Issuu on Google+

Juhani Koivisto

Luterilainen lähetystyö alkoi 300 vuotta sitten merimatkalla Intiaan Lutherin ajoista ehti kulua yli 150 vuotta ennen kuin luterilaisen kirkon piirissä aloitettiin lähetystyö muissa maanosissa. Bartholomäus Ziegenbalg ja Heinrich Plütschau olivat ensimmäiset protestanttiset lähetit Intiassa. Merimatka alkoi marraskuussa 1705. Matka tehtiin laivalla. Tuohon aikaan Euroopasta oli säännöllisiä laivareittejä Intiaan. Näillä laivoilla kuljetettiin monenlaista tavaraa ja matkustajia. Laivat olivat kauppakomppanioiden omistuksessa. Kauppakomppaniat olivat vaikutusvaltaisia yhtiöitä, jotka hallitsivat meriliikennettä. Vuoden 2006 heinäkuussa tulee kuluneeksi tasan kolmesataa vuotta ensimmäisten luterilaisten lähetyssaarnaajien saapumisesta Intiaan. Näin alkoi tanskalais-hallelainen lähetys, joka avasi tien myöhempien vuosisatojen lähetystyölle. Jo vuodesta 1620 lähtien Tanskalla oli ollut pieni siirtomaakaistale Etelä-Intian kaakkois-rannikolla Trankebarissa Madrasin kaupungista etelään. Tanskalla oli tuon ajan mittapuiden mukaan merkittävä laivasto, joka purjehti Euroopasta maailman merille. Tanskan kuningas Fredrik IV suunnitteli lähetystyöntekijöiden lähettämistä siirtomaa-alueelle ja etsi sopivia ehdokkaita. Kun lähtijöitä ei löytynyt omasta maasta, hän kääntyi saksalaisten puoleen. Aluksi tämäkään ei tuottanut tulosta. Sitten berliiniläinen rehtori Joachim Lange kehotti ottamaan yhteyttä Hallen laitoksiin. Hallen laitokset olivat Saksan pietismin keskus, jossa oli suuressa korttelissa orpokoti, koulu ja yliopisto. Laitosten perustaja A.H. Francke oli monen alan kokeilija. Hän oli lähetysajatuksen ohella kasvatuksen, kielitieteen ja lääketieteen pioneereja. Hallessa löydettiin lähetystyöhön sopiviksi ehdokkaiksi omat kasvatit Bartholomäus Ziegenbalg ja Heinrich Plütschau. Molemmat olivat opiskelleet jakson Hallessa. Kutsun saadessaan Plütschau oli vajaan kolmenkymmenen ja hänen toverinsa Ziegenbalg viisi vuotta nuorempi, vasta 23 vuotias. Bartholomäus Ziegenbalg oli vihanneskauppiaan poika Saksin Pulsnitzista. Hän oli nuorena jäänyt orvoksi, mutta silti perinyt kodistaan rakkauden Raamattuun ja Johan Arndtin kirjoihin. Hän pääsi vaikeuksista huolimatta koulutielle ja myöhemmin hän opiskeli jakson Hallessa, jossa sai lähetystyöhön viittaavat vaikutteensa. Molempien lähtijöiden oli läpäistävä ensin piispan kuulustelu. Heiltä puuttui myös pappisvihkimys, jollainen piti saada Kööpenhaminassa. Aluksi tie oli nousta pystyyn, kun tanskalainen piispa kuuli lähtijöiden olevan pietistejä. Hän epäröi vihkiä ehdokkaita.

Lähtevät kutsuttiin myös kuninkaan luo, jossa he pitivät saarnan tekstistä: Apt. 26: 17-18. Tämän käynnin jälkeen piispa järjesti uuden kuulustelun. Tässä tutkinnossa lähtijöille annettiin lähetysteologiseksi evästykseksi ohje tukeutua paikallisilla asukkailla jo olevaan luonnolliseen ilmoitukseen (notitia naturalis) ja apostolien esimerkkiin. Tämän jälkeen piispa Bornemann suostui


