Page 1

KAUNIIT JA ROHKEAT JOUTUU TAUOLLE LISÄKSI Metallica teki digitaalisen ep:n

{sivu 20}

HELSINKI Keskiviikko 14. 12. 2011 N:o 242 Sää Kello 14 +4°C

Helsinki haluaa roskapoliiseja Helsinki havittelee virhemaksua roskaamisesta Sakotusmahdollisuus halutaan esimerkiksi pysäköinninvalvojille tai puistovahdeille Nyt vain poliisi saa sakottaa roskaamisesta Sakotusoikeuden laajentaminen vaatii lakimuutoksen {sivu 07}

Kulkueen tähti. Nora Peltola sai kynttiläkruunun kannettavakseen Lukijan kuva

100

Isku torilla

MICHEL KRAKOWSKI/AFP

Kauhunhetkiä Liegessä Mies avasi tulen ja heitteli kranaatteja vilkkaalla torilla Ainakin kuusi kuoli ja yli sata loukkaantui Belgian Liegessä Tapaus toi mieleen Norjan joukkosurmat {sivu 09}

Bussikaistoille lisäkameroita

euroa

Bussikaistojen automaattista kameravalvontaa aiotaan lisätä Helsingissä {sivu 04}

Rakentaminen yhä vilkasta Syksy on ollut pääkaupunkiseudulla rakennusalalla odotettua vilkkaampi {sivu 06}

Yökerhon tavarat kaupan Ravintola Lost and Foundin irtaimiston huutokaupassa on tarjolla mm. kondomiautomaatteja {sivu 08}  Nora Peltola kruunattiin Luciaksi poutaisessa säässä.

Lucia toi valoa talven pimeyteen

Lucian päivän vietto huipentui tiistai-iltana Suomen Lucia-neidon kruunaukseen. Kynttiläkruunun sai kannettavakseen Helsingin Tuomiokirkossa vihtiläinen 19-vuotias Nora Peltola. Kruunauksen jälkeen Lucia-neito laskeutui Tuomiokirkon portaita ja ajoi kulkueessa läpi Helsingin keskustan jakaen valoa pimeyteen. Myös monilla muilla paikkakunnilla nähtiin Lucia-kulkueita. Lucia tuo iloa myös Lucian päivän jälkeen muun muassa sairaaloihin, päiväkoteihin ja vanhainkoteihin. STT

Bensapomo ei ajattele rahaa St1:n pääomistajan tavoitteet ovat enemmän ideologisia kuin taloudellisia {sivu 11}


02

lukijan kuvat numeroon 17181

tänään

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Lukijan kuva. Alkupamaus Lukijan kuva

LEFFALIPUT

Kolumni

MERI LIUKKONEN TOIMITTAJA

HAJAMIELISYYS PAKOTTAA LUOVUUTEEN

tänään

Meri Liukkonen pohtii ristiriitaisen luonteenpiirteensä olemusta.

J  Kuva: Satu Alavalkama

As Oy Espoon Kreivinmaan rakennustöiden alkupamaus kajahti tiistaina Tillinmäessä. Rakennusyhtiö JM Suomi Oy rakentamaan pari- ja erillistaloyhtiöön tulee 28 asuntoa.

Tervetuloa!

Pala historiaa kaupan Kulttimaineeseen noussut yökerho Lost and Found on poissa, mutta sen irtaimisto on vielä jäljellä. Konkurssipesälle kuuluville tavaroille etsitään uusia omistajia torstaina puolilta päivin järjestettävässä huutokaupassa. Jos huutokauppayrityksen toive ostajamääristä toteutuu, saattaa Lostarin edessä joutua taas torstaina ja perjantaina jonottamaan. Tällä kertaa jonotus Lostariin tuskin kestää tuntikausia, kuten entisaikoina. Lue lisää tästä lehdestä. MIKKO VESA, TOIMITTAJA

5 klikatuinta Omakaupunki.fi:ssä

”Ihmiset tuijottavat, mutta kukaan ei ole antanut negatiivista palautetta. Ei kukaan.”

 Kirjava Satama -ideakilpailun ehdotukset Eteläsataman suunnittelusta kiinnostavat.

Omakaupunki.fi:n luetuimmat jutut tiistaina kello 21:een mennessä. 1. Puristuksiin jäänyt mies menehtyi ..................................15 186 2. Isä tuomittiin poikansa kiusaajan pahoinpitelystä.........10 432 3. Naista puukotettiin ylävartaloon juna-asemalla ..............9 338 4. Raadellun koiran omistaja varoittaa muita ulkoiluttajia ..8 598 5. Eteläsatamaan esitetään metsää, atollia ja suursiltoja ....6 590

A

JOKERIEN KOHUPELAAJA JARKKO RUUTU ILTA-SANOMISSA

Päivän kysymys Pitäisikö kaupungeille antaa oikeus sakottaa roskaamisesta?

Tänään 14:00 20:00

Huomenna 15. joulukuuta 2:00 8:00 14:00 20:00

Odotatko jo lumen tuloa? KYLLÄ %

+4

+4

+4

+3

9:17

+4

+3

+3

+4

15:11

49 51

+5

-1

-1

Kommentit

+8

+1

13

+3 12

+2

+1

+3 +4

14

+16

+1

+1

+2

+11

+18

+17

+1

8

0

+7

+19

+11

0

+7 +7

+15

0

7

15

+7

0

0

 Vähän edes valoa näihin muutenkin pimeisiin ja synkkiin aikoihin toivois!

Vastaa ja kommentoi tekstarilla (0,50 e): metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.

+3

+5

+2

EI %

 Lumenkaipaajat menkööt Lappiin!

0

-10

Edellinen kysymys

10

13

+6 +19 +2 +21 +30 +20 +21 +18 +19 +14

okunen kuukausi sitten onnistuin lukitsemaan itseni asuntoni oven taakse ilman kotiavaimia. Ei siinä mitään, ei ollut ensimmäinen kerta. Olen sen tyypin ihminen, joka pyytää netissä kavereitaan soittamaan, jotta löytää kännykkänsä kotoaan. Jos minulla olisi silmälasit, unohtaisin ne otsalleni. Vaikka kuinka tsemppaan, hukkaan suunnilleen kaiken, mihin kosken. Ruotsissa hajamielisille on perustettu jopa oma liitto. Tankspriddas riksförbund tarjoaa vertaistuen lisäksi toisten unohtelevaisten neuvoja siihen, miten itseään voi muistuttaa tärkeistä asioista. Kokouspaperit kenkiin odottamaan töihin lähtöä, muistilista pikkurilliin. Suomessakin on myynnissä hakulaitteita, joiden avulla voi paikallistaa tärkeitä tavaroitaan. Avainta hakiessani ehdin pohdiskella, mistä hajamielisyys johtuu. Vastoin yleistä luuloa syy ei mielestäni ole siinä, etteikö keskittyisi tarpeeksi. Sitä keskittyy kyllä, mutta vääriin asioihin. Tai liian moneen asiaan kerrallaan. Ajattelee paljon ja nopeasti tai unohtuu mietteisiinsä.

+21 +21 +18 +29 +30 +6 +8 +25 +2 +14

rkipäivän hajamielisyys on useimmiten joko noloa ja häiritsevää tai huvittavaa ja harmitonta, ei niinkään vaarallista. Entistä hauskemmaksi touhu menee, kun kaksi hajamielistä laitetaan yhteen. Reissussa hotellinaapurit taisivat oppia ainakin lauseen ”Missä se on?”. Tarkalta ihmiseltä vaatisi melkoista pinnanvenyttämistä kestää jatkuvaa etsiskelyä. Toinen hömelö vain naurahtaa ja neuvoo, jos osaa. Ja kohta huoneistossa kaikuu taas tuttu ”Missä se oikein on?”. Mutta voiko Rauhoittu- hajamielinen minen. muuttua? Itse en oikein usko totaaliseen suunKiire ja nanmuutokseen. stressi. Miten puuttua sellaiseen asiaan, jota ei kriittisellä hetkellä edes tiedosta? Voiko luonteenpiirteitä tai geneettisiä ominaisuuksia muuttaa? Eikä hajamielisyys ole ainoastaan pahasta: se kun antaa tilaa luovuudelle. Jos ei löydä talttapäistä ruuvaria, käyttää pakon edessä veistä. Jos lempparipaita on jossain ties missä, joutuu luomaan uusia asukokonaisuuksia. Hajamielisen ajatukset laukkaavat usein epäloogista reittiä, mutta saattavat lopulta päätyä aivan tuoreille urille.

Anna palautetta: meri.liukkonen@sanoma.fi


04

lukijan kuvat numeroon 17181

uutiset

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Helsingin seudulle keveitä linja-autoja

Kuljettaja kuoli jäätyään puristuksiin

Hollantilaisen VDL:n kevytbusseja näkyy katukuvassa ensi elokuusta lähtien Keveiden materiaalien käyttö ei vähennä matkustusmukavuutta VDL

uutiset

Päivän sitaatti

”En pyytänyt selvittämään juuri tätä nimenomaista tapausta enkä antanut mitään ohjeita tai pyytänyt toimenpiteitä, vaan ainoastaan kysyin, miten poliisi yleensä tällaisissa tapauksissa menettelee.”

Pääkaupunkiseudun bussiliikenteen paino putoaa ensi kesästä lähtien. Helsingin seudun liikenteen (HSL) uusimman kilpailuttamiskierroksen ansiosta reittilinjoille porhaltaa ensi elokuussa 52 kevytrakenteista bussia, joiden polttoaineen kulutus ja hiilidioksidipäästöt ovat neljänneksen pienemmät kuin nykyisellä kalustolla. – Kun nyt käytössä olevat bussit painavat keskimäärin 12 000 kiloa, kevytrakenteinen bussi painaa noin 9 000 kiloa, HSL:n kalustoinsinööri Petri Saari listaa. Painonpudotus on saatu aikaiseksi käyttämällä keveämpiä materiaaleja kuten alumiinia ja kehittämällä uusia ratkaisuja esimerkiksi lattiarakenteisiin. – Matkustaja ei huomaa mitään. Lattia ei heijaa, eikä kulkupeli helise tavanomaista enempää, eikä siihen tule lommoja sen helpommin kuin nykykalustoon. VTT testasi näitä ensimmäisen kerran jo vuonna 2007. Suomessa Koiviston Auto on kunnostautunut kevytrakenteisten bussien

STT:N MUKAAN SISÄMINISTERI PÄIVI RÄSÄNEN (KD.)

Turvaohjaamot

KIISTÄÄ PUUTTUNEENSA TUTTAVANSA TYTTÄREN POLKUPYÖRÄVARKAUDEN POLIISITUTKINTAAN.

Metromittari Viinaohra Koskenkorvan Viinan raaka-aineeksi jalostettu ohralajike säilötään geenipankkiin Norjan ikiroutaan.

Paloturvallisuus Yli puolessa Tullilaboratorion tarkastamista kynttilöistä paljastui puutteita.

 Helsingin seudun liikenteeseen tulee 114 uutta bussia, joista 52 on kevytrakenteista.  Uusiin busseihin asennetaan turvaohjaamot, ilmastointilaitteet ja kameravalvonta.

Puukko heilui Lohjan ABC:llä Ohitustilannetta selvittelemään mennyttä autoilijaa yritettiin huitoa veitsellä huoltoaseman pihalla Lohjalla maanantaina. Tapahtumat saivat alkunsa moottoritiellä. Auto oli ohittamassa rekkaa, kun toinen auto oli ajanut lähes sen takapuskuriin kiinni. Autoilijat ajoivat peräkkäin Lohjan ABC:n pihaan, jossa toinen kuljettaja lähti puhumaan toisen kanssa. Tämä kuitenkin joutui perääntymään takaisin autolleen, kun toinen kuljettaja otti esiin ison veitsen ja alkoi huitoa sillä. Kuljettaja pakeni autoonsa lukittujen ovien taakse, minkä jälkeen toinen kuljettaja lähti perään ja iski veitsellä au-

Vantaalaismies kuoli jäätyään puristuksiin perävaunun ja ajoneuvoyhdistelmän väliin Metsälän maaliikennekeskuksen pihassa Helsingissä tiistaina aamupäivällä. 1950-luvulla syntynyt rekan kuljettaja oli kiinnittämässä ajoneuvoyhdistelmään perävaunua, kun auto liukui hänen päälleen. Uhria elvytettiin paikan päällä, mutta hän menehtyi vammoihinsa. Ensi hetken tietojen mukaan ajoneuvon jarrut eivät olleet päällä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. METRO

Jyrki Katainen tuohtui Soinille

 Vuoden vaihteessa alkavat liikennöidä ensimmäiset hybridibussit, ja elokuussa aloittavat kulkunsa kevytrakenteiset linja-autot (kuvassa).

kehittäjänä, mutta Helsingin seudulle on tulossa hollantilaisen VDL:n kalustoa. VDL on suunnitellut oman rakenneratkaisunsa, jossa korista on saatu kevyemmin jäykempi. HSL edellyttää uusiin busseihin pohjoismaista lämmityslaitteistoa sekä

tuplalaseja ikkunoihin, sillä yksinkertaiset ikkunat huurustuvat helposti. Saari korostaa, että kevytrakenteisten bussien liikenneturvallisuus on testattu. Autot on rakennettu EU:n direktiivin mukaisesti, ja niitä on käytössä muualla Euroopassa.

