Issuu on Google+

Ensimm채inen Korinttilaiskirje

Kansanl채hetysopisto Syksy 2012 Pirkko Valkama


2

Korintin kaupunki ja seurakunta Korintti oli Akaian maakunnan pääkaupunki. Se oli yksi Rooman valtakunnan suurista kauppa- ja satamakaupungeista. Korintissa asui väkeä monista eri maista ja siellä oli paljon eri jumalien temppeleitä. Kaupungin tunnetuin nähtävyys oli Afroditen temppeli. Temppelissä sanotaan olleen yli tuhat naista, jotka harjoittivat kultillista prostituutiota. Korintti oli kuuluisa paheellisesta elämästä. Rooman valtakunnan eri puolilla käytettiin epäsiveellisestä elämästä jopa käsitettä ”elää korinttilaisittain”. Paavali tuli Korinttiin vuonna 50jKr. (tai 51) toisella lähetysmatkallaan. Korintissa hän tutustui juutalaiseen aviopariin, Aquillaan ja Priscillaan, jotka olivat tulleet Roomasta. Yhdessä heidän kanssaan Paavali perusti Korinttiin kristillisen seurakunnan, joka koostui juutalaiskristityistä ja pakanakristityistä. (Apt.18:1-19) Paavali työskenteli Korintissa puolitoista vuotta (Apt.18:11). Myöhemmin työtä jatkoi Apollos -niminen juutalaiskristitty (Apt.18:24-19:1). Korintista lähdettyäänkin Paavali oli yhteydessä seurakuntaan. Ensimmäisestä Korinttilaiskirjeestä käy ilmi, että Paavali oli kirjoittanut seurakunnalle aiemmin jo yhden kirjeen (1 Kor.5:9), joka ei ole säilynyt.

I Korinttilaiskirje I Korinttilaiskirje on kirjoitettu Efesossa (1Kor.16:8-9) ilmeisesti keväällä 55 jKr. Korintin nuoressa seurakunnassa oli syntynyt riitoja monista kysymyksistä: avioliitosta, naimattomuudesta, epäjumalille uhratusta lihasta ja ilmeisesti myös seurakunnan kokouksiin ja armolahjoihin liittyvistä kysymyksistä. Seurakunta oli lähettänyt Paavalille kirjeen kysyen häneltä neuvoa ongelmiin (1Kor.7s). Ennen kuin Paavali vastaa seurakunnan kirjeessä esitettyihin kysymyksiin, hän kirjoittaa peräti kuusi lukua muista ongelmista. Hän oli saanut kuulla seurakunnan ongelmista. Siellä oli syntynyt ryhmittymiä (1 Kor.1:10-13). Seurakunnan keskuudessa harjoitettiin siveettömyyttä (1 Kor.5:1-2). Seurakuntalaiset riitelivät maallisten tuomioistuimien edessä (1 Kor.6:1-8). Paavali puuttuu ensin näihin ongelmiin. Sen jälkeen hän vastaa seurakunnan esittämiin kysymyksiin. Kirjeen lopussa (luku 15) Paavali tarkastelee perusteellisesti oppia ruumiin ylösnousemuksesta.

Luku 1 I Kor.1:1-3: Paavali käyttää sen ajan tyypillistä kirjeen aloitustapaa: kirjoittaja esittelee ensin itsensä, sitten kirjeen saajat, sen jälkeen tulee tervehdys. Paavalin kirjeessä kaava saa kristillisen asun. Kirjeen kirjoittajat olivat Paavali ja Sostenees. Olisiko tämä Sostenees synagogan esimies, joka mainitaan Apostolien teoissa (Apt.18:11-17)? Koska Paavali ei esittele häntä tarkemmin, hänen täytyi olla Korintin seurakunnan tuntema ja arvostama henkilö. Paavali tuo heti kirjeen johdannossa esiin sen, millä arvovallalla hän kirjoittaa: Jumala on kutsunut hänet Jeesuksen Kristuksen lähettilääksi (apostoliksi) julistamaan evankeliumia. Paavali ei osoita kirjettä jollekin seurakunnan eliittijoukolle, vaan kaikille Korintin kristityille. Paavali kutsuu heitä kaikkia pyhiksi, koska he ovat Jeesuksen Kristuksen pyhittämiä. Paavali osoittaa kirjeen myös kaikille muille kristityille (1:2), jotka lukevat sen. Paavali toivottaa kirjeen saajille: Jumalan meidän isämme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen armoa ja rauhaa: Armon kautta meillä on rauha: oikea eheä suhde Jumalaan. 1Kor.1:4-9: Paavali ei aloita kirjettä nuhteilla, vaan kiittää siitä mitä Jumala on tehnyt Korintin kristityille. Hän kiittää siitä, että Jumala oli armossa asettanut heidät pelastukseen Jeesuksessa ja että he olivat Kristuksessa saaneet kaikkea rikkautta, muun muassa tietoa ja puhetaitoa, kun sanoma Kristuksesta oli lujasti juurtunut heihin. Paavali kiitti myös siitä, että seurakunta oli saanut runsaasti armolahjoja, vaikka hän jatkossa joutui nuhtelemaan seurakuntalaisia armolahjojen väärinkäytöstä. Lopuksi Paavali vakuuttaa heille Jumalan uskollisuutta. Jumala on kutsunut ja asettanut heidät Jeesuksen Kristuksen yhteyteen ja hän on uskollinen. Jumala on voimallinen varjelemaan omansa siihen asti kunnes Jeesus tulee takaisin kirkkaudessa.


3 1 Kor.1:10-17, Hajaannus seurakunnassa Paavali oli saanut kuulla Khloe-nimisen naisen väeltä Korintin seurakunnan riidoista. Ilmeisesti Khloe oli Korintin seurakunnan jäsen, jonka perheen jäsenet tai palvelijat olivat kristittyjä. Oliko Khloen väki muuttanut Efesoon vai olivatko he esimerkiksi liikeasioissa käymässä siellä? He saattoivat myös olla siinä joukossa, joka toi Paavalille seurakunnan lähettämän kirjeen. Seurakunta oli jakautunut ryhmittymiin. Siellä oli Paavalin puolue ja Pietarin ja Apolloksen puolue. Yksi ryhmä oli jopa ominut Kristuksen. Paavali ja Apollos olivat molemmat opettaneet seurakunnassa. Oliko myös Pietari käynyt Korintissa, vai oliko hänet jostakin muusta syystä otettu yhden ryhmän keulakuvaksi? Korinttilaiset puhuivat ihan niin kuin olisi olemassa Paavalin Kristus, Apolloksen Kristus ja Pietarin Kristus. Riidellessään he korottivat inhimilliset auktoriteettinsa Kristuksen rinnalle. Paavali osoittaa riidan mielettömyyden, eihän Paavali tai Apollos tai Pietari ole ristiinnaulittu heidän puolestaan, eikä heitä ole kastettu Paavalin eikä Pietarin tai Apolloksen nimeen. Nämä kolme miestä olivat vain evankeliumin julistajia. He eivät ole evankeliumin sisältö. Paavali ei ilmeisesti usein suorittanut kasteita, vaan jätti sen muiden tehtäväksi. Nyt hän on kiitollinen siitä, että on kastanut vain muutaman henkilön Korintin seurakunnasta, joten korinttilaiset eivät voi ainakaan kuvitella olevansa kastettuja Paavalin nimeen. Puhuttuaan seurakuntalaisten riidoista, Paavali osoittaa riitojen oleellisen syyn: Seurakuntalaiset eivät olleet keskittyneet riittävästi evankeliumin keskeiseen totuuteen: ristiin. Paavali ei ala käsittelemään eri ryhmien eroavia näkemyksiä, vaan painottaa, että ristin sanoma on yhteyden perusta. 1 Kor.1:18-2:5, Sana rististä on Jumalan voima Kristuksen risti on kristillisen julistuksen keskus. Inhimillisen viisauden näkökulmasta, sana rististä, Jeesuksen ristinkuolemasta, on hullutus, mutta nimenomaan ristin sanomassa on Jumalan voima. Jeesuksen ristinkuoleman kautta Jumala siirtää meidät pelastukseen. ”Onhan kirjoitettu: - Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen”. Paavali lainaa Jes.29:14 (Jes.29:14, 30:1-3,15): Kuningas Hiskian aikana juutalaiset yrittivät pelastaa maansa erilaisilla poliittisilla suunnitelmilla. Ulkoisesti he harjoittivat jumalanpalvelusta, mutta todellisuudessa he eivät turvautuneet Jumalaan, vaan luottivat omaan viisauteensa ja omiin suunnitelmiinsa. Inhimillisesti suunnitelmat (esim. liittoutuminen Egyptin kanssa) vaikuttivat viisaammilta kuin Jumalan antamat ohjeet, mutta todellisuudessa ne veivät kansan tuhoon. Jumala kehotti kansaa lopettamaan omaan viisauteensa turvautumisen ja toimimaan Jumalan käskyjen mukaan. ”Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?” Paavali lainaa vapaasti Jesajan kysymyksiä (Jes.19:12; 33:18). Kansa tuhoutui, kun se ei luottanut Jumalaan. Viisaus, joka ei turvaudu Jumalaan osoittautuu hulluudeksi. 1 Kor.1:21: Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Jumala on monin tavoin osoittanut viisautensa. Koko luomakunta, Jumalan toiminta historiassa ja ilmoitus, joka löytyy Jumalan Sanasta, osoittavat Jumalan viisautta. Mutta maailma turvautui omaan viisauteensa eikä nähnyt Jumalaa (Room.1:20-23), siksi Jumala valmisti pelastuksen, joka on mahdollinen kaikille. 1 Kor.1:22-25: Kreikkalaiseen filosofiaan ei sopinut ajatus, että Jumala armosta pelastaisi ihmisen. Ihmisen tuli omalla ajattelulla ja hyvällä elämällä pyrkiä kohti Jumalaa. Juutalaiset taas odottivat Messiasta, joka tekisi ihmeitä ja ottaisi vallan. Messias, joka kärsii ja kuolee ristillä oli heille pahennus. Vanhassa testamentissa puhutaan kyllä kärsivästä Vapahtajasta, mutta useimmat juutalaiset painottivat vain niitä profetioita, jotka sopivat heidän omiin toiveisiinsa. He eivät halunneet vastaanottaa kärsivää Vapahtajaa. Evankeliumin sisältö on henkilö, se mitä hän on ja mitä hän on tehnyt. Ristiinnaulittu Kristus on sekä Jumalan voima että Jumalan viisaus. Jos ihmiseltä kysytään, miten Jumala voisi pelastaa maailman,


4 tuskin kukaan ehdottaisi, että Jumala tulisi ihmiseksi ja kuolisi ristillä. Kuitenkin Jumala teki niin ja vain tuon hänen tekonsa kautta ihminen voi pelastua. Niin viisas on tämä Jumalan ”hulluus” ja niin voimakas tämä Jumalan ”heikkous”. 1 Kor.1:26-31: Jumalan päätöstä mitätöidä tämän maailman viisaus, osoittaa Korintin seurakuntakin. Pelastus ei perustunut ihmisen viisauteen tai asemaan. Seurakuntalaisten joukossa oli paljon orjiakin. Jokaisessa yhteiskunnassa on näkemyksiä siitä, mikä on viisasta ja arvokasta, mutta ihmisviisaus ei voi siirtää ketään Jumalan yhteyteen. Jumalan toiminnan tuloksena korinttilaiset oli siirretty pelastuksen osallisuuteen. Hänen armostaan he olivat saaneet kaiken sen, minkä olivat saaneet. Siksi ainoa asia mistä heidän on syytä olla ylpeitä on Herra, Jumala (Jer.9:22-23).

