Issuu on Google+

SIELUN VELJIEN KAAOSMAINEN MENO TALLENTUI KUVIIN METSO JA SIRÉN TEKIVÄT KIRJAN SUOSIKKIBÄNDISTÄÄN

HELSINKI

N:o 141 | 15. vuosikerta

Keskiviikko 7. elokuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

SIVU 18

Sää: +24°

200 euron seteli on väärentäjien suosikki

Suuret setelit suosiossa. Rikoskomisario Hannu Kortelainen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että rahanväärentäjät suosivat suuria seteleitä. Suosituin väärennettävä on 200 euron seteli. Tapauksia kuukausittain. Helsingin poliisin tietoon väärennöksiä tulee muutamia kertoja kuukaudessa. Laitteet apuna. Pääsääntöisesti väärennöksiä löytyy suurissa kaupoissa ja kioskeissa, sillä pienissä myyntipisteissä ei välttämättä ole tunnistuslaitteita. SIVU 07 ANNE VILJAMAA

Lukijan kuva

Uhkaava törmäys Kehä III:lla Raskas ajoneuvo törmäsi henkilöauton perään eilen Kehä III:lla, mutta onnettomuudesta selvittiin peltivaurioilla. SIVU 04

Jäätelöautot eivät katoa Jäätelöautot eivät sittenkään katoa katukuvasta. Metrolehden saamien tietojen mukaan Kotijäätelön toimintaa jatkaa uusi yritys. SIVU 07

Karalahdelle yllätyspesti

TEHTÄVÄ MERELLÄ Metsähallitus tutkii myös vesiluontoa SIVU 04

Meren vedenalaista luontoa kartoittavat Ilona Välimaa (vas.), Anna Arnkil, Anu Riihimäki ja Katja Svahnbäck suunnittelivat päivän reittiä viime viikolla Sipoon Gumbostrandin laiturissa. Metsähallituksen työryhmä osallistuu kenttätöitä tehden tutkimukseen, jossa ensi kertaa tässä laajuudessa kartoitetaan Suomenlahden rannikkovesien elämää ja merenpohjan laatua.

Jere Karalahti pelaa ensi kaudella SM-liigaa Jokereissa, vaikka seura ehti jo ilmoittaa, ettei siirto toteudu. SIVU 16

Muutakin kuin kaivamista Antti Lahelma muistuttaa, ettei arkeologin työ ole pelkkää kaivamista. Matkoillakin kirjoitetaan ja dokumentoidaan kaikki mahdollinen. SIVU 09


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

Lukijan kuva

JYRI VAHTERA

Kolumni

JUHO TYPPÖ

LUKIJAN KUVA

20

TOIMITTAJA juho.typpo@hs.fi

euroa

TÄNÄÄN

HUOMIONKIPEÄT

Autot jäivät loukkuun kaupan pihaan

Keravanjoen kaljakelluntaa katsomassa käynyt Jyri Vahtera jäi autonsa kanssa loukkuun Ala-Tikkurilan Lidlin parkkipaikalle lauantai-iltana. Hän pysäköi Mazdansa Lidlille noin kello 18.30. Parkkialueen portti oli suljettuna, kun hän palasi kello 19:n aikaan. – Parkkipaikalle jäi myös toinen autoilija. Ihmettelimme, että miten me pääsemme täältä pois, Vahtera kertoi. Toinen autoilija soitti poliisin paikalle. Poliisi ohjasi loukkuun jääneet autot kevyelle liikenteelle tarkoitettua ramppia pitkin takaisin katutasolle. Parkkipaikalla on kyltti, jonka mukaan auton voi pysäköidä alueelle kahdeksi tunniksi kerrallaan. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m

ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Teekkarit parhaita vuokranmaksajia ”He saavat vuokrarahat asumistukena eli me veronmaksajat maksamme ne! Käykää muuten katsomassa Otaniemessä miten hyvät autot on opiskelijoilla.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Onko ratikka 3B:n ja 3T:n poistuminen hyvä muutos?

Otaniemessä vuokransa on jättänyt maksamatta vain 0,4 prosenttia alueen 2 800 vuokralaisesta.

OUKKI DOUKKI

”Teekkarit ovat säntillistä väkeä ja tulevaisuuden toivoja, tulevia pääjohtajia, ministereitä ja ay-pomoja. Kiitos heille.” KADEHTIJA

ARSKA

Tänään Huomenna 8. elokuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00

21:00

+24

+12

+24 +21 +19 +20 +22 +20 5:12

Edellinen kysymys

+20 +25

21:37

+22 +25 +22

Sosiaalisen median aikakausi ei ole edes kunnolla alkanut, tykitti some-guruksi tituleerattu Tuomas Enbuske MTV3:n nettijutussa heinäkuussa. Enbuske ja kaksi muuta some-aktiivia (Aki Linnanahde sekä Mikael Jungner) tyrmäsivät yksimielisesti muutaman suomalaisen päätoimittajan arvion siitä, että sosiaalisen median aika alkaisi olla jo ohi. Oma sosiaalisen median käyttöni alkoi melko tarkalleen kuusi vuotta sitten, kun liityin Facebookiin. Nykyään naamakirjailu on olennainen osa netinkäyttöäni ja kommunikointiani. Twitteriin en ole kokenut tarpeelliseksi lähteä, mutta ehkä sekin aika vielä tulee. Olen enemmän some-gurujen kuin päätoimittajien linjoilla, enkä usko sosiaalisen median käytön tulevaisuudessa ainakaan vähenevän. Uskon, että yhä useampi meistä on tullut jo riippuvaiseksi some-huomiosta – tykkäyksistä, kannustavista kommenteista ja muista virtuaalisista selkääntaputteluista. Miksi kukaan muuten ilmoittaisi Facebookissa antaneensa kerjäläiselle almuja tai auttaneensa mummon kadun yli? Kiva jos teit niin, mutta oliko itse teko tärkeämpi vai siitä kertominen ja tykkäyksissä paistattelu? Miksi Kroonista joku kertoo ”Yhä useampi meistä on käyneensä reippailemastullut jo riippuvaiseksi sa 20 minuusome-huomiosta.” tin lenkillä? Ymmärrän, että Facebookissa jaetaan linkkejä kiinnostaviin uutisiin tai artikkeleihin, mutta miksi joku toimittaja jakaa kavereilleen linkin omaan juttuunsa? Sosiaalinen media on tehnyt monista tavallisistakin ihmisistä tavattoman huomionkipeitä – tai ainakin kyseisestä kipeydestä on tullut monelle some-ympäristössä krooninen tauti. No, aika mitätön ongelmahan tämä loppujen lopuksi on. Sivustakatsojalle sosiaalisessa mediassa tapahtuva huomionkerjääminen tuskin aiheuttaa myötähäpeän tunnetta suurempaa haittaa. Somegurujen ennustamassa tulevaisuudessa siihenkin varmaan pikkuhiljaa turtuu. Itse aion kuitenkin taistella huomionkerjäämistautia vastaan viimeiseen asti. Itsekehujen sijaan postaan Facebookseinälleni vaikkapa suosikkibändieni musiikkivideoita. Toivottavasti mahdollisimman monet huomaavat, kuinka hyvästä musiikista pidän. Ja tykkäävät. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.

+16

Ostatko mieluummin netistä kuin kaupasta?

68% EI

+21

+11

+21

+20

1

+24 +23

32% KYLLÄ

5

+25

+21 +25 7

+36 +30

+33 +34

+34 +24

+22

+24

6

+20

Lukijakolumniohjeet

+29

+36

+27 +28

+21

+33

+21

+20

7

+27

+17

+20

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

”Itsellänikin oli opiskelijana suhteessa yhtä hyvä auto kuin nyt. Silloin ei ollut vielä omakotitaloa ja jättivelkaa. Osa noista saattaa olla toki vanhempien autoja. Opiskelijat saavat selkeästi vähemmän tukia kuin työttömät ikätoverinsa. Etuna on kuitenkin, että opintotuen ohella saa tienata jonkin verran palkkatulojakin, eli ahkeralla voi olla mahdollisuus ihan kohtuulliseen elintasoon.”

LUKIJAN KUVA

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

02

2

3

+29 +16 +26 +30 +33 +30 +42 +33 +35 +11

+34 +28 +22 +25 +8 +25 +24 +28 +26 +24

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


Toisen jakson opetus alkaa 22.10.

Liity fiksuun seuraan Eiran aikuislukiossa opiskelet omalla tavallasi Eiran aikuislukiossa voi

Tervetuloa!

opiskella lukiossa, peruskoulussa tai englanniksi High Schoolissa

korottaa vanhoja arvosanoja

Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden. Tutkintoon tähtäävä opiskelu on maksutonta. Lukuvuosikohtainen aineopiskelumaksu on 100 euroa. Summaa vastaan voi opiskella niin monella kurssilla kuin haluaa.

• opiskella yksittäisiä aineita, esim. e erikoisia kieliä tai historiaa Tarjoamme lähiopetusta klo 8.30-20.10. Opiskelijamme ovat 18-80-vuotiaita. Koko lukion voi opiskella myös verkossa tai lähi- ja etäopetusta yhdistäen. Tutustu laajaan kurssivalikoimaan kotisivuillamme.

Ensimmäinen opetusjakso alkaa 26.8, kurssi-ilmoittautuminen 14.22.8. Ilmoittaudu henkilökohtaisesti koulun toimistossa. Lisätietoa kotisivuiltamme tai toimistosta, p. (09) 4542 270.

i s a k k i pa oihin a a r Va n opint syksy

Eiran aikuislukio, Laivurinkatu 3, 00150 Helsinki

www.eira.fi


1

UUTISET

Kuivuus kiusaa

Omenasato jää pieneksi

Kesän omenasato näyttää jäävän tavallista laihemmaksi. Suurimpana syynä on kuivuus, jonka vuoksi omenat ovat jääneet pieniksi. Satoa verottaa myös se, että alkukesän helteiden vuoksi pölytysaika meni nopeasti ohi. Kimalaiset ja muut pölyttäjät eivät ehtineet käydä kunnolla omenan kukissa. Kuivuudesta oli tosin omenoille jotain hyötyäkin, sillä omenat näyttävät säästyneen kasvitaudeilta. Mustaherukan satoa pidetään kohtalaisena. Punaherukan sato sen sijaan on jäämässä melko laihaksi. STT

Puhelujen hinnat Matkapuhelujen hinnoissa on suuret erot Euroopan unionissa. EU-komission mukaan halvimpien ja kalleimpien kotimaan puhelujen hintojen ero on peräti 774 prosenttia. Halvinta matkapuhelun soittaminen on Liettuassa ja kalleinta Hollannissa. METR0-STT

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

Vesiluonto paljastuu pintaa syvemmältä ANNE VILJAMAA

Laaja tutkimus. Maailman syvät meret ovat vielä suurimmalta osin tutkimatta, mutta Suomenlahden rannikolla on meneillään laaja tiedonkeräysprojekti.

Alkyone, Aurelia ja Kalkas ovat laiturissa valmiina päivän työtehtäviin Sipoon rannikon merialueella. Mukaansa nämä Metsähallituksen tutkimusveneet saavat tiimin, jonka tehtävänä on selvittää, mitä kaikkea merenpinnan alla piilee. Vedenalaista luontoa kartoittamalla saadaan tietoa esimerkiksi rannikkoseudun rakentamispäätösten, suojelualueiden perustamisen ja öljyonnettomuuksien pelastussuunnitelmien pohjaksi. – Keräämme tietoa kuvaamalla merenpohjaa, ottamalla näytteitä ja sukeltamalla, ryhmää vetävä Metsähallituksen luontopalvelujen aluemeribiologi Anu Riihimäki kertoo. Läntisellä Suomenlahdella liikkuvan tiimin työ on osa vuoteen 2015 ulottuvaa Velmu-inventointiohjelmaa. Kuluvan vuoden urakka jatkuu pitkälle syksyyn. Metsähallituksen ryhmän kentältä keräämän aineiston käsittelee lopulliseen muotoonsa Suomen ympäristökeskus. – Kuluvan vuoden minimitavoitteena pääkaupunkiseudun lähivesillä on käydä läpi 800 tutkimuspistettä, joista olemme kuvanneet nyt noin 600. Lisäksi kartoitamme Metsähallituksen kansallispuiston vesiä. Yhteen päivään mahtuu säästä riippuen 20–60 kuvauspistettä, mutta on myös paljon päiviä, jolloin merelle ei päästä ollenkaan, Riihimäki selvittää. Tähän mennessä pohjasta ei ole löytynyt yllätyksiä. Norrkullalandetin läheltä otettava päivän ensimmäi-

Velmu-tutkimus MATS WESTERBOM/METSÄHALLITUS

Läntisen Suomenlahden kasvisto, eläimistö ja pohjanlaatu ovat nyt ensimmäistä kertaa laajan kartoituksen kohteena.

Suunnittelija Anna Arnkil laskee veteen merenpohjaa kuvaavan videokameran. Hieman aiemmin tutkimusveneen kannelle nostettu pohjanäyte sisälsi pahalta haisevaa liejua.

nen näyte tuo 18 metrin syvyydestä mukanaan pahanhajuista liejua. – Sedimentin paha haju kertoo siitä, että pohjassa on hapettomuutta ja mahdollisesti rikkivetyä, Anu Riihimäki toteaa. Hänen mukaansa merenpohja on ollut todennäköisesti satoja vuosia pehmeää, mutta ei kuitenkaan välttämättä hapetonta. Karusta elinympäristöstä huolimatta liejusta löytyy elämää: surviaissääsken toukka pääsee seuraavaksi näytepurkkiin, jonka sisältö tutkitaan tarkemmin maissa. Suunnittelija Anna Arnkil vaihtaa pohjaeläinnoutimen vedenalaiseen videokameraan. Sen ottamaa teräväpiirtokuvaa voi seurata veneen tietokoneelta, jonne

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Hollannissa puhelut maksoivat 14,7 senttiä minuutilta vuonna 2011.

Onnea onnettomuudessa

Liettuassa minuuttihinta oli 1,9 senttiä.

04

Raskas ajoneuvo törmäsi henkilöauton perään Kehä III:lla Vantaalla tiistaina iltapäivällä. Onnettomuudesta selvittiin peltivaurioilla. Kolari sattui länteen päin menevillä kaistoilla Ansatien kohdalla Tuusulanväylän ja Hämeenlinnanväylän välisellä tieosuudella. METRO

TEHTÄVÄ. Kartoittaa vedenalaisen luonnon monimuotoisuutta.

TEKIJÄT. Tutkimuksen tekoon osallistuvat Metsähallituksen lisäksi ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, ELY-keskukset, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Geologian tutkimuskeskus, yliopistot ja Puolustusvoimat.

TAVOITE. Kasveista, eläimistä ja merenpohjan laadusta kerättyä tietoa käytetään hyväksi esimerkiksi rannikkoalueita koskevien rakennuspäätösten teossa.

se myös tallentuu. – Kun pohja on pehmeää, se on myös sameaa, Arnkil tulkitsee utuista kuvaa. Noin kymmenen metrin syvyydessä näkyy liejusimpukoita ja merirokkoa. Rehevöityneessä vedessä on myös runsaasti rihmalevää sekä sinisimpukoita ja kivien päälle kiinnittyneitä polyyppejä. Kaloja kamera ei

onnistu kuviinsa nappaamaan yhtä vikkelää viilettäjää lukuunottamatta. – Merenpohjaa ei voi kartoittaa niin tarkasti kuin maata. Näiden tutkimusten perusteella voidaan kuitenkin tehdä mallinnoksia, joiden avulla on helppo ryhtyä yksityiskohtaisempiin jatkotutkimuksiin, Anu Riihimäki selvittää.

Anna Arnkilin mukaan tutkimustieto vaikuttaa myös ruohonjuuritasolla. – Mökkiläinenkin voi muuttaa tapojaan ympäristöystävällisemmiksi, kun hän tietää, millaista luontoa omassa rannassa on.

Velmu-tutkimuksen lisäksi Itämerellä jatkuu parhaillaan merenpohjan happitilanteen ja fosforikuormituksen selvitys, joka käynnistyi Helsingin ja Espoon merialueilla vuosi sitten. Kahden kaupungin ympäristökeskusten projektis-

sa tutkitaan rehevöitymisen lisäksi myös mikroskooppisen roskan esiintymistä pohjan kerrostumissa. Tutkimusta tehdään Suomen ympäristökeskuksen Muikku-alukselta käsin. Testissä on uusi menetelmä. Jos se osoittautuu hyväksi, Hel-

sinki ottaa sen käyttöön ensimmäisenä maailmassa. Viime vuonna tehdyn tutkimusmatkan alustavat tulokset kertovat Helsingin edustan merenpohjassa olevan muun muassa merkittäviä määriä fosforiravinnetta. METRO

ANNE VILJAMAA

anne.viljamaa@hs.fi

Muikkukin on vesillä Esitys. Jutta Urpilainen patistaa uudistuksiin Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) haluaa, että hallitus laatii tässä kuussa selvän suunnitelman yhteiskunnan rakenteellisten uudistusten vauhdittamisesta. Uudistuksilla on Urpilaisen mukaan tarkoitus kohentaa työllisyyttä sekä parantaa tuottavuutta julkisella sektorilla ja yhteiskunnassa. – Nostetaan työllisyysastetta, pidennetään työuria sekä alkupäästä että työuran keskivaiheesta ja ylipäätään parannetaan tuottavuutta. Urpilainen ei vielä tarkentanut, olisiko kyse esimerkiksi opiskeluaikojen kiristämisestä tai työelämän vapaiden karsimisesta. Urpilaisen mukaan työmarkkinaosapuolten välisen luottamuksen lisääminen voisi helpottaa rakenteellisia uudistuksia.

JUKKA TÖYLI/LEHTIKUVA

KHO:n päätös

Itella voitti kiistan hinnoittelusta

Korkein hallinto-oikeus on kumonnut Viestintäviraston päätöksen Itellan postilähetysten hinnoittelusta. Virasto velvoitti vuonna 2009 Itellan laskemaan kirje- ja postilähetysten hintoja. Oikeuden mukaan virastolla ei ollut valtaa valvoa Itellan yritysasiakkaiden yksilöllisesti neuvoteltujen palvelujen hinnoittelua. STT

Jutta Urpilainen.