HSL kilpailutti viitisenkymmentä seutu- ja palvelulinjaa sekä Espoon sisäisen liikenteen reittejä. Keväällä kilpailuttamisvuorossa on Helsingin sisäistä liikennettä. MARJA SALOMAA @SANOMA.FI

Lisää kaistavalvontaa Helsingin seudun liikenne (HSL) suunnittelee bussikaistojen automaattisen kameravalvonnan laajentamista 5–10 uuteen risteykseen. Syynä tähän on se, että kameravalvonnan tulokset Mannerheimintien ja Runeberginkadun risteyksessä ovat vähentäneet bussikaistojen väärinkäyttöä.

ton ikkunaan ja konepeltiin. STT

Mannerheimintien ja Runeberginkadun kameravalvontaa on HSL:n mukaan perusteltua jatkaa toistaiseksi vuodella vuoden 2012 loppuun asti. Uusien valvontakameroiden paikkoja suunnitellaan muun muassa Mannerheimintielle. Järjestelmän hankintakustannukset asennuksi-

neen ovat 20 000–30 000 euroa valvottavaa kaistaa kohden. Lisäksi tietoliikenneyhteyden ja kuvapalvelimen käyttökustannus sekä sakkoja käsittelevän virkamiehen palkka olisivat ensimmäisen vuoden osalta yhteensä noin 100 000 euroa yhtä kaistaa kohden. METRO

Kaksi loukkaantui. Yksi auto romuttui

Poliisi etsii Volvo-kuskia Mopoilija loukkaantui kolarissa Vantaan Korsossa tiistaiaamuna. Kolarin toinen osapuoli, henkilöauton kuljettaja, pakeni paikalta. Onnettomuus sattui Metsolantien ja Otavantien risteyksessä noin kello kahdeksalta. Henkilöauton kuljettaja poistui paikalta tapausta selvittämättä. Poliisi pyytää vihjeitä kyseisestä autoilijasta. Mopoilijaan törmännyt henkilöauto oli ilmeisesti musta Volvo V70. Vihjeet voi soittaa Itä-Uudenmaan poliisin Vantaan liikennerikostutkinnan puhelinnumeroon 071 873 0291. METRO

Lukijan kuva

Pääministeri Jyrki Katainen (kuvassa, kok.) on tuohtunut perussuomalaisten eurokritiikistä. Katainen syytti eduskunnan välikysymyskeskustelussa tiistaina, että perussuomalaiset tekee joka päivä työtä, jotta Suomen vaikutusvalta Euroopassa vähenisi ja yhteinen eurovaluutta hajoaisi. – Onko se, että vastustaa eurooppalaista yhteistyötä ja Suomen vaikutusvaltaa euroalueella, syy ajaa kaikin keinoin jokaikinen työpäivä ja viikonloppu Suomea ja Eurooppaa lamaan, Katainen kysyi. Timo Soinin (ps.) mielestä Katainen on suostunut Suomen veto-oikeuden menettämiseen Euroopan pysyvän kriisirahaston päätöksenteossa. STT

Palo levisi ulkotulesta Tuli pääsi irti kerrostaloasunnon parvekkeen ulkotulesta Helsingin Itäkeskuksessa tiistai-iltana. Palo syttyi kolmannen kerroksen parvekkeelta Vanhanlinnantie 10:ssä. Lämpö rikkoi asunnon ikkunalasit, jolloin savua pääsi huoneistoon ja talon porrashuoneeseen. Kukaan ei loukkaantunut. METRO

50  Kuorma-auto törmäsi henkilöauton perään.

Peräänajo Kehä I:llä Kaksi henkilöä loukkaantui kuorma-auton ja kahden henkilöauton peräänajossa Kehä I:llä Espoon Laajalahdessa tiistaina puolen yhden aikaan. Onnettomuus tapahtui Kehä I:n itään johtavalla ajoradalla Ruukinrannantien liikennevalo-ohjatussa risteyksessä. Toinen henkilöautoista romuttui ajokelvottomaksi. METRO

miljoonaa joulukorttia lähettävät suomalaiset tänä vuonna Itella Postin arvion mukaan. Kotimaan 55 sentin joulutervehdykset on lähetettävä viimeistään huomenna torstaina. Ykkösluokan postimerkillä varustetut joulukortit ehtivät vielä vastaanottajille, jos ne lähetetään viimeistään ensi viikon tiistaina. STT


06

lukijan kuvat numeroon 17181

uutiset

-50 VAROITUS! ESP M-50

2199 €

VALEPUKKEJA LIIKENTEESSÄ! AIDOT TOKAI JA ESP TM-TESTIVOITTAJAKITARAT SEKÄ MUUT LAADUKKAAT BÄNDISOITTIMETT RESEPTIVAPAASTI MUSAMAAILMASTA. A www.musamaailma.fi MYYMÄLÄT: Kamppi ja Pakila. Puh: 09 - 5627 1240

VERTAA ! HINTAMME OVAT HALPOJA!!

ent. Pierre Cavallo.

ALE Kaikki vaatteet - 20 % Asematunneli ja Lönnrotinkatu 9

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Rakentaminen ei ole hyytynyt Pääkaupunkiseudulla rakentaminen on vilkasta ainakin ensi syksyyn asti Kulunut syksy on ollut rakennusalalla odotettua myönteisempi. Epävarman taloustilanteen oletettiin vaikuttavan uusien rakennuskohteiden määrään pääkaupunkiseudulla. – Selvää muutosta ei kuitenkaan ole näkynyt tilastoissa, sanoo Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliiton tekninen johtaja Ilpo Peltonen. Pääkaupunkiseudulla rakentaminen on vilkasta ainakin ensi syksyyn asti. Synkentynyt taloustilanne on kuitenkin saanut rakennuttajat selkeästi varuilleen. Riskisijoituskohteita vältellään, ja uusien hankkeiden aloitusajankohtia harkitaan erityisen tarkkaan. Kuluvana vuonna pääkaupunkiseudulla on aloi-

tettu noin 8 000 asunnon rakentaminen. – Ensi syksyä pidemmälle ei pystytä ennustamaan. Rakennuslupia on myönnetty paljon, mutta kaikkia kohteita ei välttämättä aleta rakentaa, Peltonen sanoo. Toimistotilojen käyttöasteissa on pääkaupunkiseudulla suuria eroja. Joillain alueilla tilojen käyttöaste on alle 70 prosenttia. – Esimerkiksi Pitäjänmäki on alue, jossa toimistotilat ovat selkeästi tyhjempiä kuin markkinoilla keskimäärin, Peltonen sanoo. Hänen mukaansa myös

”Ensi syksyä pidemmälle ei pystytä ennustamaan.” ILPO PELTONEN

Lukijan kuva

50 euroa

 Helsingin Herttoniemen vanhan ostoskeskuksen paikalle on noussut uusia asuitaloja.

Espoossa on vanhempia toimistotiloja, jotka eivät vedä vuokralaisia. Suurin kysyntä toimistotiloille on Hel-

singin ydinkeskustassa. TARU SEPPÄNEN @SANOMA.FI


lukijan kuvat numeroon 17181 07

uutiset

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Helsinki haluaa omia roskapoliiseja

DNA avasi 4G-verkkonsa PÄIV KYSYMÄN YS {siv u 02}

Tällä hetkellä vain poliisilla on oikeus sakottaa Rakennusvirasto käytti viime vuonna 13,2 miljoonaa euroa puhtaanapitoon Helsinki haluaisi ottaa käyttöön virhemaksun roskaamisesta. Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, että kunnan määräämällä viranomaisella olisi oikeus rustailla sakko yleisiä paikkoja roskaavalle. – Kunta saisi itse päättää asiasta, mutta keskusteluissa ovat pyörineet esimerkiksi pysäköinninvalvojat, jotka tekisivät tätä työnsä ohessa tai joku muu rakennusviraston alaisuudessa oleva taho, ympäristötarkastaja Miira Riipinen selvittää. Pysäköinninvalvojat tai sakotusoikeuden omaavat puistovahdit voisivat sakottaa esimerkiksi puistoon, kauppakeskusten edustoil-

”Erityisesti turistit kokevat, että kaupunki on kiva, mutta liian roskainen.” MIIRA RIIPINEN

Lukijan kuva

50 euroa

SANNA JOMPERO @SANOMA.FI

Kalliita roskia  Töölönlahdella oli roskaista elokuussa taiteiden yön jälkeen.

le tai muille julkisille paikoille roskansa jättäneitä. – Roskaaminen on Helsingissä todella suuri ongelma, ja se alentaa viihtyisyyttä merkittävästi. Helsinki panostaa paljon roskaamisen ennaltaehkäisyyn. Siitä huolimatta meille tulee palautetta, että kaupunki on roskainen. Erityisesti turistit kokevat, että kaupunki

ÄLÄ MAKSA LIIKAA, VERTAA HINTAA KAIKKI TIMANTTIKORUT

-30%

SUURI VALIKOIMA

Tim korvaantti0,20 korut ct, ovh w/vs,

nyt 2 695€ 95€! VANHAT KORUT VAIHDOSSA, PARAS HINTA! Iso Roobertink. 17-19 00120 Helsinki Puh. 09 6980202

jentaminen roskaamisasiassa edellyttää lakimuutoksen tekemistä. Ympäristölautakunta hyväksyi lakialoitteen kokouksessa tiistaina. Seuraavaksi asiaa käsittelee kaupunginhallitus.

www.diamondcenter.fi Avoinna ma-pe 10-18, la 10-16

on kiva, mutta liian roskainen, Riipinen jatkaa. Tällä hetkellä ainoastaan poliisilla on oikeus sakottaa roskaajaa, mutta poliisin resurssit eivät riitä sottapyttyjen vahtaamiseen. Ympäristöviranomainen voi vain kehottaa siivoamaan ja tehostaa rangaistusta uhkasakolla. Sakottamisoikeuden laa-

 Helsingin kaupungin rakennusviraston puhtaanapidon budjetti oli viime vuonna 13,2 miljoonaa euroa. Määrästä yli puolet (60–70 prosenttia) kului roskien keräämiseen.  Muun muassa suurimmat puistoalueet siivotaan kesäviikonloppuisin. Laskua ylimääräisestä viikonloppusiivouksesta kertyy 130 000 euroa vuodessa.  Vappusiivous tuli Helsingissä tänä vuonna maksamaan 74 000 euroa.

Nopean mobiililaajakaistan tarjonta laajenee Suomessa. Markkinoille lähtee nyt DNA, jonka 4G-verkko on yhtiön mukaan vuoden loppuun mennessä saatavissa 130 paikkakunnalla. Myös TeliaSonera, Elisa ja PPO tarjoavat Suomessa 4G-palveluja. 4G-verkon hyödyntäminen vaatii siihen soveltuvat päätelaitteet, puhelimet tai modeemit. STT

657 -metrisen toivomuskirjeen saa joulupukki suomalaisilta opiskelijoilta. Superkirjeen mestaroivat Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen edustajat Helsingin Studia-messuilla. Maailmanrauhan, suklaan ja villasukkien lisäksi nuoret toivovat muun muassa, että ”pikkuveli ei tekisi mitään übertyhmää” tai että ”joku veis treffeille (ikinä viety)”. Yhtenä toiveena oli myös Volvon 8V-vinokoneen turbon männät ja H-profiilin kannet. STT

Liikuntakursseilla vapaita paikkoja Tutustu liikuntaviraston 9.1. alkavan kauden monipuoliseen kurssitarjontaan ja ilmoittaudu osoitteessa

https://asiointi.hel.fi

Avainratkaisu

jouluusi.

Delta

Rent

Nyt tutustumistarjouksena Joulupaketit 22.12.-27.12. 500 km vapaat km:t Kia Picanto 180 e 210 e Mitsubishi Colt 190 e 220 e Kia cee´d HB 270 e 300 e Kia cee´d SW Bensa 300 e 330 e Kia cee´d SW Diesel 310 e 340 e

Kuusi päivää huippuedullista jouluautoilua. delta.fi HERTTONIEMI p. 040 342 7091 KONALA p. 040 342 7090 NIITTYKUMPU p. 020 740 8807

Lisätietoja www.hel.fi/liikunta puh. 09 310 87501 Tarjolla liikuntaelämyksiä lapsille, aikuisille, senioreille ja erityisryhmille.


Life Sörnäinen Easy Diet

norm.hinta 44,25

41 50

Uudistaa, korjaa, ravitsee ihoa

Etanavoide

/100 ml norm.hinta 49,90

HUIPPUTARJOUS!

lukijan kuvat numeroon 17181

uutiset

KESKIVIIKKO 14-12-2011

1 pss 15 pss/pak 39,90

Voimassa tällä kupongilla 30.11. 23.12. asti VAIN LIFE SÖRNÄISISTÄ.

Life Sörnäinen Hämeentie 58-60 (Kurvissa), 00500 Helsinki Puh. 09-753 0976 Tervetuloa!

Kansantalouden kasvuko paras joululahjamme? Kansantaloudelliset Jouluiltamat to 15.12 klo 18.00 Ravintola Oiva Porthaninkatu 5

Väitoskirjatutkija Paavo Järvensivu ja ETLAn tutkimusjohtaja Mika Maliranta keskustelevat degrowth-ajattelun tilasta hyvinvointivaltiossa.

leikkaa kuponki

2 95

Laihduttaa ilman nälkää

08

Taideostot vievät käräjille Demaritaustaisen Urheiluopistosäätiön taideostokset etenevät ensi vuonna käräjille. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske nosti tiistaina syytteet luottamusaseman väärinkäytöstä kahdeksaa säätiöläistä vastaan. Kalske katsoo, että säätiö osti sääntöjensä vastaisesti SDP:ltä yhteensä 23 000 eurolla taidetta. Kyse oli poliittisesta tuesta. SDP:n puoluesihteerin Mikael Jungnerin mukaan on hyvä, että säätiön taideostot selvitetään. Epäiltyinä on vuosina 2005–2007 toiminut Urheiluopistosäätiön hallitus ja edellinen asiamies. Epäiltyihin kuuluvat säätiön puheenjohtaja, ex-kansanedustaja Markku Pohjola sekä säätiön ex-asiamies Yrjö-Olavi Aav. STT

1

Puheenjohtajana Markku Heikkinen Duo Pietilä-Salomaa soittaa jouluisia pop-klassikoita

miljoona euroa on edesmennyt tamperelainen Seppo Nieminen testamentannut Tampereen yliopistollisen sairaalan syöpähoidon kehittämiseen. STT

Tervetuloa!

Kallio

Lostarin tavaroille uudet omistajat Legendaarisen yökerhon irtaimiston huutokaupassa myydään myös kondomiautomaatti ja wc-istuimia VESA RIPATTI

Lokakuussa toimintansa lopettaneen helsinkiläisen kulttiravintola Lost and Foundin irtaimistolle etsitään uusia omistajia huomenna torstaina järjestettävässä huutokaupassa. Kaupattavien kohteiden joukossa on muun muassa homoystävällisen heteroravintolan kondomiautomaatteja. Vesa Ripatti Huutokauppa Limnellistä odottaa legendaarisen ravintolan konkurssihuutokaupan saavan runsaasti ostajia liikkeelle. – Ravintola-alan huutokaupat ovat tavallisesti erittäin suosittuja. Myös ravintolan maineen voi olettaa lisäävän kiinnostusta huutokauppaa kohtaan, Ripatti arvioi. Kaupattavan irtaimiston valikoima on kirjava. Sisustuselementtien, baarikalusteiden, keittiövarusteiden, äänentoistolaitteiden ja toimistotarvikkeiden ohella myynnissä on

tuja urinaaliautomaatteja. Kondomiautomaattejakin on kaksin kappalein. – Tarkoituksena on myydä torstaina kaikki mahdollinen tavara, mikä meillä on oikeus myydä, Ripatti kertoo. Koneet, laitteet ja muut suurikokoiset esineet luovutetaan uusille omistajilleen vasta huutokauppaa seuraavana päivänä. Yökerhon ympäristössä Annankadulla kannattaa siis perjantaina varautua tavanomaista suurempaan ajoneuvomäärään. MIKKO VESA @SANOMA.FI

 Kulttiyökerhon kondomiautomaatteja on myynnissä kaksi kappaletta.

esimerkiksi posliinisia wcistuimia sekä ruostumattomasta teräksestä valmistet-

Huutokauppa  Konkurssihuutokauppa järjestetään huomenna torstaina kello 12 Annankatu 6:ssa.  Kaupattavien kohteiden näyttö on huutokauppapäivänä kello 9 – 12.

Kaikki loput valosarjat

Piirtotaulu

15,-

-20%

(19,90)

norm. hinnoista

Keppihevonen

8,90

Iso puinen leikkikeittiö kork. 90 cm

Kaikki tontut:

OSTA 3, MAKSA 2

Sisältää kuvan tarvikkeet!

135,-

Tarjoamme halvimman.

Kaikki Zhu Zhu Pets- hamsterit:

OSTA 3, MAKSA 2

19,-

-25 %

Esim. pitkäkarvainen Zhu Zhu Pets -hamsteri 14,50

145,Saatavilla myös kuusi 180 cm

Kaikki joulukernit

Tarjoamme halvimman.

Komea joulukuusi, 210 cm

(29,-)

norm. hinnasta

Palapelikello

5,50 (8,50)

Puinen keinuhevonen

45,www.etola.net

Kuusenjalka

3490

Tarjoukset voimassa 18.12.2011 asti, niin kauan kuin varatut erät riittävät.