Luku 2 1 Kor.2:1-5: Paavali tuo oman toimintansa Korintissa esimerkkinä siitä, että pelastus todella on sanomassa ristiinnaulitusta Kristuksesta. Paavali ei ollut houkutellut puhetaidolla tai filosofisella viisaudella. Hän oli yksinkertaisesti kertonut Jeesuksesta Kristuksesta, joka oli kuollut korinttilaisten syntien tähden. Heikkous voi tarkoittaa Paavalin fyysistä kuntoa. Paavalilla on voinut olla jokin sairaus (2 Kor.12:7). Paavali sanoo olleensa arka ja pelokas. Jostakin syystä hän pelkäsi julistaa sanaa Korintissa. Jumalan täytyi erityisen ilmestyksen kautta rohkaista häntä (Apt.18:9-11). 1 Kor.2:4-5: Puheeni ja julistukseni ei pyrkinyt vakuuttamaan viisaudellaan vaan ilmensi Jumalan Hengen voimaa, jotta teidän uskonne ei perustuisi ihmisten viisauteen vaan Jumalan voimaan. Se, että korinttilaiset ottivat pelastuksen vastaan, ei johtunut siitä, että he olisivat nähneet supermiehen. Se ei johtunut myöskään siitä, että he olisivat kuulleet erityisen korkealentoista puhetta. He vastaanottivat pelastuksen, koska Jumala toimi voimassaan. Jumalan Henki avasi ihmisten mielet ymmärtämään sanan, kun Paavali kertoi Jeesuksen valmistamasta pelastuksesta. 1 Kor.2:6-16: Evankeliumin sanoman yksinkertaisuus voi saada ihmiset kuvittelemaan, että kyseessä ei ole viisaus, mutta se on nimenomaan tie Jumalan viisauden, todellisen viisauden, ymmärtämiseen. Tuo todellinen, syvä Jumalan viisaus avautuu vain Jumalan Hengen kautta. Jumala on näyttänyt uskoville jotakin sellaista, jota maailma ei voi nähdä, koska sen voi nähdä vain Jumalan Hengen avulla. Pyhä Henki auttaa meitä ymmärtämää pelastuksen suurenmoisuuden, todellisen viisauden, totuuden, kaiken, mitä Jumala on omilleen lahjoittanut. Katso Ef.1:17-20; 3:16-19. Luonnolliselle ihmiselle Jumalan toiminta tuntuu hullutukselta. Vasta kun Jumalan Henki saa avata meille taivaallista viisautta, voimme käsittää sitä.

Luku 3 1 Kor.3:1-4: Kun Paavali työskenteli Korintissa, hän puhui vain perusasioista, koska korinttilaiset olivat vielä lapsia Kristuksessa. Vieläkään hän ei voinut puhua kuin aikuisille, koska korinttilaiset olivat edelleen vanhan luontonsa vallassa. He elivät kuin eivät olisi koskaan saaneet Jumalan Pyhää Henkeä. He riitelivät keskenään. He eivät olleet juurtuneet Jumalan sanaan. Vertaa Hepr.5:12-6:2 ja Ef.4:13-16. Jos kristitty ei pääse juurtumaan Jumalan sanaan, kasvamaan Jumalan Pojan tuntemisessa, hän on kuin lapsi, joka ei tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Lapsen täytyy kasvaa aikuiseksi. 1 Kor.3:5-11: Paavali ja Apollos olivat vain Jumalan palvelijoita, eivät enempää eivätkä vähempää. Jokaisella työntekijällä on oma tehtävänsä. Paavali julisti evankeliumia ja monet korinttilaiset tulivat uskoon. Sen jälkeen Apollos opetti Jumalan sanaa korinttilaisille niin, että he kasvaisivat uskossa (Apt.18:27). Paavali ja Apollos tekivät Jumalan palvelijoina Jumalalta saamaansa työtä. He istuttivat ja kastelivat, mutta Jumala oli se, joka antoi kasvun. Jos Jumala ei olisi toiminut, Paavalin ja Apolloksen työstä ei


5 olisi ollut mitään hyötyä. Korinttilaiset olivat Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus (eivät Paavalin tai Apolloksen). Jumala käytti Paavalia ja Apollosta välineinä hankkiakseen itselleen viljelysmaan ja rakentaakseen rakennuksen, mutta sekä toiminnan aloitus että tulos oli Jumalasta. Millaisen palkan kukin työntekijä saa, se ei riipu ihmisistä, ihmisten arvostuksista ja mielipiteistä, vaan Jumalasta. 1 Kor.3:10-23: Paavali oli laskenut perustuksen, nyt jokaisen Korintin kristityn tuli katsoa miten he rakentavat sille perustalle. Perustus on kaikilla sama ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Mikään muu perusta ei kestä. Jokainen kristitty rakentaa jollakin tavalla sekä omaa elämäänsä ja seurakuntaa Paavali puhuu kolmenlaisista rakentajista:1. Viisaat rakentajat. 2. Ne jotka rakentavat tyhmästi käyttäen materiaalia, joka ei kestä, mutta heillä on kuitenkin kestävä perusta. 3. Ne, jotka rakentavat väärälle perustukselle ja turmelevat Jumalan temppelin. Jos meillä on perustana Jeesus Kristus, niin me pelastumme silloinkin kun rakennamme aineksista, jotka eivät kestä Jeesuksen tullessa. Kolmas mahdollisuus on se, että ihminen ei rakenna vaan tuhoaa. Vertaa Matt.25:1-30. Kun olemme vastaanottaneet kasteen syntien anteeksisaamiseksi, kun Pyhä Henki asuu meissä, olemme Jumalan temppeli – myös seurakunta kokonaisuudessaan on Jumalan temppeli. Jos turmelemme Jumalan temppelin (hylkäämme Pyhän Hengen), emme pääse ikuiseen elämään. Katso Room.8:11; Ef.1:13-14. Korinttilaiset turvautuivat tämän maailman viisauteen. He olivat sen tähden eksyneet pois perustasta. Raamattu osoittaa selvästi miten Jumala suhtautuu inhimilliseen viisauteen, viisauteen, joka hylkää Jumalaan turvautumisen: ”Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa” (Job 5:13) ja ”Herra tietää viisaiden ajatukset, hän näkee ne turhanpäiväisiksi” (Ps.94:11). 1 Kor.3:21-23: On turha kerskua ihmisistä, heidän taidoistaan tai tyyleistään, kuten korinttilaiset kerskuivat. Kristittyjen Jumalalta saamat palvelutehtävät ja armolahjat on tarkoitettu kaikkien yhteiseksi hyödyksi, koko seurakunnan omaisuudeksi. Kristuksen viisauden kautta näemme maailmankaikkeuden sellaisena kuin se todellisuudessa on, Jumalan luomana. Kristuksessa myös omistamme kaiken. Näin maailma on meidän. Kun kuolemme, nukumme Kristuksessa, sen tähden voidaan sanoa, että kuolema on meidän. Kun elämme Jeesuksen omina, Jumala vaikuttaa kaiken omiensa iankaikkiseksi parhaaksi (Room.8:28, 31-32), siksi elämä on meidän. Kaikki nykyinen ja tuleva on myös meidän, koska Jumala käyttää kaikkea iankaikkiseksi hyödyksemme. Mutta te olette Kristuksen. Paavali ei sano: ”Kristus on teidän”. Jokainen seurakunnan jäsen kuuluu Kristukselle. Vain Kristuksessa omistamme kaiken sen mitä Paavali on edellä luetellut. Ja Kristus on Jumalan: Mikään ryhmä ei voi omia itselleen Kristusta, kuten Korintissa oli tehty.

Luku 4 1 Kor.4:1-5: Huoneenhaltija oli palvelija (orja), joka vastasi isännän omaisuuden hoidosta. Seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat ovat Kristuksen palvelijoita ja huoneenhaltijoita. Ei riitä se, että on saanut huoneenhaltijan aseman, tarvitaan myös uskollisuus tehtävässä. Ratkaisevaa ei ole se, mitä korinttilaiset ajattelevat Paavalista, vaan mitä Jumala ajattelee hänestä. Jumala tuomitsee tuntien kaikki asiat täydellisesti. Jumala valaisee myös pimeyden kätköt. Hän tuo esiin senkin, mikä on piilossa ihmissilmältä. 1 Kor.4:6-16: Paavali on kirjoittanut itsestään ja Apolloksesta, jotta korinttilaiset voisivat heistä oppia: Tyytykää siihen mitä on kirjoitettu. (KR38: ei yli sen, mikä on kirjoitettu). Korinttilaiset tunsivat hyvin Paavalin ja Apolloksen. Molemmat pitäytyivät kirjoituksissa ja julistivat saamillaan armolahjoilla evankeliumia. Jumala on heidän tuomarinsa ja he saavat aikoinaan kiitoksen Jumalalta, kuten kaikki muutkin kristityt. Korinttilaisten on turha mahtaillen asettua yhden puolelle toista vastaan.


6 Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi? Meillä ei ole mitään syytä ylpeillä saamistamme tehtävistä ja lahjoista. Olemme saaneet kaiken Jumalalta: elämän, pelastuksen, kaikki luonnonlahjat ja kaikki armolahjat. Nyt Paavali siirtyy käyttämään ironiaa: ”Miten paljon opettajianne edellä te olettekaan. Tehän olette jo kaiken saavuttaneet - toisin on meidän laitamme”. Mikä vastakohta: Apostolit olivat hulluja Kristuksen tähden. He olivat heikkoja ja halveksittuja. Korintin kristityt olivat ”viisaita vahvoja ja kunnioitettuja”. Apostolit joutuivat kärsimään monenlaista evankeliumin työn tähden ja kaiken lisäksi heitä vainottiin ja heistä puhuttiin pahaa. Korinttilaiset näyttivät olevan kylläisiä ja rikkaita. Paavali ei yritä tällä puheella pilkata vaan auttaa korinttilaisia (14-16). He olivat tulleet uskoon Paavalin työn hedelmänä, siksi hän uskaltaa kehottaa heitä näin kovin sanoin ja suosittaa heille omaa esimerkkiään. 1 Kor.4:17-21: Paavali oli lähettänyt Timoteuksen Korinttiin. Hänen opetukseensa ja apuunsa korinttilaiset voivat luottaa. Hän tietää millaista Paavalin elämä ja opetus on. Jotkut Korintissa rehentelivät, kun he ajattelivat, että Paavali ei enää tule sinne ja he voivat toimia vapaasti. Paavali sanoo, että jos Jumala suo, hän tulee ja ottaa selvän millä voimalla nuo rehentelijät toimivat. On ihan sama mitä he puhuvat, jos heidän vaelluksessaan ja työnsä tuloksissa ei näy Jumalan valtakunnan voima, joka muuttaa ihmisen elämän.

Luku 5 Kun Paavali on ensin kirjoittanut seurakuntaa uhkaavasta jakautumisesta, hän alkaa käsitellä niitä erityisongelmia, joista oli kuullut. 1 Kor.5:1-5: KR38: Yleensä kuuluu että: Ilmeisesti Korintin seurakunnan tilanne oli yleisenä puheen aiheena. Paavali on pahoillaan siitä, että vaikka seurakunta tiesi, että sen jäsen eli tällaisessa synnissä, se ei tehnyt asialle mitään. Seurakuntalaisten olisi pitänyt tulla murheelliseksi ja puuttua asiaan, mutta he olivat ilmeisesti hyväksyneet tilanteen ja olivat jopa ylpeitä siitä. Paavali sanoo, että seurakunnan tulee kahdesta syystä erottaa tuo julkisesti synnissä elävä mies: 1. Miehen itsensä tähden, että hän nöyrtyisi ja tekisi parannuksen ja pelastuisi ikuiseen elämään. 2. Että muut seurakuntalaiset eivät eksyisi. Ilmeisesti äitipuoli ei ollut uskossa, koska Paavali ei sano hänestä mitään. Katso myös Matt.18:15-20 ja Matt.18:8-14. 1 Kor.5:6-8: Hapate kuvaa Raamatussa syntiä. Kun laitamme pienen palan hiivaa taikinaan, se vaikuttaa pian koko taikinassa. Samalla tavalla, jos seurakunnassa sallimme esimerkiksi varastamisen, haureuden, valheen, epäjumalanpalvelun tai pahan puhumisen, synti leviää. Ihmiset eivät kohta enää tajua mikä on oikein mikä väärin ja koko seurakunta saastuu. Seurakunnalle on ensisijaisen tärkeää elää syntien anteeksisaamisessa. Pääsiäisen vietosta oli määrätty, että ennen sitä talo piti puhdistaa kaikesta hapatteesta (2 Moos.12:1820) Juutalaiset puhdistivat tarkasti kotinsa ennen pääsiäisjuhlaa. Kaikki nurkat ja kaapit tutkittiin, ettei missään olisi hapanta. Samanlainen puhdistus korinttilaisten tuli tehdä seurakunnassa. Kaikki Korintin kristityt olivat saaneet Jeesukselta puhdistuksen: heidät oli tehty happamattomiksi. Siksi heidän ei pitänyt palata vanhaan syntielämään. Heidän tuli elää puhtaudessa, jonka Jeesus oli heille antanut. 1 Kor.5:9-13: Yhteenvetona Paavali vielä korostaa miten tärkeää on, että seurakunta ei salli keskuudessaan siveettömyyttä tai muuta ilmiselvää syntiä. Seurakuntalaisten vaelluksen on oltava puhdasta. Mutta on turha odottaa Hengen hedelmää ja Jumalan mielen mukaista vaellusta niiltä, jotka eivät ole uskossa. Heille tulee kertoa evankeliumia, että he pelastuisivat.


