Page 1

JAKE GYLLENHAAL PARTIOI POLIISIEN MUKANA LOS ANGELESIN KADUILLA KUNNIANOSOITUS VIRKAVALLALLE RANKALLA ROOLILLA

HELSINKI

SIVU 22

Keskiviikko 14.marraskuuta 2012 | n:o 211 | sää +8°

HIFK puuhaa uutta suurhallia Töölöön

11 000 katsojalle. SM-liigajoukkue HIFK suunnittelee uutta jäähallia Helsingin Töölöön. Halli vetäisi jääkiekko-otteluissa noin 11 000 katsojaa. Muutakin kuin halli. Helsinki Garden -nimellä kulkeva hanke sisältäisi myös hotellin, kauppoja, asuntoja ja parkkihallin. 400 miljoonan hanke. HIFK aikoo rahoittaa noin 400 miljoonan euron hankkeen yksityisellä rahalla. SIVU 04 RAIMO PÄLVIÖ

Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

Valovika ruuhkautti liikennettä Vallilan liikenteenohjausjärjestelmään tullut tekninen vika ruuhkautti liikennettä tiistaina Helsingissä. Liikennevalot olivat yöllä ja aamulla pois käytöstä pääradan itäpuolella ja Kallion pohjoispuolella muutamaa isoa risteystä lukuun ottamatta. SIVU 06

Asuntojen hinnat yhä nousussa

HURJA PUDOTUS

Auto mätkähti alas Kehä II:lta SIVU 04

Henkilöauto putosi alas Kehä II:lta Espoon Mankkaalla tiistaiaamuna. Auton kuljettaja loukkaantui lievästi, ja hänet kuljetettiin Jorvin sairaalaan.

Vanhoista kerrostaloasunnoista maksettiin Helsingissä lokakuussa keskimäärin 4 328 euroa, jossa on kasvua vuodentakaisesta peräti 7,6 prosenttia. SIVU 09

Konsultti auttaa shoppailussa Imagokonsultin avulla voi löytää vaatteet ja värit tilanteeseen kuin tilanteeseen. SIVU 14


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

Lukijan kuva

MARKO KARI

TUOTTAJA laura.halminen@sanoma.fi

HUUTAKAA KEKRIPULLAA

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Ketterä hiiri nautti aamupalaa suoraan puusta Hiiren aamupala Helsingin Puotilassa oli tällä kertaa pihlajanmarjaa puunoksalta. METRO Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä

Katoavatko jäätelöautot ensi kesänä? PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

”En jää kaipaamaan tämän yhtiön mekastusta. Ajatelkaapa, jos kaikki jakelu- ja myymäläautot soittelisivat samalla tavoin ”melodioitaan”.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

KRISTIAN60

”Vielä voisi kokeilla, jos soittaisivat vähän kovempaa ja pidempään. Ehkä asiakkaita vielä löytyisi?” TOIVEIKAS TUUSULASTA

PÄIVÄKUMPU EST. 1993

Tänään Huomenna 15. marraskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+8

+8

+8

+8

8:17

Edellinen kysymys

+6

-8

+2

+7

+4

+8

15:49

+6

+10

+2

Osallistuin uteliaisuudesta perussuomalaisten kuntavaalivalvojaisiin. Bottan uumenissa kannattajajoukon keskellä kulki nuorehko mies jakamassa kortteja, jossa luki karusti vain ”roskaruokaboikotti”. Hän kertoi, että pikaruuasta luopuminen parantaa jokaisen suomalaisen elämänlaatua, sillä hänen lääkärinsä mukaan pizza ja kebab ovat epäterveellisiä. Pidemmän haastelun tuloksena kävi kuitenkin ilmi, että kotimainen hampurilaisketju voidaan hyväksyä, koska se on suomalaista ruokaa. Tämä logiikan keihäänkärki kehotti minua ja seuralaisiani lukemaan vanhasuomalaisia loitsuja ja syömään kekripullia. Nähdäkseni todistin ääriaineksen soluttautumista puoluepolitiikkaan. Vähän sama fiilis oli vuosituhannen alussa kokoomusnuorten kanssa alkoholia käyttäessä, kun Vaalipirskeissä kravattikaulaiset teinit lupasivat ”Nähdäkseni todistin muiluttaa rastahipit rajan taa ja ääriaineksen väärää puoluekirsoluttautumista kantanut sai puoluepolitiikkaan.” jaa kenkää sitoutumattomaksi väitetystä opiskelijajärjestöstä. Ei sillä, etteikö vasemmallakin osattaisi. Taistolaisen laululiikkeen perinteitä ei tarvitse kaukaa hakea, ja porvareita vaaditaan yhä hengiltä pamflettikoneen laulaessa fasismin uhasta. Kekripullista julistanut aines sai kuitenkin olla perussuomalaisten vaalipirskeissä kokolailla yksin, ja viikonloppuna äärimielipiteitä esittänyt kokoomusnuori erosi järjestönsä johdosta. Hulluuden ja nerouden raja on kliseen mukaan hyvin ohut. Politiikassa se veteen piirretty viiva vaikuttaisi olevan retorinen osaaminen. Sananvapaus mahdollistaa huutelun joka suuntaan, ja vastuu jää kuulijalle. Huutelussa tosin on veikeää se, että politiikkaan tulee väriä, syvyyttä ja yleistä kiinnostavuutta. Konsensus on nimittäin kamalan tylsää. Kysykää vaikka Johan Bäckmanilta. Jos joskus löydän ohjeen kekripullien tekemiseen, kutsun illalliselle kokoomusnuorten Saul Schubakin, vasemmistoliiton Dan Koivulaakson ja perussuomalaisten Jussi Halla-Ahon Arvostele mun illallinen -ohjelman hengessä. Riemastuttavat ruokapöytäkeskustelumme jaan tietysti kaikelle kansalle Youtubessa. Kissa-allergikot varoittakoot vaivoistaan etukäteen. Lukijakolumniohjeet

+9

Onko pysäköinti jo liian vaikeaa Helsingin keskustassa?

63% KYLLÄ

+11

-11

-10

+7

0

6

-1 +4

7

37% EI

+4 9

+2

+7 +7 12

11

• •

+6 +15 +19

+14 +1

+4

+4

+5

+21

+17

+2

9

+6 +8

+19

+2

9

+8

-5

-7

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

”Hyvä juttu. Ärsyttävä melodia ja hinnat oli kovat jo markka-aikoina. Muistan kun koko peräkylän naapuriston kanssa odoteltiin eka syksy tienristeyksessä sen saapumista ja silmät pyöreinä tuijoteltiin siihen aikaan vielä erikoisia uusia jäätelöjä ja malleja. Onneks halpismerkit keksi jossain vaiheessa myydä samoja tuotteita halvemmalla. Mut joo, se oli sen ajan kulttuurillinen tapaus. RIP.”

Suomen Kotijäätelön jäätelöautojen tunnusmelodia saattaa hiljentyä lopullisesti ensi kesään mennessä.

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Ovatko James Bond -elokuvat sopivia 12-vuotiaille?

Kolumni

LAURA HALMINEN

TÄNÄÄN

Päivän kysymys

02

14

• •

+13 +18 +8 +25 +33 +25 +26 +20 +24 +27

+22 +21 +19 +23 +28 +5 +9 +27 +7 +24

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Lukijakolumneja julkaistaan aina maanantaisin. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


SHOKKITARJOUS! Tällä viikolla kampaamotuotteet yli

-50% alennettuun hintaan!

% 1 -6 9

500 ml jättikoko

90

(norm 25,60 €)

Osis Session on erittäin voimakas hiuskiinne. Elintärkeä tuote todellisille hiusstylisteille. Antaa hiuksille voimakkaan tuen ja kuivuu nopeasti eikä tahmaa.

-86% -74% -50% -50% Klassikko!

1000 ml jättikoko! 750 ml jättikoko

sisältää pumpun!

500 ml jättikoko

Tehohoitoaine 2 € kun ostoksesi ylittävät 30 €

Hiuskiinne + muotoiluneste 9,90 €

Tuotetarjoukset voimassa 19.11.2012 asti. HairStore Iso Omena Piispansilta 11 S 69 (Kauppakeskus Iso Omena), 02230 ESPOO, Puh. (09) - 8565 6040, Ark 8 – 21/ La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore MegaSalon Sello Leppävaarankatu 3-9, 02600 ESPOO, Puh. (09) - 85656060 ja (09) - 85656066, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore Columbus Vuotie 45, 00980 HELSINKI, Puh. (09) - 85656045, Ark: 9 – 20 / La 9 – 18 / Su suljettu HairStore Malmin Nova Ala-Malmin tori 5, 00700 HELSINKI, Puh. (09) - 856 56175, Myymälä Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 Parturi- Kampaamo Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore MegaSalon Kamppi Urho Kekkosen katu 3–7, 00100 HELSINKI, Puh. (09) - 8565 6090, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18 HairStore Flamingo Tasetie 8, 01510 VANTAA, Puh. 09-85656600, Ark 11 – 19 / La 10 – 18 / Su Suljettu HairStore MegaSalon Jumbo Vantaanportinkatu 3 (Kauppakeskus Jumbo), 01510 VANTAA, Puh. (09) - 8565 6030, Ark 8 – 21 / La 8 – 18 / Su 12 – 18

Varaa aikasi kätevästi netissä:

www.hairstore.fi

Litran Well Care -tuotteet 9,90 €

Kaikki Bio+ tuotteet osta 2, maksa 1


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

04 MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA

UUTISET

Hallia suunnitellaan Töölönlahden pohjoispäähän Mäntymäen alueelle Kisahallin ja Oopperatalon viereen.

HIFK:n uusi jäähalli sijoittuisi maan alle Nuoret äidit sallivimpia

Luunappi napsahtaa helposti Lievä väkivalta on sopivaa lapsen kasvattamisessa, arvelee joka viides vanhempi. Tulos käy ilmi Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksesta, jossa lieväksi väkivallaksi katsottiin ainakin luunapit, korvapuustit ja tukistaminen. Laki kieltää kaiken lapseen kohdistuvan fyysisen väkivallan. Noora Ellosen tutkimuksen mukaan suomalaiset lapset kokevat kuritusväkivaltaa useammin ydinperheessä kuin yksinhuoltaja- tai uusperheessä. Kuritusväkivaltaan suhtautuvat sallivimmin alle 29-vuotiaat äidit. STT

Uusia irtisanomisia Työpaikkojen leikkauksista kertoivat tiistaina TS-yhtymä ja Konepajayhtiö Metso. STT

Metso vähentää 400 ja ulkoistaa 140 työpaikkaa.

TS-yhtymä vähentää enintään 60 työntekijää.

Helsingin keskustaan. Jääkiekkoseura HIFK haluaa sijoittaa uuden kotihallinsa rakennuskompleksiin, jossa olisi myös paljon muita palveluja ja asuntoja. Moni asia on kuitenkin vielä auki.

1km

HIFK:n nykyinen jäähalli

Olympiastadion Kallio Uusi hallisuunnitelma Töölö Rautatientori

HELSINKI STT

Viisitoista vuotta sen jälkeen, kun jääkiekkoseura Jokerit muutti Helsingin jäähallista omaan areenaansa Ilmalaan, kilpailijaseura HIFK on tehnyt saman johtopäätöksen: Nordenskiöldinkadun 46 vuotta vanha areena ei täytä nykyaikaisen urheilubisneksen vaatimuksia. HIFK:n uusi koti rakentuu kivenheiton päähän nykyisestä hallista. Paikka työnimellä ”Helsinki Garden” kulkevalle areenalle on löydetty Töölönlahden pohjoispäästä, Mäntymäen alueelta Kisahallin ja

Avoin palvelukeskus

”Tästä tulee elävä kaupunkikokonaisuus, joka palvelee helsinkiläisiä ympäri vuoden.” Puheenjohtaja Timo Everi

Oopperatalon vierestä. Kunnianhimoinen projekti esiteltiin medialle tiistaina. HIFK:n toiveaikatauluna on, että seura pääsisi muuttamaan uudelle areenalle syksyllä 2016.

Kehä II. Torkahtaneen kuljettajan auto suistui kaiteelta katolleen Henkilöauto putosi alas Kehä II:lta Espoon Mankkaalla tiistaiaamuna noin kello 6.40. Auto liukui ensin kaiteen päällä Kehä II:lla. Lopulta se päätyi katolleen väylän alapuoliselle tielle. Auton ratissa oli espoolainen nainen. Kuljettaja kertoi, että hänen silmänsä olivat painuneet hetkeksi kiinni. Havahduttuaan hän huomasi auton ajautuneen pientareelle ajoradan vasemmalle puolelle. Auto ajautui kaiteen päälle, putosi sen vasemmalle puolelle ja jatkoi edelleen rin-

nettä pitkin alas päätyen lopulta katolleen tielle. Auton kuljettaja loukkaantui lievästi, ja hänet kuljetettiin Jorvin sairaalaan. Hän pääsi kuitenkin autosta omin voimin ulos. Auto romuttui onnettomuudessa pahasti. Pelastuslaitos käänsi auton ja imeytti siitä onnettomuuspaikalle Stensintielle valuneen polttoaineen ja öljyn. Onnettomuudesta ei aiheutunut haittaa liikenteelle. Poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. METRO

Hallituksen puheenjohtaja Timo Everi kuitenkin myöntää, että hanke on vasta alkuvaiheessa, ja paljon voi vielä tapahtua. Tontista ei ole sopimusta kaupungin kanssa, mikä saattaa tietää mittavia vääntöjä kunnallispolitiikassa. HIFK:n visioissa Garden on paljon muutakin kuin jääkiekkoareena. 80 000 neliömetrin kiinteistökokonaisuuteen on tarkoitus kuulua hotelli, ravintoloita, kokoustiloja, päivittäistavarakauppa ja muita liiketiloja, lääkäriasema, pysäköintitilaa sekä asuntoja. – Areenat nähdään yleensä suljettuina paikkoina, jotka ovat auki vain tapahtumien aikana. Tästä tulee elävä kaupunkikokonaisuus, joka palvelee helsinkiläisiä ympäri vuoden, Everi maalailee. Työnimi ”Garden” viittaa siihen, että kompleksin maanpäällisestä osasta aiotaan puutarhamaista oleskelupaikkaa kaupunkilaisille. Hankkeen arvioidaan mak-

savan noin 400 miljoonaa euroa. Rahoituksen HIFK aikoo hakea kokonaan yksityispuolelta. Pääsijoittajaksi haetaan suomalaista instituutiota tai sijoittajaryhmää. Rahoitus on HIFK:n mukaan vakaalla pohjalla, Garden on jo herättänyt sijoittajissa vakavaa kiinnostusta. – Jääkiekolla on sen verran suuri ja stabiili asema Suomessa, että sen ympärille voi rakentaa jotain tällaista, Everi toteaa. Oy HIFK-Hockey Ab olisi

areenan vuokralainen. Everin mukaan HIFK tulisi kiinteistön omistajana olemaan ”pieni, jos sitäkään.” STT Helsinki Garden •

MAAN ALLA. Tapahtumaareena rakentuu kokonaan maan alle. Koko kompleksistakin noin 60 prosenttia sijaitsee maanpinnan alapuolella. Areenan yleisökapasiteetiksi HIFK kaavailee 10 500–11 000 katsojaa.

Ei vain jääkiekolle

HIFK:n tavoitteena on, että Helsinki Garden hyödyttäisi jääkiekkofanien lisäksi ympäröivää aluettakin. – Se tarjoaa Olympiastadionin ja Oopperan käyttäjille ravintola-, hotelli- ja pysäköintipalveluja, HIFK:n puheenjohtaja Timo Everi visioi. Helsinki Gardeniin on tarkoitus rakentaa maan alle 1 500 parkkipaikkaa. RIVO NÖMMIK

LUKIJAN KUVA

Mies auton alle suojatiellä

Iäkäs mies loukkaantui liikenneonnettomuudessa Helsingin Töölössä tiistaina iltapäivällä jäätyään auton alle suojatiellä. Mies oli ylittämässä Runeberginkatua suojatietä pitkin Töölöntorin kohdalla, kun henkilöauto törmäsi häneen kello 11.50. Mies loukkaantui, mutta hänellä ei ole vakavia vammoja. Turmapaikalla on liikennevalot. Poliisin mukaan on vielä epäselvää, kumpi osallisista on mahdollisesti kulkenut punaisia liikennevaloja päin vai oliko valoissa mahdollisesti vikaa. METRO

Everi perustelee Gardenin mielekkyyttä myös sen yhteiskunnalle tuottamilla hyödyillä: rakennusvaihe vaatii laskelmien mukaan 2 800 henkilötyövuotta, ja kompleksi tuottaa valmistuttuaankin runsaasti verotuloja valtiolle ja Helsingin kaupungille. Lisäksi kaavaillun Pisararadan Töölön asema tulisi aivan areenan viereen. STT Poliisin ja tullin ratsia

Ulkomaalaisautot syynissä

Poliisi ja tulli paljastivat poikkeuksellisen monta liikennerikkomusta tai auton laitonta käyttöä tehovalvontaiskussaan 7. marraskuuta. Viranomaiset tarkastivat lähes sata ulkomaalaista ajoneuvoa Helsingissä ja Espoossa. Puutteita havaittiin lähes 50 ajoneuvossa. Osa niistä liittyi autoverotukseen, osa omistajista sai ilmoittautumismääräyksen ja osa määräyksen viedä ajoneuvo pois Suomesta. Vakinaisesti Suomessa asuva ei saa käyttää ulkomaille rekisteröityä ajoneuvoa. METRO


KIIRE!!!!!

Ota huippunopea netti. TILAA:

DNA Welho Laajakaista

www.dna.fi/tarjous

Alennus yli

DNA:n maksuttomasta myyntipalvelusta 0800 550044

% 0 6

DNA Kaupasta. Löydä lähin DNA Kauppa www.dna.fi/kaupat

Uudelle DNA Welho Laajakaista S -asiakkaalle ensimmäiset 12 kk 9,90 €/kk, seuraavat 12 kk 19,90 €/kk (norm. 29,90 €/kk) 24 kk:n sopimuksella. Lisäksi laajakaistan (norm. 30 €) ja kaapelimodeemin (norm. 6-9 €/kk) vuokra veloituksetta. 24 kk yhteensä min. 357,60 €. Lisäksi uusille DNA Nettiturva -asiakkaille DNA Nettiturva (norm. 6,50 €/kk) 4kk 0 €. DNA Welho Laajakaista -liittymän kk-maksu muuttuu 24 kk:n jälkeen hinnaston mukaiseksi. Kaapelimodeemivuokran tarjoushinta on voimassa laajakaistatilauksen loppuun asti. Tarjous ei koske suljettuja ja samaan talouteen uudelleen avattuja liittymiä eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. Tarjous on voimassa DNA Welho Laajakaistan saatavuusalueella 18.11.2012 asti. Lisätiedot www.dna.fi

Upea meikki joka kestää Tervetuloa keskiviikosta lauantaihin Sokos Helsinkiin ja perjantaista lauantaihin Sokos Hakaniemeen Joe Blasco -esittelyyn tutustumaan sarjan ylellisen ihaniin meikkituotteisiin. Asiantuntija auttaa valitsemaan sinulle parhaiten sopivat tuotteet.

Ultrabase-meikkivoide Kestää korjailematta aamusta iltaan. Riittoisa, sisältää paljon väripigmenttiä.

47,90

(56,70)

Puristepuuteri Erittäin hienojakoinen. Sopii meikin korjailuun sekä kasvojen varjostamiseen ja muotoiluun.

