Page 1

VIRALLINEN MESSULEHTI

OULUN

Seniori-

MessuSanomat 2017 yhteistyössä

Sisäsivuilla runsaasti tietoa Oulun Seniori-Messuista sekä senioreille suunnatuista palveluista.


2 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Messuhuumassa! Jo viidettä kertaa järjestettävien Seniori-Messujen huumaan pääset Ouluhallissa 16.–17.9. Yli 50-vuotiaiden näkökulmasta suunniteltu tapahtuma vetoaa laajan ja monipuolisen ohjelma- ja näytteilleasettajatarjontansa ansiosta monen ikäisiin. Uutta tietoa, tekemistä, kokemista ja inspiraation lähteitä löytyy messuosastoilta laajalla rintamalla: Kirjallisuus ja kulttuuri? Kyllä! Liikunta, hyvinvointi & terveys- ja sosiaalipalvelut? Ehdottomasti! Sijoittaminen ja talousasiat? Mukana! Muoti ja kauneus? Totta kai! Harrastukset, asuminen ja matkailu? Tietysti! Messujen pääteemana on kirjallisuus & kulttuuri. Estradille nousevat Finlandia-voittajat Hannu Väisänen ja Rosa Liksom sekä lukuisat muut kirjailijat ja taiteilijat. Molempina messupäivinä päivän päätöksessä päästään tanssin huumaan, tottakai. Tanssitahteja tarjoilee lauantaina paikallinen Frisco-bändi ja sunnuntaina kaikkien tuntema Lea Laven Vanha Liitto -bändinsä säestämänä. Lisätietoa näytteilleasettajista ja ohjelmasta löydät tämän lehden sivuilta. Pohjois-Suomen Messut on Suomen toiseksi vanhin messujen ammattijärjestäjä – olemme järjestäneet tapahtumia jo vuodesta 1952. Pitkäaikaisen toimitusjohtajan jäätyä eläkkeelle tänä kesänä on hyvä hetki tarkastella mennyttä sekä ideoida ja suunnitella tulevaa.

Seniori-Messut 50+ Oulu Paikka: Ouluhalli, Ouluhallintie 20, 90130 Oulu Aika: la-su 16.–17.9.2017 klo 10-17 Liput: 5 euroa / päivä, ostetaan tapahtumaan saavuttaessa ovelta. • Maksu käteisellä tai maksukortilla. • Alle 12-vuotiaat aikuisen seurassa veloituksetta. • Veteraanit pääsevät sisään veloituksetta osoittamalla Kela-kortin (R-tunnus) tai tammenlehvä-tunnuksen. • Liikunta- ja näkövammaisten saattajat ja avustavat pääsevät sisään veloituksetta.

Ensimmäistä kertaa Oulun Seniori-Messuilla ja Pohjois-Suomen Messujen tahtipuikoissa olen siis minäkin. Odotan iloisia ja idearikkaita kohtaamisia messukävijöiden ja näytteilleasettajien kanssa, huikeita ohjelmaelämyksiä ja ennen kaikkea onnistunutta, riemukasta ja hyväntuulista messutapahtumaa. Nappaathan siis hihasta kiinni - kuuntelen mielelläni, minkälaisia messuelämyksiä te toivotte meidän järjestävän teille. Oulu, olethan siis valmis? Seniori-Messut pärähtävät käyntiin 16.9. klo 10.00! Tapaamisiin messuhuumassa, Anna Tiensyrjä toimitusjohtaja, Pohjois-Suomen Messut ry

Järjestää Pohjois-Suomen Messut ry Anna Tiensyrjä Toimitusjohtaja +358 50 482 8599 Mika Jääski Tekninen johtaja +358 40 068 1317 Helena Paldanius Projektimarkkinoija +358 50 311 8004 Maarit Mäntylä Projektimarkkinoija +358 50 311 8006 Kaisu Kovalainen Messusihteeri +358 50 311 8003 Jaana Vähälä Tapahtumatuottaja +358 50 311 8008


Seniori-MessuSanomat Kirjallisuutta, laulua, iltaklubi ja paljon asiaa Seniori-Messuilla SENIORI-MESSUT 50+ järjestetään Oulussa jo perinteeksi muodostuneena syksyn alun tärkeänä kohokohtana tänäkin vuonna syyskuun puolivälissä. Pohjois-Suomen Messut ry on järjestänyt messutapahtuman senioreille ja heidän läheisilleen Oulussa vuodesta 2013 lähtien. – Olemme koonneet Ouluhalliin kaksipäiväisen tapahtuman, jossa riittää paljon tutustuttavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa, Kulttuuri ja kirjallisuus esittävät jälleen merkittävää roolia ohjelmassa. Toivommekin, että tapahtuma houkuttelisi monen ikäisiä kävijöitä, kertoo toimitusjohtaja Anna Tiensyrjä Pohjois-Suomen Messut ry:stä. Seniorit valtaavat Ouluhallin lauantaina ja sunnuntaina 16.–17. syyskuuta, molempina päivinä kello 10–17. Seniori-Messujen näytteilleasettajat esittelevät Ouluhallissa messuosastoillaan senioreiden elämää rikastuttavia uutuustuotteita ja -palveluita – perinteisiä ja hyväksi koettuja unohtamatta. Aihepiirit ovat monipuoliset: kirjallisuus ja kulttuuri, liikunta, hyvinvointi sekä terveys- ja sosiaalipalvelut, myös sijoittaminen ja kodin talousasiat, asuminen, harrastukset sekä muoti ja kauneus – ja paljon muutakin. Messuosastoihin ja näytteilleasettajiin voi tutustua tarkemmin tämän lehden sivuilla 22–25. Keskiaukeamalla julkaistaan myös messujen ohjelmakalenteri.

lehdessä seuraavalla aukeamalla – mutta vasta messuilla kuullaan, miten he selviytyvät Kaisu Mikkolan kiperissä tenteissä. Ohjelmaan kuuluu asiantuntijaesitelmiä muun muassa hyvän ravitsemuksen merkityksestä, metsätilan ennakkoperintöjärjestelyistä, suun terveyden hoidosta, hammas-implanteista ja protetiikasta. Hallituksen ja STM:n kärkihanketta Pohjois-Pohjanmaalla agentoiva Rita Oinas kertoo sunnuntaina, miten täällä kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Katsomossa voi osallistua myös esimerkiksi yhteislauluihin ja tutustua lavatanssijumppaan sekä tulla mukaan molempina päivinä iltapäivätansseihin. Lauantaina soittaa paikallinen Frisco, ja sunnuntaina tanssittavat Lea Laven ja Vanha Liitto.

Parikymmentä kirjailijaa esittelyssä messuilla

Hannu Väisänen ja Kari Sallamaa Kaisu Mikkolan tentissä Messuohjelmistoon kuuluu sekä tietopainotteisia esittelyitä että kulttuuria, viihdettä ja muuta ajanvietettä. Ouluhallissa Seniori-Messuilla on kaksi lavaa, joista A-lavalla nähdään ja kuullaan avajaiset sekä eri alojen eksperttien esittelyitä ajankohtaisista senioreiden elämää koskettavista asioista. Vuoden Seniori 2017 -palkinnon saaja julkistetaan avajaisissa. Lavalta voi seurata myös muun muassa Hannu Väisäsen ja Kari Sallamaan haastatteluja heidän uusimmasta tuotannostaan. Heidän ajatuksiaan on tässä

Seniori-Messujen iltapäivätanssien solisti Lea Laven viettää aikaa mielellään meren rannassa. Synnyinkotiseutu Haukiputaalla on säilynyt mielessä niin, että nykyisestä asuinpaikastaan Naantalista hän käy mielellään keikoilla Oulussa siksikin, että voi piipahtaa Martinniemessä.

B-lavalle on keskitetty suurin osa kirjailijaesittelyistä. Oululaisia ja muita pohjoissuomalaisia sekä kansainvälisesti tunnettuja kirjailijoita haastatellaan, ja he esittelevät myös itse tuotantoaan ja kertovat kuulumisistaan. Sunnuntaina kuullaan ylitorniolaissyntyistä Rosa Liksomia. Hänen haastattelunsa Everstinna -romaanin taustasta voi lukea tämän lehden sivulta 6, samoin kuin muista messuilla esiintyvistä kirjailijoista. Messuilla on myös oululaisen kirjakustantajan Nisperon toteuttama kirjakahvila, josta voi ostaa kirjailijoiden tuotantoa. Kirjailijat signeeraavat kahvilassa kirjojaan esiintymistensä jälkeen. Seniori-Messuilla Ouluhallissa on useita kahvittelupaikkoja sekä ravintola toisessa kerroksessa, joten mukavaa yhteistä aikaa voi iloisessa messuhumussa viettää vaikka koko päivän. Ja koska koko päivä ei aina riitä, tänä vuonna seniorit ystävineen jatkavat iltaklubilla. Seniori-Messujen virallisesta iltaklubista lisää sivulla 6.

Lea Laven nousee taas estradille Ouluhallin iltapäivätansseissa

Eläkeläinen kaipasi takaisin keikoille

LEA LAVENIN viesti senioreille on: huolehtikaa kunnostanne. – Tanssi on loistava liikuntamuoto. Suosittelen, että ihmiset menisivät tanssimaan, kenellä siihen vaan rahkeet kestää, hän innostaa. Lea Lavenin esityksen tahdissa onkin hieno mahdollisuus tanssia, kun hän saapuu Vanha Liitto -bändinsä kanssa esiintymään iltapäivätansseihin Seniori-Messuille Ouluhallille sunnuntaina. Tanssit alkavat kello 16. – Mielellänihän minä Ouluun tulen, kun sitä sukua-

kin on vielä Haukiputaalla. Äiti on jo iäkäs, ja käyn tapaamassa häntä säännöllisesti. Siskon luona käyn myös, Lea Laven kertoo. – Oulu on minusta aina ollut mukava paikka. Samalla ajelen mielelläni vanhoilla kotiseuduilla Martinniemessä. Nykyisin Laven asuu Naantalissa, jonne hän ensimmäisen kerran muutti 1983.

Päätös eläkkeelle keskittymisestä ei pitänyt Eläkeikärajan tullessa vastaan 7–8 vuotta sitten Lea Laven päätti jättää keikkailun kokonaan ja keskittyä eläkepäiviinsä. Samoihin aikoihin hän jätti tupakan ja

alkoholin pois kokonaan. Terveellisistä elämäntavoista hän pitää edelleen kiinni. Mutta eläkkeellä oloon keskittyminen ei pitänyt. Veri veti takaisin keikoille. – Pysähdyin välillä liiankin pitkäksi aikaa paikoilleni, hän tunnustaa. – Minulla on iso koira, Dino, jonka kanssa olin kyllä saanut ajan kulumaan ihan hyvin. – Mutta kun on ikänsä liikkunut ympäri maata esiintymislavoilla, niin kyllä jossain vaiheessa se kaipaus palaa, takaisin estradille esiintymään, ja pitää saada maisemat vaihtumaan... ajelin jo pitkiä autoreissuja ihan vaan vaihtelun vuoksi. – Teen siis taas jonkun verran keikkoja. Talvisin olen keikkaillut pääasiallisesti laivoilla, aika paljon myös

muissa tilaisuuksissa. – Tulevana talvena mennään kokeilemaan taas joku tanssipaikkakin, Lea Laven suunnittelee. Hän kertoo nauttivansa esiintymisestä yleisölle nykyisin ihan yhtä paljon kuin aiemminkin urallaan. – Ei se tunne ole muuttunut mitenkään, kun näkee että ihmisillä on hauskaa ja he nauttivat. Tuntuu hyvältä antaa iloa yleisölle, hän sanoo. – Palautetta saa välittömästi vielä myös esiintymispaikalla, mutta nykyisin palaute tulee aika nopeasti Facebookin kautta.

Sokeri pois – laihtui kymmenen kiloa Lea Laven kertoi julkisuudessa alkukesästä, että vuoden alussa hän oli päät-

tänyt lopettaa kaiken makean syönnin. Hän oli kokenut olevansa riippuvainen sokerista, sen antamasta hyvänolon tunteesta, ja sokeriherkkuja tuli mussutettua liian kanssa. – Oli helpompi olla kokonaan ilman sokeria kun yrittää vähentää. Alkukesään mennessä paino putosi yli kymmenen kiloa. – Minulle kuuluu nyt ihan hyvää ja voin oikein hyvin. Elän rauhallista ja järjestäytynyttä elämää. Olen nyt pitänyt eläkepäivilläni kesälomaa viikon pari. Lähdin Naantalista tänne hieman tuulettumaan, Lea Laven kertoo. – Liikkuminen on tärkeää seniori-ikäiselle hyvinvoinnin ja toimintakyvyn säilyttämisen kannalta, tiedän sen omasta kokemuksesta. Nykyään hän pitää kun-

toaan yllä ”koirakävelyllä”. – Kävelen joka päivä koiran kanssa sellaisen seitsemän kilometriä, vähän alle tai yli. Saman verran kävelen nykyisin koiran kanssa päivittäin kuin kävisin kierroksen golfkentällä kuten ennen. Jätin golfin silloin kun otin tämän Dinon pentuna, hän kertoo. – Minulla on hiukan nivelrikkoiset jalat, se vähän rajaa. Varmasti kävelisin enemmänkin, jos tätä vaivaa ei olisi. Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Lea Laven iloitsee äänensä säilymisestä hyvässä kunnossa. – Toimii se vielä. En ole tehnyt koskaan mitään taikoja ääneni kanssa. Kai se on synnynnäinen lahja, hän kiittää.

PENTTI KIVIRANTA


4 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

HANNU VÄISÄNEN:

”Suomessa esiintyy ikäras

Hannu Väisänen on haastateltavana Oulun Seniori-Messuilla. Hän on myös lupautunut laulamaan messuilla, koska on sitä mieltä että ”vanhakin saa laulaa”. – Laulaminen, esiintyminen on aina ollut minulle luonnollinen itseilmaisun tapa. Esiinnyn kuitenkin hyvin harvoin. Mutta Ranskan kodissani minä ja puolisoni musisoimme melkein päivittäin, monitoiminen taiteilija Hannu Väisänen paljastaa.

SENIORI-MESSUILLE saapuva kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen kertoo tulevansa Ouluun varta vasten Kaisu Mikkolan lauantaista messuhaastattelua varten. Aiheena on Väisäsen kirjoittama ja kuvittama ”satukirjailoittelu” Esi-isät . – Paljon muustakin varmaan puhutaan, mitään kysymyksiä ei Kaisun kanssa ole ennalta sovittu, Väisänen sanoo. Hannu Väisänen on lupautunut myös laulamaan Seniori-Messujen avajaisissa ja illanvietossa. – Vanhakin saa laulaa! Katsotaan kestääkö ääni. Laulaminen, esiintyminen on aina ollut minulle luonnollinen itseilmaisun tapa: halu jakaa jotakin. – Esi-isät julkaistiin tämän vuoden keväâllâ. Toissa vuonna ilmestyi romaanini Elohopea. Olen pitänyt kahden viime vuoden aikana kaksi isohkoa yksityisnäyttelyä ja osallistunut pariin yhteisnäyttelyyn sekä kirjoittanut kahta oopperalibrettoa, joista Lucia -ooppera on jo sävelletty ja esitetty, toinen

on vielä työn alla. Ranskaan asumaan vuonna 1989 muuttaneella, lokakuussa 1951 Oulussa syntyneellä ja lapsuutensa kasarmilla kasvaneella Hannu Väisäsellä on nyt useita tuotantoja työn alla. – Turun WAM-museoon on valmisteilla iso näyttely. Se avataan kahdeksantena helmikuuta. Aiheena on suuresti rakastamani venäläisen runoilijan Anna Ahmatovan elämä ja runous,hän kertoo. – Stalinin vainojen alla elänyt Ahmatova on näyttelyn aiheena hyvin haastava ja samalla erityisen kiinnostava. Näyttelyyn tulee maalauksia, valokuvia, videoita ja muutama tilateos. – Heti näyttelyn avauduttua alan kirjoittaa seuraavaa romaaniani, jonka toivotaan ilmestyvän jo ensi vuoden loppupuolella. Lisäksi kuratoin pari näyttelyä eri gallerioihin, kirjoitan kahteen lehteen kolumneja. Elän säännöllisesti enkä ole vieläkään millään tavoin boheemi, Hannu Väisänen nauraa. Väisänen pitää mielensä virkeänä huolehtimalla fyy-

sisestä kunnostaan. – Uin kotijoessani Dordognessa kaksi kertaa päivässä. Silloin kun en päâse uimaan, joogaan, hän paljastaa.

”Oikeus vain istua ja laulaa”

– Moneen kertaan olen kokenut Suomen ikärasistiseksi maaksi, sanoo Hannu Väisänen. Ikärasismia ilmenee hänen mukaansa Suomessa kaikilla alueilla. – Kokemuksen arvostaminen koetaan luutumiseksi, sekä kulttuurissa, talouselämässä, medioissa, kaikessa, hän listaa. – Yli kuusikymppisellä on korkeintaan oikeus istua raitiovaunussa ja käydä kirkossa. Seniorin, oli hänen alansa sitten mikä tahansa, kuuluisi hidastaa, lakata esiintymästä, osata jättäytyä sivuun. Hannu Väisänen toteaa, että esimerkiksi hänen kaltaisensa edelleeen aktiivisesti toimivan kulttuurityöläisen on käytännössä aivan mahdotonta saada minkäänlaista apurahaa. – Apurahat melkein poik-

keuksetta jaetaan etupäässä alle 50-vuotialle. Ainoaksi tueksi jää mahdollinen taiteilijaeläke. Mutta sen saadakseen pitäisi lopettaa toimintansa, ainakin vähentää. Taide-eläkkeen saaja ei nimittäin saisi ansaita minimipalkkaa enemmän. – Koska me kaikki tulemme elämään vanhemmiksi kuin omat vanhempamme, olisi asenteiden muututtava kiireesti, jotta seniorit eivät jäisi vain haukkomaan henkeä, Hannu Väisänen lohkaisee. – Minulla on onneksi edelleen intoa ponnistella enkä piittaa minuun sovelletuista asenteista. Elän varsin vilkasta luovaa kautta edelleen. Itse asiassa se on jopa vilkastunut viime vuosina, Hannu Väisänen arvioi. Hän näkee edessään suuria taiteellisia haasteita. – Haluan omalta osaltani osoittaa että taiteilija voi minunkin ikäisenä vielä kehittyä, parantua, nähdä tarkemmin. Ja ennen kaikkea uskaltaa antaa sisimmän äänensä kuulua. – Luulen myös että lopu-

Kari Sallamaa valottaa Atte Kalajoen ma Mussolini-nuori vai valveutunut vanhan rakennuskulttuurin säilyttäjä

OULU-SEURA julkistaa Kari Sallamaalta tilaamansa Atte Kalajoen elämäkerran Oulun Seniori-Messuilla lauantaina. Kirjan nimi valaisee Kalajoen näkökulmaa aikansa elämänmenoon: Maailma Ouluna. Kaisu Mikkola haastattelee Sallamaata Kalajoen elämästä ja töistä messujen lavalla. Sallamaa kertoo myös Keisarin varjo -romaanistaan lauantaina iltapäivällä. Tämä Oulun Taiteiden yössä julkistettu historiallinen romaani sijoittuu ensimmäistä maailmansotaa edeltäviin vuosiin 1913–14 Wieniin. – Kyseessä on kertomus vallasta, rakkaudesta ja petoksesta, Sallamaa kuvailee.

Oulun vanhojen rakennusten puolustaja

Oulun maakunta-arkistoon luovutetun kirjallisen jäämistön tutkimisesta Kari Sallamaalle hahmottui vähän toisenlainen kuva Atte Kalajoesta, mitä hänen julkaistuista teksteistään on muodostunut.

Atte Kalajoen persoonasta ja hänen merkityksestään Oulun kulttuurihistoriaan liikkuu monenlaisia mielipiteitä, muistoja ja tulkintoja. Kari Sallamaa kertoo, että hänellä itsellään ei ollut Kalajokeen hyvin läheisiä suhteita. Polemiikkiakin käytiin, mikä paljastuu elämäkertakirjassakin. – Olen pyrkinyt Atte Kalajoen kuvan piirtämisessä rehellisyyteen. Materiaalia kerätessäni käsitykseni Kalajoesta on täydentynyt ja monipuolistunut, Sallamaa sanoo. Hän kertoo pystyvänsä nyt ymmärtämään joitakin Kalajoen kannanot-

toja muun muassa maakunta-arkistoon kootun kirjeenvaihdon perusteella. – Annan erityisesti arvoa hänelle siitä, että hän oli kiinnostunut vanhan Oulun asioista, hän sanoo. – Hän oli koonnut valtavan tietomäärän muun muassa Oulun vanhoista rakennuksista, esimerkiksi Franzenin talosta ja Kaarlenholvin kiinteistöstä. Hän vastusti vanhojen rakennusten järjetöntä repimistä, korosti niiden arvoa ja pystyi käyttämään tietojaan hyväkseen vaatiessaan ja puolustaessaan rakennusten säilyttämistä. Ilman hänen ja muutamien muiden aloitteellisuutta esimerkiksi Rantakatu olisi kokonaan menetetty, ja muun muassa Samuli Paulaharjun kotitalo eli Sininen Talo olisi revitty paikoitusalueen tieltä. Siinä hankkeessa olimme Kalajoen kanssa yhteistyössä, Sallamaa muistelee.

Perikunta auttoi tietojen keräämisessä – Niin kävi, että Oulu-Seurassa minut katsottiin henkilöksi, jonka on kirjoitettava Aten elämäkerta, Kari Sallamaa kertoo. Sallamaa oli aiemmin jo perehtynyt Kalajoen tuotantoon, muun muassa Panu-pakinoitsijaan ja toisaalta matkareportaasien laatijaan, ja pitänyt pyynnöstä esitelmiä hänestä.

– Elämäkertahankkeen nosti ensimmäisen kerran esille näiden muun muassa Oulun kaupunginkirjastolla pitämieni Kalajoki-esitelmien yhteydessä kirjastonhoitaja Irma Kyrki, joka on myös Oulu-Seuran sihteeri, Sallamaa paljastaa. – Atte merkittävänä oululaisena paikallispatrioottina ja Oulusta paljon kirjoittaneena on niin kiinnostava aihe, että kun OuluSeura pyysi minua kirjoittamaan hänestä, suostuin heti. Ja kun Pohjois-Pohjanmaan rahasto antoi hankkeeseen apurahan, ryhdyin keräämään lisää aineistoa ja käännyin tietysti perikunnankin puoleen, hän jatkaa. Tietolähteistä keskeinen yhdyshenkilö on Sallamaalle ollut Aten nuorin tytär Meri Tuuli Calamnius. Häneltä on myös valtaosa teoksen runsaasta kuvituksesta. – Muitakin olen puhutellut, muun muassa Jorma Kalajokea, ja olen saanut heiltä kirjallisia yhteenvetoja, muistoja ja kuvia isästään. Juha Calamnius ja Kari Sallamaa asuvat Varjakassa lähes naapureina. – Juhan kanssa on useaankin kertaan juteltu. – Maakunta-arkistossa minulla kului pari vuotta. Perikunta oli luovuttanut sinne Kalajoen lähes koko jäämistön, Sallamaa kertoo. – Siellä on valtavasti tavaraa. Atte ei pannut mitään pois, hän säästi kaikki paperinsa. Ennen kaikkea siellä on aivan

valtava kirjeenvaihto: yleistä ja intiimimpää, yhteensä noin tuhat yksikköä ja sotaajan kirjeenvaihto vielä erikseen. Dokumenteista selvisi, miten hänen mielipiteensä ovat vuosien kuluessa muuttuneet ja kehittyneet.

Värikäs elämäntarina

– Panu-nimimerkillä Atte Kalajoki muisteli usein lapsuuttaan, erityisesti Puistolaa Oulun keskustassa, jossa hän asui. Kirjassa käyn läpi myös hänen opiskeluvuotensa ja sotavuodet, hänhän oli töpinän mies ja kuului myös Mannerheimin esikuntaan, Sallamaa viittaa. Hän dokumentoi kirjassaan Kalajoen laajan lehtimiesuran, joka alkoi oululaisesta kokoomuslaisesta Kaiusta jo ylioppilaana vuonna 1934. – Kalajoki ehti Kaiun lopettamisen jälkeen olla mukana monissakin oululaisissa toimituksissa, muun muassa Liitossa ja sen kaupunkilehdessä. Hän ehti myös perustaa 1950-luvulla Oulun ensimmäisen ilmaisjakelulehden, Oulun Ilmoitussanomat. Ennen ja jälkeen omien lehtihankkeiden Kalajoki toimi myös pitkään suomen kielen opettajana Tekussa ja Lyseossa. Lopulta hänet nimitettiin yliopiston keskuskansliaan apulaissihteeriksi. Jäätyään eläkkeelle 1977 hän ehti vaikuttaa Oulussa vielä monta vuosikymmentä.


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 5

sismia”

ton uteliaisuuteni on paras tukijani.

Suomalainen suvaitsevaisuus on myyttinen

Suomalainen suvaitsevaisuus on Hannu Väisäsen mielestä ollut aivan liian pitkään myytti ja jonkinlainen itsestäänselvyys. Hän pystyy arvioimaan suvaitsevaisuutta laajemmin eurooppalaisesta näkökulmasta, pitkään Ranskassa asuneena kosmopoliittina. – Se on myytti kuten mielikuva suomalaisesta tasaarvostakin. Jos pintaa raapii, tulee esiin pitkään nurkissa piillyt suvaitsemattomuus. Myös kuvitelma siitä, että sivistyneistö olisi automaattisesti suvaitsevampaa, ansaitsee tarkemman tulkinnan. – Suomalainen ei ole alkuunkaan muita suvaitsevampi, ei kenties huonompikaan kuin muut. Suomi on suhteellisen pieni. Mutta kuitenkin moderni pitkälle kehittynyt maa maailmassa. Siksi sen suvaitsematto-

muus tunkee näkyviin monesta eri reiästä. – Suomalaisten suvaitsemattomuus on muun muassa pakolaiskysymysten yhteydessä noussut otsikoihin jopa Ranskassa. Suvaitsevaisuuden kasvattaminen käy vaikeaksi, kun vaan sanotaan, että ei me olla näihin muukalaisiin totuttu, eihän näitä ennen meillä ollut. – Muukalaisvihamielisyys voisi silti olla suomalaisilla suorastaan verenperintöä. Kerrotaanhan vanhassa kotimaisessa legendassakin tyypistä, joka näki ylävirralta alas kiiruhtavan lastun, arveli että siellä tuntematon muukalainen rakentaa torppaa, suuttui, tarttui kirveeseensä ja lähti ”selvittämään” törkeyttä. – Uskon myös isojaon seuraamusten olleen vakavia suomalaiselle mentaliteetille. Kiinteät kyläyhteisöt hajotettiin, talot viskottiin kauas toisistaan aivan päinvastoin kuin muualla, esimerkiksi Keski-Euroopassa. Pienissä keskieurooppalaisissa kylissä on aina ymmärretty synergian merkitys,

pellot ympäröivät yhteistä kylää säteittäisesti. Isojako asetti pellot ja metsät talojen väliin, niin että näköyhteyskin talosta toiseen menetettiin. Tottakai sellainen aiheuttaa kyräilyä. – Se mitä nyt tapahtuu Suomessa, tuntuu nostavan pintaan yliaikaisen muukalaispelon. Pelon tuntematonta kohtaan. Pelko jäytää ja sen ainoa laimennin on muuttaa pelko vihaksi. Kun valtakunnassa lisäksi on virallinen pelkoon ja vihaan erikoistunut hallitus, maaperä on otollinen atavistiselle muukalaisvihalle. Minusta näyttää että pelon ja vihan lakipistettä ei ole vielä saavutettu. Populistinen liikehdintä tulee jatkumaan. Toisaalta sen kuuluisikin näyttää koko lonkeroinen päänsä, jotta vihdoinkin nähtäisiin, minne kaikkialle sen toiminta yhteiskunnassa ulottuu, Hannu Väisänen lataa.

Uutta tekniikkaa senioreiden avuksi

Suomessa hyödynnetään laajasti digitaalista mobiilitekniikkaa esimerkiksi kotona asuvien iäkkäiden ihmisten hoiva- ja turvalisuuspalveluissa. – Itse olen innostunut uudesta tekniikasta. Japanissa, jossa käyn melkein joka vuosi, uusi tekniikka on tullut osaksi seniorien maa-

ilmaa. Muun muassa robotit ovat arkipäivää. Se on minusta erinomainen asia, sanoo seniori Hannu Väisänen. – Länsimaissa robottien tulemista kotiin pidetään outona, jopa kammoksuttavana, koska koetaan että roboteissa ei ole ”kotihoitajattaren” lmpöâ. – Sosiaalinen media on luullakseni tullut jäädäkseen. Vaikkakin sellaiset ilmiöt kuin Facebook, Twitter ja muut tulevat varmasti muuttumaan, jopa katoamaan jonkin toisenlaisen some-kommunikoinnin tieltä. – Toivoisin, että somen uudistuminen ottaisi huomioon myös yksinäistyvät vanhemmat ihmiset. Mutta kanssakäyminen ei tietenkään saa rajoittua somessa elämiseen. Some antaa illuusion seurasta ja se illuusio on yhtä haurasta kuin jääriite kävelijälle. Jokainen seniori on omanlaisensa. Ei ole tyypillistä senioria. Jotkut ovat mieluummin omissa oloissaan. Jotkut haluavat osallistua, seurustella, harrastaa muiden kanssa. Mutta niinhan tekevät kaikki ihmiset kaikissa ikäryhmissä. Seniorien vain oletetaan olevan ”vetäytyvämpiä”, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, Hannu Väisänen huomauttaa.

PENTTI KIVIRANTA

aailmaa

Kari Sallamaa arvioi, että pysyvintä tulosta Atte Kalajoki sai aikaan Oulun vanhojen rakennusten puolestapuhujana. Oululaista vanhaa rakennuskultturia ei ehditty tuhota kokonaan. Puistolalla oli Kalajoelle erityisasema hänen lapsuudenmuisteluissaan. Hän asui juuri tässä talossa, jonka ovenpieleen Oulu-Seura on kiinnittänyt muistokyltin. Rakennus on nyt remontoitu alkuperäiseen loistoonsa.