7

Luku 6 1 Kor.6:1-11, Kristittyjen keskinäiset riita-asiat Paavali on edellä puhunut siitä, että seurakunnalla ei ole valtaa tuomita ulkopuolisia, mutta omasta keskuudesta heidän on poistettava se, mikä on pahaa. Kristittyjen ei tule mennä pois maailmasta, mutta heidän ei myöskään pidä päästää maailmaa seurakunnan sisälle, ratkaisemaan, mikä on oikein ja mikä väärin. Jumalan Sanan ja Jumalan Hengen avulla seurakunnan on ratkaistava, mikä on sopivaa kristittyjen kesken ja mikä ei. On sopimatonta, että seurakunnan jäsenet taistelevat maallisen tuomioistuimen edessä. Paavali ei halveksi maallisia tuomioistuimia. Hän puhuu siitä, mikä on kristitylle sopivaa ja mikä ei. Roomalaiskirjeessä Paavali puhuu esivallan oikeudesta rangaista ja tuomita (Room.13:1-5). Korinttilaiset kerskasivat viisaudestaan. Tässä luvussa Paavali kysyy peräti kuusi kertaa ”ettekö tiedä”: ”Viisaiden” luulisi tietävän perusasiat. Jeesus oli luvannut opetuslapsilleen, että nämä saavat hallita (tuomita) Israelin kahtatoista heimoa (Matt.19:28). Ilmestyskirjassa sanotaan, että ensimmäisessä ylösnousemuksessa nousseet hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta (Ilm.20:4). Langenneiden enkelien tuomitsemisesta puhutaan mm. Juud.6 ja 2 Piet.2:4. Kun Jumala on asettanut kristityt tällaiseen asemaan, eivätkö he pysty ratkaisemaan tähän elämään liittyviä riita-asioita? Seurakunnan asioista päätettäessä korinttilaiset eivät arvostaneet pakanoita, koska päätöksiä tuli tehdä Sanan ja Hengen johdatuksessa. Oli omituista, että he riita-asiassa rientävät etsimään apua niiltä, joita eivät pitäneet seurakunnassa arvossa. Eikö seurakunnasta löytynyt sellaista hengellisesti kypsää kristittyä, joka voisi ratkaista kahden kristityn välisen riidan. Kristityn pitäisi mieluummin kärsiä vääryyttä kuin ryhtyä tekemään vääryyttä. Katso Room.12:18-19. Korintin kristittyjen luulisi tietävän, että vääryydentekijät eivät peri Jumalan valtakuntaa. Käräjöinti johtaa helposti tekemään vääryyttä. Paavali luettelee joitakin syntejä, jotka erottavat meidät Jumalasta. Taistelemalla etujemme puolesta, lankeamme helposti muun muassa ahneuden, varkauden ja riistämisen synteihin. Osa kristityistä oli ennen kristityksi tuloa elänyt Paavalin edellä mainitsemissa synneissä, mutta heidät oli pesty niistä puhtaiksi. Jos he palaavat entiseen elämäänsä, he eivät peri Jumalan valtakuntaa. 1 Kor.6:12-20: ”Kaikki on minulle luvallista” - mutta kaikki ei ole hyödyksi. ”Kaikki on minulle luvallista” - mutta en saa antaa minkään hallita itseäni. Sanonta ”Kaikki on minulle luvallista”, oli ehkä Korintissa ahkerasti käytössä. Paavali oli itse opetuksessaan korostanut vapautta, johon Kristus on meidät vapauttanut. Lause sinänsä sisälsi totuuden, mutta korinttilaisten siitä vetämät johtopäätökset olivat vääriä. Siksi Paavali tekee lauseeseen lisäykset: Kaikki on minulle luvallista - mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on minulle luvallista - mutta en saa antaa minkään hallita itseäni. Kristityn vapaus ei tarkoita sitä, että kristitty voi elää miten vain. Jokaisen asian kohdalla tulee kysyä, onko se hyödyksi, vai hallitseeko ja orjuuttaako se minua. Katso Room.6:15-19. Korinttilaiset olivat oikeassa siinä, että kristityt olivat vapaita erilaisista ruokasäädöksistä. Se mitä syömme, ei vaikuta jumalasuhteeseemme. Mutta ilmeisesti Korintin seurakunnassa oli kristittyjä, jotka ulottivat tämän ajatuksen myös sukupuolielämän alueelle: ”Koska ruumis on vain ainetta, joka ei pysy ikuisesti, sillä ei ole merkitystä, mitä teen ruumiilleni, joten voin esimerkiksi tyydyttää sukupuoliviettini miten vain.” Korinttilaisten arvostamassa kreikkalaisessa filosofiassa halveksittiin ruumista ja ruumiin toimintoja, koska ruumis oli ainetta - vain henkeä pidettiin tärkeänä. Paavali torjuu sellaisen ajattelun jyrkästi. Pyhän Hengen kautta Jeesus asuu ruumiissamme. Ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. Jumala on ostanut meidät täydestä hinnasta (Kristuksen sovintoverellä) ja siksi kuulumme hänelle. Jumala on asettanut Henkensä meihin johtamaan ja auttamaan meitä, että emme lankeaisi syntiin. Koska ruumiimme on Kristuksen ruumiin jäseniä, niiden yhdistäminen porttoon on mahdotonta. ”Ettekö tiedä?” Kristittyjen olettaisi ilman muuta tietävän mitä Raamattu sanoo yhdynnästä: ”nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi”. Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä!


8 Aviopuolisoiden fyysinen yhteys on Jumalan luoma asia ja hänen tahtonsa mukaista (1 Kor.7:3-4), eikä se estä ruumiin kuulumista Herralle. Avioliitosta Paavali puhuu Efesolaiskirjeessä jopa esikuvana Kristuksen ja seurakunnan yhteydestä. Mutta jos harjoitamme haureutta, saastutamme oman ruumiimme, jonka tulisi olla Pyhän Hengen temppeli. Paavali päättää tämän osuuden kehotukseen: Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa! Koska ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli, Jumalan asumus, ei ole yhdentekevää mitä sillä teemme.

Luku 7 Seuraavaksi Paavali alkaa vastata Korintin kristittyjen kysymyksiin. He olivat kysyneet häneltä mm. tulisiko kristityn pysyä naimattomana vai mennä naimisiin (luku 7), miten suhtautua epäjumalille uhratun lihan syömiseen (luku 8), Pyhän Hengen lahjoista (luvut 12-14). Olisivatko he myös kysyneet ylösnousemuksesta (luku 15) ja avustuksesta Jerusalemin pyhille (luku16:1-4)? 1 Kor.7:1 Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen Mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Olisiko korinttilaisten kysymys ollut: ”eikö miehen olisi hyvä olla menemättä naimisiin”? Paavali vastaa että kyllähän se on hyvä, mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. Paavali kirjoitti avioliitosta myös näin: Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. 2. He luottavat tekopyhiin valehtelijoihin, joiden omassatunnossa on polttomerkki. 3. Nämä kieltävät menemästä naimisiin ja syömästä ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa. 4. Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. 5. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen. (1 Tim.4:1-5) 1 Kor.7:2-7: Jae 5 näyttää viittaavan siihen, että Korintissa jotkut avioliitossa elävät kristityt pidättäytyivät sukupuoliyhteydestä - ehkä ollakseen hengellisempiä. Paavali sanoo, että siinä he tekevät väärin. Molemmilla aviopuolisoilla on oikeutensa ja velvollisuutensa avioliitossa. Vain yhteisestä sopimuksesta ja vain määräajaksi puolisot voivat, voidakseen keskittyä paremmin rukoukseen, vetäytyä avioyhteydestä, mutta sitten on taas palattava yhteen. Paavali lisää, että tuo avioyhteydestä vetäytyminen ei ole käsky, vaan myönnytys niille, jotka näkevät hyväksi niin tehdä. Vastoi sen ajan yleistä ajattelua, Paavali korostaa tasa-arvoa aviollisissa oikeuksissa ja velvollisuuksissa. Korinttilaiset tiesivät, että Paavali oli naimaton. Paavali lisää, ettei hänellä olisi mitään sitä vastaan jos kaikki eläisivät naimattomana kuin hän, mutta kun jokaisella on oma Jumalalta saatu armolahjansa. 1 Kor.7:8-16: Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. 9. Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa. Paavali tuo selvästi esiin, että tämä on hänen mielipiteensä. Toisessa tilanteessa hän kehottaa nuoria leskiä menemään naimisiin (1 Tim 5:14). On paljon parempi olla naimisissa kuin olla himojen kiusaama. 1 Kor.7:10-11: Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. Paavali toistaa tässä osittain Jeesuksen sanoja (Matt.19:3-12; Mark.10:11-12; Luuk.16:18). Tämän jälkeen Paavali taas kertoo oman näkemyksensä joihinkin korinttilaisten avioliitoa koskeviin kysymyksiin (12-16): Juutalaisuudessa oli selvä kielto, että juutalainen ei saanut mennä naimisiin pakanan kanssa. Tätä taustaa vasten kristityt saattoivat ajatella, että kristityn tulisi erota ei-kristitystä puolisosta, ellei ollut toiveita, että tämä kääntyisi. Paavali sanoo, että kristityn puolison ei tule pyrkiä