– Mitään uusia säästöpäätöksiä ei ole tarkoitus tehdä budjettiriihessä. Jos tarvitaan uusia säästöjä, siihen palataan ensi kevään kehysriihessä. Urpilaisen mukaan valtiovarainministeriön oma budjettiehdotus ei sisällä myöskään uusia veroratkaisuja, vaan linjat tulevat kehysriihestä. STT

Lakonuhka ensi tiistaina

Lennonjohto taas neuvottelupöytään Lennonjohtajien työkiistan sovittelu jatkuu tänään. Mahdollinen työtaistelu alkaisi aikaisintaan ensi viikon tiistaina aamukahdeksalta. STT


Opiskelu i t s e s i u k ai ! a t s i a l i on er

AEL:n nuorten aikuisten osaamisohjelmassa nyt alkavat koulutukset: Varastonhoitaja 15.8. Media Designer 26.8. Web Designer 27.8. Motocross- ja enduro-mekaanikko 16.9. Painaja 17.9. Ulkomaankaupan assistentti 17.9. Jos et täytä ikäkriteerejä tai olet ahkeroinut jo yhden tutkinnon, niin sittenkään ei kannata lyödä hanskoja tiskiin. AEL:n laajassa koulutustarjonnassa on runsaasti vaihtoehtoja uraasi varten. Tutustu kouluttautumisvaihtoehtoihin kotisivuillamme. Hakeudu heti mukaan tai ota yhteyttä, niin kerromme lisää. OTA YHTEYTTÄ soita: (09) 5307 723 AEL Opintotoimisto opintotoimisto@ael.fi www.ael.fi/nuoriso

KAARNATIE 4, 00410 HELSINKI, PUHELIN 09 530 71, www.ael.fi


Linja 3 ja 2 aloittavat

Ratiovaunulinjat vaihtavat nimeä

Kolmosen raitiovaunulinjojen eli 3B:n ja 3T:n perinteiset tunnukset jäävät historiaan. Raitiolinjasta 3B tulee nimeltään linja 3, ja 3T:stä linja 2. Reitit pysyvät samoina. Nimet muuttuvat syysliikenteen alkaessa 12. elokuuta. Hakaniemen pysäkkialueen uudistustöiden takia linja 3 jatkaa syyskuun loppuun saakka poikkeusreitillä eli ajaa Hämeentien ja Helsinginkadun kautta. Kolmonen palaa normaalireitilleen eli Porthaninkadulle ja Kaarlenkadulle lokakuun alussa. STT

Voi ärsyttää ihoa

Loistavaa levää havaittu saaristossa

Pimeässä loistavaa myrkyllistä panssarisiimalevää on havaittu Tammisaaren saaristossa. Levää on tavattu Danskogin Ramsängsfladanissa Raaseporissa, kertoo Suomen ympäristökeskus. Ihmiselle levä voi aiheuttaa ihoärsytystä. Levän tuottamat myrkyt saattavat kerääntyä pohjaeliöihin, kuten simpukoihin ja pohjalla eläviin kaloihin sekä niitä syöviin eläimiin. Bioluminesenssin eli meritulen voi nähdä pimeällä esimerkiksi perämoottorin tai airon sekoittaessa vettä. STT

Pyöräili toisen vieressä

Pyörällä liikkunut poika kuoli auton alle Kuhmossa Vuonna 2001 syntynyt poika kuoli jäätyään pyörällä takaa tulleen auton alle Kuhmossa maanantaina iltapäivällä. Kaksi poikaa pyöräili vierekkäin Hukkajärventiellä, kun toinen heistä siirtyi tien laidalta keskelle. Takaa tulleen auton kuljettaja ei ehtinyt väistää, vaan auton etukulma osui poikaan. Henkilöautoa ohjasi 1945 syntynyt kuhmolaismies. Poliisi tutkii tapausta epäiltynä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. STT

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

www.metro.fi

Lääkitys pitää pois töistä

Mika Ihamuotila jää sairauslomalle Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila jää sairauslomalle. Sairausloman arvioidaan kestävän neljästä kuuteen viikkoon. Yhtiön mukaan syynä on epilepsialääkityksen sopeutumisjakso. Ihamuotilalle tehtiin vuonna 2011 pieni neurokirurginen uusintaleikkaus, jonka jälkioireisiin kuuluu toisinaan epileptisiä oireita. Niitä hoidetaan jatkuvalla ennalta ehkäisevällä lääkityksellä. Ihamuotilan sairausloman ajan toimitusjohtajan sijaisena toimii yhtiön talousjohtaja Thomas Ekström. STT

THE BRAND NEW

ConCept store K l u u v i , 1 st f l o o r

K l u u v i , 1 st & 2 nd f l o o r

ConCept store W t C K e s K u s K At u 5

S-market uusiksi. SOK havittelee itselleen lisätilaa Helsingin ydinkeskustasta maan alta.

Suunnitteilla on, että Sokoksen alakerran S-marketille rakennetaan uudet tilat Asema-aukion alle. Samalla Sokos-tavaratalo voisi laajentua. S-marketin nykyiset tilat Sokoksen pohjakerroksessa ovat vilkkaalle ruokakaupalle liian ahtaat ja sokkeloiset. – Sokoksen nykyinen kiinteistö on hyvin tarkasti suojeltu, ja laajentuminen maan alle on ainoa mahdollinen laajennussuunta, SOK:n kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen kertoo. – Sokoksella on haluja saada lisätilaa. Mikäli S-marketilta vapautuu tilaa, ne voisivat tulla esimerkiksi Sokoksen käyttöön. Perinteikäs paikka •

ALKU. Sokos-tavaratalo avattiin vuonna 1952.

RAKENTAMINEN. Tavaratalorakennuksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1939, mutta se taukosi sotien ajaksi.

-30%

MARKE HARKAS

Helsingin keskustan Sokoksen laajennuksen suunnittelu on vasta alussa.

Maanalaisen alueen suunnitteluvarausta käsitellään torstaina Helsingin kiinteistölautakunnassa. Siellä asia esitellään niin, että suunnitteluvaraus hyväksytään, ja SOK saa suunnitteluvarauksen, joka on voimassa vuoden 2014 loppuun asti. Mikäli suunnitteluvaraus hyväksytään lautakunnassa, se etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn.

SOK:lla ei vielä ole tarkkaa suunnitelmaa siitä, kuinka paljon uutta liiketilaa rakennettaisiin. Punnittavana on myös lisätilan rakentamisen taloudellinen kannattavuus. – Meillä ei ole tarkkaa kustannusarvioita vielä. Taloudellista kannattavuutta mietitään, kun suunnitelmat etenevät. Haastavaa se kuitenkin on. Kyseiset lisäneliöt eivät

%

Paitsi ihan vähän

2 K o r K e A v u o r e n K At u 6

S-market haluaa Asema-aukion alle

0 -5

K l u u v i • A l e K s A n t e r i n K At u 9 • 1 s t f l o o r

06

missään tapauksessa ole halpoja neliöitä. Siihenkin, milloin lisätilat olisivat käytössä, kuluu vielä paljon aikaa, Rytkönen sanoo. Asema-aukion alle rakennettavat kauppatilat edellyttävät asemakaavamuutosta.

MARKE HARKAS

marke.harkas@hs.fi

Aikaansa seuraavat trendikellot.

ESPRIT fontana crystal silver 0161-10220

PUMA Loop useita värejä 0163-10015, -10017, -00207

99,-

39,-

GANT Duxbury II 0260-00578

QBQ Herätyskellot, useita malleja (sh. 13,90)

149,-

9,90

HELSINKI: Forum, Mannerheimintie 20. Puh. 09-321 3133. Avoinna: ma–pe 9–21, la 9–18, su 12–18 Viikki, Prisma, Viikintori 3. Puh. 09-2313 4160. Avoinna: ma–pe 10–20, la 9–17, su 12–16 VANTAA: Jumbo, Vantaanportinkatu 3. Puh. 09-7269 7750. Avoinna: ma–pe 9–21, la 9–18, su 12–18


UUTISET

Jäätelöautot palaavat kaduille ensi keväänä Ei talvella. Jatkossa jäätelöautot ajavat vain huippusesongin ajan.

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Jäätelöautojen ilahduttava ja vihastuttava sävel ei välttämättä vaikenekaan ensi viikon sunnuntain jälkeen. Metro-lehden saamien tietojen mukaan jäätelöautot palaavat katukuvaan ensi huhtikuussa Uudenmaan alueella. Toimintaa on jatkamassa yritys nimeltä Uudenmaan Jäätelö Oy, jonka toimitusjohtaja Seppo Tumppila on toiminut Kotijäätelön franchising-yrittäjänä viime vuodet. Metro-lehden tietojen mukaan Uudenmaan Jäätelö kerää jo kanta-asiakaslistoja tulevaa kevättä varten. Yrityksen on tarkoitus rajoittaa

20 VUOTTA. Suomen Kotijäätelö on Suomen Nestlén tytäryhtiö. Se aloitti toimintansa kesäkuussa 1993. MYYNTI. Jäätelön myynnistä ovat vastanneet franchising-yrittäjät.

Väärää rahaa. Nainen kärähti Herttoniemessä Helsingin Herttoniemen Rkioskilla asioinut nelikymppinen nainen yritti maksaa ostoksensa väärennetyllä 200 euron setelillä sunnuntai-iltana. Myyjä käytti seteliä tunnistuslaitteessa, joka ilmaisi väärennöksen. Kun asiakas kuuli setelinsä olevan väärennetty, hän otti setelin takaisin ja poistui paikalta. – Näitä sattuu silloin tällöin, muutamia kertoja kuukaudessa. Väärennöksien suhteen isossa kuvassa ei kuitenkaan ole ollut muutosta, että ei tämä ole mitenkään lisääntynyt, kertoo rikoskomisario Hannu Kortelainen Helsingin poliisilaitoksesta. Kortelaisen mukaan väärentäjät suosivat arvoltaan suurempien setelien kopioiden tehtailua, koska myyjät eivät harvinaisempien seteli-

Väärentäjien suosikki

”Suosituin väärennös taitaa olla 200 euron seteli.” Rikoskomisario Hannu Kortelainen

en väärennöksiä välttämättä huomaa. – Suosituin väärennös taitaa olla 200 euron seteli. Kyllä pienempiäkin seteleitä jää kiinni, mutta vähemmän. Pääsääntöisesti väärennöksiä löytävät suurten kauppojen ja kioskien myyjät, sillä pienissä myyntipisteissä ei välttämättä ole tunnistuslaitteita tai valvontakameroita. Herttoniemen R-kioskilla vieraillut nainen tallentui todennäköisesti valvontakameralle, joten poliisi toivoo vielä tunnistavansa hänet. OSSI MANSIKKA

Nousu jatkuu. Lasten määrä kasvoi edelleen

Kotijäätelö •

07

Kotijäätelön autot ajavat viimeiset keikkansa sunnuntaina 18. elokuuta.

toimintansa kevääseen ja kesään, eli jättää huonoiten kannattava talvikausi pois. Toimitusjohtaja Seppo Tumppilaa ei tavoitettu kommentoimaan tietoja. Kotijäätelön toiminnasta vastaava Suomen Nestlé

päätti viime vuoden lopulla jatkaa toimintaansa tämän vuoden syksyyn asti. Syynä lopettamiselle on Nestlén mukaan se, että suomalaiset syövät aiempaa vähemmän jäätelöä. Kokonaiskysyntä on laskenut merkittävästi

vuodesta 2011 lähtien. Yhtiöllä ei ole tietoa franchising-yrittäjiensä tulevaisuudensuunnitelmista.

JAN VILÉN

jan.vilen@hs.fi

Päivähoitoikäisten lasten lukumäärä jatkoi viime vuonna kasvuaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Kasvua on sekä päivähoitoikäisten lasten lukumäärässä että heidän osuudessaan väestöstä, kertoo Helsingin kaupungin tietokeskus. Vuoden lopussa Kuusikko-kunnissa oli lähes 110 000 päivähoitoikäistä lasta.

Neljännes päivähoitoikäisistä hoidetaan kotona kotihoidon tuella. Yksityisen hoidon tuella hoidettujen lasten määrä kasvoi Helsingissä. STT Kehityksen seuraus •

LÄHES MILJARDI EUROA. Päivähoidon kustannukset olivat Kuusikko-kunnissa lähes miljardia euroa.

KAMPANJA JATKUU!

SilmälaSit + kokonaisvaltainen näöntutkimus yhteensä

29€

Kokonaisvaltainen näöntutkimus kaikista Specsavers Optikko -liikkeistä. HELSINKI FORUM: Kauppakeskus Forum, Mannerheimintie 20, puh. 09 348 9222. Avoinna ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18 | HELSINKI ITÄKESKUS: Kauppakeskus Itäkeskus, Pasaasi 1. krs, Itäkatu 1-5, puh. 020 745 1530. Avoinna mape 9-20, la 9-18, su 12-18 Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.fi 020 -alkuisiin puhelinnumeroihin lankaliittymästä soitettaessa hinta 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min. Matkapuhelinliittymästä soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min.

Ostaessasi optikon kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen (arvo 29€) saat kaupan päälle yksitehosilmälasit vakiolinssein (1.5.) hintaluokasta 29€. Kokonaisvaltainen näöntutkimus sisältää myös silmänpohjakuvauksen. Tarjous on voimassa toistaiseksi. Silmänpohjakuvaus suoritetaan ensimmäisen käynnin yhteydessä ja myöhemmin tarvittaessa. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. ©2013 Specsavers Optical Group. Kaikki oikeudet pidätetään.


www.metro.fi

Ulkomaat kuvina

1

1. KAREN BLEIER/AFP 2. HEIKO JUNGE/AFP 3. KELD NAVNTOFT/AFP 4. AFP 5. TORU YAMANAKA/AFP

4 5

1

Tanska. Keskeneräinen keksintö säikäytti Kööpenhaminan

Ruotsalaismiehen hanke kehitellä ympäristöystävällisempää tekniikkaa autoihin sai tiistaina suuren osa Kööpenhaminasta sekaisin. Parkkihallissa olleeseen autoon kytketyt kaapelit ja akku aiheuttivat pommihälytyksen ja satojen ihmisten evakuoinnin. Tilanne purkautui, kun Tanskassa vierailevalleelokuvaohjaajalleDanZethraeusillepaljastui,että kaaoksen oli aiheuttanut juuri hänen autonsa. STT-RITZAU-TT

2

Norja. Breivik ei saanut opiskeluoikeutta yliopistoon

Norjan joukkosurmasta tuomittu Anders Behring Breivik ei ole saanut opiskeluoikeutta Oslon yliopistoon. Hänellä ei ole päättöarvosanaa matematiikasta eikä vaadittuja opintopisteitä. Breivik haki viime kuussa opiskelemaan valtiotieteitä Oslon yliopistoon. Ilman toisen asteen tutkintoa häntä ei voida hyväksyä suorittamaan kokonaista yliopistotutkintoa. STT-NTB-TT

3

Yhdysvallat. Amazonin perustaja ostaa Washington Postin

Washington Post myydään Amazonin perustaja Jeff Bezosille. Myyntihinta on 250 miljoonaa dollaria eli vajaat 190 miljoonaa euroa. Bezos ostaa lehden yksityishenkilönä, eikä Amazon liity kauppaan. Kauppaan kuuluvat Washington Postin lisäksi myös muut konsernin sanomalehdet. STT-AFP-REUTERS

4

Espanja. Marokossa armahdettu pedofiili pysyy vangittuna

Espanjassa oikeus määräsi tiistaina, että armahduksen jälkeen Murciassa pidätetty pedofiili Daniel Galvan, 63, pysyy vangittuna, kunnes oikeus on päättänyt, luovutetaanko hänet takaisin Marokkoon vai suorittaako hän vankeustuomionsa loppuun Espanjassa. Marokon kuningas Mohamed VI armahti hänet noin 50 muun vangin joukossa, mutta perui armahduksen sunnuntaina. STT-AFP-REUTERS

5

Japani. Hiroshiman uhreja muistettiin vuosipäivänä

Tuhansia paperilyhtyjä laskettiin tiistaina Motoyasu-jokeen atomipommin pudottamisen 68-vuotispäivänä Japanin Hiroshimassa. Lyhdyillä muistettiin vuonna 1945 tapahtuneen iskun uhreja. METRO

08

Georgian rajalla piikkilanka jakaa yhä pihoja Kova hinta. Georgia ei ole vieläkään toipunut viisi vuotta sitten käydystä sodasta.

2 3

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

Vaikka Georgian sota vuonna 2008 kesti vain viisi päivää, Amiran Gugutishvili laskee edelleen sen kustannuksia. Hänen serkulleen kuuluneen talon raunioiden läpi kiemurtelee piikkilanka-aita, joka erottaa Georgian ja venäläisten sotilaiden turvaaman Etelä-Ossetian. Piikkilangan toiselle puolelle jäi myös hedelmäpuutarha, josta 67-vuotias Gugutishvili sai aikaisemmin toimeentulonsa. – Tuntuu siltä kuin asuisi vankilassa. Millaista vapautta tämä muka on? sanoo Gugutishvili ja osoittaa hoitamattomia viiniköynnöksiä. Viisi vuotta sitten Georgian länsimielinen presidentti Mihail Saakashvili aloitti hyökkäyksen Etelä-Ossetiaan. Tarkoituksena oli saada takaisin 1990-luvulla itsenäiseksi julistautunut alue, mutta Georgia joutuikin täysimittaiseen sotaan Venäjän kanssa. Ennen sotaa alue oli georgialaisten ja ossetialaisten kylien tilkkutäkki, jossa kyläläiset tekivät töitä ja menivät naimisiin yli kylärajojen. Nyt alueiden väliset suhteet ovat pahasti tulehtuneet, ja venäläiset joukot rakentavat uusia aitoja. – Mikään sodan osapuoli ei saanut sitä, mitä tavoitteli, myöntää jälleenyhdistymisestä vastaava ministeri Paata Zakareishvili.

