Issuu on Google+

SHERYL CROW TEKI VIHDOIN OMAN KANTRILEVYN

LAULAJAN MUKAAN KANTRISTA ON TULLUT POPIMPAA

HELSINKI

N:o 185 | 15. vuosikerta

Tiistai 8. lokakuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

E Ä N SM-LIIGA toNA tErÄvÄpIIrpuuN ALuStA Lop a dna.fi/smliig

SIVU 12

Sää: +13°

Sadat halusivat vartijaksi metroon

Kova tunku. Metron järjestyksenvalvontaan haki töihin noin 450 ihmistä. Metrovartiointi siirtyy marraskuussa Palmian vastuulle. Sata palkattiin. Palmia palkkasi noin sata ihmistä vartiointitehtäviin. Kaikilla valituilla on sekä järjestyksenvalvojan että vartijan koulutus. Myös Securitakselta. Osa Palmian palkkaamista tulee Securitakselta, jonka vastuu metrovartioinnista päättyy lokakuun lopussa. SIVU 04 HARRI LAVI

Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

Tuli riehui asunnossa Yksi ihminen sai lieviä palovammoja asuntopalossa Töölössä. Huoneisto kärsi pahoja vaurioita. SIVU 04

Ikea haluaa Pasilaan

Pääkaupunkiseudun kolmas Ikea-tavaratalo saattaa tulla Pohjois-Pasilaan. SIVU 04

Selänne villiinnytti

SUKELTAJAT PELASTIVAT

Mies nostettiin merestä Kaivopuistossa SIVU 07

Pelastuslaitoksen sukeltajat nostivat miehen merestä Helsingin Kaivopuistossa maanantaina. Pelastuslaitos sai hälytyksen Siltatielle kello 16 jälkeen, kun ohikulkijat olivat nähneet ihmisen vedessä.

Winnipegiläiset hullaantuivat, kun Teemu Selänne pelasi entisessä kotikaupungissaan viimeistä kertaa NHL:n runkosarjassa. SIVU 11

Ei enää laulaja

Victoria Beckhamin arvostus muotisuunnittelijana on kasvussa. SIVU 09


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

Lukijan kuva

PATRICK WIKBLAD

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Silja Symphony oudossa laiturissa

Silakkamarkkinat alkoi

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

ENSIO KEMPE

LUKIJAN KUVA

”Yeah. Taas saa kunnon kalaa ja limppua oikein Helsingin hintaan. Köyhät käy katselemassa ja maistelemassa ja siitä Alepan kautta kotiin takaisin. Toivotaan hyviä ilmoja.”

”Lopettakaa valitus. Eikö koskaan saa järjestää mitään kulinaristeille. Kaikki pitää aina olla leipäjono-osastoa. Antakaa heidän ostaa ja nauttia, joilla on rahaa. Hävetäkö sitä pitää, että haluaa ostaa hyvää ja laadukasta kalaa kerrran vuodessa?”

Kalastajaveneiden määrä Silakkamarkkinoilla on vähentynyt.

KUHA

”Ei kuuna päivänä minulla ole rahaa niin runsaasti, että silakasta maksaisin moisia hintoja.”

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

SIWA

RVA SILLI

Tänään Huomenna 9. lokakuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+7

+2

+13 +12 +12 +12 +13 +12 7:41

Edellinen kysymys

+14 +16

18:32

+14 +11 +13

83% EI

+16

+5

+4

+17

+12

+9

+12

+13 +12

4

17% KYLLÄ

+12 11

+10

+14 +14 5

4

+14

+20 +17 +21

+21

+12

+15 +19

+23

+9

4

5

+16

+8

+6

+24

+24 +13

10

Kun maahanmuutto aikanaan nousi Suomessa kuumaksi puheenaiheeksi, tuppasi aiheen tiimoilta käyty keskustelu kärjistymään jatkuvasti myrkylliselle tasolle. Osapuolet jakautuivat tiukasti vastakkaisiin leireihin ja leimakirveet heiluivat puolelta toiselle. Aina välillä joku sovittelevampi yksilö saattoi mainita, että kyllä tästäkin aiheesta olisi hyvä keskustella rakentavasti. Sitten kainon toiveen esittäjä hyppäsi takaisin oman puolensa juoksuhautaan ja sanasota jatkui entiseen malliin. En ole maahanmuuttodebattia jaksanut seurata enää pitkään aikaan, joten en tiedä, osataanko aiheesta nyt keskustella asiallisemmin. Epäilen että ei: ”Valitse puolesi” -tyylinen ajattelu kun tuntuu ulottuvan yhä useampaan keskustelunaiheeseen. Vastakkainasettelun ei tarvitse enää liittyä poliittiseen oikeisto-vasemmistojakoon millään tavalla. Ei kyseistä jakoa tosin osatakaan tehdä entiseen tapaan – oikeistolainenkin saattaa nykyään vilpittömästi kuvitella olevansa vasemmistolainen. Sen sijaan vastakkain asettuvat tieten tahtoen mitä moninaisemmat viiteryhmät ja niiden kannattajat: piraatit ja taiteilijat, kasvissyöjät ja lihansyöjät, pyöräilijät ja yksityisautoilijat... Joitain näkökantoja on toki mahdotonta sovittaa yhteen. Ja jos jonkin viiteryhmän tavoitteena on selkeästi heikentää toisen asemaa, jälkimmäisen Yhteisöllisyyttä? asettuminen ”Uusia vihulaisryhmiä tiukalle puolustuskannalle on luodaan tarvittaessa aivan ymmärvaikka tyhjästä.” rettävää. Nykyään vastakkainasettelua tunnutaan vain harrastavan iloisesti silloinkin, kun siihen ei olisi tarvetta. Siitä on tullut yhä yleisempi keino luoda ryhmien sisäistä me-henkeä. Uusia vihulaisryhmiä luodaan tarvittaessa vaikka tyhjästä. Onko se sitä nykyajan yhteisöllisyyttä? Toteutuuko yhteisöllisyys paremmin, mitä enemmän löytyy helposti sormella osoitettavia vihollisia? Olen itsekin valinnut puoleni milloin mistäkin asiasta. Tiedän, miten helposti silloin tuntuu siltä, että vastustajalle ei kertakaikkiaan sovi antaa yhtään köyttä. Ja miten helposti sovitteleva keskustelu saattaa tuntua silkalta heikkouden osoitukselta. Mutta pitäisiköhän vastapuoltakin joskus hiljentyä kuuntelemaan ainaisen taisteluhuudon karjumisen sijaan? Anteeksi, kaivaudunkin tästä takaisin poterooni miettimään asiaa. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.

+15

Oletko nostanut käteistä rahaa kaupasta?

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

JUHO TYPPÖ

VASTAKKAINASETTELUA

Helsingin satamassa maanantaina liikkuneet hämmästelivät Silja Symphonyn outoa laituripaikkaa. Alus on totuttu näkemään Eteläsataman laiturissa, mutta nyt se oli Katajanokan puolella. Oudolle näylle oli varsin luonnollinen selitys. Kyseessä on vuosittainen huolto, joka tehdään Katajanokan puoleisessa laiturissa. Symphonylta jää huollon vuoksi väliin yksi Tukholman-matka. Silja Serenade saapuu puolestaan tiistaiaamuna normaalisti Olympiaterminaalin laituriin. Se, että Silja Linen Ruotsin-laivat ovat samaan aikaan Helsingin satamassa, on harvinaista. Vastaava tilanne on ollut viimeksi vuonna 2005. METRO

Oletko käynyt Musiikkitalossa?

Kolumni

TOIMITTAJA juho.typpo@hs.fi

TÄNÄÄN

Päivän kysymys

02

+25 +18 +19 +28 +29 +31 +31 +26 +27 +25

+27 +25 +22 +24 +20 +17 +18 +29 +13 +20

Huomenna Metrossa:

Mixu Paatelainen julkaisee ryhmänsä Mixu Paatelaisen valmentama Suomi kohtaa Ranskan jalkapallon MMkarsintojen päätösottelussaan 15. lokakuuta Pariisissa. Huuhkajien joukkue julkistetaan tiistaina.


Loppuvuoden tärkeisiin hetkiin! Uudistuneet ja maukkaat 8,79€ Viña Albali– punaviinit VIÑA ALBALI RESERVA

”Luokkansa paras eurooppalainen punaviini” Mundus Vini 2011, Saksa (11,59€/l. )

kokeile myös näitä!

6,98€

(9,17€/L)

7,69€

(10,12€/L)

8,98€

(11,84€/L)

9,99€

(13,19€/L)


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

04

JUHO MÄKELÄINEN

Onnettomuus

LUKIJAN KUVA

50 euroa

UUTISET

Mies jäi metron alle Sörnäisissä

Helsingin metroliikenne myöhästeli maanantaiiltapäivällä onnettomuuden vuoksi. Onnettomuus tapahtui Sörnäisten metroasemalla, jossa mies jäi metrojunan alle hieman kello 13:n jälkeen. Mies kuljetettiin tapahtumapaikalta hoidettavaksi sairaalaan. Paikalla oli runsaasti hälytysajoneuvoja. Metroliikenne palautui normaaliksi hieman ennen iltapäivän kello kahta. METRO Marjanpomijat

Ministeriöt selvityttävät poimijoiden olot

Securitaksen vartijat avustivat lipuntarkastajia viime viikon maanantaina Ruoholahdessa. Metron järjestyksenpito siirtyy pian Palmian vastuulle.

Metron järjestyksenvalvontaan tunkua Pohjois-Pasilaan

Ikea haluaa lähemmäksi helsinkiläisiä Rakennusyhtiö Hartela kaavailee suurta kauppakeskittymää ja Ikean tavarataloa aivan Ilmalan aseman tuntumaan Pohjois-Pasilaan. Ikean operatiivisen maajohtajan Mia Ahlströmin mukaan tavaratalosta tulisi yhtä suuri kuin Vantaalla. Siellä kävisi näin kahdesta kolmeen miljoonaa kävijää vuodessa. Ikean mukaan yhtiö haluaa tarjota palveluja erityisesti niille helsinkiläisille, joilla ei ole autoa. METRO

Kela perää selvityksiä Kansaneläkelaitos lähettää selvityspyynnön opintojen edistymisestä yli kymmenelle tuhannelle korkeakouluopiskelijalle. Seurannassa opiskelijoita on yli kymmenkertainen määrä. Vuonna 2012 selvityspyynnön sai 19 000 korkeakouluopiskelijaa. STT

Kelan seurannassa oli noin 163 000 korkeakouluopiskelijaa.

Näistä 15 500 joutuu toimittamaan selvityksen opinnoistaan.

Vahdinvaihto. Turvayhtiö Securitas ei vähennä väkeä, vaikka metroliikenteen järjestyksenvalvonnan hoitaa marraskuusta lähtien Helsingin kaupungin liikelaitos Palmia.

Turvayhtiö Securitaksen ja Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) sopimuskausi päättyy kuun lopussa. Marraskuusta lähtien metron järjestyksenvalvonta on Helsingin kaupungin omissa käsissä, kun tehtävän ottaa hoitaakseen Palmia. Metrovartiointi on teettänyt Securitakselle työtä liki sadan henkilötyövuoden verran vuosittain. Palmia aikoo pyörittää toimintaa suurin piirtein samankokoisella porukalla. Palmian turvapalvelujen palvelupäällikkö Pia Leivo kertoo, että rekrytointiprosessi paljasti Helsingin metron olevan vetovoimainen

työpaikka. – Hakemuksia tuli todella runsaasti, kaikkiaan noin 450. Pääsimme valitsemaan profiilin mukaisia henkilöitä, Leivo sanoo. Kaikilla valituilla on Leivon mukaan sekä järjestyksenvalvojan että vartijan koulutus. Junapartioiden ja asemavalvojien toimenkuvissa on hienoisia eroja, mutta kaikilla tulee olemaan samanlainen järjestyksenvalvoja-tunnuksilla varustettu työasu. Osa Palmian metrohenkilökunnasta tulee Securitakselta. Mitään lukumääriä Lei-

vo ei halua sanoa, koska työsopimuksia on vielä allekirjoittamatta. Securitaksen toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen vahvistaa joidenkin alaistensa siirtyvän kilpailijan leiriin. – Työmarkkinoilla on vapaa liikkuvuus. Jos joku lähtee Palmialle, niin se on hänen henkilökohtainen ratkaisunsa, Mikkonen toteaa. Lähtijöiden sijaan Mikkonen haluaa nyt keskittyä työntekijöihinsä, joille on etsittävä asemapaikat muualta kuin metroradalta. Henkilöstön siirtäminen muihin kohteisiin on käynnissä.

