__MAIN_TEXT__

Page 1

Hintaan sisältyy:

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat tai nettisivuiltamme. www.matkasavo.fi • toimistoistamme www.otptravel.fi

1


Toimitusjohtajan matkailuterveiset Matkailuvuoden 2019 ollessa jo loppusuoralla vuosi 2020 käynnistelee koneitaan.

Hintaan sisältyy:

Vuosi 2019 oli matkailullisesti vauhdikas ja mielenkiintoinen, pitäen meidät kaikki täällä hereillä ja skarppina niin suurempien matkapakettien, yksittäisten matkojen sekä tilausajojen kanssa. Hyvää mieltä meille täällä arjen keskellä lisää Teiltä arvoisat asiakkaamme tuleva palaute siitä että olemme onnistuneet paketoimaan mielenkiintoisia matkoja ja onnistuneet muutenkin työssämme hienosti löytäen Teille uusia matkakohteita sekä onnistuessamme matkakokonaisuutenne tekemisessä onnistuneesta tilausajosta puhumattakaan. Kädessäsi on yhdistetty MatkaSavon ja OTP Travelin uusi matkaesite. Matkaesitteen halusimme tuottaa myös tulevallekin vuodelle, ettei kaikki olisi pelkästään siellä netissä. Netistäkin matkamme toki löytyvät, mutta meistä on mukavaa ”hypistellä” käsissään esitettä ja suunnitella mielessään tulevia matkoja. Räätälöimme yksittäisille matkustajille tai ryhmällenne juuri sellaisen matkakokonaisuuden kun tarvitsette, sisällyttäen siihen tilausajon tasokkaalla täysturistibussilla, majoituksen, ruokailut, laivat, juna- ja lentoliput, viisumit, teatteriliput - mitä vain. Ammattitaitoisesti ja yhdellä yhteydenotolla mikä tekee matkanne järjestelyistä Teille helpompaa, kaikki saa yhdestä osoitteesta. Läheskään kaikki matkamme tässä esitteessä ei tietenkään ole, mutta siinä pääsee kuitenkin jyvälle laajasta matkatarjonnastamme. Lisätietoja matkoista saatte nettisivuiltamme sekä toimistoistamme, jossa kysymyksiinne vastaa matkailun ammattilaiset. Myös bussipuolemme on kokenut vauhdikkaan vuoden ja olemmekin lisänneet kalustoamme vastaamaan kasvavaa kysyntää. Uusia busseja on tullut niin isojen- kuin pienoisbussien puolelle, joten pystymme tarjoamaan laadukkaita kuljetuksia entistä paremmin nykyaikaisella ja tasokkaalla kalustollamme. Konsernissamme on kaiken kaikkiaan noin 190 ajoneuvoa. Arvoisa asiakas, voitte turvallisin mielin kääntyä luottamuksella puoleemme. Palvelemme sinua ja ryhmääsi yhä paremmin ja monipuolisemmin niin Savon kuin Oulunkin seudulla.

Mika Niskanen

Konsernin toimitusjohtaja

2

atkaa! Jatketaan m

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Täyden palvelun matkatoimisto Iisalmessa Hintaan sisältyy: ja matkamyynti Oulussa Olemme pieni mutta tehokas matkanjärjestäjä ja räätälöimme Teille haluamanne matkakokonaisuuden kaikkine palveluineen. Kauttamme saat liput joka lähtöön: seuramatkat, lentomatkat, laivamatkat, junamatkat, hotellivaraukset, viisumit sekä valmismatkat kotimaahan, että ulkomaille. Konsernimme omat linja-automme hoitaa bussikuljetukset. Järjestämme upeat matkat mittatilaustyönä yksilöille ja ryhmille. Ryhmänvetäjät ottakaa yhteyttä ”kokonaispaketeista”, toteutetaan yhdessä toiveenne.

Iisalmessa

Outi Ronkainen puh. 040 741 8001 iisalmi@matkasavo.fi

Tyytyväiset asiakkaat ovat kaikkein tärkeintä meille. Teemme kaikkemme, jotta seuraava matkanne meidän järjestämänä on todella hieno kokemus asiakkaalle.

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi. Laaditaan matkasuunnitelmat juuri teitä varten yhdessä ammattitaitoisen henkilökuntamme kanssa paikanpäällä, puhelimitse tai sähköpostilla. Tarjoamme ryhmänkerääjille myös hyvät edut! Noudatamme yleisiä matkapakettiehtoja. Matkapakettiehdot saatte toimistostamme tai nettisivuiltamme. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Toimistomaksu 12€/varaus. Internetvaraukset ilman toimistomaksua.

Minna Honkanen puh. 040 741 8001 iisalmi@matkasavo.fi

Oulussa

Henna Marjamaa puh. 050 420 4041 matkat@otptravel.fi

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

3


Kotimaan matkat

Rukan rinteille Maaliskuu Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus koko matkan ajan • 2 yön majoitus Rukalla hyvätasoisessa hotelli majoituksessa • hotelliaamiaiset • runsaasti aikaa lasketteluun tai hiihtoon

Hiihtoloman matka Rukalle Viikko 10 ja Pohjois-Suomen hiihtolomalaiset ovat Rukalla! Hiihtolomallakin voi käydä koulua ja hakea hiihtokoulusta turvalliset opit rinteeseen. Hotelli on rinteiden juurella, josta helppo lähteä mäkeen ja laduille.

Ruka on monen kaveriporukan ja perheiden suosikkipaikka laskuloman viettoon. Viikko-ohjelmasta löytyy tekemistä koko perheelle, jopa ilmaiseksi! Koe huskyt, porot ja moottorikelkkailu sekä kivoja kilpailuja Rukan rinteillä. Perheen pienimmille pulkkamäki on takuuvarma lomahitti.

Lisämaksusta mahdollisuus vuokrata lasketteluvälineet ja hissiliput helposti matkavarauksen yhteydessä ennakkoon, jolloin aikaa jää enemmän lomailuun!

4

3 pv

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Kotimaan matkat

Raatteen Portti 1 3 .3 .2 0 2 0

Raatteen Portti - Talvisodan päättymisestä 80 vuotta

Hintaan sisältyy:

Talvisodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta perjantaina 13.3.2020.

Päivämatkalla:

Talvisodan päättymisen muistoksi järjestämme juhlamatkan Raatteen Porttiin ja iltajuhlan Kiannon Kuohuissa.

• Laadukas linja-autokuljetus koko matkan ajan • opastettu kierros Raatteen portilla • lounas

Yönylimatkalla: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan

Lähde mukaan viettämään Talvisodan päättymisjuhlaa. Historiallinen Raatteen Portti on elämyksellinen matkakohde. Raatteen Portilla näet mm. Talvisodan monumentit, kivikenttää, muistomerkkejä ja paljon muuta.

Tiedustele ryhmällesi räätälöity matka Raatteen Porttiin haluamallenne ajankohdalle.

• opastettu kierros Raatteen portilla • täysihoitoruokailut (lounas, illallinen, hotelliaamiainen • 1 yön majoitus Suomus salmella hotellissa 2 hengen huoneessa • hotelliaamiainen

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

5


Kotimaan matkat

Valamon luostari Kesä&

Syksy

Päiväretki Valamon luostariin Koe kanssamme mielenkiintoinen Valamon Luostari.

Hintaan sisältyy:

Päivän ohjelmaan sopii niin kulttuuria, ostoksia, Viinituvan tunnelmaa kuin Trapesa ravintolan herkkuja.

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan

Ryhmille retkiä ympäri vuoden.

• Tervetulohetki Valamossa • Opastettu kierros pääkirkkoon • Tutustuminen näyttelyihin omatoimisesti

Pyydä tarjous ryhmällesi myös kokonaismatkapaketista yöpymisineen.

• Noutopöytälounas • Visiitti Viinituvan tunnelmiin, viinehtimön tarinaa ja maistiaiset •

Aikaa ostoksille viini- ja matkamuistimyymälässä ja Trapesassa; leivonnaisia, kirjoja, musiikkia, herkkuja ja paljon muuta

• Lähtökahvit Trapesassa

6

1 pv

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Kotimaan matkat

Alahovin viinitilalle Kesä Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla • Risteily Kuopion satama - Alahovi - Kuopion satama • Lounas laivalla risteilyn aikana • Tuotteiden maistelu Alahovissa • Valmistuksen esittely

Alahovin viinitila, Kuopio 1 pv Suomen ensimmäinen tilaviinimyymälä avattiin toukokuussa 1995 Alahovin viinitilalla. Siitä asti tila on tuottanut laadukkaita marjaviinejä, likööreitä, siideriä ja uusimpana tuotteena olutta. Viinit, siiderit ja oluet löytyvät viinitilan myymälästä. Viinituvassa voi maistella tilan tuotteita sekä nauttia aidoista savolaisista mauista. Viinitilalla teitä palvelevat viinitilan isäntä ja emäntä, Risto ja Taina Hallman. Paras tapa tulla Alahoville on risteillä Kallaveden laineilla kauniina kesäpäivänä.

Pyydä tarjous ryhmällesi myös kokonaismatkapaketista yöpymisineen.

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

7


Kotimaan matkat

Hyrsylästä Helsinkiin Kesäkuu

Aira Samulinin Hyrsylän mutka ja kulttuuria Helsingissä 3 pv

Hintaan sisältyy:

Hyrsylän mutka on ainutlaatuinen matkailukohde, joka on avoinna ryhmille ympäri vuoden. Vierailun aikana Aira kertoo elämästään tarinatuokion merkeissä ja tarjoamme ruusukupeista tummapaahtoista juhlamokkaa, uunituoretta kanelipullaa sekä tummaa Fazerin suklaata.