VANO SHLAMOV/AFP

Amiran Gugutishvilin serkulle kuuluneen talon raunioiden läpi kiemurtelee piikkilanka-aita, joka erottaa Georgian ja venäläisten sotilaiden turvaaman Etelä-Ossetian. Viiden päivän taistelu •

MOLEMMAT RIKKOIVAT. Georgia tulitti 7. elokuuta 2008 Etelä-Ossetian aluetta, jossa oli venäläisiä rauhanturvaajia. Georgian mukaan Venäjä valmisteli suurhyökkäystä, mutta aiheesta EU:lle selvityksen tehneet tutkijat eivät löytäneet siitä näyttöä. Venäjä vastasi pommittamalla Georgiaa ja tunkeutumalla

Hyökkäyksestä päättäneen presidentti Saakashvilin viimeinen kausi alkaa olla lopuillaan, ja hänen suo-

sen alueelle. EU-selvityksessä todettiin molempien osapuolten rikkoneen konfliktissa kansainvälistä oikeutta. •

850 KUOLI. Viisi päivää kestäneessä Georgian sodassa kuoli noin 850 ihmistä ja yli 2 000 haavoittui. Lisäksi yli 100 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.

sionsa on vain varjo entisestään. Pääministeri Bidzina Ivanishvilin johtama koalitio voitti parlamenttivaalit

viime vuonna. Ivanishvili on julistanut Venäjä-suhteiden normalisoimisen ulkopoliittiseksi tavoitteekseen ja luvannut parantaa suhteita Etelä-Ossetian viranomaisten kanssa. Kukaan poliitikko ei silti uskaltaisi ehdottaa Georgiasta irronneiden alueiden tunnustamista. Sodan on arvioitu aiheuttaneen maan infrastruktuurille noin 750 miljoonan euron tuhot. Samalla turistit ja ulkomaiset sijoittajat kaikkosivat. EU ja Yhdysvallat ovat tukeneet horjuvaa Georgiaa yli 3 miljardilla eurolla. STT-AFP

Kolmelle elinkautinen romanimurhista Unkarissa romaneita murhanneet miehet tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin tiistaina. Kuusi romania tapettiin ja useita haavoittui miesten tekemisissä rasistisissa hyökkäyksissä vuosien 2008 ja 2009 aikana. Kauhua romaniväestön keskuudessa herättäneet murhat ovat nostaneet tapetille romanien kohtaaman syrjinnän Unkarissa. Uhrien omaiset ovat arvostelleet tapauksen tutkintaa. Heidän mukaansa poliisi viivytteli tutkinnassa eikä suostunut näkemään siinä rasisti-

Köyhin ja suurin •

KESKI- JA KAAKKOISEUROOPASSA. Romanit ovat Euroopan köyhin ja suurin vähemmistö. Suurin osa heistä elää Keski- ja Kaakkois-Euroopan alueella. Unkarin asukkaista 5–8 prosenttia on romaneita.

sia motiiveja. Tuomitut iskivät yhdeksän kertaa eri kylissä koillisessa ja Keski-Unkarissa. Iskuissa käytettiin ampuma-aseita, kranaatteja ja polttopulloja. Yh-

Karkasi. Pytonin epäillään kuristaneen kaksi pikkupoikaa

Kanadassa on virinnyt keskustelu vaarallisten lemmikkien sallimisesta kahden pikkupojan kuoleman jälkeen. Poliisi uskoo, että lemmikkikaupasta karannut pyton kuristi viisi- ja seitsemänvuotiaat pojat kuoliaaksi Campbelltonin pikkukaupungissa New Brunswickissa. Poliisin mukaan pojat olivat nukkumassa ystävänsä asunnossa maanantain vastaisena yönä, kun afrikkalai-

nen kalliokäärme yllätti heidät. Pyton oli karannut talon pohjakerroksessa olevasta kaupasta ja edennyt ilmastointikanavaa pitkin. Poikien ruumiinavausten tulosten oli määrä valmistua tiistaina. Teosta epäilty käärme on poliisin huostassa. Käärmeasiantuntijat pitävät tapahtunutta vaikeana uskoa. Heidän mukaansa pyton puree puolustautuakseen ja kuristaa vaan nälkäisenä saaliin havaittuaan. STT-AFP

ASEMA ROMAHTI. Unkarin romanien ongelmia ovat rasismin lisäksi köyhyys, lukutaidottomuus ja korkeat työttömyysluvut. Heidän asemansa romahti etenkin kommunismin kaatumisen jälkeen vuonna 1989.

dessä julmimmista 5-vuotias romanipoika ja hänen isänsä Robert Csorba ammuttiin, kun he pakenivat talostaan, jonka hyökkääjät olivat sytyttäneet palamaan. Brasilia

Hiv-rokotetta testataan apinoilla

Brasilialaistiedemiehet ovat kehittäneet hiv-rokotteen, jonka testaus reesusapinoilla alkanee loppuvuodesta. Tutkijoiden mukaan nykyisessä muodossaan rokote ei pysty kokonaan poistamaan virusta kantajasta. Rokote pystyisi kuitenkin pitämään virusmäärän niin alhaisena, ettei tartunnan saanut ihminen kehittäisi aidsia tai pystyisi tartuttamaan virusta. Apinatestien odotetaan kestävän kaksi vuotta. STT-AFP

Kolme tuomittua miestä saivat elinkautiset vankeusrangaistukset ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen. Neljäs syytetty sai 13 vuotta vankeutta ilman ehdonalaista. Murhatun Robertin äiti Erzsebet Csorba kertoi olevansa helpottunut oikeuskäsittelyn päättymisestä. Hän ei usko, että romanien oikeudet toteutuvat Unkarissa tuomiosta huolimatta. – Häirintä ei ole loppunut vieläkään. Ihmisiä käy pihamaallani tuijottamassa taloani, hän sanoi uutistoimisto Reutersille. STT-AFP-REUTERS Ranska

Ryöstösaaliista miljoonapalkkio

Brittiläinen vakuutusyhtiö Lloyd’s lupaa jopa miljoonan euron palkkion Cannesin suuren koruryöstön saaliin löytymiseen johtavasta vihjeestä. Tiistaina julkaistuun tarjoukseen tosin sisältyy ”tiettyjä ehtoja”. Pistoolilla aseistautunut mies nappasi arvokorut Carltonin loistohotellista keskellä kirkasta päivää runsas viikko sitten. Ryöstösaaliin arvoksi on ilmoitettu 103 miljoonaa euroa. STT-AFP


UUSI URA

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

09

Ei mikään Indiana Jones LOTTA KAUPPINEN

Jännitystäkin on. Arkeologin työ vaatii intohimoa ja kompromisseja.

Odotukset korkealla

”Ajattelin, että työ olisi seikkailua ja jännittävää partiolaiselämää.” Antti Lahelma

Kirjoituspöydällä lojuu papereita sikin sokin, ja puisessa laatikossa pöydällä on punertavia keramiikan palasia kaivauksilta Jordaniasta ja Suomesta. Arkeologi Antti Lahelma on aloittanut uudessa työssään yliopistonlehtorina vuoden alusta, ja tavarat hakevat vielä paikkaansa uudessa työhuoneessa. Määräaikaisten projektien ja tutkimushankkeiden jälkeen viran saaminen tuntuu hyvältä. Intohimo arkeologiaa kohtaan syntyi jo lapsena. Vaikkei fiktiivinen arkeologi ja elokuvasankari Indiana Jones uravalintaan vaikuttanut, mielikuva unelma-ammatista oli ruusuinen. – Olen aika klassinen tapaus, kun ihan lapsesta asti olen jostain selittämättömästä syystä ollut kiinnostunut arkeologiasta: jo viisivuotiaana opiskelin hieroglyfejä. Ajattelin, että työ olisi seikkailua ja jännittävää partiolaiselämää, kuin poikakirjoista. Arkeologin työhön kuuluvat kiinteästi pitkät kenttämatkat, jotka voivat kestää jopa pari kuukautta. Lahelma on viidentoista vuoden ajan tutkinut temppelikompleksia muinaiskaupunki Petrassa, Jordaniassa. – Haastavaa on se, että kaivauspaikka on vuoren huipulla, eli siellä ei ole vettä ja kaikki ruoka pitää tuoda kamelien ja aasien kyydissä. Kaivaukset ovat viimein ohitse, ja jäljellä on vain paksujen loppujulkaisujen kirjoittamista. Arkeologiksi haluavan kannattaakin varautua siihen, ettei työ ole pelkkää kaivamista. Kenttämatkoillakin kirjoitetaan kaivauskertomuksia ja dokumentoidaan kaikki mahdollinen, mitä paikalta löytyy. Vaikkei arkeologi työssään seikkaile aivan Indiana Jones -elokuvien kuvaamalla tavalla, jännitystä työssä kuitenkin on. Yleensä paikalliset suhtautuvat kaivausryhmään

– Kerran jouduimme keskeyttämään kaivaukset, kun kaikki sairastuivat tosi rankkaan vatsatautiin. Meidän piti lähteä aasi- ja kamelikaravaanilla vuorelta alas läheiseen kylään. Oli aika hurja kokemus tulla kipeänä aasin selässä jyrkkää vuoren rinnettä alas. Arkeologin läheiset joutuvat myös tekemään myönnytyksiä, kun kenttämatkoilla on vaikeaa pitää yhteyttä kotona odottavaan perheeseen. Ikävä tulee etenkin, jos kaivauksia tehdään kaukana kotoa eivätkä henkilökemiat pelaa, Lahelma pohtii. Vaikka romanttisen kuvan arkeologin työstä on syrjäyttänyt todellisuus, jokin on saanut Lahelman jatkamaan. – Toisaalta osa alan viehätystä on, että ollaan hyvällä porukalla jossain jumalan selän takana ja tehdään mielenkiintoista työtä, josta kaikki tykkää. Se on sellaista vähän niin kuin leirielämää, ja siinä on oma tunnelmansa. INA

+ UUSI URA

KAUPPINEN

Arkeologiksi

Antti Lahelma on ollut kiinnostunut arkeologiasta jo lapsesta saakka.

hyvin, mutta Itä-Suomessa joku sabotoi kaivauksia esimer-

kiksi iskemällä nauloja auton renkaisiin, Lahelma kertoo.

Jordaniassa taas vatsataudit olivat jatkuva riesa.

OPISKELU. Arkeologiksi voi opiskella Helsingin, Oulun tai Turun yliopistoissa. Alempi korkeakoulututkinto on humanististen tieteiden kandidaatti, ylempi taas filosofian maisteri.

TYÖLLISTYMINEN. Museovirasto on alan suurin työllistäjä. Myös museot, valtio, kunnat ja yliopistot työllistävät arkeologeja.

PALKKA. Tutkinnon tasosta ja työnantajasta riippuen palkka on noin 3 000 euroa.

ERIKOISTUMINEN. Arkeologian erikoisaloja ovat muun muassa klassillinen arkeologia, meriarkeologia ja keskiajan arkeologia.

McDonald’s

Nollasopimukset puhuttavat Pikaruokaketju McDonald’s on osoittautunut Britannian ilmeisesti suurimmaksi nollasopimusten tekijäksi. Niin sanotut nollasopimukset tarkoittavat, että työntekijä ei tiedä etukäteen työvuorojaan eikä hänellä ole säännöllisiä tuloja. Britanniassa McDonald’sin työntekijöistä 90 prosenttia on tällaisella sopimuksella, mikä merkitsee lähes 83 000:tta työntekijää, arvioi sanomalehti The Guardian. METRO


Huolellinen?

Innokas?

Aurinkoinen?

Tunnistitko itsesi? Oletko 18–20-vuotias nuori? Etsitko ponnahduslautaa työelämään?

Reipas?

SOL on suuri suomalainen, vakavarainen palvelualan perheyritys. Olemme kasvava siivous-, toimitila, kiinteistö-, turva-, koti-, henkilöstövuokra- ja pesulapalveluiden tuottaja, joka työllistää yli 11 000 henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Venäjällä.

SOL tarjoaa mahdollisuuksia päästä käsiksi oikeisiin töihin. Työn ohessa suoritat oppisopimuksella itsellesi tutkinnon. Nyt haemme innokkaita henkilöitä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita tekemään itsenäistä asiakaspalvelutyötä pääkaupunkiseudulla. Työkohteina ovat asiakkaiden kodit tai toimistot, ja liikut niihin pääsääntöisesti julkisilla kulkuneuvoilla tai autolla. Olethan oma-aloitteinen ja pidät vaihtelevista tilanteista? Mikään työpäivä ei nimittäin ole samanlainen. SOLissa työskentely antaa sinulle hyvät mahdollisuudet edetä uralla. Työtä tehdään arkisin klo 7–17 välillä. Työpäivät sisältävät vaihtelevia asiakaspalvelutilanteita, joten toivomme hakijoilta sujuvaa suomen kielen taitoa.

Täytä hakemus 18.8 mennessä osoitteessa http://www.sol.fi/Tyonhakijoille

joukkoomme.Työontuntityötäomanelämäntilanteenmukaan. Yhteydenotot: toimitusjohtaja Mona Jonsson 020 799 5651.

Väestöliiton Kotisisar Oy www.kotisisar.fi

SÄ TÖ

KULJETTAJA Haemme hyvän paikallistuntemuksen omaavia suomenkielentaitoisia nuhteettomia B-kortillisia koulutettavaksi taksinkuljettajiksi sekä D1-kuljettajia. Tutustu www.kovanen.com ja täytä työhakemus.

KE

kotityötaitoisia lastenhoidon ammattilaisia

ITÄ

Etsimme lisää

TÖITÄ TARJOLLA!

Osapäivätyötä / kokopäivätyötä / huom. opiskelijoille iltatöitä

Tule mukaan hauskaan jengiin myymään ja markkinoimaan Suomen tunnetuimpia tuotteita! Vaatimuksena yli 16v. ikä ja sujuva suomenkieli. Hyvä palkka, edut ja bonukset! Rennot työajat arkisin klo 9.00 - 20.30 välillä. Saat pikakoulutuksen tehtävään. Täytä työhakemus heti: www.jatopal.fi tai soita 044 5678 500


Palmia on uudistuva ja vahvasti kehittyvä Helsingin kaupungin liikelaitos. Tarjoamme laadukkaita ja asiakaskohtaisesti räätälöityjä catering-, kiinteistö-, siivous- ja turvapalveluja sekä puhelin- ja hyvinvointipalveluja. Huolehdimme asiakkaidemme hyvinvoinnista ja turvallisuudesta yli 1 000 palvelukohteessa lähes 3 000 ammattilaisen voimin.

Etsimme motivoituneita ja alasta kiinnostuneita maahanmuuttajia

KouluTTauTumaan PuHdiSTuSPalvElualan moniPuoliSiin TöiHin

Haemme

järjestyksenvalvojia julkisen liikenteen turvapalveluihin.

Järjestyksenvalvojan tehtävä on turvata asiakkaiden matkustamisen sujuvuus niin metroasemilla ja -junissa kuin raitioliikenteessäkin. tehtäviin kuuluu asiakaspalvelua, turvallisuuden valvontaa ja näkyvää läsnäoloa häiriötilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.

Koulutuksessa opit puhtaus- ja asiakaspalvelun perusteet sekä vahvistat suomenkielentaitoasi. Koulutuksen jälkeen voit saada työpaikan Palmiasta. Työpäiväsi koulukohteessa voisi olla tällainen : l Siivoat luokkatiloja l Puhdistat yhdistelmäkoneella lattioita l Huolehdit koulun yleisten tilojen puhtaudesta

Edellytämme n positiivista palveluasennetta ja tiimityöskentelytaitoja sekä valmiutta itsenäiseen päätöksentekoon n sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista sekä hyvää englannin kielen taitoa.

Päivittäinen työaika on 7,39 h. Työajat ovat pääsääntöisesti klo 7–18 välillä kohteesta riippuen.

Eduksesi on alan työkokemus, voimassaoleva vartija- ja/tai järjestyksenvalvojakortti sekä ruotsin kielen taito.

Koulujen lisäksi siivoamme monissa muissakin tiloissa, esimerkiksi toimistoissa, kirjastoissa ja nuorisotaloissa.

tarvittaessa Palmia tarjoaa koulutuksen, josta saat vartija-/järjestyksenvalvojakortin ja pätevyyden toimia turva-alan tehtävissä. työ soveltuu työaikojensa puolesta hyvin myös opiskelijalle ja/tai osa-aikatyöntekijälle. Hakijoiden joukosta tullaan valitsemaan myös lähiesimiehiä.

Koulutus tehtäviin alkaa 9.10.2013 ja päättyy 10.4.2014. Koulutus on maksuton, katso lisätiedot ja hakuohjeet sivuiltamme www.helsinkirekry.fi –> avoimet työpaikat –> ammatillinen koulutus kaupungin palvelukseen tai www.mol.fi –> työvoimakoulutukset hakusanalla 647786.

Tarjoamme kokoaikaista ja osa-aikaista työtä n työsuhdematkalippuedun n Helsingin kaupungin henkilöstöedut n kaupungin parhaat työkaverit. n

Hakuaika päättyy 30.8.2013

Meillä pääset mukaan luomaan uudenlaista turvallisuuspalvelukonseptia. Hae työpaikkaa sähköisen järjestelmän kautta 29.8.2013 klo 23.00 mennessä osoitteessa www.erekryhelsinki.fi, työavaimella 26-184-13. Haku alkaa 29.7. toimi nopeasti, aloitamme haastattelut jo hakuajalla!

www.palmia.fi

lisätietoja tehtävistä 6.8. klo 13–15 ja 13.8. klo 9–11 palvelupäällikkö Pia leivo, (09) 310 27787.

Puhelinmyyntiä

Helsingin kaupunki edistää henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista tasa-arvoa.

www.palmia.fi

www.asennetta.fi P. 045 1268167 Vanha ylioppilastalo 4.9.2013 – Vapaa pääsy

Innostuoppimaan.fi Herttoniemen Huolto Oy hakee ajokortillista,

KONEAJOTAITOISTA HUOLTOMIESTÄ vakituiseen työsuhteeseen. Työ edellyttää kokemusta mm. kiinteistöjen LVI-töistä. Täytä lomake osoitteessa www.kh-kiinteistopalvelut.fi tai lähetä hekemus osoitteeseen rekry@kh-kiinteistopalvelut.fi

Leijona Catering Oy tarjoaa ravitsemispalveluita kaikkialla Suomessa. Työllistämme yli 550 henkilöä, ja yhtiömme liikevaihto vuonna 2012 oli 65 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä suurin asiakkaamme on Suomen puolustusvoimat.

Leijona Catering hakee joukkoonsa

Palvelupäällikköä ja

Kokkia Lisätietoja tehtävästä saat osoitteesta www.leijonacatering.fi/rekrytointi

HEI OPISKELIJA!

ETSITKÖ OPISKELUJEN OHELLE KIVAA TYÖPAIKKAA, JOSSA SAAT TYÖVUOROT SOVITETTUA OPISKELUIHIN? Me etsimme helsingin ja vantaan toimipisteisiimme ahkeria, motivoituneita myyntihenkisiä ja tehokkaita myyjiä aamu/iltavuoroon. Tarjoamme hyvän ansion tehdyistä tilauksista, hyvät myyntibonukset, kustantajien hyvät soittorekisterit, nykyaikaiset työvälineet työhösi. Käy nettisivuillamme tutustumassa ja jättämässä työhakemus osoitteessa

www.

