Issuu on Google+

SUPERTÄHTI MADONNA TULEE ELOKUUSSA OLYMPIASTADIONILLE Suvilahden Flow-festivaaleilla esiintyy samana päivänä Björk

HELSINKI

SIVU 20

Keskiviikko 8. helmikuuta 2012 | n:o 27 | sää –15°

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Hiililastit värjäsivät rannat

MUSTA LUMI SÄIKÄYTTI SIVU 04

Kellosaarenrannan lumen valkeus vaihtui harmaudeksi Ruoholahdessa.

Lumiralli käy taukoamatta

Lukijan kuva

Viime päivinä Helsingin Hernesaaren edustalla on kipattu mereen kuormaautoista päivittäin 500–1 000 lumikuormaa. SIVU 04

VAIHDAMME KULTAA!

Stadionille iso remontti

Anfield-kissa suursuosioon

Stadion-säätiön julkaiseman selvityksen mukaan Helsingin Olympiastadion tarvitsee 200 miljoonaa euroa remonttiin. SIVU 06

Kesken Englannin valioliigapelin Liverpoolin kotistadionilla kirmannut kissa sai Twitterissä nopeasti yli 20 000 seuraajaa. SIVU 18

HUIPPUHYVITYS kun vaihdat tarpeettomat kultakorusi uusiin!

17€/g 20€/g 14 ka

Kiira Korpi Nettiyrittäjä ei Vantaalle ottaa riskejä Kiira Korpi ei osallistu taitoluistelun Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Vantaalla. SIVU 18

Toni Pesonen perusti ensin miesten vaatteita myyvän nettikaupan ja avasi vasta sen jälkeen perinteisen liikkeen. SIVU 09

Hinnat voimassa 29.2. 2012 saakka

Mikonkatu 6, p. 09-2315 0005, www.suomenkultakello.fi

18 ka Citykäytävä, Aleksanterinkatu 21, p. 09-662 760, Itäkeskus/Pikku-Bulevardi, Itäkatu 1-5 A 8, p. 09-323 9758


+

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

TÄNÄÄN

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

SAARA VARTIAINEN

LEFFALIPUT

TOIMITTAJA saara.vartiainen@sanoma.fi

TÄNÄÄN TÄNÄÄN

RUOKKIAKO VAI EIKÖ?

Pakkanen toi laineita luokkiin Pakkasessa rikkoontunut putki aiheutti vesivuodon Jakomäen peruskoulussa Helsingissä. Vesivahinko paljastui henkilökunnalle tiistaiaamuna. Koulutyö jatkui Somerikkopolulla vesilammikoista huolimatta. Vettä oli vuotanut rakennuksen katosta kahteen luokkaan ja koulun käytävälle. Iltapäivällä kostuneilla lattioilla hurisivat kuivurit. Jakomäen peruskoulu kärsi mittavammasta vesivahingosta viime vuonna. Koulua remontoitiin syksyllä usemman kuukauden ajan. Tuolloin kyse oli ilkivallasta. METRO

Tämä juttu puhutti Omakaupunki.fissä

Vaalitulos kuumensi tunteet ”Tytölle olisi ollut parempi pysytellä somekuplassaan, eikä tulla ulos kylmään maailmaan, jossa ilkeillä ihmisillä on eriäviä mielipiteitä.”

Tervetuloa!

Kevennys Metron ulkoasuun

”No, pahvi-Sauli ei tuosta hyökkäyksestä näyttänyt hätkähtävän! Jatkoi vaan hymyilyä! Voittajan hymy!” SOPRAANOS

SOME EI OLE SUOMI

Nuori nainen osoitti mieltään vastavalittua presidenttiä kohtaan ja alkoi sotkea kadunvarteen pystytettyä vaalijulistetta Pukinmäessä.

Metro-lehti näyttää tänään hieman erilaiselta kuin aikaisemmin. Vihreää väriä on vähennetty ja muutenkin hiukan kevennetty ulkoasua. Näkyvin muutos lienee osastojen avauksissa: palkki on nyt enemmänkin visuaalinen elementti – ja enää ei ole mustaa tekstiä tummanvihreällä pohjalla. Miellyttäviä lukuhetkiä!

”Niinistön porukat eivät ole vaivautuneet poistamaan julisteitaan, vaikka velvoite on olemassa.” NIMIMERKKI

ISMO UUSITUPA, TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ

Päivän kysymys Oletko joutunut lumitöihin tänä talvena?

Tänään Huomenna 9. helmikuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-15

-12

-10

-14

8:18

Edellinen kysymys

-11

-21

+3

-16

-17

-4

16:50

-13

-5

-11

+5

Oletko ollut osallisena kolarissa?

54% KYLLÄ

-19

-2

-18 -18

6

46% EI

-13 6

-14

-16 -18 6

-17

-14

-20

+1 +6

+6

6

7

+2 +21 +2 +15 +34 +16 +25 +12 +15 +26

Mitä yhteistä on koirien ulkoilutuksella pitkin hiihtolatuja, junaliikenteen sutjakkuudella ja lintujen ruokinnalla? No ainakin kaikki ovat takuuvarmoja talven puheenaiheita. Siivekkäiden syöttäminen muiden muassa nostattaa vuosittain esille tutut pulmat: Missä lintuja ei saa ruokkia? Saako lintuja ruokkia? Jos saa, niin millä ruoalla ja millä kelillä? Tarkkana saa olla varsinkin kerrostaloasukas, jolla ei ole omaa pihapiiriä, missä toimia omin luvin. Neuvoja löytyy lintuyhdistyksiltä. BirdLifen mukaan ruokinta on yksinkertaisesti sallittua siellä, missä sitä ei ole kielletty. Parasta ruokaa linnuille ovat vilja, siemenet, pähkinät ja talipallot. Vaalea leipä ja pulla eivät ole ravinteikkaita, ja ne voivat aiheuttaa poikasille jopa siipien kehityshäiriöitä. Talvella poikaset ovat kuitenkin jo niin isoja, ettei vaaraa ole. Ruokinta on yhteistyötä lintujen kanssa, todetaan pohjanmaalaisesta lintuseurasta; kerran aloitettua ruokintaa on jatkettava läpi talven. Keväällä kriittistä aikaa ovat takatalvet, jolloin linnut ovat talvesta uuvuksissa. Ihmisille lintujen ruokinta tarjoaa henkistä ravintoa. Lintujen elämän seurailu poistaa stressiä ja tuo tilalle laatuaikaa yksin tai perheen tai ystävien kanssa. Lintuja voi tarkkailla joko ikkunasta omalta sohvalta tai reippaalla ulkoilulenkillä. Ruokinta voi olla jopa addiktoivaa. Innokkain pakkaa ruokintalaitteen matkalaukkuun paetessaan Suomen talvea lomamatkalle ja seuraa paikallisten lintujen puuhia hotellin parvekkeella. Linnut rauhoittavat. Suomesta sodan keskelle ulkomaille työkomennukselle lähteneet ihmiset kertovat, että koSitaatti tiin palattua lohtua toi pihapiirin ”Vaitiolo kanssalintulaudan tarkmatkustajien keskailu. Ajatukset irken vaihtui keskus- tautuvat isosta ja teluun lintujen pienestä murheesta, kun seuraa, ruokinnasta.” milloin paikalle ilmestyy punatulkku, milloin tiainen. Hiljattain metron liikennekatkon aikana perinteinen vaitiolo kanssamatkustajien kesken vaihtui keskusteluun lintujen ruokinnasta. Samaan suuntaan matkustanut rouva kertoi, kuinka oli porukalla Seurasaaressa ruokkinut joutsenia. Joutsenet olivat kuulemma innostuneet varsinkin siitä ruokkijasta, jolla oli valkoista päällä. Luulivat kenties lajitoverikseen. Rouva yllytti kokeilemaan. Täytyy katsoa, mitä oman kulmakunnan pitkäkaulaiset siivekkäät tästä tuumaavat. Uusi pirkkamannekiini

+8

+3

-15

5

-17

-8

+4

-18

7

-10 -6

-16

-17

1

-6

0

-16

-24

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa oamkaupunki.fi.

02

+17 +18 +16 +30 +30 0 +3 +27 +8 +21

Paola Suhosen luotsaama Ivana Helsinki lyö hynttyyt yhteen K-ruokakauppojen kanssa. Ivanan kuoseja tullaan jatkossa näkemään muun muassa Pirkka-tuotteiden kääreissä. Lue koko juttu osoitteesta www.metrolive.fi


VESA MOILANEN

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

1

UUTISET

UUTISET

04

Hernesaaressa käy taukoamaton lumiralli Lumenkuljetus. Kaupungin vilkkaimman lumen vastaanottopaikan ylläpitoon on valjastettu myös yksi laiva. Helsingin eteläkärjessä, Hernesaaren lumen vastaanottopaikan edustalla käy taukoamaton kuhina. Mustarunkoinen alus nimeltä Merilintu kiertää sinnikkäästi kehää kierros toisensa jälkeen. Näin se on tehnyt lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta jo yli viikon – kellon ympäri. Sen tehtävä on siirtää kuormaautojen mereen kaatamat lumikuormat kauemmaksi laiturista, jotta Helsingin kiireisimmän lumen vastaanottopaikan toiminta ei keskeytyisi. Työnjohtaja Jari Lehtonen Helsingin kaupungin rakentamispalveluista kertoo, että maanantain ja tiistain välisenä yönä lumikuormien vastaanottaminen Hernesaaressa jouduttiin kaikesta huoliLumen vastaanottopaikat •

MONTA KOHDETTA. Helsingissä lunta kuljetetaan Hernesaaressa, Herttoniemessä, Kyläsaaressa, Malmilla, Maununnevalla, Oulunkylässä, Viikissä ja Vuosaaressa sijaitseville virallisille vastaanottopaikoille. Varapaikkoja avataan tarpeen vaatiessa.

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Hernesaaren lumenvastaanottopaikalla kuorma-autot kaatavat lumilastit suoraan mereen.

matta keskeyttämään pariksi tunniksi. Syy vastaanottopaikan lyhyeen toimintakatkokseen oli Lehtosen mukaan laiturin edustan täyttyminen lumesta noin neljän metrin syvyydessä olevaa pohjaa myöten. – Apuun tullut kaivinkone työnsi lumimassat kauemmaksi laiturista ja aamuyöllä vastaanottopaikka saatiin jälleen avattua. Hernesaaren lumiralli korostuu yöaikaan, sillä se on yksi kolmesta ympäri vuorokauden avoinna olevasta lumen vastaanottopaikasta Helsingissä. Muut kaksi sijait-

Havainto

”Öisin Hernesaaren lumen vastaanottopaikalle on jatkuva kuorma-autojen jono.” Jari Lehtonen, työnjohtaja kuvailee vilkasta liikennettä.

sevat Viikissä ja Vuosaaressa. – Yöllä lumikuormia voi tulla Hernesaareen todella pitkien matkojen päästä, Lehtonen kertoo. Kuluvana talvena Hernesaaren lumen vastaanottopaikalle kipattujen lumikuormi-

en sekoittamisessa laituria kauemmas on käytetty vain yhtä alusta. Vuosi sitten samassa työssä puursi yhtäaikaisesti kaksikin laivaa. Kun viime talvena Hernesaareen tuotiin lumikuormia pahimmillaan noin 2 000 lastin vuorokausitahtia, viime päivinä mereen tyhjennettyjen kuormien määrä on liikkunut 500 –1 000 tuntumassa. Ylläpitoinsinööri Ville Alatyppö rakennusvirastosta kertoo, että tähän mennessä kaupungin ei ole tarvinnut vielä turvautua lumen varavastaanottopaikkojen avaa-

miseen. – Kaikki kahdeksan virallista lumenvastaanottopaikkaa ovat käytössä. Suurinta huolta tällä hetkellä aiheuttaa tilanne Malmilla, mihin rahdataan paljon lumikuormia myös Vantaalta, Alatyppö kertoo. Alatypön mukaan rakennusvirasto voi joutua lähiviikkoina avaamaan lumen vastaanottopaikan ainakin Tuomarinkylän pellolle, jos lunta sataa vielä paljon lisää.

MIKKO VESA mikko.vesa@sanoma.fi

Uusi matkakeskus Tikkurilaan Ongelma. Hiilipölystä Uuteen Tikkurilan matkakeskukseen tulee kaksinkertainen määrä liiketilaa kauppakeskus Tikkuriin verrattuna. Liiketilat sijoittuvat asemakeskuksen eteläosan alimpiin kerroksiin. Niiden päälle rakennetaan toimistotiloja. Rakennuskokonaisuuden eteläosaan tehdään hotelli.

Toiseksi suurin •

KEHÄRATA. Kun kehäradan liikenne alkaa, Tikkurilan asemasta tulee Suomen toiseksi vilkkain rautatieasema.

Uusi matkakeskus korvaa Tikkurilan nykyisen aseman.

Bussiterminaali siirtyy Ratatien varteen. Bussilaitureiden yläpuolelle tehdään iso päivittäistavarakauppa ja pysäköintitalo. VR:n ja HSL:n lipunmyynnit sekä kaupunginyhteispalvelupiste rakennetaan pääsisäänkäynnin yhteyteen. Radan yli rakennetaan asemasilta. METRO

Nettirikollisuus

Aktivistien röyhkeys lisääntyy Nuoret internetaktivistit ovat alkaneet haastaa viranomaisia yhä suoremmin. F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen (kuvassa) nostaa esimerkiksi hakkeriryhmä Anonymousin tuoreen tempauksen, jossa ryhmä salakuunteli ja nauhoitti poliisien salaisen konferenssipuhelun ja vuoti nauhan nettiin. Hyppösen mukaan nettiaktiivien tilanne ei kuitenkaan ole Suomessa niin paha kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa. – Esimerkiksi pätevälle koodaajalle löytyy täältä aina töitä, eikä hänen tarvitse tehdä rikoksia saadakseen rahaa. Suomessa vietetään parhaillaan tietoturvaviikkoa. STT

LUKIJAN KUVA

50

sotkua voimalaitosten rantojen läheisyydessä

Kylmän ilman kuivattama kivihiili pölyää ja sotkee ympäristöä Salmisaaren ja Hanasaarten voimalaitosten läheisyydessä. Musta pöly on tuhrinut ainakin Kellosaaren rantaa Ruoholahdessa. Pölyä leviää, kun kivihiililasteja puretaan laivoista. – Venäjällä on ollut kylmä pakkasjakso, kuten täälläkin. Silloin Venäjältä ostettava hiili ikään kuin pakastekuivuu, ja samalla se jauhautuu entistä hienojakoisemmaksi. Näistä syistä laivalastit pölyävät, voimalaitospäällikkö Jyrki Itkonen Helsingin Energiasta kertoo. Pölyämistä on vaikea estää, sillä parhaiten siihen tepsii vain lämpötilan kohoaminen. Vilkasta •

USEITA LASTEJA. Salmisaaren ja Hanasaaren voimaloiden tarpeisiin on saapunut tämän vuoden aikana 15 laivalastia kivihiiltä.

EI TUULELLA. Hiilipölyn leviämisalueen kokoon vaikuttaa myös tuulen suunta. Siksi kylmien kelien hiililaivoja ei voida purkaa kovan tuulen aikana.

euroa

Kolhitun auton kuski kurvasi bussin eteen Bussin ja henkilöauton pellit kolahtivat yhteen Vantaan Tikkurilassa maanantaina iltapäivällä. Linja-auton kuljettaja ei huomannut tapahtunutta vaan jatkoi matkaansa. Henkilöauton kuljettaja ajoi kuitenkin linjan 63 bussin kiinni ja kurvasi sen eteen pysäkillä. Hän marssi sisään selvittämään tilannetta ja soitti paikalle poliisin. METRO

Joustoa purkuun

”Lastien vastaanottamista voidaan harventaa kylmimpien sääjaksojen aikana.” Kauno Kaija, Helsingin Energian hankintapäällikkö. Pölyongelman pitäisi poistua maaliskuun puolivälin jälkeen.

– Esimerkiksi Salmisaaressa hiiltä yritetään pudottaa mahdollisimman alhaalta suppiloihin, joista hiili menee varastoon. Keinot ovat kuitenkin rajalliset. Tilanne on valitettava, Helsingin Energian ilmansuojeluinsinööri Anna Häyrinen sanoo. Voimalaitosten ympäristöluvissa määrätään, että laivalastit on purettava niin, ettei lasti pölyä. Ongelmaa onkin yritetty ratkaista jo useasti. Pohdinnassa on ollut esimerkiksi se, että hiiltä ostettaisiin vain lämpiminä vuodenaikoina. Silloin ongelmaksi tulisi kuitenkin Salmisaaren maanalaisissa varastoissa se, että hiili kytee, jos se seisoo pitkiä aikoja. Kytemisestä taas syntyy savua ja hajua, joita on tuuletettava. MARKE HARKAS


10 henkilöä -100kg!

