Issuu on Google+

UUDEN LEVYN MIELUISIN KAPPALE MENI OLLI LINDHOLMILTA SIVU SUUN YÖN TUOREIMMALLA ALBUMILLA ON PELKOA JA RAKKAUTTA

HELSINKI

SIVU 15

Tiistai 6.marraskuuta 2012 | n:o 205 | sää +1°

Laaja asuntomurtojen sarja on selviämässä HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Kymmeniä murtoja. Helsingin Laajasaloa piinannut kymmenien asuntomurtojen sarja on selviämässä. Kaksi kiinni. Helsingin poliisi otti kaksi miestä kiinni juuri tapahtuneen asuntomurron jälkeen. Heidät vangittiin maanantaina. Laajasalolainen. Päätekijäksi epäillään noin 35-vuotiasta Laajasalossa asuvaa miestä. SIVU 09 LUKIJAN KUVA

100 euroa

VR uskoo välttävänsä pahat sumat VR uskoo välttävänsä alkavana talvena pahojen myöhästymisien sumat, jotka koettiin Suomessa talvina 2009 ja 2010. SIVU 04

Pohjanpalo valittiin Huuhkajiin

Lähes päivittäistä tohelointia

RATIKAT TAAS JUMISSA

Väärin pysäköineitä autoilijoita ei laskuteta SIVU 06

Huolimattomasti pysäköity auto pysäytti raitiovaunuliikenteen Porthaninkadulla maanantaina. HKL:n mukaan vastaavia tapauksia sattuu lähes päivittäin. HKL ei lähetä laskua autojen siirtämisestä väärin pysäköineille.

HJK:n Joel Pohjanpalo valittiin ensimmäisen kerran jalkapallon A-maajoukkueeseen. Suomi kohtaa Kyproksen ensi viikon keskiviikkona. SIVU 14

Iho ja hiukset ovat talvella koetuksella Kunnon voiteet ja hoitoaineet ovat tarpeen, kun pakkanen alkaa paukkua toden teolla. SIVU 13


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

Lukijan kuva

Kolumni

SANTTU PARKKONEN

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

KEHITYSPÄÄLLIKKÖ santtu.parkkonen@sanoma.fi

TÄNÄÄN

MIESTEN TYÖT

Ulosajo haittasi liikennettä

Peräkärryä vetänyt pakettiauto ajoi ojaan Kehä I:llä Helsingissä maanantaina. Tapaus sattui lähellä Malminkaaren liittymää puolenpäivän jälkeen. Pakettiauton vetämässä kärryssä oli lastina puutukkeja. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut ulosajossa. Poliisipartio kävi paikalla tarkistamassa tilanteen. Helsingin poliisista kerrottiin, että ulosajo haittasi Kehä I:n liikennettä jonkin aikaa. Kello 13.30 mennessä liikenne sujui kuitenkin jo normaalisti. Onnettomuuden syy ei ole tiedossa. METRO Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä

HSL rakennuttaa ohjelmistojättiä

TOMI SETÄLÄ

”Autoilijoilta revityistä veromarkoista on kiva keksiä kaikkea kivaa. Miksi ei paranneta liikenneyhteyksiä?”

Kännykuvat numeroon 17181

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä uudistetaan kolmen vuoden kuluttua muun muassa matkakorttien lukulaitteet ja niitä tukeva it-järjestelmä.

”Tässähän nimenomaan parannetaan liikenneyhteyksiä. Ja kyllä ne on ihan yhteisiä verorahoja, joita maksaa muutkin kuin autoilijat.”

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Aiotko säästää jouluostoksista?

BETONIPORSAS

ANTON

Tänään Huomenna 7. marraskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+1

0

+1

-1

7:57

Edellinen kysymys

+3

0

+4

+2

+1

-1

16:08

+3

0

+9

Ennen oli miesten työt ja naisten työt. Miehet askaroivat kodin ulkopuolella ja naiset sisäpuolella. Kovat asiat kuuluivat luontaisesti miehille ja pehmeät naisille. Nyt on miesten työt ja miesten&naisten työt. Miesten&naisten töihin kuuluvat esimerkiksi lastenhoito, siivous, ruoanlaitto, kirjojen järjestäminen hyllyyn väreittäin ja pyykinpesu (täytyy muistaa lajitella eri lämpötiloissa pestävät, pyyhkeisiin ei huuhteluainetta, eikä vaatteita kuivausrumpuun, se kutistaa ne). Pelkästään naisten työt ovat kadonneet. Miesten töitä on vielä jäljellä, mutta ne ovat hupenemaan päin. Kellä auto on, niin siinä voi riittää jotain puuhaa. Tosin renkaiden vaihto on ulkoistettu rengasliikkeelle, pesu Shellille (säästäväinen käy 21 jälkeen, kun on happy hour) ja auta armias jos yrität itse vaihtaa tulpan. Totuus paljastuu Sehän alkaa jutel”Tajusin tämän koko la se ajotietokone, ota yhteyttä karmeuden eräänä että lähimpään merkiltana tuijottaessani kihuoltoon. ilmanvaihtojärjesYhä jäljellä olevat miesten työt telmän säädintä.” ovat noin 90-prosenttisesti tässä: 1) poraaminen, 2) elektroniikkaa sisältävien laitteiden käyttökuntoon saattaminen, 3) tukkeutuneen viemärin putsaus. Ei enää hauista, sisua, rohkeutta tai ylivertaisia taitoja vaativia töitä. Pelkkiä rutiinisuorituksia, joihin pystyy kuka tahansa lapamato. Tajusin tämän koko karmeuden eräänä iltana tuijottaessani ilmanvaihtojärjestelmän säädintä. En ymmärtänyt, miksi se oli yhtäkkiä alkanut vilkkua ja miksi normaalisti helakan vihreä valo oli vaihtanut väriään oranssiksi. Eikä edes kiinnostanut ottaa selvää. Painelin laitteen nappeja umpimähkään, ja loppuihan se vilkutus. Modernissa kaupunkilaistaloudessa miehellä ei ole paikkaa, eikä töitä, joilla hän voisi pönkittää miehuuttaan. Ei ole enää autotallia, jonne voi mennä kolistelemaan kiintoavaimia tai lämmönjakohuonetta, jonne voi vetäytyä ”huoltamaan” öljykattilaa. Puhumattakaan omin käsin rakennetusta talosta, jonka teknisten ratkaisuiden nokkeluutta ihmetellään vielä peruskorjausvaiheessakin. On vain tulitikkulaatikon kokoinen vilkkuva muovirasia hitas-asunnon eteisen kipsilevyseinässä. Siihen ja sen Kotinimiseen mappiin lävistettyyn käyttöohjekirjaan tiivistyvät miesten työt ja miehen paikka. Muuta ei enää ole. Lukijakolumniohjeet

+10

Voittaako Kimi Räikkönen vielä urallaan maailmanmestaruuden?

+6

-4

-4

53% KYLLÄ

+10

-2

9

-2

+1 14

0

5

0

+1

47% EI 11

+1

9

• •

+13 +24 +26

+12 0

+4

-1

+9

+17

+13 +2

15

+4 +10

+15

0

1

+8

-5

-3

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

”Tämä on kunnallinen hanke, autoilijoiden rahat kynii valtio. En minä auton ja polttoaineen kuluja mielelläni maksa, mutta enemmän harmittaa tietämätön urputus. Asioihin on yksilön vaikea vaikuttaa, mutta vielä vaikeampaa jos ei tiedä mistä on kyse.”

KALLISTA LEIKKIÄ

Ota kuva, lähetä viesti

Päivän kysymys

02

13

• •

+18 +23 +10 +27 +32 +24 +31 +28 +29 +23

+28 +25 +18 +24 +30 +2 +7 +29 +9 +29

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Lukijakolumneja julkaistaan aina maanantaisin. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


KAHDET SINULLE – KOLMANNET NET LA LAHJAKSI AHJ JAK KSI YSTÄVÄLLE YSTÄVÄLLE

Tarjoushinta Tarjoush Tarj oushinta ous inta 75 € yyk yksitehot sitehott tai ai 125 € monite mo monitehot n hot nite ho sisä sisältää ltää tää per pe peruslinssit uslinssit vvakiovoimakkuuksin. Ostaessasi silmälasit yksitehoperuslinssein alk. 75 €, saat kaupan päälle toiset tois silmälasit toi silm lmälasi lmä lasi asitt peru p pe peruslinssein rus insssein rusl in vaki vakiovoi vakiovoimakkuusrajoin ovoima ovoi makkuusr makk usra rajoin ajoin it itsellesi sellesi s laaj laajasta aajast aaj a 75 €:n kehyshintaryhmästä. Lisäksi saat 75 € arvoisen silmälasilahjakortin haluamallesi henkilölle. Muut M lisäom lisäominaisuudet äominais äomi na uude nais u et eril er erillisen illli llisen hinn llisen hinnasto hinnaston asto s n mu m mukaisesti. ka esti. Ei voi yhd kais yhdistää distää istä ää muihin tarjouksiin.

ESPOO Kauppakeskus Lippulaiva, puh. 020 110 6200. Kauppakeskus Sello, puh. 020 110 6530. Tapiola, Tapiontori, puh. 020 110 6280. HELSINKI Hakaniemi, Siltasaarenkatu 16, puh. 020 110 6270, Columbus, Vuotie 45, puh. 020 110 6080, Kauppakeskus Malmin Nova, Malminkaari 13-19, puh. 020 110 6180, Kauppakeskus Itis, Pasaasi, puh. 020 110 6220, OSOITE MUUTTUNUT: Keskusta, Aleksanterinkatu 50, puh. 020 110 6250, HYVINKÄÄ Kauppakeskus Willa, Hämeenkatu 9, puh. 020 110 6435, silmälääkärin ajanvaraus puh. 020 110 6432. JÄRVENPÄÄ Sibeliuksenkatu 23, puh. 020 110 6230. KERAVA Kauppakaari 4, puh. 020 110 6240. LAHTI Kauppakeskus Trio, 1. krs (Vesku-aukio), puh. 020 110 6360, Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2, puh. 020 110 6190. Kauppakeskus Kärkkäinen, Pasaasi 2, puh. 020 110 6150. RIIHIMÄKI Keskuskatu 7, puh. 020 110 6590. VANTAA Kauppakeskus Jumbo, puh. 020 110 6570, Kauppakeskus Martintori, Kivivuorentie 4, puh. 020 110 6810, Myyrmäki, Kauppakeskus Myyrmanni 2. krs, puh. 020 110 6260, Tikkurila, Tikkuraitti 18, puh. 020 110 6290. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min. www.nissen.fi


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

04

HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Moni ajoi ohi

Pikkutyttö löytyi vilkkaan valtatien varrella Nainen pelasti vilkkaan valtatien varrelta pikkutytön viime viikolla Kanta-Hämeessä. Nelivuotias tyttö oli karannut keskellä päivää hoitopaikastaan. Useat autoilijat olivat soittaneet valtatien varrella tallustelevasta tytöstä, mutta kukaan ei pysähtynyt auttamaan tyttöä. Poliisi moittii autoilijoita välinpitämättömyydestä. Lopulta yksi autoilija pysähtyi ja vei tytön takaisin hänen hoitopaikkaansa. STT

UUTISET

Esitutkinta valmistui

Kioskista myytiin tonneittain nuuskaa

Ennen talven tuloa VR muun muassa tarkistaa lämpökameroilla, että junan alustan lämmitys on kunnossa.

Yt-neuvottelut päättyivät

MTV3 irtisanoo 34 työntekijää MTV Oy irtisanoo 34 työntekijää ja vähentää henkilöstöä muilla järjestelyillä lisäksi 30 henkilötyövuodella, kertoi toimitusjohtaja Heikki Rotko maanantaina MTV:n yt-neuvottelujen päätyttyä. Leikkauksilla pyritään Rotkon mukaan yhtiön toiminnan tehostamiseen ja kilpailukyvyn turvaamiseen. Yt-neuvottelut aloitettiin syyskuussa. Alun perin vähennystarpeeksi ilmoitettiin noin 80 henkilötyövuotta. Neuvottelut koskivat koko MTV:n henkilöstöä. STT

Joulumyynti Kaupan joulumyynti kasvaa talouden epävarmuudesta huolimatta tänäkin vuonna. Kaupan liiton ennusteen mukaan joulukaupan arvo kasvaa pari kolme prosenttia viime vuodesta. Ennusteen mukaan joulukaupan arvo nousee 2,5 prosenttia suuremmaksi kuin viime vuonna.

Joulukauppa kasvoi 3,6 % vuonna 2011

Joulukauppa kasvaa ennusteen mukaan 2,5 % vuonna 2012

VR uskoo olevansa täsmällisempi Pelivaraa aikatauluihin. Jääneston laitteisto ei kuitenkaan toimi kaukojunissa.

VR uskoo välttävänsä tänä talvena myöhästymisien sumat, jotka koettiin Suomessa talvina 2009 ja 2010. Viime talvikauden raideliikenteen parempi täsmällisyys antaa uskoa, että ongelmista on otettu opiksi. – Pahoja päiviä on tulossa tälläkin kertaa. Junaliikenne toimii silti suunnitelmallisesti, linjasi VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen maanantaina. VR pyrkii saamaan aikataulut pitämään esimerkiksi tuomalla kaukoliikenteen miehitetyn varajunan Helsingin asemalle. Näin raideliikenteen

pullonkaulassa on mahdollista korvata myöhästyvä juna aiempaa nopeammin. Kaukojunien aikatauluihin myös lisätään viime talven tapaan pelivaraa. VR niin ikään vahvistaa Pendolinon ominaisuuksia, jotka tekevät siitä nopeimman junan kotimaan liikenteessä. Pendolinojen kallistusjärjestelmää kaarteissa ja alusrakennetta muutetaan niin, että ne kestävät paremmin lunta ja jäätä. Italian junaa trimmataan pohjoisiin oloihin muun muassa rakentamalla alustaan sulatusputkistoja. Jobinpostina tulee, että VR luopuu kaukojunien käsittelystä jäänesto- ja sulatuslaitteistolla. VR rakensi tätä varten kauko- ja lähijunille erilliset laitteistot Helsingin Ilmalaan viime talveksi. – Jäätä estävän glykolin

Sääennuste. Tänään ajetaan huonossa kelissä Etelä-Suomen alueella

Huonoon ajokeliin on syytä varautua tänään tiistaina aamusta alkaen, varoittaa Ilmatieteen laitos. Maan etelä-, keski- ja itäosiin on luvassa lunta tai räntää monin paikoin sekä melko voimakasta koillistuulta. Liukkauden ja lumisateiden vuoksi ajokeli voi olla jopa erittäin huono erityisesti sisämaassa Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Eniten lunta odotetaan Päijät-Hämeeseen ja EteläSavoon, kertoo meteorologi Niko Tollman. Parhaimmillaan lunta voi kertyä 15 senttiä, mutta märkä lumi painuu kasaan, hän

sanoo. Tollman arvelee, että reilut 10 senttiä lunta jää silti maahan pysyvämmin ainakin pohjoisemmaksi ja ItäSuomeen, sillä sää viilenee loppuviikosta. Etelärannikolle lunta ei välttämättä jää. Sadealue alkaa väistyä Suomen yltä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Matalapaineen saapuminen näkyy myös tuulisuutena Etelä-Suomen alueella. Suomenlahdella idän ja koillisen välinen tuuli voi yltyä tiistain vastaisena yönä kovaksi. Maa-alueillekin on luvassa navakkaa tuulta, joka kuitenkin heikkenee tiistaina päivän mittaan. METRO-STT

vaikutusaika osoittautui niin lyhyeksi, että sitä kannattaa käyttää vain lähijunissa, kertoo VR Tekniikan ryhmäpäällikkö Kai Nevalainen. Myönteiselle puolelle vaakaa kallistaa puolestaan se, että veturien siirtäminen junan päästä toiseen vähenee vuoden 2013 lopulla. Piakkoin veturi tarvittaessa myös työntää edellään kulkevia vaunuja. – Tähän päästään ohjaus-

vaunulla, joka liitetään junan loppupäähän. Tässä vaunussa on matkustajapaikkojen lisäksi ohjaamo, johon kuljettaja siirtyy veturista junan lähtiessä palaamaan tulosuuntaansa, Ari Vanhanen kertoo. Pääteasemien lisäksi ohjausvaunu tuo hyötyä esimerkiksi Tampereella, jossa EteläSuomen ja Jyväskylän välinen junaliikenne lähtee asemalta tulosuuntaansa. STT

