Issuu on Google+

3 / 2013

AALLON YLIOPPILASLEHTI

Alaston mies sukeltaa tenttiakvaarioon and he's not leaving this country.

Viel채 tuntematon risukasa nyt elokuvateattereissa 1


Umayya Abu-Hanna Aurora Airaskorpi Melissa Heikkilä Markus Helaniemi Jori Jämsä Piia Kuosmanen Hilla Kurki Veera Lipasti Robert Lönnqvist Esa-Pekka Mattila Annukka Mäkijärvi Pilvi Paakkarinen Miikka Pirinen Anu Pynnönen Essi Ruuskanen Anna Salmi Thomas SOdergård Johanna Vierros

MIEHISTÖ /3/2013 2

”Kansallisteatterin miljöö oli hieno – ei tarvinnut pelätä, että meikistä tulee liian näyttävä." Pilvi Paakkarinen on 4. vuoden Information and Service Managementin opiskelija. Hän toimi maskeeraajana elokuvaohjaaja Jenni Toivoniemestä kertovan kansijutun (s. 14–22) kuvauksissa.

"Ainossa työnteko on kukkia ja drinksuja." Robert Lönnqvist on 25-vuotias graafisen suunnitelun opiskelija Lahden Muoiluinstituutista. Hän piirsi tähän lehteen mm. Otaniemen kampuksen kartan.

”Tajutonta, että joskus elokuvateattereita on ollut Helsingissä kymmenittäin, osa myös lähiöissä. Entiset salit ovat maastoutuneet kaupunkiin, ja tietämättämme ohitamme niitä päivittäin. Vaati jonkin verran etsivätyötä ja monta puhelua, jotta ovet avautuivat meille.” Hilla Kurki kuvasi tähän Ainoon Helsingin entisiä elokuvateattereita (s. 23–30) yhdessä Thomas Södergårdin kanssa. Hän opiskelee kolmatta vuotta valokuvataidetta Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.


PÄÄKIRJOITUS Viime kesänä Sodankylän elokuvafestivaaleilla satoi kaatamalla. Ihmiset tönöttivät sateenvarjojensa alla, toppatakeissa ja märissä sukissa jonottamassa lippuja pahimmillaan tuntikausia. Maahan ei ollut levitetty yhtäkään punaista mattoa. Ei edes silloin, kun avajaispäivänä esitettiin lyhytelokuva nimeltä Treffit. Se voitti keväällä Sundancen elokuvafestivaaleilla, ja sen ohjaaja poseeraa tämän lehden kannessa. Siinä kaikessa oli jotakin hyvin kliseisellä tavalla suomalaista. Filmiteollisuuden kerma kokoontui tuppukylään juomaan muovituoppikaljaa ilman oheisshow’ta tai ripaustakaan glamouria. Keskityttiin siihen itseensä. Hyviin elokuviin.

Silloin kun asetelma on päinvastainen kuin Sodankylässä, tunnemme helposti olomme huijatuksi. Paskan romantisointi on suomalaisten leipälaji, mutta vielä parempia olemme kiiltokuvan päälle sylkemisessä. Jos yliopistomme esitteiden kannessa halaillaan ja hymyillään yhdessä liian leveästi, eri korkeakoulujen opiskelijat alkavat suhtautua toisiinsa entistäkin epäluuloisemmin. Jos joku väittää, että pystyyn kuolleelta päällepäin näyttävä Otaniemi on jo nyt maailmanluokan kampus, tikahdumme nauruun emmekä ehkä huomaa, kuinka kaunista siellä on syksyisin. Tai kuinka paljon hullua energiaa kuplii sen rumien punatiilihallien sisäpuolella. Kuten Wait but why -verkkolehden Y-sukupolvesta kertovassa jutussa kiteytettiin: jos korkeat odotukset ja todellisuus eivät kohtaa, todellisuus tuntuu entistäkin kurjemmalta. Sodankylässä kaatosade ei haitannut, koska festareita ei mainostettukaan Cannes-kopiona. Kaikkialla neuvottiin ottamaan villasukat mukaan. Ja sitten keskityttiin olennaiseen. Annaleena Kuronen

Kuva: Anu Pynnönen 3


Aino on Aallon ylioppilaslehti. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti tavoittaa 20 000 kauppatieteiden, taideteollisten ja teknillisten alojen opiskelijaa. Aino on journalistisesti itsenäinen. Päätoimittaja Annaleena Kuronen annaleena.kuronen@ayy.fi Toimitussihteeri Antti Pikkanen antti.pikkanen@ayy.fi Art Director Martina Babišová Kustantaja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Toimitusneuvosto Anna Brotkin, Hanne Haapoja, Tuomas Jääskeläinen, Tuukka Pykäläinen, Jussi Rosendahl, Teija Sutinen, Mikko Torikka & Maija Töyry (pj) Ilmoitusmyynti Pirunnyrkki Oy Kari Kettunen puh. 0400 185 853 Essi Niemelä puh. 0400 185 852

Palautetta Ainosta 3/2013 Syyskuun alussa ilmestyneessä vuoden toisessa Ainossa matkustettiin alasti ympäri Eurooppaa, kerrottiin, miksi ulkomaiset opiskelijat haluaisivat jäädä Suomeen ja todistettiin, että kaikki teekkarilakit eivät ole mudan ja kaljatahrojen peitossa. ”Kiva peppu takakannessa.” "Haluaisin Aallon henkilökunnan edustajan ominaisuudessa kiittää hienosta lehdestänne, ja erityisesti sen hienosta nimestä! Erityisesti pidin viime numerossa Not leaving on a jet plane -jutusta." ”Tykkään että kuvat vie juttuja eteenpäin ja visuaalisuuteen on panostettu. Paikoitellen se tosin haittaa tekstien luettavuutta.” ”Aino-lehti on syöpää, liikaa taikkilaisia tekemässä sitä!” Levisikö syöpä? Äänestätkö Kikeä seuraavissa vaaleissa? Vai kelpasiko lehti vain takansytyttimeksi? Kerro se meille osoitteessa ainolehti@ayy.fi ja auta meitä tekemään seuraavasta numerosta parempi. Vuoden viimeinen Aino ilmestyy 9. joulukuuta.

AINO 3/2013

Mediakortti www.ainolehti.fi/mediakortti.pdf Paino Erweko Oy Painos 7000 Paperi Kansi Edixion 250 g, sisus 120 g, valokuvaessee Art Matt 115 g Yhteystiedot Ylioppilaslehti Aino PL 69, 02150 Espoo ainolehti@ayy.fi www.ainolehti.fi ISSN 1798–4394

4

KANNEN KUVA: Miikka Pirinen / KUVAUSPAIKKA: Kansallisteatteri, taksi, Jennin koti Kalliossa / KUVAUSJÄRJESTELYT: Martina Babišová, Annaleena Kuronen / MEIKKI JA HIUKSET: Pilvi Paakkarinen / JENNIN VAATTEET: Mekko Teatterikorkeakoulun puvustosta, huivi meikkaajalta lainassa. Valtavat kiitokset! ”Jennistä oli selkeästi epämukavaa olla parrasvaloissa ja huomion keskipisteenä. Hän rentoutui vasta siinä vaiheessa, kun vaihdoimme kuvauspaikkaa ja siirryimme hänen omaan olohuoneeseensa. Mutta ehkä ohjaajille tekee välillä hyvää asettua kameran eteen.”


SISÄLTÖ

10 "Ah-niin-ihanaa, ah-niin-aaltolaista!"

GALLUP Opiskelijoiden poikkitieteellinen identiteetti ei ole vielä voimissaan.

14 Vielä tunte-

maton tähti

42

42

HENKILÖ Jenni Toivoniemi, 35, on Suomi-filmien suuri lupaus. Mutta kuka hän on?

23 Elokuvateattereiden hautausmaa VALOKUVAESSEE Aino vieraili Helsingin lakkautetuissa elokuvasaleissa. Niiden tilalla on nyt kuntokeskus, jehovantodistajien valtakunnansali ja äänitysstudio.

40 Sinetöi se

risukasalla

ILMIÖ Aallon myöntämiä uusia tutkintotodistuksia koristaa kuvio, joka näyttää ihan viisivuotiaan tuherrukselta. Paljonko se maksoi?

46 Päivää, tässä ulosottomies VAINO Kela vaatii opiskelijoilta säntillisyyttä ja suunnitelmallisuutta, mutta sekoilee itse päätöksissään.

5


KATOLLA / Ajankohtainen henkilö raahataan katolle jututettavaksi.

Kike Elomaa, ajat eduskunnassa muutoksia translakiin. Nykyisen lain mukaan sukupuoltaan korjaavan ihmisen on luovuttava lisääntymiskyvystään, jotta hänen sukupuolensa voidaan vahvistaa lain edessä. Haluat poistaa tämän pakkosterilisaatiopykälän. Mistä olet saanut asian päähäsi? ”Vuosi sitten mua pyydettiin tällaiseen kansalaisinfon järjestämään paneeliin, jossa asiaa käsiteltiin. Tämän lain sisältö avautui mulle siellä. Havahduin silloin siihen että voiks tää olla edes mahdollista, että näin vanhoillisia ja tavallaan sitä henkilön yksityisyyttä loukkaavia lakipykäliä voi olla. Mää luulin että tämmöset inkvisiittorihommat olisi ohi jo tänä päivänä. Olin ihan pöyristynyt!” Olet puoluetaustaltasi aika yllättävä henkilö viemään tätä asiaa äänekkäästi eteenpäin. ”Niin. Mutta sen verran mitä olen [muiden perussuomalaisten] kanssa tästä jutellut, niin ne on olleet myös hämillään. Kukaan ei oikein tunnu tietävän, että meillä on tällainen laki olemassa, ei kansanedustajat eikä kansalaiset. Siis eiks oo hirveetä, että ihminen pakkosteriloidaan! Siis vielä sen lisäksi, että se on jo valmiiksi käynyt pitkän ja raskaan prosessin, kun on syntynyt väärään kehoon. Monet ei usko korviaan kun ne kuulee tästä. Ei kukaan ihminen voi sanoa, että tällainen laki on ajan tasalla. Me viedään tätä asiaa nyt eteenpäin, mutta aika hitaasti se etenee. En usko, että muutoksia saadaan tällä hallituskaudella. Nyt aikaa vie tämä avioliittolakiasia.” Niin, näyttäisi siltä, että tasa-arvoinen avioliittolaki, joka sallisi myös homopareille naimisiinmenon, etenee suuren salin äänestykseen. Olet siitäkin puhunut vähän ristiriitaisia asioita. Että kannatat, mutta et aio äänestää sen puolesta. Sehän kuulostaa tosi typerältä. Nyt kaipaisin oikean vastauksen: kannatatko tasa-arvoista avioliittolakia vai et? ”Olen puolueelleni luvannut, ja vaalikonevastauksissa myös, että en äänestä tämän asian puolesta. Pidän sen, minkä olen luvannut. En usko, että tämä asia menee nyt läpi, mutta tulevaisuudessa kyllä varmasti, ja sitten määkin saatan äänestää eri tavalla.” Mitä tuo tarkoittaa? ”Että jos sää tulet viiden vuoden päästä kysymään tämän kysymyksen multa, niin sitten saatan vastata eri tavalla.”

6

Eli kannatat tulevaisuudessa, mutta et kannata nyt? ”Maailma muuttuu, se on selvä. Kansanedustajat ei ole vielä valmiita, mutta tulevaisuudessa me kaikki joudutaan muuttamaan mielipidettämme tämän asian suhteen.” Kuinka tärkeitä nämä asiat ovat sinulle? ”Tärkeitä, ovat tärkeitä, tosi tärkeitä.” Eikö sitten ole vähän ristiriitaista tai vähintäänkin ikävää, että päätät tuolla laeista ja joudut ryhmäkurin vuoksi äänestämään niistä mielipiteidesi vastaisesti? ”Mää olen tän silloin punninnut, kun olen lähtenyt eduskuntavaaleihin. Pidän aina lupaukseni.” Eikö olisi äänestäjille reilua, että vaihtaisit vaikka puoluetta? ”Ei! En ikinä! Meillä on aika paljon perussuomalaisissa samalla tavalla ajattelevia, mää tarkoitan ihmisiä, joilla on pehmeät arvot. Asia on niin, että ne,joilla on jyrkät kannat, melskaavat julkisuudessa näistä asioista paljon enemmän.” Aiotko siis yrittää muuttaa perussuomalaisten linjaa? ”Aina voi positiivisesti puhua asioista ja yrittää niitä eteenpäin. Aion kyllä parhaani yrittää, että meidän arvot muuttuisi pehmeämmiksi, mutta demokratia on se joka puhuu meidän ryhmässä.” Vielä jokerikysymys. Olen huomannut, että kansanedustajilla, jotka mielellään tekisivät leikkauksia opintotukeen, ei ole usein hajuakaan, kuinka suuri summa opintotuki on. Tiedätkö sinä? ”Apua, herran... tarkoitaksää kuukaudessa vai vuodessa? Maksimimäärä? Hmm. Oisko se jotain viidensadan hujakoilla?” Vastaus on 499,60 euroa, ja siihen sisältyy asumislisä. ”No mää ajattelinkin, että jotain sinne päin se on. Juu. Kyllä aika tiukoilla sitä joutuu olemaan.” Kiitos, ja onnea ja menestystä työssäsi perussuomalaisissa. ”Kiitos, juu! Olipa mukavaa!”


Olisiko aika vaihtaa puoluetta, Kike Elomaa?

Kike Elomaa on yksi perussuomalaisista, joita eduskuntapuolueen ryhmäkuri pakottaa äänestämään omantuntonsa vastaisesti. Nykyinen kansanedustaja, laulaja ja kehonrakennuksen Ms. Olympia '81 ajaa esimerkiksi transihmisten oikeuksia. Teksti AnTTI PIKKANEN / Kuva VEERA LIPASTI

7


KÄRKEEN / Ajankohtaista Aallosta.