9 eroon jos toinen suostuu asumaan hänen kanssaan. Kristityn ei tarvitse pelätä, että hän tekee väärin eläessään avioyhteydessä ei-kristityn kanssa. Jumala pyhittää myös heidän avioliittonsa. Kristityn ei tarvitse pelätä, että koska hänen puolisonsa ei ole kristitty heidän lapsena eivät olisi Jumalan siunauksesta osallisia. Ei-kristityn vaatiessa eroa uskova ei kuitenkaan ole pakotettu jäämään avioliittoon. Kristityn ei tarvitse myöskään ajatella, että pelastaakseen ei-kristityn puolisonsa hänen on pidettävä tästä kiinni, vaikka taistellen, silloinkin, kun tämä haluaa erota. 1 Kor.7:17-24: Jokainen eläköön edelleen sen osan mukaisesti, jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli, kun Jumala hänet kutsui. Tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa. Jae 20 alkutekstissä: Jokainen kutsumuksessa, jossa kutsuttiin, siinä pysyköön. Jae 24 alkutekstissä: Jokainen missä kutsuttiin, veljet siinä pysyköön edessä Jumalan. Ajatus on ilmeisesti se, että on tärkeä pysyä Jumalan kutsumana, pysyä Jumalan edessä. Oli kristittyjä, jotka katsoivat, että heidän piti erota ei-kristitystä puolisostaan tultuaan kristityiksi. Oli juutalaiskristittyjä, jotka katsoivat, että heidän oli kristityksi tultuaan tehtävä ympärileikkauksensa mitätöidyksi, ollakseen vapaita. Oli pakanakristittyjä, jotka ajattelivat, että heidän on otettava ympärileikkaus, ollakseen todellisia kristittyjä. Oli orjia, jotka ajattelivat, että kun Kristus oli vapauttanut heidät, heidän tulisi taistella itsensä vapaiksi myös ulkoisesti. Paavali ei tässä puolusta yhteiskunnan vääriä rakenteita, esimerkiksi orjuutta. Paavali puhuu siitä mikä on yksityisen kristityn oikea asennoituminen vastaanottamaansa Jumalan kutsuun: vaikka hän olisi orja, hänen ei tarvitse olla huolissaan siitä. On hyvä muistaa, että Kristuksessa hän on vapaa ja vapaakin ihminen on Kristuksen orja. Kristinuskon historia osoittaa hyvin, että orjuus ja monet muutkin väärät rakenteet väistyvät parhaiten sisältäpäin tapahtuvan uudistuksen myötä. Paavali korostaa, että kristityn ei tule väkisin lähteä muuttamaan elämänsä tilannetta, vaan hän saa rauhassa elää Jumalan omana siinä asemassa, missä on. Kristityn ulkoinen asema ei ole tärkeintä, tärkeintä on elää Jumalan tahdon mukaan. 1 Kor.7:25-31: Korinttilaiset olivat ilmeisesti kysyneet Paavalilta myös miten naimattomien ja leskien tulisi suhtautua avioitumiseen. Paavali korostaa, että hänellä ei ole tästä asiasta Jumalalta saatua käskyä, mutta hän kertoo, miten asian näkee. Emme tiedä varmasti, mitä Paavali tarkoittaa ahdingon ajalla. Oliko korinttilaisilla jokin erityinen ahdingon aika? Vajaat kymmenen vuotta tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen alkoivat Neron vainot (64 jKr.). Paavali sanoo, että ahdingon ajan tähden kristittyjen on parasta elää juuri siinä asemassa, jossa elävät, olivatpa he naimisissa tai eivät. Ettei syntyisi väärinkäsitystä, hän heti lisää, että jos naimaton menee naimisiin, hän ei tee siinä väärin. Naimisissa olevat joutuvat kuitenkin elämässään ahtaalle, mistä haluaisin teitä säästää: Tarkoittaako Paavali esimerkiksi, että vainojen aikana on paljon helpompi, jos ei tarvitse pelätä puolison tai lasten puolesta? Paavali neuvoo kaikkia muuttamaan asennettaan maallisiin asioihin nähden. Hän korostaa, että on tärkeää avioliitossakin elää Herralle - asettaa Jeesus ensisijalle. Itku ja nauru kuuluvat ihmisen elämään, mutta tämän elämän ilot ja surut katoavat, ne eivät saisi hallita elämäämme, eivätkä sitoa tai lamaannuttaa meitä. Katseemme pitäisi olla kiinnitetty Jeesukseen, iankaikkisiin. Sama pätee siihen mitä hankimme: emme saa antaa omaisuuteemme sitoa meitä ja vetää meitä pois Kristuksesta (31). Kaikki, mikä on tästä maailmasta, on katoavaa. Sen tähden emme saisi kiinnittää sydäntämme siihen. Jos sydämemme on kiinnitetty taivaallisiin, asenteemme maallisiin asioihin on oikea. 1 Kor.7:32-35: Kun ihminen menee naimisiin, se tuo lisää huolta ja vastuuta. Vaimon ja miehen on hoidettava puolisoaan ja perhettään. Helposti käy niin, että puoliso saa ensimmäisen sijan. Paavali oli juuri edellä sanonut, että naimisissa olevankin tulee asettaa Jumala ensimmäiselle sijalle. Naimaton on vapaampi - jos tahtoo - keskittymään kokonaan Jumalan palvelemiseen. Paavali oli sellaisesta naimattomasta hyvä esimerkki. Paavali korostaa, että hän ei sano näin sitoakseen kristittyjä. He voivat toimia kuten oikeaksi näkevät. Hän kirjoittaa ajatuksiaan, jotta auttaisi kaikkia kristittyjä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä.


10

1 Kor.7:36-38: Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. 37. Mutta jos joku ei tunne (voittamatonta) pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein. 38. Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin, tekee siis oikein, mutta se, joka ei mene, tekee vielä paremmin. KR92, jossa puhutaan ”ylivoimaisen halun tuntemisesta”, on erikoinen käännös. Alkutekstissä on sana hyperakmos, joka tarkoittaa olla parhaassa miehuudessa tai olla parhaassa kukoistuksessa. Alkutekstin mukainen käännös: Mutta jos joku arvelee toimivansa sopimattomasti neitsyelleen kun on parhaassa miehuudessaan ja siten pitää tapahtua, tehköön niin kuin tahtoo. Hän ei tee syntiä, menkööt naimisiin. KR38 käänsi neitsyen tyttäreksi. KR92 kääntää sanan morsiameksi. Juutalaisessa kulttuurissa ja myös monissa muissa kulttuureissa, vanhemmat sopivat lasten avioliitoista usein hyvin varhaisessa vaiheessa. Juutalaisuudessa katsottiin, että vanhempien sopima kihlaus oli sitova ja henkilöitä pidettiin puolisoina jo ennen yhteiselämän alkamista. Korinttilaiset olivat ehkä kysyneet, onko tällaisessa tilanteessa pakko avioitua. 1 Kor.7:39-40: Lopuksi Paavali vielä toteaa, että avioliitto on elinikäinen. Korintissa jotkut ehkä ajattelivat, että leski ei voi mennä naimisiin, koska hän on ikuisesti sidottu mieheensä. Paavali sanoo, että miehen kuoltua vaimo on vapaa menemään uudestaan naimisiin, kunhan se vain tapahtuu Herrassa. Luonnollisesti tämä koskee myös miestä, jonka vaimo on kuollut. Paavali arvelee kuitenkin, että lesken olisi parempi pysyä leskenä. Paavali viitannee siihen, että tämä näin olisi vapaampi maallisista huolista (7:34). Toisessa tilanteessa Paavali suosittaa nuorille leskille avioitumista (1 Tim.5:14).

Luku 8 Korinttilaiset olivat kysyneet Paavalilta myös sitä, miten heidän tuli suhtautua epäjumalille uhratun lihan syömiseen. Ongelma oli varmasti polttava. Käytännöllisesti katsoen kaikki torilla myytävä liha oli jumalille uhrattua, joten kylässä saatettiin tarjota epäjumalille uhrattua lihaa. Lisäksi monet julkiset kokoontumiset pidettiin temppeleissä ja siellä aterialla tarjottu liha oli jumalille uhrattua. 1 Kor.8:1-3: Paavali aloittaa vastauksensa kysymykseen epäjumalille uhratun lihan syömisestä hyvin keskeisellä asialla: 1. Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto. Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. 2. Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. 3. Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee. Korinttilaisten tieto oli oikea, mutta asenne ei. Tieto teki heidät ylpeäksi, niin että he vähät välittivät niistä, jotka heidän toimintansa kautta joutuivat lankeemukseen. Väärä asenne oikeassa tiedossa johti harhaan. Jotta voisimme käyttää tietoa oikein, tarvitsemme rakkautta, nimenomaan rakkautta Jumalaan. Silloin pyrimme toimimaan Jumalan tahdon mukaan. 1 Kor.8:4-12: Monet Korintin kristityt tiesivät mitä Paavali ajatteli epäjumalista. Ehkä he olivat kirjeessäänkin todenneet jotain tämäntapaista: ”me tiedämme, ettei ole muita jumalia kuin yksi, joten epäjumalille uhrattu liha on tavallista lihaa, jota voi vapaasti syödä. Samoin me luonnollisesti voimme osallistua uhriaterioihin, koska mitään epäjumalia ei todellisuudessa ole. Jotkut kuitenkin seurakunnassa ovat sitä mieltä, että epäjumalille uhratun lihan syöminen on vaarallista. Heidän mielestään teemme väärin syödessämme tällaista lihaa, osallistuessamme aterioihin. He eivät käsittääksemme ymmärrä vapautta Kristuksessa. Mitä mieltä sinä olet?” Paavali myöntää, että todellisuudessa epäjumalia ei ole olemassa. Kaikki luotu on lähtöisin Isästä ja Jeesuksesta, joten kaikki luotu on sinänsä hyvää (1 Tim.4:1-5). Paavali sanookin heti jakeessa 8: Ei


11 ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. Syödessään uhrilihaa jotkut kristityt kuitenkin ajattelivat, että he siten osallistuivat epäjumalanpalvelukseen. Jos minä tiedoillani ja vapaudellani saatan kristityn veljeni lankeamaan, teen syntiä Kristusta vastaan. Paavali toteaa, että vaikka ruualla sinänsä ei ole mitään merkitystä jumalasuhteen kanssa, jos hän syömällä uhrilihaa viettelee toista kristittyä syntiin, niin hän ei enää ikinä syö lihaa, ettei viettelisi veljeä. Ei riitä, että olemme vahvoja tiedossa, meidän tulee olla vahvoja myös rakkaudessa. Meidän tulee suojella heikkoja ja auttaa heitä tulemaan vahvoiksi.

Luku 9 Paavali on edellä asettanut itsensä esimerkiksi oikeasta kristityn vapauden käytöstä, huudahtamalla, että jos hän syömällä uhrilihaa viettelee toista kristittyä syntiin, niin hän ei enää syö lihaa, ettei viettelisi veljeä (8:13). Nyt Paavali osoittaa, että hän on noudattanut muissakin asioissa tätä itsensä kieltävän rakkauden periaatetta. Hän on luopunut monista oikeuksistaan, voittaakseen Jeesukselle niin monta kuin mahdollista. Esimerkiksi hän ei ole käyttänyt oikeuttaan saada palkkaa työstään evankeliumin julistajana. 1 Kor.9:1-18: Paavali oli ensin opettanut, että kristitty on vapaa syömään mitä ruokaa vain. Heti sen jälkeen hän oli todennut, että ”jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni”. Eikö hän siis ole vapaa? Eikö hän olekaan oikea apostoli? Eikö oikean apostolin tulisi elää kristityn vapaudessa? Ehkä jotkut Korintin kristityt olivat esittäneet syytöksen, että Paavali ei ollut oikea apostoli ja sen tähden hän ei uskaltanut vaatia palkkaa työstään. Paavali sanoo, että hän ei ole jättänyt palkkaa vastaanottamatta siksi että hän ei olisi apostoli tai ei olisi oikeutettu vastaanottamaan palkkaa. Todistukseksi siitä, että hän on oikea apostoli, Paavali esittää kaksi asiaa: Sen että hän on nähnyt Jeesuksen ja sen, että hän on perustanut Korintin seurakunnan. Jeesus itse teki Paavalista apostolin (Apt.26:9-19). Myös Paavalin työn hedelmät osoittavat, että hän on oikea apostoli. Vaikka muut eivät häntä apostolina pitäisikään, ainakin korinttilaisten pitäisi nähdä, mitä Jumala Paavalin kautta oli heidän keskuudessaan tehnyt. Vaikka Paavali ei ottanut palkkaa työstään, hänellä olisi ollut siihen oikeus. Paavalilla olisi ollut oikeus saada elatus myös vaimolleen, jos hänellä olisi ollut vaimo. Paavalilla olisi myös oikeus olla naimisissa ja kulkea yhdessä vaimonsa kanssa, kuten muut apostolit ja Jeesuksen veljet ja Pietari tekevät. Jokaisella on oikeus saada elantonsa työstään. Kun sotilas lähetetään sotaan, lähettäjä varustaa hänet ja maksaa hänelle palkan. Kun joku istuttaa viinitarhan, hän saa nauttia niiden hedelmiä. Paimen saa elantonsa lampaista, joita paimentaa. Inhimillisetkin perustelut riittäisivät osoittamaan sen, että Paavalilla ja Barnabaalla oli oikeus saada elanto työstään evankeliumin julistajina. Inhimillisten perustelujen lisäksi Paavali osoittaa Raamatun sanalla, että sanan julistajilla on oikeus saada palkka työstään (8-11). Jumala huolehti jopa härästä ja määräsi, ettei sen suuta saa sitoa puidessa, vaan sen tulee antaa syödä viljaa. Jumala ei huolehdi näin vain härästä, vaan myös meistä. Työntekijän, olipa hän kyntäjä tai puimamies, tulee tehdä työtä oman osuutensa saamisen toivossa. Paavali ja Barnabas ovat samanlaisessa työssä kuin kyntäjä ja puimamies. He ovat kylväneet hengellistä kylvöä. Heidän kylvötyönsä oikeuttaa heidät palkkaan siinä missä aineellisen siemen kylväjäkin on oikeutettu palkkaan. Paavalilla ja Barnaballa olisi Korintin seurakunnan perustajina suurempi oikeus palkkaan kuin muilla seurakunnassa työskentelevillä, joille seurakunta ilmeisesti maksoi palkkaa. Paavali ei ollut jättänyt palkkaa ottamatta sen tähden, että hänellä ei olisi siihen oikeutta, vaan sen tähden, ettei olisi esteenä Kristuksen evankeliumille. Korinttilaiset tiesivät hyvin, että papit ja leeviläiset, jotka työskentelivät temppelissä, saivat elantonsa temppelistä. Siten Vanha testamenttikin


