Issuu on Google+

KesäKsi eroon silmälaseista! www.ilmanlaseja.fi

Mehiläinen Ympyrätalo

HELSINKI N:o 93 | 15. vuosikerta

KRISTA SIEGFRIDS KOSII TÄNÄÄN VIISU-EUROOPPAA EUROVIISUJEN LOPUT FINALISTIT VALITAAN

Torstai 16. toukokuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

SIVU 14

Sää: +19°

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Tornihotellille tyrmäys

Yhdellä äänellä. Helsingin kaupunginvaltuusto äänesti keskiviikkoiltana kumoon Jätkäsaareen suunnitellun 33-kerroksisen tornihotellin. Hotellin vastustajat voittivat äänestyksen 43–42. Maisema perusteena. Monien valtuutettujen mielestä 133-metrinen tornihotelli ei sovi Helsingin kantakaupunkiin. 16-kerroksinen. Alueen nykyinen kaava sallii 16-kerroksisen hotellin rakentamisen, mutta sille ei ole vielä tiedossa toteuttajaa. SIVU 04 Lukijan kuva

Kivimiehet palasina Pasilaan Helsingin rautatieaseman tunnusmerkit, kivimiehet, korjataan kesän ja syksyn aikana. Kivimiehet puretaan osiin ja kuljetetaan korjattavaksi ja pestäväksi Pasilan konepajalle. SIVU 06

Raanta jatkaa maalivahtina

LANTTI JUMITTI

Metroliikenne meni sekaisin SIVU 06

Metrot olivat keskiviikkona myöhässä, koska kolikko jumitti yhden junan oven. Vartijat yrittivät saada oven kuntoon Kaisaniemen asemalla.

Leijonien maalivahtina jatkaa Antti Raanta, kun Suomi kohtaa tänään jääkiekon MM-kisojen puolivälierässä Slovakian. SIVU 12

Iron Sky saa jatko-osan Kuunatseista kertovan suomalaisen tieteiskomedian Iron Skyn jatko-osalle haetaan joukkorahoitusta. SIVU 14

Museota lobattiin salaisesti Jo kertaalleen haudattua Guggenheim-museohanketta on lobattu kaikessa hiljaisuudessa Helsinkiin. Guggenheimsäätiö haluaisi museon yhä Suomen pääkaupunkiin. SIVU 04

Mainoksesta nousi kohu Ruotsissa paheksutaan mainosta, jossa naisille ja miehille kaupataan samaa vaatetta, mutta nainen on kuvassa lähes alasti. SIVU 10

Ajo tarvitsee kestävyyttä Hyvin Moto3luokassa kauden aloittanut Niklas Ajo välttää penkkipunnertamista. SIVU 11


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

20 euroa

wwLis w.ää k m uv et ia ro : .fi

PUNAMULTAKUSETUS

Pesiä ilmestyy parvekkeille

Lintujen pesiä ilmestyy nyt sinne ja tänne. Rohkeimmat siipiveikot perustavat perheensä pyöränkoreihin ja parvekkeille, mutta kaikki linnut ovat pesimäaikaan rauhoitettuja eikä ihmisten pidä häärätä niiden pesillä. Lintulajien arkuudessa on kuitenkin eroja. Toinen hylkää munansa hyvin helposti, kun toinen sietää ihmistä lähellään paremmin. – Esimerkiksi laulurastas hylkää pesänsä helposti. Ihmisen läheisyyttä taas sietävät hyvin esimerkiksi rakennuksissa ja rakenteissa pesivät västäräkki ja harmaasieppo, suojeluasiantuntija Tero Toivanen Birdlife Suomi ry:stä kertoo. Kuvan pesä on herttoniemeläisellä parvekkeella. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m

ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Siilitien metroasemalle 25 rekallista kiveä ENSIO KEMPE

LUKIJAN KUVA

”Juuri eilen katselin kyseisiä seiniä, ja ovat kyllä todella kauniit. Luonnonmateriaalista saa kyllä tehtyä upeita juttuja ja hyvää kierrätystä.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Siilitien asema sai kiviverhoilun.

”Odotas nyt edes sen verran, että näet nuo rautahäkkyrät ruostuneina ja töhrittyinä. Ei oo kaunista enää. Lahdentien reunustalla on näitä ruosteisia ”taideteoksia” rumentamassa jo ennestä ankeaa maisemaa.” PÄR KELE

Tänään Huomenna 17. toukokuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+16

+10

+19 +14 +10 +16 +20 +17 4:39

Edellinen kysymys

+12 +17

21:54

+19 +17 +28

Se on jotenkin sympaattista, kun kaupungissa ahdistuvat maalaiset yrittävät vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen myydä kaupunkilaisille sitä ”oikeaa suomalaisuutta”. Sitä punamultamaalin ja perunamaan tuoksuista idylliä, jota ei oikeasti ole koskaan ollutkaan. Tuoreimpana tuota imagokuprua tarjoili Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS vuoden 2013 Ilmapuntari -tutkimuksessaan. Synkät näkymät ”Suomalaiset haluaisivat asua ”Monissa kunnissa omissa oloissaan kenenkään talous on kauniisti sanottuna ripaskalla häiritsemättä”, muun ja sote-soppa uhkaa otsikoi muassa Talouslörähtää lahkeeseen.” elämä verkkosivuillaan. Mitään uutta väittämässä ei ole, samaahan se hoki Nurmijärven Mattikin. Se vain ei taida pitää ihan kutiaan. Kunnallissäätiöllä on hätä kädessä. Monissa kunnissa talous on kauniisti sanottuna ripaskalla ja sote-soppa uhkaa lörähtää lahkeeseen, kun asukkaat muuttavat tai maatuvat kilvan pois verotettavien rivistä. Stadilaisesta vinkkelistä vähän se kyllä ihmetyttää, että kun asunnon ja jopa talon saa ostettua omakseen kuolemaa tekevistä kylistä ja kaupungeista samalla rahalla kuin Helsingissä saa menemään kaksion vuokraan vuodessa tai kahdessa, niin miksi se muuttovirta ei kuitenkaan suuntaudu sinne ”onnenmaahan” – vaan nimenomaan toisinpäin? Yksin työpaikat eivät riitä perusteeksi. Monilla aloilla etätyöt ovat jo mahdollisia, jos halua löytyy. Josko onkin niin, että näissä kyselytutkimuksissa kysymykset on asetettu päin vatukkoa? Samaan tapaan kuin kysyttäisiin haluaisitko voittaa lotossa miljoonia vai partiolaisten arpajaisista pipon? Ihan kivoja molemmat, mutta ei niitä vertailla kannata. Ja vaikka mielikuva maalaismiljööstä on monilla lämmin, niin harva sinne Jumalan selän taakse puutorppaan haluaa talvipakkasiksi lapsikatraan kanssa jäisiä nauriita nakertamaan. On Ilmapuntari-tutkimuksessa vähän toisenlaistakin asiaa. Kärjistysten takaa selviää muun muassa se, että asuinpaikan luonto ja ulkoilumahdollisuudet eivät olekaan ihmisille yhtä tärkeitä kuin vaikkapa se, että palvelut pelaavat ja etäisyydet ovat siedettäviä. Hetkinen, sehän kuulostaa ihan kaupungilta. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.

+10

Pitääkö lottoarvonta näyttää televisiossa?

63% KYLLÄ

+14

+15

+11

+17

+24

+18 +19

2

37% EI 6

+27

+23

+18 +21

+21 9

+18

+20 +20

+26 +22

+15

+21

5

Lukijakolumniohjeet

+24

+23

+16

+21

3

+23

+14

+22

3

+23

+21

+17

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

”Mitenkähän tällaisista seinistä pestään graffitit pois? Tai siivotaan sinne kivien väleihin tungetut roskat pois?” KUNNOSSAPITO

ESSI

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Oliko Jätkäsaaren tornihotellin hylkääminen oikea päätös?

JUKKA HIIRO

TOIMITTAJA jukka.hiiro@hs.fi

TÄNÄÄN

Päivän kysymys

02

6

10

+21 +19 +25 +30 +37 +38 +38 +24 +28 +18

+22 +22 +16 +33 +18 +23 +24 +28 +18 +22

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


1

UUTISET

Jemen-pariskunta

Siepatut julkisuuteen torstaina Jemenissä siepattuna ollut suomalaispariskunta aikoo esiintyä ensimmäisen kerran julkisesti vapautuksensa jälkeen. Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Atte (kuvassa) ja Leila Kaleva ovat tiedotusvälineiden tavattavissa torstaina puoli kolmelta iltapäivällä. Ministeriöön odotetaan suurta mediamylläkkää, sillä pariskunnan kokemuksista on liikkunut ristiriitaista tietoa. STT

Tehovalvonta Taajamissa tehdyssä poliisin tehovalvonnassa viime viikolla kirjattiin tuhansia nopeusrikkomuksia. Ajokorttejakin otettiin poliisin hoteisiin muutama sata. Valvonta tuotti myös muita tuloksia, sillä sen yhteydessä jäi kiinni 61 etsintäkuulutettua ja yli 200 muihin rikoksiin ja rikkomuksiin syyllistynyttä. STT

Nopeusrikkeitä tuli poliisin tietoon 3 300.

Ajokortteja otettiin talteeen 237 kappaletta.

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

Guggenheim haluaa yhä tulla Helsinkiin

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Lobbarina viestintätoimisto. Säätiön johtaja tapasi Helsingin johtajia ja kertoi Guggenheim-säätiön olevan yhä kiinnostunut Helsingistä.

Vuosi sitten haudattu Guggenheim-hanke osoittaa taas elonmerkkejä. Guggenheimin säätiön pääjohtaja on tavannut Helsingin kaupungin johtoa ja poliittista johtoa. Kulttuuriasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen vahvistaa tiedon. Tapaamisessa pääjohtaja kertoi, että säätiö on edelleen kiinnostunut Helsingistä. – Keskustelimme siitä, mitkä olivat perusteet sille, miksi kaupunginhallitus hylkäsi heidän ehdotuksensa, Viljanen kertoo. Viljanen korostaa, että kaupungin puolelta ei ole vireillä mitään. – Kaikille on selvää, että jos Guggenheim on halukas tulemaan ja haluaa jatkaa neuvotteluja, ehdotuksen pitää olla uusi. Tapaaminen oli Viljasen mukaan jokunen kuukausi sitten. Hänen mukaansa paikalla olivat kaupunginjohtaja Jussi Pajunen sekä kaikki apulaiskaupunginjohtajat Laura Rätyä lukuun ottamatta. Lisäksi kaupunginjohtaja oli kutsunut paikalle valtuuston puheenjohtajan Mari Puoskarin (vihr.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Tatu Rauhamäen (kok.). Selvisi, että Guggenheim on kiinnostunut Helsingistä. Viljanen kävi Guggenheimissa vierailulla myös New Yorkin -matkallaan, mutta hän sanoo syynä olleen henkilökohtaisen kiinnostuksen. Hän kävi vierailulla myös muissa museoissa. – Minusta on tärkeää, että Helsingissä työskentelevät johtajat ovat kansainvälisesti verkottuneita.

Tutkimus Helsingissä

Ravintoloissa tarjottu ripuliriisiä

Moni Helsingin ravintoloista tarjoilee asiakkailleen huonolaatuista riisiä. Osa riisiannoksista sisälsi muun muassa liiallisissa määrin ripulia ja oksentelua aiheuttavaa bakteerikantaa, selviää Helsingin ympäristökeskuksen tutkimuksesta. Ympäristökeskuksen tutkimista 110 riisinäytteestä joka neljäs oli huonolaatuinen. Lisäksi 11 riisinäytteessä oli liian korkea bacillus cereus -bakteerimäärä. Näistä seitsemässä näytteessä oli ripulia ja oksennusta aiheuttavaa bakteerikantaa. Näytteet otettiin vuonna 2011. Tarkistetuista 191 ravintolasta kolme neljäsosaa tarjoaa pääasiassa aasialaista ruokaa. METRO Sopua ei löytynyt

Vantaan bussilakko jatkuu

Helsinkiläisten innostusta Guggenheim-museoon mitattiin raitiovaunupysäkeillä viime vuoden huhtikuussa. Risteys kiinnostaa

”Olemme kulttuurien kohtaamispaikassa idän ja lännen välillä.” Ritva Viljanen, apulaiskaupunginjohtaja

Jos Guggenheimilta tulee uusi ehdotus, se pitää Viljasen mielestä tutkia tarkkaan ja ottaa siihen sen jälkeen kantaa. Hän korostaa, että hankkeelle tarvitaan poliittinen tuki. Yle kertoi keskiviikkona, että Guggenheimia lobbaisi Helsinkiin viestintätoimisto Miltton Networks, jonka toimitusjohtaja on pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) entinen erityisavustaja Jussi Kekkonen. Toimisto ei halua kommentoida asiakkuuksiaan. Viljanen kuitenkin kertoo, että kyseinen viestintätoimisto on haastatellut häntä ja muita virkamiehiä selvittääkseen, miksi Guggenheimin ehdotus kaatui.