Haluatko sinä pudottaa painoasi? Etsimme 10 osallistujaa testiryhmään uuteen painonpudotusohjelmaan pudottamaan yhteensä 100 kiloa!

Lähetä hakemuksesi 15.2.2012 mennessä

Kerro, miksi juuri sinä haluat osallistua testiryhmään. Ota yhteyttä puh. 050 447 3308 tai kamppi@fressi.fi

www.xtravaganza.fi

Me kevensim me Lahtea yli 200 kg! Fressi Kamppi Annankatu 33, HELSINKI Puh. 050 447 3308 kamppi@fressi.fi • www.fressi.fi

Voiko jostain löytyä edullisempia aurinkolaseja voimakkuuksilla? Emme ainakaan usko.

Hinta sisältää vakiovalmisteiset yksitehoperusaurinkolasilinssit sekä kehykset laajasta 65 €:n B&G Sun -aurinkolasivalikoimasta. ESPOO Kauppakeskus Lippulaiva, puh. 020 110 6200. Sello, puh. 020 110 6530. Tapiontori, puh. 020 65 110€:n 6280.B&G HELSINKI Hakaniemi, Siltasaarenkatu 16, puh. 020 110 6270, Columbus, Vuotie 45, puh. 020 110 6080, Kauppakeskus Malmin Nova, Malminkaari 13-19, puh. 020 110 6180. Itäkeskus, Pasaasi, puh. 020 110 6220, Nissen-kulma, Hintaa sis sisält sisältää ältää ää vak vakiov vakiovalmisteiset iovalm almist isteis iset et Kauppakeskus yksite yks yksitehoperusaurinkolasilinssit itehop hoperu erusau saurin rinkol kolasi asilin linssi ssit t sekä s Tapiola, kä kehykset e laajasta Sun -aurinkolasivalikoimasta. Keskuskatu 3, puh. 020 110 6250, Konala, Kauppakeskus Ristikko, Ajomiehentie 1, puh. 020 110 6160. HYVINKÄÄ Kauppalankatu 3, puh. 020 110 6430. JÄRVENPÄÄ Sibeliuksenkatu 23, puh. 020 110 6230. KERAVA Kauppakaari 4, puh. 020 110 6240. LAHTI Kauppakeskus Trio, 1. krs (Vesku-aukio), puh. 020 110 6360, Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2, puh. 020 110 6190. Kauppakeskus Kärkkäinen, Pasaasi 2, puh. 020 110 6150. RIIHIMÄKI Keskuskatu 7, puh. 020 110 6590. VANTAA Kauppakeskus Jumbo, puh. 020 110 6570, UUSI MYYMÄLÄ: Kauppakeskus Martintori, Kivivuorentie 4, puh. 020 110 6810, Myyrmäki, Kauppakeskus Myyrmanni 2. krs, puh. 020 110 6260, Tikkurila, Tikkuraitti 18, puh. 020 110 6290. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min. www.nissen.fi


lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

Kylpyläloma perheelle

Hotelliloma kahdelle

alk.

06

Olympiastadionille mittava remontti

133,-

alk.

UUTISET

SEPPO SAMULI/LEHTIKUVA

68,yö

Korjaushankkeet. Stadion-säätiö tarvitsee Helsingin Olympiastadionin uudistamiseen kuusi vuotta ja 200 miljoonaa euroa.

Jos päättäjät hyväksyvät Stadion-säätiön tiistaina julkaiseman esityksen, Olympiastadionin perusparannus on valmis vuonna 2018. Valtio ja Helsingin kaupunki maksaisivat kulut puoliksi. Perusparannuksen tarkoituksena on, että Olympiastadion pystyy jatkossakin isännöimään kansainvälisiä suurtapahtumia. Samalla funkkistyylisen stadionin kulttuurihistoriallinen ja rakennustaiteellinen arvo sekä tunnistettavuus halutaan säilyttää.

Mielipide

”Peruskorjauksella stadionista olisi tehty ulkomuseo, joka olisi melko pian ollut käyttökelvoton.” Harri Syväsalmi. Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johtaja. Hän kiittelee sitä, että stadionia parannetaan perusteellisesti.

Stadionia ei uudistuksen aikana suljettaisi minään vuotena kokonaan. Rakennustyöt alkaisivat viimeistään vuonna 2014. Mallia uudistamiselle haettiin erityisesti Berliinistä, jonka Helsingin tavoin 1930-luvulla rakennettu Olympiastadion uudistettiin täysin ennen vuoden 2006 jalkapallon MM-kisoja. Berliinissä yhdistettiin modernisointi ja stadionin hengen säilyttäminen. STT

Uudistus •

KASVUA. Olympiastadionin pinta-ala lähes tuplaantuisi noin 20 000 neliöstä 36 000 neliöön.

MAAN ALLE. Stadionin katsomot katettaisiin ja istuimet vaihdettaisiin. Liikuntasalit muutettaisiin muunneltaviksi monitoi-

mitiloiksi, ja stadionille rakennettaisiin uudet yleisöpalvelu-, logistiikka-, media- ja pukuhuonetilat. Suuri osa uusista tiloista rakennettaisiin maan alle. •

PUISTO. Stadionin ympäristö on tarkoitus muuttaa yleiseksi puistoksi.

Taitoluistelun Pohjoismaiset mestaruuskilpailut

9.–12.2.2012 Vali Areena, Vantaa

Tule maan kannusta et la suoma is voittoon!

www.rantasipi.fi tai 020 055 055

KYLPYLÄHOTELLIT: AULANKO, Hämeenlinna | EDEN, Nokia | LAAJAVUORI, Jyväskylä TROPICLANDIA, Vaasa | IMATRAN VALTIONHOTELLI | IKAALISTEN KYLPYLÄ HOTELLIT: AIRPORT, Vantaa | FORSSA | POHJANHOVI, Rovaniemi | RUKAHOVI, Kuusamo | SVEITSI, Hyvinkää

Lippujen hinnat (4-12 v./aik.) To ja pe 5/8 € La 7/10 € Su 10/15 € All Event 20/30 €

Etsimme masennukseen sairastuneita henkilöitä kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuslääke annetaan tabletteina (hoitokäytännön mukainen masennuslääke yhdessä tutkimuslääkkeen tai lumevalmisteen kanssa). Tutkimukseen voi osallistua henkilöt, jotka eivät ole saaneet riittävää apua aiemmin aloitetusta masennuslääkehoidosta. Tutkimukseen voi osallistua myös henkilöt, jotka eivät käytä tällä hetkellä mitään masennuslääkkeitä. Tutkimukseen osallistujien terveydentilaa seurataan perusteellisesti koko tutkimuksen ajan. Tutkimus kestää n. 18 viikkoa ja siinä on 14 tutkimuskäyntiä.

Masennuksen oireita voivat mm olla: – mielialan lasku, mielihyvän ja kiinnostuksen menettäminen – väsymys, unettomuus – arvottomuuden ja syyllisyyden tunne – keskittymiskyvyn ja muistin huononeminen – ruokahalun muutokset – toivottomuus, päätöksentekovaikeus – kuolemanajatukset

Rinteiden hurmaa ja talvista hauskaa. Kylpylöiden poreita, vesiliukumäkiä, hemmottelevia hoitoja ja herkullisia ruokahetkiä. Kaikkia näitä löytyy Rantasipeistä ympäri Suomen. KAIKKI LOMAPAKETIT, LISÄTIEDOT, HINNAT JA VARAUKSET

KÄRSITTEKÖ MASENNUKSESTA?

Voitte soveltua tutkimukseen jos: – olette 18–65 -vuotias – olette ruumiillisesti terve – ette ole raskaana, ettekä imetä – ette sairasta muuta mielenterveyden häiriötä kuin masennusta – ette käytä säännöllisesti psyykenlääkkeitä tai liikaa alkoholia

TALVILOMAN

RIEMUJA

Olympiastadionin tulevaisuus halutaan varmistaa perusparannuksella.

Alustava aikataulu To 16-20.30 Pe 13-21 La 11.30-21 Su 11-15.30

Lipunmyynti www.lippu.fi ja tuntia ennen ovelta. www.nordics2012.fi • facebook.com/taitoluistelu

Tutkimukseen osallistuminen on maksutonta ja kohtuulliset tutkimukseen liittyvät matkakustannukset sekä tutkimuskäynnillä tarvittavat ateriat korvataan. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja sen voi keskeyttää milloin tahansa. Tutkimuksesta vastaavana henkilönä toimii dosentti, psykiatrian erikoislääkäri Ulla Lepola, Savon Psykiatripalvelu Oy:stä, puh:017-288 2710. Tutkijalääkärinä Helsingissä toimii psykiatrian erikoislääkäri, ylilääkäri Martti Heikkinen. Hän antaa tarkempia tietoja tutkimuksesta ti 7.2. klo 19–20.30 ja ke 8.2. klo 17–18 numerosta 050-593 3451. Muina aikoina voitte lähettää tekstiviestin yhteystietoineen tai ottaa yhteyttä sähköpostilla: martti.heikkinen@welho.com


UUTISET Vuoden ravintola

Maan suurimmaksi

Parannusta

Yliopistovertailu

Muru sai tunnustusta

Vakuutusyhtiöt yhdistyvät

Junat kulkevat nyt paremmin

Helsinki on toiseksi paras

Suomen gastronomien seura on valinnut helsinkiläisen Murun Vuoden ravintolaksi. Fredrikinkadulla sijaitseva Muru on palkitsijoiden mukaan laadukas mutta mutkaton bistro. Vuoden ravintola valittiin nyt 26. kerran. Viime vuonna tittelin sai tamperelainen ravintola C. Vuonna 1945 perustettun Suomen gastronomisen seuran tarkoitus on elvyttää ja nostaa Suomen ruokahuoltoa, elintarvikkeiden laatua ja ruokakulttuuria yleensä. STT

Keskinäiset vakuutusyhtiöt Tapiola ja Lähivakuutus yhdistyvät. Yhdistymisessä syntyy Suomen suurin vahinkovakuuttaja, joka tarjoaa vakuutusten lisäksi myös pankki- ja sijoituspalveluja. Lähivakuutus-Tapiola aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa, mutta koko yhdistymisprosessin odotetaan kestävän noin kaksi vuotta. Yhdistyminen vaatii yhtiökokousten sekä kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Asiakkuudet jatkuvat entisellään. STT

Vaikka pakkanen ja lumi ovat kiusanneet junaliikennettä, junat ovat kulkeneet täsmällisemmin kuin viime vuonna. Pääkaupunkiseudun lähijunien täsmällisyys oli tammikuussa 91,9 prosenttia eli 11 prosenttia parempi kuin vuotta aiemmin. Lähijunat ajoivat tammikuussa niin täsmällisesti, ettei korvausraja ylity. METRO

Helsingin yliopisto on tuoreen vertailun mukaan toiseksi paras pohjoismaalainen korkeakoulu. Eurooppalaisista yliopistoista Helsingi sijoittuu 23. sijalle espanjalaisen tutkimuslaitoksen Webometricsin vertailussa. Pohjolan paras opinahjo on Trondheimin tekninen korkeakoulu NTNU. Euroopan kärkeä edustaa sveitsiläinen Zürichin tekninen korkeakoulu. Kakkosena ja kolmosena ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. METRO-STT-NTB

Kolikkolöytö johti ilon kierrätykseen

Periaate

”Ehkä on parempi käyttää se kolikko näin kuin antaa vain kerjäläiselle. Tässä on enemmän ajatusta.” Jaana Manner. Ensimmäisen lapun liimannut vantaalainen keksi uudenlaisen tavan ilahduttaa.

1 pinnan paikkaus Suun tarkastus

Hinta

oma vastuu

51€ 30€

33€ 14€

Vertaa hintaa, hinnat edelleen 2006 tasolla, jolloin olimme HS Tutkimuksen mukaan edullisin! Hinnasto www.megadent.fi, soita ja kysy tarjousta!

Ajanvaraus 24 h p. 09-736 979 • Hämeentie 26

VÄLIMERI KESÄLLÄ 2012

COSTA SERENA SUNNUNTAISIN SAVONASTA 1.4-18.11.2012 HINNAT ALKAEN SISÄHYTISSÄ HINTA SISÄLTÄÄ ATERIAT JA . RISTEILY & LENTO 975 € KAIKKI JUOMAT (MYÖS VIINIT JA OLUET)

I... S K VÄ I Ä ÄNP V Ä YST LUKIJAN KUVA

50 euroa

Välipala-automaatti Helsingin Kampissa sai uuden tehtävän hyvän mielen välittäjänä.

limsaa ja suklaata kauppaavaan automaattiin. Manner ei kuitenkaan valinnut tuotetta itse, vaan jätti ilmaisen valinnanmahdollisuuden automaatin seuraavalle käyttäjälle. Ideansa Manner selitti muille punaisella lapulla. Lapun hän kiinnitti koneen kylkeen. – Mietin, että tämä olisi hauska ja kiva idea. Ehkä on parempi käyttää se kolikko näin kuin antaa vain kerjäläi-

selle. Tässä on enemmän ajatusta. Joku muukin innostui asiasta, ja punaisen lapun kylkeen ilmaantui toinen lappu. Myös siinä toivottiin, että hyvä kierre jatkuisi. – Saa nähdä, kuinka käy. Se on vähän kuin fifty–fifty, Manner arvioi.

EVELIINA RUOKOLAINEN

Elokuva •

PERUSTANA ROMAANI. Anna hyvän kiertää -ilmaus on tullut tutuksi samannimisestä draamaelokuvasta. Yhdysvaltalaisen elokuvaohjaajan Mimi Lederin ohjaama elokuva perustuu Catherine Ryan Hyden kirjoittamaan romaaniin. Elokuvan ensi-ilta oli vuonna 2000.

eveliina.ruokolainen@sanoma.fi

mehiläinen psykoterapiapalvelut

Keskustan presidenttiehdokkaana ollut Paavo Väyrynen pyrkii jälleen puolueen puheenjohtajaksi. Väyrynen sanoo olevansa käytettävissä puheenjohtajasta järjestettävään jäsenvaaliin, jos saa puolueen sääntöjen edellyttämän tuen. 65-vuotias Väyrynen johti keskustaa vuosina 1980–90. Hän pyrki takaisin puolueen johtoon viimeksi toissa vuonna, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Mari Kiviniemi. STT

(teknikon palveluista, kaikista -30%)

Panoksena rakkaus!

JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA

Väyrynen pyrkii puolueen johtoon

Teitä palvelee HAMMASLÄÄKÄRI ja HAMMASTEKNIKKO

WWW.ATC.FI 09 - 341 3440 SALES@ATC.FI

Uusi yritys

Paavo Väyrynen ei luovuta.