43,90

21,90

(52,20)

S-ETU

Ultamatte-rajausväri Helppokäyttöinen ja monipuolinen. Käytetään rajauksiin, luomivärinä ja kulmien muotoiluun.

32,90

S-ETU

Huulipuna Kosteuttava ja pehmeästi levittyvä. (27,60)

Hollywood 10 Hour Face Lift -naamio Kiinteyttää ja antaa välittömän kohottavan vaikutuksen 10 tunniksi.

39,90

(41,70)

(51,80)

HAKANIEMI • HELSINKI ma–pe 9–21 • la 9–18 • su 12–18 sokos.fi BONUS JOPA 5 %

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

HOK-ELANTO.FI


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Poliisi ohjasi liikennettä aamuruuhkan aikaan Lahdentien päässä kauppakeskus Arabian risteyksessä.

Ruuhkia. Laaja vika iski liikennevaloihin Vallilan liikenteenohjausjärjestelmään tullut tekninen vika ruuhkautti liikennettä tiistaina Helsingissä. Vika alkoi maanantai-iltana noin kello 22.50. Se saatiin korjattua tiistaina aamupäivällä kello kymmenen jälkeen. Vian seurauksena liikennevalot olivat yöllä ja aamulla pois käytöstä pääradan itäpuolella ja Kallion pohjoispuolella muutamaa isoa risteystä lukuun ottamatta. Helsingin poliisin yleisjohtaja Jarkko Lehtinen kertoi

tiistaina aamukymmenen jälkeen, että liikenne kulki teillä normaalia tukkoisemmin, ja myös jalankulkijoiden liikkuminen oli tavallista vaikeampaa. Suurimmat ja vilkkaimmat risteykset toimivat vian aikana liikennevalojen tilapäisohjauksella, joka ei ota huomioon ruuhka-aikaa. Myös poliiseja oli ohjaamassa liikennettä. Poliisin tietoon ei tullut toimintakatkosta johtuneita onnettomuuksia. MERI LIUKKONEN

Here tulee. Nokia lisää karttapalvelutarjontaa Nokia laajentaa karttapalvelujensa tarjontaa. Yhtiö alkaa tarjota karttapalveluja Herenimen alla kaikille mobiilikäyttöjärjestelmille. Karttasovellukset päivittyvät jatkuvasti. Ne toimivat

sekä Googlen Android-alustalla, Applen iPhonessa että Mozillan kehitteillä olevassa Firefox-käyttöjärjestelmässä. Apple-versio tulee tarjolle lähiviikkoina, Android-versio ensi vuoden puolella. STT

Hiekkaharjun tornin kunto tarkistetaan

ANNIKA LOHI

Ei riskiä. Peruskorjausta odottavalle Hiekkaharjun vesitornille ei tule käyttökieltoa, vaikka se on rakenteeltaan samanlainen kuin Jyväskylän sortunut torni.

Helsingin seudun ympäristöpalveluilla (HSY) on kolme vesitornia, jotka ovat rakenteeltaan samanlaisia kuin Jyväskylän sortunut elementtirakenteinen torni. Tornit sijaitsevat Vantaalla Hakunilassa, Hiekkaharjussa ja Korsossa. Hiekkaharjun torni oli jo ennen Jyväskylän sortumaa päätetty saneerata ensi vuonna. Kunnostussuunnitelmat olivat valmiit, mutta nyt HSY tekee vielä uuden kuntokartoituksen ja tarkistaa suunnitelmat ennen töiden aloittamista. – Olemme miettineet, pitäisikö Hiekkaharjun tornin vedenpintaa laskea varotoimenpiteenä. Käyttökieltoa ei ole tulossa, koska rakenteissa ei ole riskiä sortumiselle, HSY:n vs. toimialajohtaja Tommi Fred sanoo. Hiekkaharjun vesitornin kunnostustyöt valmistuvat vuoden 2014 jouluun mennessä. Fred kertoo, että Hakunilan ja Korson torneissa HSY ei

Hiekkaharjun vesitorni on valmistunut vuonna 1962. Varotoimenpide

”Olemme miettineet, pitäisikö Hiekkaharjun tornin vedenpintaa laskea varotoimenpiteenä.” HSY:n vs. toimialajohtaja Tommi Fred

tehnyt erityistarkastusta, koska ne on saneerattu vastikään perusteellisesti. Hakunilan torni peruskorjattiin vuosi-

na 2009–2010 ja Korso viime vuonna. – Jyväskylän tornin sortumisen tutkinta on vielä kesken. Kun syy aikanaan selviää, teemme uusia toimenpiteitä, jos tarvetta ilmenee. Suomessa on noin 20 Jyväskylän sortunutta tornia vastaavaa rakennusta.

LASSE KIVINEN

lasse.kivinen@sanoma.fi

Ongelmia Turunväylällä

Ketjukolarista paha aamuruuhka

Taksin ja kolmen henkilöauton ketjukolari ruuhkautti Turunväylää Espoossa Nihtisillan liittymän kohdalla tiistaina iltapäivällä. Pahimpaan ruuhkaaikaan sattunut onnettomuus sumautti liikennettä Turunväylän Helsingistä Turkuun menevillä kaistoilla pahimmillaan Munkkiniemessä asti reilun tunnin ajan. Ketjukolarin järjestyksessä toista autoa ajanut naiskuljettaja loukkaantui rytäkässä lievästi, ja hänet kuljetettiin ambulanssilla tarkastettavaksi Jorvin sairaalaan. Kaikki kolarissa osallisina olleet ajoneuvot vaurioituivat hinauskuntoon. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. METRO

Syksyn 2012 kausi-influenssarokotukset Helsingin terveysasemilla ja neuvoloissa Helsingin terveysasemilla ja neuvoloissa rokotetaan kausi-influenssaa vastaan ilman ajanvarausta • 19.11. – 23.11. ma – pe klo 9.30 – 11.30 ja 13.30 – 15.30 ja • 10.12. – 14.12. ma – pe klo 9.30 – 11.30 ja 13.30 – 15.30. Lisäksi Myllypuron (Jauhokuja 4) ja Laakson (Lääkärinkatu 8 P) terveysasemilla rokotetaan ilman ajanvarausta lauantaina 1.12. klo 10 – 15. Muina aikoina rokote on mahdollista saada terveysasemilla ja neuvoloissa ajanvarauksella. Maksuton influenssarokotus tarjotaan • raskaana oleville • 6 – 35 kuukauden ikäisille lapsille • 3 – 64-vuotiaille sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluville • 65 vuotta täyttäneille • potilas- ja hoivatyötä tekevälle terveys- ja sosiaalialan henkilöstölle ja alan opiskelijoille.

RAVINTOLATYÖNTEKIJÖITÄ

Tarjoilijoita à la carte - ja tilausravintoloihin sekä baarimestareita yökerhoihin ja pubeihin. Ota yhteyttä: puh. 050 555 1073 tai täytä hakemus nettisivuillamme. Helsinki | Lahti | Kouvola | Kotka

www.lisapalvelu.net

12-vuotias kiirehti bussista

Henkilöauto töytäisi tyttöä Vantaalla

Riskiryhmiin kuuluvat iästä riippumatta sydän- ja verisuonitauteja, keuhkosairauksia, diabetesta, maksa- ja munuaistauteja sairastavat sekä potilaat, joiden vastustuskyky on sairauden tai sen hoidon vuoksi heikentynyt. Helsinkiläiset, jotka eivät kuulu yllä mainittuihin ryhmiin saavat halutessaan maksullisen rokotuksen lääkärin reseptillä. Tietoa rokotteesta löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta www.thl.fi. Lisätietoa rokotuksista saatte omalta terveysasemaltanne, terveyskeskuksen verkkosivuilta www.hel.fi/terveyskeskus ja terveyspalvelujen neuvonnasta puh. (09) 10023 (24 h).

www.hel.fi

HAEMME

06

12-vuotias tyttö joutui auton töytäisemäksi Vantaan Unikkotiellä maanantaina iltapäivällä. Linja-auton kyydistä jäänyt tyttö juoksi kahden linja-auton välistä suoraan tiellä kulkeneen henkilöauton kylkeä päin. Henkilöauton 46-vuotias mieskuljettaja ei ehtinyt pysäyttää ajoissa autoaan, vaan se tönäisi tyttöä, joka kaatui törmäyksen voimasta katuun. Tytön toiseen nilkkaan tuli turvotusta, ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Auton sivupeili irtosi törmäyksessä. METRO

Täystuho iski •

SYY YHÄ SELVITYKSESSÄ. Jyväskylän vesitornin vesisäiliö sortui runsas viikko sitten lauantaina. Ainoastaan tornin betonijalka jäi pystyyn. Säiliössä oli kaksi miljoonaa litraa vettä, joka tulvi lähimaastoon. Onnettomuustutkintakeskus tutkii parhaillaan sortumisen syytä.

Syynä sisäilmaongelmat

Vantaan päiväkoteja lakkautetaan

Kolme vantaalaispäiväkotia lakkautetaan niissä havaittujen sisäilmaongelmien vuoksi. Lakkautettavaksi joutuvat Veturipolun päivähoitoyksikön Tikkurilan Asematiellä toimivat ryhmät, Majakan päiväkoti Länsimäessä sekä Menninkäisen päiväkoti Kuusikossa. Lakkauttamiset toteutetaan tai on jo toteutettu marraskuun aikana. Kaikki toiminta pyritään siirtämään korvaaviin tiloihin, jotka on jo osittain löydetty. METRO Poliisi varoittaa kilpailusta

iPhone-lupaus on huijaus

Poliisi varoittaa ottamasta osaa netissä olevaan kilpailuun, jonka voittona luvataan iPhone. Osanottajille alkaa tulla maksullisia tekstiviestejä, joista peritään viisi euroa kappaleelta. Lasku saattaa olla useita kymmeniä euroja ja jopa enemmänkin. STT Oikaisu

Jääpuistossa ohjausta lapsille

Rautatientorin jääpuistossa on arkisin kello 17–18 lapsille avoimia maksuttomia luistelukouluja. Metron tiistain jutussa kerrottiin, että jääpuistossa olisi tuolloin mahdollisuus ottaa luistelun yksityistunteja. METRO


ISOILLE MIEHILLE E IK LI TE A VA N O L X DRESSMANN

2XL-9XL

OLEMME AVANNEET UUDEN MYYMÄLÄN ITIKSEN PASAASILLE. ISOJA KOKOJA, ISOILLE MIEHILLE. TERVETULOA!

W W W. D RE SSM A N N X L .CO M

N&N OUTLET Outlet naisille ja miehille. Laadukkaita merkkejä erikoishintaan!

Naisten talvitakit alk.

179€

(229€)

Miesten talvitakit alk.

Ma–pe 10–18, la 10–15 Hitsaajankatu 6, Herttoniemi

199€ (299€)

Puh. 045 268 8749

www.sebagostore.fi


Eviralta puhtaat paperit

Kohuttujen vitamiinituotteiden valvonta kunnossa

Le

Havre

Kaurismäen Aki K i ä menestyselokuva. Suomi/Ranska/Saksa 2011, 103 min, S. To 15.11. klo 14 & 18 vapaa pääsy

Naperokino 0-3-vuotiaiden oma elokuvateatteri. Teemana kekseliäisyys, rohkeus ja yhteistyö. Kesto 60 min. To 15.11. klo 10, vapaa pääsy

alpo p aaltokoski co mp paan nyy

Kancheli -trilogia

Ihana kolmen teoksen tanssisarja Giya Kanchelin musiikkiin. To 15.11. & la 17.11. klo 19, su 18.11. klo 15, alk. 20/12 €

kin van no ttki

Stoan lausujat leikisti tosissaan. La 17.11. klo 15, vapaa pääsy

Pirunpuntari

Herkkä esitys muistisairaudesta. Tilannekomiikkaa unohtamatta! Su 18.11. klo 14, alk. 5 €

Näyttelyt OURCity

Kodikas ja elinvoimainen Meri-Rastila. 8.11.-1.12.

Shivamacabre – Elämän ja kuoleman tanssi

Tiina Madisson. 6.-25.11. ma-to 9–20, pe 9–18, la 10–16, vapaa pääsy Liput: (09) 310 12000, stoa.lipunmyynti@hel.fi ja Lippupalvelu Turunlinnantie 1 Itäkeskus, stoa.fi facebook.com/stoansivu

D-vitamiinia valmistavien ja maahantuovien yritysten omavalvonta on Eviran mielestä pääosin kunnossa. Vain yhdessä tuotteessa D-vitamiinia oli 31 prosenttia vähemmän kuin oli ilmoitettu, kun sallittu poikkeama on 20 prosenttia. Evira pyysi kuntia selvittämään, miten yritykset olivat valvoneet Itä-Suomen yliopiston D-vitamiinitutkimuksessa kelvottomiksi luokiteltuja valmisteita. STT Busseja myöhäisiltoihin

Pikkujoulun juhlijoita varten lisävuoroja HSL lisää busseja myöhäisillan linjoilla pikkujoulukaudella ensi perjantaista alkaen. Busseilla on lisälähtöjä 15. joukuuta asti perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Lisälähdöt ajetaan myös itsenäisyyspäivän aaton jälkeisenä yönä. HSL-alueen joukkoliikenteessä on voimassa yötaksa maanantaista sunnuntaihin kello 2 alkaen. Kausiliput eivät ole voimassa yötaksan aikana. Yötaksa poistuu kausilipulla matkustavilta ensi vuoden alussa. METRO

08

Talvivaaran vedet tappavat kaloja KIMMO RAUATMAA/LEHTIKUVA

Vedelle käyttörajoitus. Talvivaaran jätevesialtaasta on ympäristökeskuksen mukaan vuotanut ympäristöön myrkyllisiä määriä eri metalleja.

Talvivaaran jätevesialtaan vuoto voi aiheuttaa paikallisia kalakuolemia Laakajärvessä asti, kertoi Ympäristökeskus tiistaina. Sunnuntaina otetut näytteet varmistivat, että vesistöön on päässyt nikkelin ja sinkin lisäksi haitallisia määriä kadmiumia, alumiinia ja uraania. Kaloille turmiollista on alumiini, joka saostuu niiden kiduksiin. Ympäristökeskuksen mukaan myrkyllisiä määriä erilaisia metalleja kulkeutui vesistöön pulssimaisena päästönä sunnuntain aikana. Tämän jälkeen pitoisuudet ovat laskeneet. Sunnuntaina nikkelin ja sinkin eliöihin vaikuttavat tasot ylittyvät jopa satakertaisesti, uraanin yli kymmenkertaisesti. Säteilyturvakeskus (Stuk) suositteli tiistaina, ettei Lumijoen vettä käytetä toistaiseksi juoma- tai ruokavetenä.

LISÄSELVITYKSET TARPEEN. Kainuun ely-keskus pitää Talvivaara-yhtiön tiistaina jättämiä lisäselvityksiä metallitehtaan avaamiseksi riittämättöminä. Yhtiön on toimitettava lisäselvityksiä, ennen kuin tehtaan toiminta voi taas jatkua.

KIINNI VUODON JÄLKEEN. Tehdas suljettiin viikko sitten sunnuntaina, kun jätevesialtaan vuoto havaittiin.

Kaivosyhtiö rakensi maanantaina uutta reunavallia varoaltaaseen Talvivaaran kaivoksella. Riskin pitäisi olla alhainen

”Välitöntä säteilyvaaraa ei ole.” Stukin pääjohtaja Tero Varjoranta

Kalastuksen suhteen ei annettu suosituksia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos katsoi tiistaina edel-

leen, ettei vuodosta aiheudu välitöntä vaaraa ihmisten terveydelle. – Ei pidä kuitenkaan vähätellä huolta, pelkoja ja aiheellista suuttumustakin, jota tämä tilanne laajoissa ihmisjoukoissa aiheuttaa, sanoi ylijohtaja Juhani Eskola THL:stä tiedotustilaisuudessa Helsingissä tiistai-iltana.

Etsimme potilaita Suomessa tehtävään kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksessa tutkitaan uudenlaisen masennuslääkkeen tehoa ja turvallisuutta vertaamalla sitä lumelääkkeeseen sekä selvitetään tutkimuslääkkeen vaikutusta henkiseen suorituskykyyn (kognitio). Masennuksen oireita ovat: • mielialan lasku, mielihyvän ja kiinnostuksen väheneminen • unettomuus, väsymys • keskittymiskyvyn ja muistin huononeminen • ruokahalun muutokset • toimintatarmon väheneminen • toivottomuus, päätöksentekovaikeus • arvottomuuden ja syyllisyyden tunne • kuolemanajatukset Saatatte soveltua tutkimukseen jos: • sairastatte toistuvaa keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta • olette 18–65 -vuotias • Teillä on hyvä yleinen terveys • ette ole raskaana ettekä imetä • ette sairasta muuta mielenterveyden häiriötä kuin masennusta • ette käytä säännöllisesti psyykenlääkkeitä tai liikaa alkoholia • ette saa mitään psykoterapiahoitoa sairauteenne Tutkimus kestää 12 viikkoa ja tänä aikana on 5 tutkimuskäyntiä ja yksi seurantayhteydenotto / -käynti. Tutkimus ja siihen kuuluvat vastaanottokäynnit sekä lääkkeet ovat potilaalle maksuttomia, myös kohtuulliset matkakustannukset korvataan. Suomessa tutkimuksesta vastaavana henkilönä toimii dosentti, psykiatrian erikoislääkäri Ulla Lepola Savon Psykiatripalvelu Oy:stä. Helsingissä tutkijalääkärinä toimii psykiatrian erikoislääkäri: • Anna Savela (anna.savela@pp.inet.fi), Lääkäriasema Klaara Keskus, Mikonkatu. Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä: ti 13.11., ke 14.11. tai to 15.11. klo 16–18 soittamalla maksuttomaan numeroon 0800-199299 tai kirjoittamalla yllä olevaan sähköpostiin.

Säteilyturvakeskuksen mukaan veden ei pitäisi aiheuttaa säteilyriskiä ihmisille. – Välitöntä säteilyvaaraa ei ole, eikä tilanne näillä näkymin niin pahaksi kehitykään, kertoi Stukin pääjohtaja Tero Varjoranta. Talvivaaran vuoto jatkui tiistaina, mutta vesi meni nyt turvapatoihin. Kainuun elykeskus arvioi, että vuotava lohko tyhjenee keskiviikon aikana. Ympäristökeskuksen mukaan on selvää, ettei luontoon päässeitä haitallisia aineita saada täysin poistettua. Vesistölle aiheutuvat seuraukset selviävät kokonaisuudessaan aikaisintaan ensi keväänä. STT Tehdas pysyy kiinni

KÄRSITTEKÖ MASENNUKSESTA?

” Ja vaikka sen

h ee ks i va llh

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

arja

©2012 Specsavers Optical Group-konserni. Kaikki oikeudet pidätetään.

s Klassikko

Katso liikkeiden tiedot www.specsavers.fi


UUTISET

09

Korkotaso kirittää nyt asuntokauppaa

Moni asia vaikuttaa. Helsingissä selvästi kalleimmat kerrostaloasunnot Edullisesta korkotasosVanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat, euroa ta huolimatta talouden 4 500 epävarmuus lieventää 4 000 Helsinki intoa sijoittaa omaan 3 500 asuntoon. 3 000

Asuntokauppa ei ole osoittanut hiipumisen merkkejä, vaikka talouden pyörät pyörivät Suomessa aiempaa hitaammin. Yhtenä syynä on matala korkotaso. – Positiivinen vire on ihan selkeä. Kesän jälkeen erityisesti pienissä asunnoissa ja pienissä perheasunnoissa on ollut vipinää, Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Antti Asteljoki arvioi. Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha sanoo, että asuntojen korkea vuokrataso ei tällä hetkellä houkuttele. Loppuvuonna asuntokauppaa saattavat kiihdyttää varainsiirtoveron ensi vuodeksi suunniteltu korotus sekä kaaHelsingin hinnat VANHAT ASUNNOT. Helsingissä vanhojen kerrostaloasuntojen neliöhinta nousi viime vuoden lokakuusta viime lokakuuhun 7,6 prosenttia 4 328 euroon.

