Page 1


Mikkelin Palloilijat Junioreiden vuosikirja 2011


YHTEISTYÖSSÄ


JUNIORIPÄÄLLIKÖN PUHEENVUORO Jalkapallokesä 2011 on päässyt hyvään vauhtiin. Mikkelin Palloilijoiden juniorijoukkueet osallistuvat tälläkin kaudella useisiin eri turnauksiin piirin ja liiton sarjojen lisäksi. Kilpajoukkueiden lisäksi MP tarjoaa toimintaa harrastepuolella HIPPO-Naperofutiksen avulla 3-6 –vuotiaille sekä keväällä aloittaneiden koulujen liikuntakerhojen avulla ala-asteikäisille lapsille. Tulevan syksyn aikana MP:n harrastetoiminta laajentaa toimintaansa erityisten harrasteryhmien perustamisen myötä. Junioritoiminnan haastavalla kentällä MP jatkaakin määrätietoista työtään toimintansa kehittämiseksi tähtäimenään kasvattaa jatkossa yhä valmiimpia pelaajia ja ihmisiä niin jalkapallon kuin elämän tarjoamiin haasteisiin. Kesällä 2010 MP palkkasi jalkapalloammattilaisena siihen asti leipänsä tienanneen MP-kasvatti Janne Moilasen seuran urheilukehityspäälliköksi. Kuluneen vuoden aikana ”Jamo” on jatkanut edeltäjänsä Janne Wilkmanin jalanjäljissä MP:n juniorityön kehittämistä. Janne Moilanen johtama MP:n osaava ja kokenut juniorivalmentajien kaarti onkin voimavara, jonka avulla yksittäisten pelaajien sekä joukkueiden on helppoa edetä Sinisellä tiellä kohti omaa huippuaan.


Kesäkuun alussa järjestetyt MP:n perinteinen Jaliskoulu sekä ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty Ajax-leiri olivat menestyksiä niin osallistujamäärillä kuin muillakin mittareilla mitattuina. Jaliskoulun ja Ajax-leirin avulla MP pystyikin tarjoamaan Kuningas Jalkapallon salojen avautumista niin vasta-alkajille kuin jo pidemmällä oleville lajin harrastajille. MP elää voimakkaan kasvun ja kehityksen aikaa monellakin osa-alueella. Kaiken kehityksen keskellä tulee kuitenkin aina muistaa, että laadukas ja pitkäjänteinen junioreiden kasvatustyö on aina ollut koko seuran toiminnan perustana. Tämän työn jatkamisessa emme voi emmekä halua tinkiä jatkossakaan.

Hauskaa jalkapallokesää kaikille! Ismo Loukoila Mikkelin Palloilijat Junioripäällikkö


Lisää tietoa löydät MP:n kotisivuilta:

www.mikkelinpalloilijat.fi Muista MP myös muilla sivustoilla:


TUE MP:n JUNIORITYÖTÄ


Takarivissä vasemmalta: Timo Vehviläinen (valmentaja), Esa Rouvinen (jojo), Juha-Petteri Jukarainen, Jere Hasanen, Sami Kontulainen, Iivari Kiljunen, Jalmari Haapea, Juuso Haatainen, Jari Kontulainen (huoltaja), Merja Blomqvist (jojo) Eturivissä vasemmalta: Stener Eessaar, Roope Vehviläinen, Jesse Kälviäinen, Tuomo Hiltunen, Akeg Deng, Tomi Janhunen, Juuso Vuorinen Kuvasta puuttuvat: Joonas Uronen, Oliver Asikainen, Joonas Kimari, Henrik Rahikainen, Arttu Uotila, Ilari Kuitunen, Jiri Haikonen, Akim Sairinen, Jonne Uronen, Konsta Valtonen sekä Vili-Verneri Roikonen


Takariviss채 vasemmalta: 2. riviss채 vasemmalta: Eturiviss채 vasemmalta: Kuvasta puuttuvat:


Takariviss채 vasemmalta: Paavo Paasonen, Mikko Kausto, Toni Halonen, Juuso Tuppurainen, Eemil Tuukkanen, Roni Kiuru ja joukkueenjohtaja Pekka Tuppurainen Eturiviss채 vasemmalta: Teemu Sepp채nen, Timi Janhunen, Aku Kukkola, Oskari Kaarre, Kasperi Tirronen, Juuso Matson ja Miro Kendous Kuvasta puuttuvat: Karim Jmaali, Miika Suhonen sek채 valmentaja Toni Lillman ja huoltaja Reijo Janhunen