UUSITTU HAMMASHOITOLA MEGADENT OY

3.6. ALKAEN IBIZALLA 24 H PYSÄHDYS

Hyvä idea. Vantaalainen Jaana Manner keksi yksinkertaisen tavan ilahduttaa kanssaihmisiä. Helsingin Kampin metroaseman välipala-automaattia koristi tiistaina kaksi käsinkirjoitettua lappua. Ruskea lappu oli vastaus punaiseen. Molemmilla oli sama sanoma – anna hyvän kiertää. Ensimmäisen lapun kirjoitti vantaalainen Jaana Manner. – Löysin bussin 62 lattialta kahden euron kolikon, ja ajattelin, että en tarvitse sitä välttämättä itse. Mietin, mitä sille voisi tehdä ja kaverini ehdotti tätä, Manner selostaa. ”Tätä” tarkoitti siis sitä, että Manner syötti kolikon

07

tarjoaa pääkaupunkiseudulla korkeatasoista yksilö-, pari- ja ryhmäpsykoterapiaa sekä työnohjausta ja valmennusta. Lähiaikoina Mehiläinen Ympyrätalossa alkavia ryhmiä: ∏ Rohkeasti esille Hallitse sosiaalista ahdistusta ja kehitä kykyjä jämäkkään viestintään. ∏ Jälleenrakennus-seminaari parisuhteen päättymiseen liittyen Ohjauksen avulla voimme tehdä kriisistä kasvattavan kokemuksen. ∏ Tuloksellista masennuksen hoitoa IPT-G ryhmässä Vertaistukea ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua. Lue lisää www.mehilainen.fi/psykoterapiapalvelut -> ympyrätalo www.mehilainen.fi

Korttipelejä parisuhteen kehittämiseksi. Tilaukset: www.vaestoliitto.fi/nettikauppa SAMARAKAS ALSO IN ENGLISH!


lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

EMMANUEL DUNAND/AFP

UUTISET

08

Yhä useampi diplomaatti poistui

- / AFP

SYYRIA. Suomi ei ole vielä sulkenut edustustoaan

Vauhtia vaalitilaisuudessa Republikaanien presidenttiehdokkuudessa tiukasti kiinni oleva Mitt Romney antoi vauhtia yksivuotiaalle Madison Buschille Lovelandissa Coloradossa. Romney toivoi aiemman menestyksensä jatkuvan tiistain esivaaleissa Minnesotassa, Coloradossa ja Missourissa. Tulokset selvisivät varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. STT-REUTERS-AFP

Kanada

11 kuoli tila-auton ja rekan kolarissa moottoritiellä Yksitoista ihmistä kuoli liikenneonnettomuudessa Kanadassa maanantaina. Paikallisen poliisin mukaan tila-auto ja rekka törmäsivät toisiinsa moottoritiellä Ontariossa lähellä Stratfordin kaupunkia. Tila-autossa olleista 13 ihmisestä kymmenen kuoli. Lisäksi rekankuljettaja menehtyi. STT-AFP Venäjä

Putin lupasi presidenttinä palauttaa talviajan Pääministeri Vladimir Putin aikoo palauttaa talviajan Venäjälle, kun hänet on valittu uudelleen presidentiksi. Miljoonat venäläiset ovat moittineet väistyvän presidentin Dmitri Medvedevin päätöstä luopua talviajasta. Venäjä siirtyi pysyvästi kesäaikaan viime vuoden maaliskuussa, koska Medvedevin mukaan kellojen siirtäminen lisää stressiä. – Voimme toki palata entiseen, mutta ei tehdä sitä nyt yhtäkkiä, Putin sanoi. STT-REUTERS

Ruotsi

Lumivyöry tappoi rinnetyöntekijän Jämtlannissa LuoteisRuotsissa lumivyöryn hautaamaksi jäänyt mies on kuollut, kerrottiin sairaalasta tiistaina. Mies työskenteli rinnetyöntekijänä Tänndalenissa. Hän oli maanantaina iltapäivällä parhaillaan arviomassa laskettelukohteiden lumivyöryvaaraa, kun lumivyöry hautasi hänet. Miehen seurassa oli naiskollega, joka ei kuitenkaan jäänyt vyöryn alle, vaan pystyi hälyttämään apua. Naiskollega loukkaantui onnettomuudessa lievästi. STT-TT Indonesia

Harvinaisia delfiinejä havaittu Ympäristöjärjestö WWF on havainnut uhanalaisia iravadindelfiinejä Indonesian vesillä Borneon saaren edustalla. Järjestö vaatii delfiinien elinympäristön parempaa suojelua. Tutkimusryhmä kävi viiden päivän aikana läpi 260 kilometrin mittaisen matkan Indonesian puoleista Borneon rannikkoa. He havaitsivat yhteensä 18 iravadindelfiiniä, jotka matkasivat rannikolla pienissä ryhmissä. STT-AFP

Ranska, Italia, Espanja, Britannia ja Belgia ovat vetäneet suurlähettiläänsä pois Syyriasta toistaiseksi. Suomen Damaskoksensuurlähetystö on tarkoitus pitää auki niin kauan kuin turvallisuutta pidetään riittävänä. Edustustossa työskentelee kolme suomalaista. Yhdysvallat on puolestaan jo sulkenut suurlähetystönsä väkivallan uhan takia. Lisäksi kuusi Persianlahden maata kutsui suurlähettiläänsä kotiin Syyriasta tiistaina. Bahrain, Kuwait, Oman, Qatar, Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit kehottivat myös Syyrian lähettiläitä palaamaan Damaskokseen. – Syyrian hallinto on torjunut kaikki yrityksemme kriisin ratkaisemiseksi ja verenMuutos

”Tilanne muuttui sisällissodaksi viime kesänä ja erityisesti syksyllä.” Ari Kerkkänen, Suomen Lähi-idän instituutin johtaja

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov (vas.) tapasi tiistaina Damaskoksessa Syyrian presidentti Bashar al-Assadin.

vuodatuksen lopettamiseksi, maat perustelivat yhteisessä lausunnossaan. Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Ari Kerkkäsen mielestä kansainvälisen yhteisön pitäisi painostaa oppositiota neuvottelemaan presidentti Bashar al-Assadin kanssa. Raakuudet jatkuvat, ellei osapuolia saada keskustelemaan keskenään.

– Nyt tarvitaan sovittelijaa. Välittäjä voisi olla jokin valtio, henkilö tai järjestö, joka ei ole leimautunut oppositioryhmien tai hallinnon kannattajaksi, Kerkkänen sanoo. Venäjäkin saattaa pyrkiä välittäjäksi, vaikka sillä on läheiset suhteet al-Assadiin. Ulkoministeri Sergei Lavrov vakuutti tiistaina Damaskoksessa, että Syyrian Bashar

al-Assad on valmis keskustelemaan kaikkien osapuolten kanssa. STT-REUTERS-AFP 400 lasta kuollut •

VÄKIVALTAA. Unicefin mukaan Syyrian väkivaltaisuuksissa on kuollut lähes 400 lasta 11 kuukauden kuluessa.

Ranska. Yhä useampi matka peruuntui lentolakon jatkuessa

Kreikka. Puolueet eivät vieläkään yksimielisiä säästöpaketista

Ranskan lentokaaos jatkui tiistaina. Air France -lentoyhtiö ilmoitti päivällä, että lähes puolet kaukolennoista joudutaan perumaan, ja lyhemmistä lennoista jää lentämättä 70 prosenttia. Lennot peruuntuivat maanantaina alkaneen nelipäiväisen lentolakon takia. Lakossa on niin lentäjiä kuin matkustamo- ja kenttähenkilökuntaakin. Tilanne huononi tiistaina selvästi maanantaista, sillä silloin lennettiin vielä 85

Kreikan puolueiden neuvottelut uuden tukipaketin ehtona olevista säästöistä ovat jälleen lykkääntyneet, kertoi pääministerin kanslia tiistai-iltana. Pääministeri Loukas Papadimosin oli määrä neuvotella hallituskoalitionsa kanssa paketista illalla. Mielenosoittajat polttivat Saksan lipun Ateenan Syntagma-aukiolla tiistaina, koska heidän mielestään Saksa on painostanut Kreikkaa kohtuuttomasti. Protestoijat syyttivät EU:ta,

prosenttia kaukolennoista ja 75 prosenttia lyhyemmistä lennoista. Lakkolaisten mukaan hallitus haluaa rajoittaa lakkooikeutta. Parlamentin alahuoneen hyväksymän esityksen mukaan lentohenkilökunnan pitäisi varoittaa mahdollisesta lakosta kaksi päivää ennakolta. Lakiesitystä käsittelee parhaillaan senaatti. Ranskan hallitus on aikaisemmin uhonnut, että lakia ei tulla muuttamaan. STT-AFP

Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää ja Euroopan keskuspankkia toimista, jotka vain syventävät työttömyyttä ja lisäävät epätoivoa. Kreikassa järjestettiin myös yleislakko uusia säästöjä vastaan. Kansainväliset rahoittajat odottavat Kreikalta sitoumuksia säästöistä lähipäivinä. Kreikka on lupautunut muun muassa vähentämään 15 000 työpaikkaa julkiselta sektorilta vuoden kuluessa. STT-AFP-REUTERS

METRO JULKAISEE TIISTAINA 14.2. SMS- JA MMS-YSTÄVÄNPÄIVÄTERVEHDYKSIÄ. Lähetä ystävänpäivätervehdyksesi viimeistään perjantaina 10. helmikuuta kello 12. Näin lähetät tervehdyksen tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun METROYSTÄVÄ ja välilyönnin jälkeen terveisesi (max 160 merkkiä). Lähetä viesti numeroon 17181. Viestin hinta on 0,60 euroa. Näin lähetät kännykuvatervehdyksen: Ota kännykamerallasi kuva. Kirjoita viestin alkuun sana METROYSTÄVÄKUVA ja sen jälkeen tervehdys (max 500 merkkiä). Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Viestin hinta on 0,95 euroa.


lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

UUSI URA

09 ANNIKA LOHI

+ UUSI URA

Sebastian Clothingin perustaja Toni Pesonen avasi ensin nettikaupan ja vasta sitten Taka-Töölön vaateliikkeen.

Nettiyrittäjän on oltava aina tavoitettavissa Yrittäjyys. Toni Pesonen myy vaatteita netissä ja perinteisessä kaupassa. Yrittäjän täytyy olla valmis riskeihin ja epävarmuuteen. Toni Pesonen ei löytänyt mieleistään vaatekauppaa joten päätti perustaa sellaisen itse. Hän avasi tyttöystävänsä avustuksella miesten vaatteita myyvän nettikaupan Sebastian Clothingin ja sen kylkiäiseksi pienen perinteisenkin liikkeen Helsinkiin. – Yleensä se taitaa mennä toisin päin, että liike perustetaan ensiksi. Me päätim-

MYYJIÄ

Ydinkesk. Aloita heti! P.

044 9638 307

Ulkomaille: Tallinna tai Thaimaa

me tehdä nettikaupan ensiksi, koska aloituskustannukset olivat pienemmät ja pystyimme keskittymään täysin sen kehittämiseen, Pesonen kertoo. Nettikauppa avattiin kesällä, ja liike Taka-Töölöön kaksi kuukautta sitten. Kauppatieteitä yliopistossa opiskele-

va Pesonen on aikaisemmin työskennellyt asiakaspalvelun, myyntityön ja taloushallinnon parissa. Sebastian Clothing myy pääasiassa miesten vaatteita. Pesonen uskoo, että nettiostosten tekeminen sopii nimenomaan miehille. – Miehet eivät välttämättä

Neuvoja nettiyrittäjälle •

SUUNNITTELE HUOLELLISESTI. Nettikaupan pitäminen tulee viemään enemmän aikaasi kuin aluksi uskot, neuvoo Toni Pesonen. OLE TAVOITETTAVISSA. Asiakaspalvelun pitää toimia. Kuvittele itsesi asiakkaaksi.

MIETI KOHDERYHMÄ. Muista markkinoida kauppaasi oikeille kohderyhmille.

HUOLEHDI TOIMITUSKETJUSTA. Helppous ja nopeus ovat niitä syitä, miksi ihmiset tekevät ostoksia internetissä.

jaksa lähteä shoppailemaan sen itsensä takia, vaan he oikeasti tarvitsevat jotain tiettyä asiaa. Netistä sen saa helposti. Nettiyrittämisessä on omat erikoisuutensa, joista Pesonen korostaa suunnitteluvaihetta. – Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Täytyy tarkalleen tietää, kenelle on nettikauppaa tekemässä, ja tehdä toimiva sivusto. Myös visuaalinen ilme on tärkeä, hän listaa. Internetissä asiakassuhteen rakentaminen on haasteellista, kun kanssakäymistä kasvotusten ei ole. Siksi nettiyrittäjän pitää olla Pesosen mielestä aina tavoitettavissa. Jos sähköpostin vastaus tulee vasta viikon päästä, on toden-

Itseluottamus

”Jos ei itse usko omaan asiaansa, ei niin tee kukaan muukaan.” Toni Pesonen

näköisesti jo liian myöhäistä. Pesoselle yrittämisen hyvät puolet löytyvät kehittymisestä. Hän pitää siitä, että näkee työnsä tulokset konkreettisesti. Yrittäjän täytyy olla valmis ottamaan riskejä ja sietämään epävarmuutta. Myös terveestä itsevarmuudesta on hyötyä.

TARU SEPPÄNEN

Uusia palveluja

Tukea tarjolla Työ- ja elinkeinohallinnon palvelut ovat ilmoittautuneet avuksi matkapuhelinsektorin rakennemuutoksessa. Nokia Siemens Networks on hiljattain ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut, joissa henkilöstön vähennystarve Suomessa on 1 200 työntekijää. Te-toimistojen palvelut tukevat irtisanottavien työntekijöiden uuden uran löytymistä. Palveluja voi hyödyntää myös työssä ollessaan. Mol. fi- ja Yrityssuomi.fi-sivustoille on koottu aineistoa, josta on hyötyä Nokia-klusterin osaajille uuden uran etsinnässä. METRO

taru.seppanen@sanoma.fi

Töitä työturv.kortin omaaville

RAKENNUSMIEHILLE Soita klo 10-12 puh. 09- 7745 680

www.rtj-siivous.fi

Raskaansarjan henkilöstöpalvelua

Kuljettaja Haemme valmiita D1/D-kuljettajia ja koulutukseen taksinkuljettajaksi haluavia. www.kovanen.com/rekry

IV Kymppi Oy on erikoistunut ilmanvaihtojärjestelmien puhdistuksiin ja -mittauksiin. Haemme nyt palvelukseemme 4 MYYJÄÄ tarjoamaan palveluitamme puhelimitse yksityiskotitalouksiin. Edellytämme hakijalta hyvää suomen kieltä ja kommunikointitaitoja. Tarjoamme valituille alan kilpailukykyisimmän palkkauksen+bonukset. Vapaamuotoiset hakemukset osoitteeseen rekry@ivkymppi.fi

Loppuiko duunit? HERÄÄ! Tule

RAKSALLE töihin

Soita 020 7661 471 tai 050 340 8072 ja sovi haastattelu vaikka samalle päivälle www.selekta.info Selekta Rakennus Oy ● Esterinportti 2 B ● 00240 HELSINKI

VARAINHANKKIJOITA Kampin toimistoomme

Suomen LK Lehden Kustannus Oy on toiminut vuodesta 1997. Kustannamme ja markkinoimme Kummit ry:n tuotteita. Toiminnalla parannetaan pikkupotilaiden hoitomahdollisuuksia Suomessa. TULE MUKAAN! tekemään tärkeää varainhankintatyötä puhelimitse.Haemme Kampin toimistoomme sanavalmiita ja aktiivisia täysi-ikäisiä ihmisiä soittelemaan ma-pe päivisin klo 9-16 tai iltaisin klo 16-20 välisinä aikoina. Aikaisempi kokemus ei ole välttämätön, valmennamme tehtävään. Lisäksi tarjoamme nykyaikaisen työympäristön sekä ahkeralle tekijälle reilun korvauksen arvokkaasta työstä. SOITA JO TÄNÄÄN! klo 12– 20, myyntipäällikkö Tom Multisilta puh. 040 - 8222 679. KUMMIT-LEHTI, Hietaniemenkatu 2, 00100 Helsinki.


Sanoma News on Suomen johtava sanomalehtikustantaja, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä lukijoidensa elämässä painettuina ja digitaalisina. Pohjoismaiden suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien lisäksi Sanoma News kustantaa Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia ja alueellisia lehtiä sekä on yksi Suomen merkittävimmistä digitaalisista toimijoista. Yritysasiakkaille Sanoma News tarjoaa talousuutis- , uutisseuranta- ja painopalveluja. Sanoma News on osa Sanomaa, joka on yli 20 maassa monipuolisesti toimiva vahva eurooppalainen mediakonserni.

Sanoma Kaupunkilehtien tuotteet Vartti, Omakaupunki.fi, Metro ja Metrolive.fi ovat kaupunkilehtikategoriaa johtavia ja muokkaavia medioita, joita kehitämme yhdessä lukijoiden ja mainostajien kanssa. Sanoma Kaupunkilehdet on osa Sanoma-konsernin Sanoma News -liiketoimintaryhmää.