Kalajoen sitoutuminen kulttuurilehti Kaltioon oli sen perustamisesta 1945 lähtien uupumatonta, ensin sekä päätoimittajana, sitten vain jälkimmäisenä. Useiden päätoimittajien kanssa hänellä oli niin suuria mielipide-eroja, että se johti erottamiseen tai eroamiseen. Sallamaa käsittelee myös Kalajoen kirjajulkaisuja. Kalajoen Keski-Eurooppaan suuntautuneista matkoista julkaistut kertomukset olivat suosittuja: esimerkiksi matkakertomus oululaisen Franzenin tekemän ”Grand Tourin” reitiltä nähtiin sekä Kalevassa että itsenäisenä teoksena. Kalajoki on kirjoit-

tanut myös paljon suvuista, joihin hän kuului: isän puolelta Calamniuksista ja äidin puolelta Aejmelaeuksista liittyen myös Lundahlien merenkulkija- ja porvarissukuun. Hän julkaisi uudelleen maineikkaan Genealogia Sursillianan Sursillin suursuvusta, johon kuuluu puoli Suomea.

Maailmaa oululaisesta horisontista Kari Sallamaa antoi Atte Kalajoen elämäkerralle nimeksi ”Maailma Ouluna”. – Atte näki tavallaan asiat

aina Oulun horisontista, hän vertasi asioita Ouluun. – Hänen henkilössään oli myös paljon huvittavia puolia, enkä vaikene kirjassa niistä tai hänen negatiivisista piirteistään, Sallamaa sanoo. Sallamaa kuvailee teostaan eräällä tavalla kaunokirjalliseksi ja toteaa käsittelevänsä päähenkilöä aika vapaasti ja laajasti. – Nostan esiin myös erityisesti Oulun huvittavat piirteet kirjan luvussa ”Outoja Oulusta” ja peilaan Oulua myös omien kokemusteni perusteella. Elämäkertakirja alkaa luvulla, jossa kerrotaan Atte

Kalajoen matkasta ainoana oululaisena Italiaan Mussolinin nuortenjärjestön kansainväliselle leirille. Kalajoki julkaisi kertomuksen nuorten fasistien leirille tekemästään matkasta ja kokemuksistaan muistiinpanojensa perusteella vielä vanhoilla päivillään. – Ottamatta sen kummemmin pesäeroa 1930-luvun fasismista tai AKS:sta, johon hän kuului, Kari Sallamaa toteaa. – Se on johdonmukaisuutta, Sallamaa tunnustaa.

TEKSTI JA KUVAT: PENTTI KIVIRANTA

Kaisu Mikkola:

Semiantiikkia Vähän yli viisikymppiset eivät kuulemma tykkää, että heitä kutsutaan senioreiksi. Olisiko semiantiikki parempi? Kun täytin 50 – ja siitähän on jo aikaa – olin Egyptissä, täsmällisesti sanottuna Gizan pyramidien lähellä olevassa mattokaupassa, joka oli täynnä aavikkoelämänsä Kairon slummeihin vaihtaneiden beduiinien tarpeettomiksi käyneitä tekstiilejä. ”Tämä matto on semiantiikkia, se on 50 vuotta vanha”, kehui kauppias nähdessään, että olin kiinnostunut jättikokoisesta, kovaa elämää nähneestä paimentolaismatosta. Se ratkaisi ostopäätöksen: oli hienoa saada ikätoveri muistoksi syntymäpäiväreissulta ja todeta samalla edustavansa itsekin semi- eli puoliantiikkia. Siitä lähtien olen onnitellut viisikymppisiä toivottamalla heidät tervetulleiksi meidän semiantiikkien joukkoon. Joku gallupkärttäjä soitti lankapuhelimeemme ja toisin kuin yleensä taivutti minut osallistumaan hänen haastatteluunsa. ”Onko taloudessanne alle 55-vuotiaita henkilöitä?” kuului ensimmäinen kysymys. Vastasin, ettei ole, ja seuraava repliikki kuului: ”Kiitos! Emme häiritsekään teitä enempää. Hyvää päivänjatkoa!” En koskaan ole nähnyt omin silmin sitä legendaarista Kalevan muinaisen kesätoimittajan juttua, joka kuulemma onnistui livahtamaan lehteen ja jota yhteen aikaan siteerailtiin ainakin minulle aktiivisesti, vaikka en elämän kuuna päivänä kesätoimittajana ollessani ollut tuollaista kirjoittanut. Uutinen alkoi kuulemma näin: ”50-vuotias vanhus jäi polkupyörän ruhjomaksi eilen Oulussa.” Löysin kerran erään jo lakkautetun lehden vuosikertaa selatessani synttärihaastattelun, jossa juhlakalua ylistettiin seuraavin sanoin: ”Ahkeran työmiehen korkea ikä ei ole murtanut hänen voimiaan, hänen luonteensa hilpeyttä ja herttaisuutta.” Kysymys oli Uuden Suomettaren päätoimittajasta Viktor Löfgrenista/ Lounasmaasta, jonka 60-vuotispäiväjuttu julkaistiin 5.12.1903 Helsingin Kaiku –nimisessä lehdessä. Tuskin sentään kuusikymppisestä naapurilehden päätoimittajasta olisi enää sata vuotta myöhemmin, vuonna 2003, kirjoitettu samoin. Liekö Helsingin Kaiun yli sadan vuoden takainen toimittaja esivanhempi tuolle kaupunkilegendan kesätoimittajalle? Siis hänelle, jonka väitetään vuosikymmeniä sitten kirjoittaneen 50-vuotiaasta polkupyörän ruhjomasta vanhuksesta ja jonka henkisiä perillisiä saattaisi hyvinkin olla viimekesäinen toimittaja, joka levitti suomalaiseen mediaan uutista elokuussa metsään Kittilän Jeesiöjärvellä eksyneestä 71-vuotiaasta vanhuksesta. Yhteistä polkupyörän ruhjoman ja Jeesiöjärvellä kadonneen vanhuksen mediakohtelulle oli, ettei kumpaisellakaan ollut sukupuolta. Ei ollut naista eikä miestä, oli vain vanhus. Meikäläinen, joka on jo iät ajat kutsunut itseään vanhaksi rouvaksi, on sitä mieltä, että seniori on aika napakka ilmaisu kaikille niille ihmiselämän asiantuntijoille, jotka ovat ennättäneet omakohtaisesti elää lapsuuden, nuoruuden ja keski-iän ja ovat enemmän tai vähemmän haikeina siirtymässä/ siirtyneet suuren seikkailun seuraavaan vaiheeseen.


6 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

PENTTI KIVIRANTA

Taide kaunistaa kaupunkikuvaa Erkki Rautiainen raportoi vuodestaan Oulun seudun Seniorina SENIORI-MESSUILLA Vuoden Senioriksi 2016 valittu Erkki Rautiainen on jatkanut ”toimikaudellaan” samoja tärkeäksi kokemiaan asioita, joita hän on puolustanut sekä työuransa aikana että eläkkeelle jäätyään: keskikaupungin inhimillistä mittakaavaa ja viihtyisyyttä sekä taidetta ja kaikkea kulttuuria. Vuoden Seniori -kaudella muun muassa on syntynyt videodokumentti taiteilija Martti Mäen luomasta Oulun julkisivutaiteesta. Dokumentista tuli 20-minuuttinen, ja se sisältää videokuvaa Mäen teoksista sekä Rautiaisen selostukset niiden syntyhistorioista. Rautiainen ottaa kantaa myös kaupunkikuvan ja taiteen tärkeään vuo-

Helmikuussa 88 vuotta täyttänyt Erkki Rautiainen tekee edelleen päivittäin töitä toimistossaan. Koti sijaitsee toimiston seinän takana, ja parhaillaan remontoidaan huoneistojen välistä 45 vuotta kiinni ollutta reittiä auki. – Eipä tarvitse aina porraskäytävän kautta kulkea, Rautiainen hymyilee.

ten savolaisten hyvään fyysiseen hoitoon oli täyskymppi. Suuuret kiitokset lahjoittajille, Erkki Rautiainen sanoo.

Kauniin puolesta puhuttava rovaikutukseen. – Annoimme tämän vuoden alussa toimeksiannon Ilmari Mäenpään pesueelle, että tällainen dokumentti olisi hyvä saada aikaan. No, videointihan siitä lähti pursuamaan yli äyräidensä. Videoryhmä haastatteli minua

SENIORI-MESSUILLA Oulussa on haastateltavina ja tuotannostaan kertomassa lähes parikymmentä kirjailijaa. Hannu Väisäsen ja Kari Sallamaan sekä Rosa Liksomin lisäksi lavoille nousee lukuisa määrä muitakin kirjailijoita. Rosa Liksom on kansainvälisesti menestyneimpiä nykykirjailijoitamme. Hän sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2011. Hänen neljäs romaaninsa Everstinna julkistettiin juuri ennen Seniori-Messuja. Ylitorniolaissyntyistä Liksomia kuullaan sunnuntaina. Everstinna seurailee fiktiivisesti kirjailija Annikki Kariniemen elämää. Ylitornio yhdistää Liksomia ja Kariniemeä, sillä myös Kariniemi asui siellä. – Kirjan idea syntyi jo vuonna 2010, kun kirjoitin monologin Topi Mikkolalle. Monologin nimi on Lapin punaiset hanget, ja se kertoo Annikki Kariniemestä, Liksom sanoo. – Luin silloin Kariniemen tuotannon ihan kokonaan, että pystyin kirjottamaan hänestä. Hän on kirjoittanut kahdessa kirjassa muisteloita omasta elämästään sekä Erään avioliiton anatomian, josta hän on itse kertonut, että se on suoraan everstin ja hänen avioliitostaan. – Kun tutustuin tähän kaikkeen materiaaliin, hämmästyin. Olen syntyisin viereisestä ky-

toistakymmentä tuntia, hän naurahtaa. Rautiainen on itse vaikuttanut suuresti oululaisen ulkotaiteen määrään. Hän on vuosien kuluessa hankkinut omaksi ja kaikkien kaupunkilaisten iloksi runsaasti ulkotaidetta.

mässä tapahtua näin, Rosa Liksom kuvaa. Robert Brantbergiä haastattelee Hanna Stenvall hänen Urho Kaleva Kekkosesta kirjoittamastaan katsauksesta. – Traagista oli, että poliitikot liki yksimielisesti antoivat UKK:n jatkaa virassaan inhimillisesti katsoen aivan liian pitkään, Brantberg avaa kirjaansa. Pieni kansa pyristeli -kirjassaan Petri Laukka kertoo sata tarinaa itsenäisestä Suomesta. Jarmo Mällinen selvittää, mitä sotavuoteen 1941 sijoittuva Kotirintama paljastaa puhumattomista miehistä. Veli Käsmä käsittelee uusimmassa kirjassaan rahan ja vallan mahtia sekä vakaumusta – niiden varjopuoliakin. Brantbergin, Laukan, Mällisen ja Käsmän esittelyt sijoittuvat lauantaipäivään. Marja Vilkama lausuu jo aamupäivällä runojaan ja kertoo esikoiskirjansa taustoista. Vilkama on eläkkeellä oleva luokanopettaja ja suurperheen äiti. Jarmo Stoorin Motelli-romaanin musiikillinen versio voisi johtaa johonkin muuhunkin, mutta Heikki Hallanoron kanssa toteuttamassaan “pelastusoperaatiossa” hän päätyy jakamaan yleisölle kirjoja Ouluhallissa lauan-

Yli 60 vuotta naimisissa olleet Raili ja Erkki saivat lahjoittajien ansiosta kiitokseksi videodokumentin syntyyn vaikuttamisesta matkan kylpylään. – Tämä vuoden senioripalkinto oli todellinen kohokohta. Reissu lupsakoiden ja huumorintajuis-

Karjalassa ovat Vuoden Seniorin 2016 omat juuret. Rautiaisen vaikutus Oulun kulttuurielämään on merkittävä, vaikka hänen aktiivinen leipätyönsä liittyi taloushallintoon eikä hän ole avojalakanen oululainen. Rautiainen muutti Ouluun vuonna 1947 Nurmeksesta. – Ajatuksenani ei ollut vain tulla tänne, vaan kotiutua

Retronukkeja

Rosa Liksom tulee SenoriMessuille.

Kirjailijoita lavojen täydeltä lästä, Annikki oli hyvin tuttu näky meidänkin kylällä, mutta enhän minä ikinä ollut tiennyt millaista hänen elämänsä todella oli. – Ajatus kirjoittaa Annikin elämästä kirja syntyi silloin, mutta kirja lähti jo aikoja sitten omille fiktiivisille poluilleen ja on kasvanut yhden ihmisen tarinasta hyvinkin yleispäteväksi kertomukseksi naisen elämästä, vahvan naisen selviytymistarinaksi. – Kyllä, sylttytehdas on siellä Annikki Kariniemi-Villamon elämässä. Kiitän häntä kirjani lopussa, mutta korostan että Everstinna ei ole Kariniemen elämäkerta missään nimessä, vaan paljon laajempi. – Vaikka Everstinna onkin fiktiota, sanotaan niin, että kaikki olisi voinut Kariniemen elä-

taina, juuri ennen avajaisia. Sunnuntaina Pauli Vepsäläinen haastattelee Eero Suvilehtoa hänen koko tuotannostaan aamupäivällä. Vepsäläinen jatkaa heti puoliltapäivin Ari Paulowin kanssa. Esillä on muun muassa uusin Hackman-dekkarisarjan romaani Taisteluhaukka, yhdestoista sarjassaan. Saija Pelkonen kyselee Taru Hallikaiselta, millaisia kertomuksia hän on koonnut 30 ihmiseltä Armon kintereillä -kirjaan. Vesa Lahti on luvannut kertoa Jyrki Korpualle ja yleisölle uudesta kirjastaan Valo murtautuu kynnen alta. Seuraavaksi Korpua tenttaa Kai Sadinmaata Ilmestyskirjasta. Omasta kirjastaan Lajivirren laulamaa – Ka-

kaikin tavoin. – Minusta Oulu on hyvä asuinpaikka. Vaikea on ketään ruveta neuvomaan, mutta kuka hän sitten onkin, Vuoden 2017 Seniorille voisin ehdottaa, että kaiken kauniin puolesta kannattaa puhua. Täällä on hieno kaupunginteatteri ja sinfoniaorkesteri, joita senioreiden kannattaa käyttää ja nauttia niistä. – Kannataa puhua elämästä nauttimisen puolesta ja suhtautua asioihin positiivisesti. Kaikille senioreille muistuttaisin, että elämässä on aikaa. Kun meille on annettu elämä, se on tarkoitettu elettäväksi ja nautittavaksi niin kauan kuin vain pystyy. – Mullakin on tarkoitus päästä sataan vuoteen, eikähän tässä ole enää kuin toistakymmentä vuotta aikaa saavuttaa se, Erkki Rautiaista naurattaa. Vuoden Seniorin 2017 ”vakanssi” paljastetaan Oulun Seniori-Messujen avajaisten yhteydessä.

levala ja kirjallisuus Korpua kertoo myöhemmin iltapäivällä. Messuilla voi kuulla myös muita kirjailijoita ja taiteilijoita. Seniori-Messujen virallinen iltaklubi jatkaa messupöhinää lauantaina kello 19–21 Voimala 1889:ssä Kasarmintie 1:ssä. Iltaklubi järjestetään yhteistyössä Huutomerkki ry:n kanssa. Klubilla kuullaan Hannu Väisäsen musiikkiesitys, säestäjänä Niko Mäenalanen. Teatteri KaksKakkonen parodioi sotea, DuoJenny & Tuomas esittävät Carolan nostalgisia iskelmiä, ja runoja esittävät ainakin Jouko Saksio ja Lassi Kalleinen. Liput iltaklubille maksavat 8 euroa.

PENTTI KIVIRANTA

– HAUSKAA, kun seniorit muistavat, että ovat lapsena leikkineet paperinukeilla, sanoo Rauni Palonen. Palosen piirtämiä ja värittämiä nukkeja päälle puettavine vaatteineen julkaistiin runsaasti 1960-luvulta lähtien muun muassa Apuja Anna-lehdissä. Nyt Palonen tulee nukkien kanssa Oulun Seniori-Messuille Ouluhalliin, johon on koottu nostalginen paperinukkenäyttely. – Olen saanut senioriikäisiltä palautetta, että paperinuket ovat olleet heille hyvin rakkaita. Siihen maailmanaikaan ei ollut paljon, millä leikkiä ja askarrella. Tietyssä iässä lapsia kiinnosti myös se, että paperinuket esittivät jotain aikansa idolia, yleensä iskelmätähtiä. Nuket puettiin ajankohtansa muotivaatteisiin, Palonen muistaa. Palonen ei itse arvannut, millaisen suosion hänen paperinukkensa saavat, kun häntä Annan muotitoimittajana pyydettiin piirtämään ensimmäinen nukke ja sille vaatteet. Nuket julkaisiin perheisiin painottuneessa Avussa. Toimituksesta määrättiin, ketä nuken piti esittää, ja vaatteiden muoti oli Palosen ammattialaa. Rauni Palosen nukkeja julkaistiin pitkään. – Kolmekymmentä vuotta tuli tasan täyteen. Aluksi 1960-luvulla nuket olivat lehden joka numerossa, myöhemmin 1980-luvulla enää silloin tällöin.


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 7


punaisentuvanviinitila.fi

8 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

ARVOSTETUT

 KOHINA

Alkon tuotenumero 630627

Valmistettu mustaviinimarjoista,mustikoista, aronioista ja kaikki vesi korvattu koivunmahlalla.

0,75 l.......................................11,65 €



KUPLIVA Alkon tuotenumero 601887 Valmistettu valkoviinimarjoista ja koivunmahlasta

0,75 l.......................................23,30 €

Erikoishammasteknikko

PETRI HEIKKINEN • Proteesit • Pohjaukset • Korjaukset

• Implanttiprotetiikka • Veteraanien KELA-korvaus

Rautatienkatu 10, 90100 Oulu - p. 0400 272 560 - www.veliheikkinen.fi

KORTTELIKAPAKOIDEN

KUNINGAS

Sarkka, legendaarinen 72-vuotias korttelikapakoiden seniori.

Omassa keinutuolissa ”Hoivea-nimi oli hyvä enne”

91 VUOTTA täyttänyt Eeva Vuoti asuu edelleen Oulussa Kirkkokadulla vuosikymmenet sitten miehensä kanssa ostamassaan osakkeessa. – Niin se on, että täältä minä en lähde minnekään, hän kertoo päättäneensä miehensä kuoltua. Eikä ole tarvinnutkaan lähteä, sillä hän löysi uudeksi ”elämänkumppanikseen” oululaisomisteisen Hoivea Oy:n. Eeva Vuoti meni 1940luvun alussa sodan myllertäessä kuusitoistavuotiaana oululaiseen kampaamoon töihin. Oppisopimuksella hän kouluttautui samalla iltaisin 10–12 -tuntisia päiviä tehden kampaajan ammattiin. Kaksitoista vuotta myöhemmin, mestarinkirjan tehtyään, hän uskaltautui kampaamoyrittäjäksi Tuomiokirkon viereisessä korttelissa. Kampaamo muutti Kirjolan taloon vuonna 1957, ja piankin työmatka lyheni Heinäpäästä, sillä hän pääsi muuttamaan mie-

hensä kanssa Kirjolan viereiseen kerrostaloon. Melkoinen määrä oululaisista nykyisistä senioreista on hiuksensa leikkauttanut tai saanut permanentin Eeva Vuotin omistamassa parturikampaamossa.

Ovi välillä kokonaan kiinni

Eeva Vuoti kertoo masentuneensa vuonna 1991 miehensä kuoltua niin, että kampaamon ovi jäi kiinni kolmen vuoden ajaksi. – Sitten muuan entinen asiakkaani, jota olin kammannut 40 vuotta, rohkaisi että mieluummin hän istuisi minun kampaamotuolissani kuin kenenkään muun, kun permanenttia tehdään. – Hänen ansiostaan ymmärsin, että hyvä tavaton, se kampaamohan on edelleen olemassa. Eihän siinä mene kuin pari päivää kun sen saa siivottua ja haettua aineet tukusta. – Avasin kampaamon, ja kun ensimmäinen permanentti oli valmis, ajattelin että tässähän se minun elämänsisältö tästä eteenpäin on. Elämä on ihan erilaista kun rupean

Yhä vetreässä kunnossa ja valmiina palvelemaan joka päivä aamu yheksästä alkaen! ••• Tervetuloa! Sarkan karaokeillat to–su. Valkealinna Hallituskatu 13–17 Oulu Puh. (08) 311 5936 Avoinna ma-ke 9–02 to–su 9–03

Haukiputaan Kotihoivapalvelut Oy Kau amme saat ko palvelua, ko sairaanhoitoa, lääkehuoltoa, asioin apua, kylvetysapua, siivousta, saa ohoitoa sekä omaishoitajan vapaat. Kau amme myös laboratoriokokeet ilman lääkärin lähete ä, varaa aika ja saat vastauksesi 1-3 pv sisällä. Toimialueeseemme kuuluu Haukipudas-Oulu. Palveluihimme käy palvelusetelit ja palveluistamme saa vero ajan ohjeistuksen mukaisen ko talousverovähennyksen. UUDET SOPIMUSASIAKKAAT SAAVAT 2 TUNNIN VELOITUKSETTOMAN KOTISIIVOUKSEN.

Laboratorio-palvelumme ovat alkaneet Haukiputaan Lääkärikeskuksessa. Voit varata meiltä aikoja nyt!

Nikin e 1 C, 90820 Kello | 0449889516, Johanna Kuivala info@haukiputaanko hoivapalvelut. |www.haukiputaanko hoivapalvelut.fi


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 9

minä mieluummin istun taas töihin. – Olin sitten kampaamoyrittäjänä vielä yhdeksän vuotta 73-vuotiaaksi asti ja nautin todella paljon. Eeva Vuoti joutui lopettamaan työuransa tervedentilan heikennyttyä. Sairauden ja oikean hoidon seurannan vuoksi verikokeita piti viedä laboratorioon lähes päivittäin. Näytteet kävi ottamassa tuttu sairaanhoitaja. Hän autteli siinä samalla sellaisissa kodin tehtävissä, joita Vuoti ei jaksanut enää itse hoitaa. – Kun tämä sairaanhoitaja kuoli, olin tosi ihmeissään, mitä minä nyt teen.

– Kaikki on mennyt niin mieleni mukaan, etten pysty parempaa kuvittelemaankaan, sanoo 91-vuotias oululainen aiempi kampaamoyrittäjä Eeva Vuoti. – Kyllähän minä oman kodin keinutuolissa mieluummin istun kuin jossakin hoitolaitoksessa ja liikun täällä sisällä ihan omin nokkineni, kun hoivapalveluun voi luottaa.

Kotihammashoito on suunterveydenhoidon vaivattomin vaihtoehto LIIKKUVAN hammashoitoyksikön avulla palvelut tuodaan aidosti ikäihmisen lähelle. Suuhygienisti Hanna Ruotsalaisen mukaan näin saadaan ikääntyneidenkin ihmisten suun terveyttä parannettua asiakkaan näkökulmasta mahdollisimman vaivattomasti. Hän kertoo hakeutuneensa suuhygienistiksi Kotihampaalle, koska tämä matalan kynnyksen palvelu tavoittaa myös heidät, jotka eivät muuten pääsisi julkisen tai yksityisen hoidon pariin esimerkiksi heikentyneen liikkuvuuden tai sairauden takia. – Tämä ideologia viehättää minua. Kotikäynnit lisäävät tasa-arvoisuutta ikääntyneiden ja vajaakuntoisten ihmisten hammashoitopalvelujen käytössä, koska tämä antaa vaihtoehtoisen toimintamallin, Hanna Ruotsalainen sanoo. – Asiakkaan ei tarvitse valmistautua Kotihampaan suuhygienistin tai hammaslääkärin kotihoitoon mitenkään. Tämä alentaa hoidon kynnystä ratkaisevasti. Vastaanotolle lähdettäessä sen sijaan täytyy hankkia kyydit, saattajat, pukeutua ja varata aikaa. Reissu voi jäädä tekemättä. Me tuomme laitteiston ja hoitohenkilökunnan mukanamme asiakkaan luo sovittuna aikana, hän kiteyttää. – Ainoat hoitopaikan edellytykset ovat sähkö ja juokseva vesi. Hoito voi tapahtua kotona myös esimerkiksi geriatrisessa sängyssä tai ta-

”Hoivea” kuullosti niin hyvältä

– Jostain sain kuulla, että on olemassa hoivapalveluita, jotka huolehtivat verikokeiden otosta ja muustakin kotihoidosta. Sain käsiini luettelon alan yrityksistä Oulussa, ja suoraan sanoen ihastuin Hoivea Oy:n nimeen. Olikohan nimi enne, sillä olen ollut hyvin tyytyväinen Hoivean toimintaan. Kaikki luonani käyneet työntekijät ovat olleet ammattitaitoisia ja tunnollisia, ja voin luottaa heihin ja entisenä yrittäjänäkin koko palveluyhtiöön siitä, että kaikki asiat hoituvat. – Hoivean kanssa tämä alkoi siitä, että he kävivät ottamassa verikokeita. Kun kuntoni huonontui, tarvitsin apua suihkussa käyntiin, ja vähitellen muutakin apua. – Sopimusta on laajennettu niin, että nyt he käyvät auttamassa minua kolme kertaa viikossa, ja joka kerta toimitaan minun toiveideni mukaan. Minulle tärkeästä tukan hoidosta esimerkiksi niin, että

joskus hiukset vain pestään, joskus pannaan myös papiljotit. – Kaikki on mennyt mieleni mukaan, Eeva Vuoti kertoo. – Tämä on minulle ensiarvoisen tärkeää.

Jokapäiväinen jakso sujui myös hyvin

Eeva Vuoti kertoo, että myös hänen ystävänsä Heikki pistäytyy usein katsomassa ja juttelemassa päivän kuulumiset, kysyy tarvitseeko käydä kaupassa ja samalla esimerkiksi vie roskat. – Hän asuu tuossa lähellä ja on itsekin selkänsä takia eläkkeellä. No viime kesänä hän lähti pitemmälle reissulle ja kertoi että aikoo matkustella kuusi viikkoa. Mitenkäs minä pärjäisin puolitoista kuukautta kun joka päivä tartten jonkun apua. Minä pikkuisen pelkäsin että kuinkahan tämä kesä onnistuu, hän paljastaa. – Kerroin tästä tilanteesta Hoivean ihmisille, ja he rauhoittelivat heti, että ei hätää, heiltä voidaan tulla käymään tosiaan vaikka joka päivä. Yl-

lättävän hyvin meni se koko kuusi viikkoa, Eeva Vuoti kertoo tyytyväisenä. – Hoivean kesätyöntekijätkin pystyivät tekemään kaiken sen mitä tarvitsin ja pyysin, häntä hymyilyttää jälkeenpäin. Hoivapalvelun avun hyväksymisestä kotiin Eeva Vuotilla ei ollut ennakkoonkaan turhia epäilyksiä. – En minä pelänny että vieraat ihmiset tulee minun omaan kotiin. Siitähän se on kiinni mitä minä ite haluan. Myönteiset kokemukset hän oli saanut miehensä serkun Aino Limmin selviytymisestä hoivapalvelun avulla. – Aino eli kotonaan 97-vuotiaaksi. Viime vuosinaan hänellä oli kotona sairaalasänky ja hoivapalvelu oli päivittäin. Aino ei olisi vanhainkotiin suostunut, Eeva Vuoti muistelee. Hoivea Oy on perustettu jo 20 vuotta sitten. Se on paikallisten, oululaisten yrittäjien omistuksessa. Hoivean palveluita tuotetaan koko Pohjois-Pohjanmaan alueella.

PENTTI KIVIRANTA

Matalan kynnyksen palvelu tavoittaa myös ikäihmiset lon kautta, Hanna Ruotsalainen selventää. – Toki meillä on myös joitakin yksittäisiä asiakkaita. He ovat yleensä kuulleet meistä esimerkiksi messuilla. Myös Oulun Seniori-Messuilla olemme mukana esittelemässä palveluitamme. – Valveutuneet omaiset ottavat meihin yhteyttä useammin kuin ikääntyneet itse. Olemme saaneet positiivista palautetta heiltä, että meidän vaihtoehtomme on inhimillinen. Huomioon tulee ottaa ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi, johon kuuluu tietysti olennaisesti suun terveydestä huolehtiminen. Hanna Ruotsalaisen mielestä inhimilliseen vanhuuteen ja ikääntymiseen kuuluu, että saa pitää omat hampaat suussaan. Yksi merkittävin tekijä iäkkään ihmisen terveyteen ja elämän laatuun on hyvä suun terveydentila.

Tukena julkiselle terveydenhoidolle

Kotihammas Oy:n kotikäynneillä palveluihin kuuluvat myös suunhoidon ohjaus ja opastus. – Kotihampaalla on Oulussa oma laboratorio, joten kauttamme saa myös proteeseja sekä niiden pohjauksia, kertoo suuhygienisti Hanna Ruotsalainen. Kotihammas Oy:n osastolla Oulun Seniori-Messuilla saa tietoa myös esimerkiksi sopivista proteesien puhdistusaineista ja -harjoista.

vallisessa tuolissa, potilaan kunnon ja voinnin mukaan. Tarvittaessa voimme tuoda autossa mukanamme myös hammaslääkärin hoitotuolin, Hanna Ruotsalainen kertoo. Suuhygienistin voi aluk-

si kutsua kotiin vain tekemään kartoituksen hampaiden suun kunnosta. – Arvion teko on edullinen eikä velvoita mihinkään. Jos hoidon tarvetta on, hoidosta tehdään asiakkaalle kustannusarvio.

