Page 1

KRISTINUSKO JA JUUTALAISUUS Lähetysteologinen aikakauskirja – Journal of Mission Theology. Volume 14 (2011). Kaikille kristinuskon ja juutalaisuuden suhteesta kiinnostuneille on nyt hyviä uutisia. Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologinen instituutti on julkaissut suomenkielellä korkeatasoisen ja laajan artikkelien kokoelman lähetysteologisen aikakauskirjan numerossa 14. Kokoelman päätoimittaja on kirkon lähetysteologi tohtori Timo Vasko. Julkaisu sisältää kaikkiaan viisitoista teemasta kirjoitettua artikkelia, jotka käsittelevät aihetta useista näkökulmista. Kirjoittajat ovat suomalaisia asiaan eri tavoin perehtyneitä asiantuntijoita. Heidän joukossaan on kaksi juutalaissyntyistä henkilöä. Daniel Weintraub on Suomen juutalainen ja hänen aiheenaan on


juutalaisuus Suomessa. Antoine Levy on roomalaiskatolinen teologi, jonka artikkeli käsittelee messiaanista juutalaisuutta katolisesta näkökulmasta. Kirja antaa kokonaisuutena enemmän kuin sen otsikko lupaa. Se osoittaa kuinka suomalaisilla kristityillä on paljon tietämystä juutalaisuudesta ja laajat yhteydet juutalaiseen maailmaan. Merkittävää tässä kirjassa on se, että siinä tuodaan esille protestanttien yhteyksien lisäksi myös katolinen ja ortodoksinen näkökulma. Kirjan ansioihin kuuluu edelleen se, että se esittelee selkeästi suomalaisten luterilaisten ja protestanttisten kristittyjen kannalta kaksi tärkeintä kansainvälistä elintä, joissa käsitellään juutalaisuutta ja joissa suomalaiset ovat olleet edustettuina. Toinen näistä on Euroopan luterilaisten kirkkojen kirkko ja juutalaisuuskomissio (LEKKJ), jota Timo Vasko artikkelissaan esittelee. Toinen on Lausannen liikkeen


juutalaisten evankelioimisen neuvottelukunta (LCJE), jota kirjassa selostaa Juhani Koivisto. Kirjan heikko kohta löytyy siitä, missä se yleensäkin on kristittyjen ja juutalaisten suhteesta puhuttaessa. Se on siinä, että kristityt puhuvat juutalaisista ja heidän puolestaan, mutta juutalaisille itselleen ei anneta suunvuoroa. Liekö tämä kiusallinen piirre jäänne kolonialistisen lähetystyön ajalta. Tässäkin suhteessa kirja kuitenkin tekee myönteisen poikkeuksen – löytyyhän siitä kahden juutalaissyntyisen kirjoittajan puheenvuoro. Se, mitä kuitenkin jäin kaipaamaan, on messiaanisen juutalaisen puheenvuoro. Käsitelläänhän kirjassa paljon juuri Jeesukseen Messiaana uskovien juutalaisten kysymyksiä. Ainoaksi tällaiseksi puheenvuoroksi jää nyt Antoine Levyn artikkeli. Se on kuitenkin yksi tämän kirjan parhaista kirjoituksista. Levy ei ainoastaan valota katolisen


kirkon suhdetta juutalaisiin eilen ja tänään, vaan hän myös osoittaa tuntevansa juutalaisuuden sisältä päin. Yksi esimerkki tästä löytyy seuraavissa Levyn sanoissa (s.128): ”Uskokaa minua, en aja tahallani takaa paradokseja. Asia vain on niin, että paradoksit lisääntyvät spontaanisti silloin, kun joku uhraa edes vähänkään ajatustaan juutalaisuuden aihepiireille.” Tällainen realistinen kuiva huumori on hyvin ominaista juutalaisuudelle. Juutalaisuus on kuin paradoksien viidakko, jota voi ymmärtää vain sisältäpäin. Ulkoapäin se näyttäytyy kristitylle mahdottomalta yhtälöltä, mutta sisältäpäin se avautuu puutarhaksi, jossa on aina tie avoinna eteenpäin. Tässä suhteessa Serafim Seppälän artikkeli ortodoksisesta kristillisyydestä ja juutalaisuudesta edustaa päinvastaista näkökulmaa. Vaikka Seppälä puhuukin ortodoksien ja juutalaisten yhtäläisyyksistä, hänen näkökulmansa osoittaa


