Page 1

WKD: ANTTO MELASNIEMI KOKKAA NÄYTTÄMÖLLÄ KOM-TEATTERIN UUTUUDESSA Tv:stä tuttu kokki pyörittää nykyisin myös teatterin ravintolaa.

ESPOO | HELSINKI | VANTAA

PERJANTAI 17. HELMIKUUTA 2017 N:o 34 | 18. VUOSIKERTA

Nuuskaa kaupataan avoimesti verkossa

Nuuskan laiton myyminen ja ostaminen rehottavat esimerkiksi Facebookissa, sillä tupakkatuotteen salakuljetus näyttää lisääntyneen merkittävästi viime vuosina. SIVU 4 AHTI KANNISTO

Koiranpentu oli lopetettu asianmukaisesti HELSINKI A Metsästä löytyneen jäätyneen koiranpennun tapauksessa ei ole syytä epäillä eläinsuojelurikosta. SIVU 6

Ikea julkaisi katalogin äärivanhoillisille ULKOMAAT A Israelissa julkaistussa ja haredijuutalaisille suunnatussa kuvastossa ei ole lainkaan naisia. SIVU 8

Lukijan kuva

Helsingin abiturientit riemuitsivat koulun päättymisestä perinteisissä penkkariajoissa. SIVU 2

100 euroa

Abien lakanoissa otettiin kantaa ajankohtaisiin asioihin kuten länsimetroon.

VIENOA VINOILUA LÄNSIMETROLLE

URHEILU

Huligaaneilta varoitus faneille JALKAPALLO A Venäläishuligaanien mukaan englantilaisfanit ovat heidän tähtäimessään MM-turnauksessa 2018. SIVU 9


2

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

KOLUMNI

Lukijan kuva

Pe

20 euroa

17.2.2017 Väinö, Rita ja Karita

S

Valoisa aika Aurinko nousee kello 7.53

Abiturienttien riemun päivä näkyi kaduilla PÄÄKAUPUNKISEUTU A Penkkariautot täyttivät Helsingin keskustan torstaina iltapäivällä. Noin 3 900 abiturienttia eli lukion kolmannen luokan oppilasta kokoontui kello 12.30 Merisatamanrannassa Ullanlinnassa. Vantaalla järjestettiin omat penkkariajot Itä- ja Länsi-Vantaalla. Espoon ja Kauniaisten abeja oli penkkariautoissa noin 1 800. Autot lähtivät kierrokselle Tapiolan urheilupuistosta. HS METRO

Aurinko laskee kello 17.16

A Osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta.

CHRISTIAN WESTERBACK / HS

Tänään tapahtuu

17181

Näin vauhdikkaasti vanhat tanssivat vuonna 2005.

Halailua ja sirkustemppuja

Vanhojenpäivän tanssit Helsingin jäähallissa kello 14. Vapaa pääsy. A Tansseissa esiintyvät Eiran aikuislukio, Elias-koulu, Englantilainen koulu, Helsingin kuvataidelukio, Saksalainen koulu, Kulosaaren yhteiskoulu, Mäkelänrinteen lukio, Sibelius-lukio ja Suomalais-venäläinen koulu.

Ystävänpäivän open stage Circus Helsingissä, Sörnäisten rantatie 22, kello 19. Liput 10/5 euroa. A Perinteisessä tapahtumassa voi vierailla halauskopissa, nauttia sirkustaiteesta ja maistella hattaraa ja poppareita. Tunnelmaan johdattavat mm. Origamihippi ja Mr. Amor.

Sää Helsingissä tänään ja huomenna 12:00

Open stage -tapahtumassa on tarjolla ainakin sirkustemppuja.

Vanhat pääsevät parketille

18:00

+1

0:00

+2

6:00

-0

12:00

-2

18:00

+2

+2

Aurinko nousee 7.53 7:56 ja laskee 17.16 17:14

Eurooppa tänään -1 +5

Julkaisija

Sanoma Media Finland Oy Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma (09) 1221 (vaihde).

Toimitus

metro@hs.fi Toimitussihteerit: Pekka Joutlahti (vastaava) Marju Järvinen.

Tänään

-3

+15

-1

+5

-5

9

-10

8

+3

9

+2

-25 -30

7

+2

7

7

-0

6

-0 +0

+4

9

+0

+3

+3

-15 -20

17

-5

-1

+3

8

-2

+1

+2 9

-3

+2

+2 8

10

-2 +3

+6 +7 13

15

14

-7

-1

+10

metro.jakelu@sanoma.fi. Sanomala Oy. HS Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti.

-8

11 10

+25

-5

Paino

11

+20

Mediamyynti

Jakelupalautteet

Huomenna

-7

+30

yrityspalvelu@sanoma.fi.

+4

+2

Suomi Vastaava päätoimittaja Kaius Niemi

metro.lukijat@hs.fi

Korven kuiskintaa

Nimipäivät

Kännykuvat numeroon

PAULI JOKINEN

+3 +2 12

13

18 ILMATIETEEN LAITOS

Maailma tänään Tokio Sydney Peking Hong Kong Bangkok New Delhi Riad Jerusalem Kairo Kapkaupunki

19 31 +5 22 32 29 18 +9 17 26

Agadir Las Palmas Madeira Rio de Janeiro Santiago Toronto New York Miami Vancouver Los Angeles

24 21 17 32 26 -1 +5 24 +8 13

ipoonkorpi on maaginen paikka. Siellä voi kokea hienoja luontoelämyksiä: Storträskin järven voi kiertää pitkospuita pitkin, Högbergetin huipulta avautuu Sotungin maalaismaisemat, Ängesböleen voi pystyttää teltan. Ennen kaikkea vaikuttavinta on synkät korvet. Sipoonkorvesta tuli kansallispuisto vuonna 2011. Sitä hallinnoi Metsähallituksen luontopalvelut. Alueen hallinnoimisessa ja kehittämisessä olisi runsaasti parannettavaa. Ensinnäkin Sipoonkorven opasteet tulisi laittaa kuntoon. Olen useamman kerran taivaltanut Bakunkärrin ja Kalkkiruukin väliä. Matkaa kertyy noin neljä kilometriä ja metsässä on selkeät polut – jos vain tietäisi minkä polun valitsee. Pienellä tuurilla olen valinnut oikeat polut ja löytänyt perille ilman suuria harhailuja. Puroja ylittävät sillat ovat pahimmillaan jostain vuosikymmenten takaa.

”Sipoonkorvesta jää kuva, että kukaan ei halua huolehtia siitä.” Sipoonkorvessa on kaksi varsinaista luontopolkua. Julkisella liikenteellä niiden luokse pääseminen on käytännössä hyvin vaikeaa, vaikka alue on Helsingin kyljessä. Kalkkiruukin luontopolun parkkipaikat ovat onnettomat. Ponun perinnepostia -luontopolun pieni parkkipaikka on usein täynnä, ja autoja pysäköidään pienten teiden varsille. Luontopolulla on postilaatikoita, joissa on kirjeitä eläinmaailmasta. Hauska idea, mutta laminoidut kirjeet ovat niin huonossa kunnossa, että ne kaipaisivat uusimista. Sipoonkorvesta jää kuva, että kukaan ei halua huolehtia siitä. Kaikki on pikkuisen rempallaan. Alueella on hoito- ja käyttösuunnitelma, joten toivoa sopii, että alueen palvelut paranevat. Monet suunnitelman tavoitteista ovat vielä toteutumatta. Suomen juhlavuoden kunniaksi perustettaan tänä vuonna uusi kansallispuisto Hossaan. Kannattaisi ensin panostaa vanhoihin kansallispuistoihin ennen kuin perustetaan uusia. ITÄ P1


3

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

M

S

KA

UP

UN

KI

LO

M

IA

KAUPUNKIELÄMÄN PARHAITA PALOJA Löydä unelmiesi kaupunkiloma helposti uudesta Kaupungista kokemuksia -lomakokoelmasta.

aurinkomatkat.fi ITÄ P1


4

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017 HS

1

Uutiset

Jäiset kadut tekivät Timo Soinille tepposet.

TIMO SOINI LIUKASTUI ULKOILLESSA A Ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini jää sairauslomalle loppuviikoksi. Ulkoministeriön mukaan sairausloman syy on tapaturma. Soinin lehdistöavustaja Riikka Taivassalo kertoo, että Soini liukastui ulkoiluttaessaan koiraansa. Soinin koira on rodultaan cavalier kingcharlesinspanieli. Soini oli viimeksi sairauslomalla yli kaksi viikkoa marras–joulukuun vaihteessa. Syyksi kerrottiin suunniteltu lääketieteellinen operaatio, johon liittyi lentokielto. Operaatiosta ei annettu enempää lisätietoa. HS METRO

Kuvakaappauksia Facebookissa olevista nuuskanmyynti-ilmoituksista.

Laiton nuuskakauppa käy kiivaana Facebookissa Monet näyttävät myyvän varsin avoimesti ja omilla nimillään nuuskaa. NUUSKAKAUPPA A Tuhannet suomalaiset ostavat

ja myyvät nuuskaa laittomasti kymmenissä Facebook-ryhmissä. Helsingin Sanomien haastattelemat ostajat pitävät kiinnijäämisriskiä ainakin pienten nuuskamäärien osalta vähäisenä, minkä myös poliisi myöntää. Poliisi pystyy puuttumaan Facebookin puoliavoimeen nuuskakauppaan vain satunnaisesti. ”Poliisi ei halua väheksyä laitonta nuuskakauppaa, mutta resurssit eivät yleensä riitä käyttäjätason valvontaan. Sen sijaan

Luvatta auton vienyt poika menehtyi ”Puolustuksen linjauksista vallitsee varsin laaja kansallinen yhteisymmärrys.” Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) julkisti eilen selonteon, jossa muun muassa Suomen sodan ajan joukkojen määrää nostetaan 280 000:een.

NÄRPIÖ A Lähiomaisensa auton luvatta ottanut ja sillä ulos tieltä 6. helmikuuta Närpiössä Pohjanmaalla ajanut 12-vuotias poika kuoli vammoihinsa kaksi päivää myöhemmin Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Poliisin mukaan poika oli kyläilemässä lähisukulaisensa luona Raahessa, kun hän muiden nukkuessa aamuvarhaisella lähti ajamaan kohti Turkua. Mukaansa poika otti lähiomaisensa saksanpaimenkoiran, jotta se ei haukkuisi ja herättäisi talon väkeä. Poika ajoi mutkassa ulos tieltä. Poika ja koira paiskautuivat metrien päähän ulos autosta. Koira kuoli heti. HS METRO

poliisi on puuttunut laajamittaisiin nuuskajuttuihin ja tehnyt takavarikoita”, kertoo poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Poliisihallituksesta. Pikaisella hakemisella Facebookista löytyy nelisenkymmentä ryhmää, joissa suomalaiset käyvät nuuskakauppaa eri puolilla maata. Ryhmät on helppo löytää nuuskaan viittaavilla hakusanoilla. Ryhmien jäsenmäärissä on suuria eroja. Ostetaan ja myydään nuuskaa -ryhmässä on yli 17 000 jäsentä ja Nuuska Helsingin alueella -ryhmässä yli 12 000 jäsentä. Pienimmissä ryhmissä jäseniä on vain joitakin kymmeniä tai satoja. Lähes kaikki ryhmät ovat sulMOOTTORIPYÖRÄPOLIISI

TAKAA-AJO SELVITETÄÄN A Valtakunnansyyttäjäviras-

to alkaa selvittää tapausta, jossa moottoripyöräpoliisi ajaa takaa toista moottoripyörää Helsingin ja Espoon alueella. Varsinaista esitutkintaa ei ole aloitettu, vaan tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä Laura Sairanen vasta selvittää asiaa valtakunnansyyttäjänvirastoon tehdyn ilmoituksen takia. Esitutkintalain mukaan syyttäjä toimii tutkinnanjohtajana, jos poliisia on syytä epäillä rikoksesta. HS METRO

FAKTA

Yli 3 000 kiloa A Tulli takavarikoi viime

vuonna lähes 3 500 kiloa nuuskaa. A Se on kaikkien aikojen ennätys ja lähes kolminkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna. jettuja. Se tarkoittaa, että ryhmiin pääsee mukaan vain lähettämällä liittymispyynnön. Ryhmän ylläpitäjän tai jäsenen täytyy hyväksyä pyyntö. Sisäänpääsy näyttää kuitenkin onnistuvan useisiin ryhmiin helposti. Varsin yleistä on, että ryhmät ilmoittavat ikärajaksi 18 vuotta.

Myynti-ilmoitusten perusteella jotkut yksittäiset myyjät kauppaavat erittäin suuria määriä nuuskaa. Osa myyjistä on valmiita tuomaan nuuskan tietyllä alueella vaikka kotiovelle esimerkiksi viiden euron maksua vastaan. Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen kertoo, että netistä on tullut aiempaa merkittävämpi nuuskan kauppapaikka Suomessa. Hänen mukaansa nuuskakauppaa käydään Facebookin lisäksi myös muilla netin myyntipalstoilla sekä anonyymissa torverkossa. Nuuskaa myydään edelleen myös laittomasti kioskeissa sekä suoraan henkilöltä toiselle. Sinkkonen arvelee, etteivät kaikki ostajat miellä syyllistyvänsä rikokseen. LASSE KERKELÄ HS

80-vuotias ajoi kolarin ja jäi jumiin autoonsa ONNETTOMUUS A Helsingistä pohjoiseen ajanut

pakettiauto törmäsi edellä kulkeneeseen henkilöautoon Hämeenlinnanväylällä juuri ennen Kehä 1:n liittymää. Törmäyksen jälkeen auto ajautui päin kalliota. Onnettomuus tapahtui torstaina hieman kolmen jälkeen iltapäivällä. Auto osui kallioon viistosti. Kuljettaja sinkoutui auton hytin oikealle puolelle matkustajan jalkatilaan. Auton oikeanpuoleinen ovi kiilautui kalliota vasten, eikä kuljet-

taja päässyt pois jalkatilasta. Pelastuslaitos siirsi autoa ja auttoi miehen ulos. Vielä ei ole tiedossa, käyttikö 80-vuotias kuljettaja turvavyötä. ”Ilmeisesti ei käyttänyt, kun hän sinne lensi”, totesi päivystävä palomestari Tomi Kuusamo. Kuljettaja vietiin sairaalaan. ”Auton nopeus ja energiat olivat niin suuria, että hänet vietiin varmuuden vuoksi tarkastettavaksi”, Kuusamo kertoi. Henkilöauton kuljettaja ja matkustaja eivät loukkaantuneet, mutta auto romuttui ajokelvottomaksi. HS METRO ITÄ P1


5

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

Young Lions Finland 2017

Born

? n o i l to be a

Have you got what it takes to be a Young Lion? Find out by participating in the Young Lions Finland competition on 10.–12.3. The competition is open for everyone under the age of 30 working in advertising, media and marketing. The winners will represent Finland this June in Cannes Lions. More info and terms & conditions ylf.fi | facebook.com/younglionsfinland

Organizer:

In co­operation with:

ITÄ P1


6 Uutiset

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

Espoolaispoliitikon kirjoituksista nousi kohu

Metsään jätetty pentu ei jäätynyt HELSINKI A Vuosaaresta viime viikon torstaina jäätyneenä löytynyt koiranpentu oli patologin alustavan lausunnon mukaan kuollut jo siinä vaiheessa, kun joku hylkäsi sen metsään. Pentu ei siis jäätynyt kuoliaaksi. Helsingin kaupungin vs. valvontaeläinlääkäri Meri Grekula-Flaaming kertoo, että saatujen tietojen valossa ei ole syytä epäillä eläinsuojelurikosta. ”Näyttäisi siltä, että lopetuksen tehnyt henkilö

Koiranulkoiluttaja löysi kuolleen koiranpennun. on kyllä osannut hommansa. Pentu on lopetettu asianmukaisesti ja se oli alle kolmen vuorokauden ikäinen”, GrekulaFlaaming sanoo. HS METRO

Metroselvitys on nyt valmistunut LÄNSIMETRO A Länsimetro Oy:n tilaa-

ma selvitys metrohankkeen kuluylityksistä ja viivästyksistä on valmistunut. Tavoitteena on, että Helsingin ja Espoon luottamuselimet voisivat käsi-

tellä asiaa maaliskuussa. Metroyhtiön hallituksen pitäisi linjata, missä määrin raportin osia mahdollisesti jää salaiseksi. Tällä hetkellä säännöllisen metroliikenteen arvioidaan käynnistyvän ensi elokuussa. HS METRO

SAMI KERO / HS

Seppo Huhta kommentoi Ozan Yanarin Facebook-päivitystä. POLITIIKKA A Vihreiden helsinkiläinen

kansanedustaja Ozan Yanar on raivostunut Espoon perussuomalaisten Seppo Huhdan Facebook-kirjoituksista. Espoon perussuomalaisten valtuustoryhmää johtava Huhta kehotti Facebook-kirjoituksessa kansanedustaja Yanaria hoitamaan kuntoon tasa-arvoisen avioliittolain Turkissa.

”Minä en jaksa enää poliittista rasismia.”

Ozan Yanar sanoo, että on joutunut kohtaamaan rasismia myös työpaikallaan eduskunnassa.

Kansanedustaja Osman Yanar (vihr)

Kehotus sai alkunsa siitä, kun Yanar oli arvostellut perussuomalaisten yri-

tystä kaataa tasa-arvoinen avioliittolaki eduskunnassa. ”Hoitelehan turkkilainen

asia kuntoon ensin Turkissa ja tule sitte tänne huuteleen”, kirjoitti Huhta Yanarille Facebookissa.