3X

PIDÄ

MIELESSÄ >> KELALTA 1000 SELVITYSPYYNTÖÄ. Kela lähetti opintojen edistymistä koskevan selvityspyynnön noin 1000 Aallon opiskelijalle tänä syksynä. Ikävä kirje kolahti postiluukusta, jos oli suorittanut alle 5 op nostettua tukikuukautta kohti. Mikäli selvityspyyntöön ei vastaa ajoissa, opintotuki voidaan keskeyttää. Takaisinperintä uhkaa, jos noppia on alle 1 tukikuukautta kohden.

Zombeja ne sekopäät olivat Miksi pari viikkoa sitten jotkut väijyivät nurkan takana ja jahtasivat toisiaan ympäri Otaniemeä? Tietokoneluokissa, opiskelijaruokaloissa, jopa Alepassa pyöri oudon hermostunutta, huivilla merkittyä väkeä, eikä kukaan ulkopuolinen tiennyt, miksi. He leikkivät zombeja. Lokakuun toisella viikolla Suomessa järjestettiin ensimmäistä kertaa ympäri maailmaa pelattava reaaliaikainen liveroolipeli Humans vs. Zombies. Fyysikkokillan järjestämä peli pelattiin Otaniemessä. Pelaajaksi sai lähteä kuka tahansa, ja osallistuminen oli ilmaista. Pelivälineiksi kelpasivat sukat, huivit ja vaahtonuoliaseet. Peli alkoi siitä, että ensin oli 204 ihmistä. Sitten kaksi pelin osallistujaa muuttui zombeiksi ja alkoi tartuttaa zombivirusta muihin. Huivimerkistä erotti, oliko pelaaja ihminen vai zombi: zombit pitivät huivia päässä ja ihmiset kädessä. Jos zombi lähestyi juosten kohti, sen sai pysäytettyä heittämällä sitä sukalla tai ampumalla vaahtonuoliaseella. Selviytyäkseen hengissä ihmisten tuli yrittää olla muuttumatta zombeiksi ja zombin vastaavasti tehdä vähintään yhdestä ihmisestä zombi 36 tunnin sisällä. Peli kesti viisi päivää. Siinä oli yksi pointti: selviytyminen. Ihmiset pakoilivat zombeja Maarintalolla aamuyöhön asti. Ulkona liikkuminen muuttui painajaiseksi vielä jäljellä olleille ihmisille -- vain sisätiloissa oli turvassa. Pelaajat kokivat loppuhuipennuksen sunnuntaina 13. lokakuuta, kun ihmisten tehtävänä oli hakea Ossinlammelta valotikut ja juosta lopulliseen turvapaikkaan. Vain kolme ihmistä selviytyi.

>> MESSUKARKKEJA TARJOLLA. Hoi, työpaikkaa tarvitsevat tai ilmaisia karkkeja havittelevat! Marraskuun alussa järjestetään kahdet isot rekrytointimessut. ICT-alan firmat esittäytyvät opiskelijoille TalentIT-messuilla Otaniemessä 7.11. Kauppatieteilijöille suunnatut, mutta kaikille avoimet Arena-messut järjestetään Töölössä 13.11. Pokerinaama päälle ja käsi ojossa kohti ständejä! >> OMAISUUSSAAGA JATKUU. AYY:n ja Helsingin kauppatieteiden ylioppilaiden säätiön välisen rahariidan käsittely jatkuu ensi talvena. Pari viikkoa kestävä pääkäsittely järjestetään Helsingin käräjäoikeudessa helmikuussa 2014. Käräjäoikeusprosessin valmistelu on maksanut AYY:lle tähän mennessä noin 260 000 €. 8

TEKSTI Jori Jämsä / KUVA Robert Lönnqvist


NIINPÄ

”Tiukat rajoitukset tulevat kostautumaan luovuuden vähentymisenä.”

”Eikö mieluummin koittais löytää juttukavereita, joilla on jotain muutakin yhteistä kuin samanväriset vaatteet. Näin yhteisöllisyys yli kaikkien mahdollisten rajojen kasvaisi ja maailmassa olisi rauha.” Pietari Kellokummun kommentti avoimessa Haalarit ARTSille! -ryhmässä Facebookissa. Keskustelu haalareiden hankkimisesta kävi kiivaana syys-lokakuussa.

Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri Talouselämän haastattelussa ”Opiskelijat eivät kuulu putkeen” 17.3.2009.

75%

Kone Oyj:n muotoilujohtaja Anne Stenroos Women in Tech -seminaarin verkkosivujen haastattelussa.

työssäkäyvistä yliopistoopiskelijoista kokee, että työssäkäynnistä on hyötyä tulevaisuuden kannalta.

opiskelijoista kokee, että heidän tekemänsä työn vaativuustaso vastaa heidän koulutustasoaan. Lähde: Opiskelijabarometri 2012.

”Vaikka kukaan ei tieten tahtoen vastusta, miehet ovat usein omaksuneet tietynlaisen miehisen kulttuurin ja yhteisöllisen toimintamallin. Enkä puhu nyt miehistä yksilöinä, vaan nimenomaan joukkona. Teknologiayritysten miehet jakavat yhteisen kokemuksen armeijasta, opiskeluajasta ja teekkariyhteisöstä ja ovat omaksuneet sitä kautta yhteisen ajattelumaailman siitä miten miehet tekevät ja toimivat.”

65% 9


KATUPARTIO / Aino jalkautuu kampuksille.

”AALTOLAISUUS, MITÄ SE EES TARKOTTAA?” Opiskelijat eivät vielä koe olevansa kovin aaltolaisia, selviää Ainon kyselystä. Teksti JOHANNA VIERROS / Kuvat MARTINA BABISOVA

”En ole vielä hirveesti ollut Aallon meiningeissä mukana, minulla on kavereita lähinnä Töölössä. Aktiivisuus AYY:ssa voisi kuitenkin kiinnostaa.” Anders Safarov, information and service management

”Olen käyttänyt hyväkseni Aallon sisäistä liikkuvuutta, ja opiskelen sivuaineenani johtamista Kauppiksella. Koen itseni enemmän aaltolaiseksi kuin teekkariksi tai kylteriksi, mutta minulla ei ole aikaa olla aktiivinen opiskelijaelämässä.” Harri Laakso, konetekniikka

”Olen viettänyt kaikki opiskelijariennot teekkarien kanssa. Aalto saisi näkyä Otaniemessä enemmän, yhteistyössä opiskelijoiden välillä on paljon kehitettävää.” Patrik Niskanen, geomatiikka 10

5 7

7 4 4

”Aallon muut koulut on vielä aika mysteerejä, olen käynyt Otaniemessä kerran ja Arabiasta en tiedä mitään. En vielä tiedä, miten Aallossa voi olla aktiivinen.” Sonja Korhonen, kauppatieteet

”Aloitin opinnot TKK:n aikaan, ja teekkariyhteisö on itselleni tärkeä. Aaltolaisuus aukeaa ulkopuolisille paremmin, koska yliopiston imagon rakentamiseen on toistaiseksi satsattu enemmän kuin opiskelijoiden yhteisöllisyyteen." Anniina Koikkalainen, energiatekniikka

1

”Koen itseni ELOlaiseksi, en taikkilaiseksi enkä aaltolaiseksi. Taistelimme pitkään päästäksemme osaksi Taideyliopistoa. Asenneilmapiiri laitoksellamme on Aaltovastainen, emmekä tunne kuuluvamme tänne.” Ulla Heikkilä, käsikirjoitus ja elokuvaohjaus


Kysyimme seuraavaa:

1. Mitä opiskelet Aallossa? 2. Asteikolla 1–10, kuinka aaltolainen koet olevasi? 3. Perustele.

Keskiarvo:

5,3/10 % vastaajista

20

10 1

2

O

3

4

5

6

7

8

9

10

Arvosana aaltolaisuudelle

nko aaltolaisuus kirosana vai ylpeyden aihe? Onko pian neljävuotias yliopistomme onnistunut rakentamaan opiskelijoiden keskuuteen yhteishenkeä ja poikkitieteellistä identiteettiä? Joidenkin mielestä kyllä. He ovat täyttyneet pyhästä Aalto-hengestä, ja rauha heille. Suuren joukon mielestä kuitenkin ei. He suhtautuvat aaltolaisuuteen varauksella. Mitä se oikeastaan edes tarkoittaa? Aino toteutti lokakuun puolivälissä nettikyselyn, johon vastasi kahdessa vuorokaudessa 377 opiskelijaa. Kyse-

lyä levitettiin AYY:n viikkokirjeessä ja Facebookissa. Vastaajista 53 % opiskeli teknistieteellisiä aineita, 37 % kauppatieteitä ja 9 % taiteita ja suunnittelua. Vajaat kaksi prosenttia vastaajista ei opiskellut Aallossa, mutta halusi silti osallistua kyselyyn. Vastaukset jakaantuivat ääripäästä toiseen. Keskiarvo oli 5,3. Moodi eli yleisimmin annettu arvosana aaltolaisuudelle oli 3. Keskimäärin eniten aaltolaisiksi itsensä mielsivät teekkarit, joiden keskiarvo oli 5,7. Artsilaisten luku oli 5,0 ja kyltereiden 4,8. Aihe herätti vastaajissa äärimmäi-

”Olen aaltolainen, koska ratsastan kuumien aaltojen harjalla.” ”Työskentelen ylioppilaskunnassa ja ihmisten yhteishenki täällä ja tapa olla vastaa mun henkeäni ihmisenä. Samaan aikaan voi olla hassu ja aikaansaava, älykäs ja rento.” ”Koen olevani aaltolainen ainoastaan verrattaessa Helsingin yliopistoon.” ”Minulla on myös humanistinen koulutus, enkä siksi tunne olevani oikeistohenkinen ja innovoiva aaltolainen, tulevaisuuden megamenestyjä.” ”TKY TAKAISIN ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN” "Ylpeänä fiilistelen Aaltokymppi -paitojani, joiden selässä lukee Aalto-yliopisto." 11


siä tunteita. Osa perusteluista huokui turhautumista ja jopa vihamielisyyttä, toinen puoli toiveikkuutta ja hyvää mieltä. Keskimääräinen vastaaja ilmoitti olevansa identiteetiltään ennen kaikkea kylteri, teekkari tai artsilainen, ja vasta sen jälkeen aaltolainen: ”Aalto on aika uusi juttu, ennemminkin koen kuuluvuutta omaan koulutusalaan.” Eniten Aalto-henkiset vastaajat nostivat perusteluissaan esiin poikkitieteellisyyden, innostavuuden ja tulevaisuuskeskeisyyden: ”Näen Aallon huikean potentiaalin. Koen yleensä oloni yhtä kotoisaksi ja tervetulleeksi millä tahansa kampuksella.” Kaikkia aaltolaisuuden arvolupaukset eivät olleet vielä vakuuttaneet. Perusteluissa nostettiin esiin asioita, jotka nakertavat aaltolaista identiteettiä tai hiertävät suhteita oman ja muiden korkeakoulujen välillä. Useimmiten mainittiin AYY:n ja KY-säätiön välinen omaisuuskiista, joka aiheutti närää etenkin kauppatieteitä opiskelevien keskuudessa. Oikeusjutun tai ”rahajupakan” mainitsi kokonaisuudessaan 6 % kaikista kyselyyn vastanneista. Toinen ärsytyksen aihe oli teennäiseltä tuntuva hype ja brändikeskeisyys Aalto-yliopiston ympärillä. Aaltolaisuus nähtiin ylhäältä päin ohjailtuna yli-innokkuutena ja Aalto puolestaan yhteisönä,

”Poikkitieteelliset kurssit ovat olleet tutkinnon helmiä. Sydäntä särkee AYY:n vihamielinen suhtautuminen KY-säätiötä kohtaan." ”Pidin TKK:ta aina liian eristäytyneenä muusta maailmasta." 12

jossa jokaisen pitäisi olla menestyshenkinen tai supersosiaalinen. Monesta vastaajasta tuntui, ettei vaatimattomuudelle ole Aallossa tilaa: ”- - on annettu kuva, että aaltolainen on: (1) hyperaktiivinen (2) räikeä (3) toimii ennen harkintaa (4) äärimmäisen sosiaalinen. - - Minä olen hiljainen jamppa.” Vaikka gallupissa ei kysytty vastaajien vuosikurssia, moni kertoi sen perusteluissaan oma-aloitteisesti. Ensimmäisten vuosikurssien opiskelijat eivät olleet vielä varmoja, mitä kaikkea aaltolaisuus voi olla. Monet vanhat jäärät eivät puolestaan kokeneet enää oman opiskelijaidentiteettinsä kehittämistä mielekkääksi. Kuitenkin moni ennen vuotta 2010 opintonsa aloittaneista kertoi oman muutosvastarintansa kehittyneen ensin hyväksynnäksi, lopulta jonkinasteiseksi aaltolaisuudeksi. Vielä pari vuotta sitten närää aiheuttanut muutto Otaniemeen oli nyt useille vastaajille mieluisa uudistus, johon suhtaudutaan optimistisesti: ”Aallossa on paljon ongelmia, mutta odotan silti mielenkiinnolla kaiken kandiopiskelun siirtymistä Otaniemeen.” Kyselyn perusteella yksi asia on varmaa: aaltolaisuus ei ole yhdentekevä aihe. Aallolle hajoillaan ja naureskellaan ironisesti omien opiskelukavereiden kesken. Jotkut taas kertovat ylpeyttä puhkuen opiskelevansa Aallossa.

”En ymmärrä miksi yliopistolla pitäisi olla oma identiteettinsä. Ei Helsingin yliopistollakaan ole mitään HY-henkeä. Siellä on ihan oikkarit ja lääkärit ja osakuntalaiset ja matlulaiset ja mitkä lie erikseen. Silti se on opinahjona Suomen paras.”