.fi

Helsinki rekrytoi

palotarkastajaa ja palomestareita

Hakemukset ja lisätietoa helsinkirekry.fi Työavaimet 27-18-13 ja 27-19-13


Osaajille On aina kysyntää! Sinussa on kasvun mahdollisuus

Oletko 20-29-vuotias ja vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa? Amiedussa voit opiskella talonrakennus- ja pintakäsittelyalan ammattilaiseksi. Koulutus on käytännönläheistä ja joustavaa. Tutustu Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan ja hae koulutuksiin osoitteessa amiedu.fi. Talonrakennusalan ammaTTiTuTkinnon osaT: MuurAukset alkaa 23.9.2013 Märkätilojen vedeneristys alkaa 23.9.2013

KAUPAN JA MYYNNIN ALA

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, oppisopimus. Jatkuva haku, Helsinki. Lisätietoja: Tuula Nygrén-Vainikainen, p. 040 547 1375, tuula.nygren@edupoli.fi Aulapalveluhenkilökoulutus, *NAO 10.9.2013, Helsinki Lisätietoja: Heli Haapalainen, p. 0400 345 255, heli.haapalainen@edupoli.fi Virastomestarin ammattitutkinto, aulapalveluhenkilön tutkintotavoitteinen koulutus, Jatkuva haku, Helsinki Lisätietoja: Heli Haapalainen, p. 0400 345 255, heli.haapalainen@edupoli.fi LOGISTIIKKA JA MATERIAALIHALLINTO

Trukkikorttikoulutus 9.9.2013 , klo 8:30, Vantaa Käytännön näyttökoe sovitaan erikseen. Koulutus soveltuu ammattikuljettajien jatkokoulutuspäiväksi (TRAFI). 160€. Työturvallisuuskorttikoulutus 26.9.2013 klo 8-16 ja 20.11.2013 klo 8-16, Kerava. Koulutus soveltuu ammattikuljettajien jatkokoulutuspäiväksi (TRAFI). 90€. Ilmoittautumiset näihin koulutuksiin viikkoa ennen ajankohtaa. Lisätietoja: Maija Lipponen, p. 0400 360 567, maija.lipponen@edupoli.fi MATKAILUALA

Hotellivirkailijan ammattitutkinto, *NAO Jatkuva haku, seuraava aloitus: 19.8.2013, Vantaa Lisätietoja: Suvi-Riikka Milord, p. 040 721 5241, suvi-riikka.milord@edupoli.fi METALLIALA

Hitsaajan ammattitutkinto Kone- ja metallialan perustutkinnon (levyseppähitsaaja) osatutkinto, työvoimapoliittinen koulutus Kartoitus 30.9. – 11.10.2013 Koulutus 14.10.2013 – 31.3.2014, Porvoo Lisätietoja: Kaj Montonen, p. 040 746 2414 kaj.montonen@edupoli.fi PROSESSITEOLLISUUS

Prosessiteollisuuden perustutkinto, kemiantekniikan osaamisala, **vos 18.9.2013 - 21.12.2015, Porvoo Ilta - ja monimuotokoulutus Lisätietoja: Aira Itänen, p. 040 543 1489, aira.itanen@edupoli.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALA

Perhepäivähoitajan ammattitutkinto, *NAO, **vos ja oppisopimus, Helsinki Lisätietoja: Marika Karjalainen, p. 040 756 9178, marika.karjalainen@edupoli.fi Jalkojenhoidon ammattitutkinto, *NAO tai **vos, Marraskuu 2013, Vantaa Lisätietoja: Marika Karjalainen, p. 040 756 9178, marika.karjalainen@edupoli.fi

RAKENTAMINEN

Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja, **vos 11.11.2013 - 13.2.2015, Porvoo Kiinteistöpalvelujen perustutkinto, kiinteistönhoitaja, **vos 7.10.2013 - 3.10.2014, Porvoo Märkätila-asentajan henkilösertifiointikoulutus, Porvoo. Hinta 250€. 29.8.2013 klo 8.00 – 16.00 Lisätietoja: Pia Östlund, p. 040 541 6527, pia.ostlund@edupoli.fi SÄHKÖ- JA ENERGIA-ALA

Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, **vos 20.9.2013, Porvoo. Sähkö/automaatioasentaja, Porvoo, päiväkoulutus Kartoitusjakso 9.9.-19.9.2013 Koulutus alkaa 20.9.2013 Sähkö/automaatioasentaja, Porvoo, iltakoulutus Kartoitusjakso 2.9.-17.9.2013 Koulutus alkaa 20.9.2013 Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, (nro 644516) Sähkö/automaatioasentaja, Kerava, työvoimakoulutus Kartoitusjakso 26.08.- 06.09.2013 Koulutus alkaa 09.09.2013 - 06.10.2014 Sähköalalla alkaa myös seuraavat **vos koulutukset syksyllä 2013. Vantaa/Kerava: - Sähköasentajan ammattitutkinto - Sähköyliasentajan erikoisammattitutkinto - Tietoliikenneasentajan ammattitutkinto - Sähköverkkoasentajan ammattitutkinto - Sähköverkkoalan erikoisammattitutkinto - Automaatioasentajan ammattitutkinto Lisätietoja: Timo Jämiä, p. 050 353 3827 sahkovoima@edupoli.fi TALOUSHALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT

Talousassistentti, *NAO Jatkuva haku, Helsinki. Lisätietoja: Anna Sivonen, p. 040 676 5911, anna.sivonen@edupoli.fi TURVALLISUUSALA

Vartijakoulutus, työvoimapoliittinen Kartoitusjakso 23.9 – 27.9.2013 Koulutus 30.9. – 9.12.2013, Porvoo Lisätietoja: Kimmo Kääriäinen, puh. 0400 361 242, kimmo.kaariainen@edupoli.fi Tulitöiden paloturvallisuuskoulutus, Porvoo. Kesto: 1 pv, klo 8.00 – 16.00. seuraavina päivinä: 7.8., 12.9., 14.10., 11.11. ja 9.12.2013. 150 €. Lisätietoja: Maija Lipponen, p. 0400 360 567, maija.lipponen@edupoli.fi

* Nuorten Aikuisten Osaamisohjelma, nuorille alle 29v. ** Valtionosuusjärjestelmän piiriin kuuluva koulutus

HAE NYT! HELPOSTI NETISSÄ!

LUE LISÄÄ WWW.EDUPOLI.FI Lämmittäjänkatu 2 A, Helsinki Ammattitie 1, Porvoo Virnatie 5 A, Vantaa puh. 020 51 311 soittajahinta 0205-numeroon: lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/ puhelu + 17,17 snt/min

PuukorjAukset alkaa 18.11.2013 rAPPAus alkaa 13.1.2014 maalarin ammaTTiTuTkinnon osaT: Märkätilojen laatoitus alkaa 16.9.2013 julkisiVuMAAlAus alkaa 13.1.2014 ruiskuMAAlAus alkaa 18.11.2013 erikoisMAAlAus alkaa 14.10.2013 Toimi nopeasti – hae pian! maalarin ammattitutkinto alkaa 18.9.2013 maalarimesTarin erikoisammattitutkinto, kädentaito tai työnjohto, alkaa 18.9.2013

Vaikuttavaa osaamista Asiakaspalvelu puh. 010 80 80 90, asiakaspalvelu@amiedu.fi Valimotie 8, 00380 Helsinki

amiedu.fi

slkinstituutti.fi

tk mattitu m a n i r Sihtee

into

tutkinto i t t a m m innon a l l a h s u o Tal

Todista pätevyytesi tutkinnolla ja tuo uutta puhtia urapolullesi! Avaa ovi onnistumiselle! Sihteerin ja taloushallinnon ammattitutkinnot antavat uusia näkökulmia ja työkaluja työhön sekä tuovat varmuutta osaamiseen alati muuttuvassa työympäristössä. Suunnittelemme opintosi työtehtäviesi ja osaamisesi mukaan, jotta saisit koulutuksesta parhaan mahdollisen hyödyn. Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona ja ammattitaito osoitetaan omissa työtehtävissä. Jos toimit sihteerin, assistentin tai taloushallinnon tehtävissä, mutta ammattitutkinto puuttuu, kouluttaudu nyt! Toimi nopeasti ja hae koulutukseen osoitteessa

www.slkinstituutti.fi Haku päättyy 23.8.2013. Koulutuksen hinta on 422 € + tutkintomaksu 58 €.


stadinaikuisopisto.fi

POLKU eli suomen kieltä aikuisille maahanmuuttajille -kurssi alkaa 9.9.2013. Koulutuksen kesto on yksi vuosi.

Opiskele suomea

Stadin aikuisopistossa Kurssilla opit • suomen kieltä • yhteiskunta-, työelämäja kulttuuritietoa • tutustut ammatteihin ja ammatillisiin opintoihin

Voit hakea kurssille, jos • olet vähintään 18 vuotta • osaat lukea ja kirjoittaa latinalaisilla kirjaimilla • sinun suomen kielen taitosi on A2 tai alle • haluat oppia suomea ja saada ammatin

Muutama opiskelupaikka vapaana! www.paivola.fi Kasvatustiede, 14 kk perus- ja aineopinnot 60+10 op • Mahdollisuus myös avoimen yliopiston väylään

Luonnontieteet, 9 kk (Mat - ke - fys - biologia)

• Lääke- tai teknillistieteen opint. suuntaaville. (yksilöll. opintosuunn.)

Oikeustiede, 9 kk ja 60 op

• Mahdollisuus myös avoimen yliopiston väylään

Matkaopaskoulu, 6 kk josta 2 kk Espanjassa Opintoihin on mahdollista saada opintotukea, kysy lisää!

Päivölän opisto, Valkeakoski +358 3 233 2200

www.paivola.fi

Hakuaika 27.5.-9.8.2013. Sähköinen hakulomake stadinaikuisopisto.fi -> Maahanmuuttajien koulutus -> POLKU Lisätietoja: kouluttaja Satu Tiainen polkukoulutus@edu.hel.fi puh. 040 336 0404 opintosihteeri Titta Liettu titta.liettu@edu.hel.fi puh. 040 334 7656

Aikuinen - hae nyt! LUOVA II - kulttuurin ja luovien alojen monialakoulutus (nro 646956) • • • •

Kohderyhmänä luovien alojen (audiovisuaalinen, graafinen, taideteollinen ja viestintäala) ammattilaiset Koulutus on monimuotokoulutusta, painotus yritysharjoittelujaksossa Koulutus alkaa 26.8.2013, hakuaika päättyy 14.8.2013 Lisätiedot: Juha Vanhanen, 050 415 0929, juha.vanhanen@keuda.fi

Koulutuksiin hakeudutaan joko paikallisen TE-toimiston tai www.mol.fi – sivuston kautta. Hakeutumisista ja opintososiaalisista etuisuuksista lisätietoja saa TE-toimistosta tai koulutuslinjalta 0295 020 702. Tarkemmat koulutustiedot: www.keuda.fi/aikuisopisto -> Työvoimakoulutukset

Muita syksyn koulutuksia kulttuuri- ja mediaalalla, hae nyt: • • • • •

Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto, apulaistuottaja/tuotantokoordinaattorikoulutus Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto, TV-dokumenttikoulutus Audiovisuaalisen viestinnän erikoisammattitutkinto, TV-dokumenttiohjaajakoulutus Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, Animaatio ja pelituotanto Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto, Peligrafiikan osaamisala

Katso tarkemmat tiedot www.keuda.fi/aikuisopisto

Aloita yliopistosi meillä akatemia.org

Kauniainen

SUOMEN KANSALLISOOPPERAN BALETTIOPPILAITOS Jo vuodesta 1922

SYKSYN 2013 LISÄHAKU Balettioppilaitoksen ammatillisen koulutuksen syksyn lisähaku järjestetään ke 4.9.2013. Tarkemmat tiedot lähetetään hakemusten perusteella kokeeseen kutsuttaville. Kokeeseen tulee ilmoittautua os. www.ooppera.fi/ balettioppilaitos lomakkeet-linkistä tai oppilaitoksen toimistosta saatavalla lomakkeella pe 23.8.2013 klo 17:00 mennessä. Kirjalliset hakemukset, lomakkeessa mainittuine liitteineen toimitetaan os. Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitos, Kaikukatu 4 A, 00530 Helsinki. Lisätietoja tarvittaessa oppilaitoksen toimistosta ma–pe klo 10:00–17:00 välisenä aikana tai sähköpostitse outi.eerikainen@opera.fi Koulutus on toisen asteen ammatillista koulutusta. Tanssialan perustutkintoon johtavan kolmivuotisen tanssijan koulutuksen suuntautumisvaihtoehto on baletti. Tutkinto voi painottua myös nykybalettiin ja –tanssiin. Tutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona. Koulutuksessa on vapaana kolme opiskelupaikkaa.

Oletko 20-29-vuotias vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa? Katso mielenkiintoiset koulutusvaihtoehdot Keudan aikuisopistossa www.keuda.fi/nuoretaikuiset

Keuda - Työelämän taitaja

Älä tuhlaa aikaa

www.keuda.fi


HALUATKO OPISKELLA VIITTOMAKIELTÄ? Opiskelua VIITTOMAKIELEN LINJA 26.8.2013- 23.5.2014 monikulttuurisessa OPISTOSSA VIITTOMAKIELEN INTENSIIVIKURSSI 14.10.-13.12.2013 Koulutukset on tarkoitettu kaikille viittomakielestä kiinnostuneille, tulkkiopintoihin pyrkivät saavat hyvän valmiuden pääsykokeisiin. Koulutusten tavoitteena on saavuttaa kommunikatiivinen valmius viittomakielessä ja saada tietoa viittomakielisistä ja kuurojen kulttuurista. AVUSTAJALINJA 9.9.2013 - 30.5.2014 Linja antaa valmiuksia toimia henkilökohtaisena avustajana koulussa tai päivähoidossa erityisesti viittovalle tai kommunikaatio-ongelmista kärsivälle lapselle. Opintoihin sisältyy Jyväskylän avoimen yliopiston kasvatustieteen perusopinnot. Opiskelu on monimuotoista. Em. opinnot ovat päätoimisia ja opintotukikelpoisia. VIITTOMAKIELEN LYHYTKURSSEJA esim. - 100 tuntia viittomakieltä alkeiskurssi alkaen 13.9. kuusi viikonloppua syksyn aikana - Viittomakielen alkeiskurssi 4.-6.10. + ke -illat 2 tuntia Opintoihin voi liittää myös Humanistisen ammattikorkeakoulun avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Kuurojen kansanopisto, Ilkantie 4, 00400 Helsinki puh. 09-5803 850, kansanopisto@kko.kl-deaf.fi www.kuurojenkansanopisto.fi Opiston väki on lomalla 1.-29.7.

INTRESSERAD AV FÖRSÄLJNING? du en merkonom?

WEB DESIGNER

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, VERKKOVIESTINNÄN OSAAMISALA

2.9.2013 - 24.4.2014 Päiväopiskelua ja työssäoppimista. Hinta 840 € + tutkintomaksu 58 €

LISÄTIEDOT

Nyt haussa seuraavat tutkinnot. Haku suoraan oppilaitokseen osoitteessa www.tts.fi

www.faktia.fi, asiakaspalvelu@faktia.fi

PUKEUTUMISNEUVOJA VAATETUSALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

16.9.2013 - 16.2.2015 Monimuoto-opiskelua, lähiopetuspäivät 1–2 kertaa kuukaudessa. Hinta 450 € + tutkintomaksu 58 € tai oppisopimus

tvåspråkig utbildning, studera antingen på

läroavtal eller som flerform

TYÖLLISTY YRITTÄMÄLLÄ

YRITTÄJÄN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS

30.09. - 16.12.2013 (koulutustunnus 646367)

SÖK IDAG! utbildningen startar augusti 2013

Faktia • Sinikalliontie 3 • 02630 Espoo asiakaspalvelu@faktia.fi • www.faktia.fi

www.prakticum.fi/vuxna

S I N U S TA K O VISUAALINEN MARRKINOIJA?

SYKSYLLÄ ALKAVIA KOULUTUKSIA * KUVATAIDELINJA koko lukuvuosi tai yksi lukukausi * VENÄJÄN KIELI- JA KULTTUURIOPINNOT 34 työviikkoa

* NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN NÄYTTÖTUTKINTO 120 ov oppisopimuskoulutuksena

* SIJAISHUOLLON HENKILÖSTÖN ERIKOISTUMISKOULUTUS 20 ov *

YKSIVUOTINEN KAKSIKIELINEN JATKOKOULUTUS

PERUSKOULULINJA tai TOIMINTAKYMPPI

1 lukuvuosi

LISÄTIEDOT:

www.kannelopisto.fi puh. 019-357 811

PERUSTUTKINNOT Vantaa ja Sammatti) * Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki, tarjoilija ja vastaanottovirkailija (Sammatti) * Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja (Vantaa ja Sammatti) * Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto, kodinhuoltaja (Sammatti) AMMATTITUTKINNOT JA ERIKOISAMMATTITUTKINNOT, Sammatti) * Ravintolakokin ammattitutkinto (150 €, sis. tutkintomaksun 58 €) * Tarjoilijan ammattitutkinto (150 €, sis. tutkintomaksun 58 €) * Maaseutumatkailun ammattitutkinto, Green Care maaseutumatkailuyrittäjä, (150 €, sis. tutkintomaksun 58 €) * Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto (400 €, sis. tutkintomaksun 58 €) * Baarimestarin erikoisammattitutkinto (300 €, sis. tutkintomaksun 58 €) * Dieettikokin erikoisammattitutkinto (300 €, sis. tutkintomaksun 58€ ) Koulutukset alkavat 2.9.2013. Kesto 1,5 - 2 v. henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaan. Lähiopetuksen toteutuspaikkana Sammatti tai Vantaan Sarkatie. Koulutuksiin sisältyy työssäoppimisjaksot, joissa voit hyödyntää kansainväliset kontaktit ulkomaalaisiin työssäoppimispaikkoihin. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa toteutus painottuu yrityksissä tapahtuvaan työssäoppimiseen. Opiskelukustannukset perustutkinnoissa ovat näyttötutkintomaksu (58 €). Voit suorittaa kaikki koulutukset myös oppisopimuksena, jolloin opiskelukustannuksiksi tulee ainoastaan tutkintomaksu (58 €). Oppisopimus edellyttää työpaikkaa. Sammatissa on mahdollisuus edulliseen majoitukseen oppilaitoksessa.

Oletko 20 - 29 -vuotias nuori aikuinen eikä sinulla ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa? NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS KOULUTTTAUTUA NUORTEN AIKUISTEN OSAAMISOHJELMASSA: * Ravintolakokin ammattitutkinto, alkaa 12.8.2013 (Vantaa) * Tarjoilijan ammattitutkinto, alkaa 12.8.2013 (Vantaa) * Floristin ammattitutkinto, alkaa 30.5.2013 (Sammatti) Kesto 1,5 - 2 v. henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaan. Toteutus painottuu yrityksissä tapahtuvaan työssäoppimiseen. Opiskelukustannukset ovat näyttötutkintomaksu (58 €). Kysy meiltä lisää!

täydennyskoulutusta sijaishuollon menetelmistä Kymppiluokat:

Mahdollisuus myös asuntolapaikkaan! Kanneljärven Opisto Lohjalla tarjoaa erinomaiset puitteet koulutuksille, kursseille, kokouksille ja leireille luonnonkauniissa ympäristössä Hormajärven rannalla.

TTS Sammatti - tähtäimessä ammatti

Lisätietoja opintosihteeri Minna Heino, gsm 050 3870 066

HAE TÄNÄÄN! vielä ehdit mukaan syksyn koulutus starttiin! www.prakticum.fi/vuxna www.prakticum.fi/fbc-ansok

TTS www.tts.fi Werlanderintie 170, Sammatti Sarkatie 1, Vantaa


ESPOON

TYÖVÄENOPISTO Esbo arbetarinstitut

AUTO- JA PIENKONEALAN KOULUTUS 2.9.2013 – 30.4.2014, Helsinki Hakemukset 14.8.2013 mennessä. Kurssin numero on 647220.

2013

Koulutuksessa luodaan valmiudet työllistyä auto- ja pienkonealan ammattitöihin ja selviytyä itsenäisesti ko. tehtävistä. Koulutuksen aikana on mahdollisuus suorittaa autoalan perustutkinto tai tutkinnon osia autotekniikan (ajoneuvoasentaja), autokorinkorjauksen (autokorinkorjaaja) tai moottorikäyttöisten pienkoneiden korjauksen (pienkonekorjaaja) koulutusohjelmista. Koulutus toteutetaan tekemällä oppimisen metodilla käytännön työtehtävissä ja koulutuksessa perehdytään myös alan yritystoimintaan.

Espoon työväenopiston opinto-ohjelma on ilmestynyt!

Tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille hakijoille, jotka ovat kiinnostuneet auto- ja pienkonekorjaajan työtehtävistä. Alalla työskentely edellyttää hyvää terveydentilaa. Opetuksen seuraamisen edellytys on riittävän hyvä suomen kielen taito. Koulutus alkaa kuukauden kartoitusjaksolla. Huom! Hakemukseen on kirjattava linjavalinta.

Ilmoittautumiset 13.8.2013 klo 12 alkaen www.ilmonet.fi tai puh. 09 816 50000 Esbo arbis kursprogram för hösten har utkommit!

Lisätietoja koulutuksen sisällöstä antaa kouluttaja Vaihtoehtoinen ammatti- ja oppisopimuskoulu Sovinto ry. Ajoneuvoasentajan koulutuslinja: Kim Levander p. 044 709 7701 tai Seppo Repo, p. 044 709 7702 Pienkonekorjaajan koulutuslinja: Eero Röytiö, p. 044 709 7703 tai Markku Mäenpää, p. 044 709 7706 Autokorinkorjaajan koulutuslinja: Ismo Mäkinen, p. 044 709 7704.

