määrästäkään ei edes piru saanut tolkkua, kun niitä oli seuralla, eri porukoilla ja muuten vain. On saman tien sanottava, että nämä vuosien mittaan

15


tutuksi tulleet erämiehet olivat ehdottoman rehellisiä Lapin miehiä. Vuosien hirvenpyynnissä tulivat tutuiksi Sarmitunturin pohjoispuoliset erämaat aina Vätsärin kairaan asti. Majoituksen olin ratkaissut ottamalla mukaani kodan ja kamiinan, mutta niistä sain nauttia ainoastaan Surnuvuonossa Inarijärven takana. Ensimmäinen jahtikaverini eläkkeellä oleva Reino sanoi heti kättelyssä, että tästä talosta ei vieras lähde yöksi kairaan. Niinpä minusta tuli usean vuoden ajaksi syksyn kiitollinen vakiovieras Reinolle ja Hilmalle. Vaikka hirviä oli Nellimin alueella tietenkin vähänlaisesti, Reino tiesi niiden kulkupaikat lähes metrilleen. Kirjoittajallekin kehittyi ”silmä”, joka erotti hirven sorkan painalluksen lukemattomista poron jäljistä, vaikka autolla ei ajettu mateluvauhtia. Yhtenä aamuna ajelimme Virtaniemen sillan yli Kessiin. Metsähallitus teki uutta metsätietä Kessijärven koillispuolelle. Tierungolla näkyivät kaikki jäljet hyvin ja hirviäkin oli astellut uutta tietä tutkimassa. Silmiini osui vasemmalla männikössä seisova yksinäinen naaras. Kun mainitsin asiasta Reinolle, hän viuhahti kärppänä kankaalle ja hävisi saman tien kanervikkoon näkymättömiin. Ajoin parisataa metriä kauemmas ja odottelin laukausta. Kun kivääri yskähti, pakittelin paikalle, missä hirvi seisoi. Ei näkynyt hirveä eikä Reinoa, joten jalkauduin perään. Yli parisataa metriä oli naaras mennyt ennen kuin suistui makuulle nätit pienet reiät kummassakin kyljessä. Avasin hirven ja aloin kaivella näytteitä, mutta ihmettelin pieniä luodin reikiä. 16


sin.

– Mikäs luoti se oli, kun näin pitkälle kulki? kysäi-

– Se on sakemannin konekiväärin nikkelikuula, mie ne sovan jälkeen keräsin, niitä oli tuhansia. Se on kuule hyvä, männynki läpäsee. Mie nitkutan sen Sakon heikon luovin pois ja panen tämän tilalle. – Tuota, se on kyllä sotaluoti kielletty hirvestyksessä. – Niinkö, elä ihmeesä? – Kävisikö kompromissina Lapuan Naturalis 8x 57? Se kyllä kestää. Saan niitä varmaan hankittua. – No tuo vaan, kyllä mie saatan niitäki käyttää. Yhtenä päivänä rajamiehet kertoivat kolmen hirven tulleen Siikajärven eteläpuolelta Suomeen. Haravoimme Reinon kanssa pari päivää aluetta saamatta vihiäkään hirvistä. Kun kolmantena päivänä palailimme tyhjän pyytäjinä Nellimiin, näin Ylemmän Juoksemavaaran laella hirvisonnin patsastelemassa ilta-auringossa. Reino lähti kivilouhujen suojissa naakimaan kohti vaaran lakea. Kun keli oli aivan tyyni, kerroin ajavani vaaran takapuolelle vievää metsätietä vastaan, jos sonni ottaisi ritolat. Päästyäni vaaran vastakkaiselle puolelle latasin kevyen kertalaukausaseeni (se ei ole kivääri) ja lähdin nousemaan kohti lakea. Kun puusto harveni muutamaksi aihkimännyksi, huomasin sonnin noin sadanviidenkymmenen metrin päässä. Se kuunteli päätään kallistellen Reinon lähestymistä laen toisella puolella ja valmistautui lähtöön kääntäen kylkensä näkyviin. Kun aseeni oli tarkkuutettu juuri tälle matkalle, otin tuen aihkin kyl17


jestä ja annoin palaa. Hirvi tipahti kuin salaman lyömänä ja oli hengetön, kun saavuin paikalle. Aloin availla otusta suolistusta ja näytteenottoa varten, mutta ei tahtonut hyväteräinen puukko upota millään nahkaan, sillä sitä oli yli sentin paksuudelta. Reinokin saapui laen takaa paikalle. Hän oli keksinyt jo kaukaa hirven, mutta näki sen huomanneen hiipijän. Yllättäen sonni putosi niille jalansijoilleen ja perästä kuului vaimea posaus. – Millä ihmeellä sie ammuit, ku se nuin putosi? – Tällä pikkupyssykällä. – Nuiko se tappaa? – Se on tuo kolmeseitsemänvitonen sen verran tuhti tälli, ettei tarvitse juosta kauaa perässä. – Missähän niitä myyään? – Se on kyllä itse teetettävä, kustom-ase kun on. Lämmin ja tyyni sää hankki meille noin tuhat seuralaista, polttiaisia, jotka tahtoivat hirven lämpimän veren lisäksi kupata meiltäkin verinäytteitä.

18

Profile for Myllylahti Oy

Lukunäyte / Adam Mykkänen: Hirven turpaa ja poron kuuta  

Ainutlaatuinen, tositapahtumiin pohjautuva teos hirven elämästä ja sen metsästyksestä. Kirjoittajan kuuden vuosikymmenen kokemus tärkeimmäst...

Lukunäyte / Adam Mykkänen: Hirven turpaa ja poron kuuta  

Ainutlaatuinen, tositapahtumiin pohjautuva teos hirven elämästä ja sen metsästyksestä. Kirjoittajan kuuden vuosikymmenen kokemus tärkeimmäst...

Advertisement