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 2 yön majoitus Helsingin keskustassa hyvätasoisessa hotellissa 2 hengen huoneessa • Käynti ja opastettu tutus tuminen Hyrsylän Mutkaan • Helsingin opastettu kaupunki kierros ja 2 kulttuurikohdetta • Oppaan palvelut ja mahdol liset sisäänpääsymaksut

Hurmaavassa nukkemuseossa on yli 500 vanhaa nukkea alkaen 1800-luvulta, nukketaloja sekä upea ryijynäyttely. Nukkemuseossa mm. Disney-kokoelma, Mikki Hiiri 90v.- sekä Barbie 60v.- juhlanäyttely. Pihapolun varrella on vanha höyryveturi Haapamäen museosta ja resiina Viipurista. Panssaritorjuntatykki ”piiskatykki” ja miina äkkijyrkän Woimasonni. Herttainen lummelammikko ja paljon muuta. Helsingissä näemme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja tutustumme kaupungin kulttuuritarjontaan, mm. Helsingin keskuskirjasto Oodiin ja Musiikkitaloon.

• Puolihoitoruokailut

8

(2 x lounasta, 2 x hotelliaamiaiset)

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Kotimaan matkat

Historian havinaa Kesäkuu

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 2 yön majoitus hyväta- soisessa hotellissa 2 hengen huoneessa • Hotelliaamiaiset • Opastetut kaupunkikierrokset

Turku & Naantali 3 pv Naantali tarjoaa ihania elämyksiä ja monista tuntuu kuin olisi matkustanut ulkomaille Naantalin välimerelliseen tunnelmaan saapuessaan. Lämpimät kesäillat, henkeäsalpaavan upeat auringonlaskut saariston horisonttiin, ravintoloista leppoisasti soiva musiikki ja kirkon tornista kaikuva haikea iltavesper hivelevät sielua. Keskiaikaiset markkinat on Turun Vanhalla Suurtorilla järjestettävä Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma. Luvassa on taattua toritunnelmaa: vilinää ja vilskettä, juoruja ja juhlavia sanoja markkinarauhasta, arvokkaita rouvia ja kauniita neitoja, ylväitä herroja ja hulttioita, suukopua ja särvintä, torimyyjien kaupankäyntiä sekä torin täydeltä rakkautta! Mahdollisuus osallistua Turun keskiaikamarkkinoille, käydä Viking Grace miniristeilyllä, opastetulla kierroksella Kultarannan puutarhassa, vierailla Muumimaailmassa tai JukuParkissa sekä paljon muuta!

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

9


Kotimaan matkat

Ahvenanmaalle Kesä Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • Saaristolauttamatkat Vuosnainen-Åva, Torsholma-Hummelvik • 1 yön majoitus Brändössä hyvätasoisessa hotellissa 2 hengen huoneissa

Kiireetön Ahvenanmaa pohjoista saaristotietä 4 pv Täydellisen nautinnon saaristosta saat kuin valitset saaristoreitin Turun saaristosta Ahvenanmaan saaristoon. Reitti kulkee maailman kauneimman, pienten saarien ja luotojen muodostaman saariston halki. Ahvenanmaalla on 6700 nimettyä saarta ja lisäksi 20 000 pienempää saarta ja luotoa. Matkan kohokohdat mm. kaunis saaristo, Maarianhamina, Bomarsundin linnan rauniot, Kastelholman linna, Jan Karlsgårdenin ulkoilumuseo, Merenkulkumuseo ja Pommern laiva.

• 2 yötä Maarianhaminassa hyvätasoisessa hotellissa 2 hengen huoneissa • Kaksi 5 tunnin retkeä Ahvenanmaalla • Opastus ja sisäänpääsy maksut vierailu kohteisiin • Puolihoitoruokailut (3 x hotelliaamiainen, 3 x päivällinen hotelleilla) • Laivamatkat kansipaikoin Maarianhamina - Turku

10

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Kotimaan matkat

Elämyksiä, elämää Kesä Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 2 yön majoitus Vaasassa keskustan hotellissa mennen tullen 2 hengen huoneessa • puolihoitoruokailu (2 x hotelliaamiainen, 2 x lounas/illallinen) • päiväristeily Uumajaan • Suomeksi opastettu kaupun kikierros Uumajassa ja ostosaikaa • Opastettu käynti Strömsössä

Vaasa & Uumaja 3 pv Vaasan seudulla luontoelämykset ja kaupunkielämä ovat läsnä ja helposti yhdistettävissä yhdellä ja samalla reissulla. Vaasan seudulla kaikki on lähellä, tunnelmasta ja kokemuksesta toiseen siirtyminen on mutkatonta ja nopeaa. Uumaja on Pohjois-Ruotsin suurin kaupunki ja sieltä löydät mahtavia ostosmahdollisuuksia, laadukkaita ravintoloita, mielenkiintoista arkkitehtuuria sekä laajan kulttuuritarjonnan. TV-ohjelmat onnistuvat harvemmin luomaan aivan uusia sanontoja. ”Ei mennyt niin kuin Strömsössä” tarkoittaa, että jokin asia epäonnistui. Strömsössä kaikki ruoat, askartelut ja rakennushankkeet onnistuvat aina yhtä hienosti. Kierroksella tutustutaan lifestyle-ohjelman ympäristöön Vaasan Västervikissä. Kierros alueella kertoo vanhan huvilan ja muiden rakennusten yli 100-vuotisesta historiasta.

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

11


Kotimaan matkat

Kaupunkiloma Heinäkuu

Raasepori – Fiskars – Hanko – Rauma 4 pv Raaseporin kaupunki muodostui vuonna 2009, kun Tammisaari, Karjaa ja Pohja yhdistivät voimavaransa. Kaupunki on saanut nimensä keskiaikaisen Raasepori-linnan mukaan, joka mainitaan ensimmäisen kerran historiallisissa asiakirjoissa vuonna 1378.

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan

Fiskarsin Ruukissa paikallisopas tutustuttaa ruukin monivaiheiseen ja mielenkiintoiseen historiaan, esittelee tärkeimmät nähtävyydet ja kertoo myös Fiskarsissa nykyään asuvista käsityöläisistä, muotoilijoista ja taiteilijoista.

• Opastettu tutustuminen Fiskars Villageen ja oma toimista tutustumisaikaa • 3 yön hotellimajoitukset 2 hengen huoneessa

Suomen eteläisin kaupunki Hanko on kesäisin suosittu lomakohde. Hanko se tunnetaan idyllisestä kaupunkitunnelmasta sekä kauniista hiekkarannoista.

• Puolihoitoruokailut • Sisäänpääsy ja opastus Raaseporin Linnassa • Käynti Hangossa ja opastettu kiertoajelu

Tunnelmallinen Vanha Rauma on ihastuttava tapahtumapaikka, jonka upea miljöö hurmaa kävijät vuodesta toiseen. Rauman Pitsiviikolla jokaiselle on nähtävää ja koettavaa, sillä ohjelmaa järjestetään runsaasti tapahtumapäivien aikana.

• Rauman opastettu kaupunki- kiertoajelu

12

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Kotimaan matkat

Levitunturilla juostaan Syyskuu

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 2 yön majoitus Levillä keskustan hotellissa 2 hengen huoneessa • Hotelliaamiaiset/puolihoito • Oma bussi mukana koko matkan ajan

Ruskamaraton matka 3 pv Syksyllä Levin kävijää ihastuttaa erityisesti kuvauksellinen ja värikäs ruska, kun pohjoisen luonto valmistautuu valon vähetessä ja lämpötilan laskiessa jälleen tulevaan talveen. Paras ruska-aika ajoittuu syyskuulle ja väriloisto jatkuu yleensä siihen saakka, kun lehdet tippuvat puista lokakuussa. Levin perinteinen Ruskamaraton kokoaa syyskuun alkupuolen viikonloppuna tunturiin paljon juoksijoita ja iloisia kannattajia sekä ruskamaraton-tunnelman nautiskelijoita. Kaikille juoksusta kiinnostuneille sopiva tapahtuma kisataan uniikissa ympäristössä Levitunturilla, Lapin ainutlaatuisen ruskan keskellä.

Kuvat: Visit Levi

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

13


Kotimaan matkat

Luontoon nauttimaan Kesä&

Syksy

Elämysmatka Lappiin 5 pv

Hintaan sisältyy:

Lähde nauttimaan puhtaasta ilmasta ja kauniista maisemista Lappiin. Pyhä-Luoston maisemiin, Saariselälle ja Ivaloon.

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan

Ametisti on Lapin jalokivi, joko sinä tunnet sen? Kenties löydät tämän kiven täältä matkalta itsellesi mukaan.

Vai tuletko takaisin kultakimpale mukanasi? Tankavaaralta saatat löytää itsellesi aarteen.

1 yö Luostolla ja 3 yötä Saariselällä hyvätasoisessa hotellimajoituksessa 2 hengen huoneessa

• Puolihoitoruokailut • Opastukset ja sisäänpääsy maksut vierailukohteisiin

Nautitaan räiskälekahvia ja retkeillään Ivalossa saamelaiseen kulttuurin sisään. Tällä matkalla ulkoillaan ja nautitaan hyvästä ruuasta. Elämysmatka Lappiin voi alkaa. Lähde mukaan!

• Oma bussi mukana koko matkan ajan

14

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Koko perheelle Lastenmatkat Ideoimme kanssanne ikimuistoiset perhelomat. Matkustatpa bussilla, junalla tai omalla autolla on matkaHintaan sisältyy: toimistosta helppoa hoitaa matka ja lippuvaraukset stressittömälle perhelomalle. Lisäksi järjestämme luokkaretki- ja leirikoulumatkoja toiveidenne ja budjettinne pohjalta lähelle tai kauas. Kohteina voivat olla esimerkiksi Vuokatti, Helsinki nähtävyyksineen, Ahvenanmaa, Lappi sekä paljon muuta. Käytössämme on myös retkityökalu luokkaretkiänne varten, helpottamaan ilmoittautumista ja rahankeruuta. Kysyy lisää!

t Koe Oulun nähtävyyde Hop-On Hop-Off ulla. Kaarle bussin kiertoajel

Potnapekka on hauska minijuna joka kulkee kesäisin Oulussa.

