PEILIJÄÄ Sunnuntaiaamu oli kylmän raikas, kuten aamut olivat sinä vuonna olleet kaikkina muinakin lokakuun viimeisen viikon päivinä. Ajankohtaan nähden harvinaisen koviksi äityneet pakkaset olivat onnistuneet jäädyttämään lammet ja pienemmät järvet peilikirkkaiksi. Aamuauringon ensimmäiset säteet alkoivat nuolla ahneenoloisesti vastapäisen vaaran kylkiä. Vaikkei lunta vielä ollutkaan, niin kaiken kattava pakkaskuura loihti järveä ympäröivän rantamaiseman satumaisen kauniiksi. Sadun lumouksen harmonia oli kuitenkin vaarassa särkyä, kun tuura olalla jääkantta pitkin varovasti askeltava parrakas, kävelytyylistä päätellen jo vanhahko mies pysähtyi ensimmäisen kerran kymmenen metrin päässä rantaviivasta. Tuura siirtyi iskuasentoon ja mies iski sen kaksin käsin jäähän. Koko jääkansi tuntui paukahtavan tavalla, joka kertoi pitkällisen jännityksen yllättävästä purkautumisesta, mutta tuura ei mennyt jäästä läpi. Mies jatkoi tyytyväisen oloisena matkaansa. Parinkymmenen askeleen päästä sama operaatio toistui. Ei vieläkään läpi. Vielä parikymmentä askelta järven selälle päin ja mies päätti tehdä läpireiän. Siihen ei montaa tuuran iskua tarvittu, kun vesi alkoi nousta jäälle pul-
6