Lähijunat pysyivät hyvin aikatauluissa VR-konserni tiedotti maanantaina, että pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä lokakuun täsmällisyys oli 96,5 prosenttia kolmen minuutin myöhästymisrajalla. 0,6 prosenttia lähijunista oli yli kym-

menen minuuttia myöhässä tai peruttu. Kaukojunista 89,4 prosenttia saapui määräasemalleen viiden minuutin tarkkuudella. Yli vartin myöhästyi vain 2,5 prosenttia junista. METRO

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Kevyen liikenteen ansa

Viemärin suojakansi katosi jäljettömiin Rekolan aseman liepeiltä Vantaalla. Ilmeisesti ilkivaltaisen toiminnan vuoksi kevyen liikenteen väylällä ammotti maanantaina reikä, joka aiheutti vaaraa erityisesti hämärän tai pimeän aikaan liikkuneille. Ohikulkijat virittelivät vaaranpaikan ympärille hätäratkaisuna oksia, jotta kukaan ei putoaisi viemäriin. Vantaan kaupungin katuvalvontapäällikkö Jukka Anttilan mukaan Rekolaan vietiin puuttuvaa suojakantta maanantaina iltapäivällä. METRO

Tulli epäilee useita ihmisiä rikoksista laajassa salakuljetusjutussa. Esitutkinnan mukaan Ruotsin-laivalta junailtiin Suomeen parissa vuodessa yli viisi tonnia nuuskaa. Viron-laivoilta puolestaan tuotiin kymmeniä tuhansia litroja alkoholia ja yli tuhat kartonkia savukkeita. Tulli epäilee, että eräästä helsinkiläiskioskista myytiin nuuskaa useita tuhansia kiloja. Jutun esitutkinta on valmis, ja se siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan. STT Viikonloppuna

Espoossa jäi kiinni 12 rattijuoppoa Espoon alueella jäi perjantain ja sunnuntaiaamun välisenä aikana kiinni yhteensä 12 rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyä henkilöä. Kaksi tapausta tuli ilmi ratsiassa. Espoon poliisi pysäytti lauantaina henkilöauton tarkastusta varten Kehä III:lla Järvenperän kohdalla. Autoa kuljetti mies, joka puhalsi puhalluskokeessa 1,54 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Toinen törkeä rattijuopumusepäily tapahtui sunnuntaina. METRO Yle paljasti

Suomalaiset kiersivät veroja

Saksan tiedustelupalvelun hankkimista salaisista tilitiedoista paljastui iso joukko suomalaisia yksityishenkilöitä, kertoi Yle. Ylen tietojen mukaan kyse on paristakymmenestä suomalaisesta yksityishenkilöstä, jotka ovat verottajan mukaan syyllistyneet veronkiertoon. Heidän joukossaan on varakkaita yksityishenkilöitä, kansainvälisten suuryritysten avainhenkilöitä ja yritysmyynneillä rikastuneita suomalaisia. Kyseessä ovat 50–60 miljoonan euron veroparatiisisijoitukset. Valtaosa on maksanut Suomen verottajan langettamat jälkiverot. STT


TRYFFELIT

1 1 1 0 4 99 2 95 6 200g

95

Sininen

MAITOSOIJAKASTIKE 600 ml SUKLAALEVY 200g

99

8 rullaa

Teflonkäsitelty alumiinipannu. Käy sähkö-, kaasu-, induktioja keraamiselle liedelle.

pkt

Isälle!

PÖYTÄKALENTERI

9

95

Päästää hikoilun ja kosteuden läpi ylempiin vaatekerroksiin pitäen ihon kuivana ja lämpimänä. Musta.

6

95

Isälle!

Woodstock

PUKUSUKAT

Kokoja 40-45

3

95

Mustat. Kokoja 39/42 tai 43/45 80% puuvillaa, 3% spandeksia.

1

00

pkt

TÄSTÄ LOPPUERIÄ JA HINTAHÄVITYKSIÄ!

(Yht. 12 kpl loppuerä)

69

95

OKSASILPPURI 2400W

(Yht. 13 kpl loppuerä)

89

kpl

00 Takuu 12 kk

95

6 x 10 cm

Jääkristalli

5 kpl/ pkt

1 12 8 1

Lämmin valkoinen. IP44 -muuntaja.

Isälle!

80LED

LISÄVALOSARJA

Polar

LYHTYKYNTTILÄ Valkoinen tai punainen. 5 kpl/pkt

1 1 95 00 1 4 Snap! Koko perheen

14

ISKUPORAKONE

GRUNDIG

NAPPIPARISTO LR44/A613

1 1

Firestop

pkt

49 pkt

40W

KÄSIVALAISIN

1W teholed. Alumiinirunko.

HEHKULAMPPU Kirkas. Kanta E27.

PALOVAROITIN Paristo sis. hintaan

2

99

99

AJOVALOPOLTIN

MINI

OTSALAMPPU

kpl

ENERGIANSÄÄSTÖ- SISÄTILANLÄMMITIN 500/1000W. Ylikuumenemissuoja ja kaatumissulake. KYNTTILÄLAMPPU 290 lumen. Kanta E14.

95

Long Life

ALKALIPARISTOT AA tai AAA

16 kpl/ pkt

3-paikkainen

JATKOJOHTO

Maadoitettu. Johdon pituus 1,5 m.

pkt

49

Bellus auton

7W

0,5W LED. Paristot 2 x CR 2032 sis. hintaan

H7 tai H4

pkt

2 kpl/ pkt

pkt

Takuu 12 kk

3 0 1 95 2 4 9 95 50 6 2 6 50

Takuu 12 kk

(yht. 40 kpl erä)

49

10 kpl/ pkt

24

95

LITHIUMPARISTOT 8 kpl/ pkt

pkt

Tehokas 900W. Istukka 13 mm.

95

pk

NÄPPÄRYYSPELI

KOIVUKYLÄ, S-marketin yhteydessä, P. 428 90881 Ark. 10-18, La 10-17

Ladattava Avec

Takuu 12 kk

pkt

89

CR 2032

50

2t

0

95

Wet & Dry. Trimmeriterällä

95

2 kpl/ pkt

KEITTIÖLIINA

PARRANAJOKONE

95

00

KALLIO,Porthaninkatu 9 MALMI, Latokartanontie 5 KONTULA, Ostoskeskus JÄRVENPÄÄ, Sibeliuksenkatu 4 ITÄKESKUS, CM- tavaratalon rullaportaiden yläp. P. 345 5186, P. 340 3454, P. 292 4500, P. 726 81830, P. 4259 8012, Ark. 10-18, La 10-17 Ark. 9-18, La 10-17 Ark. 10-18, La 10-17 Ark. 10-18 La 10-17 Ark. 10-18, La 10-18

Made in Italy

00

Kääntyvällä päällä

(Yht. 400 kpl loppuerä)

pkt

49

Imukykyinen, biologisesti hajoava 3 kpl/pkt

1

Jämäkkä !

ULKOVALOSARJA 80LED

1 dekki. Sis. myös varapyörät, ruuvimeisselin

VAATERIPUSTIN

kp

plo (5,82/l)

varren pituus 120 cm

00

LASITUIKKUKIPPO 2 l

Iso koko, 2 eri tuoksua

PARVEKEHARJA

Paljon erilaisia nipsuja ja lenkkejä

plo (16,50/l)

WC-RAIKASTIN

Onda varrellinen

HIUSKORISTEET

Lehtikuvioitu

SORMISKEITTI

Muovinen musta

Horse Power

LED-valolla

00

2

Takuu 12 kk

95

LUKULASIT

LIPPALAKKI

AKKUPORAKONE

2x1,3 Ah akuilla + 450 kpl tarvikkeita

Happy Girl

This is my Element

James Harvest

Skill 10.8 Lithium

TASKUKALENTERI 2013

Comfort Zone

TYÖSUKKA

1 3 4

00

3

95

at Home power 2 in 1

49

plo (2,00/l)

4 1 300 ml

(yht. 200 plo erä)

600 ml. Kylpyhuoneen isojen pintojen puhdistamiseen.

00

1

LUMENE MEN

plo (5,90/l)

PUHDISTUSVAAHTO

Pumppupullo, 500ml

pkt

KOSTEUTTAVA VARTALOVOIDE

Cillit Bang Active Foam

Salubrin

95

Time/System

Miesten

URHEILUKERRASTO

Sininen, musta tai ruskea. 100% polyester

3 paria/ pkt

PAISTINPANNU

pkt (0,43/rll)

1

AAMUTAKKI

2 7

2

plo

KÄSIHUUHDE

kpl

Isälle!

95

(11,27/l)

49

Saana 24 cm

00

NENÄLIINA

Isälle!

1 1

5

(3,98/l)

Anticaries 500 ml. Sisältää Fluoria ja Aloe Veraa

69

(55,55/kg)

1

95

plo

Vademecum

Action 3 fresh, 150 ml

Meiltä löytyy myös Angry Birds lautasta, kulhoa ja mukia edulliseen hintaan.

TALOUSPAPERI

75 kpl/pkt

Isälle!

Angry Birds

pkt (0,37/rll)

16 rullaa

Aloe Vera

3

00

VEHNÄTYYNY

+ emendo hyvinvointituote

SUUVESI

ANTIPERSPIRANTTISPRAY

Koirille kolme eri makuvaihtoehtoa

pss

ISO PULLO

pkt (13,17/l)

Palauttava ja rentouttava

99

naisten

LOUNASRASIA tai JUOMAPULLO

WC-PAPERI

Emilia design

PAKASTEKUIVATUT HERKUT 30g

99

(2,83/kg)

4

Hau Hau Champion

OMEGA 3-KAPSELI 150 kapselia

3 5

Isälle!

500 ml

95

pussi

3

95

SUIHKUSAIPPUAT

Musta Sensitive touch

95

(2,48/l)

(9,75/kg)

MASCARA

KISSANHIEKKA

Silica hiekka sitoo hajut ja bakteerit itseensä tehokkaasti

49

95

Soft Embo

LAHJAPAKKAUS

Sis. suihkugeelin 250 ml ja roll-onin 50 ml

LUMENE

Premium Prima Cat 3,8L

Superior Light

KAURAKEKSIT 350g

Dove men care

TARJOUKSET OVAT VOIMASSA MAANANTAISTA 5.11. - LAUANTAIHIN 10.11.2012 TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAERÄT RIITTÄVÄT SUUREN KYSYNNÄN VUOKSI TARJOUSVIIKON AIKANA. HUOM. OLEMME AVOINNA ARKISIN KLO 19.00 JOULUUN ASTI. TERVETULOA!

(9,75/kg)

Adugs

Isälle!

ASKELEEN PÄÄSSÄ ILMAISESTA!

Fantasie

95 Takuu 12 kk

Dunlop

PYYHKIJÄNSULAT Rungoton. eri pituuksia.

95


lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

Niin paljon elämyksiä yhdellä lipulla! • • •

• • •

• • •

Kotieläimiä: lehmiä, lampaita, possuja... Vieraileva maakunta Etelä-Savo Luomukaupassa myynnissä herkkuja suomalaisilta tuottajilta sekä useita tuttuja kasvoja näytöskeittiössä ja ohjelmalavalla.

Metsänhoitoa ja metsässä virkistäytymistä Metsälavalla ohjelmaa ammattilaisille sekä metsän ystäville Työnäytösalueella toimintaa ja Fiskars halonhakkuun SM 2012 finaalit

UUTISET

Auto hidasti raitiovaunuja Porthaninkadulla. Huolimattomasta pysäköinnistä ei laskuteta.

Huolimattomasti pysäköity auto hidasti raitiovaunuliikennettä Porthaninkadulla maanantaina vähän ennen puoltapäivää. Raitiovaunut 1, 3B ja 9 ohjattiin ajamaan poikkeusreittiä yhden vuoron verran. HKL:n oma siirtoyksikkö kävi siirtämässä auton noin kymmenessä minuutissa sivuun. Tilanne ehti kuitenkin kismittämään kahdella jumiin jääneellä raitiovaunulla matkustaneita ihmisiä. – Lähes kaikki vaunussa olijat poistuivat kyydistä, ja moni harmitteli myöhästymistään, kertoo raitiovaunu numero yhdeksällä matkustanut mies. – Kyydissä oli eräs vanha herra, joka valitteli selkäänsä ja pohti ääneen, miten pääsee perille ilman ratikkakyytiä. Hän jäikin vaunuun istumaan, kun moni muu poistui, mies kertoo. HKL:stä kerrotaan, että erityisesti lumiset talvet aiheuttavat kuljettajille vaikeuksia pysäköidä korrektisti. Autojen vuoksi kiipeliin jou-

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Ratikkaliikenne seisahtui vähän ennen puoltapäivää maanantaina.

tuneet raitiovaunut eivät kuitenkaan ole muinakaan vuodenaikoina harvinaisia. – Näitä sattuu melkeinpä kerran päivässä. Joskus autoilijat osaavat pönttöillä useamminkin, kertoo liikennetyönjohtaja Jari Lukkarinen. Raitiovaunun esteenä olevaa autoa ei hinata pois, vaan siirretään sivuun sitä vahingoittamatta, jos kuljettajaa ei tavoiteta puhelimitse. – Ei me lähdetä kenenkään autoja varastamaan, Lukkari-

nen lupaa. Myöskään laskuja ei liikennelaitokselta huolimattomille parkkeeraajille lähetetä. – Kun saamme autoilijan puhelimen päähän, pidämme hänelle isällisen puhuttelun. Yleensä kuljettaja ymmärtää toimineensa väärin, Lukkarinen sanoo.

JENNI UTRIAINEN

jenni.utriainen@sanoma.fi

Käsityö- ja askartelutarvikkeita Inspiroivia esityksiä Taitolavalla Osastoilla mm. entisöintiä, rautalanganvääntöä, kauniita kattauksia, skräppäystä...

Auki la-su

• •

Lukuisia kaupunkiin soveltuvia lemmikkejä Näyttelyitä, kisoja, tietoiskuja ja lavaohjelmaa

Ethän unohda samanaikaisesti järjestettävää laatumerkkien myyntitapahtumaa!

9.–11.11.2012

Helsingin Messukeskus Avoinna: pe klo 9–18, la klo 10–18, su klo 10–17 Lemmikkimessut avoinna: la klo 10–18, su klo 10–17 Liput: 15 ¤ / 10 ¤ / 3 ¤ Perheliput: (2 aikuista ja perheen alle 16-vuotiaat lapset) 35 ¤ Kokoaikaliput: 27 ¤ / 20 ¤ Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Lue koko ohjelma:

www.vihreaviikonloppu.fi

06

LaseriLLa eroon suonikohjuista Jalkojen pintalaskimoiden vajaatoiminnasta johtuvat suonikohjut ovat yleinen vaiva suomalaisilla. Erilaiset oireet voivat pahentuessaan aiheuttaa pahojakin terveysongelmia. Eirassa suonikohjuja hoidetaan laser- tai vaahtoruiskutustekniikalla. Niiden etuna on toimenpiteen vaivattomuus sekä nopea toipuminen. Suonikohjujen laserhoidon esitutkimus 180 €. Hyvitämme esitutkimuksen hinnan kun tulet laserhoitoon 31.12.2012 mennessä. Ajanvaraus puh. (09) 1620 570 tai netissä www.eiransairaala.fi.

Laivurinkatu 29, 00150 Helsinki. Ajanvaraus (09) 1620 570.