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

15


Oulu 210 km Kajaani 100 km

Runni Kiuruvesi 25 km

Hintaan sisältyy:

UPEASTI UUDISTUNUT

Iisalmi 23 km

Kuopio 110 km Jyväskylä 240 km

Joensuu 230 km

Kylpylähotellissa ILMASTOIDUT hotellihuoneet

• MAJOITUSTA KARTANO- JA KYLPYLÄHOTELLISSA

• RENTOUTTAVIA HOITOJA • MAISTUVAA RUOKAA • TANSSIA JA VIIHDETTÄ • MONIPUOLISET JUHLA- JA KOKOUSTILAT

• HISTORIAN HAVINAA

SPA HOTEL RUNNI Runnintie 407, Runni / puh. (017) 768 751 / myyntipalvelu@runni.fi

16

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Hintaan sisältyy:

SEURAHUONE KESKELLÄ IISALMEA Majoitu Hotelli Iisalmen Seurahuoneella ja tutustu sota-ajan tarinoita ja historiaa esittelevään Rukajärvi-keskukseen. 99€ /2hh/vrk HAAPANIEMI LUONNON RAUHASSA Majoitu mukavasti maaseutuhotellissa tai mökissä, majoitushinnat alk. 85€ /2hh/vrk

Haapaniemen Matkailu Oy Hotelli Iisalmen Seurahuone / Iisalmen Rukajärvi-keskus Savonkatu 24, 74100 Iisalmi Puh: 0440207701 seurahuone@haapaniemenmatkailu.fi www.haapaniemenmatkailu.fi www.iisalmenseurahuone.fi

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

17


Teatteri- ja kesäteatteripaketit.

Neljän päivän kaupunkilomat Tallinnaan, Pärnuun, Kolmen Riikaan ja Tarttoon.

päivän hotellimatkat Tallinnaan Hintaan sisältyy:

Risteilymatkat Tallinnaan, Tukholmaan...

Erikoisristeilyt Visby, Riika, Maarianhamina. UUTUUS! Pietari

Messumatkat Messumatkat tarjoavat upeita elämyksiä ja uusia ideoita! Kauttamme pääset monille valmiille messumatkoille. Kysy tarjous ryhmällesi myös muista messumatkoista. Räätälöimme ryhmällenne haluamanne matkakokonaisuuden.

18

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


HAUSKAA MATKAA TALLINNAAN. Viihdettä, ostoksia ja hyvää ruokaa m/s Finlandialla. Kolme lähtöä päivässä Helsingistä Tallinnaan. Varaukset: eckeroline.fi tai suoraan MatkaSavosta +358 (0) 40 741 8001, iisalmi@matkasavo.fi

Hintaan sisältyy:

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

19


Baltia matkat

Kylpyläloma Helmi-

Syys-

lukuu To u k o k u u J o u

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus koko matkan ajan • Laivamatkat kansipaikoin Helsinki - Tallinna - Helsinki • Majoitus 6 yötä valitussa kylpylähotellissa 2 hengen huoneissa • Puolihoitoruokailut (alkaen tulo illan illallisella, päättyen lähtöpäivän aamiaiseen)

Viron kylpylämatkat 7 pv Virossa on usean sadan vuoden kylpyläperinteet. Yksi syy Viron kylpylöiden syntyyn on ollut paikallinen, hoitavista ominaisuuksistaan tunnettu muta. Pärnu tunnetaan kauniina kylpyläkaupunkina merenrantoineen ja vihreine puistoineen. Pärnu onkin Viron kuuluisin kylpyläkaupunki. Erinomainen sijainti, matala hiekkaranta, puhdas ilma, vehreät puistot sekä kaupungin syke yhdessä laadukkaiden hoito- ja rentoutuspalveluiden kanssa ovat taanneet Pärnun suosion kylpyläkaupunkina. Valikoimaamme kuuluu mm. Tallinnassa Pirita Spa ja Kalev Spa, Pärnussa Tervis Spa, Viiking Spa sekä Estonia Medical Spa & Hotel -kylpylähotellit.

• Lääkärintarkastus

Kauttamme saat myös muita kylpylähotelli vaihtoehtoja Tallinnaan, Pärnuun, Laulasmaalle sekä Haapsaluun.

• 2-3 hoitoa/päivä arkisin

Kysy rohkeasti tarjous!

• Oma bussi mukana koko matkan ajan • Tallinnan ja Haapsalun -kylpylöihin liitäntäkuljetus satamasta • Pärnun matkustajille suomeksi opastettu Pärnun kaupunkikierros ja ostoskierros Lisämaksusta mm. ateriat laivalla, täysihoitoruokailut, superior huone, sviitit, 1 hengen huone, ostosmatka Latviaan.

20

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Baltia matkat

Maaseutumessut Huhtikuu

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • Laivamatkat kansipaikoin Helsinki - Tallinna - Helsinki •

Tarton maamiesmessut 3 pv Tartu Näitused messukeskuksessa järjestetään jo 28. maaseutumessut! Maamess -messut on Baltian maiden tunnustetuin maaseutuelämälle ja -elinkeinoille omistettu suurtapahtuma, joka koostuu neljästä osanäyttelystä: maatalousnäyttely, puutarhanäyttely, metsätalousnäyttely ja elintarvikemessut.

2 yön majoitus Tartossa 2 hengen huoneissa / tai 1. yö Tallinnassa ja 2. yö Tartossa

• Hotelliaamiaiset • Lippu Maamees- messuille • Opastettu Tarton kaupunkikierros • Oma bussi mukana koko matkan ajan

VisitEstonia.com

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

21


Baltia matkat

Latvian taimimarkkinat To u k o k u u

Siguldan Taimimarkkinat 4 pv Siguldan viehättävä pikkukaupunki sijaitsee Latviassa Gauja-joen laaksossa kansallispuiston alueella ja kauniin, vaihtelevan maastonsa ansiosta tätä liiviläisaluetta kutsutaan myös Latvian Sveitsiksi.

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 1. yö Tallinnassa keskustan hotellissa 2 hengen huoneessa

Siguldan taimimarkkinoilla paikalliset myyvät perennan taimia, siemeniä, puun taimia ja pensaita. Matkalla majoitutaan Latvian pääkaupungissa Riiassa.

• 2 yötä Riikassa hyvä tasoisessa hotellissa 2 hengen huoneessa • Hotelliaamiaiset • Suomeksi opastettu kiertoajelu Riikassa • Käynti lauantaina Siguldan Taimimarkkinoilla • Paluu laivamatka kansipaikoin • Oma bussi mukana koko matkan ajan

22

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Baltia matkat

Tallinnan kukkamarkkinat To u k o k u u

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • Laivamatkat kansipaikoin Helsinki - Tallinna - Helsinki • 2 yön majoitus Tallinnassa 2 hengen huoneissa • Hotelliaamiaiset • Lauantaina kuljetus Türin kukkamarkkinoille, opas mukana markkinoilla

Türin kukkamarkkinat 3 pv Jo vuosikymmeniä keväinen työsesonki Viron puutarhoissa on alkanut Türin kukkamarkkinoista, jotka pidetään Türin kaupungissa Kalevi-kadun kentillä. Türin kukkamarkkinoilla tuotteitaan esittelee 700 kauppiasta. Markkinoilla vierailee kymmeniä tuhansia ihmisiä. Markkinoilla puutarha-alan yritykset, taimitarhat ja yksityispuutarhurit tekevät runsaasti tarjouksia, joiden avulla jokainen puutarhan ystävä voi täydentää kotipuutarhaansa. Saatavissa on laaja valikoima taimia ja kasveja sekä hyöty- että koristepuutarhaan, puutarhatarvikkeita, työkaluja ja taloustarvikkeita. Käsityömestarit esittelevät kaikenlaisista materiaaleista valmistettuja käsityötuotteita. Markkinoilla on myös mukavaa viihdeohjelmaa.

• Lounas Türissa • Oma bussi mukana koko matkan ajan

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

23


Baltia matkat

Keskiaikaisia perinteitä Kesäkuu

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan

Pärnun Hansapäivät 4 pv Pärnun vuosittaisten hansapäivien aikana on vierailijoilla mahdollisuus kokea elämänmenoa keskiaikaisten perinteiden ja tapojen, käsityötaitojen, henkisen kulttuuriperimän, kaupankäynnin, ruoan, juoman, musiikin ja tanssin tahdittamina. Ohjelmaa on runsaasti jokaiseen makuun.

• Laivamatkat kansipaikoin Helsinki - Tallinna - Helsinki • 3 yötä Pärnussa hyvätasoi sessa hotellimajoituksessa 2 hengen huoneissa • Hotelliaamiaiset • Pärnun suomeksi opastettu kiertoajelu • Oma bussi mukana koko matkan ajan

24

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Baltia matkat

Keskiaikaisia perinteitä Heinäkuu

Tarton Hansapäivät 4 pv

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan

Odotamme kaikkia kaupunkilaisia ja vieraita Hansamarkkinoille.

Hintaan sisältyy:

Tarton suurimman kansanjuhlan aikana Tarton kaupunki on täynnä mitä erilaisempia tuoksuja – eri aikakausien tuoksuja, ruokien ja leipien, teiden ja makeisten, yrttien ja eläinten tuoksuja.

• 1. yö Silja Europalla B 2 hengen hyteissä • Käynti Põlsamaan viinikellarissa, viinimaistiaiset • Tarton opastettu kaupunki kierros • Käynti ja sisäänpääsymaksu Viron Kansallismuseoon • 2 yön majoitus Tartossa keskustan hotellissa 2 hengen huoneessa • Hotelliaamiaiset • Buffet lounas hotellilla saapumispäivänä • Paluu laivamatka Tallinna - Helsinki kansipaikoin • Oma bussi mukana koko matkan ajan

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

25


Baltia matkat

Ruokaa ja viiniä Elokuu Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 1. yö Silja Europalla B 2 hengen hyteissä • 2 yötä Tartossa hyvätasoi sessa hotellissa 2 hengen huoneissa

Tarton ruoka- ja viinifestivaali 4 pv Tarton ruoka- ja viinifestivaali tarjoaa aitoja virolaisia makuja Etelä-Viron pientuottajilta ja pop-up -ravintoloilta sekä runsaan viinivalikoiman. Kaikilla voivat ottaa osaa avoimiin maistajaisiin ja saada neuvoja Viron parhailta sommeliereilta. Koko perheen viihdeohjelma, kaupunginosien kotikahvilat, yöpromenadi Emajoen rannalla, lasten alue ja paljon muuta jännittävää lisäävät ruoka- ja viininautintoihin makua.

