Page 1


Päätoimittajat Pasi Takkinen & Tuukka Brunila Taitto Minna-Kerttu Vienola Toimituskunta Sofia Blanco Sequeiros Joosua Lehtinen Henri T. Hyvönen Touko Kuusi

Sisällys Päätoimittajilta ........................................2 Dilemman tarkoitus.................................3 Tunnustukset............................................5 Kahvikielto..............................................7 Kertaamisesta...........................................9 Tapaus Gaudeamus..................................13 Janne Kurjen haastattelu..........................15 Filosofien ja filosofian henkisestä tilasta..21 Opetusmenetelmistä.................................27 Liikunnan ja urheilun hyödyt...................31 Kokonaisvaltaisesta kasvatuksesta...........37 Otteita päiväkirjastani..............................39

1


Päätoimittajilta

Kevätlukukauden jälkeen tulee syyslukukausi. Siinä välissä on aikaa, jolloin kevätkauden aikana omien valintojen ihmettely muuttuu opiskelujen suunnan ihmettelyksi. Lisäksi uho, että ensi vuonna opiskelen paremmin, muuttuu kysymykseksi siitä, miten opiskellaan ja miksi. Minervan Pöllö on päättänyt vuoden toisessa lehdessään pureutua kaikista tärkeimpään aiheeseen: opiskeluun. Se unohtuu ”suurempien” ongelmien, kuten Jumalan olemassaolon, taustalle, mutta filosofiaa opiskelevalle se on kaikista ongelmista keskeisin. Filosofian opiskelijalta odotetaan suurta vakaumusta aihettaan kohtaan: miksi muuten hän olisi päätynyt lukemaan jotain niin huonosti työllistävää? Opiskelujen alussa opiskelija olettaa saavansa osakseen mainetta ja kunniaa kertoessaan opiskelevansa filosofiaa, mutta saakin ainoastaan epäileviä katseita ja kysymyksiä työllistymisestä. Ulkoapäin tulee kuva, että opiskelija seisoo tyhjän päällä, ja ainoastaan tarrautuminen ideaaleihin estää häntä putoamasta. Filosofian opiskelu osoittautuu laajemmaksi ongelmaksi kuin miltä aluksi näyttää. Filosofia on oman tien etsimistä, ulkoisten ja sisäisten tarpeiden välistä tasapainottelua. Se vaikuttaa hypyltä pimeään, uskoon tulemisen pitkältä tieltä: Hyppään kuilun reunalta kohti intohimoista graduaihettani tietämättä, löytyykö sille kiinnostusta työelämässä. Lähestyn sumussa filosofian tiettyä suuntausta tietämättä, osoittautuuko se avaimeksi totuuteen. Pimeydessä etsin filosofian perinnettä tietämättä, löytyykö sille kaikukoppaa Suomesta. Onko panokseni tähän tenttiin/luentosarjaan liian pieni? Näitä pimentoja ja syviä kuiluja vuoden toinen Minervan Pöllö pyrkii nyt valaisemaan. Päätoimittajat Pasi Takkinen & Tuukka Brunila


Henri T. Hyvönen

Dilemma, sen tarkoitus, historia ja suurmiehet

Tunnetusti kovana Dilemma-soturina minulle tarjoutui kyseenalainen kunnia kirjoittaa Dilemman syvintä olemusta luonnehtiva artikkeli. Sanatarkan otsikon antoi päätoimittaja Pasi Takkinen. Ohitettuani deadlinen viikko sitten olen lopulta onnistunut viemään kirjoitusprosessin jonkinlaiseen loppuun. Takkisen halajamaa artikkelia ei onneksi syntynyt. Dilemmassa olen päätynyt kakkosnelosesta rakennetulle ristille roikkumaan munasillani pää alaspäin sadan hengen eteen. Olen herännyt solukämpän lattialta sellaisissa Itä-Helsingin kaupunginosissa, joiden olemassaolosta en ole edes tiennyt. Olen saanut haastatella järjestölehteen parikymppistä salolaista miestä, joka jo lukioiässä oivalsi silkkihuivien, kehonrakennuksen ja analyyttisen filosofian antavan elämälleen merkityksen. Varsinaiset kannukseni ansaitsin oksentamalla palautuspulloille tarkoitettuun koriin. Ennen kaikkea olen nähnyt ihmisten puhuvan järjestönsä entisistä puheenjohtajista ja muista kantapeikoista kuiskaten vielä vuosia heidän aktiivisen opiskeluaikansa jälkeen. Dilemmalaiset rakastavat Dilemmaa: sen mainetta, sen olemassaolon legendaarisia hetkiä ja siinä vaikuttavia hahmoja. 3

Tulin yliopistolle 19-vuotiaana. Olin viettänyt lukion jälkeen vuoden työttömänä. Välivuoden aikana moni ennen tärkeä ihmissuhde oli kariutunut. Kliseisesti sanottuna “etsin itseäni” ja olin samalla vaarassa kokonaan syrjäytyä yhteiskunnasta. Vaikka opiskeluun totuttautuminen oli fuksisyksynä lähes mahdotonta, oli Dilemmasta minulle suuri apu uudelleen sosiaalistumisessa. Kännien ja krapuloiden tuoma rytmi oli parempi kuin ei rytmiä lainkaan. Myös näin neljä vuotta myöhemmin Helsinkiin saapuu vuosittain kolmekymmentä uutta filosofian opiskelijaa, jotka kaikki toivotetaan tervetulleiksi myös Dilemmaan. Rakas ainejärjestömme tarjoaa joka vuosi ulkopaikkakuntalaisille tai muuten vain uusia kasvoja etsiville paitsi ryhmäidentiteetin, myös aivan helkkarin loistavia


kavereita. Minun tavoin monille Dilemma on epäilemättä ollut osa uutta alkua uusien ihmisten keskellä.

nähnyt, kuinka omituisia henkilökultteja rakennetaan äänekkäimpien öykkäreiden ja rankimmin päihteitä käyttävien ympärille. Muuan viime syksyn fukseista on nuori, hiljainen Onnekseni fuksit vuosimallia 2013 ja absolutisti. Hän on joka bileissä ovat keksineet parempaa tekemisensimmäisten joukossa, aina pukeututä kuin minä aikoinaan. Heillä on neena teeman mukaan ja tulee juttushakkikerho ja sunnuntaikino, mistä sille innokkaasti. Fuksisuunnistukseltuutorina olen saanut olla tavattoman la tyrkytin hänelle väkisin alkoholia, ylpeä. Kuinka ihmiset, joita olen mitä haluan tässä pyytää anteeksi. En parhaani mukaan yrittänyt viedä kohti halua enää olla omalla panoksellani jonkinlaista minun henkilökohtaisesti tukemassa sellaista kuvia kumartavaa, kokemaani aitodilemmalaista miemenneessä elävää Dilemmaa, jossa on lentilaa, ovatkin päätyneet tekemään jotain helvetin “suurmiehiä”. Filosonäin tavattoman rakentavia asioita? fiaoppiaineissa ja tiedeyhteisössä meEn jaksa katsoa elokuvia enkä osaa nestyneet dilemmalaiset nostettakoon pelata shakkia. Oma elämäntapani siihen asemaan, joka heille kuuluu. tuottaa minulle terveysongelmien Dilemmasta itsestään on tässä tehtäohella paljon iloa ja unohtumattomia vässä ollut harvinaisen vähän hyötyä. hetkiä, enkä ole aikeissa esimerkiksi enää radikaalisti vähentää alkoholin käyttöäni. Nyky-Dilemma päässyt Jos tämä lehti koskaan päätyy syksyn yli kovien jätkien rinkirunkkauksen 2014 fuksien käsiin, toivon heidän ajasta. Huolimatta muutoksista se on tekevän kaikki asiat mahdollisimman edelleen sitä, mitä sen jäsenet tarvitpäin vittua. Muuttakaa Dilemma sevat: suuri ja aktiivinen ainejärjestö. vaikka koruompeluseuraksi, jos siltä Se on jäsentensä vastaus tarpeisiin, tuntuu. Dilemma on olemassa vain joita noilla samaisilla jäsenillä on. dilemmalaisia varten ja dilemmalaisia olette te. Älkää antako kenenkään määritellä Dilemman “tarkoitusta” Ajatus artikkelista, joka kirjaisi edes leikillään. Oikeaa Dilemman paperille Dilemman tarkoituksen ja historiikkia kirjoitetaan parasta aikaa perustelisi sen jonkin historian tai ja siihen liittyvistä asioista kirjoitetsuurmiesten avulla, tuntuu absurtaneen Pöllössä sitten, kun jotain kerdilta. Eikö ainejärjestön tarkoitus rottavaa on. En ole ole olla jäsentensä näköinen ja ajaa projektissa millään heidän asioitaan ilman pompöösiä tavoin osallisena, itsetehostusta? Dilemmalaiset taitavat mutta seuraan sitä meemien luomisen. Olen omin silmin mielenkiinnolla. 4


Tunnustukset Jokainen meistä piilottelee opinnoissaan jotakin, joka ei kestä päivänvaloa. Lehden sivuille valo ei yllä, joten olkaapa hyvä:

Filosofian opiskelu kannattaa: saan sivuaineeni tenteistä ja esseistä vitosia, kun vain mainitsenkin jonkun filosofin nimen.

Skippaan aina loogiset notaatiot, kun luen filosofista kirjallisuutta.

Olen keskustellut tuntikausia sellaisen filsofin ajattelusta, johon perehtymiseen olen käyttänyt viisi minuuttia Wikipediassa. 5


En ole pääsykokeiden jälkeen lukenut yhteenkään filosofian luentokurssin tenttiin. En vain jaksa. Tylsistyn kuoliaaksi. Sivuaineet kiinnostavat liikaa ja filosofia liian vähän. Pakolliset kirjat plärään läpi ja saan paskoja numeroita. En häpeä. Mieluummin nauran niille, jotka jaksaa ottaa tällaisen paskakoulun vakavasti. Nimim. Ekalla kerralla sisään ilmeisesti suotta.

Kun kerron jollekin opiskelevani filosofiaa, minua a) verrataan Himaseen tai b) muistutetaan, etten saa töitä.

Kaikki rakastavat pääsiäisbakkanaalinäytelmiä ja jauhavat niistä. Jengi oikein hurraa kun jonkun filosofiläskin kikkeli valellaan mämmillä. En tajua näitä vitun perinteitä. Inhottaa tällainen vitunmoinen dorkuus muuten kivassa Helsinki-filosofiassa. -Fuksi-13

Filosofian opiskelu vituttaa, mutta kandi on jo lähes plakkarissa. Siispä jatkan. Pääaineen vaihdossa on vain liikaa vaivaa. Mikä tahansa muu pääaine kiinnostaisi enemmän. Voidaan tietysti kyseenalaistaa koko yliopisto-opiskelun motiivi. Lähinnä sukulaisten kunnioitus ja yleinen ylioppilasgloria kiihottaa. Dilemman bileet on toisaalta ihan hauskoja. Niistä plussaa. Näissäkin porukoissa paskin jengi on niin paskaa, että keskiarvo ei nouse kovin mairittelevaksi. ”Tapojeni orjako?”

Olen nukkunut luentokurssilla. Väsytti niin saatanasti aamukymmeneltä pimeässä marraskuussa. Kaveri vieressä pelasi läppärillä jotain peliä. Meitä oli siivouskomeron kokoisessa salissa kymmenen, joista varmaan puolet oli täysin kuistilla puhutusta asiasta. Numero oli paska, mutta niin oli kurssikin. Silloin hävetti, mutta myöhemmin naurattaa. -Fuksi- 11 6

Olen kolmannen vuoden opiskelija. En vieläkään tiedä, mitä tekemistä logiikalla on filosofian kanssa.

Filosofeilla on paskimmat bileet.


