Page 1

Enemmän terveyttä Mäkelänkadulla Uudistettu Terveystalo ihan Mäkelänkadun alussa, Lääkäriliiton talossa – tervetuloa! Mäkelänkatu 2 C, 3. kerros, avoinna ma–to klo 7.30–18, pe klo 7.30–16 VARAA AIKA: terveystalo.com

TUURE KILPELÄINEN ON TULLUT SINUIKSI ISKELMÄN KANSSA AFRIKAN TÄHTI JATKAA MUUSIKON ERIKOISTA URAA

HELSINKI

SIVU 14

Maanantai 24.syyskuuta 2012 | n:o 174 | sää +8°

Raju joukkotappelu ostoskeskuksessa

Kahakka Kontulassa. Kymmenkunta nuorta osallistui joukkotappeluun Kontulan ostoskeskuksessa lauantaina. Puukotus. Käsirysy kärjistyi vuonna 1994 syntyneen miehen puukotukseen. Selkään puukotettu nuorukainen ei ole hengenvaarassa. Syy ei ole selvillä. Kuulusteluista huolimatta tappelun syy ei ollut vielä sunnuntaina selvinnyt. SIVU 04 JONNI VIHTKARI

Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Uudistus toi katoa ja ahtautta Linjastouudistuksen jälkeen muutamat Etelä-Helsingin bussilinjat ovat saaneet roimasti lisää matkustajia, mutta toiset linjat kärsivät matkustajakadosta. SIVU 04

Vaarallinen risteys Baanalla Baanalle syntyi suunnitteluvirheen takia vaarallinen risteys, jonka liikennejärjestelyjä aiotaan parantaa. SIVU 06

JÄNNITYS JATKUU

Sarjakärki Inter ja HJK pelasivat 1–1-tasapelin SIVU 12

Liigassa toisena olevan HJK:n ero Turun Interiin säilyi kahdessa pisteessä, kun sarjassa on kuusi ottelua jäljellä. Kuvassa syntyy HJK:n tasoitusmaali Rasmus Schüllerin laukomasta vapaapotkusta.

Vain yhteistyö pelastaa EU:n EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso muistuttaa Metrolle antamassaan haastattelussa, ettei EU ole syypää sen monien jäsenvaltioiden ongelmiin. SIVU 11


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

Lukijan kuva

Lukijan kolumni

HEIDI MYLLYNIEMI metro.lukijat@sanoma.fi Palkkio 100 euroa

TÄNÄÄN

LÄH(I)E(TÄ)ISYYS

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Hevoset valtasivat Senaatintorin

Helsingin keskustassa palattiin lauantaina 1800-luvulle, kun pääkaupungissa alkoi ensimmäinen Autonomian aika -festivaali. Senaatintori muuttui päivän ajaksi hevostoriksi. Kenraalikuvernöörin adjutantti, eli näyttelijä Ville Virtanen, ratsasti läpi keskustan lukemassa keisarillista käskykirjettä Helsingin julistamisesta Suomen pääkaupungiksi. Kaksipäiväinen festivaali on yksi Helsingin 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden päätapahtumista. STT Kolme kommenttia Omakaupunki.fistä

Poliisi näkee nyt suoraa lähetystä Tikkurilasta ”Miten tällaiseen on tultu? Aivan kuin päättäjät olisivat lukeneet Orwellin klassikkoa utopiana eikä dystopiana.”

Ota kuva, lähetä viesti

Poliisilla on noin 30 valvontakameraa Tikkurilassa.

MR ORWELL

”Johtuu varmaan siitä, että kyseisellä alueella tehdään tajuttoman paljon rikoksia viikonloppuiltaisin.”

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@sanoma.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Onko valvontakameroita jo liikaa?

EIKÄ ROSVOT JÄÄ KIINNI

Tänään Huomenna 25. syyskuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+8

+8

+7

+7

7:09

Edellinen kysymys

+7

+10

+8

+11 +10

+11 +11

19:12

Seurustelun alussa etäisyys toiseen on yhtä kuin lähietäisyys. Mitä lähempänä, sen parempi. Nuuhkitaan toisen tuoksua, hierotaan yhteen nenänpäitä, mennään yhdessä suihkuun. Kapeaan sänkyyn mahtuu mainiosti kaksi, samoin pienelle sohvalle, jossa makoillaan mitä ihmeellisimmissä sykkyräasennoissa niin, että lopputulos on kipeä selkä. Mutta se on ihanaa. Jos fyysistä etäisyyttä on liikaa, se kurotaan kiinni, koska sitä ei kuulu olla. Tuoreen kumppanin vieressä kihnutetaan ihan toisen iholla. Jos viereisiä paikkoja ei ole, istutaan mieluummin sylikkäin kuin jätetään yksikin tuoli väliin. Pussailu on erottamaton osa suhteen alkutaivalta, toiseen jää helposti suustaan kiinni vaikka koko päiväksi. Joillekin ilmaantuu ongelmia: joku haluaisi suukotella jatkuvasti, Seurustelun alku toisen mielestä pitkät ”Tuoreen kumppanin suutelusesvieressä kihnutetaan siot kärsivät ihan toisen iholla.” inflaatiota. Melko yleinen kaava on: mitä enemmän pussaillaan, sitä vähemmän aikaa on oltu yhdessä. Sama pätee kädestä kiinni pitämiseen ulkona liikuttaessa. Vuosia sitten kiinnitin yksissä juhlissa huomiota erääseen vanhempaan, eläväiseen pariskuntaan. He olivat koko ajan lähekkäin ja pitelivät toisiaan kädestä kiinni. Ajattelin, ah, kuinka ihanaa, kun he monien yhteisten vuosien jälkeenkin jaksavat osoittaa toisilleen lämpöä ja läheisyyttä. En ollut nähnyt vastaavaa. Käsitykseni osoittautui kuitenkin vääräksi: he olivat tavanneet toisensa vasta äskettäin. Maailmani melkein romahti. Yritin lohduttautua sillä, että on hienoa, kun vanhatkin ihmiset ihastuvat. Samalla kyynisyyteni pitkään kestäviä, hyviä ihmissuhteita kohtaan kasvoi. Kyynisyyteni kuitenkin lopetti kumuloitumisensa, kun itse löysin kumppanin. Aloin kuulla kommentteja: ”Ensimmäiset neljä kuukautta ovat ihania. En itse enää muista sitä aikaa”. ”Nauti niin pitkään kuin voit, ei se huuma kauaa kestä”. No, kukin sanoo mitä haluaa. Kävi miten kävi, eläkää täysillä, hyvät ihmiset, koska ennakkotiedoista ja elinaikaodotuksista poiketen elämä on lyhyt! Sitä etäisyyttä ehtii kyllä ottaa myöhemminkin, jos on pakko.

+12 +11

Lukijakolumniohjeet

+8

Oletko ostanut alaikäisenä alkoholia tai tupakkaa?

62% KYLLÄ

+15

+4

+6

+17

+9 +7

12

38% EI

+8

+11 +8 11

+25 +31

+28

+10 4

3

4

• •

+30

+9

+11

+10

+17

+27

+21

+9

6

+15 +26

+25

+7

6

+8

11

+17

+5

+7

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

”Näin se menee. Orwellin maailma on täällä tänään, tekosyynä käytetään turvallisuutta ja sitä, ettei ole pelättävää, jos ei ole tehnyt pahojaan... mutta tämä on sairasta kehitystä.”

LUKIJAN KUVA

JARI, PORVOO

Kännykuvat numeroon 17181

Päivän kysymys

02

• •

+25 +21 +24 +29 +33 +31 +40 +29 +30 +19

+21 +22 +26 +25 +23 +15 +18 +29 +18 +25

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@sanoma.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Lukijakolumneja julkaistaan aina maanantaisin. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


RADIO

SUOMI

FM


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

04

Joukkotappelu

LUKIJAN KUVA

50 euroa

UUTISET

Nuorta miestä puukotettiin

Kontulan ostoskeskuksessa Helsingissä tapahtui raju joukkotappelu lauantaina iltapäivällä. Käsirysy kärjistyi vuonna 1994 syntyneen nuorukaisen puukotukseen. Miestä puukotettiin selkään hieman ennen kello neljää. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon. Hänen tilansa ei ole poliisin saamien tietojen mukaan hengenvaarallinen. Tappeluun osallistui noin kymmenen nuorta, joista osa on alaikäisiä. Poliisi otti kiinni useita nuoria, joiden osallisuutta törkeään pahoinpitelyyn selvitetään. Nuoria kuulusteltiin sunnuntaina. Kuulusteluissa ei sunnuntai-iltapäivään mennessä ollut selvinnyt syytä, mikä johti tappeluun ja puukotukseen. METRO Poliisi tutkii

Bussi 24 on Helsingin reittiuudistuksen tähtioppilas. Sen matkustajamäärät ovat kasvaneet 66 prosentilla.

Helvetin enkelit

Vuosijuhlat sujuivat rauhallisesti Helvetin enkeleiden vuosijuhlat Helsingin Kaivohuoneella sujuivat rauhallisesti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Komisario Jere Roimu Helsingin poliisista kertoo, että paikalla oli useampi sata henkeä. Mukana oli paljon jäseniä myös ulkomailta. Roimun mukaan Kaivohuoneella juhli kaksi Helvetin enkeleiden suomalaista jäsenkerhoa, helsinkiläinen Nomads ja lappeenrantalainen Carelia. Ensimmäinen täytti 15 ja jälkimmäinen 10 vuotta. Juhlien vuoksi työvuorossa oli enemmän poliiseja kuin tavallisena lauantai-iltana. STT

Ravintola-ala kiehtoo Jo joka viidennen kahvilaravintolan yrittäjä on ulkomaalaistaustainen, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen. Tilastokeskukselta saatujen tietojen mukaan määrä on vielä suurempi pääkaupunkiseudulla, jossa yli neljännestä kahvila-ravintoloista pyörittää maahanmuuttaja. STT

Kantasuomalaiset: 80% ravintoloista

Reittiuudistus toi uusia ongelmia Bussiliikenne. Kokemukset syksyn linjastouudistuksesta EteläHelsingissä ovat ensimmäisen kuukauden jälkeen kahtalaiset.

Muutamat bussilinjat ovat saaneet uudistuksen myötä roimasti lisää matkustajia, toiset kärsivät matkustajakadosta. Voittajiin kuuluu linja 24, jonka reitti piteni Erottajalta Merikadulle. Sen matkustajamäärät ovat kasvaneet 66 prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. – Tähän mennessä kaikki matkustajat ovat mahtuneet mukaan, sanoo HSL:n ryhmä-

Matkustajia lisää •

ELOKUU. Matkustajamäärät kasvoivat Helsingissä 3 prosentilla.

NOUSU JATKUU. Helsingin bussimatkustajien määrä on ollut kasvussa jo runsaan vuoden verran.

Epäily. VR:n turvallisuuspäällikkö lahjottiin VR:n entisen turvallisuuspäällikön epäillään saaneen mittavat lahjukset. Poliisi epäilee, että lahjukset järjesti Turvatiimi-yhtiössä johtavassa asemassa ollut mies. Kyse on maastoautosta, jonka turvallisuuspäällikkö sai käyttöönsä Turvatiimiltä. Erikoiseksi kuvion tekee se, että lasku epäillystä lahjuksesta kaatui VR:n maksettavaksi. Autosotku •

Maahanmuuttajat: 20% ravintoloista

päällikkö Arttu Kuukankorpi. Toinen linja, jolla matkustajamäärät ovat lisääntyneet selvästi, on Viikin bussi 68, jonka kulkua nopeutettiin siirtämällä se Sörnäisten rantatieltä Hämeentielle. Lisäystä on 16 prosenttia. Sen sijaan 68:n rantareitin perinyt Koskelan bussi 55 on menettänyt matkustajistaan neljänneksen. Hakaniemen palveluihin mielivien palau-

OTSO. Turvatiimin toimitusjohtaja Juha Murtopuro kertoo, että autosotku on peruja Otso Palvelujen ajalta. Turvatiimi osti Otson vuonna 2010. – Autosta on sovittu tietääkseni jo vuonna 2009. Otson asiat ja sopimukset tulivat meille yrityskaupan myötäjäisinä, Murtopuro sanoo.

STT kertoi toukokuussa, että turvapäälliköllä ei ollut autoetua. Hän tarkasti Turvatiimiltä tulleet turvapalvelulaskut itse, ja kyseinen auto sisältyi niihin. Poliisitutkintaa pyysi VR. Yhtiölle aiheutui poliisin mukaan parissa vuodessa noin 200 000 euron vahinko. Poliisi epäilee, että VR:n turvallisuuspäällikkö pystyi asemassaan järjestämään töitä Turvatiimille. VR:n turvallisuuspäällikkö irtisanoutui huhtikuussa. Turvatiimissä VR-sopimuksista vastannut mies on hänkin lähtenyt yhtiöstä. Esitutkinnassa selviteltiin myös, pitäisikö Turvatiimiä yrityksenä epäillä lahjonnasta. Poliisin mukaan rikoksesta epäillyn asema yhtiössä oli kuitenkin sellainen, että hänen katsottiin toimineen itsenäisesti. STT

te on ollut murhaavaa. – Mietimme aluksi, että 16 kulkisi Sörnäisten rantatietä Kruununhakaan ja 55 kulkisi Hakaniemeen, mutta sitten valittiin 55 kiertämään Liisankadun kautta, koska sillä on tiheämpi vuoroväli, ja Kruununhaka oli menettämässä kaksi linjaa. Jos tähän halutaan muutosta, se on mahdollista kesäkauden alussa, summaa Kuukankorpi. Hernesaaren kärkeen kääntyneellä linjalla 14 on ollut ensimmäisten viikkojen aikana ajoittain matkustajia seisomapaikoille asti. – Meillä on ollut tahdistusongelmia linjojen 14 ja 18 yhteisellä osuudella Fredrikinkadulla. Yleensä 14 on ollut hieman myöhässä ja kerännyt matkustajia, sanoo Kuu-

kankorpi. Vastaavasti Kampin jälkeen 14 on kerännyt sellaisiakin matkustajia, jotka voisivat hyödyntää linjan 39 uutta reittiä. Bussin 14 matkustajamäärät ovat hieman pienemmät kuin lakkautetun 14B:n ja 14 yhteistulos. Sen sijaan Kruununhaasta Merikadulle siirtyneen linjan 18 matkustajamäärät ovat kasvaneet. Uusi linja 17 Kruununhaasta Viiskulmaan ammottaa tyhjyyttään. Sillä on ollut ensimmäisten viikkojen aikana keskimäärin kuusi matkustajaa lähtöä kohden. Sen jatko riippuu poliitikkojen tahdosta.

MARJA SALOMAA

marja.salomaa@sanoma.fi

LUKIJAN KUVA

LEFFALIPUT

Pimeän taksin kuljettaja ryösti ja pahoinpiteli Pimeän taksin kuljettaja ryösti nuoren miehen Vantaan Martinlaaksossa sunnuntaina. Nuori mies oli ottanut pimeän taksin, jonka kuljettaja oli matkan päätteeksi hyökännyt hänen kimppuunsa. Pimeän taksin kuljettaja oli pahoinpidellyt 19-vuotiasta miestä lyöden ja retuuttaen. Pahoinpitelyn jälkeen kuljettaja oli ryöstänyt nuorukaisen rahat. Poliisi tutkii tapausta ryöstönä. METRO Pamaus Maunulassa

Asunnon ovella laukaistiin räjähde

Pieni räjähde laukaistiin kerrostaloasunnon ovella Helsingin Maunulassa sunnuntaina. Kerrostaloasunnossa havahduttiin kovaan pamaukseen kello viiden aikaan iltapäivällä. Asunnossa oli räjähdyksen sattuessa yksi henkilö, myös naapurihuoneistoissa oli paikalla asukkaita. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä, eikä omituinen pamaus aiheuttanut jälkiä kerrostalon rappukäytävään. Poliisi etsii tekijää ja tutkii käytettyä ainetta. METRO Useille vammoja kolarissa

Rattijuopon autossa kahdeksan nuorta

Lisää lätäköitä luvassa

Sää jatkuu epävakaisena pääkaupunkiseudulla alkavalla viikolla, kertoo Ilmatieteen laitos. Maanantaina lämpötila pysyttelee kahdeksan asteen tuntumassa ja vesikeli saa jatkoa. Sateet heikkenevät maanantai-iltaan mennessä. – Tiistaiyönä lämpötila painuu viiden asteen tuntumaan. Viileä sää jatkuu keskiviikkoiltaan saakka, ennustaa meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta. Torstaina lounaasta virtaa pääkaupunkiseudun ylle lämpimämpää ilmaa ja lämpömittarin lukemat kohoavat yli kymmeneen asteeseen. Epävakainen keli ei hellitä, sillä matalapaine tuo mukanaan uusia sateita. METRO

Kahdeksaa nuorta kuljettanut rattijuoppo törmäsi henkilöautolla ojarumpuun Tuusulassa sunnuntaiaamuna. Auton kuljettaja kiihdytti poliisia pakoon, kunnes menetti autonsa hallinnan. Auto suistui ojaan ja törmäsi betoniseen ojarumpuun. Vuonna 1994 syntynyt mieskuljettaja puhalsi alkometriin 1,78 promillen lukemat. Yksi auton kahdeksasta matkustajasta oli takakontissa. Kolme nuorta kuljetettiin sairaalahoitoon. He saivat pääasiassa ruhjeita. STT


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Baanalla tehtiin suunnitteluvirhe Ongelmapaikka. ”Tietääkseni onnettomuuksia ei ole sattunut, vielä. Läheltä piti -tilanteita on varmasti ollut.”