Täpärästi. Jätkäsaaren tornihotelli torjuttiin Helsingin valtuusto äänesti kumoon suunnitelman Jätkäsaaren 33-kerroksisesta tornihotellista. Tiukassa äänestyksessä ei-äänet voittivat hotellin kannattajat 43–42. 133-metrisen hotellitornin rakentamista vastustettiin erityisesti maisemallisin perustein. Äänestyksessä käsiteltiin kaavamuutosta, jolla olisi sallittu hotellin rakentaminen 33-kerroksiseksi. Nykyinenkin kaava sallii 16-kerroksisen hotellin. Hotellitonttia havitteleva norjalainen sijoittaja Arthur Buchardt on kuitenkin sanonut, ettei pidä alle 33-kerroksista hotellin rakentamista kannattavana. Rakentamisesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan Hannu Penttilän mukaan tontille löytyy myös 16-kerroksisen hotellin rakennuttaja, vaikka Buchardt valtuuston

04

– Myös monia poliitikkoja. Näin olen käsittänyt, hän lisää. Viljasen mukaan kaupungilla ei ole sopimusta toimiston kanssa. Guggenheim-hanke kaatui Helsingin kaupunginhallituk-

sessa viime toukokuussa. Guggenheimin säätiö vahvisti keskiviikkoiltana, että se on edelleen kiinnostunut museon saamisesta Helsinkiin. Guggenheimin lobbaamisesta kertoi ensimmäisenä Yle. STT

Arhinmäki paheksuu

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) paheksuu Guggenheim-museon lobbaamista salassa. Arhinmäki sanoo, että hänen korviinsa on viime aikoina kantautunut tietoja lobbaamisesta, mutta hän ei ole saanut asiasta yhteydenottoja. – En osaa sanoa, mitkä vaikuttimet ovat siinä, että miksi tätä on viety näin suljettujen ovien takana eteenpäin, mutta en pidä sitä näinkin merkittävässä hankkeessa hyväksyttävänä toimintatapana helsinkiläisiä enkä helsinkiläisiä päättäjiä kohtaan.

Ministeri huomauttaa, että poliittisissa päätöksissä pitäisi pysyä. – Näyttää siltä, että tätä yritetään pitää hengissä ja rakentaa jotakin uutta esitystä. Arhinmäen mukaan valtiolla ei ole mahdollisuutta tukea hanketta. Hän ei pidä sitä järkevänä kulttuurimäärärahojen käyttönä. Hänen mielestään Guggenheimin konsepti ei palvele suomalaista taide-elämää niin hyvin kuin se, että vastaavalla rahasummalla tuettaisiin suomalaisen taiteen kansainvälistymistä toisella tapaa. STT

LUKIJAN KUVA

Äänestystulos •

HAJONNEET RYHMÄT. Kokoomuksen valtuustoryhmä kannatti tornihotellia lukuunottamatta Matti Niirasta. Vihreiden ryhmässä hotellia kannatti 10 ja vastusti 9 valtuutettua. SDP.n ryhmässä puolestaan hotellia kannatti neljä ja vastusti 11 valtuutettua. Perussuomalaisten valtuutetuista hotellia kannatti neljä ja vastusti neljä valtuutettua. RKP:n ryhmässä hotellia kannatti kaksi ja vastusti kolme valtuutettua. VASTUSTAJAT. Vasemmistoliiton, Keskustan, Kristillisdemokraattien ja SKP:n ryhmät vastustivat kokonaisuudessaan hotellia.

päätöksen takia hankkeesta vetäytyisikin. METRO

Veolian bussinkuljettajien työnseisaus jatkuu Vantaalla torstaina. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ja Veolian työntekijät hylkäsivät työnantajan neuvotteluesityksen keskiviikkona illalla, kertoi toimitusjohtaja Janne Vihavainen. Veolian Vantaan ja Keravan bussivuoroja ei ajeta. Tämä hankaloittaa eniten Vantaan poikittaisliikennettä ja Keski-Vantaan liikennettä. Yhtiön Vantaan varikoiden on määrä siirtyä kesällä uuteen työvuorokiertoon. Työntekijät eivät hyväksy muutosta. STT Tuhoutui täysin LUKIJAN KUVA

Autosta jäi jäljelle vain mustunut kori.

Auto paloi yöllä Vantaalla

Henkilöauto paloi Vantaan Hakkilassa keskiviikon vastaisena yönä. Pelastuslaitos hälytettiin Hakintien varteen sammuttamaan paloa noin kello 00.40. Pelastuslaitoksen varaesimies sanoo, että auto oli palanut aika kauan ennen kuin pelastuslaitos sitä sammuttamaan hälytettiin. Hylätyltä vaikuttanut auto oli mahdollisesti sytytetty tarkoituksella. METRO Henkirikosepäily

Nainen vangittiin surmatyöstä

Vakava kolari risteyksessä

Tuusulassa Tuusulanväylän ja Vanhan Tuusulantien risteyksessä sattui keskiviikkona aamuna kolari, jossa loukkaantui ainakin kaksi ihmistä. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle hieman ennen kello yhdeksää. Osallisina oli henkilöauto ja pakettiauto, joissa oli yhteensä neljä matkustajaa. Henkilöauton kuljettaja ja pakettiauton matkustaja kuljetettiin onnettomuuspaikalta kiireellä sairaalahoitoon. Henkilöauton matkustaja ja pakettiauton kuljettaja vietiin sairaalaan tarkastettaviksi. Pelastuslaitos joutui irrottamaan henkilöauton katon matkustajien vapauttamiseksi. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. METRO

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona Outokummun henkirikoksesta epäillyn naisen todennäköisin syin taposta epäiltynä. Naisen epäillään pahoinpidelleen vieraanaan olleen keskiikäisen miehen riidan päätteeksi viime viikonvaihteessa Outokummun Kalattomalla. Uhri löydettiin sunnuntaina kuolleena pihalta. STT


Uusi Alepa Forum Mannerheimintie 20 on avattu!

alepa.fi

alepasta juhlien herkut!

Tervetuloa!

Alepa Forum avoinna ma-la 7-23 ja su 10-23 Lue lisää: alepa.fi

katso puhekuplasta helluntain poikkeusaukioloajat.

430-500 g 12,44-10,70/kg Suomi

Pizzat

200 g 4,95/kg

maustamaton tai maustettu 360 g, 10,53/kg Saksa

0

99

Atrilli Grillimakkara 400 g 2,48/kg

3

79

0

99

Vo

5

35

Porsaan ulkofileepihvit

as

a 20

Suomi Kurkku

Vo

Broilerin ohutleike

im

m sa

im

as

m sa

2

29

a 20

Suomi Tomaatti

.5. a s ti

/kg

.5. a s ti

2

45 /kg

Helluntain 2013 poikkeusaukioloajat Alepat

1

Alepat:

Koskenlaskija sulatejuusto

Aamiaissämpylä 7 kpl/ps

2

85 420 g 4,40/kg

Arkijogurtti

0

79

99

250 g 11,16/kg

Kauppakassin juhlapaketti!

1 kg

alkaen 5,83€/hlö

Helluntaina su 19.5. suljettu. Alepa Asematunneli: Helluntaina su 19.5. klo 10-22. Alepa Forum: Helluntaina su 19.5. suljettu. Alepa Eliel: La 18.5. avoinna klo 24 asti. Helluntaina su 19.5. klo 10-22. Ma 20.5. klo 00> 24h. Alepat Herttoniemi, Hämeentie ja Mannerheimintie 102: La 18.5. avoinna klo 24 asti. Helluntaina su 19.5. suljettu. Ma 20.5. klo 00> 24h. Alepa ABC:t Ilola ja Vuosaaren Satama:

Tilaukset 19.5. mennessä.

Alepat Lentoasema, Tuomarinkylä, Mini Mechelininkatu, ABC Hyvinkää ja ABC Nihtisilta: Palvelemme myös helluntaina 24h.

alepa.fi/ kauppakassi

ruokakauppasi netissä

Hinnat ovat voimassa kaikissa Alepoissa 31.5. asti, ellei toisin mainita. Alepa Minin valikoimissa ei välttämättä ole kaikkia tuotteita saatavilla.

ma-la 7-23, su 10-23 ma-la 7-22 UUDET AUKIOLOAJAT ma-su 6-24 Alepat muut su 10-22 ma-la 7-23 ABC Ilola Remontissa ovat: su 10-23 ABC Vuosaaren

Asematunneli (Kruununhaka 6.5.>, Kamppi 7.5.>,Kuulakuja 13.5.>)

BONUS JOPA 5 %

Palvelemme myös helluntaina klo 6-24.

Forum

Satama

Alepa nyt myös Al ö F Facebookissa b ki

facebook.com/alepaan

24 h Eliel, Herttoniemi, Hämeentie, Lentoasema, Mannerheimintie 102, Tuomarinkylä, ABC Hyvinkää, ABC Nihtisilta ja Alepa Mini Mechelininkatu

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

naapuri, jonka tunnet nimestä. HOK-ELANTO.FI


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

06

LEHTIKUVA

Takaisinveto

Sähkökatko Espoossa

Rainbown kasviksia pois myynnistä

SOK/Inex Partners vetää Rainbown Ruokaisat Pannukasvikset -tuotteita markkinoilta. Syynä on vihannes-papusiemensekoituksessa mahdollisesti olevat Datura-rikkakasvin siemenkodat. Mahdollisesti vialliset tuotteet ovat painoltaan 450 grammaa ja niissä parasta ennen -päiväykset ovat 26.7, 2.9, 8.9, ja 26.10.2014. STT

Tuhansilta sähköt poikki

Ostajat saavat hyvityksen tyhjää pakkausta vastaan.

Laaja sähkökatko koetteli espoolaisia keskiviikkona. Laitevika Finnoon sähköasemalla vei iltapäivällä sähköt 15 000:lta Fortumin asiakkaalta. Sähkökatko kosketti laajaa aluetta. Sähköt saatiin palautettua varayhteyksien kautta puolessa tunnissa valtaosalle sähkönsä menettäneistä. Sähköt saatiin palautettua kaikille iltapäivällä ennen kello kolmea. METRO

Pimeä putsaus

Varkaille yhdeksän pesukonetta

Varkaat saivat rakennustyömaalta mukaansa peräti yhdeksän astianpesukonetta Helsingin Alppikylässä. Hämärämiehet murtautuivat Alppikylänkujalla rakenteilla oleviin asuntoihin kahdesti. Poliisin mukaan murrot tapahtuivat viime perjantai-iltapäivän ja maanantaiaamuna välisenä aikana sekä tiistaina 14.5. aamuyön ja aamun välillä. METRO

Seksivalistusta

Väestöliitolta kännykkäpalvelu

Väestöliitto julkaisee nuorille tarkoitetun, ensimmäiseen seksikokemukseen valmistavan Eka kerta -applikaation Android-älypuhelimille. Sovellus pitää sisällään muun muassa testin sekä opetusvideon, jonka avulla nuori voi esimerkiksi opetella kondominkäyttöä rauhassa. Applikaatiosta voi myös tilata kondomit kotiin. STT

Juna leikkasi autoa

Kuljettajalle vain kuhmu

Juna ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa Seinäjoella keskiviikkona iltapäivällä. Pelastuslaitoksen mukaan autoa kuljettanut vanhahko mies selvisi pelkällä kuhmulla. Onnettomuus sattui vartioimattomassa tasoristeyksessä Ruohoniementien luona. Auton etuosa oli rata-alueella siten, että juna leikkasi keulasta pois noin 30 senttiä. STT

Kivimiehet lähtevät kesäksi kylpyreissulle Työmaata valmistellaan. Rautatieaseman kivimiehet korjataan seuraavan puolen vuoden aikana.

Helsingin päärautatieaseman tunnusmerkit, kivimiehet, korjataan kesän ja syksyn aikana. Parhaillaan aseman edessä pystytetään rakennustelineitä. Työmaa saa myös aidat ympärilleen. – Patsaat korjataan, koska niissä on jo ajan patinaa. Ajan saatossa kivien välistä on hävinnyt ja murtunut sauma-ainetta, ja osassa patsaiden kivistä on myös halkeamia. Työ tehdään, jotta patsaat kestävät taas seuraavat 50–100 vuotta, kertoo VR:n kiinteistöpäällikkö Ari Salminen. Järeiden, vuonna 1914 valmistuneiden graniittikivimiesten korjaaminen on iso urakka. – Haasteellisimmat osat ovat patsaiden päät ja kädet, jotka ovat painavimmat ja myös vaikeimmin korvattavissa, jos jotakin sattuisi. Korjaus on kuitenkin hyvin valmisteltu ja suunnittelutyötä tehty käytännössä kaksi vuotta, Salminen muistuttaa. Kivimiehiä on yhteensä neljä ja ne ovat kahden patsaan ryhmissä. Kun toisen puolen patsaat ovat korjattavana, toiset ovat vielä paikoillaan. Tarkkasilmäisimmät ovat

Puutarhaakin rakennetaan

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Emil Wikströmin suunnittelemien kivimiesten osat on jo numeroitu, jotta ne on helppo koota ehostuksen jälkeen. Kaksi kerrallaan

”Ukkelit puretaan osiin ja kuljetetaan Pasilan konepajalle.” Kiinteistöpäällikkö Ari Salminen, VR

huomanneet, että patsaiden osiin on ilmestynyt lappusia. Salmisen mukaan viime vii-

kolla on tehty kartat patsaista ja patsaiden osista ja osat on numeroitu. Merkinnät helpottavat osien muuraamista uudelleen. – Ukkelit puretaan osiin ja kuljetetaan Pasilan konepajalle. Siellä ne pestään ja putsataan, Salminen sanoo. Salminen ei osaa varmuudella sanoa, onko lähes satavuotiaita patsaita koskaan ai-

emmin korjattu näin mittavasti. – Nyt kaikki neljä palloa uusitaan ja tilalle tulevat täysin samanlaiset. Valot ovat led-valoja, joiden avulla pyritään energiasäästöön ja myös varmatoimisuuteen.