”Koen että aaltolaisen pitäisi olla tosi innovatiivinen. En ole sellainen.” ”Uuden identiteetin luomisen sijaan on saatu aikaan vastareaktio, joka vahvistaa vanhan tutun laitoksen sisäistä identiteettiä.” ”Enempi teekkari, toissijaisesti aaltolainen. Erityisesti se, että oma kilta joutuu ikuisiin väistötiloihin kauas kehälle ja taikkilaiset saa oman, uuden talon keskelle niemeä nakertaa Aalto-identiteettiä.” ”Aalto-meininki on aivan loistavaa, vaikkakin vielä muutamat vastarannan kiisket yrittävät ruokkia kilpailun ja vastakkainasettelun ilmapiiriä eri alojen opiskelijoiden välillä.” ”Aalto on sitä, mitä aaltolaiset ovat! Olen Aalto.” ”En ole ikinä pyytänyt päästä opiskelemaan mihinkään tällaiseen huiputusyliopistoon.” ”Ei kannata hätiköidä, Aalto on niin kovin nuori. Alkaakaa mittailla sitten 10-vuotispäivien tienoilla."


ILMOITUS

EDUSTAJISTOVAALIT 2013 ti 5. – ke 6.11.2013, ennakkoäänestys ke 23.10. – su 3.11.2013 AYY:n kolmannet edustajistovaalit käydään loka-marraskuun vaihteessa.

MIKÄ EDUSTAJISTO? MITKÄ VAALIT? Edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin – tavallaan siis ylioppilaskunnan eduskunta tai valtuusto. Tämä ”edari” koostuu puheenjohtajasta ja 45 varsinaisesta jäsenestä ”edaattorista”, jotka Aallon opiskelijat valitsevat vaaleilla keskuudestaan. Edustajisto päättää ylioppilaskunnan jäsenmaksusta, vuotuisesta budjetista ja nimittää vuosittain hallituksen johtamaan ylioppilaskunnan toimintaa. Kaikilla AYY:n jäsenillä on läsnäolo-oikeus sekä anottuna puheoikeus edustajiston kokouksissa. Uusi edustajisto valitaan vaaleilla loka-marraskuussa 2013. Uusi edustajisto aloittaa toimintansa jo tämän vuoden puolella valitsemalla hallituksen muodostajan ja hallituksen vuodella 2014

ÄÄNIOIKEUS

ÄÄNESTÄMINEN

Äänioikeutettuja ovat kaikki ne AYY:n jäsenet, jotka ovat maksaneet ylioppilaskunnan jäsenmaksun torstaihin 10.10.2013 mennessä.

Vaali käydään kokonaan sähköisenä ja äänestäminen tapahtuu omilla Aalto-tunnuksilla. Mikäli sinulla on ongelmia tunnuksiesi kanssa, ole yhteydessä Aalto-yliopiston IT Service Deskiin. Ennakkoon voi äänestää ke 23.10. – su 3.11. ja varsinaiset vaalipäivät ovat tiistaina 5.11 ja keskiviikkona 6.11.Vaalijärjestelmä löytyy osoitteesta vaalit.ayy.fi.

Äänestä suosikkisi ajamaan asioitasi! Lisätietoa osoitteesta ayy.fi/vaalit. Vaalikone löytyy osoitteesta edustajistovaalit.fi.

13


Vielä tuntem Jenni Toivoniemi on kissanainen, helsinkiläinen, yrittäjä ja suomalaisen elokuvan uusi supertähti. Sellaiseksi tulee, kun lähtee opiskelemaan Pariisin sijasta Inariin ja muistaa katsoa vähän kissavideoita. TEKSTI Melissa Heikkilä / KUVAT Miikka Pirinen

14


maton t채hti 15


P

uoli vuotta sitten kukaan ei ollut kuullut 35-vuotiaasta Jenni Toivoniemestä. Sitten tieto tuli: voitto Sundancen elokuvafestivaaleilla. Ensimmäinen suomalainen. Esikoisohjaus. Ymmärtääksemme tilannetta vähän paremmin on palattava viime tammikuuhun, Utahin Park Cityssä sijaitsevaan keilahalliin.

On keskiviikkoilta. Paikalla on totuttua enemmän väkeä. Jenni Toivoniemi istuu keilahallin ravintolan nurkassa naisseurueessa, joka puhuu outoa kieltä, suomea, ja hörppii illan ensimmäisiä oluitaan. Väki on pukeutunut astetta liian hienosti keilahalliin. Ravintola on koristeltu, ja seinille on heijastettu valokuvioita. Näyttää aivan paikallisen firman virkistysillalta. Tai jonkun keilahallin kanta-asiakkaan synttärijuhlilta. Kumpaakaan niistä tämä ei kuitenkaan ole, sillä ravintolan sali on täynnä nuoria, vakavia ja suurelle yleisölle vielä tuntemattomia elokuva-alan ammattilaisia ympäri maailmaa. He ovat istuneet lentokoneissa tunteja ja tunteja päästäkseen maailman joka kolkasta utahilaiseen keilahalliin, koska täällä palkitaan juuri nyt Sundancen elokuvafestivaalin lyhytelokuvakategorian parhaat. Sundance tunnetaan festarina, joka ihan oikeasti etsii uusia kykyjä. Sieltä ovat ponnahtaneet esimerkiksi Quentin Tarantino ja elokuvat Blair Witch Project, Little Miss 16


"Ohjaaminen tuntui vieraalta ja miehiselt채." 17


"En ole varmaan koskaan voittanut mitään muuta kuin hedelmäkorin viisivuotiaana." Sunshine sekä Napoleon Dynamite. Juontaja hymyilee ja lausuu amerikkalaisittain suomalaisen nimen: Jen-ny Toi-vo-nie-mi. Toivoniemi melkein kaataa puoliksi juodun oluensa. Hän nousee nurkassa ylös, puskee itsensä ihmislauman läpi ja pelmahtaa mikrofonin eteen kukkahuiviin kääriytyneenä. Hän on juuri voittanut kansainvälisen fiktion palkinnon, mutta ei ihan tajua sitä. ”En ole varmaan koskaan voittanut 18

mitään muuta kuin hedelmäkorin viisivuotiaana”, hän sanoo, kiittää, kietoo kukkahuivin tiukemmin ympärilleen ja poistuu lavalta.

Jenni Toivoniemi on maisteriopiskelija Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta. Hän opiskelee käsikirjoittamista ja ohjaamista, ja on samalla mukana pyörittämässä Tuffi Films -nimistä tuotantoyhtiötä. Kuvataidelukion kasvatti, filosofian kandidaatti, kasvissyöjä, muun muassa. Hän on myös ensimmäinen suomalainen elokuvantekijä, joka on voittanut Sundancen elokuvafestivaaleilla koskaan yhtään mitään. Toivoniemen ei olisi tilastojen mukaan pitänyt olla Sundancessa. Suomalaiset lyhytelokuvat kun harvoin saavat paria näytöstä enempää julkisuutta. Toivoniemi onnistui esikoisohjauksellaan siinä, missä

monet kokeneet elokuvantekijät eivät onnistu koskaan. Sundanceen lähetettiin yli 8 000 hakemusta, joista festivaali valitsi 65 parasta. Tiukan seulan läpäisi tänä vuonna yksi suomalainen filmi, Toivoniemen seitsemänminuuttinen Treffit. ”Vitsailimme, että jos Treffit pääsisi jollekin huippufestarille niin Sundanceen, koska se on tarpeeksi awkward”, Toivoniemi nauraa. Lyhytelokuva kertoo teini-ikäisestä Tinosta, joka joutuu vahtimaan äitinsä kissan treffejä. Seitsemään minuuttiin mahtuu kiimaisia kissaääniä ja pitkiä hiljaisuuksia. Niin vaivaannuttavaa, että se sattuu. ”Tulin aika isosti ulos kissatäteyteni kanssa”, hän sanoo. Toivoniemellä on itsellään neljä kissaa. Sundance-festivaaleilla kaikki tuntuivat tietävän hänen elokuvastaan kaiken, ja amerikkalainen small talk tuntui hyvältä. Koska kun joku


rakastaa elokuvaasi, se on kuin hän rakastaisi sinua. Leffafestarit ovat äärimmäisen hierarkkisia. Kuuluisimpia alan festareita ovat Cannes, Toronto, Berliini – ja kyllä, Sundance. Sitten on tuhansia tuntemattomampia, pienempiä festareita. ”Se on absurdi maailma, ja niihin hakeminen menee kokopäivätyöstä”, Toivoniemi sanoo. Kun elokuva pääsee hyville festivaaleille, se menee levitykseen omalla painollaan. Hyvin menestynyttä elokuvaa pyydetään muillekin festareille ja esityksiin. ”7-minuuttinen leffa työllisti minua niin paljon, että mietin, missä välissä ehdin tekemään muita elokuvia.” Sundancen jälkeen palkintoja alkoi sadella: tuomariston kunniamaininta Berliinin elokuvafestivaaleilta, Vuoden käsikirjoittaja -titteli ja taiteilijaapurahaa. ”Nyt menee niin hyvin, että pelot-

taa. Niin hirvittävän moni haluaisi samaa, mutta loppujen lopuksi tämä ei ole vielä mitään. Tästä se työ alkaa. En voi pysähtyä miettimään koko asiaa, koska muuten halvaantuisin.” Idea palkintofilmiä varten syntyi vuosia sitten, kun Toivoniemi törmäsi kissanäyttelyssä nörttipoikaan, jolla oli näyttelyssä mukanaan näyttävä kolli. ”Se oli niin hyvä aihe, etten halunnut antaa sitä kellekään muulle.” Idea pääsi tuotantoon ruotsalaisen elokuvaohjaajan Lukas Moodyssonin vetämällä elokuvakurssilla. Moodysson antoi Toivoniemen idealle siunauksensa, ja lyhytelokuvan tuotanto alkoi kurssin lopputyönä. Tuffi Films lähti toiseksi tuottajaksi kalustoineen, ja koululta tuli 1200 euroa tuotantoon. Kuvausaikaa oli kaksi päivää.

Suomen kuuluisin kissatäti tulee alp-

pilalaiseen ravintolaan yhtä hämmentyneenä kuin utahilaiseen keilahalliin. Hänellä on päällään pitkä petrolinsininen takki ja löysät farkut. Hiukset sojottavat miten sattuvat, vaikka ovatkin ponnarilla. Neljän Keravalla vietetyn vuoden jälkeen Toivoniemi on tänään tehnyt paluun Helsinkiin perheineen. Siihen kuuluu aviomiehen ja kissojen lisäksi yksi koira. Toivoniemi ei vaikuta ihmiseltä, joka olisi töissä elokuva-alalla. Häneltä puuttuvat suuret eleet. Hän puhuu rauhallisesti. Sivistyssanoja putkahtaa puheeseen usein: kreatiivinen, ultimaattinen, auteur. Sundancen jälkeen headhunterit ovat olleet yhteydessä, ja nyt käsikirjoituksia ja ideoita otetaan paljon helpommin vastaan. Toivoniemestä ei olisi pitänyt tulla taiteilijaa. Linja-autonkuljettajan ja kanslistin lapsena taiteilijuus ei ollut ensimmäisenä mielessä. Se kun ei ol19


"Tulin aika isosti ulos kissatäteyteni kanssa." lut järkevää. Nuori Toivoniemi järkytti konservatiivista luokanopettajaa kirjoittamalla cowboy-näytelmiä, joissa oli can can -tyttöjä. Kympin tyttö pääsi yläasteelta vuotta muita aikaisemmin, koska häntä pidettiin tarpeeksi fiksuna ja kypsänä. Yläasteelta hän pääsi Helsingin kuvataidelukioon, jossa kympit muuttuivat kaljaksi ja kundeiksi. Hän järkytti vanhempiaan lisää muuttamalla 16-vuotiaana pois kotoa Helsingin Kallioon. Lukion jälkeen Toivoniemi teki, mitä kuka tahansa välivuotta viettävä tekee. Biletti paljon ja elätti itsensä tarjoilemalla ravintoloissa ja myymällä Q-teatterin aulassa kahvia. Sen ohella hän kävi viikonloppuisin Kriittisen korkeakoulun luennoilla. Kriittinen korkeakoulu on helsinkiläinen kirjoittajakoulu, jossa esikoisromaaninsa käsikirjoitusta ovat hioneet niin Juha Itkonen kuin Mikko Rimminenkin.