Valmentajan mietteitä... Jälleen ahkerasti treenattu talvi takana ja kesän vihreät verat kutsuvat nuoria Zlataneita ja Higuaineja. Ei liene liikaa vielä kiitelty kaupunkia ja muita tahoja ketkä mahdollistivat loistavat talviharjoittelu olosuhteet jalkapallolijoille Mikkelissä, KIITOS! Nyt emme voi verhoutua tekosyiden ja huonojen olosuhteiden taakse vaan nyt on kyse enää vaan meistä itsestämme. Toistoja, hikeä, intohimoa ja iloa. Siinä resepti meidän tulevaisuuden futarien innostamiseen kohti jokaisen yksilöllistä huippua! Intohimoista futis kesää toivotellen, Toni Lillman, valmentaja C15- ja C14-juniorit


Takarivissä vasemmalta: Jonni Kuitunen, Deng Kuol, Otto Järvinen, Jesperi Tirronen, Topi Kiesilä 2. rivissä vasemmalta: Petteri Lahdelma (jj), Leo Loukoila, Matias Pöyry, Janne Björninen, Eero Romo, Eero Jukarainen, Jarno Tirkkonen, Sari Kyttä (jj), Kati Vilen (huoltaja) Eturivissä vasemmalta: Niko Vilen, Teemu Myyryläinen, Joonas Erhnrooth, Kasperi Tirronen, Aku Kukkola, Toni Tiitinen, Jerry Turkulainen, Matias Kyttä Kuvasta puuttuvat: Ilmari Uotila, Valtteri Lahdelma, Onni Leskinen, Joonas Vartiainen sekä valmentaja Toni Lillman


Valmentajan mietteitä... Jälleen ahkerasti treenattu talvi takana ja kesän vihreät verat kutsuvat nuoria Zlataneita ja Higuaineja. Ei liene liikaa vielä kiitelty kaupunkia ja muita tahoja ketkä mahdollistivat loistavat talviharjoittelu olosuhteet jalkapallolijoille Mikkelissä, KIITOS! Nyt emme voi verhoutua tekosyiden ja huonojen olosuhteiden taakse vaan nyt on kyse enää vaan meistä itsestämme. Toistoja, hikeä, intohimoa ja iloa. Siinä resepti meidän tulevaisuuden futarien innostamiseen kohti jokaisen yksilöllistä huippua! Intohimoista futis kesää toivotellen, Toni Lillman, valmentaja C15- ja C14-juniorit


Takarivissä vasemmalta: Artturi Pulkkinen, Leevi Kuismala,Jere Männistö, Niko Parkkinen 2. rivissä vasemmalta: Kimmo Haapea (valmentaja), Ilari Manninen, Jerry Vuorinen,Pessi Himanen, Aziz Jmaali, Paavo Patja ja Mikko Manninen (päävalmentaja) Eturivissä vasemmalta: Lasse Haapea, Pentti Paasonen, Iikka Häkkinen,Samuli Posti, Olli Numminen, Veikka Hynynen, Tuomas Jerkkola Kuvasta puuttuvat: Teemu Häkkinen (valmentaja), Tanja Häkkinen (joukkueenjohtaja), Jerry Turkulainen


Takariviss채 vasemmalta: 2. riviss채 vasemmalta: Eturiviss채 vasemmalta: Kuvasta puuttuvat:


Valmentajan mietteitä... Kevät tuli nopeasti ja nurmet alkavat vihertämään. Odotamme mielenkiinnolla piirisarjapelejä ja kesän turnauksia. Joukkueen runko on pysynyt samana jo usean vuoden ajan ja olemme saaneet kasvatettua pelaajamäärän lähelle 30 pelaajaa. Muutama uusi pelaajakin liittyi joukkueeseen talven aikana. Valmennustiimiin saatiin todellinen vahvistus Jari Sariola. Jari tuo kokemuksellaan tietoa ja taitoa joukkueen käyttöön ja olemme motivoituneet harjoittelemaan entistä paremmin. Tällä kaudella joukkuetta valmentavat Jarmo Parkkinen, Jari Sariola, Miikka Lehtinen ja Tero Pöntinen. Tulevaan kesään olemme valmistautuneet puolen vuoden harjoittelujaksolla. Olemme harjoitelleet henkilökohtaisten taitojen kehittämistä, jotta pelitaito paranee. Taitokoulu on ollut hyvä apu perustaitojen ylläpitämisessä. Tuleva kesä tulee takaamaan pelaajille onnistumisia ja hienoja taidon näytteitä. Piirisarja alkaa toukokuussa ja olemme valmistaneet joukkuetta tuleviin koitoksiin. Meillä on hyvä joukkue, joka pystyy taistelemaan ja venymään tiukoissa peleissä. Piirisarjaa pelataan aina syyskuun alkupuolelle asti ja kesän päättää syyskuussa järjestettävä oma turnaus. Kaikki joukolla seuraamaan tulevan kesän pelejä ja nauttimaan juniorijalkapallosta. Kiinnostavaa jalkapallokesää kaikille! Jarmo Parkkinen MP D12 vastuuvalmentaja


