MANTU
1 OPAS FUKSILLE
2023
PIKKU-
PÄÄTOIMITUS
Siiri Saloranta
TOIMITUS
Heta Suutari
Olivia Timisjärvi
Sofia Salonen
Tatu Jentze
Lucas Yoni
Anna Käki
Antti Paakkari
Elida Peuhu
Leo Mäklin
Kerttu Rinkinen
Tuuli Vallinoja
Anna Liljefors
Alex Naumanen
Elena El Founti
Joona Korhonen
TAITTO & ULKOASU
Roope Vainio
Siiri Saloranta
Matias Heikkilä
PAINO aDigi Oy
Helsinki 2023 53. vuosikerta
YHTEYSTIEDOT
Maantieteen opiskelijat ry. Maantieteen osasto, PL 64 00014 Helsingin yliopisto maantieteenopiskelijat.fi
Tämä lehti saa HYY:n järjestölehtitukea. Maantieteen opiskelijat ry. eli MaO merkittiin viralliseksi rekisteröidyksi yhdistykseksi keväällä 1971. MaO on yksi Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestöistä.
Kaikilla maantieteen opiskelijoilla on mahdollisuus liittyä järjestön jäseniksi. MaOn tarkoituksena on yhdistää ja aktivoida jäsenkuntaansa sekä edustaa heitä muualla yliopistollisessa organisaatiossa. MaO järjestää jäsenilleen yhteisiä tapahtumia, infotilaisuuksia, opintoretkiä, liikuntavuoroja ja juhlia. Ainejärjestön hallitus kokoontuu joka toinen viikko. MaO julkaisee ainejärjestölehti Mantua. Lehdessä julkaistut kirjoitukset eivät edusta Maantieteen opiskelijat ry:n virallista kantaa, vaan ovat kirjoittajien omia mielipiteitä.
4 TUUTORIVASTAAVIEN TERVEHDYS 6 8 29 33 34 36 37 38 TUUTORIPARIEN ESITTELY FUKSIN VUOSITÄRKEÄT PÄIVÄMÄÄRÄT AINEJÄRJESTÖMME MAON PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS HALLITUKSEN ESITTELY ORIENTOIVAN VIIKON AIKATAULU3 KUINKA
KAMPUKSELLA
NODAALIALUEELLA? MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? 47 EGEA 48 50 54 55 56 58 63 TUKEA JA TURVAA OPISKELIJALLE FUKSIPAKINA FUKSIAAKKOSET ETUJÄRJESTÖT HYVÄT REIPPAILEVAT MAANTIETELIJÄT! KUKA KUKIN ON? OPISKELUJEN TEKNINEN TUKI
CAST CAST @mantumedia 2023 46 MANTSALAISENA MAAILMALLA 65 FUKSIN MUISTILISTA
TOIMIA
JA SEN
MANTU
TUUTORIVASTAAVIEN TERVEHDYS
Hei sinä uusi, loistava maantieteilijän alku! Onneksi olkoon ja tervetuloa mantsalaisten värikkääseen joukkoon! Me tuutorit lupaamme tehdä kaikkemme fuksisyksyn ja hyvän yhteishengen luomiseksi. Sen voimme luvata, että syksyllä on edessä ikimuistoisia hetkiä ja monta syksyn kohokohtaa. Mantsalla sinua odottavat mielenkiintoiset opinnot, uudet ystävät ja huima määrä erilaisia hauskoja tapahtumia, retkiä ja aktiviteetteja.
Me olemme Heta ja Olivia, ainejärjestömme tuutorivastaavat. Vastuullamme on hoitaa tuutoritoimintaa ja huolehtia syksyn fuksitapahtumien sujuvuudesta.
Johdamme 16 iloisen tuutorin porukkaamme, joiden kanssa teemme syksystäsi unohtumattoman. Kaikki ihanat, lämpimät, avuliaat ja hauskat tuutorimme ovat läsnä juuri sinua varten. Meille hyvinvointisi ja viihtyvyytesi on ensisijaisen tärkeää. Muista siis aina, että me tuutorit olemme täällä sinua varten.
Tiedämme, että opintojen alku voi olla jännittävä kaikkine uusine asioineen ja ihmisineen. Fuksisyksyn alku varmasti jännittää ja vaikka et sitä ehkä uskokaan, meitä jännittää vähintään yhtä paljon kuin sinuakin. Jännitys purkautuu kivasti, kun pääset näkemään keiden upeiden ihmisten kanssa tulet opintovuotesi yliopistolla viettämään. Toivomme siis, että tulet mukaan Fuksipiknikille 25.8. klo 18 Esplanadin
puistoon. Mantsalaiset tunnistat metsänvihreistä haalareista, loppukesän lämpimän syleilevässä merituulessa hulmuavasta lipusta sekä iloisista ja odottavista kasvoista. Jos et pääse paikalle, ei hätää! Nähdään viimeistään seuraavana maanantaina 28.8. klo 10.00 Kumpulan kampuksen Physicum-rakennuksen aulassa. Aikataulut saattavat muuttua vielä kesän aikana, joten seuraathan sähköpostiasi.
Tähän Pikku-Mantuun olemme koonneet kaikenlaista hyödyllistä ja kiinnostavaa infoa opintojesi alkuun liittyen. Jos et löydä vastauksia mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin, ota ihmeessä yhteyttä meihin vaikka jo kesän aikana!
Edessäsi häämöttää aivan uusi vaihe elämässäsi, ota siitä kaikki irti!
Ensitapaamistamme innokkaana odotellen,
Heta Suutari
MaO:n tuutorivastaava
heta.o.suutari@helsinki.fi
+358503056878
HEJ ALLA NYA GEOGRAFER!
Hejalla och välkomna till vår ämnesförening! För det första vill jag gratulera er för ett utmärkt ämnesval och förstås studieplatsen här vid Helsingfors universitetet.
Jag heter Anna Käki, en andraårsstuderande, och jag är den svenskspråkiga tutorn för geografin i år. Jag är tvåspråkig, så med mig kan ni tala både finska och svenska, engelska går också!
samfund för svenskspråkiga studeranden vid universitetet och även här i Gumtäkt. Gumtäkt har sin egen ämnesförening för svenskspråkiga: Spektrum. Jag är även tutor inom Spektrum, så ni kan bekanta er med Spektrum tillsammans med mig eller på egen hand om ni vill. Så ni behöver inte vara oroliga, svenskan kommer inte att försvinna från ert liv.
Olivia Timisjärvi
MaO:n fuksivastaava
olivia.timisjarvi@helsinki.fi
+358453282525
Livet vid universitetet kan vara lite knepigt i början: alla kurser går inte på svenska, och största delen av de andra gulisarna kommer att tala finska. Men låt inte det stoppa er! Alla på universitetet har förståelse för er situation och hjälper gärna. De allra flesta skriftliga uppgifter kan skrivas på svenska, tentamer kan skrivas på svenska och tentfrågor kan fås på svenska för att nämna några exempel. Diskussioner kan också löpa på många olika språk sam tidigt, blandspråk for the win! Med mig kan ni naturligtvis alltid tala svenska. Om det är något ni behöver hjälp med gällande över sättningar, språkfrågor eller vad som helst, så kan ni alltid fråga mig eller andra tutorer, vi är här för att hjälpa er.
Det finns också aktiviteter och
Jag väntar ivrigt på att träffa er alla! Om det finns något ni vill diskutera med mig eller om ni har frågor, kan ni vara i kontakt med mig via e-post eller WhatsApp! Kontaktinformationen hittar ni nedan. Vi syns på hösten! :)
4 PIKKU-MANTU
VIIKON AIKATAULU
Elämä maantieteen opiskelijana alkaa orientoivalla viikolla, joka järjestetään opintojen alkua edeltävällä viikolla maanantaista perjantaihin 28.8.– 1.9.2022. Mikäli mahdollista, tyhjennä kalenterisi kyseiseltä viikolta ja itse asiassa seuraavaltakin viikolta. Orientoivan viikon aikataulu saattaa vielä elää hieman tilanteen mukaan, ja pyrimme tiedottamaan muutoksista ja tarkennuksista sähköpostitse, sekä Mantsan fuksit 2023 Facebook-ryhmässä. Seuraathan näitä tiedotuskanavia siis tarkasti!
Ensimmäisten viikkojen aikana saat paljon hyvin tärkeää informaatiota opintoihisi liittyen sekä pääset aloittamaan maantieteen opinnot. Näiden viikkojen aikana tulet myös tutustumaan kanssafukseihin, vanhempiin mantsalaisiin sekä Kumpulan kampukseen ynnä muihin tärkeisiin lokaatioihin. Etenkin päivällä järjestetty ohjelma ensimmäisen viikon aikana on hyvin tärkeää (ja hauskaa), toivottavasti pääset mukaan!
Fuksipiknikillä otetaan varaslähtö orientoivaan viikkoon. Saavu Esplanadin puistoon kello 18 ja etsi vihreänä loistavia maantieteilijöiden haalareita sekä MaO:n lippua. Luvassa rentoa hengailua sekä tutustumista tuutoreihin ja muihin fukseihin. Sateen sattuessa tavataan Leppätalolla (os. Leppäsuonkatu 11, soita Christina Regina -tilan ovikelloa).
Tapaat tuutorit Kumpulassa Physicum-rakennuksen aulassa klo 10. Päivän tarkoituksena on tutustua kampuksen tiloihin ja tärkeimpiin käytäntöihin sekä saada tiivis infopläjäys siitä, mitä tuleman pitää. Tuutorit ovat myös valmistautuneet vastaamaan kaikkiin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. Lounaan jälkeen rentoa hengailua Kumpulanlaakson puistossa.
Henkilökunta ja Maantieteen opiskelijat ry:n hallitus esittäytyvät ja saat tietoa opintojen kulusta ja käytännön asioista. Illalla hengailua tuutoreiden luona sekä ohjelmaa Kaisaniemen puistossa.
Orientoivan viikon huipentuma; Suomenlinnassa järjestettävä ryhmäytymispäivä! Tapaamme Kauppatorilla kello 12.
Kumpulan ruotsinkielisten opiskelijoiden orientaatio. Lisäksi torstaina tuutorit avustavat kampuksella ensimmäisen periodin kurssivalintojen kanssa.
Kaupunkikierroksella tulevat tutuksi Helsingin keskustassa sijaitsevat yliopiston tärkeät paikat. Tapaamme Rautatieaseman kivimiesten edessä aamupäivällä. Iltapäivällä Kumpulan järjestöjen yhteinen fuksitapahtuma, josta jatketaan yhteisille jatkoille!
Varsinaiset opinnot alkavat orientoivaa viikkoa seuraavana maanantaina. Illalla tiedossa poikkitieteellistä hengailua.
Ensimmäisestä opiskeluviikosta selviämistä juhlitaan mantsan tutustumisbileissä Cafe Mascotissa. Siellä viimeistään tapaat mantsalaisia kaikilta ylemmiltä vuosikursseilta. Ennen illan bileitä etkoillaan tuutoreiden luona.
ORIENTOIVAN
6 PIKKU-MANTU PE 25.8. MA 28.8. TI 29.8. KE 30.8. TO 31.8 . PE 1.9. MA 4.9. PE 8.9.
TUUTORIPARIEN ESITTELY
Korviisi kantautuu vienoja sulosointuja [tidididiiii tidididi]. Käännyt katsomaan. Kuka onkaan tämä kainostelematon neito tummine silmineen ja ruskeine hiuksineen? Ja miksi ihmeessä hän hyräilee opiskelijoille tuttua sävelmää keskellä kirkasta päivää?
Hän on tietysti Heta, tämän vuoden tuutorivastaava. Hetan tunnistaa hersyvästä olemuksesta ja pettämättömästä itsevarmuudesta. Heta on mukaansatempaava hassuttelija, joka saattaa saada päähänsä mitä ihmeellisimpiä asioita mitä ihmeellisimmillä hetkillä. Hetan luonteenpiirteisiin kuuluu myös vastuullisuus, jota tasapainottaa omalaatuinen kaoottisuus. Hetalla on jatkuvasti useampi rauta tulessa, tai vähintäänkin kuumana, mutta jotenkin hän onnistuu pitämään kaiken tiukassa hallinnassaan. Yksi asia on Hetalle kuitenkin täysi mahdottomuus: aikataulussa oleminen. Heta on aina myöhässä. Aina. Mikäli Heta kiiruhtaa ohitsesi ripein askelin, on hän todennäköisesti matkalla töihin, luennolle tai kokoukseen, josta hän on ollut myöhässä jo lähtiessään.
Pohjois-Karjalan maakuntapitäjästä Joensuusta kotoisin oleva Heta on karistanut Vaara-Suomen kivikot kannoiltaan jo lukioikäisenä. Kallion lukion kasvatti on ehtinyt entisessä elämässään kouluttautua myös kokiksi. Tämä siitäkin huolimatta, että Heta on allerginen lähestulkoon kaikelle suklaata ja kissoja myöten. Kokkiajoilta Hetalle on jäänyt käteen hummus- ja tsatsikireseptien lisäksi kasa mitä uskomattomampia tarinoita tunnettujen helsinkiläisten ravintoloiden keittiöistä. Näitä tarinoita Heta jakaakin mielellään, omilla mausteillaan toki ;)
Heta on jo kolmannen vuoden mantsalainen, jonka opinnot painottuvat niin vahvasti kaupunkisuunnitteluun, että onpas Hetalla myös Maanmittarikillan jäsenyys Aalto-yliopiston puolelta. Heta on sydämeltään mantsalainen, mutta mieleltään teekkari. Juhlatuulelle sattuessaan Hetaa ei voi pysäyttää. Kestävyytensä puolesta opiskelijayhteisömme
terävimpään kärkeen kuuluva Heta on tuttu näky vielä jat kojenkin jatkoilla. Mikäli haluat löytää tiesi salaka pakkaan, tiedät kenen askeleita seurata.
Kaiken hassuttelun keskellä Hetalla on kuitenkin aina ai kaa pysähtyä ja olla läsnä. Heta ei pistä pahak seen spontaane ja UNO-pelejä sohvilla, tai rupattelua bussipysäkillä. Heta on aina 100 % oma itsensä, mikä tekeekin hänestä vertaansa vailla olevan tuutorin. Heta on täydellä sydämellä mukana kaikessa mihin hän heittäytyy. Hetan intohimo tuutorointia kohtaan välittyy taatusti teistä ai van jokaiselle!
JOONA KORHONEN
Oulun
mantsalta Helsinkiin loikannut Joona on aina valmis hauskuuttamaan muita!
Oulun sijaan Joona on kuitenkin alkujaan kotoisin Etelä-Suomen Pohjolasta eli Tampereelta. Vanha kilpauimari onkin Tampereen urheilulukion kasvatti. Uintiliikkeiden ohella Joona taitaa myös tanssin askeleet juhlahumussa!
Joona tykkää klassisista tinder-profiili asioista, esimerkiksi matkustelusta, viinistä ja sushista. Tämä seikkailunhaluinen tamperelainen ei pelkää tarttua uusiin tilaisuuksiin. Hän on matkustellut ympäri maailmaa ja kokenut unohtumattomia hetkiä niin Kalifornian auringon alla, Tihuanan vilinässä kuin Nizzan rantabulevardeilla. Myös urheilu on lähellä tämän manselaisen sydäntä, joten Joonasta voit saada kaverin Reippailijavuorolle tai mantsalaisten rakastamaan flunkyyn. Olipa kyseessä rennot illanvietot, tapahtumat tai syvälliset keskustelut, Joona tuo aina oman ainutlaatuisen säväyksensä ja energiansa mukaan. Tämä tuutori suhtautuu uusiin ihmisiin aina innostuneestijaennakkoluulottomasti.
Joona on yksi ainejärjestömme tilamestareista, ja tämä virka tuo mukanaan monia yllättäviä tilanteita, joista syntyy kertomisen arvoisia tarinoita, joita voi tuutorilta kysyä. Virka yhdistää hyvin Joonan menevän sekä vastuullisen puolen. Opiskelu-
issaan Joonaa kiinnostaa ihmismantsa, tarkemmin kaupungit.
Tältä tuutorilta ei kirjaimellista heittäytymiskykyä puutu. Nimittäin tämä hurjapää on saanut polvensa sijoiltaan monta kertaa vauhdikkaan biletyksen tuloksena. Tapaturmienkin aikana Joona jaksaa pitää hymyn huulilla, eikä ota elämää liian tosissaan. Joonan viihdyttäviä kommellustarinoita on lukemattomia, mutta yksi mainitsemisen arvoinen tilanne, joka kuvastaa tuutorin persoonaa hyvin oli Vappuna, kun perinteiden mukaisesti Joona joi skumppaa puhtaan valkoisesta yo-lakistaan, mutta lakin likaannuttua lähti kotiin tiskaamaan, kyllä, tiskaamaan yo-lakkinsa puhtaaksi skumpasta.
Vaikka Joona onkin tunnettu heittäytymisestään ja huumoristaan, hänen syvällisempi puolensa ei jää huomaamatta. Hän on vastuullinen ja huomaavainen, välittäen aidosti muista ihmisistä. Joonan persoonallisuus ja elämänasenne tekevät hänestä ainutlaatuisen tuutorin, joka on valmis tukemaan ja opastamaan uusia opiskelijoita.
11 10 PIKKU-MANTU
HETA SUUTARI
OLIVIA TIMISJÄRVI
”Ja mä kelaan, että kaikki taitaa olla kohdillaan. Mä taidan kuulua tänne…”
Anssi Kelan biisistä tunnetun Nummelan, sekä Suomen eteläisimmän asutetun saaren, Utön, kautta Kallioon huuhtoutunut MaO:n fuksivastaava Olivia, saa sinut vääjäämättä tuntemaan saman fiiliksen mantsalla!
Kieltämättä coolein tuutori Olivia opiskelee jo kolmatta vuottaan maantiedettä. Ympäristöpolitiikasta ja kestävästä kehityksestä kiinnostuneeseen tuutoriin saattaa törmätä mantsalaisten oranssien sohvien lisäksi Mustikkamaalta haahuilemasta tai vaikkapa sompasaunasta savustamassa ihmisiä alalauteille. Missä hän onkaan, maanläheinen Olivia luo pilke silmäkulmassa turvallista ilmapiiriä, ja taudin lailla tarttuvaa hypeä ympärilleen. Oliviaa ei turhaan kutsuta ”Koutsiksi” sekä pelikentällä että sen ulkopuolella: Liikuntavastaavana tämä tuutori on yhtenä tirehtöörinä myös MaO:n omassa liikuntaseurassa Reippailijoissa. Lisäksi hänet tunnetaan jääkaappinsa mielenkiintoisesta sisällöstä (kysykää opiskelijaruokavinkit), sekä taidoistaan
Mustan Härän tanssilattialla. Onko siis mitään, missä tämä tuutori ei menesty? Ehkäpä omien viherkasvien kastelussa, mutta ei se niin kutsutulla “huonekasvien hautausmaalla” vietettyjä jatkojen jatkoja ole koskaan haitannut.
”Mikä ihmeen JJE!? Miksi se Göysi on Löysää, ja minkä takia ei saanutkaan kertoa enempää?!?” Ei hätää! Trubaduurinakin mainetta kerännyt Olppa on valmis koutsaamaan fuksin, jos toisenkin mantsahokemien maisteriksi. Osasyynä saattaa olla se, että suurin osa MaO:n keskuudessa hoilatuista hokemista on saanut alkunsa runosuonekkaan Olivian sutjakkaasta sanavalmiudesta.