Anmälningar fr.o.m. 13.8.2013 kl. 12 www.ilmonet.fi eller tfn 09 816 57890

Koulutukseen voi hakea joko työ- ja elinkeinotoimiston Internet-sivuilla osoitteessa www.te-palvelut.fi (Työvoimakoulutukset -> kurssinumero toimii hakusanana) tai täyttämällä hakulomake lähimmässä TE-toimistossa. Lisätietoja koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista etuuksista saat Koulutusneuvonnasta puh. 0295 020 702 tai koulutusneuvonta@te-toimisto.fi.

Opinto-ohjelma / kursprogram: www.espoo.fi/tyovaenopisto www.esbo.fi/arbis

RAKENNUSTEKNIIKAN OPISTO Yksityinen oppilaitos - perustettu vuona 1967

K -    PUUTARHURI

Puutarhatalouden perustutkinto 26.8.2013 - 30.04.2015 Muutama paikka vapaana, hae nopeasti ottamalla yhteyttä suoraan koulutuskoordinaattori Miia Mäentaustaan (miia.maentausta@tts.fi)

PUISTOPUUTARHURIN AMMATTITUTKINTO

16.9.2013 - 10.10.2014 Jatkokoulutusta. Hakeutuminen heti suoraan oppilaitokseen. Myös oppisopimuskoulutuksena

PUISTOPUUTARHURIN AMMATTITUTKINTO

Koulutus alkaa 30.09.2013. (20-29-vuotiaille nuorille, joilla ei ole ammattikoulutusta) Haku heti suoraan oppilaitokseen.

RAKENNUSPIIRTÄJÄKOULUTUS YLIOPPILAILLE 5.9.2013-23.5.2014 Syventymisvaihtoehdot: arkkitehti-, insinööri- ja CAD-piirustus sekä sisustussuunnittelu. Valtion opintotuki. Suunnitteluassistentin tutkintoon valmistava koulutus. Soveltuu hyvin arkkitehti- ja insinööriopintoihin pyrkiville. Pyydä esite: RAKENNUSTEKNIIKAN OPISTO Lönnrotinkatu 31, 00180 Helsinki tai puh. 09-640 385 tai 040-761 5626 tai rato@kolumbus.fi, www.rato.fi

FLORISTIN AMMATTITUTKINTO

31.10.2013 - 19.12.2014 Jatkokoulutusta. Hakeutuminen heti. Omaehtoisena ja työvoimakoulutuksena.

Elinikäisen oppimisen päätapahtuma

VIHERSISUSTAJAN KOULUTUS

Floristin ammattitutkinnon osa 02.09.2013 -15.11.2013. Työvoimakoulutus Hakeutuminen Työvoimakoulutuksiin hakeudutaan osoitteessa www.mol.fi. Muihin koulutuksiin hakeudutaan suoraan oppilaitokseen osoitteessa www.tts.fi. Lisätietoja: TTS Miia Mäentausta 050 574 8606, miia.maentausta@tts.fi Kiljavantie 6, Rajamäki

Osaaminen ! n ee s k u nn e j o

www.tts.fi

Vielä ehdit hakea ALOITA OPISKELU SYYSKUUSSA Ammatiksi PARTURIKAMPAAJA

Opiskele trendikkäälle alalle huippuopettajien johdolla. Great Cut Academyn 9 ja 11 kk koulutusjaksot alkavat 2.9.2013. Näyttötutkintoon valmentava koulutus. Hyvät työllisyysnäkymät. Muutama opiskelupaikka vapaana - hae heti!

Ammatiksi MASKEERAAJA-STAILAAJA

Muutamia opiskelupaikkoja vapaana1985 perustettu facebook.com/KoulutusCenter HELSINKI • TAMPERE

Make-Up Artist Academyn koulutusjaksot alkavat 9.9.2013. Alan vanhin yksityiskoulu tarjoaa tasokkaan koulutuksen meikkaaja-maskeeraaja-stailaajan luovaan ja lumoavaan ammatttiin. Näyttötutkintoon valmentava koulutus huippuopettajien avulla. Meiltä valmistuu menestyjiä - katso lisää netistä! Koulutusjaksot 2, 3, 5, 6 tai 9 kk päivä- tai iltakouluna. Muutama opiskelupaikka vapaana - hae heti! OPPILAAT KUULUVAT KELAN OPINTOTUEN PIIRIIN Ilmoittautumiset puh. (09) 685 6110 - kouluun haku netissä:

www.koulutuscenter.com kun unelmat muuttuvat uraksi...

Vanha ylioppilastalo 4.9.2013 – Vapaa pääsy Ottakaa ystävännekin mukaan!

Innostuoppimaan.fi


2

URHEILU

Yleisurheilu

Nikkanen hyppäsi SE:n 450

Minna Nikkanen paransi naisten seiväshypyn Suomen ennätyksen lukemiin 450. Nikkanen ylitti SE-korkeuden kotikentällään Somerolla. Vanha Suomen ennätys parani neljällä sentillä. Se oli Nikkasen nimissä vuodelta 2009. Someron Esaa edustava Nikkanen ei kuitenkaan osallistu lauantaina alkaviin Moskovan MM-kisoihin. Kisojen B-raja on juuri 450, mutta Nikkanen ylitti sen valinnan kannalta liian myöhään. STT

Tennis

Nieminen luovutti Kanadassa Jarkko Niemisen pelit Montrealin ATP-tennisturnauksessa päättyivät luovutukseen ensimmäisellä kierroksella. Nieminen voitti avauserän kanadalaista Filip Peliwoa vastaan 6–3, hävisi toisen 5–7 ja oli kolmatta erää tappiolla 1–3, kun hän päätti luovuttaa ottelun. Nieminen on kärsinyt heinäkuussa kyynärpäävammasta ja jalkaterän turvotuksesta. METRO

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

Faniyhdistys pettyi Karalahden siirtoon Käänne. Paikalliskilpailija HIFK:ssa uransa luonut konkaripuolustaja tulee sittenkin Jokereihin.

Heinäkuussa jääkiekkoseura Jokereiden kannattajat huokaisivat helpotuksesta, kun seura ilmoitti, ettei Jere Karalahden uumoiltu siirto toteudukaan. Tiistaina tarinassa koettiin jälleen uusi käänne. Karalahti, 38, liittyy sittenkin Jokereihin kauden 2013–14 kattavalla sopimuksella. Samalla ilmoitettiin hyökkääjä Janne Lahden paluusta seuraan. Lahden fanit ottavat avosylin takaisin, mutta Karalahden siirto hiertää. – Ei me tietenkään hirveän iloisia olla. Meillä on huoli, miten fanikatsomon yhtenäisyyden ja toisaalta johdon ja fanien yhteenkuuluvuuden tunteen käy, Jokereiden kannattajayhdistyksen Eteläpääty ry:n puheenjohtaja Kimmo Virtanen sanoi. Kaksi viime kautta Dinamo Minskissä pelannut Karalahti nähdään erityisesti HIFK:n miehenä. – Symboliset merkitykset ja idealistiset syyt ovat kuitenkin tärkeitä jokerifaneille. Jos pitäisi tehdä lista että ketä pelaajaa ei halua nähdä Jokereissa, niin varmasti Karalahti olisi useimmilla faneilla

kärkipäässä, Virtanen arvioi. – Kyllähän tämä koetaan loukkauksena Jokereiden toimiston suunnalta. Vähän se vie tekemisen meininkiä ja intoa toiminnasta. Jokereiden kesä on ollut myrskyisä. Eteläpäädyn Virtanen on jo väsynyt tunteiden

sekamelskaan. – Olen tipahtanut jo jonkinlaiseen apaattisuuteen. Tässä on ollut niin monta tunnemyrskyä muutaman viikon sisällä, että mikään ei enää oikein tunnu miltään, Virtanen tiivisti. Karalahti itse näkee siir-

Ainoa Itä-Helsingistä

”Tämä on kuitenkin ItäHelsingin Jokerit, ja taidan olla ainoa koko tässä jengissä joka pitää majaansa Itä-Helsingissä.” Jere Karalahti

laajat, valmennusjohto kuin seurajohtokin.

Fanit ovat vastustaneet Karalahden tuloa avoimesti. Karalahti itse haluaa kiinnittää huomion siihen, mitä jäällä tapahtuu. – Olen oma itseni ja tuon oman pelillisen panokseni ja muun panokseni ja omalla esimerkilläni taistelen joukkueelle. Ollaan valmiita tekemään mitä vaan sen eteen, että saadaan voittoja. Jere Karalahden tulo Jokereihin tiesi Markus Nordlun-

Suomi kohtaa Turussa Espanjan tapaisen Slovenian Kun Suomi edellisen kerran kohtasi jalkapallomaaottelussa Slovenian vuonna 1999, Suomen nykyinen päävalmentaja Mixu Paatelainen teki maalin. Se peli päättyi 1–1. Nyt Paatelaisen johtama miehistö kohtaa Slovenian, jossa pelaajat ovat vaihtuneet, mutta valmentaja on sama: vanha menestysluotsi Srecko Katanec palasi maajoukkueruoriin vuodenvaihteessa. Ottelu pelataan Turussa 14. elokuuta. Kyseessä on niin Nopea ja taidokas

”Slovenia on kova, taidokas ja nopea joukkue. Se pelaa positiivisesti ja tietää mitä tekee.” Päävalmentaja Mixu Paatelainen

MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA

Vuonna 2006 Jere Karalahti tarjosi iskuja HIFK:n paidassa Jokereiden Arto Koivistolle (vas.). Tulevalla kaudella hänen taklauksiaan saavat vastaanottaa HIFK:n punapaidat. Yksitoista kautta HIFK:ssa pelannut Karalahti on edustanut SM-liigassa viimeksi Espoon Bluesia kaudella 2010–2011.

tonsa erityisesti urheilulliselta kannalta, eikä pidä taustaansa esteenä. Harkimon mukaan Karalahti saa näyttää taitonsa kentällä ja koettaa sitä kautta voittaa fanit puolelleen. – Ei tule enää palavereita, hän totesi STT:lle. STT

Voittava organisaatio houkutteli Jere Karalahdella oli paljon vaihtoehtoja ensi kauden työpaikaksi. Jokerit oli kaikkein kiinnostunein puolustajan palveluksista. – Tässä on motivaatiota ja haastetta. Haluan pelata voittavassa organisaatiossa ja taistella tosissaan mestaruudesta, ja uskon että Jokerit pystyy tarjoamaan tämän, Karalahti kertoi videohaastattelussa. – Jokerit on koko ajan ollut halukas ja yhteydessä, niin pe-

16

RONI REKOMAA/LEHTIKUVA

HJK:n Joel Pohjanpalo tekee paluun Suomen maajoukkueryhmään.

sanottu valmistava maaottelu ennen syksyn kovia MM-karsintaotteluja, jolloin Suomi kohtaa Espanjan, Georgian ja Ranskan. Paatelainen on tyytyväinen, että Suomi pelaa elokuussa kotiottelun. – Slovenia valikoitui vas-

tustajaksi, koska se on samantapainen kuin Espanja, Paatelainen analysoi. Slovenia pelaa Paatelaisen mielestä nykyaikaista jalkapalloa. Joukkue harrastaa lyhytsyöttöpeliä ja pelaa linjojen taakse. Suomen joukkueessa ei ole ensikertalaisia. HJK:n hyökkääjä Joel Pohjanpalo palaa ryhmään. Hän teki maaotteludebyyttiinsä marraskuussa Kyprosta vastaan, jolloin hän pääsi vaihdosta kentälle. Myös HJK:n Erfan Zeneli on 23 pelaajan ryhmässä. Vaikka hänellä ei ole maaottelumerkintöjä, hän oli muka na kesäkuun MM-karsinnoissa. Pelaamaan hän ei päässyt. Ukrainalaista Arsenal Kiovaa edustava laitapuolustaja Veli Lampi on jälleen mukana. STT

dille lähtöä joukkueesta, koska joukkueen puolustuksessa on ylimiehitystä. Ilta-Sanomat uutisoi tiistai-iltana, että Nordlundille olisi ilmoitettu asiasta tiistain harjoitusten yhteydessä. – Se pitää paikkansa, seurapomo Hjallis Harkimo vahvisti STT:lle. Nordlund, 28, pelasi viime kaudella Jokereissa 44 runkosarjaottelua ja teki niissä 18 (5+13) tehopistettä. STT

Yhteyttä jo keväällä •

ADRESSI VASTAAN. Jokerit kertoi tiedotteessaan ottaneensa yhteyttä Karalahteen jo keväällä. Kun sopimuksesta alkoi liikkua kesällä huhuja, Eteläpääty ilmoitti vastustavansa sitä ja keräsi lähes 1 500 nimeä konkaripuolustajan siirtoa vastustavaan adressiin.

KHL-PESTI PERUUNTUI. Faniyhdistyksen edustajat tapasivat Karalahden ja toimitusjohtaja Harry Harkimon 17. heinäkuuta. Tapaamisessa seurajohto yritti perustella Karalahden siirtoa faneille. Seuraavana päivänä Jokerit ilmoitti, ettei siirto toteudu. Seuran mukaan Karalahti ilmoitti tuolloin saaneensa KHLsopimuksen, joka ei lopulta kuitenkaan toteutunut.

Tv-urheilu. Katsomo vähentää valioliigaa Alkavalla Englannin valioliigakaudella MTV3:n maksukanavat, Max, Max Sport 1 ja Max Sport 2, näyttävät viidestä seitsemään ottelua viikossa. Samat ottelut näytetään myös verkon Katsomo-palvelussa. Valioliigan ja MTV:n välinen uusi sopimus heikentää merkittävästi Katsomon valioliiga-tarjontaa, sillä kolmella edellisellä kaudella Katsomossa näytettiin lähes kaikki Valioliigan ottelut. Valioliiga •

ALOITUS. Englannin valioliiga alkaa 17. elokuuta.

OTTELUT. Avauspäivän televisioitavat ottelut ovat Liverpool–Stoke, Arsenal– Aston Villa ja Swansea– Manchester United.

Uusi sopimus ei anna myöskään mahdollisuutta erillisten valioliiga-tuotteiden myymiseen Katsomossa, eli esimerkiksi tietyn seuran ”kausikortin” ostaminen ei onnistu. Valioliiga-otteluita on mahdollisuus seurata Katsomossa ainoastaan tilaamalla Katsomon MTV3 Sport -paketti. Mestareiden liigaa MTV3:n maksukanavat näyttävät viime kauden mukaisesti eli vähintään kaksi ottelua jokaisena ottelupäivänä. Sen sijaan Espanjan La Liga ja Italian Serie A:n televisioinneista ei ole vielä tehty päätöstä. Kaikki ottelulähetykset selostetaan suomeksi. Selostajina ovat Mikko Innanen, Ville Lepistö, Juha Taivainen ja Tuomas Virkkunen. Tero Karhu ei enää jatka MTV3:n selostajana. METRO


URHEILU

17

MM-menestys poikii tuhdisti palkintorahaa

VASILY MAXIMOV/AFP

Matkana 600 m. Usain Bolt ja Mo Farah ehkä samalle lähtöviivalle. Lontoon olympiakisojen tuplamestarit Usain Bolt ja Mo Farah ovat yleisön ja median suurennuslasin alla lauantaina alkavissa Moskovan MM-kisoissa. Bolt hakee mestaruuksia 100 ja 200 metrillä, Farah 5 000 ja 10 000 metrillä. Jos kaksikko onnistuu tavoitteissaan, se tietää molemmilla tuhtia palkintorahapottia. Maineen ja kunnian lisäksi MM-kisojen yksilölajeissa maailmanmestaruus tuo 60 000 Yhdysvaltain dollaria ja muut mitalisijat poikivat 30 000 ja 20 000 dollaria. Kaikkiaan rahapalkintoja maksetaan kussakin lajissa kahdeksalle parhaalle niin, että kahdeksas sija tuottaa vielä neljä tuhatta dollaria. Viestijuoksuissa voittajajoukkue palkitaan yhteisellä Ennätyksiä

1974

Moskovan kisoissa on mukana kaikkiaan 1 974 urheilijaa, joka on enemmän kuin missään aikaisemmissa kisoissa. Ilmoittautuneita maita on myös ennätysmäärä 206. Yleisurheilun MM-kisat kilpaillaan Moskovassa 10.8–18.8.

Z<<h^d dE^^//E͕ ^//EdzD/^E : ,zs E K>KKE

^zz^<h^/ >< ϭϮ͘ϴ͘

MM-kisoja mainostetaan Moskovassa megatähti Usain Boltilla.

80 000 dollarin shekillä, kun palkintokorokkeelle yltäneet joukkueet saavat 40 000 ja 20 000 dollaria. Lisäbonuksena MM-kisoissa on luvassa 100 000 dollaria maailmanennätyksen rikkomisesta. Ennätyksen sivuaminen ei kuitenkaan laukaise bonusta. Riippumatta siitä, kuinka Bolt ja Farah onnistuvat Moskovassa, kaksikko saatetaan nähdä myöhemmin syksyllä samalla lähtöviivalla. Farah haastoi Boltin hiljattain kilpailuun keräämään rahaa hyväntekeväisyyteen. Bolt on

nyttemmin vastannut kutsuun myönteisesti. Juoksumatka on pudonnut Farahin alkujaan esittämässä 1 500

metristä 600 metriin. – Kuutta sataa metriä voin yrittää, koska olen juossut sen harjoituksissa, Bolt totesi. STT

Bergiuksen kivut pois

Seiväshyppääjä Jere Bergius on mukana Suomen joukkueessa Moskovan lauantaina alkavissa MM-kisoissa. Tamperelainen empi tovin kisoihin osallistumista polvitaipeeseen iskeneen tulehduksen tuoman kivun takia. – Vähän mietin lähdenkö vai en. Nyt jalka tuntui kui-

/>DK/ddhh Ezd͊ dƵƚƵƐƚƵŵŝƐƉćŝǀŝŶć ŝůŵĂŝƐŝĂ ƚĂŶƐƐŝƚƵŶƚĞũĂ ůĂƉƐŝůůĞ͕ ŶƵŽƌŝůůĞ ũĂ ĂŝŬƵŝƐŝůůĞ ůĂƵĂŶƚĂŝŶĂ ϭϬ͘ϴ͘ ƐƉŽŽƐƐĂ ƐƵŶŶƵŶƚĂŝŶĂ ϭϭ͘ϴ͘ sĂŶƚĂĂůůĂ ũĂ ,ĞůƐŝŶŐŝƐƐć dƵƚƵƐƚƵ ĂŝŬĂƚĂƵůƵƵŶ͗ ǁǁǁ͘ƐƚĞƉƵƉ͘Į

tenkin harjoituksessa paremmalta, joten lähden mukaan, Bergius sanoo. Kun jalka toimi kivuitta, päätös lähteä MM-kisoihin syntyi helposti. – Tiedän, että jos saan siellä hyviä hyppyjä, mahdollisuuksia on edetä finaaliin asti. STT

^dWhW ^,KK> ,>^/E</͗ <ĂŝŬƵŬĂƚƵ ϰ ͕ ^ƂƌŶćŝŶĞŶ ^WKK͗ WLJLJŶƟƟĞ ϭ ͕ DĂƟŶŬLJůć sEd͗ WĂƚŽƟĞ Ϯ͕ DLJLJƌŵćŬŝ ǁǁǁ͘ƐƚĞƉƵƉ͘Į Ϭϵ ϳϳϰϲ ϭϳϯϬ ^ƚĞƉhƉ ^ĐŚŽŽů ͻ ,ĞůƐŝŶŬŝ ͻ ƐƉŽŽ ͻ sĂŶƚĂĂ ͻ ZŽǀĂŶŝĞŵŝ

Luonnollinen koodisi kauneuteen Tervetuloa keskiviikosta lauantaihin Sokokselle tutustumaan uuteen Natural Code All-in-one BB -voiteeseen. Nouda näyte ja hyödynnä meikkitarjoukset sekä upea etusi! Samalla voit kysyä Lumenen asiantuntijalta vinkkejä nuoren ihon hoitoon ja meikkaamiseen.