SATU PAJURIUTTA HS

Eero Lehti sai isot sakot

KAUPPAPAIKKA: ESPOO, HELSINKI, VANTAA Kaikki keittiön kokkauksiin Kaasuvalosta!

Tule ostamaan laajasta valikoimasta tai katso verkosta!

Piristä itseäsi, osta jotain uutta.

Elävän liekin mestari Vantaa Porttipuisto - Porttikaari 18 P. 09-8689 300 www.kaasuvalo.fi/verkkokauppa

A VAIN LAU

Huhdan toisen kirjoituksen mukaan on ”paksua”, että Yanar puuttuu ”meidän” avioliittolakiin. ”Hänen mielestään en voi puuttua Suomen lainsäädäntöön, koska minulla on turkkilainen tausta, vaikka minusta juuri siitä minulle maksetaan palkkaa”, Yanar sanoi torstaina. Eduskunnan keskeisin tehtävä on lakien säätäminen. Kansanedustaja Yanar julkaisi Facebook-seinällään kuvan Huhdan kirjoituksista. Yanar kritisoi kuvaan liittyvässä päivityksessään perussuomalaisia: ”Suoraan sanominen tuntuu olevan heille sitä, että pitää saada solvata ja kiusata ihmisiä vapaasti.” Seppo Huhta ei ollut torstaina halukas puhumaan kirjoituksistaan. ”En mä jaksa niistä puhua. Facebook ei ole virallinen kanava yhtään mihinkään, se on harrastusta.”

8.2. NTAINA 1

TUUSULA A Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti tuomittiin torstaina Tuusulan käräjäoikeudessa sakkoihin kahdesta ylinopeudesta. Hän sai 20 päiväsakkoa. Maksettavaa tuli yhteensä 18 640 euroa. Tuomio tuli kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lehti jäi kiinni kaahailusta marraskuussa 2015 ja lokakuussa 2016. Molemmilla kerroilla ylinopeutta oli noin 25 kilometriä tunnissa. HS METRO

”ROHKEA AKTIVISTI”

Mannerheimintie 10:n myymälässä 17.2.-25.2 Ma-pe 11-19, la 11-17, www.globehope.com

PEN PALKITSI DRAKEN

Sunniva Drake. A Sananvapausjärjestö

200g

6,25€/kg

4

5

KPL

182g

00

6,87€/kg

VOIMASSA NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ ASEMATUNNELI KOMPASSITASO, KAUPPAKESKUKSET: SELLO, LAUTTIS, DIXI, MYYRMANNI

Suomen PEN on myöntänyt vuoden 2017 sananvapauspalkintonsa Sellon kirjastonjohtaja Sunniva Drakelle. PEN kehuu Drakea rohkeaksi ihmisoikeusaktivistiksi ja feministiksi, joka on työskennellyt avoimen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. HS METRO

ITÄ P1


Uutiset

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

Joukko työikäisiä miehiä on kadonnut rekistereistä

”Maailman parhaat koulut ja varhaiskasvatus kaikille!”

HEIDI PIIROINEN / HS

Jopa 50 000 miestä ei tee työtä tai hae sitä, ei opiskele, eikä ole työkyvyttömyyseläkkeellä.

Tervetuloa tapaamaan Helsingin Vasemmistoliiton valtuutettuja ja muita kunta­aktiiveja teltalle la 18.2. klo 10–14 Vaasanpuistikkoon. Tavattavissa mm. Paavo Arhinmäki 12–13 Sirkku Ingervo 10–11 Henrik Nyholm 10–14 Sami ’Frank’ Muttilainen 12–13

TYÖELÄMÄ A Työelämän ulkopuolella on py-

syvästi 79 000 parhaassa työiässä olevaa miestä. Tähän tulokseen on tullut Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva, jonka torstaina julkistetun selvityksen mukaan näistä 25–54vuotiaista miehistä 50 400 luetaan työllisyystilastoissa ryhmään ”muut työvoiman ulkopuolella olevat”. Se tarkoittaa, että he eivät tee töitä, hae töitä, opiskele tai ole työkyvyttömyyseläkkeellä. Tämän ryhmän suhteellinen osuus koko parhaassa työiässä olevien miesten joukosta on vuodesta 1987 lähes kaksinkertaistunut 2,4 prosentista 4,7 prosenttiin. Evan selvityksen mukaan enemmistö ryhmään ”muut työvoiman ulkopuolella olevat” kuuluvista miehistä eli joko kokonaan ilman tuloja tai sai työttömyysturvaa. Noin kolmanneksella ei löydy mistään rekisteristä rahassa mitattuja tuloja eikä myöskään toimeentulotukea.

7

79 000 parhaassa työiässä olevaa miestä on työelämän ulkopuolella. Osa ryhmän miehistä on kadonnut niin, ettei heistä ole minkäänlaista rekisterimerkintää verohallinnossa eikä toimeentulotuen saajissa. Eva arvioi, että osa näistä miehistä on voinut muuttaa maasta ilmoittamatta siitä väestörekisteriin. Työelämän ulkopuolella olevista 79 000 miehestä vaikeasti työllistyviä työttömiä on 28 000. Heidän työllistymistään vaikeuttaa pitkittynyt työttömyys, alhainen koulutus tai vähäinen työhistoria. Joukossa on noin 5 000 miestä, joissa yhdistyvät kaikki kolme heikentävää tekijää. Yhteensä parhaassa työiässä

olevia 25–54-vuotiaita miehiä on Suomessa noin 1,1 miljoonaa. Heistä 805 000 käy töissä ja 130 000 on työttöminä. Kaikkiaan neljännes ryhmän miehistä on työelämän ulkopuolella joko ”kadoksissa”, opiskelemassa, työttömänä tai eläkkeellä. Evan mukaan syrjäytymisvaarassa olevat pojat tarvitsisivat tukea koulunkäyntiin, ehkä jo varhaiskasvatukseen. Peruskouluissa oppilaiden ongelmia voitaisiin ehkäistä lisäämällä sosiaali-, nuoriso- ja perhetyön osaamista sekä kohdentamalla tukea nuoren lisäksi koko perheeseen. TEIJA SUTINEN HS

Vertaile hintoja, tutki tarjouksia.

KURKI KOKO TALVILOMAN KATTAUS:

hel.fi/liikunta

Koko Suomi luistelee Helsingissä -tapahtumat Oulunkylän jäähalli 18.–19.2. Kontulan tekojää 20.2. Brahen tekojää 22.2. Tapulin Talvirieha 21.2.

KE 22.2.

Menossa mukana mm. Kengurumeininki ja HIFK:n liigakiekkoilijoita.

STADIN TALVIRIEHA. Maksuton koko perheen liikuntatapahtuma Paloheinän ulkoilualueella, hiihtoladuilla ja jäähallissa klo 15.30–18.30.

TALVILOMAN EASYSPORT-VIIKKO KOULULAISILLE TÖÖLÖN KISAHALLISSA. Ma–pe 20.–24.2. klo 11–14 SUMOPAINIA / AKROBATIAA / PALLO- JA MAILAPELEJÄ / YLLÄTYSOHJELMAA! Hinta: 1,50 euroa / päivä

Vesiliikuntapäivät Itäkeskuksen uimahalli 20.–21.2. Pirkkolan uimahalli 23.–24.2. FunAction-tapahtuma Liikuntamylly 22.2. Liikuntahulinat Liikuntamylly 19. ja 26.2. Pikaluistelun nuorten MM-kisat Oulunkylän tekojää 17.–19.2.

KE 22.2.

BENJAMIN!

Tule ja tutustu: hel.fi/liikunta @liikuntavirasto

LEIKKIMIELISTÄ HIIHTOKILPAILUA / LUISTELUA / LÄTKÄÄ / LUMIKENKÄILYÄ / YLLÄTYSOHJELMAA! KUVA: NANA SIMELIUS

ITÄ P1


8 Uutiset

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017 ALKIS KONSTANTINIDIS/REUTERS

Trumpilta pimitetään tiedustelutietoja YHDYSVALLAT A Yhdysvaltojen

tiedusteluviranomaiset eivät ole kertoneet presidentti Donald Trumpille arkaluontoisia tietoja, koska ne ovat pelänneet tietojen vaarantuvan tai vuotavan ulkopuolisille. Tilanteesta kertoi sanomalehti Wall Street Journal, joka perustaa tietonsa entisiin ja nykyisiin tiedustelupalveluiden lähteisiin. Asiasta vastaavat viranomaiset kiistivät WSJ:n tiedot. ”Ei pidä alkuunkaan paikkaansa, etteikö Yhdysvaltojen tiedusteluyhteisö antaisi presidentille ja hänen kansallisesta turvallisuudesta vastaavalle osastolle parasta mahdollista tietoa”, kansallisen turvallisuusviraston edustaja kommentoi väitteitä. WSJ:n mukaan tietojen pimittäminen johtuu luottamuspulasta, joka on syntynyt Trumpin ja hänen lähipiirinsä yhteydenpidosta venäläisviranomaisiin. Aiemmin tällä viikolla Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Michael Flynn joutui eroamaan Venäjän suurlähettilään kanssa käytyjen puhelinkeskustelujen takia. Trump on tyrmännyt väitteet hänen arveluttavista Venäjänyhteyksistään ”hölynpölynä”. Trumpin mukaan “tämä hölynpöly Venäjä-yhteyksistä on vain

Pelastusrahasto hyväksyttiin ITALIA A Italian parlamentti hyväksyi torstaina hallituksen suunnitelman luoda 20 miljardin euron pelastusrahasto maan roskapankeille, uutisoi Reuters. Pääministeri Paolo Gentilonin joulukuussa esittämää rahastoa voidaan nyt käyttää pankkien tukemiseen. Pankit voivat pyytää rahastolta pääomitusta, jonka ehtona on se, että myös velkojat kärsivät tappioita. Ensimmäinen hyötyjä on todennäköisesti Monte dei Paschi di Siena, joka epäonnistui viime vuonna hankkimaan pääomaa yksityisiltä sijoittajilta. HS METRO

Pidätys PohjoisKorean tutkinnassa MALESIA A Malesian poliisi on ilmoittanut ottaneensa kiinni myös toisen naisen PohjoisKorean johtajan veljen murhatutkinnan yhteydessä, kertoo uutistoimisto Reuters. Nainen otettiin kiinni varhain torstaina. Hänet tunnistettiin valvontakameran kuvista. Hänellä oli Indonesian passi. Sen mukaan hän on syntynyt vuonna 1992. Edellinen pidätys tehtiin keskiviikkona. Myös tuolloin pidätettiin nainen. Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin maanpaossa eläneen isovelipuolen Kim Jong-namin kerrottiin tiistaina kuolleen Kuala Lumpurin lentokentällä. HS METRO

Kuvassa CIA:n päämajan aula Langleyssa Virginiassa. yritys kätkeä Hillaryn (Clinton) tappiollisen kampanjan aikana tehdyt monet virheet.” The New York Times -lehden mukaan Trumpin kampanjaavustajat ja muu lähipiiri olivat jatkuvasti yhteydessä Venäjän tiedusteluviranomaisiin vaalikampanjan aikana. Lehden lähteinä olivat neljä nimeämätöntä nykyistä ja entistä amerikkalaisviranomaista, jotka tutkivat puhelinliikennettä Trumpin kampanjan ja venäläisten välillä. Uutiskanava CNN vahvisti tiedot vedoten tiedustelulähteisiin. HS METRO ISIS ILMOITTAUTUI

ISKUT TAPPOIVAT YLI SATA

Miehet katsoivat itsemurhaiskussa tuhoutunutta autoa Bagdadissa. A Terroristijärjestö

Isis ilmoittautui torstaina kahden suuren, kymmeniä ihmisiä tappaneen pommiiskun tekijäksi. Toinen iskuista tehtiin Irakissa ja toinen Pakistanissa. Asiasta uutisoivat AFP ja Reuters. Ainakin 45 ihmistä kuoli, kun räjähteillä lastattu auto räjähti Irakin pääkaupungin Bagdadin eteläosassa, kertoi uutistoimisto Reuters. Pakistanissa puolestaan räjähti torstaina pommi suufilaisessa pyhäkössä, jossa oli paljon ihmisiä. Räjähdyspaikka sijaitsee Pakistanin eteläosassa. Pommi tappoi ainakin 72 ihmistä, kertoi Reuters poliisilähteisiin viitaten. HS METRO

Kreikkalaiset maanviljelijät järjestivät tiistaina verohelpotuksia vaativan mielenosoituksen parlamentin edessä Ateenassa.

Kreikka ei halua tehdä enää lisäsäästöjä

Velkakriisi uhkaa jälleen kärjistyä. IMF pohtii, osallistuuko se hätärahoitukseen.

että hukkaan heitetystä ajasta sopimuksen aikaansaamiseksi on kustannuksia kaikille”, sanoi komissaari Valdis Dombrovskis kreikkalaiselle Euro2day-uutissivustolle.

KREIKKA A Euroopan unionin virkamie-

het kehottivat torstaina Kreikkaa ja sille lainaa antaneita saamaan pikaisesti aikaan arvionsa Kreikan taloudesta ja kyvystä selvitä erääntyvistä lainoistaan. Asiasta uutisoi Reuters. Arvio on edellytyksenä sille, että Kreikka saa seuraavan erän hätärahoituksesta. Kiista talouden rakenneuudistuksista ja velkojen mahdollisista mitätöinneistä voi taas kerran kärjistää Kreikan kriisin. Kiista uhkaa myös Kreikalle luvattua 86 miljardia hätärahoituksen jatkamista. Torstaina EU:n virkamiehet kehottivat sopimaan kiistan, jotta mahdollinen katastrofi vältettäisiin. Merkittävä tekijä kiistassa on myös se, osallistuuko Kansainvälinen valuuttarahasto IMF Kreikan hätärahoitukseen. ”Meillä on yhteinen näkemys,

EU:n virkamiehet kehottivat sopimaan kiistan, jotta mahdollinen katastrofi vältettäisiin. Toistaiseksi IMF ei ole suostunut osallistumaan 86 miljardin euron hätärahoitukseen, koska sen mielestä Kreikan julkisen talouden velka on kestämättömän suuri. IMF on suosittanut Kreikan lainojen osittaista mitätöintiä. Heinäkuussa Kreikalta erääntyy maksettavaksi lainoja 7,5 miljardin euron arvosta. Ilman hätärahoituksen jatkamista ja seuraavaa lainaerää Kreikka ei pysty lyhennyksiä maksamaan. Useat eurooppalaiset poliitikot ovat sitä mieltä, että hätärahoi-

tusta ei jatkaa ilman IMF:n osallistumista. Tähän mennessä Kreikka on saanut luvatusta 86 miljardin euron hätärahoituksesta 31,7 miljardia euroa. Lainan antaa Euroopan vakausmekanismi, joka eurovaltioiden perustuma rahoituslaitos. Suurimmat kysymykset kärjistyneessä kiistassa koskevat Kreikalta vaadittu muutoksia energiamarkkinoilla ja työmarkkinoilla. Kreikan kanta on, että se ei pyydä enää euroakaan taantuman kurjistamilta kansalaisiltaan. Kreikan kriisi kärjistyi loppuvuonna 2009, jolloin valtio ilmoitti julkisen talouden olevan tilastoja huonommassa kunnossa. Kolmen Kreikalle myönnetyn hätärahoituksen ehtona on ollut ankara niukkuuspolitiikka. Finanssipolitiikan liian voimakas kiristäminen oli todennäköisesti yksi syy siihen, että Kreikka vajosi vaikeaan taantumaan ja velkaantuminen kiihtyi. Siksi valtio ei halua enää niukkuuspolitiikkaa vaan talouskasvua tukevaa finanssipolitiikkaa. HS METRO

Ikea jätti naiset pois katalogista ISRAEL A Huonekalujätti Ikea on julkaissut Israelissa äärivanhoillisille haredijuutalaisille oman katalogin, jonka valokuvissa ei ole lainkaan naisia. Katalogin kuvissa haredi-isät tutkivat kirjoituksia ja syövät illallista poikiensa kanssa Ikeahuonekaluin kalustetuissa asunnoissa. Naisia tai tyttöjä ei kuvissa näy. Ikealla on Israelissa myös valtaväestölle tarkoitettu katalogi, jossa on tavanomaista mainoskuvastoa miehineen, naisineen ja perheineen.

Katalogissa ei ole yhtään naista tai tyttöä. Israelin Ikean mukaan omaa haredikatalogia oli tiedusteltu, ja yhtiö halusi vastata kysyntään.

”Katalogi antaa myös haredijuutalaisille mahdollisuuden nauttia Ikean tuotteista ja ratkaisuista sopusoinnussa elämäntyylinsä kanssa”, Ikea Israel vastasi Times of Israel -lehden mukaan. Haredikatalogissa erästä pöytää mainostetaan ”sapattipöytänä”, jonka ympärille voi kokoontua ”nauttimaan perheen yhteenkuuluvuudesta”. Mainoskuvassa ei näy yhtään naista. ”Mahtavaa. En tiennytkään, että harediyhteisössä on yksinhuoltajaperheitä”, eräs kommentoija sanoi Yedioth Ahronoth -lehden mukaan. HS METRO ITÄ P1


2

Urheilu

Venäläiset futishuligaanit varoittavat Englannin faneja

ROBERT PRAT TA / REUTERS

Venäläishuligaanit aikovat hyökätä Englannin faneja vastaan vuoden 2018 jalkapallon MM-kisoissa. JALKAPALLO

Riitta-Liisa Roponen.

