Page 1

Ei Melu tyhj채st채 syntynyt Messukyl채n yhteiskoulu 50 vuotta

Maarit Jaakkola (toim.)

1


2


Ei Melu tyhj채st채 syntynyt Messukyl채n yhteiskoulu 50 vuotta

3


Messukylän yhteiskoulun 50-vuotisjuhlakirja Etukannen kuva: Erkki Kauppila/Vapriikin kuva-arkisto Takakannen kuva: Maarit Jaakkola

ISBN 978-951-609-452-9 Š Maarit Jaakkola ja kirjoittajat Domus Print Tampere 2010

4


Sisällys Maarit Jaakkola: Historiallisia tekoja Kaarlo Honkasalo: Aikaansaannoksemme puolivuosisatainen elinkaari

3 5

1. Alkuajat Maarit Jaakkola: Yksityisoppikoulusta viestinnän erityislukioksi Hannele Lehtimäki: Tarkkaa taulukointia Riku Niemelä: Koulun kehitystyötä neljällä vuosikymmenellä (Jouko Punnonen) Riku Niemelä: Ei sittenkään merimieheksi vaan lukion rehtoriksi (Hannu Mattila)

9 17 18 22

2. Oman alueensa koulu: osana paikallishistoriaa Tomi Anttila ja Maarit Jaakkola: Paikalliset yhteisöt koulun voimavarana Päivi Junttila-Csonka ja Taina Petrell: Fyysisestä läheisyydestä virtuaalisiin tietopalveluihin Heli Heino: Messukylä on pitänyt pojastaan kiinni (Klaus Kirjavainen) Maarit Jaakkola: Mieleltään messukyläläinen (Matti Heinivaho)

25 28 32 34

3. Uusi suunta viestinnästä: viestinnänopetuksen kehitys Anna-Katariina Maksimoff : Viestintäopetuksen tie lukioasteelle oli pitkä (Armi Viita) Maarit Jaakkola: Viestinnän näyttötyötä kehitettiin Melussa Maarit Jaakkola: Lyöntivirheestä Turmeluun Marjatta Pöllänen: Melusta lähetettiin impulsseja nuorilta nuorille Maarit Jaakkola: Taitava kuuntelija – ihan ilman pahvia (Marjatta Pöllänen) Sabrina Bqain: Uuden median apostoli (Teemu Leinonen) Tuomas Marjamäki: Melun eväillä unelma-ammattiin

39 43 45 50 55 57 59

1


4. Ihmisten koulu: henkilökohtaisia muistoja Anni Weckman: Arkea ennen ja nyt Maarit Jaakkola: Päiväkirjamerkintöjä ja rangaistuksia Anni Vähälä: Campanella-kuoro nousi Messukylästä maineeseen (Aino Loppela) Ida-Maria Olva: Tekemisen riemua musiikista Työryhmä: Henkilökohtaisia muistoja – koulun oppilaat ja henkilökunta muistelevat

61 65 72 75 78

5. Ovet auki – ja kiinni: viimeiset vuodet Alma Peltola, Sanna Raita-aho ja Jenni Rantala: Messukylän lukio oli olosuhteidensa uhri Maija Ojutkangas ja Jonina Altschuler: Uusi vuosituhat avasi opetuksen ovet Aasiaan Hannele Lehtimäki: Veljeskansat kilpasilla Kristiina Pekkanen ja Maarit Jaakkola: Vahvat suhteet saksaan Anu Nowak: Kansainvälisiä luontoelämyksiä Lapissa Heini Mäenpää: Tuulikaapissa

109 115 118 119 120 121

Opettajat Muu henkilökunta Kirjoittajat

123 126 128

2


Historiallisia tekoja tapahtuu joka päivä Maarit Jaakkola Paljon koulun toiminnan mielekkyydessä on kiinni siitä, miten paljon valtaa koulun toimijat – opettajat, oppilaat, oppilaiden vanhemmat – kokevat itsellään olevan. Messukylän yhteiskoulun alkuaikoina valtaa oli paljon. Oppilaskuntien ja harrastustoiminnan tyrehdyttyä, luokattoman lukion tuoman juurettomuuden tunteen lisäännyttyä sekä yleisen kiireen ja pyyteettömyyden vähentymisen johdosta toimintaedellytykset ovat paikoin kehnontuneet. Enää ei paikallisyhteisöllä ole sellaista sananvaltaa suurissa päätöksissä kuin silloin, kun Messukylän yhteiskoulu perustettiin Messukylän pelloille – ja siihen on sopeuduttava. Jos kouluverkkoa päätetään ”järjestellä uudelleen”, ”uudistaa” tai vaikkapa ”kehittää”, mukana on mentävä. Toisaalta tieto- ja viestintätekniikka on avannut oppimisen ovet maailmalle – Melussa jopa Aasiaan asti. Opetusmenetelmät ja -välineet ovat kehittyneet, ja yksilön mahdollisuudet vaikuttaa ympäröivän yhteiskunnan asioihin ovat ainakin

periaatteessa monipuolistuneet muun muassa internetin tarjoamien julkaisumahdollisuuksien ansiosta. Myös opetustarjonta ja yksilön valinnan mahdollisuudet ovat kasvaneet. Nykylukiossa on mahdollista hankkia sellaisia tietoja ja taitoja, joista yhteiskoulun aloittaessa 1960-luvulla ei edes uneksittu. ••• Asuin elämäni ensimmäiset 15 vuotta Itä-Tampereella, ja lähikoulussani Ristinarkun yläasteella opin tuntemaan koulun käytävät, joita olen nyt Melun viimeiset kaksi vuotta kulkenut edestakaisin, joskus kieltämättä juossutkin, sivutoimisena viestinnänopettajana. Opettajana minua on alati kiehtonut se, että koulun arjessa kohtaavat jännittävällä tavalla mitättömän pieni ja äärettömän suuri. Nuorilla ovat kaikki kehittymisen suunnat edessä, ovet apposen avoinna. Juhlakirjan toimittaminen on avartanut historiallista näköalaa tuttuun oppilaitokseen ja vahvistanut sitä kutkuttavan hienoa ajatusta, että

koulun seinien sisällä tapahtuu pieniä suuria historiallisia tekoja joka päivä. Ollaan menneen ja tulevaisuuden jatkuvassa risteytyspisteessä: luodaan tulevaisuutta yrittämällä ymmärtää niin nykyisyyttä kuin menneisyyttä. Tämän päivän päätökset vaikuttavat tulevaisuuden valintoihin. Mikään ei ole itsestään selvää, totuttua, kiveen kirjoitettua. Tuohon ajattomaan tilaan on myös tämän kirjan tarkoituksena tarjota läpileikkaus. Oheinen juhlakirja on omistettu 50 vuoden iän saavuttaneelle Messukylän yhteiskoululle ja sen jatkajalle, Messukylän lukiolle. Vuonna 1976 peruskoulu-uudistuksen tuloksena yhteiskoulusta syntynyt Messukylän lukio päätettiin syk3


syllä 2009 lakkauttaa ja siirtää osaksi Sammon keskuslukiota. Messukylän lukion opiskelijat siirtyvät syksyksi 2010 Sammon keskuslukion rakennukseen, ja keskustan kupeeseen syntyy noin 900 opiskelijan yksikkö. Miksi pieni, syrjäiseksi ja harmaan tavalliseksikin luonnehdittu lähilukio ansaitsee oman historiikkinsa? Kirjaprojektilla on ollut ainakin tärkeä pedagoginen tehtävä. Viimeistä lukuvuotta on koulussa pyritty ottamaan haltuun monella tavoin, ja yksi eräänlaisen ”surutyön” foorumeista on epäilemättä ollut tämä kirja. Kirjaprojektin, kuten myös muiden 50-vuotisjuhlavuoteen liittyvien erityishankkeiden, kautta nykyopiskelijoiden on ollut mahdollista ymmärtää menneisyyttä ja nykyisyyttä. Kouluarkea on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, ja oppimisen perusta kaikkine hankaluuksineen ja elämyksineen ei sittenkään ole muuttunut niin paljon kuin usein kuvitellaan. Jatkossa itäisten kaupunginosien nuoret rakentavat yleissivistyksensä perustan lähempänä kaupungin maantieteellistä keskipistettä. Monen Messukylän lapsen ja nuoren muistoissa peltojen keskelle noussut valkoinen rakennus ei kuitenkaan menetä merkitystään. Heitä, yhteiskoulun ja lukion käyneitä, on ollut yhteensä lähemmäs 4000 ihmistä – ja kun laskee mukaan kaverit, vanhemmat, sukulaiset, omat lapset ja lapsenlapset sekä heidän läheisensä, vieläkin useamman elämään pieni 4

keskustan ulkopuolella sijaitseva lähikoulu on vaikuttanut heidän kauttaan. Jos kukaan ei kirjoita tarinoita ylös eikä kysele muistojen perään, on kuin niitä ei olisi olemassakaan. ••• Erityiskiitokset haluan esittää rehtori Heini Mäenpäälle, joka antoi kirjan toimittamisen tehtäväkseni ja luotti kiireiseen journalisminopettajaan työn jokaisessa vaiheessa. Taustatietoja antoivat historian ja yhteiskuntaopin lehtori, lukion entinen rehtori Hannu Mattila, varatuomari, koulun perustajajäsen Kaarlo Honkasalo, kouluneuvos, koulun entinen rehtori Jouko Punnonen, saksan kielen emeritalehtori Tarja Punnonen ja Opetushallituksen opetusneuvos Pirjo Sinko. Koulusihteerit, keväällä 2010 Tammerkosken lukioon siirtynyt Eija Henttonen ja hänen jatkajansa Eija Heikkinen, sekä yläkoulun koulusihteeri Taina Laakso, pitelivät käsissään arkistojen avaimia ja auttoivat aina auliisti, kun tiedonmurusia tarvittiin lukkojen takaa. Lämmin kiitos alustavasta ideointiavusta kuuluu koulun juhlatoimikunnalle, johon kuuluivat Hannu Mattilan lisäksi apulaisrehtori Tomi Anttila, lukion lehtorit Outi Lepomäki ja Eija Tukiainen sekä peruskoulun lehtorit Markus Boedecker, Sari Papunen ja Kirsti Suonsyrjä. Sisältöjen toteuttamisessa suuren työn tekivät innostuneet nuoret opis-

kelijat, jotka vaivaa säästämättä ja uusia haasteita pelkäämättä tavoittelivat haastateltavia aina ulkomaita myöten – monet elämänsä ensimmäisiä juttujaan työstäen. Osa jutuista toteutettiin journalismin jatkokurssin projektitöinä. Viestintälukion ensimmäisen ja toisen vuositason opiskelijoiden lisäksi projektiin osallistui ohjaamiani journalistiikan opiskelijoita Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselta, korkeakoulusta, jolle vuosi 2010 on niin ikään 50-vuotisjuhlavuosi. Juhlakirja tarjosi aloitteleville toimittajille kaivattuja julkaisumahdollisuuksia ja oivallisia tiedonhankinnan haasteita. Myös monet syntyperäiset itätamperelaiset lapsuudenystäväni Hervannasta Lontooseen auttoivat auliisti etsimään ihmisiä maailmalta. Kiitokset eritoten Emilialle, Miikalle, Mikolle ja Suville. Sosiaalisen median aikakaudella ihmisten tavoittaminen on kiitettävän näppärää. Kirjan toimittajana ja taittajana sekä juttujen kirjoittajana ja ohjaajana, vastaan painotuksista sekä mahdollisista virheistä ja epätäsmällisyyksistä. Kirjan kantavana periaatteena on moniäänisyys. Kirjassa pääsee ääneen yli 60 ihmistä. Ilahduttavaa, että niin monella oli mahdollisuus olla mukana kääntämässä historian lehteä! Osa juhlakirjan teksteistä on julkaistu verkkolehti Turmelussa osoitteessa www.turmelu.net.


Aikaansaannoksemme puolivuosisatainen elinkaari Kaarlo Honkasalo Aika harvoin kai sattuu niin, että sama henkilö, joka on aikanaan toivottanut yleisön tervetulleeksi 50 vuotta sitten perustetun oppikoulun koulutalon vihkiäisjuhlaan, esittää tervehdyksensä koulun puolivuosisataisen taipaleen johdosta ja joutuu samalla toteamaan koulun toiminnan päättyväksi. Meidän lienee mukauduttava siihen, että olemme siirtymässä uuteen aineellisen hyödyn aikakauteen. Koulun perustamisen aikoihin meitä innostivat yhä korkeampi opillinen sivistystaso, johon nuorilla oli mahdollisuus pyrkiä, ja kansalaisten opintomahdollisuuksien laajentaminen. Nyt tapahtuva yhteiskuntamuutos ohjaa meitä kohti ”parempaa tuottavuutta” ja ”keskittämistä”. ••• Messukylän kunta liitettiin Tampereen kaupunkiin vuoden 1947 alusta. Me messukyläläiset – täällä vallitsi silloin vielä vahvasti tunne entisestä

yhteisestä pitäjäläisyydestä – pyrimme valvomaan tasa-arvoista pääsyä osalliseksi kaupungin tarjoamista eduista, ennen kaikkea kunnallistekniikasta ja palveluista. Tässä yhteydessä kiinnitettiin huomiota myös yliopistoon johtavan oppikoulun aikaansaamiseen. Tampereella toimivat, 1950-luvulla perustetut uudetkin, oppikoulut olivat kaikki melkoisen etäällä Messukylästä. Koulumatkan pituudella ja sujuvuudella saattoi olla paljonkin merkitystä lapsen oppikoulun käymiseen ja aloittamiseen. Muihin kaupunginosiin verrattuna Messukylän alueelta oli keskimääräisesti pidemmät matkat kaupungin oppikouluihin. 1950-luvulla asukasluku entisen Messukylän kunnan alueella lähenteli jo 15 000:a asukasta, ja asukasluvun kasvu oli nopeaa. Kaupungin itäisiä osia palvelevan oppikoulun tarve oli käynyt yhä ilmeisemmäksi. Oppikouluhankkeen lopulliseen toteutumiseen johtaneen aloitteen teki Messukylän Lions-klubi. Vastaperustetun

Lions-klubin ensimmäisessä kokouksessa syyskuun 9. päivänä 1959 klubin presidentti, insinööri Tuure Ahtee ehdotti klubin ensimmäiseksi aktiviteetiksi oppikoulun aikaansaamista Messukylään. Ehdotus sai yksimielisen kannatuksen. Seuraava vaihe oli tärkeä. Hankkeelle oli saatava Tampereen kaupungin ylimmän johdon hyväksyntä. Lions-klubin kokousta seuraavana päivänä kävin kaupunginjohtaja Erkki Lindforsin puheilla esittämässä hänelle aikeemme. Kaupunginjohtaja totesi meidän olevan oikealla asialla ja lausui tyytyväisyytensä aloitteellisuudestam5


me sekä lupasi hankkeellemme kau- tehdä päätöksen koulun toiminnan aloittamisesta syyskuun 1960 alusta. pungin täyden tuen. Kaupunki luovutti koulun käyttöön kolme luokkahuonetta Messukylän ••• kansakoulun keskirakennuksesta. Muistan sen kesäisen elokuun Perustimme Messukylän yhteiskoulun kannatusyhdistyksen 29. joulu- päivän, kun kävimme yhdessä Kalle kuuta 1959. Puheenjohtajaksi tuli Lampolan kanssa puukairalla ja muiltarmokkaasti tehtävää hoitanut dip- la tarpeellisilla välineillä varustettuilomi-insinööri Simo Muotiala. Val- na asentamassa keskirakennuksen tioneuvostolta haettavaa oppikoulun pihanpuoleiseen ulko-oveen kirjeluuperustamislupaa varten oli hankitta- kun, jossa hohti valkoisin kirjaimin: YHTEISKOULU. va ensin näyttöä siitä, että paikkakun- MESSUKYLÄN Se oli vain kirjeluukku, varsin pienalla olisi ”oppikoulun perustamisen edellyttämää riittävää opetustarvetta”. ni arkinen asia, mutta meistä tuo aiKannatusyhdistyksen jäsenet keräsi- kaansaannoksemme tuntui sillä hetvät kukin alueeltaan nimiä listoihin ja kellä, etten sanoisi, miltei juhlalliselta. alueella toimivat yhdistykset omiinsa. Koulu oli saanut oman identiteettinsä Oli havaittavissa, että oppikoulu- – se oli olemassa. hankkeesta oltiin todella innostunei••• ta. Saimme kokoon melkoisen pinkan A-nelosia satoine nimineen. Tällä tajohtokunta valla tuli ”riittävä opetustarve” Mes- Kannatusyhdistyksen toimi myös koulun johtokuntana. sukylässä todistetuksi. Kannatusyhdistyksen nimissä tein Siihen kuuluivat puheenjohtajan livaltioneuvostolle osoitetun lupaha- säksi insinööri Tuure Ahtee, autokemuksen. Hakemus koski kahdek- asentaja Erkki Kallio, johtaja Ilmasanluokkaisen valtion yhteislyseota ri Kaura, teknikko Kalle Lampola vastaavan koulun perustamista. Val- ja maanviljelijä Antti Turtonen. tioneuvostolta saatiin myönteinen Johtokunnan jäseneksi liittyi myös päätös toukokuun 5. päivänä 1960. koulun va. rehtoriksi kutsumamme Kaupungin lupaamat tukitoimet filosofian maisteri Liisa Lindroos. Simo Muotiala joutui vuoden ylsivät käyttöömme nopeasti. Jo vajaan kuukauden kuluttua kanna- 1960 alussa luopumaan puheentusyhdistyksen perustamisesta oli johtajan tehtävästään, kun hänet kaupunginvaltuusto antanut pää- nimitettiin valtion virkaan asematöksen kolmen miljoonan markan paikkanaan Helsinki. Minut valittiin määrärahasta koulun perusmenojen yhdistyksen ja koulun johtokunkattamiseen. Sen turvin saatoimme nan puheenjohtajaksi. Toimin luot6

tamustoimessa koko peruskoulua edeltävän ajan ja vielä lukion johtokunnassakin, vuoteen 1985 asti. Silloinkin pyrittiin tuottavuuteen. Ei ollut varoja liikoihin virkoihin. Toimin itse kolmen ensimmäisen vuoden ajan myös koulun taloudenhoitajana – täysin palkkiotta. Oli siinä kerrassaan oma puuhansa, kun pyrin perehtymään asetusten mukaisiin palkkaluokituksiin, laskin erilaisia palkanlisiä ja -korotuksia sekä hain kunnan- ja valtionavustuksia. Koko ajan sai miettiä, tulivatkohan kaikki apujen paragrafit löydettyä ja tulinko ymmärtäneeksi oikein laskentaperusteiden kapulakieltä. ••• Koulun toiminta ja opetustyö pääsivät alkamaan ajallaan syyskuun 1960 alussa. Tampereen kaupunki varasi koulua varten sijainniltaan aivan erinomaisen noin kahden hehtaarin tontin, joka sijaitsi tulevan Sammonkadun jatkeen varrella. Nyt oli johtokunnalla edessään jälleen tärkeä vaihe: oman koulutalon aikaansaaminen. Johtokunta oli yksimielinen siitä, että halusimme uudelle oppilaitokselle rakenteeltaan mahdollisimman modernin koulutalon. Kävimme tutustumassa useisiin koulurakennuksiin Tampereella ja Pirkanmaalla, jopa pääkaupunkiseudulla. Myönteisimmän vaikutuksen meihin teki arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema Urjalan


yhteiskoulun uusi koulutalo. Se oli ulkoasultaan moderni, yksitasoinen ja erittäin valoisa rakennus, jossa oli hyvin käyttöön jäsennellyt tilat. Päätimme antaa koulutalon suunnittelun arkkitehti Ervin tehtäväksi – emmekä ole päätöstä katuneet. Messukylän yhteiskoulun päärakennus, joka on nykyään pääosin Ristinarkun yläasteen käytössä, edustaa nykyään, kohta 50-vuotiaana – ja varmasti vielä pitkään tulevaisuudessakin – nykyaikaista koulurakentamista. Koulun historian kannalta olisi varmaan mielenkiintoista, miten uskomattoman paljon koulun ra-

kennustyön yksityiskohdat, kaiken kaluston ja opetusvälineiden hankkiminen, opettajakunnan ja muun henkilökunnan palkkaaminen, ja rahan riittäminen, aiheuttivat johtokunnalle puuhaa ja joskus huoltakin – muun muassa silloin, kun tehdas, jolta olimme tilanneet pulpetit, osoittautuikin horjuvan konkurssin partaalla. Kaiken kertominen tässä yhteydessä olisi liian pitkä juttu. ••• Joka tapauksessa: näin alkoi ja aloitettiin Messukylän yhteiskoulu 50

vuotta sitten. Toivottaessani juhlavieraat tervetulleiksi uuden koulutalon vihkiäisjuhlaan totesin: ”Ulkoiset puitteet Messukylän yhteiskoulussa tapahtuvalle opetus- ja kasvatustyölle ovat nyt valmiit ja mitä parhaimmat. Minä toivon, että tässä koulussa tehtävä opetus- ja kasvatustyö heti alun alkaen loisi itselleen parhaat mahdolliset perinteet!” Ja niin tapahtui. Me messukyläläiset saimme iloita ja olla ylpeitä omasta oppikoulustamme – meidän aikaansaannoksestamme. Minä näin koulun koko tuon puolivuosisataisen elinkaaren.

URJALAN YHTEISKOULUN ARKISTO

Aarne Ervin suunnittelema Urjalan yhteiskoulun rakennus (1960) toimi innoituksena messukyläläisille, jotka päättivät tilata koulurakennuksen Messukylään samalta arkkitehdiltä. Ervi suunnitteli 1940–1960-luvuilla yhteensä 12 koulua ympäri maata.

7


Alkuajat

8


Yksityisoppikoulusta viestinnän erityislukioksi Puolen vuosisadan aikana Messukylän lukio muuttui yksityisoppikoulusta Suomen ainoaksi viestinnän erityistehtävää hoitavaksi lukioksi. Maarit Jaakkola Messukylän yhteiskoulu oli itäisen esikaupunkialueen ensimmäinen oppikoulu. Toive oppikoulun saamisesta Messukylän alueen lapsille on peräisin jo 1940-luvun loppuvuosilta, jolloin asiasta oli keskusteltu useissakin eri yhteyksissä, mutta suurimmaksi esteeksi koitui sopivan koulutontin puute. 1 Ratkaisevan aloitteen kouluasiassa teki syksyllä 1959 vasta perustettu Tampereen Messukylän Lions-klubi. Klubin ensimmäisen presidentin, insinööri Tuure Ahteen ehdotuksesta asetettiin toimikunta, joka kutsui koolle koulun kannatusyhdistyksen perustavan kokouksen joulukuun 29. päiväksi 1959. Valittu johtokunta ryhtyi puheenjohtajansa diplomiinsinööri Simo Muotialan johdolla ripeästi työhön, jonka seurauksena valtioneuvosto myönsi perustamisluvan kahdeksanluokkaista oppikoulua varten toukokuun 5. päivänä 1960.

Jo syksyllä 1960 kaksi ensimmäistä luokkaa aloittivat toimintansa Messukylän kansakoulun tiloissa Messukylän vanhaa kirkkoa vastapäätä. Käytettävissä oli kolme luokkahuonetta. Seuraavana lukuvuonna toiminnassa oli viisi luokkaa. Tilajärjestelyt tuottivat jatkuvia haasteita: kansakoulun kanssa soviteltiin luokkahuoneiden käytöstä, ja seurakuntasalia vuokrattiin koulun käyttöön viideksi tunniksi viikossa. Uuden koulutalon toiveissa hankaluudet kuitenkin kestettiin. Tampereen kaupunki luovutti koulun käyttöön kahden hehtaarin suuruisen maa-alueen, ja Messukylän yhteiskoulun oman koulurakennuksen urakkasopimus rakennusliike Holger Böökin kanssa allekirjoitettiin loppuvuodesta 1961. Peruskiveen muurattuun kuparilieriöön oli säilytetty päivän paikalliset sanomalehdet ja pergamentille tekstattu peruskirja, johon on kirjoitettu seuraavat tiedot:

”Anno Domini 1962 maaliskuun 8. päivänä muurattiin Messukylän yhteiskoulun peruskivi. Silloin oli Suomen tasavallan presidenttinä Urho Kekkonen, pääministerinä Martti Miettunen, Hämeen läänin maaherrana Jorma Tuominen, Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Valdemar Sandelin, kaupunginjohtajana Erkki Lindfors, sosiaalisena kaupunginjohtajana Oiva Kaivola, koulun johtokunnan ja rakennustoimikunnan puheenjohtajana Kaarlo Honkasalo, vanhempainneuvoston puheenjohtajana Alpo Paunu ja koulun vt. rehtorina Liisa Lindroos. Messukylän yhteiskoulu on aloittanut toimintansa Messukylän kansakoululla syyskuun 1. päivänä 1960 ja se pääsee muuttamaan tähän omaan 16.350 kuutiometrin suuruiseen taloonsa syyslukukaudella 1962.”

Yli miljoona markkaa maksanut koulurakennus oli valmis vuoden 1963 alussa. Rakennuspiirustukset uuteen kouluun oli laatinut Aarne Ervi (1910–1977), joka oli yksi sotien jälkeisiä merkittävimpiä suomalaisia arkkitehtejä. Tunnetuin hänen suunnittelemansa julkinen rakennus Tampereella on kaupungin virastotalo Keskustorilla (1967, 1975). Samantyyppistä laatikkoark9


kitehtuuriksi kutsuttua rakentamista edustaa myös raatihuoneen taakse valmistunut Kauppa-Hämeen liikeja toimistorakennus (1965). Ervin käsialaa ovat niin ikään muun muassa Turun yliopisto (1956–1959), Helsingin yliopiston Porthaniarakennus (1957) ja Espoon Tapiolan keskustasuunnitelma (1956). Koulurakennukseen valmistui katosta valaistun keskikäytävän varrelle 13 neliömäistä luokkaa. Erikoisluokat, joita valmistui yhteensä 6, sijoitettiin pääosin alimpaan kerrokseen. Ensimmäisen kerran koko koulu oli käytössä syksyllä 1964. Syyslukukauden avajaispuheessa rehtori saattoi todeta ”useimpien vaikeuksista” olleen nyt ”voitettu” – viitaten tilanahtauteen, puutteelliseen välineistöön, opettajavoimien vähyyteen ja talou-

dellisiin pulmiin.2 Messukylän yhteiskoulun vt. rehtorina kaksi ensimmäistä vuotta toimineen FM Liisa Lindroosin jälkeen rehtorin tehtävät otti vastaan vuonna 1962 FK Jouko Punnonen, joka jäi eläkkeelle vasta 1990-luvun puolivälissä. Koulun johtokunnan tarkoituksena oli, ettei oppilasmäärää tullut päästää liian suureksi vaan että koulu voitaisiin pitää 500–600 oppilasta ja 13 opetusluokkaa käsittävänä kouluna, jossa opetuksen laatu katsottiin voitavan taata. Vuonna 1968 Messukylässä järjestettiin koulun historian ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset ja jaettiin historialliset valkolakit: koulussa toimivat nyt kaikki luokat, ja siitä oli tullut täysikokoinen.

Alun kokeiluhenkeä Messukylän yhteiskoulun kannatusyhdistys ry toimi 15 vuotta koulun ylläpitäjänä. Uuden koulun rakentaminen vaati monelta aktiivilta henkilökohtaista omistautumista ja jopa taloudellista sitoutumista. Yksityiskoulun oli katettava kolmasosa menoistaan itse. Mitä tahansa koulusta koettiinkin puuttuvan, mentiin kannatusyhdistyksen puheille. ”Yksityiskoulujen toiminnalle on erityisen tärkeää se, että niillä on naistoimikunta, joka pystyy antamaan tukeaan lahjoittaen varoja sellaisiin opetusvälineisiin, joita koulut itse eivät voisi hankkia”, totesi rehtori Punnonen.3 Niinpä kannatusyhdistykselle perustettiin naisjaosto, niin kutsuttu naistoimikunta, jonka ensimmäisek-

Koulun kehitysaskeleet 29.12.1959 Messukylän yhteiskoulun kannatusyhdistyksen perustamiskokous.

8.3.1962 Uudisrakennuksen peruskiven muuraustilaisuus.

1960

5.5.1960 Messukylän yhteiskoulu saa valtioneuvostolta perustamisluvan.

10

31.5.1968 Ensimmäiset ylioppilaat (17 henkeä) valmistuvat.

1970

1.9.1960 Kaksi ensimmäistä luokkaa aloittavat toimintansa.

1.7.1975 Messukylän yhteiskoulu siirtyy Tampereen kaupungin omistukseen.

1980

9.9.1962 Rehtoriksi FK Jouko Punnonen.

1.8.1976 Messukylän yhteiskoulusta eriytyvät Messukylän lukio ja Ristinarkun yläaste.


si puheenjohtajaksi kutsuttiin lehtori Tarja Punnonen. ”Äidit istuivat iltakausia” halutessaan auttaa nuorta koulua, ja esimerkiksi joka toinen tiistai koululla pidetyistä ompeluilloista ilmoitettiin Aamulehdessä Sormen alla -palstalla.4 Naisjaoston tarkoituksena oli kerätä varoja koulun käyttöön ja – kuten vuosikertomuksissa säännöllisesti kiiteltiin – muutaman kymmenen äidin varassa pyörinyt aktiiviryhmä ”suoritti uhrautuvaa työtä koulun hyväksi” järjestämällä lukuisia myyjäisiä, arpajaisia, kahvi- ja lounastilaisuuksia, lastenjuhlia sekä muotinäytöksiä ja teatteriesityksiä. Saaduilla varoilla lukioon muun muassa hankittiin 1960-luvun alussa verhot, kahvi- ja ruokailuastiastot sekä opetusvälineitä kopiokoneista diaheittimiin ja soittimiin (viulu,

16.2.1991 Koulun laajennusosa otetaan käyttöön.

sello, urkuharmoni). TAMPERE-SEURAN ARKISTO Suuri kolmen vuoden ponnistus oli keväällä 1970 käyttöön otettu kielistudio, jonka hankkimiseksi kannatusyhdistys keräsi 15 000 markkaa. Yhteensä 20 oppilaspaikan länsisaksalainen Elektronkielistudio maksoi 43 800 markkaa. Tamperelaisista oppikouluisVastavalmistunut koulurakennus 1960-luvun alussa. ta ennestään Kalevan yhteiskoululla, Svenska samskola- luokanvalvojan tunneilla, joita järjesnilla ja Tampereen normaalilyseol- tettiin kahdesti lukukaudessa iltaisin la oli oma kielistudio. Kielistudiota oppilaiden vanhemmille. Oppilaille pidettiin merkittävänä uudistuksena järjestetyt luokanvalvojan tunnit toikäytännön kielitaidon opettamisessa. mivat kansalaiskasvatuksen ja ”luonKoulun ja oppilaiden vanhempien teenkasvatuksen” oppitunteina, joissa välistä yhdyssidettä vaalittiin myös puhuttiin muun muassa opiskelutek-

1994 Ensimmäiset viestintälinjalaiset pääsevät ylioppilaiksi.

1990

1991 Viestintäopetus käynnistyy.

1995 Rehtoriksi FM Hannu Mattila.

1.3.2003 Rehtoriksi FK Heini Mäenpää.

2000

1.8.1995 Koulu muuttuu luokattomaksi lukioksi.

1996 Messukylän lukio saa opetusministeriöltä viestinnän erityistehtävän.

2010 Messukylän lukio sulautuu Sammon keskuslukioon.

11


niikasta ja käyttäytymisestä, yhteiskunnan luonteesta ja ”yhteiselämän velvoituksista”.5 Luokanvalvojan tunnit tulivat valtion oppikouluissa pakollisiksi vuonna 1962, mutta myös moni yksityisoppikoulu otti ne opetusohjelmaansa. Luokanvalvojan tuli toimia luokan ”äitinä” tai ”isänä”, ja hänen tuli ”keskustella oppilaiden tulevaisuudesta ja auttaa heitä ammattiin valmistautumisessa”, mitä hän saattoi tukea ”suorittamalla oppilastarkkailua”.6 Vastaanottojen ohessa pidettiin myös vanhempainjuhlia. Vuonna 1976 vanhempien ja koulun Opettaja Klaus Kirjavainen näyttää kuvia diaprojektorilla.

12

vuoropuheluperinnettä jatkamaan perustettiin Ristinarkun yläasteen ja Messukylän lukion tuki ry. Tukiyhdistyksellä oli vahva rooli etenkin juhlien järjestelyissä. Kerhotoiminta alkoi syksyllä 1962, kun kouluun perustettiin luonnontieteellinen kerho Luontoklubi. Musiikkikerho kokoontui viikoittain harjoituksiin, esiintyi koulun juhlissa ja järjesti illanistujaisia, joissa kuunneltiin levyjä, keskusteltiin niistä sekä tutustuttiin näin säveltäjiin ja sävellystyyleihin. Koulussa toimivat myös näytelmäkerho, askartelukerho,

shakkikerho, tanssikerho, kristillinen teinikilta ja urheiluseura Paitsio. Etenkin teinikilta oli aktiivinen yhteydenpidossa ulkopuoliseen maailmaan: se järjesti keräyksiä muun muassa varattomille suurperheille ja Intian hädänalaisille, järjesti retkiä ja leirejä seurakuntien kanssa, organisoi vuonna 1965 Länsi-Suomen kristilliset teinipäivät runsaalle 200 osallistujalle, ja vuonna 1968 se oli mukana järjestämässä kouluun Afrikka-viikkoa, jonka tarkoituksena oli valottaa maanosan elämää ja ongelmia. Opettajat järjestivät alkuvuosina keskuudessaan ainekonferenssitoimintaa, mikä tarkoitti sitä, että he kuuntelivat saman oppiaineen kollegojensa pitämiä tunteja ja kokoontuivat näiden jälkeen yhdessä keskustelemaan opetusmenetelmien kehittämisestä. Opettajien mukaan koulussa vallitsi ”hyvä työyhteys ja myönteisesti työhön suhtautuva mieliala”.7 Opettajakunnan eteenpäin suuntautuva, in-


nostunut henki näkyi alkuaikoina myös laajana opetuskokeilutoimintana, joka oli yksityiskoulussa helpompaa kuin valtion koulussa. Muun muassa äidinkielessä, saksassa ja reaaliaineissa kokeiltiin opettamista ilman oppikirjoja. Käsitöissä ja kotitaloudessa järjestettiin niin sanottua vaihto-opetusta: tytöt perehtyivät puutöihin ja pojat käsitöihin. Kielissä suosiota saavutti ”suora metoodi”, jossa kaikki opetus järjestettiin yksinomaan vieraalla kielellä. ”Tekisipä mieleni sanoa, että jokaisen opettajan velvollisuus on kokeilla”, julisti rehtori Punnonen puheessaan Messukylän yhteiskoulun päivänä 1965. Joustavat yksityiskoulut historiaan Kehityksen ja kasvu aika muuttui 1970-luvulla rakenteellisten uudistusten ja epävarmuuden vuosikymmeneksi. Suomessa toteutettiin 1970-luvun alussa asteittain koko maan laajuinen koulu-uudistus, jossa siirryttiin peruskoulujärjestelmään. Keskikoulut ja kansakoulujärjestelmä yhdistettiin peruskouluiksi, ja useimmat lukiot kunnallistettiin. ”Joustavat yksityisoppikoulut ovat jäämässä historiaan”, totesi rehtori Punnonen viimeisessä puheessaan kannatusyhdistyksen ylläpitämän koulun johtajana kevätjuhlassa 1975.8 Koulun talous oli jo pitkään ollut erittäin tiukalla, ja yksityisoppikouluna toimimisen edellytykset olivat heikot. Heinäkuussa 1975 myös Messuky-

län yhteiskoulu siirtyi varoineen ja velkoineen Tampereen kaupungin omistukseen. Se toimi yhden vuoden kaupungin omistamana yksityisenä oppikouluna, kunnes vuonna 1976 syntyivät peruskoulujärjestelmän voimaan tultua Messukylän lukio ja Ristinarkun yläaste. Kumpikin yksikkö toimi samassa rakennuksessa mutta eri lainsäädännön alaisena: esimerkiksi lukiolla oli oma johtokunta, yläaste toimi koululautakunnan alaisena. Muuallakin Tampereella syntyi kaupunginosan lapsia varten perustetusta ja yksityisten kannatusyhdistyksen omistamista kouluista eri oppiasteen yksikköjä: Pirkanmaan yhteiskoulusta Rantaperkiössä Hatanpään yläaste ja lukio sekä Harjun yhteiskoulusta Kaarilan yläaste ja lukio. ”Toivon, että te lukiolaiset suhtaudutte peruskoululaisiin äidillisen ja isällisen ymmärtäväisesti”, evästi rehtori koulun aloittajaistilaisuudessa 1976.9 Ristinarkun yläasteen rehtorina aloitti voimistelunopettaja Reino

Ahonen. Kummallekin koululle osoitettiin omat luokkahuonetilansa, joista koulut vastasivat. Lukion käytössä oli viisi omaa luokkahuonetta; kielistudio, liikuntatilat sekä musiikki- ja kuvaamataitoluokat jaettiin yläasteen kesken. Keväällä 1977 lukion rehtori saattoi todeta helpottuneesti: ”En varmasti paljon erehtyne, jos sanon, että olemme odotelleet enemmän tai vähemmän pelonsekaisin tuntein uuden koulujärjestelmän tuloa Tam13


pereelle. Kaikki tuntuu kuitenkin sujuvan – huolimatta asiaankuuluvista synnytystuskista – erittäin mukavasti, vaikka samassa rakennuksessa toimiikin kaksi koulua.”10 Lukion ensimmäisenä lukuvuonna 1976–1977 lukiossa oli yhteensä 156 opiskelijaa, mutta määrä alkoi kasvaa tasaisesti – alueen lapsimäärän kasvaessa koulusta tuli ”ruuhkakoulu”.11 Opetusta jouduttiin antamaan pommisuojassa, pannuhuoneessa, opetusvälinevarastoissa, käytävätiloissa ja ”oppiaineiden kannalta toisarvoisissa paikoissa”.12 Tavoitteeksi asetettiin vuosikymmenen vaihteessa oman koulurakennuksen saaminen lukiolle, ja tavoitetta ajamaan asetettiin toimikunta, johon kuului koulu-

jen, niiden tukiyhdistyksen ja alueen ala-asteiden edustajia.13 Koulurakennuksen laajennus ja saneeraus saatiin mukaan kuntasuunnitelmaan 1980-luvun puolivälissä, mutta uudistuksen toteutus alkoi vasta keväällä 1988, lukion 12. toimintavuotena. Rakennusta laajennettiin arkkitehtitoimisto Vahtera & Heinon suunnitelmilla. Matala uudisrakennus koulun kylkeen valmistui aikatauluista ajoissa 1989, ja tämän jälkeen aloitettiin asteittainen saneeraus. Uudisrakennuksen ja perusparannustöiden vihkiäisjuhla pidettiin yhteiskoulun 30-vuotisjuhlana helmikuussa. Suunnitteluvaiheessa koulurakennuksen yhteyteen kaavailtiin myös nuorisotiloja ja sivukirjastoa, mutta

Koulun ensimmäistä opettajakuntaa, keskellä rehtori Liisa Lindroos.

14

taloudellisen tilanteen takia Messukylän kirjastoa ei vielä tuolloin voitu toteuttaa.14 Messukylän kirjaston lisärakennus valmistui koulun kylkeen vasta vuonna 1999 arkkitehti Mikko Uotilan suunnittelemana. Viestintä erityistehtäväksi Lama 1990-luvun alussa pakotti lukioita myös erikoistumaan. Esimerkiksi Tampereen yhteiskoulun lukio sai ilmaisutaitopainotteisen lukion nimikkeen 1991. Keväällä 1991 myös Messukylän lukio anoi opetusministeriöltä lupaa yhdeksän kurssin viestintäkoulutuskokeiluun. Lupaa ei tullut, mutta kaupungin avustamana koulu aloitti viestinnän opetuksen ja sai Opetushallitukselta oikeuden antaa erillisen numeron viestinnästä. Viestintäluokalle otettiin 37 opiskelijaa. Viestintäpainotus otettiin opetussuunnitelmissa mukaan myös yläasteen puolella. Samoihin aikoihin Tampereen ammattikorkeakouluun avattiin ammatillinen ”taiteen ja viestintäkulttuurin oppilaitos”, Taiteen ja viestinnän osaamiskeskus (ent. TTVO).15 Tampereesta muodostui viestinnän opetuksen keskittymä. Viestinnänopetusta alettiin kehittää yhteistyössä paikallisten medioiden kanssa. Opetuksesta rakennettiin projektimuotoista, mikä edellytti uudenlaista tieto- ja oppimiskäsitystä. Ongelmia aiheuttivat ryhmäkoot ja laitteiden kova käyt-


tö; jotkin laitteet olivat jo yhden lukiovuosikerran käytössä ”kuluneet puhki”. ”Näytöt oikeista töistä ovat tosi kovia, mutta kun lukiolla ei ole virallista erityispainotusta, opiskelijat eivät hyödy niistä mitenkään”, perusteli äidinkielen lehtori Armi Viita erityisstatuksen hakemista Helsingin Sanomissa joulun alla 1996. Viiden vuoden valmistelutyö tähtäsi valtakunnalliseen tunnustukseen. Vuonna 1996 lukio anoi opetusministeriöltä nimitystä viestinnän erityislukioksi samaan aikaan kun Tammerkosken lukio haki ministeriön tunnustusta kuvaamataidon opetukselle. Kummatkin saivat painotuksen virallistettua 1997. Suomessa oli tuolloin noin 40 erityistehtävän saanutta lukiota. Luokat siirtyvät historiaan Vuonna 1995 pitkäaikainen rehtori Jouko Punnonen siirtyi eläkkeelle ja rehtoriksi valittiin koulun historian ja yhteiskuntaopin lehtori Hannu Mattila, joka johti koulua syys-

lukukauteen 2002 asti. Uuden rehtorin johdolla koulussa otettiin käyttöön uudet opetussuunnitelmat, ja koulu muuttui luokattomaksi lukioksi. Lukiomuodon muutoksen mahdollisuutta oli pohdittu jo 1980-luvun alussa,16 ja kurssimuotoiseksi lukion opetussuunnitelma oli muuttunut syksyllä 1982. Tällöin lukuvuosi jaettiin kuuteen jaksoon, joissa yhtä oppiainetta opetettiin kuusi tuntia viikossa. Oppilaat opiskelivat kuitenkin pysyvissä ryhmissä. Luokattomassa lukiossa oppilaat järjestettiin ohjausryhmiin aakkosjärjestyksen perusteella, eikä saman oppiaineen lukijoita, esimerkiksi pitkän matematiikan opiskelijoita, ohjattu enää samassa ryhmässä. Lukion ja yläasteen yhteiset virat tulivat yhä harvinaisemmiksi; taide- ja taitoaineiden opettajat jäivät niiksi harvoiksi opettajiksi, joiden tunnit jakaantuivat yläasteen ja lukion kesken. Opiskelijalle uusi opetussuunnitelma toi enemmän valinnaisuutta kuin aikaisemmin, kun lukion 75 vaadittavasta kurssista opiskelija saattoi valita 26–30 omien taipumustensa ja mielenkiinnon kohteidensa mukaisesti. Myös 2000-luvulla opetukseen tuli valtakunnallisia uudistuksia. Vuonna 2003 koulun johdossa aloitti FK Heini Mäenpää, joka jäi koulun viimeiseksi rehtoriksi. Vuonna 2004 lukiosta kirjoittivat

ylioppilaiksi ensimmäiset yhdistelmätutkintolaiset, jotka valmistuivat myös merkonomeiksi Tampereen ammattiopistosta. Opetussuunnitelmat uudistuivat vuonna 2005. Äidinkieli jäi ylioppilastutkintoon ainoaksi pakolliseksi aineeksi, ja yhdestä reaaliaineen kokeesta siirryttiin erillisiin ainereaalikokeisiin. Vuonna 2003 lukiokoulutuksessa aloitti työnsä ensimmäinen erityisopettaja ja seuraavana vuonna kuraattori-psykologipari. Nyt erityisen tuen työntekijöitä on lukiokoulutuksessa jo kaksinkertainen määrä. Viitteet 1

Rehtori Jouko Punnosen puhe Messukylän yhteiskoulun 20-vuotisjuhlassa 18.10.1980. 2 Rehtori Jouko Punnosen lukukauden avajaispuhe 1.9.1964. 3 Rehtori Jouko Punnosen tervetuliaispuhe Messukylän yhteiskoulun hämäläispidoissa 20.10.1968. 4 Rehtori Jouko Punnosen puhe lukuvuoden päättäjäisjuhlassa 31.5.1963. 5 Rehtori Jouko Punnosen alustus 13.3.1967. 6 Rehtori Jouko Punnosen alustus ensimmäisen luokan vanhemmille järjestetyssä juhlassa 8.4.1963. 7 Opettajainkokouksen pöytäkirja 24.3.1966, muistio luokanvalvojan tuntien järjestelystä. 8 Rehtori Jouko Punnosen puhe lukuvuoden päättäjäisjuhlassa 31.5.1975. 9 Rehtori Jouko Punnosen lukukauden avajaispuhe 18.8.1976. 10 Rehtori Jouko Punnosen puhe kevätjuhlassa 31.5.1977. 11 Rehtori Jouko Punnosen puhe kevätjuhlassa 31.5.1979. 12 Rehtori Jouko Punnosen puheet Messukylän yhteiskoulun 20-vuotisjuhlassa 18.10.1980 sekä kevätjuhlassa 31.5.1986 ja 30.5.1987. 13 Rehtori Jouko Punnosen puheet kevätjuhlissa 31.5.1978 ja 31.5.1980. 14 Rehtori Jouko Punnosen puhe kevätjuhlassa 31.5.1985. 15 Koulutoimenjohtaja Alpo Reinivaaran puhe Messukylän yhteiskoulun 30-vuotisjuhlassa 16.2.1991. 16 Rehtori Jouko Punnosen puhe kevätjuhlassa 31.5.1984.