MARJU JÄRVINEN

marju.jarvinen@hs.fi

Helsinkiläiset hengittävät kofeiinia Ilman mittaukset ovat paljastaneet, että helsinkiläiset hengittävät aika ajoin kofeiinia sisältäviä pienhiukkasia. Hiukkaset ovat lähtöisin Meiran kahvipaahtimolta Sturenkadulta. Kofeiinimolekyylit havaittiin Ilmatieteen laitoksen Kumpulan asemalla. – Ei siitä mitään haittaa terveydelle ole, mutta kahvipaahtimosta tulee ihan selvästi havaittava määrä hiukkasia. Kemiallisesti sen pystyy havaitsemaan kofeiinin avulla, kertoo tutkimusprofessori Risto Hillamo Ilmatieteen laitoksesta. Hillamo on tutkinut työryhmänsä kanssa jo neljä vuotta paikallisilman pien-

Laivojen perässä

”Yritämme selvittää, kuinka hyvin laivojen savuista pystytään laskemaan, minkälaista polttoainetta laiva polttaa.” Risto Hillamo, tutkimusprofessori

hiukkasten koostumusta ja lähteitä uudella mittaustekniikalla Helsingissä. Orgaanisen hiilen paikallisiksi lähteiksi on kahvinpaahtimon ohella todettu puunpoltto, liikenne ja kasvillisuus. – Varsinkin havupuut erit-

tävät kaasumaisia orgaanisia yhdisteitä, jotka muodostavat myöhemmin hiukkasia ilmakehässä, selittää Hillamo. Pienhiukkasia tutkitaan, koska niiden ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka nopeasti niiden ympärille alkaa tiivistyä vettä eli kerääntyä pilviä. Pilvet ovat taas merkittäviä tekijä kasvihuoneilmiössä, joka vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Pilvet heijastavat auringonvaloa tehokkaasti takaisin ilmaa viilentäen, mutta tietynlaiset pilvet saattavat imeä valoa ja lämpöä. Keskiviikkona Helsingin edustalla saattoi nähdä ja kuulla lentokoneen, joka len-

si meren yllä melko matalallakin kello 10:n ja 13:n välillä. Kyydissä oli myös tutkimusprofessori Hillamo. – Etsimme laivoja ja jahtaamme niiden savuja, kaasuja ja hiukkasia. Tämä liittyy rikkidirektiivin muutokseen. Hillamon mukaan on jo todistettu, että lentomittauksen perusteella saadaan polttoaineen rikkipitoisuus laskettua mittaamalla hiilidioksidin ja rikkidioksidin suhdetta. Vuonna 2015 voimaan tuleva rikkidirektiivi määrää, että polttoaineessa saa olla Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa vain 0,1 prosenttia rikkiä aiemman prosentin sijaan. HEIDI LÄMSÄ

Kivimiehet •

VEISTOKSIA. Kivimiehet ovat Emil Wikströmin suunnittelemat. Veistoksen nimi on Lyhdynkantajat.

SATAVUOTIAAT. Lyhdynkantajat täyttää ensi vuonna 100 vuotta, sillä veistos on valmistunut 1914.

Ihmepuutarhan rakentaminen on alkanut päärautatieasemalla. Katetulle laiturialueelle, lippuhallin sisäänkäynnin edustalle tulee hyöty- ja koristekasveja. Valmista on ensi viikon alussa. – Tarkoituksena on, että junasta tullessa laiturialueella on puutarhamainen tunnelma, kertoo VR:n brand manager Inari Rummukainen. Tämän vuoden puutarha on Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden Kati Jukaraisen ja Mervi Kokkilan käsialaa. Jukarainen ja Kokkila voittivat Ihmepuutarhan suunnittelusta järjestetyn kilpailun. Puutarha rakennetaan talkoovoimin ja sen hoitamiseen osallistuvat myös suunnittelijat itse. – Puutarhaan tulee muun muassa erilaisia hyötykasveja. Kaikenlaista sellaista, mitä ihmiset pienissä keittiöpuutarhoissaankin kasvattavat, kuten yrttejä ja marjapensaita, Rummukainen kertoo. Puutarha rakennettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Vaikka paikka on vilkas, järjestäjätkin yllättyivät siitä, että istutukset saivat olla rauhassa tuhotöiltä. – Oikeastaan emme enää edes pelkää ilkivaltaa. Ilmeisesti tällainen kauneus vetoaa ihmisiin. MARJU JÄRVINEN

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Kolikko seisautti metrot

Metroliikenne myöhästeli keskiviikkona ovivian takia yli tunnin ajaksi. Metrojuna jämähti noin kello 16.30 Kaisaniemen asemalle muutamaksi minuutiksi, koska erään vaunun ovet eivät sulkeutuneet. HKL:n metrovalvomon mukaan vika johtui ilmeisesti yhden oviparin väliin jumiutuneesta kolikosta. Vioittunut vaunu jouduttiin poistamaan käytöstä, jotta metroliikenne saatiin taas käyntiin. METRO


Huippumeininki – stadissa on tänään kaksi uutta Siwaa! Tervetuloa avajaisiin!

Siwa Suomenlinna Suomenlinna C 80 ma–pe 8–22, la 9–22, su 10–22

Siwa Sörnäistenniemi Junonkatu 2 D ma–pe 7–23, la 8–23, su 9–23

Kymmenen vuoden odotus palkittiin! Historiallisesta ympäristöstä löytyi viimein sopiva rakennuspaikka Siwalle ja parakkipuoti vaihtui oikeaksi lähikaupaksi!

Kalasatama sai oman siwan! 2.000 hulppeat aukioloajat ja 2.0 tuotetta suomen suosituinta tuotett – jihuu!

molemmissa Avajaisviikon Avajaisviikonloppuna juhlitaan: S uusissa Siwoissa Tänään torstaina kello 10–18

Huomenna perjantaina kello 16 alkaen sadalle ensimmäiselle

avajaiskahvit ilmainen Pingviini-tuutti

Ylihuomenna lauantaina kello 10–14 ilmaiset Valio grandi päärynä -mehut kaikille asiakkaille To–su kaikista ostoksista tuplabonus!

Se entistäkin mahtavampi lähikauppa.


www.metro.fi

EU-selvitys. Kyprosta voi epäillä rahanpesusta Kyprosta on EU:n komission tilamaan selvityksen mukaan perusteltua epäillä rahanpesusta. Asiaa komission toimeksiannosta selvittäneiden konsulttiyhtiöiden Moneyvalin ja Deloitten tekemä luottamuksellinen raportti julkistettiin keskiviikkona ainakin Helsingissä. Nopeasti tehdyn, otokseen perustuvan pikatutkimuksen perusteella on vahvat syyt epäillä Kyproksen syyllistyneen rahanpesuun. Rahanpesuepäilyjen selvittämistä vaativat EU:n neuvostossa Suomi ja usea muu euroalueen maa. Komission tilauksesta tehtiin kaksi selvitystä, jotka Kypros halusi pitää salaisina. Suomen hallitus antaa tällä viikolla eduskunnalle komissiolta saadun yhteenvedon selvityksistä. Israel

GEORGES GOBET/AFP

Selvityksestä on tiettävästi informoitu komissiota ja euroryhmän puheenjohtajaa Jeroen Dijsselbloemia.

Selvityksissä arvioitiin Kyproksen kuuden johtavan pankin 390 asiakkaan rahaliikkeiden, lainojen ja talletusten valvontaa vuosina 2008–2012. STT

Suomalaistarkkailija Tietokoneet myyvät kaapattiin hetkeksi yhä heikommin Tietokoneiden myynti on jatkanut rajua laskuaan Länsi-Euroopassa. Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan laitteita myytiin alkuvuonna yli viidennes vähemmän kuin vuosi sitten. Kovimman kolauksen kokivat HP ja Acer, joiden myynti laski kolmanneksen verrattuna viime vuoteen. Vain Apple ja Lenovo onnistuivat kasvattamaan myyntiään. STT

08

Googlen älylasit hiipivät markkinoille Tirkistelymahdollisuus. Yksityisyyden suojelu mutkistuu entisestään.

Eurooppa

Kolme YK:n sotilastarkkailijaa kaapattiin Golanin ylängöllä eilen. Maavoimien mukaan yksi heistä oli suomalainen. Ainakin neljä aseistettua miestä tunkeutui yöllä puoli kolmen aikaan aseistamattomien tarkkailijoiden tukikohtaan ja pakotti heidät mukaansa. Tarkkailijat pääsivät palaamaan vahingoittumattomina tukikohtaansa aamulla kello seitsemän. STT

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

Maailman turuilla ja toreilla hiippailee parhaillaan tuhat teknologiasta kiinnostunutta tutkimusmatkailijaa, nenillään silmälasikehykset ilman linssejä. Googlen Glass -älylasien kokeilijat ovat maksaneet testilaitteesta 1 500 dollaria ja useimmat ovat olleet uudesta laitteesta haltioissaan. Google ei ole vielä kertonut aikatauluista tai hinnoista, mutta laseja odotetaan yleiseen myyntiin viimeistään ensi vuoden alussa. Mikä tekee älylaseista mullistavat? Käyttäjä saa näkökenttäänsä pienen läpinäkyvän näytön, johon saa hakutuloksia, karttoja tai sähköpostiviestejä. Tekeillä on myös sovellus kasvojen tunnistukseen, joka voi liittää nimen tai muita tietoja vastaantulijoiden kasvoihin. Lisäksi käyttäjä voi ottaa kuvia tai kuvata videoita milloin vain, kaivamatta taskusta kameraa tai älypuhelinta. Monia kauhistuttaa ajatus, miten helposti älylaseja voisi käyttää vakoiluun ja tirkistelyyn.

Näin älylasit toimivat Teknisiä tietoja Kamera: 5MP Videokuvaus: 720p Ääni välittyy kaiuttimesta värähtelyn avulla luun kautta sisäkorvaan Yhteys: Wifi ja Bluetooth Käyttömuisti: 12GB Akun kesto: 1 päivä

Projektori

Kamera Tietokone ja GPS-paikannus

Akku

Kaiutin

Mikrofoni

Prisma STT, grafiikka: Heikki Väliaho, kuva: Lehtikuva, lähde: Google

Kieltoja tulossa

”Uskon, että ne kielletään monissa paikoissa.” Pernille Tranberg

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnion mukaan eurooppalaiset tietosuojavaltuutetut eivät ole vielä keskustelleet Googlen laseista. Teknologian kehitys ja uudet laitteet eivät kuitenkaan muuta perussääntöjä. – Säännöt kuvaamisesta ovat samat laitteesta riippumatta, Aarnio sanoo.

Toisin sanoen julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua ilman erillistä lupaa. Jos kuvattava kohde on kotirauhan suojaamassa paikassa, tarvitaan lupa. Seattlelainen baari 5 Point Cafe ilmoitti Google-lasien tultua julki, että heidän tiloihinsa ei ole asiaa älyrillit nenällä. Baarin omistaja ilmoitti haluavansa turvata asiakkaiden yksityisyyden. Samoilla linjoilla on myös tanskalainen Pernille Tranberg, joka on yhdessä saksalaisen toimittajakollegan

kanssa kirjoittanut kirjan Fake It (suomeksi Älä kerro kaikkea) internet-ajan yksityisyyden suojasta. – Uskon, että ne kielletään monissa paikoissa. Aion kieltää niiden käytön myös kodissani. Tranbergin mielestä Googlen pitäisi lisätä laseihin merkkivalo, joka paljastaa milloin niillä kuvataan. – Jos kaupat eivät saa panna valvontakameroita minne tahansa, miksi yksityisillä henkilöillä pitäisi olla mahdollisuus kuvata missä vain, Tranberg kysyy. STT

Kaikki tuotteet

–30% Kampanja on voimassa to-su: 16. –19.05.2013 välisenä aikana kaikissa JC myymälöissä. Tarjous koskee normaalihintaisia tuotteita. Tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.

HELSINKI: Kamppi | Forum | Itis, ESPOO: Sello, JOENSUU: Iso Myy, JYVÄSKYLÄ: Kauppakatu 20, KEMPELE: Zeppelin, KOKKOLA: Chydenia, LAHTI: Karisma, LEMPÄÄLÄ: Ideapark, PORI: Iso Karhu, RAISIO: Mylly, ROVANIEMI: Revontuli, SALO: Plaza, TAMPERE: Koskikeskus, VAASA: Hovioikeudenpuistikko 19, VANTAA: Jumbo


KAUPPOJEN YÖ Kampissa torstaina

16.5. klo 23 asti

Koko keskuksessa huikea määrä tarjouksia! Juontajana Karita Tykkä. Illan tunteina kiihtyvästi paranevia tarjouksia Kampin liikkeissä. Klo 20 alkaen Kampin onnetar liikkuu kauppakeskuksessa maksaen kymmenien asiakkaiden ostokset. Jos satut kassalle oikeaan aikaan, saat ostoksesi täysin ilmaiseksi!