ROPOSEN SELKÄ LEIKATTIIN A Suomen

hiihtomaajoukkueen konkarin Riitta-Liisa Roposen kausi päättyi selän välilevyn pullistumaan. Roposen selkä leikattiin torstaina Saksassa. Roposen lannerangassa todettiin välilevypullistuma Tour de Skin alla. Selkää kuntoutettiin sen jälkeen, mutta käänne huonompaan tapahtui Ruhpoldiningin viimeistelyleirillä Saksassa. Viime perjantaina Roponen alkoi tuntea voimakasta kipua jalassaan, eikä kyennyt enää jatkamaan harjoitteluaan. Yhteistyössä suomalaisten lääkäreiden kanssa päädyttiin lannerangan välilevyn pullistuman leikkaushoitoon. Leikkaus onnistui hyvin, tiedottaa Hiihtoliitto. HS METRO

”Koville otti 18 reikää, mutta hyvin selvittiin.” Jaetulla 13:nnella sijalla oleva Mikko Korhonen (68 lyöntiä) kommentoi suoritustaan golfin Euroopan kiertueen Australian osakilpailun ensimmäisellä kierroksella. Kisaa johtavat Australian Brett Rumford ja Englannin Mark Foster (66).

A Venäjän huligaanit ovat varoittaneet englantilaisia jalkapallofaneja, että he ovat sataprosenttisella varmuudella huligaanien tähtäimessä Venäjällä järjestettävässä jalkapallon MM-turnauksessa vuonna 2018. Paikallisten mukaan turnauksesta tulee ”väkivaltafestivaali”. Väitteet esitettiin uudessa brittidokumentissa Russian Hooligan Army, joka sai ensi-iltansa torstai-iltana BBC2-kanavalla. Dokumentissa näytetään myös, miten nuorien miesten ryhmä osallistuu ennalta sovittuihin tappeluihin huligaanijoukkoja vastaan ja miten he valmistautuvat ensi vuonna järjestettävään MM-turnaukseen. The Guardian -lehden mukaan yksi dokumenttiin haastatelluista huligaaneista on Tappaja-Vasili. Vasili johtaa Moskovan Spartakia kannattavien huligaanien Gladiaattorit-ryhmää. Vasilin mukaan huliganismi on antanut hänelle rohkeutta ja periaatteita, ja tunteen siitä, että on ”maailman huipulla”. Vasilin uskotaan ohjailleen venäläishuligaaneja, jotka aiheuttivat tuhoja ja väkivaltaa Ranskan Marseillessa viime kesän EM-turnauksen aikana. Toisessa haastattelussa Orelin

Venäläishuligaanit hyökkäsivät Ranskan jalkapallon EM-turnauksessa Englanti–Venäjä-ottelussa katsojien kimppuun. teurastajat -ryhmää johtava Denis sanoi, että englantilaisfanit ovat vääjäämättä väkivallan kohteina, jos he matkustavat Venäjälle ensi vuoden kesäkuussa. ”Tulkoot paikalle, katsotaan sitten. Joku yrittää jotain, se on täysin varmaa”, Denis sanoi. Denis antoi matkustusohjeen turnaukseen tuleville. ”Ole perheesi tai lastesi lähellä. Jos liikut miehen kanssa, voit olla varma, että saat turpaasi.” Denisin mukaan venäläishuligaanien järjestelmällisyys antoi heille etulyöntiaseman Marseillessa.

Jokerit hävisi, mutta jatkaa pudotuspeleissä JÄÄKIEKKO A Helsingin

Jokerit hävisi AK Bars Kazanille kotonaan torstaina KHL-liigassa maalein 4–5 (2–1, 1–1, 1–3). Runkosarjan viimeisen ottelunsa pelannut Jokerit varmisti kuitenkin paikkansa KHL:n pudotuspeleihin, kun SKA Pietari voitti Sotšin Pietarissa maalein

6–2 (3–1, 2–0, 1–1). Jokerit on selvinnyt pudotuspeleihin kaikilla kolmella KHLkaudellaan. Kaudella 2014–2015 Jokerien tie päättyi toisella pudotuspelikierroksella, jossa Moskova TsSKA oli vahvempi. Viime kaudella Torpedo Nižni Novgorod pudotti Jokerit jo KHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. HS METRO

Worleylle MM-kultaa suurpujottelussa ALPPIHIIHTO A Ranskan Tessa Worley voitti naisten suurpujottelun MM-kultaa torstaina Sveitsin St. Moritzissa. Yhdysvaltain Mikaela Shiffrin vei hopeaa ja Italian Sofia Goggia pronssia. Riikka Honkanen oli kisassa 34:s. ”Toisessa laskussa olin vähän myöhässä muutamassa käännöksessä, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen”, Honkanen sanoi Ski

Tessa Worley juhli kultaa Ranskan lipun kanssa. Sport Finlandin tiedotteessa. Nea Luukko keskeytti ensimmäisellä kierroksella. HS METRO

”Katutaisteluihin on taktiikoita, joita hyödynsimme taistellessamme kaupungeissa”, hän sanoi.

”He (englantilaiset) ovat huliganismin kantaisiä.” nimetön venäläishuligaani

Rostovissa haastateltu nimetön huligaani kertoi, miksi hänen mukaansa englantilaiset ovat venäläishuligaanien kohteena. ”He ovat huliganismin kantai-

MM-YHTEISLÄHTÖKISA

LAUKKANEN SAI PAIKAN

Mari Laukkanen. A Mari Laukkanen pääsee mukaan sunnuntaina käytävään yhteislähtöön ampumahiihdon MM-kilpailuissa Itävallassa. Niin sanottuun massalähtöön mahtuu 30 urheilijaa, joista 25 on maailmancupin yhteispisteiden parasta. Loput viisi paikkaa annetaan MM-kilpailuissa muuten hyvin sijoittuneille. Laukkanen sijoittui neljänneksi normaalimatkalla keskiviikkona. Torstaina käydyn miesten normaalimatkan kilpailun voitti yllättäen Yhdysvaltain Lowell Bailey. Tshekin Ondrej Moravec otti hopeaa ja Ranskan Martin Fourcade pronssia. Olli Hiidensalo oli 49:s. HS METRO

siä, ja heitä me odotamme.” Englannin kannattajat ja Venäjän huligaanit ottivat yhteen viime kesänä jalkapallon EM-kisoissa Marseillessa sekä stadionilla että sen ulkopuolella. Venäläiskannattajia syytettiin häiriöiden aiheuttamisesta, rasistisesta käytöksestä ja ilotulitteiden ampumisesta katsomossa. Yhteenotoissa loukkaantui kymmeniä ihmisiä. Huligaanit ottivat aseikseen terassituoleja, ja venäläiset olivat varustautuneet yhteenottoihin myös hammassuojilla, kamppailulajihanskoilla ja veitsillä. ARI VIRTANEN HS

Larinto pisteille Etelä-Koreassa MÄKIHYPPY A 28:nneksi hypännyt Ville Larinto ylsi torstaina toiselle kierrokselle mäkihypyn maailmancupin kisassa Etelä-Korean Pyeongchangissa. Toisen suomalaisedustajan, Jarkko Määtän kilpailu puolestaan jäi yhteen kierrokseen sijoituksen ollessa 45. Kisan voitti Puolan Maciej Kot ennen Itävallan Stefan Kraftia. Maailmancupin kärjessä on torstaina kuudenneksi sjoittunut Puolan Kamil Stoch. Kraft on kakkosena ja torstaina viidenneksi päätynyt Norjan Daniel Andre Tande kolmantena. Seuraava osakilpailu on 12. maaliskuuta Oslossa. HS METRO

Tulospörssi JÄÄKIEKKO Liiga Ilves – HPK 4–0...... (1–0, 1–0, 2–0) KooKoo – Kärpät 4–3 ...... (1–1, 3–1, 0–1) Pelicans – Tappara vl 3–2 ...... (1–0, 0–0, 1–2) SaiPa – Sport 1–0. (1–0, 0–0, 0–0)


10 Lukijat Tekstiviestit

Lähetä numeroon 17181

A Nyt

ympäristöministeriön ja THL:n asiantuntija sekä jonkun terveysjätin työterveyslääkäri vuodeksi asumaan tuulivoimapuiston viereen! NIMETÖN A Minäkin

olen maahanmuuttaja olen syntyjäni savolainen ja tullut tänne etelään 28 v sitten mut en puhu savon murretta oispa ihana ku joku sanois olet savolainen. Sieltä pienestä lepikon torpasta ponnisti pieni poika suomen presidentiksi jolla oli auktoreettia ja karismaa eli savolainen piällysmies. NIMETÖN

A Suomalainen

avioliitto: vaimo, lapset, koira, kaikki muut, ja viimeisenä aviomies. Tasa-arvon viisari on suomessa heilahtanut naisien puolelle. Samoin rikasköyhä, nuori-vanha ovat saaneet uudet painotukset. Palatkaamme miehen osaan. Tasa-arvoa ei ole suomen puolustaminen vain miesten henkiä vaarantamalla. Tasaarvoa ei ole naiskiintiöt, ilmaiset syöpäseulonnat, avioerossa lapset äidille, raskaiden ja ikävien töiden kuulumattomuus 'naisammatteihin' opetustoimen naisistuminen jne. ON MUUTOKSEN AIKA A Näinhän se menee viina ja tupakkaa tappaa ja niitä myydään laillisesti. Ei ole eroa onko pultsari vai

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

eliitti samaa tuhoa tekee kummallekin ei muuta ku syöpätilastoja julkisuuteen. NIMETÖN A Mikäköhän

A Rakas

Posti. Uskoisin et suurimmalle osalle ihmisistä passaisi Stadissa et nakkaatte postin esim. 2 krt viikossa. Mutta. Mikä helvatan vaikeus on pudottaa posti luukusta alas. Ulkopuolella repsottava posti=en ole himassa! , welcome varkaat! Odotin oikein posteljoonia eräs pv. Voi p....le. Suomen kielen taito nolla. Nyt posti asiat kuntoon, edes se ettei jätetä killumaan luukun ulkopuolelle!

on se elämän ylläpitävä lääke, mitä KELA ei korvaisi? Niitä lääkkeitä on tosi harva, että jos muka olisit ilman niitä niin kuolisit! Mutta niinhän me kaikki! Uskon täysin, että semmoisista lääkkeistä ei ongelmaa veronmaksajien maksusta tulisi Suomessa. OPISKELKAA LÄÄKKEISTÄ, PLS

HESARI-JA FLEMINKATU

A Miten

A Onkn

karkoitetaan turistit hesasta. Poistetaan kolikkoparkkimittarit. Avataan kahvilat la-su puoliltapäivin jos silloinkaan. Ai niin, se tehtiin jo. KIITOS KOK+VIHERIKÖT

A Hyvää huomenta. Haluaisin esittää sydämelliset kiitokset sille nuorelle naiselle, joka tuli halaamaan mua Red Onion -ravintolassa Vantaalla perjantai-iltana. Sä sanoit tuntevasi myötätuntoa mua kohtaan sen takia, että mä vain istuskelin siellä ihan yksin. Osapuilleen parasta, mitä voisin kuvitella itselleni tapahtuvan ystävänpäivän alla. En usko, että mun elämässä voisi koskaan olla liikaa halauksia. Olen milloin vaan valmis halaamaan sua myös tulevaisuudessa. Oot ihana. Oikein hyvää ystävänpäivää! KOLMEKYMPPINEN PAIMEN A Sinä

nimetön. Kyllä mulle kannetuna himaan tulee Hesarikin. Ei nyt umpihullu tarvi kait olla jos tekstailee jotain Metro-lehteen. Mukavata lukea metrossa, dösässä tai ratikassa. Höllennä piposi solmuja, ei harmita läheskään sit niin paljon. 'piis änd laav' for everybody! LUKSI

nyt niin että Posti Stadissa polkee räikeästi jakajien palkkoja? Mitä mitä, joulukortit tulee helmikuussa, In Finland, sisäinen liikenne. Nostakaa hintoja, vähentäkää jakelupäiviä, tehkää jotain järkevää! POIS HETI KELTAINEN HÖPÖ LÖPÖNNE A Hallituksella

kokous kartanossa. Mustat autot kaasutteli sinne sun tänne. Sovitte et suu suppuun. Kähmintää. Ainoa mikä on varmaa et ihmisten muisti pettää demarien suhteen. Mutta kuin USAssa, kansa on puhunut. Suurin osa ei lue/kuule/ymmärrä äänestämänsä ideologiaa. Parasta kun umpihullu. Joka aamu venaan Hesaria, luen tv n uutisia tarkemmin et mitä kivaa Donald taas on keksinyt tai Ferrafame jne. Hipheijaa. LUKSI A Mikähän

siinä on, että kun 'kunnolla' sairastuu, alkaa arvostamaan meidän hyvää sairaanhoitoa, esim. Meilahdessa, joka huippua. Älkää ihmiset moittiko, parasta hoitoa maailmassa saatte! AMI

A Kyllä

jotkut stadilaiset on köyhiä kun pitää ärrältä varastaa paketilli-

nen servetteja nenäliinoiksi, kun nenäliinoja sa ostaa paketillinen eurolla. NIMETÖN A Miksi

tämä ihana melankolinen kansa pitää väkisin pintapuolistaa eurooppalaisiksi! Kansat ovat kuin sillisalaattia pian! SEKAROTUISET

RAKIT A Anne

Bernerin pitäisi ymmärtää erota, kun suuri osa kansasta ei arvosta hänen toimintaansa. Tai Sipilän pitäisi hänet erottaa. Mutta eipä tietenkään erota, koska he ovat toistensa 'aisaparina' politiikassa, joten johdonmukaisuuden nimissä erottaa myös itsensä. Samanlaisen politiikan ajajat. Siis kansan/valtion omaisuuden pilkkojat yhtiöittäjät. Yhtiöt voi sitten myydä 'tahkoamaan' voittoja kenelle/keille/ties minne? Nuo itsevaltaiset 'ovelat'toimijat ehtivät järjestellä ennen kuin heidän määräaikansa loppuu? KO. TOUHUA

A Aloitin

sunnuntaina katsomaan 15,30:tä miesten takaa-ajo ampumahiihtoa. Ensteksi kisastudio sitten kommentaattoreiden lässytystä, alkoi viimein 15.55. NIMETÖN

A Eivätkö

suomalainen media sekä suomalaiset urheilutoimittajat milloinkaan opi?! Taas kerran jakoivat etukäteen ampumahiihdon MM-kisojen mitaleita mm. Kaisa Mäkäräiselle, mutta kuinka kävikään. Suomeen ei tullut mitaliakaan, ei edes sijoitusta kuuden parhaan joukkoon! EI PITÄISI NUOLLA ENNENKUIN TIPAHTAA A 18.1 näin sen näin: aloitapa tietoisuutesi laajentaminen helpolla vaikka menemällä pätevälle meediolle. P PROS A Miesten musisointi parasta seurakunnissa. Ei alkuseurakunnassakaan naimattomat nuoret naiset seurakunnan edessä esiintyneet.

SURULLISENA SEURAAVA

NIMETÖN

A Länsiväylä kertoi, että Rantaraitille toivotaan 'parannuksia'palveluita: kahviloita, saunoja yms ja tietysti sitä 'pöhinää'. Ihmettelen, eikös rantareitin pitänyt alunperin olla kävelijöille /pyöräilijöille tarkoitettu rauhallinen ulkoilu rantamaisemista nauttien? Kun kaikki rannat rakennetaan täyteen, metsiköt mukaan lukien, sitten pöhinää riittää enemmän kuin jaksetaan nähdä ja kokea. NAUTITAAN

A On

se sääli ja suuri menetys, että Suomessa ei juuri enää ole jämäköitä miehiä! Kyllä ajat tosiaan ovat muuttuneet. NIMETÖN

A Pyydän

anteeksi naishenkilöltä, jolle soitin suutani bussimatkan kunniaksi! RUMAKÄYTÖKSINEN

RUMILUS

SUHT. RAUHALLISESTA REITISTÄ NIIN

10 on pelastanut monen hengen. Se sairaan ihmisen puhetta että asunnon arvo laskee.

KAUAN KUIN ENÄÄ VOIDAAN

14 V. PUTKI

A Hermo

A Toivottavasti

voisi mennä tuulivoimalan melussa niin, että ampuisi ne hiljaisiksi. NIMETÖN

A Ruusulankatu

Sauli Niinistö olisi vielä seuraavankin kauden presidentin tehtävissä. Hän on niitä

SILANDER HUSSEIN HEIKKOLA HALONEN SAVOLAINEN KAPANEN KHATAEV

PÄÄOTTELUSSA ANTON KUIVANEN VS. TETSUYA YAMADA

38 AMMATTILAISVAPAAOTTELUA

18.2.2017 HELSINKI

KULTTUURITALO

LIPUT: 0600 10 800

lippupalvelu

1,98€ / min. + pvm.

KATSO CAGE 38 –OTTELUT HUOMENNA KLO 18 SUORANA JA SELOSTETTUNA ALKAEN 9,90 €/KK.