• Hotelliaamiaiset • Suomeksi opastettu kiertoajelu Tartossa • Aikaa Tarton ruoka- ja viinifestivaaleilla • Paluu laivamatka kansipaikoin • Oma bussi mukana koko matkan ajan

26

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Baltia matkat

Vesipuistoon Kesä Syksy Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • Laivamatkat kansipaikoin Helsinki - Tallinna - Helsinki • 3 yötä Rakveressa Aqva Hotel & SPA:ssa 2 hengen huoneissa • Puolihoitoruokailu (alkaen tuloillan illallisella, päättyen lähtöpäivän aamiaiseen) • Rakveren suomeksi opastettu kiertoajelu • Oma bussi mukana koko matkan ajan

Kaupunkiloma Rakvereen

4 pv

Aqva Hotel & Spa on toukokuussa 2008 avattu kylpylähotelli ja vesipuisto. Hotelli sijaitsee historiallisessa Rakveren kaupungissa, vain 100 km päässä Tallinnasta. AQVA vesipuistossa riittää tekemistä sekä laaja seitsemän saunan saunakeskus. Uimareille on kuusiratainen 25 metrin allas, nautiskelijoille aaltoallas, vastavirta-allas, rentouttavia vesihierontapisteitä, ulkoallas, porealtaita ja valoefektein varusteltu Black Hole -putkiliukumäki. Lastenaltaitakin on kaksi, isommille ja pienemmille vesipedoille omansa. Neljänkymmenen kilometrin säteellä sijaitsee Lahemaan luonnonkaunis kansallispuisto, upeita kartanoita sekä idylliset Käsmun, Võsun, Altjan ja Vainopean rantakylät. Vieressä oleva vanha linnoitus yhdistettynä moderniin hotelliin tarjoavat ainutlaatuiset puitteet lomalle!

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

27


Baltia matkat

Saarenmaalle Kesä

Kaupunkiloma Saarenmaalla

Hintaan sisältyy:

Viron suurin saari Saarenmaa on hyvä lomakohde, jossa on omaperäinen luonto ja monenlaista nähtävää.

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan

Kuressaare on Saarenmaan pääkaupunki ja Viron vanhin kylpyläkaupunki. Siellä sijaitsee vaikuttava keskiaikainen linna, jolla on ollut merkittävä rooli sisukkaiden saarenmaalaisten historiassa.

• 1. yö Silja Europalla B 2 hengen hyteissä • 2 yötä Saarenmaalla hyvätasoisessa hotellissa 2 hengen huoneissa • Hotelliaamiaiset • Suomeksi opastettu kiertoajelu Saarenmaalla • Paluu laivamatka kansipaikoin • Oma bussi mukana koko matkan ajan

28

5 pv

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Baltia matkat

Joulumatkalle Joulu Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • Laivamatkat kansipaikoin Helsinki - Tallinna - Helsinki • 3 yötä valitussa hotellissa 2 hengen huoneissa • Hotelliaamiaiset • Oma bussi mukana koko matkan ajan * kylpylähotelleissa kylpylän ja kuntosalin käyttö

Tallinnaan tai Tarttoon 4 pv Lumihiutaleet kietovat hiljaa leijaillen katot ja mukulakivikadut kevyesti valkoiseen peitteeseen. Valonauhat ja kynttilät valaisevat kahviloiden ikkunat kutsuen ohikulkijoita glögille. Joulun aika Virossa on lumoavaa lukemattomine festivaaleineen ja tapahtumineen. Joulu Tallinnassa on unohtumaton muisto, jota voi helliä vuosienkin jälkeen. Tartosta tulee joulukaupunki joka vuosi ensimmäisenä adventtisunnuntaina kun raatihuoneentorilla sytytettävästä kynttilästä syttyvät kaikki keskustan jouluvalot. Samassa paikassa tavataan myös kaikkina tulevina sunnuntaina ja jouluaattona. Näitä iloisia raatihuoneentorin tapaamisia ja tietysti koko Tarton jouluaikaa tukevat puolestaan kaupungin viihtyisät konserttisalit, museoiden työpajat, juhlalliset kirkot, suuret joulumarkkinat ja välillä talvisessa keskustassa syntyvät tanssijuhlat.

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

29


SATAMA SUOMESSA, SYDÄN SAARISTOSSA. Punaisten laivojen kotisatama on sinivalkoinen. Suomalaisen

Viking sisältyy: Linen juuret ovat Ahvenanmaalla, maailman kauneimpiin Hintaan

kuuluvan saariston sylissä. Sen monet mahdollisuudet viettää lomaa ovat ulottuvillasi, kun nouset laivaan Turusta tai Helsingistä. Matkalla nautit hyvästä palvelusta, josta meidät tunnetaan. Hyvää matkaa!

SIELLÄ ILO SEILAA.

Albania • Armenia • Andorra • Bulgaria • Espanja • Italia • Kirgisia • Kroatia • Latvia • Pohjois-Kypros • Portugali • Romania • Slovakia • Tsekki • Wales

PATIKOINTIMATKA

MatkaMieli Oy www.matkamieli.fi info@ matkamieli.fi

(09) 5840 0420

30

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


ma Muu maail

Tukholmaan Maaliskuu Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • Päivä Tukholmassa -risteily, 2 yötä laivalla valitussa hytti luokassa

Nordisca Trädgårdar 3 pv Pohjoismaiden suurimmat puutarhamessut Nordiska Trädgårdar kokoaa yhteen viherpeukalot, puutarhataiteilijat ja harrastajat. Messuilta saat uusimmat inspiroivat ideat ja vinkit asiantuntijoilta näyttelyistä ja seminaareista. Kaikki puutarhatilaa varten tarvitsemasi inspiraatio, koottuna yhteen paikkaan. Mikäli et tahdo messuille, voit jäädä viettämään omatoimisen päivän Tukholmassa kaupunkiin tutustuen ja shoppaillen.

• Hytti käytössä koko matkan ajan • Lippu Nordisca Trädgårdor messuille • Oma bussi mukana matkalla, kuljetukset kohteessa

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

31


ma Muu maail

Risteilemään Kesä

Lappeenranta & Viipurin viisumivapaa risteily 4 pv

Hintaan sisältyy:

Laivamatka pitkin historiallista Saimaan kanavaa Viipuriin on elämys jo sinänsä. Risteilyllä rentoudut, nautit kauniista maisemista, Saimaan kanavan jännittävistä suluista sekä hyvästä ruuasta ja leppoisasta ohjelmasta.

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan •

2 yötä mennen – tullen Lappeenrannassa hyvätasoisessa hotellissa 2 hengen huoneessa

• Edestakainen laivamatka M/S Carelialla Lappeenranta Viipuri-Lappeenranta • 1 yön majoitus Viipurissa keskustan hotellissa kahden hengen huoneessa

Perillä Viipurissa pääset tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin ja teet edullisia ostoksia. Kauppahalli tarjoaa vilkasta tunnelmaa ja tuotteita laidasta laitaan. Tavarataloista ja pikkumyymälöistä voit tehdä todellisia löytöjä viimeisimmästä muodista ihanaan vintageen. Mukaan tarttuvat tietenkin myös perinteiset Viipurin tuliaiset: pellavatuotteet, kristallit, maatuskat ja luudat. Matkalla ollaan myös mennen-tullen yö Lappeenrannassa, jotta voit aloittaa matkan hyvin levänneenä. Lappeenranta tarjoaa viehättäviä tutustumiskohteita ja tekemistä matkailijoille ympäri vuoden.

• Hotelliaamiaiset koko matkan ajan • Matkanjohtajan palvelut Viipurin risteilyllä • Kuljetus Viipurin satama hotelli-Viipurin satama • Viipurin satamamaksu

32

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


ma Muu maail

Mennään bussilla oden Ympäri vu Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan •

3 yön majoitus Viipurissa tai Pietarissa hyvätasoisessa hotellissa 2 hengen huoneissa (lisäksi 5 päivän matkoilla 1 yön majoitus Rantasalmen Järvisydämessä 2 hengen huoneissa)

• Hotelliaamiaiset • Rekisteröintimaksu

Viipurin ja Pietarin matkat bussilla 4-5 pv Viipuri on yli 700 vuotta vanha eurooppalaistyylinen kaupunki Venäjällä. Viipuri on säilyttänyt nykypäivänäkin skandinaaviset piirteet ja kulttuurin. Paikallisissa herkkukaupoissa voi ostaa paikallista suklaata sekä viikinkityylisiä matkamuistoja. Viipurissa on hyvin esillä myös Suomen historian aika, rakennusten arkkitehtuuri ja talot muistuttavat suomalaisia pienkaupunkeja. Viipuriin kannattaa lähteä ostoksille edullisen hintatason takia. Erityisesti suomalaisten suosima Karuselli-market löytyy kaupungin pohjoispuolella. Koe upea ja monipuolinen Pietari, joka on metropoli aivan Suomen naapurissa. Pohjolan Venetsiaksi kutsuttu suurkaupunki on näkemisen arvoinen paikka. Pietari on maailman pohjoisin miljoonakaupunki ja Venäjän kulttuurielämän keskus. Kaupunki on täynnä nähtävyyksiä, käyntikohteita, palatseja ja museoita. Pietarin keskusta on jo itsessään nähtävyys historiallisten rakennuksien vuoksi ja kaupungin keskusta on UNESCOn suojelema maailmanperintökohde.

* Pietariin matkustaville suomeksi opastettu kaupunkikiertoajelu Pietarissa

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

33


ma Muu maail

Kauniita maisemia Kesä Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 5 yön majoitukset matkan aikana hyvätasoisissa hotelleissa • puolihoitoruokailu • opastukset ja sisäänpääsy maksut vierailukohteisiin • Matkanjohtajan palvelut matkan aikana

Lofootit 6 pv Lofootit on yksi koko Skandinavian kauneimmista paikoista: Vuoret kohoavat suoraan merestä, vuonoissa ui hylkeitä ja miekkavalaita ja vuorovesi huuhtoo pitkiä hiekkarantoja. Kuivaustelineillä roikkuu turskaa ja meri tuoksuu ilmassa. Maisemat ovat henkeäsalpaavat. Lofootit on Pohjois-Norjassa sijaitseva saariryhmä. Lofooteilla asuu noin 24 500 ihmistä, jotka saavat elinkeinonsa muun muassa kalastuksesta ja matkailusta. Matkalla ohitamme Ruotsin korkeimman tunturin Kebnekausen, Kiirunassa (2110 m), käymme Tromssassa ja paluumatkalla saamme ihastella Kilpisjärveä sekä Muoniota.