Olivia tulee olemaan sinulle luotettava tuki ja turva läpi ikimuistoisen fuksivuoden. Tulossa on paljon uutta ja jännittävää, mutta yksi asia on varmaa: Olivian kanssa ilolta ja naurulta et tule välttymään!
TATU JENTZE
Mikä seuraavista kuvaa tuutoria Tatu parhaiten?
a) Älykäs ja seikkailunhaluinen
b) Hauska ja innokas (lampeen) heittäytyjä
c) Sydämellinen ja helposti lähestyttävä
Oikea vastaus oli d) kaikki edellä mainitut.
Tässä pientä esimakua siitä millainen tämä tutustumisen arvoinen tyyppi on. Toista opiskeluvuottaan aloittava Tatu on paljasjalkainen stadilainen, joka ihailee Helsingin kattoja Ullanlinnan asunnostaan, mikä on aina siisti ja tyylikäs, nimittäin tällä tuutorilla on silmää siivoamiseen sekä sisustamiseen.
Tatu on muut huomioonottava ja sydämellinen tyyppi, jonka puoleen voi kääntyä minkä asian kanssa tahansa. Tatusta huokuu vahva mantsahenki uteliaisuuden, ystävällisyyden, seikkailunhalun ja tiedonjanon kautta. Toisin kuin tuutoriparinsa, Tatu on aina ajoissa, oli kyse sitten etkoista, jatkoista tai aamun luennosta.
Tatu on vasta toisen vuoden mantsalainen, mutta on nyt jo tärkeä kulmakivi ainejärjestössämme. Tu-
utoroinnin lisäksi hän toimii sihteerinä, ja onkin hyvin perillä ainejärjestömme asioista. Sihteerin tehtäviin kuuluu muun muassa pitää kirjaa MaO:n legendaarisista hokemista, joita tulette varmasti kuulemaan ja käyttämään paljon tulevaisuudessa. Tatun luontainen rauhallisuus ja innostuneisuus tekevät vastuun ottamisesta luontevaa. Hänen rauhallisuuttaan on koeteltu useita kertoja, kuten silloin, kun tämän yksiön lankkulattialle kaatui kymmenen litraa kuumaa kaakaota, mutta tästäkin selvittiin nauraen.
Opiskeluissaan Tatu on kiinnostunut maailmanpolitiikasta ja ujosti geoinformatiikasta. Vapaa-ajallaan vanha kilpauimari nauttii maailmanmatkailun ohella lenkkeilystä, hienojen astiastoiden keräilystä sekä uimisesta, jossa hän on omassa elementissään, kirjaimellisesti.
Tarvitsittepa apua opinnoissa, tanssiseuraa Härän tanssilattialla, naurua päivääsi, apua korkealta hyllyltä tai syvällistä keskusteluseuraa, voitte aina kääntyä tämän tuutorin puoleen. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan Tatuun, joka tunnetaan kaikkien kaverina — pian myös teidän, ja jonka seurassa teidän fuksivuotenne tulee olemaan ikimuistoinen.
13
LEO MÄKLIN
Kaikkien kaverin Leo Mäklinin näkee aina hymyssä suin. Leo aka Leksa aka Flexa on erittäin huomaavainen ja ystävällinen ihminen. Leo on helposti lähestyttävä, luotettava ja aina valmis auttamaan. Leo on aktiivinen MaOlainen ja Reippailija, sekä kantaa isot vastuut aina kunnialla maaliin.
Kissamieheksikin kutsuttu Leo rakastaa kissoja, miau. Heidän perheellä on myös kanoja, kotkot. Leon äiti tekee käsin eläinaiheisia päähineitä, ja näitä voikin bongata usean mantsalaisen päästä tapahtumissa.
Leo pitää urheilemisesta ja sen seuraamisesta, ja onkin innokas Cincinnati Bengals -fani. Hän tykkää myös veneillä saaristossa ja vaeltaa luonnossa. Kisailuhenkiseltä Leksalta löytyy erittäin tarkka heittokäsi ja vikkelät jalat mantsan perinnepeli
Flunkyssa! Tämä bilehile jaksaa myös tanssia viimeiseen pisteeseen saakka. Hän saattaa nukahtaa maailman oudoimpiin asentoihin ja paikkoihin. Kauppiksesta pelastunut Leo on mantsalainen henkeen ja vereen. Tarkkasilmäinen voikin huomata hienon värieron Leon haalareissa. (Mantsan vihreä on hieman eloisampi ja kauniimpi tottakai!). Iloisen Leon seurassa on aina helppo olla eikä koskaan tule tylsää!
SOFIA SALONEN
Kuopiosta Kotkan kautta Helsingin Kamppiin saapunut Sofia on toisen vuoden mantsalainen, jolta ei vauhtia puutu! Sofia on luonteeltaan pirteä ja tuntuu olevan aina iloisella tuulella. Tämä positiivista meininkiä huokuva tuutori tuntuukin tartuttavan iloisen tunnelman hetkessä häntä ympäröiviin ihmisiin. Menevästä olemuksestaan huolimatta Sofia on erittäin helposti lähestyttävä persoona ja ottaakin aina kaikki huomioon rennolla otteellaan ja hauskoilla jutuillaan.
Sofia on hyvin aktiivinen ja urheilullinen ja tykkää tehdä paljon erilaisia asioita, mistä kertoo esimerkiksi hänen pitkään kestänyt jalkapallouransa. Sofia on myös luova persoona ja onkin erinomainen piirtäjä. Kuuleman mukaan Sofia oli pienenä jopa niin innokas piirtäjä, että paperin loppuessa ei turvassa olleet mitkään piirtämiseen kelpaavat alustat, ei seinät eivätkä tietokoneiden näytöt... Nykyään
Sofia kuitenkin kanavoi luovuuttaan meidän kaikkien iloksi esimerkiksi ainejärjestötoimintaan toimiessaan toisena MaO:n somevastaavista.
Sofian moniin taitoihin kuuluvat niin ikään tanssiminen ja laulaminen, joita hänet voi löytää har-
rastamasta ihan mistä vain ja milloin vain. Sofia ja tanssilattia ovat erottamaton pari ja tämän tuutorin voikin löytää mistä tahansa bileistä viihdyttämästä kanssajuhlijoita mitä taidokkaimmilla tanssiliikkeillä aina yön pikkutunneille asti. Sofian tanssi- ja laulutaidoista kertoo myös se, että hän on ollut lämppäämässä laulaen ja tanssien sekä Ettaa että Elastista. Siis MITÄ!? Eivätkä Sofian saavutukset lopu siihen! Sofia nähtiin nimittäin vappuna esiintymässä todellisen staran elkein Mantan lakituksen tanssiesityksessä peräti monikymmentuhantisen yleisön edessä (huhhuh).
Jos siis kaipaat minkäänlaista luovaa näkemystä tai ihan vain sydämellistä keskustelukumppania, käänny Sofian puoleen ja loputtomat ideat ja jutut ovat taattuja. Sofiaa kannattaa kysyä mukaan myös mihin tahansa aktiviteettiin. Oli kyse sitten jalkapallon potkimisesta tai Ultra Bra:n laulamisesta, on Sofia varmasti innoissaan mukana!
14 PIKKU-MANTU
ELIDA PEUHU
Tämä räiskyvän lempeä persoona on saapunut Lahden, Kouvolan ja Korson kautta valaisemaan lämpimällä energiallaan kanssaopiskelijoita Kumpulan laitokselle. Tietää, että on meno päällä, kun hänet löytää Leon äidin virkkaamasta nallehatusta, joka itseasiassa kuvastaakin Elidaa täydellisesti; hattua ja tuutoria yhdistää vastanottavainen ja lempeä olemus. Jos virtaa riittää, iloa tuskin hidastaa mikään muu, kuin välillä liian kovaa hittaavat hiilihapot.
Jos jostakin aiheestä tämä aurinkoisen olemuksen omaava tuutori tietää, niin se on korealainen kulttuuri – Elidalla riittää tietämystä kpopista, korealaisesta ruoasta sekä Helsingin parhaista korealaisista ravintoloista ja aasiakaupoista. Vapaa-ajalla kyseinen tuutori tykkää käydä kirppareilla ja ottaa puhelimen kameran 0,5-linssillä loistavia kuvia. Elidasta ei myöskään leikkisyyttä puutu – heittäytymiskykyä kuvastaa tykästyminen ”Arvaa mitä
mietin”-peliin sekä eläinrakkaudesta kumpuava taipumus mitä erilaisimpien eläinten yksityiskohtaiseen kuvailun.
Kun kaipaat mantsa-arkeesi empaattista kuuntelijaa, hassuttelijaa ja helppoa sekä huomaavaista seuraa, on tämä tuutori ehdottomasti lähestymisen arvoinen. Elidan kanssa juttu luistaa, ja tilanteessa kuin tilanteessa on tuutorista säteilevä lempeä tunnelma omiaan luomaan kaikille ympärillä oleville mukavan olon.
ELENA EL FOUNTI
Tämä heikoimpia puolustava ja empaattinen aktivistiluonne, Elena, lähtee aina avoimin mielin mukaan mitä erikoisimpiin tempauksiin. Elena on hyvä kuuntelija ja tarjoaa käytännön neuvoja erilaisiin pulmatilanteisiin, vaikka hänellä itsellä olisikin monta rautaa tulessa ja hallitsematon häsellys päällä. Tämä tuutori sanookin yleensä asioihin kyllä ja pitää aina avoimen mielen tilanteessa kuin tilanteessa.
Neljättä vuotta mantsalla opiskeleva Elena on kiinnostunut ihmismantsasta ja erityisesti post-humanistisesta ja feministisestä mantsasta. Ainejärjestössämme Elena toimii tänä vuonna yhtenä kolmesta yhdenvertaisuusvastaavasta ja häirintäyhdyshenkilöstä, joten häntä voi aina lähestyä matalalla kynnyksellä. Tasa-arvo ja aktivismi ovatkin tällä tuutorilla lähellä sydäntä, minkä vuoksi hän on aktiivisesti Elokapinan toiminnassa mukana. Elena nostaa esille epäkohtia ympäröivästä maailmasta, eikä arkaile puuttumasta niihin – hän on muun muassa kirjoittanut Mantuun vierailustaan venäläisellä hiilijunalla Hangossa!
Elenasta paistaa läpi melko vahva itähelsinkiläinen identiteetti, mutta nykyään hänet voi bongata Vallilasta. Tarmokas Elena on ehtinyt harrastaa kaikkea pingiksestä seiväshyppyyn ja cheerleadingista pianonsoittoon. Viime aikoina tämä aktiivinen ja luova tuutori on hurahtanut muun muassa kiipeilyyn, retkeilyyn, geokätköilyyn ja filmikuvaukseen. Elena on utelias tyyppi ja haluaa tietää paljon ympäröivästä maailmasta, minkä vuoksi hän onkin haka tietovisoissa ja puhuu jopa viittä kieltä. Tämän nippelitiedon mestarin voivat uskaliaimmat haastaa vaikka visailuun. Teet Elenan iloiseksi, jos tarjoat hänelle vauvojen maissinaksuja – ne ovat nimittäin tämän tuutorin lempiherkkua! Fuksina voit olla varma, että Elenan kanssa juttu luistaa, eikä hänen kanssaan varmasti tule tylsää!
17
ANTTI PAAKKARI
Kuvittele, että olet mökillä ja rantasaunalta saunan lämmityksestä vastaan kävelee Uuno Turhapuron kaltainen reikäpaitainen heppu. Hänellä on reinot jalassa, ipa kädessä ja hymy korvissa. Tämä sama kaveri voi kävellä sinua vastaa myöskin Helsingin kaduilla tai Heinolan pitäjillä. Jos et ole vielä täysin varma kenestä tyylitietoisesta “ironiapojasta” on kyse, niin anna kun kuvailen vielä vähän tarkemmin.
Hänellä on rennon letkeä asenne, joka luo ympärillä oleville turvallisen olon sekä lempeys huokuu hänestä ulospäin. Huumoria ei puutu ja sosiaaliset taidot ovat huipussaan. Hänet on helppo houkutella mukaan asiaan kuin asiaan, esimerkiksi jos kaipaat kaveria visailuihin tai aiot yöpyä Belgradilaisessa rappukäytävässä niin tiedät keneen kallistua.
Hän tykkää viettää aikaa ristikoita täyttäen, burgerimies-videoita katsellen sekä musiikkia kuunnellen. Suuri vinyylilevykokoelma löytyy ja kylillä on huhuttu, että kyseessä on illan kuin illan paras dj, laajan musiikkimaun ansiosta (Harry Stylesistä rap musiikin kautta iskelmän ikivihreisiin). Häntä on kuvailtu myös soossikuninkaaksi, sillä kastikkeita ei puutu ruoasta ikinä ja tästä kertookin suuri kastikevalikoima jääkaapissa.
Tämä lupsakka, luonnonläheinen, urbaani, lahtihenkisin heinolalainen on tietysti neljännen vuoden opiskelija Antti! Voit kääntyä Antin puoleen, jos koet olevasi hukassa yliopisto arjen alkaessa tai kaipaat turvallisen kaverin ympärillesi!
KERTTU RINKINEN
Saimaan sydämestä ja Suomen oopperapääkaupunki Savonlinnasta isolle kirkolle on ponnistanut rennonrempseä Kerttu, joka aloittaa tulevana syksynä toisen opiskeluvuotensa mantsan parissa. Tämän vitsiniekaksikin sonnustautuvan ilopillerin lämminhenkinen olemus hehkuu aina takuu varmasti myös häntä ympäröiviin ihmisiin. Kertun lempeää ja ihmisläheistä habitusta kuvastaa mainiosti, että kampuksella Kepa tunnetaan kaikkien kaverina, joka on hyvää pataa jokaisen kanssa, aina Unicafeen ruokalahenkilökuntaa myöten. Kukapa ei näin upeasta tyypistä tykkäisi!
Kampuksen ulkopuolella Kerttu viilettää aina säästä tai viikonpäivästä riippumatta paikasta toiseen punaisella mummokonkelillaan ratsastaen. Kertun aktiivinen elämäntapa heijastuu myös opiskelijayhteisöömme, sillä Kepa toimii tätä nykyä ainejärjestömme liikuntavastaavana. Fillarin selässä mankeloi-
dessa oopperakaupungin kasvatin kuulokkeissa soi tenoreiden ja sopraanojen sijaan mitä todennäköisemmin Paperi T:n tai Arpan kaltaiset trendikkäät nykymusiikin taitajat. Trenditietoisuus ei Kertun kohdalla rajoitu pelkästään musiikkimakuun, sillä Kepan voi bongata kampukselta aina tyylikkäästi pukeutuneena leijuvimmat kledjut yllään.
Huhujen mukaan tältä monilahjakkuudelta taittuu niin harmonikan soitto, kun tarpeen tullen myös hirven suolistuskin, joten Kerttu on juuri se henkilö, jolta saatat löytää vastauksen mitä eriskummallisimpiin pulmiisi. Älä siis ujostele kääntyä tiukan paikan tullen Kepan puoleen ja näin ollen fuksisyksystäsi muodostuu takuuvarmasti hiton kova!
18 PIKKU-MANTU
ANNA KÄKI
Anna K, Käki, AK, Käksteri… Rakkaalla tuutorilla on monta nimeä! <3
Puoliksi Kouvolasta ja puoliksi Porvoosta (jos joku kysyy AK:lta niin Porvoosta) kotoisin oleva Anna majailee nykyään Kumpulan naapurissa Koskelassa. Annan kotona asuu kaksoissiskon lisäksi huhujen mukaan myös karaokemasiina ja suloinen Onni-koira! Kesällä Annan voi löytää satavarmasti mökiltään, jossa hän viettää niin paljon aikaa kuin mahdollista.
Mantsalle Anna haki, koska hän on kiinnostunut kaikesta maapalloon liittyvästä. Annan opinnot ovatkin suuntautuneet luonnonmantsaan. Jos Annaa etsii kampukselta, kannattaa ensin tsekata ainakin Unicafen herkulliset leivosvitriinit ja Physicumin mukavimmat istumapaikat.
Anna on kiinnostunut musiikista, taiteesta, kirjoista ja vintagesta. Hänen LP-levyillä ja kaseteilla pyörii todellisia klassikoita, kuten Queeniä, Dean Martinia, ABBAa, Ella Fitzgeraldia ja Harry Belafontea. Kavereiden kanssa Anna mielellään järjestää esimerkiksi peli-, viini- ja leffailtoja.
Tämä loistavalla huumorintajulla varustettu “vanha sielu” on huomaavainen, rauhallinen, luotettava ja helposti lähestyttävä. Annalta voi aina kysyä neuvoa tai jutella hänen kanssaan aiheesta kuin aiheesta - suomeksi tai ruotsiksi!
TUULI VALLINOJA
Kuka on helsinkiläinen henkeen ja vereen, keittiömestari joka on sytyttänyt mikron tuleen kahdesti ja ikuisuusprojektimestari? No meidän ikioma Tuuli tietenkin!
Oman rennon häseltäjämme Tuulin seurassa on aina mukavaa ja rauhallista, mutta jos etsii puheenaihetta joka saa Tuuliin vauhtia niin voi mainita Taylor Swiftin tai partion.
Tarkkasilmäinen voi nähdä Tuulin missä milloinkin, Tuuli voi nimittäin yllättäen vilahtaa ohi kun kiireinen elämä partion, kahden työpaikan, opiskelun ja tietenkin opiskelijatapahtumien villi aikataulu vie häntä poikki Helsingin. Jos taas kyläilee Tuulin kotona voi olla varma, että löytää pari keskeneräistä ikuisuusprojektia jotka odottavat valmistumista, Tuulin kotoa voi myös löytää mysteerisen "kaaoshuoneen", joka on täynnä aarteita (eli keskeneräisiä kirjoja, piirustuksia, maalauksia, askartelu projekteja ja yli vuoden seisseitä muuttokamoja). Tuuli on luvannut saada tämän huoneen
ojennukseen kesän aikana, mutta onnekas voi vielä syksyllä sen löytää koskemattomana. Tänä vuonna Tuuli toimii myös MaO:n keittiömestarina, tosin tätä virkavaltaa voi kyseenalaistaa koska mikroa hän ei saa (osaa) käyttää. Jos Tuulin kanssa taas on yhteydessä nykyaikaisen teknologian kautta, voi varmistua siitä, että vastaan tulee tämä hymiö :D, tunnetusti Tuulin toteemi hymiö.
Tuulin kanssa kannattaa siis todellakin hengata jos haluaa rennon mutta tapahtumarikkaan fuksivuoden!
Tuuli + Partio + Taylor Swift = :D Totta
21
KANSAINVÄLISET TUUTORIT
ANNA LILJEFORS
Nykyään
Helsingin Kumpulassa vaikuttava, alun perin Hausjärveltä kotoisin oleva Anna (tuttavallisemmin Lillis) on positiivisuuden perikuva ja aina valmiina heittäytymään mukaan tapahtumaan kuin tapahtumaan. Yhtenä MaO:n kuluvan vuoden tilamestareista Anna osaa toimia oivana kenttäoppaana rakkaan ainejärjestömme värikkääseen ja kohokohtarikkaaseen tapahtumatoimintaan.
