Rakentaja 2019 Oulu Messusanomat

Page 36

36 • RAKENTAJA 2019 OULU MESSUSANOMAT LÄMMITYSÖLJYN HINTA alkoi laskea neljä vuotta sitten ja nyt se näyttää asettuneen paikoilleen. Öljylämmityksestä luopuminen ei edullisen käyttöhinnan vuoksi enää houkuttele, vaan laitteet huolletaan ja vaihdetaan uusiin. Suomessa on noin 160 000 öljylämmitteistä pientaloa. Tässä joukossa on edelleen 1980-luvulla rakennettuja öljylämmitteisiä taloja, joissa on vielä alkuperäiset öljylämmityslaitteistot. – 30–40 vuotta vanhat kattilat eivät ole enää energiatehokkaita eivätkä myöskään taloudellisia käyttää, sanoo erityisasiantuntija Eero Otronen Suomen Lämmitystiedosta. 1970–1980-lukujen öljykattilan vaihtaminen kehittyneempään kattila-, poltin- ja säätölaite-tekniikkaan pienentää lämmityskustannuksia useimmissa tapauksissa 20– 30 prosenttia. – Öljylämmitysmuodon väheneminen on merkittävästi hidastunut. Lisäksi moni on alkanut etsiä täydentäviä lämmitysjärjestelmiä öljyn rinnalle. Ekologisesti ajatellen ei öljylämmityslaitteistoa siis kannattaisi ajaa ylivanhaksi, toteaa Otronen.

Kattila on öljylämmityksen sydän

Alkaako öljykattilasi olla yliikäinen? Olisiko uuden kattilan aika? Kattila on öljylämmityksen sydän. Kun sydän sykkii hyvin, toimii koko järjestelmä paremmin. Jos kattilan ikä on ylittänyt kolmekymmentä vuotta, on viimeistään järkevää vaihtaa tilalle uusi, energiatehokkaampi kattila. Moni seikka kertoo siitä, että kattila on tiensä päässä: Onko öljynkulutus lisääntynyt? Eikö lämmintä vettä riitä tarpeeksi? Eikö poltin toimi kunnolla? Entä likaantuuko kattila nopeasti? Kattilanvaihto uuteen ei vaadi kymmenien tuhansien investointeja. Uuden peruskattilan saa muutamalla tuhannella eu-

ARTIKKELITILA

Uusi öljykattila ja pohdi ilma-vesilämpöpumppua öljyn rinnalle!

Hybridilämmityksellä on tulevaisuutta, järjestelmä vuodenajan mukaan pun takaisinmaksuaika on useita vuosia lyhempi. Ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikkö asennetaan seinään tai maatelineeseen. Rakennuslupaa ei tarvita, eikä sen takia tarvitse rikkoa pihan kivetyksiä tai muita päällystyksiä. Myös pihamaan nurmikot ja istutukset saavat olla rauhassa. Lisäksi maalämpö ei sovellu kaikille tonteille esimerkiksi maaperän tai kaavan vuoksi.

Öljyllä lämmittäminen on edullista Poltinhuolto mittauksineen on osaavan ammattilaisen tehtävä, mutta kattilan puhtaanapito sopii asukkaalle itselleenkin.

rolla. Panostus maksaa itsensä takaisin. Uusi kattila tuottaa lämpöä tehokkaammin ja öljynkulutus vähenee. Kattilaremontissa myös lämmönsäätöautomatiikka tulee päivitettyä. Vanha kattila kuluttaa öljyä noin 2500–3500 litraa vuodessa. Uudella kattilalla voi saada jopa kolmanneksen säästön kulutuksessa. Uudella kattilalla on huoletonta toiminta-aikaa edessä pitkälle tulevaisuuteen. Nykykattiloiden tekniikka on erittäin kehittynyttä, ja rinnalle voi liittää myös uusiutuvaa energiaa. Öljykattilan vaihdon yhteydessä kannattaa usein kunnostaa myös tekninen tila. Ammattilainen osaa neuvoa, onko järkevää uusia samalla esimerkiksi pumput ja paisunta-astia. Kattilan vaihtotarve ei tule sinulle yllätyksenä, kun huolehdit