Takarivissä vasemmalta: Sami Roikonen (päävalmentaja), Olli Kilpeläinen, Juho Järvinen, Deng Aling, Lauri Ihalainen, Kim iivanainen, Elias Helanneva, Veikka Kortelainen, Rasmus Mannila, Ismo Loukoila (joukkueenjohtaja) 2. rivissä vasemmalta: Jyri Sihvonen, Tuomo Jukarainen, Janne Kausto, Mikko Pahkasalo, Ville Särkkä, Lassi Rautio, Arttu Laanterä, Jesse Räsänen, Vertti Roikonen, Tuure Lahti, Miro Kiuru Eturivissä vasemmalta: Julius Torniainen, Miikka Saukkonen, Valtteri Arkko, Veikka Stålhand, Aapo Salmela, Iiro Kurttila, Lasse Loukoila, Kasper Pöyry, Aleksi Mutanen, Leevi Tirranen Kuvasta puuttuvat: Mikko Mannila (joukkueenjohtaja), Severi Noponen


MP:n E11 -juniorit innokkaana Sinisellä tiellä Joukkueemme koostuu vuonna 2000 syntyneistä pelaajista. Mukana toiminnassamme on tällä hetkellä kaikkiaan 30 pelaajaa, mutta otamme mielellämme iloisen joukkiomme jatkoksi edelleen lisää innokkaita pelimiehiä. Joukkue on harjoitellut talven aikana keskimäärin 4 kertaa viikossa. Lisäksi halukkaimmat ovat käyneet kerran viikossa seuran järjestämässä taitokoulussa ja maalivahdit junioreiden maalivahtiharjoituksissa. Pelikauden ajan harjoittelemme 3 4 kertaa viikossa pelien lisäksi. Kauden tavoitteena on edelleen pelaajien henkilökohtaisen taidon kehittäminen. Lisäksi pelinomaisissa harjoitteissa jatketaan pelikäsityksen opettamista. Pelaajat joutuvat itse ratkaisemaan ongelmia, joita heille harjoitteissa tarjotaan. Perustaidon ja pelikäsityksen opettamisessa olemme edelleen saaneet erinomaista tukea kokeneelta Kari Pasaselta, joka on konsultoinut joukkuettamme talvikauden ajan. Lisäksi sekä pelaajat että valmentajat ovat saaneet Karilta apua Fortum Tutor hankkeen tukemana. Joukkue kiittää jo tässä vaiheessa Karia erinomaisesta opetuksesta.


E11 juniorit osallistuvat tällä kaudella ensimmäistä kertaa Kaakkois-Suomen piiriin sarjoihin. Yhdellä joukkueella osallistumme vuotta vanhempien junioreiden, D12-ikäisten, piirisarjaan, jossa pelaajia on kentällä 1+8. Lisäksi osallistumme yhdellä joukkueella oman ikäluokkamme piirisarjaan, jossa pelaajia on kentällä 1+6. Kaikille pelaajille riittää tämän järjestelyn myötä haastavia pelejä koko pelikauden ajaksi. Lisäksi tulemme kesän ja syksyn aikana osallistumaan myös muutamiin turnauksiin piirisarjan lisäksi. Kesän kohokohtana tulee olemaan kesäkuussa Ålandia Cup Ahvenanmaalla, jonne osallistumme yhdellä joukkueella. Viime kauden hieno turnausmenestys on jo saanut jatkoa tälläkin kaudella. Joukkueemme ovat saavuttaneet kevään aikana hienosti turnausvoittoja ja muita mitalisijoituksia turnauksissa eri paikkakunnilla tähän mennessä. Toivottavasti pelaajien aktiivisuus ja kehittyminen jatkuvat kauden loppuun asti. Kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille poikien sidosryhmille ja joukkueemme yhteisyökumppaneille toimintamme tukemisesta. Sami Roikonen MP E11-juniorit Päävalmentaja