Haemme joukkoomme aktiivista ja itsenäistä

Myyntipäällikköä vastaamaan Sanoma Kaupunkilehtien monipuolisten mediatuotteiden myynnistä. Haemme jatkuvasti kasvua, joten oman nimetyn asiakaskuntasi lisäksi työhösi kuuluu myös aktiivinen uusasiakashankinta. Toivomme sinulta energisyyttä, sinnikkyyttä, oma-aloitteisuutta ja tinkimätöntä halua saada aikaan hyviä myyntituloksia. Kokemus myynnistä ja kiinteistövälityskentän tunteminen on eduksi, mutta ennen kaikkea arvostamme oikeaa asennetta. Meitä sitoo vahva yhteenkuuluvuuden tunne, työyhteisömme on dynaaminen ja tulosorientoitunut ja mediamyynnissä onnistuminen on koko organisaation tavoite. Suhtaudumme tekemiseemme ja tavoitteisiimme vakavasti ja ammattimaisesti, mutta emme toki ryppyotsaisesti. Tarjoamme sinulle paikkaa, jossa taatusti opit jatkuvasti uutta. Pääset myös toteuttamaan luovuuttasi rakentaessasi erilaisia ratkaisukokonaisuuksia asiakkaillesi ja menestymään heidän kanssaan. Vastineeksi aktiivisesta ja tuloksellisesta panoksestasi tarjoamme kilpailukykyisen palkan sekä menestykseen sidotun tulospalkkion. Toimipaikkasi on Vantaalla, Martinlaaksossa. Tervetuloa innostuneeseen joukkoomme! Lisätietoja tehtävästä antaa myyntiryhmän päällikkö Topi Juntunen p. 040 521 2000 ti 14.2 klo 13-16 tai muina aikoina topi.juntunen@sanoma.fi Kiinnostuitko? Täytä hakemus 26.2.2012 mennessä, sähköisen lomakkeen löydät osoitteesta www.oikotie.fi/tyopaikat (hakusana Myyntipäällikkö)


ENÄÄ

Kesä tulee ja yllättää. Ole valmis. Ole ajoissa. Parhaat kesätyöt löydät yhdestä paikasta. Katso avoimet työpaikat ja voita tonnilla tietotekniikkaa: www.oikotie.fi/rekrymessut

A-lehdet Oy laajentaa Helsingin myyntitoimistoaan. Tule

myyntineuvottelijaksi vakituiseen työsuhteeseen kokopäiväiseksi tai osa-aikaiseksi Kustantajan omat myyntitoimistot ovat toimineet menestyksekkäästi eri puolilla Suomea jo 18 vuoden ajan, Helsingissä 14 vuotta. Voit olla alan ammattilainen tai sellaiseksi haluava. Jos olet rohkea, puhut sujuvaa suomen kieltä, kaipaat uusia haasteita ja haluat ansaita hyvin, olet etsimämme henkilö. Tarjoamme Sinulle koulutuksen työhösi ja kunnon palkan hyvin tehdystä työstä (pohjapalkka + provisio, palkkatakuu 10,60 €/tunti). Noudatamme graafisen alan toimihenkilöiden työehtosopimusta. A-lehdet Oy on vastuullinen työnantaja ja se tarjoaa työntekijöilleen ison lehtitalon edut ja kattavan työterveyshuollon. Toimistomme sijaitsee A-lehtitalossa Kulosaaressa. Kokoaikainen työ: aamu- ja iltavuoro 6 t/pv, 30 t/vko. Osa-aikaisesti: vähintään 40 t/kk, joustavin työajoin. Lisätiedustelut ja haku arkisin klo 9-16: toimistopäällikkö Jani Vuorisalo, p. 050 414 6282 tai jani.vuorisalo@a-lehdet.fi

Lue lisää: www.facebook.com/omatmyyntitoimistot A-lehdet-konserni on Suomen kolmanneksi suurin aikakauslehtitalo, jonka muodostavat A-lehdet Oy, Markkinointiviestintä Dialogi Oy ja Image Kustannus Oy. Henkilökuntaa konsernissa on 474.

Jokaisella on oma juttunsa. | Apu | Avotakka | Demi | Eeva | Kauneus & Terveys | Maku | Lily.fi | | Meidän Mökki | Meidän Talo | Soundi | Tuulilasi | Urheilulehti | ViherPiha | Voi hyvin | ApuKrypto | | ApuRistikot | Image | Mondo |

PÄIVÄÄ KESÄÄN.


ŠAŠLIK • SAARI • SAAGA SAVOTTA • SAVU • SAARISTO

Helsinkiläisnuori, oletko kiinnostunut kouluttautumaan terveysalalle? Tule hakemaan kokemusta alalla työskentelystä! Helsingin kaupunki järjestää mahdollisuuden toimia liikkumisavustajana terveyskeskuksen kotihoidossa ja tutustua vanhusten arkeen kolmen kuukauden työharjoittelussa ja kuuden kuukauden palkkatuetussa työssä. Lopullisen päätöksen työharjoitteluun ja palkkatuettuun työhön hyväksyttävistä tekee Helsingin työ- ja elinkeinotoimisto. Alalla työskentelystä on hyötyä koulutukseen hakiessasi! Hakuaika liikkumisavustajan tehtäviin päättyy 24.2.2012. Katso lisätiedot ja hakuohjeet sivuiltamme www.helsinkirekry.fi –> avoimet työpaikat –> Hae suoraan työavaimella 36-131-12. Löydät meidät nyt myös Facebookista nimellä Helsinkirekry.

www.helsinkirekry.fi

A&S Ravintolat on Suomen johtava elämysravintolaperhe. Etsimme kesäksi miehistöömme iloisia, rautaisen asenteen omaavia

RAVINTOLAPÄ ÄLLIKÖITÄ HOVIMESTAREITA VUOROMESTAREITA TARJOILIJOITA KOKKEJA Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn kehittyvässä ja palkitussa perheyrityksessä, mukavan ja ammattitaitoisen työyhteisön, kilpailukykyisen palkan sekä UNOHTUMATTOMAN KESÄN. Kesän jälkeen mahdollisuus myös vakinaiseen työsuhteeseen. Tartu tilaisuuteen ja tule kanssamme tuottamaan unohtumattomia elämyksiä upeille asiakkaillemme. Emme kahlitse luovuuttasi, sillä meillä on lupa pitää töissäkin hauskaa. Asenne ratkaisee! Hakemukset CV:n kera 19.2.2012 mennessä: anna-leena.oksanen@asrestaurants.com

Helsingin kaupunki toimii savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti.

Lisätiedot: henkilöstö- ja hyvinvointipäällikkö Anna-Leena Oksanen p. 040 7548471

www.asrestaurants.com

Vi söker barnskötare och skolassistenter Vi erbjuder också tusentals andra arbetsmöjligheter

tuleseureen.fi

Metro-lehti Facebookissa

Liity jo tänään!

”Tässä työssä maltti on valttia. Työ sopii reippaalle ja urheilulliselle ihmiselle. Työssä tarvitaan vahvaa psyykeä, erinomaista keskittymiskykyä ja hermojen hallintaa kaikissa tilanteissa. Myös nopea reagointikyky on tärkeää.” ”Suoritettuani 9 kuukauden koulutuksen hyväksytysti sain vakituisen työpaikan veturinkuljettajana. Kilpailukykyisen palkan lisäksi saan hyvät työsuhde-edut sekä kattavan työterveydenhuollon.” Veturinkuljettaja, VR Group Tutustu heinäkuussa 2012 alkavaan veturinkuljettajakoulutukseen ja täytä hakemuksesi 26.2. mennessä www.vr.fi/rekry

ILTATYÖTÄ KAMPISSA

Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava telemarkkinointiyritys. Toimimme 17 paikkakunnalla työllistäen noin 400 henkilöä. Kuulumme Talentumkonserniin (www.talentum.fi).

TARJOAMME iltatyötä opiskelijoille tai lisäansioita haluaville. Voit työskennellä itse valitseminasi 3-5 iltana viikossa. Aloita urasi luotettavassa ja turvallisessa pörssiyhtiössä, saat arvokasta työkokemusta tulevaisuutta varten. Koulutamme sinut työhön monivuotisella ammattitaidolla. Soita heti ja varaa haastatteluaika:

VR Group on ympäristöystävällinen ja vastuullisesti toimiva matkustuksen, logistiikan ja infrarakentamisen palveluyritys. Konserni tarjoaa työtä 11 500 ammattilaiselle Suomessa ja kymmenessä Euroopan maassa. www.vrgroup.fi

Maija tai Merita, puh. 045 7731 3601 Urho Kekkosen katu 2 C, 00100 Helsinki www.sm-mega.fi

Koulutamme työkavereita

veturinkuljettajille Helsinkiin

Scanetto Oy on vuonna 1998 perustettu ilmoitustilamarkkinointiin erikoistunut yhtiö

Uusi toimisto Malmilla ILMOITUSMYYJIÄ

• poliisien/palomiesten urheilutapahtumat • vammaisurheilun ja syöpäjärjestöjen tapahtumajulkaisut Oma työhuone, mahdollisuus etätyöhön. Sopii myös seniori-ikäisille osa-/kokoaikaisesti. Palkka kerran viikossa. Työ opetetaan. Hyvät kulkuyhteydet (toimisto aseman vieressä). pentti.virta@scanetto.fi puh. 0400 411 420

Malminkaari 23 A | 00700 Helsinki | www.scanetto.fi


Iltatöitä

Palmia on uudistuva ja vahvasti kehittyvä Helsingin kaupungin liikelaitos. Tarjoamme laadukkaita ja asiakaskohtaisesti räätälöityjä catering-, kiinteistö-, siivous- ja turvapalveluja sekä puhelin- ja hyvinvointipalveluja. Huolehdimme asiakkaidemme hyvinvoinnista ja turvallisuudesta yli 1 000 palvelukohteessa lähes 3 000 ammattilaisen voimin.

Päivätöitä Heti töitä Tule tekemään kasvavaan ja iloiseen

Etsimme innokkaita ja motivoituneita henkilöitä

RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSKOULUTUKSEEN

myyntitiimiimme tärkeää päihteidenvastaista kampanjatyötä Helsingin Kamppiin. Työskentelyajat voit suunnitella itse omien menojesi mukaan. Tarjoamme alan parhaan takuutuntipalkan + provisiot + bonukset. Aikaisempaa myyntikokemusta et tarvitse sillä koulutamme tehtävään.

Soita heti 045 1268167

www.asennetta.fi

Ruokapalvelutyöntekijä työskentelee erilaisissa suurkeittiöissä, henkilöstö- ja oppilasravintoloissa tai päiväkodeissa. Työtehtäviin kuuluvat keittiön perustehtävät, kuten salaatin valmistus, leipominen, salityöskentely, astianpesu ja työympäristön puhtaanapito. Tarjoamme kokopäiväisen työn Palmian catering-palveluissa. Samalla sinulla on mahdollisuus kouluttautua ruokapalvelutyöntekijän ammattiin ja suorittaa hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto. Sovellut koulutukseen, jos: sinulla on kokemusta catering-alan tehtävistä tai olet kiinnostunut niistä olet vähintään 18-vuotias helsinkiläinen sinulla ei ole vakituista työ- tai opiskelupaikkaa olet asiakaspalvelutaitoinen ja tulet toimeen erilaisissa työympäristöissä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taitosi on hyvä ja sinulla on tietotekniset perustaidot terveytesi on hyvä ja olet suorittanut hygieniapassin n

n n n

n

n

Oppisopimus alkaa 23.4.2012 tai sopimuksen mukaan. Valmistava koulutus ja tutkinnon suorittaminen kestää noin 2,5 vuotta aikaisemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta riippuen. Lisätietoja koulutuksesta antaa koulutussuunnittelija Merja Jacobsson arkisin klo 9–12, puh. (09) 310 86483. Hae koulutukseen sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta 26.2.2012 mennessä osoitteessa www.helsinkirekry.fi. Työavain 26-39-12 ohjaa suoraan ilmoitukseen.

Helsingin kaupunki toimii savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti.

www.palmia.fi

Palmia on uudistuva ja vahvasti kehittyvä Helsingin kaupungin liikelaitos. Tarjoamme laadukkaita ja asiakaskohtaisesti räätälöityjä catering-, kiinteistö-, siivous- ja turvapalveluja sekä puhelin- ja hyvinvointipalveluja. Huolehdimme asiakkaidemme hyvinvoinnista ja turvallisuudesta yli 1 000 palvelukohteessa lähes 3 000 ammattilaisen voimin.

Haemme siivouspalvelujen liikkuvaan partioon

PALVELUESIMIESTÄ Tila- ja kiinteistökeskus hakee yliopiston kampuksille

YLIVAHTIMESTAREITA vakituisiin työsuhteisiin. Ylivahtimestarin tehtävänä on oman työnjohtoalueen vahtimestaripalvelujen esimies- ja asiakaspalvelutehtävät sekä osallistuminen palvelujen suunnitteluun, koordinointiin ja kehittämiseen. Parhaimmat valmiudet tehtävän menestykselliseen hoitamiseen antaa soveltuva ammatillinen koulutus, kokemus vastaavista esimies- ja palvelutehtävistä ja hyvät tiimityötaidot sekä hyvä kotimaisten kielten ja englannin kielen taito. Arvostamme lisäksi vastuullisuutta, oma-aloitteisuutta ja joustavuutta sekä AV-laitteistojen käytön ja kiinteistöturvallisuuden tuntemusta. Kokonaispalkka palvelussuhteen alussa on 2 400–2 800 euroa kuukaudessa. Katso koko ilmoitus osoitteessa www.helsinki.fi/ rekrytointi. Hakuaika päättyy 28. helmikuuta 2012. Lisätietoja antavat kiinteistöpalvelujohtaja Pekka Seppälä, 050 511 3304, osastosihteerit Anne Joru, 09 191 24210, anne.joru@helsinki.fi, ja Kaija Piekkari, 09 191 23756, kaija.piekkari@helsinki.fi.

www.helsinki.fi/yliopisto

Vastaat toimitilahuoltajien esimiehenä oman piirisi taloudellisesta toiminnasta, rekrytoinneista, sijaistusjärjestelyistä, laadunvalvonnasta, asiakasyhteyksistä sekä alueen toiminnan kehittämisestä. Edellytämme laaja-alaista osaamista ja sekä hyvää ongelmatilanteiden ratkaisukykyä, asiakaspalvelutaitoja, myyntihenkisyyttä sekä sujuvia atk-taitoja. Ymmärrys monikulttuurista työyhteisöä kohtaan sekä nopea reaktiokyky auttavat onnistumaan tehtävässä. Arvostamme alan koulutusta. Lisätietoja tehtävästä antaa palvelupäällikkö Stefan Granholm arkisin klo 8–16, puh. 050 594 8817. Hae tehtävää sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta 12.2.2012 mennessä osoitteessa www.helsinkirekry.fi. Työavain 26-40-12 ohjaa suoraan ilmoitukseen.

Helsingin kaupunki toimii savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti.

www.palmia.fi


Tuotamme asiakkaillemme merkittävää ajan ja rahan säästöä toimittamalla kaikki tuotteet kerralla ja virheettömästi yhdestä toimituskykyisestä varastosta.

Toimintamme kasvaessa

Haluatko työskennellä huippumyyntiorganisaatiossa? Emme hae ketä tahansa, vaan tulevaisuuden huippuja, joilla on kova motivaatio olla paras ja halua tehdä sen eteen töitä. Suomen kunnianhimoisimman myyjän haku on nyt alkanut! Klikkaa heti osoitteeseen: www.academicwork.fi/accountmanager ja hae paikkaa vielä tänään!

TEKNINEN MYYJÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLE

Tarjoamme •Oman myyntialueen ja olemassa olevat vakituiset asiakassuhteet •Jatkuvan koulutuksen •Aluksi takuupalkan, joka muuttuu myöhemmin tulospalkaksi, sekä autoedun

Odotamme •Teknisen alan kokemusta tai koulutusta •Kiinnostusta myyntityöhön

www.wurth.fi

Hakemukset pyydämme lähettämään ilman todistusjäljennöksiä 13.2.2012 mennessä osoitteeseen rekrytointi@wurth.fi tai Würth Oy/Jussi Tapanainen, Würthintie 1, 11710 Riihimäki Tiedustelut: Jussi Tapanainen, puh. 010 308 6263

KH-KIINTEISTÖPALVELUT OY

Etsimme

puhelinhaastattelijoita

hakee vakinaisiin työsuhteisiin ajokortillisia henkilöitä.

Taloustutkimus Oy on täyden palvelun markkinatutkimustalo. Nyt haemme joukkoomme osa-aikaisia puhelinhaastattelijoita sekä päivä- että iltavuoroon. Tarjoamme säännöllisen osa-aikatyön Helsingin Vallilassa sijaitsevassa puhelinhaastattelukeskuksessamme.

työhön kuuluu mm. rappusiivousta ja ulkoalueiden hoitoa

Sinulta odotamme: - hyvää suomen kielen taitoa - luontevaa esiintymiskykyä - selkeää puheääntä - kohteliasta puhelinkäyttäytymistä Joustavien työvuorojärjestelyjen ansiosta haastattelutyö sopii erityisen hyvin esimerkiksi opiskelijoille ja lisäansioita kaipaaville. Voit vaikuttaa omiin ansioihisi, sillä palkka muodostuu tehtyjen haastattelujen perusteella. Lisätietoja saat tarvittaessa osoitteesta rekry@taloustutkimus.fi.

KIINTEISTÖNHOITAJA LVI-TAITOINEN HUOLTOMIES

erilaisiin huolto- ja pienkorjaustehtäviin.

AUTONASENTAJA

auto- ja työkoneiden korjaustaitoinen, omaat jo työkokemusta kyseisistä töistä. Täytä lomake osoitteessa www.kh-kiinteistopalvelut.fi tai lähetä hakemus osoitteeseen rekry@kh-kiinteistopalvelut.fi

Voit täyttää työhakemuksen Taloustutkimuksen internetsivuilla osoitteessa: www.taloustutkimus.fi/taloustutkimus_tyonantajana

www.taloustutkimus.fi

Opiskelijat huomio!

Hulluille Päiville tarvitaan hyvää porukkaa!

Kevään keltaisimmissa karkeloissa löytyy käyttöä niin hurmaaville hymyille kuin hoteille hauiksille. Tartu tilaisuuteen ja täytä hakulomake 31.3. mennessä osoitteessa stockmann.com Kesätöiden hakuaika on 12.3.-29.4.2012

Iltatöitä tarjolla, 2-3 iltaa viikossa. Saat kiinteän tuntipalkan + bonukset. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta, vaan koulutamme sinut tehtävään. Olethan vähintään 15v. Työvuorot sinun valintasi mukaan. Myös kokoaikatyötä päivä/iltavuorossa. Täytä hakemus netissä.

www.

