Page 31

E

lämänmenon ensi-illasta on kulunut reilu kuukausi, Kaisa ehdottaa että pidämme ­yhteenvedon prosessista. Minun tekisi mieli viedä kukkia, onhan nyt kevät. Mutta tori jäi jo taakse eikä matkan varrella ole kukkakauppaa, ­Siwan tulppaanit nuokkuvat kassan kupeessa, ­vien pullat. Kauniit keltaiset tulppaanit kukkivat Kaisan keittiön pöydällä. Korvapuustit olivat hyvä valinta, keitämme kahvit. Kaisa pyytää minua johtamaan tilannetta, säikähdän. En ole valmistautunut! Sitten tajuan, että siitähän minun pitääkin aloittaa, keskeneräisyydestä ja sen sietämisestä, kontrollista. Minua on usein ohjaajana pelottanut etten tiedä, en osaa, en uskalla sanoa suoraan. Kommunikaatio ja töiden jakaminen on ollut hankalin kohta prosessia. Työntekoa ja luomista ovat sotkeneet ajatukset omasta arvottomuudesta, pelko siitä ettei minusta pidetä ja muu samantyylinen tiedostomaton tai ­tiedostettu epävarmuus. Epävarmuus johtaa kontrolliin ja yritykseen miellyttää muita. Se mutkis­taa kommunikaatiota, eristää muista ihmisistä eikä se kannusta toisia ottamaan vastuuta omasta työstä. Se jättää yksin. Kaisa on hetken hiljaa. Muistan kuinka hän istuu katsomossa aavistuksen etukenossa hiljaa ja tarkkaavaisena, yrittämättä mitään. Ohjaaminen on kommunikaatiota, hän sanoo, ja kommunikaatio on läsnäoloa. Ihailen Kaisan kykyä avata prosessi kaikille työryhmän jäsenille. Hän vaatii mielipi­ teitä, ideoita, keskustelua, yhteisiä päätöksiä. Hän ei mene asioiden edelle vaan antaa prosessin olla auki. Hän ehdottaa, kysyy ja antaa vaihtoehtoja. Entäpä jos, hän aloittaa lauseen usein. Hän uskaltaa olla keskeneräisyyden keskellä kulloisessakin tilanteessa. Se on upeaa. Assistentin ja apulaisohjaajan toimessa mietin paljon omaa rooliani. Olen ollut töissä hiljaisuuden retriitillä ja tapahtumissa, joissa hiljaisuuden kautta luodaan ihmisille tila ja mahdollisuus kokea jotain sellaista, joka ei tule itsestään selvästi ilmi arjessa. Tilaisuuksien tarkoitus on nimenomaan luoda mahdollisuus sisäiselle hiljaisuudelle ja kaikelle mitä se tuo tullessaan. Kokijana nuo tilaisuu-

www.teme.fi

Kyse ei niinkään ole siitä mitä teen, vaan miten ja millä ­asenteella, eikä myöskään ­minusta tai minun mahdol­ lisesta pro­sessistani, vaan siitä mikä on ­tilaisuuden ja tilan­teen tarkoitus, toteutuuko se. det ovat olleet äärimmäisen voimakkaita. Puhdas ja kaunis ympäristö, josta näkyy ja tuntuu, että siitä välitetään, on antanut turvallisuuden ja luottamuksen tunteen. Tässä on hyvä olla, toisten kanssa yhdessä hiljaa kuin metsän puut rinnakkain, kuunnella hengityksen huminaa hongikossa, itkeäkin jos siltä tuntuu, kuunnella sielun syvyyksiä. Työntekijänä nuo tilaisuudet ovat antaneet mahdollisuuden toisenlaiseen näkökulmaan, palvelemiseen. Keskittyminen oikeanlaisen tilan luomiseen on luonut rauhan ja merkityksen työhön. Kyse ei niinkään ole siitä mitä teen, vaan miten ja millä asenteella, eikä myöskään minusta tai minun mahdol­ lisesta prosessistani, vaan siitä mikä on tilaisuuden ja tilanteen tarkoitus, toteutuuko se. Työskentelystäni hiljaisuuden retriitillä oli paljon hyötyä työssäni ohjaajan assistenttina. Molemkari junnikkala

Hiljainen perheenjäsen.

31  meteli 2/2016

Meteli 2/2016  
Meteli 2/2016  
Advertisement