Takarivissä vasemmalta: Sami Hahl (päävalmentaja), J-P Aaltonen (valmentaja), Henri Nikkanen, Elis Hallberg, Valtteri Räsänen, Mikko Kokkonen, Lassi Helanen, Jussi Silvennoinen, Jukka Kemppainen, Roy Juuti, Nico Riittinen, Janne Juuti, Marko Kokkonen( joukkueenjohtaja) 2. rivissä vasemmalta: Ali Ahmed, Juho Waris, Eetu Randelin, Leevi Aaltonen, Santeri Nurhonen, Roope Majuri, Iiro Putkonen, Aaron Heikkinen, Markus Pylkkänen, Akseli Iivonen, Nestori Kuusisto, Samuli Sinisalo, Toni Neuvonen Eturivissä vasemmalta: Veeti Seppänen, Matias Sourander, Arttu Ruhanen, Olli Marjuaho, Tino Mutka, Lauri Syrjäläinen, Leo Lankila, Taneli Häkkinen, Veikka Hahl, Aatu Turkki, Niko Immonen. Kuvasta puuttuvat: Lauri Lankila, Ohto Keijonen, Aapeli Ahoranta.


Valmentajan mietteitä... Mikkelin Palloilijoiden E10-juniorit ovat harjoitelleet muutamaa taukoa lukuunottamatta ympärivuotisesti. Talven aikana harjoittelimme kerran viikossa liikunnallisia perustaitoja herkkyyskausiteemalla, jonka lisäksi meillä oli kaksi harjoitusta viikossa kuplassa. Pyrimme sovittamaan aikautaulut mahdollisimman hyvin myös muita lajeja silmällä pitäen, jotta pojat saisivat mahdollisimman monipuolista harjoittelua osakseen. Myös turnauksia ja harjoituspelejä pelasimme talven ja kevään aikana mukavalla menestyksellä. Pelikauden aikana harjoittelemme kolme kertaa viikossa. Kevättä kohti saimme mukaan uusia pelaajia ja harjoituksissa onkin ollut täysi tohina päällä. Tulevaa kesää ajatellen olemme harjoitelleet monipuolisesti ja kaiken pitäisi olla kunnossa haastavaa pelikautta ajatellen. Osallistumme ensimmäistä kertaa piirisarjaan, jossa pelaamme sekä -01 syntyneiden, että -00 syntyneiden sarjoissa. Lisäksi pelaamme MAHL ry:n korttelisarjaa ja osallistumme useampaan turnaukseen. Pelaajia joukkueessamme on lähes 40 ja kaikille riittää varmasti paljon haastavia pelejä kauden aikana. Omien harjoitusten lisäksi monet pelaajamme ovat käyneet innokkaasti myös taitokoulussa kehitämässä henkilökohtaista taitoaan. Henkilökohtaisen taidon kehittäminen onkin yksi kauden päätavoitteistamme. Henkilökohtaisen taidon kehittymisen kautta otamme askeleita joukkuepelin eri osa-alueiden oppimiseen. Pyrimme harjoittelemaan keskittyneesti ja innokkaasti ja toivon, että joukkueen hyvä henki välittyy eteenpäin pelejämme seuraaville katsojille.


Kiitos kaikille vanhemmille, tukijoukoille ja yhteistyökumppaneille yhteistyöstä. Pidetään lippu korkealla Sami Hahl MP E10 päävalmentaja


Takarivissä vasemmalta: Mika Hasu (joukkueenjohtaja), Antti Pulkkinen (valmentaja), Tom Turkulainen, Joonas Liimatainen, Leevi Kukkasniemi, Joona Järvinen, Matias Pylkkänen, Olli Vainio (valmentaja), Aki Järvinen (valmentaja) 2. rivissä vasemmalta: Arttu Loukiainen, Olli Hasu, Juho Kousa, Leevi Lehtinen, Juuso Saltiola, Lukas Haapea, Onni-Matias Väätäinen, Juuso Ilvonen, Patrik Valkonen Eturivissä vasemmalta: Oskari Lautiainen, Niko Hytönen, Santeri Tirronen, Teo Branchicella, Aapo Kärnä, Veeti Pulkkinen, Lassi Nevanoja, Otto Huippa, Juho Märkälä, Topi Saukkonen Kuvasta puuttuvat: Otto Antikainen, Daniel Markkanen, Kalle Husu, Rasmus Lukinmaa, Leevi Viinikanen, Mika Roivas


