Page 1

syksy 2018

uusi alku Mielenterveyden keskusliiton kurssiopas

valtaosa oppaan kursseista on osallistujille maksuttomia!


Ei kukaan ole syntymähullu. Kaikkissa meissä on palasia, jotka voivat altistaa sairastumiselle. Pitäisi ajatella, että sairastuneet eivät ole ”niitä” vaan ”meitä” Olavi Sydänmaanlakka

Jani Toivola

Titta Mykkänen

KUVA: LAURA MALMIVAARA

Jakamisessa on voimaa. Kun uskalsin itse kertoa uupumuksestani ja masennuksestani, se vapautti myös muita jakamaan omia kokemuksiaan voimien loppumises­ ta. Minulle nuo muiden tarinat olivat hyvin konkreettinen osa omaa toipumistani.

Jokaisella on halu kuulua johonkin ja tulla kuulluksi.


Et ole yksin A

voimuus, ihmisten kohtaaminen ja kokemusten jakaminen antavat usein eniten toivoa ja tukea silloin, kun oma elämä muuttuu haastavaksi tavalla tai toisella. Mielenterveyden ongelmia kohdanneille ja niiden kanssa päivittäin painiville muiden tarinat ovat erityisen tärkeitä, sillä psyykkisiin sairauksiin liittyy yhä usein häpeää, itsetunnon alenemista ja vetäytymistä ihmissuhteista. Se, että kuulee muiden kokemuksia ja uskaltaa kertoa omiaan, luo tunteen, ettei ole yksin ongelmiensa kanssa. Että meitä on valtavasti muitakin, jotka olemme kohdanneet sekä samankaltaisia että erilaisia mielenterveyden haasteita. Että niistä huolimatta elämä pikkuhiljaa menee eteenpäin, kun saa apua, rohkaisua, työkaluja ja voimia toipumiseen. On tärkeää, että jokainen mielenterveysongelmien kanssa painiva saisi parasta mahdollista apua alan ammattilaisilta. Siksi on myös tuiki tärkeää, että sairastuneiden ja heitä hoitavien ammattilaisten tarpeet ja keinot kohtaavat.

OPPAAN KUVITUSKUVAT: SHUTTERSTOCK, UNSPLASH

Mielenterveyden keskusliiton syksyn 2018 monipuolinen kurssivalikoima tarjoaa työkaluja, tukea, tietoa ja keinoja psyykkisestä sairaudesta toipuville ja heidän perheilleen, alan ammattilaisille ja kuntoutujille, jotka haluavat auttaa toisia. Valikoimassa on yhden illan luentoja, lyhytkursseja sekä pitkäkestoisempia koulutuksia. Syksyn uutuuksia ovat ensimmäisten verkkokurssien käynnistäminen sekä mahdollisuus seurata joitain luentoja ja kursseja myös etänä digitaalisten kanavien kautta. Kolmannes tämän oppaan kursseista ja koulutuksista toteutetaan yhteistyössä jäsenyhdistystemme eli paikallisten, alueellisten tai valtakunnallisten mielenterveysyhdistysten kanssa. Toimintaa järjestetään 34 paikkakunnalla ympäri Suomea. Yhdistysten tarjoama kokemustieto ja yhdessä tekemisen tapa ovat tärkeitä tekijöitä koulutusten sisältöjen suunnittelussa. Mielenterveyden keskusliiton kurssien ja koulutusten taustalla vaikuttaa myös vahvasti jo 20 vuoden ajan kehitetty voimavarapohjainen asiakastyö, jonka perustana on tiivis yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa. Kohdataan kursseilla ja jaetaan kokemuksiamme!

Miten mukaan kurssille? Kaikki Mielenterveyden keskusliiton kurssit löytyvät kurssikalenterista kurssikalenteri.mtkl.fi Ilmoittautumislinkki on kunkin kurssitekstin lopussa. Avoimiin yleisöluentoihin ei tarvita ennakko­ ilmoittautumista. Tällöin kurssikuvauksen lopussa on tästä maininta. Maksaako? Kaikki kurssimme ovat osallistujille pääsääntöi­ sesti ilmaisia. Joillekin kursseille myös matka­kulut korvataan osallistujille. Tästä on erikseen maininta kurssi­kuvauksen lopussa. Hakemus? Joillekin kursseille haetaan ja hakijoita voi olla enemmän kuin kurssipaikkoja. Mukaan päässeille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla valinnasta.


valtaosa oppaan kursseista on osallistujille maksuttomia!

sisällys kuntoutujat

ammattilaiset

6

Vertaisohjaajat ja kokemus­ asiantuntijat

10

24

36

Toivon työpaja Suuret unelmat, pienet askeleet

Sinustako vertaisohjaaja?

26

14

Sinustako kävelykoutsi?

Teatterin lumo, perus­ kurssi ja jatkokurssi

27

16

Liikunnan ja kulttuurin ideapäivä

Sosiaaliturvan sokkelot

28

17

Kehataan Kemissä!

Penninvenyttäjän päivät

34

Toivo ammattilaisen työvälineenä Toiminnallisia työkaluja ammattilaiselle

37

Unelmatiimi, unelmaduuni

38

Ote arkeen: Tarjoa apua oikeaan ongelmaan

39

18

Laki ja arki: itsemääräämisoikeus

Mitä meille kahdelle kuuluu?

20

läheiset

21

30

22

32

Meidän arki, hyvä arki

40

Miten mä jouduin tälle sivuraiteelle?

Toivon työpaja läheisille

Irtiotto arjesta

Ote arkeen: Miten autan läheistäni?

Diabetes ja mieli

aivan kaikille 42

Hyvinvoinnin iltakoulut

46

Ote arkeen

47

Kursseja ympäri suomea! Kuntoutujat

Ammattilaiset

Vertaisohjaajat ja kokemusasiantuntijat

Aivan kaikille

Mieli keinussa

48 Läheiset

Työ mielessä – mielellään mukana


kuntoutujat


KUNTO UTUJ AT LYHY T

Olen lukossa. Sain toivoa avaimen löytymisestä ja oljenkorsia tulevaa varten.

6


KUNTO UTUJ AT LYHY T

Toivon työpaja Mistä lisää voimia arkeen, jos kaikki tuntuu harmaalta ja raskaalta? Miten huomata hyvä elämässä? Voiko elämäni muuttua taas valoisammaksi?

R

yhmässä etsitään yhdessä toiveikkuutta ja valon pilkahduksia ja pohditaan, mistä löytyisi voimia arkeen. Opettelemme myötätuntoa itseämme kohtaan: Tällä hetkellä jaksan ehkä vain tämän, mutta vointini paranee ja edessäni on parempi huominen ja uusia mahdollisuuksia. Suunnittelemme yhdessä lähitulevaisuutta ja opettelemme pilkkomaan tavoitteita pieniksi, kullekin sopiviksi askeleiksi. Joskus unohtuu, että emme ole ainoita, joiden mieli ei jaksa. Ryhmässä jaamme kokemuksia toisten samoja asioita kohdanneiden kanssa ja teemme erilaisia harjoituksia. Voit tulla mukaan ihan omana itsenäsi. Ryhmässä on aina mukana vertaisohjaaja, jolla on omakohtaista kokemusta toipumisesta.

7


KUNTO UTUJ AT LYHY T

Kaikille kadoksissa olevia voimia ja toiveikkuutta etsiville, jotka ovat kuntoutustuella tai eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä.

O OS e i n ä j o k i

O OV a a s a

nn4.9.–6.9. ja erikseen sovittava jatkopäivä $$12.00–16.00 00 Olkkari – Kokemus- ja vertaistoimijat ry, KauppaneliÜ 2, Seinäjoki  Terhi Kimmelma-Paajanen, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 13.8. mennessä. Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 20.8. O OO u l u

65 v täyttäne

ille

nn10.9.–12.9. ja erikseen sovittava jatkopäivä $$10.00–14.00 00 Kumppanuuskeskus, Kokoustila Asema, Kansankatu 53, Oulu  Sanna Hyry, Mielen­ terveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 18.8. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 27.8. ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä Valli ry:n kanssa.

O OI i s a l m i

nn11.9.–13.9. ja erikseen sovittava jatkopäivä $$10.00–14.00 00 Vaasan Seudun Yhdistykset ry, Korsholmanpuistikko 44, 2. krs, Vaasa  Pirjo Metsäranta ja Henri Savolainen, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 18.8. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 27.8. ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä paikallisen mielenterveysyhdistyksen, Vaasan Mielenterveys­ toiminnan Tuki ry:n ja Vaasan seudun sosiaali­ psykiatrisen yhdistyksen kanssa.

nn11.9.–13.9. ja erikseen sovittava jatkopäivä. $$10.00–14.00 00 Iisalmen kulttuurikeskus, Pohjolankatu 14, Iisalmi  Merja Smahl, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 17.8. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 24.8. ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä paikallisen mielenterveysyhdistyksen, Iisalmen Mielenterveystuki ry:n, Savon mielenterveysomaiset ry:n ja Ylä-Savon SoTe mielenterveys- ja päihdepalveluiden kanssa. O OK u o p i o

Paula

isko

pirjo m.

sanna

terhi

henri

merja

Jenni

päivi

nn2.10.–4.10. ja erikseen sovittava jatkopäivä. $$10.00–14.00 00 Tarkentuu myÜhemmin.  Merja Smahl ja Jenni Rihti, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 11.9. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 18.9. ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä paikallisen mielenterveysyhdistyksen, Kuopion mielenterveyden tuki ry:n kanssa.

Tajusin omia tavoitteitani. Mulla on tavoitteita! 8


O OV i r r a t

O O Ta m p e r e

nn23.10–25.10. ja erikseen sovittava jatkopäivä $$10.00–14.00 00 Seurakuntatalo, Rantatie 5, Virrat  Henri Savolainen, Mielen­ terveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 14.9. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 21.9. ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä paikallisen mielenterveysyhdistyksen, Virtain Mielenterveysyhdistys ry:n, Virtain kaupungin ja Virtain seurakunnan kanssa.

O OL a p p e e n r a n t a

nn30.10.–1.11. ja erikseen sovittava jatkopäivä $$10.00–14.00 00 Mielen ry, Åkerlundinkatu 2 A, 4. krs, Tampere  Pirjo Metsäranta ja Henri Savolainen, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 28.9. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 5.10. ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä jäsenyhdistyksemme Mielen ry:n kanssa.