K l u u v i • A l e K s A n t e r i n K At u 9 • 1 s t f l o o r

ConCept store K l u u v i , 1 st f l o o r

Koko maa

2 500 2 000 1 500 1 000

2008

2009

2010

2011

2012

STT, lähde: HSP Logica/Kiinteistömaailma

vailtu lainakatto. Vaikka asuntokauppa on käynyt nyt hyvin, Suomen Kiinteistövälittäjäliitto SKVL näkee asunnonvaihtajien käyneen varovaisemmiksi.

– Pitkään jatkunut talouden epävarmuus vaikuttaa väistämättä ostopäätökseen, arvioi SKVL:n toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas liiton tiedotteessa. STT

Tuhansien eurojen muutos

Loppuvuoden asuntokauppaa leimaa varainsiirtoveron mahdollinen korotus. Veron on tarkoitus nousta ensi vuoden alussa 1,6 prosentista 2 prosenttiin. Kiinteistövälittäjien mukaan varainsiirtoveron korotuksen hyväksyminen voi tuoda loppuvuonna erityisesti uusiin asuntoihin ostopiikin. – Ne, joilla on uuden asunnon tarve, pyrkivät todennäköisesti aikaistamaan ostoa

tämän vuoden puolelle. Säästö voi olla tuhansia euroja, sanoo aluejohtaja Erkki Heikkinen Kiinteistömaailmasta. OP-Keskuksen kiinteistönvälitysjohtaja Kenneth Sandberg pitää varsin hölmönä, jos uuden asunnon ostajat eivät aikaista hankintaansa. Vanhojen asuntojen kohdalla varainsiirtoveron mahdollisella korotuksella ei kiinteistövälittäjien mukaan ole niin suurta merkitystä. STT

K l u u v i , 1 st & 2 nd f l o o r

ConCept store W t C K e s K u s K At u 5

2

Xmas Pre-

-20% seleCted items

K o r K e A v u o r e n K At u 6

Win Win Branding

THE BRAND NEW

Biokia-marjat ovat luonnon oma terveellinen ja maistuva lisä leivontaan ja ruoanlaittoon. Lisää marjat pulla- tai muffinsitaikinaan makua antamaan, käytä jälkiruokien sulostuttajana tai nauti vaikka ihan sellaisenaan! Biokia-marjat saat hyvin varustelluista ruokakaupoista, asiantuntevista terveys- ja lähiruokamyymälöistä sekä apteekeista.

MA R JAMIXMU F FIN I T – – – – – – –

2 munaa 1,5 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 1 dl sulatettua rasvaa 1-2 pussia Biokia Kuivattu Marjamix marjasekoitusta – 0,5 dl appelsiinimehua

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuiva-aineet ja Biokia kuivatut marjat. Lisää lopuksi rasva ja mehu. Levitä muffinssivuoat pellille ja täytä noin puolilleen. Paista 225 asteessa n.12-15 min.


RAUHALLISTA JOULUA FINNLINESILLA

LUMOAVA PUCCINIKLASSIKKO ON TÄÄLLÄ Täysiä saleja jo vuodesta 1900

ns © LTM Je

Koenig

JOULURISTEILY HELSINGISTÄ LYYPEKKIIN 22.–26.12. Vietä kiireetön joulu Itämeren aalloilla ja pistäydy matkan aikana kuvankauniin Lyypekin joulutoreilla!

369 €

50

Hinta alkaen 1 henkilö 4 hengen hytissä, hintaan sisältyy 10 ateriaa ja jouluohjelma laivalla. Katso tarkat päivät, hinnat ja ehdot finnlines.com.

Lisätietoja ja varaukset: finnlines.com tai 010 343 4500 (8,28 snt/puh. + 5,95 snt/min lankaverkosta tai 17,04 snt/min matkapuhelinverkosta)

LIPUT ALK.

14€

ESITYKSET 24.11. ASTI OOPPERA.FI Sandberg timanttikoruesittely myymälässämme lauantaina 17.11. klo 10–16

Esillä koko mallisto. Tervetuloa tutustumaan laajaan valikoimaan ja esittelypäivätarjouksiimme asiantuntijan opastuksella!

Jumbon Joulunavaus lauantaina 17.11.! VANTAA: Jumbo, Vantaanportinkatu 3. Puh. 09-7269 7750. Avoinna: ma–pe 9–21, la 9–18, su 12–21


UUTISET

Symmetrinen huiputus

ROBERT BOESCH/PHOTOPRESS/SWN

Robert Boesch ja kiipeilijät valmistautuivat puolen vuoden ajan ainutlaatuista kuvaa varten. THOMAS SENF/PHOTOPRESS/SWNS

Kalliovalokuvaus

Kiipeilijät roikkuvat tasaisesti seinämällä Ryhmä kiipeilijöitä loi ainutlaatuisen tilanteen kiivetessään pitkin neulan muotoista vuorta. Eri puolilta Eurooppaa koottu 28-henkinen joukko matkasi Italiaan kiivetäkseen Kleopatran neulana tunnetulle Ago del Torone -vuorelle. He pitivät tauon kesken nousun, jotta symmetrinen asetelma saatiin ikuistettua. METRO

Valokuvaajan näkemys

”Minulta kesti noin puoli vuotta organisoida kiipeily ja valmistautua kaikkeen. Huomioon piti ottaa turvallisuus, sääolot ja kuvaaminen helikopterista.” Robert Bosch, 58-vuotias sveitsiläinen kiipeilyvalokuvaaja

Kaartin Jääkärirykmentti tiedottaa PÄÄTÖKSEN YLEISTIEDOKSIANTO Kiinteistöjen tilapäinen käyttäminen puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan Helsingin, Vantaan, Tuusulan ja Nurmijärven alueilla Kaartin Jääkärirykmentin taisteluharjoituksessa 10.-14.12.2012. Kaartin Jääkärirykmentti on tehnyt 1.11.2012 puolustusvoimista annetun lain (22.12.2009/1617) 14 §:n perusteella päätöksen kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan. Päätös koskee Helsingin kaupungin (Hakuninmaa, Paloheinä, Torpparinmäki), Vantaan kaupungin (Petikko, Martinlaakso, Vantaankoski, Piispankylä, Keimola, Seutula, Viinikanmetsä, Veromiehenkylä, Tammisto, Koivuhaka, Ruskeasanta, Kulomäki), Tuusulan kunnan (Maantiekylä, Ruotsinkylä, Hyrylä, Nahkela, Ruskela, Nummi, Ristikivi) ja Nurmijärven kunnan (Kuusimäki, Palojoki) alueilla olevia harjoituskäyttöön tarvittavia alueita. Päätös on nähtävillä edellä mainittujen paikkakuntien kaupungin-tai kunnantalolla ja virka-aikana Kaartin Jääkärirykmentin komendantin toimistossa Helsingin Santahaminassa sekä internetsivuilla www.puolustusvoimat.fi/kaartinjaakarirykmentti Lisätietoja päätöksestä antaa Kaartin Jääkärirykmentin esikunnassa kapteeni Jouni Kaunismäki (p. 0299 421401). Päätöstä pidetään nähtävillä 30 päivän ajan tiedoksisaamisesta, jonka katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä tämän ilmoituksen julkaisemisesta Virallisessa lehdessä. Helsingissä 1.11.2012

11

Inspiraatio

”Halusin tehdä jotain oikein outoa” Sveitsiläinen kiipeilyvalokuvaaja Robert Bosch kertoo, että inspiraatio kuvan kehittelyyn tuli ”halusta tehdä jotain uutta ja oikein outoa”. – Olen jo jonkin aikaa keskittynyt ottamaan kuvia kiipeilijöistä erikoisissa tilanteissa kallioilla. Kuvasta tuli todella pysäyttävä ja ikimuistoinen, eli juuri sellainen kuin halusin. METRO

Kiipeily numeroina

5

tuntia kesti 28 kiipeilijältä päästä asemiin Ago del Torrone -vuoren rinteille. Vuori sijaitsee Sveitsin ja Italian välisen rajan tuntumassa Alpeilla noin 3 000 metrin korkeudessa.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

Ulkomaat kuvina

1

1. LOUAI BESHARA/AFP 2. MIGUEL VIDAL/REUTERS 3. NIGEL MARPLE/REUTERS 4. REUTERS 5. MARK KOLBE/GETTY IMAGES

3

Afganistan-komentaja myös suhdesotkussa

PAUL J. RICHARDS/AFP

CIA-kohu. Presidentti Obama jäädytti Allenin nimityksen Naton Euroopan-komentajaksi.

2 4 5

1

Yhdysvallat. New York pyytää miljardiapua myrskytuhoihin

2

Uusi-Seelanti. Prinssi vältti lantahyökkäyksen

Yhdysvalloissa kohu CIA:n johtajan David Petraeusin salasuhteesta laajenee. Viranomaisten mukaan soppaan on sekaantunut myös Yhdysvaltain Afganistanin-komentaja kenraali John Allen. Allenin piti nousta sotilasliitto Naton Euroopan-komentajaksi ensi vuonna, mutta presidentti Barack Obama jäädytti nimityksen tiistaina. Puolustusministeri Leon Panettan mukaan Allen jatkaa kuitenkin toistaiseksi Afganistanin Isaf-operaation johdossa. Allenin epäillään lähettäneen ”sopimattomia” sähköposteja Petraeusin perhetutulle Jill Kelleylle. Liittovaltion poliisi FBI tutkii parhaillaan 30 000:ta sivua kaksikon lähettämiä sähköposteja vuodesta 2010 lähtien. Korkean sotilasviranomaisen mukaan sähköpostien runsaus ei välttämättä ole sopivaa, mutta se ei yksistään todista suhteesta. Allen itse kiistää, että hänellä olisi ollut suhde Kelleyn kanssa, kertoi Washington Post -lehti. Kelley oli avainasemassa Petraeusin salasuhteen paljastumisessa. Petraeusin rakastajatar Paula Broadwell luuli, että Kelley vokottelee Petraeusia, ja ryhtyi lähettämään tälle uhkaavia sähköposteja. Petraeus erosi keskustie-

John Allen (vas.), David Petraeus ja Leon Panetta kuvattiin yhdessä Irakissa viime vuoden heinäkuussa.

dustelupalvelu CIA:n johdosta viikonloppuna salasuhteen vuoksi. Ei ole tiedossa, minkälaisia sähköposteja Allen ja Kelley ovat toisilleen lähetelleet. Viranomaiset kieltäytyvät myös kertomasta, syytetäänkö Allenia työkoneensa käytöstä henkilökohtaisessa kirjeenvaihdossa vai siitä että hän olisi paljastanut salaista tietoa. – Olemme huolissamme sopimattomasta yhteydenpidosta. Emme ota kantaa siihen, mitä näissä asiakirjoissa on, turvallisuuslähde sanoi. Kohun toisen osapuolen Paula Broadwellin kotiin Pohjois-Carolinassa tehtiin maanantaina kotietsintä. Broadwellin on epäilty saaneen hal-

3

Espanja. Prestige-kapteeni puolustautui oikeudessa

Prestige-tankkerin kapteeni puolustautui tiistaina Espanjassa jatkuneessa tankkeriturman oikeudenkäynnissä. Kapteeni, kreikkalainen Apostolos Mangouras vakuutti, että hänen aluksensa oli läpäissyt kaikki tarkastukset ennen lähtöä Pietarista. Prestigen uppoaminen johti Euroopan pahimpaan öljyonnettomuuteen tasan kymmenen vuotta sitten. STT-AFP

4

Israel. Jasser Arafatin ruumis kaivetaan esiin

5

Australia. Tuhannet odottivat auringonpimennystä

Länsirannalla ryhdyttiin tiistaina kaivamaan ylös palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin ruumista. Tutkijat aikovat selvittää, löytyykö ruumiista merkkejä myrkytyksestä. STT-AFP

Australian Queenslandiin tulvi auringonpimennysturisteja. Mollikan oli määrä pimentyä runsaaksi kahdeksi minuutiksi tiistai-iltana Suomen aikaa. Pimennys oli ensimmäinen alueella 1 300 vuoteen. Alueen kaikki hotellit oli varattu lähes täyteen. STT-AFP

Tutkinta

”Sillä aikaa kun asiaa tutkitaan ja ennen kuin tosiasiat ovat tiedossa, kenraali Allen pysyy Afganistanin Isafoperaation johdossa.” Puolustusministeri Leon Panetta

tuunsa salaisia tietoja suhteen aikana. Poliisin nähtiin ottavan valokuvia ja kantavan ulos laatikoita talosta. Wall Street Journal -lehden mukaan FBI on aloittanut tutkinnan myös Kelleyä auttaneen FBI-agentin toiminnasta. Lehden tietojen mukaan

miespuolinen agentti oli lähettänyt Kelleylle valokuvia, joissa hän esiintyi ilman paitaa. Agentti ja Kelley ovat lehden mukaan henkilökohtaisia tuttavia. Yhdysvaltain kongressin oli määrä vielä tiistaina kuulla CIA:n ja liittovaltion poliisin FBI:n johtoa Petraeus-kohusta. Edustajat haluavat tietää miksi FBI ja oikeusministeriö eivät kertoneet heille tai Valkoiselle talolle Petraeustutkinnan tuloksista aiemmin. Kaksikkoa kuulusteltiin jo lokakuussa, mutta vispilänkaupasta kerrottiin eteenpäin vasta viime viikolla. STTAFP-REUTERS

JASON LEE/REUTERS

Japani

Pieruhousuista myyntimenestys

Kuvernööri Andrew Cuomo on vedonnut liittovaltioon 30 miljardin dollarin (23,5 miljardin euron) apupaketin saamiseksi Sandy-myrskyn runtelemaan New Yorkiin. Kymmenettuhannet kodit ja yritykset ovat yhä ilman sähköä. STT-AFP

Tunnettu monarkian vastustaja myönsi tiistaina UudessaSeelannissa aikoneensa viskata hevosenlantaa kiertomatkalla olevan prinssi Charlesin (kuvassa) ja tämän vaimon Camillan päälle. Sam Bracanov, 74, pidätettiin ennen kuin hän ehti toteuttaa aikeensa. STT-AFP

12

Kiinan kommunistipuolueen kokous on käynnissä Pekingissä.

Kiina. Puolue-eliitti on vanhojen poikien kerho Kun Kiinan kommunistipuolue pian nostaa esiripun ja paljastaa uudet johtajansa, yksi suurista mielenkiinnon kohteista on naisten määrä puolueen avainpaikoilla. Parhaillaan käynnissä olevan puoluekokouksen osallistujista noin neljännes on naisia. Tulevat nimityspäätökset on kuitenkin tehty etukäteen suljettujen ovien takana. Puolueen keskuskomiteassa naisilla on nyt kuuden prosentin edustus. 25-jäsenisessä politbyroossa naisia on vain yksi, ja vallan ytimessä, yhdeksänhenkisessä politbyroon pysyvässä komiteassa, heitä ei ole koskaan ollut. Asiantuntijoiden mukaan Kiinan politiikan miesvaltaiset perinteet ovat tasa-arvokehityksen jarruna. – Kiinan politiikassa on selvästi vanhojen poikien kerho, joka toimii naisia vastaan, sanoo Leta Hong Fincher, suku-

puolitutkija Pekingin yliopistosta. Vain kommunistipuolueen sisäpiiri tietää, säilyttääkö naisedustaja Liu Yandong paikkansa uudistuvassa politbyroossa. Osa asiantuntijoista on uumoillut, että hän voi nousta jopa politbyroon pysyvän komitean pieneen piiriin. STT-AFP Tasa-arvo •

TUTKIMUS. Kiinan tasaarvokehitystä jarruttavat myös naiset itse. Vuonna 2010 valtiojohtoisen naisasiajärjestön tutkimuksessa 62 prosenttia miehistä ja 55 prosenttia naisista oli sitä mieltä, että naisen paikka on kotona. Kymmenessä vuodessa kyllä-vastausten osuus oli kasvanut molempien sukupuolten keskuudessa.

Japanissa pieremistä ei tarvitse enää hävetä. Seirenyhtiö on nimittäin kehittänyt myyntihitiksi nousseet alushousut, jotka eliminoivat täysin kaasupurkausten hajun. Housut ovat kuulemma erityisen suosittuja japanilaisten liikemiesten keskuudessa. – Suunnittelimme ensin, että näitä housuja myytäisiin lähinnä sairaaloihin ja vuodepotilaiden käyttöön, mutta yllätykseksemme niitä ostavatkin aivan tavalliset ihmiset, yhtiön edustaja Nami Yoshida sanoi. Yhtiön valikoimiin kuuluvat myös muun muassa jalkahien hajun häivyttävät sukat sekä kainalohien neutralisoivat t-paidat. STT-AFP Britannia

Uutta tietoa alkuräjähdyksestä

Tähtitieteilijöiden kansainvälinen ryhmä on ensimmäisen kerran onnistunut luomaan kartan maailmankaikkeudesta sellaisena kuin se oli 11 miljardia vuotta sitten. Tutkimus on julkaistu Astromomy & Astrophysics -lehdessä. Uusimman tiedon mukaan maailmankaikkeuden laajentuminen hidastui noin kolme miljardia vuotta alkuräjähdyksestä. STT-REUTERS

Belize

Tietoturvaguru epäiltynä murhasta

Tietoturvajätti McAfeen perustajaa epäillään murhasta Belizessä. Poliisin mukaan John McAfee, 67, pakoilee. McAfee on Yhdysvaltain kansalainen, mutta hän on asunut Belizessä jo joitain vuosia. Poliisi epäilee, että McAfee tappoi amerikkalaisen naapurinsa. McAfee oli tiettävästi syyttänyt naapuria koiriensa myrkyttämisestä. Poliisi tutki McAfeen kartanon kuulustellakseen häntä, mutta miljonääriä ei löytynyt. McAfee kertoo haudanneensa itsensä hiekkaan piiloon. STT-AFP-REUTERS Ranska

Ranska tunnusti Syyrian opposition

Ranska tunnusti ensimmäisenä länsimaana Syyrian yhdistyneen opposition maan kansan lailliseksi edustajaksi. Presidentti Francois Hollande ilmoitti Pariisissa, että Ranska tukee oppositioryhmittymän nousua valtaan kaatamaan presidentti Bashar al-Assadin hallinto. Aiemmin tiistaina EU:n ja Arabiliiton ulkoministerikokouksessa Syyrian opposition yhdistymistä kehuttiin virstanpylväänä, mutta opposition aseman tunnustamista ei herunut keltään. STT-AFP


UUTISET

13

Sota. Kultakauppa käy kiivaana Syyriassa Syyrian sisällissodan keskellä kulta käy kaupaksi. Työnsä tai elinkeinonsa menettäneet joutuvat myymään sormuksiaan ja perhekalleuksiaan henkensä pitimiksi. Damaskoksen kultaliikkeessä asiakkaan leuka loksahtaa, kun hän kuulee sormuksestaan tarjotun hinnan: vain himpun verran alle sata dollaria (noin 77 euroa). – Ettekö pysty parempaan, miesasiakas kysyy tiukasti. Maan talous on ajautunut umpikujaan väkivaltaisuuksien kestettyä jo yli puolitoista vuotta, mutta kultabisnes kukoistaa. Rikkaille kulta on turvasatama maan romahtaneen valuutan, Syyrian punnan takia. Punta on kahdessa vuodessa menettänyt puolet arvostaan dollariin nähden. – Ne, joilla vielä on tuloja, uskovat kultaan. Ihmiset ostavat mieluummin kultaa kuin mitään helyjä, kultakauppias Bassil Mdari kertoo. Aiemmin alhaisiin hintoihin ja matalaan inflaatioon tottuneet syyrialaiset ovat totutelleet ostovoiman rajuun alenemisen. Presidentti Bas-

LOUAI BESHARA/AFP

Kultasormuksia on myynnissä Damaskoksessa.

har al-Assadin vastaisen kansannousun alettua ostovoima on heikentynyt kolmanneksella. Damaskoksen kauppakamarin edustajan Sonia Khanjin mukaan 30 prosenttia maan pienistä ja keskisuurista yrityksistä on laittanut lapun luukulle. Maan horjuva hallinto syyttää taloudellisista vaikeuksista länsimaiden asettamia pakotteita. STT-AFP

Sinua tarvitaan Voisitko sinä ryhtyä sijaisvanhemmaksi?