Minna-Kerttu Vienola

Kahvikielto ja helppoja vitosia On hiukan kummallista, ettei yliopistossa kukaan koskaan kerro, miten opiskella tehokkaasti ja kuluttamatta energiaa loppuun joka välissä. Onneksi apu löytyy Kaisan 3. kerroksesta, jossa se hiljaa hyllyssä odottaa käyttöön ottoaan. Björn Ringomin opiskeluopas Opi oppimaan: tuloksellisen aivotyön ja opiskelun opas (Innotiimi, Helsinki 1993) valaisee, miksi tentteihin lukeminen puuduttaa, takkuilee, eikä yrittämisestä huolimatta tuota toivottua tulosta. Ringom käy läpi opiskeluongelmien syitä ja ratkaisuja sekä esittelee opiskelijoiden yleisimpiä virheitä. 7

Muun muassa kahvi, jota joka toinen tenttijä kirjoittamisen lomassa hörppii, huonontaa tulosta ja saa keskittymisen herpaantumaan. Ringomin mukaan kannattaisi mieluummin juoda vaikka hedelmämehua. Se virkistää yhtä paljon, muttei sisällä haitallista kofeiinia. Tulokset paranevat jo väärän ja haitallisen toiminnan karsimisella, mutta lukemisen sujumiseen tarvitaan muutakin kuin hyviä yöunia ja mehua. Tähän Ringom tarjoaa kultaakin kalliimman tekniikan, joka sisältää tekstin nopeampaa ja tehokkaampaa lukemista, muistiinpanotekniikoita,


motoriikan hyödyntämistä sekä assosiaatioita. Moni on varmasti kuullut miellekartoista/ mind mapeista. Lukiossa joku opettaja on kai joskus maininnut niistä ja kehottanut sotkemaan paperille kuulakärkikynällä yksivärisiä viivoja, joiden päihin on piirretty epämääräisiä pallukoita. Opiskelijaraukka on ollut hämillään, kun on huomannut, ettei miellekartta ole vaivannäöstä huolimatta auttanut ollenkaan. Opiskelija ei ole tiennyt, että syynä on ollut aivojen kykenemättömyys omaksua pienellä palleroihin präntättyä tekstiä ja yksiväristä sekamelskaa. Itse miellekartta ei siis ole tekniikkana ollut huono, vaan huonoon tulokseen on ollut syynä ainoastaan se, ettei miellekarttaa ole osattu tehdä oikein. Ringomin mukaan miellekartta on yksi tehokkaan opiskelun keskeisimpiä asioita, joten siihen kannattaa panostaa. Sitä voi hyödyntää kaikenlaisissa muistiinpanoissa, niin kirjastossa lukiessa kuin luennoillakin. Toimivaan miellekarttaan tarvitaan vain kolme eriväristä kynää, A3 paperi ja hyvä tekniikka. Kun kartan tekee oikein, sen sisältämä tieto painuu kädenliikkeistä ja paperilla olevasta kuvasta aivoihin ja mekaanisesti rakentaa mieleen skeeman.

maan riviä, vaan katse hyppii sanasta ja rivistä toiseen. Hyvän lukutaidon saavuttamiseen paras apukeino on tavallinen kynä tai vaikka kynsiviila (jota itse käytän, se ei vahingossakaan värjää paperia), jonka käytössä Ringom avustaa rautalangasta vääntäen ja miltei kädestä pitäen. Nopea ja hyvä lukutaito auttaa tenttikirjojen lisäksi myös kaunokirjallisuuden lukemisessa: esim. Idiootin lukee parissa päivässä bussimatkojen aikana, kun lukee suoraan eteenpäin, eikä harrastele syrjähyppyjä muille riveille.

”Muun muassa kahvi, jota joka toinen tenttijä kirjoittamisen lomassa hörppii, huonontaa tulosta ja saa keskittymisen herpaantumaan”

Älä siis kuhnaile! Juokse Kaisan kolmoskerroksen matalille hyllyille ja etsi Ringom käsiisi ennen kuin muut ehtivät! Lukemiselta tulee jäämään aikaa myös muulle elämälle, kuten Toinen tärkeä tekijä oppimisessa on juhlille ja alkoholillekin (jota ei tosin lukeminen. Sivuilla rivit ovat suoria viikkoa ennen tenttiä saisi Ringomin ja teksti kulkee eteenpäin ilman väli- mukaan nauttia, joten rahaakin sääshyppyjä muualle, mutta lukijan silmät tyy!). eivät ilman harjoittelua pysty seuraa8


Touko Kuusi

Kertaamisesta Tieteellinen tutkimus osoittaa kiistatta sen, että ihminen on synnynnäinen unohtaja. Siitäkin rajatusta informaatiomäärästä, joka tallentuu ihmisen pitkäkestoiseen muistiin opiskelun, luentojen tai rennon lukemisen yhteydessä häviää tyypillisesti jo yhden päivän aikana reilusti suurin osa ja edelleen viikkojen, kuukausien ja vuosien jälkeen jäljelle jää ilman kertailuja vain hiekanjyviä. Harvoilla ihmisillä on vuosien päästä enää kokonaisvaltaista osaamista lukio-opintojen aiheista tai yksittäisten yliopistokurssien faktaverkoista. Toisaalta kukaan tuskin kiistää, että on erittäin hyödyllistä osata laajaa pysyvää tietopohjaa niin omasta alasta kuin ehkä laajemmaltikin. Erityisesti tämä puoli korostuu sellaisissa aiheissa kuin filosofia, jossa tieto ei vanhene kovin nopeasti ja jossa osataan arvostaa perinteitä. Ainut tapa päästä eroon unohtumisen kierteestä ja saavuttaa pysyvää osaamista on kertaaminen. Lähes jokainen yliopisto-opiskelija tunnustaa, että kertaaminen olisi hyödyllistä oppimisen kannalta. Kuitenkin hyvin harva käyttää juuri 9

aikaa vanhojen opiskeltujen asioiden erilliseen kertaukseen. Tämä ei ole ihme, koska yliopistojärjestelmä ei juuri kannusta opiskelijoita kertaamiseen, vaan periodikeskeiseen lyhytnäköiseen kvartaaliopiskeluun, jonka äärimuotona on edeltävänä iltana ennen tenttiä pänttääminen. Toki kvartaaliopintojärjestelmään on syynsä. Yliopistopedagogiikka on lapsenkengissä, kertaamisen arvoa ei tiedosteta riittävästi, uudistukset maksavat rahaa lyhyellä tähtäimellä ja toisaalta opintojen järjestelyissä on paljon muitakin huomioon otettavia tekijöitä. Yksilön kannalta kertaamisen tehtävä näyttäytyy vastaavasti helposti loputtomana suona. Koska vanhan opetellun muisteleminen on lyhyellä ja monesti jopa keskipitkällä tähtäimellä ylimääräistä työtä, on se helppo jättää sivuun lyhyen tähtäimen kiireissä ja motivaation puutteessa. Nihkeässä on myös se tieto, joka kertoisi opiskelijoille, miten tulisi kerrata. Kaikesta tästä huolimatta kertaamisen korostamattomuus tuntuu ongelmalliselta, koska kertaaminen on ainoa avain pitkäaikaiseen asioiden tietämiseen.


Kertaus voidaan periaatteessa laajimmalla mahdollisella tavalla määritellä toiminnaksi, jossa olemassa olevia tai osin tai kokonaan unohtuneita tietoja ja taitoja palautetaan mieleen tietojen ja taitojen säilyttämiseksi ja virkistämiseksi. Tällainen laajalla tasolla määritelty kertaaminen voi siis olla hyvin monenlaista, kuten vanhan kerrattavan tiedon toistamista uudelleen vanhasta oppikirjasta, järjestelemistä uudella tavalla mindmappeihin tai soveltamista uuteen tietoon tai uusiin tilanteisiin esimerkiksi keskustelun tai esseen tiimellyksessä. Kertausten toimivuus perustuu tieteellisesti aikaväli efektiin (spacing effect). Sen perusteella ihminen muistaa pitkällä tähtäimellä paremmin asiat, jotka hän on opetellut useilla ajan erottamilla lukukerroilla (kertauksina) verrattuna tilanteeseen, jossa ihminen käyttäisi yhteenlasketun kaikkiin lukukertoihin kuluneen ajan yhteen ainoaan lukukertaan. Edelleen on havaittu, että hiljalleen kasvavat tai suhteellisen pitkät (viikkoja, kuukausia) kertausvälit toimivat tässä parhaiten. Näiden kehitysaskelten ja informaatiotekniikan kehityksen avustamina ovat syntyneet aikavälikertausta hyödyntävät tietokoneohjelmat (Spaced repetition software). Niiden toiminta perustuu kielen opiskelusta tuttuihin opettelukortteihin, joiden toisella puolella on kysymys ja toisella vastaus. Ohjelmia käyttäessä ihmisen kontolle jää vain määritellä,

kuinka hyvin hän osasi vastaukset, kun ohjelmat osaavat automaattisesti asettaa sopivan aikavälin seuraavalle kertaukselle. Ohjelmien toimivuus perustuu siihen, että ne käyttävät aktiivista kertaamista, ja ovat hyviä kertausvälien määrityksessä. Voi melkein sanoa, että niiden ansiosta irrallisten tietojen kuten kielen sanojen tai tunnettujen sitaattien pysyvän osaamisen ongelma on ratkaistu ja on vain työmäärästä kiinni.

”Ainut tapa päästä eroon unohtumisen kierteestä ja saavuttaa pysyvää osaamista on kertaaminen” Mitä tulee syvällisempään ymmärtävään opiskeluun, kyseiset ohjelmat eivät kuitenkaan sovellu kertauksen välineiksi. Usein toimivimpina opiskelutyyleinä pidetyissä syväsuuntautuneissa ja holistisissa strategioissa korostetaan tiedon syvällistä käsittelyä, ymmärtämistä ja konstruktiivista uuden tiedon yhdistämistä vanhaan. Tämä eroaa täysin siitä, että tietoa pyrittäisiin junttaamaan päähän merkityksettömästi hauki on kala -fraasin tahdissa, mistä paljolti on kyse opettelukorttien kohdalla.

10


Ongelmana on kuitenkin se, että tällä hetkellä ei ole olemassa selkeää metodia tai tietokoneohjelmaa, jolla kehittyneempiä opiskelustrategioita voisi yhdistää kertaamiseen pysyvän tieto-osaamisen hankkimiseksi. Erityisen hankala ongelma on sopivien kertausvälien arviointi.

taista ja satunnaista. Sen perusteella mieleen ei tyypillisesti jää pysyvästi vahvaksi tiedoksi kuin pieni osa niistä asioista, joiden haluaisi jäävän mieleen. Näin käy, koska tyypillisessä kvartaaliopiskelussa suurta osaa tiedoista ei riittävän aktiivisesti käytetä, eli kerrata enää tenttien jälkeen (ja sama ilmiö toistuu myös yleensä muunlaisessa opettelussa). Toisaalta tällainen itsestään toimiva kertauksen metodi tuntuu toimivan ainakin kohtuullisesti, jos ihminen erikoistuu riittävän kapealle alalle, esimerkiksi tietyn erikoisalan asiantuntijaksi. Paras metodi ymmärtävän opiskelumetodin ja kertaamisen yhdistämiseen näyttää kuitenkin vaativan jonkinlaista tietoista ker Se, että selkeää metodia ei ole taamisen pohdintaa ja järjestämistä. Tästä eteenpäin alkaa kaaos, koska ei saatavilla, ei todellakaan kuitenkaan tarkoita, etteikö ymmärtävään opiske- ole yhtä selkeää eikä helppoa tapaa luun liittyisi jatkuvaa kertaantumista. tällaisen kertausmetodin muodostamiseen. On vain valtava kiinnostavien Itse asiassa laajimmassa mielessä metodien ja kysymysten meri, joka tarkasteltuna kertaamista tapahtuu käytännössä joka hetki käsitellessäm- täyttyy metodeista kuten mindmame kaikenlaista kerran oppimaamme peista, laskukertauksista ja ryhmäkeskusteluista, ja kysymyksistä, kuten: informaatiota uudestaan, eli toisin Miten tietää, mikä on sopiva kertaussanoen aina nähdessämme, kuulväli opeteltavalle tiedolle? Voisiko lessamme tai aistiessamme jotain kertaaminen yhdistää uuden opisketuttua. Opiskelussa tapahtuu samoin luun samasta aiheesta, niin ettei siihen huomaamatonta kertaamista, minkuuluisi ylimääräistä aikaa? Missä kä seurauksena tietyt asiat säilyvät järjestyksessä kursseja kannattaisi pidempään muistissa. käydä, että kertauksista saisi eniten Tällaisen kertaantumisen mehuja irti? Mihin kertaamisen efekti mukana tuntuu rakentuvan yleensä ihmisten pysyvä tietopohja. Toisaalta laajenee? (musiikin kuuntelu, uutisten lukeminen, sosiaaliset kanssakäymitällaisen luonnollisen kertausproset yms.) sessin toiminta on paljolti mielival-

”kertaantumisen mukana tuntuu rakentuvan yleensä ihmisten pysyvä tietopohja”

11


Koska kysymys toimivasta kertausmenetelmästä on niin avoin, herää kysymys, onko kertaamisen painottaminen opiskelussa sittenkään kannattavaa. Haasteet ovat kieltämättä suuria. Jo se, että oma kertaaminen ja sen kontrollointi täytyy itsenäisesti luoda ja hallita on iso haaste. Tähän liittyvät kysymykset, kuinka perusteellista ja pysyvää osaamistasoa kertaamisella henkilö haluaa ylläpitää, ja se, minkä aiheiden kertaamista kannattaa priorisoida toisiin nähden, ovat myös merkittäviä. Haasteellista on myös monesti yhdistää kertaamista yliopisto-opiskelun rytmiin. Edelleen tässä nousee ongelmaksi se, että pitkäjänteinen kertaava opiskelu vie enemmän aikaa kuin tavallinen kvartaaliopiskelu. Tämä tosin saattaa olla vain väliaikaista, jos pitkällä säteellä uuteen opiskeluun käytettävä opiskelutaakka vähenee vahvan perustietopohjan muodostumisen takia (johon uusi tieto voi kiinnittyä). Ehkä suurin haaste kertaamisiin liittyen on motivaatio, joka nähdään jopa keskeisimpänä tekijänä moderneissa oppimisteorioissa. Miten luoda motivaatio samojen asioiden opiskeluun uudestaan ja uudestaan ja miten jaksaa ylläpitää rutinoitua kertausjärjestelmää niin pitkäjänteisesti, että se tuottaisi tulosta? Haasteista huolimatta kertaamisen tärkeyttä ainoana reittinä pysyvään osaamiseen ei voi kiistää. Kertaamista on monenluontoista ja

laajan kertaamisen käsitteen määritelmän muodossa oikeastaan lähes kaikkea ihmisen toimintaa voi pitää jonkinlaisena kertaamisena. Oman kertaamisen kehittämistä voi lähestyä suurten tai pienten uudistusten kautta. Ennen uuden tiedon opiskelua voi esimerkiksi olla kannattavaa kerrata asioita, jotka käsittelevät samaa aihetta ja joiden mieleen palauttaminen voi täten auttaa uuden oppimista.