12 osoittaa, että seurakuntatyössä olevalle kuuluu palkka työstään. Jeesus oli opettanut asiasta samoin (Luuk.10:7, Matt.10:10). Ettei kukaan ymmärtäisi väärin Paavali korostaa, että hän ei missään tapauksessa kirjoita näin, saadakseen palkkaa. Hän on kirjoittanut asiasta osoittaakseen korinttilaisille, että hänellä on oikeus saada palkka. Hän on vapaa vastaanottamaan palkkaa, mutta hän on itse kieltäytynyt siitä oikeudesta evankeliumin tähden. Paavali ei voi kerskata siitä, että hän julistaa evankeliumia. Hänen on pakko tehdä niin: Jeesus oli ottanut hänet omakseen ja antanut hänelle tehtävän julistaa evankeliumia. Mutta siitä hän voi kerskata, että hän ei käytä oikeuttaan ottaa palkkaa työstään. Samalla tavalla kuin Paavali ei ole käyttänyt oikeuttaan ottaa palkkaa työstään hän on myös jättänyt käyttämättä oikeuttaan vapauteen. 1 Kor.9:19-23: Paavali oli ollut valmis luopumaan vapaudestaan, ruvennut orjaksi, voittaakseen Kristukselle mahdollisimman monia. Vaikka Paavali Kristuksessa oli vapaa laista, hän oli vapaaehtoisesti noudattanut lakia, jotta voittaisi juutalaiset Kristukselle. Katso esim. Apt.16:1-3, 18:18, 21:20-26. Pakanoiden keskuudessa Paavali ei toiminut juutalaisten säädösten mukaan, vaan ikään kuin olisi ollut niistä täysin riippumaton. Ettei syntyisi väärinkäsitystä Paavali lisää, että hän kyllä eli Kristuksen lain mukaan. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen. Edellisessä luvussa Paavali oli jo kuvannut miten hän halusi auttaa heikkoa veljeä, ettei tämä lankeaisi ja siksi jätti käyttämättä vapauttaan, jos se on veljelle iankaikkiseksi parhaaksi. Evankeliumin tähden Paavali oli valmis uhraamaan oman vapautensa ja etuoikeutensa. Hän ajatteli myös omaa pelastustaan. Sen tähden hän pyrki elämään niin kuin evankeliumista osallisen tuli elää. 1 Kor.9:24-27: Korintin kaupungin lähellä pidettiin Kreikan kuuluisat urheilukilpailut. Jos ihmiset alistuvat itsekuriin voittaakseen katoavan seppeleen, eikö kristittyjen tulisi harjoittaa itsekuria kun heillä oli paljon arvokkaampi päämäärä. Paavali teki kaikkensa saavuttaakseen päämäärän, johon oli muitakin kutsumassa. Tuon päämäärän tähden hän kieltäytyi paljosta.

Luku 10 Luvussa 10 Paavali käsittelee tarkemmin kysymystä epäjumalan temppelien uhriaterioihin ja epäjumalien palveluun osallistumisesta. 1 Kor.10:1-2: Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. 2. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Korinttilaiset kuuluivat Jumalan kansaan, joten vaikka heistä monet olivat pakanakristittyjä, erämaavaelluksen Jumalan kansa oli heidän isiään. Jumala vapautti israelilaiset orjuudesta. Veden kautta hän pelasti israelilaiset (2 Moos.14:21-31). Näin heidät kastettiin Mooseksen seuraajiksi eli he olivat osallisia pelastuksesta, jonka Jumala valmisti Mooseksen välityksellä. Moosekseen kastettujen tuli seurata Moosesta ja noudattaa niitä käskyjä, jotka Jumala hänen välityksellään antoi. Israelilaiset olivat myös osallisia Jumalan läsnäolosta pilven välityksellä (2 Moos.13:21-22). Korintin kristityt oli kasteen kautta liitetty Jeesuksen valmistaman pelastuksen osallisuuteen. Jeesukseen kastetut ovat osallisia Jumalan läsnäolosta Pyhän Hengen kautta. Pyhän Hengen kautta Isä ja Jeesus asuivat heissä (Joh.14:17,23). Jeesukseen kastettujen tulee seurata Jeesusta. 1 Kor.10:3-6: Isät söivät erämaassa mannaa ja joivat Jumalan kalliosta antamaa vettä, mutta heidän ruokansa ei ollut vain aineellista, vaan Kristus itse kulki heidän kanssaan. Israelilaiset näkivät ja kokivat Jumalan suuret pelastusteot. He saivat nauttia hengellistä ruokaa ja juomaa, mutta siitä huolimatta useimmat heistä eivät päässeet perille luvattuun maahan. Nuo isät ovat


13 varoittava esimerkki meille, että emme himoitsisi pahaa, kuten he tekivät. He himoitsivat asioita, joihin olivat tottuneet Egyptissä ja jotka sitten vetivät heidät pois Jumalan yhteydestä. 1 Kor.10:7-14: Paavali luettelee erämaavaelluksen ajan tapahtumia, joiden johdosta monet jäivät matkalle. Hän tuo ensin esiin kaksi tapahtumaa, joissa nimenomaan epäjumalanpalvelus johti israelilaiset pois Jumalan yhteydestä. Israelilaiset tekivät itselleen epäjumalan Egyptin mallin mukaan ja viettivät hillitöntä juhlaa (2 Moos.32:1-6, 26-28, 33-35). Epäjumalanpalvelukseen liittyi yleensä haureus, kuten Korintinkin epäjumalienpalvelukseen. Toisessa Paavalin mainitsemassa tilanteessa, Israelin miehet luopuivat Herrasta moabilaisten naisten tähden. He osallistuivat moabilaisten jumalien uhrijuhliin ja kumarsivat näitä jumalia (4 Moos.25:1-3). Sitten Paavali mainitsee tilanteen, jossa israelilaiset kaipasivat takaisin Egyptiin ja sen elämän mukavuuksiin ja napisivat Herraa vastaan. Tuossa tilanteessa monet kuolivat käärmeenpuremiin (4 Moos.21:4-9). Korinttilaiset halusivat samoin palata takaisin pakanallisiin tapoihin. Älkää liioin nurisko niin kuin jotkut heistä; he saivat surmansa kuolemanenkelin kädestä: Tällaisista tapauksista kerrotaan mm. 4 Moos.14: israelilaiset pelkäsivät luvatun maan asukkaiden voimakkuutta ja valittivat sitä miksi Jumala johdatti heidät pois Egyptistä kuolemaan, ja 4 Moos.16: Koorah ja hänen väkensä kapina. Nuo kaikki tapahtumat on kirjoitettu varoitukseksi ja ojennukseksi meille. Meidän ei pidä olla liian varmoja omasta kestävyydestämme ja antautua kiusauksiin ja vaaroihin. Kaikki joudumme kiusauksiin. Korinttilaisetkin elivät monien kiusausten keskellä, mutta niissä he saivat luottaa Jumalaan. Jumala auttaa meitä koetuksissa, kun turvaamme häneen. Jos ehdoin tahdoin hankkiudumme vaarallisiin, langettaviin tilanteisiin, meille voi käydä kuten israelilaisille erämaassa. Siksi Paavali varoittaa: Rakkaat ystävät, pysykää siis erossa epäjumalien palvelemisesta. 1 Kor.10:14-22: Paavali on puhunut paljon epäjumalien palvelemisen vaarallisuudesta. Nyt hän tuo vielä uuden esimerkin, mikä osoittaa sen että kristitty ei voi osallistua sekä Jumalan että epäjumalien palvelemiseen. Ehtoollisessa tulemme osalliseksi Kristuksen ruumiiseen ja vereen, Jeesuksen ristinkuolemaan. Kaikki jotka murtavat tuosta samasta leivästä ovat yksi ruumis, Kristuksen ruumis. Vanhan testamentin aikaan papit olivat osallisia alttarista (Jumalasta) uhrien kautta. Samalla tavoin epäjumalan alttarista osalliseksi tuleminen vetää yhteyteen epäjumalien kanssa. Vaikka epäjumalia ei todellisuudessa ole (1 Kor.8:4-6) pahat henget johtavat ihmiset kääntymään pois elävästä Jumalasta ja palvelemaan epäjumalia. Epäjumalien palvelu on yhteydessä pahoihin henkiin, riivaajiin. Osallistumalla epäjumalan palvelukseen kristityt joutuvat yhteyteen pahojen henkien kanssa. Sellainen tilanne on luonnoton: olla samanaikaisesti osallisena Herrasta ja riivaajista. Tuollaista uskallamme tehdä vain jos kuvittelemme olevamme Jumalaa vahvempia. Miksi vihastuttaisimme Jumalaa, joka on pelastanut meidät yhteyteensä. 1 Kor.10:23-11:1: Tähän asti Paavali on puhunut epäjumalan temppelien uhriaterioihin osallistumisesta ja epäjumalien palvelemisesta. Ettei syntyisi väärinkäsitystä, hän vielä palaa kysymykseen epäjumalille uhratun lihan syömisestä. Kristityllä on vapaus syödä kaikkea mitä lihakaupassa on tarjolla. Maa ja kaikki mitä siinä on, on Jumalan. Näin ollen minun ei tarvitse pelätä, että jokin ruoka sinänsä johtaisi minut pois Jumalan yhteydestä. Mutta kristityn tulee tehdä kaikki Jumalan kunniaksi. Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan, vaan toisen parasta. Kun menemme kylään, voimme vapaasti syödä kaikkea mitä on tarjolla, mutta jos joku sanoo meille ”Tämä on uhrilihaa”, meidän on jätettävä se syömättä tuon toisen tähden, että hän ei joudu lankeemukseen palvella epäjumalia. Kaiken toimintamme motiivina tulisi olla se, että monet pelastuisivat. 11:1: Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta. (jatkoa jakeille 32-33) Tämä jae kuuluu luvun 10 kokonaisuuteen. Useissa käännöksissä se onkin sijoitettu tähän.