Kun ystävät alkoivat etsiä itseään Pariisista ja Lontoosta, Toivoniemi päätti muuttaa Lappiin, Inariin. Saamelaisalueen koulutuskeskus tarjosi viestinnän opintoja, ja mikä parasta, ruoka ja majoitus olivat ilmaisia. Se oli tarpeeksi eksoottista parikymppiselle. Tarjolle tuli EU:n rahoittama mediatuotannon kurssi, jonka tarkoituksena oli edistää saamelaiskulttuuria. Kurssilla tehtiin elokuvia, ja Toivoniemi änki mukaan kurssille, vaikka olikin Helsingistä ja kaukana saamelaisesta. Ennen Lappiin karkaamista Toivo20

niemi oli hakenut Teatterikorkeakouluun dramaturgian laitokselle. Hän pääsi viimeiseen pääsykoevaiheeseen, mutta paikka jäi saamatta. Tuomareiden mielestä Toivoniemen tekstit olivat hakijoiden parhaimmistoa, mutta persoonallisuudesta ei saanut otetta. Sanottiin, että parempi olisi ryhtyä kirjailijaksi. Olisi siis pitänyt muuttua. ”Raivostuin. Millä oikeudella kukaan voi sanoa minulle, mikä minusta tulee?” Vuosituhat vaihtui ja elämään tuli jonkinlainen roti. Entinen kympin tyttö pääsi vaivatta Helsingin yliopistoon opiskelemaan teatteritiedettä ja yleistä kirjallisuustiedettä, ja elokuvat vaihtuivat satunnaisiin toimittajakeikkoihin. ”Jotenkin ajattelin, ettei elokuvia tehdä noin vain kun on kaksikymmentä. Pitää olla jotain mistä kirjoittaa.” Joten Toivoniemi päätti etsiä aiheita. Hän teki toimittajan töitä, kulttuurituottamista ja veti työpajoja nuorille. Hän katsoi ympärilleen ja kirjoitti. Kirjoitti ja kirjoitti, kunnes ei ollut enää mitään järkeä tehdä muuta. Toivoniemi lentäisi vaikka maailman toiselle puolelle, jotta saisi tarinan kerrottua oikein, mutta siitä enemmän myöhemmin. ”Vaikka olisi kuinka lahjakas, onko valmis elättämään itsensä taiteilijana? Valinta on kova, eikä moni nuori ymmärrä mitä silloin valitsee”, hän sanoo. Niin. Suomalaisella käsikirjoittamisella kun ei tienaa. Vain harva pystyy

tienaamaan edes keskiluokkaisen palkan verran käsikirjoittajana Suomessa. Oikeastaan vain superstarana voi tienata mukavasti. ”Mutta niitä ei ole montaa.”

Käsikirjoittaminen tuntuu olevan kirottua. Elokuva-alalla onkin mantra: käsikirjoitukset ovat kompastuskiviä. ”Liian monet projektit kaatuvat ja huonoja käsikirjoituksia pääsee tuotantoon, koska levähtäneessä kehittelyprosessissa ei lopulta oikein tiedetä, kenelle sitä käsikirjoitusta tehdään”, Toivoniemi sanoo. Keskustelua käsikirjoitusten laadusta käydään sekä julkisesti että alan ammatilaisen keskuudessa, mutta kukaan ei halua käyttää niihin rahaa. Miksei? Toivoniemen mukaan yksi syy on tuottajien kasvukivut. ”Vahvat kreatiiviset tuottajat, jotka pystyvät ja uskaltavat ottaa riskejä ja seistä kirjoittajan takana, ovat harvassa”, hän sanoo. Jos riskinottokykyä ei ole, valta siirtyy helposti tekijöiltä rahoittajille, ja silloin tilataan helposti sitä mitä osataan entuudestaan kuvitella. Kliseitä kliseiden perään. Kansainvälisesti käsikirjoittajilta vaaditaan siis kaupallisia tarinoita, eikä käsikirjoittajaa arvosteta samalla tavalla taiteilijoina kuin ohjaajia. Käsikirjoittajat nähdään elokuva-alan duunareina. He tuottavat muun muassa idean, repliikit, rakenteen ja juonen,


21


Kun joku rakastaa elokuvaasi, se on kuin hän rakastaisi sinua. mutta tuntuvat unohtuvan loppuprosessista. Ajatellaan, että he vain näpyttelevät tarinoita kammioissaan, eikä jälkeenpäin kysytä, mitä tekstillä on yritetty sanoa. Lopulta kuitenkin käsikirjoittajat kantavat usein suurimman riskin ja vastuun, sillä tarinoita pitää myydä ennen kuin ne ovat valmiita, eikä rahoitusta vielä ole. Jos projekti kaatuu, käsikirjoittaja on ainoa, joka menettää eniten: jopa vuosia projektin parissa, ja hermonsa. ”Joskus tuntuu, että ala on vain selittelyä. Aluksi selitellään mitä halutaan tehdä, ja kun asiat on tehty, selitellään mitä ollaan oikeasti tehty.” Niinpä käsikirjoittaja Toivoniemi ryhtyi opiskelemaan ohjausta, jotta ymmärtäisi tarinoiden kertomisesta enemmän. Ohjaaja Toivoniemi on ymmärtänyt, ettei ohjaaminen ole sen kummempaa kuin ihmisten kanssa olemista. ”Ajattelin aina, että kuinka naurettavaa olisi edes haaveilla ohjaamisesta. Se tuntui joltain magialta. Oli helvetin pelottavaa olla ultimaattisessa vastuussa”, Toivoniemi sanoo. ”Olin muodostanut vahvan kirjoittajaidentiteetin, ja ohjaaminen tuntui vieraalta ja miehiseltä.” Ohjaajan oikeudet ovat peräisin eurooppalaisessa elokuvassa 1960-luvulla syntyneestä vahvasta auteurkulttuurista. Auteur on ohjaaja, jota pidetään luovana nerona. Hän on vahva tekijä ja hänen visionsa on koskematon. Toivoniemi ei oikein tunnu mahtuvan muottiin. Hänhän on kirjoittaja. Ja vieläpä nainen! ”Tuntui, että kaikki alalla haluavat olla ohjaajia, mutta teki mieli sanoa heille, että miksi, kun kaikki muutkin hommat alalla ovat vaikeita. Ja sitten tein sen itsekin.” Vaikeiden asioiden hoitamista varten Toivoniemi perusti oman tuotantoyhtiönsä, Tuffi Filmsin, yhdessä Kirsikka Saaren, veljentyttärensä Elli Toivoniemen ja Selma Vilhusen kanssa.

22

Uusinta elokuvaa Korsoa on tehty siellä seitsemän vuotta. Siinä on vaihtunut ohjaaja, tuottaja ja tuotantoyhtiö, mutta tarina on pysynyt. Korso kertoo mahdottomasta unelmasta ja sivuaa samalla nuorten miesten syrjäytymistä.

Toivoniemen ura lähti ikään kuin väärin päin liikkeelle. On vielä tarpeen kysyä, miten heti alkuun napatun palkinnon jälkeen mikään kotimainen elokuvatuotanto voi tuntua samalta? Säännöllinen elokuvan tekeminen riittää. Se, että kertomisen arvoiset tarinat pääsisivat tuotantoon. ”Haluan kirjoittaa ihmisistä, jotka ovat marginaalissa tai vaarassa jäädä sinne. Katsoa niihin, jotka eivät mahdu viralliseen Suomeen.” Välillä onnistuu ja välillä todennäköisesti ei, mutta tärkeintä on, että pääsee tekemään eikä selittelemään. Että ne tarinat tulevat kerrotuiksi. ”Altistan itseni tahallani tilanteille ja aiheille, joihin en muuten törmäisi”, Toivoniemi sanoo. Kuten mihin? No vaikka sellaisiin, kun tanssii suomalaisturistien kanssa Pattayan karaokebaareissa tai pelaa pingistä korsolaisessa nuorisotalossa. Tai miten länsimaalainen mies saa rahalla Aasiassa joko seksiä tai vaimon. Tai miten murrosikä ja erikoiset perhetaustat vaikuttavat nuoriin. Toivoniemi on nähnyt ne kaikki. Hän on myös nähnyt, miten kaikilla thaimaalaisesta prostituoidusta korsolaiseen amikseen on aina unelmia paremmasta elämästä jossain muualla. Hän tutkii ihmisiä ja kertoo heidän tarinoitaan, koska he eivät itse ole saaneet siihen mahdollisuutta. Ympäristönsä havainnointi on hyvän elokuvan salaisuus, sillä elokuvassa täytyy tietää se maailma, mistä aikoo kertoa. Asettua toisen ihmisen rooliin, ulos omalta mukavuusalueeltaan.


Nyt elokuvateattereissa Valokuvaajat Hilla Kurki ja Thomas Södergård selvittivät, mitä on tullut Helsingin lakkautettujen elokuvateattereiden tilalle. "Kuvatessani vanhoja elokuvasaleja minulle realisoitui, millainen kartelli Finnkino on. Rikas elokuvateatterikenttä ei ole todellakaan muinaishistoriaa. Monet omista elokuvamuistoistani linkittyvät paikkoihin, joissa nykyään juodaan lonkeroa Jukka Pojan tahtiin. Mennyttä on se teatteri, jossa häpesin Disneyn Leijonakuninkaalle itkevää äitiäni, tai se jossa itse itkin Titanicin saavuttamat-

toman Leonardo DiCaprion perään. Elokuvasalit ovat löytäneet uusiokäyttöä seurakuntasaleina, teattereina tai esimerkiksi kuntokeskuksena. Käyttötarkoituksista huolimatta niissä aistii häivähdyksen sitä erityistä loistoa, joka ainakin minun mielessäni yhdistyy elokuviin." Hilla Kurki

23


FORUM, Mannerheimintie 16, 1926–2006. Sanna, 28, muistelee: ”Isäni vei minut katsomaan tänne ensimmäistä elokuvaani, kun olin 4-vuotias. Piirretyn nimi oli Oliver ja kumppanit. Olin niin pieni, etten oikein ymmärtänyt, mihin olimme menossa. Olimme kaiken lisäksi myöhässä – kun salin ovi avattiin meille, kankaalta heijastuva valo valaisi pimeässä istuvien kasvot niin että sali näytti olevan täynnä pääkalloja. Aloin kiljua ja kieltäydyin menemästä sisään.” Paikalla toimii nykyisin yökerho Apollo Live Club. Tänä syksynä Apollo Live Club on alkanut järjestää Apollo Movie Nights -iltoja, jolloin salissa näytetään jälleen elokuvia sekä lapsille että aikuisille.


26

BIO MARS, Merimiehenkatu 31, 1938-1960. Antti, 65, muistelee: ”Nuorina kundeina käytiin katsomassa D-luokan länkkäriä eturivissä. Leffa o Kiinteistössä toimii nykyisin Salatiet


oli niin tylsä, että alettiin kerätä valkokankaan heitettyjä hylsyjä. ei tietenkään pitänyt tästä. Lähettiinkin nopeasti lipettiin.” ”Sodankylän filmifestivaali 14.6.eteen klo 00:21. Aurinko laskiVahtimestari seuraavan kerran kuukauden kuluttua tämän kuvan ottamisesta.” Anu Pynnönen. 27 teellinen Tutkimusseura Ruusu-Risti.


1.

2. 1. RITZ, Eteläinen Hesperiankatu 22, 1938–1986. Ritz-elokuvateatterin tilalla on toiminut vuodesta 1986 samanniminen biljardisali. 2. KULTAINEN LYHTY, Lauttasaarentie 10, 1943–1970. Eeva, 87, muistelee: ”Käytiin poikani kanssa katsomassa merirosvoelokuvia silloin tällöin, muistan Karmiininpunaisen merirosvon 50-luvun alkupuolelta. Asuimme samassa talossa, elokuvateatterin yläpuolella, mutta ei sieltä paljoa melua kuulunut.” Teatteri on yksi kolmesta Jehovan todistajien ostamasta elokuvateatterista Helsingissä. Kaksi muuta entistä elokuvateatteria ovat Sörnäisessä toiminut Elysee ja Mannerheimintie 60:ssa vuosina 1956-1986 toiminut Corona.


3.

4. 3. BIO REI, Pitäjänmäentie 33, 1957–1975. Pitäjänmäessä sijaitsevan Bio Rein saliin rakennettiin vuonna 1975 äänitysstudio, jossa on nauhoitettu muun muassa koko Leevi and the Leavingsin tuotanto. Nykyisin E-Studio-nimellä toimivassa studiossa äänitetään myös musiikkia suomalaisiin elokuviin. 4. METROPOL, Kaisaniemenkatu 2, 1939–1960. Yrjö, 71, muistelee: ”Työ Metropolin paikannäyttäjänä oli 15-vuotiaana ensimmäinen kesätyöpaikkani. Työasuuni kuului taskulamppu ja suikkahattu. Sain aina nähdä uusimmat elokuvat, mikä oli mukavaa. Poljin myös pyörällä ympäri kaupunkia viemässä muihin teattereihin elokuvajulisteita. Vaikka paikka on säilynyt elokuvateatterina, ei tässä enää ole paljon samaa jäljellä. Ennen täällä oli hieno kokolattiamatto ja pöytiä, joiden ääressä odotettiin näytöksen alkua. Kaikessa oli sellaista säihkettä ja arvokkuutta, joka on kyllä menetetty.” Metropolin jälkeen kiinteistössä on ollut elokuvateatteritoimintaa usealla eri nimellä. Vuodesta 1998 paikalla on toiminut Finnkinon omistama Kinopalatsi.


5.

6. 5. & 6. ADLON, Runeberginkatu 44, 1938–1986. Ulla, 61, muistelee: ”Adlonissa kokoontui lauantaisin elokuvakerho Click. Elokuvat olivat kerholaisille halvempia ja siellä oli valikoitu ohjelmisto. Esimerkiksi Traffic, Intohimo ja väkivalta, Suloinen sananvapaus... Vielä vuonna 1976 teattereita oli paljon ja saatoin käydä elokuvissa monta kertaa viikossa.” Paikalla toimii nykyisin naisille tarkoitettu Motivus Adlon -kuntokeskus. Adlonin valokilpi on edelleen talon katolla.


ILMOITUS

31


Suomen Piilaakso, yksi iso rakennustyömaa Aino haastoi Espoon kaupungin, Aallon ja ylioppilaskunnan päättäjät vastaamaan kahdeksaan väitteeseen Otaniemen kampuksen kehityksestä. Vastuunkantajat vakuuttelivat tekevänsä kovasti yhteistyötä. TEKSTI ANNALEENA KURONEN / KUVITUS ROBERT LÖNNQVIST

32


Jarkko Leinonen on Aalto-yliopiston Head of Campus Development.

Jukka Mäkelä on Espoon kaupunginjohtaja.

Ilmi Salminen

on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen kampusvastaava.