.fi

Helsinki Lahti Hyvinkää Riihimäki Kouvola Kotka Heinola Joensuu Jyväskylä Mikkeli Seinäjoki Vaasa

ETSIMME TYÖNTEKIJÖITÄ KEITTIÖ- JA SIIVOUSALAN TEHTÄVIIN Tarjolla myös tuhansia muita työmahdollisuuksia tuleseureen.fi


Tietoverkko parhaimmillaan! Painavatko kesken jääneet opinnot mieltäsi? Tiesitkö, että koko aikuislukion oppimäärän voi suorittaa myös verkossa?

Kun sinulle sopii

Verkko-opetuksen edelläkävijä

Verkossa opiskelu onnistuu kellon ympäri, joten opiskelu on mahdollista sovittaa omaan aikatauluun. Perheellisten ja työssäkäyvien lisäksi opiskelijoissamme onkin monia urheilijoita ja muusikoita. Verkko-opiskelu tarkoittaa käytännössä yhden jakson mittaisia verkkokursseja tai omaan tahtiin aloitettavia non stop -kursseja.

Eiran aikuislukiossa on pitkä kokemus verkko-opetuksen järjestämisestä. Kurssisisällöt ja opettajien tietotekniset taidot ovat ajan tasalla, ja aloittaville verkko-opiskelijoille on tarjolla perehdytystä ja teknistä tukea.

Eirassa on varaa valita

Ilmoittautuminen on käynnissä

Meillä voit suorittaa peruskoulun tai lukion, korottaa vanhoja arvosanojasi tai opiskella kursseja oman mielenkiintosi mukaan aineopiskelijana. Kurssitarjontamme on laajaa verkossakin.

Seuraava opetusjakso on 13.2.–5.4.2012. Uudeksi opiskelijaksi voit ilmoittautua vaikka heti toimistossamme. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta, ja lukuvuosikohtainen aineopiskelumaksu on 80 euroa. Ota mukaasi henkilöllisyystodistus ja viimeisin koulutodistuksesi. Katso lisäohjeet kotisivuiltamme: www.eira.fi.

Seuraavassa opetusjaksossa tarjoamme verkkokursseja seuraavissa oppiaineissa: äidinkieli ja kirjallisuus, suomi toisena kielenä, A-englanti, A-saksa, B-ruotsi, B-espanja, B-saksa, pitkä ja lyhyt matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantiede, historia, yhteiskuntaoppi, filosofia, ev. lut. uskonto, elämänkatsomustieto, psykologia ja terveystieto.

Eiran aikuislukio • Laivurinkatu 3 • 00150 Helsinki

Toimisto avoinna: ma–ti klo 10–18.30, ke klo 10–16, to klo 11–16, pe klo 10–15.

tu Tutus arjontaan it kurss illamme! vu kotisi

www.eira.fi

AIKUISLUKIO

TERVETULOA AVOIMEEN AIKUISLUKIOON Step Up a Level - Go International! AMK-tutkinnon opiskeleminen englanniksi antaa erinomaiset valmiudet toimia kansainvälistyvässä työelämässä. Lisäksi saat rautaisen tekniikan tai liiketalouden alan osaamisen. Tutustu vaihtoehtoihin ja valitse omasi! Bachelor of Engineering (BEng, 240 cr) • • • • •

Automation Engineering (Valkeakoski) Construction Engineering (Hämeenlinna) Industrial Management (Valkeakoski) Mechanical Engineering and Production Technology (Riihimäki) Supply Chain Management (Forssa)

Meillä ei ikä rajoita opiskelua. Opiskelijavalintaan ei vaikuta todistuksen keskiarvo. Tutkinto-opiskelu on maksutonta. Opiskelijoiden käytössä kirjasto ja iltakahvio. Meillä voit: • suorittaa peruskoulun ja lukion kursseja • jatkaa kesken jääneitä opintoja • kirjoittaa ammatillisen tutkinnon perusteella ylioppilaaksi • opiskella yksittäisiä aineita, mm. kieliä, matemaattisia ja yleissivistäviä aineita • Joustavat vaihtoehdot omaan tahtiin opiskelevalle: • lähi-, etä- ja verkkokurssit sekä tenttiminen

Bachelor of Business Administration (BBA, 210 cr) •

International Business (Valkeakoski)

Hakuaika syyskuussa 2012 alkavaan

Seuraavat kurssit alkavat ti 28.2. TULE VARAAMAAN OPISKELUPAIKKASI!

tutkintoon johtavaan englanninkieliseen koulutukseen on 9.1. – 14.2.2012 Tutustu koulutusohjelmiin osoitteessa www.hamk.fi/koulutus

www.facebook.com/hamkuas

TÖÖLÖN YHTEISKOULUN AIKUISLUKIO Urheilukatu 10–12 00250 Helsinki

www.tyk.fi aikuislukio@tyk.fi

puh. 4342 0236 4342 0250


AVOIMET OVET

Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa! Markkinointiviestinnän ammattitutkinto - työvälineenä sosiaalinen media Aloitus 7.3.2012 Markkinointiviestinnän tehtävissä toimiville henkilöille, jotka haluavat lisätä sosiaalisen median tuntemustaan. Tutkinnon suorittaminen edellyttää alan työ- tai harjoittelupaikkaa. Opiskelussa hyödynnetään sosiaalista mediaa ja verkko-opintoja. Tutkinto ja tutkinnon osat suoritetaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan. Valmistava koulutus järjestetään Espoossa, 2 lähipäivää/kk. Hakuaika päättyy 29.2.2012.

Tietokoneen A- tai @-ajokortti Aloitus 24.4.2012 Tietotekniikan kattavia perustaitoja tarvitseville tai tietokoneen A-kortin OFFICE 2007:ksi päivittäville henkilöille. Ajokortin suorittanut hallitsee mikrotietokoneen peruskäytön sekä tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta-, tietokanta- ja esitysgrafiikkaohjelmien perustoiminnot. Myös tehokas tiedonhaku Internetistä ja sähköpostin perustoiminnot tulevat tutuiksi. Opinnot koostuvat Internetin välityksellä toteutettavasta henkilökohtaisesta etäohjauksesta, vapaaehtoisista harjoituskokeista ennen jokaista ajokorttikoetta sekä vapaaehtoisista lähiopetusilloista Lohjalla. Hakuaika päättyy 5.4.2012. Lisätiedot molemmista koulutuksista: Tiina Vesanen, p. 044 335 6154, tiina.vesanen@luksia.fi

ICT Campus, to 9.2. klo 10–15

Hattulantie 2, 00550 Helsinki Tietoiskut datanomi- ja merkonomikoulutuksista pidetään tasatunnein klo 10–14 Karl Fazer -salissa. Tietoiskujen jälkeen järjestoksen tiloissa. tetään opastettuja kierroksia oppilaitoksen min ja merkonomin Infopisteessä voit tutustua datanomin tutkintoihin sekä ylioppilaspohjaiseen englanninkieliseen merkonomikoulutukseen (QBA). Tilassa 130 (pääaulasta oikealle) voit tutustua maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaan koulutukseen (Mava).

Business Campus, to 16.2. klo 10–15

Rautatieläisenkatu 5, 00520 Helsinki Tietoiskut datanomi- ja merkonomikoulutuksista pidetään tasatunnein klo 10–14 Auditoriossa. Tietoiskujen jälkeen järjestetään opastettuja kierroksia oppilaitoksen tiloissa. Infopisteessä voit tutustua datanomin ja merkonomin tutkintoihin sekä ylioppilaspohjaiseen englanninkieliseen merkonomikoulutukseen (QBA).

A M M AT T I TA I T O A

Tietotekniikan lyhytkoulutukset - harrastajille ja alalla työskenteleville Sosiaalisen median työkalut haltuun (30 h) Lohja, 12.3.2012. PowerPoint 2010 esitysgrafiikka perusteet(12 h) Lohja, 19.3.2012.

Lämpimästi tervetuloa! ICT Campukselle on keskittynyt datanomi- ja Mava-koulutuksemme, Business Campukselle merkonomikoulutuksemme.

LibreOffice (15 h) Nummela, 10.4.2012. Linux-palvelimen asentaminen Fedorassa (63 h) Nummela, 17.4.2012. Ubuntu - ilmainen Linux-käyttöjärjestelmä (10 h) Nummela, 24.4.2012.

Katso kaikki alkavat koulutuksemme www.luksia.fi/aikuisopisto. Kysy lisää p. 010 800 990, info@luksia.fi

www.luksia.fi

Preston University Finland offers an alternative way to study MBA and PhD degrees based on your personal needs. We also supervise MBA and PhD thesis for any other university. For more information contact Professor Juhani Palojärvi.

Painaako opiskelu- ja/tai työhuolet? Preston Wellness tarjoaa pidennettyjä ja rentouttavia viikonloppuja rauhoittavassa maalaisympäristössä Ylivieskassa. Viikonloppu sisältää sekä luentoja että erilaisia luontaishoitoja oppimisvaikeuksien, stressin, uupumuksen, keskittymisvaikeuksien ja nukkumisongelmien poistamiseksi. Lisätietoja: erityisopettaja Pirkko Palojärvi Visalantie 340, 84100 Ylivieska

P R E S T O N U N I V E R S I T Y F I N L A N D

Juhani Palojärvi 0440 428 570, j.palojarvi@fuf.fi Pirkko Palojärvi 0440 428 961, pirkko.palojarvi@gmail.com

www.preston-edu.fi

HALUATKO OPPIA VIITTOMAKIELTÄ? VIITTOMAKIELEN INTENSIIVIKURSSI 19.3. - 25.5.2012 - kurssin tavoitteena on saavuttaa kommunikatiivinen valmius viittomakielessä sekä saada tietoa viittomakielisistä ja kuurojen kulttuurista - kurssi sopii erityisen hyvin mm. tulkkikoulutukseen hakeutuville - opiskelu tapahtuu viittomakielisessä ympäristössä, Pohjois-Haagassa - opiskelu on opintotukikelpoista ja päätoimista, arkipäivisin klo 9-14 - viimeinen ilmoittautumispäivä on 5.3.

VIITTOMAKIELEN LYHYTKURSSEJA kevät 2012 -

Viittomakielen alkeiskurssi 9.-11.3. + ke -illat 2 tuntia 50 tuntia viittomakieltä jatkokurssi I, 3 viikonloppua alk. 10.2.-12.2. Viittomakielen jatkokurssi II 4. - 6.5. Tukiviittomakurssi, alkeet 10. - 12.2. Tukiviittomakurssi, jatko 9. - 11.3.

TARJOLLA MYÖS HUMAKIN AVOIMEN AMK:n OPINTOJA! TERVETULOA! Kuurojen kansanopisto, Tuija Luoto, Ilkantie 4, 00400 Helsinki, puh. 09-5803 549, 040-578 0059 tuija.luoto@kko.kl-deaf.fi, www.kuurojenkansanopisto.fi

tuleseureen.fi Me koulutamme sinut. P. 5879088 Helsingin Taksiopisto www.taksihelsinki.fi

TUHANSIA

TYÖMAHDOLLISUUKSIA


Sydän paikallaan

Kouluttaudu artesaaniksi » artesaani, hopeasepän ala (pk, yo) » artesaani, sisustusala (pk, yo) » artesaani, sisustusrakentaja + lukio Lisätietoja: puh. (06) 881 7400, info.toholampi@kpedu.fi www.kpedu.fi tai www.artesaaniopisto.fi Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto, Toholammin artesaaniopisto Ullavantie 20, Toholampi

VAHVISTA ATK-TAITOJASI! ATK Kymmenen Plus - Tietokoneen käyttäjän A-kortti koulutus 12.3. – 7.11.2012, Vantaa

Opiskele sosiaalialaa englanniksi

Suunnattu tietotekniikan hyötykäyttäjille ja antaa monipuolisen käsityksen tietotekniikan ja tietojen käsittelyn käytöstä työssä tai vapaa-aikana. Runsaasti harjoituksia, jotka toteutetaan pääasiassa Microsoft Office 2010 ohjelmilla. Lähiopetusta maanantai ja keskiviikko iltaisin.

Degree Programme in Social Services Järvenpäässä! Hakuaika 9.1.-14.2.2012 osoitteessa www.admissions.fi

Viimeinen hakupäivä: 26.2.2012

Tee sosiaalityöstä oma urasi ja ole oman alasi edelläkävijä. Diakin englanninkielinen yhteisötyöhön painottuva sosionomikoulutus on aidosti kansainvälinen ja erilainen. Tutustu lisää ja haasta itsesi! www.english.diak.fi/studies_in_english

Tietokoneen käyttäjän AB-kortti -Tehoa työvälineohjelmiin, toimisto-ohjelmiston vaativat taidot 20.3.–13.12.2012, Helsinki Monimuoto-opiskeluna tiistai- ja torstai-iltaisin. Koulutukseen sisältyvät Tietokoneen käyttäjän AB-kortin moduulit: - Yhteiskäyttö (pakollinen) - Tekstinkäsittely - Esitysgrafiikka - Taulukkolaskenta - Pdf -tiedostot Pääsyvaatimukset: Tietokoneen käyttäjän A-kortti tai työkokemusta kyseisistä ohjelmista. Viimeinen hakupäivä: 4.3.2012 Koulutukset kuuluvat valtionosuusjärjestelmän piiriin.

Ilmoittaudu koulutuksiin:

Tiedustelut Opinto-ohjaaja Sanna Wesanko, sanna.wesanko@diak.fi Koulutusjohtaja Eija-Riitta Kinnunen, eija-riitta.kinnunen@diak.fi

Diakonia-ammattikorkeakoulu

www.diak.fi

Vuokra-asumisen info-ilta 16.2.2012 klo 17

www.edupoli.fi/ict

Lisätietoja: Marika Lindfors, p. 040 867 8049, marika.lindfors@edupoli.fi

Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet Suomen Kuluttajaliitto ry:n lakimies Ilkka Salminen

LUE LISÄÄ WWW.EDUPOLI.FI Lämmittäjänkatu 2 A, Helsinki Virnatie 5 A, Vantaa puh. 020 51 311 soittajahinta 0205-numeroon: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/ puhelu + 17 snt/min

Voidaanko vuokraa yhtäkkiä korottaa? Saako seinät maalata? Millä perusteilla vuokrasopimus voidaan irtisanoa? Mitä ovat normaalit elämisen äänet? Saako pyykkiä pestä yöllä? Tule kuulemaan ja kysymään! Paikka: Kalliolan setlementti, Sturenkatu 11, luentosali Järjestäjät: Neuvontapiste Ne-Rå ja Tuettu asuminen

www.kalliola.fi - www.ne-ra.fi

ACTIONSCRIPT – GAME PROGRAMMING 15.3–13.12.2012

FURT EDUC HER ATION

The target group for this course is people who already know the basics of programming. Which programming language the student knows from before does not matter, as long as basic programming terminology is familiar. The subject is Flash ActionScript 3.0 (AS3), the latest version of the object oriented ActionScript language. During the course the student will learn object oriented programming and how to use this programming paradigm to implement Flash games. Examples of games that will be produced are Snakes, Tick Tack Toe, memory games and puzzle games. During the project part the student is encouraged to produce a game of their own design with the help of the teacher. Classes are held Thursdays from 17 to 21 pm during 15.3–14.6.2012 and 6.9-13.12.2012.The price is 250 €. Application before 6.3.2012. Additional information: www.arcada.fi/flash Phone: 0207 699 501, stig.blomqvist@arcada.fi

Arcada | Jan-Magnus Janssonin aukio 1 | Helsinki | www.arcada.fi

YHTEISHAKU AKU .2012 27.2.-16.3.2012 www.haenyt.fi yt.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO ARTESAANIOPISTO Toholampi


lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

2

URHEILU

URHEILU

Räikkönen säväytti testivauhdillaan

18

Taitoluistelu

KIMMO MÄNTYLÄ/LEHTIKUVA

Autourheilu. Jäämies ajoi Jerezin testien nopeimman ajan. Kiira Korpi.