Esittelyedut ETUSI Ostaessasi 10,Natural Code -tuotteita saat Eye Dramatizer Nestemäisen rajauskynän. (Arvo 8,10) Rajoitettu erä.

Skin Perfector Mattapuuteri

5,50/kpl (9,30) Uutuus! All-in-One Tasapainottava BB-voide 40 ml Tasoittaa ihon sävyä, auttaa peittämään punoitusta ja epäpuhtauksia sekä pitämään ihon mattapintaisena.

10,90

Uutuus!

Eye Dramatizer Lash-Extending Mascara

Nail Styler 3D Glitter Kynsilakka 4,5 ml

5,50 (9,30)

4,70/kpl

HAKANIEMI • HELSINKI ma–pe 9–21 • la 9–18 • su 12–18 sokos.fi BONUS JOPA 5 %

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

HOK-ELANTO.FI


3 VIIHDE

Tv-topit Katsotuimmat tv-ohjelmat viikolla 31:

Yle TV1

Urheiluruutu 684 000

Yle TV2

Taivaan tulet 434 000

MTV3

Kymmenen Uutiset 556 000

Nelonen

Beck: Asianajaja 319 000

Sub

King Kong 173 000

Yle Teema

Pohjan tähteet 184 000

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

Voimaa, valotaidetta ja teatterisirkusta

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Sielun Veljet. Pitkän linjan fanit Juha Metso ja Vesa Sirén tekivät valokuvakirjan yhtyeestä.

Kun Sielun Veljet -yhtye riehui 1980-luvulla Suomen esiintymislavoilla hiestä kiiltäen, villiintyi ainakin osa yleisöstä transsissa tanssivaksi heimoksi. Suomessa ei ollut ennen nähty vastaavaa taide-elämystä, jonka Ismo Alangon, Jukka Orman, Jouko Hohkon ja Alf ”Affe” Forsmanin musiikki sekä Hannu ”Vinski” Viholaisen valot toivat keikkapaikoille. Legendaarisen yhtyeen taipale on kerrottu valokuvaaja Juha Metson ja toimittaja-tietokirjailija Vesa Sirénin uudessa teoksessa Sielun Veljet – Kuvat (Johnny Kniga, 2013). Suuri osa Metson lukuisilla eri keikoilla kuvaamista kuvista on ennen julkaisemattomia, Sirénin teksti puolestaan syntyi muun muassa yhtyeen jäsenten tuoreiden haastattelujen, vanhojen haastattelunauhojen ja Ylen arkiston avulla. Sekä Metso että Sirén ovat pitkän linjan Sielun Veljet -faneja. Metso kertoo ”spontaanin improvisaatiobändin” vaikuttaneen paljon hänen omaan valokuvataiteeseensa. – Yleensä bändit tulevat jostain tähdistä, mutta Sielun Veljet tuli suoraan mullan alta. Siinä oli voimaa ja teatterisirkusta, joka löi halolla päähän heti. Valot olivat mielettömät ja keikoilla oli täydellinen kaaos: ikinä ei voinut tietää, mitä seuraa-

18

Uusi yritys

Yle: Ehdotus Guggenheimista syyskuussa Uusi ehdotus Guggenheimin taidemuseosta Helsinkiin on tulossa syyskuussa, kertoo Ylen Uutiset. Ylelle asian on vahvistanut Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Helsingin virkamiesjohto on tavannut Guggenheimsäätiön johtoa viimeksi tällä viikolla. Viljasen mukaan säätiö haki neuvoja siihen, minkälainen ehdotuksen sisällön pitäisi olla. Guggenheimin alkuperäinen museohanke kaatui viime vuoden toukokuussa Helsingin kaupunginhallituksessa. Nyt rahoittajiksi kaavaillaan valtiota, Helsingin kaupunkia ja yksityisiä rahoittajia. STT Lippuja tiistaina MIKKO STIG/LEHTIKUVA

Juha Metso (vas.) ja Vesa Siren panivat Sielun Veljet kehyksiin ja kansiin. Vaikutteita

”Jos haluaa luoda maailman mielipuolisimman ja raivohulluimman rockbändin, kannattaa soittaa Joensuun kaupunginorkesterissa niin kuin Ismo Alanko ja opiskella musiikkitiedettä niin kuin Jukka Orma.” Vesa Sirén

vaksi tapahtuu. Yksi Sirénin unohtumattomimmista Sielun Veljet

-muistoista on keikka Tampereen Härmärockissa joulukuussa 1984. Esiintyminen kuultiin myös radiossa. – Se tukki Yleisradion ohjelmapäivystyksen ja päättyi siihen, että Tampereen huumepoliisi pidätti Alangon ja Orman. Ylen radiolähetyksessä oli juuri aiemmin tunnelmoitu Suomen jääkiekkovoitolla Tshekkoslovakiasta ja selostaja Raimo ”Höyry” Häyrinen oli isänmaallisessa hurmoksessa. Puolitoista minuuttia sen jälkeen Alanko aloitti On mulla unelma -kappaletta edeltäneen alkuspiikkinsä, jossa hän julisti Siniristilippumme-lippulaulun paskapuheeksi.

Sirénin mukaan Veljille oli ominaista huikeiden onnistumisten ja hämmentävien epäonnistumisten vuorottelu. Joskus onnistumisputket kestivät pitkään, toisinaan keikkojen taso saattoi vaihdella viikoittain. – Ismo sanoi haastattelussani, että lavalle mentiin päivän kunnossa – ei välttämättä parhaassa kunnossa. Juha Metso ei ole saanut suomalaisesta rockista Sielun Veljien jälkeen mitään vastaavaa kokemusta. – Totta kai hyviä biisejä ja hienoja bändejä on tullut, mutta ei sillä tasolla. Sielun Veljet oli ehdottomasti kovin livebändi kautta aikojen. STT LEHTIKUVA

ALKAA TÄNÄÄN!

PUOLET

ALE

HINNASTA

Kauppakeskus Forum Kauppakeskus Sello Kauppakeskus Itis www.flashwoman.fi

Hurts tulee Helsinkiin marraskuussa

Brittiyhtye Hurts esiintyy Helsingin jäähallissa lauantaina 2. marraskuuta. Hurts teki kansainvälisen läpimurtonsa vuonna 2010 esikoisalbumillaan Happiness, joka ammensi muun muassa Depeche Moden ja Pet Shop Boysin musiikista. Tänä vuonna yhtye julkaisi kakkosalbuminsa nimeltään Exile. Duon muodostavat laulaja Theo Hutchcraft ja kosketinsoittaja Adam Anderson. Hurts esiintyi Suomessa viimeksi Turun Ruisrockissa heinäkuun alussa. Lipunmyynti marraskuun konserttiin alkaa ensi viikon tiistaina Lippupalvelussa ja Tiketissä. STT Ensi viikolla

Marimekon kuosi oikealla.

Marimekko. Kohukuosi Isoisän puutarha pysyy valikoimissa Marimekko on päättänyt säilyttää valikoimassaan lastenkirjan kuvitusta muistuttavan Isoisän puutarha -kuosin. Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila kertoo asiasta tiedotteessa. Ihamuotila myöntää, että kuosin yksittäisissä puissa on nähtävissä samankaltaisuutta brittiläisen lastenkirjan kuvituksen kanssa. Marimekko katsoo kuitenkin, että Isoisän puutarha -kuosin huomaa olevan oma taiteellinen teoksensa, kun sitä vertaa laajempana kokonaisuutena kirjaan. Ihamuotilan mukaan asiantuntijatkin ovat vahvis-

Hurts esiintyi heinäkuussa Ruisrockissa.

Ei kopiointia

”Minä ja Marimekko tuomitsemme kopioinnin täysin.” Mika Ihamuotila

taneet Teresa Moorhousen suunnitteleman kuosin ja Pat Hutchinsin kuvituksen olevan kaksi eri taiteellista tulkintaa. Ihamuotila pahoittelee, ettei voi osallistua keskusteluun aiheesta enempää, koska jää sairauslomalle. Syynä on epilepsialääkityksen sopeutumisjakso. STT

Cannes-voittajat vierailevat Espoo Cinéssä Sisilialaiset käsikirjoittaja-ohjaajat Fabio Grassadonia ja Antonio Piazza vierailevat Espoo Ciné -festivaaleilla. Heidän Salvo-elokuvansa voitti Cannesin elokuvajuhlien kriitikoiden viikon Grand Prix ja Prix Revelation -palkinnot. Piazzan ja Grassadonian lisäksi Espoo Cinéssä vierailevat muun muassa belgialaiset ohjaaja-tuottaja Anja Daelemans, äänisuunnittelija-säveltäjä Frederik Van de Moortel, elokuvaohjaaja Jaco Van Dormael ja koreografi Michele Anne De Mey. Espoo Ciné järjestetään 16.–25. elokuuta. STT


Liikenteessä

Yhteystiedot

HSL Asiakaspalvelu

HSL Helsingin seudun liikenne PL 100, 00077 HSL

puh. 09 4766 4000 ma–pe 7–19, la–su 9–17

HSL Liikenteessä Toimitus: liikenteessa@hsl.fi

HSL-alueen joukkoliikenteen reitit, aikataulut ja hinnat. Matkakorttineuvonta, kadonneet matkakortit ja Jouko-kutsulinjavaraukset. HSL-alue kattaa Helsingin, Espoon, Kauniaisen, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon.

www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne • HRT Helsingforsregionens trafik

7.8.2013 HELSINGISSÄ bussilinja 04N lakkautetaan. Samalla linjan 20N liikennöintiaika pitenee klo 4.30 asti perjantai- ja lauantaiöisin. Myös linja 52A lakkautetaan. Uusi linja 552 alkaa kulkea reittiä Malmi– Maunula–Munkkiniemi–Otaniemi. Linjan 52/V päätepysäkki Arabiassa siirtyy Arabiankatu 14:n edustalle. Samalla kiertosuunta päätepysäkille muuttuu. Linja 54 ei enää aja Malmin kautta vaan jatkaa suoraan Kehä I:tä pitkin. Bussin 55 kaikki vuorot ajavat Kumpulanmäen kautta, eikä erillisiä Kvuoroja enää ajeta.

Muutoksia Vantaan ja Espoon busseilla

Bussien kulkuun tulee muutoksia 12. elokuuta Joukkoliikenne siirtyy syysaikatauluihin maanantaina 12. elokuuta. Samalla bussilinjojen reitteihin, vuoroväleihin ja linjatunnuksiin on tiedossa muutoksia.

Aikataulukirjoja jälleen saatavilla Helsingin, Espoon–Kauniaisten–Kirkkonummen sekä Vantaan–Keravan aikataulukirjat on julkaistu, mutta niiden kotijakelusta on luovuttu. Kotijakelun lopettaminen säästää ympäristöä: monilla kirja on mennyt suoraan paperinkeräykseen. Yhä useampi etsii aikataulutiedon verkko- ja mobiilipalveluista, esimerkiksi Reittioppaasta. Aikataulukirjoja voi noutaa HSL:n palvelupisteistä, Espoon ja Vantaan yhteispalvelupisteistä, VR:n asemilta, kirjastoista sekä R-kioskeilta Vantaalla ja Espoossa. Yksittäisten linjojen irtoaikatauluja on saatavilla liikennevälineistä sekä palvelupisteistä. Aikataulut löytyvät helposti myös HSL:n verkkosivuilta tulostettavina pdf-tiedostoina.

Anna palautetta hsl.fi-sivustosta! Uuden hsl.fi-sivuston betaversio on julkaistu testikäyttöön osoitteessa http://beta.hsl.fi.

Helsingin seudun liikenne

Vantaan linjan 35 kaikki vuorot ajavat Kaivokselaan asti. B-vuoroja Myyrmäen asemalle ei enää ajeta. Espoossa bussilinjan 5 reitti siirtyy kulkemaan Suurpellon ja Kehä II:n uuden eritasoliittymän kautta. Linjat 35 ja 43 lakkautetaan. Uusi linja 533 kulkee reittiä Vanhakartano– Kauniainen–Mankkaa–Olari–Matinkylä. Uusi linja 543 ajaa reittiä Leppävaara– Nihtisilta–Suurpelto–Olari–Kivenlahti. Linjan 51 kaikki vuorot ajetaan jat-

kossa Karakallion kautta, ja K-reittitunnus jää pois käytöstä.

Seutulinjoille uusia reittejä Seutulinjan 39 reitti lyhenee: uusi päätepysäkki on Myyrmäessä Raappavuorentien kääntöpaikalla. Linjan 109 N-reitti alkaa kulkea Suurpellon läpi Kehä II:n uuden eritasoliittymän kautta. Linjan 132 uusi NT-reitti kulkee Lauttasaaren, Westendin, Haukilahden ja Matinkylän kautta Friisilänaukiolle. Reittiä liikennöidään myöhään illalla ja viikonloppuisin myös aamuyöllä. Linja 270 alkaa ajaa linjan 270A reittiä Kuurinniittyyn asti. Linjalle 315 tulee uusi yöreitti 315N, joka liikennöi Vanhankartanon päätepysäkiltä Punametsän kautta Niipperin koululle. Bussi 324N alkaa kulkea Niipperin alueella linjan 324 perusreittiä. Linja 512/A/K lakkautetaan. Uusi linja 554/K alkaa ajaa Itäkeskuksesta Malmin ja Maunulan kautta Leppävaaraan. Linjan 530 päätepysäkki Espoon keskuksessa siirtyy junaradan pohjoispuolelle Espoon asemalle, ja linjan 86 päätepysäkki siirtyy Espoontorille.

12.8. Helsingissä lähtölaituri- ja pysäkkimuutoksia

Runkolinja 550 pukeutuu oranssiin 12.8.

Kampin metroaseman katutason terminaalialueella linjan 41 lähtöpaikka siirtyy laituriin 71 ja linjan 45 lähtöpaikka laituriin 72. Jatkossa linja 40 lähtee Elielinaukiolla laiturista 22, linja 43 laiturista 23, linja 63 laiturista 24 ja linja 69 laiturista 25. Rautatientorilla linja 03N siirtyy laituriin 2, linja 55 laituriin 6, linjat 68 ja 74N laituriin 7 sekä linjat 72 ja 72N laituriin 17. Lisäksi linjat 73N ja 76N siirtyvät laituriin 8, linjat 85N ja 86N laituriin 11 sekä linjat 92N, 94N, 95N ja 97N laituriin 5. Itäkeskuksessa bussilinjan 54 uusi lähtölaituri on numero 2. Linjat 519/A ja 520 siirtyvät laituriin 4, jolta lähtee myös uusi linja 554/K. Malmin asemalla linja 69 Malmin suuntaan ja linja 78 Vuosaaren suuntaan siirtyvät pysäkille 3261 (laituri 17). Linjat 73 ja 73N puolestaan siirtyvät pysäkille 3259 (laituri 16). Linjat 67N, 72N ja 76N pysähtyvät jatkossa Hämeentiellä pysäkillä 2404, noin 150 metriä keskustaan päin nykyisestä Haapaniemen pysäkistä 2406, joka jää pois linjojen käytöstä. Lisäksi linja 67N siirtyy Torpparinmäen suuntaan ajaessaan käyttämään pyöräilystadionin pysäkkiä 2431 nykyisen pysäkin 2429 sijaan.

Linjan 550 uudet oranssit bussit aloittavat liikenteessä 12.8. Oranssi väri viestii metromaisen tiheästä liikenteestä ja tasaisista vuoroväleistä. Lisäksi värillä on hyvä erottuvuus liikenteessä. Linjan 550 busseihin voi nousta 12.8. alkaen myös keskiovista, jos lippu on voimassa tai maksaa matkan matkakortin arvolla. Bussien keskiosaan on asennettu matkakortinlukija. Voimassa olevaa kausilippua ei myöskään tarvitse 12.8. alkaen näyttää kortinlukijalle linjalla 550. Kertalippuja saa edelleen kuljettajalta.

Kolmosen kirjaimet historiaan 12.8. Syysliikenteen alkaessa kolmosratikan kirjaintunnukset jäävät historiaan: linjasta 3T tulee linja 2 ja linjasta 3B linja 3. Muutoksella halutaan helpottaa reittien hahmottamista. Linjojen reitit eivät muutu.

Ilmoitus


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Tätä suomalaisten juomista seuranneena olen alkanut tuntea itseni saattohoitajaksi. NURSE •Keräämme pulloja kun muut juhlivat. Joidenkin mielestä se on alentavaa puuhaa, eivät vie edes omia pullojaan kauppaan takaisin. Naapurien ivalliset virnuilut ja pilkalliset tirskahtelut menettävät täysin merkityksensä, kun näen lapsenlapseni ilosta kirkkaat silmät hänen saatuaan uuden pyörän tai muuta mukavaa. Niillä pullorahoilla olen tehnyt paljon hyvää – myös avustustyötä ja loihtinut juhlavia aterioita. Rahahan ei enää kaljalle haise. Kiitän yhteistyökumppaneita! PIENELÄKELÄISET

•Jos suunnitelmissa on Hietalahden ja kaupunkitorin uusintajärjestelyjä kirpputoria silmällä pitäen, hyvä niin. Ajatelkaa myös myyjiä. Vanhat risat myyntipöydät, joista isojen rakojen takia ei tavarat pysy pystyssä ja putoavat. Olisiko stadi saanut jo niin paljon rahaa kasaan, että laittaisi nuoret tekemään uusia pöytiä. KIRPPARILLA ON KIVAA

•Jyrki Katainen, miltä tuntui tulla takaisin kesälomalta ruskeana ja rentoutuneena? Ihmeellistä, miten paljon kykenee tekemään ilman, että tekee oikein mitään. Tärkeintä on näyttää kiireiseltä ja ’seksikkäältä’ heko heko. TÄMÄN KYLÄN POIKII •Voisiko liikennelaitos jo ensi kesää varten suunnitella lintsille paremmat liikenneyhteydet? Raitsikat tupaten täynnä, että meinaa tukehtua. Hietaniemen sankarihautausmaalle myös erikoispyhinä rautatientorilta yhteys. KIITOS •Miten toimia, kun joukko 17-vuotiaita skeittareita ”taiteilee” ikkunan alla nurmikon reunusputkella lennellen nurmelle/jalkakäytävälle? Sana ei tehoa. POLIISILLE? •Teemu: angloamerikkalainen musiikki jyrää musiikkitarjonnassa, miltä kanavalta vain. KYSY MAARIT NIINILUODOLTA

•Keskarin myynti siirrettä Viroon, sieltä suomalaiset eniten juomia ostelevat. EI NIIN JANOINEN •Sosialistinen Neuvostoliitto kesti 70 vuotta, teki pahaa jälkeä ja hajosi nätisti. Tämä meidän oikeistolainen Euvostoliitto (EU) ei onneksi tule kestämään

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

niin kauan, mutta jälki on nyt jo rumaa ja rumemmaksi menee. NIMETÖN

•Sisäministeri Räsänen niittää nyt sitä, mitä on kylvänyt. Lakkauttanut poliisipiirejä, mm liikkuvan poliisin ja kaikki ns. pienetpiirit. ELÄKELÄINEN 67 •Nimim. ’Ei kamaa’! Jos näkee jonkun makaamassa maassa, PITÄÄ mennä tarkistamaan avuntarve ja toimia myös (ensiaputaidot tarpeellisia)! Muuten olet syyllinen heitteillejättöön. TIINA K.

