Page 1

Maataloudelle kestävää kilpailukykyä Liite 4/2013 | 16.12.2013

Ruoantuotannon kestävyys ja kilpailukyky ovat koetuksella, kun tuotantoympäristö ja ilmasto muuttuvat. Tutkimus hakee vastauksia muutoksen herättämiin kysymyksiin.

MARKKU VUORIKARI

Naudanlihan jalanjälkiä voidaan keventää Naudanlihan eri tuotantotapojen vaikutuksia ympäristöön lasketaan ensi kertaa laajassa MTT:n tutkimuksessa.  Sivu 7

Omenapuumetsät kasvavat vielä vuorten rinteillä Luonnonvaraiset villiomenapuumetsät ihastuttavat viljellyn omenan alkukodissa Kazakstanissa. Metsät kaipaavat suojelua.  Sivu 8

Luonnonhoitopelloilta saadaan energiaa Luonnonhoitopeltoja voitaisiin käyttää aktiivisemmin sekä energiantuotantoon että maan rakenteen kohentamiseen.  Sivu 12

Lihaluujauho tekee paluuta rehuihin Lihaluujauhon täyskäyttökielto poistuu asteittain. Evira valvoo rehuja dna-testeillä, mutta sen tarkkuudessa on vielä viilattavaa.  Sivu 15

Ikiaikainen humala sopii oluen maustajaksi Kotimaiset geenivarahumalat sopivat oluen valmistukseen aromin antajiksi. Katkerohumalat tulevat kuitenkin ulkomailta.  Sivu 13 JAANA NISSI/MTT

Piritta Hakala hoitaa tarvittaessa myös siemennykset hedelmällisyyskäynnillään. Terhi Valkama seuraa.

Karjan hedelmällisyys tarkassa seurannassa Terhi ja Pasi Valkaman tilalla Valkeakoskella karjan hedelmällisyyttä seurataan systemaattisesti. Mitään ei jätetä sattuman varaan. Faban hedelmällisyysasiantuntija Piritta Hakala käy Valkaman tilalla vähintään kerran kuukaudessa. Hän tekee varhaistiineystarkastuksia eläimille, joiden siemennyksestä on 5–6 viikkoa. Tiinehtymättä jääneet havaitaan näin heti.

Kansallinen humalan geenivarakokoelma sijaitsee Mustialassa ja sitä pitää yllä Hämeen ammattikorkeakoulu.

Luomuviljan sato on hyvä, mutta pieni…s. 14 Lihakarjan jalostukseen teurasominaisuuksien ulottuvuus…s. 18 Paputuotteet tunnetaan vielä huonosti…s. 16

Tarkastettavaksi otetaan myös lehmiä, jotka eivät ole näyttäneet kiimaansa selkeästi. Hakala selvittää, eikö kiimakierto ole lähtenyt ollenkaan käyntiin vai onko kiima vain ollut hiljainen. ”Hedelmällisyysseuranta auttaa löytämään hiljaiset kiimat, pitämään poikimavälin lyhyenä ja pääsemään heti kiinni ongelmatapauksiin”, Terhi Valkama toteaa.

JANNE LEHTINEN/MTT:N ARKISTO

Varsinkin isossa karjassa tarkka seuranta on tärkeää. Lehmien poikimaväli on Suomessa keskimäärin yli 400 päivää. Valkaman karjassa keskiarvo on 390 päivää. ”Hyvä ruokinta, hyvä hoito ja tarkka kiimanseuranta”, Valkama luettelee keinot, joilla hedelmällisyyttä voidaan parantaa.

Sivut 10-11

Lypsylehmän maitorauhasen toimintaan pystytään vaikuttamaan ruokinnalla. MTT:ssä on kehitetty dieetti, joka vähentää maidon rasvapitoisuutta jopa 12 prosenttia.

Räätälöity ruokavalio vähentää maidon rasvapitoisuutta ja helpottaa lehmän energiavajetta Lypsylehmä kuluttaa maitorasvan tuotantoon jopa kolmanneksen energiastaan. Lehmä ei kuitenkaan pysty syömään niin paljon ruokaa kuin poikimisen jälkeen alkava maidontuotanto vaatisi. Oikealla ruokavaliolla maitorasvan tuotantoa saadaan supistettua, jolloin myös energiavaje helpottuu ja hedelmällisyys paranee.

Sivut 4-5


2

NIINA PITKÄNEN/MTT

Kotieläintilojen tuotantokustannukset kaksinkertaistuneet tällä vuosituhannella Kokonaistuotantokustannus on kasvanut kotieläintiloilla koko 2000-luvun ajan. Tuotantokustannus on yli kaksinkertaistunut 12 vuoden aikana. Samana aikana puolet kotieläintiloista on lopettanut toimintansa ja jatkaneiden tilojen keskikoko on kasvanut. Lihanautatiloilla tuotantokustannusten kasvu on ollut 191 prosenttia, porsastuotantotiloilla 172 prosenttia, lypsykarjataloutta ja muuta nautakarjataloutta harjoittavilla tiloilla 125 prosenttia ja lypsykarjatiloilla 111 prosenttia. Muuta laidunkarjataloutta harjoittavilla tiloilla kustannukset ovat kasvaneet 94 prosenttia, lihasikatiloilla 85 prosenttia, yhdistelmäsikatiloilla 76 prosenttia, emolehmätiloilla 63 prosenttia sekä yhdistettyä emolehmä- ja lihanautatuotantoa harjoittavilla tiloilla 48 prosenttia.

Maatalouden kestävyys ja kilpailukyky tutkimuksen kärjessä KESTÄVÄ JA KILPAILUKYKYINEN ruoantuotanto -tutkimusalue kattaa suuren osan perusmaatalouden tutkimuksesta ja kehittämisestä MTT:ssä. Tutkimusalueen hankkeet tavoittelevat ruoantuotannon kestävyyden ja kilpailukyvyn kehittämistä ja turvaamista muuttuvassa tuotantoympäristössä. Vastauksia haetaan sekä biologisin ja geneettisin että tuotantoteknisin ja taloudellisin keinoin. TUTKIMUSALUEELLE on suunniteltu vuonna 2014 noin sata tutkimus- ja kehittämishanketta. Merkittävä osa hankekokonaisuudesta määräytyy lopulta rahoittajien ja asiakkaiden päätösten perusteella. Vuonna 2014 käynnistyvistä hankkeista kannattaa mainita Lihaketjun kestävä kilpailukyky -hanke, jonka aloitukseen MTT panostaa merkittävästi strategista rahoitustaan. Hankkeessa pyritään vastaamaan lihaketjun taloudellisen ja biologisen kilpailukyvyn tulevaisuuden moninaisiin ja koviinkin haasteisiin. TUTKIMUKSESSA otetaan huomioon myös kuluttajaryhmien tarpeet ja yhä selkeämmät odotukset esimerkiksi tuotantoketjun vastuullisuuden, eläinten hyvinvoinnin ja lihan alkuperän suhteen. Tuotannon maahan, vesistöihin ja ilmastoon kohdistuvat ympäristövaikutukset sekä lihan laatu- ja tuoteinnovaatiokysymykset ovat osa kokonaisuutta. Tutkimukseen odotetaan osallistuvan kolmen vuoden aikana merkittävästi liha-alan toimijoita ja rahoittajia, joilla on mahdollisuus olla myös mukana suuntaamassa työtä tärkeimpiin kohteisiin. Odotamme tutkimukselta paljon.

YHÄ KESKEISEMPI OSA tutkimusalueen työtä on ilmastonmuutokseen ja siitä ruoantuotannolle koituvien vaikutusten tutkimus. Tämä sisältää sekä muutokseen sopeutumisen että sen hidastamisen mahdollisuudet. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia mallinnetaan, ja mallien pohjalta kuvataan erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuden kehityskulkuja. Tutkimuksen lisääntyessä ja laajentuessa mallit tarkentuvat ja tuottavat myös tarkempia ennusteita. Tutkimusalueella tehdään tällä aihealueella korkeatasoista tieteellistä työtä, jonka tulokset julkaistaan kansainvälisissä huippujulkaisuissa. MITEN JA MILLOIN kotimainen elinkeino ja ruoantuotanto hyötyvät tästä tutkimuksesta? Konkreettinen hyöty seuraa luonnollisesti melko pitkällä viipeellä. Parhaan käytettävissä olevan tiedon mukaan olosuhdemuutokset Suomessakin tulevat olemaan suuria. Niihin on varauduttava ajoissa tietämällä enemmän, osaamalla paremmin, ennakoimalla muutoksia ajoissa ja tiedottamalla niistä. ILMASTONMUUTOS ei ole erillinen eikä ainoa suuri muutos, joka ruoantuotantoon kohdistuu lähivuosikymmeninä. Muutosten yhteisvaikutukset sekä yrittäjien ja muiden osallisten päätökset lopulta muokkaavat tulevaisuuden kilpailukykyisen ja kestävän ruoantuotannon. HARRI HUHTA Tutkimuspäällikkö Kestävä ja kilpailukykyinen ruoantuotanto

TOIMITTANUT: Niina Pitkänen, MTT

Liite 4/2013

70. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkko) www.mtt.fi/julkaisut/ maaseuduntiede/haku.html

YHTEISTYÖSSÄ:

PUOLET TILOISTA ON LOPETTANUT TOIMINTANSA Tällä vuosituhannella maatalousalan voimakas rakennemuutos on jatkunut. Vuosina 2000–2011 kotieläintilojen määrä on puolittunut: 28 111 tilasta toimintansa on lopettanut 13 924 tilaa. Porsastuotantotiloista lopetti 72 prosenttia, yhdistelmäsikatiloista 62 prosenttia, sianlihatiloista 59 prosenttia, lypsykarjatiloista 52 prosenttia ja muuta nautakarjataloutta harjoittavista tiloista 47 prosenttia. Emolehmätilojen määrä on sen sijaan lisääntynyt 34 prosenttia ja lammastilojen 14 prosenttia. TUOTANTOKUSTANNUS KASVOI TILAKOKOA NOPEAMMIN Rakennemuutoksen vaikutusta maatalouden tuotantokustannuksiin on tarkasteltava ottaen huomioon pidemmän aikavälin muutokset. Tuotantokustannusten kasvua selittävät yhtäältä tuotantopanoshintojen eli rehujen, lannoitteiden, polttoaineiden ja raaka-aineiden hinnat sekä pääomakustannusten eli korkotason ja velkaantuneisuuden kasvu. Toisaalta kustannusten kasvua selittää myös tilojen koon kasvu. Kannattavuuskirjanpidossa maatalousyritysten tilakoko määritetään taloudellisen koon mukaan perustuen standardituotoksista laskettavaan summaan. Standardituotoksilla tarkoitetaan kullekin viljelykasville tai tuotantoeläimelle alueittain laskettua viiden vuoden tietoihin perustuvaa tuotosta, joka vastaa joko yhdestä hehtaarista tai eläimestä saatavaa tuotosta ilman tukia. Standardituotoksen määrällä mitattuna kotieläintilojen koko on keskimäärin 1,6-kertaistunut. Tilakoko on enemmän kuin kaksinkertaistunut lihanautatiloilla,

TOIMITUSKUNTA: MTT: Jyrki Aakkula, Sanna Marttinen, Juha-Matti Katajajuuri, Niina Pitkänen, Harri Huhta, Hilkka Vihinen Maaseudun Tulevaisuus: Tiina Taipale

TAPIO TUOMEL A/MTT:N ARKISTO

lypsykarjataloutta ja muuta nautakarjataloutta harjoittavilla tiloilla. Porsastilojen koko on kaksinkertaistunut. Tuotantokustannukset ovat kuitenkin kasvaneet tilakoon kasvua nopeammin. Lihasikatiloilla ne ovat nousseet 2,2-kertaisiksi, yhdistelmäsikatiloilla 1,9-kertaisiksi, lihanauta- ja porsastuotantotiloilla 1,4-kertaisiksi, muuta laidunkarjataloutta harjoittavilla tiloilla 1,3-kertaisiksi ja lypsykarjaja emolehmätiloilla 1,2-kertaisiksi. Lypsykarjataloutta ja muuta nautakarjataloutta harjoittavilla tiloilla standardituotos ja kustannukset ovat lisääntyneet samaan tahtiin. Ainoastaan emolehmä- ja lihanautatuotantoa harjoittavilla tiloilla standardituotos on kasvanut kustannuksia enemmän. Alina Sinisalo ja Jarkko Niemi, MTT Lisätietoja: alina.sinisalo@mtt.fi ja jarkko.niemi@mtt.fi Puh. 029 531 7757

Taustalla kirjanpitoaineisto Tarkastelussa käytettiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) keräämää maa- ja puutarhatalouden yrityskohtaista kirjanpitoaineistoa vuosilta 2000–2011. Rakennekehitystiedot on poimittu Taloustohtorin sivustolta, maa- ja puutarhatalouden rakennekehitys – osiosta. Euromääräiset tiedot on deflatoitu vuoteen 2011 hintoihin.

MAASEUDUN TIEDE Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Humppilantie 9 A 31600 Jokioinen 029 5300 700 www.mtt.fi

MTT on johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta ja kilpailukykyä kehittävä tutkimuskeskus. Maaseudun Tiede -liite kertoo MTT:n ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.


3

Kerran juoduista kahvinporoista polttoainetta ja lannoitteita Ruokajätteen hyödyntämisellä energiantuotannossa voitaisiin polttoaineen tuotannon lisäksi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja tuottaa ravinteita pelloille. Suomalaisten ruokajätteestä neljännes on kahvinporoja.

R

TAPIO TUOMEL A/MTT:N ARKISTO

uokajätteen hyödyntämiseen energian- ja ravinteiden tuotannossa on kiinnostuttu eripuolilla Eurooppaa. MTT oli mukana Valorgas-hankkeessa, jossa tutkittiin ruokajätteen keräysjärjestelmien tehokkuutta ja ruokajätettä raaka-aineena käyttävän biokaasuprosessin toiminnan optimointia. Hankkeessa tutkittiin myös biokaasun jalostusta liikennepolttoaineeksi, käsittelyjäännöksen käyttöä lannoitteena sekä koko ketjun energia- ja kasvihuonekaasutaseita.

NELJÄNNES SUOMALAISTEN RUOKAJÄTTEESTÄ KAHVINPOROJA Ruokajätteen koostumusta selvitettiin Isossa-Britanniassa, Suomessa, Portugalissa ja Italiassa. Kaikissa maissa hedelmien ja vihannesten osuus oli noin 45–70 prosenttia kokonaispainosta. Lihan ja kalan osuus oli samansuuruinen kaikissa maissa, mikä on korkeiden proteiini- ja typpipitoisuuksien takia tärkeä huomio biokaasuntuotantoprosessin vakauden kannalta. Suurin vaihtelu ruokajätteen koostumuksessa oli kategorioissa valmisruoat ja juomat, mikä heijastaa todennäköisesti maiden välisiä kulttuurieroja sekä jätteenkeräysjärjestelmien eroja. Esimerkiksi teepussien osuus ruokajätteestä Isossa-Britanniassa oli 7 prosenttia ja kahvinporojen osuus Suomessa 25 prosenttia. KÄSITTELYJÄÄNNÖS SOPII LANNOITTEEKSI Ravinteiden määrä ja bioturvallisuus ovat tärkeässä roolissa, kun jäännöstä käytetään maataloudessa lannoitekäyttöön. Ruokajäte sisältää sokereita, kuituja, rasvoja ja proteiineja. Biokaasuprosessissa orgaaninen typpi muuttuu vesiliukoiseksi ja kasveille käyttökelpoiseksi ammoniakiksi. Tutkimuksen mukaan ruokajäte on tutkituissa maissa lopulta melko samanlaista. Kuiva-ainepitoisuus on noin 26 prosenttia, josta orgaanista ainesta on noin 90 prosenttia. Kokonaistyppeä on noin 30g kilossa kuiva-ainetta ja kokonaisfosforia 4,1 g kilossa kuiva-ainetta. Ruokajäte ja siitä valmistettu lannoitevalmiste sisältävät myös kaliumia ja hivenaineita, jotka ovat tärkeitä kasvien kasvulle. Kasvatuskokeet osoittivat, että biokaasuprosessissa käsitellyn ruokajätteen jäännöksessä olevat ravinteet ovat kasveille hyvin käyttökelpoisessa muodossa, sillä kasvit tuottivat enemmän kasvimassaa kuin jäännöksen NH4-N pitoisuuden perusteella oli arvioitu. Ruokajäte voi kuitenkin sisältää myös kasveille haitallisia aineita, jotka voivat vaikuttaa jäännöksen käytettävyyteen kasviravinteena. Tutkimuksen tulokset osoittavat kuitenkin, että jäännöksellä on potentiaalia lannoitteena sellaisenaan, ilman esi- tai jälkikäsittelyä, sillä tutkitut näytteet sisälsivät patogeeneja ja raskasmetalleja alle sallittujen raja-arvojen. RUOKAJÄTTEESTÄ ENERGIAA SATA KUUTIOTA TONNILTA Ruokajätteestä tuotettua biokaasua voidaan käyttää lämmön- ja sähköntuotantoon tai biometaaniksi jalostettuna liikenteen polttoaineeksi. Ruokajätteen metaanintuottopotentiaali on noin 100 m3/tonni. Jos kaikelle tuotetulle lämmölle on käyttöä ympärivuotisesti, energia- ja kasvihuonekaasupäästötaseiden kannalta on sama,

Ruokajätteen sisältämä energia voidaan hyödyntää esimerkiksi maataloudessa työkoneiden polttoaineena ja jäännöksen sisältämät ravinteet lannoitevalmisteena.

miten tuotettu energia käytetään. Lämmön käyttö ympärivuotisesti voi kuitenkin olla haasteellista, ja energiatase voi mennä pelkällä sähköntuotannolla jopa negatiiviseksi. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kannalta biokaasuprosessi on tehokas jätteenkäsittelymenetelmä, vaikkei kaikkea energiaa voitaisikaan hyödyntää. Alueelliset erot on kuitenkin huomioitava, sillä ruokajätteen erilliskeräys kuluttaa energiaa ja tuottaa kasvihuonekaasuja. Harvaan asutuilla alueilla ruokajätteen erilliskeräys voi kuluttaa enemmän energiaa kuin jätteestä voidaan tuottaa. Valorgas on EU:n 7. puiteohjelman rahoittama hanke. Julkaisut ovat nähtävissä hankkeen Internet-sivuilla: http://www.valorgas.soton.ac.uk/index.htm

NIINA PITKÄNEN/MTT

Saija Rasi, MTT ja Jukka Rintala, Tampereen teknillinen yliopisto Lisätietoja: saija.rasi@mtt.fi Puh. 040 570 1596

Valorgas-hankkeessa selvisi, että neljännes suomalaisten ruokajätteestä on kahvinporoja.