14

Luku 11 1 Kor.11:2-16, Pään peittäminen Yksi paljon huomiota herättäneistä asioista alkuseurakunnassa oli varmasti naisen elämässä tapahtunut suunnaton muutos. Kreikkalaisessa filosofiassa pohdittiin onko naisella sielua. Juutalaisuudessa ei voitu ajatellakaan, että naista olisi opetettu samalla tavalla kuin miestä. Jeesus toimi täysin vastoin aikansa ajattelua, kun hän esimerkiksi opetti naisia ja antoi naisten seurata itseään matkoilla. Juutalaisuudessa naista ei laskettu niiden kymmenen joukkoon, joka oli alaraja synagogan jumalanpalveluksen viettoon. Kristillisessä seurakunnassa naiset sitä vastoin osallistuivat sekä rukoukseen että profetoimiseen (11:5). Naiset myös toimivat eri tavoin seurakunnan työssä (Room.16:1-2,3,6,12). Korintin seurakunnassa jotkut naiset olivat yrittäneet soveltaa väärin kristityn vapauden periaatetta tuomalla seurakuntaan tavan rukoilla ja profetoida pää peittämättömänä. Jos juutalainen nainen kulki tukka hajallaan julkisella paikalla, sitä pidettiin niin häpeällisenä, että hänen miehensä saattoi ottaa sen tähden eron. Vain yleiset naiset kulkivat pää verhoamattomana. Ilmeisesti myös kreikkalaiset naiset, lukuun ottamatta temppelin papittaria pitivät huntua tai sitoivat tukkansa julkisella paikalla liikkuessaan. Kun jotkut Korintin seurakunnan naiset esiintyivät tukka sitomattomana tai peittämättömänä he häpäisivät miehensä. He toimivat kuin prostituoidut. Heidän toimintansa oli yhtä häpeällistä kuin jos he olisivat ajaneet päänsä paljaaksi. Näin tehtiin joskus rangaistukseksi jostakin rikoksesta tai surun merkiksi. Naisen tulee siis pitää päässään arvonsa (exusia: voima, oikeus, arvovalta) merkkiä enkeleiden takia: Enkelitkin ovat läsnä kristillisessä seurakunnassa. Seurakunnan tulee vaeltaa pyhyydessä. Väärien johtopäätösten välttämiseksi Paavali huomauttaa, että luomisjärjestyksestä johtuva miehen ja naisen ero, joka vaikuttaa heidän pukeutumiseensa, ei tietenkään vaikuta heidän jumalasuhteeseensa ja uskonnolliseen asemaansa. Mies ja nainen ovat samassa asemassa Jumalan edessä. Molemmat ovat riippuvaisia toisistaan ja Jumalasta. Nainen luotiin miehestä, mutta mies syntyy naisesta. Toista ei ole ilman toista. Paavali toivoo, että korinttilaiset itse päättelisivät mikä on sopivaa ja mikä ei. Muissa seurakunnissa eivät naiset olleet ottaneet käytäntöä esiintyä pää peittämättömänä, joten korinttilaistenkaan ei pitäisi väittää vastaan, vaan toimia niin kuin muissakin seurakunnissa. 1 Kor.11:17-22, Herran aterian oikea vietto Paavali oli kuullut hajaannuksista seurakunnan kokouksissa. Hän toteaa, että tuollaisissa tilanteissa tulee esiin, ketkä ovat luotettavia, ketkä todella seuraavat Jeesusta: toimivat niin kuin hän on opettanut. Seurakunnan rakkausaterian ja ehtoollisen vieton tarkoitus oli hengellinen rakentuminen ja keskinäisen yhteyden syventyminen, mutta Korintissa nuo kokoontumiset olivat seurakuntalaisille enemmän vahingoksi kuin hyödyksi. Kokoontumisissa näkyi voimakas puoluehenki, joka johtui sosiaalisista eroista. Ehkä myös aiemmin mainitut riitakysymykset (1:11-12) vaikuttivat siihen, että kaikkia ei otettu samalla tavalla mukaan. Varakkaammat seurakuntalaiset toivat ruokaa yhteisiin aterioihin, mutta he eivät jakaneet niitä kaikille. Näin he häpäisivät niitä veljiä ja sisaria, joilla ei ollut ruokaa. Köyhät joutuivat katselemaan kun rikkaat mässäilivät ja juopottelivat. Sellainen kokoontuminen ei ollut oikeaa Herran aterian viettämistä. 1 Kor.11:23-34: Paavali oli opettanut Korintin seurakunnalle ehtoollisen merkityksen, joten heidän piti tietää, miksi he viettivät ehtoollista. Ehtoollisen asetussanat eivät olleet Paavalin ajatuksia, vaan Jeesus itse oli antanut ne tiedoksi. Ehtoollisessa vastaanotamme Jeesuksen ruumiin ja veren. Tulemme osallisiksi Jeesuksen ristinkuolemasta. Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen syntimme. Ehtoollisessa tulemme osallisiksi sovituksesta. Ehtoollinen muistuttaa meitä siitä, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Ehtoollinen muistuttaa, että pelastuksemme on Jeesuksen kuolemassa. Kun nautimme


15 ehtoollista, julistamme Jeesuksen kuolemaa, julistamme sitä, että hänen kuolemassaan on pelastuksemme. Julistamme sitä siihen asti kunnes Jeesus tulee takaisin. Korinttilaisten itsekäs, puoluehenkinen käyttäytyminen oli jokaisessa tilanteessa syntiä, mutta Herran aterian yhteydessä se oli aivan erityisellä tavalla Jeesuksen sovintotyön halveksimista. Se joka osallistui ehtoolliseen niin väärällä mielellä, nautti ehtoollisen tuomiokseen - ei siunaukseksi. Sen vuoksihan teidän joukossanne on paljon heikkoja ja sairaita ja monet ovat jo nukkuneet pois. Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi. Rangaistessaan Herra kuitenkin kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi. Kirjeessä tessalonikalaisille Paavali lohduttaa kristittyjä kuolemantapausten johdosta (1 Tess.4:13-). Tässä hän toteaa, että korinttilaisten elämäntavan johdosta, Jumala oli sallinut heidän keskuuteensa paljon heikkoutta, sairautta ja kuolemantapauksia. Mutta Herran kuritus oli hyödyksi, koska se tähtäsi siihen, että he pelastuisivat lopullisesta tuomiosta.

Luku 12 Luvuissa 12-14 Paavali käsittelee kysymystä hengellisistä lahjoista ja sitä, miten niitä tulisi käyttää seurakunnassa. 1 Kor.12:2-3: Kun korinttilaiset olivat vielä pakanoita, paha henki toimi eri tavoin ja veti heitä epäjumalien luo. Nyt, kun he olivat kristittyjä, Pyhä Henki asui heissä. Selkeä merkki Pyhän Hengen toiminnasta on se, että hän korottaa Jeesusta Herrana (Jahvena, Jumalana). Jos Pyhä Henki asuu meissä, emme voi kirota Jeesusta vaan ylistämme häntä Herrana (Kyrios = Jahve). Tarkoittaako Paavali sitä, että jos joku sanoo Jeesus on herra, se on tae siitä, että hän on todellinen kristitty? Vertaa Matt.7:21-23: ei edes Jeesuksen nimessä tehdyt voimateot, profetoiminen tai pahojen henkien karkottaminen ole vielä tae siitä että ihminen on Jeesuksen oma. Jeesuksen oman tunnusmerkki on se, että hän elää Jumalan tahdon mukaan. Se mitä Jumala tahtoo meidän tekevän, on selkeästi ilmaistu hänen Sanassaan. 1 Kor.12:1-11: Veljet, haluan teidän olevan selvillä Pyhän Hengen lahjoista [ton pneumatikon]. 2. Muistattehan, kuinka ollessanne vielä pakanoita vastustamaton voima ajoi teitä mykkien epäjumalien luo. 3. Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. 4. Armolahjoja [karismaton] on monenlaisia, mutta Henki on sama. 5. Myös palvelutehtäviä [diakonioi] on monenlaisia, mutta Herra on sama. 6. Jumalan voiman vaikutuksia [energematon]on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. 7. Hän antaa Hengen ilmetä [he fanerosis tu pneumatos] itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. 8. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, 9. toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, 10. joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. 11. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. Pyhän Hengen antamista lahjoista käytetään seuraavia ilmaisuja: Pneumatika: hengelliset (1 Kor.12:1) Pneumata: henget (1 Kor.14:12). Kharisma: Kharis: armo; ma: pääte, joka ilmaisee toiminnan tulosta. Kharisma (1 Kor.12:4) on siis armon toiminnan tulos tai seuraus, armosta saadut lahjat. Diakoniai: palvelu, palvelutehtävät (1 Kor.12:5). Energemata: voimavaikutukset (1 Kor.12:6). Sana ilmaisee ennen muuta sitä, että Pyhän Hengen antamat lahjat, ovat lähtöisin Jumalan voimasta. Fanerosis: ilmoitus (fanero: tehdä tunnetuksi, tuoda julki), Hengen ilmoitus (1Kor.12:7: Hän antaa Hengen ilmetä (fanerosis ton pneumaton) itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi).


16 Kolmiyhteinen Jumala antaa meille näitä lahjoja: 1 Kor.12:4-6: Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. 5. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 6. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Koska armolahjat ja palvelutehtävät ovat kaikki Jumalan Hengen antamia lahjoja, nuo tehtävät ja lahjat eivät oikein käytettynä erota vaan ne yhdistävät ja rakentavat seurakuntaa. Korintissa armolahjojen käyttö toi ristiriitoja seurakuntaan, koska niitä käytettiin väärin. Armolahjojen väärinkäyttö ei kuitenkaan saa johtaa armolahjojen väheksyntään. Paavali kehottaa kristittyjä tavoittelemaan kaikkein arvokkaimpia armolahjoja (1 Kor.12:31). Emme voi itse valita mitä armolahjoja saamme. Pyhä Henki jakaa kullekin niin kuin tahtoo: Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo (1 Kor.12:11). Armolahjat ovat lahjoja palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Ef.4:11-16: 12. varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. 1 Kor.12:7: Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. 1 Kor.12:12-31: Paavali vertaa seurakuntaa ruumiiseen. Kaikki ne, joissa Pyhä Henki asuu muodostavat Kristuksen ruumiin. Olimmepa minkä ulkoisen seurakunnan jäseniä tahansa, olemme saman ruumiin jäseniä. Korintin kristityt kokoontuivat eri kodeissa, mutta yhdessä he kaikki muodostivat Kristuksen ruumiin. Samalla tavalla kuin ruumiissamme on erilaisia jäseniä ja kullakin jäsenellä omat tehtävänsä samalla tavalla Kristus-ruumiissa on erilaisia jäseniä ja kullakin jäsenellä oma tehtävänsä. Kuten emme ruumiimme osalta voi pitää yhtään ruumiimme jäsentä tarpeettomana emme myöskään voi sanoa kenestäkään Kristuksen ruumiin jäsenestä, että hän on tarpeeton tai hän ei kuulu ruumiiseen. Jos ruumiissamme joku jäsen on sairas, se tuntuu koko ruumiissa. Näin pitäisi olla myös seurakunnassa. Kun seurakunnan yhteys on oikeaa rakkauden yhteyttä, kaikki jäsenet kärsivät kun yksi jäsen kärsii ja kaikki jäsenet iloitsevat kun yksi jäsen saa kunniaa. Kaikki jäsenet pyrkivät siihen, että koko ruumis voi hyvin. Seurakunnassa on erilaisia palvelutehtäviä ja erilaisia armolahjoja, mutta me kaikki olemme saman Kristus ruumiin jäseniä. Kaikki palvelutehtävät ja armolahjat on annettu koko ruumista varten. Seurakunnassa ei ole ketään, joka ei tarvitse toisia. Hengen antamat palvelutehtävät ja armolahjat 1 Kor.12:4 -11, 27- 30: Armolahjat: kyky jakaa viisautta, kyky jakaa tietoa, uskon voima, parantamisen lahja, voima tehdä ihmeitä, profetoimisen lahja, kyky erottaa henget, kielilläpuhumisen lahja, kyky tulkita kielilläpuhumista, kyky auttaa muita, kyky toimia johtajana Room.12:1-11: Armolahjat: profetoiminen, palvelutehtävä, opetustehtävä, rohkaisemisen lahja, omasta antaminen, johtaminen, köyhien auttaminen. Ef.4:1-16: Armolahjoja: apostolit, profeetat, evankeliumin julistajat, paimenet, opettajat Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja palvelulahjat eivät ole sama asia kuin luonnonlahjat. Joku meistä voi olla taitava tekemään esineitä. Joku on hyvä laulamaan. Joku osaa organisoida asioita. Nämäkin ovat lahjoja, jotka olemme saaneet Jumalan armosta. Kun Pyhä Henki saa ohjata meitä, käytämme kaikkia Jumalalta saamiamme lahjoja Jumalan kunniaksi. Monesti Pyhä Henki antaa armolahjoja, jotka tukevat luonnonlahjoja: Hyvä organisaattori voi saada johtamisen armolahjan. Kätevä ihminen voi saada palvelemisen armolahjan. Mutta armolahja voi olla myös jotain sellaista, johon luonnonlahjamme ei mitenkään viittaa.


