Taloyhtion energiakirja

Taloyhtiön

ENERGIAKIRJA

Taloyhtiön energiakirja

Kirjoittajat

Tekniikan tohtori Jari Virta on toiminut useissa rakennus- ja kiinteistöalan työmaaja tutkimustehtävissä yli kahden vuosikymmenen ajan. Työmaakokemusta Virta on hankkinut muun muassa Pohjansepot Oy:n, Seicon Oy:n, A. Puolimatka Oy:n ja Vehkon Oy:n palveluksessa. Tutkimuskokemusta Virralle on kertynyt Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa (VTT) ja Teknillisessä korkeakoulussa. Tällä hetkellä Virta toimii Suomen Kiinteistöliiton kehityspäällikkönä. Hänen työtehtävänsä koostuvat pääasiassa edunvalvonnasta, tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä koulutuksesta.

Diplomi-insinööri Petri Pylsy työskentelee rakennusten energiatehokkuuteen liittyvien tehtävien parissa. Pylsy on työskennellyt aikaisemmin tutkimustehtävissä Tampereen teknillisellä yliopistolla ja Teknillisellä korkeakoululla. Lisäksi Pylsy on toiminut konsulttina Equa Simulation Finland Oy:n, D.O.F. tech Oy:n ja Termorak Oy:n palveluksessa. Tällä hetkellä hän työskentelee Suomen Kiinteistöliitossa energiaasiantuntijana tutkimus- ja kehitystoiminnan, koulutuksen ja edunvalvonnan parissa.

Jari Virta – Petri Pylsy

Taloyhtiön energiakirja

Tämä teos kuuluu Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran julkaisusarjaan (Sitra 295).

Ensimmäinen painos

© 2011 tekijät ja Kiinteistöalan Kustannus Oy

Kansi: Mika Petäjä

Taitto: Eero Nurmikko / M.E.N. Oy

ISBN 978-981-563-819-9 PDF(www.sitra.fi)

ISSN 1457-5736 PDF (www.sitra.fi)

Tuotenumero 332

AS Printall 2011

Esipuhe

Suomessa on suuri määrä erityisesti 1960- ja 1970-luvulla rakennettuja asuinrakennuksia, joiden tarkoituksenmukainen korjaaminen alkaa olla ajankohtaista. Näiden talojen korjaaminen on myös suuri teknistaloudellinen haaste; julkisivu- ja putkiremontit tehdään yleensä pakon sanelemana, mutta näihin korjauksiin yhdistetään yhä enemmän energian säästämiseen kohdentuvia toimenpiteitä. Säästö näkyy suoraan asumiskustannuksissa, ja ajan mittaan myös yhteiskunnan energia- ja energiantuotantokustannuksissa sekä yhteisessä ympäristössämme.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta syntyi Tee Parannus -kiertueen luentotilaisuuksissa. Niissä huomasimme, miten valtavan kiinnostuneita taloyhtiöiden hallitusten jäsenet olivat kiinteistöjen energiankäyttöä parhaiten tehostavista keinoista. Tämä kirja on kirjoitettu auttamaan taloyhtiön hallitusta energiatehokkuuden parantamiseen liittyvien vaihtoehtoisten toimien selvittämisessä ja niiden taloudellisen kannattavuuden vertailussa.

Kirjaa ovat rahoittaneet Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, ympäristöministeriö, Rakennusteollisuus RT, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ja Kiinteistöalan Koulutussäätiö KIINKO. Projektin ohjausryhmään kuuluivat Jarek Kurnitski Sitrasta (pj), Harri Hakaste ympäristöministeriöstä, Jani Kemppainen Rakennusteollisuus RT:sta, Marianne Matinlassi ja Lauri Paronen ARA:sta, Pertti Huhtanen KIINKO:sta sekä Mauri Marttila Kiinteistöliitosta.

Kiitämme Kiinteistöalan Kustannus Oy:n kustannusjohtaja Maria Kangasluomaa ja kustannustoimittaja Annika Jaatista, jotka ovat kärsivällisesti ohjanneet tekijöitä kohti kansantajuisempaa esitystapaa. Kiitokset myös graafikko Eero Nurmikolle loistavasti toimineesta yhteistyöstä. Lisäksi kiitämme lämpimästi kommenteista kaikkia tekstin ennakkoon lukeneita kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaisia ja energiatehokkuushankkeisiin taloyhtiöpuolella osallistuneita.

Tekijät ovat kiitollisia kaikesta kirjaan liittyvästä palautteesta.

Helsingissä 11.9.2011

Jari Virta Petri Pylsy jari.virta@kiinteistoliitto.fi petri.pylsy@kiinteistoliitto.fi

Rahoittajat ja tekijät toivovat kirjan edistävän hyvää korjaustapaa, jossa kiinteistön teknistä kuntoa, asumisviihtyvyyttä ja energiatehokkuutta parannetaan kustannustehokkaasti.

Helsingissä 11.9.2011

Jarek Kurnitski

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Sisällys

1 Johdanto

Kiinteistön energiankulutus kiinnostaa taloyhtiötä ja yksittäistä asukasta yleensä ennen muuta siksi, että se näkyy suoraan asumiskustannuksissa. Rakennuskannan energiataloudella on kuitenkin laaja vaikutus myös yhteiskunnan energiankulutukseen. Energiankäyttöä pyritään vähentämään nyt ja tulevaisuudessa ennen muuta ympäristönsuojelun ja energiansäästön nimissä. Kiinteistöjen omistajia ohjataan kohti energiatehokkaampia päätöksiä korjausrakentamisen energiamääräyksillä. Määräysten valmistelu on käynnissä ympäristöministeriössä ja näillä näkymin ne tulevat voimaan vuoden 2013 aikana.

Tämän kirjan tarkoitus on auttaa asuinkerros- ja rivitalojen asukkaita, osakkaita ja kiinteistön ylläpidosta vastaavia kohentamaan talon rakennusteknistä laatua, energiataloutta ja sisäilmastoa. Kirjassa tarkastellaan 1960–1980-luvuilla rakennettuja asuinkerrostaloja sekä 1970–1990-luvuilla rakennettuja rivitaloja. Syynä kyseisten ajanjaksojen valintaan on, että maamme asuinkerrostaloista on näinä vuosina rakennettu lähes 60 prosenttia ja rivitaloista noin 80 prosenttia. Lisäksi monet tämänikäiset rakennukset kuluttavat runsaasti energiaa.

Kuva 1.1. Asuinkerros- ja rivitalojen ikäjakauma. Lähde: Tilastokeskus.

Kiinteistön energiatalouden parantaminen tulee aina aloittaa kiinnittämällä huomio kiinteistön käyttöön ja ylläpitoon. Aluksi on varmistuttava, että kiinteistöä käytetään oikein ja että rakenteet ja tekniset järjestelmät toimivat suunnitellulla tavalla ja tehokkaasti. Vasta tämän jälkeen on aika pohtia, mitä kunnostus- ja korjaustoimia voidaan tehdä energiatalouden ja sisäilman laadun kohentamiseksi.

Kiinteistön rakenteilla ja teknisillä järjestelmillä on tekninen käyttöikä, jonka jälkeen niitä joudutaan kunnostamaan tai uusimaan. Korjausten yhteydessä kannattaa luonnollisesti pohtia myös energiatalouden parantamista – jo pelkästään energian jatkuvan kallistumisen vuoksi. Sähkön, kaukolämmön, öljyn ja pelletin hinnat kohoavat markkinoilla tapahtuvien muutosten ja energiapoliittisten päätösten seurauksena.

Energian hintakehityksen seuraaminen ja ennustaminen onkin tärkeää, koska lämmityksen, sähkön ja veden osuus asuntoyhteisön hoitokuluista on noin 30–45 prosenttia. Lisäksi energiatehokkuuden parantaminen tasaa asuntojen lämpötiloja ja ilmanvaihtoa ja lisää tätä kautta niiden viihtyisyyttä.

€/MWh Kaukolämpö, kerrostalo 10 000 m3

Kaukolämpö, rivitalo 2 000 m3

Sähkö, vuosikulutus 2 000 kWh

Sähkö, vuosikulutus 20 000 kWh

Kevyt polttoöljy Pelletti

Kiinteistön energiatalouden parantamisessa ei pidä keskittyä pelkästään energiansäästöön, vaan siinä pitää pyrkiä kokonaistaloudelliseen ratkaisuun. Parhaimmillaan energiatalouden parantaminen kohentaa myös rakennusten sisäilman laatua, joka puolestaan vaikuttaa asukkaiden terveyteen ja elämänlaatuun. Ellei kokonaisuutta oteta huomioon, muutokset voivat viedä jopa huonompaan suuntaan. Energiatalouden paran-

Kuva 1.2. Energian hintakehitys. Lähde: Tilastokeskus.

tamistoimien vaikutukset esimerkiksi sisäilmastoon onkin syytä selvittää etukäteen, jottei niitä tule vahingossa tehdyksi sisäilman laadun kustannuksella.

Etenkin sellaisissa korjaushankkeissa, joissa rakennuksen ulkonäköä muutetaan, tulee ottaa huomioon muutoksen vaikutukset rakennuksen ominaispiirteisiin ja toimivuuteen. Esimerkiksi julkisivun lisälämmöneristämistä harkittaessa on syytä huomioida seinäpinnan suhde rakennuksen räystääseen, ikkunoihin sekä sokkeliin. Erityisen tärkeää tämä on suojelluissa rakennuksissa.

Kirjassa on tämän johdannon lisäksi viisi lukua. Luvussa 2 tarkastellaan tyypillisten asuinkerros- ja rivitalojen kulutustietoja ja neuvotaan, miten jokainen asukas, osakas ja kiinteistön ylläpidosta vastaava voi niiden avulla arvioida kiinteistön nykytilaa. Luvussa 3 valotetaan kiinteistön käytön ja ylläpidon vaikutusta energiankulutukseen. Luku 4 kertoo puolestaan mahdollisuuksista parantaa energiatehokkuutta erilaisten korjaushankkeiden yhteydessä. Luvussa 5 kerrotaan erikseen korjaushankkeen suunnittelusta, koska se on erityisen tärkeä vaihe korjausrakentamishankkeissa. Lopuksi luvussa 6 esitellään tapausesimerkkejä korjaushankkeiden yhteisvaikutuksista asuinkerros- ja rivitalojen energiatalouteen, sisäilmastoon ja kustannuksiin.

2 Taloyhtiöiden ja asuntojen energiankulutus

Jotta taloyhtiön energiataloutta voitaisiin lähteä parantamaan, on taloyhtiön asukkailla ja osakkailla oltava selkeä käsitys siitä, kuinka paljon energiaa ja vettä taloyhtiössä käytetään ja kuinka tämä kulutus näkyy hoitokuluissa. Tämän luvun tietojen avulla taloyhtiössä on mahdollista selvittää, mihin energiaa kuluu ja miten paljon sitä kuluu verrattuna muihin vastaaviin rakennuksiin.

2.1 Hoitokulut

2.1.1 Mistä kiinteistön hoitokulut muodostuvat Kiinteistön suurimmat yksittäiset hoitokuluerät ovat lämmitys, vesi ja kiinteistösähkö. Ne katetaan osakkaiden maksamilla vastikkeilla tai vuokratuotoilla. Vuonna 2009 asunto-osakeyhtiömuotoisen asuinkerrostalon hoitokulut olivat noin neljä euroa asuinneliötä kohden kuukaudessa. Lämmityksen, veden ja kiinteistösähkön osuus tästä on keskimäärin 36 prosenttia.

Ulkoalueiden hoito 1,2 %

Henkilöstökulut 1,7 %

4,04 €/m2/kk 155 dm3/hlö/vrk

Siivous 2,5 %

Jätehuolto 3,0 %

Sähkö 4,0 %

Muut hoitokulut 4,5 %

Kiinteistövero 5,2 %

Vesi ja jätevesi 7,9 %

Hallinto 8,2 %

Käyttö ja huolto 12,1 %

Kuva 2.1. Asuinkerrostalon keskimääräiset hoitokulut v. 2009. Lähde: Tilastokeskus.

€/m2/kk

Siivous 0,0 %

Henkilöstökulut 1,2 %

Ulkoalueiden hoito 2,4 %

Käyttö ja huolto 4,7 %

Jätehuolto 5,1 %

Sähkö 5,5 %

Kiinteistövero 5,9 %

Hallinto 8,7 %

Muut hoitokulut 7,9 %

Vesi ja jätevesi 11,5%

Lämmitys 24,0 %

Kuva 2.2. Rivitalon keskimääräiset hoitokulut vuonna 2009 (sis. huoneistokohtaisesti lämmitetyt rivitalot). Lähde: Tilastokeskus.

Lämmitys 22,1 %

Korjauskustannukset 25,7 %

Kiinteistönhoitokulut

asunto-osakeyhtiömuotoisissa kerrostaloissa koko maassa vuonna 2009

Korjauskustannukset 24,9 %

Kiinteistönhoitokulut asunto-osakeyhtiömuotoisissa rivitaloissa koko maassa vuonna 2009 *)

Helpoin tapa arvioida energian- ja vedensäästötoimien tarpeellisuutta on seurata oman taloyhtiön kulutuksen kehitystä ja verrata oman kiinteistön kulutustietoja muiden vastaavien kiinteistöjen kulutustietoihin.

2.1.2 Mistä lämpölasku muodostuu

Kaukolämpöä käyttävien rakennusten lämmityskulut muodostuvat

•  tilausvesivirran tai -tehon mukaan määräytyvästä kiinteästä perusmaksusta ja

•  energiankulutukseen perustuvasta energiamaksusta.

Kaukolämmön hinta määräytyy taloyhtiön alueella toimivan kaukolämpöyhtiön eli lämmönmyyjän hinnoittelun perusteella. Asuinkerros- ja rivitaloissa kaukolämmön perusmaksun osuus on yleensä noin 20 prosenttia kaukolämpölaskusta. Perusmaksun osuus kuitenkin vaihtelee eri puolilla Suomea. Vuonna 2010 perusmaksun osuus oli kaukolämmön toimittajasta riippuen 10–40 prosenttia kokonaishinnasta. Luvun

3.3.12 kohdassa ”Kaukolämmön tilausvesivirran tai tehon tarkistaminen” on käsitelty tarkemmin kaukolämmön perusmaksun muodostumista ja keinoja, joilla siihen voidaan vaikuttaa.

2.1.3 Mistä sähkölasku muodostuu

Kiinteistö- ja huoneistosähkökulut muodostuvat

•  perusmaksusta ja

•  energialaitoksen toimittaman sähkön kulutusmittaukseen perustuvista energia- ja siirtomaksuista.

Sähkön perusmaksun osuus sähkölaskusta on yleensä 5–15 prosenttia. Tällä hetkellä noudatetaan vielä yleistariffia ja tasahinnoittelua, mutta tämä saattaa muuttua tulevina vuosina sähkönkulutuksen reaaliaikaisen mittauksen yleistyessä. Samalla syntyy mahdollisuus hinnoitella kiinteistösähkö sähkön pörssihinnan mukaisesti.

Kotitalous voi valita sähkön toimittajan tai sitten ostaa sähkönsä halvimmalta tai ekologisimmalta toimittajalta. Sähkön siirtohinnat määräytyvät sen sijaan asunnon sijainnin mukaan. Asunto-osakeyhtiöissä osakkaat pystyvät yhtiökokouksessa vaikuttamaan kiinteistösähkön myyjän valintaan ja tätä kautta sähkön energiamaksuun. Niin sähkönmyyjän valintaa pohdittaessa kuin uutta sähkösopimusta solmittaessa kannattaa kiinnittää huomiota paitsi sähkön hintaan myös sen tuotantotapaan.

Sekä kotitalouden että taloyhtiön kannattaa seurata sähkön hintakehitystä ja vertailla oman sähkösopimuksensa hintoja muiden sähkönmyyjien hintoihin. Vertailussa voi käyttää apuna esimerkiksi Energiamarkkinaviraston sähkön hintavertailusivustoa (www.sahkonhinta.fi).

Hallitus: Huoneisto- ja kiinteistösähkön kilpailutuksella saavutettavissa oleva etu kannattaa tarkistaa vuosittain.

2.1.4 Mistä vesilasku muodostuu

Vesi- ja jätevesikulut muodostuvat

•  mahdollisesta perusmaksusta ja

•  vesilaitoksen laskuttamasta kulutusmittaukseen perustuvasta vesimaksusta ja jätevesimaksusta.

Vesilaitosten perimä perusmaksu on yleensä 0–15 prosenttia vesi- ja jätevesilaskusta. Kaikki vesilaitokset eivät peri perusmaksua. Käyttövedestä ja jätevedestä laskutetaan kulutuksen mukaan.

Kylmän veden kustannukset koostuvat vesimaksusta, jätevesimaksusta ja mahdollisesta perusmaksusta. Lämpimän veden hinta koostuu kylmän veden hinnasta lisättynä tarvittavan lämmitysenergian kustannuksella. Kylmän ja lämpimän veden hinnat [€/m3] voidaan laskea seuraavasti:

• Kylmän veden hinta = Vesikustannus [€/m3] + Jätevesimaksu [€/m3] + Perusmaksu [€/m3]

• Lämpimän veden hinta = Kylmän veden hinta [€/m3] + 0,058 [MWh/m3] x Energianhinta [€/MWh]

Kerroin 0,058 kertoo, kuinka paljon lämmitysenergiaa [MWh] tarvitaan yhden vesikuution lämmittämiseen 5 °C:sta 55 °C:een. Lämmitysenergian hinnassa tulee ottaa huomioon todelliset sekä energia- että perusmaksut. Kylmävesikustannuksena, jätevesimaksuna ja mahdollisena vesilaitoksen perimänä perusmaksuna tulee käyttää taloyhtiön todellisia kustannuksia.

Henkilöä kohden tuleva kuukausittainen vesimaksu saadaan kertomalla kylmän veden hinta kylmän veden kulutuksella ja lisäämällä siihen lämpimän veden kulutus kerrottuna lämpimän veden hinnalla. Vedenkulutustiedot voivat perustua taloyhtiön keskimääräiseen kokonaisvedenkulutukseen, josta arvioidaan lämpimän veden osuudeksi esimerkiksi 40 prosenttia (ks. 2.4) Jos taloyhtiössä on käytössä huoneistokohtaiset vesimittarit, voidaan käyttää näiden mittareiden lukemia (ks. 4.5.3, huoneistokohtainen vedenmittaus).

Esimerkki

Taloyhtiössä on keskimääräinen kokonaisvedenkulutus 150 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa. Lämpimän veden osuus kokonaisvedenkulutuksesta on 40 prosenttia ja kylmän veden 60 prosenttia. Vesilaitos laskuttaa taloyhtiöltä vedestä 1,03 €/m3 ja jätevedestä 1,60 €/m3, mutta erillistä perusmaksua ei peritä. Taloyhtiön lämmitysmuotona on kaukolämpö ja sen kokonaishinta (energiamaksu ja perusmaksu) on 55 €/MWh. Kylmän ja lämpimän veden hinta muodostuu tällöin seuraavasti:

• Kylmän veden hinta = 1,03 €/m3 + 1,60 €/m3 = 2,63 €/m3

• Lämpimän veden hinta = 2,63 €/m3 + 0,058 €/MWh x 55 €/MWh = 5,82 €/m3

Kylmän ja lämpimän veden kustannus henkilöä kohden kuukaudessa keskimääräisen vedenkulutuksen perusteella on seuraava:

• Kylmä vesi = (1/1000) x (365/12) x 0,60 x 150 m3 /hlo,kk x 2,63 €/m3 = 7,20 €/hlö, kk

• Lämminvesi = (1/1000) x (365/12) x 0,40 x 150 m3 /hlo,kk x 5,82 €/m3 = 10,60 €/hlö, kk

• Vesimaksu yhteensä kuukaudessa = 7,20 €/hlö, kk + 10,60 €/hlö, kk = 17,80 €/hlö, kk

Laskentakaavoissa olevalla kertoimella (1/1000) muunnetaan litrat kuutiometreiksi ja kertoimella (365/12) vuorokautinen kulutus keskimääräiseksi kulutukseksi kuukaudessa.

2.2 Lämmitysenergian kulutus

2.2.1 Mihin lämpöenergiaa kuluu

Jotta energiansäästötoimet voidaan kohdistaa oikein, on ensisijaisen tärkeää tietää, mistä rakennukseen tulee lämpöä ja mitä kautta sitä häviää. Rakennukseen tulevien lämpöenergioiden ja lämpöhäviöiden jakaantumista voidaan havainnollistaa niin sanotulla lämpöenergiataseella. Seuraavista lämpöenergiataseita kuvaavista piirroksista näkyy, että rakennuksen lämpöenergia on peräisin monesta lähteestä.

Ilmanvaihto 36-37 %

Yläpohja 4-6 %

Ikkunat 19-21 %

Lämmitys 66-72 %

Sähkölaitteet 15-16 %

Aurinko ja ihmiset 15-16 %

Ulkoseinät 13-17 %

Viemäri 17-19 %

Alapohja 5-6 %

Kuva 2.3. Lämpöenergiatase 1960–1980-lukujen asuinkerrostaloissa.

Ilmanvaihto 27-31 %

Yläpohja 12-18 %

Ikkunat 15-18 %

Lämmitys 75-80 %

Sähkölaitteet 8-12 %

Aurinko ja ihmiset 11-13 %

Kuva 2.4. Lämpöenergiatase 1970–1990-lukujen rivitaloissa.

Viemäri 14-18 %

Ulkoseinät 12-15 %

Alapohja 10-15 %

Asuinkerrostalojen kolme suurinta yksittäistä lämpöhäviöiden aiheuttajaa ovat ilmanvaihto, lämmin käyttövesi ja ikkunat. Ylä- ja alapohjasta lämpöhävikkiä ei juuri tule. Myös rivitaloissa lämpöä häviää yleensä eniten ilmanvaihdon kautta. Rivitaloissa alaja yläpohjan kautta häviää suhteessa huomattavasti enemmän lämpöä kuin asuinkerrostaloissa. Häviö on lähes yhtä suuri kuin lämpöhäviö ikkunoiden kautta.

Toisaalta on hyvä muistaa, että tiloja lämmittävät myös ihmiset ja auringonsäteily eli niin sanotut ilmaislämmöt sekä erilaisista sähkölaitteista tuleva lämpöenergia. Esimerkiksi kaukolämmitteisissä asuinkerrostaloissa tällaisen välillisen sähkölämmityksen osuus on lähes 20 prosenttia, jonka jokainen talous maksaa omassa sähkölaskussaan. Ilmaislämmöt sekä sähkölaitteista peräisin oleva lämpöenergia voivat toisaalta nostaa huoneilman lämpötilan turhankin korkeaksi, jos energiaa syntyy yli tilojen lämmöntarpeen (esim. kesäaikaan). Tällöin tiloja voidaan joutua viilentämään, mikä taas lisää energiankulutusta entisestään.

2.2.2 Miten lämmitysenergian kulutus esitetään?

Lämmitysenergian kulutus esitetään yleensä vuotuisena ominaiskulutuksena joko rakennustilavuutta tai rakennuksen pinta-alaa kohden. Kun lämmitysenergian kulutus ilmoitetaan suhteessa rakennuksen tilavuuteen, puhutaan lämpöindeksistä. Lämpöindeksin avulla havainnollistetaan, kuinka paljon lämmitysenergiaa kuluu rakennuskuutiometriä kohden vuodessa.

Lämpöindeksi ilmoitetaan normeerattuna eli korjattuna kunkin vuoden niin sanotulla lämmitystarveluvulla vastaamaan vertailuvuotta. Normeerauksen avulla saadaan korjattua lämmitysenergian vuosittaiset kulutustiedot keskenään vertailukelpoisiksi.

Etelä-Suomessa 1960–1980-luvulla valmistuneiden asuinkerrostalojen lämpöindeksi on yleensä 45–65 kilowattituntia rakennuskuutiometriä kohden vuodessa (kWh/m3/v). Tilastoitujen kulutustietojen perusteella myös Etelä-Suomen rivitaloista, jotka on rakennettu vuosina 1960-1990, Etelä-Suomeen, noin 75 prosenttia kuluttaa lämpöenergiaa lämpöindeksillä mitattuna 45–65 kWh/m3/v. Keski-Suomessa kulutukset ovat kylmempien sääolojen vuoksi keskimäärin 10–15 prosenttia ja Pohjois-Suomessa 25–30 prosenttia suurempia kuin Etelä-Suomessa.

Jos lämmitysenergian kulutus halutaan esittää lämpöindeksin sijasta asuinpinta-alaa (asm2) kohden, voidaan muuntokertoimena käyttää asuinkerrostaloille arvoa 4,5 ja rivitaloille 3,5. Nämä muuntokertoimet perustuvat tilastotietoihin asuinkerros- ja rivitalojen rakennustilavuuksista ja asuinpinta-aloista. Tällöin Etelä-Suomessa olevien 1960–1980-luvulla valmistuneiden asuinkerrostalojen vuotuinen lämmitysenergiankulutus olisi välillä 200–295 kWh/asm2 ja 1970–1990 -lukujen rivitalojen 135–195 kWh/asm2.

Käyttöveden lämmittämiseen kuluu tavallisesti 20–30 prosenttia kiinteistön lämmitysenergiasta. Asuinkerros- ja rivitaloissa käyttöveden lämmittämiseen kuluu lämpöenergiaa keskimäärin 9–12 kilowattituntia rakennuskuutiometriä kohden vuodessa (kWh/rm3/a) tai vastaavasti 35–40 kilowattituntia asuinpinta-alaa kohden vuodessa.

Hallitus: Seuraa neljännesvuosittain kiinteistön lämmitysenergian kulutusta ja sen kehitystä. Vertaa kulutusta vastaavien kiinteistöjen kulutukseen.

Kuva 2.5. Asuinkerrostalon lämmitysenergiankulutus. Lähde: Suomen Talokeskus.

Kuva 2.6. Rivitalon lämmitysenergiankulutus. Lähde: Suomen Talokeskus.

Lämmitysenergian kulutuksen jakaumasta nähdään, kuinka esimerkiksi rakentamismääräysten muutokset ovat parantaneet rakennusten lämpötaloutta. Vuonna 1978 rakennusten lämmöneristysmääräykset kiristyivät noin 30 prosenttia, mikä näkyy erityisesti 1970–1980-luvun taitteessa asuinkerrostalojen lämpöindeksien alenemisena. 1960–1970-luvulla rakennetut asuinkerros- ja rivitalot sen sijaan kamppailevat tasavertaisesti suurimmasta lämpöindeksistä. Yhtenä syynä tähän on 1960-luvulta aina 2000-luvun alkuvuosiin asti käytössä ollut koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä, jossa ei ole poistoilman lämmöntalteenottoa. Poistoilman lämmöntalteenotto eli käytännössä koneellinen tulo-poistoilmanvaihtojärjestelmä lämmöntalteenotolla tuli rakentamismääräysten kautta vaatimukseksi vuonna 2003. Tämä näkyy suoraan lämpöindeksien pienentymisenä vuoden 2004 jälkeen.

Tilastoidut lämpöindeksit osoittavat, että 1920–1930-luvulla rakennetut asuinkerrostalot ovat lämpötaloudeltaan jopa yhtä hyviä kuin 2000-luvun alussa rakennetut asuinkerrostalot. Lämpöindeksejä vertailtaessa on kuitenkin muistettava, että 1920–1930-lukujen asuinkerrostaloihin kuuluu useimmiten lämmittämättömiä ullakko- ja mahdollisesti kellaritiloja. Nämä asiat pienentävät lämpöindeksiä, joka siis kuvaa energiankulutusta suhteessa rakennustilavuuteen. Lisäksi 1920–1930-lukujen asuinkerrostalot rakennettiin yleensä tiiviisiin kortteleihin. Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, syynä alhaisiin lämpöindekseihin voi olla puutteellinen ilmanvaihto.

2.3 Sähköenergian kulutus

2.3.1 Kiinteistösähkö ja sen kulutus

Kiinteistösähköä kuluu yleisten tilojen valaistukseen, puhaltimiin ja pumppuihin, autonlämmitystolppiin ja mahdollisiin kattokaivo- ja räystäslämmityksiin. Lisäksi kiinteistösähköä voi kulua talosaunaan, hissiin, pesutupaan ja mahdolliseen kylmäkellariin.

Asuntoyhteisöissä kiinteistösähkö veloitetaan asukkailta vuokran tai vastikkeen yhteydessä. Kiinteistösähkön lisäksi jokainen talous maksaa oman huoneistosähkön kulutuksensa eli oman asuntonsa valaistuksen, viihde-elektroniikan, kylmälaitteiden, pyykinpesun ja ruoan valmistuksen kuluttaman sähkön. Huoneistosähkön kulutusta on käsitelty luvussa 2.3.2.

Asuntoyhteisöjen kiinteistösähkön kulutus kasvaa vuosi vuodelta, koska esimerkiksi sähköä käyttäviä laitteita on yhä enemmän. Kiinteistösähkön kulutus on 1960–1980-luvun asuinkerrostaloissa keskimäärin 2–5 kilowattituntia rakennuskuutiometriä kohden vuodessa (kWh/rm3/v). Vastaavasti rivitaloissa kiinteistösähkön kulutuslukemat ovat tyypillisesti 2–6 kilowattituntia rakennuskuutiota kohden vuodessa.

Kuva 2.7. Asuinkerrostalojen kiinteistösähkön kulutus. Lähde: Suomen Talokeskus.

Kuva 2.8. Rivitalojen kiinteistösähkön kulutus. Lähde: Suomen Talokeskus.

Erityisesti rivitaloissa on hyvä huomata, että asukas voi joutua maksamaan asuntokohtaisten taloteknisten järjestelmien käyttämän sähkön sähkölaskussaan. Esimerkiksi asunnon ilmanvaihtolaitteiston ja kylpyhuoneen sähköisen lattialämmityksen käyttämä sähkö laskutetaan useimmiten suoraan asukkaan huoneistosähkölaskussa.

On kaksi ajankohtaa, jolloin kiinteistösähkön kulutukset asuinkerros- ja rivitaloissa ovat selkeästi kasvaneet. Ensimmäinen nousupyrähdys osuu 1960-luvulle, jolloin uusissa kiinteistöissä siirryttiin käyttämään painovoimaisen ilmanvaihdon sijaan koneellista poistoilmanvaihtojärjestelmää. Toinen kasvupiikki oli vuoden 2003 jälkeen, jolloin alettiin siirtyä koneellisesta poistoilmanvaihtojärjestelmästä koneelliseen tulopoistoilmanvaihtojärjestelmään. Ilmanvaihdon lisäksi kiinteistösähkön kulutusta ovat nostaneet muun muassa kiinteistösähköä käyttävät märkätilojen lattialämmitykset.

2.3.2 Huoneistosähkö ja sen kulutus

Huoneisto- eli kotitaloussähkön toimittamisesta jokainen kotitalous tekee oman sähkösopimuksensa sähköntoimittajan kanssa.

Huoneistosähköä kuluu asumiseen liittyviin palveluihin ja laitteisiin. Käytännössä sähköä tarvitaan muun muassa viihde-elektroniikan käyttämiseen, asuntojen valaistukseen, ruoanlaittoon ja pyykinpesuun. Tyypillisessä asuinkerros- tai rivitalon kahden tai kolmen hengen taloudessa sähkölaskun suuruus on 380–430 euroa vuodessa, jos sähkön hinta on 0,15 euroa kilowattitunnilta (€/kWh). Tästä summasta noin puolet kuluu viihde-elektroniikan ja valaistuksen kuluttamaan sähköön.

Asukas: Seuraa huoneistosähkön kulutusta ja selvitä mahdollisten muutosten syyt.

Asukkaiden ja osakkaiden on myös hyvä pitää mielessä, että esimerkiksi kylpyhuoneiden mukavuuslattialämmitys voi lisätä huomattavasti huoneistosähkön kulutusta. Mukavuuslattialämmitys kuluttaa sähköä yhtä neliömetriä kohden noin 150–300 kilowattituntia vuodessa käyttötottumuksista riippuen. Näin ollen viiden neliömetrin kokoisen kylpyhuoneen mukavuuslattialämmityksen sähkönkulutus olisi vuositasolla 750–1 500 kilowattituntia. Tämä merkitsee 113–225 euron lisälaskua, kun sähkön hinta on 0,15 euroa kilowattitunnilta (€/kWh).

2550 kWh/v

Pyykinpesu 6 %

2850 kWh/v

Pyykinpesu 4 %

Viihde-elektroniikka 12 %

Kylmälaitteet 18 %

Kylmälaitteet 16 %

Viihde-elektroniikka 22 %

Ruuan-valmistus, sis. astianpesun 16 %

Ruuanvalmistus, sis. astianpesun 24 %

Sähkökiuas 20 %

Valaistus ja muu 31 %

Tavallinen varustelutaso, kerrostalo, 3 asukasta, 75 m2

Valaistus ja muu 32 %

Tavallinen varustelutaso, rivitalo, 2 asukasta, 75 m2

Kuva 2.9. Huoneistosähkön jakauma tyypillisissä kotitalouksissa asuinkerros- ja rivitaloissa. Lähde: Kotitalouksien sähkönkäyttö 2006, Adato 2008.

2.4 Vedenkulutus

2.4.1 Mihin vettä kuluu

Kodeissa vettä kuluu peseytymiseen, ruoanlaittoon, siivoamiseen, pyykinpesuun ja WC:n huuhteluun. Lämpimän käyttöveden osuus asuinkerros- ja rivitalojen kokonaisvedenkulutuksesta on keskimäärin 40 prosenttia. Suurin osa päivittäisestä vedestä käytetään peseytymiseen, johon lämpimästä vedestä kuluu noin 40–75 prosenttia.

Asukas: Peseytymisessä käytettävän veden kulutukseen vaikuttaa eniten suihkussa vietetty aika. Suihkusta tulee vettä tavallisesti 12 litraa minuutissa. Tällöin viiden minuutin suihkun aikana vettä voi kulua 60 litraa ja 20 minuutin suihkussa 240 litraa.

Useimmiten kokonaisvedenkulutuksen pienentyessä lämpimän käyttöveden osuus kokonaiskulutuksesta kasvaa ja kylmän veden osuus pienenee, esimerkiksi vähemmän vettä käyttävien WC-istuimien ansiosta.

2.4.2 Miten vedenkulutusta mitataan

Asuntoyhteisön vedenkulutus ilmoitetaan litroina henkilöä kohden vuorokaudessa (l/hlö/vrk). Asuinkerrostalon keskimääräinen kokonaisvedenkulutus on noin 155 l/hlö/vrk ja rivitalon noin 140 l/hlö/vrk.

Kuva 2.10. Asuinkerrostalojen kokonaisvedenkulutus. Lähde: Suomen Talokeskus.

Vedenkulutuksen vaikutus asumiskustannuksiin voidaan laskea käytetyn veden määrällä ja hinnalla. Tuhat litraa kylmää vettä maksaa noin 3 euroa ja tuhat litraa lämmintä vettä noin 6 euroa. Jos nelihenkisessä perheessä käytetään vettä keskimäärin

155 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa, josta lämpimän veden kulutus on keskimäärin 40 prosenttia, aiheutuu kokonaiskulutuksesta noin 2,6 euron menot päivittäin. Kuukaudessa se tietää jo 78 euron menoja.

2.4.3 Käyttötottumusten vaikutus

Vedenkulutus ja sen kustannukset riippuvat enemmän vedenkäyttötottumuksista kuin siitä, milloin asuinkerros- tai rivitalo on rakennettu. Vuoden 2005 jälkeen rakennetuissa rivitaloissa yleistyneet huoneistokohtaiset vesimittarit yhdistettynä vettä säästäviin vesikalusteisiin ja oikeaan vesijohtoverkoston painetasoon ovat saaneet keskimääräisen vedenkulutuksen laskemaan 10–30 prosenttia verrattuna vanhempiin rivitaloihin.

Käyttötottumuksilla on erittäin suuri vaikutus vedenkulutukseen, sillä asukas kuluttaa vettä tavanomaisesti 60–270 l/hlö/vrk. Kuvasta 2.12 näkyy asukkaiden vedenkäyttötottumusten vaihtelu yhdessä taloyhtiössä.

Kuva 2.11. Rivitalojen kokonaisvedenkulutus. Lähde: Suomen Talokeskus.

Alhaisimmillaan kokonaisvedenkulutukset ovat kuvan osoittamassa taloyhtiössä olleet noin 50 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa ja suurimmillaan yli 400 litraa. Tämän lisäksi vaihtelee lämpimän veden kulutus: lämpimän veden osuus kokonaisvedenkulutuksesta vaihtelee 20 prosentista aina yli 50 prosenttiin. Ihminen, joka kuluttaa vettä 400 litraa vuorokaudessa, maksaa siitä 47 euroa vesimaksua kuukaudessa.

Asukas: Miten käytät vettä? Tiesitkö, miten pienillä vedenkäytön muutoksilla ja helposti voit pienentää asumiskustannuksiasi?

Peseytyminen36% WC26% Pyykinpesu13% Keittiö23%

155 dm3/hlö/vrk

Kuva 2.12. Huoneistojen välillä voi olla suuriakin eroja vedenkulutuksessa. Lähde: Vesiverto.

Kuva 2.13. Keskimääräisen vedenkulutuksen jakautuminen eri toimintojen välillä. Lähde: Motiva.

Suomen Talokeskus Oy on vuonna 1923 perustettu kiinteistöjen korjausrakentamiseen, ylläpitoon ja energianhallintaan erikoistunut yli sadan asiantuntijan insinööritoimisto. Toteutamme kaikki kiinteistöjen elinkaareen liittyvät palvelut.

MEILTÄ SAAT

• rakennusten kuntoarviot

• kuntotutkimukset, RLVIS

• suunnittelupalvelut, RLVIS

• hankesuunnitelmat

• valvonnat, vastaanotot

• rakennuttajapalvelut

• mittaukset, säädöt

• asbestityösuunnitelmat

• pelastussuunnitelmat

• huoltokirjat

• huolto-ohjelmat, kilpailutus

• kosteusvauriokonsultointi

• liikekiinteistöjen käytön ja energiatalouden

konsultointi

• käytön tarkastuspalvelut

Katso lisää: www.talokeskus.fi

LAHTI

TAMPUURIOHJELMISTOLLA

• huoltokirjojen laadinta

• huoltotyöohjelmat ja kilpailutus

• kulutusseurantapalvelut

• kunnossapidon ja PTS-suunnittelun dokumenttien hallinta

JYVÄSKYLÄ

3 Suunnitelmallinen käyttö ja ylläpito

Kiinteistön energiatalouden hallinnassa keskeisiä asioita ovat asukkaiden käyttö- ja kulutustottumukset sekä kiinteistön ylläpidon suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus. Tässä luvussa kerrotaan, missä määrin asukkaiden käyttö- ja kulutustottumukset vaikuttavat asumiskustannuksiin. Samalla käydään läpi, millaisin suunnitelmin ja tavoittein päästään kiinteistön energiatehokkaaseen ylläpitoon ja mitkä siinä ovat tärkeimmät työkalut.

Taloyhtiöitä patistavat suunnitelmalliseen toimintaan ja energiatehokkuuden kohentamiseen myös lainsäädännöstä tulevat velvoitteet, kuten energiatodistuksen ja asuntoosakeyhtiön kunnossapitotarveselvityksen laatimisvelvollisuus. Lisäksi 2000-luvulla valmistuneissa rakennuksissa on laadittava ja ylläpidettävä huoltokirjaa.

3.1 Ylläpitosuunnitelman laatiminen

Ennen kuin kiinteistön käyttöä ja ylläpitoa voidaan suunnitella, taloyhtiön asukkailla ja osakkailla täytyy olla yhteinen näkemys siitä, millaisessa kiinteistössä he haluavat asua. Sopivia tavoitteita haettaessa lähtökohdaksi voidaan ottaa esimerkiksi uudistuotannossa yleiset, energiataloudellisen ja sisäilmasto-oloiltaan viihtyisän asunnon tavoitteelliset ominaisuudet. Tämän jälkeen voidaan arvioida, millaiset tekniset, taloudelliset ja sosiaaliset edellytykset niiden saavuttamiseen on omassa kiinteistössä. Sisäilmaston tavoitteellisia ohjearvoja on löydettävissä esimerkiksi Rakennustietosäätiön julkaisemasta ohjekortista Sisäilmastoluokitus 2008 (KH 27-00422).

Ylläpitosuunnitelman eli ylläpitostrategian laatiminen koostuu yhteisen tahtotilan eli vision määrityksestä, nykytilan selvityksestä ja strategian laadinnasta. Toimeenpanovaiheeseen kuuluvat ylläpitosuunnitelman toimeenpano ja sen vaikutusten arviointi ja seuranta.

Kun tiedetään, mitä halutaan ja mikä on rakennuksen nykyinen kunto, voidaan sopia toimenpiteistä esimerkiksi energiatalouden ja sisäilmaston laadun kohentamiseksi. Samalla taloyhtiössä voidaan laatia yhteisesti sovittu toimintasuunnitelma asumiskustannusten pienentämiseksi ja viihtyvyyden parantamiseksi. Toimintasuunnitelma on osa taloyhtiön strategiaa.

Hallitus: Huolehdi, että taloyhtiölle on laadittu yhteisesti sovittu toimintasuunnitelma.

Strategiassa voidaan sopia esimerkiksi siitä, kuinka suuret asumiskustannukset saavat kulloinkin enintään olla, ja velvoittaa taloyhtiön hallinto pitämään huolta energiatalouden ja sisäilmaston parantamisesta ja kyseisten toimien rahoituksesta.

Kuva 3.1. Suunnitelmallinen ja tavoitteellinen kiinteistönpito on jatkuva prosessi.

Esimerkki

Taloyhtiössä huomattiin, että vedenkulutus oli ollut useana vuotena yli 160 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa. Tämän jälkeen osakkaat asettivat tavoitteeksi vedenkulutuksen vähentämisen 130 litraan henkilöä kohden vuorokaudessa. Yhtiökokous valtuutti taloyhtiön hallinnon valmistelemaan ehdotuksen vedenkulutuksen vähentämiseksi seuraavan kahden vuoden aikana. Hallinto laati ehdotuksen, joka hyväksyttiin yhtiökokouksessa. Näin taloyhtiö sai strategian vedenkulutuksen vähentämiseksi.

Strategiassa ensimmäisen vuoden toimet kohdistuivat käyttövesiverkoston paineen tarkistamiseen ja veden virtaamien säätämiseen. Lisäksi siihen sisältyi ehto: jos tavoitteita ei saavuteta vuoden kuluessa, asennetaan huoneistoihin vesimittarit tulevan putkiremontin yhteydessä ja tilannetta arvioidaan uudelleen remontin jälkeen.

3.2 Arjen energiatehokkuus

3.2.1 Tieto lisää motivaatiota

Asukkaiden kulutustottumukset ja halu seurata kulutusta vaikuttavat eniten siihen, miten energiatalouden ja sisäilman laadun kohentamistoimet onnistuvat. Kulutusta ei voida hallita, elleivät asukkaat, osakkaat ja kiinteistön ylläpidosta vastaavat tahot ole selvillä kiinteistön nykytilanteesta ja omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa kulutuksen pienentämiseen. Kysymys on ennen kaikkea tiedon jakamisesta ja ihmisten motivoinnista. Tietoa tarvitaan erityisesti seuraavista asioista:

•  Motivointi – mikä on kulutuksen osuus hoitokustannuksissa?

•  Vaikutusmahdollisuuksien havainnollistaminen – mitä voidaan tehdä?

•  Tulosten seuranta ja palautteen antaminen – mitä on saatu aikaan?

Asukkaille tulee tiedottaa kuukausittaiset lämmön, sähkön ja veden kulutukset ja niiden aiheuttamat kustannukset. Heille täytyy myös kertoa, miten he voivat kulutukseensa vaikuttaa. Tiedotus- ja koulutustilaisuuksilla on tärkeä merkitys käyttö- ja kulutustottumusten muuttamisessa, yleisen tiedon lisäämisessä ja tätä kautta asumiskustannusten pienentämisessä.

Asukas: Jokaisen panos vaikuttaa. Kaikkien on muutettava tottumuksiaan, jotta merkittävää säästöä syntyisi.

Taloyhtiön asukkaat voivat vaikuttaa energiatalouden ja sisäilman laatuun monella tavalla. Keskeisimpiä ovat seuraavat neljä toimenpidettä:

•  vedenkäytön ja vesivuotojen seuranta

•  sisälämpötilan seuranta

•  ilmanvaihdon toimivuuden seuraaminen ja

•  jatkuvasti käytettävien lamppujen ja valaisimien uusiminen.

Hallitus: Kerro asukkaille, mihin energiaa kuluu ja millä tavoin sitä voidaan säästää.

3.2.2 Vedenkäytön ja vesivuotojen seuranta

Vedenkulutuksen osuus asumiskustannuksista on suuri. Vedenkulutukseen voidaan helpoiten vaikuttaa seuraamalla ja muuttamalla omia vedenkäyttötottumuksia.

Erityisesti suihkussa kulutetaan paljon vettä, ja tätä kulutusta on helppo ryhtyä vähentämään. Hanan voi sammuttaa shampoon levityksen ajaksi ja iho tulee puhtaaksi vähemmälläkin vedenvalutuksella.

Asukas: Suihkussa kuluu 1 euro 10 minuutissa.

Suihkussa käynnin aiheuttamaa vedenkulutusta voidaan myös suitsia käyttämällä vettä säästäviä suihkupäitä. Tällaisten suihkupäiden virtaustekninen muotoilu muokkaa veden virtausnopeutta ja pisarakokoa siten, että suihku tuntuu pienemmilläkin vesimäärillä tehokkaalta. Vettä säästävillä suihkupäillä on mittaustulosten perusteella onnistuttu vähentämään suihkuveden kulutusta 35–45 prosentilla. Tämä tarkoittaa noin 5–15 euron säästöä henkilöä kohden kuukaudessa, jos suihkussa käytetään vettä 5–20 minuuttia yhden suihkussa käynnin aikana.

Kiinteistön ylläpidosta vastaavien tahojen kuuluu seurata virtaamia vesijohtoverkostossa. Jos suihkusta tulee vettä yli 12 litraa minuutissa tai käsienpesualtaan hanasta yli 6 litraa minuutissa, on käyttövesiverkosto mahdollisesti säädettävä. Pienillä muutoksilla voidaan saada aikaan suuria säästöjä.

Asukas: Veden virtaama on helppo tarkistaa itse laskemalla suihkusta tai käsienpesualtaasta minuutti vettä esim. muovisankoon.

Hyvä tietää:

• Suihkusta virtaa vettä tavanomaisesti 12 litraa minuutissa. Täten viiden minuutin suihkun aikana vettä kuluu 60 litraa ja 20 minuutin aikana 240 litraa. Koska suihkussa kulutetusta vedestä noin 60 prosenttia on lämmintä vettä, maksaa viiden minuutin suihkussa käynti noin 0,50 euroa ja 20 minuutin suihku noin 2 euroa. Nelihenkisen perheen jokapäiväinen suihkussa käynti maksaa siis 60–240 euroa kuukaudessa. Vesi on kallista.

• Kolmihenkisen perheen vedenkulutus on vuodessa noin 170 000 litraa. Tästä noin 40 prosenttia on lämmintä vettä. Tämän vesimäärän lämmittämiseen kuluu energiaa vuodessa noin 4 000 kilowattituntia (kWh). Se on lähes seitsemän kertaa enemmän kuin saunan lämmitykseen kuluva energia. Euroiksi muutettuna kolmihenkisen perheen vedenkulutus on tavanomaisesti 700–800 euroa vuodessa.

• Jos hampaita harjaa 3 minuuttia aamuisin ja iltaisin juoksuttaen samalla vettä, kuluu siihen yhdeltä ihmiseltä noin 40 litraa vettä vuorokaudessa. Kolmihenkiseltä perheeltä hampaiden pesuun saattaa vuodessa kulua vettä 38 000 litraa, eli noin 170 euroa, jos vedelle lasketaan hinnaksi 4,5 euroa tuhatta litraa kohden.

Vedenkäyttötapojen lisäksi vedenkulutukseen vaikuttaa merkittävästi vesikalusteiden kunto. Jos yksi wc-istuin vuotaa jatkuvasti, tarkoittaa se vuositasolla jopa 3 000 000 litran ylimääräistä kulutusta. Näin suuri – ja aivan turha – lisäkulutus verottaa taloyhtiöltä eli viime kädessä osakkailta jopa 10 000 euroa vuodessa.