Asiakaspalvelijoita •

IHMISTEN APUNA. Palmia aikoo muovata metron järjestyksenvalvojista aiempaa enemmän asiakaspalvelijoita. Työnkuvaan kuuluu järjestyksenpidon lisäksi muun muassa turistien opastamista ja vanhusten auttamista. SOSIAALISET TAIDOT. Lokakuun aikana järjestetään koulutukset, joissa

järjestyksenvalvojat pääsevät tutustumaan muun muassa puhejudon saloihin. •

AMMATTIPÄTEVYYS. Junissa kiertävillä järjestyksenvalvojilla ei tarvitse vielä olla myös metronkuljettajan pätevyyttä. Automaattimetroon siirryttäessä valvojien on tarvittaessa osattava ohjata junaa.

Kaappauksia kilpailijalta

pi perjantain ja lauantain välisenä yönä 5. lokakuuta. Tekijöitä ei vielä tavoitettu. Toinen murto tehtiin lauantai-iltana kuuden aikaan, ja silloin poliisi pääsi liikkeestä tulleen hälytyksen jälkeen epäiltyjen jäljille. Varastetut autot ja epäillyt tekijät löydettiin Sormusen mukaan myymälän lähistöltä. Sormunen kertoo, että poliisin hallussa on kolmesta neljään epäiltyä. Murtoja on voinut olla tekemässä tätäkin isompi ryhmä. Veljekset Laakkonen Oy:n tiloihin ei ole murtauduttu aiemmin. MIKKO VILJANEN

Yksi loukkaantui LUKIJAN KUVA

”Rekrytoimme myös henkilöitä, joille metromaailma on entuudestaan tuttu.” Pia Leivo, Palmian palvelupäällikkö

– Kävimme yt-neuvottelut kesän mittaan. Emme tule irtisanomaan ketään tuotannollisista tai taloudellisista syistä metro-sopimuksen päättymisen takia, Mikkonen kertoo. Hän myöntää, että metroväen säilyttäminen kysyy kovaa myyntityötä ja uusia asiakkaita. Palmia vei yritykseltä nelivuotisen, noin 16 miljoonan euron sopimuksen. Mikkonen ei luonnollisestikaan ilahtunut järjestyksenvalvonnan siirtämisestä ilman kilpailutusta kaupungin liikelaitokselle. Tästä huolimatta Securitas toivoo muutoksen sujuvan mahdollisimman juohevasti.

JUHO JOKINEN

juho.jokinen@hs.fi ILPO AALTONEN

Useita autoja. Varkaat iskivät autokauppaan Vantaan Koivuhaassa sijaitsevaan Veljekset Laakkonen Oy:n autoliikkeeseen tehtiin useita murtoja viikonlopun aikana. – Laakkosen Merkkipäivät eivät tällä kertaa riittäneet, vaan sisään piti tulla aukioloaikojen ulkopuolellakin, sanoo vaihtoautopäällikkö Petri Sormunen. Sormunen kertoo, että murtoja tehtiin ainakin kaksi, ilmeisesti enemmänkin. Liikkeestä hävisi yhteensä neljä käytettyä autoa, jotka on nyt jo saatu takaisin. Ensimmäisen kerran varkaat pääsivät sisään liikkeeseen ajamalla nosto-oven lä-

Työ- ja elinkeinoministeriö selvityttää yhdessä ulkoministeriön kanssa ulkomaalaisten marjanpoimijoiden olot. Työn on määrä valmistua ensi helmikuun loppuun mennessä. Tavoitteena on selvittää kokemukset poiminnan nykytilasta sekä siihen liittyvät epäkohdat. Ulkomaalaisten poimijoiden tulo on nostattanut kiistoja miltei joka vuosi. STT

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Päin ravintolan seinää

Pienkuorma-auto ajoi tai valui päin ravintolan seinää Helsingin keskustassa maanantaina. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut onnettomuudessa. Pelastuslaitos hälytettiin onnettomuuspaikalle Lönnrotinkatu 25:een noin kello 11.30. METRO

Töölöläiskeittiöstä syttyi huoneistopalo maanantai-iltana.

Kerrostalossa tulipalo Töölössä Helsingin Töölössä syttyi maanantai-iltana tulipalo. Pelastuslaitos sai hälytyksen osoitteeseen Nordenskiöldinkatu 9 kello 19.50. Paikalla paloi kerrostalon kolmannen kerroksen kaksio. Pelastuslaitokselta kerrottiin, että asunnosta tuotiin ulos kaksi ihmistä. Yksi henkilö kuljetettiin sairaalaan lievän palovamman vuoksi. Asunto kärsi pelastuslaitoksen mukaan pahoja vaurioita. Palo sai alkunsa keittiöstä. Tarkempi syttymissyy jää poliisin selvitettäväksi. METRO Forssan murha

Epäilty myönsi syyllisyytensä osittain Poliisi vangitsi maanantaina miehen epäiltynä Forssassa varhain torstaina tehdystä nuoren naisen murhasta. Vangitsemisistunto käytiin suljetuin ovin. Mies on kuulustelussa myöntänyt osittain osallisuutensa tekoon. Motiivi ei ole toistaiseksi selvinnyt. Tekotavasta tai paikasta poliisi ei kerro vielä tarkemmin. Viime perjantaina pidätetty epäilty on 27-vuotias ja kotoisin Forssan seudulta. Tutkinnassa on kuulusteltu useita. STT


“Kaikkea sitä Elisalta saakin,

jopa ihan oikeita puhelimia!” Nokia 515 Tyylikäs alumiinirakenne.

3

58

€/kk

36 kk luottohinta 128,88 € 129 € kertahinnalla

Nokia 301 N Laadukas peruspuhelin. L

180 €/kk

36 kk luottohinta 64,80 € 3 65 € kertahinnalla 6

Saunalahti PERUSREILU Ensimmäiset 12 kk

14

90

€/kk

Normaalihinta

19

85

€/kk

Ei määräaikaisuutta. • 5000 min puhetta/kk • 256 Kbit/s netti • 5000 kpl tekstareita/kk ilman käyttökattoa

Osta verkosta www.saunalahti.fi

Saunalahden liittymät myös puhelimitse

ma–pe klo 8–20, la klo 9–16.30

Tarkista lähin Elisan myymälä. www.elisa.fi

Laitteissa 36 kk luottokauppasopimus, todellinen vuosikorko 0 %. Liittymien avausmaksu 3,90 €. Liittymän normaalihinta 19,85 €/kk, joka astuu voimaan 12 kk kuluttua liittymän avauksesta. Puheaika on käytettävissä kaikkiin normaalihintaisiin kotimaanpuheluihin, viestietu koskee kotimaan teksti- ja multimediaviestejä. Ylittävät puhelut/sms 0,09 €/ min/kpl. Käyttämätöntä puheaikaa ei korvata eikä se siirry seuraavalle laskutuskaudelle. Asiakkaat saavat Saunalahden sekä valittujen yhteistyökumppaneiden etuja ja tarjouksia (sms/mms/ sähköposti). Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Vaihteluväli 3G-verkossa on 0,2 Mbit/s–0,25 Mbit/s. Tarkista verkon peittoalue: elisa.fi /kuuluvuus. Tarjous voimassa 31.10.2013 asti.


www.metro.fi

Haloo. Miksi selliin saa viedä sytkärin? Tutkintavanki sytytti vaatteensa tuleen Pasilan poliisivankilassa Helsingissä viime sunnuntaina. Tilanne ei ollut ensimmäinen laatuaan, sillä selleihin saa viedä tupakkaa ja tulentekovälineitä. Savuttomia tutkintatiloja löytyy kuitenkin ainakin Turun ja Tampereen poliisilaitoksilta. Miksi tutkintavangit saavat tupakoida ja käyttää tulentekovälineitä Pasilan poliisivankilan selleissä, ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisilaitokselta? – Lähdemme siitä, ettemme ainakaan tee lisää kärsimystä ja rajoituksia. Tupakointikin on sellainen asia, että jos joku polttaa, niin 24 tunnin polttamattomuus olisi varmasti aikamoinen piinapenkki. Henkilöillä, joiden oletamme esimerkiksi tekevän jotain itselleen, ei tietenkään saa olla sellissä tulentekovälineitä. Miten mahdollisen sellinsytyttäjän voi tunnistaa ennakolta? – Onhan se aika vaikeaa. Sillä on tietysti paljon vaikutusta, minkä takia henkilö on poliisivankilaan joutunut ja miten hän käyttäytyy. Kokonaisuutta on seurattava, kuten poliisitoiminnassa muutenkin. Tupakkalain 12. pykälän mukaan tupakointi on kielletty muun muassa viranomaisten asiakkaille varatuissa sisätiloissa. Onko sellitupakointi lainvastaista? – Tällä hetkellä tulkin-

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Musiikkitalon lasit huurtuvat edelleen Selvitystyö jatkuu. Ikkunoiden huurtuminen on vaaratonta, mutta lasikaton vuotaminen ei.

Sellipalot ovat ylikomisario Pekka Höökin mukaan suhteellisen harvinaisia, vaikka pelkästään Pasilassa on roihunnut viime vuosina useamman kerran.

ta on se, että tupakointi on mahdollista sellissä, koska se tapahtuu säilössä olevan omassa huoneessa. Yleisissä tiloissa ei siis saa polttaa, eikä savu pääse leviämään käytävälle tai muihin selleihin. Eikö henkilökunta altistu tahattomasti savulle? – Ei. Jos näin tapahtuisi, niin silloinhan mitään tulkittavissa olevia asioita ei olisi. Tupakointi olisi järjestettävä jotenkin muuten. Sellitupakointi saa siis jatkua Pasilassa? – Tällä hetkellä on näin, mutta tilannetta seurataan. Tämä on sellainen asia, josta varmasti taas keskustelemme esimerkiksi tulevien remonttien yhteydessä. Myös lainsäädäntöä tarkennellaan koko ajan. JUHO JOKINEN

06

MIKAELA STENMAN

Yleinen ongelma

LUKIJAN KUVA

”Kyseessä on hankala asia, joka koskee monia isoja lasirakennuksia.”

20 euroa

Tekninen isännöitsijä Pasi Kanerva

Musiikkitalon ohi aamuisin kulkeneet ovat jälleen ihmetelleet rakennuksen ikkunoiden huurustumista. Ilmiö tuli tutuksi jo talon valmistuttua. Musiikkitalon tekninen isännöitsijä Pasi Kanerva lohduttelee huurustumisesta huolestuneita. – Kyse on nopeasti ohi menevästä kosmeettisesta haiMusiikkitalo •

IKÄ JA SIJAINTI. Valmistui vuoden 2011 elokuussa Mannerheimintien varteen Helsingin Finlandia-puistoon.

SUUNNITTELU. Talon suunnittelivat arkkitehdit Marko Kivistö, Ola Laiho ja Mikko Pulkkinen.

KOKO. Talon kokonaispintaala on 36 000 neliöä, ja sen tilavuus on 250 000 kuutiota.

Musiikkitalon ikkunoiden ulkopintojen huurtuminen huomattiin jo talon valmistuttua kaksi vuotta sitten.

tasta, joten sille ei periaatteessa tarvitsisi tehdä mitään. Olemme kuitenkin päättäneet lämmittää ikkunoita tavallista enemmän silloin, kun odotettavissa on huurustumiselle otollista säätä. – Lasien lämmitys vie kuitenkin energiaa, jonka kulutuksessa on oltava tarkkana. Kosteus tiivistyy ikkunoi-

den pintaan, kun lasin lämpötila on alhaisempi kuin ulkoilman. Kanervan mukaan ikkunoiden huurustuminen kertoo osaltaan hyvästä energiataloudesta. Uudet ikkunat ovat lämmöneristyskyvyltään hyviä, eikä sisäilma lämmitä niiden ulkopintaa vanhojen ikkunoiden tavoin. Musiikkitaloa ovat kiu-

sanneet vaarattoman huurustumisilmiön lisäksi vakavammat vesivuodot. Lasikattoon tiivistynyt vesi on kastellut sisärakenteita. Syytä on etsitty moneen otteeseen tuloksetta. – Tällaisia vuotoja ei ole nyt vähään aikaan havaittu, mutta jatkamme niiden tutkimista. Aiemmin epäilty kondensaatiovesikourun vaurio ei rakennusliikkeen mukaan ole syypää ongelmaan, Pasi Kanerva kertoo. Rakennuttajaa koskeva takuuaika on jo umpeutunut. – Kyseessä on hankala asia, joka koskee monia isoja lasirakennuksia. Teorioita on useita, ja ongelmaa yritetään ratkaista sulkemalla pois eri vaihtoehtoja. Kanerva muistuttaa, että huoltotiimin täytyy taiteilla korjaustöissä niin, että ne häiritsevät mahdollisimman vähän talon jatkuvaa käyttöä.