poltinhuolloista vuosittain. Hyvin suunniteltu kattilavaihto on aina taloudellisin. Uusi öljykattila ja poltin maksavat asennuksineen keskimäärin 5 000–7 000 euroa. Jos öljylämmitykseen liitetään lisäksi ilma-vesilämpöpumppu, kustannus on 7 000–10 000 euroa. Tehtäessä valintaa hybridilämmityksestä tulee tarkastella mm. kiinteistön sijaintia ja kokoa, asukasprofiilia, lämmönjakotapaa sekä omaa ajankäyttöä suhteessa tarvittavaan lämmöntuottoon. Ilma-vesilämpö- ja maalämpöpumppu tekevät kumpikin saman: lämmittävät sekä rakennuksen että lämpimän käyttöveden. Ilma-vesilämpöpumppu ei kuitenkaan vaadi energiakaivon poraamista, joka on maalämmön hankkijalle isoin kuluerä. Siksi ilma-vesilämpöpum-

ÖLJYLÄMMITYKSEN KUNNOSTUSVERTAILU KUNNOSTETTU ÖLJYLÄMMITYS

Investointi 6000 €

Vuosihyötysuhde 90 %

Energiakulutus 25 000 kWh Öljyn kulutus 2500 litraa Öljyn hinta 1,00 €/l Käyttökustannukset 2500 €/v

VANHA ÖLJYLÄMMITYS

MAALÄMPÖ

Pinta-ala: 150 m2, Energiatarve: 22 500 kWh

Investointi 20 000 €

Vuosihyötysuhde 75 %

Vuosihyötysuhde, COP 3,0

Energiakulutus 22 500 kWh Sähkön kulutus 7500 kWh Sähkön hinta 0,17 €/kWh Käyttökustannukset 1275 €/v

Energiakulutus 30 000 kWh Öljyn kulutus 3000 litraa Öljyn hinta 1,00 €/l Käyttökustannukset 3000 €/v

Käyttökustannuksien ero: 1225 € Maalämmön eduksi Investointien ero: 14000 € Öljylämmityksen eduksi Takaisinmaksuaika: 12 v Maalämmön osalta 12 v Öljylämmityksen osalta

Vertailu vanhan öljylämmitysjärjestelmän kunnostamisesta: uusi öljylämmitysjärjestelmä tai maalämpö KIINTEISTÖN lämmitettävä pinta-ala on 150 neliömetriä ja vuotuinen energiatarve 22 500 kWh. Vanha öljykattila on otettu käyttöön 1980-­luvun alkupuolella ja kattilan vuosihyötysuhde on 75 prosentti. Kiinteistön vuotuinen energiakulutus on 30 000 kWh. Lämmitysöljyä kuluu 3 000 litraa. Polttoöljyn maksaessa 1,00 euroa litralta ovat lämmityksen käyttökustannukset 3 000 euroa vuodessa. Kun päätetään kunnostaa ja modernisoida öljylämmitysjärjestelmä, keskimääräinen investointi on 6 000 euroa. Uudella kattilalla vuosihyötysuhde pa-

ranee 90 prosenttiin. Tämä tarkoittaa, että vuotuiseksi energiakulutukseksi muodostuu 25 000 kWh eli lämmitysöljyä kuluu 2 500 litraa. Lämmityksen käyttökustannus on 2 500 euroa vuodessa. Jos öljylämmitys vaihdetaan maalämpöön, on keskimääräinen investointi 20 000 euroa. Vuosihyötysuhteella COP 3,0 saadaan maasta energiaa 15 000 kWh ja lämmityksen sähkön kulutus on 7 500 kWh. Kiinteistön kuuluessa sähkön hintatilastoissa käyttäjäryhmään K2 on tilastoitu keskihinta 0,17 €/kWh, eli lämmityksen käyttökustan-

nukseksi tulee 1 275 euroa vuodessa. Vertailun tulos: Käyttökustannuksissa maalämpö saa vuositasolla 1225 euron edun. Vastaavasti investointikustannuksissa öljylämmityksen uudistaminen tulee 14 000 euroa maalämpöä edullisemmaksi. Öljylämmityskunnostus on mak­settu takaisin 12 vuodessa ja samoin maalämmössä takaisinmaksu vie 12 vuotta. Lähteet: Energiavirasto, Öljy- ja biopolttoaineala ry; lämmitysenergian keskihinta vuonna 2018.