”Tästä eteenpäin alkaa kaaos, koska ei ole yhtä selkeää eikä helppoa tapaa tällaisen kertausmetodin muodostamiseen” Ylipäätään perinteinen ajatus työmäärän jakamisesta tasaisesti periodin ajalle on myös toimivaa käyttäytymistä, vaikkei se ehkä täysin pitkällä tähtäimellä kvartaaliopiskelun ongelmaa ratkaisekaan. Kysymys kertaamisesta ei ole kysymys mustavalkoisesta tekniikasta, jota käyttää tai on käyttämättä, vaan opiskeluun aina kuuluvasta elementistä, jota joko emme tiedosta, tai johon tartumme avaten purjeet kohti kestävämmän tiedon ulappaa.

12


Sofia Blanco Sequeiros

Tapaus Gaudeamus: Miksi filosofiaa julkaistaan? Maaliskuussa 2014 tieto- ja tiedekustantamo Gaudeamus irtisanoi johtajansa Tuomas Sepän. Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 19.3.2014) Gaudeamuksen omistajan, HYY Yhtymän toimitusjohtaja Mauri Laurila selittää irtisanomista kustantamon tekemällä taloudellisella tappiolla: ”Ei Gaudeamuksen kirjoissa sinänsä ole ollut vikaa [...] Mutta niitä on julkaistu enemmän siltä pohjalta, että ne täytyy julkaista tieteellisen sisältönsä tähden kuin siksi, että niille kaikille olisi ollut kysyntää.” Haastattelussa Laurila ”tähdentää, että lukijoita kiinnostavia kirjoja pitää saada lisää, ja tieteellisesti merkittäviä teoksia tehdä vain niin paljon kuin on mahdollisuuksia”. Helsingin ylioppilaskunnan omistaman HYY Yhtymän toiminta herättää runsaasti kysymyksiä: Täytyykö HYY Yhtymän vaatia taloudellista tuottavuutta omistamaltaan kustantamolta tieteellisen kirjallisuuden kustannuksella

vaikka yhtiö olisi muuten tuottava? Eikö HYY Yhtymä ammu tässä itseään jalkaan? Kysymyksiä herää etenkin tieteellisen kirjallisuuden kustantamisesta taloudellisen menestyksen viitekehyksessä. Miksi tieto- ja tiedekirjallisuutta julkaistaan? Mikä on tieto- ja tiedekirjojen kustantamisen arvo? Onko suomenkielinen julkaisutoiminta arvokasta, vaikka sen kohdeyleisö olisi pieni? Onko tieto itseisarvo vai väline taloudelliselle menestykselle? Merkittävää filosofiaa julkaistaan suomeksi edelleen melko vähän. Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki ja Michel Foucault’n Sanat ja asiat ovat tärkeitä filosofisia teoksia, mutta niiden kohdeyleisö on pieni. Gaudeamus on tähän mennessä julkaissut edellä mainittujen teosten lisäksi paljon sekä nykyfilosofiaa että klassikoita Aristoteleen Nikomakhoksen etiikasta G.W.F.

13


Hegelin Taiteenfilosofiaan ja Slavoj Žižekin Pehmeään vallankumoukseen. Monet suomalaiset filosofit, kuten Matti Häyry, Tere Vadén ja Pentti Määttänen ovat myös julkaisseet kirjojaan Gaudeamuksella. Jatkaako Gaudeamus enää filosofian julkaisemista entiseen tapaansa, vai merkitseekö raha vaakakupissa tietoa enemmän?

tiedekirjallisuudelle, jonka myynti ei kata kustannuksia - markkinoiden ehdoilla toimivien yritysten on vaikea kantaa suurta vastuuta, vaikka kulttuurisesti merkittävän tiedekirjallisuuden julkaiseminen olisi yrityksen ideologinen valinta.

Vastapaino-kustantamon ohella Gaudeamus on yksi Suomen merkittävimmistä filosofisen kirjallisuuden ja klassikkoteosten julkaisijoista. Vastapainon ja Gaudeamuksen lisäksi filosofiaa suomeksi julkaisevat pienemmät kustantamot kuten Apeiron, Tutkijaliitto, Teos sekä myös filosofista aikakauslehteä julkaiseva niin&näin. Muita suomenkielisiä filosofisia aikakausilehtiä Gaudeamuksen uudeksi kustannusovat esimerkiksi ajatus, Paatos ja johtajaksi valittu Leena Kaakinen Tieteessä tapahtuu, joka julkaivakuuttaa, ettei näin ole. Mielipidekirjoituksessaan (Helsingin Sanomat see ajoittain filosofisia tekstejä. Vaikka filosofisen kirjallisuuden 22.3.2014) Kaakinen kertoo Gaudekustantamista ei vielä ole kytketty amuksen sitoutuvan tieteellisyyteen kustannuspolitiikassaan: ”Gaudeamus happilaitteeseen, Gaudeamuksen merkitystä ei pidä vähätellä. Gauei tingi sisällöstä ja tieteellisestä deamus on merkittävä ja uraatasosta [...] Gaudeamuksen kusuurtava suomenkielisen filosofian tannuspolitiikka on yhtä sitoutunut tieteellisyyteen kuin ennenkin.” Hän julkaisija: sen osoittaa jo Puhtaan järjen kritiikin käännösprojekti. huomauttaa, että suomenkielisen tiedekirjallisuuden kysynnän lasku on Harva kustantamo uskaltaa ottaa paitsi ongelma kustannusalalle myös harteilleen vastaavia, valtavan työhuolestuttava yhteiskunnallinen tren- läitä käännöksiä, joiden menekki on melko varmasti pieni. Jos di. ”Suomenkielisen kirjallisuuden Gaudeamus lakkaa kustantamasta häviäminen yhdeltäkin tieteenalalta olisi merkittävä kulttuurinen tappio”, filosofiaa tulevaisuudessa, tulee taivaita kannattelevasta Atlaksesta Kaakinen kirjoittaa. Vastaukseksi raajarikko. Kaakinen ehdottaa julkista tukea

”Eikö HYY Yhtymä ammu tässä itseään jalkaan?”

14


Tuukka Brunila

Haastateltavana Janne Kurki Yliopisto-lehdelle antamassanne haastattelussa puhuitte siitä, miten Esa Saarinen jätti lähdettyään niin sanotun ”Esan mentävän aukon”. Mikä tämä aukko tarkalleen ottaen oli? Esa loi filosofian laitokselle tilan, jossa oli tekemisen meininki. Ongelmaksi osoittautui se, että Esa jätettiin täysin yksin. Voin sanoa suoraan, että Esa oli työpaikkakiusattu. Harva on joutunut Esan tavoin lukemaan työkaverien haukkuja Hesarista työpäivän aluksi. Kaikki, mitä yliopistossa silloin tapahtui Esan ympärillä, oli tapahtumasarja, jota olisi syytä tutkia suurennuslasilla sen suhteen, että mitä tapahtui ja kuka oli vastuussa. Mielestäni se oli aivan hävytöntä. Minkälainen tunnelma 90-luvun filosofian laitoksella oli? Hyvin kaksi-, kolmi-, tai nelijakoinen – miten asiaa katsoo. Siellä oli muutamia varsin railakkaita tapahtumia. Yleensä ne olivat Esa Saarisen proseminaarit tai seminaarit. Niihin oli enemmän tunkua kuin pystyttiin ottamaan ja ihmisiä pyrittiin maanittelemaan muiden, kuten S. Albert 15

Kivisen, vetämiin proseminaareihin. Jostain syystä ihmiset eivät halunneet osallistua muiden seminaareihin. Mikä merkitys filosofiassa, varsinkin yliopistossa, on henkilöiden välisillä suhteilla? Henkilöiden välisillä suhteilla on aina merkitystä. Se on fakta. Ei ole olemassa filosofiaa henkilöiden välisten suhteiden ulkopuolella. Filosofia tapahtuu aina ihmissuhteiden luomassa verkossa ja ilman sitä ei ole edellytyksiä filosofialle. Siirrymme keskustelemaan Kurjelle tärkeästä akateemisuuden kritiikistä. Mille akateemisuus [yliopistodiskurssi] tekee ajattelun sokeaksi? Tämä ympäristö, jossa filosofia toteutuu yliopistossa, on ristiriitainen sen kanssa, miten filosofiaa pitäisi tehdä. Filosofian tekeminen on yliopistossa konkreettisesti mahdotonta. Tietyssä mielessä yliopistodiskurssi sulkee pois filosofian. Yliopistodiskurssi tuottaa tietoa tiedosta, mutta tieto ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Kun tietoa tuotetaan tiedosta, erkaannutaan to-


Katariina Kurki

Janne Kurki on filosofi, lastenpsykiatri ja kolmilapsisen perheen is채. H채n opiskeli teoreettista filosofiaa 90-luvulla, mutta palautti gradunsa estetiikan laitokselle. 16


tuudesta ja samalla myös filosofiasta. Entä mannermainen filosofia? Voiko sekin joutua yliopistodiskurssin pauloihin? Joutuu ilman muuta. Pariisin yliopistossa oli myös filosofian laitos, jossa toimivat esimerkiksi Foucault ja Deleuze ynnä muita. Tämä tavallaan implikoi, että yliopistoon se filosofia myös kuuluu. Ajat olivat toisaalta erilaiset, ja luulen, että yliopiston struktuurit ovat paukkuneet, kun siellä on tehty filosofiaa. Käytännössä se on ollut siis eräänlainen tapahtuma, jossa yliopistodiskurssi on jäänyt jalkoihin. Pääsääntöisesti on kuitenkin vaikea löytää maailmasta yhtään yliopistoa, jossa olisi merkittävää filosofiaa tapahtumassa.

suhdettaan talouteen. Talousdiskurssi on nykyajan teologiaa: se on valtadiskurssi, eli siinä jaetaan ja käytetään valtaa. Tämän vuoksi jokaisella filosofilla on jonkinlainen suhde talouteen. Miltä tällä hetkellä näyttää? Onko yliopisto kaatumassa? Yliopisto ei kaadu, mutta se tulee enemmän ja enemmän ja tiukemmin ja tiukemmin toteuttamaan sitä vallankäytön funktiota, joka sillä on aina ollut. Itku siitä, että nyt humanistiset tieteet kärsivät, on turhaa, sillä tämä kaikki on vain loogista seurausta yliopistodiskurssista, josta humanistit ovat vain jonkinlainen koriste valtadiskurssissa. Sanotaan, että meillä on sivistyslaitos, koska meillä on tämä humanistinen laitos. Siltä ei kuitenkaan haluta totuutta, koska se voisi olla vaarallista.