Vuoto vuodessa Vuotokohdan koko Lisäkustannus

30 m3/vuosi

Tiheä tippavuoto Ompelulanka

300 m3/vuosi

Ohut vesivirta

3 000 m3/vuosi

WC:n jatkuva vuoto

30 000 m3/vuosi

Jatkuva vesivirta

Harjanvarsi

Vesikalusteiden vuotoja voi jokainen asukas tarkkailla huoneistossaan. Esimerkiksi wc-istuimen jatkuva vuoto voidaan havaita laittamalla pala wc-paperia pöntön sisäpuolen takaseinälle ja seuraamalla, kastuuko se.

Kaikista vesikalustevuodoista tulee ilmoittaa välittömästi taloyhtiön huoltomiehelle tai isännöitsijälle, jonka tulee ryhtyä heti toimiin tilanteen korjaamiseksi.

Asukas: Ilmoita kaikista vesikalustevuodoista välittömästi huoltomiehelle tai isännöitsijälle.

Hyvä tietää:

Vanha WC-istuin voi kuluttaa vettä jopa 9 litraa yhdellä huuhtelukerralla. Kun yksi henkilö huuhtelee WC:n keskimäärin 5–7 kertaa päivässä, voi vedenkulutus olla vuodessa jopa 23 000 litraa. Toisin sanoen wc:stä vedetään vuodessa alas noin 75 euroa asukasta kohden.

Kuva 3.2. Vesivuotojen aiheuttamia lisäkustannuksia (vuoden 2011 hintataso).

3.2.3 Sisälämpötilojen seuranta

Monissa taloyhtiöissä sisäilman lämpötilat ovat talvisin liian korkeita. Asuntojen sopiva lämpötila on 20–22 ˚C. Liian korkeiden huonelämpötilojen ylläpitoon kuluu turhaa energiaa ja rahaa, minkä lisäksi korkeat lämpötilat ovat haitaksi terveydelle. Korkea sisälämpötila lisää hengitystieoireita ja väsymistä, alentaa keskittymiskykyä, aiheuttaa kuivuuden tunnetta ja edesauttaa osaltaan pölypunkkien lisääntymistä.

Monesti liiallinen lämpö johtaa vieläpä siihen, että asukkaat alkavat pitää ikkunoita auki myös talvella. Tällöin energiaa kuluu entistä enemmän.

Taulukko 3.1. Eri tilojen yleisiä huoneilman lämpötilojen ohjearvoja talvisin. Lähde: Motiva

Taloyhtiöissä kannattaa sopia huoneilman tavoitelämpötiloista ja asettaa ne yleisten ohjearvojen mukaisiksi. Tavoitelämpötilat on saatettava selkeästi kaikkien asukkaiden tietoon, jotta he ymmärtävät ne ja voivat seurata niitä omissa huoneistoissaan.

Asukkaita tulee ohjeistaa ilmoittamaan taloyhtiön edustajalle havaitsemistaan poikkeavista huonelämpötiloista, jotta poikkeamien syyt voidaan selvittää ja korjata. On kuitenkin huomattava, että huonelämpötilat vaihtelevat aina jonkin verran.

Asukas: Jos huomaat lämpötilojen vaihtelevan yli kolme astetta, kerro siitä huoltomiehelle tai isännöitsijälle.

Liian korkeiden sisälämpötilojen laskeminen tai lämpötilojen tasaaminen saattaa edellyttää patteriverkoston perussäätöä. Patteriverkoston perussäätö edellyttää huolellista suunnittelua ja toteuttamista. Se on monivaiheinen toimenpide, joka toisinaan voidaan rinnastaa pienimuotoiseen korjaushankkeeseen. Tämän vuoksi patterien perussäätötyötä on kuvattu tarkemmin korjaushankkeita käsittelevässä luvussa (ks. luku 4.6).

Hallitus: Sisälämpötilan laskeminen yhdellä astella alentaa lämmityskustannuksia noin viisi prosenttia.

3.2.4 Ilmanvaihdon toimivuuden seuranta

Puutteellinen ilmanvaihto voi aiheuttaa terveyshaittoja, muun muassa kroonista nuhaa ja yskää, ihon kuivumista, päänsärkyä ja väsymystä. Huonosti toimiva ilmanvaihto lisää myös asukkaiden tyytymättömyyttä ja valituksia esimerkiksi tunkkaisesta ilmasta. Puutteellisesta ilmanvaihdosta voi aiheutua myös kosteus- ja homevaurioita. Tästä syystä ilmanvaihdon toimintaa on tarkkailtava säännöllisesti.

Helppoja keinoja ilmanvaihdon toiminnan seuraamiseen

Ilmanvaihtojärjestelmän toimivuutta voi seurata helposti havainnoimalla tiettyjä asioita:

•  Tiivistyykö sisimmän ikkunalasin sisäpintaan kosteutta? Jos, se on merkki huonosti toimivasta ilmanvaihdosta.

•  Haihtuuko suihkun jälkeen kylpyhuoneen peiliin tiivistynyt kosteus noin 10 minuutissa? Jos ei, ilmanvaihto ei ole riittävä – ainakaan kylpyhuoneessa.

•  Onko ilman suhteellinen kosteus jatkuvasti yli 45 prosenttia? Jos on, ilmanvaihto ei toimi kunnolla ja liiallinen kosteus voi edistää mm. homeiden kasvua.

•  Pysyykö paperiarkki (esim. A4) poistoilmaventtiilissä kiinni? Jos ei pysy, poistoilmavirtaus kyseisessä venttiilissä on liian pieni.

•  Tuntuuko huoneen ilma tunkkaiselta tultaessa ulkoa sisätilaan? Jos tuntuu, syynä voi olla riittämätön ilmanvaihto. Tunkkaisuuden syy tulee selvittää ja eliminoida mahdolliset hajunlähteet, kuten homevauriot, sisustusmateriaalien päästöt tai tukokset vesilukossa.

•  Imeekö keittiön poistoventtiili ruoankäryt? Jos ei, keittiön ilmanvaihto ei toimi kunnolla. Syynä voi olla esimerkiksi liesikuvun likainen rasvasuodatin.

•  Vinkuuko postiluukku tai huoneiston ulko-ovi? Jos vinkuu, se on merkki siitä, etteivät korvausilmaratkaisut ole riittäviä ja korvausilmaa virtaa sisään porraskäytävästä.

•  Onko huoneiston ulko-oven avaaminen raskasta? Jos on, asuntoon ei tule riittävästi korvausilmaa.

•  Tuntuuko ilmassa esimerkiksi olohuoneessa oleskeltaessa vedontunnetta? Jos tuntuu, voi syynä olla liian tehokas ilmanvaihto.

Asukas: Pysyykö paperiarkki poistoilmaventtiilissä kiinni? Jos ei pysy, ilmanvaihto ei toimi.

Jos asunnossa ilmenee jo(t)kin edellä luetelluista häiriöistä, tilannetta ei saa yrittää korjata itse esimerkiksi kiertämällä poistoilmaventtiilin lautasta enemmän kiinni tai auki. Tämä ei paranna ilmanvaihtoa, vaan sekoittaa entistä enemmän sekä oman huoneiston että muiden huoneistojen ilmanvaihtoa. Ongelmista tulee kertoa taloyhtiön

huoltomiehelle tai isännöitsijälle, jotta he voivat selvittää, tarvitseeko rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmä puhdistusta ja säätöä.

Poistoilmaventtiilien puhtaanapito

Asukkaan tulee huolehtia siitä, että poistoilmaventtiilit ja liesikuvun rasvasuodatin ovat puhtaita ja että korvausilmareitit toimivat oikein. Likaantuneet poistoilmaventtiilit voi pestä lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella. Venttiili tulee irrottaa kokonaan kiertämällä sitä kaksin käsin vastapäivään.

Kuva 3.3. Poistoilmaventtiilin irrotus kaksin käsin kehyksestä vastapäivään.

Poistoilmaventtiilin puhdistamisen ja takaisinasennuksen aikana tulee varoa, ettei pyöritä venttiilin keskellä olevaa lautasta. Lautasen asentoa ei saa siis muuttaa, koska tällöin ilmanvaihto menee sekaisin sekä omassa että naapurien huoneistoissa. Jos venttiilin lautasen asento jostain syystä muuttuu, tulee asiasta ilmoittaa välittömästi huoltohenkilöstölle, jotta poistoilmaventtiili voidaan säätää oikeaan asentoon. Silmämääräisesti tätä säätötyötä ei voi tehdä. Poistoilmaventtiileitä ei myöskään saa missään tilanteessa tukkia tai teipata umpeen.

Rasvasuodattimen puhtaanapito

Asukkaan tulee puhdistaa liesikuvun tai liesituulettimen rasvasuodatin kolmen kuukauden välein. Rasvasuodattimen puhdistus parantaa ilmanvaihtoa ja pienentää paloriskiä. Rasvasuodattimen voi poistoilmaventtiilien tapaan pestä astianpesuaineella ja vedellä, ja useimmiten myös astianpesukoneessa.

Korvausilmareittien pitäminen auki

Asukkaan on myös huolehdittava korvausilmareittien toiminnasta. Korvausilmaventtiilit sijaitsevat oleskelutilojen eli makuu- ja olohuoneiden ikkunakarmeissa tai seinässä. Toinen vaihtoehto on se, että sisäikkunat jätetään tiivistämättä yläosastaan noin 30–40 cm, ja korvausilma tulee tätä kautta huoneistoon. Ilmanvaihdon toiminnan kannalta on tärkeää, että korvausilmaventtiilit pidetään auki, jotta raitis ilma pääsee virtaamaan sisätiloihin.

Talvella korvausilmaventtiileistä virtaava ulkoilma voi aiheuttaa vedon tunnetta, minkä vuoksi asukkaat helposti sulkevat venttiilit kokonaan. Tällöin korvausilmaa

alkaa virrata asuntoon postiluukun kautta porraskäytävästä sekä rakenteissa olevien

rakojen kautta. Parempi ratkaisu kylmälläkin ilmalla on sulkea vain osa korvausilmaventtiileistä. Voidaan sulkea esimerkiksi olohuoneen korvausilmaventtiili, mutta pitää makuuhuoneen venttiili auki.

Suodattimien vaihto

Jos asunnossa on koneellinen tulo-poisto -ilmanvaihtojärjestelmä, ilmanvaihtokoneen suodattimet on vaihdettava uusiin yleensä vähintään kerran vuodessa. Jos suodattimia ei vaihdeta, koneesta saatava hyöty katoaa ja sisäilman laatu heikkenee. On hyvä huomioida, että suodattimien vaihto kuuluu monessa tapauksessa asukkaan vastuulle.

Asukas: Selvitä, kuuluuko suodattimien vaihto vastuullesi.

3.2.5 Lamppujen ja valaisimien uusiminen

Asumiskustannuksia voidaan pienentää myös lamppuvalintojen avulla. Yleensä asukas maksaa valaistuskustannukset omassa huoneistosähkölaskussaan. Vanhaa, energiaa tuhlaavaa tekniikkaa ollaan kovaa vauhtia poistamassa markkinoilta: mattapintaiset hehkulamput ovat jo hävinneet, ja seuraavaksi poistuvat markkinoilta kirkkaatkin. Hehkulampun korvaavat valonlähteet (esim. energiansäästölamput) ovat hehkulamppua energiatehokkaampia ja kuluttavat selvästi vähemmän sähköä. Korvaavan lampun valinta vaatii hieman paneutumista, mutta toisaalta hehkulampuista luopuminen merkitsee kuluttajalle rahansäästöä.

Kuva 3.4. Energiansäästö- ja ledilamput kuluttavat vähän sähköä. Kuva: Eero Nurmikko.

Mikä lamppu sitten pitäisi ruuvata hehkulampun tilalle? Vaihtoehtoja ovat kierrekantaiset halogeeni-, energiansäästö- ja ledilamput. Seuraavassa taulukossa on arvioitu lampunvaihdolla saavutettavissa olevia säästöjä.

Taulukko 3.2. Valonlähteiden kustannusvertailu. Lähde: Philips 2011.

Helpoin valinta hehkulampun tilalle on B-luokan halogeenilamppu, jonka valontuotto, säädettävyys ja muut käyttöominaisuudet vastaavat hehkulamppua, mutta joka hehkulamppuun verrattuna säästää energiaa 50 prosenttia ja jonka elinikä on hehkulamppuun verrattuna kolminkertainen. Nämä arvot ovat kuitenkin varsin vaatimattomia verrattuna energiansäästö- ja ledilamppuihin.

Esimerkki

Jos huoneistossa on 10 hehkulamppua, kuluu niihin energiaa arviolta 60–90 euroa vuodessa. Vaihtamalla hehkulamput energiansäästö- tai ledilamppuihin, voidaan valaistusenergiassa säästää noin 45–67 euroa vuodessa, eli uusiin lamppuihin kuluu energiaa 15–23 euron verran vuodessa.

Taloudellisesti katsoen tällä hetkellä järkevin vaihtoehto useimpiin käyttökohteisiin on energiansäästölamppu. Paikkaan, jossa täyttä valotehoa tarvitaan heti, paras valinta on ledilamppu, koska energiansäästölampulla kestää aina hetken saavuttaa maksimivalontuotto. Ledilamppujen hyvä puoli on myös niiden pitkä vaihtoväli.

Energiansäästö- ja ledilampuissa on suuria eroja säädettävyydessä, värintoisto-ominaisuuksissa, valon värissä, eliniässä, sytytyskertojen määrässä, lämpötilojen kestossa ja fyysisessä koossa. Sekä syttymisaika että muutkin perustiedot – värilämpötila, elinikä, säädettävyys, koko ja niin edelleen – kannattaa aina tarkistaa valmistajan nettisivuilta tai pakkauksesta. Myös eri valmistajien lampuissa on eroja.

Lisätietoa lampuista saa esimerkiksi osoitteesta www.lampputieto.fi (Motiva).

3.3 Kiinteistön energiatehokas ylläpito

3.3.1 Energianhallinnan järjestäminen

Kiinteistön ylläpidolla tarkoitetaan kiinteistön hoitoa, huoltoa ja kunnossapitoa. Kiinteistönhoitosopimuksesta kuitenkin riippuu, mitä tehtäviä on sovittu tehtäväksi. Ylläpitotehtävät ovat pääsääntöisesti kiinteistönhoitoyhtiön vastuulla, ja se vastaa usein myös kulutusseurannasta ynnä muusta energianhallinnasta. Energianhallinta voidaan ostaa myös ulkopuoliselta, asiantuntijapalveluita tarjoavalta yritykseltä, joka yhteistyössä kiinteistönhoitoyhtiön kanssa huolehtii tehtävien ja tarkastusten tekemisestä.

Energiatehokkaalla ylläpidolla on suuri merkitys koko taloyhtiön energiankulutuksen kannalta. Laiminlyödyt tai väärin tehdyt ylläpitotehtävät saattavat lisätä taloyhtiön energiankulutusta jopa 20 prosenttia ihanteellisesta tasosta. Tämä taso saadaan selville laskennallisesti. Ihannetaso saavutetaan, kun kiinteistön rakenteet ja tekniset järjestelmät toimivat suunnitellulla tavalla.

Energiankulutuslaskelmien tekeminen on asiaan perehtyneiden ammattilaisten työtä. Parhaimpaan lopputulokseen energiankulutuslaskelmissa päästään käytettäessä nykyaikaisia simulointityökaluja, joilla voidaan samalla tarkastella esimerkiksi asuntojen sisäilmaston laatutasoa eli asukkaiden viihtyvyyttä. Laskennallisen kulutuksen avulla voidaan arvioida, miten paljon kiinteistössä kuluu energiaa, kun rakenteet ja tekniset järjestelmät toimivat suunnitellulla tavalla. Kiinteistön käytön ja huollon sekä asukkaiden vaikutus laskennalliseen kulutukseen on arvioitu kuvassa 3.5.

Laskennallinen kulutus

Tekniset järjestelmät

- lämmitys-

- ilmanvaihto-

- vesi-

- sähköjärjestelmä

- verkoston tasapaino

Rakenteet

- seinät, ikkunat, ovet

- ylä- ja alapohja

Asukkaiden vaikutus Käytön ja huollon vaikutus

-5%

Järjestelmien käyttö ja huolto

- lämmitysverkoston säätökäyrä

- asetusarvot

- aikaohjelmat

- laitteiden kunnossapito

Kulutuksen seuranta

- poikeamiin reagointi

Asumistottumukset

- energiatietoinen asuminen

- vedenkäyttö

- tuuletus

- oikea lämpötila

- asukasrakenne

Kuva 3.5. Kulutustason muodostuminen. Lähde: Suomen Talokeskus.

Energianhallinnan asiantuntijat toimivat taloyhtiön ja sen käytöstä vastaavan henkilöstön, kuten kiinteistönhoitoliikkeen ja isännöitsijän, asiantuntija-apuna. Asiantuntijoilla on laaja kokemus erityyppisten kiinteistöjen oikean käytön asetusarvoista ja muista ohjauksista, kuten aikaohjelmista. Tarkastuskäyntien yhteydessä opastetaan käytöstä vastaavaa henkilökuntaa laitteiden käytössä oikeiden arvojen asettelemiseksi sekä kerrotaan niiden vaikutuksista sisäolosuhteisiin ja energiankulutukseen. Käynnin yhteydessä testataan ja varmistetaan laitteiden kunto.

Energianhallinnan asiantuntijakäynti raportoidaan isännöitsijälle, kiinteistönhoitoliikkeelle ja taloyhtiön edustajalle. Raporttiin kirjataan tarkastushetken laitteiden kuntoluokat ja analysoidaan energiankulutuksen taso ja trendi. Raportissa esitetään myös toimenpide-ehdotuksia, joilla kiinteistön energiatehokkuutta voidaan parantaa. Ehdotukset liittyvät tavallisesti käyttöön ja huoltoon sekä budjetoitaviin korjaustoimenpiteisiin.

Energianhallinnan asiantuntijapalveluiden käynnistäminen olemassa olevassa kiinteistössä maksaa noin 150 euroa. Asiantuntijapalvelun vuosikustannus on laajuudesta ja tarkastusmääristä riippuen 300–700 euroa.

3.3.2 Huoltokirja

Huoltokirjan tehtävänä on toimia kiinteistön ylläpidon suunnitelmallisena työkaluna, jonka avulla pystytään muun muassa varmistamaan energiatalouden ja asumisolosuhteiden sopiva taso. Huoltokirja on kiinteistökohtaisesti laadittu tiedostokokonaisuus, joka sisältää kiinteistön hoidon, huollon ja kunnossapidon lähtötiedot, tavoitteet ja tehtävät sekä niiden ajoitukset ja ohjeet.

Huoltokirjan tärkeimmät hyödyt kiinteistölle ovat seuraavat:

•  kiinteistön energiatalous pysyy asianmukaisella tasolla

•  viihtyisien ja terveellisten asumisolosuhteiden ylläpitäminen helpottuu

•  kiinteistönhoito on ennakoivaa, suunnitelmallista ja tarpeen mukaista, jolloin yllättävät vikakorjaukset ja kiiretilanteet vähenevät

•  huollon tarjouspyyntöihin ja sopimuksiin on käytettävissä selkeät laajuus- ja tehtävämäärittelyt

•  rakennusosien ja laitteiden optimaalisen elinkaaren saavuttaminen tulee mahdolliseksi asianmukaisen huollon avulla

•  kiinteistönhoitoyhtiön työn suunnittelu tarkentuu ja työnjohto helpottuu

•  huoltotyöstä syntyy palautetietoa tilaajalle ja työn seuranta helpottuu

•  kiinteistön tekniikka ja huoltokohteet sekä huoltohistoria on dokumentoitu helposti käytettävään muotoon, jolloin henkilöiden vaihtuessa asioihin perehtyminen helpottuu.

Huoltokirjan laadinta vaatii ammattitaitoa ja kokemusta. Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun laadinta annetaan huoltokirjoihin perehtyneen asiantuntijan tehtäväksi. Huoltokirja kannattaa laatia internetpohjaiseksi, jolloin siitä saadaan käytettävyydeltään ja ominaisuuksiltaan huomattavasti monipuolisempi kuin muista julkaisumuodoista. Lisäksi tällöin kaikilla käyttäjillä on aina käytössään huoltokirjan viimeisin versio, joka on kaikkien käyttäjien saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta.

Huoltokirjan laatija hankkii tarvittavat tiedot perehtymällä kiinteistöön, sen piirustuksiin ja huolto-organisaation historiatietoihin. Kun sovellukseen on syötetty kiinteistökohtaiset tiedot ja erilaiset liitetiedostot, laaditaan huoltokalenteri. Ennen käyttöönottoa isännöitsijä ja huolto-organisaatio perehdytetään huoltokirjan käyttöön. Tarvittaessa kiinteistönhoitosopimuksen sisältöä tarkistetaan huoltokirjaa vastaavaksi. Tämän jälkeen huoltokirja on valmis palvelemaan kiinteistönpidon osapuolia.

Huoltokirjan laadinta 30–40 vuotta vanhaan 40 huoneiston asuinkerrostaloon maksaa noin 1 500 euroa ja sen ylläpito 100–200 euroa vuodessa.

Esimerkkejä huoltokirjasta. Lähde: Suomen Talokeskus.

3.3.3 Kulutusseuranta

Miksi seurata kulutusta?

Kulutusseurannalla tarkoitetaan jatkuvaa energian ja veden kulutuksen seurantaa, jolloin kulutuspoikkeamat ja äkilliset kulutusmuutokset saadaan nopeasti selville. Kulutusseuranta onkin yksi kiinteistön tavoitteellisen ylläpidon ja energianhallinnan tärkeimmistä työkaluista. Se luo oikein ja aktiivisesti toteutettuna edellytykset tehokkaalle ja tavoitteelliselle energiankäytön hallinnalle.

Säännöllisestä kulutusseurannasta saatavia hyötyjä ovat:

•  tieto energiankulutuksen tasosta, jota voidaan verrata tavoitetasoon ja aiempien jaksojen kulutuksiin

•  tieto kiinteistön energiankulutuksen ongelmakohdista

•  tieto toteutettujen energiankäytön tehostamistoimenpiteiden todellisista vaikutuksista kulutukseen ja

•  perusteet käyttökustannusten budjetointiin.

Kiinteistöt

Kulutusseurannan toteuttaminen

Kiinteistönhoitoliike Isännöitsijä

Palvelun tuottaja

Energian kuluttaminen

• Energiankulutuksen mittaaminen

• Kulutusmittareiden lukeminen

-Lukemalomakkeelle

-Kaukoluenta

• Kulutuksen tarkkailu

Kulutusseuranta Kulutusten analysointi

• Perustietojen syöttö ja ylläpito

• Mittarilukemalomakkeet

• Kulutusten käsittely

• Raportointi

• Kulutuksen kaukoluku

Mitä kulutusseuranta käytännössä sisältää?

• Kiinteistönhoitoliike

• Isännöitsijä

• Hallituksen jäsenet

• Energiahallinnan asiantuntija

Säännöllisellä kulutusseurannalla on ratkaiseva rooli kiinteistön ylläpitokustannusten hallinnassa. Ilman kulutusseurantaa kiinteistön energiaa ja vettä käyttäviin järjestelmiin kehittyy helposti ja huomaamatta vaikeasti havaittavia vikoja, jotka ajan mittaan näkyvät ylimääräisinä menoina.

Kuva 3.6. Kulutusseurannan toiminta. Lähde: Suomen Talokeskus.

Käytännössä kiinteistön säännöllisellä kulutusseurannalla tarkoitetaan toimintaa, jossa

•  luetaan lämmön, kiinteistösähkön ja veden kulutusmittarit eli kerätään kulutustiedot sovituin aikavälein

•  lasketaan kerättyjen mittaustietojen perusteella kulutukset ja tunnusluvut

•  arvioidaan tunnuslukujen avulla energiankulutusta ja järjestelmien toimintaa.

Kuka kulutusseurannan hoitaa?

Kulutusseurantaa ovat vanhastaan hoitaneet kiinteistönhoitoyhtiö ja isännöitsijä, mutta nykyisin seuranta toteutetaan yhä useammin ostettuna palveluna. Kiinteistönhoito-organisaatiossa kulutusseurantaan ja energianhallintaan liittyvät tehtävät voidaan myös jakaa siten, että osa tehtävistä pidetään isännöitsijällä ja kiinteistönhoitajalla ja osa annetaan ulkopuolisen asiantuntijan tehtäväksi.

Kuinka usein kulutusta tulee seurata?

Kulutusta on seurattava vähintään kerran kuukaudessa. Mittaustekniikan, tiedonsiirron ja keruulaitteiden kehittyminen on mahdollistanut myös kulutuksen tunneittain seuraamisen. Tuntitasoinen kulutusseuranta tarjoaa kiinteistölle entistä parempia ja tehokkaampia mahdollisuuksia energianhallintaan. Tuntitasoisen kulutustiedon hyödyntäminen vaatii aina kehittyneitä kulutusseurantaohjelmistoja, koska käsiteltävä tietomäärä on suuri. Hyödyntämistapoja ovat muun muassa seuraavat:

•  kaukolämmön tilaustehon/-vesivirran määrittäminen

•  kulutusvalvonta

•  vesivuotojen valvonta

•  vuorokausi- ja viikkokulutusjakaumien määrittäminen

•  sähkön lois- ja pätötehon suhteiden seuranta

•  tehopiikkien selvittäminen.

Tuntitason kulutusseurannalla pystytään helposti havaitsemaan vesivuodot yöaikaisten mittaustulosten perusteella, koska yöllä vedenkulutusta ei tulisi olla tai sen tulisi olla hyvin pientä. Jos kulutusseurannassa havaitaan korkeita yönaikaisia vedenkulutuslukemia, antaa järjestelmä hälytyksen, jonka perusteella osataan ryhtyä selvittämään ongelman aiheuttajaa. Näin on mahdollista havaita esimerkiksi vuotavat wchuuhtelulaitteet. Itse kulutusseurannasta ei suoraan näe, mikä ylimääräisen kulutuksen aiheuttaa, vaan asia täytyy erikseen selvittää.

Kulutusseurannassa olennaista on paitsi kerätä tietoja, myös hyödyntää niitä aktiivisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että energiankulutuksen poikkeamat poimitaan nopeasti ja niihin reagoidaan ennen kuin ne aiheuttavat kiinteistölle merkittäviä lisäkustannuksia. Taloyhtiössä tulee sopia, kenen vastuulla on seurata poikkeamia ja puuttua niihin.

Hallitus: Taloyhtiössä tulee sopia, kenen vastuulla on kulutusseuranta ja poikkeamiin puuttuminen.

Kuukausitasoisen kulutusseurantapalvelun käynnistäminen olemassa olevassa kiinteistössä maksaa noin 150 euroa. Seurantapalvelun vuosikustannus on noin 350–400 euroa.

3.3.4 Asukaskyselyt

Asukaskyselyn tarkoituksena on kerätä asukkaiden näkemykset ja kokemukset esimerkiksi huoneistojen lämpöviihtyisyydestä, äänitasosta, sisäilman laadusta, valaistuksesta ja luonnonvalosta. Kysely auttaa kohdistamaan toimenpiteet juuri niihin asioihin, joiden asukkaat kokevat haittaavan asumista. Jos kyselyssä tulee ilmi tyytymättömyyttä, syy siihen tulee aina selvittää. Vaikka valitusten määrä rajoittuisi tyydyttävään eli olisi enintään 20 prosenttia, on syytä selvittää, onko tyytymättömyyden takana joitakin selkeitä toiminnallisia tai rakenteellisia puutteita, jotka voidaan poistaa ylläpidon tai korjausten avulla.

”Sisäilmasto on ihanteellinen, kun ihminen pitää lämpöviihtyvyyttä hyvänä eli kun lämpötila on hänestä neutraali. Ilmastointijärjestelmiä käytettäessä ongelmana on kuitenkin aina se, että ihmiset kokevat sisäilmaston eri tavalla. Vaikka ilmastointi toteutettaisiin mahdollisimman huolellisesti, noin 5 prosenttia asukkaista on tyytymättömiä lopputulokseen. Tyytymättömien määrä kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän poiketaan keskivertoihmisen ihannelämpötilasta” (P. O. Fanger)

Asukaskysely kannattaa suorittaa esimerkiksi viiden vuoden välein. Kysymysmalleja löytyy Suomen LVI-liitto SuLVI ry:n julkaisusta Sisäilmaston kuntotutkimus ja Rakennustietosäätiön ohjekortista Asuinkiinteistön kuntoarvio – kuntoarvioijan ohje (KH 90–00294).

3.3.5 Kunnossapitotarveselvitys

Asunto-osakeyhtiölaki edellyttää, että asunto-osakeyhtiön hallitus esittää kirjallisesti näkemyksensä yhtiön rakennusten ja kiinteistöjen merkittävistä kunnossapitotarpeista seuraavien viiden vuoden aikana. Selvitys tulee antaa vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa eli niin sanotussa tilinpäätöskokouksessa.

Käytännössä kunnossapitotarveselvitys kannattaa laatia vanhemmissa asuinkerrosja rivitaloyhtiöissä kuntoarvion perusteella. Näin varmistetaan, että tiedot ovat mahdollisimman luotettavia. Itse selvityksen mallina voidaan käyttää esimerkiksi Kiinteistöliiton julkaisemaa kunnossapitotarveselvityksen mallipohjaa tai hyödyntää Taloyhtiön kuntotodistusta.

3.3.6 Kuntoarvio ja Taloyhtiön kuntotodistus®

Kuntoarvio

Asuinkiinteistön kuntoarviolla tarkoitetaan asunto-osakeyhtiön vastuulla olevien tilojen, rakennusosien, järjestelmien ja laitteiden kunnon selvittämistä pääasiassa aistienvaraisesti ja kokemusperäisesti sekä rakennetta ja materiaaleja rikkomattomin menetelmin. Kuntoarvion yhteydessä määritetään kiinteistön kunnossapito- ja korjaustarpeet. Täysipainoisen kuntoarvion tekemiseen tarvitaan kolme henkilöä: rakennus-, LVI- ja sähkötekniikan asiantuntija. Hissillisessä kiinteistössä tarvitaan vielä neljäskin henkilö hissitarkastuksia varten. Kiinteistön ensimmäinen kuntoarvio suositellaan laadittavaksi noin 10 vuotta vanhaan kiinteistöön.

Kuntoarvion yhteydessä tarkastetaan myös kiinteistön rakenteiden ja teknisten järjestelmien energiataloudellisuus sovitussa laajuudessa.

Jos lämmön, sähkön tai veden kulutusluvut ylittävät keskimääräiset vertailulukemat, on taloyhtiössä syytä tehdä laajennettu energiatalouden selvitys. Se tulisi teettää ainakin keskiarvolukemat ylittävien kulutuslajien osalta. Kuntoarvio laaditaan RTS-korttien mukaisesti. Kuntoarvion ja kiinteistössä tehdyn tarkastuksen pohjalta on suositeltavaa laatia myös erillinen energiatodistus, jossa ehdotetaan toimenpiteitä kiinteistön energiatehokkuuden parantamiseksi. Todistus on voimassa 10 vuotta.

Kuntoarvio tilataan pätevältä toimijalta. Pätevyydellä tarkoitetaan, että palvelua tekevällä taholla on riittävä koulutus ja kokemus kyseiseen tehtävään. Markkinoilla on sekä päteviä Rakennuksen kuntoarvioijia (PKA, FISE) että muita toimijoita. Kuntoarvioon liittyviä ohjeita löytyy Rakennustietosäätiön tietokorteista KH 90–00293 ja KH 90–00294.

Kuntoarvion laadinta esimerkiksi 1970-luvulla valmistuneeseen asuinkerrostaloon, jossa on 1 000–3 000 asuinneliötä, maksaa arvonlisäveroineen tavanomaisesti 5 000–6 500 euroa.

Taloyhtiön kuntotodistus®

Kuntoarvion perusteella voidaan laatia taloyhtiölle kuntotodistus. Taloyhtiön kuntotodistus® kertoo tähtiluokituksen avulla, kuinka paljon rakennuksen kunto on heikentynyt alkuperäisestä ja mitä korjauksia on tulossa (ks. www.kuntotodistus.fi). Kuntotodistuksen avulla pyritään edistämään taloyhtiöiden suunnitelmallista korjaustoimintaa ja lisäämään asuntokaupan turvallisuutta.

Taloyhtiön kuntotodistuksen® antaa pätevöitynyt kuntotodistuksen laatija, ja sen laadinta kuntoarvion pohjalta maksaa tavanomaisesti 50–100 euroa. Lisäksi todistuksen tulostus maksaa 60 euroa. Lisätietoja pätevöityneistä kuntotodistusten antajista saa internet-osoitteesta www.kuntotodistus.fi.

3.3.7 Kuntotutkimus

Kuntotutkimus on kuntoarviota täydentävä tutkimus, jonka avulla selvitetään tarkemmin yksittäisen rakenteen, rakenneosan tai teknisen järjestelmän kunto. Tutkimuksen tavoitteena on saada selville mahdollisen ongelman tai vaurion laajuus ja aiheuttaja sekä antaa sen jälkeen tarvittavat toimenpide-ehdotukset suunnittelun ja korjauksen tai uusimisen lähtötiedoiksi. Tutkimusmenetelmät ovat usein rakenteita rikkovia.

Kuntotutkimusohjeet on laadittu erikseen sisäilmastolle, kosteus- ja homevaurioituneelle rakennukselle, rakennusten julkisivuille, ilmanvaihtojärjestelmille, vesi- ja viemäriverkostolle ja sähköjärjestelmille. Ohjeissa on määritelty tutkimuksen sisältö, laajuus ja suoritustapa. Tutkimuksia ja selvityksiä tekevät muun muassa kuntotutkimuksiin erikoistuneet insinööritoimistot.

Esimerkiksi betonijulkisivujen tai putkistojen kuntotutkimus 1970-luvulla valmistuneeseen asuinkerrostaloon, jossa on 1 000–3 000 asuinneliötä, maksaa arvonlisäveroineen tavanomaisesti 5 000–6 000 euroa.

3.3.8 Energiakatselmus

Energiakatselmuksessa selvitetään kiinteistön lämmitysenergian, kiinteistösähkön ja veden kulutus sekä esitetään toimia niiden pienentämiseksi. Lisäksi arvioidaan esitettyjen toimien kokonaiskustannukset, niillä saavutettavat säästöt ja investointien takaisinmaksuajat.

Energiakatselmuksessa selvitetään teknisten järjestelmien toiminta ja kunto, ja siihen sisältyy myös huoneistojen ja yleisten tilojen mittauksia. Näin saadaan todenmukainen arvio tilojen lämpötiloista ja järjestelmien toiminnasta. Katselmuksen tuloksena saadaan perusteltuja toimenpide-ehdotuksia kiinteistön käytön ja ylläpidon aikaisiin toimiin sekä energiatalouden parantamiseen korjaushankkeiden osana.

Usein jo tieto kulutuksen jakautumisesta ohjaa päivittäisiä rutiineja energiaa ja vettä säästävään suuntaan. Energiakatselmukseen sisältyy yleensä neljä vaihetta: perustietojen keräys, kenttätyö, tietojen analysointi ja raportointi.

Perustiedot

pinta-ala, tilavuus, yhteystiedot (isännöitsijä, huolto, ekspertit)

energiankulutus, tariffirekisteri

korjaushistoria ja

-esitykset

kyselyt

isännöitsijä, huoltoyhtiö, energiaekspertit

Kenttätyö

lvisa-laitteiden

toiminta lämmitys, iv, asetusarvot rakenteet julkisivut, ikkunat, kanaalit

huoneistokäynnit

10 % min 4 huoneistoa

mittaukset

hetkelliset mittaukset rekisteröivät mittaukset

Tietojen analysointi

mittaustietojen käsittely kenttähavaintojen käsittely kohteen mallintaminen energiatase

tehostamiskohteiden hakeminen korjaustoimenpiteet käyttö- ja huoltotoimenpiteet

Raportointi

katselmusraportti

toimenpide-ehdotukset

korjaukset

Käyttö ja huolto energiatodistus

Myös energiakatselmuksen yhteydessä laadittu energiatodistus on voimassa 10 vuotta. Katselmuksen teettäminen kannattaa, koska sen avulla voidaan osoittaa kiinteistön nykytila ja antaa toimenpide-ehdotuksia niin käytön, ylläpidon kuin korjaustenkin suhteen.

Energiakatselmuksen tekeminen asuinkerrostaloon, jossa on 1 000–3 000 asuinneliötä, maksaa arvonlisäveroineen noin 3 000–4 000 euroa.

3.3.9 Energiatodistus

Energiatodistus on lakisääteinen ja siten pakollinen lähes kaikissa asuinkerros- ja rivitaloyhtiöissä. Energiatodistus pitää esittää asuntoa myytäessä tai vuokrattaessa. Siinä ilmoitetaan energiamäärä, joka tarvitaan rakennuksen tarkoitustaan vastaavaan käyttöön. Rakennuksen energiatodistuksen avulla kiinteistön energiankulutusta voidaan verrata muihin vastaaviin rakennuksiin, koska energiankulutus esitetään yhtenäisellä tavalla ja asteikolla.

Energiatodistuksessa rakennuksen energiatehokkuus ilmaistaan energiatehokkuusluvulla eli ET-luvulla. Luku saadaan jakamalla rakennuksen tarvitsema vuotuinen energiamäärä rakennuksen lämmitetyllä bruttopinta-alalla.

Rakennuksen bruttoalaan lasketaan kaikki kerrostasoalat pois lukien lämmittämättömien tilojen osuus. Lämmittämättömällä tilalla tarkoitetaan rakennusta tai sen osaa, jossa ei ole lämmitysjärjestelmää. Näitä tiloja ovat esimerkiksi kylmät ullakot, autosuojat ja varastot.

Kuva 3.7. Asuinkiinteistön energiakatselmus on prosessi. Lähde: Suomen Talokeskus.

Vuotuinen energiamäärä sisältää rakennuksen tarvitseman vuotuisen lämmitys-, kiinteistösähkö- ja jäähdytysenergian määrän.

Kuva 3.8 Energiatodistus.

Olemassa olevan rakennuksen energiankulutusta mää ritettäessä lähtötietoina käytetään rakennuksen toteu tuneita kulutuksia. Näistä kulutustiedoista lasketaan rakennuksen energiankulutus ottamalla huomioon energiamuotojen (lämpö-, sähkö- ja jäähdytysener gia) kiinteistökohtaisen energiantuotannon häviöt. Lämmitysenergian kulutus muunnetaan kaikissa tapauksissa vastaamaan Jyväskylän normaalivuoden lämmitystarvelukua. Energiatodistuksen laatimisen kannalta on oleellista, että rakennuksessa on käytössä kattava, luotettava ja ajan tasalla oleva kulutusseurantajärjestelmä. Olemassa olevalle asuinkerros- tai rivitaloyhtiölle energiatodistus annetaan joko energiakatselmuksen yhteydessä, erillisenä energiatodistuksena tai isännöitsijäntodistuksen yhteydessä.

Energiatodistuslainsäädäntöä ollaan uudistamassa ja uudistunut lainsäädäntö tulee voimaan viimeistään vuonna 2013. Uuden lainsäädännön sisällöstä ei ole tätä kirjoitettaessa tarkkaa tietoa. Energiatodistuksessa on esitettävä selkeitä energiatehokkuutta parantavia ja kustannustehokkaita toimenpidesuosituksia taloyhtiölle. Tämä luo uusia vaatimuksia todistusten antajien pätevyydelle – esimerkiksi isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja ei ole luultavasti enää jatkossa pelkästään asemansa perusteella pätevä antamaan energiatodistusta isännöitsijäntodistuksen osana. Lisäksi tulevassa lainsäädännössä edellytetään todennäköisesti, että energiatehokkuustiedot on esitettävä kaupallisissa asuntojen myynti- ja vuokrausilmoituksissa ja että energiatodistusjärjestelmälle on luotava riippumaton valvontajärjestelmä.

3.3.10 Lämpökuvaus

Lämpökuvauksen tarkoituksena on osoittaa rakenteissa tai teknisissä järjestelmissä olevat lämpövuodot. Rakennusten sisäpinnat eivät ole tasalämpöisiä, joten suuret lämpövuodot on helppo havaita. Suuret pintalämpötilaerot tai ympäristöstään poikkeavat pintalämpötilat eivät kuitenkaan välttämättä merkitse sitä, että rakenteissa olisi puutteita tai virheitä. Rakenteissa on myös niin sanottuja kylmäsiltoja, jotka laskevat pintalämpötilaa. Tyypillisesti tällaisia kohtia ovat ulkonurkat ja lattianrajat. Sisäpuo-

lisessa lämpökuvauksessa esimerkiksi rakennuksen nurkat, katon ja seinän sekä lattian liitokset ja läpiviennit ovat aina ympäristöään jonkin verran kylmempiä.

Rakennusmateriaalien pintojen ja rakenteiden lämpötilaerot voivat johtua myös rakennusvirheistä ja niistä johtuvista ongelmista. Kastuneen rakenteen pintalämpötila on toinen kuin samantyyppisen, kuivan rakenteen. Kastuneet rakenteet tulevat parhaiten esiin lämpötilamuutoksia seuraamalla, koska märät rakenteet lämpiävät ja jäähtyvät hitaammin kuin kuivat. Lisäksi kostea lämmöneriste johtaa yleensä paremmin lämpöä kuin kuiva. Myös ulkoseinärakenteen ilmanpitävyys vaihtelee, jolloin vuotokohtien läpi tuleva kylmä ilma jäähdyttää rakenteita ja aiheuttaa vedontunnetta, joka johtuu kylmästä ilmavirtauksesta tai kylmien pintojen aiheuttamasta säteilystä.

Myös ulkopuolelta mitattuna eristevirheet ja kylmäsillat näkyvät ympäristöään lämpimämpinä. Rakenteiden ja niiden kunnon lisäksi rakennuksen ulkoseinien sekä lattian ja katon liitoskohtien pintalämpötiloihin vaikuttavat ilmanvaihtojärjestelmän ja lämmitysjärjestelmän toiminta sekä sääolot. Tämän vuoksi ei ole yksiselitteistä, mitkä ovat matalimmat hyväksyttävät pintalämpötilat sekä tapauskohtaisesti että yleisesti. Siksi lämpökuvauksen tekeminen ja tulosten analysointi on asiaan perehtyneen asiantuntijan työtä. Rakenteiden lämpöteknistä toimivuutta voidaan arvioida lämpökuvauksella sekä valmiissa rakennuksessa että rakennustyön aikana.

Hallitus: Lämpökuvaustulosten tulkinta on asiaan perehtyneen ammattilaisen työtä.

Lisätietoa lämpökuvauksesta löytyy esimerkiksi Rakennustietosäätiön ohjekortista Rakennusten lämpökuvaus (Ratu-ohjekortti S-1213).

Kuva 3.9. Lämpökuvauksella havaitaan pintalämpötilaerot helposti. Kuvat: Eero Nurmikko.

3.3.11 Ilmanpitävyyden mittaus

Rakennuksen vaipparakenteiden (ulkoseinät, ikkunat, ovet, yläpohja ja alapohja) ilmatiiviys on tärkeää monesta syystä: lämmitysenergian kulutuksen, asumisviihtyvyyden, ilmanvaihdon toiminnan ja rakenteiden toimivuuden vuoksi. Rakennukset suunnitellaan aina hieman alipaineisiksi, joten hallittu korvausilman johtaminen sisätiloihin on erityisen tärkeää.

Hatara rakennus mahdollistaa hallitsemattoman, esimerkiksi tuulesta aiheutuvan, vuotoilman kulkeutumisen rakenteiden läpi. Ilmavuodot lisäävät talvella lämmitysenergian kulutusta, ja kylmä ulkoilma aiheuttaa myös vedontunnetta.

Käytännössä rakennuksen vaipan ilmanpitävyyttä voidaan tarkastella tiiviysmittauksin. Tiiviysmittauksessa ilmatiiviys todetaan paine-erokokeella, jossa rakennuksen sisään tuotetaan ali- tai ylipaine, jonka perusteella määritetään ilmavuotoluku. Mitä suurempi on ilmavuotoluku, sitä hatarampi on rakennus.

Tyypillisesti ali- tai ylipainemittaukset tehdään siihen suunnitellulla tiiviysmittauslaitteistolla. Suurimmissa kohteissa voidaan mittauksessa joutua hyödyntämään rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmää, koska varsinaisten tiiviysmittauslaitteistojen kapasiteetti ei ole riittävä.

Asuinkerros- ja rivitalojen tiiviysmittaukset suoritetaan useimmiten vain osassa asunnoista, ja näiden mittaustulosten perusteella lasketaan koko rakennuksen ilmanpitävyys. Asuinkerrostaloissa voidaan joissakin tapauksissa myös mitata yhden portaan ja siihen liittyvien asuntojen tai koko rakennuksen ilmanpitävyyttä. Tiiviysmittausten tekeminen on koulutuksen saaneen ammattilaisen työtä.

Yhdistämällä tiiviysmittaukset lämpökuvaukseen ja/tai merkkisavujen käyttöön on mahdollista selvittää tehokkaasti rakennuksen vuotokohdat, jotka voidaan tämän jälkeen korjata. Tiiviysmittausten tuloksia voidaan myös käyttää energiakulutuslaskelmien lähtötietoina varmistamaan mahdollisimman oikeaa laskentatulosta.

Asuinkerrostaloissa tyypillisiä vuotokohtia ovat ikkunat ja parvekeovet ja niiden liittymäkohdat muihin rakenteisiin.

3.3.12 Erilliset ylläpitotoimet

Kiinteistön käytön ja ylläpidon aikana on tarkoituksenmukaista toteuttaa tietyin väliajoin myös muutamia erillisiä energiatalouden parantamiseen tähtääviä ylläpitotoimia. Tyypillisiä tällaisia ylläpitotoimia ovat seuraavat:

•  termostaattisten patteriventtiileiden asentaminen tai vanhojen venttiileiden uusiminen

•  ikkuna- ja ovitiivisteiden kunnostaminen

•  LVISA-säätölaitteiden uusiminen ja nykyaikaistaminen

•  valaisimien ja lamppujen uusiminen (energiansäästölamput, LED)

•  valaistuksen ohjauksen ja säädön parantaminen (hämäräkytkin, liiketunnistin)

•  ilmanvaihtojärjestelmän perussäätö

•  käyttövesiverkoston perussäätö

•  lämmityslaitteiden käyttö ja ylläpito.

•  autolämmitystolppien varustaminen ohjainkellolla

Teknisten järjestelmien säädöt, rakenteiden tiivistykset ja sähköjärjestelmien parannukset ovat erillisinä energiansäästötoimina usein kannattavia. Niiden toteuttaminen edellyttää yleensä vain pienehköjä investointeja, tai sitten ne voidaan toteuttaa tavanomaisen kiinteistönhoidon yhteydessä. Lähtötilanteesta riippuen näiden toimien säästövaikutukset voivat olla kuitenkin huomattavia.

Ilmanvaihtojärjestelmän perussäätö

Tarve ilmanvaihtojärjestelmän perussäätöön tulee tavallisesti ilmi esimerkiksi kuntoarvion tai sisäilmaston kuntotutkimuksen yhteydessä. Puhdistus- ja säätötarve voidaan havaita myös asukkaiden huomioiden perusteella (ks. 3.2.4). Ilmanvaihdon perussäädöllä tarkoitetaan ilmanvaihtojärjestelmän tarkastusta, puhdistusta sekä säätöä, joista muodostuu yksi saumaton kokonaisuus. Käytännössä ilmanvaihdon perussäätö tehdään asuintiloissa noin 10 vuoden välein.

Puhdistamattoman ja säätämättömän ilmanvaihtojärjestelmän seurauksena esimerkiksi

•  ilmanvaihtuvuus rakennuksessa ja/tai yksittäisissä huoneistoissa voi olla liian pieni tai suuri

•  huoneiston eri huoneiden ilmavirrat ovat liian pienet tai suuret

•  huoneistoon ei tule tarpeeksi korvausilmaa ulkoa (painovoimainen ja koneellinen poisto)

•  huoneisto on liian alipaineinen suhteessa ulkoilmaan ja/tai naapurihuoneistoihin.

Asunnon pitkäaikainen puutteellinen ilmanvaihto voi aiheuttaa terveyshaittoja, muun muassa kroonista nuhaa ja yskää, ihon kuivumista, päänsärkyä ja väsymystä. Huonosti toimiva ilmanvaihto lisää myös asukkaiden tyytymättömyyttä ja valituksia esimerkiksi vedontunteesta, tunkkaisesta ilmasta tai vaikeuksista avata huoneiston ulko-

ovea. Ongelmat ilmanvaihdossa lisäävät myös riskiä kosteuden tiivistymiselle rakennuksen sisäpintoihin, joka taas edesauttaa home- ja kosteusvaurioiden syntyä.