KAHDEN OOPPERAN ILTA FRANCIS POULENC

ESITYKSET ALMINSALISSA 10.10.–19.10.2013 LIPUT 35/17€

WILLIAM WALTON

ANNE VILJAMAA

anne.viljamaa@hs.fi


UUTISET

LUKIJAN KUVA

Ruoholahden kanavasta aamulla nostettu mies vastusti virkavaltaa nostonsa jälkeen.

Mereen joutuneet miehet pelastuivat

Kaksi tapausta. Pelastustehtävistä toinen sattui Ruoholahdessa ja toinen Kaivopuistossa. Helsingissä sattui maanantaina kaksi eri tapausta, jossa mies pelastettiin merestä. Ensimmäinen tapauksista sattui Ruoholahdessa aamulla ennen kello 8:aa, kun veden varassa kanavassa olleesta miehestä tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen. Tarkka tapahtumien kul-

ku on hämärän peitossa, mutta Ruoholahden kanavan puolivälistä ylös kanavasta noussut tai nostettu mies vastusti virkavaltaa siinä määrin, että poliisi joutui käyttämään hänen taltuttamisekseen voimakeinoja ja laittamaan tälle käsiraudat, jotta hänet saatiin toimitettua sairaalaan. Toinen mies joutui veden varaan iltapäivällä Kaivopuistossa. Pelastuslaitos sai hälytyksen Siltatielle kello 16.14, kun ohikulkijat tekivät ilmoituksen havaittuaan ihmisen vedessä. Paikalle saapuneet

sukeltajat saivat jo pinnan alle painuneen miehen nostettua ylös. Mies toimitettiin ambulanssilla sairaalaan. Kaivopuiston pelastusoperaatio herätti myös huomiota, sillä miestä pelastamaan hälytettiin useiden pelastuslaitoksen yksiköiden lisäksi Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri sekä Suomenlinnan merivartioaseman partiot. Miehen voinnista ei ollut maanantaina tarkempaa tietoa. Myös se, miten hän päätyi veden varaan, on mysteeri. METRO

Tuomio. Liivijengin johtaja vankilaan Liki 50 toimivaa asetta pelkästä keräilijän kiinnostuksesta, satoja grammoja huumeita omaan käyttöön, suuret määrät dopingaineita voimailuharrastukseen ja osa koruryöstön saalista sattumoisin hallussa. Nämä Ville Johannes Jaatisen, 38, selitykset eivät menneet lävitse, kun Päijät-Hämeen käräjäoikeus antoi maanantaina ratkaisunsa Hämeenkosken ja Lahden suurista laittomista kätköistä. Jaatiselle langetettiin 11 vuotta vankeutta muun muassa törkeästä ase- ja huumausainerikoksesta. Jaatisen puoliso sai kaksi vuotta ja neljä kuukautta törkeästä huumausainerikoksesta, sillä huumeita löydettiin myös yhteisen asunnon pakastimesta ja leivinuunista. Jaatisen tuomiota kovensi rikollisen taustan ja jäännöstuomion lisäksi jäsenyys United Brotherhood -rikollisjärjestössä ja sen ylimmässä elimessä, neuvostossa. Jaatinen kielsi tekojensa yhteyden jäsenyyteen, mutta oikeus katsoi hänen tehneen kaikki ri-

koksensa rikollisjärjestön nimissä. Epäselväksi jäi, mistä valtaosa Jaatisen 47 aseesta on peräisin. Kaikki olivat toimintakunnossa. Yhden rynnäkkökiväärin kokeilu johti Jaatisen paljastumiseen keväällä. Öinen ammuskelu sorakuopalla Hämeenkoskella sai sivullisen ilmoittamaan äänistä viranomaisille. Jaatisen oikeudellisesti vakavin teko on törkeä huumausainerikos, kaksi liki kilon painoista amfetamiinin ”maahantuontipakkausta”, jotka löytyivät Hämeenkoskelta omakotitalon liepeiltä. STT 47 toimivaa asetta •

ASEET. Melkein puolet oli aiemmin ollut deaktivoituja.

VAARALLISIA. Erityisen vaarallisiksi aseista katsottiin 19.

AMMUKSET. Patruunoita löytyi 10 000 ja lippaitakin 150. METRO

07

Greenpeace:

Venäjän vangeilla epäinhimilliset olot

Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan sen aktivisteja pidetään Venäjällä tutkintavankeudessa epäinhimillisissä oloissa. Järjestön mukaan muun muassa puhdasta juomavettä on liian vähän, eikä ulkoilemaan pääse kuin silloin tällöin. Vangittujen joukossa on myös suomalainen Sini Saarela, jota vastaan on nostettu syytteet merirosvouksesta. Venäjällä tuomio siitä voi olla jopa 15-vuoden vankeus. STT-AFP Kymmeniä kiloja

Satelliitin osia putoaa Maahan

Satelliitin osia on putoamassa muutaman viikon kuluttua Maahan, kun Euroopan avaruusjärjestö Esan satelliitista loppuu polttoaine. Todennäköisyys, että satelliitin osia putoaisi Suomeen, on promillen luokkaa. STT

Ihastu yksityiskohtiin. Uusi Nokia Lumia 1020 41 megapikselin kameralla.

Kärsittekö masennuksesta? Haemme osallistujia kliiniseen lääketutkimukseen nimeltään ARGO, jossa selvitetään, voiko tutkimuslääkkeen käyttö hyväksytyn masennuslääkkeen lisänä lievittää masennusta sairastavien henkilöiden oireita. Tutkimuslääkettä verrataan lumelääkkeeseen. Tutkimukseen voivat sopia henkilöt, jotka: ovat iältään 18–75-vuotiaita sairastavat masennusta ❍ eivät ole saaneet riittävää apua vähintään yhdellä masennuslääkkeellä nykyisen masennusjaksonsa aikana.

❍ ❍

! UUTUUS

Tutkimuslääke ja toimenpiteet ovat Teille maksuttomia. Lisätietoja saatte ottamalla meihin yhteyttä alla olevien tietojen avulla.

• Järjestelmäkameran ominaisuudet ensimmäistä kertaa älypuhelimessa • Erittäin herkkä 4,5" kosketusnäyttö • Integroidut sosiaaliset palvelut ja Nokia Musiikki • MS Office

Yhteystiedot: Tutkijalääkäri, psykiatrian dosentti Martti Heikkinen ARTES Psykiatrinen Palvelukeskus Oy Mikonkatu 8, Helsinki s-posti: martti.heikkinen@welho.com puh: 0505933451 ma-pe klo 17-20.

Uusin Lumia on varustettu 41 megapikselin Pureview-kameralla, jolla otat uskomattoman yksityiskohtaisia kuvia ja videoita. Tämän rinnalla muut älypuhelimet kalpenevat.

DNA. Kunnon verkko kuuluu kaikille.

dna.fi/kunnonverkko

Maksuaikasopimus ei ole operaattorisidonnainen. Maksuaikaa jopa 36 kk, todellinen vuosikorko 0 %. Tarjous voimassa 13.10.2013 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

dna.fi/kaupat


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

www.metro.fi

TOBY MELVILLE/AFP

Prinssi: Varokaa ikkunoita!

Britannian prinssi William kehotti jalkapalloilijoita varomaan Buckinghamin palatsin ikkunoita, kun kuningatar Elisabetin virallisella asuinpaikalla pelattiin maanantaina jalkapallopeli. Palatsin 308-vuotisen historian ensimmäisessä jalkapallopelissä kohtasivat Englannin kaksi vanhinta amatööriseuraa Civil Service FC ja Polytechnic FC, ja tarkoituksena oli juhlia 150-vuotiasta Englannin jalkapalloliittoa. STT-AFP Kiina

Viro LAURENT FIEVET/AFP

Valkoiselle timantille löytyi ostaja kuudessa minuutissa.

Ennätystimantti huutokaupattiin Hongkongissa huutokaupattiin maanantaina timantti liki 22,7 miljoonaan euron maailmanennätyshintaan. Peräti 118,28 karaatin timantti on poikkeuksellisen värinen ja harvinaisen virheetön. Timantti louhittiin eteläisessä Afrikassa vuonna 2011. STT-AFP

Viinalle pohditaan vähimmäishintaa

Virossa pohditaan vähimmäishinnan asettamista alkoholille. Sosiaaliministeri Taavi Röivas sanoi, että ideaa pitää ainakin harkita. – Ajatuksena olisi nostaa halvimman ja heikoimman laatuisen alkoholin hintaa. Asiantuntijoiden mukaan se vaikuttaisi eniten kuluttajiin, jotka juovat liikaa, ministeri sanoi. Ministeriö on kuullut asiantuntijoita Skotlannista, missä alueparlamentti hyväksyi alkoholin vähimmäishinnan viime vuonna. Lainmuutos on kuitenkin jumiutunut valituksiin. STT-BNS

2 SAAT

08

Asekauppiaat voittajia Syyriassa

JM LOPEZ/AFP

Ei kilpailua. Sota on hyvää bisnestä, sanoo Aleppon ainoan asekaupan omistaja

Syyrian sisällissodasta on seurannut useimmille syyrialaisille kärsimystä ja köyhyyttä. Taistelujen keskellä asekauppiaat voivat kuitenkin paksusti. Abu Mohammad, 39, omistaa pohjoisen Aleppon kaupungin ainoan asekaupan. Kapinalliset ja Syyrian hallituksen joukot ovat taistelleet Aleppossa yli vuoden. Kapinallisille aseita kauppaava Mohammad kertoo tienaavansa päivässä keskimäärin 50 000 Syyrian puntaa (noin 270 euroa). Nyky-Syyriassa summa on päiväansioksi valtava. Ruokaa aseilla

”Monet keräilivät aseita jo ennen kuin sota alkoi. Nyt he tuovat ne minulle saadakseen rahaa.” Asekauppias Abu Mohammad aseita perheidensä ruokkimiseksi kaupittelevista siviileistä

LEHTEAÄT

OSTA MOLEMM

% 0 -5 -aika Kampanja 013 4.–17.10.2

Abu Mohammad pitää kädessään kotitekoista rakettia asekaupassaan Aleppossa.

– Sota on hyvää bisnestä, Mohammad myöntää. Mohammadin puodin seinillä roikkuu erilaisia aseita kevyistä käsiaseista AK47-rynnäkkökivääreihin. Suurin osa niistä on valmistettu Irakissa tai Venäjällä, ja hinnat vaihtelevat 1 100 eurosta 1 500 euroon. – Myymme myös univormuja, saappaita, kaasunaamareita ja radiopuhelimia. Suu-

rin osa niistä tulee Turkista, kaupassa työskentelevä Mohammadin poika kertoo. Mohammad saa aseita myös kapinallisilta. – Kun kapinalliset valtaavat armeijan tukikohtia, he tulevat kauppaani ja vaihtavat sotasaaliiksi saamansa aseet ammuksiin, hän kertoo. Sodan pitkittyessä aseiden ja ammusten hinnat ovat nousseet huimasti. Kapinallis-

taistelija Mohammad Assi tulee kauppaan ostamaan ammuksia kivääriinsä. – Ammukset ovat näinä päivinä kiven alla. Yksi luoti maksaa jo 100 puntaa (80 senttiä), Assi puuskahtaa. Vaikka useimmat Mohammadin asiakkaista ovat kapinallisia, aika ajoin kauppaan tulee myös siviilejä, jotka haluavat ostaa aseen omaksi ja perheensä turvaksi. STT-AFP

Mukana kampanja-aikana 4.–17.10.2013 ilmestyvät lehdet: Ilta-Sanomat, IS TV-lehti, U Urheilusanomat, Helsingin Sanomat, Kodi Kodinrakentaja, Kodin Kuvalehti, Me Naiset, Iiri Iiris, Hyvä Terveys, AutoBild, Roope-setä, Prin Prinsessa, Nalle Puh, Helpot Ristikot Extra, Glorian Koti, Tiede, Sudoku Extra, Helpot Ristikot, ET, Aku Ankka, Meidän Perhe, Glorian ruoka&viini, Kultaristikot, Pelit sekä Autot. Tarjous on voimassa kaikilla R-kioskeilla.


TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

Laulajasta tuli muodin vahva ammattilainen Muotitapahtumat. Trendisuuntien tiennäyttäjänä seuratun Victoria Beckhamin arvostus muotisuunnittelijana on vahvassa kasvussa.

Metro pääsi lokakuun 2. päivänä päättyneellä Pariisin muotiviikolla vaihtamaan muutaman sanan Victoria Beckhamin kanssa. Muotisuunnittelijana uraa määrätietoisesti tehnyt Beckham emännöi Pariisissa omaa esittelytilaisuuttaan Britannian suurlähetystön tiloissa. New Yorkin muotiviikon yksi puhutuimpia tapauksia oli, kun valokuvaaja onnistui nappaaman kuvan Yhdysvaltojen Voguen päätoimittajasta Anna Wintourista hymyilemässä tyttärellesi Harperille. – Oli todella hienoa, että Harper ja David olivat mukana muotitapahtumassa. Ha-

luan liikkua heidän kanssaan niin paljon kuin vain mahdollista. Haluatko valmentaa Harperia seuraamaan joskus omia jalanjälkiäsi muodin saralla? – Enpä tiedä, seuraako Harper vai joku pojista jalanjälkiäni. Perheeni innoittaa minua jatkuvasti. Minua on todella siunattu perheellä, jossa saan tukea kaikilta sen jäseniltä. Pojatkin olisivat kyllä tulleet mukaan muotinäytökseen, jos heidän ei olisi tarvinnut olla koulussa. En kuitenkaan halunnut pyytää heille vapaata, ja sainhan sentään Harperin ja Davidin mukaani. Pidit oman Pariisin muotiviikkoon liittyneen tilaisuutesi Britannian suurlähettiSuurin ilo työstä

”Olen iloinen siitä, että voin antaa naisille muodin avulla lisää itseluottamusta.” Victoria Beckham

lään talossa. Onko sinusta tullut jonkinlainen brittimuodin suurlähettiläs? – No, tällä hetkellä asun Lontoossa, jossa myös lapseni ja mieheni viihtyvät todella hyvin. Olen ylpeä siitä, mitä olen työryhmäni kanssa saavuttanut ja miten liiketoimeni laajenevat. Olen ylpeä brittiläisyydestäni. – Olen iloinen myös siitä, että voin antaa naisille muodin avulla lisää itseluottamusta. Tämä on pohjimmainen syy siihen, miksi ryhdyin siihen, mitä nyt teen. Olemme saavuttaneet paljon viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Lanseerasimme vuosi sitten nettikauppasivustomme, jonka kautta laitamme nyt ensimmäistä kertaa myyntiin valmisvaatemalliston. New Yorkin muotiviikolla esitelty Victoria Beckhamin kevätmallisto keräsi laajalti kehuja alan ammattilaisilta. Esimerkiksi Vogue listasi Beckhamin vuosikymmenen parhaiden brittisuunnittelijoiden joukkoon. METRO

09 PETER MICHAEL DILLS/GETTY IMAGES

+ TRENDIT

Katutyyliä

Laatua ja mustaa

Victoria Beckham oli New Yorkin muotiviikolla oman kevätmallistonsa paras mannekiini.

NIMI: Stefani Chekalina AMMATTI: Stylisti BONGATTU: New Yorkissa MITÄ PÄÄLLÄ? – Minulla on Rochasin takki ja mekko, Badgley Mishkan laukku ja Damir Doman saappaat. MITÄ KAAPISSA ENITEN? – Kaikkea mustaa, se on niin helppo väri. MITÄ OSTIT VIIMEKSI NETISTÄ? – Proenza Schoulerin laukun. Se sopii aina, ja laatu on loistava. MWN

KIMMO BRANDT

PÄIVÄN KUVA

MARIA VERANEN, KUUDES AISTI

Syyskuussa palkitun Vuoden nuoren suunnittelijan Ernesto Hinojosan juhla-asumallisto on nähtävillä messujen näytöksissä.

Muotimessuilla luentoja ja trendikatsauksia Messukeskuksessa perjantaina 11. lokakuuta käynnistyvät Muotimessut tarjoilee runsaan kattauksen tyyli- ja trenditietoutta, kiinnostavia ohjelmanumeroita ja henkilöitä sekä runsaaasti muotinäytöksiä. I love fashion -näytökset tapahtumaan toteuttaa stylisti Teri Niitti. – Luvassa on elämyksellinen ja näyttävä kansainvälisen tason muotinäytös, Niitti lupaa. Muotinäytökset järjestetään Messukeskuksen suuressa Amfi-salissa. Näytöksiä on perjantaina neljä ja lauantaina sekä sunnuntaina kolme kumpanakin päivänä. – Näytöksissä on yllätyksiä ja uusia tuulia aiempiin

verrattuna. Messukeskuksen suuret tilat mahdollistavat näyttävän ja tyylikkään toteutuksen, Niitti kertoo. Hän pitää messusunnuntaina myös luennon aiheesta ”Miten vältät pahimmat tyylimokat - apua vartalon ongelmakohtiin”. Luennon jälkeen kävijät voivat jäädä kysymään henkilökohtaisia tyylivinkkejä. Näytösten ja tyyliluennon lisäksi Muotimessuilla on tarjolla trenditietoista ohjelmaa eri teema-alueilla. Fashion Loungessa on tiedossa mm. muotivaikuttajien haastatteluja, juhla- ja häämuotia sekä trenditoimiston katsaus kevään 2014 muotiin. Design District Helsinki esitte-

lee kiinnostavat suomalaiset suunnittelijat, ja Lifestyle-alueella esittelyssä ovat syksyn trendimerkit. METRO I love me •

OSA KOKONAISUUTTA. Muotimessut on osa I love me -tapahtumakokonaisuutta, johon kuuluvat myös Kauneusmessut, Terveysmessut ja Koru & kello -messut.

VIIKONLOPPUNA. I love me -messut järjestetään 11.–13. lokakuuta Messukeskuksessa. Ohjelmatiedot löytyvät myös nettisivuilta osoitteesta www.iloveme.fi

Käytä universaalia kieltä.

Lähetä kilpailukuvasi johonkin kuudesta aistikategoriasta jo tänään. Osallistu osoitteessa: www.metrophotochallenge.com

metrophotochallenge.com


Katso video

Kuudes aisti

Käytä universaalia kieltä. Osallistu vuoden 2013 Metro Photo Challengeen.

Lähetä kilpailukuvasi johonkin kuudesta aistikategoriasta ja voit voittaa ainutlaatuisen kuvausmatkan Ghanaan yhdessä Reach for Changen kanssa. Osallistu osoitteessa: www.metrophotochallenge.com Photography: Jana Zeithammerová, Czech Republic Metro Photo Challenge 2012

metrophotochallenge.com


URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

Tennis

Sade siirsi Niemisen ottelun

Jarkko Niemisen avausottelu Shanghain ATP-tennisturnauksessa siirtyi sateen vuoksi maanantailta tiistaiksi. Niemisen ja espanjalaisen Feliciano Lopezin ottelupäivän vaihtoa edelsi parin tunnin lykkäys. Nieminen oli varautunut aikataulumuutokseen, sillä Shanghaissa satoi jo viikonloppuna ja ennuste lupaili vesikelin jatkuvan. Maanantaiksi suunnitelluista otteluista vain katetun keskuskentän pelit alkoivat ajallaan. Nieminen ja Lopez ovat kohdanneet ATP-tasolla yhdeksän kertaa. Voitot ovat Niemiselle 6–3. Lopez pitää maanantaina julkaistulla maailmanlistalla sijaa 30. Niemisen ranking on 41. STT Jääkiekko

Flyers antoi potkut päävalmentajalleen NHL-seura Philadelphia Flyers antoi potkut päävalmentajalleen Peter Laviolettelle. Valmennusjohdon mitta täyttyi, kun joukkueen otteet takkusivat syksyn harjoituspeleissä ja liigakausi alkoi kolmella tappiolla. NHL:ssä ei ole koskaan annettu potkuja kauden kolmen ensimmäisen ottelun jälkeen. Neljän pelin jälkeen pesti on päättynyt useammallakin valmentajalla. Flyersin uudeksi päävalmentajaksi nousee apuvalmentajana toiminut Craig Berube. STT Jalkapallo

HJK:n Alholla nilkan nivelsidevamma

HJK:n Nikolai Alhon nilkan murtumaksi epäilty vamma varmistui tutkimuksissa nivelsidevammaksi. Alho loukkasi jalkansa sunnuntaina, kun HJK varmisti Suomen mestaruuden kotiottelussa RoPSia vastaan. Alho ehti pelata sunnuntain ottelussa vain muutaman minuutin ennen loukkaantumistaan. Alhon kuntoutusaikataulu selviää lähipäivien aikana. STT Formula 1

Lauda kiistää Brawnin lähtöaikeet Mercedeksen F1-tallin luottamusjohtaja Niki Lauda kiistää lehtitiedot, joiden mukaan tallipäällikkö Ross Brawn jättää tallin tämän kauden jälkeen. Saksalainen Sport Bild väitti, että Brawn kertoi viime viikonloppuna Koreassa Laudalle aikeesta. – En tiedä, mistä tällaiset tiedot ovat peräisin, mutta totta ne eivät ole, Lauda sanoi. Laudan mukaan Brawnin kanssa neuvotellaan tulevaisuudesta, mutta päätöksiä ei ole luvassa ennen kauden loppua. Lauda olisi valmis jatkamaan yhteistyötä Brawnin kanssa. STT-AFP

2

11

Selänne hullaannutti Winnipegin yleisön

MARIANNE HELM/GETTY IMAGES

NHL. Teemu Selänne pelasi viimeisen runkosarjan ottelunsa entisessä kotikaupungissaan maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Jääkiekon NHL-seura Winnipeg Jetsin kannattajat hullaantuivat, kun Teemu Selänne ja Anaheim Ducks saapuivat Winnipegiin. Pääosassa oli Jetsin entinen tähti Selänne. Selänne vieraili entisessä kotikaupungissa viimeistä kertaa runkosarjan ottelussa NHL-kiekkoilijana. – Ehkä pelaan vielä tässä hallissa, pudotuspeleissä, Selänne sanoi. Selänteestä tuntui kuin kotiinpalaajalta, vaikka hän on asunut ja viihtynyt jo vuosia Kaliforniassa. – Olin kuin kotona, koska ihmiset olivat niin innoissaan. Tämä on minulle erityinen halli. Yritän aina löytää katsomosta tuttuja. Löysin jälleen ihmisiä, jotka muistan, Selänne kertoi. Erityiskohtelua

”He saivat minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Tunnen olevani täällä erityinen. Jääkiekkoilija saa täällä erityiskohtelua. Teemu Selänne

URHEILU

Teemu Selänne tervehti winnipegiläisyleisöä heiluttamalla kättään joka suuntaan.

Winnipegiläisille Selänne merkitsee paljon. Tunne on molemminpuolinen. Kaupungilla on Selänteen sydämessä erityinen sija. Juhlaottelussa Selänne pelasi Perryn ja Ryan Getzlafin ketjussa. Anaheim voitti ottelun 3–2 Jetsin puolustajan Zach Bogosianin karkean kiekonmenetyksen jälkeen, mutta tulos oli sivuseikka. Corey Perry teki voittomaalin Bogosianin erheen jälkeen. Anaheimin Saku Koivu sai yhden syöttöpisteen. Tästä ottelusta muistetaan kuitenkin Selänne ja häntä kannustaneet fanit. Suosion-

osoitukset eivät olleet loppua ottelun aikana. Myös kenttäkuuluttaja kiitteli ja onnitteli Selännettä tämän erilaisista saavutuksista. Selänne kiitti heiluttamalla kättään joka suuntaan. Selänteen Jets-muistoista mieleenpainuvin oli Mike Bossyn tulokasmaaliennätyksen (53) rikkominen. Selänteen 54:s maali syntyi 21. maaliskuuta 1993, ja hän juhli osumaa heittämällä hanskan ilmaan ja ampumalla mailalla sen alas. – Vähän nolottaa, kun muistelen sitä, Selänne hymyili. STT-REUTERS

Vuoden tulokas •

76 MAALIA. Selänteen ura alkoi Winnipegissä. Hänen tulokaskautensa 1992–93 oli ikimuistoinen. Selänne teki ennätykselliset 76 maalia, joka on edelleen tulokkaiden ennätys. Kauden jälkeen hänet palkittiin vuoden tulokkaana.