•Kontulan metroasemalla kolme nuorta jannua kävelee vastaan pe iltapäivällä, joista yksi räkänokka kävelee itse melkein päin ja huutaa minulle, nuorelle aikuiselle naiselle: ”Vit*un huo*a”. Jep jep, sitä vaan miettii, että mitähän kaltaisistasikin säälittävistä hylkiöistä mahtaa tulla... lisää elätettäviä meille kunnon työssä käyville? Enpä kadehdi ainakaan elämäänne. NIINA •Kuinka on se Ylen mediarahastus tuonut mitään muuta uudistusta kuin Novosti uutiset? Voisi suomalaisillekin olla jotain tuon katteettoman maksun vastineeksi. YKS ÄÄNI •E-Laskutus on kammottava ohjelma. Mistään ei saa kirjallisia ohjeita, kukaan ei neuvo. Kaiken lisäksi siinä on 6 kk ohjelmavirhe. Eikä sitä korjata. Eikä ohjelmaa saa toimimaan, mitenkään. NIMETÖN •Milloin poliisi alkaa sakottaa jalankulkijoita, jotka hortoilevat päättömästi pyöräkaistalla ja vaarantavat turvallisuutta? SÄÄNTÖJÄ NOUDATTAVA PYÖRÄILIJÄ

•Esko pula-Aho aiheutti toiminnallaan ja järjettömällä politiikallaan yli 700000 työpaikan menetyksen. ELÄKELÄINEN 67 •Marimekko persxxstä, toinen kopio muualta, missä suomalaiset ideat. Herätkää nuijat. TOSIKKO

•Tupakoinnistalle: Tottakai sinä saat pitää parvekkeesi oven ja kaikki haluamasi ikkunat ja tuuletusaukot auki ja nauttia ihanasta kesästä tupakoimattomanakin! Ilman muuta. Ja nauttia raikkaasta ulkoilmasta ihan kuten me parvekkeella tupakoivatkin teemme. Mutta älä sitten kuitenkaan heti ala yskiä ja köhiä kovaäänisesti ja paiskomaan luukkujasi kiinni oitis, kun joku sytyttää lähistöllä yhden savukkeen! Äläkä jatka enää inisemistäsi tupakan sa-

vusta ja hajusta täälläkään. Tupakointi kun oikeasti todellakin ON ihan laillinen ja sallittu tapa Suomessa. Ja parvekkeilla. Itseasiassa monet taloyhtiöt suosittelevatkin mielummin parveketupakointia sisällä savuttamisen sijaan, sillä savu tuntuu kulkeutuvan joidenkin mielestä ilmastointikanavien myötä asunnosta toiseen mutta ei ulkotiloista! ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ MUTTA JÄTÄ SINÄ MEIDÄT JO RAUHAAN

•Tarkkailija: Vastasitko samaan viestiin kun minä, kun puhut noin outoja? Tarkoitatko että Räsänen heittää kaikki herran haltuun eikä uskalla tehdä itse mitään? Näin ateistikin voi ihailla uskovaa, jossa on ryhtiä jota ei poliitikoissa ole. Ja se jokin Jumalako on meidän kamaluudet tehnyt? ATE-BOY •Mummo: Helsingin käräjäoikeudessa todistaja ei pidä kättään minkään kirjan päällä. Vala/vakuutus annetaan sanallisesti puheenjohtajan perässä toistamalla. IRL •M 57 Espoo: Ihanaa kun muutkin ajattelee pienten eläinten puolesta. Siskon kanssa ajettiin ohi yhden pienen linnun, joka näytti pyörivän tuskissaan maantienlaidalla. Käännyttiin ympäri ja ajateltiin, että jos se on vahingoittunut niin otetaan se kiinni ja viedään Viikkiin hoitoon. Auto ajettiin sivuun ja käveltiin pahvilaatikon kanssa paikalle. Muovipusseista tehtiin hanskat. Oltiin niin järkyttävän näköisiä, että pieni linnunpoikanen lensikin lähipuuhun karkuun. Katsottiin hetken sitä ja kaikki tuntui olevan sillä kunnossa. Lähdettiin suosiolla pois ilman lintua, järkyttyneiden autoilijoiden töllöttäessä meitä. Nukuttiin hyvällä omatunnolla se yö kun tiedettiin, että pikkuinen oli kunnossa. Ja kallisarvoista aikaa ei kulunut operatioon kuin 10 min. ANGRY BIRD

vaan tunteeseen että jotain ihmistä suurempaa on oltava? Jotain mistä kenelläkään ei ole mitään näyttöä tai todisteita?! JOKUROTI

•Täällä Käpylässä saa keskenkasvuinen äidin valvonnassa osoitella feikkiaseella ihmisiä. Laite pitää hel... meteliä. Opettaneeko palkkasoturiksi? NIMETÖN

•Hyvät silminnäkijä ja silmät auki, 9:n tai minkään muunkaan linjan pysäkki ei ole siirtynyt Hakaniemessä Ympyrätalolle. Vain kuskien vaihtopaikka on väliaikaisesti muuttunut... SKURUKUSKI

•Sodan jälkeen valtio myi satojatuhansia pientiloja. Tämän hetken työttömät vois työllistää samalla tavalla kouluttamalla. Työ tekijäänsä neuvoo, ja tietoa löytyy kirjojoista. Turha heitä on elättää verovaroilla. WY •Opus: juttusi ovat uppo-outoja, mutta hauskoja. Joten ilmoitanpa täten, että nyt minä alan seurata sinua. SEURSEUR •”Turisti”: Mielestäsi siis esim. Tarja Halonen lippalakkeineen ja Martti Ahtisaari Nobel-rauhanpalkinnonsaaja ovat sivistymättömiä moukkia, koska eivät pukeudu mielestäsi tyylikkäästi? Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta se on turhaa. Pinnallisiin ja omahyväisiin, itsekeskeisiin ihmisiin ei tehoa mikään. AVARAKATSEINEN

•Esko Ahoa Kreikkaan kaipaava: Kyllä nyt muisti on tehnyt sulle tepposet. Ahon hallitus devalvoi ja vei meidät EU:hun. Kaikki asiat vietiin rempalleen.

•Sairastin vatsatautia monta vuotta: turvotusta, voimakasta kipua, pahoinvointia ja seurauksena jatkuvia infektiotauteja. Infektioita lääkittiin, mutta jostain syystä lääkäri ei halunnut puuttua vatsan hoitamiseen. Ei ollut kuulevinaan. Luontaishoitoa harjoittava sairaanhoitaja paransi vatsani ruokaohjeiden avulla, enkä ole sairastellut sen jälkeen infektioitakaan. Myöhemmin selvisi syykin: minulle ei tietyt elintarvikkeet sovi. Herää kysymys, miten puoskarointi määritellään! Eikö hoidon tarkoituksena ole parantaminen?

NIMETÖN

ONNEKAS

•Kuiva kesä takana, Suomen metsissä ei kanttarelleja. Kuitenkin joka paikassa myydään suomalaista kanttarellia. MAR-

•Vähän harkintaa poliisin toimintaan. Juoksevat lännen malliin 14–15 vuotiaitten lasten perään, kun oli tehty ilmoitus liian äänekkäästä oleilusta leikkipuitossa. Lapsemme satutti jalkansa lähtiessään karkuun vaistomaisesti. Tuli lääkärireissu taksilla. Onko poliisin välttämättä käytettävä valtaansa vai olisiko järjen käyttö toisinaan paikallaan. Toki näistä pikkutytöistä ei ole vaaraa poliiseille

JASTAJA

•Vinski: Nyt kyllä meni isosti huti. Miten jotain niin epäloogista asiaa tai käsitettä, kuin jumalaa voi muka puolustaa loogisesti? Vetoaminen kirjaan joka mm. väittää että maailma on luotu ennen tähtiä? Vai ihan

toisin kuin pyssy-/puukkomiehistä. REINIKAINEN •Ihmisellä on taipumus syyttää muita pahasta olostaan. On kuitenkin niin, että vaikka kaikki yösuihkuttelijat, parveketupakoitsijat, bussikuskit, äidit lapsineen jne.. poistettaisiin, ei se paha olo parane. On vain etsittävä korvien välistä – sieltä se löytyy. Eikä uskonto tule koskaan katoamaan, sillä sekin on syntynyt evoluution myötä ja palvelee ihmistä. Väärinkäyttäjiä löytyy joka ryhmästä, ja se on yksilön häiriö. SHERLOCK HOLMES

•Minä voisin palkata jonkun töihin. Työnantajan maksut ja verot ovat sellainen byrokraattinen viidakko, että siinä menettää hermonsa. NIMETÖN •Jos aatami olisi ollut homoviili ja eeva lepso niin eipä olisi ruuhkia kehäteillä. NIMETÖN •Inhottava suomalainen tyyli: Kiertely Itis-nimisessä kauppakeskuksessa noin 2 km. Ei yhtään istumapaikkaa. Ei myöskään läheisellä bussiaseman laitureilla. Rikkautta on, mutta kaikki varat ohjataan suuromistajille, vai minne sitten? NIMETÖN •”Turisti”: Pukeutuminen ei kerro mitään ihmisen sivistyksestä. Jos et ymmärrä, miten keinotekoisesti muotimaailma pyrkii luomaan halua ostaa koko ajan uusia vaatteita tyyliin ”tänä syksynä pukeudutaan ruskeaan ,ensi vuonna vihreään”, ei sinulla ole tyyliä lainkaan. Sinulla on huono itsetunto ja menetät monta kiinnostavaa ihmissuhdetta, kun tuijotat vain vaatetusta. Mitä väliä, mitä ulkomaalaiset ajattelevat – yleistät, ihan kuin kaikki muut pukeutuisivat hyvin. Olivatko A. Einstein, Steven Job, N.Mandela, Äiti Teresa, kuningatar Elisabeth, Oprah W koskaan muodikkaiden listalla? Sivistystä riittää mielestäni myös sydämessä ko. henkilöillä. Voit keskittyä jatkossakin ostamaan hikipajoilla ja lapsityövoimalla tuotettua ”tyyliä”. NIMETÖN •Ehdotann että hommataan Gugenheim-museo Suomeen heti, kun valtion velka on maksettu. NIMETÖN •Nimetön, jota ahdisti suutelukohtaus ärrällä, tytön työajalla. Toivottavasti joku moiskauttaa vielä sinuakin kunnolla joskus – vielä tässä elämässä. :) ATTENTI AI CATTI

•Nim. mistä Kreikalle Esko Aho: Laman alku luotiin Holkerin

20

hallituksen rahamarkkinoiden vapautuksella. Ahon apinanraivosta en tunnistanut raivoa, apinan kyllä. Laman hoidossa tehtiin devalvaatio (Viinasen ”kuolleen ruumiin”yli). Devalvaation ja Ahon säästöjen jälkiä on nähtävissä vieläkin. Itse asiassa Ahon voi lähettää Kreikkaan vaikka heti esim. J. Ollilan ja Shellin sponsaamana kuten Harwardiinkin. JYSÄRI •Aivan samaa mieltä; aidat omistusasuntojen pihojen ympärille ja kyltti yksityisalue. Pihat ja itsekustannetut leikkipaikat ei ole yleisiä leikki-ja oleskelupaikkoja. JOKU ROTI SENTÄÄN OLTAVA

•Ihan sama, mikä pienipalkkaisen eläkekertymä on, kun loput vuokraan joutuu kuitenkin hakemaan sosusta. Aivan kuin töissä ollessa. Olisiko asuntoasioille oikeasti tehtävä jotain? Kannattaako työ enää? NIMETÖN •”Nuorekas mummo” Ei mitään lisättävää. Hoksottimesi ovat kunnossa. MYÖS MUMMI •”Eihän minussa minussa mitään vikaa ole, minä tein vaan niinkuin johtaja käski”. OPUS •Hilkka: Kontulan Alko ainakin on asiallisen ja epäystävällisen rajamailla. ERIK P. •Eikö teillä toimituksessa osata suomenkielisiä maantieteellisiä nimiä? Baijeri eikä Bayern. NES •Suomi savuttomaksi ja roskattomaksi vuoteen 2030 mennessä. KIMMO •Pieru ei naurata yksin ollessa ketään. VINSKI Ristikon ratkaisu


LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Menin suurin odotuksin huoltolautalla Suomenlinnaan. Lauttaranta kuin kaatopaikka, moni pihapiiri hoitamaton, Lonnan saari matkalla epätoivoisessa kunnossa, paljon olisi Suomenlinnassa parannettavaa, mutta työ ei taida suomalaiselle maistua! RITO •Myös mummo: Olet kateellinen, kun ei itsestäsi kirjoiteta tarinoita lehtiin. Katri-Helena on rohkea, ihana ja elämäniloinen nainen. Katri-Helenalle hyvää kalastussaalista ja onnea. IHAILIJASI

•Aivan älytöntä valittaa tupakoinnista ja siitä, kuinka sivulliset sairastuu kun joku polttaa. Miten on autojen pakokaasut, joutuu myös koko ajan hengittää? Eikä kovaa ääntä pitävät mopotkaan hyvälle haise. Älkääkä vaan valittajat menkö ulos auringosta, voi saada ihosyövän. Ps. Itse en tupakoi. On mulle kuitenkin ihan ok, jos joku sitä harrastaa, ei häiritse mil-

lään tavalla. Mutta te valittajat kyllä häiritsette. NIMETÖN •Voisiko joku ihan piruuksissaan laskea, kuinka moneen paikkaan pitäisi tehdä erikseen muuttoilmoitus, että asia menisi kaikille tahoille perille? Jos saisi sellaisen oikein virallisen luvun kaikille kansalaisille, siis oikein jämpti laskelma, ei mikään epämääräinen ovela. NI-

•Miksi kadunreunan kivetys on laitettu liian korkeaksi, kun kaikki henkilöatot rakennettu pohjasta mataliksi. Varsinkin nokasta osuu parkkiin ajettaessa kivetyksen reunaan. NIMETÖN •Vinski: Kirkon diakoniatyö kun on suurin yksittäinen tekijä maailmassa autamassa hädänalaisia ihmisiä ja kansoja, on heille hirveä isku jos kaikki

kaatuukirkon johdon nuoleskellessa kaikkia maailman trendejä. Toki pidettiinhän ennen yleisesti evoluution suurena laupeutena, että köyhät ja kurjat saavat kuolla pois, joten kai sinun ”luonnon lakisi” sitten näin toimii? VISENTTI

suomea fraaseihinsa ja se vasta järkyttävältä kuulostaa. HAKIKSEN KUNDI

•Ritiratirallaa: No ainakin Mikko Alatalolla on rahoitus kunnossa musiikkiuralleen. Jos ei

21

Arkadianmäellä hommat kiinnosta, niin voihan sitä levyttää ajankuluksi. HAKIKSEN KUNDI •Fillareilta lisämaksu metrossa, ja lastenrattailta myös. VERONMAKSAJA

•Puolikielisyyttä vastaan: Nyt vasta älähdät, kun suomenruotsalaiset laukovat tuon tuosta

METÖN

•En tarvitse älypuhelinta. Karvahattumallillakin voi lähettää viestiä tai vaikka soittaa rentun ruusulle. SAVUMERKKI •Tupakan hajusta valittajat. Äidilläni on paha allergia, jonka vuoksi ei kestä minkäänlaisia hajuja, ei edes parvekekukkien.Tekin olette myös itsekkäitä, kun pidätte haisevia kukkia parvekkeellanne. NIMETÖN

OSTAMME KULTAA, hopeaa, platinaa ja palladiumia kaikissa muodoissa. Eteläranta 14, (09) 654 446 ma-to klo 9-18, pe klo 9-16

•Liiat kiellot ja säännöt tekevät ihmisistä tyhmiä. Joten tarvitaan taas lisää kieltoja ja sääntöjä. Laittakaa kypärät päähän rakkaat kanssa ihmiset. Aikuisten huonoon käytökseen kyllästynyt nuori. NIMETÖN

KATSO HINNAT: www.rasmussen.fi

Teatteri Hyökyvuori esittää Maria Jotunin klassikon

PUHDISTAVA, KIRKASTAVA KASVOHOITO DARPHIN TUOTTEILLA

79 €

(norm. 91 €)

Ilkikurinen huvinäytelmä rahasta ja rakkaudesta

Tarjous voimassa 31.8.2013 saakka. Kauneuskeskus Tuula Hoikkala OY p. 010 7788 100 www.kauneuskeskushoikkala.nettiavain.fi

•Kestovärit ripsiin+kulmiin 21 € •Jalkahoito 29€ KAUNEUSHOITOLA ANNELI RAATIKAINEN Kauppakartanonkatu 28, Hki Puhelin ajanvaraus 10-12 0407440319

NOPEAT SYÖ HITAAT! Suomen Hammaslääkäriliiton jäsen

JORMA LUKKARINIEMI Hammaslääketieteen lisensiaatti Hammasteknikko Kliininen opettaja (Yliopistohammasklinikka)

suu- ja hammaskirurgia implanttiprotetiikka ● keinojuurikokoproteesit ● yhdistelmäproteesit ● BioOss keinoluusiirteet ● 3M-mini-implantit

KESÄTEATTERIA HELSINGISSÄ

Mikonkatu 8 A, 7. krs. HKI

(09) 6221533, gsm 050 552 7295 jorma.lukkariniemi@fimnet.fi

KAPSÄKKI PIMEÄÄ K-18 3.9./4.9./5.9. klo 19 Musiikillista virtuositeettia ja säkkipimeitä sketsejä! Riku Nieminen, Iiro Rantala, Sara Puljula.

JORMA UOTINEN: IHOLLA!

Kärsitkö huonoista hampaista ja hammashoitopelosta?

Luotettavaa hammashoitoa potilaan ehdoilla. Hammaslääkäri Tuula Kohonen, hammashoitaja Kaarina Pursiainen. Palvelemme Hakunilassa, Itäkeskuksessa ja Pihlajamäessä. P. 040 707 2245 niemela-laskentatoimisto.fi Kirjanpito, tilinpäätös ja vuokrareskontra kauttamme. Puh: 050 4443035

MUUTOT RIPEÄSTI!