4

Maitorasvan säätely helpottaa lehmien energiavajetta Korkeatuottoiset lypsylehmät kärsivät usein energia-aineenvaihdunnan ongelmista. MTT:ssä tehtävässä nutrigenomiikkatutkimuksessa onnistuttiin räätälöimään dieetti, joka vähentää maidon rasvapitoisuutta noin 12 prosenttia. Maidontuotannon alkuvaiheessa lehmät joutuvat usein turvautumaan elimistön energiavarastoihin, koska ne eivät kykene syömään niin paljon kuin käynnistynyt maidontuotanto vaatii. Syvä tai pitkäkestoinen negatiivinen energiatase heikentää lehmien vastustuskykyä ja hedelmällisyyttä, ja voi johtaa vakaviin energia-aineenvaihdunnan ongelmiin. MAITORASVAN TUOTTAMINEN VIE ENERGIAA Lehmä kuluttaa maitorasvan tuottamiseen jopa kolmanneksen ravinnosta saamastaan energiasta. Maitorasvan määrään voidaan kuitenkin ruokinnalla vaikuttaa. Erityisesti ruokinnat, jotka sisältävät runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja tai pötsissä nopeasti fermentoituvaa tärkkelystä vähentävät maidon rasvapitoisuutta. Tätä ruokinnan aiheuttamaa maitorasvan

vähenemistä kutsutaan maitorasvan taantumaksi. Se on seurausta lehmän pötsissä tapahtuvista mikrobitoiminnan muutoksista. MTT:ssä tehdyssä tutkimuksessa etsittiin keinoja lehmän energiataseen parantamiseksi maitorasvan tuotantoa hillitsemällä. Koesarjassa testattiin erilaisten ruokintojen käyttökelpoisuutta maitorasvan säätelyssä ja tunnistettiin tekijöitä maitorasvan taantuman taustalta. Ensimmäistä kertaa selvitettiin yhtäaikaisesti vaikutuksia lehmän fysiologiaan, maitorasvan eritykseen, pötsin mikrobiekologiaan ja metaanin muodostukseen sekä maitorauhasen geenitoimintaan. RUOKINNAN MUUTOS VAIKUTTAA MAITORAUHASEEN Maitorasvan taantuma on monimutkainen prosessi, jossa maitorauhanen vastaa ravinnosta tuleviin signaaleihin aineenvaihdun-

taansa säätämällä. Pötsimikrobit ja maitorauhaskudoksessa toimivat geenit ovat tässä vuorovaikutuksessa avainasemassa. Maitorasvan taantuma on seurausta pötsimikrobien välittämien rasvahappojen pelkistysreaktioiden muutoksista. Pötsissä dieetin monityydyttymättömistä rasvahapoista muodostuu tyydyttyneen rasvan sijaan poikkeuksellisia rasvahappoja, jotka aiheuttavat muutoksia maitorauhasen toiminnassa. Oletettavasti dieetin koostumuksen muuttuessa muuttuvat myös pötsimikrobiston voimasuhteet. Tutkimuksessa tunnistettiin pötsin mikro-organismeja ja niiden suhteellisia osuuksia uudella dna:n emäsjärjestyksen selvittämiseen perustuvalla menetelmällä. Dieetin koostumuksen havaittiin vaikuttavan joidenkin tärkeiden pötsimikrobiryhmien yleisyyteen. Havaitsimme merkittäviä muutoksia

bakteerisukujen tasolla, useimmiten vasteena dieetin tärkkelyspitoisuuden muutoksille. Muutokset saattavat liittyä parempaan rehuhyötysuhteeseen ja parantaa eläimen energiatasetta. RASVAHAPOT SÄÄTELEVÄT MAITORAUHASEN GEENITOIMINTAA Maitorasvan taantuman aiheuttavat pötsissä muodostuvat poikkeukselliset rasvahapot, jotka maitorauhaseen päädyttyään muuttavat sen toimintaa geenitoiminnan kautta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tunnistettu muutamia rasvahappoja, joiden uskotaan aiheuttavan maitorasvan taantumaa. Tunnetuin näistä on konjugoitu linolihappo eli CLA. Maitorauhasen epiteelisolujen tehtävä on tuottaa ja erittää rasvaa maitoon. Toiminta on tarkoin säädeltyä ja edellyttää tiettyjen geenien ja niitä säätelevien tekijöiden yhteispeliä. Tutkimuksessa havaittiin, että ANTTI HAAVISTO/MTT:N ARKISTO

Poikimisen jälkeen lehmä ei kykene syömään niin paljon ruokaa kuin maidontuotanto vaatisi, sillä maitorasvan tuottaminen vie paljon energiaa. MTT:ssä on kehitetty nurmisäilörehuun perustuvaa ruokintaratkaisua, joka vähentäisi maidon rasvapitoisuutta.


Lue Maaseudun Tieteet juttuarkistosta www.mtt.fi/julkaisut/maaseuduntiede/haku.html

maitorasvan pitoisuuden vähentyessä yhden tutkitun geenin toiminta muuttuu. Tämä geeni koodaa solussa toimivaa PPAR-γ -tumareseptoria, jolla on merkittävä rooli solun oman rasvatuotannon säätelyssä. Vaikuttaa siltä, että maitorasvan taantumassa maitorauhaseen kuljetetut, pötsissä muodostuneet poikkeukselliset rasvahapot hiljentävät solun omaa rasvatuotantoa ainakin tämän reseptorin välityksellä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin vain muutamaan valittuun geeniin. Seuraavaksi tavoitteena on tunnistaa kaikki maitorasvan taantuman taustalla vaikuttavat geenitoiminnan verkostot, sekä kaikki rasvahapot, jotka tätä geenitoimintaa säätelevät. Sirja Viitala, MTT Lisätietoja: sirja.viitala@mtt.fi Puh. 029 531 7896

Räätälöity ruokavalio vähentää maidon rasvapitoisuutta ja pienentää metaanipäästöjä Tutkimuksen päätavoitteena oli löytää nurmisäilörehuun perustuvia ruokintaratkaisuja, joilla voidaan vähentää maidon rasvasynteesiä ilman että sillä olisi haitallisia vaikutuksia rehun syöntiin tai maitotuotokseen. Tulokset ovat lupaavia. Tutkimuksessa onnistuttiin räätälöimään dieetti, joka vähentää maidon rasvapitoisuutta noin 12 prosenttia. Maitorasvan vähentymisestä huolimatta päivittäinen maitotuotos säilyy ennallaan, vaikka dieetti heikentääkin hieman kuiva-aineen syöntiä. Dieetti muuttaa myös maidon rasvahappokoostumusta siten, että tyydyttyneen rasvan osuus pienenee ja tyydyttymättömän kasvaa. Lisäksi metaanintuotto pienenee 13 prosenttia maitokiloa kohden.

5 RODEO

Dieetin toimivuutta ja vaikutuksia varmennetaan kaksivuotisessa ruokintakokeessa. Tavoitteena on selvittää, voidaanko dieetin lyhytkestoisella käytöllä poikimisen jälkeen ennaltaehkäistä negatiivista energiatasetta ja parantaa näin ollen lehmien hedelmällisyyttä ja hyvinvointia myös käytännön tilaolosuhteissa.

Nurmisäilörehuun perustuva lypsylehmän ruokavalio muuttaa myös maidon rasvahappokoostumusta, jolloin tyydyttyneen rasvan osuus pienenee.

Maitorauhasesta haetaan ratkaisua hedelmällisyysongelmaan Ruokinnalla voidaan vaikuttaa lehmien hedelmällisyysongelmaan. MTT:n tutkimus selvittää poikimisen jälkeisen energiataseen ja varhaisen alkionkehityksen välistä yhteyttä.

YRJÖ TUUNANEN/MTT:N ARKISTO

Hyvä hedelmällisyys on ensiarvoisen tärkeää kestävälle maidontuotannolle. Poikimisen jälkeinen energiavaje alentaa merkittävästi lypsylehmien hedelmällisyyttä. ENERGIATASEELLA YHTEYS HEDELMÄLLISYYTEEN Meneillään olevan tutkimuksen tavoitteena selvittää mahdollisimman laajasti energiataseen ja lisääntymisfysiologian välistä yhteyttä useamman kerran poikineilla maidontuotannossa olevilla lehmillä. Koelehmien poikimisen jälkeiseen energiataseeseen pyritään vaikuttamaan ruokinnan keinoin. Kahdelle koeryhmälle aiheutetaan ruokinnallisesti maitorasvan taantuma kolmannen koeryhmän toimiessa kontrollina. Oletuksena on, että ryhmissä, joissa todetaan maitorasvan taantuma, lehmien energiatase pysyy poikimisen jälkeen positiivisempana kuin kontrolliryhmässä, millä toivotaan olevan positiivisia vaikutuksia lehmän lisääntymisterveyteen. Lehmien energiataseita seurataan kokeen aikana koko eläimen tasolla aineenvaihdunnan mittausten avulla ja kudostasolla valikoitujen kudosnäytteiden analyysien avulla. VARHAISALKIONKEHITYKSESSÄ AVAIN HEDELMÄLLISYYTEEN Hedelmällisyystutkimuksissa keskitytään varhaiseen alkionkehitykseen: munasolujen kehitykseen munasarjoissa, sekä alkion kehitykseen munanjohtimessa ja kohdussa ennen alkion kiinnittymistä kohdun limakalvoon. Maidosta tehtävistä keltarauhashormonimäärityksistä arvioidaan kiimankiertojen käynnistymistä poikimisen jälkeen. Koelehmistä kerätään lisäksi munasoluja 80 päivää poikimisesta, jotta voidaan selvittää poikimisen jälkeisen energiataseen vaikutus munasarjassa kehittyvien munasolujen laatuun. Munasolujen keruun lisäksi koelehmistä huuhdellaan eri kehitysvaiheessa olevia alkioita, jotta nähdään, miten hyvin lehmien lisääntymiselimistön olosuhteet tukevat varhaista alkionkehitystä eri ruokintaryhmissä.

MUNASOLUN LAATU RATKAISEE Kerättyjen munasolujen ja alkioiden laadun arvioinnissa keskitytään niiden rasvaaineenvaihduntaan. Munasolujen osalta selvitetään myös niiden kehityspotentiaalia laboratorio-olosuhteissa. Kerätyt munasolut kypsytetään ja hedelmöitetään laboratoriossa, minkä jälkeen niiden kehitysaikataulua seurataan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, heijastuivatko veren seerumin mahdolliset muutokset lisääntymiselimistön olosuhteisiin ja mitkä vaikutukset näillä olosuhteilla on munasolun kehityspotentiaaliin eli kykyyn hedelmöittyä ja tukea varhaista alkionkehitystä. KOHTUUN KIINNITTYMINEN EDELLYTTÄÄ VUOROVAIKUTUSTA Alkion ja kohdun limakalvon välinen vuorovaikutus signalointimolekyylien avulla mahdollistaa alkion kiinnittymisen kohdun limakalvoon. Alkion kehitysaikataulun yhdenmukaisuus kohdun limakalvon kanssa on tärkeää kiinnittymisen onnistumiselle. Kohdun limakalvon toimintaan vaikuttavat paitsi alkio itse myös munarakkulan puhkeamiskohtaan syntyvän keltarauhasen erittämä keltarauhashormoni. Jaana Peippo, MTT Lisätietoja: jaana.peippo@mtt.fi Puh. 029 531 7604

Poikimisen jälkeinen energiavajaus heikentää lypsylehmän hedelmällisyyttä.


6

Reilu sianlihaketju alkaa hyvästä kohtelusta ja päättyy reiluun hinnoitteluun Kuluttajan luottamusta ruoantuotannon eettisyyteen koetellaan lähes päivittäin. Lihantuotantoa ravistelevat toistuvasti toimintatapoihin liittyvät kohut. Monen kuluttajan käsitys sian ja sianlihantuottajan arjesta ja lihantuotannon reiluudesta muodostuu vain median välityksellä. Kotieläintuotannon eettiset kysymykset ovat monimutkaisia. Esimerkiksi eläinten hyvinvointiin liittyvät tavoitteet ja toimintatavat vaikuttavat koko tuotantoketjussa. Kotimaisen lihan tuotantoketju tilalta kauppaan on usein suoraviivainen, mutta globaaleilla markkinoilla lihan tuottamiseen ja alkuperään liittyvää tietoa ei aina ole helposti saatavilla. Eettisten kysymysten käsittely vaatii näkökulman laajentamista ja muiden aseman huomioimista. Siksi on tärkeää, että kotieläintuotannosta käydään eettistä keskustelua, johon myös tuotantoketjun asianosaiset osallistuvat. MTT:n Reilu sika -tutkimuksessa kuluttajat ja tuottajat istuivat saman pöydän ääreen pohtimaan suomalaisen sianlihantuotannon eettisyyttä. Keskusteluissa selvisi, että kuluttajien ja tuottajien mielestä reiluus sikaa kohtaan tarkoittaa hyvää ja arvostavaa kohtelua sekä tarpeiden huomioimista. Heidän mielestään ihmisen ei tulisi aiheuttaa sialle kärsimystä, ja sian elämän tulisi loppua kivuttomasti. Tuottajan ja sian hyvinvoinnin välillä nähdään kiinteä yhteys, joka vaikuttaa toimintaan tilalla ja koko tuotantoketjussa. MYÖS TULONJAON OLTAVA REILUA Keskusteluissa nousi esiin erityisesti tulonjaon reiluus sianlihantuottajien ja muiden ketjun yritysten välillä. Kuluttajien on vaikea arvioida tulonjaon reiluuden toteutumista tuotantoketjussa, koska ymmärrettävää tietoa ketjun yritysten tulonmuodostuksesta ja kannattavuudesta ei välttämättä ole tarjolla. Ryhmissä pohdittiin, voisivatko lihateollisuus ja kauppa pyrkiä nykyistä kohtuullisempiin tavoitteisiin, mikä saattaisi tuoda sikayrittäjälle nykyistä parempaa tuloa. Toivottiin myös ketjun tulonjaon huomioimista yritysten eettisissä linjauksissa. Reiluuden periaatteen soveltaminen on-

SUVI SAARINEN

kin vaikea kysymys yritysten käytännön toiminnan ja muiden eettisten periaatteiden toteutumisen kannalta. Keskusteluissa kuluttajat ja tuottajat totesivat, että hyvä kannattavuus ja mahdollisuus kilpailuun lisäävät yritysten hyvinvointia. Kun kannattavuus on huono ja jaettavaa niukasti, tulonjaon reiluutta pidettiin kuitenkin hyvin tärkeänä. KOHTELU REILUKSI KAIKILLE KETJUSSA Reiluuteen liitettiin myös erikokoisten yritysten tasavertainen kohtelu markkinoilla. Kuluttajat ja tuottajat kokivat suurten yrityksen pystyvän vaatimaan ja myös saavan helpommin reilua kohtelua kuin pienten. Toivottiin myös, että kaupan ja julkisten hankintojen yhteydessä näkyisi se, että Suomessa säädökset ovat tiukemmat kuin muualla esimerkiksi sikojen hyvinvointiin liittyen. Tuottajat ja kuluttajat pitivät reiluna, että sianlihan hinnan olisi kohtuullinen kuluttajalle, mutta he toivoivat myös tuottajalle toimeentuloa yrityksestään. Sianlihan edullisuus ja kaupan tarjoustuotteet nähtiin reiluina pienet tulot omaaville kuluttajille, mutta toisaalta hyvin halpa liha herätti kuluttajissa kysymyksiä tulonjaon reiluudesta ja eläinten hyvinvoinnin toteutumisesta. Hilkka Siljander-Rasi ja Tiina Kortelainen, MTT Lisätietoja: hilkka.siljander-rasi@mtt.fi Puh. 029 531 7750

Sianlihantuotannon eettisistä kysymyksistä tarvitaan keskustelua, koska kuluttaja kohtaa sian ja sianlihan tuottajan enää harvoin. Kesäpossunsa itse kasvattanut Suvi Saarinen tietää, että eläinten olot olivat kunnossa.

Eettiset periaatteet ja reiluus ohjaavat ihmisen toimintaa Eettiset periaatteet ovat yleisiä velvollisuuksia ja toiminnan lähtökohtia, joita punnitaan suhteessa muiden periaatteiden vaatimuksiin. Reiluus on yhteiskuntien ja kansainvälisen yhteisön toiminnan kannalta keskeinen hyve eli eettisesti arvokas toiminnan piirre. Reilusti toimittaessa kaikille yhteiskunnan jäsenille pyritään takaamaan yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet osallistua sen normaaliin toimintaan. Voimavarat jaetaan niin, ettei näitä vaatimuksia loukata. Voimavarojen jaossa pyritään huomioimaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilanne. Kotieläintuotannossa kysymyksen reiluudesta voi laajentaa eläimiin ja ympäristöön, joihin ihmisten toiminta vaikuttaa. MTT:n tutkimuksessa ”Reilu sika –

Sianlihantuotannon eettiset periaatteet tuottajien ja kuluttajien arvioimina” kuluttajat ja sianlihan tuottajat arvioivat yhdessä, mitä eettiset periaatteet kuten hyvinvointi, itsemäärääminen ja reiluus tarkoittavat suomalaisessa sianlihantuotannossa sialle, sianlihan tuottajalle, lihateollisuudelle, kaupalle ja kuluttajille. Tutkimusta rahoittaa Maatilatalouden kehittämisrahasto Makera.

Itsemäämääräminen

Reiluus Itsemäämääräminen

Hyvinvointi

Reiluus

Tasapuolisuus Hyvinvointi

Kuluttajat ja tuottajat arvioivat, mitä eettiset periaatteet kuten hyvinvointi, itsemäärääminen ja reiluus tarkoittavat suomalaisessa sianlihan tuotantoketjussa.