Vaikka Anna on vasta toisen vuoden mantsalainen, hänen reipas omistautumisensa mantsahenkeen ja -kulttuuriin on ihailtavaa. Hänet tunnetaankin siitä, että on ensimmäisten joukossa pystyttämässä muille mantsalaisille unohtumattomia bileitä, mutta myös usein viimeisenä paikalla siivoamassa meidän jälkiämme (kiitos!). Saanen paljastaa Annan puolesta yhden pro-vinkin: sen lisäksi, että raikas jäätee sammuttaa mantsalaisen janon, on se myös avain varmaan
voittoon mantsalaisten rakastamassa flunkyballissa! Ahkerana ja kokeneena sushibuffaintoilijana saatat hyvin todennäköisesti bongata Annan vapaa-ajallaan runsaan seisovan pöydän äärestä valikoiden lautaselleen vain maukkaimmat nigirit ja avokadomakit. Mutta jos Anna ei ole viettämässä monipuolista makumatkaa sushibuffassa tai luomassa tunnelmaa MaO:n tapahtumissa, saatat löytää hänet meidän omilta kotoisilta oransseilta sohviltamme. Annasta saat ihanan juttukaverin, jonka hymy tarttuu kaikkiin hänen ympärillään!
LUCAS YONI
kv-tuutori on kuin luotu rooliinsa! Ranskassa syntynyt ja Georgian sydämessä, Atlantassa, varttunut Lucas muutti Suomeen high schoolista valmistuttuaan. Nykyisin Punavuoressa kämppiksen kanssa asuvan tuutorin kämppä on herättänyt paljon ihastusta persoonallisella sisustuksellaan, huonekasveillaan ja uniikin muotoisella keittiöllään! :D
Tämä
Ennen mantsalle tuloa Lucas opiskeli kielitieteiden kandidaatiksi, eli keskustakampuksella suunnistaminen ei tuota hänelle vaikeuksia. Lucas aloittaa syksyllä toisen vuoden opinnot mantsalla ja on kiinnostunut erityisesti kaupunkimantsasta. Myös karttojen teko ja visualisointi kuuluuvat Lucaksen bravuureihin. Kv-tuutoroinnin lisäksi lämminhenkinen Lucas toimii kv-vastaavana ja onkin virkaansa varsin pätevä!
Lucas on oikea tuhattaituri: häneltä tuntuu luonnistuvan kaikki lentopallosta ja illanistujaisten
hostaamisesta mitä kekseliäimpien powerpointtien tekoon. Tämä tyylikäs tuutori on myös innokas visailija (kuten esimerkkimantsalaisen kuuluukin olla) sekä aktiivinen taidenäyttelyiden ja kahviloiden kiertelijä. Myös luovuus kuuluu Lucaksen taitojen kirjoon: teoksia on päässyt ihastelemaan esimerkiksi mantsalaisten Mantu-lehden kansista.
Tämä tuutori tykkää uida ja saunoa vuodenajasta riippumatta; Lucas onkin talvisin tuttu näky Sompasaunalla, tutummin Sompiksella. Eli jos kaipaat avantouintiseuraa, niin tämä asiantuntija lähtee varmasti messiin. Helposti lähestyttävä Lucas on aina hyvällä fiiliksellä mukana ja löydät varmasti hänen kanssaan jotain yhteistä!
23
ALEX NAUMANEN SIIRI SALORANTA
Helsingin Venetsiasta eli Ruoholahdesta kotoisin oleva Alex on oikea konkarivahvistus tuutorijoukkoomme. Entisenä HSL:n bussikuskina tämä kävelevä reittiopas tuntee Helsingin liikenteen kuin omat taskunsa. Jos kysyy mielipidettä entisestä ammatista, niin saa vastaukseksi todennäköisesti kiroilua. Sanojen takaa paistaa kuitenkin jonkinlainen ammattiylpeys.
Alex ei poistu Helsingistä, ellei jotain oikeasti hyvää syytä ole. Jos jossain Helsingin ulkopuolella pitäisi asua, olisi se Kotka, jossa on sukulaisia ja satamanostureiden tuomaa fiilistä.
Naumasten pieneen ja tiiviiseen klaaniin liittyi vajaa vuosi sitten mäyräkoira Maki Naumanen, joka on perheessä hellyyden kohteena. Kaikennäköiset kiinnostuksenkohteet jalkapallosta Viron turvamiehiin takaavat myös, että juttua riittää.
Alex on vanhan liiton penkkiurheilija. Salilla nousee rauta, urheilutuloksia seurataan teksti-TV:n sivuilta ja pelejä katsotaan TV:stä, vaikka jälkikäteen tallenteina. Liverpool for life.
Alex on helposti lähestyttävä ja aina ystävällinen, ja rikkoo jään tilanteessa kuin tilanteessa. Tämän herran kanssa ei koskaan tule tylsää, sillä koskaan ei tiedä mitä hän suustaan päästää. Alexilla on huikeita tarinoita, joista kannattaa joskus kysyä lisää. Esimerkiksi isovan hempien karkumatka Yh dysvaltoihin tai Alexin isän ja Mike Tysonin kohtaaminen julkisessa saunassa. Turvamees tarjoaa myös kara okeseuraa tarpeen tullen!
inikka Laine, Jukka Jalonen ja Siiri Saloranta. Muutamia Riihimäen kuuluisia tuotoksia. Kovassa sarjassa painitaan, mutta tämä on tullut Siirille tutuksi. Jo viidennen vuoden aloittava opiskelija on paininut maantieteen parissa sekä syvässä että matalassa päädyssä.
Kaiken nähnyt ja kokenut, Helsingin Kallion valloittanut Riihimäen vientituote hurmaa meemeilyllään ja yleisellä positiivisuudellaan kuin hotellin respa konsanaan. Kaikki kanssaopiskelijat lähtevät tyytyväisinä koettuaan Siirin valloittavan persoonan. Ja jos koskaan tulisi esimerkiksi ainejärjestötoiminnasta kysyttävää, niin Siiri toimii hyvänä wikipedian vastauspankkina ainejärjestötoiminnan syvistä saloista. Varapuheenjohtajan tai opintovastaavan tittelin omanneet henkilöt eivät puissa
Ja jos joskus mietit, että: “hmm, minkälainen sää merellä olisi huomenna?”, niin Siiri toimii merisään parissa Dynamicumin puolella. Selkä on selkeästi vahvaa tekoa, joka ei kaihda vastuuta. Merisäähän sopii myös Siirin (ja allekirjoittaneen) lempijuoma, joka on kivennäisvesi. Makean veden merivesi.
Mutta jos merisään myrskyt huojuttavat venettä liikaa, niin Siiriltä löytyy myös rauhallisempi puoli. Joskus on kiva vain heittää aivot kirjojen valloittaviin maailmoihin ja unohtaa hetkeksi maailmamme meininki. Siiriltä on myös varaa heittää kirjallisuusvinkkejä hetken rauhaa kaipaaville. Kokemus puhuu. Hyvin vakuuttavalla äänenpainolla.
MANTU
25 24 PIKKU-MANTU
MAISTERITUUTORIT
KUINKA TOIMIA KAMPUKSELLA JA SEN NODAALIALUEELLA?
Valopihan eli maantieteen käytävän tunnistat katosta roikkuvasta maapallosta ja oranssina loistavista sohvista.
Osastomme henkilökunnan tilat sijaitsevat pääasiassa viereisellä käytävällä, loput keskustassa Porthaniassa. Hengenheimolaisesi maantieteen opiskelijat löydät todennäköisimmin Physicumin valopihan legendaarisilta sohvilta tai ahertamasta viereisistä GIS-luokista.
Yksinäisyyden yllättäessä opiskelutovereita voi bongata myös kampuksen kahdesta opiskelijaravintolasta, geologien kanssa jaetusta opiskelijahuone Supasta tai Kumpulan kampuskirjastosta.
Physicum on Kumpulan kampuksen päärakennus, ja siellä majailevat mantsalaiset, geologit ja fyysikot. Aulasta löydät kahvilan, vessat, naulakot, säilytyslokerot ja vahtimestarin kopin. Aulasta voit jatkaa matkaasi Kumpulan kampuskirjastoon, kakkosker-
roksen opiskelijaneuvontaan, yhdyskäytävää pitkin Exactumiin ja sen Unicafeen tai mantsalaisten valtaamalle valopihalle.
Valopiha ja sohvat: Valopihan löydät Physicumista heti sisäänkäyntiä vastapäätä. Tämä käytävä on mantsalaisten yleinen notkumismesta, josta löydät myös kaikille tutut oranssit sohvat. Paikka tunnetaan kuuluisana opiskelijoiden saamattomuuden ja tekemättömyyden keskuksena, jossa voi jäädä suustaan kiinni useiksi tunneiksi. Sohvilta löydät lähes aina kellonajasta riippumatta jonkun mantsalaisen "opiskelemassa".
Käytävän perällä sijaitsee keittiö, josta saa teetä ja kahvia opiskelijaedulliseen hintaan – muistathan kuitenkin aina itse tiskata kuppisi! Keittiöstä löytyy myös mikro ja jääkaappi. Viihtyisyyttä lisäämässä sohvilta löytyy myös päivän Hesari, uusin Mantu ja maantiedeaiheisia julkaisuja.
27 26 PIKKU-MANTU
Kirjasto
Hissi Physicumin pääsisäänkäynti Chemicum Kahvila Valopiha Kivipiha Vahtimestari WC:t Yhdyskäytävä Exactumiin D101 Toinen sisäänkäynti VR Opintotoimisto
Sohvat Suppa Henkilökunnan työhuoneet GIS-labrat Inva-WC VR 27
2. kerros
KUMPULAN KAMPUS
Valopihan tummilla sohvilla on myös lounasaikaan (ja miksei muulloinkin) tapana visailla, joten muistahan esitellä nippelitietosi vanhuksille! Jos tarvitset opiskelujen väliin taukoa, päästä sisäinen lapsesi valloilleen ja leiki hetki valopihan hiekkalaatikolla.
VR-mökki: Keskelle valopihaa ilmestynyt puinen VR-mökki yhdistää työn ja huvin. Täällä voit tutustua kolmiulotteisiin maantieteellisiin aineistoihin, laittaa aivot narikkaan ja pelata erilaisia VR-pelejä tai matkata maailman ympäri google earthissa!
Kivipiha: Valopihan viereinen käytävä, josta vain puuttuu kaikki valopihan parhaimmat puolet kuten sohvat, työpöydät ja viihtyisyys. Kivipihalla kuitenkin sijaitsee nimensä mukaisesti hieno Suomen kivikartta, kannattaa käydä ihailemassa! Käytävältä löydät myös mantsalaisten ja geologien yhteisen opiskelijahuone Supan.
Suppa: Maantieteilijöiden ja geologien virallinen opiskelijahuone, joka sijaitsee kivipihalla luokassa D110. Luokka on varustettu pöydällä, sohvilla ja ajoittain siellä nukkuvilla opiskelijoilla. Mikäli valopihalla on liian kova hälinä, on rauhallinen suppa oivallinen vaihtoehto opiskelulle ja ryhmätöille.
Henkilökunnan käytävä: Valopihan mustien visailusohvien vierestä löytyvä ovi vie sinut maantieteen henkilökunnan reviirille. Käytävän toisen päädyn ovea vastapäätä sijaitsee osaston ilmoitustaulu, josta voi yrittää löytää (ikivanhoja) tenttituloksia. Käytävältä löydät niin opintoneuvojamme kuin luonnonmaantieteen professorit. Osa henkilökunnastamme majailee Porthaniassa, mutta käyvät säännöllisesti Kumpulassa.
Henkilökunnalla on omat vastaanottoaikansa, kannattaa tsekata etukäteen maantieteen osaston nettisivuilta! Vaikka henkilökunta tuntuisi pelottavalta, ovat hekin täysin tavallisia ja äärimmäisen mukavia ihmisiä – kannattaa siis mennä juttelemaan pien-
istäkin mieltä askarruttavista asioista!
GIS-labra: Valopihalla sijaitsevat GIS-labrat A111 ‒ A114 ovat kovan työn ja kofeiinin tyyssijoja. Nämä luokat ovat suuressa kulutuksessa ja kellonajasta riippumatta ahkeria mantsalaisia täynnä. Jos vapaita tietokoneita liikenee, voi näillä tietokoneilla saada ihmeitä aikaan ‒ näistä luokista nimittäin löytyvät kampuksen ainoat kaksiruutuiset tietokoneet.
GIS-labra ei ole virallisesti hiljainen työtila, mutta suo silti muillekin työrauha.
Luentosali: Luentoja pidetään enimmäkseen Physicumin suuressa auditoriossa D101, johon pääset tutustumaan jo heti ensimmäisillä luennoilla. Myös tenttipäivien annista pääset nauttimaan juuri tässä tilassa. Toinen, mutta hieman pienempi luentosali E204 löytyy kakkoskerroksesta aulan vessojen yläpuolelta. Myös Exactumin B123 tulee varmasti pian tutuksi.
Tenteistä puheen ollen...: Tenttejä voi olla runsaasti, mutta ei kannata stressata. Tentissä kannattaa aina käydä, sillä tehtävät saattavat yllättää helppoudellaan. Uusintamahdollisuuksia on useita ja vastausaikaa vaikka muille jakaa. Muista ottaa mukaan opiskelijakortti/henkilöllisyystodistus, kynä, kumi, viivoitin ja miksei evästäkin (kunhan eväissä ei ole mitään tekstiä).
Vastauspaperiin merkitset nimen ja opiskelijanumeron. Kurssitentit painottuvat lähes aina periodin kahteen viimeiseen viikkoon. Näiden kurssitenttipäivien lisäksi järjestetään kerran kuussa verkkotenttipäivä ja yleinen tenttipäivä. Yhä useampia tenttejä voi myös tenttiä valitsemanaan ajankohtana Tenttiakvaariossa eli Examinariumissa. Muistathan, että jos ilmoittaudut tenttiin, sinne on myös mentävä (tai muistettava perua).
Kampuksen muissa osissa
Kirjasto: Kumpulan tiedekirjaston sisäänkäynti sijaitsee Physicumin ensimmäisessä kerroksessa kahvilan vieressä. Kirjasto on erittäin viihtyisä paikka tehdä koulutöitä; siellä on paljon hyviä lukupaikkoja, tietokoneita ja ryhmätyötiloja.
Kirjaston ryhmätyötilojen varaus onnistuu näppärästi jokaisen omasta sähköisestä Office365-kalenterista. Kirjastosta löytyy kurssikirjojen lisäksi myös aikakausilehtiä ja muita mielenkiintoisia kirjoja. Mikäli janoat vielä eksoottisempia niteitä, löytyy niitä mm. keskustan Kaisa-kirjastosta tai Viikistä. Muistathan olla kirjastossa hiljaa kuin hiiri.
Ruokala: Opiskelijan ruokahuollosta vastaa Unicafe. Suurimmat tilat ja valikoimat ovat A.I. Virtasen aukion toisella puolella sijaitsevassa Chemicumin ruokalassa. Myös Exactumin puolella on ruokala. Opiskelija-alennuksen ateriasta saat näyttämällä läsnäolotodistusta tai elektronista tai fyysistä opiskelijakorttia.
Huomaathan, että lämmintä ruokaa on saatavilla kahdessa eri hintaluokassa: edullisesti ja maukkaasti. Erityisruokavaliot on yleensä huomioitu hyvin, mutta välillä saatat joutua pyytämään esim. gluteenittoman vaihtoehdon kassalta. Physicumin aulasta taas löydät kahvilan, josta voit ammentaa patonkeja, panineja, salaatteja, pullaa, jogurttia, hedelmiä ja vaikka mitä opiskelija-alennuksella. Lisää tietoa löydät osoitteesta www.unicafe.fi.
UniSport: Unisportin löydät Kumpulan kampuksen vierestä, toiselta puolelta tietä Physicumia. Unisportin hinnat ovat erittäin opiskelijaystävälliset, ja tarjolla on jokaiselle sopivia matalan kynnyksen aktiviteetteja! On spinningiä, afrotanssia, bodypumppia, palloilupelejä, hierontaa ja jopa juoksukursseja. Täällä voit liikkua myös MaOn
Reippailijoiden omilla liikuntavuoroilla monestikin viikossa. Unisporteja voit löytää Kumpulan lisäksi keskustasta, Töölöstä, Meilahdesta ja Otaniemestä. Huhujen mukaan kuntosalilta voit mantsalaisten lisäksi bongata maantieteen professoreita treenailemassa.
Kampuksen ympäristö
Oljenkorsi: Laajalla ja laadukkaalla juomatarjonnalla varustettu anniskelualue on vakiintunut Kumpulan kampuksen opiskelijoiden vakiopaikaksi. Löydät tiesi tänne kaveriporukalla vaikkapa tentin jälkeen suunnistamalla kampukselta kohti koillista vain parin minuutin verran. Täällä voit perjantaisin bongata vanhempia opiskelijoita ja henkilökuntaakin!
Arabian kauppakeskus: Täältä löydät kampusta lähimpänä sijaitsevat ruokakaupat, apteekin ja Alkon. Tarjolla on myös pari ravintolaa ja erikoisliikettä. Sijaitsee kampuksen itäpuolella alhaalla Hämeentien varressa, kätevästi aivan bussi- ja raitiovaunupysäkkien vieressä.
Kumpulanlaakso: Mitä ihanin puistoalue aivan kampuksen vieressä! Kumpulanlaakso on täydellinen esimerkiksi mukavaan ulko-opiskeluun tai hengailuun. Laaksosta voit myös spotata mantsalaisia juhlimassa ja pelaamassa flankya!
Musta Härkä: Mantsalaisten ja monien muiden Kumpulalaisten sielunkoti, joka löytyy Mäkelänkadulta Vallilasta. Tästä kotoisasta ja vauhdikkaasta baarista löytyy tanssilattia, karaoke ja kaikkea muuta baariin kuuluvaa. Härästä voit myös tilata mitä maukkaimpia gurmee annoksia. Härkä on jo pitkään ollut mantsalaisten perinnebaari. Voit siis taatusti löytää sieltä kanssaopiskelijoita bilettämässä tai lukemassa tuopillisen kera!
28 PIKKU-MANTU 29
FUKSIN VUOSI
Laita päivämäärät jo nyt kalenteriin! Tulossa on kaikenlaista upeaa ohjelmaa sitseistä mökkeilyyn, unohtamatta opiskelijoiden yhteisiä riemukkaita karkeloita laskiaista ja vappua! (Päivämääriin saattaa tulla muutoksia)
Muita tärkeitä paikkoja Helsingissä
Uusi ylioppilastalo: (Mannerheimintie 5) Uudella ylioppilastalolla sijaitsee esimerkiksi HYYn keskustoimisto, kokoustiloja, osakuntatiloja sekä kaikille takuuvarmasti syksyn aikana tutuksi tuleva perinteikäs Alina-sali, joka on lähes kaiken mantsan juhlahumun näyttämö. Mantsan bileisiin ovat kaikki tervetulleita ja maolaiset ovat tunnetusti kovia bilettäjiä, joten älä huoli, ettet saisi bileseuraa vaikkapa aamuun asti!