sen, että hän tarkastelee juutalaisuutta ulkopuolisen silmin. Jopa Dietrich Bonhoeffer kykeni tarkastelemaan juutalaisuutta sisältä päin, kuten Tomi Karttusen häntä koskeva artikkeli osoittaa. Levyn artikkelin lisäksi messiaanisten juutalaisten näkökulma tulee esille myös JuhaPekka Rissasen kirjoituksessa, jossa hän käsittelee englantilaisen messiaanisen juutalaisen Richard Harvey:n ajatuksia siitä, ketä messiaaniset juutalaiset ovat. Samoin tätä aihepiiriä valaisee hyvin kirjan lopussa oleva Timo Vaskon selvitys ekumeenisen ”the Helsinki Research Group on Messianic Theology (HRGMT)” – ryhmän teologisesta perehtymismatkasta Jerusalemiin vuonna 2008. Suomalaisista luterilaisista juutalaislähetystyötä tekevistä järjestöistä esitellään kirjassa vain Suomen Lähetysseura (SLS). Hanna Rissanen selvittää artikkelissaan ansiokkaasti SLS:n


osuutta juutalaislähetyksen saralla sen perustamisesta vuonna 1859 aina nykypäivään saakka. Hän antaa realistisen kuvan siitä, kuinka innokkaasta alusta on tultu nykypäivään, jolloin hepreankielinen työ esimerkiksi Jerusalemissa on kuihtunut pieneksi liekiksi. Hanna Rissanen kuvaa aivan oikein 1980-lukua SLS:n hepreankielisen juutalaislähetystyön huippuna Israelissa (s.186): ”1980-luvun puolivälistä alettiin tavoitella selkeämpää luterilaista profiilia. Puhuttiin jopa luterilaisesta synodista, joka olisi johtanut heprealaiseen luterilaiseen kirkkoon. Ajatus kuitenkin kariutui.” Tässä yhteydessä Hanna Rissanen luettelee useiden SLS:n juutalaislähetystyöhön vaikuttaneiden henkilöiden nimiä, mutta kahta nimeä jäin erityisesti kaipaamaan. Ensimmäinen niistä on norjalainen Ole Christian Kvarme, nykyinen Oslon piispa, joka tuolloin toimi Israelissa Casparikeskuksen perustajana ja johtajana. Hän oli


hepreankielisen luterilaisen kirkon idean isä ja vaikutti voimakkaasti myös SLS:n työhön. Toinen tärkeä vaikuttaja SLS:n sisällä oli silloinen lähetysjohtaja tohtori Henrik Smedjebacka. Hän edusti lähetysteologiassaan luterilaista dynaamista lähetysnäkyä ja hänen aikanaan SLS:n työ niin Israelissa kuin muillakin kentillä oli laajimmillaan. Kolmas nimi, jonka Hanna Rissanen olisi vielä voinut mainita, liittyy nykypäivään ja SLS:n hepreankielisen juutalaistyön kuihtumiseen Israelissa. Hän on Jordanian ja Pyhän Maan evankelis-luterilaisen kirkon piispa, Suomessa papiksi opiskellut, Munib Younan, joka teologiassaan edustaa luterilaista poliittista vapautuksen teologiaa. Hänen vaikutuksensa SLS:n työhön Israelissa on johtanut siihen, että alun perin hepreankielisenä juutalaistyönä alkanut lähetystyö on nyt painottunut arabien ja siirtotyöläisten parissa tehtävään työhön. Tämä on kuitenkin tapahtunut


hepreankielisen juutalaistyön kustannuksella. SLS:n hepreankielinen Shalhevetjah (Herran liekki)-seurakunta Jerusalemissa oli alun perin yksi maan vanhimpia hepreankielisiä seurakuntia, mutta nyt se on kuihtunut pieneksi raamattupiiriksi. Tulevaisuus osoittaa, salliiko SLS Herran liekin sammua Jerusalemissa? Julkaisun antamaa kuvaa suomalaisten kristittyjen suhteesta juutalaisiin olisi voinut saada vielä laajemmaksi, jos kirjaan olisi lisätty kaksi artikkelia. Toinen olisi käsitellyt Israelin Ystävät ry:tä, joka perustettiin vuonna 1908 alun perin juutalaislähetystyötä tekeväksi järjestöksi ja joka on edelleen merkittävä suomalainen Israel-ystävyysjärjestö. Toinen artikkeli olisi voinut käsitellä kristillistä sionismia, jota edustaa Suomessakin Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö. Joka tapauksessa tämä julkaisu on merkittävin suomenkielellä julkaistu


puheenvuoro aiheesta kristinusko ja juutalaisuus moniin vuosiin. Esko Siljanen Juutalaislähetystyössä Jerusalemissa 1985-89, 90-95 (SLS) sekä 2000-2003 (SEKL)

/KRISTINUSKO%20JA%20JUUTALAISUUS  

http://www.sekl.fi/sites/default/files/sekl/page/attachment/KRISTINUSKO%20JA%20JUUTALAISUUS.pdf

Advertisement