LUE LISÄÄ JA TILAA OSOITTEESSA ISEXTRA.FI/VAPAAOTTELU ITÄ P1


Lukijat 11

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

LAINEN A Ke

8.2. Tv-1:llä iltauutisten jälkeen oli ohjelma, jossa kerrottiin islamilaisesta yhteisöstä Tanskassa. Moskeijan ympärillä kerrostaloissa asui ainoastaan muslimeja. Eräät mies ja nainen menivät nimensä muuttaneina kolmen kuukauden ajaksi asumaan ko yhteisöön. Nainen keksi ongelmia, joihin meni 6:lta imaamilta kysymään neuvoa. (pieni kamera piilossa kuvasi,äänitti,kuva vähän pomppivaa). Vastaukset olivat karua kertomaa: naisen on oltavava kaikessa miehelle alamainen. Avioeroa ei saa vaikka sais mieheltä kuinka huonoa kohtelua. Sharia lakia noudatettava ehdottomasti... MIKÄ ON EUROOPAN KOH-

mätön, ja ahne) sallii nykyään rakennettavan!? Ja tuollaisia omistusasuntoja ihmiset joutuvat sikakalliilla hinnoilla ostamaan! Em. juttu ed. viikonlopun HU:ssa. NIMETÖN eliitti ja media on onnistunut loistavasti markkinoimaan vuokra-asujat

A Mtv

3 mainostaa alkavaa ohjelmaansa nimeltä 'Paluu alttarille' ja taustalla soi jenni vartiaisen kappale jossa kysytään 'mikä on sun turvasana?' Miksi sadomasoseksi liitetään tällä lailla kyseiseen ohjelmaan? Mitä ohjelman tuottajat oikeen kuvittelevat kun laittavat tälläisen kappaleen taustalle? Tai ei kai sitä tarvi edes kysyä. SAIRASTA A Ne

vaihdevuodet voi sitten kestää kymmenenkin vuotta että tiedoksi sulle.

NIMETÖN A Voi

taivas! Niinku Tanssii tähtien... piti alkaa? Olis pitänyt arvata et se on vaan entisten kertausta? Tyhmää touhua niinku nykyään muutkin ohjelmat. HALOO

AVATAAN 1.3. klo 10

itsepalvelukirpputori Arabian kauppakeskukseen ( 2. krs )

Seuraavat alkavat: Iltakoulutusopinnot alkaa heti. iltakoulutus 6.2.2017 2.2.2015 Vielä muutama paikka jäljellä!

Avajaistarjouksena

Lönnrotinkatu 9, Helsinki | Puh: (09) 726 80600 | E-mail: maker@maker

Kuulutukset

Käynti yleisölehterille Sofiankatu 3:n puolelta. Kokousta voi seurata kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www. helsinkikanava.fi. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä 3.3.2017 klo 11–13 Helsingin kaupungin kirjaamossa, Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Muut tapahtumat

Palveluja tarjotaan

KRISTOSOFINEN LUENTO

Remontointi- ja uudistyöt luotettavasti. p. 050 3024466 kaweb50@gmail.com

Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 22.2.2017 klo 18 Vanhalla Raatihuoneella, Aleksanterinkatu 20.

Su 19.2. klo 13 Anja Kesävuori

(Työavain 39-2-17)

Tehtävänä on toimia ympäristönsuojeluosaston maaperä ja jätteet -yksikön esimiehenä. Lisätietoja antavat ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kippo-Edlund, p. 050 345 4154, (poissa 27.2.−3.3.) ja ympäristöjohtaja Esa Nikunen, p. 040 504 5175.

YMPÄRISTÖTARKASTAJA

Tällä kupongilla 17.­22.2.2017

09-676021 Hietalahdenranta 11 Varaa 24,90/vko hietsumarket.fi

Manuka­hunaja, 227 g 5 €)

27,. 34,9

(norm

€ /kg

(154,­

€ €)

u Luom

Ruohonjuuri palvelee myös Espoossa sekä Isossa Omenassa että Sellon kupeessa!

Tässäpä puhdikas purkillinen vaiku­ tuksistaan kuuluisaa, suuren suosion saavuttanutta luonnonhunajaa, jonka puuhakkaat mehiläiset ovat valmistaneet uusiseelantilaisesta manuka­kasvista. Terhakka herkku ­ sinun parhaaksesi. Antibakteeriseksi kehuttu manuka-hunaja omaa pitkät perinteet luonteikkaana luon­ nontroppina. Manukasta saat kehosi hyödyn­ nettäväksi rutkasti uudistavaa luonnonvoimaa!

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki

Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki Espoo: Kauppakeskukset Iso Omena ja Sello Verkkokauppa: www.ruohonjuuri.fi

Vuokralle tarjotaan asuntoja

Kaikki kiskot vievät kotiin Vantaan Kivistöön valmistuu 109 uutta asuntoa toukokuun lopussa. VAV Asunnot Oy rakentaa kuusikerroksisen kerrostalon osoitteeseen Jaspiskuja 7a, aivan Kivistön juna-aseman lähelle. Jaspiskujan viihtyisien vuokrakotien haku on nyt alkanut. Talon asunnot ovat kooltaan yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Tarkemmat tiedot ovat alla: Huoneistotyyppi

Pinta-ala

Asuntoja vuokralla

Kuukausivuokra

1 h + kt

36,5−41,5 m²

47 kpl

n. 582–659 €

(Työavain 39-1-17 )

2 h + kt

45,5−52 m²

47 kpl

n. 675–772 €

Tehtäviin kuuluvat ympäristönsuojelun ja jätehuollon lupaja valvontatehtävät sekä kehittämistehtävät ympäristönsuojeluosaston maaperä ja jätteet -yksikössä. Lisätietoja antavat va. johtava ympäristötarkastaja Hannu Arovaara, p. 050 336 2182 ja ympäristönsuojelupäällikkö Päivi Kippo-Edlund p. 050 345 4154, (poissa 27.2.−3.3.).

3 h + kt

64−66 m²

15 kpl

n. 852–904 €

Tarjoamme monipuoliset tehtävät ja suuren kaupungin henkilöstöedut. Palkkaus on kummassakin tehtävässä teknisten sopimuksen mukainen.

itsepalvelukirppis

Joko tunnet ihmehunaja manukan?

Säästösi 23 %

JOHTAVA YMPÄRISTÖTARKASTAJA

TERVETULOA!

Luontaistuotteet

119,­

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksessa on haettavana seuraavat vakinaiset virat

Arabian kauppakeskus Hämeentie 109-111, 00550 Helsinki

Museokatu 15, Hgin kristosofi-ryhmä

Avoimet työpaikat

Ympäristökeskus edistää helsinkiläisten elinympäristön terveellisyyttä ja viihtyisyyttä. Ympäristökeskus huolehtii paikallisesta ympäristön- ja terveydensuojelusta. Myös kunnallinen elintarvikevalvonta ja eläinten lääkintäpalvelut kuuluvat ympäristökeskuksen tehtäviin.

pöytä + rekki 35€/vko Pöytävaraukset numeroon: 044-2415534 Kirppis & Trésor Oy

Ihmiskehityksen jaksoja

NPA 10+ , Green Bay

TAPIOLA NYT - JA TULEVAISUU-

NIMETÖN

AMMATIKSI MASKEERAAJA TAI MEIKKAAJA?

Hae kouluun ja lue lisää

Ristikon ratkaisu

A Tapiolan

A Ai miksikö amerikkalaiset hokevat koko ajan 'i love you'? Tietenkin siksi ettei heillä ole hyvinvointivaltiota. He ovat täysin riippuvaisia sukulaisista ja ystävistään jos jotain ikävää tapahtuu. Ei ilmaista terveydenhoitoa, työeläkettä, koulutusta, ei mitään. Kaikki pitää maksaa yksityisille firmoille ja kasvattaa omistajien cayman-tilejä. I love you on apinalauman hokema hyväksytyksi tulemisen tarpeesta alfauroksille.

Kirpputorit

A Kyllä

SÄ?

DESSA?

Koulutus

NIMETÖN

TALO TÄSSÄ MYLLERRYKSES-

keskusta on lopullisesti pilattu. 'Puutarhakaupunkia' sitä kuuluisaa väljästi rakennettua viihtyisää ei enää ole. Sen suunnittelijat järkyttyisivät, jos näkisivät nykyisen alennustilan. Ennen tuntui puutarhan tunnelmaa tuoksuakin. Nyt siellä vain tuoksuu grynderien raha ja ahneet suunnitelmat. EPÄVIIHTYISÄ

pohjasakaksi! Tosin ylivelkaiset omistusasujat, ja FB:ssakin pätijät, eivät ehkä saa kohta mitään kattoa päänsä päälle. Ja konsultit jatkavat samaa laulua, missähän lähiössä tällä kertaa!?

www.hel.fi

hyvin hoitanut. Siitä kiitos hänelle. TYYTYVÄINEN KANSA-

Haku Jaspiskuja 7a:n asuntoihin alkaa 17.2., ja Vuokran yhteydessä peritään vesimaksua talon arvioitu valmistumispäivä on 31.5.2017. 15 euroa asukasta kohden kuukaudessa. Autopaikkoja on asukkaiden käytössä yhteensä 45. Lisätietoja Jaspiskujasta ja Kivistöstä sekä ohjeet Jos olet kiinnostunut Jaspiskujan asunnoista, asuntojen hakemiseen löydät kotisivuiltamme: täytä asuntohakemus kotisivuillamme tai toimistollamme Tikkurilassa. Samalla hakemuksella voit hakea asuntoa myös muista VAV:n vuokrataloista. Hakijoita koskevat tulo- ja varallisuusrajat, jotka voit tarkistaa kotisivuiltamme.

www.vav.fi/jaspiskuja

Virkojen kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja kielitaitovaatimuksena suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito. Hakuaika virkoihin päättyy 9.3.2017 klo 15.00. Pyydämme jättämään hakemukset Helsingin kaupungin sähköiseen rekrytointijärjestelmään www.helsinkirekry.fi. Työavainnumero ohjaa suoraan hakemuslomakkeeseen, jossa tehtävät on kuvattu tarkemmin. Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

A Sade

tuli saumoista sisään Arabiankadulla. - Haloo, mitä tämä palikkaporukka (mistään mitään ymmärtäITÄ P1


12

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

S U V I L A H T I

H E L S I N K I

1 1 . – 1 3 . 8 . 2 0 1 7

11.8.

“One of Europe’s most acclaimed festivals has announced a stellar line-up for 2017” 13.8.

NME (UK)

PE 11.8. LANA DEL REY (US) APHEX TWIN (UK) LONDON GRAMMAR (UK) YOUNG THUG (US) CAR SEAT HEADREST (US) MACEO PLEX (US) MODEL 500 (LIVE) (US) FEMME EN FOURRURE (FI) ORANSSI PAZUZU (FI) KAURIINMETSÄSTÄJÄT (FI) TÖÖLÖN KETTERÄ (FI) + PALJON MUITA LA 12.8. THE XX (UK) FLUME (AU) SPARKS (US) SAMPHA (UK) JON HOPKINS (UK) BICEP (LIVE) (UK) ALMA (FI) MC TAAKIBÖRSTÄ (FI) PYKÄRI FT. AHJO ENSEMBLE (FI) THE HOLY (FI) LITKU KLEMETTI (FI) + PALJON MUITA SU 13.8. FRANK OCEAN (US) RYAN ADAMS (US) MODERAT (DE) ANGEL OLSEN (US) VINCE STAPLES (US) PRINCESS NOKIA (US) MR FINGERS AKA LARRY HEARD (LIVE) (US) JENNY HVAL (NO) MIKKO JOENSUU (FI) VESTA (FI) + PALJON MUITA

KAIKKI LIPPUTYYPIT MYYNNISSÄ Pääyhteistyökumppani

Mediakumppanit

99–185 € |

K 18 |

FLOWFESTIVAL.COM

Kumppanit

ITÄ P1


Hupiklubi 13

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

Helmiä sioille Stephan Pastis sain juuri alentavan meilin pomoltani kahviossa. mutta opin viime kerrasta, että on parasta antaa ajan kulua ennenkuin vastaan.

mitä viime kerralla tapahtui?

en saanut palkankorotusta.

pomo hyvä, sulle, senkin

Kysymykset 1) Mikä pelifirma maksoi 908 miljoonaa

euroa osinkoja vuonna 2016?

2) Kuka jääkiekkoilija teki tulokaskau-

läski terveisiä rotta

1395

B. Virtanen Ilkka Heilä

dellaan NHL:ssä viisi hattutemppua? 3) Mikä maa oli vaarallisin paikka YK:n työntekijöille vuonna 2016? 4) Minkä pörssiyhtiön toimitusjohtaja on Martin Lindqvist? 5) Mistä rakennuksesta Pietarissa tehtiin ateismin museo 1930-luvulla? 6) Mikä oli ensimmäinen suomalainen äänielokuva? 7) Kuka suomalainen tekstiilitaiteilija sai Milanon triennaalin pääpalkinnot vuosina 1951, 1954 ja 1957? 8) Missä EU-maassa asuu Britannian jälkeen eniten Britannian kansalaisia? 9) Mikä oli Slovakian valuutta ennen euroa? 10) Minkä klassikkoelokuvan päähahmo on Norman Bates?

Sudokut Täydennä ruudukko niin, että jokaiselle vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Ristikko Ratkaisu on sivulla 11

Vastaukset 1) Supercell. 2) Teemu Selänne. 3) Mali. 4) SSAB:n. 5) Iisakinkirkosta. 6) Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. 7) Dora Jung. 8) Espanjassa. 9) Koruna. 10) Psy-

kon.

Mobiiliohjeet Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan HS Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä ja Helsingin Sanomissa. Palkkio. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista

kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettä-

jä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja metro.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin

liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. .

Lukijankolumniohjeet Metro.fi. Mene osoitteeseen www.metro.fi ja paina ylhäältä ”lähetä”. Pituus 1900–2100 merkkiä. Kolumnin kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin

kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. HS Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin. ITÄ P1


14 Televisio TV1

Pe

21.05: Perjantai 11.00 Yle Paikallisia uutisia 12.10 Yle Oddasat. 12.14 Oddasat. 12.30 Tosi tarina: Lumimyrsky. 13.00 ELOKUVA Kuin uni ja varjo (K7). 14.45 Kansallisaarteen etsintä: Sarjakuvapohatta. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.15 Yle Oddasat. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 A-studio: Talk. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Viidakkoperhe (K7).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana Presidentti-sarjan näyttelijä Tommi Eronen. 19.00 Poika joka katosi musiikkiin (K12). Uusi sarja 1/6. Joe Hughes on hieman epätavallinen poika, joka viihtyy omissa maailmoissaan ja rakastaa musiikkia. 20.00 Pressiklubi. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 Perjantai. Ihaillut ja halveksitut – mihin me julkkiksia tarvitsemme? Päätoimittaja Anu Saagim ja ohjaaja Jussi Parviainen. 22.00 Catastrophe (K12). Kausi 1, 1/6. Palkittu draamakomedia kahdesta viriilistä aikuisesta joille käy hassusti. 22.25 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.35 Yle Uutiset. 22.40 ELOKUVA Adolf Eichmannin oikeudenkäynti (K16). Adolf Eichmann saatiin oikeuteen vastaamaan sotarikoksistaan vuonna 1961. Tapauksen historiallinen tv-dokumentaatio toi natsien julmuudet koko maailman tietoisuuteen. P: Martin Freeman. HD 0.15–0.45 Puoli seitsemän.

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

TV2

MTV3

Nelonen

Sub

Teema

21.00: Sohvaperunat

22.35: Predator - saalistaja

21.30: Twilight - Uusikuu

21.00: #Subleffa: Yksin kotona 4

21.00: Kino: Meek`s Cutoff

11.45 Talvistudio. 12.00 Noin viikon uutiset. 12.25 Yhteisvastuukeräys. 12.30 Hymy Pyllyyn. 13.00 Kioski. 13.40 Talvistudio. 13.50 Alppihiihdon MM: Miesten suurpujottelu. 15.00 Talvistudio. 15.35 Ampumahiihdon MM: Naisten viesti. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Talvistudio. 18.30 Salibandyliiga: Indians – LASB. Miesten salibandyliigan ottelu Indians – LASB. 21.00 Sohvaperunat. Sohvaperunat ovat taas valmiina kommentoimaan ja elämään kanssasi viikon televisiotarjontaa. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (K16). Kausi 10, 21/22. Etuoikeutettu. Naisen ahdistelutapauksesta epäilty vapautetaan, ja tuomari pyytää poliisia selvittämään kuolleen poikansa hautapaikan. 22.45 Strike Back (K16). Kausi 3, 7/10. Varastetun tavaran jäljet johtavat Venäjälle. Scott ja Stonebridge saavat päteä roolissa, joka sopii heille kuin nakutettu. 23.30 Girls (K16). Kausi 5, 4/10. Vanhoja ihastuksia. Hannah ja Fran ajautuvat erimielisyyksiin. Desi aloittaa harkitsemattoman remontin kysymättä Marnien mielipidettä. 24.00 Ruisrock: Ricky-Tick BB & Julkinen Sana. Kun taitavista jazz-muusikoista koostuva big band yhdistää voimansa kolmen kovan räppärin kanssa on tuloksena kovat bileet. Rantalavan räjähtävän keikan lisäksi ohjelmassa Palefacen ja Valtteri Pöyhösen haastattelu. HD 1.00–4.00 Uutisikkkuna.

Yle Fem 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Severin. 12.00 SVT: Uppdrag granskning. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 13.05 SVT: Go'kväll. 13.50 SVT: Hitlåtens historia på två minuter. 13.55 SVT: Programtablå. 14.00 SVT: Vetenskapens värld. 15.50 Ponipulmia. 16.20 Yksineläjä Severin. 16.50 Michael ja Matias Strömsön keittiössä. 17.20 Obs debatt. 17.55 Yle Nyheter Tv-nytt. 18.00 Buu-klubben: Superlentokoneet. 18.30 Arkistosta revittyä: Moottoripyörä. 19.00 Kirjaohjelma: Ketil Bjørnstad. 19.30 Yle Nyheter Tv-nytt. 19.55 Dok: Tanssia vailla sukupuolirooleja. 20.25 Ihanampi elämä. 20.45 Oddasat. 21.00 SVT: På spåret. 22.00 SVT: Skavlan. 23.00 SVT: By the pool. 23.05 SVT: Vi är lyckliga. 23.25 SVT: Stella Maris. 23.55 SVT: Programtablå. 24.00 SVT: Matens resa. 0.30–1.00 SVT: Antikmagasinet.