Joukkueenjohtajan mietteitä... Mikkelin Palloilijoiden vuonna 2002- syntyneet pojat pelaavat kuluvalla kaudella F9 junioreissa. Uuden kauden myötä myös joukkueen valmennuksessa tapahtui muutoksia. Joukkuetta kaksi vuotta luotsannut Pasi Nuija jäi opettajalle sopivalla tavalla ”luokalle” F8:aan. Valmennuksellisen vetovastuun F9:ssä ottivat Olli Vainio ja Antti Pulkkinen, jotka jo edellisellä kaudella toimivat joukkueessa apuvalmentajina. Harjoituskautemme käynnistyi Kuplan ahtaudessa, lisäksi kerran viikossa teimme saliharjoituksen Sairilan koululla. Tammikuussa haemme pelituntumaa Kuopiosta Kuopiohallissa järjestetystä turnauksesta. Lähes puolen vuoden tauko peliharjoitteista ja isolla kentällä pelaamisesta näkyi tuloksissa. Hyvästä taistelusta huolimatta saldoksi kertyi yhden tasapelin lisäksi kosolti kokemusta. Kevään aikana saimme Kuplan tekonurmeltakin aiempaa enemmän harjoitustilaa joka mahdollisti myös peliharjoitteiden tekemisen. Pääsiäisenä järjestimme kuplassa oman turnauksen, johon oman kahden joukkueemme lisäksi osallistuivat myös MiKi, RiPa, MePa sekä LauTP. Peli oli molemmilla joukkueilla jo aivan erinäköistä kuin Kuopiossa. Joukkueessamme on tällä hetkellä noin 30 pelaajaa, joita pyrimme kehittämään tasapuolisesti. Tasoryhmäjaolla pyrimme luomaan kaikille sopivia haasteita harjoitteisiin. Tasoryhmät eivät suinkaan ole kiinteitä, vaan pelaajan kulloinenkin joukkue määrittyy harjoitteluaktiivisuuden, asenteen ja oman kehityksen perusteella. Omien


joukkueharjoitustemme lisäksi MP:n taitokoulu tuo lisäharjoituksen kaikille halukkaille. Toivommekin, että siellä moni F9 pelaaja kävisi hiomassa henkilökohtaisia taitojaan. Ne ovat kuitenkin perusta myös joukkuepelaamisen oppimiselle, jota kuluvan kauden aikana kovasti harjoittelemme. Samalla toivomme pojille vauhdikkaita pihapelejä, sillä ne kehittävät taitoa sekä pelisilmää kaikista eniten. Kauden suurimpana tavoitteenamme on pitää joukkueemme ilmapiiri iloisena ja aktiivisena. Pyrimme siihen, että harjoituksiin tullaan harjoittelemaan ja kehittymään. Liian vakavia ilmeitä pyrimme välttämään, mutta oppiminen on riippuvainen asenteesta. Ohjaajina pyrimme ottamaan pelaajamme huomioon yksilöinä ja kehittämään heidän taitojaan riittävän vaativilla ja haastavilla harjoituksilla. Ohjaamisen tukena toteutamme Mikkelin Palloilijoiden valmennuslinjaa Sininen Tie. Kauden aikana tulemme osallistumaan useisiin turnauksiin sekajoukkueilla sekä muutamaan turnaukseen lähdemme mittamaan tasoamme tasojoukkueella. Mukavan lisän pelaamiseen ja sen opetteluun tuo Mikkelin ympäristön joukkueiden Junnuliiga, johon osallistumme kahdella joukkueella. Haluan kiittää kaikkia tukijoitamme sekä pelaajiemme vanhempia koko F9 joukkueen ohjaajatiimin puolesta. Jatketaan aktiivista yhteistyötä lastemme parhaaksi myös kuluvalla kaudella. Mika Hasu, MP F9 Joukkueenjohtaja


Takariviss채 vasemmalta: 2. riviss채 vasemmalta: Eturiviss채 vasemmalta:


Vauhtia ja peli-iloa! Mikkelin Palloilijoiden toiseksi nuorin ikäryhmä on F8juniorit, jossa jalkapallon taitoja opettelevat 7-8–vuotiaat innokkaat ja virtaa täynnä olevat pojat. Joukkueen mukana on harjoitellut n. 30 poikaa. Olemme treenanneet talven aikana kahdesti viikossa Kuplahallissa ja Urheilutalon salissa. Lisäksi usea pelaaja on käynyt hakemassa lisäoppia taitokoulusta. Toukokuun alussa pääsimme treenaamaan ulos hiekkakentille, mikä lisäsi entisestään monen harjoitteluintoa. Harjoituksissa tavoitteena on ollut oppia ryhmän yhteisiä pelisääntöjä, kuten vuoron odottamista, toisen huomioonottamista ja kunnioittamista jne… Olemme harjoitelleet myös jalkapallossa tarvittavia perustaitoja, joita ovat syöttäminen, kuljettaminen, laukaiseminen ja maalin tekeminen. Jokaisen harjoituksen päätteeksi pelaamme jalkapalloa erikokoisilla kentillä ja erisuuruisilla joukkueilla. Poikien harjoitteluinto ja keskittyminen harjoittelemiseen ovat olleet hyvää luokkaa koko talvikauden. Talvikauden aikana olemme pelanneet useita harjoitusotteluita. Vastassa ovat olleet Mikkelin Kissat, PU62, Kultsu, IPS ja PEPO. Pelit ovat sujuneet mallikkaasti – myös tuloksellisesti. Kevään ja kesän aikana osallistumme paikalliseen kortteliliigaan, jossa tulee jokaiselle pelaajalle useita pelejä. Kesällä osallistumme ainakin Mikkelin turnaukseen ja syksyllä Imatran turnaukseen. Muutama muukin ottelutapahtuma on suunnitelmissa.


Mukaan mahtuu vielä uusiakin poikia. Tervetuloa reippaaseen ja iloiseen joukkoomme. Mikkelin Palloilijoiden internetsivuilta löytyvät harjoituksiemme ajat ja paikat sekä ohjaajien ja joukkueenjohtajan yhteystiedot. Suuri kiitos vanhemmille, apuohjaajille ja muille taustajoukoissa oleville. Viihtymisiin ”kuningas jalkapallon” parissa! Pasi Nuija & Juha-Matti Neuvonen valmentajat MP F8


Takarivissä vasemmalta: Mika Häkkinen (ohjaaja), Tiina Tontti (ohjaaja), Sari Järvinen (joukkueenjohtaja), Veeti Nyström, Peetu Kerminen, Onni Puhto, Tatu Liljegren, Otso Hynönen, Elias Sourander, Toivo Venäläinen, Jere Siira, Tuomas Hynönen (valmentaja) 2. rivissä vasemmalta: Ville Laiho, Tane Takev, Eemeli Toivonen, Vertti Niiranen, Antti Putkinen, Jonni Lappi, Jaakko Järvinen, Snork Zengil, Samu Tulla, Veeti Pyy, Jimmy Asikainen (päävalmentaja) Eturivissä vasemmalta: Rasmus Häkkinen, Mio Kautonen, Veeti Vilen, Niilo Suhonen, Tuomas Tontti, Paavo Alanne, Lauri Heinonen, Ville Nikulainen, Veeti Oinonen, Jirko Kemppi Kuvasta puuttuvat: Jirko Lestelin, Sulo Vaheristo, Pyry Jalkanen, Joona Ikonen, Aapo Pulkkinen


Naperoista kohti ikäluokkajoukkueita MP:n HIPPO-Naperofutiksen kevätkaudella kirmasi jälleen harjoituksissa yli viisikymmentä innokasta 3-6 –vuotiasta jalkapallosta kiinnostunutta pikkunaperoa. Kevään harjoituksissa harjoiteltiin yhdessä tekemisen kautta leikkien ja pelien varjolla myös liikunnallisia ja jopa jalkapalloilullisia taitoja.Naperoiden into näkyi myös kesäkuun alussa järjestetyssä MP:n Jaliskoulussa, johon osallistui runsain määrin HIPPO-Naperofutiksessa mukana olleita pelimiehiä. Toimintamme jatkuu jälleen elokuussa... Kaikki jalkapallosta innostuneet naperot ovat jälleen tuolloin tervetulleita mukaan toimintaamme! Ismo Loukoila, Napero-ohjaaja


MP Junnut Vuosikirja 2011  

MP:n junioreiden vuosikirja 2011

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you