Saat Kelan tuen nopeammin, kun ilmoitat työttömyyspäivät verkossa!

Perhehoitokumppanit on Suomen ensimmäinen yksityinen, erityisen vahvasti tuetun perhehoidon toimija. PKS kehittää ja tuottaa tavoitteellista ja lapsilähtöistä, korkealaatuista hoitoa sijoitetuille lapsille ja antaa kumppanuuteen perustuvan vahvan tuen heidän sijaisvanhemmilleen. Etsimme nyt pääkaupunkiseudulta uusia sijaisperheitä vahvasti tuettuun perhehoitoon, erityisesti kouluikäisille lapsille ja sisaruksille. PKS:n perhehoitajana saat - ennakkovalmennuksen, työnohjauksen ja täydennyskoulutusta - ammatillisen työryhmämme tiiviin tuen - hyvän palkkion ja kulukorvauksen - 24 tunnin tuen 7 päivänä viikossa - 21 päivää vapaata vuodessa PKS:n perhehoitajana olet valmis sitoutumaan haastavaan tehtävääsi, tiiviiseen yhteistyöhön sekä kehittymään perhehoitajana. Kiinnostuitko? Ota yhteys sosiaalityöntekijä Anneli Hietanen, p. 044 565 3106 tai hallintokoordinaattori Katja Matjussi, p. 040 707 4843. Tervetuloa vahvaan ja kasvavaan joukkoomme!

www.kela.fi/asiointi

info@perhehoitokumppanit.fi www.perhehoitokumppanit.fi

vitosen äät megaeväät Juhla mokka -kahvi 2,5 dl, ÄRRÄlEiPÄ 200 g, GRanini-mEhu 2 dl

YhTEEnSÄ

5

00


+ UUSI URA

Työ kuormittaa

Burnout pelottaa Työssäkäyvistä joka viides tekee mielestään liikaa töitä. Yli puolet kokee työn kuormituksen aiheuttavan myös haittaa terveydelle, käy ilmi Taloustutkimuksen kyselystä. Jopa 40 prosenttia pelkää loppuun palamista tai jotain työstä johtuvaa sairautta. Viidesosa paiskii enemmän töitä kuin oikeasti haluaisi. Työn kuormittamista vastaajista noin 45 prosenttia katsoo liiallisen työn johtuvan siitä, että työpaikalla on liian vähän tekijöitä. Noin 40 prosenttia arvelee, että työt jakautuvat epätasaisesti. STT

UUSI URA

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

14

Kadonneen tyylin jäljillä

ANNIKA LOHI

Imagokonsultti. Päivi Lehtovuori auttaa ihmisiä pukeutumaan oikein ja iloitsemaan omasta persoonastaan. Valkean huoneen maskeerauspöytien lamput häikäisevät ensisilmäyksellä. Värikkäät kukat, kankaat, erinäiset asusteet ja meikkisiveltimet herättävät tarpeen tutkia esineitä tarkemmin. Pöydällä lojuva uusin Vogue pursuaa kuvia tulevan kauden uutuuksista. Taaempaa löytyy toinen huone, jonka seiniä kiertävät vaatetangot. Päivi Lehtovuori kiirehtii avustamaan asiakasta sopivan värisen pashminan valinnassa. Kolmekymmentä vuotta muodin parissa työskennellyt Lehtovuori esittelee vaihtoehtoja asiantuntevalla otteella. Takavuosien mallikokemuksen mukanaan tuoma ryhti ja hymy tuovat ihailtavaa varmuutta naisen olemukseen. – Nuorena haaveilin opettajan ja mallin urasta. Lopulta päädyinkin ikään kuin opettamaan sitä, mistä itse lähdin liikkeelle: tyyliä, värejä sekä uskaltamista. Taikapeili Production tarjoaa apua omaa tyyliään etsiville. Esimerkiksi shopping assistant -palvelussa Lehtovuori lähtee asiakkaan mukaan tekemään vaateostoksia. Aluksi tehdään lista etsittävistä vaatteista ja pikavärianalyysi asiakkaalle sopivista sävyistä, minkä jälkeen kierretään asiakkaalle mieluisia liikkeitä. – Shopping assistant -konsultointi kestää neljä tuntia, mutta monesti syntyy tarvetta myös muille palveluille, kuten vaatekaapin kartoittamiselle tai meikkauskursseille. Suurin osa asiakkaista on naisia. Vaatekaapin tilanne vaihtelee elämäntilanteen mukaan: toisten hyllyillä vallitsee anemia, toisilla taas kaappi pursuaa vaatteita, muttei silti löydetä sopivaa päällepantavaa. Lehtovuoren mukaan viime vuosi-

Matkalaukku on Päivi Lehtovuoren työkalu, joka kulkee mukana kaupungista toiseen.

na erityisesti nuorten, opinnoistaan valmistuvien miesten määrä on kasvanut asiakaskunnassa. Pelkillä farkuilla ja hupparilla kun ei enää pärjää maailmalle lähtiessä.

– Miehet ovat valtavan kiinnostuneita pukeutumisesta. Heitä pitäisi vain rohkaista, ja yleisen ajatusmaailman pitäisi muuttua niin, että miehetkin voivat mennä värianalyysiin.

ALALAJIKKEET. Jokaisella vuodenajalla on neljä alalajiketta, jotka ovat vaalea, todellinen, eloisa ja vastakohtainen.

DOMINOIVUUS. Omien hiusten, ihon ja silmien sävy määrittelee sen, mikä vuodenaika on hallitsevin.

Vastaava työnjohtaja Haemme vastaavaa työnjohtajaa alkaviin kohteisiin Uudenmaan alueelle. Vastaat työmaan tuloksellisesta ja aikataulun mukaisesta toiminnasta. Työmaita johdat vastuullisesti yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Varmistat toiminnallasi turvallisen työskentelyn työmaalla. Arvostat laatua ja työskentelet suunnitelmallisesti rakennuttajan vision toteuttamiseksi. Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä, vaihtelevia kohteita ja kilpailukykyisen palkan. Tehtävät hoidetaan nykyaikaisilla työkaluilla avoimessa ja joustavassa työilmapiirissä. Kannustamme kehittämään ammattitaitoasi sekä mahdollistamme työurallasi etenemisen erilaisiin tehtäviin. Tehtävässä vaaditaan rakennusalan insinöörin tai vastaavaa koulutusta. Lähetä hakemuksesi 23.11.2012 mennessä osoitteeseen omera@omera.fi Lisätietoja: tuotantojohtaja Aleksi Lehtinen 040 - 577 5776

www.omera.fi Rakennus Omera Oy | Kellokukantie 4, 01300 Vantaa

Rohkeutta peliin

”Ihmisten pitäisi tulla ulos piilosta ja uskaltaa irrotella, vartalotyypistä huolimatta.” Päivi Lehtovuori

Väripaletti Itselle sopivien värien tiedostaminen auttaa vaatehankinnoissa.

Sekä miesten että naisten yleiseksi ongelmaksi Lehtovuori mainitsee värittömyyden. Puserot ovat yksitoikkoisia ja kuvioita suositaan vähänlaisesti. Erityisesti yritysmaailmasta puuttu-

NELJÄ VUODENAIKAA. Väripaletti jakautuu kevääseen, kesään, syksyyn ja talveen.

KESÄ. Lehtovuori arvioi, että puolet suomalaisista on kesäihmisiä. Iho on viileään taipuvainen, silmien väritys siniharmaa.

vat naiselliset materiaalit ja pehmeys. – Kutsun paitapuseroita toisinaan peltipaidoiksi. Emme uskalla olla samalla tavalla naisellisia kuin Yhdysvalloissa ja Espanjassa; haaveillaan Paula Koivuniemen sääristä, muttei uskalleta pitää hameita. Vedotaan kehnoon säähän eikä tiedosteta sitä, mitä kaapissa jo on. Ihmisten pitäisi tulla ulos piilosta ja uskaltaa irrotella, vartalotyypistä huolimatta. HANNA KÄRPPÄ


Iltatöitä

Rinnekoti-Säätiö hakee Espoon Lakistoon vakinaisiin työsuhteisiin

SAIRAANHOITAJIA PSYKIATRISIIN YKSIKÖIHIN

Lakiston alueen hoitokodit sijaitsevat luonnonkauniilla ja rauhallisella alueella vain reilun 10 kilometrin päässä Nurmijärven Klaukkalasta. Lakiston alueelle on hyvät kulkuyhteydet myös linja-autolla Helsingin Elielinaukiolta. Haemme täydennystä psykiatristen yksiköidemme tiimeihin, joissa sairaanhoitajana olet mukana päivittäisessä hoitotyössä sekä kehität vaativien asukkaiden hoitoon liittyviä työmenetelmiä. Sairaanhoitajan työ painottuu aamuvuoroihin. Työ sisältää myös Lakiston alueen hoitokotien päivystystyötä. Edellytämme: • terveydenhuollon opisto- tai ammattikorkeakoulutasoista koulutusta (sairaanhoitaja/terveydenhoitaja) ja Valviran todistusta merkitsemisestä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin • yhteistyökykyä ja erinomaisia vuorovaikutustaitoja • hyvää fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa Arvostamme: • kehittämismyönteistä asennetta • psykiatrista täydennyskoulutusta ja/tai autismiin perehtyneisyyttä Tarjoamme: • mielenkiintoisia työtehtäviä ainutlaatuisessa työympäristössä • moniammatillisen työyhteisön tukea ja mahdollisuuden työnohjaukseen • mahdollisuutta toimia sisäisenä kouluttajana organisaatiossa • yleislääkäritasoiset työterveyshuollon palvelut • mahdollisuuden työsuhdeasuntoon ja työsuhdematkalippuun • liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia Palkkauksessa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkkauksessa on huomioitu työn vaativuus psykiatrian yksiköissä. Rinnekoti-Säätiö on savuton ja päihteetön työpaikka. Uuden työntekijän terveystarkastus pitää sisällään pakollisen huumeseulan. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää arkisin klo 8–16 välisenä aikana: Hoitotyön johtaja Katri Rajala, puh. 044-7700 169. Palvelupäällikkö Hanna Myllymäki, puh. 040-178 2285. Aluevastaava osastonhoitaja Veli-Pekka Karri, puh. 050-522 5743. Täytä hakemus ja liitä mukaan ansioluettelosi viimeistään 28.11.2012 osoitteessa http://rekry.rinnekoti.fi

Päivätöitä Heti töitä Tule tekemään kasvavaan ja iloiseen myyntitiimiimme tärkeää päihteidenvastaista kampanjatyötä Helsingin Kamppiin. Työskentelyajat voit suunnitella itse

Espoo haluaa tarjota parhaat työpaikat ja kehittymismahdollisuudet. Hae paikkasi lähes 14 000 osaajan joukkoon. Tällä hetkellä haussa

lastentarhanopettaja · ohjaaja erityislastentarhanopettaja · lääkäri sairaanhoitaja · hammashoitaja lupavalmistelija · lähihoitaja

omien menojesi mukaan. Tarjoamme alan parhaan takuutuntipalkan + provisiot + bonukset. Aikaisempaa myyntikokemusta et tarvitse sillä koulutamme tehtävään.

Soita heti 045 1268167

www.asennetta.fi

Katso työpaikkailmoitukset osoitteesta www.espoonrekry.fi

Rinnekoti-Säätiö tuottaa 85 vuoden kokemuksella laadukkaita sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen palveluja pääosin kehitysvammaisille henkilöille. Olemme saaneet toiminnastamme sosiaali- ja terveyspalveluiden laatuohjelman SHQS-laaduntunnustuksen. Rinnekodin hoito-, asumis- ja asiantuntijapalvelut sekä työ- ja päivätoiminnot ovat merkittäviä sekä Uudellamaalla että valtakunnallisesti. Säätiössä työskentelee lähes 900 alan ammattilaista ja palvelujen piirissä on yli 1 200 asiakasta. Rinnekodin arvot lähimmäisyys, asiantuntijuus ja hyvä elämä ovat läsnä kaikessa toiminnassa. Rinnekoti-Säätiö on savuton ja päihteetön työpaikka.

Tila- ja kiinteistökeskus hakee

PALVELUESIMIESTÄ 1.1.2013 lukien tai sopimuksen mukaan.

www.rinnekoti.fi

Palveluesimies toimii tilapalveluissa oman työnjohtoalueen siivoustoimen ja vahtimestaritoimen esimiehenä Meilahden kampuksella ja vastaa palvelujen laadusta, asiakastyytyväisyydestä, käytännön työn organisoinnista ja henkilöstön ohjaamisesta. Palveluesimies osallistuu palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen sekä henkilöstötarpeen mitoitukseen, henkilöstön rekrytointiin, perehdyttämiseen ja kouluttamiseen sekä hankintojen valmisteluun. Parhaat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa siivousteknikon tai muu alan soveltuva ammatillinen tutkinto, vahva työkokemus vastaavista palvelu- ja esimiestehtävistä ja riittävä kotimaisten kielten ja englannin kielen taito. Katso koko ilmoitus osoitteessa www.helsinki.fi/rekrytointi. Hakuaika päättyy 29. päivänä marraskuuta 2012.

www.helsinki.fi/yliopisto

Loppuiko duunit? HERÄÄ! Tule

RAKSALLE

töihin

Soita 020 7661 471 tai 050 340 8072 ja sovi haastattelu vaikka samalle päivälle www.selekta.info Selekta Rakennus Oy ● Esterinportti 2 B ● 00240 HELSINKI

Avoimia työpaikkoja Helsingissä Osa/kokopäivätyötä myös opiskelijoille

Haemme

Asiakaspalvelutyötä Helsingissä SOITA HETI!

RAKENNUSALAN TYÖVOIMAA

044-9124725

Kuljettaja

www.rtj-siivous.fi

- hyvä palkka - joustavat työajat - hyvät kulkuyhteydet

Haemme valmiita D1/D-kuljettajia ja koulutukseen taksinkuljettajaksi haluavia. www.kovanen.com/rekry

pääkaupunkiseudun eri kohteisiin. Soita arkisin klo 10–12 puh. 0400-468904, 09-7745 680 Raskaansarjan henkilöstöpalvelua


Kuvaviestin hinta 0,60 €.

JS Suomi Oy on mediatalo, joka kuuluu kansainväliseen JS World Media – konserniin. Suomessa yritys on toiminut vuodesta 2009. JS Suomi tuottaa ilmoitusrahoitteisia MultiMediaEsitteitä, jotka räätälöidään asiakkaiden omien tarpeiden mukaisiksi markkinointimateriaaleiksi. Suomen toimipiste sijaitsee Helsingin Pasilassa, jossa tällä hetkellä työskentelee noin 30 henkilöä.

Kuva: JS Suomi

Haemme nyt kasvavaan joukkoomme

PROJEKTIKONSULTTIA Työhösi kuuluu Lähestyä puhelimitse uusia ja vanhoja asiakkaita Pohjustaa ja varata asiakaskäyntejä Key Account Managereillemme Vastuu projektin onnistuneesta läpiviennistä Etsiä oma-aloitteisesti sopivia yrityksiä ja tehdä niistä kartoitusta sekä taustatutkimusta Kyse ei ole kylmäsoitoista vaan lähestyt asiakaskontaktejasi ensin kirjallisten referenssien kautta, minkä jälkeen löydät tavan miten JS Suomen palvelukonsepti voisi tukea yritystä sen markkinoinnissa. Työssäsi tarvitset Sinnikkyyttä, oikeaa asennetta sekä halua menestyä myyntityössä Ymmärrystä ja kokemusta yritysmaailmasta ja kiinnostusta oppia sitä Aikaisempi kenttämyynti- ja/tai telemarkkinointikokemus lasketaan eduksi

OTITKO UUTISKUVAN? Lähetä se numeroon

17181

Katso tarkemmat mobiiliohjeet Hupiklubisivuilta

Tarjoamme Sinulle 2000€ kuukausipalkan kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta, jonka jälkeen tulee keskiansiosi olemaan 2000-4000€/kk (sis. pohja, provisio, bonus) Uusinta teknologiaa hyödyntävän Multimediapaketin myytäväksesi yritysasiakkaillemme Mahdollisuuden kehittää osaamistasi ja edetä urallasi kasvavassa yrityksessä Hyvän perehdytyksen työhön, jatkuvaa koulutusta sekä vahvan tiimin tuen Oikeuden lounasetuun, liikuntaseteleihin sekä maksuttomaan kuntosaliin

Mikäli uskot olevasi etsimämme henkilö, lähetä hakemuksesi ja CV:si internetsivujemme kautta www.jssuomi.fi kohdasta Työtehtävät 28.11.2012 mennessä. Lisätietoja tehtävistä antaa Katja Metsäkallio, kki@jssuomi.fi, puh. 050 363 8090.

METRO AUTOT

PERJANTAISIN


slkinstituutti.fi

www.tts.fi

Hakeudu rakennus- ja kiinteistöalan koulutuksiin! Tutkintokoulutukset KIINTEISTÖPALVELUJEN PERUSTUTKINTO, KIINTEISTÖNHOITAJA Koulutus alkaa 14.01.2013, kesto noin 2 v. Haku päättyy 7.1. Kiinteistönhoitajan tehtäviin kuuluu mm. kiinteistöjen hoitosopimusten mukaiset kiinteistön huoltotyöt sekä teknisten järjestelmien hoitotyöt.

Lisätietoja

Yksikön päällikkö Kalle Laine, kalle.laine@tts.fi, puh. 044 7143 668

Lyhytkoulutukset ASBESTITYÖT, kesto 3 päivää Koulutuspäiviä 20. - 22.11.2012, 5. - 7.3.2013 ja 4. - 6.6.2013. Hinta 700 €. LAATOITUS JA MÄRKÄTILATÖIDEN VEDENERISTYKSET, kesto 17 iltaa Opiskeluaika 2.4. – 6.6.2013. Hinta 330 €. MÄRKÄTILA-ASENTAJAN HENKILÖSERTIFIKAATTI, kesto 1 päivä Koulutuspäiviä 28.11.2012, 19.12.2012, 30.01.2013, 27.02.2013, 27.03.2013, 29.05.2013. Hinta 250 € + näyttö 80 € + matkat. MÄRKÄTILAVALVOJAN TÄYDENNYSKOULUTUS, kesto 1 päivä Koulutuspäivä 15.11.2012. Hinta 250 € + alv. MÄRKÄTILATÖIDEN VALVOJAN SERTIFIKAATTI, kesto 4 päivää Koulutuspäivät 20. - 21.11. ja 04. - 05.12. 2012 (yht. 4 pv). Koulutuspäivät 12. - 13.02. ja 12. - 13.03.2013 (yht. 4 pv). Koulutuspäivät 23. - 24.04. ja 21. - 22.05.2013 (yht. 4 pv). Hinta 800 € + alv, näyttö 300 € + alv, matkat.