Leppätalo: (Leppäsuonkatu 11) Kolmantena ylioppilastalona toimiva Leppätalo, eli Leppis tai viralliselta nimeltään Domus Gaudium. Täällä sijaitsee iki-ihana Matlu-klusteri. Klusteri eli tuttavallisemmin Klusse (myös nimet Christina Regina, Ilotalo ja Bmur saattavat vilahtaa puheessa) on tiedekuntamme opiskelijoiden yhteinen kerhohuone, joka on kaikkien kumpulalaisten place-to-be jatkojen ja etenkin jatkojen jatkojen kannalta. Muista kuitenkin totella sääntöjä ja varo, ettet suututa Matlun maskottia, Urho-karhua! Lisäksi Leppiksellä sijaitsee Sivistyksen kattosauna, jossa mantsalaiset ovat ahkerasti saunoneet.
Kaisa-kirjasto: (Fabianinkatu 30) Kaisa-talo ja oppimiskeskus Aleksandria sijaitsevat keskustakampuksella Helsingin yliopiston metroaseman kupeessa. Kaisassa on paljon rauhallisia tiloja opiskeluun ja muutamia ryhmätyötiloja, joihin pääsee ennakkovarauksella tekemään hommia. Aivan vieressä sijaitsee oppimiskeskus Aleksandria, joka on täytetty tietokoneilla, joista löytyy myös mantsalaisten käyttämät tärkeimmät paikkaieto-ohjelmat.
Porthania: (Yliopistonkatu 3) Keskustan kohtaamispaikka. Uudistuksen myötä osa maantieteen osaston työntekijöistä siirsi työpisteensä keskustan tiloihin ja loi meille opiskelijoille sohvat keskustaan. Älä kuitenkaan huoli, sillä professorimme tykkäävät pendelöidä, joten pääset heitä tapaamaan säännöllisesti Kumpulassakin. Geoportin nimeä kantava tila sijaitsee Porthaniassa kolmannessa kerroksessa. Kannattaakin ehdottomasti käydä tutustumassa paikkaan varsinkin, jos tulevaisuudessa keskustakampuksen opintotarjonta kiinnostaa.
Tiedekulma: (Yliopistonkatu 4) Akateeminen keskittymä, jonka löydät aivan Porthaniaa vastapäätä. Tiedekulmassa on paljon avointa opiskelutilaa, kahvila sekä Think Companyn tilat. Täällä voit opiskella yksin tai ryhmässä aamusta iltaan ja piipahtaa myös ylläpitämässä hyvinvointiasi Unisportilla Tiedekulman kellarikerroksissa. Tiedekulmassa sijaitsee myös Tiedekulma Shop, josta voi ostaa muun muassa yliopiston logoilla varustettua merchiä.
LUKUVUOSI 2023–2024
Intensiivijakso 28.8. – 3.9.
Orientoivan viikon ohjelma löytyy erikseen lehden alusta.
1. opetusperiodi 4.9. – 22.10.
8.9. MaO:n tutustumisbileet
23.9. Fuksiaiset
28.9. Fuksiseikkailu
29.9. – 1.10. Fuksimökki
4.10. Limeksen appro
5.10. MaO-Vasara fuksisitsit
12.10. Hämeenkadun appro
Tentti- ja lukuviikko 23.10.–29.10.
2. opetusperiodi 30.10.–17.12.
4. – 6.11. KJYR eli Kumpulan Järjestöjen Yhteinen Risteily
17.11. Maantieteen laitoksen 130v. juhla
26.11. MaO:n pikkujoulut
Tentti- ja lukuviikko 18.12.–23.12.
JOULULOMA
Intensiivijakso 2.1. – 14.1.
3. opetusperiodi 15.1.–3.3.
Haalarikastajaiset tammikuussa
Laskiainen
Haalarimerkkiompelu
Tentti- ja lukuviikko 4.3.–10.3.
4. opetusperiodi 11.3.–5.5. (pääsiäistauko 28.3.- 3.4.)
Vappu
Tentti- ja lukuviikko 6.5.–12.5.
Lammin kenttäkurssi toukokuun puolessa välissä
KESÄLOMA
Ensimmäisenä opintovuotena suosittelemme käymään maantieteen perus- ja aineopintoja alla olevan listauksen mukaisesti. Maantieteen opintojen kandivaiheessa ei valita erikoistumislinjaa. Kaikille kuuluu pakollisiin opintoihin niin ihmismaantiedettä, luonnonmaantiedettä kuin geoinformatiikkaakin. Pakollisten kurssien jälkeen voi valita kursseja mielenkiinnon mukaan, ja näin painottaa omia opintojaan tiettyyn suuntaukseen. Tuutorit ja henkilökunta auttavat ensimmäisten kurssi-ilmoittautumisten kanssa, ei siis hätää jos kaikki tuntuu vielä hämmentävältä!
1. opetusperiodi
MAA-101 Maantiede tieteenalana, 5 op MAA-102 Luonnonjärjestelmät maantieteessä, 5 op MAA-104 Johdatus geoinformatiikkaan maantieteessä, 5 op
2. opetusperiodi
MAA-103 Yhteiskunnat ja kaupungit maantieteessä, 5 op tai MAA-106 Introduktion till samhällsgeografi, 5 op MAA-105 Globaalit tutkimuskysymykset maantieteessä, 5 op tai MAA-107 Geografiska perspektiv på hållbarhet och risker i miljön och samhället, 5 op MAA-201 Tiedon esittäminen maantieteessä, 5 op
3. opetusperiodi
MAA-202 Geoinformatiikan menetelmät 1, 5 op MAA-203 Johdatus maantieteen menetelmiin, 5 op Jokin haluamasi kurssi esim. kirjatentit, kielikurssit, mantsan tai muiden alojen valinnaisia
4. opetusperiodi
MAA-204 Maantieteen tutkimusprojektikurssi, 5 op Jokin haluamasi kurssi esim. kirjatentit, kielikurssit, mantsan tai muiden alojen valinnaisia
5. Intensiiviperiodi
MAA-205 Maantieteen kenttäkurssi, 5 op Lisäksi esim.
DIGI-100A Opiskelijan digitaidot, 2 op DIGI-100B Opiskelijan digitaidot: syventävät taidot, 1 op MAA-401A Akateemiset taidot: HowULearn, opiskelutaidot ja henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), 1 op.
31 30 PIKKU-MANTU 30 PIKKU-MANTU
MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA?
Tätä kysymystä tuputetaan sinulle joka ikisissä sukujuhlissa ja kissanristiäisissä, kun ylpeydellä ilmoitat opiskelevasi maantiedettä Helsingin Yliopistossa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulet myös samaisen kysymyksen itse itsellesi esittämään monen monituista kertaa tulevien akateemisten vuosiesi aikana.
Tulevaisuuden hahmottaminen voi olla vaikeaa, sillä epävarmuus on olennainen osa akateemista vapautta. Yliopistolla kukaan ei iske sinulle lukujärjestystä kouraan ja kysele pakollisten kurssisuoritusten perään – olet itse oman koulutuksesi rehtori ja opinto-ohjaaja. Oppilaitoksemme ei valmista meitä suoraan ammattiin, vaan maisterin arvonimi merkitsee pikemminkin laajoja valmiuksia, avoimia ovia ja avaran tieteellisen maailmankuvan omaksumista.
Avainasemassa valinnaiset opintokokonaisuudet
Opiskeltavana aineena maantieteen erikoispiirre on sen monipuolisuus: mantsa liittyy kaikkeen ja mistä tahansa voi tehdä maantiedettä. Tutkintoon kuuluukin liittää opintoja mantsan lisäksi muilta tieteenaloilta, ja mantsalaisia löytyy lukemasta muita aineita ympäri ämpäri, lähes kaikilta yliopiston kampuksilta ja myös muista yliopistoista, kuten Aallosta. Sivuaineinakin tunnetut valinnaiset opintokokonaisuudet voit valita lähes täysin oman kiin-
nostuksesi mukaan: kaikenlaiset aineet biologiasta ja geologiasta yhdyskuntasuunnitteluun ja taloustieteeseen sopivat hyvin maantieteen kanssa yhteen. Jotkut seikkailunhaluiset ovat suunnanneet jopa taiteellisten opintojen ja humanismin ääreen. Vain luovuus ja kurssitarjonta ovat rajana! Voit tarkentaa suuntaustasi maantieteen sisälläkin painottamalla sinua kiinnostavia aiheita kurssivalinnoissasi, mutta valinnaiset opintokokonaisuudet ovat ne, jotka todella tekevät tutkinnostasi itsesi näköisen. Monipuoliset tutkintokokonaisuudet ovat johdatelleet mantsalaisia vaikka minne, aina luomutilojen pelloilta sanomalehtien toimituksiin. Elinkeinoelämän saralla mahdollisia nimikkeitä ovat mm. toimitusjohtaja, yrittäjä, projektipäällikkö ja ulkoasiainsihteeri – onpa joku päätynyt eduskuntaankin asti.
Pulpetin toiselle puolen
Opettajan ammatti on ”varma työpaikka” mantsalaisille, eikä lainkaan huono sellainen. He, jotka haikailevat takaisin karttakepin ja liitutaulun maailmaan, hakevat vauhtia valitsemalleen polulleen yleensä kasvatustieteistä ja biologiasta. Myös historia tai yhteiskuntaoppi ovat toiseksi opetettavaksi aineiksi käypiä vaihtoehtoja. Eri oppilaitokset tarjoavat opettajilleen jatkuvasti yhä enemmän myös kansainvälisyys- ja ympäristökasvatustyötä.
Loppuelämä yliopistossa
Tulenpalavasti yliopistoelämään rakastuvat voivat hakeutua tänne töihin. Nämä ihmiset tunnistaa arvokkaan kuuloisista titteleistä, kuten amanuenssi,
dekaani tai kansleri. Osaston suojissa ahertavana tutkijana voi syventyä vaikkapa ilmastonmuutokseen, dyyneihin, pandemioihin tai kaupunkirakenteeseen - melkeinpä siis mihin tahansa maan ja taivaan väliltä.
Tulevaisuuden kova sana: GIS
Viimeistään fuksivuoden aikana näiden kolmen maagisen kirjaimen merkitys tulee avautumaan pimeimmässäkin tynnyrissä asuneelle opiskelijalle. Jo nyt GIS mielletään monessa paikassa synonyyminä maantieteelle, joten paikkatiedon hallitseminen on modernille maantieteilijälle jos ei pakollista, niin ainakin suureksi hyödyksi. Paikkatietoa hyödyntävät kaikki ja kaikkialla aina kasvipeiteseurannasta logistiikkaan ja sosiaalisen median sovelluksiin. GIS-ohjelmien käyttäjät ja paikkatietogurut tulevat viipottamaan kesätyöhakujen ohituskaistalla, joten ole hereillä harjoituskursseilla! Myös harjoituskurssien saldo riittää hurmaamaan työnantajan jos toisenkin, jos täysipäiväinen guruilu ei tunnukaan omalta.
Älä stressaa vielä...
...äläkä vielä moneen vuoteen! Vaikka löisitkin tulevaisuutesi lukkoon, ehdit varmasti muuttaa mieltäsi vielä moneen otteeseen ennen opintojen päättymistä. Maantieteilijät ovat aina pääasiassa työllistyneet hyvin, joten kyllä sinäkin jostain saat leipärahasi revittyä. Tärkeintä on olla avarakatseinen, avoin kaikelle uudelle, ennakkoluuloton sekä syventyä teemoihin, jotka todella tuntuvat mielenkiintoisilta juuri Sinulle.
33 32 PIKKU-MANTU
32 PIKKU-MANTU 32 PIKKU-MANTU 33
AINEJÄRJESTÖMME
MAANTIETEEN OPISKELIJAT RY
In english: Geography Student Association of the University of Helsinki
På svenska: Geografistuderande vid Helsingfors universitet
Yliopistossamonella oppiaineella tuppaa olemaan oma ainejärjestönsä, joten tietysti myös meillä mantsalaisilla on omamme! Ainejärjestömme kantaa nimeä Maantieteen Opiskelijat ry eli tuttavallisemmin MaO. Ainejärjestön tärkeimpiin tehtäviin kuuluu huolehtia opiskelijoiden hyvinvoinnista ja eduista sekä organisoida kaikenlaista toimintaa, kuten tuutorointia, ja tarjota kaikille jäsenilleen vapaa-ajan vietettä. MaO:n jäseniksi voivat liittyä kaikki Helsingin yliopistossa geotieteiden ja maantieteen osastolla pää- tai sivuainettaan lukevat opiskelijat. Opiskelijoiden eduista pidetään huolta ottamalla kantaa ajankohtaisiin opiskelijoita koskeviin asioihin ja pitämällä tiivistä yhteyttä osaston ja tiedekunnan päättäviin elimiin. Opiskelijan arjessa MaO:n toiminta näkyy kuitenkin eniten tapahtumien muodossa. MaO järjestää liikuntatapahtumia, bileitä, retkiä, herkkutarjoiluja, kulttuuritapahtumia sekä paljon muuta. Kaiken tämän lisäksi MaO tarjoaa aina avoimesta keittiöstään jäsenilleen erittäin huokeahintaista kahvia ja teetä. Vinkki vitonen –seuraa MaO:a Instagramissa @maantieteenopiskelijatry ja jaa mantsa-aiheiset kuvasi hashtagilla #mantsaonkivaa.
Joka talvi MaO:lle valitaan uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat merkittävimpien aktiivivirkojen haltijat, kuten puheenjohtaja, taloudenhoitaja ja sihteeri. Kaksi kertaa kuukaudessa hallitus kokoontuu pyöreän (tai muun muotoisen) pöydän ääreen puimaan MaO:n asioita puheenjohtajan johdolla. Kokouksissa käydään läpi muun muassa menneitä ja tulevia tapahtumia,
ainejärjestöllemme lähetettyä palautetta sekä toiminnan kehitysideoita. Ilman hallituslaisten pyörittämiä kokouksia MaO ei pysyisi kasassa, sillä kokouksissa kontrolloidaan sitä, että homma toimii. Kokoukset ovat kaikille avoimia ja kaikilla on (etu) oikeus osallistua kokouksessa käytävään keskusteluun ja tuoda esille mielipiteensä. Lopullinen päätösvalta on kuitenkin viime kädessä hallituksella.
Hallituslaisten lisäksi MaO:n hommia hoitaa liuta muitakin aktiiveja. MaO:n aktiivivirkoja ovat mm. IT-vastaava, retkivastaava, ainejärjestölehtemme Mantun päätoimittaja, kansainvälisyysvastaava sekä kulttuurivastaava. Aktiivijoukon ansiosta tapahtumat saadaan toteutettua ja yllä pysyy hyvä tekemisen meininki. Kaikki mantsalaiset voivat hakea hallitus- ja aktiivivirkoihin vuosikurssista tai aikaisemmasta kokemuksesta riippumatta. MaO:n toimintaan mukaan lähteminen onkin loistava tapa tutustua kanssaopiskelijoihin ja päästä vaikuttamaan ainejärjestömme tulevaisuuteen. Tervetuloa mukaan!
PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
Tervehdys, uusi mantsan fuksi!
Lämmöllä toivotan sinut, uusi opiskelija, tervetulleeksi mantsayhteisöömme! Onnittelut siitä, että kova työsi palkittiin ja pääsit yliopistoon – teit myös erinomaisen alavalinnan, sillä maantiede alana sekä porukkamme yhteisönä takaavat varmasti unohtumattomat vuodet osana akateemista maailmaa! Toivon, että voit nauttia ajastasi opiskelijaelämän pyörteissä, sillä tämä on ainutlaatuinen vaihe elämässäsi.
Maantieteen opiskelijat ry, lyhenteeltään MaO, on meidän kaikkien Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijoiden oma ainejärjestö, joka huolehtii meidän etumme ajamisesta sekä antaa tukea ja turvaa opintoihin liittyvissä asioissa. Me MaO:ssa huolehdimme myös, että maantieteen opiskelijoiden sosiaalinen elämä on rikasta ja monipuolista ja että sinä, fuksi, saat hyvät lähtökohdat ystävystymiseen ja verkostoitumiseen kanssaopiskelijoiden ja muiden alojen opiskelijoiden kanssa. Voit olla varma siitä, että erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja riittää, eikä samanhenkisten ihmisten löytäminen tule olemaan ainejärjestömme jäsenenä sinulle ongelma. Myös muualla Helsingin yliopistossa on paljon erilaisia järjestöjä, osakuntia, valiokuntia ja kerhoja, joten jokainen löytää kyllä oman paikkansa, kun säilyttää avoimen ja uteliaan mielen!
Opiskelujeni varrella olen kokenut MaO:n kanssa ikimuistoisia hetkiä aina lounasvisoista ulkomaanmatkoihin, mutta ennen kaikkea olen tutustunut
suureen joukkoon ihania, viisaita, hauskoja ja uteliaita maantieteilijöitä. Kannustankin ihan jokaista lähtemään rohkeasti mukaan kaikkeen, mitä MaOlla on tarjota – kaikkien tapahtumiemme tarkoitus on järjestää osallistujilleen mainioita hetkiä ja mahdollisuuksia uusiin ihmisiin tutustumiseen sekä luoda muisteltavaa keinutuoliin! Tule siis avoimin mielin mukaan ainejärjestön kokouksiin, Reippailijoiden liikuntavuoroille, lukuisiin fuksitapahtumiin, peli-iltoihin, kirjakerhoon, EGEA:n matkoille, retkille ja Sohville visailemaan ja hengailemaan.
Yliopistoelämän aloittaminen saattaa tuntua jännittävältä, mutta voin luvata, että mantsan vanhemmat opiskelijat, Vanhukset, ottavat uudet fuksit avosylin vastaan ja tarjoavat vertaistukea, kun sitä eniten tarvitset. MaO:n upea hallitus, mahtavat aktiivit ja ihana tuutorijoukkomme ovat tietenkin myös apunasi epäröinnin hetkillä. Kysy rohkeasti apua aina, kun sitä tarvitset!
Vielä kerran isolla t:llä Tervetuloa osaksi hauskaa, ajattelevaista ja lämminhenkistä mantsajoukkoamme. Odotan innolla tapaamistamme!
Innoissani hauskoja hetkiä ja uusia ajatuksia odottaen,
Sarianna, MaO ry:n puheenjohtaja 2023
35
34 PIKKU-MANTU
35
HALLITUKSEN ESITTELY
37 36 PIKKU-MANTU
HALLITUS 2021
SARIANNA WALDÉN PUHEENJOHTAJA
ROSA SELENIUS
VARAPUHEENJOHTAJA
Moikka fuksit ja tervetuloa mantsalle, ootte tehneet hyvän valinnan! Mun nimi on Rosa ja oon tän vuoden hallituksen varapuheenjohtaja ja alotan kolmannen vuoden mantsalla. Maantieteilijälle tyypilliseen tapaan mantsassa kiinnostaa monenlainen, mutta etenkin ihmismaantieteen yhteiskunnalliset teemat ovat lähellä sydäntä.
Vpj:nä mun hommiin kuuluu ainejärjestön virallinen viestintä, pj:n avustaminen ja muu yleinen jeesailu siellä, missä milloinkin on tarvetta. Muhun voi ottaa tosi matalalla kynnyksellä yhteyttä, autan aina mielelläni!