15


Aarne Ervin kirjeestä Messukylän yhteiskoulun johtokunnalle 23.1.1961: “Koulun kentäksi luonnollisin ja tontin ainoa tasainen alue on sen itäosassa, mikä seikka ohjaa koulutalon sijoittamisen loivahkoon rinnemaastoon. Hanhenmäenkatu soveltuu hyvin kaiken koululle tapahtuvan liikenteen tuomiseen. Sitä vastoin Sammonkadulta ei yhteyksiä voitane edes salliakaan. Koulupiha saa näin ollen luonnollisen sijaintinsa juuri ensin mainitun puolella, eikä oppilaita liene syytä erityisesti ohjatakaan jälkimmäisen, suuren liikenneväylän puolelle. --- Opettajien autoille ja oppilaiden ajoneuvoille on osoitettu omat alueensa. Koulutalo on julkisena rakennuksena haluttu tehdä Sammonkadun ja Jyväskyläntien risteysseutua ryhdistäväksi, mutta kuitenkin sellaiseksi, että se koulun sisäisen elämän kannalta vaikuttaisi asiallisen vaatimattomalta ja matalalta. --- Kouluun sisään tultaessa on pyritty ulkopuolisen mataluuden vastapainoksi antamaan heti eteishallissa väljyyden tuntua muodostamalla korkeahko, ylhäältäkin valaistu

16 TAMPERE-SEURAN ARKISTO

parvekkeellinen tila, josta ohjaudutaan saleihin, luokkasiipeen ja opettajien tiloihin. --- Samalla tilat on yritetty ryhmittää siten, ettei juhlayleisö tarpeettomasti joudu luokkasiipeen, ja että iltavoimistelijat omasta sisääntulostaan pääsisivät vain heille tarkoitettuun koulutalon osaan, jota vieressäolevasta vahtimestarinasunnosta voidaan ainakin moraalisesti helposti valvoa. Luokkasiiven olen halunnut tehdä aikaisempiin kokemuksiini nojautuvana siten, että se muodostuu neliömäisistä luokista (n. 8 x 8 cm), joissa etäisyydet ovat lyhyet ja opetuksen hallinta siis helppoa. --- Opettajien tilat voivat olla luokkatiloja matalammat. Osittain tästä syystä, mutta myös eristämisen helpottamiseksi, ne on sijoitettu omaan siipeensä, jonne kuljetaan omasta sisäänkäynnistä. Kirjasto on sijoitettu perin pienentuntuisen opettajienhuoneen viereen, jotta se toimisi luontevasti opetuksen käsikirjastona, mutta myöskin aputilana opettajienkokouksissa.”


Tarkkaa taulukointia Hannele Lehtimäki

Taulukko 1. Messukylän lukion opiskelijamäärän kehitys.

Taulukko 2. Messukylän lukion opiskelijakunta vuosittain sukupuolen mukaan.

Messukylän yhteiskoulun ja lukio oppilasmäärät olivat alkuvuosina kasvussa. Koulun vanhoissa vuosikertomuksissa on nykyisen tietosuojan kannalta mielenkiintoisia kohtia. Jokaisesta oppilaasta on nimen lisäksi kerrottu syntymäaika, oliko hän matematiikka- vai kielilinjalla, opiskeliko hän biologiaa, sielutiedettä, latinaa tai ranskaa sekä minä vuonna ja millä luokkatasolla hän oli aloittanut Messukylän yhteiskoulussa. Tarkasti on kirjattu myös luokalle jääneiden sekä ehtoja saaneiden lukumäärät, tytöt ja pojat erikseen. Ensimmäiseltä lukioluokalta vuonna 1966 jäi luokalle 7 oppilasta (4 poikaa ja 3 tyttöä), ja 3 poikaa sai ehdot. Seuraavana keväänä luokalle heistä jäi 9 poikaa ja ehtoja sai 7 (3 poikaa ja 4 tyttöä). Tarkasti taulukoitiin myös jokaisen yhteiskoulun luokan käytöksen ja huolellisuuden keskiarvot, samoin kaikkien aineiden sekä lukuaineiden keskiarvot. Koulun menestystä tarkkailtiin monen mittarin keinoin. Melkoinen työ on ollut noiden tilastojen tekemisessä ilman nykyisiä laskimia ja tietokoneohjelmia! 17


Koulun kehitystyötä neljällä vuosikymmenellä Pitkällä johtajan kaudellaan rehtori Jouko Punnonen teki Melusta Melun. Punnonen halusi luoda koulun, johon voisi olla tyytyväinen. MAARIT JAAKKOLA

Jouko Punnonen tutussa paikassa rehtorinpöydän takana.

18


Riku Niemelä – Hain aikanani rehtoriksi, jotta pääsisin Tampereelle yliopistokaupunkiin. Tarkoituksena oli rakentaa koulu, joka pääsisi hyviin tuloksiin ja tuottaisi yhteiskuntakelpoisia luovia nuoria jatko-opintoihin, sanoo Jouko Punnonen. – Tahdoin luoda koulun, johon johtokunta ja oppilaat vanhempineen olisivat voineet olla tyytyväisiä. Jouko Punnosen kausi rehtorina oli poikkeuksellisen pitkä. Se ulottui neljälle vuosikymmenelle ja kesti yhteensä 33 vuotta. Yhdeksi vaikeimmista tilanteista rehtorikaudellaan Punnonen mainitsee taistelun lukion säilyttämisestä 1970-luvulla. – Tuolloin muutettiin koululakia ja päätettiin vähentää lukioiden määrää. Onneksemme voitimme taistelun, Punnonen sanoo.

– Lehtorin ja rehtorin työt erosivat niin paljon toisistaan, että oli helppoa pitää työasiat työasioina. Kotona emme juurikaan kouluasioista puhuneet – korkeintaan kokeita tarkistimme yhdessä saadaksemme laajempaa näkemystä arviointeihin. – Ylioppilaskirjoituksia korjailimmekin alkuvuosina aina urakkatyönä niin ahkerasti, että oppilaat saattoivat jo saman koepäivän iltana tulla kotiimme kysymään tuloksia. Rehtorin valta jälleen kasvamassa

Punnosen virkakauden keskellä, vuonna 1976, Messukylän yhteiskoulu jakautui Ristinarkun yläasteeksi ja Messukylän lukioksi. – Eriytyminen helpotti rehtorin työtä selkeästi, koska kumpikin yksikkö alkoi vastata omasta toiminnastaan. Yhteistyöasioista keskustelimme. Työasioista ei Rehtorin rooli on kuitenkin vuopuhuttu kotona sien aikana muuttunut Punnosen mukaan suuresti. Uuden koulun rehtori oli innokas ke– Mielestäni rehtorin valta on hittämään koulun käytäntöjä. nykypäivänä taas hieman kasvanut. – Astuessani virkaan yhteiskou- Välillä sitä oli huomattavasti vähemlussa toimivat vasta luokat ensimmäi- män, mutta nyt taas lähes yhtä paljon sestä kolmeen. Myöhemmin tuli viisi kuin minun aikanani, hän arvelee. luokkaa lisää. Koulu kasvoi ja kehittyi virkakauteni aikana hyvin. Kouludemokratia Jouko Punnosen vaimo Tarja toi lisätyötä Punnonen oli Messukylän lukiossa saksan lehtorina. Asialla ei ollut arjen Yksi alkuvuosien hyvistä käytäntyöhön juurikaan vaikutusta. nöistä oli Punnosen mukaan se, että

rehtori sai itse ehdottaa kouluun palkattavat opettajat, jotka koulun johtokunta sitten hyväksyi. – Myöhemmin käytännöksi tuli keskustella koulutoimenjohtajan kanssa, kuka hakijoista olisi sopivin virkaan. Yksityisoppikoulua rehtori piti joustavampana kuin kunnan lukiota. – Yksityiskoulussa kaikki asiat pysyivät koulun sisällä, mutta myöhemmin kuvioihin astui ulkopuolisia elimiä, ja asiat monimutkaistuivat. Kouludemokratiaa oli raskas pyörittää. Kouluneuvoston kanssa tosin yhteistyö sujui mutkattomasti. Työhönsä Punnonen on ollut suhteellisen tyytyväinen. Hyvät muistot ovat pysyneet mielessä eläkepäivinä, kun Punnonen on ollut mukana yhdistystoiminnassa, hoidellut puutarhaansa ja pelaillut golfia. – Työ toi elämääni paljon sisältöä ja ystäviä. Olen todella pitänyt työstäni kovasti. Jouko Punnonen • Syntynyt 1.12.1931 Sortavalassa. • Valmistunut Helsingin yliopistosta humanististen tieteiden kandidaatiksi (HuK) 1958 ja filosofian kandidaatiksi (FK) 1961. Kouluneuvos 1994. • Työskennellyt Jyväskylän lyseon virkaa toimittavana saksan ja ranskan kielen lehtorina 1960–1962, Messukylän yhteiskoulun rehtorina 1962–1976 ja Messukylän lukion rehtorina 1976–1995.

19


Otteita rehtori Punnosen juhlapuheista ”[M]eidän tulee alusta alkaen paneutua työhömme kaikella tarmolla. Vaikeuksia saattaa tulla, mutta ne ovat sitä varten, että ne voitetaan. Ja ne voitetaan! Jos joskus kaikki tuntuu liian vaikealta, muistakaamme se, niin meidän tulee kohottaa katseemme sinne, mistä apu aina varmasti tulee – ylöspäin.” 1963 ”Koulun kasvua ja kehittymistä voidaan monessa suhteessa verrata ihmiselämään. Koululla on oma syntymähetkensä, nuoruus ja kasvukautensa, murros- ja seestymisvaiheensa, täysi-ikäisyys ja vanhuus monine traditioineen. Vanhoilla kouluilla on omat tapansa, niitä noudatetaan ja ne tunnetaan koulun ulkopuolellakin, uusilla ei ole mitään. Traditiot on itse luotava. Me kaikki – niin opettajat kuin oppilaat – olemme eräänlaisia korvenraivaajia. Me rakennamme sitä perustaa, jolla tuleva kehitys lepää, ja meidän mukaamme arvostellaan koko koulua. Koitukoon tämä perustan teko koulullemme siunaukseksi!” 1.9.1964 ”Nykyajan opettajalta vaaditaan työssään paljon. Hän ei ole enää yksinomaan opettaja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan hän on myös 20

kasvattaja. Kasvatustyön onnistumisesta riippuvat monasti tulokset ja menestyminen opetustyössä. Teidän työnne, arvoisat opettajat, ei ole ollut eikä ole helppoa alkavassa koulussa. Siinä vaaditaan pitkälle menevää suunnitelmallisuutta, tarmoa ja uhrautuvaisuutta. Tässä Te olette onnistuneet.” 30.5.1964 ”Meillä on uusi koulu, mutta tämä yksin ei riitä. Tärkeää on, millainen henki täällä vallitsee. Oikean hengen pitäminen on kaikkien tehtävä. Toivon, että te arvoisat vanhemmat, te arvoisat opettajat ja te hyvät op-

pilaat ottaisitte koulun lähelle sydäntänne, muistelisitte nyt kesälomalla ollessanne ja myöhemminkin elämässänne koulua rakkaudella.” 30.5.1964 ”Olemme kokoontuneet juhlasaliin alkamaan uutta lukuvuotta. Takanapäin on nyt myös se hetki, jolloin koulustamme lähtivät ensimmäiset keskikoulun päästötodistuksen saaneet oppilaat. Tänä päivänä meillä on jälleen eräs historiallinen hetki. Koulu kehittyy. Nyt ovat koulumme ensimmäiset lukioluokkalaiset aloittamassa koulutyötään


päämääränään kolmen vuoden kuluttua suoritettava ylioppilastutkinto, päämäärä, joka vaatii paljon, hyvin paljon työtä.” 1.9.1965 ”Aikaisemmin jokainen uusi lukuvuosi lisäsi toimintakenttää. Nyt elämä kulkee pääasiallisesti jo viitoitettua tietä. Tämä ei kuitenkaan merkitse – se ei saa merkitä – kehityksen pysähtymistä, vaan koulun on koko ajan muututtava, jotta se mahdollisimman hyvin vastaisi ajan vaatimuksia.” 2.1.1968 ”Koulunkäynti on kahden viimeisen vuosikymmenen aikana muuttanut täysin luonnettaan. Aikaisemmin riitti keskikoulun tai ylioppilastutkinnon suoritus. Nykyään näyttelevät arvosanat tärkeintä osaa ja vain parhaimmat voivat jatkaa. --- [R]yhtykää työhönne alusta alkaen kaikella tarmolla, koska jokainen aukkopaikka kurssissa on aina pahana kantona kaskessa. Jos teille jää tunnilla jokin asia epäselväksi, on teidän käännyttävä, uskallettava kääntyä opettajan puoleen ja kysyttävä. Te ette ole opettajia, vaan opettajat teitä varten.” 1.9.1969 ”Syksyllä koulu aloittaa toisen vuosikymmenen taipaleen. Onko Messukylän yhteiskoulua enää sen täyttyessä olemassa? Mikä on vanhempien asema tulevassa peruskoulussa? Mikä opettajien? Mikä oppilaiden? Saammeko pitää lukion?

Tällä hetkellä voidaan esittää useita kysymyksiä, joihin ei kukaan vielä pysty varmuudella vastaamaan. Lähivuosien aikana tapahtuu paljon.” 23.2.1970 ”Koululaitosta on totuttu pitämään vanhoillisena. Käsitykset muuttuvat. Koululaitoksen piirissä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen perusteellisia uudistuksia. Viime viikon lopulla julkistettiin opetusministeriön suunnitelma ylioppilastutkinnon poistamiseksi. Sen mukaan ei nykyisten kuudesluokkalaisten tarvitse suorittaa enää ylioppilastutkintoa vuonna 1974. Koulu antaa oppilailleen päästötodistuksen, ja päästyään opiskelemaan johonkin korkeakouluun he saavat oikeuden käyttää arvonimeä ylioppilas. Ylioppilastutkinto on vuosikymmenien ajan painanut leimansa koko lukion opetukseen, koetellut niin opettajien kuin oppilaiden hermoja ja ollut esteenä monille pedagogisille uudistuksille. Siksi toivonkin koko sydämestäni, että nämä suunnitelmat todella toteutuvat aikataulun mukaisesti.” 23.8.1971 ”Näinä vuosina on minulla ollut aina miellyttävä tehtävä toivottaa Teidät tervetulleiksi koulullamme pidettäviin eri tilaisuuksiin. Mutta en ole koskaan aikaisemmin ollut niin tietämätön ja epävarma tulevaisuudesta kuin tänä iltana. Ja kuitenkin on kysymys suuresta

meitä kaikkia koskevasta yhteiskunnallisesta muutoksesta sekä samalla myös oman koulumme kohtalosta. --- Tampereen peruskoulusuunnitelma on julkistettu viime helmikuussa. Sen mukaan muodostettaisiin kaksi suurta keskuslukiota. --- Suuret keskuslukiot, joiden edullisuuteen usein on viitattu, eivät mielestäni tarjoa parempia opiskelumahdollisuuksia nykyisin voimassaolevan lukusuunnitelman puitteissa.” 9.3.1971 ”Kesän aikana olen keskustellut useammankin rehtorin ja opettajan kanssa koulutyöstä eri oppilaitoksissa. Meillä on koulussamme paljon erilaista omaleimaisuutta, jota ei useinkaan muualta löydy. Olen ollut tyytyväinen koulun henkeen ja saavutettuihin tuloksiin. Tämä ei ole kohteliaisuus, joka on tapana sanoa, vaan todella tarkoitan sitä. Samaan käsitykseen olen päässyt vieraillessani muissa kouluissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Meillä on kyllä pohja, jolle voimme yhdessä rakentaa.” 15.8.1979 ”Uudisrakennus, jonka näitte äsken kouluun tullessanne, on valmistumassa useita kuukausia odotettua aikaisemmin. Peruskoulu pääsee aloittamaan siinä koulutyönsä jo heti syksyllä ja lukio ensimmäisen jakson jälkeen. Puheet hitaista kunnantöistä ja työmaalla lapioon nojailemisesta voimme heittää samalla roskakoppaan.” 31.5.1989 21


MAARIT JAAKKOLA

Hannu Mattila • Syntynyt 16.11.1946 Ikaalisissa. • Opettaa Messukylän lukiossa historiaa, yhteiskuntaoppia ja lakitietoa. • Valmistunut filosofian maisteriksi (FM) Tampereen yliopistosta vuonna 1973. Pääaineena historia, sivuaineina valtio-oppi, kansantaloustiede ja kasvatustiede. • Työskennellyt historian ja yhteiskuntaopin opettajana Tampereen tyttölyseossa ja Tampereen lyseon lukiossa 1974−1976, Ristinarkun yläasteella 1976−1995 ja Messukylän lukiossa vuodesta 2002 lähtien. • Toiminut Ristinarkun yläasteen rehtorina 1983−1991 ja Messukylän lukion rehtorina 1995−2002.

Hannu Mattila vakipaikallaan Messukylän lukion ja Ristinarkun koulun yhteisessä opettajainhuoneessa keväällä 2010.

22


Ei sittenkään merimieheksi vaan lukion rehtoriksi Rehtori Hannu Mattilan kaudella 1990-luvun puolivälissä lukio muuttui luokattomaksi ja aloitti viestinnän erityislukiona. Riku Niemelä

Rehtorista takaisin riviopettajaksi

Maailma ja sen kiehtova menneisyys ovat tärkeä osa Messukylän lukion historian opettaja Hannu Mattilan elämää. Kiinnostuksen kohteen jakaminen opettamalla ei ollut kuitenkaan vielä opiskeluaikoina itsestään selvä ammatinvalinta. Nuorempana Mattila tahtoi päästä merelle. − Lukioaikana halusin merimieheksi. Paras kaverini lähti merimieskouluun ja ajaa nyt laivoja. Historian yliopisto-opinnot ajoivat Mattilan opettajan ammattiin ilman suurempia pyrkimyksiä. − Pidin historiaa mielenkiintoisena ja luin sitä opinnoissani paljon. Kun olin valmistunut maisteriksi pääosin historiaa lukeneena, ei uravalinnassa ollut paljon vaihtoehtoja. − Jotkut menivät töihin esimerkiksi museoihin. Omaan ammatinvalintaani saattoi toki vaikuttaa sekin, että molemmat vanhempanikin olivat opettajia.

Mattila saapui Messukylään opetettuaan ensin kaupungin keskustassa Tampereen tyttölyseossa ja Tampereen lyseon lukiossa. Hän aloitti ensin opettajana yläasteella. − Sitten vapautui yläasteen rehtorin paikka, ja minä hain sitä. Tahdoin kokeilla, olisiko minusta siihen, riittäisivätkö rahkeeni. Kun Messukylän lukiossa vapautui rehtorin paikka pitkäaikaisen rehtorin Jouko Punnosen jäädessä eläkkeelle vuonna 1995, Mattila haki myös lukion rehtorin tointa. Hän työskenteli lukion rehtorina seitsemän vuotta ja siirtyi vuonna 2002 lukion opettajaksi. − Paluu takaisin riviopettajaksi oli helpotus. Rehtorin työ oli 1980-luvulla helpompaa kuin nykypäivänä, mutta se vaati silti jo silloin hirveästi työtä. Työn ja vastuun määrä on rehtorilla huomattavasti suurempi kuin lehtorilla. Rehtorin tehtävissä on pää-

osin kyse ongelmien ratkaisemisesta. Opettajana vanhat oppilaat ovat kehuneet Mattilaa asiallisuudesta, sisäisestä innostuksesta opetettavia asioita kohtaan ja muun muassa sen vuoksi, että hän suhtautuu oppilaisiin oppijoina, ei opiskelijoina. − Mielestäni historiaa tulisi opettaa tutkimalla, niin, että oppilaat saisivat itse penkoa käsiteltävää asiaa. Tämän kaltaista opettamistapaa vastassa on kuitenkin aika, Mattila harmittelee. Mattilan mielestä opetus on onnistunutta silloin, kun oppilaat ovat kiinnostuneet ja aihe on herättänyt keskustelua. Opetuksensa onnistumisesta Mattila saa palautetta miellyttävien yllätysten muodossa. − Toisinaan joku vanhoista opiskelijoista sattuu vastaan ja sanoo, että jotain on jäänyt opinnoista mieleen. Ne tapaukset miellyttävät. Lue Hannu Mattilan koko haastattelu Melun verkkolehdestä 3/2009 osoitteesta www.turmelu.net/arkisto/3_2009/ih-mattila. html.

23


Oman alueensa koulu

24


Paikalliset yhteisöt koulun voimavarana Lähiyhteisöt ovat olleet vahvasti mukana koulun toiminnassa. Milloin on puuhattu perunaa pellolta, milloin kustannettu tietokone luokkaan. Tomi Anttila ja Maarit Jaakkola Messukylän lukio ja Ristinarkun koulu sekä niiden edeltäjä Messukylän yhteiskoulu ovat aina olleet leimallisesti oman alueensa kouluja. Koulun syntyhistoria osoittaa, että paikallisten toimijoiden aktiivisuus kouluun liittyvissä asioissa oli merkittävää. Kansakoulu Messukylän alueella oli ollut jo vuodesta 1886. Ongelmaksi Messukylässä ja koko Itä-Tampereen alueella koettiin kuitenkin se, että oppikoulusivistystä kansakoulun jälkeen saadakseen oli matkattava Tampereen keskustaan asti. Messukylän oppikouluhanke oli alun alkaen kaikkien messukyläläisten projekti. Perustajan, varatuomari Kaarlo Honkasalon mukaan lähdettiin ”väristä välittämättä”. Kun koulun kannatusyhdistys perustettiin joulukuun viimeisinä päivinä 1959, jo tammikuun loppuun mennessä 1960

pien aktiivinen rooli on kuitenkin aina ollut itsestäänselvyys. Yhteiskoulun siirryttyä 1975 Tampereen kaupungille kannatusyhdistyksen naisjaostosta muodostettiin vuonna 1977 vanhempainyhdistys. Ristinarkun koulun ja Messukylän lukion vanhempainyhdistys (vuoteen 2003 asti Ristinarkun yläasteen ja Messukylän lukion tuki ry), hankki koululle sen ensimmäisen tietokoneen. Tukiyhdistys lahjoitti koululle 10 200 markkaa, ja kun mukaan lisättiin rahaa koulun talousarvioon varatusta määrärahasta, saatiin ATKopetukseen tietokone vuonna 1982. Koulun kanslia siirtyi tietokoneaikakauteen vuonna 1985, ja oppilaat saivat samana keväänä ensimmäisen kerran koulun historiassa tietokoAktiiviset vanhemmat neella tehdyt päästötodistukset. koulun tukena Yhteiskoulun jakaannuttua MesTamperelaisissa lukioissa ei ole pää- sukylän lukioksi ja Ristinarkun yläsääntöisesti ollut vanhempainyhdis- asteeksi yhteistyö on ollut tiivistä tystoimintaa. Messukylässä vanhem- sekä lukion että peruskoulun kansyhdistyksen jäseniksi oli saatu runsaat 300 nimeä. Alun innostus synnytti koulun ja sen ulkopuolisiin tiiviit suhteet seuraaviksi vuosikymmeniksi: yhteisöllisyydestä syntyi koulun traditio. Eräänä vuonna koulu sai koko vuodeksi ilmaiset perunat lähiseudulta, kun oppilaat kävivät pellolla auttamassa. Tuolloin koulun johtokunnan jäsen, maanviljelijä Antti Turtonen oli soittanut koululle ja kertonut tilanteen olleen kauhea: vettä satoi kaatamalla ja perunaa olisi noussut, mutta pelto ei kestänyt koneita. Niinpä kukin luokka kävi vuorollaan yhtenä päivänä nostamassa perunoita.

25


sa. Vanhempainyhdistystoiminta on ollut luontevaa sen takia, että yläkoulun oppilaiden kodit sijaitsevat melko lähellä koulua, ja lukion opiskelijatkin tulevat pääsääntöisesti ItäTampereelta. Elokuussa 2008 tehdyn selvityksen mukaan 73 prosenttia Messukylän lukion opiskelijoista tuli koulun postinumeroalueelta tai välittömästi siihen rajautuvilta postinumeroalueilta. Rehtori Jouko Punnonen intoutui 1980-luvulla ylistämään kaupunginosan nuoria ”Tampereen parhaimmistoksi”. Hän kirjoitti Takahuhti-sanomiin vuonna 1984, että Messukylän PEKKA RANTA

kaupunginosasta puuttuivat ”keskikaupungin ikävät tunnusmerkit”: omakotialue oli tarjonnut kouluun tulleille nuorille rauhallisen kasvuympäristön, jonka vaikutus kuvastui Punnosen mukaan myönteisenä suhtautumisena koulutyöhön. Vaikka alueelle oli ”rakennettu runsaasti kerros- ja rivitaloja”, ”sama positiivinen ilmapiiri oli jatkunut”.

vuosina selvimmin kevätjuhlissa jaettuina stipendeinä. Yhteisöt määrittelevät itse, millä perusteella niiden lahjoittamat stipendit jaetaan. Stipendejä on saatu esimerkiksi aktiivisesta oppilaskuntatoiminnasta, näkyvästä toiminnasta koulun hyväksi, yläkoulun tukioppilastoiminnasta sekä harrastus- ja kulttuuritoiminnasta. Keväällä 2009 paikallisyhteisöiltä saatiin molemmille kouluille yhYhteisöiltä stipendejä teensä 2210 euroa stipendirahoiksi. lahjoituksina Lahjoittajina olivat Ristinarkun koulun ja Messukylän lukion vanhemPaikallisyhteisöjen merkitys koulujen painyhdistys, Ristinarkun koulun ja toiminnan tukena on näkynyt viime Messukylän lukion senioriyhdistys, Mannerheimin lastensuojeluliiton Messukylän paikallisyhdistys, Lions Club Tampere Messukylä ja Lions Club Tampere Koillinen. Messukylän seurakunta on osallistunut koulun arkeen koululaisjumalanpalveluksin ja viikoittaisin seurakunnan päivänavausvuoroin. Itätamperelaisten yhdistysten ja koulujen edustajien muodostama Messukylän kansalaisLukiolaisia lippuvartiossa Messukylän hautausmaalla itsenäisyyspäivänä 2009.

26


juhlatoimikunta on järjestänyt Messukylän kirkossa ja hautausmaalla vuosikymmenien ajan juhlatilaisuudet kaatuneitten muistopäivänä toukokuussa ja itsenäisyyspäivänä. Lukion opiskelijoista koostuva Suomen lipun lippuvartio on osallistunut joka vuosi näihin sankarihaudalla tapahtuviin muistotilaisuuksiin. Paikallisuus osana nyky-yhteisöllisyyttä

kelijoiden tietoisuutta paikallisyhteisöstä ja sen toiminnasta. Päivä on toteutettu perinteisen ylioppilaiden kevätjuhlan Flooran päivän (13.5.) hengessä toukokuun puolessavälissä yhdessä Messukylän kirjaston, Messukylän perinneseuran, Messukylän työväenyhdistyksen ja Messukylän seurakunnan kanssa. Toimintapäivänä opiskelijat ovat kiertäneet pienryhmissä rastilta toiselle. Rasteilla on käyty muun muassa Messukylän vanhassa kirkossa, ja opiskelijat ovat päässeet kiipeämään uuden kirkon torniin. Työväentalossa on kuunneltu esitystä arkielämästä Messukylässä menneinä aikoina. Lisäksi on kuultu mielenkiintoista paikallishistoriaa esimerkiksi vuoden

1918 taistelupaikoista Messukylässä ja tutustuttu hautausmaan uuteen uurnaholviin sekä kuultu Messukylän kupeessa Viialassa asuneen Kalle Päätalon (1919−2000) elämästä kertovaa luentoa. Yhteisöllisyyden ja yhteisvastuullisuuden puute on nähty yhdeksi modernin yhteiskunnan ongelmista. Toimintapäivä tukee lukion opetussuunnitelman hyvinvointi ja turvallisuus -aihekokonaisuutta. Aihekokonaisuudet, joita on yhteensä kuusi, tulivat valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin vuonna 2005. Ne on määritelty yhteiskunnallisesti merkittäviksi kasvatus- ja koulutushaasteiksi. Yhteisöllistä toimintaa on Messukylässä aina arvostettu.

”Koulu tarvitsee ystäviä. Toivon, että Te niin kuin lapsetkin tuntisitte tämän omaksi kouluksenne ja että voimme tavata näissä merkeissä useammin”, sanoi rehtori Jouko Punnonen ensimmäisten luokkien oppilaiden vanhemmille järjestetyssä tilaisuudessa marraskuussa 1967. Vanhempiin pyrittiin luomaan tiiviit yhteydet. Yhteiskoulun aikaan Messukylässä vietettiin vuosittain toukokuussa Messukylän yhteiskoulun päivää. Messukylän yhteiskoulun päivänä vanhemmilla oli mahdollisuus oppituntien seuraamiseen, ruokailuun ja keskusteluun opettajien kanssa. Päivän tarkoituksena oli tarjota vanhemmille läpileikkaus koulun arkipäivästä. Myöhemmin lukion ja paikallisten toimijoiden yhteyksiä on erityisesti vahvistanut joka toinen vuosi toteutettava toimintapäivä. Toimintapäivän tarkoituksena on lisätä yhteisöllisyyttä sekä opis- Uudet opiskelijat tutustumassa toisiinsa Pättiniemessä vuonna 2006.

27


Fyysisestä läheisyydestä virtuaalisiin tietopalveluihin Koulun ja kirjaston yhteistyö on vahvistanut lukion tiedonhankinnan opetusta. Läheisestä sijainnista on ollut koululle ehdotonta etua. Taina Petrell ja Päivi Junttila-Csonka

tössä. Monissa kaupungeissa kirjastot gin (1813–1903) mielestä ”lapsen onkin rakennettu juuri koulun yhte- paikka oli äidin polvella eikä koulun Tampereen kaupungin lukiokoulu- yteen. penkillä”. Messukylässä oli kuitenkin tuksen tieto- ja viestintätekniikan jo pitkään, vuodesta 1811, toiminut strategiassa todetaan, että kirjasto on Yksityiskodista toiseen Ahlmanin koulu. Ahlmanin koulu ei koulujen osaavin ja luontevin yhteisollut kansakoulu, mutta lukemaan ja työkumppani digitaalisten tiedonläh- Messukylän kirjasto saa oikeastaan kirjoittamaan siellä opetettiin. teiden hyödyntämisessä, samoin tie- kiittää synnystään oriveteläistä KaroKirkkoherra Grönberg suhtautui donhankinnan taitojen oppimisessa. liina Bergmania (1829–1919), joka Karoliina Bergmanin kirjalahjoiMessukylän lukiossa ja Ristin- piti yksityistä pientenlastenkoulua tukseen kuitenkin ilmeisen myönarkun yläasteella on ollut viimeisen ja lastenkotia 1850-luvulta lähtien teisesti, koska ryhtyi sitä historiatievuosikymmenen ajan kirjastoyhteis- sekä 1860-luvun alussa Oriveden en- tojen mukaan myös kartuttamaan. työn kannalta mainio tilanne, kun simmäistä yksityistä lainakirjastoa. Alkuaikoina kirjasto toimi papiskirjasto on sijainnut koulukiinteisMaalarintytär, lastenopettaja ja ton hoivissa, lukkarin kotona ja muismaalarimestari-isän maala- sa yksityiskodeissa. Nykykäytännöstä MESSUKYLÄN KIRJASTO riksi kouluttama Karoliina poiketen kirjoja sai lainata sunnuntaiBergman lahjoitti Messuky- sin kirkonmenojen jälkeen. Erityiseslän pitäjään 1865 yhteensä 72 ti kylän poliisi G.A. Wileniuksen koti kirjaa. Messukylän hän valit- oli varsinainen monitoimitalo. Wilesi siksi, että hän arveli sieltä nius hoiti oman toimensa ohella paitsi löytyvän enemmän lukutai- kirjastoa (1899–1903), myös puhelintoista väkeä kuin Orivedeltä, keskusta. Hänen aikanaan kirjastosta jossa kansakoulun perusta- ei tiettävästi kadonnut yhtään kirjaa. mista vastustettiin sitkeästi. Messukylän kunnankirjasto käsitMessukylässäkin kansa- ti 1900-luvun alkupuolella kantakirkoulua kyllä vastustettiin: jaston lisäksi seitsemän piirikirjastoa, Kirjasto muutti Messukylän lukion naapuriin Ristinarkun entisen TAP-pankin tiloihin 1989. Kirkkoherra Josef Grönber- joista useimmat toimivat kouluilla 28


Messukylän kirjasto avautui yleisölle 13. syyskuuta 1999.

opettajien hoitamina. Vuonna 1914 kantakirjasto asettui Messukylän koululle noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Vaihtelua tarjontaan saatiin kierrättämällä kokoelmia järjestelmällisesti koulupiiristä toiseen hevoskärryillä. Yli kolmenkymmenen vuoden ajan kantakirjaston hoidosta vastasivat Messukylän kansakoulun opettajat, pääasiassa Vaarasalon opettajapariskunta ja Halmeen perhe, äiti Fanny Halme sekä lapset Lauri sekä opettaja, messukyläläisen muusikon ja kunnallisvaikuttajan Matti Heinivahon äiti Kaarina. Perheen isä, johtajaopettaja Paa-

MESSUKYLÄN KIRJASTO

vo Halme ja Fanny-äiti vuorotteli- jastoa luotsasi vuodet 1942–1977 Aili vat kirjastolautakunnan jäseninä. Björkqvist, päätyöltään ATAn tehKirjaston ja koulun yhteistyö tuskin taan konttoristi. olisi voinut olla saumattomampaa. Kirjaston käyttö laski 1960-luvulla. Vuonna 1970 pohdittiin säästösyistä Uusi moderni kirjastotila neljän sivukirjaston lakkauttamista: lakkautusuhka koski Aitolahden, KisVuonna 1939 Messukylään valmis- sanmaan, Lielahden ja Messukylän tui hautausmaan viereen työväenta- kirjastoja, joista Aitolahti ja Kissanlo, jonka yläkerrasta kirjasto sai tilat maa lakkautettiin. Messukylän kirseuraaviksi 50 vuodeksi. Messukylän jasto päätettiin säästää siirrettäväksi kunnasta liitettiin alueita pala kerral- Kaukajärvelle, jossa asutus kasvoi laan Tampereen kaupunkiin, ja lopul- voimakkaasti. Kaukajärven kirjasto linen kuntaliitos solmittiin vuonna valmistui 1978, mutta Messukylän 1947. Kunnan alueella toimivista kir- kirjasto sai edelleen jatkaa vanhalla jastoista tuli kaupungin lähikirjastoja. paikallaan, koska silloin oli taas selSodan ja kuntaliitoksen läpi kir- vää, että asutus Ristinarkulla laajenee. 29


kirjaston vuokra oli samalla kaupungin tukea työväenyhdistyksen toiminnalle. Uusien tilojen tarve katsottiin kuitenkin lopulta selkeäksi perusteeksi siirtoon. Lainaus Ristinarkulla lähti oitis nousuun, joka on jatkunut näihin Kirjaston rakennustyöt alkoivat marraskuussa 1998. aikoihin asti. Nyt Kirjastoa suunniteltiin 1980-lu- Messukylän kirjasto palvelee kaupunvulla Ristinarkun koulurakennuksen gin koillista suuraluetta ja on toistailaajennuksen yhteyteen, ja kaupun- seksi lähin kiinteä kirjasto yli 34 500 ginvaltuusto hyväksyi toteuttamisoh- kaupunkilaiselle. Koulun lisäsiiveksi jelman 1986–1987. Arkkitehti Aarne suunniteltu kirjastorakennus valmisHeinon arkkitehtitoimistossa piir- tui 1999. Sen suunnitteli arkkitehti rettiin molempia rakennuksia sa- Mikko Uotila Apa Heinon toimistosta. manaikaisesti. Koulun siipi toteutui, mutta 1990-luvun taitteen lama oli Koululla myös oma kirjastoluokka jo odotettavissa, ja kirjastosta luovuttiin. Kaupungin kassa oli tyhjä. Aar- Ristinarkun koulutalossa oli jo alkune Heino (myöhemmin Apa Heino) aikoina oma kirjasto-luokkatila. Luovannoi kirjaston rakentamisen veny- kan 137 käyttöä tosin haittasi sijainessä, ettei kuolisi, ennen kuin kirjasto ti, kulku toisen luokkahuoneen läpi. olisi pystyssä. Hän ehti olla mukana Kirjastosta vastasivat äidinkielen lehtori Reijo Peltola ja hänen jälkeenloppuun asti. Pankit elivät vielä nousukauden sä biologian lehtori Keijo Koivula hurjia vuosiaan, ja kun TAP siirtyi aina eläkkeelle jäämiseensä, vuoteen Jankan liikekeskukseen, Messuky- 1993 asti. Koivula käytti aineistotielän kirjasto pääsi vuokralle pankilta tokannan rakentamiseksi varhaista vapautuneisiin tiloihin. Muutto ta- mikrotietokoneelle suunniteltua Kirpahtui nopeassa aikataulussa kesällä jasto 2000 -kirjasto-ohjelmaa. Tie1989. Jarruna kirjaston siirtymisessä dosto joutui kuitenkin oletettavasti oli tosin se, että kaupungin maksama hukkaan konekannan uusiutuessa. MESSUKYLÄN KIRJASTO

30

Kirjastoluokka remontoitiin kesällä 2008 opetustilaksi, ja siihen rakennettiin erillinen sisäänkäynti. Kirjastonhoitaja Päivi Saari Messukylän kirjastosta kävi kirjakokoelman läpi, ja siitä poistettiin huomattava määrä vanhentunutta ja käyttämätöntä aineistoa. Aineluokissa on tarjolla kunkin erikoisalan kirjallisuutta ja opettajainhuoneessa jonkin verran käsikirjatyyppistä aineistoa. Kokouksia ja läksyjä kirjastossa Tampereen kaupunginkirjastosta on suunnattu palveluja kouluille jo vuodesta 1924. Koulun ja kirjaston MESSUKYLÄN KIRJASTO

Naapurit 1999: Ristinarkun koulun rehtori Pekka Männistö (vas.), Messukylän lukion rehtori Hannu Mattila ja aluekirjastonjohtaja Taina Petrell-Saarikko.


yhteinen oppimateriaalikeskus aloitti toimintansa 1976. Vuonna 1985 se muuttui kouluviraston alaiseksi toimistoksi, joka huolehti muun muassa koulujen oppimateriaali- ja av-palveluista. Nykyäänkin oppimateriaalikeskus esimerkiksi toimittaa sovittuja kaunokirjallisuuden kirjasarjoja äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen lainakäyttöön suoraan kouluille. Kirjat saapuvat koululle joka jakson alussa, ja jakson lopussa ne haetaan kouluilta. Kirjastonkäytön opetusta on Tampereella annettu säännöllisesti vuodesta 1948. Alusta alkaen kirjastokäynnille on kutsuttu nykyisiä peruskoulun toisen, neljännen ja seitsemännenluokkatasojavastaavatluokat. Messukylän kirjastolla on seitsemän yhteistyökoulua. Messukylän lukion ensimmäinen vuosikurssi on kutsuttu tutustumaan omaan kirjastoon ja sen palveluihin syyslukukauden alussa. Kaiken kaikkiaan koululuokkien opetuskäyntejä on Messukylän kirjastossa vuosittain 40–50, ja niillä opastetaan 800–1000:a oppilasta. Äidinkieli ja kirjallisuus oppiaineena nivoutuu kirjaston palvelujen käyttäjäksi luontevasti, mutta tiedonhallintataitojen opetus ulottuu kaikkiin oppiaineisiin reaaliaineista kieliin. Viestinnän opiskelijat ovat myös pitäneet kirjastossa näyttelyitä. Kirjasto on tarjonnut iltapäivisin opiskelijoille rauhallisen paikan, jossa lukea ja tehdä läksyjä. Kirjaston kokoushuone on ollut sekä oppilaiden että opettajien käytettävissä so-

MESSUKYLÄN KIRJASTO

Messukylän uuden kirjaston pääsisäänkäynti syyskuussa 1999.

pimuksen mukaan myös aukioloajan ulkopuolella. Kirjasto puolestaan on saanut tarvitessaan esimerkiksi lainata koulun pianoa tapahtumiinsa.

Kirjasto verkossa Messukylän kirjasto www.tampere.fi/kirjasto/messu

Kohti virtuaalista kirjastoa Nykyään kirjasto kehittyy vahvasti myös virtuaaliseen suuntaan. Oppilaitosten omaa aineistoa on rekisteröity TOKI-verkkokirjastoon. TOKI-verkkokirjasto on Pirkanmaan yleisten kirjastojen PIKI-verkkokirjaston ”sisar”. TOKI-verkkokirjastossa ovat mukana Tampereen ammattiopisto ja kaupungin lukiot. Tulevaisuudessa TOKI-verkkokirjasto hyödyntää entistä enemmän sosiaalisen median mahdollisuuksia. Messukylän lukion edustajia on ollut vuosina 2008–2010 mukana Opetushallituksen rahoit-

Kaupunginkirjaston opetuspaketit ja yhteistyökoulut www.tampere.fi/kirjasto/opetus. htm

TOKI- verkkokirjasto kirjasto.tampere.fi:8002

PIKI-verkkokirjasto pikikirjasto.fi

tamassa Tieto haltuun -hankkeessa, jossa koulun ja kirjaston verkkoyhteistyön mahdollisuuksia on pohdittu, kartoitettu ja kehitetty. 31


Messukylä on pitänyt pojastaan kiinni Messukylässä syntynyt Klaus Kirjavainen oli aluksi yhteiskoulun oppilas, myöhemmin koulun matemaattisten aineiden ja viestinnän opettaja. Heli Heino

samassa koululuokassa. Kun Ristinarkun yläasteella kaivattiin vuonna Pieni poika kävelee pellon poikki pit- 1979 uutta matematiikan opettajaa, kässä jonossa kantaen omaa pulpet- ohjautui Klaus Kirjavaisen työmatka tiaan. Pulpetit lasketaan ylpeinä tutulle polulle. Messukylän yhteiskoulun upouuden rakennuksen lattialle. Oppitunteja pommisuojassa Vuosi 1963 merkitsi suurta harppausta messukyläläisten opintiellä. Koulussa Kirjavaista oli vastassa sama Oppilaat, heidän joukossaan syn- yhteisöllisyys, joka oli ollut koulun typeräinen messukyläläinen Klaus arkea jo 1960-luvulla. Kirjavainen, saivat uuden koulura– Ongelmia ei syntynyt edes siikennuksen. tä, että astuin koulun ovesta sisään Taakse jäivät välituntimerkkinä opettajan saappaissa ja sain työtovekalkatellut lehmänkello ja kaakeliuu- reikseni monta entistä opettajaani. ni, johon lisättiin puita kesken oppiLuokassa hänen tavoitteenaan ei tunninkin. Mukaan otettiin kuitenkin ollut autoritäärinen tiedon siirtämipuukoulun kotoisa ja leppoisa henki. nen. Yhteiskoulun opintien pää tuli – Halusin edetä yhdessä oppilaiKirjavaiselle vastaan vuonna 1969, ja den kanssa oivaltamisen ja innostukhän lähti Jyväskylään opiskelemaan sen tiellä paitsi matematiikassa, myös matematiikkaa. kemiassa ja fysiikassa. Yläasteikäisten Messukylä ei kuitenkaan päästä- opetuksessa oli mukana myös vahva nyt pojastaan irti. Oma koti tuli ra- kasvatuksellinen ote. kennettua Messukylään – olivathan Messukyläläisten nuorten määrä vaimonkin juuret samassa kylässä ja kasvoi, ja koulurakennus alkoi käydä 32

ahtaaksi. 1980-luvulla Klaus Kirjavainen piti tunteja käytävän päässä ja jopa pommisuojassa. Tiloihin oli kuitenkin raahattu liitutaulu ja pulpetit, eikä outojen seinien annettu häiritä opetusta uusia tiloja odotellessa. – Välitunnilla murrosikäiset eivät riehaantuneet kovasti kukkoilemaan, kun samassa pihassa lukiolaiset antoivat mallia rakentavammasta käytöksestä. Välineistö aina ajan tasalla Kun koulun kamerakerhoon kaivattiin vuonna 1980 suunnannäyttäjää, ohjakset ojennettiin Klaus Kirjavaiselle, joka tiedettiin innokkaaksi ja itseoppineeksi kuvaajaksi. Kerhon toiminta loppui kymmenisen vuotta myöhemmin, kun valokuvausta saattoi opiskella koulussakin. Vuodesta 1991 alkaen Kirjavaista tarvittiin Messukylän lukiossa, kun viestintälinjalla käynnistyi valokuvauksen opetus.