JOKA KOLMANNESSA TALOUDESSA RIIDELLÄÄN

RAHASTA. *

Tehkää S-Tilistä yhteinen taloustili, josta on helppo maksaa talouden yhteiset ruoka- ja

muut menot. Ei kuittirumbaa eikä kinaa kumpi maksaa, vaan parempi kontrolli perheen rahaliikenteestä. Tilin saldoa on helppo seurata maksuttomalla sähköpostiviestillä. Taloustilin saatte käyttöönne lähimmässä asiakaspalvelupisteesämme, tulkaa käymään! Lisätietoa osoitteesta s-pankki.fi/taloustili. *SanomaOy/IS Paneeli 2012-09-20

S-PANKKI.FI


Avajaistarjous

Wangin terveyskeitto ilmaiseksi ostaessasi sushin tai voileivän 6. 11.–11. 11.

(09) 530 501 Espoo, Tapiola

Järvenpää

Helsinki, Itäkeskus

Vantaa, Myyrmäki

Länsituulentie 1 A, 2. krs Asiakkaankatu 11 B 31, 3. krs

Helsinki, Kamppi

Yrjönkatu 36 A, 3. krs

Mannilantie 44 A, 3. krs Iskoskuja 3 C, 3. krs

Tervetuloa! Ma–To 9.00–19.00 Pe 9.00–20.00

La 12.00–20.00 Su 12.00–18.00

Mikonkatu 8, 00100 Helsinki (Aikatalo, 1. krs)

Puh. 045 1382 600 sjcwi@yahoo.com

METRO MATKAILU TORSTAISIN

www.pikkujatti.fi

NaaMa NÄkkÄRillÄ? KokEile AamUkEksiÄ. Belvita Breakfast -keksit on suunniteltu erityisesti aamupalaksi: ne vapauttavat hiilihydraatteja hitaasti ja tasaisesti 4 tunnin ajan, osana tasapainoista aamupalaa. Uudenlainen aamupala keksihyllyssä.

www.keksihylly.fi


UUTISET

Posti valmistautuu joulukaaokseen

Postipalvelut. Itellalla uskotaan, että postikonttorien jouluruuhkista selvitään kunnialla – siitäkin huolimatta, että useita konttoreita on lakkautettu säästösyistä tämän vuoden aikana. Itella Oyj tiedotti viime vuonna säästöohjelmastaan, jonka myötä koko Suomesta aiottiin lakkauttaa yhteensä 17 postikonttoria. Loppujen lopuksi lakkautuslistalle päätyi 12 postia, joista viisi sijaitsi pääkaupunkiseudulla. Helsingin Pikku Huopalahden ja Laajasalon, Vantaan Pähkinärinteen sekä Espoon Niittykummun postit ovat jo laittaneet lapun luukulle ja jäljellä on enää Hakunilan posti, joka sekin lopettaa 9. marraskuuta. Enempää lakkautuksia ei näillä näkymin ole luvassa. – Nämä olivat nyt tässä, sanoo Itellan verkostojohtaja Anna Lehtonen. Itellalla ei varsinaisesti puhuta postikonttorien lakkauttamisista, vaan niiden palveluiden yhdistämisestä muihin konttoreihin. Esimerkiksi pian lähtevää Hakunilan konttoria käyttäneet asioivat jatkossa Tikkurilan postikontKiireiset konttorit •

SEITSEMÄN. Pääkaupunkiseudulla on seitsemän postia, joihin ohjattujen pakettien suhteen on valmistauduttu käyttämään kotiinkuljetusta joulun alla. Ne ovat Kannelmäki (Helsinki), Herttoniemi (Helsinki), Myyrmäki (Vantaa), Tapiola (Espoo), Matinkylä (Espoo), Kivenlahti (Espoo) ja Kauniainen. Lähde: Itella

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Kaksi kiinni. Laajasalon murtosarja selviämässä Laajasaloa syksyn ajan piinannut asuntomurtosarja on selviämässä. Poliisi otti perjantaina aamuyöllä kiinni kaksi miestä juuri tapahtuneen asuntomurron jälkeen. Murto tapahtui muista tapauksista poiketen Itä-Helsingin ulkopuolella. Miehet on vangittu maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa. Heillä ei ole entuudestaan rikosrekisteriä Suomessa. Kymmenien asuntomurtojen sarja kiusasi Laajasaloa koko syksyn ajan. Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille omien tutkimustensa perusteella. Poliisi ei paljasta, mitkä seikat lopulta johtivat tutkinnassa läpimurtoon ja kiinniottoon. – Valitettavasti en voi vas-

tata, että missä kohtaa se virhe näille rikollisille tapahtui. Näin ihan siksi, ettei muut rikolliset ota siitä oppia, rikoskomisario Kari Niinimäki sanoo. Tekijöiden hallusta löytyi usean asuntomurron yhteydessä anastettua omaisuutta, jolla tekijöitä on mahdollista yhdistää murtosarjaan. Kuulustelut ovat alkaneet hyvin, ja useita Itä-Helsingissä tapahtuneita murtoja on selvinnyt. Päätekijäksi epäilty on noin 35-vuotias Laajasalossa asuva mies. – Kymmenkunta juttua on siinä pisteessä, että ne ovat jo selviämään päin. Muiltakin osin näyttää siltä, että oikea tekijä kiinni on otettu. JUKKA HIIRO

Ympäristöturma. Talvivaara vuotaa edelleen Hakunilan posti on avoinna perjantaihin 9. marraskuuta kello 17 asti.

torissa. Voisi kuvitella, että yhdistämisistä seuraisi lisää aikamoisia ruuhkia etenkin näin joulun alla. On arvioitu, että tuona aikana postikonttorien asiakasmäärät saattavat jopa kolminkertaistua. Lehtonen kertoo, että Itellalla on varasuunnitelmia jouluruuhkista selviämiseen. – Jos johonkin tiettyyn

postikonttoriin ohjattuja paketteja tulee enemmän kuin hyllykapasiteetti sallii, voivat autonkuljettajamme viedä lähetyksiä asiakkaille suoraan kotiin. Tämä systeemi oli käytössä jo viime vuonna, ja se toimi hyvin. Kaikki paketit saatiin toimitettua asiakkaille palvelulupauksen mukaan ennen joulua.

– Lisäksi joulun alla lisätään pakettihyllyjä joihinkin konttoreihin. Kotiinkuljetussuunnitelma on käytössä postien kiireisimpänä aikana, eli kahtena joulua edeltävänä viikkona.

Keltaruskea vesi pulppuaa puron lailla Talvivaaran kaivoksen jätevesialtaasta läheiseen ojaan Sotkamossa Kainuussa. Talvivaaran kaivosyhtiö yritti maanantaina kuumeisesti paikantaa vuotavan kipsisakka-altaan reikää. Yhtiön mukaan altaasta vuosi noin 100–200 litraa jätevettä joka sekunti. Vielä ei tiedetä, kuinka paljon hapanta ja metalli-

pitoista jätevettä on päässyt luontoon. Kainuun ely-keskuksen mukaan kaivokselta on vuotanut jätevettä läheisiin Salmisen ja Kalliojärven vesistöihin. Jäteveden vaikutus näkyy Salmisen ja Kalliojärven välisessä purossa lievästi kohonneena nikkelipitoisuutena sekä hieman alentuneena pH:na. STT

JUHO TYPPÖ

juho.typpo@sanoma.fi

Lakkautusta lykättiin

Lakkautettaviksi tuomittujen postikonttorien oli tarkoitus sulkea ovensa viime kesään mennessä. Hakunilan konttorin sulkeminen lykkääntyi kuitenkin marraskuuhun asti. – Hakunilan suhteen otimme pienen aikalisän. Teimme yhteistyötä Vantaan kaupungin kanssa ja mietimme, mikä voisi olla alueen kannalta paras vaihtoehto, Anna Lehtonen muotoilee. Kaupunginosayhdistykset

kampanjoivat viime vuonna aktiivisesti postien lakkauttamista vastaan. Adresseja kerättiin ahkerasti myös Hakunilan postin puolesta. – Kyllä nämä kampanjat huomioitiin ja keskusteluja käytiin myös paikallisten asukkaiden kanssa. Joillain alueilla tehtiinkin lopulta erilaisia päätöksiä kuin mitä oli alunperin suunniteltu, Lehtonen sanoo viitaten Helsingin Ruoholahteen, Käpylään ja

Lastensuojeluun tulee enemmän ilmoituksia Lähes kaikissa kaupungeissa on STT:n selvityksen mukaan lastensuojeluilmoitusten määrä kasvanut viime vuodesta. STT haastatteli yhdeksän kaupungin lastensuojeluviranomaisia eri puolilta maata. Kuntien lastensuojeluviranomaiset uskovat, että ihmiset ilmoittavat huolestaan aiempaa herkemmin. Viimeaikaisilla perhesurmilla ja 8-vuotiaan helsinkiläistytön kuolemalla voi olla vaikutusta, vaikka tilastot eivät sitä suoraan kerro. Esimerkiksi Espoossa ilmoituksia on tehty 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna tammi–syyskuussa. – Uskon, että perhesurmat ja muut tapaukset vaikuttavat siihen, että ihmiset kertovat huolesta herkemmin, sanoo Espoon perhe- ja sosiaali-

09

Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvussa Ilmoitukset tammi–syyskuussa, lkm

2012

2011

Helsinki

+6 %

Turku

+3 %

Espoo

Vuosimuutos

+10 %

Oulu

+2 %

Kuopio* +1 %

Tampere

+14 %

Jyväskylä Lappeenranta*

* Vuoden 2011 tietoa ei saatavilla

+8 %

Seinäjoki 0

2 000

4 000

6 000

8 000

10 000

STT, lähde: Kaupunkien tilastot tammi-syyskuu

palvelujen johtaja Marja-Leena Remes. Helsingissä lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut tasaisesti koko vuoden. – Mitä enemmän lasten-

suojelusta puhutaan, sitä enemmän ilmoituksia tehdään, sanoo Helsingin kaupungin avohuollon sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro. STT

Puistolaan, joiden postipalvelut säilyivät kun ne ulkoistettiin yhteistyökumppaneille. – Hakunilan suhteen päädyttiin kuitenkin lopulta tähän ratkaisuun. Lehtosen mukaan postien lakkautuksista ei ole tullut kovinkaan paljon valituksia. – Tosiasia kuitenkin on, ettei postikonttorissa käydä päivittäin niin kuin vaikka ruokakaupassa. Keskimäärin posteissa asioidaan 3–5 kertaa vuodessa. JUHO TYPPÖ

Mikko Nurmo, hammaslääkäri

Jyväskylän sortuma

Riskialttiita vesitorneja parikymmentä Jyväskylän lauantaina romahtanut vesitorni oli 1970-luvun mallia, jollaista pidettiin aikanaan edullisena ja tehokkaana ratkaisuna. Vastaavantyyppisiä vesitorneja on jäljellä parikymmentä eri puolilla Suomea. Onnettomuustutkintakeskus ottaa vesitorniromahduksen tutkittavakseen, jotta riskit muilla paikkakunnilla saadaan selville. Riskitornien määrästäkään ei vielä ole täyttä varmuutta. – Tämänhetkisten tietojen mukaan välitöntä vaaraa ei ole. Jos tulee ilmi, että jossain muualla on vastaava romahdusvaara, siitä tiedotetaan heti vaikka tutkinta olisi muuten kesken, lupaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja VeliPekka Nurmi. STT

Huippumallit vaatettaa Fida lähetystorit


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

Herkkuja laivan täydeltä.

PAUL J. RICHARDS/AFP

Ratkaisun hetket aamuvarhaisella Suomen aikaa Äänestys Yhdysvaltain presidentinvaaleissa alkaa alkuiltapäivästä Suomen aikaa tiistaina.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat ensimmäisenä Kentuckyssä ja Indianassa kello 1 keskiviikkoaamuna.

Ratkaisevissa vaa'ankieliosavaltiossa (mm. Florida, Ohio, Virginia) äänestys päättyy kello 2–5.

Viimeisenä äänestys loppuu Alaskassa kello 8.

Voittajan on arvioitu olevan selvillä kello 5–9 välillä Suomen aikaa.

Tieto voittajasta saadaan suhteessa nopeammin selvästi jommankumman ehdokkaan taakse menevistä osavaltioista. Joissain osavaltioissa tilanne voi kuitenkin olla niin tasaväkinen, että joudutaan järjestämään tarkistuslaskenta.

V

TALLINNAAN

Äänestysinto lujilla V

Eckerö Linella vietetään Suomi-herkkujen juhlaa 11.10.–14.11. 2012. Tarjolla on perinneruokia laivan täydeltä ja upea matka Tallinnaan. Kattaus kokoaa Eckerö Linen himotuimmat herkut ja rakastetuimmat reseptit yhdelle illalliselle.

10

V

PÄIVÄRISTEILYTARJOUS

19

alk.

€ hlö

Tarjoushinta koskee vain uusia varauksia voimassa 14.11.2012 asti.

STT

Presidentinvaalit. Hirmumyrsky Sandy laittoi suunnitelmat uusiksi, ennakkoäänestysjonot venähtivät tuntien mittaisiksi.

ECKERÖBUFFET Meriaamiainen ma–lalähdöt

12 16 25

Brunssi su–lähdöt Illallinen

€ hlö € hlö € hlö

Hinnat voimassa ennakkoon ostettuna 14.11.2012 asti. Illallisen hinta sis. ruokajuomat.

HOTELLIMATKAT METROPOL

alk.

56 hlö€ € 67 hlö € 74 hlö

MY CITY HOTEL alk.

BARONS alk.

Hinta sis. laivamatkat kansipaikoin, majoituksen 1 vrk/2 hh/hlö, hotelliaamiaisen. Hinnat voimassa 22.12.2012 asti.

Yhdysvaltoja murjonut hirmumyrsky Sandy on pannut äänestyssuunnitelmat uusiksi pitkin itärannikkoa. Äänestyspaikkoja on siirrelty, äänestysalueita yhdistelty ja jopa sähköpostiäänestys voi olla paikoin mahdollista. Esimerkiksi New Yorkissa uusi äänestyspaikka pitäisi löytää vielä 143 000 asukkaalle. Ainakin kuutisenkymmentä äänestyspaikkaa on jouduttu siirtämään kulkuongelmien tai sähkökatkojen takia. Vatikaani

Vatileaks-vuodon pengonta jatkui

Vatikaanin tietokoneasiantuntija kiisti maanantaina, että hän olisi ollut läheisissä väleissä paavin entisen hovimestarin kanssa. Asiantuntijan epäillään auttaneen hovimestaria, joka vuoti salaisia asiakirjoja medialle. Hovimestari Paolo Gabriele tuomittiin törkeästä varkaudesta viime kuussa. Hovimestarin ja it-asiantuntija Claudio Sciarpellettin yhteyksistä kertoi Vatikaanin poliisi. Poliisi puolestaan oli saanut tietää yhteyksistä nimettömän vihjeen kautta.