Alustava matkareitti: 1. pv: Iisalmi – Oulu – Jällivaara. 2. pv: Jällivaara – Kiiruna – Svolvaer, Lofootit. 3. pv: Tutustuminen Lofootteihin. Päiväretki Kabelågia – Å – Moskenes. 4. pv: Svolvaer – Tromssa. 5. pv: Tromssa – Kilpisjärvi – Muonio. 6. pv: Muonio – Pello – Keminmaa – Oulu – Iisalmi.

34

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


ma Muu maail

Suomi - Ruotsi - Norja Kesäkuu

Hintaan sisältyy:

• Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 4 yön majoitukset matkan aikana hyvätasoisissa hotelleissa • Puolihoitoruokailut • Opastukset ja mahdolliset sisäänpääsymaksut vierailukohteisiin • Matkanjohtajan palvelut matkan aikana

Kohti Tromssaa 5 pv Vietä mukava loma pienellä kiertoajelulla Suomen Lapissa, Norjan kauniissa kaupungissa Tromssassa ja Ruotsin kaupungeissa. Koe Levin kesää nauttien gondoliajelusta ja näe Tonttukylä kesällä. Ajetaan Kilpisjärven kautta Tromssaan. Nautitaan Tromssan kauniista maisemista ja Jäämeren vihreydestä. Norjasta ajamme vielä Ruotsin puolelle ja palaamme rannikkoa pitkin takaisin. Näe mielenkiintoinen Gammelstad ja Luulajan kaupunki. Tromssa, Pohjoismaiden suurin napapiirin pohjoispuolella oleva kaupunki ja Norjan 8. suurin kaupunki. Tromssa sijaitsee Jäämeren rannalla. Kaupunki yllättää matkailijat kauneudellaan ja mielenkiintoisilla kohteillaan. Huolimatta pohjoisesta sijainnistaan Tromssan seudulla vallitsee Golfvirran ansiosta leuto rannikkoilmasto. Kesällä lämpötila vaihtelee 5–28 °C välillä.

Alustava matkareitti: 1. pv: Iisalmi – Oulu – Levi, Kittilä 2. pv: Levi – Kilpisjärvi – Tromssa 3. pv: Tromssa 4. pv: Tromssa – Kilpisjärvi – Jällivaara – Luulaja 5. pv: Luulaja – Haaparanta – Oulu - Iisalmi

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

35


ma Muu maail

Pietari - Tallinna -Helsinki Kesä

Kolme Pääkaupunkia 5 pv Näe ja koe 3 pääkaupungin sykettä samalla matkalla: Pietari, Tallinna sekä Helsinki. Kaikissa kaupungeissa riittää nähtävää ja koettavaa. Ehkä kohteista voisi löytää opastetuilla kierroksilla myös jotain uutta?

Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 4 yön majoitukset matkan aikana hyvätasoisissa hotelleissa 2 hengen huoneessa

• Puolihoitoruokailu • Kaupunkikierrokset Pietarissa, Tallinnassa ja Helsingissä • Opastukset ja mahdolliset sisäänpääsymaksut vierailukohteisiin • Ryhmäviisumi • Matkaemännän/isännän palvelut matkan aikana

36

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


ma Muu maail

Laatokan Karjalaan Elokuu

Hintaan sisältyy: • Laadukas linja-autokuljetus ilmastoidulla turistibussilla koko matkan ajan • 1. yön majoitus hotellissa Kostamuksessa 2 hengen huoneessa • 2. yön majoitus hotellissa Karhumäessä 2 hengen huoneessa

Veteraanien jalanjäljillä 4 pv Veteraanien rivit harvenevat. Tutustu heidän taistelupaikkoihinsa, ihastu Petroskoihin sekä Vienan ja Laatokan karjalan maisemiin.

Alustava matkareitti: 1. pv: Kuopio – Iisalmi – Vartius – Kostamus 2. pv: Kostamus – Rukajärvi – Karhumäki – Poventsa – Kivatsu – Kontupohja – Petroskoi 3. pv: Petroskoi 4. pv: Petroskoi – Prääsä – Uomaa – Lemetti – Impilahti – Läskelä – Ruskeala – Värtsilä – Kuopio – Iisalmi

• 3. yön majoitus hotellissa Petroskoissa 2 hengen huoneessa • Suomeksi opastettu kaupunkikierros Petroskoissa • Petroskoissa paikallisoppaan palvelut • Puolihoitoruokailut (aamiainen, päivällinen) • Maastolounaat •

Suomenkielinen sotahistorian ja kotiseudun asiantuntujaopas matkalla mukana Kostamuk- sesta alkaen

• Ryhmäviisumi

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

37


Hintaan sisältyy:

”Emmerdale” ja ”Sydämen asialla” -maisemissa 19.-23.4. York 4 yötä Englantilaisista tv-sarjoista ”Emmerdale” ja ”Sydämen asialla” tutut maisemat, idylliset kylät, pubit, kartanot ja nummet tulevat tutuiksi tällä matkalla. Vierailemme kylissä, joissa tv-kuvauksia on tehty. Joku varmasti ottaa lasillisen vaikka Aidensfield Arms -pubissa. Majoitumme vanhassa linnoituskaupunki Yorkissa, joka on perustettu jo vuonna 71. Tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat mm. Yorkin tuomiokirkko, vanha kaupunki ja sen hyvin säilyneet muurit. Tällä matkalla nautimme pohjois-englantilaisista maisemista kiireettömästi pienin päivämatkoin ja lennot teemme mukavasti Finnairin siivin.

syyteen. Yorkin kaupunki on Yorkshiren maakunnan pääkaupunki ja yksi Britteinsaarten vierailluimmista kohteista. Kierroksen jälkeen on omaa aikaa tutustua kaupunkiin. Iltapäivällä vierailemme RHS Harlow Carr - puutarhassa, tämän 25 hehtaarin puutarhan omistaa Kuninkaallinen Puutarhayhdistys ja sen sijainti kauniissa laaksossa, veden, metsän ja luonnonkukkanummien ympäröimänä on vertaansa vailla. Seudun hapokas maaperä luo erinomaisen kasvualustan esim. alppiruusuille ja Himalayan sinisille unikoille. Yhteinen illallinen hotellilla.

1. pv HELSINKI - MANCHESTER - YORK Tapaamme Helsinki-Vantaan lentoasemalla, josta lähdemme aamulennolla Manchesteriin. Ajamme parin tunnin matkan Yorkin kaupunkiin. Pysähdymme matkalla Holmfirthin kylässä, jossa kuvattiin TV-sarjaa ’Vielä Virtaa’ uskomattomat 37 vuotta. Sarjan hahmojen Compon ja Nora Battyn asunnoissa on nyt museo ja kahvila ’Sukat makkaralla’ viitaten Nora Battyn sukkiin. Majoittuminen neljäksi yöksi Park Inn by Radisson York City Centre hotelliin ja illallinen. 140 km

3. pv SYDÄMEN ASIALLA MAISEMISSA Teemme kokopäiväretken tv-sarjojen maisemiin. Matkaamme Scarborough’n ja Whitbyn merenrantakaupunkeihin. Scarborough’n maisemissa on kuvattu mm. tv-sarjaa "Kyläsairaala". Whitby puolestaan on ollut monen "Sydämen asialla" jakson näyttämö, sarjasta tunnettu Aidensfieldin kylä on todellisuudessa Goathland ja matkalla näemme mm. St. Marys kirkon, jossa Gina & Bellamy menivät naimisiin ja jossa pidettiin myös Bellamyn hautajaiset. Sarjan pubi ‘Aidensfield Arms’, oikealta nimeltään Goathland Hotel, postitoimisto, kylän kauppa autokorjaamo ja lääkärin vastaanotto Glendale House, ovat kaikki nähtävänä kylässä. Kylän lähellä oleva maatila Brow House Farm, oli Claude Greengrassin koti. Yhteinen illallinen hotellilla. 150 km

2. pv YORK KAUPUNKIKIERROS Kaupunkikierros Yorkissa kävellen, kierroksen aikana näemme mm. York Minster -tuomiokirkon, vanhaa kaupunkia ja sen hyvin säilynyttä 1300luvulla roomalaisten rakentamaa muuria sekä tutustumme kaupungin viikinkiaikaiseen mennei-

4. pv EMMERDALE MAISEMISSA Aamiaisen jälkeen jatkamme matkaa Emmerdalen maisemiin, tutustumme Harewoodin kartanoon, jonka mailla nykyään studiot sijaitsevat. Tämä Lascelles perheen koti on kansallinen suojelukohde ja sieltä löytyy mm. Chippendale huo-

Matkan kohokohdat - Yorkin vanhakaupunki - Aidensfield Arms -pubi - RHS Harlow Carr -puutarha - Harewoodin kartano

38

nekaluja, renesanssi-Italian maalauksia ja hieno Capability Brownin suunnittelema puutarha. Seuraavaksi suuntaamme pienen matkan Esholtin kylään. Esholtissa kuvattiin ‘Emmerdale’ TVsarjan ensimmäiset osat. Vieraat voivat käydä oluella ‘Woolpack’ -pubissa ja ottaa valokuvia kylän keskustasta punaisine puhelinkioskeineen. Yhteinen illallinen. 80 km 5. pv YORK - MANCHESTER - HELSINKI Aikainen aamiainen hotellilla. Ajamme lentoasemalle ja lennämme Helsinkiin Finnairin suoralla aamulennolla. 140 km

5 pv 1090 € /hlö/2hh 1hh lisä 250€ HINTA SISÄLTÄÄ • Laadukkaan linja-autokuljetuksen ilmastoidulla turistibussilla (liitäntäkuljetukset Suomessa lisähintaan) • Lennot Helsinki – Manchester - Helsinki • Hyvätasoisen hotellimajoituksen 2hh • Puolihoitoruokailut 4x aamiainen ja 4x illallinen • Matkanjohtajan palvelut • Opastettu kaupunkikävely Yorkissa • Matkaohjelmassa mainitut pääsymaksut

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Tulppaanimatka lentäen Hintaan sisältyy:

HOLLANTI 3.-6.4. / 13.-16.4.