Kolmikerroksisen talon ylin huoneisto paloi asuinkelvottomaksi.

Tutkinta. Asuntopalon syytä selvitetään

Länsi-Uudenmaan poliisi ei vielä sunnuntaina tiedottanut, mistä Espoonlahden räjähdysmäinen asuntopalo sai alkunsa. Palo tuhosi lauantaiiltana yhden Maakravunkujalla sijaitsevan kerrostalon asunnoista. Tulipalon paine muun muassa iski ikkunan säpäleitä monien metrien päähän aina kadulle asti. Talo on kolmikerroksinen ja tuhoutunut asunto sen ylimmässä kerroksessa. Päivystävä palomestari kuvasi paloa lähes räjähdysmäiseksi. Tämä viittaa siihen, että palo on saanut alkunsa kaasuvuodosta. Räjähteiden mahdollisuus on suljettu pois tutkinnasta. Viranomaiset eivät myös-

kään vielä kertoneet, oliko asunto tulipalon syttymishetkellä tyhjillään. Poliisi ja palomestari ovat kuitenkin vahvistaneet, että palo ei vaatinut vakavia henkilövahinkoja. Naapurihuoneiston lapsi altistui lievästi savulle, ja hänet kuljetettiin sairaalaan tutkittavaksi. Paloa oli sammuttamassa viisi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä. Kaksi sopimuspalokuntien yksikköä jälkivartioi palopaikkaa. Paloasunnon rappukäytävä kärsi savuhaittoja, ja tuhoutuneen asunnon alapuolella sijaitsevaan asuntoon tuli vesivahinko, koska palohuoneiston vesiputki ei kestänyt kuumuudessa. MAIJA SAARI

Jalankulkija Aimo Törmänen hätkähtää silmin nähden: Pyöräilijä suhahtaa oikealta vasemmalle aivan Törmäsen varpaiden edestä. Toinen pyöräilijä suhahtaa toiseen suuntaan Törmäsen selkää hipoen. Törmänen seisahtaa hetkeksi hämmentyneenä keskelle uutta, suosittua kevytväylää Baanaa. Sitten hän harppoo sen yli. – Meinasin jäädä pyörän alle, Törmänen sanoo pöllämystyneenä. Hän on juuri ylittänyt AlaMannerheimintien ja Baanan risteyksen, jossa jalankulkijat ja pyöräilijät ovat alati vaarassa törmätä toisiinsa. Helsingin virastoissa tunnetaan ongelmapaikka sangen hyvin. – Tietääkseni onnettomuuksia ei ole sattunut, vielä, sanoo liikenneinsinööri Marek Salermo kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolta. – Läheltä piti -tilanteita on varmasti ollut.

kE – SU

06

MARI MANNINEN

Baanan ja Ala-Mannerheimintien uudessa risteyksessä näkyvyys on huono ja pyöräilijöiden vauhti kova.

Kiasman ja Musiikkitalon välissä molemmista suunnista alamäkeen kulkevat pyöräja jalankulkuväylät ylittävät mäen pohjalla Baanan. Näkyvyys on on huono, sillä Baana sukeltaa Mannerheimintien alittavaan tunneliin. Kolarivaara on suuri. Pyöräilijöiden vauhti kiihtyy helposti sekä Ala-Mannerheimintien alamäessä että Baanalla. Ala-Mannerheimintien kävelijät eivät ymmärrä varoa Baanaa kiitäviä pyöräilijöitä. Salermo kertoo, että Baanaa suunnitellessa kohtaan

Läheltä piti

”Meinasin jäädä pyörän alle.” Aimo Törmänen

ei kiinnitetty ajoissa huomiota. Ongelma oivallettiin jo ennen Baanan avajaisia, ja risteyksen alamäkiin rakenneltiin vauhdin hillitsijöitä: pyöräväyliä kavennettiin esteillä ja paikalle pystytettiin vaarasta varoittavat liikennemerkit. Risteys on yhä vaarallinen, mutta pysyvämmät paran-

nukset vievät aikaa. Salermo kertoo, että hänen virastoltaan on juuri lähdössä niistä ehdotus rakennusvirastoon. Yksi vaihtoehto olisi korottaa jalankulkijoiden väylä pyörätietä ylemmäs ja tehdä tunnelin kohdalle Baanan yli kulkeva suojatie. – Alueella on myös esteettisiä arvoja. Katsotaan, onko esityksemme yhteensopiva näiden arvojen kanssa.

MARI MANNINEN

mari.manninen@sanoma.fi

kESkiv iikkona SE alka a!

26.– 30.9.

3+1 PÄIVÄÄ valtaa jälleen So kokset ja Emotionit. Viiden päivän ajan huikeita etuja ja huippumerkkejä. Hae kuvasto jo nyt tai tutustu huippuetuihin osoitteessa 3p lus1.fi!

ET SOKOKS N AVATAA KE–lA 8! jo klo SOKOS Hakaniemi • Helsinki sokos.fi EMOTION Entresse • Hyvinkää • Itäkeskus • Jumbo • Järvenpää • Kannelmäki • Sello • Tikkurila emotion.fi

BONUS JOPA 5 %

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

HOK-ELANTO.FI


Tarkista Valio ruokajogurtti -pakkauksesta saamasi koodi osoitteessa www.valio.fi/ruokajogurtti. Voit voittaa 100 â‚Ź Holiday Club -lahjakortin. Osallistu samalla arvontaan, jossa palkintona 3 000 â‚Ź matkalahjakortti Turkkiin, Bulgariaan tai Kreikkaan. Kilpailu on voimassa 1.9.-31.10.2012


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

PÄIVÄN DIILI Ristorante Dei Piselli

Illallinen kahdelle

08

Roskat kulkevat kilometrejä putkessa

MARJA VÄÄNÄNEN

Jätteet putkeen. Jätkäsaaressa otetaan vuoden kuluttua käyttöön järjestelmä, jossa jätteet kulkeutuvat maanalaisessa putkessa keskitetylle jäteasemalle. Jätkäsaarta halkova Hyväntoivonpuisto luikertelee jo alueen läpi mustana multamatona. Harva tietää, että keskellä puistoa tulee sijaitsemaan Jätkän ”roskien sydän” eli jätteiden putkikuljetusjärjestel-

-51% VAIN TÄNÄÄN

25€ Norm. 51€

Osta diili osoitteesta

Putkessa myös muualla •

RUOTSISSA. Tukholman kiinteistöistä noin 20 prosenttia on putkikeräysjärjestelmän piirissä.

SUOMESSA. Vastaavanlainen järjestelmä on ollut käytössä myös Espoon Suurpellossa kaksi vuotta.

TULOSSA. Järjestelmä on lisäksi rakenteilla ainakin Kalasatamaan ja Tampereelle sekä suunnitteilla Marja-Vantaan keskustaan.

www.offerium.fi

Jätkäsaaren asukkaat tulevat lajittelemaan roskansa neljään syöttöpisteeseen, joista ne imaistaan alipaineella Hyväntoivonpuiston alla sijaitsevalle jäteasemalle. Järjestelmän toteuttamiskustannukset ovat noin 38 miljoonaa euroa.

män maanalainen jäteasema, jonka rakentaminen alkaa ensi kuussa. Jäteputkien asentaminen talojen ja katujen alle aloitettiin jo viime vuonna. Perinteiset roska-astiat ovat käytössä ensi vuoden syksyyn, kunnes jäteasema valmistuu. – Puisto tulee jäteaseman päälle ja ajotunneli kadulta johtaa jäteasemalle, ker-

too projektinjohtaja Jarkko Salonvaara hankkeen toteutuksesta vastaavasta Procofin Oy:stä. Jätkän jätehanke on Suomen suurin. Katujen ja talojen alla tulee aikanaan kulkemaan kymmenen kilometriä roskia kuljettavia putkia. Tietokone ilmoittaa mahdollisista tukoksista, joista lähtee tieto järjestelmän huollosta vas-

taavalle yritykselle, YIT Kiinteistötekniikalle. Järjestelmä toimii niin, että jokainen alueen taloyhtiö saa oman syöttöpisteen, johon asukkaat lajittelevat roskansa seka- ja biojätteeseen sekä paperiin ja kartonkiin.

SANNA JOMPERO

sanna.jompero@sanoma.fi

FINNLINES VIE EUROOPPAAN YMPÄRI VUODEN.

IDEOI KIRJASTOSTA LEMPIPAIKKASI HELSINGISSÄ! KERRO MEILLE, MILLAISENA NÄET TULEVAISUUDEN KIRJASTON! Me lupaamme kehittää ja pilotoida ideoita, jotta ne voitaisiin tehdä todeksi keskustakirjastossa. Kansalaiskeskustelua käydään 24.9.–12.10. verkossa.

SYYSKAUDEN AUTOPAKETIT SAKSAAN

Katso lisää:

Nettietu, alkaen 4 henkilöä, hytti ja auto. Tarjouskoodi AUTOPAK Katso tarkat päivät, hinnat ja ehdot finnlines.com.

K E S K U S TA K I R JA S TO. F I

Heidelberg, Saksa

HELSINKI-TRAVEMÜNDE TAI PÄINVASTOIN

Varaukset: finnlines.com tai 010 343 4500 (8,21 snt/puh. + 5,9 snt/minuutti lankaverkosta tai 16,9 snt/minuutti matkapuhelinverkosta.)

K E S K U S TA K I R J A S T O


Jokainen tie on koulutie Lähes jokaisen lapsen koulutiehen kuuluu suojatien ylitys. Muistuta lasta turvallisesta suojatiekäyttäytymisestä ja pidä ratin takana mielessä pienimmätkin kulkijat. Noudata nopeusrajoitusta ja kunnioita suojatietä. Pidetään liikenne turvallisena lapsille läpi vuoden. Tänäänkin.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

Ulkomaat kuvina

1

1. STR/AFP 2. JEAN MICHEL CADIOT/AFP 3. HO/AFP

Italia

Mies tekeytyi lentäjäksi

Komeaan univormuun sonnustautunut mies ilmoitti olevansa lentäjä ja onnistui pääsemään ilmaiselle lennolle Münchenistä Torinoon. Hän sai jopa toimia kolmantena pilottina. Torinon kentällä mies pidätettiin. Poliisi ei tiedä, miten monta kertaa mies on onnistunut huijaamaan ilmaisen kyydin. STT-REUTERS

2 3

1

Brunei. Sulttaanin tytär juhlavasti naimisiin

Maailman rikkaimpiin ihmisiin lukeutuvan Brunein sulttaanin tytär meni sunnuntaina naimisiin. Prinsessa Hajah Hafizah Sururul Bolkiah, 32, meni naimisiin Pengiran Haji Muhammad Ruzainin, 29, kanssa. STT-AFP

2

Iran. Ex-presidentin tytär sai vankilatuomion

Iranin entisen presidentin Akbar Hashemi Rafsanjanin tytär on tuomittu puoleksi vuodeksi vankilaan nykyhallinnon mustamaalaamisesta. Faezeh Hashemi vietiin pahamaineiseen Evinin vankilaan Teheranissa. Faezeh Hashemi pidätettiin tuhansien muiden mielenosoittajien tavoin vuonna 2009, jolloin Mahmud Ahmadinejad valittiin uudelleen maan presidentiksi. Oppositio piti vaaleja epärehellisinä. STT-AFP

3

Nepal. Lumivyöry tappoi yhdeksän vuorikiipeilijää

Ainakin yhdeksän vuorikiipeilijää sai sunnuntaina surmansa lumivyöryssä Himalajalla Nepalissa. Viisi kiipeilijää löydettiin loukkaantuneina. Kateissa oli neljä ihmistä. Nepalin viranomaisten ja Ranskan television mukaan turmassa kuolleista kiipeilijöistä neljä oli Ranskasta. Loput olivat Italiasta, Saksasta ja Espanjasta. Turma sattui noin seitsemän kilometrin korkeudessa Manaslu-vuoren rinteellä. STT-REUTERS

Kuulokoje voiollalähes huomaamaton

Ikea poisti Pussy Riot -kuvan

Ikea on poistanut venäläisiltä verkkosivuiltaan valokuvan, jossa joukko ihmisiä poseeraa Ikeassa värikkäät kommandopipot päässään. Punk-yhtye Pussy Riotin jäsenet käyttävät performansseissaan samanlaisia pipoja. Kuva oli lähetetty osioon, jonne Ikeassa käyneet asiakkaat voivat panna kuvia itsestään. STT-REUTERS

Sveitsi

Pakistan

Ei tupakoinnin lisärajoituksille

Sveitsissä äänestäjät torjuivat sunnuntaina odotetusti kansanäänestyksessä tupakointikieltojen tiukennukset. Sveitsin ravintola- ja hotelliyrittäjät olivat tuoreeltaan tyytyväisiä lisärajoitusten kaatumiseen. Tupakointi kiellettiin Sveitsissä työpaikoilla ja suljetuissa julkisissa tiloissa jo kaksi vuotta sitten. STT-AFP

Hallitus ei tue tapporahaa

Pakistanin hallitus ilmoitti sunnuntaina, että se ei tue yhtä ministereistään, joka lauantaina lupasi tapporahan profeetta Muhammadia arvostelleen rienavideon tekijästä. Rautatieministeri Ghulam Ahmed Bilour lupasi 100 000 dollarin (runsaan 77 000 euron) palkkion videon tekijän tappamisesta. STT-AFP

Kansankoti kuohuu karkotuksen takia

SARA STRANDLUND/SCANPIX SWEDEN

Kohu Ruotsissa. Sijoitusperheessä viihtyvä kaksivuotias tyttö aiotaan passittaa Ranskaan.

Päätös kaksivuotiaan tytön karkottamisesta Ranskaan sai ruotsalaiset hämmennyksiin viikonvaihteessa. Toimenpide näytti olevan säädösten ja pykälien mukainen, mutta räikeästi pikkutyön edun vastainen. – On täysin järjetöntä väittää, että tässä pidetään huolta lapsen parhaasta, arvioi Ruotsin Pelastakaa lapset -järjestön edustaja Sara Skog Aftonbladetille. Iltapäivälehti oli perustanut nettisivulleen karkotusta vastustavan adressin, johon oli sunnuntaihin alkuiltaan mennessä kertynyt jo pitkälti yli 100 000 nimeä. Yleensä politiikasta visusti erossa pysyvä Karkotus

”Ei lasten pidä etsiä vanhempiaan – vanhempien pitää tulla takaisin lastensa luo.” Sijaisäiti Malen Liewehr

Haddile-tyttö kuvattiin leikkimässä sijaisäitinsä Malen Liewehrin kanssa perjantaina.

hovikaan ei jäänyt kylmäksi. – Voin sanoa, että kuninkaallinen perhe, erityisesti kuningas ja kuningatar, seuraavat tarkasti tätä tapausta, hovin tiedotuspäällikkö Bertin Tenert myönsi. Myös Ruotsin valtiopäivien enemmistö katsoo, että päätös on kohtuuton. Hallituspuolueet riitelevät kuitenkin keskenään siitä, tulisiko määräyksiä muuttaa pelkästään lasten vai kaikkien ulkomaa-

laisten kohdalla. Kiistan keskiössä oleva Haddile-tyttö elää iloista pikkulapsen elämää sijoitusperheessään Skånessa. – Onneksi Haddile on niin pieni ettei tajua mitä tapahtuu, sanoo ruotsalainen sijaisäiti Malen Liewehr Aftonbladetille. Algeriasta Ruotsiin tullut äiti hylkäsi pienokaisen pian syntymän jälkeen Lundissa. Tyttö oli äidin miesystä-

vän hoteissa, kunnes hänet tuotiin nelikuisena huonossa kunnossa sairaalaan. Haddile siirrettiin sijaiskotiin, ja nyt sijaisvanhemmat haluaisivat adoptoida tytön. Maahanmuuttovirasto näkee asian toisin: Tytöllä on Ranskan passi, ja hänen äitinsä asuu Ranskassa. Tyttö pitää siis lähettää sinne, vaikka hän puhuu vain ruotsia eikä biologisesta äidistä ole kuultu vuoteen mitään. STT

Puuttuuko Sinulta hammas? Kärsitkö huonosti pysyvästä hammasproteesista? Järjestämme implanttihoidon neuvontaillan tiistaina 25.9.2012 kello 16–18.30.