1680

Kuusenalusmatto, villahuopaa alk.


lukijan kuvat numeroon 17181 09

uutiset

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Ampuja kylvi tuhoa Belgiassa

KUVAT:

Ulkomaat kuvina

1. MICHELE TANTUSSI/AFP 2. TANELI MÄNNIKKÖ/LEHTIKUVA 3. MINNA RAITAVUO/LEHTIKUVA 4. FETHI BELAID/AFP 5. TORSTEN BLACKWOOD/AFP

Ainakin kuusi ihmistä kuoli ja yli sata haavoittui Liegessä Verinen hyökkäys aiheutti paniikin jouluostoksilla olleessa väkijoukossa MICHEL KRAKOWSKI/AFP

”Ihmiset ovat kauhuissaan ja itkevät ja kaikki puhuvat kännykkäänsä.” GASPARD GROSJEAN

Kaksi katukauppiasta ammuttiin Äärioikeistolaisen ryhmittymän jäsen ampui tiistaina kaksi senegalilaista katukauppiasta Italian Firenzessä ja haavoitti kolmea muuta. Lopuksi mies ilmeisesti ampui itsensä. Tapahtumat käynnistyivät päivällä Piazza Dalmazian aukiolla kaupungin pohjoispuolella, jossa 50-vuotias Gianluca Casseri ampui kaksi ja haavoitti vakavasti kolmatta. Sitten mies jatkoi matkaansa San Lorenzon torille, jossa hän vielä haavoitti kahta muuta. STT-AFP-REUTERS

1

2

3

4

 Liegen keskusta suljettiin osittain hyökkäyksen jälkeen.

HOLLANTI Antwerpen

Liege

SAKSA

Belgialaisessa Liegen kaupungissa ainakin kuusi ihmistä kuoli ja yli sata haavoittui, kun yksin toiminut mies heitti kranaatteja ja avasi tulen vilkkaalla torilla tiistaina. Viranomaisten mukaan iskun tekijä oli 33-vuotias Nordine Amrani, poliisille entuudestaan tuttu rikollinen. Hänet oli kutsuttu kuulusteluihin tiistaiksi, mutta hän ei noudattanut kutsua. Syyttäjäviranomaisten mukaan mies toimi yksin eikä kyse ollut terrori-iskusta. Hyökkäyksen lopuksi hän tiettävästi riisti hengen itseltään. – On epävarmaa, tappoiko hän itsensä vai räjähtikö hänen aseensa, sanoi syyttäjä Danielle Reynders illansuussa. Lounasruuhkan aikaan tehdyssä hyökkäyksessä kuoli heti 15-vuotias poika. 17-vuotias poika, 20-vuotias mies, 75-vuotias nainen ja alle 2-vuotias lapsi kuolivat myöhemmin sairaalassa. Iskussa haavoittui arviolta 75 ihmistä, osa heistä vakavasti. Hyökkääjä heitti kranaatteja bussipysäkeille ja tulitti torilla ostoksilla ollutta väkijoukkoa. Paikallislehden toimittaja Gaspard Grosjean kertoi, että hyökkäys aiheutti paniikkia väkijoukossa. – Näimme ihmisiä, joilla oli ampumahaavoja hartioissa ja käsissä. Ihmiset

Bryssel

BELGIA RANSKA 60 km

LUX. STT

ovat kauhuissaan ja itkevät, ja kaikki puhuvat kännykkäänsä, hän kertoi. STTAFP-REUTERS

Ei väkivaltarikoksia  Liegen ampuja Nordine Amrani oli Belgian poliisin tuttu jo vuosien takaa. Vaikka hänen rikosrekisterinsä oli pitkä, hän ei ollut tiettävästi koskaan aiemmin käyttänyt väkivaltaa.  Hän oli saanut tuomioita muun muassa huumekaupasta, aseiden laittomasta hallussapidosta ja varastetun tavaran kätkemisestä,

kertoi yleinen syyttäjä Daniele Reynders.  Syyskuussa 2008 hän sai lähes 5 vuoden vankilatuomion laittomasta asekätköstä. Poliisi oli löytänyt miehen kotoa 10 käsiasetta ja 9 500 aseen osaa.  Asunnossa oli myös 2 800 kannabistaimea.  Hyvän käytöksen vuoksi tuomiota lyhennettiin, ja Amrani vapautettiin viime vuoden alussa. STT-AFP

Räsänen: Norja palautui mieleen Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan Belgian Liegen ampumatapaus oli järkyttävä ja toi ikävällä tavalla mieleen Norjan viimekesäiset tapahtumat. – Tietysti tällainen väkijoukossa tehty isku, jossa tulee kuolonuhreja ja vammautuneita, herättää var-

masti huolta Belgiaa laajemmaltikin. Tämä nostaa mieleen aikaisemmin, esimerkiksi viime kesänä Norjassa, nähtyjä tilanteita, Räsänen sanoi Brysselissä, missä hän osallistui EU:n sisäministerien kokoukseen. Liegen isku vaikutti ko-

koukseenkin, kun Belgian sisäministeri joutui poistumaan paikalta kesken kaiken. Räsäsen mukaan oli ennenaikaista arvioida, mistä Liegen iskussa on kysymys, kun esimerkiksi tekijän motiiveista ei ole tietoa. STT-AFP-REUTERS

Suomi yhdeksänneksi rikkain maa EU:ssa Suomi on Euroopan unionin yhdeksänneksi vaurain maa, kun vertaillaan ostovoimakorjattua bruttokansantuotetta henkeä kohden. Tämä käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tiistaina julkistamasta vertailusta. Rikkain EU-maa on jo perinteiseen tapaan Luxemburg, jonka bruttokansantuotetta maan vilkas pankkisektori tuntuvasti kasvattaa. Toiseksi vaurain on Hollanti. Kolmanneksi sijoittuu hieman yllättäen Ir-

lanti, joka vauraudestaan huolimatta on joutunut turvautumaan talousongelmissaan EU:n laina-apuun. Suomen henkeä kohti laskettu bruttokansantuote ylitti viime vuonna EUkeskiarvon 15 prosentilla,

Köyhimmät  EU:n köyhimmät maat olivat viime vuonna Bulgaria ja Romania, joiden bruttokansantuote jäi alle puoleen EU-

kun Luxemburg ylitti keskiarvon peräti 171 prosentilla. Muun muassa Tanska, Ruotsi ja Saksa sijoittuvat vertailussa Suomea paremmin, mutta esimerkiksi Britannia ja Ranska jäävät Suomen taakse. STT keskiarvosta.  Jos Norja ja Sveitsi liittyisivät EU:hun, ne kiilaisivat vertailussa toiselle ja kolmannelle sijalle Luxemburgin jälkeen.

5

1

Myrkyttäjä joulumarkkinoilla SAKSA. Joulupukiksi pukeutunut mies on tarjoillut myrkytettyjä ryyppyjä Berliinin joulumarkkinoilla. Ainakin kymmenen ihmisen kerrotaan sairastuneen juomista Alexanderplatzilla. Bild-lehden mukaan markkinoiden johtaja Charles Blume on luvannut tuhannen euron palkkion tiedosta, joka johtaa myrkyttäjän jäljille. STT-AFP

2

Slussen uuteen uskoon

3

Kirjailija vapautui korvauksista

RUOTSI. Tukholman kaupunki hyväksyi suun-

nitelman suomalaisillekin tutun Slussenin alueen uudistamiseksi. Entisiä rakennelmia puretaan ja tilalle tulee muun muassa leveä maantiesilta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksityiskohtaisen suunnitelman äänin 51–48. Kaavailuissa on aloittaa uuden Slussenin rakentaminen vuonna 2013. Urakan pitäisi olla valmis vuonna 2020. STT-TT

NORJA. Norjalainen hovioikeus on vapauttanut Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppias -kirjaa koskevista vahingonkorvauksista. Kantajana oli afganistanilainen Suraia Rais, kiistellyn kirjan päähenkilönä olevan kirjakauppiaan vaimo. STT-NTB

4

Presidentti vannoi virkavalan

5

Kelloja euron seteleistä

TUNISIA. Tunisia on saanut uuden presiden-

tin. Entinen oppositiojohtaja Moncef Marzouki vannoi virkakavalansa perustuslakia säätävän kansalliskokouksen edessä pääkaupungissa Tunisissa. STT-AFP

AUSTRALIA. Sveitsiläinen kelloseppä Yvan

Arpa esittelee Sydneyssä kelloa, jonka tekemiseen on käytetty revittyjä euron seteleitä. Apra tekee ainutlaatuisia kelloja, joiden materiaaleina on käytetty muun muassa hämähäkkejä, perhosen siipiä ja luoteja. Yhden kellon hinta on 120 000 dollaria eli noin 92 000 euroa. METRO


Parhaat joululahjatarjoukset! Posiform k kuorsaajan tyyny 79,90 (130,00)

Salitair suolainhalaattori 34,90 (79,00)

Mediflow vesityyny 84,95 (130,00)

Päivän Jouludiili Helsinki Beauty Clinic

Spa Pedikyyri -hemmottelujalkahoito

45€

PainGone kipukynä 39,90 (79,00)

LabTex terveystuotteet – www.labtex.fi Kun ostat yli 200,00 EUR, osallistut Intian matkan arvontaan jouluaattona!

MYYMÄLÄ TULVILLAAN TARVIKKEITA JOULUASKARTELUUN!

TÄLLÄ ILMOITUKSELLA yhdestä kertaostoksesta.

Tarjous voimassa 23.12.2011 asti. Sinooperi

Kauppakeskus Viisari Martinkyläntie 47 VANTAA, VARISTO

Olavinkatu 1 00100 HELSINKI

(norm. 95€)

OSTAMME HOPEAA JA KULTAA! i Va

n

S SÄÄ

tä ä nä n!

53%

Osallistu Offeriumin joulukilpailuun ja voit voittaa

Jouludiilit ja kilpailun löydät osoitteesta:

www.offerium.fi/joulu

HUIPPUHINTAAN!

Onko Sinulla lisärahan tarvetta loppuvuodeksi? Hyödynnä jalometalliesineesi muuttamalla ne helposti rahaksi. Korut, astiat, aterimet – kaikki millä ei ole enää sinulle käyttöarvoa. Maksamme jalometalleistasi reilun hinnan, jolla tasapainotat kätevästi taloutesi menoja. Maksut tilille tai heti käteisellä.

Tervetuloa asioimaan ostopisteisiimme: Kauppakeskus Ruoholahti, Itämerenkatu 21 ja Kalliossa Hämeentie 30.

Lisätietoja: puh. 0400 460 009 • www.myyhopea.fi Suomen Jalometalli Oy, kullan ja hopean asiantuntija Ostopisteet: Kauppakeskus Ruoholahti, Itämerenkatu 21 ja Hämeentie 30, Helsinki

Junassa on aikaa ajatuksille Kun kuljet työmatkasi junalla, pääset perille turvallisesti ja mukavasti ilman liikenneruuhkia. Samalla saat tervetulleen hengähdystauon kiireisiin arkiaamuihin ja pimeneviin iltapäiviin.

Yhteisellä matkalla

Uusi joustavampi kausilippu

Veturi-asiakasohjelman edut

• Kausilippu on voimassa valintasi mukaan 14—365 vuorokautta. • Mitä pidemmän voimassaoloajan valitset, sen edullisempi lippu. • Voit tilata verkkokaupassa maksetun lipun sähköpostiin tai älypuhelimeen.

• Kun kirjaudut verkkokauppaan asiakasnumerollasi, voit Veturin ”Omat tiedot” -osiossa tarkistaa kausilipputietosi milloin vain. • Veturista saat lisäksi mm. ennakkotietoa VR:n palveluista, uutuuksista ja muutoksista. • Kirjaudu Veturin käyttäjäksi osoitteessa vr.fi/veturi


lukijan kuvat numeroon 17181

uusi ura

11

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Maailma paremmaksi bensaa kauppaamalla St1:n pääomistaja Mika Anttonen vaihtoi pelkän rahan tekemisen ideologiaan Uusiutuva energia on bensaketjun johtajan tapa parantaa maailmaa SARI GUSTAFSSON/LEHTIKUVA

uusi ura

Laina-apua Yhä useampi pienituloinen saa vuoden lopusta lähtien avustusta opintolainan korkoihin Kelalta. Avustuksen tulorajoja korotettiin elokuussa, ja uusia tulorajoja käytetään joulukuussa erääntyviin korkoihin. Avustusta voi hakea Kelalta, jos bruttotulot ovat enintään 1 195 euroa kuukaudessa. Tuloraja on suurempi, jos lainansaajalla on huollettavia lapsia. Korkoavustusta ei makseta lainoista, jotka on maksettu takausvastuun perusteella pankille. Avustusta ei voi myöskään saada opintotukiaikana erääntyvän 1 prosentin koron maksamiseen. METRO

3 500 lainansaajaa sai Kelan opintolainan korkoavustuksen vuonna 2010. Tulorajojen korotuksen on arvioitu kaksinkertaistavan avustuksen saajien määrän. METRO

Äkkiseltään bensan myynti St1- ja Shell-asemilla ei kuulosta maailman parantamiselta. Energiayhtiö St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttosen, 45, mukaan se on kuitenkin keino tuottaa rahaa uusiutuvien raaka-aineiden kokeiluun. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön ainoa tavoite on tuottaa voittoa omistajilleen. Anttonen voi viitata kintaalla lain vaatimukselle, sillä hän on St1:n pääomistaja. Bensapomo ilmoittaakin, että hänen tavoitteensa yritysjohtajana ovat enemmän ideologisia kuin taloudellisia. Huoltoasemaketju St1 on laajentunut voimakkaasti uusiutuvaan energiaan. Yhtiö valmistaa bioetanolia elintarviketeollisuuden jätteistä, tuottaa sähköä tuulivoimalla sekä toimii useiden muiden uusiutuvien energialähteiden parissa. Taloudellinen kannattavuus on kuitenkin toiminnan edellytys. Varsinainen strategia on kehittää biopolttoaineiden valmistusmenetelmiä. Ideana on myydä osaamista maailmalle. Laaja huoltoasemaverkosto tukee tavoitetta siten, että se toimii kanavana myydä biopolttoaineita.

”Tein 10 vuotta työtä, missä ei ollut mitään muuta merkitystä kuin tehdä rahaa.” MIKA ANTTONEN

 St1:n kärkihanke, bioetanolin valmistaminen, syntyi viitisen vuotta sitten, kun uutisissa kerrottiin elintarviketeollisuuden sivuvirroista. – Näin heti, että tämä on meidän juttumme, sanoo St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen.

Anttosella on varaa idealismiinsa, sillä hän keskittyi rahaan uransa alkupuolella. Hän kertoo olleensa menossa 1980-luvun lopulla kesätöihin Nesteen jalostamolle Porvooseen, kun pääkonttorista tuli puhelinsoitto. Kesätyö vaihtui Nesteen vasta perustetulle trading-osastolle, jonka tehtävänä on öljykaupan käyminen maailmanlaajuisesti. 30-vuotiaana Anttosen titteli oli jo johtaja.

Edessä oli siirtyminen yrittäjäksi. Trading-kauppa omaan laskuun tuotti rahaa Anttoselle ja hänen

kumppaneilleen. Rahat sijoitettiin huoltoasemaketjun rakentamiseen. – Tein 10 vuotta työ-

tä, missä ei ollut mitään muuta merkitystä kuin tehdä rahaa, Anttonen kertoo. ANTTI AUTIO/STT

Neuvotteluja hellan äärellä St1:n hallituksen puheenjohtajana Mika Anttonen ei halua venyttää työpäivää ja istua turhissa palavereissa. Parhaat ideat tulevat usein saunan terassilla. Anttosen tehtävät liittyvät yhtiön strategiaan, hallitustyöhön, toimitusjohta-

jien sparraamiseen ja yrityskauppoihin. Niistä viimeisin on kauppa, jolla Anttosen sijoitusyhtiö osti valtaosan Shellin pohjoismaisista toiminnoista. Shell-asemillekin tuotiin erikoisuus: palvelu mittarikentille. Anttosella on muun mu-

assa aikaa valmistaa säännöllisesti viiden hengen perheen päivällinen. Joskus jopa liikeasiat hoituvat aterian laittamisen ohessa. – Paistoin kalaa ja tein perunamuusia samalla kun neuvottelin puhelimessa Shellin kanssa. STT

Jotkut vaan osaa!