Lämmitysöljyn hinta on pysynyt vakaana neljättä vuotta, jolloin keskimääräiset hinnat ovat vaihdelleet 75 sentistä 100 senttiin litralta. Hintataso on ollut 25–35 % edullisempi verrattuna neljän viiden vuoden takaisiin huippuhintoihin. Eikä näköpiirissä ole lämmitysöljyn kallistumista vuoden 2019 aikana. Tämä varmasti luo öljylämmittäjille uskoa investoida uusiin öljylämmityskattiloihin eikä ole tarvetta haikailla kalliiden lämmitystapamuutosten perään maalämpöön. Päivittäin enää noin viisi öljykattilaa vaihdetaan lämpöpumppuun, kun niitä kalliin lämmitysöljyn aikana vaihdettiin vielä kolminkertainen määrä. Joka päivä öljylämmittäjät omilla kustannuksillaan tekevät kunnostuksia yli 8 öljylämmitysjärjestelmään, mikä tarkoittaa vuositasolla reilua 3000 järjestelmää (lähde, Rakennustutkimus RTS Oy, Asuntokorjaaja 2018).

Maalämpö on syvältä

Jos 1960–80-luvuilla rakennettuun pientaloon harkitaan lämmitystapamuutosta öljylämmityksestä maalämpöön, on syytä asiaan perehtyä huolella LVI-suunnittelijan opastuksella. Mikäli talon lämmönjako on toteutettu patteriverkostona, kuten yleensä on vanhemmissa taloissa, tulee myös verkoston tarkastelu ja uudelleen mitoitus huomioida suunnittelussa. Uusi toimiva maalämpöjärjestelmä edellyttää useimmiten myös pattereiden vaihtoa matalalämpöradiaattoreiksi tai lämmönjaon uusimista vesikiertoiseksi lattialämmitykseksi. Hyvin harvoin taajamissa pienillä tonteilla on mahdollista toteuttaa lämmönkeruuta pinta-alaa vievänä vaakaputkistona. Porattu lämpökaivo on miltei ainoa toimiva ratkaisuvaihtoehto. Maalämpö tulee syvältä, kaivojen syvyydet pientaloissa vaihtelevat 150 metristä 250 metriin. Vain riittävän syvä ja oikein mitoitettu energiakaivo mahdollistaa toimivan maalämpöjärjestelmän.

Omin toimin kohti parempaa energiatehokkuutta

– Jokainen talonomistaja tekee tietysti omat ratkaisunsa, mutta kiinteistöä kannattaa aina tarkastella kokonaisuutena, Eero Otronen sanoo. – Järjestelmän modernisoiminen ei vähennä kulutusta, mikä-

li talo on kovin hatara ja päästää lämmön taivaan tuuliin. Öljynkulutuksen laskun ja taloudellisen hyödyn nimissä kannattaakin tarkastaa talon tiiveys, ovatko eristeet niin hyvät kuin voisivat olla. – Ovatko asumistottumukset järkevät, onko huonelämpötila mahdollisesti yli Suomessa tarkoituksenmukaisena pidetyn 20–22 asteen. Kannattaa tarkistaa myös, ovatko lämmityksen termostaattisäädöt kunnossa. On hyvä tarkastaa myös, ettei vettä kuluteta turhaan: hanojen, suihkujen ja muun käyttövesikaluston kunto sekä termostaattien toimivuus. Vielä mietintään, onko omissa kulutustottumuksissa korjaamisen varaa. – Rinnakkaisen lämmitysmuodon, aurinkokeräimen tai lämpöpumpun käyttö käyttöveden lämmitykseen on järkevää erityisesti 4-6 henkilön, suuremmissa talouksissa, joissa vedenkulutus on runsaampaa kuin 2-3 hengen talouksissa, Eero Otronen sanoo. Oma osuutensa öljyn kulutuksen määriin on myös öljypolttimen huollolla ja kattilan puhdistuksella. – Poltin on syytä huoltaa vähintään 2 vuoden välein ja kattila puhdistaa vuosittain. Samoin myös yli 10 vuotta vanha poltin tulee huollattaa vuosittain. Kattilan likaantumisen myötä sekä kulutus että päästöt kasvavat, muistuttaa Otronen.