11.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 13.30 Koiralle koti. 14.00 Koiralle koti. 14.30 Unelmien koti. 15.30 Middle. 16.00 Salatut elämät (K7). 16.30 Kokkisota. 17.25 Kauniit ja rohkeat. 17.55 Emmerdale (K7).

18.25 Emmerdale. Isän tyttö. Chrissie haluaa tehdä isyystestin. Lawrence, Robert ja Charity käyvät kauppaa. 18.55 Mitä tänään syötäisiin? 19.00 Seitsemän uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.25 Tulosruutu. 19.30 Salatut elämät (K7). Jirillä on näköjään paha paikka. 20.00 ELOKUVA Rautakauppias Uuno Turhapuro - presidentin vävy (S). Ohjaus Ere Kokkonen, Suomi, 1978. P: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Marita Nordberg, Tapio Hämäläinen, Spede Pasanen, Simo Salminen, Juhani Kumpulainen. 21.45 Pilanpäiten. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 ELOKUVA Predator saalistaja (16). Arnold Schwartzeneggerin näyttelemä huippusotilas Dutch viidakkosodassa tuntematonta, käsittämätöntä vihollista vastaan. Ohjaus John McTiernan, USA 1987. P: Arnold Schwartzenegger, Carl Weathers, Elpidia Carrillo, Bill Duke, Jesse Ventura ja Sonny Landham. 0.40 Tyrant (K16). Rauha. Kausi 2, 12/12. 1.40 Billions (K12). Lyönti. Kausi 1, 7/12. 2.50–3.43 Arrow (K12). Paluu. Kausi 3, 14/23.

Fox 11.00 How I Met Your Mother (K7). 11.30 Huutokaupan metsästäjät. 12.00 Science of Stupid. 12.30 Science of Stupid. 13.00 Jättimäiset rakennusurakat. 14.00 Asvalttiviidakon villit. 15.00 Bull vs. Vertti. 16.00 Jättimäiset rakennusurakat. 17.00 Lapin poliisit. 17.30 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset. 19.00 Hain hampaissa. 20.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 Top Gear (K12). 22.10 ELOKUVA Toimintakomedia: Killers (K12). 24.00 The Walking Dead (K16). 1.00 ELOKUVA Next Three Days (12). 3.30 ELOKUVA Agentti Cody Banks 2 - päämääränä Lontoo (12). 5.45–5.59 Sky News.

11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.45 Huvila & Huussi. 14.45 Matkaoppaat. 15.15 Matkaoppaat. 15.45 Matkaoppaat. 16.15 Matkaoppaat. 16.45 Onnenarpa. 16.50 Julkkisselviytyjät. 17.50 Heikki Paasonen Show.

18.55 HS-uutiset ja sää. 19.00 Hauskat kotivideot. Kausi 15. Jakso 5/10. 20.00 The Voice of Finland. Kausi 6. Jakso 13/24. Jännittävät kaksintaistelujaksot alkavat! 21.25 Keno. 21.30 ELOKUVA Twilight - Uusikuu (12). (USA 2009). Stephanie Meyerin romaaneihin perustuvan, huippumenestykseksi kohoneen seikkailuelokuvien sarjan toinen osa yhdistää kaikki ensimmäisestä Twilight-elokuvasta tutut tähdet. Bella Swan murtuu, kun Edward Cullen katoaa ja väittää lakanneensa rakastamasta häntä. Yllätyskäänne alkaa syventää Bellan ja Jacob Blackin suhdetta. P: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Ashley Greene, Billy Burke, Michael Sheen, Michael Welch, Peter Facinelli, Anna Kendrick. O: Chris Weitz. 0.05 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 0.10 Liiga: Illan parhaat. 0.15 ELOKUVA Snitch (16). (USA 2013). P: Dwayne Johnson, Barry Pepper, Jon Bernthal, Susan Sarandon, Michael K. Williams, Benjamin Bratt. O: Ric Roman Waugh. 2.30 Haapasalo ja kaverit. Kausi 1. Jakso 6/10. Miesten viikonloppu. 3.30 Julkkisselviytyjät. Kausi 1. Jakso 4/10. Porua parista. 4.30–5.00 Rajavalvojat. Kausi 4. Jakso 7/10. Pahan siemenet.

Liv 11.00 Candice sisustaa. 11.30 Tehoneliöt haussa. 12.00 Tehoneliöt haussa. 12.30 Sinkkuillallinen. 13.30 Jaksa paremmin. 14.00 Häät sulhasen tapaan. 15.10 24 Hour Catwalk. 16.05 Los Angelesin luksuslukaalit. 17.05 Ruotsin miljonääriäidit. 18.05 Supernanny Euroopassa (K7). 19.00 Toisenlaiset äidit. 20.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 20.58 Keno. 21.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 22.00 Kiss Bang Love Suomi. 23.00 Kumman kaa. 23.30 Kumman kaa. 0.05 Devious Maids (K12). 1.00 Kadonneen jäljillä. 1.55 Hannibal (K16). 2.45 Ruotsin miljonääriäidit. 3.40–5.00 Astral-Tv.

11.00 Ostoskanava Tvins.com. 14.00 Ihmemies MacGyver (K12). 15.00 Vaimot vaihtoon USA. 16.00 Selviytyjät. 17.00 Sekoilevat idiootit (K12). 17.30 Putous.

19.00 BiisiBattle. Latifah ja Wayans. Kausi 1, 9/16. Koomikko Marlon Wayansin loputon energia pannaan koetukselle, kun vastaottelijana on diivojen diiva, rapin kuningatar Queen Latifah. 19.30 BiisiBattle. Brie ja Arnett. Kausi 1, 10/16. Muun muassa Lego Elokuvasta tutut Alison Brie ja Will Arnett käärivät hihansa ja kapuavat kehään. 20.00 Simpsonit (K7). Äänestä Homeria. Kausi 17, 6/22. 20.30 Simpsonit (K7). Italiaa aloittelijoille. Kausi 17, 7/22. 21.00 ELOKUVA #Subleffa: Yksin kotona 4 (K7). Koko perheen hittikomedian neljännessä seikkailussa Kevin McCallisterin vanhemmat ovat eronneet, ja Kevin asustaa äitinsä kanssa. Mutta joulun poika viettää isänsä rikkaan tyttöystävän kartanossa – ja kuinka ollakaan, vanhat tutut rosvot kiinnostuvat talon aarteista. Ohjaus Rod Daniel, USA 2002. P: Mike Weinberg, French Stewart, Jason Beghe, Joanna Going, Clare Carey. 22.45 Rysän päällä. Paatunut pelimies. Kausi 13, 19/22. Jessica Yorkin poikaystävä aikoo perustaa strippiklubin ja vie luvatta rahaa parin yhteiseltä tililtä. 23.45 Rysän päällä. Katalaa kuntoilua. Kausi 13, 20/22. 0.45 Arrow (K16). Isien synnit. Kausi 4, 13/23. 1.45–2.45 Arrow (K16). Vaitiolovelvollisuus. Kausi 4, 14/23.

Jim

17.00 Elävä arkisto: Talvikalastusta ja halleja. 17.01 Perämeren hylkeenpyytäjät. 17.15 Talvisilakkaa. 17.22 Meri antaa. 17.29 Jäälle!

18.00 Odotus. Elokuvaaja Johannes Lehmuskallio yrittää saada kuvattua kamerallaan Skotlannissa Loch Ness -järven hirviön. T: Giron Filmi Oy, 2011. (U) 18.30 Valitut sanat: Keskisarjan Mannerheim. Sotasankari ja ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim oli lapsena häirikkö ja nuorena miehenä hulttio. 19.00 Batman (K7). 7/34. Kelmi tykkää kylmästä. 19.25 Batman (K7). 8/34. Kylmää kyytiä. 20.00 Volga 30 päivässä. 1/10. Löylyjä ja yöelämää. Ville aloittaa uuden seikkailunsa vanhasta kotikaupungistaan Pietarista. 20.45 Löytöretkiä maailmaan. Manaattien kotiseuduilla. Floridan lämpimissä vesissä elää uhanalaisia manaatteja, joiden sympaattinen ulkomuoto herättää suurta ihastusta. 21.00 ELOKUVA Kino: Meek's Cutoff (K7). (USA 2010) Tosipohjainen draama pienestä joukosta uudisasukkaita, jotka vuoden 1845 Oregonissa yrittävät kulkea erämaan halki ihmisten ilmoille. O: Kelly Reichardt. P: Michelle Williams, Bruce Greenwood. HD 22.40–00.05 Edwyn Collins: Kaikki on mahdollista. (The Possibilities Are Endless, Britannia 2014) Upea dokumenttielokuva A Girl Like You -hitistä tunnetun Edwyn Collinsin hitaasta paluusta elämään ja musiikkiin massiivisen aivoverenvuodon jälkeen. O: Lovelace & Hall. (U) HD

TV5

11.00 Amerikan kovimmat diilit. 12.00 Säpinää kannen alla (K7). 13.00 MasterChef Junior US. 14.00 Firmat kuntoon. 15.00 Panttilainaamo Louisiana. 15.30 Panttilainaamo Louisiana. 16.00 Suurten järvien kesyttäjät. 17.00 Sukulan suojatit. 18.00 Leijonan luola Kanada. 19.00 Suurlähetystön villi arki. 20.00 Australian kovimmat keräilijät. 21.00 Panttilainaamo. 21.30 Panttilainaamo. 22.00 Panttilainaamo. 22.30 Leijonan luola Kanada. 23.30 Poliisit 2017. 24.00 Poliisit 2017 (K7). 0.30 Poliisit 2017 (K7). 1.00 Australian rajalla. 1.30 Australian rajalla. 2.00 Villit nettivideot (K16). 2.30 Villit nettivideot (K12). 3.00 Suurten järvien kesyttäjät. 3.55 Rajavalvojat. 4.25 Rajavalvojat. 4.55–5.00 Astral-Tv.

12.25 Prameat mustalaishäät (K7). 13.20 Seinfeld. 13.45 70's show (K7). 14.15 Pulmuset. 14.40 Alastomat selviytyjät (K7). 15.35 Seinfeld. 16.10 Seinfeld. 16.40 Myyntimies Jethro. 17.35 Bad Judge (K7). 18.10 Goldbergit. 18.40 Goldbergit. 19.15 ELOKUVA Beverly Hills Ninja (12). 21.00 ELOKUVA Hellboy 2: Kultainen armeija (12). 23.20 Tuurin kyläkauppias. 0.20 ELOKUVA I Spy (12). 2.00 Bad Judge (K7). 2.25 ELOKUVA Hellboy 2: Kultainen armeija (12). 4.25 Tavallista elämää. 4.50 Tavallista elämää. 5.15 Pelastajat (K7). 5.40–6.08 Pelastajat (K7).

Maailma on otsikoiden takana. Lataa Hesarin sovellus omasta sovelluskaupastasi. Downloadfrom

WindowsStore

ITÄ P1


Televisio 15

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

TV1

La

19.40: Scott & Bailey 8.00 Yle Uutiset. 8.05 Dokumentti: Velkavangit. 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Ylen aamu-tv. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.45 Näin Norjassa. 11.00 Yle Paikallisia uutisia 12.15 Yle Oddasat. 12.19 Oddasat. 12.35 Dokumenttiprojekti: Citizen Love. 13.30 Prisma-studio. 14.00 Prisma: Veren salat. 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Akuutti. 15.38 Downton Abbey (K12). 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Inhimillinen tekijä.

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää. Hyacinthin mies-parka Richard ei enää pääse vaimoaan pakoon edes työpaikalle jouduttuaan varhaiseläkkeelle. (U) 18.45 Avara luonto: Saalistajat. 5/7. Ei piilopaikkaa. 19.40 Scott & Bailey (K12). Kausi 5, 1/3. Vuosi sitten ylennetty Rachel palaa entiseen tiimiinsä vt. komisariona. 20.30 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 21.15 SuomiLOVE : SuomiLOVEpäätöskonsertti. Suora lähetys Lahdesta. Samuli Putro, Stratovarius, Juha Tapio, Taiska, Anna Puu, Club for Five sekä yllätysesiintyjiä. 22.45 Vera Stanhope tutkii (K12). Kausi 5, 4/4. Varjoja taivaanrannassa. 0.15–1.45 ELOKUVA Hercule Poirot: Idän pikajunan arvoitus (K12). (Murder on the Orient Express/2010) Poirot matkustaa maailmankuulussa junassa.

TV1

Su

21.05: Kotikatsomo: Presidentti 8.00 Yle Uutiset. 8.05 Avara luonto: Saalistajat. 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Inhimillinen tekijä. 9.55 Yle Uutiset. 10.00 Jumalanpalvelus. 10.45 Seniori työssä. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 11.15 Pressiklubi. 11.45 Perjantai. 12.40 Palanen: Minnesota tango. 13.00 Menneisyyden metsästäjät. 13.30 Historia: Nasser, modernin Egyptin isä. 14.30 Katovuosia ja voivuoria. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 ELOKUVA Hercule Poirot: Kellot (K12). 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (K12).

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Luontohetki: Eläinmaailman ihmeitä. 1/12. Pingviinit. Eläinlajeja on yli kymmenen miljoonaa. 18.45 Arto Nyberg. 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (K12). Kausi 2, 7/12. Hyppy tuntemattomaan. 20.15 Mittatilaustyönä. 20.30 Yle Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 21.05 Kotikatsomo: Presidentti (K12). Kotimainen draamasarja. 3/12 Valtakunnan ensimmäinen nainen. 21.50 Southcliffen tragedia (K16). 4/4. Kadotetut sielut. Tragediasta on kulunut vuosi mutta sen muisto ei hälvene. 22.40 Ykkösaamu. HD 23.20–00.20 Newsroom (K12). Kausi 2, 7/9. Punainen tiimi III.

TV2

22.05: Admission 11.45 Talvistudio. 12.00 Syke (K12). 12.51 Riistametsällä. 13.25 Villi kortti: Jalkapalloetkot. 13.40 Talvistudio. 13.50 Alppihiihdon MM: Naisten pujottelu. 15.00 Talvistudio. 15.05 Yleisurheilun halli-SM. 15.35 Talvistudio. 15.40 Ampumahiihdon MM: Miesten viesti. 17.05 Talvistudio. 17.10 Yleisurheilun halli-SM.

19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.10 Noin viikon uutiset. Jukka Lindström ja Noin viikon uutiset. Suomen riippumattomin ajankohtaissatiiri. 19.35 Kimmo (K7). Kausi 3, 15/16. Nissinen! Kampanjaväki tekee vaalimainoksia. 20.00 Sohvaperunat. Sohvaperunat ovat taas valmiina kommentoimaan ja elämään kanssasi viikon televisiotarjontaa. 21.00 Muistin vanki (K12). Kausi 3, 5/13. Vaarallinen keitos. Raa'asti surmatun rannikkovartijan tapaus ja räjähdys juhlalaivalla johtavat Carrien ja Alin tutkimaan kokkien kiihkeää kilpailua. Miksi kuuluisan kokin täytyi kuolla? 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Admission (K7). (USA 2013) Draamakomediassa Princetonin yliopistoon uusia oppilaita värväävän tiukkapipoisen Portian elämä menee ylösalaisin entisen luokkatoverin kokeellisten opetusmetodien kanssa. O: Paul Weitz. P: Tina Fey, Paul Rudd. HD 23.50–04.00 Uutisikkkuna.

TV2

12.15: Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö 6.50 Pikku Kakkonen. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 19.2. 6.52 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 7.07 Maikki ja pelottava Pontso. 7.31 Herra Heinämäki. 7.41 Ryhmä Hau. 8.05 Dinojuna. 8.30 Onneli ja Anneli (S). 8.45 Fluugalaiset. 9.00 Galaxi. 9.01 Galaxi Play. 9.21 Tipu Touhukas. 9.22 Råtta Booris. 9.27 Tenavat (K7). 9.34 Neljä ja puoli kaverusta (K7). 10.00 Uusi Päivä. 10.30 Talvistudio. 10.35 Alppihiihdon MM: Miesten pujottelu. 11.45 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 12.10 Talvistudio. 12.15 Ampumahiihdon MM: Naisten yhteislähtö. 13.25 Talvistudio. 13.50 Alppihiihdon MM: Miesten pujottelu. 15.00 Talvistudio. 15.05 Hiihdon Ski Classics. 15.35 Talvistudio. 15.40 Ampumahiihdon MM: Miesten yhteislähtö. 16.40 Talvistudio. 16.45 Yleisurheilun halli-SM.

19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.10 Matkapassi: Erikoisjakso. 20.00 Syke (K12). Kausi 4. 7/10. Vaarallinen leikki. 21.00 Eliittisotilaiden salaisuudet (16). 3/4. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 Girls (K16). Kausi 5, 5/10. Päivä kuningattarena. 22.35 Märät säpikkäät (K12). Kausi 2. 4/10. Kuolemansynti. 23.00 Professor Green: Itsemurha ja minä. Brittiläinen rap-tähti Professor Green pohtii miksi hänen isänsä teki itsemurhan ja mitä itsemurhien vähentämiseksi voisi tehdä. 24.00 –4.00 Uutisikkkuna.