Sosiaalialan S

AMMATTILAINEN A Porvoon sosiaali- ja perhepalvelut etsii päteviä ammattiaan arvostavia työntekijoukkoonsa päteviä, jöitä. Tule Porvooseen toteuttamaan ja kehittämään monipuolisia sosiaali- ja perhepalveluita. Haemme uusia työntekijöitä lapsiperheiden sosiaalityöhön, aikuissosiaalityöhön ja turvakotiin. Tarkempaa tietoa työpaikoista löydät osoitteesta www.porvoo.fi/rekry. Närmare uppgifter även på svenska på nätet! Kauniin ja historiallisen Porvoon ajaton tunnelma on mukaansatempaava. Elävä kaksikielisyys, kattavat palvelut ja sijainti metropolialueen itäisenä keskuksena tekevät kaupungin houkuttelevaksi työ- ja asuinpaikaksi. Kaupungin työntekijöillä on hyvä mahdollisuus kehittää osaamistaan ja vaikuttaa omaan työnkuvaansa.

LÄHETÄ UUTISKUVASI NUMEROON 17181 Katso tarkemmat mobiiliohjeet Hupiklubi-sivulta.

Tervetuloa Porvooseen!

VAJAA TUNTI HELSINKIIN

Kuvaviestin hinta 0,60 €.

Julkaise NettiCV! Löydä unelmiesi työpaikka osaamisen perusteella!


Oletko sinä etsimämme mediamyynnin lupaus? Sanoma etsii idearikkaita ja tuloshakuisia lahjakkuuksia Mediamyynnin

ja itsenäinen työote sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Tarjoamme

trainee -ohjelmaan. Noin 10 kk kestävän, palkallisen ohjelman aikana

trainee-ryhmälle energisen työympäristön, suuren mediatalon edut

pääset nopeasti oikeisiin töihin – myyntityö on ihmisten kohtaamista,

sekä mahdollisuuden oppia ja edetä.

jota voi oppia vain käytännössä. Työskentelyjaksot konsernin eri yksiköissä ja räätälöity koulutusohjelma tarjoavat ainutlaatuisen väylän kasvaa

Haku käynnissä nyt

vaativiin myyntipäällikön tehtäviin monimediamyynnin parissa.

Lisätietoja ja hakulomakkeen vuoden 2012 ohjelmaan löydät osoitteesta www.sanoma.com, jossa voit tutustua myös ohjelmaan aiemmin osallis-

Haemme ensisijaisesti valmistumassa olevia tai jo hieman työkokemusta

tuneiden kokemuksiin. Lähetä hakemuksesi viimeistään 19.12.2011.

hankkineita tekijöitä, joilla on aitoa innostusta myyntityötä kohtaan.

Lisätietoa tehtävästä antaa HRD projektipäällikkö Kati Raassina

Aiempaa koulutusta ja työkokemusta tärkeämpää on kuitenkin reipas

p. 040 4822960 to 15.12. ja pe 16.12 klo 9-11.

Sanoma tarjoaa mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä lähes 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Monialaisena mediakonsernina tuomme päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat asiakkaidemme tarpeita. Vuonna 2010 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.


Mahdollisuus kehittyä ja kouluttautua

Kohtuulliset työajat

Mahdollisuus työsuhdeasuntoon

Joustoa elämän eri tilanteissa

Mielekkäitä ja haastavia tehtäviä

Kilpailukykyinen palkka

Hyvät lomaedut Mahdollisuus edetä uralla

Hyviä töitä Helsingissä! Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa on noin 39 000 työntekijää. Kaupungin tehtävänä on tuottaa hyvinvointia ja palveluja pääkaupungin asukkaille. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto huolehtii helsinkiläisten koko elämänkaaren kattavista sosiaalipalveluista. Terveyskeskuksen tehtävänä on edistää helsinkiläisten terveyttä ja järjestää yhteistyössä erikoissairaanhoidon kanssa tarpeellinen sairauksien hoito. Työterveyskeskus vastaa työterveyspalveluiden tuottamisesta Helsingin kaupungin työntekijöille.

Juha lähihoitaja, kotihoito

Merja

Katja

sairaanhoitaja

lastentarhanopettaja, päiväkodin varajohtaja

Minua motivoi työni sisältö. Työni on monipuolista ja jatkuvasti kehittyvää. Minulla on osaava, työhönsä sitoutunut työyhteisö ja yhteistyökumppanit. Kaupunki on hyvä ja turvallinen työnantaja.

Lähihoitajan ammattiin hakeuduin lähinnä siksi, että olen aina pitänyt töistä, stä, joissa saa olla tekemisissä ssä erilaisten ihmisten kanssa. sa. Tiimissäni parasta ovat reilut ja sopivan joustavat at työkaverit.

Etenemismahdollisuudet ovat olleet hyvät ja motivoivat. Lastentarhanopettajaksi tullessani en olisi arvannutkaan, että pääsen jo parin vuoden jälkeen työskentelemään myös päiväkodin johtotehtävissä.

Haemme sosiaaliviraston, terveyskeskuksen ja työterveyskeskuksen tehtäviin seuraavia ammattilaisia: • lähihoitaja • sairaanhoitaja • terveydenhoitaja • lääkäri • hammashoitaja • hammaslääkäri • suuhygienisti • työterveyslääkäri • työterveyshoitaja • lastenkodin johtaja • päiväkodin johtaja • johtava sosiaalityöntekijä • erityissosiaalityöntekijä • sosiaalityöntekijä • sosiaaliterapeutti • lastentarhanopettaja • hoitaja • perhetyöntekijä • ohjaaja • kehitysvammaisten hoitaja • lastenhoitaja • perhepäivähoitaja • erityisavustaja • hoitoapulainen • laitosapulainen • laboratoriohoitaja/ bioanalyytikko

esi

ut Tulevaisu

on menestyvä, on positiivinen, on aktiivinen, on vastuuntuntoinen, on kansainvälinen, on erityinen

sodexo on

Oletko luontainen asiakaspalvelija? Haluatko työn, jossa pääset toteuttamaan asiakaspalvelijan lahjakkuuttasi? Haemme useisiin kohteisiin pääkaupunkiseudulle

AULAVAHTIMESTAREITA Tarjolla on töitä asiakaspalvelijoille, joilta sujuu asiakkaiden vastaanotto, neuvonta ja opastus sekä suomeksi että englanniksi, kulunvalvonta sekä kokoustiloista huolehtiminen. Aulavahtimestarin roolissa tarvitset vartijakortin, joten toivomme sinulta sellaisen löytyvän.

Jos kiinnostuit, tule haastatteluun • Torstaina 15.12. klo 9-15 välillä toimitiloihimme Helsingin Pitäjänmäkeen osoitteeseen Atomitie 5 A, 5.krs tai • Maanantaina 19.12. klo 14-18 välillä Helsingin TE-toimiston Lasipalatsin rekrytointikeskukseen osoitteeseen Mannerheimintie 22-24. Lisätietoja tehtävästä ja hakulomakkeen löydät osoitteesta:

www.sodexo.fi/rekrytointi

www.helsinkirekry.fi

Avoimet työpaikkamme ja lisätietoa henkilöstöeduista löydät osoitteesta: www.helsinkirekry.fi. sinkirekry.fi.


Freedom Rahoitus Oy on osa Pohjoismaissa toimivaa Freedom Finance-ryhmää. Ryhmämme on erikoistunut luottojen välitykseen. Palvelemme asiakkaitamme aina henkilökohtaisesti ja luottamuksellisesti. Yhteistyökumppanimme ovat arvostettuja pankkeja ja rahoituslaitoksia. Yrityksemme on voimakkaassa kasvuvaiheessa.

Turvallisuuden edelläkävijä

HAEMME ASIAKASYHTEYSHENKILÖITÄ RÄJÄHTÄVÄÄN LÄHTÖÖN 2012!

Haemme Espoon Haukilahdessa sijaitsevaan toimipisteeseemme

1–2 MYYNTIHENKISTÄ ASIAKASVASTAAVAA LUOTTOKÄSITTELIJÄÄ

Kansainvälinen turvallisuusalan yritys mySafety Oy etsii tekijöitä kasvavan liiketoiminnan tueksi. Haluamme sinut, joka olet menestyjä luonteeltasi ja omaat tavoitteellisen sekä iloisen elämänkatsomuksen. Tulevassa tehtävässäsi toimit kokoaikaisena asiakasyhteyshenkilönä päivittäen puhelimen välityksellä jo olemassa olevien asiakkaiden arjen turvapalveluita.

vakituiseen, kuukausipalkkaiseen työsuhteeseen. Työ on puhelimitse tapahtuvaa, myyntihenkistä asiakaspalvelua. Työtehtäviin kuuluu yksityisasiakkaiden tarve/tilannekartoittamista. Luottokäsittelijä avustaa ja tukee asiakasta koko lainahakuprosessin ajan. Töitä tehdään arkisin viitenä päivänä viikossa toimistotyöaikojen puitteissa. Valittavat henkilöt ovat myyntihenkisiä, aktiivisia ja tuloshakuisia asiakaspalvelijoita, joille palvelun laatu ja tavoitteellinen asiakastyöskentely on tuttua aikaisemmista työtehtävistä. Pidämme tärkeänä myös hyviä vuorovaikutus- ja ongelman ratkaisutaitoja, itsenäistä työtapaa ja tiimityöhön soveltuvaa asennetta. Edellytyksiä tehtävässä menestymiseen ovat riittävät IT-valmiudet sekä kyky sitoutua yrityksemme toimintaan ja tavoitteisiin. Toivomme hakijoilta muutaman vuoden kokemusta puhelinmyyntityöskentelystä ja/tai kokemusta muunlaisista vastuullisista asiakaspalvelu- tai myyntitehtävistä.

Tarjoamme jatkuvan työsuhteen, täyden perehdytyksen sekä kannustavan tiimin! Tiedustelut ja hakemukset osoitteeseen: tyo@mysafety.fi

Tarjoamme mielenkiintoisen työn ja kannustavan palkkauksen kasvavalla ja kehittyvällä alalla. Yrityksessämme on hyvät mahdollisuudet kehittää omaa ammattitaitoaan edelleen. Kiinnostuitko? Lähetä vapaamuotoinen työhakemus ja CV 22.12.2011 mennessä sähköpostiosoitteeseen tiia.strandell@freedomrahoitus.fi.

Iltatöitä Päivätöitä Heti töitä Tule tekemään kasvavaan ja iloiseen myyntitiimiimme tärkeää päihteidenvastaista kampanjatyötä Helsingin Kamppiin.

Jotkut vaan osaa!

Työskentelyajat voit suunnitella itse omien menojesi mukaan. Tarjoamme alan parhaan takuutuntipalkan + provisiot + bonukset. Aikaisempaa myyntikokemusta et tarvitse sillä koulutamme tehtävään.

Soita heti 045 1268167

www.asennetta.fi

Julkaise NettiCV! Löydä unelmiesi työpaikka osaamisen perusteella osoitteessa Uranus.fi!

KH-KIINTEISTÖPALVELUT OY hakee vakinaisiin työsuhteisiin ajokortillisia henkilöitä.

KIINTEISTÖNHOITAJA Loppuiko duunit? HERÄÄ! Tule

RAKSALLE töihin

Soita 020 7661 471 tai 050 340 8072 ja sovi haastattelu vaikka samalle päivälle www.selekta.info Selekta Rakennus Oy ● Esterinportti 2 B ● 00240 HELSINKI

vastaamaan oman alueen kunnossapitotöistä. Työhön kuuluu mm. rappusiivousta ja ulkoalueiden hoitoa.

LÄHETÄ UUTISKUVASI NUMEROON

17181

Palvelussa hallitset helposti koko työnhakuprosessin. Voit liittää NettiCV:n kaikkiin hakemuksiin helposti ja työpaikkakohtaisesti räätälöitynä. Uusi, älykäs Osaamisvahti seuraa työpaikkoja puolestasi. Saat ilmoituksen heti, kun osaamistasi vastaava työpaikka on avoinna. Käy tekemässä oma NettiCV:si osoitteessa Uranus.fi ja löydä osaamistasi vastaava työpaikka.

Erikseen töihin kutsuttavia KÄSILUMITYÖNTEKIJÖITÄ yö- ja viikonlopputöihin. Täytä lomake www.kh-kiinteistopalvelut.fi tai lähetä hakemus rekry@kh-kiinteistopalvelut.fi

Luo oma NettiCV ja avaat oven uusille uramahdollisuuksille. NettiCV:llä saat osaamisesi työnantajien tietoon. Voit itse valita, mitkä tiedot näytät ja työnantaja löytää sinut osaamisesi perusteella.

Kuvaviestin hinta 0,60 €.


Still no study place? No problem.

What if we told you that you can start an American University Degree in Business Administration • right here in Finland at our campus in Malmi • in January of 2012 • interview, no tests All we ask from you is • good skills in English • a high school diploma • 7.0 grade point average • some investment We also offer you • quality education • significant scholarship for your later studies at Averett University, VA, USA! Your job is to contact us either by calling us at +358 50 5246 096 / Anne Bondaréw or by emailing us at tuulia.viskari@hyria.fi! You can learn more about this opportunity on our website at http://hyria.fi/ international_hyria/american_education_at_hyria

Helsingin kaupunki on Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa on noin 39 000 työntekijää. Kaupungin tehtävänä on tuottaa hyvinvointia ja palveluja pääkaupunkiseudun asukkaille. Suurena työnantajana kaupunki pystyy tarjoamaan turvalliset työsuhteet sekä mahdollisuuksia kehittää itseään ammatillisesti. Helsingin kaupunki kouluttaa vuosittain työvoimaa kaupungin palvelukseen rekrytointikoulutusten avulla.

Next program Info is held at Postitalo, Mannerheiminaukio 1A, 10th floor, on the 16th of December at 3:00pm. Welcome!

Helsingin kaupungin terveyskeskuksen tehtävänä on edistää helsinkiläisten terveyttä ja järjestää yhteistyössä erikoissairaanhoidon kanssa tarpeellinen sairauksien hoito. Sosiaalivirasto tarjoaa kaupunkilaisille koko elämänkaaren kattavat sosiaalipalvelut.

Maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien valmistava kielikoulutus Kurssinumero: 636245

More Expertise – www.hyria.fi

Koulutuksen kuvaus: Koulutuksessa opiskelija kehittää suomen kielen taitoaan, jotta hän voi hakea maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutukseen keväällä 2012. Valmistavan koulutuksen jälkeen opiskelijalla on riittävät suomen kielen taidot selviytyä sairaanhoitajan täydentävistä opinnoista (vähintään taitotaso 3,5,-4 eli B1-B2). Valmistavan koulutuksen aikana käydään läpi seuraavia sisältöjä: • suomen kielen perusrakenne ja sanasto • hoitotyön käytännön sanasto ja ilmaukset • suomenkielisen kirjoittamisen perusteet • hoitoalan oppituntien puheen ymmärtäminen • puhevalmiutta edistävät harjoitukset • tietotekniikka kielen oppimisen tukena • suomalaisen työelämän pelisäännöt ja työ hoitoalalla

a ho Te äline ! v n työ elmii j oh

Toimisto-ohjelmiston vaativat taidot Tietokoneen käyttäjän AB-kortti 10.1.– 9.10.2012, 150€ Monimuoto-opiskeluna tiistai- ja torstai-iltaisin. Sisältö: Koulutukseen sisältyvät Tietokoneen käyttäjän AB-kortin moduulit: - Yhteiskäyttö (pakollinen) - Tekstinkäsittely - Esitysgrafiikka - Taulukkolaskenta - Pdf -tiedostot Pääsyvaatimukset: Tietokoneen käyttäjän A-kortti tai työkokemusta kyseisistä ohjelmista. Viimeinen hakupäivä: 30.12.2011 Ilmoittautumiset: www.edupoli.fi > koulutuskalenteri > tieto- ja viestintätekniikka Lisätietoja: Marika Lindfors, p. 040 867 8049, marika.lindfors@edupoli.fi

Ammattitie 1, 06450 Porvoo www.edupoli.fi | p. 0205 1311 Puhelun hinta: lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/ puhelu + 17 snt/min

Koulutuksen kesto: 6.2. – 4.5.2012. Koulutukseen valitaan 12-17 opiskelijaa. Koulutukseen sisältyy lähiopetusta ja itsenäistä opiskelua. Hakuaika: 5.12.2011 – 5.1.2012 Koulutukseen hakijoilta edellytetään: • ulkomailla suoritettua sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tutkintoa (diploma)

SECURE YOUR FUTURE IN FINLAND! If you really want to open up doors to Finland and find a great job or study place, you should first of all learn the local language. Come to us here at Lärkkulla! We start preparing you 9.1.2012 and graduation day is 16.5.2012. 18 weeks of intensive, full time studies in Karjaa, 75 km from Helsinki at the price of 400 € per month. You can choose from the following full time courses: • Beginner’s Finnish (Alkeissuomi), 18 credits, 400 lessons • Continuation Finnish (Jatkosuomi), 18 credits, 400 lessons • Basic course of Swedish, 18 credits, 400 lessons • Elementary English or Advanced English 9 credits, 200 lessons The price includes: • all studies for 18 weeks • single rooms of high standard with toilet and shower • all meals from Monday morning to Friday afternoon • all the services you need in a modern, international school (Internet, sauna etc) Find out more about us: www.larkkulla.net Contact us for further information: info@larkkulla.net or phone 044-7200 459

• suomen kielen taito on kirjoittamisessa ja tekstin ymmärtämisessä tasolla 2-3 • hyvää terveyttä Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti helsinkiläisille työttömille tai työttömyysuhan alaisena oleville (esim. määräaikainen työsuhde). Koulutukseen hakeminen: Koulutukseen haetaan joko työ- ja elinkeinotoimiston internetsivuilla osoitteessa www.mol. fi ->Työvoimakoulutukset ja Koulutusvahti (kurssinumero 636245 toimii hakusanana) tai työja elinkeinotoimistosta saatavalla lomakkeella. Hakijat kutsutaan kielikokeeseen, joka järjestetään Diakonia-ammattikorkeakoulussa 24.1.2012 klo 16.00. Lisätietoja antavat: koulutuksen sisällöistä lehtori Marjaana Karhia (Diakoniaammattikorkeakoulu): marjaana.karhia@diak.fi ja lehtori Marianna Zotow (Diakonia-ammattikorkeakoulu), puh. 040 765 8915, marianna.zotow@diak.fi ja sairaanhoitajan työstä työvoimasuunnittelija Maija Jyrkkäranta (terveyskeskus), puh. 040 334 7154, maija.jyrkkaranta@hel.fi ja suunnittelija Sirpa Luokkala (sosiaalivirasto), puh. 040 168 6362, sirpa.luokkala@hel.fi. Koulutus on työvoimakoulutusta. Tietoja työvoimakoulutuksen etuuksista ja koulutukseen hakeutumisesta saa Koulutuslinjalta puh. 010 607 6888. Helsingin kaupunki toimii savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti.

www.helsinkirekry.fi

Koulutukseen voivat hakea sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tutkinnon ulkomailla suorittaneet.


Opiskellen hyvästä parhaaksi

AIKUISLUKIO

TERVETULOA AVOIMEEN AIKUISLUKIOON Meillä ei ikä rajoita opiskelua. Opiskelijavalintaan ei vaikuta todistuksen keskiarvo. Tutkinto-opiskelu on maksutonta. Opiskelijoiden käytössä kirjasto ja iltakahvio. Meillä voit: • suorittaa peruskoulun ja lukion kursseja • jatkaa kesken jääneitä opintoja • kirjoittaa ammatillisen tutkinnon perusteella ylioppilaaksi • opiskella yksittäisiä aineita, mm. kieliä, matemaattisia ja yleissivistäviä aineita • Joustavat vaihtoehdot omaan tahtiin opiskelevalle: • lähi-, etä- ja verkkokurssit

Kevään kurssit alkavat 9.1.2012 TULE VARAAMAAN OPISKELUPAIKKASI! Kanslia on joululomalla ke 21.12. – 1.1.2012. Ilmoittaudu kursseille koulun kansliassa arkisin klo 12 – 19.

TIETOTEKNIIKKA

SÄHKÖ JA AUTOMAATIO

ICT-asiantuntija, tietokoneasentajan ammattitutkinto alkaa 10.1.2012. Koulutuksen hinta työttömille 645 € ja työssäkäyville 1.290 €, tutkintomaksu 58 € Haku on päättymässä – vielä ehdit!

Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusohjelma, tutkintonimike sähköasentaja alkaa 16.1.2012. Haku 30.12.2011 mennessä.

Koulutus antaa sinulle valmiudet suorittaa seuraavat Microsoftin ja F-Securen pätevyydet • 70-680 Windows 7, Configuring • 70-640 Windows Server 2008 Active Directory, Configuration • 70-642 Windows Server 2008 Network Infrastructure, Configuration • 70-401 Microsoft System Center Configuration Manager 2007, Configuration • 70-622 Exchange Server 2010, Configuring • F-Secure Policy Manager Course • F-Secure Client Security: Malware Protection Course • F-Secure Client Security: Network Protection Course

Sähkön ABC - hallitse sähkön perusteet Koulutus kestää 3 kuukautta ja lähipäivät ovat 25.1., 8.2., 15.2., 29.2., 7.3. ja 21.3.2012. Koulutuksen hinta on 1.200 €/ henkilö. Ilmoittautuminen 30.12.2011 mennessä. Yleinen sähkötyöturvallisuus SFS6002 -koulutus 20.1.2012 klo 8.00 - 14.30 Koulutuksen hinta on 180 €/ henkilö. Ilmoittautuminen 6.1.2012 mennessä.

Sovellusasiantuntija, tietokoneasentajan ammattitutkinto, ohjelmistojen asennus, alkaa 28.2.2012. Koulutuksen hinta 400 €, tutkintomaksu 58 € Hae 8.2.2012 mennessä. Koulutus antaa sinulle valmiudet suorittaa seuraava Microsoftin pätevyys • 70-401 Microsoft System Center Configuration Manager 2007, Configuration

TÖÖLÖN YHTEISKOULUN AIKUISLUKIO Urheilukatu 10–12 00250 Helsinki

www.tyk.fi aikuislukio@tyk.fi

puh. 4342 0236 4342 0250

Asiakaspalvelu puh. 010 80 80 90, asiakaspalvelu@amiedu.fi

amiedu.fi

Are you ready for a successful future? Study in Perho.

Julkaise NettiCV!

Restaurant Cook Study Programme

Löydä unelmiesi työpaikka osaamisen perusteella!

• For entry: general upper secondary school, or corresponding level of all-round education for the foreigners and good English skills • Tuition is in English. • Scope of the studies is 120 credits (2 years). • The studies include an international student placement of 20 weeks in Europe or in Finland.

saa! Jotkut vaan o

APPLY from 1 Nov 2011 to 31 January 2012 Studies begin on August 2012. Entrance examination, interview and English language test from 26 to 30 March 2012. More information and application form: www.perho.fi

Professionals

Koulutusta Helsingissä

since 1935 P e r h o n k a t u 1 1 , 0 0 1 0 0 H e l s i n k i • tel. ( 0 9 ) 5 8 0 7 8 6 6 • o p i n t o t o i m i s t o @ p e r h o . f i • w w w. p e r h o . f i

Avoin yliopisto, Ihminen ja yhteiskunta, Ihmissuhteet, itsetunto ja elämäntaito, Ilmaisu- ja viestintätaidot, Kuvataide, Käden taidot, Liikunta ja tanssi, Musiikki, Muu taideopetus, Opiston erikoiset, Terveys ja kauneus, Tietotekniikka ja yritystalous, Veneily, 17 vierasta kieltä: arabia, englanti, espanja, Finnish for Foreigners, hollanti, italia, japani, kiina, kymri, latina, portugali, ranska, ruotsi, saksa, suomi, unkari, venäjä ja viro.

See our vast and absolutely fabulous course programme!

HelsinginAikuisopisto.fi Töölöntullinkatu 8, 00250 Helsinki

Jo 50 vuotta laadukasta opetusta.

Katso haussa olevat työvoimakoulutukset!

www.mol.fi g Työvoimakoulutukset, Kunta: Helsinki g Etsi

Lisätietoja koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista etuuksista saat Koulutuslinjalta puh 010 19 4901.


MURE - become an expert in multidisciplinary urban environmental issues!

HALUATKO OPISKELLA VIITTOMAKIELTÄ? KANSAINVÄLISYYS VIITTOMAKIELEN LYHYTKURSSEJA KEVÄT 2012 - 100 tuntia viittomakieltä alkeiskurssi alkaen 20.1., kuusi viikonloppua kevään aikana - Viittomakielen jatkokurssi I alkaen 10.2. n.100 tuntia opiskelleille, kolme viikonloppua - Viittomakielen jatkokurssi II 4.-6.5. n.150 tuntia opiskelleille - Viittomakielen alkeiskurssi 9.-11.3. + ke -illat 2 tuntia - Viittomakielen jatkokurssi 4.-6.5. n. 25 tuntia opiskelleille TeK ArNvS A INV Ä - Tukiviittomakurssi, alkeet 10.-12.2. etul L IS Y Y S - Tukiviittomakurssi, jatko 9.-11.3. oa! - Viittomakielen kesäkurssi, alkeet 4.-7.6. arkipäivisin Viikonloppukurssien ajat ovat pe klo 16.30, la-su klo 9-15

VIITTOMAKIELEN INTENSIIVIKURSSI 19.3.-25.5.2011 - opintotukikelpoista ja päätoimista opiskelua arkipäivisin

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Kuurojen kansanopisto, Tuija Luoto, Ilkantie 4, 00400 Helsinki ∙ puh. 09-5803 549, 040-578 0059 ∙ tuija.luoto@kko.kl-deaf.fi ∙ www.kuurojenkansanopisto.fi

KOULUTTAUDU KAUNEUSALAN HUIPULLE

AMMATIKSI PARTURIKAMPAAJA

Tunnettu ja arvostettu 26 vuotta toiminut kampaamokoulu alkaa 9.1.2012. Muutama opiskelupaikka vapaana.

great cut academy AMMATIKSI MAKE-UP ARTIST

Maskeeraus- ja naamiointikoulun päivä- ja iltakoulut alkavat 10.4.2012. Alan vanhin koulu Suomessa.

make-up ar tist academy Oppilaat kuuluvat valtion opintotuen piiriin. Koulut Helsingissä ja Tampereella. Tiedustelut/ilmoittautumiset p. (09) 685 6110

www.koulutuscenter.com

MURE will provide you with multidisciplinary knowledge on urban ecology as well as on socio-economic and technical problems and solutions. The application period has already started and closes on the 31st of January 2012. See www.helsinki.fi/admissions/ for more information on how to apply. – The university of Helsinki is the largest and highest ranked university in Finland – Mure Master's degree programme is mainly organized in Lahti – No tuition fee More information at www.helsinki.fi/urban or email Kirsi.Vakkilainen@helsinki.fi

AMMATIKSI

Meikkaaja - Maskeeraaja Meikkaaja - Stylisti

HEADHOUSE

hakee Helsingissä alkaville koulutusjaksoille opiskelijoita.

PÄIVÄ- SEKÄ ILTAKOULU 6.2.2012 – 29.6.2012 Kalevankatu 26 A, 00100 Helsinki Ilmoittautumiset ark. 9-16 p. 040 505 4970 (tai www.headhouse.fi ja täytä hakulomake)


18

lukijan kuvat numeroon 17181

urheilu

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Lumettomuus mäkimiesten kiusana Yhteistyökumppanit auttoivat maajoukkueen leirille Itävaltaan ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

urheilu Olympiakarsinta

Purjehdus. Silja Lehtisen venekunta ei saavuttanut olympiapaikkaa match racing -luokassa purjehduksen MM-kilpailuissa Perthissä. Lehtinen, Silja Kanerva ja Annina Takala jäivät toisella karsintakierroksella yhden voiton päähän paikasta kahdeksan parhaan maan joukossa. Samalla päättyi joukkueen MM-kisa. – Tiesimme jo etukäteen, että maapaikan saaminen täällä on todella kova tavoite, varsinkin varamiehisellä tiimillä, kippari Lehtinen viittasi Mikaela Wulffin selkävammaan. STT

Poikkeuksellisen leuto talvi on kiusannut mäkimiehiä kovalla kouralla. Harjoitushyppyjä lumelta on vain viidestä seitsemään. kun norjalaisilla määrä lähentelee sataa. Tulevan viikon jälkeen olon pitäisi helpottua, sillä joukkue lähti tiistaina ensin leirille Ramsauhun Itävaltaan ja hyppää viikonloppuna maailmancupin kisoissa Engelbergissä Sveitsissä. Vähäinen hyppyharjoittelu näkyy hyppääjien itseluottamuksessa. Hyppyjen vähäinen määrä heijastuu epävarmuutena, kun toistoja on vähän. Lisää murhetta toi taloudellisten resurssien vähyys. – Olisin toivonut, että ta-

”Ei se tuntuma kotosohvalla löhöämällä ainakaan tule.” MATTI HAUTAMÄKI

1,5

miljoonaa dollaria (n. 1,1 miljoonaa euroa) kaudesta tienaa Winnipeg Jetsiin siirtyvä jääkiekkoilija Antti Miettinen. Jets nappasi Tampa Bayn kanssa sopimuksen tehneen Miettisen ns. waiver-listalta. METRO

HELSINGIN YLIOPISTO KOULUTUS- JA KEHITTÄMISKESKUS PALMENIA WWW.HELSINKI.FI/PALMENIA

 Janne Happosta (vas.), Olli Muotkaa ja Matti Hautamäkeä ei ole paljon naurattanut.

loudellisia resursseja olisi ollut, jotta olisimme voineet reagoida oloihin jo aiemmin, päävalmentaja Pekka Niemelä sanoi. Ramsaun-leirille joukkue pääsee yhteistyökumppanien avustuksella. Jos tukea ei olisi löytynyt, joukkue olisi jättänyt Engelbergin kisat väliin ja jäänyt

harjoittelemaan Suomeen. Nyt Ramsaussa nelikko Matti Hautamäki, Anssi Koivuranta, Olli Muotka ja Janne Happonen harjoittelee normaalimäessä keskiviikon ja torstain. Engelbergissä on kisat viikonloppuna. Leirin on määrä jatkua siellä ensi viikon alussa kisojen jälkeen.