Kuntoarviossa, energiakatselmuksessa tai erillisessä ilmanvaihdon tarkastuksessa huomatut puutteet tulee korjata ennen kuin järjestelmä puhdistetaan ja säädetään. Korjaukset voivat merkitä esimerkiksi sitä, että korvausilmaratkaisuja parannetaan tai käyttöikänsä loppuun tullut puhallin uusitaan (ks. 4.4). Hyvän lopputuloksen kannalta mahdollinen perussäätötyö ja siihen mahdollisesti liittyvät kunnostustoimenpiteet tulee tehdä seuraavassa järjestyksessä:

•  tiiviyden parantaminen, esimerkiksi ikkunoiden tiivistäminen

•  ulkoilma- ja siirtoilmareittien kunnostus

•  ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus

•  ilmanvaihtojärjestelmän säätö

•  tarvittaessa lämmitysjärjestelmän perussäätö.

Ilmanvaihdon perussäädöllä saadaan ennen kaikkea varmistettua jokaisen asunnon ilmanvaihdon toimivuus eli se, että asuntoihin tulee ja niistä poistuu suunniteltu määrä ilmaa. Jos ilmanvaihtojärjestelmän ilmavirrat ovat olleet ennen säätöä liian suuret tai puhaltimien käyttöaikataulut väärät, saadaan aikaan myös säästöä lämmitysenergian ja sähkön kulutuksessa.

Ilmanvaihtojärjestelmän tasapainotus maksaa 40 huoneiston asuinkerrostaloon noin 2 000–4 000 euroa, jos kojeita ja venttiileitä ei tarvitse uusia. Tällöin kyse on muutaman päivän työstä, jossa säädetään vain ilmamäärät.

Käyttövesiverkoston perussäätö

Käyttövesiverkoston paine kannattaa tarkistaa säännöllisesti esimerkiksi muutaman vuoden välein. Kiinteistön huoltomies voi helposti mitata vesipisteistä tulevan vesimäärän ja ehdottaa toimia vedenkulutuksen pienentämiseksi. Tyypillinen normivirtaama kylpyhuoneen suihkusta on 12 litraa minuutissa ja keittiön hanasta 6 litraa minuutissa. Virtaamien suuruus on helppo ja nopea tarkistaa, ja toimenpiteenä se on erityisen kannattava. Vesihanan säädöllä on saatu aikaan 10–15 prosentin säästöjä vedenkulutuksessa.

Jos virtaamat ovat liian suuria, tulee tarkistaa, onko hanassa sisäänrakennettu käyttövivun liikkeenrajoitin maksimivirtaaman säätämiseksi. Jos on, voidaan hanan virtaama säätää sillä oikeaksi.

Aina vedenvirtaaman oikaiseminen pelkällä hanan säädöllä ei onnistu. Tällöin tarvitaan apuun paineenalennusventtiiliä. Paineenalennus- eli vakiopaineventtiilillä alennetaan vesijohdon painetaso sopivaksi. Vakiopaineventtiili asennetaan vesijohtoverkkoon joko kiinteistö- tai huoneistokohtaisesti. Kokemusten mukaan vakiopaineventtiilin asennuksella on saatu aikaan 5–25 prosentin säästö vedenkulutuksessa. Jos siis taloyhtiössä on 75 asukasta, joiden keskimääräinen vedenkulutus on 155 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa, tarkoittaa vakiopaineventtiilin asennus tavanomaisesti 1 000–5 000 euron säästöä taloyhtiölle vuodessa.

Vakiopaineventtiilin avulla saadaan pienennettyä myös käyttövesiputkistosta aiheutuvia ääniongelmia, mikä lisää asumisviihtyvyyttä. Samalla vedenlaatukin useimmiten paranee, koska paineiskut ja liian suuri veden virtausnopeus irrottavat putken seinämistä kiintoainesta juomaveteen. Lisäksi suuret veden virtausnopeudet edesauttavat putkistojen korroosiovaurioiden syntymistä.

Jos hanan sisäinen säätö ei ole ollut mahdollista tai jostain syystä sitä ei ole haluttu tai osattu tehdä, on joissakin asuinkiinteistöissä käytetty myös poresuuttimia. Poresuutin alentaa jossain määrin hanan maksimivirtaamaa, ja sen avulla voidaan saavuttaa 5–10 prosentin säästö vedenkulutuksessa. Poresuuttimien käyttöä ei kuitenkaan voi suositella. Ongelmana on, että poresuutin muuttaa koko sekoittimen rakennetta. Tästä voi seurata muun muassa kylmän ja lämpimän veden ristiinvirtausta, ääniongelmia ja mahdollisesti hanan takuun raukeaminen.

Käyttövesiverkoston toimintaa tarkasteltaessa on syytä kiinnittää huomiota myös lämpimän veden kiertojohdon virtaamiin. Liian suuret kiertojohdon virtaamat lisäävät taas lisäävät kiertopumpun sähkönkulutusta, lämmitysenergiankulutusta ja verkoston kulumista. Taloyhtiössä tulee myös varmistua, ettei lämmintä vettä tarvitse odotella liian pitkään ja vettä juoksuttaa turhaan. Asuinkerrostaloissa on suosituksena, että hanasta tulisi noin 50 °C vettä 10 sekunnin kuluttua hanan avaamisesta. Jos odotusaika on pidempi kuin 20 sekuntia, tulee lämpimän käyttöveden kiertojohdon virtaamat säätää linjasäätöventtiilien avulla. Säätötyö tulee teettää osaavalla LVI-urakoitsijalla.

Lämmityslaitteiden käyttö ja ylläpito

Kiinteistöjen lämmityslaitteiden oikea käyttö, huolto ja säännöllinen tarkastaminen vaikuttavat olennaisesti kiinteistön energiankulutukseen. Talotekniset järjestelmät mitoitetaan kiinteistön suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Oikealla käytöllä ja kulutusmuutoksiin reagoimalla kulutustasoa voidaan kuitenkin pienentää pelkästään käyttöteknisin toimenpitein. Jos ne laiminlyödään, vaikutus on helposti päinvastainen.

Lämmitysverkoston ilmaaminen

Lämmitysjärjestelmän kunnollisen toiminnan kannalta on tärkeää, ettei lämmitysverkostossa ole ilmaa. Ilmaa voi kertyä lämmitysverkostoon sen täytön yhteydessä sekä lämmityksen alkaessa syksyisin, kun patteriverkoston vedestä erkanee lämpiämisen yhteydessä happea.

Parhaiten ilma poistuu, kun se imetään kompressorilla tai pumpulla pois verkostosta. Tämä tekniikka on lämmitysverkoston ilmaamisessa varsin uusi, mutta kylmätekniikassa sitä on käytetty jo kymmeniä vuosia. Taloyhtiön ei tarvitse välttämättä ostaa omaa laitetta, vaan sen voi myös vuokrata putkiurakoitsijalta. Ilmaaminen voidaan toteuttaa myös perinteisin menetelmin, mutta silloin lopputulos on epävarmempi ja vaatii enemmän huoltohenkilökunnan aikaa. Asukkaiden ei tule itse ryhtyä ilmaamaan pattereita.

Säätökäyrän valinta

Vesikeskuslämmityksessä, jollaisia ovat esimerkiksi kauko- ja öljylämmitys, halutun lämpötilan saavuttaminen ja ylläpitäminen edellyttävät oikean lämmityksen säätökäyrän valintaa. Lämmityksen säätökäyrän avulla lämmitysjärjestelmän säätölaitteet säätävät patteriverkostoon syötettävän lämmitysveden lämpötilaa. Lämmitysveden lämpötilaa ohjataan ulkolämpötilan mukaan, jota säätölaitteet mittaavat ulkolämpötilaanturin avulla. Karkeasti ottaen noin kahden asteen muutos menoveden lämpötilassa tarkoittaa noin asteen muutosta keskimääräisessä huonelämpötilassa.

Lämmityksen säätökäyrä on aina oma rakennuskohtainen yksilönsä, joka kiinteistönhoitohenkilöstön tulee löytää lämmityskauden aikana. Suin päin säätökäyrää ei saa muuttaa. Mahdollisten asukkaiden lämpötilavalitusten syy pitää aina ensin selvittää. Lisäksi on muistettava, että muutokset säätökäyrässä eivät näy sisäilman lämpötiloissa heti, koska ympäröivien rakenteiden lämpötila ei muutu samaan tahtiin.

Huoltomies: Oikea säätökäyrä lisää asumisviihtyvyyttä ja alentaa lämmityskustannuksia.

Lämmitysenergiaa säästävien toimenpiteiden, esimerkiksi ikkunaremontin, jälkeen lämmityksen säätökäyrää on ehdottomasti muistettava muuttaa. Jos säätökäyrää ei muuteta, ei lämmitysenergiaa myöskään säästy, vaan ainoastaan huoneilman lämpötilat nousevat. ”Kaasujalkaa” pitää siis muistaa höllätä energiansäästötoimenpiteiden jälkeen. Kiinteistön keskimääräisen sisäilman lämpötilan nousu asteella lisää lämmitysenergian kulutusta noin viisi prosenttia.

Sopiva lämmitys

Yleisesti oletetaan, että nykyaikaiset säätölaitteet ja oikein valittu säätökäyrä pystyvät pitämään lämmityksen sopivalla tasolla automaattisesti ilman ihmisen toimia. Osittain näin onkin, mutta kosteat ja tuuliset syyssäät sekä aurinkoiset kevätilmat aistii vain ihminen. Säätölaite ohjaa lämmitystä vain ulkoilmalämpötilan mukaan, mutta oikea ja energiatehokas lämmityksen säätö ottaa huomioon myös huonelämpötilat.

Oikein toteutetulla lämmityksellä säästetään rahaa. Seuraavassa on muutama toimenpide, jotka auttavat kiinteistönhoitajaa parantamaan kiinteistön lämmitystaloutta:

•  Aluksi valitaan taloyhtiöstä asuinhuone, jonka huonelämpötila vastaa mahdollisimman hyvin kiinteistön asuintilojen sisäilman keskilämpötilaa. Tähän huoneeseen asennetaan lämpötilamittari, jonka mittauslukemia voidaan lukea lämmönjakohuoneesta käsin. Seurantahuoneen lämpötilaa seurataan, ja sen mukaan säädetään kiinteistön päivä- ja yölämmitystä.

•  Iltalämmitys aloitetaan, kun vuorokauden keskilämpötila on alle +12 ˚C tai huoneilman kosteus on korkea. Tällöin patteriverkostoon syötetään noin 35–40 ˚C lämmitysvettä kello 16.00–21.00.

•  Yölämmitykseen siirrytään, kun vuorokautinen keskilämpötila on selvästi alle +10 ˚C ja yöpakkaset ovat alkaneet. Tällöin kiinteistöä lämmitetään kello 20.00–06.00.

•  Jatkuvaan lämmitykseen siirrytään, kun huonelämpötilat alittavat +20–21 ˚C. Samalla otetaan yölämpötilan pudotus käyttöön.

•  Yölämpötilan pudotuksessa on valittava tarkkaan pudotuksen pituus (esim. arkipäivinä klo 22.00–06.00 ja viikonloppuisin klo 23.00–08.00) ja suuruus (patteriverkostoon menevässä vedessä esim. taulukon 3.3 mukainen).

Taulukko 3.3. Patteriverkostoon menevän lämmitysveden yölämpötilan pudotus

Ulkoilman lämpötila Pudotus menovedessä yöaikaan

yli 0 oC 15 oC

0...-5 oC 10 oC

– 5 oC...-10 oC 5 oC alle -10 oC ei yölämpötilan pudotusta

Lämmitysjärjestelmän kunnosta tulee huolehtia

Laitteiden kunnosta tulee huolehtia ja ne tulee tarkastaa säännöllisin väliajoin. Tarkastusväli voi olla esimerkiksi 1–3 kertaa vuodessa kiinteistön koon ja käyttötarkoituksen mukaan. Rikkoutuneet laitteet tulee korjata välittömästi. Taloyhtiössä on tämän takia tiedettävä, mitkä laitteiden huolto- ja ylläpitotehtävät kuuluvat millekin toimijalle.

omistaja

Huoltaa ja korjaa kaukolämmön energiamittarin a

Huoltaa ja puhdistaa lianerottimen a

Uusii energialaitoksen sulkuventtiilit a

Huoltaa ja säätää virtauksenrajoittimen a

Vastaa kaukolämmön asiakaslaitteista ja niiden huollosta a

Huolehtii lämmöntoimittajan pääsystä lämmönjakohuoneeseen a

Seuraa lämmitysverkostojen lämpötiloja a

Seuraa käyttöveden lämpötilan pysymistä asetusarvossa a

Seuraa lämmitysverkoston painetasoja a

Seuraa kaukolämpöveden jäähtymää a

Huolehtii, että pumput ovat aina toiminnassa a

Huolehtii kesäsulun käytöstä a

Suorittaa kaukolämpölaitteiden painekokeen a

Tarkistaa säätölaitteiden toiminnan a

Havaitsee viat ja ilmoittaa niistä eteenpäin a

Toteuttaa säätöventtiilien uusinnat a

Toteuttaa säätökeskuksen uusinnan a

Virittää ja säätää kaukolämpölaitteet a

Asentaa ulkolämpötila-anturin a

Toteuttaa kaukolämpösiirtimien uusinnat a

Toteuttaa pumppujen huollot ja vaihdot a

Toteuttaa paisunta- ja varolaitteiden huollot a

Eristää putkistot a

Kaukolämmitteisissä taloissa tulee tehdä painekoe kaukolämmönsiirtimille vähintään kaksi kertaa vuodessa. Näin varmistutaan, etteivät lämmönsiirtimet vuoda. Kokenut ja asiansa osaava huoltomies suorittaa painekokeen noin viidessä minuutissa.

Öljylämmitteisissä taloissa öljypoltin tulee huoltaa vuosittain ja kattila nuohota vähintään kerran vuodessa. Likainen kattila kuluttaa nimittäin enemmän öljyä kuin puhdas. Myös kattilan hormi on nuohottava kerran vuodessa. Huolloissa tulee käyttää öljylämmitykseen erikoistuneita ammattilaisia.

Taulukko 3.4. Kaukolämpölaitteiden hoito- ja huoltotehtävät

Kiinteistön

/ isännöitsijä

Huoltomies / kiinteistönhoitaja

Lämmönmyyjä Kaukolämpöurakoitsija

Säätölaiteyritys

Jos nuohouksen seurauksena öljylämmityksen hyötysuhde paranee 70 prosentista 75 prosenttiin, saavutetaan tällä noin 7 prosentin säästö lämmityskustannuksissa. Esimerkiksi asuinkerrostalossa, jonka rakennustilavuus on 10 000 m3 ja lämpöindeksi 45 kWh/rm3/v, saavutetaan 5 prosenttia paremmalla hyötysuhteella noin 5 000 euron vuotuinen säästö öljyn hinnan ollessa 120 €/MWh.

Huoltomiehen tulee varmistua lämmöntuottotavasta riippumatta lämpimän käyttöveden pysymisestä oikeassa asetusarvossa, joka on yleensä vanhoissa asuinrakennuksissa 55 °C. Jos käyttövesi on liian kuumaa, se tuhlaa energiaa ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vaaratilanteita ja palovammoja asukkaille. Liian matala lämpötila voi taas pahimmassa tapauksessa altistaa asukkaat legionella-bakteerille.

Kaukolämmön tilausvesivirran tai -tehon tarkistaminen

Tilausvesivirralla tarkoitetaan kaukolämpöyhtiön taloyhtiön käyttöön varaamaa suurinta keskimääräistä kaukolämpöveden virtausta ja tilausteholla suurinta keskimääräistä lämpötehoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tilausvesivirran/-tehon tulee pystyä pitämään asuinkerros- tai rivitalo lämpimänä myös kovimmilla pakkasilla. Esimerkiksi Etelä-Suomessa on varauduttava -26 °C pakkasiin ja pohjoisimmassa Suomessa jopa -38 °C. Tarvittava tilausvesivirta/-teho on siis riippuvainen rakennuksen lämpöhäviöistä: mitä suuremmat lämpöhäviöt, sitä suurempi tilausvesivirran/ -tehon tarve.

Kaukolämmön tilausvesivirran/-tehon perusteella määritellään kaukolämpölaskun perusmaksun suuruus. Perusmaksun suuruus on tyypillisesti 20–40 prosenttia kaukolämpölaskun kokonaissummasta (ks. 2.1.2) Tämän vuoksi on tärkeää, että kaukolämpösopimuksessa oleva tilausvesivirta/-teho vastaa todellisuutta. Tavoitteena tulee olla, että jo kaukolämpöön liityttäessä tilausvesivirta/-teho saataisiin määritettyä mahdollisimman oikein. Näin ei aina tapahdu ja sopimukseen kirjattu tilausvesivirta/-teho voi olla ylimitoitettu.

Tilausvesivirran/-tehon oikeellisuutta voidaan haarukoida taloyhtiön energiankulutustietoihin perustuen. Varsinainen tilausvesivirran/-tehon tarkistus on kuitenkin tehtävä käytännössä mittausten avulla.

Tilausvesivirran/-tehon tarkastaminen ei ole mikään vuotuinen toimenpide, vaan taloyhtiössä tulee olla selkeä peruste sille, miksi tilausvesivirta olisi liian suuri. Tällainen peruste tilausvesivirran/-tehon tarkistamiselle on ehdottomasti olemassa, kun taloyhtiössä on toteutettu merkittäviä lämmitystehoa alentavia toimenpiteitä, kuten

esimerkiksi ulkoseinän lisälämmöneristäminen, ikkunoiden uusiminen tai lämmöntalteenotolla varustetun koneellisen tulo-poisto-ilmanvaihtojärjestelmän rakentaminen. Tilausvesivirta/-teho tulisi tarkistaa aina myös kaukolämpölaitteiden uusinnan yhteydessä.

Jos epäillään sopimuksessa olevan tilausvesivirran/-tehon olevan jo lähtökohtaisesti liian suuri, kannattaa asia tarkistaa. Jos taloyhtiössä on moderni tuntitasoinen kulutusseurantajärjestelmä, voidaan mittaustuloksia käyttää perusteena tilausvesivirran/ -tehon pienentämiselle. Taloyhtiöt voivat myös ostaa insinööritoimistolta selvityksen, jolla tarkistetaan taloyhtiön todellinen tilausvesivirta/-tehon tarve. Tällaista selvitystä voidaan myös käyttää argumenttina perusteltaessa lämmönmyyjälle tarvetta alentaa sopimuksessa olevaa tilausvesivirtaa/-tehoa.

Tilausvesivirran/-tehon oikeellisuuden selvittäminen kannattaa aloittaa ottamalla yhteyttä lämmönmyyjään. Tällöin tuodaan esille, millä perusteella sopimukseen kirjattua tilausvesivirtaa/-tehoa tulisi muuttaa. On hyvä muistaa, että kysymyksessä on aina neuvottelutilanne taloyhtiön ja lämmönmyyjän välillä. Tämä voi tarkoittaa sitä, että taloyhtiön konsultilla teettämä selvitys ei yksin riitä kaukolämpöyhtiölle, vaan tämä haluaa tarkistaa todellisen tilausvesivirran/-tehon myös itse. Jos ja kun lämmönmyyjä toimii aidon asiakaslähtöisesti, selkeiden perusteiden esittämisen jälkeen perusmaksu määritetään uudelleen.

Esimerkki

Erään 1970-luvulla rakennetun 40 huoneiston asuinkerrostalon (10 000 rm3) tarvittava tilausvesivirta on 3,2 m3/h. Tällöin perusmaksun suuruus olisi 3 800–6 700 euroa vuodessa, jos kysymyksessä olisi kuvan 3.10 lämmönmyyjät. Mikäli kaukolämpösopimukseen olisi kirjattu 25 prosenttia todellisuutta suurempi tilausvesivirta (4,0 m3/h), maksaisi taloyhtiö lämmönmyyjälle 600–1 400 euroa vuodessa täysin turhasta. Jos ylimitoitus olisi 50 prosenttia, olisi perusmaksu vuodessa jo 1 200–2 700 euroa liian suuri.

Vastaavasti eräässä pienessä 800 rm3:n rivitalossa todellinen tilausvesivirran tarve on 0,8 m3/h. Tässä tapauksessa 25 prosentin liian suuri tilausvesivirta tarkoittaisi 300–500 euron lisäkustannusta perusmaksussa ja 50 prosentin ylimitoitus 600–1 000 euroa.

Kuva 3.10. Perusmaksun suuruus eri tilausvesivirroilla neljässä eri kaukolämpöyhtiössä 1.1.2011.

Bauer Watertechnology Oy

Jaakonkatu 2, 01620 Vantaa puh. (09) 276 99 556

www.bauer-wt.com

PL 155, 01801 KLAUKKALA

email: info@bauer-wt.com

puh. (09) 276 99 556

www.bauer-wt.com

email: info@bauer-wt.com

Bauer Watertechnology Oy

PL 155, 01801 KLAUKKALA

puh. (09) 276 99 556

Bauer Watertechnology Oy

www.bauer-wt.com

PL 155, 01801 KLAUKKALA

email: info@bauer-wt.com

puh. (09) 276 99 556

www.bauer-wt.com

Energia-asiat askarruttavat? Energianeuvonta auttaa!

www.kuluttajienenergianeuvonta.

TIEDOTE ASUKKAILLE!

ASUKKAILLE!

ASUKKAILLE!

ASUKKAILLA

ASUKKAILLA

KYLMÄ  JA  TOISILLA

KYLMÄ  JA  TOISILLA

ajatelleeksi  että

ajatelleeksi  että

asunnossa  asuva  maksaa lämmityskustannuksista  yhtä

asunnossa  asuva  maksaa lämmityskustannuksista  yhtä

lämpimässä  asunnossa

säästävillä

ruokalusikallinen

lämpimässä  asunnossa  ruokalusikallinen

aiheuttaa  tämän  huoneistojen

aiheuttaa  tämän

huoneistojen

!-./012-'344356

!""#$$%&'()$$% !-./012-'344356

Onko toisilla asukkailla talvella kylmä ja toisilla kuuma?

samalla  koko  lämmityskustannuksia.

samalla  koko

lämmityskustannuksia.

säästää  energiaa

säästää  energiaa

asumisviihtyvyyttä  ja toimintavarmuutta.

asumisviihtyvyyttä  ja toimintavarmuutta.

olemassa

olemassa

kehittänyt

kehittänyt

saadaan

saadaan

puhtaaksi

puhtaaksi

vaivattomasti

vaivattomasti

häiritsemättä,  lisäksi

häiritsemättä,  lisäksi

saadaan  suojattua

saadaan  suojattua

nykyaikaisilla

eteenpäin  nykyaikaisilla

säästävillä

Talvikautena 2009-2010 taloyhtiö kulutti energiaa aikaisempiin vuosiin verrattuna liki 10 % vähemmän, kuinka se on mahdollista vaikka talvi oli kylmin vuosikausiin.

&312723588589413883

Asiakkaamme ovat todella tyytyväisiä kun valitsivat VesiTekno Oy:n kehittämän patteriverkostojen pesutekniikan. Kaikkiin huoneistoihin saatiin lämpö jakautumaan tasaisesti jolloin patteriverkoston runkolämpötilaa voitiin laskea huomattavasti, vaikka talvi näytti mitä se parhaimmillaan voi olla.

Oletko tullut ajatelleeksi, että kylmässä asunnossa asuva maksaa lämmityskustannuksista yhtä paljon kuin lämpimässä asunnossa asuva ja että yksi ruokalusikallinen magnetiittisakkaa lämmitysverkossa aiheuttaa tämän vääristymän eri huoneistojen kesken, lisäten samalla koko taloyhtiön lämmityskustannuksia.

Haluatteko säästää energiaa ja saada asumisviihtyvyyttä sekä toimintavarmuutta?

VesiTekno Oy Huolehtii patteriverkostonne pesusta ammattitaitoisesti laiteasennuksesta–loppuhuuhteluun, asiakkaan nauttiessa tasaisesta lämmöstä ja häiriöttömästä toiminnastamme.

VesiTekno Oy on kehittänyt menetelmän jolla saadaan lämmitysverkosto puhtaaksi edullisesti ja vaivattomasti asukkaita häiritsemättä, lisäksi järjestelmät saadaan suojattua vuosiksi eteenpäin nykyaikaisilla energiaa säästävillä vedenkäsittelylaitteilla.

vedenkäsittelylaitteilla.

!"!#$%&"'())(*+*!#,!%(%"

!"!#$%&"'())(*+*!#,!%(%"

vedenkäsittelylaitteilla.  METELMÄLLÄ  SÄÄSTYY  ENERGIAA  JA  ASUMISVIIHTYVYYS  PARANEE!

METELMÄLLÄ  SÄÄSTYY  ENERGIAA  JA  ASUMISVIIHTYVYYS  PARANEE!

www.vesitekno.fi

www.vesitekno.fi

video  ja  animaatio  etusivun  alareunassa.

video  ja  animaatio  etusivun  alareunassa.

lähettää:   vesitekno@vesitekno.fi

lähettää:   vesitekno@vesitekno.fi

TÄLLÄ MENETELMÄLLÄ

SÄÄSTYY ENERGIAA JA

ASUMISVIIHTYVYYS PARANEE!

TERMOTOHTORI OY LÄMMITYKSEN ASIANTUNTIJA

Palvelumme:

• Patteriverkostojen perussäätösuunnittelu

• Verkostojen täytöt hapettomalla vedellä

• Kaukolämpösuunnitelmat

Toteutamme projektit lähtökohtana tieteelliset faktat.

Emme asennuta kiinteistöihinne turhia laitteita.

Tarkemmin www.termotohtori.

TkT Aatos Kärkkäinen

Nihtisillankuja 6, 02630 Espoo, puh. 0400 311 780, aatos.karkkainen@termotohtori.

www.osram.fi

Parasta valoa kiinteistöihin!

- voidaan kytkeä päälle ja pois rajoituksetta

- porrasvaloautomaatit, käytävät, WC:t

- keskimääräinen elinikä 20 000 tuntia

- pakkassyttyvyys -30 °C

- kirkastuu nopeasti

169989_energiakirja_Osram_125x90_pk.indd

4 Energiatehokkuuden parantaminen korjaushankkeissa

Kiinteistön rakenteita ja teknisiä järjestelmiä ei juuri koskaan korjata pelkästään energiatehokkuuden vuoksi, vaan taustalla on lähes aina muu pakottava korjaustarve.

Energiakorjausvaihtoehtoja vertailtaessa on huomioitava, että rakennus toimii energiataloudellisena kokonaisuutena, jonka eri osatekijät (vaippa, ilmanvaihto) vaikuttavat toisiinsa. Samalla tulee arvioida toimenpiteiden vaikutukset paitsi sisäilman laatuun, myös toimivuuteen sekä rakennuksen rakennushistoriallisiin ja arkkitehtonisiin ominaispiirteisiin.

Tässä luvussa kerrotaan, mitä korjausvaihtoehtoja talojen rakenteille ja teknisille järjestelmille on olemassa, paljonko ne tavanomaisesti maksavat ja miten niissä voidaan huomioida energiataloudelliset näkökulmat. Samalla kerrotaan, millaisia säästöjä milläkin korjauksilla voidaan saada aikaan. Näitä tietoja tarvitaan hankesuunnitteluvaiheessa, jotta osakkaat voivat tehdä oikeita päätöksiä (ks. luku 5).

4.1 Ulkoseinärakenteet

Asuinkerrostalojen ulkoseinät rakennettiin 1960–1980-luvuilla pääosin betonista, mutta joskus myös tiilestä. Tyypillisesti ulkoseinät olivat betonisandwich-rakenteisia joko maalattuna, pesubetonisena tai keraamisella laatalla verhottuna. Vaihtoehtoisia rakenteita edustivat kuorimuurit, tiilimuuraukset ja rapatut ulkoseinärakenteet.

Rivitalojen ulkoseinärakenteissa käytettiin 1970–1990-luvuilla pääosin puuta ja tiiltä. Runkorakenne tehtiin yleensä puusta ja pintarakenne tiilestä, mutta joskus myös betonisandwich-elementeistä. Rakenteiden kehitystä on havainnollistettu kuvassa 4.1.

Kuva 4.1. Ulkoseinärakenteiden kehitys. Lähde: TES Energy Facade.

Rakentamismääräykset

Ulkoseinien lämmöneristyskyky parani merkittävästi, kun vuonna 1976 annettiin ensimmäiset lämmöneristysmääräykset. Tätä ennen käytössä olivat vain Rakennusinsinööriyhdistyksen (nykyisin Suomen Rakennusinsinöörien liitto RIL) julkaisemat suositukset ulkoseinien lämmönläpäisykertoimille eli U-arvoille.

Hyvä tietää:

U-arvo eli lämmönläpäisykerroin kuvaa, miten paljon lämpöä johtuu materiaalin tai rakenteen läpi, kun sisä- ja ulkoilman välillä vallitsee yhden asteen lämpötilaero. U-arvon yksikkö on wattia/neliömetri ∙ Kelvin [W/m2K].

Lämmöneristeiden kehitystä eri aikakausilla on havainnollistettu kuvassa 4.2.

Kuva 4.2. Ulkoseinien lämmöneristyksen taso eri aikakausilla. Eristyspaksuuden laskennassa lämmönjohtavuutena ( ) on käytetty arvoa 0,045 W/m2K.

Rivitaloissa ulkoseinien lämmöneristykset ovat olleet hieman paksumpia kuin asuinkerrostaloissa. Esimerkiksi 1970-luvulla rakennetuissa rivitaloissa keskimääräinen lämmöneristeen paksuus on noin 125 mm, kun asuinkerrostalossa se on noin 100 mm.

4.1.1 Tekninen käyttöikä – odotettavissa olevat vauriot

1960-1970-lukujen betonisandwich-elementtien tekniseksi käyttöiäksi voidaan arvioida 30–50 vuotta. Maalauskäsittelyjen huoltoväli on noin 20 vuotta ja elementtien saumausten uusimisväli noin 15–20 vuotta. Ulkoseinärakenteiden teknisiä käyttöikäarvioita on esitetty Rakennustietosäätiön julkaisemassa kiinteistönhoitokortissa KH 90–00403. On kuitenkin selvää, ettei arvioitua käyttöikää voida saavuttaa ilman suunnitelmallista ylläpitotoimintaa (esim. huoltomaalaus).

Hallitus: Suunnitelmallinen kiinteistön ylläpito on omaisuuden vaalimista parhaillaan.

Ulkoseinä Ulkoseinä kevytrakenteinen Suositellut U-arvojen

Ensimmäiset lämmöneristysmääräykset julkaisiin vuonna 1976

Asuinkerrostalojen julkisivurakenteiden vaurioituminen voi edetä pitkälle ilman suurempia näkyviä merkkejä. Betonijulkisivujen tyypillisiä vauriotyyppejä ovat betonin pakkasrapautuminen ja betoniterästen korroosiosta aiheutuvat ongelmat. Useimmiten ongelmien aiheuttaja on sadevesi. Korjaustoimiin ryhdytään liian usein pelkän silmämääräisen katselmuksen perusteella tutkimatta asianmukaisesti julkisivun todellista kuntoa.

4.1.2 Tyypilliset korjausvaihtoehdot

Ulkoseinärakenteiden korjaustavat voidaan jakaa karkeasti paikkaamiseen, päälle tehtäviin korjauksiin ja uudelleen rakentamiseen.

Laastipaikkaus- ja pinnoituskorjauksia voidaan käyttää silloin, kun maalipinta vaatii huoltoa tai uusimista, ja itse betonirakenteessa on vain hyvin vähäisiä ja paikallisia rapautuma- tai korroosiovaurioita.

Vanhan seinärakenteen päälle tehtävässä, peittävässä korjauksessa lisälämmöneristys asennetaan yleensä siitä syystä, että vanhan seinärakenteen vaurioitumista halutaan hidastaa. Samalla parannetaan ulkoseinärakenteen energiatehokkuutta, vaikka tämä ei olekaan korjauksen pohjimmainen syy.

Vanhan seinärakenteen uudelleen rakentamisessa vanha ulkokuori puretaan ja rakennetaan uudelleen. Purkamisen yhteydessä poistetaan myös vanha lämmöneriste. Korjauksen yhteydessä on myös helppo entisestään lisätä lämmöneristettä.

Kuva 4.3. Ulkoseinärakenteen korjaus asentamalla vanhan seinärakenteen päälle lisälämmöneriste ja levyverhous. Kuva: Eino Taulu.

Korjaustavat voidaan toisaalta erotella niiden perusteellisuuden mukaan kevyisiin, keskiraskaisiin ja raskaisiin korjauksiin.

Kevyttä korjaamista edustaa yleensä pinnoituskorjaus, johon liittyy yleensä jonkin verran laastipaikkauksia. Korjauksen yhteydessä ei voida parantaa ulkoseinärakenteen energiatehokkuutta.

Keskiraskaita korjausmenetelmiä ovat vanhan seinärakenteen päälle tehtävät levyverhoukset (kuitusementti-, polymeeribetoni- tai metalliohutlevyt), eristerappaukset (ohutrappaus tai kolmikerrosrappaus) sekä rankaan ripustettavat erilaiset keraamiset laatat ja levyt. Näiden korjausten yhteydessä voidaan helposti parantaa ulkoseinärakenteen energiatehokkuutta lisäämällä lämmöneristystä. Vanhan seinärakenteen päälle asennettavissa korjauksissa lisälämmöneristyksen paksuus on yleensä 50–100 mm. Keskiraskaiden korjausten hankintakustannukset 1 000 m2:n julkisivuun ovat tällä hetkellä 150–200 euroa julkisivuneliötä kohden. Suuremmissa julkisivuissa hinta voi olla hieman pienempi ja pienemmissä suurempi.

Raskaissa korjausmenetelmissä vaurioituneiden ulkoseinärakenteiden ulkokuori joko puretaan ja korvataan kokonaan uudella tai vanhojen rakenteiden päälle asennetaan uudet elementit. Myös näiden korjausten yhteydessä ulkoseinärakenteen energiatehokkuutta on helppo parantaa.

Vanhan ulkoseinärakenteen päälle tehtävissä korjauksissa on ensin varmistettava rakennusoikeuden riittävyys ja toiseksi rakennusvalvontaviranomaisen kanta esimerkiksi pintastruktuurin muuttamiseen (ks. luku 5).

Kuva 4.4. Ulkoseinärakenteen korjaus purkamalla ja uudelleen rakentamalla. Kuva: Jari Virta.

Raskaiden korjausten kustannukset 1 000 m2:n julkisivuun ovat tällä hetkellä 200–350 euroa julkisivuneliötä kohden. Hintaan vaikuttavat alueellisten erojen ja suhdanneerojen lisäksi rakennuksen korkeus ja mahdollinen purkutyö. Suuri vaikutus on myös sillä, onko purettavissa rakenteissa asbestia vai ei.

Monesti korjausten yhteydessä halutaan parantaa ulkoseinärakenteen lämmöneristävyyttä. Lisälämmöneristämisellä saatava energiansäästö riippuu paljon lähtötilanteesta.

Käytännössä seinärakenteen lämmöneristyskyky ei parane suoraviivaisesti lämmöneristyspaksuuden kasvaessa. Mitä paremmin ulkoseinä on eristetty ennen korjausta, sitä pienempi hyöty lisälämmöneristyksestä saadaan.

1 2 3 1 2 3 4,5 20

+100mm: 0,22 ->0,1,5 W/m 2K; -33%

Kuva 4.5. Lisälämmöneristämisen vaikutus riippuu lähtötilanteesta.

Esimerkki

1970-luvun asuinkerrostalossa, jonka ulkoseinän U-arvo on 0,45 W/m2K, 100 mm lisälämmöneristys parantaa seinän lämmöneristyskykyä noin 50 prosenttia arvoon 0,22 W/m2K. Jos seinän U-arvo olisi jo lähtötilanteessa 0,22 W/m2K, ei lämmöneristyskyky parane enää kuin 30 prosenttia 100 mm lisälämmöneristeellä. Ratkaisevassa roolissa on siis lähtötilanteen kunnollinen selvittäminen.

Lämmöneristyspaksuus (l= 1,2

0,045 W/mK), [m] 1,4 1,0 0,8 0,4

0,6 0,2 0 0,00 0,10 0,20 0,30 0,40 0,50

+100mm: 0,74 ->0,28 W/m 2K; -62%

+100mm: 0,45 ->0,22 W/m 2K; -50%

Julkisivukorjausten kustannuksia laskettaessa on tärkeä tietää, paljonko korjattavaa pintaa on. Asuinkerrostaloissa ulkoseinän (sis. ikkunat) osuus on tavanomaisesti 1820 prosenttia tilavuudesta (180-200 julkisivuneliötä jokaista 1 000 rakennuskuutiota kohden). Näiden tunnuslukujen avulla voi karkeasti arvioida oman asuinkerrostalon julkisivupinnan määrää. Rivitaloissa julkisivupinta-alaa on karkeasti saman verran kuin asuinpinta-alaa.

4.1.3

Vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ulkoseinärakenteiden korjaus lähtee lähes poikkeuksetta liikkeelle pakon sanelemana. Aina kannattaa harkita, voisiko tällaisiin pakottaviin korjauksiin liittää myös energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä.

Taulukossa 4.1 on arvioitu ulkoseinärakenteen lisälämmöneristämisen vaikutusta asuinkerros- ja rivitalon energiatalouteen. Esimerkkikohteiksi on valittu vuosina 1952 ja 1974 valmistuneet asuinkerrostalot ja 1980-luvulla valmistunut rivitalo lämmöneristävyysvaatimuksineen (U-arvot). Korjauksen yhteydessä ulkoseinärakenteen lämmöneristävyyttä parannetaan lisäämällä vanhan seinärakenteen päälle mineraalivillaa 50 mm, 100 mm tai 200 mm.

Taulukko 4.1. Ulkoseinärakenteen lisälämmöneristämisen vaikutus kiinteistön energiankulutukseen. Investointikustannus (sis. alv) tarkoittaa levyrakenteella valmiiksi tehdyn seinärakenteen korjauskustannuksia.

Asuinneliöihin suhteutettuna taulukon lisälämmöneristyskorjaukset maksavat 40 huoneiston asuinkerrostalossa 120–160 euroa asunneliötä kohden ja neljän huoneiston rivitalossa 150–190 euroa asuinneliötä kohden.

Koska ulkoseinärakenteen korjauksen taustalla on usein jokin muu tarve kuin energiansäästö, lisälämmöneristämisen kannattavuutta tulee arvioida vain lisälämmöneristämisestä aiheutuvien kustannusten näkökulmasta. Tällaisissa tapauksissa lisälämmöneristämisen osuus investointikustannuksista ei ole niin suuri kuin taulukon 4.1 investointikustannusarvio, vaan arviolta 10–20 prosenttia kokonaiskustannuksista.

Taulukossa 4.1 lähdetään siitä, että vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä on tasapainossa ennen korjaustoimia ja että lämmitysjärjestelmä tasapainotetaan myös korjaustoimen jälkeen vastaamaan muuttunutta tilannetta. Jos lämmitysjärjestelmä on valmiiksi epätasapainossa, energiansäästö voi olla taulukossa esitettyjä arvioita suurempikin. Jos lämmitysjärjestelmää ei kuitenkaan tasapainoteta korjaustoimen jälkeen tai sen säätökäyrää ei vähintäänkin säädetä vastaamaan uutta tilannetta, rakennuksen sisälämpötila nousee. Tämä johtaa siihen, että asukkaat tuulettavat liikalämmön ulos pitämällä ikkunoita auki. Korjaustoimesta ei ole tällöin energiatalouden kannalta mitään hyötyä.

Korjaustoimella voi olla vaikutusta energiatalouden lisäksi asumisviihtyisyyteen, jos sisälämpötila saadaan säädettyä suositeltavalle tasolle ja vetoisuutta pienennettyä.

Hyvä tietää: Korjaustoimen vaikutus kiinteistön energiatalouteen ja sisäilmaston laatuun riippuu lähtötilanteesta ja korjaustoimen jälkeen tehtävien lämmitysverkon tasapainotuksen onnistumisesta.

4.2 Ikkunat

Ikkunat olivat Suomessa yleensä kaksilasisia puuikkunoita aina 1970-luvun puoliväliin asti (U-arvo 2,7–3,0 W/m2K). Tämän jälkeen, öljykriisin aiheuttaman energiansäästöbuumin siivittämänä, ikkunoita alettiin muuttaa kolmilasisiksi (U-arvo 2,0–2,5 W/m2K). 1980-luvulla otettiin seuraava harppaus ja siirryttiin käyttämään eristyslasielementtiä, joka koostuu kahdesta sisimmästä lasista ja niiden välissä olevasta eristävästä, kaasulla täytetystä tilasta (U-arvo 1,8–2,1 W/m2K). Aluksi täytekaasuna käytettiin ilmaa, mutta nykyään ilma on korvattu argon- tai kryptonkaasulla. 1990-luvulla puu-alumiini-ikkunat korvasivat puuikkunat.

Nykypäivän tyypillisen ikkunan lämmöneristävyys on noin kolme kertaa parempi kuin 1970-luvun ikkunan. Nykypäivän perusikkunan U-arvo on 1,0 W/m2K, joka on myös Suomen rakentamismääräyskokoelmassa asetettu vaatimustaso uudisrakentamiselle. Parhaiten eristävien ikkunoiden U-arvot vaihtelevat välillä 0,6–0,8 W/m2K.

4.2.1 Tekninen käyttöikä – odotettavissa olevat vauriot

Ikkunoiden kestoikä riippuu oleellisesti niiden rakenteesta, käytetyistä materiaaleista ja ylläpitotoimien laadusta. Vastaavasti tarvittavat huoltotoimet ja niiden käytännön toteuttaminen riippuvat sekä ikkunanpuitteiden materiaalista että ikkunatyypistä.

Puuikkunoiden tekninen käyttöikä on keskimäärin 30 vuotta ja puu-alumiini-ikkunoiden 60 vuotta. Puuikkunoiden käyttöikä riippuu paljon niiden kohtaamasta rasituksesta niin, että lännen ja etelän puolella käyttöikä on lyhyempi erityisesti rakennusten ylimmissä kerroksissa ja vastaavasti itä ja pohjoissivuilla keskimääräistä pidempi. Puuikkunoiden ulkopuolinen tarkistus suositellaan tehtäväksi kahden vuoden välein ja sisäpuolinen tarkistus viiden vuoden välein. Puu-alumiini-ikkunoiden sisäja ulkopuolinen tarkastus tulee tehdä aina viiden vuoden välein.

Kuva 4.6. Ikkunan lämmöneristävyysvaatimusten kehittyminen.

Ikkunoiden tai ikkunarakenteiden kunnostustarve huomataan yleensä vasta silloin, kun ikkunat ovat lähes korjauskelvottomia tai kun vedosta aiheutuvia valituksia on paljon. Usein asuinkerrostalojen ikkunarakenteiden vaurioituminen onkin edennyt pitkälle, ennen kuin kunnostus- tai korjaustoimia saadaan liikkeelle.

Ikkunoiden vauriot johtuvat muun muassa säärasituksesta. Pahimpia ovat viistosade, auringon säteily (varsinkin tummissa ikkunoissa) ja ilman saasteet. Eniten säärasituksesta kärsivät etelä- ja länsipuolen ja ylimpien kerrosten ikkunat. Ikkunavaurioita aiheutuu myös käytöstä ja ikkunoiden huonosta hoidosta. Yleinen syy vaurioihin on kittausten ja maalipintojen säännöllisen hoidon laiminlyöminen.

Yleensä jo kuntoarvio paljastaa, mitkä korjausvaihtoehdot tulevat kysymykseen ja mistä korjaustoimet on aloitettava. Ikkunoiden kuntoarviointiin voidaan liittää muun muassa asukaskysely, joka antaa lähtötietoa kuntoarvion laatijalle esimerkiksi lämpötila- ja veto-ongelmista sekä havaituista vioista ja vaurioista.

4.2.2 Tyypilliset korjausvaihtoehdot

Ikkunarakenteiden tavanomaisia korjausvaihtoehtoja ovat ikkunoiden perusparannus, lisälasien tai etuikkunan asentaminen ja ikkunoiden uusiminen karmeineen.

Ikkunoiden säännöllinen ja suunnitelmallinen kunnossapito on useimmiten edullisempaa kuin se, että ikkunat jouduttaisiin uusimaan ennenaikaisesti kunnossapidon laiminlyönnistä seuranneen vaurioitumisen vuoksi.

Ikkunoiden uusimisessa on kiinnitettävä huomiota seuraaviin asioihin:

•  ikkunoiden lämmöneristävyys eli U-arvo

•  ikkunoiden auringon säteilyn kokonaisläpäisy eli niin sanottu g-arvo

•  mahdollisten sälekaihtimien hankinta

•  ikkunoiden ilmatiiviys

•  ääneneristävyys sekä

•  ilmanvaihdon toiminta ikkunaremontin jälkeen.

Lämmöneristävyys ja auringonsäteilyn läpäisy

Uusien ikkunoiden U-arvon tulee olla korkeintaan 1,0 W/m2K. Myös ikkunan auringonsäteilyn kokonaisläpäisykertoimeen eli g-arvoon on syytä kiinnittää huomiota, koska se vaikuttaa kesäajan asumisviihtyvyyteen. Mitä enemmän ikkuna läpäisee auringon säteilyä, sitä enemmän huonelämpötilat nousevat kesällä. Vanhojen ikkunoiden g-arvo on noin 0,75, mikä tarkoittaa, että ikkunoihin osuvasta auringon säteilystä 75 prosenttia tulee huonetilaan. Nykypäivän ikkunoiden läpäisyarvoissa on eroja: tyypil-

lisesti läpäisevyys on 40–55 prosenttia, mutta tarjolla on myös tehokkaita auringonsuojalaseja, jotka läpäisevät auringon säteilystä vain 20–30 prosenttia.

Eri ikkunoiden energiatehokkuuden vertailun helpottamiseksi on luotu vapaaehtoinen ikkunoiden energialuokitusjärjestelmä. Energialuokituksessa ikkunoille annetaan energiamerkki, jossa ikkunat jaetaan ominaisuuksien perusteella luokkiin A-G (kuva 4.7). A-luokan ikkunat ovat energiatehokkaimmat ja G-luokan tehottomimmat.

Vaikutus ilmanvaihtoon

Ikkunoiden uusimisen yhteydessä on aina muistettava varmistaa ilmanvaihdon toiminta. Jos huoneiden korvausilma on aikaisemmin saatu vanhojen ikkunoiden ilmavuodoista, vähentää ikkunoiden vaihto huonetilaan tulevaa ilmamäärää. Tällöin ilmanvaihto jää riittämättömäksi. Ikkunoiden vaihdon yhteydessä tuleekin huolehtia korvausilmaventtiilien asentamista ja ilmanvaihtojärjestelmän perussäädöstä. Remontin suunnitteluvaiheessa on pohdittava, minkälaiset korvausilmaratkaisut takaavat parhaimman lopputuloksen. Esimerkiksi väärin valitut korvausilmaventtiilit voivat heikentää merkittävästi uusien ikkunoiden ääneneristävyyttä tai aiheuttaa talvella turhaa vedontunnetta.

Valmistaja Malli Yritys Oy Ikkunamalli 123

Vähän kuluttava ++ +

Paljon kuluttava

E-arvo (laskennallinen vuotuinen energiankulutus, kWh/m/a) 2 (Perustuu luokitusjärjestelmän laskentakaavaan ja 1,2 x 1,2 m kokoiseen ikkunaan)

E140U160g50L = x–x+x

Todelliseen energiankulutukseen vaikuttavat myös sisälämpötila, ilmasto ja ilmansuunta

Vapaaehtoinen energiamerkintä.

”Energiaikkuna”on Puutuoteteollisuus ry:n rekisteröimä tuotemerkki

Jos kiinteistössä on koneellinen poistoilmanvaihto, jota ei olla muuttamassa koneelliseksi tulo-poisto-ilmanvaihtojärjestelmäksi, voidaan harkita niin sanottujen tuloilmaikkunoiden asentamista. Niiden toimintaperiaate on yksinkertainen: ulkoilma johdetaan ikkunan puitteiden väliseen tilaan ylä-, ala- tai sivukarmin kautta ja edelleen huoneilmaan yläkarmin tai -puitteen läpi. Ikkunarakenteeseen johdettava ulkoilma voidaan suodattaa, jolloin tuloilman puhtausvaatimukset täyttyvät ja ikkuna pysyy puhtaampana.