VÄITE 1. ISTUTTE SAMAN PÖYDÄN ÄÄRESSÄ ENSIMMÄISTÄ KERTAA. Leinonen: ”Joo… Nyt en ihan varmaksi uskalla sanoa, onko näin. Kaksi meistä kolmesta on ollut varmasti saman pöydän ääressä tämän vuoden kuluessa. Todennäköisesti on ollut isompia tilaisuuksia, joissa ollaan oltu myös kolmistaan.” Mäkelä: ”No kyllä ainakin tämän pöydän ääressä, koska sä [toimittaja] et ole ollut meidän kanssa aikaisemmin. Mutta on paljon isompia tilaisuuksia, missä ollaan oltu kolmistaan. Viimeksi taidettiin olla arkkitehtuurikilpailun julkistamistilaisuudessa.”

Salminen: ”Pitää paikkansa, ei olla oltu tällä porukalla saman pöydän ääressä.” Mäkelä: ”Tarkennan vielä, että esimerkiksi tänä vuonna erilaisia palavereja, joissa olen ollut puhumassa Otaniemen kampuksesta, on ollut varmaan yli 50. Meillä on ollut esimerkiksi T3-alueen [Tapiola, Otaniemi, Keilaniemi] roundtable-toiminto, missä elinkeinoelämää on edustanut Matti Alahuhta ja tiedeyhteisöä Tuula Teeri. Mä olen pitänyt tärkeänä, että samalla pohjalla jatketaan ja otetaan myös ylioppilaskunta siihen foorumiin hyvällä tavalla mukaan.” 33


VÄITE 2. OTANIEMEN KAMPUKSEN KEHITTÄMINEN ON SEKAVA JA HÄHMÄINEN KOKONAISUUS, JOSTA KELLÄÄN EI OLE KOKONAISVALTAISTA KOPPIA. Mäkelä: ”Ei pidä paikkaansa. Otaniemi on hieno, Alvar Aallon suunnittelema merenrantakampus, jossa on nyt hyvä kehitysvaihe käynnissä.” Salminen: ”Kyllä ja ei. Hähmäinen siinä mielessä, että toimijoita on tosi monta ja kaikki haluavat vaikuttaa. Välillä voi olla hankala nähdä kokonaiskuvaa. Toisaalta näin isossa hankkeessa ei voikaan olla yhtä täydellistä mallia.” Leinonen: ”Vastaan ei. Peesaan sekä Jukkaa että Ilmiä – hähmäinen mielikuva tulee ehkä siitä, että yliopistoyhteisössä ja isojen avausten ollessa kyseessä on intressitahoja tosi paljon.” Mäkelä: ”Jos verrataan tätä vaikka Helsingin ja Espoon muihin isoihin kaavoitushankkeisiin, tämä on ehkä vähiten hähmäinen hanke. Mun mielestä se ei ole hähmäistä, että jotain asiaa käsitellään moniarvoisesti.”

VÄITE 3. KUN KAUPPIKSEN KANDIT JA TAITEIDEN JA SUUNNITTELUN KORKEAKOULUN OPISKELIJAT SIIRTYVÄT OTANIEMEEN 2015– 2016, HEILLE ON RIITTÄVÄSTI TILAA JA ASUNTOJA. Salminen: ”Jos ei tule isoa parannusta, ei välttämättä ole. Toivon, että yliopisto pystyy tarjoamaan riittävät opetustilat. Tällä hetkellä AYY:n asuntoihin jonottaa yli 1000 opiskelijaa. Kun Otaniemeen tulee 4000 opiskelijaa lisää vuosina 2015–2016, jonot tulevat olemaan vielä pidemmät. On tärkeää, että juuri nyt HOAS ja AYY saisivat tontteja uusien opiskelija-asuntojen rakentamiseen.” Leinonen: ”Vastaan kyllä ja ehkä, toivottavasti. Kyllä siihen, että opetukselle ja työnteolle on riittävät ja erittäin hyvin toimivat tilat. Asuminen on taas sekä mun huoli että yliopiston huoli. Meidän kaksi tärkeintä kärkihanketta on, että Servinniemen ja Otarannan kaavoitus menee nappiin ja Aalto Villagen* kaavoitus etenee.” Mäkelä: ”Kun metro rakentuu, Otaniemen kampuksen tilanne tulee olemaan opiskelija-asumisen kannalta parempi kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki metron varrella olevat opiskelija-asunnot palvelevat sen jälkeen Otaniemeä. Aalto Villagen* massoittelua pitäisi mun mielestä lisätä. Ei pyrkiä siihen, että nykyisellä kaavalla rakennetaan kämppiä 34

mahdollisimman nopeasti, vaan siitä pitäisi miettiä pitkällä tähtäimellä erittäin hieno kansainvälisen asumisen kohde.”

VÄITE 4. OTANIEMI EI OLE ENÄÄ PYSTYYN KUOLLUT ALUE 2015– 2016. KAMPUKSELLA ON KAHVILOITA, RAVINTOLOITA JA ELÄMÄÄ. Leinonen: ”Visionäärisyys ja ankara arkirealismi käyvät nyt valtavaa kamppailua sisälläni... Sanon, että väite pitää paikkansa helmikuussa 2017. Aikatauluarvioni perustuu uuden Artsin* rakennuksen valmistumiseen vuoden 2016 loppuun mennessä. Tietysti jo ennen sitä asiat menevät parempaan suuntaan. Mutta en hämmästele, jos joku väittää tällä hetkellä, että Otaniemi on pystyyn kuollut.” Mäkelä: ”Otaniemi on menettänyt elinvoimaisuuttaan siihen aikaan verrattuna, kun itse opiskelin siellä. Edelleenkin tosin näissä startupsaunoissa ja maanalaisissa tiloissa on hyvä meininki, mutta ne paikat eivät avaudu ulkopuolisille niin hyvin. Kun metro alkaa liikennöidä, Otaniemen keskusta ja ’sisäänkäynti’ rakentuvat uudella tavalla, ja ostovoima paranee. Muutkin palvelut kuin se nakkikioski saavat silloin jalansijaa.” Salminen: ”Oma unelmakampukseni ei ole vielä toteutunut 2015–2016, eli väite ei valitettavasti pidä paikkansa. Mutta uskon, että monilla opiskelijavetoisilla pienen budjetin projekteilla, kuten pop up -kahviloilla tai taidenäyttelyillä, voi olla iso merkitys sille, miten ihmiset kokevat Otaniemen alueen. Esimerkiksi ADD Cafe* on otettu lämmöllä vastaan.” Mäkelä: ”Olen ihan varma, että tällaiset pienet projektit syntyvät juuri opiskelijoiden toimesta. Vitsailen välillä, että kaupungin erityisosaamista on tehdä nuorisotiloja, joihin nuoret eivät tule. Jos kaupungin isät alkavat miettiä viihtyisiä tiloja Aalto-yhteisölle, siitä ei hyvää seuraa.”

VÄITE 5. TULIPALOKIIRE ERI KAMPUSHANKKEIDEN VALMISTELUSSA TULEE NÄKYMÄÄN LOPPUTULOKSESSA. Mäkelä: ”Ei ole ainakaan vielä näkynyt.” Salminen: ”Toivottavasti ei. Pitää olla tarkkana, että asiat valmistellaan huolella ja yhteisön näkemykset otetaan huomioon.” Leinonen: ”Ihan relevantti kysymys. Toivoisin, että joidenkin hankkeiden valmisteluun olisi enemmän aikaa.


Olen ollut pitkään huolissani Otakaari 1:sta [ent. TKK:n päärakennus], sillä päätös tehdä siitä kandikeskus tuli vasta silloin, kun peruskorjaus oli jo aika pitkällä. Yritetään kuitenkin miettiä tiloja niin, ettei rakenneta jotain tilaa vain yhteen käyttötarkoitukseen. Esimerkiksi Otakaari 1:ssä suurinta osaa tiloista olisi tarkoitus käyttää kolmessa vuorossa – siellä tapahtuu eri asioita aamuisin, päivisin ja iltaisin. Se tuo joustoa.”

VÄITE 6. OPISKELIJOILLA ON MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA KAMPUKSEN KEHITYKSEEN. Mäkelä: ”Kyllä. Kukaan muu ei saa edustaa opiskelijoiden ääntä kuin he itse. Opiskelijoiden pitää olla niillä foorumeilla mukana, missä näitä keskusteluja käydään. Mitä ne foorumit ovat? Mäkelä: ”Esimerkiksi kun nyt Aalto-yliopiston toimesta on tehty visiota kampuksen kehittämiseksi… sieltä ne suuntaviivat tulee. Ja ihan suorissa tapaamisissa. Itse olen kovasti kannustanut siihen ja yrittänyt olla käytettävissä. Varmasti aina on parannettavaa.” Salminen: ”Kyllä ja ei. Päätöksiä tehdään tosi monella tasolla. Kaikissa valmistelevissa työryhmissä ei tällä hetkellä ole opiskelijoiden näkökulmaa huomioituna.” Leinonen: ”Ymmärrän, jos joku sanoo, että opiskelijat ovat huonosti mukana. Vastaavalla painoarvolla voi sanoa, että meidän henkilökunta on yhtä huonosti mukana. Osallistumisen keinoissa ja mahdollisuuksissa on meillä vielä lisää tuumailemisen paikkaa.” Mäkelä: ”Netin kautta voidaan kerätä mielipiteitä ja osallistua. Kyllä opiskelijat pääsevät paremmin vaikuttamaan kuin koskaan aikaisemmin.” Salminen: ”Yliopiston on ollut vaikea välillä tavoittaa opiskelijoita.” Leinonen: ”Kun yliopistossa on vakiintuneet tiedottamisen menetelmät ja kanavat, mun mielestä yksilölläkin on oma vastuunsa. Kysymys ehkä on, pitäisikö meidän yhteisönä käyttää Insidea tai sitten sitä… mikä… mikäs…” Salminen: ”Into.” Leinonen: ”… käyttää vähän tarmokkaammin ja enemmän.”

VÄITE 7. ESPOO, AALTO-YLIOPISTO JA AYY TEKEVÄT TIIVISTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISTEN KAMPUSTAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI.

Mäkelä: ”Kyllä.” Pyytäisin vielä täsmentämään, mitä nämä kampustavoitteet ovat, joista on yhteisesti sovittu. Mäkelä: ”Meidän kohdalla olen tainnut ne jo moneen kertaan todeta. Halutaan päästötöntä liikennettä, päästötöntä liityntäliikennettä, elinvoimaa, palveluja, pöhinää." Salminen: ”Tavoitteet ovat ylätasolla tosi samat. Puhutaan liikenteestä, asumisesta ja palveluista. Hyvästä kampuksesta. Mutta musta tuntuu, että konkreettiset yhteiset askelmerkit tuntuvat välillä puuttuvan. Sellaisten olemassaolo voisi helpottaa yhteistyötä.” Leinonen: ”Kyllä ja ei. Isot tavoitteet ovat kaikille yhteisiä, ja organisaatioiden ylätasolla ei ole ristiriitoja. Mutta konkretia ja tavoitteiden läpimeno kaikille tasoille koko organisaatiossa on kesken.” Mitä tilanteen parantamiseksi tehdään? Leinonen: ”Arjessa koko ajan tavataan ja näistä asioista keskustellaan. Haetaan yhdessä sellaisia kohtia, missä tuntuu jonkinlaista hiertämistä olevan, ja niitä ratkaistaan.” Mäkelä: ”Kaupungilla ja Aalto-yliopistolla on yhteiset sopimukset ja foorumit. Kaupunki haluaa tehdä myöskin ylioppilaskunnan kanssa suoraa, hyvää yhteistyötä. Halutaan tehdä yhteistyötä kaavoituksesta ja sen tavoitteiden asettamisesta lähtien. Kun Otaniemeä kehitetään ja kaavoitetaan, me ei tehdä sitä virkamiesten pöydän takana, vaan me halutaan käydä lähtökohdat läpi yhdessä tiedeyhteisön, elinkeinoelämän ja kaupungin välillä. Kaavoitusprosessit ovat tietenkin lailla säädeltyjä, niissä on samat valitusoikeudet kuin kaikilla on. Se tuo niihin oman käsittelyjärjestyksensä.”

VÄITE 8. OTANIEMESTÄ LÄHIALUEINEEN TULEE PIILAAKSON VEROINEN TIETEEN JA LIIKETOIMINNAN KESKUS. Mäkelä: ”Ei. Se on jo sitä. Kampukseen saisi tulla vielä ripaus yliopistokaupunkia, tilaisuuksia, ihmisiä, kahviloita ja toreja.” Salminen: ”En ole käynyt Piilaaksossa, mutta uskon, että Otaniemestä tulee ainutlaatuinen yliopistokeskus.” Leinonen: ”Uskon, että Otaniemi tulee menemään ohi taiteen, designin ja muotoilun ansiosta. Otaniemen tilanne on nyt jo korkealla tasolla tekniikan ja talouden osalta, joten jäljellä oleva matka ei ole kauhean iso. 2020 ollaan jo siinä tilanteessa.” * Hankkeesta lisää seuraavan aukeaman kartassa.

35


Kampus

201?

Tuleva kampus näyttää suunnilleen tältä.

AALTO VILLAGE

Suunnitteilla oleva n. 500 opiskelijan ja tutkijan asumisyhteisö Otaniemen Miestentielle. Asuntojen yhteyteen kaavaillaan opiskelu- ja yhteisötiloja. Rakentamisen esteenä on tällä hetkellä vanha koulurakennus, joka on tarkoitus purkaa Espoon kaupungin toimesta. Aalto Village on Espoon kaupungin, HOASin, AYY:n ja Senaatti-kiinteistöjen yhteishanke.

ADD LAB / ADD CAFE

Vanhaan konetekniikan pajaan rakennettu tutkimus- ja oppimisympäristö, jossa on tällä hetkellä Aallon digitaalisen designin laboratorio, 3D-printteri ja huhujen mukaan Espoon paras kahvila.