TATU JENTZE
Hei
ihana fuksi, paljon onnea opiskelupaikastasi ja tervetuloa ihan parhaaseen ainejärjestöön! Oon Sarianna, meidän puheenjohtaja tänä vuonna ja opiskelen ihmismaantiedettä kohta neljättä vuotta. :)
Moi
Puheenjohtajana huolehdin viime kädessä siitä, että ainejärjestön toiminta pysyy kasassa, ja että asiat hoituu ajallaan. Teen esityslistat kokouksiin ja puheenjohdan ne, sekä pidän yhteyttä aktiiveihin ja huolehdin siitä, että aktiivitoiminta pysyy mahdollisimman mukavana eikä kuormita ketään liikaa. Mantsayhteisö on täydellinen paikka hengailla ja kasvaa ihmisenä, luoda uusia ystävyyssuhteita ja vaikka kokeilla matalalla kynnyksellä omia siipiään järjestötoimijana! Kannustankin ehdottomasti olemaan alusta asti mukana ainejärjestön toiminnassa, mutta ei hätää — myöhemminkin ehtii mukaan! Lämpimästi tervetuloa mukaan tapahtumiin ja kokouksiin, ja vielä kerran suuret onnittelut hyvästä päätöksestäsi
SIIRI LAIHO
Moikka fuksit! Mun nimi on Siiri kuten kuvastakin jo näkyy ja oon tokan vuoden mantsalainen. MaO:ssa mä toimin taloudenhoitajana, eli makselen laskuja ja teen muita rahahommia. Sen lisäksi mä oon myös 1/3 keittiömestareista, jonka ansiosta pääsenkin aina järkkäilemään kaikenlaisiin tapahtumiin eväitä. Mantsalla mä oon eniten kiinnostunut ihmismantsasta, mutta ihan täysin selkeetä suuntaa mun opinnoilla ei vielä ole. Näkyillään sohvilla ja tapahtumissa! Viettäkää ihan paras fuksivuosi ja ottakaa kaikki siitä irti! <3
sinä onnekas fuksi! Olen Tatu; tokan vuoden mantsalainen! Olen yksi sun tuutoreistasi, mutta toimin lisäksi MaO:n hallituksen sihteerinä. Mun tehtäviin kuuluu siis pöytäkirjojen skriivaaminen ja niiden toimittaminen allekirjoitettuna MaO:n nettisivuille --> käy kattoo nopee maantieteenopiskelijat.fi. Tiedotan myös ainejärjestön aktiiveja kokouksissa sovituista tehtävistä, sekä vastuista facebookissa.
Sihteerinä tiedän pakostakin ainejärjestön toiminnasta, sekä tulevista tapahtumista vaikka ja mitä, eli jos mikä tahansa asia askarruttaa, niin älä pelkää ottaa muhun yhteyttä! Opiskelijana mua kiinnostaa eniten ihmismaantieteen teemat, mutta mantsalle hain kokonaisvaltaisen näkökulman saadakseni. Olen siis akateemisesti kaikelle avoin. Toivotan teille upeeta fuksivuotta! En malta odottaa, että tutustutaan :)
39 38 PIKKU-MANTU
38 PIKKU-MANTU
MESTARI
TALOUDENHOITAJA/KEITTIÖ
SIHTEERI 39
JOONA KORHONEN
NELLI VASSE
OPINTOVASTAAVA
Moro!
Mä oon Joona, kolmatta opiskeluvuotta alotteleva mantsalainen ja meidän ainejärjestön hallituksen jäsen. Hallituksessa hoitelen tänä vuonna tilamestarin virkaa. Meitä tilamestareita on yhteensä neljä ja porukalla me vastataan mm. tapahtumien järkkäilyistä ja niiden virvoketarjonnasta. Pidetään myös hallussa MaO:n kallisarvoisinta omaisuutta, eli virvokekaapin avainta ja järjestölippuja. Mikäli näet jonkun heiluttelevan MaO:n lippua jossakin tapahtumassa, niin se on todennäköisesti meikäläinen tai joku meidän suurenmoisesta tilamestarikvartetista. Toivottavasti törmäillään menoissa ja meiningeissä tulevan syksyn aikana!
Heippa
uudet fuksit ja tervetuloa mantsalle!
Oon Nelli ja aloitan nyt syksyllä mantsan maisteriopinnot eli oon neljännen vuoden opiskelija. Opinnoissani oon keskittynyt ihmis- ja kaupunkimantsaan, ja etenkin kaupunkien kehitys, kestävyys ja sisäinen eriarvoisuus kiinnostaa.
Toimin meidän opintovastaavana, eli mun tehtävänä on huolehtia edunvalvonnasta ja järjestää opintoihin liittyviä tilaisuuksia kuten opintokokonaisuusinfo ja opintopalautteen purkutilaisuus. Tän lisäksi oon yksi mantsan johtoryhmän opiskelijaedustajista, joten tätäkin kautta opiskelijoiden palaute kulkeutuu henkilökunnan korviin!
Moikka fuksit! Mä oon Benkku ja alotan nyt toisen vuoden mantsalla. Mantsan suhteen oon aika kaikkiruokanen ja oma suunta onkin vielä hakusessa. Suosittelen myös jokaiselle teistä etsimään omia kiinnostuksen kohteita rauhassa. Opiskelijaelämä on monille sitä elämän parasta aikaa, joten tutkikaa ja ihmetelkää rauhassa, sitä varten yliopistot ovat.
Hallituksessa toimin huvipäälikkönä eli oon yks niistä tyypeistä jotka vastaa meidän tapahtumien järjestämisestä. Tapahtumat on järjestöelämän suola ja voinkin suositella jokaiselle meidän tapahtumiin osallistumista tai mikäli oikein innostuu niin kurkistamaan kulissien taakse osana järjestäjäporukkaa.
Vapaa-aikana tykkään ihmetellä maailman menoa, reippailla luonnossa ja juoksennella pilli kädessä futiskentillä. Toivottavasti nähdään teidän kaikkien kanssa sohvilla ja fuksikursseilla (mulla on puolet suorittamatta). Tervetuloa maailman ihanimpaan yhteisöön <3
BENJAMIN LAMBERG
Terve kaikki fuksit ja tervetuloa mantsalle! Mä oon
Leo ja toimin hallituksessa liikuntavastaavana, minkä lisäksi olen myös yksi tuutoreista. Liikuntavastaavia on yhteensä viisi, joten päästään puuhailemaan meille kuuluvia hommia mukavasti tiiminä. Meidän vastuulle kuuluu mantsalaisten omien liikuntavuorojen pyörittäminen ja meidän oman urheilujoukkueen eli Reippailijoiden toiminnan ylläpitäminen. Toivottavasti nähdään syksyllä myös paljon uusia kasvoja liikuntavuoroilla! Lisäksi kaikki yleinen liikuntaan ja miksei kaikkeen muuhunkin liittyvä hypetys on meille liikuntavastaaville lähellä sydäntä.
Vaikka opiskelen mantsalla jo kolmatta vuotta, en ole vieläkään osannut päättää mikä mua kaikista eniten kiinnostaa, joten älkää te fuksitkaan siitä vielä stressatko. Luonto on kuitenkin mulle erittäin tärkeää sen eri muodoissa ja siksi tykkäänkin mm. vaeltaa ja veneillä kesäisin. Muita aktiviteetteja mistä tykkään, on esimerkiksi sulkapallo, frisbeegolf ja kissojen rapsuttelu. Toivottavasti pääsen tutustumaan mahdollisimman moneen uuteen mantsalaiseen, joten tulkaa ihmeessä juttelemaan ja kyselemään mistä vaan!
Suosittelen ainejärjestöön liittymistä kaikille mantsalaisille ihan jo edunvalvonnan ja tiedotuksen kannalta. Bonuksena saa käydä kivoissa tapahtumissa, juoda kahvia Sohvilla ja käydä ainejärjestön kokouksissa! Tulkaa rohkeasti nykimään hihasta, jeesaan parhaani mukaan opintoasioissa sekä muussakin mantsailuun liittyvässä!
41 40 PIKKU-MANTU
TILAMESTARI 40 PIKKU-MANTU
40 PIKKU-MANTU
HUVIPÄÄLIKKÖ
41
LEO MÄKLIN LIIKUNTAMINISTERI
HETA SUUTARI TUUTORIVASTAAVA
TIA-MARIA LILJEROOS TYÖELÄMÄVASTAAVA
Moiksu!
Oon Tia-Maria tai mantsalaisten kesken Tiitu ja opiskelen mantsaa kolmatta vuotta. Oon tänä vuonna hallituksessa työelämävastaavana, eli työllistän kaikki mantsalaiset. No oikeesti se käytännössä tarkottaa, että oon meidän järjestön linkki ammattiliittoihin ja muihin työelämätoimijoihin. Kaikille en voi henkilökohtasesti töitä luvata, mutta yritys on kova. Oon järkänny kesätyökatsausta Instan puolella ja loppuvuodesta on tulossa esim. mantsan työelämäilta. Multa ja yrityssuhdevastaavilta voi tulla kyselemään työelämää koskevia juttuja. Tulkaa rohkeesti, koska tykkään ihmisistä!
Niin ja musta vielä vähän: oon sydämeltäni ihmismantsalainen ja teemoja, jotka kiinnostaa on kaupunkikehitys, ympäristöpolitiikka, yhdenvertaisuus, KAIKKI POLIITTINEN ja viimeisimpänä hurahduksena viestintä. Vapaa-ajalla mut löytää sohvilta, tapahtumista, kirjallisuuden parista, kirppareilta, joogaamasta, puhumasta outoja juttuja, nauramasta epäsopivissa tilanteissa tai kastelemasta huonekasveja.
Moi
kaikki! Mä oon Heta ja kolmannen vuoden aloittava mantsalainen. Hallituksessa toimin tuutorivastaavana, eli oon vastuussa tuutoritoiminnan koordinoimisesta ja meidän ainejärjestön ja tuutoritoiminnan välisestä yhteydestä. Tuutorivastaavan pestissä parasta on se, että pääsen tutustumaan uusiin fukseihin ja pysyn jatkuvasti perillä ainejärjestön toiminnasta.
Mantsalla mua kiinnostaa kaupunkiympäristöihin liittyvät teemat ja erityisesti kestävyyden sekä yhdenvertaisuuden näkökulmat yhdyskuntasuunnitteluun. Oon tehnyt mun sivuaineen Aallossa, jossa pääsin tutustumaan näihin teemoihin hieman mantsaa eroavasta näkökulmasta. Suosittelenkin tutustumaan laajoihin vaihtoehtoihin sivuaineissa, joiden avulla voi löytää oman juttunsa myös mantsan sisällä! Syksyllä aion kuitenkin pysytellä Kumpulassa ja olemaan teille fukseille mahdollisimman paljon läsnä, jotta voitte aina tulla juttelemaan ja kysymään mitä vaan. Ihanaa, että tuutte!
42 PIKKU-MANTU 43
MANTSALAISENA MAAILMALLA KANSAINVÄLISYYS
OPISKELUSSA
Mantsalaisena maailmalla –kansainvälisyys opiskelussa Mantsalainen on luonteeltaan globaalisti orientoitunut. Mitä kannattaa tehdä, kun wanderlust-jalka alkaa vipattaa ja haluaisit saada enemmän kansainvälisyyttä opintoihisi? No tulit juuri oikeaan paikkaan! Mantsalla on monta tapaa kansainvälistyä. Niistä suosituin ja dramaattisin on opiskelijavaihto! Vaihtoon voi lähteä missä tahansa vaiheessa opintoja (ensimmäisen vuoden jälkeen), mutta kannattaa suunnitella opintoja etukäteen ja yrittää löytää vaihdolle sopiva kohta. Lähtemällä vaihtoon pääset kokonaisvaltaisesti haastamaan itseäsi ja astumaan mukavuusalueesi ulkopuolelle. Sen lisäksi, että toisessa yliopistossa saat pääsyn kiinnostaville kursseille, vaihto avartaa maailmankuvaasi ja näyttää sinulle uusia puolia itsestäsi.
Vaihdon ajalta luodut muistot voivat olla unohtumattomia ja opiskelijavaihto kokemuksena
tarjoaa työelämässäkin arvostet-
tuja taitoja: vaihtuviin ympäristöihin mukautuminen, erilaisten ihmisten kohtaaminen, kielen oppiminen… lista jatkuu!
Opiskelijavaihtoa pidetään usein tärkeänä mantsalaisten riittinä.
Tuletkin usein kuulemaan Physicumin käytävillä seuraavanlaisen
keskustelun: ”ajattelitko lähteä
vaihtoon” ”minne?” ”milloin?”
”ah, kui siistiä!”. Opiskelijavaihto on oiva tapa kansainvälistyä
omissa opinnoissa, mutta se ei
todellakaan ole ainoa vaihtoehto. Kansainvälistä vivahdetta saa lisättyä opintoihin pysymällä ihan Suomessakin! Meillä on suuri kunnia ja etuoikeus toivottaa tervetulleiksi yliopistollemme ja kaupunkiimme vuosittain useita vaihto-opiskelijoita eri puolilta maailmaa. MaO:ssa pyrimme näyttämään heille parhaimmat puolet suomalaisesta yliopistoelämästä, mutta heilläkin voi olla meille uusia ja arvokkaita oppeja muista kulttuureista, kielistä, tai vaikkapa opiskelutavoista. Lähesty siis rohkeasti vaihto-opiskelijoita tai vaikka meitä kv-tuutoreita (Lucas ja Anna L.), kun törmäät meihin Physicumissa tai kaupungilla!
Osallistumalla EGEA-toimintaan saat myös kivaa kansainvälisyyden makua ja vaihtelua opintoihin! Mutta häh—mikä ihmeen EGEA? European Geography Association for Students eli tuttavallisemmin EGEA tuo yhteen maantieteen opiskelijoita eri Euroopan yliopistoista ja kaupungeista. EGEAlaiset järjestävät keskenään esimerkiksi lyhytvaihtoja, joiden aikana eurooppalaiset mantsalaiset vierailevat ja majoittuvat meillä Helsingissä tutustuen yliopistoomme. EGEA:n kautta pääsee siten myös Helsingistä vierailemaan muihin kaupunkeihin, eli kannattaa olla skarppina, kun mahdollisista lyhytvaihdoista tiedotetaan syksyllä!
Valtavasti onnea pääsystäsi mantsalle ja lämpimästi tervetuloa!
EGEA HELSINKI TERVETULOA TUTUSTUMAAN MANTSALAISIIN YMPÄRI EUROOPPAA!
EGEA (European Geography Association for students and young geographers) on koko Euroopan kattava maantieteen opiskelijoiden järjestö. EGEAn tarkoituksena on antaa maantieteen opiskelijoille mahdollisuus tutustua eri kulttuureihin, nähdä uusia paikkoja ja ennen kaikkea tavata samanhenkisiä ihmisiä sekä saada ystäviä ympäri Eurooppaa. Ennen kuin huomaatkaan, saatat löytää itsesi kanoottiretkeltä Reinillä, fondue-juhlista zürichiläiseltä kattoterassilta, tanssimasta kansantansseja pienessä serbitasavallan kylässä tai esittelemästä omia tutkimustuloksiasi tieteellisessä konferenssissa.
EGEA Helsinki on yhtenä EGEAn yli 80 jaostosta mukana yhdistämässä MaO:n jäsenet Euroopan upeimpiin ja yllättävimpiin paikkoihin. Helppo tapa lähteä mukaan toimintaamme on osallistua lyhyeen EGEA-vaihtoon, jossa vieraillaan vajaan viikon aikana toisen jaoston luona ja tutustutetaan vastaavasti sieltä saapuvia vierailijoita Helsinkiin.
Viimeisimmän parin vuoden ajan
EGEA Helsinki on osallistunut ja ollut mukana järjestämässä erilaisia etätapahtumia, ja olemme myös kartoittaneet valmiiksi tulevia vaihtokohteita. Keväällä 2022 mantsalaisiamme kävi vierailuilla Zagrebissa sekä Zürichissä. Vaihtojen lisäksi EGEAssa järjestetään paljon muitakin tapahtumia, kuten vaellusviikko Transilvanian Karpaateilla. Lukuvuosi huipentuu neljään aluekongressiin ja suureen vuosikongressiin, joissa noin 100-200 maantieteen opiskelijaa eri puolilta Eurooppaa kokoontuu yhteen verkostoitumaan, oppimaan uutta ja pitämään hauskaa.
Lisätietoa vuoden tapahtumista saat liittymällä EGEA Helsingin Facebook-ryhmään, EGEA Helsinki. Tule juttelemaan rohkeasti, pidä korvat auki ja lähde kokemaan maantiedettä kanssamme tutkimusmatkalle Eurooppaan!
MaOn EGEA-vastaavat
EGEA Helsinki
44 PIKKU-MANTU
45
MAO:N REIPPAILIJAT
HYVÄT REIPPAILEVAT MAANTIETEILIJÄT!
mahdollistaa myös urheilulliset vaihtoehdot opiskelijaystävällisin hinnoin. Kumpulan Kampuksen vieressä toimii UniSport, jossa voi päästä urheilemaan, unohtamaan opiskelut ja purkamaan opintojen tuottamaa mahdollista stressiä. UniSport tarjoaa erittäin laadukkaat mahdollisuudet kuntosaliharjoitteluun ja tarjolla on myös ohjattua ryhmäliikuntaa, kuten joogaa, tanssia ja vaikka mitä muuta. UniSportin keskuksia löytyy Kumpulan lisäksi Meilahdesta, Tiedekulman alakerrasta, Otaniemestä sekä Töölöstä. Lisäksi Viikissä on myös UniSport, joka tarjoaa kävijöilleen vain ryhmäliikuntaa. Unisport on hinta-laatusuhteeltaan selkeästi paras vaihtoehto opiskelijalle, joten jäsenyyden hankkimista kannattaa harkita. Lisätietoja kattavammin hinnastoista ja palveluista löytyy osoitteesta www.Unisport.fi.
Yliopistoelämä
Mutta tässä ei ole suinkaan kaikki, sillä MaOlla on myös omat liikuntavuorot. Mantsalaisille järkätyillä liikuntavuoroilla voi pelata maanantaisin joko sählyä tai futsalia. Tiistaisin koripalloa tai sulkapalloa. Lentopalloa pelataan torstaisin ja talvella on mahdollisuus päästä luistelemaan ja pelaamaan pipolätkää Käpylän ulkojäille. Syksyllä ja keväällä taas ulkopelivaihtoehtoina ovat pesis, ultimate sekä jalkapallo. Jos urheilu isommassa ryhmässä on jäänyt liikuntatunneille peruskouluun, harrastus loppunut tai yhä harrastat jotain, niin kannattaa tulla “tsiigaa” meininkiä. Sisäpelivuorot maksavat kävijöille vain noin kaksi euroa/kerta (paitsi lentopallovuoro, koska se on osaston kustantama), mikä ei ole todellakaan paha hinta kokemuksesta. Vuoroilla korostuu yhteisöllisyys, sekä reippailijamielisyys eli vuoroille voi osallistua todella matalalla kynnyksellä.