Golf

Älä kiroile Lee Westwood kiroili suorassa televisiolähetyksessä viime viikolla pelatussa golfin Euroopan-kiertueen kisassa Qatarissa, ja palautettahan siitä tuli. Ei enempää eikä vähempää kuin kuin äitimuorilta. – Äitini oli ensimmäisenä yhteydessä puhelimitse. Hän sanoi, että haluaisit ehkä pyytää anteeksi, Westwood kertoi Dubaissa valmistautuessaan tämänviikkoiseen kisaan. Westwood, 38, totteli ja pyysi anteeksi Twitter-yhteisöön laittamassaan viestissä. – Pahoillani kiroilusta. Pesen suuni! STT-AFP

Kimi Räikkönen todisti tiistaina, ettei hänen rata-autoilijan taitonsa ole kadonnut rallipoluille. Räikkönen kaasutti Jerezin F1-testeissä päivän parhaan ajan tiistaina. Koko totuutta Räikkösen ja uuden Lotuksen vauhdista testiajot eivät tietenkään kerro. Tallit ajattavat kuljettajiaan erilaisilla suunnitelmilla ja testaavat eri asioita. Sekin on syytä muistaa, että radalla ei tiistaina nähty kaikkia kuljettajia. Mutta lupaavasti F1-paluuta tekevän Räikkösen testit joka tapauksessa alkoivat. Hän päihitti toiseksi porhaltaneen Force India -tallin Paul di Restan 0,102 sekunnilla. – Tässä vaiheessa on turha lähteä arvailemaan, ketä vastaan pystymme ajamaan kisoissa. Senhän näemme sitten ensimmäisessä kisassa, Analyysi

”Olisihan se voinut mennä huonomminkin.” Kimi Räikkönen

Kiira Korpi ei luistele PM-kisoissa

Kimi Räikkönen ajoi Jerezissä 75 kierrosta.

Kimi Räikkönen tuumi ajorupeaman jälkeen. Parhaalla ajallaan 1.19,670 Räikkönen alitti Jerezin testien viimevuotisen kärkiajan, joka oli Rubens Barrichellon 1.19,832. Ajat eivät ole kuitenkaan täysin vertailukelpoisia, koska ne on ajettu eri vuosimallin autoilla ja eri olosuhteissa. Pientä etua Räikkönen

sai tiistaina siitä, että toisin kuin suurin osa kuljettajista, hän ajoi Jerezissä 22 kierrosta jo maanantaina. Räikkösen mukaan Jerezin testeissä tärkeintä on päästä ajamaan mahdollisimman paljon. – Oman ajotuntumani löytymisestä en ole hirveän huolissani, Räikkönen totesi jo maanantaina. STT

3,5 sekuntia •

TAPPIO. Heikki Kovalainen hävisi Jerezin testeissä Kimi Räikköselle 3,5 sekuntia. ONGELMIA. Kovalaisen Caterham-autoon tuli pari teknistä vikaa, jotka estivät ajamasta enemmän kuin 28 kierrosta.

Anfield-kissasta suosittu CLIVE BRUNSKILL/GETTY IMAGES

DIILI PÄIVÄN Ski.fi Hiihtoloma lähestyy: Ski.fi – kortti

Pääosan maanantain valioliigapelissä Liverpoolin ja Tottenhamin välillä varastanut kissa on noussut suosituksi internetin Twitter-yhteisössä. Peloton kissa juoksi Anfield-stadionin kentälle ja tepasteli Tottenhamin maalin ja sitä vartioineen Brad Friedelin edessä. Liverpool-fanit käänsivät nopeasti tutun ”Attack! (Hyökkäys!)”-laulunsa muotoon ”A cat! (Kissa!)”, mutta kisun vahva esitys ei inspiroinut pelaajia sen kummemmin tylsässä 0–0-tasapelissä.

@Anfieldcat

23 000 seuraajaa sai Anfield-kissa Twitterissä tiistaina.

Kissa ei antanut Kenny Dalglishin häiritä tepastellessaan kentälle.

Kissan seikkailu päätyi nopeasti internetiin, mm. Youtube-videopalveluun. Ja Twitteriin luotiin hetkessä tili @Anfieldcat, jossa sankari kommentoi: ”nautin nopeasta juoksustani pyhällä anfieldin nurmella. Miau”. STT-AFP Jääkiekko

Iiro Pakarinen siirtyy HIFK:hon

20€ (norm. 35€)

OSALLISTU YSTÄVÄNPÄIVÄKILPAILUUN! Voita yö sekä aamiainen ja illallinen uudessa GLO Hotel Artissa viiden ystäväsi kanssa!

Ystävänpäivän diilit ja kilpailun löydät osoitteesta:

www.offerium.fi Olemme neuvotelleet alennukset puolestasi!

Savon Sanomien tietojen mukaan jääkiekon SMliigaa johtavan KalPan 20-vuotias laitahyökkääjä Iiro Pakarinen siirtyy ensi kaudeksi Helsingin IFK:n riveihin. Suonenjoelta lähtöisin oleva Pakarinen on Florida Panthersin seitsemännen kierroksen NHL-varaus kesältä 2011. STT

Kiira Korpi ei osallistu viikonloppuna Vantaalla käytäviin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Korpi on saanut takareiteensä kortisonipiikin, joka vaatii muutamien päivien taukoa harjoittelusta. Korpi loukkasi jalkansa harjoituksissa ennen Sheffieldin EM-kisoja, joista hän toi EM-hopean. Venähdysvamma halutaan hoitaa kuntoon nyt, kun maaliskuun lopun Ranskan Nizzassa järjestettävien MM-kisoihin on vielä reilusti aikaa. STT Jalkapallo

HJK hankki Schüllerin ja Savagen HJK on hankkinut espoolaisesta Hongasta Rasmus Schüllerin, 20, ja Demba Savagen, 23. Keskikenttäpelaaja Schüllerin sopimus on kolmivuotinen. Hän aloitti harjoittelun HJK:ssa heti tiistaina. Myös gambialaisen Demba Savagen siirrosta seurat ovat päässeet sopimukseen. Hänen henkilökohtaisesta sopimuksestaan vielä neuvotellaan. Honka tiedotti, että pitää ratkaisua taloudellisesti järkevänä. STT Yleisurheilu

Halli-ME Botnia-kisoissa Tanskalainen Sara Petersen juoksi hallimaailmanennätyksen harvoin juostavalla naisten 300 metrin aitamatkalla tiistai-iltana Mustasaaren Botnia-kisoissa. Petersenin aika oli 39,29. Aikaisempi ennätys 40,09 oli norjalaisen Stine Tombin nimissä. Sudanin Ismail Ismail juoksi puolestaan 800 metrillä uudeksi maailman kärkiajaksi 1.45,31, Tommi Granlund oli kolmas ajalla 1.50,64. STT


ESPOO

25– 29/4/2012

Glamouria Grammy -laulajatar Patti Austinin johdolla 25.4. klo 19.00

Patti Austin & Espoo Big Band Jukka Eskola Quintet w/Strings 26.4. klo 19.00

Kuva / Carol Friedman

Great Jazz Great Party!

45/35€ K-18

Patti Austin & Espoo Big Band EBB sextet feat. Aili Ikonen 45/35€ K-18

Kuva / Jerry Lacay

Viikonlopun iloittelut salsan ja funkyn pyörteissä

Liput/ Lippupalvelu

27.4. klo 19.00

Lippupalvelun lippukaupat 0600 10 800 (1,96 €/min + pvm) 0600 10 020 (6,79 €/puhelu + pvm)

Funky Style Brass Jo Stance

www.apriljazz.fi

30/20€ K-18 28.4. klo 19.00

Edmar Castaneda Afro-Cuban All Stars

TUTUSTU MYÖS UUSIIN VIP-PASSEIHIN!

37/27€ K-18

0 500

ONKO SÄHKÖSOPIMUKSESI PAKKASENPITÄVÄ?

1000 1500 2000 2500 3000 3500

KWh

Vertaa kaikkia sähköyhtiöitä. Tee juuri sinulle sopivin sähkösopimus verkossa.


lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

3 VIIHDE

VIIHDE

Jätkäsaaren kuningatar vaihtaa Stadioniin MARTTI KAINULAINEN/LEHTIKUVA

den Flow-festivaalin lavalle nousee nimittäin samana päivänä islantilainen Björk. Madonna Louise Ciccone, 53, nähtiin edellisen kerran Suomessa vuonna 2009. Silloin yhdysvaltalainen supertähti houkutteli Helsingin Jätkäsaareen 85 000 katsojaa. Madonna on kuulunut popin kärkikaartiin jo pitkään. Hän alkoi saavuttaa listojen keulapaikkoja 1980-luvun puolivälissä muun muassa kappaleilla Like A Virgin, Material Girl ja Into The Groove. Like A Virginin aikoihin moni veikkasi Madonnan uran huipulla jäävän lyhyeksi. Käsitystä tuki Like A Virgin -hitin provosoiva video. Madonnaa kritisoitiin seksillä pelaamisesta. Monelle se oli todiste siitä, että muuta tarjottavaa hänellä ei olekaan. Ja että parin vuoden päästä Madonnaa ei enää näy missään muualla kuin ehkä painajaisunissa. Toisin kävi. Alkurytäkän jälkeenkin Madonnan suosio on jatkunut tasaisena. Vuonna 2008 julkaistu albumi Hard Candy nousi listaykköseksi 37 maassa. Madonna on näyttänyt pystyvänsä pomppimaan sujuvasti tyylilajista toiseen. Hän on tarvittaessa kyennyt myös ottamaan edelläkävijän ja suunnannäyttäjän roolin. Pääsyliput Madonnan Olympiastadionin-konserttiin tulevat myyntiin 14. helmikuuta Lippupalvelussa. STT

Odotettu paluu. Madonna konsertoi Helsingissä elokuussa Helsingin Olympiastadionilla koetaan kesällä muutakin mukavaa kuin yleisurheilun EM-kisat. Popmusiikin kaikkien aikojen menestyneimpiin artisteihin lukeutuva Madonna konsertoi siellä 12. elokuuta. Madonnan esiintymisen varmistuminen merkitsi sitä, että Helsingissä vietetään kyseisenä sunnuntaina melkoista konserttipäivää. SuvilahHuima levymyynti Madonnan albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa kappaletta. •

PALKINTOJA. Hänen meriittilistaltaan löytyy lisäksi muun muassa nimitys Rock and Roll Hall of Fameen ja useita Grammy-palkintoja.

PLATINAA. Suomessakin Madonna on ylittänyt lukuisia kertoja platina- ja kultalevyrajoja.

KOKOELMIA. Esimerkiksi kokoelmalevyjä Something To Remember ja The Immaculate Collection on myyty kumpaakin lähes 100 000 kappaletta.

Musiikki

Lambert Queeniin Adam Lambert on Daily Starin mukaan vahvistanut tiedon, jonka mukaan hän liittyy Queen-yhtyeeseen. – Ajatuksena ei ole yrittääkään ottaa Freddien (Mercury) paikkaa, vaan osoittaa kunnioitusta yhtyeelle. Tarkoituksena on pitää yhtyeen musiikki hengissä ja tarjota faneille energiaa, joista Freddie olisi ylpeä. METRO

Kanavahitit Katsotuimmat tv-ohjelmat viikolla 5

TV1 Tv-uutiset ja sää: 1 507 000

TV2 Ampumahiihdon mc: Naisten yhteislähtö: 480 000

MTV3 Putous: 1 149 000

Nelonen The Voice of Finland: 683 000

Sub Duudsonit tuli taloon: 334 000 Teema Silkkitie 30 päivässä: 214 000

Madonna villitsi edellisen kerran Suomessa vuonna 2009.

”Älkää katsoko Suomi-TV:tä!” KEVIN WINTER/GETTY IMAGES

– Älkää katsoko sitä kanavaa. Jos katsojia ei ole, ehkä Rupert Murdochin vain pitää häipyä vähin äänin, linjaa pitkän linjan entinen punkmuusikko, mielipidevaikuttaja Henry Rollins. Amerikkalaisen Murdochin omistama Fox International on ostanut SuomiTV:n liiketoiminnan vain vähän ennen haastattelua. – Murdoch on susi lampaan vaatteissa. Hän kuuluu siihen yritysjohtajien joukkoon, jotka mieluummin yksityistäisivät koko internetin. Sen vapaus kun uhkaa heidän yritystensä tuottoja. Rollins muistetaan jo vuonna 1976 aloittaneen, legendaarisen Black Flag -yh-

Yksi sauma

”On vain yksi tilaisuus saada pointtini perille.” Henry Rollins pohtii Suomen-keikan kieliasiaa

tyeen solistina. Punk-uran jälkeen mies on tehnyt soolouraa ja Spoken word -puhe-esityksiä. Viimeksi miestä kuultiin Suomessa vuonna 2009. – Suomeen on aina mukava tulla. Ystävällistä porukkaa. Rollins tunnetaankin ahkerana reissaajana, joka on joutunut monenlaisten, joskus ikävienkin, tilanteiden eteen matkoillaan. Näistä ko-

Henry Rollins on tänään Savoyssa.

kemuksista ja näkökulmista hän ammentaa materiaalia myös spoken word -keikoilleen.

– Puhun aiheista, jotka ovat yleismaailmallisia. Puhun matkustelevana ihmisenä esimerkiksi Burmasta ja Pohjois-Koreasta. Teille on jännää puhua, koska englanti ei ole äidinkielenne. On vain yksi tilaisuus saada pointtini perille. Viimeksi karismaattinen Rollins kertoi ainakin matkastaan Kambodzalaiselle joukkohaudalle. Tänään Savoy-teatterissa kuultavan shown teemoiksi on mainittu ainakin sodanvastaisuus, nälänhätä ja homojen oikeudet. Mahtaakohan Rollinsilla olla asiaa presidentinvaalien tuloksesta? Loppuunvaratulle keikalle saattaa vielä tulla peruutuspaikkoja. METRO

Ryhdy sekä liiketalouden että juridiikan osaajaksi! Oikeudellisesti suuntautunut tradenomitutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Oikeudellinen osaaminen tradenomi (yamk) | 210 op | 3,5 v Syventävät opinnot (60 op) suoritetaan juridiikassa Opiskelijamme ovat työllistyneet mm. oikeushallintoon, kuntiin, järjestöihin, pankkeihin, vakuutusyhtiöihin ja asianajotoimistoihin.

Yhteish 5.3.–3.4 aku . 2012

Opinno t alk syksyllä avat 2012.

Lisätietoja:

www.laurea.fi

www.oikeustradenomi.info

20

Esiintyjiä julki

Michael Monroe juhlii Ruisrockissa Michael Monroen esiintyminen huipentaa ensi kesän Ruisrockin lauantaiillan. Kyseessä on 50 vuotta tänä vuonna täyttävän rokkarin juhlaesiintyminen. – Joo, kyllä se on tavallaan tämän vuoden juhlakeikka ihan maailmanlaajuisesti. Lavalla on luvassa yllätyksiä, mutta ei niistä vielä sen enempää. Ensi kesän Ruisrockissa esiintyvät myös Two Door Cinema Club sekä 14 vuoden tauon jälkeen lavoille kapuava hardcorepunkia soittava Refused. Aiemmin on jo kerrottu Nightwishin ja The Cardigansin esiintymisistä. Esiintyjiä tulee yhteensä kuutisenkymmentä. Ruisrock järjestetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lippupaketti. Kolmen päivän lippupaketti maksaa 115 euroa, yhden ja kahden päivän lippujen hinnat kerrotaan myöhemmin. Kävijätavoite. Järjestäjät tavoittelevat perinteiseen tapaan 60 000– 65 000:ta kävijää. STT Työt jatkuvat

Black Sabbath jatkaa äänityksiä ilman Bill Wardia Raskaan rockin klassikkobändi Black Sabbath jatkaa äänityksiä ilman rumpali Bill Wardia, joka ilmoitti pari päivää sitten vetäytyvänsä paluukiertueesta ja levyn teosta, jos hänelle ei tarjota tähän asti ehdotettua parempaa sopimusta. Alkuperäiskokoonpanon muut jäsenet – kitaristi Tony Iommi, solisti Ozzy Osbourne ja basisti Geezer Butler – eivät ole antamassa periksi Wardin vaatimuksille. Black Sabbathin on määrä konsertoida Helsingissä 23. toukokuuta. STT Pilakilpailu

Pittillä pila jo valmiina Brad Pitt haluaa tähdentää, että hän aloitti käytännöllisten pilojen kilpailun George Clooneyn kanssa. Elokuvan Ocean’s 12 kuvauksissa Pitt kirjoitti koko henkilökunnalle italiankielisen kirjeen, jossa hän kertoi Clooney pyytäneen, että häntä kutsuttaisiin vain Danieliksi tai Mr. Oceaniksi. – Sitä kesti kaksi viikkoa. George oti asian hyvin, vaikka hermot taisivatkin olla melko tiukalla, Pitt nauraa. Pitt on jo varautunut Clooney kostoiskuihin. – Mitä tahansa hän keksiikään, minun pilani on pahempi. Se on niin paha, että en tiedä, pystynkö toteuttamaan sen, Pitt sanoo. METRO


LUKIJAT

TEKSTIVIESTIT • Nimetön, joka et päässyt bussiin 21V: Älä syytä siitä meitä HKL:n kuljettajia. Me ajamme vain metroa ja ratikkaa. Katso bussin kyljestä liikennöitsijä ja moiti oikeita syyllisiä. SPÅRAKUSKI