Jalkapallo

De Telegraaf: Moisander pois pelistä

VAJAAT NELJÄ KAUTTA. Helmikuussa 1996 Selänne vaihtoi Anaheimiin, mutta sympaattinen suomalainen oli jättänyt pysyvän jäljen kanadalaisten mieleen.

Tenkanen purjehti MM-hopeaa Tuula Tenkasen harteilta putosi painoa, kun kaulaan pujotettiin maanantaina purjehduksen Laser Radial -luokan MM-hopeamitali. Mitali on 23-vuotiaan espoolaisen uran ensimmäinen aikuisten arvokisoissa. Juniorien maailmanmestaruutta hän juhli 2007.

– Tosi hyvä fiilis. Olen pystynyt tänä vuonna nostamaan tasoani selvästi, ja siitä olen erittäin tyytyväinen, Tenkanen kertoi puhelimitse Kiinan Rizhaosta, jossa MM-regatta saatiin maanantaina päätökseen. Päätöspäivän lähdöissä mi-

tali varmistui Tenkasen ottaessa voiton ja toisen sijan. Eikä eroa maailmanmestariin, Kroatian Tina Miheliciin jäänyt kuin neljä pistettä. – Niin, mutta ei se harmita. Pystyin kuitenkin niin hyvään loppuun, kaksi viimeistä päivää ei olisi voineet paremmin

mennä. Ensi kerralla sitten, hopeamitalisti nauroi. Tenkasen viime vuodet ovat kuluneet kymmenennen sijan tienoilla MM-kisoissa. Tuulet ovat kääntyneet suotuisammiksi tänä vuonna: loppukesän EM-kisoissa viides, ja nyt komea hopea. STT

aarteita säiden sankareille

Jalkapallomaajoukkueen kapteeni Niklas Moisander jää sivuun MM-karsinnan päätösottelusta Ranskaa vastaan, kertoi hollantilaislehti De Telegraaf maanantaina. Seuratasolla amsterdamilaista Ajaxia edustava Moisander loukkaantui viime viikolla mestarien liigan ottelussa AC Milania vastaan. Ajaxin mukaan Moisander kärsii vasemman polven sivusiteen venähdyksestä. Suomen maajoukkue päättää MM-karsinnan Ranskan vieraana 15. lokakuuta Pariisissa. Maajoukkuevalmentaja Mixu Paatelainen julkistaa pelaajavalintansa tiistaina. STT

Reima Outlet on avattu, tervetuloa! Erilaisia kypärämyssyjä

14,90 (ovh alk.19,90) TALVI 2012

Reimatec®takki

69,90 (ovh 119,-)

Reimatec®talvikenkiä

TALVI 2012

39,(ovh 69,90) TALVI 2012

Tammisto Nilsaksenpolku 2, 01510 Vantaa Avoinna ma – pe 10 – 19, la 10 – 17

Avajaisviikolla joka päivä 50:lle ensimmäiselle yllätyslahja! Lisäksi joka päivä vaihtuvia tarjouksia!


3 VIIHDE

Top 5 Katsotuimmat elokuvat 30.9.–6.10.

1 2 3 4 5

Lentsikat 23 729 Selänne (kuva) 17 360 Millerit 5 817 Smurfit 2 5 020 Mieletön elokuu 4 803

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

Sheryl Crow vaihtoi popmusiikin kantriin MARIO ANZUONI/REUTERS

Tilan emäntä. Laulaja ylistää uutta kotikaupunkiaan Nashvillea.

Poptähti Sheryl Crow on asunut seitsemän vuotta kantrin pääkaupungissa Nashvillessa ja ystävystynyt monien kantriartistien kanssa, mutta vasta nyt Grammy-palkittu artisti julkaisee oman kantrilevyn. 51-vuotiaan kahden lapsen äidin Feels Like Home -levy tuli myyntiin syyskuun lopulla. – Tämä levy tuntuu hyvin luontevalta. Se ei tunnu liian suurelta käänteeltä. Olen sulautunut hyvin Nashvillen kuvioihin, Crow kertoi Nashvillen laitamilla sijaitsevalla 20 hehtaarin tilallaan, jolla hän pitää 11 hevosta, kahta lehmää ja koiria. Siitä on kuitenkin vain 20 vuotta, kun Crow ponnahti pop-sensaatioksi All I Wanna Do -singlellään, jolla hän julisti haluavansa juhlia aamuun asti Los Angelesin Santa Monica Boulevardilla. Crow on myynyt urallaan yli 20 miljoonaa levyä ja nimetty Rock and Roll Hall of Fameen. – Olen tehnyt 25 vuotta biisejä, ja osa parhaista on tällä levyllä. Nashville on puhalta-

Kärsittekö masennuksesta? Haemme osallistujia kliiniseen lääketutkimukseen nimeltään ARGO, jossa selvitetään, voiko tutkimuslääkkeen käyttö hyväksytyn masennuslääkkeen lisänä lievittää masennusta sairastavien henkilöiden oireita. Tutkimuslääkettä verrataan lumelääkkeeseen.

Palkittu laulaja •

GRAMMYJA. Sheryl Crow on yhdeksän Grammya voittanut yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä.

BOND-TUNNARI. James Bond -elokuvan Huominen ei koskaan kuole soundtrackille Crow lauloi nimikappaleen Tomorrow Never Dies.

OMA TÄHTI. Crow’lla on tähti Hollywoodin Walk of Fame -kadulla.

Sheryl Crow on asunut jo vuosia maatilalla Nashvillessa. Virtaa riittää

”Nashville on puhaltanut uutta eloa uraani lauluntekijänä.” Sheryl Crow

nut uutta eloa uraani lauluntekijänä, hän sanoo.

Crow’n Easy-single on jo yltänyt Billboardin kantrilistan top 30:een. Muutettuaan Nashvilleen hän on saanut apua uralleen kantrilaulaja Emmylou Harrisilta ja megatähti Brad Paisleylta, joka on jo pitkään kannustanut Crow’ta kantrin pariin. – Hänen mukaansa levyni

soisivat radion kantrikanavilla, jos ne ilmestyisivät nyt. Lopulta hän taipui, esiinnyttyään ensin Loretta Lynnin ja Miranda Lambertin kanssa isossa kantrigaalassa vuonna 2010. – Sen jälkeen Paisley tuli sanomaan minulle: nyt tulet sellaisen musiikin pariin, jo-

Glastonbury-festivaali myi loppuun pikavauhtia Liput ensi vuoden Glastonburyn rockfestivaaleille Englannissa myytiin loppuun puolessatoista tunnissa, kertoo Guardian-lehti. Yksi lippu Glastonburyyn maksaa 210 puntaa (noin 250 euroa).

Kaikki 120 000 lippua menivät kaupaksi siitä huolimatta, ettei festivaali ole ilmoittanut vielä yhtään esiintyjää. Järjestäjät ovat kertoneet ainoastaan, että festivaalien kolmesta pääesiin-

tyjästä yksikään ei ole esiintynyt Glastonburyssa aiemmin. Viime vuonna pääesiintyjinä olivat The Rolling Stones, Arctic Monkeys ja Mumford & Sons. METRO-STT Kuka, mitä, häh?

Sleepy Sleepers -musikaali saa kantaesityksensä

Tutkimuslääke ja toimenpiteet ovat Teille maksuttomia. Lisätietoja saatte ottamalla meihin yhteyttä alla olevien tietojen avulla.

Yhteystiedot:

Jos olette kiinostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä ti 8.10. klo 17-19, ke 9.10. klo 17-19, to 10.10. klo 17-19 soittamalla numeroon 050 5737 926 tai kirjoittamalla yllä olevaan sähköpostiin.

hon kuulut, hän muistelee. Paisley muistutti Crow’ta siitä, että hän oli jo pitkään käyttänyt pedal steel -kitaraa, joka on yleinen kantarimusiikissa. Hänen kappaleensa ovat myös kolmiminuuttisia tarinoita, kuten kantribiisit yleensä. Paisley oli myös mukana kirjoittamassa levyllä olevaa Waterproof Mascara -biisiä. Tyylin muuttumisen yhteydessä Crow huomasi, että kantrimusiikki on muuttunut vuosien myötä. – Kantriformaatti on popimpaa kuin pop oli, kun aloitin urani 20 vuotta sitten. TIM GHIANNI/REUTERS

Tutkimukseen voivat sopia henkilöt, jotka: • ovat iältään 18–75 -vuotiaita • sairastavat masennusta • eivät ole saaneet riittävää apua vähintään yhdellä masennuslääkkeellä nykyisen masennusjaksonsa aikana.

Helsingissä tutkijalääkärinä toimii psykiatrian erikoislääkäri Anna Savela ( anna.savela@pp.inet.fi ).

12

Teemme tilaa uutuuksille

TYHJENNYS-

Toinen kerta

I! T N Y Y M an aj n u koko lokaku

Anna Calvi tulee taas Tavastialle

hää- ja juhlapukuja

-10%-70% Suomen Pukuvuokraamo

Pursimiehenkatu 2, 00150 Helsinki

Lahden Sibeliustalossa saa tiistaina 8. lokakuuta kanta-esityksensä lahtelaisen Sleepy Sleepers -yhtyeen vaiheita mukaileva musikaali Kuka, mitä, häh? Jalle Niemelän ohjaaman musikaalin kapellimestarina toimii Costello Hautamäki. Käsikirjoituksesta vastaavat ohjaaja Niemelän lisäksi Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen. Rooleissa nähdään muun muassa Mira Luoti ja Roope Salminen. STT

Aukioloajat: www.pukuvuokraamo.fi

Syksyllä 2011 loppuunmyydyllä Tavastialla konsertoinut laulaja-lauluntekijä Anna Calvi palaa ensi keväänä Suomeen. Viime perjantaina kakkosalbuminsa One Breath julkaissut lontoolaisartisti nousee Tavastian lavalle tiistai-iltana 18. maaliskuuta. METRO

Kesäkuussa •

JUHANNUKSEN JÄLKEEN. Glastonbury järjestetään ensi vuonna 25.–29. kesäkuuta.

24 miljoonaa käyttäjää MICHAEL BUCKNER/GETTY IMAGES

Macklemore (oik.) & Ryan Lewis.