Mantsalaiset ovat myös muodostaneet oman urheilijajenginsä, nimeltään MaO Reippailijat, joka on kaikille mantsalaisille avoin. Reippailijat pukeutuvat oransseihin paitoihin ja JJE-huutojen kera voi päästä pelaamaan yliopistosarjoja futsalin tai sählyn parissa, mikäli halukkuutta löytyy. Myös lajikokeiluja on pyritty järjestämään useamman kerran vuodessa ja viime kevään aikana tutuksi tulivatkin padel sekä boulderointi.
Kaikki tiedot liikuntavuoroista löytyy Facebookista MaO:n liikuntainfosta. Liikuntainfon facebook-sivulla ilmoittaudutaan mukaan vuorolle tykkäämällä postauksesta. Facebookin lisäksi urheilu- tai peliseuraa voi kysellä reippailijoiden Telegram-ryhmästä. Reippailijoiden instagram tilillä pääsee myös fiilistelemään yhdessä tekemistä ja näkemään esim. millaista pelikentällä ja sen ulkopuolella yleisössä on. Otahan reippailijoiden
instagram tili jo seurantaan @Reippailijat niin pääset virittäytymään tunnelmaan! Maolla toimii viisi liikuntavastaavaa, joilta voi kysyä mieltä askarruttavia asioita liikuntavuorojen puolesta sekä esittää muita toiveita liikuntavuoroihin tai esim. lajikokeiluihin liittyen. Palaute on erittäin tärkeää, jotta toimintaa pystytään kehittämään ja uudistamaan niin, että se palvelee mahdollisimman hyvin reippailevia mantsalaisia. Lisäksi liikuntavastaavat järjestävät myös muutamia tapahtumia vuoden aikana, joista erityisesti fukseille suunnattu tapahtuma on fuksipesis. Odotamme jo innolla uusia vuoroilla kävijöitä, sillä kyseessä on todellakin matalan kynnyksen liikuntamuoto ja rennon ilmapiirin ylläpitäjä! JJE!
Liikunnallisin terveisin liikuntavastaavat Kerttu Rinkinen, Heikki Paulamäki, Leo Mäklin, Tuomas Hartikainen ja Olivia Timisjärvi.
47 46 PIKKU-MANTU
46 PIKKU-MANTU
KUKA KUKIN ON?
Katariina Kosonen
Katariina Kosonen on maantieteen koulutussuunnittelija. Hän on se turvasatama, jonka puoleen voit kääntyä, kun sinulla on mitä tahansa kursseihin, osastoon tai ylipäänsä opintoihin liittyvää kysyttävää. Katariina on supermukava ja helposti lähestyttävä kaikkien mantsalaisten äitihahmo, ja hänellä on varmasti ratkaisu kaikkeen! Varaa aika ja käy juttelemassa, et kadu!
Tuuli Toivonen
Tuuli Toivonen on geoinformatiikan professori, johon pääset tutustumaan mikäli geoinformatiikka kiinnostaa fuksivuoden jälkeen. Hän tekee osastolla kovaa ja arvostettua tutkimusta. Lapsena Tuuli halusi olla eläintenhoitaja, ja vähän myöhemmin kuviksen opettaja, mutta abina hänellä oli vain yksi iso haave: päästä mantsalle. Opiskeluaikana hän oli monessa erilaisessa paikassa töissä ja nyt tietää, että maantiede antaa avaimet melkein mihin vain. Kun hänen pitää päästä töistään eroon, hän ompelee eläinaiheisia rooliasuja lapsilleen.
Sami Moisio
Sami Moisio on aluesuunnitteluun ja -politiikkaan erikoistunut maantieteen professori, joka toimii myös tiedekunnan varadekaanina. Jos hän ei olisi urallaan päätynyt tutkijaksi olisi hänestä tullut vuorikiipeilijä. Suomessa kun ei vuoria ole, olisi hän ulkomaan matkoillaan voinut myös poiketa kolmen kaupungin kierroksella Tehranissa, Kairossa ja Istanbulissa. Järjestys olisi juurikin tämä. Haaveilua harrastava Moisio haluaisi
Miska Luoto
Miska Luoto on luonnonmaantieteen professori, johon pääset tutustumaan heti ensimmäisessä periodissa Luonnonjärjestelmät maantieteessä -kurssilla. Hän tutkii muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutusta arktisten alueiden periglasiaalisiin ympäristöihin (kannattaa muistaa sana, takuuvarmasti tentissä!) ja on kansainvälisestikin tunnustettu tutkija. Jos Miskasta ei olisi tullut maantieteilijä, olisi hän todennäköisesti hakeutunut lääkäriksi tai eräoppaaksi. Minkä tahansa maantieteellisen ilmiön kokemisesta hän valitsisi tyylilleen uskollisesti kiipeämisen K-2 -vuoren huipulle, mistä hän näkisi auringon noustessa Karakorumin vuoriston alapuolellaan. Kampusalueen ulkopuolella Miskan voi nähdä juoksulenkillä, ulkoiluttamassa kahta koiraansa, tarkkailemassa lintuja ja tutkimassa kasveja tai muuta lähiympäristöä.
Petri Pellikka
Petri Pellikka on geoinformatiikan professori erikoistumisalanaan kaukokartoitus. Ahkera maailmanmatkaaja lentelee milloin tutkimassa Grönlannin jääpeitettä, milloin Keniassa Taita-vuorilla vetämässä yliopiston tutkimuslaitoksella kaukokartoituksen tutkimusprojektia. Moni kaukokartoitukseen syventyvä opiskelija saattaa löytää itsensä Afrikasta hänen kandi- tai graduohjattavanaan! Tämä päällikkö järjesti 50-vuotisjuhlansa Tavastialla ja mainostaa mielellään Taita-vuorista kertovaa Veden matka -elokuvaansa.
entinen sulkapallon Pohjois-Suomen mestari tuntemattomalta vuodelta. Mari on innokas pyöräilijä, jonka jokakesäiset pyöräilytavoitteet kasvavat eksponentiaalisen käyrän mukaan. Hän osaa soittaa vähän klarinettia ja nokkahuilua, mutta jos hän omaisi supervoimia, haluaisi hän säveltää suurenmoisia sinfonioita. Hän on aina ollut kiinnostunut kaupunkeihin liittyvistä aloista, mutta oppilaiden innostaminen olisi voinut viedä hänen uransa myös ylä-asteen opettajaksi!
Janne Soininen
Alueellisen ympäristötutkimuksen professori Janne Soininen keskittyy tutkimuksissaan ympäristöteemoihin, eliömaantieteeseen ja makroekologiaan. Erityisen kiinnostunut Janne on makeiden vesien ekosysteemeistä ja niiden toiminnasta, ja erikoisosaamista löytyykin yksisoluisten organismien ekologiasta. Mutta, jos Jannesta ei olisi tullut luonnontieteilijä, olisi hänestä tullut elokuvahistorioitsija, sillä Peter von Bagh oli hänen nuoruutensa esikuva. Musiikin voi olettaa olevan lähellä sydäntä, sillä tylsyyden iskiessä tykkää hän järjestää äänilevyt aakkosjärjestykseen. Samalla Janne saattaa haaveilla Kuolemanlaaksosta. Se on maantieteellinen kohde, jonka hän haluaisi nähdä ja kokea.
asta olisi voinut tulla muusikko tai kirjailija, tähtitieteilijä tai etologi. Näiden asioiden lisäksi lähellä sydäntä ovat vanhat kaupungit ja kylät sekä merelliset ilmiöt kuten vuorovesirannikot. Pia muistuttaa maailman olevan maantiedettä, jossa voi kokea uusia ilmiöitä ja paikkoja koko ajan ja kaikkialla. Hänelle ei tule usein tylsää sillä mielenkiinnon kohteita piisaa. Vinkkinä Pia antaa, että paras tapa torjua tylsyyttä on tekemällä ylipäätään jotain.
Noora Pyyry
Pia on professori, jonka erikoisalaa on ihmismaantiede, aluetiede ja aluetutkimus. Hän kertoo lem-
Noora toimii maantieteen opettajankoulutuksen apulaisprofessorina sekä opettaa muun muassa feministisen ja posthumanistisen maantieteen kurssia. Noora toi osastolle mukanaan vielä yhden hienon urheilusuorituksen: kultamitalin lumikenkäjuoksussa, jonka hän voitti 9-vuotiaana. Noora omaa uteliaan mielen, jonka ansiosta apulaisprofessorilla on lähes koko ajan jokin tieteellinen tutkimus käynnissä. Mantsalle hän päätyi kaiken kiinnostaessa: kaikki kukkakauppiaasta tähtitieteilijään sekä astronautista YK:n pääsihteeriksi. Lastenkirjoja hän olisi voinut kirjottaa, sillä niissä maailman saa nähdä uudelleen. Noora saattaa seurailla värejä tai äänimaailmaa kävelyretkillään, ja unelmana on aavikkovaellus Saharassa tai muulla aavikolla. Muuten hän haaveilee ”poliittisesta ilmapiiristä joka kietoo ihmiset syleilyynsä ja saa massat haluamaan jotakin yhteistä”. Tätä emme ihmettele hänen lempeän luonteensa ja filosofian lukuharrastuksensa takia.
Pia Bäcklund
Enrico di Minin
Our international addition at the apartment is Enrico from Italy. He is our associate professor who studies biodiversity management. He always wanted to work within conservation geography, so he never had a plan B. He loves travelling to national parks, because they are the cornerstones of his field of study and crucial for human well-being. He is into birdwatching and wildlife photography. Enrico provided us with the fact that both black and white rhinos are in fact grey. He makes real Italian pizza with NO pineapple allowed on. I hope no freshmen will hold this against him!
Eduardo Maeda
Another international addition to our department is Eduardo from Brazil! Eduardo’s interests lie with remote sensing and environmental change processes in tropical regions. As a child Eduardo wanted to be an airplane pilot. Maybe this had an influence on why he became a remote sensing expert, since he can still see our planet from above! When he’s not working Eduardo likes to hone his Brazilian Jiu-Jitsu skills, and spend time with his son. A fun fact about Eduardo is that he has also lived through 3 earthquakes (which is maybe not that funny). On particularly philosophical days Eduardo dreams of a world where science prevails over politics - but most often he just dreams of holidays on a warm beach drinking caipirinha.
Heidi Mod
Heidi Mod on luonnonmaantieteeseen suuntautunut ruotsinkielinen yliopistonlehtori. Hänen plan B maantieteilijäksi tulemisen sijaan olisi ollut jonkin ympäristöalan opiskelu tai poliisiksi ryhtyminen. Elämässä mukana edelleen kulkeva vara-
suunnitelma on lähteä vuorille. Heidin luennoilla opit luonnonmaantieteen saloista, ja ehkäpä vaikka hänen haaveilemastaan jäätiköiden sulamisen loppumisesta. Vapaa-ajalla hänen luoviin puuhiinsa kuuluu muun muassa palapelien kokoaminen ja tiskikoneen täyttäminen feng shui -tyyliin niin, että kaikki astiat sopivat täsmällisesti värit ja koot huomioiden.
Olli Ruth
Luonnonmaantieteen yliopistonlehtorin sekä koulutusohjelmamme johtajan Olli Ruthin matkassa pääset tutustumaan luonnonmaantieteen syvimpiin saloihin, geomorfologisista kartoista veden virtaamakaavioihin sekä erilaisiin moreeneihin. Jos Olli saisi päästä kokemaan minkä vain maantieteellisen ilmiön hän haluaisi päästä katsomaan mannerjäätikön sulamista Suomen alueella noin 12 000 vuotta sitten, eli 677 miljardia sekuntia ajassa taaksepäin. Toiveen toteuttamiseksi pitänee siis toivoa, että Kumpulan fyysikot onnistuvat suunnittelemaan turvallisen aikakoneen. Olli on helposti lähestyttävä lehtori ja varsinkin opettajaksi tähtääville Ollilta löytyy hyviä vinkkejä, onhan hän itsekin kirjoittanut lukion Manner- kirjasarjaa.
Petteri Muukkonen
Geoinformatiikan yliopistolehtorilla Muukkosella on ollu paljon haaveita työuran suhteen. Jos hän ei olisi lähtenyt maantieteilijän työuralle, olisi hän varmaan tässä vaiheessa jo useiden suurten pörssiyhtiöiden hallitusammattilainen, joka nauttisi elämästä maailmalla. Ehkä hän silloin nauttisi toisesta haaveestaan: juosta ensimmäisenä suomalaisena kaikille maamme yli 100m huipuille. Hänestä olisi voinut tulla maanmittausteknikko, mutta nukkui pommiin pääsykoeaamuna, tai maanmittausinsinööri, mutta vuosikurssi peruttiin vähäisen hakijamäärän takia. Toinen tragikoominen tarina
Petteristä on hänen pronssimitalinsa Työväen urheiluliiton Uudenmaan piirin sarjassa, jossa oli vain kolme kilpailijaa. Keskiviikon postilaatikon kolina auttaa hukuttamaan kivun, kun ajatukset hääräävät kotimaisen kertomakirjallisuuden, eli Aku Ankan parissa.
Juho Luukkonen
Juho on aluesuunnitteluun ja -politiikkaan erikoistunut yliopistonlehtori. Jos hän ei tutkisi tekstejä olisi hän varmasti jonkinlainen kirjailija. Työuraan mahtuu myös pesti eristäjänä Norjassa öljynporauslautalla. Juhon voi bongata usein nahkatakki päällä kävelemässä urbaanissa kaupunkiympäristössä.
Saksofoninsoitto täyttää hänen tylsät hetkensä. Hän haluaisi kokea globaalin eriarvoisuuden ja ihmistoiminnasta aiheutuvien ympäristökatastrofien vähenemisen. Näiden lisäksi Juho haaveilee myös tutkimusvapaista sekä saksalaisen Behind the Scenes-yhtyeen maailmanvalloituksesta.
Teemu (t) Kemppainen
Teemu on on kaupunkimaantieteen yliopistonlehtori, joka kuvaa itseään “sellaisena yhteiskunta(maan) tieteen sekatyöläisenä” joka ajautui huomaamattaan kirjoittamaan graduaan yhteiskuntamaantieteen ympärille. Jos tuulet olisivat puhaltaneet eri suuntaan, olisi hänestä voinut tulla keskinkertainen dekkarikirjailija. Hän sanoo olevansa pessimisti (iso “?!?” kirjoittajalta), joka ei usko ihmisten tinkivän mukavuuksistaan vapaaehtoisesti, mutta haluaisi kokea yhteiskunnan muuttuvan aidosti ympäristöä huomioivaan suuntaan. Arjessa hän saattaa kiinnittää paljon huomiota ilmansuuntiin, muun muassa opiskeluaikoina, kun muutto “paremmalle alueelle” oli edessä, jäi se toteuttamatta uuden asunnon ikkunan ollessa pohjoiseen. Asiat olisivat näyttäneet erilaisilta sellaisessa valossa!
Arttu Paarlahti
Arttu Paarlahti on yliopisto-opettaja ja verkko-opetuksen tukihenkilö, ja hän tulee aivan varmasti tutuksi niin sanotuilla kartsa-kursseilla, joilla perehdytään mm. paikkatiedon hankintaan ja kartografiaan. Arttu omaa kenties maailman pisimmät hermot, joten kursseilla kannattaa kysyä rohkeasti apua. Tyhmimmistäkin kysymyksistä saa vastaukseksi kärsivällisesti rautalangasta väännetyt ohjeet ja ehkä myös lämminhenkisiä vitsejä. Hän kantaa tänä vuonna MaO:n legendaarista K.A.R.H.U:a, sillä hän voitti viime vuonna parhaan luennoitsijan palkinnon! Kampuksella Artun löytää kahvi kädessä auttamassa opiskelijoita Steam-tilin avaamisessa, jotta mantsalaiset pääsevät pelailemaan Kumpulasta löytyviin VR-koppeihin.
Heli Kainulainen
Heli toimii niin ikään yliopisto-opettajana. Helille voi tulla juttelemaan vaikka SISUsta, opintojen etenemisestä, valinnaisten opintokokonaisuuksien moninaisuudesta, droneista, teestä tai pokemoneista!
Lisäksi maantieteen osastolla työskentelee liuta muuta henkilökuntaa, kuten assareita, tutkijakoulutettavia sekä tutkijoita. Heihin pääset tutustumaan viimeistään myöhemmin opintojesi varrella, tai ehkä jo Maantiede tieteenalana -kurssilla.
51 50 PIKKU-MANTU 50 PIKKU-MANTU 50 PIKKU-MANTU 51
TUKEA JA TURVAA OPISKELIJALLE
Helsingin yliopisto tarjoaa opiskelijoilleen monenlaisia palveluita, joilla halutaan tukea opiskelijoiden hyvinvointia opiskeluaikana. Nämä palvelut kuitenkin unohtuvat helposti eikä niitä aina mainosteta tarpeeksi. Tähän olemme keränneet listan palveluista, joihin voit ottaa yhteyttä, jos tarvitset apua esimerkiksi opintoihin tai terveyteen liittyen
OPISKELUJEN TEKNINEN TUKI
Syksyllä opintojen lähtiessä käyntiin tulevat sinulle tutuksi yliopistossam me käytettävät eri nettisivustot. Alussa nämä voivat tuntua sekaisilta, mutta niiden käyttö luonnistuu varmasti; heti kun vain selkiytyy, miltä si vulta mikäkin tieto tai toiminto löytyy. Tässä nettisivujen pääpointit pähki nänkuoressa:
Opintoneuvoja: Kursseihin ja tutkintoon liittyvissä käytännön kiemuroissa auttaa mantsan oma opintoasiainsuunnittelija Katariina Kosonen. Myös professoreilta ja muulta henkilökunnalta kannattaa rohkeasti mennä kysymään neuvoa ja juttelemaan omista opinnoista ja opiskelumahdollisuuksista.
Opintopsykologi: Tänne kannattaa mennä juttelemaan, kun opiskelu takkuaa psykologisista syistä. Opintopsykologit voivat auttaa esim. seuraavanlaisissa asioissa: motivaation puute, liika itsekriittisyys opinnoissa, ajankäytön ongelmat, opiskelu-uupumus ja stressi. Opintopsykologit vetävät myös keskusteluryhmiä. Yhteydenottolomake löytyy netistä. https:// studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/ opintopsykologien-palvelut
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö vastaa opiskelijoiden terveydenhuollosta. Fyysisten sairauksien lisäksi YTHS auttaa mielenterveyden ongelmissa. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tuntuu, että tarvitset ammattilaisen juttuseuraa. Ajanvaraus tapahtuu chatin kautta tai puhelimitse. Katso vastaanottoajat www.
yths.fi. Sivustolta löytyy myös paljon tietoa terveydestä ja esim. mielen hyvinvoinnin verkkokursseja.
Yliopistopapit: uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatonta, luottamuksellista keskusteluapua ihan mistä tahansa aiheesta eri kampuksilla. Papin kanssa voi lähteä myös koirakävelylle! Yhteystiedot www.kirkkojakampus.fi.
Nyyti ry: valtakunnallinen opiskelijoiden mielen hyvinvointia tukeva yhdistys. Nettisivuilta löytää erittäin monipuolisesti opiskelijan näkökulmasta olevaa tietoa hyvinvoinnista ja elämäntaidoista, esim. stressistä, unirytmistä, sosiaalisista taidoista, syömishäiriöistä, liikunnasta ja jännittämisestä. Nyyti järjestää myös esimerkiksi nettikeskusteluryhmiä ja elämäntaitokurssia. www.nyyti.fi.