Tasapuolisuus


7 ANTTI HAAVISTO/MTT:N ARKISTO

Yhdistetyn maidon- ja lihantuotannon ympäristövaikutukset ovat kansainvälisten tutkimusten mukaan pienemmät kuin pelkkään lihakarjaan perustuvan tuotannon. MTT:n tutkimuksessa halutaan kehittää molempia tuotantotapoja.

Naudanlihantuotannon ympäristövaikutuksia vähennetään tarkentamalla tuotantotapoja Kansainvälisten tutkimusten mukaan yhdistetystä maidon- ja lihantuotannosta saatavan naudanlihakilon päästöt ovat pienemmät kuin pihvilihakarjan tuotannossa. Laajassa hankkeessa selvitetään ensimmäistä kertaa, millä tavoin suomalainen naudanlihantuotanto vaikuttaa ympäristöön. Suomessa noin 85 prosenttia naudanlihasta on yhteydessä maidontuotantoon. Koska maidontuotanto on tehostunut viime vuosikymmeninä voimakkaasti, yhdistetystä maidontuotannosta tulevan naudanlihan osuus pienenee, kun taas lihakarjan osuus kasvaa. Käynnissä olevassa MTT:n FootprintBeef-hankkeessa tutkitaan laajasti naudanlihatuotannon eri tuotantotapojen ympäristövaikutuksia ja niiden vähennyskeinoja yhteistyössä alan yritysten kanssa. Hankkeessa etsitään esimerkiksi ruokintavaihtoehtoja sekä rehujen viljelytapoja, joilla hiilijalanjälkeä sekä tuotannossa syntyviä rehevöittäviä ja happamoittavia päästöjä voidaan vähentää satotasoja ja tuotannon kannattavuutta heikentämättä. Parhaillaan ollaan rakentamassa biologista mallia ympäristövaikutusarvioinnin pohjaksi. Lisäksi tarkastellaan lannankäsittelyn ja -varastoinnin päästöjä sekä nautojen ruuansulatuksen metaanipäästöjä. KOHTI TILAKOHTAISTA LASKENTAA MTT:llä on kehitetty kansainvälisestikin ainutlaatuisia laskentaohjeita, jotka sisältävät myös yksityiskohtaisia laskentamalleja maaperän suorien typpioksiduulipäästöjen arviointiin. Mallit ovat erityisen mielenkiintoiset

juuri nautakarjan osalta, sillä niiden mukaan monivuotisten nurmien viljelyn maaperäpäästöt ovat pienemmät kuin yksivuotisten viljojen viljelyn suhteessa käytetyn typpilannoitteen määrään. Hankkeen tulokset kertovat aikanaan, kuinka paljon uudet laskentamallit vaikuttavat runsaasti nurmirehuja hyödyntävän tuotannon ilmastokuormitukseen. Hankkeessa saadaan tietoa naudanli-

hantuotannon kokonaisvaikutuksista, mikä mahdollistaa sektorin kehittämisen kokonaisuutena. Ympäristövaikutusmallinnus mahdollistaa myös tulevaisuudessa tarkempien tilakohtaisten mallien kehittämisen. Hannele Pulkkinen, MTT Lisätietoja: hannele.pulkkinen@mtt.fi Puh. 029 5317 629

Länsimaissakin potentiaalia keventää jalanjälkiä FAO julkaisi tänä syksynä jatkoraportin maailmanlaajuisen keskustelun synnyttäneelle Livestock’s long shadow -raportille. Uuden raportin mukaan lihatuotannon on mahdollista vähentää päästöjään globaalisti jopa 30 prosenttia. Raportissa kuitenkin todetaan, että suurimmat päästöleikkaukset ovat mahdollisia kehittyvissä maissa, joissa tuotantotavat eivät ole vielä yhtä tehokkaita kuin länsimaissa. Länsimaissa päästöleikkaukset ovat jo paljon tiukemmassa, sillä tuotanto on jo suhteellisen tehokasta. Länsimaiden suurten tuotantomäärien vuoksi pienenkin päästöjä

vähentävän toimenpiteen käyttöön otto voi johtaa merkittäviin päästövähennyksiin. Esimerkiksi energiaa paljon käyttävien teollisuusalojen päästöjä on mahdollista pienentää kehittämällä niiden energiatehokkuutta tai siirtymällä uusiutuviin energialähteisiin. Maataloudessa päästöjen pienentäminen on huomattavasti vaikeampaa, kun pitäisikin kehittää biologisia prosesseja kuten maaperän toimintaa tai pötsin käyttäytymistä. FootprintBeef-hankkeessa tutkitaankin skenaarioiden avulla, miten erilaiset päästöjen vähentämiseen tähtäävät toimenpiteet vaikuttavat yhdessä eri ympäristövaikutusluokkiin.

Laaja selvitys FootprintBeef-hankkeessa (2012– 2014) ovat mukana HK Agri Oy, Raisioagro Oy ja Yara Suomi Oy. Ympäristövaikutusten arviointiin tarvittava tausta-aineisto perustuu Pro Agrian lohkotietopankkiin, Tiken tietoihin sekä MTT:n aikaisempiin tutkimuksiin. Ilmastovaikutusten arviointi perustuu MTT:n viime vuonna julkaisemaan kansalliseen suositukseen, joka on tarkoitettu yrityksille niiden tuotantoketjujen vaikutusten arviointiin. FootprintBeef on osa laajempaa, Tekesin Green Growth -ohjelman rahoittamaa NUTS (Transition towards sustainable nutrient economy) -hankekokonaisuutta. Lisätietoja: www.nutrient.fi


8 MIELIPIDE

Marjo Keskitalo OLGA PIHLMAN/MTT:N ARKISTO

Viljellyn omenan alkukodissa kasvaa vielä omenapuumetsiä Keski-Aasian vuoristojen rinteillä ja kanjoneissa, 1 500–2 500 metrin korkeudessa kasvaa luonnonvaraisia omenapuita, tieteelliseltä nimeltään Malus Sieversii. Suomalaisia paikallisomenalajikkeita tutkiva MTT:n kolmihenkinen tutkimusryhmä tutustui syyskuussa Etelä-Kazakstanissa näihin villiomenoihin ymmärtääkseen paremmin viljellyn omenan kehityshistoriaa ja suomalaisten tarhaomenalajikkeiden arvoa.

Suomalaisen kuminan maailmanvalloitus kiinnosti myös presidentti Sauli Niinistöä.

Akkojen harrastuksesta presidentin puheisiin Viime kesänä Seinäjoen Farmari-maatalousmessuilla päivystin MTT:n erikoiskasviosastolla, kun puolen päivän aikaan yleisö ryhtyi yhtäkkiä seuraamaan lähistöllä liikkuvaa seuruetta. Seurue pysähtyi erikoiskasviteltan kulmaukseen ja ryhtyi keskustelemaan erikoiskasveista. Kävelin muutaman metrin päähän seurueesta, jossa tuntui olevan hyväntuulisia ihmisiä. Kuulin Urho Karin esittelevän syysrypsille soveltuvaa harjukylvökonetta. Samassa koko seurue siirtyi taaksepäin, jolloin olin yhtäkkiä keskellä tapahtumia sekä presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion seuruetta. Kun syysrypsikeskustelu loppui, kerroin että Suomessa viljellään paljon muitakin erikoiskasveja, yhteensä noin 200 000 hehtaarin alalla. Siitä Niinistö innostui, osoitti kysymyksensä suoraan minulle ja kysyi, mitä muita kasveja. Kerroin, että Suomi on suurin yksittäinen kuminantuottajamaa maailmassa, ja markkinaosuutemme on noin 25-30 prosenttia. TÄMÄN JÄLKEEN PRESIDENTTI tiedusteli, mikä tekee suomalaisesta kuminasta menestyjän ja mitkä ovat sen vahvuudet maailmalla. Tähän ehdotettiin Suomen pitkän päivän vaikutusta. Itse lisäsin, että suomalaisesta kuminasta tekee ylivoimaisen tuotantoketjun toimivuus: Suomessa on ammattitaitoisia viljelijöitä, viljelysopimuksia tekeviä kuminayrityksiä, neuvontaa ja MTT:n tuottamaa tutkimustietoa. Kerroin, että kuminan onnistumisesta kannattaisi ottaa oppia myös muiden erikoiskasviketjujen kehittämiseen. Lopuksi Niinistö otti vielä esille suomalaisen kuminan korkean öljypitoisuuden. Hän pohti sitä tyypillisesti otsa hieman rypyssä ja sanoi, ettei sitä ole ehkä vielä riittävästi hyödynnetty

markkinoinnissa. Hän lisäsi, että monenlaista asiaa väitetään, ja samalla kun seurue oli jo osittain lähdössä, hän vielä kääntyi katsomaan minua, ja kuin yhdestä päätöksestä molemmat totesimme: ”Mutta tämä asia on tosi!”. Hetki oli aika hauska, sillä tuo yhteen ääneen lausuminen sai meiltä molemmilta suut hymyyn. Aivan kuin olisimme päässeet asiasta yhteisymmärrykseen! Näin jälkeenpäin muisteltuna tapahtuma jää mieleeni hetkenä, jolloin sain kertoa presidentille jotain siitä, mikä on ollut työssäni tärkeää jo 16 vuoden ajan, eli kuminan tuotannon kehittäminen ja suomalaisen kuminan maailmanvalloitus. Kuminaa olen tutkinut eri hankkeissa vuodesta 1997 lähtien eli siitä saakka kun olen MTT:ssä työskennellyt. Kuminaan olen aina uskonut, vaikka olen saanut myös monenlaista palautetta. Lisäksi hankkeet ja erityisesti niihin vaadittavan rahan haku ovat vuosien aikana vaatineet työtä välillä kellon ympäri.

KESKIAASIALAINEN METSÄOMENA Viljellyllä omenalla, Malus domestica, ei ole luonnonvaraista kantamuotoa, vaan se on useamman lajin risteymä. Nykykäsityksen mukaan yksi viljellyn omenan pohjana olevista lajeista on Malus sieversii. Kaukoidän silkkitietä pitkin M. sieversii-omenat ovat vuosisatoja sitten kulkeutuneet itään ja länteen ja risteytyneet muiden luonnonvaraisten Malus-lajien kanssa. Näin itäiset ja läntiset omenalajikkeet muodostuivat perimältään hieman erilaisiksi. Kazakstanin villiomenametsät Tien Shanin vuoristossa löysi saksalainen tutkija Johann Sievers, jonka mukaan laji on nimetty vuonna 1796. M. sieversii -lajia on tutkittu Venäjällä pitkään ja maailmankuulu kasvitieteilijä Nikoli Vavilov esitti sen olevan tärkeä osa viljellyn omenan perimää. Tutkimus on virinnyt uudestaan 1990-luvulta lähtien Kazakstanin itsenäistyttyä. Sieversiin hedelmä on pienehkö, keltainen tai vihreä väritykseltään. Muodossa ja koossa on siemenlevintäiselle kasville tyypillistä vaihtelevuutta. Samoin maku vaihtelee hapokkaan kirpeästä melko makeaankin. Paikalliset asukkaat ovatkin käyttäneet näitä omenia ravinnokseen sekä varttaneet niihin jalostettuja lajikkeita. Ne ovat kuitenkin sellaisenaan kaukana nykyisestä viljellystä omenasta. SUOJELUALUEET TURVAAVAT Kaupunkien laajentuessa luonnonvaraiset omenametsät ovat kovaa vauhtia supistuneet. Tarhaomenan viljelyn yleistyminen lähellä omenametsiä johtaa M. Sieversiin risteytymiseen, jolloin lajin säilyminen aitona vaarantuu. Villiomenapuita uhkaa myös laiduntaminen omenametsissä, sillä lehmät ja lampaat syövät puiden juurivesoja ja uusia siementaimia. Kazakstanissa M. Sieversii -lajin säilymistä turvaa neljä luonnonsuojelualuetta. Itä-Kazakstanin Zjungar Alataun vuoristoseudulla on jäljellä laajoja ja tiheitä vanhoja

MAARIT HEINONEN/MTT

Villiomenapuut kasvavat Kazakstanissa vaikeakulkuisissa, hyvin jylhissä maisemissa.

villiomenametsiä. Muilla suojelualueilla M. Sieversiitä kasvaa enemmän yksittäisinä puina, kuten Keski-Aasian vanhimmalla, vuonna 1926 perustetulla luonnonsuojelualueella Aksu-Zabaglyssä Etelä-Kazakstanissa, aivan Kirgisian tuntumassa. Maarit Heinonen, Hilma Kinnanen ja Ritva Valo, MTT Lisätietoja: maarit.heinonen@mtt.fi Puh. 029 5317 199

Omena tarvitsee suojelua Yhtä lailla suojelua vaatii Suomeen vuosisatojen kuluessa viljelyssä muodostunut ainutlaatuinen tarhaomenalajikkeisto, joka on sopeutunut pohjoisiin olosuhteisiimme. Koska omenoiden paikallislajikkeita on syntynyt eri puolilla Suomea, suojelu ei järjesty suojelualueena. Paikallislajikkeistomme on säilynyt yksittäisten ihmisten ponnistelujen ansiosta. Paikallislajikkeiston kokoaminen tutkimuslaitosten, koulutilojen ja yhdistysten huolehdittavaksi tukee paikallista suojelutyötä. HILMA KINNANEN/MTT

VIELÄ 1990-LUVULLA viljanviljelijät pitivät kuminaa lähinnä ”akkojen” harrastuksena. Tässä akoilla tarkoitetaan maatilan emäntien yrttipalstoja ja niiden pienimuotoista merkitystä. Nyt kun kumina on yksi kiinnostavimmista erikoiskasveista, ”viljamiehet” istuvat seminaareissa lisätietoa janoten, sillä kasvi soveltuu viljatilan kiertoihin monella tavalla. Paatuneenakin tutkijana tuntuu suorastaan mieltä hivelevältä, että presidentillä oli aikaa kuminakeskusteluun. Jotenkin tuntuu, että kuminan maine vähäpätöisenä akkojen harrastuksena sai nyt vihdoinkin lopun. Kumina on siirtynyt uudelle tasolle, joka puhuttelee jo maan presidenttiäkin.

Kirjoittaja on MTT:n erikoistutkija.

Vasemmalla Aksu-Zabaglyn luonnonsuojelualueella kasvavia Malus Sieversii -omenia ja oikealla kazakstanilaisia jalostettuja tarhaomenia.


9

Löytyykö ratkaisuja luomusipulia vaivaavaan sipulimätäongelmaan? Luomutuotannon riesaksi noussut sipulimätä leviää oireettomienkin istukassipulien mukana. Sipulin siemenet ovat sitä vastoin istukkaita huomattavasti terveempiä. Sipulintaimiin perustuvan sipulintuotannon kehittäminen on varteenotettava keino vähentää sipulimätää. ASKO HANNUKKAL A/MTT

Useiden eri Fusarium-sienten aiheuttama sipulimätä on aiheuttanut viime vuosina merkittäviä tuhoja luomusipulin tuotannossa mädättämällä sipuleita pellossa ja erityisesti varastossa. Pahimmillaan yli 70 prosenttia sadosta on pilaantunut taudin takia. Tauti leviää huonolaatuisen istukassipulin mukana. Peltoon päästyään taudinaiheuttajat voivat säilyä maassa useita vuosia. Fusarium-sienet voivat tartuttaa sipulin ohella myös monia muita kasvilajeja. LEVIÄÄ MYÖS TERVEEN NÄKÖISISSÄ Kesällä 2013 tutkittiin neljältä eri luomusipulinviljelijältä huhti-toukokuussa kerättyjen puna- ja keltasipulin istukaserien terveydentila ja määritettiin niissä esiintyneet Fusarium-lajit. Keskimäärin runsaat 5 prosenttia istukassipuleista oli silmävaraisesti arvioituna sairaita tai huonolaatuisia. Sekä huonolaatuisista (524 kpl) että terveeltä näyttävistä (726 kpl) istukkaista leikattiin juuripäästä näytepala, joka laitettiin agar-ravintoalustalle. Näytteistä kasvaneet sienilajit tunnistettiin mikroskoopin avulla. Viherhomeita (Penicillium-lajit) oli yli 90 prosentissa ja mustahomeita (Aspergillus-lajit) yli 16 prosentissa istukasnäytteistä. Viher- ja mustahomeet eivät varsinaisesti mädätä sipuleita, mutta runsaana esiintyessään ne voivat haitata sipulin kasvua. Fusarium-lajeja löytyi keskimäärin runsaasta 23 prosentista istukassipuleita. Huonokuntoisista istukkaista 19 prosenttia ja terveen näköisistä 26 prosenttia oli taudinkantajia. Yleisimmät Fusarium-lajit olivat F. oxysporum (8,3 %) ja F. redolens (8,1 %), jotka on monissa ulkomaisissa tutkimuksissa todettu hankaliksi sipulimädän aiheuttajiksi. Näitä lajeja oli enemmän oireettomissa kuin huonolaatuisissa istukkaissa. Lisäksi istukkaista löytyi F. tricinctum(3,8 %) ja F. solani- (2,2 %) lajeja, joiden myös tiedetään mädättävän sipuleita. Samoja Fusarium-lajeja löytyi myös melko yleisesti sipulitiloilta kerättyjen viherlannoitus- ja kerääjäkasvien juurista ja varsien

Sipulimätä alkaa yleensä sipulin juuriosasta. Se voi pilata sipulin kokonaan hyvin nopeasti.

tyviltä. Vielä ei tiedetä, vioittavatko nämä kannat sipulia. Asiaa tutkitaan tulevan talven aikana. SIPULIN SIEMENET PÄÄOSIN TERVEITÄ Sipulin siementen terveyttä selvitettiin kuudesta eri lajikkeesta, joista kustakin idätettiin agar-ravintoalustoilla 120 siementä. Jokaisesta siemenestä määritettiin niissä esiintyneet sienet. Tutkitut siemenerät olivat hyvälaatui-