Missä Suomessa tehdään aitoa filosofiaa? Vaikea sanoa. On meillä muutamia yksilöitä, jotka yrittävät tehdä filosofi- Kuinka vaikeaa on tehdä pesäero aa mutta ei ainakaan yliopistossa. akateemisen maailman kanssa? Onhan se iso prosessi, eikä sitä kuOlette puoli-ironisesti sanonut, että kaan käy koskaan kokonaan lävitse. toivoisitte lamaa, jotta yliopisto Esimerkiksi Derridan kirjoituksista kaatuisi, mikä johtaisi siihen, että huomaa, että hän pohti omaa suhdetfilosofia vapautuisi akateemisuudes- taan yliopistoon aina kuolemaansa ta. Taloudella on siis tärkeä merki- saakka. Tämä pohdinta oli mukana tys filosofialle? siitä huolimatta, että hänellä oli hyvin Talous on ottanut paikan, joka teoetabloitu asema yliopistossa. Ylilogialla oli monta sataa vuotta. Eli opisto on merkittävä diskurssi nykysamalla tavalla kuin Kant, Hegel ja maailmassa ja jokainen, joka tekee monet muut joutuivat käymään läpi ajattelua, olkoon se sitten filosofiaa, suhdettaan teologiaan, niin nykytiedettä, taidetta tai politiikkaa, joutuu filosofi joutuu käymään läpi omaa uudelleen ja uudelleen jäsentämään 17


suhdettaan yliopistoon. Ajattelua ei vain tehdä, vaan se muotoutuu aina ihmiselämän ja sen prosessien mukana. Jokaisella on jonkinlainen suhde yliopistoon, oli heillä sitten yliopistossa tutkintoja tai ei. Jos pohdimme nykymaailmaa, on meidän aina pohdittava yliopistodiskurssia, koska yliopistodiskurssi on se, missä valtaa käytetään keskeisellä tavalla.

on paljon helpompaa. Vierestä joitain liepeillä tapahtuneita rähinöitä seuranneena koen sympatiaa, sääliä ja raivoa – niitä ihmiselle perinteisiä tunteita. Olen vanhemmiten ottanut hajurakoa, jotta siihen ei tarvitse laittaa likoon psyykkistä energiaa, koska on kuluttavaa katsoa, kun joku hakkaa päätään seinään.

Mikä sai teidät tekemään päätöksen erottautua akateemisesta maailmasta? Käytännön pakko. Pitää elättää itsensä ja perheensä, mutta ei halua kerjätä eikä nuolla kenenkään persuksia. Nyt kun jälkeenpäin ajattelen niin hyvä, että niin tein, koska ajattelun vapaus edellyttää tiettyä taloudellista vapautta. Se vanha viisaus, että sen lauluja laulat, jonka leipää syöt, pätee filosofiassa: jos tulot ovat kiinni jossain aiheessa, niin silloin on myös sidottu siihen ja se sulkee suut välttämättä. Taloudellinen riippumattomuus, suhteessa kaikkeen mitä ajattelee, on välttämätöntä. Koetteko sympatiaa muita akateemisen maailman ulkopuolella filosofiaa tekeviä kohtaan? Koen jonkinlaista sympatiaa kun ymmärrän sen, minkälaisessa kusessa sitä itse kukin on ollut ja on enemmän tai vähemmän. Itselläni tietysti, kun tein sen fiksun liikkeen, että hain lääkikseen ja hankin tällaisen perinteisen ”poroporvarillisen” ammatin,

Onko aidossa filosofiassa jakoja sellaisiin kysymysten osa-alueisiin kuten epistemologisiin ja ontologisiin? Käsitteissä tapahtuu tietysti jaotteluita, mutta jako epistemologiaan, ontologiaan ja niin poispäin on aina akateemisen diskurssin sekundaarituotosta. Tästä näkökulmasta ei pystytä ymmärtämään Badioun väitettä, että matematiikka on ontologiaa oikeastaan ainoaa ontologiaa. Badiou puhdistaa pöydän akateemisesta höpötyksestä. Aina tehdään erotteluja, mutta se kuuluu enemmän yliopistodiskurssiin kuin klassisesti toteutettuun filosofiaan. Entä onko Helsingin yliopistossa tehty jako käytännölliseen ja teoreettiseen filosofiaan mielestänne mielekäs? Ei tietenkään tästä näkökulmasta, mielestäni se on mieletön. Sillä jatketaan kansainvälistä traditiota, mutta jokainen tietää, että jos on hyvä niin sanotussa käytännöllisessä filosofiassa, niin on myös hyvä teoreettisessa filosofiassa ja toisinpäin. Jaottelua yl-

18


läpitävät tietyt oppituolit ja valtataistelut. Olen skeptinen sen suhteen, että niitä koskaan tultaisiin jäsentämään aiheesta lähtien, eikä akateemisesta valtataistelusta lähtien.

on ajatus siitä, että se pätee kaikkiin. Puhuminen, sinänsä kun puhumme tai kirjoitamme, edellyttää jonkinlaisen perustavan tasa-arvon sen suhteen, että kuka tahansa voi lukea, ottaa vastaan, kommentoida ja ymmärtää Eli filosofiasta ei voi erottaa eettistä filosofiaa. Eli vaikka filosofialla on ulottuvuutta? aina elitistinen piirre, niin siinä on Ei, ei voi erottaa. Esimerkiksi Bamyös aina se universaali puoli, joka dioulla totuus on aina eettistä. Totuus on aina sisäänrakennettu tasa-arvon asettaa aina eettisen velvoitteen. Totta puolesta. kai totuudessa on aina eettinen taustavire jopa siinä määrin, ettei voi puhua Mikä on filosofian historian merkieettisestä taustavireestä, kun tekee tys filosofialle? arkielämään kantavaa filosofiaa. Filosofian historia on se juuri, josta Keskustelu siirtyy akateemisesta filosofiasta filosofiaan itseensä. Olette sanonut, että totuuden rakkaus johtaa antihumanismiin. Johtaako siis filosofia negatiivisiin käsityksiin enemmistöstä? Suuret joukot tuskin koskaan tulevat olemaan erityisen kiinnostuneita niin sanotusta hardcore-filosofiasta. Tästä voi syyttää filosofiaa itseään, mutta toisaalta taas totuuden luonne on sellainen, että useimmilla ihmisillä ei ole aikaa, energiaa, saati mielenkiintoa siihen. Eli ilman muuta filosofian klassikoissa usein on, rumasti sanottuna, elitistinen piirre. Keskeistä on kuitenkin se, että jos me katsomme pohdintoja ja suuntaa mihin ne vievät, niin usein niistä löytyy piirre, jossa on kyse tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Esimerkiksi nykyajattelussa Rancière tuo tämän ajatuksen uudelleen ja uudelleen huomauttaessaan, että puhumisen alkujuuressa 19

kaikki on lähtenyt ja josta kysymykset nousevat. Jokaisen filosofin on liityttävä siihen. Wittgensteinin ongelmana oli juuri se, ettei hän ymmärtänyt filosofiaa tai tiennyt filosofiasta. Tämän vuoksi Wittgensteinin ja hänen kavereidensa jutut olivat hirveän naiiveja. Jos haluaa tehdä merkittävää filosofiaa, on tunnettava, jos nyt ei läpikotaisesti, niin melko hyvin filosofian historia.

Mikä merkitys kielellä on filosofialle? Kieli on keskeinen asia filosofialle, koska filosofia tapahtuu aina käsitteissä, nimenomaan luonnollisen kielen käsitteissä. Tulee väkisin kysymys, että entäs suomi. Suomeksi ei ole aikaisemmin tehty filosofiaa, mutta suurin osa elää arkielämänsä suomenkielisenä. Filosofia niveltyy arkielämään, minkä takia filosofian pitäisi tapahtua suomen kielessä, koska arki eletään juuri tässä kielessä. Ei voi olla niin, että eletään arki suomen kieles-


misen filosofian ulkopuolella? Kaikki järjestäytymiset, yhteenkokoontumiset, yhdessä toimiminen tai oleminen ovat aina singulaareja tapahtumia. Kysymykseen ei ole siis Voiko filosofoimaan oppia? mitään ulkopuolista ratkaisua vaan joOn paljon, mitä voidaan filosofiassa opettaa, mutta on myös paljon, mitä ei kaisen porukan on ratkaistava se itse. voi opettaa ja mikä vaatii singulaarin Jokaisen porukan on löydettävä omat kokemuksen. Singulaaria kokemusta totuuden tavoittelemisen tapansa, eikä sitä voi kukaan opettaa tai antaa ei voi opettaa. Keskeistä on ymmärsuosituksia. tää, että se mitä voidaan opettaa, on vain jäävuoren huippu. Filosofia Mitä neuvoja antaisitte filosofian kokonaisvaltaisena tapahtumana on sen tyyppinen, että suurin osa tapah- opiskelijoille? Pitää seurata totuutta ja kulkea omaa tuu välttämättä opetetun filosofian tietä. Realiteetit ovat mitkä ovat: joko ulkopuolella. tekee niin, tai sitten luopuu totuudesta. Se on melko stoalainen näkökulMiten filosofian opiskelija voi järjestäytyä, jos haluaa toimia akatee- ma. sä, mutta tehdään filosofia englanniksi, saksaksi tai ranskaksi, jolloin arkielämä ei nivelly filosofiaan.

Juliet Kurki

20


Pasi Takkinen, Sofia Blanco Sequeiros, Tuukka Brunila

Kysymyksiä filosofian ja filosofien henkisestä tilasta ...esittää kysymyksiä vasaralla ja kuulla vastaukseksi tuon kuuluisan onton äänen, joka kielii pullistuneista sisuskaluista… -Friedrich Nietzsche, Epäjumalten hämärä

Filosofian opiskelu Helsingin yliopistossa osoittautuu hankalaksi tehtäväksi. Opiskelijan on jo opiskelun alussa pohdittava, mitä hän tarkalleen ottaen opiskelee. Tätä pohtiessaan hänen eteensä tulevat hämärät rajanvedot, joista hän on saanut epämääräisen käsityksen toisten opiskelijoiden ja luennoitsijoiden satunnaisista lausahduksista. Näistä yksittäisistä lauseista opiskelijan on tulkittava esiin se vaiettu salaisuus siitä, mitä hänen tulisi opiskella. Taustalla kolkuttaa, kuin omatunto, epämääräinen käsitys oikeasta ja väärästä filosofiasta. Tämän 21

käsityksen hän on saanut juuri edellä mainituista lausahduksista, jotka freudilaisten lipsahdusten tavoin puhuvat jostain epämääräisestä traumasta Helsingin yliopiston menneisyydestä. Mikä tämä trauma on? Minkä takia rajanvedot oikean ja väärän filosofian välille jäävät epäselviksi, ja minkä vuoksi ne puskevat silti niin vahvasti esiin opiskelujen ohessa? Mitä tarkalleen ovat nämä rajanvedot?


Filosofiasta julkisesti ja kulissien takaa

viitaten Himasen saamaan julkisuusryöpytykseen.

Tässä Minervan Pöllön numerossa tarkastelemme filosofian opiskelijoiden suhdetta filosofiaan yleisesti ja Helsingin yliopiston filosofian laitokseen erityisesti. Tarkastelussa ei ole syytä sivuuttaa filosofiasta käytävää julkista keskustelua saati yksittäisiä tapahtumia suomalaisen filosofian kentällä. Opiskelijalle voisi olla antoisaa perehtyä Helsingin Sanomien uutiseen filosofian ja fysiikan välisestä ”ilmiriidasta”, missä mainitaan filosofeista Juha Himanka ja Pauli Pylkkö, sekä luonnontieteilijöistä Kari Enqvist ja Esko Valtaoja. Paitsi filosofisesta mielenkiinnosta, aiheeseen perehtyminen kannattaa myös siksi, että saa seuraavissa osakuntajuhlissa muotoiltua vastauksen humalaiselle fysiikan opiskelijalle, joka rinnastaa filosofian hyödyllisyydessään alkemiaan.

Filosofian opiskelijan onkin syytä pohtia sitä, miksi kahden käden sormilla laskettava määrä yliopistomme filosofian kurssien luennoitsijoita kritisoi avoimesti tai rivien välistä Himasta tämän ollessa julkisuudessa työstäessään Sinistä kirjaa (2012) ja Kestävän kasvun mallia (2013). Filosofian alkeisiin tutustuvalle nuorelle ei ole välttämättä selvää, miksi Himanen ansaitsee filosofiyhteisön halveksunnan. Selvää ei ole myöskään se, mitä opiskelijan tulisi oppia tästä Himasta piikittelevästä jupinasta. Selkeästi opiskelijaa ei ainakaan kannusteta tekemään sitä, mitä Himanen tekee.