17 Armolahjat eivät ole palkkioita ahkeruudesta tai hyvästä vaelluksestamme. Ne ovat lahjoja, joita Pyhä Henki antaa niin kuin tahtoo! Juuri kristityksi tullut ja monta vuotta kristittynä vaeltanut voivat aivan samalla lailla saada näitä lahjoja. Kun Paavali on kehottanut tavoittelemaan, anomaan parhaimpia armolahjoja, hän jatkaa: Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti (muita) parempi. Uusi käännös on alkutekstin mukainen. Tekstin pitäisi jatkua ilman lukujakoa, jotta ymmärtäisimme paremmin Paavalin ajatuksen. Alun perin kirje on ollut yksi kokonaisuus ilman lukuja ja jakeita. 1 Kor.12:31-13: Nyt minä osoitan teille tien joka on verrattomasti (muita) parempi (12:31). 1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. 4. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa... Paavali kehottaa ensin tavoittelemaan armolahjoja. Sitten hän sanoo, että nyt hän osoittaa, mikä on vielä tärkeämpää: rakkaus, se että ei kadehdi, ei kerskaa, se, että iloitsee totuudesta. Tässä kuvattu rakkaus(4-8) on sama asia kuin Galatalaiskirjeessä kuvattu Hengen hedelmä: Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki (Gal.5:22-26) Kun Pyhä Henki saa ohjata elämäämme, hän tuottaa meissä omaa hedelmäänsä. Kyse ei ole meidän hedelmästämme, vaan Hengen hedelmästä. Alkukielessä sana hedelmä on yksikössä! Hengen hedelmä on eri asia kuin armolahjat. Hengen hedelmä on sydämen uusia asenteita. Ne kyllä sitten johtavat myös tekoihin. Ei ihme, että meitä uudestaan ja uudestaan kehotetaan vaeltamaan Hengessä, vaeltamaan niin, että antaisimme Hengen ohjata, hallita itseämme. Paavali selittä�� syynkin, miksi Hengen hedelmä on ensisijalla. Armolahjat on annettu seurakuntakauden tarpeisiin, mutta Pyhän Hengen hedelmä, rakkaus (Pyhän Hengen antama oikea sydämen asenne) on katoamatonta (13:8). Korintin seurakunnalla oli paljon armolahjoja, mutta seurakunnan elämässä oli paljon ongelmia koska Pyhä Henki ei ollut saanut vaikuttaa oikeaa mielen laatua, Hengen hedelmää. 1 Kor.13:8-13: Armolahjat ovat tarkoitettu vain seurakuntakaudelle. Ne eivät ole pysyviä. Mutta Hengen hedelmä, rakkaus on pysyvää. Se, että Pyhä Henki saa hallita meitä, tuottaa hedelmäänsä meissä on ensisijaista, mutta samalla seurakunnan kasvun takia on tärkeä pyytää armolahjoja ja käyttää ahkerasti saamiamme lahjoja seurakunnan hyödyksi. Niin kuin lapsi kasvaa aikuiseksi ja oppii ymmärtämään monia asioita, samalla tavalla me kristittyinä kasvamme ja opimme ymmärtämään asioita. Kuitenkin nyt näemme asiat vain kuin epäselvästä pronssikuvastimesta. Perillä tulemme näkemään täydellisesti. Usko ja toivo ovat kristityn elämässä tärkeitä asioita, mutta ne syntyvät Jumalan rakkaudesta meihin ja sen aikaansaamasta meidän rakkaudestamme Jumalaan. Perillä usko ja toivo ovat muuttuneet näkemiseen. Profetoimisen armolahja Profetoiminen on armolahja, jota Paavali erityisesti kehotti anomaan. Profetoida (profeteuo): puhua jonkun puolesta, puhua julki, puhua jonkun edessä. Profetoiminen on Jumalalta saadun sanan puhumista. Raamatussa on nähtävissä selvä ero ns. ilmoitusprofetian ja muun profetian välillä. Vanhassa testamentissa ja Uudessa testamentissa meille on talletettuna ilmoitusprofetiaa: Jumalan valitsemat profeetat toimivat Jumalan pysyvän ilmoituksen välittäjinä kaikkia aikakausia varten. Hepr.1:1-2 : Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, 2. mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka


18 välityksellä hän myös on luonut maailmat. Ef.2:20: Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Se mitä apostolit ja profeetat ovat välittäneet meille ja mikä on talletettuna Raamattuun, on Jumalan ilmoitusprofetiaa. Esimerkiksi Paavali sanoo, että hän on antanut tiedoksi sen, minkä on itse saanut vastaanottaa. Paavali korostaa, että sanoma on säilytettävä sellaisena, kuin hän sen julisti, koska se on sanoma, jonka avulla pelastumme (1 Kor.15:1-5). Vanhassa testamentissa puhutaan myös monista sellaisista profeetoista, joiden saamaa ilmoitusta ei ole talletettu pysyvästi kaikkia ihmisiä varten. Esim. 2 Kun.2:1-3; 1 Kun.10:10-12. Lisäksi Vanha testamentti puhuu sekä oikeista profeetoista että vääristä profeetoista (esim. Jer.23:13-18). Samoin kuin Vanhassa testamentissa myös Uudessa testamentissa puhutaan sekä oikeista että vääristä profeetoista: Paavali sanoo kirjeessään, että profeettojen sanoma on arvioitava (1Kor.14:29). Pietari varottaa vääristä profeetoista, jotka salakuljettavat seurakuntaan harhaoppeja (2 Piet.2:1). Johannes korostaa kirjeessään, ettei tule uskoa kaikkia henkiä vaan on koeteltava mikä on Jumalasta, koska vääriä profeettoja on liikkeellä (1Joh.4:1). Profetoimisen armolahja rakentaa, kehottaa ja lohduttaa. Monesti profetia on sitä, että Pyhä Henki antaa jonkun sydämelle juuri siihen tilanteeseen tarvittavan sanan. Profetia voi olla esimerkiksi jokin Raamatun kohta, jonka Pyhä Henki antaa yhdelle jäsenelle jotain yksityistä ihmistä, ryhmää tai koko seurakuntaa varten. Profetia saattaa paljastaa jonkun ihmisen elämässä tai seurakunnassa vallitsevan synnin (1 Kor.14:24-25). Profetia on myös opettamista: 1 Kor.14:31: jotta kaikki oppisivat (saisivat opetusta). Profetoimisemme on vajavaista: 1 Kor.13: 9: Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista. Profetia on aina arvioitava Raamatulla: 1 Kor.14:29: Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot (arvioikoot). Jokainen oikea profetia kirkastaa Jeesusta ja vetää lähemmäksi häntä. On tärkeää, että kristityt ovat niin juurtuneet sanaan, että he näkevät mikä on Jumalan Hengen vaikutuksesta tapahtuvaa profetiaa ja mikä ei. Miten profetian lahjaa tulee käyttää seurakunnassa? 1 Kor.14:29-33: Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan, sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Mitä Paavali tarkoittaa sanoessaan, että naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa? Luvussa 11 Paavali on selostanut miten naisten tulee olla pukeutuneita, kun he profetoivat, julistavat Jumalan sanaa, etteivät he ole loukkaukseksi. Kun hän tässä puhuu profeettojen toiminnasta, hän varmasti tarkoittaa yhtä hyvin naisia kuin miehiäkin. 1 Kor.14:28-40: 28. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 29 Samoin profeetoista saa esiintyä vain kaksi tai kolme, ja toiset arvostelkoot. 30. Jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen, edellisen puhujan tulee vaieta. 31. Kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua. 32. Profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan (KR 38: Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset [hypotasso]), 33. sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, 34. naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia (KR 38: vaan olkoot alamaisia [hypotasso]), niin kuin lakikin sanoo. 35. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. 36. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? Tai onko se tullut pelkästään teidän luoksenne? 37. Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä. 39. Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa


19 älkääkä estäkö kielillä puhumista. 40. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä. Paavali käsittelee näissä luvuissa (11-14) jumalanpalvelukseen liittyviä ongelmatilanteita: Puhuessaan niille, jotka puhuvat kielillä, vaikka ei ole tulkitsijaa hän sanoo ”puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti” (14:28). Puhuessaan epäjärjestystä aiheuttavasta profetoinnista, Paavali käyttää samaa ilmaisua ja toteaa: ”jos joku muu läsnäolijoista saa ilmestyksen edellisen puhujan tulee vaieta” (14:30). Paavali myös toteaa, että ”profeettojen henget ovat profeetoille alamaiset (hypotasso)” (KR 38). Toisin sanoen profeettojen tulee olla seurakunnassa toisille profeetoille alamaisia. Samaa sanaa hypotassoo Paavali käyttää myös puhuessaan naisista: ”heidän on oltava alamaisia”(14:34). Osa tutkijoista päättelee, että nämä rinnakkaisuudet vaikenemista ja alamaisuutta koskevissa määräyksissä viittaavat siihen, että sekasortoa aiheuttavan profetoimisen ja kielilläpuhumisen ongelma oli erityisen näkyvä Korintin seurakunnan naisten keskuudessa ja että Paavalin kehotukset on ymmärrettävä tätä taustaa vastaan. Tosin ensimmäiset kehotukset koskevat kaikkia profeettoja sekä miehiä että naisia. Liittyisikö naisiin koskeva kehotus siihen, että naiset esittivät häiriten kysymyksiä miehilleen? Kenneth Bailey arvelee, että koska Korintin seurakunnassa oli paljon eri kansallisuuksia, naiset, jotka eivät riittävän hyvin osanneet seurakunnassa käytettyä kreikkaa, häiritsivät kokousta kyselemällä ja ehkä myös keskustelemalla keskenään. Paavali kehottaa näitä naisia, että eivät käyttäytyisi sopimattomasti. He voivat tarkistaa asioita kotona miehiltään. Heidän ei tule ajatella, että Jumalan sana on vain heitä varten. On esitetty ajatus, että käsitellessään naisen puhumista seurakunnan kokouksessa, Paavali käyttäisi sanaa, joka tarkoittaa nimenomaan opettajana, saarnaajana toimimista. Näin selitettäessä todetaan, että verbiä laleo (puhua) käytetään Uudessa testamentissa julkista puhumista, julistamista ja opettamista tarkoittavana terminä (esim. Matt.9:18; 10:20; 12:46; Luuk.5:4; 9:11; Joh.8:12; Apt.4:1; 1 Kor 2:6,7). Mutta verbiä laleo käytetään myös esimerkiksi seuraavissa Uuden testamentin kohdissa: Matt.9:33 (kun Jeesus oli parantanut mykän, tämä puhui); Matt.12:46-47 (laleo verbiä käytetään paitsi Jeesuksen opetuksesta myös, kun sanotaan, että Jeesuksen äiti ja veljet halusivat puhua hänen kanssaan); Luuk.12:3: ”mitä korvaan kuiskaatte”; Ef.4: ”Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta”; Ef.5:19: ”Veisatkaa yhdessä psalmeja” (”puhuen keskenänne psalmeilla”); Ilm.10:3: ”puhui seitsemän ukkosta”; 2 Kor.11:23: ”puhun kuin järjetön”. 1 Kor.14:37-40: Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä 39. Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. 40. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä. Paavalin sanonta ”tämä on Herran käsky” (jae 37), viittaa ymmärtääkseni koko tekstiin (1 Kor.14:28 40). Jeesus oli moneen otteeseen käskenyt opetuslapsia palvelemaan toinen toisiaan, olemaan nöyriä (alamaisia) toisiaan kohtaan (esim. Joh.13:13-17; Luuk.22:25-26, Mark.9:33-35). 38. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä: Alkutekstissä ei ole sanaa Jumala. Alkutekstin mukaisin käännös: jos joku ei tiedä [tunnusta, ymmärrä], olkoon (on) tietämättä [tunnustamatta, ymmärtämättä].