Tutustu huipputason kuulokojeisiin internet-sivuillamme tai tule keskustelemaan maksutta ammattilaisen kanssa.

Kuulokojeiden hinnat: 990-1690 eur Toimitusaika: 1-2 päivää

Tervetuloa! Uusi ja edullisempi menetelmä

Implanttihoidolla saadaan mm. hampaattoman alaleuan proteesi pysymään paikallaan. kisin na ar Avoin ja 12-17 ti) s 08-11 klo 16 a isin n a t e s n k a j (per ajanvarau tai an muka

Venäjä

10

Kuulokojeet, tinnitusnoiserit, ja kuulontutkimukset yksityisesti - jonottamatta Kuulohansa Oy Soidintie 8 -HELSINKI (Malmi) (09) 345 5300 - www.kuulohansa.fi TILAA MAKSUTON ESITE!

Maksuton hoitoarvio Suukirurgimme Simo Lohi ja hoitohenkilökuntamme tekevät sinulle maksuttoman hoitoarvion. Tule ja kysy meiltä lisää!

Voit varata ajan arvioon myös etukäteen numerostamme (09) 436 6340.

Huopalahdentie 4-6 • 00330 Helsinki, Munkkiniemi www.hammashoitoasema.fi P. (09) 436 6340

Tervetuloa uusi isompi upea teltta!!

MA 24.09.2012 Helsinki, Kaisaniemen kenttä klo 18.00 Lämmitetty teltta!

Kassa on avoinna 2 tuntia ennen esityksen alkua ja ennakkoliput voitte ostaa

www.sirkusflorentino.com Liput: Aikuiset Aitio 20,Aikuiset Katsomo 17,Lapset Aitio 18,Lapset Katsomo 15,Alle 3-vuotiaat aikuisen seurassa veloituksetta sylipaikalla.

Meillä voitte maksaa myös Smartum-kulttuuriseteleillä


UUTISET

Barroso: Täydellinen romahdus oli lähellä

HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Eurokriisi. EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso muistuttaa Metron haastattelussa, että EU on tähän mennessä onnistunut estämään euroalueen täydellisen romahduksen ja pelastamaan kansalaisten säästöt. Entistä yhtenäisempi Eurooppa on José Manuel Barroson mukaan ainoa tie nykyistä vakaampaan kehitykseen EU:n alueella. Se on ratkaisu myös nykyiseen kriisiin. Asteikolla 1–10, millaiseksi arvioitte EU:n tämänhetkisen tilanteen? – Annan arvosanaksi 5. Elämme nyt ratkaisevia aikoja, joten tilanne voi muuttua vielä paljon paremmaksi tai huonommaksi. Eurooppalaisten instituutioiden sitoutumisen ja tehdyn työn arvostelen kahdeksikon arvoiseksi. Teemme nyt kaiken, mihin pystymme. Uskon tilanteen parantumiseen. Entä eri valtioiden hallitukset? – Suurin osa niistä ei yllä edes viitoseen. Ne eivät ole onnistuneet selittämään tilannetta kansalaisilleen. Joissakin tapauksissa Eurooppa on saanut syyt niskoilleen, vaikka sillä ei olisi ongelmiin osaa eikä arpaa. Ongelmat juontuvat kestämättömistä velkamääristä, joita eurooppalaiset valtiot ovat kasvattaneet välittämättä yhdessä sovituista säännöistä. – Kriisin syynä ovat myös vastuuttomasti toimineet rahoitusalan pelurit. Finanssiala oli ja on yhä kansallisen valvonnan alainen, eikä EU:lla ole keinoja kontrolloida sitä. Jotkut poliitikot harjoittavat nyt populismia, nationalismia ja ääriryhmiin vetoavaa politiikkaa syyttämällä ongelmista Eurooppaa. Tällaiset poliitikot saavat minulta hylätyn arvosanan, eivät heidän kotimaansa. Pitäisikö meidän jo hyväksyä ajatus nykyistä vaatimatto-

Valko-Venäjä. Vaalihuoneistoissa autiota Valko-Venäjän sunnuntaiset parlamenttivaalit saivat ihmiset jäämään kotiin siitäkin huolimatta, että kansalaisia oli patisteltu uurnille muun muassa potkuilla uhkailemalla ja ylimääräisiä vapaapäiviä lupaamalla. Äänestysaktiivisuuden enMM-kisat •

EU-komission puheenjohtaja José Manuel Barroso tunnetaan eurooppalaisen liittovaltion vahvana kannattajana. Vakaa valuutta turvattava

”Jos annamme sen vaikutelman, että euroalueella voidaan tulla ja mennä miten lystää, euron arvostus laskee.” mammasta elintasosta? – Riippuu tilanteesta. Euroopassa on paljon köyhiä, ja heidän elintasonsa nostamiseksi tarvitsemme taloudellista kasvua. Myös työttömyysluvut pysyvät korkeina. Joidenkin mielestä ylimitoitetut hyvinvointipalvelut heikentävät EU-valtioiden taloudellisia näkymiä. Se ei ole totta. Monet maailman menestyneimmät maat kuten Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat pitkälle kehittyneitä hyvinvointivaltioita, ja niissä on vahvat ammattiliitot. – Ongelmia ei ratkaista Euroopan yhteiskuntarakenteen murentamisella vaan tuhlausta vähentämällä ja julkista hallintoa uudistamalla. Näin valtioista saadaan entistä kilpailukykyisempiä. Maiden pitäisi myös investoida enemmän tieteeseen, innovaatioon ja koulutukseen. Olette todennut, että vastaus

EU:n huoliin on Euroopan liittovaltio. – Kun puhun liittovaltiosta, tarkoitan eurooppalaisten voimien yhdistämistä demokraattiseksi järjestelmäksi. Tällä hetkellä monia ongelmia käsitellään vain yhden valtion pulmina. Kuitenkin esimerkiksi finanssikriisissä yhden valtion tilanne vaikuttaa toisiinkin, mutta hallituksilla ei yksinään ole välineitä ratkaista ongelmia. Meidän pitää siis mennä yksittäisiä hallituksia pidemmälle – mutta ei niitä vastaan. – Tiedän sanan ”liittovaltio” aiheuttavan joissakin maissa närää, mutta nyt hajautettujen voimien yhdistäminen edesauttaisi demokratian vahvistumista ja Euroopan vaikutusvallan kasvua. Pitäisikö Kreikan erota eurosta? – On kerta kaikkiaan vastuutonta ehdottaa Kreikan eroamista. Se olisi hyppy pimeään. Jos Kreikka tekee välttämättömät uudistukset, meidän pitäisi kaikin keinoin yrittää pitää se euroalueessa. Se on sekä Kreikan, euroalueen että EU:n etu. Jos annamme sen vaikutelman, että euroalueella voidaan tulla ja mennä miten lystää, euron

arvostus laskee. Tavallisten eurooppalaisten mielestä EU on kaukainen ja elitistinen projekti, jonka tavoitteisiin he eivät osaa sitoutua. Mikä auttaisi tähän vieraantumiseen, ehkä kansanäänestykset? – Jokainen valtio saa sen itse päättää. Joka tapauksessa Euroopasta pitäisi keskustella enemmän sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla. Siksi olen ehdottanut, että seuraavissa EU-vaaleissa olisi koko EU-alueen laajuisia puolueita. Mitkä ovat mielestänne tärkeimmät asiat, jotka EU on mahdollistanut jäsenvaltioidensa kansalaisille? – Ihmiset voivat nyt matkustaa ja työskennellä EU:ssa vapaasti. Ja erityisesti tällä hetkellä tärkeää on, että EU on turvannut ihmisten säästöt. Talouden täydellinen romahdus oli hyvin lähellä. Jos emme olisi tukeneet joitakin eurovaltioita, kaikki jäsenmaat olisivat ajautuneet vakaviin vaikeuksiin. Ilman EU:ta olisimme siis joutuneet kokemaan uudelleen vuoden 1929 kaltaisen laman? – Todennäköisesti vielä pahemman. ELISABETH BRAW/METRO WORLD NEWS

11

JÄÄKIEKKO. Valko-Venäjän vaalitulos varjostaa myös tulevia jääkiekon MMkisoja, joita on vaadittu siirrettäväksi muualle maan surkean ihmisoikeustilanteen ja demokraattisten uudistusten puuttumisen vuoksi. Presidentti Lukashneko tunnetaan kovana jääkiekkomiehenä.

VIKTOR DRACHEV/AFP

Presidentti Aleksandr Lukashenko äänesti Minskissä sunnuntaina.

nakoitiin jäävän alle 13 prosenttiin. Monissa vaalipiireissä oli ehdolla vain presidentti Aleksandr Lukashenkon hyväksymä ehdokas. Lukashenkolla on nollatoleranssi toisinajattelijoita kohtaan, eikä maan parlamentilla ole todellista valtaa. STT


2

URHEILU

Nyrkkeily

Klitshkon tyrmääjä kuoli luotiin Ammattinyrkkeilyn raskaansarjan ex-maailmanmestari Corrie Sanders kuoli Etelä-Afrikassa jouduttuaan aseellisen ryöstön uhriksi. Sanders oli lauantaina viettämässä tyttärensä 21-vuotisjuhlia ravintolassa Pretorian lähellä, kun kolme miestä ilmaantui ravintolaan ja alkoi ampua. Nyrkkeilyuransa huippuhetken Sanders, 46, koki vuonna 2003, kun hän tyrmäsi yllättäen WBO-liiton maailmanmestarin Vladimir Klitshkon. STT-AFP

SYYSALE Univega Hybridi 7200 Disc

Vain

439€

Säästä 33%

(norm 649€)

Myös miesten runkomalli

SyysAle -hinnat

... KLIKKAA!

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

Mestaruustitteli auki KIMMO MÄNTYKÄ/LEHTIKUVA

Tasaista. HJK ja Inter päätyivät 1–1 tasapeliin jalkapalloliigan kärkikamppailussa.

Jalkapallon Suomen mestaruudesta kamppaillaan yhä tiukasti. Liigan kärkikaksikko Inter ja HJK ovat edelleen kahden pisteen päässä toisistaan, kun sarjaa on jäljellä kuusi kierrosta. HJK sai sunnuntaina vastaansa sarjaa tällä haavaa johtavan Interin. Kolea ja ilkeän sateinen syyssää pelotti varmaankin monia HJK:n kannattajia jäämään kotiin yhdestä liigan ratkaisuotteluista, ja ylisömääräksi kirjattiin 4 068 katsojaa. Joukkueet tasasivat pisteet 1–1 (0–1) -tuloksella. Interillä on piikkipaikka 50 pisteellä. HJK vaanii kahden pisteen päässä eikä päästänyt Interiä karkuun. Hongan lauantaina 1–0 voittanut TPS on mukana mestaruuskahinoissa. Se on vain pisteen päässä HJK:sta. Maarianhaminan IFK:kaan ei ole heittänyt toiveita mestaruudesta.

Mestaruustaisto

”Inter pelasi fiksusti, puolusti hyvin ja kyttäsi vastaiskuja. Mestaruus on vielä auki.” Rasmus Schüller

HJK juhlii Rasmus Schüllerin laukomaa tasoitusmaalia.

HJK ja Inter pelasivat tasaisen ja tarkan avausjakson. Inter meni 33. minuutilla 1–0 johtoon, kun Juho Mäkelä puski epäonnekseen oman maalin.

Interin Joni Kauko oli viiden HJK:n pelaajan keskellä, kun pallo toimitettiin oikealta puolelta boksiin. Kauko kyllä yritti pukata palloon. Niin vain kävi, että Mäkelä

siihen osui tarkimmin, mutta peliväline sujahti ohi hölmistyneen HJK:n maalivahdin Ville Wallénin. Toisella jaksolla HJK tuli aivan toisella sykkeellä peliin ja

Singaporen torjuntavoitto ei lämmittänyt Räikköstä Sana torjuntavoitto ei maistunut hyvältä Kimi Räikkösen suussa. Sitä kuudes sija formula ykkösten Singaporen gp:ssä kuitenkin oli. Se piti Räikkösen MM-sarjassa kolmantena, vaikka ero kärkeen venyi 45 pisteeseen – On ihan sama ollaanko kolmansia tai kahdeksansia, jos kärki menee koko ajan karkuun, Räikkönen harmitteli. Kärjen vauhtiin Räikkösen Lotuksella ei Marina Bayn radalla ollut asiaa. Hän jäi reilut puoli minuuttia kisan voittaneelle Red Bull -tallin Sebastian Vettelille. Jenson Button oli McLarenillaan toinen 8,9 sekuntia kärjestä. MM-johdossa jatkava Ferrarin Fernando

ROSLAN RAHMAN/AFP

MONIKULTTUURISEN VANHUSTYÖN MESSUT Kontulan vanhustenkeskuksessa 25.9.2012 klo 9.00–16.15 Teemana monikulttuurisuus arjessa ja sukupolvien kohtaaminen. Päivän aikana on mahdollisuus tutustua eri järjestöjen ja palveluntuottajien messupöytiin. Vieraat voivat osallistua kaikille avoimiin työpajoihin, joiden sisältö vaihtelee tanssista draamaan, ruoanlaittoon ja käsitöihin. Lapsille on tarjolla satuja eri kulttuureista. Tapahtuman pääjuhlan juontaa Nasima Razmyar ja puhujana on vuoden pakolaisnainen Malalai Rahim. • Työpajat klo 9-16.15

• Juhla klo 13.30-15

Lisätietoja ohjelmasta: www.hel.fi/sosv > Kontulan palvelukeskus tai neuvonta puh. 050-3453627 Kontulan palvelukeskus, Kontukuja 5, 00940 Helsinki. Kotikonnuntien tai J92 Mellunmäen suuntaan.

Pyöräily

Suosikki Gilbert polki MM-kultaa

Pyöräilyn MM-kilpailut päättyivät yllätyksettömästi. Miesten 267 km:n maantieajon voitti belgialainen Philippe Gilbert ennen norjalaista Edvald Boasson Hagenia ja espanjalaista Alejandro Valverdeä. Mestaruutta puolustanut Mark Cavendish keskeytti. STT-REUTERS Tulospörssi

Wenger: Jalkapallo seilaa kuin Titanic

Hankinnoista kapinamieltä Zenitissä

Arsenalin valmentaja Arsene Wenger jatkaa taisteluaan saadakseen kuria jalkapalloseurojen rahankäyttöön. Wenger avautui holtittomasta siirtopolitiikasta Daily Mailille ja ilmaisi huolensa koko lajin puolesta. – Eurooppa on kuin Titanic. Me jatkamme eteenpäin kuin millään ei olisi väliä, Wenger sanoi. Wengerin hampaissa on etenkin qatarilaisten rahoittama pariisilaisseura PSG. Wengerin mielestä kunnianhimo yhdistettynä pohjattomaan kassakirstuun on haitaksi jalkapallolle. STT

Pietarilaisen Zenitin venäläiset tähdet ovat osoittaneet avoimesti mieltä seuran Portugalista hankkimia Hulkia ja Axel Witseliä vastaan. Zenit maksoi tiettävästi kaksikosta 100 miljoonaa euroa Portolle ja Benficalle. Erityisen näreissään maalitykki Aleksandr Kerzhakov ja kapteeni Igor Denisov ovat olleet brasilialaisen Hulkin hankkimisesta. Kaksikko boikotoi joukkueen harjoituksia. Protesti johti siihen, että valmentaja Luciano Spalletti määräsi heidät harjoittelemaan seuran nuorten joukkueeseen. Zenit on pelannut viime ajat vaatimattomasti. Neljästä viime ottelusta se on hävinnyt kolme ja pelannut yhden tasan. STT-AFP

Englannin valioliiga Liverpool–Manchester U .... 1–2 (0–0) Manchester City–Arsenal.... 1–1 (1–0) Newcastle–Norwich ........... 1–0 (1–0) Tottenham–QPR....................2–1 (0–1 Chelsea 5 4 1 0 9–2 13 Manchester U 5 4 0 1 12–6 12 Everton 5 3 1 1 9–5 10 West Bromwich 5 3 1 1 7–4 10 Fulham 5 3 0 2 12–7 9 Arsenal 5 2 3 0 9–2 9 Manchester C 5 2 3 0 10–7 9 Tottenham 5 2 2 1 8–6 8 West Ham 5 2 2 1 5–4 8 Newcastle 5 2 2 1 6–6 8 Swansea 5 2 1 2 10–7 7 Sunderland 4 0 4 0 4–4 4 Stoke 5 0 4 1 4–5 4 Aston Villa 5 1 1 3 5–9 4 Wigan 5 1 1 3 5–10 4 Southampton 5 1 0 4 9–15 3 Norwich 5 0 3 2 2–8 3 Liverpool 5 0 2 3 4–10 2 QPR 5 0 2 3 3–11 2 Reading 4 0 1 3 4–9 1

Sebastian Vettel oli Singaporen iltakisan ykkönen.