Lähde mukaan kokemaan kevään kukkaloistoa Hollantiin ja sen pääkaupunkiin Amsterdamiin. Matka huipentuu Keukenhofin tulppaanipuistoon, jossa miljoonat tulppaanit ja istutukset toivottavat kevään tervetulleeksi. Tutustumme myös paikallisen juuston ja puukenkien valmistukseen pienellä perhefarmilla. Amsterdam on kuuluisa kanaaleistaan ja tutustumme kaupunkiin myös kanaaliristeilyltä käsin. Meno ja paluumatkat teemme nopeasti lentäen. 1. pv HELSINKI – AMSTERDAM Lennämme keväiseen Amsterdamiin. Aloitamme tutustumisen tähän kanaalien kaupunkiin kaupunkikierroksella. Vierailemme paikallisen maanviljelijän juustolassa ja käymme tutustumassa kuuluisien hollantilaisten puukenkien valmistukseen. Yhteinen lounas. Loppupäivä on vapaata aikaa. Majoitumme keskustaan Parc Hotel Amsterdam. 2. pv AMSTERDAM Aamiaisen jälkeen lähdemme kanaaliristeilylle, jonka aikana näemme kaupungin monimuotoisuuden ja kattavan kanaaliverkoston, joka vielä

tänäkin päivänä on vilkkaasti liikennöity. Risteilyn jälkeen tutustumme Costerin timanttihiomoon, näemme ja kuulemme opastuksen timanttien hionnasta ja esitelmän päätteeksi on mahdollisuus edullisiin ostoksiin. Yhteinen illallinen.

4 pv 1095 € /hlö/2hh 1hh lisä 370€

3. pv AMSTERDAM Kokopäiväretki Keukenhofin tulppaanipuistoon. Aamupäivä on aikaa nauttia upeasta kukkapuistosta ja sen palveluista. Yhteinen lounas silmiä hivelevän kauneuden jälkeen. Iltapäivällä jää mukavasti vapaata aikaa kaupungille. 4. pv AMSTERDAM – HELSINKI Aamu vapaata aikaa nauttia Amsterdamin kaupungin sykkeestä, käydä museoissa, kahviloissa, kävellä kanaalien rannalla. Puolenpäivän jälkeen suuntaamme Schipholin lentoasemalle ja suora lento Helsinkiin voi alkaa.

HINTA SISÄLTÄÄ • Laadukkaan linja-autokuljetuksen ilmastoidulla turistibussilla (Liitäntäkuljetukset Suomessa lisähintaan) • Lennot Helsinki - Amsterdam - Helsinki • Laadukkaan *** hotellimajoituksen 2hh • Puolihoitoruokailut; 2 lounasta, 1 illallinen • Keukenhofin sisäänpääsyn • Retken juustoja ja puukenkiä valmistavalle maatilalle • Kananaaliristeilyn • Timanttihiomovierailun • Matkanjohtajan palvelut

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

39


Irlannin kiertomatka

30.4.-5.5.

Galway 1 yö, Killarney 2 yötä, Dublin 2 yötä

Hintaan sisältyy:

Ikivihreä Irlanti toivottaa meidät lämpimästi tervetulleeksi tähän ihastuttavaan saarivaltioon, jossa miljoonat lampaat, nummet ja jylhät rantamaisemat tervehtivät meitä. Tällä matkalla teemme kattavan kierroksen saaren etelä- ja lounaisosiin. Matkan aikana ajelemme Irlannin kauneimpia reittejä, joiden varrelle jää lukuisia viehättäviä pikkukyliä, merenlahtia upeine hiekkarantoineen ja aitoa irlantilaista tunnelmaa, josta maa on kuuluisa. Irlanti on yksi Euroopan suosituimmista matkailumaista ja syyn siihen me tällä matkalla pääsemme kokemaan. Matkan alkupuoliskon kiertelemme saarta laadukkaalla ilmastoidulla turistibussillamme ja matkan lopun vietämme maan pääkaupungissa Dublinissa, johon tutustumme kahden päivän ajan ennen kotimatkaa. Lähde mukaamme yhdelle tämän vuoden hienoimmista matkoistamme! 1. pv HELSINKI - DUBLIN - GALWAY Tapaamme Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lennämme Dubliniin, jossa bussimme on jo odottamassa meitä. Suuntaamme suoraan maan sisäosia päin ja edelleen länsirannikolle Corribjoen suulla sijaitsevaan Galwayn kaupunkiin, teemme opastetun kiertoajelun tähän viehättävään kaupunkiin. Majoitumme Nox Hotelliin ja yhteinen illallinen. 220 km 2. pv GALWAY - KILLARNEY Aamiaisen jälkeen lähdemme ajelemaan länsirannikkoa pitkin kohti etelää. Matkan aikana näemme muutamia matkan vaikuttavimmista paikoista mm. Moherin kalliot, josta näköalat 210 metriä merenpinnasta äkkijyrkästi kohoavalta jyrkänteeltä Atlantille ovat mahtavat. Päivän päätepaikka on Killarneyn viehättävä 15 000 asukkaan pikkukaupunki. Majoitumme kahdeksi yöksi Scottshotel Killarney, yhteinen illallinen. 270 km 3. pv RING OF KERRY Tänään tutustumme matkamme kohokohtaan,

40

Ring of Kerry -kierrokseen, jolla on pituutta 170 km. Tätä maisemareittiä on monesti sanottu yhdeksi Euroopan viehättävimmistä reiteistä, eikä suotta. Päivän aikana koemme pikkukylien elämää, näemme henkeäsalpaavia maisemia ja haistelemme raikasta merituulta aivan Atlantin rantoja ajellen. 170 km 4. pv KILLARNEY - CORK - DUBLIN Aamiaisen jälkeen matkaamme Corkin satamakaupunkiin, kaupungin läpi virtaa Lee-joki, jonka kahden haaran välissä olevalla saarella on kaupungin ydinkeskusta. Corkin satama kuuluu Irlannin merkittävimpiin satamiin ja se on yksi maailman suurimmista luonnon satamista. Iltapäivän aikana ajelemme kohti maan pääkaupunkia Dublinia. Majoitumme kahdeksi yöksi aivan keskustaan Riu Plaza The Gresham Dublin -hotelliin, josta pääsee kätevästi kuuluisalle ostoskadulle O'Connell Streetille tai kaupunkia halkovan Liffey-joen rantakaduille aistimaan ilmapiiriä. Lähellä on kuuluisa Temple Bar -alue pubeineen ja ihanine pikkuputiikkeineen. Liffey-joen ylittää useita siltoja, joista Half Penny Bridge (puolen pennin silta) on kävelysilta. Iltapäivällä voivat halukkaat osallistua vierailulle Guinness -olutpanimoon, jonka yhteydessä on museo ja mielenkiintoinen oluenpanonäyttely Guinness Storehouse. Panimokierroksen jälkeen on mahdollista nauttia aito ja alkuperäinen "a pint of Guinness", lasillinen maailman kuulua Guinness -olutta, joka on tummaa ja täyteläistä kuin syksyinen yö. Illallinen hotellilla. 340 km 5. pv DUBLIN Aamiaisen jälkeen lähdemme opastetulle kaupunkikiertoajelulle. Dublinin perustivat vuonna 840 viikingit, jotka valloittivat suurimman osan Irlantia. Kaupungin merkittäviä rakennuksia ovat muun muassa Pääpostitoimisto, Dublinin linna ja

Trinity College -yliopisto kampusalueineen. Uskonnollisista rakennuksista mainittavimpia ovat Pyhän Patrikin katedraali ja Christ Church Cathedral. Nautimme yhteisen lounaan paikallisessa ravintolassa. Lounaan jälkeen teemme lisämaksullisen retken yhteen Euroopan kauneimpaan puutarhaan ja Powerscourtin kartanoon, tämän tavattoman kauniin kokonaisuuden rakentamiseen meni yli 100 mieheltä 12 vuotta. Illalla on mahdollista lähteä lisämaksulliselle retkelle nauttimaan Riverdance -esitys ja illallinen paikalliseen ravintolaan. 6. pv DUBLIN - HELSINKI Vapaata aikaa tehdä viime hetken tuliaisostokset. Lento Helsinkiin lähtee alkuillasta Dublinin kentältä.

6 pv 1390 € /hlö/2hh 1hh lisä 400€ HINTA SISÄLTÄÄ • Laadukkaan linja-autokuljetuksen ilmastoidulla turistibussilla (Liitäntäkuljetukset Suomessa lisähintaan) • Lennot Helsinki – Dublin - Helsinki • Hyvätasoiset hotellimajoitukset 2hh • Puolihoitoruokailut • Kaupunkikiertoajelut Dublin ja Galway • Matkanjohtajan palvelut LISÄMAKSULLISIA RETKIÄ • Guinness olutpanimo sis. maistiaiset 35€ • Riverdance Show & Dinner 55€ • Powerscourtin puutarha ja kartano 55€

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


UPEA UUTUUSMATKA

Hintaan sisältyy:

Bludenz, Itävalta 20.-25.5.