Mainittakoon myös Esa Saarisen puukotus esimerkkinä siitä, kuinka filosofisia erimielisyyksiä ei ratkaista. Kiinnostavasti Saarinen sanoo järkyttävän tapauksen näyttävän suuntaa uralleen, mikä osoittaa, että hänen filosofinen ajattelunsa on ainakin kytköksissä tosielämään. Saarisen oppilas Pekka Himanen on seurannut opettajaansa tässäkin suhteessa: Himasen ja tämän kollegan Manuel Castellsin mukaan Himanen on yritetty tappaa, tosin kuvainnollisesti,

”Voiko filosofiassa olla kiinnostunut vääristä aiheista tai vääristä filosofeista?” Kannustavaa ei ole myöskään se, että keskustellessaan opintosuunnitelmastaan teoreettisen filosofian (nyt entisen) amanuenssin kanssa opiskelija saa kuulla että häntä kiinnostavan aiheen tutkiminen ”oli ehkä mahdollista Saarisen professuurin aikaan, mutta nyt tutkimuksen muodolliset

22


vaatimukset ovat toisella tasolla...”. Opiskelija, joka ei tunne filosofian laitoksen kulissien takaista historiaa, jää taas kerran hämmennyksen valtaan. Hän tietää vain ajattelevansa jotenkin väärin, ja tuo väärinajattelu rinnastetaan Saariseen. Kannustavuus on kaukana myös, kun käytännöllisen filosofian opettajatuutori tokaisee syksyn toisena päivänä fukseille, joista suurin osa on maininnut ei-analyyttisen filosofian kiinnostavan: ”Te olette nyt Helsingissä. Täällä tehdään analyyttistä filosofiaa.” Ensiksi kysytään, mikä opiskelijaa filosofiassa kiinnostaa, jonka jälkeen hänelle kerrotaan, että maantieteellisen sijaintinsa vuoksi hän on kiinnostunut vääristä asioista. Miksi? Voiko filosofiassa olla kiinnostunut vääristä aiheista tai vääristä filosofeista?

fiassa mättää. Blogissaan julkaisemassa tekstissään Panu Raatikainen kirjoittaa, että ”filosofia Suomessa kaipaa ryhtiliikettä”, sillä se on taantunut von Wrightin ja Hintikan kulta-ajoista yleiseksi naurunaiheeksi. Raatikainen hahmottelee filosofian tilaa lukuisten vastakkainasettelujen avulla: mennyt vs. nykyinen filosofia, työläs akateeminen vs. helppoheikkien julkkisfilosofia, filosofi kunnioitettuna intellektuellina vs. julkisena narrina, totuutta tavoitteleva filosofi vs. rahaa janoava sofisti, vallan kritiikki vs. hännystely, nöyryys vs. egoismi. Näistä vastakohtapareista kunnon filosofin on pyrittävä ensimmäiseen ja hylättävä jälkimmäinen. Jos mainetta sattuisikin niittämään kuten von Wright tai Hintikka aikanaan, on kunnia otettava vastaan vaatimattomasti ja muita kiitellen.

”Opiskelija, joka ei tunne filosofian laitoksen kulissien takaista historiaa, jää taas kerran hämmennyksen valtaan”

Kaikki eivät kuitenkaan jaa Raatikaisen käsitystä kulta-ajoista. Janne Kurki näkee edellä ylistetyt, maineikkaat filosofian professorit hieman toisessa valossa: ”Suomi itsenäistyi vasta 20.vuosisadalla ja pääosa filosofian professuureista on sen jälkeen mennyt positivistisen perinteen – nykyään ns. analyyttisen filosofian ja pragmatismin – edustajille, mikä on johtanut ajattelun degeneraatioon.” (n&n 2/2006). Minervan Pöllön haastattelema Kurki tarjoaa myös amanuenssia positiivisemman näkemyksen Esa Saarisesta, joka saavutti opiskelijoiden suosion ja toi Helsingin yliopis-

Onneksi jotkut laitoksemme filosofeista sanovat suoraan, mikä filoso23


tolle tekemisen meininkiä, mutta joutui kollegoidensa kiusaamaksi.

”Onneksi jotkut laitoksemme filosofeista sanovat suoraan, mikä filosofiassa mättää” Opiskelijan on helppo yhtyä kritiikkiin. Laitoksen henkilökunta poteroituu omiin kuoppiinsa heitellen muita kivillä päähän sen sijaan että keskittyisivät olennaiseen: filosofian perinteen kokonaisvaltaiseen jatkamiseen, uuden ajattelun luomiseen ja oikean ajattelun tutkimiseen. Heti, kun tutkimus- ja opetusaiheita perustellaan sillä, että ”näin on ennekin tehty” tai ”meillä on tässä vahvat perinteet”, filosofia kohtaa kuolemansa. Rotanmyrkkyä ovat myös keskinäinen kateus ja halu päteä akateemisesti muiden yli.

yliopistomme filosofisen kolmijaon (käytännöllinen, ruotsinkielinen ja teoreettinen) perään: mikä on kolmijaon historia ja tulevaisuus, sekä kenen tarpeita se palvelee? Yhdeltäkään laitokselta ei vastattu Pöllön kyselyyn, mutta tavoittamamme Kurki pitää jakoa mielettömänä perinteiden ylläpitona sekä valtataisteluna. Mistä Kurjen mainitsemassa valtataistelussa on kyse, onkin sitten toinen tarina. Opiskelijat voivat omiin kokemuksiinsa perustuen muodostaa käsityksensä kolmijaon toimivuudesta ja tarpeellisuudesta.

Itse opiskelusta

Valtataistelut ja lööppijulkisuus ovat kuitenkin vain sivuseikka itse filosofian opiskelussa. Opiskelijan kannalta tärkeintä on, että hän saa raivattua itselleen sopivat opiskeluolosuhteet, tutustuu oikeisiin ihmisiin ja että hän saa laitokseltaan tukea ja ohjausta. Laitos tarjoaa palveluita, joita opiskelija voi käyttää mielin määrin tavoitteidensa saavuttamiseksi. Jos laitoksesta on apua, hyvä. Sen sijaan kaikki Filosofian tila Suomessa tai Helsin- laitoksen suunnalta tulevat vihjailut gin yliopistossa ei kuitenkaan tarvitse ei-toivotusta filosofiasta ja filosofeista olla opiskelijan keskeisin huolenaihe. voi jättää omaan arvoonsa. Lopultahan opiskelussa on kyse filosofisen ammattitaidon kartuttami- Pöllö tavoitti Yhdysvalloista Frank sesta, mihin laitoksemme tarjoavat- Martelan, joka suoritti maisterin kin kelvolliset puitteet. Esimerkiksi opintonsa Helsingissä käytännöllisen mannermaisen filosofian lisääntynyt filosofian laitoksella. Seuraavaksi Esa kurssitarjonta on saanut kiitosta. Mi- Saariseksi tituleerattu nuori filosofian nervan Pöllö kuitenkin halusi kysellä 24


tohtori kannustaakin tutustumaan filo- kaipaa näin vanhempana kun työ- ja sofisiin piireihin myös oman laitoksen perhevelvoitteet kaventavat sponulkopuolella: taaniin sekoilun mahdollisuuksia. Kannattaa ottaa ilo irti siitä vapaudesta ja niistä ihmisistä, jotka opiskelun ansiosta sinulla on lähelläsi.”

”Martela korostaa opiskelijayhteisön tärkeyttä opintojen onnistumisessa”

”Kannattaa kuunnella ja lukea mahdollisimman erilaisia näkemyksiä, sekä filosofian laitoksen sisällä että sen ulkopuolella. Jos jotakin tekisin opinnoissani toisin, niin lähtisin varmasti vaihtoon johonkin toiseen filosofian laitokseen ulkomailla, koska se avartaa näkemystä filosofiasta huomattavasti. Helsingissä tietyt nimet ovat ’isoja’ ja tietyt teoriat valtavirtaa, mutta kun juttelee ulkomaisten opiskelijoiden kanssa niin huomaa, että jotkut täysin toiset nimet ja teoriat saattavat heille olla se mistä filosofiassa on kyse. Tämä laajentaa sitä filosofista maastoa, josta ammentaa omaa ajatteluaan.” Luentojen ja kirjojen pänttäämisen ohella Martela korostaa opiskelijayhteisön tärkeyttä opintojen onnistumisessa: ”Opiskeluaikaan liittyvä vapaus törttöillä ja missata luentoja krapulan takia on jotakin ainutlaatuista, jota

”Jokaisen porukan on löydettävä omat totuuden tavoittelemisen tapansa, eikä sitä voi kukaan opettaa tai antaa suosituksia.” Myös Janne Kurjella on sanansa sanottavana filosofian opiskelusta: vain jäävuoren huippu filosofiasta on sellaista, että se voidaan opettaa. Filosofian oppiminen on kokonaisvaltainen tapahtuma, josta suurin osa tapahtuu opetuksen ulkopuolella. Siksi Kurki kannustaakin opiskelijoita järjestäytymään itsenäisesti heitä kiinnostavien aiheiden ympärille: ”Jokaisen porukan on löydettävä omat totuuden tavoittelemisen tapansa, eikä sitä voi kukaan opettaa tai antaa suosituksia.” Tässä kohdin on hyvä huomata, että puhe filosofian opiskelusta saa helposti kaksi eri merkitystä: yhtäältä

25


voidaan puhua Kurjen tapaan filosofian opiskelusta totuuden tavoitteluna ja toisaalta filosofisen ammattitaidon saavuttamisesta. Opiskelija on vapaa tavoittelemaan totuutta kaikilla mahdollisilla keinoilla, mutta tie tutkintoon ja ammattiin käy laitoksen kautta. Laitoksen tehtävä ei siis ole opettaa filosofista totuutta, vaan kouluttaa itsenäisesti ajattelevia ammattifilosofeja. Tämä on sekä oppilaiden että opettajien hyvä muistaa.

”Opiskelija ei voi etukäteen tietää, mitkä asiat muodostuvat esteeksi laitoksen taholta”

kuten ”laitoksen ilmapiiriä”. Motivoitunut ja määrätietoinen opiskelija pääsee kyllä filosofisiin päämääriinsä opiskelijayhteisön tuella ja laitosta hyväkseen käyttäen.

”vain jäävuoren huippu filosofiasta on sellaista, että se voidaan opettaa” Filosofian opiskelussa on seurattava jotain korkeampaa päämäärää kuin omaa epämääräistä tunnetta rajanvedoista tai vanhoista kaunoista. Kurjen sanojen mukaan on seurattava totuutta - joko toimii näin, tai luopuu filosofiasta. Opiskelija, astu siis yli ennakkoluulojen, keinotekoisten rajalinjojen sekä vanhojen kaunojen ja anna filosofian elää!

Minervan Pöllö ei halua kannustaa kanssaopiskelijoita marttyyrin rooliin ”koska kerran kuulemma laitokselta sanottiin jollekin pahasti”. Opiskelija ei voi etukäteen tietää, mitkä asiat muodostuvat esteeksi laitoksen taholta. Voihan olla, että torjumisen sijaan hänen ajatuksensa saavatkin tukea ja kannustusta. Onnistuneen opiskelun edellytyksiä onkin ensisijaisesti etsittävä opiskelijasta itsestään, olisi liian helppoa syyttää vaikeuksistaan jotain ulkopuolista ja abstraktia asiaa, 26

”Opiskelija on vapaa tavoittelemaan totuutta kaikilla mahdollisilla keinoilla!”


Henri T. Hyvönen

Opetusmenetelmistä, jotka eivät yksinkertaisesti toimi “Tiedekuntatentti on huonoin opiskelumuoto lukuun ottamatta kaikkia muita, joita on kokeiltu.” – Tuntematon

Kunnianarvoisa VTM Vesa Korkkula kirjoitti Minervan Pöllössä 2/2013 pedagogisten opintojen turhauttavuudesta. Haluan tässä kiittää häntä subjektiivisen avautumisen genren palauttamisesta Minervan Pöllön sivuille. Tämä artikkeli on oma panokseni paskan yliopisto-opetuksen vastaiseen taisteluun. Seuraa Korkkulan sanoin kirjoitus, joka “tulee lukea subjektiivisena kyrpääntymisenä ja tietoisen julmana purskahduksena”.

henkilökohtainen suosikkini absurdien oppimiskokemusten joukossa on tieteellisen kirjoittamisen verkkokurssilla vastaan tullut oppimispäiväkirjatehtävä. Ennen kirjallisen materiaalin tiivistelmää olisi kutsuttu esseeksi tai referaatiksi. Nyt meillä on oppimispäiväkirja.

Päiväkirjan määritelmä vaihtelee opettajasta riippuen. Yhteistä kaikille näkemyksille on, että luento- tai oppimispäiväkirja ei ole essee, joka Luentopäiväkirjat ja muut tehdään kurssin lopuksi, vaan se on kurssilla kehitettyjen teemojen ja niivastaavat viritykset den jonkinlaisen pureskeluprosessin representaatio. Toisin sanoen tarkoiLuento- ja oppimispäiväkirjat ovat tus on palauttaa opettajan pöydälle hämmentävimpiä konstruktioita, jonkinlainen luentomuistiinpanojen joihin yliopistossa törmää. Oma ja esseen ristisiitos, joka parhaassa 27


tapauksessa sisältää vielä kaiken kukkuraksi omaa pohdintaa.