vihkimään heidät papeiksi. Ziegenbalg kertoi, että jos hän ei olisi suostunut, kuningas olisi antanut tehtävän jollekin toiselle piispalle. Muutamaa päivää myöhemmin he saivat lähetyssaarnaajan valtakirjan (vokaatio), jossa heitä velvoitettiin alkamaan se työ, mitä varten heidät oli lähetetty. Heidän tuli pitäytyä Jumalan sanaan ja Augsburgin tunnustukseen. Lisäksi heidän elämänsä tuli olla esikuvaksi toisille. Tässä oli nuorten lähettien eväät matkalle, mitään valmentavaa lähetyskurssia he eivät olleet käyneet. Merimatka Intiaan Bartholomäus Ziegenbalgille ja Heinrich Plütschaulle oli ensin jostakin syystä puhuttu matkasta Länsi-Intiaan, mutta päämääräksi osoittautui Itä-Intia. Laivaan he nousivat Kööpenhaminassa marraskuun lopussa 1705. Lähtijät kertoivat matkan vaiheista kotimaahan lähettämissään perusteellisissa kirjeissä, joista kaksi keskittyi matkan vaiheisiin. Heidät kuljettanut alus oli nimeltään Prinsessa Sophia Hedwig. Alus oli saanut ajan tavan mukaan nimensä kuningasperheen jäsenen mukaan. Alus oli otettu käyttöön kahdeksaa vuotta aikaisemmin ja palveli yhteensä yli kolmen vuosikymmenen ajan. Matkalla Intiaan oli tuohon aikaan kierrettävä Afrikka Vasgo da Gaman reittiä mukaillen. Aluksi poikettiin Göteborgissa, jossa odotettiin viikon verran tuulten tyyntymistä. Laivan päästyä Pohjanmerelle Heinrich Plütschau koki itsensä merisairaaksi, mutta tauti ei ollut vakavaa laatua. Laivan reitti suuntautui Norjan vesien kautta kohti Skotlantia, jossa ohitettiin muutamia saaria. Kööpenhaminasta olisi voitu matkustaa Atlantille myös Englannin kanaalin kautta, mutta tuolloin käytiin Espanjan perimyssotaa, joka kiristi Englannin ja Ranskan välejä ja teki tietyt merialueet turvattomiksi. Pohjoisilla alueilla oli talvisaikaan melko pimeää ja aurinko näyttäytyi vain silloin tällöin. Brittein saaret ohitettuaan laiva saapui Espanjan merelle joulun jälkeen. Tammikuun 1. päivänä laivan horisonttiin ilmestyi kaksi alusta, joita luultiin aluksi ranskalaisiksi. Laivan tykit otettiin jo esiin, mutta laivat osoittautuivat aluksiksi, jotka purjehtivat Amerikasta ja olivat matkalla Englantiin. Tuon ajan laivoissa oli tykit mukana merirosvojen varalle. Tammikuun alkupäivinä ohitettiin ensin Azorien saariryhmä sekä vähän myöhemmin Kanarian saaret. Marokkoa matkalaiset jostakin syystä nimittävät kirjeessään Turkiksi. Tuolla alueella pelättiin merirosvojen iskevän. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kun alus saapui Afrikan länsirannikon puoleiselle merelle, alkoi ensin kuumuus ja sitten ukkosmyrsky. Matkalaiset valittivat kirjeessään hiostavaa säätä, johon he eivät olleet tottuneet. Välillä tuuli tyyntyi ja laiva joutui odottamaan sopivaa tuulta. Merimatka tarjosi ajoittain nähtävää, jollaisiksi he mainitsevat erikoiset linnut ja lentokalat. Matkaajat kokivat voimakkaasti Jumalan luonnon ja varjeluksen eläessään meren armoilla. Päiväntasaaja ohitettiin 9. helmikuuta. Aurinko paistoi kohtisuoraan ylhäältä. Matkan alkupuoliskon taitekohtana oli Hyväntoivonniemi Afrikan eteläkärjessä, josta kirje oli päivätty 30.4. Capo de bona Esperance, nykyisen Kapkaupungin alue, oli tuon ajan laivaliikenteen risteyspaikka, jonne saattoi jättää postia Eurooppaan palaavien laivojen kuljetettavaksi. Hyväntoivonniemen maamerkki oli Pöytävuori, jonka matkalaiset mainitsevat erityisenä nähtävyytenä.