– Uudisrakennukseen saaHELI HEINO tiin kaikkien valokuvakurssilaisten tarpeisiin uudenaikainen pimiö, eikä määrärahan turvin välineistössäkään tarvinnut pihistellä. Valokuvakursseja käyvät nuoret viihtyivät parhaiten pimiön tunnelmassa, mutta ei heitä säästetty teorian opetukseltakaan. Markkinoilla ei ollut sopivaa valokuvauksen oppikirjaa, joten vuosien varrella Klaus Kirjavainen laati opetusmonisteita kymmeniä sivuja. Hän näytti monistenippua kustantajallekin, ja lopulta vuonna 2001 opetusmateriaali muuntui oppikirjaksi Valokuvauksen perustiedot. Hyvää perusvälineistöä Eläkkeellä Klaus Kirjavainen viettää aikaa mökkeillen, matkustellen ja teatteria seuraten. päivitettiin ajanmukaiseksi muuKlaus Kirjavainen taman vuoden välein. Pommi– Valokuvaus- ja kuvankäsittesuojaan rakennettiin suurempi pimiö, lytaitojen lisäksi oppilaat saivat val- • Syntynyt 20.9.1948 Tampereen Takajossa oli neljä suurennuskonetta. – Messukylän lukion viestintäope- miuksia kuvalla vaikuttamiseen. huhdissa, puolen kilometrin päässä tus oli hyvin edistyksellistä ja näytti Medialuku- ja viestintätaitoisina op- koulurakennuksesta. • Valmistunut luonnontieteiden tietä maan muille lukioille. Digiai- pilaiden oli turvallista lähteä maailmalle, vaikka eivät lopulta olisikaan kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta kaankin siirryttiin juohevasti. 1975. päätyneet viestintäalalle. • Työskenteli Messukylän yläasteen Klaus Kirjavainen ehti opettaa matematiikan, fysiikan ja kemian Medialukutaito turvana toistakin sukupolvea, ennen kuin jäi lehtorina 1979–2008 ja Messukylän Kirjavaisen mukaan kokeilut neulan- eläkkeelle vuoden 2008 syksyllä. lukion viestinnän tuntiopettajana – Vuosikymmenten mittaan koin 1991–2008. reikäkameralla ja taidekuvien valmistus perinteisellä tekniikalla kiehtovat yhteiskunnan arvojen muutoksen. • Julkaissut teoksen Valokuvauksen pejokaista sukupolvea, vaikka yhteis- Toisaalta näin työssäni sen, kuinka rustiedot (WSOY 2001) ja ollut yhtenä kunta kiitäisikin pimiön ulkopuolella pieni yhteisö suojasi kasvavia nuoria tekijänä teoksessaTampere–Finland (Tampere-seura 1994, 1997 ja 2004). ympäristön hälyltä. eri suuntaan. 33


Mieleltään messukyläläinen Musiikkineuvos, kunnallisvaikuttaja Matti Heinivaho on elänyt 74 vuotta samalla mäellä Messukylän vanhan kivikirkon kupeessa. Maarit Jaakkola Messukylässä oli sivistystä jo kauan ennen yhteiskoulunkin perustamista. Nimi Messukylä esiintyi historiallisissa asiakirjoissa ensi kertaa vuonna 1439, jo 340 vuotta ennen kuin Kustaa III perusti Tampereen kaupungin Tammerkosken länsirannalle (1779). Messukylään perustettiin kansakoulu vuonna 1866, ja aktiivinen opettajakunta puuhasi sivistystä kansan pariin. Kuka olisikaan parempi ihminen kertomaan Messukylän alueen hengestä ja kehityshistoriasta kuin mies, jonka suvun elämän näyttämönä Messukylän pitäjä ja myöhempi kaupunginosa on toiminut? Kutsuimme musiikkineuvos Matti Heinivahon kylään Messukylän lukioon.

pahtumille Messukylässä kaikissa elämänvaiheissa. Mitä tekisin, jos en näkisi aamulla harmaata kivikirkon seinää?” Mitä muistat varhaisilta lapsuusvuosiltasi Messukylässä?

”Olen syntynyt Messukylän kansakoululla vuonna 1936. Asuimme koululla, jossa äitini Kaarina Heinivaho (os. Halme, 1902–1961) oli opettajana. Luokkahuoneeni oli samassa kerroksessa kuin kotini. Isoäitini, Perttelin kanttorin tytär Fanny Maria Nyman (kuollut 1947) oli tullut Messukylään kansakoulun opettajaksi jo vuonna 1892. Isoisäni Taavetti Paavali ”Paavo” Patanen (1876– 1964), myöhemmin Halme – elettiin nimenvaihtoaikaa, ja isoisäni muutti sukunimensä kirjailija Kaarle Halmeen (1864–1946) esimerkin mukaan – oli maanviljelijän poiSaanen aloittaa varsin laajalla kysymyksellä: mitä messu- ka Hämeenkyröstä. Hän tuli Messukylään vuonna 1899. Olen monesti ajatellut kahden tapahtuman välistä aikaa. kyläläisyys sinulle merkitsee? Paavo Halme kulki hevoskärryllä opiskelemaan Jyväsky”Kysymys on kuin kysyisi, mitä koti merkitsee sinulle. län seminaariin 1880-luvulla. Myöhemmin, juuri ennen Messukylä on minulle yhtä kuin koti. Olen asunut vanhan kuolemaansa vuonna 1964, hän katsoi televisiosta avakivikirkon kupeessa samalla mäellä lähestulkoon kaikki ruuskävelyä. Tähän väliin mahtuu huikea kehityskulku, elämäni 74 vuotta. Asun yhä kirkon vieressä äitini vuon- monta teknistä edistysaskelta ja takaiskua ihmiskunnan na 1954 rakentamassa omakotitalossa, jossa myös isoisä historiassa: sillä välillä keksittiin puhelimet, autot, koettiin kaksi maailmansotaa, pudotettiin atomipommi, Suoasui 1960-luvun alkuun saakka. Messukyläläisyys kiteytyy symbolisesti nimenomaan mi itsenäistyi... Oma isäni oli suojeluskunnan palveluksessa ja kaakeskiaikaiseen, 1500-luvun alussa rakennettuun harmaakivikirkkoon, Messukylän sydämeen, Tampereen tui sodassa vuonna 1942, kun olin seitsemänvuotias, ja vanhimpaan rakennukseen. Kirkko on ollut kulissina ta- isoisästäni Halmeen Paavosta tuli sijais-isäni. Isoisä oli 34


musiikkimiehiä: kuorolaulu ja sävellystyö olivat hänelle läheisiä harrastuksia, ja jossain vaiheessa hän oli säveltäjä Leevi Madetojankin (1887–1947) kirjeoppilaana. Olen löytänyt nuottiviivaston, jota Madetoja on korjannut punakynällä.”

MAARIT JAAKKOLA

Musikaaliset isovanhempasi olivat muutenkin aktiivisia Messukylän kulttuurielämässä – he olivat messukyläläisen kulttuurin ja sivistyksen kantavia voimia. ”Messukyläläisen kulttuurin tukipylväitä olivat työväenyhdistys, nuorisoseura ja seurakunta. Oma lapsuutenikin sijoittui kodin ja koulun ohella oikeastaan kolmioon, jonka kulmina toimivat työväentalo, kirkko ja nuorisoseurantalo, entinen suojeluskuntatalo, joka paloi 1980-luvulla. Pikkupoikana kävin molemmilla taloilla vuoron perään iltamissa. Kun työväenyhdistyksen voimistelijat tekivät pyramidia, voi että, se oli hienoa! Isoäitini oli 1890-luvulla mukana perustamassa Messukylään nuorisoseuraa, jonka toimintaan isoisäkin tuli myöhemmin mukaan. Nuorisoseura syntyi 1896 ja oli vahvimmillaan 1950-luvulla, jolloin äiti veti siellä lähinnä kansantansseja ja säesteli pianolla aina tarvittaessa. Olipa äiti yhden kauden myös nuorisoseuran puheenjohtajana. Itse olin mukana laulamassa erilaisissa iltamissa ja kirkon juhlissa. Olen kuullut jälkeenpäin sellaisenYläkoulun ja lukion käytävät ovat Matti Heinivaholle tuttuja lastenlasten ansiosta. kin tarinan, että isoisä oli työväentalolla ohjaamassa laulunäytelmää ja äiti säesti pianolla. Porvaristo paheksui opettajan menemistä mu- vielä äitikin: kansan sivistäminen oli heille sydämen asia. Kulttuurielämä keskittyi Messukylässä pitkälti juuri kaan työväentalolle, mutta isoisäni, joka usein näki asiat omalla tavallaan, vastasi, että tämä on kulttuuria eikä opettajien ympärille. He hoitivat kirjastoa, pitivät näytelpolitiikkaa. Hän oli hyvin cygnaeuslainen opettaja, kuten mä- ja lukupiirejä sekä organisoivat kulttuuritoimintaa 35


cygnaeuslaisessa hengessä. Kansakoululaitoksen kehittäjän Uno Cygnaeuksen (1810–1888) näkemyksen mukaan sivistys piti saada mahdollisimman laajasti kaikkiin kansankerroksiin. Isoisänikin korosti, että opettajien tulisi liittyä työväenliikkeeseen, silloin kun se ei ollut vielä mikään vallankumousliike. Joskus 1950-luvun alussa olimme puuhastelemassa kentällä seurantalon pihalla, ja tulin huomanneeksi, että äiti soitti samaa polkkaa yhtä mittaa. Sitä kesti kokonaisen tunnin, ja kun ihmiset tulivat ulos, menin hämmästyksissäni kysymään, mitä ihmettä siellä seurantalolla oli tapahtunut, kun oli hakattu samaa polkkaa peräjälkeen. Kävi ilmi, että pojat olivat treenanneet Lypyä, kilpahiihtäjä, olympiamitalisti Lydia Widemania. Messukylään Vilppulasta muuttanut Wideman oli ensimmäinen suomalainen hiihdon naiskultamitalisti, hänhän voitti kultaa kymmenen kilometrin hiihdossa Oslon talviolympialaisissa 1952. Pojat tanssittivat hiihtäjää, ja kun yksi viidestä väsyi, seuraava jatkoi. Siihen aikaan oli urheilijoilla hieman toisenlaiset harjoitusmenetelmät!”

1953 hankin ensimmäisen vibrafonini, ja soitan vibrafonia yhä säännöllisesti. Tuolloin en vielä ollut levyttänyt ensimmäistäkään levyä – läpimurtolevytykseni Tunturin juurella tuli vasta 1960 – mutta jälkeenpäin katsottuna kaikki työni liittyivät jotenkin musiikkiin. Olin kouluttautunut 1950-luvun puolivälissä merkonomiksi, ja R.E. Westerlund tarjosi minulle vuonna 1961 pestiä musiikkikaupan pitäjänä. Oy R.E. Westerlund Ab oli helsinkiläinen musiikkikauppa ja -kustantamo, joka harjoitti soittimien, pianojen sekä nuottien tukku- ja vähittäiskauppaa. En kyllä ollut mikään liikemies, mutta pari vuotta toimin sitten liikkeenhoitajana Ruuskasen talossa Koskipuistossa. Myöhemmin menin toimittajaksi Tampereen seudulla toimineeseen Tamvisioon, joka fuusioitui Yleisradioon vuonna 1965. Olin Yleisradion TV2:n palveluksessa 1964–1999, kunnes jäin eläkkeelle.”

Olet Messukylän perinneseuran puheenjohtaja ja käynyt ainakin kolmesti koululla puhumassa alueen menneisyydestä nuorille. Mitä messukyläläisyys on mielestäsi nyt? Musiikki ei ollut ainoastaan läsnä kotona, vaan siitä tuli Onko se jotenkin muuttunut vuosien varrella kaupunginitsellesi myös ammatti – vuonna 2001 vietit 50-vuotistai- osan kehittyessä? teilijajuhlaasi. Olit myös yhteensä 35 vuotta Yleisradion palveluksessa musiikkiohjelmiin erikoistuneena televisio- ”Eräällä vierailulla pyysin puheeni aluksi niitä kuunteohjaajana. lijoita nostamaan käden ylös, jotka olivat messukyläläisiä. Vain muutama käsi nousi. Tämän jälkeen kertasin ”Kotoahan se kiinnostus kuitenkin lähti. Isoisä perusti ko- aikaisemmat Messukylän rajat: entisen Messukylän pitätikuoron ja Hämeen laulu -nimisen kuoron, jota hän johti jän rajat kulkivat idässä Kangasalalle saakka, pohjoisessa konsertissa vielä 80-vuotiaanakin. Kun seuraajaksi tuli Tuo- Aitolahdelle, etelässä Lempäälään, lännessä Tampereen miokirkon kanttori, musiikkineuvos Matti Vihtonen, joka rajaan. Kun kysyin uudelleen, kuinka moni on tältä vanperusti 1960-luvun lopulla Tampereelle Händel-kuoron, halta Messukylän alueelta, melkein kaikki kädet nousivat. paljon Hämeen laulun väkeä lähti tuohon uuteen kuoroon. Nuoret eivät koe Messukylää enää ”vanhaksi” MessukyTein isoisän kanssa myös yhteisiä pianonviritysreissu- läksi, vaan ajattelevat Messukylän olevan enemmänkin ja. Äiti taas hankki koululle 1950-luvun lopussa mellofo- kirkon kupeeseen rajoittunut kaupunginosa. Kun heiltä neja ja muita ksylofonin tyyppisiä soittimia sekä erilaisia kysyy, ovatko he messukyläläisiä, vastaukseksi saa: ’ei, helistimiä, joihin ei tuohon aikaan ollut tapana kouluissa olen takahuhtilainen’. vielä tutustua. Minä kävin koulussa opettamassa maraPaikalliseen perinneseuraan kaivattaisiin aktiivisia kassin, guiron, klaveesien ja mellofonon soittoa. Vuonna nuoria mukaan. Minua pyydettiin Messukylän perin36


TAMPERE-SEURAN ARKISTO

Vanhaa Messukylää: Ristinarkuntie johtaa Messukylän kirkolta Sammonkatuun, jonka varrella Messukylän lukio sijaitsee.

MESSUKYLÄN PERINNESEURA

Messukylän perinneseuran kevätkokous vuonna 2000, edessä oikealla Matti Heinivaho vieressään kunniajäsen Kalle Päätalo.

Puolustin Melua viimeiseen asti, enkä edelläänkään oikein ymmärrä, miksi lukion piti siirtyä täältä keskustaan. Niin siinä kuitenkin vain kävi, että kamppailussa jäätiin toiseksi. Kun en voinut äänestää ryhmäni mukana lakkautuksen puolesta, äänestin ratkaisevassa valtuustoäänestyksessä tyhjää. Melusta olin saanut erittäin positiivisen kuvan seuratessani tyttäreni Tiinan lasten Veera ja Valtteri Uimosen koulunkäyntiä Melussa. He molemmat kirjoittivat koulusta ylioppilaiksi. En tiedä, ajattelenko asiaa liikaa messukyläläisenä, mutta Tamperehan on rakennettu Messukylän varaan. Messukyläläinen kulttuurihistoria on kantanut hedelmää. Asiat kuitenkin muuttuvat, ja sen olen huomannut, Olet ollut koko tämän vuosituhannen mukana kunnal- että maailma on nykyään hirvittävän pieni. Voin lähettää lispolitiikassa kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna ja tekstiviestin milloin tahansa toiselle puolen maapalloa ja erilaisissa luottamustehtävissä. Messukylän lukion lopet- saada vastauksen alle minuutissa, nopeamminkin. Niin, taminen tuli valtuustoon ensimmäisen kerran 2000-luvun ja olen minä Facebookissakin. Messukylän lukion yhteisössä oli alkuvuodesta 2010 vajaat 560 jäsentä. alkuvuosina. Miksi annoit lukion tulla lakkautetuksi? neseuran puheenjohtajaksi vuonna 1999. Vuonna 1996 perustetun Takahuhdin perinneseuran ensimmäinen puheenjohtaja oli maisteri Tellervo Tuominen. Sanoin heti ensi töikseni, että seuran pitäisi kantaa Messukylän nimeä. Nimenmuutos oli laitettu vireille jo aiemmin, mutta virallisesti rekisteröintianomus lähti matkaan alkuvuodesta 2000. Seuran nimeksi vakiintui Messukylän perinneseura, ja yhdistyksellä on tällä hetkellä noin 150 jäsentä. Kehotan nuoria aina kyselemään mummuiltaan ja vaareiltaan kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä. Millaista oli elämä ennen? Itseäni vaivaa, etten koskaan kysellyt tarpeeksi isovanhemmiltani historiasta – olisi pitänyt, sillä historiaan on jäänyt monia aukkoja etenkin vuoden 1918 tapahtumista.”

37


Uusi suunta viestinn채st채

38


Viestinnänopetuksen tie lukioasteelle oli pitkä Viestintälinjan perustaja, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Armi Viita oli jo luovuttaa, kunnes lupa opetusministeriöltä viimein heltisi. Anna-Katariina Maksimoff Messukylän lukion entinen äidinkielenopettaja ja viestintälinjan perustaja Armi Viita muistaa hyrinän täyteiset lapsuudenkesänsä, jolloin hän luki ahkerasti opettajana toimivan isänsä kouluun tulevia lainakirjoja. Innokkaasti mehiläisiä hoitavan opettajan tytär sai myös samalla vahtia mehiläispesiä. Mehiläiset eivät ainoastaan työllistäneet Viitaa, vaan vaikuttivat myös tulevaan uravalintaan. − Mehiläisten ansiosta kasvoin nimenomaan kirjallisuuden keskellä. Viita lähti opiskelemaan äidinkieltä, kirjallisuutta ja historiaa Helsingin yliopistoon. Jälkimmäisestä aineesta opetuskokemusta on kertynyt kovin vähän, mutta hyödytöntä se ei ole ollut. − Historia on luonut pohjaa kaikelle muulle ajattelulle, Viita pohtii. Kymmenen opetusvuoden ja

kahden lapsen syntymän jälkeen Viidan kiinnostus jatkokoulutusta kohtaan heräsi. − Opettaessani lauseenjäsennystä saatoin ajatella iltapäivän kauppareissua. Ymmärsin, ettei se voinut olla opetuksen tarkoitus. Innostus erityisopetuksen antamiseen heräsi samoihin aikoihin. − Kolmen vuoden opiskelun jälkeen olin oikeutettu ohjaamaan erillisenä aikana luki- ja kirjoitushäiriöisiä, joita oli myös lukioissa, Viita selittää. Jo 1970-luvulla Viita oli opiskellut

EMILIA PÄÄSKYLÄ

Armi Viita toi lukion opetukseen viestintäajattelua.

39


EMILIA PÄÄSKYLÄ

40

joukkotiedotuksen abbrobaturin kesäyliopistossa. Tämän ansiosta Helsingin seudun lehtien rinnalle nousi Viidan kotona myös Aamulehti. − Aloimme viedä lehtiä tunneille, sillä mistä me opettajat saisimmekaan parempaa materiaalia opetukseen kuin lehdistä. Vuonna 1985 alkoi Sanomalehtien liiton maanlaajuinen Sanomalehti koulussa -teemakampanja, jolloin yhteistyö Aamulehden kanssa tuli pysyväksi ohjaaville opettajille järjestetyn koulutuksen jälkeen. Viita alkoi puhua lehdestä koulussa yhä enemmän. Klassillisessa lukiossa, jossa Viita opetti ennen siirtymistään Meluun, keskustelut lehdestä oppilaiden kanssa kävivät kiivaina. − Kerran yksi oppilas yllätti minut ja kysyi, miksi puhun vain lehdestä, miksen radiosta ja televisiosta. Ällistyin kovasti! Oivaltavan kysymyksen jälkeen Viita marssi kaupungin opetuspäällikön Liisa Hytösen luo. Tämä otti yhteyttä Aamulehden päätoimittajaan Raimo Seppälään. Viita ehdotti yhteisen ringin perustamista ja kaikkien joukkotiedotusvälineiden tuomista kouluun. − Seppälä kutsui tiedotusvälineiden pomot paikalle, ja siten syntyi koulutusrengas opettajille, jotka halusivat tulla oppiin, Viita kertoo. Videoita tehtiin kouluissa yhä enemmän. Ensimmäiset olivat pojille tyypillisiä räiskintävideoita, joista yhdessä oli mukana Viidan oppilas Klasusta, näyttelijä Sami Hintsanen.


− Myöhemmin aiheet, sanoisinko onneksi, vaihtelivat laidasta laitaan. Teimme myös vakavia ja kuivia opetusvideoita, Viita naurahtaa. Opettajien kouluttaminen pyöri tauotta. Viidalle tutuksi tulivat Ylellä järjestetty radiokurssi sekä videokurssi. − Videokurssissa en kyllä menestynyt, sillä laitteet jäivät vieraiksi. Koska videoinnin salat jäivät Viidalta avaamatta, hän sai kuulla asiasta useasti kiusoittelua. − Usein kysyttiin, kuinka voin opettaa viestintää, kun en ymmärrä laitteita, Viita kertaa. Kysymykseen hän vastasi, kuten oli oppinut muilta opettajilta. – En osaakaan, mutta tiedän, mitä niistä voi saada irti. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa lukioiden erikoistuminen nousi keskeiseksi kysymykseksi. Klassillinen lukio säilytti latinan erikoisuutenaan. Tällöin Viita tiesi haluavansa muualle. − Mennessäni rehtori Jouko Punnosen luo tiesin varmasti haluavani Messukylään opettamaan. Punnosella oli vaikutusvaltaa myös kouluviranomaisten kesken. Viita oli varma, että viestintä innostaisi oppilaita ja edistäisi oppimista muissa aineissa, ei vain äidinkielessä. − Ajattelin, että nimenomaan pojat saataisiin oppimaan tekemällä. Tuolloin ajan sana oli nimenomaan tekemällä oppiminen, learning by doing, joka edusti uutta konstruktivistista oppimisajattelua

ja syrjäytti aikaisemman behavioristisen oppimismenetelmän, joka perustui tiedon ”kaatamiseen” oppijan päähän. − Suomi hiihti kyllä hieman perässä tässä asiassa. Näin sen itse opintomatkoilla. Myöhemmin kouluun hakeutui viestintään perehtyneitä lehtoreita, Viita iloitsee. Viestintälinjaa alettiin kehittää myös yläasteella, kun kouluun saatiin uusi äidinkielen opettaja Tiina Flyktman, jolla oli sanomalehtitoimittajan tausta. − Viestintälinja yläasteella oli siitä tärkeä, että se houkutteli lahjakkaita ihmisiä peruskoulun puolelle, ja he jatkoivat sitten myös lukiossa. Oppilaat huoltomiehinä Opettajat eivät ehtineet kaikkeen, joten oppilaitakin tarvittiin uuden viestinnänopetuksen järjestämisessä. Viestinnän konkari muistelee lämmöllä Tikuksi ja Takuksi kutsuttua parivaljakkoa, joka korjasi tietokoneita rahaa vastaan kaupungin sallimissa rajoissa. – Ne pojat tekivät töitä lomillaankin, pajan siivouksesta kaikenlaisiin korjauksiin, Viita kehaisee. TV2:n toimittaja puolestaan kutsui Viidan oppilaineen lyhyellä varoitusajalla Tohloppiin tv-ohjelman kuvauksiin. – Me seisoimme yleisönä kuuntelemassa kuolemaan tuomitun Sok-

rateen edessä kuunnellen tilintekoa hänen elämästään. Kreikkalaisina kansalaisina oleminen näyttelijä Veikko Sinisalon monologin taustalla antoi yhdellä kertaa kunnon kirjallisuuden- ja viestinnänoppitunnin höystettynä näyttämötaiteella. – Kun tilaisuus oli ohi, tajusimme kutsun arvon, Viita muistelee. Sitkeästi töitä Rehtori Jouko Punnonen alkoi ajaa Messukylän lukiota ensimmäiseksi valtakunnalliseksi viestintälukioksi. Uudelle rehtorille Hannu Mattilalle jäi työn loppuun saattaminen. Lukuisten lausuntojen, näyttöjen, vetoomusten ja tutustumiskäyntien jälkeen vastaus oli aina kieltävä, sillä erikoislukioiden lisäämiseen alettiin suhtautua nihkeästi. Painotuksen piti olla vahva ja näkyvä, minkä vuoksi Viidan ja muiden asiaa ajavien piti todistella myös vanhempainneuvostolle, etteivät ylioppilaskirjoituksetkärsineetviestinnänvuoksi. – Tultuani vanhemmaksi lehtoriksi eräs oppilas vielä varmisteli, olenko todella opettanut lukiossa ja vastannut ylioppilaskirjoituksista, Viita kertoo hymyssä suin. Vuonna 1997 rehtori Mattila laati vielä papereita Viidan kanssa, vaikka julkinen hylkäys viestintäpainotteisuuden saamisesta oli tullut. Papereiden eteenpäin vieminen viivästyi, sillä ne piti hyväksyttää vie41


lä Tampereen lukioiden vastaavalla rehtorilla. Parin päivän päästä paperit voitiin viedä päättäjille Helsinkiin. – Helsingin Kruunuhaassa huomasin Hannun sitkeyden. Itse olisin jo luovuttanut. Hannu sen sijaan työskenteli hiljaa kaikkia voimiaan käyttäen, Viita luonnehtii. Muutamaa viikkoa myöhemmin lukio sai viestintäpainoitteisuuden. – Tosin ilman minkäänlaisia rahallisia etuisuuksia, Viita täydentää. Vuoden 2001 kevätjuhlia edeltävän haikeuden välttääkseen Viita matkusti miehensä kanssa tämän opintomatkalle Irlantiin. Sitä ennen Viidalle tultiin sanomaan, ettei hänen tarvitse hävetä ylioppilastutkinnon tuloksia. – Ei todellakaan tarvinnut. Sitä

paitsi meillä oli upea työyhteys koko henkilökunnan kanssa, Viita sanoo. Seisoessaan viimeisissä kevätjuhlissa juhlasalissa Viita päätti olla puuttumatta enää vanhan koulun asioihin. Viita haluaa kuitenkin muistut-

EMILIA PÄÄSKYLÄ

Armi Viita (ent. Mäki-Tuuri) • Messukylän lukion äidinkielen ja kirjallisuuden vanhempi lehtori 1993–2001. Ristinarkun yläasteen ja Messukylän lukion yhteinen lehtori 1989–1993. • Aikaisemmin tuntiopettajana Sammon yhteislyseossa 1965–1970 sekä lehtorina Tampereen tyttölyseossa (myöh. Hämeenpuiston yhteislyseo) 1970–1976, Tammerkosken tyttölyseossa (myöh. Kyttälän yläaste) 1976–1977 sekä Klassillisessa koulussa ja lyseossa 1977–1990. • Töitä myös ohjaavana opettajana, äidinkielen tarkastajana ja oppikirjaprojekteissa.

42

taa, ettei Messukylästä kannata lähteä kohti Sammon keskuslukiota liian vaatimattomasti. – Ei talosta lähdetä kuin torpasta. Melussa on tietoa ja taitoa sekä erityiskokemusta.

Armi Viita toimi Äidinkielen opettajain liiton hallituksessa tärkeinä vuosina 1987–1993.


Viestinnän näyttötyötä kehitettiin Melussa Messukylän lukio oli vuosituhannen vaihteessa kärkijoukossa kehittämässä valtakunnallista mediadiplomia Suomen lukioihin. Maarit Jaakkola

Lukiodiplomi on ylioppilaskir- valtakunnallisesti yleisin lukioissa joituksia mukaileva näyttötyö, jonka suoritettava näyttötyö kuvataiteen, Messukylän lukiossa on ollut jo vuo- voi tehdä taito- ja taideaineissa. Työn liikunnan ja musiikin jälkeen. Dipdesta 2001 mahdollista suorittaa arvioi opettajan lisäksi alan ammat- lomeita voi suorittaa Suomessa myös mediadiplomi. Melu oli ensimmäi- tilainen, ja työstä saa erillisen todis- kotitaloudessa, käsityössä, teatterissa siä lukioita, joissa Opetushallituksen tuksen. Nykyisin mediadiplomi on ja tanssissa. media-aiheinen näyttötyö tuli mahdolliseksi. Koulu ANNI WECKMAN oli vuonna 2001 niiden 14 lukion joukossa, jotka alkoivat kehittää diplomikäytäntöä. Kehitystyöhön osallistuivat myös muun muassa Pohjois-Helsingin lukio ja Kallion ilmaisutaidon lukio Helsingistä, Juhana Herttuan lukio Turusta ja Kallaveden lukio Kuopiosta. Seuraavina vuosina kehittämistyöhön tuli mukaan kahdeksan muuta lukiota ympäri maata. Mediadiplomi tuli kokeiluvuoden jälkeen yleiseen käyttöön Suomen lukioihin Äidinkielen lehtori Outi Lepomäki on koordinoinut mediadiplomeja Melussa vuodesta 2000. syksyllä 2004. 43


Hyötyä jatko-opintoihin Ensimmäisenä vuonna Melussa syntyi kuusi mediadiplomia, joukossa muun muassa vaha-animaatio, kuvareportaasi tamperelaisen kaupunginosan muutoksista, tutkielma pelisivuston käyttäjistä ja musiikkijuttujen sarja. Ensimmäisien vuosien 4–6 mediadiplomin suorittajista määrät ovat kasvaneet 15–18 työhön vuodessa. Aluksi kehittäjäryhmässä keskusteltiin, pitäisikö työn olla täysin itsenäisesti suoritettava työ kuten kuvataidediplomit ovat, vai pitäisikö se suorittaa opettajan valvonnassa ja ohjauksessa. – Toinen avoin kysymys oli, pitikö diplomien olla tutkielman tyyppisiä analyyseja median sisällöistä vai mediaesityksiä. Pikkuhiljaa mediadiplomin muoto on vakiintunut itsenäisesti tehtäväksi mediatyöksi, muistelee kehitystyöhön Messukylän lukiosta osallistunut äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Outi Lepomäki. Mediadiplomien teosta on Lepomäen mukaan ollut hyötyä jatkoopintoihin haettaessa. – Näyttötyö kirjallisine arviointeineen sopii hyvin osaksi portfoliota, jollainen edellytetään esimerkiksi monien ammattikorkeakoulujen ennakkotehtävien yhteydessä. Näyttöjä kansalaisaktiivisuudesta Mediadiplomitöiden arkistointi on edelleen koulun oman aktiivisuuden varassa. Melussa töitä on taltioitu kou44

lun koneille, mutta läheskään kaikki työt eivät ole sähköisessä muodossa. Jäljennökset eivät ole yhtä näyttäviä kuin alkuperäiset, ja tekijät haluavat viedä alkuperäiskappaleet mukanaan. Opetushallitus ei ole toistaiseksi tilastoinut tehtyjen mediadiplomitöiden määriä valtakunnallisesti. Mediadiplomi ei ehtinyt sen tekemään ensimmäiseen kartoitukseen, joka koski vuosina 2001–2003 suoritettuja diplomeja. Vuonna 2010 tehdään kuitenkin uusi kartoitus. Valmiit mediadiplomit pyritään Melussa saamaan esille niin, että ne saavat oikean yleisön. Osa lehtijutuista julkaistaan verkkolehti Turmelussa tai niitä tarjotaan ammattijulkaisuihin. Osa töistä taas esitellään verkossa erillisellä foorumilla (http://lukiot.tampere.fi/mediagalleria) ja toukokuussa pidettävänä koulun mediapäivänä. Lepomäelle ovat jääneet mieleen työt, joissa tekijät ovat etsineet aiheensa omasta ajatusmaailmastaan. – Eräs aktiivinen opiskelija teki työnsä Tampereen raideliikenteestä ja on osallistunut raideliikenteen kehittämiseen myöhemminkin monella foorumilla. Toinen opiskelija teki reportaasin vapaaehtoistyöstä ja lähti itse ylioppilaaksi päästyään Ukrainaan hoitamaan kehitysvammaisia. – Näissä töissä mediadiplomi yhdistyi kauniisti ja oivaltavasti aktiiviseen kansalaisuuteen, ihan opetussuunnitelman ja mediakasvatuksen ylimpien periaatteiden mukaisesti, Lepomäki tuumaa.

Melussa tehtyjä mediadiplomeja Suomen lintuääniä: Tilhikki Vuosi 2002 Tekijät: Taija Järvenpää ja Lilli Talasrinne Aihe: satu erilaisuuden hyväksymisestä, kertomus kauniisti laulavan linnun ja rumasti laulavan keijun kohtaamisesta Toteutus: vaha-animaatio, 1”08’

Nuorten naisten lehdet Vuosi 2005 Tekijät: Veera Kaasinen ja Miia Sjöblom Aihe: Demi- ja Cosmopolitan-lehtien vertailu Toteutus: mediakriittinen radio-ohjelma Radio Moreenin Mediamankeli-ohjelmasarjaan, 30”

Rataverkon hyödyntäminen Tampereen seudun paikallisliikenteessä ennen, nyt ja tulevaisuudessa Vuosi 2006 Tekijä: Sakari Kestinen Aihe: paikallisjunaliikenteen kehitys 1980-luvulta 2020-luvulle Toteutus: verkkosivusto, historiikin, reportaasin ja suunnitelman yhdistelmä

Harajukusta Helsinkiin – japanilainen katumuoti Suomessa Vuosi 2008 Tekijä: Tanja Harju Aihe: japanilaisten nuorten katumuotikulttuuri ja sen leviäminen Suomeen Toteutus: lehtireportaasi

Mitä kuuluu, Marja-Leena Vuosi 2009 Tekijä: Jenny Priiki Aihe: dokumentti Melun Mitä kuuluu Marja-Leena -musikaalin teosta Toteutus: videodokumentti, 14”40’


Lyöntivirheestä Turmeluun Opiskelijoiden lehdet ovat olleet vuosikymmeniä tärkeä ilmaisu-, kokeiluja vaikutuskanava – sekä taiteilu- että taisteluväline. Maarit Jaakkola Messukylän yhteiskoulun MYKin teinikunta perustettiin syyskuussa 1964. Ensimmäisenä toimintavuotenaan se pystytti toimintansa tueksi lehden, joka ilmestyi kolmesti lukuvuodessa. Lyöntivirheen ensimmäisessä numerossa, joka julkaistiin lokakuussa 1964, todettiin: ”Traditioita ei ole, mutta niitä luodaan nyt.” Lehden ajateltiin tarjoavan ”teineille mahdollisuuden mielipiteiden vaihtoon ja samalla harjoitusta elämää varten.” Lehden esipuheessa rehtori Jouko Punnonen muistutti juhlallisesti, että ”teinikuntien

lehtien avustajien ja toimittajien joukosta on peräisin monia tunnettuja kirjailijoita ja valtiomiehiä”, samalla kun hän toivoi teinikunnan jäsenistä kasvavan ”yhteiskuntakelpoisia ja isänmaata rakastavia tyttöjä ja poikia”. Lehden päätoimittajaksi oli valittu Terhi Kokkonen 5B:ltä, ”koska hän on hiljainen mutta

johtava”. ”Tähtireportterina ja juoksupoikana” oli yläkoulun tuleva opettaja Klaus Kirjavainen samalta luokalta, koska hän oli ”päinvastoin kuin edellä”. Lehti maksoi 50 penniä. Lehden nimen keksimiseksi oli järjestetty nimikilpailu, jonka sato ”ylitti roimasti etukäteisarviot”. Nimeksi oli ehdotettu muun muassa seuraavia: Tulus, Funke (”suomeks kipinä”), Mykkylän sanomat, Kielletty, Näkyvyys, Suojatie, Pysähtymättä, Jarrulaite ja Talja. Listatessaan nimiehdotuksia lehden vastaava toimittaja joutui toteamaan, että suuri osa ehdotuksista oli jostain syystä peräisin Liikenneturvallisuustyön keskus45


Lehtien kansia: vuoden 1964 Skitsi, Itäsiipi 1/1994 ja Itäsiipi 1/1995.

järjestö Taljan vihkosesta Pyöräilijä liikenteessä, jota oli jaettu koulussa sinä syksynä. Näin ollen lehti olikin joutunut oitis ”sabotoinnin kohteeksi”. Toimitus valitsi näin itsevaltaisesti lehden nimeksi Painovirhe, mutta kun lehti itse asiassa ilmestyi konekirjoitettuna, nimeä jouduttiin vielä kerran rukkaamaan Lyöntivirheeksi. Jokaisen numeron haluttiin olevan eriniminen. Lehden jatkuvan ilmestymisen turvaamiseksi julistettiin teinikunnan jäsenille jatkuva nimikilpailu ”non stop -järjestelmällä”. Lyöntivirheessä oli muun muassa kuvaus koulun nahkiaisista, uutinen koulun uudesta shakkikerhosta ja lehden kuraattorina toimivan lehtorin, fil. maisteri Eero Ikävalkon haastattelu. Numeron kohokohtiin kuului epäilemättä tähtireportteri Klasun Beatles-gallup. Rehtori sanoi 46

vakavassa hengessä kysymystä, antaako koulu aherrukselle vastinetta, ja päätyi johtopäätökseen, että ”ne jotka valitsevat itsenäisesti ketään orjailematta tai matkimatta, ovat saaneet vaivoillensa vastinetta”. Kulttuuripalstalla oppilaita askarrutti rautalankamusiikki, oikein runon muodossa: ”RAUTALANKAA, RAUTALANKAA / SE aikuisilta tärykalvot puhki hankaa. / BEATLES, SCAFFOLDS, RENEGADES, / sitä jotakin on heis’. / Fatsi mutsi ymmärrä ei lainkaan, / mitä Ringossa on taikaa: / TV:ssä kun HÄRautalankaa ja politiikkaa NET näin, / olin aivan lääpälläin.” Teinikunnan lehtiä tehtiin valTeinikunnan seuraava lehti, ”MYK:n päääänenkannattaja” ilmestyi jo jou- vonnan alla. Kullakin numelukuussa 1964, nyt nimellä Roskis. rolla oli aina sensuuri tai kuEsipuheen oli kirjoittanut äidinkie- raattori, ohjaava opettaja, jonka len lehtori Reijo Peltola otsikolla tehtävänä oli pitää kirjoitusten aiheet ”Kannattaako?” Peltola pohti varsin kurissa ja korjata kielioppivirheet. beatlesien ”reippaan musiikkinsa viehättävän” itseään, mutta oli olemassa ”paljon parempiakin yhtyeitä”. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään sitä vastaan, että beatlesien kuvia ripusteltaisiin luokkiin. Vahtimestari sen sijaan suhtautui kysymykseen tylymmin: ”’En pidä heistä, ja lähti pois.” Yhteenvetona MYKin tähtireportteri esitti kysymyksen: ”Miksi koulumme opettajakunta ei ole perustanut keskuuteensa Beatles Fan Clubia?” Jutun kuvituksena oli pukkipartainen Elvis.


Suomen Teiniliitto ry:n jäseneksi hyväksytty teinikunta teki ensimmäisten kokeilujen jälkeen myös painetun lehden. Skitsissä vuonna 1966 uhottiin ajan hengen mukaisesti teinien vaikutusmahdollisuuksista. Signeeraamattomassa pääkirjoituksessa ”Teinilehden mahdollisuudet” kirjoitettiin: ”Useimmat nykyisin ilmestyvästä kahdestasadasta teinilehdestä ovat tehdyt saman kaavan mukaan. On opettajien haastatteluja, selostuksia teinikunnan toiminnasta. On runo tai kaksi ja lukematon määrä vitsejä. Jotkut lehdistä ovat pelkkiä kaskukokoelmia ynnä tyhmää tarinaa. … [I]hmetyttää, etteivät teinit, jotka ovat valistunutta ja aikaansa seuraa-

vaa, varsinkin purnaavaa joukkoa, ole ymmärtäneet mahdollisuuksia, joita oma lehti tarjoaa. Juuri lehtihän on meidän taiteiluvälineemme. Se voi olla myös taisteluvälineemme, sillä varmastikin asiallinen ja rakentava epäkohtien arvostelu sivuuttaa Sensuurimme Silmän.” Lehtori Leila Kaunistolta ja lehtori Martti Heliöltä oli kysytty kysymyksiä nuoria askarruttavasta vakioaiheesta, nykynuorison rautalankamusiikista, mutta myös hiusten pituudesta ja vapaa-ajasta. ”Paljon mieluummin” jazzia kuunteleva lehtori Heliö oli sitä mieltä, että ”sähkökitara haudataan pian unohdukseen, eikä sen haudalla vuodateta järin runsaita kyyneleitä”.

Lama Itäsiivessä Lukiossa alettiin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa valmistella viestinnänopetusta yhdessä paikallisten mediatoimijoiden kanssa. Lehdistä alkoi pikkuhiljaa tulla opetusvälineitä, ja niitä taitettiin tietokoneella taitto-ohjelmalla journalismin kurssien projektitöinä. Vuonna 1992 syntyi idea Tampereen itäisimmän lukion omasta äänenkannattajasta – syntyi ensimmäisen kerran vuonna 1993 ilmestynyt Itäsiipi (IS), joka ehti viihdyttää lukion väkeä muutaman vuosikerran verran. Aluksi lehti oli maksuton ja sitä rahoitettiin mainostuloin, mutta vuoden 1995 viimeisistä lehdistä alettiin veloittaa 10 markan korvaus painokustannusten peittämiseksi. Kirjoittajien mielenkiinto suuntautui oman ympäristön aiheisiin journalistisemmalla otteella, jota oli kaiketi opittu erilaisissa yhteistyöprojekteissa tiedotusvälineiden kanssa. Näin

Alkuaikoina lehteä tehtiin seinälehtenä, kunnes painojulkaisut alkoivat yleistyä ja koulun lehti siirtyi kokonaan verkkoon.

47


lehti otti ensimmäiset askeleensa etäämmäksi teini- ja koululehtien perinteestä. Lehdissä oli kuitenkin yhä myös perinteisiä luokkaesittelyitä. Pääkirjoituksen paikalla ilmestyi oppilaskunnan puheenjohtajan palsta, ja sisäpiirihuumori alkoi olla yhä harvinaisempi lisämauste. Myöhemmin kunnallispoliitikkona toiminut Tero Mäenpää korosti puheenjohtajan palstalla vuoden 1993 IS:ssä, että kouluun on syntynyt ”selvää luokkajakoa”: on ”ei siis viestintäluokkalaisia” ja ”viestintäluokkalaisia”. Puheenjohtaja totesi, että ”Messukylän lukio pysyy jatkossakin viestintälukiona, halusimmepa sitä tai emme”, ja painotti, että viestintä tuli nähdä koko koulun eduksi. Provosoidakseen lukijakun-

taansa hän kysyi: ”Eivät kai 90-luvun nuoret ole konservatiivista massaa?” Ei mielipiteiden ja kannanottojen keksiminen aina helppoa ollutkaan. Itäsiiven numeron 1/1994 päätoimittajat Mari Jokipolvi ja Maarit Rytkönen kuvasivat kirjoittajan tuskaa pääkirjoituksessaan: ”Istumme hikisessä ATK-luokassa ja joku ilkeämielinen henkilö vinguttaa tuolia häiriten keskittymistämme. Päämme ovat ihan tyhjiä, ajatus ei kulje. Mihin ottaisimme kantaa? Kääk! Paniikki iskee. Lama… ei. Liian kulunut ja tylsä aihe. Kierrätys… Siitä on jauhettu jo kyllästymiseen asti. Presidentinvaalit… ah, ei politiikkaa.” Aiheissa näkyi joka tapauksessa 1990-luvun alkuvuosien lama. Jutussa ”Syötämme-

kö sikoja?” (1993) keittiön emäntä Leena totesi, että ”on ollut pakko keittää keittoja ja puuroja useammin, koska kunnan säästöleikkurit ovat saaneet aikaan täälläkin kaameaa jälkeä”. Opiskelijagallupissa kysyttiin, miten koulu pelastettaisiin. Säästövinkeiksi tarjottiin muun muassa opetusvirhemaksua ja puhumismaksua opettajille, liitutaulullekirjoitusmaksua, partaveroa ja ikkunaverhojen myymistä. Ensimmäinen verkkolehti Vuonna 1995 kouluun perustettiin lehti, joka piti eri muodoissaan pintansa loppuun asti. Lukion Melulyhenteestä keksittiin nimi Turmelu. Aluksi Turmelu ilmestyi seinälehtenä: valmiit sivut tulostettiin ja teipattiin maalarinteipillä koulun lu-

Vasemmalla katkelma vuoden 1964 Skitsistä, oikealla vuoden 1995 Itäsiiven sisältösivu.