Alonso oli kolmas 15,2 sekuntia kärjestä. – Jos aika-ajo olisi mennyt ihan nappiin, olisimme ehkä

murehti. Yksin virheettömällä ajolla Räikkönen ei aika-ajon jälkeiseltä 12. sijalta kuudenneksi sinnitellyt. Hän sai apua muiden keskeyttämisistä ja varsinkin toisesta turva-auton radalla käynnistä. Sen yhteydessä hän nousi seitsemänneksi ja kiristi sitten kuudenneksi ohittamalla siististi tilaa tehneen tallitoverinsa Romain Grosjeanin. – Aika tylsä kisa. Ei pystynyt ohittamaan ilman varikkopysähdyksiä. Ensimmäinen kerta kun turva-auto tuli radalle, ei ollut meille ollenkaan hyvä. Toinen sitten vähän jeesasi, Räikkönen totesi. Heikki Kovalainen oli 15:s Caterham-autollaan. METRO-STT

hallitsi sitä. Paikkoja sillä oli useampiakin, mutta Interin maalivahti Stef Doedee torjui hyvin. HJK:n yritys palkittiin 62. minuutilla, kun Rasmus Schüller vetäisi oikealta vapaapotkun suoraan maaliin. HJK:n keskikenttämies Mika Väyrynen oli nimetty avauskokoonpanoon, mutta kentälle hän ei juossut. Päävalmentaja Antti Muurisen mukaan Väyrysen poisjäänti oli ”iso menetys”. Muurinen sanoi, että Väyrysen takareidessä on pieni vamma. Tasapeli oli Muurisen mielestä muuten ihan ok, mutta ”kyllä meillä toisella jaksolla oli hyviä tilanteita paljon”. – Paljon pisteitä on vielä jaossa. Saimme Interin kuitenkin ahtaalle, ja se tietää hyvää jatkoa ajatellen, Muurinen totesi. STT

JALKAPALLO Liiga Haka–Jaro........................... 0–0 (0–0) HJK–Inter ............................ 1–1 (0–1) FC Lahti–JJK ........................ 2–1 (0–0) KuPS–MyPa ........................ 2–0 (0–0) VPS–IFK Mariehamn........... 1–3 (0–1) Inter 27 15 5 7 53–34 50 HJK 27 14 6 7 45–26 48 TPS 27 14 5 8 52–29 47 IFK Mariehamn 27 12 9 6 40–32 45 MyPa 27 11 7 9 31–25 40 FC Lahti 27 13 1 13 36–41 40 VPS 27 11 6 10 31–29 39 Honka 27 10 6 11 31–33 36 JJK 27 10 3 14 43–52 33 KuPS 27 8 5 14 29–42 29 Haka 27 7 3 17 26–51 24 Jaro 27 5 8 14 17–40 23 Seuraavat ottelut: 26.9. JJK–Inter, Jaro–Honka, MyPa–Haka, IFK Mariehamn–FC Lahti, HJK–KuPS, TPS–VPS.

voineet olla sijan tai kaksi parempia. Ei meillä ollut tänä viikonloppuna vauhtia niin kuin olisi pitänyt, Räikkönen Jalkapallo

• Messut klo 9-16

12

Jalkapallo


URHEILU

13

Kun keskivnon iik 26.9. ko

Filppula tähtenä

KIMMO MÄNTYLÄ / LEHTIKUVA

SM-liiga. Isoveli Ilarin Jokerit-pesti ratkaisi seuravalinnan. Jääkiekkoilija Valtteri Filppulan ansiolistaa on koristanut NHL:n Stanley cup -voitto neljä vuotta, mutta suuren suomalaisen kiekkoyleisön edessä hän tekee läpimurtonsa 2012. Huomenna tiistaina Jokerien riveissä SaiPaa vastaan SM-liigajäälle palaava Filppula on ensi kertaa urallaan kotimaan pääsarjan ykköstähti. Filppulan tulo Jokereihin NHL:n työsulun aikana oli luonteva valinta jo siksi, että hänen isoveljensä Ilari pelaa helsinkiläisjoukkueessa. – Muutamia kertoja on ollut lähellä, että olisin pelannut broidin kanssa samassa joukkueessa, mutta se ei ole toteutunut kuin harjoituspeleissä. Edellisellä SM-liigakaudellaan parikymppinen Filppula hyökkäsi Jokerien kakkosketjussa uransa nyt jo lopettaneiden Juha Lindin ja Petri Variksen kanssa. Kahdeksan vuotta

Valtteri Filppula pelaa Jokereissa NHL:n työsulun aikana. Helppo valinta

”Jokerit oli selkeä ykkönen, ei ollut vaihtoehtoja.” Valtteri Filppula

kokeneempana Filppulan on vuoro näyttää mallia Jokerien nuorisolupauksille. – En ole pukukopissa äänessä mitenkään paljon, se tuskin muuttuu miksikään. Ennemmin koetan omalla tekemisellä näyttää jäällä esimerkkiä. Filppulalta jäi viime kau-

della NHL-runkosarjan 82 ottelusta väliin vain yksi. Hän ei juuri miettinyt loukkaantumisriskiä, kun tarttui Jokerien tarjoukseen. – Täytyy toivoa, ettei tule loukkaantumisia. Jos riskejä liikaa miettii, ei oikein pysty pelaamaan, Filppula sanoo koputtaessaan varmuuden vuoksi pöytää Helsinki-areenan mediatiloissa. NHL-työsovun pikainen saavuttaminen on kaukainen tavoite. – Aika huonolta näyttää. Olen valmis pelaamaan Jokereissa niin kauan kuin työsulku kestää. STT

KLIININEN LÄÄKETUTKIMUS TYYPIN 2 DIABETESPOTILAILLE Tiesitkö, että diabetes on yksi aikamme vakavimmista terveysongelmista * Potilaille ja lääkäreille on tärkeää saada lisää tietoa diabeteksesta ja tutkia keinoja uusien parempien hoitojen kehittämiseksi. Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys hakee tyypin 2 diabetespotilaita kliiniseen lääketutkimukseen, joka voi muuttaa diabeteksen hoitoa. Tutkimuksen aikana tutkittaville tehdään säännöllisiä terveystarkastuksia sekä lääketieteellisiä tutkimuksia. Tutkittavat saavat tutkimuslääkehoidon ja mittarin verensokerin seuraamiseksi maksutta käyttöönsä.

Osallistuaksenne tutkimukseen: ● Teidän tulee olla 18-80 -vuotias ● Teillä on ollut tyypin 2 diabetes vähintään 6 kuukautta ● Teidän painoindeksinne (BMI) on 20-45 kg/m² ● Teidän diabetestanne hoidetaan pitkävaikuitteisella insuliinianalogilla (glargine/detemir) metformiinin kanssa tai ilman ● Teidän on voitava osallistua 7 tutkimuskäyntiin ja 7 puhelinkontaktiin tutkimuksen 6 kuukauden aikana

Tutkimuskäynneistä johtuvat kohtuulliset matkakulut korvataan. Tutkijalääkärinä toimii diabetologi Klas Winell.

Meillä voit valita joustavan sopimuksen ilman sitoutumispakkoa!

EI VUODEN SITOUTUMISTA

SITOUDU ELÄMÄNTILANTEESI MUKAAN!

26.9. saat liittymismaksun ilmaiseksi sekä yhden ilmaisen

Personal Trainer -tapaamisen kaupan päälle, kun hankit Fitness Card -jäsenyyden. Valittavanasi on sopimus, joka ei sido sinua vuodeksi eteenpäin. Etujesi arvo 130 €.

Lisätietoja ma-to klo 10 – 14 antavat tutkimushoitajat Riitta Linnanmäki-Rinne ja Else-Maj Lammi, puh. 09 – 5860 5230 tai sähköposti dh@psdiabetes.fi

Fitness Card on voimassa aamusta iltaan molemmissa toimipisteissämme - kortilla saat käyttöösi Helsingin ja Espoon pisteiden kuntosalit sekä runsaan ja monipuolisen valikoiman ryhmäliikuntatunteja (lähes 300 tuntia), mm. HotJoogaa, BodyPumpia sekä uutuustuntina Sh´bam (Les Mills)!

* www.idf.org/webdata/docs/World_Diabetes_Day_Media_Kit.pdf. Last accessed October 2010.

Tutkimus on saanut puoltavan lausunnon Pirkanmaansairaanhoitopiirin eettiseltä toimikunnalta ja siitä on ilmoitettu lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle.

Päivän paras kuva

UUTUUTENA FITNESS DAY CARD HELSINGISSÄ! Fitness Day Cardilla treenaat Esport Fitness Helsingin pisteellä ma-pe klo 6.40-15.30. Käytössäsi ovat Helsingin pisteen kuntosali sekä ryhmäliikuntatunnit. Kun liityt 26.9. Fitness Day Card -jäseneksi, saat ylläluetellut kampanjaedut! Etujesi arvo 130 €.

Metro Photo Challengen perjantaina 21.9. valittu Suomen päivän paras kuva Tempted Woman, kuvaaja Archie Dani. Käy katsomassa tämän päivän voittaja ja muut kuvat osoitteessa metrophotochallenge.com YHTEISTYÖSSÄ

HELSINKI - KAMPPI Salomonkatu 1, 5. krs. 00100 HELSINKI PUHELIN: (09) 5868 600

48 € / k

k


3 VIIHDE

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

Monen tien kautta muusikon uralle Monitoimiosaaja. Kokki, kuvaamataidon opettaja ja muusikko Tuure Kilpeläinen ei enää karsasta iskelmää. Tuure Kilpeläinen työskenteli kokkina, mutta ei ryhtynyt loppuiäkseen gourmetherraksi. Kilpeläinen myös valmistui kuvaamataidon opettajaksi, mutta kuvaamataitoa hän ei ole opettanut. Musiikissa Kilpeläinen ponnahti pinnalle rock- ja popmuusikkona, mutta kuinkas kävikään. Talvella Kilpeläinen löysi kourastaan parhaan iskelmäalbumin Emma-patsaan. Teinivuotensa nyt 42-vuotias Kilpeläinen vietti 1980-luvun Kouvolassa. – 16-vuotiaana marssin hotellin ravintolaan ja ilmoitin tulevani töihin, vaikkapa tiskaamaan. Siinä tosin kävi niin, että minulle alettiinkin opettaa siellä ruoanlaittoa. Pian olinkin sitten jo kokki, Kilpeläinen kertoo. 1990-luvun alussa Helsinkiin siirtynyt Kilpeläinen jatkoi kokkina pääkaupungissakin. Hän myös vastasi Jussi Jaakonahon Rumba-lehteen jättämään ilmoitukseen, jossa Jaakonaho etsi bändika-

alussa Kilpeläinen valmistui kuvaamataidon opettajaksi. – Lopultakin, voisi sanoa. Se oli vedenjakaja. Valmistumisen jälkeen siirryin tekemään pelkästään musiikkia. Kilpeläinen teki kehuttuja, mutta kaupallisesti vähäiselle huomiolle jääneitä poplevyjä. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani -yhtyeen

Tuure Kilpeläinen •

Metron päätoimittajavieras

Branson valitsi apurinsa Kolumbialainen Juan Nicolás Pinzón Guevara, 29, saa avustaa liikemies-seikkailija Sir Richard Bransonia tämän hoitaessa Metron vierailevan päätoimittajan tehtäviä lokakuun 3. päivänä. Juuri Suomessakin piipahtanut Branson tekee tuolloin Metroa yhdessä Guevaran ja lehden New Yorkin toimituksen kanssa. Työn jälki julkaistaan seuraavana päivänä kaikissa Metro-lehdissä, joita ilmestyy yli sadassa kaupungissa eri puolilla maailmaa. METRO

Top 5 Suomen suosituimmat pelit viikolla 37:

USEITA TUNNUSTUKSIA. Voittanut vuoden parhaan biisin säveltäjän Emma-palkinnon (Jonna Tervomaan Suljettu sydän) 1998, vuoden mieartistin ja parhaan iskelmäalbumin (Erämaa) Emma-palkinnot 2011. Ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi 2012.

TEKSTIVIESTIT •Espoossa on palkattu suuren kaupungin johtotehtäviin pikkukaupunkien poikia ja tyttöjä. Valta maistuu, mutta ymmärrys ei riitä. Huumorilla kuitataan milloin mitäkin. Joskus hyvinkin vakavia asioita. Kalliiksi tulee johtamistaitojen puutteet. Ja kansa maksaa. PAITSI RAHALLA, MYÖS TERVEYDELLÄÄN

•Muualla maailmassa on paikallisjunissa hiljaisia osastoja, joissa ei puhuta kännykkään eikä seurustella. Miksei meillä? Tarvittaisiin aamulla ja työpäivän jälkeen! NIMETÖN

Guild Wars 2

•Hyvä, että Espoon terveydenhuollon tolasta uskalletaan vihdoin puhua ääneen. Vaalien ansiosta. Mutta huomatkaapa se seikka, että kyseessä ns. vahva kunta. Ja terveysasiat enemmän kuin rempallaan. MITEN SELITÄT?

Sims 3 Supernatural

•Kuka mies se olikaan, joka tahtoi Kaamasen tielle? KIINNOS-

1

NHL 13

2 3 4 5

Lego Batman 2 DC Superheroes

Tekken Tag Tournament 2

TAISI TIETÄÄ ONNISTUIKO HOMMAT

•Markkinakapitalismin syömähampaat ostaneet nyt Intian päättäjät kauppaketjujen tuomiseksi maahan. Kansa osoittaa mieltään, lännessä tätä sanotaan terrorismiksi. Jos kansaa ei alussa kuulla, tiedetään miten otteet kovenevat. Kapitalismi

Kirja-arviot

Rikosromaani Petri Tamminen, Otava 2012, 173 sivua.

••••

VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

LEVYT MYYVÄT. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaanin albumi Valon pisaroita on ylittänyt kultalevyrajan, Erämaa on ylittänyt platinalevyrajan.

MUSIIKKIA MUILLE. Tehnyt kappaleita Jonna Tervomaan lisäksi mm. Katri Helenalle,

tuhoaa kulttuurit ja luonnon varoineen. NIMETÖN •Asun Koivukylässä, joten VR sorsii meitä muutenkin. Se järki käteen osasto, tuu testaamaan milt tuntuu joka aamu laukata raiteilt 2-8. En aio duunista myöhästyy. Enkä myydä kotiani. Joten VR:n romujen tulee kulkea ajoissa. Koska matkoista maksaa, silloin on myös saatava vastinetta. NIMETÖN •Mätää, hiihtodopingia, mäkihyppy alkolisoituneita pellejä, pesäpallo ja futis sopupelejä. Jääkiekko törkeää väkivaltaa, tanssi- ja hevosharrastus hyväksikäyttäjien mekka. Mitä ihmettä, kuka tätä rahoittaa? MAAN KANSA

•Thaimaassa 20 euron kuukausipalkalla tehdään 20 euron puseroita. AMEN •Päivi Räsänen, missä on uskosi merkki? Risti on monen kaulalla, muttei teidän. IHMETTELEVÄ •Miksi Yle ei säästä? Yt-neuvottelut käyntiin, suojatyöpaikat pois, vähennystarve aluksi 1350 henkilöä. VERONMAKSAJA •Arvoisat edustajat. Emme tarvitse psykologeja lisää. Jokaisella lapsella on omat isät ja äidit. Laittakaa nämä aikuiset ensin ”hoitoon”, eli opetusohjelmaan, jossa tehdään selväks ettei lap-

Vesa-Matti Loirille, Kari Tapiolle, Vuokko Hovatalle, Anna Puulle ja Laura Voutilaiselle. Vieraillut laulusolistina mm. levyillä Tribuutti Tapio Rautavaaralle, Robotti Vipusen kovalevy, Tilkkutäkki. •

UUSI LEVY. Albumi Afrikan tähti ilmestyy 28. syyskuuta.

si ole lelu tai puettava puudeli.

Tyyli samantekevää

”Jos musiikkini koetaan iskelmäksi, niin sitten se koetaan. Se on minulle ihan sama.” albumi Valon pisaroita kelpasi jo ostavallekin yleisölle. Tänä vuonna Kilpeläinen palkittiin vuoden miessolistin ja hänen Erämaa-albuminsa parhaan iskelmälevyn Emmapatsaalla. – Joskus karsastin iskelmää, mutta en enää. Jos musiikkini koetaan iskelmäksi, niin sitten se koetaan. Se on minulle ihan sama. Enkä enää hae vaikutteita niinkään anglosaksisilta lauluntekijöiltä, vaan esimerkiksi Kap Verdestä, Portugalista ja lattarimaista. ANTTI EEROLA/STT

HUOLEHTIVA MUMMO

sa. MISSÄ KÄYTÖSTAVAT JA ESIMERKIT NUORISOLLE?