MTV3

22.35: Wallander: Vuoto 8.10 Ella Elefantti. 8.20 Elias ja pelastusryhmän seikkailut. 8.35 Littlest Pet Shop. 8.55 Viidakon veijarit. 9.05 Daltonit (K7). 9.30 Paavo Pesusieni (K7). 10.00 Ostoskanava Tvins.com. 10.30 Salatut elämät (K7). 11.00 Salatut elämät (K12). 11.30 Salatut elämät (K7). 12.00 Salatut elämät (K7). 12.30 Salatut elämät (K7). 13.00 ELOKUVA Neropatin päiväkirja 3: kovanonnen kesä (7). 14.50 Piilokamera. 15.00 Erilaiset perheet. 16.00 Tanssii tähtien kanssa. 17.00 Lauantairavit.

18.00 Yökylässä Maria Veitola. Karalahdet. Kausi 2, 4/10. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.10 Vaaliextra: Anna-Maja Henriksson. Uutisextra. 19.20 Tulosruutu. 19.30 Putous. Kausi 8, 5/8/. 21.00 Tuija Tähtien Kanssa. Sarja alkaa. Kausi 1, 1/10. 21.30 Solsidan. Lapsia ja vanhuksia. Kausi 3, 2/10. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.10 Päivän sää. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 22.25 Tulosruutu. 22.35 ELOKUVA Wallander: Vuoto (16) Ohjaus Henrik Georgsson. Ruotsi 2009. P: Krister Henriksson, Lena Endre, Sverrir Gudnason, Nina Zanjani, Fredrik Gunnarsson, Mats Bergman. 0.25 Rikospaikka. 0.55 Scorpion (K12). Valkoinen kuolema. Kausi 2, 14/25. 1.50 Limitless (K12). Alaston mieli. Kausi 1, 14/22. 2.45–3.35 Arrow (K12). 15/23.

MTV3

22.30: Valkyrien 7.10 Ostoskanava Tvins.com. 8.10 Ella Elefantti. 8.20 Hello Kitty - onnistu kanssani!. 8.30 Littlest Pet Shop. 8.50 Viidakon veijarit. 9.05 Daltonit (K7). 9.30 Paavo Pesusieni (K7). 9.55 Pilanpäiten. 10.00 Lentävät koirat. 11.00 Pilanpäiten. 11.10 Pilanpäiten. 11.20 Nigellan helpot herkut. 12.00 Kokkisota. 13.00 Suomen kaunein koti. 14.00 Olipa kerran elämä. 14.55 Pomo piilossa. 15.55 Piilokamera. 16.20 Pitääkö olla huolissaan? 17.15 Putous.

18.50 Tulosruutu. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.10 Tanssii tähtien kanssa. Kausi 10, 2/11. 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (K12). Masentava matsi. Kausi 6, 2/8. Karenin sanat saavat Adamin miettimään asioita. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.15 Viikon sää. 22.20 Tulosruutu. 22.30 Valkyrien (K12). Ajojahti. Kausi 1, 6/8. Koomasta herännyt Vilma vaeltelee Oslon kaduilla. 23.30 Isänmaan puolesta (K12). Alakerran mies. Kausi 6, 2/12. Carrie ja Reda jatkavat kamppailua Sekoun puolesta. 0.35 Ensimmäisen asteen murha (K12). Pelin loppu. Kausi 2, 2/12. 1.30 Pahan jäljillä (K16). Silmukka kiristyy. Kausi 3, 8/15. Ryan ja Mike haluavat lähteä jäljittämään Theoa, mutta Donovan yrittää estää heitä. 2.25–3.21 Pomo piilossa. Mainosvaloa kansalle. Kausi 7, 2/12.

Nelonen

21.00: RED 2 5.00 Astral-Tv. 6.00 Tashi (K7). 6.10 Tashi (K7). 6.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa. 6.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa. 7.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa. 7.30 Sonic Boom (K7). 7.45 Sonic Boom (K7). 7.55 Angry Birds Toons. 8.00 Angry Birds Piggy Tales. 8.03 Angry Birds Stella. 8.10 Kung Fu Panda (K7). 8.35 Transformers Rescue Bots (K7). 9.00 Matkaoppaat. 9.30 Matkaoppaat. 10.00 Matkaoppaat. 10.30 Suomen Tulli. 11.30 Suomen Tulli. 12.30 Leijonan luola USA. 13.30 Leijonan luola USA. 14.30 Heikki Paasonen Show. 15.30 Kaikki vastaan 1. 16.55 The Voice of Finland.

18.25 HS-uutiset ja sää. 18.30 The Voice of Finland. Kausi 6. Jakso 13/24. 20.00 Haluatko miljonääriksi? Kausi 2. Jakso 16/30. 20.58 Keno. 21.00 ELOKUVA RED 2 (12). P: Bruce Willis, John Malkovich, Catherine Zeta-Jones, Mary-Louise Parker, Anthony Hopkins, David Thewlis, Byung Hun Lee, Helen Mirren. O: Dean Parisot. 23.25 Liiga: Illan parhaat 23.30 ELOKUVA Conan the Barbarian (2011) (16). (USA 2011). P: Jason Momoa, Stephen Lang, Rachel Nichols, Rose McGowan, Ron Perlman, Leo Howard. O: Marcus Nispel. 1.50 Stand Up!. Kausi 1. Jakso 4/9. 2.50 Hottikset 2.0. Kausi 2. Jakso 5/12. 3.50 Rajavalvojat. Kausi 4. Jakso 8/10. Satunnaisia matkailijoita. 4.20–5.00 Astral-Tv.

Nelonen

21.30: Kova kuin kivi 5.00 Astral-Tv. 6.00 Tashi (K7). 6.10 Tashi (K7). 6.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa. 6.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa. 7.10 Lego Friends. 7.30 Sonic Boom (K7). 7.45 Sonic Boom (K7). 7.55 Angry Birds Toons. 8.00 Angry Birds Piggy Tales. 8.03 Angry Birds Stella. 8.10 Kung Fu Panda. 8.35 Sonic Boom (K7). 8.50 HS Lasten uutiset. 9.00 Hauskat kotivideot. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 10.30 Jaksa paremmin. 11.00 Huvila & Huussi. 12.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 12.55 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 13.55 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 14.55 Hurjat rakkauskilot. 15.55 Haapasalo ja kaverit. 16.55 Julkkisselviytyjät. 17.55 Suomen huutokauppakeisari.

18.55 HS-uutiset ja sää. 19.00 Haluatko miljonääriksi? Kausi 2. Jakso 16/30. 20.00 Kaikki vastaan 1. Kausi 1. Jakso 3/10. 21.25 Keno. 21.30 ELOKUVA Kova kuin kivi (16). (USA 2010). P: Jeff Bridges, Matt Damon, Josh Brolin, Barry Pepper, Hailee Steinfeld. O: Ethan Coen, Joel Coen. 23.50 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 23.55 Pahan jälkeen. Kausi 1. Jakso 1/8. 0.55 Poliisit - kotihälytys (K12). Kausi 4. Jakso 7/15. 1.55 Poliisit. Kausi 5. Jakso 42/56. 2.25 Poliisit. Kausi 5. Jakso 46/56. 2.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 3.00–6.00 NBA LIVE: All-Star Game 2017.

Sub

21.00: #Subleffa: Unknown 8.00 Ostoskanava Tvins.com. 11.00 Kolme miestä ja tyttö (K7). 11.30 Kolme miestä ja tyttö (K7). 12.00 Miehen puolikkaat (K12). 12.30 Lajinsa viimeinen. 13.00 Tyhjätaskut. 13.30 Last Man on Earth. 14.00 Gladiaattorit. 15.00 Gladiaattorit. 16.00 Valehtelevat viettelijät (K7). 17.00 Exiä rannalla UK.

18.00 Nuori MacGyver (K12). Uhka raiteilla. Kausi 1, 5/13. Mac ja 19.00 Posse. Kausi 3, 7/10. 20.30 BiisiBattle. Brie ja Arnett. Kausi 1, 10/16. 21.00 ELOKUVA #Subleffa: Unknown (K12). Tohtori Martin Harris herää sairaalasta autoonnettomuuden jälkeen ja tekee järkyttävän havainnon – joku on varastanut hänen identiteettinsä. Onko kyseessä Harrisin oma harha onnettomuuden jäljiltä vai huippuluokan salajuoni? Kukaan ei tunnista häntä, ei edes hänen oma vaimonsa, ja Harrisin on pakko aloittaa väkivaltainen ja epätoivoinen kamppailu totuutta kohti. Ohjaus Jaume Collet-Serra, USA/ Iso-Britannia/Saksa 2011. P: Liam Neeson, Diane Kruger, January Jones, Aidan Quinn, Bruno Ganz. 23.20 American Horror Story: Roanoke (K16). Ensimmäinen luku. Kausi 6, 1/10. 0.20 American Horror Story: Roanoke (K16). Toinen luku. Kausi 6, 2/10. 1.20 Arrow (K16). Sieppaus. Kausi 4, 15/23. 2.20–3.20 Arrow (K12). Särkyneet sydämet. Kausi 4, 16/23.

Sub

21.00: #Subleffa: Sinisilmä-Mickey 8.00 Ostoskanava Tvins.com. 11.00 Rillit huurussa. 11.30 Miehen puolikkaat (K7). 12.00 Simpsonit (K12). 12.30 Simpsonit (K12). 13.00 Simpsonit (K12). 13.30 Simpsonit (K12). 14.00 Gladiaattorit. 15.00 Gladiaattorit. 16.01 Donald Trumpin Julkkisdiili. 17.00 Favela Funk Finlandia.

18.01 Taikuuden tuolla puolen. Rikki revitty. 7/7. Vuosia aiemmin DMC:n kahlekuningastemppu meni karmivalla tavalla pieleen, minkä seurauksena taikuri kärsi vakavia vammoja. 19.00 Kauhukeittiö. Muoti-ilta, osa 2/2. Kausi 10, 7/20. Kilpailijat jatkavat muotinäytösvieraille kokkaamista, mutta tiukka aikataulu aiheuttaa ongelmia molemmissa joukkueissa. 20.00 Myytinmurtajat. Ilmastointiteippispesiaali. Kausi 10, 1/12. 21.00 ELOKUVA #Subleffa: Sinisilmä-Mickey (K12). Komediassa Hugh Grant esittää naiivia taidevälittäjää Mickeyä, jonka elämä suistuu täydellisesti radaltaan hänen tajutessaan tulevan vaimonsa kuuluvan kaupungin pahamaineisimpaan mafiaperheeseen! Ohjaus Kelly Makin, USA 1999. P: Hugh Grant, James Caan, Jeanne Tripplehorn, Burt Young, James Fox. 23.10 Incorporated - pimeyden verkko (K16). Kausi 1, 7/13. 0.10 Vampyyrien sukua (K16). Pako parantolasta. Kausi 2, 12/22. 1.10 Posse. Kausi 3, 7/10. 2.40–3.10 EpicTV: Elämää äärirajoilla (K7). Kausi 1, 5/24.

Teema 10.00 ELOKUVA Kino: Nainen ilman omaatuntoa (K7). 11.45 Historia: Buddhalaisten maailma. 12.40 Cocteaun testamentti. 13.35 Syötävän hyvä Espanja. 14.20 Jäitä hattuun (S). 14.50 Yle Live: EBBA Awards 2017. 15.50 Vempainmies. 16.15 Kantapöytä. 17.15 Volga 30 päivässä. 18.00 Menahem Pressler: elämä, jota rakastan. 18.45 Shostakovitsh: pianokonsertto n:o 1. 19.15 Abba: valokuvien tarinat. 20.00 Historia: Ruoka-aikoja. 21.00 Teemalauantai käy pöytään. 21.00 ELOKUVA Ranskalainen illallinen. 22.39 Foodies – kulinaristien jet set. 0.15 Uusi Kino: Rakkaus on sokea. 0.21–0.50 Uusi Kino: Säälistäjät (K12).

Yle Fem 9.00 SVT: Alex hittar hobbyn. 9.15 SVT: Skavlan junior. 9.45 SVT: Lilla Aktuellt skola. 10.00 SVT: SVT Nyheter. 10.05 SVT: Opinion live. 10.50 SVT: Det goda livet. 10.55 SVT: Programtablå. 11.00 SVT: Vem vet mest? 11.30 SVT: Matens resa. 12.00 SVT: Så ska det låta. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 13.05 SVT: Go'kväll. 14.45 Dok: Tanssia vailla sukupuolirooleja. 15.15 Teiden sankarit. 15.55 Efter Nio. 16.55 Häähumua Kakanin seurassa. 17.25 Kirjaohjelma: Ketil Bjørnstad. 17.55 Yle Nyheter Tv-nytt. 18.00 Buu-klubben: Grålle. 18.30 Yhden yön juttu vai pitkä suhde? 19.00 Melkein norjalainen. 19.30 Yle Nyheter Tv-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Strömsöstä poimittua. 20.00 Bonusperhe (12). 20.45 Taksissa (S). 21.00 SVT: Melodifestivalen 2017: Deltävling 3. 22.30 SVT: Programtablå. 22.35 SVT: Historien om telefonen. 22.45 SVT: Bastubaletten – föreställningen. 23.45 SVT: De magiska skorna. 0.05 SVT: Vita vidder. 0.45–1.45 SVT: Det blå huset.

Teema 10.00 Elävä arkisto: Talvikalastusta ja halleja. 10.02 Perämeren hylkeenpyytäjät. 10.15 Talvisilakkaa. 10.22 Meri antaa. 10.29 Jäälle! 11.15 Menahem Pressler: elämä, jota rakastan. 12.00 Shostakovitsh: pianokonsertto n:o 1. 12.30 Prisma-studio. 13.00 Tiededokumentti: Värejä etsimässä. 13.50 Ranskalainen kylä (K12). 14.50 Ranskalainen kylä (K12). 15.50 Ranskalainen kylä (K12). 16.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (K7). 18.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Gilda (K12). 19.50 Valitut sanat: Keskisarjan Mannerheim. 20.15 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen (S). 21.00 Soundbreaking. 21.55 Yle Live: Grammy Awards 2017. 0.25–1.10 Syötävän hyvä Espanja.

Yle Fem 8.30 Buu-klubben: Tilda ja hänen ystävänsä. 9.00 SVT: Wild kids. 9.30 SVT: Kändisbarnvakten. 10.00 SVT: SVT Nyheter. 10.05 SVT: Skavlan. 11.05 SVT: Gudstjänst. 11.50 SVT: Bastubaletten – föreställningen. 12.50 SVT: Programtablå. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 13.05 SVT: Go'kväll. 15.25 Rannikon sinnikot. 15.55 Rannikon sinnikot. 16.25 Rannikon sinnikot. 16.55 Perhesirkus. 17.25 Strömsö. 17.55 Yle Nyheter Tv-nytt. 18.00 Buu-klubben: Tilda ja hänen ystävänsä. 18.30 Teiden sankarit. 19.10 Toteutuuko unelmani? 19.30 Yle Nyheter Tv-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Arkkitehtuurin helmiä. 20.00 Dok: Sanovat meitä kerjäläisiksi. 21.00 ELOKUVA Pioneer - sukellus meren syvyyksiin (12). 22.49 Yhteisvastuukeräys. 23.00 SVT: Idévärlden. 24.00 SVT: En dansk chefskock i New York. 0.20 SVT: En natt med vargar. 0.30–0.50 SVT: Duvhöken – skogens rovfågel.

ITÄ P1


BATTLE BEAST LÖYSI MUSIIKKIIN UUSIA PUOLIA SIVU 4

PERJANTAI 17. HELMIKUUTA 2017 GREG DOHERT Y/GET T Y IMAGES

Naurettavan ilkeä rooli

Gael Garcia Bernal tyylittelee poliisina Pablo Nerudasta kertovassa elokuvassa.

K

ansainvälistä uraa tehnyt meksikolaistähti Gael Garcia Bernal tunnetaan etenkin hymypoikien rooleista. Nyt vire on aivan toisenlainen. Uutuuselokuvassaan Bernal esittää poliisia, joka vainoaa runoilija Pablo Nerudaa. Roolihahmo on pikkumainen ja tympeä tyyppi, joka luulee olevansa keikari. Positiivista hemmossa on korkeintaan hölmöyden hellyttävä puoli. ”Hän on naurettava hahmo, monella tavalla”, Bernal sanoo. ”Hän on inhottava fasisti. Hänessä ei ole mitään hienostunutta tai kiehtovaa. Fasistit torjuvat kauneinta asiaa, joka maailmassa on, ja se on empatia.” Näyttelijä oikein herkuttelee tumpelon poliisin roolissa. Mistään farssista ei silti ole kyse. Elokuvan kuvaama ajanjakso 1940- ja 1950-lukujen vaihteen Chilessä oli väkivaltainen. ”Juuri siksi halusin näytellä hahmon näin. Hän yrittää käyttää valtaansa ilkeästi, vaimentaakseen toisia. Tällaiset tyypit ottavat itsensä kamalan vakavasti, ja siksi heille pitää nauraa.” Tapahtumat ammentavat todellisuudesta, mutta Neruda ei ole Chilen kansallisrunoilijan elämäkertaelokuva. Enemmän se kertoo taiteen tekemisestä ja Nerudan filosofiasta. Bernalin mukaan politiikan ja taiteen välillä on nykyään leveä kuilu. ”Muusikoille, elokuvantekijöille ja runoilijoille sanotaan, että älkää kajotko politiikkaan, poltatte näppinne. Jos puhutte politiikkaa, jotkut eivät tykkää ja teoksenne eivät mene kaupaksi. Hirveää, Bernal sanoo.” Näyttelijä itse haluaa sanoa asiat suoraan. Kun hän hehkuttaa runoilija Nerudaa, hän itse ei

vältä koviakaan kannanottoja. ”Hän antoi äänen kansan vaatimuksille oikeudenmukaisuudesta. Runous oli vastarintaa väkivallalle. Sen liikkeen murskasi hirvittävä organisaatio nimeltään CIA”, Bernal toteaa. Bernal, 38, itse nousi esille tasan 15 vuotta sitten roolillaan menestyselokuvassa Ja äitiäs kans. Hän on näytellyt muun muassa Pedro Almodovarin, Lukas Moodyssonin ja Jim Jarmuschin elokuvissa. Nykyään hänellä on asunnot Argentiinan Buenos Airesissa, jossa Bernalin kaksi lasta asuvat, sekä Mexico Cityssä.