– Pääasiassa asiakkaitamme ovat palveluasujat. Kodillahan voidaan tarkoittaa myös senioritaloja, palvelulaitoksia, hoivakoteja tai kehitysvammayksiköitä. Hoitosuhde syntyy usein palveluta-

– Olen ollut ennen Kotihammas Oy:n palvelukseen tuloa kymmenen vuotta töissä terveyskeskuksissa sekä yksityisillä hammaslääkäriasemilla ympäri Suomea. Lapissa olin mukana kotisairaanhoidon ryhmässä sekä terveyden edistämisen työryhmässä. Olen nähnyt, kuinka paljon tukea suuhygienistin kotikäynnit ja siellä tapahtu-

va ohjaus antavat terveydenhuollon työntekijöille suun terveydestä huolehtimiseen, Hanna Ruotsalainen kertoo. Liikkuvan hammashoitoyksikön avulla voidaan sekä lisätä asiakkaiden elämänlaatua, että hoitohenkilökunnan tyytyväisyyttä hoitoon. – Esimerkiksi opastus proteesien päivittäiseen hoito ja ientulehdusten ehkäiseminen ovat tärkeitä asioita, koska ne vaikuttavat vanhuksen hyvinvointiin ja koko yleisterveyteen. Suun terveys määrää myös sen, miten syöminen onnistuu ja miten puhuminen eli sosiaalinen kanssakäyminen sujuu. Neuvomme aina asiakasta siinä laajuudessa, kuin hän pystyy ottamaan vastaan tietoa, opastamme henkilökuntaa ja annamme omaisille kirjallisen koontiraportin, joka sisältää yksilölliset hoito-ohjeet. – Toivottavasti Oulun lähialueen maakunnat ottaisivat palvelun omakseen, sillä kyseessä ei ole vain Oulun kaupungin alueelle suunnattu hoitovaihtoehto, Hanna Ruotsalainen sanoo. Kotihammas Oy on vuonna 2013 perustettu kattavat suun- ja hammashoidon palvelut tarjoava suomalainen yrittäjäomisteinen yritys. – Tarjoamme palveluitamme neljällä modernilla klinikallamme ja tuomme palvelumme kotiin, yrityksiin, hoitolaitoksiin ja kouluille Oulun ja Tampereen alueilla sekä pääkaupunkiseudulla, hän jatkaa.


mallesi päiset siivoavat ustettu palPalvelu on skelle! Muita

RJESSA

an ihmisten

10 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Turvallista hoitoa omassa kodissa

Onko sinulla huoli, kuinka läheisesi arki sujuu hänen omassa kodissaan? Eikö sinulla ole mahdollisuutta huolehtia hänen hyvinvoinnistaan riittävästi? Hoivean Huolenpitopaketti mahdollistaa hoiva-alan ammattilaisten huolenpidon läheisellesi. Huolenpitopaketissa tuttu työntekijämme vierailee läheisesi luona säännöllisesti ja huolehtii, että hänellä on kaikki hyvin.

YLI 20 VUODEN HISTORIA JA SATOJA TYYTYVÄISIÄ ASIAKKAITA

 

KATTAVA JA JOUSTAVA PALVELUVALIKOIMA HELPPOA ASIOINTIA

  

AUTTAVA JA YMMÄRTÄVÄ HENKILÖKUNTA SELKEÄ JA LÄPINÄKYVÄ HINNOITTELU PALVELUTAKUU MYÖS TULEVAISUUDESSA

20 VUOTTA APUNA IHMISTEN ARJESSA

Yli 20-vuotisen toimintamme aikana olemme pystyneet helpottamaan ihmisten turvallista ja viihtyisää kotona asumista monella eri tavalla.

SOITA JA KYSY LISÄÄ:

040 194 9844 WWW.HOIVEA.FI

TERVETULOA MUISTIVIIKON TAPAHTUMIIN Ma 18.9. klo 17-18.30 Yleisöluento Muistisairauden monet kasvot. ODL Wegelius-Sali, Albertinkatu 16. Puhujana Minna Hietakangas Muistiliitosta Ti 19.9. ”On hetki rakkauden” -konsertit. Sekakuoro Siltojen laulu. Suvi Leinonen (piano, laulu, kuoronjohto), Sisko Leinonen (laulu), Mervi Vainio (runonlausunta) Vapaa pääsy. Käsiohjelma 5€. Klo 13.30 Hiirosenkodin juhlasali, Merikotkantie 5 klo 18.00 Myllyojan seurakuntasali, Koivumaantie 2 Ke 20.9. Muistiyhdistys tavattavissa järjestöpisteellä OYS:ssa (B1 aula) klo 8.30-11.30 sekä iltapäivällä Kontinkankaan, Tuiran ja Myllyojan hyvinvointikeskuksissa.

Ke 20.9. klo 13 Muistijumalanpalvelus Kempeleen kirkossa. To 21.9. klo 12-14. Maailman Alzheimer-päivän tapahtuma Kauppakeskus Valkean lavalla. Tapahtumassa musiikkia, ohjelmaa sekä Vuoden 2017 Välitä-palkinnon luovutus. Pe 22.9. klo 12-14 Avoimet ovet ja Vohvelikahvila Muistiyhdistyksen tiloissa Pakkahuoneenkatu 15 a 5 (Puistolan talon 3. krs). Vohvelikahvit 2€. Su 24.9. klo 10 Muistijumalanpalvelukset Karjasillan, Oulunsalon ja Limingan kirkoissa sekä Muhoksen seurakuntatalolla. Jumalanpalveluksen jälkeen tarjolla kirkkokahvit.

Oulun Seudun Muistiyhdistys toimii muistiperheiden tukena. Tervetuloa tutustumaan vireään toimintaamme! Seniorimessuilla olemme tavattavissa osastolla B24. www.osmy.fi p. 044 0332 992

TakeTen -kasvojumppa

Ryhtiä kasvoille!

TakeTen -kasvojumppa

- Kiinteyttää ja kuntouttaa veltostunutta ihoa - Rypyt ja juonteet loivenevat, kasvoja kohottava vaikutus on konkreettinen - Kalpeat ja väsyneet kasvot saavat elinvoimaisen värin - Vaalentaa punottavaa ihoa - Turvonneille silmänalusille - Atooppiselle iholle, couperosalle ja akneen - Kasvohalvauksen kuntoutukseen - Pään- ja niskasäryn hoitoon, migreeniin - Purentakireyksien hoitoon

50€

Kauppurienkatu 12, 4 krs. 90100 Oulu | P. 08 3113 272 | www.kauneushoitolakirsikka.fi

Matti Kyllösen uutuuskirja seniorimessuilla:

Kova kovaa vastaan

Erillinen Pataljoona 16 talvisodassa 1939–1940 194 s. ISBN 978-952-68734-0-4. Hinta 35,00 Koillismaan miesten sankarillinen taistelu Alassalmelta Juntusrantaan. Tilaukset: mattia.kyllonen@gmail.com tai puh. 0500-583 329 ITÄ-KARJALAN KUSTANNUS OY


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 11


12 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Ok-talosta muuttava tarvitsee tilaa kerrostalossakin

SykSy

tuli konttiin. UUSI SESONKI ON JO ESILLÄ.

Kun ostat Kontista, tuet samalla Punaisen Ristin tärkeää avustustyötä Suomessa ja maailmalla.

YIT Koti Asuntomyynnin toimisto sijaitsee Paulaharjuntie 20:ssa rakennuksen takaosassa. Myyntineuvottelija Raija Koistinen, myyntipäällikkö Teuvo Haverinen ja myyntisihteeri Reetta Muje suuntaavat Oulun Seniori-Messuille senioreille sopivia asuntoja esittelemään.

– OULUUN on rakennettu viime aikoina paljon pieniä asuntoja. Senioripariskunnat kaipaavat kuitenkin tilaa. Siksi YIT on rakentanut myös suurempia koteja, kertoo myyntineuvottelija Raija Koistinen YIT Koti Asuntomyynnistä Oulusta. – Näitä tilavampia perheasuntoja on valmiina As Oy Aleksanterinpuistossa Kyösti Kallion puiston sylissä, lähellä kaikkia palveluita, lisää myyntipäällikkö Teuvo Haverinen. – As. Oy Aleksanterinpuiston kodit ovat muuttovalmiita. Luvassa on huolettomia eläkepäiviä vaikkapa omakotitalosta muuttaville. Lumitöitä pääsee karkuun hieman isompaankin asuntoon, Haverinen lupaa. Koistinen muistuttaa, että kolmas huone on hyvä kaukaa tulevien läheisten yöpyessä vanhempiensa luona. Haverinen jatkaa, että As.

Oy Aleksanterinpuistossa on huomioitu esteetön kulkeminen. Käytävät ja hissit ovat tilavia, ja niissä on helppo kulkea myös pyörätuolilla. Lämmin autohalli sijaitsee talon alla. – Sijainti on yksi Oulun kauneimpia. Ulkoiluun on hyvät mahdollisuudet: kävelyreitit ja pyörätiet kulkevat vierestä. Merenrantakin on

As. Oy Aleksanterinpuiston huoneistoissa on on tilavat lasitetut parvekkeet.

la, Kokkolassa ja Meri-Lapissa. Pyhäjoelle nousee parhaillaan pitäjän ensimmäinen kerrostalo. – Toivottavasti pian pääsemme myös rakentamaan Kempeleen keskustaan omalle tontille uusia kerrostalokoteja. Näitä on todella odotettu, hän toteaa. – Kempeleen uusi kohde on esittelyssä Seniori-Messuilla Oulussa. Lanseeraus on messujen jälkeisellä viikolla, mutta kiinnostuneiden nimiä kerätään jo messuilla, Teuvo Haverinen lupaa. Messuilla kerrotaan myös Kempeleen kohteesta tarkemmin. Oulussa on Myllyojalle suunnitteilla kaksi hanketta, jotka saadaan tarvittaessa hyvinkin pian rakenteille. – Myllyojan tulevat kodit ovat lähellä kaikkea. Ihan vieressä on kauppa, terveyskeskus, apteekki, kirjasto, linjaautopysäkki, Raija Koistinen luet­telee.

Asiakkaille autopaikka oven edessä. Vastaanotto auki myös lauantaisin.

Asiakkaille autopaikka ov Vastaanotto auki myös la OTAMME

Minna Huotari

erikoishammaslääkäri protetiikka ja purentafysiologia

Lähin Kontti-kierrätystavaratalosi: Jääsalontie 12, Oulu, p. 040 1390 731 Avoinna ma-‒pe 9-‒18, la 9-‒16 kontti.punainenristi.fi facebook.com/SPRKontti

aivan lähellä. –Yhtiössä on tarjolla kolmen ja neljän huoneen koteja, pinta-alaltaan 65–98 neliötä. Asunnoissa on tilavat lasitetut parvekkeet. Koteihin pääsee kiinni pienellä rahalla, koska taloyhtiön laina on neuvoteltu valmiiksi, Haverinen lisää. YIT on viime vuosina rakentanut tilavia asuntoja myös Raahessa, Pyhäjoel-

Minna Huotari

erikoishammaslääkäri protetiikka ja purentafysiologia

HLL Erja Vesterlund

Erja Vesterlund hammaslääkäri

Katriina Järvelä hammaslääkäri

HLL Kati Porma ja UUSIA POTILAITA

suuhygienisti Anu Ojalehto vastaanot

HLL Katisuukirurgiset Pormapalvelut: jaVÄLIPHLLÄIVVäinö ÄT! Kur

EHL Minna Huotari ( PROTETIIKKA ja purentafysiologia Asiakkaille) autopaikka oven edessä. IVÄT! VÄLIPÄ OTAMME HLL Kati Porma ja EHL, suukirurgi Väinö Kurttila Vastaanotto auki myös lauantaisin. UUSIA Anu Ojalehto vastaanotolla, Kaja Leskinen ErjaHLL Vesterlund taisuuhygienisti 044 7388 689Väinö suukirurgiset palvelut: HLL Kurttila POTILAITA suukirurgiset palvelut: HLL Väinö Kurttila hammaslääkäri HLL Emilia Ollikainen OTAMME Asiakkaille oven autopaikka oven edessä. Asiakkaille autopaikka edessä. HLL Seija Peltoperä UUSIA POTILAITA VÄLIPÄIVÄT! auki myös lauantaisin. HLL Kati Porma ja Erja VesterlundVastaanotto HLL Kati Porma protetiikka ja purentafysiologia hammaslääkäri hammaslääkäri hammaslääkäri suuhygienisti Anu Ojalehto vastaanotolla, Suuhygienisti Anu Ojalehto OTAMME

HLL Katriina Järvelä

suukirurgiset palvelut: HLL V

Asiakkaille autopaikka oven edess suukirurgiset palvelut: HLL Väinö Kurttila Vastaanotto auki myös lauantaisin OTAMME ÄIVÄT! Minna Huotari

erikoishammaslääkäri Vesterlund Asiakkaille autopaikkaErja oven edessä. protetiikka ja purentafysiologia hammaslääkäri

Katriina Järvelä

UUSIA POTILAITA

VÄLIP

HLL Kati Porma ja UUSIA POTILAITA Asiakkaille autopaikat suuhygienisti Anu Ojalehto vastaanotolla, erikoishammaslääkäri Erja Vesterlund Katriina Järvelä tai 044 7388 689 protetiikka ja purentafysiologia Koulukadun hammaslääkärit hammaslääkäri hammaslääkäri OTAMME 2 ja 14 sisäpihalla. UUSIA POTILAITA Minna Huotari suukirurgiset HLL Väinö Kurttila erikoishammaslääkäri Erja Vesterlund Katriina Järvelä Koulukatu 5, 90100 Oulu Vastaanotto auki tai 044 7388palvelut: 689 protetiikka ja purentafysiologia hammaslääkäri hammaslääkäri myös lauantaisin. Asiakkaille autopaikka oven edessä. IVÄT! VÄLIPÄ Puhelin 371 100 tai 044 7388 689 HLL Kati Porma ja EI TOIMISTOVastaanotto auki myös lauantaisin. Minna Huotari Anu Ojalehto vastaanotolla, MAKSUJA www.koulukadunhammas.fi tai 044 7388 689 erikoishammaslääkäri Erja Vesterlund taisuuhygienisti 044 7388 689 suukirurgiset palvelut: HLL Väinö Kurttila protetiikka ja purentafysiologia hammaslääkäri Minna Huotari

Vastaanotto auki myös lauantaisin.

hammaslääkäri

tai 044 7388 689


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 13

Testivoittaja Sievin FlexStep-pohja on vahvasti mukana myös uudessa mallistossa. – Autamme asiakkaitamme löytämään heille sopivat jalkineet, lupaa Terhi Vähäsalo Sievi Shopista.

Pohjan pito tärkeää talvisään kengissä SYKSY ja talvi ovat iäk-

käämmille ihmisille monesti haasteellista aikaa. Iän myötä jalkaterä saattaa olla leventynyt, ja lisäksi voi olla hankalaa kumartua, ja siksi sopivia ja helposti jalkaan sujautettavia kenkiä voi olla vaikea löytää. – Talven lähestyessä kysytään tilavia, lämpimiä ja pitäväpohjaisia kenkiä. Trendikäskin kenkä voi kyllä olla tilava ja myös lämmin, tietää yrittäjä Terhi Vähäsalo Sievi Shopista. – Talvimallistoa suunniteltaessa Sievin Jalkineella on kuunneltu asiakkaiden toiveita herkällä korvalla, hän jatkaa. Ammatti- ja turvajalkineiden kehittäjänä tunnettu Sievin Jalkine on Vähäsalon mu-

kaan soveltanut alan uusinta teknologiaa myös vapaa-ajan jalkineisiin. – Kaikissa Sievin vapaa-ajan kengissä on joko GripStep tai FlexStep -pohja. GripStep-pohja pitää hyvin etenkin kovilla pakkaskeleillä, ja FlexStep-pohja on parhaimmillaan nollakelien molemmilla puolilla, Vähäsalo kertoo. Terhi Vähäsalo on iloinen siitä, että Sievi on muistanut erityisesti myös iäkkäämpiä kengänkäyttäjiä. – Kiinnostavimmat uudet mallit ovat Sievi Shopien yksinmyynnissä. Kivaa, että syksyyn tulee taas uusia värejä. Yksi tuleva trendiväri on lila, hän sanoo. Osa Sievin kengistä on Sievi Shopien omia malleja. Ne ovat Sievin suunnittelemia

ja valmistamia, mutta niitä saa vain Sievi Shop -myymälöistä ja verkkokaupasta sievishop. fi. Sievi Shop on Sievi Jalkine Oy:n valtuuttama jälleenmyyjä, jolla on verkkokaupan lisäksi kymmenen myymälää eri puolilla Suomea.

Sopivia malleja iäkkäille

– Sievin XL-lestin mallisto on laajentunut viime vuodesta. Mukaan on tullut uusia nuorekkaita ja trendikkäitä malleja, jotka iäkkäämmänkin ihmisen on helppo pukea jalaan, Vähäsalo kuvailee. – XL-lestiseen sarjaan on tullut naisille uutuutena

sekä yksi- että kaksitarrainen kenkä GripStep-pohjalla. Kaksitarrainen Ella on oikein lämmin, sillä siinä on villavuori. Ella-kenkä aukeaa hyvin laajasti: se on helppo pukea jalkaan vaikka kumartuminen olisikin jo kankeaa. Hyvin aukeava kenkä on helppo sujauttaa jalkaan, vaikka autettava istuisi rullatuolissa, Vähäsalo kiittää. – Miesten Mikael -vetoketjunilkkuri on saanut rinnalleen leveämmällä lestillä varustetun Kasperin. – Naisten talvikengissä uutuutena on nuorekas kiilakanta: uutta väriä ja ilmettä, lisää nuorekkuutta. Kiilakorolliset pitkävartiset saapikkaat ovat hyvin naisellisia, Terhi Vähäsalo kertoo.

APTEEKIN TERVEYSPISTE OULUN III HANSA APTEEKKI

AJANKOHTAISTA ROKOTUKSET/INJEKTIO (20 min.)

18€

AJANKOHTAISTA KORVAHUUHTELU (30min.)

25€

APTEEKIN TERVEYSPISTE

OULUN III HANSA APTEEKKI - Limingantullin Prisma Nuottasaarentie 1, 90400 Oulu p. 040 750 7205, www.oulunhansaapteekki.fi

Isot kevyesti rullaavat pyörät Tilava kori Reilusti jalkatilaa Pituus vain 112 cm Kantavuus 150 kg

Kotimainen valmistaja vuodesta 1928 E.S. Lahtinen Oy, Seinäjoki p. (06) 4299 400 | esla@esla.fi Lähin ESLA-liikuntavälineiden jälleenmyyjä ja verkkokauppa osoitteessa www.esla.fi


14 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Vapaaehtoistyö muistikaverina tarjoaa Elisalle pysähtymistä ja rauhoittumista arkeen.

Muistikavereilla on aikaa pysähtyä yhdessä

MUISTIKAVERIKOULUTUKSEN järjestettivät vuosi sitten

ensimmäisen kerran Oulun Seudun Muistiyhdistys ja Asiantuntija- ja tukikeskus Pohjois-Pohjanmaan Muistiluotsi. Koulutus herätti laajaa kiinnostusta. Nyt Muistiyhdistyksessä toimii monta uutta aktiivista muistikaveria muistisairaiden ja heidän perheidensä tukena. Muistiyhdistys tarjoaa myös monia muita toimintamuotoja niin muistisairaille ja heidän perheilleen kuin vapaaehtoisillekin. Elisa Tervonen on toiminut Muistiyhdistyksen vapaaehtoisena muistikaverina viime talvesta lähtien. Muistikaverin tehtävässä Tervonen ulkoilee yhdessä 80-vuotiaan Parkinsonin tautia sarastavan miehen kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti. – Välillä tapaamme pari kertaa viikossa, välillä taas tapaamisten välillä voi vierähtää parikin viikkoa esimerkiksi ystäväni intervallihoitojaksojen aikana, Tervonen kertoo. – Kuljemme yhdessä ulkona usein parikin tuntia kerrallaan. Juttelemme niin kuulumisista kuin muistoista. Ehkä parasta muistikaveriudessa minulle onkin päästä kuulemaan ystäväni tarinoita, Tervonen tuumii. Elisa Tervosen ystävän puoliso toimii ystävän omaishoitajana. Ulkoiluhetket tarjoavatkin myös puolisolle hetken omaa aikaa. – Olen aina ollut kiinnostunut vanhustyöstä ja muistiasioista. Aiemmin olen toiminut vapaaehtoisena kaveritoiminnassa muun muassa

Muistikaveri Elisa Tervonen ulkoilee säännöllisesti 80-vuotiaan parkinssonintautia sairastavan ystävänsä kanssa. Tervoselle muistikaveritoiminta tarjoaa hengähdystauon kiireistä arjesta.

SPR:n kautta. Tällainen sosiaalinen vapaaehtoistyö tarjoaa hyvää vastapainoa työlleni, joka on päätetyöskentelyä. Oli oma toiveeni, että voisimme nimenomaan ulkoilla. Minulle muistikaverina toimiminen edustaa tärkeää pysähtymistä arjessa, sellaista hitaampaa olemista. Saan siis vapaaehtoistyöstä tosi paljon voimavaroja myös itselleni, Tervonen summaa. Muistikaveri Elisa Tervonen on työikäinen nuori ihminen. Muistiluotsiohjaaja Minna Kaltio kertoo, että muistikaveritoimintaan toi-

vottaisiin mukaan lisää nuoria ja erityisesti myös miehiä. – Muistiyhdistyksen vapaaehtoistoiminnassa on mukana paljon eläkeikäisiä naisia. Monet heistä ovat saattaneet alunperin tulla mukaan toimintaan muistisairaan omaisen kautta, ja jatkaneet toimintaa vapaaehtoisina kenties esimerkiksi oman muistisairaan omaisen kuoleman jälkeen. Vapaaehtoisten työpanos yhdistyksessämme on todella merkityksellinen ja arvokas. Olisi kuitenkin mukavaa, jos vapaaehtoisporukka kasvaisi jatkossa entistä mo-

Kaveritoiminnassa esimerkiksi pyritään muodostamaan kaveruspareja, joilla on yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Kaveritoiminnan lisäksi Muistiyhdistyksessä voi toimia esimerkiksi erilaisten kerhojen tai Muistikahviloiden vetäjänä. Ryhmissä ja Muistikahviloissa voidaan keskustella vertaistuellisesti, mutta myös touhuta yhdessä kaikenlaista laidasta laitaan ryhmäläisten kiinnostuksen mukaan: – Jäsenemme kaipaavat jatkuvasti enemmän aktiivista toimintaa, esimerkiksi erilaisia kädentöitä, pelaamista ja vaikkapa liikuntaa ja musiikkia halutaan harrastaa yhdessä vertaisporukan kanssa. Vapaaehtoiset voivat hyödyntää omaa osaamistaan laajasti, Kaltio kertoo. Yhteensä Muistiyhdistyksellä on tällä hetkellä noin 70 vapaaehtoista. Kaltio kiittelee myös muiden oululaisten järjestöjen kanssa

muun muassa Vares-vapaaehtoisverkoston kautta tehtävää yhteistyötä, joka laajentaa toimintamahdollisuuksia. – Uusi vapaaehtoistoimintamuoto yhdistyksessämme on mahdollisuus toimia koulutettuna aivoterveyslähettiläänä. Aivoterveyslähettiläät voivat vierailla esimerkiksi eläkeläis- ja muissa järjestöissä luennoimassa aivoterveyden ylläpitämiseen ja sitä kautta muistiongelmien ehkäisemiseen liittyvistä asioista. myös tänä syksynä kaksi Yhdessä kohti aivoterveyttä -kurssia aivoterveydestään kiinnostuneille yhteistyössä Oulu-opiston kanssa, Kaltio vinkkaa. – Kursseja ohjavat koulutetut aivoterveyslähettiläät. Syksylle järjestetään sekä Ouluun että Kuusamoon aivoterveyslähettiläskoulutukset, jos on toiminnasta kiinnostunut.

ANITTA ISO-MARKKU

nimuotoisemmaksi. Erityisesti kaveritoimintaan toivottaisiin mukaan myös miehiä, koska monet muistikaveria kaipaavat muistisairaat ovat itse miehiä, ja kaipaavat nimenomaan mieskaveria, Kaltio kertoo.

Vapaaehtoiselle sopivaa toimintaa

Muistiluotsiohjaaja Minna Kaltio kertoo, että Muistiyhdistyksessä vapaaehtoiset voivat itse vaikuttaa siihen, millaiseksi heidän vapaaehtoistoimintansa muodostuu.

Muistikaveri Elisa Tervonen ja muistiohjaaja Minna Kaltio kahvittelevat Oulun muistiyhdistyksen toimistolla.

Muistiparkissa eivät unohtelut haittaa MUISTIPARKKI on Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:n ostopalveluna Oulun kaupungille järjestämää päivätoimintapalvelua pääasiassa työikäisenä muistisairauteen sairastuneille. Osallistujat ovat noin 40–75-vuotiaita. Muistiparkissa kokoontuu yksi ryhmä jokaisena arkipäivänä. Kussakin ryhmässä on noin kahdeksan osallistujaa ja kaksi päivätoiminnanohjaajaa. Ryhmät kokoontuvat noin klo 9–15 välisenä aikana, ja kukin voi tulla paikalle oman muun aikataulunsa puitteissa. – Pyrimme muodostamaan ryhmät niin, että muodostuu samankaltaisista asioista kiinnostuneita ja henkilökemialtaan toimivia porukoita. Käytännössä toimintaan on nyt muodostunut yksi naisten ryhmä, yksi miesten ryhmä ja sekaryhmiä, esittelee Muistiparkin vastaava päivätoiminnanohjaaja Miia Kammonen. Muistiparkki-päivää rytmittää monipuolinen muistia aktivoiva ohjattu toiminta, aamupala, lounas ja päiväkahvit. Ryhmät kokoontuvat tilavassa ja kodikkaassa tilassa Isokadulla, mutta tekevät myös paljon retkiä lähiympäristön kohteisiin ja joskus kauemmaskin. – Päivätoiminnan sisältö riippuu paljon kunkin ryhmän mielenkiinnon kohteista; jois-

sakin ryhmissä tehdään kädentaitojuttuja paljon, toisissa taas ollaan innostuneita tietovisailusta. Voimme harrastaa myös liikuntaa, meillä on kuntosalivuorokin. Aamukahvittelun yhteydessä voimme esimerkiksi lukea

yhdessä sanomalehtiä ja keskustella ajankohtaisista asioista, päivätoiminnanohjaaja Katja Komulainen kertoo. –Tänä syksynä Oulun seudun kaverikoirat vierailevat vuorotellen rapsuteltavana kaikis-

sa päiväryhmissämme. Lisäksi tietysti mahdollisuus vertaistuellisiin keskusteluihin on ryhmäläisille tärkeää, hän listaa. – Paljonhan me myös täällä nauretaan ja vitsaillaan. Tämä on semmoinen paikka, ettei haittaa, vaikka kertoisi saman vitsin kolmeen kertaan – päin vastoin, paremmin uppoaa, eräs tiistain naisten ryhmän jäsenistä täydentää ja muita naurattaa. Lempeä vitsailu muistiongelmista on selvästi osa tämän ryhmän vertaistuellista dynamiikkaa. – Itselleni tässä toiminnassa tärkeitä on, että on paikka, minne tulla, että ei vaan jää kotiin yksin mököttämään. Tätä kautta olen saanut uusia ystäviä ja rytmiä elämään, toinen ryhmäläinen kertoo. – Ihanaa ryhmässä on se, ettei tarvitse jännittää mokaileeko muistiongelmien vuoksi. Olen käynyt täällä nyt jo useamman vuoden enkä vieläkään muista kenenkään nimeä, mutta tässä ryhmässä se ei onneksi haittaa, siitä ei loukkaannuta, kertoo ryhmän nuorin jäsen 44-vuotias muistisairas nainen. – Olen tällä hetkellä ryhmän nuorin jäsen, ja haluan kannustaa muitakin nuorempia muistisairaita lähtemään mukaan Muistiparkki-ryhMuistiparkin tiistain kerholaiset tekevät aamukahvin juomisen ohessa katsauksen päivän sanoma- miin. Täällä on ihanaa porukkaa ja saan olla juuri sellainen kuin on, hän summaa. lehteen ja keskutelevat ajankohtaisista tapahtumista, niiden herättämistä ajatuksista ja tunteista.


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 15

Suun terveys parantaa elämänlaatua JO KESKI-IÄSSÄ kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mihin päin suun terveys on menossa. – Esimerkiksi ientulehduksen osalta kehitys jatkuu ikääntyessä huonompaan päin, mikäli infektioita suussa jo on eikä niitä hoideta. Jos tilanne on heikennyt vuosien ajan, on aika panostaa enemmän hampaiden hoitoon ja suun terveyteen, opastaa hammaslääkäri Ville Saarenpää Suomen Terveystalo Oy:stä Oulusta. Seniori-ikäisten ja ikääntyneiden kannattaa Saarenpään mukaan käydä tarkastuttamassa hampaiden ja ikenien kuntoa säännöllisesti ja joskus jopa useammin kuin nuorella iällä. – Tarkastuskäynneillä selviää, millaista hoidettavaa suussa on, mihin päin suun terveys on menossa, ja voidaan sopia hoitosuunnitelmasta yhdessä hammaslääkärin kanssa. Ville Saarenpää korostaa, että suun infektioita ja niistä johtuvia vielä suurempia yleisterveydellisiä riskejä kannattaa välttää. Suun infektioiden tiedetään liittyvän ainakin esimerkiksi diabeteksen, aivoinfarktin ja sydän- ja verisuonisairauksien esiintymiseen. – Kunnollisen purennan säilyminen parantaa elämänlaatua. Hyvä että suussa olisi riittävästi hampaita, jotta iän karttuessa puhuminen ja syöminen onnistuisi edelleen, ei tuottaisi kipuja ja olisi miellyttävää. Purennan ylläpitäminen on seniori-ikäisille tärkeää. – Meillä mennään aina asiak­kaan yksilöllisen tilanteen mukaan. Kaikki palvelut ovat saatavilla ja vastaanotolla mennään aina terveys edellä kokonaisvaltaista hoitosuunnitelmaa kohti, Ville Saarenpää Suomen Terveystalosta painottaa. – Terveystalossa on edustettuna kattavasti kaikki hammaslääketieteen erikoisalat. Voimme toteuttaa lähes kaikki hammaslääketieteelliset hoitotoimenpiteet omilla resursseillamme. Koska täällä

Seniorin kannattaa tarkistuttaa hampaat useammin kuin nuorempana

hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset Saaristonkatu 27, Oulu P. 08 311 4444

MONIPUOLINEN PALVELU

distetaan. Kun teemme jonkin uuden rakenteen, opastamme potilasta käyttämään sitä ja pitämään sen puhtaana, Saarenpää kertoo.

AVAIMET

Plakki on merkki ongelmista

Suuhygienisti Laura Lähdemäki ja hammaslääkäri Ville Saarenpää Suomen Terveystalo Oy:n Oulun vastaanotolla tutkivat asiakkaan suun terveyttä, millainen hoitosuunnitelma on tarpeen tehdä. Saarenpää esittelee Terveystalon palveluita Seniori-Messuilla ja luennoi lavalla implanteista ja protetiikasta.

on myös sairaala, myös isompia toimenpiteitä kuten nukutushammashoitoa on mahdollista tehdä. Erikoissairaanhoitoa tarvitsevat potilaat lähetämme OYS:iin.