48


kunurkkauksen seinille luettaviksi. Internetin julkaisumahdollisuuksien kehittyessä lehti siirtyi verkkolehdeksi, jota oli vaivatonta päivittää jatkuvasti eikä painokustannuksia syntynyt. Avuksi tuli Opetushallituksen kouluille verkkolehtijulkaisemiseen kehittämä Lehtiverstas-palvelu, joka tarjosi helposti, ilman erityistaitoja päivitettävän julkaisualustan. Vaihtuvina päätoimittajina toimivat koulun opiskelijat. Journalismin opettajan vaihtuessa syksyllä 2008 Turmelu uusittiin, ja se alkoi ilmestyä jälleen numeroperustaisena neljästi lukuvuodessa, nyt verkkosivueditorilla tehtynä. Lehden oli tarkoitus olla kiinteästi opetukseen sidoksissa oleva julkaisu, jonka päätoimittajana ja sisältöjen vastuunkantajana toimi ohjaava opettaja. Lehden ympärille koottiin toimittajista ja kuvaajista koostuva vakitoimitus toimituspäällikköineen, ja mukaan saattoi tulla myös ”avustajana”. Verkkolehden katsottiin tarjoavan opiskelijoille hyviä julkaisun ja oppimisen mahdollisuuksia aidon lukijakunnan ansiosta. Juttutyyppejä selkiytettiin, ja ilmaisu muuttui entistä hiotummaksi. Lehden ilmestyminen näkyi koulun käytävillä lööppeinä. Nuorten elämässä ei pohjimmiltaan kuitenkaan ole muuttunut kovin paljon: toistuvina mielipidekirjoitusten ja haastattelujen aiheina ovat edelleen kouluruoka ja vaihto-opiskelu. Tilalle tullut uusia aiheita internetistä, ja uutta ovat myös uudenlaista yksilöl-

lisyyttä korostavat aiheet opiskelijoiden yksin asumisesta töissä käyntiin. Esiin on uskallettu rohkeasti ottaa vahvasti omakohtaisiakin aiheita, kuten itseä loukkaava rasismi, ikäero seurustelussa tai oma kuulovamma. Messukylän lukion ja Sammon keskuslukion yhdistyessä syksyllä 2010 toimitus saa omat fyysiset toimitustilat, ja lehdenteon edellytykset kohentuvat. Samalla Turmelun on jätettävä vanha nimensä historiaan. Pitänee järjestää nimikilpailu – ja toivoa, ettei toimitus joudu sabotoinnin kohteeksi.

Turmelua on julkaistu osoitteessa www.turmelu.net syksystä 2008 lähtien.

49


Melusta lähetettiin impulsseja nuorilta nuorille Melun televisio-ohjelmaa istuttiin editoimassa viikonloppuisinkin. Mutta kannatti se: Melussa tehtiin televisiohistoriaa! Marjatta Pöllänen

pulssi-ohjelman tekoon. Juhlakengät puristivat, kun kannoin kanisteria ja Laatokasta loppui bensa, kun palailin pääsin sen täyttämään. Lopulta muun entisen työtoverini tyttären lakkiaisis- muassa poliisin avulla ehdin kuin ehta keväällä 1998. Lähdin kävelemään dinkin ajoissa perille koulun pihalle. horisontissa häämöttävää LinnatuulMinuakin, yli nelikymppista kohti. Piti ehtiä illaksi Tampereel- tä, tarvittiin, koska olin ainoa ajole ja historiallisen ensimmäisen Im- kortillinen ja lusimassa lukiota

Televisio-ohjelma Impulssin logo on Toni Nummelan käsialaa.

50

toisella kerralla peräti 13 vuotta sivutoimisena viestinnän tuntiopettajana. Se merkitsi kerrassaan hienoa vastakohtaa vapaan toimittajan keski-ikäistyneelle elämälleni. Ensimmäinen muutaman minuutin pituinen Melu-tuotanto muinaiselle TV-Tampereelle oli Rami Sukasen kuvaama ja Pekka Innasen spiikkaama. Ohjelma käsitteli nuorten kesälaitumille lähtöä tamperelaisittain. Kaupungin raittiustoimi oli järjestänyt diskon, jossa esiintyi sittemmin euroviisukuvioissakin vaikuttanut Waldo kansoineen manserokin mekassa Tullikamarilla. Suunnilleen kummankin paikalle tulleen nuoren kanssa juteltiin. Samaan aikaan Pyynikin Jalkarantaan pakkautui tuhansia jopa Pirkanmaatakin kauempaa ja siihen malliin, että tapasin poliiseja toistamiseen tuon päivän aikana. Iltaseitsemältä lähdettiin koulun pihalta kohti Tullintoria mukana kamera, sen jalka – kenties tärkeim-


piä, ellei tärkein, lisävaruste laadun kannalta – ja kuormallinen nuoria, joita oli vaikea väittää innottomiksi. Traileriakin hapuiltiin, kun Jaana Hietakangas ja Pekka Innanen olivat kertoneet, mistä on kyse Impulssissa, joka sitten seuraavana syksynä pääsi vauhtiin. Yhteistyötä TV-Tampereen kanssa Aloite Impulssi-ohjelman tekoon tuli Lielahden Sellutieltä TV-Tampereesta, sittemmin Hämeenpuistoon muuttaneesta oikeaa uutistyötäkin harrastaneesta välineestä. Toimitus-

johtaja, muun muassa MTV3:n kautta television uranuurtajaksikin tullut Seppo Sisättö päätyi EU-varoin kokeilemaan nykyistä kuvaruutukokoa omassa yrityksessään. Sittemmin mies on tullut tunnetuksi väliin ärhäkkänäkin viestintäalan muutosten kannanottajana ja Helsingin yliopiston dosenttina. Hän osallistui myös Melun nelikymppisseminaariin. Sisättö otti yhteyttä tuntemaansa toiseen entiseen ikaalislaiseen, nimittäin rehtori Hannu Mattilaan, joka esitteli idean minulle. Vastasin heti myöntävästi, vaikken eläessäni ole koskenut sähköiseen medi-

aan kuin kerran. Lukiossamme oli kuitenkin kunniassa learning by doing -periaate, kuten opimme hokemaan niin kotimaisten kuin kansainvälisten vieraidemme kanssa. Heti alkuun tuli moka, kun nyökkäsin silloinkin, kun Hannu varmisteli, että ettehän te siellä iltoja tai viikonloppuja istu, ettehän… Saimme oman editin, sinne hyllykön ja laitteita, joita asenteli viestinnän opettajana Tampereen ammattiopistossa ja Melussa työskennellyt videoekspertti Olli-Pekka Perttula. TV-Tampereesta piti lainata laitetta, joka viimeisteli tuotoksen heille sopivaan muotoon. Aikataulusta ei käynyt lipeRITVA MÄKELÄ äminen, tuotoksen piti olla viikonlopun viime tunteina valmiina, yleensä siis sunnuntai-iltaan mennessä. Aluksi teimme ohjelmaa joka viikko, sitten joka toinen, kun muusta koulunkäynnistä ei olisi tullut enää yhtikäs mitään. Nuoret nuorille

Imppu-tiimi poseeraa vanhassa editissä: Rami Sukanen (vas.), Pekka Innanen, Jukka Similä, Jermu Säippä ja Noomi Holstikko, edessä Simo Autio ja Jesper Kroneld.

Nuorten itse tekemää ohjelmaa se oli, nuorten maailmasta eli opiskelusta, harrastuksista ja esimerkiksi yksin asumiseen opettelemisesta, pistäytymisestä eduskunnassa tai ammattioppilaitoksessa toisen asteen kollegoja ta51


paamassa, ammatinvalintamessuilla Pirkkahallissa tai nuorten työpajoissa, mutta myös aivan arkisessa tamperelaiselämässä aivan muuten vaan. Tunnuspuolella ansioitui olletikin Toni Nummela, joka iloisena konepuurtajana taisi saada apuope-lempinimenkin ja joka kehitti Impulle logon.

Järkytykseksemme löysimme vuosien mittaan muidenkin käyttävän samaa Impulssi-nimeä, jopa opiskelijalehden nimi näkyi olevan Impulssi. Keräsimme näitä alakerran edittiin, jonne siirryimme, kun erityisopetus tarvitsi lähellä juhlasalia sijainneen oppilaskunnan huoneemme. Harrastusaiheissa ei MARJATTA PÖLLÄNEN suinkaan urheilu jyllännyt ylimpänä, vaikka toki suosittu olikin. Uusimpia tansseja opeteltiin, itämaisia kamppailulajejakaan ei laisteltu, ulkona oltiin tosi paljon aivan päinvastoin kuin tekijät, jotka olminkalpeina pitkistä editointitunneista könysivät kotiinsa yhä myöhemmin ja myöhemmin. Olimme mukana myös vähän erikoisemmissa hankkeissa, nimittäin atkolympialaisissa, jotka pidettiin Tampere-talossa. Niiden kansainvälinen ilmapiiri ja Opetushallituksen lämmin suhtautuminen jäivät mieleen. Vieläkin on työhuoneessani sieltä saamamme mitali, jota ensin ihmettelin mutta jonka nyt vuosien päästä ymmärrän tuovan mieleen hauskoja työntäyteisiä päiviä. Yritin korostaa kuuntelun taitoa ja varmojen mielipiteiden tuputtamattomuutta Historian ensimmäinen Impulssi syntyy Pyynikin journalistisessa työskenteJalkarannassa 1998. 52

lyssä. Se ei aina miellyttänyt nuoria vakaumuksellisia toimittajan alkuja, joista osa kuitenkin saattoi ottaa onkeensa jotain palveluammatin saloista. Yksi omasta mielestäni parhaista Impuista kertoi toisen asteen opiskelijasta, joka oli muuttanut vuokraasuntoon jonnekin Nurmi-Sorilan suuntaan. Se oli rakenteeltaankin erinomainen, kun itsenäisyyden iloista keskustellessa edettiin ensin kauppaan ja sitten alettiin valmistaa edullista mutta maistuvaa tonnikalamakaronia. Kun ohjelma oli valmis, myös kattilallinen tätä herkkua keekoili kameralle. Ideoija ja ohjaaja oli lahjakas Noomi Holstikko, jonka musiikkivalinta pirkanmaalaisia kansanedustajiakin haastatelleessa eduskunta-Impussa osui suoraan suoneen. Noomi oli harvoja pitkään ja järjestelmällisesti Impussa työskennelleitä tyttöjä; ehdoton enemmistö koostui pojista. Tekemistä ja katsomista Kaikkien aikojen Imppu-tiimiin kuuluivat varhain muun muassa internetistä innostuneet Pekka Innanen, joka oli sekä Impulssin että Turmelun päätoimittaja, Jesper Kroneld, Simo Autio ja Noomi Holstikko. He uhrasivat toisen lukiovuotensa niin totaalisesti tälle ohjelmalle, että todella pelkäsin sen runtelevan heidän opiskelumenestyksensä. Kaikki kirjoittivat keväällä 2000. Innanen lähti kauppakorkeakouluun, Kroneld


MARJATTA PÖLLÄNEN

graafiseksi suunnittelijaksi Helsinkiin. Holstikko opiskeli muun muassa Joensuussa elokuva-alaa. Englantia opiskelleesta Autiosta tuli ylioppilaskunta-aktiivi Tampereen yliopistossa. Uranuurtajia seurasivat sellaiset virtuoosit ja työn sankarit kuin vaikkapa Mikko Vuoristo, Jaakko Martikainen, Linnainmaan Peltsi eli Mikko Peltomaa ja nykyinen vaimonsa, entinen tyttöystävänsä Heidi, omaa sukua Virkki. Tämä työpari tuotti muun muassa erikoispitkän manserokki-Impun ja uudisti tunnarinkin nimenomaan tamperelaiseksi. Epe Helenius oli siinäkin nuoria kuunteleva rauhallinen haastateltava, eikä vain kerran apunamme. Toinen koulun ulkopuolinen avitti esimerkiksi kyydittämällä kurssilaisia. Hänen nimensä on Matti Heinivaho. Vuoristo eli Vormisto jatkoi vielä oman koulunsa jälkeenkin imppujen ja musikaalin tekijöiden auttamista. Hän opiskeli ensin tietotekniikkaa teknillisessä yliopistossa, mutta vaihtoi toiseen ja humanistiseen tiedekuntaan. Melulaisille tutuksi tuli muun muassa Tshehovin novellista tehty elokuvasovitus. Verrattomia Impun tekijöitä olivat myös Juha Hiitelä, Pasi Vainionperä, Virmon veljekset Henri ja Kristian ja Lauri Mäkelä sekä Osmo Someroja sekä heitäkin nuoremmat Matti Keskinen, Heikki Repo ja Sakari Kestinen. Viimeisiä taitavia ahkeroitsijoita oli Evgeni Fomin. Anteeksi kaikki te, joita en tässä nyt luetellut.

Pöly-tädin kotona Nyyrikinkadulla sohvalla Noomi Holstikko (vas.), Mikko Vuoristo ja Jaakko Martikainen, lattialla Jesper Kroneld, Pekka Innanen ja Simo Autio.

Arvatkaa vain, mikä työ oli näitäkin nimiä oikeinpäin muistellessa! Opintopisteitä silloin lukiossakin hankittiin ja innolla. Tiukinta koskaan näkemääni kisaa kurssien määrästä kävivät Jaska Martikainen ja sittemmin The Leaders -bändin sanoittajana kunnostautunut Lasse Järvi, joille kummallekin kertyi noin 90 kurssia ellei enemmänkin. Editissä tutustuttiin paremmin kuin tunneilla. Aika vierähti vauhdikkaasti, sillä tekniikka vaati nykyistä enemmän paneutumista ja nippelitietoa, mutta myös niiden vääntöä. Valvojana jouduin välillä huolehtimaan siitäkin, ettei verensokerin laskun vuoksi ihan hihittelijöiksi ryhdytty. Siihen auttoi rehellinen tamperelainen roskaruoka, ennen kaikkea hampuri-

laiset. Välillä pojat seurasivat tekstitv:sta ei suinkaan vain urheilua kuten aluksi luulin, vaan pörssikursseja. Liikkuvan kuvan katseluakin harrastettiin. Ainakin kaksi kertaa koko yön, ensin auditoriossa ja sitten kotonani Nyyrikissä. Kaksio ristittiin kotikatuni, Tampereen journalistisimpiin kuuluvan Nyyrikintien ansiosta. Kun nimittäin Hohto alkoi aamulla, ei voinut väkevältä eläytymiseltään mitenkään nukahtaa. Ihmettelin itseäni miten siihen kykenin vaikka normaalisti en millään olisi jaksanut edes kolmeen asti. Takarivin taavina minulla aika kävi joskus pitkäksi, kun en tuolloin vielä käsitöistä mitään ymmärtänyt. Nyky-Pöly olisi kutonut mahtavan määrän villasukkia. Ammattilaisia juuri televisio53


MARJATTA PÖLLÄSEN KOTIARKISTO

Jesper Kroneldin Marjatta Pölläselle tekemä kuvakollaasi Rauman-retkeltä, jossa tutustuttiin Blue Sea Film Festivalilla toisten nuorten elokuviin.

työhön ei tullut ellei oteta lukuun sellaista viestinnän opiskelijaa kuin Jaana Rantanen, loistava kirjoittaja, josta tuli tuottaja Susamurulle. Hän kävi kertomassa työstään koulun Median makupalat -luennollakin nuoremmille melulaisille. Myös Ylen ajankohtaisohjelmien kuvaajana työskentelevä Sini Järnström oli vuosituhannen alun viestintäopiskelijoita. Muualle viestintään on toki monikin lähtenyt, mutta lukioiässä harva vielä tähtää määrätietoisesti alalle eikä kaikista koskaan edes kuule mitään. Riemastuttavaa onkin törmä54

tä Tampereella käydessä opiskelijoihinsa ja kuulla mitä on tapahtunut. Ramilta on tullut jo kaksi kertaa tekstaria jälkeläisistä! Tekniikasta koitui sittemmin Impun loppu, sillä paikallinen televisiokanava alkoi toimia maksuperusteella niin päin, että tuotanto maksoi, eivät katsojat. Siihen koulun televisiojournalismin opetuksella ei ollut varaa, kuten ei myöskään radiopuolella yhtä kaupungin sponsoroimaa poikkeusta lukuun ottamatta. Silloin tuotimme suoran radiotunnin yliopisolla toimivalle Radio Moreenille Teiskosta, Tampe-

reen maantieteellisestä keskuksesta. Kerranpa yksi päätoimittajista, Heidi Mäkinen, yritti vappu-Imppua ypö yksin. Hän editoi kutakuinkin aamuun asti ja saikin kaiken muun sujumaan omin päin paitsi kuljetuksen kaupungille ja yhden kaverinsa kantamaan jalkaa, sitä tärkeää esinettä. Varsinainen Impulssin loppu koitui kehityksestä, jossa editointi ei enää tarvinnut yhteistä tilaa, vaan kuka tahansa saattoi ryhtyä ohjelmantekoon joko omalla tai koulun kannettavia lainaamalla ihan vaan kotinurkissaan läksyjen lomassa. Työyhteisö katosi, ja tekemisen into sen myötä.


Taitava kuuntelija – ihan ilman pahvia Vannoutuneesta lehtitoimittajasta Marjatta Pölläsestä alias Pöly-tädistä tuli Melussa sähköisen viestinnän osaaja – ja toimittajasta opettaja. Maarit Jaakkola – Kahdeksanvuotiaana heitin nuket nurkkaan ja sanoin, etten opettele ruskeaa kastiketta. Päätin, että halusin oppia sanomaan jotain kaikkien naapurimaiden kielillä, vierailla kaikissa maissa, ja minusta tulisi kirjailija! Osittain Messukylän lukion pitkäaikaisen viestinnänopettajan Marjatta ”Pöly” Pölläsen tavoitteet toteutuivatkin. Vuonna 1976 Pöllänen oli ”onnesta äpynä” päästessään töihin ihan oikeaan sanomalehteen, Kansan lehteen, joka oli täydellisen miesvaltainen työympäristö. Moinen ei toimittajanalkua suinkaan haitannut: jo harjoittelussa Ruovesi-lehdessä päätoimittaja oli tokaissut kukkien jäätyä kastelematta: ”Eikö sulla ole mitään tajua kukista!” ”Raksallako sä olitkin”, kysyi puolestaan äiti syksyllä ensimmäisen kesän jälkeen, kun tytär oli oppinut ko-

measti päräyttelemään ärräpäitä. Pöllänen aloitti sivutoimisena viestinnänopettajana Melussa syksyllä 1995 ja viihtyi koulussa vapaan toimittajan toimen ohessa kaikkiaan 13 vuotta. Kansliaan Pöllänen oli astellut opettajankoulutuksen saanut kollega kainalossa, mutta lukio halusi juuri Pölläsen. – Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen oli valmis lopettamaan siihen paikkaan. Ajattelin, ettei tästä mitään tule, kun ei ole tuota pahvia, muodollista pätevyyttä. Pöllästä harmittaa, ettei sivutoimisen tuntiopettajan ollut koskaan mahdollista paneutua työhön mielestään tarpeeksi, esimerkiksi laatia kirjallista oppimateriaalia. – Oppituntien pikkutarkoista sotasuunnitelmista ei voinut edes uneksia, kun sitä tuli suoraan juttukeikalta ja seisoi oven suussa vaatteet päällä tasalta, kun tunnin piti alkaa, Pöllänen toteaa.

Käsitteet selviksi ja hommiin Journalistina Pöllänen oli kuitenkin oppinut kuuntelemaan ihmisiä. Pöllänen imi pedagogisia oppeja välitunneilla muilta opettajilta, jotka kertoivat kahvipöydässä iloistaan, murheistaan ja jaksamisestaan. – Äidinkielen opettajalta Viidan Armilta opin, että ensin peruskäsitteet selviksi ja sitten hommiin! Lama-aika pakotti säästötoimiin, ja olisi ollut synti haaveilla painojulkaisuista. Koulun omien medioiden tuli olla sähköisiä. Printtitoimittaja Pöllänen ei ollut elämässään tehnyt televisio-ohjelmia. Tässäkin auttoi kuitenkin se, että toimittaja on aina kiinnostunut uudesta. – Meillä oli kunnon pioneerimeininki ja tekniikkaa pelkäämättömiä opiskelijoita. Melun ylpeydeksi nousi tv-ohjelma Impulssi, jota lähetettiin TV-Tampereessa muutaman vuoden ajan. Myös radioon tehtiin yksi täsmäisku, 55


suora lähetys Teiskosta. – Myöhässä suoraan haastatteluun kirmanneelta kaupungingeodeetilta opin, että Tampereella on liikenteellinen ja maantieteellinen keskipiste. Vielä viimeisinä vuosina Pöly-täti oli kiinnostunut verkkopedagogiikasta ja kurssitti itseään sähköisistä oppimisympäristöistä, pidettiinhän osa viestinnän kursseista Moodlessa. – On muistettava, että opettaja on keskeisellä vaikuttajan paikalla: opettajan sivulauseet muistetaan vielä

vuosikymmentenkin jälkeen. Se on vien tuttujen kanssa, on aktiivisesti sekä kamalan ihanaa että järkyttävää! mukana järjestötyössä ja päivittää noin viittä kotisivua, muun muassa Lada alan harrastajalle Kangasalan kirjakahvilan sivustoa. – Maailma olisi täynnä erilaisia Pari vuotta opetustyöstä vetäytymi- mahdollisuuksia hyödyntää toimitsensä jälkeen Pöllänen on vain ”lei- tajan osaamista, mutta siitä ei, pahus, kisti eläkkeellä”. Hän kirjoittaa lehtiin makseta mitään! itselleen tärkeistä asioista, kuten vanEnnen kaikkea Pöllänen nauttii hustenhuollosta, luotsaa keittiössään kiireettömästä arjesta Kangasalan ompeluseuraa, jossa ”muka kudotaan Huutijärven harjumaisemissa. sukkaa”, puhuu politiikkaa aamukah– Maalla elämä on ihmispitoisemveilla, käy kävelemässä lähistöllä asu- paa, rikkaampaa kuin kaupungin lumetodellisuudessa, jossa voi kaivautua MAARIT JAAKKOLA arkeen ja luulla olevansa keskellä elämää. Koulu-uran päätyttyä Pöllänen myös möi kaksi vuosikymmentä palvelleen Ladansa nuorelle tamperelaiselle miehelle, jonka kautta ajopeli päätyi autoharrastajalle. Halvalla lähti. Kauppahintana oli yksi euro.

Tietokone ja ompelukoneet hurisevat nykyään tasa-arvoisina Marjatta Pölläsen työpöydällä Kangasalan Huutijärvellä, jossa myöskään aamun lehtiä ei jätetä koskaan lukematta.

56


Uuden median apostoli Aalto-yliopiston professori, Messukylän lukion entinen opiskelija Teemu Leinonen on opettanut entisiä opettajiaankin käyttämään internetiä. Sabrina Bqain

Pitkä taival taikkilaiseksi

Helsingin Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun tilat ovat sokkeloiset. Teemu Leinonen, 40, ohjaa vieraan nykyiseen työympäristöönsä Medialaboratorion siipeen. Ylioppilaaksi 1980-luvun loppupuolella kirjoittanut Leinonen kävi Messukylän lukion aikana, jolloin lukiossa ei vielä ollut erillistä viestintälinjaa. Silti ura on ohjautunut erinäisten yliopisto-opintojen kautta media- ja taidepainotteiselle alalle, uusmedian pariin. Lukio-opintonsa nuori Leinonen suoritti pakonomaisesti. Kaverit, joista osa kuuluu vielä nykyäänkin lähipiiriin, olivat yksi tärkeimmistä syistä ilmestyä koululle. – Koulun henki oli konservatiivinen. Koulu oli selkeästi Punnosten, rehtorin ja hänen vaimonsa, jotka olivat molemmat saksanopettajia. Eräänä keväänä rehtori Jouko Punnonen piti ylioppilaspuheenkin saksaksi, vaikka kaikki eivät ymmärtäneet kieltä, Leinonen myhäilee.

Moni opettaja on jäänyt mieleen. Psykologian opettaja ja luokanvalvoja Eeva-Liisa Forsman sai Leinosen kiinnostumaan psykologiasta, jota hän luki myöhemmin lisää yliopistossa. – Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuneen kuvaamataidon opettajan Eija Tukiaisen kautta kuulin oppilaitoksesta ensimmäisen kerran. Ties vaikka sillä olisi jokin yhteys nykyisyyteen, sillä miellän itseni selvästi taikkilaiseksi. Tie nykyiseen työhön kulki kuitenkin monen mutkan kautta. Sekalaisten kasvatustieteen, sosiologian, tiedotusopin ja kansainvälisen politiikan opintojen jälkeen Leinonen löysi itsensä Taideteollisen korkeakoulun medialaboratorion tutkimusryhmästä, ja sittemmin syventävien opintojen kautta taiteiden maisterina. Kiinnostus uutta mediaa kohtaan virisi internetin tulon myötä. – Halusin tehdä webbisivuja. Opetin myös opettajia käyttämään internetiä. Kävin jopa Messuky-

län lukiossa pitämässä aiheesta täydennyskoulutusta, Leinonen sanoo. Uuden median mahdollisuudet Mediasovelluksien ja nettisivujen suunnittelun kautta syntynyt taiteellinen pätevyys on mahdollistanut Leinoselle tutkijan paikan ja kahden vuoden professuurin. Leinonen opettaa suunnittelemaan asioita uuteen mediaan. – Digitaalisuus mahdollistaa uudenlaisen yhteistyön, josta Wikipedia on hyvä esimerkki. Kuka tahansa voi julkaista tietoa. Verkon tulisikin toimia nimenomaan kollaboraatioympäristönä, jolloin kaikki osapuolet voivat osallistua tiedon oppimiseen ja jakamiseen. Verkko ei saisi olla vain välityskanava. Nykylukioihin Leinonen toivoo enemmän tutkivaa oppimista. Esimerkiksi mediaopetuksesta Leinonen löytää kehittämisen varaa. Perinteisen mediakasvatuksen, eli merkkien ja merkitysten tulkitsemisen, rinnalle Leinonen kaipaa enemmän vastuullista median tuottamista. 57


SABRINA BQAIN

– Median luentakin helpottuu, kun on itse aktiivinen. Samalla opittaisiin vastuullisiksi tekijöiksi uudessa mediassa. Leinonen toivoo myös ylioppilaskirjoituksiin kannettavia tietokoneita ja internet-yhteyksiä. – Nykyään oppimista mitataan kirjapinon ulkoa muistamisella. Uusi media mahdollistaisi kuitenkin täysin uudenlaisen oppimisen maailman. Teemu Leinonen • Syntynyt 2.12.969 Nokialla. • Työskentelee uusmedian suunnittelun ja oppimisen professorina Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa. • Valmistunut taiteiden maisteriksi TaiKista 2001. Pro gradu -tutkielma kasvatustieteistä Tampereen yliopistossa. Kirjoitti ylioppilaaksi Messukylän lukiosta 1988. • Työskennellyt mm. tutkimusapulaisena Tampereen teknillisen korkeakoulun medialaboratioriossa 1997–1998 ja vuodesta 1998 tutkijana Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa. • Kiinnostuksen kohteina oppimisympäristöt ja yhteisöllinen oppiminen verkkoympäristöissä. Kehittänyt Fle3-oppimisympäristöä ja suunnitellut uusmediakonsepteja mm. Maailman terveysjärjestölle. Teemu Leinonen kävi Messukylän lukion ennen kuin sinne perustettiin viestintälinja, mutta päätyi tutkijaksi media-alalle.

58


Melun eväillä unelma-ammattiin Tuomas Marjamäki Vaikka tuntuukin, että opiskeluvuosista Messukylän lukiossa on vierähtänyt vain hetken verran, kyllä siitä jonkin aikaa sentään on. Prinsessa Diana oli tuolloin vielä täysissä voimissaan, ja Michael Jackson lauloi elävän yleisön edessä. Mika Myllyläkin oli puhtauden perikuva. Meluun halusin, koska minulla oli kova halu tulla toimittajaksi. Olin 11-vuotiaasta lähtien tehnyt omaa lehteä, minkä ansiosta kangasalainen keskiverto-oppilaskin huolittiin viestintälinjalle. Melu oli osa ketjureaktiota, jonka seurauksena olen edelleen rakastamallani alalla. Abiturientiksi päästyäni opettajani Armi Viita soitti ja suorastaan vaati, että haen Aamulehden Akatemiaan – ainutkertaiseksi jääneelle AL:n toimittajakurssille. Tottelin, enkä ole katunut. Työskentelin Aamulehdessä kurssin jälkeen vuoden pari ja suoritin varusmiespalvelukseni loppuun Ruotuväki-lehdessä. Näillä eväillä pääsin Ilta-Sanomiin, jossa viihdyin kahdeksan vuotta ensin toimittajana ja myöhemmin uutispäällikkönä. Vuo-

KARI KAIPAINEN

si sitten siirryin toimituspäälliköksi Apu-lehteen. ••• Vaikka lukioaikoina olinkin jo lehteni päätoimittaja, vasta Melun lehtityön kursseilla minulle alkoi selvitä käsite nimeltä ”journalismi”. Kirjoittaminen ei ollutkaan vain paperin värjäystä painomusteella, vaan jutuilla piti olla oma pointtinsa ja suunniteltu rakenteensa. Ymmärsin, että julkinen sana toi esiin epäkohtia, korjasi asioita ja käytti jopa valtaa. Opettajat ohjeistivat meitä kuin oikeita toimittajia ja passittivat haastattelemaan niin tohtori Panu Rajalaa kuin oikeusministeri Kari Häkämiestä. Kyllä siinä sai jo käsityksen tulevista alan töistä. Pidän arvokkaana kokemuksena sitä, että Melussa ehdimme tutustua viestinnän nyt jo kadonneeseen puoleen. Kehitimme valokuvia pimiössä kehitys- ja kiinnityslitkujen höyryissä, rakensimme jopa itse pahvilaatikkokameran. ”Editissä” leikkasimme videoita analogisesti, tietokoneella pystyi tekemään vain joitakin säälittäviä tehosteita. Internetissä kävin

ensimmäisen kerran Melun atk-luokassa syksyllä 1996. Yhteys oli nopea – sivu taisi aueta alle minuutissa. ••• Totuuden nimessä pitää kyllä sanoa, että välillä koulu meinasi haitata harrastuksia. En voinut esimerkiksi osallistua englannin uusintakokeeseen, kun olin menossa Mäntyniemeen haastattelemaan tasavallan presidentti Martti Ahtisaarta omaan lehteeni. ”Voit itse miettiä, kumpi on sinulle tärkeämpää”, opettaja mutisi. Sillä kerralla en kovin kauan miettinyt. 59


Ihmisten koulu

60


Arkea ennen ja nyt Anni Weckman Sama vanha rakennus, vaihtuvat ihmiset. Sukupolvesta toiseen sivistystä on vaalittu ja jaettu samoissa puitteissa. Miten Messukylän lukion arki on muuttunut vuosikymmenten varrella?

ANNI WECKMAN

Koulutalon sydän Koulutalon sydän on ollut Ervin aula, joka on nimetty arkkitehti Aarne Ervin mukaan. Aulasta pääsee juhlasaliin ja ruokalaan, jonka tiloissa sijaitsi alkuaikoina myös opettajainhuone. Usein parven reunoja ovat 2000-luvullakin koristaneet kuvataiteen työt, kuten ylemmässä kuvassa 1980-luvulla. Kuvataideluokka sijaitsee yläkerrassa, jotta luokkaan ohjautuu mahdollisimman paljon luonnonvaloa. 61


ANNI WECKMAN

62


Matematiikkaa ja mediakasvatusta Messukylän lukiossa on aina ollut vahva matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen. Vuonna 2004 Tampereen teknilliseen yliopistoon pääsi Melusta kolmanneksi eniten opiskelijoita kaikista Suomen lukioista. Vasemmalla matematiikan lehtori Kari Mantere (virassa 1971–2008) neuvoo opiskelijaa 1970-luvulla, vieressä lehtori Juhani Mäenpää (2000–) vuonna 2010. Media- ja viestintäosaaminen merkittiin valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteisiin aihekokonaisuudeksi vuonna 2005, mikä tarkoittaa sitä, että mediakasvatus tulee ottaa huomioon kaikissa oppiaineissa reaaliaineista kieliin. Melussa viestinnällinen näkökulma on ollut luontevasti läsnä kaikissa oppiaineissa. Lehtiä on luettu vaikkapa opinto-ohjauksen tunnilla.

ANNI WECKMAN

63


Kytkeytyneenä ulkomaailmaan

ANNI WECKMAN

64

Messukylän lukion käytössä on ollut yhteensä kolme atkluokkaa, joista toinen saadaan tarvittaessa yhdeksi isoksi opetustilaksi avaamalla luokkia erottava väliseinä. Yläaste ja lukio ovat pitäneet oppitunteja samoissa tietokoneluokissa. Internetin merkitys koulun arjessa ja opiskelussa esimerkiksi tiedonhaun kanavana on kasvanut huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana, ja tarvetta tietokoneelle pääsyyn olisi opiskelijoilla enemmän kuin mitä atk-luokat voivat tarjota. Tietokoneiden tarve kasvaa koko ajan, kun myös osa opinnoista siirtyy verkkoon. Melussa on voinut 2000-luvulla suorittaa verkkokursseja maakunnalliselta verkkokurssitarjottimelta, jonne lukio on myös tarjonnut omia kursseja reaaliaineissa ja viestinnässä.


Päiväkirjamerkintöjä ja rangaistuksia Maarit Jaakkola Koulujen arkista aherrusta dokumentoidaan usein varsin kehnosti: opettajilla ei ole aikaa eikä velvollisuutta kirjoittaa tekemisiä muistiin, ja oppitunneille tulee harvoin vieraita kamera kädessä. Koulutyöskentelystä tallennetut muistot rajoittuvat lähinnä erilaisiin koulun yhteisiin tilaisuuksiin. Jotain arkistoista kuitenkin löytää. Eritoten koulun perustamisen aikoihin 1960-luvulla koulujen työ oli joiltain osin valvotumpaa ja dokumentoidumpaa kuin nykyään. Koulutarkastajat kävivät seuraamassa oppitunteja säännöllisin välein, ja esimerkiksi rehtori Liisa Lindroos piti vuosina 1960–1962 erillistä kuuntelupäiväkirjaa: hän vieraili opettajiensa tunneilla ja arvioi heidän työtään. Opettajat puolestaan pitivät yhteiskoulun alkuvuosina ainekonferensseja, joissa he seurasivat toistensa tunteja ja kokoontuivat tunnin jälkeen keskustelemaan erilaisista opetukseen liittyvistä kysymyksistä. Seuraavilla sivuilla kurkistamme rehtori Lindroosin kuuntelupäiväkirjaan, selailemme opettajainkokouksen pöytäkirjoja ja luomme katsauksen yläkouluikäisten rangaistuskirjaan 1970- ja 2000-luvulla.

65


Otteita rehtori Lindroosin kuuntelupäiväkirjoista 10.10. klo 8–9 IB, uskontoa. Läksynä: miten Jumala valmisti Mooseksen kansan johtajaksi, ja miten Hän pakotti faaraon päästämään israelilaiset vankeudesta. Valmistettavana: israelilaisten matkan alku ja Punaisen meren ylitys. Pääsiäisjuhlan synty. Luokka hyvin virkeästi mukana. Läksy osattiin hyvin, ilmeisesti opettajan edellisen tunnin valmistuksen pohjalta. Ei mitään ulkolukua. Oppilaita johdatettiin tekemään itsenäisesti johtopäätelmiä ja saatiinkin onnistuneita vastauksia. 25.9. klo 10.05–10.50. Käsitöitä IIA-luokan tytöillä. Työnä sormikkaiden neulominen, alku. Edellisellä tunnilla oli asia selitetty teoreettisesti taululla. Nyt neulottiin harkkoreuna rannikkeen suuhun. Opetus

66

yksityiskohtaista. Oppilailla vapautunut tunnelma ja innostunutta yritystä. 6.2. Piirustusta IC-luokka, klo 10–11. Opettaja antoi aiheeksi mielikuvitustyön avaruuslennosta muistuttaen mieliin lehtiuutisia ja esityksiä radiossa sekä muutamalla kysymyksellä tiedustellen oppilaiden käsityksiä avaruuslennoista. Varsinkin pojat tuntuivat hyvin innostuneilta ja työhön, väriliiduilla, ryhdyttiin ilmeisen huvittuneina. Opettaja kierteli luokassa katsellen töitä ja siellä täällä ohjaillen. 13.10. klo 13.10–13.55, IIC, luok.valv. tunti. Aihe: linja-autolla kiertoajelu Tampereella ja nähtävyyksien tarkastelu. Voim. op. Eerolainen jakoi


oppilaille kaupungin kartan ja esittelylehtisen. Matkan aikana hän kertoi mikrofoonin välityksellä tärkeimmistä tapahtumista ja rakennuksista. Miellyttävä tilaisuus oppilaille. Kuri hyvä matkalla. 9.5. Suomea, IA-luokka, klo 12–13. Aineiden palautus. Opettaja selvitteli niitä aiheita, joista oli kirjoitettu kiinnittäen huomiota joihinkin väärinkäsityksiin otsikon tarkoittamasta asiasta sekä mainiten useita erityisen positiivisia piirteitä eri oppilaiden käsittelytavassa. Muutamia parhaita aineita luettiin ääneen senjälkeen kun oppilailta oli saatu siihen lupa. 12/10 klo 8.15–9.00, IIIA, geometria. Aihe: eri kulmien määrittely. Oppilaat olivat hyvin mukana. Harjoitustehtävät olivat hyvin tehtyjä. Vain yhdeltä puuttui kaikki. Sain oppilaan itse kiinni ilmoituksen laiminlyönnistä. Uuden valmistuksessa opettaja käytti paperille piirtämäänsä ympyrää apuna ja leikkeli siitä paloja. Oppilaitten käsittely miellyttävää. Tunti kokonaisuutena varsin hyvä.

11/2 klo 12.15 – 13.00 IIC. Poik. käsit. ja tytt. käsit. Vaihto-opetus meneillään. Pojat tekivät pyyhkeisiinsä nimikirjaimia. Järjestys hyvä ja innostus suuri. Vaihtoopetus näyttää olevan hyvin hedelmällistä. Tytöt tekivät ns. ”piianpeiliä”. Maalaus ja sahaus sujuivat hyvin. Työrauha tuntui vallitsevan. Työn organisoinnissa olisi parantamisen varaa. Sahausvaiheessa jouduttiin odottelemaan liian paljon. Innostus valtava.

11.3. klo 12.15–13, IIIA, kemia. Kuri melko huonoa. Ääni kuului kauas käytävälle. Välineitten käsittely huolimatonta.

1/10 klo 8.15 – 9.00 VII englanti. Opetettiin ’a double genitive’. Kieliopin opetuksessa olisi ollut hyväksi, jos opettaja olisi etukäteen kirjoittanut lauseet taululle. Opettajan ääntäminen hyvää ja puhe kuuluvaa. Oppilaat puhuivat liian hiljaa. Välttävä.

4/2 klo 13.10–14.55, tytt. voimist. Tytöt tekivät erilaisia taivutusliikkeitä. Järjestys tuntui mukavalta ja tyttöjen pukeutuminen asiaankuuluvaa.

Vuosiluvut on poistettu, jotta opettajat eivät olisi tunnistettavissa. 67


Opettajainkokousten pöytäkirjoista Messukylän yhteiskoulun opettajakunnan arvostelukokous lokakuun 26. päivänä 1961 Keskusteltiin oppilaille annettavista kehotuksista. Rehtori ehdotti kahta lajia: ”menestynyt heikosti” tai ”kehotetaan parantamaan läksyjen lukua”. Kannatettiin lievempää, siis vm. muotoa ja päätettiin antaa ne lauantaina 28.10. Opettajakokous marraskuun 29. päivänä 1961 Opettaja Tarjasto esitti alustuksen pedagogisia ongelmia käsittelevälle keskustelulle. Aluksi hän selosti tilastoja apuna käyttäin Tampereen kaupungin nuorisorikollisuutta ja sen kehitystä viime vuosien kuluessa. Alustaja korosti omana mielipiteenänsä kodin ja vanhempien merkitystä nuorisorikollisuuden ehkäisemisessä. Tilastojen perusteella todettiin sellaisten asuntoalueiden nuorison olevan vaikeinta, missä yleis-

68

esti perheissä molemmat vanhemmat käyvät työssä ja perheillä on runsaasti velkaa. Arvostelukokous lokakuun 26. päivänä 1962 Käsiteltiin kurikysymystä. Tämän aiheen alusti lehtori Pöyhönen. Alustuksen otsikkona oli koulukuri ja rangaistukset. Alustaja totesi kurinpidon tarkoituksena olevan elämäntapojen valvomisen (tai) ja työrauhan säilyttämisen. Lehtori Pöyhönen totesi, että parhaiten työrauhan saa opettaja jolla on sisäistä auktoriteettiä. On kuitenkin opettajia joilla auktoriteetti puuttuu kokonaan, jolloin sitä eivät saa aikaan mitkään ulkonaiset keinot. Kurinpitoon vaikuttaa myöskin asia, josta lehtori Pöyhönen mainitsi, opettajan katederi ei saa lähestyä liikaa oppilaita. Alustaja mainitsi vielä opettajan kurinpidollisista edellytyksistä ryhmitellen seuraavasti: 1) voimakas tahto 2) opettajan on tunnettava oppilaansa. Vältettävä kaavamaisuutta 3) Oikea opetustapa. Mielenkiintoinen ja oppilaat pidettävä työssä tiiviisti. Lopuksi hän mainitsi opettajien kollegiaalisuuden tärkeydestä ja myös siitä että vanhemmat eivät puhuisi väheksyvästi lapsilleen opettajista. Silloin oppilaat voisivat kunnioittaa opettajiaan mikä on erittäin tärkeää opettajien kurinpidon kannalta. Opettaja Innola aloitti keskustelun ja virisi erittäin vilkas keskustelu jossa opettajat käyttivät innokkaasti puheenvuoroja. Lopuksi puhui rehtori Punnonen luokanvalvojan tunneista ja korosti eräitä seikkoja, jotka pitäisi saada oppilaiden omaksuttaviksi. Kohteliaisuudesta ja


käytöstavoista ei koskaan voi puhua liikaa. Tovereiden kiusaamisen pitäisi olla aiheena ja myös se, että he pitävät siistinä ympäristönsä. Lisäksi pitäisi oppilaat opettaa hiljentymään ennen opettajan saapumista luokkaan. Vielä päätettiin vaatia oppilaita paperoimaan pulpettinsa. Opettajakunnan kokous syyskuun 16. päivänä 1963 Koska on todettu, että oppilaat välitunneilla vetelehtivät WC:ssä, sovittiin, että välituntivalvojien on käytävät tarkastamassa oppilaiden WC:t. Lisäksi päätettiin, että III ja IV luokkien pojat vuorotellen ovat WC-järjestäjinä. Saksan opettajien konferenssi huhtikuun 23. päivänä 1964 Läsnä olivat rehtori Punnonen ja fil.kand. Ilmi Riihimäki, joka toimi kokouksen sihteerinä. Rehtori piti tunnin runon opetuksesta suoralla metoodilla kuvatauluja käyttäen IIA luokalla. Fil.kand. Riihimäki oli kuuntelemassa. Keskusteltiin tunnin jälkeen opetusmahdollisuuksista suoraa menetelmää käyttäen. Saksan kielen opettajien konferenssi syyskuun 2. päivänä 1964 Päätettiin opettaa saksaa II-luokille ilman kirjaa pari, kolme ensimmäistä viikkoa. Ensimmäisellä tunnilla päätettiin keskustella oppilaiden kanssa Saksasta, pohtia kielen opiskelun tarkoitusta ja valmentaa oppilaita tulevaan vain saksan kielellä tapahtuvaan opetukseen. Toisen tunnin ohjelmaksi sovittiin tervehdykset: Guten Tag / Guten Morgen, Auf Wiedersehen ja seuraavat sanonnat: steht auf, stehe auf, setzt euch, setze dich, sagt, sage, frage, Wie heisst du? Ich heisse N.N. Kolmannella tunnilla päätettiin harjoitella edellisellä tunnilla opittua sanastoa ja opettaa seuraavat uudet sanonnat: Was ist das? Das ist eine Lampe. Wo ist die Lampe? das Pult, oben, unten.

