Page 23

Elokuva-arvostelu

na wa. Your Name. Kimi no AAAAA Teksti: Nanette Tuominen Kuva: CoMix Wave Films

Studio Ghiblin klassikko Henkien Kätkemä (2001) oli pitänyt hallussaan kansainvälisesti katsotuimman anime-elokuvan titteliä jo 15 vuotta, kunnes vuonna 2016 ilmestynyt ja suurmenestykseksi noussut Makoto Shinkain Your Name varasti paikan itselleen. Your Name muistuttaa Ghiblin elokuvia, mutta mukana on reilusti ohjaajan omaa käsialaa, kuten ihmisten välisiä suhteita ja niiden katoamista ajan kuluessa. Aika on suuri osa elokuvaa. Shinkain tavaramerkkinä tunnetut kirkkaat värit sekä valot ja varjot saavat elokuvan erottumaan joukosta. Elokuvaa on vaikea ahtaa yhteen genreen, koska se sekoittaa komediaa ja draamaa. Mukana on myös ripaus fantasiaa. Noin puolessavälissä elokuvan genre tuntuu vaihtuvan melkein kokonaan jättäen pois komedian ja siir-

tyen kokonaan draamaan. Kuten Ghiblin elokuvat, Your Name on ennen kaikkea kokemus. Mitsuha Miyamizu on pienessä Itomorin kylässä asuva lukioikäinen tyttö. Hän inhoaa kotikyläänsä ja toivoo valmistuvansa ja voivansa muuttaa Tokioon mahdollisimman pian. Taki Tachibana on puolestaan lukioikäinen poika, joka asuu Tokiossa. Hän käy koulun ohella töissä italialaisessa ravintolassa ja on ihastunut työtoveriinsa neiti Okuderaan. Mitsuhan ja Takin elämät menevät sekaisin, kun he tajuavat vaihtavansa unessa toistensa kanssa kehoja. Animaatio on suuri osa Your Namen kokonaisuutta ja joillekuille jopa pääsyy elokuvan katsomiseen. Jokaisessa kohtauksessa on toteutettu valot

ja varjot jopa valokuvamaisella tavalla. Tulos on taiteellinen ja unenomainen. Elokuvan musiikista vastaa japanilainen yhtye RADWIMPS. Heidän esittämiään kappaleita kuullaan elokuvassa neljä. Ne ovat tarttuvia ja tuovat elokuvaan asennetta. Yhtye vastaa myös elokuvan taustamusiikista. Se tukee elokuvan kohtauksia hyvin, mutta on sellaisenaan hyvin yksinkertainen ja mieleen painumaton. Your Name on anime-elokuvien uusi helmi ja näyttää, että elokuvan ei tarvitse olla Ghiblin käsialaa menestyäkseen kansainvälisesti.

Alkuperäinen nimi: Kimi no na wa. Tuotantovuosi: 2016 Ohjaaja: Makoto Shinkai Studio: CoMix Wave Films 23 Kieli: Japani

Profile for Melua

Melua nro. 3  

Luksian Nummentien opiskelijoiden lehti

Melua nro. 3  

Luksian Nummentien opiskelijoiden lehti

Profile for melua
Advertisement