• Antti Railio, The Voice of Finland –voittaja klo 20, E-taso • RudiRok klo 21 Moda, 4. krs • Pieni Suomalainen Balettiseurue Balettia klassisen ja rockmusiikin tahdissa klo 17.30, 18.30, 19.30, 21.30, E-taso Pääkaupunkiseudun koululaisten kukkanäyttely Atriumissa Klo 21 alkaen jaamme satoja etukuponkeja kymmeniin eri liikkeisiin. Etukupongeilla saa alennuksia, lahjakortteja, ilmaisia tuotteita. Kupongit ovat voimassa 16.5. klo 21-23.

kuva: vESa TuOMINEN

kuva: akI-PEkka SINIkOSkI

kuva: NaNa SIMELIuS

Katso tarkempi ohjelma ja Kauppojen yö -tarjoukset: kamppi.fi ja Kampin facebook


Nigeria. Hyökkäys ääriislamisteja vastaan alkoi Nigerian armeija aloitti keskiviikkona suuroperaation ääri-islamistien ajamiseksi pois maan koillisosista. Presidentti Goodluck Jonathan julisti poikkeustilan kolmeen koilliseen osavaltioon, joissa islamistit hallitsevat laajoja alueita. Ainakin kuusi rekkalastillista sotilaita saapui keskiviikkona Yolaan Adamawan osavaltiossa. Bornon pääkaupungissa paikallinen asukas kertoi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä paljon sotilaita liikkeellä. Ääri-islamistinen Boko Haram -liike on tehnyt lukuisia verisiä iskuja, joiden kohteena ovat usein olleet kristityt. Presidentti Jonathania on arvosteltu siitä, ettei hän puutu Norja

PIUS UTOMI EKPEI/AFP

Norjassa tehty tuore selvitys osoittaa, että lähes puolet norjalaisissa kaupoissa olevista elintarvikkeista on merkitty väärin. Tämä käy ilmi Norjan elintarvikeviraston Mattilsynetin selvityksestä. Virasto tarkasti 195 erilaista elintarviketta, joista peräti 94:ssä oli virheelliset tuoteselosteet. Selvityksen mukaan puutteita oli muun muassa lihatuotteiden ja tuoremehujen koostumuksessa sekä leipätuotteissa käytettyjen jauhojen karkeudessa. STT-NTB

Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa

Nigerian presidentti Goodluck Jonathan julisti poikkeustilan.

kapinallisten väkivaltaan riittävän voimakkaasti. Boko Haramilla kerrotaan olevan yhteyksiä Pohjois-Afrikan al-Qaidaan. STT-AFP-REUTERS

Harvinainen jalokivi myynnissä

Christie’s-huutokauppakamarissa oli keskiviikkona myynnissä sensaatiomainen päärynänmuotoinen jalokivi. Peräti 101,73 karaatin jalokivi on virheetön ja sen hinnan odotettiin ennen huutokauppaa nousevan 15–23 miljoonaan euroon. Jalokivi löytyi botswanalaisesta kaivoksesta, ja sen hiominen kesti lähes kaksi vuotta. STT-AFP

Naisille ja miehille kaupataan samoja vaatteita, mutta eri kuvilla. Miehen paita on napitettu ylös asti, naisen paidan napit ovat auki eikä paidan alla ole mitään. Tämä on saanut ruotsalaiset valittamaan amerikkalaisen American Apparel -ketjun nettisivuista Ruotsin mainosasiamiehelle, joka valvoo mainosten eettisyyttä, kertoo Ruotsin Metro-lehti. Mainosasiamies ei ole juuri kommentoinut asiaa ruotsalaismedialle. Sen on käsiteltävä valitukset ensin. Mainokset nosti julkisuuteen bloggari Emelie Eriksson, joka kirjoitti mainonnasta huomattuaan, että ketjun unisex-vaatteita myydään miehille ja naisille täysin eri kuvastolla. Naiset mainostavat vaatteita muun muassa kokonaan ilman housuja. Miehillä housut pysyvät jalassa. – Fokus ei ole paidassa. Halutaanko tässä myydä paitaa vai naista? Eriksson kommentoi Nyheter24-uutissivustolle. Ruotsalaiset ovat jakaneet Erikssonin blogitekstiä sosi-

Sama paita, eri poseeraus American Apparelin verkkokaupassa.

aalisessa mediassa kiivaasti. Bloggarin mukaan tiistaina julkaistua tekstiä on luettu yli 100 000 kertaa. – Ihmiset pitävät tätä tärkeänä ja olen tosi iloinen, että tämä on pantu merkille, Eriksson sanoi Aftonbladetlehdelle. American Apparel korostaa viestinnässään tuotannon vastuullisuutta, mutta sen brändiin on kuulunut myös

Nainen vai paita

”Halutaanko tässä myydä paitaa vai naista?” Emelie Eriksson

kiistanalainen mainonta. Britanniassa useita sen mainoskampanjoita on kielletty vain tämän kevään aikana. Guardian-lehden mukaan yhdessä kielletyssä mainos-

KUVA | PHOTO: OFER AMIR

kampanjassa alle 16-vuotiaalta näyttävä malli poseerasi seksikkäästi. Brittiviranomaisten mukaan kampanja seksualisoi lasta. Vaateyhtiön mukaan malli oli yli 18-vuotias eikä mainos ollut vastuuton tai loukkaava. Yhtiö sanoi huhtikuussa Guardianille haluavansa luoda autenttisia, rehellisiä ja mieleenpainuvia kampanjoita. METRO

Vapaa pääsy! Charmaine Clamor (PHI/USA) Sierra Maestra & Kuukumina (CUB/FIN) Hanggai (CHN) The Cambodian Space Project (CAM/USA)

Jambinai (KOR) Pelbo (NOR) Totoo Zebingwa & Sanaa Sana (TAN) Melech Mechaya (POR) PMMP Ismo Alanko Diandra Kuningasidea + 200 muuta esitystä

Maailma kylässä -festivaali 25.–26.5.2013 Kaisaniemen puisto & Rautatientori, Helsinki

Koko ohjelma: maailmakylassa.fi

Don Johnson Big Band Featfest Special Lauantaina 25.5. 16.30 Partnerit:

10

Ruotsissa. Unisexvaatteita myydään miehille ja naisille eri kuvastolla.

Sveitsi

Elintarvikkeissa vääriä merkintöjä

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

www.metro.fi

Tapahtumaa tukevat: Helsingin kulttuurikeskus sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö


HYVÄ OLO

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

11 PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

+ HYVÄ OLO

Niklas Ajo käyttää vartalon painoa hyväkseen harjoittelussaan.

Niklas Ajo tarvitsee radalla kestovoimaa Tikissä. Moottoripyöräilijälupaus juoksee Coopertestissä 3 200 metriä.

Ratamoottoripyöräilijä Niklas Ajolla on treenipaikka omakotitalon alakerrassa Valkeakoskella. Ison olohuoneen kokoisessa tilassa on juoksumatto, crosstrainerlaite, monitoimikone painolevyineen, kahvakuulia ja treeniliinoja. Seinään nojaa taidolla virkattu rukoustaulu. – Se on mummon tekemä. Hieno se on, mutta ei sillä ole minulle sen kummempaa merkitystä, Ajo toteaa hieman hämillään. Ratamoottoripyöräilijät ovat tottuneet kolhuihin,

mutta Ajolle sattui vuodenvaihteessa tavallista ikävämpi tapaturma. Ajo, 18, loukkasi polvensa laskettelureissulla Rukalla. Polvi leikattiin, jonka jälkeen alkoi ankara kuntoutus. – Duunia se vaati, että polven lihakset ja liikkuvuus säilyivät. Poru kurkussa treenasin kuukauden ajan, Ajo kertoo. Kuntoutus oli intensiivistä, mutta löysäilemään Ajo ei pääse normaalitilanteessakaan. Kauden ulkopuolella Kova rääkki

”Kisa kestää noin 45 minuuttia, ja syke pysyy koko ajan noin 170 tietämillä.” Niklas Ajo

hän tekee kuusi kuntotreeniä viikossa. Ohjelmassa on lihaskuntoharjotteita ja kestävyystreeniä. Cooper-testissä Ajo juoksee 3 200 metriä. Penkkipunnerrustulosta häneltä on turha kysyä, koska sellainen ei merkitse hänelle mitään. – Enemmän haen sellaista kestovoimaa. Tärkeintä on keskivartalon ja käsien treenaaminen. – Isoilla painoilla ei kannata tehdä, koska kädet voivat ruveta puutumaan ajaessa. Kestävyystreenin Ajo tekee joko maastopyörällä tai kuntopyörällä. Hän polkee usein ”kisasimulaation”. – Kisa kestää noin 45 minuuttia ja syke pysyy koko ajan noin 170 tietämillä. Pyrin samaan pyöräillessä. Ajon pitää huolehtia myös ruokavaliostaan, sillä painoa

ei saa tulla liikaa. Pyörä-kuljettaja-yhdistelmän varusteineen pitää painaa Moto3-luokassa vähintään 148 kiloa. Ajo painaa ilman varusteita 60 kiloa. – Tarkkana pitää olla, mutta en stressaa syömisiä. Pidän yhden herkkupäivän viikossa. Ajon paras yksittäinen sijoitus MM-sarjan kisoissa on

kuudes tila, jolle hän kaasutteli toukokuun alussa Espanjan Jerezissä. Hyviä otteita heti kauden alusta lähtien näyttänyt Ajo pyrkii hivuttautumaan tulevien kisojen mittaan askel askeleelta lähemmäksi Moto3-luokan kärkeä. METRO–STT Niklas Ajo kilpailee seuraavan kerran Ranskan Le Mansissa sunnuntaina.

Niklas Ajon treeni •

LÄMMITTELY. 15 min: juoksua juoksumatolla

KUNTOPIIRI. 30 min: Kahvakuulatreeniä pitkiä sarjoja, mm. vatsat, kyykyt, tempaus. Treeniä köydellä, mm. punnerruksia ja soutuliikettä.

LOPPUVERRYTTELY. 10

min: ”Hiihtoa” crosstrainerlaitteella. •

VENYTTELYÄ. 10 min.

TAUSTALLA. Ajon harjoitusohjelmat ja ruokavalion laatii personal trainer Mikko Kyyhkynen, joka on entinen RR-kuljettaja.

Tutkimus

Työn epävarmuus stressaa Työstä aiheutuvaa stressiä on enemmän sellaisissa Euroopan maissa, joissa on julkista velkaa yli 90 prosenttia bruttokansantuotteesta. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston teettämän tutkimuksen mukaan noin puolet työntekijöistä on sitä mieltä, että työperäinen stressi on heidän työpaikallaan yleistä. Suomessa tätä mieltä on reilu kolmannes. STT

49€ Istuintyynyt

2kpl 15.-

(norm. 9.95/kpl)

Galleria Esplanad, Kauppakeskus Forum & Kamppi, Helsinki. Kauppakeskus Sello, Espoo. Kop-Kolmio, Turku. www.nilsonshoes.com

Pintakäsiteltyjä pöytäliinoja alk. 9.95

(koko 85x85cm)

METRO AUTOT

Tarjoukset ovat voimassa 22.5.2013 saakka niin kauan kuin tavaraa riittää. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kuponkeihin. Löydä lähin myymäläsi osoitteesta www.hemtex.fi. Olemme myös Facebookissa.

PERJANTAISIN


2

URHEILU

Jalkapallo

Hyypiän vastuu kasvoi Leverkusenin valmentajaparin Sami Hyypiän ja Sascha Lewandowskin yhteistyö on päättynyt. Seuran johto toivoi yhteistyön jatkuvan, mutta Lewandowski halusi toisin. Lewandowski nimettiin keskiviikkona seuran juniorivalmentajaksi kolmivuotisella sopimuksella. Hyypiä ottaa yksin vastuun ykkösjoukkueesta. STTREUTERS

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

Jalonen kehui Leijonien rentoutta

MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA

MM-lätkä. Suomi kohtaa Slovakian tänään puolivälierissä.

Suomi jatkaa jääkiekon MMturnausta Slovakia-puolivälierässä samoilla askelmerkeillä, millä se alkulohkon päättäneen Latvia-pelin aloitti. Asennetta tosin kaivataan rutkasti lisää. Leijonien maalivahtina jatkaa Antti Raanta, ja kentälliset ovat samat kuin alussa Latviaa vastaan. Se tarkoittaa, että kakkosketjuun ottelun vanhetessa noussut Mikael Granlund aloittaa hyökkäyksen kolmostriossa. Suomen keskiviikkoisesta jääharjoituksesta ei huokunut hampaat irvessä -tunnelma. Siihen ei päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan ollut syytäkään. – Tässä vaiheessa on tärkeintä säilyttää vireystila. Täytyy lähinnä varoa, ettei pilaa mitään, Jalonen sanoi. Hän viittasi Latvia-ottelua edeltäneisiin välipäiviin, jotka taisivat mukavoittaa joukkuetta. Sellaisia tuntemuksia torjuttiin keskiviikon jäätreenissä. – Rento, hyvä fiilis. Silti joukkue vaikutti jäällä energiseltä, Jalonen kehui. Päävalmentajan mukaan Leijonat alkaa puntaroida Slovakiaa tosi mielellä vasta pelipäivänä torstaina. – Ei ole viisasta pohtia vastustajaa kahta päivää. Latvia-pelissä ilmennyt päämäärätön velttoilu ei päävalmentajan mukaan toistu, jos hän pelaajien kehonkieltä

design Mari Saari kivi: onyksi tai vuorikide Riipus: 45 cm 109,- ja 90 cm 175,Korvakorut: 95,-

Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen Tehtaanmyymälään ja tekemään löytöjä itselle & kevään lahjoiksi. Strömbergintie 4, ma-pe 9–17

Astu tarinaan www.kalevalakoru.fi

Jalkapallo

Rio Ferdinand lopetti uransa maajoukkueessa Manchester Unitedin tähtipelaaja Rio Ferdinand ilmoitti keskiviikkona, että hän lopettaa pelaamisen Englannin maajoukkueessa. Maajoukkueen sijasta hän keskittyy ManU:n peleihin. Ferdinand, 34, on pelannut 81 maaottelua ja esiintynyt kolme kertaa MM-kisoissa. Ferdinand ei ole pelannut maaotteluissa sitten kesäkuun 2011. Hän aloitti maajoukkueuran 19-vuotiaana vuonna 1997. STT-AFP Jalkapallo

Zlatan vihjasi jatkosta PSG:ssä

päävalmentaja Jukka Jalonen ohjeisti pelaajia Leijonien harjoitellessa keskiviikkona.