New Jerseyssä on jouduttu menemään vielä pidemmälle. Viranomaiset ovat viime tingassa ryhtyneet myöntämään äänestyslippuja, jotka voi toimittaa vaaliviranomaisille faksilla tai joiden avulla valintansa voi ilmoittaa sähköpostin välityksellä jos mikään muu ei onnistu. Lisäksi osavaltion asukkaat saavat poikkeuksellisesti äänestää muualla kuin omalla äänestysalueellaan. Newjerseyläiset Jeanne ja Jeffrey Bland olivat lähteneet sähköttömästä ja osittain veden turmelemasta talostaan Marylandiin. – Meille on järjestetty mahdollisuus äänestää täällä. Äänestämme ehdottomasti ja olemme jonossa heti ensimmäisenä aamulla, he sanoivat. Blandit ovat erittäin tyytyväisiä siihen, miten presidentKiina

Japanilaisturisteja kuoli muurilla

Kolme iäkästä japanilaisturistia kuoli viikonloppuna Kiinan muurilla. Ryhmä oli lähtenyt nousemaan lumipeitteiselle vuorelle Hebein maakunnassa lauantaina aamulla, kun äkillinen lumimyrsky yllätti heidät Huailain maakunnassa. Ryhmä joutui olemaan vuorella yön yli. Vuoren ylittäminen kuului osana muurille järjestettyyn kiertomatkaan. Pohjois-Kiinaa koetteli viikonloppuna ajankohtaan nähden poikkeuksellisen raju lumimyrsky. STT-AFP

STT-REUTERS-AFP

Kaikki Eckerö Linen matkat varattavissa verkkokaupastamme varaamatka.eckeroline.fi

MATKAMYYNTI puh. 06000 4300 (1,64 €/puhelu+pvm/mpm.) Lähtöselvityksessä lunastetuista lipuista veloitamme 5 €/varaus.

www.eckeroline.fi

Britannia Intia

Julkipissaajia häpäistään äänillä

Rajasthanin osavaltio LänsiIntiassa aikoo puuttua äänekkäin asein julkisilla paikoilla pissaamiseen. Times of India -lehden mukaan osavaltio palkkaa koko joukon ihmisiä, joiden tehtävänä on hipsiä urinoijien taakse ja nolostuttaa nämä pärisyttelemällä rumpuja tai puhaltamalla pilliin. Vastuuttomien virtsaajien nimistä kootaan niin ikään lista, jota kailotetaan kaupungin julkisten paikkojen kovaäänisistä. STT-AFP

Sadat katulapset ongelma Lontoossa

Lontoossa pähkäillään, mitä tehdä lapsille, joita ei ole olemassakaan. Asiantuntijoiden mukaan kaupungissa on satoja nuoria tai lapsia, joita ei löydy mistään tilastoista, koska he eivät ole minkään valtion kansalaisia. Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan monet lapsista joutuvat varastamaan tai myymään itseään saadakseen rahaa ruokaan. He eivät voi opiskella, käyttää terveyspalveluita tai hakea työtä, koska heillä ei ole lainkaan henkilöllisyyspapereita. STT

New Jerseyssä joutui jonottamaan puolitoista tuntia päästäkseen äänestämään ennakkoon.

ti Barack Obama on auttanut myrskytuhoaluetta. – Äänestämme silti Romneya. Äänestyssääntöjen venyttäminen aiheuttaa viivästyksiä ääntenlaskussa ja tuloksien julkistamisessa. Ilman tietoliikenneyhteyksiä olevilta äänestyspaikoilta tuloksia ei saada toimitettua eteenpäin. Esimakua vaikeuksista on jo saatu ennakkoäänestykses-

sä. Floridassa jonot ovat olleet valtavia ja odotusajat jopa seitsemän tuntia. Demokraatit nostivat asiasta metelin ja paikoin äänestysaikaa on jatkettu. Ennakkoäänestys on mielipidemittausten mukaan suosinut Obamaa, mutta varsinaisena äänestyspäivänä uurnille menevistä enemmistö aikoo antaa äänensä Mitt Romneylle. STT

Ennakkoäänestys •

30 MILJOONAA. Ennakkoon on äänestänyt noin 30 miljoonaa ihmistä 34 osavaltiossa ja pääkaupunki Washingtonissa.

UTAH. Esimerkiksi Utahissa lähes joka kolmas äänioikeutettu äänesti ennakkoon.

Kiina tutkii väitteet pääministerin varoista Kiinassa kommunistinen puolue on aloittanut sisäisen selvityksen pääministerin suvun väitetystä suuromaisuudesta. South China Morning Post -lehti kertoi maanantaina, että selvitystä pyysi pääministeri Wen Jiabao itse. Tutkinta on harvinainen,

ED JONES/AFP

Valta vaihtuu •

PUOLUEKOKOUS. Pääministeri Wen Jiabaon on määrä luopua virastaan ensi maaliskuussa, sillä tässä kuussa pidettävä puoluekokous valitsee maalle uuden johdon.

Kiinan pääministeri Wen Jiabao joutuu poikkeuksellisen tutkinnan kohteeksi.

sillä yleensä politbyroon sisäisistä asioista ei anneta tietoja

julkisuuteen. Lisäksi kohupaljastus on kiusallinen Wenille, joka on profiloitunut uudistajana ja korruption kitkijänä. Hongkongissa ilmestyvä lehti arvioikin, että Wenin liberaalia linjaa vastustavat tahot haluavat täydellisen selvityksen väitetystä omaisuudesta. Sanomalehti New York Times kertoi aiemmin, että pääministerin suku on haalinut salaisen miljardiomaisuuden Wenin valtakaudella. Perhe on kiistänyt lehden tiedot. Lehden mukaan Wen ei kuitenkaan olisi välttämättä myötävaikuttanut rikkauksien hankintaan. STT-AFP-REUTERS

Ruotsalaisia liikalihavia syrjitään työnhaussa Liikalihavuus näyttää heikentävän merkittävästi mahdollisuuksia työpaikan saamiseen, selviää tuoreesta ruotsalaisselvityksestä. Työmarkkinoihin ja koulutukseen erikoistuneen IFAU-instituutin tutkimuksessa 500 rekrytoijaa sai valita työntekijöitä tutkijoiden luomien tekaistujen henkilöprofiilien joukosta.

Selvityksen mukaan reilusti ylipainoisilla henkilöillä oli noin 83 prosenttia huonommat mahdollisuudet saada työpaikka verrattuna normaalipainoisiin. Lihavuuden lisäksi huomattava menestystekijä oli ikä. Yli 55-vuotiailla oli selvityksen mukaan 64 prosenttia heikommat mahdollisuu-

det työpaikkaan kuin 30-vuotiailla. Myös etninen tausta vaikuttaa: Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä-Amerikassa syntyneiden mahdollisuus työpaikkaan oli 28 prosenttia Ruotsissa syntyneitä heikompi, mutta muualla Euroopassa syntyneillä mahdollisuudet olivat yhtä hyvät. STT-TT


UUTISET

Oravan luominen

11

STANISLAV DUBEN/SOLENT NEWS

MUSEI VATICANI

Eläintaide

Twitter-reaktio

”Halusin 1 000 twiittiä, ja oravaa luomassa uudelleen Michelangelon Sikstuksen kappelin maalausta on mahdoton vastustaa.”

Jyrsijä kuuluisan maalauksen tunnelmissa Nälkäinen orava pääsi Michelangelon maalauksen Aatamin luominen tunnelmiin, kun se kurotti saksanpähkinää kohti. Kuva muistuttaa Sikstuksen kappelin katossa olevaa freskoa, jossa Jumala antaa Aatamille elämän koskettamalla tätä sormenpäällä. METRO

Aatamin luominen on Michelangelon maalaama kuuluisa fresko Sikstuksen kappelin kattoholvissa.

Tule tutustumaan uuteen liikkeeseemme Kamppiin!

Matthew Phenix (@mattphenix) kertoo, että oravakuva aiheutti twiittauksien ja kommenttien vyöryn sosiaalisessa mediassa

Tapahtumien kulku

Pähkinäpussi houkuttimena

Prahasta kotoisin oleva valokuvaaja Stanislav Duben, 33, otti kuvan siskostaan Anetasta, 16, kun tämä ruokki oravaa. – Menimme puistoon mukanamme pussillinen pähkinöitä. Siskoni tulee todella hyvin toimeen eläinten kanssa, ja puolen tunnin päästä oravat luottivat jo häneen, Duben kertoo. METRO

Kuvan ottaminen

Todella paljon hyvää onnea

Stanislav Duben otti kuvan Mlada Boleslavin kaupungissa Tshekissä. – Aneta ojensi pähkinää, ja orava kurotti sitä kohti ja sieppasi sen. Olin todella onnekas, että onnistuin samaan tilanteesta kuvan. En ehtinut murehtia kameran asetuksia, painoin vain laukaisinta. Minusta oravan ilme kuvassa on loistava. METRO

Kärsitkö närästyksestä, vatsan turpoamisesta, vatsakivuista tai pahoinvoinnista?

Tule ja selvitä mahalaukkusi terveydentila helposti ja nopeasti verikokeella.

QTimen kokeneet ammattilaiset loihtivat persoonallisuuttasi korostavan ja helppohoitoisen hiustyylin, samalla kun sinä nautit valoisan kampaamomme mukavuuksista – voit rentoutua töittesi lomassa pesupaikkamme hierovissa tuoleissa. Toteutamme Sassoon -filosofiaa, joten muotoilemme hiuksesi ainutlaatuista tyyliäsi sekä kasvonpiirteitäsi kunnioittaen. Tarjoamme sinulle taidokasta hiusmuotoilua, joka kestää myös arjessa!

Sassoon -leikkaus ja monisävyvärjäys

Tarjous koskee Junior Designereita.

99 €

(pitkäntukan lisä 20,-)

QTime Hair Design 044 770 776 Malminkatu 20, 00100 Hki

Tällä kupongilla

Biohit näytteenotto/Docrates Klinikka Saukonpaadenranta 2, 00180 Helsinki Vain ajanvarauksella klo 9-15

Soita 09 773 861

Hinta 120€, ei vaadi lääkärin lähetettä www.gastropanel.fi

Auttamisesta on tehty helppoa


a Sanoma company

TIETO ON VALTAA, VIIKSET OVAT KUNINGAS – TULE MUKAAN MOVEMBERIIN Marraskuun ensimmäisenä päivänä miehet, Mo Brot, rekisteröityvät naama puhtaaksi ajeltuna fi.Movember.com-sivulla. Movemberissa Mo Brot kasvattavat marraskuun ajan viiksiään ja keräävät kasvatusprojektilleen lahjoittajia. Naiset, Mo Sistat, ovat yhtälailla tervetulleita Movemberiin. Mo Sistat voivat rekisteröityä ja perustaa oman Mo Space -sivunsa miesten tapaan, ja hankkia sitä kautta sponsoreita Movemberille. Mo Sistat voivat ohjata hankkimansa tuen myös suoraan haluamalleen Mo Brolle ja tämän viiksienkasvatusprojektille. Kampanjan tuotto kohdistuu Syöpäsäätiön Eturauhassyöpärahastoon. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä ja siihen sairastuu vuosittain 4700 miestä. Ole Mo Bro, Mo Sista tai lahjoittaja – tule mukaan Movemberiin rekisteröitymällä osoitteessa fi.movember.com Voit myös osallistua Nytin Movember-kuvakisaan. Helsingin Sanomat lahjoittaa jokaisesta toimitukselle lähetetystä kilpailukuvasta 50 senttiä Syöpäsäätiön Eturauhassyöpärahastoon. Lisäksi paras kuva palkitaan Applen iPadilla. Kilpailun ohjeet ja tarkemmat säännöt osoitteessa: nyt.fi/movember

Syöpäsäätiö


TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

13

Iho valmiiksi miinusasteisiin

MARJA AIRIO/LEHTIKUVA

Valmiina viimoihin. Talven lähestyessä iho tarvitsee lisähuomiota, jotta sen terve hehku säilyisi kylmässäkin.

Pakkasen ja kylmien tuulien aiheuttama kuivuus ja kireys tekevät ihosta helposti elottoman näköisen. Maailmankuulu kauneusguru Newby Hands kokosi yhdessä Metron kanssa supervinkit talven kauneudenhoitoon. Taistelu kuivuutta vastaan kannattaa – kuiva iho vanhenee huomattavasti kosteutettua nopeammin. Iho tarvitsee miinusasteisten päivien varalle runsaasti kosteuttavia hoitoja. Hoitorutiinin tärkeimpiä osatekijöitä kylminä kuukausina on kosteusvoide, jota saa sivellä kasvoille jopa kolmesti päivässä syväkosteuttavan seerumin päälle. Iholle voi antaa tehopotkun käyttämällä kosteuttavaa maskia joka kolmas päivä. ANNA SOKOLOWSKI

TRENDIT

Talvella kosteuttavien ihovoiteiden merkitys kasvaa, kun ilma on kuivaa ja kylmää.

IHO

Monet huippumallit ja kauneuden ammattilaiset listaavat tärkeimmäksi kauneusvinkikseen ihon huolellisen puhdistuksen ennen nukkumaanmenoa. Meikit tulisi jaksaa poistaa, vaikka ilta olisi venynyt kuinka myöhään tahansa. Iltainen puhdistus on keskeinen osa ihonhoitoa, mutta aamulla riittää vain pikainen pesu viileällä vedellä. Hyvä puhdistusrutiini pelastaa ihon päällimmäisen kerroksen, mutta sisemmät kerrokset jäävät joskus vähemmälle huomiolle. Kuollutta ihosolukkoa voi poistaa tehokkaasti kuorinnalla kahdesti viikossa. Juurikuorittu iho on herkkä ja kuiva, joten muista ravita sitä syväkosteuttajalla. Vääräntyyppisten tuotteiden käyttö häiritsee ihon omaa tasapainoa, joten on tärkeää valita omalle ihotyypille sopivat tuotteet.

+

MUISTA MYÖS TERVEET ELÄMÄNTAVAT Redken All Soft Argan-6 Oil, Pureology Hydra Whip, Philip Kingsley Elasticizer, L’Oréal Elvive Extraordinary Oil, 100% Pure Glossy Locks Honey Coconut Milk Shampoo. MAC Mineralize Charged Water Cleanser, Bare Minerals Deep Cleansing Foam, Elemis Papaya Enzyme Peel, Mario Badescu Strawberry Face Scrub, Brazilian Peel.

Clinique Moisture Surge, Ole Hendriksen Vitamin Plus (eleven.se), Clarins HydraQuench Intensive Serum.

HIUKSET

Myös hiukset vaativat erikoiskäsittelyä kylmien päivien varalle. Talvella on tärkeää muistaa kuivata tukka kokonaan ennen ulos astumista – näin ehkäiset hiusten katkeilemista. Talvi kuluttaa hiusta, joten tehokosteuttaviin hoitoihin kannattaa investoida. Sekoita hoitoaineeseen tilkka hiusöljyä ja anna vaikuttaa puolisen tuntia kiillon maksimoinniksi.

Voiteet eivät kuitenkaan yksin tehoa parhaan mahdollisen tuloksen saamiseksi. Terveellisten elämäntapojen noudattamisella on huomattava vaikutus ihon ja hiusten kuntoon. Yritä syödä mahdollisimman paljon kalaa, marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä. Alkoholi, tupakoiminen sekä liika suola ja sokeri näkyvät ihon kimmoisuuden ja hiusten heikkenemisenä. Yksi kauneuskikka todetaan todeksi vuosikymmen toisensa jälkeen: Nuku tarpeeksi ja juo paljon vettä!

Pakkaskestävyyttä ”Ihonhoito on yhtä tärkeää talvella kuin helteisen auringon alla. Iho voi tuntua hyvinkin epämukavalta pakkasella, mutta säännöllisen hoidon avulla iho pysyy kuulaana kylmimmissäkin olosuhteissa.” ANNA SOKOLOWSKI

Pitoa joka askeleella

Varaa aika asiantuntijalta sovitukseen P. 09-6126290

Mokkasaappaat Topmankitkapohjalla koot 36-43 alk. 168 €

Fredrikinkatu 28, Helsinki Avoinna ark. 10-18, la 10-16 • www.topman.fi

Osta tai lahjoita www.lahetystorit.fi


2

URHEILU

Jääkiekko

Rautakallio sai potkut Jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaava Riian Dinamo erotti maanantaina Pekka Rautakallion (kuvassa) päävalmentajan paikalta. Rautakallion tilalle astuu kakkosvalmentaja Artis Abols. Riian Dinamo on KHL:n läntisessä lohkossa viimeisenä, ja matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan on kertynyt jo seitsemän pistettä. Rautakallio valmensi joukkuetta syksystä 2011 lähtien. Sitä ennen hän valmensi Porin Ässiä SM-liigassa. STT

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

14

Pohjanpalo Huuhkajiin RONI REKOMAA/LEHTIKUVA

Kypros vastassa. Päävalmentaja Paatelainen valitsi HJK:n hyökkääjän ensi kertaa jalkapallon A-maajoukkueeseen.