AYY:N KESKUSTOIMISTO

Ylioppilaskunnan työntekijät muuttivat uusiin, remontoituihin tiloihin AYY:n palvelupisteen yhteyteen lokakuussa 2013. Keskustoimiston nimeksi tullee Keto. Se sijaitsee vanhan, Alvar Aallon suunnitteleman ostarin kyljessä.

LEARNING HUBS

Uusia, ah-niin-innovatiivisia opiskelutiloja. Värikkäitä huonekaluja ja vuorovaikutusta tukevia tilaratkaisuja esim. ryhmätöiden tekemiseen.

M NIIN KUIN METROASEMA

Metro aloittaa liikennöinnin Otaniemeen vuoden 2016 alussa. Espoon 36


kaupunginhallitus päätti syyskuussa, että Otaniemen metroaseman nimeksi tulee Aalto-yliopisto (Aalto-universitet, Aalto University). Metroasema nousee keskelle kampusta, vanhan TKK:n päärakennuksen ja uuden Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viereen.

OPEN INNOVATION HOUSE

Kesällä 2012 valmistunut rakennus on tietotekniikan keskus, jossa majailee mm. Aalto-yliopiston tutkijoita, Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) ICT Labs -yksikkö, Nokian tutkimushankkeisiin keskittyvä Nokia Research Center ja muita yrityksiä.

UUSI ARTS

Uusi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun päärakennus. Campus 2015 -arkkitehtuurikilpailun voittaja julkistettiin syyskuussa. Kilpailun voitti Werstasarkkitehtitoimiston työ nimeltä Väre, joka koostuu useasta suorakulmion muotoisesta yksiköstä, jotka muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Pintamateriaaleja ovat lasi ja punatiili.

URBAN GARDEN

45 kaupunkiviljelypalstaa Aalto-yhteisön käyttöön. Valmistuivat syyskuun alussa 2013.

URBAN MILL

Urban Mill on ”urbaanien innovaatioiden luomisen uusi kansainvälinen keskiö” Design Factoryn ja Startup Saunan kyljessä. Tilaa on noin 1300 neliötä. Tavoitteena on tuoda yhteen ”rakennetun ympäristön, urbaanien palveluiden sekä urbaanin elämän tutkijat, innovaattorit ja käyttäjät”. Toiminta käynnistyi tammikuussa 2013 Aallon, Aalto-yliopisto Kiinteistöt Oy:n, RYM Oy:n ja Espoon yhteistyönä.

TAITEIDEN TALO

Lämpömiehenkujalla sijaitseva rakennus, joka on jo vuodesta 2011 ollut Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opetus- ja tutkimuskäytössä. 37


ILMOITUS

Innovative IT for over 30 industries. Just pick yours!

”I started in software testing, moved on to project management and now I'm responsible for entire customerships. Tieto operates in all industries you can possibly imagine: from telecom to finance and from health care to commerce and the public sector. This means new challenges can be found everywhere, locally and globally.” Heikki, Customer Executive M.Sc., Helsinki University of Technology (Aalto University), hobbies: gym and jogging

Why Heikki recommends Tieto? • Great customers and great teams • Possibilities to work remotely • Opportunities for working abroad See our open positions at:

tieto.com/careers

38


be

your degree

Tuo lahjasi ja innostuksesi kansainväliseen organisaatioon, joka työskentelee teknologian, liiketoiminnan ja innovaatioiden kärjessä. Tee yhteistyötä erilaisten, lahjakkaiden kollegoiden ja menestystäsi tukevien johtajien kanssa. Auta yrityksiä ja yhteisöjä ympäri maailman pysymään muutoksessa mukana. Teroita taitojasi alan johtavan koulutuksen ja kehityksen avulla samalla kun rakennat ihanteellista uraasi. Tutustu meihin ja löydä mahdollisuutesi! www.accenture.fi/tyopaikat 39

© 2013 Accenture. All rights reserved.

ILMOITUS


Sinetöi se risukasoin Nelivuotias yliopistomme sai visuaalisen ilmeensä rinnalle sinetin, joka näyttää rumalta ja halvalta. Paljonko siitä maksettiin?

TEKSTI AURORA AIRASKORPI / KUVITUS MARTINA BABISOVA

40


”Näyttää muuttokuormasta tippuneelta Elfahyllyköltä.” “Selvästi plagioitu Blair Witch Projectin tikkumuodostelmista.” ”Toi harakanpesä kuvaa kyllä erittäin hyvin Aaltoa organisaationa.” Näin kommentoitiin Aalto-yliopiston uutta sinettiä Facebookin kommenttiketjussa syyskuun alussa. Aallon Facebook-sivulle postattu kuva sinetin julkistamistilaisuudesta keräsi yhteensä 81 kommenttia, 101 jakoa ja 106 tykkäystä. Sinetti herätti paljon hervokkaita kommentteja, mutta myös ihmetystä. Eikä syystä, eihän se istu Aallon tähänastiseen graafiseen ilmeeseen lainkaan. Onko kyseessä harkittu linjamuutos, vai menikö jotain pieleen? ”Sinetti ei ole, eikä sen tarvitse olla samaa sukua visuaalisen brändi-ilmeen kanssa. Niillä on eri tehtävät”, kommentoi Aalto-yliopiston dekaani Helena Hyvönen. Sinettiä käytetään korkokuviona virallisissa akateemisissa papereissa, niiden arvokkuuden takeena. Jo tänä syksynä se pläntätään vastavalmistuneiden tutkintotodistusten päälle. Onnea! Hyvösen mukaan sinettiä voi verrata arvokkuudessaan muun muassa seteleihin, arvopapereihin ja mitaleihin. Tämän arvokkuuden takaamiseksi kutsukilpailuun valittiin mukaan ainoastaan pitkän linjan ammattilaisia.

Vuonna 2012 järjestettyyn sinettikilpailuun kutsuttiin neljä osallistujaa, graafisen suunnittelun konkareita Suomesta ja ulkomailta. Jokainen osallistuja sai palkkioksi osallistumisestaan 2500 euroa. Voittajalle maksettiin lisäksi 3000 euroa ehdotuksen jatkojalostuksesta. Yhteensä paloi siis 13 000 euroa. Osallistujien nimiä ei annettu julkisuuteen, sillä se ei Aallon markkinointipäällikkö Hanne Haapojan mukaan kuulu design-alan kutsukilpailun luonteeseen. Ymmärrettävää, hopeapalkinnostahan ei varmasti ole kenenkään maineel-

le iloa. Haapoja kertoo, että kilpailijat valittiin kutsumalla siksi, että heiltä vaadittiin erityisosaamista. Oli nimittäin tärkeää, että kilpailijat tunsivat heraldiikan perusteet. Välikysymys: Mitä heraldiikka on? Haapoja: ”Paras määritelmä löytyy varmasti Googlesta.” Selvä, katsotaan. Heraldiikka on yhtä kuin vaakunaoppi. Taiteessa se tarkoittaa sitä, että kuvio suunnitellaan sellaiseksi, että taiteilija pystyy piirtämään sen pelkkien sanallisten ohjeiden perusteella. Heraldinen oppi on peräisin keskiajalta, ja sitä on käytetty kautta aikojen erityisesti vaakunoiden suunnittelussa. Kilpailun voittajan Juha Markulan mukaan heraldiikka ei kuitenkaan ohjannut hänen suunnitteluprosessiaan. ”Heraldiikasta ja vaakunaselityksistä puhuttiin palaverissa yleisellä tasolla. Mitään sanamuotoista selitystä ei pyydetty eikä edellytetty. Heraldisen selityksen mahdollisesta tarpeesta puhuttiin sinetin jatkotyöstämisen aikana vain yhdessä palaverissa.” No mikä suunnitteluprosessia siis ohjasi, jos ei heraldiikka sittenkään? Markulan kilpailuehdotusta inspiroi puumerkkikulttuuri, ja kuvio on tehty käsityönä. Hänen mukaansa sinetin kuvio on piirretty ajatus. ”Voisin kuvailla sinettiä myös ilmavaksi ja avoimeksi. Siinä ei ole perinteisiin sinetteihin yleensä liitettyä kehäviivaa tai viivoja, jotka sulkevat sinetin.” Markulan mielestä hänen oma tulkintansa sinetistä ei kuitenkaan ole tärkeä, sillä sinettiä voidaan arvostella ja arvuutella loputtomiin. Hän on pyrkinyt jättämään sosiaalisen median keskustelut omaan nojaansa. ”Logot, sinetit ja niiden käyttötarkoitukset tuntuvat menevän monissa kommenteissa sekaisin. Kysytään, mitä tuon on tarkoitus esittää, en ymmärrä ja niin edespäin. Monimutkaisten ja vaativien rakenteiden visualisointi on haastavaa.” 41


Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun professorin Saku Heinäsen mielestä sinetin suunnittelussa ei ole tarkoituksenmukaista kumartaa pelkästään historialle. ”Perinteitäkin voisi varovasti uudistaa. Sinetin kuva-aihe ei mielestäni edusta klassista muotokieltä, vaan vie ajatukset 1960-luvun abstraktiin modernismiin. Siksi se tuntuu hiukan etäiseltä ja vanhahtavalta. Sinetin tekemisen perusteissa käsin piirtäminen ja työkalun jälki kuulostavat sympaattisilta, mutta samalla itsetarkoituksellisilta ja merkityksettömiltä.” Helena Hyvösen mukaan sinetti luotiin ”edistämään yliopiston yhteenkuuluvuutta yhteisen symboliikan avulla”. Hyvönen viittaa tässä siihen, että erillisten korkeakoulujen sinettien sijaan kaikissa kouluissa on nyt käytössä sama sinetti. Yhteenkuuluvuus on kuitenkin tässä yhteydessä mielenkiintoinen sanavalinta, sillä monen kriitikon mukaan sinetti ei nimenomaan sovi yhteen yliopiston aikaisemman ilmeen kanssa. Esimerkiksi graafisten suunnittelijoiden kattojärjestön Grafian Vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman kirjoitti sinetistä kriittisen blogipostauksen, jossa hän ihmetteli etenkin sen irrallisuutta Aallon kokonaisilmeestä. Ironiseen sävyyn kirjoitettu blogipostaus oli tekaistu versio julkistamistilaisuuden juhlapuheesta. Tähän tyyliin: ”Sinetin suunnittelussa meillä oli neljä johtoajatusta. 1) Sinetin typografia ei missään nimessä saa muistuttaa A:/-yliopiston muuta graafista ilmettä. Koska jos on jotain mitä me täällä A+-yliopistossa emme voi sietää niin se on johdonmukaisuutta.” Helena Hyvösen mukaan sinettikilpailun muiden ehdotusten joukossa oli myös sellaisia, joiden kuvio oli lähempänä Aallon visuaalista ilmettä, mutta ne eivät saaneet tuomariston keskuudessa kannatusta. Tähän mennessä Aalto-yliopiston visuaalisen ilmeen symboliikka on rajoittunut A-kirjaimen ja välimerkin yhdistelmään. Markkinointipäällikkö Haapojan mukaan logon voi tiivistää seuraavasti: ”Aalto-yliopiston merkin perusversio on A?,

42

yksinkertainen visuaalinen viesti, joka kysyy ’Mitä Aalto-yliopisto on?’, ja kutsuu osallistumaan: ’Mitä haluaisit Aalto-yliopiston olevan?’ Tavoitteena on ollut tunnus, jossa on mahdollisimman vähän identiteettiä ennalta määrittelevää symboliikkaa. Merkin merkitys ja symboliarvo rakentuvat uuden yliopiston mukana.” Tämä vuonna 2009 luotu visuaalinen ilme on myös saanut kuulla kunniansa suurelta yleisöltä. Yliopiston ilmettä on julkisesti parjattu mielikuvituksettomaksi ja heikoksi esitykseksi huippuyliopistolta. Strömmanin mielestä nykyinen visuaalinen ilme on mitäänsanomaton. ”Minä saatan olla vanhanaikainen suunnittelija, mutta voisiko logossa lukea ’Aalto’ enemmän tai vähemmän selkeästi? A? ei oikein sano minulle mitään, varsinkin kun se ymmärtääkseni voidaan myös kirjoittaa muodossa A! ja A". Se ei toisin sanoen oikein viesti mitään. Tai ehkä kysymysmerkki korkeintaan symboloi epävarmuutta.” Strömmanin mielestä visuaalisen ilmeen tulisi olla vahvemmin sidoksissa sen omistajaan. ”Kun lähdetään suunnittelemaan ihan mitä tahansa, ytimessä tulisi olla se, että visuaalinen ilme kertoo lähtökohtaisesti edes jotain siitä, mihin se liitetään. Nykyään kun tuntuu olevan muotia vaan lätkiä joku pallo tai kolmio nimen yhteyteen, ja sitten pressitiedotteeseen keksiä myöhemmin jotain merkityksiä. Menisin niin pitkälle että kutsuisin sitä graafisen suunnittelun alennustilaksi.”