Kuva 4.7. Ikkunoiden energialuokitusmerkki. Kuva: Motiva.

Ikkunan yläkarmissa tai -puitteessa sijaitseva venttiili on yleensä varustettu ilman takaisinpäinvirtauksen estävällä rakenteella (esim. ilmavirrassa kääntyvä tai kelluva levy taikka läppä, joka avautuu huonetilan ollessa riittävän alipaineinen).

Ikkunarakenteen läpi virratessaan ilmavirta lämpenee. Lämpöä tuloilmaan siirtyy myös ikkunan omista lämpöhäviöistä ja ikkunaan kohdistuvasta auringon säteilystä. Parhaimmat tuloilmaikkunat vastaavat lämmöneristyskyvyltään ikkunoita, joiden Uarvo on 0,8–1,0 W/m2K.

Uusittujen ikkunoiden parempi ilmatiiviys ja lämmöneristävyys vähentävät yleensä huonetilojen lämmitystarvetta. Tämä pitää ottaa huomioon teknisissä järjestelmissä, jotta huonelämpötilat eivät nouse liian korkeiksi. Huonelämpötilojen nousu voidaan välttää asettamalla lämmitysjärjestelmän säätökäyrä uudelleen tai perussäätämällä patteriverkosto.

Kuva 4.8. Periaatekuva tuloilmaikkunasta.

4.2.3 Vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ikkunat vaikuttavat rakennuksen energiatalouteen ja asumisviihtyisyyteen. Taulukko

4.2 havainnollistaa ikkunoiden uusimisen vaikutusta asuinkerros- ja rivitalon energiatalouteen. Esimerkkikohteina ovat vuosina 1952 ja 1974 valmistuneet asuinkerrostalot ja 1980 valmistunut rivitalo lämmöneristävyysvaatimuksineen (U-arvot).

Taulukko 4.2. Ikkunoiden uusimisen vaikutus kiinteistön energiankulutukseen. Investointikustannus (sis. alv) tarkoittaa ikkunat paikalleen asennettuna.

Taulukon 4.2 arvot on laskettu olettamalla, että vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä on tasapainossa ennen korjaustoimia ja että korjaustoimen jälkeen sekä ilmanvaihto että lämmitysjärjestelmä säädetään vastaamaan muuttunutta tilannetta. Jos lämmitysjärjestelmä on epätasapainossa, energiansäästö voi olla taulukossa esitettyjä arvioita suurempikin.

Korjauskustannukset

Taulukossa 4.2 esitettyjen ikkunakorjausten investointikustannusarvio on 60–90 euroa asuinneliötä kohden, kun ikkunan hinta on 450 euroa ikkunaneliötä kohden.

Taulukossa 4.2 esitetyt energiansäästöarviot pohjautuvat olettamukseen, että ikkunapinta-alaa on 15 prosenttia asuinpinta-alasta. Mitä suurempi on ikkunapinta-ala suhteessa asuinneliöihin, sitä suurempi on myös investointikustannus ja saavutettava energiansäästö.

Jos ikkunoihin yhdistetään sälekaihtimet, lisäkustannus on 30–50 euroa ikkunan pinta-alaneliötä kohden. Esimerkiksi 80 neliön asunnossa sälekaihtimien asentaminen ikkunaremontin yhteydessä maksaa noin 500 euroa.

Vaikutus asumisviihtyisyyteen

Ikkunoiden uusiminen parantaa myös asumisviihtyvyyttä. Mitä paremmin ikkuna eristää lämpöä, sitä korkeampi on ikkunan sisimmän lasin sisäpinnan lämpötila talvella (ks. kuva 4.9). Korkeampi lasin pintalämpötila vähentää kylmän pinnan aiheuttamaa vedontuntua.

2-lasinen ikkuna

ikkuna

3-lasinen ikkuna eristyslasielementillä

ikkuna

Kuva 4.9. Ikkunan lämmöneristävyyden vaikutus sisimmän lasipinnan pintalämpötilaan, kun ulkoilman lämpötila on -10 °C ja sisäilman lämpötila 21 °C.

Lämmöneristävyyden lisäksi asumisviihtyvyyteen vaikuttavat myös auringonsäteilyn läpäisykerroin ja mahdolliset sälekaihtimet – erityisesti kesällä. Kuvassa 4.10 havainnollistetaan ikkunan auringonsäteilyn läpäisykertoimen ja sälekaihtimien vaikutusta huoneilman lämpötilaan kesäpäivänä etelään suunnatussa huoneessa yhden vuorokauden aikana.

Kuva 4.10. Ikkunoiden lämmöneristävyyden (U-arvo), auringonsäteilyn läpäisykertoimen (g-arvo) ja sälekaihtimien vaikutus huoneilman lämpötilaan kesäpäivänä puurunkoisessa rivitalossa sijaitsevan asunnon etelään suunnatussa huoneessa.

Kuvasta nähdään, että oikealla ikkunavalinnalla ja sälekaihtimilla voidaan hallita huoneilman lämpötiloja huomattavasti paremmin. Kuvatussa tilanteessa vuorokauden huoneilman maksimilämpötiloja saadaan laskettua nykypäivän ikkunoille tyypillisillä g-arvoilla 2–5 ˚C.

Kunnollisella auringonsuojaikkunalla sisäilman maksimilämpötilaa voidaan laskea jopa seitsemän astetta. Valittaessa auringonsuojaikkunoita on kuitenkin huomattava, että ne estävät näkyvää päivänvaloa pääsemästä huonetilaan eli pimentävät huonetta. Paremmalla kesäajan lämpötilojen hallinnalla on myös kolikon toinen puoli: ikkunat estävät auringon lämmön pääsyn huonetilaan myös keväällä ja syksyllä. Tästä seuraa se, että lämmitysenergiaa täytyy noina aikoina ostaa hieman enemmän kuin silloin, jos huoneessa olisi normaalit ikkunat.

Sälekaihtimilla on mahdollista laskea huoneilman kesäajan maksimilämpötiloja miltei yhtä paljon kuin auringonsuojaikkunoilla. Sälekaihtimet eivät toisaalta estä hyödyntämästä keväällä ja syksyllä auringon lämpöä tilojen lämmityksessä. Kaikkein merkittävimmässä roolissa on kuitenkin asukas, joka säätää sälekaihtimien asentoa. Parhaan hyödyn saamiseksi sälekaihtimia tulee käyttää aktiivisesti avaten ja sulkien niitä tarpeen mukaan.

Hyvä tietää: Kevättalvella sälekaihtimien tulee olla auki päiväsaikaan, jotta auringon säteily pääsee lämmittämään huoneita. Yöaikaan sälekaihtimet täytyy muistaa sulkea, jotta ne parantaisivat ikkunoiden lämmöneristävyyttä.

4.3 Yläpohja

Asuinkerrostalojen yläpohjaratkaisut voidaan karkeasti jakaa tuuletettuihin ja tuulettamattomiin rakenteisiin. 1960-luvulla ja sen jälkeen rakennettujen asuinkerrostalojen yläpohjista valtaosa on loivia tasakattoja. Rivitaloissa suosituin ratkaisu on harjakatto. Loivissa, tuuletetuissa tasakatoissa tuuletustila on yleensä matala, eikä tuuletustilaa ole tarkoitettu hyötykäyttöön. Jyrkemmissä katoissa ullakkotila on voitu suunnitella myös käyttötilaksi.

Ennen vuotta 1985 rakennettujen talojen yläpohjien lämmöneristävyysvaatimus oli 0,35–0,47 W/m2K, joten yläpohjaeristeiden paksuus saattoi olla paksuudeltaan vain 100 millimetriä. Vuonna 1985 annettujen lämmöneristysmääräyksien mukaan yläpohjan lämmöneristysvaatimukseksi (U-arvovaatimus) tuli 0,22 W/m2K, joka tarkoittaa noin 160–200 mm paksuista lämmöneristyskerrosta. Nykyisin määräysten mukainen vaatimus on 0,15 W/m2K, joka tarkoittaa 250–300 mm paksuista lämmöneristyskerrosta.

Ensimmäiset lämmöneristysmääräykset julkaisiin vuonna 1976

Kuva 4.11. Yläpohjan lämmöneristävyysvaatimusten kehittyminen.

4.3.1 Tekninen käyttöikä – odotettavissa olevat vauriot

Yläpohjien ja vesikattojen tekninen käyttöikä on noin 20–35 vuotta, riippuen säännöllisistä tarkastuksista sekä huoltotoimenpiteistä. Tyypillisiä vaurioiden aiheuttajia ovat vesikatteissa olevat reiät, joiden kautta yläpohjan rakenteisiin pääsee sadevettä. Tästä aiheutuu kosteus- ja homevaurioita. Katemateriaali voi vaurioitua esimerkiksi lumenpudotuksen yhteydessä tai vanhuuttaan. Erilaisten katemateriaalien teknisiä käyttöikäarvioita on esitetty Rakennustietosäätiön julkaisemassa kiinteistönhoitokortissa KH 90-00403.

4.3.2 Tyypilliset korjausvaihtoehdot

Eri kattotyyppien korjausperiaatteet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Tasakatoissa korjausvaihtoehtoina on tavanomaisesti katerakenteen uusiminen vanhan rakenteen päälle tai vanhan rakenteen purku ja uuden rakentaminen. Sama pätee harjakatoissa. Korjaustoimen laajuus ja perusteellisuus riippuvat kuitenkin vaurion laajuudesta.

Kun halutaan parantaa yläpohjan lämmöneristävyyttä, on ensin selvitettävä yläpohjarakenteen korjaustarve. Mikäli alusrakenteet edellyttävät mittavampaa korjausta, on mahdollista laajentaa korjaamista siten, että yläpohjan lämmöneristystä parannetaan korottamalla yläpohjarakennetta. Tuuletettujen kattojen lämmöneristyksen parantaminen on yleensä helppo toimenpide, jos tuuletustila on riittävän korkea. Tällöin lämmöneristyksen paksuutta kasvatetaan lisäämällä eristettä vanhan eristeen päälle.

Mikäli katteessa on ollut vesivuoto tai rakenteessa on muutoin kosteusongelmia, tulee ensin tarkastaa olemassa olevan lämmöneristeen kunto kosteuden ja mikrobivaurioiden varalta. Lisälämmöneristämisen yhteydessä on aina huolehdittava myös tuuletusrakojen toimivuudesta.

4.3.3 Vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Asuinkerrostalossa yläpohjan osuus lämpöhäviöistä on pieni, mutta rivitalossa huomattavasti suurempi. Etenkin rivitalossa yläpohjan lisälämmöneristystä on siis syytä harkita vakavasti. Lisälämmöneristäminen voidaan toteuttaa helposti, jos kiinteistössä on esimerkiksi harjakatollinen tuulettuva yläpohjarakenne. Tällöin yläpohjaan voidaan lisätä esimerkiksi puhallusvillaa vanhan eristeen päälle, jos vesikatto on kunnossa, nykyinen lämmöneriste on kuivaa ja reuna-alueilla on riittävästi tilaa. Lisälämmöneristeellä ei saa tukkia reuna-alueen ilma-aukkoja.

Taulukossa 4.3 vertaillaan yläpohjan lisälämmöneristämisen vaikutusta asuinkerrosja rivitalojen energiatalouteen. Esimerkkikohteina ovat vuosina 1952 ja 1974 valmistuneet asuinkerrostalot ja 1980 valmistunut rivitalo lämmöneristävyysvaatimuksineen (U-arvot). Korjauksen yhteydessä yläpohjan lämmöneristävyyttä parannetaan puhaltamalla yläpohjaan vanhan lämmöneristeen päälle puhallusvillaa 200 mm ja 300 mm.

Taulukko 4.3. Yläpohjan (ullakkotilan) lisälämmöneristämisen vaikutus kiinteistön energiatalouteen. Investointikustannus (sis. alv) tarkoittaa yläpohjaa lisälämmöneristettynä.

Asuinneliöihin suhteutettuna taulukon 4.3 mukaiset lisälämmöneristykset maksavat 40 huoneiston asuinkerrostalossa 1–2 euroa asunneliötä kohden ja neljän huoneiston rivitalossa 5–9 euroa asuinneliötä kohden.

Taulukon 4.3 luvut perustuvat oletukseen, että vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä on tasapainossa ennen korjaustoimia ja että lämmitysjärjestelmä säädetään korjaustöiden jälkeen vastaamaan muuttunutta tilannetta. Jos lämmitysjärjestelmä on epätasapainossa ja se tasapainotetaan vasta korjaustoimen jälkeen, energiansäästö voi olla taulukossa esitettyjä arvioita suurempikin.

4.4 Ilmanvaihtojärjestelmä

Asuinkerrostalojen yleisin ilmanvaihtoratkaisu oli aina 1960-luvun alkuun asti painovoimainen ilmanvaihto. Tämän jälkeen yleistyivät koneelliset poistoilmanvaihtojärjestelmät yhteiskanavapoistolla, ja ne olivat puolestaan vallitseva ratkaisu aina 2000-luvun alkuvuosiin asti. Energiatalouden kannalta molempien näiden järjestelmien ongelmana on se, että poistoilman lämpö menee täysin hukkaan. Vasta 2000-luvun alun jälkeen rakentamismääräysten kiristyttyä alkoi myös asuinkerrostaloihin ilmestyä koneellisia tulo-poisto-ilmanvaihtojärjestelmiä, joissa poistoilman lämpö otetaan talteen ja hyödynnetään edelleen.

1970–1990-lukujen rivitaloissa ilmanvaihtojärjestelmät ovat pääosin joko painovoimaisia tai koneellisia. Rivitalon koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä eroaa asuinkerrostalon ilmanvaihtojärjestelmästä siinä, että rivitalossa jokaisella asunnolla on yleensä oma poistopuhallin eli huippuimuri. Näin ollen eri asuntojen ilmanvaihtokanavistot eivät ole mitenkään kytköksissä toisiinsa.

4.4.1 Tekninen käyttöikä – odotettavissa olevat vauriot

Painovoimaisessa ilmanvaihtojärjestelmässä komponenttien tekninen käyttöikä on yhtä suuri kuin koko järjestelmän elinikä. Koneellisessa poistoilmanvaihtojärjestel-

Kuva 4.12. Painovoimainen ilmanvaihto ja koneellinen poisto.

mässä puhallin uusitaan 10–30 vuoden välein. Poistoilmakanavat ja -hormit ovat olleet 1960-luvulla ja sitä ennen rakennetuissa asuinkerrostaloissa betonisia tai tiilisiä. 1970-luvulle tultaessa poistoilmakanavat alettiin rakentamaan peltikanavista. Poistoilmahormit tai -kanavat tulee tarkistaa ja puhdistaa vähintään 10 vuoden välein. Rakenneaineisissa hormeissa ongelmana on usein niiden huono kunto ja hataruus.

Asunnon sisäilman tulisi karkeasti laskien vaihtua kerran kahden tunnin aikana. Usein tähän ei päästä. Esimerkiksi asuinkerrostalossa koneellisen poistoilmanvaihtojärjestelmän kello-ohjaus aiheuttaa sen, että ilmamäärät ovat suurimman osan aikaa päivästä liian pienet. Kello-ohjauksessa ilmanvaihto toimii puoliteholla suurimman osan päivästä ja täydellä teholla kello-ohjauksen mukaisesti muutamia tunteja aamulla, keskipäivällä ja illalla. Kun tämä yhdistetään suljettuihin välioviin ja huonosti toimiviin siirtoilmaratkaisuihin, kohoavat esimerkiksi makuuhuoneiden hiilidioksidipitoisuudet liian korkeiksi. Korkea hiilidioksidipitoisuus aiheuttaa väsymystä ja päänsärkyä.

Kuvassa 4.13 on esitetty erään espoolaisen asuinkerrostaloyhtiön yhden asunnon makuuhuoneen mitattu hiilidioksidipitoisuus vuonna 2011. Yhtiössä on koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä. Kuvan 4.13 palkit kuvaavat klo 22–07 välistä ajankohtaa vuorokaudesta.

Kuva 4.13. Hiilidioksidipitoisuus erään asuinkerrostaloasunnon makuuhuoneessa.

Kuvasta 4.13 nähdään, ettei ilmanvaihto toimi kunnolla, vaan yöaikaiset hiilidioksidipitoisuudet nousevat hyvin korkeiksi – yli 2 000 ppm. Lyhenne ppm (parts per million) kertoo, kuinka monta miljoonasosaa hiilidioksidia sisäilmassa on; 1 000 ppm

vastaa yhden promillen hiilidioksidiosuutta sisäilmassa. Tyydyttävä sisäilman laadun taso on 1 200 ppm ja hyvän 900 ppm. Mitatun huoneilman sisäilman laatu on siis kaukana hyvästä sisäilmasta. Vastaavanlaisia tapauksia löytyy löytyy kaikkialta Suomesta sekä painovoimaisen ilmanvaihdon että koneellisen poistoilmanvaihtojärjestelmän rakennuksista. Tarve ilmanvaihdon parantamiselle on siis huomattava.

Huono ilmanvaihto voi aiheuttaa myös sisäilman kosteuden tiivistymistä asunnon sisäpinnoille. Esimerkiksi sisäikkunan sisäpintaan tiivistyvä kosteus tai kylpyhuoneen peiliin suihkun aikana muodostunut huuru, joka ei poistu noin 10 minuutissa, ovat merkkejä huonosti toimivasta ilmanvaihdosta.

Painovoimaisen ja koneellisen poistoilmanvaihdon ongelmana on myös korvausilman tuonti asuntoihin. Talvisin kylmää korvausilmaa eli ulkoilmaa ei saada ohjattua asuinhuoneisiin vedottomasti. Korvausilma sisältää useimmiten myös kaikki samat epäpuhtaudet kuin ulkoilmakin – aina pienhiukkasista lähtien – koska korvausilmaa ei pystytä suodattamaan asianmukaisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman raportin mukaan pienhiukkaset ovat suurin terveyteen vaikuttava ympäristötekijä. Suomessa pienhiukkasten takia kuolee ennen aikaisesti vuosittain 2 000 ihmistä. Erityisen haitallisia pienhiukkaset ovat sydän- ja verisuonisairauksista sekä astmasta kärsiville ihmisille.

Jos korvausilma-aukot teipataan umpeen vedontunteen vuoksi, ilmanvaihto ei toimi enää suunnitellulla tavalla ja korvausilmaa alkaa tulla muun muassa porraskäytävästä postiluukun kautta sekä ikkunoiden ja parvekeoven raoista (ks. kuva 4.14). Lisäksi painovoimaisessa ilmanvaihtojärjestelmässä ilman vaihtuvuus voi kesäaikaan olla täysin olematonta, koska järjestelmän toiminta perustuu lämpötilan ja tuulen aiheuttamiin paine-eroihin sisä- ja ulkotilojen välillä.

Kuva 4.14. Asunnon ilmavirrat kunnolla (vasen) ja huonosti (oikea) toimivassa painovoimaisessa tai koneellisessa poistoilmanvaihtojärjestelmässä.

Puutteelliset korvausilmaratkaisut voivat myös edesauttaa epäpuhtauksien ja hajujen leviämistä asunnosta toiseen. Jos ulkoseinä on tiiviimpi kuin asuntoja erottavat seinät, lattiat ja katot tai huoneiston ulko-ovi, virtaa korvausilmaa naapuritiloista tuoden mukanaan hajuja ja epäpuhtauksia. Toinen syy epäpuhtauksien leviämiseen on virheellinen tai muuttunut ilmanvaihtojärjestelmän säätö. Säätö muuttuu esimerkiksi silloin, kun poistoilmaventtiilin asentoa muutetaan tai kun se suljetaan kokonaan vaikkapa tukkimalla. Poistoilmaventtiilien asentoa ei saa siis muuttaa itse, koska samalla muuttuu myös muiden samaan kanavaan kytkettyjen asuntojen ilmanvaihdon määrää ja voi lisätä vedontunnetta tai heikentää ilmanlaatua.

Korvausilman puutteellinen saanti tekee huoneistosta usein alipaineisen. Alipaineen vuoksi esimerkiksi huoneiston ulko-oven avaaminen voi olla vaikeaa. Suuri alipaine yhdistettynä puuttuviin tai toimimattomiin korvausilmaventtiileihin mahdollistaa epäpuhtauksien kulkeutumisen rakenteiden vuotokohtien kautta asuntoihin. Näitä epäpuhtauksia ovat esimerkiksi radon ja muut kaasut sekä rakenteiden sisällä kasvavat homeitiöt.

Asuinkerros- ja rivitalojen ilmanvaihdon toimivuudessa on siis parannettavaa. Ilmanvaihdon parantamistoimet tulee valita lähtötilanteen mukaan. Jos tiedossa ei ole isoa remonttia, voidaan ilmanvaihtoa parantaa pelkilla ilmanvaihtojärjestelmän toimenpiteillä. Raskaampi ilmanvaihtojärjestelmän uudistaminen koneelliseksi tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmäksi lämmöntalteenotolla kannattaa kytkeä rakennuksen muihin välttämättömiin korjauksiin, kuten julkisivu- ja ikkunakorjauksiin tai laajaan putkiremonttiin. Julkisivukorjausten yhteydessä on useimmiten uusittava myös asuntojen raitisilmaventtiilit, jolloin joudutaan vähintäänkin tarkistamaan myös olemassa olevan ilmanvaihtojärjestelmän toiminta. Putkistokorjauksissa käytetään taas yleensä samoja talon pystysuuntaisia asennusreittejä, mikä antaa hyvän mahdollisuuden uudistaa ilmanvaihtojärjestelmää.

4.4.2 Tyypilliset korjausvaihtoehdot

Ilmanvaihtojärjestelmän kunnostaminen

Aina ei ole mahdollistaa uudistaa ilmanvaihtojärjestelmää kokonaan, mutta ilmanvaihtoa ja erityisesti sisäilman laatua voidaan parantaa myös pienemmillä toimenpiteillä. Ennen ilmanvaihtojärjestelmän kunnostusta tulee selvittää sen nykytila. Tämä tarkoittaa ilmanvaihtojärjestelmän tarkastusta, jossa käydään läpi hormit ja kanavistot, poistoilmaventtiilit, korvausilmaratkaisut, siirtoilmareitit, puhaltimet ja niiden ohjaus sekä mitataan tilojen poistoilmavirrat (koneellisessa poistoilmanvaihtojärjestelmässä). Seuraavassa taulukossa on esitetty kunnostusvaihtoehdot sekä painovoimaiselle että koneelliselle poistoilmanvaihtojärjestelmälle.

Taulukko 4.4. Ilmanvaihtojärjestelmän kunnostus ja sen vaiheet.

Painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä Koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä

1. Hormien puhdistaminen ja tiivistäminen ja tarvittaessa kunnostaminen. Jos rakenneaineisten hormien kunto on todella huono, kannattaa pohtia ilmanvaihtojärjestelmän uudistamista soveltuvalla tavalla.

2. Ikkunoiden ja parvekeovien tiivistäminen

3. Poistoilmaventtiilien avaaminen ja kunnostus

4. Korvausilmareittien kunnostus tai lisääminen makuuhuoneisiin ja olohuoneeseen

5. Tarvittavien siirtoilmareittien lisääminen, erityisesti makuuhuoneista

6. Poistopuhaltimien asentaminen vanhan hormiryhmän päähän

7. Keittiöiden ilmanvaihtoa tehostavien liesikupujen asennus

8. Järjestelmän perussäätö

Kunnostamisen vaikutus

Ilmanvaihdon kunnostaminen parantaa sisäilman laatua, mutta energiaa sillä ei saada säästymään. Itse asiassa poistopuhaltimien asentaminen lisää kiinteistösähkön kulutusta ja ilmanvaihdon paraneminen lisää myös lämmitysenergian kulutusta.

1. Kanaviston/hormien puhdistaminen ja tarvittaessa kunnostaminen. Jos rakenneaineisten hormien kunto on todella huono, kannattaa pohtia ilmanvaihtojärjestelmän uudistamista soveltuvalla tavalla.

2. Ikkunoiden ja parvekeovien tiivistäminen

3. Korvausilmareittien kunnostus tai lisääminen makuuhuoneisiin ja olohuoneeseen

4. Siirtoilmareittien lisääminen, erityisesti makuuhuoneista

5. Puhaltimen uusiminen (malli, jossa on vakiopaineohjaus ja taajuusmuuttaja)

6. Keittiöiden ilmanvaihtoa tehostavien liesikupujen asennus

7. Suhteellisen kosteuden mukaan säätyvien poistoilmaventtiilien asentaminen kylpyhuoneisiin, erityisesti yksiöissä

8. Järjestelmän perussäätö

Kunnostamisen vaikutus

Parantaa erityisesti sisäilman laatua, minkä lisäksi oikein valituilla korvausilmaratkaisuilla voidaan vähentää vedontunnetta ja saada hieman suodatetuksi ulkoilman epäpuhtauksia. Puhaltimien uusiminen vähentää kiinteistösähkön kulutusta.

Korvausilmaa on saatava riittävästi myös muutosten jälkeen. Korvausilmareittien lisääminen tarkoittaa käytännössä korvausilmaventtiilien asentamista. Venttiiliä valittaessa tulee arvioida venttiilin vaikutusta vedontunteeseen, ääneneristävyyteen sekä ulkoilman epäpuhtauksien suodatukseen. Korvausilmaventtiilit voidaan asentaa ik-

kunan karmiin, tuuletusluukkuun tai ulkoseinään, ja niihin voidaan yhdistää myös ulkoilman lämmitystä. Mikäli samassa yhteydessä tehdään ikkunaremontti, voidaan ikkunoiksi valita tuloilmaikkunat, joiden kautta korvausilma pääsee asuntoihin. Jos taas joudutaan uusimaan vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän patterit, voidaan valita raitisilmaradiaattorit, jotka toimivat korvausilman tuojina.

Myös riittävien siirtoilmareittien olemassaolo muutosten jälkeen tulee varmistaa. Siirtoilmareitit varmistavat, että esimerkiksi makuuhuoneiden ilma vaihtuu myös väliovien ollessa suljettuina. Siirtoilmalle tulee olla riittävät reitit kynnysrakojen tai siirtoilmaventtiilien kautta. Huoneessa, jonka lattia-ala on enintään 15 neliömetriä, oviraon tulee olla 15 millimetriä korkea. Jos lattia-ala on suurempi kuin 15 neliömetriä, oviraon on oltava 30 millimetriä. Kylpyhuoneeseen johtavan oven alaisen raon tulisi olla noin 10 millimetriä. Ovirakojen sijaan voidaan käyttää väliseiniin asennettavia siirtoilmaventtiilejä, joissa on myös äänenvaimennus.

Poistopuhaltimien asentaminen poistohormien päähän painovoimaisessa järjestelmässä parantaa ilmanvaihdon toimintaa, erityisesti kesäaikaan.

Koneellisessa poistoilmanvaihtojärjestelmässä puhaltimen uusiminen malliin, jossa on vakiopaineohjaus, yhdistettynä liesikupujen uusimiseen, mahdollistaa luopumisen kello-ohjauksesta. Tällöin ilmanvaihto pidetään jatkuvasti vakiona, ja jokainen kotitalous voi tarvittaessa tehostaa ilmanvaihtoa keittiön liesikuvusta esimerkiksi ruokaa laittaessaan. Kello-ohjauksesta luopuminen parantaa erityisesti makuuhuoneiden yöajan ilmanlaatua. Lisäksi uudet puhaltimet voivat kuluttaa sähköä jopa 50 prosenttia vanhoja puhaltimia vähemmän.

Hyvä tietää:

• 40 huoneiston (10 000 rm3) asuinkerrostalossa uudet poistopuhaltimet lisäävät kiinteistösähkön kulutusta noin 1,0 kWh/rm3/v tai 4–5 kWh/asm2/v. Euroissa tämä tarkoittaa taloyhtiölle 1 400 euron lisäkulua vuodessa, kun sähkön hinta on 130 €/MWh. Toimiva ilmanvaihto merkitsee siis esimerkiksi 80 asm2:n asunnossa noin 50 euron vuotuista eli 4 euron kuukausittaista lisälaskua.

• Sähkön hinnan ollessa 130 €/MWh 40 huoneiston asuinkerrostalossa (10 000 rm3) 50 prosentin säästö puhallinsähkön kulutuksessa tarkoittaa tyypillisesti 800–1 400 euron vuosittaista säästöä.

Ilmanvaihtojärjestelmän uudistaminen

Ilmanvaihtojärjestelmää uudistettaessa painovoimainen ilmanvaihtoratkaisu tai ko-

neellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä muutetaan nykyaikaiseksi tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmäksi lämmöntalteenotolla (LTO). Nykyaikaisessa ilmanvaihtoratkai-

sussa tuloilma tuodaan koneellisesti asuntojen makuuhuoneisiin ja olohuoneeseen tuloilmaventtiilien kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa tuloilmakanaviston rakentamista jokaiseen asuntoon. Tuloilmakanavistot pystytään useimmiten asentamaan eteisen alas laskettuun kattoon, jolloin näkyvät muutokset jäävät pieniksi.

Ilmaa poistetaan uudistuksen jälkeen edelleen samoista tiloista kuin esimerkiksi koneellisen poistoilmanvaihdon yhteydessä: keittiöstä, kylpyhuoneesta, wc:stä ja vaatehuoneesta. Nykyaikaisen ilmanvaihtojärjestelmän etuina ovat lämmön talteenotto poistoilmasta (vähentää lämmitysenergian kulutusta) ja tuloilman tuonti asuntoihin suodatettuna, lämmitettynä ja hallitusti.

Koneellisen tulo- ja poistoilmanvaihdon hyvän toiminnan perusedellytyksenä on, että rakennus on mahdollisimman tiivis. Erityisesti puurunkoisissa rivitaloissa koneellisen tulo- ja poistoilmanvaihdon kunnollinen toiminta saattaa edellyttää lisätiivistämistä. Tyypillisiä ilmavuotokohtia ovat muun muassa ikkunat ja parvekeovet sekä niiden liittymäkohdat muihin rakenteisiin. Ennen investointia moderniin ilmanvaihtojärjestelmään tulee siis tarkistaa ja tarvittaessa parantaa seinien, ikkunoiden ja ovien ilmanpitävyyttä.

Asuinkerrostaloissa tällaisia ilmanvaihdon uudistamisia on toteutettu pääasiassa vuokrataloissa, ja asunto-osakeyhtiöt ovat toistaiseksi pääasiassa pitäytyneet rakennusten alkuperäisten järjestelmien säilyttämisessä ja mahdollisessa kunnostamisessa. Asuntoosakeyhtiöissä on lisäksi toteutettu yhteistilojen, kuten saunojen ja kerhotilojen, ilmanvaihdon uudistuksia.

Ilmanvaihtojärjestelmien uusiminen tuo mukanaan muutakin kuin energiansäästöä. Uudistaminen on investointi asumisviihtyvyyteen ja -terveyteen. Omistajia kiinnostaa myös asunnon myyntiarvon kohoaminen. Asuinkerrostalojen pitkäjänteiseen korjaussuunnitteluun kuuluvat myös nämä näkökulmat. Asuinkerrostaloissa tulee huolehtia myös siitä, että asuntojen ilmanvaihdon uudistamisen yhteydessä saatetaan yhteisten tilojen, kuten porrashuoneiden ja saunatilojen, ilmanvaihto nykypäivän tasolle.

Seuraavassa on esitelty kolme vaihtoehtoista ratkaisua asuntojen ilmanvaihtojärjestelmäksi: täysin keskitetty järjestelmä, välimuotojärjestelmä ja täysin hajautettu järjestelmä. Lähtötilanteena on painovoimainen ilmanvaihtojärjestelmä tai koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä.

Täysin keskitetty järjestelmä

Täysin keskitetyssä eli asuntokohtaisessa järjestelmässä rakennukseen tehdään tuloja poistoilmanvaihtojärjestelmä lämmöntalteenotolla. Uusi ilmanvaihtokone asennetaan joko vesikatolle tai ullakolle ilmanvaihtokonehuoneeseen. Se sisältää lämmöntalteenoton lisäksi ilmansuodattimet, tuloilman jälkilämmityslaitteiston sekä tulo- ja poistoilmapuhaltimet. Ilmanvaihtokone palvelee kaikkia asuntoja. Tuloilmakanavisto on aina uusi, mutta poistoilmakanavistona voidaan hyödyntää rakennuksen aiempaa järjestelmää, mikäli se on kunnoltaan käyttökelpoinen.

Keskitetyn ilmanvaihtojärjestelmän lämmöntalteenottolaitteella saadaan tyypillisesti lämmityskaudella talteen poistoilman lämmöstä noin 45–55 prosenttia. Talteenotettua lämpöä käytetään tuloilman lämmittämiseen. Silloin, kun poistoilman lämpö ei riitä lämmittämään tuloilmaa haluttuun lämpötilaan, käytetään tuloilman jälkilämmitystä. Keskitetyssä järjestelmässä jälkilämmitys tapahtuu varsinaisen lämmitysjärjestelmän tuottaman lämmön avulla eli esimerkiksi kaukolämmöllä.

Välimuotojärjestelmä

Välimuotojärjestelmä koostuu asuntokohtaisesta tuloilmanvaihdosta ja keskitetystä poistosta. Raitis ulkoilma otetaan rakennuksen ulkoseinän läpi viedystä ulkoilmakanavasta, ja lämpö otetaan talteen poistoilmasta lämmönsiirtimen eli niin sanotun lamellipatterin ja lämmönkeruunesteen avulla. Lamellipatteri on hyvin samannäköinen laite kuin auton jäähdytin. Lämmönkeruuneste, joka kiertää ja lämpiää lamellipatterissa poistoilman lämmöstä, jaetaan putkistoilla asuntokohtaisille tuloilmakoneille, joissa se lämmittää tuloilmaa. Asuntokohtaisissa tuloilmakoneissa on puhaltimen ja lamellipatterin lisäksi myös tuloilman suodattimet.

Välimuotojärjestelmässä poistoilmasta saadaan lämmityskaudella lämpöä talteen noin 35–55 prosenttia. Jos poistoilman lämpö ei riitä nostamaan keruunesteen lämpötilaa tarpeeksi korkealle, jotta tuloilman lämpötila saataisiin halutuksi, lämmitetään tuloilmaa lisää esimerkiksi kaukolämmön avulla.

Kuva 4.15. Täysin keskitetty järjestelmä.

Välimuotojärjestelmässä raitis ilma otetaan rakennuksen julkisivuilta, joten tilaa vievät uudet tuloilman pystykanavat jäävät pois. Olemassa oleva poistoilmakanavisto kunnostetaan ja jätetään käyttöön. Tuloilmakoneet sijoitetaan asuntoihin ja samoin uusi kanavisto on melko helppo asentaa niihin. Lämmöntalteenoton lämmönkeruuputkisto voidaan sijoittaa joko porrashuoneisiin tai muiden putkinousujen yhteyteen silloin, kun asuntoihin tehdään laajempi talotekniikan peruskorjaus (LVISA-saneeraus).

Kuva 4.16. Välimuotojärjestelmä.

Raittiin ilman sisäänotossa on otettava huomioon ikkunat, naapuriparvekkeiden sijainnit, katualueet, sisäpihat ja palomääräysten aiheuttamat rajoitteet.

Täysin hajautettu järjestelmä

Täysin hajautetussa järjestelmässä jokaiseen asuntoon asennetaan oma ilmanvaihtokone joko kylpyhuoneeseen tai ulko-oven yläpuolelle eteistiloihin. Pienissä asunnoissa ilmanvaihtokone voidaan sijoittaa myös keittiöön lieden yläpuolelle maustehyllyn tilalle.

Ilmanvaihtokoneella hoidetaan aina yhden asunnon tulo- ja poistoilmanvaihto. Ilmanvaihtokone sisältää lämmöntalteenoton, ilmansuodattimet, tuloilman jälkilämmityksen sekä tulo- ja poistoilmapuhaltimet.

Hajautetussa järjestelmässä poistoilman lämmöstä saadaan lämmityskaudella talteen 50–70 prosenttia. Tuloilman jälkilämmitykseen käytetään useimmiten sähköä. Ilmanvaihtokone on mahdollista varustaa myös vesikiertoisella patterilla, jolloin tuloilman jälkilämmityksessä voidaan hyödyntää lämmitysjärjestelmän tuottamaa lämpöä, esimerkiksi kaukolämpöä.

Tuloilma

Poistoilma

Jäteilma

Ulkoilma

Täysin hajautetussa järjestelmässä ei ole lainkaan tilaa vieviä pystykanavia, vaan ratkaisu toteutetaan seinäpuhalluksella. Seinäpuhalluksessa myös asunnosta poistettava ilma johdetaan ulkoilmaan ulkoseinän läpi viedyn kanavan avulla. Kaikki kanavistot ovat uusia ja helposti puhdistettavia. Ilmanvaihtokone palvelee yhtä asuntoa, jolloin mahdolliset ongelmat on helppo paikallistaa. Järjestelmä voidaan suunnitella myös siten, että laitteiden perushuollot voidaan tehdä asuntojen ulkopuolelta porrashuoneista.

Raittiin ilman sisäänottokanavan sijoittelussa on otettava huomioon ikkunat, naapuriparvekkeiden sijainnit, jäteilman ulospuhalluspaikat, katualueet, sisäpihat ja palomääräysten aiheuttamat rajoitteet. Jäteilman seinäpuhalluksen periaatteista on aina neuvoteltava ennakkoon paikallisen rakennusvalvonnan kanssa.

Ilmanvaihdon uudistamisvaihtoehtojen soveltuvuus erityyppisiin asuinkerros- ja rivitaloihin

Asuinkerrostalossa valittavaan kustannustehokkaaseen ilmanvaihdon uudistamistapaan vaikuttavat rakennusvuosi, ilmanvaihtojärjestelmän kunto ja taloyhtiössä toteutetut korjaukset. Teknisesti edellä esitellyt uudistamisvaihtoehdot on mahdollista toteuttaa suurimpaan osaan asuinkerrostaloja.

Keskitetyn järjestelmän rakentaminen vaatii huomattavan paljon rakennusteknistä työtä, koska tuloilmalle pitää rakentaa omat pystykanavat. Rakentaminen kannattaa yhdistää perinteiseen putkiremonttiin, jossa asennetaan uudet viemäriputket. Uudet tuloilman pystykanavat asennetaan käytännössä joko rakennuksen porrashuoneisiin tai asuntoihin. Hissillisissä taloissa porrashuoneet ovat yleensä niin ahtaat, että kuilut on sijoitettava asuintiloihin. Pystykanaville on olemassa myös erityyppisiä hor-

Kuva 4.17. Täysin hajautettu järjestelmä.

mielementtiratkaisuja, jotka nopeuttavat asennusta paikan päällä. Joissakin tapauksissa pystykanavat voidaan sijoittaa myös talon ulkoseinille.

Suurimpina esteinä keskitetyn ilmanvaihtojärjestelmän toteuttamiselle ovat tilan puute tuloilmakanavistolle ja ilmanvaihtokoneelle. Järjestelmän hankintaa suunniteltaessa on aina muistettava tarkistaa että, ullakkotilan tai vesikaton rakenteet kestävät ilmanvaihtokoneen painon. Jos ilmastointikonehuone sijoitetaan vesikatolle, tähän on pyydettävä suostumus myös kunnan rakennusvalvonnasta. Jos asuinkerrostalon poistoilmakanavistot vaativat laajamittaisia korjaustoimenpiteitä, tulee ilmanvaihdon toteuttamista keskitettynä ratkaisuna harkita tarkkaan.

Keskitetyn järjestelmän etuna voidaan pitää vähäistä huollon tarvetta asunnoissa. Se on etu varsinkin kohteissa, joissa asukkaat eivät kykene itse huolehtimaan laitteistojen huollosta. Se soveltuu myös vilkasliikenteisten katujen varsille ja tuulisille paikoille, joissa raittiin ilman sisäänotto vaatii erityisjärjestelyjä. Keskitetty järjestelmä soveltuu käyttöön myös silloin, kun ulkoseinään ei voida tehdä läpivientejä esimerkiksi suojellun julkisivun vuoksi. Keskitetyllä ilmanvaihtojärjestelmällä on mahdollista saavuttaa etua investointikustannuksissa, jos asuinkerrostalon asuntojen määrä on suuri ja asuntojen koko pieni verrattuna täysin hajautettuun, asuntokohtaiseen ilmanvaihtojärjestelmään.

Välimuotojärjestelmän rakentaminen ei edellytä täydellistä putkiremonttia, vaan se voidaan yhdistää myös pelkkään käyttövesiputkien uusimiseen, koska tuloilmalle ei tarvita pystynousuja. Tällöin lämmönkeruuputkiston pystynousut voidaan sijoittaa käyttövesijohtojen kanssa samaan koteloon tai hormiin. Välimuotojärjestelmä voidaan rakentaa myös isomman julkisivuremontin yhteydessä, jolloin joudutaan joka tapauksessa miettimään ilmanvaihdon toimintaa. Välimuotojärjestelmän kustannustehokkaan rakentamisen edellytyksenä ovat kuitenkin hyvässä kunnossa olevat poistoilmakanavat.

Jos taloyhtiössä harkitaan poistoilman lämmöntalteenottoa lämpöpumpputekniikalla, jota on käsitelty lämmitysjärjestelmää koskevassa luvussa (ks. 4.6), kannattaa samalla pohtia myös ilmanvaihdon parantamista välimuotojärjestelmän avulla. Lämpöpumppuratkaisua tarvitsee nimittäin vain täydentää huoneistokohtaisella tuloilmajärjestelmällä.

Hajautetun järjestelmän rakentaminen kannattaa aina yhdistää osaksi asuinkerrostalon putki- tai julkisivuremonttia, jolloin säästetään rahaa rakennusteknisissä töissä.

Hajautetun järjestelmän toteuttamisen suurimpana reunaehtona on mahdollisuus

toteuttaa seinäpuhallusratkaisu. Jos talon rakenne ei sovellu seinäpuhallusratkaisuun tai rakennusvalvonta ei salli sen toteuttamista, hajautetun ilmanvaihtojärjestelmän rakentaminen on useimmiten hyvin hankalaa ja kallista. Jos seinäpuhallusta ei voida käyttää, joudutaan jokaisen asunnon poistoilmakanavat viemään katolle asti, mikä lisää kustannuksia ja vaatii mahdollisesti tilaa poistoilmakanavien pystynousuille.

Hajautettu järjestelmä soveltuu parhaiten asuinkerrostaloon, jossa on suuria asuntoja, koska tällöin raittiin ilman sisäänottokanavan ja jäteilman ulospuhalluskanavan sijainnille löytyy useampia vaihtoehtoja. Tällöin myös rakennusvalvonnan vaatimukset on helpompi ottaa huomioon. Yksiön tai kaksion ilmanvaihto on tässä mielessä vaikeampi toteuttaa, koska niissä ulkoseinäpintaa on yleensä vain yhdellä julkisivulla ja naapureiden parvekkeet ja ikkunat ovat aina lähellä mahdollisia ilmastointikanavien sijoituspaikkoja. Lisäksi hajautettu järjestelmä on todennäköisesti investoinniltaan edullisempi ratkaisu suurista asunnoista koostuvaan asuinkerrostaloon kuin täysin keskitetty järjestelmä tai välimuoto.

Hajautettu järjestelmä soveltuu myös rivitalojen ilmanvaihtojärjestelmän uusimiseen. Rivitaloissa hajautetun järjestelmän rakentaminen voidaan toteuttaa myös täysin omana toimenpiteenään.

Seuraavassa taulukossa on tiivistettynä erilaisten ilmanvaihtojärjestelmäratkaisujen hyvät ja huonot puolet.

Taulukko 4.5 Ilmanvaihdon uudistamisvaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia.

Keskitetty järjestelmä Välimuotojärjestelmä Hajautettu järjestelmä

Huoltotoimenpiteet voidaan hoitaa keskitetysti.

Tuloilman jälkilämmitys hoidetaan varsinaisen lämmitysjärjestelmän tuottamalla lämmöllä.

Hyvä lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde

Jäteilman pois puhaltaminen ei tuota ongelmia rakennusvalvonnan kanssa.

Raitisilman otto ilmanvaihtokoneelle on helppoa.

Joustava toteutusmuoto, jos poistoilmakanavisto on hyvässä kunnossa.

Ei tarvita pystykanavia tuloilmalle. Tuloilman jälkilämmitys hoidetaan varsinaisen lämmitysjärjestelmän tuottamalla lämmöllä.

Jäteilman pois puhaltaminen ei tuota ongelmia rakennusvalvonnan kanssa.

Voidaan yhdistää lämpöpumppuratkaisuun, jolloin poistoilman lämpöä voidaan hyödyntää kesäaikaan esim. käyttöveden lämmittämiseen.

Korkea lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde

Ilmanvaihdon uudistus voidaan toteuttaa asuntokohtaisesti.

Ei tarvita pystykanavia tuloilmalle eikä välttämättä myöskään poistoilmalle (seinäpuhallus).

Tarpeenmukaisen ohjauksen toteuttaminen

Tuloilmakanaviston rakentaminen ullakolta/vesikatolta lisää rakennusteknisiä töitä. Tämän vuoksi käytännön toteuttaminen on mahdollista useimmiten vain laajan putki- tai julkisivuremontin yhteydessä.

Tuloilman pystykanavien tilantarve Ilmanvaihtokoneen tilantarve ullakolla tai vesikatolla

Keskimääräistä alhaisempi lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde

Asuntokohtaisten tuloilmakoneiden suodattimien vaihdot

Rakennusvalvontaviranomaisten nihkeä suhtautuminen seinäpuhallusratkaisuun

Useimmiten tuloilman jälkilämmityksessä käytetään sähköä, vaikka rakennuksen lämmitystapana muuten olisi kaukolämpö

Asuntokohtaisten ilmanvaihtokoneiden suodattimien vaihdot

1960-luvulla ja sitä ennen rakennetuissa asuinkerrostaloissa rakenneaineiset ilmanvaihtohormit ovat usein siinä kunnossa, että niiden käyttö poistoilmakanavina ilman laajamittaista kunnostamista on mahdotonta. Tällöin kysymykseen tulee uudistamisvaihtoehdoista useimmiten hajautettu järjestelmä. Hajautettu järjestelmä voidaan toteuttaa laajemman julkisivuremontin tai putkiremontin yhteydessä edellyttäen, että rakennusvalvonta sallii jäteilman seinäpuhalluksen.

Jos 1960-luvulla tai sitä aikaisemmin rakennetun asuinkerrostalon ilmanvaihtojärjestelmä on kunnostettu hiljattain, voidaan uudistamisvaihtoehtona harkita välimuotojärjestelmää tai keskitettyä ratkaisua. Välimuotojärjestelmä mahdollista toteuttaa myös pelkän käyttövesiputkien uusinnan yhteydessä, mutta keskitetty ratkaisu edellyttää käytännössä laajempaa putkiremonttia.

1970- ja 80-lukujen asuinkerrostaloissa, joissa on hyväkuntoiset poistoilmakanavat ja tarve vähintäänkin ilmanvaihdon kunnostamiselle sekä tiedossa laajamittainen putkiremontti, kannattaa uudistamisvaihtoehtona harkita keskitettyä ratkaisua. Jos poistoilmakanavat vaativat kunnostusta tai edessä on laaja julkisivuremontti, voidaan ilmanvaihdon uudistaminen toteuttaa myös hajautettuna ratkaisuna. Tämä edellyttää mahdollisuutta toteuttaa jäteilman poispuhaltaminen asunnoista seinäpuhallusratkaisua käyttäen.

Jos 1970- ja 1980-lukujen asuinkerrostaloissa on toteutettu ilmanvaihdon kunnostus muutamia vuosia sitten, voidaan ilmanvaihdon uusiminen toteuttaa välimuotoratkaisulla esimerkiksi käyttövesiputkien uusinnan yhteydessä.

Rivitaloissa, rakentamisvuodesta riippumatta, ilmanvaihtojärjestelmän uudistaminen toteutetaan käytännössä aina täysin hajautetun järjestelmän avulla.

4.4.3 Vaikutus energiatalouteen ja sisäilman laatuun

Vaikutus energiatalouteen

Hyvin toteutetulla ilmanvaihtojärjestelmällä, jolla saadaan lämmityskaudella poistoilman lämmöstä talteen 55–70 prosenttia, on mahdollisuus saada aikaan 15–30 prosentin säästö vuotuisessa lämmitysenergiankulutuksessa. Tyypillisessä 1960–1980-luvuilla rakennetussa 40 huoneiston (10 000 rm3) asuinkerrostalossa tämä tarkoittaa vuodessa 4 000–8 000 euron säästöä lämmityskustannuksissa, jos kaukolämmön hinta on 55 €/MWh.