Jalkapallon A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen julkisti maanantaina joukkueen ensi viikon keskiviikkona vieraskentällä pelattavaan A-maaotteluun Kyprosta vastaan. Suuria yllätyksiä nimilistassa ei ollut, mutta merkille pantavaa on HJKhyökkääjä Joel Pohjanpalon kutsu A-maajoukkueeseen ensi kertaa. – Katsoin että hän on nyt valmis ja toivotaan, että hän täyttää odotukset. Mitään paineita ei kuitenkaan luoda, vaan hänelle annetaan rauha tulla vähitellen joukkueeseen mukaan, Paatelainen sanoi. Pohjanpalo itse kertoi tavoitteistaan Huuhkajien riveissä Palloliiton verkkosivuilla. – Valinta A-maajoukkueeseen merkitsee todella paljon. Se on jokaisen pelaajan unelma pienestä pojasta alkaen. On hienoa päästä mukaan, ja toivottavasti saan myös minuutteja, Pohjanpalo sanoi. Pohjanpalon lisäksi uusina niminä joukkueessa ovat edellisestä ottelusta loukkaantu-

Maali mielessä

”Jos pääsen kentälle, niin maalin tekeminen olisi tietysti upea juttu debyyttiottelussa.” Joel Pohjanpallo Palloliiton sivuilla

Joel Pohjanpalo esiintyi Suomi-paidassa alle 21-vuotiaiden EM-karsintaottelussa kesäkuussa.

misten takia sivussa olleet Njazi Kuqi, Riku Riski ja Kari Arkivuo. Muutama tuttu nimi puolestaan puuttuu joukosta. Lukas Hradecky ja Petri Pasanen ovat poissa seurapelien takia. Mika Väyrysen nivusvamma saattaa vaatia leikkaushoitoa,

ja Alexei Eremenko junior kärsii selkävaivoista. – Haluan vielä korostaa, että hän (Eremenko jr) ei missään nimessä ole ulkona kuvioista huolimatta Georgia-ottelun punaisesta, joka oli toki todella typerä. Paatelainen näkee Kyprok-

City pakkovoiton edessä

Manchester City on selkä seinää vasten jalkapallon mestarien liigassa tänään tiistaina. Öljyrahoilla ostetut tähdet eivät tuiki pudotuspeleissä, jos City ei voita kotonaan Ajaxia. Englannin valioliigan hallitseva mestari on kuolemanlohkoksi nimetyn D-lohkon jumbona tilillään vain yksi piste. Dortmundilla on seitse-

män, Real Madridilla kuusi ja Ajaxilla kolme pistettä. – Olemme hyvä joukkue, mutta emme ole vielä valmiita voittamaan mestarien liigaa, Cityn valmentaja Roberto Mancini on jo ehtinyt myöntää. Lohkon toisessa ottelussa Dortmund kohtaa Real Madridin. STT-AFP-REUTERS

YLE TV2. Manchester City– Ajax klo 21.35.

C MORE URHEILU. Real Madrid–Dortmund klo 21.40.

C MORE AITIO. AC Milan– Malaga klo 21.30.

Piristystä syksyyn!

∙ SAVATE ∙ SAVATE FORME

LCN Luxus lashes- ripset 90€ Ripsihuolto alk. 59 €

∙ KUNTONYRKKEILY ∙ SAVATE DÉFENSE ∙ NYRKKEILYKOULU

Kestopigmentointi Kulmat 420 € Silmät 380 €

Ajanvaraus 050 341 8639 www.marikankauneushuone.net facebook.com/marikankauneushuone

Jalkapallo

Jääkiekko PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

Tv-ottelut tiistaina

PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE!

LCN kynsihuolto alk. 60 €

sen varsin sopivana vastustajana vuoden viimeiseen Amaaotteluun. – Paperilla saattaisi luulla, että meidän pitäisi viedä peliä ja voittaa suurinumeroisesti, mutta itse en ihan tähän usko. Kypros on nopea ja tekninen joukkue, jonka pelaajilla

(kuntosavate)

TYTÖILLE JA NAISILLE ∙ NYRKKEILYKOULU MIEHILLE ∙ BRASILIALAINEN JUJUTSU ∙ SAVATE JUNIOR 10-14 v. ∙ NYRKKEILY- JA SAVATEKERHO 7-9 v. ∙ PERHE-SAVATE Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Voit harjoitella vaikka 5 krt/viikko! Sörnäinen 1m metrosta.

www.savate.com

Iloisesti iskukuntoon!

on paljon kokemusta mestarien liigan ja Eurooppa-liigan otteluista. Suomen käyttämä joulukuusitaktiikka sai Georgiaa vastaan pelatun EM-karsintaottelun jälkeen kritiikkiä osakseen, mutta Paatelainen taittaa kritiikin kärjen painokkaasti. – Emme Georgiaa vastaan ensimmäisellä puoliajalla olleet tarpeeksi aktiivisia hyökkäyspäässä, mutta ei se pelisysteemistä johtunut. Georgia oli ensimmäinen vastustaja, joka sumputti meitä vastaan ja vaikka osasimme ennakoida sen olevan mahdollista, niin hiukan silti yllätti, kuinka paljon vastustaja meitä kunnioitti. – Olemme kuitenkin tänä vuonna voittaneet kaksi kertaa enemmän otteluita kuin hävinneet ja koviakin päänahkoja on saatu. Tämä on meille hyvä saavutus, ja niin oli myös piste Georgialta, etenkin kun jouduimme pelaamaan melkein koko toisen puoliajan vajaalla, Paatelainen muistutti. METRO-STT

Lauri Dalla Valle.

Dalla Valle sai lainapestin kolmostasolle

Suomalaishyökkääjä Lauri Dalla Valle, 21, siirtyy jalkapalloilemaan kuukauden lainapestillä Crewe Alexandran riveihin. Joukkue pelaa Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Seura kertoo siirrosta verkkosivuillaan. Dalla Vallen varsinainen seura on valioliigassa pelaava Fulham. Dalla Valle on harjoitellut seuran mukana perjantaista lähtien. Seura vakuuttui otteista testijakson aikana ja odottaa Dalla Vallen vahvistavan joukkueen hyökkäystä. STT Jalkapallo

Skotlannin luotsi Levein sai potkut

Craig Levein on saanut potkut Skotlannin jalkapallomaajoukkueen peräsimestä. Leveinin pesti on ollut vaakalaudalla Skotlannin aloitettua MM-karsintaurakkansa erittäin vaisusti. Skotit ovat keränneet neljästä karsintaottelusta vain neljä pistettä ja majailevat lohkonsa viimeisenä. Levein, 48, valmensi Skotlantia joulukuusta 2009 lähtien. STT-REUTERS

Jokiselle uusi pätkäsopimus Kärppien riveihin SM-liigan kärkisijoista taisteleva Oulun Kärpät saa NHL-hyökkääjä Jussi Jokisen taas avukseen. Osapuolet solmivat kuuden ottelun mittaisen sopimuksen, joka alkaa heti maajoukkuetauon jälkeen. NHL:n työsulun jatkuessa Jokinen on sitoutunut palaamaan Kärppiin heti tammikuun alussa. – Ympäri Eurooppaa oli kiinnostusta, mutta tätä halusin itse. Hienoa on tulla takaisin, Jokinen totesi Kärppien tiedotteessa. Jokinen pelasi Kärpissä jo syys– lokakuussa kahdeksan ottelua ja keräsi tehopisteet 2+8. STT Jääkiekko

Pelicans luopui tehohyökkääjä Gorenista SM-liigaseura Pelicans on antanut potkut kanadalaishyökkääjä Lee Gorenille. Goren kertoo ruotsalaislehti Norranille saaneensa tiedon lähtöpasseistaan täytenä yllätyksenä. Hän pelasi 13 ottelua tehopistein 4+8=12. Riitaisa lähtö ei olisi Gorenille ammattilaisuran ensimmäinen. Vajaat kolme vuotta sitten hän sai potkut Färjestadista haistateltuaan ja uhkailtuaan joukkueen fania Facebookkeskustelussa. – Joukkueeseen on tehtävä muutoksia. Muutokset kohdistuvat silloin kovapalkkaisiin pelaajiin, Pelicansin toimitusjohtaja Ilkka Kaarna kommentoi. STT


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

Yön levyllä monta tekijää Pelko ja rakkaus. Yöyhtyeen uusimmalla albumilla on tuttuun tapaan dramaattisia rakkauslauluja.

Yö-yhtyeen nokkamies Olli Lindholm on hyvällä mielellä: perjantaina julkaistaan Pelko ja rakkaus -albumi, jonka kappaleet ovat jo saaneet mukavan vastaanoton yhtyeen syksyn keikoilla. – Olemme olleet kiertueella muutaman viikon ajan, ja ohjelmistossa on kuusi kappaletta uudelta levyltä. Erityisesti Syksyn sävelessä kilpaileva Syyt syntyjen ja encoren ensimmäinen laulu Aina osa minua ovat olleet hyvin pidettyjä. Lindholm sanoo pitävänsä uudelta levyltä eniten Kauneinta päällä maan -kappaleesta, jonka laulaa Yön basisti Jukka ”Juki” Lewis. – Joka konsertissa, jossa se tulee, oikein harmittaa, että miksi sen hänelle annoin, Lindholm nauraa. Pelko ja rakkaus on taattua 2000-luvun yötä: Dramaattisia rakkauslauluja, joihin suomalaiset voivat helposti samaistua. Levyn tekijätiimi koostuu nimekkäästä joukosta suomalaismuusikoita. Lindholmin lisäksi sävellys- ja sanoitustöissä ovat urakoineet muun muassa Juha Tapio, Pauli Hanhiniemi, Jonne Aaron ja Mariska. – Tekijöistä Petri Somer ja Eija Hinkkala ovat minulle uusia, lahjakkaita tuttavuuksia. Vuodenvaihteessa yhtenä päivänä sähköpostiini oli

VIENA KYTÖJOKI/STR

3 VIIHDE

Olli Lindholm on ollut Yön kanssa kiertueella, jonka aikana uuden levyn kappaleista osa on jo tullut yleisölle tutuksi.

eeseen. Levyä oli tekemässä suuri joukko ihmisiä osin siksi, että Lindholm sanoo tulleensa ylikriittiseksi omasta kynästään syntyneisiin kappaleisiin. – Otin yhteyttä Juha Tapioon ja moneen muuhun, ja kevään aikana sain kolmisenkymmentä laulua, joista demonauhoiksi asti päätyi viitisentoista. Loppumetreillä niistä tiputettiin vielä kolme pois. HANNA NISSINEN/STT

Valinnan vaikeuksia

”Aina ei se itselle mieluisin kappale levylle päädy.” ilmestynyt tarjolle Syyt syntyjen -kappale. Se oli aluksi pianoslovari, mutta kääntyi studiossa Nordman-tyyliseksi, raikkaan erilaiseksi vedoksi, Lindholm viittaa takavuosina suosittuun ruotsalaisyhty-

Yö •

JÄSENET. Laulaja Olli Lindholm, kosketinsoittajat Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa, basisti Jukka ”Juki” Lewis, kitaristi Daffy Terävä sekä rumpali Ari Toikka. Lindholm on vuonna 1981 Porissa perustetun yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen. SUOSIO. Bändi on myynyt

SEPPO SAMULI/LEHTIKUVA

Helsingissä Tavastialla

JUHLAVUOSI. Viime vuonna Yö juhlisti 30-vuotista taivaltaan julkaisemalla levykokoelman, kirjan ja viinin sekä tekemällä historiansa massiivisimman kiertueen.

Vaikka Lady Gaga on jo ehtinyt palata entisiin mittoihinsa, suorapuheinen tähti ei malta olla kommentoimatta hänen liikakiloistaan syksyllä noussutta hälyä. – Ajattelin, että en välitä, vaikka muut pitäisivät minua lihavana. Adele on minua isompi. Miksi kukaan ei sano siitä mitään? Lagy Gaga laukoi Stylist UK -lehdelle. METRO

Nuorilta näytelmä ihmisyydestä

Lady Gaga.

Leffat top 5 Katsotuimmat elokuvat 2.–4.11.

Yhteistyötä internetissä

Lady Gaga kritisoi lihavuuspuheita

Mikko Herranen.

yhteensä noin miljoona levyä ja vastaanottanut niistä parikymmentä kulta- ja platinalevyä.

TIM WHITBY/GETTY IMAGES

Paljon melua tyhjästä

Mikko Herranen Monroen lämppäri

The Voice of Finlandista tunnetuksi tullut Mikko Herranen esiintyy laulukisassa valmentajanaan toimineen Michael Monroen lämmittelijänä tämän konserteissa Turun Logomossa 24. marraskuuta ja Helsingin Tavastialla perjantaina 7. ja lauantai-iltana 8. joulukuuta. Helsingin osalta lipunmyynti on jo käynnistynyt Tiketissä. METRO

15

Neljä helsinkiläistä ja neljä berliiniläistä nuorta on kirjoittanut alkuvuoden aikana internetissä näytelmän, joka saa ensi-iltansa tänään Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa. Näytelmä nimeltä 15:15 syntyi 16–18-vuotiaiden nuorten tuotoksena. Kari Rentolan ohjaama 15:15 kertoo muun muassa ihmisyydestä ja kontrollin kaipuusta. STT

1 2 3 4 5

007 Skyfall 90 637 Helinä-keiju ja siipien salaisuus 10 260 Niko 2 Lentäjäveljekset 9 315 Looper 7 345 Paranormal Activity 4 3 483

AVOIMET OVET TI-KE 6.-7.11. Hyödy jopa

Tervetuloa tutustumaan!

420 € *

Maksutta kuntosalille ja jumppiin!

Loppuvuoden treenit

0 €*

*Lisätiedot kuntoklubeilta.

Voita viikona! etelänmatk

www.finnbody.com

Itäkeskus, Kauppakeskus Itis

Bulevardi 2. krs, puh. 044 088 0395

Malmi, Siemenkuja 3, puh. 040 709 2275

Sörnäinen, Mäkelänkatu 2, puh. 040 709 2277 Ogeli, Kylänvanhimmantie 29 B, puh. 040 709 2255

KUNTOSALI – RYHMÄLIIKUNTA – OMAOHJAAJAPALVELU – LAPSIPARKKI

Juhlapuvut Tykkää

Satoja tanssiaispukuja! ERÄ ILTAPUKUJA PUOLEEN HINTAAN

Arkadiankatu 21, 00100 Helsinki, puh. 09-4584 620, www.vip-juhlapuvut.fi


LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

TEKSTIVIESTIT •Meidän perheessä ainakin isä ja lapset tykkäävät, että äiti näyttää hyvältä eikä homssuiselta ämmältä, jota koko perhe saa hävetä. YKSI LAITTAUTUJA •Parasiitti: On totta, että ihminen saa tuhoa aikaan, toiset ahneuttaan, toiset sallivat sen laiskuuttaan. Koiran ja kissan ilmestyminen maapallolle ikävä kyllä kuuluu näihin ihmisen aikaansaamiin järjettömyyksiin, kuten nyt geenimanipulointi. Kissat ja koirat ovat ihmisen lisäksi ainoita otuksia, jotka hävittävät huvikseen toisia luotuja. Ehkä siksi ovat niin pidettyjä. Ihminen kun on aina halunnut itse olla sen Luojan asemassa. VALTIO OLEN MINÄ

•Tarvitaan globaalisti vastuuntuntoa: Ehdottaisitko sitten malliksi Kiinan tyyliä ”1 lapsi -politiikka”? Eikö se ole jokaisen oma asia, kuinka suuren perheen haluaa? Meillä on 3 lasta ja tahdon vielä lisää. Lapseni ja perheeni on minun rikkauteni! Missä on sinun rikkautesi? Ja jos et ole huomannut, niin väestönkasvua hillitsee monikin seikka: luonnonkatastrofit, köyhyys, hedelmättömyys, valtioiden harjoittama eugeniikka, yhä lisääntyvät syöpäsairaudet, massarokotukset jne. Joten älä murehdi, toivettasi toteutetaan tälläkin hetkellä! VAPAUDEN PUOLESTA

•Nim. Välttämätön paha. Samaa olen miettinnyt ja kokennut usein, että laitoshuoltajaa ei arvosteta pätkääkään. Valitetaan kyllä tai ollaan hiljaa, mutta ei kiitosta koskaan saa. Tehnyt jo 20v ja koulutusta kokemusta on. Lahjan lahjaa ei ole saatu. PÄIVÄKODIN LAITSARI

AVATTU HUOLTOKORJAAMO! Palokärjentie 3, 02660 Espoo p.0404635245 www.espoonlaatuauto.com

Naisten hiusten leikkaus, sisältää pesun ja muotoon kuivauksen

35€

Miesten hiusten leikkaus

•DI E. Suominen sanoo (HS 31.10.) ääneen sen, mistä Espoossa hyssytellään. Työskentelisin edelleen terveysasemalla, jos minua ja työtäni olisi kunnioitettu ja arvostettu. Enkä valitettavasti ole ainoa. TARTTEISKOHAN JOHTAMISELLE TEHDÄ JOTAIN?