Opettajainkokous 27.10.1966 Keskusteltiin VII luokan apaattisesta asenteesta koulunkäyntiin. Syynä tähän mainittiin muun muassa yo-kirjoitusten aiheuttama pelästys, luokalle tahallaan jättäytyminen ja edellytysten loppuminen. Rehtori Punnonen kiinnitti huomiota siihen, mitä voitaisiin heidän hyväkseen tehdä, ja yhteisesti todettiin, ettei arvostelusta voida tinkiä, mutta ei ole syytä myöskään liikaa korostaa ”yo-peikkoa, vaan hymyillä ja hellittää siellä, missä voi”. Suunnittelupäivä elokuun 21. päivänä 1972 Helmikuussa toivottiin järjestettävän erikoisviikko. Ehdotimme huumeita, alkoholia ja tupakointia käsittelevää valistusviikkoa. Koulu voisi käyttää asiantuntijoina psykologeja, lääkäreitä ja nuorisotyöntekijöitä. Tälle viikolle sijoittuisi myös Messukylän yhteiskoulun päivä. Tänä päivänä aamupäivä sujuisi normaalissa koulutyössä. Vanhemmat saisivat olla mukana koulussa. Iltapäivää suunniteltiin ”avoimien ovien päiväksi”. Koulussa olisi eräänlainen yhteinen ”happening”. Oppilaat saisivat jakautua vapaasti aihepiireittäin ryhmiin ilman luokkien mukaista jakoa. Olisi esim. lentopalloryhmä, klassisen musiikin ryhmä, jammausryhmä, taideryhmä, poliittisten keskustelujen ryhmä, näytelmäryhmä jne. Iltapäiväksi järjestettäisiin myös Hyde Park. Messukylän yhteiskoulun päivän illalla pidettäisiin vanhempien ja oppilaiden yhteiset iltamat. Humppaorkesteria suositeltiin. Oppilaat voisivat esim. alakerrassa kuunnella samalla nykymusiikkia. Naistoimikuntaa toivottiin mukaan järjestelyihin. Toivottiin myös kunnollista buffettia. Koulun entisiä oppilaita voitaisiin kutsua mukaan ja ohjelmaa suorittamaan. Opettajainkokous 17.1.1972 10/1-72 luokanvalvojain ”toimikunta” - totesi, että kouluneuvosto on jo alustavasti paras perustaa mitä pikimmin. Perustelut: a) näin voidaan 69


vaalitoimitusta harjoitella jo ennen syksyä ja b) kouluneuvosto pääsee jo kevätlukukaudella toimimaan ja liian voimakas uutuuden viehätys vähän laimenee siihen mennessä, kun laki astuu voimaan. - totesi luokkasiiven päätyovella kivetyksellä seisomisen ja kaiteisiin nojaamisen mahdolliseksi. - keskusteli laukkujen luokkaan kantamisesta ja urheiluvälineiden säilyttämisestä, mutta ei löytänyt ratkaisua. - keskusteli ”nurmikkolankojen” ja ”yöluokkakirjaimien” poistamisesta. - keskusteli opettajien ja oppilaiden välisestä sinuttelusta. - ei keskustellut pakkasrajasta, tihkusateesta eikä yleensä välituntien vietosta sisällä, koska rehtorienkokouksen mielipidettä ei vielä tiedetty. - ei ehtinyt keskustella siitä, miten ”sisälläololamppu” käytännössä toimii. - ei ehtinyt keskustella vanhojen sienten paremmuudesta eikä karttakeppien puutteesta. Opettajainkokous 17.1.1972 6.§ Keskusteltiin kastelemattomien sienien käytön lopettamisesta. Päätettiin siirtyä käytäntöön, että sienet saa kostuttaa. 7.§ Sinuttelusta kokous ei halunnut tehdä päätöstä. Istuviltaan vastaaminen päätettiin jättää opettajan omaan ratkaisuvaltaan. 70

8. § Päätettiin, että koulutuntien päätyttyä autoa odottamaan joutuvista teiskolaisista on tehtävä lista. Heille osoitetaan paikka, missä saavat odottaa. Ruotsin kielen ainekonferenssi 26.11.1968 Lehtori Tarja Punnonen kertoi kokemuksistaan tarrakuvien käytöstä. Hän mainitsi siitä, että tarrakuvat pitäisi

valita huolella: ne eivät saa olla liian pieniä, koska ne eivät silloin näy luokan perälle, mutteivät myöskään liian suuria, sillä silloin niitä on vaikea ryhmitellä mukavasti tarrataululle, samoin kuin niiden säilyttäminen on silloin vaikeata. --- Tarroja voidaan käyttää hyväksi niin vanhan läksyn kuulustelussa kuin uudenkin valmistelussa. Hyvin käteviä ne ovat myös kokeissa. Opettaja voi etukäteen rakentaa kirjoituskappaleisiin sopivan kuva-asetelman tarrataululle ja oppilaat saavat vapaasti kirjoittaa näistä kuvista. Tarrat ovat opetuksessa elävämpiä ja havainnollisempia kuin muut kuvat.


Yläkoulun rangaistuskirjasta ennen ja nyt Jälki-istunnon syitä koulun rangaistuskirjasta 1972–1976, sarake ”Rangaistuksen syy “:

Jälki-istunnon syitä koulun rangaistuskirjasta 2009–2010, sarake ”Selvitys rikkomuksesta”:

28.3.1973 klo 8.12 tulleet alakerran erikoisluokka-siiven ovesta aamuhartauden aikana sisään 6.4.1973 klo 9.25 poistuivat ilman lupaa tunnilta WC:hen ja polttivat siellä tupakkaa 9.3.1973 väärensi kaksi kertaa äidin nimen poissaolovihkoon 17.4.1973 on heittänyt runsaasti lunta IA-luokan tuuletusikkunan ritilän läpi 28.5.1973 päästänyt 23.5. kaksi myöhästynyttä oppilasta ilman lupaa koulun pääovesta sisään rukousten jälkeen 24.9.1973 poistunut koulun alueelta baariin 18.9.1973 10.12.1973 pudottanut tahallaan luokassa tuolit ja ulosajettuna avannut oven ja heiluttanut kättään 4.2.1974 piiloutuminen välitunnilla ulosmenon välttämiseksi 19.2.1974 valehtelivat 12.2.1974 valvovalle opettajalle olevansa järjestäjiä 24.5.1974 kirjoittivat oppitunnilla karkeita sanoja luokkatoverin puseron selkään 3.10.1974 kieltäytyi istumasta opettajan hänelle osoittamalla paikalla 17.10.1974 vilpillinen lähdekirjallisuuden käyttö ja vilpillisyys asiaa koskevissa kuulusteluissa 18.11.1974 sarjakuvalehden lukeminen oppitunnilla 18.11.1974 heitti kivellä oppilastoveria kasvoihin 2.12.1974 heitti koulun pihalla lumipallon klo 10.07 13.3.1975 jääkiekkoilu luokkahuoneessa 21.4.1975 kaakaon juominen kielletyssä paikassa 14.1.1976 päiväkirjan tahallinen tuhriminen 19.5.1976 sulki luokan opettajineen pommisuojaan

27.11.2009 riehuminen atk-tunnilla mm. pipolla kaverin hakkaaminen 26.11.2009 ruoalla leikkiminen: laittoi ruokapöydässä ruokaa toisen lautaselle ilman toisen pyyntöä 23.11.2009 epärehellisyys, läksyparkista ja myöhästymisen korvaamisesta luistaminen 20.11.2009 kännykän käyttö koetilanteessa 19.11.2009 heitti oppitunnilla pienen pariston melko kovalla vauhdilla, paristo osui tietokoneen näyttöön ja melkein opettajaan 19.11.2009 kumikäsineiden luvaton ottaminen kotitalousluokasta 4.11.2009 luvaton poistuminen, piilotteli autojen takana eikä palannut koululle opettajan huudoista huolimatta 27.10.2009 poistui ruokavälitunnilla lähikauppaan 26.10.2009 törkeä kielenkäyttö: kehotti ”painu v…uun” kun kysyttiin nimeä hänen viedessään näkkileipää ulos ruokalasta 5.10.2009 poltti tulitikkuja päällä olevassa kaasupolttimessa, vaaransi muiden turvallisuuden 21.9.2009 yritti murtautua luokkatoverinsa henkilökohtaiseen kaappiin 18.9.2009 hiirimatolla kaveria kohti heittäminen ja syyn vierittäminen toiselle 16.9.2009 lunttausyritys ruotsin verbikokeessa (verbit kirjoitettu kämmeneen) 9.9.2009 kiroilu oppitunnilla (vielä opettajan varoituksen jälkeenkin!) 31.8.2009 ohjeiden laiminlyönti (palasi mopolla kirkosta) 71


Campanella-kuoro nousi Messukylästä maineeseen Aino Loppela päätyi Messukylän yhteiskoulun musiikinopettajaksi pienen sattuman kautta. Häntä rohkaisi kokemus luontaisista opettajanlahjoista. Anni Vähälä

Musiikki-innostus tarttui

Laulajatar Aino Loppela oli hiljan muuttanut Pohjanmaalta Tampereelle, kun hän näki lehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin musiikinopettajaa nuoreen Messukylän yhteiskouluun. Messukylään valittu musiikinopettaja oli perunut paikkansa. – Rehtori Jouko Punnonen hämmästeli, koska minulla ei ollut opettajan koulutusta. Minä en epäröinyt, sillä minua oli joka puolelta kannustettu opettajaksi, ja minulla oli vähän opettajankokemustakin kotipaikkakunnaltani Vähästäkyröstä. Olin ilmeisesti jotenkin luontaisesti opettaja. Pohjanmaalla Vähässäkyrössä asuessaan Loppela oli opiskellut laulua ja pianonsoittoa Vaasan konservatoriossa sekä tutustunut musiikin teoria-aineisiin. Niinpä Loppela sai työn, alkuun vuodeksi. Vuosia kertyi lopulta melkein kolmekymmentä.

Musiikin merkityksen Loppelan elämässä näkee hänen kodissaan, jota koristaa komea vanha piano kynttilätelineineen, urkupilli ja kuvia säveltäjistä. Musiikinopettajana Loppela korosti kuuntelutaitoa ja klassisen musiikin tuntemusta sekä laulamista. Hän tutustutti oppilaat eri tyylikausien säveltäjiin. Oppilaina oli murrosiän kuohuja eläviä yläkouluikäisiä ja lukiolaisia. Auktoriteettiongelmia ei kuitenkaan syntynyt. – Oppilaiden piti keskittyä musiikkiin. Hiljaa istuminen ei riittänyt, vaan musiikista piti tarkkailla sen osasia, sävyjä ja soitinten ääniä. Tottumattomimmatkin oppilaat oli mahdollista saada keskittymään ja havainnoimaan musiikkia. – Ulkona tuuli, ja soitin jotain levyä. Eräs poika huomasi, että pensaiden lehdet heiluvat musiikin tahdissa, Loppela kuvaa unohtumatonta hetkeä.

72

Mutta sitten koulutarkastajat alkoivat käydä tihenevään tahtiin Loppelan tunneilla. Tarkastajat taputtivat käsiään oppilaiden mukana eikä heillä ollut moitittavaa, mutta Loppelan musiikinopettajan tutkinnon puute herätti epäilyksiä. Niinpä Loppela kävi hakemassa kasvatustieteen lisäoppia Helsingistä ja palasi sitten työhönsä. Tarkastajia ei enää kuulunut. Kovalla työllä huippukuoroksi Messukylän yhteiskoulun innokkaista oppilaista ja Loppelan visiosta sai alkunsa myös Campanella-kuoro. Kuoroharjoituksia pidettiin Ristinarkun koulun musiikinluokassa. Kuoro vietti 30-vuotisjuhlaansa vuonna 2004. Siihen mennessä Campanella oli voittanut muun muassa Euroopan yleisradiounionin EBU:n kuorokilpailun 1980-luvulla. Erityisesti advent-


JULIA ISOLAHTI

Kun Aino Loppela harjoitti Campanella-kuoroa Messukylän lukion musiikinluokassa, harjoitukset venyivät monesti pitkiksi.

tikonsertit vetivät tamperelaisia kynttilöillä valaistuun Tuomiokirkkoon. ”Suuret kapellimestarit Leif Segerstamista John Storgårdsiin ovat ihastelleet Campanellaa – –. Campanellaa arvioineet kriitikot niin Tanskassa, Saksassa, Englannissa kuin Espanjassakin ovat aina päätyneet samaan: tämä on kuin ammattilaiskuoro. Hallittu, taidokas ja upeasointinen”, kirjoitti maan suurimman harrastajamusiikkijärjestön Sulasolin lehti Campanellan kulta-aikoina.

Campanella myös levytti kuusi kertaa, ja vuonna 2006 julkaistu Kulkija palkittiin vuoden kuorolevynä. Loppelan mukaan menestyksen salaisuus oli yksinkertainen: kova harjoittelu. – Konsertteihin ei koskaan menty keskeneräisinä, vaan pyrimme aina mahdollisimman lähelle täydellistä, Loppela kertoo. Ei ollut laisinkaan harvinaista, että harjoituksia oli kaksikin kertaa viikossa 7–8 tuntia kerralla.

– Kun opettelimme uusia ohjelmistoja, eri harjoituksissa saattoi hurahtaa 4–5 iltaa viikossa. Oli varsinaiset harkat sunnuntaina, oma laulutunti vaikkapa maanantaina, oman äänen stemmaharjoitukset tiistaina, kaikkien sopraanojen äänenmuodostusharkat keskiviikkona. Ja jos sattui olemaan soolo jossain välissä konserttia, niin sitten säestäjän kanssa vielä harjoitus torstaina, muistelee 16 vuotta kuorossa viihtynyt Henna Leisiö. – Tuohon aikaan me kuorolaiset 73


olimme itse noiden maratoniharjoitusten kannalla; konsertti ei mielestämme valmistunut ilman viimeiseen asti tapahtuvaa, täydellisyyttä hipovaa pilkunviilausta. Ja näinhän se onkin. Kova työ tuotti tuloksia, kuoro menestyi ja me kasvoimme ihmisinä sen myötä, kuvailee Tiina Kauranen, joka lauloi Campanellan riveissä yhteensä 17 vuotta. Ansaittua tunnustusta työlle Kuoronjohtajan urasta Loppelalle myönnettiin vuonna 1990 director cantuksen arvonimi. Director cantus (suom. laulun johtaja) on valtion arvonimi, jonka presidentti voi myöntää ansioituneelle musiikkiammattilaiselle. Nyt Loppela saa taiteilijaeläkettä työstään säveltaiteen parissa. Campanella henkilöityi niin vahvasti Loppelaan, että kuorolaiset eivät halunneet jatkaa toi-

Aino Loppela johtaa Campanella-kuoroa koulun juhlasalissa.

74

mintaansa johtajansa eläköityessä. Monet campanellalaiset ovat kuitenkin pysyneet musiikin parissa, toiset tiiviistikin – joukossa on useita musiikkiammattilaisia. Esimerkiksi Kansallisoopperan solisti Anna-Kristiina Kaappola on ollut Loppelan oppilaana. – Aino oli kerta kaikkiaan uskomaton johtaja, ja aivan varmasti sen vuoksi Campanella oli niin täysin omassa sarjassaan koko elinkaarensa ajan, summaa Henna Leisiö, läänintaiteilijanakin toiminut etnomusikologi. – En kokenut opettajan työtä enkä kuoroa koskaan rasituksena. Pikemminkin vähän harmitti, kun joutui lopettamaan. Oli johdatusta, että päädyin Messukylään musiikinopettajaksi, Loppela tiivistää.

Aino Loppela • Laulaja (korkea sopraano), eläkkeellä. • Messukylän yhteiskoulun musiikinopettaja 1964–1992. • Campanella-kuoron johtaja 1974–2007. Kuoro teki kuusi levyä. Säännöllinen toiminta päättyi adventtikonserttiin vuonna 2007. • Director cantus -arvonimi 1990. • Opiskeli Vaasan konservatoriossa klassista laulua opettajanaan Tyyne Hase sekä pianonsoiton ja musiikin teorian opintoja Franz Hasen johdolla. • Viettänyt lapsuutensa Viipurissa. Talvisodan syttyessä muutti Pohjanmaalle Vähäänkyröön ja sieltä 1960-luvun alussa Tampereelle. • Kolme lasta ja lapsenlapsia.


Tekemisen riemua musiikista Melun musikaalit ovat heijastelleet aikaansa nuorten näkökulmasta. Ida-Maria Olva

ja Tuhkis-musikaalille (1989). – Pääsy Tullikamarin lavalle oli Messukylän lukion musikaaliperin- oppilaille mahtava kokemus. Tekniine alkoi vuonna 1997 Tullikamarin kasta vastasivat itse Pakkahuoneen Pakkahuoneella toteutetusta musiik- ammattilaiset, musiikinopettaja Tomi kiprojektista, jonka oli määrä juhlistaa Pelli muistelee. Messukylän lukion musikaalit oliSuomen 80-vuotiasta itsenäisyyttä. Projekti oli jatkoa Melun aikaisem- vat ensimmäisiä lukiolaismusikaaleja mille ja ensimmäisille musiikkihank- Tampereella. Vaikutteita perinteen keille, Egypti-performanssille (1994) alkuun otettiin muista kaupungeista.

Ensimmäiset projektit saivat jatkoa ideoista, joita sateli oppilailta ja opettajilta. – Musikaalit ovat täydellinen miljöö erilaisten näkemysten kohtaamisille. Musikaaleissa erilaiset ja erilaisista asioista kiinnostuneet nuoret ja aikuiset voivat tehdä jotain yhteistä. Näyttelijöiden, laulajien, tanssijoiden ja soittajien lisäksi tarvitaan paljon työryhmiä taustavoimiksi, kuten käsikirjoittajia, ohjaajia, säveltäjiä, lavastajia, puvustajia, valo- ja äänimiehiä sekä tuottajia, Pelli luettelee. Sirkusnumero huipentajana

Maarit ja Sami Hurmerinta kunniavieraina Siivet saan -musikaalin ensi-illassa vuonna 2002.

Johann Wolfgang Goethen Faustromaanista (1808– 1832) innostuksensa saanut musikaali Faust (2000) oli ensimmäinen koulun liikuntasalissa esitetty musikaali. Ta75


rina itsensä paholaiselle myyneestä miehestä, ikuisen elämän halusta ja ajan lahjomattomasta kulusta muuntui rajuksi rock-musikaaliksi Tomi Pellin käsissä. Esitykseen saatiin mukaan myös ripaus sirkusta: musikaalin huipensi opiskelijan hurja vertikaaliköysinumero. Yleisö katsoi henkeä pidätellen, kuinka tyttö kietoi itsensä köysiin aina katonrajaan asti, päästi itsensä irti ja pysähtyi vasta muutamaa senttiä ennen lattiaa. Faustissa nähtiin myös yläasteen opinto-ohjaaja Esko Myllymäki. Pääroolia esittänyt Pasi Vainionperä sai musikaalista niin suuren kipinän esiintymiseen, että hän jatkoi sitä ja voitti kesällä 2009 Iskelmäprinssipalkinnon. Kolmen tytön tanssiryhmästä Saija Raskulla opiskeli valoja äänisuunnittelijaksi.

Lähteenä musiikki

Vuonna 2002 ensi-iltansa saaneen Siivet saan -musikaalin inspiraation lähteenä oli Maarit ja Sami Hurmerinnan musiikki. – Jäätelökesää kuunnellessa tuli olo, että tästähän saisi hauskan lavakohtauksen, kertoo musikaalia jälleen järjestänyt Tomi Pelli. – Vanhempaa tuotantoa kuunnellessani taas totesin, että näissä biiseissähän on jo kaikki draaman ainekset. Käsikirjoituksen musiikin ja tekstien ympärille kokosi näyttelijä Sanna Majanlahti, joka antoi oppilaille myös näyttämötyön opetusta. Pääroolia esitti Jenna Teinilä, joka jatkoi teatterin maailmaan ja opiskelee nyt kolmatta vuotta teatteri-ilmaisun ohjaajan nelivuotista koulutusta. Vanhempainyhdistyksen puolelta musikaaliin saatiin lisäpotkua: vanhempainyhdistyksen edustaja Jouko Someroja hankki musikaaliin ihan kaikkea, mitä vain tarvittiin, muun muassa lavahuopia, viherkasveja ja voimavirtalaitteita. Hän myös ajoi esityksen valot ja äänet. – HienoimpaÄidinkielen opettaja, käsikirjoittaja Kristiina Fröjdahl opiskelijoiden haastattelussa vuoden 2004 Mä oon stara -musikaalista. na juttuna pidettiin

76

fosforiteippiä, jota pitää olla lavan reunalla, etteivät näyttelijät putoa lavalta. Teipin Jouko toi Tampereen Teatterin tekniikassa työskennelleen isänsä varastoista, Pelli myhäilee. – Valo- ja äänitekniikan työryhmä sai lainaksi Pyynikin ammattioppilaitoksen viestintälinjalta, ja kyseisiä varusteita asenneltiin juhlasaliin joka ilta viikon verran. Juhlasaliin luotu maailma hämmästytti monia katsojia. Ensi-ilta sai arvoisensa huipennuksen, kun Maarit ja Sami Hurmerinta saapuivat katsomaan esitystä. Maarit nousi myös lavalle esittämään kappaleensa Siivet saan. Vaihtelua arkeen Vuonna 2004 juhlasalissa toteutetun Mä oon stara -musikaalin ideointi sai alkunsa Idols-kilpailusta ja sen edustamasta tähtikulttikulttuurista. Musikaalin käsikirjoitti yläasteen äidinkielen opettaja Kristiina Fröjdahl, joka myös esitti äidin roolia. – Tomi kysyi, tekisinkö minä kässärin. Lupasin siltä istumalta. Aihe alkoi nopeasti kutoutua mielessäni, puhuttiinhan silloin paljon Suomen Idols-kisasta. Kotona istuin tietokoneen ääreen ja aloin kirjoittaa. Käsikirjoitus oli valmis kahden viikon kuluttua, Fröjdahl kertoo. Talonmiehen roolissa nähtiin jo aikaisemmin hyväksi näyttelijäksi koettu peruskoulun opinto-ohjaaja Esko Myllymäki. – Varmaan joskus oli tullut pu-


heeksi, että olin harrastanut näytelmätoimintaa. Musikaalit antoivat hienoa vaihtelua arkiseen työhön. Se valtava tekemisen riemu, joka nuorista välittyi, tuntui aina ja joka kerta minusta hyvin koskettavalta, Myllymäki kuvailee. Koreografiaan antoi vahvan panoksen Ida-Maria Hakanen, joka myös näytteli ja lauloi. Perinteen päätös Vuoden 2006 Sua testataan -jengimusikaalin esiintymispaikka vaihdettiin suuresta ja akustisesti hankalasta juhlasalista pieneen auditorioon. – Tilan vaihto toi mukanaan uusia syvyyksiä esitykseen: puhe kuului ilman vahvistusta koko katsomoon, ja yleisö oli lähempänä, enemmän läsnä. Auditorio muistutti pientä studioteatteria, Pelli perustelee. Musiikinluokka sijaitsi näyttämön veto-ovien takana, ja näin harjoittelu oli mahdollista esiintymistilassa päivittäin. Bändi sijoitettiin nokkelasti lavan taakse; sen erotti itse näyttämöstä pelkkä ohut hallaharso, johon bändin siluetti saatiin heijastumaan. Lukion viimeiseksi jäänyt musikaali Mitä kuuluu Marja-Leena kertoi perheiden hajoamisesta. Lukion toisen vuoden opiskelija Mari Heikkinen kirjoitti käsikirjoituksen oman ideansa pohjalta. Taustatukena oli tapahtumatuotannon kurssi, joka hoiti markkinoinnin, lipunmyynnin ja narikan.

Melun musikaalit 1997–2008 Tullikamarin Pakkahuoneen musiikkiprojekti (1997) Käsikirjoitus: Antti Sevanto Ohjaus: Antti Sevanto Musiikki: mm. Tomi Pelli

Faust (2000) Käsikirjoitus: Sanna Majanlahti Ohjaus: Tomi Pelli Musiikki: mm. Tomi Pelli Päärooleissa: Pasi Vainionperä, Esko Myllymäki

Siivet saan (2002) Käsikirjoitus: Sanna Majanlahti Ohjaus: Tomi Pelli Lavastus: Eija Tukiainen, Jouko Someroja Musiikki: Maarit ja Sami Hurmerinta Päärooleissa: Anna Keskinen, Nooramari Nevalainen, Jenna Teinilä

Mä oon stara (2004) Käsikirjoitus: Kristiina Fröjdahl Ohjaus: Kristiina Fröjdahl, Tomi Pelli Musiikki: Tomi Pelli, A-J Keskinen, Vesa Ahonen Lavastus: Eija Tukiainen Päärooleissa: mm. Timo Järvelä, Laura Mustonen

Sua testataan (2006) Käsikirjoitus: Kristiina Fröjdahl Ohjaus: Tomi Pelli Musiikki: mm. Tomi Pelli Pääroolissa: mm. Henna Heinämäki

Mitä kuuluu Marja-Leena (2008) Käsikirjoitus: Mari Heikkinen Ohjaus: Jyri Siimes Lavastus: Eija Tukiainen Musiikki: mm. Tomi Pelli Pääroolissa: mm. Siiri Eskelinen

77


Henkilökohtaisia muistoja Entiset oppilaat ja opettajat muistelevat Haastattelutyöryhmä: Jani Erkkilä (JE), Maarit Jaakkola (MJ), Anna-Katariina Maksimoff (A-KM), Riku Niemelä (RN), Saara-Maria Pulkkinen (S-MP), Jetta Sirola (JS), Sinituuli Suominen (SS), Anni Valden (AV). Kuvat haastateltavilta itseltään, ellei toisin mainita.

78


Mia Joki Gospel-laulaja, Messukylän lukiossa 1992–1995

”Pikkutytöstä saakka mummoni toivoi näkevänsä minut valkolakki päässä. Koska mummon toive oli tärkeä, tieni vei Espanjassa vietetyn välivuoden jälkeen Messukylän lukion penkille. Lukion jälkeen kirjat jäivät sivuun ja astuin suoraan työelämään, ensin taulu- ja kehystysliikkeeseen kehystäjäksi, sitten kirja- ja lahjatavaraliikkeeseen myyjäksi. Myyntityön jälkeen aloin tekemään graafista suunnittelua Hitsound Oy:lle, joka julkaisi sävellyksistäni viisi CD:tä. Sittemmin olen ’hankkinut’ kolme löytökoiraa, kolme lasta ja yhden miehen. Melu oli ehdoton ja ainoa valintani, koska se oli kiven heiton päässä kodistani, ajatellen mm. muutaman minuutin lisää aamu-uneen. Erikoista kyllä, mutta vaikka lukio oli vieressä, onnistuin myöhästymään enemmän kuin viisi kertaa. Muistan, kun ensimmäisenä koulupäivänä, kun kaikki oli uutta ja outoa, saimme kokea kivan tervetuliaistoivotuksen oppilaskunnalta. Katsoimme luokkahuoneessa TV:stä suoran lähetyksen, jossa oppilaskunnan puheenjohtaja esitteli koulua, tiloja ja tapoja huumorintajuisesti rennolla tyylillä. Yllätyksekseni

tämä samainen puheenjohtaja sanoi ohjelman loppuun: ’Taidanpa tästä lainata Mia Joen takkia ja lähteä ulkona käymään’. Hän otti käytävän naulakosta takkini ja lähti koulun pihalle. Mia Joen, ei voi olla totta, tuo minulle tuntematon oppilaskunnan puheenjohtaja tiesi nimeni, otti takkini päälleen ja lähti koulun pihalle! Seuraavat kolme vuotta olivat erittäin värikästä aikaa. Juhlat, tempaukset, myyjäiset, Saksan-matka ja muut yhteiset tapahtumat loivat hienosti me-henkeä eri luokkien välille.

Oman luokkamme henki ei tosin ollut ihan parhaasta päästä. Emme edes suunnitelleet luokkakokouksia pidettävän jatkossa, niin kuin muut luokat tekivät. Mutta omalta luokalta löytyi kuitenkin se kaveriporukka, jonka kanssa pidetään vieläkin tiiviisti yhteyttä. Kokoonnumme yhä vieläkin ravintola Astoriin syömään kanasalaattia lukion aikaisella likkaporukalla, aivan niin kuin silloin kauan sitten... Muistan monia kertoja, kun odottelin rehtorin puheille pääsyä opettajanhuoneessa. Syy oli yleensä aina 79


sama: lomanhaku Espanjan-matkaa neen maailman ja myös, ettei ihmivarten. Koska Espanjassa oleva toi- nen ole syntyisin apinasta, vaan on nen kotini ja ihmiset siellä olivat ainutlaatuinen luomisteos. Ihmettelin minulle tärkeitä, anoin lomaa pääs- luokassa ääneen, miten biokemiallitäkseni sinne. Kun rehtori oli pitänyt sesta massasta ei voi millään kehittyä sen tyypillisen puheensa siitä, miten pitkänkään ajanjakson kuluessa ihlomia ei noin vain myönnellä, hän mistä, joka rakastaa, vihaa, haistaa ja lopulta kuitenkin heltyi antamaan maistaa ja jonka silmä toimii paremtarvittavan loman. Kerran hän kui- min kuin kameran linssi. Nämä asiat tenkin lisäsi tyypillisen puheensa sitten veivät meidät napit vastakkain perään: ’Tätä et sitten kerro Tarjalle!’ opettajan kanssa, joka sanoi, että nuo Kun kerran taas olin rehtorin pu- asiat kuuluvat uskonnontunnille. heilla, kerroin hänelle erikoisesta Mutta kysehän oli maailman synnyssuunnitelmastani. Oli nitä, se on maanmittäin tulossa vanhojentietoa, sanoin. päivä, eikä poikia ollut tarMyöhem”Keskustelimme peeksi, joten niitä piti tilata min luokkaopettajan kanslisää – tyttöparein me likat toverit tulivat emme suostuneet tanskertomaan, sa uskosta simaan. ’Tilata miehiä?’ miten mieja spiritismin ihmetteli rehtori. ’Olen lenkiinnolla kuullut, että lennostosta vaarallisuudesta.” he seurasivat niitä saa’, vastasin topakasniin sanottuja ti. Ja niin kävikin. Kutsu väittelyjämme lähetettiin lennostolle, ja sovittuna näissä asioissa. Se oli hieno kuulla. Tietotekniikan taitoa olen tarvinpäivänä tarvittava määrä lennoston poikia kokoontui tanssiharjoituksiin nut paljon nykyisessä työssäni, mutta koulun juhlasaliin. Opetin valssin ensisysäyksen sain juuri lukiosta. Kuheille itse, koska satuin juuri siihen vaamataidossa innostuin erityisesti aikaan harrastamaan kilpatanssia. saven muovaamisesta ja monumentMoni isovarvas sai kuitenkin kyy- tien suunnittelusta, joista oli myötiä vanhojentansseissa, kun lennos- hemmin hyötyä esimerkiksi osallistuton pojat sekoilivat askeleissaan… essani ympäristötaidenäyttelyyn noin Keskustelin usein maantiedon neljän metrin korkuisella ’Elävän opettajan kanssa maailman synnys- Jumalan temppeli’ -teoksella. Niin, tä, koska oppikirjat eivät antaneet ja saksan kielen taito on ollut ahkemitään mahdollisuutta uskoa krea- rassa käytössä tilatessani sisustustionismiin. Toin oman näkökantani tuotteita Saksan Ebay-nettikaupasta. Oma luokanvalvojamme Seija esille siitä, miten uskon Jumalan luo80

Kuisma antoi minulle mielellään aamunavausvuorojaan, ja se vasta oli mielenkiintoista pitää koulun aamunavauksia! Joitakin vuosia sitten pääsiäisenä Seija kutsui minut mieheni kanssa koululle konsertoimaankin. Muistan oppilaanohjaaja EevaLiisa Forsmanin, joka oli valloittava persoona. Hän osasi todella lähestyä oppilaitaan ja tulla nuorten tasolle. Hänen kanssaan keskustelimme joskus kahdenkin kesken elämästä, uskosta ja jopa spiritismin vaarallisuudesta. Rehtori Jouko Punnonen ja hänen vaimonsa Tarja saavat kiitoksen erityisesti siitä, että jaksoivat joka vuosi viedä lukion kakkosluokat Saksan-matkalle. Saksan-matka oli lukion hauskin muisto, ehdottomasti! Mentiin laivalla, lossilla, bussilla ja ties millä. Nähtiin karkkien valmistamista, vahanukkeja, huumekyliä, Hampuri ja monet, monet paikat. Ehkä pari saksan sanaakin opittiin, esimerkiksi että ’Gemyse’ on mysli – vaikka se oli kylläkin vihannes. (Tuon opetin paniikissa olevalle kaverilleni juuri ennen hänen käännösvuoroaan – ja pieleen meni kirkkaasti.) Lukioaika on elämän parasta aikaa siksi, että nuori laittaa itsensä likoon sataprosenttisesti selviytyäkseen lukemisen paljoudesta ja esseistä. Se, että yhdessä luokkakavereiden kanssa pinnistetään harmaista maanantaipäivistä aina viimeiseen koulupäivään asti, on sellainen elämänmakuinen kokemus, että se jää ainaisesti mieleen.” MJ


SAARA-MARIA PULKKINEN

Pertti Siiki Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston johtaja, oppikoulussa 1961–1969 ”Aloitin opiskeluni Messukylän vanhassa koulurakennuksessa, josta muutimme muistaakseni vuoden tai parin päästä kaikki uuteen koulutaloon. Uusi koulu oli hyvin moderni ja hieno rakennus. Luokanvalvojanani toimi koko kouluajan äidinkielenopettaja Reijo Peltola, josta minulle on jäänyt oikein myönteinen käsitys. Hän oli oikeudenmukainen ja jämäkkä opettaja, jolla oli luontaista auktoriteettia. Mielestäni hän oli koulun silloisista opettajista paras. Koska olin opiskellut kielilinjal-

la, en voinut hakea jatko-opintoihin teknilliseen korkeakouluun. Silloin siihen tarvittiin vielä pitkän matematiikan taustaopiskeluja. Yhteiskunta-asiat kiinnostivat, ja päädyinkin Helsinkiin lukemaan oikeustiedettä. Työurani olen tehnyt julkishallinnon palveluksessa. Minulla on varatuomarin arvonimi, ja olen työskennellyt eri ministeriöissä sekä kolme vuotta Brysselissä Suomen EU-edustustossa. Työsuojeluosaston johtaja olen ollut vuodesta 2007. Olin mukana käynnistämässä Messukylän lukion senioriyhdis-

tyksen toimintaa vuonna 2002. Oikeustieteen koulutuksen saaneena hoidin yhdistyksen rekisteröimisen. Brysselin-komennuksen takia jouduin kuitenkin jäämään varsin pian pois yhdistyksen toiminnasta.”S-MP

Seppo Männikkö Tampereen aluepelastuslaitoksen pelastuspäällikkö, lukiossa 1967–1970

kuin aika paljon kavereiden kanssa, mutta itse opiskelupaikalla ei ollut minulle paljonkaan merkitystä. Ajauduin lukion jälkeen pelastusalalle, ja olen toiminut Tampereen kaupungin palveluksessa vuodesta ”Hyvä, jos muistan koko lukioaikaa- 1979, eli käytännössä koko työurani ni! Opiskelu Messukylän lukiossa ajan. Olen työssäni korostanut erioli minulle tasaista. Loppua kohti tyisesti onnettomuuksien ennaltatosin mentiin nousujohteisesti. Not- ehkäisyä. Vuonna 2000 oman alani

edustajat valitsivat minut vuoden palomieheksi, ja vuonna 2005 sain valtakunnallisen tunnustuspalkinnon turvallisuuden eteen tekemästäni työstä. Koulujen turvallisuusasiat ovat alati pinnalla. Nykyään kouluissa järjestetään turvallisuuskasvatusta ihan järjestelmällisesti. Tampereella Tulikettu-projekti on vienyt palomiehet jo esikouluihin asti 81


kertomaan paloturvallisuudesta. Kettuheijastimia näkyy aina välillä katukuvassa, ja lapset tunnistavat paloautoihin kiinnitetyt hahmot. Vaikka en itse käy kouluissa puhumassa oppilaille, olen ollut suunnit-

telemassa toimintaa, ja voisi sanoa, että olen osasyyllinen lisääntyneeseen valistukseen. Uskon vakaasti, että lasten ja nuorten turvallisuustietoisuus on kasvanut. En muista, että omana opiskeluaikanani meil-

lä olisi ollut edes paloharjoituksia. Ei kouluaikanani tapahtunut mitään hurjaa, mikä olisi vaikuttanut uravalintaani. Itse asiassa taidan olla niitä ihmisiä, joille ei koskaan tapahdu mitään.” S-MP

Markku Andersson Jyväskylän kaupunginjohtaja vuodesta 2004, keskikoulussa 1961–1966 ”Vanhassa kansakoulun koulurakennuksessa ruoka kannettiin vielä sisään. Kun uusi koulurakennus valmistui 1962, tuntui kuin olisi astunut ihan eri maailmaan. Talo oli moderni ja upea. 1960-luvulla luokat olivat isoja, ja meidänkin luokallamme oli varmaan 35 oppilasta. Silloin kukaan ei marissut, vaan kaikki olivat vain tyytyväisiä, kun olivat päässeet oppikouluun. Mielestäni suuresta luokkakoosta oli minulle pelkkää hyötyä. Isossa luokassa oli pakko toimia yhdessä, ja se oli hyvää kouluttautumista tuleviin työtehtäviin ja elämään yleensä. Tunnelma luokassa 82

oli yhteisöllinen, eikä iso ryhmäkoko tuntunut mitenkään stressaavalta. Nykyään uskotaan mielestäni turhankin vankasti siihen, että ryhmäkoon pienentäminen aina nostaisi opetuksen tasoa ja parantaisi oppilaiden oloja. Mielestäni isoissa luokissa opettaja sai ihan hyvin otteen niin koko luokasta kuin meistä oppilaista yksilöinäkin. Kouluaikani Messukylässä oli tärkeä vaihe elämässäni. Kun perustukset olivat kohdallaan, oli helpompi jatkaa ensin lukioon Tampereen normaalilyseoon ja myöhemmin aina Jyväskylän yliopistoon asti, jossa luin sekä yhteiskunta- että kasvatustieteitä. Keskikoulussa lempiaineitani olivat kielet, ruotsi ja saksa, joita käytän edelleen melkein päivittäin. Ruotsinopettaja Liisa Lindroosia muistelen lämmöllä. Koulujen keskittämistä tapahtuu nyt kaikissa isoissa kasvukeskuksissa, myös Jyväskylässä. Alakoulut ovat tavallisesti lähikouluja, ja niitä pitääkin viedä sinne, missä on oppilaita.


Luulen, että lukiolaiset taas viihtyvät paremmin keskustassa, missä harrastusmahdollisuudet ovat lähempänä. Kouluverkkojen muokkaantuminen on luonnollista. Muutos kertoo kau-

pungin kehityksestä. Koulussa arjen pienet sattumukset olivat tärkeämpiä kuin juhlat tai muut erikoisuudet. Yksittäisistä tapahtumista mieleeni tulevat vuo-

den 1964 Tokion olympialaiset, joissa keihäänheittäjä Pauli Nevala voitti kultaa. Sitä saimme silloin riehua ja juhlia välituntien lisäksi myös oppitunneilla luokissa.” S-MP

Tommi Rasila Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja, lukiossa 1982–1985 ”Kävin Ristinarkun yläasteen ja olin Messukylän lukiossa syksystä 1982 kevääseen 1985. Pitkäaikainen yrittäjän urani käynnistyi lukioaikana, kun perustin 17-vuotiaana toiminimen erilaisia elektroniikan valmistus- ja korjaustöitä varten. Koulu tuki minua siten, että tekniikasta vastannut kieltenopettaja Kalevi ’Kalle-setä’ Heimo teetti minulla paljon koulun elektroniikkalaitteisiin liittyviä korjaustöitä – ainahan niitä rikki meni. ’Ilmiselvä valinta’ jatko-opiskelupaikaksi oli Tampereen teknillinen korkeakoulu. Armeijasta palattuani ostin entisen työpaikkani, elektroniikkaliikkeen Rongankadulta, ja jatkoin siinä yrittäjä, kunnes palasin opiskelemaan. Valmistuttuani 1992 aloin taas täyspäiväiseksi yrittäjäksi: perustin teknoyrityksen nimeltä Sample Rate Systems. Sitten mentiinkin aika lujaa muutama vuosi, kunnes firma myytiin yhdysvaltalaiselle pörssiyritykselle vuonna 2000. Olin

vielä hetken firman Suomen-vetäjänä, mutta sitten menin jatkamaan kevyesti aloitettuja jatko-opintojani Hervantaan. Väittelin tohtoriksi 2004. Olen toiminut työn ohessa monissa luottamustehtävissä, joista yksi on ollut Messukylän lukion senioriyhdistyksen hallitus. Oman urheiluharrastukseni kannalta yläaste ja lukio olivat erinomaista aikaa verrattuna ala-asteeseen, jolloin ”hiihdettiin kesät talvet”. Kun pakolliset lajit oli saatu suoritettua ja 83


opettaja Antti Eerolainen saanut numerot kohdalleen, kukin sai tehdä koko lailla sitä, mitä halusi. Itse kävin pelaamassa squashia, keilaamassa ja ampumassa jousella, jotka olivat kaikki harrastuksiani tuolloin. Ne, jotka pelasivat koulun lätkäjoukkueessa, saivat päähuomion, ja ne, joilla ei ollut omia ideoita, kävelivät – kuka lähikauppaan ja kuka kauemmas. Muistan luokka-asteemme kolmen luokan välisen lämminhenkisen kissanhännänvedon: pitkien kielten ja

lyhyen matematiikan lukijat olivat Aluokka, me pitkämatikkalaiset olimme B-luokka, ja kun toiselle luokalle meistä jaettiin C-luokka, sitä alettiin kutsua ”C niin kuin sakka” – ja siis hyvässä hengessä nimenomaan! Tuntuisi suorastaan ahdistavalta ajatus, että olisi joutunut käymään luokattoman lukion. B-luokka oli itselleni ehdottoman tärkeä sosiaalinen yhteisö ja kasvuympäristö. Paljon touhuttiin yhdessä koulukavereiden kanssa myös koulun ulkopuolella. Bileitä

järjestettiin milloin kenenkin kotona. Pari kuukautta sitten punastelin, kun lukioaikainen ystävä muisteli yhteisiä lukioaikojamme illallispöydässä vaimojemme kuullen… Tiettyjä opettajia muistelen yhä lämmöllä: Kalle-setä, Kapa, Ody, Ykä ja niin edelleen. Jostain syystä naisopettajien metodit eivät nuorta miehenalkua ilmeisesti niin paljon viehättäneet kuin miesopettajien – liekö syynä jonkinlainen samastumisen tai esikuvan tarve?” JE

lämpimäksi – mutta pitää tutustua kunnolla. Nyt, 16 vuotta myöhemmin 34-vuotiaana, työskentelen mobiiliteknologian parissa. Erityisen hyviksi ystävikseni tulivat Virve Tarvainen (os. Lehtinen) ja Maiju Salonen (os. Hietala). Virven tapasin uudestaan noin yhdeksän vuotta sitten, kun hän matkusti UuteenSeelantiin työasioissa aviomiehensä kanssa. Mieleeni olivat erityisesti jyrkät vuodenajanvaihdokset. Kesän pitkät päivät ja valoisat yöt tuovat vieläkin hymyn huulille. Talvestakin pidin paljon, ja otin tuntumaa moneen talvilajiin. Kävin pelaamassa jääkiek-

koa ja katsoin muutamia Tapparan otteluita jäähallissa. Tutuksi tulivat tietenkin myös pilkkiminen, sauna sekä avantouinti, jota kokeilin jopa muutaman kerran. Ja eihän suomalainen talvi olisi mitään ilman hiihtämistä. Kokeilin niin mäenlaskua kuin murtomaahiihtoakin. Kuuluin myös koulun kirkkovenesoutujoukkueeseen. Meillä meni paikallisissa kilpailuissa hyvin. Pääsimme myös valtakunnallisiin kisoihin, joissa kävimme muun muassa Vammalassa. Olin innokas oppimaan suomea, mutta isäntäperheeni vanhemmat halusivat lastensa oppivan englantia kanssani. Suomen kielen oppiminen

Andrew Bluck Vaihto-oppilas lukiossa 1993–1994 ”Päädyin vaihto-oppilaaksi Suomeen sattumalta, kun en päässyt Itävaltaan enkä Saksaan. Olin tyytyväinen, koska janosin haasteita. Nautin haasteesta olla niin erilaisessa ympäristössä kuin kotimaani Uusi-Seelanti. Olin käsittääkseni koulun ensimmäinen pidempiaikainen vaihto-oppilas. On ymmärrettävää, että oppilaat koulussa olivat aluksi erittäin ujoja, ja heihin oli vaikea saada kontaktia. Pikkuhiljaa he kuitenkin alkoivat avautua ja tutustua minuun. Suomeen tutustuessani ymmärsin myös yhä paremmin tuota ’ujoutta’. Jos suomalaiseen tutustuu kunnolla, hän osoittautuu uskomattoman 84


olikin hankalaa. Mieleen tulee myös Kummelit, joita katsoin muiden mukana, vaikken kaikkea ymmärtänytkään. Muistan toki edelleen muutamia sanoja. Ainakin ’salmiakki’ ja ’koskenkorva’ tulevat heti ensimmäisinä mieleen! Toin mukanani kotiin suomenkielisen keittokirjan. Toisinaan teen kirjan reseptien mukaan ruokaa. Saatan kylläkin tarvita tuon tuostakin vanhaa sanakirjaani käännösavuksi. Vuosi Suomessa sujui niin hyvin, etten oikeastaan keksi yhtäkään erityisen huonoa tapahtumaa vaihtoajalta − lähtemistä lukuun ottamatta. Lähtö on yksi kamalimmista asioista, joita minun on täytynyt koskaan tehdä. Jäin kaipaamaan niin monia fantastisia ihmisiä. Aion matkustaa Suomeen vielä jonain päivänä, sillä haluan ehdottomasti esitellä maata myös vaimolleni. Tällä hetkellä työmatkani kuljettavat minut kuitenkin valitettavasti kaikkialle muualle paitsi Eurooppaan. Haluan lähettää terveisiä kaikille, jotka tutustuivat meikäläiseen, ’Kiwi-guyhin’. Olen Facebookissa, joten älkää ujostelko ottaa yhteyttä!” A-KM

85


Jenni Ahola Muoti- ja kauneusalan yrittäjä, lukiossa 1992–1994 ”Kävin Tammerkosken yläasteen ja hain Tammerkosken lukioon, mutten päässyt, ja minulle tarjottiin paikkaa Messukylän lukiosta. Siihen aikaan minulla oli jo vahvasti jalka työelämässä. Olin aloittanut mallin- ja juontotyöt, ja työtarjouksia sateli tasaiseen tahtiin. Töiden ja opiskelun yhteen sovittaminen tuotti ongelmia. Kun lukion kakkosvuodesta jäi töiden takia puolet käymättä, opettaja ehdotti, että aloittaisin toisen vuoden kokonaan alusta. Minusta se oli täysin mahdoton ajatus! Lukion tahti oli minulle aivan liian verkkainen, ja opintoihin kuului kaikenlaisia täyteaineita. En kokenut esimerkiksi koulun liikunnanopetusta kovin merkitykselliseksi, kun olin jo muutenkin liikunnallinen ja hoidin kuntoani. Ylioppilaslakin saaminen oli minulle silti tärkeää; myös vanhempani olivat ylioppilaita, enkä halunnut siinä vaiheessa sulkea mitään ovia jatkosuunnitelmissani. Vaihdoin aikuislukioon, jossa saatoin keskittyä lukuaineisiin. Iltalukiossa opiskelu oli aikuismaista, itsenäistä ja tehokasta. Melussa ehdin siten olla vain puolentoista vuoden ajan. Moni luokkakaveri asui koulun lähistöllä. Minä taisin olla ainoa, joka polki pyörällä Sorsapuistosta. Nyt, 86

33-vuotiaana, muistan aika vähän: sivuoven, jonka viereen jätin aina pyöräni, ja käytävät. Usein mieleen jäävät persoonallisuudet – ne, joilla on jotain erityistä ulkonäössä, puhetavassa, pukeutumisessa. Luokkatovereista pidän yhä yhteyttä Juha Palanderiin. Palle oli erilainen kuin muut – hän oli luokan ’maskotti’, ilopilleri. Hän on ollut keskustan yrityksissä töissä, ja kun olen vieraillut niissä asiakkaana, olemme aina vaihtaneet kuulumisia. Vastikään sain häneltä hänen uuden puhelinnumeronsa, joten pitänemme jatkossakin yhteyttä. Rinnakkaisluokalla oli Petri Nyblom, joka muisti minut hyvin, vaikken itse saanut häntä mieleeni. Olemme nykyään perhetuttuja, sillä hän on naimisissa hyvän ystävättäreni kanssa. Lukioaikana haaveilin lääkärin ammatista, mutta lyhyellä matematiikalla ja matemaattisten aineiden opintomenestykselläni en voinut uralle lähteä. Opiskelin myös avoimessa yliopistossa kasvatustiedettä. Lopulta luonteva ratkaisu oli yrittäjyys, johon pohjan tarjosivat markkinoinnin ja kansainvälisen kaupan opinnot Pirkanmaan ammattikorkeakoulun Ikaalisten yksikössä. Syksyllä 2004 perustin oman mallitoimisto Promodelin, ja kaksi vuotta sitten

ostin Ideaparkin Catwalk-alueelta Tommy Hilfiger -konseptiliikkeen. Lukio tarjosi yleissivistystä ja yleistietämystä maailmasta. Sain hyvän jatkoajan ajatella tulevaisuuden vaihtoehtoja.” MJ


Petri Suomala Tampereen teknillisen yliopiston yrityksen talouden professori, lukiossa 1990–1993 ”Kauaksi en ole Messukylästä päässyt – Hervantaan asti kuitenkin. Nykyiseen professorin työhöni minut johdatti tuotantotalouden diplomiinsinöörin tutkinto vuonna 1999 ja myöhemmin tutkijanura ja väitöskirja vuonna 2004. Kaikki tutkintoni olen suorittanut Hervannassa TTKK:ssa tai myöhemmin TTY:ssä. Melu oli tuohon aikaan imagoltaan hiukan harmaa koulu Tampereen lukioiden joukossa, mutta koulun elämä oli tosiasiassa kaikkea muuta kuin harmaata. Muistelen, että varsinkin ruotsin ja joskus biologian tunnit olivat hyvinkin hulvattomia. Muun muassa ruotsin aineen palautuksen yhteydessä opettajan kaverilleni tokaisema ’terkut tekijälle’ -lausahdus on jäänyt hyvin elämään, kun palautetun aineen taso näytti poikkeavan selvästi siitä, mitä kaverin kohdalla oli totuttu odottamaan. Matematiikka ja sen opiskelu oli lukioaikana erityisen palkitsevaa. Minusta opettajat tekevät koulun, ja Melun kohdalla silloiset opettajat tekivät hienon koulun. Kun opettaja panee peliin koko persoonansa, kuten tuolloin monet tekivät, syntyy paitsi tuloksia myös hyviä muistoja.