”Nykyään demokratia on taas valtavassa kriisissä ympäri maailmaa.” Gael Garcia Bernal

Aikaa kuluu kuitenkin paljon New Yorkissa. Siellä kuvataan sarjaa Mozart in the Jungle, joka kertoo klassisen musiikin muusikoista. Bernal näyttelee yhtä päärooleista, omalaatuista kapellimestaria, joka tiettävästi perustuu Gustavo Dudameliin. Komedialliseen draamasarjaan tehdään jo neljättä kautta. ”Se on taiteen tekemisestä kertova sarja. Vaikka se on kaupallinen ja hauska, kyse on ennen kaikkea taiteilijuudesta, Bernal kuvailee.” Kesken on myös henkilökohtainen ikuisuusprojekti. Filosofiaa opiskellut Bernal haluaisi saada joskus vielä gradunsa valmiiksi. Opinnot jäivät aikoinaan kesken elokuvauran vuoksi. KALLE KINNUNEN

G Nerudan arvio sivulla 3.

Gael Garcia Bernal


2

wkd

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017 PAULI JOKINEN

SuomiLoven kausi huipentuu TELEVISIO A Kolmannen kerran Kultaisella Venlalla juuri palkitun SuomiLove-sarjan kolmas kausi huipentuu lauantai-iltana Lahden Sibeliustalolta suorana lähetettävään konserttiin. Illan aikana kuullaan myös SuomiLOVE -äänestyksen tulos, eli mikä oli kauden suosituin rakkauslaulu. Konsertissa esiintyvät muun muassa Anna Puu, Stratovarius, Taiska, Samuli Putro ja Club For Five sekä Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble ja Higher Ground -kuoro. Musiikista vastaa Ako Kiisken johtama bändi. HS METRO

Robson tulkitsee jazzstandardeja FESTIVAALI A Suomalainen jazzlaulaja Jenny Robson nähdään 11. kansainvälisen Rajaton jazz -festivaalin pääesiintyjänä Vuotalossa Helsingissä perjantaina kello 19. Robson tulkitsee tunnettuja jazzstandardeja, joita ovat aiemmin esittäneet muun muassa Ella Fitzgerald, Carmen McRae ja Billie Holiday. Robson lähestyy standardeja vahvasti tekstiä tulkiten. Vuotalon lavalle Robsonin kanssa nousevat Suomen parhaimmistoon kuuluvat jazzmuusikot. Illan aikana esiintyy myös pietarilainen Duo ”InTemporalis” -yhtye, jonka esityksessä yhdistyvät klassinen musiikki ja rytmit antiikista ja nykyajasta. HS METRO

TEATTERIMUSEOSSA

NÄKÖKULMIA RAKKAUTEEN

Hehku-huoneessa on esillä on pukuja venäläisnäytelmistä. A Teatterimuseon uusi näyttely Rakkauden tiloja – Näytelty rakkaus avaa näkökulmia siihen, miten rakkautta on suomalaisilla näyttämöillä kuvattu. Kotimaiset poutapilvet kohtaavat näyttelyssämme shakesperiaanisen mielikuvitusmaailman ja venäläisen draaman syvät sävyt – Suomi-Filmiä unohtamatta!, kuvaillaan museon tiedotteessa. Kymmenet puvut, valokuvat ja video- ja elokuvakatkelmat kertovat suomalaisen näytellyn rakkauden historiasta ja nykypäivästä. Näyttely on avoinna Kaapelitehtaalla 7. tammikuuta 2018 saakka. Liput 8/5 euroa. HS METRO

Antto Melasniemellä on monia ravintolabisneksiä, joista KOM on uusin.

Kokki pääsi näyttämölle Antto Melasniemi pyörittää KOM-ravintolaa ja kokkaa nyt myös näyttämöllä. TEATTERI A Ahneus,

nautinto, ruoka ja seksi. Nämä kaikki teemat ovat vahvasti läsnä englantilaisen Peter Greenawayn ohjaamassa elokuvaklassikossa Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Elokuvasta nähdään kuluvana keväänä teatteriversio KOM-teatterin lavalla. Tapahtumat sijoittuvat ravintolaan ja ruoka on keskeisessä osassa näytelmää. Ruokasuunnittelusta vastaa huippukokki Antto Melasniemi, joka nähdään myös näyttämöllä. ”Olen pyörittänyt KOM-ravintolaa viime vuodesta lähtien ja minua pyydettiin auttamaan

näytelmässä. Ensin kysyttiin, olisinko tehnyt fiktiivisen kokin roolin, mutta jouduin kieltäytymään ajanpuutteeseen vedoten. Vaihtoehdoksi jäi, että olen lavalla omana itsenäni”, hän kertoo. Melasniemi on joka näytöksessä mukana. KOM-teatterin lavalle on rakennettu oikea keittiö, jossa Melasniemi ja näytelmän muut kokit valmistavat ruokaa yleisön silmien edessä. ”Minun tehtäväni on huolehtia, että ruoka valmistuu. Olemme ohjaajan kanssa suunnitelleet ruokakonseptia. Valmistamme esityksen aikana koko menun alkuruuasta jälkiruokaan. Kaikki ruoka tehdään oikeasti, joten mitään pitkään haudutettavia ruokia emme kokkaa, mutta esimerkiksi simpukoita ja parsaa valmistamme.” Melasniemi pitää suuresti näytelmän pohjana olevasta elokuvasta. Hän kiinnittää aina eloku-

vissa ja tv-sarjoissa huomiota ruokaan. ”Enemmänkin minua kiinnostaa kaikki, mitä ruuan ympärillä tapahtuu. Kokki, varas, vaimo ja rakastaja on yksi suurista ruokaelokuvista ja sen voi tulkita hyvin monella tapaa.”

”Valmistamme esityksen aikana koko menun.” Antto Melasniemi

Melasniemi myöntää, että hänellä on hieman perhosia vatsassa, sillä hän ei ole koskaan aikaisemmin teatterin lavalla esiintynyt. ”Tosin Suomessa ruoka- ja kokkitouhu on mennyt aika teatterimaiseksi”, hän kuittaa ja viittaa esimerkiksi tv-kokkeihin, jollainen hän itsekin on.

Melasniemi esiintyy parhaillaan MTV3:llä pyörivässä Kokkisodassa. ”Asuin taannoin Englannissa ja siellä katsoin paljon sikäläistä Kokkisotaa. Kokkaaminen ohjelmassa vaikutti hankalalta ja siksi halusin myös itse kokeilemaan, miten siinä pärjään. Nautin valtavasti Kokkisodan tekemisestä.” Melasniemi soitti 1990-luvulla HIMissä koskettimia ja on sen jälkeen omistautunut ravintolaelämälle. Hän on ravintoloitsijana KOMin lisäksi Ateljé Finnessä, Kuurnassa ja pizzaravintola Putte'sissa. ”KOMiin olemme suunnitelleet ruokalistan, jonka teemana on Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Ruokalista tuli voimaan tällä viikolla, Melasniemi vinkkaa.” PAULI JOKINEN

G Kokki, varas, vaimo ja rakastaja nyt KOM-teatterissa.

Pikaluistelijoille saa tarjota hanavettä NUORTEN MM-KISAT A Pikaluistelun nuorten MM-kisat järjestetään viikonloppuna Helsingin Oulunkylässä. Kisoihin osallistuu 131 urheilijaa 20 eri maasta. Suoma edustavat Samuli Suomalainen, Antero Eskola, Anni Käsnänen, Jesse Nieminen ja Juho-Jaakko Yli-Ilkka. Kansainvälisellä luisteluliitolla (ISU) on suositus, että MM-kisojen osallistujille tarjotaan vain pullotettua vettä ruokailuissa ja harjoituksissa. Sääntö on käytössä useissa kansainvälisissä kilpailuissa, mutta Helsingissä järjestäjät ovat saaneet ISU:lta

”Meidän pitäisi olla siitä (hanavedestä) ylpeämpiä.” Tuula Puputti

Harjoituksissakin vesipullot täytetään hanoista. poikkeusluvan. Helsingissä saa tarjota korkealaatuista suomalaista hanavettä. ”Suomalaisittainhan tuo pulloveden tarjoaminen on vähän hassua ja myös kallista kisajär-

jestäjälle. Sekä puhdas että hyvänmakuinen hanavesi, johon Suomessa on totuttu, on kansainvälinen harvinaisuus. Meidän pitäisi olla siitä ylpeämpiä”, kisajärjestelyistä vastannut Tuula Puputti kertoo tiedotteessa. Lupa-asia käsiteltiin ISU:n medical-komiteassa, jonka yksi jäsenistä on suomalaislääkäri Han-

nu Koivu. Komitea antoi lopulta luvan hanaveden käyttöön. Oulunkylään vesi tulee Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitokselta. Laitoksella puhdistetaan Päijänteen raakavettä. ”Olemme kertoneet hanavedestä joukkueille jo etukäteen, lisäksi asiasta muistutetaan joukkueenjohtajien kokouksessa. Ruokailuissa vesi on tarjoilla kannuissa, harjoituksissa vesipullot täyttyvät hanoista”, Puputti kertoo. HS METRO G Pikaluistelun nuorten MMkisat Oulunkylässä 17.-19. helmikuuta. ITÄ P1


wkd

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017 JAAP BUITENDIJK

3

Sanaa kuuroille korville SILENCE draama EEE

Renton ja Sick Boy kohtaavat vuosien tauon jälkeen.

Hukatut vuosikymmenet 1990-luvun hittielokuvan Trainspottingin jatko-osassa ovat mukana kaikki alkuperäiset näyttelijät. ELOKUVA-ARVIOT T2 TRAINSPOTTING draama EEEE

A Mitä kuuluu neljälle skottika-

verille, joiden Trainspotting-nimellä tunnettu sekoilu päättyi huumekeikkaan vuonna 1996? Siitä saatuja rahoja ei koskaan jaettu, joten asioita voi yrittää selvittää 21 vuotta myöhemmin jatko-osassa. Onni tai menestys ei ole tällä välin osunut kenenkään kohdalle. Impulsiivinen raivopää Begbie (Robert Carlyle) viruu vanki-

lassa katkeroituen entisestään, syntymäänsä säikähtäneen näköinen Spud (Ewen Bremner) on ajautunut ylä- ja alamäkien jälkeen takaisin heroiinikoukkuun ja Sick Boy ( Johnny Lee Miller) pitää kotona Edinburghissa tätinsä baaria sekä kiristää rahaa valeprostituoidun (Anjela Nedyalkova) asiakkailta. Toinen osa alkaa siitä, kun viimeksi ohjat käsiinsä ottanut Renton (Ewan McGregor) palaa Amsterdamin siirtolaisvuosiensa jälkeen kotiin. Kulttimaineeseen nousseen ensimmäisen Trainspottingin ohjannut Danny Boyle (Shallow Grave – murhaleikki, 1994, Epätavallista elämää, 1997, Slummien miljonääri, 2008, 127 tuntia, 2010, Steve Jobs, 2015) ottaa kakkososassa huomioon, että vihaiset nuoret miehet ovat varttuneet keski-ikäisiksi. Uudelleenkohtaamisesta ei tule

hilpeätä luokkakokousta, sillä kaksi vuosikymmentä ihmeen kaupalla elossa pysyneiden miesten pitää ensin selvittää keskinäiset kaunat (paitsi Begbien kanssa ei selvitetä, hän ei anna anteeksi). Ensimmäisen osan nopea rytmi ja coolius ovat siis poissa. Hetkellisesti Boyle tavoittaa saman mustan huumorin, kuten kohtauksessa, jossa Renton ja Sick Boy pöllivät kirkon iltapäiväkerholaisten runsaat käteisvarat ja juhlivat sitä jalkapalloilija George Bestin kunniaksi. Muuten yleisvire on alakuloinen ja kaunis kuin autio Edinburgh, näiden miesten yhteinen sielunmaisema. Hukattujen vuosikymmenten jälkeen sitä maisemaa voi katsella kukkulan laelta ja muistella haikeana takapihoilla vietettyä lapsuutta. Totta kai se on surullista. TERO TOIVANEN

Kansallissankari kalsareillaan NERUDA draama EEE

Silence kertoo 1600-luvulla eläneistä jesuiittapapeista. guesille ja Garupelle kaksi vaihtoehtoa: hylätä uskonsa tai katsella vierestä, kun kristittyjä tapetaan ja kidutetaan säälimättömästi. Sen voi paljastaa, että me kaikki saamme katsella ähkyksi asti tätä sadistista kuvastoa. Monien mielestä on hyvä että uskonasioiden pohtimiselle annetaan maaperää. Mutta on myös niitä, jotka eivät ymmärrä elokuvan kysymyksiä ollenkaan. TT

Sairas parantola A CURE FOR WELLNESS kauhu EE A Kolme Pirates of the Caribbe-

an -elokuvaa ja onnistunut uusintaversio Ring-kauhusta ovat tehneet Gore Verbinskistä lyhyessä ajassa yhden tuottavimmista Hollywood-ohjaajista. Nyt hän palaa kahdeksi ja puoleksi tunniksi kauhutunnelmiin tyylittelyllä, jossa ei näy mörköjä mutta kärsitään paljon kipua. Wall Street -meklari Lockhart (Dane DeHaan) saa tehtäväkseen kotiuttaa ison finanssipomon (Harry Groener), joka on kadonnut matkallaan sveitsiläisessä luksuskylpylässä. Perillä selviää, että parantolaan ja sen

juomaveteen liittyy jotain outoa. Kukaan potilaista ei vaikuta paranevan, vaan muuttuvan entistä kummallisemmaksi, laitoksen johtajan ( Jason Isaacs) vakuutellessa hoitojen toimivuutta. Tilanne menee kiperäksi, kun Lockhart katkaisee jalkansa autoturmassa ja päätyy itsekin vangiksi kylpylään. Verbinski paisuttaa asetelman tarjoaman henkisen ja fyysisen mässäilyn aikuisten kauhusaduksi. Hänellä on ollut käytössään tarpeeksi rahaa tehdä kylpylän miljööstä sairaankaunis ja tyylitajua venyttää piinaavia kohtauksia äärimmilleen. Mutta paha olo tästä silti tulee. TT

Tuntemattomilla vesillä

A Chileläisohjaaja Pablo Larraín

on ahkeroinut yhtä aikaa kahden hyvin erilaisen fiktiivisen henkilökuvan parissa. Ohjelmistossa esitetään jo hänen Jacqueline Kennedystä kertovaa tuoreinta elokuvaansa Jackie ja nyt tulee tämä samoihin aikoihin valmistunut näkemys runoilijasankari Pablo Nerudasta (Luis Gnecco). Näkemys nimenomaan, sillä Larraínin mielestä hänen kotimaansa Nobel-palkittu kansallisrunoilija oli elostelijana ja narsisti. Kukapa tietää kuinka suuri osa Guillermo Calderónin käsikirjoituksesta perustuu tositapahtumiin, mutta ainakin tämä Pablo-setä osasi juhlia ja nauttia kuuluisuudestaan. Erityisesti Neruda piti orgioista, joissa sai seistä vierasjoukon keskipisteessä lausumassa omaa rakkausrunoaan – samaa yhä uudestaan. Se on ainakin totta, että vuonna 1948 Chilessä vaihtui hallitus ja kommunistisen puolueen jä-

A Martin Scorsese myönsi, että hänen uudessa elokuvassaan on kyse henkilökohtaisesta tutkimusmatkasta hänen omaan katolilaisuuteensa. Shûsaku Endôn romaani kahden portugalilaisen jesuiittapapin retkestä 1600-luvun Japaniin palveli hyvin tarkoitusta. Se päätyy pohtimaan kysymystä siitä, mitä kaikkea uskon puolesta voi uhrata. Elokuvan nimi tulee toisen papin Sebastiao Rodriguesin (Andrew Garfield) tavasta rukoilla säännöllisesti jumalaa, joka pysyy kuitenkin hiljaa. Hänen ja kollega Francisco Garupen (Adam Driver) syy matkustaa kristittyjä vainoavaan Japaniin on pelastaa uskostaan luopunut oppi-isä Ferrera (Liam Neeson). Se jää sivuseikaksi pappien kohdatessa vainot omakohtaisesti. Julma, mutta oikeamielinen pääinkvisiittori Inoue (Issei Ogata) antaa Rodri-