LAATUMERKKIEN

outlet- ja ystävämyynnit Helsingin Messukeskuksessa

9.–11.11.

katsonut mummoja ja käsitöitä kuin haistellut ja kuunnellut juoppoja. MUMMOT KUNNIAAN

tänne. Lauantai-iltana 4 kanavaa näyttää yhtä aikaa rikollisia.

•Saadaanko jouluksi Poliisikoira Rex televisioon? NIMETÖN

•Mäkään en anna mällisuun pussata. YÄK

•Kun odotatte bussia sellaisella pysäkillä missä on valaistu katos, pysykää siellä ja antakaa se pysähtymismerkki myös siellä valon alla. Jos tulette kadunreunaan viittoilemaan, olette ihan pimeässä eikä kuljettaja ehkä näe teitä ja ajaa ohi. NIMETÖN

•Pyhäinmiesten päivä? Entinen vainajien päivä. Olipa rankkaa, piti nimi vaihtaa ettei tuu traumaa. Ja telkkarista murhia, onko sopivaa? Nyt kelpaa livin Kaisakin. PYHÄ JUHLA MULLE

•Kun sanotaan kasari, sanotaanko myös ysäri, tosari, kosari, nesari jne? No, ainakin sanotaan Hesari. T:TEEMU

o.fi tletexp www.ou •Analyytikotko täällä ennustaa nykyisin kuin selvännäkijät tai meediot? Vaikka Sanoma paransi tulostaan, se aloittaa säästöohjelman, koska analyytikot ennusti parempaa tulosta. EI OMIA AIVOJA

•Onko muiden postilaatikkoa pengottu Jokelassa lokakuun alussa? Takojalla meidän postilaatikosta (lukitusta!) on viety mm. lasku ja paketti, olivat revittynä heitetty naapurin pihalle. Taitaa olla pentuja liikkeellä, koska aikuisen käsi ei laatikon luukusta mahdu! Rikosilmoitus tehty! NIMETÖN •Osaako joku selittää miksi Venäjä ja Kiina haluavat Syyrian tuhoutuvan? EVÄ •Mietin usein, miksi rationalisuuteen uskovan maailman harmonia sortuu jatkuvasti järjettömään väkivaltaan ja sotiin? VINSKI

•Välttämätön paha: Kun lapseni siirtyivät päiväkodista kouluun, vasta silloin tajusin muistaa myös keittäjää. Hän oli lapsilleni tärkeä, koska lapseni menivät niin aikaisin hoitoon, että vain hän oli paikalla. Oman työn ohella hän katsoi lapsiani hetken ennen kuin hoitaja tuli töihin. Muistelen häntä lämmöllä vieläkin, nyt jo aikuisten lasteni kanssa. KAIKKI OVAT YHTÄ TÄRKEITÄ

•Ei ollut Malmin kutoja-mummoja tiistaina paikalla. Puliveivarit nojaili ikkunalautojen pieliin. Kyllä olisin mieluummin

•Ennen satoi pisaroita, nyt vesi tulee sumusateena. Tuleeko talvi vasta helmikuussa? Pilvet ja mieli maassa. Veropakolaisten formula-ajot ainoaa tv-urheilua. NIMETÖN

•Why is there so many alcoholics in Finland? Also young people drink disgustingly lot. NIMETÖN

•Eräät tupakoijat ovat monesti kehoittaneet Metro lehdissä tupakoinnista kärsiviä muuttamaan vaikka metsään. Jos tupakoiva ei millään älyä sitäkään, että aiheuttaa myös muille, kuten itselleen haittaa tupakoimisellaan, niin mikseivät itse muuta sinne metsään tai muuten kauas muista, eipä olisi ainakaan muita valittamassa. NIMETÖN •Ja jälleen taas pilattiin Tanssii tähtien kanssa katsomiseni, kun aina vaan äänestetään täysin tanssitaidotonta jatkoon. Ajatelkaa nyt edes vähän niitä parempia, jotka putoavat täysin aiheettomasti pois aivan ennen aikojaan. NIMETÖN Aika tyhmä Suomen kansa! Kreikka ja moni muu maa esimerk. veloista. Eikä kukaan tajua mitään mihin demarit etunenässä ovat suomea viemässä. Älkää sitten valittako, kun eu määrää minkä verran pakko leikata eli n. 10 miljard. Joka vuosi. Turha sit itkee. NIMETÖN •Ajatteleva nainen: Olikohan nimimerkkisi sopivuus tekstiisi ihan loppuun saakka ajateltu? KISKIS

•Eikö teeveessä tiedetä ettei murha tarkoita pyhäinpäivää eikä Halloweenia joka rantautui

25€

ONKS TÄÄ SE KEPPONEN?

•Jippii, vapaa ilta. Tv-ohjelmat pohjamudissa räpiköi Pyhäinmiesten päivänä. Mikä mättää, pelkkää murhaa! VAIHDA ALAA JOS ET MUUTA KEKSI

•Miten yksinäinen maksaa vuokrat, sairaalakulut, sähköt ym. laskut, tehty työtä 46 v ja nyt saikulla, eläkeikään 1,5 v ja Kela korvaa noin 1200, käteen jää verojen jälkeen noin 1000 e, miten pärjätä, anna neuvoja pliis. HATUTTAA •Ruokakaupat kiinni lauantaina eurooppalaisessa pääkaupungissa! Ei todellakaan enää tätä päivää! ROLL OVER LUTHER

Katso

näytteilleasettajat ja tarjoukset:

Vuosaari, metron vieressä

Kampaamo-Parturi

o.fi tletexp u o . w w w •Porvarit haluaa lapsilisät pois, ettei ns. heikompi materiaali lisääntyisi. Muuten samaa mieltä, mutta otetaan lapsilisät pois kolmannen lapsen jälkeen. VÄESTÖRÄJÄHDYS EDESSÄ

•Kotihoidontuen perusteita pitää muuttaa. Sen maksulla ei saa estää kotikunnan kielen oppimista luonnollisella tavalla lasten päivähoidossa. LASTEN PARHAAKSI

•Aita ollut rempallaan jo kuukausia. Vaarallinen, kadulla on vilkas liikenne arkisin. HYLJEKUJA ESPOO

•En millään voi ymmärtää ns. Malmin mummojen härskiä intoa myydä kalliita tuotteitaan kapeassa käytävässä. Torit ovat

Pirjo Löser Hiusten leikkaus

alk.

29 €

Permispaketti

sis. leikkaus + sävy

alk.

85€

www.kampaamo-loser.fi

Asiakaspalvelutyötä Helsingissä SOITA HETI!

Kuljettaja

044-9124725

Haemme valmiita D1/D-kuljettajia ja koulutukseen taksinkuljettajaksi haluavia. www.kovanen.com/rekry

- hyvä palkka - joustavat työajat - hyvät kulkuyhteydet

Ajanvaraus Ark. 10–16

Klassikko Lokkivalaisin

Talvikkitie 18 01300 Vantaa p. 044 280 4277 Täydellisen palvelutarjontamme ja hinnastomme löydät

www.rockbeauty.fi

Tällä kupongilla -20 % alennus kaikista palveluistamme! Voimassa marraskuun loppuun 2012 asti.

Asiakasparkki N=o 13 Bussit 74/77A/577

* Kampaaja * Parturi * Kosmetologi * Hieroja * Kynsiteknikko

% 3858 375 040-831 9626

Vilppulantie 26 Ala-Malmi (sisäpihalla) ark. klo 9-18 keskiviikot suljettu, la 9-14

•Mietityttää todella millä oikeudella tupakoivat saavat roskata luontoa tumpeilla? Roskaamisesta hälistään jatkuvasti, mutta tähän asiaan ei tule muutosta. MISTÄ MAHTAA JOHTUA? •Yhteiskuntaamme on muutettava yli 900 000 köyhämme hyväksi. Suomessa on järjestettävä kansanäänestys yksikielisestä tasavallasta, Ahvenanmaan luovuttamisesta Ruotsille ja kirkon erottamisesta valtiosta. Kirkollisvero lakkautetaan. Kirkon omaisuus otetaan valtiolle ja myydään eniten tarjoavalle. Kielilaista säästyvät verovarat ja kirkon omaisuudesta saadut voitot annetaan köyhille. KIM •On olemassa moraali, joka edellyttää heikoimmista huolehtimisen. Onko se nykykapitalismissa hylätty? Miten se meneekään: ”menköön vaikka sosiaalihuoltoon ja jos ei mene sinne, niin sitten vaikka kuolkoon..”. Ei löytänyt laulaja moista ja kuoli pois. Ne, jotka löytävät, selviävät jonkin aikaa, mutta kuinka kauan tässä yksityistämisen maailmassa? H. •Älkää hyvät ihmiset luottako pieniin yksityisiin hoitoyrityksiin esim. päivähoitoon. Raha vaan merkitsee ja kaikella lailla jallitetaan. Ja työntekijöitä kohdellaan koiraa huonommin. LÄHELTÄ SEURANNUT

Parturi-kampaamo

Callas 09 325 0019

heitä varten. JOKU TOLKKU HEILLÄKIN PITÄISI OLLA

Yli 4000 muutakin valaisinta

WWW.LAATUVALAISIN.FI

•Kaikki irtisanotut, työttömät hakeutukaa koulutukseen. Olin 2 v lähihoitajakoulutuksessa ja töihin pääsin 56 v. Olen erittäin innostunut työstäni dementiakodissa, käytän it-alan kokemusta, iän tuomaa kokemusta ja maalaisjärkeä hyväkseni. Kaikki ovat tyytyväisiä kokemukseeni, asukkaat, omaiset, henkilökunta ja johto. EI SAA LANNISTUA, JÄRKI KÄTEEN, PELKO POIS

•Outoa tuo joidenkin itseään kristityiksi kutsuvien toiminta toisinaan! Tiedän tapauksen ystäväpiiristäni, jossa toinen vanhempi pakottanut lapsensa erääseen uskonnolliseen ryhmittymään. Vanhemmilla iso osuus viedessään väkisin lapsiaan hengellisiin kokouksiin monta kertaa viikossa. Nuorille ei aina anneta tilaa itsenäiseen ajatteluun ja omaan mielipiteeseen. NIMETÖN •Suomalaisperheet heittävät roskiin 160 kg syömäkelpoista ruokaa roskiin vuodessa. Paljonko syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin lastentarhoissa, vanhusten hoitopaikoissa? Olin työharjoittelussa Helsingin kaupungin vanhusten hoitopaikassa, ja joka päivä heitettiin säkillisiä päivänruokaa roskiin. Tiedustelin, voinko viedä koiralleni lihapullat jotka oli jääneet yli. Ei käy, vastaus, henkilökunRistikon ratkaisu

16

ta ei saa viedä ruokaa, epäilys: asukkaat eivät saa ruokaa tarpeeksi. Ehdotin ruoanjakelua esim. Hurstille: ei käy, kylmäketju katkeaa. Kamalaa, syömäkelpoista ruokaa heitetään eri hoitopaikoissa, en uskalla edes arvella kuinka paljon, mutta taatusti todella enemmän kuin kotitalouksista. HOITOPAIKKOJEN RUOKA SITÄ TARVITSEVILLE, KUKA HOITAA VALVIRA?

•Nimetön: arvostelit pääministerin hymyileviä kasvoja virnuiluiksi , lapsellisiksi virneeksi ja kysyit vielä eikö mikään saa hänen naamaansa peruslukemille. Minusta taas on hyvä, että meillä on hymyileviä ministereitä. Valitettavasti kaikkia ei voi miellyttää, vaikka naamat olisivat peruslukemilla. Hymyhuulet huomataan! TOTINEN TORVENSOITTAJA

•Lopettakaa keräykset sotaveteraaneille. Realisoikaa omaisuus joka on kiinni sotaveteraanien nimissä. Jakakaa niistä tulot jäljellä oleville veteraaneille. He tarvitsevat rahaa elämiseen. KUKA KÄYTTÄÄ HEIDÄN OMAISUUTTAAN JA MIKSI?

•Että jotkut jaksaa aina urputtaa vaalien tuloksista! Oli tulos niin tai näin! KANSA ON PUHUNUT •Telkussa kokki vaati tekijöitä käyttämään kuivia perunoita ja tekemään muusista tasaista. Makuasia. Itse pidän kiinteistä perunoista tehdystä muusista jossa on myös sattumia eli perunan paloja. KOTIKOKKI •Joka toinen sana kirosana: Tuon takia lakkasin itse käymästä leffassa. En jaksanut huomionkipeitä möykkääjiä. Kotona saa katsoa dvd:t rauhassa. LIIAN KALLISTAKI

•Minkä ikäisenä ihmisen on lähdettävä eläkkeelle? Tiedän tapauksen 69 v hoitoalalla, ei koulutusta alalle. Ärsyttää, hän vie nuorilta työmahdollisuuden. TURUST

Laatumerkkejä ja designtuotteita outlet-hinnoin! Messukeskuksessa 9.–11.11.

siin: tarjouk Tutustu tletexpo.fi www.ou •Uutinen kertoi venevarkauksista. Epäillyllä on myös aikaisempi tuomio ja maahantulokielto Suomeen. Nyt nähdään miten Baltian rikolliset pitävät suomalaista oikeusjärjestelmää pilkkanaan mutta EU-huumassa elävät valtapoliitikot ovat asialle sokeita ja kuuroja. URMAS •Milloin julkaistaan dvd:na Hollywoodin hienoimman näyttelijän Montgomery Cliftin klassikot: Yksin maailmassa, Punainen virta, Suuri ilmasilta, Paikka auringossa, Minä tunnustan ja Sadepuun maa? KIM •Miksi Suomen tv:stä tulee niin huonoa ohjelmaa? Seksiä tulee liikaa. NUORISOLLE OPETATTE •Lakisääteinen vuokrakatto/neliö tai sitten isorikkaiden on tyytyminen siihen että pääkaupungista saa vain ulkomaisia piikoja ja renkejä. 6 KK AUTOSTA TÖIHIN •Kuinka on mahdollista että 460000 e tienaavan vero on 37 pros. Ja 35000 tienaavan jo 33 pros. SUURI ERO TULOISSA, PIENI ERO VEROISSA.


Kunnallisvaaleissa 2012 Helsingin valtuutetuiksi valitut ja heidän varajäsenensä Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunta tiedottaa, että seuraavat henkilöt on valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon 1.1.2013 alkavaksi vaalikaudeksi.

