Issuu on Google+

Kuva Tapani Kaitainen

ETIOPIAN EVANKELINEN MEKANE YESUS KIRKKO TÄNÄÄN 2012 1. Etiopia on yli 80 miljoonan asukkaan valtio Afrikassa. Pinta-alaltaan Etiopia on yli kolme kertaa Suomen kokoinen. Etiopialaiset ovat ylpeitä historiastaan; maa ei ole ollut siirtomaana. 2. Etiopian Evankelinen Mekane Yesus -kirkko on kasvanut noin 50 vuodessa yhdeksi Afrikan suurimmista luterilaisista kirkoista. Vuoden 2012 tilaston mukaan kirkossa on


jäseniä yli 6 miljoonaa. Viime vuoden aikana kirkon jäsenmäärä kasvoi noin 136000 jäsenellä.

3. Mekane Yesus -kirkko järjestäytyi 21.1.1959 4. Mekane Yesus -kirkon kasvun salaisuus sen jäsenissä ja evankelistoissa, jotka vievät evankeliumia uusille alueille. Vaikka Etiopian pohjoinen osa on vanhaa kristillistä aluetta, erityisesti etelässä ja idässä on seutuja, joissa ei ole kuultu evankeliumia. 5. Etiopiassa puhutaan yli 80 kieltä ja siellä on kymmeniä heimoja. Tällaisen maan ja kirkkojen hallinnoiminen ja elämä on haasteellista. 6. Vuoden 2010 alussa Mekane Yesus -kirkko siunasi omia lähetystyöntekijöitä. Kirkkoon on perustettu oma lähetysjärjestö. Ensimmäiset lähetit on lähetetty Etiopian lähellä oleviin Afrikan maihin. Mekane Yesus –kirkko lähettää työntekijöitä myös islamin maailmaan. 7. Kirkolla on oma teologinen oppilaitos Addis Abebassa ”The Mekane Yesus Theological Seminary”. Oppilaitos on toiminut Addis Abebassa vuodesta 1960. Tässä oppilaitoksessa koulutetaan kirkon papit ja muut työntekijät.


7. Etiopiassa kohdataan myös islam. Etiopiassa kristinusko ja islam pyrkivät elämään rauhanomaisesti. Alle puolet kansasta kuuluu islamin piiriin. Islam on kasvava haaste Etiopiassa. Kirkko järjestää koulutusta ja julkaisee materiaalia islamin kohtaamiseen. 8. Etiopiassa tavataan 86 eri kieltä. Raamatunkäännöstyö on tärkeä työmuoto. Kirkon piirissä on 15 käännöshanketta Uuden testamentin tai koko Raamatun saamiseksi paikalliselle kielelle. 9. Mekane Yesus -kirkko haluaa työssään yhdistää evankeliumin julistamisen ja palvelun. Työ Etiopian kaltaisessa maassa on kokonaisvaltaista. Kokonaisvaltaisuus merkitsee koko ihmisen ja hänen ympäristönsä huomioon ottamista. ETIOPIAN EVANKELINEN MEKANE YESUS – KIRKON TILASTOJA Kastettuja jäseniä: 6,0 milj. Ehtoollisella käyviä jäseniä: noin 3,1 milj. Seurakuntia: 7470 Saarnapaikkoja: 3521 Pastoreita: 2658 Evankelistoja: 4909 Vapaaehtoisia: 388582 Lähde: EECMY Statistics for 2012


Ethiopian Evangelical Church Mekane Yesus. Department for Mission and Theology. Annual Report 2012 (20.2.2013)


MEKANE%20YESUS%20KIRKKO%20T%C3%84N%C3%84%C3%84N%202012_1