Aalto-yliopiston nykyinen visuaalinen ilme, ?!”, toteutettiin myöskin suunnittelukilpailun voimin. Silloin kilpailussa oli kuitenkin eri ääni kellossa, sillä kilpailu oli avoin. Sekä opiskelijat, alumnit että Aallon henkilökunta saivat osallistua taistoon. Yhteensä 117:n ehdotuksen joukosta voittajaksi valikoitui Taideteollisessa korkeakoulussa graafista suunnittelua opiskelleen Rasmus Snabbin ehdotus nimeltä Kutsu. Kilpailussa oli pelissä koko Aalto-yliopiston tuleva ilme. Palkkiotkin olivat sen mukaisia. Voit-


taja sai 10 000 euroa, ja kolme muuta ehdotusta pokkasivat kukin kolmen tonnin potin. Snabbin visioista pidettiin, ja hän jäi kehiin freelancerina. Tänä päivänä Snabb istuu Aallon visuaalisen suunnittelun ohjausryhmässä yhdessä Helena Hyvösen ja korkeakoulujen professoreiden kanssa. Freelancerin hyödyntäminen oli Aallolta tehokas budjettiratkaisu, sillä mainostoimiston palkkaaminen tehtävään olisi Snabbin mukaan tullut yliopistolle huomattavasti kalliimmaksi. Välikysymys: Kuinka paljon visuaalisen ilmeen kokonaiskustannus sitten oli? Snabb: En osaa sanoa, sillä ilmeen suunnittelukuluja ei voi erottaa esimerkiksi sovellusten suunnittelusta. Haapoja: Tarkkaa summaa ilmeen luomiselle on vaikea jäljittää, sillä visuaaliset kulut ovat menneet perustajakorkeakoulujen budjeteista ja sekoittuneet muihin uudistuskuluihin. Jaahas. Mutta mitä mieltä Snabb on uudesta sinetistä, joka poikkeaa voimakkaasti hänen piirtämistään linjoista? ”Sekä visuaalisessa ilmeessä että sinetissä näkyy moderni ajattelu. Sinetin ideana on se, että se tehdään sadaksi vuodeksi eteenpäin, kun taas visuaalinen ilme voi uudistua jatkuvasti.” Välikysymys: Onko Aallon visuaalisen ilmeen suhteen siis muutossuunnitelmia? Snabb: ”Ei. Ilmeen parissa ei tehdä muutostöitä, mutta ilmettä sovelletaan jatkuvasti. Jokainen uusi ympäristö muokkaa ilmettä näköisekseen.” Haapojan mukaan Aallon ensi vuoden 900 000 euron markkinointibudjetista vain noin 50 000 euroa on tarkoitus käyttää logojen ja tavaramerkkien hallintaan ja logopankin ylläpitoon. Tällä hetkellä suurempi haaste on tehdä Aaltoyliopistoa näkyväksi maailmalla. Opiskelijamarkkinointi syö budjetista suurimman kakun. Erityisesti kansainvälisissä medioissa näkyminen on tärkeää, ja tulevaisuudessa verkkosisältöihin panostetaan esitteitä enemmän. Tämä on hyvä, sillä professori Saku Heinänen näkee Aallon ilmeen mahdollisuudet nimenomaan verkon puolella. ”Aallon visuaalinen ilme on minusta laimea ja persoonaton, mutta toivon sen kehittyvän ja rikastuvan yliopiston varttuessa, esimerkiksi net-

tisivujen uudistamisen myötä”, Heinänen sanoo. Strömman kohdistaa visuaalisen ilmeen ongelmat nykyisen suunnittelukulttuurin puoleen. ”Voin ymmärtää tämän trendin mekanismeja: kaikki haluavat sanoa sanottavansa ilmeestä ja ollaan varovaisia sen suhteen, ettei vaan tulisi huonoja assosiaatioita. Ja sen seurauksena päädytään johonkin siniseen palloon, esimerkkinä Itella. Ja koska siinä ei ole mitään suunnittelua, sitä ei voi pitää hyvänä eikä huonona.” Strömmanin mielestä logoa ei voi ajatella vain pienenä osana kokonaisilmettä, sillä se on visuaalisen ilmeen näkyvin osa. ”Mutta suurin ongelma on, että Aalto-yliopisto mainostaa itseään huippuyliopistona, ja sitä myötä myös ilmeen, sinetin ja kaiken muunkin pitäisi olla Suomen parasta, eikö vain? Tällä hetkellä en näe asiaa niin.” Mutta kyllä visuaalista ilmettä ja sinettiä jokin myös yhdistää. Nimittäin avoimuus. Logon kysymysmerkki jättää yliopiston avoimeksi vastauksille, ja päätteetön viivakasa jättää sinetin kuvion tulkinnan varaan. Sinetin suunnittelijaa, Juha Markulaa lainaten: ”Kuvalla on aina jokin tunnelma tai luonne. Aallon sinetilläkin on.” Jos neljä vuotta perustamisen jälkeen tunnelma ja luonne ovat kuitenkin vielä epäselviä, voimme vain toivoa, että neljän vuoden päästä edes yhdessä visuaalisessa elementissä on pääte, jonka takana yliopisto voi seistä.

43


KOLUMNI /

LUOLAMIES VAANII

LUENTOSALISSA

TEKSTI Piia Kuosmanen Kirjoittaja on opettanut Tuula Teerin käyttämään Google Drivea.

KUVA Anna Salmi

"OPISKELIJA TIETÄÄ, MITEN HÄN HALUAA OPETUKSENSA."

44

Jaa, mikä Google Drive? Miksi Netflix on niin pirun hyvä palvelu? Miten niin sadan lauseen Powerpoint-kalvot ovat tylsiä? Prezi?! Tällaisia kysymyksiä saattavat esittää itselleen proffat, jotka suunnittelevat sinunkin opintokokonaisuutesi ja luentosi. Proffat, jotka ovat itse valmistuneet vuosikymmeniä sitten, aikakaudella, jolloin tietokoneita ei ollut ja jääkaapitkin olivat uusinta uutta. Teknologian kehitys on ajanut ohi niistä, jotka yhä edelleen pitävät piirtoheitinkalvoja luomakunnan kovimpana esitystekniikkana. Luentosaliin sisään astuessa saattaa tapahtua odottamaton aikasiirtymä, joka vie sinut suoralta seisomalta 70-luvulle. Tentti saattaa testata esimerkiksi sitä, oletko opetellut listan satunnaisia asioita tai laskun ratkaisemiseen tarkoitetun kaavan riittävän hyvin ulkoa. Riipustat pahimmassa tapauksessa kaavoja tai knoppitietoa lyijykynällä ruutupaperille osoittaaksesi oppineisuutesi. Tai ainakin knoppineisuutesi. Tenttisali onkin nykyisellään ainoa paikka maailmankaikkeudessa, jossa trivian muistamisella on väliä: ulkomaailmassa kun osataan ja voidaan käyttää Googlea, Wikipediaa ja – luoja paratkoon – Internetiä. Onnekasta kuitenkin on, että meidänkin yliopistossamme on ihmisiä, joilla on valta ja mahdollisuus muuttaa asiain tilaa. Opettajamme ovat eksperttejä omalla alallaan ja hallitsevat siihen liittyvän teorian ja käytännön. Opiskelija taas tietää, miten hän haluaa opetuksensa. Vaikka menneisyyden tuulahdus vielä henkiikin luentosaleissamme ja vaatii uhriksi modernin maailman pientä fuksiparkaa, voi jokainen meistä nousta aikansa eläneiden opetusmenetelmien vastavoimaksi. Kivikautista opetusta ei tarvitse sietää, eikä piirtoheitinkalvojen reunojen antaa viiltää sormia verille. Ole varuillasi, kun sinulle puhutaan pakollisista läsnäoloista tai kieltäydytään laittamasta oppimateriaaleja nettiin. Olet joutumassa luolamiesten uhriksi, ja voit vaatia parempaa. Tehkää pilveen yhteisiä muistiinpanoja, vääntäkää tenttikirjoista värikkäitä Prezi-esityksiä, ohjelmoikaa kavereille peli, jossa voi voittaa soveltamalla kurssin ydinasioita. Vaatikaa opetusta, joka on tätä päivää ja keskittyy oppimiseen, ei ulkoa opetteluun. Tuokaa opettajanne tälle vuosituhannelle. Kukaan ei sitä puolestanne tee.


KOLUMNI /

Pasta, seksi ja fasismi TEKSTI Umayya Abu-Hanna

Kirjoittaja on Alankomaissa asuva toimittaja ja Aalto-yliopiston alumni.

KUVA Anna Salmi

"AJATTELEMME MIELELLÄMME OLEVAMME SUVAITSEVAISUUDEN HUIPULLA."

Kaikki kulttuurit ja uskonnot perustuvat sukupuolinormeille ja seksuaalisuuden sääntelylle. Historian lyhyt oppimäärä menee näin: 1960-luvulla ehkäisyvälineiden tulo mahdollisti uudenlaisen seksuaalisen käyttäytymisen. 1970-luvulla huomattiin, että vapautuminen ei pysyvästi parantanut naisten asemaa, ja naisten tasa-arvosta tuli aikansa vallankumous. 1980-luvulla tieto HI-viruksesta toi homokulttuurin huolet yleiseen tietoon ja omalta osaltaan leimasi koko homokulttuurin sairaaksi. 1990-luvulla niin homojen kuin heteroiden seksuaalisuudesta alettiin keskustella vapaammin. 2000-luvulla me suomalaiset valitsimme presidentiksi avoliitossa elävän yksinhuoltajanaisen. Kymmenen vuotta myöhemmin olimme melkein valmiita valitsemaan miespresidentin, jolla on samaa sukupuolta oleva puoliso. Nyt ajattelemme mielellämme, että olemme suvaitsevaisuuden huipulla. Oikeastaan emme ole. Syyskuussa jättimäisestä Barilla-pastayhtiöstä kajautettiin, että homot saisivat ostaa pastansa muualta kuin heiltä. Samaan aikaan me kaikki heterot, homot, lesbot ja muut nousimme boikotoimaan italialaista firmaa. Hyvin toimittu. Olemme siirtämässä sukupuolen ja seksuaalisuuden sääntelyn ja valvomisen yhteiskunnalta ja uskonnoilta henkilökohtaisen piiriin. Barillan ja Venäjän homoseksuaalien puolustamisessa nimittäin kiteytyy käsityksemme vapaudesta. Ja sen vapauden ytimessä on juuri nyt seksuaalisuus. Seksuaalivähemmistöjä on arviolta noin 4–12 % ihmisistä. Helsingissä melkein 10 % väestöstä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Siirtolaistemme – joita myös maahanmuuttajiksi kutsutaan – selkeä ja johdonmukainen syrjintä vuokra-asuntoa hakiessa, työpaikoilla ja siten koko yhteiskunnassa ei saa meitä liikkeelle, vaikka mikään virallinen taho tai pykälä ei estä heitä saamasta tai hakemasta työpaikkaa. Emme herää edes silloin, kun jokin etninen ryhmä kokee suoraa väkivaltaa. Toukokuussa 2014 Kreikassa järjestetään paikallis- ja EUvaalit. Kyselyiden mukaan molemmat vaalit saattaa voittaa uusnatsipuolue. Etelä-Ranskassa vastaava Front National sai jo Villeneuve-sur-Lotin kaupungissa 46 % äänistä. Tasa-arvopoliittiset saavutukset ovat hienoja asioita, mutta meidän ei tule ajatella sokeasti, että tasa-arvo olisi jo saavutettu. Kun Euroopassa uusnatsi- ja fasistipuolueet alkavat voittaa vapaissa vaaleissa, meidän on hyvä käyttää jo hyväksi havaittua solidaarisuuden osaamista koskemaan myös kaikkia kansalaisia. Jos fasismi voittaa, pastayhtiön boikotti ja vapaa seksi eivät meitä pelasta.

45


VAINO / Aino tarttuu epäkohtiin.

Kela sekoili päätöksessään opintotuen takaisinperinnästä Kela uhkasi ulosotolla liikaa opintotukea nostaneita mutta sovittua takaisinmaksusuunnitelmaa noudattaneita opiskelijoita. Käytäntöä päätettiin muuttaa lokakuun alussa – monille opiskelijoille liian myöhään. TEKSTI Markus Helaniemi

Vuodesta 2007 Kela on ulosmitannut liikaa opintotukea nostaneiden opiskelijoiden veronpalautukset. Käytäntö on koskenut kuitenkin vain opiskelijoita, jotka eivät ole noudattaneet Kelan kanssa sovittua takaisinmaksusuunnitelmaa. Tämän vuoden alusta Kela päätti tehostaa takaisinperintää. Se alkoi ulosmitata veronpalautuksia myös niiltä opiskelijoilta, jotka olivat maksaneet liikaa nostetut tukensa takaisin sovitulla tavalla, siis takaisinmaksusuunnitelman mukaisesti. Opiskelija oli siis voinut maksaa tunnollisesti maksusuunnitelmansa kuukausierät – mutta jos edellisenä vuonna veroprosentti oli jäänyt turhan isoksi ja loppuvuodesta kilahti veronpalautuksia, opiskelija joutui ulosottoon. Ulosotosta jää aina merkintä ulosottorekisteriin, mikä saattaa hankaloittaa vaikkapa vuokra-asunnon tai puhelinliittymän saamista. Mätkyjen saajia ei ulosotto sen sijaan ei uhannut. Kela ilmoitti kirjeessään, että ulosottomerkinnältä voi kuitenkin välttyä, jos vain pystyy maksamaan perittävät tuet takaisin ennen kuluvan vuoden elokuuta. Näin joutui tekemään esimerkiksi Ainon haastattelema teekkari. Häneltä perittiin viime keväänä lähes 3000 euroa opintotukea takaisin tulorajojen ylittämisen takia. “Tein Kelan kanssa takaisinmaksusuunnitelman. Tiesin tietysti jo suunnitelmaa tehdessäni, että tulen saamaan veronpalautuksia, jotka tullaan ulosmittaamaan. En halunnut ulosottomerkintää missään nimessä.” Hän päätyi käyttämään syksyksi tarkoitetut säästöt tukien maksamiseen ennen elokuuta välttääkseen ulosottomerkinnän. ”Nyt olen joutunut olemaan syksyllä töissä niin paljon, etten ehdi opiskella.” Lokakuun alussa Kela käänsi kelkkansa. 2.10. päivätyssä tiedotteessa kerrottiin, että Kela päätti ”asiakas-