Varalle valitut vaaliliitoittain Kansallinen Kokoomus r.p. 1. Sydänmaa, Johanna, KOK 2. Salla, Aura, KOK 3. Laaksonen, Heimo, KOK 4. Palm, Anniina, KOK 5. Luukkainen, Hannele, KOK 6. Abib, Mukhtar, KOK 7. Mattila, Pekka, KOK 8. Saukkonen, Lea, KOK 9. Pasterstein, Dennis, KOK 10. Hyvärinen, Maritta, KOK 11. Klemetti, Tapio, KOK 12. Roininen, Petri, KOK

13. Lähteenmäki, Hanna, KOK 14. Nurmela, Tuomas, KOK 15. Heistaro, Sami, KOK 16. Apter, Ted, KOK 17. Simik, Laura, KOK 18. Nurminen, Laura, KOK 19. Laitasalo, Anni, KOK 20. Ekholm-Talas, Heidi, KOK 21. Syrjälä, Marjaana, KOK 22. Ivanitskiy, Katja, KOK 23. Mohamed, Saido, KOK Vihreä liitto r.p. 1. Rantanen, Tuomas, VIHR 2. Ingervo, Sirkku, VIHR 3. Vesikansa, Sanna, VIHR 4. Moisio, Elina, VIHR 5. Lehtipuu, Otto, VIHR 6. Ylikahri, Ville, VIHR 7. Karhu, Jessica, VIHR 8. Helistö, Kimmo, VIHR 9. Ohisalo, Maria, VIHR 10. Juva, Katriina (Kati), VIHR 11. Skoglund, Riitta, VIHR 12. Möller, Antti, VIHR 13. Ovaskainen, Meri, VIHR 14. Korolainen-Virkajärvi, Katri, VIHR 15. Muhammed, Husein, VIHR 16. Nordström, Laura, VIHR 17. Kuikka, Meeri, VIHR 18. Kuikka, Essi, VIHR 19. Tuure, Tuomas, VIHR Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 1. Lovén, Jape, SDP 2. Sevander, Tomi, SDP 3. Taipale, Kaarin, SDP 4. Rantanen, Mari, SDP 5. Vainikka, Mirka, SDP 6. Selin, Ann, SDP 7. Kantola, Tarja, SDP 8. Vuorela, Antti, SDP 9. Bergholm, Jorma, SDP 10. Vepsä, Sinikka, SDP 11. Aaltonen, Jaana, SDP 12. Toijonen, Karita, SDP 13. Malinen, Jouko, SDP

14. Välimäki, Heta, SDP 15. Vihervaara, Anita, SDP Vasemmistoliitto r.p. 1. Malin, Petra, VAS 2. Korkkula, Vesa, VAS 3. Nyholm, Henrik, VAS 4. Mithiku, Hanna, VAS 5. Kajos, Miina, VAS 6. Ahola, Riku, VAS 7. Pihlaja, Kirsi, VAS 8. Roos, J.P., VAS 9. Suoranta, Anu, VAS

ssä esittely 17! ja e t o 16rak ja vuok ke 7.11. klo ras u t it s u a U -por uksess ja 3, A Itäkesk pakartanonku Kaup

Perussuomalaiset r.p. 1. Xia, Selene, PS 2. Hyttinen, Nuutti, PS 3. Landén, Maria, PS 4. Villo, Pertti, PS 5. Sademies, Olli, PS 6. Tiusanen, Pekka, PS 7. Valpas, Antti, PS 8. Vennamo, Meri, PS

VAKUUSMAKSU VAIN 250 €

Itäkeskukseen erinomaisten kulkuyhteyksien ja palvelujen tuntumassa sijaitsevaan kerrostaloon valmistuu peruskorjauksesta viihtyisiä ja tyylikkäitä asuntoja marraskuusta 2012 alkaen. Alun perin vuonna 1976 rakennetussa talossa on kolme kerrosta ja mukavasti yhteisiä tiloja asukkaiden käyttöön. Kauppakeskus Itis ja Puhoksen palvelut ovat kävelyetäisyydellä.

Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. 1. Torvalds, Nils, RKP 2. Oker-Blom, Jan D., RKP 3. Finne-Elonen, Laura, RKP 4. Gayer, Patrik, RKP 5. Hertzberg, Veronica, RKP

Asunnoissa on tehty sisätilojen peruskorjaus. Uuden ilmeen antavat vaaleat, ajattomat sisustusmateriaalit. Kauppakartanonkuja 3, Itäkeskus valmistuu vaiheittain 11/2012 alkaen Asuntotyypit m2 1h+kk 33,5 2h+kk 48,5–49,5 2h+k+p 58–59,5 3h+k+p 76–80

Suomen Keskusta r.p. 1. Vuorinen, Markku, KESK 2. Mohamed, Abdirahim Hussein, KESK 3. Tasmuth, Tiina, KESK Suomen Työväenpuolue STP r.p. + Suomen Kommunistinen Puolue r.p. 1. Lampela, Seppo (Steen1), SKP 2. Takkinen, Heikki, SKP Köyhien Asialla r.p. + Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p. 1. Vuorinen, Tuulikki, KD 2. Röyskö, Heini, KD

Helsingissä lokakuun 31. päivänä 2012 HELSINGIN KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA

vuokra, €/kk 734–756 852–884 954–1007 1158–1199

Vesimaksu ja 2Mbit laajakaistayhteys sisältyvät vuokraan. Asumisaika vähintään yksi vuosi sopimuksen alkamisesta. VVO:n asunnot ovat savuttomia. Katso kohteen lisätiedot osoitteesta www.vvo.fi/kauppakartanonkuja3. Muuta meille! VVO-kotikeskus Mannerheimintie 168a | 00300 Helsinki Avoinna ma-pe 9 -16 Puh. 020 508 3442 | helsinki@vvo.fi

www.vvo.fi

ITÄ-HELSINGIN

SUOLAHUONE

VVO:n vuokra-asunto on turvallinen asua ja asioiminen on helppoa ja vaivatonta. Tutustu asuntotarjontaamme ja täytä asuntohakemus jo tänään: www.vvo.fi.

GARDENIAKESKUS, VIIKKI KOETILANTIE 1, 00790 HKI puh. 040-5711 339

Luonnonmukaista hoitoa hengityselin- ja iho-ongelmiin

Terveysvaikutteinen

INFRAPUNASAUNA sekä

Detox SPA jalkakylpy Tervetuloa tutustumaan!

Sh. Riitta Hirvonen

Myös lahjakortit!

www.suolahuoneviikki.fi

n allillaa Asiat m

HUIPPUTARJOUS!

Karvojenpoisto laserilla: Bikinialue+kainalot+sääret

nyt 390€

(norm 770€)

Tarjous voimassa vuoden 2012 loppuun

varaa aikasi 09-4319 0044 www.cityklinikka.fi

Ruohonjuuri palvelee nyt myös Hakaniemessä!

Karheatkin

kädet kerralla kuntoon!

Marilou Bio: Käsivoide

Täyteläinen ja ravitseva käsivoide, joka pehmentää ja suojaa kuivia ja karheita käsiä. Mieto ja miellyttävä tuoksu. Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, ei eläinkokeita. Sinun ja ympäristösi parhaaksi.

CITY-KLINIKKA Aleksanterinkatu 21 A 4krs.

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 6.-8.11. Marilou Bio: Käsivoide, 75 ml

5,50 (6,65)

73,33/l (88,66)

Yritysnumeroihimme (020 508 xxxx) soittaminen maksaa Soneran hinnaston mukaisesti kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta 8,28 senttiä/puhelu + 17 snt/min.

52. Rautava, Risto, KOK 53. Hamid, Jasmin, VIHR 54. Loukoila, Eija, VAS 55. Pajamäki, Osku, SDP 56. Koskinen, Kauko, KOK 57. Stranius, Leo, VIHR 58. Nieminen, Jarmo, KOK 59. Lindell, Harri, PS 60. Wallgren, Thomas, SDP 61. Storgård, Päivi, RKP 62. Raittinen, Timo, KOK 63. Oskala, Hannu, VIHR 64. Saarnio, Pekka, VAS 65. Hakanen, Yrjö, SKP 66. Enroth, Matti, KOK 67. Jalovaara, Ville, SDP 68. Perälä, Erkki, VIHR 69. Majuri, Pekka, KOK 70. Kanerva, Seppo, PS 71. Holopainen, Mari, VIHR 72. Järvinen, Jukka, SDP 73. Pakarinen, Pia, KOK 74. Muttilainen, Sami (Frank), VAS 75. Ikävalko, Suzan, VIHR 76. Niiranen, Matti, KOK 77. Laaninen, Timo, KESK 78. Brettschneider, Gunvor, RKP 79. Mäki, Terhi, SDP 80. Chydenius, Jussi, VIHR 81. Kantola, Helena, PS 82. Rauhamäki, Tatu, KOK 83. Mäkimattila, Sari, KD 84. Vuorjoki, Anna, VAS 85. Valokainen, Tuomo (Tumppi), SDP

www.hel.fi

1. Vapaavuori, Jan, KOK 2. Soininvaara, Osmo, VIHR 3. Heinäluoma, Eero, SDP 4. Pelkonen, Jaana, KOK 5. Hautala, Heidi, VIHR 6. Arhinmäki, Paavo, VAS 7. Halla-aho, Jussi, PS 8. Hakola, Juha, KOK 9. Arajärvi, Pentti, SDP 10. Sinnemäki, Anni, VIHR 11. Männistö, Lasse, KOK 12. Thors, Astrid, RKP 13. Paavolainen, Sara, SDP 14. Alanko-Kahiluoto, Outi, VIHR 15. Asko-Seljavaara, Sirpa, KOK 16. Modig, Silvia, VAS 17. Packalén, Tom, PS 18. Rydman, Wille, KOK 19. Sumuvuori, Johanna, VIHR 20. Lipponen, Päivi, SDP 21. Bogomoloff, Harry, KOK 22. Kivekäs, Otso, VIHR 23. Kolbe, Laura, KESK 24. Puhakka, Sirpa, VAS 25. Razmyar, Nasima, SDP 26. Hetemaj, Fatbardhe, KOK 27. Puoskari, Mari, VIHR 28. Raatikainen, Mika, PS 29. Rantala, Marcus, RKP 30. Karhuvaara, Arja, KOK 31. Torsti, Pilvi, SDP 32. Kari, Emma, VIHR 33. Koulumies, Terhi, KOK 34. Koivulaakso, Dan, VAS 35. Kousa, Tuuli, VIHR 36. Muurinen, Seija, KOK 37. Taipale, Ilkka, SDP 38. Huru, Nina, PS 39. Ebeling, Mika, KD 40. Urho, Ulla-Marja, KOK 41. Abdulla, Zahra, VIHR 42. Anttila, Maija, SDP 43. Rissanen, Laura, KOK 44. Krohn, Minerva, VIHR 45. Honkasalo, Veronika, VAS 46. Månsson, Björn, RKP 47. Andersson, Hennariikka, KOK 48. Hursti, René, PS 49. Tenkula, Tarja, SDP 50. Relander, Jukka, VIHR 51. Peltokorpi, Terhi, KESK


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. marraskuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

18

10 kysymystä 1. Minkä brittiläisen rockyhtyeen alkuperäisjäseniä Rick Parfitt ja Francis Rossi ovat? 2. Kuka näyttelee nimiroolin elokuvassa Postia pappi Jaakobille? 3. Mikä on rehunauriin toinen nimitys? 4. Kuinka paljon on terveyskeskusmaksu helsinkiläisille ensi vuoden alusta alkaen? 5. Mikä Alfred Hitchcockin ohjaama jännäri valittiin elokuussa maailman parhaaksi elokuvaksi? 6. Ketä kuuluisaa säveltäjää Tenavat-sarjakuvan lelupianopianisti Amadeus palvoo? 7. Minkä niminen komisario on päähenkilönä Seppo Jokisen rikosromaaneissa? 8. Minkä ikäinen on japanilainen juoksijatähti Yoshihide Kiryus? 9. Missä urheilulajissa Jarkko Komula on yksi Suomen parhaista? 10. Mikä on intialaisen Madan Katarian kehittämä terveyttä edistämään pyrkivä menetelmä?

Sudoku

Tuplat Glenn McCoy

★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime tiistain ratkaisukoodi oli 71. 25 euroa voitti Katariina Kajan.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 16

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.fi- ja metrolive.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Status Quon, 2. Heikki Nousiainen, 3. Turnipsi, 4. Ei mitään, maksu poistuu, 5. Vertigo – punainen kyynel, 6. Beethovenia, 7. Sakari Koskinen, 8. 16-vuotias, 9. Dartsissa, 10. Naurujooga.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Vt. päätoimittaja: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

TV2

21.00: Downton Abbey 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! 11.55-12.25 Hammaslääkärit maailmalla. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 En ole kreivitär (S). 14.20 Uutisvuosi. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Muisti: Metsäkaartilaiset. 16.25 Jaakko ja maailmanvalloittajat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana Nenäpäiväjuontajat Axl Smith ja Elastinen. Lisäksi testataan, kuinka helppoa on itse vaihtaa autonrenkaat. 19.00 Kansankodin kuokkavieraat. 3/8: Klassresa – Luokkaretki. Kansankoti oli Ruotsissa poliittinen käsite ja metafora yhteiselle unelmalle. Suomalaiset rakensivat tätä unelmaa 1960-luvulta asti, mutta harva siitä pääsi nauttimaan. 20.00 Prisma Studio. Turbulenssi – apua, putoamme! Joka kolmas matkustaja kärsii lentopelosta. Miltä se tuntuu ja miten siitä pääsee eroon. Näin lentokone pysyy ilmassa. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Downton Abbey (12). Matthew’n ja Lady Maryn häät ovat tulossa. Saapuuko Sybil miehineen Irlannista? Lady Coran amerikkalainen äiti purjehtii kartanoon. Mutta ensin Sir Robert matkustaa Lontooseen kiireiselle asialle. Uusi 3.kausi alkaa. 22.10 Kymmenen uutta käskyä. 22.40 Yle Uutiset. 22.45 Prisma: Kivun salaisuudet. Uusien tutkimusten mukaan kipualttius on geeneissä, mutta entäpä jos kyky kokea kipua kokonaan puuttuu? 23.35-23.55 Oddasat.

MTV3

20.00: Uusi päivä

Nelonen

20.05: Harryn laki

11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.15 Viidakkoperhe (7). 13.00 Tarinateltta. 13.05 Sieniä, sieniä, spashiba. 14.00 Herkkusuut keittiössä. 14.30 Minun perheeni (7). 15.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 15.30 Hullu juttu. 16.00 Teiniäidit. 16.30 Galaxi. 16.32 Velhot, jätit ja susihukkaset. 16.45 Karvinen. 17.00 Pikku Kakkonen.

11.00 Emmerdale (S). 11.30-12.00 Emmerdale (S). 13.20 Nikon Grilli. 13.45 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Piilokamera. 15.25 Maajussille morsian. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). Rosien on vaikea kertoa suunnitelmistaan Dannylle ja Sarahille, sillä kuivuus aiheuttaa suuria ongelmia. 18.50 Villit eläinystävämme. Valkobeisan jäljillä. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Pelastajat. 1/7. Ensiapuambulanssi, mukanaan lääkäri Karin Sedig, kiitää Tukholman alueella auttamassa onnettomuuksien tai sairauskohtauksien uhriksi joutuneita. Miten tiimi työskentelee hätätilanteissa? 20.00 Uusi päivä (S). Osa 221: ”Roimaa alkumiehen voimaa”. Asko antaa kasvot suurlukiolle. Vilma haluaa takaisin taidelukioon. 20.30 Hymy Pyllyyn. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.35 Jalkapallon mestareiden liiga. Neljännen kierroksen ottelu Manchester City–Ajax. 23.45 Sisu. Lumilautamaajoukkueen matkassa Itävallassa. Mukana myös Kaarinan Taitoluistelijat sekä Pohjola-palkinto finalisteista PuHu Juniorit Vantaalta. 00.15 Jalkapallon mestareiden liiga. Kooste. 00.45-04.00 Uuutisikkuna.