Suuri merkitys yleisterveydelle

– Suun terveydellä on suuri merkitys yleisterveydelle. Ikenien ja hampaiden juurten tulehdukset ja infektiot aiheut­tavat suuren riskin riskejä yleisterveydelle, Ville Saarenpää toteaa. – Varsinkin, jos on jo yleisterveydellisiä sairauksia

kuten diabetes tai reuma, tai jos on laitettu tekoniveliä tai tehty sydäntoimenpiteitä, on hyvin tärkeää, että suussa ei ole minkäänlaisia infektioita. Iän myötä ongelmat suussa muuttavat muotoaan. – Lapsuudessa ja nuoruudessa on useammin reikiintymistä ja viisaudenhampaiden kanssa ongelmia. Mutta ikääntymisen myötä tahtoo olla niin, että hampaisto kuluu, hampaita kenties menetetään ajan myötä, ja purentaan ilmenee ongelmia, hän vertaa. – Vuosikymmenten saatossa etenevä ientulehdus eli parodontiitti syö hampaiden

Onnea Leevi! to 28.9. klo 19 Madetojan sali

Konsertissa kuullaan Madetojan säveltämiä kappaleita sekä katkelmia Madetojan ja Onervan kirjeenvaihdosta.

KAUSIKONSERTTI

KAI ILKKA

Markus Lehtinen kapellimestari Anna Saaritsa mezzosopraano Janne Raudaskoski kertoja Jenni Kinnunen käsikirjoitus Liput 25 / 20 /10 € (+ toimituskulut) Jälkikaiku konsertin jälkeen ravintola Preludissa

Waltteri Torikka ke 8.11. & to Madetojan sali

9.11. klo 19

Heikki Elo kapellimestari Waltteri Torikka laulu Liput 35 / 30 /15 € • Oulu Sinfonian kausiasiakkaat 30/25 € (+ toimituskulut)

www.oulusinfonia.fi

kiinnityskudosta, jolloin infektiot alkavat päästä hampaan ja ikenen välistä luuhun, ja hampaat voivat jopa pudota pois. – Hampaat myös kuluvat, täytteiden kunto heikkenee, jolloin on jouduttu asentamaan irtoproteeseja, siltoja, elinkaaren loppupäätä lähestyessä tilanne on erilainen kuin se nuoruudessa on ollut. On tärkeää, että ihmiset ikääntyessäänkin pystyvät ja osaavat puhdistaa myös kaikki ne rakenteet, mitä suuhun on asennettu. – Potilaan täytyy tietää, minkälaisella välineellä sitä huolletaan ja puh-

– Kun käden motoriikka ja kognitio heikkenee, suun puhdistaminenkin alkaa heiketä. Hampaisiin alkaa kertyä plakkia, ja kun ikenet ovat jo vetäytyneet, hampaan juuret alkavat reikiintymään. Juurista reikiä on paljon hankalampi korjata kuin kruunuista. Tämä koskee sekä kotona asuvaa että palvelutaloasumista, Ville Saarenpää huomauttaa. – Kun väki vanhenee ja palvelutaloihin muutetaan, on varmistuttava siitä, että itse pystyy puhdistamaan hampaat, ja jos ei pysty, jonkun muun se täytyy tehdä. Hampaiden puhdistuksen seuraaminen jää palvelutaloissa henkilökunnan ja kodeissa läheisten vastuulle. Tarvittaessa on lähdettävä yhdessä hammaslääkäriin. – Omaisilla ei ole juuri muutakaan keinoa kuin aktiivisesti kysyä, tarkastaa onko hampaita puhdistettu, ja jos on proteeseja, onko ne puhdistettu. Jos suussa on plakkiongelmaa, on todennäköisesti muutakin ongelmaa. Jos seniori ei ole käynyt hammaslääkärissä kolmeen neljään vuoteen, olisi jo syytä käydä tarkistuttamassa suu ja tehdä pitkän tähtäimen suun tervey­ denhoidon sunnitelma, hän kehottaa.

Osaa auttaa Opi ensiapua kurssilla

Lisätietoa: Suomen Punaisen Ristin lähin piiritoimisto tai 020 701 2376 (arkisin klo 9-16, matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min)

punainenristi.fi/ opi-ensiapua

SPR_Osaa_auttaa.indd 1

02/06/2017 9.53


16 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Viihtyisää senioriasumista ja palvelut helposti saatavilla Caritas-Koti Taka-Lyötyssä sijaitseva palvelutalo, jossa 102 vuokrattavaa asuntoa ja monipuolinen palvelutarjonta.

Metsolan Kartano Puolivälinkankaalla sijaitseva monipuolinen ikäihmisten palvelutalo, jossa 139 vuokrattavaa asuntoa.

Caritas Matriiti Tuirassa sijaitseva viihtyisä palvelutalo, jossa 62 vuokrattavaa asuntoa.

Metsolan Hovi Rivi- ja kerrostaloasuntoja rauhallisella alueella Oulun Hintassa.

Caritas Sonaatti Taka-Lyötyssä sijaitsevassa kerrostalossa monen kokoisia vuokrattavia asuntoja.

Oulun Rohdos Esteettömiä senioriasuntoja Oulun keskustassa.

Kaikkiin kohteisiin on saatavilla Caritas Härkälinna Caritaksen monipuoliset Viihtyisiä vuokra-asuntoja uudessa kerrostalossa Oulun Limingantullissa. kotihoitopalvelut!

Tiedustelut: Palveluohjaaja Anna-Leena Kallio 040 769 8615, info@caritaslaiset.fi www.caritaslaiset.fi


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 17

Liikunta edistää ikääntyvän ihmisen aivoterveyttä ja hidastaa myös muistisairauden etenemistä. FYSIOS Oulun fysioterapeutti Johanna Jukuri on erikoistunut ikäihmisten fysioterapiaan ja fysioterapeutti Peetu Rytkönen auttaa heitä tuki-ja liikuntaelinfysioterapian keinoin. – Asiakas voi valita oman elämäntilanteensa ja mieltymyksensä mukaan joko yksilö- tai pienryhmämuotoisen fysioterapian – tai käydä vaikka sekä ryhmässä että yksilöfysioterapiassa. Voi myös aloittaa muutamalla yksilöfysioterapiakäynnillä ja siirtyä niistä pienryhmään liikkumaan. Nämä fysioterapian toteutusmuodot tukevat erinomaisesti toisiaan, Peetu Rytkönen vinkkaa. – Pariskuntien ja kaverusten kannattaa hyödyntää mahdollisuus tulla fysioterapiaan yhdessä; siinä syntyy säästöä ja yhdessä harjoitteleminen motivoi. Liikkeitä voidaan soveltaa niin, että ne hyödyntävät esimerkiksi sekä muistisairasta että hänen omaishoitajaansa. Tämä voi olla lähentävä yhteinen harrastus, Johanna Jukuri kannustaa.

Aivot jumppaavat muun kehon mukana

– Liikunta lisää aivojen verenkiertoa ja aivosolujen välisiä yhteyksiä, Jukuri kertoo. – Aivoterveyden kannalta liikuntaa olisi tärkeää harrastaa koko elämän ajan. Muistiongelmien ilmetessä on sitä parempi, mitä aiemmin lähtee

Liikunta ja aivoterveys kulkevat käsi kädessä

seen ja muistisairaiden potilaiden kuntouttamiseen fysioterapian keinoin. Hän ohjaa senioreja yhden tai kahden asiakkaan fysioterapiatapaamisissa. Fysioksella fysioterapiaa voidaan järjestää esimerkiksi pariskunnalle tai kaveruksille. Peetu Rytkönen taas yksilöfysioterapian lisäksi ohjaa Fysioksen Keskustan toimipisteessä Kansankadulla fysioterapeuttisia liikuntaryhmiä mm. Senioreille. Pienryhmissä on maksimissaan 8–10 osallistujaa, jolloin ohjaus onnistuu yksilöllisestikin. Fysioksen Keskustan toimipisteessä liikuntaryhmäläisten käytössä ovat erityiset paineilmalla toimivat kuntosalilaitteet, joilla harjoitteleminen on turvallista ja monipuolista.

ANITTA ISO-MARKKU

Fysioksella sosiaalisuuden kokonaisvaltaisesti hoitava vaikutus nähdään tärkeänä osana fysioterapiaa. Tässä kuvassa Fysios Oulun työntekijät ja asiakkaat viettävät leppoisaa kesäpäivää Fysioksen kesätapahtumassa Oulujoen rannalla. Tapahtumassa muun muassa purjehdittiin kanotein, kalasteltiin, pelattiin mölkkyä ja nautittiin kiireettömästä yhdessäolosta.

aktiivisesti liikkeille. Kivun, jäykkyyden tai tasapaino-ongelmien alkaessa rajoittaa liikkuvuutta olisi tärkeää hakeutua fysioterapiaan nopeasti, jotta tilanne ei pääse kroonistumaan ja pahenemaan – jolloin aivoterveys alkaa liikkumattomuuden vuoksi kärsiä, Jukuri summaa. – Jos liikkuminen tekee kipeää, liikkeet sovelletaan asiakkaalle sopiviksi. On tärkeää oppia erottamaan ”huono” kipu liikunnan aiheuttamasta ”vasteesta”, joka on niin sanotusti ”hyvää kipua”. Fysioterapiatapaamiset antavat asiakkaalle hyvän pohjan myös itsenäiseen treenaamiseen kotona tai vaikkapa kunnan tai yksityisellä kuntosalilla, Rytkönen kannustaa. – Liikunnan tulee tuottaa

mielihyvää niin motivaation kuin aivoterveyden tueksi. Niin pienryhmä- kuin yksilö- ja parimuotoisessa fysioterapiassa etsitään itse kullekin sopivaa tapaa liikkua niin, että harjoittelu ei ole vastenmielisen vaikeaa, mutta tuottaa tuloksia. Tulokset näkyvät arjessa tasapainon, lihaskunnon ja oman toimintakyvyn ja sitä kautta itseluottamuksen paranemisena, Jukuri pohtii. Jukuri ja Rytkönen kertovat, että niin yksilö-, parikuin pienryhmäfysioterapiassakin aluksi kartoitetaan asiakkaan lähtötasoinen kunto, liikkuvuus ja liikkumiseen liittyvät ongelmat: – Ensin testataan, ettei tarvitse luulla, Rytkönen kiteyttää. – Monelle voi olla myös

positiivinen yllätys, ettei oma kunto olekaan ihan niin huono kuin on luullut. Lisäksi myös seniorit voivat säännöllisellä lihasvoimaharjoittelulla saavuttaa näkyviä tuloksia verrattain nopeasti; tutkimusten mukaan lihasvoima kasvaa kahden kuukauden säännöllisellä harjoittelulla 10–30%, Rytkönen kertoo. Fysioksen pienryhmäliikuntakursseilla osallistujille tehdään kurssin aluksi ja lopuksi standardisoidut kuntomittaukset, jolloin kurssin aikainen kehitys näkyy selkeästi, ja on asiakkaan niin halutessa myös verrattavissa niin valtakunnallisiin kuin kansainvälisiinkin keskiarvotuloksiin. Johanna Jukuri on perehtynyt aivoterveyden edistämi-

Fysioksen fysioterapeutti ohjaa senioriasiakasta kuntosalilaitteiden käyttöön Fysios Oulun Keskustan toimipisteessä Kansankadulla.

Tämän jutun kuvat kuuluvat Mediarautio Oy:n Fysios Oululle tuottamaan fysioterapiapalveluita esittelevään videosarjaan, jota esitetään Oulun Seniori-Messuilla Fysioksen messuosastolla.

Kipututkija Helena Miranda luennoi Oulussa marraskuussa

Lääkäri Helena Mirandan suurta suosiota nauttiasta "Ota kipu haltuun" -kirjasta on otettu vast'ikään uusi painos.

Kuntoutuslääkäri ja työterveyden dosentti, Helena Miranda (LT) saapuu Fysioksen kutsumana Ouluun luennoimaan kipuoireisten asiakkaiden hoidosta ja elämänlaadun parantamisesta 23. päivä marraskuuta. Fysios Oulu järjestää samana päivänä kaksi Mirandan luentoa, joista toinen on ammattilaisille suunnattu kutsuluento ja toinen ilta-aikaan järjestettävä yleisölle avoin luento. Lisätiedot luentopaikasta ja tarkemmasta aikataulusta julkaistaan Fysios Oulun nettisivuilla lähempänä ajankohtaa. Helena Miranda on tullut tunnetuksi muun muassa ”Ota kipu haltuun” -kirjastaan, josta on vastikään julkaistu uusi painos. Työterveyslaitoksen palveluksessa

tutkijana pitkän uran tehnyt Miranda on tutkinut kipua ja opiskellut muun muassa yhdysvaltalaisissa Massachusettsin yliopistossa ja Harvardin Public Health Schoolissa. Miranda on urallaan pyrkinyt muuttamaan niin terveysalan ammattilaisten kuin kipupotilaidenkin ajattelua siitä, miten kipuun ja eteenkin pitkäaikaiseen kipuun tulisi suhtauta. Mirandan viesti on, että vaikka kipu ei aina olekaan poistettavissa, sen kanssa voi oppia elämään kaikesta huolimatta hyvää elämää. Helena Mirandan mukaan kipupotilaalle fysioterapeutin vastaanotto on usein yleislääkärin vastaanottoa parempi vaihtoehto. Miranda kannattaa fysioterapeutin suoravastaanotolle pääsemistä Suomeen lakisääteiseksi kansa-

laisoikeudeksi – Norjassa näin jo onkin. – Se, mitä jokainen kipuoireinen suomalainen tarvitsee ja ansaitsee, on huolellinen oirekartoitus ja kliininen tutkimus kivun syyn selvittämiseksi, selkeät ohjeet ja riittävän seurannan. Lisäksi hän hyötyy rauhallisesta ja empaattisesta kohtaamisesta, kuulluksi tulemisen kokemuksesta. Yksi erinomaisen toimiva keino tähän on fysioterapeutin suoravastaanottotoiminta, Helena Miranda kirjoittaa vast’ikään julkaistussa artikkelissaan ”Suoravastaanotto kipuoireisen asiakkaan hoidossa ja työkyvyn tuessa”. Työfysioterapeutin suoravastaanottoa on kokeiltu eri puolilla Suomea, muun muassa Helsingin kaupungin omassa terveydenhuollossa,

ja kokemukset ovat Mirandan mukaan olleet erinomaisia. – Rohkenen väittää, että esimerkiksi selkäkipuisen kannattaisi jopa välttää pikaista lääkärissä käyntiä silloin, kun ei ole havaittavissa minkään sairauden oiretta. Lääkärille päätyvä kun ajautuu huomattavan suurella todennäköisyydellä syömään lääkkeitä ja lepuuttamaan itseään yli viikon kestävällä sairauslomalla, usein turhaan, Miranda toteaa artikkelissaan. – Fysioterapeutin suoravastaanotto ehkäisee työkyvyttömyyttä tehokkaamin kuin mikään muu yksittäinen tähän asti käytössä ollut toimenpide, hän summaa.

ANITTA ISO-MARKKU


18 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Hammaslääkäriasema Oulun Kruunu sijatsee Peltolan Technopoliksessa, samalla alueella, jossa Nokia toimi aiemmin.

Ystävällinen kohtaaminen on tärkeä osa hammashoitoa

yhdistellen päästään parhaaseen mahdolliseen hoitotulokseen. Haastavissa hampaanpuutoksissa voidaan lopputulosta parantaa oikomishoidolla ennen implantointia ja protetiikkaa. – Oulun Kruunun hammaslääkäriasema sijaitsee Peltolassa, entisellä Nokian alueella, lähellä keskustaa ja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Naapurissamme sijaitsee iso viisikerroksinen ja yhdeksäntasoinen parkkihalli, johon asiakkaamme voivat parkita autonsa ilmaiseksi. Annamme asiakkaalle parkkilipun, jolla hän pääsee parkkihallista ulos maksamatta. – Kanssamme samassa Technopoliksessa toimii myös lounasravintola, jossa asiakas voi samalla reissulla halutessaan pistäytyä, Riitta Jurvelin kertoo.

PELTOLAN Technopoliksessa,

vanhoilla Nokian kulmilla, sijaitseva hammaslääkäriasema Oulun Kruunu panostaa asiakkaidensa viihtyvyyteen. Tilavien hoitohuoneiden kattoihin potilastuolien yläpuolelta voi ihailla taidetta. Violetit kukat ja mieltä rauhoittava kukkaruno tervehtivät makuultaan ylöspäin tiirailevaa potilasta samalla, kun hänen hampaitaan hoidetaan. – Ajatus siitä, että kattoon pitäisi saada asiakkaille jotain katseltavaa, lähti elämään parin asiakkaan mainittua minulle, että onpas teillä tylsän ja teknisen näköinen katto. Harvassa tilassa ihmiset kiinnittävät erityistä huomiota juuri kattoon, mutta hammaslääkärissä asiakas tuijottelee kattoa poikkeuksellisen pitkään, tuumii Oulun Kruunun toimitusjohtaja, suuhygienisti Riitta Jurvelin. – Kävi niin, että kirjaimellisesti juuri kun pohdin, mitä katolle voisi tehdä, minulle soitti opinnäytetyötään tekevä sisustussuunnittelija Ulla Autio. Aution opinnäytetyö käsitteli hoivaympäristöjen sisustusta. Hänen kanssaan ajatus kattotaiteesta lähti sitten lentoon. Keksimme, että monissa kukissahan on terälehdissä kruunukuvio, joka viittaa hauskasti yrityksemme kruunulogoon, Jurvelin kertoo. Hammaslääkärikeskuksen asiakkaita pyydettiin piirtämään odotusaulassa kruunukukkia Oulun Kruunun logon innoittamana. Sisustussuunnittelja toteutti kattoteoksen osat piirrosten pohjalta. – Tilasin vielä kukkien oheen runon kuusamolaiselta mielenterveyshoitaja Sirpa Keräseltä, Jurvelin kertoo. Nyt kattoteokset koristavat kaikkia Oulun Kruunun

Majoitu

Hotellissa tai mökissä

Suuhygienisti Riitta Jurvelin hoitaa asiakasta Oulun Kruunun tilavassa hoitohuoneessa. Valoisa tila ja moderni teknologia tarjoavat hyvät puitteet hoitotyöhön.

hoitohuoneita. Ne helpottavat esimerkiksi hammashoitoa jännittävien asiakkaiden oloa. Kukkien yksityiskohtia tarkastellen ja runoa lueskellen ajatuksensa voi siirtää itse operaatiosta muualle. Monelle asiakkalle hammaslääkärissä käynti on lähtökohtaisesti ennemminkin pakko kuin ilon aihe: suun avaaminen ja hammaslääkärien ja -hoitajien tutkittavaksi ja operoitavaksi asettuminen voi jännittää, vaikkei kärsisikään varsinaisesta hammaslääkärikammosta. Riitta Jurvelin korostaakin asiakkaan hyvän kohtaamisen merkitystä jännityksen purkajana. – On tärkeää, että asiakasta lähestytään ihmisenä, huomioidaan potilas koknaisvaltaisesti ja jutellen, eikä vain käydä hampaiden kimppuun. On tärkeää, että asiakkaalla on hammaslääkäriin ja -hoitajaan sellainen luottamus, että hän keh-

taa kertoa, jos jokin vaikkapa sattuu tai tuntuu epämukavalta. Tarvittaessa asiakkaan kanssa voidaan sopia vaikka käsimerkeistä, joiden avulla voi omaa kuntoa voi ilmaista, vaikkei pystyisikään puhumaan. Hyvät ammattilaiset toki muutenkin seuraavat koko ajan asiakkaan reaktioita, Jurvelin kertoo.

Kaikki erikoisosaajat saman katon alla

Oulun Kruunun vahvuus on, että sen henkilökunnassa ovat edustettuina kaikkien hammaslääketieteen erikoisalojen asiantuntijat, yhteensä neljätoista hammaslääkäriä. Perushammashoidon lisäksi Oulun Kruunu tarjoaa nykyaikaista teknologiaa hyödyntäen asiakkailleen oikomiset, implantit, protetiikan, esteettiset hoidot ja muut erikois-

hammashoidon palvelut. – Meillä hoitotavan valinta perustuu asiakkaan todelliseen tarpeeseen. Koen, että huolella toteutettu perushammastarkastus on yksi tärkeimmistä hammaslääkärin tehtävistä: siinä ammattilainen arvioi esimerkiksi, mitkä mahdollisesti havaittavissa olevat alkavat reiät tarvitsevat välitöntä hoitoa – ja mitä ehkä eivät, Riitta Jurvelin sanoo. – Perushammaslääkäri ohjaa sitten asiakkaan tarpeen mukaan spesialisteille. Meillä etuna on, ettei tarvitse tehdä lähetettä talon ulkopuolelle vaan myös erikoisasiantuntija on saman talon lääkäri. Se tekee hoidosta ja potilasta koskevan informaation välityksestä jouhevampaa. Meillä eri alojen erikoisasintuntijoilla on myös mahdollisuus konsultoida toisiaan ja pohtia potilaan tilannetta ja erilaisia hoitovaihtoehtoja yhdessä. Eri erikoisalojen osaamista

ANITTA ISO-MARKKU

Kaikissa Oulun Kruunun hoitohuoneissa on kattotaideteos, jota asiakas voi katsella makuultaan hoitotuolista. Kattoteoksen tarkastelu antaa asiakkaan mielelle terkemistä hoitotoimenpiteen ajaksi, ja ajatusten keskittäminen kukkasiin voi myös lievittää asiakkaan mahdollista jännitystä.

Viihdy

Tenolla ja tunturissa

Syö hyvin

Deatnu Ravintolassa

NÄKÖISLEHTI:

holidayvillagevalle.fi 0400 948 210 | Utsjoki

www.mediarautio.fi


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 19

Oskarin Kellari | Uusikatu 26, (2 krs) 90100 Oulu Puhelin: (08) 311 3191 info@oskarinkellari.com | www.oskarinkellari.com

Arkea ODL Hoivapalvelut Oy:n Limingan Vesper-kodissa. Sairaanhoitaja, tiimivastaava Mirja-Liisa Mylly kirjaa aamun tapahtumia ruokasalissa ja johtaja Sirkka Soramäki jututtaa kodin asukkaita käydessään talossa.

Toimintakyvyn tukeminen kuuluu arjen hoitotyöhön ”ODL:n palvelukoti on koti eikä laitos” – OULUN DIAKONISSALAITOKSEN arvojen mukaises-

ti on keskeistä, että hoivakodeissamme on oikea kodinomainen, lämmin tunnelma. Hoitajat ovat vähän niin kuin asukkaiden vieraina, he eivät lukkiudu kanslioihin, vaan ovat mukana vanhusten yhteisissä tiloissa, tekevät välttämättömät hoitokirjauksetkin asukkaiden arjessa aamupalapöydän vieressä. Omaiset tulee ja menee, täällä eletään tavallista kodin arkea, välillä juhlaakin, kaukana laitosmaisesta tunnelmasta, ODL Hoivapalvelut Oy:n toimitusjohtajana keväällä aloittanut Sirkka Soramäki kuvailee. – Asukkaalla on mahdollisuus rauhoittua omassa, omin huonekaluin sisustetussa huoneessaan, mutta yhteiseen olohuoneeseen, yhteisölliseen tekemiseen pääsee mukaan milloin tahansa. – Toimintakyvyn tukeminen on keskeinen osa hoitotyötämme. ODL Hoivapalvelut tarjoaa ikäihmisille kodin, jossa eletään normaalia elämää. Palvelukoti on koti, eikä laitos, hän vahvistaa. – Henkilökuntamme oikea asenne ja ymmärrys ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämisestä on ensiarvoinen asia. Liikkumismahdollisuuksien tukeminen tavallisissa arjen tilanteissa on tärkeää, jotta vanhuksen yleinen

toimintakyky voidaan ylläpitää, myös voimistelutuokiot ovat tärkeitä.

Limingan Vesper-koti laajenee

ODL Hoivapalvelut Oy:ssä on viisi ikääntyneiden ihmisten palvelukotia. Vesper-koti Heinäpäässä sekä Pieni Pelakuu Kempeleessä ovat toimineet jo pitkään, Limingan Vesper-koti avattiin vuosi sitten, ja uusin yksikkö sijaitsee Ylitorniollla. – Sotainvalidien Veljeskoti Oulun keskustassa toimii sotiemme veteraanien kotina sekä kuntoutuspaikkana. Veljeskodissa asuu varsinaisia teräsmiehiä, vaikka keski-ikä on jo 95 vuotta, kävivät miehet vielä tänä kesänä puolustamassa viime vuoden mestaruutta mölkyn heitossa Hietasaaressa, Sirkka Soramäki kertoo. – Limingan tiloissamme vuokralla ollut päiväkoti saa nyt uudet tilat, joten Limingan Vesper-kotiin saadaan lokakuun alussa 15 uutta paikkaa, hän iloitsee. – Uusissa rakennuksissamme myös muistisairaiden ulkoileminen on mahdollista aidattujen sisäpihojen ja muiden rakenteellisten ratkaisujen ansiosta. Turvallisen, vapaan liikkumisen aluetta voidaan seurata myös uusien digitaalisten ratkaisujen avulla. Tämä on tärkeää itsenäisen liikkumisen antaman mielenvireyden ja fyysisen toimintakyvyn kannalta, hän jatkaa. – ODL Hoivapalvelujen fysioterapeutit tukevat

omaishoitajien sekä hoidettavien kotona pärjäämistä kotikuntoutuksen muodossa. Heinäpään Vesper-kodissa järjestetään myös päivätoimintaa.

Paluu sosiaalipalvelujen tuottajaksi

– ODL on palannut perustehtäväänsä, johon se on aikanaan perustettu, eli sosiaalipalveluiden tarjoamiseen, myös vapaaehtois- ja diakoniatyön voimin, sanoo Sirkka Soramäki. Hän koki tämän tärkeäksi hakeutuessaan takaisin ODL:n toimintaan, oltuaan välillä muuallakin töissä. – Olen aloittanut ODL:n hoitotyössä jo nuorena tyttönä. Oli helppo aloittaa nyt näissä johtamistehtävissä, kun tunsin ODL:n arvot, hän vakuuttaa. – On ollut tosi mielenkiintoista seurata vanhustyön kehittymistä, ja sitä miten aktiivisesti ODL on siinä mukana. Vanhustyön kehittämisen perinteet ovat ODL:ssä pitkät: säätiö on perustettu 120 vuotta sitten. Kokemusta ikäihmisten hoidosta ja kuntoutuksesta on Soramäen mukaan kerätty ja käytäntöjä kehitetty vuosikymmenien ajan erityisesti Sotainvalidien Veljeskodissa Oulussa. – Saamme sieltä hyviä toimintamalleja muihinkin koteihimme. Nämä perinteet ovat nyt osa uuden yhtiön toimintaa. – ODL-konserniin kuuluva ODL Hoivapalvelut Oy aloitti viime vuonna. Siihen liitetyt yksiköt ovat toimineet aiemmin itsenäisinä yhtiöinä tai

säätiön alaisuudessa. Vahvoja puoliamme on talon sisäinen osaaminen, esimerkiksi liikuntaklinikassamme toimii ravitsemusterapeutti, jonka osaamista voidaan hyödyntää ikäihmisten ravitsemuksessa, Sirkka Soramäki sanoo. ODL:n tki-toiminnassa on meneillään useita kymmeniä erilaisia kehittämishankkeita: muun muassa nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi sekä maahanmuuttajien kotouttamiseksi.

ODL Hoivapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Sirkka Soramäki kertoo, että yhtiö on potentiaalinen työpaikka nimenomaan sellaisille lähihoitajille, jotka ovat kiinnostuneita ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämisestä ja ymmärtävät sen merkityksen vanhusten arjessa. – Meillä on oma fysioterapeutti, joka kouluttaa henkilöstöllemme ergonomiaa ja kinestetiikkaa sekä vanhuksen normaalin toiminnan tukemista arjen perustyössä, hän toteaa. Sisäiseen koulutukseen kuuluvat muun muassa ergonomiakorttikoulutus ja muistisairaan vanhuksen tunne-elämän tukemista arjessa käsittelevä validaatiokoulutus.

Oskarin Kellari | Uusikatu 26, (2 krs) 90100 Oulu Puhelin: (08) 311 3191 info@oskarinkellari.com | www.oskarinkellari.com


20 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Attendo Savotanpuistossa ikäihmiset voivat pujahtaa puutarhasta metsäpolulle ja leipoa puolukkapiirakkaa itse poimituista marjoista. ATTENDO Savotanpuisto on vuoden ajan toiminut muistisairaiden ikäihmisten hoivakoti Oulun Metsolankankaalla. Savotanpuisto sijaitsee parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Oulun keskustasta. Moottoritie on melkein kivenheiton päässä, mutta sitä ei hoivakodin pihassa arvaisi: kuuluu vain mäntyjen huminaa tuulessa. Ulkoilu ja Puutarha -teemaisen hoivakodin pihapuutarha rajautuu metsään. Puolukkaa ja mustikkaa voi poimia suoraan suuhun polun varresta, jota on turvallinen kulkea myös rollaattorin tai muun apuvälineen kanssa. – Tästä omasta pihapiiristä poimituista mustikoista olemme tänä syksynä jo kerenneet leipoa piirakkaa. Seuraavaksi on sitten puolukoiden vuoro, kertoo Savotanpuiston asukas Leena Koskela. – Attendo Savotanpuistossa asuvat ikäihmiset leipovat ja valmistavat ruokaa usein, osallistuvat päiväkahvien ja ruuan pöytään kattamiseen ja siivoamiseen sekä muihin käytännön arkiaskareisiin. Ulkona käydään niin itsekseen kuin porukalla. Puutarhassa on myös hyötykasvi-istutuksia, joita ikäihmiset hoitavat, lisää hoivakodin johtaja Eila Braks. Savotanpuisto muodostuu kahdesta ryhmäkodista, Metsätähdestä ja Kanervasta, josta toisessa asuvilla on muistisairaus pidemmälle edennyt ja toisessa asuvat keskivaikeaa muistisairautta sairastavat eli itsenäisemmin pärjäävät. Braks toteaa, että Savotanpuisto on Attendon niin sanottu elämäntapakoti ikäihmisille. Käytännössä se tarkoittaa, että muistisairaudesta huolimatta asukkaat elävät itsenäistä, vireää ja omaehtoista elämää: – Ovi puutarhaan ja metsään ei ole päivisin lukossa vaan ikäihmiset voivat mennä sinne milloin haluavat lupia erikseen kyselemättä. Metsäalue ja puutarha ovat aidattuja, joten kukaan ei pääse eksymään tai katoamaan omatoimisella ulkoiluretkellä. Katetulta terassilta puutarhaan ja puutarhasta metsäpolulle on turvallista kulkea leveitä liuskoja ja polkuja pitkin. Pihapolun varressa on myös turvakaide. Toki ulos saa myös hoitajan mukaan tuekseen – tai voi lähteä ulkoilemaan kaverin kanssa, kertoo johtaja Eila Braks. – Luonto toimii muistisairaille myös mahtavana terapiana. Muistelemme esimerkik-

sa ei ole, vaan vieraat saavat tulla ja mennä aivan niin kuin omassa kodissa kuuluukin. – Kunnioitamme muutenkin jokaisen omaa päivärytmiä: jos tykkää aamulla nukkua pidempään, emme tule kukonlaulun aikaan herättelemään. Kukin saa elää omalla tyylillään ja omilla ehdoillaan, Eila Braks toteaa. Hän jatkaa, että Leenan ja hänen sisarensa lisäksi Savotanpuistossa asuu tällä hetkellä yksi toinen sisaruspari sekä eräs aviopari. – On tärkeää, että ikääntyville läheisille voidaan tarjota mahdollisuus yhdessä tai lähinaapureina asumiseen myös näin elämän ehtoo puolella. Olisi hirveää, jos koko elämänsä jakaneet ihmiset joutuisivat vanhoina eroon toisistaan, Braks pohtii. – Huumori on meillä täällä asuvilla yhteinen voimavara. Paljon me naureskellaan yhdessä kaikenlaisille jutuille. Ja toisaalta kaverin kanssa voi myös istua vaikka ihan vaan hiljaa vierekkäin tuolla

Leena Koskela (vas.) on asunut Attendo Savotanpuistossa pian vuoden. Hänen sisarensa asuu naapurina samassa ryhmäkodissa, käytävän toisella puolella. Leenan viereen porisemaan istahti hoivakodin johtaja Eila Braks (oik.)