Kielillä puhumisen lahja Raamatussa esiintyy kahdenlaista kielilläpuhumisen lahjaa. Helluntaina opetuslapset puhuivat kielillä, joita paikalla olevat ihmiset ymmärsivät (Apt.2:4-11). Lähetystyöntekijät ovat kertoneet tilanteista, joissa he ovat voineet puhua kieltä, jota eivät ole opiskelleet. Myös seurakunnan kokoontumisissa tapahtuu joskus niin, että henkilö saa lahjan puhua kielellä, joka on jonkun läsnäolijan äidinkieli tai muuten tuntema kieli.


20 Lisäksi on olemassa kielilläpuhumista, jota eivät toiset ymmärrä: jonkinlaista rukouskieltä. Tämä on sitä kielilläpuhumista, jota Paavali kuvaa Korinttilaiskirjeessä (1 Kor.14:2-26). Mitä kielilläpuhuminen vaikuttaa? 1 Kor.14:4: Kielillä puhuva rakentaa itseään; 14:2: Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä, Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia. Kielilläpuhumisen armolahja on ensisijaisesti uskovan omaksi rakennukseksi. Sen kautta Jumala voi muun muassa vapauttaa ja rohkaista uskovaa. Miten kielillä puhumisen lahjaa tulee käyttää? 1 Kor.14:27-28: Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja jonkun on tulkittava puhetta. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. Joissakin seurakunnissa opetetaan, että kielilläpuhumisen lahja kuuluu jokaiselle erityisen henkikasteen saaneelle kristitylle. 1 Kor.12:28 -30: ”Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta?” 1 Kor.14:21-25: 21. Lain kirjassa sanotaan: - Oudoilla kielillä ja vieraiden huulilla olen puhuva tälle kansalle, eikä se sittenkään kuuntele minua, sanoo Herra. 22. Outoja kieliä ei siis ole tarkoitettu merkiksi uskoville vaan niille, jotka eivät usko; profetoiminen sen sijaan ei ole merkkinä epäuskoisille vaan uskoville. 23. Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne. 24. Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi 25. ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne." Outoja kieliä ei siis ole tarkoitettu merkiksi uskoville vaan niille, jotka eivät usko: Paavali on lainannut edellä Jes.28:11: Jumala puhui kansalleen oudoilla kielillä (vieraan kansan sotajoukon välityksellä), koska kansa ei ollut totellut Jumalan selkeää puhetta. Seurakunnassa oudot kielet olivat rangaistusmerkki niille, jotka eivät uskoneet: he loukkaantuivat hullutukseen. Profetoiminen on annettu ennen muuta seurakunnan rakentamiseksi, lohdutukseksi, kehotukseksi ja opetukseksi. Mutta profetia voi myös pysäyttää ei-uskovan näkemään Jumalan todellisuuden ja itsensä sen valossa.

Luku 15 Korinttilaiset olivat ilmeisesti kysyneet Paavalilta myös ruumiin ylösnousemuksesta. Paavali osoittaa, että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat koko kristillisen julistuksen keskus. Hän korostaa Jeesuksen ylösnousemusta historiallisena tapahtumana. Korintissa jotkut kristityt opettivat että ei ole kuolleiden ylösnousemusta (15:12). Heidän ajattelunsa taustalla oli ilmeisesti kreikkalaisen filosofian näkemys ruumiista sielun vankilana. Aineellisuus nähtiin pahana asiana. Pelastus oli ennen muuta vapautumista aineen kahleista. Paavali tuo voimakkaasti esiin sen, että Jeesuksen valmistama pelastus ei ole vain sielun pelastusta, vaan myös sitä että saamme uudet ikuisesti elävät ruumiit. Jeesuksen ylösnousemus on tae ruumiimme ylösnousemuksesta. Tässä luvussa on Raamatun yksityiskohtaisin kuvaus tulevasta ylösnousemusruumiista. 1 Kor.15:1-11: Paavali määrittää julistamansa evankeliumin näin: 3-4: Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin on kirjoitettu, Hänet haudattiin, Hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin on kirjoitettu. Tämän jälkeen Paavali osoittaa miten varma Kristuksen ylösnousemus on, miten monet kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Paavali kertoo, että ylösnoussut ilmestyi Keefakselle eli Pietarille ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista


21 useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Kaikilla apostoleilla Paavali ilmeisesti tarkoittaa laajempaa apostolien joukkoa, koska hän on edellä puhunut niistä kahdestatoista. Lopuksi Paavali vielä kertoo sen että hänkin sai nähdä ylösnousseen Jeesuksen. 1 Kor.15:1-2: Paavali sanoo, että tämä sanoma Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta on sanoma, jonka avulla me pelastumme, jos säilytämme sen sellaisena kuin Paavali sen julisti. Paavali jopa lisää, että ellemme säilytä sitä sellaisena uskoontulomme on ollut turhaa. 1 Kor.15:12-34, Kuolleiden ylösnousemus Jos Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus eivät olisi historiallisia tapahtumia, ei olisi mitään järkeä olla kristitty. Silloin ei olisi pelastusta. Ei olisi syntien anteeksisaamista! Ei olisi pääsyä ruumiin ylösnousemukseen! Ei olisi pääsyä ikuiseen elämään! Paavali sanoo tästä: Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa (17). Siis, jos Kristuksen ylösnousemus ei ole historiallinen tosiasia, uskollamme ei ole perustaa. Samassa yhteydessä Paavali sanoo näinkin voimakkaasti: Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä (19). Jos Kristuksen ylösnousemus ei ole totta, ei ole myöskään odotettavissa ruumiin ylösnousemista ja ikuista elämää, joten ihan turhaa kukaan silloin kärsii sen tähden, että seuraa Jeesusta ja elää hänen tahtonsa mukaan. Ihminen, joka panee toivonsa Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, on säälittävin kaikista ihmisistä: hän kärsii vaivaa ja ahdistusta ilman että siitä on hänelle mitään hyötyä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet (20): Mutta Kristuksen ylösnousemus on historiallinen tosiasia. Kristuksen ylösnousemuksen seurauksena kaikki kuolleet tulevat kerran heräämään kuolleista: 1 Kor.15:21-26: Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. 22. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, 23. jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. 24. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. 25. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. 26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Jeesus puhui elämän ylösnousemuksesta ja tuomion ylösnousemuksesta (Joh.5:28-29). Paavali kertoo, että ylösnousemuksessa on järjestys: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat, kun hän tulee. Ja sitten tulee loppu (to telos). Tällä lopulla Paavali ymmärtääkseni tarkoittaa muiden kuolleiden ylösnousemusta. Siihen viittaisi erikoisesti hänen käyttämänsä ilmaisu ”jokainen vuorollaan”. Toinen mahdollisuus on, että Paavali puhuu kaiken saattamisesta päätökseen. Kahta ylösnousemusta ja niiden ajankohtaa kuvataan tarkemmin Ilmestyskirjassa (Ilm.20:4-5, Ilm.20:11-12). 1 Kor.15:29-34: Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta? 30. Entä mitä varten me joka hetki antaudumme vaaraan? Kastaa kuolleiden puolesta: hyper: puolesta, yli, yläpuolella tähden. Tämä voi tarkoittaa muun muassa seuraavia asioita: Joku otti kasteen sellaisen henkilön puolesta, jota ei oltu ennättää kastaa. Joku otti kasteen kuolleen kristityn uskon tähden: halusi saman uskon lahjan. Kaste tapahtui kristityn haudalla. Paavalin pointti on se, että tuo toiminta osoitti että korintilaiset uskoivat ylösnousemukseen. Samoin, jos Paavali ei olisi uskonut ylösnousemukseen, ei olisi ollut mitään järkeä siinä, että hän toimi kuten toimi: Niin totta kuin te olette minun ylpeyteni Herramme Kristuksen Jeesuksen edessä, minä katson joka päivä kuolemaa silmiin. Olisiko minun kannattanut taistella Efesoksessa petoja vastaan, jos asiaa ajatellaan vain tavalliseen ihmistapaan? Ellei kuolleita herätetä eloon, niin "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan".


22 1 Kor.15:35-58, Ylösnousemusruumis Paavali ilmeisesti arveli, että korinttilaiset heti esittävät vastaväitteen hänen puheelleen ruumiin ylösnousemuksesta: ”Ajatteleeko Paavali tosiaan, että ruumiimme, jotka lahoavat haudassa voidaan herättää eloon?” Paavali alkaa kuvata ylösnousemusruumista. Hän sanoo siitä muun muassa, että ero tähän ruumiiseen verrattuna on jotakin sen tapaista kun kylvetään siemen ja siitä nousee kasvi ja että ylösnousemusruumis on hengellinen ruumis vastakohtana maalliselle ruumiille. Hän sanoo myös: ”kylvetään katoavana, nousee katoamattomana, kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana, kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa”(42-43). Tessalonikalaiskirjeessä Paavali kertoo, että kun Jeesus laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Sen jälkeen kaikki elossa olevat kristityt temmataan heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Jeesusta vastaan. (1 Tess.4:14-18). Tässä hän selittää, miten tempaaminen tapahtuu. Täällä elossa olevat kristityt eivät kuole vaan heidän ruumiinsa muuttuvat katoamattomiksi ruumiiksi (1 Kor.15:5153). Raamatun mukaan me saamme Jeesuksen ylösnousemusruumiin kaltaisen ruumiin silloin kun Jeesus palaa kirkkaudessa (Fil.3:20-21). Kun luemme ylösnousemuskertomuksia, saamme jotain kuvaa siitä millainen Jeesuksen ylösnousemusruumis oli. Jeesuksen ruumis oli todellinen, kosketeltava, ruumis. Hän osoitti sen opetuslapsille mm. syömällä heidän nähtensä (Luuk.24:43) ja kehottamalla Tuomasta kokeilemaan naulanjälkiä käsissään ja haavaa kyljessään (Joh.20:27). Toisaalta Jeesuksen ruumis oli jotenkin erilainen: Emmauksen tien kulkijat (Luuk.24:16) ja Maria (Joh.20:14) eivät heti tunnistaneet Jeesusta. Heti kun Emmauksen tien kulkijat tunnistivat Jeesuksen, hän oli jo poissa heidän näkyvistään (Luuk.24:31). Jeesus saattoi tulla huoneeseen ovien ollessa lukitut (Joh.20:19). Jeesus ilmestyi hyvin monissa eri paikoissa lyhyen ajan sisällä: Näyttää siltä, että aika ei enää rajoittanut häntä. 1 Kor.15:54-58: Paavali on sanonut, että kuolema on viimeinen vihollinen (26). Elämme tässä ajassa kristittyinäkin synnin ruumiissa ja siksi kuoleman alaisina. Mutta Jeesuksen Kristuksen kautta saamme täydellisen voiton. Tämä katoava pukeutuu kerran katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen. Paavali kehottaa meitä katsomaan siihen voittoon mikä meitä odottaa ja toimimaan sen mukaisesti Herran meille antamassa työssä.

Luku 16 Ennen lopputervehdystä Paavali antaa vielä ohjeita varojen keruusta Jerusalemin kristittyjen tarpeeseen. Näin hän kehottaa kristittyjä säännölliseen uhraamiseen. Sitten Paavali kertoo matkasuunnitelmistaan (5-12). Viimeiseksi hän kirjoittaa tervehdyksiä ja kehottaa korinttilaisia valvomaan ja tekemään kaiken rakastavin mielin.


Ensimm%C3%A4inen%20Korinttilaiskirje%20_moniste%201_