Biologinen torjunta sopivilla menetelmillä voi vähentää sipulimätää Luomusipulitiloilla on testattu biologisten kasvinsuojeluaineiden, Prestopin ja Mycostopin sekä mikrobivalmiste FZB 24:n tehoa sipulimätää vastaan istukaspeittauksin kasvukausina 2012 ja 2013. Vuonna 2012 istukkaat upotettiin 15 minuutiksi 0,01 % Mycostop- tai 0,5 % Prestop-vesiliuokseen, jonka jälkeen ylimääräinen vesi valutettiin pois ja sipulit istutettiin peltoon. Yhdellä tilalla biologiset kasvinsuojeluaineet (Mycostop 0,14 % ja Prestop 3,3 %) ruiskutettiin maahan istutuksen yhteydessä. Vuonna 2013 kokeissa oli edellisten lisäksi mukana myös FZB 24-mikrobivalmiste käyttöväkevyydellä 0,2 %. Vuoden 2013 kokeissa istukkaita kuivattiin 15 minuutin upotuskäsittelyn jälkeen kolme vuorokautta ennen istuttamista. Prestop ja Mycostop-upotuskäsittelyt ei-

vät vähentäneet tautisuutta kumpanakaan vuonna. Sitä vastoin ruiskuttaminen istutuksen yhteydessä vähensi tauteja ja lisäsi kauppasatoa. FZB 24-käsittely vähensi tautisten sipuleiden osuutta sadossa käsittelemättömään tai muihin käsittelyihin verrattuna. Kauppakelpoisen sadon määrä oli myös suurin FZB 24-käsittelyssä. Istukkaiden upotuskäsittely ilman istukkaiden kuivatusta käsittelyn jälkeen ei siis suojaa sipulimädältä. Kuivatusajan pituuden vaikutusta torjuntatehoon upotuskäsittelyn jälkeen sekä torjuntavalmisteiden muunlaisia käyttötapoja on syytä vielä tutkia. Tulokset on tuotettu MMM Makeran rahoittamassa Suomalainen kannattava ja voimistuva luomupuutarhatuotanto sekä ELY-keskusten rahoittamassa Luomu- ja IPkasvistuotannon kehittäminen- EKOkashankkeissa.

sia. Niiden itävyys oli keskimäärin yli 90 prosenttia. Erilaisia homesieniä, lähinnä viherhomeita löytyi noin 11 prosentissa siemenistä. Fusarium oxysporum -sienen tartuttamia siemeniä oli noin 1 prosentti. Muita varsinaisia taudinaiheuttajia siemenistä ei löytynyt. Tämän perusteella sipulin tuotanto siemenistä kasvatetuilla taimilla näyttää kehittämisen arvoiselta keinolta vähentää Fusarium-ongelmaa. Lisäksi luomusipuPALSTAA peittaukseen 125 mm lin 2siementen on hyväksytty biologinen Mycostop-valmiste. Sipulin tai-

12

mikasvatusta ja sipulin tuotantoa taimista tutkitaan käynnissä olevassa EKOkashankkeessa. Asko Hannukkala ja Pirjo Kivijärvi, MTT sekä Hanna Avikainen ja Sari Iivonen, Helsingin yliopisto Lisätietoja: asko.hannukkala@mtt.fi Puh. 040 700 0606

Fusarium-lajit luomusipulin istukasnäytteissä

10 8 6 4 2 0

F. oxysporum

F. redolens

F. tricinctum

F. solani

Sekä oireettomista että huonolaatuisista istukassipuleista löytyi neljää eri Fusarium-lajia, joiden tiedetään mädättävän sipulia.


10 KUVAT: MARKKU VUORIKARI

Piritta Hakala tutkii, onko Yllätys tiine. Terhi Valkama kirjaa havainnot muistiin.

Valkaman tilalla tartutaan hedelmällisyysongelmiin heti ”Hedelmällisyysseuranta auttaa löytämään hiljaiset kiimat, pitämään poikimavälin lyhyenä ja pääsemään heti kiinni ongelmatapauksiin”, Terhi Valkama toteaa. VALKEAKOSKI (MT) Jos karjan hedelmällisyysongelmia ei havaita eikä niitä pyritä heti korjaamaan, tila saattaa menettää melkoisesti maitotuloja. Faban hedelmällisyysasiantuntija Piritta Hakala kertoo, että menetys on kolmen euron luokkaa jokaista päivää kohti ennen kuin lehmä on saatu tiineytettyä. Terhi ja Pasi Valkaman tilalla Valkeakoskella hedelmällisyys on tarkassa seurannassa. Mitään ei jätetä sattuman varaan. Valkamat ovat jo usean vuoden ajan tehneet yhteistyötä Faban kanssa. Hakala käy tilalla vähintään kerran kuukaudessa, syksyllä parikin kertaa kuussa. Jokaisella kerralla käydään läpi parikymmentä eläintä, jotka Terhi Valkama on valinnut valmiiksi. ”Kaikilla tiloilla isäntäväki ei ole yhtä aktiivisia. Usein minä käyn ennen käyntiä läpi eläinkohtaiset tiedot ja valitsen, mitkä eläimet otetaan tutkittaviksi”, Hakala kertoo. TYHJIKSI JÄÄNEET HAVAITAAN HETI Käyntiin kuuluvat varhaistiineystarkastukset eläimille, joiden siemennyksestä on 5–6 viikkoa. Tiinehtymättä jääneet havaitaan näin heti. Lisäksi tutkitaan eläimiä, joiden poikimi-

sesta on kulunut noin kuukausi. Tarkastettavaksi otetaan myös lehmiä, jotka eivät ole näyttäneet kiimaansa selkeästi. Hakala selvittää, eikö kiimakierto ole lähtenyt ollenkaan käyntiin vai onko kiima vain ollut hiljainen. Rektalisoinnissa eli peräsuolen kautta tapahtuvassa tutkimuksessa saatetaan löytää esimerkiksi toimintahäiriöitä munasarjoissa. Ne estävät kiiman. Tällaisessa tapauksessa eläin ohjataan eläinlääkärin hoidettavaksi. Jos hiljainen kiima on jäänyt huomaamatta, Hakalan arvio kiimakierron vaiheesta auttaa talonväkeä. He osaavat ottaa eläimen täsmäseurantaan, kun seuraavan kiiman aika koittaa. TIINEENÄ VAI EI? Hakala työntää käsivartensa Yllätyksen peräsuoleen ja tunnustelee sitä kautta kohtua ja munasarjoja. Yllätyksen arvioitiin viime käynnillä olevan niin varhaisessa tiineysvaiheessa, ettei sitä voinut varmasti todeta. Nyt Hakala havaitsee, ettei eläin ole tiine. ”Munasarjatoiminta on kunnossa ja Yllätyksen kiima on odotettavissa noin viikon sisällä”, Hakala kertoo emännälle, joka kirjaa tietoja muistiin vieressä.

KIIMANTARKKAILU ON TAITOLAJI Kiimantarkkailu on yksi karjanhoidon vaikeimmista tehtävistä, Terhi Valkama kertoo. ”Ja samalla yksi mielenkiintoisimmista.” Valtaosa eläimistä näyttää kiimansa selkeästi. Ne hyppivät toistensa selkään, ryhtyvät ylettömän seurallisiksi tai pidättävät maitoaan robotilla. Valkama kertoo tuntevansa eläimensä niin hyvin, että näkee kiiman usein jo pelkästään lehmän tavallista vilkkaammista silmistä. Joukossa on kuitenkin aina niitä, jotka eivät näytä kiimaansa. Ne eivät hypi eivätkä eritä limaa. Korkeatuottoisilla lehmillä kiima voi lisäksi olla niin lyhyt, että se jää herkästi huomaamatta. Lisäksi samankin yksilön eri kiimat voivat olla täysin erilaisia. ”Hedelmällisyysseuranta auttaa löytämään hiljaiset kiimat, pitämään poikimavälin lyhyenä ja pääsemään heti kiinni ongelmatapauksiin”, Valkama toteaa. Varsinkin isossa karjassa tarkka seuranta on tärkeää. ”Voi muistella, että juurihan tuo siemennettiin, mutta yhtäkkiä onkin mennyt pari kuukautta. Jos lehmä ei olekaan tiine, paljon päiviä on mennyt hukkaan.”

KAIKKI LEHMÄT OVAT YKSILÖITÄ Lehmien poikimaväli on Suomessa keskimäärin yli 400 päivää. Valkaman karjassa keskiarvo on 390 päivää. Terhi Valkaman mielestä poikimaväli ei yksin sovi hedelmällisyyden mittariksi. Korkeatuottoista, pitkään heruvaa lehmää ei välttämättä kannata siementää ennen kuin kolmen–neljän kuukauden kuluttua poikimisesta, hän sanoo. Hakala korostaa, että juuri siksi hedelmällisyysasiantuntija tekee tiivistä yhteistyötä isäntäväen kansa – nämä tuntevat eläimensä parhaiten. HYVÄÄ SIEMENNETÄÄN SITKEÄSTI Tarkan hedelmällisyysseurannan avulla siemennyskertoja tiineyttä kohti voidaan vähentää. Valkaman tilalla keskiarvo on 1,8. ”Mutta tämäkään ei ole hyvä mittari yksinään”, Terhi Valkama sanoo. Hyvää, tervettä, pitkälypsyistä lehmää kannattaa siementää useammankin kerran. Se tulee halvemmaksi kuin laittaa eläin teuraaksi ja ottaa uusi hieho tilalle. SATU LEHTONEN


11

Kymmenessä vuodessa 20 lehmästä 150:een VALKEAKOSKI (MT) Valkeakoskelaiset Terhi ja Pasi Valkama aloittivat maidontuotannon vuonna 1997 20 lehmän karjalla. Kymmenessä vuodessa lypsävien määrä nostettiin 150:een. Sen jälkeen eläinainesta on parannettu karsimalla huonompia yksilöitä. Lämmin robottipihatto valmistui 2006. Kahden robotin rinnalla käytetään edelleen vanhaa lypsyasemaa. Siellä lypsetään juuri poikineet, umpeen menevät sekä antibioottilääkityksellä olevat. Asema on tarpeen myös silloin, kun robottien toiminnassa on häiriöitä. Tilalla työskentelee isäntäparin lisäksi kaksi ukrainalaista työntekijää. Lisäksi käytetään virolaisen yrittäjän palveluja. Karjan keskituotos on 9 200 kiloa, maidon valkuaispitoisuus 3,5–3,6 prosenttia ja rasvapitoisuus hiukan päälle 4 prosenttia. Karjakokoa ei enää aiota kasvattaa. Seuraava tavoite on nostaa keskituotos 10 000 kiloon. KAHDEN RODUN PARHAIMMISTOA 60 prosenttia eläimistä on ayrshirejä ja 40 prosenttia holsteineja. Terhi Valkama arvioi, että parin vuoden sisällä kumpaakin on puolet. ”Mustilta on tullut niin hyviä jälkeläisiä.” Tosin nyt karjaan on kasvamassa myös ay-huippuainesta. Tilan kasvatti, Asmo Isnes Et oli vuonna 2012 ayrshirerotuisten hiehojen genomituloksissa toisella sijalla. Isnes ei vielä ole itse poikinut, mutta siltä on huuhdeltu alkioita jo kahdesti. Niillä on saatu aikaan seitsemän tiineyttä. Kaksi Isnesin pirteää jälkeläistä kasvaa parhaillaan navetan pikkuvasikkakarsinoissa. UTARE JA JALAT TÄRKEIMMÄT Terhi Valkamalle jalostuksen ykköstavoitteet ovat hyvä utarerakenne ja terveet jalat. ”Sopusuhtainen utare on robotilla äärimmäisen tärkeä. Pihatossa lehmän pitää myös olla hyväjalkainen, jotta se pystyy käymään sujuvasti lypsyllä ja syömässä.” Maidon määrä ja koostumus ovat toki tärkeitä nekin. ”Ei riitä, vaikka eläin olisi kuinka kaunis. Maito on se josta maksetaan.” Jalostussuunnitelma tehdään Valkaman tilalla yhdessä jalostusasiantuntijan kanssa. Asiantuntija käy tilalla kahdesti vuodessa. Käynnin yhteydessä tehdään poikineiden hiehojen rakennearvostelu. Toinen rakennearvostelu ajoittuu kolmannen poikimisen jälkeen. Silloin nähdään, miten lehmän rakenne on säilynyt: onko utare repsahtanut tai jalkojen asennot muuttuneet.

”Tämä on malliyksilö.” Terhi Valkama näyttää, millaiseen rakenteeseen karjan jalostuksessa pyritään.

TAVOITTEENA KESTÄVYYS Terhi Valkama arvostaa kestäviä lehmiä. ”Meillä on tämän 15 vuoden aikana ollut kaksi satatonnaria ja 50-tonnareita 40.” 50 000 kilon tuotokseen pääseminen ei Valkaman mukaan ole kovin vaikeaa. Uusia 50-tonnareita karjaan tulee 6–7 joka vuosi. 100 000 kilon tuotos sen sijaan on kova juttu. ”Siihen päästäkseen lehmän pitää poikia 8–9 kertaa. Siinä alkaa jo vanhuus tulla vastaan.” Valkaman tilalla lehmät poikivat keskimäärin 2,8 kertaa, kun valtakunnan keskiarvo on 2,3. ”Silloin, kun lehmiä oli 20, keskipoikimakerta oli 3,4. Nyt se on taas koko ajan nousussa.” Valkaman lehmien keskimääräinen elinikäistuotos on 30 000 kiloa, kun valtakunnan keskiarvo on 21 000 kiloa. SATU LEHTONEN

Tilan huippuhieholta, Asmo Isnes Et:ltä huuhdotusta alkiosta kasvanut vasikka on toivottavasti perinyt emänsä parhaat puolet.

Ruokinnan puutteet pääsyy huonoon hedelmällisyyteen VALKEAKOSKI (MT) ”Ruokinta on ykkönen”, Terhi Valkama ja Piritta Hakala listaavat heikon hedelmällisyyden syitä. Kivennäis- tai hivenainepuutokset heikentävät hedelmällisyyttä, samoin valkuaisyliruokinta. ”Lehmä panostaa maidontuotantoon. Tiinehtymiseen paukkuja riittää vasta, kun ruokinta on kunnossa”, Valkama sanoo. Toinen tärkeä tekijä on valo. Pimein aika vuodesta on hankalin tiinehtymisen kannalta. ”Talviaikaan navetan valot kannattaisi pitää päällä koko päivän”, Hakala sanoo. Myös lämpötila vaikuttaa. Kesän kuumat säät heikentävät hedelmällisyyttä selvästi. ”Hyvä ruokinta, hyvä hoito ja tarkka kii-

manseuranta”, Valkama luettelee keinot, joilla hedelmällisyyttä voidaan parantaa. APUVÄLINEITÄ TARJOLLA Kiimanseurantaan on tarjolla apuvälineitä, kuten aktiivisuusmittareita. Valkama pitää aktiivisuusmittareita liian kalliina. ”Saan hyvän tuntipalkan omalle kiimanseurannalleni.” Uusimmissa lypsyroboteissa on maidon progesteroniin perustuva kiimamittaus. Progesteronitaso on korkea silloin, kun eläin ei ole kiimassa, ja alhainen kiiman aikaan. Progesteronia voi nyt mitata myös Faban P4-pikatestillä. Sitä Valkamankin tilalla on käytetty. SATU LEHTONEN

Kiimaa voi mitata Faban pikatestillä.


12

Luonnonhoitopellot sopivat energian lähteeksi Erilaisia luonnonhoitopeltoja ja niitä vastaavia kasvustoja on Suomessa lähes kymmenen prosenttia peltoalasta. Voitaisiinko niiden satoa hyödyntää bioenergian tuotantoon?

OIVA NIEMEL ÄINEN

Biokaasun tuottaminen biomassasta tarjoaisi merkittävän energianpanoksen ja samalla mahdollisuuden ravinteiden kierrätykseen. Luonnonhoitopeltolohkoilla (LHP) voitaisiin parantaa myös maan rakennetta. Olisiko otettava aktiivisempi ote hyödyntämään LHP-lohkoja? LHP-nurmilla on ympäristön hoitoon liittyviä tavoitteita. Kasvustoja ei saa lannoittaa, mutta sadon saa hyödyntää. Hoidettu viljelemätön pelto biokaasuksi -hankkeessa selvitettiin luonnonhoitonurmien kasvimassan määrää ja laatua, jos sato korjattaisiin biokaasulaitokseen bioenergian tuotantoa varten. SADON MÄÄRÄN VAIHTELEE LOHKOITTAIN Niitetyn kasvimassan kuiva-ainesadot vaihtelivat lohkoilla välillä 1 300–10 300 kg/ha. Luonnonhoitonurmissa on siis myös sellaisia lohkoja, joissa kasvimassaa on runsaasti. Keskimääräinen sato oli 4 610, 5 120 ja 5 610 kg kuiva-ainetta/ha vuosina 2010, 2011 ja 2012. Myös kasvuston koostumuksessa vaihtelu oli suurta. Heinämäisiä kasveja sadosta oli keskimäärin 71–81 prosenttia. Palkokasvien keskimääräinen osuus oli 7–17 prosenttia ja leveälehtisten rikkojen 12–22 prosenttia eri vuosina. Luonnonhoitopeltoja voitaisiin hyödyntää osana viljelykiertoa. Timotei-puna-apilakasvusto pystyy tuottamaan ilman lannoitusta 2–3 vuoden ajan huomattavia biomassasatoja, ja apilan biologisesti juuriin ja kasvustoon sitoma typpi alentaa tarvetta seuraavan kasvin typpilannoitukseen. Maan rakenteen paraneminen on myös todennäköistä. PINTA-ALA KERTYY ISOILTA LOHKOILTA Useimmat LHP-lohkot ovat pieniä. Valtaosa luonnonhoitonurmien alasta kertyy kuitenkin lohkoilta, jotka ovat kooltaan yli 2 hehtaaria. Silloin lohkon koko ei vaikuta 2 PALSTAA 125 mm voimakkaasti korjuukustannuksiin.

LHP-kasvustojen sato vaihteli suuresti lohkolta lohkolle. Suurimmat sadot olivat yli 10 000 kg ka/ha. Tämän Vihdissä olevan lohkon sato oli 10 300 kg ka/ha vuonna 2010. Apilan osuus oli silloin 69 prosenttia. Vuonna 2011 sato oli 10 260 kg ka/ha, mutta apilan osuus vain 3 prosenttia. Kasvusto oli perustettu vuonna 2009. Siemenseoksessa oli vain 2 prosenttia puna-apilaa. Kuva on otettu 19. heinäkuuta 2010.