Huom! Kurssit sisältävät kahvit ja lounaan.

nn12.11.–14.11. ja erikseen sovittava jatkopäivä. $$10.00–14.00 00 Tarkentuu myÜhemmin.  Isko Kantoluoto, Mielen­ terveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 15.10. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 22.10 O OH e l s i n k i nn12.11.–3.12. aina joka maanantai. Lisäksi erikseen sovittava jatkopäivä. $$10.00–14.00 00 Mielenterveyden keskusliitto, Malmin kauppatie 26, 4. krs, Helsinki  Terhi Kimmelma-Paajanen, Paula Paloheimo ja Päivi Tonteri, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 29.10. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 5.11 O OK o t k a nn3.12.–5.12. ja erikseen sovittava jatkopäivä $$10.00–14.00 00 Tarkentuu myÜhemmin  Isko Kantoluoto, Mielen­ terveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 12.11. mennessä Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 19.11

9

KUNTO UTUJ AT LYHY T

Kaikille kadoksissa olevia voimia ja toiveikkuutta etsiville, jotka ovat kuntoutustuella tai eläkkeellä mielenterveydellisistä syistä.


10

P I TKÄ

KUNTO UTUJ AT


KUNTO UTUJ AT P I TKÄ

Suuret unelmat, pienet askeleet Mistä unelmoit? Linnasta Ranskassa? Matkasta? Että uskaltaisit käydä uimahallissa tai jaksaisit kirjastoon? Tai ihan vaan nousta sängystä aamulla ja pukeutua? Vapaaehtoistyöstä tai uudesta harrastuksesta? Opinnoista tai työhön paluusta tulevaisuudessa?

K

urssilla etsimme uusia näkökulmia arkeen. Vaikka unelmoisimme isosti, teemme pieniä tavoitteita lähitulevaisuuteen. Pienilläkin asioilla on merkitystä hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Opimme herättelemään unelmia ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Etsimme keinoja, joilla saamme voimia arkeen. Pohdimme yhdessä arjen selviytymistaitoja ja etsimme kadoksissa olleita voimavaroja. Kurssilla puhutaan myös kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, tunnetaidoista ja siitä, millaisia ajatuksia ja uskomuksia sinulla on itsestäsi. Huomaatko hyvän itsessäsi ja ympärilläsi? Opettelemme luomaan itsellemme hyödyllisiä verkostoja: Mihin voisin osallistua, jotta en jäisi kodin seinien sisälle? Entä mistä saan apua, jos tarvitsen? Kurssilla jaamme ja kuulemme toistemme kokemuksia. Lisäksi liikumme yhdessä. Mukana on vertaisohjaaja, joka kertoo omista kokemuksistaan ja toipumisestaan.

11


KUNTO UTUJ AT P I TKĂ„

Mielenterveyskuntoutujille, jotka etsivät uusia näkÜkulmia arkeen ja ovat eläkkeellä tai kuntoutustuella.

O OS a a r i j ä r v i

paljon luontoliikuntaa

nn17.9.–21.9. Kurssin toinen osa samalle ryhmälle: Vuonna 2019. $$17.9. aloitetaan klo 15.30 ja 21.9. lopetetaan n. klo 12.00. 00 Saarijärven kylpylä Summasaari, Summasaarentie 180, Saarijärvi  Pirjo Metsäranta ja Henri Savolainen, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja // Muoto: Kurssi on luontoliikuntapainotteinen. Kurssilla yÜvytään ja se sisältää täyshoidon. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 17.8.mennessä. Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 31.8. 22Huom! Matkakuluista vastaa kukin osallistuja itse, mutta matkakuluihin voit hakea jälkikäteen Kelalta korvausta. Omavastuu on 25₏/suunta. Matkakorvaushakemusta varten tarvitset lääkärin vapaamuotoisen suosituksen kurssin tarpeesta.

O OH e l s i n k i

O OÄ ä n e k o s k i

nn27.9.–29.11., joka torstai $$10.00–14.00 00 Tarkentuu myÜhemmin  Terhi Kimmelma-Paajanen ja Merja Matilainen, Mielen­ terveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 3.9.mennessä. Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 17.9. 22Huom! Kurssi sisältää lounaan ja kahvit.

Oivalsin, että olen ollut oikea masennuspersoona. Päätin, että nyt se on loppu. 12

nn5.11.–6.11. / 19.11.–20.11. / 3.12.–4.12. / 17.12.–18.12. ja 7.1.–8.1.2019 $$9.00–15.00 00 Onnimannila, Äänekoskentie 351, Äänekoski  Henri Savolainen, Mielen­ terveyden keskusliitto, Rita Sirkka, paikallisesta mielenterveysyhdistyksestä, Äänekosken Ilonasta ja vertaisohjaaja // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 5.10. mennessä. Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 19.10. 22Huom! Kurssi sisältää lounaan ja kahvit.


O OO u l u nn6.11.–8.11. / 3.12.–5.12. ja 15.1.–17.1.2019 $$9.00–15.00 00 Scandic Hotel Oulu, Saaristonkatu 4, Oulu  Sanna Hyry ja Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 9.10. mennessä. Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 23.10. 22Huom! Kurssi sisältää lounaan ja kahvit.

KUNTO UTUJ AT M ODUUL I T

Mielenterveyskuntoutujille, jotka etsivät uusia näkÜkulmia arkeen ja ovat eläkkeellä tai kuntoutustuella.

miesten kurs

si

O OK a l a j o k i

nn26.11.–30.11. Kurssin toinen osa samalle ryhmälle: Vuonna 2019. $$26.11. aloitetaan klo 15.30 ja 30.11. lopetetaan n. klo 12.00. 00 Santa´s resort & Spa Hotel Sani, Jukupolku 5, Kalajoki  Isko Kantoluoto ja Henri Savolainen, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja // Muoto: Kurssilla yÜvytään ja se sisältää täyshoidon. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 19.10. mennessä. Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 2.11. 22Huom! Matkakuluista vastaa kukin osallistuja itse, mutta matkakuluihin voit hakea jälkikäteen Kelalta korvausta. Omavastuu on 25₏/suunta. Matkakorvaushakemusta varten tarvitset lääkärin vapaamuotoisen suosituksen kurssin tarpeesta.

13

pirjo m.

isko

sanna

henri

tarja

rita


KUNTO UTUJ AT KULTTUURI

Teatterin lumo, peruskurssi Viha, ilo, pettymys, pelko, rakkaus, suru‌Teatterin lavalla on tarjolla koko ihmiselämän tunteiden kirjo. Jos teatteri viehättää ja näyttämÜ kiehtoo, ja vaikka vähän jännittäisikin, teatterikurssi on juuri sinua varten.

T

eatterikurssin tavoitteena on, että osallistujat sytyttävät teatterikärpäsen itsessään ja kurssin jälkeen myÜs omassa yhdistyksessä. Kurssilla tutustutaan teatteri-improvisaation perusteisiin hauskojen, helppojen ja monipuolisten harjoitusten avulla ja tehdään yhdessä pieniä esityksiä. Teatteri-ilmaisun lisäksi perehdytään hyviin käytäntÜihin uuden toimintamuodon saamiseksi osaksi yhdistystoimintaa ja Mielenterveyden keskusliiton kulttuuritoiminnan ulottuvuuksiin. Kurssi järjestetään yhteistyÜssä Valkealan Opiston kanssa.

O OH a s u l a nn25.9.–27.9.2018

Teatteriharrastuksen aloittelijoille. Mielenterveysyhdistysten aktiiveille, joilla on aikaa ja intoa lähteä kannustamaan oman yhdistyksensä jäseniä teatteriharrastuksen piiriin. Ole yhteyksissä omaan yhdistykseesi ennen ilmoittautumista.

00 Valkealan Opisto, Kansan­ opistontie 53, Hasula  Teatteri-ilmaisun ohjaaja ja Mielenterveyden keskus­ liiton tyÜntekijä // Mukaan mahtuu: 16 osallistujaa.  Hae mukaan: viimeistään 2.9. Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnoista ilmoitetaan hakijoille. .. Kati Rantonen: 046 920 6427, kati.rantonen@mtkl.fi Helena Koskelo-Suomi: 050 362 7637, helena. koskelo-suomi@mtkl.fi

14

Kiinnostuitko, mutta et kuulu mielen­ terveysyhdistykseen? Kaada este ja liity! Etsi omasi osoitteesta: www.mtkl.fi

mitä maksaa? Yhden teattarikurssin hinta on 30 ₏. Se sisältää opetuksen, majoituksen opistolla ja täyshoidon kurssin ajalta. Kurssimaksu laskutetaan osallistujan yhdistykseltä. Yhdistys voi laskuttaa kurssille osallistujan matkakulut jälkikäteen Mielen­ terveyden keskusliitolta. Matkakulut korvataan halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Matkalippu laitetaan laskun liitteeksi. Mikäli julkisia kulkuyhteyksiä ei ole, oman auton käytÜstä voidaan maksaa 20 snt/km.


Kiehtooko näyttämÜ yhä enemmän? Haluatko jatkaa siitä, mihin edellisellä teatterikurssilla jäätiin?

I

mprovisaatiota, näyttelijäntyÜtä, esiintymistä. Jatkokurssi syventää peruskurssin sisältÜjä ja tarjoaa tyÜkaluja omien esitysten luomiseen yhdistyksissä. Eikä unohdeta hauskan­ pitoakaan yhdessä! Kurssi järjestetään yhteistyÜssä Valkealan Opiston kanssa. O OM i e s l a h t i

nn14.11.–16.11.2018

Pidempään teatteria harrastaneille ja peruskurssin käyneille. Mielenterveysyhdistysten aktiiveille, joilla on aikaa ja intoa lähteä kannustamaan oman yhdistyksensä jäseniä teatteriharrastuksen piiriin. Ole yhteyksissä omaan yhdistykseesi ennen ilmoittautumista.

00 Kainuun Opisto, Tahvintie 4, Mieslahti Kainuun opisto sijaitsee 8 km päässä Paltamon junaasemalta ja 38 km päässä Kajaanin lentokentältä.  Teatteri-ilmaisun ohjaaja Milla Hilke Kainuun opistosta ja Mielenterveyden keskusliiton Milla tyÜntekijät. // Mukaan mahtuu: 16 osallistujaa.  Hae mukaan: viimeistään 19.10.

15

Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnoista ilmoitetaan hakijoille. .. Kati Rantonen: 046 920 6427, kati.rantonen@mtkl.fi Helena Koskelo-Suomi: 050 362 7637, helena. koskelo-suomi@mtkl.fi

Kiinnostuitko, mutta et kuulu mielen­ terveysyhdistykseen? Kaada este ja liity! Etsi omasi osoitteesta: www.mtkl.fi

KUNTO UTUJ AT KULTTUURI

Teatterin lumo, jatkokurssi


KUNTO UTUJ AT TA L OUS

Sosiaaliturvan sokkelossa Kun elämäntilanne tuntuu sairastumisen takia muutenkin vaikealta, taloudellinen turvattomuus musertaa lisää. Rahat eivät riitä elämiseen. Mitä selvitä arjessa ilman palkkatuloja?

K

untoutustuki. Kuntoutusraha. OsatyÜkyvyttÜmyyseläke. Eläketuki. Kuntoutuskorotus. Mikä lopulta on mitä? Ja miten niitä haetaan? Entä mikä neuvoksi, jos lääkärin mielestä olen tyÜkyvytÜn, mutta Kelan tai tyÜeläke­ laitoksen mielestä tyÜkykyinen? Tule päivittämään tietojasi mielenterveyskuntoutujan sosiaaliturvasta. Keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia aiheesta.