Aikuisena merkonomiksi tai datanomiksi Luo oma menestystarinasi ja takaa tulevaisuutesi työmarkkinoiden arvostamalla tutkinnolla. Koulutus on joustavaa, käytännönläheistä ja sen voit suorittaa helposti myös työsi ohessa. Infotilaisuudet keskiviikkona 21.11. ja 28.11. klo 16.30 - 17.30 Business Campuksella Helsingin Pasilassa, osoitteessa Rautatieläisenkatu 5. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tervetuloa!

Merkonomi, liiketalouden perustutkinto, alkaa ti 15.1.

Osaamisalat: Asiakaspalvelu ja myynti tai Talous- ja toimistopalvelut Hae heti osoitteessa www.slkinstituutti.fi >> koulutustarjonta, haku päättyy 9.12.2012 Lisätietoja: erika.wikstrom@slkinstituutti.fi, p. 044 775 6384

Datanomi, tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, alkaa ti 15.1.

Osaamisalat: Käytön tuki tai Ohjelmistotuotanto Hae heti osoitteessa www.slkinstituutti.fi >> koulutustarjonta, haku päättyy 9.12.2012 Lisätietoja: siikku.haataja@slkinstituutti.fi, p. 044 775 6445 P.S. Kustannus opiskelijalle on ainoastaan tutkintomaksu 58 euroa. P.P.S. Katso myös muita aikuisille soveltuvia koulutuksia osoitteessa www.slkinstituutti.fi.

KATTOTULITYÖKORTTI Koulutuspäiviä 12.2.2013 ja 24.4.2013. Hinta 150 € + alv. TYÖTURVALLISUUSKORTTI, RAKENNUSALAPAINOTTEINEN Koulutuspäiviä 5.2.2013, 9.4.2013, 4.6.2013 Hinta 110 € + alv TULITYÖKORTTIKOULUTUS Koulutuspäiviä 29.1.2013, 26.2.2013, 26.3.2013, 23.4.2013, 8.5.2013. Hinta115 € + alv Lisätietoja lyhytkoulutuksista Kouluttaja Petri Ahlamaa, petri.ahlamaa@tts.fi, puh. 044 714 3833

Hakeutuminen Koulutuksiin hakeudutaan suoraan oppilaitokseen osoitteessa www.tts.fi TTS Sarkatie 1, 01720 Vantaa - www.tts.fi

ACTIONSCRIPT – GAME PROGRAMMING 14.3–12.12.2013

FURTHER EDUCATION

The target group for this course is people who already know the basics of programming. Which programming language the student knows from before does not matter, as long as basic programming terminology is familiar. The subject is Flash ActionScript 3.0 (AS3), the latest version of the object oriented ActionScript language. During the course the student will learn object oriented programming and how to use this programming paradigm to implement Flash games. Examples of games that will be produced are Snakes, Tick Tack Toe, memory games and puzzle games. During the project part the student is encouraged to produce a game of their own design with the help of the teacher. Classes are held Thursdays from 17 to 21 pm during 14.3–6.6.2013 and 29.8–12.12.2013.The price is 250 €. Application before 7.3.2013. Additional information: www.arcada.fi/actionscript Phone: 0207 699 501, stig.blomqvist@arcada.fi

Arcada | Jan-Magnus Janssonin aukio 1 | Helsinki | www.arcada.fi

SLK Instituutti Business Campus Rautatieläisenkatu 5 00520 Helsinki ICT Campus Hattulantie 2 00550 Helsinki


MEILLÄ ON JUURI NYT HAKU PÄÄLLÄ! Hotellivirkailijan ammattitutkinto 26.2.2013 - 14.2.2014, Vantaa, vos* Hakuaika päättyy: 8.1.2013 Lisätietoja: SuviRiikka Milord, suvi-riikka.milord@edupoli.fi, p. 040 721 5241

Prosessiteollisuuden perustutkinto 17.1.2013 – 7.11.2014, Porvoo, vos* Hakuaikapäättyy: 28.12.2012 Lisätietoja: Aira Itänen, aira.itanen@edupoli.fi, p. 040 543 1489

Hierojan ammattitutkinto 14.1.2013 - 9.12.2013, Porvoo, vos* Hakuaika päättyy: 20.11.2012 Lisätietoja: Anu Hydén, anu.hyden@edupoli.fi, p. 040 590 9643

Varastonhoitaja logistiikan perustutkintoon valmistava koulutus, työvoimakoulutus 25.02.2013 - 16.12.2012, Helsinki Hakuaika päättyy: 24.1.2013 Lisätietoja: Kirsi Lattu-Viljakka, kirsi.lattu-viljakka@edupoli.fi, p. 040 820 8489

Johtamisen erikoisammattitutkinto työhyvinvointipainotteisena 5.2.2013 - 30.06.2014, Helsinki, vos* Hakuaika päättyy: 3.2.2013 Lisätietoja: Carla Alapeteri, carla.alapeteri@edupoli.fi, p. 040 590 9643

LUE LISÄÄ ja HAE KOULUTUKSEEN WWW.EDUPOLI.FI

Vartijan työn perusteet (40h) Vartijan ammattitutkinnon osa 19.11.2012 - 23.11.2012, Helsinki opiskelumaksu: 390 € Lisätietoja: Anne Kotkavuori anne.kotkavuori@edupoli.fi, p. 040 500 3561 Vartijan peruskurssi (60 h) Vartijan ammattitutkinnon osa 10.12.2012 - 19.12.2012, Helsinki opiskelumaksu: 450 € Lisätietoja: Anne Kotkavuori anne.kotkavuori@edupoli.fi, p. 040 500 3561 * Valtionosuusjärjestelmän piiriin kuuluva koulutus

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, oppisopimuksella Tähän ryhmään mahtuu vielä mukaan! 07.11.2012 - 28.02.2015, Vantaa Lisätietoja: Mari Siivonen, mari.siivonen@edupoli.fi, p. 040 825 8911

Etsi Edupoli facebookista ja voita palkinto Koulutus Visassa!

Ammattitie 1, Porvoo | Lämmittjänkatu 2A, Helsinki | Virnatie 5A, Vantaa www.edupoli.fi | info@edupoli.fi | puh. 0205 1311 (vaihde)

Soittajahinta 0205-numeroon: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/ puhelu + 17 snt/min

Tavoitteista totta – ammatti, työ ja toimiva arki

Tutustu tammikuussa 2013 alkaviin koulutuksiin: • Ammatilliseen peruskoulu-

tukseen valmentava AVA-Valma 20 ov

y tty ä pä 2 ika .201 a ku 11 Ha 16.

• Talouskoulu 20 ov

www.ijkk.fi

INVALIDILIITON JÄRVENPÄÄN KOULUTUSKESKUS PL 46 (Mannilantie 27 - 29), 04401 Järvenpää, p. 09 292 011, opintotoimisto@ijkk.fi , www.ijkk.fi

KOULUTTAUDU KAUNEUSALAN HUIPULLE Ammatiksi PARTURIKAMPAAJA

Opiskele trendikkäälle alalle huippuopettajien johdolla. 14.1.2013 alkavat 9 kk ja 11 kk koulutusjaksot. Haku netissä. Muutama opiskelupaikka jäljellä. Näyttötutkintoon valmistava koulutus > Great Cut Academy

Ammatiksi MASKEERAAJA-NAAMIOITSIJA

http://sosiaalisenmedianseminaarisarja.blogspot.fi

P. 5879088 Helsingin Taksiopisto www.taksihelsinki.fi

Goldwell

SOME-SEMINAARI: Uudet toimintatavat, johtaminen ja kilpailukyky 30.11.2012

Me koulutamme sinut.

14.1.2013 alkaa 2 kk iltakoulu (Kauneusmeikkaaja). 15.4.2013 alkavat 2, 6 ja 9 kk päivä- ja iltakoulut. Maskeerauksen SM 1. sija oppilassarja (Piia Poittinen) Bodypainting SM 1. sija (Elina Kymäläinen, Tytti Vaaleri) > Make-Up Artist Academy Oppilaat kuuluvat Kelan opintotuen piiriin. Kauneusalan koulutusta parhaasta päästä vuodesta 1985. Ilmoittautumiset p. (09) 685 6110 tai hae netissä

facebook.com/KoulutusCenter HELSINKI • TAMPERE

koulutuscenter.com

...kun unelmat muuttuvat uraksi

RAKENNEKYNSI- JA RIPSIENPIDENNYSKURSSIT LAUANTAISIN Helsingissä 17.11., 1.12. ja 15.12. VARAA PAIKKASI puh. (09) 685 6110 • Kalevankatu 30


Työssäkäynti kannattaa!

Työmatkaseteli on kelpo etu sekä työntekijälle että työnantajalle. www.hsl.fi/työmatkaseteli


2

URHEILU

Tennis

Nieminen ja Heliövaara vastakkain Jarkko Nieminen ja Harri Heliövaara olivat vielä tiistaina tenniksen Helsingin ATP-haastajaturnauksessa verkon samalla puolella, mutta kaksinpelin pääsarjassa asetelma muuttuu. Pari Nieminen/Heliövaara voitti tiistaina nelinpelin avauskierroksella suomalaisduon Juho Paukku/ Herkko Pöllänen 4–6, 6–1, 10–2. Kaksinpelissä Nieminen (ATP-47) ja Heliövaara (ATP-505) ovat 106 500 euron haastajaturnauksen ainoat suomalaisedustajat. He kohtaavat toisensa avauskierroksella tänään keskiviikkona. – Ei pelota. Tiedän, mitä Jarkon peliltä odottaa, Heliövaara ennakoi. Nieminen on Helsingin ATP-haastajaturnauksen historian ainoa suomalaisvoittaja, hän vei kaksinpelisarjan tittelin 2002. STT

Tennis

Djokovic päätti voittoon Miesten maailmanlistan ykkönen Novak Djokovic päätti tenniskautensa arvolleen sopivasti turnausvoittoon. Eikä minkä tahansa turnauksen, vaan ATP-kiertueen finaalikisan, jonka loppuottelussa Roger Federer taipui 7–6 (8–6), 7–5. Federer sortui kaksi tuntia ja 14 minuuttia kestäneen kohtaamisen aikana ns. helppoihin virheisiin. Niitä kertyi hänelle 42, Djokovicille 28. STT-REUTERS

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

Ässät yllätti Jokerit alivoimamaaleilla

Tuhlailua

”Meillä oli 20 hyvää maalipaikkaa.” Tomi Lämsä

Olympiavoittaja Spotakova pitää välivuoden Keihäänheiton olympiavoittaja Barbora Spotakova on raskaana eikä kilpaile vuoden 2013 aikana, kertoi tshekkiläinen uutissivusto www.idnes. cz tiistaina. Spotakova, 31, voitti Lontoossa olympiakultaa toisen kerran peräjälkeen ja vei päättyneellä kaudella myös Timanttiliigan. Spotakovan lapsen laskettu aika on alkukesästä. Hän aikoo jatkaa harjoittelua toistaiseksi. Hän aikoo palata kilpailuihin hyvissä ajoin ennen 2014 EM-kilpailuja Zürichissä. – Uskon, että pääsen entiselle tasolleni, Spotakova sanoi. STT-

Jokerien Jarkko Ruutu ohittaa maalia juhlivat porilaiset.

kereita ei voi moittia, tehottomuudesta kylläkin, mutta iso rooli kamppailun voittajaa ratkottaessa oli Ässä-vahti Juha Järvenpäällä, jolle kirjattiin kaikkiaan 43 torjuntaa. – Jokerit tuli tosi kovaa, tasoittivatkin kolmannen erän puolivälissä 2–2:een. Mutta

nyt pystyttiin kääntämään peli, Ässien vastuuvalmentaja Karri Kivi kertoi. Jokerien loppukiriä tylsytti Valtteri Filppulan loukkaantuminen, hän ei palannut kaukaloon jätettyään sen toisessa erässä. NHL:ssä Detroitia edustava hyökkääjä ja

Stanley cup -voittaja ehti ennen Ässät-peliä koota 15. SMliigaottelussa tehopisteet 6+9. – En tiedä ennen kuin se on katsottu, tutkittu ja kuvattu. En osaa sanoa vielä, Jokerien Lämsä totesi Filppulasta ja tämän alaraajavamman vakavuudesta. STT

edestä. Lisäksi Rosa onnistui voittomaalikilpailun ensimmäisenä laukojana. Bluesin voitto-osuman teki Tommi Huhtala, joka harhautti SaiPan maalivahdin Jani Niemisen täysin. SaiPan ensimmäinen ja ainoa yrittäjä Ville Koho ei kyennyt ohittamaan Bluesin maalivahtia Juuso Riksmania. SaiPa sai 1–1-tasoituksen rangaistuslaukauksesta. Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki kritisoi ankarasti erotuomarin ratkaisua. – Jos tuollaisista laitanousuista tuomitaan rangaistuslaukaus niin jokaisessa pelissä rankkareita pitäisi viheltää vähintään kymmenen. Mutta maali mikä maali. METRO-STT

HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

KIMMO MÄNTYLÄ/LEHTIKUVA

Mixu Paatelainen.

pystyvät. Tämä palvelee sitä, että tulee varmasti aikoja, jol-

REUTERS

Jääkiekko

Neuvonantaja valaa uskoa NHL-neuvotteluihin NHL:n työehtokiista saattaa ratketa yllättävän nopeasti, uskoo pelaajayhdistyksen neuvonantaja Steve Fehr. Hänen mukaansa se vaatii läpimurron neuvotteluissa. – Olemme (liigan varakomissaarin) Bill Dalyn kanssa samaa mieltä siitä, että oikealla hetkellä sopimus voi syntyä hyvin nopeasti. Päivässä tai kolmessa, Fehr kertoi. Dalyltä kysyttiin kantaa Fehrin näkemykseen. – Toivottavasti hän on oikeassa, Daly vastasi. Osapuolet tapasivat seitsemästi yhdeksän päivän sisään, mutta jatko on auki. STT-AP Tulospörssi

Bluesin Teemu Rinkinen (vas.) ja SaiPan Ville Koho säntäävät kiekon perään.

Huuhkajilla kauden päätös

Suomen jalkapallon A-maajoukkue päättää pelivuoden 2012 tänään keskiviikkona Nikosiassa maaotteluun Kyprosta vastaan. Huuhkajien päävalmentajan Mixu Paatelaisen mukaan valmistautuminen otteluun on sujunut hiukan poikkeuksellisesti joukkueen kokoonnuttua vasta maanantaina. – Valmistautuminen tähän peliin on ollut lyhyt. Moni pelaaja pelasi vielä sunnuntaina, ja se vaikutti siten, että harjoitukset eivät voineet olla pitkiä ja kuormittavia, Paatelainen kertoo. – Pois on sellaisia pelaajia, jotka ovat pelanneet paljon. Hieno asia on, että nyt toiset pääsevät näyttämään mihin

PAOLO BRUNO/GETTY IMAGES

Barbora Spotakova.

Blues kukisti sarjakakkosen

Blues kukisti jääkiekon SMliigassa kakkosena olevan SaiPan tiistaina Espoossa voittomaalikisan jälkeen luvuin 4–3. Blues johti ottelua vielä vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria, mutta vieraiden Brian Salcido tasoitti hieman onnekkaasti 3–3:een ja vei ottelun jatkoajan kautta voittolaukauksiin. Bluesin sankari oli vasta kahdeksannen ottelunsa tällä kaudella pelannut kanadalaisvahvistus Marco Rosa, joka oli pitkään poissa loukkaantumisen takia. Hän vetäisi avausmaalin tarkalla alanurkkaosumalla. Se oli hänen kauden ensimmäisen maalinsa. Rosa vei Bluesin myös 3–2 johtoon maalin

Yleisurheilu

PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

Tehottomuutta. Jokerien ja NHL-seura Detroitin tähtihyökkääjä Filppula loukkaantui.

Ässät vieraili onnistuneesti jääkiekon SM-liigassa Jokerien kaukalossa Helsingissä tiistaina, kun se nappasi pisteet matkaansa 5–2-voitolla. Porilaiset aiheuttivat helsinkiläisille ensimmäisen kotitappion sitten syyskuun lopun viimeistelemällä peräti kolme osumaa alivoimalla. – Meillä oli 20 hyvää maalipaikkaa. Enemmän niistä pitäisi pystyä viimeistelemään, Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä kiteytti. Vieraat saivat kamppailuun unelmalähdön, sillä Sami Lähteenmäki vei Ässät kauden toisella osumallaan 1–0-johtoon kolmannella minuutilla. Kamppailun 36. minuutilla Mika Niemi yllätti alivoimalla maalivahti Eero Kilpeläisen ja kasvatti kaulan kahden maalin suuruiseksi. Yrityksen puutteesta Jo-

20

loin vakiomiehet ovat poissa kokoonpanosta ja silloin kaikilla pelaajilla tulee olla valmius tulla kehiin myös karsintapeleissä, Paatelainen viittasi muun muassa Niklas Moisanderin ja Roman Eremenkon jäämiseen sivuun joukkueesta. Sävelet keskiviikon otteluun ovat joka tapauksessa selvillä. Paatelainen painottaa, että peli on osa joukkueen kehityskaarta ja siitä pyritään ottamaan mahdollisimman paljon hyötyä irti. Joukkueen kenties mielenkiintoisin nimi ennakkoon on ainoana ensikertalaisena mukana oleva HJK-hyökkääjä Joel Pohjanpalo. – Innoissani olen pelkäs-

tään siitä, että pääsin mukaan, mutta olen mukana joukkueessa uutena nuorena jätkänä, joten odotukset eivät nyt ihan älyttömiä voi olla, Pohjanpalo sanoo. Pohjanpalon toivottaa mukaan tervetulleeksi erityisen lämpimästä Teemu Pukki. – Pohjanpalon kanssa olisi mielenkiintoista päästä pelaamaan, sillä tunnen kaverin entuudestaan ja ollaan treenattu yhdessä Klubissa. METRO-STT

TV:ssä •

SUORANA. Kypros–Suomiottelu alkaa Nelonen Pro 2 -kanavalla kello 18.55.