Spotify täytti viisi vuotta

Maanantaina tuli täyteen viisi vuotta siitä, kun musiikkipalvelu Spotify avautui ensimmäisen kerran musiikinystäville Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Espanjassa. Tänä päivänä musiikin suoratoistopalvelut muodostavat Suomessa jo kolmanneksen (33 prosenttia) äänitemusiikin kokonaismarkkinoista. Spotifyn kotimaassa Ruotsissa tämä luku on jo 70 prosenttia. Spotifyllä on tällä hetkellä 32 maassa yli 24 miljoonaa aktiivista käyttäjää, joista 6 miljoonaa on maksavaa asiakasta. Spotifyn kaikkien aikojen kuunnelluin kappale on yhtyeen Macklemore & Ryan Lewis biisi Thrift Shop, jota on kuunneltu 150,8 miljoonaa kertaa. METRO


LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Kotirauha: En tiedä onko sinun talossasi ”kyttiä”, mutta jos on, kyllä ne sinunkin asioista huolehtivat. Eivät jätä ketään huomioimatta, sen verran olen niiden juttuja kuunnellut. Eivätkä ne naapurit kovin kovaa meteliä voi pitää jos täytyy portaissa, korva melkein toisen ovessa kuunnella. Roskatkin tutkivat, joten repikää paperinne, ellette halua koko talon tietävän asioitanne. NÄHTY ON •Hienoa, että vihreille ipanoille löytyy edes jostakin jonkinlainen laki. Olipa se sitten vaikka Venäjältä. OBSERVATOR •Vai että Viattomien lasten päivänä pitäis kiskasta lippu salkoon? Eiköhän tässä maassa tuo liehu turhan usein, joten Räsänen, koetapa ruveta fundeeraamaan jotain aivan muuta, jotta sais taas nauraa. ÄLYVAPAATA

•Minulle ja vuokralaiselle tuli kerran lihava riita. Hän oli pitkäaikaistyötön, ja hän kieltäytyi tulemasta töihin, vaikka minulla oli pula työntekijästä. Tämä on kai ihan normaalia nykyaikana. NIMETÖN •Terveyden- ja sairaanhoitoalan oppilaille pitäisi opettaa ensimmäiseksi käsihygieniaa, eikä lähteä siitä, että itse ymmärtävät. On järkyttävää nähdä miten koulutetut ihmiset nuolevat sormiaan ruokajonossa ja tarttuvat sitten yhteiseen kauhaan. Ei ihme jos lentsut leviävät. Toinen opetettava asia olisi oikea asenne työhön. Sinne ei olla menty pätemään eikä omistamaan laitosta, vaan se on palveluammatti. Joka ei halua palvella kouluttautukoon johtotehtäviin jos älyä riittää. Eikä siellä tarvitse leikkiä ”poliisia”, meillä on ihan hyvä poliisilaitos joka hoitaa omat tehtävänsä. ASIAT KOHDALLEEN

•Jäätyvä. Sama ongelma. Asun Saton vuokra-asunnossa ja ainut lämmönlähde on sähköliesi. Patterit kylmät vuodesta toiseen, mutta vuokra senkun nousee. VI...LUTTAA •Huono-osaisuus jatkuu vielä vanhuudessakin, niin kuin koko elämän ajan. Varsinkin me yksinasuvat olemme jatkuvasti ”marginaalissa”. Moni meistä on aloittanut työelämässä 2-kymppisenä ja nuorempanakin, pinnistellyt pienipalkkaisissa töissä. On ollut suuri saavutus, jos on saanut pankin lainoista vastaavan uskomaan, että yksinasuvakin tarvitsee asunnon, kodin. Itse sain potkut 37 työvuoden jälkeen. Laina tuli maksettua, mutta ei ole matkusteltu, nyt tarvitsen monia apuvälineitä, jäi nauttimatta eläkevuosista. VANHAPIIKA •Vinski: vastaukseni on että yksi. TERV. NAINEN 58 V. •Kaikessa vain osoitit, ettet minusta välitä saati rakastanut aidosti. Joten saat nyt mennä menojasi kenen syliin vain. TUNNET EHKÄ LAMPAASI

•Onko Suomen valtio osallisena Greenpeacessa? Ei! No onko Suomi nimennyt edustajansa Gp:n operaatioihin? Ei! No mistä tämä kohkaaminen asiassa, jopa puhuminen selkkauksesta? TOLKKUA TÄHÄNKIN

•Vinski: Kun väittelee idioottien kanssa, ulkopuoliset (lintuperspektiivistä) ei huomaa eroa. Sinun ”kriittisyytesi” ja toisten ”oikeaoppisuus” on yhtä umpisokeaa. Ajattele vaikka rationaalisesti: Miksi raamatun

alun luomisjärjestykseen vasta nykytiede on päätynyt? Miksi vasta nykytiede käsittää raamatun lopun myräkän ekokatastrofiksi? Miksi tuo historian todistusarvoisin kirja on aina vain luotettavampi, mitä enemmän sitä tutkitaan? VISENTTI

telee patteriradiota eikä varmaan käytä ydinvoimalla tuotettua sähköä. NIMETÖN

•Vastaus nimettömälle. Kyllä yhteydenottoon vastataan, ja nuorille työ kelpaa. 4H:n päivystysajat ovat ti ja ke klo 13–15. Meiltä saa dogsittereitä, ikäihmisten palvelua, lastenhoitoapua. Soitapa ja kokeile toimiiko. T. 4H

•Sini Saarela on pelkkä pelinappula, Greenpeacen johto kahmii suuret rahat itselleen. NIMETÖN

•Vanhemmat, antakaa lapsillenne tapakasvatusta. Mm. naapureiden tervehtiminen kuuluu alkeellisimpiin käytöstapoihin. Ei luulisi olevan liian vaikea asia oppia. NIMETÖN •Poliisit huomio. Jalkautukaa Kauniaisissa Tunnelitiellä ja laittakaa polkupyöräilijät ojennukseen ennen isoa vahinkoa. JEHU 1234

•BB-talosta opittua: Kun on kanoista kysymys kukoilla on helpot markkinat. Vanha suomalainen sananparsi. NIMETÖN •Marianne: Voit olla ihan rauhassa niin monikielinen kuin tahdot :-) Meitä huonosti kieliä oppivia, joiden opinnot ja tulevaisuuden pakollinen ruotsin opiskelu on pilannut, on kuitenkin paljon. KESKIARVO 6,5 •Siivin melkein. . ! Vanki 1978 tarkoittaa, että olin silloin vankilassa, joten tulin ulos 35 vuotta sitten. Vuosiluku ei ole sama kuin vankinumero, että taas näkyy tietämättömyys läpi. Ja vaikka olet itse juopotellut, niin minä en tiedä edes miltä viina maistuu, että taas puhuu ihminen joka puhuu ennen kuin on ottanut selvää asiasta. Tiedoksi: Olen vankilan jälkeen saanut kansainvälisen koulutuksen, josta jäänyt juuri vakavan onnettomuuden vuoksi sairaseläkkeelle. Että näin helposti ei saisi muita luokitella. Hyvää syksyä anyway! VANKI -78 •Joko Helsingin kaupungin rakennusvirasto/tms. on löytänyt halvat tilat toisaalta? Fabianinkatu kuulemma heille liian kallis. NIMETÖN •Kunnat lakkauttaa ja yhdistää nuorten ja ongelmanuorten auttamispaikkoja. Tämä tulee yhteiskunnalle myöhemmin todella kalliiksi, minkä kylvämme sen myös niitämme. NUORISSA ON TULEVAISUUS

•Mummo. Opetusalaa 40 v seuranneena näin iltalukion puoleltakin sanoisin että viihtymispaikat ja harrastustilat olisi hyvä erottaa varsinaisista lukutiloista opiskelusaleista kirjastoissakin. Tutkimusten mukaan vieraskielisen lehden tai vaikka tiedeartikkelin lukeminen ei voi onnistua täysipainoisesti ilman riittävää hiljaisuutta. Opiskelun onnistuminen ja asioiden muistaminen vaatii aivojen virittymistä tietylle taajuudelle jossa viestien vastaanotto on vaivatonta. Muuten peli on menetetty. Jotkut ihmiset ovat myös kovin herkkiä pienillekin äänille luokkatyöskentelyssäkin. Kärjistäen voisi todeta että siinä missä koulussa käydään tunneilla asiat vain lävitse niin kotona ne vasta opetellaan ja varsinaisesti painetaan muistiin. Näin oli itsenikin laita koulussa ollessani ja siksi esim. Pasilan pääkirjaston lehdenlukutila tuntuu lähinnä pienen koulun välituntihälinältä. NIMIMERKKI KULTAKORVA •Suomen ainoa oikea luonnonsuojelija on Pentti Linkola joka elää niin kuin opettaa. Hän istuu pimeässä mökissä ja kuun-

•Olisipa mukava tietää kuinka paljon maksamistani veroistani menee kirkon toiminnan tukemiseen. JING

•Sini saarela kiipesi öljynporauslautan seinämää. Kuka ne kiipeilyköysien yläpäät oli sinne kiinittänyt? RIINPIISI •Jälkiviisaat : mitähän jos ”kaikkitietävät” nuoremmat antaisivat suunvuoron Kalle Isokalliolle, jolla on paljon viisautta ja elämän kokemusta. SEIJA •Satu-Ako: ”Miksi sinulla on niin kolkko ilme” kysyi Punahilkka Kampin Palvelukeskukselta? ”Jotta pysyisit kotonasi vanhus!” vastasi Pikku Paha Susi ja puhalsi kolme kertaa. SENPITUINENSE

•Lopettakaa naurettava termi ”ystävämyynti”! Ystäviä ei osteta eikä myydä, yksikään liikeyritys ei ole kenenkään ystävä! Ystävä-sanan väärinkäyttöä. KYLLÄSTYNYT

•500 pakolaista lisää, sinä joka väitit että ihmiset vouhottaa asiasta, taidat olla aika rikas. Tai ainakin sulla on iso hima. Jos kannatat asiaa, niin elätä sitten koko jengi. EN HALUA OSALLISTUA

tetyt ns. pakolaislapset vaativat perheensä ja sukunsa tänne eikä heillä ole aikomustakaan palata takaisin, vaikka olot kotimaissa ovat turvalliset. Suomen tarjoama sosiaaliturva pitää heidät ikuisesti täällä. Heillä on kova hinku saada Suomen kansalaisuus, jonka Suomi niin hövelisti myöntää. Juuri em. takia suomalaisilla on vahva kielteinen kanta pakolaisten ottamiseen Suomeen. NIMETÖN

•Työntekijällä tulee olla oikeus saada ennakkopidätyksen jälkeinen palkkansa lisäkustannuksitta käyttöönsä! Pankit ym. pyrkivät kaikenkarvaisilla korttijms. maksuilla välistävetäjiksi!

•SK: Kaikki eivät asu kaupungin asunnoissa. On myös Sato, VVO ja yksityisiä as.oy:itä sadoittain. Kaikkia ei kiinnosta häiriköiden häätö. LOPETTAKAA SE YLEISTYS!

•Eikös pääministerin kaveri teekin työtä museon saamiseksi Helsinkiin Guggenheimia lobbaavassa firmassa? HUMANE

•Totta; Suomella kunniavelkaa sotalapsista sekä mm. ruotsalaisista ja virolaisista sodan vapaehtoisista, heitä ei paljon muistella! Mitään kunnon kiitosta he eivät ole saaneet, puhumattakaan mistään korvauksista (tunsin ruotsalaisen vapaehtoisen miehen ja hänen perheensä). Sodan aikana ja sen jälkeen virtasi tänne kaikenlaista apua ja rahaa useasta eri maasta, ja monet kirkotkin on rakennettu osin ulkomaisilla varoilla. Koko maailmaahan ei voi auttaa, mutta jokainen ihminen ja valtio tehköön parhaansa voidakseen elää sovussa omantuntonsa kanssa! NASSU

•Jos Hirvisaaren kaveri on lapsellinen, miksi se Hirvisaarelle kostetaan? Pelkääkö Soini oman suosionsa puolesta. LUOT-

•Pyöräilijä myös: Ei välttämättä kohteliasta soittaa pyörän kelloa vain varoittaakseen, kun moni siitä menee aivan paniikkiin. Pyörä on ajoneuvo joka on työnnetty jalankulkijain sekaan, joten ainoa oikea ohitus on hidastaa kävelyvauhdiksi. Mutta toden sanoit, mitkään säännöt eivät nykypyöräilijää näy koskevan, vain vauhdin sääntö. PYÖ-

TAMUS MENI

RÄLLÄ 45V.

•Älä lähde Brysseliin, Hallaaho, Suomi tarvitsee nyt selkärankaisia politiikkoja eikä näin pienen maan ääni hetkauta Brysselissä. TÄÄLLÄ TARVITAAN KI-

•Kertokaa onko laillista tuottaa Suomeen työvoimaa EU:n ulkopuolelta? Kyseessä on hoitoalalle tuodut filippiiniläiset hoitajat. SUOMEN TYÖTTÖMÄT IHME-

PEÄMMIN

TYTTÄÄKÖ?

NOIHIN TALKOISIIN

UUSIA VEROTTAJIA?