O OI m a t r a

Kuntoutujille ja läheisille. O OR a u m a nn30.8. 2018 $$10.00–14.00 00 Friski Tuult ry:n toimitilat, Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma  Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 27.8.2018 ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä paikallisen Rauman mielenterveys­ yhdistys Friski Tuult ry:n kanssa.

O OM i k k e l i nn19.10. 2018 $$13.00–16.00 00 Virike ry:n toimitilat, LÜnnrotinkatu 3, Mikkeli  Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 16.10.2018 ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä paikallisen mielenterveysyhdistyksen, Virike ry:n kanssa.

O OE s p o o nn24.9. 2018 $$12.00–15.00 00 Emyn kohtaamispaikka, Maapellonkatu 8 E-F (Olari), Espoo  Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 20.9.2018 ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä paikallisen Espoon mielenterveysyhdistys Emy ry:n kanssa.

nn23.10. 2018 $$13.00–16.00 00 Imatran klubitalo, Suntionkuja 2, Imatra  Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 18.10.2018 ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä Imatran klubitalon kanssa.

pirkko

Haluatko lisätietoja Sosiaaliturvan sokkeloissa – kursseista? Kysy: Sosiaalineuvoja Pirkko Jantunen p. 040 153 6213 tai pirkko.jantunen@mtkl.fi

16


Raha-asiat ahdistavat? Rahat eivät riitä, laskuja kertyy ja velkaantuminen uhkaa? Oman budjetin laadinta aivan hukassa? Miten selviän?

P

enninvenyttäjän päivillä pääset keskustelemaan omista huolistasi ja taloudenhallinnan ongelmista tasavertaisessa ja turvallisessa tilanteessa. Kurssilla tuetaan ja innostetaan osallistujia tarkastelemaan omaa taloudellista tilannettaan ja siinä mahdollisesti olevia ongelmia sekä pohditaan yhdessä ryhmässä keinoja, joilla hankaliin tilanteisiin voitaisiin vaikuttaa. Kurssilla tutustutaan ja kokeillaan myÜs taloudenseurannantyÜkaluja jotka auttavat saamaan oikean kuvan tuloista ja menoista. Saat niin faktatietoa kuin kokemustietoa talousasioista ja -ongelmista. Kurssi on kokonaisuus ja koostuu kolmesta päivästä. pirkko

17

KUNTO UTUJ AT TA L OUS

Penninvenyttäjän päivät O OH e l s i n k i nn18.9. / 19.9. / 26.9. $$10.00–14.00 KuntoutussäätiÜ, Luentosali, 2. krs, Pakarituvantie 4 (Malminkartano), Helsinki  Pirkko Janhunen, sosiaalineuvoja, Mielenterveyden keskusliitto

Kaikille rahahuolien kanssa painiville ja talousneuvoja tarvitseville.  Ilmoittautuminen: 11.9. mennessä // Mukaan mahtuu: 8 ilmoittautumis­järjestyksessä ++Päivät järjestetään yhteistyÜssä Kuntoutus­ säätiÜn kanssa.


KUNTO UTUJ AT PA RI S UHDE

Mitä meille kahdelle kuuluu? ”Toisten kokemusten kuuleminen oli tärkeää. Huomasin etten ole ainoa maailmassa, jolla on vaikeaa. Opin aukaisemaan suuni ja puhumaan myös puolisoni kanssa. Jatkossa ehkä pieniä lomia kahdestaan.”

I

han hyvinhän meillä menee… Ei nyt ainakaan mitään kriisiä päällä. Olisiko silti hyvä päivittää, missä mennään? Toisen sairastuminen saattaa kuitenkin koetella jaksamista. Voimme lisätä taitojamme kohdata ja käsitellä erilaisia arkielämän asioita, vaikeitakin, ja vahvistaa parisuhdettamme vielä vähän lisää. Kurssilla puhumme yhdessä arjessa jaksamisesta ja psyykkisen sairauden vaikutuksesta parisuhteessa. Käsittelemme ristiriitoja, riitelemisen taitoa ja seksuaalisuutta. Pyrimme parantamaan keskustelu- ja vuorovaikutustaitojamme. Samalla pääsemme kuulemaan ja vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia toisten, saman kokeneiden parien kanssa.

18


KUNTO UTUJ AT

O OE s p o o nn26.9.–28.9. Kurssiin kuuluu jatkopäivä, jonka ajankohta sovitaan erikseen. $$9.00–16.00 00 Paikka: Hotelli Nuuksio, Naruportintie 68, Espoo // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin ₏ Kurssi on osallistujille maksuton. Tarjoamme päivittäin lounaan ja iltapäiväkahvit. Mahdollisia yÜpymiskuluja ei korvata.  Isko Kantoluoto ja Outi Stühlberg, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaajapariskunta

Parisuhteessa oleville henkilÜille, joista ainakin toisella on jokin psyykkinen sairaus ja hän on tyÜelämän ulkopuolella.  Hae mukaan viimeistään: 5.9. Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnoista ilmoitetaan viimeistään 7.9.

Kullekin kurssille mahtuu 8 pariskuntaa. Lisätiedot kursseista: Outi Stühlberg, puh. 050 375 9199, outi.stahlberg@mtkl.fi

O OL a p p e e n r a n t a

O OJ o e n s u u

nn27.11.–29.11. Kurssiin kuuluu jatkopäivä, jonka ajankohta sovitaan erikseen. $$9.00–16.00 00 Sokos Hotel Lappee, Brahenkatu 1, Lappeenranta // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin ₏ Kurssi on osallistujille maksuton. Tarjoamme päivittäin lounaan ja iltapäiväkahvit. Mahdollisia yÜpymiskuluja ei korvata.  Merja Smahl ja Outi Stühlberg, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaajapariskunta

Parisuhteessa oleville henkilÜille, joista ainakin toisella on jokin psyykkinen sairaus ja hän on tyÜelämän ulkopuolella.  Hae mukaan viimeistään: 30.10. Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnoista ilmoitetaan viimeistään 8.11.

outi

isko

merja s.

Kati

19

nnAjankohta: 30.10.–31.10. / 6.11.–7.11. / 13.11.–14.11. Kurssiin kuuluu jatkopäivä, jonka ajankohta sovitaan erikseen. $$Kellonajat: 9.00–16.00 00 Paikka: Scandic Joensuu, Kirkkokatu 20, Joensuu // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin. ₏ Kurssi on osallistujille maksuton. Tarjoamme päivittäin lounaan ja iltapäiväkahvit. Mahdollisia yÜpymiskuluja ei korvata. Matkakulut korvataan edullisimman kulkuneuvon mukaan.  Outi Stühlberg, Mielen­ terveyden keskusliitto ja Kati Hannukainen, Diabetesliitto

Parisuhteessa oleville henkilÜille, joista ainakin toisella on 2. tyypin diabetes ja masennus. Kurssilla käsitellään myÜs diabetekseen liittyviä asioita.  Hae mukaan viimeistään: 28.9. Kurssille ei voi hakea sähkÜisesti. LÜydät hakulomakkeen Mielenterveyden keskusliiton nettisivuilta, tapahtumakalenterista, tapahtumatietojen alta. Hakulomake liitteineen lähetetään: Mielenterveyden keskus­liitto, KURSSIT, Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnoista ilmoitetaan viimeistään 5.10. ++Kurssi järjestetään yhteis­tyÜssä Diabetesliiton kanssa.

PA RI S UHDE

Diabetes


KUNTO UTUJ AT P ERHE

Meidän arki, hyvä arki Ovatko perheenne voimavarat vähissä? Askarruttaa, miten sairaus vaikuttaa lapseen ja miten puhua siitä lapsen kanssa? Entä miten sairauteni vaikuttaa puolisoon? Miten voisimme puolisoina tukea toinen toisiamme?

K

urssilla saatte apua ja käytännÜn neuvoja arkeenne, tukea ja vahvistusta vanhemmuuteen ja tietoa lasta suojaavista tekijÜistä. Saatte myÜs keinoja keskustella lapsen kanssa vanhemman sairaudesta. Kurssilla pohditaan lisäksi perheen sisäisen vuorovaikutuksen vahvistamista ja tuiki tärkeiden turvaverkostojen rakentamista. Tapaatte toisia, samassa tilanteessa olevia pareja ja perheitä, ja voitte vaihtaa kokemuksia. Koska usein puolison jaksaminen on myÜs koetuksella, kurssilla ei unohdeta heitäkään. Yhteisen puolisopäivän lisäksi on luvassa omaa ohjelmaa puolisoille.

sanna

merja 20

O OR a a h e nn16.10.–18.10. / 30.10.–1.11. / 13.11.–15.11. ja 24.11. Poikkeusajat 16.10. klo 17.00–20.00, Puolisoilta, johon myÜs puolisot osallistuvat 24.11. Perhepäivä, jolloin yhteistä kivaa koko perheelle, sekä aikuisille että lapsille. Kellonajat sovitaan erikseen kurssin aikana. $$9.00–14.00 00 Langin kauppahuone, Kirkkokatu 10, Raahe

Perheille, joissa toinen vanhemmista tai molemmat ovat psyykkisen sairauden vuoksi pois tyÜelämästä tai opinnoista. Vanhemmista osallistuu se, jolla on mielenterveyden ongelmia. Jos molemmilla on, molemmat voivat osallistua.  Sanna Hyry ja Merja Smahl, Mielenterveyden keskusliitto // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin ₏ Kurssi on maksuton osallistujille. // Mukaan mahtuu: 8 perhettä  Hae kurssille viimeistään 18.9. Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan viimeistään 25.9. 22Huom! MietitkÜ, miten lastenhoito, jos osallistut kurssille? Ei hätää! Järjestämme sen tarvittaessa kurssipäivien ajaksi. .. Sanna Hyry: 040 827 2665 tai sanna.hyry@mtkl.fi Merja Smahl: 046 851 2284 tai merja.smahl@mtkl.fi


KUNTO UTUJ AT P ERHE

Irtiotto arjesta Olisi mukava lomailla hetki arjen pyörteistä ja huolista. Vaihtaa kokonaan maisemaa. Viettää joulua vaivattomasti, ilman kiireitä ja hässäköitä. Istua valmiiseen pöytään. Mutta ei varaa. Jos taloustilanteesi on tiukka, sinulla voi silti olla mahdollisuus lomaan.

M

ielenterveyden keskusliitto ja Maaseudun terveys- ja lomahuolto tarjoavat mahdollisuuden tuettuun lomaan mielenterveyskuntoutujille. Lomiin sisältyvät majoitus, ruokailut ja monenlaiset harrastusmahdollisuudet. Yhteistä ohjelmaa on koko ryhmälle, ja siihen osallistuminen on vapaaehtoista. Pääset halutessasi vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia toisten samanlaisessa elämän­ tilanteessa olevien kanssa. Mukana on kaksi Mielen­ terveyden keskusliiton vertaislomaohjaajaa.