• Mitä on Helsinki Design? Se on kymmeniä lehtiä ratikoiden lattialla, istuimilla. Sitä on Helsinki Design. Siivottomia ihmisiä ja jätöksiä kaduilla. EI GUGGENHEIMIA

• Jing: Pilaa itsesi ilmaiseksi pakokaasulla. Raitis kiertää kaukaa. KAUKAA VIISAS • Mikä työvoimapula ja missä? Tätä asiaa tulee tarkastella jatkossa kansainvälisesti jatkuvan kehityksen ja yhteiskuntarauhan takia. EI TULE ENÄÄ TYÖVOIMA-

oman presidentin. Sauli Niinistö, vanhojen kärttyisten miesten ja homofoobikkojen presidentti. Hyvä Suomi. FEMI

• Tarja: Meillä suomalaisilla on ollut köyhyys ongelmana jo pitkään. Ei mikään uusi asia meille. NIMETÖN

• Monet puhuu suvaitsevaisuudesta, mutta tosiasiassa suvaitsevat vain omat mielipiteensä. Tasa-arvokin on torso, jos ei omaisuutta tasata tasan tarkkaan. MIKA

• Eikö tätä uskonnon ja sodan lietsontaa voisi jo lopettaa ja ajatella välillä jotain muuta? Ajatella uudella tavalla avoimesti ja nykyaikaisesti. Eletään kuitenkin jo 2000-lukua ei enää keskiajalla. UUDET ARVOT

• Surullista kun taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta kannustaneen oikeistohallituksen päälle saadaan vielä presidentti kokoomuksesta. Odottavan aika käy lyhyeksi. NIMETÖN • Haaviston miljoona ääntä ja 31 prosenttia äänestämätöntä äänivaraa näyttää sitä, ettei Suomi ole vain kokoomuslainen maa. Presidentinvaalit olivat myös kannanotto kokoomuksen virkapaikkojen lisääntymistä vastaan. EI OLE TASA-AR-

VEDÄTYSTÄ

• Taas väläytellään uhkaavaa työvoimapulaa, mutta samaan aikaan kansainvälinen järjestö ILO on julkaissut raporttinsa, jonka mukaan maailma tarvitsee 160 miljoonaa työpaikkaa. USKON KANSAINVÄLISEEN TUTKIMUKSEEN

• Helsinki on nyt näyttänyt mallia muulle Suomelle, täällä puolet äänestäjistä antoi äänensä Haavistolle. Helsinkiläiset eivät pelkää erilaisia ihmisiä, täällä ei vaalita yhdenlaisten kaavojen standardi-ihmisiä, vaan rohkeasti sallitaan mahdollisuuksia kaikenlaisille hyville ihmisille. ROHKEUTTA MALLIKSI HELSINGISTÄ

• Nyt kun Niinistö on valittu presidentiksi, niin annetaan Haavistolle ritarin arvo. NIMETÖN

• Syytätte turhan Niinistöä. Satu Hassi hyväksyi lain, jonka mukaan venäläiset saavat ostaa Suomessa maata. ETT TOL-

• Alhainen presidentinvaalien äänestysprosentti kuvaa myös sitä, ettei Niinistö ole koko Suomen presidentti. MONI SANOI

LEEN NÄÄS

KIITOS EI

• Olen menettänyt puolisoni hoitokodissa sattuneen tapaturman seurauksena.Viikko ihmetellään, miksi ei pysty kävelemään, sitten kuvataan polvi, ei murtumaa. Neljän päivän kuluttua huomataan, että jalka on kiertynyt väärään asentoon ja viedään taas kuvattavaksi. Lonkka murtunut pahasti. Miestäni ei uskallettu leikata, kun oli jo mennyt liian huonoon kuntoon. Palautettiin takaisin hoitokotiin, jossa menehtyi parin päivän päästä. LES-

• Arajärvi tuijotti prinsessan rintoja. Olen jo aiemminkin lukuisat kerrat hävennyt Arajärven käytöstä vierailuilla. Hän on äärettömän epäkohtelias isäntäväkeä kohtaan, aina pahantuulinen, suorastaan vihamielisen näköinen. Ei ole oppinut kohteliaita käytöstapoja, vaikka on sivistyneestä kodista ja itsekin pitkälle lukenut. Onneksi tästä häpeästä vihdoinkin päästään. Uskon, että Jenni Haukio osaa käyttäytyä kohteliaasti, vaikka ei tilaisuudesta itse niin kiinnostunut olisikaan.

KI YLLÄTTÄEN

HELEN

• Ei Haavisto olisi ollut ainakaan minun ”sydänten presidentti” niinkuin julistettiin. Hyvä Niinistö, hyvä näin. IHO • Saamelaisten kulttuurikeskus Sajos edustaa HS-kuvan mukaan saamelaisten kulttuuriperintöä. Mielestäni edustaa paremminkin Tattarisuon varastorakentamista. Sellaistakin huonommasta päästä. NIMETÖN

• Katri Helena on sanonut, että ilman Tommia hän olisi lopettanut. Voi Tommi, minkä mokan teit. SEIJA

VOA PUOLUEILLA

PULAA

• Yritykset irtisanovat porukkaa. Nuoret eivät saa edes kesätyöpaikkaa ja valmistuvat suoraan työttömiksi. PELKKÄÄ

• Täytyy muistaa, että oli presidenttinä kuka tahansa niin yhtä hyvin myös pudonneet ehdokkaat ja yleensäkin koko eduskunta jäävät vaikuttamaan lakien laatimiseen sekä valmistelemaan asioita, joista presidentti neuvottelee kansainvälisissä suhteissa. NIMETÖN

• Jääkiekon MM-kisoista pääsylippujen hinta on karannut tavallisen kiekkofanin tavoittamattomiin. Jos jääkiekkopomo K. Kummola puolustaa tätä kehitystä niin tulee mieleen että, kuinkakohan monta pääsylippua kyseinen herra itselleen ja ystävilleen kustantaa omasta pussistaan. LIJ-46

• Tuomas Enbuske: Se, että joltakin puuttuu älypuhelin tai internet, ei itsessään kerro vielä köyhyydestä. Mutta se on kylläkin yksi indikaattori muiden muassa ihmisen sosiaalisen aseman määrittelijänä. EIPÄS OLLA HELPPOHEIKKEJÄ

• Lopettakaa helsinkiläisten verorahojen jakelu velkaisille kunnille! Kunnat yhteen, vaikka pakolla. NIMETÖN • Haaviston taipumuksista puhutaan kovasti, mutta jos puhuu Halosen vastaavista saa syytteen. Miksi naisia lellitään? MITÄ TASA-ARVOA TÄMÄ

• Urmas: Ei tarvitse huolestua, vihreät elävät jo 2020-lukua. Me tavalliset tallaajatkin voimme katsoa eteenpäin. Maailman väestön kasvu, hupeneva vesi ja luonto ovat haasteita, joista maailma voi selvitä järjellä. Tai maailman joka kolkka joutuu tarttumaan vanhoihin konsteihin, tuohituliin, puulusikoihin ja karhuntaljoissa

mennään rekimatkaa ilman bensiinivehkeitä. KATSE PAREMPIIN VISIOIHIN

• Musiikkitalon konserttisali edustaa amatöörimaista suunnittelua portaiden mitoituksen, istumatilojen ja istuimien suhteen. Tietääkseni oikea arkkitehti on kuitenkin ollut suunnittelijana. HUONOJALKAINEN KULKIJA

• Hyvä Ville Pusa, kun lähdit etsimään juuriasi ja löysit ne Räisälästä Karjalasta. Liikuttavaa nähdä tapahtuma. Liikutuit itsekin. KARJALAN POIKII • Eipä ole rahan tarvetta VR:llä. Lauantai-iltana Z-juna täynnä kännisiä nuoria, eikä konnareita missään. Työntekijät kyllä ratsataan moneen kertaan.

taustoista ja tekijästä. Klassikot ovat asia erikseen. Ovat paikkansa lunastaneet teoksillaan, eivät räväkkyydellään ja erikoisuudellaan. LUKIJA • Hs 4.2. Laura Kolbe. Guggenheimia käyttäisivät 2000-luvulla syntyneet. Laitettakoon hanke jäihin 10-15 vuodeksi. Näin käyttäjät voisivat pytingin rahoittaa ja kustantaa sen ylläpidon. Kirjoituksessa verrataan Helsinkiä New Yorkiin. Eihän näistä kaupungeista voi jo suuruutensa eron vuoksi puhua samana päivänäkään. Euroopassa on jo useita kyseisiä museoita, ja jos hanke olisi niin tuottava kuin annetaan ymmärtää, miksi eivät muut Pohjoismaat olisi olleet hankkeen takana. SUOMIKO SUURUUDENHULLU POHJOLASSA

• Nyt alkaa jo tuntua, että Räty on sen tädin kiusaama. Täti

NIMETÖN

21

vaihtoi työpaikkaakin joidenkin samantyyppisten oireiden takia. EI NYYHKYTTÄJÄ • Nobinan bussien lattia on talvella hengenvaarallisen liukas. Suunnittelijat kokeilemaan. ROIHUVUORI

• Joka turinatuokiossa ja kaikilla maan toreilla ja kauppahalleissa on nyt niin luvattu tuota ihmisarvoa ja tasavertaisuutta meille kaikille kansalaisille. Nyt voi jokainen köyhä ja kipeä astella kepeämmin ainakin 6 vuotta, ihmisarvomme on presidentti puheissaan taannut. KAI TÄMÄ VIHDOINKIN PÄTEE

• Kyllä ihmiset on lyhytpinnaisia nykyään. Ei mitään käytöstapoja. Huudetaan ja hillutaan heti, kun jonkin virheen tekee. Hiukan pidempää pinnaa ja suvaitsevaisuutta. NIMETÖN

• Älkää hyvät vanhemmat antako lapsillenne nimiä, joita isovanhempien on vaikeata lausua. ITSEKIN ISOÄIDIN IKÄINEN • Kiitos Ylelle, että olette ohjanneet monet meistä kuuntelemaan hiljaisuutta, jota olemme pelänneet. Radio kiinni eikä melua, hälyä, lässytystä. UPEAA • Pissikset hei. Kannattaako pölliä kaupasta? Vaikka myyjä huomaa sen vasta jälkeenpäin, kyllä naamat jäävät mieleen. Helsinki on pieni kaupunki. KAUPPIAS

• Onko enemmistö Suomen kansasta tosiaan laiskoja ja aivottomia miljoonaperijättäriä ja -perijöitä? Siltä vaikuttaa, kun katsoo puolueiden ja ideologioiden kannatusta. NIMETÖN • Katsojan ei ole hyvä tietää näyttelijöistä liikaa, ettei roolista mene illuusio, sanoi eräs näyttelijä Apu-lehdessä. Tämä sopii myös kirjailijoihin. Antakaa meidän lukea ensin se kirja ja itse haluta ottaa selvää

California Nails

Tikkurilassa pigmentaario ja kauneushoitola Outi Sipilä

(Hakaniemen SOKOKSEN lähellä) Puh: 045-3432700 Avoinna: Ark 9-18 La 10-16

Pigmentoinnit

-20 % Katso pigmentointivideo osoitteessa www.pigmentaario.com Ratatie 4, p. 040-5893 943

Manikyyri + Pedikyyri       35 € Uudet akryylirakennekynnet   35 € Akryylikynsien huolto       25 € Uudet geelikynnet             39 € Geelikynsien huolto           30 € Uudet ripsienpidennykset 59 €  Muut kynsi- ja ripsihoidot: www.californianails.fi

Puvustuksen taikaa...

Upeat vuokrapuvut Valtava valikoima – varaa aika sovitukseen:

(09) 8366 7580 Myös suunnittelu ja valmistus

www.artistiasu.fi

AIKIDOA Myllypuron Liikuntamyllyssä. Harjoituksia sekä junioreille (7–12 v.) että aikuisille ja nuorille (yli 13 v.). Aloittaa voit koska tahansa. Tervetuloa! Lisätiedot: www.finnaiki.fi

Finn-Aiki ry (Suomen jäsenseura) (Suomen Aikidoliiton Aikidoliiton jäsenseura)

• Yle.fi otsikko ”Suomi ei ollut valmis homopresidenttiin”. Sen sijaan saimme tunnustuksellisten homofoobikkojen ihan iki-

Ristikon ratkaisu

Show & Dinner

Luomumantelitahna on sydänystävällinen

a là

Sami Hedberg

valinta.

Rapunzel: Mantelitahna

Tällä kupongilla 8.-11.2.2012

Taivaallisen herkullista luomumantelitahnaa voit levitellä leivällesi tai käyttää jälkiruokiin ja ruoanlaittoon. Tahna sopii myls karppaajille. Luomumanteli sisältää runsaasti sydänystävällisiä rasvahappoja, proteiinia, kalsiumia, sinkkiä, E-vitamiinia ja biotiinia sekä B-vitamiinia. Luomumantelit tunnetaan myös tehokkaana “aivoruokana”: jo teelusikallinen mantelitahnaa päivässä ravitsee aivosi entistä ehommiksi!

Rapunzel:

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. ITÄKESKUS: Itäkeskuksen kauppakeskus

Avoinna: arkisin: 9-21, LA: 9-18, SU: 12-18.

Mantelitahna 250 g, luomu

7,50 /kpl (9,28)

Ti 28.2.2012 Klo 18.30 Liput 55€ (sis. 3 ruokalajin päivällisen + esityksen)

30,-/ kg (37,12)

Liput ennakkoon Manalasta Varaukset: myynti@botta.fi p. 09-580 770 Ma-Pe klo 09-16

Dagmarinkatu 2 00100 Helsinki


lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 8. helmikuu 2012

HUPIKLUBI

Helmiä sioille Stephan Pastis

%)6_4(% NiKEViTKy ._+%6_4 IHMISET 6!). %4 FA#%"// 4%4/,% +)33!+5. 6)%,_+__. +)%,4_9499 (%)$_. ¹29(49-_34_ +!6%2) +!6%2)+3)² ,)34!, ,!!.

22

10 kysymystä

*/4%.(% %)6_43!! 6)%34)_ */33!,5+%% ¹2/44!/. +)%,4_949.94 4!2*/5+3%3 4!3)29(49_ +!6%2)+3)²

./ %)6_4 4/$%, ,!+!!. /,%. 6!2-!

%44%) &!#% "//+ (!,5! .d92994 4__+%4__. ./).

(5/./(/--!

+%3+534%,5 /.0__4 49.94

3)%,,_ 0)4_)3) ,5+%! ±2/44! /.+)%, 4_949.94 352+%!34! ,553%2) .!!-!3 4!3)²



Tuplat Glenn McCoy

1. Kuinka monen desimaalin tarkkuudella Euriborkorot päivittäin julkaistaan? 2. Keitä suomalaisen kansanperinteen mukaan voi tavata kuvitteellisella KyÜpelinvuorella? 3. Kuinka monta tasatunnin välistä aikavyÜhykettä maapallolla on? 4. Missä kaupungissa avattiin v. 1968 Alankomaiden ensimmäinen metrolinja? 5. Kuka kirjoitti romaanin Maailman ympäri 80 päivässä? 6. Mikä on HIM-yhtyeen rumpalin Mika Karppisen taiteilijanimi? 7. Kuinka monta viisaudenhammasta ihmiselle tavallisesti kasvaa? 8. Minkä maan levottomuuksien keskipisteenä on viime päivinä ollut kaupunki nimeltä Homs? 9. Missä maassa ajetaan rallin MM-sarjaa tulevana viikonloppuna? 10. Kuka luopui tällä viikolla Suomen palloliiton puheenjohtajan tehtävistä?

Sudoku

MITiPUUHAAT KUUNTELEN RENTOUTUS KASET TEJANI

¹SiVELIiTUSKAI SISTAKISSOISTA²

 ★★✊✊✊

JUHA HYVĂ–NEN • www.ristikkotuumin.ďŹ

Viime keskiviikon ratkaisukoodi oli 78. 25 euroa voitti HELEENA KARRUS.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

•

•

Ristikko

Ratkaisu sivulla 21

•

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.ďŹ . Tekstarivastaukseen voit liittää myĂśs kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myĂśnnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myĂśntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi lealippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myĂśs sähkĂśpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.ďŹ - ja metrolive.ďŹ -palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 Ă— 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Kolmen, 2. Noitia, 3. 24, 4. Rotterdamissa, 5. Jules Verne, 6. Gas Lipstick, 7. Neljä, 8. Syyrian, 9. Ruotsissa, 10. Sauli NiinistÜ.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), SähkĂśposti, toimitus: metro@sanoma.ďŹ , Päätoimittaja: Janne Kaijärvi, ToimituspäällikkĂś: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäällikĂśt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Myynti: (09) 122 2007, SähkĂśposti, myynti: metro.myynti@sanoma.ďŹ , ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.ďŹ , Myyntijohtaja: Anne Rissanen, MarkkinointipäällikkĂś: Jukka Harjunen, JakelupäällikkĂś: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.ďŹ , Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.ďŹ ja www.omakaupunki.ďŹ .