46

palautteen perusteella” luopua maksusuunnitelmaa säntillisesti noudattaneiden opiskelijoiden veronpalautusten ulosmittaamisesta. Päätös on oikea, mutta se ei lämmitä ennen elokuun takarajaa takaisinperittävät maksaneita opiskelijoita. ”Tunnollisia ihmisiä rangaistiin. Alun perin sopimani takaisinmaksusuunnitelman avulla olisin pystynyt aloittamaan suunnittelemani opinnot syyskuussa työnteon sijaan”, teekkari harmittelee. Opintotuen etuuspäällikkö Regina Ollila, miksi Kela päätti vuoden alussa alkaa ulosmitata maksusuunnitelmaa noudattaneiden opiskelijoiden veronpalautuksia? ”Tämähän oli ratkaisu, joka ei koskenut pelkästään opiskelijoita. Päätös koski ylipäätään kaikkea Kelan takaisinperintää. Toki taustalla oli halu tehostaa rahojen saamista takaisin Kelalle.” Eikö ymmärretty, että näin aiheutetaan sopimuksen mukaan toimineille opiskelijoille ulosottomerkintä? ”Kyllä asia tiedettiin. On vaikea puhua asiasta päättäneiden puolesta, mutta kuvittelisin, että on selvitetty, millaiset merkinnät tästä voi opiskelijoille aiheutua.” Kerrotte asiakaspalautteen perusteella harkinneenne tilannetta uudestaan. Millaista asiakaspalautetta saitte aiheesta? ”Asiakaspalautetta on varmasti tullut yksittäisiltä asiakkailta, mutta asiasta nousi myös yleinen keskustelu Kelan tiedotettua ulosottopäätöksestä. Ulosottoasiat herättävät aina keskustelua. Myös Kelan sisällä punnittiin tilannetta ja eri vaihtoehtoja.” Miksi Kela päätti ulosmittaamisesta luopumisesta vasta lokakuussa, kun aikaraja takaisinperittävien tukien maksulle oli elokuun lopussa? ”Toki päätös oli tuon suhteen myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Mikään päätös ei synny silmänräpäyksessä. Keskustelu vie aikansa, ja pitää myös selvittää perintäjärjestelmään liittyvät tekniset seikat. Pitää katsoa, millaisessa aikataulussa päätösten muuttaminen on mahdollista.” Mikä mättää? Ehdota aihetta: ainolehti@ayy.fi.


ILMOITUS


AISTIHARHA Koettelemme aisteja.

Oi niitä aikoja Aallon alumnit muistelevat opiskeluaikojaan.

TEKSTI ESSI RUUSKANEN / KUVA JUHANI MYKKÄSEN KOTIALBUMI

TEKSTI ANTTI PIKKANEN / KUVA ESA-PEKKA MATTILA

MITÄ: DermaTend Mole Skin & Tag Remover! Rikollisen kallis voide, jonka markkinoidaan poistavan luomet ja syylät nopeasti ja vaivattomasti. Sen kuin vaan truuttaa voidetta luomen päälle ja ruma syöpäläisenalku on poissa. Kuulostaa mullistavalta, ja siksi ihan saatanan pelottavalta. Pakko kokeilla. MIKSI: Minulla on selässäni iso ja ruma luomi. Haluan sen pois, mutta en saa aikaiseksi maksaa yksityisestä luomenpoistosta, vaan keksin rahalle toistuvasti parempia käyttötarkoituksia. Vaikka tuote on voiteeksi kallis, on se kuitenkin luomenpoistoksi halpa. Jos se siis toimii. KOKEMUS: Koko operaatio epäilyttää. Luomia poistava voide ei voi olla hyväksi ihmiselle. Sen on aiheutettava pahaa jälkeä. Sen on levitettävä jotain kulkutautia. Paketissa on sisällä kynsiviila ja sytkärin kokoinen puteli. Ohjeissa käsketään raaputtaa kynsiviilalla luomen pintaa ensiksi niin, että se pehmenee. Se tuntuu vastenmieliseltä: kouluterveydenhoitaja opetti, ettei luomia saa räplätä. Raaputtelun jälkeen on aika ryhtyä tositoimiin. Voide putelin sisällä on ruskeaa mönjää, joka haisee koneöljyn ja rusinan sekoitukselta. Katson itseäni vessan peilistä ja toistan peilikuvalleni: tämä ei voi olla hyväksi. Pursotan mönjää luomelleni. Alle minuutissa alkaa pistävä kipu. Se tuntuu sekä oikeassa jalassani että hartioissani. Kiroilen. Pelottaa. Vilkaisen ohjetta uudelleen. Siinä sanotaan, että ensimmäisen 10–15 minuutin aikana tuntuu stinging sensation, joka on täysin normaalia. On siinäkin pirullinen nimitys kivulle. Jos kipua ei tunnu, voide pitäisi levittää uudelleen. No tuntuu kyllä, jumankauta. Jos ihan tarkkoja ollaan, tunnen, kuinka soluni jakautuvat hallitsemattomasti ja leviävät etäpesäkkeiksi ympäri kehoani. Kipu onneksi loppuu nopeasti. Tuntuu, että kustannuksellani pilaillaan. 45 minuutin jälkeen pesen voiteen ohjeen mukaan pois. TUOMIO: Seuraavana aamuna, 14 tunnin jälkeen, luomeni näyttää raiskatulta luumulta. Jäämme seuraamaan tilannetta ja raportoimme myöhemmin. DermaTend Mole Skin & Tag Remover, 39,95 puntaa. Amazon.co.uk. 48

”Muutin Kuopiosta Espooseen opiskelemaan. Meillä oli kaverini kanssa mukana farmariautollinen tavaraa – mikron sisällä oli leivänpaahdin, ja sen sisällä oli sukkia. Tiesin viihtyväni Otaniemessä, kun ensimmäisenä päivänä Retuperän WBK ilmoitti esityksensä välispiikissä: ”Juuri kun luulitte, ettei tilaisuus voisi enää tylsemmäksi muuttua, koulun rehtori pitää puheen.” Mieleenpainuvin muisto opiskeluajoiltani lienee road trip Mikkeliin. Jätimme Nissanin yöksi kukkulalle, mutta baari-illan aikana auto oli kadonnut. Päättelimme ensin päihtyneen logiikalla, että se on vierinyt alas, kunnes tajusimme, että se on varastettu. Yksi meistä oli aikaisemmin pöllinyt katukyltin, joten hänen piti piilottaa kyltti ennen kuin uskallettiin soittaa poliisille. Yö vietettiin Cumuluksessa kaverin firman kortilla. Auto löytyi aamulla läheisestä metsästä. Ikkuna oli pistetty paskaksi, mutta korjattiin se teipillä ja jatkettiin matkaa. Parasta opiskelijaelämässä oli tietysti ihmiset. Olin kilta-aktiivi, ja kavereita löytyi vuosien varrella myös infon ulkopuolelta. Tiiveimmän kaveriporukkani kanssa nähdään yhä säännöllisesti. On ollut myös haastavaa päästää irti opiskeluajoista. Vaikka se on joidenkin mielestä noloa, käyn yhä silloin tällöin piipahtamassa kiltani Athenen tapahtumissa. Olisi järjetöntä jättää tekemättä asioita, joista pitää, vain siksi että joku muu pitää sitä nolona.”

Juhani Mykkänen opiskeli TKK:lla informaatioverkostojen koulutusohjelmassa 2004–2010. Hän työskentelee Helsingin Sanomien Nyt-liitteen esimiehenä.


LUOTTOKAMAT/ Rikomme stereotypioita.

Kapuloita rattaissa TEKSTI ANNALEENA KURONEN / KUVAT ESA-PEKKA MATTILA

”Fiona syntyi vuosi sitten elokuussa. Sen jälkeen olen suorittanut noin 60 opintopistettä ja ollut samalla osa-aikaisesti töissä. Puolisoni Janni on myös opiskelija, hän on ollut vanhempainvapaalla ja myös opiskellut. Pidin itse kuukauden isyysvapaan. Olen tarvinnut opinnoissani aika paljon joustoa. Aina kun olen laittanut professoreille meiliä, että voisinko tehdä vaikka jonkin labrakurssiin kuuluvan ryhmätyön itsenäisesti, kaikki ovat sanoneet, että totta kai onnistuu. Tai jos olen kysynyt, voisinko olla jonkin yksittäisen luennon poissa, kukaan ei ole todennut, että ei, kyllä sun pitää olla paikalla. Kaikki on mennyt hyvin. Joudun aika tarkkaan etukäteen miettimään, milloin on aikaa lukea. En voi lähteä tunnin varoitusajalla puoleksi päiväksi kirjastoon. Muutama paniikkipuhelu on soitettu sisaruksille, kun on tarvittu äkillisesti lapsenvahtia. Onneksi turvaverkko on lähellä. Stereotypia, että opiskelijaelämä loppuu kun saa lapsen, ei pidä ihan sellaisenaan paikkaansa. Olen toiminut tänä vuonna AYY:n edustajiston puheenjohtajana ja Janni puolestaan HYY:ssä. Kun on pieni lapsi kotona, mieluummin jää kuitenkin kotiin kuin lähtee bileisiin vapaa-ajalla. Bileissä käyminen olisi tosin varmaan muutenkin vähentynyt. Ei lapsen takia tarvitse kaikkea muuta karsia pois. Jos sopii ja suunnittelee aikataulut etukäteen, kokonaisuus on ihan hallittavissa.” Martin, 26, energiatekniikka Rattaat: Brio

”Vauvan tuominen kouluun oli varsinkin alkuun itselle kuumottavaa. Tulee olo, että katseet polttavat niskaa ja pelkään häiritseväni muiden työskentelyä. Mutta kun katsoo tarkemmin, ihmiset ympärillä katsovatkin vaan kasvot hymyssä. Sain Akselin viime tammikuussa. En ottanut etukäteen paineita kevään opintojen suorittamisesta, mutta lopulta opiskelu pienen vauvan hoidon lomassa sujuikin yllättävän kivuttomasti. Luin tenttikirjoja samalla kun imetin. Äitiyslomani aikana olen suorittanut yhteensä 15 noppaa ja ideoinut graduani. Muistiinpanopapereitani on syöty ja rypistelty. Ensimmäisen puolen vuoden aikana on ollut ihan järkyttävä univelka. Olen huomannut, kuinka paljon unenpuute vaikuttaa muistiin ja tiedon omaksumiseen. Mieheni tekee vuorotyötä. Sen takia olen pystynyt osallistumaan luennoille. Tenttikäytännöt ovat tiukempia. Joulukuussa menin ison mahan kanssa tenttiin, johon olin unohtanut ilmoittautua. Seuraava uusinta oli vasta keväällä, ja uumoilin, että en varmasti saa sitä aikaiseksi äitiyslomalta käsin. Käytiin pitkä taistelu opintotoimiston kanssa, hyväksytäänkö tenttipaperia vai ei. Ei hyväksytty, mutta lopulta sain tentin suoritettua keväällä. Äitiys on tehostanut työskentelyäni todella paljon. Ei tule enää roikuttua netissä tai viilattua töitä loputtomiin. Silloin kun pitää tehdä joku koulutyö, se tehdään, ja näppis sauhuaa. Se on ehkä paras juttu, mitä vien täältä koulusta mukanani, kun valmistun.” Sarri, 26, johtaminen Rattaat: PEG–Perego 49


KIRJOITAT: Oma kirja kuukaudessa

Oletko aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta? Lakkaa unelmoimasta ja muuta haaveesi 50 000 sanaksi. Marraskuussa vietetään maailmanlaajuista romaaninkirjoituskuukautta, NaNoWriMoa (National Novel Writing Month). Jo yli 100 000 osallistujaa on sitoutunut kirjoittamaan kirjan deadlineen 31.11. klo 23:59 mennessä. Liity joukon jatkoksi: nanowrimo.org.

NÄET: Don’t shoot the messenger -näyttely

Designmuseon syksyn päänäyttely kysyy, mihin graafinen suunnittelu on matkalla. Ainossakin käsiteltyä teemaa havainnollistetaan mm. musiikki- ja mainosvideoin, lehdin, kuvituksin, pakkauksin ja julistein. Mukana näyttelyssä on 16 suunnittelijaa tai suunnittelijatoimistoa viidestä eri maasta. Näyttely on auki 11.10.-12.1. Lisätietoa: designmuseo.fi.

KUUNTELET: Retuperän WBK:n 80 v. juhlakonsertti Jos olet kuullut teekkaripalokuntaorkesterin tööttäilyä ainoastaan ainoastaan vappuisin, Musiikkitalon juhlakonsertti 9. marraskuuta saattaa loksauttaa suusi auki. 80 vuotta täyttävä RWBK lupaa hypätä notkeasti teoksesta ja tyylilajista toiseen, toki tyylilleen uskollisesti ”oikein väärin” soittaen. Liput alkaen 27,50 e, lippu.fi.

MENET: Image-ekskursio

Suosittelemme, että... SYÖT: Voi-salviapasta

Parhaat asiat ovat yksinkertaisia, ainakin sysipimeinä syysiltoina. Aallon alumnin Sikke Sumarin kehittämä pasta on paitsi halpaa, myös täydellistä lohturuokaa: Sulata 2–3 rkl voita pannulla ja revi joukkoon pieni nippu salvianlehtiä maustumaan. Lisää pannulle juuri al denteksi keitetty pasta. Sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla. Raasta lopuksi oman maun mukaan parmesania päälle. Siinä se.

50

Aino järjestää vierailun Image-lehden toimitukseen Kulosaareen torstaina 14. marraskuuta klo 16–18. Ekskursiolle mahtuu 20 osallistujaa pääaineeseen tai vuosikurssiin katsomatta. Nopeat syövät hitaat – ilmoittaudu mukaan 7.11. mennessä: ainolehti@ayy.fi.


SAATANAALLOLLISTA / Annukka M채kij채rvi


Mill채 oikeudella kukaan voi sanoa minulle, mik채 minusta tulee?

52


AINO 3