Hyvin suunnitellun ja toteutetun koneellisen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmän puhaltimet eivät lisää juurikaan kiinteistösähkön kulutusta verrattuna koneelliseen poistoilmanvaihtojärjestelmään, vaan vaikutus on noin viiden prosentin luokkaa. Tällöin kiinteistösähkön kulutus kasvaa todennäköisesti 1–5 prosenttia eli 0,15–0,35 kWh/asm2/v. Tämän suuruinen kasvu tarkoittaa tyypillisessä 40 huoneiston (10 000 rm3) asuinkerrostalossa 50–350 euron lisäystä vuotuiseen kiinteistösähkölaskuun, jos sähkön hinta on 130 €/MWh. Vastaavasti 4 huoneiston (800 rm3) rivitalossa sähkölasku kasvaisi ainoastaan muutaman kympin vuodessa.

Jos painovoimainen ilmanvaihto korvataan koneellisella tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmällä, lisäävät puhaltimet kiinteistösähkön kulutusta 4–7 kWh/asm2 vuodessa.

Jos sähkön hinta on 130 €/MWh, kasvaa sähkölasku 40 huoneiston (10 000 rm3) asuinkerrostaloyhtiössä 1 400–2 200 euroa vuodessa.

Jos hajautetun ilmanvaihtojärjestelmän ilmanvaihtokone varustetaan sähköisellä tuloilman jälkilämmityksellä ja kytketään huoneistosähköön, asukkaat maksavat osan taloyhtiön lämmityslaskusta omassa sähkölaskussaan – myös kaukolämmitetyissä asuinkerros- tai rivitaloissa. Vuoden mittaan tuloilman sähköisestä jälkilämmityksestä aiheutuu tyypillisesti 10–275 euron kustannus asukkaalle asunnon koosta ja ilmanvaihtokoneen asetuksista ja ominaisuuksista riippuen. Tämä luonnollisesti pienentää hoitovastikkeella katettavia lämmityskustannuksia.

Esimerkki

40 huoneiston (10 000 rm3) asuinkerrostalossa, jonka kaukolämmönkulutus on 450 MWh, muutetaan ilmanvaihtojärjestelmä koneelliseksi tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmäksi lämmöntalteenotolla. Ratkaisussa tarvittava tuloilman jälkilämmitys hoidetaan myös kaukolämmön avulla. Ilmanvaihdon parantamisella saadaan aikaan 20 prosentin säästö lämmitysenergian kulutuksessa. Tämä tarkoittaa noin 5 000 euron vuotuista säästöä lämmityskustannuksissa, jos kaukolämmön kokonaishinta on 55 €/ MWh. Kiinteistösähkön kulutus on ennen uudistusta 5 kWh/rm3 ja se kasvaa muutoksen myötä 5 prosenttia eli 350 euroa vuodessa. Nettosäästö on siis noin 4 650 euroa eli 1,94 euroa asuinneliötä kohden vuodessa. 75 asm2:n asunnossa asuva kotitalous säästäisi vuodessa noin 145 euroa.

Jos ilmanvaihtoa on mahdollista ohjata itse tarpeen mukaan, voidaan saada lisäsäästöä sekä lämmitys- että sähköenergiassa. Esimerkiksi kun vakioteholla pyörivästä ilmanvaihdosta siirrytään asukkaan kolmiportaisella käyttökytkimellä (poissaolo, perus, tehostus) ohjaamaan ilmanvaihtoon, on mahdollista saavuttaa vielä noin viiden prosentin lisäsäästö lämmitysenergiassa ja 15–25 prosentin säästö puhaltimien sähkönkulutuksessa. Säästöä tulee tietysti vain siinä tapauksessa, että asukas hyödyntää ilmanvaihdon säätömahdollisuutta. Lisäksi voidaan hyödyntää myös mittausantureita (esim. hiilidioksidi, suhteellinen kosteus), joiden antamien arvojen avulla asunnon ilmanvaihtoa säädetään automaattisesti.

Tarpeenmukaisen ilmanvaihdon kääntöpuolena on, että se lisää ilmanvaihtojärjestelmän monimutkaisuutta ja hankintahintaa. Tarpeenmukainen ilmanvaihto on mahdollista yhdistää niin keskitettyyn, välimuotoiseen kuin hajautettuunkin ilmanvaihtojärjestelmään. Helpoiten ja edullisimmin se on kuitenkin toteutettavissa hajautettuun järjestelmään, jossa on asuntokohtaiset ilmanvaihtokoneet.

Ilmanvaihdon uudistamisen hintahaarukka on asuinkerrostaloissa putkiremontin yhteydessä 150–250 euroa asuinneliötä (€/asm2) kohden. Rivitaloissa hankintakustannus on ollut hieman alhaisempi: 100–150 €/asm2. Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä lisää myös hieman huoltokustannuksia, koska ilmanvaihtokoneiden

suodattimet tulee vaihtaa 1–2 kertaa vuodessa. Vaihdolla varmistetaan, että ilmanvaihtojärjestelmä toimii suunnitellulla tavalla.

Vaikutus sisäilmastoon

Ilmanvaihdon uudistaminen koneelliseksi tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmäksi lämmöntalteenotolla parantaa sisäilmastoa huomattavasti. Tämä merkitsee samalla asukkaiden terveydellisten olojen ja viihtyvyyden paranemista. Uudistamisen jälkeen tuloilma saadaan suodatettua, jolloin siitä poistuvat epäpuhtaudet aina pienhiukkasista lähtien.

Ilmanvaihdon uudistaminen parantaa myös sisäilman laatua, erityisesti yöaikaan (ks. kuva 4.18). Tällöin on mahdollista saada makuuhuoneiden hiilidioksidipitoisuudet pysymään vuoden jokaisena tuntina vähintään tyydyttävällä tasolla eli jäämään alle 1 200 ppm:n.

Kuva 4.18. Simuloidun makuuhuoneen hiilidioksidipitoisuus koneellisen poistoilmanvaihtojärjestelmän (lähtötilanne) ja koneellisen tulo-poistoilmanvaihtojärjestelmän tapauksessa (uudistaminen). 100 prosenttia vastaa kalenterivuoden tunteja (8 760 t).

Lisäksi uudistuksen jälkeen huoneisiin tuotava ilma ei ole enää talvella kylmää ulkoilmaa, vaan se saadaan lämmitettyä lämmöntalteenoton ja tarvittaessa jälkilämmityksen avulla sopivaan lämpötilaan. Tällöin vedontunne saadaan poistettua. Tyypillisesti huoneisiin puhallettavan tuloilman lämpötila on 16–19 °C. Koneellinen tuloilma mahdollistaa myös ilman hallitun tuonnin asuintiloihin, mikä hyvin suunniteltuna ehkäisee niin ikään vedontuntua.

Toisinaan koneelliseen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmään siirtymisen jälkeen asukkaat valittavat lisääntyneestä melusta tai vedontunteesta. Nämä ongelmat ovat yleensä seurausta huonosta suunnittelusta, väärin valituista ilmanvaihtojärjestelmän komponenteista ja tekemättä jätetystä perussäätötyöstä. Oikein valitut ja asennetut

äänenvaimentimet ehkäisevät tehokkaasti ilmanvaihtomelun leviämistä. Samoin oikein mitoitetut ja valitut ilmanvaihtokoneet ja tulo- ja poistoilmanventtiilit sekä niiden oikeaoppinen asennus takaavat sen, ettei uusi ilmanvaihtojärjestelmä lisää melutai veto-ongelmia.

4.5 Vesi- ja viemärijärjestelmä

Vesi- ja viemärijärjestelmien korjausten – eli käytännössä putkiremonttien – yhteydessä energiatehokkuutta voidaan parantaa uusimalla vesikalusteet asentamalla lattialämmitys ja siirtymällä asuntokohtaiseen vedenmittaukseen. On kuitenkin muistettava, että keskeisin edellytys alhaiselle vedenkulutukselle on toimiva ja perussäädetty käyttövesiverkosto.

4.5.1 Tekninen käyttöikä – odotettavissa olevat vauriot Kylmävesijohdot tehtiin 1960-alkupuolelle asti sinkitystä teräsputkesta. 1970-luvulta lähtien yleisimpänä materiaalina kylmän käyttöveden putkistoissa on ollut kupari. Myös lämpimän käyttöveden putkimateriaalina on käytetty kuparia. Viemäreissä valurautaputkia on käytetty koko 1900-luvun ajan. Muoviviemärit alkoivat yleistyä 1960-luvun puolivälissä.

Sekä valurautaisten että muovisten viemäreiden käyttöikä on pääosin yli 50 vuotta. Vuosina 1965–1975 valmistettujen muoviviemärien materiaali ei ole niin kestävää kuin 1970-luvun puolivälin jälkeen valmistettujen. Ensiksi mainittujen käyttöikä jää noin 40 vuoteen. Vesijohtoverkoston kupariputkien tavoitteellinen käyttöikä on noin 40 vuotta ja teräsputkien noin 20 vuotta. Vesi- ja viemärikalusteiden käyttöikä on noin 30 vuotta.

Tyypillisiä putkistojen ja putkistonosien vaurioita ovat korroosiosta aiheutuvat vuodot ja tukkeumat. Vesijohtojen vaurioitumiseen vaikuttavat talousveden laatu, materiaalien ominaisuudet sekä asennus- ja käyttöönottovirheet. Metallisten vesijohtojen vauriot ovat pääosin piste- tai paikallissyöpymiä taikka erilaisia murtumia. Syynä niihin ovat sähkökemialliset syöpymismekanismit ja/tai ylikuormitus. Valurautaviemäreissä syöpymistä aiheuttavat lähinnä viemärikaasut.

4.5.2 Tyypilliset korjausvaihtoehdot

Usein on vaikea sanoa, milloin putkistot tulisi uusia. Tämän vuoksi taloyhtiön huoltokirjassa tulee olla vesivahinkorekisteri. Vesijohtojen ja viemäreiden kuntotutkimus tulee teettää, kun vesivahinkohistoriassa alkaa näkyä merkkejä vahinkojen lisääntymisestä. Vesijohtojen kunnosta saadaan yleiskuva röntgenkuvien perusteella, kun taas pohjaviemärit videoidaan ja pystyviemärit tutkitaan ultraäänitutkimusten avulla.

Asiantuntija arvioi kuntotutkimuksen ja oman kokemuksensa perusteella, milloin ja millä menetelmällä putkistot tulisi korjata.

Tässä kirjassa ei esitetä varsinaisia putkistojen korjausvaihtoehtoja. Niitä on esitetty muun muassa Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n oppaassa Asuinkerrostalojen linjasaneeraus – hankeprosessi ja tekniset ratkaisut 60- ja 70-lukujen kerrostaloissa.

4.5.3 Vaikutus energiatalouteen

Vesi- ja viemärikalusteiden uusiminen

Vesi- ja viemärikalusteiden uusiminen esimerkiksi putkiremontin yhteydessä on usein tehokas keino suitsia vedenkulutusta. Jo vanhojen vesihanojen uusimisella saavutetaan tavallisesti 10–25 prosentin säästö huoneistokohtaisessa vedenkulutuksessa. Vanhat hanat kannattaa vaihtaa esimerkiksi nykypäiväisiin ekonapilla varustettuihin yksiotehanoihin. Ekonapilla varustetuista hanoista virtaa normaalisti vettä säästövirtaamalla, joka on noin 60 prosenttia maksimivirtaamasta. Vasta painamalla ekonappia ja kääntämällä hanan vipua saa käyttöönsä suurimman mahdollisen virtaaman.

Uusien vesihanojen maksimivirtaama on aina muistettava mitata ja tarvittaessa säätää oikeaksi.

Vanhat, ennen vuotta 1976 asennetut WC-istuimet voivat käyttää yhdellä huuhtelukerralla vettä jopa 9–12 litraa. Vuosina 1976–1993 hankitut WC-istuimet kuluttavat yhdellä huuhtelukerralla noin kuusi litraa vettä. 1993 markkinoille saatiin ensimmäinen WC-istuin, joka käyttää vettä vain neljä litraa huuhtelukertaa kohden. Kaksitoimisia WC-istuimia, jossa on pieni (2 l) ja iso (4 l) huuhtelu, on ollut saatavissa 1990-luvun puolivälistä lähtien.

Pelkästään jo vaihtamalla vanha, yhdeksän litraa yhdellä huuhtelukerralla kuluttava WC-istuin nykyaikaiseen kaksoishuuhtelulla varustettuun malliin on mahdollista saada aikaan jopa 75 prosentin säästö WC:n vedenkulutuksessa.

Taulukko 4.6. Vesi- ja viemärikalusteiden vaihdosta saatava vedensäästöpotentiaali.

Huoneistokohtainen vedenmittaus

Huoneistokohtainen vesimittari on työkalu, jonka avulla asukkaiden on helppo seurata omaa vedenkulutustaan ja sitä kautta vähentää turhaa vedenkäyttöä. Huoneistokohtaisen vedenmittausjärjestelmän ansiosta vedenkäyttökustannukset jakautuvat oikeudenmukaisesti, kun laskutus perustuu todelliseen käyttöön. Kun tiedämme, mitä kulutamme, tiedämme myös, olisiko kulutusta syytä jollain tapaa vähentää.

Asuntokohtainen kylmän ja lämpimän veden kulutuksen mittaus sekä siihen perustuva laskutus voivat alentaa vedenkulutusta 10–30 prosenttia ja lämmitysenergian kulutusta 3–9 prosenttia. Pienempi lämpimän käyttöveden kulutus merkitsee samalla pienempää lämmitysenergian kulutusta. Huomattava säästö edellyttää useimmiten myös vesipihejä vesi- ja viemärikalusteita ja oikeaa vesijohtoverkoston painetasoa.

Esimerkki

Jos 40 huoneiston asuinkerrostaloyhtiössä on 75 asukasta ja keskimääräinen edenkulutus on 155 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa, tarkoittaa 30 prosentin vuotuinen säästö 1 272 938 litraa vedenkulutuksessa ja noin 30 MWh lämmitysenergiassa. Jos vesi maksaa 3 €/rm3 ja kaukolämpö 55 €/MWh, tarkoittaa tämä noin 5 500 euron säästöä vuodessa koko taloyhtiössä.

Uusimmissa vedenmittausjärjestelmissä on huoneistokohtaiset näyttölaitteet, joista asukkaat voivat itse seurata vedenkulutustaan jopa litran tarkkuudella. Järjestelmille ominaista on tiedonsiirron vaivattomuus: tiedot huoneistokohtaisista kulutuslukemista välittyvät isännöitsijälle automaattisesti eikä mittareita tarvitse lukea erikseen. Edistyksellisimpiin järjestelmiin on mahdollista kytkeä myös hälytysohjelmia esimerkiksi vesivuotojen varalta.

Käytännössä vesimittarit kannattaa asentaa putkiremontin tai vesijohtoverkoston uudistamisen yhteydessä. Ellei näin haluta tehdä, tulee putkiremontin yhteydessä vähintäänkin muistaa tehdä mittareille varaukset.

4,19

Asuntokohtainen vedenmittausjärjestelmä on helpoin toteuttaa silloin, kun asunnon veden syöttö tapahtuu yhden ainoan putkilinjan kautta ja lämpimän käyttöveden kiertojohto voidaan päättää ennen vedenmittausta (ks. kuva 4.19). Tällöin on mahdollista toteuttaa mittausjärjestelmä yhdellä kylmän ja yhdellä lämpimän veden vesimittarilla tai mittausanturilla.

Kuva 4.19. Vedenmittausjärjestelmä, kun asunnon veden syöttö tapahtuu yhden putkilinjan kautta. Lähde: LVI-Talotekniikkateollisuus ry.

Kylmävesimittari Lämminvesimittari 34

Joskus lämpimän veden kiertojohto voidaan joutua viemään lähelle vedenkulutuspistettä esimerkiksi käyttövesipatterin sijainnin vuoksi. Tämä ei kuitenkaan estä asuntokohtaisen vedenmittauksen toteuttamista, vaan tällöin käytetään kahta lämpimän veden vesimittaria tai mittausanturia (ks. kuva 4.20).

4,20

kuvat_taulukot-graafit4.indd 34

Kuva 4.20. Asunto, jossa on kaksi lämpimän veden vesimittaria. Lähde: LVI-Talotekniikkateollisuus ry.

35

Asunnon vedensyöttö voi tapahtua myös kahden eri putkilinjan kautta, jolloin asuntokohtainen vedenmittausjärjestelmä varustetaan erillisillä kylmän ja lämpimän veden vesimittareilla tai mittausantureilla (ks. kuva 4.21).

Kuva 4.21.

4,21 36

kun asunnon veden syöttö tapahtuu kahden eri putkilinjan kautta. Lähde: LVI-Talotekniikkateollisuus ry.

Asuntokohtaisen vedenmittausjärjestelmän investointikustannus on 500–700 euroa asuntoa kohden. Tällä hetkellä on arvioitu, että vesimittareita tai mittausantureita joudutaan huoltamaan noin 10 vuoden kuluttua asennuksesta.

Huoltotoimenpiteet tulevat maksamaan

Vedenmittausjärjestelmä,

100–150 euroa per asunto. Lisäksi vuotuiset laskutuskustannukset kotitaloutta kohden ovat tyypillisesti 10–30 euroa.

4.6 Lämmitysjärjestelmä

Asuinkerrostalojen yleisimmät lämmitysmuodot ovat kaukolämpö ja öljylämmitys. Rivitaloista noin puolet lämpiää kaukolämmön avulla. Sähkölämmityksen osuus rivitaloissa on lähes kolmannes ja öljyn neljännes.

Kaukolämmöllä tai öljyllä lämpiävien asuinkerros- ja rivitalojen lämmitysjärjestelmä on useimmiten vesikiertoinen, jossa lämmönjako tapahtuu lämmityspattereiden eli radiaattoreiden avulla. Sähkölämmitteiset rivitalot lämpiävät monesti sähköpattereilla eli suoralla sähkölämmityksellä, ja niissä lämmin käyttövesi lämmitetään lämminvesivaraajissa. Toisena vaihtoehtona on varaava sähkölämmitys, jossa vesikiertoisessa lämmönjakojärjestelmässä kiertävä vesi lämmitetään sähkölämmitteisessä vesivaraajassa.

Lämmitysjärjestelmän uudistamisella saavutettavat säästöt lämmityskustannuksissa ovat hyvin riippuvaisia siitä, mikä on alkutilanteen lämmitysenergian hinnan suhde uudistuksen jälkeiseen lämmitysenergian hintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi öljyn hinnan suhdetta kaukolämpöön, sähköön tai pellettiin.

4.6.1 Tekninen käyttöikä – odotettavissa olevat vauriot

Kaukolämpölaitteiden tekninen käyttöikä on 20–25 vuotta. Öljylämmityslaitteiston

öljysäiliöiden käyttöikä on ratkaisusta riippuen 20–50 vuotta, öljypolttimien noin 15 vuotta, öljykattilan 30–40 vuotta ja savupiippujen 30–50 vuotta. Sähkölämmitteisten lämminvesivaraajien käyttöiäksi voidaan arvioida 10–20 vuotta ja sähköpattereiden noin 20 vuotta.

Lämmönjakeluun liittyvät putkistot ovat sen sijaan hyvin pitkäikäisiä. Asuinkerrostaloissa yleisesti käytettyjen teräsputkien on arvioitu kestävän lämmitysjärjestelmän ja jopa koko rakennuksen eliniän. Myös muoviputkien käyttöiän on arveltu olevan vähintään 50 vuotta. Samaten vesikiertoisen järjestelmän lämmityspatterit kestävät todennäköisesti koko rakennuksen käyttöiän. Sen sijaan vesikiertoiseen lämmitysjärjestelmään liittyvien venttiilien, esimerkiksi patteriventtiilien, sekä pumppujen tekniseksi käyttöiäksi voidaan arvioida 15–25 vuotta.

Lämmitysjärjestelmän ongelmat johtuvat yleensä epätasapainossa olevasta lämmitysverkostosta. Lisäksi huono ylläpito heikentää hyötysuhdetta ja johtaa turhaan lämmitysenergian kulutukseen.

4.6.2 Tyypilliset korjausvaihtoehdot

Lämmitysverkoston perussäätö

Vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän täytyy olla säädetty oikein, jotta lämmitysenergiaa ei kulu hukkaan ja asunnoissa saavutetaan viihtyisät sisäolot. Jos rakennuksen lämmitysverkosto on epätasapainossa, voi eri asuntojen sisälämpötilojen välillä olla suuria eroja.

Kuva 4.22. Vasemmalla epätasapainossa oleva lämmitysverkosto, ja oikealla tasapainossa oleva.

Epätasapainoinen lämmitysjärjestelmä lisää turhaa lämmitysenergian kulutusta, koska rakennusta lämmitetään kylmimmän asunnon mukaan. Myös asukkaiden viihtyvyys laskee, koska osassa asuntoja on tällöin liian kuuma. Korkea lämpötila laskee lisäksi sisäilman suhteellista kosteutta, mikä lisää entisestään tyytymättömyyttä sisäilmastoon.

Lämmitysverkoston perussäädöllä saavutetaan useimmiten 10–15 prosentin säästö lämmitysenergian kulutuksessa. Tarve lämmitysverkoston perussäädölle voidaan selvittää esimerkiksi energiakatselmuksen avulla. Myös asukkaiden omien havaintojen perusteella voidaan tehdä alustavia päätelmiä lämmitysverkoston epätasapainosta. Tällaisia havaintoja ovat muun muassa

•  yli kolmen asteen erot eri asuntojen sisäilman lämpötiloissa

•  talvella asuntojen ikkunoita joudutaan pitämään auki liian korkean sisäilman lämpötilan vuoksi

•  yli 23 asteen sisäilman lämpötilat talvella.

On toivottavaa, että asukkaat kertoisivat tällaisista havainnoista taloyhtiön hallituksen jäsenille ja isännöitsijälle. Asukkaiden havainnot on otettava vakavasti, ja niiden perusteella tulee tarvittaessa tehdä lisäselvityksiä. Asukkaiden havainnointia varten on tärkeää, että jokaiseen asuntoon asennetaan luotettava, sisäilman lämpötilaa mittaava lämpömittari.

Hallitus: Lämmitysverkoston perussäädöllä voidaan saavuttaa jopa 15 prosentin säästö lämmitysenergian kulutuksessa.

On syytä huomata, että ennen lämmitysverkoston perussäätöä täytyy varmistaa ilmanvaihtojärjestelmän toimivuus. Jos ilmanvaihtojärjestelmän toimivuudesta ei ole varmuutta, järjestelmä tulee ensin tarkastaa, puhdistaa ja säätää.

Lämmitysverkoston perussäätökustannukset riippuvat kiinteistön lämmitysverkoston lähtötilanteesta. Jos koko lämmitysverkoston venttiilit (asuinhuoneistojen patteriventtiilit, linjasäätö- ja sulkuventtiilit) vaihdetaan ja verkosto perussäädetään, ovat kustannukset noin 25 000–30 000 euroa 40–50 huoneiston asuinkerrostalossa. Summa sisältää tällöin suunnittelun ja urakan. Mikäli lämmitysverkoston kaikki venttiilit on uusittu esimerkiksi 2000–luvulla ja nyt halutaan tehdä pelkästään lämmitysverkoston perussäätö, suunnittelu ja toteutus maksavat noin 5 000 euroa. Onnistuneen perussäädön edellytyksenä ovat LVI-suunnittelijan laatimat suunnitelmat.

Märkätilojen lämmitys

Uusittaessa kylpyhuoneita putkiremontin yhteydessä luovutaan usein vanhasta käyttöveden avulla lämpiävästä patterista, ja se korvataan sähköisellä mukavuuslattialämmityksellä. Erityisesti kaukolämmöllä lämpiävissä taloissa kannattaa harkita märkätilojen mukavuuslattialämmityksen toteuttamista vesikiertoisena, jolloin voidaan hyödyntää kaukolämpöä.

Vesikiertoista lattialämmitystä ei saa liittää lämpimän käyttöveden kiertojohtoon, ja tällainen liitos on myös rakentamismääräyksin kielletty legionellariskin vuoksi. Vesikiertoinen lattialämmitys tulee toteuttaa täysin omana lämmityspiirinään tai yhdistää olemassa olevaan patteriverkostoon. Paras ratkaisu on toteuttaa järjestelmä omana lämmityspiirinään, joka on yhdistetty omaan kaukolämmönvaihtimeensa. Tällöin märkätilojen lattialämmitys toimii parhaiten myös kesäaikaan.

Oikein suunnitellussa ratkaisussa lattialämmitysputkien asennuskorkeus on vain muutamia senttimetrejä. Näin ollen vesikiertoinen lattialämmitys voidaan asentaa olemassa olevan lattiarakenteen päälle (ks. kuva 4.23).

Kuva 4.23. Vesikiertoinen lattialämmitys olemassa olevan lattiarakenteen päälle asennettuna. Kuva: Uponor Suomi Oy.

Vesikiertoinen lattialämmitys ei lisää vuotoriskejä, kun käytetään oikeita materiaaleja ja liitosmenetelmiä. Järjestelmä toteutetaan aina suljetulla verkostolla, jossa vedenpaine ja virtaamat ovat kohtuullisen pienet.

Vesikiertoinen märkätilojen lattialämmitys antaa taloyhtiölle tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet hyödyntää erityyppisiä hybridi- eli yhdistelmälämmityksiä. Esimerkiksi lämpöpumppujärjestelmällä poistoilmasta talteen otettua tai aurinkolämpöjärjestelmän tuottamaa lämpöä voidaan hyödyntää tehokkaasti märkätilojen lattialämmityksessä.

Vesikiertoinen lattialämmitys kaukolämpötalossa tulee elinkaarikustannuksiltaan lähes aina edullisemmaksi kuin sähköinen mukavuuslattialämmitys. Putkiremontin yhteydessä toteutettu vesikiertoinen märkätilojen lattialämmitys maksaa noin 1 000 euroa asuntoa kohden. Vaikka sähkölämmitteisen mukavuuslattialämmityksen investointikustannus on noin 500 euroa per asunto, vesikiertoinen lattialämmitys maksaa tyypillisesti itsensä takaisin alhaisempina käyttökustannuksina noin 3–10 vuodessa.

Kaukolämpölaitteiden uusiminen

Lämmönjakokeskuksen uusiminen on kiinteistön omistajan eli taloyhtiön vastuulla. Tyypillisesti lämmönjakokeskuksen käyttöikä on 20–25 vuotta. Oikea-aikaisella uusimisella voidaan säästää selvää rahaa ennen muuta siksi, että tällöin urakka voidaan kilpailuttaa rauhassa. Jos lämmönjakokeskuksen laitteet pääsevät rikkoutumaan, on uusiminen kallista, koska se joudutaan useimmiten tekemään nopeasti tuntityönä. Päätös kaukolämpölaitteiden uusimisesta tulisi siis tehdä ennen niiden rikkoutumista.

Uusittaessa kaukolämpölaitteita kannattaa ottaa hyvissä ajoin yhteyttä lämmönmyyjään. Myyjältä on useimmiten mahdollista saada neuvoja laiteuusinnan tekemistä varten. Uusimisen kokonaisvaltaisen onnistumisen vuoksi taloyhtiön kannattaa kuitenkin hankkia avuksi LVI-suunnittelija. LVI-suunnittelija muun muassa mitoittaa uudet kaukolämpölaitteet, hyväksyttää ne alustavasti lämmönmyyjällä ja laatii tarjouspyyntöasiakirjat. Suunnittelutyön aikana tulee myös keskustella tulevaisuuden tarpeista, jotta ne voidaan ottaa huomioon laitteita uusittaessa. Tällaisia tarpeita voivat olla esimerkiksi märkätilojen lämmityksen korvaaminen vesikiertoisella lattialämmityksellä. Laiteuusinnan yhteydessä tulee myös tarkistaa perusmaksun perusteena oleva tilausvesivirta.

Taloyhtiö lähettää tarjouspyynnöt kaukolämpöurakoitsijoille. Ennen tarjouksen antamista urakoitsijoiden tulee käydä paikan päällä tutustumassa kohteeseen ja perehtyä laitemitoitukseen. Valittu urakoitsija laatii urakointisuunnitelmat ja toimittaa ne lämmönmyyjälle tarkistettavaksi. Urakoitsija toteuttaa uusimistyön ja vastaa sen jälkeen vielä siitä, että säätölaiteyritys virittää ja säätää laitteet. Tämän jälkeen lämmönmyyjä tekee kaukolämpötarkastuksen. Lopuksi urakoitsija luovuttaa uudistetut laitteet taloyhtiölle ja antaa kiinteistöhuoltohenkilöstölle käyttökoulutuksen.

Kaukolämpölaitteiston uusimisella varmistetaan lämmityksen oikeanlainen toiminta. Energiansäästötoimenpiteenä se ei ole kovinkaan merkittävä, mutta uudenaikaiset säätölaitteet, parempi kaukolämpölaitteiden eristystaso ja energiatehokkaat kiertovesipumput pienentävät hieman kaukolämmön ja kiinteistösähkön kulutusta verrattuna vanhaan lämmönjakokeskukseen. Mahdollinen tilausvesivirran pieneneminen tuo säästöä myös perusmaksuissa.

40 huoneiston asuinkerrostaloon (10 000 m3) kaukolämpölaitteiden uusiminen maksaa tavallisesti 10 000-15 000 euroa.

Lämmitystavan vaihtaminen

Lämmitysjärjestelmän ja erityisesti lämmöntuottolaitteiston tullessa teknisen elinkaarensa päähän on hyvä pohtia, millaisia vaihtoehtoja on tarjolla lämmöntuottotavoiksi. On tärkeää vertailla erilaisia lämmitystapoja ennen järjestelmän tai laitteiston uusimista. Teknis-taloudellisessa vertailussa kannattaa käyttää apuna LVI-tekniikan asiantuntijaa, jolloin saadaan puolueetonta tietoa päätöksen tueksi. Vertailuun tulee ottaa kaikki potentiaaliset toteutusvaihtoehdot.

Seuraavassa käydään läpi tavallisimmat päälämmitysmuodot, jotka soveltuvat sekä asuinkerros- että rivitaloihin: kaukolämpö, pelletti, maalämpöpumppujärjestelmä ja ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmä. Lämmitystavoista on kuvattu niiden pääpiirteet ja saavutettavat hyödyt. Kaikkien näiden lämmitysmuotojen käyttö edellyttää esimerkiksi vesikiertoista lämmönjakoa patterien avulla. Näin ollen ne eivät sovellu huonekohtaisilla sähköpattereilla lämpiävään taloyhtiöön, ellei samalla muuteta lämmönjakotapaa vesikiertoiseksi patteri- tai lattialämmitykseksi.

Kaukolämpö

Kaukolämpö soveltuu lähes kaikkiin asuinkerros- että rivitaloihin, joissa on vesikiertoinen lämmönjako. Kaukolämpö on siis varteenotettava vaihtoehto öljylämmitykselle tai varaavalle sähkölämmitykselle. Lämmitystavan vaihtaminen kaukolämpöön on mahdollista silloin, kun taloyhtiö sijaitsee kaukolämpöverkon alueella. Kaukolämpöön liittymisestä tehdään kirjallinen sopimus lämmönmyyjän kanssa. Kaukolämpöverkosta vedetään putket kaukolämpövedelle kiinteistön lämmönjakohuoneeseen asti. Olemassa olevat lämmöntuottolaitteistot puretaan ja viedään pois. Tämän jälkeen asiat etenevät vastaavanlaisesti kuin kaukolämpölaitteiden uusinnassa.

Kaukolämmitykseen tarvitaan taloyhtiökohtainen lämmönjakokeskus. Se sisältää muun muassa tyyppihyväksyt lämmönsiirtimet, säätölaitteet, kiertovesipumput sekä paisunta- ja varolaitteet (ks. kuva 4.24). Lämmönjakokeskuksen omistaa taloyhtiö, joten sen ylläpito kuuluu taloyhtiön vastuulle. Kaukolämpöjärjestelmään kuuluvan, taloyhtiön kuluttamaa kaukolämpöenergiaa mittaavan mittauskeskuksen omistaa sen sijaan lämmönmyyjä, ja se kuuluu siten lämmönmyyjän vastuulle.

Kuva 4.24. Lämmönjakokeskus asuinkerrostalon lämmönjakohuoneessa. Kuva: Petri Pylsy.

Kaukolämpöjärjestelmässä lämmitetty kaukolämpövesi pumpataan voimalaitokselta kaukolämpöverkkoa pitkin taloyhtiöiden lämmönjakokeskuksiin. Lämmönjakokeskuksessa kaukolämpövesi lämmittää rakennuksen lämmityspattereissa kiertävää vettä ja lämmintä käyttövettä. Jäähtynyt kaukolämpövesi palaa voimalaitokselle uudelleen lämmitettäväksi. Itse kaukolämpövesi ei siis kierrä rakennuksen pattereissa tai sekoitu lämpimään käyttöveteen. Kaukolämmön

Lämmin käyttövesi

Lämitys

Lämmin kaukolämpövesi

Jäähtynyt kaukolämpövesi

Kaukolämpöasiakas

Kuva 4.25. Kaukolämpöjärjestelmän toimintaperiaate Lähde: Energiateollisuus ry.

Kaukolämpöön siirtymisessä kustannuksia kertyy kaukolämpölaitteiden lisäksi kaukolämpöverkkoon liittymisestä (liittymismaksu). Liittymismaksu on lämmönmyyjäkohtainen, ja siihen vaikuttaa taloyhtiön koko eli tarvittava lämmityksen huipputehon tarve ja etäisyys kaukolämpöverkosta. Kuten kuvasta 4.26 näkyy, vuoden 2011 alussa uudisrakennuksen keskimääräiset liittymismaksut olivat rivitalolle tai pienelle asuinkerrostalolle (5 000 m3) noin 8 000 euroa ja suurelle asuinkerrostalolle (20 000 m3) noin 20 000 euroa.

Kuva 4.26. Uudisrakennusten kaukolämmön liittymismaksut Suomessa 1.1.2011, 183 lämmönmyyjää. Lähde: Energiateollisuus ry.

Kaukolämmitys on ollut käytössä taloyhtiöissä jo hyvin pitkään, joten suunnittelijat ja urakoitsijat osaavat hyvin kaukolämpölaitteistojen mitoittamisen ja asentamisen. Kaukolämpöön siirtymisessä ratkaisevassa roolissa ovat ennen muuta energiataloudelliset vertailulaskelmat ja hankkeen taloudellinen kannattavuus. Itse kaukolämpölaitteisto mahtuu pieneen tilaan, joten sen sijoittaminen on useimmiten varsin helppoa. Lähes ainoana teknisenä esteenä kaukolämmön hyödyntämiselle on taloyhtiön sijainti kaukolämpöverkon ulkopuolella.

Ostettavan lämmitysenergian tarve pienenee hieman vaihdettaessa öljylämmitys kaukolämpöön. Tämä on seurausta siitä, että kaukolämmityksen hyötysuhde on parempi kuin öljylämmityksen. Vanhan öljylämmityksen hyötysuhde on tyypillisesti 75–80 prosenttia eli tällöin öljylämmityksen tuottamasta lämpöenergiasta 75–80 prosenttia pystytään hyödyntämään varsinaiseen tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen. Loppu katoaa muun muassa savukaasujen mukana savupiipusta taivaan tuuliin.

Esimerkki

Jos asuinkerrostalon öljyn kulutus on ennen lämmitystapamuutosta 650 MWh vuodessa ja öljylämmityslaitteiston hyötysuhde on 75 %, saadaan lämmitysenergiaa tuotettua tällöin 487,5 MWh. Lämmitystapamuutoksen jälkeen riittää, kun kaukolämpöä ostetaan noin 490 MWh, sillä taloyhtiön kaukolämpölaitteiston hyötysuhde on hyvin lähellä 100 prosenttia.

Jos talossa on ollut varaava sähkölämmitys, ostettavan kaukolämmön määrä on likimain yhtä suuri kuin ennen muutosta ostettu sähköenergian määrä, koska molemmissa tapauksissa taloyhtiökohtaisten laitteiden hyötysuhteet ovat lähes samat.

Pellettilämmitys

Pellettilämmitysjärjestelmä soveltuu parhaiten öljylämmityksen korvaajaksi. Siinä lämpö tuotetaan polttamalla pellettipolttimella puupellettejä (ks. kuva 4.27), jotka palaessaan lämmittävät pelletti- tai biokattilassa olevaa vettä. Yhdestä kilogrammasta pellettiä saadaan lämpöenergiaa noin 4,7 kWh.

< Kuva 4.27 >

Kuva 4.27. Pellettejä. Lähde: Vapo Oy.

Pellettilämmitysjärjestelmään kuuluu kattilan ja polttimen lisäksi pellettien siirtokuljetin, pellettisiilo eli -varasto, savuhormi, tarvittaessa savukaasupuhaltimet ja mahdolliset vesivaraajat lämmintä käyttövettä varten. Olemassa olevaa lämmitysjärjestelmää, esimerkiksi öljykattilaa, ei voida hyödyntää pellettilämmityksessä, mutta se voidaan jättää pellettilämmityksen varajärjestelmäksi.

Asuinkerros- ja rivitaloissa pellettilämmityslaitteet voidaan käytännössä sijoittaa olemassa olevaan lämmönjakohuoneeseen ja pellettisiilo ulos rakennuksen viereen. Jos pellettilämmityslaitteet eivät mahdu lämmönjakohuoneeseen, voidaan asuinrakennuksen viereen hankkia tehdasvalmisteinen kontti lämmityslaitteita varten. Pellettilämmityksen soveltuvuuden kannalta kriittinen kysymys on, mahtuvatko pellettilämmityslaitteistot ja pellettisiilot taloyhtiön tiloihin ja/tai tontille. Jos esimerkiksi tontti on pieni, ei pellettilämmitysjärjestelmän toteuttaminen ole useinkaan mahdollista.

Pellettisiilon koko valitaan kiinteistön lämmitysenergian kulutuksen ja halutun pellettien tilausvälin mukaan.

Esimerkki

40 huoneiston (10 000 m3) asuinkerrostalossa, jonka lämmöntarve on 450 MWh, pellettiä kuluu vuodessa noin 120 000 kg eli 200 m3. Jos pellettisiilon tilavuus on 25 m3, joudutaan vuoden aikana pellettejä hankkimaan lisää kahdeksan kertaa. Talvella täydennysväli on luonnollisesti lyhempi kuin kesällä, koska lämmitysenergian kulutus on silloin suurempi. Pellettien täydentämisen vuoksi pellettisiilon läheisyyteen on päästävä kuorma-autolla.

Pellettilämmitysjärjestelmä vaatii säännöllistä ylläpitoa. Puuta poltettaessa syntyy tuhkaa, joka on poistettava järjestelmän tuhka-astiasta. Kattilan lämmönsiirtopinnat tulee nuohota säännöllisesti, jotta lämmitysjärjestelmän hyötysuhde pysyy hyvänä. Lisäksi on muistettava huolehtia pelletin tilaamisesta, jottei se pääse loppumaan. Käytännössä ylläpitotoimia joudutaan tekemään noin kerran kuukaudessa. Taloyhtiössä

40

tulee sopia, kuinka ylläpitotoimet hoidetaan: ostetaanko palvelu ulkopuoliselta yritykseltä vai löytyykö taloyhtiön osakkailta innostusta ja halua hoitaa ylläpitotoimet itse. Pellettijärjestelmä on myös mahdollista varustaa automaattisella tuhkanpoistolla ja nuohouksella, mutta tämä luonnollisesti lisää järjestelmän hintaa.

Pellettilämmitysjärjestelmän investointikustannus riippuu tarvittavasta lämmityksen huipputehosta. Tällä hetkellä investointikustannukset ovat olleet noin 300–600 euroa kilowattia (€/kW) kohden. Tämä tarkoittaisi 1970-luvulla rakennetussa 40 huoneiston asuinkerrostalossa (10 000 m3) 60 000–160 000 euron investointia ja 1980-luvun 4 huoneiston rivitalossa (800 m3) 15 000–30 000 euron kustannusta tapauksesta ja taloyhtiön sijainnista riippuen.

Pellettilämmityksen hyötysuhde on tyypillisesti 75–80 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että ostettavan lämmitysenergian määrä pysyy lähes samana verrattuna esimerkiksi vanhaan öljylämmitykseen, jonka hyötysuhde on usein 75–80 %.

4,28

Maalämpöpumppujärjestelmä Maalämpöpumppujärjestelmä soveltuu sellaisiin asuinkerros- ja rivitaloihin, joissa on vesikiertoinen lämmönjakotapa. Potentiaalisimpia kohteita ovat öljylämmitteiset ja varaavalla sähkölämmityksellä varustetut rakennukset. Kaukolämmitteisissä asuinkerros- ja rivitaloissa maalämpöpumppujärjestelmän kannattavuus on useimmiten heikko.

Varaajat

Varalämmönlähde Lämpöpumput

Lämpökaivot ja lämmönkeruuputkisto

Maalämpöpumppujärjestelmä koostuu lämpöpumpuista, vesivaraajista, lämmönkeruupiiristä ja varalämmönlähteestä (ks. kuva 4.28). Järjestelmä hyödyntää maaperän lämpöä tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen. Lämmönkeruupiirissä kiertää lämmönkeruuneste, joka lämpiää maaperän lämmöstä muutamia asteita. Lämmenneen lämmönkeruunesteen lämpötila on huomattavasti alhaisempi kuin lämmitysjärjestelmässä kiertävän veden. Jotta lämpöä voidaan siirtää alemmasta lämpötilasta korkeampaan, tarvitaan siihen lämpöpumppuja. Lämmönkeruuneste luo-

Kuva 4.28. Maalämpöpumppujärjestelmä asuinkerrostalossa.

vuttaa lämpönsä lämpöpumpussa kiertävälle kylmäaineelle, jonka avulla lämpöä siirretään tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen.

Lämpöpumpun toimintaa on havainnollistettu kuvassa 4.29.

Paluuvesi lämmitysjärjestelmästä (patteriverkosto tai vesivaraaja)

Menovesi lämmitysjärjestelmään (patteriverkosto tai vesivaraaja)

Patteriverkosto

Vesivaraaja

Kiertopumppu*

Katkoviiva kuvaa varsinaista lämpöpumppua.*) Isommissa järjestelmissä lämmitysverkoston ja lämmönkeruupiirin kiertovesipumput voivat olla erillisiä, eivätkä itse lämpöpumpun sisällä.

Lämpöpumpun toimintaperiaate:

1. Höyrystimessä lämmönkeruupiirissä lämmennyt lämmönkeruuneste jäähtyy ja lämmittää kylmäainetta, joka höyrystyy.

Lauhdutin

2. Lämpöpumpun kompressori puristaa höyrystyneen kylmäaineen, jolloin sen paine nousee ja lämpötila kohoaa hieman korkeammaksi kuin lämmitysverkoston asetusarvot (patteriverkoston menoveden lämpötila tai varaajan lämpötilan asetusarvo).

Höyrystin

Kiertopumppu*

Lämmönkeruupiiri

Lämmönkeruunesteen meno lämmönkeruupiiriin (esim. lämpökaivot)

Kuva 4.29. Lämpöpumpun toiminta.

3. Lauhduttimessa lämmennyt korkeapaineinen kylmäaine lauhtuu nesteeksi ja lämmittää samalla joko patteriverkoston menovettä tai vesivaraajaa lämmittävää vettä.

4. Paisuntaventtiilissä kylmäaineen painetta alennetaan, jolloin sen lämpötila laskee ja se pystyy jälleen ottamaan lämpöä lämmönkeruupiiristä. Kylmäaine jatkaa matkaansa höyrystimeen, jolloin prosessi alkaa alusta (kohta 1).

Lämmönkeruunesteen paluu lämmönkeruupiiristä (esim. lämpökaivot)

Tyypillisesti asuinkerros- ja rivitalojen maalämpöpumppujärjestelmissä lämmönkeruupiiri on toteutettu lämpökaivojen avulla. Lämpökaivoihin sijoitetaan lämmönkeruuputkisto, jossa lämmönkeruuneste kiertää. Joissakin tapauksissa lämpökaivon sijaan keruuputkisto voidaan upottaa vesistöön tai sijoittaa maaperään noin metrin syvyyteen vaakasuoraksi lämmönkeruuputkistoksi.

Asuinkerros- ja rivitaloissa lämmöntarve on niin suuri, että järjestelmä vaatii useampia noin 200 metriä syviä lämpökaivoja (kuva 4.30). Lämpökaivot eivät onneksi muuta pihapiirin ilmettä, koska ne voidaan jättää maan alle piiloon. Lämpökaivojen etäisyyden tulee olla toisistaan 15–20 metriä ja naapuritontin rajasta 8–10 metriä. Lämpö-

Paisunta -venttiili Kompressori

kaivot voidaan porata myös vinoon, jolloin kahden vierekkäisen reiän välisen kulman on oltava 25–30 astetta. Jos reiät porataan vinoon, edellä mainittuja lämpökaivojen etäisyyksiä ei tarvitse noudattaa ja kaivot saadaan sijoitettua pienemmälle maapinta-alalle. Yhden lämpökaivon hinta on 6 000–8 000 euroa.

4,30 Huoltokaivo

Kuva 4.30. Lämpökaivo. Lähde: Ympäristöopas 2009 Lämpökaivo.

Suojahattu

Maakerros

Pohjaveden pinta

Suojaputki, teräs muovi upotus kallioon 1-6 m

42

Lämpökaivojen poraaminen tuli luvanvaraiseksi toukokuussa 2011. Näin ollen taloyhtiön ensimmäinen tehtävä on selvittää oman kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, onko asuinkerros- tai rivitalon sijaintialueella mitään tiedossa olevia esteitä maalämpöjärjestelmän rakentamiselle. Käytännössä esteitä voivat olla maanalaisen rakentamisen kielto tai merkittävä pohjavesialue.

Myös lämpökaivoihin liittyvät ympäristöriskit on hyvä tiedostaa. Näitä ovat:

•  sade- ja pintavesien pääsy pohjaveteen

•  lämmönkeruunesteen vuotaminen pohjaveteen

Lämpökaivon vesieristys (muoviputki)

Keruuputket

Kallion raossa virtaava pohjavesi

Peruskallio

Pohjavesi

Paluuputkikäyrä

Pohjapaino

•  radonin kulkeutuminen maaperästä rakennukseen lämmönkeruuputkistoa myöten

•  pohjaveden virtausolosuhteiden muuttuminen.

Kaikki riskit ovat minimoitavissa oikealla lämpökaivojen suunnittelulla ja huolellisella toteutuksella. Sade- ja pintavesien pääsy pohjavesiin ehkäistään suojaputkituksella, radonin kulkeutuminen sisätiloihin estetään kunnollisella lämmönkeruuputkiston läpivientien tiivistämisellä ja mahdollinen virtausolosuhteiden muuttuminen otetaan huomioon suojaetäisyyksillä esimerkiksi talousvesikaivoista. Lämmönkeruunesteen vuotaminen on hyvin epätodennäköistä, mutta sekin otetaan huomioon käyttämällä nesteenä ympäristölle ja terveydelle vaaratonta ainetta (esim. vesi-etanoliseosta, jossa on vettä 65 % ja etanolia 35 %). Kiinteistön omistaja ei saa missään tilanteessa hyväksyä esimerkiksi myrkyllisen metanolin käyttöä lämmönkeruunesteenä. Riskienhallinnan kannalta on äärimmäisen tärkeää, että lämpökaivojen poraaja toimittaa taloyhtiölle tarkan raportin tehdyistä lämpökaivoista ja käytetystä lämmönkeruunesteestä.

Asuinkerrostaloyhtiössä tulee ehdottomasti aina selvittää etukäteen, kannattaako lämpöpumppujen lämmönlähteenä hyödyntää myös poistoilman lämpöä. Poistoilman lämmön hyödyntämisellä voidaan vähentää tarvittavien lämpökaivojen määrää ja parantaa lämpöpumpun hyötysuhdetta. Poistoilman käyttämistä lämpöpumppujen lämmönlähteenä on käsitelty jäljempänä kohdassa ”Lämmitysjärjestelmän täydentäminen – hybridijärjestelmät”. Myös aurinkolämpöä voidaan hyödyntää keruunesteen lisälämmityksenä.

Hallitus: Selvitä, kannattaako lämpöpumppujen lämmönlähteenä hyödyntää myös poistoilman lämpöä tai aurinkolämpöä.