Maantieteenopiskelijat.fi on ainejärjestömme oma nettisivu, mistä löydät tietoa opinnoista, ainejärjestöstä, ja esimerkiksi kurssien tärppilootan!
Moodlesta löytyvät kaikkien kurssien omat alueet ja suurin osa kursseilla tarvitsemasta aineistosta. Moodleen myös palautetaan tehdyt tehtävät.
Opintoni (Guide) sivuston kautta pääset helposti siirtymään kaikille muille yliopiston tärkeille sivustoille. Täällä voit myös tarkastella lukujärjestystä sekä lounaslistoja ja saada tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja uutisista.
MOOC-alustalla löydät erilaisia avoimia verkkokursseja suoritettavaksi.
Kaikille opiskelijoille luodaan omat yliopiston sähköpostit (Office 365), joiden avulla viestiminen opettajien ja muiden oppilaiden kanssa käy helposti. Liittyessäsi sähköpostilistoille saat muutakin tärkeää infoa esimerkiksi tulevista tapahtumista. Office-paketin mukana saat myös mm. Wordin ja Excelin käyttöösi. Office 356-kalenterissa sinun on mahdollista varata yliopiston ryhmätyötiloja ilmaiseksi käyttöösi.
MaO:n sähköpostilistalle liitytään lähettämällä sähköpostia osoitteeseen majordomo[a]helsinki.fi (jätä otsikko tyhjäksi ja viestiksi: subscribe mao-
lista[a]helsinki.fi)
Fuksilistalle liitytään muuten samoin (eli uusi viesti, sama vastaanottaja & tyhjä otsikko) mutta viestiksi laitetaan: subscribe mao-23[a]helsinki.fi
Huom. korvaa [a]-merkki @-merkillä. Tarkemmat sähköpostilistojen ohjeet MaO:n sivuilla.
Helpdeskistä saat apua kaikkiin tekni siin ongelmiisi ja sen kautta voit ladata yliopiston tarjoamia ilmaisia ohjelmia omalle koneellesi. Helpdeskiin saa yhteyttä helposti esimerkiksi chatin tai sähköpostin välityksellä.
Sisu-opintotietojärjestelmällä muun muassa suunnittelet opintosi, ilmoittaudut kursseille, tarkastelet arvosanojasi ja kun aika koittaa, haet tutkintotodistuksesi.
Kaikkiin näihin palveluihin ja yliopiston tietokoneille kirjaudutaan Helsingin yliopiston tunnuksilla, jotka luodaan heti opiskeluiden alkaessa!
53
FUKSIPAKINA
Fukseille
Ai opiskelet maantietoa? Eikun tiedettä? Tuleeks susta sitten opettaja? Mitä ne maantieteilijät voi tehdä?
Ihanaa, että päätit hakea opiskelemaan maantiedettä! Tämä laaja ala on monelle ihmetyksen kohde ja usein kysytäänkin, mitä maantieteilijät tekee ja mitä heistä oikein tulee. Se on vaikea kysymys vastata ja se tulee vielä myöhemminkin olemaan vaikeaa. Kuitenkin voin luvata, että se helpottuu vuosien mittaa. Helpoin vastaus kysymykseen voisi olla: "Noh, aika lailla mitä vaan."
Maantiede antaa sulle todella hyvät eväät lähteä tutkimaan, mikä sua kiinnostaa maailmassa ja mihin voisit erikoistua. Onko se sitten vaikka kaupunkisuunnittelua tai jopa ilmastotutkimusta? Ekana vuonna tulet opiskelemaan vähän kaikkea, mikä auttaa sua etenemään yliopistourallasi. Mieli voi ja tuleekin muuttumaan matkasi varrella. Tärkein on se, että alkuun pidät sen avoinna kaikelle.
Tietämättömänä fuksina saatat tuntea itsesi välillä sekaiseksi kaikesta uudesta asiasta. Rennoin mielin voin kuitenkin todeta, että itsestänikin tuntuu siltä, ettei tiedä vielä mitään. Onneksi mantsalaiset ovat mukavia ja apua on aina tarjolla.
Ei ehkä alkuun kannata uskoa kaikkea, mitä vanhukset sanoo. Varsinkaan mitä mantsan Jodel välillä sanoo. Mutta vaikka alkuun vaikuttaisi muulta, niin ei ne vanhukset loppupeleissä pelottavia ole. Tulet varmasti saamaan kavereita täältä akateemisista vuosista riippumatta, ja kannattaakin tutustua rohkeasti muihin vuosikurssien opiskelijoihin!
MaO:sta löydät paljon aktiivista porukkaa ja kehotan kaikkia osallistumaan toimintaan, se on kivaa! Toisaalta kaikki ovat yhtälailla mantsaperhettä, vaikkei aina olisikaan aktiivisesti mukana toiminnassa. Kerran mantsalainen, aina mantsalainen.
Kaikkien onneksi yliopisto on muutakin kuin opiskelua. Mantsalaisista löytyy kovia bilettäjiä ja voit halutessasi löytää itsesi syksyllä muutamaan otteeseen mantsalaisten rakastamassa Mustassa Härässä. Hassunhauska Flunky-peli tulee sinulle myös tutuksi ja sitä pelataan oikeastaan aina, kun siihen on mahdollisuus ja pelivälineet ovat mukana. MaO:lla pääset osallistumaan mukaan esimerkiksi kulttuuriekskursioille ja MaO:n urheilujärjestön Reippailijoiden pelivuoroille (JJE!).
Kuuluisat Sohvat kampuksella tulee sinulle myös tutuksi. Sohvien lomassa usein yritetään opiskella. Siitähän ei siis tule mitään ja usein päädytään pelaamaan sen sijaan Uunoa tai keskustelemaan joutavia. Vaikka niitä Jodeliin tulleita uusia mantsaihastuksia.
On paljon tapahtumia, isoja sekä pieniä, ja vaikka tuntuu, ettei aina jaksa nii koittakaa vaan jaksaa.. eiku. Kaikkeen ei tarvitse osallistua ja ulkopuolelle jäämistä ei tarvitse pelätä, vaikka ei olisikaan aktiivinen tapahtumissa!
Saatat kuulla, kuinka tapahtuma voi olla "syksyn kohokohta", joten älä ota paineita. Se tarkoittaa vain, että järkkääjät ovat todella innoissaan.
Fuksivuosi hurahtaa hetkessä. Nauti siis siitä täysin rinnoin. Älä stressaa! Sun ei vielä ekana vuonna tarvitse tietää mikä susta tulee isona. Asiat loksahtaa kyllä kohdalleen. Nauti nyt, kun oot täällä ja mielenkiinnon kohteesi muo-
vautuu varmasti pitkin opiskeluvuosiasi. Rivien välistä voikin huomata tämän tekstin teeman. Ole avoimin mielin. Toisia kohtaan. Mantsaa kohtaan. Yliopistoa kohtaan. Itseä kohtaan. Sitä arvostetaan ja voin vannoa, että se tuottaa sulle paljon hyvää elämään.
Haluan vielä onnitella, että olet päässyt mantsalle. Me MaO:laiset emme malta odottaa, että näemme teidät uudet fuksit! Mitä parhaimpia tulevia opiskeluvuosia toivottaen.
55 54 PIKKU-MANTU
54 PIKKU-MANTU
55
Nimim. Ässä
FUKSIAAKKOSET
Akateeminen vapaus: Merkitsee itsenäistä ajattelua ja vastuuta oman näkemyksen rakentamisessa. Käytännössä kuitenkin sitä, että itse hoidat omat opintosi.
Akateeminen vartti: Kun luennot alkavat vasta 15 yli, pitää se hyvittää lopettamalla 15 vaille.
Aktiivi: Opiskelija, jolla on jokin virka MaOn ainejärjestössä. Esimerkiksi tilamestari.
A. I. Virtasen aukio: Physicumin ja Chemicumin väliin jäävä aukio, sekä bussipysäkki, jolla kuuluu jäädä pois, kun käyttää busseja 506 tai 56.
Alina-sali: Uuden ylioppilastalon bileluola. Tulee tutuksi jo ensimmäisen vuoden aikana.
Alumni: Kerran mantsalainen, aina mantsalainen. Jo valmistuneet MaOlaiset voivat liittyä alumnijäseniksi, taaten näin hyvän menon tulevaisuudessakin.
Assari, Assistentti: Tutkijan alku, joka pitää harjoitustyökurssit professorin puolesta.
Bägi: Matalan kynnyksen ajankulutus- ja urheilumuoto mantsalaisten keskuudessa. Varma kevään merkki.
Chemicum: Kemistien valtakunta. Kampuksen suurin Unicafe sijaitsee täällä.
CorelDraw: Ohjelma, jota käytetään karttojen piirtämiseen ja taittamiseen. Tulee fuksivuoden aikana erityisen tutuksi.
Darra: Esiintyy aamuisin, päivisin tai iltaisin. Voi aina siirtää seuraavaan päivään.
Digitointi: Hiirikäden kidutusrituaali, jonka sivutuotteena syntyy digitaalisia karttoja.
Domma, Domus Academica: Bileitä ja asumista Kampissa. Klusse sijaitsee täällä.
Domus Gaudium: Tutummin Leppätalo. Järjestötiloja, muun muassa Matlun kerhotila. (kts. Klusteri)
Dosentti: Yliopistollinen nimike. Henkilö toimii usein opettajana. Professorin pätevyys, muttei virkaa.
Edari: HYYn edustajisto, jossa päätetään koko ylioppilaskuntaa koskevista asioista. Vaalit joka toinen vuosi.
EGEA (European Geography Association for Students and Young Geographers): Järjestö kaikille nuorille eurooppalaisille maantieteilijöille. Järjestää muun muassa opiskelijavaihtoja ja iltamia.
Ekskursio: Eli eksku eli excu. Retkeillään yhdessä yleensä henkistä älykkyyttä kohottaviin kohteisiin.
Etkot: Jatkojen vastakohta. Humalahakuinen joukkokokoontuminen ennen bileitä.
Exactum: Käytävällä Physicumiin yhdistetty matemaatikkojen, tilastotieteilijöiden ja käpistelijöiden valtakunta. Alakerrasta löytyy kampuksen kätevämpi ja valoisampi opiskelijaruokala.
Fennia: Suomen Maantieteellisen Seuran englanninkielinen nettijulkaisu. HC-tiedettä.
Fil. yo. Filosofian ylioppilas: Uusi tittelisi, prameampi kuin pelkkä opiskelija.
Flip cup: Vauhdikas viestimuotoinen juomapeli. Kohottaa kilpailuviettiä ja humalatilaa.
Flunky: Legendaarinen urheilulaji ja tunnelmankohottaja. Tulee tutuksi kaikissa ulkoilmatapahtumissa.
Frank: Opiskelijakortti, alennusten antaja. Toimii niin applikaatiossa kuin perinteisenä korttinakin.
Fuksi: Sinä ja muut ensimmäisen vuoden opiskelijat.
Gambiina: Rubiininpunainen juhlajuoma.
Geogaala: Maantieteen kenttäkurssin (kts. Lammi) huipennus.
Geopiste: Osaston kokoushuone mantsan käytävällä. Täällä MaO yleensä pitää kokouksiaan. Tunnetaan myös nimellä G-piste.
Geotieteiden ja maantieteen osasto: Kokonaisuus, joka pitää sisällään mantsalaiset ja geologit. Nimi muuttui vuoden 2018 alusta Geotieteiden ja maantieteen osastoksi, mutta kuulette varmasti myös laitos-sanaa käytettävän vielä pitkään.
GIS eli Geoinformatiikka: Yksi maantieteen trendikkäimmistä suuntautumisvaihtoehdoista. Tuottaa velhoja.
GIS-labrat: Täällä GIS-velhot tekevät taikojaan. Luokat A111-A114 valopihalla. Tulevat tutuksi heti fuksivuoden alusta alkaen.
Gradu: Älä vaivaa päätäsi tällä vielä. Kummittelee vanhempien opiskelijoiden puheissa.
Haalarit: Kauniin metsänvihreä konttausasu. Syntyneet vauriot paikataan haalarimerkein.
Haalarietiketti: Komentaa tuulettamaan haalaria suurta ylpeyttä tuntien aina kun mahdollista. Vaikka haalari olisikin täynnä erinäisiä elämän jättämiä jälkiä, etiketti kieltää niiden pesemisen!
Hellu: Helsingin luonnontiedelukio. Muuttivat juuri naapuriin.
Helsinki: Kaupunki, jossa opiskelet.
HOAS: Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö. Halpoja asuntoja jonojen takana.
HOPS: Henkilökohtainen opintosuunnitelma. Tällä tienaat yhden nopan.
HYK ry: Helsingin yliopiston kemistit eli kemian opiskelijoiden ainejärjestö.
HYY: Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Auttaa, palvelee, järjestää ja hyysää. Maksettuasi jäsenmaksun olet automaattisesti HYYn jäsen.
Instagram: Tunnelmoi mantsalaista meininkiä kuvallisessa muodossa seuraamalla @maantieteenopiskelijatry ja hashtagia #mantsaonkivaa.
Integralis ry: Bachelor’s programme in science eli tiedekunnan englanninkielisen kandiohjelman ainejärjestö.
Jatkot: Ei juhlia ilman jatkoja eikä jatkojen jatkoja… Jatkot muuttuvat tarvittaessa taas etkoiksi.
JOO: joustava opinto-oikeus, jota haetaan muihin yliopistoihin (useimmiten Aaltoon) keväällä tai syksyllä. Sivuaineita Aalto-yliopistosta haikailevien suunnittelu- ja kaupunkimantsalaisten ainainen murheenkryyni.
Kaivopuisto eli Kaivari: Viheralue Etelä-Helsingissä. MaOlaisia tavattavissa ainakin laskiaisena ja vappuna.
57 56 PIKKU-MANTU 56 PIKKU-MAN -
Kampuskohtaamispaikka: Yliopiston juhlavuoden kunniaksi perustettu reippailijan värinen keidas Valopihalla, jonka maantieteilijät ovat vallanneet. Täällä kuluu tunti, jos toinenkin kahvia siemaillessa ja vastuita vältellessä. (kts. sohvat)
Kandi: Kirjallisuustutkielma, jonka suoritus tapahtuu n. 3 vuoden opintojen päätteeksi. Tämän suoritettuasi tittelisi päivittyy luonnontieteiden kandidaatiksi.
Kaupunkipyörä: Pirteän keltaiset HSL-menopelit, joilla pääset näppärästi ja ekologisesti ympäri Helsinkiä huhtikuusta lokakuuhun.
Kalenteri: Jokaisen oma ja tärkeä työväline. HYYn tarjoama kalenteri sisältää tärkeää infoa ja tarjouksia.
K.A.R.H.U: Vuoden luennoitsija palkitaan tällä tittelillä pikkujouluissa. Muodostuu sanoista kiinnostava, auttava, rohkaiseva, hauska ja uusia näkökulmia antava.
Keittiö: Kahvia ja teetä. Tiskaa mukisi, äläkä suututa keittiömestareita!
Kirjatentti: Suoritetaan joko yleisenä tenttipäivänä tai Examinarium-tenttiakvaariossa. Älä pelkää näitä!
KikkiMonkey: Jos eksyy päähäsi, se on menoa –¡Adiós!
Kivipiha: Geologien vastine valopihalle. Täällä komeilee Suomen geologinen kivikartta; keksitkö mikä kartasta puuttuu?
KJYR: Kumpulan Järjestöjen Yhteinen Risteily. Syksyinen merenkäyntitapahtuma, luvassa huojuntaa ja yöllisiä kohtaamisia muiden fuksien kanssa. (Kts. Super Sea Cat)
Klusteri eli Matlu-Klusteri: MaOn ja muiden kumpulalaisten kerhohuone. Etkoja, jatkoja, peli-iltoja ja byrokratiaa. Älä nukahda/sammu tänne. (Kts. Domus Gaudium)
Kotisivut: http://www.maantieteenopiskelijat.fi/
KOOMA: Kokoontuvat Opiskelevat Maantieteilijät. Suomen maantieteen opiskelijoiden kokoontuminen. Perinne jo vuodesta 2015. Seuraava KOOMA järjestetään keväällä 2024 Oulussa!
KuMa-retki: Kulttuurimaantieteen retki eli MaOn retkivastaavien järkkäämä puoli-ilmainen ekskursio ulkomaille. Yleensä suuntautunut Baltiaan.
Kumpula: Rakkaan osastomme koti. Yliopiston neljästä kampuksesta se paras.
Kylteri: Kauppatieteiden ylioppilas.
Käpistelijä: Tietojenkäsittelytieteen opiskelija.
Lammi: Entinen etelähämäläinen kunta (nykyään osa Hämeenlinnaa), jossa fuksivuosi huipentuu kenttäkurssin merkeissä venäläisellä suokairalla humusta tonkien.
Laskiainen: Akateeminen temmellystapahtuma Kaivopuistossa minttukaakaon, mäenlaskun ja laskiaispullien merkeissä.
LG: Lyhenne sanoista “löysää göysii”. Tulee tutuksi erityisesti Reippailijoiden pelivuoroilla, peleissä ja saunaillassa. Tsemppihuuto ja elämäntapa.
Limes ry: Kumpulan yhteinen ainejärjestö. Järjestää kivoja tapahtumia ja bileitä!
Loimu: Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden ammattiliitto. Edunvalvontaa, urapalveluita ja jäsenetuja – myös opiskelijoille!
Lärvit: Kuuluvat useisiin akateemisiin tilaisuuksiin.
Ihan kaikkia toilailuita ei voi selittää lärveillä, mutta kannattaa yrittää.
Manta: Havis Amanda -patsas. Alaston typy Kauppatorilla, pestään ja lakitetaan vappuna.
Mantu: Melkein akateeminen kotimainen sarjajulkaisu. Fuksinumero juuri käsissäsi. Muut ilmestyvät vuoden mittaan.
MaO ry: Maantieteen Opiskelijat ry. Huolehtii jäsenistään heitä viihdyttäen.
Matlu ry: Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntajärjestö. Edesauttaa ainejärjestöjen yhteistyötä sekä edunvalvontaa. Unohtamatta hyviä bileitä!
Matrix ry: Matemaatikkojen ainejärjestö.
Mankeli: Olotila, joka on useamman asian summa. Voidaan kokea useimmiten seuraavana päivänä. Meridiaani ry: Tähtitieteilijöiden ainejärjestö.
Mesta ry: Kaupunkitutkimuksen ja -suunnittelun maisteriohjelman eli USPin (Urban studies and planning) ainejärjestö.
Metro: Kirkkaan oranssi juna, joka kulkee maan alla. Yhdistää itäiset lähiöt Etelä-Espooseen. Pummilla matkustaminen helppoa, mutta vaarallista. Tärkeimmät asemat: Sörnäinen, josta pääsee jatkoyhteyksillä Kumpulaan sekä Helsingin Yliopisto (entinen Kaisaniemi).
Mittari: Maanmittari. Tavattavissa Espoossa. Näkyy ja etenkin kuuluu erinäisissä juhlissa. Vastavierailut sallittuja.
Moodi ry: Tilastotieteilijöiden ainejärjestö.