TEKSTI JA KUVAT: SUOMEN LÄMMITYSTIETO OY

Uusiutuvat nestemäiset polttoaineet ovat kestävä energianlähde

ILMASTONMUUTOSTA hillitsevässä energiajärjestelmässä kannattaa yhdistää erilaisia tapoja tuottaa energiaa. Uusiutuvien nestemäisten polttoaineiden pitkä säilyvyys ja helpot kuljetusmahdollisuudet tekevät niistä ihanteellisen uusiutuvan energialähteen. Laki biopolttoöljyn jakeluvelvoitteesta määrää korvaamaan osan lämmitykseen tarkoitetusta kevyestä polttoöljystä vuodesta 2021 alkaen biopolttoöljyllä. Biopolttoöljyn hinta on vielä tavallista öljyä korkeampi, mutta hybridikäytössä hinnan merkitys vähenee. Biopolttoöljyä voi yhdistää seoksena tavalliseen öljyyn, ja koko öljylämmitys voi toimia hybridilämmityksenä esimerkiksi biolämmitysöljyn ja ilma-vesilämpöpumpun kanssa. Eurofuelin puheenjohtaja Ernst-Moritz Bellingenin mukaan uusiutuva lämmitysöljy otettiin käyttöön Saksassa vuonna 2010. Kiinteistönomistajat kokivat laitteiden toimivan

uusiutuvilla nestemäisillä polttoaineilla hyvin eikä niistä ole enää aiheutunut myöskään hajuhaittoja. Bellingenin mukaan meneillään oleva energiamurros onkin haaste, jonka tavoitteet voidaan saavuttaa vain yhdistämällä kaikki energiamahdollisuudet. – Tässä yhteydessä näen uusiutuvien nestemäisten tuotteiden tulevaisuuden myönteisenä myös lämmityksessä. Suurin haaste on saada tuotetta tietty määrä kohtuulliseen hintaan, mutta tulevan kaupallisen tuotannon myötä tuotteiden saatavuus kasvaa ja niiden hintoja voidaan laskea, Bellingen sanoo. Sähköllä on suuri rooli ilmastonmuutosta hidastavassa energiamurroksessa, mutta sähkö vaatii kallista varastointi- ja akkuteknologiaa. Siihen verrattuna uusiutuvilla nestemäisillä polttoaineilla on paljon etuja: hyvä säilyvyys ja jo olemassa oleva teknologia, infrastruktuuri, logistiikka ja varastointi.

Suomessa Neste myy sataprosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistettua dieseliä, jonka avulla autoilijat voivat vähentää kasvihuonekaasupäästöjään jopa 90 prosenttia. Sitä voitaisiin käyttää myös lämmityksessä. – Ilmastotalkoissa tarvitaan kaikkia ratkaisuja, joissa fossiilisia polttoaineita korvataan uusiutuvilla vähähiilisillä ratkaisuilla. Neste on jo yli 10 vuoden ajan tarjonnut markkinoille Neste MY uusiutuvaa dieseliä vähentämään liikenteen päästöjä. Olemme selvittäneet mahdollisuutta tuottaa myös uusiutuvaa lämmitysöljyä hyödyntämällä samaa tuotantoteknologiaa, kertoo Markku Honkanen, teknisten palveluiden päällikkö Nesteeltä.

Suomen Lämmitystieto Oy Arto Hannula Puh: 010 617 7416 arto.hannula@ley.fi www.ley.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.