TEEMA: KESKELLE ELÄMÄÄ
NRO 2/2017 TUKIVIESTI
Jukka ja Saara Tolosen perheeseen tuli Hildan myötä kolmen pojan äidin toivomaa naisvahvistusta Iidan kaveriksi.
koostuva lähiverkosto. Perhe hajosi sairaalaan ja kotiin. Odotettiin.
Kotiin Pikkuhiljaa Hildan hengitys parani. Saturaatiomittarit ja koneelliset avut poistettiin. Alettiin puhua kotiuttamisesta. ”Se tuntui aluksi kamalalta. Koko ajan pelkäsi, että milloin happi loppuu. Oli kuitenkin tarve olla myös vihdoin kotona koko perheen kanssa”, Jukka sanoo. Isä oli ensimmäiset kaksi kuukautta ko-
tona, ensin vanhempainvapaalla ja sitten sairaslomalla. Häntä tarvittiinkin. Hildalle syötettiin Saaran pumppaamaa äidinmaitoa nenä-mahaletkun kautta 3–4 tunnin välein, hyvin pieniä määriä ja hitaasti kerrallaan. ”Siihen oli aluksi käytössä laite, mutta se piti niin hirveän palohälytyksen aina lopetettuaan, että täällä oli koko sirkus ylhäällä keskellä yötä. Siksi työnsimme maidon mieluummin itse letkuun. Hilda on muutenkin seurallinen, paljon hereillä. Hänellä saattaa mennä koko yö valvoessa. Unet jäävät meiltäkin vähiin, kun ensin valvotaan vauvan
kanssa aamuneljään ja sitten on jo vähän ennen kahdeksaa kiire viedä lapsia kouluun”, Saara kertoo. Nenä-mahaletkusta Hilda pääsi eroon yhden kuukauden iässä. Nyt pumpataan pulloon. Vastikkeita tyttö ei ole huolinut, mikä aiheuttaa paineita ”emoaluksen maidontuotannolle”. Stressata ei kuitenkaan kannattaisi, ettei maidon tulo lopu kokonaan. Myös hengityskatkosten pelko on yhä vanhempien seurana. Saara ja Jukka vakuuttavat pärjäävänsä vähillä unilla ja energiajuomalla. 43