•Timo Soini puhuu mitä sattuu. Ja luulee, ettei ihmiset osaa häntä lukea. Hyvä, että joku vaalikeskustelussa sanoikin suoraan millanen tää persupomo oikeesti on. NIMETÖN

•Älkää antako Soinin hämmentää! Mitään ei oikeasti itse tee, linjaa ei ole. Haukkuu vuoroin tätä, vuoroin tuota. Aina vastustaa, jotakin... Ja uppoaa kansaan kuin häkä, valitettavasti.

•Päivi Räsänen, oletko aito kristitty vai väärennös? En ole saanut asiasta selvyyttä. Ja puolustusministeri Haglund, oletko omasta mielestäsi oikealla pallilla armeijan käymättömänä? NIMETÖN

•Katainen valittaa työtätekevien vähyydestä. Hän voisi näyttää esimerkkiä ja ”siirtyä” tekemään oikeita töitä esim. raksalle tai vaihtamaan vaippoja vanhuksille. NIITÄ EI PUHUMALLA HOIDETA

•Kyllä kyllästyttää jatkuva puhe lapsiperheiden tukemisesta ja laadukkaasta päivähoidosta. Kukaan ei välitä mitään työntekijöistä: hoitaja on myös ihminen, ei mikään kone. KYLLÄSTY-

Kerrotaan se heti: nimestään huolimatta tämä ei ole rikosromaani. Päähenkilö on poliisi ja rosvollakin on nimi, Ångström, mutta kysymyksessä on syvästi filosofinen tarina. Ångström kylvää kauhua, missä liikkuukin. Ja kylläpä hän liikkuukin! Halki Suomen, siellä täällä, tuo ankeuttaja syöksee uhrinsa masennukseen ja välinpitämättömyyteen sekä imee ilon elämästä. Rikollinen saa peräänsä kokeneen komisario Vehmaksen, jonka yksityiselämä on yhtä kipupistettä. Tiet risteävät, mutta vain risteävät. Tammisen lauseet ovat pieniä, mutta niin viisaita, että niitä pitää lukea monta kertaa. Hieno lukukokemus. MARJU JÄRVINEN

Tuure Kilpeläistä ei voi moittia ainakaan kaavoihin kangistumisesta.

vereita. Salamanteri-yhtyeen ura jäi kuitenkin lyhyeksi Kilpeläisen pyrittyä taideteolliseen korkeakouluun. Jaakonaho jatkoi muun muassa Jonna Tervomaan tuottajana. Jotkut Kilpeläisen Salamanterille tekemistä kappaleista päätyivät Tervomaan aikuisiän debyyttialbumille. Kuluvan vuosituhannen

14

Vieras Riikka Pulkkinen, Otava 2012, noin 300 sivua.

•••• Jo teoksillaan Raja ja Totta ihastuttanut Pulkkinen jatkaa kirjailijanuraansa vakuuttavasti. Hänen kolmannessa romaanissaan seurakuntapastori Maria jättää yllättäen elämänsä, matkustaa New Yorkiin ja sukeltaa siellä tanssin maailmaan surullista salaisuutta kantavan naisen mukana. Uskonto ja ruumiillisuus, kehon kieli ja muukalaisuus sekä syömishäiriö ja elämän nautinnot sekoittuvat romaanissa vahvasti. Suurkaupungin voi haistaa, maistaa ja tuntea. Intensiteetti lopahtaa hieman loppua kohden, ja tietyt maneerit hieman häiritsevät. Älykäs mutta villi teos imee silti lukijan täysin maailmaansa. MERI LIUKKONEN

NIMETÖN

Elokuvankertoja

•Eikö olekin hyvä, että YLE huolehtii kansastamme estäen sen liiallista sivistymistä rajoittaen ainoalla puhekanavalla Yle Puhe esitettävien älyllisesti tasokkaiden ohjelmien määrää ja laittamalla tilalle urheiluohjelmia. Minkä tahon etua tämä mahtaa edistää? EVÄ

Hernán Rivera Letelier, Siltala 2012, 133 sivua.

•Kun hallitsija on ollut syyntakeeton, niin sopimukset pitää purkaa. Onko valmiutta uudelleen tulkita valtioiden rajat nykymoraalin ja tiedon valossa? AVOIN KOODI

NYT, LOPPUUNKULUTETTU ENTINEN NURSE

•Tuhannet kiitokset Sellon Hesburgerin työntekijöille! Palvelu on tosi hienoa! Olen ollut ravintolassa vain 3 min. odottamassa vuoroani. Olen tyytyväinen. Kiitos! JARI

•Kuntavaalien avaus TV 1 to 20.9. Mikä näitä nykyajan aikuisia vaivaa? Vaaliohjelmassa aikuiset huutaa toisten puheiden päälle ja kaikenlaiset plakaatit ja mainoslapuja heilutellen kuin jossain jääkiekkomatseis-

•Voisiko TV-toimittaja olla koko ajan keskeyttämättä Keskustapuolueen edustajaa antamasta edes yhtä yhtenäistä lausetta silloin, kun samaan aikaan demaripolitiikko piti pitkää puhetta? NIIN KUIN ENNENKIN AINA OLLUT

••• Kirjan aihe on herkullinen tarinoiden ja satujen ystävälle. Romaani kertoo köyhän kylän köyhän perheen tyttärestä, joka käy elokuvissa, imee tarinan itseensä kaikilla aisteillaan ja esittää sitten elokuvan kotonaan muille kyläläisille. Ja kuinka isä jossain vaiheessa ymmärtää pyytää palkkiota elokuvankertojan esityksistä. Alku tempaa mukaansa heti, mutta loppu on pettymys. Kirja muuttuu yhtäkkiä enemmän selostukseksi kuin tarinan kerronnaksi, ja loppujen lopuksi kirjasta jää varsin tyhjä olo. MARJA-TERTTU KERÄNEN


Liikenteessä HSL Helsingin seudun liikenne • HRT Helsingforsregionens trafik

Yhteystiedot

Liikenneinfo

HSL Helsingin seudun liikenne PL 100, 00077 HSL

puh. 0100 111 Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon joukkoliikenteen reitit, aikataulut, liput ja hinnat Henkilökohtainen neuvonta ma–pe 7–19, la–su 9–17 (0,98 € / puhelu + pvm) Aikatauluautomaatti 24 h (0,49 € / puhelu + pvm)

HSL Liikenteessä Toimitus: liikenteessa@hsl.fi

Matkakorttineuvonta Palautteet, neuvonta ja kadonneet kortit puh. (09) 4766 4000

www.hsl.fi

24.9.2012

Kehärata-asemaa rakennetaan muun muassa lentoaseman alle. Kuva: Liikennevirasto

KEHÄRATA yhdistää Vantaankosken radan lentoaseman kautta päärataan. Se tuo raideyhteyden uusille alueille Vantaalla ja parantaa samalla koko seudun joukkoliikenneyhteyksiä. Helsingin keskustasta juna vie puolessa tunnissa lentoasemalle. HSL ja VR ovat käynnistäneet Kehäradan ja Keravan kaupunkiradan junaliikennettä koskevan suunnittelutyön. Lisäksi HSL:ssä on työn alla kaikkiaan neljä Vantaata koskevaa linjastosuunnitelmaa: Aviapoliksen, Länsi-Vantaan, Korso–Koivukylän sekä Tikkurila–Hakunilan alueen suunnitelmat.

Ota kantaa, kerro ideasi

Kehärata uudistaa Vantaan bussilinjaston Kehäradan valmistuminen kolmen vuoden päästä merkitsee perusteellista muutosta Vantaan bussilinjoille. HSL laatii parhaillaan tulevaan raideyhteyteen nivoutuvia linjastosuunnitelmia.ie

Valmistelutyössä HSL on kerännyt asukkaiden ideoita ja kannanottoja kunkin linjastosuunnitelman omalla nettifoorumilla. Kommentteja voi vielä esittää Länsi-Vantaan linjastoon (http://lansi-vantaan-linjastosuunnitelma.blogspot.fi/) ja Tikkurilan-Hakunilan suunnitelmiin (http:// ideapaja.hsl.fi/). Sen lisäksi että suunnitelmissa varaudutaan Kehäradan käyttöönottoon ja asukas- ja työpaikkamäärän kasvuun, niillä selkeytetään nykyistä linjastoa. Viimeisetkin Vantaan linjastosuunnitelmat valmistuvat tämän

Muutoksia bussiaikatauluihin

Raitiolinjan 10 aikataulu muuttuu

Helsingin bussilinjalle 14 lisätään sunnuntaiaamuille lähtö Hernesaaresta kello 6.30. Bussin 22 lähtö klo 22.27 Suursuolta siirtyy neljä minuuttia myöhäisemmäksi (klo 22.31). Vastaavasti vuoro lähtee Ilmalasta Sörnäisiin neljä minuuttia myöhemmin (klo 22.34 > 22.38). Linjan 58B aamulähtöjä Itäkeskuksesta myöhennetään joitakin minuutteja klo 7.20–8.13. Lähtö Meilahdesta kello 8.06 lakkautetaan. Helsingin bussin 78 lähtöaikoja päätepysäkeiltä aikaistetaan 2–3 minuutilla. Viimeinen lähtö Vuosaaren satamasta on jatkossa klo 22.53. Linjan 82 sunnuntailiikenteeseen tulee muutoksia. Lähdöt Itäkeskuksesta klo 6.03 ja 6.38 sekä klo 21.04–23.24 ajetaan lokakuun alusta lähtien tunnuksella 82B eli Tammisalon kautta. Vantaan linja 71 saa uuden reittiversion 71B. Linjalle 71B tulee lähdöt Vierumäestä klo 7.08, 7.28 ja 7.48 sekä Korsosta klo 7.18 ja 7.38. Linjan 71 lähtö klo 7.08 Vierumäestä lakkautetaan. Vastaavasti linjalle 73 lisätään lähtö 7.00 Korsosta. Vantaan linjan 1 lähtö ma–pe klo 6.28 Katriinan sairaalalta siirtyy K-reitille. K-reitille lisätään myös ma–pe vuoro klo 17.09 Katriinan sairaalalta ja klo 17.15 Koivikosta. Lisäksi linjan iltapäivän lähtöaikoja klo 17–18 myöhennetään joitakin minuutteja. Seutulinjalle 633 tulee muutoksia joihinkin arkipäivien lähtöaikoihin Rautatientorilta ja välipisteaikoihin Korsossa. Lisätietoja muutoksista: www.hsl.fi.

Ratikkalinjan 10 useat lähtöajat muuttuvat lokakuun alussa. Kaikki lähdöt Pikku Huopalahdesta siirtyvät 1–2 minuuttia myöhäisemmiksi. Lisäksi osa ma–pe ruuhka-aikojen lähdöistä Kirurgilta aikaistuu yhdellä minuutilla. Muutoksen syynä on Kirurgin päätepysäkin ylikuormittuminen. Uusi aikataulu vähentää Kirurgilla lähtöä odottavien vaunujen määrää.

Helsingin seudun liikenne

Pyöräkatoksia metroasemille HKL rakentaa Puotilan metroasemalle polkupyörien pysäköintikatoksia. Ne valmistuvat lokakuun alussa. Nykyiset Vanhanlinnantorin pyörätelineet poistetaan käytöstä, ja rakentamisen aikana käytössä ovat väliaikaiset pyörätelineet. Polkupyörien säilytysmahdollisuuksia parannetaan lähivuosina muillakin joukkoliikenneasemilla. Tarkoitus on kokeilla myös uudentyyppistä lukittavaa pyöräkaappia, jonka saa käyttöönsä matkakortilla. Kaappeja rakennetaan ensi kesänä Vuosaaren metroasemalle.

vuoden loppuun mennessä, ja HSL:n hallitus käsittelee ne talven aikana.

Viisi uutta asemaa Kehäradan rakentaminen näkyy nyt eri puolilla Vantaata. Liikenneviraston mukaan rata on liikennöintikunnossa kesällä 2015. Aikataulu lykkääntyy puolisen vuotta alkuperäisestä, koska lentokentän kallioperästä löytyi rakennusmateriaaleille haitallista glykolia ja tunneleihin on paikoin lisättävä eristysrakenteita. Radan pituus on 18 kilometriä, josta 8 kilometriä kulkee tunnelissa. Kehäradalla liikennöidään SM5-matalalattiajunilla eli Flirt-junilla. Liityntäpysäköintipaikkoja tulee ensi vaiheessa noin 700 autolle ja 840 pyörälle. Kehäradalle rakennetaan Kivistön ja Leinelän pinta-asemat sekä Aviapoliksen ja Lentoaseman tunneliasemat. Lisäksi jo ensimmäisessä vaiheessa valmistuu Vehkalan asema, joka sisältyi aiempiin suunnitelmiin vain asemavarauksena. Varaukset on tehty Petaksen, Viinikkalan ja Ruskeasannan asemille. Kehärata on Liikenneviraston, Vantaan kaupungin ja Finavia Oyj:n yhteishanke, jonka kokonaiskustannukset ovat 655 miljoonaa euroa.

Ohjelma tällä viikolla Ke 26.9. Korjaamo Folks: Antti Kokkomäki ja Tammikuun Lapset - livemusiikkia To 27.9. Improvisaatio kotimatkalla - teatteria, Stjärnfall-ryhmä Pe 28.9. HSL House Bänd - livemusiikkia Live-ohjelma alkaa klo 16 Oopperan pysäkiltä Kulttuuriratikan omalla linjalla 5.

Maunulassa pysäkkimuutos Maunula-pysäkki (2236) Pakilantiellä on työmaan vuoksi pois käytöstä 26.9. alkaen toistaiseksi. Pysäkkiä käyttävät linjat 22, 51, 52, 52A, 52V, 62, 63, 66, 66A, 67, J61, 512, 512K, 516 ja 550. Jokerilinjalle 550 tulee käyttöön korvaava pysäkki Paanutie (2234) Pakilantiellä itään ajettaessa.

Ilmoitus


LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

TEKSTIVIESTIT •Ai, se ykkösen aamu-tv:n naisuutistenlukija, jolta toivoin vähän ponnekkaampaa uutisointia, onkin nyt näköjään siirtynyt vähän myöhäisempiin uutisiin, niin ykkösellä, kuin kakkosellakin. EI LAAKSOA, EI KUKKULAA •Kristinuskoa pilkataan mielin määrin. Raamattu heitettiin Uutisvuodossa lattialle. Mutta samat pilkkaajat varoo, etteivät vaan loukkaa Muhammedin seuraajia. NIMETÖN •Stadilainen: Ei kannata käyttää tollasta nimimerkkiä, jos on noin tyhmä. Ei kai kukaan fiksu mene toisen viereen istumaan, jos muualla on vapaita paikkoja. NIMETÖN •Eskopee: Todella hyvä idea. Harmi vaan, että heidän jälkikasvunsa, eli se koulutettu osuus, on täällä syntyneitä siis suomen kansalaisia. HE SAAVAT TÄNNE JÄÄDÄ

•Missä äly loppu valhe tulee tilalle. Haluamme toisten kunnioittavan meitä ja saavan meistä hyvän kuvan. Pyrimme tähän potaskanpuhumisten, itsekehun kautta. Terve ihminen ei ihanoi omahyväsyyttä ja normien rikkomista. Terveellä ihmisellä ei ole tarvetta ylentää itseään tai tulla ylistetyksi, eikä liion alistaa muita, tai tarvetta käyttämään lasta hyväksi. KUNNIOITETAAN TOISTEN

•Bussikuski: Ihmetyttää kielteisyytesi yksityisiä parkkifirmoja vastaan, parkkipirkot eivät kerkeä sakottamaan kaikkia. Luulisin, että muut bussikuskit paitsi sinä olisitte tyytyväisiä, kun se hetkeksi autonsa parkkiin jättänyt saisi bonuksen väärin pysäköimisestä. HAKIKSEN KUNDI •Stadilainen: Kuuleppas nyt, ne penkit ovat istumista varten, ei tavaroille. Voit olla varma, et mä pyyhkäisen ne käytävälle jos ei ole penkki vapaa, et siinäpä keräät niitä! Kysy vaikka täältä, olen sen jo harjoitellut! PISTE •Valheiden oikaisija: Erityisen pettynyt olin, että jopa Hua Hiniin, jonka piti olla paremman väen paikka, on ehtinyt ilotyttöbaarit ja jopa kokonainen alue. EN OLE SOKEA KUTEN ERÄÄT

•Koetapas itse teeskennellä kaatuvaa rukousjonossa, ei onnistu ainakaan minulta. Mene kokeilemaan. Itse uskon vaikken ole kaatunut. USKOVA •Äijä: Sallisitko vaimosi, äitisi tai siskosi myydä itseään? Mikset itse myy? NIINPÄ •Valheiden oikaisija: Oletkin mies. Thaimaassa matkustelleena maksulliset myi palveluitaan keskellä päivääkin vaikka rantabulevardilla. KILPAILU ALALLA ON KOVAA