Pioneerit saapuvat Intiaan Matkalaisten seuraavat kirjeet on päivätty perillä Trankebarissa syyskuussa. Syyskuun lopussa päivätyssä kirjeessä, jolle ei ole merkitty vastaanottajaa, muistellaan vielä matkan jälkipuoliskon vaiheita. Hyväntoivonniemestä lähdettiin kohti itää 8. toukokuuta.. Laiva joutui myrskyyn, jossa sen masto murtui kolmeen osaan. Toukokuun lopussa ohitettiin Madagaskarin saari ja Mauritius -saaret. Afrikan etelärannikolla sää oli ollut viileämpää, mutta se alkoi taas lämmetä. Juhannuksen tienoilla ohitettiin Malediivien saariryhmä. Tällä alueella purjehdittaessa jouduttiin epätietoisiksi paikasta, mikä merkitsi samalla joutumista vaaraan. Intian eteläkärjen merialueelle, Komorin läheistölle saavuttaessa laiva joutui avomerelle, eikä sen sijaintia osattu paikantaa. Matkailijat kiittivät Jumalaa selviytymisestä ja varjeluksesta. Edessä oleva saari oli Ceylon, jota he eivät huonon sään vuoksi havainneet. Ceylonin saari kierrettiin ja purjehdittiin sen verran lähellä rantaa, että nähtiin myös elefantteja, jotka olivat matkalaisille uudenlainen elämys. Laiva saapui rantaan 9. heinäkuuta 1706. Paikalliset asukkaat ottivat tulijat vastaan monenlaisin kysymyksin. Keitä he olivat ja millä asialla tulivat? Aluksi oli kielivaikeuksia, koska paikallinen väestö puhui omaa kieltään, jota tulijat aluksi ymmärsivät vain vähän. Jonkin verran käytettiin myös portugalia. Opetus alkoi kääntämällä Isä meidän rukous portugaliksi ja tamiliksi. Samalla rakensimme paikallisen kielen kielioppia, kirjoittaa Bartholomäus Ziegenbalg Coromandelin rannikolta 25.9. 1706 päivätyssä kirjeessään. JUHANI KOIVISTO Kirjallisuutta: Lehmann, D.Arno Hrsg. 1957: Alte Briefe aus Indien. Unveröffentliche Briefe von Bartholomaeus Ziegenbalg 1706-1719. Herausgegeben von D. Arno Lehmann o. Professor an der Universität Halle-Wittenberg. Berlin.

Raupp, Werner: Ziegenbalg Bartholomäus. - Biographisch-Bibliographisches Kirchenlexicon. www.bautz.de (27.12.2004) Taipale, Pentti 1970: Halle ja Trankebar. Pietismin lähetyskäsityksen syntyvaihe. Diss. STKS Julk. LXXXIV. Helsinki.. Kotisivuja: www.francke-halle.de www.pulsnitz.de www.tranquebar.dk Matkan vaiheet:


1705 30.11. Lähtö Kööpenhaminasta Sophia Hedwig -laivalla. 6-14.12. Sopivan tuulen odottelua lähellä Göteborgia 19.12. Matkalla ohitettiin Skotlanti. 27.12. Laiva saapui Espanjan merelle. 1706 1.1. Laivan tykit otettiin merirosvojen vuoksi esiin. 6.1. Ohitettiin Azorit. 9.1. Kanarian saaret. 22.1. Kap Verde 9.2. Laiva saavutti päiväntasaajan. 7.3. Kauriin kääntöpiiri 23.4-8.5. Laiva pysähtyi Hyväntoivonniemellä. 30.4. Kirje Hyväntoivonniemeltä Englantiin 8.5. Laiva lähti kohti Intiaa. 21.5. Ohitettiin Madagaskar ja Mauritius -saaret 22.6. Ylitettiin päiväntasaaja. 5.7. Komorien niemimaan jälkeen epätietoisuutta sijainnista Ceylonin edustalla. 9.7. Saavuttiin perille Intiaan (11/2008/1915) Julkaistu: Joulun aika Vie Sanoma 2005

LUTERILAINEN LÄHETYSTYÖ ALKOI 300 VUOTTA SITTEN TRANKEBARISSA Kuluvan vuoden heinäkuun 9. päivänä tulee kuluneeksi 300 vuotta ensimmäisten luterilaisten lähetystyöntekijöiden saapumisesta Intiaan. Bartholomaeus Ziegenbalg ja Heinrich Plütschau olivat ensimmäisiä luterilaisia lähetystyöntekijöitä ja ensimmäisiä protestanttisia lähettejä Intiassa. Luterilainen lähetystyö alkoi noin 160 vuotta Martti Lutherin kuoleman jälkeen.