21

O OL e p p ä v i r t a nn21.12.–26.12. 00 Sport ja Spa Hotel Vesileppis, Vokkolantie 1, Leppävirta

Aikuiset mielenterveyskuntoutujat.  Lomatukea myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tukea haetaan viimeistään 3 kuukautta ennen loman alkamispäivää. Mistä tiedän, pääsenkö mukaan? Myönnetystä lomatuesta ilmoitetaan hakijalle n. 2 kk ennen loman alkua. Mitä maksan itse? Loman omavastuuosuus on 10€/vuorokausi aikuisilta. Matkat osallistuja maksaa itse. .. tietopalvelu@mtkl.fi tai 0203 91920 www.mtkl.fi


KUNTO UTUJ AT

Diabetes ja mieli Kurssilla etsimme uusia näkÜkulmia arkeen. Pienilläkin asioilla on merkitystä hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Opimme herättelemään unelmia ja suunnittelemaan tulevaisuutta.

E

tsimme keinoja, joilla saamme voimia jaksamiseen. Pohdimme yhdessä arjen selviytymistaitoja ja etsimme kadoksissa olleita voimavaroja. Kurssilla puhutaan myÜs kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, sairauksien vaikutuksista arkeen sekä diabeteksen omahoidosta. Keskustelemme lisäksi tunnetaidoista ja siitä, millaisia ajatuksia ja uskomuksia sinulla on itsestäsi. Huomaatko hyvän itsessäsi ja ympärilläsi? Opettelemme luomaan itsellemme hyÜdyllisiä verkostoja: Mihin voisin osallistua, jotta en jäisi kodin seinien sisälle? Entä mistä saan apua, jos tarvitsen? Kurssilla jaamme ja kuulemme toistemme kokemuksia.

O OTu r k u nnKurssipäivät: 9.10.–11.10 / 13.11.–15.11. / 11.12.–13.12. $$Kellonajat: 9.00–15.00 00 Paikka: Lounais-Suomen Martat, Yliopistonkatu 33 G, Turku  Ohjaajat: Henri Savolainen, Mielenterveyden keskusliitto ja diabeteshoitaja Anneli Jylhä, Diabetesliitto

HenkilÜille, jotka ovat psyykkisen sairauden vuoksi poissa tyÜelämästä tai opinnoista ja joilla on 2. tyypin diabetes sekä halu lÜytää uusia näkÜkulmia arkeensa. // Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin. // Mukaan mahtuu: 14  Hae mukaan: 5.9.mennessä. Laita mukaan hakemukseen vapaamuotoinen hoitotahon suositus sekä diabeteksen hoitotiedot. Hakulomake ja lisätiedot: pirkko.toivonen@ diabetes.fi tai 050-310 6610 Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnasta ilmoitetaan hakijoille viimeistään 21.9. 22Huom! Kurssi sisältää lounaan ja kahvit. ++Kurssin järjestävät yhteistyÜssä Mielen­ terveyden keskusliitto ja Diabetesliitto.

henri 22


vertaisohjaajat ja kokemusasiantuntijat


VERTA I S OHJA A JAT JA KOKEMUS A S IA NTUNTIJ AT

”Otan kaiken uuden tiedon täysillä käyttöön. Aion perustaa vertaisryhmän, olla vertainen, samanarvoinen.”

24


VERTA I S OHJA A JAT JA KOKEMUS A S IA NTUNTIJ AT

Sinustako vertais­ohjaaja? Haluaisitko toimia vertaisohjaajana toisille mielenterveyskuntoutujille, olla tuomassa toivoa ja tukea kuntoutumista?

V

ertaisohjaajan peruskurssi on henkilÜille, jotka haaveilevat vertaisena toimimisesta. Vertaisohjaajia tarvitaan Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistyksissä, Mielenterveyden keskusliiton yksilÜ-, perhe- ja parikursseilla tai esimerkiksi neuvontatyÜssä. Kurssi antaa perusvalmiudet vertaisohjaajana toimimiseen. Saat tietoa ja harjoittelua ryhmän perustamiseen, pelisääntÜjen laatimiseen, voimavara-ajatteluun, vertaisohjaajan omaan jaksamiseen ja itsestä huolehtimiseen. Lisäksi saat perustietoa Mielenterveyden keskusliitosta. Kurssilla tutustut samalla toisiin tuleviin vertaisohjaajiin. Kurssi sisältää jatko-osuuden n. 6 kk kuluttua ensimmäisestä kurssiosasta.

O OS e i n ä j o k i nn25.9.–27.9. 2018 Jatkopäivät samalle ryhmälle maaliskuussa 2019. Sovitaan ryhmän kassa. $$25.9 päivä alkaa klo 10.00 ja 27.9. päivä päättyy klo 16.00 00 Olkkari, KauppaneliÜ 2, Seinäjoki  Tuula Laitinen, kouluttaja/ kokemusasiantuntija, Mielenterveyden keskusliitto ja Merja Kallio, Olkkari/ Seinäjoki

 Hae koulutukseen 13.9. mennessä sähkÜpostitse: tuula.laitinen@mtkl.fi Valinnoista ilmoitetaan osallistujille sähkÜpostitse/ kirjeitse. // Mukaan mahtuu: 16

Kaikille, jotka haluavat toimia vertaisena toisille mielenterveysongelmia kohdanneille.

₏ Osallistuminen on maksutonta, mutta ruokailuistaan, majoituksesta ja matkakuluista vastaa jokainen osallistuja itse. Päivärahoja tai palkkaa ei makseta osallistumisesta. ++Kurssi järjestetään yhteistyÜssä Seinäjoen alueen mielenterveys­ yhdistyksen kanssa.

tuula 25

Merja


VERTA I S OHJA A JAT JA KOKEMUS A S IA NTUNTIJ AT

Sinustako kävelykoutsi? Onko arkinen liikunta, varsinkin kävely sinun juttusi? Haluaisitko innostaa ja kannustaa muita oman yhdistyksesi ihmisiä liikkumaan?

K

oulutuksessa perehdymme siihen, miten kävely vaikuttaa terveyteemme ja miten löydämme kävely­ kipinän ja yleensä motivaation liikkumiseen. Entä miten lisäämme helposti askeleita arkeemme maailman helpoimman kunto-ohjelman avulla?

Kiinnostuitko, mutta et kuulu mielen­ terveysyhdistykseen? Kaada este ja liity! Sopivan yhdistyksen löydät täältä: www.mtkl.fi

Kävelystä innostuneille, toisten kannustajille. Koulutusten lähikuntien mielenterveysyhdistyksissä toimiville. € Kurssi on ilmainen, ja sisältää lounaan ja kahvit! Osallistujan matkakulut yhdistys voi laskuttaa jälkikäteen Mielenterveyden keskusliitolta. Kulut korvataan halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Matkalippu laskun liitteeksi. Mikäli julkisia yhteyksiä ei ole, oman auton käytöstä korvataan 20snt/km. Mahdollisia yöpymiskuluja ei korvata. 22Ota mukaan: Säähän sopivat ulkovaatteet – teemme harjoitteen myös ulkona. .. Kati Rantonen, puh. 046 920 6427 tai kati.rantonen@mtkl.fi ++Koulutus järjestetään Opetus- ja kulttuuri­ ministeriön tuella.

kati O OK u o p i o nn10.10.2018 $$12.00–15.30 00 Työterapisen yhdistyksen kokoustila, Inkiläntie 7, Kuopio.  Ilmoittaudu viimeistään 2.10. 22Koulutuspäivän ohjelma lähetetään ilmoittautuneille viimeistään viikkoa ennen koulutusta.

O OL e h m o

O OP o r i

nn11.10.2018 $$12.00–15.30 00 Hotelli Julie, Valimontie 3, Lehmo  Ilmoittaudu viimeistään: 3.10. 22Koulutuspäivän ohjelma lähetetään ilmoittautuneille viimeistään viikkoa ennen koulutusta.

26

nn24.10.2018 $$12.00–15.30 00 ABC Tikkula, liikenne­ myymälä, Tikkulantie 2, Pori  Ilmoittaudu viimeistään: 12.10. 22Koulutuspäivän ohjelma lähetetään ilmoittautuneille viimeistään viikkoa ennen koulutusta. ++Liikuntasihteeri Kati Rantonen, Mielenterveyden keskusliitto


Etsitään uusia virikkeitä yhdistyksen liikunta- ja kulttuuritoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen! Ratkotaan porukalla ryhmänohjaajien kohtaamia haasteita ja jaetaan onnistuneita kokemuksia ja ideoita. Yhdessä rakennamme idearikkaan ja onnistuneen koulutuspäivän.

O OH e l s i n k i nnAjankohta: 11.9.2018 $$Kellonaika: 9.30–15.30 00 Paikka: Iiris-keskus, Marjaniementie 74, Helsinki. Iiiris-keskus sijaitsee lähellä Itäkeskuksen metroasemaa. // Mukaan mahtuu: 20  Ilmoittaudu viimeistään 27.8. Koulutuspäivän tarkempi ohjelma lähetetään ilmoittautuneille viimeistään viikkoa ennen koulutusta.

O OK ä l v i ä nnAjankohta: 7.11. 2018 $$Kellonaika: 9.30–15.30 00 Paikka: Keski-Pohjanmaan opisto, Opistontie 1, Kälviä. // Mukaan mahtuu: 20  Ilmoittaudu viimeistään 23.10. Koulutuspäivän tarkempi ohjelma lähetetään ilmoittautuneille viimeistään viikkoa ennen koulutusta.  Liikuntasihteeri Kati Rantonen ja yhdistyskoordinaattori Helena Koskelo-­ Suomi, Mielen­terveyden keskusliitto

Uusien ideoiden etsijÜille. Koulutusten lähikuntien mielenterveysyhdistysten liikunta- ja kulttuurivastaaville sekä ryhmänohjaajille. ₏ Kurssi maksaa 10 ₏. Se sisältää kurssimateriaalin, aamukahvit, lounaan ja välipalan. Kurssimaksu laskutetaan osallistujan yhdistykseltä jälkikäteen. Osallistujan matkakulut yhdistys voi laskuttaa jälkikäteen Mielenterveyden keskusliitolta. Kulut korvataan halvimman julkisen kulkuneuvon mukaan. Matkalippu laskun liitteeksi. Mikäli julkisia yhteyksiä ei ole, oman auton käytÜstä korvataan 20snt/km. Mahdollisia yÜpymiskuluja ei korvata. 22Mukaan tarvitset: Sisäliikuntavaatteet .. Kati Rantonen, puh. 046 920 6427 tai kati.rantonen@mtkl.fi Helena Koskelo-Suomi, puh. 050 362 7637 tai helena.koskelo-suomi@mtkl.fi ++Koulutuksia tukevat OK-opintokeskus Sivis, Taiteiden edistämiskeskus ja Opetus- ja kulttuuri­ ministeriÜ.

kati 27

helena

VERTA I S OHJA A JAT JA KOKEMUS A S IA NTUNTIJ AT

Liikunnan ja kulttuurin ideapäivä


VERTA I S OHJA A JAT JA KOKEMUS A S IA NTUNTIJ AT

Kehataan Kemissä! Teatteria. Tarina- ja valokuvapajoja. Vierailuita museoihin ja sarjakuvakeskukseen. Kutkuttavan jännittävät yleisurheilukisat. Kaupunkikävelyä, luontopolkua ja saaristoristeilyä. Illanviettoa ja karaoketanssit. Ja kaikki tämä loistavassa seurassa, toisten mielenterveysyhdistysten porukoiden kanssa.