Niemelä toivoo, että valittu reitti tuo tulosta jo mäkiviikolla ja myöhemmin lentomäen MM-kisoissa. – Edessä on lyhyt ja ytimekäs leiri. Laadukas viikko on tulossa, jos on vähänkin onnea mukana. Nyt vain tuskien taival pois mielestä, Niemelä toivoi. STT

Maajoukkuehuoltaja auto-onnettomuudessa Suomen alppihiihtomaajoukkueen huoltaja loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa moottoritiellä Saksassa maanantaina. Huoltajan pakettiauto ajautui puoliperävaunurekan perään ja raahautui rekan alla 150 metriä, lajiliitto Ski Sport Finland tiedotti tiistaina. Pelastushenkilöstö irrotti miehen autosta ja hänet

kuljetettiin pelastushelikopterilla sairaalaan Müncheniin. – Meidän ajatukset ovat tällä hetkellä täysin huoltajan toipumisessa ja toivomme hänelle sekä hänen perheelleen voimia ja jaksamista tässä vaikeassa tilanteessa lajiliiton toimitusjohtaja, Janne Leskinen kertoi. – Sairaalasta saatujen tietojen mukaan hänet on leikattu ja tällä hetkellä tilan-

netta seurataan sairaalaan teho-osastolla, Leskinen jatkoi. STT

Yksin matkalla  Huoltaja oli yksin matkalla Münchenistä Euroopan cupin kilpailuihin Italiaan.  Onnettomuus tapahtui noin 50 kilometriä Münchenistä etelään Irschenbergerin kaupungin liepeillä.

Sinustako elintarvikealan tuotekehittäjä? ELINTARVIKEALAN TUOTEKEHITYSASIANTUNTIJA (F.E.C) 24 OP

Rekrytoiva koulutusohjelma, Helsinki 27.2. - 9.10.2012

KILPAILUKUTSU

Koulutusohjelmalla haetaan elintarvikealan tuotekehityksestä kiinnostuneita koulutettavia pk-yritysten käytännön tuotekehitystehtäviin. Koulutusohjelman tavoitteena on uuteen osaamiseen perustuva pysyvä työsuhde. Koulutus on Uudenmaan ELY -keskuksen hankkimaa työvoimapoliittista aikuiskoulutusta.

Metropolin sykkivä sydän -

Rekrytointiohjelmaan sisältyy yrityksen tuotekehitystä tukevaa täydennyskoulutusta yhteensä 2,5 kuukautta ja tuotekehitystyötä yrityksissä 4,5 kuukautta. Lisäksi ohjelmaan kuuluu osallistuminen kansainvälisille Inter-Food -messuille Pietariin. Koulutus on tarkoitettu elintarvikeketjun akateemisille tai ammattikorkeakoulun suorittaneille työttömille tai työttömyysuhan alaisille alan ammattilaisille. Haku päättyy 1.2.2012. Työvoimahallinnon koulutusnumero on 635 767. TIEDUSTELUT Aija Kortesmaa, aija.kortesmaa@helsinki.fi p. 09 191 54158 tai 040 569 4262 Irma Isotalo, irma.isotalo@helsinki.fi p. 09 191 54076 tai 040 825 6751

www.palmenia.helsinki.fi

Venäläinen jääkiekkojulkaisu Hokkeinaja Pravda uutisoi tiistaina, että Raimo Summasen meno KHLjoukkue Avangard Omskin päävalmentajaksi on varmistunut. Hokkeinaja Pravdan mukaan Summasen sopimus vahvistetaan tänään, kun hän aloittaa valmennustyöt joukkueen kanssa. Summanen työskenteli Avangardin päävalmentajana viime kaudella, mutta hänen pestinsä katkesi kesken KHL:n pudotuspelien. Avangardin seurajohto erotti hiljattain KHLjoukkuetta valmentaneen tshekki Rostislav Cadan. Joukkue on liigan itälohkossa kolmantena. STT

Ruotsalaisjalkapalloilija pahoinpiteli Ruotsalainen maajoukkuejalkapalloilija sai tiistaina ehdollisen tuomion ja sakot perheväkivallasta. Helsingborgin käräjäoikeus tuomitsi pelaajan kahdesta tapauksesta, joissa hän vahingoitti ex-vaimoaan. Oikeuden mukaan pelaaja potkaisi jalkapallon niin lujaa vaimonsa jalkaan, että tämän jalka murtui. Jälkimmäisellä kerralla viime keväänä hän kuristi vaimoaan kurkusta, ja samassa yhteydessä väkivalta kohdistui myös parin tyttäreen, joka sai lieviä vammoja. Pelaaja tuomittiin maksamaan 80 000 kruunun eli noin 8 800 euron sakot. Lisäksi hän maksaa ex-vaimolleen runsaat 700 euroa. STT-TT-REUTERS

Ura jatkuu  Ruotsin jalkapalloliiton mukaan hyökkääjä voi todennäköisesti jatkaa uraansa maajoukkueessa, koska tuomio on ehdollinen.  Hän on pelannut kuusi maaottelua.

Helsingin keskustakirjaston arkkitehtuurikilpailu käynnistyy yy Helsingin kaupunki järjestää avoimen, kaksivaiheisen sen kansainvälisen usta Töölönlahdelle. arkkitehtuurikilpailun keskustakirjaston suunnittelusta uomaristo valitsee e 6-8 6 Ensimmäisen vaiheen kilpailuaika on 5.1. – 16.4.2012. Tuomaristo syllä 2012. parasta ehdotusta toiseen vaiheeseen, joka käynnistyy syksyllä Tulokset julkistetaan kesäkuussa 2013. lle. Osallistuminen Kilpailu on avoin kaikille kelpoisuusehdot täyttäville työryhmille. minen on alkanut. edellyttää ilmoittautumista verkkosivujen kautta. Ilmoittautuminen Kilpailuasiakirjat julkaistaan verkkosivuilla 5.1.2012. Kilpailukielet ovat suomi ja englanti. H Helsingin kaupunki

www.mol.fi

Lehti: Raimo Summanen taas Omskiin

Lisätietoja ja kilpailuun ilmoittautuminen fi kilpailu.keskustakirjasto.fi | competition.keskustakirjasto.fi Hanke on osa WDC Helsinki 2012 –ohjelmaa.

BFshopin TYHJENNYSMYYNTI Kaikki SDI:n kamppailuvarusteet

(hanskat, jalkineet, suojat, säkit etc…)

- 40 %

 Niin kauan kuin tavaraa riittää!  Hämeentie 54 (Savate Club) Katso aukioloajat www.bfshop.fi p. 010 4394 880


FAFALA SHOES

hyvinvoinnin asiantuntija

Kampinkuja 2, 00100, Helsinki Lidl-ruokakauppaa vastapäätä. Puh. 044 0939888

Espoo Entresse, Kauppakeskus, 2. kerros Puh. 045 1261118 Culumbus Vuosaari, Vuotie 45 Puh. 044 0999799

Parhaat lahjat jouluksi. Mukavimmat kengät sinulle ja perheellesi. Tervetuloa!

Hyviä uutisia! Uudet FAFALA-kengät saapuneet

HUIPPUHYVÄ ALE

-30%

Espoon Entresse-kauppakeskuksen myymälässämme jokaista asiakasta odottaa ISO YLLÄTYS!

Voimassa: 25.11 - 31.12.2011

Voimassa: 25.11 - 31.12.2011

kaikissa FAFALA-shopeissa

Joulun lahjat Omronilta Verenpaineen mittaaminen kotona antaa luotettavimman tuloksen. Verenpaine on merkittävin riskitekijä sydän- ja verisuonisairauksien synnyssä. Sen takia verenpaineen seuraaminen ja oman painetason tietäminen on tärkeää, vaikka varsinaista verenpainetautia ei sairastaisikaan.

Sähkörummut

Suomalaisen tutkimuksen mukaan verenpainetta on parasta seurata kotona. Vastaanottotilanne valkotakkisine lääkäreineen tai hoitajineen on monelle juuri sen verran jännittävä hetki, että se saa verenpaineen nousemaan. Avuksi tarvitaan luotettava mittari ja hetki rauhallista aikaa.

Pro-Line F Two

399€

Kitaravahvistin Fender Mustang I

109€

Sähkökitara a

Suomen myydyimmät verenpainemittarit Omronilta. Omron- verenpainemittareita on helppo ja mukava käyttää Intellisense™ teknologian ansiosta. Mittarit pumppaavat mansettiin ilmaa vain sen verran kuin tarvitaan, joten mittaus on kivuton. •

Yamaha PAC012

169€ 18€ Rahoitustarjous! Osta nyt, maksa huhtikuussa! Korko 0% ja kulut 0€!

• •

• •

Mallista riippuen, joko M-kokoinen mansetti (olkavarrelle 22-32 cm) tai M-L -kokoinen mansetti (olkavarrelle 22-42 cm). Ilmoittavat epäsäännöllisestä sykkeestä ja liikkumisesta mittauksen aikana. Muisti Ilmoittaa, kun mansetti on kiinnitetty oikein. (Mallit M3, M6 ja M6 Comfort) Kliinisesti validoitu ammattilaisten valvonnassa. Takuu 6 vuotta

www.omaomron.fi – oma asiantuntijasi netissä.

www.f-musiikki.fi F-Musiikki Kaisaniemi, Kaisaniemenkatu 7, Helsinki • F-Musiikki Itäkeskus, Korsholmantie 2, Helsinki F-Musiikki Vantaa, Antaksentie 4, Vantaa • F-Musiikki Espoo, Martinsillantie 10, Espoo F-Musiikki Turku, Eerikinkatu 4, Turku • F-Musiikki Kuopio, Väliköntie 4, Kuopio

OMRON laitteita myyvät mm. apteekit, Anttila, Instrumentarium, Kodin Ykkönen, Prisma, Sokos ja Stockmann.


20

lukijan kuvat numeroon 17181

viihde

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Maggie Reilly kaipaa taas vallankumousta Moonlight Shadow -solisti tunsi laulavansa John Lennonin murhasta PEKKA SAKKI/LEHTIKUVA

viihde

Tv:n suosikit Kanavien katsotuimmat tv-ohjelmat viikolla 49. TV1

ITSENÄISYYSPÄIVÄN VASTAANOTTO 2 315 000 TV2

ITSENÄISYYSPÄIVÄN PARAATI 683 000 MTV3

MAAJUSSILLE MORSIAN 885 000 NELONEN

Maggie Reilly on laulanut levylle satoja kappaleita. Niistä tunnetuin on Mike Oldfieldin Moonlight Shadow. Everytime We Touch on hänen soolotuotantonsa suurin hitti. Skotlannista uralleen ponkaissut Reilly lauleskeli 1970-luvulla albuminkin julkaisseessa Cado Belle -yhtyeessä. – Mutta sitten tuli punkrock. Levy-yhtiöt olivat sitä mieltä, että Billy Idol on nyt mielenkiintoisempi kuin esimerkiksi Cado Belle. Siitä huolimatta hän pitää edelleen punkrockin tuolloista esiinmarssia positiivisena ilmiönä. – Kaikki oli junnannut paikallaan niin pitkään, että jotakin oli pakko tapahtua. Ja olihan siellä hyviä bändejä. Kuten esimerkik-

Pian Suomeen  Maggie Reilly on soolourallaan myynyt Suomessa yli 150 000 levyä.  Värttinä-yhtye vieraili Reillyn Elena-albumilla.  Reilly esiintyy Kummien joulukonsertissa 16. joulukuuta ja Riku Niemi Orchestran kanssa Finlandia-talossa uudenvuodenaattona.

Kauniit ja rohkeat jää tauolle Maailman suosituin päivittäissarja Kauniit ja rohkeat jää esitystauolle 19. tammikuuta esitettävien jaksojen jälkeen. Sarja palaa MTV3:n ohjelmistoon syksyllä 2012. Syynä esitystaukoon on MTV3:n mukaan se, ettei jaksoja riitä ympäri vuoden esitettäväksi. Suomessa esitettävät jaksot ovat liian lähellä Yhdysvaltojen alkuperäisesityksiä. – Haluamme pysyä uskollisina sarjan ystäville tarjoamalla jatkossakin Kauniita ja rohkeita kahden jakson päivärytmillä, lupaa MTV Oy:n ulkomaisten ohjelmien ohjelmapäällikkö Marko Karvo. METRO

6 100 jaksoa  Kauniit ja rohkeat on pyörinyt kesätaukoja lukuun ottamatta yhteen putkeen jo 20 vuotta.  Sarjasta on esitetty kaikkiaan 6 100 jaksoa sen jäädessä tauolle.

 Maggie Reillyn runsaan soolotuotannon suurin hitti on Everytime We Touch.

si juuri Billy Idol ja Generation X. Pidin paljon myös The Damnedistä ja The Advertsistä. – Nyt olemme musiikissa paljolti samanlaisessa tilanteessa kuin punkrockin esiinmarssin aikoihin. Musiikissa tarvitaan taas vallankumousta. Sellaisen on pakko tulla, 55-vuotias Reilly innostuu. Maggie Reillyn elämässä tapahtui iso muutos, kun hän muusikkoystäviensä kautta tutustui multi-

”Oletko sinä se laulaja? Oldfield kysyi minulta. Oletko sinä sitten se kitaristi? Minä vuorostani kysyin häneltä.”

tuovat rajun ruokakauppakilpailun asiakkaista, laadusta ja hinnasta Suomeen. KIM

▶ Miten euro ja talouskriisi olisi hoidettu ilman Alexander Stubbia? Hän ui kuin kala vedessä EU-

REILLY MUISTELEE ENSIKOHTAAMISTA

instrumentalisti-säveltäjään, jo maailmanmaineessa olleeseen Mike Oldfieldiin. Reilly oli mukana usealla

Oldfieldin albumilla, joista vuoden 1983 levyllä Crises oli mukana jättihitti Moonlight Shadow. Biisin on väitetty kertovan John Lennonin murhasta. – Ei se alun perin niin ollut. Mutta kun aloin studiossa laulaa sitä, minulle tuli tunne, että laulan John Lennonin murhasta. Tunne toi mukanaan kylmiä väreitä. STT Maggie Reillyn uusi levy Looking Back Moving Forward ilmestyi viime viikolla

Metallicalta digijulkaisu Amerikkalaisbändi Metallica juhlisti äskettäin 30 vuoden taivaltaan erikoiskeikoilla San Franciscossa. Jokaisella neljällä keikalla kuultiin ennenjulkaisematon biisi Death Magnetic -sessoista. Nyt Beyond Magnetic ep on myynnissä digikaupoissa. Fyysistä julkaisua ei ole tulossa. METRO

KOLME MUSKETTISOTURIA 331 000 SUB

Tekstiviestit BIG BROTHER -FINAALI 596 000 TEEMA

HULLUUDEN HISTORIA 129 000

10. levynsä julkaisee Kent ensi huhtikuussa. Suosittu ruotsalaisbändi kertoo nettisivuillaan matkustaneensa marraskuussa Ranskaan ja palanneensa kotiin Jag är inte rädd för mörkret -levy mukanaan. Bändi on myös lähdössä kesäkiertueelle. Kiertueohjelman mukaan Kent esiintyy Turussa 21. elokuuta, ja keikkakalenteriin on luvassa vielä täydennystä. METRO

▶ Kyllä evoluutio osoittaa jääkarhuille niiden oikean paikan. Siellä mammutin ja sapelihammastiikerin vieressä eläinmuseossa. Tilalle tulee satakertainen lajisto. NIMETÖN ▶ Minun pitkäaikainen elämänkumppanini ja vaimoni löysi uuden ja nuoremman rakkauden. Yhteisillä vuosilla ei ollut mitään merkitystä. ONNETON YKSINÄINEN

▶ Kuinka kauan VR ja Helsingin kaupunki antavat tupakoitsijoiden ja muiden höynien terrorisoida ihmisiä päärautatieaseman sisäänkäyntien edustoilla ja laiturialueella? NIMETÖN ▶ Isossa-Britanniassa Asda, Morrisons, Sainsbury’s ja Tesco tarjoavat asiakkaille tunnelmallisissa ja herkullisissa jouluruokamainoksissa kalkkunat, vanukkaat, jouluhalot, hedelmäkakut, viinit ja muut jouluherkut. Suomessa, ruokakauppakilpailun puuttuessa, kalliit K- ja S-ryhmä ostattavat rumissa mainoksissa banaania, vakuumikinkkua, kaljaa, perunalastuja ja purkkiruokaa. Toivottavasti brittikauppaketjut

▶ Euroopan Unioni on kuin Jumalan sana. Pitää hyväksyä kaikki, mitä Saksa, Italia, Espanja ja muut talousongelmaiset valtiot tahtovat. Erotkaa ajoissa koko EU:sta, jollette halua olla jatkuvasti talousongelmissa. EIKKA

▶ On kuin mielisairaalasta päästetyt hullut päättäisivät EU-asioista. Mitään järkevää ei saada aikaiseksi. Täysiä tunareita koko sakki. ASIOITA SEURAAVA

Tervetuloa

jouluglögille to 15.12.