•Kyllä sinulla on aivan ihana vaimo Sauli Niinistö. Hän rakastaa eläimiä ja luontoa. Olkaa pitkään presitenttiparina. ILAHTUNUT

•Olis kiva tietää ne paikat missä nää nykyajan bussikuskit suorittaa ja läpäsee ajokorttinsa! Harva ajaa tasaisesti ja nykimättä! Teillä on muitakin siellä kyydissä jotka todella kärsii ajotavoistanne! Vähän järjen ja muitten vempaitten parempaa hallintaa, tanke! NIMETÖN •Vastaantulija: sait minut nauramaan ihan ääneen! Nasevaa sen olla pitää ja kivasti. 0 •Nyt töpinäksi: nuorten hyväksi konsertti että saadaan nuoret vaikka työpajoihin etc. ÄITI

13

kein kieli. Sitä ei tosin puhuta muualla kuin Ruotsissa ja Helsingin Eirassa. Mutta kaukana ei ole se aika, että pakkoruotsi valloittaa koko planeetan, Amerikoista Aasiaan. Tuolloin myös maailman yhteiseksi valuutaksi tulee kruunu ja YK siirretään Tukholmaan. HAPANSILAKKA •Minäkin luen tällä hetkellä kirjaa Leiri 14. Pako PohjoisKoreasta. Olen sitä mieltä että taivas ja helvetti löytyy ihan maapallolta ja tänä päivänä! Lukekaa todellisesta vääryydestä. NIMETÖN •Kuski: Jos linjasta riippumatta kuljettajalle kuuluu tietyn pituinen tauko päätepysäkillä, niin ne kuljettajat, jotka ajavat enimmäkseen pitkiä linjoja, saavat työvuoronsa aikana paljon vähemmän taukoja kuin lyhyempiä linjoja ajavat, eli heille pitäisi maksaa parempaa liksaa, ellei sitten tasapuolisesti vaihdeta ajoreittejä. FUNDEERAJA •Se on ”poliitikko” eikä ”politiikko”. Ärsyttää, ettei osata omaa äidinkieltä! HUH HUH Ristikon ratkaisu

•Vielä siitä Bepanthen-voiteesta: ei se ollut turha viesti, sillä: ko. voidetta on juoksevaa ja rasvaisempaa! Sitten: mielestäni nimim. Opus ja Supo ovat keskenään sukua toisilleen! Salakuuntelu ja vaino myös! IMEILI •Suomen valtion poliisivoimat ja oikeushallinto kysymys: Kuinka monta tuhatta miestyövuotta eli veronmaksajien maksamaa palkkaa on käytetty tapaukseen Auer?Auttakaa eläviä; oikeudessa vuosien ruuhka, poliisipartiot ei ehdi hätiin kun on resurssivaje. Ottaisitte ne vähät resurssit elävien ja tulevaisuuden käyttöön! HÖLMÖLÄNKYLÄ SUOMI 2014

•Ruotsin kieli on maailman tär-

•Kenen kimppuun seuraavaksi käyt Timo Soini, kuka uhkaa suosiotasi? NOINKO HOITELET VASTUSTAJAT?

•Vastaus kotimaani ompi Suomi: Tule ajamaan 12 tuntia ja katselemaan ja kuuntelemaan tuollaisia idiootteja koko päiväksi. BUSSIKUSKI •Minkäs menit tekemään Timo Soini? Söit puolueesta oman pois, joka uhkasi suosiotasi. TODELLA LYHYTNÄKÖISTÄ

•Ei riittänyt että Soini käänsi takkia Brysselissä tai oppositioon jääminen. Totuuden puhujat halutaan hiljentää. Mutta mitä hyötyä äänestäjille on tusinapuolueesta? PALUU NUKKUVIEN

MYÖS NETTIVARAUKSELLA CITYKLINIKKA.FI

N&J BEAUTY SALON

SYYSTARJOUS

SYYSTARJOUS! HAMPAIDEN LASERVALKAISU

Kaikki normaalihinnasta

– 25 %

100€

15.11.2013 ASTI.

Huom! Oppilastyö

Uudet rakennekynnet 20 € Uudet ripsipidennykset 35 €

AJANVARAUKSET NUMEROSTA: 09 4319 0044 CITYKLINIKKA, ALEKSANTERINKATU 21 A HELSINKI WWW.CITYKLINIKKA.FI

ark. 10 – 20, la 10 –18 Itämerenkatu 3, Helsinki puh: 040 484 4989 www.nj-beautysalon.com

PUOLUEESEEN?

•Perussuomalaisista tulee selkärangaton ja äänetön puolue kilpailevien puolueiden riemuksi. TAPAUS HIRVISAARI •Ei noi kännykät muuten häiritse muuta kuin sillon kun joku suorastaan karjuu sanottavansa. Vastapuoli kuulee taatusti vähemmälläkin voluumilla. ELKÄÄ IMMEISET KILJUKO SIIHEN PUHE ELIMEEN

•Alfa mummo. Et osaa Suomen historiaa. Ruotsiin ei sodan aikana otettu äitejä lapsineen, vain lapset lähetettiin sinne. Eikä jokaista perheen lasta lähetetty vaan toiset jäivät äiteineen Suomeen. Totta, että lasten joukossa oli sairaita, koska heille haluttiin turvata elinmahdollisuus, jota pula-ajan Suomessa ei ollut. Ei ollut tarpeeksi ruokaa, ei ollut lääkkeitä. Sodan jälkeen lapset palasivat Suomeen. Nykyiset Suomeen lähe-

Puhdistu ja virkisty aloen avulla! Kulaus Aloe Veraa on terveellinen tapa aloittaa aamu. Hyvän olon juoman nautittuasi tunnet silkkisen olon vatsassasi! Vastustuskykyä lisäävä, virkistävä ja puhdistava aloe vera -juoma parantaa ruuansulatusta ja vahvistaa kehosi immuunipuolustusjärjestelmää, suosittelemme. Luomulaatua, luonnollisesti.

Testaa ja totea teho! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 8.-11.10.2013

Pur Aloe:

Aloe vera-juomageeli, 1 l

19,95

säästösi 23 %

(24,58)


www.metro.fi

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. lokakuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä 1. Minkä nimisestä maitotytöstä Johannes Linnankoski on kirjoittanut novellin? 2. Mikä on San Marinon rahayksikkö? 3. Mitä maata vastaan Britannia kävi 1800-luvulla oopiumisotia? 4. Minkä järven rannalla Chicagon kaupunki sijaitsee? 5. Missä urheilulajissa Muhammad Alin tytär Laila Ali on kunnostautunut? 6. Mikä suuri kansainvälinen lentoasema sijaitsee Ullensakerin kunnassa? 7. Kuka näytteli nimiosan elokuvassa Will Hunting? 8. Mitä sukua Lars Jansson oli Tove Janssonille? 9. Minkä tyyppinen terveyshäiriö on bulimia? 10. Minkä urheilulajin maalivahtipelaaja on Noora Räty?

Sudoku Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisusta ei jaeta enää palkkiota.

Tuplat Glenn McCoy

altaan pöljä puoli.....

ei uimis ta tämän pistee n jälkee n

1974 ★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen Mobiiliohjeet •

Ristikko

• Ratkaisu sivulla 13

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e.

Lukijakolumniohjeet • •

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1900–2100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. Hiljasta, 2. Euro, 3. Kiinaa, 4. Michiganjärven, 5. Nyrkkeilyssä, 6. Gardermoenin lentoasema, 7. Matt Damon, 8. Veli, 9. Syömishäiriö, 10. Jääkiekon.


TV TV1

TV2

19.00: Kaarle XVI Kustaa, 40 vuotta kuninkaana 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Rakas isä. 12.05 Palanen: Yrittäjäpatsas. 12.20 Ulkosuomalaisen tarina. 12.50 Hätävara (S). 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 Muisti: Stella Polaris. 16.20 Ulos luontoon: Vanhojen metsien pöllöt. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana lastenkirjailija Silja Sillanpää. Kysymme pitääkö tyttöjä ja poikia kasvattaa eri tavalla. 19.00 Kaarle XVI Kustaa, 40 vuotta kuninkaana. Kaarle XVI Kustaa nousi Ruotsin valtaistuimelle 27-vuotiaana vuonna 1973. 20.00 Prisma Studio. Onko viinin maistaminen vain makuasia? Erottaako amatööri punaviiniä valkoviinistä, aistiiko ammattilainen herkimmätkin vivahteet, vai voittaako lahjomaton kone? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Rakastuneita naisia (16). 2/2. Sota on jättänyt jälkensä jokaisen. Ursula ja Gudrun elävät miesten maailmassa, kaiken aikaa testaten missä kulkee raja vapauden ja rakkauden välillä. 22.30 Lasten parhaaksi. 3/5. Isä kaipaa lastaan yökylään, mutta kolmivuotiaan lapsen kasvattiäiti epäröi. 23.10 Yle Uutiset. 23.15 Lasten parhaaksi. 4/5. Konkreettiset päätökset vaativat tarkkaa harkintaa, mutta silti arvaamattomia kriisitilanteita voi päästä syntymään. 23.55-00.55 Prisma: Teettäisinkö geenitestin.

MTV3

22.05: Rautainen Coogan 11.05 McLeodin tyttäret (7). 11.50 Maailmanmenoa: Pizzanpyörittäjien kuningas. 12.00 Veljesten keittiössä. 12.30 Kukkaron herraksi. 13.00 Mitä Kiinassa syödään? 13.30 Kakola. 14.00 XL-sukupolvi. 14.30 Suorana: Kortesmäki. 15.00 Hartain toive: lapsi. 16.00 Teiniäidit. 16.30 Galaxi. 16.32 Tero hoitaa (7). 16.43 Martine (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.01 McLeodin tyttäret (7). Tosi kysymyksessä. Gungellanin suuren show’n aattona Claire saa kuulla järisyttäviä uutisia. 18.45 Vauhtimimmit. 2/10. Erika ja Emilie lähtevät testaamaan Ruotsin formula offroad -rataa, jolla autot joutuvat nousemaan likipitäen pystysuoraa hiekkatörmää. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Blogistania: Isyyspakkaus. Tommi perusti Isyyspakkaus vauvablogin, kun hänen ensimmäinen lapsensa syntyi. Tommi kertoo miksi hän päätti jäädä hoitamaan lasta kotiin. 20.00 Uusi päivä (S). (7). Osa 311: ”Luodut emme me olleet toisillemme.” Petra päättää pitää erobileet. 20.30 Suorana: Kortesmäki. Vieraana kilpa-aerobicin EM-kultamitalisti Juuso Väisänen. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Rautainen Coogan (16). (Coogan’s Bluff, USA 1968) Clint Eastwood siirsi lännenhahmonsa nykyaikaan Don Siegelin ohjaamassa rikoselokuvassa, jossa arizonalainen apulaissheriffi lähtee noutamaan vankia New Yorkista. 23.35-00.05 Blogistania: Isyyspakkaus. (U)

Yle Fem 13.15 SVT: Fråga doktorn. 14.00 SVT: Vem vet mest? 14.30 SVT: Mediatiden. 15.0016.00 SVT: Vem tror du att du är? 16.25 Haaste. 16.55 Taivaallista menoa. 17.25 Närbild. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Yakari. 18.30 Ennätystoimisto. 18.44 Kahtia sahattu kani. 18.56 Toki Doki (S). 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Dok: Unohduksen tiellä. 20.55 Ranskalainen visiitti. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 21.53 Kulissien takana. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kansijuttu (12). 22.45 Oddasat. 23.00 SVT: Sportnytt. 23.15 SVT: Säsongstart: Veckans brott. 00.15 SVT: Aktuellt. 00.55 SVT: Kulturnyheter. 01.00 SVT: ABC. 01.10 SVT:

Nelonen

21.00: Broadchurch 11.05 Emmerdale (S). 11.35-12.40 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Selviytyjät. 15.15 Mitä tänään syötäisiin? 15.20 Ben ja Kate (7). 15.50 Idols. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Konnankoukkujen kuningatar. Bileiden jälkimainingeissa Amy kuulee kunniansa, eikä edes Val jaksa sietää moisia konnankoukkuja. 18.30 Emmerdale (S). Se on loppu. Optimistinen Ella elättelee toiveita sovinnon hieromisesta Declanin kanssa, ja myös Mia uskoo vanhempiensa palaavan yhteen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2507. Ismoa karmii karvan verran. 20.05 Koko Suomi leipoo. Jakso 3. Leivokset. On aika astua aallon harjalle, kun vuorossa on tehdä tämän hetken trendikkäimpiä leivoksia. 21.00 Broadchurch (12). Syksy. Kaupungin asukkaat kokoontuvat Jackin hautajaisiin. Toimittaja Karen ja tuloksettomia tutkimuksia johtava ylikomisario Alec Hardy eivät ole suosiossa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (12). Yllättävä kuolema. Huippuyökerhon ulkopuolelta löytyy tarjoilijan ruumis, ja paikalta paennut nuori jalkapalloilijalupaus pidätetään. 23.35 Kallista kipua (7). Uusia alkuja. Kovia kokeneet ystävykset yrittävät perustaa kemikaliota, mutta kaatuuko liikeidea toiselle heistä ilmaantuviin outoihin oireisiin? 00.35-01.05 Mike & Molly (S). Vihdoinkin kahden.