Pikaporinoista ja kaiken maailman pulinabokseista

En haluaisi sanoa luentopäiväkirjan olevan perusluonteeltaan huono idea. Närästykseni johtuu siitä, että kukaan ei vielä ole onnistunut tyhjentävästi määrittelemään luentopäiväkirjaa, eikä tiedä, mitä siihen pitäisi kirjoittaa. Väitän, että kukaan ei vuodesta toiseen jaksa kehitellä luentoihin, tieteelliseen tekstiin ja muuhun oppimateriaaliin loputtomasti intohimoa ja omia näkökulmia. Ei minulla ole asiantuntemusta arvostella asiaa koko elämänsä tutkineen ihmisen tuotosta. Miltä tämä tuntuu? Millaisia tunteita tämä herättää? En tiedä. Voisiko paperiin kirjoittaa, ettei ole kokenut kovinkaan montaa tieteellistä artikkelia mitenkään henkilökohtaisesti merkittäväksi? En myöskään yksinkertaisesti tiedä, millaista dialogia luennoitsijan kanssa voisi päiväkirjassa käydä.

“Pikaporina” toimii seuraavasti: hyvin etenevä ja flow-tilaa tavoitteleva luentotilanne keskeytetään ja satapäinen massaluento jaetaan parin kolmen hengen ryhmiin reflektoimaan oppimaansa parin minuutin ajaksi. En ole varma, mikä tällaista toimintaa motivoi. Ilmeisesti tarkoitus on pompotella kertaalleen tunnin aikana hankittua informaatiota keskusteluun osallistujien kesken ja tällä tavoin kerrata opittua. Tässä opiskelijoita yliarvioidaan moneltakin kantilta.

Luentopäiväkirjasekoilun komiikan voi kiertää jättämällä mokomat rätit laatimatta ja palaamalla palautettavan työn pariin vasta kurssin päätteeksi. Tähän asti hyvä arvosana on aina ollut palkkiona matskuihin perustuvasta esseestä, vaikka paasaus kurssin aikana tapahtuvan työn vaikutuksesta numeroon on antanut muuta olettaa.

28

”Voisiko paperiin kirjoittaa, ettei ole kokenut kovinkaan montaa tieteellistä artikkelia mitenkään henkilökohtaisesti merkittäväksi?” Luennoitsijat ovat aikaa sitten unohtaneet tehtävänsä oman asiantuntemuksensa jakamisessa. Luentokursseja, joissa tällaisiin tehtäviin törmää, järjestetään lähinnä perusopintotasolla, jossa satunnaisen vieressä istujan asiantuntemus tuskin on ehtinyt edel-


lisen tunnin aikana saavuttaa sellaista tasoa, että meillä ylipäätään olisi vielä mitään, mistä keskustella. Mututietoa vaihdellaan ja säästä puhutaan ajalla, jonka voisi käyttää tehokkaaseen opiskeluun. Luentokurssille ominaisen kumuloituvan tiedon lisäämisen kannalta olennainen ja luennoitsijan kokonaisnäkemyksen mukainen tietomassa ei lisäänny tilassa, jossa opiskelijat joutuvat keskenään vääntämään tikusta asiaa.

”Tarvitseeko minun tietää, että vieruskaverilleni tulee maskuliinisuudesta mieleen flanellipaidat?” Pikaporinalle läheistä sukua ovat viittailu ja “keskustelu”. Tätä metodia suosii erityisesti muuan sukupuolentutkimuksen tuntiopettaja, joka syyslukukaudella sai aplodit sanottuaan, että pikaporinat ovat ajanhukkaa. Usein kuultuja sanoja ovat “näkökulma”, “näkis”, “idis”, “mielikuva” ja erityisesti oma suosikkini “ajatus”. Nouseeko teillä jotain ajatuksia? Niitähän pulpahtelee kuin geysiristä kup29

lia! Useimmiten ajatukset eivät edes liity tunnin aiheeseen. Esimerkiksi saman alan tutkijan vähän aiheeseen liittyvä väitöskirja, hauska YouTube-klippi tai esimerkiksi Helsingin sanomien uutiset kelpaavat pikantiksi lisäksi keskusteluun. Huomionarvoista on, että tätä keskustelua ei missään tapauksessa käydä Moodlessa tai muussa vastaavassa aikaan ja paikkaan sitoutumattomassa foorumissa, vaan luentokurssilla luentosalissa, joka on varattu puoleksitoista tunniksi luennolle. Lu-en-nol-le. En vastusta seminaareja tai lukupiirejä! En haluaisi lakkauttaa keskusteluun perustuvia verkkokursseja, vaikka en ole ikinä saanut niistä mitään irti. Ongelma on keskustelukerhoissa, joita markkinoidaan WebOodissa “luentokursseina”. Opiskelijoiden ajatukset luentokurssin pohjana Miltä kuulostaa seuraava lähtötasotestin virkaa ajava leikki? Kaikille jaetaan post-it-laput, joihin jokainen kirjoittaa lappuun yhden kurssin teemaan liittyvän mielenkiintoisen sanan. Parhaimmillaan näistä sanoista kootaan dia-esityksiä ja erilaisia miellekarttoja, joita sitten yhdessä arvioidaan ja hämmästellään. Minustakin idea on suhteellisen typerä. Ajatus opiskelijalähtöisyydestä jakaa samat


karikot kuin pikaporina. Aineistoa keskustelun ja reflektoinnin pohjaksi yritetään kehitellä tyhjästä. Fokus poukkoilee. Lappuleikit eivät tuota akateemisessa mielessä arvokasta informaatiota. Tarvitseeko minun tietää, että vieruskaverilleni tulee maskuliinisuudesta mieleen flanellipaidat? Ihan muuten vaan paskat luennoitsijat Luennoitsijan ja opiskelijoiden välistä kuilua voi kaventaa monilla onnistuneilla keinoilla. Välillä voi keskustella – hyvällä onnella viisi ensimmäistä puheenvuoroa liittyvät aiheeseen. Aina ei tarvitse olla oman alansa järkähtämätön asiantuntija. Riku Jutin metafysiikkaa käsittelevä kurssi kevätlukukaudelta 2012 oli erittäin antoisa hitaan temponsa ja opiskelijoita aktivoivan asenteensa ansiosta. Mönkään mennään vasta, kun opetettavassa asiassa pysyminen, järkevien tehtävien muotoilu ja selkeä ajatus siitä, mitä luentosalissa ylipäätään ollaan tekemässä, uhrataan kyseenalaisen sokean edistysuskon alttarilla. Asioita, joita en vastaisuudessa halua nähdä luentokurssilla: hauskasti asiaan liittyvät YouTube-videot, päivän teemaan orientoivat musiikkikappaleet ja yli neljänkymmenen sliden mittaiset PowerPoint-sulkeiset; nämä ovat vain esimerkkejä. En myöskään 30

halua olla osa läsnäolopakollista “palautetapaamista”, jossa kerrataan luennoitsijan tekemiä virheitä erilaisilta puoliksi läpällä täytetyiltä palautekaavakkeilta hukaten samalla sata henkilötyötuntia.

”Luennoitsijan ja opiskelijoiden välistä kuilua voi kaventaa monilla onnistuneilla keinoilla” P.S. Useimmat läpikäymäni kielteiset esimerkit liittyvät sukupuolentutkimukseen. Olen edelleen sukupuolentutkimuksen ainejärjestön puheenjohtaja ja uskoni tieteenalaan on vahva huolimatta perus- ja aineopintotason kontaktiopetuksen vaihtelevasta tasosta. Filosofit: olette onnekkaita.

”Filosofit: olette onnekkaita”


Ville Tura

Liikunnan ja urheilun hyödyt filosofian opiskelussa Prologi

Must on tullu urheiluhullu […] Ennen uskoin älyn voittoon, oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon […] – Eppu Normaali Eppujen legendaarisen Urheiluhullu-kappaleen kertosäkeessä laulaja on siirtynyt Sartren ja muiden kumppaneiden lukemisesta pumppaamaan rautaa punttisalille. Myös tutussa lastenlaulurallatuksessa ’kirppu ja härkä’ ensimmäiseksi mainitun toiveissa on saada suuri ja vahva fyysinen preesens ettei hänen tarvitsisi aina kikkailla järjelle. Jälkimmäinen puolestaan halajaa enemmän järkeä kupoliinsa, jotta hänen ei tarvitsisi aina vääntää voimalla. Urheilu ja filosofia eivät tosiaankaan näytä ensisilmäyksellä olevan missään tekemisissä toistensa kanssa. Filosofia on intellektuaalista ajatusten selventelyä oman pään sisällä. Urheilu taas on fyysistä toimintaa 31

puhtaimmillaan, jossa voi useimmiten ”heittää aivot narikkaan” ja toimia oman primitiivisen vaistonsa varassa. Onko näillä mitään tekemistä toistensa kanssa? Tehtäväni on selvittää se tässä, tänään ja nyt. Urheilu ja liikunta Urheilu ei ole käsitteenä kovinkaan yksiselitteinen. Koska meillä filosofeilla on kuitenkin perversio käsitteen määrittelyä kohtaan, niin koen tehtäväkseni näin aluksi selventää urheilun ja liikunnan eroa. Urheilun määrittelemisessä voidaan tukeutua Jan Boxillin ja Steven Connorin käyttämiin määritelmiin. Boxillin (2003) mukaan urheilun käsitettä määrittelee neljä piirrettä: (i) se on vapaaehtoista ja sitä tehdään sen itsensä takia; (ii) se toimii tiettyjen ennalta määriteltyjen sääntöjen ja rajoitusten


puitteissa; (iii) se on fyysisesti haastavaa. Tämä piirre sulkee pois suuren osan leikeistä ja peleistä, koska ne eivät ole yleensä fyysisesti haastavia; (iv) se sisältää kilpailemista. Boxillin mukaan jokainen urheilulaji ei kuitenkaan vaadi henkilö vs. henkilö -kilpailua tai joukkueiden välistä kilpailua, esim. vuorikiipeily. Connor (2011) on samoilla linjoilla määritellessään urheilun toiminnaksi, joka sisältää fyysistä vaivannäköä, materiaalisia ehtoja (esim. sille täytyy olla tietty paikka) ja sillä täytyy olla säännöt. Connorin mukaan urheilu on kuitenkin leikkiä, jota määrittelevät tietyt rajoitukset ja antagonistinen lähestymistapa.

urheilua. Siispä sekä urheilu että liikunta on motorista toimintaa keholla. Näiden toimintatavat ja päämäärät eroavat kuitenkin osiltaan toisistaan. Tarkoituksenani on ensin esittää liikunnan hyödyt filosofialle tukeutumalla nykytutkimuksessa saatuihin tuloksiin. Tämän jälkeen menen vielä hiukan pidemmälle ja väitän, että urheilusta on filosofialle vielä enemmän hyötyä kuin pelkästä liikunnasta. Aluksi on kuitenkin otettava aikalisä ja palattava tovi ajassa taaksepäin. Kreikkalainen interventio

Palataanpa ihan aluksi ajassa 2500 vuotta taaksepäin klassisen ajan Ateenaan. Ateena oli tuohon aikaan niin demokratian, runouden ja sivistyneisyydenkin kehto. Tyrannian muodot korvattiin ja Perikles loi puitteet Liikunnalla puolestaan tarkoitetaan demokratialle, jota myös rakas kotiyleensä fyysistä aktiviteettia: (a) jota maamme soveltaa vielä 2000-luvulla ei tarvitse tehdä sen itsensä takia, esi- hieman modifioituna versiona. Runomerkiksi lenkkeily on yleensä keino us kukoisti Pindaroksen, Simonideen vain johonkin tiettyyn päämäärään ja Bakkhylideen ansiosta. Sofistit, kuten laihtumiseen tai kunnon kasvat- kuten Gorgias ja Protagoras, opettivat tamiseen; (b) jossa ei välttämättä ole rahanhimoisina muita voittamaan josääntöjä tai rajoituksia (ks. lenkkeily); kaisen debatin ja argumentin. Lisäksi, (c) jonka ei tarvitse olla fyysisesti kuten me kaikki filosofian opiskelijat haastavaa. Esimerkiksi liikunnaksi tiedämme, klassisella ajalla vaikutti lasketaan päivittäinen matalasykkeimyös kaksi jo vuosia Valtsikan pääsynen kävely luonnon helmassa; (d) koekirjassa esiintynyttä ystäväämme. jonka ei tarvitse sisältää kilpailemista. (Said & Monique, 1999.) Ketkä? No tietenkin Sokrates ja Pointtini on, että urheilu on siis Platon. Jälkimmäisen nimi on muuten liikuntaa, mutta kaikki liikunta ei ole kreikaksi platōn, joka tarkoittaa va32


paasti käännettynä ”leveä harteista”. Diogenes Laertioksen (2003) mukaan hänen oikea nimensä oli Aristokles ja Platon vain lempinimi. Nimi on tarun mukaan peräisin siitä, että hänelle opetettiin nuorena liikuntaa ja painia (huom. urheilua). Tätä kautta hän ilmeisesti sai painijalle niin tyypilliset ominaisuudet, kuten vahvan ruumiinrakenteen, leveät hartiat ja jopa kukkakaalikorvat? Platon oli itse siis filosofi ja urheilija. Hän meni Valtiossa jopa niin pitkälle, että argumentoi liikunnan ja urheilun auttavan kasvavaa nuorta miestä saamaan filosofisen luonteenlaadun:

fia tukisivat toinen toisiaan ja auttaisivat kehittämään ”sielusta” mahdollisimman hyvä? On aika ottaa asiasta selvää. LIIKUNNAN HYÖDYT OPISKELUSSA