TV TV1

TV2

19.00: Historiaa: Berliinin juutalaiset 1945 11.05-11.10 YLE News. 12.30 Vielä virtaa (S). 13.00 Kenraalin morsian (S). 14.10 Chaplinesque. 14.20 Eläinten elämää maalla ja merellä. 14.30 MOT: Totuus Patriasta 2. 15.00 Tv-uutiset. 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00-16.50 Avara luonto: Jäinen planeetta. 16.55 Viittomakieliset uutiset. 17.00 Tv-uutiset. 17.10 Viidakkoperhe (7). 17.55 Kohtaamisia: Purjelaiva Jähti.

18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana kuvataiteilija Samuli Heimonen. Ps. myös pääsee soittamaan maailman rocktähtien himoitsemilla suomalaisilla designkitaroilla. 19.00 Historiaa: Berliinin juutalaiset 1945. Toisen maailmasodan päätyttyä sadattuhannet Euroopan juutalaiset olivat kodittomia ja tietämättömiä perheenjäsentensä kohtaloista. Monet heistä suuntasivat kulkunsa Berliiniin, Schlantenseen hätäsiirtolaisten leirille. 19.55 Vielä virtaa (S). Tylsyyden ylistys. Päivä paistaa kyllä risukasaan, mutta silti Compoa ja Cleggia kyllästyttää, ihan vietävästi. 20.25 Viking Lotto. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 A-studio. 21.40 A-plus. 22.00 Ihmiskauppiaat (16). 4/4. Sergein joukkio tarttuu täkyyn ja postimyyntimorsiameksi itseään mainostava Kate pääsee kasvotusten rikollispomon kanssa. 22.45 Tv-uutiset. 22.50 Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana? Goldman Sachs oli muutama vuosi sitten suuri ja ihailtu rahoituslaitos, tänään se on monen vihaama ahne pankki, jota syytetään sisäpiiritiedon hyväksikäytöstä sekä niin markkinoiden kuin poliitikkojen manipuloinnista. 23.40-23.55 Oddasat.

MTV3

19.30: Suhdekorjaamo 12.30 Uuden Musiikin Kilpailu. 13.18 Ulkosuomalaisen tarina. 13.46 Kotikokit. 14.15 Akuutti. 14.45 A2 Teema: Suomi-ilta. 15.35-16.50 A2 Teema: Suomi-ilta. 16.55 Ensiaskeleita. 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Galaxi. 18.02-18.24 Dino-Dan. 18.30 Uusi päivä (S). Osa 152: ”Älä luule luuta lihaksi, pässin päätä paistikkaaksi.” Sunerilla ja Ruuskasilla vedetään rajalinjoja. 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää. 19.10 Alueellinen uutislähetys. 19.20 YLE Uutiset Suora linja. 19.30 Suhdekorjaamo. Hengenlähtö lähellä. Jarmo Ojansuu on toipumassa masennuksesta, joka oli vähällä viedä hengen. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 153: ”Eteenpäin sekin on, kun lankeaa.” Ensio uhrautuu. Ruuskanen yllättää perheensä. 20.30 Kaikki pelaa (7). Komediasarja junnufutiksesta. Tärkeä cup-turnaus Birminghamissa alkaa voitokkaasti, mutta ranskalaisvalmentajan yllä häilyy epäilys. 21.00 Karjalan kunnailla (7). Osa 36/36: Sanoiko kukaan tahdon? Sahioja hermoilee kiinnijäämistä. 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 22.05 Keskiviikon ravisuora. Vermon Toto65-ravien huippuhetket. 22.10 Silminnäkijä: Huostaanotettu bisnes. Huostaanotoista on tullut sijoittajien kasvubisnestä samaan aikaan kun yhä useampi sosiaalityöntekijä on epäpätevä. 22.40 Boardwalk Empire (16). Anastasia. Jimmy aloittelee elämää Chicagossa. Hän löytää naisseuraa, mutta joutuu heti riitoihin Al Caponen kanssa. 23.35-00.05 Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova. Moldovan maaseudulla Lotta ja Pia haastavat kyläläiset jalkapallo-otteluun.

FST5 12.45 Vem vet mest?. 13.15 Matiné: Saltstänk och krutgubbar. 14.45 30 grader i februari. 15.40 Räddade av gränspolisen. 15.51 Näin tehtiin Helteinen helmikuu. 15.55 Arkisto: Afrikkalainen gospelmessu, 1984. 16.25 Maailman pelastajat. 16.39 Käännekohdassa: Hevostyttö. 16.55 TV-nytt. 17.00 Iloa puutarhasta. 17.25 Sportmagasinet. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Pikkukarhu Sol. 18.30 Mille. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 19.55 Sportnytt. 20.00 Magnus ja Petski. 20.30 Unelmien puutarhat. 21.00 Taksi (16). 21.45 Ihmiskunnan

Nelonen

23.40: Andromedan taakka 13.50 Kaikkea sitä näkee. 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Rakkaudesta laulu. 14.05 Samaa sukua (7). 15.05 Ensisilmäyksellä (7). 15.35 Pientä pintaremonttia. 16.35 Älynväläys. 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 17.00 Uutiset. 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Val nostaa kytkintä. Pearl on närkästynyt Alanin lähdettyä ulkomaille hummailemaan. 18.30 Emmerdale (7). Valtataistelu kahvilassa. Eric ja Diane ovat hiukan järkyttyneitä Valin yhtäkkisestä muutosta Australiaan. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät. Osa 2218. Liisa ei tahdo olla Salo vaarassa. 20.05 45 minuuttia. 21.00 C.S.I. (12). Lista. Vaimonsa murhasta tuomittu poliisi murhataan vankilassa. Mies oli saamassa uuden oikeudenkäynnin ja oli laatinut sitä varten listan poliiseista, joilla oli ollut suhde hänen vaimonsa kanssa. 21.55 Viking Lotto ja KeskiviikkoJokeri. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Myytinmurtajat. Idiomeja. Testataan amerikkalaisia sanontoja. Adam ja Jamie tutkivat, miten pahasti todella käy, kun kakka lentää tuulettimeen. 23.40 Ridley Scottin Andromedan taakka. Piedmontin tuho. Utahilaisen pikkukaupungin lähistölle putoaa avaruudesta satelliitti, minkä seurauksena kaupungin asukkaat kuolevat. 01.20-01.50 30 Rock (S). Ystävänpäivän ihme.

uhkakuvat. 21.57 TV-nytt. 22.00-22.27 Svenska Talande Klubben. 23.00 Sportnytt. 23.15 Go’kväll. 00.00 Österlenska trädgårdar. 00.30 Korrespondenterna. 01.00 Lilla Aktuellt. 01.05 Cirkuskiosken.

Sub

22.00: Hyvät ja huonot uutiset

Teema

21.00: Top Chef Suomi

21.45: Kino: Lapsi

13.00 Vauvan tarina. 13.30 Nätti nakuna Kanadassa. 14.30 James Martin jälkkärimatkalla. 15.05 Nuortumiskilpailu. 16.05 Hurja remontti. 17.05 Nelosen sää. 17.10 Pulmuset. 17.45 Sokkokokki.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Mask. 14.30 Daltonit (S). 15.00 Red Bull Cliptomaniacs. 15.30 Mallimaailman huipulle. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 16.30 Marienhof. 17.00 Lemmen viemää.

18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. Kumpi oikeastaan on illan isäntä, Olli vai koira? 19.30 Lentokenttä. Urheilujuhlan tuntua. Lentokonebongari Petteri katsastaa uuden lentoreitin Tallinnaan. 20.00 Fort Boyard – Linnake. Tänään Linnakkeessa kilpailevat Punainen ja Musta joukkue. 20.57 Keno. 21.00 Totuuden anatomia (12). Haudattuja salaisuuksia. Samin ja Budin kollega Joe Salerno löytyy yliajettuna moottoritieltä. Kun paljastuu, että Salerno oli pakkomielteisesti tutkinut vuodentakaista, selvittämätöntä lacrossepelaajan murhaa, rikosten vyyhti on valmis selviteltäväksi. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. Vieraana Jussi-palkittu näyttelijä Elina Knihtilä. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 Frasier. Kosinta. Niles suunnittelee kosivansa Daphnea ja haluaa illan olevan täydellinen. 23.45 Pulmuset. Loma, osa 2. Marcy ja Bud ovat matkalla Fort Lauderdaleen kostamaan Jeffersonille ja Kellylle. 00.15 Pelastava siirto. Perheasioita. Maksasiirron tarvitsevan teinin perheestä paljastuu salaisuus. 01.10 Oikeuden edessä. Hätä keinot keksii. 02.00-02.55 NCIS Los Angeles (12). Veriveljet.

18.00 Pelastajat (7). 18.30 Will & Grace. Aikuisvideo seksuaalisesta häirinnästä. Grace turvautuu Willin asianajoapuun. 19.00 Frendit (S). Vauva kyydissä. Monica meinaa myrkyttää veljensä. 19.30 Miehen puolikkaat (S). Ei ikinä isäksi! Charlie harkitsee sterilisaatiota, mutta kun kaikki menee jatkuvasti pieleen toimenpiteen osalta, hän päättää miettiä asiaa vielä uudestaan. 20.00 Tyhjätaskut. Sänky seinässä. Caroline saa tarpeekseen sohvalla punkkaamisesta ja hankkii kätevän kaappisängyn, jonka kokoaminen osoittautuu yllättävän hankalaksi. 20.30 Simpsonit. Opinahjoko oikea tie? Lisa investoi saamansa rahalahjan Nelsonin uuteen bisnekseen, mutta alkaa pian pelätä killinkiensä puolesta, sillä Nelsonin koulumenestys on vaakalaudalla. 21.00 Top Chef Suomi. Klassista kouluruokaa. Kuinka hyvin kilpailijoilta taipuu kouluruokien klassikot? 22.00 Pelastajat (7). 22.30 Lentoemännät. Kolmas pyörä. Mandy löytää baarista unelmiensa miehen muttei saakaan pitää tätä yksin. 23.00 Num3rot (12). Väärä profeetta. Joukko uskonnollisen kultin jäseniä yritetään myrkyttää arsenikilla. 23.55 Num3rot (12). Hittitehtaan varjossa. Suosittu räppäri ammutaan pian sen jälkeen, kun levy-yhtiön järjestämissä juhlissa tapahtuu pieni yhteenotto. 00.50-01.50 Skins – liekeissä (16). Grace.

nen tunnissa. 19.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 20.00 Neljän tähden illallinen. 20.30 Onni Extreme. 21.00 Jutta ja superdieetit. 21.30 Ruotsin miljonääriäidit. 22.30 Olivian armoilla (7). 23.00-00.05 Twiggyn vintage-kirppari.

Liv

(12). 20.00 Likaisen työn sankarit. 20.30 Poliisit (12). 21.00 JIM D: Costa Concordia – risteilijän katastrofi. 22.00 Pulkkinen. 22.30 Gene Simmonsin sukukalleudet. 23.00 South Park (12). 23.30 Alaston piilokamera (16). 00.00 JIM D: Lopun aikojen saari, osa 1/2. 00.55-01.25 Sali.

23

17.00 Slummitähdet.

18.05 Elävä Arkisto: TV-kilpailut. Tietokilpailut ovat olleet televisioviihteen ohjelmistoa jo kauan, samoin game show -ohjelmat. Vieraana mm. Thilia Thaliasta tuttu Reijo Salminen. 18.30 Henkinen Eurooppamme. Topelius Pariisissa ja Lontoossa. 19.00 Rakkautta Berliinin muurin varjossa (12). Konsertti. Selviääkö Dunja itsemurhayrityksestään? Julia on epätoivoinen nähtyään äitinsä katoavan ambulanssin kyydissä. Hän ryntää Martinin kotiin anomaan apua. Hans uskoutuu Julialle. 5/6 19.50 Kootut askeleet: Sanna Kekäläinen. 20.00 60-luvun kuvakirja. Osa 4/5: Lähdetään ilta-ajelulle! Siivouspäivä, leivontapäivä, pyykinpesupäivä. 60-luvulla elämässä oli jämpti rytmi. Naapureita valvottiin, hyvässä ja pahassa. Muistelemassa Tapio Liinoja, Eppu Nuotio ja Heikki Salo. 20.30 Arkistojen salat: De Gaulle Quebecissa. Miten Ranskan presidentti tuli neljällä sanalla luoneeksi pohjan Kanadan historialle? Charles de Gaulle pääsi otsikoihin ympäri maailmaa vuonna 1967 lausumalla valtiovierailullaan sanat ”Vive le Québec libre!” 21.00 Silkkitie 30 päivässä. Ville Haapasalo matkaa Keski-Aasiassa, Silkkitiellä. Ville osallistuu Buharassa uzbekistanilaisiin häihin ja Samarkandissa ihailee itämaista arkkitehtuuria. Osa 6/10. 21.45-23.17 Kino: Lapsi (12). (L’enfant, Belgia 2005) Realistinen ja puhutteleva kuvaus kahdesta syrjäytyneestä nuoresta, jotka yrittävät selvitä elämästä vastasyntyneen lapsen kanssa. O: Luc & Jean-Pierre Dardenne.

19.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 20.00 Tallinna. 20.30 Ponille kyytiä. 21.00 Elokuva: One. 22.45 Call Me Fitz. 23.20 Huonosti käyttäytyvät miehet. 23.50 Elokuva: The net – verkko kiristyy. 01.55 NCIS Rikostutkijat. 02.45 5D: Raskaana oleva mies. 03.40-04.30 Aarteenmetsästäjä.

Jim 11.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 12.00 Nätti nakuna. 13.00 Piha kuntoon. 13.30 Hurja sisustushaaste. 14.00 Vanessa ja pikkuväki. 14.30 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 15.00 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.30 Pienten perhe. 16.00 Huikea kakkukisa. 17.00 Järjestäkää minut naimisiin. 18.00 Arvostele mun illalli-

TV5 12.05 Rantavahdit. 12.35 Anthony Bourdain maailmalla. 13.25 Australian rajalla. 13.55 Monster Jam 2010. 14.25 Mahdoton illallinen. 15.15 Leijonan luola UK. 16.10 Mahdoton illallinen. 16.40 Rantavahdit. 17.10 Kaverille ei jätetä. 18.00 Leijonan luola UK. 19.00 Pulkkinen. 19.30 South Park

13.10 Raftersien perheonnea. 14.05 Jon ja Kate +8. 14.30 Kellarin kunkku. 15.00 Aarteenmetsästäjä. 15.55 Lentokenttä UK. 16.30 Hale ja Pace – hauskat pojat. 17.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.30 Meidän faija. 18.00 70’s show. 19.00 Kellarin kunkku.

SuomiTV 17.00 Kierroksilla: Raviuusinta. 17.30 Apua, ponini ei tottele! 18.00 Aivan pihalla. 18.25 Kingit kotivideot. 18.55 Uutiset. 19.00 Kierroksilla: Vermon suora. 21.00 Conan. 22.00 Aviotuomari. 23.00 Kovat kytät. 23.30-00.00 Kingit kotivideot.

LIMAINEN YSKÄ? OTA BISOLVON. Helppo käyttää Kätevä kuljettaa

Tabletit yli 6-vuotiaille. Vaikuttava aine bromiheksiini. Varmista tuotteen sopivuus apteekista ja tutustu hyvin pakkausselosteeseen. Markkinoija Boehringer Ingelheim Finland Ky.


SUOMEN KULTAKELLO

Duetto

D I A M O N D S

ONNEN VUOSI

K U LTA & T I TA A N I

Suomalaista käsityötä, vain Suomen Kultakellosta 18k palladium-kelta- ja valkokultaa Timantit vähintään w/vs-laatua

4 mm VAIN

159,006-069

199,-

249,-

006-062

0,33 ct

0,40 ct

0,15 ct

0,31 ct

Käsin taottu terässormus

R075W

R096WFL

R046R

R087W

4410-00192

1319,-

1835,-

1549,-

2649,-

006-064

85,-

Palladiumkihla 5 mm alk. 2200-00001

179,-

Muista Ystävänpäivä 14.2 Kihlapäivä 29.2. Rannekoru/ kaulakoru

43,-

3690-10565, -63

Lumpeenkukkia -hela

52,-

3190-10394

Onnen sydän -hela

39,-

3190-10395

Punainen hela

49,-

3190-11916

Mikonkatu 6, p. 09-2315 0005, www.suomenkultakello.fi

Citykäytävä, Aleksanterinkatu 21, p. 09-662 760, Itäkeskus/Pikku-Bulevardi, Itäkatu 1-5 A 8, p. 09-323 9758


20120208_fi_helsinki