JÄÄKIEKKO SM-LIIGA Blues–SaiPa .... vl. 4–3 (1–1, 0–1, 2–1) HPK–Lukko ..... vl. 3–2 (0–0, 2–1, 0–1) Jokerit–Ässät ....... 2–5 (0–1, 0–1, 2–3) Kärpät–Ilves......... 5–3 (1–0, 2–1, 2–2) Pelicans–KalPa .... 1–2 (0–0, 1–2, 0–0) Tappara–TPS ... vl. 5–4 (1–2, 1–1, 2–1) Kärpät 21 11 2 3 5 67–44 40 SaiPa 22 10 3 3 6 64–63 39 JYP 21 11 1 3 6 58–49 38 HPK 22 7 8 1 6 63–53 38 KalPa 21 9 3 3 6 59–51 36 Jokerit 20 9 3 3 5 57–50 36 Blues 22 9 2 4 7 65–58 35 HIFK 21 9 1 3 8 56–55 32 Ässät 21 8 2 1 10 61–52 29 Lukko 22 8 1 3 10 53–65 29 Tappara 21 7 3 2 9 65–62 29 Pelicans 21 5 2 3 11 58–75 22 TPS 20 3 5 3 9 46–61 22 Ilves 21 4 2 3 12 50–84 19 Seuraavat ottelut: 15.11. KalPa–TPS, HIFK–Jokerit, Blues–Kärpät, SaiPa–HPK, 16.11. Lukko–Pelicans, JYP–Tappara, Ilves–Ässät, 17.11. KalPa–Blues, Ässät–JYP, HIFK–TPS, SaiPa–Jokerit, Kärpät–HPK, Tappara–Pelicans, 20.11. JYP–HPK, Jokerit–Kärpät, Pelicans–Ässät, TPS–KalPa, Tappara–HIFK, 21.11. Lukko–SaiPa, Blues–Ilves.


Laadukkaat

PASSIKUVAT

LAKKI 66 € LYYRAT 18/48 € Ylioppilas, olet saanut koulutuksesi Suomessa. Eikö myös ylioppilaslakkisi olisi suomalaisen työn arvoinen?

WAHLMANIN

www.studioanri.fi • 09-323 4668 Hansasilta – Itäkeskus. Tervetuloa!

YLIOPPILASLAKIT

TOHTORINHATUT JA MIESTEN HATUT

E.R. WAHLMAN OY Sofiankatu 5

avoinna arkisin 10-17, la 10-14, P. 09-634 313 www.wahlman.fi

Suur-Stadin Handyman Palvelu

Hoivalla ja kuntoutuksella tukea toimintakykyysi!

Tarjoamme monipuolisia kotihoiva-, kuntoutus- ja asumispalveluita pääkaupunkiseudulla. Tilaa ammattitaitoinen hoitaja tai fysioterapeutti omaan kotiisi arkielämän ja itsenäisen selviytymisen tueksi, tai tule jakamaan kanssamme virikkeiden rikastuttamaa arkea Hoivakoti Harmoniassa. Kotihoidon perushinta on 37 €/h, pyydä edullinen tarjous! Soita ja kysy lisää! Debora Kotihoito Debora Fysio Hoivakoti Harmonia 010 320 8844 010 320 8830 010 320 8848 Debora Oy, Kaupintie 10, 00440 Hki, www.debora.fi

Ei niin pientä tai suurta työtä/ urakkaa ja avuntarvetta, ettemmekö lähtisi hommiin. www.finoground.fi p. 0400-440960

PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE! ∙ SAVATE ∙ SAVATE FORME (kuntosavate)

∙ KUNTONYRKKEILY ∙ SAVATE DÉFENSE ∙ NYRKKEILYKOULU

Joululahjojen ennakkomarkkinat! KULTAA,TIMANTTEJA,HOPEAA,KELLOJA

-20% %

TYTÖILLE JA NAISILLE

∙ NYRKKEILYKOULU MIEHILLE ∙ BRASILIALAINEN JUJUTSU ∙ SAVATE JUNIOR 10-14 v. ∙ NYRKKEILY- JA SAVATEKERHO 7-9 v. ∙ PERHE-SAVATE

Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Voit harjoitella vaikka 5 krt/viikko! Sörnäinen 1m metrosta.

www.savate.com

Iloisesti iskukuntoon!

-50%

jopa

-kihlat

HELSINGIN PARAS JA NOPEIN

KULTA- JA KELLONKORJAUS, SEKÄ KAIVERRUSPALVELU Huippuammattitaitoa j o viidennessä polvessa.

2 sormusta

1 hinnalla! PP3 JA 4 mm myös vk

OSTAMME KULTAA JA HOPEAA MAKSAMME AINA PARHAAN HINNAN!

Ammattitaitoiset kultaseppämme arvioivat jalometallisi nopeasti, luotettavasti ja tarkasti. Testaamme jalometallipitoisuuden. Vaihtaessasi uuteen tuotteeseen saat vielä huomattavasti paremman hyvityksen kullasta ja hopeastasi. Maksamme hyvityksen suoraan pankkitilille tai käteisellä. Kulta-Kamari on luotettava palvelijasi kaikissa kulta- ja kellosepänalan palveluissa.

HUOLTO

PE 16.11. ja LA 17.11. klo 19–22


3 VIIHDE

Tv-topit Katsotuimmat tv-ohjelmat viikolla 45:

Yle TV1

Yle Uutiset 886 000

Poliisit aidoimmillaan

KEVIN WINTER/GETTY IMAGES

Poliisit. Ohjaaja halusi elokuvan muistuttavan dokumenttia.

Training Day -elokuvan käsikirjoittaja David Ayer tekee ohjaajadebyyttinsä poliisitrilleri Poliiseissa. Löydetyltä videomateriaalilta näyttävän elokuvan filmaaminen ei kuitenkaan tuottanut ensikertalaiselle ongelmia. Los Angelesin poliisivoimien arkipäivän kuvaaminen oli helppoa, sillä alue oli Ayerille tuttu. – Se on kaupunki, jossa kasvoin aikuiseksi. Tunnen sen kuin omat taskuni. Halusin lähestyä tätä elokuvaa ihan kuin se olisi dokumentti. Teimme siitä niin todentuntuisen kuin vain mahdollista, Ayer kertoo visiostaan. Ohjaaja tuntuu olevan läheinen Los Angelesin poliisivoimien kanssa. Training Dayn ja S.W.A.T:n käsikirjoittaminen, sekä nyt poliisien ohjaaminen, on antanut Ayerille hyvän kuvan siitä, kuinka poliisit toimivat. – Minusta LAPD on kiehtova instituutio, jolla on uskomaton menneisyys. He ovat se joukko, josta muualla otetaan mallia. Ottaessaan vastaan roolin toisena elokuvan päähenkilöistä Jake Gyllenhaal tunsi olevansa mahdollisimman hyvän roolityön velkaa tapaamilleen oikeille lainvalvojille. Michael Peñan kanssa poliisia näyttelevä Gyllenhaal joutui päänsä ajamisen lisäksi käymään läpi raskaan harjoittelujakson. – Teimme viiden kuukauden ajan partiointikeikkoja kaksi tai kolme iltaa viikossa oikeiden lainvalvojien kanssa.

MTV3

Tanssii Tähtien Kanssa 1 172 000

Nelonen

Vain elämää (kuvassa Jonne Aaron) 582 000

Sub

Big Brother Talk Show 361 000

Yle Teema

Kino Suomi: Mommilan veriteot 1917 116 000

Fanikiertue

Salkkarileffa esittelyssä Salatut elämät -tv-sarjaan pohjautuvaa nuorisotrilleriä Nightmare – painajainen merellä esitellään kiertueella, jolla sarjan faneilla on mahdollisuus tavata suosikkinäyttelijänsä ja nähdä leffa ennakkoon. Kiertueella ovat mukana muun muassa Sara Säkkinen, Venla Savikuja, Markku Pulli ja Mikko Parikka. Helsingissä kiertue pysähtyy 1. joulukuuta. Elokuva tulee ensi-iltaan 5. joulukuuta. METRO

TEKSTIVIESTIT •Helppo tietää, kuka on pelkän ulkonäön takia mun kaa. Vähän huulipunaa sipasee, niin heti huomaa eron käytöksessä. NIMETÖN

•Voiko tylsään elamään kuolla? OMA VIKA JA OMALLA VASTUULLA.

•Västäräkki vielä Espoossa. TALVEA ODOTAN

•Ei ikinä seisomapaikoilla! On kokemusta valtavasta rytkytyksestä istuenkin, rystyset valkoisina ilmakuopissa. NIMETÖN •Joku ihmetteli eripuraa kilpailukyvyn ja ostovoiman välillä. Se on demokratiaa. Voittajalla on ostovoimaa, mutta halutaan enemmän kilpailukykyä. Kunnat vähenee isommin kuin EU kasvaa. NIMETÖN •Sellaiset opaskirjat kuin Haluatko rikastua?, Sisäinen sankari, Herätä jättiläinen sisälläsi, Mieti ja rikastu, Kokonaisvaltainen menestys ja Kaiken voi saavuttaa, ovat menestyksen takuu – niillä rahastaville kirjailijoille. VINSKI •Kiitos Nelonen & tekijöille onnea: Vain elämää on paras tv-ohjelma vuosiin! Surettaa jo nyt, että loppu häämöttää! HUIPPUA!

•Toisille ihmisille on auktoriteetti tosi ongelma. Jopa harrastaessa. Onkohan aika katsoa peiliin, lopettaa se minäminä-

Finlandia Junior

Tatu ja Patu palkintojahdissa

Tämän vuoden Finlandia Junior -kirjapalkintoa tavoittelee kuusi lasten- ja nuortenkirjaa. Ehdokkaat ovat Aleksi Delikourasin Nörtti: New game (Otava), Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu pihalla (Otava), Karo Hämäläisen ja Salla Savolaisen Hurraa Helsinki! (Tammi), Essi Kummun ja Marika Maijalan Puhelias Elias (Tammi), Christel Rönnsin Det vidunderliga ägget (Söderströms) ja Venla Saalon Kirkkaalla liekillä (Robustos). Palkintolautakunnan puheenjohtaja, erikoiskirjastonhoitaja Ulla Pötsönen kertoo, että tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjojen yksi keskeinen piirre on monimediallisuus. 30 000 euron arvoinen palkinto jaetaan 29. marraskuuta. STT Uusi luokitus

Nuoremmatkin Bond-leffaan

Jake Gyllenhaal ja Michael Peña löysivät lopulta yhteisen sävelen. Poliisit

”He eivät ole vain virkaveljiä, he ovat veljekset.” Michael Peña

Virkamerkin takana on oikeita ihmisiä. Ihan kuten tässä elokuvassa, myös todellisessa elämässä heidän välisensä

suhde on hyvin erityislaatuinen, Gyllenhaal selventää. Vaihteeksi rapakon toisella puolella näyttelevä Peña kertoo tietävänsä, mistä on hyvät poliisielokuvat tehty. Hänen mukaansa kaikki riippuu parien välisestä kemiasta. Peña myöntää kuitenkin, ettei sellainen yhteys synny yhdessä yössä ja että hänellä ja Gyllenhaalilla kesti aikaa,

ennen kuin yhteinen sävel lopulta löytyi. – Emme tulleet hirveän hyvin toimeen alussa. Tiesimme, että oli olemassa veljeys, jollainen meidän tulisi luoda, että filmi toimisi. Se oli suorastaan kirjoitettu käsikirjoitukseenkin. Hitto soikoon, he eivät ole vain virkaveljiä, he ovat veljekset, Peña muistuttaa. JOEL AMOS/METRO WORLD NEWS

taan tulvii töllöstä olkariin. Mitä nykyvekarat tekee tuolla kaikella roinalla? Mummit, kummit, mamat, papat, opettakaa veka-

•Seksin oston kriminalisoiva laki on tervetullut meillekin seuraavista syistä: se suojelee ihmiskaupan uhreja, estää rikollisuutta, antaa naiselle ihmisar-

Yle TV2

Pirunpelto 609 000

22

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

maassa eläminen ja pudottautua jo muiden kanssa samalle tasolle? Vähemmälläkin tulee toimeen, ja kaikkea ei saa just niinku sä haluat. HÖH. •Ujoinen: Ei mua haittaa! KATSE •Hyvä kolumni maanantain Metro-lehdessä. Kiitos. NI•Seksin ostokielto ei ole mikään uusi laki, se on ollut ollut voimassa jo vuosia. Eikä se aja mafiaa pois maasta, se ajaa ilotytöt mafian armoille. Jos lakia vielä kiristetään, eivät uhrit enää uskalla ilmoittaa rikoksista, koska joutuisivat itse syytteeseen. Järjettömien kieltojen aiheuttamat ongelmat eivät poistu kiristämällä vaan kumoamalla. ALAS MAFIA JA

vaate kuin vaate

KE 14.11. max.

3

•Apuva! Lelumainokset suoras-

max.

2

LA 17.11. max.

1

Nettikaupassa poistokori: www.uff.fi/nettikauppa

ranne leikkimään mielummin perinneleikkejä kaiken turhan sälän sijaan. PERINTEET KUNNIAAN

•Johanna Försti seuraavaan Tanssi tähtien kanssa. Suomen paras laulaja. Upea nainen kiitos. IHAILJA

•Arvoisa herra Tuomioja, käykääpä piipahtamassa Etelä-Israelin, esim. SederoHELSINKI Fredrikinkatu 36, Hämeentie 4, tin, ohjussateessa. Iso Roobertinkatu 4-6, Malminkaari (Nova), Jos Sederotin nimi Mannerheimintie 104, Runeberginkatu 4c (Kamppi), ei ole tuttu, siitä Turunlinnantie 12 (Itäkeskus) voimme todellakin Tyynylaavantie 5 (Columbus) syyttää mediaa. IhmetTAMPERE Hämeenkatu 9, Pietilänkatu 2 (Duo) telen, miksi Sederotin tilanne ei ylitä uutiskynTURKU Humalistonkatu 5, Aninkaistenkatu 6 nystä. IHMETTELEVÄ

LAHTI Kauppakatu 17 JYVÄSKYLÄ Vapaudenkatu 48-50

SEN KÄTYRIT

•Olen aivan samaa mieltä, että todella älytöntä heittää käyttökelpoista ruokaa roskiin. Miksi niitä ei voisi käyttää? Nykyään ei arvosteta ruokaa, koska sitä on yltäkyllin. Toista oli ennen. NIMETÖN

TO-PE 15.-16.11.

jotka eivät arvosta työtovereitaan? Saa kuulla ”haistattelua”, piikittelyä ja nälvimistä. Onko kyse kyllästymisestä töihinsä vai mistä on kyse? Työnteko ja motivaatio kärsii, kun on hoitaja vastaan hoitajaa. Kertokaa syy ken tietää. OUTOA KÄYTÖSTÄ •Nato-kumppanuus, mitä se on? Nato-maat hankkivat voimakkaat aseet tajuamatta, että alue, joka on pommitettu, täytyy myös miehittää! Riitt. Suomessa miehiä? L.T

TASARAHALLA!

METÖN

James Bond -elokuvan 007 Skyfall uusi ikäraja on 12 vuotta. Lokakuun lopussa ensi-iltansa saaneen elokuvan ikäraja oli tähän asti 16 vuotta. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus Meku otti elokuvan uudelleen luokiteltavaksi annetun palautteen perusteella. Opetusja kulttuuriministeriön alainen virasto perustelee ikärajan alentamista sillä, että elokuvan väkivalta ei ole erityisen yksityiskohtaista yhtä yksittäistä kohtausta lukuun ottamatta. 007 Skyfall keräsi kahdessa viikossa reilusti yli 300 000 katsojaa. STT

von ja muuttaa hyväksikäyttäjien asenteita tulevilla sukupolvilla. TERVETULLUT LAKI •Miksi hoitoalalla on hoitajia

•Nyt kun Espoon yhteydet Leppävaarasta Kamppiin, Elielinaukiolle ja moneen muuhun suuntaan ovat hyvällä tolalla ja Tapiolakin alkaa olla mallillaan (metron rakentaminen kesken), oiskohan syytä parantaa muualla. Esim. Nupuri, Nuuksio, Gumböle ja Mikkelä/Mikkelänkallio aika umpiossa. NIMETÖN


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

TEKSTIVIESTIT •Hesarissa oli 11. marraskuuta artikkeli kokoomusnuorista. Mitä itsekkyyttä! Esim A.E Toivonen, 19v., heikoista ts. työkyvyttömistä pitäisi huolehtia hyväntekeväisyydellä!? Siis miten? Sinäkö hyväosainen annat kolikon? Vai meneekö heikko kadunkulmalle kerjäämään? NIMETÖN

•Kuka uskoo Nissisen puheita Talvivaarasta? NIMETÖN •Valheiden oikaisija: Kysymyshän ei ole seksinvastaisuudesta, vaan laittoman prostituution, ihmiskaupan, hyväksikäytön ja rikollisjärjestöjen toiminnan vastustamisesta, ja ennen kaikkea hyväksikäyttäjien vas-

ottivat tukea tolpasta, painaen hymynäppäintä. Kuussa tuli 11 palautetta. Tulivatko kaikki vahingossa? Siis, mitä tasaisemmin ajan, niin vähempi hymyjä saan? Vielä puoli vuotta sitten huomasin, kun rouva painoi, varmistaen, ettei muut näe. KII-

mitään kirkkaita luonnottoman värisiä led-valoja, värikkäitä, sinisiä tai vilkkuvia partsille, pihalle joulunaikaan! Lämmin väritön valo paras, tyylikkäin ja vähemmän ärsyttävä! JOTAIN RAJAA

TOS HYMYSTÄ

•Kolme on suurta: Ystävyys, Vapaus, Huumori. Tärkein niistä on HUUMORI. EEROO •Yksi ilkeimmistä käsitteistä on ”sosiaalisesti vähäosainen.” Sen avulla halvennetaan köyhiä ja vihjataan, että heiltä

•Pieni lapsi nukkuu usein vaunuissa kerrostalon käytävässä! Ovi raollaan asuntoon, mutta ketään ei näy. Vaunujahan ei saa edes tyhjänä säilyttää käytävillä? HUH

Metronle lukijoilin nyt va

Vain tunti Helsingistä!