Pitkän matematiikan luokka, luokanvalvojanaan Kari Mantere, oli kovin poikavoittoinen ja varmasti ainakin lukion alussa kohtuullisen levoton ja altis kaikenlaiselle hölmöilylle. Kui-

tenkin lienemme jääneet Melun historiaan yhtenä opiskelutuloksiltaan kovimmista luokista. Paristakymmenestä luokan oppilaasta neljä tai viisi kirjoitti kuuden laudaturin paperit. Liikuntatuntien ’omat lajit’ oli merkintä, jota liikunnanopettaja Antti Eerolainen viljeli toistuvasti määritellessään tuntien sisältöä. Täytyy sanoa, että tuota ohjetta osattiin noudattaa ja harrastetut lajit

olivat todella hyvin persoonallisia. Omaan toimintaan liittyi toki paljon lapsellista säätämistä, mutta uskoisin olleeni kuitenkin melko helppo oppilas. Nautin opiskelusta Melussa, ja minusta opetuksen taso oli erinomainen. Iso vaikutus oli silläkin, että luokassamme oli paljon lahjakkaita oppilaita. On sekä kivaa että tehokasta opiskella, kun vieressä on hyviä kirittäjiä. Vaikka en koskaan ole suhtautunut kielteisesti kielten opiskeluun, en varmaankaan lukiossa vielä ymmärtänyt, kuinka tärkeä taito erityisesti englannin kielen osaaminen on. Nykyisin Melu on valitettavasti vain rakennus, jonka ohi lasten kanssa ajetaan mummin luokse. Välillä kun näen paria kaveria, jotka Melussa olivat samalla luokalla, saatamme kyllä muistella näitäkin menneitä. Tärkeitä vuosia nuo siis kuitenkin olivat. Luin Melun lakkauttamisesta Aamulehdestä, ja jonkinlaisen nostalgiaväritteisen haikeuden asia synnytti. Kaikenlaisten rakenteellisten järjestelyjen tekeminen – erityisesti keskittäminen ja yhdistäminen – näyttää olevan vallitseva hallinnollinen paradigma. Varmasti tulevaisuudessa mennään taas toiseenkin suuntaan. ” MJ 87


Erkko Lehtonen Matemaatikko, lukiossa 1990–1993 ”Lähdin lukion jälkeen Tampereen teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan diplomi-insinööriksi, kuten varmaan puolet lukioluokastani. Väiteltyäni 2007 olen kierrellyt maailmaa matkalaukkumatemaatikkona yliopistosta ja konferenssista toiseen. Asemapaikkoinani ovat olleet

Waterloon yliopisto Kanadassa ja Euroopassa Luxemburgin yliopisto. Muistelen edelleen Tarton olympialaisia. Oli kevättalvi 1992, kun Melun toisluokkalaisista koottu 88

joukkue, minä muitten mukana, lähti Tarttoon kisailemaan sikäläisen ystävyyskoulumme kanssa matematiikassa, kemiassa, englannissa ja biologiassa. Viro oli äskettäin itsenäistynyt. Teimme myös ekskursion Kaakkois-Viroon, ja sen aikana meille oppilaille tarjoutui muun muassa tilaisuus heittää rehtori Jouko Punnosta lumipallolla. Luokanvalvojamme Kari Mantere kutsui luokkaamme “Melun malliluokaksi”. Luokaltamme valmistui peräti viisi kuuden laudaturin ylioppilasta, mikä oli tiettävästi enemmän kuin koskaan aikaisemmin koko lukioon oli kerralla saatu kuusia älliä. Koiruuksiakin kyllä teimme. Muuan opettaja huomautti tunnin alussa, että luokassamme oli tunkkainen ilma. Kun opettaja tuli seuraavan kerran pitämään oppituntia, me oppilaat olimme pitäneet hyvin tarkasti huolen siitä, että ilma olisi moitteettoman raikasta: ikkunat ja ovet ulko-ovea myöten olivat olleet auki. Oli talvi ja ulkona kova pakkanen. Oppilaat hytisivät luokassa talvivaatteet yllä, ja taisi opettajakin hieman palella, mutta ilman tunkkaisuudesta hän ei enää sen koommin valittanut.

Ehdottomasti tärkein lukiossa oppimani taito on ollut englannin kieli. Se on tiedeyhteisön lingua franca, ja sitä käytän jatkuvasti työssäni ja vapaa-ajalla. Myös ranskan opinnoista on ollut hyötyä, etenkin nyt täällä Luxemburgissa. Olisin toivonut, että koulun kieltenopetuksessa olisi kiinnitetty paljon enemmän huomiota ääntämiseen. Matematiikka oli koulussa aina lempiaineeni, mutta lukion matematiikalla on aika vähän yhtymäkohtia matematiikkaan tieteellisenä tutkimustyönä. Omaa tutkimusalaani ovat universaali algebra ja diskreetti matematiikka, joista tuskin mainittiin sanaakaan lukiossa. Lukion matematiikka on lähinnä laskemista; vasta yliopisto-opinnoissa korostetaan päättelyä ja perustelemista. Täsmällisten matemaattisten todistusten esittämistä oikeastaan suorastaan vältetään lukiossa, vaikka todistukset muodostavat matematiikan ytimen. Musiikinopettaja Aino Loppela on jäänyt erityisen lämpimästi mieleen. Kaikista taiteenlajeista musiikkia arvostan eniten, enkä voi pitää vähäisenä Loppelan vaikutusta kiinnostukseni heräämiseen klassiseen musiikkiin. Musiikki on minulle elinikäinen ilo.” MJ


Kirsikka Mattila Helsingin yliopiston tiedottaja, lukiossa 1992–1995 ”Lukioaika ei ollut minulle yksinomaan helppoa, mutta kyllä siitä ajasta paljon hyviä muistoja jäi – ja hyviä ystäviä varsinkin. Lukioaikana en ollut suuntautunut ’lukuhommiin’, vaan minua kiinnostivat enemmän taide ja käsillä tekeminen. Lukion jälkeen olin ensin vuoden Lahden kansanopistossa kuvataidelinjalla. Siitä sain hyvän pohjan taidekorkeakoulujen pääsykokeisiin. Hain hyvin monenlaisiin koulutusohjelmiin, joista sattumoisin pääsin Tampereen ammattikorkeakoulun TTVO:n mediatuotannon linjalle. Kyseinen koulu ei ollut ehkä minulle aivan oikea paikka, mutta sisulla valmistuin medianomiksi vuonna 2000. Siitä lähtien, siis pian kymmenen vuoden ajan, olen tehnyt erilaisia viestintään tavalla tai toisella liittyviä töitä. Töiden sivussa olen opiskellut ja valmistunut myös filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Vuosien varrella olen töiden, kurssien ja oman harrastuneisuuteni kautta suuntautunut yhä enemmän kirjalliseen viestintään. Tänä päivänä olen vakituisessa työsuhteessa (mainittava nykypäivänä!) tiedottajana Helsingin yliopiston Viikin kampuksella. Melusta tulee mieleen monia hauskoja hetkiä esimerkiksi hyppy-

tunneista lähipubi Holvarissa Takahuhdintiellä. Edelleen säännöllisin väliajoin muistelemme myös esimerkiksi videokuvauskurssimme harjoitustöitä, varsinkin muunnelmaamme silloisesta suosikkisarjasta Beverly Hills 90120. Meidän versiomme oli tietysti Messukylä 33540, vai mikä koulumme postinumero olikaan. Filmimme keskittyi seksuaalisiin poikkeamiin varsin lapsekkaan huumorin keinoin, joten rainan näkeminen näin jälkikäteen voisi olla tuskallinen kokemus. Ihan valmiiksi sitä ei tosin taidettu koskaan saada, vaikka materiaalia kuvattiin paljon. Minä ja ystäväni saimme myös jostain kumman syystä kuvaamataidon opettajalta pyynnön valmistaa kakkosluokan keväänämme Egypti-teemaviikon juhlaan performanssin. Suunnittelun varjolla olimme erittäin monta tuntia Holvarissa. Myönnän, työskentely ei ollut sataprosenttisen tehokasta. H-hetken lähestyessä menimme hiukan paniikkiin,

kun valmista oli hyvin vähän. Loppukirimme kuitenkin pelasti paljon, ja performanssi oli olosuhteisiin nähden ihmeen onnistunut. Opettajammekin oli huojentunut ja kiitteli työtämme. Saksanlukijoiden matka Hampuriin oli myös legendaarinen, vaikka itse matkalla meitä ei ehkä aina naurattanut, sillä koimme olleemme opettajien silmätikkuja (osin syystä 89


varmasti). Matkailunähtävyydet merimieskirkkoineen, eläkeläisravintoloineen ja muine kummallisuuksineen eivät olleet aina yksi yhteen nuorten ihmisten mielenkiinnon kohteiden kanssa. Hotellimmekin oli keskellä peltoa. Jälkikäteen juuri oudot tilanteet ja pienet ristiriidatkin ovat huvittaneet aivan erityisesti. En koe hirveän paljon oppineeni

tiedollisesti lukiossa. Ehkä sitä oppi enemmän kuin tajusikaan, mutta mielenkiintoni oli kyllä muualla. Koulun henki oppilaiden keskuudessa ei ollut siihen aikaan sellainen kilpailullinen, että hyvää koulumenestystä tai urasuuntautuneisuutta olisi erityisemmin arvostettu. Ymmärtääkseni joissain kouluissa oli näin jo lukioaikana. Se vähän harmittaa, että tie-

sin jostain syystä niin vähän jatkoopiskelumahdollisuuksista – vaikka oli se maailmakin silloin aika erilainen, kun ei ollut nettiäkään. Nykyisille lukiolaisille sanoisin, että miettikää ja etsikää tietoa omaaloitteisesti myös sellaisista aloista, joita ei opeteta lukiossa tai jotka eivät heti tunnu omilta – tai varsinkaan trendikkäiltä. ” AV

Santtu Silvennoinen Aamulehden urheilutoimittaja, lukiossa 1998–2001 ”Minusta piti tulla kauppatieteilijä, mutta sattumalla on tapana järjestää ihmeellisiä juttuja. Voitin abivuonnani 2001 Aamulehden järjestämän puhekilpailun, jonka johdosta tarjosin Aamulehdelle lehtijuttuja keväällä 2001. Ovi aukesi, ja pääsin Aamulehden urheilutoimitukseen avustajaksi. Innostuin valtavasti urheilutoimittamisesta – olenhan aina ollut sporttimies ja kirjoittamisesta jollain tapaa kiinnostunut. Kehityin kirjoittajana, ja parin kesätoimittajuuden ja määräaikaisuuden jälkeen vuonna 2008 sain Iltalehden urheilutoimituksesta vakituisen paikan. Työpaikka on sikäli optimaalinen, että saan työskennellä Tampereelta käsin. Miksi valitsin Melun? Syitä on kolme: vanhempien mielipide, sijainti ja viestintäpainotus. Vanhemmat kävivät eri lukioiden infotilaisuuksissa, ja he pitivät Melusta eniten. Sijainti oli 90

Atalassa asuvalle koululaiselle mainio. Pääosin Melusta jäi vain hyviä muistoja. Mahtavat kaverit, joista voisi nimeltä mainita Litman Tuomaksen, Martikaisen Jaakon ja Järven Lassen. Lukuisat hauskat koulun bileet, muutama viehättävä daami, johon olin ihastunut ja tietysti veemäiset koeviikot. Otin lukiosta aika paljon stressiä, mutta eipä se päättötodistuksessa paljoa näkynyt… Ensimmäisellä kerralla, kun olin opettaja Marjatta Pölläsen legendaarisen Ladan kyydissä, olin kauhusta paskajäykkänä. Meitä istui takapenkillä viisi henkilöä, ja olin ihan varma, että Ladan pohja putoaa matkalla. No, ei pudonnut, vaan pääsimme perille – kuten monta muutakin kertaa kuululla Ladalla. Pölläseltä opin myös nykyisessä työssäni päivittäin tarvittavat elementit:

rohkeuden soittaa ja ottaa selvää asioista, kyvyn kyseenalaistaa sanottuja asioita ja puhelinluettelon käytön. (Pöllänen painotti, että toimittajalla pitää olla puhelinluettelo vieressä). Olisi pirun paljon helpompaa tehdä nykyisin haastatteluja maailman urheilutähdistä, jos englanti ei olisi tasoa Kimi Räikkönen, ruotsi sujuisi muulloinkin kuin parin tuopin jälkeen laivalla.” AV


Juha Hiitelä Jääkiekkoon erikoistunut freelancer-toimittaja, lukiossa 1999–2002

”Henkilökohtaisesti eniten olen elämässäni tarvinnut viestintälinjan oppeja. Opetuksen tasosta Melussa kertoo ennen kaikkea se, että olen päätynyt alalle käymättä päivääkään mitään muuta alan koulua. Hyvällä yleissivistyksellä on nykyisessä Wikipedia-yhteiskunnassa sittenkin oma arvonsa. Melussa tehtiin koko ajan jotakin, mikä piti peruspakertamisen mielekkäänä. Toisena vuonna olimme opiskelijaryhmän ja yhden opettajan kanssa Brysselissä EU-matkalla. Matka on jäänyt mieleeni vahvasti, sillä menolento myöhästyi ja sittemmin konkurssin tehnyt belgialainen lentoyhtiö Sabena hukkasi koko porukan laukut. Naisväki otti asiasta vähän stressiä. Ensimmäisenä aamuna olimme kävelemässä kohti europarla-

menttia, vähän myöhässä, eikä kukaan oikein tiennyt varmaa suuntaa. Ykskaks eräs ryhmän naisopiskelijoista kääntyi katsomaan sivulle, etsien katukylttiä, mutta kävelikin päin lyhtypylvästä, jossa oli koristekuviointi. Kuvioinnissa oli terävä kulma, josta tuli hirveä vekki neidin otsaan. Haavaa paikkailtiin nenäliinoilla, ja jatkoimme hirveällä kiireellä parlamenttiin. Ovella turvamiehet ihmettelivät, kun ryhmä

nauravia suomalaista saapuu, ja yhdeltä tulee valtoimenaan verta otsasta. Parlamentin lääkäri tarjosi tytölle mahdollisuutta mennä sairaalaan tarkastettavaksi, Ranskan presidentille varattu ambulanssi kun oli kuulemma juuri paikalla!” JS

Vesa Oksanen Freelancer-kamera- ja -valomies, lukiossa 1999–2002 ”Päädyin Meluun oikeastaan vahingon kautta, sillä ilmoittautumispäivänä olin menossa ilmaisutaidon lukioon TYKkin ja olin jo bussissa kohti koulua. Bussissa kuitenkin tapasin

kaverini, joka halusi välttämättä ilmaisutaidon lukioon ja hänellä oli jo paikka Melussa. Minulle oli oikeastaan aivan sama, missä koulussa olin, ja toisaalta minua kiehtoi viestintä-

puoli Melussa. Rehtoreiden suostumuksella teimme vaihdon, ja minä päädyin sitten Meluun opiskelemaan. Lukioajoistani on paljon hauskoja muistoja: ensimmäisenä mieleen tule91


vat penkkariajelu, ystävyyskouluvierailut ja viestinnän tuotokset, kuten itse ohjaamani draamatragedia. Myös opettajia muistelen lämmöllä, erityisesti silloista rehtoria Hannu Mattilaa ja äidinkielen opettajia. Kerran eräällä äidinkielen kurssilla meidän piti tehdä esitelmä surrealismista. Minä ja kaksi muuta oppilasta teimme esitelmän, jossa käytimme strobovaloa, menimme puhumaan keskelle yleisöä sekä maalasimme toistemme kasvoja kesken esityksen. En vielä-

kään osaa sanoa, oliko se surrealistista, mutta erittäin piristävää se oli, kun ei tarvinnut kangistua kaavoihin. Lukioaikani sujui ihan mukavasti, mutta olisin kyllä saanut opiskella ahkerammin!” JS

Panu Nordback Valmennusyritys Virtuan perustaja, lukiossa 2001–2004 ”Jos aikoinaan vitivalkoisena hohtanutta ylioppilaslakkia katsoo, niin ovat tässä vuodet tosiaan vierineet. Lääkäriksi olen itseäni lukion jälkeen lukenut, ja reilu vuosi kestää vielä tuossa projektissa. Toki kaikkea aikaani en ole käyttänyt siihen hommaan. Kävin päiväkodin, ala-asteen ja yläasteen muutaman sadan metrin päässä kotoa, ja Messukylän lukio tarjosi hienon jatkumon. ’Pitkästä’ koulumatkasta huolimatta lukion viimeinen vuosi tuli pääsääntöisesti kuljettua autolla. Ravintolaan pääsemisen lisäksi tuoretta ajokorttia piti luonnollisesti hyödyntää… Ikimuistoisia ovat ehdottomasti erilaiset kurssimatkat, kuten ruotsin kurssin laivamat92

ka tai viikon vaihto-opiskelu saksalaisperheessä ”korkkarisaksaa” vastaavalla kielitaidolla. Himmel! Hyvän ystäväni Tuomas Räsäsen kanssa bongasimme lukion kurssitarjonnasta tyttöjen ja poikien liikunnan lajikurssin. Suuresta osallistujamäärästä johtuen tytöille ja pojille oli sittenkin päätetty järjestää erilliset kurssit. Erilliskurssi ei kuulunut suunnitelmiimme, vaan menimme vaatimaan opinto-ohjaajalta osallistumismahdollisuutta nimenomaan tyttöjen lajikurssille. Useiden neuvotteluiden jälkeen pääsimme osallistumaan ikimuistoiselle kurssille ainoina poikina. Toisinaan muistelemme edelleen tuota kurssia. Neuvoni nykyisille ja tuleville lu-

kiolaisille: Kauppakäynnillä tarvitaan yhteen- ja vähennyslaskua, ei derivointia tai integrointia. Kirjoitus- ja kielitaito kannattaa, mutta sosiaalista oppimista ei voita mikään.” AV


Kaarlo Nisso Tekniikan ylioppilas, Big Brother -kilpailun finalisti 2006, lukiossa 2000–2003 ”Melusta jäi hyvä maku suuhun, vaikka opettajat olivat aika konservatiivisia ja heidän kanssaan oli välillä hiukan erimielisyyksiä. Toivoisin näin jälkeenpäin, että olisin ollut heitä kohtaan hiukan mukavampi, mutta lukiolaisena sitä taisi olla vielä vähän keskenkasvuinen. Rehtori Hannu Mattila oli lungi mies ja osasi aina selittää asiat mun kielellä. Päädyin usein tunnilta hänen kansliaansa, jossa istuskelimme jonkin aikaa maailmaa parannellen. Puhuttelun jälkeen pystyin sitten palaamaan luokkaan ihan rauhallisena. Kerran tulin ruokavälkällä hirveää vauhtia kevarillani koriskentälle koulun pihalle, ja pyörä pysähtyi kahden sentin päähän rehtorin uudesta peugeotista. Kai rehtorinkin rauhallisuudella olisi raja ollut. Tomi Anttila eli Tangentti opetti fysiikkaa. Tangentin aito into niihin neutronijuttuihin tarttui oppilaisiinkin, vaikka toisaalta hän oli myös tosi ärhäkkä lähettämään rehtorin puhutteluun. Myös ruotsin opettajan sijainen oli tosi kissa. Ja olihan se normi ruotsinmaikkakin ihan kiva. Erityisen lämpimästi muistelen äidinkielenopettajaani, vaikka hänen kanssaan oli varmaan eniten närää. On ihan oma vikani, jos en vieläkään

osaa tehdä kirjallisuusanalyysia. Melun henki oli hyvin asiallinen, mutta löysin helposti samanhenkisiä kavereita. Takarivin porukkamme Team Höntsy piti päivittäisiä palavereita Jankan Shellillä silloin, kun muut asiat kiinnostivat itseään sivistämistä enemmän. Toimimme jonkinlaisena koulunkäyntiä inhimillistävänä voimana ja pidämme yhteyttä edelleen. Yritin järjestää kouluun lisää yhteistoimintaa oppilaskunnassa, mutta puolen vuoden aikana sain sulan hattuuni vain yksistä bileistä, joten muistaakseni erosin tehtävästäni. Matematiikan tuntien paras hetki oli tunnin loppuminen, ja jossain vaiheessa alkoi kasaantua nelosia ja vitosia. Luojan kiitos, Kartsa eli Kari Mantere jaksoi tukea minua. Ihan kunkku äijä! Intissä viimein ostin kaikki pitkän matematiikan kirjat ja hiffasin, että matematiikkahan on ihan puistossa kävelyä. Olin aiemmin opiskellut Turun ammattikorkeakoulussa, mutta 2005 tulin järkiini ja palasin Tampereelle teknilliseen yliopistoon. Nyt teen diplomityötäni ja samalla laatupäällikön hommia paineputkistojen kunnossapitoon erikoistuneessa perheyrityksessämme. En

ole mikään kouluihminen, mutta kyllä Melu minua hioi. Haaveammattini ei kyllä toteutunut. Halusin uutisankkuriksi televisioon, ja viestintälinja oli oikeastaan syy, miksi Melun alun alkaen valitsinkin.” S-MP

93


NEA HELSTO

Susanna Leinonen Tanssitaiteilija ja koreografi, yläasteella 1985–1988

”Kouluvuoteni Tampereella olivat hyvin työntäyteisiä: arki oli tanssia ja koulua vuoronperään. Koulusta oli aina kova kiire suoraan tanssistudiolle. Isän työpaikalla haukkasin välipalaa, ja illalla tanssituntien jälkeen olivat vuorossa läksyt ja kokeisiinluvut. Murrosiän energia kanavoitui täydellisesti tanssiin – siinä ei paljon ehtinyt kapinoida! Itätamperelaisten lasten tapaan HEIKKI TUULI

94

kävin Ristinarkun yläasteen. Koko luokka siirrettiin sinne vastavalmistuneelta Linnainmaan ala-asteelta. Jo yläasteella tein paljon töitä, koska halusin keskustaan ilmaisutaidon lukioon ja tiesin, että Tampereen yhteiskoulun lukioon TYKiin halusi moni muukin. Pääsin TYKiin, mutta heti yhdeksännen luokan jälkeen lähdin ensin vaihto-oppilasvuodeksi Australian Sydneyyn. Tein sopimuksen, että jos saisin vaihto-oppilaspaikan, jatkaisin opintojani ainakin ylioppilaaksi asti. TYKissä tanssi ei vielä tuolloin kuulunut ilmaisutaitoaineiden joukkoon, vaan opetus keskittyi pääosin näyttämötyöhön – mutta toki näyttelijän työhön tutustumisestakin oli hyötyä. Jo seitsemännellä luokalla olin tajunnut, että tanssitunnit kahdesti viikossa eivät riittäisi kehittymiseen. Olisi joko annettava kaikki tanssille tai lopetettava koko homma. Olin koko

nuoruuteni Elwa Molinin tanssikoulun lahjakkaille nuorille suunnatulla valioluokalla. Siellä kasvoi halu nähdä, miten hyväksi kehittyisin, jos antautuisin tanssille kokonaan. Laajensin osaamistani klassisesta baletista myös jazziin ja moderniin tanssiin. Kun piti ehtiä joka paikkaan, oppi hyväksi aikatauluttajaksi ja omaksui kurinalaisen työskentelytavan. Systemaattisuutta olen tarvinnut myöhemminkin elämässä, kun olen toiminut oman tanssiryhmäni tuottajana ja hoitanut kaiken koreografioista lentolippujen varaukseen asti. Jo pienestä pitäen opin myös tekemään itsenäisesti vaikeitakin päätöksiä ilman, että kukaan olisi ollut tuputtamassa valmiita ratkaisuja. Vanhemmat toki kannustivat, mutta oma vahva tahto oli suuressa osassa. Minulla on edelleen yhteyksiä Elwa Molinin tanssikouluun, muttei Messukylään. Yleensä käyn 1–2 kertaa vuodessa pitämässä Molinin tanssikoululla lyhytkursseja, joille hakeutuu valio-oppilaita harjoittelemaan liikemateriaaliani.” MJ


Hannamari Matikainen Kuvataiteilija, lukiossa 1992–1995 ”Pidin lukion jälkeen välivuoden, jonka aikana toimin kouluavustajana sairaalakoulussa. Pääsin opiskelemaan sosiaalialaa, mutta keskeytin opinnot vuoden jälkeen yliopistoon pääsyn takia. Vuonna 1997 aloitin luokanopettaja-opinnot Tampereen yliopistossa eli Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksessa. Sivuaineena opiskelin kuvataidetta ja kuvallista viestintäkasvatusta. Se veikin sitten mukanaan: Valmistuin vuonna 2003, ja aloitin samana vuonna uudet opinnot Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen osastolla. Kuvataiteilijaksi (amk) valmistuin 2007. Sen jälkeen olen toiminut vapaana taiteilijana sekä opettanut Tampereen ja lähiseutujen opistoissa lapsia ja aikuisia. Koulun henkeä ja ilmapiiriä ei mielestäni voinut siihen aikaan kehua. Luokkamme oli suuri, ja ihmiset olivat keskenään hyvin erilaisia, niin hyvässä kuin pahassakin. Itse olen hyvilläni siitä, että löysin muutaman hyvän ystävän samalta luokalta. Meillä oli monia kiinnostavia keskusteluja, tupakkataukoja, festarireissuja, kahviloissa ja hämybaareissa istuttuja tunteja, liikunnasta saatuja ehtoja, epäilyttäviä videotöitä, munkkipossuja ja koulun Saksan-matka. Osan muistoista aika

on kullannut, ne eivät olleet kaikki niin hyviä siinä hetkessä, mutta kun etäisyys kasvaa, tapahtumiin voi suhtautua huumorilla (esim. edellä mainittuihin liikunnan ehtoihin). Jostain syystä ensimmäisenä mieleen tulevat hyvät muistot eivät liity varsinaiseen lukio-opiskeluun. Hyvänä muistona lukioajasta voi varmaan pitää myös tietynlaista huolettomuutta ja tunnetta siitä, että kaikki olisi mahdollista. Että mikään ovi ei ole suljettu, vaan uusia voi avata koko ajan. Toisaalta siihen liittyi myös ahdistusta. Melun viestintälinja oli minulle kakkosvaihtoehto, ensisijaisesti hain

ilmaisutaidon lukioon. Kaikenlaisen nippelitiedon kerääminen on ollut mielestäni aina turhaa. Lukiossa kuvittelin, että en tarvitsisi viestintäopintojani, mutta niistä olikin paljon hyötyä myöhemmissä opinnoissani. Nyt vanhempana olen myös kiitollinen, että lukioon kuuluivat pakollisena kieliopinnot. Jos ne olisivat olleet valinnaiset, en niitä olisi ottanut, enkä nyt pärjäisi missään englannilla tai pystyisi käyttämään ruotsia. Meillä oli keväällä 2009 vanhan lukioluokan tapaaminen. Oli mielenkiintoista nähdä, millaisiin ammatteihin kaikki olivat loppujen lopuksipäätyneet.” AV

95


Jaakko Himanen Kuvataiteilija, lukiossa 1991–1994 ”Asuin lähellä koulua ja olin käynyt Ristinarkun yläasteen. Opiskelin pitkän matematiikan lisäksi kaikki kuvaamataidon kurssit, mutta en vielä lukioaikana pitänyt kuvataiteilijan uraa todellisena vaihtoehtona. Käsillä tekeminen kyllä kiinnosti. Lukion jälkeen opiskelin ensin Oriveden opiston kuvataidelinjalla ja myöhemmin Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa. Olen tehnyt veistoksia ja ympäristötaidetta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Luokanvalvoja matikkaluokalla oli Kari Mantere. Kapa oli rento opettaja, mutta samalla tiukasti asialinjal-

la. Muutenkin luokallamme oli hyvä henki, mutta erityisesti hienolla talvikelillä koulussa istuminen ei ollut lempipuuhaani. Lukioajasta ja kauniista säästä muistuu mieleen erityisesti yksi juttu, jonka nyt varmaan kehtaa jo tunnustaa. Kaverini oli Tampereella ilmaisutaidon lukiossa TYKissä oppilaskunnan toiminnassa mukana ja soitti yhtenä päivänä meidän lukiomme kansliaan. Minut sitten kuulutettiin keskusradiossa kesken koulutunnin puhelimeen oppilaskunnan asioita soramontuille laskettelemaan. Seuhoitamaan. Todellisuudessa puhelimessa pää- raavaan välituntiin asti taisimme sentettiin, että nyt karataan koulusta tään odottaa.” S-MP

Pessi Parviainen Ympäristö- ja performanssitaiteilija, lukiossa 1993–1996 ”Messukylän lukiossa oli otollinen ilmapiiri erilaisille kokeiluille. Viestintälinjaa ei tuolloin vielä ollut, mutta viestintää pystyi opiskelemaan erillisellä viestintäluokalla. Viestintäluokalla porukka oli samanhenkistä, ja opettajat suvaitsivat meitä ja toimiamme. Kun jäimme luokkakave96

rini Hakalan Teron kanssa koulun jälkeen luokkaan soittamaan tuotoksiamme nauhurilta muille oppilaille, ei kukaan tullut kysymään, mitä renkutusta te siellä luukutatte. Kävin luokallisen lukion, joten ryhmäni pysyi samana lähes koko lukion ajan. Luokkamme oli lukiosiiven


laitimmaisesta ovesta heti oikealla. Luokkahuone ei näyttänyt ihan tavalliselta, sillä kuorrutimme luokan takaseinän piirroksilla ja sarjakuvilla. Parasta jälkeä teki Miska Fredman, jonka tarinoiden uusia osia odotettiin aina innolla. Viestintälinja tuntui kaikin tavoin erikoisedulta: oli hienoa kulkea ympäri kaupunkia haastattelunauhuri mukana. Lukion jälkeen olen tehnyt mu-

siikkia, näyttelyitä, kokeellisia soittimia ja erilaisia esityksiä. Jotain jälkiä lukiovuosista alitajuntaan on varmaankin jäänyt, vaikka en suoraan osaakaan sanoa, mitä. Joskus selailen vanhoja Itäsiipi-lehtiä ja saan niistä ideoita. Lyhytelokuvakurssi kaitafilmille oli hyödyllinen myös siinä mielessä, että olen käyttänyt samaa tekniikkaa myöhemminkin. Saatoimme toteuttaa itseämme

myös penkkareissa, joissa teimme satiiriversion silloin puheenaiheena olleesta Svenska Teaternin Hypemusikaalista. Räsäsen Juuso oli pukeutunut joulupukiksi, ja hänellä oli mukanaan myös oikea moottorisaha. Minulla ei yli kaksimetrisenä ollut kovin paljon vaihtoehtoja. TV2:n puvustamolta löytyi lumimiehen puku, ja olinkin sitten Himalajan karvainen lumimies, Jeti.” S-MP

Ville Koistinen Jääkiekkoilija, yläasteella 1995–1998

”Yläasteen jälkeen kävin urheilijahierojakoulun ja menin armeijaan. Sen jälkeen olen pelannut jääkiekkoa, ja pelaan tällä hetkellä Pohjois-Amerikan NHL-liigan Florida Panthersissa. Ennen Yhdysvaltoihin muuttoani pelasin kuusi vuotta SM-liigaa Ilveksessä. En ollut yläasteaikoinani mitenkään erityisen innostunut koulusta, mutta ihmiset lähikoulussa olivat mukavia. Ensimmäisenä ja hauskimpana muistona mieleeni tulee se, kun suihkutin kerran vapputorilta ostettua pierukaasua käsityöluokkien edessä koulun käytäville. Pian koko koulu alkoi haista! Muutaman kerran olin jälki-istunnossa, joten olisin ehkä välillä voinut käyttäytyä fiksummin. Tärkeintä kouluaikojen antia on ollut ehdottomasti koulussa opittu englannin kielen taito. Englantia olen tarvinnut todella paljon etenkin nyt muutettuani Floridaan.” SS 97


Aulikki Aalto

JETTA SIROLA

Merkonomi, eläkkeellä, yhteiskoulussa 1961–1966 ”Olimme Messukylän lukion ensimmäiset oppilaat! Minä olin toiseksi vanhin koko koulun oppilaista. Opiskelu oli varsin kotoista, sillä siellä oli paljon vanhoja kavereita ja uskonnon opettajana toimi Messukylän seurakunnan tuttu pappi Oke Tenhunen. Mutta isot luokat meillä oli, aina noin 40 henkeä. Koulussa oli runsaasti kaikenlaista oheistoimintaa. Meillä oli teinikunta, joka järjesti hippoja lauantaiiltaisin. Kerran teinikunnan poikien piti tehdä penkit kerhohuoneelle, mutta ei siitä mitään tullut, joten lopulta me tytöt teimme ne! Oli myös erilaisia kerhoja, kuten luonnontietokerho, josta kävimme useasti räm-

pimässä kirkkomaalla ja kerran jopa rannikolla Yyterissä. Siihen aikaan koulunkäynti oli kurinalaista. Jos ei esimerkiksi veisannut kunnolla virsiä, joutui lauluharjoituksiin. Kerran, kun historian opettajallamme oli huono päivä, hän suuttui meille, koska hänen mielestään menimme liian hitaasti ulos välitunnille. Hän otti kaikkien nimet ylös, ja koulun jälkeen lauantaina jouduimme ulosmenoharjoituksiin. Opettaja vihelsi pilliin, ja meidän piti tulla sisälle, ja sitten ulos, ja niin edelleen. Suhteeni Meluun on edelleen läheinen, sillä asun Messukylässä kirkon kupeessa ja kuulun koulun

senioriyhdistykseen. Yhdistyksen kautta sain kuulla Melun lakkauttamisesta. Olen lievästi närkästynyt siirrosta, sillä lukiohan on perustettu täälläpäin asuvia nuoria varten. Olisin suonut lukio-opetuksen jatkuvan täällä.” JS Lue Aulikki Aallon koko haastattelu verkkolehti Turmelusta: www.turmelu.net/ arkisto/1_2010/vapaa-aika.html.

Sara Sintonen Mediakasvatuksen tutkija, musiikinopettajana lukiossa 1996–1997 ”Olin Melussa määräaikaisena musiikin opettajana, äitiysloman sijaisena yhden lukuvuoden. Pesti oli yhteinen yläkoulun kanssa, ja se osui ensimmäisiin vuosiin valmistumiseni jälkeen. Melussa nuori kokematon opettaja sai kokea olevansa vertainen. Oppilaat muistan hyvin aktiivisina, kivoina ja asioista herkästi innostuvina, mikä oli erityisesti mieleeni. 98

Lukuvuoteen osuivat rehtori Hannu Mattilan 50-vuotisjuhlat. Järjestimme oppilaiden kanssa hänelle yllätyksenä musiikkipitoisen kavalkadin. Olimme saaneet vinkin, että Hannu oli ollut nuoruudessaan Abba-fani, joten musiikit kasattiin Abba-teeman ympärille. Tilaisuutta oli hirveän hauska tehdä – eikä ollut pulaa innokkaista soitto- ja laulutaitoisista esiintyjistä! Hannu taisi

tykätä. Ilman Melua en olisi urallani tässä, missä nyt mediakasvatusalan asiantuntijana olen. En ole pitänyt Meluun yhteyttä, mutta lämmin suhde kouluun on aina olemassa.” MJ


Ari Koivumäki Tampereen ammattikorkeakoulun yliopettaja, äänityön tuntiopettajana lukiossa 1990–1994 ja 2005–2006

”Olin äänisuunnittelijana Yleisradiossa toistakymmentä vuotta, ja sain kutsun tulla opettamaan viestinnän kursseille radiotyötä, erityisesti äänilaitteita ja äänenkäsittelyä. Kun äidinkielen opettaja Armi Viita otti yhteyttä ja houkutteli, olin heti kiinnostunut. Olin ollut tuntiopettajana yliopistossa tiedotusopin laitoksella, ja minusta oli mukava päästä vertailemaan kokemuksiani lukioon. Tämä tapahtui 1990-luvun alkupuolella, kun viestintäopetusta Messukylän lukiossa aloiteltiin. Toisen kerran olin opettamassa muistaakseni 2005–2006. Samaan aikaan olen ollut ääniopet-

tajana Taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa (TTVO), josta tuli 1996 osa Tampereen ammattikorkeakoulua. Melun henki 1990-luvulla oli nuorekas ja innostunut. Tunnelma oli mutkaton ja välitön. Lisäksi tapasin opettajia, jotka olivat opettaneet minua aikanaan. Oli mahtavaa tavata heitä vuosien jälkeen ja kokea olevansa heidän työtoverinsa. Monella opiskelijalla oli riemastuttavia ideoita, ja he tekivät upeita harjoitustöitä. Silloin sai olla ylpeä, että oli saanut olla myötävaikuttamassa. On ollut myös mukavaa tavata Melusta valmistuneita opiskelijoita myö-

hemmin TTVO:lla ja yliopistossa. Yhdeksänkymmentäluvulla muistan, että varsinkin pojilla oli usein litran mehutölkit luokissa. Tölkit oli asetettu pulpetin viereen lattialle. Välillä niistä otettiin suurieleisesti hörpyt. Kaksituhattaluvun alussa tölkit olivat vaihtuneet vesipulloihin. Kun olin opettajana kahteen otteeseen ja välissä oli kymmenisen vuotta, saatoin huomata, että suurin muutos oli opetustiloissa. Yhdeksänkymmentäluvulla opetin teorialuokassa – ja luokassa oli rauhallista. Kaksituhattaluvulla opetus tapahtui tietokoneluokassa, jossa oli kyllä hienot ohjelmat ja muut puitteet, mutta itse opetustilanne oli aivan toisenlainen. Opiskelijat olivat paljon rauhattomampia: tulivat ja menivät. Tietokoneluokassa vieraili myös muiden luokkien opiskelijoita, milloin tulostamassa tai muuten vaan tekemässä tiedonhakuja. Toisaalta laitteet mahdollistivat kyllä yksilöllisen opetuksen. Vilske oli luokissa kuitenkin välillä melkoinen, ja siinä vaadittiin keskittymistä. Ehkä tällainen on väistämätön suunta valmistaa opiskelijoita hektiseen työelämään. Joillekin opiskelijoille olisin kyllä suonut rauhallisemman ympäristön.” MJ 99


Saija Raskulla Äänisuunnittelija, aänityön sivutoimisena tuntiopettajana lukiossa 2008–2009, opiskelijana lukiossa 1998–2001 ”Kävin Ristinarkun yläasteen viestintälinjan, ja jatko Messukylän lukion viestintälinjalla oli looginen ratkaisu. Olin nauttinut jo yläasteella kovasti niistä vapauksista, joita viestinnän harrastaminen koulussa toi. Melun jälkeen opiskelin Teatterikorkeakoulussa äänisuunnittelijaksi, ja tällä hetkellä minua työllistävät eri teatterit, esimerkiksi tamperelainen Teatteri Siperia. Tämän lisäksi teen muutakin kulttuuri-alan hommaa, ja lukuvuonna 2008–2009 vierailin Melussa opettamassa pari kurssia ääntä. Keskiarvon puolesta en olisi viestintälinjalle päässyt, mutta yläasteen viimeisenä keväänä tsemppasin, ja pääsin juuri ja juuri karsintarajan yli. Ilmaisutaidon lukioon olisin hakenut, jos rohkeus ja numerot olisivat riittäneet, mutta eiväthän ne riittäneet. Lukuaineet eivät itseäni niin kiinnostaneet, vaikka velvollisuudentuntoisena niissäkin pärjäilin. Viestintäaineet, erityisesti valokuvaus sekä lehti- ja radiotyö, avasivat maailmaa ihan uudella tavalla itsenäisen ajattelun suuntaan ja kasvattivat uteliaisuutta sekä aktiivisuutta. Luonnehtisin lukioaikaa hormonipitoiseksi, mikä toki leimaa väkisinkin tuota ikäkautta. Lukiossa meitä sukupuolisuuteen heränneitä oli niin 100

valtava lauma pienissä tiloissa kaiket päivät keskenään pyörimässä, että tätä kutkuttavaa haastetta ei päässyt mitenkään pakoon. Muutenkin aika oli uusien sosiaalisten taitojen opettelua, kun oma identiteetti kasvoi kohisten: halu kuulua joukkoon ja tarve erottua yksilönä taistelivat koko lukion ajan. Tähän soppaan kun lisää vielä kouluaikaiset hyvät ystävät ja ne muutamat kouluaineet tai opettajat, jotka tuolloin kiinnostivat ja joiden antoi avata omaa maailmankuvaansa, ”Melun hengestä” muodostuu ahdas ja intensiivinen, raskas ja inspiroiva. Mieleen jäivät erityisesti ne opetta-

jat, joiden kanssa kohtasi. He osasivat antaa sellaista palautetta, joka meni perille ja vahvisti kehittyvää itsetuntoa. Muistan, kuinka biologian tutkimuskurssin päätteeksi sain kirjallisen tutkielmani kestävästä kehityksestä takaisin. Tiesin kyllä, että olin tehnyt sitä huolella, mutta yllätys oli suuri, kun huomasin sen olevan täynnä opettajan liimaamia keltaisia kommenttilappuja. Hän arvosti työtäni niin paljon, ettei ollut halunnut sotkea sitä kirjoittamalla suoraan sen sivuille. Lisäksi hän sanoi, että työ kelpaisi liki pitäen yliopiston kandidaatin työksi. Siinä ylpeydessä oli kätkemistä!