Jääkiekon MM-kisojen pudotuspelit Loppuottelu

Sveitsi–Tshekki To 16.5. klo 15.45 Tukholma

Venäjä–USA

Välierä 1

La 18.5. klo 20.00 Tukholma

To 16.5. klo 13.00 Helsinki

Su 19.5. klo 21.30 Tukholma

Pronssiottelu

Suomi–Slovakia

Välierä 2

La 18.5. klo 16.00 Tukholma

Su 19.5. klo 17.00 Tukholma

To 16.5. klo 18.30 Helsinki

Kanada–Ruotsi To 16.5. klo 21.15 Tukholma

STT/SGB, lähde: IHHF

yhtään oikein on tulkinnut. Jokainen osaa suhtautua MMpuolivälierään sen vaatimalla vakavuudella. – Olemme nyt henkisesti rennommassa tilassa, Jalonen huomautti. Vireystila

”Olemme nyt henkisesti rennommassa tilassa.” Jukka Jalonen

Mikael Granlund yllättyi MM-debyytistään Latviaa vastaan myönteisesti. Tuntemusten perusteella Leijonat sai Granlundista kaipaamansa vahvistuksen. Sunnuntaina Suomeen saapunutta Granlundia ei aikaero näyttänyt Latvia-ottelussa painavan, toisin kuin monta muuta uneliaasti pelaillutta joukkuetoveria. – Yllättävän hyvin kroppa toimi. En nyt ihan tuoreim-

millani voinut olla, mutta yllättävän hyvä olo oli, Granlund kertoi. Vaikka pelintekijä-Granlundin arvo punnitaan muuten kuin tehtyinä maaleina, 2–1-osuma Latvian verkkoon löysäsi paineita. Hänen ei tarvitse antaa väkinäisiä näyttöjä kotiyleisölle. – Ehkä Pohjois-Amerikasta on tarttunut mukaan suoraviivaisuutta, Granlund tuumi. STT

Aleksandr Ovetshkin vahvistaa Venäjää

Pore

12

Jääkiekon MM-kisojen Helsingin toisessa puolivälierässä Venäjä kohtaa USA:n. Alkusarjassa Venäjä peittosi USA:n 5–3 oltuaan toisessa erässä vielä tappiolla 2–3. – Edellisellä kohtaamisellamme ei ole enää merkitystä. Mielestäni USA pelaa nyt parempaa jääkiekkoa kuin ensimmäisissä otteluissaan täällä, MM-alkusarjan pistepörssin voittanut Ilja Kovaltshuk huomautti Venäjän keskiviikkoharjoituksissa. Venäjä sai yhden tähtipelaajan lisää, kun Washington Capitalsissa NHL-kautensa pettymykseen päättänyt hyökkääjä Aleksandr Ovetshkin vastasi MM-kutsuun myöntävästi. Tukholman ensimmäises-

JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA

Aleksandr Ovetshkin ilmoitti Venäjän tavoitteena olevan maailmanmestaruuden.

sä puolivälierässä nousussa oleva Tshekki kohtaa lohkovoiton vallanneen yllättäjämaa Sveitsin.

– Olen nähnyt Tshekin moneen otteeseen pelaavan keskinkertaisen lohkovaiheen ja kuitenkin päätyvän mestariksi. He tapaavat parantaa turnauksen edetessä, ja nyt mukana on pari uutta NHL-peluria, Sveitsin päävalmentaja Sean Simpson totesi. Ruotsi puolestaan lähtee Kanadaa vastaan altavastaajana torstai-illan puolivälierään Tukholmassa. Tre Kronor hävisi Kanadalle lohkovaiheessa selvästi maalein 0–3. – Emme olleet kunnolla pelissä mukana, emmekä pystyneet edes haastamaan heitä. Tankki oli tyhjä. Torstain ottelusta tulee täysin toisenlainen. Siitä täytyy tulla, Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts totesi. STT

KTP tasoitti finaalivoitot KTP pelasi Korisliigan loppuottelusarjan parhaan pelinsä ja kukisti Loimaan Bisonsin 94–78. Voitot ovat nyt 2–2, ja ratkaiseva viides loppuottelu pelataan Loimaalla perjantaina. Kotkan Antwine Williamsin teki tehokasta jälkeä. Kolmessa ensimmäisessä pelis-

sä runsaan yhdeksän pisteen keskiarvolla pelannut Williams upotti kolmannella neljänneksellä neljä kolmosta ja nosti KTP:n johdon parhaimmillaaan 21 pisteeseen. Bisons tuli päätösneljänneksellä vielä kahdeksan pisteen päähän, mutta ei pääsyt lähemmäs.

– Tämä on ollut minulle vaikea sarja. Olen heittäjä, enkä voi lopettaa heittämistä, 24 pistettä heittänyt Williams naureskeli ottelun jälkeen. Vahvan heittopelinsä lisäksi Williams pysäytti Mikko Koiviston, jonka ainoa onnistuminen oli yksi kolmonen. STT

PSG:n ruotsalainen maalintekijä Zlatan Ibrahimovic vihjasi, että jää seuraan ensi kaudeksi. Tällä kaudella Ibrahimovic auttoi PSG:n Ranskan mestariksi 19 vuoden tauon jälkeen. Hän oli Ranskan liigan paras maalintekijä 27 osumalla. – Minulla on vielä kaksi vuotta jäljellä sopimuksestani täällä Pariisissa. Lisäksi seura kehittyy koko ajan. Tunnen, että olen osa kehitystä, Ibrahimovic sanoi. Ibrahimovic siirtyi Pariisiin vuosi sitten AC Milanista. STT-REUTERS Maastohiihto

Petter Northug harjoittelee yksin

Viime vuosien menestynein mieshiihtäjä Petter Northug jää pois Norjan maajoukkueesta harjoituskauden ajaksi. Northug palaa maajoukkuetoimintaan maailmancup-kauden alkaessa loppuvuodesta. – Haluan ohjata arkeani enemmän itse, hän selitti päätöstään lehdistötilaisuudessa. Maajoukkuepomo Åge Skinstad toivoi, että Northug olisi jatkanut maajoukkueen mukana. Hänen mukaansa Northug on tervetullut takaisin milloin vain haluaa. STT-TT Autourheilu

Honda palaamassa formularadoille

Honda on palaamassa moottoritoimittajana formula 1 -kisoihin 2015. Tarkoituksena on aloittaa uudelleen yhteistyö McLarenin kanssa. Toimitusjohtaja Takanobu Iton ilmoitusta odotetaan jo tällä viikolla. Japanilainen media on kirjoittanut asiasta jo tovin. Hondalta kerrotaan epävirallisesti, ettei tietoja paluusta ole kumottu. Honda vetäytyi F1:stä kauden 2008 jälkeen. Se oli ollut mukana formuloissa 1960-luvulta, mutta jäi pois säästöjen takia. Honda myi tallinsa Ross Brawnille. STT-AFP


Kisa suorana, hypyt volteilla ja kerien.

Splash!

HUOMENNA KLO 20 Julkkisten uimahyppykisa suorina lähetyksinä

nelonen.fi/splash


3

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA

Aluekin uudistuu MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA

Stratovariuksen laulaja Timo Kotipelto.

VIIHDE

Stratovarius tulee Tuskaan

Helsingin Suvilahdessa 28.–30. kesäkuuta järjestettävä Tuska-festivaali sai lisää kotimaista melodista metallia esiintyjälistaansa. Legendaarinen Stratovarius esiintyy sunnuntaina, ja nousukiidossa oleva Dreamtale kiipeää lauteille jo avauspäivänä perjantaina. Suvilahden festivaalialue puolestaan kokee uudistuksia. Ulkolavojen sijoittelua muutetaan, minkä vuoksi telttalava poistetaan. Uutena tulokkaana alueella on ruokamaailma. METRO

Morsiuspukuinen Krista Siegfrids on vanginnut varmasti katseita Malmössä.

Kristan ding dong raikaa Euroopalle Näytönpaikka. Krista Siegfrids kisaa tänään euroviisujen semifinaalissa Malmössä. Asiantuntijat uskovat Suomen yltävän finaaliin.

Serj Tankian

Areenalle erikoinen sinfonia System of a Down -yhtyeestä tuttu Serj Tankian saapuu soolokiertueellaan Helsinkiin. Laulaja-lauluntekijä konsertoi 29. syyskuuta 52-jäsenisen sinfoniaorkesterin kanssa Areenalla, joka muunnetaan verhoilulla 2 500 hengen ”amfiteatterimaiseksi” tilaksi. Kesäkuussa julkaistaan Tankianin ensimmäinen sinfonia-albumi, Orca. Myös System of a Down on mahdollista nähdä kesällä Suomessa. Bändi heittää keikan Mikkelin Jurassic Rockissa 11. elokuuta. METRO

Tuore video

Children Of Bodomia Youtubeen Metalliyhtye Children Of Bodom julkaisi tällä viikolla ensimmäisen musiikkivideon tulevalta Halo Of Blood -albumiltaan. Maaliskuussa Wrocklowissa Puolassa kuvattu Transferencevideo on nähtävissä Youtubessa. Teoksen ohjauksesta vastasi Rafal Szermanowicz, joka on työskennellyt aiemminkin metallibändien kanssa. METRO

14

Suomi kisaa tänään torstaina Eurovision laulukilpailun finaalipaikasta Ruotsin Malmössä. Krista Siegfridsin uskotaan jakavan Marry Me -kappaleineen mielipiteitä. Suomi nousi keskiviikkona vedonlyöntitoimistojen euroviisutilastoissa. Edellispäivän sija 12 muuttui sijaksi 10. Asiantuntijat uskovat, että Krista Siegfridsin ja muun ”Team Ding Dongin” saavuttama ennakkonäkyvyys edistää Suomen menestysmahdollisuuksia. Euroviisuja tutkinut Anna Muurinen ja Viisukuppila-sivuston toimittaja Tiina Nuotio kehuvat Siegfridsin onnistuneen ennakkomarkkinoinnissa, joka on nykyviisuissa tärkeää. Suomi on vuosien saatos-

sa menestynyt euroviisuissa kehnosti. Muurisen mukaan Suomen populaarikulttuuri on niin omintakeinen, että menestyksekästä viisukappaletta on miltei mahdoton löytää. – Jos ajatellaan vaikkapa Yötä tai Popedaa, ne ovat jotakin niin suomalaista, että euroviisut eivät ole oikea foorumi meille, Muurinen sanoo. Muurisen mielestä viisumenestyjän on onnistuttava yhdistämään itä ja länsi menestyksekkäästi. Esimerkkinä hän mainitsee valkovenäläissyntyisen Alexander Rybakin, joka toi voiton Norjalle kansanmusiikkihenkisellä kappaleella. Nuotion mukaan menestyjä on usein massasta erottuva vahva hahmo tai teema, joka jää mieleen. Hahmollaan voitti esimerkiksi Lordi. Samalla tavalla myös Siegfridsin morsiusteema voi lukeutua menestyjiin, hän sanoo. Sekä Nuotio että Muurinen uskovat Siegfridsin jakavan mielipiteitä. – Etelä-Euroopassa ei ehkä ymmärretä vitsiä samalla ta-

Riski

”Etelä-Euroopassa ei ehkä ymmärretä vitsiä samalla tavalla.” Anna Muurinen, tutkija

valla. Biisi voidaan kokea tosi vanhanaikaiseksi sanomaltaan, Muurinen arvelee. Muurinen veikkaa Siegfridsin etenevän finaaliin. Nuotio on lähes yhtä optimistinen, mutta epäilee myös

Kuunatsit palaavat

Iron Sky hakee joukkorahoitusta

täpärän putoamisen olevan mahdollista. – Suomelle osunut toinen semifinaali on ensimmäistä huomattavasti kovatasoisempi. Muurisen mielestä olisi peräti väärin, jos Suomi tippuisi finaalista, sillä kappaleiden taso ”ei ole tänä vuonna kovin häävi”. Nuotion mukaan finaalissa olisi jopa helpompi menestyä kuin semifinaalissa. –Jos Suomi pääsee finaaliin, odotan sijoitusta 10 parhaan joukossa. METRO–STT

Eurovision 2013 •

VIISUVIIKKO. Ruotsin Malmössä järjestettävät Eurovision laulukilpailut käynnistyivät tiistaina ensimmäisellä semifinaalilla. SUOSIKKEJA. Finaaliin raivasivat tiensä jo muun muassa Tanska, Ukraina ja Venäjä. TEAM DING DONG. Suomi kilpailee finaalipaikasta tänään torstaina toisessa

semifinaalissa. Suomen edustaja Krista Siegfrids esiintyy viidentenä. •

20 FINAALIIN. Finaaliin valitaan 20 kilpailijaa semifinaaleista. Viisuvoittaja selviää lauantain finaalissa. ÄÄNESTYS. Voittajan valintaan vaikuttaa paitsi kansallisten tuomaristojen äänestys myös puhelin- ja tekstiviestiäänestys.

Asalle rahakas tunnustus Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on myöntänyt 10 000 euron tunnustuspalkinnon rap-muusikko Asalle eli Matti Salolle. Rahasto kertoo päätöksessään haluavansa osoittaa arvostusta suomalaisen hiphopin pioneerille ja runoilijalle alati uutta etsivästä musiikillisesta ilmaisusta sekä omaperäisestä sanataiteesta. Rahasto jakoi 50-vuotisjuhlassaan apurahoina kaikkiaan 796 000 euroa. Kulttuurivai-

RONI REKOMAA/LEHTIKUVA

kuttaja Umayya Abu-Hanna sai 22 000 euron työskentelyapurahan. Rahasto myönsi 15 000 euron apurahan Maarit Heinoselle, joka pyrkii työryhmänsä kanssa elvyttämään uusmaalaisten omena- ja päärynälajikkeiden viljelyä. Samansuuruiset apurahat saavat myös Loviisan taidekeskuksen tukiyhdistys, teatteriohjaaja Milja Sarkola ja muusikko Uli Kontu-Korhonen. STT

PITKÄÄN PINNALLA. Asan debyyttialbumi Punainen tiili julkaistiin vuonna 2001. Roihuvuorelaisräppäri käytti tuolloin vielä taiteilijanimeä Avain.

MONESSA MUKANA. Mies on omien levytystensä ohella ehtinyt olla muun muassa Jätkäjätkät-yhtyeen riveissä sekä vierailla monien muiden artistien albumeilla.

Urbaania musiikkia

Hustle HKI:n kattaus laajeni

Ensimmäistä kertaa järjestettävä urbaanin musiikin festivaali Hustle HKI:n ohjelmisto on täydentynyt. Esiintyjäjoukon jatkoksi tulivat yhdysvaltalaisräppäri Big K.R.I.T. sekä suomalaisartisteista Brädi ja Uniikki. Jo aikaisemmin julkistettuihin kiinnityksiin lukeutuvat muun muassa Riff Raff, Teflon Brothers, SMC Lähiörotat ja Elastinen. Festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 19.–20. heinäkuuta. METRO Omaleimainen

Suzanne Vega saapuu Suomeen

Roihuvuoresta •

Iron Sky -elokuvan jatkoosalle haetaan tuntuvaa joukkorahoitusta. Kuunatseista kertovan Iron Sky -elokuvan tekijät kaavailevat tarinalle jatkoa Iron Sky the Coming Race -nimen alla. Ensimmäinen Iron Sky on edelleen 1,1 miljoonalla eurollaan eniten joukkorahoituksella rahaa kerännyt julkaistu elokuva maailmassa. Sen koko budjetti oli noin 8 miljoonaa euroa. Jatkoosalla pyritään nyt rikkomaan joukkorahoituksen ennätykset. Ensimmäisessä vaiheessa tekijät pyrkivät saamaan varat tarinan hiomiseksi hyvän käsikirjoituksen muotoon. METRO

Asa osaa löytää uusia puolia musiikillisesta ilmaisustaan.