2 hlö/ vrk

Edullista TV- ja digiboxihuoltoa

Kehystämme ammattitaidolla öljyvärityöt, akvarellit, grafiikkaa, julisteet, käsityöt ym.

puh. 0400 439 789

Wir-Ti Oy www.tv-huolto.info

Malmin raitti 12, 00700 Helsinki puh. 351 5964

Kylätalkkari omakoti- ja rivitalot

ALONMIESPALVELU A. KOSKELA 050 3013 380

www.talonmiesak.com

tänään Klo 20 alK. 18,50/20 €

lee fields & the expressions (usa) to 15.11. alK. 21,50/23 €

tapio liinoja

- 30 vuotta lavalla & tumma Yö -levYnjulKaisuKeiKKa

Ajanvaraus ma–pe 10–18, la 10– 14 (kesäla sulj.) Puh. 044 731 7000, (09) 345 4292

MALMINTORIN SILMÄTUTKIMUSKESKUS Malminkauppatie 18 (Prisma) 2. krs (Samassa tilassa Optikko Sjöblom)

la 17.11. Klo 14 alK. 33,50/35 €

Malmin Taide ja Kehys Oy

asennuspalvelu ruohonleikkurien huollot kiinteistönhoito loma-ajan päivystys

Pe 20–02 la 20–04, su–to 20–01 K-18 www.tavastiaklubi.fi

Monster Magnet (usa)

ihan luonnostaan. Kasvihuoneilmiö voi Kylpylähotelli Päiväkumpu, Keskustie 121, nopeuttaa sitä myyntipalvelu p. 030 608 40, 09120 Karjalohja vain hiukan. Ihmiwww.paivakumpu.fi nen ehtii sopeutua HOI, ÄLÄ JÄTÄ tulevaisuuteen kuten ennenkin. EEROO •Valtion pitää periä kaikki vuosien kuluessa antamansa tupuuttuu ihmisten välinen kans•Valheiden oikaisija: Hae apua et niiltä firmoilta, jotka ovat sakäynti tai heidän sosiaalinen itsellesi. Maailmankuvasi ja oimuuttaneet ulkomaille ja viepätevyytensä olisi alikehittynyt. keudentajusi on täysin väärisneet työpaikat suomalaisilta ulHienoista lähiöistä tai upeiden tynyt, niin kuin kaikilla hyväkkomaille. JÄRKEÄ PELIIN huviloiden muurien takaa löysikäyttäjillä. NORMAALIA ELÄMÄÄ tyy yksinäisiä pankkiirinvaimoSINULLE •Vain Elämää: Apua, mikä ohja, joihin kuvaus sopii paremjelma! Ei mikään vedä vertoja! min. VINSKI •Toinen siivooja: Kiva kun siIhanaa, kiitos teille upeat artisnuunkin ollaan tyytyväisiä. Älä tit. MUMMO •Mitä ihmettä varten eläkkeen mieti koko pomoa, ja ole vaan pitäisi olla iso? Eikö se voisi olla tuttavallinen asiakkaalle, niin •Nimetön: Huolesi lasten viekaikille saman kokoinen? Niin minäkin teen. Pomoa vain kenmisestä krist.kokouksiin, vaskuin vaikkapa lapsilisä on. NIkuttaa, kun pyyhkii hyvin asiaktaan lyhyesti Jeesuksen sanoin, METÖN kaan kanssa, mutta pitää vaan joka soveltuu enempi kuin hyhuolen, ettei häiritse asiakkaan vin nykymaailmaan, ’ Älkää it•Valoa pimeään! Ei kylläkään työrauhaa. SIIVOOJA ISS kekö minua, itkekää itseänne ja lapsianne ’. NIMETÖN

Ristikon ratkaisu

SILMÄLÄÄKÄRIT MALMILLA

Arto Palkama, Antti Kuoppala, Janka Diemb, Hannu Uusitalo, Raimo Uusitalo

Pe 16.11. loPPuunmYYtY

tustamisesta, jotka mahdollistavat kaiken tuon, tuottaen tuhoa ja kärsimystä uhreille. JÄRKI

•Näin Kampissa, kun lähtiessään bussistani mummi ja lapsi

•Kuinka monta kauppasopimusta on ulkomaankauppa-

turbonegro (nor)

Tule tutustumaan Kylpylähotelli Päiväkumpuun! Tarjous sisältää majoituksen kahden hengen huoneessa, aamiaiset, kylpylän ja kuntosalin käytön sekä lomaohjelmaan osallistumisen. Tarjous on voimassa kaikkina viikonpäivinä (ei jouluna ja uudenvuodenaattona) 31.1.2013 asti.

•Milloin saan kuulla M.A. Nummisen Kostajan käsi ei vapise, ei ainakaan paljon. Parodia villistä lännestä? Miksei M.A. tee siitä cd-levyä? Se on hyvä. K

•Talvivaara esillä, nyt on Lehtomäki ja Pekkarinen hiljaa! Taitaa olla Pekkarisellakin Talvivaaran osakkeita niin kuin Lehtomäelläkin? NIMETÖN

•Turvaliivi pakolliseksi koulumatkoille. NIMETÖN

TEET?

•Jääkaudet uusiutuvat 100000–200000 vuoden välein. Edellisen huippu oli n. 15000 vuotta sitten. Nyt on siis ilmaston lämpenemisen aika

ministeri saanut aikaan? Onko vaan turhaan mennyt lennellessä, kun kukaan ei ole julkisesti saavutuksia kehunut, eikä niillä kerskunut. UTELIAS!

LISTAAN

•Ajatella, jos koko elämä tuhrautuu salarakkaana? MINKÄS

Kylpyläloma kahdelle!

69

•Ilman Yleä pärjäävä: Loistava idea! Voi vaan olla vaikeaa saada nimenkeräys -ständejä kirjastoihin. A. Sinnemäki on kirjaston hallituksen vpj. NIMET

23

Roskalavat & kuljetukset p. 0400 418 760 Kuljetusvaljakko Oy

My sleeping karMa Klo 20 alK. 21,50/22 €

tech n9ne (usa)

SILMÄLÄÄKÄRIT

Klo 23.30-04 alK. 6 €

MALMILLA

OGELISSA

Ke 21.11. alK. 19,50/20 €

Mikko Saari Antti Valtasaari

Sirkku Laine

tavastian lauantaidisko

fucked up (Can)

ydinperhe, slussenanalys to 22.11. alK. 25,50/26 €

ariel pink’s haunted graffiti (usa) geneva jacuzzi (usa) urho kekkosen katu 4-6

www.tiketti.fi

AJANVARAUS Puh. 345 1727

Ark. 9-18, la 9-14 kesälauantaisin sulj.

AJANVARAUS Puh. 875 1868

Ark. 10-18, la 9-14 kesälauantaisin sulj.

Malminkaari 15, Malmin Nova, katutaso

Kylänvanhimmantie 29 Liikekeskus Ogeli, katutaso

Puh. (09) 345 1265

Puh. (09) 875 1868

Kuulutus Uudenmaan liitto on maakunnallinen aluekehitysja kaavoitusviranomainen. Liitto huolehtii maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta maakuntakaavoituksesta. Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maankäytöstä ja ohjeena kuntien kaavoitukselle.

Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava on saanut lainvoiman Korkein hallinto-oikeus on 8.10.2012 antamallaan päätöksellään pysyttänyt ympäristöministeriön Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavan vahvistamista koskevan päätöksen. Täten Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava on lainvoimainen. Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavassa käsiteltäviä aiheita ovat jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeet, kiviaineshuolto, moottoriurheilu- ja ampumarata-alueet, liikenteen varikot ja terminaalit sekä laajat yhtenäiset metsätalousalueet.

Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotus uudelleen nähtävillä 20.11.–21.12.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotus oli nähtävillä 14.5.–15.6.2012. Maakuntahallituksen 23.4.2012 hyväksyttyä kaavaehdotusta on muutettu kaupan ratkaisun osalta ja koko kaavaehdotus asetetaan MRA 32§:n mukaisesti uudelleen nähtäville. Kaavaratkaisua on muutettu siten, että keskustojen ulkopuolisten seudullisesti merkittävien vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitusluokkia ja kaupan suunnittelumääräyksiä on tarkennettu. Muilta osin 23.4.2012 maakuntahallituksen hyväksymään kaavaehdotukseen ei ole tehty muutoksia. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan ehdotus on maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti nähtävillä 20.11.–21.12.2012 Uudenmaan liiton jäsenkunnissa, liiton verkkosivuilla osoitteessa www.uudenmaanliitto.fi/maakuntakaavanuudistaminen sekä Uudenmaan liiton toimistossa. Nähtävilläolopaikoista saa tiedon liiton toimistosta ja verkkosivuilta. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus 2. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta. Muistutukset tulee toimittaa Uudenmaan liitolle viimeistään 21.12.2012 kello 12.00 joko postitse tai sähköpostilla. Siltä osin kuin kaavaehdotusta ei ole muutettu, osallisten aikaisemmin (14.5.–15.6.2012) jättämät muistutukset otetaan myös nyt nähtävillä olevaa kaavaehdotusta koskevina huomioon. Jo annettuja muistutuksia ei tarvitse lähettää uudelleen. Uudenmaan liitto Esterinportti 2 B, 00240 Helsinki Sähköposti: maakuntakaava@uudenmaanliitto.fi Puhelin: (09) 4767 411 www.uudenmaanliitto.fi/maakuntakaavanuudistaminen


Marja Heinilä Tuula Kuhlefelt Merja Lindfors Tarja Malassu Kirsi Niemelä Leila Tenhunen Päivi Masalin, EHL iensair. Eija Poikonen, suuhyg. Minna Valkama, suuhyg. Käytössämme Kelan suorakorvaus

ma-to pe

8.00-19.30 8.00-15.00

www.sato.fi/kutomotie12 HELSINKI Malminraitti 4 B 00700 Helsinki

SATO VuokraKoti 

P. 345 3350

Kauppakaarre 1, 00700 Hki

Puh. 345 2625

KELAN SUORAKORVAUS

Sopimuksen mukaan hammashoitoa iv-esilääkityksessä tai nukutuksessa

HIERONTAA

alk. 865 €/kk 1 400 €/kk alk. 1 015 €/kk alk. 1 510 €/kk

Klassinen, lämminkivi, lihaskalvo. Tervetuloa Ajanvaraus 040-8462864

Muuttamaan pääsee 2/2013. Vuokriin sisältyy vesimaksu. Vuokravakuus 250 €. Kun vuokrasopimus tehdään vähintään vuodeksi, vakuutta ei peritä.

Eeva Rajamäki koulutettu hieroja Päivöläntie 20, Tapanila www.hellitahetkeksi.fi



sato Vuokraus ja myynti Mikonkatu 7, 00100 Helsinki Ari Suhonen, p. 0201 34 4107, Katja Grönroos, p. 0201 34 4361 Pirkko Toiviainen, p. 0201 34 4311

www.olkkari.fi

METRO MATKAILU

sato.fi

TORSTAISIN

Puhelujen hinnat Suomessa: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh + 7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston mukaisesti.

Kirkonkyläntie 8, 00700 Helsinki Puh. (09) 345 1551 • Voice massage • Fysioterapia • Akupunktio • Lymfaterapia • Lahjakortit • Hieronta

#

Parturi-Kampaamo

#

Nina Nina 1

l

VÄRI+

LEIKKAUS+ FÖÖN (lyhyet)

alk.

67€

Veljestentie 19, Tapanilan tori l Nina, Kirsi ja Marjo puh. 09 3862 197, 045 269 5432 www.kampaamonina.fi

VAIN 250 €

Asunnoissa on tehty sisätilojen peruskorjaus. Uuden ilmeen antavat vaaleat, ajattomat sisustusmateriaalit.

Vesimaksu ja 2Mbit laajakaistayhteys sisältyvät vuokraan. Asumisaika vähintään yksi vuosi sopimuksen alkamisesta. VVO:n asunnot ovat savuttomia. Katso kohteen lisätiedot osoitteesta www.vvo.fi/kauppakartanonkuja3. Muuta meille! VVO-kotikeskus Mannerheimintie 168a | 00300 Helsinki Avoinna ma-pe 9 -16 Puh. 020 508 3442 | helsinki@vvo.fi

www.vvo.fi

RATTITIE 20, Tattarisuo ark. 7.30-17 Määräaikaishuollot ● Ilmastointihuollot Pakokaasumittaukset, bensa 13€ ● OBD-mittaukset 13€ ● Katsastuskorjaukset ● Katsastuspalvelut ● Renkaiden vaihto alk. 20€ ● Kausisäilytys 50€ ● Eberspächer asennukset/myynti/huolto ● Sijaisauto ● ●

KAUPUNGIN PARHAAT HIUSTENPIDENNYKSET Varaa aika maksuttomaan konsultointiin! great cut studio

Iso-Roba 20-22 Puh. (09) 603 066 greatcutstudio.fi facebook.com/GreatCutStudio

Parturi-Kampaamo

Malmintorin Liikekeskus II-krs Malmin Kauppatie 18 00700 Helsinki

puh: 09-35 123 04 www.hair-avenue.fi

PYYHKIJÄN SULAT

-25%

+ ilmainen asennus

Defan 1200w sisätilanlämmitin

ILMAISEKSI lohkolämmittimen sekä sisäpistorasian ostaneille / asennuttaneille

Tarjoukset voimassa 16.11. asti tällä kupongilla.

AUTOKORJAAMO www.SOUNDPLACE.fi • korjaukset ja määräaikaishuollot • ruostevauriot • pakoputket • pakokaasupäästö ja vikakoodien / huoltovalon lukulaitteet • sijaisauto 35 €/vrk. (sis. 100 km) • autoilmastointilaitteiden huolto • DEFA AutolämmitysjärjEstElmät rEnkAAnVAiHDot nyt AjAnVArAuksEllA ! • nyt myös DiEsElAutojEn päästömittAuksEt

VVO:n vuokra-asunto on turvallinen asua ja asioiminen on helppoa ja vaivatonta. Tutustu asuntotarjontaamme ja täytä asuntohakemus jo tänään: www.vvo.fi.

n allillaa Asiat m

Katso lisää tarjouksia / varaa aikasi nettisivuilta!

vuokra, €/kk 734–756 852–884 954–1007 1158–1199

LAUKKANEN

p. 09-347 4321, 0400-467 925

Itäkeskukseen erinomaisten kulkuyhteyksien ja palvelujen tuntumassa sijaitsevaan kerrostaloon valmistuu peruskorjauksesta viihtyisiä ja tyylikkäitä asuntoja marraskuusta 2012 alkaen. Alun perin vuonna 1976 rakennetussa talossa on kolme kerrosta ja mukavasti yhteisiä tiloja asukkaiden käyttöön. Kauppakeskus Itis ja Puhoksen palvelut ovat kävelyetäisyydellä.

Yritysnumeroihimme (020 508 xxxx) soittaminen maksaa Soneran hinnaston mukaisesti kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta 8,28 senttiä/puhelu + 17 snt/min.

! n kotiinkuksessa e e t u u si es Joulukrakoteja Itäk ja vuok Uusittu VAKUUSMAKSU

AUTONASENNUS JA HUOLTO

Tarjous voimassa vuoden loppuun saakka tällä kupongilla (1 / hlö)

l

Kauppakartanonkuja 3, Itäkeskus valmistuu portaittain 11/2012 alkaen Asuntotyypit m2 1h+kk 33,5 2h+kk 48,5–49,5 2h+k+p 58–59,5 3h+k+p 76–80

P. 351 5015 www.malminhammas.com malmin.hammas.oy@kolumbus.fi

MYÖS SUUHYGIENISTIPALVELUT

HuoneistoesiMerKit ja VuoKrat 1h+kk, 34,5-36 m2 2h+k+s, 50,5-59 m2 2h+kk+s, 44-48,5 m2 3h+k+s, 73-74,5 m2

Kelan suorakorvaus

Malmin kauppatie 18, 4 krs Malmintorin liikekeskus



Ilmeeltään moderneissa, hyvin suunnitelluissa asunnoissa on nykyaikaiset materiaalit ja varusteet mm. astianpesukoneet. Asuinhuoneisaa on laminaattilattiat ja kylpyhuoneet on kaakeloitu. Asunnoissa on pihaterassit tai tilavat, lasitetut parvekkeet, jotka aukeavat pihan puolelle. Talossa on yhteinen saunaosasto ja autohallissa on 48 autopaikkaa, joihin pääsee suoraan porrashuoneista.

HAMMASLÄÄKÄRIT Tarja Metsäaro Majlis Paader Juha Ruotoistenmäki Päivi Voutilainen Maria Reenqvist Suuhygienistipalvelut

HAMMASLÄÄKÄRIT: SANNA KORPINEN-TORKKO PÄIVI METSOLA PERTTA LAAKSONEN

Viihtyisää kaupunkiasumista Helsingin Talissa Kutomotie 12a, 00380 Helsinki

MALMIN HAMMAS

Meripellontie 11 D Puotilan venesatama p. 010 4216 400 Huollamme H ll kkaikki ikki automerkit t kit sekä kä uudet d että käytetyt. Tervetuloa!

Myydään lasinpesunestettä 20C, hajuton, 5 L kanistereissä, edulliseen hintaan, puh. 044 3572890

METRO AUTOT

PERJANTAISIN


HELSINKI

Ruohonjuuri palvelee nyt myös Hakaniemessä!

Jos joka ilta

ei lamppu sammu.

Clipper: Sleep Easy -yrttitee

Tällä kupongilla 14.-16.11.2012

on laadukas sekoitus huolella valittuja luomuyrttejä mm. valeriaanaa ja kamomillaa. Tehokas, maukas ja turvallinen valinta Nukkumatin houkutteluun. Asiakkaidemme suursuosikki. Unta hyvää, niin syvää!

Clipper: Sleep Easy-tee

Astu metroon ja tule asuntokauppaan

20 teepussia/pkt

2,75

/pkt (3,38)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

Löydät meidät helposti metroradan varrelta. Hyppää pysäkillä pois ja tule käymään toimistoissamme

VANTAA

AD AutoKoRJAAMo VIINIKKA l l l l l

määräaikaishuollot vikadiagnostiikka ohjauskulmien säädöt pakokaasumittaukset ilmastointihuollot

ma-pe 7.30-17.00 Sienitie 34, 00760 Helsinki (Heikinlaakso) p. 040 534 5837

l

l l l

katsastustarkistukset / korjaukset katsastusnäytöt ruostevauriokorjaukset sijaisauto ma-pe 8.00-17.00 uranuksenkuja 1 E 01480 Vantaa p. 044 779 0887

WWW.AutoNKoRJAuS.NEt

POLTTOPUUTA Kotiinkuljetus

Columbus, Vuotie 45, 00980 Hki p. 010 255 6030 Herttoniemi, Hiihtomäentie 14, 00810 Hki p. 010 255 6060 Hakaniemi, Hakaniemenranta 1, 00530 Hki p. 010 255 5980

tARJouSPYYNNÖt

ESPOO

Puhelu 010-numerosta maksaa lankapuhelimesta soittaessa 0,0828 € / puhelu + 0,0595 € / minuutti (alv. 23 %) matkapuhelimesta soittaessa 0,0828 € / puhelu + 0,1704 € / minuutti (alv. 23 %) Välityspalkkio 4,92 % (sis. alv. 23 %) velattomasta kauppahinnasta

RJW-BIOENERGY

040-50 88 089

Avoinna ma–pe klo 8–17, la 9–14

Asianajotoimisto Kristiina Kenttä

Tarvittaessa kotikäyntejä. Myös venäjäksi. gsm. 0400 287 442

Helsingin OP-Kiinteistökeskus Oy LKV

Yhdessä hyvä tulee.

˜

Katsastukset ilman ajanvarausta

˜

Raskaankaluston katsastukset

˜

Rekisteröinnit Vakuutukset

˜

8,-

23,-

(9,93)

(24,26)

TA R J O U K S E S S A M A R R A S K U U S S A

Avène Cold Cream

Sebamed pesuneste

-käsivoide 75 ml

pumppupullo 1 litra

Erittäin tehokas hoitovoide kuiville käsille.

Klassikko Lokkivalaisin

Bepanthen Anti-Exem 20 g

täyttöpussi 1 litra

100 tabl.

9,-

Ärtyneen ihon hoitoon, sopii kaikenikäisille

8,-

(9,20 €)

WWW.LAATUVALAISIN.FI

Sebamed pesunesteen ostajalle

(19,60 €)

Minisun Multivitamin Daily

kaupan päälle Granaattiomenasuihkugeeli

Suomalaisille suunniteltu monivitamiinivalmiste.

Palvelemme: ma-pe 8.30-20 la 9-15

Yli 4000 muutakin valaisinta

15,-

(11,72 €)

www.herttoniemenapteekki.fi

19,-

(19,87 €)

200 tabl.

250 ml (arvo 10 €).

A i TUL0O E 1. ast ä. V .1 R 3 TE oimassaotteita riittä

METROASEMAN VIERESSÄ

t v rjoustu ukse ta Tarjoauan kuin

Hiihtomäentie 14, 00810 Helsinki Puh. (09) 759 4780

niin k

HELSINKI Kirpputori Pommin Varma

Nuijatie 14, Rajatorppa

Nyt kaikki pöydät tarjoushintaan 40 €/2 viikkoa

Avoinna ma–pe 11–19, la–su 11–16 www.facebook.com/PomminVarma Meillä voit maksaa myös kortilla.

KAIKKI PIHARAKENTEET JA -RAKENNUKSET www.lindoselementit.fi

Valmiit mallitt ttai a m ai mittatilaustyönä! itta it ttati tila laus u • pihavarastot • puuseet • roskissuojat • piha-aidat • rakennus ja asennustyöt ym.