VAIANA lastenanimaatio EEEE

Poliisi osoitetaan pidättämään kommunistirunoilija Neruda. senenä Nerudan oli kadottava näkyvistä. Hän piileskeli ensin kotimaassaan ja lähti myöhemmin hurjalle pakomatkalle lumisten Andien vuorten yli Argentiinaan. Näiden tapahtumien keskelle ilmaantuu poliisietsivä Oscar Peluchonneau (Gael Carcia Bernal), jonka ainoa tehtävä on napata kansanvihollinen Neruda. Vaiteliaasta ja näkymättömänä pysyttelevästä poliisista tulee

runoilijan vastavoima. Mystinen poliisi Peluchonneau jahtaa Nerudaa pakkomielteisesti, loppuun asti kuin mies. Hän ei kuitenkaan voi olla sankari, sillä samalla hän ihailee runoilijaa sokeasti. Poliisin hahmossa on ristiriitaa, joka tuo tarinaan fantasiaa. Hyvä, että löytyy elokuvantekijöitä, jotka eivät kumartele kansallissankareita. Larraínilta voi odottaa vielä paljon. TT

A Disneyn uutuusanimaation juonenkäänteet eivät yllätä, mutta rentouttava se on, jos vain antautuu sen laineille keinumaan. Ihan perinteistä seikkailua ei kannata odottaa, sillä tässä rytäkässä kahden ihmishahmon kanssa tasavertaisiksi sankareiksi lukeutuvat nyt myös Eteläisen Tyynenmeren kirkkaanvihreä vesi ja säihkyvät korallisaaret. Siis luonto. Rakasta kotisaartaan uhkaavan tuhon estämiseksi fiksu, kaunis ja hauska alkuasukastyttö Vaiana (suomalaisena äänenä Yasmine Yamajako) purjehtii tuntemattomille vesille ja saa avukseen mystisen puolijumalan Mauin (Veeti Kallio). Itsenäinen Vaiana on erilainen esikuvahahmo, prinsessa, joka ei tarvitse tällä kertaa edes prinssiä. Mauin henkiset kyvyt

©2016 DISNEY. ALL RIGHTS RESERV

Vaiana on fiksu ja hauska alkuasukastyttö. eivät aina ole ylevän puolijumalaisia, vaan vähän vaatimattomampia, mutta yhdessä tyttö ja puolijumala muodostavat pirteän uuden Disney-parin, sopivasti totutusta poikkeavan. Kaiken lisäksi upea visuaalinen toteutus asettaa riman jälleen astetta korkeammalle. Oseanian saariston kulttuuri näkyy, soi ja tuoksuu ihan lähellä, kunnes vie mukanaan. TT ITÄ P1


4 wkd

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

Miekkataiturit ottavat yhteen keskiajalla PELIARVIO

A Taistelupelejä

wkd menot

Menovinkit menovinkki@hs.fi

Perjantai 17.2. KEIKAT

Choir of young believers, Jaakko Aukusti, Mumrunner. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20. Liput 18 e. Jenny Robson, Duo In-Temporalis. Rajaton jazz -festivaali. Vuotalo, Vuosali (Mosaiikkitori 2) klo 19. Liput 12 ja 14 e. Michael Monroe. Tulisuudelma (Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) klo 24. Liput 20 e. 60-luvun rautalankaa ja Rock'n'Rollia. Esiintymässä The Rollers. Käpygrilli (Osmontie 5) klo 22. Vapaa pääsy. Arkona, Kivimetsän Druidi. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 19. Liput 23 e. Ensemble Norma. Malmitalo (Ala-Malmin tori 1) klo 19. Liput 13,50 ja 16,50 e. Foreseen, Kohti Tuhoa, Death Race, Rapid. Foreseen levynjulkkarit. Lepakkomies (Helsinginkatu 1) klo 21. Liput 7 e. Haven plays 90's Grunge. Lisäksi Rockdisco goes 90's. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 21–4. Liput 8,50 e. Hullu elämä. Karatalo (Kotkatie 4, Espoo) klo 18.30. Vapaa pääsy. Kotipelto & Liimatainen Duo. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 21.

G. BERGBO

Battle Beastin keulakuvana laulaja Noora Louhimo tuntee olonsa vapautuneeksi.

FOR HONOR Laitealusta: PC. Playstation 4. Xbox One. Testattu: Playstation 4 EEEEE on maailma pullollaan. Ubisoftin For Honor eroaa massasta vähintään miekan mitalla. Se on tiimipohjainen taistelupeli, jossa modernin taistelukentän tai scifimaailmoiden sijaan taistellaan keskiaikaisissa ympäristöissä. Pelissä on kolme eri ryhmittymää: viikingit, ritarit ja samurait. Käytännössä useissa pelimuodoissa voi samalla puolella pelata hahmoja sikin sokin mistä ryhmittymästä tahansa. Kaikissa ryhmittymissä on erilaisia hahmoja. Videopeleissä on nähty vuosikymmenten varrella monenlaisia toteutuksia keskiaikaisesta lähitaistelusta. Tähän asti parhaana on voinut pitää Dark Souls-pelisarjan taktista lähestymistapaa. For Honor on huomattavasti monimutkaisempi, ja sitä kautta myös monipuolisempi. Tyypillisten heikon ja vahvan iskun lisäksi on kaikenlaisia torjuntoja, väistöjä, vastaiskuja ja erikoisliikkeitä. Pelkkä torjuminen ei riitä, vaan torjunta pitää tehdä oikeaan suuntaan ja oikealla hetkellä. Mikä on helpommin sanottu kuin tehty, vaikka ruudulla näkyykin ikoneita kertomassa mil-

Metallibändiltä löytyy myös itseironiaa ja bilevaihde MUSIIKKI A Uusi Bringer of Pain -levy on

For Honor on taitopohjainen taistelupeli, jossa henki on höllässä. loin vastustaja on iskemässä mistäkin suunnasta. Taistelu on huomattavan nopeatempoista. Siinä suhteessa se onkin lähempänä Street Fighterien ja muiden mättöpelien tempoa. Ainoa missä For Honor jää jälkeen Dark Soulsista on erilaisten aseiden keskinäiset erot ja käyttötarkoitukset. For Honorissa ase on ase ilman vahvuuksia tai heikkouksia. For Honorissa kiehtoo se, että pelkästään taitoon perustuvia keskiaikaisia taistelupelejä ei ole. Hahmon kokemustasolla tai varusteilla ei ole mitään väliä, ainoastaan pelaajan oma taito ratkaisee. Nähtäväksi jää miten pitkään puhdas taitopeli jaksaa pelaajia kiinnostaa näin keskiaikaisena versiona. KIM SOARES

Liput 12 e. Matti Johannes Koivu. G Livelab (Yrjönkatu 3) klo 21. Liput 23 e. Mikko Joensuu. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21.30. Liput 14 e. Moments Quartet. Pianisti Eero Hämeenniemi ja saksofonisti Esa Pietilä, kontrabasisti Joe Fonda ja rumpali Harvey Sorgen. Vapaaehtoisen hyvinvointityön keskus (Aleksis Kiven tie 19, Kerava) klo 19. Liput 15 ja 20 e. Movetron. Sellosali (Soittoniekanaukio 1, Espoo) klo 19. Liput 27,50 e. Radux, Iron Boris, Rätäk & Vapour. Oranssi ry (Kaasutehtaankatu 1, rakennus 11) klo 18. Liput 5 e. Svart Lounge 3. Livenä Faarao Pirttikangas. Dj Mustat levyt. Bar Loose (Annankatu 21) klo 20. Vapaa pääsy. The OHO, Dashbone, State of Emergency. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 22. Liput 8 e. Tikkujamit. Sonja Virtanen Quartet, Ladies and Gents, solisteina Merja Saikkonen ja Luis Herrera. Tikku Houseband. Vernissa (Tikkurilantie 36, Vantaa) klo 19. Liput 18 e. UkEt. CafeZoceria-klubi. Cafe Zoceria (Konstaapelinkatu 4, Espoo) klo 21. Liput 10 e. Urfaust, Totalselfhatred, Teloch, Kyy. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 21. Liput 20 e. Valtaisa Luonnontalouskoneisto. Cafe Mascot (Neljäs linja 2) klo 21. Vapaa pääsy. William Suvanne, Joonas Tuuri ja

jo kolmas Battle Beast -pitkäsoitto, jolla laulaa musiikin moniosaaja Noora Louhimo. Vuonna 2012 bändiin liittynyt Louhimo on myös laulunopettaja ja studio- ja taustalaulaja. Lisäksi hän yrittää ehtiä opiskella tuottamista Tampereen ammattikorkeakoulussa. Tänään ilmestyvän uuden levyn myötä Battle Beast on hänelle luonnollisesti ykkösjuttu. ”Laulajana olen halunnut tehdä musiikkia monipuolisesti. Oon laulanut stemmoja Dave Lindholmille ja tehnyt yhteistyötä Heikki Silvennoisen kanssa. Uusin juttuni on Janis Joplin -tribuuttiprojekti. Tämä vuosi menee kokonaan Battle Beastin kanssa, joka tuo turvallisuuden tunnetta freelancerille”, Louhimo sanoo. Bringer of Pain paljastaa perinteisesti power metalliksi leimatusta bändistä uusia puolia. Mukana on perinteisen hevin lisäksi esimerkiksi syntikoilla kuorrutettua metallista poppia. Sen tahdissa voi vaikka tanssahdella, sillä Battle Beast haluaa olla hevimetallin bilebändi.

Lassi Kouvo. Papa Albert (Albertinkatu 30) klo 20. Vapaa pääsy. Maailman pienin bilebändi. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15–17) klo 22. Liput 9,50 e. Reine Rimón & Her Hot Papas. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 10 e. Findustry Winterball. Dj:t Velvet Acid Christ, Blastromen, Unzyme, Die Kur ja Northern genocide. Bar Bäkkäri (Pohjoinen rautatiekatu 21) klo 21–4. Liput 15 e. Kahden päivän lippu 25 e.

Lauantai 18.2. KEIKAT

Diablo, Kypck. Diablo 20th Anniversary. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20. Liput 23 e. Duo In-Temporalis. Rajaton jazz -festivaali. Art Jazz Club (Sysimiehentie 39 A) klo 19. Liput 10 ja 15 e. Abhorrence, Demilich. Svart Death Night #3. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 14 e. Tanssiva Karhu, Hellä Hermanni ja Kylmät Väreet. Alakulttuuritalo. DJ:t Aito Pystynen ja Kaverit. Kulttuuritalo (Sturenkatu 4) klo 22. Liput 18 e. Alex ja Armottomat. CafeZoceria-klubi. Cafe Zoceria (Konstaapelinkatu 4, Espoo) klo 16. Vapaa pääsy. Apina, Ikinä. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 21. Liput 12 e. Baltimor, M.O.R.A., Hundred Headless Horsemen. Hard Rock

Battle Bestin nykykokoonpano on Noora Louhimo (laulu), Eero Sipilä (basso), Pyry Vikki (rummut), Juuso Soinio (kitara), Janne Björkroth (koskettimet) ja Joona Björkroth (kitara).

FAKTA

Battle Beast A Perustettiin Helsingissä vuonna 2008. A Voitti saksalaisen Wackenmetallifestarin bändikilpailun vuonna 2010 ja julkaisi debyyttinsä vuonna 2011.

Suurin syy suunnanmuutokseen on pääasiallisen biisinkirjoittajan ja johtohahmo Anton Kabasen potkut. Nyt sävellysvastuu jakautuu usealle soittajalle. ”Levyltä välittyy positiivinen energia, koska saimme luoda ja tehdä ihan mitä tahdoimme. Antonin kanssa sukset menivät

House (Roihuvuorentie 1) klo 21. Liput 5 e. Findustry Winterball. Rabia Sorda, Talbot, Ghost Iris, Gentuza, Random Seizure ja Val Tvoar. Bar Bäkkäri (Pohjoinen rautatiekatu 21) klo 21–4. Liput 15 e. Greased Lightning. Ghettobillyklubi. Dj Farmer John. Juttutupa (Säästöpankinranta 6) klo 21. Vapaa pääsy. Jan Simons. Caverna (Yliopistonkatu 5) klo 23. Vapaa pääsy. Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet. Vuotalo, Vuosali (Mosaiikkitori 2) klo 19. Liput 15 ja 20 e. Kiiski SoulHub. Solistivieraana Jepa Lambert. Vastarannan Kiiski (Runeberginkatu 26) klo 19. Vapaa pääsy. Film, trubaduuri Tomi Leppänen. Kino Lokakuu -klubi. Dj Hem. Dubrovnik (kulttuurikompleksi Andorra, Eerikinkatu 11) klo 21 (lm). Vapaa pääsy. Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki, Flippipuisto, Raipati. Lepakkomies (Helsinginkatu 1) klo 21. Liput 9 e. Mopo & Ville Leinonen. G Livelab (Yrjönkatu 3) klo 20. Liput 20 e. Serot, Aaro Dicosta. Serot-yhtyeen levynjulkaisukeikka. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 21. Liput 7 e. Zhenia Gimer trio & Caron Wuotila. Ekman Jazz Club. Sture Jazz Bar (Sturenkatu 29) klo 19.30. Vapaa pääsy. Hittiorkesteri Aimo. Tulisuudelma (Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) klo 23.30. Liput 12 e.

ristiin henkilökohtaisella tasolla ja erityisesti musiikin suhteen. Anton halusi pitää kaikki narut käsissään ja miksatakin musiikin, johon hänellä ei ollut ammattitaitoa.” Metallibändin laulajan on tietysti digattava hevistä, mutta yksi Louhimon lempigenrejä on kuitenkin pop. Ensimmäisiä idoleita olivat muun muassa Michael Jackson ja Whitney Houston. ”Uuden levyn biiseissä pääsen esittelemään myös tätä osaamistani, enkä vedä vain korkealta ja kovaa.” Lähellä sydäntä on myös laulunopetus, jota hän tekee Tampereella ja Helsingissä. Tänä vuonna hän järjestää Sing Like a Beast -lauluklinikoita. AKI LEHTI

Esa Eloranta. Liivit Boys -klubi. Bar Luna (Myyrmäentie 2, Vantaa) klo 21. Vapaa pääsy. Reine Rimón & Her Hot Papas. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 10 e. Ruby. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15–17) klo 22. Liput 9,50 e.

KLUBIT

Big Shake. Dj:t Sampsa Vilhunen ja Vesa Yli-Pelkonen. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23.15. Liput 5 e. Physics, Burma, Decim8. Dj:t Physics, Burma ja Decim8. Elmun baari (Telakkakatu 8) klo 23–2. Liput 6 e. Prayer ja from in the light -klubi. Mad Housen Sonja Jokiniemen kuratoiman kokonaisuuden päättäjäisklubi. Musiikista vastaa Biitsi-dj:t. Mad House Helsinki (Kaasutehtaankatu 1/33) klo 21–23.30. Vapaa pääsy. Tavastian lauantaidisko. Dj:t Johannes Kostaja ja Erkko. Semifinalissa Avalon ja Lady Sannox. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 23.30–4. Liput 6 e. Rockdsco. Dj Japi. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 23.30–4. Liput 3 e.

Sunnuntai 19.2. KEIKAT

Eppu Normaali. Kulttuuritalo (Sturenkatu 4) klo 19. Liput 42,50 e. Toyce. Tenhon sunnuntaijazz -klubi. Tenho Restobar (Helsinginkatu 15) klo 19. Vapaa pääsy. ITÄ P1


wkd

HS METRO PERJANTAINA 17.2.2017

5

Palvelemme myös verkossa Hoida kaikki tilaukseesi liittyvät asiat kätevästi verkossa. Vieraile osoitteessa HS.fi/asiakaspalvelu Matkapuhelimella m.HS.fi/asiakaspalvelu

Keikat ja konsertit

Pe 17.2. (K­18) Liput alk. 18,50/20 €

URFAUST TOTALSELFHATRED TELOCH KYY La 18.2. (K­18) Liput 10/12 €

KAKARA TOUR 2017: APINA IKINÄ Ke 22.2. (K­18) Liput 13/15 €

Hurmio­Klubi: HURMA

Hesari aina mukanasi

Pe 24.2. (K­18) Liput 13/15 €

Lue Hesaria tietokoneella, älypuhelimella ja tabletti­ laitteella (iPad, Windows 8, Android 4.0 tai uudempi).

La 25.2. (K­18) Liput alk. 21,50/25 €

Lehden tilaajana saat koko verkkopalvelun sisällön alk. 4€/kk, sisältäen myös sovellukset.

BATTLE BEAST

PHIL CAMBELL & THE BASTARD SONS (UK) THE EMPIRE STIKERS

Lataa Hesarin sovellus sovelluskaupasta. Täydennä tilaustasi osoitteessa HS.fi/taydenna

Ke 1.3. (K­18) Liput 13/15 €

Hurmio­Klubi: HELMINAUHA

La 4.3. (K­18) Liput 12/14 €

WOLFHEART THE HYPOTHESIS MAGENTA HARVEST Ke 8.3. (K­18) Liput 13/15 €

Hurmio­Klubi: MARITA TAAVITSAINEN Liput ennakkoon Virgin Oil Co.:sta ja Tiketistä. Lippujen hinnat ovat alkaen­hintoja. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Download from

Windows Store

facebook.com/virginoilco Instagram: virginoilco

virginoil.fi

Keikat ja konsertit

Ravintolat

HS Kirjat verkossa osoitteessa HS.fi/kauppa sekä hyvin varustetuissa kirjakaupoissa kautta maan.

Jarkko

Martikainen

Luotetut

miehet

la 18.2. klo 19, 20/15 € YUP:n nokkamiehenä tunnetuksi tullut laulajalauluntekijä vierailee Vuotalossa Luotetut miehet –kokoonpanonsa kanssa.

vuotalo.fi Liput: 09 310 12000 & lippu.fi

ITÄ P1

20170217_fi_helsinki  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you