Sadosta saatavan energian alhainen arvo suhteessa korjuu- ja jalostuskustannuksiin on nykyisin hyödyntämisen kompastuskivi. Jos hintaperusteet muuttuvat suotuisammiksi, luonnonhoitopellot tarjoaisivat merkittävän kotimaisen energiareservin. Samalla ne kohentaisivat peltoviljelyn ravinnehuoltoa biologisen typensidonnan ja biokaasulaitosten mädätysjäännöksen hyödyntämisen kautta. Oiva Niemeläinen, MTT Lisätietoja: oiva.niemelainen@mtt.fi Puh. 029 531 7547

HVP-kasvustojen satoisuus keskimäärin Jokioisissa ja Sotkamossa 10000 9000

Millaisella seoksella luonnonhoitonurmet tulisi perustaa, jos lohkon sadolle on käyttöä? LHP-kasvustoja ei saa lannoittaa. Silloin typpeä sitova palkokasvi edesauttaa kasvuston typpihuollossa. Nykyiset luonnonhoitopellot sijoittuvat useita vuosia samalle lohkolle. Vuohenherne on pitkäikäinen palkokasvi olosuhteissa, joissa se viihtyy. Vuohenherneen soveltuvuutta LHP-peltoihin tutkittiin kenttäkokeessa Jokioisissa ja Sotkamossa vuosina 2010–2013. Vuohenherneseosten ohella mukana kokeessa oli puna-apila-timoteiseos sekä ruokohelpi. Kokeessa tehtiin yksi ja kaksi niittoa kasvukaudessa. Koe kylvettiin kesäkuun lopulla vuonna 2010. Perustamisvuonna kasvustoja 2eiPALSTAA niitetty. 125 mm Tulosten perusteella timotei-puna-apilaseos on suositeltavin seos, jos LHP-pellolta

halutaan 2–3 vuoden aikana tuottaa paljon biomassaa. Yksi timotei-puna-apilaseoksen etu on, että se voidaan perustaa jo LHPvuotta edeltävänä vuonna suojaviljaan ja jo ensimmäisenä LHP-vuonna on sato korjattavissa. Kaksivuotinen sopimus sopisi muun muassa sellaiseen tilanteeseen, että apilanurmen typpilannoitusvaikutus hyödynnetään seuraavan kasvin viljelyksessä. LHP-nurmien niitto suositellaan tehtäväksi myöhään kasvukaudella, eli/viimeistään elokuussa. Yhdellä niitolla saadaan LHP-pelloilta lähes yhtä suuri sato kuin kahdella niitolla. Myöhäinen niitto pienentää talveksi jäävän kasvuston määrää ja ravinteiden huuhtoutumisriskiä. Tässä kenttäkokeessa peltojen satoisuus säilyi kolme satovuotta, vaikka sato korjattiin ja lannoitusta ei annettu.

HVP-kasvustojen satoisuus kenttäkokeissa vuosina 2011-2013 kerran kasvukaudessa niitettynä. Jokioisten ja Sotkamon tulokset on yhdistetty.

8000 7000

9000

6000 5000

1 niitto

4000

2 niittoa

8000 7000 6000

3000

5000

2000

4000

1000 0

Timotei-puna-apilaseos on suositeltava

3000 VH+RH

VH+TI

TI+ PA

RH

VH=vuohenherne, RH=ruokohelpi, TI=timotei, PA=puna-apila Jokioisten ja Sotkamosten tulokset keskimäärin vuosilta 2011 ja 2012, kun kasvustot on perustettu vuonna 2010. Timotei-puna-apila (TI+PA), vuohenherne-ruokohelpi (VH-RH), vuohenherne-timotei (VH+TI) ja ruokohelpi (RH) kasvustojen sadot Jokioisissa ja Sotkamossa keskimäärin vuosina 2011, 2012 ja 2013. Kasvustot perustettiin vuonna 2010 ja korjattiin kerran kasvukaudessa. Kasvustoja ei lannoitettu. Kasvustojen satoisuus säilyi varsin korkeana kolme satovuotta ilman lannoitusta.

2000 1000 0

2011

VH+RH

VH+TI

TI+PA

RH 2012

2013

Timotei-puna-apila (TI+PA), vuohenherne-ruokohelpi (VH-RH), vuohenherne-timotei (VH+TI) ja ruokohelpi (RH) kasvustojen sadot Jokioisissa ja Sotkamossa keskimäärin vuosina 2011 ja 2012, kun kasvustot niitettiin kerran kasvukaudessa (elokuussa) tai kaksi kertaa kasvukauden aikana (heinäkuun lopulla ja kasvukauden päättyessä).


13

Sitkeä humala

Vanhojen kartanoiden, pappiloiden ja torppien mailla kasvava humala on ikivanha suomalainen viljelykasvi. JAANA NISSI/MTT

MTT ja Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma kuuluttivat vuonna 2012 vanhoja humalakasvustoja, joiden viljelyhistoriasta on jonkinlaista tietoa tallessa. Humalakuulutuksessa saatiin 75 näytettä yksityishenkilöiltä. Lehtinäytteiden lisäksi pyydettiin tietoja humalakasvuston historiasta, alkuperästä ja käytöstä. Vertailunäytteet kerättiin seitsemästä luonnonvaraisesta humalakasvustosta. Tässä osittain Olvi-säätiön rahoittamassa hankkeessa tutkittiin Suomen humalakasvustojen monimuotoisuutta dna-analytiikan avulla. Dna-analyysin tulokset viittaavat siihen, että humalaa on kuljetettu talosta toiseen sekä juurakkoina että siemenestä kasvaneina taimina. Kuten aiemmissakin tutkimuksissa, luonnonvaraisissa oloissa kasvaneet humalat osoittautuivat ilmeisesti viljelmiltä kulkeutuneiksi siementaimiksi. Varsinaista viljelylajikkeista erottuvaa ”villihumalaa” ei löytynyt. IKIAIKAISIA HUMALAKASVUSTOJA Nykyiset kasvupaikat kuvaavat hyvin humalan entistä asemaa hyöty- ja verokasvina. Lehtinäytteitä lähetettiin vanhojen kartanoiden, pappiloiden, maatilojen, torppien, erämaatilojen ja salotupien mailta. Osalla tiloista on edelleen asutusta, toisista on jäljellä enää rauniot. Yleisimpiä kasvupaikkoja ovat entisen savusaunan tai navetan seinusta. Humalan kasvatuksen historiasta on joissakin taloissa säilynyt kirjallisia merkintöjä jopa 1700-luvulta asti: tietojen mukaan ”torpan kontrahtiin on kuulunut toimittaa humalaa kartanoon”. Yleisimmin tieto humalan viljelystä on kulkenut suullisena perimätietona. Humalakasvustojen ikää oli vaikea määritellä, ja yleisin vastaus olikin ”humalaa on ollut aina”. Viljelymenetelmistä saatiin hyvin vähän tietoa. Yksi vastaajista kertoi, kuinka vanha humalakasvusto hävitettiin aina keväisin

Suomalainen humala Ikivanha viljelykasvi. Lakisääteisiä määräyksiä humalan kasvattamisesta löytyy 1300-luvulta lähtien. Kun 1850-luvulla olutpanimot siirtyivät baijerilaiseen oluen valmistustapaan, humalasta tuli tuontitavaraa. Kotitekoisen oluen ja kaljan valmistukseen käytetty 1900-luvulle asti. Kasvaa luonnonvaraisena varjoisissa puronvarsilehdoissa aina Rovaniemien korkeudelle asti. Vanhoilla viljelypaikoillaan säilyneet kasvit muodostavat elävän geenivarannon, josta voitaisiin valita hyvin menestyviä lajikkeita viljelyyn, esimerkiksi paikallisten erikoisoluiden tuotantoon.

Humala on ikiaikainen viljelykasvi. Useimmiten se on kasvanut savusaunan tai navetan seinustalla, mutta Mustialassa se kasvaa museon takana.

kulottamalla. Satoa on säilytetty kuivattuna säkeissä vintillä. Humalat ovat olleet tärkeitä kasveja, koska niitä on siirretty ihmisten muuttaessa. Monet vastaajista ovat tuoneet juurakoita vanhalta kotipaikaltaan, sillä humalan katsotaan kuuluvan maalaistalon pihapiiriin. Humalaa on myös tuotu evakkomatkalta Karjalasta. 1930-luvulla muistetaan kotitalousneuvojien ja opettajien tuoneen muualta muuttaessaan mukanaan oman humalansa. Vanhimpien muistitietojen mukaan papit olivat tuoneet syrjäisille tiloille humalaa muiden hyötykasvien mukana.

OLUTMAUSTEESTA KORISTEEKSI Humalaa on käytetty yleisimmin oluen, kaljan ja sahdin valmistuksessa ja maustamisessa. Kahdessa näytteitä lähettäneessä kartanossa on ollut oma panimo. Esimerkiksi Sysmän suunnalla omaa humalaa on käytetty sahdissa vielä 1950-luvulla ja Haukivuorella kaljan valmistuksessa 1980-luvulle asti. Humalaa on käytetty myös siman valmistuksessa. Humalaa on vanhastaan käytetty myös lääkintään ja myyty jopa apteekkiin. Nykyisin humalakasvustot ovat enimmäkseen koristekäytössä köynnöksenä tai esimerkiksi aidan peittokasvina. Eräs vastaa-

jista käyttää kukkivia oksia kukkasidonnassa. Kaksi vastaajaa käyttää kuivattuja käpyjä rauhoittavana iltateenä. Joillakin pihoilla sitkeä humalakasvusto on koettu rikkaruohoksi. Kristiina Antonius ja Maarit Heinonen, MTT Lisätietoja: maarit.heinonen@mtt.fi Puh. 029 531 7199

Suomassa maistuu geenivarahumala Lounais-Hämeen Tammelassa, Mustialan maataloushistoriallisen museon takana kasvaa Suomen kansallinen humalakokoelma. Kokoelmaan kuuluu kahdeksan eri humalakantaa. Humalat ovat pääosin 1990-luvulla PohjoisKarjalan humalakerhon ja Pohjois-Karjalan maaseutukeskuksen yhteistyönä keräämiä kotimaisia humalakantoja, joiden käyttöä viljelykasvina tuolloin selvitettiin. Viljelykokeet osoittivat kotimaisten humalien sopivan viljelyyn ja niiden sisältämän α-happopitoisuuden riittävän aromilajikekäyttöön. Humalakokoelman hoidosta vastaa Hämeen ammattikorkeakoulun yrityspalvelupäällikkö Lassi Puupponen maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmasta. Hän järjestää panimokursseja sekä tutkinto-opiskelijoille että avoimen ammattikorkeakoulun kautta muillekin. VAALEA NÄKÖ JA VIHREÄ MAKU Lassi Puupponen on kokeillut geenivarahumalia oluen panossa kolmena vuotena. ”Ensimmäisen kerran Suoma-nimistä geenivaraolutta tehtiin vuonna 2011, ja sitä on ollut siitä lähtien saatavilla hanaoluena”, Lassi Puupponen kertoo. Suoma on vaalea, tuoretuoksuinen, hennon vihreän makuinen olut. Lassi Puupposen luomassa oluessa maltaisuus ja katkerohumalointi eivät peitä geenivarahumalan

NIINA PITKÄNEN/MTT

NIINA PITKÄNEN/MTT

Ensi kesänä Suoma-olutta valmistetaan vain yhden talon humalakannasta. Viime kesänä korjatut Niinikummun humalat odottavat pakasteessa vakuumiin pakattuina.

hienovaraista aromia. Suoman omaperäiseen makuun on voinut tutustua myös jokavuotisissa Suuret oluet - pienet panimot - messutapahtumissa. Mustialassa valmistettuja oluita myydään myös Mustialan panimoravintola Isossa Piipussa.

Lassi Puupponen tarjoilee Suoman maistelijoille myös tarinoita geenivarahumalista ja Kuninkaankartanon panimosta.

GEENIVARA ON HYVÄ AROMIHUMALA Geenivarahumalan käyttö katkerohumalana edellyttää sadon α-happopitoisuuden määrittämistä, mikä on kallista ja tehdään ulkomailla. Sen sijaan geenivarahumalien käyttö oluen aromin antajana onnistuu hienosti.

”Geenivaraoluet sopivat paikallisiksi erikoistuotteiksi”, toteaa Lassi Puupponen. Ensi vuonna Suoman aromihumalointiin käytetään ainoastaan Kiteeltä Niinikumpu-nimisestä talosta kerättyä humalakantaa. Tässä humalassa kävyt olivat jopa kuusi senttiä pitkät ja sadon korjuu oli nopeaa. ”Jatkossa testaamme yksitellen, miten kansallisen kokoelman humalakannat sopivat Suoman maustajiksi. Kehitteillä on myös uusi olut, johon käytämme vain Niinikummun humalaa”, Puupponen kertoo. Merja Hartikainen, MTT Lisätietoja: merja.hartikainen@mtt.fi Puh. 029 531 7185


14

Luomuviljan satotaso on matala, mutta käyttölaatu hyvä Luomuviljan satotaso on merkittävästi tavanomaista tuotantoa matalampi. Viljasadon laatuseurannan perusteella näytteiden teknisessä käyttölaadussa ei ole 2 PALSTAA 125 mm osatekijöitä ja rukiin hehtopainoa. merkittävää eroa tuotantotapojen välillä lukuun ottamatta rikkapitoisuuden

ROSKAA JA RIKKAJYVIÄ LUOMUSSA Luomukauran ja tavanomaisen kauran teknisen käyttölaadun voidaan todeta olleen lähes samanlaista. Tilastollisesti tarkasteltuna merkittävät erot olivat roskapitoisuudessa ja tuholaisen vioittaminen jyvien määrässä, joissa luomuviljan laatu oli vähän heikompi. Tutkittujen näytteiden perusteella 98 prosenttia luomukaurasta oli hehtolitrapainoltaan vähintään 52 kiloa ja 62 prosenttia vähintään 58 kiloa. Tavanomaisessa kaurassa vastaavat osuudet olivat 96 prosenttia ja 58 prosenttia. Yleisimmät lajikkeet aineistossa olivat Veli, Peppi ja Venla luomutuotannossa ja tavanomaisessa tuotannossa Belinda, Fiia ja Akseli. Lajikkeittain ei laadussa ollut eroja luomun ja tavanomaisen tuotannon välillä. LUOMURUKIIN LAATU HEIKOMPI Rukiin kokonaisrikkapitoisuudessa, roskapitoisuudessa, surkastuneiden ja tuholaisten vioittamien jyvien määrässä luomuviljan Kauran ja rukiin keskilaatutulokset tavanomaisessa ja luomutuotannossa vuodelta 2012. (P < 0,001, tulos on tilastollisesti erittäin merkitsevä; 0,001 ≤ P < 0,01, tulos on tilastollisesti merkitsevä; 0,01 ≤ P < 0,05, tulos on tilastollisesti melkein merkitsevä; 0.05 ≤ P < 0,10, tulos on suuntaa antava).

45 40 Osuus näytteistä (%)

Luomuviljan ja tavanomaisesti tuotetun viljan satotasoissa on merkittäviä eroja. Tämä selvisi, kun satotasoja sekä kauran ja rukiin laatutekijöitä tarkasteltiin tilastollisesti. Luomuviljan satotasoluokat painottuivat matalampiin luokkiin, kun tavanomainen vilja jakautui korkeampiin satotasoluokkiin. Kauran ja rukiin hehtaarisadoissa oli merkittävä ero, P<0,0001. Luomutuotannossa keskimääräinen kaurasato oli 2 444 kg/ha, kun tavanomaisessa tuotannossa kauran satotaso oli 4 029 kg/ha. Luomurukiin keskimääräinen sato oli 1 763 kg/ha, kun tavanomaisessa tuotannossa se oli 3 657 kg/ha.

Tavanomainen

35

Luomu

30 25 20 15 10 5 0

0 0 0 0 0 00 00 700 20 30 50 -500 80 20 -40 1-3 1-3 1-4 1-2 1-4 1 1 <= 0 0 0 0 0 0 0 2 8 3 3 2 37 4 20 40 45

01+ 50

laatu osoittautui hieman heikommaksi kuin tavanomaisesti tuotetun rukiin laatu. Hehtolitrapainot olivat korkeita: luomunäytteistä 83 prosenttia ja tavanomaisista näytteistä 93 prosenttia oli hehtolitrapainoltaan vähintään 71 kiloa. Luomuruis oli kevyempää (P<0,006). Hehtolitrapaino oli keskimäärin 74,9 kg/hl, kun tavanomaisen rukiilla se oli 77,3 kg/hl. Tutkimus täydentää luomuviljelystä olevaa tilatason tutkimustietoa, sillä aiemmin ei luomuviljasadon laadusta ole kerätty kattavaa tilastotietoa käytännön viljelyksiltä. Kyseessä on yhden satokauden tulokset, joten tulokset ovat suuntaa antavia. Anne Mäittälä ja Elina Sieviläinen, Evira Lisätietoja: anne.maittala@evira.fi Puh. 040 740 1300

Satoluokat (kg/ha)

2 palstaa

Luomu- ja tavanomaisen viljan yleisyys eri satotasoluokissa. Kuvassa on yhdistettynä kaura, ruis, vehnä ja ohra.