Attendo Savotanpuistossa luonto on hoivakodin arkea Kukapa sitä aina kotona haluaisi kököttää, hän tuumaa. Attendon hoivakodista asukkaan on mahdollista lähteä myös vaikkapa lähikaupassa käymään hoitajan avustamana, Leena hymyilee,

Omakoti palvelutalossa

Attendo Savotanpuiston puutarhassa kasvavat suuret männyt. Puutarhassa on helppo liikkua myös rollaattorin tai muun apuvälineen kanssa leveiden katettujen polkujen ja turvakaiteiden ansiosta.

si yhdessä kasvien nimiä. On uskomatonta, kuinka hyvin ne ovatkaan monien mieleen jääneet; he voivat osata nimetä kymmeniä kasveja, jotka ovat meille nuoremmille vieraita, hän ihailee. Suurista ikkunoista pihan puutarha, luonto ja auringon valo tulvivat sisään myös Attendo Savotanpuiston ruokailu- ja oleskelutilaan. Ikkunoiden äärellä ikäihmiset voivat halutessaan nauttia luonnon tarkkailusta myös lähtemättä ulos – esimerkiksi vilpoisempina päivinä tai sadesäällä. Puutarhan polut kuitenkin pidetään aurattuina ja turvallisina kulkea myös talvella. Luontoteema näkyy kauniisti myös yhteistilojen sisustuksessa. Puutarhassa on myös tilava grillikatos, jossa asukkaat voivat yhdessä paistaa makkaraa ja turinoida. – Ylihuomennakin meillä on grillijuhlat. Tällä viikolla myös Potnapekka tulee hake-

Attendo Savotanpuiston asukkaat osallistuvat puutarhan istutusten hoitoon. Kukkien lisäksi on istutettu yrttejä ja muita hyötykasveja, muun muassa mansikoita. Luonnon- ja istutuskasvien tunnistaminen ja nimien muisteleminen on asukkaille muistiterapiaa.

maan meidät ajelulle, Leena ja Eila kertovat. Viriketoimintaa Savotanpuiston arjessa muutenkin riittää: kaverikoira käy säännöllisesti vieraisilla, erilaisissa kerhoissa harrastetaan yhdessä viikoittain, Kaupungin Teatteri on vieraillut talos-

sa ja bussikyydillä on käyty Madetojansalilla tangokonsertissa. – Ja kohtahan me lähdemme koko porukalla sinne syysmarkkinoille, Eila muistuttaa Leenaa. – Kyllä se on kivaa tehdä näitä piristysretkiä porukalla.

Leena Koskela on asunut Attendo Savotanpuistossa melkein hoivakodin avaamisesta lähtien eli pian vuoden. – Siskoni muutti tänne, joten minäkin sitten halusin tulla tänne, Leena kertoo. Nyt sisarukset asuvat naapureina hoivakodin saman käytävän varrella. Molemmat siskot ovat sisustaneet omat asuntonsa omannäköisikseen.

yhteisessä olohuoneessa esimerkiksi televisiota katselemassa. Yhdessä olo on mukavaa, vaikkei aina niin paljon puhuttaisikaan, Leena pohtii. Eila Braks kertoo muistisairauden voivan vaikeuttaa uusiin ihmisiin tutustumista, joten henkilökunta toimii uusien ja jo pidempään hoivakodissa asuneiden asukkaiden välillä aktiivisessa esittelijän ja tutustuttajan roolissa. Yhteisten aktiviteettien kautta tutustuminen tapahtuu luontevasti. – Pyrimme myös siihen, että henkilökuntamme vaihtuvuus on mahdollisimman pientä ja samat hoitajat työskentelevät pääsääntöisesti yhdessä ryhmäkodissa. Kaikilla asukkailla on myös nimetty omahoitaja. Muistisairaille

Grillikatoksessa vietetään hoivakodin grillijuhlia tulen loimussa tunnelmoiden.

– Kyläilemme toistemme luona tai menemme yhdessä tuonne ruokasaliin ja olohuoneeseen juttelemaan. On mukavaa olla täällä yhdessä, ja olemme saaneet myös paljon uusia ystäviä täällä. Meillä käy täällä myös vieraita: sukulaisia ja vanhoja ystäviä, Leena kertoo. Vierailuaikoja Attendon hoivakodeis-

on erityisen tärkeää, että henkilökunta tulee tutuksi. Me työntekijät ja asukkaat olemme samaa yhteisöä ja yhteistä porukkaa. Vältämme kaikkea turhaa hierarkiaa, Braks kertoo.

ANITTA ISO-MARKKU


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 21

Elä täyttä elämää.

Mehiläinen Terveyssopimus on helppo tapa huolehtia hyvinvoinnistasi. Saat juuri sinulle nimetyn lääkärin ja terveyspalveluita

denhoidon kustannuksia. Sopimuk-

kiinteällä kuukausihinnalla. Mehiläinen Terveyssopimus

seen kuuluu sinulle räätälöidyt

on palvelu terveytesi ja hyvinvointisi hyväksi. Oma nimet-

vuosittaiset terveystarkastukset

ty lääkäri ja terveysvalmentaja huolehtivat terveydestäsi

tutkimuksineen. Näin sinun on

ja saat aina apua ja neuvoja kun tarvitset. Sopimus aut-

helpompaa ennakoida terveytesi

taa sinua vaalimaan terveyttäsi ja ennakoimaan tervey-

hoitoa ja sen kustannuksia.

Tutustu lisää ja katso kuinka paljon säästät mehilainen.fi/terveyssopimus

*Lisäksi veloitetaan poliklinikkamaksu 19,50 €/lääkärikäynti


22 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

SENIORI-MESSUT OULUHALLISSA 16.–17.9.2017 Lauantai 16.9.2017

A-LAVA

Sunnuntai 17.9.20

B-LAVA

A-LAVA

B-L

10.00

Messut avataan

10.00

Messut avataan

10.00

Messut avataan

10.00

Messut ava

10.30

Paras tapa sijoittaa verotehokkaasti kiinteistöihin Tarkko Laitinen, Investium

10.30

Kaikki tämä rakkaus Marja Vilkama Kustannus Marja Vilkama

10.30

Lavis - lavatanssijumppa Anne Konttila

10.30

Ikäihmiset Eija Keräne Operosus

11.00

Ravitsemuksen merkitys ikäihmisille Pyry Suonsivu Lääkärikeskus Bios

11.00

Elämyksiä, lukupiirejä, digitalkkareita, kaikkea kivaa! Riikka Sirviö Oulun kaupunginkirjasto

11.00

Metsätila sujuvasti seuraavalle Jarmo Mulari Suomen metsäkeskus

11.00

Paranna un Jenni Ahop

11.30

Hymyillen kohti huomista Terve suu osana hyvinvointia Vesa Holappa, Hammaslääkäriasema Oulun Kruunu

11.30

Jarmo Stoorin Motelli-romaanin musiikillinen pelastusoperaatio Jarmo Stoor & Heikki Hallanoro

11.30

Implantit ja protetiikka Ville Saarenpää Terveystalo

11.30

Ursula Eero Suvile Haastattel

12.0013.00

Avajaiset *Messut avaa ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto * Vuoden Seniorin 2017 julkistaminen / Anna Tiensyrjä, PohjoisSuomen Messut & Martti Turunen, Forum24 *Musiikki, Hannu Väisänen * Rauni Palosen paperinukkenäyttelyn avaus, Kaisu Mikkola

12.00

Paras tapa sijoittaa verotehokkaasti kiinteistöihin Tarkko Laitinen Investium

12.00

Taisteluhau Ari Paulow Haastattel

12.30

Esi-isät ja muu tuotanto Hannu Väisänen, Otava Haastattelija Kaisu Mikkola

13.00

Laulukirkko, veisataan Lutherin kanssa Päivi Jussila Oulun ev.lut. seurakunnat

13.00

Armon kint Taru Hallik Haastattel

Pieni kansa pyristeli Petri Laukka, Into Haastattelija Saija Pelkonen

13.30

Sote-uudistus, mitä se antaa Pohjois-Pohjanmaan senioreille? Rita Oinas I&O -kärkihanke

13.30

Everstinna Rosa Likso Haastattel

14.00

Kotirintama Jarno Mällinen, Like Haastattelija Maria Kurtti

14.00

Säästöpankin lainopilliset palvelut Kyösti Haasanen Säästöpankki Optia

14.00

Valo murta Vesa Lahti, Haastattel

14.30

TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ Veli Käsmä, Kustannus Ves-Line

14.30

Digitaaliset palvelut tutuiksi – opetellaan yhdessä Ismo Lindstedt, Nordea

14.30

Rauni Palo paperinukk Haastattel

15.00

Ilmestyskir Kai Sadinm Haastattel

15.30

Lajivirren la Kalevala ja Jyrki Korpu

17.00

Messut pä

13.00

Maailma Ouluna. Atte Kalajoen elämä ja työt -kirjan julkistaminen, Oulu-Seura, Kari Sallamaa Haastattelija Kaisu Mikkola

13.00

UKK – Koko tarina Robert Brantberg, Readme Haastattelija Henna Stenvall

13.30

Reipasta yhteislaulua, Juutinen/Kaukonen/Holappa Oulun ev.lut. seurakunnat

13.30

14.30

Keisarin varjo, Kari Sallamaa, Nispero Haastattelija Jenni Kinnunen

15.00

Esi-isät & muu tuotanto Hannu Väisänen, Otava Haastattelija Kaisu Mikkola

15.30

Lavis – lavatanssijumppa, Heidi Ranta Oulu-opisto

16.00

Iltapäivätanssit Frisco

Taru Hallikainen

Hannu Väisänen

15.30

Pianoballadeja romaanista Viivalla Heikki Hallanoro

Lea Laven

Frisco 17.00

Messut päättyvät

16.00

Iltapäivätanssit Lea Laven ja Vanha Liitto

17.00

Messut päättyvät

Heikki Hallanoro 17.00

Messut päättyvät


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 23

NÄYTTEILLEASETTAJALUETTELO C15

B1

Swipe pesu- ja puhdistusaineet.

Ihmisen arjessa hoivaten ja auttaen.

Annunen Aune Tmi

017

C5

Asu-Astra Finland Oy

Hoivea Oy

A60

Takit ja tunikat

Hotelli-RavintolaKeilahalli Alvariini

ataan

C53

B6

ja liikunta! en

Palveluasuminen, hoivapalvelut, hoivakotiasuminen, ikäihmisten hoivapalvelut.

LAVA

Attendo Oy

B10

ntasi pelto, Fitra

ehto, Nispero lija Pauli Vepsäläinen

ukka w, Mistake Media lija Pauli Vepsäläinen

Bemer tuotteet: Stimulointilaitteet fysikaaliseen verisuoniterapiaan. Bemer signaalin positiiviset vaikutukset on tieteellisesti todistettu häiriintyneeseen mikroverenkiertoon.

S

Bonnier Kirjat Suomi Oy Nispero Kirjakahvila

B20

Caritas-Säätiö Oululainen Caritas tarjoaa monipuolisia asumis-, kuntoutus- ja lääkäripalveluja Pohjois-Suomessa. Tutustu tarkemmin: www.caritaslaiset.fi

C1 Rosa Liksom

om, Like lija Kaisu Mikkola

autuu kynnen alta , Nispero lija Jyrki Korpua

onen ketaidetta lija Kaisu Mikkola

rja maa, Into lija Jyrki Korpua

aulamaa – a kirjallisuus ua, Avain

Ikäihmisten hyvinvointi

A60

Härmän Kuntoutus Oy

A60

Härmän Kylpylä

Esperi Care Oy Esperi Care Oy -Anna meidän auttaa-

C41

Fenno Optiikka Suomela/Optitrio Oy

C12

Fuengicon Oy/ Donna Taponero DT-luonnontuotehoitovoiteet; kuusenpihka-, pihka-terva-, pakuri-, inkivääri-MSM-hoito-, lämmittävä jalka-, hunajainen iho- ja antiseptinen voide, pesupallot. Suomi 100 vuotta juhlasarja; pihka-, pakuri-, pikiöljy-, kamferi-, terva- ja mesiangervosalva.

C25

Fysioteekki Oy Fysios kumppaniksi seniori-ikäisille: Asiantuntevaa yksilöllistä fysioterapiaa, myös kotikäynteinä. Osallistu ryhmään tai voit myös itse kerätä oman ryhmän. Ryhmissä harjoitellaan lihasvoimaa ja tasapainotaitoja.

B3

Hammaslääkäriasema Oulun Kruunu

A68B

Itä-Karjalan Kustannus Oy

Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy

A75

Kajaanin kaupunginteatteri Kajaanin kaupunki

C14

Kampaamo Ls-Style Oy Hiuslisät ja peruukit, kampaamopalvelut, pigmentoinnit, kasvohoidot ja jalkahoidot.

C31

Kansan Tahto

B22

Kansanlääkintäkeskus Hotelli Kaustinen Hoitolomat, hotelli- ja ravintolapalvelut, tyky- ja virkistyspäivät, kokoukset ja juhlat. Hoito-osasto mm. Kaustisen perinteistä pohjautuva jäsenkorjaus.

B14

Kansanlääkintäseura ry Kalevalainen jäsenkorjaushoito, ainut tutkittu jäsenkorjaus.

S62

Kari Simonen Palvelut Oy Sijoitus- ja varainhoitopalvelut sekä lakipalvelut.

A6

S

Koko perhe pukeutuu Bambuun.

Nispero Kirjakahvila

Harju Pipsa Tmi

Kirjasto, Oulun kaupunki

Kotihammas Oy

A60

B27

B6

Me vertailemme ja välitämme asiakkaillemme sopivimmat ratkaisut varallisuuden hallintaan kotimaisilta ja kansainvälisiltä markkinoilta tavoitteenamme saavuttaa jokaiselle asiakkaallemme paras mahdollinen tuotto-riskisuhde. Pitkät asiakassuhteet ja henkilökohtainen palvelu ovat toimintamme perusta.

Investium Oy

A5

Asut ja asukokonaisuudet arkeen ja juhlaan.

Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri toimii puolueen yli 180 paikallisyhdistyksen ja 30 kunnallisjärjestön poliittisen ja järjestöllisen toiminnan tukena Pohjois-Pohjanmaan alueella. Vaikutamme yhteiskunnallisiin asioihin keskustalaisen aatemaailman mukaisesti kunnallisella, maakunnallisella sekä valtakunnallisella tasolla. Oulun kunnallisjärjestö vastaa puoleen toiminnasta Oulun alueella. Jäseniä on yli 3000, paikallisosastoja noin 30. Oulun Keskusta on johtava poliittinen voima Oulussa, valtuustoryhmä on selvästi suurin.

Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Kotimaiset ESLA-liikuntavälineet: ESLA -potkupyörät, -potkulautakävelypyörä - potkukelkat.

Erja Raittinen Oy

Keskustan Oulun kunnallisjärjestö

S31

Kustannustoiminta Matti Kyllönen: Kuusamon historia 1-4 (1850 - 1940) Matti Kyllönen: Kova kovaa vastaan. Erillinen Pataljoona 16 talvisodassa 1939 - 1940.

E.S.Lahtinen Oy

tereillä kainen, Arktinen Banaani lija Saija Pelkonen

äättyvät

Bemer Group

Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki

A32

Karisto Oy

C51

C55

Liikuntakeskus Zemppi Fysiopalvelu Easymove Liikuntakeskus Zemppi Lääkäriasema Hälsa

B6

Liikuntapalvelut, Oulun kaupunki, Sivistys- ja kultt.pal.

C44

Lily Alexandra Oy

B9

Lindan Kotipalvelu Oy Lindan Kotipalvelu Oy on Helsingistä Ouluun rantautunut perheyritys, joka on perustettu v. 2003. Päätoimialojamme ovat koti-, yritys- ja muuttosiivoukset sekä ikkunoiden pesut. Vahvuuksiamme ovat tehokkuus, joustavuus ja nopeus. Asiakkaana olet meille tärkeä ja annamme aina henkilökohtaista ja korkealaatuista palvelua.

Suu- ja hammashoitoa kotipalveluna - KOTIHAMMAS Senioreille sopivat suunhoitovälineet ja -aineet - TAMRO.

C41

A60

Lumon Suomi Oy

Kraatterijärven toimijat ry

A60

Kraatterijärven Ihmeet

A74

Kulttuuritalo Korundi

A68C

Kustannus Ves-Line

Juuri painosta tullut TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ, jossa käsitellään rahan ja vallan mahtia sekä vakaumusta – niiden varjopuoliakin. Mukana myös Kostonjoki-sarja, Salakaato- ja Kuusamon koskisota romaanit. Tule tutustumaan edullisiin messutarjouksiin. TERVETULOA! Kustannus Ves-Line

B21

Kuuloliitto ry Kuuloliitto on jäsenyhdistystensä muodostama sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestö. Kuuloliitto toimii kuulovammaisten edunvalvojana ja tarjoaa virkistys- ja vertaistoimintaa sekä sopeutumisvalmennusta. Kuuloliiton visio on, että yhteiskunta on kuulovammaisille esteetön ja saavutettava.

C35

Kuusiluoto Oy apuajoneuvo.fi Sähköiset liikkumisen apuvälineet. Sähkömopot ja -pyörätuolit, rampit.

C22

Lakeuden palveluyhdistys ry Lepolan palvelutalo Lakeuden Palveluyhdistys ry tarjoaa ikäihmisille laadukasta palveluasumista ja kotipalvelua Tyrnävällä. Tutustu meihin osoitteessa: www.lakeus.fi

Lucca Consult

A89

Terassilasitukset, parvekelasitukset, valmisterassit, auringonsuojaverhot.

A88

LähiTapiola Pohjoinen LähiTapiola Pohjoinen on 100 % asiakkaidensa omistama, kokonaisvaltaista elämänturvaa tarjoava vahinkovakuutusyhtiö. Henkilö-, maatila- ja yritysasiakkaamme saavat vahinko- ja henkivakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut henkilökohtaisesti ja paikallisesti. Olemme yksi LähiTapiola-ryhmän 20 itsenäisestä alueyhtiöstä.

C21

Lääkärikeskus Bios Oy Antioksidanttiklinikka Antioksidanttiklinikka/Lääkärikeskus Bios on erikoistunut ravitsemushoitoihin, joissa annetaan elintapasuosituksia, ruokavalio-ohjausta sekä ohjeita ravintovalmisteiden käyttöön. Hoitojen alussa on tärkeää vajaaravitsemusriskin selvittäminen laboratoriokokeiden avulla.

C54

Maknee MAKNEE on tuotekehitysvaiheessa oleva nivelten vammojen ja sairauksien diagnosointiin perustuva helppokäyttöinen laite. Se mittaa nivelestä ääntä, lämpötilaa ja liikerataa, joiden avulla voidaan diagnosoida muun muassa nivelrikko, tarkkailla kuntoutuksen kehittymistä tai tehdä niveleen kohdistuneen leikkauksen jälkiseurantaa.

A36

Matkamajakka Oy Palveleva matkatoimisto mukanasi maailmalla!

A74

Museo- ja Tiedekeskus Arktikum

JATKUU SIVULLA 24


24 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

NÄYTTEILLEASETTAJALUETTELO A24

Nahka-asu Airamo Ky Nahkatakit, kääntötakit, sisäturkit. Muodistukset, korjaukset. Katso: www.airamo.fi

aikuinen, ryhdy vapaaehtoiseksi vanhemmaksi, kaveriksi, ammattiin opiskelevalle.

lämpöpalveluihin ja aurinkosähköjärjestelmiin liittyvissä asioissa. Samalla voit osallistua arvontaan.

S43

A86

Oulun ev.lut. seurakuntien osastolla on paikalla pappi ja diakoniatyöntekijä. Kotikäynnit, vapaaehtoistyö, rukous. La 16.9. klo 13 lauletaan yhdessä, Voitto Juutinen, Pentti Kaukonen ja Pertti Haipola. Su 17.9. klo 13 veisataan Lutherin kanssa, Päivi Jussila. Kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita.

C48

Oulu - Koillismaan Pelastuslaitos

Naistaivas Oy

Kodin paloturvallisuus ja ikääntyvien asumisturvallisuus.

A60

Osasto A80

Nelimarkka museo

B23

Neurosonic Finland Oy/Ltd.

Uniongelmat, stressi ja selittämättömät kivut johtuvat elimistössämme olevasta epätasapainosta. Neurosonicin teknologian avulla tuotetaan matalataajuusvärähtelyä, jolla korjataan tätä epätasapainoa. Värähtely on tehokasta ja sen korjaava vaikutus on välitön ja kokonaisvaltainen. Tervetuloa tutustumaan messuille tai Showroomillemme osoitteessa Kansankatu 53, Oulu.

S

Nispero Kirjakahvila Nispero Oy

Nispero Kirjakahvila Tähtitornin Kahvilassa Oulussa kesäisin asustava kirjakauppa ja kustantamo. Nispero Kirjakahvilassa järjestetään signeeraustilaisuuksia. Messuilla mukana seuraavat kustantajat: Nispero Kustannus, Into Kustannus, Karisto, Wsoy, Tammi, Studio Avec. Lisäksi on tarjolla Tähtitornin Kahvilan kirjavalikoimaa.

Oulu-seura ry. Maailma Ouluna. Atte Kalajoen elämä ja työt (Oulu-seura 2017). Kirjan julkistaminen la klo 13.00, jossa kirjoittajaa Kari Sallamaata haastattelee Kaisu Mikkola.Hilkka Inkalan Oulu aiheisia töitä, jo purettuja ja pystyssä olevia vanhoja kulttuurillisesti arvokkaita kohteita.

A69

Oulu Sinfonia

B6

Oulu-opisto, Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelut

C52

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö

Nordea pankki: Pankki- ja vakuutuspalvelut, nordea.fi, asiakaspalvelu 0200 3000 (pvm/mpm).

ODL on säätiöpohjainen sote-alan pohjoissuomalainen toimija, joka tunnetaan asiantuntevasta henkilökunnasta ja huippulaatuisesta palvelusta. ODL tuottaa palveluja, jotka kuntouttavat ja edistävät terveyttä, tarjoavat hoivaa ja asumista sekä kouluttavat ja kehittävät. ODL:n emoyhteisönä toimii Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö. Palveluliiketoimintaa toteuttavat säätiön tytäryhtiöt. Toiminnasta syntyvä taloudellinen tulos käytetään täysimääräisesti pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. ODL:ssä työskentelee noin 250 ammattilaista.

A67A

C52

S34

Nordea Pankki Suomi Oy

Operosus Oy

Operosus Oy on laadukas palveluosaaja, joka järjestää kehittämis-, koulutus- ja tutkimuspalveluja tilauskoulutuksena asiakkaidensa tarpeisiin. Suomen Tietokirjailijat ry on hyväksynyt Eija Keräsen jäseneksi. Ansioksi on luettu hänen noin 50 julkaisuaan; Operosus kehittää -julkaisusarja osat 1-19 ja Menestyminen alkaa korvien välistä -yrityskirjat osat 1-11, lisäksi erilaiset selvitykset, raportit ja tutkimukset. Operosus Oy on valittu Suomen vahvimpiin yrityksiin jo yhtenätoista vuotena peräkkäin.

C11

Oriflame

Oriflame kosmetiikka- ja hyvinvointituotteet

C50

OSAO

OSAO – jokaiselle sopiva tapa opiskella ammatti Sosiaali- ja terveys ja kauneudenhoitoalojen opiskelijat esittäytyvät. Lähihoitajaopiskelijat tekevät verenpaine- ja verensokerimittauksia.

B17

OSEKK/OSAO/ K2K kaveri kaverille Sinä oman alasi eläköitynyt ammattilainen, kiireetön ja luotettava

Oulun Diakonissalaitoksen hoivapalvelut Oy ODL on säätiöpohjainen sote-alan pohjoissuomalainen toimija, joka tunnetaan asiantuntevasta henkilökunnasta ja huippulaatuisesta palvelusta. ODL tuottaa palveluja, jotka kuntouttavat ja edistävät terveyttä, tarjoavat hoivaa ja asumista sekä kouluttavat ja kehittävät. ODL:n emoyhteistönä toimii Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö. Palveluliiketoimintaa toteuttavat säätiön tytäryhtiöt. Toiminnasta syntyvä taloudellinen tulos käytetään täysimääräisesti pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. ODL:ssä työskentelee noin 250 ammattilaista.

A53

Oulun Eläkkeensaajat ry Täyttä elämää hyvässä seurassa.

A48

Oulun Energia Oulun Energia on yli 127 vuoden kokemuksella toimiva pohjoissuomalainen energiayhtiö. Edullisesti, varmasti ja ympäristöystävällisesti tuottamamme energia työllistää suoraan ja välillisesti satoja pohjoissuomalaisia. Tule piipahtamaan pisteellämme; autamme sinua mielellämme sähkösopimuksiin,

Oulun ev.lut. seurakunnat

A79

Oulun Kansalliset seniorit ry Oulun Kansalliset seniorit ry on poliittisesti sitoutumaton eläkeläisjärjestö. Kokoonnumme perjantaisin klo 13.00 Aleksinkulmassa. Viikottaiset tilaisuudet tarjoavat hyödyllistä tietoa, taide-elämyksiä sekä virkistävää yhdessäoloa. Järjestämme myös retkiä ja matkoja. Tervetuloa tutustumaan messuosastoomme!

B16

Oulun kaupungin vanhusneuvosto Vanhusneuvosto edistää ikääntyneen väestön osallisuutta sekä huomioon ottamista kunnallisessa päätöksenteossa ja kaikissa ikääntyneitä koskevissa asioissa jo valmisteluvaiheessa.

B5

Oulun Kaupunginteatteri Oy Oulun kaupungiteatteri on PohjoisSuomen suurin ammattiteatteri. Taiteellisesti ja toiminnallisesti korkeatasoisen ammattiyhteisön tuottama monipuolinen ohjelmisto tarjoaa yleisölle tasokkaita ja kunnianhimoisia esityksiä.

B6

Oulun kaupunki Oulun kaupunki esittäytyy Ouluopiston, kirjaston, liikuntapalveluiden sekä ikäihmisten Aino-neuvonnan voimin. Tule ja testaa palvelujamme! Tutustu laajaan kurssija liikuntatarjontaan, kirjaston ja Omahoidon uusiin palveluihin tai kysy mitä tahansa ikäihmisten palveluista Aino-neuvonnasta!

B30

Oulun Keskus Apteekki Oulun Keskus Apteekki tarjoaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita messutarjoushinnoin (vitamiinit, ihonhoitotuotteet). Esittelemme lisäksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä palveluita.

S47

Oulun Osuuspankki Oulun Osuuspankki on toiminut Oulun talousalueella asiakkaitaan varten jo yli 100 vuoden ajan. OP Oulu on jäsentensä omistama, voimakkaasti kehittyvä pankki. Kuulumme suomalaiseen OP Ryhmään ja olemme yksi maamme suurimmista osuuspankeista. Täyden palvelun finanssitalo tarjoaa sinulle ainutlaatuisen pankkija vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta.

A84

Oulun Remontti Idea Oy Remontoimme takuutyönä; kylpyhuoneet, saunat, keittiöt, sisustukset, vesikatot, ulkovuoraukset, kosteusvauriokorjaukset, kaikki kodin LVI- ja sähkötyöt, käyttövesi- ja lämpöverkkosaneeraukset.

B24

Oulun Seudun Muistiyhdistys ry Muistisairaiden ja heidän läheistensä tuki, neuvonta ja etujen valvonta. Muistiperheiden elämänlaadun ja hyvinvoinnin lisääminen mm. vertaistoiminta, retket, tuetut lomat sekä luennot ja infot. www.osmy.fi

D104

Oulun seudun Mäntykoti ry

A68A

Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajat r.y. Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajat r.y. on yhdistys, jossa on noin 80 jäsentä, sekä jäseninä olevat kirjailijat teoksineen: Tuula Väyrynen: Elonkaaret ja Kylä elää Aili Pollari: Poika ja Kettu Taisto Tammela: Suon neljä vuodenaikaa Mirja Aatsinki: Asunto koulun yläkerrassa Kalevi Ollila: Metsien miehet, Talonpojan vuosisata ja Kallan vahvat emännät ja elämää Kallan työmällä

B18

Pohjois-Pohjanmaan Martat ry/Raimo-hanke.

Oulun seudun Mäntykoti ry - hyvää ja turvallista arkea, hoivahoitoa ja lyhytaikahoitoa, päivätoimintaa muistisairaille, kuntoutusta ja fysioterapiaa. Tulevaisuuden Mäntykoti. Yhteisöllinen asuminen ja räätälöidyt palvelut. Ikäihmisten Iloa arkeen -pysäkit ja Terttu-riksa. Juuri-hanke - vanhusten kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan vastaisen työn juurruttaminen arjen käytäntöihin.

C31

B25

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien osastolla kuulet yrittäjien ajankohtaiset kuulumiset. Messuilla ovat mukana yrittäjien seniorijäsenet. Osastolla on asiaa yrittäjille, yrittäjyydestä kiinnostuneille ja entisille yrittäjille. Tule mukaan toimintaan - tähän joukkoon kannattaa kuulua!

Oulun Seudun Omaishoitajat ry Oulun seudun omaishoitajat ry on omaishoidon asiantuntija ja puolestapuhuja. Me autamme omaisistaan huolehtivia henkilöitä ja heidän läheisiään jaksamaan paremmin arjessa ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Tarjoamme tietoa, tukea ja toimintaa, edistämme omaishoitajien oikeuksia ja kehitämme innovatiivisia palveluita.