Yhteiskuntakritiikkiä kaihtamaton amerikkalaislaulaja Suzanne Vega saapuu keikalle Helsinkiin. Aiemminkin Suomessa saleja täyttänyt trubaduuri esiintyy The Circus -yökerhossa 22. lokakuuta. Konserttiin rakennetaan erillinen istumakatsomo, mutta lippuja on tarjolla myös seisomapaikoille. METRO


YSTÄVÄMYYNTI

Jatkuu vielä 2 päivää16.–17.5. KAMPIN KAUPPAKESKUS 2. krs, Annankadun pääty

ma-to 9–21, pe 9–18 Kauluspaidat alk. 25 € Silkkihuivit alk.10 € Solmiot alk. 5 €

Kudottu silkkishaali 30 €

Nahkavyöt alk. 20 €

FINNLINES. AUTOLOMALAISEN SUORIN TIE SAKSAAN.

Idstein © Saksan Matkailu

Tarjoukset ovat voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

VARATTAV

ÄN

TARJOUS

ISSA

.5. 6 1 V Ä AIN TÄ N

Avajaiset

KauppaKesKus Kaari, KannelmäKi Tänään 16.5.2013 Klo 10.00

Kaikki tuotteet

-30% (norm.hinnasta) To-la 16.-18.5.

! jakortin h la n o r 0 eu kaalle 1 k ia s a e isell nsimmä e 0 5 e Jaamm

KESÄKUUN HUIPPUTARJOUS SAKSAAN Helsinki–Travemünde tai toisinpäin

Alkaen 4 henkilöä, hytti ja autopaikka. Tarjouskoodi: SPAK Voimassa valittuina lähtöpäivinä. Katso tarkat hinnat ja ehdot finnlines.com/tarjoukset

420 €

Lisätietoja ja varaukset: finnlines.com tai 010 343 4500 (8,35 snt/puh. + 6,00 snt/min lankaverkosta tai 17,17 snt/min matkapuhelinverkosta).

löydä lähin liikkeesi osoitteesta cubus.com


www.metro.fi

PB13

PÄÄKONSERTTI, LIPUT 65,- *

29.6. VANHIS

GEORGE THOROGOOD & THE DESTROYERS ROBERT RANDOLPH AND THE FAMILY BAND CURTIS SALGADO Q Q.STONE KADUN ILMAISKONSERTEISSA MM.

NICOLE WILLIS

NIEMINEN & LITMANEN

MINÄ JA VILLE AHONEN MOJO WORKINGS HUOJUVA LATO ROBBIE HILL ... BLUESKLUBIT, KAKARABLUES... 26.-30.6.2013 JÄRVENPÄÄ KATSO KOKO ULJAS OHJELMA PUISTOBLUES.FI

TEKSTIVIESTIT •Stara! Korjatkaa ihmeessä Tokoinrannassa oleva roskalautta sekä Hakaniemen sillan päässä oleva rantakulma. Helppo korjata maasta käsin. NIMETÖN •Duudsonit, kökkötraktorit, ovat syvällisesti imeneet itseensä Amerikan parhaat perskat kuorrutettuna härmäläisellä kakkahätähuumorilla. S. FREUDIN FRENDI

•Ihana Äitienpäivä! Tosin jalat ja olkapää kipeänä onkimisesta. Ruokaa tuli ja isoja vonkaleita purosta. Menussamme on tänään mm: paistettua ahventa ja särkeä, sienikastiketta, omia perunoita ja salaattia. Jälkiruuaksi on mustikkapiirakkaa. Kauklahdessa tapahtuu kaikenlaista Espoossa! VEITERÄ •”Kyllä vanhat on höperöitä, kun testamenttaavat säätiöille rahansa” lipsautti eräs rahan arvon hyvin tunteva ei-uskova pastori & varatuomari, joka itse häärii säätiöasiamiehenä. EI HÖPERÖMPI

•Suomen kansantalouden miinusmerkkisiä kuukausia on jo neljä peräkkäin. Jos viime lokakuun lukuja ei olisi korjattu ylöspäin aiemmista laskelmista, laskuputki olisi jo kymmenen kuukauden pituinen. Mitään merkkejä suunnan kääntymisestä ei ole. Puheet siitä, että kasvu alkaisi kesän jälkeen, ovat mielestäni perusteetonta optimismia. Että näin. Ei hyvältä näytä! VINSKI •Vanhasta sateenvarjokankaasta saa hyvän pölysuojan henkarissa roikkuville takeille. LIISA •Raamatun mukaan se on yksi kirous jos keskuudessamme oleva muukalainen kohoaa pääksi ja me alenemme hänniksi... Onkohan näin käynyt? USKOVA

•Korkkiruuvilla saa helposti reikiä vöihin ja tehonnu puuhunkin, tosin ei kauhean paksuun, jopa seinään saa alkureiän ruuville, mut ei tietty betoniin. LIISA •Jeesus ei ole kristitty vaan oikeaoppinen ympärileikattu juutalainen, joka opetti uutta oppia, josta kehittyi kristinoppi. NIMETÖN •Miksei kukaan kommentoi? Afganistanin presidentti kävi ”valtiovierailulla” pidettiin kuin piispaa pappilassa ja lopuksi luvattiin 30 miljoonan vuotuinen apuraha. Kenelle ja miksi? Täällä kansalaisilta kerjätään rahaa lastensairaalan korjaamiseen. Näyttää siltä että, tämä maailman halaus politiikassa jää vielä pää vetävän käteen, sillä suurin osa kansasta elää kädestä Ristikon ratkaisu

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

suuhun. Lapsena kansakoulussa opetettiin lausetta: Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Mitäköhän sekin tarkoittaa? NIMETÖN

•Kiitos Herra Presidentti, kun pidätte 6.12. juhlat Tampereella. Onhan Tampereen valtauksen 95 v. juhlavuosi. Pappani oli siellä myös, kunniamitali ja kirja seinälläni. Kiitos myös siitä, että autoitte päättymään 12 v. pahan unen. RETU •Yhdestä kiinni: valkoisia puutarhatuoleja on kymmenittäin kierrätyskeskuksessa. Haepa omasi vielä ennen kuin buumi iskee. Pikkurahalla vielä. HU_MU •Kuka taho valvoo Hitas-asuntojen myyntiä. Myyntihinta on pieni, mutta pyytävät pimeenä loput. Näin kierretään myös veroja. HOH, HOI! •Päättäjät tuhonneet suomen, joka on EU:n erämaa. Eläkeikäiset pois töistä ja nuoret tilalle. Täällä aivan väärin, eläkeraja 55 v. Voit ehkä nauttia eläkkeestä. ULOS SUOMESTA

•Muista: Sinä olet tärkeä ja arvokas. Älä luovuta. MONESTA SELVINNYT

•Kiitos sinulle joka veit itäkeskuksen parkkipaikalle ostoskärryyn jääneen lompakon Citymarketin infoon <3. Mukavaa kesää :). Olin juuri saanut ensimmäisen palkkani ja kaikki kortit oli siellä. Vielä on rehellisiä ihmisiä, onneksi. JONNA •UM:ssä jouduin tekemään tilaa nuoremmille demarikollegoille jo 63-vuotiaana. Politiikko esimiehenä ei näytä koskaan olevan eläkeiässä, vaikka jo eläkeiässä olisikin! JUSSI •Kaikki törkyiset naisten hyväksikäyttäjät kuriin lailla ja kovilla rangaistuksilla. JO ON AIKAKIN •Suomalaisilla yrityksillä, valtio-omisteisillakaan, ei ole moraalia eikä vastuuntuntoa oman maansa kansalaisista. Itellan tapaus on siitä yksi esimerkki. Suomalaisten työpaikat hävitetään surutta. Viette nuoriltamme tulevaisuuden. He eivät työttöminä saa asuntoa eivätkä pysty perustamaan perhettä (toki tekemään yhteiskunnalle lisää elätettäviä). Laskusta tulee valtava eikä yksin taloudellisesti. Eikö osata nähdä tulevaisuuteen ilman Himasen visiointia! Lisäksi EU vaatimuksineen, usein ylilyövinekin direktiiveineen asettaa vain kapuloita työllistämiselle. Ja hallitus siunaa kaiken hymy huulillaan! HUMANE

•En kai voi ulkoisen painostuksen ja oman hulluuteni takia naia ketään. PARATIISILAKANAT •Bussikuskit ym. Kiitos kun jaksatte kuskata meitä tuppisuita. Ei tervehdystä tai kiitosta ikinä. NIMETÖN

•Jos Oman maksoi lunnaita, niin vaatiiko se vastapalveluina, että Suomen on lopetettava asekaupat Israelin kanssa? Jota Tuomiojakin ryhtyi heti vaatimaan. NIMETÖN •Viharikos on käyttää tyttöä ja naista tarpeidensa tyydytykseen. Seksikauppa pitää näitä asenteita jatkuvasti yllä. LAILLE VAUHTIA NYT

IN THE MOOD SINCE 1978

* Liput pääkonserttiin 65 euroa myy Järvenpäässä Bluestoimisto, Helsingissä levykauppa Fennica Records (vain käteinen). Menolipusta ja Lippupalvelusta lipun hinta 68,50 euroa sisältää lippukaupan toimituskulut. Katso puistoblues.fi

•Katri-Helenahan on rohkea aito oma itsensä. Ja positiivinen. Samoin ihana ja hehkeä ella. Hyvä myös. MIKKO •Neiti Kesäheinä, viestisi on luettu. En sitten olekaan se ainoa friikki, joka hymyilee, ihmettelee ja ihastelee luonnon

LUKIJAT

16

heräämistä ja sen kauneutta. Ainakin meitä on kaksi! NEITI HIIRENKORVA

•Nainen etsi seuranhakuilmoituksella tummaa miestä, siinä luki ”vaaleat älkää vaivautuko”. Onko se syrjintää vai käänteistä rasismia omaa heimoaan kohtaan? NIMETÖN •Asuinkorttelin kadulle pysäköidyn jumalaisen peltilehmän koskemattomuussuoja on mitä kadehdittavin yötöistä kotiiutuviin nähden, kun ties mistä syystä lauennut hälytin saa valvottamalla terrorisoida yli sadan kotitalouden väkeä kymmeniä minuutteja keskellä yötä. Kas, kun ei sentään yleinen hälytyssireeni ulvahda näin suuren hädän hetkellä! ESKOPEE •Junaa suositellaan käyttämään. Mielenkiintoista. Täällä päin Vantaata ei ole edes raiteita, ainoastaan Veolian jatkuvasti lakkoilevia busseja. KAI MUITAKIN BUSSIYRITYKSIÄ LÖYTYY?

•Veolian kuskit, katsokaa peiliin. On meillä muillakin duunareilla kiertäviä ja rikkinäisiä työviikkoja ja viikonloppuja. MAKSATKO TAXINI?

•Ytv, kilpailuta kehno Veolia pois joukkoliikenteestä. Viime lakon aikana oli peräti ylioppilaskirjoitukset, kun Veolia halusi ilmaista mieltään varottamatta ajoissa. LAITTOMIA LAKKOJA? •Oletko kykenemätön sopimaan ihmismäisiä työvuoroja, Veolian toimitusjohtaja Janne Vihavainen? Oletko epäpätevä? PÄTEVÄMPI POMO TJ:KSI

•Tämä onkin vasta toinen ns. mielenilmaisu lähes kuukauden sisällä Veolialla. Porukat jää kotiin, ei täältä muut kuljeta. KUSKIT VAIHTOON

•Tarve jakaa tunne, puhua ja tulla ymmäretyksi on niin meissä kaikissa. Puhu hänelle jonka tiedät välittävän sinusta – asioiden ääneen sanominen auttaa joskus, kun ei tiedä mitä elämällään tekisi. NIMETÖN •Opettakaa äidit lapsenlapsenne muistamaan mummojanne edes äitienpäivånä (mutta mitenkäs teette kun olette ilman tunneälyå). Ei aina voi olla ottamassa, pitäisi joskus antaakkin–eikä aina olla ottamassa. Se ”saaminen” voi joskus loppua, koska elämä ei ole ikuista. Anna iloa vanhukselle, niin saat hyvän mielen. Autuaampi on antaa kuin ottaa. Antaminen voi olla esim. halaus tai joku ilahduttava sana. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. YLPEIDEN ELÄMÄÄ SEURANNEET

•Olisivatko kevätkukat enää yhtä rakkaat, jos viikkoja kukkisivat? JOKA RUUSULLA PIIKKINSÄ •Ent. näkymätön Viänänen toivoi Kataisen eroavan ja menevän koti-isäks. Kumpa ymmärtäis ja alkais reiluksi isäksi ja kertois fantastisia juttujaan kotona. SEIJA •Mikä mättää? Niiin. Suomessa eletään aivan toisenlaisessa todellisuudessa, mitä päättäjät ja mainostajat antavat ymmärtää. Ihminen tarvitsee rajat, tavat ja taitoja osata jotakin itse, josta voi olla tyytyväinen. Kuvien katseleminen ja elämyksien kokeminen eivät riitä. Onnellisuus tulee kovan työn, vaivannäön ja ahdistuksen kautta. Kukaan ei voi omistaa kaikkea, eivät maailmanvalloittajaurheilijatkaan. Myös miesten tulisi tehdä osuutensa kotielämän arjessa. PIENI ON KAUNISTA

•Huvittavaa että tietyistä mais-


LUKIJAT ta nähdään aina euroviisuissa strippareita ja sukelluspuvuissa esiteltyjä keuhkoja. Nainen alennetaan oikein kunnolla. NÄ-

suomalaiset eivät ole niin ajattelemattomia, että matkustavat maihin, jotka esim. UM kehoittaa olematta matkustaa. PITÄI-

MÄ KAPPALEET EI KOSKAAN SIJOITU

SIKÖ LÄHTEÄ SOMALIAAN TUTKIMAAN HEIDÄN OLOJAAN

•Miksi euroviisuissa nähdään vain kakskymppisiä? Viimevuotiset mummot oli virkistävä poikkeus. SUOMI AIKA VAHVOILLA •Eikö euroviìsukappaleiden esittelyyn todella lauantaina muita saatu kun seksitähti? KAIKISTA MUSIIKKIKILPAILUISTA HUOLIMATTA

•Mahtava medianäkyvyys ensi kunnallisvaaleihin intialaiselta turbaaniäijältä. Varmaan nyt tärppää. MATTI •Miksi kriisituellamme Espanja lunastaa huippukalliit omistusasunnot valtiolle? Tämä ei varmaan ole kriisituen merkitys. EU:STA IRTI

•Nytkö taas alkaa? Suomessa valitetaan talvella kylmää ja pimeää. Kun vihdoin kevät ja kesä saapuvat ja pikkuisen hikeä pintaan niin voi kun on liikaa aurinkoa ja lämpöä! Eli liikennevälineissä jäähdytys pauhaa kuin pakastelokerossa, ja junassa verhot vedetään eteen, ettei vain paha aurinko ja valo pääse silmään.-YHYY JA NYYHKIS!