Hauskimpia ja jännittävimpiä muistoja on Faust-musikaalista, jossa tanssimme kahden kaverini kanssa. Tansseja treenattiin useita viikkoja milloin missäkin luokassa tai käytävällä. Käsityön opettaja auttoi pukujen tekemisessä. Viikkoa ennen saatiin käyttöön näyttämö, joka vuokratuissa teatterivaloissa näytti ihan oikealta esiintymislavalta. Katsomoon tulivat myös koulun ulkopuoliset kaverit. Ja kun kaikesta oli selvitty ja innostuksen puna oli parin päivän päästä laskenut poskilta, pysäytti käytävällä eräs opettaja, katsoi ensi kertaa niin kuin näkisi ja sanoo: ”Sinähän tanssit hyvin.” Jos voisin tehdä jotain toisin, niin olisin vähemmän kiltti ja velvollisuudentuntoinen. Haluaisin antaa itselleni mahdollisuuden keskittää energiani niihin aiheisiin, jotka kulloisellakin hetkellä inspiroisivat, sen

sijaan, että yrittäisin pärjätä kaikessa. Kouluaikana ja muutama vuosi sen jälkeenkin kaduin, että annoin yhdelle opettajalle liian helposti periksi maailmankuvallisessa väittelyssämme. Auktoriteettina hän jyräsi ylitseni, enkä mielestäni saanut esittää perustelujani tarpeeksi hyvin. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että tämäkin opettaja on vain ihminen ja että ehkä tuolloin asettamani haaste oli hänelle siinä hetkessä oppitunnin keskellä liian suuri. Huomasin vasta pari vuotta sitten, että eiväthän kaikki lukiolaiset ole saaneet harjoitella vaikkapa henkilöhaastattelujen tekemistä. Kielitaidon arvon olen oppinut vasta myöhemmin, ja harmittaa, etten hyödyntänyt niitä mahdollisuuksia mitenkään lukiossa. Viime talvena sain tehdä mielenkiintoisen löytöretken menneeseen, kun kävelin muutaman kuukauden

ajan lukioon sisään opettajan roolissa. Ennen niin mystinen opettajanhuone paljastui nyt ihanaksi paikaksi, jossa saattoi levätä oppilaiden tarkkailulta, juoda vahvaa kahvia pysyäkseen skarppina myös seuraavan oppitunnin ajan ja kysellä kuulumisia tai neuvoja omilta entisiltä auktoriteeteiltä. Oli myös todella valaisevaa tavata nykyisiä lukioikäisiä, koska heihin tutustuminen selitti monia niitä omia lukioaikaisia tuntemuksia, joista minulla on jäljellä vain hyvin subjektiivinen muisto. Esimerkiksi se, miten pienellä eleellä opettaja voi aiheuttaa oppilaalle hyvää tai pahaa mieltä, muistui elävästi mieleen. Armollisuuden ja ymmärtämisen tunne sekä opettajia että oppilaita kohtaan kasvoi suuresti. Nyt opettajan näkökulmasta vasta ymmärsin myös sen, miten paljon juuri oppilaat inspiroivat opettajaa tämän työhön.” MJ

Keijo Koivula Biologian ja kemian lehtori 1964–1993

”Ensimmäiset opettajan paikkani olivat Joensuussa, Lappeenrannassa ja Helsingissä. Tulin Messukylän yhteiskouluun 1964, ja lähdin Messukylän lukiosta 1993. Opetin viimeisinä vuosina myös kemiaa. Eläkkeelle siirryttyäni alkoi ihan toisenlainen ura. Tein matkanjärjestäjän, matkanjohta-

jan ja oppaan ominaisuudessa toistakymmentä vuotta matkoja Euroopan ja kotimaan tärkeisiin taidekohteisiin. Teoreettista pätevyyttä hankin opiskelemalla yliopistossa melkoisen paketin taidehistoriaa ja suorittamalla riittävän korkean arvosanan. Opiskelin myös kieliä. Sitten 75-vuo-

tiaana lopetin säännöllisen matkojen järjestämisen ryhmille. Matkustan edelleen paljon, mutta koskaan ei ole edes vilahtanut mielessäni, että voisin asua muualla kuin Suomessa. Jo opiskeluaikoinani päätin leikilläni erään kaverin kanssa, että ’isoina’ muuttaisimme Tampereelle, josta 101


kovin pidimme. Kohtalo keikautti minut asumaan Kangasalle. Messukylän yhteiskoulu oli uusi, kehittyvä ja melko pieni koulu. Rakennus oli ainutlaatuisen hienoa arkkitehtuuria, Aarne Ervin suunnittelema. Pienuus olisi voinut antaa tilaa kodikkuudelle, mutta itse en kylläkään ollut etevä luomaan sellaista tunnelmaa. Koulussa kokeiltiin rohkeasti uudenlaista opiskelua, muun muassa tehtiin paljon ryhmätöitä, mikä oli vielä 1960-luvulla melko uutta, ja järjestettiin teematapahtumia. Luokkaretkien asemesta koko lukio teki yhteisen opintoretken, tutustuttiin esimerkiksi yliopistojen ja muiden korkeakoulujen laitoksiin. Luontoklubi vietti oikein hauskoja kerhotapahtumia. Messukylän yhteiskoulun yleishenki tuntui silti vähän konservatiiviselta helsinkiläisestä Mäkelänrinteen yhteiskoulusta (nyk. Mäkelänrinteen lukio) tulleelle miehelle. Opettajan ammatti on ihmeellinen, kun saa tehdä töitä niin mielenkiintoisten olentojen kuin nuorten ihmisten kanssa. Jokaiselle ikäluokalle saa aina opettaa fotosynteesin ja banaanikärpäsristeytykset, hienoja asioita! Ensimmäisen luokan oppilaat olivat 11-vuotiaita. Minulla oli onni, jota ei kaikille opettajille satu: sain viedä luokanvalvojana yhden luokan alusta loppuun, kahdeksan vuotta. Alkuvuosien aikana sain olla suunnittelemassa biologian luokan ja kokoelmahuoneen tiloja moderniin kuosiin ja hankkia välineitä. Kun koulu sai 102

ensimmäiset yhteiseen käyttöön tarkoitetut kaksi tietokonetta, ei niitä uskallettu jättää kesäksi vartioimatta. Toinen annettiin minulle lainaksi, ja sain treenata kotona tämän kummallisen keksinnön käyttöä loman aikana. Koulussa käytin sitten tietokonetta etenkin hoitaessani koulun kirjastoa. Aprillipäivänä eräässä luokassa minua arvioitiin sen verran fiksuksi (siksi pieni tapaus on jäänyt mieleeni), etten menisi ihan simppelisti lankaan. Tunnin alussa joku huusi: ’Tuolilla on nasta!’ Minä fiksu muistin, että on aprillipäivä, ja sanoin ’joo joo’ – ja istuuduin. Nastan päälle. Se meni luuhun saakka silloisessa laihassa olemuksessani, mutta jo kokeneena opettajana en reagoinut oppilaiden toivomalla tavalla, eli ilmekään ei värähtänyt (mikä on kurinpitotaidon perusta). Seurasi pettyneitä kuiskauksia: ’Ei se osunut’. Paradoksaalista kyllä, tämä oli juuri sitä leikkimielisyyttä, jota kaipasin koulun virallisessa ilmapiirissä. Kouluuntulovuonna lähes kaikki

opettajat olivat vähän päälle kolmekymppisiä, joten kai tietty nuorekkuus oli meille vielä ominaista. Olin sinisilmäinen ja ajattelin, että niin monien alojen asiantuntijoiden istuskellessa välitunnilla yhdessä jokaisesta kehittyy ’uomo universale’. Mutta työtä oli liiaksi, ja stressiä kai opettajainhuoneessakin, joten kehitys jäi kesken. Eräs kollegani sanoi urani alkutaipaleella, että ’kai sä olet hyvä opettaja, mutta aika autoritaarinen’. Tein parhaani, että alkupää


olisi ollut totta, mutta jälkimmäisestä ominaisuudestani olisin kyllä mieluusti tinkinyt (ihan vähän). Jos meiltä kysyttäisiin, keitä oppilaita tai koulun henkilökunnan edustajia muistelemme erityisesti, veikkaan, että minun polveni opettajista melko moni vastaisi ’Kiven Antti’. Ja tietysti myös hänen rouvansa Impi Kivi. He olivat ainutlaatuisen avuliaita ja monitaitoisia ihmisiä, nämä vahti-

mestari ja emäntä. Korvaamattomia. Varmaan kaikki nykylukiot ovat erilaisia kuin ’minun aikoinani’. Onneksi vähän yli seitsemänkymppisenä sain vielä muutamana vuonna vetää eräässä matkailualaan erikoistuneessa lukiossa kulttuurimatkailun kurssia. Kaikkia vempeleitä käytettiin. Tämmöisellä erikoiskurssilla ei kello koskaan soinut. Oppilaat tulivat ja menivät silti ihan hallitusti.

Seija Kuisma

Ilmapiirissä vallitsi jokin erilainen kunnioituksen laji kuin ennen vanhaan. Arvaan samanlaista muutosta tapahtuneen myös Melussa. Joskus pitelen kädessäni opettajan muistikirjojen pinkkaa, enkä avaa yhtäkään. Milloinkaan en avaa ainakaan katsoakseni numeroita. Kaikille, joiden nimet näissä pienissä kirjoissa on, sanon nyt lämpimät terveiseni. On siellä työtoveritkin.” JE

ANNA-KATARIINA MAKSIMOFF

Uskonnon lehtori 1971–2009 ”Opetusurani alkoi Messukylän lukiossa liki neljäkymmentä vuotta sitten. Ensimmäisinä vuosina en havainnut varsinaista Melu-henkeä. Ajatus siitä, että olemme melulaisia ikään kuin hiipi mukaan vuosien varrella. Puheet Melun lakkauttamisesta lisäsivät yhteen hiileen puhaltamista. Olen aina ollut tunnollinen työni suhteen, mutta kaikille sattuu joskus pieniä kömmähdyksiä. Vanhan luokkasysteemin aikaan opetin samaa luokkaa monta tuntia peräkkäin. Eräänä päivänä lähdin iloisena viettämään hyppytuntia nautiskellen siitä. Pirteänä saavuin pitämään seuraavaa tuntia ja sain kuulla oppilailta unohtaneeni edellisen tunnin kokonaan. Tietysti työni oli kokonaisvaltaisesti mielekästä, mutta parhaim-

mat muistot liittyvät eritoten henkilöihin ja tapahtumiin. Niitä olivat esimerkiksi opintoretket, penkkari-illanvietot ja uskonnon ihmissuhdekurssi! Sydäntäni on myös lämmittänyt se, että joskus oppilaat ovat saattaneet tulla kutsumaan lakkiaisiin oikein ruusun kanssa. En haluaisi nimetä vain yhtä erityisesti mieleen jäänyttä henkilöä, mutta olen todella kiitollinen työvuosistani koulun reaalitiimille, meidän ’vanhalle kaartille’. Kannustimme, rohkaisimme ja innostimme toinen toistamme. Tällä porukalla mietittiin myös syntyjä syviä monet kerrat. Upeita henkilöitä ja persoonia ovat toki olleet niin vahtimestarit kuin koko työyhteisökin. Joitakin vanhoja oppilaita tulee edelleen nähtyä perheenäkin.

Vaikka nykyään olenkin onnellinen eläkeläinen, puhun edelleen minun koulustani ja esittelen sitä ylpeänä muille. Haluankin toivottaa koko kouluväelle jaksamista ja voimia sekä menestystä niin entisille kuin nykyisille melulaisille.” A-KM 103


Tarja Punnonen Saksan kielen lehtori 1967–1997

”Tulin Messukylän yhteiskouluun vuonna 1967. Olin aikaisemmin opettanut Tampereen normaalilyseossa ruotsia ja saksaa sekä Oulun tyttölyseossa saksaa. Olin kuitenkin ollut jo pitkään sidoksissa Messukylän yhteiskouluun, koska mieheni oli valittu koulun rehtoriksi 1962. Siihen aikaan tällainen yksityiskoulu oli melkein koko perheen yhteinen projekti. Toimin esimerkiksi MAARIT JAAKKOLA

104

Messukylän lukion ja Ristinarkun yläasteen tuki ry:n (aikaisemmin Messukylän yhteiskoulun kannatusyhdistyksen naistoimikunnan) puheenjohtajana ja jouduin näin ollen tarkoin tutustumaan kouluun, sen toiveisiin ja puutteisiin. Ryhdyin muun muassa pontevasti ajamaan kielistudiota kouluun. Koulun henki oli erinomainen. Tähän vaikutti paljon se, että suuri määrä vanhemmista osallistui monin eri tavoin koulun toimintaan. Peruskoulun tultuakaan tukiyhdistyksen toiminta ei loppunut, vaan erityisesti isät tulivat joukolla mukaan. Suuri merkitys oli sillä, että oppilaat, opettajat ja koko henkilökunta puhalsimme yhteen hiileen. Erityisesti täytyy muistaa vahtimestari Antti Kiven ja hänen vaimonsa, emäntämme Impi Kiven merkitys monen vuosikymmen ajan. Huippuhetkiä olivat lukion saksan lukioiden Hampurin matkat, joita tehtiin melkein 20 vuotta. Ne olivat meille Joukon kanssa raskaita, varsinkin

vanhemmalla iällä, mutta erittäin antoisia. Tutustuimme oppilaisiimme aivan uudella tavalla. Teimme yhdessä heidän ja heidän vanhempiensa kanssa koko lukuvuoden antoisaa yhteistyötä vapaa-ajallamme. Kateelliset ja tietämättömät saattoivat puhua ilmaisista matkoista. Tuohon aikaan koulutarkastajat kävivät seuraamassa opetustilanteita. Kerran olin juuri aloittanut uuden opetusmetodin, joka perustui oppilaiden itsenäiseen ryhmätyöskentelyyn. Sisäänajo oli vielä täysin kesken. Luokassa oli poika, jolle mikään työtapa ei ollut kovinkaan mieluinen. Ryhmätyössä hän olisi tarvinnut erityishuomiota. En kuitenkaan voinut puuttua itsenäiseen työskentelyyn, kun tarkastaja oli luokassa. Tilanne muodostui hankalaksi ja minä häpesin. Muistan vieläkin otsalle nousseen tuskan hien. Alkuaikoina luokat olivat hyvinkin suuria: opetimme jopa 45 oppilaan luokkia! Sitä pidettiin kuitenkin välttämättömänä pahana, ja työtä tehtiin kaikessa rauhassa. Alkuaikoina koulussa oli paljon nuoria opettajia, ja varsinkin miehillä oli yhteisiä urheiluharrastuksia. Opettajat myös järjestivät keskuudessaan erilaisia yhteisiä matkoja ja retkiä.” RN


Eeva Tuokko Englannin ja ruotsin lehtori 1989–2004 Melussa oli todella henkeä: Missään muista kouluistani en ollut tavannut niin kiinteää ja keskenään hyvin toimeen tulevaa työyhteisöä. Oppilaat olivat mukavia, yritteliäitä ja hyväkäytöksisiä. Mieleen muistuu ainakin kevään 1992 liikuntapäivä, jolloin olin luokkani kanssa Nokian kylpylä Edenissä uimassa. Uinnin jälkeen menimme kotiini munkille ja simalle, ja Cata kirjoitti vieraskirjaan: ’Asetat opettajakunnan uuteen uskoon.’ Jossakin vaiheessa keskityin ilmeisesti tarmokkaasti ääntämisen opetukseen, koska koulun seinällä oli penkkaripäivänä parikin tekstiä, joissa luki /keimbridz/. Erään ryhmän englannin opiskelu oli hieRistinarkun yläasteen äidinkielen lehtori, lukiossa latinan tuntiopettajana man takkuista. Yritin pohtia oppi1970-luvulla laiden kanssa syitä siihen, jolloin Sami totesi: ’Jääkiekossakin vaih”Melun lakkauttaminen tuntuu midetaan valmentajaa, ellei peli suju!’ nusta pahalta. Olen ollut talossa jo Yritän yhä tuputtaa entisille kolkuudella vuosikymmenellä! Ennen legoilleni erilaisia opetuskokeilujen peruskoulu-uudistusta opetin lukiosaiheita – kokeiluvimmani on perua sa latinaa, mikä oli antoisaa, sillä opvuodelta 1966. Mukavasti ja positiipilaat saivat hyviä tuloksia kirjoitukvisesti he ovat kaikkiin ehdotuksiini sissa. Repetitio est mater studiorum, suhtautuneet. Vaikka itsekin koin, ’kertaus on opintojen äiti’, on minulle että tahti tiivistyi huikeasti kurssimieluinen latinankielinen lausahdus. muotoiseen lukioon siirtymisen jälOpetustyö on muuttunut vuosikeen, näyttää siltä, että vauhti vain en varrella. Ennen luokkakoot olivat pahenee. Kieltenopettajilla ainakin suurempia ja työtoverit läheisempiä. näyttää olevan vain töitä, töitä ja töitä. Nykyään tuntuu siltä, että on vain Toivon, että Melun henki tarttuu MAARIT JAAKKOLA kova kiire koko ajan.” JS myös Samkeen.” MJ ”Työurani alkoi Varsinais-Suomessa Liedon-Tarvasjoen kokeiluperuskoulussa englannin ja ruotsin lehtorina vuosina 1966–1969. Myöhemmin 1980-luvun alussa olin suuressa yläasteen koulussa Nokialla englannin ja ruotsin lehtorina. Kaipasin lukioon ja pienempään kouluun, sillä minusta oli ikävää tuntea vain pieni osa koulun oppilasta. Ensimmäinen lukion englannin lehtorin virka, joka noihin aikoihin tuli avoimeksi, oli Messukylän lukiossa. Pääsin rehtori Jouko Punnosen haastatteluun ja sain paikan.

Saara Kaskelma

105


Impi Kivi Messukylän yhteiskoulun keittiöemäntä 1962–1970 ja siistijä 1970–1976

”Ennen Tampereelle muuttamista asuimme mieheni Antin kanssa Eurassa Satakunnassa. Eräänä päivänä vuonna 1962 Antti kertoi minulle, että Tampereelle Messukylän yhteiskouluun haetaan vahtimestaria. Mieheni lähti haastatteluun, mutta minä epäilin, ettei häntä vahtimestarin työhön valita. Erittäin yllättävää JETTA SIROLA

oli, kun jo myöhemmin samana päivänä tuli puhelinsoitto: Antti oli valittu! Minua hiukan pelotti muutto Tampereelle, koska meillä kummallakaan ei ollut edes sukulaisia täällä. Rehtori Jouko Punnonen tuli valinneeksi Antin vahtimestariksi syntymäpäivänään ja luonnehti häntä syntymäpäivälahjakseen. Rehtori on kuvannut Anttia ’ilmiömäiseksi’; hänen mukaansa vahtimestari oli ’mies, joka valmistaa auton, vaikka saa vain kammen’. Antti oli aikamoinen monitoimimies, hän muuntui helposti vahtimestarista esimerkiksi remonttimieheksi. Antti myös piti koululla vähän aikaa kioskia. Minäkin päädyin yhteiskouluun, koulukeittolaan keittiöemännäkVasemmalla Impi Kivi kotikeittiössä 2010. Ylhäällä Impi ja Antti Kivi yhteiskuvassa Antin 50-vuotispäivänä.

106

si. Ruoan määrärahat olivat pienet, mutta kyllä me pärjäsimme. Valmistimme kaiken ruoan itse. Messukylän yhteiskoulu paisui ja paisui, ja työtehtävät ruuhkautuivat, joten siirryin keittolasta pois, sillä en meinannut ehtiä olla kotona lainkaan. Aloin siivota koulua, mikä sopi minulle erittäin hyvin, koska sain olla aamuisin kotona ja lähettää lapseni kouluun. Messukylän yhteiskoulun oppilaat ja henkilökunta olivat ihania, kaikki olivat kavereita. Osa silloisista opettajista pitää minuun vieläkin yhteyttä puhelimella ja postikorttien välityksellä. Valitettavasti mieheni Antti poistui tästä maailmasta ikuisuuteen kolme vuotta sitten, mutta olen iloinen, että ihmiset muistelevat häntä lämmöllä.” JS


ANNA-KATARIINA MAKSIMOFF

Outi Naulo Siistijä 1992–1997 ja 2003–2010 ”Päädyin Messukylän lukioon työskenneltyäni ensin sijaisena kaupungin eri kiinteistöissä. Henki koulussa oli tuolloin huomattavasti jäykempi kuin nykyään, mikä näkyi suurempana kuiluna opettajien ja muun henkilökunnan välissä. Omaa työtäni eivät tuolloin vielä häirinneet kahviautomaatit, karamellipaperit ja nuuskat. Tosin oppilaitakin oli tuolloin vähemmän. 1990-luvulla oppilaita tuli kuitenkin laajennuksen myötä enemmän, ja sehän näkyi työn määrässä. Kun vertaan tuon ajan oppilaita nykynuoriin, huomaan, että menneille vuosikymmenille ovat kadonneet niin siisteys

kuin kohteliaisuus. Mieleeni onkin jäänyt erityisesti Hanna-tyttö, joka toi jouluisin ja keväisin koulumme siivoojille konvehtirasiat. Vastavuoroisesti mekin muistimme Hannaa. Työni lomassa on ollut helppo tarkkailla Melun kokemaa muutosta niin rakennuksena kuin yhteisönä. Siivouksen puolesta minulla olisi kyllä monenmoisia parannusehdotuksia. Lattiamateriaali pitäisi vaihtaa uuteen. Seinät kaipaisivat maalia ja pukuhuone lattiakaivoja. Eritoten antaisin noottia tietokoneluokkien johtoviidakosta, mikä tekee tilan siistimisestä melkoisen selviytymiskentän. Kerran kompastuin

johtoon ja lensin nenälleni lattialle. Lukiovuoden tapahtumat, kuten penkkarit ja vanhojen tanssit, ovat luoneet pientä piristystä arkiseen työhön. Tällaista piristysruisketta ei ylä- ja alakoulu voi tarjota. Tietysti ikävä tulee myös lukion kypsempää ilmapiiriä.” A-KM

Markku Hakala JULIA ISOLAHTI

Vahtimestari 1999–2010 ”Olin Messukylän lukiossa vahtimestarina koko 2000-luvun, yhteensä kymmenen vuotta. Sitä ennen työskentelin Vehmaisten koululla, ja vahtimestarina toimin vuodesta 1992 lähtien. Koulutukseltani olen kirvesmies. Tampereen kaupungin palveluksessa olen ollut kaikkiaan noin 45 vuotta. Olin aluksi osa-aikaisena ja jäin eläkkeelle samana vuonna, kun koulu täytti 50 vuotta.

Mieleeni ovat jääneet aktiiviset viestinnän ryhmät. Musikaalikurssien antia olen aina seurannut, ja juhlaesityksistä on ollut paljon iloa. Sain esityksistä aina itselleni oman kopionkin. Kannatan yhteiskoulua, jossa yläaste ja lukio toimivat yhdessä, koska lukiolaiset voivat näin toimia esimerkkinä yläastelaisille. Oli hienoa nähdä oppilaiden kehitys, kun pie-

nistä lapsista tuli lopulta ylioppilaita saman katon alla. Sammon keskuslukiossa nuorten oppimisolosuhteet paranevat: nykyinen, pitkään palvellut rakennus olisi oikeastaan peruskorjauksen tarpeessa.” JE 107


Ovet auki – ja kiinni

108


Messukylän lukio oli olosuhteidensa uhri Keskikokoisten lukioiden häviäminen on maanlaajuinen trendi. Melun lakkautuspäätös oli yksille pelastus, toisille hyvän koulun alasajo.

EIJA TUKIAINEN

109


EIJA TUKIAINEN

Alma Peltola Messukylän lukion viimeiset abiturientit lähtivät penkkariajelulle 18. helmikuuta 2010 kuolinilmoituksen koristamin rekoin. Lähes vuosikymmenen kestänyt väittely lukion kohtalosta sai päätepisteensä vuoden 2009 budjetissa, jonka mukaan viestintälukio sulautetaan Sammon keskuslukioon vuoden 2010 kuluessa. Messukylä ei ole kohtalonsa kanssa yksin. Vuonna 2009 lukioiden määrä väheni Suomessa yhdeksällä, ja yhteensä oppilaitoksia lakkautettiin peräti 163. Tampereen kaupun- Lukion viimeisen penkkariajelun julisteet kommentoivat lukion lopettamista. gin marraskuussa 2009 esittelemä – Lukiokoulutus on junnannut na olisi ollut, että Messukylässä olisi kouluverkkosuunnitelma oli vain seuraava askel maanlaajuisessa tren- viimeiset sata vuotta paikallaan. Nyt omat tilat, muttei varaa järjestää opedissä. Suunnitelman mukaan Tam- on aika ottaa askel eteenpäin, muo- tusta. pereen kaupungin lukioiden määrä toilee Tampereen kaupungin apuSäästöjä kaavaillaan saatavan siivähenee kahdeksasta viiteen, kun laispormestari Perttu Pesä. täkin, että Messukylän lukion vapauTarkoituksena on saada säästöjä. tuvat tilat otetaan perusopetuksen Messukylän lakkauttamisen lisäksi Tammerkosken ja Kaarilan lukiot Lukioikäisten määrä on laskenut ta- käyttöön. Näin kaupunki toivoo vältsulautuvat yhdistetyksi luovien alo- saisesti viimeiset kymmenen vuot- tyvänsä uuden päiväkodin rakentata, ja oppilaskohtaiset kustannukset miselta. jen lukioksi. ovat tämän seurauksena kohonneet. – Ongelma on, että tilavuokrat ”Messukylä uhrauksen kohde” Oppilaskato nostaa kustannuksia pysyvät entisellään, vaikka oppilasLukioverkon uudistuksia on perus- määrä laskee. Jos rahaa alkaa ku- Tampereen lyseon lukion apulaisrehteltu pitkälti sopeutumisena väes- lua enemmän tiloista maksamiseen torin, varavaltuutettu Hannu Soron törakenteen muutoksiin. Suomi on kuin opettajien palkkaamiseen, on (sit.) mielestä Messukylän lukio oli mullistusten edessä, kun suuret ikä- seurauksena väistämättä opetuksen yksi Tampereen parhaita lukioita. Peluokat jäävät eläkkeelle ja syntyvyys laadun huononeminen, Pesä perus- rusteluita oppilasmäärän vähenemion pitkän alamäen jälkeen käänty- telee. sestä ja keskustalukioiden vetovoimai– Ilman muutoksia lopputuloksemässä kasvuun. suudesta hän pitää riittämättöminä. 110


– Messukylä oli menestyvä lukio, jonka oppilasmäärät laskivat vasta, kun lakkautusrumba alkoi. Soron mielestä perusopetuksen tilaongelmat olisi voitu ratkaista muullakin tavoin kuin lakkauttamalla itäisen alueen ainoa lukio. – Näissä tarpeissa Messukylän lukio ei olisi saanut olla uhrauksen kohde. Soro vastusti aktiivisesti Messukylän lukion lopettamista koko päätöksentekoprosessin ajan. Hän kummastelee, että Messukylän sulkemista perusteltiin rahahuolilla, mutta kouluverkkouudistuksesta seuraaviin remontteihin upotetaan silti miljoonia. – Sampolan saneeraukseen lukiotiloiksi käytetään rahaa 12 miljoonaa ja Hervannan lukion uusien tilojen rakentamiseen yli 3 miljoonaa. Ei tämä juuri säästöltä tunnu. Takaako suurlukio viihtyvyyden? Messukylän sulautuessa Sampoon kipuaa uuden keskuslukion oppilasmäärä yli yhdeksänsadan. Opiskeluympäristön muutos on messukyläläisille melkoinen: heidän lukiossaan opiskeli viimeisenä lukuvuonna 318 nuorta. Vaikka suuri lukio on kustannustehokas, pelätään kolikon kääntöpuolella odottavan viihtyisyyden ja hyvän yhteishengen katoaminen. Soron mielestä lukioiden lakkauttaminen osoittaa, että kaupunki

on asettanut taloudelliset asiat lasten ja nuorten hyvinvoinnin edelle. – Asiantuntijatkin ovat vahvistaneet, että pienet yksiköt ovat aina yhteisöllisempiä. Isoissa kouluissa yhteishenki katoaa, kun opiskelijat ja henkilökunta eivät tunne toisiaan, Soro sanoo. Hän muistuttaa, että nuorten määrän väheneminen on väliaikaista. Syntyvyys on kääntynyt kasvuun 2000-luvulla, ja väestöennusteen mukaan alle 15-vuotiaiden määrä palaa 1990-luvun tasolle parissakymmenessä vuodessa. Suomen lähilukioyhdistyksen puheenjohtaja Jukka O. Mattila on samoilla linjoilla. – Pienissä kouluissa opettajat tuntevat nekin opiskelijat, joita eivät itse opeta. Pieni lukio huomioi opiskelijan yksilöllisyyden ja on yksilön kannalta joustava sekä kannustava, Mattila luettelee etuja. Apulaispormestari Perttu Pesä ei usko lukioiden suuren koon vaikuttavan ratkaisevasti nuorten viihtyvyyteen. Messukylän ja Sammon lukioiden yhdistämisessä säästyvät rahat voitaisiin hänen mukaansa sijoittaa esimerkiksi keskuslukion oppilashuoltoon. – Vaikka koulupsykologien ja kuraattorien määrä ei kasvaisikaan oppilasmäärän lisääntyessä, pääsy kouluterveydenhuollon henkilökunnan vastaanotolle helpottuu suuressa lukiossa, Pesä toteaa.

Alueellisuudesta keskuslukioihin Suomessa on eurooppalaisittan poikkeuksellisen tiheä lukioverkko. Koulutussuunnittelussa alueellisen tasapainon ihanne on vaihtumassa keskitettyyn palveluun. Kaupungeissa lukiot pyritään sijoittamaan keskustaan, missä niiden nähdään olevan tasavertaisesti kaikkien saavutettavissa. Kouluverkon karsinta on kohdistunut viime vuosina erityisesti Messukylän lukion suuruisiin, keskikokoisiin lukioihin. Keskikokoisiksi laskettavia noin 100–300 oppilaan lukioita on Suomessa hävinnyt muutamassa vuodessa yli viisikymmentä. Tampereen kaupungin lukiokoulutuksen johtaja Jorma Suonio on tyytyväinen siihen, että kouluverkon uudistuksen ansiosta Tampereen keskustaan saadaan monipuolisia, profiloituneita lukioita. – Jos siirretään rahaa seinistä toimintaan, edistetään nuorten hyvinvointia, toteaa Suonio. Suonio on seurannut Messukylän lukion elämää kymmenen vuotta. – Lukioiden yhdistyessä on kuitenkin tehtävä korostetusti työtä yhteisöllisyyden eteen, hän muistuttaa. Apulaispormestari Perttu Pesä uskoo tulevaisuuden oppilaitoksiin. Hän kuitenkin myöntää, että uusia lukioita saatetaan Tampereelle joutua vielä rakentamaan. – Asiat saattavat kehittyä eri suuntaan kuin on luultu. Tulevaisuutta ei voi ennustaa. 111


Lopetuskeskustelu polveili pitkään Jenni Rantala Messukylän lukion lopettamiskeskustelu velloi edestakaisin 2000-luvun alkuvuosina. Keskustelu lukio-opetuksen säästöistä alkoi elokuussa 2004, kun huomattiin, että valmistuvan Sammon keskuslukion käyttökustannuksia ei ollut otettu huomioon seuraavan vuoden koulutoimen budjetissa. Käyttökuluissa oli näin ollen 1,3 miljoonan euron vaje. Apulaiskaupunginjohtaja Lasse Eskonen esitti useita säästövaihtoehtoja vajeen kattamiseksi. Yhtenä vaihtoehtona esiin nousi Messukylän lukion lakkauttaminen ja oppilaiden siirtäminen uuteen Sammon keskuslukioon. Uusi lukio kasvatti kaupungin lukioiden aloituspaikkojen määrää enemmän kuin kaikkien päättäjien mielestä olisi ollut tarpeen. Yhdistämistä kannattaneet puolustivat lukioiden sulauttamista sillä, että yhdistyminen vähentäisi uusien aloituspaikkojen määrää, ratkaisisi Messukylän lukion tilanpuutteen ja toisi tarvittavia säästöjä. Melun entiset tilat olisivat vapautuneet Ristinarkun koulun käyttöön. Muina säästökohteina Eskonen nosti esille lukioiden opetus112

resurssien ja perusopetuksen su- rakentamaan. Melun ohella lopepistamista sekä opetustarvikkeista tusuhka koski myös Kaarilan, Herja koulukuljetuksista säästämistä. vannan ja Hatanpään lukioita. Lopettamispäätöksen vastuTilaajalautakunnassa esitys stajat voittivat ensimmäisen erän. hylättiin, mutta keskustelu jatMelun kohtalon ratkaisi koulu- kui seuraavalla valtuustokaudella tuslautakunta, joka päätti ohjata keväällä 2009. Yhden päivälukion kaupunginvaltuuston myöntämän toiminnan katsottiin vähentävän 300 000 euron lisämäärärahan merkittävästi vuokra-, ylläpito- ja Sammon keskuslukion käyt- hallintokustannuksia. Huhtikuussa tökustannuksiin. Kaupunginjohta- 2009 elinkeino- ja osaamislautakunjan budjettiesitykseen lisää rahaa ta päätti yksimielisesti, että Melu suoli tullut jo 700 000 euroa. lautetaan säästöjen takia Sammon Lopetuskeskustelu heräsi kuit- keskuslukioon syksyllä 2010. enkin henkiin uudelleen kesällä 2005. Lukiotoimen budjetti oli tiukalla, koska valtuusto oli edellisenä vuonna päättänyt lisätä lukioiden aloituspaikkoja, mutta rahaa ei ollut varattu uutta opiskelijamäärää varten. Pelastukseksi tarjottiin jälleen lukioverkon supistamista, mutta toimenpiteisiin ei ryhdytty. Kesällä 2008 lukioverkon karsiminen nousi jälleen ajankohtaiseksi. Tampereen lukioverkkoselvityksen mukaan oppilaspaikkoja oli enemmän kuin pienenevät ikäryhmät tarvitsivat, ja päivähoito kaipasi lisätilaa. Yhdistämisen kannattajat toivoivat, että uusia päiväkoteja ei jouduttaisi Sammon keskuslukio valmistui Kalevaan 2005.


Adressit eivät auttaneet Vanhempainyhdistys ja oppilaskunta taistelivat lukion lopettamista vastaan loppuun saakka. Sanna Raita-aho Kun Messukylän lukion lopettamisesta alettiin keskustella, koulun oppilaat ja vanhemmat aktivoituivat. Messukylän lukion oppilaskunta ja vanhempainyhdistys keräsivät lakkauttamista vastaan nettiadressin, johon tuli yli tuhat allekirjoitusta. Vuonna 2009 lukion oppilaskunnan puheenjohtajana toiminut Anni Luukkanen kertoo, että adressi luovutettiin kaupungin koulutuspalveluiden johtokunnalle, ja se sai julkisuutta muun muassa Ylen paikallisuutisissa. Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Arja Lanki sanoo vanhempainyhdistyksen järjestäneen muun muassa kaksi yleisötilaisuutta, joissa koulun opiskelijoiden ja vanhempien oli mahdollista esittää kysymyksiä päättäjille. – Olimme jopa kaupunginvaltuuston aulassa tapaamassa valtuutettuja ja informoimassa heitä ennen valtuuston kokousta. Teimme satoja tunteja töitä asian puolesta, johon uskoimme, Lanki kertoo.

– Vanhempainyhdistys toimi todella aktiivisesti loppuun saakka. He kaivoivat esille kaikki paperit ja valttikortit, joista olisi voinut olla hyötyä. Yritimme myös saada aikaan tapaamista apulaispormestari Perttu Pesän kanssa, mutta se ei onnistunut hänen kiireidensä vuoksi, Luukkanen sanoo.

Luukkanen olisi toivonut medialta hieman enemmän ärhäkkyyttä keskusteluun. Hänestä tuntuu, että kevään 2010 aikana käyty keskustelu Tampereen keskustan koulujen lakNIINA KYLKILAHTI

Median huomio keskustalukioille Mediassa Messukylän lukion näkökulma pääsi ehkä parhaiten esille yleisönosastokirjoituksissa, joita vanhempainyhdistyksen aktiivit kirjoittivat Aamulehteen. ”Oppilaat, opettajat ja vanhemmat halutaan laittaa kärsimään virheelliseksi päätökseksi osoittautuneesta Sammon koulun rakentamisesta”, kirjoitti muiden muassa Sakari Oppilaskunta-aktiivit Siiri Eskelinen (vas.) ja Anni LuukLisma (AL 29.3.2009). kanen toivat opiskelijoiden ääntä lopetuskeskusteluun. 113


kauttamisesta sai enemmän huomiota mediassa kuin Messukylän lukio aikoinaan sai. – Ehkä keskustan lukiot ja ala-asteet kiinnostavat ihmisiä enemmän, Luukkanen arvioi. Luukkanen toivoo myös, että mediassa käydyssä keskustelussa olisi tuotu paremmin esille etenkin oppi-

laiden näkökulmaa. – Meidän oppilaiden näkökulmasta päätös koulun lopettamisesta juntattiin läpi ilman keskustelua kanssamme. Arja Lankin mukaan lukion lakkauttaminen oli pettymys etenkin, koska vanhempainyhdistykselle oli useampaan kertaan luvattu jo lakka-

usuhkauskeskustelujen aikana, että Melu säilyy. Sen säilyttämiselle oli myös olemassa hyvät perustelut. – Päättäjien lupauksiin meni luotto varmaan myös toimittajilta, kuten monelta asianosaiseltakin. Avoimuutta ja aitoa osallisuutta tulisi tarjota kuntalaisille jo lainsäädännönkin perusteella, Lanki toteaa. MAARIT JAAKKOLA

Messukylän lukion viimeiseksi jääneenä lukuvuonna 2009–2010 lukiossa oli 318 opiskelijaa, joista oli tyttöjä 182 ja poikia 136.

114


Uusi vuosituhat avasi opetuksen ovet Aasiaan Yhteydet kansainväliseen verkostoon ovat tuoneet melulaisille mahdollisuuksia englanninkielisten viestintäprojektien toteuttamiseen. Maija Ojutkangas ja Jonina Altschuler Uusi vuosituhat merkitsi Messukylän lukion opetuksessa ovien avautumista Aasiaan. Melun yhteistyö aasialaisten koulujen kanssa sai alkunsa syksyllä 2001, kun lukion englannin lehtori Eeva Tuokko osallistui Singaporessa järjestettyyn konferenssiin. Tuliaisina Messukylän lukioon Asia–Europe Classroom International Teachers -konferenssista Tuokko toi singaporelaisen koulun koordinoiman yhteistyöhankkeen Cultural Fusion. Singaporen, Korean, Kreikan, Portugalin ja Suomen yhteistyönä syntyivät projektisivut, joissa käsiteltiin koulujen arkea ja juhlaa sekä tutustuttiin kulttuurien erityispiirteisiin, kuten joulun viettoon eri maissa. Jo saman vuoden syksyllä AsiaEurope Foundationin eli Aasia–Eurooppa-säätiön ASEFin päämajasta Singaporesta tiedusteltiin mahdollisuutta pitää vastaava konferenssi Suo-

messa. Eeva Tuokko ryhtyi toimeen, ja nelipäiväinen AEC-konferenssi Asia-Europe Classroom järjestettiin Tampereen ammattiopiston tiloissa syyskuussa 2002. Tässä konferenssissa Melun kansainvälinen projekti Cultural Fusion vastaanotti yhden AEC:n myöntämistä 2500 dollarin palkinnoista. Menestyksekäs projekti jatkui alaotsikolla The Global Teenager, ja se palkittiin Indonesian Bogorissa pidetyssä konferenssissa vuonna 2003. The Global Teenager -hankkeessa opiskelijoiden kulttuurituntemus kasvoi muun muassa harvinaisiin urheilulajeihin tutustumalla. Suomalaisten eukonkantokisat ja saappaanheittokilpailut herättivät kiinnostusta. Sekä Tampereen-konferenssista säästyneet rahat että palkintorahat mahdollistivat Messukylän projektiryhmän viikon mittaisen vierailun singaporelaiseen koordinaattorikouluun St. Joseph´s Instituteen syksyllä 2003.

Kansainvälisyyttä ja viestintää Eeva Tuokon aloittama Aasia-yhteistyö jatkui Melussa vuonna 2004 toisen singaporelaisen koulun, Pioneer Secondary Schoolin koordinoimalla Utopia@Vhome-hankkeella lukion Jonina Altschulerin ja Maija Ojutkankaan johdolla. Lukuvuoden aikana opiskelijat tutustuivat toisiinsa keskustelufoorumin avulla, kuvailivat ja vertailivat esimerkiksi asuinpaikkaansa, koulujärjestelmäänsä, ruokakulttuuriaan ja liikennejärjestelmäänsä omien kiinnostustensa mukaisesti. Tietoja vaihdettiin ja keskusteluja käytiin myös yhdeksän koulun välisessä live-chatissä, jolle sopivan ajankohdan löytyminen oli melkoinen haaste. Kerätyn tiedon perusteella laadittiin lopputyönä nettisivustolle kuvaus ihanteellisesta koulusta, parhaista ruuista ja kiehtovimmista nähtävyyksistä eli luotiin ”utopia”. Opiskelijoiden otta115


mat valokuvat ja videoklipit elävöittivät sivustoja. Pekingin-konferenssissa syyskuussa 2005 käynnistyi Messukylän ja Kaarinan lukion yhteistyöaloitteena uusi Mastering Media -hanke, joka liittyi kiinteästi Melun viestinnänopetuksen sisältöihin ja tavoitteisiin. Hankkeessa opiskelijat tutkivat verkon välityksellä nuorten mediatottumuksia eri maissa, esimerkiksi Kiinassa, Indonesiassa, Japanissa, Malesiassa, Irlannissa, Italiassa ja Kyproksella. Medialukutaitoa kehitettiin sanomalehtiä lukemalla ja sisällöistä keskustelemalla. Lokakuussa 2006 hanke esiteltiin ASEF:n järjestämässä kuudennessa kansainvälisessä konferenssissa Kreikassa, ja se palkittiin yhtenä kolmesta parhaasta hankkeesta. Mastering Media sai jatkoa seuraavina vuosina. Vuonna 2006–2007 perehdyttiin elokuvien maailmaan osana kulttuurien monimuotoisuutta, vuosina 2007–2008 aihepiirinä oli digitaalinen verkkoympäristö, ja vuosina 2008–2009 tutkittiin tosi-TV:tä maailmanlaajuisena ilmiönä.

Kulttuurit kohtaavat kasvokkain Virtuaaliyhteistyö pitkäaikaisen yhYllä: melulaiset lainaksi saamissaan koulupuvuissa aasialaisen tavan mukaan. Alla: malesialaiset vieraat nauttimassa suomalaisesta kouluruoasta. teistyökumppanin, singaporelaisen Pioneer Secondary Schoolin kanssa johti vuonna 2007 myös opiskelijavaihtoon, mikä onkin yksi AEC- opiskelijaa tutustui Singaporen kult- sialaisine ja intialaisine erityispiirteiNET-verkoston tavoitteista. Ikimuis- tuuritarjontaan ja koulumaailmaan. neen, trooppinen ilmasto ja varhaiset toisen vierailun aikana 13 suomalaista Kulttuurien kirjo kiinalaisine, male- herätykset – koulu alkoi jo aamuseit116


semältä! – painuivat mieliin unohtumattomina ja ainutlaatuisina kokemuksina. Matkalla mukana ollut kevään 2009 ylioppilas Maiju Lepomäki kuvaa Singaporen-vaihtoa eksoottisena, avartavana ja hauskana kokemuksena. ”Asuminen paikallisten perheiden luona mahdollisti toiseen, täysin erilaiseen kulttuuriin tutustumisen ainutlaatuisella tavalla. Tavat ja tottumukset poikkesivat huomattavasti siitä, mihin Suomessa on totuttu”, muistelee Lepomäki. Maaliskuussa 2008 seitsemäntoista Pioneerin opiskelijaa, kaksi opettajaa ja rehtori saapuivat talviseen Suomeen vastavierailulle. Suksi luisti hiihtoladulla, lumi pöllysi pulkkamäessä, sauna lämpeni ja makkara maistui. Joku vieraista innostui jopa tekemään lumitöitä isäntäperheensä iloksi. Mastering Media -hankkeen tavoitetaidot karttuivat Messukulän lukion mediatyöpajoissa ja ilmaisutaidon tunnilla. Yhdessä toimimalla, ajatuksia vaihtamalla ja kulttuureihin tutustumalla opimme toisistamme – ja kansainvälistymme. Opiskelijavaihto on tarjonnut uudenlaisia elämyksiä ja mahdollistanut kulttuuritaustaltaan erilaisten nuorten kanssakäymisen. ”Matkan aikana luotuja ystävyyssuhteita on helppo pitää yllä tänä Facebookin ja muiden sosiaalisten verkostojen aikakautena”, toteaa Maiju Lepomäki.