▶ Työmatkalainen: Meidän eläkeläisten työvuosina olivat pienet palkat suhteessa nykyaikaan. Eläkkeet laskettiin sen mukaan. Ylitän juuri ja juuri sen rajan eläkkeestä, joka ei saa alennusta HKL:ltä. Nyt varmaan maksamme EU-maiden tukemisesta johtuvia menoja 30–40 vuotta. Hinnat nousevat. Sinä varmaan pääset vanhana nauttimaan työaikanasi kerätyistä rikkauksistasi, ja kalliista bussilipuista. MUMMO

Kiitämme asiakkaita ja lahjoittajia kuluneesta vuodesta. HELSINKI Hakaniemi 876 3744 Iso-Roba 612 1770 Puotinharju 343 2299 Sörnäinen 701 4772

ta, että joku muu kuin Kokoomus olisi presidentin paikalla? Vähäisempi mukanaolo ei kelpaakaan nyt Kokoomukselle. Pitäisi kaikkien puolueiden alistua vanhaan kekkosmaiseen asioiden tarkkailulinjaan. Kokoomus haluaa iltakoulun ja iltasaunakerhon presidentille. KESKIPISTEENÄ OLOA LISÄTTÄVÄ

▶ Menin joulumielellä Aleksille, mutta se loppui Stockmannin kulmalla meluporukan soittoon ja huutoon. Eikö kukaan voi näille häiriköille mitään? JOULUNPILAAJIA ▶ Työmatkalainen: Mikä ihmeen käsitys on, että kaikki eläkkeellä olevat ihmiset olisivat pystyneet säästämään rahaa niin, että sitä nyt pursuaa joka nurkista? Piru vieköön, jättäkää nyt jo vanhat rauhaan, itsekin olette joskus vanhoja. 66V ▶ Lapsellinen: Ja suurimman osan, jotka saavat, ei tarvitsisi. Maailmassa on ihmisiä muutenkin monin kerroin liikaa.

VANTAA Myyrmäki 512 2779

NIMETÖN

asioissa. Arvostan, vaikken äänestä Kokoomusta. NIMETÖN

▶ Kokoomus nimenomaan ajoi asiaa presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta. Haluttiinko oikeuksia kaventaa siltä varal-

▶ No, yhä useammin niin toimittajat kuin haastateltavatkin telkkarissa aloittavat jokaikisen puheenvuoronsa no-sanalla. Rasittava villitys! ESKOPEE


lukijan kuvat numeroon 17181

lukijat

▶ Eräs Venäjän presidenttiehdokas sukeltaa, ratsastaa ja lentää hävittäjällä. Seuraavaksi hän aikoo lentää Sputnikilla kuuhun ja rakastella humanoidin kanssa. NIMETÖN ▶ Huomio jalankulkijat, näillä kurakeleillä ei kannata seisoa tai kävellä lähellä ajoradan reunaa, sillä autoilijat eivät piittaa, vaikka kura lentäisi jalkakäytävälle, kuten teki eräs autoilija 8.12. Marjaniementiellä klo 15.30 ajaen päin punasia. HELVETTIINKÖ KIIRE ▶ Väyrynen on retro! Ainoa tosi perussuomalainen. Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo. TSEMPPIÄ ▶ Turha hössöttää menneistä vankilennoista. Keskittykää tämän hetken ongelmiin! ÄÄ-

teeteista. Suomessa on kymmeniätuhansia vanhuksia ja sairaita, jotka eivät pääse kodeistaan tai hoitopaikoistaan mihinkään. Katsovat kiitollisina niitä kotimaisia elokuvauusintoja päivällä, koska illalla jo useinkin nukkuvat. Heille YLE varmaan ne ohjelmat on tarkoittanutkin. Ei se ole keneltäkään pois. ELETÄÄN JA AN-

la, ja huoneen ikkunassa. Hirveät, kyllä jouluvaloista kaukana. NIMETÖN

sileällä auralla, että ei ole mitään pitoa? Mene itse kokeilemaan! ELMO EX JNM

▶ Ne pitäisi lailla kieltää: Vilkkuvat jouluvalot ovat kivoja parvekkeella. Ne tuovat säväyksen Amerikkaa, josta niin muutenkin tykätään. LISÄÄ

▶ Ruotsi on EU-maa, vaikkei siellä olekaan euroa. Muistatko ajan: Lähes puolet äänestivät EU:hun liittymistä vastaan. Muistatko sen? NIMETÖN

NETAAN TOISTENKIN ELÄÄ

▶ Presidenttiehdokas Pekka Haavisto on ollut avoin parisuhteessaan, ja mukavan luonnollisesti elämänkumppani on suhtautunut julkisuuden paineisiin Haaviston rinnalla. Avoimuus ei paista, eikä luonnollista hymyä jaeta yleisölle, Kokoomusehdokkaan puolison kohdalla. Kontrolloidusti mitoitetetut lausekkeet jäykistävät ihmiset. VAPAUDEN VALO

▶ Abortteja ei pidä hyväksyä. Ei sellaistakaan pidä hyväksyä, että monivammaiset keskoset jätetään hoitamatta, ja niiden annetaan kuolla. NIMETÖN

▶ Olisiko mitenkään mahdollista vaatia urheilusta puhujilta edes minimissä määrin järkeä? JO ON ÄLYTÖNTÄ ▶ Kiitos sinulle, joka kirjoitit vilkkuvista jouluvaloista. Meilläkin Pukimäessä Säterintiellä on yhdellä vastapäisellä järkyttävät vilkut parvekkeel-

VAAN VALOJA

▶ Lumevasara: Onneksi on olemassa valhe. Luoja meitä auttakoon, jos kaikki sanottu olisi totta! I

▶ Pekkarinen tietää taatusti, kuinka kalliiksi tulisi siirtyä takaisin markkaan! NIMETÖN ▶ Terveiset Myyrmäen uimahallin valvojille. Onko mahdollisuutta saada yksi rata poijutettuna reippaille vesijuoksijoille? Kiitos siitä, että on nyt kaksi rataa, mutta ei auta, kun rouvat menevät jopa kolmen rintamana, eivätkä väistä. On kiva tietysti seurustella rintarinnan etanan vauhdilla, mutta voisitte ottaa huomioon myös juoksijat, jotka todella haluavat juosta kuntoilumielessä. VESIJUOKSU AINUT LIIKUNTAMUOTO NIVELTEN

▶ Pitääkö ne kulkutiet liipata

TAKIA

NESTÄJÄ

▶ Liikaa kuluneita uusintoja: Vähänpä tiedät elämän reali-

Reloaded Yhtiöt Oy w w w . r e l o a d e d y h t i o t . fi

INCQC 2012 SE

- kokonaisvaltaiset julkisivuremontit - julkisivupesut, sokkelityöt - maalaukset ja rappaukset - ikkunat, ovet ja parvekkeet - liikehuoneistoremontit - huoneisto- ja porraskäytäväremontit - nostolaitetyöt

info@reloadedyhtiot.fi 040 512 0799

Amy nails JOULUTARJOUS

Ripsien pidennys 49€ Ripsien huolto 35€ Uudet rakennekynnet 25€ Kynsien huolto 20€ Manikyyri+Pedikyyri     (paketti) 25€ Puh: 040 3618 286 Kaivokatu 10 B VAIN TÄLLÄ KUPONGILLA

KANELIN TUOKSUA KAISANIEMESSÄ

”Nii n pal jon suklaata, Uutta! niin vähän aikaa…!” Verkkokauppa - Tuntematon palveluksessasi: ” Suklaa on sielunhoitoa.”

www.ruohonjuuri.fi

- Tuntematon

Tällä kupongilla 14.-16.12.2011

”Tasapainoinen dieetti, suklaata kummassakin kädessä.” - Danielos ” Voisin kyllä luopua suklaasta, mutta minähä n en mikään luovutta ja ole!” - Tuntematon Green&Black´sin luomusuklaat vievät kielen mennessään. Iske kiinni ja ihastu!

Green&Blacks´s

Kanelin ja monet muut joulun mausteet löydät trooppisista kasvihuoneista 13.12–8.1.

Luomusuklaat

Ilmaiset opastukset: to 15. ja 22.12. klo 16.15 ja 17.45. Paikkoja rajoitetusti.

/levy, 100 g (3,24)

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha Unioninkatu 44, Helsinki Kasvihuoneet avoinna: ti, ke ja pe 9–16, to 9–18, la-su 10–16, ma suljettu | 6/3/0 € (suljettu: 24.–26. ja 31.12. sekä 1.1.)

2,50

25,-/kg (32,40)

Luomullisesti.

www.ruohonjuuri.fi

KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. ITÄKESKUS: Itäkeskuksen kauppakeskus Palvelemme ilolla: arkisin: 10-21, LA: 10-18, SU: 12-18.

WWW.LUOMUS.FI

Ristikon ratkaisu

Tekstiviestit

21

KESKIVIIKKO 14-12-2011


22

lukijan kuvat numeroon 17181

hupiklubi

KESKIVIIKKO 14-12-2011

Helmiä sioille Kymmenen kysymystä KATSOKAANYTTiTi YRITINTEIPATATV KAUKO SiiTIMENIRTONAISENTAKA KANNENKIINNI MUTTATEIPPI RULLANPiiKATOSINiKY MiTTyMIINENKiENii SAATEIPPIiIRTI

JOTENKOKOVIIKONLOPPUNI ONPILALLA

HiNON ViHiN TAKAKIREi

NO AIKA TUHOTAKOKO TV

NIIN



Tuplat ENNENKUINKRITISOIT MUITA NIINSINUNTULISI KiVELLiMAILIHEIDiN KENGISSiiN

MIKSI

SILLOINHEEIViTSAISI SINUAKIINNIPALJAIN JALOIN

1. Kuka mäkihyppääjä voitti Suomen ainoan kultamitalin vuoden 1980 olympialaisissa? 2. Mistä kunnasta tämän vuoden Suomen Lucia Nora Peltola on kotoisin? 3. Millä vuosisadalla dynamiitti keksittiin? 4. Kuka tutkimusmatkailija saavutti ensimmäisenä etelänavan? 5. Missä USA:n kaupungissa perinteisesti ajetaan NASCAR-autoilun kauden avauskilpailu? 6. Minkä lastenmusiikkiyhtyeen joulualbumi on Saa tonttuilla? 7. Kuka kirjailija palkittiin tänä vuonna VäinÜ Linnan palkinnolla? 8. Minä vuonna Suomi hyväksyttiin YK:n jäseneksi? 9. Kuka oli The Beatles -yhtyeen basisti? 10. Minkä lajin kansainvälisen tason urheilija on Tanja Kylliäinen?

Sudoku



Kamala luonto ★★✊✊✊

JUHA HYVĂ–NEN • www.ristikkotuumin.ďŹ

Viime keskiviikon ratkaisukoodi oli 76. 25 euroa voitti Antti Siltanen.

Mobiiliohjeet

Ristikko

Ratkaisu sivulla 21

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.omakaupunki.ďŹ . Tekstarivastaukseen voit liittää myĂśs kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Lukijan kuvat. Ota kamerakännykälläsi kuva tai video. Lisää tekstiin kuvan tarina (max 500 merkkiä) ja oma nimesi. Lähetä multimediaviestinä numeroon 17181. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myĂśnnät Sanoma Kaupunkilehdille kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myĂśntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Kaupunkilehdille*. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymillä. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Palkinto: Maksamme lehdessä julkaistuista kuvista vähintään kaksi lealippua tai enintään 1 000 euron palkkion. Sanoma Kaupunkilehtien kustantamissa lehdissä julkaistuista kuvista maksetaan palkkio vain kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. *Koskee myĂśs sähkĂśpostilla lähetettyjä tai omakaupunki.ďŹ - ja metrolive.ďŹ -palveluun ladattuja kuvia. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 Ă— 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Jouko TÜrmänen, 2. Vihdistä, 3. 1800-luvulla, 4. Roald Amundsen, 5. Daytona Beachissa, 6. FrÜbelin Palikoiden, 7. Kirsi Kunnas, 8. 1955, 9. Paul McCartney, 10. Uinnin.

Julkaisija: Sanoma Kaupunkilehdet, Postiosoite: PL 300, 01621 Vantaa, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), SähkĂśposti, toimitus: metro@sanoma.ďŹ , Päätoimittaja: Janne Kaijärvi, ToimituspäällikkĂś: Ismo Uusitupa, Päivystävät uutispäällikĂśt: (09) 122 4362 Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Myynti: (09) 122 2007, SähkĂśposti, myynti: metro.myynti@sanoma.ďŹ , ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.ďŹ , Myyntijohtaja: Anne Rissanen, MarkkinointipäällikkĂś: Jukka Harjunen, JakelupäällikkĂś: Patrick Helander, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.ďŹ , Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metrolive.ďŹ ja www.omakaupunki.ďŹ .


lukijan kuvat numeroon 17181

tv TV1

TV2

 22.00: Naisten etsivätoimisto nro 1 11.00 Tv-uutiset. 11.05 YLE News. 11.10 Holby Cityn sairaala. 12.10 Coronation Street. 12.55 Kiehtova maailma: Pitojen paikka. 13.45 Eläinten elämää maalla ja merellä. 14.00 Toisten silmin. 14.30 Puoli seitsemän. 15.00 Tv-uutiset. 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Avara luonto: Madagaskar. 16.55 Viittomakieliset uutiset. 17.00 Tv-uutiset. 17.10 Sydämen asialla.