S46

Oulun Taksipalvelut Oy

C26

Oulun Tullin Rotaryklubi

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto Vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestö Kansan Tahto

A31

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät

A31

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät/ Senioriyrittäjät

A35

Pohjolan Varmakoti Oy Unohda rispaantuneet saumat – uusi kylpyhuone edullisesti, vaivattomasti ja saumattomasti. www.varmakoti.fi

Oulun Tullin Rotaryklubin toiminnan esittely, arvontaa.

A60

C23

Punaisen Tuvan Viinitila Härmän Kylpylä Hotelli-Ravintola-Keilahalli Alvariini Kraatterijärven Ihmeet Nelimarkka Museo Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy

Oulunseudun Fysioterapia Oy Ouluseudun Fysioterapia Oy on jo yli 25 vuotta toiminut kuntoutuspalveluita tuottava yritys. Erikoistumisalueita; kivunhoito, lantiopohjan toimintahäiriöt, purentaongelmat. Fysioterapia, kuntoutus, lymfaterapia, kivunhoito.

A81

PEAB OY Elämä hymyilee, kun on kunnon koti.

Punaisen Tuvan Viinitila

B15

Päivärinteen Timantti Oy/Onnenrinne Tuettu palveluasuminen ja kotihoito.

A13

Raahen Taitopaja

A13

Lasihimmelit ja -tuotepaketit sekä lasihimmelitarvikkeet. Mukana juhlavuoden uudet mallit.

Kangaspuilla kudotut liinat, seinätekstiilit ja keinutuolin matot.

A40

A61

Kylpylähotelli Rokua Health & Spassa vietät ikimuistoiset juhlat, nautit hemmottelusta tai aktiivilomasta - uskomattoman upean luonnon keskellä, Ahveroisen rannalla.

Pikkarainen Paula

Pohjanmaan Kirjatukku Oy Kortit, kirjat, myös antikvaarinen osasto.

Rokua Health & Spa


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 25

NÄYTTEILLEASETTAJALUETTELO A 40

Rokuanhovi Rokuanhovi on elämänmakuinen, savusaunan tuoksuinen majoitus- ja nautiskelupaikka luonnon muokkaamalla Geopark-alueella, kirkasvetisen Jaakonjärven rannalla.

A74

Rovaniemen Teatteri Lappia Talo Meille Lapin lisä on kulttuuritarjonnan rikkautta, jota löytyy Rovaniemeltä. Paikkakunnan runsas valikoima konsertteja, näyttelyitä ja esityksiä antavat kokemuksia kaikille aisteille. Hae vinkit tarjonnasta Museo- ja tiedekeskus Arktikumin, Kulttuuritalo Korundin, Rovaniemen Teatterin ja Tiedekeskus Pilkkeen yhteisosastolta.

metsätilan omistusjärjestelyistä.

B11

Suomen Terveystalo Oy Terveystalo Oulu on monipuolinen lääkärikeskussairaala Oulun ytimessä. Terveystalo Oulusta saat saman katon alta kattavasti kaiken mitä terveyteesi tarvitset. Yleislääkäri- ja hammaslääkäripäivystys joka päivä! Tervetuloa kysymään lisää palveluistamme osastoltamme!

A89

Suomen Visor Oy Terassilasitukset, parvekelasitukset, valmisterassit, auringonsuojaverhot.

B12

Suvanto Care

na kirja Pohjoissuomalaisia kirkkoja. PowerPoint-esitelmä; Pohjoissuomalaisia kirkkoja.

A58

A71

C51

VÄYLÄKIRJAT-kustantamo on pohjoisen tietokirjallisuuden ja valikoidusti myös kaunokirjallisuuden erikoiskustantamo Rovaniemeltä; erityisesti Tornionlaakso, muu Lappi ja kalotti sekä kirkot ja usko.

Tiedekeskus Pilke

Tervetuloa tutustumaan historiallisen merikaupunki Kokkolan monipuoliseen kulttuuri-, musiikkija tapahtumatarjontaan. Osastolla esittelemme mm. retkikohteemme Vanhakaupunki Neristanin ja Tankarin majakkasaaren. Nouda tarjouksemme 1 - 3 päivän senioripaketeista.

C17

B29

Kotimaiset luontaistuotteet. Nixiv nivelille, jalkavoiteet, pihkavoiteet.

Vocatum on perheyritys, joka tarjoaa kuntosalipalveluita tavallisille ihmisille kolmella paikkakunnalla (Oulu, Kempele & Pirkkala). Jäsenyyteemme sisältyvät kuntosalipalvelut, kuntotestit sekä säännölliset, henkilökohtaiset tapaamiset ohjaajan kanssa. Meillä ohjaajamme pitävät huolen siitä, että kuntosaliharjoittelun aloittaminen on turvallista ja helppoa siistissä, viihtyisässä ja nykyaikaisessa ympäristössä. Räätälöimme henkilökohtaisen harjoitusohjelman, jotta edistämme sinun terveyttäsi!

Tamro Oy Senioreille sopivat suunhoitovälineet ja -aineet - TAMRO

A74

Tiitinen Antero Tmi

A30

Verisure Oy

Suvanto Care - Turvassa kotona.

Verisure Oy - Suomen suosituimmat kodinturvajärjestelmät ja -palvelut.

Saarikoski Kosti Exlibris -näyttely

C34

B67B

Suomi 100 vuotta. Exlibriksiä Kosti Saarikosken kokoelmista. Mukana mm. Tasavallan Presidenttien ja heidän puolisoidensa exlibrikset.

Säästöpankki Optia Oulu, Kirkkokatu 10. ”Säästöpankki auttaa aina”

Marja Vilkaman esikoisrunoteos -Kaikki tämä rakkaus - kertoo runojen kautta äidin rakkaudesta, rakkaudesta lähimmäisiin ja luontoon ja ennen kaikkea kahden vanhenevan ihmisen rakkaudesta toisiinsa.

A49

B28

SeniorKunto Oy SeniorKunto Oy - Ilo liikkua. Fysioterapia- ja kuntoutuspalvelut.

A70

Säästöpankki Optia

A76

Taiteilija Kari Holma

Vilkama Marja

Visit Kokkola/Kokkolanseudun Kehitys Oy

Väyläkirjat/ Sata-Väylä Oy

S35

YIT Rakennus Oy/Talonrakennus Pohjois-Suomi

Vocatum Oy MUUTOKSET MAHDOLLISIA

Akvarellit, taidepostikortit, taidekuvat, taide- ja historiakirjat. Uutuute-

Skepsis ry Skepsis ry pyrkii edistämään tieteellistä maailmankuvaa ja rationaalista ajattelua. Esittelemme toimintaamme ja jaamme materiaalia.

OHJELMALAVA

A

A78

Sointukäännös Musiikki- ja kielipalvelu Sointukäännös tarjoaa pianonsoiton, englannin ja espanjan opetusta eläkeläisille, käännöksiä ja oikolukua yksityisille ja yrityksille sekä musiikkiesityksiä erilaisiin tilaisuuksiin.

A45

KAHVILA

Spa Hotel Runni Oy Tervetuloa tutustumaan Runnin palveluihin ja varaamaan upea lomatarjouksemme! Osastoltamme myös ihanat hoitovinkit lomallesi, Runnin joululomat sekä pikkujoulut, teatterilomat sekä ryhmälomat. Tule kuulemaan lisää myös upeasta Viraton vapaaherra - Mannerheim Runnilla 1919 -musiikkinäytelmästä.

OHJELMALAVA

C41

B

Studio P.S.V Oy Kolme huippupalvelua esillä samalla osastolla! Tule valitsemaan itsellesi uudet upeat Optiikka Suomelan silmälasit messuhintaan ja LUCCA-stailaaja Auli Lukkarilan avustuksella. Auli tekee osastollamme sinulle myös ihanan päivämeikin ihan ilmaiseksi. Samalla voit ihastella Studio P.S.V:n koskettavia henkilökuvia ja varata ajan omaan tai läheisesi kuvaukseen - messuhintaan tietenkin!

INFO

MESSURAVINTOLA 2. KRS

S33

Suomen Metsäkeskus Pohjoisen metsätilat kasvuun -hankkeessa tiedotetaan metsänomistajia erilaisista sukupolvenvaihdoksen toteuttamistavoista, kuolinpesien purkamisista ja muista

SISÄÄNKÄYNTI


26 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

KAPPAS, PIKKU TAPATURMAN RISKI KASVOI JUURI. Tapaturmapäivystys nyt auki klo 22 asti joka päivä.

TURVALLISTA ARKEA KOTONA Millaisin avun turvin voit elää turvallisesti kotona, missä tarvitset tukea ja mihin voimavarasi riittävät? Arvioiva ja valmentava asuminen antaa luotettavan arvion toimintakyvystäsi ja siitä, millaista apua ja tukea tarvitset. Samalla valmennamme arjen hallintaan ja elämänlaadun parantamiseen.

Lue lisää www.validia.fi/asuminen NOPEASTI HYVÄÄN HOITOON

terveystalo.com

Albertinkatu 16/ Sepänkatu 17 ma–pe 7–22 viikonloput ja pyhät 9–22 puh. 030 6000*

*Asiakaspalvelu on avoinna vuorokauden ympäri läpi vuoden. Puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min.

keho ja mieli

Hyvinvoivaa ja tasapainoista elämää palvelukodeissamme Viihtyisät palvelukotimme tarjoavat mukavaa ja turvallista asumista sekä laadukkaita asumispalveluja rauhallisessa ympäristössä. Kodeissamme asukkaat saavat kokea niin yhdessä tekemisen riemua kuin omaa rauhaa. Ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökuntamme pitää huolen kodeistamme ja niiden asukkaista ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Tarjoamme sekä pitkäaikaista että lyhytaikaista asumista, asukkaan tarpeen mukaan. Asumiseen voi käyttää kunnan myöntämää palveluseteliä. Kysy vapaita paikkoja ja sovi tutustumiskäynti! www.odl.fi/fi/odl_hoivapalvelut_oy ODL Hoivapalvelut | www.odl.fi

Tarjoamme asumispalveluita ja kotiin vietäviä palveluita vammaisille ja eri tavoin toimintaesteisille henkilöille. Kokonaan kotimainen yritys kuuluu Invalidiliitto-konserniin.


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 27

Sotiemme veteraanien kuntouttaja katsoo tulevaisuuteen

Saarenvireen potilaiden kuntoutuksessa käytetään muun muassa Lokomat-kävelykuntoutuslaitetta, kertoo toimitusjohtaja Tuomo Hokkinen.

– TORNIOSSA Pitkäkadulla sijaitseva Saarenvire kehittyy laaja-alaisen neurologisen kuntoutuksen asiantuntijaksi, nuoremmankin väestön kuin vain ikääntyvien kuntoutuspaikaksi, kertoo laitoksen toimitusjohtaja Tuomo Hokkinen. Saarenvire on vuonna 1990 perustettu perinteinen sotainvalidien, sotiemme veteraanien hoito- ja kuntoutuslaitos. – Sotainvalidit ikääntyvät ja heidän määränsä vähenee koko ajan, jolloin kuntoutuslaitoksen toiminnan sisällönkin on muututtava, Tuomo Hokkinen toteaa. – Toiminnallisesti tämä on tarkoittanut sitä, että olemme viime vuosina kouluttautuneet uudelleen ja hankkineet uusia välineitä myös nuorempien, jopa kouluikäisten, mutta erityisesti työikäisen väestön kuntouttamiseen. Olemme painottaneet erityisesti neurologiseen ja jonkin verran myös ortopediseen kuntoutukseen: yleisesti aivoverenkiertohäiriö- eli ns. avhsairauksiin liittyviin kuntoutustilanteisiin. – Uutta koulutusta ja osaamista olemme hankkineet yhdessä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin ja Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa.

Nyt laaja ikähaarukka

– Meille tulee perinteisten veteraaniasiakkaiden lisäksi potilaita nykyisin laajalta alueelta. Neurologisia potilaita meille lähettävät jatkuvasti lähikuntien lisäksi esimerkiksi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri ja OYS. Näiden potilaiden keskiikä on huomattavasti alempi kuin veteraaniasiakkaiden: iäkkäin meillä asuva veteraani on 105-vuotias, ja vastaavasti nuorin laitoskuntoutuja meillä on ollut 17-vuotias. Asiakkaiden ikähaarukka on aika laaja, Tuomo Hokkinen toteaa. Hän laskee, että Saarenvireen asiakkaista jo noin puolet on muita kuin perinteisiä veteraaniasiakkaita eli nuorempia neurologisia ja muita kuntoutujia. – Koulutushankintojen li-

Saarenvire painottaa neurologiseen kuntoutukseen säksi olemme tehneet muitakin investointeja nuorempien kuntoutujien tarpeita varten. Olemme saneeranneet Saarenvireeen tiloja sekä satsanneet erityisesti neurologiseen kuntoutukseen sopiviin välineisiin, laitteisiin ja varusteisiin, Hokkinen listaa. Laitehankinnat ovat olleet taloudellisesti merkittäviä.

Erityisterapiaa kehittyneillä laitteistoilla

– Vuonna 2012 hankimme Saarenvireen potilaiden käyttöön sveitsiläisen Hocoman valmistaman Lokomatkävelykuntoutuslaitteen. Silloin se oli kolmas Suomessa, ja edelleen pohjoisin, Tuomo Hokkinen kertoo. – Nyt niitä taitaa olla maassamme neljä. Muut ovat Kannuksessa, Laitilassa ja Tampereella. – Lokomat-laite sopii suuren aivoverenkiertohäiriön aiheuttamien vaikeiden kävelyvaikeuksien korjaamiseen oikein hyvin. Täysin pyörätuolin varassa liikkuva potilas voi aloittaa sen avulla kävelyharjoittelun, kävelykuntoutuksen, siis vaikka hänellä ei olisi vielä omaa kävelykykyä ollenkaan. Saarenvireessä on saatu Lokomat-laitteesta Hokkisen mukaan hyviä kokemuksia. – Muuan 50-vuotias työelämässä mukana oleva henkilö, joka menetti aivoverenkiertohäiriön vuoksi liikkumiskykynsä, tuli meille laitoskuntoutusjaksolle pyörätuolissa

ja lähti kävellen, hän kertoo. Hyvät tulokset eivät ole Hokkisen mukaan vain kävelykuntoutuslaitteen ja -terapian ansiota. – Aivoverenkiertohäiriöissä juuri oikea-aikainen, mahdollisimman varhain aloitettu ja nimenomaan monipuolinen terapia nopeuttaa kuntoutumista ja parantaa lopputulosta. Moniammatilliseen hoitoon ja kuntoutukseen kuuluu esimerkiksi myös fysioterapiaa ja toimintaterapiaa. Aivoverenkiertohäiriötilanteisiin liittyy usein myös käsien toiminnan ongelmia. – Olemmme satsanneet myös kädenkuntoutukseen. Toimintaterapeuttien määrää on lisätty yhdestä kolmeen, ja heidän työnsä koskee nimenomaan arjen toimintojen harjoittelua, siihen liittyen painopistealueena käsien toiminnan kuntoutusta. – Uusin, monipuolisin välineemme on Lokoman valmistajan Armeo Spring -kädenkuntoutuslaite. Usein aivoverenkiertohäiriö vaikuttaa enemmän vartalon toiseen puoleen. Kädenkuntoutusterapia ja kävelynkuntotusterapia nopeuttavat yhdessä koko heikomman puolen kuntoutumista, hän jatkaa.

Asiakkaita Utsjoelta Uuteen Seelantiin

Saarenvireen toiminta on alkanut Torniossa vuonna 1990. Laitoshoito- ja -kuntotuspaikkoja on tällä hetkel-

lä 34. Parin viikon mittaisille kuntoutusjaksoille tulee sotainvalideja ja sotiemme veteraaneja ympäri vuoden. Talossa myös asuu sotainvalideja, ja kuusi paikkaa on varattu ikäihmisten tehostetun palvelun asumiseen. – Laitoshoitoon ja -kuntoutukseen Saarenvireeseen voi tulla sotainvalideja mistä päin Suomea tahansa. Meille tulee Suomen sodissa taistelleita suomalaisia sotainvalideja myös Ruotsin puolelta, Etelä-Ruotsia myöten. Kaukaisin Suomen valtion rahoittamiin kuntoutuksiin tullut on Uudesta Seelannista, Tuomo Hokkinen kertoo. – Myös Suomi-poikia Virosta on käynyt pari kertaa Saarenvireen itse rahoittamassamme kuntoutuksessa, järjestöyhteistyön ansiosta. Neurologisten kuntoutujien osalta toiminta-alueemme on käytännössä koko PohjoisSuomi, Oulusta Utsjoelle. – Henkilökunnalle uusien asiakasryhmien tuleminen taloon samoin kuin tuleviin sote-uudistuksiin perehtyminen ja valmistautuminen ovat tuoneet uusia haasteita ja lisää töitä. Emme kuitenkaan ole unohtaneet perinteistä perustehtäväämme, sotainvalidien ja muiden sotiemme veteraanien, puolisoiden, leskien ja lottien kuntoutusta ja sotainvalidien laitoshoidon tarjoamista, Tuomo Hokkinen sanoo.

PENTTI KIVIRANTA

Bussimatkalle suoraan Oulusta! Hotelli Tervis, Pärnu 22.10.-29.10.2017 630€/hlö (2hh) Superior-huoneet, täyshoito! 26.11.-3.12.2017 583€/hlö (2hh) Superior-huoneet, täyshoito! JOULUMATKA 20.12.-27.12. (7 vrk) 641€/hlö (2hh) Superior-huoneet, puolihoito! Fra Mare Thalasso Spa, Haapsalu 5.11.-11.11.2017 476€/hlö (2hh) 6 vrk täysihoidolla! 10.12.-16.12.2017 476€/hlö (2hh) 6 vrk täysihoidolla! VIELÄ EHTII MUKAAN!

VARAA MATKASI Matkakaupasta sassinliikenne.fi puh. 050 308 0698


28 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

– Ommaiskortteerissa porisee kahvi ja meillä on omaishoitajia kannustava ilmapiiri, Heini Kemola ja Marja Heikkinen iloitsevat.

Ommaiskortteerissa ohjataan ja tuetaan Toiminta avointa kaikille OULUN seudun omaishoita-

jien Ommaiskortteeri muutti Isokadulle katutasoon Mannerheimin puistoa vastapäätä, Kumppanuuskeskuksen muutettua Kansankadulle reilu vuosi sitten. – Vanhasta tottumuksesta jokunen asiakas saattaa tässä vielä niiltäkin perin piipahtaa. Siitä ei ole vaivaa, päinvastoin, toimintamme on avointa kaikille ja ohjaamme tarvittaessa eteenpäin, omaishoidon ohjaaja Heini Kemola kertoo. – Ommaiskortteeri on matalan kynnyksen esteetön koh-

taamispaikka, johon kuka tahansa voi tulla etsimään tietoa ja juttelemaan omaishoidon tai arjen hoitotyön asioista. Ommaiskortteerin aukioloaikana arkipäivinä kello 10–14 meillä on tässä aina joku valmiina ottamaan ovelta vastaan ja juttelemaan vaikka kahvikupposen äärellä, hän sanoo. – Tähän on helppo tulla, kun ollaan niin kaupungin ytimessä. Kela ja Lidl ovat aivan vieressä, joten tässä voi asioida oman arkensa ehdoilla, Kemola jatkaa.

Omaishoidon monet kasvot

Oulun seudun omaishoitajat ry toimii kaikkien omaishoi-

tajien asialla Oulussa ja ympäryskunnissa Iistä Tyrnävälle, kahdeksan kunnan alueella. Lakimääritteistä omaishoidon tukea saavien omaishoitajien lisäksi yhdistyksen toiminta on suunnattu omaishoitotyön vasta-alkajille ja muille erilaisissa omaishoitotilanteissa oleville henkilöille. – Laskennallisesti vain hieman yli 10 prosenttia kaikista omaishoitajista on lakisääteisen omaishoidon tuen piirissä. Yhdistyksemme toimialueella tällaisia virallisesti tilastoituja omaishoitajia oli toissavuonna 2118 henkilöä, mutta kohderyhmäämme kuuluu yli 20 tuhatta omaishoitajaa. Tehtävänämme on tarjota heille tietoa yhdistyksen ja muiden tahojen järjestämäs-

tä tuesta, omaistoiminnan ohjaaja Marja Heikkinen kertoo. – Omaishoitajan polulle on rakennettu monenlaisia tukimuotoja, joita voimme yhdistyksenä tarjota. Esimerkiksi hoitotilanteen alussa voi olla paljon epävarmuutta ja kysymyksiä, kuten että olenko nyt omaishoitaja kun huolehdin omaisestani aika paljon. Tällaiseen tilanteeseen on kehitetty 16 tunnin Ovet-valmennuspaketti, jossa saa tietoutta siitä mitä omaishoitajuus tarkoittaa, mitä tukea yhteiskunnalla on siihen tarjottavana, ja mistä hoivatyöhön ja avustamiseen saa apua ja vertaistukea. Ei ole myöskään syytä jäädä yksin surunsa kanssa, jos omaishoito päättyy omaisen kuolemaan. Omaishoito-

työn päättäneille on tarjolla oma Katse huomiseen-kerho ja Elämäniloa-kurssi, Heikkinen jatkaa.

Yhteistoiminta luo turvaverkon

Suurin osa Oulun seudun omaishoitajien ryhmistä kokoontuu Ommaiskortteerissa. Omaishoitajuudesta ja sitä koskettavista teemoista kiinnostuneille on avoinna parillisen viikon keskiviikkoina Ommaiskahvila klo 10–12. – Ommaiskahvilaan ovat tervetulleita kaikki omaistaan hoitavat ja heidän läheiset. Osallistuminen on ikärajatonta, eikä tarvitse olla yhdistyksen virallinen jäsen. Ommaiskahvilassa meil-

lä on aina joku ajankohtainen teema, esimerkiksi syyskuun lopulla puhutaan omaishoidon vapaan palvelusetelin käytöstä ja lokakuun lopulla keskustellaan kaupungin palveluyksikön edustajan kanssa omaishoidon muuttuvista kriteereistä, Marja Heikkinen kertoo. – Teemat vaihtelevat asiapainotteisemmista virkistyksellisempiin. Ommaiskahvilatoimintaa on nyt laajennettu myös lähikuntiin, hän lisää. – Vertaistuki kaikissa eri muodoissaan on arjen raskaan omaishoitotyön keskellä hyvin tärkeää ja toimintamme pyrkii mahdollistamaan tuen saamisen laajasti. Mieltä puuduttavia asioita on monesti vaikea alkaa avaamaan. Minulta voi varata myös ajan, jolloin henkilökohtaisesti voi tulla juttelemaan ja vaikka vain puhaltamaan sen pahan olon pois. Se jo itsessään on monelle hyvin tärkeää, ja siitä päästään sitten katsomaan eri vaihtoehtoja eteenpäin, Heini Kemola summaa.

ANTTI KIVIRANTA

Kysy edullista ryhmätarjousta! Kysy ryhmätarjousta Juhanilta tai tule tapaamaan messuille! Puh. (06) 483 1482 juhani.lautamaja@harmankylpyla.fi

Syksyn Satoa 149 € /2 vrk/hlö

Majoitus 2 hengen huoneessa, aamiaiset, puolihoitoruokailut, kylpylän ja kuntosalin käyttö sekä sisäänpääsy tansseihin.

Suomi 100-paketti 100 € /vrk/hlö

Majoitus 2 hengen huoneessa, aamiainen, Suomi 100 -à la carte illallinen, kylpylän ja kuntosalin käyttö sekä sisäänpääsy tansseihin.

Tervetuloa Pohjanmaan suurimpaan ja monipuolisimpaan kylpylähotelliin!

Vaasantie 22, 62375 Ylihärmä Puh. (06) 483 1600 | www.harmankylpyla.fi


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 29

SHOPRIDER® LIIKKUMISEN APUVÄLINEET Olemme MESSUTARJOUS! a an 888 nrs uk m a ill su es 1600,Seniori M Oulussa 16.-17.9.2017 tutustu laajaan valiKoiMaan:

APUAJONEUVO.fi tai soita oulu:

0440183684 feal lastausrampit -edulliset salkkuja teleskooppirampit

DieZ liam 2800,-

Maahantuonti, Myynti ja vuokraus: Kuusiluoto oy | KehittäjänKatu 16 | 04440 järvenpää | info@apuajoneuvo.fi | p. 040 124 4282

Tämän voimme taata:

Miehet ja tuotteet samaa maata! Ainoa 100 % suomalainen toimitusketju, ilman välikäsiä • Varaudu syksyyn, katto 2 päivässä! • Laadukas ja tehokas asennus, joka pitää pihasikin siistinä • Markkinoiden parhaat takuut • Vesivekin kestävät kattovarusteet

SOITA

08 2377 9501

Paikalliset pojat!

laaturemontti.fi Oulun yksikkö


30 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Tuttavuussuhteen syntyminen on tärkeää kotihoidon palveluissa

Kotipalvelu Mehiläisen palveluja voi käyttää myös kunnan myöntämällä palvelusetelillä. Kannattaa tarkistaa, myöntääkö oma asuinkunta palveluseteleitä sosiaali- ja terveyspalveluiden ostamiseen, vinkkaa Nina Mustonen Oulun seudun hoitotiimistä. Niina käy säännöllisesti auttamassa myös Raili Järvistä Kiimingissä. Samalla mitataan muun muassa verenpaine.

Tekeekö mielesi aloittaa jotakin uutta – itseä kiinnostavaa, ajattelua avartavaa tai muuten vain mukavaa? Kesäyliopisto järjestää kursseja ja muuta toimintaa kaiken ikäisille. Erityisesti ikääntyville suunnattuja ovat • ikääntyvien yliopiston luentosarjat vaihtelevista ja ajankohtaisista aiheista • IKISEMMA – kirjallisuusseminaari hyvän kirjallisuuden ystäville • kirjoittamis- ja maalausryhmät, nettikerhot ja älylaitetreenit, kuntotestaukset ja rentoutusryhmät Yhdessä Diabetesliiton kanssa toteutettava luentosarja Ikäihmisten diabetes puolestaan tarjoaa ajantasaista tietoa ikääntyville ja heidän läheisilleen sekä omaishoitajille ja terveysalan ammattilaisille. Tutustu erilaisiin mahdollisuuksiin ja varaa paikkasi! Lue lisää: www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi

– LAATU on keskeistä Kotipalvelu Mehiläisen kotihoitopalveluissa, kertoo palvelujohtaja Hanna Hutka-Ojanen. – Tärkeintä on läheinen suhde asiakkaan ja kotihoidon palvelutiimin kesken. – Palveluissamme huomioidaan jokaisen asiakkaan yksilölliset tarpeet ja toiveet. Kaikki kotiin tarjottavat palvelut suunnitellaan ja toteutetaan ammattitaitoisen hoitotiimin voimin. Tavoitteemme on, että asiakas ja hoitajat tulevat aidosti tutuiksi keskenään, hän jatkaa. – Jotta tullaan tutuiksi, asiak­kaan arjessa toimii meiltä mahdollisimman pieni hoitotiimi. Kaikkien kotihoidon tehtävien suunnittelussa meillä korostuu asiakaslähtöinen ajattelu ja asiakkaan valinnanvapaus. Kotihoidon aika-

na asiakkaan kanssa jutellaan, kuunnellaan kuulumisia ja samalla selvitellään, mitä odotuksia ja tarpeita asiakkaalla hoidon suhteen on. Kotipalvelu Mehiläinen tarjoaa hoitoa, hoivaa ja arjen avustamista sekä ateria- ja turvapuhelinpalveluita niin ikääntyville kuin perheille ja vammaispalveluiden asiakkaille, myös esimerkiksi siivous- ja ikkunanpesupalveluita. Palveluihin kuuluu myös omaishoitajan vapaiden sijaistaminen. – Sairaanhoidolliseen apuun kuuluu kotisairaanhoito ja tarvittaessa myös lääkärin digipalveluna kotiin. Lääkäripalveluita on mahdollista saada suoraan Mehiläisen lääkäriasemilta, Hanna Hutka-Ojanen kertoo. – Tuotamme palveluita,

joita voi ostaa myös palveluseteleillä. Meiltä kotipalveluita saavat kaikki vauvasta vaariin ja siltä väliltä. Palveluita voi ostaa myös itse. Olemme toimineet Oulun seudulla jo viisi vuotta, hän toteaa.

Apua vaikka halkojen kantamiseen

Kotihoidon ja arjen tuen on perustuttava Hanna Hutka-Ojasen mielestä aina laadukkaaseen ja aktiiviseen yhteistyöhön asiakkaan kanssa. – Silloin todellisten tarpeiden ja toiveiden huomioiminen onnistuvat hyvin. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja ja ylläpitää toimintakykyä tukemalla ku-

takin asiakasta hänen omiin tarpeisiinsa liittyvissä arkiaskareissa ja -toimissa. – Päivittäisten toimien tukeminen voi sisältää myös esimerkiksi henkilökohtaisesta puhtaudesta, pukeutumisesta, hiustenlaitosta ja ruokailuista huolehtimista. Voimme antaa myös neuvoja apuvälineiden käyttöön, turvallisuuteen tai esteettömyyteen liittyen. – Asiakasta voidaan auttaa myös kodin ulkopuolisissa arkitoimissa, kuten parturissa tai hierojalla käynnissä. Asumistyypistä riippuen voidaan tarvittaessa huolehtia myös veden ja puiden kantamisesta sisään ja auttaa talon lämmityksessä, Hanna Hutka-Ojanen ehdottaa.

