Issuu on Google+

LÄHETYS MATKALLA JUMALAN VALTAKUNTAAN

Risto A. Ahonen Civitas Dei Missiologinen keskustelu Jumalan valtakunnan murtautumisesta maailmaan. Helsinki 2007:SLS

Risto Ahonen on valinnut kirjansa teemaksi hyvin keskeisen aiheen, kysymyksen Jumalan valtakunnasta.Millä tavalla Jumalan valtakunta on iankaikkisuuteen tähtäävä? Millä tavalla se on tätä luomakuntaa koskettava? Mikä on lähetyksen lopullinen päämäärä? Tämän kirjan lähtökohtana ja horisonttipisteenä on Jumalan valtakunnan murtautuminen tähän aikaan. Risto Ahonen lähtee liikkeelle 1800-luvun vaikuttajista Albrecht Ritschlistä ja Adolf von Harnackista. Nämä liberaalin teologian arkkivaarit ymmärsivät Jumalan valtakunnan tämän puoleisena eettisenä valtakuntana. Tämän käsityksen torjuminen on eräs keskustelun punainen lanka meidän päiviimme saakka. Edinburghista Jerusalemiin Viime vuosisadan lähetysajattelua linjattiin lähetyskonferensseissa. Merkittävä virstanpylväs oli vajaa 100 vuotta sitten pidetty Edinburghin lähetyskonferenssi 1910. Harva konferenssi on ollut yhtä suurien näkyjen edessä. Se antoi innostavia herätteitä evankeliumin viemiseksi niille, jotka eivät olleet sitä kuulleet. Ahonen osoittaa samalla, että Edinburghin kokous piti pinnan alla tietyt teologiset korostukset, jotka nousivat esiin Kansainvälisen lähetysneuvoston kokouksessa myöhemmin Jerusalemissa 1928. Jerusalemin kokouksessa nousi pintaan sosiaalinen evankeliumi, joka painotti tämän puoleista näkemystä Jumalan valtakunnasta ja eskatologiaa, jossa ei ollut sijaa Jeesuksen tulemukselle ja tulevalle Jumalan valtakunnalle. Jerusalemissa tämä suuntaus sai vastaansa mannermaisen opposition, johon kuuluivat saksalainen Karl Heim ja Suomen lähetysseuran tuolloinen johtaja Matti Tarkkanen.