Pietismin lähetystyötä perustelevat ajatukset

Luterilaisen puhdasoppisuuden aika, jonka sydänaikaa oli 1600-luku, ei ollut suopeaa lähetystyölle. Puhdasoppisuuden aikana ajateltiin, että Jumala itse herättää kansat. Muutos tuli kuitenkin vähitellen. Sen käynnistäjänä oli pietismi, jonka uudistusohjelman esitti Philip Jacob Spener vuonna 1675 julkaisussa "Pia desideria". Spener esitti viisikohtaisen ohjelmansa, jonka tähtäyspisteenä oli kirkon uudistus. Perustellessaan lähetystyötä pietistit korostivat lähetyskäskyn velvoittavuutta ja jokaisen kristityn vastuuta. He muistuttivat, että Raamattu itse viittasi lähetystyöhön. Korostaessaan Raamatun ensisijaisuutta pietistit saattoivat viitata Lutherin opetuksiin. Lisäksi he ymmärsivät Raamatusta, että lähetystyö oli osallistumista Jumalan eskatologisen suunnitelman toteutumiseen. Eskatologia eli viimeisten aikojen odotus liittyi läheisesti raamatulliseen lähetystehtävään. Saksassa pietismin keskukseksi muodostuivat Hallen laitokset, jonne keskittyi aikanaan monenlaista toimintaa yliopiston ja orpodin ympärille. Lähetystyö lähti liikkeelle Tanskasta

Käytännössä päästiin alkuun vasta vuonna 1705, kun Tanskan kuningas Fredrik IV halusi lähettää lähetystyöntekijöitä maansa siirtomaa-alueelle Intiaan. Tanskalaisetkin tunsivat kiinnostusta kauppaa kohtaan Kauko-idässä ja olivat jo 1600 -luvulla perustaneet siirtokunnan Trankebariin. Alueella asui tamiliväestöä, jolla oli oma kirjallinen kulttuuri. Uskonnoltaan tamilit olivat lähinnä hinduja. Alueella asui myös portugalilaisten jälkeläisiä, joita käytettiin orjina. Tanskan hallitsijan pyyntö ei tuottanut tulosta Tanskassa, kukaan tanskalainen pappi ei ollut halukas lähtemään Intiaan. Näin oli käännyttävä A.H. Francken puoleen. Hallesta löytyi kaksikin sopivaa ehdokasta: Heinrich Plütschau (1677-1746) ja Bartholomaeus Ziegenbalg (1682-1719). Plütschau oli Ziegenbalgia noin viisi vuotta vanhempi. Molemmat olivat suhteellisen nuoria, Ziegenbalg oli lähtiessään 23 vuotias. Molemmilla heistä oli takanaan yliopisto-opintoja mm. Hallessa. Opiskeluaika oli erityisesti Ziegenbalgille epävarmuuden aikaa, mistä kertonee sekin, ettei hänen lähettämisensä saanut Francken varauksetonta kannatusta. Myös hänen terveytensä toi lisää epävarmuutta tulevaisuudesta. Lähetystyön ensimmäinen virike oli tullut puhdasoppisuuden ajan periaatteiden mukaan esivallalta. Lähetyksen sydän oli kuitenkin Hallessa, jossa lähtijät olivat saaneet koulutuksensa ja jonne he olivat kirjeenvaihdossa. Jonkin verran tukea tuli myös Englannista. Matka Intiaan alkoi marraskuussa 1705 ja matkalaiset olivat perillä seuraavan vuoden heinäkuussa (9.7.1706).