LINDOS-ELEMENTIT

Tytärsaarentie 18, 06400 Porvoo. ✆ 020 794 0090 • lindosoy@pp.inet.fi

• KOSTEUSMITTAUKSET • KARTOITUKSET • KUIVAUKSET • IRTOVEDEN POISTO • OTSONOINTI / HAJUNPOISTO • VIEMÄRIKUVAUS • LÄMPÖKAMERAKUVAUS ®

Huom! Kotitalousvähennys!

www.eskuivaus.fi

P. 0207 928 820

HELSINKI: Linnanherrankuja 8, PORVOO: Timpurinkuja 3

METRO TRENDIT TIISTAISIN


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 14. marraskuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

26

10 kysymystä 1. Minkä taivaalla näkyvän ilmiön henkilöitymä oli kreikkalaisen mytologian Iris? 2. Keille tarkoitettu palvelukeskus on Helsingin Itäkeskuksessa sijaitseva Iiris? 3. Minkä pyynnin suurimpia keskuksia 1800-luvulla oli Nantucket-saari Yhdysvalloissa? 4. Kuinka kauan kesti Suomessa 14. marraskuuta 1917 alkanut yleislakko? 5. Mille Pohjoismaalle kuuluu 1960-luvulla merestä noussut Surtseyn saari? 6. Kuka on Walesin prinssi? 7. Kuka fiktiivinen hahmo asuu Huvikummussa? 8. Minkä uskonnon jumaluuksiin kuuluu Krishna? 9. Minkä organisaation johtaja oli vastikään toimestaan erotettu David Petraeus? 10. Minkä lajin ammattilainen on Espanjassa urheileva Taru Tuukkanen?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

1760

★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime keskiviikon ratkaisukoodi oli 67. 25 euroa voitti Pertti Kastari.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 23

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.fi- ja metrolive.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Sateenkaaren, 2. Näkövammaisille, 3. Valaiden, 4. 6 päivää, 5. Islannille, 6. Charles, 7. Peppi Pitkätossu, 8. Hindulaisuuden, 9. CIA:n, 10. Koripallon.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

TV2

19.00: Historiaa: Suursota lintuperspektiivistä 11.00 Yle Uutiset. 11.05-11.10 Yle News. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Pekka ja Pätkä puistotäteinä (S). 14.00 Venäjän pääministerin vierailun info. 14.30 MOT: Nainen Wahlroosin takana. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.0016.50 Avara luonto: Haipoukaman delfiinit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana radioon palaava Jari Sarasvuo. 19.00 Historiaa: Suursota lintuperspektiivistä. Ensimmäisen maailmansodan aikana lentäjät ottivat 150 000 valokuvaa taistelukentistä sodanjohdon käyttöön. Miltä länsirintama näytti ilmalaivasta otettujen kuvien perusteella kohta sodan päättymisen jälkeen? 19.55 Akuutti. Aivosyövän uudet hoitomuodot. Tyttö, poika vai intersukupuolinen? Onko alilämpöä olemassa? Lapsen syöpädiagnoosi voi tuntua kuolemantuomiolta. 20.25 Viking Lotto. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 A-studio. 22.00 Vastavirtaan (12). Kylmä todellisuus 1/2. Jackin vasta löytynyt onni keskeytyy kun hänet kutsutaan kolaripaikalle. Paikallinen tyttö kertoo ajaneensa onnettomuusautoa, mutta Jackin vaisto sanoo toisin. Suojeliko tyttö poikaystäväänsä? 22.55 Yle Uutiset. 23.00 Ulkolinja: Kostoisku YK:ta vastaan. Keväällä 2011 amerikkalaispappi julkaisi internetissä koraaninpolttovideon. Raivostuneet afgaanit piirittivät USA:n lähetystöä, mutta hyökkäsivätkin YK:n toimistoon. Miksi? Iskussa menehtyi seitsemän YK-virkailijaa. 23.45-23.59 Oddasat.

MTV3

21.00: Pirunpelto

23.05: Myytinmurtajat

12.30 Viidakkoperhe (7). 13.17 Pat & Stan. 13.25 Purtavaa Pohjolasta. 13.55 Herkkuja: Omenapommi. 14.10 Yötyössä. 14.40 Camilla Plumin mainiot mausteet. 15.10 Ajankohtainen kakkonen. 16.00 Meediot. 16.30 Galaxi. 16.33 Roni Neutroni. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Danny osallistuu työhön, jolla yritetään estää vesikauhun puhkeaminen epidemiaksi. 18.50 Villit eläinystävämme. Erikoinen eläin. Ranskalainen lyhytohjelmasarja, jossa ihminen ja luonto kohtaavat. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Minä ja mun äiti: Susan ja Riitta. Susan ja Riitta ovat kokeneet yhdessä koviakin hetkiä, mutta nykyään heidän suhteensa on läheinen ja räiskyvä. 20.00 Uusi päivä (S). ”Kenen joukoissa seisot”. 20.30 Hymy Pyllyyn. Illan jaksossa pokkaa koettelevat mm. Minttu Mustakallio ja Mika Nuojua. 21.00 Pirunpelto (7). Osa 2/6: Yllättävää yhteistyötä. Tommin yövieras kuumentaa sekä Annin että Piikun tunteita. (U). 21.50 Yle Uutiset. 22.05 Keskiviikon ravisuora. 22.10 Silminnäkijä: Hintalapputerrori. Nuoret juutalaisterroristit sotivat sekä palestiinalaisia että Israelin viranomaisia vastaan. 22.40 Boardwalk Empire (16). Pyhän Valentinuksen päivä. Enemmän kuin oikeustoimia Nucky pelkää menettävänsä otteen Atlantic Citysta. Margaret auttaa Nuckya. 23.40-00.10 Miranda (7). Ikäkysymys.

Yle Fem 13.00 Fartyg på specialuppdrag. 13.15 Go’kväll. 14.00 Vem vet mest? 14.30 Fashion. 15.00-16.00 Veckans brott. 16.25 Arkisto: Jumalanpalvelus, Helsinki. 16.55 Erämaahaaste. 17.21 Pingviinipuuhia. 17.25 Sportmagasinet. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. 18.30 Kapteeni Sapelihammas – merten kuningas. 18.44 Kaksoiselämää (S). 18.56 Toki Doki. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Magnus, Petski ja totuus. 20.30 Tanskalainen maajussi. 21.00 Kirjavaras (12). 21.58 TV-nytt. 22.00 RaakaFilmi 2012. 22.30 Kobra. 23.00 Sportnytt. 23.15 Svenska händelser. 23.45 Annas eviga. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Västnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning.

Nelonen

11.05-12.00 Lääkärit. 13.20 Nikon Grilli. 13.45 Samaa sukua (7). 14.45 MTV3 TOTAL esittää. 14.50 Mitä tänään syötäisiin?. 14.55 Täydelliset parit (S). 15.25 Tyylivarkaat. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). (Kuka on kannoillani? 18.30 Emmerdale (S). Peli alkakoon. John ja Moira palaavat lomalta nyreä Holly mukanaan. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). O.J. ei ole enää oma itsensä. 20.05 45 minuuttia. Dosentti Bäckman hurmasi ulkoministerin. Synkkä totuus Talvivaarasta.Turvaton turvapuhelin. Top Gear jyrisee Suomeen. 21.00 C.S.I. (12). Parhe on pahin. Lähes alaston sukututkija löytyy kuolleena tohtori Robbinsin sängystä. 21.55 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Teknari. Pelastaako Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä Nokian? Testissä Nokian uusi lippulaivamalli Lumia 920. Markku Alén Jaguar XKR-S:n ratissa Nürburgringin radalla. Vertailutestissä pienet kaupunkiautot Skoda Citigo ja Toyota Aygo. 23.05 Myytinmurtajat. Paperihaarniska. 00.10 Fringe – rajamailla (16). Kadoksissa. 01.10 30 Rock (S). Salaraskaus ja valeraskaus. 01.40-05.20 MTV3 Deitti.

01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Gabba gabba. 02.00 Johnny och Johanna. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Uppdrag granskning.

Nyt Brio Happy yhdistelmävaunujen ostajalle adapteri kaupan päälle! (arvo 55,-)

20.30: Simpsonit

21.45: Miten vietin… tänä kesänä

11.00 Ostos-tv. 14.00 Superpahisten liiga (S). 14.25 Karvinen (S). 14.55 Muodin huipulle. 15.55 Muodin huipulle – mallien silmin. 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.10 Matkaoppaat. Hotelli Sunsetissa valitus tarjoilusta jatkuu. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Muusikko Joona Jalkanen kutsuu syömään glamourmalli Sini Tarkkisen, laulaja-näytteljiä Ritva Oksasen ja tanssija Osku Heiskasen. 19.30 Poliisit. Turku. Marianne ja Joonas joutuvat turvautumaan voiman käyttöön kohdatessaan lähes alastoman miehen harhailemassa taajamassa. 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Ravintola Vanha Mylly Jämsässä kaipaa uutta potkua liiketoimintaansa. Satavuotiaassa rakennuksessa aika tuntuu pysähtyneen. 20.57 Keno. 21.00 Greyn anatomia (12). Rakkautta ilmassa. Catherine Averyn ja Webberin kiihkeä suhde ei miellytä Jacksonia lainkaan. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. Vieraana Kaarina Hazard. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 Frasier. Kilpakosijat. 23.45 Poliisit. Turku. 00.15 Neljän tähden illallinen. 00.45 Castle (12). Kauneuden tähden. 01.45 Hurja painonpudotus. Hurmuri Mike, osa 1. Yli 200-kiloinen Mike haaveilee omasta perheestä, mutta paino estää häntä tutustumasta tyttöihin. 02.45 Konttori. Huutokauppa. 03.15 Konttori. Siirto Nashuaan. 03.45-06.20 Älypää-TV.

18.00 Frendit (S). Vauva syntyy, osa 2/2. Pitkän ponnistelun tuloksena vauva putkahtaa maailmaan. 18.30 Pelastajat (7). Pelastajia työllistää muun muassa kolmen auton ketjukolari ja yliannostuksen lääkkeitä ottanut nainen. 19.00 Big Brother Extra. Cristal Snown juontamassa suorassa lähetyksessä kerrotaan Big Brother -talon viimeisimmät tapahtumat. 19.30 Moderni perhe (S). Tähtihetkiä. Jay, Mitch ja Manny lähtevät kaukoputket kainalossa katsomaan meteorisadetta. 20.00 Simpsonit (7). 20.30 Simpsonit (7). 21.00 Top Chef. Vegasin ihmeitä lautasella. Kokit saavat tehtäväkseen valmistaa suurelle vierasjoukolle Las Vegasin värikkäiden hotellien ja huvitusten inspiroimia ruokia. 22.00 Big Brother. Big Brother -talon eilisen päivän tärkeimmät tapahtumat. 23.00 Smallville (16). Oikeuden asialla. Tappava kylmyys kouraisee Metropolisissa, kun kostonhimoinen superroisto päästää jäätävät voimansa valloilleen. 00.35 Num3rot (12). Loppu hyvin, kaikki hyvin. Charlie ja Amita menevät vihdoin naimisiin. 01.30 Vampyyripäiväkirjat (16). Paluu. Elena palaa kotiin kaaosmaisten juhlien jälkeen ja löytää John-sedän ja Jeremyn henkihieverissä. 02.25 Madventures. Osa 5/25. 02.55-05.58 SubChat.

Jim

01.25 JIM D: Selviydyin Andien lento-onnettomuudesta, osa 2/2. 02.25 Taksi. 02.55 Ruotsalaiset pelastajat.

Fox

11.10 Best Direct. 12.10 Ruuvit löysällä. 12.45 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.15 Matlock. 14.20 Tarzan. 14.50 Kaikenlaista kaupan. 15.20 Lentokenttä UK. 15.55 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 Tallinna. 21.00 ELOKUVA: Tears of the Sun. 23.20 NCIS: Los Angeles. 00.25 ELOKUVA: Zohan – lupa saksia. 02.35 Nuoret poliisit. 03.20 Kysy seksistä. 04.10 71 astetta pohjoiseen. 05.00-

LOPUT HARTAN 2012 YHDISTELMÄVAUNUT ALE-HINNOIN!

Britax Max-Way 9-25kg

259,- (299,-)

17.05 Meidän katumme.

18.00 Muotoilun huiput. 5/5. Haluttuja designtuotteita. 1900-luvun kahtena viimeisenä vuosikymmenenä muotoilijoiden mielikuvitus pääsi valloilleen, ja tietokoneet saivat uuden designin. 18.50 Avaruuskansiot. Aurinko on aurinkokuntamme keskipiste, ja ilman tätä omaa tähteään Maa olisi eloton paikka. 19.00 Bella Block (12). Armo ja oikeus. Yksi lapsenryöstäjistä saa surmansa toverinsa ampumana, kun lunnasrahojen luovutustilanteessa tapahtuu odottamaton välikohtaus. 20.35 Elävä arkisto: Proge. Elävän arkiston progejaksossa nähdään mm. Wigwamin, Tasavallan Presidentin ja Tabula Rasan esiintymisiä 70-luvulla. Haastattelussa Rekku Rechardt. 21.00 Paul Merton ja matkailun ihmeet. Englannissa Paul Merton hyppää karavaanarien kyytiin. Matkalla kohti Cornwallin rannikkoa vieraillaan mm. sirkuksessa ja kananmunafestivaaleilla. 4/6 21.45 Kino: Miten vietin...tänä kesänä (12). (Kak ya provel etim letom, Venäjä 2010) Kaksi miestä työskentelee syrjäisellä säähavaintoasemalla Siperiassa. Toinen heistä pimittää kollegaltaan tätä koskevan tärkeän viestin vakavin seurauksin. O: Aleksei Popogrebski. 23.50 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 6/13. Vidkun Quisling. Millainen oli Vidkun Quislingin tie lapsinerosta ja oikeistopoliitikosta Saksan miehittämän Norjan nukkehallituksen johtajaksi? Sodan päätyttyä kansan vihaama maanpetturi joutui tuomiolle. 00.40-04.00 Teematieto.

05.56 Ihmemies MacGyver.

TV5

Asennus selkä menosuuntaan. Korkeat, pehmustetut sivututet. Helposti säädettävät pääntuki ja valjaat.

11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Mr & Miss ShowHau. 13.05 Hain saalistajat. 13.55 Rajasota. 14.45 Hetki ennen tuhoa: Tornadopurkaus. 15.35 Luonnon salaiset kansiot. 16.25 Taskuvarkaiden kuningas. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 18.30 VO2: Suomenmestarit. 19.00 Kierroksilla: Vermon Suora. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA: Abyss – Syvyys (16). 00.55 Vankilassa ulkomailla: Pako Jamaikalta. 01.50 Criminal Minds (16). 02.40 Rajasota. 03.30 Hetki ennen tuhoa: Chicagon lentoturma. 04.2004.45 Tanssi peppu pieneksi Extra.

LÄMPÖPUSSIVALIKOIMA NYT PARHAIMMILLAAN! LÄMPÖPUSSIT ALK. 29,90€

Esim. Hartan Topline X Yhdistelmävaunu kovalla kantokassilla, ilmakumipyörillä ja heittoaisalla

Britax Evolva 9-36kg

Adapterilla kiinnität suoraan vaunun runkoon Brio Primo, Cybex Aton, Maxi-Cosi Pebble tai CabrioFix turvakaukalot.

Teema

13.00 Juhlasuunnittelijat. 13.30 Luksusmammat. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.35 Huippukokki lähtee maalle. 15.05 Himohamstraajat. 16.05 Deittivinkit. 17.05 Nelosen sää. 17.10 Sokkokokki.

12.40 Muuttajat. 13.10 Likaisen työn sankarit. 13.40 Lentokenttä. 14.10 Kutsu kylään Ian Wright. 15.05 MasterChef Australia. 16.05 Leijonan luola USA. 17.00 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini. 17.30 Ruotsin karmein koti. 18.30 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Rantavahdit (7). 20.30 Panttilainaamo. 21.00 Muuttajat. 21.30 Taksi. 22.00 JIM D: Maailman mullistaneet vehkeet, osa 2/2. 23.00 Panttilainaamo. 23.30 Nykäsen Matti. 00.00 South Park (12). 00.30 Pelkokerroin.

11.00 Koiran temppukoulu. 11.30 Ihmisen paras ystävä. 12.00 Huikea kakkukisa. 13.00 Olet mitä syöt. 13.30 Lapsiperheen taloprojekti. 14.00 Reissussa lasten kanssa. 14.35 Vanessa ja pikkuväki. 15.05 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.35 Pienten perhe. 16.05 Isännän ja koiran käytöskoulu. 16.35 Isännän ja koiran käytöskoulu. 17.05 Luksusmammat. 17.35 Dance. 19.00 Tuhluriprinsessat. 19.30 Siipan suku on pahin. 20.00 Sinkkuillallinen. 21.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 22.00 Ruotsin miljonääriäidit

Alk. 695,-

18.10: Matkaoppaat

New Yorkissa. 23.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 23.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 00.00 Ruotsin miljonääriäidit.

Liv

BRIO HAPPY 2013 YHDISTELMÄVAUNUJEN UUTUUSVÄRIT NYT MEILTÄ!

Sub

Helppokäyttöinen. Lepo- ja istuma-asento. Asennus kasvot menosuuntaan.

27

Nani Syöttötuoli

Irrotettava turvakaari. Kasvaa lapsen mukana. Värit: Musta ja valkoinen

79,- (89,-)

Alk. 699,-

199,- (249,-) Ivy Pinnasänky

Brio Race Rattaat

Suositut Race rattaat 2013 väreissä. Tilava istuinosa ja suojaava kuomu. Säädettävä työntöaisan korkeus.

259,- (279,-)

Britax Baby Safe STD turvakaukalo 0-13kg + vyöjalusta Tilava ja turvallinen turvakaukalo. Helppo kiinnitys vyötelakalla.

179,- (199,-)

Kolmeen tasoon säädettävä pohja. Väri: Valkoinen

MINKÄ TAHANSA YHDISTELMÄVAUNUN OSTAJALLE KÄDENLÄMMITIN KAUPAN PÄÄLLE! (ARVO 27,50€)

Tarjoukset voimassa 18.11.2012 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Tuotteissa valittavissa useampia värejä ellei toisin mainita. Tarjoukset koskevat varastovärejä.

79,- (119,-)

Huom. Kuvan sänkytekstiilit myydään erikseen.

OLEMME POIKKEUKSELLISESTI AVOINNA MYÖS SUNNUNTAINA

18.11 KLO 12-15!

VauvaPiste

Valimotie 12 Vantaa, Tammisto p. 093872271 ma-pe 10-19, la 10-15 www.vauvapiste.fi


Chic Femme untuvatakki

Create untuvatakki

119,90

127,20

(149,90)

(159,-)

Kaikki takit

-20% alkuperäisestä hinnasta. Voimassa loppuviikon ajan.

Myös kaikki lasten-*, sport- ja Z.i.p. Jeans -osastojen takit -20%

POHJ. ESPA 37 ITIS SELLO LAHTI Karisma HYVINKÄÄ Kauppakeskus Willa

ma-pe 10 -20, la 10 -18 ma-pe 9 -21, la 9 -18, su 12 -21 ma-pe 10 -21, la 9 -18, su 12 -18 ma-pe 10 -21, la 9 -18, su 12 -18 ma-pe 10 -21, la 10-18, su 12 -18

*Lasten tuotteet saatavilla Itiksen ja Sellon myymälöistä

20121114_fi_helsinki  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you