HLP Valkuainen Rikkapitoisuus Roskapitoisuus Surkastuneet jyvät <2 mm Torajyvät Tuholaisten vioittamat Vihreät jyvät

HLP Valkuainen Sakoluku Rikkapitoisuus Roskapitoisuus Surkastuneet <1,8 mm Torajyvät Tuholaisten vioittamat

Tavanomainen kaura Keskiarvo 57,9 12,0 5,7 0,5 4,8 0,00 0,0 0,1 Tavanomainen ruis Keskiarvo 77,3 9,7 170,2 7,5 0,4 5,6 0,06 0,1

Luomukaura Keskiarvo 58,1 12,2 5,8 0,9 4,4 0,00 0,1 0,1 Luomuruis Keskiarvo 74,9 9,5 154,9 11,4 0,9 8,8 0,10 0,3

P-arvo 0,716 0,368 0,737 0,000 0,328 0,066 0,001 0,161 P-arvo 0,006 0,46 0,208 0,018 0,009 0,038 0,419 0,011

Tilatason tietoa Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tekemässä viljasadon laatuseurannassa kerättiin vuodelta 2012 tietoa luomuviljan laadusta lohkokohtaisten näytteiden ja niiden taustatietojen avulla. Viljan laadussa huomioitiin hehtolitrapaino, valkuaispitoisuus, rikkapitoisuus ja siihen sisältyvät osatekijät, kuten roskapitoisuus, surkastuneet jyvät, tuholaisen vioittamat ja torajyvät. Satotaso on viljelijän ilmoittama arvio. Tutkimuksessa ei huomioitu hometoksiinien tai itävyyden vaikutusta viljan laatuun.

Lihaluujauho tunnistetaan nyt eläinlajeittain Lihaluujauho on arvokasta proteiinia, jolle olisi kysyntää. Lihaluujauhon käyttökieltoa ollaan asteittain poistamassa. Tämän vuoden kesäkuusta alkaen on ollut sallittua käyttää sioista ja siipikarjasta tehtyä lihaluujauhoa kalanrehuissa. Vuosina 1987–1997 raivosi Brittein saarilla hullun lehmän tauti. Se sai alkunsa märehtijöille syötetystä lihaluujauhosta, joka sisälsi tartuntaa levittävää märehtijän teurasjätettä. Yhtenä torjuntatoimena oli lihaluujauhon käyttökielto. Ensin kielto koski märehtijöiden rehua ja vuodesta 2001 alkaen kaikkia tuotantoeläinten rehuja. Torjuntatoimet tehosivat. Vuonna 2012 EU:n alueella todettiin alle 20 tautitapausta, kun pahimpina vuosina niitä oli noin 30 000. Nyt lihaluujauhon käyttökieltoa ollaan asteittain poistamassa. Kesäkuusta alkaen on ollut sallittua käyttää sioista ja siipikarjasta tehtyä lihaluujauhoa kalanrehuissa. Lihaluujauhojen käyttöä laajennetaan muidenkin

tuotantoeläinten rehuun lukuun ottamatta märehtijöiden rehuja. Kalajauho on ollut koko ajan sallittua siipikarjan ja sian rehuissa. Evira valvoo, että

lihaluujauhon käytössä noudatetaan kannibalismikieltoa eli eläinlajia ei saa ruokkia samasta lajista tehdyllä rehulla. Märehtijää ei saa olla missään tuotantoeläinten rehussa.

EVIRA

KÄYTÖSSÄ KAKSI ERI MENETELMÄÄ Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa on otettu käyttöön tutkimusmenetelmä märehtijän dna:n tunnistamiseksi rehuista. Tarkoituksena on valvoa lihaluujauhon eläinlajikohtaista käyttöä hullun lehmän taudin torjumiseksi. Ongelmana on, että menetelmä antaa positiivisen tuloksen myös sallituista rehuaineista kuten herasta. Mikroskooppisella menetelmällä pystytään erottamaan rehussa olevat maaeläinpar-

tikkelit (yleensä luu) sallitusta kalajauhosta. Maaeläinten luuhippusista ei kuitenkaan nähdä, mistä eläinlajista on kyse. Tämän takia Evirassa on otettu käyttöön dna-menetelmä eläinlajikohtaiseen tunnistamiseen. Ensimmäisenä on käyttöön saatu märehtijän dna:n toteaminen. Sian ja siipikarjan osalta menetelmää vielä kehitellään. MENETELMÄN HERKKYYS TUOTTAA ONGELMIA Märehtijöiden dna:ta tunnistettaessa menetelmä antaa positiivisen tuloksen myös sallituista rehuaineista kuten herasta ja maitojauheesta. Näitä ei tarvitse edes olla raakaaineena tuotteessa, riittää että niitä on jäänyt rehuun vaikkapa edellisestä valmistuserästä.


15

Alkuperä näkyy suomalaisen ayrshiren elinikäistuotoksessa Kanadalaisten sonnien tyttäret lypsävät elinikänään vähemmän maitoa kuin pohjoismaisten sonnien tyttäret. Lisäksi kanadalaistaustaiset eläimet poistettiin karjasta nuorempina kuin pohjoismaalaistaustaiset eläimet. Eri alkuperää olevien ayrshire-rotuisten lehmien tuotosominaisuuksista on käyty paljon keskustelua, koska eläinaineksen tuonti on lisääntynyt viime aikoina. Tuontieläinten vaikutusta tuotosominaisuuksiin tutkittiin käyttämällä valtakunnallisen tuotosseurannan ja jalostuksen tietokannan tietoja. Mukaan valittiin vuosina 2009–2013 poistetut ayrshire-rotuiset lehmät. Elinikäistuotoksen eroja tarkasteltiin neljän eläinryhmän välillä, johon eläimet jaettiin niiden alkuperän eli isän ja emänisän alkuperämaan perusteella. EROJA ELINIKÄISTUOTOKSESSA Tutkimuksessa laskettiin keskimääräinen elinpäiväkohtainen maitotuotos, jotta huomioitaisiin myös uudistuskustannus. Tulosten perusteella kanadalaistaustaiset eläimet (A, C) tuottavat jopa 3 kg vähemmän maitoa per elinpäivä verrattuna pohjoismaalaistaustaisiin eläimiin (B, D). Ryhmän A eläimet poikivat ensimmäistä kertaa keskimäärin 11– 19 päivää muita ryhmiä vanhempina. Ryhmien B ja D tuloksissa ei ollut merkittäviä eroja maidontuotanto-ominaisuuksissa. Kanadalaistaustaisten eläinten lukumäärä oli aineistossa huomattavasti pienempi kuin pohjoismaalaistaustaisten eläinten. ELÄINTEN POISTOT ERÄÄNÄ SELITTÄJÄNÄ Kun tarkasteltiin tuotokseen liittyviä poiston syitä, huomattiin, että kanadalaistaustaisia eläimiä on poistettu huonon tuotoksen tai jalostusarvon vuoksi 3-4 prosenttia enemmän kuin pohjoismaalaistaustaisia eläimiä. Lisäksi kanadalaistaustaisia eläimiä on poistettu huonon lypsettävyyden vuoksi 1-2 prosenttia enemmän verrattuna pohjoismaalaistaustaisiin eläimiin. Kuitenkin ryhmän A eläimillä näyttäisi olevan parempi utarerakenne, sillä niitä on poistettu muita ryhmiä vähemmän huonon utarerakenteen vuoksi. EROJA MYÖS EMIEN ELINIKÄISTUOTOKSISSA Ryhmän C eläinten emien keskimääräinen elinikäistuotos ja elinpäiväkohtainen tuotos

ovat huomattavasti suurempia kuin muiden ryhmien eläinten emillä. Kanadalaisia sonneja oli siis käytetty korkeatuottoisille eläimille, mikä parantaa tyttärien tuloksia. Ryhmän A eläinten emät lypsivät elinikänään muiden ryhmien eläinten emiä vähemmän maitoa, mutta niiden tuotantopäiväkohtainen tuotos oli hieman suurempi kuin pohjoismaistaustaisten eläinten emien. Tutkimusten tulosten perusteella kanadalaisten sonnien tyttäret tuottavat vähemmän maitoa kuin pohjoismaalaisten sonnien tyttäret. Erityisesti tämä näkyy elinikäistuotoksissa. Tutkimusta on tarpeen jatkaa muun muassa kokonaistaloudellisuuden sekä eläinryhmien lypsykausikohtaisten maidontuotanto-ominaisuuksien tarkastelulla. Johanna Häggman ja Jarmo Juga, Helsingin yliopisto Lisätietoja: johanna.haggman@helsinki.fi Puh. 050 311 2466 3 palstaa Kanadalaistaustaisia ayrshire-lehmiä poistettiin enemmän kuin pohjoismaalaista taustaa olevia eläimiä. Eri alkuperää olevien lehmien ja niiden emien keskimääräinen elinikäistuotos Ryhmä LEHMÄT

Maitoa (kg)

Tuotantoikä Ikä 1. poikimisessa (pv) (pv)

Maitoa(kg)/elinikä Maitoa (kg)/tuotantoikä (pv) (pv)

Eläinten lkm.

Isä, emänisä: A

Kanada

15417

716

B C D

Pohjoismaa (myös eri)

Pohjoismaa (sama)

25828

1133

796

Kanada, Pohjoismaa

19778

853

804

1121

796

12,2

EMÄT

25692 Maitoa (kg)

Ryhmän A emät

27606

Ryhmän B emät Ryhmän C emät Ryhmän D emät

815

9,0

21,5

646

12,2

22,7

168410

10,6

22,8

4171

22,8

198422

Tuotantoikä Ikä 1. poikimisessa Maitoa (kg)/elinikä Maitoa (kg)/tuotantoikä (pv) (pv) (pv) (pv) 1155

798

13,1

23,8

30605

1327

35780

1386

789

13,4

22,9

791

15,3

30477

1314

25,4

788

13,5

23,0

3 PALSTAA 190 mm Kanadalaistaustaiset eläimet (A, C) tuottavat jopa 3 kiloa vähemmän maitoa per elinpäivä verrattuna pohjoismaalaistaustaisiin eläimiin (B, D).

Rehukieltoa koskevat säännökset 2013

Tuotantoeläimet (ei turkiseläimet) Märehtijät Muut kuin Kalat Lemmikkimärehtijät ja turkis(ei kalat) eläimet

Dna-tutkimusten käyttöönoton jälkeen on ongelmaksi osoittautunut myös verijauho. Kuluvan vuoden aikana on EU:ssa raportoitu useita tapauksia, joissa rehuun tarkoitetussa verijauhossa on todettu märehtijän dna:ta. Sianverestä valmistettua verijauhoa saa käyttää kalanrehuissa. Aika näyttää, kuinka sopiva uusi menetelmä on valvonnan tutkimuksiin. EU:n vertailulaboratoriossa Belgiassa on jo kehitteillä samaan tarkoitukseen käytettävä vähemmän herkkä immunofluoresenssimenetelmä.

Prosessoitu eläinproteiini märehtijöistä (ei verijauho eikä kalajauho)

K

K

K

S

Prosessoitu eläinproteiini muista kuin märehtijöistä (ei verijauho eikä kalajauho)

K

K

S

S

Verijauho märehtijöistä

K

K

K

S

Verituotteet märehtijöistä

K

K

K

S

Gelatiini märehtijöistä

K

K

K

S

Verijauho muista kuin märehtijöistä

K

K

S

S

Kalajauho

K*

S

S

S

Verituotteet muista kuin märehtijöistä

K

S

S

S

Eläinperäinen di- ja trikalsiumfosfaatti

Arja Pohto, Evira

K

S

S

S

Hydrolysoidut proteiinit ei-märehtijöistä tai märehtijöiden vuodasta ja nahasta saadut

S

S

S

S

Gelatiini muista kuin märehtijöistä

S

S

S

S

Kananmunat, munatuotteet, maito, maitotuotteet, ternimaito

S

S

S

S

Muut kuin edellä mainitut eläinproteiinit

K

Lisätietoja: arja.pohto@evira.fi Puh. 040 489 3450 http://www.evira.fi/files/attachments/ fi/elaimet/rehut/tiedotteet/tied_2013/ tiedote_4652_0405_2013.pdf

S S K= kielletty S=sallittu * = maidonkorvikkeet, jotka sisältävät kalajauhoa ja jotka on tarkoitettu vain vieroittamattomille märehtijöille, on sallittu

S


16

Maistuisiko härkäpapujäätelö? Tunnetuin palkokasvista valmistettu ruoka lienee jokatorstainen hernesoppa, mutta mikä on papujen ja palkokasvien asema suomalaisten ruokapöydässä? Uudet paputuotteet herättävät orastavaa kiinnostusta kuluttajissa. Pavut ja palkokasvit ovat ravitsemuksellisesti monipuolisia ja hinnaltaan suhteellisen edullisia raaka-aineita. Miten palkokasveihin suhtaudutaan tänä päivänä? Koetaanko ne luontevaksi arki- ja juhlaruoaksi vai eettiseksi valinnaksi? Löytyisikö palkokasveille lisää syöjiä uudenlaisten tuotteiden myötä? Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT ja Kuluttajatutkimuskeskus toteuttivat alkuvuodesta 2013 kyselytutkimuksen, jossa tarkasteltiin suomalaisten papu- ja tofutuotteiden kulutusta ja niitä koskevia mielipiteitä. Tulosten mukaan palkokasvien käyttö on tällä hetkellä hyvin vähäistä, vaikkakin lähes viidennes vastaajista ennusti lisäävänsä papujen kulutusta lähivuosina. Noin kolmannes vastaajista ilmoitti syövänsä papuja kerran kuukaudessa tai useammin, alle 45-vuotiaat useammin kuin heitä vanhempi sukupolvi. Sukupuolten välillä ei kulutuskerroissa ollut suuria eroja. Papujen syöntiä pidettiin hyvinvointia lisäävänä, terveellisenä ja eettisenä. PAPUIHIN KÄYTETÄÄN KYMPPI KUUSSA Miten papujen syöntiä voitaisiin sitten lisätä? Syynä papujen ja soijatuotteiden vähäiseen käyttöön on niiden heikko tuntemus. Vastaajista 59 prosenttia kertoi, ettei ole tottunut syömään papuja ja peräti 70 prosenttia puolestaan ei ole tottunut syömään soijatuotteita. Papu- ja soijaruokareseptien huono tuntemus sekä kiinnostuksen puute kyseisiä ruokia kohtaan ovat myös merkittäviä syitä niiden vähäiselle käytölle. Vain noin neljännes vastaajista valitteli vatsavaivojen tai epämiellyttävän maun olevan merkittävä syy papujen vähäiselle käytölle. Kyselyn mukaan eniten papujen ja soijatuotteiden syöntiä lisäisi ruokareseptien ja tuotteiden parempi tuntemus. Papuja vähintään kerran kuukaudessa syöviltä vastaajilta tiedusteltiin papuihin käytettäviä rahasummia. Rahankäyttö vaikutti Kyselyn perusteella parhaiten tunnetaan herneet ja vihreät pavut, kun taas linssejä, tofua ja soijatuotteita käytetään vielä vähän.

hyvin maltilliselta. Puolet vastaajista kertoi 3 PALSTAA 190 mm 10 euroa käyttävänsä papuihin kuukaudessa tai vähemmän. Tofuun ja muihin soijatuotteisiin käytetään rahaa hieman enemmän. HÄRKÄPAPUJUUSTO JA JÄÄTELÖ HOUKUTTELEVAT Kuluttajilta kysyttiin myös syitä papujen ja soijatuotteiden käytölle. Papujen käytön tärkein syy oli hyvä maku, tofun ja muiden soijatuotteiden taas niiden vaihtoehtoisuus lihalle tai kalalle. Muita tärkeitä syitä molempien ruoka-aineiden kulutukselle olivat muun muassa sopivuus valmistettuihin ruokalajeihin sekä terveellisyys. Vaikka reilu enemmistö eli yli 60 pro-

senttia kuluttajista on edelleen sitä mieltä, että lihasta saa maukkaampaa ruokaa kuin pavuista ja että vieraille he tarjoavat mieluiten liharuokaa, ovat kuluttajat kuitenkin myös varovaisen uteliaita ja kokeilunhaluisia uusia paputuotteita kohtaan. Härkäpapumaidosta tehtyä juustoa, jogurttia tai jäätelöä olisi valmis kokeilemaan noin joka kolmas vastaajista. Naiset olivat hieman valmiimpia uusiin tuotekokeiluihin kuin miehet. Papujen katsotaan sopivan suomalaiseen ruokakulttuuriin ja niiltä myös toivotaan suomalaisuutta. Kyselyyn vastasi 1 048 iältään 15–64-vuotiasta kuluttajaa. Aineisto painotettiin edustamaan suomalaisväestöä. Kysely

on osa laajempaa kotimaisen kasviproteiinin valmistuksen ja käytön edellytyksiä selvittävää hankekokonaisuutta, jossa mukana on myös Helsingin yliopisto sekä suomalaisia elintarvikeyrityksiä. Jaana Kotro, MTT ja Katja Järvelä, Kuluttajatutkimuskeskus Lisätiedot: jaana.kotro@mtt.fi Puh. 029 531 7391

Kuinka usein syöt seuraavia ruoka-aineita/tuotteita kotona tai kodin ulkopuolella? Kaikki vastaajat, n=1048 Herneet (esim. pakastetut, hernekeitto) 3 5 Tuoreet ja pakastetut vihreät pavut Kuivatut tai säilötyt pavut (esim. kikherneet, ruskeat, kidneypavut, härkäpavut)

22

24

38

Tofu

14

28

18

23

Linssit

19

35

15

15

Muut soijatuotteet (esim. soijarouhe, -suikaleet, -nakit)

18

57

Papu -tai soijapohjaiset terveys- & urheilutuotteet (esim. Femisoija, kasvispohjaiset proteiinijauheet)

75 0

10

20

30

40

50

60

11

5

7

6 2 2 4 3

70

222 3 32

14

19

59

4

8

17

68

Soijamaitotuotteet (esim. soijakerma, -jogurtti, -jäätelö)

13

14

26

52

Soijamaito

8

24

26

34

13

4 4 3

14

6 21 1

80

90

100

% En koskaan

Harvemmin kuin kerran vuodessa

Joitakin kertoja vuodessa

Noin kerran kuukaudessa

Pari, kolme kertaa kuukaudessa

Vähintään kerran viikossa

Kuluttaja kaipaa tuoretta, suomalaista leipää Maku, tuoreus ja kotimaisuus nousivat suureen arvoon, kun kuluttajakeskusteluissa pohdittiin leivän ja muiden viljatuotteiden valintaperusteita. Myös monet muut tiedot kiinnostavat, mikäli ne ovat helposti saatavilla. Ruuan on oltava terveellistä ja luonnollista. Kuluttajan kiireiden ja markkinointiviestien runsauden keskellä viljatuotteen keskeisten viestien tulee olla helposti saatavilla. MTT:n Vastuullisuuden jäljitettävyyden ja läpinäkyvyyden kehittäminen viljaketjussa -hankkeessa on selvitetty kuluttajien tiedontarpeita liittyen viljaketjun vastuullisuuteen ja viljatuotteiden ominaisuuksiin. Kolmeen syys- ja lokakuussa järjestettyyn ryhmäkeskusteluun osallistui yhteensä 27 kuluttajaa. Kaksi keskusteluista järjestettiin Helsingissä ja yksi Salossa. Keskustelu painottui leipätuotteiden valintaan, joka vaikutti helpolta lähtökohdalta miettiä viljaketjun vastuullisuutta.