18.00 Emmerdale (S). Nathan ja pelinappulat. Cain tekee taas kiusaa Declanille. 18.30 Emmerdale (S). Kuka viimeksi nauraa? Laurel kehottaa Dougia pyytämään Dianelta anteeksi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Osa 2352. Matleena sekaantuu ainekauppaan. 20.05 Harryn laki (7). Kenkäkauppa. Harriet ”Harry” Korn on kuusikymppinen patenttioikeuden asiantuntija, joka potkut saatuaan ottaa uuden suunnan elämälleen ja perustaa asianajotoimiston. Ensimmäinen päämies on Malcolm, jota edustaessaan Harryn on opittava oikeussalin kiemurat. 21.00 Kosketus (12). Sattumien sarja. Juuri kun Martinilla on kiire poikansa arviointiin, kohtalo puuttuu peliin numeron 22 muodossa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (16). Vakuutettu murha. Huoltomies putoaa meduusa-akvaarioon kesken hyväntekeväisyysjuhlien. 23.35 Paljastavat valheet. Tilit selviksi. Cal yrittää saada pankkinsa johtajan vakuuttuneeksi siitä, että tämän konttoriin kaavaillaan ryöstöä. 00.35-01.05 30 Rock (S). Jouluinen taistelutanner.

Yle Fem 11.00 Västerbottensnytt. 11.10 Sydnytt. 11.20 Värmlandsnytt. 11.30 Kulturnyheterna. 11.45 Uutiset. 12.00 Programtablå. 12.05 En vecka i naturen. 13.05 Pulver. 13.15 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Seriestart: Dom kallar oss artister. 15.00-16.00 Sommarpratarna. 16.15 5 minuuttia. 16.20 Haaste. 16.50 Taivaallista menoa: Karl-Gustaf Winberg. 17.18 Sotamuistoja. 17.25 Närbild. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Pahvipää. 18.30 Erämaahaaste. 18.53 Uusi koti Ruotsissa. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Dok: Paavo – viisi annosta elämää. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 21.52 Norjaa ristiin rastiin. 21.57 TV-nytt. 22.00 Rikos (16). 23.00 Sport-

nytt. 23.15 Korrespondenterna. 23.45 Hübinette. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Sagor från zoo. 01.45 Adrian. 01.55 Överraskningen. 02.10 Vattenmannen och Speed. 02.25-06.58 USAvalet 2012: Valvaka.

Liv 11.00 Uusi elämä maalla. 12.00 Isännän ja koiran käytöskoulu. 13.00 Illallissota. 14.00 Isännän ja koiran käytöskoulu. 14.30 Vanessa ja pikkuväki. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Pienten perhe. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. 17.00 Yhteinen taloprojekti. 17.30 Sarahin sisustusvinkit. 18.00 Supernanny. 19.00 Sisustuskaksoset. 19.30 Yllätys-

Teema

21.55: Elävä arkisto: Tervetuloa Suomeen

20.00: Sokkokokki

00.25: Vampyyripäiväkirjat

13.00 Reissussa lasten kanssa. 13.35 Luksusmammat. 14.05 Pikakurssi kodinostoon. 14.35 Nigellan uudet herkut. 15.10 Himohamstraajat. 16.10 Deitit vaihtoon (S). 17.05 Nelosen sää. 17.10 Suomen Huippumalli haussa.

14.00 Superpahisten liiga (S). 14.25 Mask. 14.55 Elämää eläintarhassa. 15.25 Villieläinhoitola. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.10 Matkaoppaat. Jarno ja Ilona viettävät hääpäiväänsä romanttisissa merkeissä. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Sirpa Pietikäinen tarjoaa illallisen Minna Kivelälle, Esko Eerikäiselle ja Mikko Kekäläiselle. 19.30 Poliisit. Tampere. Jaksossa liikutaan Tampereella vanhempien konstaapelien Rauman ja Palosen matkassa. Työvuoronsa aikana pari saa rauhoittaa nuorten juhlintaa. 20.00 Sokkokokki. Kike Elomaa ja Toivo Sukari laittavat kuhaa, thaibasilikaperunaa ja lime-voikastiketta sekä suklaa-chili-moussea. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Feenikslintu. Kahdentoista vuoden takainen tapaus vaivaa sairauslomalla olevaa oikeuslääkäri Mallardia. 22.00 Maailman vaarallisimmat tiet. Kuolema vaanii mutkan takana. Kuskit saavat muistutuksen kuolevaisuudestaan, kun kapealla vuoristotiellä tapahtuu turmia. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 Frasier. Mamma Mia. Frasier alkaa tapailla naista, joka muistuttaa kaikkien muiden mielestä hänen äitiään. 23.45 Poliisit. Tampere. 00.15 Neljän tähden illallinen. 00.45 Nelonen Pro esittää: MotoGP-makasiini. 01.15 Start! 01.45-02.45 NCIS Rikostutkijat (12). Feenikslintu.

kokki Niki. 20.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.00 ELOKUVA Muuttohaluton poikamies (7). 23.10 Luksusmammat. 23.4000.15 Arvostele mun illallinen Suomessa.

Jim 12.15 Laiva. 12.45 Muuttajat. 13.15 Tilt. 13.45 Likaisen työn sankarit (7). 14.15 Lentokenttä. 14.45 JIM D Historia: Brad Meltzerin tulkinnat (S). 15.40 MasterChef Australia. 16.35 Leijonan luola Ruotsi. 17.35 Kodin rakennusurakka. 18.35 MasterChef Australia. 19.05 Leijonan luola USA. 20.00 Suomen Tulli. 20.30 Laiva. 21.00 Muuttajat. 21.30 Taksi. 22.00 JIM D: Selviydyin Andien lento-onnettomuudesta, osa 1/2. 23.00 Australian rajalla. 23.30 South Park (12). 00.00 Pelkokerroin.

18.00 Frendit (S). Maljapuhe. Gellerit juhlivat hääpäiväänsä, ja Monica haluaa pitää maljapuheen, joka kirvoittaisi kaikkien kyyneleet. 18.30 Pelastajat (7). Ensihoitaja Matti Purhonen auttaa autoon puristuksiin jääneitä kolarin uhreja. 19.00 Big Brother Extra. 19.30 Moderni perhe (S). Tekniikat hallussa. Uuden kotiteatterin hienoudet saavat Clairen polttamaan päreensä, eikä aviosiipan opastus uppoa hedelmälliseen maahan. 20.00 Simpsonit (7). Kuumat kuppilat. Margen mielestä lapsilla on liian hauskaa Homerin kanssa ja hän ryhtyykin näiden kanssa innokkaaksi gourmet-harrastajaksi ja bloggaajaksi. 20.30 Simpsonit (7). Suuri kirjakeikka. Lisa oivaltaa, että hänen mielikirjansa ovat markkinatutkimuksen tuotetta, mistä Homer saa ajatuksen koota oman kirjansa. 21.00 Dieetit vaihtoon! Nelinpeliä. Klinikalle saapuu kaksi parivaljakkoa: ylipainoiset äiti ja tytär Janet ja Tara sekä alipainoiset Keith ja Joanne. Pullukoilla riittää miettimistä, kuka oikeastaan on syyllinen ylipainoon. Laiheliineja yhdistää lapsiperhearjen kiire, joka ei heidän mukaansa jätä aikaa syömiselle. 22.00 Big Brother. 23.00 Num3rot (12). Lapsuuden loppu. Tv-toimittaja tekee juttua itsemurhan tehneestä veljestään. 23.55 Afganistan. 4. Jakso: Operaatio West of Mes. Uusinta. 00.25 Vampyyripäiväkirjat (12). Juhlapäivä. 01.20-02.15 House (12). Ikuisesti.

00.50 Tilt. 01.20 JIM D Rikos: Seisahtunut hetki (12). 02.20 Taksi. 02.50-03.50 Ruotsalaiset pelastajat.

TV5 11.25 Tvins winter 2012. 12.25 Jon ja Kate +8. 12.55 Hale ja Pace – hauskat pojat. 13.25 Matlock. 14.25 Tarzan. 14.55 Lentokentällä. 15.25 Lentokenttä UK. 16.00 Hale ja Pace – hauskat pojat. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 Tallinna. 20.30 Justimus. 21.00 ELOKUVA Rambo – taistelija 3. 23.00 Seksin oppitunnit. 23.35 ELOKUVA Taalat taskuun Dick & Jane. 01.15 Rakkauden painovoima. 02.10-03.01 Tarkka-ampujat.

osta subi® 30 cm, saat hanajuoman (M 0,4 l) 0,20 €

tarjous voimassa vain tällä kupongilla

tarjous voimassa vain tällä kupongilla

osta subi® 30 cm, saat kahvin kaupan päälle

Sub

19

17.00 Tiededokumentti: Ruokavaliot puntarissa. 17.45 Musiikin muisti – kansansoitinvideot.

18.00 Kamrat på svenska. Miten ihmeessä ruotsalaiset ovat menestyneet niin hyvin, että ruotsalaiset biisinikkarit kirjoittavat kappaleita Madonnalle ja Britney Spearsille? 18.30 123 asiaa jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää. 4/10. Aiheena on ympäristö. Myrkkyjä pidettiin ihmiskunnan pelastuksena, kunnes ne osoittautuivat hengenvaarallisiksi. 19.00 Sairaan kaunis elämä (12). Rocin tilassa tapahtunut muutos hämmentää lääkäreitä. Eikö se olekaan hyvä merkki? 11/13 19.40 Ajattelen, siis olen. 2/5: Kuka minä olen? Aiheena on ihminen. 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 5/13. Dinko Sakic. Kun Dinko Sakic vuonna 2008 kuoli, pidettiin häntä yhtenä itsenäisen Kroatian suurmiehistä. Sakic oli myös jugoslavialaisen keskitysleirin päällikkö ja joutui tilille sotarikoksistaan. 20.50 Avaruuskansiot. Merkurius on yhdeksästä planeetasta se, joka kiertää sisimmällä radalla ja lähimpänä Aurinkoa. 21.00 Historia: Bill Clinton. Osa 4/4. Talous kasvaa ja Amerikan maine maailmalla on huipussaan. Mutta presidentin suhde Monica Lewinskyn kanssa päätyy uutisiin. 21.55-23.20 Elävä arkisto: Tervetuloa Suomeen. 21.55 Suomi hymyilee. (1949) Suomen ulkoministeriön teettämä Suomea esittelevä matkailuelokuva. 22.33 Suomi 1962. Ulkomaita varten valmistettu ohjelma Suomesta. 23.20 Maailman satamat. Vladivostok. 23.50-04.00 Teematieto.

Fox 11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Jahtikuningatar Marjaana. 13.05 Hain saalistajat. 13.55 Rajasota. 14.45 Hetki ennen tuhoa. 15.35 Tappajaeläimet. 16.25 Supertehtaat: Mini. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Mr & Miss ShowHau. 19.00 Lentoturmatutkinta: Kuolemanväsynyt. 20.00 Nolot vartalot. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 21.55 ELOKUVA Villi valtataistelu (7). 23.55 Vankilassa ulkomailla: Kuuban keikka. 00.50 Criminal Minds (16). 01.40 Rajasota. 02.30 Hetki ennen tuhoa: Münchenin Olympialaisten verilöyly. 03.2004.10 Tanssi peppu pieneksi Suomi.

subway® Helsinki Columbus Vuotie 45, 00980 HELSINKI puh: 09 4789 0700 avoinna: ma-pe 8-21, la 9-18, su 12-18

subway® Helsinki Jätkäsaari Tyynenmerenkatu 11, 00220 HELSINKI puh: 020 796 9780 avoinna: ma-pe 8-22, la 9-21, su 10-21

subway® Helsinki Ruoholahti Ruoholahden kauppakeskus Itämerenkatu 21, 00180 HELSINKI puh: 020 796 9781 avoinna: ma-pe 8-21, la 9-18, su 12-18

Tarjous on voimassa vain tällä kupongilla 30.11.2012 asti subway® Helsinki Columbuksessa, subway® Helsinki Jätkäsaaressa ja subway® Helsinki Ruoholahdessa. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Yksi tarjous/asiakas.

Tarjous on voimassa vain tällä kupongilla 30.11.2012 asti subway® Helsinki Columbuksessa, subway® Helsinki Jätkäsaaressa ja subway® Helsinki Ruoholahdessa. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Yksi tarjous/asiakas.

©2012 Doctor’s Associates Inc. SUBWAY® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.

Kolmansien osapuolten tavaramerkkejä käytetään lisenssioikeuden nojalla. ‘Coca-Cola’ is trademark of The Coca-Cola Company. ©2012 The Coca-Cola Company. ©2012 Doctor’s Associates Inc. SUBWAY® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.

©2012 Doctor’s Associates Inc. SUBWAY® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.


inti e

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

kk

i

N FA OF Ä S I SS OM ISI A! II SU ENT ISS ÄI EH LO I K T 8

li Tii

Vihd

Kotimaan sohvat & sängyt K

p

n oja

len

120

E1

T E S I A J A V A Tiilipojanlenkki 6 Vantaa, Petikko

OSSA K I T E P N ISSA! VANTAA NTISISSÄ TILO FFAN E O S I M O SU

IVÄÄ! Ä P 5 SET klo 10-19 E P VIIMEI 9 10-1

O 10-19 T 7.11. klo E K 10-19 TI 6.11. klo

8.11.

9.11.

klo

10-16 LA 10.11. klo

jalle gyn osta n ä s ja n en sohva Kotimais

A T S A H N A V E M M Ä T I HYV a s i j a s ä n g y s t ä s i sohvast

KOTIMAAN

in väh

JUMBO-JÄTTIKULMASOHVA

IVÄÄ! T 5 PÄ E S I E M VII

477,-

(1849,-)

(798,-)

Valmistettu

käsityönä Su

n

asti.

JENKKISÄNGYT, RUNKOSÄNGYT, MOOTTORISÄNGYT, JOUSTINPATJAT, PETAUSPATJAT

BELLE-VUODEKULMADIVAANI

377,-

tää

10.11. Voimassa

Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

lposti Sohvasta he uode! tukeva pariv atikko! la + vuodevaate

Alk. Sarakankaalla. Takuukangas.

€ 0 0 20-10 jopa

LEVEYS HULPPEAT 290cm!

PÄIVÄÄ SET 5 I E M I I V

RAJUIN

!

AVAJAISHINNOIN!

omessa.

oja! Korkea selkän

Valmistamme sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Maailman parhaat sängyt

PALLADIUM pring

ÄIVÄÄ ET 5 P S I E M I VI

995,-

PAKETTIHINTAAN!

(1990,-)

EROS 3-istuttava + 2 nojatuolia

Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahka väreillä ja sisustuskankailla.

NYT YHTEENSÄ!

LEVEYS HULPPEAT 330cm!

VI

Rajuun avajaishintaan!

!

Tukeva parivuode!

Rajuun avajaishintaan!

oja! Korkea selkän

KOTIMAAN

995,-

(2495,-)

leiluun! Muhkeaan o

Saatavana 3-istuttava, 2-istuttava, 1-istuttava, MYÖS MITTOJEN MUKAAN!

VII

IVÄÄ T 5 PÄ MEISE

!

VUOKATTI parisänkypaketti 160x200cm

199,-

3+2-istuttava

Kotimaan sohvat & sängyt

Väri: vihreä. Saatavana muilla väreillä.

www.suomensankytukku.fi

Isänpäivänä su 11.11. myymälämme suljettu.

! Aitoa nahkaa (1295,-)

Petauspatja myydään erikseen. 1 paketti/talous.

SUOMEN SÄNKYTUKKU Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa Palvelemme: ma-pe 10–19, la 10–16, su 12-16 puh: 040-559 2608

NYT YHTEENSÄ

(1795,-)

(798,-)

TIKOSSA VANTAAN PE ILOISSA! ENTISISSÄ T N FA F O S IM SUO

! Aitoa nahkaa

288,- 499,2

ROCCO 2-ist. vuodesohva. Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

IVÄÄ! T 5 PÄ E S I E VIIM

ÄÄ! 5 PÄIV T E S I IME

KOTIMAINEN FINLANDIA CLASSIC -NAHKAKALUSTO

ROCCO-VUODESOHVA

täilevällä Vartaloa myö ella! jousituks

UPEA ISO KOTIMAINEN U KULMASOHVA

Huippulaadukkaalla Alicante-kankaalla. Saatavana myös nahkaverhoiltuna.

ÄIVÄÄ ET 5 P VIIMEIS

!


20121106_fi_helsinki