•Onko tärkeämpää muutaman yöliikkujan päästä metrolla kotiin, vai useiden yörauha metron varrella, kyllä bussiliikenne riittää heitä varten öisin. NIMETÖN

•Ulla&muut: Valitatte, että hyvinvointi-Ssuomea ajettiin alas 90-luvulta lähtien. Totuus on, että sdp ja ”kyky puolue” rahoittivat kilpailukyvyn velanotolla! NIMETÖN •Tuontikalaa keittoon: Valistunut ammattikalastaja osaa käyttää muitakin pyydyksiä kuin verkkoja. Tuollainen vastakkain asettelu uhanalaisen luontokappaleen ja ihmisen välillä on vastenmielistä. VERKOT KUIVUMASSA

•Sinä tuntematon, joka otit kantaa sotaveteraaniviestiini: Et näköjään ymmärrä viestini sisältöä! OLLI •Vinskille ja jokaiselle meille hyvä uutinen: Jeesus oli Jumalan Poika, täydellinen. Hän tuli vastaavaksi Aadamiksi, koska

kukaan epätäydellinen ihminen ei voinut ostaa ihmiskuntaa epätäydellisyyden tilasta, jonka Aadam jätti jälkeläisilleen. Me kaikki Adamin jälkeläiset olemme kuoleman ja synnin alaisia. Meillä on kuitenkin hieno tulevaisuuden odote, minkä Jeesus kuolemallaan mahdollisti, ikuisen elämän ennallistettuun paratiisiin, paratiisiin jonka Aadam menetti. NIMETÖN •Vinski, Kristinusko oli juuri tuhoisinta, kun elin tekopyhien lailla, jolloin on päämääränä helvetti, ellei osaa pyytää Jeesukselta armoa, kun vielä elää. S.H •Asevelvollisuus koskee vain miehiä, mutta vastaavasti miehet saavat olla enemmän johtavissa asemissa. TASA-ARVOA •Suurkiitos VR:lle savuttomista junamatkoista :-). Minun puolesta tupakoitsijat saa laittaa niin ahtaalle kun mahdollista. Pilatkoon keuhkonsa vaikka navetan takana! MARIKA •Porvarinlahti on ilmeisesti itänaapurin ja etelänaapurin kaatopaikkana! Ikävä ankeaa 60-lukua, kun tuotiin tullessaan ja vietiin mennessään! XL •Poliitikkojen yhteinen ikihoke-

•Nimetön: Kirjoittelit, että teidän perhe alkaa tehdä matkansa jälleen omalla autolla, kun VR laittaa junansa savuttomiksi. Siitä vaan, jos on kova nikka, ettei kestä matkoja ilman syöpäkääryleitä. RÖÖKITAUKO •Talvi-ja jatkosota on käyty yli 60 vuotta sitten. On aika unohtaa ja antaa anteeksi venäläisten teot meita vastaan. NIMETÖN •Jemenin suomalaispariskunta maksakoon veronmaksajille takaisin heidän vapauttamiseksi maksetut rahat. Onneksi kaikki

Asutko kesällä saunassa? Ilmalämpöpumput viilennykseen. OPTICOOL Puh:0400-785113 www.opticool.fi

•Kaikki muut uskonnot paitsi kristinusko luulee että taivaspaikan voi ansaita omalla hyvyydellä. Ainut keino päästä sinne on kuitenkin Jeesukseen Kristukseen uskominen ja yrittää tehdä niin kuin hän on käskenyt. Ilman Pyhän Hengen apua se käy vaikeaksi. MATKALLA •Varoitus: Tuu juttelemaan! JOS MINUA TARKOITAT

•Tupyhe: Tallentava digiboxi-

Miksi maksaisit liikaa?

ni hajosi. Nyt luen Metroa ja pidän hauskaa teidän ja ystävieni kanssa. Ai niin, liputinhan minä parvekkeella, kun Suomi voitti Venäjän! Onnea toivottaa VEITERÄ

•Kiitos Hesarista tummaihoiselle yöjakajalle 16.5. Kökkölaaksossa Hansatiellä Espoossa. Kerrostalossa tapahtuu kaikenlaista! UNEKSIJA

•Iso ja lämmin kiitos Metrolehden toimittajille, kun julkaisitte tiist. 14.5. kirjoitukseni ystävämme Reetan/Martinlaaksosta muistoksi.Yxi näistä innokkaista Metron lukijoista/ textarien kirjoittajista. Aurinkoista ja mukavaa kesää ja jatkoa teille ja kaikille lukijoillekin toivottaen. NIMETÖN

•Mersumies Saunalahdesta! Veit sitten minulle ostamasi jäätelön vaimollesi. Minä söin sitten tyttärelleni ostamani jäätelön. Ostin tytölle illalla Valtsusta uuden voittorahoillani.

•Matkustaja Vantaalta: Aha, sama ongelma siis kaikissa Nobinan busseissa eli saunoja kaikki! Minkään muun liikennöitsijän busseissa ei ole tarvinnut paistua. Täysin tahallista matkustajien kiusaamista, sanon minä. MATKUSTAJA

KIITOS KYYDISTÄ

ESPOOSTA

Hammaslääkärikeskus p. 726 2266

Kaunis hymy valloittaa.

Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 9-15 www.eurohammas.fi

t ErikoishintammE: ............. Hinta Omavast. Kelapal. a Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus....... 59 € 32,00 27,00 k Hampaanvärinen paikkaus ...... 59 € 39,00 20,00 Kivuton hampaan poisto .......... 49 € 29,00 20,00 U Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. ......150 € U Ei kelan suoraveloitusta. Muut palvelut: t Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Y Avoinna ma-pe 8-20, la 9-15. Bussit, ratikat, metro vieressä. Ö Katutasossa, helppo pyörätuolille. Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa.

p. 146 1460

hammastEknikko

24 h

ErikoishammastEknikon hinnat

Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

norm. Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:

YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 290 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 89 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 430 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 149 € Korjaukset odottaessa alk. 59€ Proteesien ilmainen tarkistus.

Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit

Hanavedestä puhtaampaa - ja paremman makuista! Kymmeniä lajeja, tuhansia tuotteita. Näkemistä, tekemistä ja kokemista. Välineet, varusteet ja viimeisimmät vinkit. Tervetuloa uuteen luontoharrastusten messutapahtumaan.

Kirjanpitäjiä ja palkanlaskijoita kiireavuksi Helsingin seudulle p. 044 297 6252

ma siitä kun persut eivät menneet hallitukseen ottamaan vastuuta. Olisiko pääministeri muuttunut yhtään pätevämmäksi? JYSÄRI

17

OSALLISTU KILPAILUUN JA VOITA HIENOJA PALKINTOJA!

www.outdoormessut.fi

Järjestäjä: Riihimäen Messut Oy. Paikka: Myyrmäen Urheilupuisto, Vantaa.

LIPUT: aikuiset 13 €, lapset (7-15) 5 € perhelippu 26 € ilmainen pysäköinti

AVOINNA: pe 17.5. klo 12-19, la 18.5. klo 10-18, su 19.5. klo 10-17 outdoormessut.fi

Vedenpuhdistuskannu

Vedenpuhdistuskannun avulla suodatat juomavetesi entistä puhtaammaksi - ja pehmeämmän makuiseksi! Näppärää ja edullista - testaa ja maista ero entiseen! Vaikka suomalainen hanavesi onkin turvallista juoda, putkistoista saattaa irrota juomaveteen ei-toivottuja aineita. Yhdessä kloorin kanssa ne voivat vaikuttaa hanaveden ulkonäköön ja makuun. Vedenpuhdistuskannulla teet hetkessä ja helposti hanavedestäsi herkkua!

Tällä kupongilla Ruohonjuuresta 16.-20.5.

Laica:

Vedenpuhdistuskannu

28,-

säästösi 20 % (norm. 34,95)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Haluatko vastuullisempia ja monipuolisempia työteHtäviä? TiesiTkö, että 90 % työnantajista on valmis antamaan vaativampia ja vastuullisempia työtehtäviä tutkinnon suorittaneille.(* Ammattimiehen ja -naisen työ on usein monipuolisempaa ja tämä näkyy myös tilipussissasi. Tutkinto takataskussa on turvallisempi olo, jos työnantajasi vähentää väkeä tai jos joudut muusta syystä hankkimaan uuden työpaikan. Siinä muutama syy, miksi sinunkin kannattaa hankkia ammatillinen pätevyys. Meillä Amiedussa kun opiskelu sujuu joustavasti työn ohessa. Meillä on nyT hakuaika käynnissä syksyllä alkaviin kouluTuksiin: Koneistajan ammattitutkinto Kunnossapidon ammattitutkinto Koulutukset sopivat erityisesti 20–29-vuotiaille henkilöille, joilla on vähintään kolmen vuoden työkokemus alalta, mutta ei peruskoulun jälkeistä tutkintoa. TuTusTu ja hae osoiTTeessa aMiedu.fi *) Tutkimus näyttötutkintojen työelämävaikutuksista teknologiateollisuudessa 2011.

Vaikuttavaa osaamista Asiakaspalvelu puh. 010 80 80 90 asiakaspalvelu@amiedu.fi Valimotie 8, 00380 Helsinki

amiedu.fi


www.metro.fi

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 16. toukokuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

mite mää voi lyörä seeppaa vessapaperil ?

18

10 kysymystä

seeppal on ohkane kallo. vessapaper lyöpi suara läpi.

jossaa sanonni. mut mää ota varmuuve vuaks koko paketi.... ohhoh.

täh ? täh ?

tää o ekstra‐ pehmyt.

perräänny! perräänny!

1. Kuka on Martti Innasen tangon mukaan tyttö sadepisarain? 2. Minä vuonna Oscarit jaettiin ensi kerran? 3. Keihin kohdistuu antisemitismi? 4. Minkä maan asukasluvultaan pienin osavaltio on Sikkim? 5. Kenen pop-tähden tavaramerkki oli moonwalk? 6. Minkä tuotemerkkien näkyminen vähittäisasiakkaille kiellettiin Suomessa vuodesta 2012 lähtien? 7. Kuinka monta jäsentä kuuluu kansanedustajien palkoista päättävään palkkiotoimikuntaan? 8. Minkälaisten tarinoiden kirjoittaja oli vuosina 1628–1703 elänyt Charles Perrault? 9. Minä vuonna Ylellä näytettiin ensimmäinen lottoarvonta? 10. Mikä joukkue pelasi ainoana jääkiekon MMkisojen 2013 alkusarjan ottelut tappioitta?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Lehti ei ilmestynyt viime viikon torstaina.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 16

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Esteri, 2. 1929, 3. Juutalaisiin, 4. Intian, 5. Michael Jacksonin, 6. Tupakkatuotemerkkien, 7. Kolme, 8. Satujen, 9. 1971, 10. Sveitsi.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV2

20.00: Rakkaudesta puutarhaan 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Huippuvuorten kebabkuski. 11.35 A-studio. 12.30 Vanha suola janottaa (S). 13.00 Oho, sanoi Eemeli (S). 14.30 Huuhkaja meren rannalla. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 16.55 Novosti Yle. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Pääministerin ilmoitus.

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Finnautti. Finnautit simuloivat tehtävän suoritusta painottomuudessa. Entä miten Finnautit toimivat joutuessaan kokeeseen, jossa aiheutetaan vahva stressireaktio? 19.00 Benidorm (12). Noreen tyttärineen herättää ärtymystä. Les on allasbaarissa omassa elementissään, mikä poraa pahasti Mateon hermoon. 19.50 Toinen minä: Eva Biaudet. 2/12. Sydänääniä ja refleksejä. Helsinkiläinen Naistenklinikan sairaala saa uuden kätilön, kun vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet kokeilee haaveammattiaan. 20.00-20.23 Rakkaudesta puutarhaan. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 A-studio: Talk. 22.00 Ulkolinja: Spratly, vaaran saaret. Kuinka Etelä-Kiinan meren pääosin asumattomasta saariryhmästä on tullut Kiinan ja naapurimaiden kiistakapula? Spratlya ympäröivän meren pohjasta löytyy öljyä ja kaasua. Alue on tärkeä myös Aasian rahtilaivaliikenteelle. 22.55 Yle Uutiset. 23.00 Monk (12). Arvoitus ratkeaa, 1/2. 23.40-23.55 Oddasat.