Uusimpien tutkimusten mukaan liikunta auttaa nuorta tuntemaan itsensä ja oman kehonsa paremmin. Se parantaa nuoren muistia, havainnointikykyä, tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä. Tutkimusten mukaan liikuntaa harrastavilla nuorilla on myös katsottu olevan korkeampi motivaatio pyrkiä jatkokoulutukseen lukion jälkeen. Väittäisin siis, että […] mielenkiihLisäksi liikunnan on katsottu kehittäkeyttä ja filosofista mielenlaatua varten joku jumalista on antanut ihmi- vän nuoren ”akateemisten tietojen ja sille nämä kaksi taidonalaa, toisaalta taitojen oppimista”, kuten tiedonkäsittelykykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. musiikin ja runouden, toisaalta ruu(ks. Kantomaa ym. 2013, 13–14.) miinharjoitukset […] siksi, että nuo molemmat ominaisuudet voitaisiin Nämä kaksi jälkimmäiseksi mainitniitä sopivasti pingottamalla ja höltuahan ovat meille filosofien aluille lentämällä virittää keskenään sopusointuun. (Platon, Valtio. 411e–412a.) elintärkeitä työkaluja. Tutkimusten mukaan liikunta auttaa tiedonkäsittelykyvyn ja ongelmanratkaisutaitoPlatonin lisäksi hänen aikalaisistaan jen kehittymiseen siitä syystä, että muun muassa puhetaidon opettaja Isokrates toteaa Antidosis puheessaan liikunnan myötä nuori joutuu kohtaamaan sellaisia haasteita, joita hän ei sekä filosofian opettajien että urheiole ennen kohdannut. (Kantomaa ym. luvalmentajien vievänsä oppilaansa 2013, 14.) Tämän väitteen pystymme sellaiselle tasolle, jossa he eivät ole me filosofian opiskelijatkin testaaennen olleet. Tämä tekee Isokrateen mukaan näistä oppilaista parempia ja maan ja verifioimaan ihan empiirisin keinoin. Meistä jokainen voi esimervahvempia ihmisiä. Olivatko nämä kiksi kokeilla niinkin yksinkertaista herrat oikeassa? Onko mitään perää väittää, että liikunta/urheilu ja filoso- asiaa kuin päälläseisontaa. 33


Ensimmäisillä yrityksillä on vaikeaa luottaa siihen, että omat kädet tukisivat niskaa. Niska tuntuu todella heikolta ja kädet makaronilta. Kun viimein luotto käsien ja niskan tiimityöhön löytyy, on kuitenkin kohdattava jo seuraava haaste; jalkojen nostaminen suoraksi. Tasapainon pitäminen oikeassa pisteessä on vaikeaa ja jalkojen ylös nostaminen aiheuttaakin yleensä vasta-alkajalle sen, että hänen painopisteensä menee liiaksi eteen ja hän kaatuu selälleen maahan. Kaatumisista ja epäonnistumisista saadun tiedon, ongelmanratkaisukyvyn ja harjoittelun kautta painopistettä saa keskitettyä keskemmälle, jolloin päälläseisonta alkaa vaikuttaa loogisemmalta. Lopulta kun ymmärtää, että käsien ja pään pitää muodostaa tukeva kolmio, helpottuu päälläseisonta huomattavasti. Tästä on enää pieni askel siihen, että päälläseisonta tuntuu helpolta ja yksinkertaiselta taidolta.

URHEILUN HYÖDYT FILOSOFIAN OPISKELUSSA? Koska käyttämäni määritelmän mukaan kaikki urheilu on liikuntaa, voidaan edellisessä kappaleessa esitetyt liikunnan hyödyt laskea myös urheilusta saataviin hyötyihin. Väitän kuitenkin, että urheilusta saa vielä enemmän hyötyä filosofian opiskeluun kuin pelkästä liikunnasta. Syy tähän on yksinkertaisesti se, että urheilu on toimintatavoiltaan hyvin samankaltaista filosofian kanssa, vaikka toinen onkin fyysistä toisen ollessa intellektuaalista. Seuraavaksi esitän lyhyesti kolme piirrettä, jotka urheilu ja filosofia jakavat keskenään. Näiden piirteiden tarkoitus on osoittaa, miksi urheilutaustasta on hyötyä filosofian opiskelussa.

Säännöt. Kun yksilö on harrastanut urheilua koko ikänsä, ei hänen ole vaikea omaksua enää uusia sääntöjä, Joudumme kohtaamaan siis liikunnassa ja opiskelussa hyvin samankal- joita esimerkiksi filosofisessa ajattelussa joutuu noudattamaan. Sekä taisia haasteita keskenään. Tietoa ja ongelmanratkaisukykyä soveltamalla urheilussa että filosofiassa toimitaan selviämme vaikeistakin haasteista vä- tiettyjen sääntöjen ja rajoitusten hällä vaivalla, jos jaksamme panostaa puitteissa. Esimerkiksi jalkapallossa tosissaan haasteen ylittämiseen. Seu- pelaajille on määritelty tarkoin ne raavassa kappaleessa menen kuitenkin toiminnat, joita hän saa pelin aikana näitä nykytutkimuksia astetta pidem- suorittaa: vain maalivahti saa ottaa pallon käteen 16-rajan sisäpuolella mälle. Siispä siirrymme urheiluun ja pelin ollessa käynnissä, vastustajaa ei filosofiaan seuraavaksi. saa taklata napit edellä, tuomariin ei saa koskea ottelun aikana jne. Filosofista argumentaatiota rajoittavat myös 34


tietyntyyppiset säännöt. Esimerkiksi moraalisen teorian arviointia rajoittaa Mark Timmonsin (2002) mukaan ainakin, että arvioinnin on oltava johdonmukaista, ehdotonta ja intuitiiviseen ajatteluun vetoavaa. Lisäksi sillä tulee olla selittävää voimaa, eli sen täytyy perustella miksi tietyt teot ovat oikeita tai vääriä. Väitän, että urheilun säännöt ymmärtävän yksilön on helpompi ymmärtää myös filosofian säännöt. Nämä molemmat ovat hänelle vain eräänlaista peliä, jossa pyritään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen: urheilussa fyysiseen suoritukseen ja filosofiassa intellektuaaliseen suoritukseen. Dialoginen rakenne. Yksilö on tottunut saamaan kritiikkiä urheilusuorituksistaan, joten hän ei heti ensimmäisen epäonnistuneen filosofian esseen jälkeen mene itkemään tasa-arvovaltuutetulle tai ties mille sitä, kuinka opettajat ovat ilkeitä antaessaan ankaraa palautetta surkeasta esseestä. Rober L. Simon (2004) argumentoi urheilun muistuttavan filosofisen tutkimuksen dialogista rakennetta. Sekä urheilu että filosofia sisältävät omaa ja muiden kritiikkiä omaan suoritukseen. Urheilussa valmentaja saattaa kritisoida sinua huonosta esityksestä edellispäivän kisassa/ottelussa; filosofiassa taas professori voi kritisoida gradusi esitarkastuksessa heikosti esitettyjä argumenttejasi. Kritiikin lisäksi molemmat sisältävät kuitenkin vas-

tauksen tähän kritiikkiin. Urheilussa treenaat valmentajasi ankaran kritiikin jälkeen yhä kovemmin seuraavaa suoritusta varten; filosofiassa taas parannat argumenttiasi ja selvennät ajatuksiasi paremmaksi lopulliseen ja viimeisteltyyn graduun. Väitän, että urheileva yksilö ymmärtää kritiikin olevan filosofiassa vain hänen omaksi parhaakseen eikä hän ota sitä missään nimessä henkilökohtaisena loukkauksena. Hän pystyy myös analysoimaan kriittisesti omaa suoritustansa, tunnistaa suorituksessa esiintyneet heikkoudet ja keskittyä näiden heikkouksien vahvistamiseen analyysinsä jälkeen. Jaakko Hämeen-Anttila muuten totesi jokunen tovi sitten mainiosti Apu-lehden haastattelussa, että ”valmiista tulee tyhjä olo”. Sekä urheilija että filosofi tiedostaa tämän totuuden, mutta molemmat tavoittelevat silti ’valmiutta’ ja täydellisyyttä omassa toiminnassaan. Pitkäjänteisyys. Yksilö on omaksunut urheilusta sen, ettei mitään saavuteta päivässä, viikossa tai muutamassa vuodessa. Tämä auttaa häntä ymmärtämään, ettei myöskään filosofista mielenlaatua saavuteta muutaman viikon intensiivisellä Nietzsche-lukupiirillä. Sekä tietyn urheilulajin omaksuminen että filosofian jonkinasteinen hallitseminen vaatii pitkäjänteistä työtä, johon kuuluvat sekä yläettä alamäet. Urheilussa on vaikea oppia mitään treenaamatta. Tietenkin on ihmisiä, jotka pelkillä lahjoillaan 35


saavuttavat tietyn osaamisen urheilulajissa x, mutta poikkeus vahvistaa säännöt. Myös filosofian opiskelu vaatii harjoittelua ja tahtoa oppia uutta. Uskon monen filosofian opiskelijan olevan kanssani samaa mieltä väittäessäni, että yliopistoon tullessaan luulee lukiofilosofian ”ismittelyn” pohjalta tietävänsä jotakin filosofiasta. Kuitenkin mitä pidemmälle opiskeluissa etenee, sitä suuremmalta ja vaativammalta taipaleelta filosofian oppiminen tuntuu. Urheileva nuori on kuitenkin tottunut haasteisiin, joten hän ei hätkähdä tätäkään haastetta, vaan tarttuu tehtäväänsä nöyrästi, muttei nöyristellen.

tavana teille jokaiselle sellainen laji tai harrastus, joka on ainakin kokeilemisen arvoinen. Jos tällaista ei löydy, on Helsingissä tarjolla satoja harrastusmahdollisuuksia edullisin hinnoin. Sinä Filosofi – Mene ulos ja liiku! Kirjallisuutta

Boxill, Jan (2003) (toim.): Sports Ethics – An Anthology. Blackwell, New York. Connor, Steven (2011): A Philosophy of Sport. Reaktion Books, Lontoo. Kantomaa, Marko, Syväoja, Heidi & Tammelin, Tuija (2013): ”Liikunta – hyödyntämätön voimavara oppimiEPILOGI sessa ja opettamisessa?”. Liikunta & Tiede 50(4). Laertios, Diogenes (2003): Tämän apologian tehtävä ei ollut Merkittävien Filosofien Elämät ja tyrkyttää liikuntaa ja urheilua niille Opit. Suomentanut Marke Ahonen.2. filosofian opiskelijoille, jotka eivät painos. Summa, Helsinki. ole ennen sitä harrastaneet ja joita se Platon (2007): Valtio. Suomenei kiinnosta pätkääkään. Te kuitentanut Marja Itkonen-Kaila. Otava, kin, jotka tunnistatte itsenne kuvaiHelsinki. lemakseni henkilöksi, niin oletteko Said, Suzanne & Trédé, Monique ikinä ajatelleet antavanne liikunnalle (1999): A Short History of Greek Liaitoa mahdollisuutta? Te kaikki olette terature. Kääntänyt Trista Selous ym. ryhtyneet opiskelemaan filosofiaa Routledge, New York. arvatenkin täysin erilaisista lähtökohSimon, Robert L. (2004): Fair dista käsin, mutta Teitä kaikkia ajaa Play – The Ethics of Sport. 2. painos. filosofian pariin kuitenkin tietty vietti. Westview Press, Oxford. Tähän viettiin liittyy uuden oppimiTimmons, Mark (2002): Moral nen ja itsensä voittaminen. Urheilu Theory – An Introduction. Rowman & ja liikunta antavat teille nämä samat Littlefield, Lanham. asiat ja vielä paljon muuta, joita en tässä tohdi enää esitellä. Uskon kuitenkin, että Unisportilla on tarjot36