K

ulttuuri – ja yleisurheilupäivät ovat Mielenterveyden keskusliiton suurin vuosittainen jäsentapahtuma.Tänä vuonna päivät kokoavat väen Kemiin. Pääsemme tutustumaan teatteritoimintaan monin eri tavoin. Työpajoissa tutustumme Kemin kaupungin­ teatteriin, teatteri-ilmaisun pajassa voimme itse päästää luovuutemme valloilleen Hyvän mielen lähettiläs Jani Toivolan johdolla ja taidepajassa teemme teatterinaamarin. Perjantai-iltana vietämme yhteistä teatteri-iltaa Kemin kaupunginteatterissa. Iltaan kuuluu yhdistysten teatterikatselmus esityksineen. Lauantaina kisataan Sauvosaaren urheilukentällä 3-ottelussa, 1000m:n kävelyssä ja ruotsalaisviestissä rehdisti toisia kannustaen ja liikunnasta nauttien. Sunnuntaina rentoudutaan ja nautitaan mm. merimaisemista. Tule, näe ja koe ikimuistoinen tapahtuma liikunta- ja kulttuurielämyksineen hyvässä seurassa!

O OK e m i nn24.8.–26.8.2018 $$Ilmoittautuminen aukeaa 24.8. klo 9.00 ja avajaiset alkavat klo 13.00. Ohjelma päättyy 26.8. klo 12.00 yhteiseen lounaaseen. 00 Scandic Kemi, Hahtisaarenkatu 3, Kemi Kemin kulttuurikeskus ja Kemin kaupunginteatteri, Marina Takalon katu 3, Kemi Sauvosaaren urheilukenttä € Osallistumismaksu 8€/ osallistuja sisältää ohjelma, työpajat ja yleisurheilukisat. Osallistujat vastaavat itse matka-, majoitus- ja ruokailukuluista. Majoitus ja ruokailut varataan suoraan Scandic Kemistä. Poikkeus: Urheilukentällä tarjottava lounas (6,5€) varataan suoraan Mielenterveyden keskusliitosta ilmoittautumisen yhteydessä. .. Kati Rantonen, puh. 046 920 6427 tai kati.rantonen@mtkl.fi Helena Koskelo-Suomi, puh. 050 362 7637 tai helena.koskelo-suomi@mtkl.fi  Ilmoittaudu mukaan: 10.8. mennessä ++Päiviä on mukana järjestämässä ja isännöimässä Kemin alueellinen mielenterveysyhdistys Yhdessä ry!

Kiinnostuitko, mutta et kuulu mielen­ terveysyhdistykseen? Kaada este ja liity! Sopivan yhdistyksen löydät täältä: www.mtkl.fi 28


läheiset


30

LÄ HEIS ET


LĂ„ HEIS ET

Toivon tyÜpaja läheisille Mistä lisää voimia arkeen, kun läheisen sairastuminen tuntuu raskaalta, eikä rinnalla kulkeminen aina ole helppoa? Miten huomata hyvä elämässä?

R

yhmässä etsitään yhdessä toiveikkuutta ja valon pilkahduksia ja pohditaan, mistä lÜytyisi voimia. Opettelemme myÜtätuntoa itseämme kohtaan. Suunnittelemme yhdessä lähitulevaisuutta ja opettelemme pilkkomaan jaksamisen tavoitteita sopivan pieniksi askeliksi. Joskus unohtuu, että emme ole ainoita, joiden läheinen on sairastunut. Ryhmässä jaamme kokemuksia toisten samoja asioita kohdanneiden kanssa ja teemme erilaisia harjoituksia. Mukana on vertaisohjaaja, jolla Kiinnostuitko, mutta et kuulu mielen­ on omakohtaista kokemusta sairastuneen rinnalla terveysyhdistykseen? kulkemisesta. Kaada este ja liity! Sopivan yhdistyksen lÜydät täältä: www.mtkl.fi

O O To r n i o nn12.10.–14.10. $$12.10 aloitetaan klo 17.00 ja 14.10. tyÜpaja päättyy klo 14.00. 00 Joentalo, Peräpohjolan Opisto, Kivirannantie 13–15, Tornio  Sanna Hyry ja Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto, Pia Saraspää, Hyvän mielen talo sekä vertaisohjaaja

₏ Osallistuminen on maksutonta ja sisältää majoituksen ja ruokailut. Matkakuluista vastaa jokainen itse. // Mukaan mahtuu: 20  Hae mukaan viimeistään: 26.9. Mistä tiedän mahduinko mukaan? Valinnoista ilmoitetaan viimeistään 1.10. ++Mielen­terveyden keskusliitto ja jäsenyhdistyksemme Hyvän mielen talo.

Mielenterveyskuntoutujien puolisoille, vanhemmille, sisaruksille, ystäville, läheisille Pohjois-Suomen ja Lapin alueelta.

sanna 31

tarja


LĂ„ HEIS ET

Ote arjesta

Miten autan läheistäni? Roskapussi jää eteisen nurkkaan. Imurointi ei onnistu. Suihkussa käyntikin on muuttunut suoritukseksi, joka onnistuu vain satunnaisesti. Se, mikä ennen kiinnosti, ei enää innosta. Edes tuttavien tapaaminen. Kodin seinien ulkopuolelle lähteminen on tyÜn ja tuskan takana. Mitä ihmettä tapahtui läheiselleni? Mitä tehdä? Kuinka auttaa?

M

ielenterveyshäiriÜt muuttavat arjen toimintakykyä monella tapaa. Kodin pitäminen järjestyksessä, ruoanlaitto, asioiden hoitaminen, jopa itsestään huolehtiminen saattavat tuntua liian raskailta teoilta silloin, kun sairaus vie voimat. Läheisesi ei jaksa ehkä lähteä kotoa minnekään tai erilaiset pelot rajoittavat hänen liikkumistaan ja sosiaalisiin tilanteisiin osallistumistaan. Kyse ei ole laiskuudesta tai välinpitämättÜmyydestä, vaan sairauden aiheuttamasta toimintakyvyn heikkenemisestä. Miten voisin parhaiten auttaa ja tukea läheistäni? Miten voisin auttaa häntä sairauden aiheuttaman haitan kuvaamisessa ja etuuksiin liittyvästä byrokratiasta selviämisessä? Tule mukaan kuulemaan Mielenterveyden keskusliiton neuvontapalveluiden pitkäaikaisia kokemuksia aiheesta ja osallistumaan keskusteluun.

32

O OS a l o nnTi 2.10. 00 Hilkansali, Vilhonkatu 2, Salo $$17.30–19.00  Milla Ristolainen, neuvontatyÜn koordinaattori, sosionomi YAMK, Mielenterveyden keskusliitto

Kaikille tiedonjanoisille ja läheisistään huolestuneille, jotka pohtivat, miten auttaa arjessa. 22Huom! Ei tarvita ennakko­ ilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan.

milla


ammattilaiset


A MMATTILA IS ET

Toivo ammattilaisen työvälineenä Mitä on toivo ja miten sitä herätellään? Miten voimavaroja voi vahvistaa? Millainen kohtaaminen auttaa asiakasta eteenpäin? Onko mahdollista toipua sairaudesta ja oireista huolimatta? Millainen on sairaan hyvä elämä?

K

aksipäiväisessä koulutuksessa perehdymme toivon herättelyyn, unelmiin kannustamiseen, hyvän huomaamiseen, voimavarojen kartoitukseen ja asiakkaan selviytymiskyvyn vahvistamiseen. Lisäksi käsitellään kokonaisvaltaista hyvinvointia, verkostojen rakentamista ja niiden merkitystä toipumisen tukena. Tutustumme konkreettisiin työvälineisiin, joiden avulla voi ohjata sekä ryhmiä että yksilöitä ja joita voi käyttää myös oman ja työryhmän hyvinvoinnin tukena. Koulutuksen sisältö perustuu Mielenterveyden keskusliitossa yli kahdenkymmenen vuoden ajan kehiteltyyn voimavarapohjaiseen työotteeseen asiakastyössä, toivon herättelyyn työvälineenä, järjestökentän pitkäaikaiseen kenttätietoon ja kokemustietoon. Koulutuksessa on mukana kokemusasiantuntija, joka kertoo omasta toipumisestaan.

34


A MMATTILA IS ET

O OP o r i

O OI n a r i

nn12.9.–13.9.2018 00 Ravintola Liisanpuisto, Liisankatu 20, Pori $$9.00–16.00  Tuula Laitinen ja Merja Matilainen, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 29.8.2108 // Kurssille mahtuu: 25 O OH e l s i n k i

O OS e i n ä j o k i

nn3.10.–4.10.2018 00 Inarin kunnan valtuustosali, Piiskuntie 2, Ivalo $$9.00–16.00  Wille HärkÜnen ja Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 19.9.2108 // Kurssille mahtuu: 25

nn7.11.–8.11.2018 00 Seinäjoen kaupungin­kirjasto, Kokoustila Jaaksi 3, Alvar Aallon katu 14, Seinäjoki $$9.00–16.00  Merja Matilainen ja Jenni Rihti, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 24.10.2108 // Kurssille mahtuu: 20

O OS a v o n l i n n a

nn27.9.–28.9.2018 00 VanhustyÜn keskusliitto, Malmin kauppatie 26, Helsinki $$9.00–6.00  Wille HärkÜnen ja Jyrki Rinta-Jouppi, Mielen­ terveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 13.9.2108 // Kurssille mahtuu: 25

nn24.10.–25.10.2018 00 Savonlinnan pääkirjasto, kokoustila Miitti, Asemantie 5, Savonlinna $$9.00–16.00  Jenni Rihti ja Merja Smahl, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 10.10.2108 // Kurssille mahtuu: 25

O OK o t k a nn8.11.–9.11.2018 00 Kumppanuustalo Viikari, Mariankatu 24, Kotka $$9.00–16.00  Wille HärkÜnen ja Jyrki Rinta-Jouppi, Mielen­ terveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 25.10.2108 // Kurssille mahtuu: 25 O OY l i v i e s k a

tarja

sanna

jyrki

Merja

Jenni

wille

EtkÜ lÜytänyt sopivaa kurssia? Ota yhteys ja kerro, millaiselle kurssille teillä olisi tarve! Mielenterveyden keskusliitto Riitta Hämäläinen, koulutus- ja markkinointikoordinaattori riitta.hamalainen@mtkl.fi tai 050-52 99 729

35

tuula

nn14.11.–15.11.2018 00 Lounatuuli, Tulolantie 23, Ylivieska $$9.00–16.00  Tuula Laitinen ja Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 31.10.2108 // Kurssille mahtuu: 25 O OK e m i j ä r v i nn27.11.–28.11.2018 00 Kemijärven kulttuurikeskus, Hietanimenkatu 5, Kemijärvi $$9.00–16.00  Sanna Hyry ja Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 13.11.2108 // Kurssille mahtuu: 25


A MMATTILA IS ET

Toiminnallisia tyÜkaluja ammattilaisille Pohditko, kuinka käsitellä laajoja, vähän hankaliakin aiheita? Haluaisit ehkä ohjata harjoituksia ryhmälle, mutta tarvitsisit lisää välineitä ja tietoa eri menetelmistä.