Lähetys maailmansotien jälkeen Kristillinen lähetystyö kohtasi viime vuosisadalla kaksi maailmansotaa. Sodat vaimensivat epärealistista optimismia, uskoa ihmiseen ja edistykseen. Toisen maailmansodan jälkeen lähetystyön käsitteeksi nostettiin Willingenissä Saksassa Missio Dei, Jumalan lähetys. Tällä käsitteellä lähetys haluttiin nostaa Karl Barthilta saatujen herätteiden taustalta sodan raunioittamassa Euroopassa kansallisten ja kirkkojen kiistojen yläpuolelle. Haluttiin pitää esillä sitä raamatullista lähtökohtaa, että lähetystyön alku on Jumalassa itsessään. Harva käsite on ollut yhtä vaikeasti tulkittava kuin Missio Dei. Vaikeus on ollut siinä, että se on halunnut esiintyä kaiken kattavana eikä ole ollut helppoa sanoa, mikä on lähetystä ja mikä ei. Risto Ahonen arvioi mielenkiintoisesti 1960-luvun ekumeniakeskustelua. "Missio Dei sai sekulaarin tulkinnan, jälleen kerran Jumalan valtakuntaa tulkittiin historian sisäisenä immanenttisena prosessina. Sekulaarissävytteinen linja jatkui aina Bangkokin lähetyskonferenssiin asti 1974." Suomeksi sanottuna Jumalan valtakunnan iankaikkinen luonne hävisi ja Kristuksen lähetyskäsky haluttiin vaihtaa vallankumoukseen. Risto Ahonen on ekumeeniselle lähetysajattelulle äärimmäisen diplomaattinen ja hienotunteinen, mutta myöntää sen, minkä mm. John Stott, Peter Beyerhaus, Uuras Saarnivaara ja monet muut sanoivat reaaliajassa omilla tahoillaan. Melbournesta 1980 tähän päivään Risto Ahonen tulkitsee v.1975 Nairobin yleiskokouksen jälkeisen ajan myönteisenä kurssintarkistuksena. On totta, että Nairobin yleiskokouksessa torjuttiin mm. käsitys kristinuskon ja uskontojen taustalla olevasta yhteisestä perustasta. Ahosen tulkinnasta voidaan olla perustellusti myös toista mieltä: 1960-luvun murros oli niin radikaali, että sen linjaukset näkyvät ekumeenisen missiologian painotuksissa vahvasti edelleen. Melbournen maailmanlähetyskonferenssissa vuonna 1980 vahvistui Etelä-Amerikan edustajien vaikutuksesta nk. vapautuksen teologia. Vapautuksen teologian "tunnusjakeet" Uudessa testamentissa ovat Luuk. 4:16-20. Vapautuksen teologia ei ole kiinnostunut opista, kristillisen uskon historiasta tai apostolisesta perustasta. Teologiaa tehdään kulloisessakin tilanteessa. Tässä näkyy vapautuksen teologian marxilaistyyppinen lähtökohta, jossa ensisijaista on nykyhetki ja käytäntö. Korostaessaan etiikkaa ja vierastaessaan oppia se on liberaalin Albrecht Ritschlin kaukainen perillinen. Vapautuksen teologia haastaa kirkot ja lähetyksen muistuttamalla oikeudenmukaisuudesta Vanhan testamentin profeettojen tapaan. Lähetysteologia tuo myös uusia käsitteitä, mm. holismin (kokonaisvaltaisuuden) ja aivan viimeksi englanninkielisen vaikeasti käännettävän sanan "transformation". Se tarkoittaa moniulotteista muutosta, jonka Jumala saa aikaan. Tällä sanalla halutaan yhdistää evankeliumin seurauksena syntyvä ja yhteiskunnallinen muutos. Luterilaisen lähetystyö on aina ollut kokonaisvaltaista, mutta se on korostanut lain ja evankeliumin eroa ja nähnyt ajalliset ihmiselämän ja yhteiskunnan muutosta kaipaavat kysymykset lain ensimmäiseen, yhteiskunnalliseen käyttöön kuuluvina. Lain ja evankeliumin erottaminen on tarvittu Kristuksen työn ja evankeliumin puhtauden varjelemiseksi. Radikaalit holismin korostajat sekoittavat lain ja evankeliumin ja palaavat 1800-luvun liberaaliin teologiaan ja sosiaalisen evankeliumin näkemyksiin. Päätepisteenä on helposti tämän puoleinen pelastusoppi. Luterilainen ääni ei kansainvälisessä keskustelussa ole ollut riittävän voimakas. Risto Ahonen tuntee missiologisen keskustelun solmukohdat ja mm. holismi -käsitteen ongelmat (10-11). Hän


pohtii koko transformaatio-käsitteen vaihtamista perinteisempiin ilmaisuihin (122). Hän arvostelee myös hyvin kansainvälisen diakonian tapaa irrottautua kristillisistä lähtökohdista (180-181). Kirjan vahvuus on erilaisten suuntausten nostaminen näkyville. Ehkä kirjoittaja olisi voinut ottaa kriittisemmin kantaa luterilaiselta perustalta moniin ilmiöihin ja avata niiden taustalla olevia kysymyksenasetteluja. Jostakin syystä ääni, joka on korostanut Jumalan valtakunnan ikuisuusluonnetta jää lyhyiden mainintojen varaan. Monet keskeiset nimet puuttuvat. Parhaillaan elämme maailmanlähetyksessä murrosvaihetta. Sukupolvi vaihtuu vastuunkantajien keskuudessa. Lähetystyöhön tulee mukaan eteläisen maapallonpuoliskon kirkkoja ja kristittyjä. Saavatko he kristillisen kirkon klassisen Raamatusta ammentavan lähetysnäyn? Maailmanlähetys elää aikaa, jossa yksipuolinen eettis-sosiaalinen paine on voimakas. Se haluaa esimerkiksi syrjäyttää sellaisen keskeisen käsitteen kuin kääntymisen uskonnosta toiseen. Lähetystä seuraavan kansan on syytä valpastua. Suomen lähetysseura on kiitettävällä tavalla antanut varoja lähetyshistorian ja lähetysteologian työstämiseen. Se missiologinen keskustelu, jota Risto Ahonen uusimmassa kirjassa selvittelee, on koettu 150 vuotiaan Suomen lähetysseuran elinaikana. Opetus on: kannattaa pitää Jeesuksen lähetyskäskyssään viitoittama kurssi eikä lähteä ajan tuulia seurailemaan. JUHANI KOIVISTO Artikkeli on julkaistu Uusi tie -lehdessä helmikuussa 2008.


http://www.beta.sekl.fi/sites/default/files/sekl/page/attachment/Missiologinen%20keskustelu%20Jumala