Joonas S. Martikainen

Kokonaisvaltaisen kasvatuksen puolesta Friedrich Schiller: Kirjeitä ihmisen esteettisestä kasvatuksesta. Suomentanut Pirkko Holmberg. Tutkijaliitto, Helsinki 2013. Tutkijaliitto on viimein julkaissut suomennoksen yhdestä eurooppalaisen sivistysajattelun kulmakivistä. Kirjailija Friedrich Schillerin (17591805) estetiikan, moraalin ja politiikan välisiä suhteita ruotivat kirjeet ovat vaikuttaneet suuresti länsimaiseen ajatteluun kulttuurin asemasta yhteiskunnassa. Pirkko Holmbergin erinomainen, alkuperäisen kielen koristeellisuuden säilyttävä suomennos tupsahtavaa keskelle talouskriisin määrittämää ilmapiiriä, jossa sivistysarvot ovat jatkuvasti alakynnessä “pakollisten” leikkausten ja tehostusten hallitsemassa julkisessa narratiivissa. Schillerin projektina oli Immanuel Kantin järkiajattelun muokkaaminen inhimillisemmäksi: silkkaan järkeen nojaamisen sijaan moraalisen kasva37

tuksen lähtökohtana tulisi olla järjen ja tuntemiskyvyn yhteensaattaminen. Schiller asettaa vastakkain ihmisen maailman tuntevan, passiivisen aistivietin ja järjen muotovietin, joiden harmoninen yhteensovittaminen kauneudesta nauttimisen avulla on todellisen moraalisuuden ja vapauden vaatimus. Tämän saavuttaminen ei vaadi veristä vallankumousta, vaan pitkäjänteistä sivistystyötä. Todellinen vapaus on mahdollista vain ihmiselle, joka on kehittänyt itsessään nämä kaksi puolta riippumattomiksi ja toisiaan rajaaviksi. Silkan järjen hallitsemasta ihmisestä tulee kova ja kylmäkiskoinen: Schillerin mukaan yhteiskunnalliset velvoitteemme kanssaihmisiämme kohtaan unohtuvat, kun “korvaamme apuamme tarvitsevan todellisen ihmisen ajatuksissamme ideaali-ihmisellä, joka selviäisi todennäköisesti omin avuin” (s. 81, alaviite). Schillerin muotoilemassa ideaalivaltiossa esteettisen kasvatuksen tehtävänä on luoda


ihmisiä, jotka ovat sekä tuntevia että järkeviä, joiden luonteeseen aistillisen kokemuksen arvostus tuo inhimillisen lämmön ja järkiajattelu tunteen yhteiskunnallisesta velvollisuudesta. Kuten Holmberg toteaa esipuheessaan, Schillerin kirjeiden suomennosten puuttuminen on omalta osaltaan auttanut hyötykeskeisen talousparadigman nousuun yhteiskunnallista keskusteluamme ja kulttuuriamme hallitsevaksi voimaksi. Koulutusjärjestelmäämme hallitsee sen PISA-testein mitatusta menestyksestä huolimatta voimakkaasti pelkän tiedon omaksumiseen ja hyödyntämiseen keskittyvä ajattelu, joka sivuuttaa täysin ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tavoittelun kasvatuksen todellisena lähtökohtana. Schillerin manifesti laaja-alaisen inhimillisen sivistyksen puolesta silkkaa näennäistä hyötyä tavoittelevaa järkiajattelua vastaan on tänään ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Schillerin sanoin: “Voimisteluharjoituksilla tosin syntyy atleettisia kehoja, mutta ainoastaan jäsenten vapaasta ja yhdenmukaisesta leikistä syntyy kauneus. Yhtä lailla voi yksittäisten hengenkykyjen pingottaminen saada aikaan verrattomia ihmisiä, mutta ainoastaan niiden virittäminen samalle tasolle synnyttää onnellisia ja eheitä ihmisiä.”

38


Sofia Blanco Sequeiros

Otteita päiväkirjastani Wittgenstein ja Kripke.”

2.9.2013 Rakas päiväkirja, Ensimmäinen päivä yliopistolla alkoi vaikeasti. Meidän käskettiin istua alas. Luonnollinen kieli oli sekavaa ja istuin lattialle. Vasta kun opettajatuutori formalisoi lauseen “Jos luokassa on vapaa tuoli x, fuksin y tulee istua siihen”, ymmärsin, mitä hän tarkoitti. Sitten opettajatuutori esitti kohtalokkaan kysymyksen:

Opettajatuutorin ilme vakavoitui. Hän katsoi minua pitkään, vaaleat viikset vapisten.

“Niin. No. Te ootte nyt Helsingissä Meillä täällä Helsingissä on aika pitkät perinteet mannermaisessa filosofiassa. Sitä te tulette tekeen. Jos sä haluat tehdä analyyttistä filosofiaa Helsingissä, niin sulla tulee oleen aika vaikeeta. Tai siis, Erik Ahlmanillahan “Mikä teitä kiinnostaa filosofiassa?” oli vahvoja yhteyksiä eksistentialistipiireihin Ranskassa. Meillähän on Hain Helsingin yliopistoon lukemaan tuolla yläkerrassa Sartren Inhossa filosofiaa, koska Helsinki on kivempi mainitsema kivi ja Beauvoirin käyttäkaupunki kuin Turku enkä tiennyt mättömiä e-pilleriliuskoja. MuistoesiTampereen olemassaolosta. Helpotuin neinä, siis. Ollaan ehkä saamassa yksi kuunnellessani muita: vastauksissa Foucault’n mustista poolopaidoista. vilahtelivat analyyttisyys, syllogismit, Se ois iso juttu.” modaliteetit ja formalisointi. Vuoroni tullessa vastasin epäröiden. Hämmennyin. En ollut tiennyt tästä mitään. Miksi he haikailivat Ahl“No, tuota. Niin kuin tässä on aiemmanin perään, kun Suomessa oli min tullut esille... tai siis. Aika paljon mielenkiintoisempia, eläviä samanlaiset asiat kiinnostaa. Analyyt- ajattelijoita? Opettajatuutori jatkoi: tinen filosofia, formalisointi. Jos näitä “Niin, kuten sanottu, meillä on täällä esikuvia tässä mainitsisi niin ehkä Helsingissä pitkät perinteet erityisesti 39


poststrukturalismissa ja kriittisessä teoriassa, Marx ja Foucault ja Habermas, mitä näitä nyt on. Žižek, vaikka. Sellainen yleinen asenne, että paljon hedelmällisempää on lähteä pohtimaan ja kritisoimaan asioita kokonaisvaltaisesti ja luomaan uutta ajattelua kuin asettaa valmiita kysymyksiä, joihin etsii tietynlaista vastausta.”

kovaa Lacan-tutkimusta, sen psykoanalyysi ulottuu pitkälle, esimerkiks Foucault’n ja Butlerin keloihin. Sitä te voisitte harkita.”

Tuijotin ihmeissäni opettajatuutoria. Perinteetkö sanelevat sen, minkälaista tutkimusta yliopisto tekee? Näin vahvastiko instituutio pyrkii määrittelemään kiinnostukseni kohteita ja sitä, Pöytärivin päässä istuva tuutori nyök- mitä tulen tulevaisuudessa tekemään? Miksi kukaan ei kertonut, että Helkäili ja sanoi: singissä filosofian laitos vaikuttaa ahdasmieliseltä ja vanhaan ajatteluun juurtuneelta? Kuulin myös mystisestä “Joo. Silloin kun mä alotin Helpaikasta nimeltä Jyväskylä – rakas singissä, oli mullakin toinen jalka päiväkirja, onkohan se kaukana? analyyttisessä filosofiassa. Olin tosi kiinnostunut modaalilogiikasta ja muusta sellaisesta, mutta nyt sitä vaan 12.12.2013 Rakas päiväkirja, on huomannut, että mannermainen filosofia vastaa tiettyihin kysymyksiin paljon paremmin. Analyyttinen filosofia on ihan kiva harrastus, mutta Anteeksi pitkä tauko. Olen ollut liian ei sitä kannata vakavasti ottaa.” Opet- surullinen ja ahdistunut kirjoittaakseni. Syyslukukausi on mennyt pitkälti tajatuutori heilutteli päätään edestakaisin onnellinen hymy kasvoillaan ja ensimmäisen päivän tavoin. Toisena päivänä laitoksen professori, Suuresti keskeytti tuutorin puheen: Kunnioitettu Airaksinen, sanoi meille, että “meidän kannattaa olla kiinnostu“Niin, kyllä teidän pitäisi muistaa olla neita niistä asioista, joista tiedeyhteisö vähintään sellaisia filosofisia taksikus- on kiinnostunut”. Hän korosti filosofian lyyristä ilmaisuvoimaa, symbolista keja. Että mitä tahansa teiltä tullaan järjestelmää ja heteronormatiivisen kysymään niin te osaatte vastata ja ajaa sen tyypin kotiin. Ei teidän pidä matriisin läpitunkevuutta. Kun sanoin siihen keskittyä, mikä teitä kiinnostaa, olevani kiinnostunut Searlesta ja luvaan siihen, mitä ajankohtaiset filoso- kevani vapaa-aikanani Wittgensteinin ja Russellin kirjeenvaihtoa, hän käski fis-taiteelliset kysymykset koskevat. minun painua helvettiin. Tai matemaMeillä tehdään esimerkiksi hirveän 40


antaa ymmärtää. Vastaukseksi hän hymyili lempeän ymmärtäväisesti. Seurasi leppoisa selostus tilanteesta ja sen “paranemisesta”, joka loppui huomautukseen “se on sellaista laitoksen elämää”. Rakas päiväkirja, se sai laitoksen kuulostamaan miellyttävästi Puolen hehtaarin metsältä. Mihin olen tullut? Tuntuu, että iso Ajatuksesta saa hienon kontrafaktuosa olennaisista ajattelijoista jätetään aalin: teoreettisen filosofian tieto-opin huomiotta. Yliopiston ulkopuoliselle ja kielifilosofian luennoitsija olisi filosofialle irvaillaan ja filosofeja, partaansa akateemisesti hymistelevä jotka eivät tee akateemista filosofiPöllö. Opettajatuutori voisi olla ehkä aa, pilkataan avoimesti. Yliopiston Tikru, aina innoissaan - välillä sitä sisäinen maailma on vääntynyt ja alkaa huimaamaan kun se hyppii niin käsitys filosofiasta vaikuttaa raastavan paljon. Liikaa töitä ja pikkusikareita. kapealta. Rakas päiväkirja, jotain täy- Yhteiskuntafilosofit muodostavat tyy tehdä. Sisäinen carnapini eksplikollektiivisen Nalle Puhin, hyväntahkoisi käsitteen ”jotain” ”radikaaleiksi toinen “ajattele, ajattele, ajattele”. Etteoiksi”. sivät aina hunajapurkkiaan, yksilönä tai yhteisönä. Laitoksen pragmatisti Ahdasmielisyys korostuu opetukses- voisi olla Ihaa. Jänisankka-Ihaa. sa. Kaikkia filosofian supersankareita dissataan. Nykyajan filosofian kurssi keskittyi yksinomaan mannermaisen Täytyy myöntää, että marttyyrin filosofian ylistämiseen, painottaen esittäminen on perverssillä tavalla erityisesti Marxia, Heideggeria, Der- todella miellyttävää. Edellä mainittu ridaa ja Foucault’ia. Monta kappaletta pragmatisti heitti minut tänään ulos kirjasta oli omistettu analyyttisyyden toimistostaan, kun sanoin, että pidän kritiikille; niissä demonisoitiin RusNiiniluodon teksteistä. Kerroin siitä sellia ja Fregeä, haukuttiin Wittkaikille ja luulen, että sosiaalinen gensteinia lapsia hakkaavaksi wanstatukseni nousi. Onneksi monet nabe-matemaatikoksi ja von Wrightiä, fuksit ovat samanmielisiä, voisimme Suurta Esikuvaani, harhaluuloiseksi perustaa oman vastarintaryhmän. Sen tomppeliksi. nimi voisi olla Helsingin piiri. Tai Tuhoajat. Kysyin luennoitsijalta, onko filosofian laitos todella niin kiinnittynyt Rakas päiväkirja, syyslukukausi on vanhoihin perinteisiin ja suurten ohi. Taistelu jatkuu. esikuvien perään haikailuun kuin se 41 tiikan laitokselle, lisäten, että “antaa vatipäiden tehdä ihastuttavaa naivismiaan. Eivät he kuitenkaan ymmärrä, että toisintavat institutionaalisia valtasuhteita.”


Opiskelupöllö  

Dilemman ainejärjestölehti Minervan Pöllö 2/2014, teemana "filosofian opiskelu".

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you