T

oiminnallisessa tyÜpajassa kokeillaan ryhmässä, pareina ja yksilÜinä monenlaisia harjoituksia esimerkiksi itsetunnon vahvistamiseen, positiivisen minäkuvan ja vahvuuksien lÜytymiseen ja arvojen ja arvoristiriitojen käsittelyyn. Harjoituksia tehdään keskustellen, leikkien, liikkuen, pelaamalla, draaman ja kuvien avulla. Saat samalla omakohtaisen kokemuksen harjoitusten tekemisestä ryhmänä. Lisäksi perehdytään ryhmänohjauksen menetelmiin, ryhmädynamiikkaan ja -pelisääntÜihin. Saat hyviä vinkkejä, rohkaisua ja uusia harjoituksia ammatilliseen tyÜkalupakkiisi.

merja

36

Jenni

O OI i s a l m i nn1.10.2018 00 Omat Avaimet -hanke, toimitilat, Savonkatu 22 L 2, Iisalmi $$klo 9.00–16.00  Jenni Rihti, kouluttaja ja Merja Smahl, kuntoutussuunnittelija, Mielen­ terveyden keskusliitto

TyÜssään mielenterveys­ kysymyksiä kohtaaville ammattilaisille, jotka toivovat uusia välineitä ammatillisen osaamisen tyÜkalupakkiinsa.  Ilmoittaudu viimeistään: 24.9.2108


A MMATTILA IS ET

Unelmatiimi, unelmaduuni – tee ne itse! Kiire. Väsyttää. TyÜkaverit tympivät. Pomo on piinaava. Onhan tätä jo ennenkin yritetty. Ei meillä ole ollut tapana tehdä noin‌Huono päivä! Mutta voisinko itse muuttaa tyÜpäivääni paremmaksi?

M

iten huomata tyÜyhteisÜssä ennemmin hyvä kuin toimimaton? Annanko jopa huomaamattani kielteistä ja kuluttavaa palautetta toisille? Voinko itse vaikuttaa tyÜyhteisÜÜni myÜnteisesti? Koulutuksessa käsitellään tyÜpaikan ongelmakohtia ja ratkaisumalleja, joiden avulla siirtyä ongelmista positiiviseen toimintakulttuuriin. Keskustellaan siitä, millainen on hyvä ja toimiva tyÜyhteisÜ ja miten voin tukea sekä omaa että toisten jaksamista. Lisäksi etsitään keinoja omaan tyÜhyvinvointiin ja jaksamiseen. Kuinka pidän huolta itsestäni? Miten rajaan omaa tyÜtäni? Miten ennaltaehkäisen salakavalasti hiipivää tyÜuupumusta? Ja millainen olisi minun unelma­ tiimini?

Kaikille, jotka haluavat lÜytää keinoja sekä omaan että tyÜyhteisÜn hyvinvointiin. O OK u o p i o nn20.9.2018 00 Pohjois-Savon näkÜ­ vammaisten toimintakeskus, Kuninkaankatu 23 A, 2.krs, Kuopio $$klo 9.00–16.00  Jenni Rihti, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 13.9.2108 O OJ y v ä s k y l ä nn26.9.2018 00 Kansalaistoiminnankeskus Matara, Talvikki-tila, Matarankatu 6, Jyväskylä $$klo 9.00–16.00  Jenni Rihti, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 19.9.2108 O OI i s a l m i nn5.11.2018 00 Omat Avaimet -hanke, toimitilat, Savonkatu 22 L 2, Iisalmi $$klo 9.00–16.00  Jenni Rihti, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto  Ilmoittaudu viimeistään: 29.10.2108

Jenni 37


A MMATTILA IS ET

Ote arjesta

Tarjoa apua oikeaan ongelmaan Asiakas ei taaskaan tullut ajoissa. Tai tuli – vääränä päivänä, väärään aikaan. Levottomana, hoitamattomien asioiden ja vaeltelevien ajatustensa kanssa juuri silloin, kun pitäisi keskittyä lomakkeisiin. Kyse ei ehkä olekaan välinpitämättÜmyydestä, laiskuudesta tai huolimattomuudesta. Mielenterveys­ häiriÜt vaikuttavat suuresti toimintakykyyn arjessa. Sairauden vuoksi jo liikkeelle lähteminen voi pelottaa ihmistä niin paljon, ettei hän pysty astumaan bussiin. Rutiinien luominen vaatisi voimia, joita ei juuri nyt ole.

K

un toimintakyvyn taso laskee riittävästi, ihminen on tyÜkyvytÜn. Jos toimintakyvyn tasoa ja tyÜkyvyttÜmyyttä ei tunnisteta, ihminen ohjataan helposti vääriin palveluihin. Se, miten toimintakyvyn taso määritellään palvelu­ viidakossa, vaikuttaa moniin asioihin yksittäisen ihmisen elämässä, erityisesti talouteen. Järjestelmän rattaissa keskitytään helposti pelkästään tyÜkyvyttÜmyyteen. Ajaudumme toteamaan sen toistuvasti ilman jatkosuunnitelmaa tai emme tunnista sitä oikea-­ aikaisesti ollenkaan. Samalla ihmisen aito kohtaaminen unohtuu. Miten ihminen itse määrittelee toimintakykyään tai millaista tukea hän ehkä tarvitsisi? Olemmeko osanneet ohjata hänet oikeiden etuuksien piiriin? Mikä tukisi arjen sujuvuutta? Entä jos aikanaan aloitetut, ja tyÜkyvyttÜmyyden vuoksi keskeytyneet opinnot eivät etene vielä kymmenen vuodenkaan päästä – olisiko lupa muuttaa suunnitelmaa ja asettaa uusia tavoitteita? Kuka auttaisi uuden elämän suunnittelussa? Oikeisiin asioihin tarttumalla ja niitä tukemalla paluu tyÜelämään psyykkisen sairauden jälkeen on nopeampaa. Jos toimintakykyä ja todellista avun tarvetta ei tunnisteta, kaikki tarjotut palvelut ja tehdyt jatkosuunnitelmat ovat aina asiakkaan kannalta vääriä. Tule mukaan kuulemaan Mielenterveyden keskusliiton neuvontapalveluiden pitkäaikaisia kokemuksia aiheesta ja osallistumaan keskusteluun.

milla 38

O OS a l o nnTi 2.10. 00 Hilkansali, Vilhonkatu 2, Salo $$14.00–15.30  Milla Ristolainen, neuvontatyÜn koordinaattori, sosionomi YAMK, Mielenterveyden keskusliitto

Ammattilaiset, jotka tyÜssään pohtivat ihmisten toimintakykyä ja tyÜkykyä. 22Huom! Ei tarvita ennakko­ ilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan.


A MMATTILA IS ET

laki ja arki

itsemääräämisoikeus Seminaarissa pureudutaan lainsäädännÜn muutoksiin, joilla on tarkoitus vahvistaa ihmisten itsemääräämisoikeutta sosiaali- ja terveyden­ huollossa. Miten muutokset vaikuttavat mielenterveyskuntoutujan elämään? Kuulemme myÜs mielenterveysongelmia kokeneet nuoren aikuisen tarinan, �Pitkä matka tyÜelämään�.

Mielenterveyskuntoutujia tyÜssään kohtaavat sosiaali-, terveys- ja tyÜvoimapalveluiden ammattilaiset ja opiskelijat sekä kaikki mielenterveyskuntoutujien ajankohtaisista asioista kiinnostuneet. ₏ Seminaari on ilmainen, mutta ennakko­ ilmoittautuminen tarvitaan.  Ilmoittaudu 19.11. mennessä täällä: https://fi.surveymonkey.com/ r/DR6Q6SK // Mukaan mahtuu: 80 hlÜ .. Vastaava ohjaaja Eeva Siivonen, ITU ry eeva.siivonen@itu.fi tai puh. 0400 969 393 ++Tilaisuus järjestetään yhteistyÜssä Turun kaupunginkirjaston ja Turun mielenterveysyhdistys ITU ry:n kanssa.

O OTu r k u nn22.11. 00 Turun pääkirjasto, Studio-sali, Linnankatu 2, Turku $$10.00–12.30  Lakimies Merja Karinen ja sosiaalineuvoja Pirkko Jantunen, Mielenterveyden keskusliitto, kokemusasiantuntija Minka Salmirinne, Turun Mielenterveysydistys ITU ry

pirkko

39

minka

merja


A MMATTILA IS ET

Miten mä jouduin tälle sivuraiteelle? Kun ei mene hyvin, taustalla harvoin on vain mielenterveyden ongelmia, vaan useita keskenään päällekkäisiä asioita. Ihminen ei ehkä itsekään osaa tai uskalla nostaa kaikkea esille.

H

än saattaa tuntea ahdistusta ja häpeää siitä, että talous on pielessä ja velkataakka kasvaa. Siitä, että opinnot jäivät aikoinaan kesken ja asioita on vaikea hoitaa, kun lukeminen on hidasta ja lomakkeiden täyttäminen ei luonnistu. Tai siitä, ettei hän jaksa pitää kotiaan kunnossa, koska voimat ovat vähissä. Miten kohtaisimme toisen ihmisen maailman ja todellisuuden kokonaisuutena? Millaista tukea tarvittaisiin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin? O OO h j e l m a 9.00–9.45 Miten mä jouduin tälle sivuraiteelle? Olavi Sydänmaanlakka, toiminnanjohtaja 9.45–0.15 Viisi vuotta väärissä palveluissa? Toimintakyvystä tyÜkykyyn Milla Ristolainen, neuvontatyÜn koordinaattori 10.15–11.00 Psyykkinen sairastuminen – elämän loppu vai uuden alku? Päivi Rissanen, sosiaalityÜntekijä- kehittäjä

O OH e l s i n k i nn4.12. $$9.00–16.00 00 VanhustyÜn keskusliitto, luentosali (3. krs), Malmin Kauppatie 26, Helsinki

Ammattilaisille, jotka pohtivat tyÜssään kokonaisvaltaisteen hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä.  Riitta Hämäläinen, Terhi Kimmelma-Paajanen, Paula Paloheimo, Päivi Rissanen, Milla Ristolainen, Olavi Sydänmaanlakka, Päivi Tonteri, Mielenterveyden keskusliitto // Mukaan mahtuu: 50  Ilmoittaudu viimeistään: 27.11. ₏ Tilaisuus on maksuton!