Lämpöpumput sijoitetaan taloyhtiön lämmönjakohuoneeseen. Lämpöpumppujen määrä riippuu taloyhtiön koosta; tyypillisesti kerros- ja rivitaloissa laitteiden määrä vaihtelee yhdestä neljään. Yksi lämpöpumppu on suurin piirtein samankokoinen kuin tavallinen kodin jääkaappi-pakastin. Lämmönjakohuoneeseen sijoitetaan myös vesivaraajat, joita tyypillisesti hyödynnetään käyttöveden lämmittämisessä. Vesivaraajien lukumäärä ja koko määräytyy taloyhtiön käyttövedenkulutuksen mukaan. Tyypillisesti vesivaraajia tarvitaan 1–5, kun yhden varaajan tilavuus on 500–1 000 litraa.

Kuva 4.31. Lämpöpumput (vasemmalla) ja vesivaraajat (oikealla) asuinkerrostalon lämmönjakohuoneessa. Kuvat: Petri Pylsy.

Maalämpöpumppujärjestelmä mitoitetaan tyypillisesti siten, että sillä tuotetaan taloyhtiön tarvitsemasta lämmitysenergiasta 80–95 prosenttia. Tämäntyyppisen mitoituksen hyötyjä ovat alhaisemmat investointikustannukset. Lisäksi vanhoissa asuinkerrosja rivitaloissa lämmönjako tapahtuu pattereiden avulla, jolloin kovimmilla pakkasilla patteriverkostoon syötettävän veden lämpötila saattaa olla niin korkea, ettei sitä kannata tai pystytä tuottamaan lämpöpumppujen avul1la. Puuttuva osa lämmitysenergiasta tuotetaan varalämmönlähteellä. Useimmiten varalämmönlähteenä toimii öljylämmitys tai suora sähkölämmitys.

Maalämpöpumppuinvestoinnissa riskejä aiheuttavat ennen muuta suunnittelun ja toteutuksen epäonnistuminen. Virheellisen mitoituksen seurauksena lämpökaivojen määrä voi olla liian pieni, jolloin lämmitykseen joudutaan käyttämään aiottua enemmän sähköä tai öljyä. Mitoitusvirhe lämpökaivojen määrässä voi aiheuttaa myös kaivojen jäätymisen, jolloin järjestelmä ei toimi laisinkaan. Tällöin joudutaan jälkikäteen poraamaan lisää lämpökaivoja. LVI-suunnittelijan ja urakoitsijan osaamisesta ja kokemuksesta suurten asuinrakennusten maalämpöjärjestelmien suhteen onkin tärkeää varmistua.

Hallitus: Varmista LVI-suunnittelijan ja urakoitsijan pätevyys.

Maalämpöjärjestelmää suunniteltaessa on muistettava tarkistaa sähköliittymän riittävyys. Lämpöpumput lisäävät taloyhtiön sähkökuormaa huomattavasti, jolloin on mahdollista, että pääsulakkeiden ja liittymäjohdon kokoa joudutaan kasvattamaan. Jos sähköjärjestelmää joudutaan uusimaan, kasvavat hankintakustannukset ja mahdollisesti myös kiinteistösähköstä perittävä perusmaksu.

Lämpöpumppulaitteisto tulee valita siten, että yhdessä laitteessa (kylmäyksikössä) on enintään 3 kg kylmäainetta tai kylmälaitteen on oltava hermeettisesti suljettu ja kylmäainetta korkeintaan 6 kg. Jos nämä ehdot eivät toteudu, edellyttää laki teettämään lämpöpumpulle vuosittaisen kylmäainetarkastuksen, mikä lisää järjestelmän käyttökustannuksia. Oikealla suunnittelulla ja laitevalinnoilla on kuitenkin mahdollista estää se, ettei tarkastuksia tarvitse suorittaa.

Jotta taloyhtiö saisi hyvin toimivan ja mahdollisimman riskittömän lämmitysjärjestelmäratkaisun, kannattaa maalämpöpumppujärjestelmä hankkia aina yhdeltä, luotettavalta taholta avaimet käteen -periaatteella. Tällöin mahdollisten ongelmien ilmaantuessa taloyhtiöllä on selkeästi yksi taho, jonka kanssa ongelmat selvitellään ja ratkaistaan. Taloyhtiön tulee pyrkiä saamaan sopimukseen myös selkeät maininnat luvatuista säästöistä lämmityslaskussa ja siitä, kuinka toimitaan säästön jäädessä luvattua pienemmäksi.

Maalämpöjärjestelmän hankinta 40 huoneiston (10 000 m3) asuinkerrostaloon maksaa 200 000–250 000 euroa. Vastaavasti 4 huoneiston rivitaloon (800 m3) maalämpöjärjestelmän rakentaminen maksaa 25 000–30 000 euroa.

Saavutettavan energiansäästön kannalta tärkeä luku on maalämpöpumppujärjestelmän hyötysuhde eli vuosilämpökerroin. Vuosilämpökerroin kertoo, kuinka monta yksikköä lämpöenergiaa saadaan tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen yhtä järjestelmään syötettyä sähköenergiayksikköä kohden. Vuosilämpökertoimessa otetaan huomioon lämpöpumppujärjestelmän kaikki sähköä kuluttavat komponentit: lämpöpumppujen kompressorit, pumput, säätö- ja apulaitteet sekä lisälämmönlähde.

Tyypillisesti vuosilämpökerroin on välillä 2,0–3,0. Tämä tarkoittaa, että järjestelmään syötetyllä yhdellä kilowattitunnilla sähköä saadaan aikaan 2,0–3,0 kilowattituntia lämpöenergiaa. Toisin sanoen 50–67 prosenttia lämmitysenergiasta on tällöin peräisin maaperästä. Jos öljylämmitteisen asuinkerrostalon lämmitysenergian kulutus on 650 MWh vuodessa ja öljylämmityksen hyötysuhde 0,75, on tilojen ja käyttöveden lämmöntarve 490 MWh eli tämän verran maalämpöpumppujärjestelmällä tulee tuottaa lämpöenergiaa. Jos maalämpöjärjestelmän vuosihyötysuhde on 2,5, tarvitaan lämmöntarpeen tyydyttämiseen maaperän lämmön lisäksi 196 MWh sähköenergiaa.

Ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmä

Ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmää soveltuu parhaiten öljylämmitteisiin tai varaavalla sähkölämmityksellä varustettuihin pienkerros- ja rivitaloihin. Kaukolämmön korvaaminen ilma-vesi-lämpöpumppuratkaisulla ei useinkaan ole energiataloudellisesti järkevää.

Ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmässä ulkoilman lämpöä siirretään lämpöpumpuilla tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen. Järjestelmä koostuu ulos sijoitettavasta lämpöpumppuyksiköstä, käyttövesivaraajasta ja lisälämmönlähteestä. Ulkoyksikössä oleva puhallin kierrättää ulkoilmaa lämpöpumppuyksikön läpi, jolloin ulkoilman lämpöä siirtyy lämpöpumpun kylmäaineeseen. Kylmäaine puristetaan korkeampaan lämpötilaan lämpöpumpun kompressorilla, jonka jälkeen lämpö luovutetaan tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen. Lämpöpumppu toimii siis vastaavalla tavalla kuin maalämpöpumppukin – ainoastaan lämmönlähteenä on ulkoilma maalämmön sijaan. Lämpöpumpun toimintaperiaate on kuvattu edellä käsiteltäessä maalämpöpumppujärjestelmää.

Ulkoyksikön puhallin pitää jonkin verran ääntä, joten ulkoyksikön sijainnin tulee olla sellainen, ettei se pääse häiritsemään esimerkiksi asukkaiden yöunta. Ulkoyksikön asentamista suoraan seinärakenteeseen tulee välttää runkoäänien vuoksi. Jos

mahdollista, ulkoyksikkö tulisi sijoittaa erilliselle, maanvaraiselle telineelle. Ulkoyksiköiden sijoittamisessa tulee myös ottaa huomioon, että ilmasta tiivistyy huomattava määrä vettä. Lämpöpumppuyksiköitä voidaan kytkeä lämmitysjärjestelmään useampia, jolloin lämmitystehoa saadaan lisättyä. Tämä kuitenkin edellyttää, että pihamaalla on tilaa useammalle lämpöpumppuyksikölle ilman, että asukkaiden viihtyvyys kärsii.

Ilma-vesi-lämpöpumpun yhteydessä lisälämmönlähteenä käytetään vanhaa lämmitysjärjestelmää (öljy tai varaava sähkö), jos se on edelleen käyttökunnossa. Toinen vaihtoehto on, että vanha lämmitysjärjestelmä korvataan sähkökattilalla, jolloin lisälämmönlähteenä käytetään suoraa sähkölämmitystä.

Ilma-vesi-lämpöpumppua hankittaessa tulee ottaa huomioon vastaavanlaisia asioita kuin maalämpöpumppujärjestelmässäkin, pois lukien lämpökaivoihin liittyvät asiat. Esimerkiksi sähköliittymän riittävyys tulee tarkistaa.

Taloyhtiön kannattaakin hankkia ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmä avaimet käteen -periaatteella. Käytännössä järjestelmää ei voida hankkia aivan niin suuriin kohteisiin kuin maalämpöjärjestelmää. Parhaiten ilma-vesi-lämpöpumput sopivat pienkerros- ja rivitaloyhtiöihin.

Tavanomaisen ilma-vesi-lämpöpumpun vuosilämpökerroin on noin 1,5–2,0. On kuitenkin muistettava, että kun lämmönlähteenä käytetään ulkoilmaa, lämpöpumpun lämpökerroin eli hyötysuhde heikkenee ulkoilman kylmetessä (ks. kuva 4.32). Jos ulkoilman lämpötila on alle - 15 °C, ovat monet ilma-vesi-lämpöpumput hyötysuhteeltaan jo hyvin lähellä sähkölämmitystä (lämpökerroin noin 1,0). Mitä kylmempi ulkoilman lämpötila on, sitä enemmän joudutaan hyödyntämään lisälämmönlähdettä. Onkin tärkeää valita sellainen ilma-vesi-lämpöpumppu, joka on erityisesti suunniteltu pohjoisiin olosuhteisiin.

Jos öljylämmitteisen rivitalon lämmitysenergian kulutus on 72 MWh vuodessa ja öljylämmityksen hyötysuhde 0,75, on tilojen ja käyttöveden lämmöntarve 54 MWh eli tämän verran ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmällä tulee tuottaa lämpöenergiaa. Jos ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmän vuosihyötysuhde on 1,6, tarvitaan lämmöntarpeen tyydyttämiseen ilmasta otetun lämmön lisäksi 34 MWh sähköenergiaa.

Lämmitystavan vaihtamisen vaikutus energiatalouteen Taulukossa 4.7 on esitetty lämmityskustannuksissa saavutettavat säästöt muutamassa lämmitysjärjestelmän uudistamisvaihtoehdossa. Taulukossa on esitetty lähtötilanteelle eli olemassa olevalle lämmitysjärjestelmälle kolme eri lämmitysenergian hintaa (esim. öljylämmitykselle 100, 120 ja 150 €/MWh). Tämän lisäksi on esitetty neljä lämmitysjärjestelmän uusimisvaihtoehtoa oletetuin hyötysuhtein (kaukolämpö, maalämpöpumppujärjestelmä, pellettilämmitys ja ilma-vesi-lämpöpumppu) ja jokaiselle näistä kolme vaihtoehtoista lämmitysenergian hintaa (esim. maalämpöpumppujärjestelmä 100, 130 ja 160 €/MWh). Näille eri kombinaatioille on määritetty saavutettava säästö prosentteina vuotuisissa lämmityskustannuksissa.

Esimerkiksi öljylämmityksen (öljyn hinta 120 €/MWh, hyötysuhde 80 %) vaihtaminen kaukolämpöön (kaukolämmön hinta 75 €/MWh) tarjoaisi 50 prosentin säästöpotentiaalin lämmityskustannuksissa. Taulukossa 4.7 esitettyjä prosenttilukemia voidaan käyttää sekä asuinkerros- että rivitaloille, kunhan oletuksina käytetyt lämmitysjärjestelmien hyötysuhteet tai vuosilämpökertoimet toteutuvat. Taulukon avulla ei voida kuitenkaan panna eri lämmitysjärjestelmän uusimistapoja paremmuusjärjestykseen, vaan vertailu edellyttää elinkaarilaskelmien tekemistä.

Kuva 4.32. Erään ilma-vesi-lämpöpumpun lämpökertoimen riippuvuus ulkoilman lämpötilasta.

Taulukko 4.7. Lämmitysjärjestelmän uudistamisella saavutettavat säästöt vuotuisissa lämmityskustannuksissa.

*) maalämpöpumppujärjestelmän vuosilämpökerroin 2,5

**) pellettilämmityksen hyötysuhde 80 %

***) ilma-vesi-lämpöpumpun vuosilämpökerroin 1,6

****) öljylämmityksen hyötysuhde 80 %

Taulukosta 4.7 nähdään, että vaihtamalla öljylämmitys johonkin edellä mainittuun lämmitysmuotoon saavutetaan tämän päivän energianhinnoilla 50–65 prosentin säästö lämmityskustannuksissa. Tämä tarkoittaisi 40 huoneiston (10 000 rm3) asuinkerrostalossa, jonka öljyn kulutus on 650 MWh/v eli 78 000 euroa vuodessa (öljyn hinta 120 €/MWh), 39 000–51 000 euron säästöä lämmityslaskussa.

Vastaavassa kaukolämmitteisessä asuinkerrostalossa, jonka kaukolämmön hinta on 75 €/MWh ja kaukolämmön kulutus 520 MWh vuodessa eli 39 000 euroa, saavutettaisiin lämpöpumppuratkaisuilla tai pellettilämmityksellä noin 17–31 prosentin säästö sähkön hinnan ollessa 130 €/MWh ja pelletin 50 €/MWh. Tämä tarkoittaisi lämmityslaskun pienenemistä 6 600–12 000 eurolla vuodessa. Kaukolämmön tapauksessa on kuitenkin oltava hyvin tarkkana: jos kaukolämmön kokonaishinta on alle 60 €/ MWh, saavutettava säästö jää hyvin pieneksi.

Lämmitysjärjestelmän täydentäminen – hybridijärjestelmät

Lämmitystavan vaihtaminen kokonaisuudessaan ei aina ole ajankohtaista tai tarpeellista. Kannattaa silti miettiä, voitaisiinko lämmityskustannuksissa saavuttaa säästöjä täydentämällä lämmitysjärjestelmää vaihtoehtoisella lämpöenergian lähteellä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi poistoilma, aurinko tai ulkoilma. Uudella lämpöenergian-

lähteellä täydennetystä lämmitysjärjestelmästä voidaan käyttää myös nimitystä hybridijärjestelmä. Seuraavassa on kuvattu, kuinka voidaan toteuttaa poistoilmaa tai auringon lämpöenergiaa hyödyntävä hybridijärjestelmä.

Poistoilman lämmön talteenotto lämpöpumpun avulla Poistoilman lämmön talteenotto voidaan toteuttaa täydentämällä olemassa olevaa lämmitysjärjestelmää lämpöpumpuilla. Tällöin poistoilman lämpöä voidaan siirtää vesikiertoiseen lämmönjakojärjestelmään ja käyttöveden lämmitykseen. Asuinkerrostaloissa poistoilmaa lämmönlähteenä käyttävä lämpöpumppujärjestelmä koostuu itse lämpöpumpusta tai lämpöpumpuista, vesivaraajista, lämmönsiirtimellä eli lamellipatterilla varustetusta koneellisen poistoilmanvaihdon huippuimurista tai poistopuhaltimesta sekä lämmönkeruuputkistosta (ks. kuva 4.33).

Lämpöpumppujen toimintaperiaate on kuvattu edellä maalämpöpumppujärjestelmien käsittelyn yhteydessä.

Lämpöpumppu sijoitetaan joko lämmönjakohuoneeseen, lämpimään ullakkotilaan tai vaihtoehtoisesti puhaltimen yhteyteen katolle. Lamellipatteri sijaitsee aina poistopuhaltimen yhteydessä. Vesivaraajat tulevat useimmiten lämmönjakohuoneeseen. Lämmönkeruuputkisto voidaan reitittää lämmönjakohuoneesta ylös lamellipatterille esimerkiksi koteloituna porraskäytävässä tai tarkoitukseen sopivassa asuinkerrostalon pystykuilussa tai ulkoseinän ulkopinnassa koteloituna.

Järjestelmä tarvitsee aina rinnalleen lisälämmönlähteen, koska poistoilman lämpö ei riitä milloinkaan kattamaan koko asuinkerrostalon lämmöntarvetta. Poistoilmalämpöpumppujärjestelmän tuottamalla lämpöenergialla pystytään yleensä kattamaan asuinkerrostalon lämmöntarpeesta 35–50 prosenttia. Lisälämmönlähteenä käytetään olemassa olevaa lämmitysjärjestelmää eli tyypillisesti kaukolämpöä tai öljylämmitystä.

Poistoilman lämmön talteenotto lämpöpumpuilla voidaan toteuttaa erillisenä työnä, mutta helpointa lämmönkeruuputkiston rakentaminen on käyttövesiputkien tai viemä-

Kuva 4.33. Poistoilman lämmön talteenotto lämpöpumpun avulla.

Puhallin

reiden uusinnan yhteydessä. Tällöin lämmönkeruuputket voidaan mahdollisesti sijoittaa vesijohtojen tai viemäreiden kanssa samaan hormitilaan tai koteloon, ja näin säästää rakennusteknisissä töissä. Jos asuinkerrostalossa joudutaan uusimaan poistoilmapuhaltimet tai huippuimurit, kannattaa samalla pohtia lämpöpumpputekniikalla toteutetun poistoilman lämmöntalteenoton rakentamista.

Suunniteltaessa lämpöpumppujärjestelmän rakentamista tulee varmistua kiinteistön sähköjärjestelmän ja sulakkeiden riittävyydestä lämpöpumpuille. Joissakin vanhoissa rakennuksissa voidaan joutua tekemään myös sähkötöitä ja/tai muuttamaan sulakekokoja, mikä vaikuttaa hankintakustannuksiin sekä mahdollisesti sähkön perusmaksuun. Myös tässä tapauksessa tulee ottaa huomioon lämpöpumpun sisältämä kylmäaineen määrä, kuten maalämpöjärjestelmän yhteydessä.

Poistoilmalämpöpumppujärjestelmän rakentamisen yhteydessä tulee pohtia asuinkerrostalon lämmitykseen liittyviä asioita kokonaisvaltaisesti. Jos putkiremontin yhteydessä märkätiloihin rakennetaan vesikiertoiset lattialämmitykset, voidaan poistoilman lämpöä käyttää lattialämmitysveden lämmitykseen hyvällä lämpöpumppujen hyötysuhteella. Poistoilmalämpöpumppujärjestelmä voidaan yhdistää myös ilmanvaihdon parantamisen välimalliratkaisuun, jolloin lämpöpumpuilla hyödynnettyä poistoilman lämpöä käytetään koneellisen tuloilman lämmittämiseen sekä mahdollisesti myös tilojen ja käyttöveden lämmitykseen. Maalämpöpumppujärjestelmää suunniteltaessa tulee aina samassa yhteydessä selvittää lämpöpumpuilla tapahtuvan poistoilman lämmön talteenoton yhdistäminen maalämpöjärjestelmään.

Hallitus: Huomioi maalämpöjärjestelmän suunnittelussa poistoilman lämmön talteenoton ja aurinkoenergian hyödyntämismahdollisuus.

Poistoilmalämpöpumppujärjestelmä asuinkerrostaloihin maksaa tyypillisesti 50 000–80 000 euroa. Investoinnilla saataviin säästöihin vaikuttaa lämpöpumpun lämpökerroin, joka on tyypillisesti 3,0–4,0. Lopulliseen, koko lämmitysjärjestelmän käsittävään vuosihyötysuhteeseen vaikuttaa myös se, kuinka paljon tarvitaan lisälämmitystä esimerkiksi kaukolämmön avulla.

Keskimäärin poistoilmalämpöpumppuratkaisun sisältävän lämmitysjärjestelmän vuosihyötysuhteen voidaan arvioida olevan 1,5-2,0. Tämä tarkoittaisi kokonaislämmitysenergiankulutuksessa, jossa huomioidaan sekä lämpöpumppujärjestelmän käyttämä sähkö että tarvittava lisälämmitysenergia, 20–40 prosentin säästöä. Lämpöpumppuinvestoinnin jälkeisestä kokonaislämmitysenergiasta sähkön osuus tulisi olemaan noin 20–30 prosenttia. Kokonaisuudessaan lämmitysenergian säästö ei ole kuitenkaan yhtä suuri kilowattitunneissa ja euroissa, koska esimerkiksi kaukolämpö on usein halvempaa kuin sähkö.

Esimerkki

40 huoneiston asuinkerrostalossa (10 000 rm3 ja 55 kWh/rm3/v) kaukolämmön kulutus on 550 MWh vuodessa. Lämmitysjärjestelmää täydennetään poistoilmalämpöpumppujärjestelmällä, jonka jälkeen lämmitysjärjestelmän vuosihyötysuhde on 1,5. Muutoksen jälkeen lämmitysenergian kokonaiskulutus on 365 MWh eli säästöä syntyy 34 prosenttia. Lämmitysenergian kokonaiskulutuksesta kaukolämmön osuus olisi noin 70 prosenttia ja lämpöpumppujärjestelmän käyttämän sähkön 30 prosenttia. Jos kaukolämmön hinta on 55 €/MWh ja sähkön 130 €/MWh, saavutetaan vuositasolla noin 2 750 euron eli 10 prosentin säästö.

Aurinkolämpöjärjestelmä

Aurinkolämpöä voidaan hyödyntää Suomessa pääasiassa kevät-, kesä- ja syysaikaan käyttöveden lämmitykseen. Kesäaikaan se soveltuu myös märkätilojen vesikiertoisten lattialämmitysten lämmönlähteeksi. Yhdistämällä aurinkolämpöjärjestelmä esimerkiksi maalämpöpumppuratkaisuun voidaan auringon energialla nostaa keruunesteen lämpötilaa alku- ja loppuvuodesta, ja tällä tavalla parantaa maalämpöpumpun hyötysuhdetta.

Aurinkolämpöjärjestelmää varten tarvitaan aurinkokeräimiä, jotka asennetaan useimmiten asuinkerros- tai rivitalon katolle (ks. kuva 4.34). Jossain tapauksissa keräimiä voidaan kiinnittää myös talon julkisivuun. Aurinkokeräimistä on olemassa kahta erilaista mallia: tasokeräin ja tyhjiöputkikeräin. Tyhjiöputkikeräin tehostaa aurinkoenergian hyödyntämistä, koska sen rakenne ei ole riippuvainen säteilyn tulosuunnasta kuten tasokeräimet. Samaten voidaan hyödyntää myös hajasäteilyä, eli lämpöä saadaan talteen myös pilvisellä säällä. Suuntaa antavasti voidaan arvioida, että yhdellä neliömetrin tasokeräimellä saadaan tuotettua lämpöenergiaa vuodessa 250–350 kWh ja tyhjiöputkikeräimellä 350–450 kWh.

Kuva 4.34. Aurinkolämpöjärjestelmän tyhjiöputkikeräimet (vas.) ja tasokeräimet (oik.) kerrostalon katolla.

Aurinkokeräinten lisäksi tarvitaan lämmönkeruuputkisto, vesivaraaja, pumppu ja automatiikka järjestelmän ohjaamista varten. Vesivaraaja sijoitetaan lämmönjakohuoneeseen. Samaan tilaan sijoitetaan myös pumppu lämmönkeruunesteen kierrättämiseen ja automatiikka järjestelmän älykästä ohjaamista varten.

Aurinkolämpöjärjestelmän toimintaperiaate on melko yksinkertainen. Siinä auringonsäteily lämmittää aurinkokeräimissä kiertävää lämmönkeruunestettä. Lämmennyt lämmönkeruuneste, vesi-glykoli-seos, johdetaan lämmönkeruuputkiston avulla vesivaraajaan, jossa se luovuttaa lämpönsä käyttöveden ja mahdollisesti märkätilojen lämmittämiseen.

Olemassa olevissa asuinkerrostaloissa realistinen tavoite on kattaa käyttöveden lämmitysenergiasta 10–30 prosenttia aurinkolämmöllä. Tällöin keräinpinta-ala pysyy vielä kohtuullisena. Rivitaloissa aurinkolämpöjärjestelmä voidaan suunnitella kattamaan noin 50 prosenttia käyttöveden lämmitystarpeesta.

Koska aurinkolämpö ei riitä kattamaan esimerkiksi koko vuoden käyttöveden lämmitystarvetta, rakennuksessa tulee aina olla myös varsinainen lämmitysjärjestelmä. Parhaan mahdollisen hyödyn saamiseksi aurinkolämpöjärjestelmää kannattaa käyttää käyttöveden esilämmittämiseen. Tällöin alku- ja loppuvuodesta aurinkolämmöllä ei edes pyritä lämmittämään käyttövettä loppulämpötilaan, esimerkiksi 55 °C:een, vaan puuttuvat asteet lämmitetään varsinaisella lämmitysjärjestelmällä. Kesäaikaan aurinkolämmöllä voidaan lämmittää käyttövesi aina loppulämpötilaan saakka.

Aurinkolämpöjärjestelmän kustannukset riippuvat siitä, kuinka paljon käyttöveden lämmityksestä suunnitellaan katettavan aurinkolämmön avulla.

Esimerkki

40 huoneiston ja 75 asukkaan asuinkerrostalossa, jossa aurinkolämmöllä tavoitellaan 50 prosentin osuutta käyttöveden lämmityksestä, investointikustannukset ovat arviolta 250 000 euroa. 4 huoneiston ja 10 asukkaan rivitalossa investointikustannus on noin 25 000 euroa, jos aurinkolämmöllä tuotetaan noin 50 prosenttia käyttöveden lämmitysenergiasta.

Aurinkolämmöllä saavutettavat säästöt ovat täysin riippuvaisia taloyhtiön maksamasta lämmitysenergian hinnasta ja aurinkolämpöjärjestelmän mitoituksesta. Seuraavat kaksi esimerkkiä valottavat asiaa.

Esimerkki 1

Asuinkerrostaloyhtiössä, jossa on 40 huoneistoa, 75 asukasta ja keskimääräinen kokonaisvedenkulutus 155 litraa asukasta kohden vuorokaudessa, täydennetään lämmitysjärjestelmää tyhjiökeräimistä koostuvalla aurinkolämpöjärjestelmällä, jonka tuotto on 10 prosenttia käyttöveden lämmitystarpeesta. Aurinkolämmön avulla saavutettaisiin noin 600 euron säästö vuotuisessa lämmityslaskussa kaukolämmön hinnan ollessa 60 euroa megawattitunnilta (ks. kuva 4.35). Tässä tapauksessa keräinpinta-alaa tulisi olla 25 m2. Jos lämpimän käyttöveden lämmitystarpeesta haluttaisiin tuottaa aurinkolämmöllä 50 prosenttia, tarvittaisiin keräinpinta-alaa jo noin 124 m2.

10%, 25 m2

20%, 50 m2 30%, 74 m2 40%, 99 m2 50%, 124 m2

44

Kuva 4.35. Aurinkolämpöjärjestelmällä saavutettava vuotuinen säästö asuinkerrostalossa eri lämmitysenergian hinnoilla ja aurinkolämmön tuoton ollessa 10–50 prosenttia käyttöveden lämmöntarpeesta. 75 asukasta, kokonaisvedenkulutus 155 l/hlö/vrk, keräinten tuotto 400 kWh/keräin-m2

Esimerkki 2

4 huoneiston rivitalossa, jossa asuu 10 asukasta ja keskimääräinen vedenkulutus on vastaavasti 155 l/hlö/vrk, rakennetaan tasokeräimistä 22 keräinneliömetrin aurinkolämpöjärjestelmä tuottamaan 50 prosenttia lämpimän käyttöveden lämmöntarpeesta. Tällöin säästyisi lämmityskustannuksissa noin 400 euroa, jos esimerkiksi kaukolämmön hinta on 60 €/MWh (ks. kuva 4.36).

Kuva 4.36. Aurinkolämpöjärjestelmällä saavutettava vuotuinen säästö rivitalossa eri lämmitysenergian hinnoilla ja aurinkolämmön tuoton ollessa 10–50 prosenttia käyttöveden lämmöntarpeesta. 10 asukasta, kokonaisvedenkulutus 155 l/hlö/vrk, keräinten tuotto 300 kWh/keräin-m2

m2

4.7 Hissien peruskorjaus

Suomessa on tällä hetkellä käytössä noin 55 000 hissiä. Ensimmäiset hissit asennettiin Suomeen 1900-luvun alkupuolella. Aina 1950-luvulle asti tyypillisin hissi oli veräjähissi, eli hissi, jossa hissikorin ovena toimi käsin avattava veräjä. 1960–1970-luvuilla asuintalojen tyypillisin hissimalli oli pieni, 3–4 henkilön kääntöovellinen hissi. Myös 1980-luvulla asennetut hissit olivat tavallisesti vielä kääntöovellisia, mutta kooltaan edeltäjiään suurempia (ns. huonekaluhissit).

Yksi suurimmista muutoksista hissitekniikassa tapahtui 1990-luvulla, jolloin markkinoille tulivat konehuoneettomat hissit. Kestomagneettimoottorin ansiosta näiden hissien energiatehokkuus oli huomattavasti edeltäjiään parempi. 1990-luvulta lähtien myös käyttäjäturvallisuus on parantunut huomattavasti, kun hisseiltä on alettu edellyttää muun muassa erillistä, automaattisesti toimivaa korinovea.

Euroopan Unioni julkaisi vuonna 2003 SNEL-standardin (Safety Norm for Existing Lifts, SFS EN 81–80) vanhojen hissien turvallisuuden edistämiseksi. Suomessa SNELstandardi on suositus ennen vuotta 1999 asennettujen henkilö- ja tavarahissien turvallisuuden parantamiseksi. SNEL-standardin osoittamien turvallisuuspuutteiden lisäksi vanhat 1960–1970-lukujen hissit alkoivat 2000-luvulle tultaessa olla myös teknisen käyttöikänsä päässä.

4.7.1 Tekninen käyttöikä – odotettavissa olevat vauriot

Kuten muutkin tekniset laitteet, myös hissit kuluvat käytössä ja elinkaaren loppupäässä niiden pitäminen toimintakunnossa vaatii yhä enemmän korjauksia. Hissin ylläpitokustannukset alkavat tyypillisesti nousta, kun hissi saavuttaa noin 25–30 vuoden iän ja sen kuluvat osat alkavat vaatia uusimista. Vanhoihin laitteisiin voi olla vaikea löytää varaosia, mikä pidentää hissin mahdollisia käyttökatkoja.

Hissiturvallisuutta Suomessa valvovan Turvatekniikan keskuksen (TUKES) mukaan

Suomessa peruskorjausta vaativat erityisesti 1960–1970-lukujen kääntöovelliset hissit. Peruskorjaustarve on merkittävä, sillä peruskorjauksen tarpeessa on lähivuosina 10 000 hissiä eli lähes joka viides Suomen hisseistä.

Teknisen käyttöiän lisäksi hissin peruskorjausta suunniteltaessa on syytä ottaa huomioon hissin turvallisuus, esteettömyys ja käyttömukavuus. Suomen asuintalohisseistä jopa 80 prosenttia ei täytä hisseille nykyisin asetettuja, EN81-80-hissistandardin mukaisia turvallisuusmääräyksiä. Tyypillisimpiä turvallisuuspuutteita on kolme. Vanhoissa hisseissä voi olla oveton hissikori, jolloin seinä liikkuu hissin liikkuessa.

Toinen yleinen vaaratekijä on pysähtymistarkkuus, sillä vanhoissa hisseissä hissikori

saattaa jäädä ulostulokäytävän ylä- tai alapuolelle. Kolmas merkittävä puute on kaksisuuntaisen hälytysyhteyden puuttuminen, jolloin matkustaja ei voi olla varma hälytyksen onnistumisesta eikä saa toimintaohjeita.

4.7.2 Tyypilliset korjausvaihtoehdot

Tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin osa hissien peruskorjauksista toteutetaan vaihtamalla vanha hissi kokonaan uuteen. Kattavaan tekniseen peruskorjaukseen verrattuna vanhan hissin tilalle saadaan tällöin vastapainottoman tekniikan ansiosta aiempaa suurempi hissikori eli esimerkiksi vanhan 3–4 henkilön hissin tilalle saadaan tyypillisesti 5–6 henkilön hissi. Uudessa hississä on aina liikkumista helpottavat automaattiovet ja se kuluttaa myös vähemmän energiaa. Uusi hissi täyttää myös EN8180-hissistandardin vaatimukset erillisestä korinovesta, tarkasta pysähtymisestä ja kaksisuuntaisesta puheyhteydestä vikatilanteissa.

Hissin uusimisen kustannukset vaihtelevat kerrosmäärän, tarvittavien rakennusteknisten töiden ja valitun sisustuksen mukaan. Esimerkiksi viisikerroksisessa asuinkerrostalossa hinta on noin 80 000 euroa. Hissin tekninen peruskorjaus vaihtelee valitun sisällön mukaan 30 000–60 000 euron välillä.

Hissin uusimisen yhteydessä on syytä miettiä kiinteistön esteettömyyttä kokonaisuutena. Uusimisen yhteydessä hissimatkaa on tarvittaessa helppo jatkaa kellariin tai ullakolle ja hissistä voidaan tehdä läpikuljettava, jolloin sen molemmilla puolilla on ovi. Tämä helpottaa liikkumista erityisesti taloissa, joissa hissille tai asuntoon pääsy edellyttää portaiden nousemista puoli kerrosta alas- tai ylöspäin.

4.7.3 Vaikutus energiatalouteen

Taulukossa 4.8 on vertailtu 5-kerroksisen talon normaalikäytössä olevan hissin energiankulutusta vanhojen ja uusien hissitekniikoiden osalta.

Taulukko 4.8. Hissien energiankulutus käytetyn hissitekniikan mukaan.

Taulukossa suluissa olevat luvut sisältävät arvot LED-valaistuksella korissa. *

suuruus nykyisillä hinnoilla 25 vuoden ajalta

Korvaamalla vanha hissi kokonaan uudella voidaan saavuttaa jopa 50–70 prosentin energiansäästö verrattuna aiempaan kulutukseen. Vanhoissa hisseissä esimerkiksi valaistukseen kuluu jopa 40 prosenttia hissin tarvitsemassa energiasta. Uusissa hisseissä on usein vakiona korivalon sammutusjärjestelmä, joka sammuttaa hissin valot automaattisesti, kun laite ei ole käytössä. Vielä enemmän energiaa voi säästää valitsemalla hissiin LED-valot, joiden ansioista valaistuksessa voidaan säästää jopa 80 prosenttia energiaa perinteisiin valaistusratkaisuihin verrattuna. Lisäksi LED-valot kestävät jopa 10 kertaa pidempään.

Tässä tehdään paitsi kauniimpaa tulevaisuutta, myös energiatehokkaampaa tulevaisuutta

Julkisivua suunniteltaessa ei tulisi ajatella pelkästään rakennuksen ulkonäön parantamista, vaan myös lämmöneristyksen parantamista nykyvaatimusten mukaiseksi.

ISOVER-rappauseristeillä toteutat oikeaoppiset ja kosteusturvalliset lämpörappaukset sekä uudis- että korjauskohteisiin. Paloturvalliset tuotteet säilyttävät hyvät lämmöneristysominaisuutensa ankarissakin olosuhteissa.

www.isover.fi

Suomen Vuototekniikka Oy

Malminkaari 23 B 1, 00700 Helsinki Puh. +358 50 511 0275 www.vuototekniikka.fi

Tarjouspyynnöt: kari.helenius@lcy.fi

Vuotoselvitykset LVV-kuntotutkimukset

Suomen Vuototekniikka Oy:n asiantuntijapalvelut vesi- ja lämpövuotojen selvitykseen sekä energiakulujen optimointiin.

• Paikallistamme äkilliset ja pitkään jatkuneet vesivuodot lähes 100% varmuudella!

• Selvitämme mistä lämpö karkaa ja miten energiankulutus saadaan aisoihin

Suomen Vuototekniikka Oy on vesijohto- ja viemärijärjestelmien kuntotutkijana kokenut ammattilainen. Käytämme työssämme alan kehittyneimpiä laitteita ja pätevöityneitä kuntotutkijoita.

• Vuodessa teemme noin 170 kuntotutkimusta

• Vankkaa ammattitaitoa jo 20 vuoden ajalta

Peruskuntoarviot Muut asiantuntijapalvelut

Kiinteistön peruskuntoarviossa suoritetaan rakennusten ja piha-alueiden kunnon kartoitus aistinvaraisiin tarkastuksiin ja kevyisiin mittauksiin perustuen.

• Kuntoarvio ohjaa taloyhtiön kunnossapidon oikealle polulle

• Meiltä saa myös laajennetun kunnossapitotarveselvityksen

Tarkastamme LVIA-tekniset järjestelmät, kuten lämmönjakokeskukset, ilmanvaihtokoneet ja lämmitysverkostot.

Elinkaaren päättyessä teemme tarvekartoituksen, suunnittelemme ja johdamme nämä pienprojektit alusta loppuun saakka.

Koska vedellä on hintansa.

Se miten vettä kulutamme ja kenen vedestä maksamme ovat valintakysymyksiä.

Puhdas vesi on yksi tärkeimmistä luonnonvaroistamme. Vesi on jatkuvasti myös yhä kalliimpaa ja sen osuus muodostaa kasvavan osan taloyhtiöiden kiinteistä käyttökustannuksista.

Vesiverto vedenmittausjärjestelmä on kehitetty vastaamaan taloyhtiöiden tarpeeseen mitata vedenkulutusta huoneistokohtaisesti.

Yli 30-vuoden kehitystyö kotimaisten vedenmittausjärjestelmien valmistajana on luonut yhden nykyaikaisimmista ja luotettavimmista etäluettavista järjestelmistä. Todisteena tästä jo yli 70 000 referenssikohdetta ympäri Suomea.

Kun tiedämme mitä kulutamme, tiedämme mitä voimme säästää - www.vesiverto.fi

Pajakatu 11 38200 Sastamala

Puh. 010 7340 800 www.vesiverto.fi

Vexve Oy Vesiverto

NIBE F1330 on joustavasti mukautuva maalämpöpumppu suurten kiinteistöjen, kuten rivi- ja kerrostalojen ja teollisuuskiinteistöjen lämmitykseen.

NIBE F1330 voidaan kytkeä eri järjestelmäratkaisuihin 540 kW:iin saakka ja lämmönlähteenä voidaan käyttää kallio- tai maaperää tai vesistöä. Järjestelmä voidaan asentaa erilaisten lämmitysjärjestelmien yhteyteen ja sitä voidaan myös täydentää ja soveltaa sekä allaslämmitys-, jäähdytys- ja ilmanvaihtotarpeisiin.

Maalämpöpumppu pystyy samalla tuottamaan sekä lämpöä että lämmintä käyttövettä.

Lue lisää kiinteistöihin soveltuvista ratkaisuistamme www.nibe.fi

5 Hankesuunnittelu

korjaushankkeessa

5.1 Yleistä hankesuunnittelusta

Kiinteistön korjaamis- tai uusimistoimien laajuus riippuu lähtötilanteesta, kiinteistön omistajien asettamista tavoitteista energiankulutukselle ja sisäilman laadulle sekä rahoitusmahdollisuuksien edullisuudesta. Lähtötilanteen ja tavoitetilanteen välinen ero vaikuttaa korjaus- tai uusimistoimen laajuuden ohella myös mahdolliseen hankejaksotukseen.

Hankesuunnitteluvaiheessa pohditaan, mitä remontteja taloyhtiössä kannattaa tehdä, jotta kiinteistönomistajat saavat investoinnilleen mahdollisimman hyvän tuoton. Käytännössä tässä vaiheessa määritetään muun muassa korjaustöiden sisältö ja laajuus, alustava kustannustaso ja toteutustapa. Tavallisesti selvitetään myös, mitä remontteja voidaan tehdä samanaikaisesti ja mitä myöhemmin.

Hankesuunnittelu on rakennusalan ammattilaisen työtä. Tapauksesta riippumatta rakennusta on käsiteltävä kokonaisuutena, jotta muun muassa sisäilman laatu ja energiankulutus pysyvät hallinnassa.

Asukas: Hankesuunnittelu on rakennusalan ammattilaisen työtä.

Taloyhtiön ja sen omistajien on hyvä muistaa, että perusteellinen hankesuunnittelu on yleensä koko korjaushankkeen onnistumisen edellytys. Korjaushankkeen rakennuttamiskustannukset suunnitteluineen ovat kohteen laajuuden ja vaativuuden mukaan yleensä 5–12 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Tästä hankesuunnittelun osuus on yleensä 0,3–3 prosenttia, varsinaisen suunnittelun 2–5 prosenttia, viestinnän yhden prosentin ja valvonnan 1–3 prosenttia.

Hankesuunnittelun osuus kokonaiskustannuksista on siis pieni. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka korjaushankkeen kustannukset toteutuvat pääosin rakennusvaiheessa, ne määräytyvät lähes kokonaan hankesuunnitteluvaiheessa.

Hankesuunnitteluun kannattaa panostaa, jotta osakkaat saavat juuri sellaiset korjausvaihtoehdot kuin todella haluavat. Korjaushankkeen hankesuunnittelun tarkoituksena on tuottaa päätöksentekoon osallistuville osakkaille luotettavia ja toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, joista he voivat valita yhtiölle sopivimman. Hankesuunnittelun laiminlyönti on taloyhtiölle vain turhaa riskinottoa.

Hankesuunnitteluvaihe voidaan jakaa hankeselvityksen tekemiseen ja päätösten kirjaamiseen hankeohjelmaksi.

5.2 Hankeselvityksen tekeminen

Hankeselvityksen alkuvaiheessa kerätään kiinteistön kunnostus- tai korjaustoimenpiteeseen liittyvää perustietoa, kuten tilavuus- ja pinta-alatietoa, kuntoon liittyvää tietoa ja kunnossapidon budjettitietoa. Perustietojen analysoinnin yhteydessä selviävät myös kiinteistön lisätutkimustarpeet.

Tämän jälkeen keskitytään korjausvaihtoehtojen, toteutustavan ja alustavien rahoitusvaihtoehtojen pohdintaan.

Hankeselvitysvaiheeseen kuuluu myös rakennuslupaedellytysten selvittäminen rakennusvalvontaviranomaisilta. Energiakorjausta suunniteltaessa tulee huomioida, että rakennuksen vaippaan tai LVIS-järjestelmään liittyvät muutokset ovat pääsääntöisesti luvanvaraisia. Lisäksi etenkin kaavalla tai rakennussuojelulailla suojeltuihin rakennuksiin tehtävät muutokset, kuten julkisivu- tai ikkunamuutokset, eivät ole mahdollisia. Hankkeeseen ryhtyvän on oltava hyvissä ajoin yhteydessä paikalliseen rakennusvalvontaviranomaiseen hanketta koskevien viranomaisreunaehtojen määrittämiseksi.

5.2.1 Korjausvaihtoehtojen selvitys ja vertailu

Asuntoyhteisön omistajien ja kiinteistön ylläpidosta vastaavien tahojen on yhdessä pohdittava, mitä energiatalouden parantamiseen tähtääviä toimia on järkevää tehdä, ja miten ne voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti ympäristöä säästäen.

Tässä vaiheessa on otettava kantaa myös siihen, kunnostetaanko tai uusitaanko korjausta vaativan kohteen rinnalla muita, vielä käyttökunnossa olevia järjestelmiä siksi, että työ samalla tehtynä voi olla taloudellisesti järkevää. Jos kiinteistöön pitäisi tehdä korjauksia, joiden kustannukset kohoaisivat yli 80 prosenttiin kiinteistön arvosta, on pohdittava myös kiinteistön purkamista.

Kiinteistöjen energiatalouden parantamiseen kohdistuvat toimet johtavat yhä useammin myös elinkaarikustannusten laskentaan.

Elinkaarikustannusten arvioinnissa on tavallisesti viisi suoritusvaihetta, joita ovat

•  lähtötietojen hankinta ja arviointi

•  investointi- ja ylläpitokustannusten arviointi

•  kannattavuuslaskelmat

•  tulosten analysointi ja

•  päätelmät.

Lähtötietojen hankinta ja arviointi

Hankkeeseen soveltuvien korjausvaihtoehtojen kartoitus aloitetaan aina nykytilan sel-

vittämisellä. Tämä koskee myös kiinteistön energiatalouden parantamiseen kohdistuvia toimia. Ensin on tiedettävä nykyinen kulutus, jotta voidaan asettaa tavoitteita kulutuksen pienentämiseksi.

Energian ja veden kulutuksen nykytila voidaan selvittää esimerkiksi kuntoarvion yhteydessä tehtävän energiaselvityksen, asuinkerrostalon energiakatselmuksen tai erillisen energiatodistuksen avulla. Näistä asuinkiinteistön energiakatselmus on selvästi kattavin ja suositeltavin vaihtoehto.

Yksi hankalimmin arvioitavissa olevista lähtötiedoista on rakenteiden ja teknisten järjestelmien nykytila. Näiden kuntoa arvioidaan tavanomaisesti kuntoarvion ja tarvittaessa kuntotutkimusten avulla. Selvitystyössä lähdetään liikkeelle rakentamisajankohdan käytännöistä ja rakentamismääräyksistä. Riskialttiiden kohtien toimivuutta voidaan selvittää muun muassa lämpökuvausten avulla. Rakenteiden ja teknisten järjestelmien ominaisuudet muuttuvat ajan saatossa. Tästä aiheutuu haasteita selvitystyötä tekevälle asiantuntijalle, jonka hankinnassa kannattaakin painottaa kokemusta ja referenssejä vastaavista töistä.

Investointi- ja ylläpitokustannusten arviointi

Investointikustannukset muodostuvat kaikista niistä korjaushankkeen kustannuksista, joita korjaustoimen yhteydessä oletetaan muodostuvan. Säästötoimenpiteen kannattavuutta on usein tarkoituksenmukaista tarkastella niin sanotulla rajakustannusperiaatteella, jolloin investointikustannuksiksi lasketaan vain ne kustannukset, joita kohteelle oletetaan muodostuvan energiansäästötoimenpiteen seurauksena. Silloin, kun olemassa olevan kiinteistön energiataloutta parannetaan muun korjaustoimenpiteen yhteydessä, investointikustannus voidaan määrittää juuri rajakustannuksena. Kustannusten arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös mahdolliset avustukset, rahoituskustannukset ja niin edelleen.

Ylläpitokustannuksiin lasketaan kaikki muutokset, joita energiatalouden parantamiseen kohdentuvan toimenpiteen oletetaan aiheuttavan. Tällaisia muutoksia voivat olla esimerkiksi muutokset energian ja veden kulutuksessa. Energiatalouden parantamiseen kohdentuvilla toimilla saavutettavat säästöt voidaan arvioida laskemalla tai aikaisempien korjauskohteiden perusteella.

Arvioitaessa useiden toimenpiteiden kokonaisenergiansäästöä on huomattava, että säästövaikutukset eivät ole suoraan yhteenlaskettavissa. Useiden energiansäästötoimenpiteiden rahallinen yhteisvaikutus on yleensä pienempi kuin vastaavien yksittäistoimenpiteiden tuomien säästöjen summa.

Yksityiskohtaisimmat tiedot suunnitteluratkaisujen vaikutuksesta kiinteistön energiantarpeeseen saadaan käyttämällä energialaskennassa dynaamista simulointia, jonka avulla voidaan arvioida energiantarpeen lisäksi muun muassa huonetilojen sisälämpötiloja eri vuodenaikoina. Simulointityökalun käyttö tukee myös tietomalliin perustuvaa suunnitteluprosessia: sen sijaan, että rakennusta koskevat tiedot syötettäisiin numeerisessa muodossa laskentaohjelmaan, rakennuksen muotoa, rakenteita ja ikkuna-aukotuksia koskeva tieto voidaan siis tuoda laskentaohjelmaan tietomallina.

Energiatalouden parantamiseen kohdistuvassa elinkaarilaskennassa käytetään tarkastelujakson pituutena rakenteen tai teknisen järjestelmän taloudellista käyttöaikaa. Käyttöajan oikea arviointi on sitä tärkeämpää, mitä lyhyempi käyttöaika on. Laskelmissa huomioon otettava käyttöaika perustuu yleensä kokemusperäisiin tietoihin.