TIETOA HELPOSTI JA LEIPÄÄ TUOREELTAAN Vaikka monet muutkin viljatuotteiden ominaisuudet olivat tutkimukseen osallistuneiden keskustelijoiden mielestä kiinnostavia, maun todettiin kuitenkin olevan kaikkein tärkeintä. Sitä ei pidä unohtaa, kun muita ominaisuuksia kehitetään tai tehdään tunnetuiksi. Makuun liittyen kaikkein tärkeimmäksi ominaisuudeksi leivän osalta nousi tuoreus. Keskustelijat totesivat, että tieto leivontaajankohdasta vaikuttaisi ostopäätökseen, sillä nyt he eivät aina tiedä, kuinka tuoretta leipää

ostavat. Myös pakkauskoko ja leivän tyyppi vaikuttavat valintaan. Keskustelijoiden mukaan usein ei tule ajatelleeksi, mitä kaikkia tietoja tuotteesta voisi olla mahdollista saada, eikä kauppareissulla ehdi miettiä ostoksia kovin monesta näkökulmasta. Olennaisimpien tietojen tulisi siis löytyä pakkauksesta helposti ja selkeästi merkittynä. SUOMALAISUUS TAKAA LAADUN Tuotteen ja raaka-aineen alkuperä oli monelle keskustelijalle olennainen tieto. Kulut-

tajat pitävät kotimaisuutta elintarvikkeiden tärkeänä ominaisuutena, josta voisi viestiä entistä selkeämmin. Viljatuotteet eivät tee siinä poikkeusta. Kotimaisuus yhdistettiin usein puhtauteen, laatuun ja kotimaisen tuotannon tukemiseen. Myös lähiruuasta keskusteltiin paljon. Osa keskustelijoista koki sen makukysymyksenä: syy ostaa paikallisia tuotteita oli halu tutustua paikallisiin erikoisuuksiin ja löytää uusia makuelämyksiä. Osa taas painotti paikallisen tuotannon tukemista. Keskusteluissa puhuttiin myös viljelijän


17

Tuottajat ja kuluttajat etsivät hyviä kohtaamispaikkoja Vähemmän välikäsiä sisältävästä ruoanjakelusta on syntynyt viime vuosina runsaasti kokeiluja. Liikehdintä kertoo tarpeista, joihin nykymuotoinen ruokajärjes2x190mm telmä ei täysin vastaa. Maatalousyrittäjillä on paljon mahdollisuuksia kohdata kuluttajia ja lisätä ruoantuotannon tuttuutta. Kohtaaminen ruoantuottajien kanssa kiinnostaa kuluttajia ja voi vaikuttaa ruoan ostotapoihin. Hankkeen kyselytutkimuksen perusteella lähes puolet kuluttajista on ostanut elintarvikkeita suoraan tuottajilta ja vielä useampi aikoo tehdä niin tulevaisuudessa. Suoralla asioinnilla tavoitellaan muun muassa takuuta tuotteiden tuoreudesta, maukkaudesta ja lisäaineettomuudesta. Se koetaan myös mahdollisuudeksi tukea paikallista tuotantoa ilman välikäsiä ja saada tuottajilta tietoa tuotteista ja tuotannosta. Tuottajien kanssa suoraan asioineista kuluttajista 18 prosenttia mainitsee asioinnin vaikuttaneen heidän tapaansa ostaa ja valita ruokaa. Sekä hankkeen työpajoihin osallistuneet tuottajat että kuluttajat toivoisivat kuluttajien tuntevan maataloustuotannon arkea nykyistä paremmin. Myös huoli suomalaisen maataloustuotannon jatkuvuudesta on noussut esiin PTT:n, Kuluttajatutkimuskeskuksen ja MTT:n tutkimushankkeen työpajakeskusteluissa. RUOKAKAUPASSA VAI MAATILALLA? Kyselyn perusteella kuluttajat tapaisivat tuottajia mieluiten ruokakaupassaan. Myös kasvokkain kohtaaminen toreilla ja kauppahalleissa kiinnostaa. Tuottajat puolestaan asioisivat kuluttajien kanssa mieluiten suoraan omilla maatiloillaan. Peräti yli kolmasosa tuottajista olisi halukas luomaan kumppanuuksia kuluttajien kanssa, ja kuluttajista noin joka kymmenes on kiinnostunut tällaisesta yhteistyöstä. Joka kolmas tuottaja toimittaisi tuotteita ruokapiireille ja lähes yhtä moni voisi tulla vähittäiskauppoihin kuluttajia tapaamaan. Vuorovaikutus voi olla myös välillistä, jolloin muut ruokajärjestelmän toimijat välittävät tietoa tuotteista ja tuotannosta läpinäkyvästi kuluttajille. Samoin maataloustuotannon tuttuutta voidaan edistää niin tuottajien omalla viestinnällä kuin julkisessa keskustelussa, kampanjoilla ja ruokakasvatuksella.

TULEEKO VUOROVAIKUTTEINEN VERKKOKAUPPA? Kohtaamisista kiinnostuneista kuluttajista 8 prosenttia ja tuottajista 14 prosenttia haluaisi asioida toistensa kanssa internetissä olevan keskustelukanavan kautta. Verkkokaupan välityksellä kohdata haluaa 17 prosenttia kuluttajista ja 15 prosenttia tuottajista. Hankkeen työpajassa tuottajat ja kuluttajat arvioivat vuorovaikutuksen verkossa lisääntyvän tulevaisuudessa. Virtuaaliviestintä voisikin olla kompromissi toivotuimmille, mutta arjessa helposti kiireen varjoon jääville kohtaamisen tavoille. Sosiaalinen media on oiva kanava moniääniseen keskusteluun. Maatalousyrittäjät voivat vaihtaa näkemyksiä laajemman kohderyhmän kanssa ja vinkata aiheeseen liittyvistä sisällöistä verkossa. Tärkeäksi koettuja asioita voidaan nostaa yhdessä pohdittaviksi ja haastaa myös isot toimijat mukaan keskusteluun. Työpajassa heitettiin ilmaan jopa pientuottajien ja paikalliseen ruokaan erikoistuneen verkkokaupan perustaminen. Verkkokaupan yksi etu onkin mahdollisuus välittää helposti tuotepakkausten tietoja täydentäviä viestejä. Voisiko tuottajien ja kuluttajien kumppanuusmallina perustettava vuorovaikutteinen verkkokauppa olla yksi ratkaisu kohtaamisen haasteisiin? Vuorovaikutteinen ja vastuullinen elintarvikeketju -hankkeen julkaisut löytyvät osoitteesta www.ptt.fi/vuorovastuu. Kyselytulokset on julkaistu joulukuussa raportissa Yrjölä & Rinta-Kiikka 2013. Laura Koistinen, MTT ja Tapani Yrjölä, PTT Lisätietoja: laura.koistinen@mtt.fi ja tapani.yrjola@ptt.fi Puh. 029 531 7366 ja 040 164 8042

POIMINTOJA TUOTTAJAN TEHTÄVÄLISTALLE ;; Kehitä yhteistyöverkostoja suoramyyntisi ja tuotantosi markkinoimiseksi. Viesti Facebookissa, paikallisessa kaupassa ja kunnan nettisivuilla. Jaa esitteitä tilamyynnistä alueen asukkaille ja mökkeilijöille. ;; Perusta myyntipiste pientuottajien tuottamalle ja paikalliselle ruoalle. Vaikkapa alueesi kuluttajien suosimille kauppapaikoille yhteistyössä muiden tuottajien kanssa. ;; Perusta kollegoidesi kanssa ruokaosuuskunta. Ottakaa kuluttajia mukaan osakkaiksi ja räätälöikää jäsenistön tarpeisiin parhaiten vastaava jakelumalli. ;; Esittele tuotteitasi vähittäiskaupoissa. Organisoi toiminta alueesi tuottajien yhteistyöksi. ;; Kerää kasaan kampanjaporukka. Kertokaa kuluttajille suomalaisen ruoantuotannon arjesta lähialueen kaupoissa. ;; Perusta pientuottajien ruokaan erikoistunut verkkokauppa. Verkkokaupan rinnalle ”showroom”, jossa kuluttajat voivat ostaa tai tutustua

tuotteisiin ennen ensimmäistä verkkotilausta.

;; Kutsu toimittaja kylään. Kerro arjestasi ja esittele tuotantoasi. ;; Osallistu julkiseen keskusteluun. Kirjoita kolumneja, reportaaseja ja kerro näkemyksiäsi ruoantuotannosta ja sen tulevaisuudesta. ;; Bloggaa ja twiittaa. Anna kuluttajille mahdollisuus tehdä virtuaalivierailu tilallesi. ;; Osallistu tai ole aloitteentekijä vapaaehtoisten tuotemerkintöjen määrittelyssä. ;; Avaa ovesi koululaisille. Ota yhteyttä paikalliseen kouluun ja kutsu luokkia vierailulle tai käy lähialueen kouluissa kertomassa työstäsi. Ota koululainen tilallesi suorittamaan työelämään tutustumisjakso. ;; Aloita yhteistyö kuluttajien kanssa. Pyydä kuluttajaa kirjoittamaan tilavierailun jälkeen kokemuksistaan verkko- tai sosiaalisen median sivuillesi. Hyödynnä joukkorahoitusmalleja toimintasi kehittämiseksi.

MAIJA JÄRVINEN/MTT

saamasta korvauksesta ja tulojen jakautuminen ketjussa kiinnosti monia kuluttajia. Viljelijän esittely pakkauksessa jakoi puolestaan mielipiteitä. Osa piti hyvänä asiana viljelijöiden tuomista lähemmäs kuluttajaa esittelyin ja kuvin, mutta osa koki sen turhaksi ja liian markkinoinnilliseksi viestinnäksi. HYVÄN EI OLE PAKKO OLLA HALPAA Keskusteluissa selvitettiin myös, vaikuttaako tuotteeseen liittyvän lisätiedon saaminen kuluttajien maksuhalukkuuteen. Keskustelut viittaavat siihen, että mikäli kuluttajalle merkitykselliset leivän laatuominaisuudet täyttyvät, tieto niistä nostaa maksuhalukkuutta merkittävästi. Tämä riippuu kuitenkin leivän käyttötarkoituksesta. Niin sanotun arkileivän on

oltava kohtuullisen edullista. Mikäli leipää syödään harvemmin tai se ostetaan herkuttelutarkoituksessa, siihen voidaan panostaa rahallisesti enemmän. Ryhmäkeskustelututkimus toteutettiin MTT:n ja Kuule Oy:n yhteistyönä. MTT:n koordinoimaa hanketta rahoittavat MMM Laatuketju, Agroteknologiaverkosto ja InnoW. Hanke päättyy tänä vuonna. Maija Järvinen ja Jaana Kotro, MTT Lisätietoja: jaana.kotro@mtt.fi Puh. 029 531 7391 Arkileivän on oltava kuluttajien mielestä edullista, mutta herkutteluun tarkoitetusta leivästä voi maksaa enemmän.


18

Eläimiinsä tyytyväinen tuottaja on paras palkinto Lihakarjantuottajien innostus tarttuu myös jalostuspalvelujen kehittäjään. Lihakarjasektori on pieni, joten jalostusagronomi tuntee tarkkailutilat melkein henkilökohtaisesti. ”Kaisa, nämä alkiosonnit ovat niin mahtavia, että sinun pitää tulla katsomaan niitä!” Faba Osuuskunnan jalostusagronomi Kaisa Sirkko sai pari vuotta sitten puhelun lihakarjantuottajalta. Tuottaja oli vilpittömän tyytyväinen ja ylpeä alkionsiirrolla syntyneistä lihakarjasonneistaan ja halusi jakaa ilonsa. ”Tällainen vilpitön innostus tarttuu. Paras palkinto minulle on, että tuottaja on tyytyväinen eläimiinsä”, Kaisa Sirkko toteaa. Kaisa Sirkon työkenttä kattaa koko naudanlihan tuotantoketjun: hän saattaa olla normaalin työpäivänsä aikana yhteydessä niin lihantuottajan, jalostusasiantuntijan, teurastamon edustajan ja kotieläintutkijan kanssa. Hän vastaa Fabassa kaikesta, mikä liittyy emolehmien ja lihakarjan jalostukseen tai lypsykarjan risteytyksiin lihakarjaroduilla. Hän esimerkiksi auttaa tuottajia löytämään sopivia jalostussonneja ja neuvottelee teurastamojen kanssa tiedonsiirrosta. MTT:n tutkijoiden kanssa hän työstää parhaillaan lihakarjan jalostusarvostelua modernimpaan suuntaan. Nyt tehty teurasominaisuuksien valintaindeksi on ollut suuri askel eteenpäin. ”Nämä ovat uusia työkaluja jalostuksen helpompaan suunnitteluun”, Kaisa Sirkko kertoo. TUOTEKEHITYSTÄ JA TILAKÄYNTEJÄ Kaisa Sirkolla on työn alla myös lihakarjan yhteispohjoismainen rakennearvostelun uudistus. Siinä rakenneominaisuuksien arvosteluskaalat on harmonisoitu, jotta pohjoismaisista rakennetiedoista saadaan keskenään vertailukelpoisia. Rakennearvosteluun liittyen jalostusasiantuntijoille on tulossa käyttöön kämmentietokoneet, joilla he voivat tehdä arvosteltavalle eläimelle pisteytyksen suoraan navetassa. Tiedon helppo tallentaminen ja vertailtavuus vievät lihakarjan jalostusta taas yhden askeleen eteenpäin. Lihakarjan kasvattajat ovat Kaisa Sirkolle lähes tuttuja, sillä Faban tarkkailutiloja on noin 320. Hänen mukaansa tuottajat ovat hyvin kiinnostuneita rakennearvostelusta. ”Monet tuottajat soittavat minulle suoraan ja ehdottavat tuotekehitysideoita.” Tilakäyntejä Kaisa Sirkko pääsee tekemään useimmiten silloin, kun kirjoittaa artikkeleja Faban omaan Nauta-lehteen. ”Tykkään hirveästi käydä tiloilla, vaikka omia nimikkotiloja minulla ei olekaan.” TALOUSTILANNE NÄKYY KENTÄLLÄ Tällä hetkellä epävakaa taloudellinen tilanne näkyy myös lihakarjatiloilla. Koska jalostuseläinten hankintaan tarkoitetut investoin-

SANNA LOHENOJA/NAUTA-LEHTI

Kaisa Sirkko 42-vuotias jalostusagronomi, asuu Tuusulassa. Puuhailee vapaa-ajalla kahden hevosen kanssa. Lisäksi harrastaa koirien kanssa id-jälkitunnistusta ja toimii Etsijäkoiraliitossa.

Faba Osuuskunta Faba tarjoaa jalostus-, keinosiemennys- ja neuvontapalveluja suomalaisille kotieläinyrityksille. Taustalla kotieläinten jalostusyhdistyksiä 1900-luvun alusta alkaen. Työllistää noin 400 henkilöä, joista suurin osa seminologeja ja jalostusasiantuntijoita. Omistaa neljänneksen pohjoismaisesta genetiikkayritys Viking Geneticsistä. Faba on lyhenne vuonna 1969 syntyneen Suomen Kotieläinjalostusyhdistyksen englanninkielisestä versiosta ”The Finnish Animal Breeding Association”.

tituet loppuivat jo muutama vuosi sitten, eläinten kauppa on Kaisa Sirkon mukaan melko hiljaista. Myös Venäjän rajan sulkeutuminen nautaeläimiltä vienniltä Suomesta Venäjälle on hiljentänyt välillä vilkkaanakin käynyttä eläinkauppaa. ”Geneettisesti tarkasteltuna ala on kuitenkin mennyt eteenpäin. Keinosiemennys on yleistynyt ja alkionsiirto on alkanut kiinnostaa. Rakennearvostelu on tullut uudelle aikakaudelle, kun palvelut ovat kehittyneet”, hän toteaa. Kentän tilanne näyttää hänestä lupaavalta, sillä tuottavuus on parantunut, kun kasvattajien ruokintaosaaminen ja eläinten olosuhteet ovat parantuneet. Sitä mukaa kun kuluttajien tietoisuus eettisesti tuotetusta pihvilihasta on nous-

Faban jalostusagronomi Kaisa Sirkko seuraa lihakarjan jalostuksen kehittymistä näköalapaikalta.

sut, myös erikoislihan tuotemerkit ja tilojen suoramyynti ovat lisääntyneet. Kaisa Sirkko toivoo, että tulevaisuudessa jalostustyö näkyisi myös lihan hinnassa. ”Olisihan se hienoa, että isotkin teu-

rastamot pystyisivät huomioimaan jalostustyön arvon nykyistä paremmin”, Kaisa Sirkko toteaa. Niina Pitkänen, MTT

Lihakarjan jalostusarvosteluun uusia ulottuvuuksia Vuoden 2014 alusta alkaen kotimaisen lihakarjan jalostusohjelmassa pystytään parantamaan kolmea ruhon ominaisuutta: teuraspainoa, ruhon lihaksikkuutta ja ruhon rasvaisuutta.Uusi teurasominaisuuksien jalostusarvostelu on kehitetty Faba:n, Maatalouden Laskentakeskuksen ja MTT:n yhteistyönä. Teurasominaisuuksien jalostus varmentaa, että eläimen kasvu kohdistuu ruhon arvokkaimpiin osiin, ja että ruhon koostumus olisi elinkeinolle mahdollisimman sopiva.