ANTTI KIVIRANTA


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 31

Turvallista asumista Avaa ovi Esperin Hoivakotiin! Lämminhenkistä ja turvallista asumispalvelua. Vakituisen asumisen ohella tarjoamme huolenpitoa myös lyhytaikaiseen hoivan tarpeeseen. Asukkaaksi voi tulla myös palvelusetelillä. Tutustu koteihimme: esperi.fi Tervetuloa! Hoivakoti Albert | Huurutie 1 | Oulu | 050 313 1130 Hoivakoti Amelia | Tuiskutie 2 | Oulu | 050 344 3011 Hoivakoti Haapalehto | Kaplastie 6 | Oulu | 050 412 7407 Hoivakoti Teppola | Vehnäkuja 4 | Oulu | 044 522 1164 Hoivakoti Santaholma | Ämmöntie 4 |Haukipudas| 050 592 1854

TOIVON KIPINÖITÄ


32 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Asiakaslähtöistä palveluasumista rakentamassa Onnenrinteen kiitetyn hoivapalvelun idea: onnellisia hetkiä yhdessä, ei turhaan eroteta pariskuntia

MUHOKSEN Päivärinteen entiseen sairaalarakennukseen tammikuussa avattu Onnenrinteen Onnenkoti pyrkii toimitusjohtaja Harri Puolitaipaleen mukaan toteuttamaan tehostetun ympärivuorokautisen palveluasumisen ja tuetun palveluasumisen vaatimukset tavallista paremmin ja asukasta kuunnellen. – Olemme aidosti kotimainen ja paikallinen toimija jolla on kaikki päätösvalta toiminnasta, laadukkuus ohjaa vahvasti toimintaamme, Harri Puolitaipale takaa. Onnenrinteen tavoitteena on tuottaa henkilökohtaista ja yksilöllisiä tarpeita huomioivaa tehostettua sekä tuettua palveluasumista paikassa, jossa sellaisia ei aiemmin ole ollut tarjolla. – Peruspalvelut on toteutettava paremmin kuin hyvin jotta voidaan puhua premiumpalvelusta. Esimerkiksi ruokaa on oltava tarjolla riittävästi, ja asukkaan pitää myös saada vaikuttaa siihen, mitä se on. Keittiöhenkilökuntamme voi pyydettäessä vaikka val-

mistaa kalaonnisen asiakkaan omat saaliit, Puolitaipale pohtii. Päivärinne avautuu luonnonkauniille Oulujoen pohjoisrannalle, joka tarjoaa Onnenkodin asukkaille monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

täällä ollaan vanhassa sairaalaympäristössä, olemme tilaratkaisuilla, sisustuksella ja palvelulla pyrkineet mahdollisimman selkeästi eroon laitosmaisuudesta. Tunnelmasta onkin annettu hyvää palautetta, ihan jo tähän aulaan astumisen on sanottu laskevan

Onnenrinteen sisustuksessa on haettu aistikkuutta ja juhlavuutta.

– Viherhuone on yksi Onnenrinteen teemoitelluista oleskelutiloista, Harri Puolitaival kertoo.

nönläheisinä läheisyyden rakentajina. Paikallisena yrityksenä meidän on helppo uudistaa ja muokata palvelukokonaisuuttamme käytännön tarpeiden mukaan.

Joustavuudesta voimaantumista

Laitosmaisuutta karsastetaan

Onnenkodin pääkäytävällä on kymmenen huonepaikkaa ja monipuoliset, juhlavasti sisustetut oleskelutilat. Sivukäytävälle ollaan avaamassa toiset kymmenen paikkaa, yhteensä Onnenkodissa on luvat 33 paikalle. – Vaikka

pulssia, Puolitaipale hymyilee. – Asukas saa myös itse päättää nukkumaanmeno- ja heräämisajoistansa. Ohjattua ohjelmaa on aamusta iltaan ja tietysti lääkkeet jaellaan säännöllisesti, mutta ketään ei velvoiteta seuraamaan kangistuneita päivärytmejä. Se näkyy siinäkin, ettei meillä ole erik-

seen rajattuja vierailuaikoja omaisille, hän lisää. – Etenkin lapset voivat karsastaa sairaalamaista ympäristöä, joten on tärkeätä tehdä asuinympäristöstä kodinomainen ja mieluisa myös perheen pienimmille, ettei tule kiire pois. Lelut tai vaikka jäätelö lapsivierailijalle voivat toimia käytän-

Harri Puolitaipaleen mielestä nykyisessä hoivapalvelutarjonnassa on huomattavia puutteita. – Kiinnitimme huomiota siihen, että pitkään yhdessä eläneet pariskunnat saattavat joutua muuttamaan erilleen, kun vain toinen heistä on hoitotuen piirissä. Tämä on monelle seniorille hyvin ahdistava ajatus, siksi kotona sinnitellään vielä pitkään todellisesta hoitotarpeesta huolimatta. Meillä asuminen järjestetään joustavasti: jos meille muuttavasta pariskunnasta tai vaikka sisaruksista toinen ei tarvitse hoivapalveluita, hän maksaa luonnollisesti vain vuokra- ja ruokamaksua. Palvelukonseptiimme kuuluu myös, että tarjoam-

IRENE

Tasa-arvon aika sijoittajille. jo 150 vuoden ajan. Tämä kokemus ja osaaminen ovat sijoitusasiakkaidemme käytettävissä.

Sijoitusmaailma ei ole entisensä ja hyvä niin. Me haluamme tuoda siihen muutoksen: tasa-arvoa kaikille sijoittajille. Olipa sukan varressasi jemmassa satasia tai satoja tuhansia, tämä koskee sinua. Me LähiTapiolassa olemme hoitaneet varojamme onnistuneesti

Toimme nyt kaikkien saataville suuren sijoittajan sijoituskohteita, hinnoittelua ja palvelua. Miksikö? Siksi, että meille asiakkaidemme, eli omistajiemme, onnistuminen on ensiarvoisen tärkeää. Tasa-arvoa on se, että sijoitamme rahasi kuten omamme: samoihin sijoituskohteisiin, joihin itse uskomme.

Koot: 35-43 värit: punainen, musta, beige, valkoinen 139€

MINJA

Koot: 35-43 värit: punainen, musta, hunaja 149€

A LV A R

Koot: 39-48 värit: vihreä, musta, ruskea 149€

Sievi Shop

TEKSTI JA KUVAT: ANTTI KIVIRANTA

Mukavat jalassa

Katso lisää lahitapiola.fi/sijoituspalvelut

Palveluntarjoajat: Säästöhenki- ja sijoitusvakuutukset: LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Omaisuudenhoito, toimeksiantojen välittäminen ja sijoitusneuvonta: LähiTapiola Varainhoito Oy. Kiinteistöpääomarahastot: LähiTapiola Kiinteistöpääomarahastot Oy. Kiinteistövarainhoito: LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy.

me niin lyhyt- kuin pidempiaikaistakin ympärivuorokautista hoivaa ja asumista, täältä löytyy tarpeen mukaan niin koti- kuin lomapaikkakin, hän kuvailee. Onnenrinteen kotihoivapalveluita tarjotaan koko Oulun alueelle niin sairaanhoidollisissa kuin avustuksellisissakin tarpeissa. Onnenrinne on aloittanut nyt tehostettuna palvelukotina tuottaen ympärivuorokautista hoivaa sitä tarvitseville ja kysyntää tähän on ollut paljon. – Paikkoja löytyy vaikka heti niin tehostettuun pitkäaikaiseen kuin lyhytaikaiseenkin hoivaan intervallijaksoille. Intervallihoidossa meillä onkin ollut mahdollisuus tarjota paikkaa vaikka heti niin omaishoidettavalle kuin pariskunnallekin. Jotkut omaiset ovat tarjonneet omille vanhemmilleen Onnenloman lahjakortilla, Puolitaipale kertoo.

Pakkahuoneenkatu 9, Oulu. Ma-pe 10-18, la 10-15

nahkalaukut


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 33

OULULAINEN Kotiruhtinas Oy aloitti kotisairaanhoitopalveluiden tarjoamisen viime vuodenvaihteessa. Kotisairaanhoidon lisäksi Kotiruhtinaan palvelupalettiin kuuluvat kotihoitopalvelut, kotipalvelut, omaishoidon lomitukset, siivouspalvelut ja kotiin tuotettavat hyvinvointipalvelut. – Kotisairaanhoitopalvelut ovat laajentaneet asiakaskuntaamme, ja sitä myötä myös yritys on kasvanut, ja olemme palkanneet lisää työntekijöitä. Meitä on nyt kaiken kaikkiaan kymmenkunta, kertoo Kotiruhtinaan toimitusjohtaja Irene Mattila. Kotiruhtinas toimii Oulun kaupungin palvelusetelituottajana. Lisäksi Kotiruhtinaan palveluita voi ostaa itsemaksavana asiakkaana. – Haluamme tarjota asiakkaillemme kaikki palvelut kotiin. Kauttamme on mahdollisuus saada myös esimerkiksi jalka- ja käsihoitoja tai jopa kampaamopalveluita kotiin. Kynnys näihin lähtemiseen kodin ulkopuolelle on monelle ikäihmiselle suuri, Mattila kertoo. – Asiakkaamme ovat pääasiallisesti ikäihmisiä. Tarjoamme palveluita myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammaisille aikuisille. Lapsiperheet olemme kuitenkin halunneet rajata asiakaskuntamme ulkopuolelle. Haluamme erikoistua ja pitää fokuksemme ikäihmisissä ja muissa aikuisasiakkaissa. Lapsiperheiden mukaan asiakaskuntaan ottaminen voisi kasvattaa meitä yrityksenä liikaakin. Tavoitteemme on pysyä inhimillisen kokoisena työyhteisönä, jossa työntekijät tulevat asiakkaille tutuiksi. Henkilökohtainen ja pitkäaikainen suhde kotityöntekijöihin on ikäihmisille ja erityisesti muistisairaille tärkeää. Siksi emme myöskään juuri käytä keikkatyöläisiä, Irene Mattila selittää.

Kiireetöntä kohtaamista ja aitoa ystävyyttä

Irene Mattila kertoo haluavansa panostaa henkilökunnan rekrytointiin niin, että Kotiruhtinaan työntekijät ovat sekä asiakkaille mieleisiä, että keskenään toimiva työyhteisö. – Ikäihmiset antavat kyllä palautetta suoraan, jos työntekijä ei osaa kohdata heitä arvostavasti ja oikein. Se on mielestäni vain hyvä asia; niin pitääkin olla. Parhaimmillaan asiakkaistamme tulee meille oikeita ystäviä niin, että on ihan ikävä puolin ja toisin, jos

Mukavasti Moilasen Mukana...

MONTENEGRO + DUBROVNIK!

KOSTAMUKSEN MATKAT 2pv 14. - 15.10., 16. - 17.12. 160€ VIIPURIN MATKAT Suomi 100v. -konserttimatka 8.-10.12. PIETARIN MATKAT

Yksi maailman kauneimmista maista.. 19.-22.10. ERÄMESSUT 06.-09.12. 325€

”Kuvittele paikka, missä rannat ovat yhtä safiirisen upeita kuin Kroatiassa, vuoret jylhät kuin Sveitsissä, rotkot melkein yhtä syvät kuin Coloradossa, rakennukset yhtä elegantteja kuin Venetsiassa ja kaupungit yhtä vanhoja kuin Kreikassa..”

KYLPYLÄMATKAT Tallinna VIIMSI TERVIS SPA 08. - 14.10. 490€ PÄRNU Tervis 04. - 11.11. 575€ HY VINVOINTIMATKAT Kehon huoltoa ja mielenrauhaa! Myös aloittelijat!

LÄHDÖT: 04.10., 11.10., KANARIAN 18.10. ja 25.04. - 27.06. joka MEDITAATIORETRIITTI VUORISTOSSA 07.-14.01. 1165€ viikko! alk. 630€/vko 890€/2 vkoa JOOGAMATKA PUERTO RICOON KYSY TARJOUSTA RYHMÄLLE ENSI KEVÄÄLLE JOKO MONTENEGROON, VENÄJÄLLE TAI VIROON! TILAUSAJOT MYÖS SUOMESSA!

10.-17.1. 980€ JOOGAA JA JÄSENKORJAUSTA KANARIAN VUORISTOSSA 6. -13.2.

TILAUSMATKAT OY puh. (08) 713 370, 017 26 333 23 toimisto@tilausmatkat.info www.tilausmatkat.info

Kotiruhtinaan yrittäjä Irene Mattila haluaa tuottaa asiakkailleen ihanaa arkea.

Kotisairaanhoito laajentaa Kotiruhtinaan asiakaskuntaa ei hetkeen ole nähty, Mattila kertoo. – Korostan aina, että tämä työ ei saa olla sellaista, että käydään vain hoitamassa kylmästi tietty työtehtävä suorituksena. Jokaiseen kohtaamiseen pitää mahtua aitoa läsnäoloa, asiakkaan kuuntelemista ja kohtaamista. Vaikkapa vain 15 minuutin lääkkeenantokeikallakin on hetki aikaa jutella kuulumisista; eihän se itse lääkkeen antaminen monta minuuttia vie. Jatkuvaa kiireen tuntua ei saa olla. Me pyrimme varmistamaan sen hyvällä aikatauluttamisella, jossa otetaan huomioon myös kohteiden väliset siirtymäajat ja niin edelleen, Mattila kuvailee. – Kun aikaa on, voidaan

asiakkaan kanssa esimerkiksi lähteä ulkoilemaan tai pelata Kimbleä, muistella yhdessä menneitä tai vaikka lukea ääneen esimerkiksi näkövammaiselle asiakkaalle. Mielestäni on todella tärkeää, että näitä hetkiä mahtuu varsinaisten hoitotoimenpiteiden oheen. Joskus voimme käyttää tällaiseen aikaa esimerkiksi, jos seuraavan asiakkaan aika on jostain syystä peruuntunut. Meillä ei lasketa vain mitä numeroita viivan alle jää, vaan tärkeintä on, että asiakkaiden kohtaaminen pysyy inhimillisenä, Mattila pohtii. – Haluamme myös palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti: me esimerkiksi viemme kotikäynneillä roskat mennes-

sämme. Emme ajattele, että sellaiset tehtävät eivät kuuluisi meille, Mattila sanoo. – Arvioimme myös jatkuvasti, vastaavatko asiakkaillemme tarjottavat palvelut ja esimerkiksi kaupungin palveluseteliasiakkaiden hoitotarpeen mitoitus asiakkaan todellista tarvetta. Jos tunnit tuntuvat jatkuvasti loppuvan kesken tai valitut palvelumuodot eivät enää vastaa muuttunutta tarvetta, autamme ja neuvomme asiakasta tai asiakkaan omaista asian hoitamisessa viranomaisten suuntaan. Tämä on monille asiakkaille ja heidän omaisilleen iso helpotus, Mattila kertoo.

TEKSTI JA KUVA: ANITTA ISO-MARKKU

ESTEETTÖMÄT- JA SENIORIASUNNOT Vapaana vuokra-asuntoja Oulussa ja Kempeleessä. Tutustu asuntoihin ja jätä hakemus osoitteessa www.ta.fi! TA-Yhtiöt Asiakaspalvelukeskus 045 7734 3777 | info@ta.fi

Onko metsätilan sukupolvenvaihdos ajankohtainen? Tervetuloa osastollemme S33 Oulun Seniori -messuilla keskustelemaan metsätilan sukupolvenvaihdosasioista. Neuvomme myös kuolinpesän purkamiseen ja yhteismetsiin liittyvissä asioissa. www.metsakeskus.fi/ pohjoisen-metsatilat-kasvuun Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin


34 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Caritaksen palvelutaloissa eletään aktiivista arkea

– CARITAS-SÄÄTIÖ toimii Oulussa palveluntuottajana seitsemässä palvelutalossa, joissa on yhteensä noin 800 asuntoa, kertoo palveluohjaaja Anna-Leena Kallio Caritakselta. – Ikääntyvien yleisimmät syyt Caritaksen taloihin hakeutumiseen ovat kasvanut palveluiden tarve, turvattomuuden tunne ja sosiaalisten kontaktien kaipuu. Caritas tarjoaa asukkailleen itse kunkin oman tarpeen mukaan räätälöidyt palvelut, joihin voi sisältyä myös kotihoito-, siivous- ja ateriapalveluita sekä omaishoidon vapaita. – Asukkaalle tarjottavien palveluiden kanssa voidaan lähteä liikkeille kevyesti. Jotkut haluavat vain käyttää oman talon lounasravintolapalvelua ja vaikkapa turvaranneketta ja yhtä kuukausittaista kotisairaanhoitajan käyntiä – tai vaikka perusteellisempaa kuukausisiivousta asiakkaan itse toteuttamien ylläpitosiivousten tueksi. Palveluita voi lisätä tarpeen mukaan. Seuraamme kotihoitopalveluidemme piirissä olevien asiakkaidemme palvelutarpeen ja yleisen voinnin kehitystä. Hoitajamme oppivat tuntemaan asukkaan ja hänen asuinympäristön kotikäynneillä, mikä tuo turvaa asukkaan arkeen, Anna-Leena Kallio kertoo. – Asumismuotona palvelutalomme ovat kuitenkin itsenäisen asumisen paikkoja. Asuminen meillä on juuri sellaista kuin asukas itse haluaa: kenenkään kotiin ei tulla kut-

Caritaslaiset Anna-Leena Kallio ja Sari Ruonala palvelevat Caritaksen palveluista ja asunnoista kiinnostuneita henkilökohtaisesti.

sumatta ja yhteisiin tapahtumiin ei ole pakko osallistua, Kallio korostaa. – Sosiaalisuutta ja naapurien keskinäistä tutustumista tuetaan taloissamme monin tavoin. Jo ravintolapalveluiden käyttäminen voi itsessään olla monelle merkittävä päivittäinen sosiaalinen kokemus ja se suuri ero yksin kotona asumiseen. Lisäksi palvelutaloissamme on monipuolista vapaaehtoisten järjestämää ohjelmaa. Esimer-

kiksi Caritas-Kodin viikkoohjelmassa on keskimäärin 30 erilaista tapahtumaa. Yksi meillä asumisen etu on, ettei tarvitse lähteä kauas harrastamaan: omassa talossa tapahtuu vaikka mitä, kuvailee Caritaksen vuokraneuvottelija Sari Ruonala. – Caritaksen palvelutalojen vapaaehtoistoiminta ja esimerkiksi ravintolapalvelut ovat avoimia kaikille lähialueen ihmisille. Olemme ilahtuneet, että erityisesti Caritak-

sen edullinen seniorilounas on houkutellut paljon kävijöitä taloon, Kallio täydentää.

Erilaisia koteja erilaisiin tarpeisiin

Caritaksen eri puolilla Oulua sijaitsevat asuintalot eroavat toisistaan jonkun verran. – Suosituin ja tunnetuin kohde on Taka-Lyötyn Caritas-Koti, jonne on tällä hetkellä jonoa. Asuntojen vapautuessa niitä täytetään asi-

akkaan yksilöllisen elämäntilanteen perusteella eli asukasvalinta perustuu nimenomaan palveluiden tarpeeseen. Caritas-Kodin palvelutarjonta on myös laajin: saatavilla on niin kotihoitopalvelut, lounasravintolapalvelut, kuntosalija allasryhmät sekä lääkäripalvelut samassa korttelissa. Muista Caritaksen Oulun palvelutaloista oma lounasravintola on Caritas Matriitissa Tuirassa ja Metsolan Kartanossa Puolivälinkankaalla,

Sari Ruonala kertoo. – Valikoimaamme kuuluu myös rivitaloasuntoja. Metsolan Hovissa Hintassa on sekä kerrostalo- että rivitaloasuntoja. Rivitaloihin hakeutuvat esimerkiksi omakotitalosta muuttavat ikäihmiset, jotka haluavat vielä nauttia omasta pienestä pihasta – mutta eivät enää jaksa ylläpitää isoa taloa pihoineen, hän kertoo. Kaikkiin Caritaksen asuntoihin voi hakea yhdellä lomakkeella. Lomakkeen saa tilattua postitse kotiin tai sen voi tulostaa Caritaksen nettisivuilta. – Vapaita asuntoja voidaan lähteä katsomaan vaikka saman tien. Vaikka asiakkaan toivomiin kohteisiin olisi jonoa, hän voi kuitenkin sopia tutustumisen kohteisiin. Järjestämme säännöllisesti kohteissamme myös avoimien ovien päiviä, jolloin tiloihin ja palveluihin voi tutustua matalalla kynnyksellä – esimerkiksi vasta tunnustellen, olisiko asuminen meillä se oma juttu vaikkapa parin vuoden päästä, Ruonala vinkkaa.

ANITTA ISO-MARKKU

STA 2013

JO VUODE

Kävelykuntoutusta Ainoa Lokomat kävelykuntoutusharjoittelulaite Pohjois-Suomessa

Tornion Sairaskotisäätiö Pitkäkatu 7, 95400 Tornio (016) 226 4400 saarenvire@saarenvire.fi www.saarenvire.fi Saarenvire


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 35

Edullisempi lääkäriasema PERUSKÄYNTI

33

€ (Omavastuuosuus)

Varaa aika PERUSTERVEYS.FI tai soita 0207 340 720

Hyvää elämää ja huolenpitoa Attendon hoivakodissa Kun läheisesi arki ei enää omin voimin suju, tai tarvitset itse hetken lepoa omaishoitajan vaativasta työstä, anna meidän auttaa. Attendon Mummola on luottamuksesi arvoinen, lämminhenkinen hoivakoti, johon on helppo tulla ja jossa on hyvä olla – joko lyhyen aikaa tai pysyvästi.

Ke s k u s t a , I s o k a tu 32

Soita ja kysy lisää: ATTENDO SAVOTANPUISTO

Ulkoilu & Puutarha – teemakoti, Savottatie 56, Oulu Eila Braks p. 044 494 3450

ATTENDO NIITTYTUULI

Risuniityntie 2, Oulu Taru Södö p. 044 494 4810

an ma u t is sall mme o a j le an sastol a em o ttel taan u j n e Tul arvo

3 C5

| Ideapark Oulu

55

Täl l ä et usetel i l l ä

PERUSTEELLINEN TERVEYSTARKASTUS

Ta r j o us voim a ssa 30.11.2017 sa a k ka .

€ (Norm. 65€)


36 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

”Sama tuttu suutuntuma” TORNION PANIMON uudelleen herätetyn lippulaivatuotteen saaman suosion taustalla on seniorin hieno palvelus lappilaisen täysmallasoluen maun ystäville. Nyt 80-vuotias Leo Andelin oli nuori panimomestari vuonna 1964, kun hän kehitti kansainvälisesti kahdella kultamitalilla palkitun lager-oluen Torniossa. Original 1964 Lager -nimen saaneen oluen alkuperäisen reseptin selvittäminen ja alkuperäisen oluthiivan juuren etsiminen Saksasta on jännittävä tarina. Hiivajuuri löydettiin erään saksalaisen tutkimuslaitoksen kylmiöstä. – Tässä on sama maku, suutuntuma, tuoksu, väri ja oluen vaahto. Tärkeitä asioita kaikki, Leo Andelin maiskauttaa Original 1964 Lageria. Hän tunnustaa vuonna 1964 Tornion Olut Oy:ssä suunnittelemansa lagerin maun palanneen, nyt Tornion Panimo Oy:n varmistamana.

Kultamitalioluen resepti säilyi Leo Andelinin muistissa Original 1964 Lagerin reseptin isä, 80-vuotias Leo Andelin on säännöllisesti mukana Tornion Panimon työskentelyssä, seuraa oluen tekovaiheita ja prosessin laatua sekä maistaa lopputuloksen ennen kuin erä pääsee markkinoille. – Sama tuttu maku!

perinteen jatkamista Torniossa haluttiin.

Resepti oli tallella Leon päässä

Panimon uudelleensyntymä

Vuonna 1999 Lapin Kullan Tornion tehtaan johtotehtävistä eläkkeelle jäänyt Leo Andelin kertoo olevansa tavattoman imarreltu, että vanha panimomestari kutsuttiin takaisin työskentelemään oluen pariin. Hän pitää kunnia-asiana päästä palauttamaan aidon ja alkuperäisen lappilaisen lagerin tuotanto sinne, missä se aloitettiinkin. Oluenpanon kulttuuriperinne katkesi Pohjois-Suomessa puoleksi vuosikymmeneksi, kun Hartwall sulki Torni-

on tuotantolaitoksensa. Kiinteistö siirtyi paikallisen yrittäjän, Veli-Matti Mykkälän omistukseen. Mittavaa tuotantorakennusta uuteen elämykselliseen ja liikunnalli-

seen käyttöön kehittämään kutsuttu Kaj Kostiander totesi omistajalle heti alkuun, että jo paikan 140-vuotinen panimohistoriaa vaatii panimoa. Oluen panon kulttuurin pa-

lauttajaksi perustettiin Tornion Panimo Oy. Sen emoyhtiö Sangen Oy kokosi varat tarvittaviin investointeihin joukkorahoituskampanjalla, jonka menestys jo kertoi että olut-

– Alun alkaen tavoitteemme oli palauttaa lappilainen olut maailmankartalle, sanoo Tornion Panimon toimitusjohtaja Kaj Kostiander. – Tiesin, että Leo Andelin oli tehnyt kunnioitettavan elämäntyön torniolaisen oluen kehittämisessä. Andelin oli päässyt heti Saksassa valmistuttuaan 1960-luvun alussa töihin nuoremmaksi panimomestariksi Tornion oluttehtaalle vanhemman panimomestari Hermann Krügerin alaisuuteen. – Tiesin myös, että Andelin asuu edelleen tällä alueella ja on hyvinvoiva mies. Otin häneen yhteyttä ja kysyin, lähtisikö hän meidän olutpanimon suojelijaksi. Leo totesi, että ilman muuta, mutta että reseptiikkaan hänellä ei ole juurikaan annettavaa, kun nykyinen olutmaku on niin erilainen, Kostiander kertoo. – Juttelimme useita kertoja panimon historiasta. Kysyin, onko väite totta, että Tornion oluen maku olisi muuttunut matkan varrella. Kysyin, että onko hänellä muistikuvaa, miten olut alun perin tehtiin. On oletettu, että silloi-

nen olut oli Krugerin käsialaa. Leo totesi siihen yksikantaan, että totta kai hän tietää, miten se tehtiin, hän itse sen reseptin kehitti. Hän kertoi muistavansa reseptin ja että muistiinpanotkin löytyvät. Sanoin, että onhan hänellä sitten reseptiikkaan annettavaa!

Andelin valvoo tuotetta

– On hienoa, että Original 1964 Lagerin mausta ja ominaisuuksista vastaa Tornion Panimossa sen reseptin luoja, seniori Leo Andelin itse, Kaj Kostiander kertaa. – Hän käy säännöllisesti täällä meitä sparraamassa kunnollisen oluen tekoon. Kostianderin mukaan reseptiä ja tekovaiheita kunnioitetaan Tornion Panimossa nyt aivan kuten vuonna 1964, jolloin olut sai lopullisen luonteensa käymisen ja jälkikäymisen aikana. – Nykytekniikka mahdollistaa nopeamman jälkikäymisen, mutta kun oluen annetaan kypsyä luonnollisella tavalla, lopputuloksessa on selkeä ero, hän huomauttaa. – Olemme saaneet paljon kiitosta siitä, että tämä tuote on palautettu markkinoille. Panimomestarit ympäri maan ovat kertoneet arvostavansa seniorin osaamista, Andelinin ammattitaitoa. Kesäkuussa kauppoihin ja ravintoloihin tuodun Original 1964 Lagerin myynti nousi jo heinäkuussa melkein 40 prosenttiin panimon koko tuotannosta.

PENTTI KIVIRANTA

Kattoremontti sujuu talvellakin Lumi ei haittaa kattoremonttia. Sen voi puhtaltaa pois.

HÄMEEN LAATUREMONTIN

Oulun yksikönjohtaja Marko Koskela suosittelee ränni- ja kattoremontin tekemistä talvella. – Silloin on yleensä vähemmän ruuhkia, joten toimeen voidaan tarttua lyhelläkin varoitusajalla, hän sanoo. Kattoremontteja tehdään ympäri vuoden. Viime talvena Hämeen – Laaturemontti teki Suomessa yli 1200 talviremonttia, eli yli keskimäärin 10 kattoa päivässä joka taas merkitsee jokaista yksikköä kohden yhtä remonttia. – Talvella sään tuomat haasteet ovat samat kuin kesälläkin, eli jos sataa – on se vettä tai lunta – remontti siirtyy odottamaan poutaa. Ei siinä sen kummempaa ole. Lumi ei ole katolla sinänsä este, se vain lapioidaan pois ennen asennuksen aloittamista. Pakkanen on itse asiassa hyvä, sillä silloin on kuivaa ja maat jäässä. Pihakaan ei siis kärsi, Koskela sanoo.

Kokemuksia naapurista

– Puolueeton taho tutkii asiakastyytyväisyyttämme jatkuvasti, kertoo Juha Kautto Laaturemontin markkinoinnista. – Tutkimus kertoo todellisen tilanteen ja mahdollistaa toimintamme jatkuvan kehittämisen. Innolinkin tutkimus eli Asiakastyytyväisyystutkimus Q1/2017 osoitti jälleen myös sen, että korkea laatu ei tarkoita aina kallista hintaa, hän jatkaa. – Kilpailutuksen kautta Laaturemonttiin päätyneistä jopa 77 % ilmoitti, että Laaturemontin tarjous oli samanhintainen tai edullisempi kuin kilpailijoiden. Se on mahdollista, koska koko toimitusketju on omissa käsissä, Kautto sanoo. – Ei meitä tarvitse uskoa, mutta uskokaa meiltä tilanneita asiakkaita, hän virnis-

tää. Hän kehottaa kysymään naapurista, miten hommat hoituivat. – Laaturemontilla ja Vesivekillä ei käytetä alihankkijoita lainkaan, Se takaa saumattoman ja varman toimitusketjun asiakkaalle sekä merkitsee turvallisuutta ja mielenrauhaa myös mahdolli-

sissa reklamaatiotilanteissa, Kautto sanoo. – Tuotteidemme omavaraisuusaste on korkea. Koska teräspeltien profilointi on Pirkkalassa ja kattoturvatuotetehdas on Orimattilassa, niin verotulot jäävät suurimmassa määrin kotimaahan, Juha Kautto muistuttaa.

Tarvikkeet nostetaan katolle kuorma-auton nosturilla.


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 37

‚ƒ„…†‚†‡…†ˆ‰Š†‚‚‡‡„ ‹

  ƒ    ­   ‚€ ‡ ˆ    ‰  ‡‰ 

    

    ­ Š†‹

    ­ƒ     ­ƒ 

 „   …†‡  ‡†‹ •‘Š ˆ – 



 Ž ‚„„ ‘’    ƒ   ‹“ ‚€­”

Mehiläisen palvelut kotiin!