11.00–12.00 Lounastauko (Omakustanteinen) 12.00–12.45 Oppimisvaikeuksia – vain koulun asia? Vai tekijä elämänkulussa? Riitta Hämäläinen, kouluttaja 12.45–13.30 Mieli ja päihteet Olavi Sydänmaanlakka, toiminnanjohtaja 13.30–14.15 Silmä, silmä, nenä suu, kokonaisuus unohtuu Keho kertoo ennen kuin pää Päivi Tonteri, kouluttaja 14.15

terhi

Kahvituokio

14.45–15.15 Tyhjästä on paha nyhjäistä – taustalla talousvaikeuksia? Paula Paloheimo, kouluttaja 15.15–15.45 Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen: Puhutaanko mieluiten kaikesta? Terhi Kimmelma-Paajanen, kuntoutussuunnittelija 15.45.–16.00 Loppupäivän mietteitä ja kysymyksiä

40

päivi r.

päivi t.

olavi

riitta

milla

Paula


aivan kaikille


KA IKILLE AVO IMET

 Maria Saarelainen

 Raul Soisalo

 Pauli Sarsama

 Ulla Kaikkonen

 Maaret Meriläinen

 Petra Kangas  Eva Rom

 Jyrki Rinta-jouppi

42


KA IKILLE AVO IMET

hyvinvoinnin iltakoulu Luentosarjalla sukelletaan mielen moninaisuuteen sekä hyvinvointiin.

M

ikä avuksi, jos motivaatio on kateissa? Miten treenataan muistia tai opitaan oppimaan? Voiko tunnetaitoja, hyvän mielen taitoja tai kehopositiivisuutta oppia? Entä millaista on riittävä vanhemmuus ja miten voimia jaksamiseen? Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan.

Kaikille mielen ja kehon hyvinvoinnista kiinnostuneille.

hyvinvoinnin ilt akoulu

O OH e l s i n k i

00 Walkers-kahvila, Narinkkatori, Simonkatu 1-3 (Sisäänkäynti Narinkkatorin puolelta), Helsinki nnMa 3.9. klo 17.30–19.00

nnMa 1.10. klo 17.30–19.00

Suunta hukassa? Sisäinen motivaatio avuksi

Liikkuvia lauseita, tunnusteltavia murto­ lukuja – kivoja keinoja oppimiseen

Motivaatio on valtava voimavara. Onko se omassa elämässäsi parhaassa mahdollisessa käytÜssä? Mitä voit tehdä motivaation lÜytämiseksi?  Jyrki Rinta-Jouppi, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto

Tuntuuko oppiminen tyÜläältä? Asioiden hahmottaminen hankalalta? Millaisia keinoja voisin kokeilla? Miten liike, värit, pelit ja tuntoaisti oppimisen tueksi?  Riitta Hämäläinen, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto ja Pauli Sarsama, erityisopettaja, oppimisen asiantuntija, Helsingin yliopisto

Millaisia ovat kehonkuvan haasteet nyky-yhteiskunnassa ja mitä on kehopositiivisuus? Voisinko minä olla kehopositiivinen? Mitä on syÜmishäiriÜ ja miten toipua? Miten kulkea sen rinnalla?  Petra Kangas, liikunnanopettaja, opinto-ohjaaja, lähihoitaja, syÜmishäiriÜtä sairastavan nuoren äiti, Etelän SYLI

Huom! Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan. Mukaan mahtuu 40 henkilÜä.

jyrki

++Järjestäjät: Mielenterveyden keskusliitto ja Aseman Lapset ry

nnMa 5.11. klo 17.30–19.00

Mä oon hyvä just näin!

riitta

pauli

43

petra


O OK u o p i o 00 Ramin Konditoria, Puijonkatu 23, Kauppakeskus Sektori, Kuopio nnKe 3.10.2018 klo 17.30–19.00

Mä oon hyvä just näin!

Hyvän mielen voima

Millaisia ovat kehonkuvan haasteet nyky-yhteiskunnassa ja mitä on kehopositiivisuus? Voisinko minä olla kehopositiivinen? Mitä on syÜmishäiriÜ ja miten toipua? Miten kulkea sen rinnalla?  Katri Mikkilä, kehittämiskoordinaattori, SyÜmis­ häiriÜliitto-SYLI ry & Kuopion SYLI-keskus

Hyvän mielen taitojakin voi oppia. Ota oma voima haltuusi lempeästi ja leikkiä unohtamatta,  Maaretta Tukiainen, tietokirjailija, muutos­ valmentaja A:

nnTo 1.11.2018 klo 17.30–19.00

Hävetti niin paljon, että meinasin kuolla! Mikä tahansa voi aiheuttaa elämää rajoittavaa häpeää. Mutta miksi ja miten häpeämme? Miten eroon häpeästä?  Raul Soisalo, kouluttaja­ psykoterapeutti

M E E RI U T

TI

V

nnTi 4.9. klo 17.30–19.00

KU

KA IKILLE AVO IMET

hyvinvoinnin ilt akoulu

maaretta

Huom! Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan. Mukaan mahtuu 90 henkilÜä.

raul

++Illat toteutetaan yhteistyÜssä Savon mielenterveysomaiset FinFami ry:n, SyÜmishäiriÜliitto-SYLI ry:n & Kuopion SYLI-keskuksen kanssa.

hyvinvoinnin ilt akoulu

O OO u l u 00 Hyvän mielen talo, Kauppurienkatu 23, Oulu nnTo 20.9. klo 17.00–18.30

nnKe 10.10. klo 17.00–18.30

Toivoa unelmista

Keho kunnossa, mieli mallillaan?

Luovuus ja ilo hyvinvoinnin lähteenä

Keho ja mieli ovat erottamaton parivaljakko – toinen vaikuttaa toiseen. Miten voimme itse vaikuttaa kehon ja mielen hyvinvointiin omilla ajatuksillamme ja toiminnallamme?  Piia Saraspää, omaistyÜn­ tekijä, Hyvän mielen talo

Onko arkesi suorittamista? JääkÜ luovuudelle tilaa? Tule kuulemaan ja kokeilemaan kuinka luovuuteen heittäytyminen voi edistää mielen hyvinvointiasi ja aivoterveyttäsi.  Maaret Meriläinen, toimintaterapeutti ja Ulla Kaikkonen, sosionomi, Oulun Seudun Muistiyhdistys ry

Miten vaalia unelmia ja toivoa? Miten lÜytää valonpilkahduksia silloin kun kaikki tuntuu harmaalta ja raskaalta? Tule mukaan keskustelemaan, tekemään harjoituksia ja kuulemaan omakohtaisia kokemuksia siitä, mikä on auttanut silloin, kun toivo on hiipunut.  Kuntoutussuunnittelijat Sanna Hyry ja Tarja Tikkanen, Mielenterveyden keskusliitto ++Järjestäjät: Mielenterveyden keskusliitto, jäsenyhdistyksemme Hyvän mielen talo ry ja Oulun Seudun Muistiyhdistys ry

nnKe 21.11. klo 17.00–18.30

Huom! Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan. Mukaan mahtuu 50 henkilÜä.

sanna

44

tarja

maaret

ulla


O O Ta m p e r e 00 Pääkirjasto Metso, Lehmus-Sali, Pirkankatu 2, Tampere nnMa 10.9. klo 17.00–18.30

nnMa 8.10. klo 17.00–18.30

MetsämieliŠ – Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin

Hyväksyen kohti kehoa - Oman kehon kaveriksi

Tietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista ja helppoja tyÜkaluja mielentaitojen haarjoittelemiseen luonnossa.  Eva Romi, Metsämieli – ohjaaja ja -kouluttaja, seikkailukasvatuksen ohjaaja, yhteisÜpedagogi (AMK), Mielen ry

Millaisia ovat kehonkuvan haasteet nyky-yhteiskunnassa? Mitä on kehotietoisuus ja kehopositiivisuus? Miten tulen oman kehoni kaveriksi?  Anna Hasan, psykofyysinen fysioterapeutti ja mindfulness-ohjaaja ja Krista Lindgren, kokemusasian­ tuntija, SyÜmishäiriÜliitto SYLI ry

++Järjestäjät: Mielenterveyden keskusliitto ja jäsenyhdistyksemme Mielen ry

Huom! Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan. Mukaan mahtuu 150 henkilÜä.

nnMa 19.11. klo 17.00–18.30

Suunta hukassa? Sisäinen motivaatio avuksi Motivaatio on valtava voimavara. Onko se omassa elämässäsi parhaassa mahdollisessa käytÜssä? Mitä voit tehdä motivaation lÜytämiseksi?  Jyrki Rinta-Jouppi, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto

eva

jyrki

hyvinvoinnin ilt akoulu

O OTu r k u 00 Turun pääkirjasto, Studio-sali, Linnankatu 2, Turku nnTi 25.9. klo 17.30–19.00

nnTi 30.10. klo 17.30–19.00

Läsnäoloa ja tunnetaitoja

Vanhemmuutta vakavan sairauden varjossa

Miten pysähdyn itseni ja lapsen ääreen myÜtätuntoisesti ja arvostavasti? Miten tukea omilla tunnetaidoilla lapsen tunnetaitoja?  Maria Saarelainen, mindfulness- ja tunne­ taitokouluttaja, tyÜfysio­ terapeutti, ratkaisukeskeinen tyÜnohjaaja, mindful self-compassion teacher training, Mindfulness Tunnetaito­akatemia

Kun lapsi sairastuu vakavasti, vanhemman jaksaminen on koetuksella. Millaista on riittävä vanhemmuus?  Florence Schmitt, Fil. tri, vaativan erityistason psykoterapeutti, TYKS, lastenpsykiatrian klinikka

Huom! Tilaisuutta voi seurata etänä vaikka kotoa käsin. Linkki seuraamiseen vähän ennen tapahtumaa nettisivuillamme.

maria

45

++Järjestäjät: Mielenterveyden keskusliitto ja VarsinaisSuomen mielenterveys­ omaiset FinFami ry

Huom! Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan. Mukaan mahtuu 80 henkilÜä.

KA IKILLE AVO IMET

hyvinvoinnin ilt akoulu


KA IKILLE AVO IMET

ote arjesta Kun asiat mietityttävät, kannattaa mieluummin tulla kyselemään ja keskustelemaan kuin pohtia yksin. Moniin asioihin lÜytyy ratkaisu!

K

erran kuussa vaihtuvia aiheita, jotka askarruttavat monia ja koskettavat ehkä juuri sinuakin. Alustuksen jälkeen aikaa on varattu myÜs kysymyksille ja keskusteluille.

Tietoiskut on suunnattu kaikille tiedonjanoisille, mutta ennen kaikkea mielenterveyskuntoutujille ja heidän kanssaan tyÜskenteleville.