•Äijä: Kaltaisesi tyypit ovat esteenä ihmiskaupan estämiselle ja naisen ihmisarvon tunnustamiselle. Jos kroppasi on työkalusi, en ihmettele, että virolaiset vie työnne. NIMETÖN •Äijä: Ruumiisi ei toimi työkaluna. Muuten toimisit jo itsekin prostituoituna. Niinhän te prostun käyttäjät ette kuitenkaan tee. TE VAAN OSTATTE, ETTE MYY •Miksi Katainen pelkää kansanäänestystä? Uhkaako unelma liittovaltiosta muuten romuttua? Haluaako muutkin vakavaraiset maat sen jälkeen äänestää rahaliitosta? LIITTOVALTIO ON VAIN KATAISEN UNELMAA

•Digia irtisanoo 88, mutta

hankkii samalle liiketoimintaalueelle 89 uutta työntekijää. Tuntuu siltä, ettei Digiassa kuuluta ammattiliittoon. Mikään muu ei selitä Digian mielivaltaa. NUORET, LIITTYKÄÄ LIITTOON •”Ydintalvi uhkaa!” Miksi tällaisia otsikoita? Eipä tullut kuuman kuumaa kesääkään, vaikka niin luvattiin. Pelkkiä tyhjiä heittoja vaan nuo otsikot. ANTAKAA OLLA

•Jos Metsolla on varaa jakaa lisäosinkoja, sillä on varaa pitää työväkensäkin. KAIKKI VALTION TUET PERINTÄÄN

•Kapitalismi on ollut läpi koko maapallon tunnetun historian suuri syöpäpökäle! NIMETÖN •Katainen ajaa Suomea Natoa kohti. Tomerasti toveri porvari ajaa puolustustamme alas ja rajojen pitämistä edelleen levällään. RUOTSI, OTA MIELUMMIN MEIDÄT

•HSL:n busseissa saa juoda alkoholia, syödä hampurilaisia, melskata, ahdistella muita asiakkaita ja haista kuin rankkitynnyri virtsalle ja vanhalle viinalle kuljettajan asiaan puuttumatta. Mutta siisti, kohtelias nuori nainen uhataan heittää ulos suljetun take away kahvikupin takia. Reilukerho kokoontuu. SAMAT

Toimimaton kalusto, epävarmat toimitukset ja monet korjaukset eivät tee hankintoja ajan myötä edulliseksi. Hkl tehköön niin kuin yritykset muuallakin EU:ssa; suosi kotimaista! NIMETÖN

•Valtaa tekijälleen: En ole vielä tavannut kiusaajaa, joka olisi henkisesti fiksu ihminen. Kiusaaminen ei vaadi paljoakaan älyä, apinatkin harrastavat sitä varsin tehokkaasti. Jos ihminen keskittyy älylliseen tekemiseen, ei henkinen kapasiteetti riitä moiseen pelleilyyn–ei edes kiinnosta. Suurin osa tuntemistani kiusaajista ovat laiskoja, mielikuvituksettomia, epäkiinnostavia ihmisiä, eivätkä mistään mitään tiedä. TESTAA NIIN NÄET

•Eräs ulkomaalainen kysyi minulta, mikä suomalaisia vaivaa, kun miehet istuvat omissa ryyppyporukoissaan, naiset juoksevat koirien kanssa pitkin metsiä ja lapsista ei huolehdi kukaan. Sanoin, ettei meidän perheessä eletä niin. Kysyi miksi olen erilainen. Sanoin olevani ruotsalaista sukua. Ahaa, siksi, vastasi. KYLLÄ NAURATTI

•Yksi kirjoittaa ongel-

kin urotyön tehneet? Mitä nyt Metso tekee. Suomalaiset veronmaksajat laitettiin niin röyhkeästi ”etelän herrojen” töppäysten maksajiksi. Komissaari mukaanlukien. VM •Kun messuilla näätte osastoilla jotain kivaa, niin älkää jääkö seisomaan keskelle kapeaa käytävää, vaan antakaa muillekin tilaa mennä ohi. HUOMAAVAISUUTTA

•Asumismenojen takia joutuu ruinaamaan Kelalta asumistukea. Kun eläke nousee, niin automaattisesti asumistuki laskee, joten me menemme kovaa vauhtia taaks. NIMETÖN •On todella noloa ja epäisänmaallista käyttää Suomen verorahoilla maksettuja palveluita, esim. koulutusta ja terveydenhoitoa, ja sitten viedä omaisuutensa ulkomaille alemman verotuksen vuoksi. HÄVETKÄÄ VEROPAKOLAISET!

•Liika on aina liikaa: Jee, täysin samaa mieltä! Eikö meidän muutamilla kanavilla oikeesti ole muita naisia laittaa kehiin tänä päivänä kuin M.Sid? Täysbimboblondi joka ohjelmassa! Laatu lienee

SÄÄNNÖT MYÖS JUOPOILLE, KIITOS

•Kokoomus on tällä hetkellä niin huonossa valossa toimiensa takia, että lähtee kimppaan demareiden kanssa keskustaa vastaan. USKOTTAVUUS ON KYLLÄ MENNYT

•Metso jakaa 75 miljoonaa osinkoja, mutta irtisanoo 630 duunaria. Ennen lisäosinkojen jakoa Metson on maksettava kaikki valtiolta saamansa tuet pois. JOS LISÄOSINKOIHINKIN ON KERRAN VARAA

•VR:n palveluasenne on päin honkia. Olen kirjoittanut palautesivuille sormet sauhuten Tja L-junan lyhyestä vaihtovälistä. NIMETÖN •Miksi kassamyyjä kiekaisee joka kerta ”otatko kuittia?” 99% asiakkaista ei tarvitse maitomakkaraostoksesta paperitodistetta. Eikö voida olettaa, että asiakas osaa sen kuitin pyytää, jos sitä erityisesti tarvitsee? EI KIITTI

•Miksi laulajan pitäisi olla komea? Laulut ja musiikki ovat korville. Laulajan ulkonäkö ei muuta musiikkia. KUUNTELE •Sinä alkoholisoitunut mies, joka huusit englanniksi mustalle pariskunnalle mene kotiin. ”Emme tarvitse teitä täällä. Menkää kotiin.” Kuka tarvitsee Sinua? Mistä vihasi tulee? Tekeekö ihonväri jostain paremman tai huonomman? Sanoit olevasi ylpeä ollessasi rasisti. Oletko ylpeä alkoholisoitumisestasi? Siitä, että purat muihin katkeruutesi ja turhautumisesi? SINULLA EI OLE MITÄÄN

•Peccata ira: Samaa mieltä. Rannan pilakuvat irvokkaita K ja k -lehdessä. Päätoimittajan kirjoitukset myös syrjiviä toisin ajattelevia kohtaan. Päätoimittaja vaihtoon ja Rannan piirrokset vaikka Hymy-lehteen. EMILIA •Miksi Hkl edelleen tuhlaa rahoja hankintoihin ulkomailta?

TASARAHALLA!

suomalainen mies juo 5 olutta älykkyystesteissä tulisi 60. Puhun kokemuksen rintaäänellä. NEUTRI

•Tai tahallaan piittaamaton: Kun ajattelet, miten kauan kestää puun lahoaminen, niin huoltomies teki oikein laittaessaan risut sekajätteeseen. AATTELEPA ITE

•Alkolle ja Veikkaukselle uudet toimitusjohtajat, palkka kummallakin noin 30000 euroa kuussa. Olisikohan löytynyt puolet halvemmalla ja yhtä hyviä? Aivan varmasti! VARMA TILI •Ville Peltoselle Oscar-palkinto uhrin ja marttyyrin esittämisestä. Ihmeparanemista edelsi hieno näyttelijäsuoritus. Kummasti pelikuntoon toipui kun Jokerien pelirangaistukset julkistettiin. PELLE PELTONEN •Stadin parhaan katkaisuhoidon saa Hangonkadulta. Safka, buunarit kliffaa porukkaa. Suosittelen mestaa, katkaise dokaaminen ja mene katkolle! KOKEMUSTA ON

•Laulajan pitäisi olla komea ja kaunisääninen: Jos provosoit, teit sen hyvin. Taiteilijan tulee olla rehellinen, mitä Putro minusta on. On joutavaa myydä itseään kauneudella. Sitä paitsi mieshän on melankolisuudessaan tolkuttoman charmikas! NÄHDÄÄN LUTAKOSSA, SAMULI

•Joopsis, tässä vielä roskakuskiasiaa: mulla oli 70-80-luvulla yliopistokamu (mies), joka oli 2-3 kuukautta kesäisin Sveitsissä roskakuskina ja tuloksena oli 0 mk opintolainaa. Mulle (hento nainen) suomalaisten kesäduunien jälkeen jäi 65 000 mk opintolainaa (on jo maksettu pois). TUDE

vaate kuin vaate TI-KE 25.-26.9.

MA 24.9. max.

4

max.

3

HELSINKI Fredrikinkatu 36, Hämeentie 4, Iso Roobertinkatu 4-6, Malminkaari (Nova), Mannerheimintie 104, Runeberginkatu 4c (Kamppi), •Jari Tervo alkaa Turunlinnantie 12 (Itäkeskus) olla vanha vitsi, oiTyynylaavantie 5 (Columbus) kein härskiintynyt. TAMPERE Hämeenkatu 9, Pietilänkatu 2 (Duo) Hyllytys olisi tv:stä paikallaan! PÖÖ TURKU Humalistonkatu 5, Aninkaistenkatu 6 LAHTI Kauppakatu 17 •Yksikään nainen ei tarvitJYVÄSKYLÄ Vapaudenkatu 48-50 se rahanahneiden puoskariNettikaupassa poistokori: www.uff.fi/nettikauppa

masta. Toinen vastaa, että olet sellainen tai tällainen. Ovatko nämä selvännäkijöitä? Eikö joidenkin päähän mahdu, että jos heillä itsellään ei ole kyseistä ongelmaa, se ei tarkoita, etteikö jollakin toisella voisi olla. Eikö asiasta voi keskustella ilman, että mennään henkilökohtaisiin, kuviteltuihin loukkaamisiin? Vai eivätkö jotkut ihmiset kestä todellisuutta? TALK SHOW •Nykyaikana, kun sihteerit on muutettu assistentti nimikkeelle, niin osalla on mennyt päihin. Assistentinhan pitäisi nimenomaan olla asiantuntijan apu, eikä toisinpäin. JOKE

•Tupakkakaupat pitää teipata, on se kummallista kun alkoholista ei varoiteta niin paljoa kuin tupakasta. Asun Puu-Käpylässä ja täällä on monet alkoholinkäyttäjät kuolleet viinaan tai vammautuneet. Tupakoitsijat elävät edelleen, eikä ole vammautuneet ja ovat edelleen työelämässä. IHMETTELIJÄ KÄPYLÄSTÄ •Mä: Miten tällä palstalla voi positiivisia ajatuksia kirjoittaa, kun Katainen ja Urpilainen hymyilevät kuin olisivat jon-

täysin vieras käsite liian monelle tänpvän ohjelman tuottajalle.

ANSKU

•Kaupunginkirjasto pyytää ideoita etenkin perheellisten palveluihin. Keväällä, kun Kalliossa vessat olivat varattuina, pissitti yksikin mamma kakaraansa hyllyjen välissä lattialle ja sitten yritti joten kuten kuivailla lätäkköä papereilla. Mitään kuria ei myöskään henkilökunta palauta, vaan metelöinti ja hulina näissä uusissa päivähoitoloissa ja iltapäiväkerhoissa sen kun yltyy. ESKOPEE •Nimetön: Britit panivat alkuun Israelin. YK tuli mukaan läntisen leirin (päätöksien) kanssa myöhemmin. Näin Israel sai valtion ja rajat. Mutta, mutta! Missä on palestiinalaisvaltio? YK hyväksyi ja velvoitti samanaikaisesti myös palestiinalaisvaltion perustamisen, joten päätöksiä on noudatettu (yksipuolisesti) vain Israelin osalta. Olisiko tässä vastaus kysymykseesi, miksi arabeille ei ole olemassa valtiota nimeltä Israel? VINSKI •Luinpahan jutun, että marihuanan käyttö alentaa äö:ta. Kun

kettujen silikoonirintoja. JOKAI-

NEN ON KAUNIS

•Kuljen aamujunilla n. 6.309.00 välisenä aikana, ja paljon on VR edistystä tehnyt! Silti esim. junat klo 8.18 ja 8.51 Tuomarilassa ovat poikkeuksetta myöhässä. NIMETÖN •Nimimerkki HI: Onhan se niinkin. Mutta näin voi vaikuttaa asioihin, mihin muuten ei. Otithan itsekin kantaa samalla tapaa. Mielestäsi epäkohtiin. Eikä näitä tekstareita ole pakko lukea. Vai mitä? En minä sitä, että olisin puolesta tai vastaan. PAREMMINKIN PÄINVASTOIN

•Nyt taas lähestyy aika, jolloin hallitus paukuttelee henkseleitä. Eläkkeet nousee! Hienoa hallitus! Vaan kun pienellä eläkkeellä kituu Helsingissä. NIMETÖN

•Miksi tuosta metrolaiturijutusta on tehty niin vaikea? Kaikki kyllä tietää, mikä olis paras ratkaisu. Eivät matkustajamäärät ainakaan tule laskemaan. Miksi muutama katkera päättäjä saa aiheuttaa niin paljon muille haittaa? Eikö kukaan voi viheltää peliä poikki ja ottaa vastuuta niin kuin aikuinen? M •Vastaus...: Seksin osto- myynti- ja parituskieltojen aiheutta-

16

mia haittoja ovat olleet mm: toiminnan siirtyminen rikollisille ja siten yhteiskunnan kontrollin ja verotuksen ulkopuolelle. Raiskausten, huumekaupan ja muun rikollisuuden lisääntyminen. Sukupuolitautien leviäminen. Ilotyttöjen joutuminen mafian hyväksikäyttämiksi. Ihmisoikeuksien polkeminen. Asenteiden kieroutuminen hyväksymään seksinvastaisuus, sadismi ja ihmisyyden polkeminen. EIN MENSCH •Viina aiheuttaa usein syrjäytymissyndrooman. Kuuleppas sinä moraalikko, en tiedä onko sinulla henkilökohtaista kokemusta tästä. Suuri osa porukasta on jonossa sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi, näkee tuttuja. JOS ON VARAA VIINAAN ON RAHAA RUOKAANKIN

•Tristan: Kuten varmaan tiedät, on todistettu, että räjähdystä ei voi sattua hapettomassa ympäristössä josta puuttuu kaikki atomit plus muut hiukkaset, joten mitään alkuräjähdystä ei ole voinut tapahtua. Plus on empiirisesti todistettu, että eri rotuja ei voi risteyttää ja kaikki mutaatiot mitä eläimelle voidaan joskus tehdä eivät tee siitä uutta lajia. NIMETÖN •Bussi 78, kiitos kun ajelet monesti pysäkin Kivikonlaita ohi. En suinkaan halua kotiin rankan työyön jälkeen. Viiton heti kun vain ilmestyt mutkasta. Tulenko seuraavaksi tielle? PYSÄHDYTKÖ? •Suosittelen kaikille tupakoijille luettavaksi Allen Carr:n kirjaa Stumppaa tähän. Auttoi minua ja puolisoani. Vasta savuttomana sitä on ymmärtänyt, kuinka kammottavasta riippuvuudesta tupakoinnissakin on kyse. Ja kuinka järkyttävän pahalle on itsekin haissut vuosikaudet. Tupakka-riippuvuuteen pätevät samat lainalaisuudet, kuin alkoholismiin ja narkomaniaan; käyttäjä selittelee itselleen (ja muille) käyttöään ja pyyhkii haittapuolet pois mielestään. Savuttomana on kaikinpuolin ihanampaa! ENTINEN TUPAKOIJA •Simpukka-öljyfirman aikeet arktisen alueen herkän luonnon tuhoamiseksi on pysäytettävä. Ilmastotuhoavaa öljyä päästeltäisiin maitovalaita, jääkarhuja tuhoamaan! NIMETÖN •Pelkkää teollisuuden kaupallisuutta: Sinä taidat kuulua niihin, jotka eivät ole formuloita katsoneet ja silti haukkuvat lajin tuosta noin vain! Väität esimerkiksi, että kuskien rahatulot ovat koomisia. Mielestäni 10–30 miljoonan euron vuositulot ei nyt kyllä ole mikään pikkusumma, jos verrataan esimerkiksi keskiverto suomalaisen kuukausipalkkaan, alle 2000 e. Ja voin sanoa, että hyväntekeväisyysjuttuja on lajissa paljon mukana. Rahaa liikkuu lajissa paljon, mutta haittaako se jotenkin sinua? Tekniikka ja huippumateriaalit maksavat, siihen vielä päälle tiimihenkilökunnan palkat jne. WO •Enemmistö ei voi olla väärässä, väitetään. Joidenkin mielestä enemmistö on aina väärässä. Historia tukee jälkimmäistä väitettä, sikäli, että enemmistö on aina tukenut vallalla olleita käsityksiä, vaikka ne myöhemmin ovat osoittautuneet virheellisiksi. Demokratian kannalta on epäsuotuisaa ellei kansalaisilla ole kykyä ajatella kriittisesti. NATSIT OIVA ESIMERKKI