Uuden jalostusarvostelun teurastiedot mitataan viidellä isolla suomalaisteurastamolla EU:n laajuisen standardin mukaisesti. Lihateollisuuden tutkimuskeskus vastaa ruhojen luokittajien koulutuksesta ja valvoo luokittelua. Teurastamoista tiedot lähetetään Maatalouden Laskentakeskukseen ja FABA:lle. Jalostusarvostelussa kukin eläin saa arvion sen potentiaalista periyttää hyvää ruhon laatua. Eläimen potentiaalin laskemisessa käytetään kaikki mittaustieto sen sukulaisista, esimerkiksi jälkeläisistä ja sisaruksista.

Siksi eläinten perinnöllinen potentiaali voidaan laskea ja parhaita eläimiä käyttää parituksissa, vaikka niiden omia teurasmittauksia ei vielä ole. Seuraavassa vaiheessa jalostusarvosteluun lisätään poikimahelppous, joka kuvaa emon taipumusta helppoon vasikointiin. Kotimaisesta naudanlihasta noin 10 prosenttia tulee puhdasrotuisista lihakarjaroduista ja 10 prosenttia lihakarjarotujen ja maitorotujen risteytyksistä. Liharotuja ovat esimerkiksi brittiläiset hereford, aberdeen

angus ja highland cattle sekä manner-Euroopan simmental, charolais ja limousin. Liharodut on jalostettu erityisesti lihantuotantoon sopiviksi, ja rotujen suomalainen jalostusohjelma tukee samaa tavoitetta. Antti Kause ja Ismo Strandén, MTT Lisätietoja: antti.kause@mtt.fi Puh. 029 531 7324


Seuraava Maaseudun Tiede -liite ilmestyy 10.3.2014

Sika- ja nautatilojen tautisuojauksessa on parantamisen varaa

19

KOLUMNI Aapo Korkeaoja aapo.korkeaoja@gmail.com

Tautisuojaus tiloilla on tärkeää, koska ennaltaehkäisevä työ vähentää eläinten tautitapauksia ja hoitotoimenpiteitä. Eläintaudit leviävät tilojen välisten kontaktien, esimerkiksi eläinkuljetusten ja vierailijoiden käyntien avulla. Toimivalla tautisuojauksella leviämisriskiä voidaan vähentää. Esimerkiksi tautisulku, joka edellyttää tilan suojavaatteiden ja saappaiden vaihtamista päälle eläintiloihin mentäessä, liikenteen järjestelyt, erillisen lastaustilan käyttö ja haittaeläinten torjunta ovat keinoja vähentää tautien leviämisriskiä. Tuottajat ovat avainasemassa tautisuojauksen käytössä tiloilla. Suomen nauta- ja sikatilojen tautisuojaustasoa ja tuottajien asenteita tautisuojausta kohtaan tutkittiin kyselytutkimuksen avulla vuonna 2011. Kysely lähetettiin 3 000 nautatilalliselle ja 1 000 sikatilalliselle. 44 prosenttia tilallisista vastasi kyselyyn. AIEMMAT ONGELMAT LISÄÄVÄT TAUTISUOJAUSTA Kyselyn mukaan eniten tautisuojaukseen vaikuttaa halu suojata oman sekä naapuritilan eläimiä. Eläinlääkärin neuvot sekä teurastamon ja meijerin ohjeet, suositukset ja vaatimukset vaikuttavat myös verrattain paljon tautisuojaustoimien valintaan. Tautisuojauksen kustannuksia pidetään sen sijaan seikkana, joka vähentää halukkuutta tautisuojaukseen. Tuottajien käsitys tautisuojaustoimenpiteiden kustannuksista vaihtelee kuitenkin todella paljon. Aikaisemmat tautiongelmat tilalla lisäsivät tautisuojauksen käyttöönottoa. Jos tilalla on ollut tautiongelmia, motivoi se tilallista parantamaan tautisuojausta. Toisaalta aikaisempien merkittävien tautiongelmien puute on yksittäinen tekijä, joka eniten vähentää halua kehittää tautisuojausta. Nämä tilalliset eivät näe syytä parantaa tautisuojausta.

Yli 80 prosenttia tuottajista on tyytyväisiä tautisuojaukseen tilalla, vaikka käytössä olevassa tautisuojauksessa onkin puutteita. Tautisuojaukseen tyytyväisillä on tilallaan kuitenkin enemmän tautisuojaustoimia käytössä kuin suojaukseen tyytymättömillä. OVET LUKOSSA TAUTIEN VUOKSI Nautatilalliset ovat sitä mieltä, että eniten parantamisen varaa on vierailijoiden saappaiden ja suojavaatteiden käytössä, haittaeläinten torjunnassa ja tautisulun käytössä. Sikatilalliset puolestaan näkevät parantamisen varaa yleisimmin haittaeläinten torjunnassa, tautisulun sekä erillisen lastaustilan ja raatojenkeräilyastian käytössä. Ovien lukossa pitämisessä on parantamisen varaa sekä sikatilallisen että nautatilallisen mielestä. Eläinlääkäri voi asiantuntemuksellaan auttaa tilallista antamalla hyviä neuvoja tautisuojauksesta. Tilan tautisuojauksessa tuottajalla itsellään on kuitenkin suurin vastuu siitä, että tautisuojaus on riittävää. Koko Suomen eläintautitilanne riippuu pitkälti siitä, miten hyvällä tasolla suomalaisten tilojen tautisuojaus on: hyvä tautisuojaustaso on koko elinkeinon etu. Leena Sahlström, Jonna Kyyrö ja Tapani Lyytikäinen, Evira Lisätietoja: leena.sahlstrom@evira.fi Puh. 029 530 0400

Hyvä satovuosi ei kohentanut maatalouden kannattavuutta Maatalouden keskimääräinen kannattavuus vuonna 2013 säilyy lähes edellisvuoden tasolla, kertoo MTT:n ennuste. Kannattavuustavoitteesta saavutetaan 47 prosenttia. Nousua näkyy vain puutarhataloudessa ja naudanlihan tuotannossa. Eniten kannattavuus heikkenee siipikarjataloudessa ja viljanviljelyssä. Vuonna 2013 yrityskohtainen kokonaistuotto eli myyntituottojen ja tukien summa on keskimäärin 137 000 euroa, mikä on vajaat kaksi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tukien osuus kokonaistuotosta on 36 prosenttia. Tuotantokustannukset kasvavat kolme prosenttia 168 000 euroon. Tuotantokustannusten vähentämisen jälkeen maa- ja puutarhatalouden tulos jää 25 100 euroa tappiolle. Tappio on 2 400 euroa suurempi kuin vuonna 2012. Yrittäjätuloa jää 22 300 euroa, eli seitsemän prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kun yrittäjätulo jaetaan palkka- ja korkovaatimusten summalla, saadaan suhteellista kannattavuutta kuvaava kannattavuuskerroin. Se alenee 0,51:stä 0,47:ään

vuonna 2013. Yrittäjäperhe saa siis 7 euron tuntipalkan tekemälleen maataloustyölle ja samanaikaisesti 2,5 prosentin korkotuoton yritykseen sijoitetulle omalle pääomalle.

LAMPAITA

Työllistävät terveiset Risikolle Suomi rämpii. Sellainen tunne on tullut, kun viime vuosien hitaat alamäet välillä muuttuvat upottavaksi mudaksi. Kaikki alkoi Kemijärveltä, jossa StoraEnson Karvisen tuiman katseen saattamana kannattava tehdas sai globalisaatiolta kyytiä. Silloin se vielä tuntui joltain, mutta viime aikoina ei ole edes jaksanut laskea epäonnistumisten tai irtisanomisten määrää. Niiden ohessa valtion ja kuntien ähky alkaa olla jo tukehduttavaa. Yhtä Talvivaaraa. Sveitsissä äänestettiin kumoon mielenkiintoinen lakiehdotus, jossa yritysjohdon palkkio voisi olla enintään 12-kertainen suhteessa alimpaan palkkatasoon. Tähän voisi lisätä vielä koko yrityksen henkilökunnalle vastuukertoimilla jaetun tulospalkkion. Tuloerot eivät ainoastaan kerro epätasa-arvosta, vaan jakautuvasta yhteiskunnasta, joka oireilee kaikilla elämän osa-alueilla. Johtajat eivät johda vain organisaatioitaan, vaan yhteiskuntaa omalla esimerkillään, eivätkä työntekijät voi vain osoittaa syyttävillä sormilla herroja, vaan toimia itse. Työttömyys ja työllistäminen ovat suuria kysymyksiä. Sosiaalitukien viidakko, kannustinloukut ja työllistämisen hankaluus tulisi perata. Ajaessani Lavian Riuttalan routavaurioista pahoin kärsineellä tiellä mieleen ponnahti työllistävä perustoimeentulo. Eri päivärahat korvaava perustoimeentulo tulisi olla vastikkeellista. Se organisoitaisiin TE-toimistot korvaavien, kuntien omistamien, vuokratyötä välittävien yritysten kautta. Kestävien työsuhteiden rakentaminen ja jatkokoulutus tulisi olla tätä sosiaalista yritystoimintaa ohjaava ajatus. Tehdystä

työpäivästä saisi lisän, työstä kieltäytymisestä miinuksen ja muina päivinä perustoimeentulon. Vapaaehtoistyössä tai matalan tuottavuuden aloilla, kuten tieteessä ja taiteessa toimivat ammattilaiset voisivat tehdä yhteiskunnallisesti tärkeää työtään ja saisivat vastineeksi perustoimeentulon. Soveltuvia töitä löytyy kaikille ja kysymys on ennen kaikkea työn tekemisen mielekkyydestä ja vallankäytön dilemmasta. Kaikkien kannalta yksilön aktiivisuus on paras ratkaisu. Tämän tulisi johdattaa ajattelua pois poteroista, joissa työtöntä työttömyysturvaa pidetään onnellistavana perusoikeutena. Tarpeelliseksi itsensä kokeminen on tärkeämpää ja työllistävän perustoimeentulon avulla sitä voidaan edistää. Saksan kilpailukyky on ärsyttävä esimerkki Suomen tippumisesta kehityksen kelkasta. Mutta minkä kehityksen? Saksassa työttömyysturva on merkittävästi heikompi kuin meillä, ja pienpalkka-alojen realiteetit eivät ole erityisen hohdokkaita. Kuitenkin heidän mahdollisuutensa pitää kiinni hyvinvoinnin perustekijöistä, kuten kaikkien saatavilla olevasta terveydenhuollosta ja koulutuksesta, on realistisempi kuin velkaantuvalla Suomella. Talkoita ei tehdä yksin eikä eriarvoistuva yhteiskunta ole otollinen positiiviselle kehitykselle. Tekisi mieli panna kansalaiset riviin tulotasoon katsomatta ja vaihtaa muutama turha oikeus pariin inspiroivaan vastuuseen. Jokaiselle jotakin.


20 NIINA PITKÄNEN/MTT

Reseptit Vaalea glögi 1 l omenatäysmehua 2 tähtianista 2 kanelitankoa 1 vaniljatanko 6 mausteneilikkaa 2 cm pala inkivääriä 2 rkl hunajaa

Mausteisen glögin hehku lämmittää mukavasti talvi-iltoja myös joulun jälkeen.

Mamman maustekakun voi valmistaa myös kuitupitoisemmista täysjyväjauhoista.

Punainen glögi 2 dl laimentamatonta mustaherukkamehua 7 dl vettä 10 mausteneilikkaa 2 kanelitankoa 1 tl kardemumman siemeniä 2 cm pala inkivääriä 5 maustepippuria fariinisokeria maun mukaan mikäli mehu ei ole makeutettua

Idän eksoottiset mausteet ryydittävät suomalaista joulua

Lisää nesteeseen mausteet ja kiehuta kattilassa noin 10-15 minuuttia. Siivilöi ja nauti sellaisenaan tai terästettynä alkoholilla. Höystä mantelilastuilla ja rusinoilla. Mausteita ja niiden määriä varioimalla saat eri makuisia, juuri omaan makuun sopivia glögejä.

Tuoksu tuntuu jo ovella. Sisään astuessa kanelin, inkiväärin, kardemumman ja neilikan ihana tuoksukimara tulvahtaa nenään. Piparkakut ovat jo uunissa, korvapuustit kohoamassa, glögi kuumenemassa. Riisipuurolautanen on saanut kanelikuorrutteen.

Maustekakku mamman tapaan 200 g voi-kasviöljyseosta (Oivariini, Dellariini tai vastaava) 2 dl sokeria 3 kananmunaa 3 dl täysjyvävehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 tl jauhettua kanelia 2 tl jauhettua neilikkaa 2 tl jauhettua kardemummaa 2 tl vaniljasokeria 1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä

I

ntialaisen keittiön mausteet, kaneli, inkivääri, kardemumma ja mausteneilikka tuovat suomalaisen mieleen joulun. Joulumausteita on käytetty leivonnaisissa varsin lyhyen aikaa. Piparkakut tulivat 1300-luvulla idäntuliaisina ensin Saksaan ja sieltä paljon myöhemmin Ruotsin kautta Suomeen. Vielä 1800-luvulla piparkakut olivat harvinaisia ja vasta 1900-luvun alussa niitä alettiin paistaa suomalaisissa kotiuuneissa. Piparkakut päätyivät joululeivonnaisiksi, koska juuri jouluna haluttiin herkutella hienommin ja paremmin. Glögi on vielä uudempi tuttavuus suomalaisessa joulupöydässä kuin piparkakut. Sen käyttö yleistyi maassamme vasta 1960-luvulla. Aidoimmillaan glögi on maustettua viiniä, mutta suomalaiset valmistavat glöginsä yleensä maustetusta mehusta ja terästävät sitä väkevällä viinalla. MAUSTEILLA MONTA HYÖTYÄ Paitsi ruuan ja juoman maustamiseen, mausteita on käytetty hajusteena, palsamoinnissa, ruuan säilömiseen, hyönteisten karkottamiseen ja lääkkeenä. Mausteiden terveys- ja lääkevaikutuksia on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Myös epäterveellisen suolan käyttöä voi vähentää korvaamalla osa suolasta mausteilla. Kaikilla joulun mausteilla on todettu olevan terveysvaikutuksia. Niitä ei kuitenkaan kannata nauttia ylettömiä määritä. Tällöin terveysvaikutukset saattavat muuttua sairausvaikutuksiksi. Yksi gramma erilaisia

mausteita päivässä riittää. Kun mausteiden terveysvaikutuksista puhutaan, kurkumaa ei voi jättää mainitsematta, vaikka se ei olekaan joululle tyypillinen mauste. Kurkuma on osoittautumassa yhdeksi tärkeimmistä mausteista ehkäisemään kansansairauksia, kuten sydän- ja verisuonitauteja, tyypin 2 diabetesta, syöpää ja muistisairauksia. Kurkuma eli keltajuuri on monivuotinen ruoho, jonka juurakoista mauste saadaan. Aktiiviaineet imeytyvät siitä parhaiten, jos samanaikaisesti nautitaan öljyä tai rasvaa. KANELIA KAKKOSTYYPIN DIABETEKSEEN Kanelimauste saadaan kanelipuun oksien kaarnakuoren sisimmästä kerroksesta, joka rullataan kanelitangoiksi. Kanelia on kahta eri lajia, aitokanelia ja kassiaa. Kaupoista saatava kaneli on enimmäkseen kassiaa, mutta aitokanelia arvostetaan makunsa puolesta enemmän. Kanelitankoja käytetään kuivattuina sellaisenaan tai jauhettuna. Kaneli on erittäin antioksidatiivista. Kaneli alentaa verensokeria ja kolesterolia ja sopii näin esimerkiksi tyypin 2 diabeteteksesta kärsivän ruokavalioon. On kuitenkin huomioitava, että etenkin kassiakaneli sisältää runsaasti kumariinia, joka on maksalle myrkyllinen aine. Eviran (www.evira.fi) mukaan kassiakanelin säännöllinen käyttö ei ole suositeltavaa. Erityisesti pienten lasten ei pitäisi nauttia useita kanelia sisältäviä tuotteita päivittäin.

NEILIKASTA APUA VATSAVAIVOIHIN JA FLUNSSAAN Mausteneilikkaa saadaan neilikkapuun kuivatuista kukannupuista. Mausteneilikka parantaa ruokahalua ja ruoansulatusta, poistaa pahoinvointia sekä estää mahahaavaa muun muassa torjumalla helikobakteeria. Se helpottaa talvikauden flunssaa irrottamalla limaa ja lievittämällä kuumetta. Neilikka torjuu myös monia bakteereja, viruksia ja sieniä sekä lievittää muun muassa lihas-, nivel- ja pääkipua. Mausteneilikoita pureksimalla voi raikastaa hengitystä. INKIVÄÄRI HELPOTTAA JOULUN ÄHKYÄ Inkivääri on monivuotinen ruohokasvi, jonka juurakkoa käytetään maustamiseen joko tuoreena, säilöttynä, kuivattuina paloina tai hienoksi jauhettuna. Sillä on hyvin moninaisia vaikutuksia. Inkivääri parantaa ruuansulatusta, mikä on hyvä uutinen joulumässäilijöille. Inkiväärillä on edullinen vaikutus sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaan, ja se lievittää vilustumistauteja ja reumaattisia niveltulehduksia. Inkivääri saattaa myös torjua syöpää, osteoporoosia ja migreenikohtauksia. Joulumausteet kannattaa käyttää vuoden aikana intialais- ja aasialaistyyppisiin ruokiin, niin voit ostaa taas tuoreet mausteet seuraavaksi jouluksi. Pirjo Mattila ja Raija Tahvonen, MTT

Sekoita kuivat aineet keskenään. Voimakkaimman maun saat, kun jauhat mausteet juuri ennen leivontaa. Jauhoina voit käyttää täysjyväjauhoja tai hiivaleipäjauhoja, koska kakun väri on joka tapauksessa tumma. Vaahdota huoneenlämpöinen rasvaseos ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen välillä voimakkaasti vaahdottaen. Lisää jauhoseos varovaisesti sekoittaen. Paista rengasvuoassa 175 asteessa noin tunti.

HYVÄÄ JOULUA ja onnellista uutta vuotta!


Maaseudun Tiede 4/2013  

Maataloudelle kestävää kilpailukykyä. Ruoantuotannon kestävyys ja kilpailukyky ovat koetuksella, kun tuotantoympäristö ja ilmasto muuttuvat....

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you