Musta Härkä: Mäkelänkadulta löytyvä mantsalaisten keskuudessa suosittu jatkopaikka.
Muutama: Suurempi kuin yksi, vaikka sama lopputulos.
Nakki: Ainejärjestöjen välinen tehtävänvaihto juhlissa.
Noppa: Eli opintopiste, lyhennetään op. Yksi noppa vastaa 27 tuntia ankaraa opiskelua. (kts. Opintopiste)
Oljenkorsi: Mantsalaisten suosima lähikuppila Kumpulassa.
Opintopiste: Pisteitä, joita kertyy opintosuoritteeseen käydyistä kursseista. Gotta catch ‘em all! (kts. Noppa)
Opintotuki: Tipahtaa tilille kuun 1. päivänä, häviää seuraavana. Muista seurata noppien ja ansiotulojen kertymistä.
Opiskelijan digitaidot: Tietoteknisiä taitoja testaava verkkotentti, aka ilmaisia noppia. Kannattaa suorittaa jo kesällä!
Parmesan: Kampuksen lähin pitseria Intiankadulla.
Peli-ilta: Kimblen kalinaa ynnä muita pelejä Klusterilla tai sohvilla silloin tällöin.
Periodi: Neljä kappaletta lukuvuodessa, välissä
Physicum: Modernia arkkitehtuuria Kumpulassa, sisällä majailevat mantsalaiset, geologit ja fyysikot. Sisäänkäynti saunan ovista.
Pikkujoulut: Soihdut sammuu Alina-salissa ennen joulua. Fuksit järkkää! Ja ryöstää kuusen.
Pisang Ambon: Aidon banaanin makuinen ja värinen herkuttelujuoma. Yllättävän hyvää.
Resonanssi ry: Fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden ainejärjestö.
59 58 PIKKU-MANTU 58 PIKKU-MANTU 59
Reippailijat: MaOn reippaileva, kaikille avoin urheilujengi. Löysää göysii! (Kts. LG)
Sillis: Pöytäjuhlien jälkeinen silliaamiainen. Kun juhlien jälkeen uhkaa darra, on parasta syödä silliä ja nauttia kuohuvaa. P.S. yleensä (aina) silli korvattu muilla herkuilla.
Sitsit: Akateeminen pöytäjuhla, jossa saa syödä, juoda ja laulaa sydämensä kyllyydestä. Epävirallisempi ja edullisempi kuin vuosijuhlat, vaikka sama tarkoitus.
Sohvat: Osaston paras hengauspaikka, maantieteilijöiden kotipesä ja elämän, sekä sosiaalisen liikenteen solmukohta. Ja kahvia sekä teetä (kts. keittiö).
Speksi: Perinteinen opiskelijoiden musiikkiteatteriesitys, jossa kohtaukset muuttuvat yleisön mielivaltaisten käskyjen mukaan.
Spektrum: Gumtäkts egen förening för de svenskspråkiga naturvetarna. Stadi: (kts.Helsinki)
Suomen Maantieteellinen Seura: Julkaisee Terraa ja Fenniaa.
Super Sea Cat: Titteli, jonka saavuttaa ansioitunein risteilijäfuksi (kts. KJYR).
Suppa: Mantsalaisten ja geologien yhteinen oleskeluhuone Kivipihan puolella (kts. Kivipiha).
Synop ry: Meteorologien ainejärjestö. Sähköpostilista: mao-lista@helsinki.fi sekä fukseille mao-23@helsinki.fi. Liity, jotta tiedät mitä tapahtuu ja mistä puhutaan! Pakko!
Teekkari: Teknillisten yliopistojen opiskelijoista käytetty nimitys. Tupsullinen bile-eläin.
Terra: Old school paperilehti, jossa julkaistaan maantieteellisiä tiedeartikkeleita.
Tenttiakvaario: Huone, Examinarium, jossa opiskelija voi haluamanaan ajankohtana käydä tekemässä valitsemansa tentin.
Tiedekulma: Viihtyisä opiskelupaikka keskustassa, jossa opiskella saa aamusta iltaan. Tarjoaa lisäksi tieteellisiä ajatusnystyröitä kutkuttelevia keskustelutapahtumia.
TKO-äly ry: Tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden eli käpistelijöiden ainejärjestö.
Toto – Africa: Mantsalaisten vakkaribiisi.
Tuutori: Johdattaa fuksin kädestä pitäen akateemisen elämän arkeen ja juhlaan.
Tärppiloota: Jokaisen ensimmäistä kirjatenttiään yrittävän fuksin pelastus. Löytyy kotisivuiltamme.
Täyskaato: Kevätlukukauden päättäjäiset. On tullut aika heittää hyvästit menneelle lukuvuodelle ja ottaa katse kohti kesälaitumia.
Uusi ylioppilastalo: Vanhan Ylioppilastalon vieressä – järjestöjä, osakuntia, bileitä, kokoustiloja sekä HYYn keskustoimisto.
Unicafe: Täällä puntaroidaan perimmäisten kysymysten äärellä: maukkaasti vai edullisesti? Tarkastele päivän lounasvalikoimaa osoitteessa unicafe.fi.
UniSport: Kuntosaleja, jumppaa ja muuta sporttista ympäri kaupunkia. Täältä löytyy jokaiselle jotakin
matalalla kynnyksellä.
Valiokunnat: HYYn alaisia kaikille avoimia yhteisöjä, joissa hoidetaan HYYn hallituksen apuna tärkeitä yhteisiä asioita. Näitä ovat esimerkiksi Ympäristövaliokunta, Kehitysyhteistyövaliokunta ja Tapahtumavaliokunta.
Valopiha: Korkea käytävä, jonne valo paistaa kattoikkunasta kesällä, kun kukaan ei ole paikalla. Sohvien ja Kampuskohtaamispaikan koti.
Vappu: On onneksi taas ensi keväänä. Alkaa silloin kun siltä tuntuu ja ei lopu.
Vasara ry: Geologian opiskelijoiden ainejärjestö.
Visat: Mainio tapa kuluttaa aikaa Sohvilla ja lykätä velvollisuuksia. Visat voivat yllättää hetkenä minä hyvänsä, useimmiten kuitenkin lounasaikaan.
Vuosijuhlat eli vujut: Juhlallinen tilaisuus, jossa kohotetaan malja ainejärjestön vanhenemiselle herkullisen illallisen lomassa.
Vuoden fuksi: Nimitetään pikkujouluissa.
Yksi: Vakio, joka lähestyy ääretöntä – “lähdetään yhdelle”.
Yleinen tenttipäivä: Kuukausittainen tiedonoksentamistapahtuma, jossa testataan opiskelijan pakaralihaksia ja aivosoluja.
Yliopisto-lehti: Lähes Mantun veroinen lehti.
Ylioppilaslehti: Kotiin kannettava ylioppilaskunnan lehti, nasevaa läppää.
Yliopistonlehtori: Opettaja yliopistolla, suorittanut
tohtorin tutkinnon.
YTHS: Paikka, josta saa apua kaikenlaiseen kolotukseen, särkyyn ja muihin vaivoihin. Perushoito on ilmaista. Vinkki vitonen: myös ensimmäinen hammastarkastus on ilmainen.
506: Opiskelijoiden suosima näppärä poikittainen tiedelinja, joka ajaa väliä Meilahti-Pasila-Kumpula-Viikki. Jää pois pysäkillä A. I. Virtasen aukio.
56: Toinen kampuksemme ohi kulkeva bussilinja. Kulkee väliä Kannelmäki-Kalasatama.
#mantsaonkivaa: Mantsalaisten käyttämä oma hashtag somessa.
61 60 PIKKU-MANTU 60 PIKKU-MANTU 61
Maantieteen haarat ulottuvat laajalle, ja niin myös maantieteilijöiden etujärjestötkin. MaO tekee yhteistyötä kolmen eri ammattiliiton kanssa, joista kukin edustaa lähimmin isoimpia maantieteen suuntauksia: Loimu luonnonmantsaa, TEK geoinformatiikkaa ja YKA ihmismantsaa. Tottakai liitto kannattaa aina valita oman harkinnan perusteella vertailemalla, mitä eri liitot tarjoavat jäsenilleen. Liittoihin kuuluminen voi tuntua opintojen alussa vielä kaukaiselta työelämän asialta, mutta liittoon kuulumisesta opiskeluaikana on monia hyötyjä! Voit lukea mantsalaisten etujärjestöjen tarjoamista eduista lisää alta.
Maantieteilijöiden työelämän tuki ei jää vain liittojen varaan, vaan siinä tukena toimii myös ainejärjestön työelämä sekä yrityssuhdevastaavat. MaO järjestää vuoden mittaan monia työelämäaiheisia tapahtumia ja vierailuja. Ykistyiskohtaisemmissa työelämäpulmissa eteenpäin opastaa järjestön työelämävastaava, mantsan henkilökunta sekä Helsingin yliopiston urapalvelut: https://studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/ urapalvelut
Maantieteilijöistä voi tulla mitä vain!
Lämpimiä terveisiä fukseille toivottaen, Työelämävastaava Tia-Maria
Loimu
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu on monialainen liitto: koulutukseltaan jäsenet ovat biologeja, biotieteilijöitä, kemistejä, geologeja, limnologeja, metsänhoitajia, ympäristötieteilijöitä, meteorologeja, maantieteilijöitä, tilastotieteilijöitä, fyysikoita, matemaatikoita – ja monia muita.
Loimun jäsenet työskentelevät ihmiskunnan hyvinvoinnin ja maapallomme tulevaisuuden kannalta avainaloilla –mm. ympäristön tutkimuksessa ja -suojelussa, lääke- ja muun kemianteollisuuden yrityksissä tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä, terveydenhuollossa, metsäteollisuuden ja –talouden aloilla sekä biotalouteen liittyvissä tehtävissä.
Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa Loimun jäsenkunta vastaa merkittävästä tutkimuksesta, jolla turvataan hyvän kehityksen mahdollisuudet tulevaisuudessa.
Lue lisää Loimusta ja sen toiminnasta: www.loimu.fi Lisätietoja antaa myös Kumulan kampuspromoottori
Sanni Raskala
email: promoottori.kumpula@loimu.fi
TG: @sanniras
Tekniikan akateemiset TEK on Suomen suurin tekniikan alojen ylipistotutkinnon suorittaneiden sekä suorittavien etu- ja palvelujärjestö. Yhä kasvavissa määrin myös luonnontieteilijöitä liittyy TEKin jäseneksi, sillä teknistä osaamista kaivataan jatkuvasti enemmän useilla aloilla ja tekniikan alan yhteisönä TEK on paras tuki kaikille alan osaajille.
Opiskelijana voit hyödyntää TEKin palveluita ilmaiseksi koko opiskeluaikana, oli kyseessä kesätöiden työsopimuksen tarkistuttaminen lakimiehillämme ennen allekirjoitusta tai osallistumalla TEKin järjestämiin opiskelijatapahtumaan CV-klinikoista erilaisiin seminaareihin. Näiden lisäksi TEK tukee vahvasti opiskelijakulttuuria sinunkin kampuksellasi ainejärjestöjen kautta.
Voit lukea lisää TEKin jäsenyydestä sekä liittyä maksutta opiskelijajäseneksi osoitteessa www.tek.fi/opiskelijajasenyys
Voit kysyä lisää TEKistä Kumpulan Tykiltä: Vili Järvinen vili.jarvinen@helsinki.fi
62 PIKKU-MANTU
TEK
Alan etujärjestöt ja työelämä
FUKSIN MUISTILISTA
Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta ja tervetuloa liittoon!
Olet päässyt osaksi mahtavaa yhteiskunta-alan yhteisöä. Onnittelut myös hienosta valinnasta ryhtyä yhteiskunnan asiantuntijaksi!
Yhteiskunta-alan tutkinnot valmistavat harvoin suoraan tiettyyn ammattiin. Alalle hakeutuu ihmisiä, jotka ovat laaja-alaisesti kiinnostuneita eri asioista ja haluavat toiminnallaan vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen.
Yhteiskuntaosaajat, eli myös sinun alasi tekijät ja osaajat, työllistyvät laajasti eri sektoreille: valtiolle, yrityksiin, kuntiin, järjestöihin ja yliopistoihin. Työnimikkeet vaihtelevat asiantuntijoista johtajiin ja työelämänäkymät näyttävät hyviltä ja monipuolisilta. Yhteiskuntaosaajat ovat tulevaisuudessa myös ammateissa, joista ei vielä kymmenen vuota sitten edes tiedetty. Koska vaihtoehtoja riittää ja työelämä voi joskus tuntua hähmäiseltä, kannattaa ottaa osaava kumppani vierelle jo opintojen alussa!
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, eli tutummin YKA, on yhteiskunnalliselta alaa opiskelevien ja alalta valmistuneiden oma etujärjestö eli ammattiliitto.
Toimintamme keskiössä ovat jäsenemme, joita sparraamme ja tuemme monin tavoin jo opiskeluvaiheessa mm.
tarjoamalla tietoa alasta, järjestämällä eri tilaisuuksia ja koulutuksia, pitämällä huolen opiskelijoiden hyvinvoinnista ja rakentamalla työelämästä reilua ja oikeudenmukaista. Haluamme ammentaa sinulle työelämätietoa jo varhaisessa vaiheessa, jotta työelämään siirtyminen olisi mahdollisimman helppoa sitten aikanaan. Olemme mukana tietenkin myös jo opiskeluaikaisten työpaikkojen ja harjoitteluiden kanssa!
Opiskelijoiden ääntä liitossa ja yhteis-
kunnassa pitää yllä SYY, jonka paikallisyhdistys SYY-Kuopio järjestää työelämäaiheista toimintaa Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille. Paikallisjärjestön kautta pääset mukaan myös valtakunnalliseen opiskelijatoimintaan, jossa tapaa alan opiskelijoita ympäri maan ja oppii hyödyllisiä työelämätaitoja. Opiskelijan on hyvä oppia tunnistamaan omaa osaamistaan, ymmärtämään alansa mahdollisuuksista ja käyttämään eri työnhaun välineitä. Kuulumalla liittoon liityt osaksi isompaa yhteisöä ja turvaat tulevaisuuttasi. Sekä liiton että SYYn jäseneksi voi ja kannattaa liittyä jo heti opintojen alussa! Jäsenyys alasi etujärjestössä maksaa opiskelijalle vain 2,3 euroa kuussa ja jäsenyys oikeuttaa sinut kaikkiin YKAn ja SYYn tarjoamiin palveluihin ja etuihin.
Me olemme täällä sinua varten elämäsi eri vaiheissa, jotta sinä saisit parhaat lähtökohdat oman polkusi löytämiseen. Voit hyvällä syyllä olla ylpeä tulevasta tutkinnostasi: yhteiskuntaosaajat ovat asiantuntijoita, joiden työllä on yhteiskunnallista merkitystä. Toivotan sinulle ikimuistoista ja antoisaa fuksisyksyä sekä onnea opintoihin!
Aino Lehtinen, Yhteisösuunnittelija, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
aino.lehtinen@yka.fi
010 231 0366
Lisätietoja ja jäseneksi liittyminen: www. yhteiskunta-ala.fi ja www.yhteiskunta-ala.fi/syy
Lisätietoja jäsenyyden eduista ja palveluista: https://www.yhteiskunta-ala.fi/ edut-ja-palvelut/
Käsissäsi pitelemääsi Pikku-Mantuun on koottu muutamia asioita, joista toivomme sinun hyötyvän opintojesi alussa ja myöhemminkin. Seuraavaksi lista asioista, joita sinun oli hyvä muistaa hoitaa vaikka jo kesän aikana, mieluusti kuitenkin viimeistään ensimmäisen viikon aikana.
Läsnäolevaksi ilmoittautuminen on ensimmäinen asia, joka kannattaa hoitaa kuntoon. Tänä vuonna ilmoittautumisaika on 1.4.–31.8.2023. Älä missaa sitä! Ilmoittautumisen yhteydessä saat tunnukset yliopiston sähköisiin palveluihin sekä sähköpostin, joita tulet tarvitsemaan paikkoin (vinkki: valitse tunnus huolella, sillä se seuraa sinua koko opiskeluajan). Ohjeet löydät saamastasi hyväksymiskirjeestä tai yliopiston nettisivuilta. Huomaathan, että menetät opinto-oikeutesi, jos et ilmoittaudu läsnäolevaksi elokuun loppuun mennessä!
Liity Maantieteen opiskelijat ry:n jäseneksi
Jotta saisit kaiken irti opiskelu ajastasi, kannattaa liittyä maantieteen ainejärjestöön MaO:on.
MaO:n huikeisiin fuksitapahtumiin, kuten fuksiaisiin tai fuksimökille osallistuminen edellyttää
MaO:n jäsenyyttä. Liittymismaksu on vaivaiset 10 euroa ja saat sillä jäsenyyden koko siksi ajaksi, kun opiskelet maantiedettä Helsingin Yliopistossa. Ainejärjestöön kuuluminen tuo sinulle valtavasti etuja ja mahdollisuuksia bileiden, liikunnan, vaikuttamismahdollisuuksien ja yhteisöllisyyden merkeissä. Huonoja puolia ei sen sijaan ole! Ohjeet jäseneksi liittymiseen löydät
MaO:n nettisivuilta
Hanki Frankin opiskelijakortti
Opiskelijakortti kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen opintojen alkua, sillä sen saapumisessa saattaa kestää. Pärjäät ensimmäiset viikot kuitenkin myös ilman sitä. Opiskelijakortti oikeuttaa valtavaan kirjoon alennuksia juna- ja bussilipuista Unicafen edulliseen lounaaseen – tsekkaa runsaat alennukset Frankin nettisivuilta! Opiskelijakortin tilaat osoitteesta frank.fi. Muista myös Frank App, jolla saat opiskelijakortin kännykkääsi.
Hae opintotukea ja asumistukea!
Olet yliopisto-opiskelijana oikeutettu opintotukeen, joka helpottaa kummasti elämää opiskelujen aikana. Opintotukeen kuuluvat kuukausittain maksettava opintoraha ja valtion takaus opintolainaan. Lisäksi olet todennäköisesti oikeutettu myös asumistukeen. Lisätietoja osoitteesta kela. fi.
Hanki asunto
Jos sinulla ei vielä ole tiedossa asuntoa pääkaupunkiseudulla tai lähialueilla, voit hakea sellaista montaa eri reittiä. Esimerkiksi Helsingin opiskelija-asuntosäätiö HOAS ja monet osakunnat tarjoavat asuntoja opiskelijoille. Google laulamaan! Huomaathan, että asuntojonot ovat usein pitkiä, joten tee hakemus hyvissä ajoin.
Vielä kerran sydämellisesti tervetuloa opiskelemaan maantiedettä! Lisää infoa mantsan opiskelusta maasta taivaaseen löydät Maantieteen opiskelijat ry:n nettisivuilta Mikäli mieltäsi jäi vielä askarruttamaan jokin tai päähäsi putkahti kysymyksiä, ota rohkeasti yhteyttä TUUTOREIHIN. Vastaamme mielellämme aivan kaikenlaisiin kysymyksiin myös kesällä!
65 64 PIKKU-MANTU
YKA
65 PIKKU-MANTU
NÄHDÄÄNSYKSYLLÄ!
68 PIKKU-MANTU