Nyhetssammanfattning. 01.15 SVT: Mittnytt. 01.25 SVT: Nordnytt. 01.35 SVT: Östnytt. 01.45 SVT: Kulturnyheterna. 02.00 SVT: Hjärnkontoret. 02.30 SVT: Rivet ur arkivet. 03.00-04.00 SVT: Kan du slå en pensionär?

Liv 11.00 Supernannyn paluu (7). 11.30 Lauran matkakuvia: Tukholma. 12.00 Kakkutehdas. 12.55 Design Star. 13.55 Tyyliä vai ei. 14.50 Häät sulhasen tapaan. 16.00 Supernannyn paluu (7). 16.30 Yhteinen taloprojekti. 17.00 Hurja remontti. 18.00 Olet mitä syöt. 18.30 Inno. 19.00 LA Ink. 20.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 20.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.00 ELOKUVA Etusivun rakkaustarina (12). 23.25 Tosielämän L-koodi

Teema

21.49: Arkistovieraana: Fiona Timantti

20.00: Junior MasterChef

21.00: Kurjat kuppilat USA

12.50 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 13.20 Kauneusleikkaukseen vai ei? 13.55 Sarahin talo. 14.25 Näin teet ranskalaista ruokaa. 15.00 Tanssi peppu pieneksi. 16.00 Huippumalli haussa. 17.00 Neljän tähden illallinen. 17.30 Ruotsin miljonääriäidit.

13.50 Myytinmurtajat. 14.55 Gordon kokkaa tykimmin. 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Stand-up-koomikko Sami Hedberg tarjoaa illallisen kollegoilleen Jacke Björklundille, Ida Grönlundille ja Lotta Backlundille. 19.30 Matkaoppaat. Ninalla ja Anskulla on haussa kaikin puolin kosteita elämyksiä ja Aapo etsii maksamatta jättäneitä asiakkaita. 20.00 Junior MasterChef. MasterChef keittiössä on tänään semifinaali: vain kaksi junnukokkia lunastaa paikkansa finaaliin. Keittiöön saapuu vieras Italiasta, mestarikokki Zaccaria Marcello. 20.57 Keno. 21.00 Holmes NYC (12). Kerro kerro kengänjälki? Rikostutkija Bellin murhayritys saa Holmesin pohtimaan, kuka katkera rikollinen voisi olla teon takana. 22.00 NCIS Rikostutkijat (12). Vieraat ja viholliset. Luottokorttivaras johtaa NCIS:n laittomasti maahan tulleiden Mossad-agenttien jäljille. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 23.20 NCIS Los Angeles (12). Arvotavaraa. Ostoskeskuksen pysäköintihallista löytyy ruumis, jonka käsi on amputoitu. 00.20 Start! 00.50 Holmes NYC (12). Kerro kerro kengänjälki? (U) 01.50 Perhe on pahin (S). Miken vaiva. 02.25-02.55 Pulkkinen.

(12). 00.30 Ruotsin plastiikkakirurgit. 01.30 LA Ink. 02.30-03.30 Supernanny (7).

Jim 11.40 Remontit rahaksi. 12.35 New Yorkin tatuointitarinat. 13.30 Kodin rakennusurakka. 14.25 MasterChef Australia. 15.45 Leijonan luola UK. 16.40 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 17.40 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola UK. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Suomen Tulli. 22.00 Rekkakuskit jäällä (7). 23.00 Täysillä tutkaan (S). 23.30 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta (12). 00.25 Taksi (S). 00.55 Leijonan luola UK. 01.55 Mestariampuja. 02.45 Kääpiöpainijat (16). 03.15-03.45 Paluu pulpettiin (S).

18.00 Dieetit vaihtoon! Rasvaa vai ei? Syömisklinikalle saapuvat tällä kertaa lihava Saskia ja laiha Nick. Rehevä Saskia rakastaa karibialaista ruokaa ja rasvaa. Ravintoanalyytikko Nick laskee joka ateriansa rasvasisällön. 19.00 Julkkis Big Brother Extra. 19.30 Miehen puolikkaat (7). Selkävaivoja. Charlien selkä on jumissa ja hän haluaa oikealle lääkärille. 20.00 Rillit huurussa (S). Zarneckihyökkäys. Sheldonin World of Warcraft -tili on hakkeroitu ja hänen pelihahmoltaan on varastettu jopa hänen rakas taistelustrutsinsa. 20.30 Simpsonit (7). Kaverini kuutti. Bart haluaa kerrankin pärjätä koulussa ja värvää avukseen Martinin. Kaverusten kuuttirobotti on ensin jymymenestys, mutta vanhainkodissa syntyy skandaali. 21.00 Kurjat kuppilat USA. La Galleria 33. Italialaisperheen tyttäret Lisa ja Rita ovat panneet pystyyn kuppilan Bostonin Little Italyyn vanhempiensa ravintolan viereen. Lisa ryypiskelee työajalla, Rita vetää tupakkaa ja rähisee asiakkaille, eikä kumpikaan laita laiskottelevaa henkilökuntaa ruotuun. 22.00 Julkkis Big Brother. 23.00 Nikita (16). Kaikuja. Alex joutuu vieroitukseen ja Amandan kuulusteltavaksi. Unitilassa hän paljastaa arkaluontoisia tietoja. 00.00 Bones (12). Syntiset sisarukset. 01.00 Simpsonit (7). Kukkulan kunkku. 01.30-02.25 Southland (16). Langennut tähti.

TV5

17.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina.

18.00 Veitsen terällä: Lasiaisleikkaus. (U) 18.30 Schrödingerin kissa: Tiedettä tutkaillen. 5/9. Youtube on maailman katsotuin videokanava. 19.00 Ranskalainen kylä (12). 4/12. Arkirutiineja. Elämä vastarintaliikkeen piilossa on ankeaa, mutta Antoine tekee parhaansa kohottaakseen yleistä mielialaa. 20.00 Taiteen maantiede: Venäjä. 3/3. Kohti uutta. Miten taide muuttui Venäjällä ja Neuvostoliitossa 1900-luvun melskeissä? 21.00 Historia: Brittikoti 1950-luvulla. 2/4. Suurten sohvien tilalle tuli mukavia ja kevyitä tuoliryhmiä. 21.45-23.16 Elävä arkisto: Muodissa mukana. 21.45 Korkeampaa pukukulttuuria kohti. (1939) Mannekiinit esittelevät ajankohtaisia naisten vaatteita Salon Lindbladin asusteiden muotinäytöksessä. 21.49 Arkistovieraana: Fiona Timantti. (2013) Lady Gagalle hatun tehnyt modisti keskustelee muodista. 22.00 Syksyn muoteja. (1950) Naisten kotiasuja, vierailu- ja trikooasuja vuoden 1950 muotinäytöksessä. 22.10 Se jokin. (1962) Jakkupukumuotia muun muassa Diorin ja Lanvin-Castillon mallistoista. 22.20 Kujeillen muodin kevääseen. (1965) Laulavat mannekiinit esittävät suomalaista muotia. 23.05 Muotikymmenys. (1971) Ovatko mikrohousut ja maksihameet tilapäisiä muodin oikkuja vai pysyviä vaatekappaleita? 23.15-00.15 Treme (12). 7/10. Tuomarin uhkavaatimus viranomaisille antaa uutta toivoa Daymon etsintöihin. (U)

Fox

12.00 Pomo keittiössä. 12.30 Ruokamatkalla. 13.00 Pakkolunastajat (7). 13.30 Tallinna. 14.00 Smile TV (7). 14.30 Hale ja Pace – hauskat pojat (7). 15.00 Matlock (7). 16.00 Kolmas kivi auringosta (7). 16.30 Kolmas kivi auringosta (7). 17.00 Kellarin kunkku (S). 17.30 Suhdekoukerot (S). 18.00 70’s show (7). 18.30 70’s show (7). 19.00 Dawson’s Creek. 20.00 Maatilan prinsessa. 20.30 Tatuointistudio HelsINK. 21.00 ELOKUVA The Social Network (12). 23.20 Playboy esittää: 69 seksiseikkailua (16). 00.00 ELOKUVA Nyt bailataan (12). 02.00 Playboy esittää: Badass! (18). 02.30 Star Trek: The Next Generation (12). 03.25-04.20 Dawson’s Creek.

11.25 Futurama. 11.50 Amishit: Rintamakarkurit. 12.40 Aarteen tonkijat. 13.05 Maailmanlopun odottajat. 14.00 Lentoturmatutkinta. 14.55 STT Uutiset. 15.00 Alaskan lentopelastajat. 16.00 24Kitchen: Portugalin makuja. 16.30 24Kitchen: Itä haukkaa länttä. 17.00 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen. 17.30 24Kitchen: Sara La Fountain. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Suomen vartijat. 19.00 Seiska News. 19.03 How I Met Your Mother. 19.30 Family Guy. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Suomen vartijat. 21.00 Criminal Minds. 21.55-00.05 ELOKUVA Ketjureaktio. 03.10 Suomen vartijat. 03.35 24Kitchen: Sara La Fountain. 04.00 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen.

Alkuviikko on aikuisten aikaa

Meritansseja tahdittaaro

arkku A 13.–15.10. M l & Diese uksela arko Maun 20.–22 .10. M ntasia & Fa

Muista hyödyntää Club One -edut! Liity laivan infossa tai www.clubone.fi

Sub

15

Europan 22 h -risteilyt Helsingistä Tallinnaan

Risteilyllä 4 h aikaa Tallinnassa.

Varaa heti osoitteesta www.tallink.fi/europa Oikeudet muutoksiin pidätetään. Paikkoja rajoitetusti.


MI- SOF FAN VAN TAA N PET IKO SSA SUO ENT ISI SSÄ TIL OIS SA!

t u j a r n a tehta

Kotimaan sohvat & sängyt Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

S Y N N E J H Y T R A J U IN

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

t ä v i ä -p

E 10-19 K TI 8.10. klo

9.10.

klo 10-19

TO

10.10.

PE klo 10-19

11.10.

LA 12.1 klo 10-19

R A J U IN

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

Valmistamme sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. R A J U IN

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

N O J PAL

+ va parivuode Sohvasta tuke laatikko! te aa vuodev

% 0 -5

, SÄN A I V H O S E D O U V SOHVIA,

ALENNUS 50% MINNA-VUODEKULMADIVAANI (595,-) Varastoerävärit.

295

Aitoa a! a nahk

299 Aitoa a! a nahk

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

Maailman parhaat sängyt

PALLADIUM

pring

Upeilla kotimaisilla Annalan kankailla.

ym. A J O J T A P S U A T E K Y JÄ , P

Saatavana myös nahkaverhoilulla.

RA JU IN

TY HJ EN NYSHI NN OI N!

R A JU IN

TY HJ EN NYSHI NN OI N!

HUOOMIS! -

arastoeriä Malleja ja v

R A J U IN

KOTIMAINEN 2-ist. 249,CLASSIC-NAHKAKALUSTO Väri: kelt. Saatavana myös muilla väreillä.

lo 12-17

R A J U IN

R A J U IN

R A J U IN

3-ist.

0. k 7 SU 13.1 1 0 1 lo k 0.

KAKS S JOUSITU

ALENNUS 6 5 %

VUOKATTI PLUS-JENKKISÄNKY 160x200cm

R A J U IN

TY HJ EN NYSH IN N O IN !

KOTIMAAN TORONTO-JÄTTIKULMASOHVA

Valmistetaan käsityönä Suomessa.

499

199

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

(598,-)

FINLANDIA BLUE -RUNKOSÄNKYPAKETTI

(1295,-)

s ke a Ko r

ALENNUS 50%

120x200cm

Alk. Sara-kankaalla.

än elk

oja

!

160x200cm

88 100

VUOKATTI

(498,-)

Väri: sin. -MOOTTORISÄNKY Petaus(598,-) patja myydään erikseen. Saatavana myös koot: 140x200cm,180x200cm Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

R A JU IN

TY HJ EN NYSHI NN OI N!

VA NT AA N PE TIK OS SA SU OM I-S OF FA N EN TIS ISS Ä TIL OI SS A!

R A J U IN KOTIMAINEN CAPRI LUX 3-istuttava 488,- (1025,-) 1-istuttava 295,- (620,-) Upealla antiikkiverhoilulla.

488

(1025,-)

299

TY HJ EN NYSH IN N O IN ! Kotimaan sohvat

Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.

&

sängyt

R A JU IN

TY HJ EN NYSHI NN OI N! Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 / puh: 020 7698 270 www.suomensankytukku.fi


20131008_fi_helsinki