Teknistä käyttöikää voi arvioida esimerkiksi Rakennustietosäätiön julkaiseman Kiinteistön tekniset käyttöiät ja kunnossapitojaksot (KH 90–00403) -ohjekortin avulla.

Ohjekortissa esitetään kiinteistön rakenteiden, rakennusosien, järjestelmien ja laitteiden keskimääräiset tekniset käyttöiät, tarkastusvälit, huoltovälit ja kunnossapitojaksot. Ohjekortissa esitettyjä arvioita voidaan käyttää muun muassa kuntoarvioissa, energiakatselmuksissa, kuntotutkimuksissa ja hankesuunnittelussa sekä suunniteltaessa kunnossapitoa tai määriteltäessä kiinteistön elinkaarta. Niistä on apua myös rakennuksen huoltokirjan laadinnassa.

Kannattavuuslaskelmat

Erilaisten toimenpidevaihtoehtojen elinkaarikustannuksia vertailtaessa on otettava huomioon kaikki tuotot ja kustannukset, joita korjatulle rakenteelle oletetaan muodostuvan suunniteltuna käyttöaikana. Elinkaarikustannusten laskentaan sisältyvät tällöin esimerkiksi investointi- ja ylläpitokustannukset, tarkastelujakson pituus, laskentakorko ja jäännösarvo.

Kannattavuuslaskelmissa vaikein ja vaativin osuus on lähtöoletusten laatiminen. Vaikeaa on yleensä myös energian hintakehityksen ja korkokannan kehityksen arvioiminen. Varsinainen laskenta on itsessään melko helppoa, mutta mikäli lähtötiedot on arvioitu täysin väärin, ei huolellisistakaan laskelmista ole juuri hyötyä. Energiatalouden parantamiseen kohdentuvien toimien kannattavuutta voidaan arvioida monenlaisten menetelmien avulla.

Kiinteistö- ja rakennusalalla käytetyimpiä investointilaskentamenetelmiä ovat takaisinmaksuajan menetelmä, pääoman tuottoastemenetelmä, nykyarvomenetelmä, annuiteettimenetelmä ja sisäisen korkokannan menetelmä. Yleisimpiä ovat yksinker-

taistettu takaisinmaksuajan menetelmä, nykyarvomenetelmä ja sisäisen korkokannan menetelmä. Kahta viimeistä kutsutaan myös peruslaskentamenetelmiksi.

Takaisinmaksuajan menetelmä

Takaisinmaksuaikalaskennan ideana on laskea aika, jonka jälkeen investoinnin nettosäästöt ylittävät sen aiheuttamat kustannukset. Toimenpidettä voidaan pitää kannattavana, jos sen takaisinmaksuaika on lyhyempi kuin kohteen arvioitu käyttöaika korjauksen jälkeen. Yleensä menetelmää sovelletaan siten, että korkoa ei oteta lainkaan huomioon.

Vaikka takaisinmaksuajan laskennalla saadaan selville, onko hanke taloudellisesti kannattava, varsinainen kannattavuuden mittari menetelmä ei ole. Siinä ei oteta esimerkiksi huomioon takaisinmaksuajan jälkeen kertyviä säästöjä. Tästä syystä menetelmällä ei voida verrata sellaisten toimenpiteiden kannattavuutta, joiden käyttöajat ovat hyvin eripituisia. Lisäksi laskutapa suosii lyhytkestoisia investointeja.

Takaisinmaksuaikalaskennan etuna on sen havainnollisuus ja helppokäyttöisyys. Seuraavassa esimerkki erään julkisivukorjauksen takaisinmaksuajan määrityksestä:

Esimerkki

Julkisivukorjauksen investointikustannus on 150 euroa julkisivuneliötä kohden. Tästä osuudesta lisälämmöneristyksen osuus on 30 euroa julkisivuneliötä kohden. Lisälämmöneristämisellä (50 mm) arvioidaan säästettävän energiaa 0,80 euroa julkisivuneliötä kohden vuodessa. Rajakustannusperiaatteella (30/0,8) takaisinmaksuajaksi saadaan 38 vuotta.

Laskentakoron ja energian hintakehityksen (eskalaatio) huomioon ottaminen lisää laskentatyötä, muttei tuo oleellista uutta tietoa päätöksentekoon – etenkään jos tarkastelujakso on lyhyt. Yleensä riittääkin, kun muistaa, että positiivinen reaalikorko pidentää takaisinmaksuaikaa ja energian hinnan reaalinen nousu vastaavasti lyhentää sitä.

Nykyarvomenetelmä

Nykyarvomenetelmä on laskentakorkokannan käyttöön perustuva investointilaskentamenetelmä. Jos tuotot ja kustannukset sijoittuvat pitkälle ajanjaksolle, laskentakorkokanta kannattaa huomioida rahan aika-arvon vuoksi: tulevaisuudessa saatava euro on vähempiarvoinen kuin tänään saatava euro. Nykyarvomenetelmällä eli diskonttausmenetelmällä eriaikaiset tuotot ja kustannukset saadaan vertailukelpoisiksi.

Nykyarvomenetelmässä korjaustoimenpiteeseen liittyvät kustannukset sekä haluttaessa korjatun rakenteen, rakennusosan tai muun vastaavan jäännösarvo diskontataan nykyhetkeen valitun korkokannan ja tarkasteluajan perusteella.

Investoinneissa on olennaista suoritusten vertailukelpoisuus, koska tuotot ja kustannukset ajoittuvat useille eri vuosille. Raha on kohteissa kiinni yleensä pitkän ajan. Korko selvittää, kuinka paljon arvokkaampi tietty rahamäärä on tänään kuin tietyn ajan kuluttua. Vertailu tapahtuu diskonttaamalla tulevaisuuden rahamäärä sovittua laskentakorkokantaa käyttäen nykypäivään. Diskonttaus on siis korkolaskennalle käänteinen tapahtuma.

Esimerkki

Julkisivukorjauksen investointikustannus on 150 euroa julkisivuneliötä kohden. Tästä osuudesta lisälämmöneristyksen osuus on 30 euroa julkisivuneliötä kohden. Lisälämmöneristämisellä (50 mm) arvioidaan säästettävän energiaa 0,80 euroa julkisivuneliötä kohden vuodessa. Arvioidaan investoinnin kannattavuus nykyarvomenetelmällä 6 prosentin reaalikorolla ja 3 prosentin ja 6 prosentin vuotuisella energian hinnannousuoletuksella (eskalaatiolla). Tarkasteluajanjakson pituudeksi valitaan 30 vuotta. Laskennan tulokset (ks. kuva 5.1) eivät poikkea kovinkaan paljon aiemmasta esimerkistä, jossa takaisinmaksuajaksi saatiin 38 vuotta ilman laskentakoron käyttöä.

Korjaus 50 mm lisälämmöneristyksellä

tasoon

Korjaus 50 mm lisälämmöneristyksellä

Investointikustannus (US) Kaukolämpökustannus (KL)

Nykyarvo euroina julkisivuneliötä kohden 30 vuoden LCC laskennassa

Kuva 5.1. Asuinkerrostalon ulkoseinäkorjauksen kannattavuusarviointi 30 vuoden aikajänteellä. Korjausvaihtoehtoina korjaus alkuperäiseen tasoon ja 50 mm lisälämmöneristys korjauksen yhteydessä.

Nykyarvomenetelmää käytettäessä ja tuloksia arvioitaessa tulee ottaa huomioon seuraavat seikat:

•  Nykyarvo on investoinnista käyttöaikana saatava absoluuttinen säästö euroina.

•  Käyttöajaltaan eripituisten korjaustoimenpiteiden vertailu edellyttää yhteismitallistamista.

•  Pitkillä käyttöajoilla nykyarvo riippuu voimakkaasti laskentakorosta.

•  Laskennassa joudutaan ennustamaan tulevaisuutta.

Laskentakorko

Kannattavuustarkastelua tehtäessä joudutaan asettamaan vaatimus investoinnin tuotolle eli korolle. Korkoa valittaessa on päätettävä, käytetäänkö reaalisia hintoja ja reaalista korkoa vai nimellisiä päivän hintoja ja nimellistä korkoa. Samassa laskelmassa ei saa käyttää sekaisin nimellisiä ja reaalisia suureita.

Yleensä laskelmissa on helpompi käyttää reaalista korkoa, jolloin ei tarvitse ottaa huomioon inflaatiota. Laskentakorko eli investoinnilta vaadittava tuotto määräytyy lähinnä käytettävien pääomien määrän ja niistä maksettavan koron ja vaihtoehtoisten investointimahdollisuuksien perusteella. Laskentakorko kuvaa investointiin sitoutuvalle rahalle asetettavaa hintaa. Elinkaarilaskelmissa laskentakorko vaihtelee yleensä 2–6 prosentin välillä.

Tulosten analysointi

Energiatalouden parantamiseen kohdentuvia toimia on järkevä toteuttaa vain siinä laajuudessa kuin ne ovat kilpailukykyisiä muihin vaihtoehtoisiin sijoituksiin nähden. Arvotekijät ja odotettavissa olevat tulevaisuudennäkymät onkin hyvä ottaa mukaan analyysiin.

Kannattavuuslaskelma on moninainen laskelmien ja olettamusten ketju. Ketjun eri vaiheisiin liittyy aina epävarmuustekijöitä, jotka vaikuttavat lopputulokseen. Kannattavuuslaskelman virhetekijöitä ovat muun muassa

•  väärät lähtötiedot

•  ylläpitokustannusten virhearviointi

•  liian lyhyt tai pitkä käyttöaika ja

•  korkotuottovaatimus.

Lisäksi rakennus-, laite- ja materiaalivirheet sekä erityisesti käyttövirheet heikentävät kannattavuuslaskelmien luotettavuutta. Kannattavuuslaskelmien avulla saatuja tunnuslukuja käytetään päätöksenteon apuvälineenä.

Päätöksiä tehtäessä onkin muistettava, että laskentatulokset ovat arvioita ja niihin sisältyy aina riski. Riski voi olla myös positiivinen, jolloin saavutettavat säästöt ovat arvioitua suurempia. Riskin suuruutta voidaan arvioida herkkyystarkastelun avulla.

Herkkyystarkastelu

Tekemällä niin sanottu herkkyystarkastelu voidaan arvioida, onko hankkeen kannattavuus liian vahvasti sidoksissa lähtöoletuksiin. Herkkyystarkastelussa muutetaan yhtä kannattavuuslaskelman lähtöarvoa kerrallaan ja katsotaan, miten se vaikuttaa elinkaa-

rikustannuksiin. Näin nähdään, miten paljon energiansäästötoimenpiteen kannattavuus riippuu kyseisestä lähtöarvosta. Herkkyystarkastelu voidaan suorittaa minkä tahansa lähtöarvon suhteen. Kiinteistön energiatalouden parantamiseen kohdentuvissa kannattavuuslaskelmissa tavallisimpia muunneltavia lähtöarvoja ovat investointi- ja ylläpitokustannukset sekä energian hinnan eskalaatio, käyttöajan pituus ja laskentakorko.

Arvotekijät

Energiatalouden parantamiseen tähtäävien hankkeiden kannattavuuslaskelmia analysoitaessa on hyvä muistaa, että kokonaisuuteen liittyy myös arvotekijöitä. Nämä arvotekijät on syytä esittää laskelmien tulosten yhteydessä. Jos on tarpeen, arvotekijöistä voidaan tehdä yksityiskohtainen arvoanalyysi.

Arvoanalyysissä arvioitavia asioita voivat olla esimerkiksi sisäilman laadun parantuminen ja kiinteistön lähialueen vetovoimaisuuden muuttuminen lähitulevaisuudessa. Lähtökohtana on luonnollisesti yksittäinen kiinteistö korjaustarpeineen.

Kiinteistön erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia voidaan vertailla esimerkiksi skenaarioanalyysin avulla. Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Yhtenä tarkastelukohteena voi olla esimerkiksi kiinteistön tai alueen vetovoimaisuuden muuttuminen. Jos tiedetään, että alueelle rakennetaan merkittäviä liikenneyhteyksiä (infra) tulevina vuosina ja alueella on myös uudistuotantoa, voidaan olettaa, että alueen vetovoimaisuus kasvaa ja korjaustoimiin panostaminen voi olla järkevää. Kasvava vetovoima nostaa osakkeiden arvoa.

5.2.2 Soveltuvien korjaustapojen selvittäminen

Toteutusmuodon valinta

Taloyhtiön korjaushankkeet voidaan toteuttaa pääurakkamuotoisina, SR-urakkamuotoisina tai osaurakkamuotoisina. Urakkamuoto määräytyy yleensä sen perusteella, siirtääkö taloyhtiö hankkeen suoritusvastuun urakoitsijalle hankesuunnitteluvaiheen vai toteutussuunnittelun jälkeen.

5,2

SR -urakkamuodot Osaurakkamuodot

SR -urakan tarjouspyyntömenettely

Pääurakkamuodot

Rakennuttamisen vastaavan valinta

Hankesuunnittelu

Rakennuttamisen organisointi

SR -urakkapäätös

Suunnittelijoiden valinta

Luonnossuunnittelun ohjaus

Osaurakkapäätös

SR -ryhmän valinta

Toteutussuunnittelun ohjaus

Toteutussuunnittelun ohjaus

Urakoitsijoiden valinta

PJ -urakoitsijoiden valinta

Toteutussuunnittelun ohjaus

PJ -urakoitsijoiden valinta

Rakentamisen ohjaus ja valvonta

Rakentamisen ohjaus ja valvonta

Rakentamisen ohjaus ja valvonta

Työnaikainen osaurakkamenettely

Vastaan- ja käyttöönotto

Vastaan- ja käyttöönotto

Vastaan- ja käyttöönotto

Taloyhtiöiden korjausrakentamishankkeet toteutetaan pääsääntöisesti pääurakkamuotoisina. Tällöin suunnittelu ja toteutus hankitaan erillisillä sopimuksilla. Pääurakkamuotoisessa korjausrakentamishankkeessa taloyhtiö valitsee ensin mahdollisen arkkitehdin ja suunnittelijat laatimaan tarvittavat suunnitelmat. Suunnitelmien valmistumisen jälkeen urakkatyöstä järjestetään urakkakilpailu ja hankkeeseen valitaan urakoitsijat. Urakoitsija voidaan valita myös neuvottelumenettelyllä. Lopuksi taloyhtiö solmii urakkasopimukset urakoitsijoiden kanssa.

SR-urakkamuodossa (Suunnittele ja Rakenna) taloyhtiö hankkii suunnittelun ja toteutuksen yhdellä sopimuksella. Toteutusmuodosta käytetään myös nimitystä kokonaisvastuurakentaminen (KVR).

Osaurakkamuodoissa rakennustyö jaetaan urakka- ja hankintakokonaisuuksiin. Pääurakoitsijan korvaa hankekohtainen projektinjohto-organisaatio, joka teettää rakennustyöt osaurakoina ja toimituksina. Projektinjohto-organisaatioon voi kuulua sekä taloyhtiön että projektinjohtourakoitsijan tai -konsultin henkilöstöä. Taloyhtiöllä on kuitenkin aina lopullinen päätösvalta suunnitelmien ja hankintojen suhteen.

Kuva 5.2. Eri urakkamuodot huomioiva tehtäväryhmittely. Lähde: Peltonen, T. & Kiiras, J. 1997. Tilaajan työpanos eri urakkamuodoissa, Teknillinen korkeakoulu.

SR–muodot Pääurakkamuodot

Selkeät sopimus- ja vastuusuhteet

Nopea hankkeen läpivienti

Hyvä kustannusten hallittavuus

Urakoitsija pääsee hyödyntämään erityisosaamistaan ja hyviksi kokemiaan ratkaisuja ja tuotantotapoja

Tilaajan ei tarvitse puuttua eri suunnittelijoiden ja osaurakoitsijoiden töiden yhteensovittamiseen

Vaihtoehtoratkaisujen saanti tilaajan päätettäväksi

Toteutusmuodosta ja sen vaiheista on vähän tietoa ja kokemusta

Lähtötietojen puutteellisuus, ellei kohdetta tutkita

Lopputuloksen laadusta ja ominaisuuksista voi tilaajalla ja toteuttajalla olla eri näkemys, ellei asiaa ole kunnolla määritelty hankkeen alussa

Tarjoajajoukko on pieni, ellei mukaan saada pienistä/ keskisuurista toimijoista muodostettuja yritysryhmiä

Toteutusmuodosta ja sen vaiheista on paljon tietoa ja kokemusta

Soveltuu nykyiseen osaamiseen ja on perinteinen tapa toimia

Mahdollistaa kokemukseen perustuvan riskien arvioinnin

Tarjouskilpailuun saadaan suuri tarjoajajoukko (ei välttämättä korkeasuhdanteessa)

On olemassa selkeät sopimusmallit

Osaurakkamuodot

Tilaajan ohjausmahdollisuus säilyy

Riittävä joustavuus

Hidas hankkeen läpivienti, suunnittelun ja toteutuksen limitys ei aina toimi

Hankkeen monivaiheisuus, joissa usein eri tekijät, altistaa useille riskeille

Muutokset lisätöinä, joissa hintasuhde muuhun urakkaan voi olla kohtuuttoman suuri

Suunnitelmat laaditaan yleensä urakoitsijan tuotantotavoista tietämättä

Jos riskejä ei pystytä luotettavasti arvioimaan, ne nostavat loppuhintaa tarpeettoman paljon

Toteutusmuodosta ja sen vaiheista on vähän tietoa ja kokemusta

Yllätykset toteutusvaiheessa saattavat nostaa kustannuksia ja pitkittää aikataulua; kustannukset ja aikataulu täsmentyvät hankkeen edetessä

Edellyttää tilaajalta ammattimaista rakennuttamisosaamista ja eri osaurakoiden yhteensovittamista

Taloyhtiöiden korjausrakentamishankkeista yli 90 prosenttia tehdään edelleen pääurakkamuodoilla, mutta myös muut toteutustavat ovat kasvattaneet suosiotaan viime aikoina. Toteutusmuotoa valittaessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdollinen ryhmä- ja aluekorjausmallien mukainen yhteistyö muiden taloyhtiöiden kanssa.

Ryhmä- ja aluekorjausmahdollisuus

Taloyhtiöt voivat toteuttaa korjaushankkeita myös yhdessä. Tällöin puhutaan ryhmäkorjaamisesta. Ryhmäkorjaushankkeella tarkoitetaan vähintään kolmen itsenäisen taloyhtiön yhteistä peruskorjaushanketta. Ryhmäkorjaushanke voi olla järkevä esimerkiksi silloin, kun vierekkäiset taloyhtiöt teettävät yhdessä samantyyppisiä julkisivutai ikkunakorjauksia. Tällöin taloyhtiöt voivat hyötyä volyymialennuksista.

Taulukko 5.1. Toteutusmuotojen etuja ja haittoja taloyhtiön näkökulmasta.

Ryhmäkorjaushankkeen keskeiset hyödyt ovat seuraavat:

•  Kun useampi taloyhtiö toimii yhdessä, niillä on enemmän resursseja hankkia asiantuntemusta korjaushankkeen esivalmisteluihin ja suunnitteluprosessiin.

•  Kustannussäästöjä tuovat rakennusten samankaltaisuus, samankokoisuus, mahdollisimman lähellä toisiaan olevat rakennukset ja samanikäisyys.  Lisäksi uudet urakkamuodot, kuten projektinjohtourakka tavoite- ja kattohintoineen sekä samoin edellytyksin SR-urakointi (suunnittele ja rakenna), mahdollistavat taloyhtiöiden urakoiden edullisemmin kilpailutetut hinnat.

•  Kun taloyhtiöt toimivat ryhmäkorjaustoimikunnassa valitsemiensa edustajien välityksellä, saadaan mukaan riittävästi asiaan perehtyneitä henkilöitä. Näin ryhmäkorjaustoimikunta on jo itsessään hyvin asiantunteva toimielin. Lisäksi ryhmäkorjaustoimikunnassa käsitellään vain kyseiseen korjaushankkeeseen liittyviä asioita, joten sen työrauha on paljon parempi kuin tavallisessa taloyhtiön hallituksessa.

•  Ryhmäkorjaushankkeet ovat suuruutensa vuoksi palveluntuottajille houkuttelevampia kuin yksittäisten taloyhtiöiden korjaushankkeet.

Kokonaisten asuinalueiden kehittämistä voidaan edistää alueellisen ryhmäkorjausohjelman (ARKO) avulla. Alueellisen ryhmäkorjausohjelman laatijan valitsee taloyhtiöiden edustajista koottu toimikunta. Korjausohjelman avulla voidaan helpottaa ja nopeuttaa alueen taloyhtiöiden yhteistyön käynnistymistä. ARKOssa selvitetään alueellisesti ja taloyhtiökohtaisesti peruskorjausten kannalta merkittävät seikat. Näin selvitysalueen kaikki taloyhtiöt saavat tietää toistensa korjaustilanteen, yhteistoiminnan tahtotilan ja yhteystiedot. ARKOssa tehdään myös ehdotus toteuttamiskelpoisista ryhmäkorjaushankkeista aikatauluineen.

5.2.3 Rahoituksen suunnittelu

Rahoituksen suunnittelu on olennainen osa hankesuunnittelua. Rahoitussuunnitelmassa arvioidaan hankkeen rahoitustarve ja vaikutus yhtiövastikkeeseen. Tasapainoisen rahoitussuunnitelman laatiminen edellyttää eri rahoituslähteiden selvittämistä ja rahoitusvaihtoehtojen vertailua.

Todennäköiset vaihtoehtojen hankekustannukset on kyettävä selvittämään osakkaille jo hankesuunnitteluvaiheen tiedotustilaisuudessa. Jokaisen osakkaan tulisi ymmärtää, mihin tekniseen ongelmaan ratkaisua haetaan ja miten, miltä vaihtoehdot näyttävät ja mitä vaihtoehdot osakkaalle itselleen maksavat. Ennen kuin nämä asiat on selvitetty, ei osakkailta pidä edellyttää päätöksiä.

5.2.4 Tiedotustilaisuus hankesuunnittelun valmistuttua

Hyväksi tavaksi on osoittautunut, että taloyhtiön hallitus järjestää hankeselvityksen valmistumisen jälkeen korjaushanketta koskevan infotilaisuuden ennen yhtiökokousta. Tilaisuudessa selvitetään, mitä hallitus aikoo esittää (investointiesitys) yhtiökokoukselle. Osakkaat voivat ottaa kantaa hallituksen esitykseen ja tehdä perusteltuja ehdotuksia.

Taloyhtiön hallitus päättää infotilaisuuden perusteella lopullisesta yhtiökokousesityksestä, ja tarkentaa esitystään osakkaiden esittämien näkemysten pohjalta. Tämä merkitsee siis sitä, että infotilaisuudesta on luotava vuorovaikutteinen tilaisuus ja osakkaille on varattava riittävästi aikaa omien näkemystensä muodostamiseen sekä esille tuomiseen.

5.2.5 Yhtiökokoukselle esitettävät korjausvaihtoehdot

Taloyhtiön hallituksen hyväksymä hankeselvitys ja investointiesitys viedään yhtiökokoukseen, jossa osakkaat päättävät investointiesityksen hyväksymisestä, pyytävät lisäselvityksiä tai hylkäävät laaditun investointiesityksen.

Yleensä soveltuvista korjausvaihtoehdoista esitellään yhtiökokoukselle käsittelyä ja valintaa varten seuraavat seikat:

•  elinkaarikustannukset

•  käyttöikäarvio

•  tekniset ominaisuudet

•  viranomaisvaatimusten täyttyminen

•  riskialttius

•  toteutustapa ja -aikataulu

•  työnaikainen turvallisuus ja terveellisyys

•  rakentamisen aikaiset asumisjärjestelyt

•  rahoitussuunnitelma sekä

•  vaikutus yhtiövastikkeeseen.

5.3 Hankeohjelma

Kun yhtiökokouksessa on päätetty korjausvaihtoehdoista ja suunnitteluvaiheen aloittamisesta, projektipäällikkö yleensä kokoaa hankesuunnittelun päätökset hankeohjelmaksi. Hankeohjelmassa esitetään tavallisesti

•  korjausvaihtoehdot yksilöitynä

•  alustava (elinkaari)kustannusarvio

•  käyttöikäarvio

•  toteutusaikataulu ja -tapa

•  suunnittelussa ja urakkalaskennassa huomioitavat osakkaiden valintamahdollisuudet ja omat hankinnat sekä

•  rahoitussuunnitelma.

Hankeohjelma on käytännössä taloyhtiön yhtiökokouksen investointipäätös, vaikka hankkeen käynnistämisestä päätetäänkin lopullisesti vasta urakkakilpailun jälkeen pidettävässä yhtiökokouksessa.

Hankeohjelma on tärkeä asiakirja, josta perinteisellä tavalla edettäessä (tilaaja suunnitteluttaa hankkeen täysin valmiiksi urakkakilpailua varten) suunnittelijat saavat tarvittavat lähtötiedot suunnittelun perustaksi. Hyvin laadittu hankeohjelma antaa suunnittelutarjousten laatijoille hyvät tiedot oikein mitoitetun suunnittelutarjouksen tekemiseen. Hankeohjelman avulla voidaan myös pyytää tarjoukset suunnittelusta.

Varmista rakennushankkeen onnistuminen

Osaavat ja luotettavat tekijät löydät:

www.rala.fi

• RALA-pätevyys

• RALA-sertifiointi

• RALA-projektipalaute

Rakentamisen Laatu RALA ry on kiinteistö- ja rakennusalan järjestöjen perustama toimija, joka arvioi ja antaa luokituksia ja pätevyyksiä rakennusalan yrityksille.

6 Esimerkkejä korjauskonsepteista

Tässä luvussa arvioidaan erilaisten yhdistettyjen korjaushankkeiden eli korjauskonseptien vaikutusta asuinkerros- ja rivitalojen energiatalouteen sekä mahdollisuutta säästää energiaa niiden avulla. Lisäksi tarkastellaan korjauskonseptien elinkaarikustannuksia ja vaikutuksia sisäilmaston laatuun.

Seuraavassa esiteltävät korjauskonseptit ovat ajankohtaisia ja niistä olisi syytä keskustella – varsinkin merkittävien korjaushankkeiden yhteydessä – jokaisessa taloyhtiössä. Konseptien tuloksia tarkasteltaessa on kuitenkin muistettava, että tulokset pätevät vain kyseisissä esimerkkitapauksissa. Todellisuudessa on aina otettava huomioon oikea lähtötilanne ja tarkemmat laskelmat tulee tehdä todellisilla lähtötiedoilla.

6.1 Elinkaarikustannusten arviointi

Elinkaarikustannusten arviointi on tärkeää, koska asukkaiden on tiedettävä, miten paljon eri korjausratkaisuilla on vaikutusta asumiskustannuksiin. Tässä luvussa elinkaarikustannuksia arvioidaan kolmella eri tavalla.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa lähdetään siitä, että kiinteistölle ei tehdä korjaustoimia lainkaan eli kiinteistössä ei ole akuutteja korjaustarpeita. Tällöin arviointi kohdistuu pelkästään lämmitysenergian ja kiinteistösähkön kulujen arviointiin nykyarvomenetelmällä tulevan 20 vuoden aikajänteellä. Näin voidaan arvioida, onko energiatehokkuuden parantaminen taloudellisesti kannattavaa, jos kiinteistössä ei muuten ole korjaustarvetta.

Toisessa vaihtoehdossa elinkaarikustannuksiin sisällytetään investointikustannuksista vain energiatehokkuuden parantamisen investointikustannukset, minkä lisäksi arvioidaan elinkaarikustannuksiin sisältyviä lämmitysenergiasta ja kiinteistösähköstä aiheutuvia kuluja nykyarvomenetelmällä. Energiatehokkuuden parantamisen osuus on uusitun tai korjatun rakenteen tai teknisen järjestelmän investointikustannuksen ja alkuperäiseen tasoon korjauksen erotus. Jos rakenne korjataan vain alkuperäiseen kuntoon, on energiatehokkuuden parantamiseen laskettava investointiosuus nolla.

Kolmannessa vaihtoehdossa elinkaarikustannuksiin sisällytetään kaikki investointikustannukset, minkä lisäksi arvioidaan lämmitysenergiasta ja kiinteistösähköstä aiheutuvia kuluja nykyarvomenetelmällä. Eri konseptien investointikustannukset ovat arvioita, koska käytössä ei ole varsinaisia suunnitelmia ja urakkatarjouksia.

Tässä luvussa elinkaarikustannuslaskennan tarkastelujaksona on käytetty 20 vuotta ja laskentakorkoina 0 prosenttia ja 3 prosenttia. Laskentakorko saadaan vähentämällä reaalikorosta energian reaalinen hintakehitys (eskalaatio). Reaalikoroksi on oletettu 6 prosenttia ja eskalaatioiksi 3 prosenttia ja 6 prosenttia. Laskentakorkoa käytetään, koska rahalla on aika-arvoa eli rahan arvo muuttuu. Lyhyissä muutaman vuoden investoinneissa korolla ei ole suurta merkitystä, mutta pitkissä kymmenien vuosien investoinneissa laskentakoron käyttö on perusteltua.

6.2 Muut investointipäätökseen vaikuttavat tekijät

Investointien euromääräisen tarkastelun rinnalla on syytä pohtia myös muita arvoja, joita ovat esimerkiksi sisäilman laadun parantuminen ja kiinteistön arvon mahdollinen nousu. Esimerkiksi sisäilman laadun parantuminen kohentaa tavallisesti kiinteistössä oleskelevien ihmisten terveyttä ja vaikuttaa sitä kautta ihmisten hyvinvointiin ja yleiseen työkykyyn.

Investointipäätöstä tehtäessä on otettava huomioon myös ekologinen näkökulma. Lämmitysenergian ja kiinteistösähkön kulutuksen vähentäminen ehkäisee ilmastonmuutosta.

6.3 Esimerkkejä asuinkerrostalon korjauskonsepteista

Tässä luvussa tarkastellaan esimerkinomaisesti mahdollisia korjauskonsepteja 1970-luvulla valmistuneessa asuinkerrostalossa. Esimerkkikohteen asuinkerrostalossa on 40 huoneistoa, 75 asukasta, 2 400 asuinneliötä (asm2) ja tilavuutta 10 000 rm3. Kiinteistössä on ikkunapinta-alaa 15 prosenttia asuinneliöistä ja ilmanvaihtojärjestelmänä koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä. Vedenkulutus on 155 litraa vuorokaudessa asukasta kohden.

Asuinkerrostalon lämmitystavaksi oletetaan kaukolämpö, koska se on ylivoimaisesti suosituin lämmitysmuoto asuinkerrostaloissa. Lämmönjako hoidetaan vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän ja lämmityspattereiden avulla.

Energiakustannusten laskennassa kaukolämmön hintana käytetään 55 €/MWh ja kiinteistösähkön hintana 130 €/MWh. Veden hinnaksi oletetaan 3,2 euroa tuhatta litraa kohti (€/vesi-m3).

Tarkasteluun valittiin seuraavat kuusi korjauskonseptia, ja niiden vaikutukset kiinteistön energiatalouteen selvitetään tässä luvussa laskennallisesti.

Taulukko 6.1. Asuinkerrostalon korjauskonseptit ja niiden kuvaukset.

Korjauskonseptin nimi

AK 1

Korjauskonseptin kuvaus

Ulkoseinä- ja ikkunaremontti

AK 2 Ikkunaremontti ja yläpohjan lisälämmöneristys

AK 3 Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontti

AK 4 Kaukolämmön vaihto maalämpöjärjestelmään

AK 5 Kaukolämmön täydentäminen poistoilmalämpöpumpulla (PILP)

AK 6 Putki- ja ilmanvaihtoremontti

6.3.1 Konsepti AK 1: Ulkoseinä- ja ikkunaremontti

Korjaustoimet

Tässä konseptissa asuinkerrostalon ulkoseinät lisälämmöneristetään 100 millimetrin paksuisella mineraalivillaeristeellä tai vastaavalla. Ulkoseinärakenteen ulkokuorta ei pureta, vaan lisälämmöneriste asennetaan olemassa olevan ulkoseinän päälle. Uusi pintarakenne tehdään lisälämmöneristeen päälle esimerkiksi levyttämällä tai rappaamalla. Ulkoseinäkorjauksen yhteydessä uusitaan myös ikkunat.

Ulkoseinän lämmöneristyskyky eli U-arvo paranee korjauksen myötä arvosta 0,40

W/m2K arvoon 0,23 W/m2K. Ikkunoiden lämmönläpäisykerroin paranee arvosta 2,1

W/m2K arvoon 1,0 W/m2K. (Ks. luvut 4.1 ja 4.2)

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Kuvatun kaltaisella ulkoseinä- ja ikkunaremontilla arvioidaan säästettävän lämmitysenergiaa noin 15 prosenttia vuodessa. Vuositasolla lämmitysenergiansäästö on siten noin 3 600 euroa eli 1,5 €/asm2/v. Tämä tarkoittaa 75 asm2:n asunnossa noin 113 euron vuosisäästöä.

Vuosisäästö voi olla suurempikin, jos lähtötilanne poikkeaa merkittävästi lähtöoletuksista. Käytetyillä lähtöoletuksilla säästön suuruusluokkaa onkin tarkoitus vain arvioida. Oman kiinteistön lämmitys-, kiinteistösähkö- ja vedenkulutustasoja kannattaa ensin vertailla luvussa 2 esitettyihin kulutustasoihin. Vertailu paljastaa helposti, onko oman kiinteistön kulutus linjassa muiden vastaavien kiinteistöjen kanssa.

Ulkoseinä- ja ikkunaremontti parantaa myös sisäilmastoa, koska ikkunan sisimmän lasin sisäpinnan lämpötilat nousevat paremman lämmöneristyskyvyn seurauksena

Lähtötilanne

Lähtötilanne Ulkoseinä- ja ikkunaremontin jälkeen

€/v

Kuva 6.1. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen.

ja ikkunat ovat muutenkin tiiviimmät. Näin vähentyy kylmästä pinnasta ja ilmavuodoista aiheutuva vedontunne. Mikäli kiinteistöön hankitaan tiiviimmät ikkunat, on tärkeää muistaa huolehtia riittävästä korvausilman saannista. (Ks. luku 4.2.)

Lisäksi uudet ikkunalasit estävät alkuperäisiä ikkunoita tehokkaammin auringonsäteilyn pääsyn asuntoon, mikä omalta osaltaan auttaa hallitsemaan paremmin sisäilman lämpötiloja varsinkin kesäisin (ks. luku 4.2).

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ulkoseinäkorjauksen arvioidaan maksavan kokonaisuudessaan 234 000 euroa (98 €/ asm2). Tässä kohtaa oletetaan, että ulkoseinää olisi ollut tarve korjata joka tapauksessa, joten lisälämmöneristyksestä aiheutuu noin 47 000 euron (20 €/asm2) lisäkustannus verrattuna tilanteeseen, jossa ulkoseinä korjattaisiin pelkästään alkuperäiseen tasoon. Ikkunoiden vaihdon kokonaiskustannus on 162 000 euroa (68 €/asm2), josta energiatehokkuusosan kustannukseksi arvioidaan 90 000 euroa (38 €/asm2). Ulkoseinäja ikkunaremontin kokonaishinta-arvio on siten noin 396 000 euroa (165 €/asm2), josta energiatehokkuuden parantamisosuus on arviolta 137 000 euroa (58 €/asm2).

Korjausten yhteydessä arvioidaan investointikustannusten lisäksi lämmityksestä ja kiinteistösähköstä koituvat kulut 20 vuoden aikajänteellä.

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus (US)

Investointikustannus (IK)

Kaukolämpökustannus (KL)

Kiinteistösähkökustannus (KS)

Nykyarvo euroina 20 vuoden LCC -laskennassa

Kuva 6.2. Ulkoseinä- ja ikkunakorjauksen vaikutus kaukolämmitteisen asuinkerrostalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan ulkoseinä- ja ikkunaremontti ei ole tässä tapauksessa kannattava. Jos energiatehokkuusosalle asetettaisiin tavoitteeksi 20 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla 100–110 €/MWh ja laskentakoron 0 prosenttia. Jos tavoitteena olisi 10 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla yli 200 €/MWh.

6.3.2

Konsepti AK 2: Ikkunaremontti ja yläpohjan lisälämmöneristäminen

Korjaustoimet

Tässä konseptissa asuinkerrostalon ikkunat korjataan vastaavalla tavalla kuin luvussa

6.3.1. Tämän lisäksi yläpohja lisälämmöneristetään ullakkotilasta 200 mm puhallusvillakerroksella. Vanhan lämmöneristekerroksen päälle puhallettava lisälämmöneristekerros kuvaa energiatehokkuusosaa. Tämän seurauksena yläpohjan lämmöneristyskyky eli U-arvo paranee arvosta 0,35 W/m2K arvoon 0,15 W/m2K.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ikkunaremontilla ja yläpohjan lisälämmöneristämisellä arvioidaan säästettävän lämmitysenergiaa noin 12 prosenttia. Vuositasolla lämmitysenergiansäästö on arviolta noin 2 600 euroa eli 1,1 €/asm2. Tämä tarkoittaisi 75 asm2:n asunnon kohdalla noin 81 euron vuosisäästöä.

Kuva 6.3. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen.

Ikkunaremontti parantaa myös sisäilmastoa, koska ikkunan sisimmän lasin sisäpinnan lämpötilat nousevat paremman lämmöneristyskyvyn seurauksena ja ikkunat ovat muutenkin tiiviimmät. Näin vähentyy kylmästä pinnasta ja ilmavuodoista aiheutuva vedontunne. Mikäli kiinteistöön hankitaan tiiviimmät ikkunat, on kuitenkin tärkeää muistaa huolehtia riittävästä korvausilman saannista. (Ks. luku 4.2.)

Lisäksi uudet ikkunalasit estävät alkuperäisiä ikkunoita tehokkaammin auringonsäteilyn asuntoon pääsyn, mikä omalta osaltaan auttaa hallitsemaan paremmin sisäilman lämpötiloja varsinkin kesäisin (ks. luku 4.2).

Lähtötilanne Ikkunaremontti ja yläpohjan lisäeristäminen Ikkunaremontti ja yläpohjan lisäeristäminen

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ikkunoiden vaihdon kokonaiskustannus on 162 000 euroa (68 €/asm2), josta energiatehokkuuden parantamisen kustannukseksi arvioidaan 90 000 euroa (38 €/asm2). Yläpohjan lisälämmöneristämisen kustannus on 3 600 euroa (6 €/asm2). Korjauskonseptin kokonaishinta-arvio on noin 166 000 euroa (76 €/asm2), josta energiatehokkuuden parantamisosuus on arviolta 93 600 euroa (46 €/asm2).

Korjausten yhteydessä arvioidaan investointikustannusten lisäksi lämmityksestä ja kiinteistösähköstä koituvat kulut 20 vuoden aikajänteellä.

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus (YP)

Investointikustannus (IK)

Kaukolämpökustannus (KL) Kiinteistösähkökustannus (KS)

Kuva 6.4. Ikkunaremontin ja yläpohjan lisälämmöneristämisen vaikutus kaukolämmitteisen asuinkerrostalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan yhdistetty ikkunaremontti ja yläpohjan lisäeristäminen ei tässä tapauksessa ole hankkeena kannattava. Jos energiatehokkuusosalle asetettaisiin tavoitteeksi 20 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla 85–90 €/MWh ja laskentakoron 0 prosenttia.

6.3.3 Konsepti AK 3: Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontti

Korjaustoimet

Tässä konseptissa asuinkerrostalon ulkoseinät ja ikkunat korjataan vastaavalla tavalla kuin luvussa 6.3.1. Tämän lisäksi korvataan koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä lämmöntalteenotolla varustetulla koneellisella tulo-poisto-ilmanvaihtojärjestelmällä. Koneellinen tulo-poistoilmanvaihtoratkaisu toteutetaan hajautettuna eli asuntokohtaisena ilmanvaihtoratkaisuna (ks. 4.4.2).

Asuntokohtaisessa ilmanvaihtoratkaisussa jokaiseen huoneistoon asennetaan ilmanvaihtokone lämmöntalteenotolla (LTO), äänenvaimentimet, ilmanvaihtokanavistot tulo- ja poistoilmalle sekä ulko- ja jäteilmalle. Jäteilman ulospuhallus toteutetaan niin sanottuna seinäpuhallusratkaisuna. Ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenoton (eli lämmönsiirtimen tuloilman lämpötilasuhteen) arvoksi on oletettu 80 prosenttia ja ilmanvaihdon ominaissähkötehoksi 1,5 kW/(m3/s).

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontilla arvioidaan säästettävän lämmitysenergiaa noin 44 prosenttia. Vuositasolla lämmitysenergian säästö on arviolta 11 000 euroa eli 4,6 €/asm2. Tämä tarkoittaisi 75 asm2:n asunnossa noin 343 euron vuosisäästöä.

Toisaalta korjaukset kasvattavat hieman kiinteistösähkön kulutusta, koska koneellisessa tulo-poistoilmanvaihtojärjestelmässä on enemmän sähköä tarvitsevia laitteita kuin alkuperäisessä koneellisessa poistoilmanvaihtojärjestelmässä. Kiinteistösähkön kulutus kasvaa kuitenkin maltillisesti – lisäkustannukset ovat noin 100 euroa vuodessa eli 0,04 €/asm2. Tämä tarkoittaa 75 neliömetrin asunnossa tapauksessa noin kolmen euron lisäkustannusta vuodessa.

Kuva 6.5. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen.

Lähtötilanne Lähtötilanne Julkisivu- ja IV-remontti Julkisivu- ja IV-remontti

Ilmanvaihdon parantaminen mahdollistaa tuloilman suodattamisen, jolloin ulkoilman epäpuhtaudet eivät kulkeudu sisäilmaan. Tuloilma voidaan myös lämmittää, mikä vähentää vedontunnetta. Ilmanvaihdon parantaminen mahdollistaa raikkaan sisäilman eli paremman sisäilman laadun. Tämän lisäksi viihtyvyys paranee esimerkiksi ikkunoiden pintalämpötilan nousun vuoksi.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ilmanvaihtoremontin arvioidaan maksavan 200 €/asm2 eli kokonaisuudessaan 480 000 euroa. Kun tähän lisätään luvussa 6.3.1 käsitellyn konseptin mukainen korjaus, jonka kustannusarvio on 396 000 euroa, tulee ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontin kokonaiskustannusarvioksi 876 000 euroa eli 365 €/asm2. Ilmanvaihdon energiatehokkuuden parantamisen osuudeksi voidaan arvioida tässä 100 €/asm2 eli 240 000 euroa, joten koko konseptin energiatehokkuuden parantamisen yhteenlaskettu kustannus on 237 000 euroa (99 €/asm2).

Korjausten yhteydessä arvioidaan investointikustannusten lisäksi lämmityksestä ja kiinteistösähköstä koituvat kulut 20 vuoden aikajänteellä.

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus (US)

Investointikustannus IK

Investointikustannus IV

Kaukolämpökustannus (KL) Kiinteistösähkökustannus (KS)

Nykyarvo euroina 20 vuoden LCC -laskennassa

Kuva 6.6. Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtokorjauksen vaikutus kaukolämmitteisen asuinkerrostalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion perusteella ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtokorjaus ei ole tässä tapauksessa kannattava. Jos energiatehokkuuden parantamisen osalle asetettaisiin tavoitteeksi 20 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla noin 95 €/MWh ja laskentakoron 0 prosenttia.

6.3.4 Konsepti AK 4: Lämmitystavan vaihtaminen maalämpöpumppujärjestelmään

Korjaustoimet

Tässä konseptissa asuinkerrostalon kaukolämpölaitteisto korvataan maalämpöpumppujärjestelmällä. Maalämpöpumput on mitoitettu kattamaan huippulämmitystehosta 60 prosenttia. Tilojen lämmityksessä lämpöpumppujen lämpökerroin vaihtelee välillä

2,3–3,6 patteriverkostoon menevän veden lämpötilan mukaan. Käyttöveden lämmityksessä lämpökerroin on oletettu vakioarvoksi 2,3. Lämpökertoimien arvot perustuvat Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan D5 (2012) arvoihin.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Lämmitystavan vaihdolla ei ole vaikutusta asuinkerrostalon lämmöntarpeeseen, mutta ostettavan lämmitysenergian määrä ja laatu muuttuu sen myötä. Ennen korjaustoimia kaukolämpöä kului vuodessa 188 kWh/asm2. Lämmitystavan vaihtamisen jälkeen kaukolämpöä ei kulu lainkaan, mutta lämmitykseen käytetään sähköenergiaa 69 kWh/asm2/v eli ostettava lämmitysenergian määrä pienenee noin 62 prosenttia.

Maalämpöjärjestelmän vuosihyötysuhteeksi muodostuu 2,6. Muun kiinteistösähkön kulutus pysyy samana.

Tämä tarkoittaa vuotuisissa lämmityskustannuksissa noin 13 prosentin eli 3 150 euron säästöä. Asuinneliöitä kohden laskettuna vuotuinen säästö ostettavassa lämmitysenergiassa on 1,31 euroa eli 75 asm2:n asunnon kohdalla säästö olisi noin 98 euroa vuodessa.

Kuva 6.7. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen.

Rakennuksen sisäilmastoon lämmitysjärjestelmän muutoksella ei ole vaikutusta.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Maalämpöjärjestelmän investointikustannusarvio on 250 000 euroa eli 105 €/asm2. Tähän summaan sisältyvät lämpöpumppulaitteisto, lämpökaivot ja asennustyö.

Korjausten yhteydessä arvioidaan investointikustannusten lisäksi kiinteistö- ja lämmityssähköstä koituvat kulut 20 vuoden aikajänteellä.

Toimenpidevaihtoehdot

Korjaus, koko investointi laskennassa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus, maalämpö Kaukolämpökustannus (KL) Kiinteistösähkökustannus (KS) Lämmityssähkö (LS)

Korjaus, koko investointi laskennassa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Kuva 6.8. Maalämpöjärjestelmän vaikutus kaukolämmitteisen asuinkerrostalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan lämmitysjärjestelmän muutos kaukolämmöstä maalämpöpumppujärjestelmään ei tässä tapauksessa ole kannattava. Jos tavoitteeksi asetettaisiin 20 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla noin 75 €/MWh ja sähkön lähtöhinnan noin 130 €/MWh. Jos tavoitteena on 10 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla noin 100 €/MWh.

Laskelmissa ei ole otettu huomioon mahdollisia kustannuksia, jotka aiheutuvat sähköliittymän uusimisesta ja asbestipurkutöistä. Jos kaukolämpölaitteisto joudutaan uusimaan joka tapauksessa, tulee lähtötilanteeseen lisätä investointikustannuksia 10 000–15 000 euroa. Siltikään maalämpöinvestointi ei olisi kannattava 20 vuoden aikajaksolla, jos kaukolämmön lähtöhinta on 55 €/MWh ja sähkön 130 €/MWh.

6.3.5 Konsepti AK 5: Lämmitysjärjestelmän täydentäminen poistoilmalämpöpumpulla (PILP)

Korjaustoimet

Tässä konseptissa asuinkerrostalon lämmitysjärjestelmää (kaukolämpö) täydennetään lämpöpumppujärjestelmällä, joka hyödyntää poistoilman lämpöä. Lämpöpumppujärjestelmällä katetaan lämmitysenergian kokonaiskulutuksesta 38 prosenttia; sillä tehdään 50-celsiusasteista vettä sekä tilojen että käyttöveden lämmittämiseen. Lämpöpumppujen lämpökertoimena käytettiin arvoa 3,0. Lisälämmitys hoidetaan kaukolämmön avulla. Lämpökertoimen arvo pohjautuu Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan D5 (2012) arvoihin.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ennen korjaustoimia asuinkerrostalossa kului kaukolämpöä vuodessa 188 kWh/asm 2 .

Poistoilmalämpöpumppuratkaisun asentamisen jälkeen kaukolämpöä kuluu noin 88

kWh/asm2/v, minkä lisäksi lämpöpumppujärjestelmä käyttää sähköä lämmitykseen noin 33 kWh/asm2/v. Poistoilmalämpöpumpun vuosihyötysuhteeksi, jossa huomioidaan myös lisälämmitys, muodostuu 1,6. Muu kiinteistösähkön kulutus pysyy samana.

Kokonaislämmitysenergiassa saavutetaan noin 38 prosentin säästö. Tämä tarkoittaa vuotuisissa lämmityskustannuksissa noin 12 prosentin eli 2 950 euron säästöä (1,22 €/asm2/v). Kotitaloudelle, joka asuu 75 asm2:n asunnossa, tämä tarkoittaisi noin 92 euron säästöä vuodessa.