Golfia kolmessa alppimaassa

Seuraa golfmatkojamme osoitteessa: www.ykkosgolf.fi

6 pv 1495 € /hlö/2hh 1hh lisä 95€ HINTA SISÄLTÄÄ • Lentomatkat Helsinki – Munchen – Helsinki Finnairin suorilla lennoilla • Golfbägin kuljetus lennoilla • Lentokenttäkuljetukset perillä kohteessa • 5 yön majoitus Bludenz, Vorarlberg Itävallassa Sport&Spa Hotel Val Blu*** jaetussa 2 hengen huoneessa • Puolihoitoruokailut; aamiainen ja päivällinen • Golfkierros Itävallassa Golf Club Bludenz-Braz valmiiksi varatuilla lähtöajoilla • Golfkierros Sveitsissä Golf Club Gams – Werderberg valmiiksi varatuilla lähtöajoilla • Golfkierros Saksassa Golf Club Bodensee Weissensberg valmiiksi varatuilla lähtöajoilla • Kuljetukset golfkentille ja takaisin pelipäivinä • Golfaavan matkanjohtajan palvelut LISÄMAKSUSTA • Muut kuin ylläolevat palvelut • Ruokajuomat päivälliselle • Liitäntäkuljetus Suomessa

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

41


8 pvän ALL INCLUSIVE Loistoristeilyt 2020 / 2021

Upea Välimeri alk.

1595,-

Hintaan sisältyy:

Läntisen Välimeren risteily

Itäisen Välimeren risteily

Välimeren uusin & upein risteilijä Turusta!

Italia • Kreikka • Montenegro • Kroatia

Alus on edelläkävijä myös maailman ympäristöystävällisimmän polttoainejärjestelmänsä ansiosta. Häikäisevän kauneuden, ensiluokkaisen ohjelmasisällön, palvelun sekä kulinarististen nautintojen ansiosta Costa Smeralda on loistoristeilijöiden kruununjalokivi.

Montenegron Kotor on eräs Adrianmeren kiistattomista kaunottarista, ei vähiten uniikin vuonomaisemansa ansiosta. Dubrovnikissa nautitaan Kroatian vieraanvaraisuudesta ja tutustutaan tunnelmalliseen vanhaan kaupunkiin.

Costa Smeraldalla koet ennennäkemätöntä luksusta ja tyylikkyyttä! Turussa 2019 valmistuvalla, joulukuussa Välimeren risteilyt aloittavalla aluksella tinkimätön suomalainen huippuosaaminen yhdistyy hienoimpaan italialaiseen designiin.

Risteilylle lähdetään Venetsiasta, yhdestä maailman tunnetuimmista sekä tarunomaisimmista kaupungeista. Sieltä matka jatkuu Italian charmikkaaseen Bariin. Kreikassa tutuksi tulevat Korfu vanhan kaupungin venetsialaisine linnoituksineen sekä länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin syntymäpaikka Ateena.

8 pvän LÄNTINEN VÄLIMERI, Costa Smeralda Italia, Savona | Ranska, Marseille | Espanja, Barcelona Espanja, Mallorca | Meripäivä | Italia, Rooma | Italia, La Spezia | Italia, Savona

Italia, Venetsia | Italia, Bari | Kreikka, Korfu | Kreikka, Ateena | Montenegro, Kotor | Kroatia, Dubrovnik Italia, Venetsia

 Lähdöt 2020 / 2021 läpi vuoden viikottain lauantaisin  Loistoristeilyiden matkanjohtaja useilla risteilyillä.

 Lähdöt 2020 / 2021 läpi vuoden viikottain sunnuntaisin  Loistoristeilyiden matkanjohtaja useilla risteilyillä.

8 pvän ITÄINEN VÄLIMERI, Costa Luminosa

Hinta sisältää kaiken tämän!      

Meno-paluulennot Italiaan Kuljetukset lentokenttä - satama - lentokenttä Risteily tasokkaassa 2 hengen sisähytissä Kaikki ateriat (aamiainen, lounas ja illallinen) sekä virvoitus- ja alkoholijuomat laivalla Verot ja satamamaksut Tarjoilupalkkiot

Varaukset MatkaSavo +358(017) (0)40741 741880 8001 • iisalmi@matkasavo.fi Varaukset MatkaSavo | iisalmi@matkasavo.fi

42

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Muista

Hyvä matkavastaava tai ryhmänkerääjä. Voitte valita tästä esitteestä teidän ryhmällenne sopivan matkan. Teemme teille edullisen tarjouksen jo 10 matkustajalle. Mitä suurempi ryhmä - sen edullisempi hinta! Tervetuloa helpoille ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisille matkoille. Arvostamme työtänne ja tarjoamme matkavastaavalle upeat edut. Mikäli matkaoppaasta ei löydy teille sopivaa matkaa tai jokin matka kaipaa ryhmänne toivomia muutoksia, ota yhteyttä - suunnitellaan yhdessä. Mikäli Jos ryhmänne koko jää pieneksi, voimme sopia matkan myynnistä omassa tuotannossamme edullisemman hinnan saamiseksi.

Ryhmänmatkan edut:

Räätälöidyt matkat vain teidän ryhmällenne, tutustu myös valmiisiin matkapakettivaihtoehtoihimme

Matkustamisen helppous ja aikataulutuksen vapaus

Ryhmän toiveiden ja tarpeiden mukainen matkaohjelma

Retket matkaan sisällytettyinä tai lisämaksullisina

Halutessanne suomenkielinen matkanjohtaja matkassa mukana

Järjestelyjen mutkattomuus

Joustavat maksu- ja peruutusehdot

Ryhmämatka on ikimuistoinen elämysmatka!

Hintaan sisältyy:

Matkavastaavan tehtävät: 1. Matkan suunnittelu

Tiedustele ryhmän henkilöiden halukkuudesta lähteä matkaan

Valitse matkakohde ja päätä matkan ajankohta sekä kesto

Ruokailut matkalla (aamiainen, lounas, päivällinen)

Onko ryhmällä erikoistoiveita

Arvioi lähtijämäärä

Ota yhteyttä matkatoimistoomme Iisalmeen tai Ouluun 2. Ennen päätöstä

Jos olet ottanut tarjouksia vastaan useammasta matkatoimistosta, vertaile tarjoukset huolellisesti

Muista, että meidän kuljettajat ovat ammattitaitoisia ja palveluhalukkaita

Ota huomioon erot tarjouksissa, sillä matkan hintaan vaikuttavat: hotellien taso ja niiden sijainti, mitä matkapakettiin sisältyy, linja-auton koko (pieni vai iso bussi), onko linja-auto varustetasoltaan turistibussi vai onko kyseessä liikuntarajoitteisille tehty erikoisbussi, muut lisäpalvelut.

Matkavastaavan vastuut: Ennen matkaa:

Matkustajaluettelon toimittaminen matkatoimistoon sovittuna ajankohtana

Ilmoitus ruoka-aineallergioista, mikäli tilattuna ruokailuja

Kartoittaa matkustajien kyytiinnousupaikat, matkatoimisto aikatauluttaa reitin puolestanne

Huone-/hyttijako ja muut järjestelyt toiveet hotelleissa, laivalla ym.

Laskutustiedot

Peruutusehtojen selvitys

Matkalla toimia ryhmänsä edustajana sekä apuna unohtamatta nauttia itsekin matkasta.

Matkavastaavan edut: • MatkaSavon ja OTP Travelin oman tuotannon matkoista myönnämme jo yli 10 henkilön ryhmille ryhmäalennuksen • Annamme matkavastaavalle vapaan majoituksen jaetussa 2hh:ssa, kun ryhmässä on vähintään 20 matkustajaa

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

43


Pikavuoroyhteys Vuokatti – Pietari - Vuokatti Pikavuoroyhteys Vuokatti – Pietari - Vuokatti

Express bus connection Vuokatti – St. petersburg- Vuokatti Новый экспресс-маршрут Санкт-Петербург - Вуокатти- Санкт-Петербург Lähdöt Vuokatista maanantaisin ja torstaisin, Pietarista tiistaisin ja perjantaisin.

HintaanArrivals sisältyy: in Vuokatti Monday and Thursday and Arrivals in St. Petersburg Tuesday and Friday. Выезд из Санкт-Петербурга: вторник, пятница. Из Вуокатти: понедельник, четверг. MA / TO MON / THU Пн/Чт KESÄAIKA TALVIAIKA 06:45 06:45 07:15 07:15 08:25 08:25 08:45 08:45 09:30 09:30 10:00 10:00 10:50 10:50 11:35 11:35 11:55 11:55 13:25 13:25 14:05 14:05 15:45 15:45 16:00 16:00 -1h / +1h

44

LAKELAND LINE AIKATAULU Timetable / расписание Paikkakunta / City / Остановки VUOKATTI / Вуокатти Sokos Hotel Vuokatti KAJAANI / Каяани linja-autoasema / bus station / автовокзал IISALMI / Ийсалми linja-autoasema / bus station / автовокзал LAPINLAHTI / Лапинлахти linja-autoasema / bus station / автовокзал TAHKO SPA / Тахко Keitaankatu 1 SIILINJÄRVI/ Сиилинярви linja-autoasema / bus station / автовокзал KUOPIO / Куопио linja-autoasema / bus station / автовокзал LEPPÄVIRTA / Леппявирта SPA Hotel Vesileppis VARKAUS / Варкаус linja-autoasema / bus station / автовокзал RANTASALMI / Рантасалми Kylätie, E SAVONLINNA / Савонлинна linja-autoasema / bus station / автовокзал IMATRA / Иматра keskusliikenneasema / central service station / автовокзал IMATRA / Иматра Suomen raja / Finnish border station / граница AIKATAULU VOIMASSA KESÄAIKANA AIKATAULU VOIMASSA TALVIKAIKANA

TI / PE TUE / FRI Вт/Пт KESÄAIKA TALVIAIKA 22:25 21:25 21:55 20:55 20:50 19:50 20:25 19:25 19:40 18:40 19:10 18:10 18:45 17:45 18:00 17:00 17:30 16:30 16:00 15:00 15:20 14:20 13:35 12:35 13:20 12:20 -1h / +1h

16:45 17:45 17:35 18:35

SVETOGORSK / Светогорск Venäjän raja / Russian border station / граница VIIPURI / Vyporg / Выборг linja-autoasema / bus station / автовокзал

12:15 12:15 11:20 11:20

20:35 21:35

PIETARI / St. Petersburg / Санкт-Петербург linja-autoasema / bus station 2 Obvodnyi canal 36 laituri 2 Набережная Обводного канала 36, 2-й перон

08:00 08:00

Pidätämme oikeudet muutoksiin. We reserve rights to make changes. Сохраняем право на изменения.