Kuorma-auto ja 2 pirteää muuttomiestä. P. 041-7802424

www.vapaatanssikoulu.fi

Eläintarhan ala-asteen piha, Savonkatu 2, Itä-Pasila

Hammaslääkärikeskus Dentarium Oy

Pe 2.8. klo 19 Su 4.8. klo 17 (ensi-ilta) Su 11.8. klo 17 Ke 7.8. klo 19 Su 18.8. klo 17 Ke 14.8. klo 19 Su 25.8. klo 17 Ke 21.8. klo 19 Su 1.9. klo 17 Ke 28.8. klo 19 La 7.9. klo 15 Esitykset Hyökyvuoren asukas- ja teatteripuistossa Espoon Kivenlahdessa, Merivirta 12 (tunnelin päällä). Liput 15/12 € (www.netticket.fi). Tiedustelut/varaukset: info@teatterihyokyvuori.com, puh. 0400 260 710

12.9./13.9. klo 19 Ranskalaisia chansoneja. Liput 28/24 €, LIPPU.FI Klubit alkavat Allotriassa! 30.8. JARMO SAARI 6.9. OLAVI UUSIVIRTA 7.9. MILLA VILJAMAA & JOHANNA JUHOLA 13.9. MARI RANTASILA Katso koko syksy kapsakki.fi

monen maun musiikkiteatteri

Hämeentie 68 • 09 260 0907

PESÄRIKKO Orvokki Autio:

Ohjaus: Kari Kinnaslampi

ENNAKKONÄYTÖS 28.6. klo 19.00 ENSI-ILTA 29.6. klo 19.00 Muut näytökset: ke 3.7. klo 19.00 to 4.7. klo 19.00 la 6.7. klo 14.00 ke 10.7. klo 19.00 to 11.7. klo 19.00 la 13.7. klo 14.00 ke 17.7. klo 19.00 to 18.7. klo 19.00 la 20.7. klo 14.00 la 20.7. klo 19.00 ke 24.7. klo 19.00 to 25.7. klo 19.00

la 27.7. la 27.7. ke 31.7. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. la 3.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. la 10.8. la 10.8.

klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo

Katettu katsom ja c-oikeu o det

14.00 19.00 19.00 19.00 19.00 14.00 19.00 19.00 19.00 19.00 14.00 19.00

Lipputilaukset ja lisätiedot LIPUT 18/15€ p. 044 0809280 info@teatterituli.com www.teatterituli.com

HERTTONIEMI - VIIKKI - SÖRNÄINEN Tanssin perusopetus - lapset & aikuiset Lastentanssi - poikien tanssi - baletti - nykytanssi - somatic pilates ILMOITTAUTUMISET ALKAVAT MA 5.8. Ks. www tai soita 040 702 8292 (klo 12 - 15)

TULE MEILLE RATSASTAMAAN.

Tiedustelut puh. 09-728 5128

www.tuomarinkylanratsastuskoulu.fi


www.metro.fi

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 7. elokuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

tuos on sammakko. ookko sää varma et muuttuu rin‐ sessaks, jos mää pussaan sitä ?

22

10 kysymystä

oon varama. oon varama. pussaa nyt.

meil o onkelma, panu.

muiskis

1. Minkä niminen on Pelle Pelottoman veljenpoika? 2. Minkä maan suurimpia kaupunkeja on Basel? 3. Miksi kutsuttiin hattujen vastustajia hattujen sodassa? 4. Kenen tutkimusmatkailijan alus oli nimetty inkojen auringonjumalan Con-Tici Viracochan mukaan? 5. Minkä puolijohdekomponentin Walter Brattain ja John Bardeen keksivät vuonna 1947? 6. Kuka näytteli Oscar-palkitun pääosan elokuvassa Monster – Aileen Wuornos? 7. Minkä yhtyeen konserttikiertue on v. 2012 startannut Maiden England World Tour? 8. Kenen poliitikon muistomerkki on Hietaniemen hautausmaalla oleva Veden muisti? 9. Mistä valmiin passin on huhtikuun 29. päivästä lähtien voinut noutaa poliisiaseman sijaan? 10. Mikä joukkue voitti tänä vuonna miesten Superpesiksen runkosarjan?

Sudoku

Tuplat Glenn McCoy

meidän on tehtävä sinulle rasitustesti.

pitääkö minun polkea kuntopyörää ?

ei. aion vain piilottaa kaukosäätimesi.

1930 ★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime keskiviikon ratkaisukoodi oli 80. 25 euroa voitti Topi Tuominen.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 20

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Tarmo, 2. Sveitsin, 3. Myssyiksi, 4. Thor Heyerdahlin, 5. Transistorin, 6. Charlize Theron, 7. Iron Maidenin, 8. Harri Holkerin, 9. R-kioskilta, 10. Sotkamon Jymy.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vt. päätoimittaja: Riikka Venäläinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

21.35: Elisabeth kohtaa: Shefki Kuqin 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Aamusydämellä. 11.45 Palanen: Minnesota tango. 12.05 Yleisurheilun MM: Osaka 2007. 13.00 Paksunahka (S). 14.35 Jääkauden jälkiä. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Avara luonto: Haipoukaman delfiinit. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.16 Yle Uutiset sää. 18.20 Päivän kasvo. 18.30 Tekijänä: Puustinen & Hara. Avanto-arkkitehteinä tunnetut Puustinen ja Hara jättävät jälkensä kaupunkiin tuottaen iloa arkeen, oli kyse sitten Hernesaaren saunasta tai Pyhän Laurin kappelista. (U) 19.00 Historiaa: Ison Katkerojärven vangit. Arabien ja Israelin kuuden päivän sodan aikaan vuonna 1967 joukko rahtialuksia jäi kahden tuleen väliin Suezin kanavassa. 19.55 Juuret Suomessa. 6/7. Haaparannalla asuva Adam Huuva laulaa reggaeta meänkielellä. Pikkupoikana hän valitsi ruotsinkielisen koululuokan, koska halusi kuulua ”parempaan sakkiin”. 20.25 Viking Lotto. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 A-studio. 21.35 Elisabeth kohtaa: Shefki Kuqin. Elisabeth Rehn keskustelee jalkapalloilija Shefki Kuqin kanssa ulkopuolisuudesta, kaipuusta Balkanille ja rakkaudesta jalkapalloon. 22.05 Mielen lukot (16). Lööppijournalismin ryvettämä Tom jää tyhjän päälle. Miksi hän aina joutuu hankaluuksiin? 1/3 23.05 Yle Uutiset. 23.10-00.05 Ulkolinja: Vaaralliset väärennökset.

TV2

MTV3

21.00: Taivaan tulet

Nelonen

20.00: Duudsonit tuli taloon

11.00 Summeri (7). 12.00-12.25 Kesärakkaus (7). 12.30 Uusi päivä (S). 12.55 Uusi päivä (S). 13.30 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri. 13.55 Ajankohtainen kakkonen. 14.45 Gilmoren tytöt (7). 15.30 Summeri (7). 16.30 Soramonttuprinsessat. 17.00 Pikku Kakkonen.

11.45 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 12.20 50 parasta ravintolaa. 12.25-12.35 Pilanpäiten. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Erilaisia suhteita (7). 14.40 Moderni perhe (S). 15.10 Top Chef Suomi. 16.05 Riemuloma Kanarialla. 16.35 Salatut elämät (7).

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Ylpeydenaihe. Viekas sonni aiheuttaa harmia särkemällä aitaa sisarusten ja Ryanien tilan väliltä. 18.45-18.55 Naurupalat (S). 19.01 Yle Uutiset alueeltasi. 19.07 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 19.30 Soramonttuprinsessat. Rallia ja rakkautta. Make vie Jessican ja Mariannen harjoitusradalle etsimään kadonnutta vauhtia. 3/10. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 117: ”Rohkea rokan syö.” Uusi opiskelija sotkee Vilman pasmat. Ensio keksii ratkaisun Ainon tylsistymiseen. 20.30 Uusi päivä (S). Osa 118: ”Minkä tuleen kadotat, sen tuhkasta löydät.” Lauri tajuaa haaveittensa naurettavuuden. Tomin yllätysjuhlat yllättävät Tomin itsensäkin. 21.00 Taivaan tulet (12). Osa 15/36. Meidän Herramme hurmaamia. Nuoren tytön kuolema saa koko kaupungin miehet epäilyksen alaisiksi. (U). 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Keskiviikon ravisuora. 22.10 Theroux ja dementikot. Dementia voi muuttaa aktiiviset eläkepäivät hoitolaitosasumiseksi. Theroux perehtyy muistihäiriöisten ja heidän läheistensä elämään. 23.10-00.00 The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit (16). 5/10. Peleliu. Basilone on kotikenttäkomennuksella keräämässä varoja sotatoimia varten.

18.00 Hell’s Kitchen Suomi: Esittelyssä Sauli Kemppainen. 18.05 Suurin pudottaja. Kulttuurishokki salilla. Sotakirveet haudataan, kun joukkueet yhdistyvät vastustajanaan vaaka: yhdessä kilpailijoiden on laihduttava enemmän kuin viime punnituksessa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.15 Tulosruutu. 19.25 Päivän sää. 19.30 Riemuloma Kanarialla. Jakso 22. Lattapäät lainehilla. Hellarit lainelautailevat Kanarian huimilla aalloilla, ja tapaavat saarella keikkailevan Kristian Meurmanin. 20.00 Duudsonit tuli taloon (S). Jakso 4. Duudsonit kauppiaina. Steniusten kauppiasperheen vanhemmat ovat lopen väsyneitä, kun heidän pitää hoitaa kaupan ohella äärimmäisen villejä kaksospoikiaan ja näiden isoveljeä. 21.00 Kauhukeittiö. Kultahäiden kunniaksi. Kultahäitään viettävä aviopari kiikuttaa keittiöön menun 50 vuoden takaisista häistään, ja joukkueet kokkaavat ruokalajeja menneestä juhlasta. 21.55 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Diili. Hikijumppaa julkimoille. Hiki virtaa, ja raha vaihtaa omistajaa, kun ryhmät laativat julkkiksille suunnatun jumppaohjelman. 00.25-01.20 Viidenkympin villitys (S). Yllätysten aika.

Yle Fem 11.00 Kensingtonstenens gåta. 12.00 Matiné: Svält. 13.50 Glömda brott. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Korrespondenterna. 15.00-16.00 Allsång på Skansen. 17.21 Näin tehtiin Helteinen helmikuu. 17.25 Maailman pelastajat. 17.39 Kahtia sahattu kani. 17.51 Toki Doki (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Emma ja Gui (S). 18.07 Eki Eläinlääkäri (S). 18.17 Luppis (S). 18.24 Villit lapset. 18.30 Majakan arvoitus (7). 19.00 Suomi on ruotsalainen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.45 Vauhtimimmit. 20.00 Magnus ja Petski. 20.30 Puutarhasissit. 21.00 Helteinen helmikuu (16). 21.55 Norjaa ristiin rastiin. 22.00-22.23 Dag (12). 23.00 Lovesikh. 23.30 Blågula drömmar. 00.00 Aktuellt. 00.23 Regionala nyheter. 00.30 Sportnytt. 00.45 Biet

Maja. 01.00 Olivia. 01.10 Djungelboken. 01.25 Mullvaden. 01.35 Pyjamasklubben. 02.0003.00 Uppdrag granskning sommar.

Liv 11.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 12.00 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 13.00 Juhlat puutarhassa. 13.30 Tyyli-transformaatio. 14.00 Ankara isäntäperhe. 15.00 Olet mitä syöt. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 17.00 Laihduttamalla unelmahäät. 18.00 Hurja remontti. 19.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 19.30 Neljän tähden talkoot. 20.00 Hurja painonpudotus. 21.00 Kuninkaalliset häät. 22.00 ELOKUVA Suloinen kostaja (12). 23.50 Tyyli-transformaatio. 00.20

Sub

Teema

21.45: Kino: Olen aina rakastanut Sinua

01.10: Hestonin huikeat pidot

22.00: Hävyttömät

11.30 Koiralle koti. 12.30 Shake It Up (7). 13.00 Shake It Up (S). 13.30 Elixir. 14.00 Juhlasuunnittelijat. 14.30 Häähullut (S). 15.30 Melissa ja Joey (S). 16.00 Tyyliä vai ei. 17.00 Matkaoppaat. 17.30 Dr. Phil (7).

14.00 Nuoret, laiskat ja tyhmät. 14.55 Top Chef. 15.45 Pilanpäiten. 15.55 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Poliisit. Vantaa. Jannea ja Mikkoa työllistävät päihtyneet ja sekavat kansalaiset. 19.30 Poliisit. Oulu. Tomi ja Rampe saavat kortittoman huumeidenkäyttäjän kiinni verekseltään. 20.00 Tuuri. Vesan ghanalainen tyttöystävä saapuu Tuuriin. Samalla saapuu Niittyviitojen perhe, jonka tytöt esittävät suomalaista kansanmusiikkia Vesan vieraille. 20.57 Keno. 21.00 Criminal Minds – FBI-tutkijat (16). Mistä tunnet sä ystävän. Tiimi on hädin tuskin sisäistänyt menetyksensä, kun matka vie Portlandiin, jossa näyttäisi riehuvan ryhmä tappajia. 22.00 Metcalfe: Kiirastuli (16). Osa 1/2. Rikosylikomisario Red Metcalfe pääsee jälleen jahtaamaan sarjamurhaajaa, joka surmaa uhrinsa mitä erikoisimmilla tavoilla. Tapaukset tuntuvat aluksi varsin irrallisilta, mutta lopulta kokonaiskuva alkaa hiljalleen hahmottua Metcalfelle kaikessa kaameudessaan. 23.55 Nelosen uutiset. 00.05 Nelosen sää. 00.10 Poliisit. Vantaa. 00.40 Poliisit. Oulu. 01.10 Hestonin huikeat pidot. Pidot Titanicin tyyliin. 02.05 Dexter (16). Virhearvio. 03.05-04.10 Dexter (12). Katumuksen kourissa.

Ilme nuoremmaksi – Britannia. 01.20-02.20 Design Star.

Jim 11.50 Huipputatuoija haussa. 12.40 Pomo piilossa. 13.30 Gordon Ramsay ja paras ravintola. 14.25 Apua avajaisiin. 15.20 Panttilainaamo. 15.45 Panttilainaamo. 16.10 Leijonan luola. 17.05 Huipputatuoija haussa. 18.00 Panttilainaamo. 18.30 Panttilainaamo. 19.00 Leijonan luola. 20.00 Australian rajalla. 20.30 Suomen Tulli. 21.00 JIM D: Metsien miehet (7). 22.00 Anthony Bourdain maailmalla. 22.55 Maailman oudoimmat ravintolat. 23.25 Jopet-show (S). 23.55 New Yorkin tatuointitarinat. 00.50 Rekkakuskit jäällä. 01.50-05.00 Älypää-TV.

18.00 Iholla. Naisen euro. Venla on Vietnamissa ystäviensä kanssa, pohtii elämän suuria kysymyksiä ja tekee aikamoisia lupauksia. 18.30 Pelastajat (7). Kallion keskuspelastusaseman kakkosvuoroa työllistävät muutaman huoneistopalon ohella päiväkotiryhmän vierailu. 19.00 Myytinmurtajat. Tunneli Kiinaan. Vuorossa vanha tunnelimyytti Kiinasta ja tiukka hygieniatesti. 20.00 Rillit huurussa (S). Goottipoikkeama. Howard ja Raj ovat keksineet uuden keinon tavata naisia: he naamioituvat gooteiksi ja lähtevät klubille patsastelemaan mahdollisimman kohtalokkaan näköisinä. 20.30 Simpsonit (7). Liitto repeilee. Homer on uuden työtilanteensa takia paljon poissa kotoa, jolloin avioliitto Margen kanssa alkaa repeillä. 21.00 Carrien päiväkirjat (7). Minne tie vie. Carrien 17-vuotissyntymäpäivä lähestyy ja elämä näyttää auvoiselta. 22.00 Hävyttömät (16). Kirjava sekamelska. Typerä erhe kostautuu Fionalle monikertaisesti petetyn vaimon purkaessa raivoaan häneen. 23.05 C.S.I. New York (16). Taisteluarpia. Hotellihuoneesta löytyy vatsaan ammuttu mies, jonka hädin tuskin hengissä selvinnyt tyttöystävä ei muista tapauksesta mitään. 00.00 Hellcats (7). Kesken jääneet asiat. 00.55 Simpsonit (7). Turpiin ja onnea. 01.25-02.20 Skins – liekeissä (12). Alo.

TV5 12.30 Kalajoen hiekat. 13.00 Kalajoen hiekat. 13.25 Kaikenlaista kaupan. 13.50 Ruokamatkalla. 14.20 Kodin kunnostajat. 15.15 Matlock. 16.10 Kolmas kivi auringosta. 16.35 Kolmas kivi auringosta. 17.05 Pulmuset. 17.35 Pulmuset. 18.05 70’s show. 18.35 70’s show. 19.05 Las Vegas. 20.00 C.S.I. 21.00 ELOKUVA Terminator 3: Koneiden kapina. 23.05 Käteiskauppiaat. 00.00 ELOKUVA Tin Cup. 02.30 Outo riippuvuus. 03.00 Iso ahteri. 03.30-04.22 C.S.I.

Fox 11.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 11.30 Mr & Miss ShowHau. 11.55 Ally McBeal (S). 12.40

23

17.00 Tiededokumentti: Sanojen planeetta.

18.00 Viinakeisarin salaisuus (7). 5/10. Alessandra saa selville, että Helena ei nuoruudessaan ollut suinkaan mikään pyhimys. Tislaamosta tehdään jälleen uusi ostotarjous. 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Hinnalla millä hyvänsä. Isä Matteon papinkaapu joutuu vaakalaudalle. Myös Patrizian ja kapteeni Tommasin suhde on kriisissä, ja Patrizia tekee lähtöä Barcelonaan asti. (U) 20.05 Arkistojen salat: Tapaus Lindbergh. 3.4.1936 muutama toimittaja todisti Bruno Hauptmannin teloittamista sähkötuolissa lentäjäsankari Charles Lindberghin pojan kidnappauksesta ja murhasta. Miten ”vuosisadan oikeustapaus” vaikutti median roolin? 20.30 Se siitä! Teoriat testissä. Dallas perehtyy valheenpaljastuksen uusimpaan tekniikkaan. Liz tutkailee pulmaa, jonka myös Charles Darwin aikanaan kohtasi. Entä kuinka Jem onnistuu ihmisvoimalla toimivan kantosiipialuksen rakentamisessa? 21.00 Silkkitie 30 päivässä. Ville Haapasalo matkaa Keski-Aasiassa, Silkkitiellä. Ville osallistuu Tiibetin buddhalaiseen jumalanpalvelukseen, opettelee kurkkulaulantaa, bongaa villihevosia ja viettää päivän nomadiperheessä. Osa 10/10. 21.45-23.41 ELOKUVA Kino: Olen aina rakastanut Sinua (7). (Il ya longtemps que je t’aime 2008, Ranska) Kristin Scott Thomasin esittämä naislääkäri Juliette on päässyt 15 vuoden vankilatuomion jälkeen ehdolliseen vapauteen. Siskon hoivissa maailma avautuu. O: Philippe Claudel

Grillimaisteri Hans Välimäki. 12.45 Hullut tiedemiehet. 13.10 Supertehtaat: Dodge Viper. 14.05 Jättimäiset rakennusurakat: Hiukkaskiihdytin. 14.55 Hetki ennen tuhoa: Tuhoisa romahdus. 15.45 Lentoturmatutkinta. 16.40 Wipeout Kesä. 17.32 STT Uutiset. 17.35 Grillimaisteri Hans Välimäki. 17.40 Totta vai tarua: Nostradamus-efekti. 18.05 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 18.30 Varastojen metsästäjät. 19.00 Seiska News. 19.05 Ensisilmäyksellä (7). 19.30 Ensisilmäyksellä (S). 20.00 Varastojen metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 21.00 Ilman johtolankaa (12). 21.55 ELOKUVA Reunalla (16). 00.00 Family Guy (12). 00.25 American Dad. 00.50 ELOKUVA Villi tusina 2 (S). 02.30 Nolot vartalot: Lihavat. 03.20-03.45 Sonjan Puutarha (TXT).



20130807_fi_helsinki