  ­    €Œ  ­  €€… ‡ Ž ‘ 

ota yhteyttä 044 700 2686 mehilainen.fi/kotipalvelu

€€†



Œ€†

„   …†‡ 

     ­ €   ‚    ­  

    

  

     




38 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

– OMAEHTOINEN varautuminen tulevaisuuteen on tär­ keää kaikille. Siksi finanssialan tehtävänä on tarjota tähän turvallisia ja läpinäkyviä välineitä myös piensijoittajille. Olemme tuoneet markkinoille uuden varainhoidon konseptin, jossa suuren sijoittajan sijoitusvälineet ja edut on tuotu kaikkien sijoittajaasiakkaiden saataville, kertoo LähiTapiola Pohjoisen myyntijohtaja Juhani Ruotsalainen. – Olemme tuoneet sijoittamiseen ja säästämiseen uuden näkökulman ja tarjonnan. Nyt kaikki asiakkaamme kuukausisäästäjästä yksityispankin asiakkaisiin pääsevät sijoittamaan kohteisiin, jotka ovat perinteisesti olleet vain suurten sijoittajien kuten vakuutusyhtiöiden ulottuvilla. Tässä uudessa ratkaisussa asiakkaiden varat sijoitetaan kohteisiin, joihin LähiTapiola sijoittaa myös itse, Juhani Ruotsalainen jatkaa. – Tarjoamme myös piensijoittajille läpinäkyvää hinnoittelua sekä kiinteää korkoa osalle sijoitusta. – Asiakkaiden omistamana yhtiönä haluamme auttaa heitä varautumaan tulevaisuutensa paremmin sekä jakaa heille etuja eri muodoissa, Ruotsalainen kuvailee. LähiTapiola-ryhmän yh­ tiöil­lä sekä niiden asiakkailla on yhteensä yli 12 miljardin euron sijoitusomaisuus. Asiakkaiden varoja hoidetaan Juhani Ruotsalaisen mukaan uusissa vakuutusvarainhoidon tuotteissa samoin periaattein, joilla LähiTapiola hoitaa omaa sijoitusomaisuuttaan.

Suuren sijoittajan käyttämät sijoitusvälineet tulivat myös pienen sijoittajan saataville.

– Perinteisesti vain suurten sijoittajien ulottuvilla olleet sijoituskohteet kuuluvat nyt pientenkin asiakkaiden sijoituskohteisiin, kertoo LähiTapiola Pohjoisen myyntijohtaja Juhani Ruotsalainen.

Pien- ja suursijoittajien palvelu tasapuolistuu Riskitason voi valita itse

– Sijoituskohteet ovat omaisuusluokkatasolla samoja, joihin LähiTapiola itsekin sijoittaa. Näitä ovat perinteisesti vain suurten sijoit-

tajien ulottuvilla olleet sijoituskohteet, kuten kiinteistöja pääomasijoitukset, perinteisten osake- ja korkosijoituskohteiden lisäksi. Asiakas voi valita halutun riskitason sekä omaisuusluokkapainotukset ja näin ottaa enemmän

tai vähemmän riskiä, Juhani Ruotsalainen jatkaa. – Uusi vakuutusvarainhoidon konsepti perustuu LähiTapiola Henkiyhtiön taseen hyödyntämiseen. Siten se mahdollistaa kustannus­ tehokkaan toteutuksen, mikä

näkyy asiakkaalle alempina hintoina, lisää LähiTapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Tom Liljeström. – Sijoitamme laajan omaisuusluokkahajautuksen tuotteissa kuten vakuutusyhtiö eli pääosin suoraan markki-

nainstrumentteihin. Kun hyödynnämme sijoituskohteena sijoitusrahastoja, asiakas saa ne suurasiakashintaan, hän kuvailee. – Olemme saaneet positiivista palautetta hinnoittelun läpinäkyvyydestä Osakesäästäjien ja Arvopaperin tuoreissa yksityispankkeja vertailleissa tutkimuksissa ja panostamme tähän jatkossa entistäkin vahvemmin, Liljeström sanoo.

Sijoituksille kiinteä korko

– Uusi vakuutusvarainhoitotuotteemme sisältää Suomen markkinoilla uniikkina lisäetuna vuosittain vahvistettavan kiinteän koron osalle sijoitusta. – Korkohyvitys on varainhoitajalle mielenkiintoinen instrumentti: korko on kiinteä vuodeksi eteenpäin, eikä sen tuotto riipu muiden omaisuusluokkien kehityksestä. Tämä parantaa salkkujen tuoton ja riskin suhdetta. Kiint­eää korkoa käytetään osana varainhoitosalkkuja, jos taso on houkutteleva suhteessa muihin markkinainstrumentteihin, Tom Liljeström tarkentaa.

SIJOITA VÄHÄN, ASU PALJON ASOKODIT TARJOAA ONNELLISEN ASUMISEN PARHAAT PUOLET ASUMISOIKEUSASUNNOSSA Maksat vain 15 % asunnon hinnasta sekä alueen keskimääräistä vuokraa alhaisemman kuukausivastikkeen. Sinulla on sama asumisen turva kuin omistusasunnossa. Kodin stailauspaketeilla saat yksilöllisen viihtyisän kodin.

VASEMMISTO

LIIKKEELLÄ Oulun seniorimessuilla

Tule tapaamaan paikallisia vasemmistovaikuttajia! Mukana muun muassa Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Martti Korhonen.

Oulu, Keskusta, Tervaraitti 4 KT, 2h+k+s • • • • • •

Asomaksu Käyttövastike Vakuusmaksu Vesimaksu Valmistunut Energialuokka

59,5 m2 19 425,90 € 776,80 €/kk 1 kk sis. käyttöv. 1999 D2011

Oulu, Maikkula, Kangaskontiontie 1 KT, 2h+kk+s • • • • • • •

Asomaksu Käyttövastike Vakuusmaksu Vesimaksuennakko Vakuusmaksu Valmistunut Energialuokka

52,0 m2 14 103,77 € 553,32 €/kk 1 kk 10,00 €/hlö/kk 1 kk 2000 D2011

Oulussa on paljon erikokoisia asokoteja, tutustu kohteisiimme osoitteessa: asuntosaatio.fi

Onnella on osoite.

Asuntojen myynti: Kiinteistötahkola Oulu, puhelin 020 748 0250, minna.tervonen@kiinteistotahkola.fi, tanja.pirttikoski@kiinteistotahkola.fi

pohjois-pohjanmaa.vasemmisto.fi

MESSUSANOMAT LUETTAVISSA MYÖS NÄKÖISLEHTENÄ NETISSÄ SIVULLA WWW.MEDIARAUTIO.FI


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 39

Korkein luottoluokitus ©Soliditet

2012

www.kukkohovipalvelut.fi info@kukkohovipalvelut.fi

KONEURAKOINTI • Traktoreilla ja kiinteistönhuoltokoneilla tapahtuva koneurakointi • Lumen aurausta ja liukkauden torjuntaa • Harjausta • Maa-ainesten kuljetusta • Piha-alueiden tekoa • Nurmialueiden hoitoa

LAPIN KLASSIKKO-OLUT NYT MYYNNISSÄ KAUTTA MAAN!

SIIVOUS • Siivous • Ruoanlaitto • Kaupassakäynti

Kiinteistö- ja koneurakointipalvelut Remonttipalvelut ✆ 0400 685 302

Siivous- ja kotipalvelut ✆ 040 588 7850

Toimisto ✆ 045 113 7929 PÄIVYSTYS 24 H/VRK ✆ 0400 685 302

TORNION PANIMO ORIGINAL 1964 LAGER

Tornion Panimo perustettiin 1873 Tornionjoen rannalle. 90 vuotta myöhemmin sain kunnian olla kehittämässä panimolle lagerin, joka voitti kansainvälisiä palkintoja ja nousi Suomen suosituimmaksi. Tornion Panimon Original Lagerin myötä raikkaan pehmeä mitaliolut palaa Lappiin alkuperäisessä muodossaan. Se valmistetaan vuoden 1964 voittajareseptin mukaisesti

Rakkaudesta tunturipuroihin.

ALKUPERÄ LAPIN LA INEN GER


40 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Arviointityö palja kotona asumisen IK Ä ÄNT Y VÄN henkilön mieleen voi nousta pelonsekaisia tunteita tulevaisuudesta, kun kunnan sosiaalitoimesta kerrotaan, että hänen kotona asumisensa mahdollisuuksista tehdään ulkopuolinen arvio. – Kotona asumisen arviointien tarkoitus ei suinkaan ole häätää asukkia pois kotoaan palvelutaloon tai muuta senkaltaista, vaan päinvastoin. Arvioimalla selvitellään, miten asiakas pystyisi jatkamaan asumista omassa kodissaan. Etsitään ratkaisuja helpompaan ja turvallisempaan selviytymiseen kotona, kertoo Validia Asumisessa arvioivasta ja valmentavasta asumisesta vastaava esimies Tuomas Kansanniva. Arvio voidaan tilata ja teettää, jos kotona asuvan terveydentilaan esimerkiksi on tullut huomattavampi muutos, hän on ollut vaikkapa leikkauksessa tai vammautunut ja on laitosjakson jälkeen palaamassa kotiinsa. Arvioinnin tekee puolueeton ulkopuolinen taho, joka arvioi esimerkiksi kunnan kotihoidon asiakkaan toimintakykyä ja avuntarvetta hänen omassa toimintaympäristössään kotona ja nykyisessä tukiverkostossaan. – Validia Asuminen tekee puolueettomia arvioita kotona selviytymisestä esimerkiksi kunnan sosiaalitoimen tai omaisten aloitteesta. Myös vakuutusyhtiö tai asiakas itse voi tilata tilanteen arvioinnin.

Asumisen haasteet arvioidaan

– Kotona asumisen arviointia tarvitaan usein myös silloin, kun kotona eläminen on muuttunut haasteellisemmaksi, kun asiakkaan oma kunto

on ikääntyessä heikentynyt tai toimintakykyyn on tullut muita muutoksia, tai kun kotiympäristössä tai lähipiirissä ja muissa tukiverkoissa on tullut muutoksia, Tuomas Kansanniva Validiasta selventää. – Esimerkiksi muuttaminen kylältä taajamaan on merkittävä muutos arjessa. – Kun arviointiryhmän tekemiä suosituksia ryhdytään toteuttamaan, asumisen laatu nousee. Asiakas pystyy edelleen elämään hyvää omaa elämää tutussa kodissaan, kotiympäristöön tehtyjen pienten muutosten ansiosta, ehkä myös enemmän tuettuna, tut-

tujen verkostojen kanssa. – Tehdyn arvioinnin tulosten toteuttamista voidaan jatkaa valmentavalla asumisella, jolla tarkoitetaan esimerkiksi sopeutumista kodin pienten remonttien tai uusien apulaitteiden kanssa, hän jatkaa. – Jos taas tapahtuneen muutoksen aiheuttamat vaikeudet ovat jo hyvin tiedossa, arviointia ei tietenkään tarvita, vaan voidaan keskittyä uuteen tilanteeseen sopeutumiseen eli valmentavaan asumiseen. Samalla voidaan auttaa myös esimerkiksi uuteen tilanteeseen sopivien sosiaalietuuksien ja -tukien hakemi-

Kaara kuntoon ja kiiltäämään. Huolla autosi syksyyn Hiirosen Nesteen kattavassa monimerkkihuollossa. Löydät meiltä myös monipuoliset pesupalvelut

· Tehokas pesu hellillä pehmoharjoilla · Käytössäsi myös TI-halli painepesureineen

AD-autokorjaamo

TUIRA

OULUNLAHTI

Soita: 044 332 5713

Neste Hiironen, Oulu Kiilakivenkuja 2 Puh. (08) 332 557, www.nestehiironen.fi ark. 6.30–21, la 8–21, su 9–21 Huolto: ma–pe 8–18, puh. 044 332 5713


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 41

astaa n karikot

”Asumisen laatu nousee ja muutolta vältytään”

Kotona toteutettavissa asumisen arvioinneissa kyse on Tuomas Kansannivan mukaan aina tilanteesta, joka on suhteellisen tasainen eikä akuutti: ennakkokäsitysten mukaan asiakkaalla on mahdollisuudet selviytyä kotona edelleen, varsinkin kun kotona toteutetaan selviytymistä auttavia ratkaisuja tai selviytymiseen annetaan tukea kodin ulkopuolelta.

Kirjallinen raportti ja suositukset

sessa. – Me teemme arvioinnin asiakkaan normaalissa arjessa, eikä hänen pidä mitenkään erityisesti valmistautua siihen. Jututamme ja kyselemme, millaiset tilanteet ovat olleet hankalia, Kansanniva kuvailee. – Lisäksi käytössä on erilaisia arviointimenetelmiä kuten FIM ja AMPS, jotka tukevat ammattilaista arviointityössä. Käytössä on myös itsearviointi ASTA-menetelmällä, jonka käyttöön asiakasta myös ohjataan, hän jatkaa. – Seuraamme asiakkaan omaa arkea mahdollisimman tarkkaan. Jos nykyiseen

ohjelmaan kuuluu jo kodinhoidon käyntejä tai muunlaista henkilökohtaista apua, arvioin­t ikäynnit ajoitetaan niin että myös niiden riittävyys saadaan arvioitua. Asiakkaan luvalla ollaan myös yhteydessä hänen omiin tukiverkostoihinsa, millaista tukea sieltä voidaan saada. Kotikäyntejä voi olla useita. Validia tarjoaa kahta valmista arviointipakettia. Kansanniva kertoo, että toiseen kuuluu kahdeksan tuntia kestävä seuranta asiakkaan kotona, toisessa arviointiin keskitytään 20 tunnin ajan.

– Arvioinnin jälkeen teemme kirjallisen raportin ja suositukset uusien toimenpiteiden rungosta, esimerkiksi lisättävästä kotihoidosta tai vaaranpaikkojen poistamisesta kotona. Tukitoimien toteuttajan valitsee asiakas. Toteutusvaiheeseen voi tulla mikä tahansa toimija, sen mukaan miten asiakas tai sosiaalityöntekijä tai muu päättäjätaho ratkaisee, Kansanniva toteaa. Validia tekee arviointikäyntejä koko maassa. – Oulun toimipisteestä käsin kuljemme hyvin laajalla alueella, esimerkiksi Oulussa, Meri-Lapin alueella ja Rovaniemellä, siis koko PohjoisSuomessa ja etelämpänäkin. Palaute on Kansannivan mukaan ollut positiivista. – Sosiaalityöntekijät saavat puolueettoman asiantuntijalausunnon tueksi omalle työlleen. Ikääntyvien ihmisten osalta myös heidän läheisensä ja omaisensa pyytävät vuosien mittaan useitakin arvioita kotiasumisen mahdollisuuksien päivittämiseksi. Arvioinnin tulos ei riipu siitä, kuka arvioinnin on tilannut, Tuomas Kan-sanniva painottaa. Arviointeja työstää Validiassa moniammatillinen tiimi.

OTA SELVÄÄ

Eläke voi nyt kertyä työstä ja lykkäyskorotuksesta Lisäksi uusia etuja

Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

Ryhmätyötä johtava arviointitoiminnan esimies Tuomas Kansanniva on koulutukseltaan fysioterapeutti. Hän on tehnyt arviointeja ja valmentavan asumisen työtä vuodesta 2010. Ryhmissä on mukana arvioitavan tilanteesta riippuen tarvittaessa myös toimintaterapeutti, sairaanhoitaja, lähihoitaja, sosiaaliohjaaja tai kuntoutuksenohjaaja. – Ensimmäiseen tapaamiseen tulee kaksi ammattilaista, ja arvioinnin edetessä tilannetta selvittävät tarpeen mukaan vuorollaan muutkin asiantuntijat. Validia Oy:n tuotteisiin kuuluu myös palveluasumisen arviointi. Siinä arvioidaan asiakkaan toimintakykyä ja avuntarvetta nykyisessä palveluasumisen tilanteessa. Validia Asuminen tarjoaa asumispalveluita ja kotiin vietäviä palveluita vammaisille henkilöille sekä ikäihmisille. Toimimme 1500 ammattilaisen voimin yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Kokonaan kotimainen Validia Asuminen on yhteiskunnallinen yritys ja osa Invalidiliitto-konsernia. Validia Asuminen on palveluasumisessa alan suurin täysin suomalainen toimija, Validian omistaa Invalidiliitto ry. Validia jakaantuu kolmeen toimialaan: asuminen, kuntoutus ja koulutus. Hallinnollisesti yhtiön toiminta on jaettu kolmeen alueeseen. Syyskuun alussa Validian toiminta laajenee Oulussa, kun mukaan tulee monialaiseen palveluasumiseen keskittyvä uusi yksikkö. Syyskuussa aloittavaa yksikköä johtaa Tuomas Kansanniva. Myös vanha toiminta jatkuu, sisältäen kotihoidon, vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen, henkilökohtaisen avun sekä päivätoiminnan.

Outlet

AicoTex Glaukoomayhdistys ry on valtakunnallinen potilasjärjestö, joka tiedottaa glaukooman salakavaluudesta, ohjeistaa sen hoitoon ja seurantaan sekä järjestää vertaistukitoimintaa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa glaukooma todetaan sen paremmin vältytään näkökentän vaurioitumiselta! Oulun Seudun glaukoomakerho kokoontuu Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaisten tiloissa osoitteessa Linnankatu 32, Oulu. Syksyn 2017 ensimmäinen kerhoilta on torstaina 7.9. klo 17-19. Kerho-ohjaajana toimii Katriina Kivelä, sähköposti: katriina.ki(ät)hotmail.com, puh: 044-5503 036 Glaukoomayhdistyksen toimistossa yhteyshenkilö on Pipsa Sinkko-Westerholm, jolle sähköpostia voi laittaa osoitteeseen: toimisto(ät)glaukoomayhdistys.fi Puhelinpalvelu numerossa 050-466 2929 on maanantaisin ja torstaisin kello 10-14 Lue lisää glaukoomasta ja yhdistyksen toiminnasta www.glaukoomayhdistys.fi


42 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017


SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017 • 43

KOLUMNI

Anitta Iso-Markku

Meillekin oma Senioriraati! Ikäihmisille suunniteltujen palveluiden kehittämiseksi kaivataan kokemusasiantuntijuutta – esimerkiksi senioriraatia.

AAMURUUHKA oli pahimmillaan, kun saavuin Oulussa terveyskeskuksen aulaan. Siellä oli ilmeisesti otettu melko vähän aikaa sitten käyttöön uusi jonotusautomaatti. Perinteinen ilmoittautumis- ja neuvontaluukku oli kokonaan suljettu. Uudelle automaatille vilautetaan Kela-korttia, jonka jälkeen automaatti tulostaa kuitin, jossa neuvotaan mille käytävälle terveyskeskusasiakkaan pitäisi siirtyä vuoroaan odottamaan. Kätevää? Periaatteessa varmasti, mutta käytännössä homma vaikutti takkuavan jonkin verran. Automaattia valvomas-

sa oli peräti kaksi työntekijää: toinen virallisessa vartijan asussa, toinen kaupungin nimikortti kaulassa. Vartijan tehtävänä vaikutti olevan varmistaa, että ihmiset käyttävät automaattia oikein ja lähtevät oikeaan suuntaan omaa hoitovuoroaan odottamaan. Nimikortillinen kaupungintyöntekijä neuvoi niitä asiakkaita, joita vartija ei osannut neuvoa – tai oli jopa neuvonut väärin. Vartija hoiti tehtäviään jämäkästi automaatin vieressä seisten, nimikortillinen oli saanut eteisaulaan pikkuisen tuolin. Jäin miettimään, eikö näiden työntekijöiden olisi ollut mukavampaa hoitaa neuvontaa siinä nyt suljetussa ilmoittautumis- ja neuvontakopissa. Olisiko sittenkin ollut vanhassa vara parempi? Myöhemmin törmäsin vastaavaan jonotuslippuautomaattiin Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Siellä tosin ei ollut laitettu ketään automaatin vartijaksi ja käytönopastajaksi. Omaa vuoroani odotellessani ehdin tarkkailla automaatin käyttöä tovin, ja se vaikutti olevan osalle asiakkaista haastavaa myös OYSissa. Ensinnäkin auto-

Osaisiko senioreiden oma raati paljastaa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelijoille asioita, jotka muuten jäisivät huomaamatta?

maatti oli kiinnitetty OYSissa seinään niin korkealle, etteivät esimerkiksi pyörätuolipotilaat tahtoneet yltää edes näyttämään Kela-korttiaan automaatille, saati lukemaan ohjeita automaatissa olevalta näytöltä. Hienosti sanottuna automaatin sijoittelu oli ”ableistinen”, siis kehollisesti terveitä suosiva. Se on aika ironista sairaalaympäristössä. Toisakseen automaatti saattoi neuvoa asiakkaan toiselle osastolle, pitkänkin matkan päähän. ”Että siis mihin piti mennä?” näytti lukevan monen sairaalaa huonommin tuntevan asiakkaan pälyilevillä kasvoilla. Epävarmoin askelin jonotusautomaatin käyttäjä toisensa jälkeen poistui näköpiiristäni. Oman lääkäriaikani jälkeen pistäydyin vielä OYSin kah-

vilassa, ja huomasin useiden eksyneiden löytäneen tiensä sinne. Neuvontatyö vaikutti siirtyneen kahvilan pitäjän harteille. Onneksi hän oli selvästi työskennellyt talossa pitkään ja osasi viittilöiden selittää kaikkien osastojen suunnat ja sijainnit. Mahtaako tämä ylimääräinen asiakaspalvelutyö näkyä hänen palkkauksessaan? Olisin halunnut kertoa näistä havainnoistani jollekin asioista vastaavalle henkilölle – mutta kenelle? Kaipa sekä terveyskeskukselle että sairaalalle voisi jotakin sähköpostikanavaa pitkin antaa asiakaspalautetta, mutta tekemättä se jäi, kun ei kukaan tullut erikseen kokemuksistani kysymään. Voin kuvitella satojen terveys- ja muiden julkisten palveluiden käyttä-

Untaan voi parantaa aivan omin kotikonstein – KANNATTAA pysähtyä hetkeksi, aidosti miettimään, nukkuuko hyvin, kehottaa Jenni Ahopelto. – Minulle vastataan usein, kun kyselen näitä asioita, että “kyllä minä nukun todella hyvin”. Mutta kun sitten keskustellaan tarkemmin, kerrotaan, että “on luontaista pyöriä kauheasti yön aikana sängyssä” ja että “vaihdan asentoa sata kertaa yössä”. Mitä hyvää nukkumista se on? Ahopelto huomauttaa. Jenni Ahopelto on työskennellyt yli 12 vuotta nukkumisergonomian parissa. Hän on auttanut valtakunnallisesti tuhansia suomalaisia nukkumaan paremmin. Ahopelto on koulutukseltaan työfysioterapeutti ja hänen tavoitteenaan on saada suomalaiset nukkumaan ergonomisesti eli hyvin. – Yön aikana sängyssä pyörimisestä kuvitellaan, että se on aivan tavallista ja nukkujalle ominaista. Niin ei kuitenkaan ole. Olemme toki yksilöitä nukkumisen kanssa, mutta jatkuva pyöriminen ja heräileminen johtuu useimmiten huonosta nukkuma-asennosta johtuvasta epämiellyttävästä tuntemuksesta, aivan

Jenni Ahopelto kertoo Oulun Seniori-Messuilla, miten untaan voi parantaa.

kaikilla, Ahopelto vakuuttaa. – Kun kiepsutamme asentoa läpi yön, emme saakkaan palauttavaa, rauhallista unta riittävästi. Sen takia tulee fiilis, että olemme univajeessa ja olemme päivällä väsyneitä. – Sängyssä on ympärillä paljon nukkumiseen vaikuttavia tekijöitä. Nukkumisergonomian tiedostaminen ja ymmärtäminen on tärkeä osa niistä. Kiinnittämällä huomi-

ota ergonomiaan voi lisätä rauhallisen unen määrää. – Ratkaisu voi olla vain virheellisen, kuormittavan nukkuma-asennon korjaaminen. Nukkumisasennot ovat tapoja ja tottumuksia. Voisi seurata itseään, millaiseen asentoon käy nukkumaan sänkyyn mennessään. Tuleeko jollekin ruumiinosalle liikaa painoa, ovatko hengitystiet avoinna. Jenni Ahopelto on julkais-

sut nukkumisen ergonomiasta ja ongelmista kirjan. Hän kertoo saaneensa paljon myönteistä palautetta. Kirjassa on ihmisten kertomia tarinoita, esimerkkejä, joihin on helppo samaistua. – Eräs lukija kertoo löytäneensä itsensä lähes jokaiselta kirjan sivulta. Hänkään ei ollut tullut ajatelleeksi, millaisessa asennossa nukkuu. – Eri ihmisillä tarinat nukkumisen ongelmista toistavat toisiaan, mutta yksin ei osata lähteä etsimään apua ongelmiinsa, koska ei ymmärretä mistä ne johtuvat. Väsymys työssä, niska- ja hartiakivut, huomattava osa niistä johtuu Jenni Ahopellon mukaan juuri nukkumisen ongelmista. Hänen mukaansa ongelmat ratkeavat useimmiten valitsemalla ergonomisesti hyvä asento omassa sängyssään. – Tärkeää on, että tyyny ja vuode on nukkujan tarpeisiin oikeanlainen. Tyynyjen ja patjan kunto kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Valittaessa tyynyä ja patjaa kannattaa hyödyntää asiantuntijan apua. Tällä usein vältytään turhilta virhehankinnoilta. .

jien tekevän päivittäin vastaavia huomioita, jotka eivät koskaan kantaudu näistä käytännön asioista päättävien ja vastaavien ihmisten tietoon. Sote-uudistuksen myötä on eri puolilla Suomea tänä vuonna käynnistelty asiakasraatitoimintaa. Asiakasraadit voivat muodostua erilaisista asiakasryhmistä, esimerkiksi ikäihmisistä, työikäisistä ja lapsiperheistä. Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymässä on kokeiltu muun muassa ikäihmisten raatia. Raatiin oli suorastaan tunkua: yli 50 hakeneesta valittiin raatiin 16 senioriikäistä. Ikäihmisten raati kokoontuu nyt Keski-Pohjanmaalla kerran kuussa tuoden esiin omia kokemuksiaan sosiaali- ja terveyspalveluiden käytöstä kotikunnis-

saan. Puhe ei kaiu kuuroille korville, vaan niin risut kuin ruusut kirjataan ylös ja toimitetaan tiedoksi eteenpäin. Jatkossa raadin kanssa keskustelemaan on tarkoitus tuoda eri alojen asiantuntijoita. Vastaavia senioreiden ja muidenkin asiakasryhmien raateja toivon myös Ouluun ja kaikkialle. Sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi raatilaiset voisivat antaa palautetta muistakin julkisista palveluista aina kulttuuritarjonnasta esimerkiksi julkisen liikenteen reitteihin. Senioriraati voisi vaikka testata uusia palvelukonsepteja. Jonotusautomaatti esimerkiksi olisi ennen käyttöönottoa ehkä vielä kannattanut pistää tulikokeeseen ihan oikeiden terveyspalveluasiakkaiden käyttämänä.


44 • SENIORI-MESSUSANOMAT OULU 2017

Hymyillen kohti huomista – terve suu osana hyvinvointia. Erikoishammaslääkäri Vesa Holappa A-lava, Seniori-Messut 16.9. klo 11.30

Ystävällistä hammashoitoa Oulun Peltolassa!

Messutarjouksena koko leuan röntgenkuvaus (arvo 75 €) maksutta perustarkastuksen tai erikoisalakonsultaation yhteydessä. Otamme varauksia vastaan messuosastollamme!

Terve suu ja hoidetut hampaat osa kokonaisterveyttä. Meiltä saat yhdestä paikasta perushammashoidon sekä kattavat erikoishammaslääkärin palvelut.

Tarjous on voimassa 15.–19.9.2017 tehtyihin varauksiin.

Tavataan Oulun Seniori-Messuilla! Tervetuloa osastollemme B3 (infoa vastapäätä) Ouluhalliin 16.-17.9.2017.

AJANVARAUS

020 7350 340, 040 774 1727

www.oulunkruunu.fi

OULUN KRUUNU - Yrttipellontie 6, Peltola, 90100 Oulu - p. 020 7350 340 - www.oulunkruunu.fi

Koti nykyajan varusteilla. Elämää kaikilla mukavuuksilla. Tule osastollemme juttelemaan lisää monipuolisesta asuntotarjonnasta Kempeleessä, Oulussa, Kokkolassa, Pyhäjoella ja Raahessa. Messuilla nähdään! KOTEJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA

KEMPELE | KESKUSTA

Aamunkoi

Kempeleen keskustaan on suunnitteilla uusia YIT Koteja ydinkeskustan parhaalle paikalle. Monipuoliset palvelut, harrastus ja ulkoilumahdollisuudet ovat uuden kotitalosi lähellä vain hissimatkan päässä. Tuleviin kerrostalokoteihin tulee kaikkea juuri sopivasti: ei mitään liikaa tai liian vähän. Tuliterä keittiö toimii arjessa ja juhlassa ja kylpyhuoneesta on moneksi. Suunnitteilla. Ennakkomarkkinoinnin aloitus 9/2017. Asuntokoot: 1 h+kt, 23,0 m² – 3 h+kt+s, 51,0 m²

KYSY LISÄÄ YIT ASUNTOMYYNNISTÄ!

OULU | KESKUSTA Tervetuloa uuteen kotiin! Asunto Oy Oulun Aleksanterin­ puisto on kohonnut keskustan tuntumaan, kävelyetäisyydelle kaupungin palveluista ja mukavan lähelle merta. Aleksanterinpuistoon on valmistunut erikokoisia, tyylikkäitä YIT Koteja erilaisiin elämäntilanteisiin ja tarpeisiin.

Oulun Aleksanterinpuisto 2. vaihe

Kerrostalo | Aleksanterinkatu 71 B

Kerrostalo | Aleksanterinkatu 71 A

Muuttovalmis. C2013

Kotien parvekkeet avautuvat Kyösti Kallion puiston suuntaan. Muuttovalmis. C2013

Kokovalikoima mh. alk. 3 h+kk+s 70,0 m² 61 500 4 h+kk+s 81,5 m² 64 800

vh. alk. 205 000 216 000

tontti* 78 400 91 280

yit.fi/aleksanterinpuisto *) valinnainen, osakkeenomistaja voi halutessaan maksaa vuokratontin lunastusosuuden pois tai maksaa kuukausittain tontin vuokravastiketta. Lunastusmahdollisuus vuosittain. Tontin lunastushinta on arvio ja siihen lisätään lunastushetkellä indeksi ja varainsiirtovero.

YIT Asuntomyynti, Paulaharjuntie 20, 90530 Oulu Raija Koistinen LKV: p. 040 519 6000, Reetta Muje: 050 390 6470 Teuvo Haverinen LKV: p. 050 386 6660, Anne Haapala LKV: p. 040 869 0922 facebook.com/YitKoti

Oulun Aleksanterinpuisto 1. vaihe

Esim. 3 h+kk+s 3 h+k+s 3 h+k+s 4 h+kk+s 4 h+kk+s

65,0 m² 73,5 m² 74,0 m² 80,0 m² 80,5 m²

mh. alk. vh. alk. tontti* 59 700 199 000 72 800 65 400 218 000 82 320 66 900 223 000 82 880 67 200 224 000 89 600 69 600 232 000 90 160

yit.fi/aleksanterinpuisto2 Ilmoituksen tiedot perustuvat 29.8.2017 tilanteeseen.

040 519 6000

yit.fi

Oulun Seniori-MessuSanomat 2017  
Oulun Seniori-MessuSanomat 2017