Sisäilmaston laatuun lämpöpumpulla ei ole vaikutusta.

Kuva 6.9. Ostettavan lämmitysenergian ja kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Poistoilmalämpöpumppuratkaisun investointikustannus on noin 60 000 euroa eli 25 €/asm2. Tämä kustannus sisältää lämpöpumppulaitteiston asennettuna.

Poistoilmalämpöpumppujärjestelmän elinkaarikustannukset muodostuvat investointikustannusten lisäksi lämpöpumppujen tarvitseman lämmityssähkön, käytetyn kaukolämmön ja muun kiinteistösähkön osuudesta. Poistoilmalämpöpumppujärjestelmän kustannuksissa tulee ottaa huomioon myös mahdolliset muutokset asuinkerrostalon sähköjärjestelmään, kuten tarve suurempiin sulakekokoihin.

Korjaus, koko investointi laskennassa

Investointikustannus (PILP) Kaukolämpökustannus (KL) Kiinteistösähkökustannus (KS) Lämmityssähkö (LS)

Korjaus, koko investointi laskennassa

Kuva 6.10. Poistoilmalämpöpumppujärjestelmän vaikutus kaukolämmitteisen asuinkerrostalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan lämmitysjärjestelmän täydentäminen poistoilmalämpöpumpulla on kutakuinkin kannattavaa. Jos tavoitteeksi asetettaisiin 10 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla 65–70 €/MWh ja sähkön lähtöhinnan noin 130 €/MWh.

6.3.6 Konsepti AK 6: Putki- ja ilmanvaihtoremontti yhdistettynä

poistoilman lämmöntalteenottoon lämpöpumpun avulla

Korjaustoimet

Tässä konseptissa ilmanvaihtojärjestelmä muutetaan koneellisesta poistoilmanvaihtojärjestelmästä koneelliseksi tulo-poisto-ratkaisuksi, jossa on keskitetty poisto ja asuntokohtainen tuloilmalaitteisto (ns. välimuoto). Samaan aikaan tehtävässä putkiremontissa uusitaan käyttövesiputket ja asennetaan huoneistokohtaiset vesimittarit kylmälle ja lämpimälle vedelle. Asuinkerrostalon lämmitysjärjestelmää (kaukolämpö) täydennetään putki- ja ilmanvaihtoremontin yhteydessä lämpöpumppujärjestelmällä, joka hyödyntää poistoilman lämpöä. Lämpöpumppujärjestelmällä tuotetaan 40-celsiusasteista vettä tilojen ja tuloilman sekä käyttöveden lämmittämiseen. Lämpöpumppujen lämpökertoimena käytettiin arvoa 3,3. Lisälämmitys hoidetaan kaukolämmön avulla.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon Korjaustoimenpiteellä arvioidaan säästettävän kokonaislämmitysenergiassa noin 33 prosenttia. Vuositasolla lämmitysenergiansäästö on arviolta 3 000 euroa. Poistoilmalämpöpumpun vuosihyötysuhde, lisälämmitys huomioituna, on 1,5. Kiinteistösähkön kulutus pysyy lähes samana säästäväisesti sähköä kuluttavan ilmanvaihtojärjestelmän ansiosta. Vedenkulutuksen arvioidaan vähenevän putkiremontin ja sen yhteydessä asennettujen vesimittareiden ansiosta 20 prosenttia, jolloin saavutetaan vuodessa noin 2 600 euron säästö.

Nämä kaikki toimenpiteet yhdessä tarkoittavat vuotuisissa energia- ja vesikustannuksissa noin 13 prosentin eli 5 600 euron säästöä. Asuinneliöitä kohden tämä tarkoittaa 2,33 euron vuosisäästöä. 75 asm2:n asunnossa säästöä kertyisi tämän perusteella noin 175 euroa.

Kuva 6.11. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio vuodessa ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen.

Sisäilmasto paranee ilmanvaihtoremontin myötä. Ilmanvaihtojärjestelmän uusiminen mahdollistaa tuloilman suodattamisen, jolloin ulkoilman epäpuhtaudet eivät kulkeudu sisäilmaan, ja tuloilman lämmittämisen, joka vähentää vedontunnetta. Ilmanvaihdon parantaminen mahdollistaa myös raikkaan sisäilman eli paremman sisäilman laadun.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ilmanvaihtoremontti yhdessä lämmönkeruuputkiston asentamisen kanssa tulee maksamaan arviolta 150 €/asm2, minkä lisäksi vesimittareiden asentaminen maksaa 10 €/asm2. Poistoilmalämpöpumppuratkaisun investointikustannus 50 000 euroa eli 21 €/asm2. Yhteensä kustannukset ovat siis 181 €/asm2. Tästä energiantehokkuusosan osuus on 106 €/asm2.

Korjauskonseptin elinkaarikustannukset muodostuvat investointikustannusten lisäksi lämmityksestä, kiinteistösähköstä, lämmityssähköstä ja vedenkulutuksesta. Konseptin investointikustannukset sisältävät ilmanvaihtojärjestelmän ja poistoilmapumppujärjestelmän rakentamisen sekä huoneistokohtaiset vesimittarit asentamisineen.

Investointikustannus (IV) Investointikustannus (PILP) Investointikustannus, vesimittarit Kaukolämpökustannus (KL)

Kiinteistösähkökustannus (KS) Vesikustannus Lämmityssähkö (LS)

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, koko investointi laskennassa Toimenpidevaihtoehdot

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Nykyarvo euroina 20 vuoden LCC -laskennassa

Kuva 6.12. Ilmanvaihtojärjestelmän, poistoilmalämpöpumppujärjestelmän ja huoneistokohtaisten vesimittareiden vaikutus asuinkerrostalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan yhdistetty putki- ja ilmastointiremontti täydennettynä poistoilmalämpöpumpun asentamisella ei ole kannattava toimenpide. Jos energiatehokkuusosalle asetettaisiin tavoitteeksi 20 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi kaukolämmön lähtöhinnan olla 110–120 €/MWh ja sähkön lähtöhinnan 130 €/MWh. Vastaavasti 10 vuoden takaisinmaksuaikatavoite tarkoittaisi kaukolämmön lähtöhintana 190–200 €/MWh.

6.4 Esimerkkejä rivitalon korjauskonsepteista

Tässä luvussa tarkastellaan esimerkinomaisesti mahdollisia korjauskonsepteja 1980-luvulla valmistuneessa rivitalossa. Esimerkkikohteen rivitalossa on 4 huoneistoa, 9 asukasta, 320 asuinneliötä (asm2) ja tilavuutta 800 rm3. Kiinteistössä on ikkunapinta-alaa 15 prosenttia asuinneliöistä ja ilmanvaihtojärjestelmänä koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä. Vedenkulutus on 155 litraa vuorokaudessa asukasta kohden.

Rivitalon lämmitystapana tarkastellaan eri vaihtoehtoja: kaukolämpöä, sähköpatterilämmitystä ja öljylämmitystä. Kaukolämmitteisessä ja öljylämmitteisessä talossa lämmönjako tapahtuu vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän ja lämmityspattereiden avulla. Sähköpatterilämmitteisessä talossa on huonekohtaiset sähköpatterit.

Energiakustannusten laskennassa kaukolämmön hintana käytetään 55 €/MWh, kiinteistösähkön hintana 130 €/MWh ja öljyn hintana 110 €/MWh. Veden hinnaksi oletetaan 3,2 euroa tuhatta litraa kohti (€/vesi-m3).

Rivitalolle on valittu seuraavat kuusi korjauskonseptia, ja niiden vaikutukset kiinteistön energiatalouteen selvitetään tässä luvussa laskennallisesti.

Taulukko 6.2. Rivitalon korjauskonseptit ja niiden kuvaukset.

Korjauskonseptin nimi Korjauskonseptin kuvaus

RT 1 Ulkoseinä- ja ikkunaremontti

RT 2 Ikkunaremontti ja yläpohjan lisälämmöneristys

RT 3 Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontti

RT 4 Aurinkolämpöjärjestelmän rakentaminen

RT 5 Lämmitystavan vaihto maalämpöpumppujärjestelmään

RT 6 Lämmitystavan vaihto ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmään

6.4.1 Konsepti RT 1: Ulkoseinä- ja ikkunaremontti

Korjaustoimet

Tässä konseptissa rivitalon ulkoseinät lisälämmöneristetään 100 mm paksuisella mineraalivillaeristeellä tai sitä vastaavalla muulla lämmöneristeellä ulkoverhouksen uusimisen yhteydessä. Tällöin ulkoseinän lämmöneristyskyky eli U-arvo paranee arvosta 0,29 W/m2K arvoon 0,19 W/m2K. Ulkoseinäkorjauksen yhteydessä uusitaan myös ikkunat, ja niiden lämmönläpäisykerroin paranee 2,1 W/m2K arvoon 1,0 W/m2K.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ulkoseinä- ja ikkunaremontilla arvioidaan säästettävän lämmitysenergiaa noin 14 prosenttia. Vuodessa säästöä kertyy siten 400–1 100 euroa eli 1,25–3,44 €/asm2/v lämmitystavasta riippuen. Rivitalohuoneiston (80 asm2) kohdalla tämä tarkoittaisi noin 100–275 euron säästöä vuodessa.

Kuva 6.13. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen. Kuvien merkinnät: KL = Kaukolämpö, S = Suora sähkölämmitys ja Ö = Öljylämmitys.

Korjaus parantaa myös sisäilmastoa, koska ikkunan sisimmän lasin sisäpinnan lämpötilat nousevat paremman lämmöneristyskyvyn seurauksena. Tämä vähentää kylmästä pinnasta aiheutuvaa vedontunnetta. Lisäksi ikkunalasien ominaisuudet estävät alkuperäisiä ikkunoita tehokkaammin auringonsäteilyn pääsyn asuntoon, mikä auttaa taas hallitsemaan paremmin kesäajan sisäilman lämpötiloja. Vaihdettaessa kiinteistön ikkunat on kuitenkin muistettava huolehtia riittävästä korvausilman saannista, jottei korjauksella heikennetä sisäilman laatua.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ulkoseinäkorjauksen arvioidaan maksavan kokonaisuudessaan 30 500 euroa (95 €/ asm2). Tässä kohtaa oletetaan, että ulkoseinää olisi ollut tarve korjata joka tapauk-

sessa, joten lisälämmöneristyksestä aiheutuu noin 6 000 euron (19 €/asm2) lisäkustannus. Ikkunoiden vaihdon kokonaiskustannus on 21 600 euroa (68 €/asm2), josta energiatehokkuusosa on 12 000 euroa (38 €/asm2). Näin ollen koko julkisivuremontin hinta on noin 52 000 euroa (163 €/asm2) ja sen energiatehokkuusosan noin 18 000 euroa (57 €/asm2).

Elinkaarikustannuksia tarkastellaan öljylämmitteisen rivitalon näkökulmasta, koska öljylämmitys on vertailussa mukana olevista lämmitystavoista kallein. Elinkaarikustannuksiin lasketaan investointikustannusten lisäksi lämmitys- ja kiinteistösähkökulut.

Toimenpidevaihtoehdot

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus (US)

Investointikustannus (IK)

Öljykustannus (Ö)

Kiinteistösähkökustannus (KS)

Kuva 6.14. Ulkoseinä- ja ikkunakorjauksen vaikutus öljylämmitteisen rivitalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan rivitalon yhdistetty ulkoseinä- ja ikkunaremontti ei tässä tapauksessa ole korjaustoimena kannattava, jos investointikustannukset huomioidaan kokonaisuudessaan ja laskentakorkona käytetään nollaa prosenttia. Jos energiatehokkuuden parantamisen osuudelle asetettaisiin tavoitteeksi 10 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi öljyn lähtöhinnan olla 180–190 €/MWh.

6.4.2 Konsepti RT 2: Ikkunaremontti ja yläpohjan lisälämmöneristäminen

Korjaustoimet

Tässä konseptissa rivitalon ikkunat korjataan vastaavalla tavalla kuin luvussa 6.4.1. Samalla yläpohja lisälämmöneristetään lisäämällä ullakkotilaan 200 mm kerros puhallusvillaa. Korjauksen seurauksena yläpohjan lämmöneristyskyky eli U-arvo paranee arvosta 0,23 W/m2K arvoon 0,13 W/m2K.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ikkunaremontilla ja yläpohjan lisälämmöneristämisellä arvioidaan säästettävän lämmitysenergiaa noin 16 prosenttia. Vuositasolla lämmitysenergiansäästö on arviolta

500–1 300 euroa eli 1,5–4,1 €/asm2. Tämä tarkoittaisi 80 asm2:n asunnossa noin 120–330 euron vuosisäästöä.

Kuva 6.15. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen.

Ikkunaremontti parantaa myös sisäilmastoa, koska ikkunan sisimmän lasin sisäpinnan lämpötilat nousevat paremman lämmöneristyskyvyn seurauksena ja ikkunat ovat muutenkin tiiviimmät. Näin vähentyy kylmästä pinnasta ja ilmavuodoista aiheutuva vedontunne. Toisaalta uudet ikkunalasit estävät alkuperäisiä ikkunoita tehokkaammin auringonsäteilyn pääsyn asuntoon, mikä auttaa omalta osaltaan hallitsemaan paremmin sisäilman lämpötiloja kesäisin. (Ks. luku 4.2.)

Mikäli kiinteistöön hankitaan tiiviimmät ikkunat, on tärkeää huolehtia riittävästä korvausilman saannista.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ikkunoiden vaihdon kokonaiskustannus on 21 600 euroa (68 €/asm2), mistä energiatehokkuusosa on 12 000 euroa (38 €/asm2). Yläpohjan lisälämmöneristämisen kustannus on noin 1 900 euroa (6 €/asm2). Korjauskonseptin kokonaishinta-arvio on noin 24 000 euroa (76 €/asm2), josta energiatehokkuuden parantamisen osuus on noin 14 000 euroa (44 €/asm2).

Elinkaarikustannusarvio sisältää investointikustannusten lisäksi lämmityksestä ja kiinteistösähköstä koituvat kulut 20 vuoden aikajänteellä.

Toimenpidevaihtoehdot

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus (YP) Investointikustannus (IK) Öljykustannus (Ö) Kiinteistösähkökustannus (KS)

Kuva 6.16. Ikkunaremontin ja yläpohjan lisälämmöneristämisen vaikutus öljylämmitteisen rivitalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan ikkunaremontti yhdistettynä yläpohjan lisälämmöneristämiseen on tässä tapauksessa korjaustoimena kutakuinkin kannattava. Jos energiatehokkuuden parantamisen osuudelle asetettaisiin tavoitteeksi 10 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi öljyn lähtöhinnan olla noin 120 €/MWh.

6.4.3 Konsepti RT 3: Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontti

Korjaustoimet

Tässä konseptissa rivitalon ulkoseinät ja ikkunat korjataan vastaavalla tavalla kuin luvussa 6.4.1. Tämän lisäksi koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä korvataan lämmöntalteenotolla varustetulla koneellisella tulo-poisto-ilmanvaihtojärjestelmällä.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontin avulla arvioidaan säästettävän lämmitysenergiaa noin 35 prosenttia lähtötilanteeseen verrattuna. Vuositasolla säästön suuruus on arviolta 1 100–2 800 euroa eli 3,44–8,75 €/asm2/v lämmitystavasta riippuen.

Vuodessa tämä tarkoittaisi 80 asm2:n asunnossa asuvalle kotitaloudelle noin 275–700 euron

Kuva 6.17. Ostettavan lämmitysenergian ja kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen. Kuvien merkinnät: KL = Kaukolämpö, S = Suora sähkölämmitys ja Ö = Öljylämmitys.

Sisäilmasto paranee ilmanvaihdon ja rakenteiden korjauksen ansiosta. Ilmanvaihdon parantaminen mahdollistaa tuloilman suodattamisen, jolloin ulkoilman epäpuhtaudet eivät kulkeudu sisäilmaan, ja tuloilman lämmittämisen, joka vähentää vedontunnetta. Ilmanvaihdon parantaminen mahdollistaa myös paremman sisäilman laadun.

Tämän lisäksi ikkunoiden sisimmän lasipinnan pintalämpötilojen nousu vähentää kylmistä pinnoista aiheutuvaa vedontunnetta.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ilmanvaihtoremontin arvioidaan maksavan 150 €/asm2 eli kokonaisuudessaan 48 000 euroa. Kun tähän lisätään luvussa 6.4.1 käsitellyn konseptin mukainen korjaus, jonka kustannusarvio on 52 000 euroa, on ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontin kokonaiskustannusarvio 100 000 euroa eli 313 €/asm2. Ilmanvaihdon energiansäästötoimien osaksi investoinnista oletetaan 24 000 euroa (75 €/asm2), jolloin konseptin energiatehokkuuden parantamisen kokonaiskustannus on kokonaisuudessaan 42 000 euroa (132 €/asm2).

Korjauskonseptin elinkaarikustannukset on laskettu öljylämmityksen näkökulmasta. Kannattavuutta arvioidaan 20 vuoden tarkastelujaksolla laskemalla investointikustannusten lisäksi lämmitys- ja kiinteistösähkökulut.

Toimenpidevaihtoehdot

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, investoinnissa vain energiatehokkuusosa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus (US)

Investointikustannus (IK)

Investointikustannus (IV) Öljykustannus (Ö) Kiinteistösähkökustannus (KS)

Kuva 6.18. Ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmavaihtoremontin vaikutus öljylämmitteisen rivitalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan yhdistetty ulkoseinä-, ikkuna- ja ilmanvaihtoremontti kannattaa tehdä, jos investointikustannuksissa otetaan huomioon vain energiatehokkuusosa ja laskentakorkona käytetään nollaa prosenttia. Jos energiatehokkuusosalle asetettaisiin tavoitteeksi 10 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi öljyn lähtöhinnan olla 160–170 €/MWh.

Korjauksen kannattavuutta pohdittaessa tulee myös ottaa huomioon asumisterveyden ja asumisviihtyvyyden paraneminen.

6.4.4 Konsepti RT 4: Aurinkolämpöjärjestelmän hyödyntäminen käyttöveden lämmittämiseen

Korjaustoimet

Tässä korjauskonseptissa rivitalon lämmitysjärjestelmää (kaukolämpö) täydennetään aurinkolämpöjärjestelmällä, ja järjestelmä valjastetaan lämmittämään käyttövettä. Aurinkolämpöjärjestelmä on mitoitettu siten, että sillä pystytään kattamaan 50 prosenttia käyttöveden lämmitystarpeesta.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ennen muutosta rivitalossa tarvittiin lämmitysenergiaa 153–226 kWh/asm2 vuodessa lämmitystavasta riippuen (öljy, sähkö, kaukolämpö). Aurinkolämpöjärjestelmän avulla säästetään ostettua lämmitysenergiaa noin 13 prosenttia. Tämä tarkoittaisi päälämmitysmuodosta riippuen 400–1 000 euron eli 1,25–3,13 €/asm2 vuotuista säästöä lämmityskustannuksissa. 80 asuinneliön asunnossa asuva kotitalous säästäisi tällöin vuodessa 100–250 euroa.

Kuva 6.19. Ostettavan lämmitysenergian ja kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen. Kuvien merkinnät: KL = Kaukolämpö, S = Suora sähkölämmitys ja Ö = Öljylämmitys.

Lämmitysjärjestelmän täydentämisellä ei ole vaikutusta rakennuksen sisäilmastoon.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Aurinkolämpöjärjestelmän investointikustannus on arviolta 25 000 euroa eli 78 €/ asm2. Tämä kustannus sisältää aurinkolämpölaitteiston kokonaisuudessaan asennettuna.

6.20

Korjauskonseptin elinkaarikustannukset on laskettu öljylämmityksen näkökulmasta.

Kannattavuutta arvioidaan 20 vuoden tarkastelujaksolla laskemalla investointikustannusten lisäksi lämmitys- ja kiinteistösähkökulut.

Korjaus, koko investointi laskennassa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Korjaus, koko investointi laskennassa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus, aurinkojärjestelmä Öljykustannus (Ö) Kiinteistösähkökustannus (KS)

Nykyarvo euroina 20 vuoden LCC -laskennassa

Kuva 6.20. Aurinkokeräinjärjestelmän vaikutus öljylämmitteisen rivitalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan aurinkolämpöjärjestelmän asentaminen on tässä tapauksessa kutakuinkin kannattavaa. Jos tavoitteeksi asetettaisiin 10 vuoden takaisinmaksuaika, tulisi öljyn lähtöhinnan olla noin 275 €/MWh.

6.4.5 Konsepti RT 5: Lämmitystavan vaihtaminen maalämpöpumppujärjestelmään

Korjaustoimet

Rivitalon lämmityslaitteisto korvataan tässä korjauskonseptissa maalämpöpumppujärjestelmällä. Maalämpöpumput on mitoitettu kattamaan huippulämmitystehosta 87 prosenttia. Tilojen lämmityksessä lämpöpumppujen lämpökerroin vaihtelee välillä

2,3–3,6 patteriverkostoon menevän vedenlämpötilan mukaan. Käyttöveden lämmityksessä lämpökerroin on oletettu vakioarvoksi 2,3. Tarvittava lisälämmitys hoidetaan sähköllä. Lämpökertoimien arvot perustuvat Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan D5 (2012) arvoihin.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon Lämmitystavan vaihto ei vaikuta itse rivitalon lämmöntarpeeseen, vaan ainoastaan ostettavan lämmitysenergian määrä ja laatu muuttuu. Ennen muutosta vuodessa kului kaukolämpöä 175 kWh/asm2 tai öljyä 226 kWh/asm2. Lämmitystavan vaihdon jälkeen kaukolämpöä tai öljyä ei kulu lainkaan – lämmitykseen käytetään vain sähköenergiaa, yhteensä 62 kWh/asm2/v. Kaukolämpöä käyttävässä rivitalossa ostettavan lämmitysenergian määrä pienenee noin 63 prosenttia ja öljylämmitystä käyttävässä 73 prosenttia. Muu kiinteistösähkön kulutus pysyy samana. Maalämpöjärjestelmän vuosihyötysuhteeksi muodostuu 2,7.

Tämä tarkoittaa kaukolämpöä käyttävässä talossa noin 15 prosentin eli 475 euron vuotuista säästöä lämmityskustannuksissa. Öljyllä lämpiävässä talossa säästöä kertyy 67 prosenttia eli 5 400 euroa vuodessa. Asuinneliötä kohden saavutettavat säästöt olisivat 1,48 euroa (kaukolämpö) ja 16,88 euroa (öljy) vuodessa.

Kuva 6.21. Ostettavan lämmitysenergian ja kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen. Kuvien merkinnät: KL = Kaukolämpö ja Ö = Öljylämmitys.

Lämmitystavan muutoksella ei ole vaikutusta rakennuksen sisäilmastoon.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Maalämpöjärjestelmän investointikustannus on 25 000 euroa eli 78 €/asm2. Tähän summaan sisältyvät lämpöpumppulaitteisto, lämpökaivot ja asennustyö.

Konseptin elinkaarikustannuksia tarkastellaan öljylämmityksen näkökulmasta, koska se on vertailussa mukana olevista lämmitystavoista kallein. Maalämpöjärjestelmän elinkaarikustannusarvio sisältää maalämpöjärjestelmän investointikustannuksen lisäksi lämpöpumppujen käyttämän lämmityssähkön ja kiinteistösähkön kulut.

Investointikustannus, maalämpö

Öljykustannus (Ö)

Korjaus, koko investointi laskennassa

Kiinteistösähkökustannus (KS) Lämmityssähkö (LS)

Korjaus, koko investointi laskennassa

Lähtötilanne, ei korjata mitään

Kuva 6.22. Maalämpöjärjestelmän vaikutus öljylämmitteisen rivitalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan rivitalon lämmitysjärjestelmän vaihtaminen kaukotai öljylämmityksestä maalämpöpumppujärjestelmään on hyvinkin kannattavaa. Korjaus maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa. Laskelmissa ei ole huomioitu mahdollisia öljylämmityslaitteiden uusimisesta aiheutuvia kustannuksia eikä saatavia energiaavustuksia – toteutuessaan nämä parantavat maalämpöpumppujärjestelmän kannattavuutta entisestään. Toisaalta rivitalon sähköliittymän kokoa saatetaan joutua kasvattamaan. Tämä lisää maalämmön investointikustannuksia, ja se tulee huomioida laskelmissa.

Pohdittaessa uudehkon öljylämmitysjärjestelmän vaihtamista maalämpöjärjestelmään tulee laskelmissa tietysti ottaa huomioon öljylämmitysjärjestelmän jäljellä oleva käyttöikä ja jäännösarvo.

6.4.6 Konsepti RT 6: Lämmitystavan vaihto ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmään

Korjaustoimet

Tässä konseptissa rivitalon lämmitystapa vaihdetaan ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmään. Lämpöpumppujärjestelmällä katetaan lämmitysenergiankulutuksesta 80 prosenttia. Lisälämmitys hoidetaan sähköllä.

Lämpöpumppujen avulla tuotetaan maksimissaan + 60-celsiusasteista vettä, jolloin keskimääräiseksi lämpökertoimeksi tilojen lämmityksessä muodostuu 2,2 ja käyttöveden lämmittämisessä 1,8. Lämpökertoimien arvot perustuvat Suomen Rakentamismääräyskokoelman osan D5 (2012) arvoihin.

Korjaustoimien vaikutus energiatalouteen ja sisäilmastoon

Ennen korjaustoimia kaukolämpöä kului vuodessa 175 kWh/asm2 tai öljyä 226 kWh/ asm2. Ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmän asentamisen jälkeen kaukolämpöä tai öljyä ei enää tarvita, vaan tilojen ja käyttöveden lämmittämiseen käytetään ainoastaan sähköä, noin 99 kWh/asm2 vuodessa. Muu kiinteistösähkön kulutus pysyy samana. Kokonaislämmitysenergian kulutus pienenee alun perin kaukolämmitteisessä rivitalossa 47 prosenttia ja öljylämmitteisessä 56 prosenttia. Ilma-vesi-lämpöpumpun vuosihyötysuhteeksi, lisälämmitys huomioituna, muodostuu 1,7.

Tämä tarkoittaa öljyllä lämpiävässä rivitalossa noin 48 prosentin eli 3 800 euron (11,88 €/asm2/v) säästöä vuotuisissa lämmityskustannuksissa. Esimerkiksi 80 asm2:n asunnossa asuva kotitalous säästäisi investoinnilla noin 950 euroa vuodessa. Kaukolämmitteisessä rivitalossa säästöjä ei laskelmassa käytetyillä energianhinnoilla muodostu.

Kuva 6.23. Ostettavan lämmitysenergian sekä kiinteistösähkön kulutus- ja kustannusarvio ennen korjaustoimia ja korjaustoimien jälkeen. Kuvien merkinnät: KL = Kaukolämpö ja Ö = Öljylämmitys.

Ilma-vesi-lämpöpumpun asentamisella ei ole vaikutusta rakennuksen sisäilmastoon.

Investoinnin taloudellinen kannattavuus

Ilma-vesi-lämpöpumppuratkaisun investointikustannus on 25 000 euroa eli 21 €/asm2. Tämä kustannus sisältää lämpöpumppulaitteiston asentamisen.

Ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmän elinkaarikustannuksia tarkastellaan öljylämmityksen näkökulmasta, koska öljylämmitys on vertailussa mukana olevista lämmitystavoista kallein. Maalämpöjärjestelmän elinkaarikustannuksiin lasketaan maalämpöjärjestelmän investointikustannusten lisäksi lämpöpumppujen käyttämän lämmityssähkön ja muun kiinteistösähkön kulut.

Korjaus, koko investointi laskennassa

Korjaus, koko investointi laskennassa Lähtötilanne, ei korjata mitään

Investointikustannus, maalämpö Öljykustannus (Ö) Kiinteistösähkökustannus (KS) Lämmityssähkö (LS)

Kuva 6.24. Ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmän vaikutus öljylämmitteisen rivitalon elinkaarikustannuksiin 20 vuoden aikajänteellä.

Elinkaarikustannusarvion mukaan korjaus ilma-vesi-lämpöpumpun asentaminen on tässä tapauksessa kannattavaa. Korjaus maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa. Laskennassa ei ole huomioitu mahdollisia energia-avustuksia tai öljylämmityslaitteiston kunnostamisesta aiheutuvia kustannuksia. Nämä parantavat edelleen ilma-vesi-lämpöpumppuinvestoinnin kannattavuutta. Jos ilma-vesi-lämpöpumppujärjestelmän asentaminen vaatii muutoksia sähköliittymään ja sulakekokoihin, tulee näiden muutosten kustannukset sisällyttää lämpöpumppuinvestoinnin elinkaarikustannusarvioon.

Sanasto

Energiatehokkuussanaston yhteenvedon on laatinut pääosin LVI-Talotekniikkateollisuus.

Ekotehokkuudella tarkoitetaan sitä, että vähemmästä tuotetaan enemmän ympäristöä säästäen. Tavoitteena on käyttää mahdollisimman vähän materiaaleja, raakaaineita ja energiaa. Samalla pyritään myös vähentämään tuotteen tai palvelun haitallisia ympäristövaikutuksia koko sen elinkaaren aikana.

Elinkaarikustannuksilla (Life Cycle Costs, LCC) tarkoitetaan kustannuksia, joita korjattavalle kohteelle voidaan olettaa muodostuvan suunniteltuna käyttöaikana.

Energiakatselmuksessa selvitetään kiinteistön energiankulutuksen määrä ja energiansäästömahdollisuudet.

Energiamuodolla tarkoitetaan energialähteestä käyttökelpoiseksi energiaksi muunnettua energiaa, esimerkiksi sähköä tai kaukolämpöä.

Energiatehokkuudella tarkoitetaan energiankäytön hyötysuhdetta. Energiatehokkaassa rakennuksessa esimerkiksi lämmitys- ja sähkötarpeet tyydytetään tavanomaista pienemmällä energiamäärällä tai samalla energiamäärällä tavanomaista laadukkaammin. Energiatehokkuus on siis muutakin kuin energian säästöä.

Energiatodistus ilmoittaa sen energiamäärän, joka tarvitaan rakennuksen tarkoitustaan vastaavaan käyttöön. Todistuksen avulla kuluttajilla on mahdollisuus vertailla rakennusten energiatehokkuutta. Jotta energiatehokkuuden arviointi ja vertaaminen muihin vastaaviin rakennuksiin olisi mahdollista, kiinteistölle on määritelty energiatehokkuuden perusteella energialuokka asteikolla A–G. Vähiten energiaa kuluttaa Aluokan kiinteistö, eniten G-luokan kiinteistö.

Huoltokirja on kiinteistökohtainen asiakirjakokonaisuus, joka sisältää kiinteistön perustietojen lisäksi kiinteistön ylläpitoon liittyvät ohjeet ja tavoitteet sekä seurantatiedot.

Ilmanvuotoluku kertoo sen, kuinka paljon rakennuksen ulkokuori (vaippa) vuotaa eli toisin sanoen, kuinka tiivis rakennus on. Rakennuksen tiiviyttä voidaan mitata. Yleensä ilmanvuotomittaus tehdään siten, että rakennuksen sisälle aiheutetaan alipaine oviaukkoon tiiviisti asennettavalla poistopuhaltimella ja sitten mitataan tietyn alipaineen saavuttamiseksi tarvittava ilmavirta.

Kiinteistön ylläpito on kiinteistönpitoon kuuluvaa toimintaa, jonka tarkoituksena on säilyttää kiinteistön kunto, arvo ja ominaisuudet. Kiinteistön ylläpitoon kuuluvia toimintoja ovat muun muassa kiinteistönhoito ja kunnossapito.

Korjausohjelma on kunnossapitoa ohjaava tietyn aikavälin suunnitelma, jossa otetaan teknisten ja taloudellisten näkökulmien lisäksi huomioon kiinteistön käyttäjien ja omistajien tarpeet. Korjausohjelmaa käytetään yleensä kunnossapitoon liittyvän budjetoinnin pohjana.

Korjausrakentaminen on rakentamista, joka muuttaa aiemmin rakennettua kohdetta toivottuun suuntaan. Korjausrakentamista voidaan tehdä erillisenä projektina tai vuosikorjaustyyppisesti ilman erillistä hanketta. Korjausrakentamisen tavoitteena voi olla esimerkiksi kohteen parempi soveltuvuus tarkoitukseensa (perusparantaminen).

Kunnossapitosuunnitelma on tekniset näkökohdat huomioon ottava tietyn aikavälin suunnitelma kunnossapitoa varten.

Kuntoarviointi tarkoittaa rakennetun kiinteistön kunnon ja korjaustarpeiden selvittämistä. Kuntoarvioinnissa käytetään enimmäkseen aistinvaraisia ja kokemusperäisiä, ainetta rikkomattomia menetelmiä.

Kuntokatselmus on korjausohjelman päivittämiseksi tehtävä kiinteistön tai sen osien kunnon selvittäminen.

Kuntotutkimus on rakennuksen, rakennelman tai kiinteistöön teknisen järjestelmän yksityiskohtainen tutkimus elinkaaren vaiheen tai korjaustarpeiden täsmentämiseksi.

LTO-laitteen lämpötilasuhteella tarkoitetaan laitteelle mitattua lämpötilasuhdetta standardin mukaisessa testaustilanteessa, jossa tulo- ja poistoilman massavirrat ovat yhtä suuria.

Lämmöntalteenotolla (LTO) tarkoitetaan yleensä rakennukseen puhallettavan raittiin ilman esilämmitystä poistoilman avulla. Yleisimmin lämmöntalteenotto on ilmanvaihtokoneessa, joka hoitaa sekä poistoilman ulospuhalluksen että raittiin ilman sisäänpuhalluksen. Lämmöntalteenoton lisäksi järjestelmän etuna on hallittu ilman sisään- ja ulospuhallus sekä tuloilman suodatus.

Lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde kuvaa, kuinka monta prosenttia rakennuksen ilmanvaihdon lämmitystarpeesta katetaan lämmöntalteenotolla. Vuosihyötysuhteeseen vaikuttavat LTO-laitteen lämpötilasuhteen lisäksi muun muassa rakennuksen sijainti ja laitteen jäätymisen esto.

Lämpöpumppu on sähkökäyttöinen energiansiirtolaitteisto, jolla voidaan siirtää lämpöenergiaa talon ulkopuolelta sisään tai päinvastoin. Lämpöpumppuja on erilaisia eri tarkoituksiin. Yleisimpiä ovat ilmalämpöpumput ja maalämpöpumput. Ilmalämpöpumpulla voidaan talvella lämmittää ja kesällä jäähdyttää. Maalämpöpumppu sopii puolestaan rakennuksen kokonaisvaltaiseen lämmittämiseen.

Matalaenergiatalo on rakennus, jonka lämmitysenergian tarve on pienempi kuin määräysten minimitason mukaisesti toteutetun rakennuksen. Riippuen maantieteellisestä sijainnista matalaenergiatalon lämmitysenergian tarve on 30–50 kWh/(m2a).

Ostoenergia on nimensä mukaisesti lämmitykseen, jäähdytykseen, kiinteistösähköön ja lämpimän käyttöveden lämmitykseen ostettavan energian määrä. Riippuen lämmöntuottotavasta ostetun energian määrä on yleensä tarvittua lämmitysenergiaa suurempi, koska lämmöntuotossa tapahtuu häviöitä. Toisaalta ostoenergia voi myös olla tarvittavaa energiaa pienempi esimerkiksi käytettäessä lämpöpumppua tai kiinteistökohtaista energiantuotantoa auringosta tai tuulesta.

Primäärienergia tarkoittaa ihmiskunnan käytössä olevia energiamääriä mitattuna siinä muodossa kuin ne ovat ennen muuntamista käyttökelpoiseksi energiaksi eli ennen energiantuotantoa.

Primäärienergiakerroin (energiamuotojen painokerroin) liittyy oleellisesti kokonaisenergiankulutuksen tarkasteluun. Kertoimen määrittelyssä otetaan huomioon myös energian tuotantotapa. Kertoimien määrittely ja niiden käyttöönotto onkin vahvasti energiapoliittinen päätös, ja niillä voidaan ottaa kantaa muun muassa energiantuotannon aiheuttamiin hiilidioksidipäästöihin.

Rakennuksen energiatehokkuusluku (ET-luku, kWh/brm2/vuosi) sisältää rakennuksen tarvitseman vuotuisen lämmitys-, kiinteistösähkö- ja jäähdytysenergiamäärän lämmitettyä bruttopinta-alaa kohden.

U-arvo eli rakenteen lämmönläpäisykerroin kuvaa rakenteen, esimerkiksi ulkoseinän, eristyskykyä. Mitä pienempi on rakenteen U-arvo, sitä parempi on sen eristyskyky. Uarvo riippuu muun muassa eristekerrosten paksuudesta ja materiaalin eristävyydestä.

Uusiutumattomia energianlähteitä ovat fossiiliset polttoaineet öljy, hiili ja maakaasu. Uusiutumattomuus tarkoittaa sitä, että nämä raaka-aineet loppuvat ennemmin tai myöhemmin maaperästä. Myös turve luokitellaan lähteestä riippuen uusiutumattomaksi tai hitaasti uusiutuvaksi energialähteeksi. Ydinvoima perustuu myös uusiutumattomaan luonnonvaraan, uraaniin. Toisin kuin fossiiliset polttoaineet, ydinvoima ei kuitenkaan aiheuta hiilidioksidipäästöjä sähkön tuotantovaiheessa. Ydinvoima kuormittaa ympäristöä uraanin louhinnan, rikastuksen ja radioaktiivisen jätteen muodossa.

Uusiutuvia energialähteitä ovat muun muassa vesivoima, tuulienergia, aurinkoenergia ja bioenergia (saadaan puusta, hakkeesta, oljista, lannasta jne.).

Rakennustiedon kortistoviitteet

KH-kortit

KH 02-00406 Energiatodistus. 2008.

KH 10-00353 Kiinteistön energian- ja vedenkulutuksen tunneittainen seuranta. 2004.

KH 22-00334 Asuntoyhtiön kaukolämpölaitteiden uusiminen. 2003.

KH 23-00363 Kevytöljylämmitys. 2005.

KH 23-00364 Kevytöljylämmitysjärjestelmän hoito ja huolto. 2005.

KH 23-00365 Kevytöljylämmityslaitteiden uusiminen. 2006.

KH 23-00369 Rakennusten lämmitys. 2005.

KH 23-00370 Kaukolämmitys. 2005.

KH 23-00371 Kaukolämpölaitteiden hoito ja huolto. 2006.

KH 23-00372 Lämmitä oikein. Vesikeskuslämmitysjärjestelmän käyttäjän ohje. 2006.

KH 23-00465 Rakennusten maakaasulämmitys. 2010.

KH 24-00419 Polttoaineiden lämpöarvoja ja hyötysuhteita. 2009.

KH 27-00422 Sisäilmastoluokitus 2008. Sisäympäristön tavoitearvot, suunnitteluohjeet ja tuotevaatimukset. 2009.

KH 28-00351 Asuinrakennuksen ilmanvaihtojärjestelmän peruskorjaus ja -parannus. 2004.

KH 34-00335 Asuntoyhtiön sähkö-, antenni- ja puhelinsisäverkkojen uusiminen. 2003.

KH 35-00401 Lamput. 2007.

KH 90-00222 Asuintalon huoltokirjan rakenne ja sisältö. 1996.

KH 90-00223 Asuintalon huoltokirjan laadinta. 1996.

KH 90-00224 Asuintalon huoltokirjan laadinnan tehtäväluettelot. 1996.

KH 90-00226 Tarkastus-, hoito- ja huolto-ohjeet. Poikkeus- ja häiriötilanteiden ohjeet. Asuintalon huoltokirja. 1996.

KH 90-00245

Liike- ja palvelurakennusten kuntoarvio. Tilaajan ohje. 1998.

KH 90-00246 Liike- ja palvelurakennusten kuntoarvio. Suoritusohje. 1998.

KH 90-00247 Liike- ja palvelurakennusten kuntoarvio. Esimerkkiraportti. 1998.

KH 90-00267

KH 90-00268

KH 90-00293

KH 90-00294

KH 90-00295

KH 90-00314

KH 90-00327

Asuintalon huoltokirjan laadinta. Käytössä oleva talo. 1999.

Asuintalon huoltokirjan käyttö. 1999.

Asuinkiinteistön kuntoarvio. Tilaajan ohje. 2001.

Asuinkiinteistön kuntoarvio. Suoritusohje. 2001.

Asuinkiinteistön kuntoarvio. Esimerkkiraportti. 2001.

Asuinkiinteistön kuntoarvio. Laajennettu energiatalouden selvitys. 2002.

Asuntoyhtiön vesijohtojen ja viemäreiden uusiminen. 2003.

KH 90-00336 Energiakatselmus. Palvelusektori, teollisuus ja energia-ala. 2003.

KH 90-00393 Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä. Tilaajan ohje. 2007.

KH 90-00394 Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä. Suoritusohje. 2007.

KH 90-00402 LVI-, sähkö- ja teleasennusten reitit ja asennustilat korjausrakentamisessa. 2008.

KH 90-00403 Kiinteistön tekniset käyttöiät ja kunnossapitojaksot. 2008.

KH 90-00418 Asuintalon hissin kuntoarvio. 2008.

KH 90-00466 Asuntoyhtiön korjaushankkeen kulku. 2010.

KH 92-00342 Asuntoyhtiön ikkunoiden uusiminen. 2004.

KH 96-00462 Suunnittelupalvelujen hankintamenettelyt. 2010.

KH X2-00426 KiinteistöRYL 2009. Kiinteistöpalveluiden yleiset laatuvaatimukset. 2009.

KH X7-00407 Urakkaohjelman laatiminen, ilmanvaihtojärjestelmien puhdistus ja säätö. 2008.

KH X7-00408 Tarjouspyynnön laatiminen, ilmanvaihtojärjestelmien puhdistus ja säätö. 2008.

KH X7-00409 Työselostuksen laatiminen, ilmanvaihtojärjestelmien puhdistus ja säätö. 2008.

KH X7-00410

Työturvallisuusliitteen laatiminen, ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus ja säätö. 2008.

KH X7-00437 Kiinteistön perustietokortin laatiminen. 2010.

LVI-kortit

LVI 10-10306

LVI 10-10392

LVI 30-10416

Kaukolämmön tilaustehon ja -vesivirran määritys ja tarkistaminen. 2000.

Lämmitystarveluku. 2005.

Kesäaikaisten lämpötilojen hallinta asuinkerrostaloissa. 2007.

LVI 34-10462 Kiinteistöjen kaukojäähdytys. 2010.

LVI 39-10409 Ilmanvaihtojärjestelmän puhtauden tarkastus. Ilmanvaihdon parannus- ja korjausratkaisut. 2007.

LVI 41-10230

LVI 62-10463

RT-kortit

RT 10-10982

RT 13-10574

RT 16-10660

Lämmitysverkoston säätö. 1994.

Maakaasulämmitys. 2011.

Rakennuttajan työturvallisuusvelvoitteet rakennushankkeessa. 2010.

Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 1995. 1995.

Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998. 1998.

RT 16-10698 Urakkaohjelman laatiminen, talonrakennustyö. YSE 1998 asiakirjamalli. 1999.

RT 16-10703 Pienurakkasopimuksen laatiminen, rakennustekniset työt. 1999.

RT 16-10707 Pienurakkasopimuksen laatiminen, sähkötekniset työt. 1999.

RT 16-10724 Urakkaohjelman laatiminen, maarakennustyö. YSE 1998 asiakirjamalli. 2000.

RT 16-10733 V astaanottotarkastuksen pöytäkirjan ja virheluettelon laatiminen. YSE 1998 asiakirjamalli. 2000.

RT 16-10783 Rakennusalan töitä koskevat yleiset kuluttajasopimusehdot RYS-9 1998. 2002.

RT 16-10837

RT 16-10867

RT 16-10906

RT 16-10931

RT 16-11012

Työmaakokouksen pöytäkirjan laatiminen. 2005.

Pienten rakennustöiden laskutyösopimuksen laatiminen. 2006.

Projektinjohtourakkasopimuksen laatiminen, talonrakennustyö. 2007.

Aloituskokouksen pöytäkirjan laatiminen. 2008.

Vuositarkastuksen kutsun, virheluettelon ja pöytäkirjan laatiminen. 2010.

Ratu-ohjekortit

Ratu S-1213. Rakennusten lämpökuvaus. Lämpökuvaus, raportointi ja tilaaminen. Ratu S-1225. Pölyntorjunta rakennustyössä.

Ratu S-1226. Rakennuttajan työturvallisuusvelvoitteet.

Sähkötiedon kortistoviitteet

ST-kortit

ST 09.43 Mittauspöytäkirja. Puhelinsisäjohtoverkon laajakaistaisen suorituskyvyn mittaaminen.

ST 51.05 Sähköasennusmääräykset 1930-luvulta nykypäivään.

ST 97.00 Sähkö- ja tietojärjestelmien kuntotutkimus.

ST 97.10 Sähkö- ja tietojärjestelmien kuntotutkimus. Asennusreitit.

ST 97.20 Sähköjärjestelmien kuntotutkimus. Jakelujärjestelmät.

ST 97.21 Sähköjärjestelmien kuntotutkimus. Sähkön laadun arviointi ja mittaaminen.

ST 97.25 Sähkö- ja tietojärjestelmien kuntotutkimus. Ukkos- ja ylijännitesuojaus.

ST 97.30 Sähköjärjestelmien kuntotutkimus. Laitteistojen sähköistys.

ST 97.40 Sähköjärjestelmien kuntotutkimus. Sähkönliitäntäjärjestelmät.

ST 97.50 Sähköjärjestelmien kuntotutkimus. Valaistus ja valaistusjärjestelmät.

ST 97.65 Sähköjärjestelmien kuntotutkimus. Lämmityskaapelit.

ST 98.10 Yhteisantennijärjestelmän kuntotutkimusohje.

ST 98.11 Asuinkiinteistön sisäjohtoverkon kuntotutkimusohje.

ST 98.12 Puhelinsisäjohtoverkon laajakaistaisen suorituskyvyn mittaamisohje.

ST 98.13 Toimitilakiinteistön yleiskaapelointijärjestelmän kuntotutkimusohje.

ST 98.15 Turvallisuusjärjestelmien järjestelmäkohtainen kuntoarvio.

ST 98.15 Turvallisuusjärjestelmien järjestelmäkohtainen kuntoarvio.

ST 98.17 Rakennusautomaatiojärjestelmän kuntotutkimusohje.

ST 98.30 Antennijärjestelmän taloverkon kunnostus.

ST 98.40 Yhteisantennijärjestelmä. Kuntotutkimuspöytäkirja.

ST 98.41 Puhelinsisäjohtoverkon kuntotutkimuspöytäkirja.

ST 98.42 Yleiskaapelointijärjestelmän kuntotutkimuspöytäkirja.

ST 98.44 Kuntotutkimuspöytäkirja. Rakennusautomaatiojärjestelmä.

ST 691.50 Sähköteknisten järjestelmien kunnon tarkastus.

Hyödyllisiä internetosoitteita

www.ara.fi

www.kiinkust.fi

www.kiinteistoliitto.fi

www.korjaustieto.fi

www.kuntotodistus.fi

www.lampputieto.fi

www.motiva.fi

www.rakennustieto.fi

www.sahkonhinta.fi

www.sitra.fi

www.taloyhtio.net

www.ymparisto.fi/energiatodistus

Taloyhtiö – älä päästä energiaa harakoille!

Osakas – älä maksa turhasta!

Rakennukset kuluttavat noin puolet Suomessa käytettävästä energiasta. Taloyhtiöiden hoitokuluista lämmitysenergian, sähkön ja veden osuus on noin kolmannes. Ei ole yhdentekevää, miten kiinteistöjen energiatalous hoidetaan nyt ja vastaisuudessa. Onneksi taloyhtiöillä on monia mahdollisuuksia hillitä energiankulutustaan.

Tämä kirja kertoo, mihin energiaa kuluu jokapäiväisessä elämässä ja miten kiinteistöä käytetään ja hoidetaan niin, että ostettu energia tulee hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti. Tämän lisäksi kirja esittelee energiatehokkuutta parantavat laitevalinnat ja korjausvaihtoehdot, neuvoo korjaushankkeen suunnittelussa sekä antaa esimerkkejä korjausten vaikutuksesta erilaisten kiinteistöjen energiatalouteen, sisäilmastoon ja asumiskustannuksiin.

Kirjan ovat kirjoittaneet kehityspäällikkö, TkT Jari Virta ja energia-asiantuntija, DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitosta. Teos kuuluu Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran julkaisusarjaan 295.