MTV3

22.00: Eurovision laulukilpailu 2013: Semifinaali 2 11.00 Oddasat. 11.15-12.05 Matkapassi: Kypros ja Kreeta. 12.30 Uusi päivä (S). 13.00 Uusi päivä (S). 13.30 Sportmagasinet. 14.00 Iloa puutarhasta. 14.30-15.00 Parveke uusiksi. 15.10 Tartu Mikkiin. 16.00 Sissipuutarhurit. 16.30 Galaxi. 16.33 Tero hoitaa (7). 16.43-16.55 Pikku Nikke (S). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Doctor Who (12). Alinen eläin. Ihmiskunnan viimeinen toivo, avaruusalus Britannia leijuu äänettömästi halki avaruuden kannellaan myös Tohtori ja Amy Pond. 18.45-18.55 Naurupalat (S). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Hehku. Onko tantra pelkkää seksiä? Näin treenaat lantionpohjalihaksia. Toimivatko aurinkosuojat? 20.00 Uusi päivä (S). Osa 15: ”Ihminen vanhentuu, vaivat nuorentuu.” Lauri viettää yön ulkona. 20.30 Uusi päivä (S). Osa 16: ”Lopussa kiitos seisoo.” Aleksi vetää Sunerilla haalarit ylleen. 21.00 Solsidan – Onnea onkimassa (12). Anna miettii, ovatko he huonoja vanhempia jolleivät hanki uusinta ja kalleinta lastenvaunumallia. 21.25 Solsidan – Onnea onkimassa (12). Alex miettii ikääntymistään. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Eurovision laulukilpailu 2013: Semifinaali 2. Suomen edustaja Krista Siegfrids kilpailee finaalipaikasta. Äänestä ja osallistu netissä tai sosiaalisessa mediassa: yle.fi/euroviisut. 00.00 Hehku. 00.30-01.15 Taivaan tulet (12). Osa 3/36: Lakko. (U).

Yle Fem 12.15 Uppdrag granskning. 13.15 Go’kväll. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Kobra. 15.0016.00 Forum: Riksdagens frågestund. 16.21 Kulissien takana. 16.25 Samin taikasormus (S). 16.43 Soittopeli. 16.45 Karl Sundlöv (S). 16.55 Riimejä ja rimpsuja. 17.25 Puutarhakeskiviikko. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Peukaloisen retket. 18.30 Hiukkasmysteeri (7). 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.55 Obs debatt. 20.30 Laivakokin matkassa. 21.00 Seportaasi: Perintönä suku. 21.30 Spotlight: Kuka haluaa viisumeita?. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Dok: Kemikaalikuorma. 23.30 Marry Me Europe. 00.00 Sportnytt. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Syd-

22.35: Ketonen & Myllyrinne 11.05 Emmerdale (S). 11.35-12.35 Amazing Race. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Jamie Oliverin kotona. 14.45 Jamie Oliverin helpot herkut. 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Middle (S). 15.50 45 minuuttia Special: Kyynelten saari. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.

18.00 MM-jääkiekkoa: Parhaat!. 18.15 Jääkiekon MM-kisat: Puolivälieräottelu 3. 19.05 Seitsemän Uutiset. 19.20 Jääkiekon MM-kisat: Puolivälieräottelu 3. 19.55 Jääkiekon MM-kisat: Puolivälieräottelu 3. 21.00 Mentalist (12). Musta kirsikka. Syrjäiseltä golfkentältä löytyy kuoliaaksi hakattu nuori mies, mutta CBI epäilee murhan tapahtuneen jossain muualla. Uhrin auto on myös kateissa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Ketonen & Myllyrinne. Osa 1. Yönmustaa huumoria, jossa jännittävänä lisukkeena piristäviä harmaan sävyjä. 23.10 ELOKUVA Heartbreak Ridge (16). (Heartbreak Ridge, Yhdysvallat) Clint Eastwood esittää kovaotteista merijalkaväen kersanttia Tom ”Gunny” Highwayta, joka saa tehtäväkseen kouluttaa lapsekkaasta alokaslaumasta taistelukykyisen joukkueen. Miehet joutuvat todellisuustestiin Grenadahyökkäyksessä lokakuussa 1983. O: Clint Eastwood, USA 1986. N: Clint Eastwood, Marsha Mason, Everett McGill, Moses Gunn, Eileen Heckart, Bo Svenson. 01.40-05.30 MTV3 Deitti.

nytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Cirkuskiosken. 02.00 Fixa rummet. 02.30-03.00 Vem vet mest?.

Liv 11.00 Koirakuiskaaja. 11.45 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 11.50 Kakkutehdas. 12.20 Nigellan uudet herkut. 12.55 Koirakuiskaaja. 13.55 Tanjan koiranhoitovinkit. 14.00 Hulluna häämekkoihin. 14.30 Tuhluriprinsessat. 15.00 Luksusmammat. 15.30 Ilme nuoremmaksi – Uusi-Seelanti. 16.00 Kirstien värkkäilyt. 17.00 Käenpesä (12). 18.00 Tyyliä vai ei. 19.00 Ullan unelmakakku. 19.30 Olgan kotona. 20.00 Hurja remontti. 21.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 22.00 Gigolot (12). 22.30 Lemmi,

Tapahtuman tuottaa: www.sportevents.fi

Nelonen

Sub

Teema

20:00: Huvila & HuussI

22.00: Pahan jäljillä

21.00: Tiededokumentti: Seksin ABC

12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.50 Luksusmammat. 13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma. 13.50 Sarahin sisustusvinkit. 14.25 Leila leipoo. 14.55 Äidin stailauspäivä. 16.00 Häähullut. 17.00 Frasier. 17.30 Hyvät ja huonot uutiset.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Piilokamera. 14.25 Tucsonin veljekset (7). 14.55 Pomo piilossa. 15.55 Jamie Oliverin helpot herkut. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00 Tekijänä: Suvi Teräsniska. 17.30 Design-klassikko: Jaguar E-type.

18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden talkoot. Hessu Maxxin isännöimissä talkoissa eivät tähdet pääse helpolla. 19.30 Neljän tähden illallinen. Viikon viimeisenä kokkina toimii missi Anni Uusivirta. 20.00 Huvila & Huussi. Vanha torppa kokee upean kasvojenkohotuksen, kun kaikki kuluneet pinnat uusitaan ja mökistä tehdään talviasuttava. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (16). (Indiana Jones and the Last Crusade/ USA 1989). Indiana Jones ryhtyy tutkimaan isänsä salaperäistä katoamista, joka on tapahtunut tämän jäljittäessä myyttistä Graalin maljaa. N: Harrison Ford, Sean Connery, Denholm Elliott, Alison Doody, John Rhys-Davies. O: Steven Spielberg. 23.40 Nelosen uutiset. 23.50 Nelosen sää. Nelosen sää 23.55 Frasier. Housut kintuissa. 00.25 Breaking Bad (16). Mustaa ja sinistä. Walt on vauhdissa ja suunnittelee huumekaupan laajentamista, mutta Jesse on alamaissa. Hank totuttelee uuteen virkaansa. 01.30 Lost (12). Hedelmöityshetki. Laskuvarjohyppääjää yritetään pelastaa ja Sunille kerrotaan miten äideille käy saarella. 02.30 Pulkkinen. 03.00 Perhe on pahin 03.35-05.00 Älypää-TV.

kosi, vältä. 23.05 Kauneusleikkaukseen vai ei?. 23.35 Tyyliä vai ei. 00.35 Olet mitä syöt. 01.05 Yllätyskokki Niki. 01.35 Hurja remontti. 02.35-05.00 Älypää-TV.

18.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. Jakso 8. Uusinta. 19.00 Miehen puolikkaat (S). 19.30 Isän tyttö (S). Seniorisutinaa. Sabrina alkaa epäillä, että poikaystävä pettää häntä opiskelijabileissä. 20.00 Simpsonit (7). 20.30 Simpsonit (7). 21.00 Viidakon tähtöset (7). Osa Tähtösistä on odottanut luksuskisan palkintoa enemmän kuin mitään muuta. Soitto kotiin aiheuttaa ilon, ikävän ja raivon kyyneleitä. 22.00 Pahan jäljillä (16). Uhri. Uhrautuvan Clairen antauduttua murhaajamiehensä armoille Ryan ajatuu epätoivon syövereihin, joista Parker nostaa entisen agentin houkuttelemalla tämän tutkimaan lupaavaa johtolankaa. 23.00 House (12). Pallottelua. Tohtorit yrittävät ottaa tolkkua linjamiehenä pelaavan jalkapalloilijan oudoista oireista. Samaan aikaan House vihastuttaa kollegansa palkkaamalla assistentikseen vankilasta vastikään vapautuneen henkilön, joka ei ole toivottu vieras sairaalassa. 00.00 Heroes (12). Kiitospäivä. Bennetit ja Petrellit juhlistavat kiitospäivää perheillallisilla. 01.00 Simpsonit (7). 01.30 Fringe – rajamailla (12). Maailman akselin jyminää. Joukko ihmisiä aiheuttaa sarjan maanjäristyksiä ympäri maailmaa samaan aikaan. Suunnitelman takana on David Robert Jones. 02.25-05.58 SubChat.

Los Angelesin tatuointitarinat. 00.30 JIM D: Metsien miehet (7). 01.30 Australian rajalla. 02.00-05.00 Älypää-TV.

TV5

Jim

11.00 Best direct. 12.00 Toimintasankari Van Damme. 12.55 Dad Camp. 13.50 Hale ja Pace – hauskat pojat. 14.25 Lentokenttä UK. 15.00 Matlock. 16.00 Pulmuset. 16.30 Pulmuset. 17.00 Kolmas kivi auringosta. 17.30 Kellarin kunkku. 18.00 Poliisikokelaat. 18.30 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 5D: Virtuaalimaailman salat. 21.00 ELOKUVA Carlito’s Way. 00.00 5D: Sumopainivat naiset. 01.00 Glamourelämää Essexissä. 01.30 Jersey Shore. 02.25 ELOKUVA Kill Bill: Volume 2. 04.50-05.51 5D: Maksulliset miehet.

11.05 Leijonan luola Kanada. 12.00 Homma haltuun. 12.30 Homma haltuun. 13.00 Entisöintipaja. 13.30 Entisöintipaja. 14.00 Ruotsin karmein koti. 15.00 Anthony Bourdain minilomalla. 16.00 Pomo piilossa. 17.00 Leijonan luola Kanada. 18.00 Anthony Bourdain minilomalla. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Vaihtokauppiaiden kuninkaat. 20.30 Poliisit (12). 21.00 Gordon Ramsay ja paras ravintola. 22.00 Panttilainaamo. 22.30 Suomen Tulli. 23.00 South Park (12). 23.30

18.00 Tanskan kuohuva 1800-luku (12). 8/8: 1890–1900. 18.40 Elävä arkisto: 60-luvun starat. Arkistojen aarteita 60-luvun tähtien vierailuista ja esiintymisistä Suomessa. Esillä ovat mm. The Rolling Stones ja The Hollies. 19.00 Candlefordin postineiti (7). 27/40. Hotellissa erakkona majaileva herra herättää uteliaisuutta. Niinpä Dorcas päättää ottaa selvää, mikä hän on miehiään. Ruby ja Pearl suunnittelevat innokkaasti muotinäytöstä. 20.00 Kotkanpojat. Kotkanpoikaset otettiin kiinni Norjassa ja vietiin Skotlantiin. Solveig Gareide matkustaa Skotlantiin katsomaan lintujen vapauttamista. 20.30 Ruokaratsia. Ruokaratsia selvittää mansikanmakuisten elintarvikkeiden mysteeriä. Miten tuotteisiin saadaan voimakas maku pienellä tipalla aromia? Kaupan täytettyjen valmisleipien salaisuus on laboratoriossa kehitetty tomaatti. 20.55 Yle esittää: Yle Areena. 21.00 Tiededokumentti: Seksin ABC (12). Ensimmäinen kerta. Kaikki muistavat ensimmäisen rakastelukertansa, mutta millaisia fysiologisia, neurologisia ja psykologisia muutoksia kehossamme tapahtuu ennen sitä, sen aikana ja sen jälkeen? 22.00 Kino Suomi: Ursula (16). (1986) 18-vuotias Ursula haluaisi olla aikuinen, kolmikymppiset Mårten ja Harri eivät. Irrallinen Ursula ajautuu miesten huumekuriiriksi. N: Heidi Kilpeläinen, Ville Virtanen ja Petri Aalto. O: Jaakko Pyhälä. 23.51-04.00 Teematieto.

Fox 12.00 Grillimaisteri Hans Välimäki. 12.05 Sonjan Puutarha. 12.30 Ally McBeal (S). 13.15 Totta vai tarua. 13.40 Lentoturmatutkinta. 14.35 Tappajaeläimet. 15.30 Alaskan poliisit. 16.25 Supertehtaat. 17.20 Grillimaisteri Hans Välimäki. 17.27 STT Uutiset. 17.30 Samun salainen keittiö. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Varastojen metsästäjät. 19.00 Alaskan poliisit. 20.00 Varastojen metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Ilman johtolankaa (12). 21.55 ELOKUVA Pähkähullu perheloma (7). 23.40 Huijareiden kaupunki. 00.35 Family Guy. 01.00 Hetki ennen tuhoa. 01.30 Hetki ennen tuhoa. 02.00 Totta vai tarua. 02.25 Totta vai tarua. 02.50-03.15 Sonjan Puutarha (TXT).

KIEKKOTORILLA TÄNÄÄN 16.5. Y K L 17.3 O

Y

T I L E P M MJÄTTINÄYTÖLTÄ

E S II N T

ÄPUOLIVÄLIER

SATIN CIR

C US

MAAILMAN SUURIN GIGANTTIMAILA

0

TV1

19

A, TARJOUKSI

KAIRSVOONJTOAJA,

AVOINNA KLO ! TERVETULOA

13-23

Lätkäaktiviteetteja, Xbox- ja Kinect -pelejä, yleisöluistelua ja tossulätkää. Maalivahti torjumassa klo 16.30–18.30. Tapahtuma on maksuton. Alvar Aallon kuja 2, Helsinki KATSO KOKO OHJELMA:

www.kiekkotori.fi

Yhteistyössä:

Kiekkotorin tarjoavat:


-15%


20130516_fi_helsinki