•Mitä mieltä koiranomistajat olisivat, jos lapset kävisivät tarpeillaan koirapuistossa? Niin vain tulevat koirineen lasten pelikentille ja vielä pitävät irrallaan isoja koiria. Naureskelevat kun lapset pelkäävät. Lastentarhojen


LUKIJAT ympärille kakatetaan ja kulkureiteille. Rullatuolilla on ikävä liikkua sotkuisella tiellä. Kiusaamista tällainen – samat naiset, samat koirat. Kateutta vai vallanhalua? VILLI-LÄNSI-PASILA

teloituksista ja Suomen keskitysleireillä kuolleista. NIMETÖN

•Julma Juhalle. Niin kauan kuin Soini ei pyydä Sinua kantamaan niitä 40 ylimääräistä kiloaan, niin pidähän suusi pienemmällä. Saat hävetä. TERVEISET MUMMILTA

•Missä järki? Mummo tulee junaan. Istuutuu yhdelle penkille. Muovikassi laitetaan viereiselle penkille. Vastakkaiselle penkille hän laittaa märän sateenvarjonsa? NIMETÖN

•Peccata ira: Ortodoksi Ville Rannan luterilaisia pilkkaavien pilapiirrosten näyttely on Tuomiokirkon kryptassa. Miksei se ole Uspenskin katedraalissa? NIMETÖN

•Pitääkö perheisiin määrätä kellokortit ennen kuin lapset saavat tarvitsemansa huomion, heitä kuunneltaisiin ajan kanssa? Nyt vanhemmat viipottavat vapaillaan, mulle heti kaikkea, lapset esineitä! JÄTTÄKÄÄ LAPSET TEKEMÄTTÄ

•Miksikö Metso ja OP-Pohjola sanoo irti henkilökuntaansa? Vanhat työntekijät täytyy savustaa ulos, koska heidän palkka, luontaisedut ovat liian hyvät. Tilalle otetaan pätkätyöntekijöitä ja opiskelijoita, joille maksetaan vain pilkkapalkkaa. AHNEUTTA •Olen pitkäaikaistyötön ja saan kuussa noin 1200 euroa puhtaana käteen. Kun olin työssä, minulle jäi matkakulujen jälkeen satanen enemmän. TYYTYVÄINEN TYÖTÖN

•Kukahan tekisi vastaavan kirjan ja leffan vuoden 1918 tapahtumista? Tuhansia suomalaisia turhia uhreja valkoisen terrorin harjoittamista joukko-

•97% ihmisistä on typeryksiä, siksi urheilusta on tullut heille uskonto. PUUJALKA PALLO

•Eduskuntaan verrattava ilmaisten etujen nauttija on Yle. Esim. 80 euron vuosimaksulla täysi terveydenhuolto hampaita myöten. Muista eduista puhumattakaan. LISÄÄ RAHAA PLEASE •Valtion pitäisi nyt perustaa oma pankki, kuten Postipankki oli ennen. Siirtäisin sinne heti säästöni turvaan. JOUKO •Työntekijät osallistuivat ukko Metsossa säästötalkoisiin ja nyt ulos. Metso-konserni jakoi 75 miljoonaa omistajilleen, säästötalkoilla saavuttivat 30 miljoona. SUURTA PETKUTUSTA UKKO METSOLTA

•Onko OP ensimmäisiä kaatuvia pankkeja Suomessa? Muistuttaa kovasti Sypin ja Kopin aikoja. 900 TYÖNTEKIJÄÄ PIHALLE •Mikä on kun nykynuorille on annettu kaikki valta tässä maailmassa? Unohtakaa demokratia, teinikratiassa tässä eletään. Huutavat stereot korvilla, vauhkoavat ja ovat koko ajan kaikesta eri mieltä. Ja aikuiset vain kääntävät katseensa sivuun. Kuka ottaa vastuun? Normaalisti kun ollaan, niin ollaan hiljaa, tai edes pysytään asiassa. Oli ennen paremmin. RUMPUNEN

•Pettämispalvelu, salasuhdesivusto! Kyllä tää maailma on ihan kahjoksi mennyt, seonnut täysin. Sitä sitten niitetään, mitä kylvetään. AM •Pitäisikö skeittaajien oma kotipoppoo siitä, jos kotiin kuuluisi jatkuva kolina? Epäilenpä. Ja kyllä valveillakin voi kaivata hiljaisuutta kotonaan (20–22). LEPOA •Hemmetti YLE! Ketä kiinnostaa joku Elisabeth Rehn? Ja mitä se kaikki maksaa? OLKAA EDES JOSKUS JÄRKEVIÄ

•Lintukoto: Hyvä, jos nuoret ymmärtävät, että Suomi-kodissa on aika hyvä nyt kasvaa. Mutta lähellä on toisenlainen aika, isovanhempien ajassa. Sotien raakuudet, sekasorroissa arjesta selviytyminen, nälkä, sairaudet, kuolemat, eriarvoisuudet, ihmiset nyrhivät toisiaan. Tuo karuus oli arkea täälläkin. Lähellä, mutta takana päin. Joskus liikaa vaativat nykynuoret eivät näe lähelle taakseen. Itsenäisyytemme ja hyvinvointimme rakentaminen on ollut rankkaa tekemistä. ANKEUDESTA NOUSTU TÄHÄN PÄIVÄÄN

•Sopivasti vaalien alla perussuomalaisten vaikuttaja Lerner antaa kannattajilleen ja kollegoilleen esimerkin ”Näin me toimimme”. PETTYNYT •Eräs säätiö lahjoittaa RKP:lle miljoona euroa joka vuosi, mutta on 5 vuotta rummutettu keskustalaisen Nuorisosäätiön antamasta 90000 euron vaalituesta (omilleen). Vennamo sanoi, että ”tuhansista puhutaan, mutta miljoonista vaietaan”. Se pätee yhä. CARLO

Klassikko Lokkivalaisin

•Formulafani Helsingistä: Mikä on sitten syy siihen, että suomalaiset formulakuskit asuvat Sveitsissä? Tietenkin se, että ei tarvitse maksaa veroja Suomeen. Ja on suomalaisia formulakuskeja asunut Monacossakin. NE PIENET MENOT •80-luvun hullut vuodet. Paljonko eläkejärjestöt menettivät rahoja hulluihin sijoituksiin? Tämän hetken ongelmat johtuvat ehkä silloisista mokista? Ottakaapa selvää. JING •Pitäisi osata erottaa pienten lasten normaali toiminnallisuus ja levottomuus toisistaan. Lähes kaikki lapset ovat kauhean levottomia, kun he ovat vanhempien matkassa. Eikä lapsen kanssa tarvitse koko aika pölöttää jotakin, voi olla välillä ihan hiljaakin. SUSI •USA lopettaa kehitysaputoimintansa öljytuloilla rikastuneella Venäjällä. Arvatkaas, mikä ainoa ulkovalta yhä jatkaa sinisilmäisesti ympäristöhankkeiden rahoittamista tuossa luonnonsuojelusta piittaamattomassa maassa? ESKOPEE •Joidenkin pienten paikkakuntien vallassa olevat päättäjät eivät haluaisi liittyä osaksi isompaa kuntaa, koska he pelkäävät menettävänsä valtansa määrättyihin asioihin omassa kunnassaan. SUSI •Kuulin, että Suomeen otetaan venäläisiä turvapaikanhakijoita. Venäjä on turvallinen maa venäläisille, sen on Putin luvannut ja hän jopa ulottaa huolenpitonsa muihinkin maihin. NIMETÖN

•Lakkautetun Liikkuvan Poliisin jälkeen saapuvat liikkuvat rikollisryhmät. GLOBALISATIO •Lapsiperheiden matkustamisesta yöunensa menettänyt. Olkaamme tyytyväisiä siitä, että nuoret viitsivät tehdä vielä lapsia tässä kieroutuneessa nykymaailmassa. ILO SILMILLE •Siis eikö todella tullut mieleen muita vaihtoehtoja kuin asvaltin irrotus Janne Siltasen piristävän taideteoksen ympäriltä? Ja kun se oli poistettu niin nurtsia tilalle. RAKENNUSVIRASTOLLA EI ESTETIIKANTAJUA

•On täysin idioottimaista puhua, että 3 vuoden päästä bruttokansantuote on 2 prosenttia. Tässä tilanteessa se on vain täysin mahdoton ennustaa. Mutta se on vain manipulointia, että kyllä politikot panee asiat kuntoon. Joihinkin se uppoaa. JING

käyttää prostituoitujen palveluja. Mikä machokulttuurissa on yhtäkkiä niin uutta? Tottakai länsimaistenkin miesten tiedetään käyttävän ja tuodaan myös palvelut esiin. Naisia nyt käy sääliksi. AINAHAN VOI BOIKOTOIDA SEKSITURISMIN MAITA

•Yksi pieneläkeläinen: Olemme tehneet töitä ja maksaneet verot ja saamme rajaeläkettä ilman kansaneläkettä. Siksi maksamme matkamme, samaten nuoret äidit matkustaa vaunuilla ilmaiseksi, koska ovat kuulemma ansainneet sen? Miten? Ei olisi kannattanut uhrata 45 vuotta työn tekoon, samat tulot saisi ilmankin, nyt ei edes alennusta matkoihin, että pysyttäisi kotona pois toisten jaloista. TÄLLAINEN KIITOS

Ristikon ratkaisu

•Suomi ei saa lähteä liittovaltiovedätykseen mukaan. Olemme ikuisia maksumiehiä, mutta mitä itse saamme? KATAINEN VETÄÄ MAATAMME ITSEVALTIAAN ELEIN TUHOON

•Jopa Iiro Viinanen toppuuttelee veljeään, joka istuu Metson hallituksen puheenjohtajana, ettei osinkoja olisi ihan vielä pitänyt jakaa ulos. ISOVELIKERHO PYÖRII

•Metson jakamat lisäosingot maksavat 2,5 kertaa enemmän kuin mitä yhtiö tavoittelee säästöillään. MUTTA DUUNARIT PANNAAN LÄHTEMÄÄN

•Siis Thaimaan kulttuurissa tai ainakin arjessa aviomieskin

Itsepalvelukirpputori Pihlajamäen ostarilla! Tarjouspöytä 2 vkoa 50 €. Ti–pe 12–18, la–su 10–15

www.pihliskirppis.fi

TUHANSIA Yli 4000 muutakin valaisinta

WWW.LAATUVALAISIN.FI

09-7262 266 09-1461 460 Ilmainen hammastarkastus

Hammaslääkärikeskus

Eurohammas Hämeentie 60 ma-pe 8-20 www.eurohammas.fi

saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa

ErikoishintammE: Hinta Omavast. Kelapal. Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus ...... 59 € 32,60 26,40 Hampaanvärinen paikkaus ..... 59 € 38,60 20,40 Kivuton hampaan poisto ......... 49 € 27,00 22,00 Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. 150 € Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.

t a k U U t Y Ö

hammastEknikko

24 h

SEURE.fi

Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

Proteesi valmis 12 tunnissa YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 270 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 79 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 390 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 139 € Korjaukset odottaessa alk. 55 € Myös koti-, sairaala- ja Proteesien ilmainen tarkistus. vanhainkotikäynnit

 Täyden palvelun terapiakeskus



TYÖMAHDOLLISUUKSIA... AVUSTAJIA PÄIVÄKOTEIHIN LASTENHOITAJIA KOULUNKÄYNTIAVUSTAJIA SAIRAANHOITAJIA LÄHIHOITAJIA RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ KOKKEJA TOIMITILAHUOLTAJIA LAITOSHUOLTAJIA LASTENTARHANOPETTAJIA

ErikoishammastEknikon hinnat

tÄssÄ kUUssa:

www.terapiastudiot.fi

Upouusi Ruohonjuuri palvelee nyt Hakaniemessä!

Viehättävän virkistävä, mineraali- ja vitamiinirikas kookosvesi on äärimmäisen terveellistä kulauteltavaa!

Jookos, Kookos! Maksan ja munuaisten toimintaa tukeva, elimistöä puhdistava kookosvesi vitalisoi kehoa ja pitää yllä ja palauttaa ihanteellisella tavalla nestetasapainoa. Erityisen suositeltavaa kookosveden nauttiminen on urheilusuoritusten jälkeen! Kalsiumja magnesiumrikas kookosvesi on todellinen makunautinto. VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 24.-26.9.

Cocofina: Kookosvesi, 750 ml

5,/tlk (5,90)

17

6,66 /l (7,86)


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 24. syyskuu 2012

Helmiä sioille Stephan Pastis

18

10 kysymystä 1. Kenen suomalaisarkkitehdin mukaan Essenin oopperatalo on nimetty? 2. Minkä maan pinta-alaltaan suurin osavaltio on Sarawak? 3. Minkä Aleksis Kiven näytelmän henkilöihin lukeutuu Mikko Vilkastus? 4. Kenen laulajan takavuosien menestyskappale oli Miljoona ruusua? 5. Kuka ohjasi elokuvan Volver – paluu? 6. Minkä nuortenlehden päätoimittaja Jyrki Hämäläinen oli vuosina 1968–2003? 7. Mikä on suomenkielinen vastine lääketieteen sanalle symptomi? 8. Mikä on Uudenmaan maakuntalintu? 9. Mikä on RAY:n peliautomaattien alaikäraja? 10. Kuka johtaa F1-autoilun kuljettajien MMsarjaa?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime maanantain ratkaisukoodi oli 69. 25 euroa voitti Marianne Lahdenperä.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 13

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi leffalippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myös sähköpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.fi- ja metrolive.fi-palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Alvar Aallon (Aalto-Theater), 2. Malesian, 3. Nummisuutareiden, 4. Vera Teleniuksen, 5. Pedro Almodóvar, 6. Suosikin, 7. Oire, 8. Mustarastas, 9. 18 vuotta, 10. Fernando Alonso.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@sanoma.fi, Päätoimittaja: Janne Kaijärvi, Toimituspäällikkö: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäälliköt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Myyntijohtaja: Tuisku Järvinen, Jakelupäällikkö: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.fi ja www.omakaupunki.fi.


TV TV1

19.00: Prisma: Onko ydinvoima turvallista? 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40-12.25 Arto Nyberg. 12.30 Tohtorit (7). 13.00 Miljoonavaillinki (S). 14.4014.49 Uutisvuosi. 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Tuomas Enbuske – Sivistyksen käsikirja. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Uutisvuoto. 19.00 Prisma: Onko ydinvoima turvallista?. Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen maailma havahtui jälleen pohtimaan ydinvoiman turvallisuutta. Professori Jim Al-Khalili tutustuu Japanin turman syihin ja myös Tshernobylin onnettomuuteen. 20.00 MOT: Pikkupojat leikkauspöydällä. Suomessa tehdään vuosittain uskonnollisista syistä satoja poikien ympärileikkauksia. Rikoslain mukaan tyttöjen ympärileikkaus on törkeä pahoinpitely. Poikien leikkauksista ei ole säädöksiä lainkaan. 20.30 Yle Uutiset. Teksti-TV 335. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Poron surma. Miten rikkaus voi tuottaa köyhyyttä? Ylikansalliset yhtiöt kerääntyvät hyödyntämään vastikään löydettyjä Kuolan niemimaan rikkauksia, mutta Kuolaa asuttavat saamelaiset ovat köyhempiä kuin koskaan. 22.30 Kotikatsomo: Risto (12). Osa 1/3. 23.30 Yle Uutiset. 23.35 YleLeaks. Tällä viikolla YleLeaks tarkastelee Itämerten tilaa, Kiinan ja Japanin saarikiistaa sekä Paavo Lipposen mediaboikottia. 23.50-00.05 Oddasat.