O OH e l s i n k i 00 Mielenterveysneuvonta, Hämeentie 54, Helsingin Klubitalon viereinen ovi, katutaso, Helsinki nnma 3.9. klo 10.30–12.00

nnma 1.10 klo 10.30–12.00

Miten vahvistaa hyvää mielenterveyttä?

Terapian tarpeessa?

Mitkä seikat auttavat ylläpitämään hyvää mielen­ terveyttä? Mikä merkitys on toisilla ihmisillä? Entä mielekkäällä tekemisellä?  Kokemusasiantuntija Mervi Juuri

HyÜtyisinkÜ minä terapiasta? Minkälaista terapiaa on tarjolla ja mistä lÜytää terapeutteja? Voiko kustannuksiin saada tukea?  Kuntoutussuunnittelija Outi Stühlberg Mielenterveyden keskusliitto Huom! Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan.

outi

nnma 5.11 klo 10.30–12.00

TyÜtoiminta – miten viihdyn, miten hyÜdyn? Oma asenne tyÜtoiminnassa – onko sillä merkitystä?  Kokemusasiantuntija Timo Lindroos nnma 3.12 klo 10.30–12.00

Äänien kuuleminen osana elämää Minkälaista on elää äänien kanssa? Kuinka sujuu arki äänien kanssa ja voiko ääniä ohjailla?  Kokemusasiantuntija Mervi Juuri

++Tietoiskut toteuttaa Mielenterveyden keskusliitto yhteistyÜssä Helsingin Klubitalon kanssa

46


KA IKILLE AVO IMET

Mieli keinussa Tietopäivä kaksisuuntaisesta mielialahäiriÜstä. Miten se ilmenee, miten sitä hoidetaan? Entä millaista on itse sairastaa tai kulkea omaisena rinnalla?

K

uulemme päivän aikana psykiatrian ammattilaisen puheenvuoron, kaksisuuntaista mielialahäiriÜtä itse sairastavan ja omaisen puheenvuorot ja saamme näkÜkulmia vertaisuuden merkitykseen. Mielenterveyden keskusliiton lakimies kertoo lisäksi uudesta asiakas- ja potilaslaista.

O OK u o p i o nn16.11.2018. $$8.30–15.00 00 KYS Puijon sairaala, auditorio, ovi AA. Puijonlaaksontie 2, Kuopio                         Paula Ollonen, osaston ylilääkäri, KYS, Merja Karinen, lakimies, Mielen­ terveyden keskusliitto

Kaikille, jotka haluavat tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriÜstä.

Huom! Ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Riittää kun tulet vaan.

merja

47

++Järjestäjä: Mielenterveyden keskusliitto ja Mielenterveyden edistämisen alueellinen yhteistyÜverkosto (MIDAS)


KA IKILLE AVO IMET

Työ mielessä mielellään mukana Työttömyys ja vaikeudet työelämässä ovat tuttuja monille mielenterveyskuntoutujille. Esteitä työn tekemiselle voivat olla esimerkiksi systeemin loukut, pelot, sisäisen motivaation puute tai se, ettei arkeen löydy oikeanlaista tukea. Asunnottomuus, sosiaaliset vaikeudet, ahdistus tai paniikki eivät välttämättä nouse esille työpaikoilla tai TE-toimistojen palveluissa.

M

iten ottaa asia puheeksi? Miten tukea toimintakykyä arjessa? Miten rakentaa toimintamallit mielenterveysongelmien huomioimiselle työelämässä?

Mielenterveys- työelämäasioita työmielessä pohtiville sekä kaikille kiinnostuneille. O OO h j e l m a 11.30

Ilmoittautuminen aukeaa

12.00

Tervetuloa! Paikallinen toimija

12.15

Työ mielessä Olavi Sydänmaanlakka, toiminnanjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto

12.45

Onko varaa? Työuran loppuja vai työkyvyn tukea? Heini Kapanen, kehitysjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto

13.15

Paikallisen toimijan puheenvuoro

13.30

KAHVI

14.00

Viisi vuotta väärissä palveluissa?

Arjen toimintakyvystä varsinaiseen työkykyyn Milla Ristolainen, kuntoutusneuvoja, Mielenterveyden keskusliitto

14.30 Kokemustarinoita 15.00

Miten sytytetään työllistettävän sisäinen motivaatio? Jyrki Rinta-Jouppi, kouluttaja, Mielenterveyden keskusliitto

15.30

Keskustelua ja ajatusten vaihtoa

16.00

Tapahtuma päättyy

48

O OO u l u nn29.11.2018 $$12.00–16.00 00 Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatrian poliklinikka, PT1- rakennus, luentosali, Peltolantie 17, Oulu  Ilmoittaudu mukaan: 22.11. mennessä 22Huom! Voit seurata etänä. Etälinkki ennen tapahtumaa kalenterissamme ja some-kanavillamme. € Osallistuminen on maksutonta, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. .. Riitta Hämäläinen, riitta.hamalainen@mtkl.fi, 050 5299 729

olavi

milla

heini

jyrki


Kursseille vaikka kotisohvalta käsin Harmittaako, että kaikki kiinnostavat kurssit ja tapahtumat näyttävät osuvan aina muille paikkakunnille kuin missä itse asut? Ihan väärään aikaankin vielä. Tai ehkä ei vaan ole juuri nyt voimia lähteä kurssille? Tapahtumien väenpaljouskin saattaa ahdistaa.

Ei hätää! Jatkossa me tuomme kursseja lähellesi. Voit osallistua etänä ja halutessasi nimettömänä vaikka kotisohvalta tai työpaikaltasi. Aikaisin aamulla? Keskellä yötä? Tiistaina? Viikonloppuna? Työaikana? Ihan milloin vaan, sinulle parhaiten sopivana ajankohtana. Tarvitset vain tietokoneen kurssien seuraamiseen. Verkkokurssit käynnistyvät Mielenterveyden keskusliitossa loppusyksystä. Parhaillamme suunnittelemme kursseja sekä kuntoutujille että ammattilaisille. Seuraa sivujamme ja sosiaalista mediaa, niin tiedät milloin aloitamme!

Seuraa sivujamme ja sosiaalista mediaa, niin tiedät milloin aloitamme!


Maailman helpoin kuntoohjelma

”Huippujuttu! Mä en ole pystynyt kävelemään, mutta kuitenkin aamuisin laitan kellon käymään. Teen sen ajan kyykkyjä, kahvakuulaa tai venyttelyä. Kaupassakäynnit luen kyllä mukaan, siinähän tulee liikuttua pakosta. Mobiilisovellus on loistojuttu.”

Askeleita arkeen -ohjelma on lempeä tapa lisätä liikuntaa pikku hiljaa. Ei haittaa yhtään, vaikka kuntosi olisi ihan nollassa. Voit silti osallistua! Aloitetaan hyvin keveillä harjoituksilla. Uskallam­ me luvata, että kunto-ohjelma on maailman helpoin. Mukavia pieniä tehtäviä on jokaiselle päivälle 12 viikon ajan. Saatat huomata, että 12 viikon jälkeen hyvinvointisi on kohentunut ja elämäntapaasi tullut lisää liikuntaa, melkein vahingossa. Kävelyohjelma on suunniteltu erityisesti mielenterveyskuntoutujille, joille perinteiset kunto-ohjelmat ovat usein liian raskaita. Se on kuitenkin vapaasti käytettävissä kenelle tahansa, joka kaipaa kannustusta liikkumiseen. Askeleita Arkeen – kalenterin voi tulostaa täältä:  http://mtkl.fi/palvelut/liikunta/askeleita-arkeen/

Askeleita Arkeen -hanketta tukee Opetus- ja kulttuuriministeriö.

MOBIILISOVELLUS: Android-älypuhelimiin Löytyy Google Play -kaupasta  Ilmainen  Suomenkielinen


Valtakunnallinen mielenterveys­ neuvonta Neuvontapuhelin

0203 91920

uusi Vertaistukipuhelin

Neuvontachat

0800 177599

www.mtkl.fi Ti, Ke ja To klo 12–15

Kysy meiltä mielenterveyteen liittyvistä asioista kuntoutumisesta sosiaaliturvasta palveluista ja etuuksista potilaan ja asiakkaan oikeuksista vertaistuesta mielenterveysyhdistyksistä

Kenelle? mielenterveyspotilaille ja -kuntoutujille omaisille ja läheisille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille opiskelijoille

Arkisin klo 10-15

Arkisin klo 10–15

Vastaamassa Mielen­ terveyden keskusliiton kuntoutusneuvojat

Vastaamassa Mielen­ terveyden keskusliiton kokemusasiantuntijat

Puhelun hinta 8,35 senttiä/puhelu + 16,69 senttiä/minuutti.

Huom! Maksuton

Sosiaalineuvonta Pirkko Jantunen, sosiaalineuvoja 040 513 6213

Vastaamassa valintasi mukaan mielenterveysalan ammattilaiset ja koulutetut kokemus­ asiantuntijat.

Oikeusneuvonta Merja Karinen, lakimies 050 561 7416


MIELENTERVEYSMESSUT 2018

Mielen hyvinvointia kokemuksella Kokonaisvaltainen hyvinvointi, seksuaalisuus mielenterveystyössä, elämää uusperheissä, kuntoutusta diginä ja etänä, psykoosi tai trauma ihmisen elämässä, uusinta tietoa masennuksesta, oppimisvaikeudet elämän pulmien ytimessä, psykoosipotilaat vankilassa.

Tutut Mielenterveysmessut kokoaa eri kansalais- ja ammattiryhmät vuosittaiseen suurtapahtumaan, uuteen paikkaan Helsingin Kulttuuritalolle. Huippuluentojen ja elämänmakuisten kokemuspuheenvuorojen lisäksi tarjolla on mm. monipuolinen näyttely.

Täsmäaiheisiin keskittyvät seminaarit antavat ajankohtaista tietoa mielenterveydestä varsinkin alan ammattihenkilöstölle. Tavoitteena on lisätä ammatillista pätevyyttä sekä antaa uusia eväitä työhön ja jaksamiseen.

Laaja valikoima yleisöluentoja nostaa esille monenlaisia näkökulmia mielen hyvinvoinnista kaikille kiinnostuneille. Helsinki

Ajankohta: 20.11.–21.11.2018

Kellonajat: Tiistai 20.11. klo 9.00–17.00 Keskiviikko 21.11. klo 9.00–16.00

Paikka:

Helsingin Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, Helsinki

Sisäänpääsy 5€

Eläkeläiset, opiskelijat ja ryhmät (vähintään 10 hlöä): 3€

Koko ohjelma ja ammattilaisten ilmoittautuminen:

www.mielenterveysmessut.fi

Y H T E I S T Y Ö K U MP PA N E I N E E N

Uusi alku Mielenterveyden keskusliiton kurssiopas syksy 2018  
Uusi alku Mielenterveyden keskusliiton kurssiopas syksy 2018  
Advertisement