18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 18.30 Puoli seitsemän. Kylässä Venäjällä tähdeksi noussut näyttelijä Ville Haapasalo. 19.00 Historiaa: Hyvästi toverit!. 5/6. Vauhti kiihtyy 1989. Puolan ja Unkarin tapahtumat panivat liikkeelle valtavan dominoefektin ja neuvostoimperiumi oli hajoamisen partaalla. 19.55 Vielä virtaa. Sano se kukkasin. Jotkut ovat puunhalaajia, mutta Clegg on toista maata. Hänestä leikkokukissa on ikuisuuden siemen ja hän on valmis jakamaan ihmetyksensä toisten kanssa. 20.25 Viking Lotto ja Jokeri. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli. 21.05 A-studio. 21.40 A-plus. 22.00 Naisten etsivätoimisto nro 1. 6/7. Rehellinen kaunotar. Mma Ramotswe saa suurisuisen kilpailijan, jonka tavoitteena on vallata markkinat Naisten etsivätoimistolta. 22.55 Tv-uutiset. 23.00 Mihin katoavat tukidollarit?. Afganistanin jälleenrakentamista on 8 vuoden aikana tuettu yli 18 miljardilla dollarilla. 23.55-00.10 Oddasat.

 22.05: Silminnäkijä: Tulot 0 euroa 11.20 Maailman ruokapöydissä: Malesian herkut. 12.10 Mansikkapaikka. 13.00 Rakas varkaani. 14.15 Ajankohtainen kakkonen. 15.05 Wallace ja Gromit keksintöjen maailmassa. 15.35 Kunnian hinta. 16.30 Uusi päivä. 17.00 Ville ja Tuure. 17.22 Pikku Kakkonen. 17.48 Joulukalenteri.

18.00 Tartu Mikkiin. Kisaamassa Tommi Läntinen, Tero Vesterinen, Arttu Wiskari ja Kristian Meurman. 18.50 Tv-uutiset. 19.00 Alueellinen uutislähetys. 19.10 Urheiluruutu. 19.15 Kakkosen talvisää. 19.20 Suomi express. Taistelun onnellinen päätös: poika pääsi kotiin. 20.00 Uusi päivä. ”Rakkaus on väkevä kuin kuolema.” Peetu ottaa peruuttamattoman askeleen. 20.30 Tanskalainen maajussi. Osa 7/12. Frank on teurastanut vuohen ja valmistaa makkaroita perinteiseen tapaan. 21.00 Karjalan kunnailla. Osa 28/36: Sekaannuksia suhteissa, kirjeissä ja työpaikoissa. 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 22.05 Silminnäkijä: Tulot 0 euroa. Täysin tulottomien määrä on kasvanut. Miten nollalla eurolla pärjää? 22.35 Hung (K15). Kaipauksia. Tanya yrittää korjata aiheuttamansa vahingot. 23.01 UP: Vihreät Valot – Heilutaan. Nyt ei nukuta, sillä Vihreät Valot ottavat haltuun Tiktakin menestyskappaleen. uusipäivä.fi 23.05 Kansallisaarre: Joulupukki. Onko joulupukki kaikille sama? 23.35-00.15 Lauantaiprojekti.

FST5 11.00 Mittnytt. 11.10 Nordnytt. 11.20 ABC. 11.30 Uutiset. 11.45 Kulturnyheterna. 11.55 Programtablå. 12.00 Go’kväll. 12.30 Julkalendern: Tjuvarnas jul. 12.45 Vem vet mest?. 13.15 Matiné: Som natt och dag. 14.55 Livet på cirkusen. 15.50 5 minuuttia. 15.55 Thea ja Leopardi. 16.25 Camilla Plumin joulu. 16.55 TV-nytt. 17.00 Langedragin eläimet. 17.25 Sportmagasinet. 17.55 TV-nytt. 18.00 Joulukalenteri: Bärtilin joulu. 18.30 Tintti: Picarot 1/2. 18.53 Ruohonjuuritasolla. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 TV-nytt. 19.55 Sportnytt. 20.00 Strömsö. 20.38 Pixel. 20.55 Päin perhettä (K15). 21.57 TV-nytt. 22.00 Nordstan. 22.55 Din plats i

23

KESKIVIIKKO 14-12-2011

MTV3

Nelonen

 23.05: Myytinmurtajat

11.00 Emmerdale. 11.30-12.00 Emmerdale. 13.00 Kuningasperhe Bernadotte. 14.00 Mitä tänään syötäisiin?. 14.05 Ensisilmäyksellä. 14.35 Rakkauden anatomia. 15.35 Tyylivarkaat. 16.35 Joulun Unelma. 16.45 Kummien Jouluarpa. 16.55 Uutiset. 17.00 Kauniit ja rohkeat. 17.25 Kauniit ja rohkeat. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale. Hulavanteita ja huonoja vitsejä. Mark ja Natasha aikovat uusia vihkivalansa ja järjestää pienimuotoiset juhlat kylässä. 18.30 Emmerdale. Katto pään päältä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän Sää. 19.30 Salatut elämät. 20.05 Presidenttitentti. Kiinnostavassa tentissä ovat mukana kaikki eduskuntapuolueiden presidenttiehdokkaat. He pääsevät vastaamaan muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeviin kysymyksiin. 21.55 Vikinglotto ja KeskiviikkoJokeri. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.20 Päivän Sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Teknari. 23.05 Myytinmurtajat. Kipu kasvattaa. Adam ja Jamie selvittävät, sietävätkö jotkut kipua paremmin kuin toiset. 00.10 Fringe – rajamailla. Potilas 13. 01.10 Kovan onnen kundi. Lihan lätinää. 01.40 UEFA Europa League huippuhetket. 02.10-05.20 MTV3 Deitti.

historien. 23.00 Sportnytt. 23.15 Go’kväll. 23.45 Världens händelser. 00.15 Resebyrån. 00.45 Julkalendern: Tjuvarnas jul. 01.00 Lilla Aktuellt. 01.05 Cirkuskiosken. 01.30 Pingu. 01.35 Skokartongens hemlighet. 02.00 Vem vet mest?. 02.30 Kulturnyheterna. 02.45 Sportnytt. 03.00 Aktuellt.

Liv 11.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 12.00 Nätti nakuna Kanadassa. 13.00 Hyvän mielen remontti. 13.30 New Yorkin kukkakeisari. 14.00 Sarahin talo. 14.25 Ilme nuoremmaksi – Uusi-Seelanti. 14.55 Kotiruokaa Rachael Rayn tapaan. 15.25 Hulluna häämekkoihin. 15.50 Pikakurssi ko-

Sub

 22.00: Charlien enkelit

13.00 Vauvan tarina. 13.30 Morsiandieetti. 14.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.30 James Martin: Herkullista. 15.00 Inspector Cartoons. 15.05 Uusi elämä maalla. 16.05 Hurja remontti. 17.05 Nelosen sää. 17.10 Dr. Phil.

18.10 Pulmuset. Psykoiskä takaisin, osa II. 18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Illallisen tarjoilee iskelmälaulaja Tony Montana. 19.30 Lentokenttä. Liemessä. 20.00 Tuuri. 20.57 Keno. 21.00 Greyn anatomia (K13). Murheiden yö. 22.00 ELOKUVA Charlien enkelit (K15). (USA-Saksa 2000). Humoristinen toimintaseikkailu marssittaa kameran eteen sähäkät Charlien enkelit ensimmäisessä elokuvassaan. Naisenergiaa pursuavassa tarinassa pistoolit ovat saaneet antaa tilaa uusimmalle teknologialle ja itämaisille taistelulajeille. Pääosissa: Cameron Diaz, Drew Barrymore, Lucy Liu, Bill Murray, Sam Rockwell, Tim Curry. Ohjaus: McG. 00.00 Nelosen uutiset. 00.10 Nelosen sää. 00.15 Frasier. Uusi ystävä. Frasier ystävystyy Rozin uuden miesystävän kanssa. 00.45 Pulmuset. Psykoiskä takaisin, osa II. 01.15 Pelastushelikopteri. MediHeli, Vantaa. 01.45-02.40 Oikeuden edessä. Uudet pelisäännöt. 02.55-07.00 Älypää-TV.

dinostoon. 16.20 Lemmi, kosi, vältä. 16.55 Ankara isäntäperhe. 18.00 Niki viinitilojen keittiöissä. 18.30 Pienten perhe. 19.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 20.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 20.30 Kauneusklinikka Tiina Jylhä. 21.00 Kumman kaa. 21.30 Kauneusklinikka Rand Rusher. 22.00 Ruotsin miljonääriäidit. 23.00 Liv D Henkilökuva: Aretha Franklin.

Jim 11.15 Hurja remontti. 12.05 Fifth Gear. 12.35 MasterChef Australia. 13.30 Mahdoton illallinen. 13.55 Kokin vapaapäivä. 14.25 Mahdoton illallinen. 15.15 Leijonan luola UK. 16.10 Panttilainaamo. 16.35 Fifth Gear.

Teema

 19.30: Rillit huurussa

 21.45: Kino: Eräs joulutarina

13.40 E! Rikkaat Kardashianit. 14.35 Capri. 15.30 Marienhof. 16.00 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 17.00 Lemmen viemää. 17.55 Kummien Jouluarpa.

18.00 Putous. Putous on sekoitus hulvattomia sketsejä ja livevetoja, joiden yllätyksellisyys tulee yllättämään tekijänsäkin. 19.20 Pilanpäiten. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. 19.30 Rillit huurussa. Wheatonuusiutuma. Kaveriporukan leikkimielinen keilailukisa menee kammottavalla tavalla pieleen, kun selviää, että vastapuolen joukkueen riveissä keilaa myös Sheldonin vanha vihollinen Wil Wheaton. 20.00 Simpsonit. Pikku emäntä. Jouduttuaan laskettelutapaturmaan Marge antaa taloudenhoidon perheen toiseksi vastuullisimmalle. 20.30 Simpsonit. Uskolla terveeksi. Bart jää uskolla parantamisen koukkuun nähdessään kiertävän ”tohtorin” esityksen. 21.00 Muodin huipulle. Tehtävä 12: Tasapainoile korkealle! Tehtävänä on luoda sirkusvaikutteinen asu - ei kuitenkaan sirkusvaate, vaan muotia. 22.00 Putous. 23.30 Num3rot. Vauhti tappaa. 00.25 Smallville. Peto. 01.15 Päätöntä menoa. Tässä jaksossa meille selviää, mitä tapahtuu, kun vatsastapuhuja ja hänen nukkensa ryöstävät kultasepänliikkeen. 01.45 Julkkikset katkolla. Äitejä ja tyttäriä. 02.30-06.03 SubChat.

17.05 Likaiset työt. 18.00 Leijonan luola UK. 19.00 Panttilainaamo. 19.30 South Park. 20.00 Likaisen työn sankarit. 20.30 Australian rajalla. 21.00 JIM D: Television vetovoima. 22.00 Panttilainaamo. 22.30 Gene Simmonsin sukukalleudet. 23.00 South Park. 23.30 Alaston piilokamera (K15). 00.00 JIM D: Muinaiset avaruusoliot. 00.50 Ensiapuasema. 01.20-06.00 Älypää kuvavisa.

16.00 Viikko vierastyöläisenä. 16.30 En ole tyhmä!. 17.00 Kansalainen Lear.

18.02 Japania Erinin kanssa. 16/25. Miten ilmaista sairastumista ja loukkaantumista. 18.30 Perhe-elämää: Jaksamisen avaimia. 3/3: Eilan perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi iäkäs äiti. 19.00-20.11 TV-arkisto: Anssi Mänttääri. 19.00 TV-arkiston vieraana: Anssi Mänttäri. 19.03 Anni tahtoo äidin. (1989) Elokuva hyväntahtoisesta mutta hiukan saamattomasta isästä Timpasta ja hänen reippaasta 8-vuotiaasta tyttärestään Annista, jotka päättävät hankkia perheeseen uuden äidin. KK + O Anssi Mänttäri. 20.10 Matkaoppaana arkkitehti: Brasilia. Brasilian futuristinen pääkaupunki rakennettiin autiolle ylängölle 50 vuotta sitten. 20.38 Kootut askeleet: Jyrki Karttunen. Esittelyssä suomalaiset eturivin nykytanssikoreografit. Taiteilijahaastatteluissa pääosassa ovat tekijät ja teokset. 21.00 Venäjän halki 30 päivässä. Ulan Udessa Ville veneilee Baikaljärven syvimmässä kohdassa, tutustuu buddhaluostariin ja katoaa salaperäisesti luostarissa. Osa 6/8. 21.45 ELOKUVA Eräs joulutarina. (Ranska 2008) Tragikomedia ranskalaisen perheen joulunvietosta, rakkaudesta, vihasta, anteeksiannosta ja kuolemasta. Catherine Deneuve johtaa elokuvan huikeaa näyttelijäkaartia. O: Arnaud Desplechin. 00.11-04.00 Teematieto.

hauskimmat kotivideot. 17.30 Meidän faija. 18.00 70’s show. 18.30 Kellarin kunkku. 19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 19.30 Lentokentällä. 20.00 Kalajoen hiekat. 20.30 Pikku-Britannia. 21.00 ELOKUVA Underworld: Evolution. 23.00 Toimintasankari van Damme. 00.00 Farscape. 00.55 Glamourelämää Essexissä. 01.25 Popcorn. 01.55-02.55 5D: Koukussa alkoholiin.

SuomiTV

TV5 13.10 Jon ja Kate +8. 13.40 Akselin hauskat ateriat. 14.10 Amerikan hauskimmat kotivideot. 14.40 70’s show. 15.10 Merivartijat. 16.05 Ylipainoinen perhe. 17.00 Amerikan

17.00 Tractor Pulling 5. SM-osakilpailu Kalajoki. 18.00 Kalavesillä. 18.30 Kingit kotivideot. 18.55 Uutiset. 19.00 Ravit: Vermon suora. 21.00 Conan. 22.00 Aviotuomari (K-13). 23.00-00.00 Kovaa bisnestä.

KANAN TAMMIKUU 2012

La 31.12.

Uudenvuodenaaton Stand Up Jack Björklund ja Tommi Mujunen Dinner & Show 58 e

Kahden Kanan juhlakausi jatkuu tammikuussa!

La 07.01. klo 21 Ilari Johansson Show, 25 e Ke 11.01. klo 20 Stand Up - Pekka Jalava ja Jussi Simola, 20 e To 12.01. klo 20 Hansu & Pirre - Asia on ananas!, 20 e Pe 13.01. klo 21 Lava-ammuntaa III - Ulla Tapaninen, 25 e La 14.01. klo 21 Stand Up - Heli Sutela ja Tomi Walamies, 20 e Ke 18.01. klo 20 Stand Up, 25 e To 19.01. klo 20 Miss Divet & Dancers Drag Show, 25 e Pe 20.01. klo 21 Tuija Piepponen Show - Elekieli, 20 e La 21.01. klo 22 Hansu & Pirre - Asia on ananas!, 20 e Ke 25.01. klo 20 Lava-ammuntaa III - Ulla Tapaninen, 25 e To 26.01. klo 20 Stand Up - Pirjo Heikkilä ja Harri Lagström, 20 e Pe 27.01. klo 21 Jope Ite! - Jope Ruonansuu, 25 e La 28.01. klo 21 Jope Ite! - Jope Ruonansuu, 25 e

Te a t t e r i r a v i n t o l a

KAKSI KANAA

Kanavakatu 3, Katajanokka Varaukset (09) 669 260 ravintola@kaksikanaa.fi www.kaksikanaa.fi

LEIKKAA IRTI JA OTA TALTEEN


20111214_fi_helsinki  

Bensapomo ei ajattele rahaa Bussikaistoille lisäkameroita HELSINKI Helsinki havittelee virhemaksua roskaamisesta Sakotusmahdollisuus halutaa...

Advertisement
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you