TV2

MTV3

21.00: Tuhkimotarinoita

23.35: Vihjeet hukassa

11.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 12.00 Ruusujen jälkeen (7). 12.50 Pat & Stan. 13.00 Pressiklubi. 13.30 Obladii. 14.20 Minun New Yorkini. 14.30 Uusi päivä (S). 15.00 Uusi päivä (S). 15.30 Uusi päivä (S). 16.00 Erätulilla. 16.29 Galaxi. 16.30 Tero hoitaa. 16.39-16.52 Taikaplaneetta. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Ruusujen jälkeen (7). Kapinahenkeä. Armeija saapuu harjoitusleirille lähistölle, ja Louisa saa hämmentävää tietoa Nickistä, joka aikoinaan oli armeijan leivissä. 19.00 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Paluumuuttajat. Rakkautta Pohjois-Karjalassa. Ilman sinua tästä ei tulisi mitään. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 202: ”Kas järjen valo sammui juuri”. Asko on kovis. Ruuskanen luovuttaa. 20.30 Miranda (7). Ammatinvalintakysymys. Äiti häpeää tyttärensä ammattia, ja suivaantunut tytär päättää hankkia työpaikan, jota tämä kehtaa esitellä. 21.00 Tuhkimotarinoita. Stylisti Outi Broux yllättää Piian muotinäytöksellä, jossa Jukka Rintala pukee hänet catwalkille. Miten Piia selviää, varsinkin kun itsevarmuus on kärsinyt vaikean sairauden vuoksi? 21.50 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 22.05 Kakola. Osa 7/8. Suurien tunteiden päivä. Pojat pääsevät yhdeksän päivän jälkeen pois vankilasta. 22.35 Misfits (16). Sally etsii todisteita epäilyksilleen. Curtis tapaa vanhan ystävän ja potee syyllisyyttä. 23.20-00.04 Raja – the Border (16). Prätkäjengi. Rajatarkastuksessa takavarikoidaan snuff-elokuva, johon on kuvattu todellinen murha.

Yle Fem 11.00 Landet runt. 11.45 Sverige!. 12.15 Babel. 13.15 Sportspegeln. 13.45 Programtablå. 13.50 Vem vet mest?. 14.20-15.20 Moraeus med mera. 15.55 5 minuuttia. 16.00 Mikä meitä lihottaa?. 16.30 Pixel. 17.00 Levykaupan suuret tähdet. 17.25 Politiikasta olisi puhuttava. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben. 18.30 Löytöretkiä luontoon. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 20.00 Onnen kauppaa. 21.00 Elisabeth kohtaa: Martti Ahtisaaren. 21.30 Provokaattori: Dilsa Demirbag Sten. 21.58 TV-nytt. 22.0022.53 The Spiral (16). 23.00 Sportnytt. 23.15 Fritt fall. 23.45 Kära gamla ödlor. 00.10 Naturens underverk: Fynbos och regnskog. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00

Nelonen

11.00 Emmerdale. 11.30-12.00 Emmerdale (S). 13.15 Nikon Grilli. 13.55 Pilanpäiten. 14.00 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 14.30 Mitä tänään syötäisiin?. 14.35 Tanssii Tähtien Kanssa. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.25 Kauniit ja rohkeat (12). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.

18.00 Emmerdale (S). 18.30 Emmerdale (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Osa 2321. Pepin tukijalka pettää. 20.05 Maajussille morsian. Jakso 1. Kahdeksan maajussia laittoi julkisen treffi-ilmoituksen, kun heidät keväällä esiteltiin koko kansalle. Maajussit kertovat jaksossa maatilastaan, arjestaan ja siitä, millaista puolisoa he rinnalleen toivovat. 21.00 Todistettavasti syyllinen (12). Kohtalon kolhut. Etsivät ryhtyvät selvittämään yli kahdenkymmenen vuoden takaista tapausta. Philadelphialaisnaisen lääkäriaviomies tuomittiin 80-luvulla murhasta vakuutusrahojen vuoksi. Taustalta löytyy kuitenkin paljon monisyisempi tarina. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Ratkaisija (12). Hoitoa vailla. 23.35 Vihjeet hukassa (12). Virusvoron jäljillä. Shawnin ja Gusin toimistolle saapuu apua anomaan katuvainen kuriiri, joka on kadottanut vaarallisia virusnäytteitä sisältäneen kylmälaukun. Kuka on vohkinut laukun kuriirin hotellihuoneesta? 00.35 Rillit huurussa (12). 01.05 Jokakoti.fi. 01.35-05.20 MTV3 Chat.

ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Tinga Tinga sagor. 01.45 Olivia. 01.55 Dip Dap. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.30 Vem vet mest?.

Liv

Teema

21.00: Good Wife

21.00: Up in the Air

21.00: Rockin klassikkolevyt: Rush

13.00 Vauvan tarina. 13.30 Vanessa ja pikkuväki. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.30 Nigellan uudet herkut. 15.05 Saran ja Meri-Tuulin metropolit. 16.05 Tanssi peppu pieneksi. 17.05 Nelosen sää. 17.10 Konttori. 17.45 Tuuri.

11.00 Ostos-tv. 14.00 INK – Ihmenappuloiden kerho (S). 14.25 Mask. 14.55 Leikkuulaudalla. 15.55 Will & Grace (S). 16.25 Eastenders (7). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00 Historia: Tarinoita maailmansodasta. 17.48 Avaruuskansiot.

18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Tällä viikolla illastetaan Jyväskylässä, ensimmäiseksi monitoiminainen Susanna Ruotsalaisen kokkaaman illallisen ääressä. Vieraiksi saapuvat laulaja Katja Kätkä, Miljoonasateen Matti Nurro ja laulaja Isto Hiltunen. 19.30 Poliisit. Pori. 20.00 Suomen Huippumalli haussa. Tytöt Islannin tarumaisissa maisemissa. Luovuus laitetaan koetukselle kuvauspaikassa, joka on kuin kauhuelokuvasta. Tehtävän voitosta on luvassa palkinto, mutta se ei olekaan kaikkien mieleen. 20.57 Keno. 21.00 Good Wife (12). Kieroa peliä. Alicia hoitaa tapausta, jossa kolmea tyttöä epäillään murhasta. Mike Kresteva järjestää yllätyksen, jota Alician on vaikea niellä. 22.00 Sinkkuelämää (12). 22.40 Sinkkuelämää (12). 23.20 Nelosen uutiset. 23.30 Nelosen sää. Nelosen sää 23.35 Frasier. Periaatteen mies. Frasier kieltäytyy lukemasta uuden sponsorin mainosta ja saa potkut. 00.05 Poliisit. Pori. 00.35 Neljän tähden illallinen. 01.05 Samurai Girl. Sydämen kirja, osa 1. Heaven palaa kotiin keräämään todisteita isäänsä vastaan ja näkee tämän hallussa salaperäisiä asiakirjoja. Niiden kaappaamiseen tarvitaan Cherylin ja Oton apua. 1. tuotantokausi. 02.05-06.20 Älypää-TV.

23.05 Sinkkuelämää (12). 23.45 Sinkkuelämää (12). 00.25 Paris Hiltonin maailma. 01.25 Vanessa ja pikkuväki. 01.55-05.50 Älypää-TV.

Jim

11.45 Koirantrimmaajat kilpasilla. 12.45 Sisustus uusiksi miehen tapaan. 13.55 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 14.25 Vanessa ja pikkuväki. 14.55 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.25 Pienten perhe. 15.55 Neljät häät. 16.55 Koirakuiskaaja. 18.00 Supernanny. 19.00 Nigellan uudet herkut. 19.35 Olet mitä syöt. 20.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. 20.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. 21.05 Täydelliset naiset. 22.05 Suomen Huippumalli haussa.

Sub

19

12.00 Ilmailun maailma. 12.30 Navigare. 13.00 Likaisen työn sankarit. 13.25 Kokin vapaapäivä. 13.55 Kutsu kylään Ian Wright. 14.50 MasterChef Australia. 15.45 Apua avajaisiin. 16.40 Anthony Bourdain maailmalla. 17.30 Tomin keittiö. 18.00 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Krokotiilimies. 20.30 Laiva. 21.00 Muuttajat. 21.30 Taksi (S). 22.00 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta. 23.05 Kuuluisat kuppilat. 23.35 South Park (12). 00.05 Pelko-

18.00 Frendit (S). 18.30 Iholla (S). Aamutuuli. Esin lähtee Istanbuliin isänsä kanssa mutta reissu ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Maria ja Luna ovat päässeet kotiin, jossa riittää vielä kaikenlaista puuhaa. 19.00 Big Brother Extra. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S). Nippelitietoa. Jess joutuu sanaharkkaan erään oppilaansa isän kanssa. Nick ei saa puhelinta heikon luottoluokituksensa takia, mikä herättää muissa hilpeyttä. 20.00 Gossip Girl (12). Prinsessat ja sammakko. Blairin prinsessaunelmat ovat toteutumaisillaan, kun Serena päättääkin heittää kapuloita rattaisiin. 21.00 ELOKUVA Up in the Air (S). (Up in the Air, Yhdysvallat 2009) Sympaattisessa draamakomediassa Ryan Binghamin hommana on erottaa ihmisiä. Päivittäiset itku- ja loukkausryöpyt eivät pelota kaikennähnyttä Ryania, joka ei halua sitoutua ja joka rakastaa lentämistä. Kunnes lentokenttä-loungessa vastaan osuu sensuelli hengenheimolainen Alex, yhtä lailla työlleen omistautunut ja hotelliseksiin iloisesti suhtautuva uranainen. O: Jason Reitman. N: George Clooney, Vera Farmiga, Anna Kendrick. 23.20 Big Brother. 23.50 Ylläs – huipulla tuulee. Osa 1. Sesongin alku. 00.50 C.S.I. (12). Pure minua. CSI tutkii aviomiehen kertomusta vaimon kaatumisesta portaissa. 01.45 House (12). Petos. 02.40-07.05 SubChat.

kerroin. 01.00 JIM D Henkilökuva: Britney Spears. 02.00 Taksi (S). 02.30 Pelastushelikopteri. 03.00 Navigare. 03.30-06.00 Älypää kuvavisa.

TV5 12.15 Lentokenttä UK. 12.55 Musta Kyy. 13.30 Elokuva: Odottava Mary. 15.15 Aarteenmetsästäjä. 16.05 Tarzan. 16.35 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.05 Meidän faija. 17.30 Pulmuset. 18.00 70’s show. 18.30 70’s show. 19.00 Ihmemies MacGyver. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 Elokuva: Valamiehet. 23.20 5D: Raskaana humalassa. 00.35 ELOKUVA Tilaa rakkaudelle. 02.50 Tarkkaampujat. 03.40 72 tuntia: rikos. 04.05-04.56 High Chaparall.

18.00 Talo Espanjassa. 9/9: La Final. Kristo Kentala juontaa talk show’n, jonka vieraana kilpailun finalistit. Varoitus: haastatteluissa puhutaan vain espanjaa. Panoksena unelmaloma talossa Espanjassa! 18.40 Elävä arkisto: Kesäfestarit. Ohjelmassa on mukana arkistomateriaalia aina vuoden 1970 ensimmäisestä Ruisrockista lähtien, ja lavalla nähdään sellaisia legendoja kuin Procol Harum, Geordie ja Rory Gallagher. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Osa 191. Nyt riittää. Antonio on pohtinut uutta työtään ministeriössä ja tullut siihen tulokseen, että hän on haukannut liian suuren palan ja päättää sen vuoksi irtisanoutua. 20.23 Rakennustaiteen aarteita. Monrealen tuomiokirkko. Lyhytdokumentteja Euroopan merkittävistä keskiaikaisista rakennuksista. 20.35 Kelttimytologiaa: Jättiläiset. Osa 5/6. Jättiläiset Balor ja Bolster olivat isoja kuin talot eivätkä lainkaan kilttejä. 21.00 Rockin klassikkolevyt: Rush. Käsittelyssä kaksi Rushalbumia: suuri läpimurtolevy 2112 (vuodelta 1976) ja vielä suurempi menestys Moving Pictures (1981). Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart ja muut kertovat. 22.00 ELOKUVA Kino: Sisarukset (16). (Die bleierne Zeit, Saksa 1981) Pappisperheen tyttäret nousevat 1960-luvun lopulla kapinaan. Julianesta tulee toimittaja, Marianne liittyy terroristijärjestöön. O: Margarethe von Trotta. N: Barbara Sukowa, Jutta Lampe. 23.41-04.00 Teematieto.

Fox 12.00 Ally McBeal (S). 12.45 Mr & Miss ShowHau. 13.10 Hain saalistajat. 14.00 Rajasota. 14.50 Hetki ennen tuhoa. 15.40 Tappajaeläimet. 16.30 Supertehtaat: Supermetro. 17.20 STT Uutiset. 17.24 Kierroksilla: Salamavihjeet. 17.30 Tanssi peppu pieneksi Suomi. 18.35 Tanssi peppu pieneksi Extra. 19.00 Lentoturmatutkinta: Kylmä tapaus. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.58 Kierroksilla: Illan Salama. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 Elokuva: Solaris (12). 23.40 Criminal Minds (16). 00.30 Amerikan kovimmat vankilat. 01.20 Rajasota. 02.10-03.00 Hetki ennen tuhoa: USA:n suurlähetystön pommitukset.

Sinua tarvitaan. Ojenna kätesi. • • • •

Itäkeskus, ma 24.9. klo 14–19, Itis, Itäväylän apteekin vieressä, Hansasillan lähellä B-rappu, Asiakkaankatu 11 B Mäntsälä, to 27.9. klo 14–19, Kirkonkylän koulu, Koulutie 3 Kerava, pe 28.9. klo 13–18, kirjasto/Pentinkulma, Paasikivenkatu 12 Espoon veripalvelutoimisto, kauppakeskus Iso Omena, Länsiväylätoimisto, Piispansilta 9, 2. krs, (Toritason R-Kioskilta hissillä 2. kerrokseen), ma–pe 11–18. • Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs, ma–pe 8–19. • Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16. Plasmanluovutus ajanvarauksella ma–to 8–17, pe 8–16.

Syksyllä on hyvä hetki luovuttaa. Jos haluat auttaa pelastamaan ihmishengen, käy luovuttamassa verta. Minä tahansa arkipäivänä, sillä tarve on jatkuvaa. • Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. www.sovinkoluovuttajaksi.fi • Verenluovutustilaisuuksien kalenteri www.veripalvelu.fi.


pan por tti

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

Kaikki pois!

Piis

Kotimaan sohvat & sängyt

Kuitinmäentie ESPOON LÄNSIKESKUS

Pihatörmä 1

S Y N N E J H Y T U P P LO E! M M M A T MUU

LIIKKEE

51 L ä

N

ESP

nsi

väy

A S S OO

n päivä!

! klo 12-16 Ä U Ä S IV 10-16 LA klo 12-16 ossa Ä P 7 T E Espo EISO klo 10-19 PE klo VIIkM O 10-19 T T lo H I A . E K V M 9 1 Y Ä J klo 10 Y K TI N Ä S A klo 10-19 I , V A I H V O H S O S E D O U V , lk. A I A V H SO viimeine 30.9.

29.9.

28.9.

27.9.

% 0 8 – 0 -5 26.9.

MA 24.9.

25.9.

Kaikki pois!

Kaikki pois!

Kaikki pois!

lposti Sohvasta he uode! tukeva pariv atikko! la + vuodevaate

ja Raj.erä! e l u T ois! hae p

Valmistamme sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Maailman parhaat sängyt

PALLADIUM pring

Meiltä saat sellaisen sängyn kuin haluat! Myös mittatilaustyönä!

BELLE-VUODEKULMADIVAANI

299,-

10,-

etusi

(798,-) Alk. Sinuhe-kankaalla

-62% etusi

-2000€

LEVEYS HULPPEAT 330cm!

Nahkaa!

KOTIMAAN etusi

JUMBO-JÄTTIKULMASOHVA

488,-

etusi

(1849,-)

-73%

Alk. Sinuhe-kankaalla

ea Kork

selkä

-73%

Jousi- ja runkotakuu 25 vuotta.

noja!

etusi

UPEA ISO KOTIMAINEN KULMASOHVA

995,-

(2495,-)

Huippulaadukkaalla Alicante-kankaalla. Saatavana myös nahkaverhoiltuna.

-74%

etusi

-60 %

Saatavana 3-istuttava, 2-istuttava, 1-istuttava, MYÖS MITTOJEN MUKAAN!

FINLANDIA STRIPE-runkosänkypaketti 120x200cm

100,-

- 5 0%

PAKETTIHINTAAN!

EROS 3-istuttava + 2 nojatuolia

NYT YHTEENSÄ!

VUOKATTI parisänkypaketti 160x200cm

KOTIMAAN

199,-

Petauspatja myydään erikseen.

(798,-)

1 paketti/talous.

Espoon länsikeskuksessa ti Muuttomyyn JENNYS Pihatörmä 1, 02240 ESPOO LOPPUTYH Palvelemme: ma-pe 10-19, la 10-16, su 12-16 puh: 040-559 2608 (Samassa talossa kuin Tarjoustalo)

etusi

Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.

etusi

-75%

(398,-)

Stripe-kankaalla. Petauspatja myydään erikseen. 1 paket paketti/talous.

noja! selkä a e k r Ko

vartaloa Luxus sänky usituksella jo llä myötäilevä

995,-

Sahankulman liikekeskuksessa

(1990,-)

Kotimaan sohvat & sängyt w w w. s u o m e n s a n k y t u k k u . f i

Moukarinkuja 4, 04300 TUUSULA Palvelemme: 10–19, la 10–16, su suljettu n rasto YS usva Puh 040 559 2028 Kesk JENN UTYH LOPP

20120924_fi_helsinki