Yllä: Makkara maistui Azeerah Bte Mohd Jufrille (vas.) ja hänen opettajalleen Yuen Chai Linille Kaupinojan saunalla 2008. Alla: suomalaisten hennatatuoinnit ja Pioneer-koulun päivänavaustuokio.

Melun Aasia-projektit • Cultural Fusion 2001–2002, palkittiin Tampereella 2002 (palkintosumma 2500 dollaria). • The Global Teenager 2002–2003, palkittiin Bogorissa, Indonesiassa 2003. • Utopia@Vhome 2004–2005, palkittiin Pekingissä, Kiinassa 2005. • Mastering Media 2005–2006, palkit-

tiin Serresissä, Kreikassa 2006. • Mastering Media – The Sequel 2006 -2007, palkittiin 2007 (konferenssia ei järjestetty) . • Mastering Media Goes Digital 2007–2008 (Kaarinan lukio), palkittiin Kota Kinabalussa, Malesiassa 2008. • Mastering Media – Fact or Fiction? The Truth Behind Reality TV 2008– 2009, palkittiin kunniamaininnalla Sønderborgissa, Tanskassa 2009.

117


Veljeskansat kilpasilla Messukylän ja Tarton olympialais-yhteistyö on jatkunut jo liki 20 vuotta. Hannele Lehtimäki Messukylän lukion ja Tartu Tamme Gümnaasiumin välisissä ”kulttuuriolympialaisissa” on käyty hyvinkin tiukkoja kamppailuja Suomen ja Viron parhaimmuudesta lukion oppiaineissa. Kaikki alkoi, kun koulujen englannin opettajat Eeva Tuokko ja Pilvi Kapp tapasivat. Yhteistyömuodoksi Palkintojenjakotilaisuus Melussa vuonna 2008.

118

kehittyi kilpailu, jossa aineina olivat biologia, englanti, kemia ja matematiikka, joinakin vuosina myös kuvataide. Ensimmäinen kisa käytiin Tartossa keväällä 1992, ja tämän jälkeen on kilpailtu vuorotellen kummassakin maassa. Nykyisin koulut eivät kuitenkaan enää kilpaile keskenään, vaan opiskelijat ratkovat tehtäviä suomalais-virolaispareina. Tärkeänä osana vierailuilla on ol-

lut tutustuminen isäntäkaupunkiin ja -maahan sekä kulttuurielämykset, joista jokaiselle Tartossa käyneelle on varmasti jäänyt mieleen tarttolaiskoulun kuorojen upea konsertti yliopiston juhlasalissa. Vuosien kuluessa on vierailtu myös muun muassa Petserin luostarissa Viron rajan tuntumassa, Narvassa, Porvoossa ja Vantaan tiedekeskus Heurekassa. Ensimmäisillä Tarton-matkoilla suomalaiset yllätti ylitsepursuava vieraanvaraisuus. Oli vain aavisteltavissa, millaisia ponnisteluja järjestelyt olivat vaatineet isänniltä vasta itsenäistyneessä Virossa. Vuosina 1991–1993 Messukylän lukion taksvärkkikeräyksien tuotoilla hankittiin ystävyyskoululle opetusvälineitä ja -materiaalia. Varoja kerättiin mainostuloja omaan lehtiliitteeseen hankkimalla, arpajaisilla ja teatterilippuja myymällä. Ristinarkun koulu aloitti yhteistyöprojektit tarttolaisten kanssa vuonna 2004. Vierailun aikana on tehty yhdessä tuotos, jonka aiheina ovat olleet muun muassa nuorisokulttuurikysely, Tuhkimo-näytelmä, kansanmusiikki ja ensiaputaidot.


Vahvat suhteet saksaan Saksan-matkasta tuli perinne, kun opiskelijat halusivat puheharjoitusta. Kristiina Pekkanen ja Maarit Jaakkola

jestelyissä. Rahankeruuta varten val- Salzburgin arki tutuksi mistettiin vuosittain talkootöinä tuMessukylän yhteiskoulun alkuvuo- hat purkkia sinappia. Saksan-matkat Saksanopiskelijoita on ollut kaksi kersina opetettiin ainoana ensimmäi- päättyivät 1997, kun Tarja Punnonen taa leirikoulumatkalla myös Mozartin senä vieraana kielenä saksaa. Vasta jäi eläkkeelle. syntymäkaupungissa Salzburgissa. vuonna 1969 Kouluhallitus vahvisti Paikan päällä opiskelijat perehenglannin ensimmäiseksi vieraaksi Vaihtokohteeksi Seesen tyivät muun muassa itävaltalaisiin kieleksi. liikennemerkkeihin, ikkunanpuitteiMyös saksanopettajalle, rehtori Pyöreät 10 vuotta sitten Melu aloit- siin, kauppojen karkkivalikoimaan, Jouko Punnoselle kehittyi 1970-lu- ti yhteistyön saksalaisen Jacobson- ihmisten käyttäytymiseen kahvilassa vun alussa tavaksi pitää osa lukuvuo- Gymnasiumin kanssa. Yläkoulu on ja salzburgilaisiin kohokkaisiin (Salzden päätöspuheesta saksaksi. ”Liebe hoitanut vaihtoa vuorovuosina. burger Nockerln). Studentinnen und Studenten”, hän Mozartin musiikkia, nousuja gonHarz-vuoriston kupeessa, noin puhutteli koulunsa päättäviä oppilai- 60 kilometriä Hannoverista, sijait- dolihissillä ja kävelyjä Salzach-joen ta. ”Sie verlassen heute Ihre Schule. see pikkukaupunki Seesen, jonne varrella iltavalaistuksessa ei niin vain Ich hoffe, Sie würden sich an Ihren Melusta on matkattu viisi kertaa. voi unohtaa. Schulbesuch mit angenehmen GefühMieleenpainuvia len erinnern.“ ”Rakkaat oppilaat! kokemuksia ovat olleet Päätätte tänään koulunne. Toivon, retket Harz-vuoristoon että muistelisitte koulunkäyntiänne ja sen ympäristöön, miellyttävin tuntein.“ kaupunkikierrokset Lehtori Tarja Punnosen mukaan Goslarin keskiaikaises1970- ja 1980-luvun vaihteessa kiel- sa kaupungissa, vieraitenopiskelijoiden keskuudessa syntyi lu Hannoverin EXPOtoive saada käytännön harjoitusta. maailmannäyttelyssä Lähes kaksikymmentä vuotta lukion 2000, käynnit Berliinin toinen luokka, joukko keskipitkän tai Reichstagissa ja tutuslyhyen saksan lukijoita, lähti matkalle tuminen Volkswagenin Hampuriin. autotehtaaseen Wolfs- Opiskelijat Anni Huhtala, Riikka Tiura ja Laura Lehtinen Vanhemmat olivat mukana jär- burgissa. Salzach-joen maisemissa Salzburgissa vuonna 2008. 119


Kansainvälisiä luontoelämyksiä Lapissa Anu Nowak Ison pizzan kokoisia meduusoita vuorovesirannalla. Satoja porrasaskelmia Saana-tunturin rinteillä. Telttailua pikkupakkasessa kolmen valtakunnan rajalla kansainvälisessä seurassa. Vuosituhannen vaihteessa Messukylän lukion opiskelijoille tarjoutui uusi mahdollisuus kansainvälisiin elämyksiin, kun lukiossa aloitettiin vuosittaiset vaellusretket käsivarren Lappiin ja Norjaan. Kyseessä on biologian

120

koulukohtainen soveltava kurssi, jonka tavoitteena on tutustua pohjoiseen eliölajistoon ja tuntureiden geologiaan. Ennen matkaa opiskelijat tutkivat muun muassa porotaloutta ja alueen eläimistöä sekä kasvistoa koululla. Bussimatkat pohjoiseen on toteutettu yhteistyössä Viialan lukion kanssa. Pohjoisen tunturiluontoon ja Norjan vuonoihin on tutustuttu Nordskjobotn videre gående skolen -koulun oppilaiden ja opettajien seurassa. Matkoil-

le on osallistunut kaikkien kolmen osallistujakoulun vieraita ja vaihtoopiskelijoita myös monista muista maista, kuten Britanniasta, Espanjasta, Ranskasta, Saksasta ja Virosta. Matkalla ovat taatusti konkretisoituneet maamme laajuus ja pohjoisen pitkät välimatkat – kuten myös ilmastonmuutoksen vaikutus maahamme. On valitettavaa, mutta seuraava sukupolvi ei enää saa ihailla käsivarren Lapin palsasoita kuin valokuvista.


Tuulikaapissa Heini Mäenpää Tulossa tai lähdössä. Tuulikaapissa on yleensä aika ahdasta, sillä sinne ei ole tarkoitus jäädä oleilemaan saati asumaan. Tullessa riisutaan jalasta kuraiset kengät ja asetutaan taloksi, tai sitten juuri toisin päin. Melulaiset ovat viettäneet viimeisten seitsemän vuoden aikana yllättävän paljon aikaa melkoisessa vedossa, ikään kuin porstuassa henkisesti jo lähtöön varautuen ja sopivia saappauita sovitellen. Joku on useamman kerran avannut molemmat ovet ja pistänyt tuulemaan. Toisaalta tunnelma toki tiivistyy vedossa entisestään, kun lämpimikseen hakeudutaan toisten läheisyyteen. Toki 2000-luvun jälkipuoliskolla on tehty paljon muutakin kuin värjötelty. Ovi on käynyt tiuhaan, ja niin ilma kuin pölykertymät ovat olleet liikkeellä tuulikaapista aina perimmäiseen komeroon. Taloon on kannettu monenlaisia aatteita, hankkeita, kursseja, laitteita, lyhenteitä, ohjelmia, suunnitelmia ja välineitä – joitain niistä jo tähän mennessä uloskin. Ainereaali, dataprojektori, doku-

menttikamera, HH-lomake, Loora, lukiointra, Moodle, muistitikku, Opit, ProCapita, TVT-strategia, verkkokurssi, web-valinta, älytaulu. Lisää uutuuksia on seuraavalla sivulla. Uudistusten myötä ja joskus myös niistä huolimatta on opittu paljon ranskasta, filosofiasta, matematiikasta, terveystiedosta, yhteiskuntaopista, kuvataiteesta ja varsinkin elämästä. Tai ainakin hengissä pysymisestä. Luokkahuoneissa, työhuoneissa, lukunurkkauksessa, opettajainhuoneessa ja käytävillä on paitsi päntätty englannin verbejä ja kummasteltu biodiversiteettiä, myös solmittu lukemattomia elämänmittaisia ystävyyssuhteita, tehty tuhansia onnistuneita uravalintoja. Tuulikaapissa on vannottu monesti ikuista uskollisuutta. Tulemme kaipaamaan näitä tutuiksi käyneitä nuhruisia matalia käytäviä, lukunurkkauksen sinistä sohvaa ja kielistudion unikkoverhoja. Yritämme muistaa puolustuskamppailumme moton: tärkeintä eivät ole seinät, vaan se, mitä seinien sisällä tapahtuu! Puitteita ja rakenteita – puhuttiinpa sitten tiiliseinistä, opetussuunnitelmista tai organisaatiosta – olennaisempaa on itse substanssi: se, mitä

tapahtuu meissä ja meidän välillämme. Hymy päihittää mennen tullen imperialismin teorian, katse pelastaa päivän varmemmin kuin atomiorbitaalien hybridisoituminen ja varovainen hipaisu käytävän ruuhkan suojissa voi mullistaa koko elämän. Melulaiset sulkevat oven Hanhenmäenkadulla ja siirtyvät peremmälle Sammon keskuslukion avarasta aulasta. Äiti opetti, että pitää viedä mennessään ja tuoda tullessaan. Tuliaiset on pakattu mukaan: viestintä on välittämistä. Kirjoittaja työskenteli Messukylän lukion rehtorina 2003–2010.

121


SAP

75 minuutin oppitunti tekstitaito

Kahva

erityisopettaja

HH-lomake

AEC-hanke

lukiointra

Opit

l채pp채rik채rry

Comenius-hanke

채lytaulu

Renet

Avoki

Moodle

web-valinta

lukioverkko

Loora

ainereaali

ProCapita

dokumenttikamera

aihekokonaisuudet

Imuri

PAOK

TVT-suunnitelma

psykologi

OPS-uudistus

Tampereen Ateria

verkkokurssi Zoom

inka-palaute

dataprojektori

Eudora

digivideo

TIO

keskitetty palvelu

tiltu-malli

kuraattori tilakeskus

122

zef lukilausunto

Travel


Opettajat 1960–2010 MYK=Messukylän yhteiskoulu (1960–1975) MELU=Messukylän lukio (1975–2010) RKU=Ristinarkun yläaste (1975–) Aaltio Jukka, liikunta, RKU/MELU 1991– 1997 Ahlqvist Paula, liikunta, RKU/MELU 1962– 1998 Aho Hilkka, matematiikka, MELU 1987– 1988 Ahola Ossi, viestintä/valokuvaus, MELU 2008–2010 Ahonen Reino, liikunta, historia, matematiikka, MYK 1966–1976 Altschuler Jonina, englanti, ranska, MELU 2003–2010 Anttila Tomi, fysiikka, matematiikka, apulaisrehtori 2008–2010, MELU 2000–2010 Arho Tuula, liikunta, MYK 1970–1973 Arkkola Sirkka, biologia, MELU 1987–1989 Aura Pirkko Marjatta, saksa, ruotsi, englanti, psykologia, ammatinvalinnanohjaus, sielutiede, MYK 1966–1976 Chambers Seija, konekirjoitus, kaupalliset aineet, englanti MELU 1983–1990 Dias-Heikkilä Treza, englanti, viestintä, MELU 2000–2003 Eerilä Sirkka, matematiikka, MYK 1967– 1968 Eerola Anu, äidinkieli ja kirjallisuus, MELU 2006–2007 Eerolainen Antti, liikunta, terveystieto, historia, ammatinvalinnanohjaus, MELU 1962– 1992 Eskelinen Antti, liikunta, terveystieto, MELU 1991–1992 Flyktman-Myllymäki Tiina, äidinkieli, kirjallisuus, RKU/MELU 1990–2010 Forsman Eeva-Liisa, psykologia, oppilaanohjaus, elämänkatsomustieto, MELU 1976– 2006 Govenius Anita, liikunta, MYK 1966–1967 Hakala Rauni, matematiikka, fysiikka, MYK

1969–1970 Hakala Risto, matematiikka, fysiikka, kemia, RKU/MELU 1983–2007 Hakola Aura, englanti, MELU 1976–1990 Hakola Tuija, englanti, ruotsi, MELU 1983– 1988 Hannonen Ulla, ruotsi, viestintä, MELU 1993–2010 Harala Olli, musiikkikerhon ohjaaja, MELU 1991–1992 Harju-Ontto Sari, ruotsi, englanti, viestintä, MELU 2001–2002 Hautsalo Kaisa, musiikki, RKU/MELU 1993–1996 Haveri Jukka, viestintä/video, MELU 1991– 1995, 2005–2010 Hedberg Pentti, historia, ammatinvalinnanohjaus, MYK 1969–1970 Heikkilä Elina, kuvaamataito, RKU/MELU 1999–2003 Heikkinen Heimo, tekninen työ, MYK 1961– 1963 Heimo Kalevi, ruotsi, englanti, apulaisrehtori MILLOIN, MELU 1968–2000 Heino Antti, uskonto, oppilaanohjaus, MELU 1988–1993 Heino Eero, äidinkieli, MYK 1968–1969 Heinonen Satu (ks. myös Hurskanen Satu), fysiikka, matematiikka, MELU 2003–2010 Heinonen Juha, historia, MELU 1986–1987 Heinonen Rauni, saksa, englanti, ranska, MYK 1965–1966 Heinänen Antti, uskonto, MYK 1966–1969 Helander Petra, kotitalous, RKU 2005–2006 Helenius Anne, ruotsi, RKU/MELU 1991– 1992, 1993–1997 Heliö Martti, äidinkieli ja kirjallisuus, historia, RKU/MELU 1964–1976, 1979–1990 Hietala Toni, musiikkikerhon ohjaaja, MELU 1990–1992 Hirvisuo Eeva, liikunta, MYK 1961–1962 Honkasalo Ester, käsityö, MYK 1961–1971 Hovi Pia, englanti, MELU 2000–2002

Koonnut Eija Heikkinen

Huotari Arja, saksa, MELU 1992–1993 Huovinen Eeva-Liisa, ortodoksinen uskonto, MYK 1975–1976 Hurskanen Satu (ks. myös Heinonen Satu), fysiikka, matematiikka, MELU 2000–2003 Huttu-Hiltunen Ilmari, viestintä/ääni, MELU 2006–2010 Huttunen Pirkko, luonnonhistoria, maantieto, MYK 1963–1964 Huurinainen Leo, ortodoksinen uskonto, MELU 1976–1978 Häggman Raija, kuvaamataito, MELU 1983– 1984 Hämäläinen Matti, matematiikka, fysiikka, kemia, MYK 1970–1971 Härkin Juhani, uskonto, MYK 1973–1975 Ikävalko Eero, historia, ammatinvalinnanohjaus, MELU 1963–1977 Innanen Sirkka-Liisa, uskonto, MELU 1986– 1987 Innola Irja, äidinkieli, historia, MYK 1962– 1963 Jaakkola Maarit, viestintä/journalismi, MELU 2008–2010 Jaala Anna-Liisa, äidinkieli, kaunokirjoitus, MYK 1961–1962 Janka Aune, matematiikka, kemia, MYK 1965–1971 Jankkari Sakari, luonnonhistoria, maantieto, biologia, MYK 1960–1962 Jansson Timo, viestintä/ääni, MELU 1990– 1992 Javanainen Tuula-Maija, uskonto, MYK 1975–1976 Jokela Siiri, liikunta, MELU 2007–2009 Jokiniemi Anja, kuvaamataito, MYK 1963– 1964 Jorgensen Satu, ranska, englanti, MELU 1999–2002 Junttila-Csonka Päivi, äidinkieli ja kirjallisuus, MELU 2001–2010 Järvinen Jussi, liikunta, RKU/MELU 1999– 2002

123


Kainulainen Eila, biologia, kemia, luonnonhistoria, RKU/MYK 1971–1976, 1983–85 Kallio Jukka, filosofia, uskonto, MELU 2003– 2005 Kallio Soile (ks. myös Sirén Soile), historia, yhteiskuntaoppi, MELU 2002–2006 Kallionmäki Marja, saksa, englanti, MELU 1988–1989 Kangas Jussi-Pekka, historia, RKU 1987– 1992 Kara Pirkko, biologia, maantieto, MELU 1995–2004 Karapalo Marja Leena, saksa, ruotsi, MYK 1967–1968 Karatie Marja, kuvaamataito, MYK 1975– 1976 Karhumaa Marika, tietojenkäsittely, matematiikka, viestintä, oppilaanohjaus, MELU 1999–2000 Kaskelma Olli, uskonto, MYK 1969–1974 Kaunisto Anja, biologia, maantieto, MELU 2000–2001 Kaunisto Leila, matematiikka, fysiikka, MELU 1965–1989 Kekki-Hellman Annele, kemia, näytelmäkerhon ohjaaja, MELU 1987–1989, 1990–1991 Kepsu Kaija, liikunta, MYK 1974–1975 Keskinen Joonas, musiikki, MELU 2008– 2009 Kiho Kaija, saksa, MELU 1983–1984 Kiimalainen Kimmo, viestintä/perusteet, MELU 1991–1994 Kirjavainen Klaus, matematiikka, fysiikka, kemia, viestintä/valokuvaus, RKU/MELU 1983–2008 Kirkkala Eero, tekninen työ, MYK 1961– 1963 Kivimäki Elsa, liikunta, MYK 1961–1962 Koivula Keijo, kemia, matematiikka, biologia, ammatinvalinnanohjaus, luonnonhistoria, MELU 1964–1993 Koivumäki Ari, viestintä/ääni, MELU 1990– 1994, 1995–1996, 2005–2006 Koivumäki Raine, tietojenkäsittely, matematiikka, viestintä, oppilaanohjaus, MELU 1991–1992, 1994–1995, 1996–1999 Kokko Marjo, liikunta, terveystieto, RKU/

124

MELU 2009–2010 Kokkonen Kari, liikunta, terveystieto, RKU/ MELU 2009–2010 Kolari Maarit, kaupalliset aineet, konekirjoitus, RKU 1989–1991 Kopra Aarre, liikunta, MYK 1965–1966 Korhonen Siru, ruotsi, viestintä, MELU 2007–2009 Koskinen Irma, äidinkieli, kaunokirjoitus, historia, MYK 1961–1962 Kotilahti Leena, englanti, ranska, RKU/ MELU 1978–2009 Kovanen Pirkko, latina, MYK 1965–1975 Kudjoi Saara, tietojenkäsittelyoppi, MELU 1995–1996 Kuisma Seija, uskonto, elämänkatsomustieto, RKU/MELU 1971–2009 Kumpulainen Anneli, saksa, ruotsi, MYK 1965–1966 Kähkönen Maija Leena, matematiikka, MELU 1988–1989 Lahtinen Antero, matematiikka, fysiikka, kemia, MYK 1968–1969 Lahtinen Irmeli, biologia, maantieto, MELU 1990–1995 Lahtinen Marja-Liisa, ranska, englanti, MYK 1966–1967 Laiho Sirpa, saksa, ruotsi, MYK 1970–1971 Laine Vesa, psykologia, MELU 1999–2001 Laitinen Irma, äidinkieli, MYK 1967–1968 Lamberg Sirpa, biologia, maantieto, MELU 1986–1987 Lappalainen Sirpa, saksa, MELU 1979–1983 Lehtimäki Hannele, matematiikka, fysiikka, kemia, MELU 1990–2010 Leimola Sakari, äidinkieli, MELU 1999– 2000 Leino Jukka, uskonto, MYK 1975–1976 Leinonen Eila, saksa, ruotsi, englanti, RKU/ MELU 1964–1976, 1977–1979, 1983–2001 Lensu Antti, englanti, MELU 1989–1990 Lepomäki Outi, äidinkieli ja kirjallisuus, viestintä/mediadiplomit, MELU 2000–2010 Levonen Leena, biologia, maantieto, RKU/ MELU 2000–2004 Levonen-Kantomaa Hanna, kuvataide, RKU/ MELU 2002–2004

Lindroos Liisa, ruotsi, vararehtori, rehtori, MYK 1961–1967 Lindroos Maire, matematiikka, MYK 1961– 1962 Lindvall Misha, psykologia, filosofia, uskonto, MELU 2007–2009 Linna Dani, viestintä/MITÄ, MELU 1995– 1998 Lintujärvi Mika, englanti, saksa, MELU 1999–2002 Loppela Aino, musiikki, orkesteri, kuvaamataito, kaunokirjoitus, MYK/MELU 1963– 1978, 1979–1992 Luhtajärvi Marketta, uskonto, MYK 1975– 1976 Luimula Sami, liikunta, RKU/MELU 2003– 2010 Luukkala Heikki, musiikki, MYK 1961– 1962 Luukkala Hilkka, kaunokirjoitus, kuvaamataito, MYK 1961–1963 Majanen Pauli, käsityö, RKU 1991–1993 Majapuro Raimo, matematiikka, MELU 1987–1988 Makkonen Jaana, oppilaanohjaus, MELU 2007–2008 Manninen Leena, englanti, MELU 1983– 1985 Mansikka-aho Riikka, ruotsi, viestintä, MELU 1997–1998, 2004–2005 Mantere Kari, matematiikka, fysiikka, kemia, MELU 1971–2008 Matala-aho Erkki, fysiikka, matematiikka, MELU 1995–1997, 1998–2001 Matinkari Leena, englanti, ruotsi, MELU 1988–1993 Mattila Hannu, historia, yhteiskuntaoppi, rehtori 1995–2002, MELU 1976–1977, 1980– 1983, 1985–2010 Mattila Virginia, englanti, MELU 1979–1980 Melartin Kirsti, kuvaamataito, kaunokirjoitus, MYK 1967–1968 Merta Petri, viestintä/video, MELU 1990– 1994 Moisander Markku, englanti, biologia, uskonto, MYK 1975–1976 Muhonen Mari, biologia, MELU 1989–1991


Mäenpää Heini, äidinkieli ja kirjallisuus, rehtori 2003–2010, MELU 2003–2010 Mäenpää Juhani, matematiikka, tietojenkäsittely, apulaisrehtori 2007–2008, MELU 2000–2010 Mäkinen Pirkko, uskonto, MYK 1963–1964 Mäkinen Seija, oppilaanohjaus, MELU 2007–2008 Mäki-Tuuri Armi (ks. myös Viita Armi), äidinkieli ja kirjallisuus, MELU 1989–1993 Männikkö Ilkka, filosofia, uskonto, MELU 2001–2003, 2009–2010 Männistö Aija, äidinkieli ja kirjallisuus, MELU 1991–1993 Männistö Hannu, musiikki, MELU 1991– 1994 Niemelä Lauri, viestintä/video, MELU 1995– 1996, 1997–2005 Nieminen Tomi, saksa, ruotsi, englanti, MELU 2001–2003 Nowak Anu, biologia, maantieto, MELU 2004–2010 Nurmi Matti, historia, MYK 1962–1963 Ojutkangas Maija, englanti, saksa, MELU 2002–2010 Paananen Reetta, biologia, maantieto, MELU 2008–2009 Paija Asta, biologia, kansalaistaito, maa- ja metsätalous, RKU 1983–1985 Pajunen Pentti, tietojenkäsittely, RKU/MELU 1987–1996 Paloheimo Eeva-Liisa, englanti, ranska, MELU 1971–1978 Palo-oja Patrik, uskonto, MELU 2006–2007 Palviainen Toivo, ortodoksinen uskonto, MYK 1969–1973 Panula Rainer, viestintä/video, MELU 1996– 2005 Partanen Raili, englanti, ranska, MYK 1967– 1971 Pekkanen Kristiina, saksa, ruotsi, MELU 1997–1999, 2001–2010 Pelli Tomi, musiikki, RKU/MELU 1996– 2010 Peltokorpi Minna, matematiikka, fysiikka, kemia, RKU/MELU 2006–2010 Peltola Lauha, uskonto, MYK 1964–1971,

1975–1976 Peltola Reijo, äidinkieli ja kirjallisuus, ammatinvalinnanohjaus, psykologia, vararehtori MILLOIN, MELU 1963–1994 Pennanen Jaana, kuvaamataito, RKU/MELU 1995–1997 Perttula Olli-Pekka, viestintä/video, MELU 1995–2000, 2001–2005 Piilola Lauri, historia, MELU 1976–1977 Piilola Riitta, historia, MELU 1976–1977, 1983–1989 Piiparinen Jouko, liikunta, terveystieto, RKU/MELU 1990–2004 Piipponen Erja, äidinkieli, MELU 1997– 1998 Pikkarainen Virpi, matematiikka, fysiikka, kemia, MELU 1988–1990 Pitkänen Panu, historia, MYK/MELU 1962– 1995, 1996–1997 Pohjola Sirpa, äidinkieli, MYK 1969–1970 Pulkkinen Pia, oppilaanohjaus, MELU 2001– 2010 Punnonen Jouko, saksa, liikunta, terveystieto, rehtori 1962–1995, MELU 1962–1995 Punnonen Tarja, saksa, ruotsi, englanti, uskonto, RKU/MELU 1962–1963, 1967–1997 Pyhältö Virpi, kuvaamataito, RKU/MELU 1987–2000 Pöllänen Marjatta, viestintä/journalismi, MELU 1993–2008 Pöyhönen Otto, luonnonhistoria, maantieto, MYK 1962–1963 Raitio Maritta, ranska, MELU 1980–1981 Rajaniemi Heidi, englanti, ruotsi, MELU 2004–2010 Ranta Yrjö, biologia, kansalaistaito, maa- ja metsätalous, MELU 1984–1987 Rantala Antti, viestintä/ilmaisutaito, MELU 2000–2005 Rantala Maija, luonnonhistoria, maantieto, MYK 1963–1965 Rapola Aino, kuvaamataito, kaunokirjoitus, MELU 1963–1976, 1978–1987 Raskulla Saija, viestintä/ääni, MELU 2008– 2009 Riihimäki Ilmi, saksa, MYK 1963–1965 Rimpelä Markku, käsityö, RKU/MELU

1989–1992, 1994–2003 Riponiemi Johanna, äidinkieli, MELU 1998– 1999 Ritakallio Eija, liikunta, terveystieto, RKU/ MELU 1997–2010 Ryynänen Maire, matematiikka, MYK 1962– 1963 Saanilahti Ritva, uskonto, MYK 1972–1973 Saari Ahti, matematiikka, MELU 1983–1985 Saari Airi, laulu, orkesteri, kuvaamataito, MYK 1962–1963 Saari Anna-Maija, ruotsi, saksa, viestintä, MELU 2000–2010 Salenius Aune, kuvaamataito, MYK 1961– 1962 Salli Maarit, oppilaanohjaus, kaupalliset aineet, RKU/MELU 1990–2003 Sandbacka Molly, liikunta, MYK 1964–1965 Sarjasto Reino, tekninen työ, MYK 1961– 1963 Seppälä Lauri, kuvaamataito, MELU 1987– 1988 Seppänen Tuula, äidinkieli, MYK 1973– 1974 Sevanto Antti, viestintä/ilmaisutaito, MELU 1996–2000 Siimes Jyri, viestintä/radiotyö ja ilmaisutaito, MELU 2005–2010 Silferhuth Maija, äidinkieli, MYK 1970– 1971 Sinervo-Aasla Paula, englanti, MELU 1998– 2004 Sinikallio Erkki, liikunta, MYK 1961–1962 Sinivuori Yrjö, matematiikka, fysiikka, MYK 1963–1966 Sintonen Sara, musiikki, RKU/MELU 1995– 1997 Sirén Soile (ks. myös Kallio Soile), historia, yhteiskuntaoppi, MELU 2006–2010 Soinio Valtteri, liikunta, MELU 2007–2008 Sointu Markku, matematiikka, tietojenkäsittely, RKU/MELU 1989–1997 Stenbäck Heidi, saksa, MYK 1961–1962 Stordell Elina, äidinkieli ja kirjallisuus, MELU 2001–2006 Suhonen Rauni, saksa, MELU 1983–1984 Sumanen Kirsi, saksa, englanti, MELU 1997–

125


1998 Sumsa Tyyne, kuvaamataito, MYK 1961– 1962 Syrjänen Anna-Maija, liikunta, MYK 1964– 1965 Tenhunen Oke, uskonto, MYK 1961–1964 Tetri Marko, viestintä/ääni, MELU 1998– 2005 Teukku Topi, matematiikka, kemia, MYK 1966–1968 Tikkanen Airi, erityisopetus, MELU 2006– 2009 Toivanen Eeva-Liisa, viestintä/ääni, MELU 1991–1992 Toriseva Aimo, tekninen työ, fysiikka, kemia, luonnonoppi, liikunta, MYK 1963–1976 Torvinen Seppo, matematiikka, kemia, MELU 1983–1984 Tukiainen Eija, kuvataide, viestintä/kuvataide, RKU/MELU 1986–2010 Tuokko Eeva, englanti, MELU 1990–2004 Tuomela-Telford Riitta, saksa, MELU 1986–

1989 Tuominen Ola, viestintä/ilmaisutaito, MELU 1995–1996 Tuovinen Kaiju-Riitta, englanti, ranska, MELU 1977–1978 Turunen Satu, ranska, englanti, MELU 1997– 1999 Tuulos Ilma, luonnonhistoria, maantiede, MYK 1961–1962 Ullven Tuula, äidinkieli, kirjallisuus, RKU/ MELU 1988–1994 Vainikainen Pentti, luonnonhistoria, maantieto, MYK 1963–1964 Vehviläinen Irma, historia, MELU 1977– 1991 Veijola Vesa, saksa, ruotsi, MYK 1965–1966 Verho Satu, äidinkieli ja kirjallisuus, MELU 2008–2009 Vetter Heinz–Hermann, saksa, MELU 1979– 1980 Widenius Erkki, historia, MELU 1976–1977 Viita Armi (ks. myös Mäki-Tuuri Armi), äi-

dinkieli ja kirjallisuus, MELU 1993–2001 Viljanen Hilkka, kotitalous, MYK 1963– 1964 Vilonen Eero, liikunta, MYK 1961–1962 Virkkunen Oili, liikunta, kuvaamataito, kaunokirjoitus, MYK 1965–1970 Virtanen Marja, historia, yhteiskuntaoppi, oppilaanohjaus, MELU 1995–2001 Vuento Taina, kuvataide, RKU/MELU 2003– 2010 Vuolas Sirkka, äidinkieli, historia, MYK 1963–1964 Vuorio Juha, uskonto, MYK 1975–1976 Ylitalo Jaakko, historia, ammatinvalinnanohjaus, MYK 1967–1968 Äijälä Maija, matematiikka, fysiikka, RKU/ MELU 1990–1997 Österlund Hannele, oppilaanohjaus, MELU 1989–1991

Muu henkilökunta 1960–2010 Kanslistit ja koulusihteerit Ala-Jaskara Tarja 2004–2010 Heikkinen Eija 2009–2010 Heinänen Raita 1994–2005 Hermiö Saara 1974–1991 Henttonen Eija 1990–2010 Juonala Leena 1972–1974 Koivisto Leila 2004–2005 Laakso Taina 2009–2010 Luonsi Irma 1966–1968 Luosmala Riitta 1990–1995 Martti Inka 1993–1994 Marttila Elli 1967–1970 Pessa Saara 1995–1996 (virkavapaa 1991–) Piispanen Anja 2007–2008 Saarikko Merja 2005–2007

126

Tuomaala Sirkka 1970–1974 Vaittinen Hanna 2008–2009

Siistijät Forsberg Eija 2006–2007 Gestrin, Marjatta 1994–1997 Hakala Pirjo 1995–1997 Hakamäki Liisa 1992–2008 Heinänen Anu 1999–2002 Jokela Helga 1961–1976 Kivi Impi 1970–1976 Kiviniemi Ritva 1995–1996 Kuronen Liisa 2003–2009 Lahtinen Tyyne 1962–1963 Lehmusnotko Milka 2002–2004 Lepistö Hilja 1963–1972

Mertanen Elena 2002–2004 Myöhänen Lea 1999–2000 Naulo Outi 1992–1997, 2003–2009 Nikkilä Anna 1962–1967 Oksman Sirpa 2001–2003 Piilola Hilja 1972–1976 Pöri Maija 1966–1976 Rajala Ritva 2001–2003 Salo Maire 1993–1995 Savikari Irma 1994–1995 Seima Päivi 1992–1995, 1996–2009 Siltanen Ritva 2004–2009 Suominen Anne 1996–2002 Turunen Irma 2003–2008 Ujanen Anne 1992–1995, 1996–2009 Ujanen Jevgenia 2004–2005 Vairela Tuula 2001–2003 Vannas Satu 2007–2008


Keittäjät Grönqvist Gitte 2007–2009 Haavisto Armi 1997–2002 Heinonen Ritva 1995–1998 Helin Eeva 1993–1994 Hietaranta Jaana 2008–2010 Hildén Tuulikki 1992–2008 Humala Impi 1963–1976 Jokinen Piia 1998–1999 Jokinen Tuula 2000–2007 Jäntti Leena 2002–2004 Järvinen Marjut 1999–2009 Kallionpää Päivi 1996–1999 Kataja Outi 2002–2004 Kinnunen Saija 2007–2009 Kivi Impi 1962–1970 Korhonen Pirjo 2008–2009 Korpela Elina 2001–2003 Kyrölä Taru 2007–2008 Lahtinen Pirjo 1996–1997 Lehtonen Terttu 1992–1995 Lepistö Marjatta 1972–1976, 1992–2002 Lepola Anna 1999–2006 Mäkinen Sari 2004–2006 Ohtola Leena 1992–1994 Rauhala Leena 1970–1976, 1983–2001 Ruoho Taina 1994–1996 Saxholm Pia 2008–2009 Siitari Kaarina 1962–1975 Stenberg Leena 2002–2004 Tamminen Sari 2001–2003 Tero Pirjo 1994–1996 Vinnemaa Anne 2005–2008 Väyrynen Satu 2006–2008

Kouluavustajat Blomqvist Eeva 2000–2001 Hirvimäki Hanna 2003–2004 Jarmas Annika 2007–2008 Järvinen Mika 1996–1997 Korkee Tero 1995–1996 Kumpumäki Hanna 1994–1995 Laitala Sami 1999–2000 Laitila Jatta 1996–1997

Mäki Juha 1994–1995 Nerweyi Dino 1998–1999 Oksanen Maarit 2001–2003 Pyhältö Kimmo 1997–1998 Santala Tiia 1997–1998 Sievi Anna-Maija 2006–2007 Sihvo Arja 1995–1996, 1997–1998 Silander Mika 1998–1999 Someroja Osmo 2005–2006 Tuomi Marisa 1995–1996 Vuoristo Mikko 2001–2002

Kouluterveydenhuolto Ahonen Taimi, koululääkäri, 1972–1973 Ala-Laurila Eija-Liisa, koululääkäri, 1979– 1988 Björk Raija-Leena, hammashoitaja, 1998– 1999 Eiranto Oili, kuraattori, 1998–2002 Hanski Merja, koululääkäri, 1990–1992 Helminen Eila, koululääkäri, 1991–1992 Hulkkonen Helena, terveydenhoitaja, 1990– 1992 Huuskonen Minna, koululääkäri, 1998–2000 Hytti Milja, terveydenhoitaja, 1973–1976 Janas Martti, koululääkäri, 1971–1972 Juvonen Mari, koululääkäri, 2007–2008 Järvi Hannele, terveydenhoitaja, 1993–1999 Koivumäki Annikki, hammashoitaja, 1993– 1998 Kuosmanen Pirjo, terveydenhoitaja, 1998– 2004 Kyräs Anita, terveydenhoitaja, 1982–1983 Lillia Noora, koulupsykologi, 2006–2007 Loimio Taru, kuraattori, 1996–1999 Lähdesmäki Eila, koululääkäri, 1973–1975 Miettinen Hilkka, kuraattori, 2006–2007, 2008–2009 Mäkelä Tuula, terveydenhoitaja, 2007–2008 Nevaharju Hannele, terveydenhoitaja, 2003– 2005 Niiranen Johanna, kuraattori, 2005–2010 Pasanen Leena, koululääkäri, 1975–1977 Pesola Johanna, koulupsykologi, 2008–2009 Pihamaa Sari, koulupsykologi, 2007–2009

Pispa Päivi-Maria, koululääkäri, 2007–2009 Pääkkönen Eila, terveydenhoitaja, 2004– 2010 Raitakari Sari, hammaslääkäri, 1998–1999 Rinne Päivi, koululääkäri, 2004–2006 Salminen Katriina, terveydenhoitaja, 1992– 1994 Salonen Leena, koululääkäri, 2001–2004 Seppä Kaisa, hammashoitaja, 1999–2000 Siekkinen Ari, kuraattori, 2004–2006 Sointu Pirjo-Liisa, koululääkäri, 1988–1989 Syrjämäki Merja, koululääkäri, 1993–1994 Vadén Atte, koululääkäri, 1999–2005 Verronen Paula, koululääkäri, 1977–1979 Virta Eija, koululääkäri, 1973–1974 Vuori Mari-Leena, hammaslääkäri, 1993– 1998, 1999–2000 Wärri-Raiko Ulla, koululääkäri, 1988–1990, 1994–1999 Äyräs Anita, terveydenhoitaja, 1976–1982, 1983–1990

Vahtimestarit Hakala Markku 1999–2010 Heinonen Eero 2003–2009 Kallio Tapio 1982–2000 Kivi Antti 1962–1982 Pynnönen Hannu 2009–2010 Tuppela Raimo 2003–2004

Muut Hakala Aarne, taloudenhoitaja, 1966–1972 Hakala Mikko, taloudenhoitaja, 1972–1975 Jokela Helga, lämmittäjä, 1961–1962 Kivisalo Christina, työtoimintatyöntekijä, 2008–2009 Njöd Markku, atk-avustaja, 1997–1998 Otonkorpi Riitta, koulunkäyntiavustaja, 2007–2008 Pälmä Jaska, atk-avustaja, 1999–2000 Rajala Johannes, atk-avustaja, 1998–1999

127


Kirjoittajat Altschuler Jonina, Messukylän lukion englannin ja ranskan kielen lehtori Anttila Tomi, Messukylän lukion fysiikan ja matematiikan lehtori, apulaisrehtori Bqain Sabrina, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen kuvajournalistiopiskelija Erkkilä Jani, Messukylän lukion ensimmäisen vuoden viestintälinjan opiskelija Heino Heli, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen toimittajaopiskelija Honkasalo Kaarlo, varatuomari, Työväen Säästöpankin johtaja, eläkkeellä Jaakkola Maarit, Messukylän lukion viestinnän sivutoiminen tuntiopettaja, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen journalistiikan lehtori Junttila-Csonka Päivi, Messukylän lukion äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Lehtimäki Hannele, Messukylän lukion kemian ja matematiikan lehtori Maksimoff Anna-Katariina, Messukylän lukion toisen vuoden viestintälinjan opiskelija, verkkolehti Turmelun toimituspäällikkö Marjamäki Tuomas, Apu-lehden toimituspäällikkö, opiskelijana Messukylän lukiossa 1994–1997 Mäenpää Heini, Messukylän lukion rehtori 2003–2010 Niemelä Riku, Messukylän lukion viestintälinjan toisen vuoden opiskelija Nowak Anu, Messukylän lukion biologian ja maantieteen lehtori Ojutkangas Maija, Messukylän lukion englannin ja saksan kielen lehtori Olva Ida-Maria, Messukylän lukion viestintälinjan ensimmäisen vuoden opiskelija Pekkanen Kristiina, Messukylän lukion saksan kielen lehtori Peltola Alma, Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelija Petrell Taina, Messukylän kirjaston johtaja Pulkkinen Saara-Maria, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen toimittajaopiskelija

128

Pöllänen Marjatta, freelancer-toimittaja, Messukylän lukion viestinnän sivutoiminen tuntiopettaja 1996–2008 Raita-aho Sanna, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen toimittajaopiskelija, opiskelijana Messukylän lukiossa 2003–2006 Rantala Jenni, Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelija Sirola Jetta, Messukylän lukion ensimmäisen vuoden viestintälinjan opiskelija, verkkolehti Turmelun toimituspäällikkö Suominen Sinituuli, Messukylän lukion kolmannen vuoden viestintälinjan opiskelija Valden Anni, Messukylän lukion kolmannen vuoden viestintälinjan opiskelija Vähälä Anni, Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelija Weckman Anni, Messukylän lukion toisen vuoden viestintälinjan opiskelija

Lähteet Alajoki, Jaana & Saarikko, Taina (1997). Messukylän kirjaston historia 1865–1995: lahjakirjoista kirjastoksi. Tampere: Tampereen kaupunginkirjasto. Tuominen, Tellervo (1994). Takahuhti: Tampereen sydän. Tampere: Ristinarkun omakotiyhdistys. Javanainen, Juha (2001–2004). Messukyläläisiä I, II, III. Tampere: MC-Pilot. Messukylän lukion arkisto Tampereen kaupunginarkisto, Messukylän yhteiskoulua koskevat dokumentit Tampere-seuran arkisto Jouko Punnosen kotiarkisto Kouluneuvos Jouko Punnosen haastattelu 5.2.2010 (Maarit Jaakkola) Varatuomari Kaarlo Honkasalon haastattelu 15.2.2010 (MJ) Musiikkineuvos Matti Heinivahon haastattelu 8.3.2010 (MJ) Kuvat Messukylän lukion arkisto, ellei toisin mainita.


Messukylän lukion ja Ristinarkun yläasteen opettajia lukuvuonna 2009–2010 OSSI AHOLA

OSSI AHOLA

129


Messukylän yhteiskoulu 50 vuotta Messukylän lukio oli Itä-Tampereen ainoa lukio, kunnes se päätettiin lakkauttaa ja sulauttaa syksyllä 2010 osaksi Sammon keskuslukiota. Messukylän yhteiskoulun juhlakirja Ei Melu tyhjästä syntynyt – Messukylän yhteiskoulu 50 vuotta kertoo messukyläläisille nuorille suunnatun koulun tarinan yksityisoppikoulusta maamme ainoaksi viestinnän erityistehtävää hoitavaksi lukioksi. Ääneen pääsee yli 60 opettajaa, oppilasta ja koulun sidosryhmän edustajaa. 130

Messukylän lukion juhlakirja  

Messukylän lukion 50-vuotisen historian kunniaksi opiskelijavoimin kirjoitettu kirja. Suomen ainoa viestinnän erityislukio, tamperelainen Me...

Messukylän lukion juhlakirja  

Messukylän lukion 50-vuotisen historian kunniaksi opiskelijavoimin kirjoitettu kirja. Suomen ainoa viestinnän erityislukio, tamperelainen Me...

Advertisement