Trankebarin lähetyksen perustamisvaihe


Lähetyssaarnaajien elämästä on mahdollisuus saada selkeä kuva, koska he kirjoittivat vaikutelmistaan kirjeissä, jotka on myös julkaistu kokoelmana "Alte Briefe aus Indien". Vaikka lähetyssaarnaajat olivat Tanskan kuninkaan lähettämiä, ei saapuminen Intiaan ollut itsestään selvä asia. Tuon ajan kauppakomppaniat hallitsivat merenkulkua ja niiden suhde lähetystyöntekijöihin saattoi olla kielteinen. Heistä lähetyssaarnaajat olivat monin tavoin riippuvaisia. Alussa pienetkin asiat muodostuivat rohkaisuksi, mm. lähetyssaarnaajat saivat rohkaisua heidän puheilleen tulleelta Madaliapa nimiseltä mieheltä, joka tarjoutui heidän palvelukseensa ja halusi tulla kristityksi. Madaliapa oli ensimmäinen kristityksi kääntynyt intialainen, jonka Plütschau ja Ziegenbalg kohtasivat jo heti alkuvaiheessa. He aloittivat työn käyttämällä hyväksi niitä mahdollisuuksia, joita Trankebarin siirtokunta tarjosi. Lähetyssaarnaajien eräs keskeinen periaate oli paikallisen kielen opiskelu. Alueella puhuttiin erityisesti portugalia ja tamilia. Portugalia ymmärrettiin yleisesti, kukaan alueella asuva eurooppalainen ei tuolloin puhunut tamilia. Heinrich Plütschau aloitti tamilin opinnot, mutta kieli osoittautui liian vaikeaksi. Hän vaihtoi portugalin kieleen, jota helpotti komendantilta saatu portugalin kielioppi ja tälle kielelle jo käännetty Uusi testamentti. Opettajina lähetyssaarnaajat käyttivät paikallisia asukkaita. He laskeutuivat lasten joukkoon ja katsoivat, kun näille opetettiin tamilinkielisiä aakkosia. Oppia he saivat Aleppa-nimiseltä palvelijalta ja jo aikaisemmin mainitulta Madaliapalta. Varsinkin Ziegenbalg keskusteli ahkerasti Aleppan kanssa ja rakensi sanoista sanakirjaa ja pohjaa Raamatun käännöstyölle. Alkuvaiheessa sanat kirjoitettiin länsimaisin kirjaimin. Jo kahdeksan kuukauden opintojen jälkeen mainitaan Ziegenbalgin puhuneen, kirjoittaneen ja lukeneen tamilia. Tosin puhuminen edistyi hitaimmin. Jo neljä kuukautta saapumisensa jälkeen lähetyssaarnaajat aloittivat kasteopetuksen puutteellisella kielitaidollaan. Aluksi he olivat julistaneet sanaa tulkin välityksellä. Oppilaita he saivat komendantin lähettämistä orjista. Oppilaiden luku lisääntyi jatkuvasti. Opetuksessa käytettiin Lutherin Vähää Katekismusta, jonka tärkeimmät kohdat painettiin mieliin ulkoa ja keskeisten kohtien merkitystä täsmennettiin kysymysten avulla. Puoli vuotta kestäneen opetuksen jälkeen suoritettiin ensimmäinen kaste tanskalaisessa Siion-kirkossa. Tässä toiminnassa Ziegenbalg näki lähetysseurakunnan siemenen ja alkoi samalla kaivata paikalliselle väestölle tarkoitettua omaa kirkkoa. Tanskalais-hallelaisen lähetystyön periaatteet

Tanskalais-hallelainen lähetystyö keskittyi suhteellisen pienelle alueelle Intiassa. Tässä on selvä ero mm. herrnhutilaisiin, jotka laajensivat työtä eri puolille maailmaa. Alusta pitäen pyrittiin opiskelemaan kansan kieltä ja kääntämään keskeistä kirjallisuutta tamilikielelle. Myös raamatunkäännöstyö pääsi alkuun. Julkaisutoiminta vaati pohjatyötä, mm. Ziegenbalg toimitti sanakirjaa ja tamili kielen kielioppia. Hän perehtyi myös paikallisiin tapoihin ja kulttuuriin. Tavoitteena oli kansallisen seurakunnan syntyminen työalueella. Seurakunta tarvitsi kirkon, jollainen rakennettiin jo varsin varhaisessa vaiheessa. Kun Jerusalem-kirkko valmistui siihen kuului vajaa neljäkymmentä jäsentä. Lähetystyöntekijät olivat yhteydessä kotimaahansa kirjoittamalla työstään perusteellisia kirjeitä. Saksassa A.H. Francke perusti lähetyslehden Hallesche Berichte, jonka kautta kuulumisia voitiin


lukea Saksassa. Laivoilla tuotiin näyttelyihin esineitä, jotta uusien maiden oudot asiat tulivat tutummiksi. Kotimaanjaksoilla voitiin kertoa kuulumisia ja ratkoa työssä syntyneitä pulmatilanteita. Kotimaanjaksolla mukana oli myös tamilikristitty. Pioneerien aika päättyi vuonna 1719, jolloin Bartholomaeus Ziegenbalg kuoli ja työ siirtyi toisille. Näin alkoi luterilainen lähetystyö Intiassa. Työn tuloksena syntyi luterilainen kirkko, jonka alueella muistellaan kuluvan vuoden heinäkuussa luterilaisen lähetystyön alkujen päiviä. JUHANI KOIVISTO Kirjallisuutta: Pentti Taipale: Halle ja Trankebar. Pietistisen lähetyskäsityksen syntyvaihe. Diss. STKS Julk.LXXXIV. Helsinki 1970. Kuvaus Bartholomaeus Ziegenbalgin ja Heinrich Plütschaun merimatkasta on julkaistu Vie Sanoman Joulun Aika-joululehdessä 2005.


http://www.sekl.fi/sites/default/files/sekl/page/attachment/Luterilainen%20l%C3%A4hetysty%C3%B6%20al