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


HINNASTO/ Price list / Цены : HINNASTO/ Price list / Цены : HR1 = Aikuinen / Adult / Взрослый HR1 = Aikuinen / Adult / Взрослый HR2 = Lapset 4-12v / Kids 4-12y / Дети 4-12 лет HR2 = Lapset 4-12v / Kids 4-12y / Дети 4-12 лет HR3 = Nuoriso 12-16v / Young 12-16y / 12-16 лет, Eläkeläiset / Pensioners / Пенсионеры, Opiskelijat HR3 = Nuoriso 12-16v / Young 12-16y / 12-16 лет, Eläkeläiset / Pensioners / Пенсионеры, Opiskelijat / Student / Студенты / Student / Студенты VIIPURI VIIPURI VYPORG VYPORG Выборг Выборг HR1 HR1

Vuokatti/Kajaani 60€ Vuokatti/Kajaani 60€ Iisalmi 51€ Iisalmi 51€ Lapinlahti 45€ Lapinlahti 45€ Tahko sisältyy: 43€ Hintaan Tahko 43€ Siilinjärvi 40€ Siilinjärvi 40€ Kuopio 38€ Kuopio 38€ Leppävirta 37€ Leppävirta 37€ Varkaus 36€ Varkaus 36€ Rantasalmi 34€ Rantasalmi 34€ Savonlinna 33€ Savonlinna 33€ Imatra 20€ Imatra 20€

VIIPURI VIIPURI VYPORG VYPORG Выборг Выборг HR2 HR2

VIIPURI VIIPURI VYPORG VYPORG Выборг Выборг HR3 HR3

30€ 30€ 26€ 26€ 23€ 23€ 21€ 21€ 20€ 20€ 19€ 19€ 19€ 19€ 18€ 18€ 17€ 17€ 16€ 16€ 10€ 10€

52€ 52€ 43€ 43€ 37€ 37€ 36€ 36€ 32€ 32€ 30€ 30€ 29€ 29€ 28€ 28€ 26€ 26€ 25€ 25€ 12€ 12€

Hinnat ovat / henkilö / suunta. Hinnatare ovat / henkilö / suunta. Prices / person / direction. Prices are / person / direction. Цены указаны за 1 человека в одну сторону. Цены указаны за 1 человека в одну сторону.

PIETARI PIETARI St. St. Petersburg Petersburg СанктСанктПетербург Петербург HR1 HR1 68€ 68€ 59€ 59€ 53€ 53€ 51€ 51€ 48€ 48€ 46€ 46€ 45€ 45€ 44€ 44€ 42€ 42€ 41€ 41€ 24€ 24€

PIETARI PIETARI St. St. Petersburg Petersburg СанктСанктПетербург Петербург HR2 HR2 34€ 34€ 30€ 30€ 27€ 27€ 25€ 25€ 24€ 24€ 23€ 23€ 23€ 23€ 22€ 22€ 21€ 21€ 21€ 21€ 12€ 12€

PIETARI PIETARI St. St. Petersburg Petersburg СанктСанктПетербург Петербург HR3 HR3 58€ 58€ 50€ 50€ 45€ 45€ 43€ 43€ 41€ 41€ 39€ 39€ 38€ 38€ 37€ 37€ 36€ 36€ 35€ 35€ 20€ 20€

Pidätämme oikeudet muutoksiin. Pidätämme muutoksiin. We reserve oikeudet rights to make changes. We reserve rights to make changes. Сохраняем право на изменения. Сохраняем право на изменения.

Bussimatka ostetaan ennakkoon osoitteesta / Travel purchased in advance at / Билет можно оплатить Bussimatkaбанковской/кредитной ostetaan ennakkoon osoitteesta Travel purchased in advance at / Билет можно оплатить картой в/ автобусе или приобрести заранее по адресу банковской/кредитной картой в автобусе или приобрести заранее по адресу www.lakelandline.com www.lakelandline.com Ryhmien bussi- ja hotellimatkat osoitteesta / Sales for group tours by bus / Заказ автобусов Ryhmien bussi- ja hotellimatkat osoitteesta / Sales for group tours by bus / Заказ автобусов iisalmi@matkasavo.fi. iisalmi@matkasavo.fi. Puhelintiedustelut / Phone inquiries / Информация по телефону Puhelintiedustelut / Phone inquiries / 8001 Информация по телефону p. +358 40 741 p. +358 40 741 8001

Suomi-Venäjä-Seuran jäsenille alennus Suomi-Venäjä-Seuran jäsenille alennus matkalipusta -2€/hlö jäsenkorttia näyttämällä. matkalipusta -2€/hlö jäsenkorttia näyttämällä.

Tervetuloa vaivattomalle bussimatkalle! Tervetuloa vaivattomalle bussimatkalle! Welcome to effortlessly bus journey! Welcome to effortlessly bus journey! Добро пожаловать в беззаботное путешествие! Добро пожаловать в беззаботное путешествие!

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

45


Tilausajot Konsernimme bussimatka - Ei mikään tavallinen tilausajo, pyydä tarjous! Konsernimme palvelee Teitä laadukkaalla ja monipuolisella kalustolla. Kalustomme muodostuu aina henkilöautoista pikkubussien kautta 68-paikkaiseen turistibussiin. Konsernissamme on kaiken kaikkiaan noin 190 ajoneuvoa. Kaikki ajoneuvomme ovat ajanmukaisesti varusteltuja, ilmastointi löytyy kaikista autoistamme ja yli 30-paikkaiset autot on varustettu wc:llä sekä usb-latauspistokkeilla. Busseihin on saatavilla wifi asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Ammattitaitoiset ja koulutetut kuljettajamme palvelevat ryhmäänne matkan aikana. Tilausajomyyjiltämme saatte kilpailukykyisen tarjouksen ja hyödyllisiä vinkkejä ja neuvoja matkanne suunnitteluun. Kauttamme saatte mm ruokailut, majoitukset, opastukset, pääsyliput näytöksiin tai vaikka laivaliput bussimatkan lisäksi. Järjestämme myös luokkaretki- ja leirikoulumatkoja, jotka voivat suuntautua toivomaanne kohteeseen tai teemme Teille ehdotuksen budjettinne pohjalta. Kohteita voivat olla esimerkiksi Helsinki nähtävyyksineen, Lappi sekä paljon muuta. Pyydä rohkeasti tarjous!

Hintaan sisältyy: Mika K. Niskanen Oy / MatkaSavo matkatoimisto Pohjolankatu 5, 74100 Iisalmi Puhelin +358 (0) 400 747 056 Sähköposti: iisalmi@mniskanen.fi

Oulun Taksipalvelut Oy / OTP Travel Ostomiehentie 13, 90420 Oulu Puhelin: +358 (0) 200 222 66 / Bussit Puhelin: +358 (0) 8 100 60 / Taksit Sähköposti: tilaus@otptravel.fi

Rautalammin Auto Oy Mansikkaraitti 2, 77600 Suonenjoki Puhelin: (017) 511 811, +358 (0) 400 590 048 Sähköposti: ra@rautalamminauto.fi

46

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi


Suorat lennot maakunnista 2020 Lomat maakuntakentiltä ovat lomia, joiden lennot lähtevät muualta kuin Helsingistä.

KUOPIOSTA Kreetalle

Lauantaisin

25.4. - 2.5.2020

OULUSTA Gran Canarialle Rodokselle Kreetalle

Keskiviikkoisin Keskiviikkoisin Torstaisin

30.10.2019 - 18.3.2020 6.5. - 17.6.2020 & 12.8. - 30.9.2020 30.4. - 24.9.2020

JOENSUU Turkki Tiistaisin Kreeta Torstaisin Hintaan sisältyy: JYVÄSKYLÄ Turkki Torstaisin Rodos Torstaisin KUOPIO Turkki Perjantaisin & Maanantaisin OULU Turkki Sunnuntaisin Kreeta Maanantaisin

07.04. - 16.06.2020 & 15.09. - 13.10.2020 05. - 12.10.2020 09.04. - 30.04.2020 01.10. - 08.10.2020 10.04. - 12.06.2020 & 04.09. - 09.10.2019 05.04. - 14.06.2020 & 6.9.-18.10.2020 06.04. - 04.05.2020

Varaukset helposti Matkatoimisto MatkaSavosta. Tarkista ajankohtaiset maakuntien lentotiedot toimistostamme. Pidätämme oikeuden muutoksiin.

p a l ve l l ä l l i e M

aan!

Palvelu- ja tuotevalikoimaamme kuuluvat lennot, hotellit, seuramatkat, lahjakortit, liike- ja messumatkat, laiva- ja kokousristeilyt, viisumit, junamatkat, räätälöidyt kaupunki- ja kaukolomapaketit sekä ryhmämatkat eli ”kaeken mualiman matkat”.

Tarkemman matkaohjelman lisätietoineen saat toimistoistamme tai nettisivuiltamme.

47


Matkapalveluita läpi Suomen

Hintaan sisältyy:

Oulu

Iisalmi Suonenjoki

Mika K. Niskanen Oy / MatkaSavo matkatoimisto Pohjolankatu 5 74100 Iisalmi Puhelin +358 (0) 400 747 056 / Tilausajot Puhelin +358 (0) 400 741 8001 / MatkaSavo Sähköposti: iisalmi@mniskanen.fi iisalmi@matkasavo.fi

48

Oulun Taksipalvelut Oy / OTP Travel

Rautalammin Auto Oy

Ostomiehentie 13 90420 Oulu Puhelin: +358 (0) 200 222 66 / Bussit Puhelin: +358 (0) 8 100 60 / Taksit Sähköposti: tilaus@otptravel.fi matkat@otptravel.fi

Mansikkaraitti 2 77600 Suonenjoki Puhelin: (017) 511 811, +358 (0) 400 590 048 Sähköposti: ra@rautalamminauto.fi

www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi www.matkasavo.fi • www.otptravel.fi

Profile for matkasavo

Matkaopas  

Matkaopas  

Profile for matkasavo
Advertisement