Page 1

MANTU

3/2013 Lokakuu

Mantu 3/2013


Tässä numerossa

Maantieteen opiskelijoiden äänenkannattaja 42. vuosikerta

Julkaisija Maantieteen opiskelijat ry. Maantieteen osasto, PL 64 00014 HELSINGIN YLIOPISTO Sähköposti

mao-mantu@helsinki.fi mert.sasioglu@helsinki.fi

Toimittajat

Mert Sasioglu (päätoimittaja) Ville Savoranta Henri Immonen Anna Immonen Pekka Niittynen Kirsi Forss Johannes Nyman Henna Hovi Aliisa Priha

Pääkirjoitus ..................................................................................2 Nuija Heiluu .................................................................................3 Airin haastattelu ...........................................................................4 Kootut kesätyöt Vol 1..................................................................10 Kaksi karttojen viemää ..............................................................13 Madagascar-terveiset.................................................................15 Balkan-matkareportaasi.............................................................17 Ragea ratin takana ....................................................................21 Gradut .......................................................................................23 Maantieteelliset lautapelit...........................................................27 Vaihtokartta ................................................................................28 Vapaampi Helsinki......................................................................29

Kirjoittajat

Aino Kuusimäki Joona Repo Eero Vento Nina Miettinen

Kannet

Joona Repo (etukansi) Hermanni Sarjakoski (takakansi)

Taitto

Mert Sasioglu

Painatus

Tyylipaino Oy

Tämä lehti saa HYY:n järjestölehtitukea. Maantieteen opiskelijat ry., eli MaO merkittiin viralliseksi rekisteröidyksi yhditykseksi ke­väällä 1971. MaO on yksi Helsingin yliopiston matemaattis-luonnon­tie­teel­li­sen tiede­kunnan ainejärjestöistä. Kaikilla maan­tieteen opiskelijoilla on mahdollisuus liit­tyä järjestön jäseniksi. MaO:n tarkoituksena on yhdistää ja aktivoida jäsenkuntaansa sekä edustaa heitä muualla yliopistollisissa organisaatioissa. MaO järjestää jäsenilleen yhteisiä tapahtumia, info­tilaisuuksia, opintoretkiä, liikuntavuoroja ja juhlia. Yhdistys vastaa myös maantieteen yksikön opiskelija­tuutori­toiminnasta. MaO julkaisee ainejär­jestölehti Mantua. Ainejärjestön hallitus kokoontuu joka toinen viikko.

1

Mantu 3/2013


Pääkirjoitus Mert Sasioglu

patongeista ja painotaloista Vasta runsaan kolmen vuoden opiskelun jälkeen minulle selvisi, että Unicafen lounaspatonkiin sisältyy salaatti ja ruokajuoma (lasi maitoa). Hämmennykseni oli käsin kosketeltava. Mielikuvani Kumpulasta, siellä vietetyistä uurastuspäivistä ja leipämössön täyteisistä tankkaushetkistä järkkyi sijoiltaan. Ehkä tiedostamattomana protestina informaatiovälityksen epäonnistumista kohtaan olen ruvennut ostamaan niitä valipalarahkoja, jotka tosin loppuvat aina kesken, eikä vaniljanmakuisiakaan enää neljän jälkeen tunnu koskaan olevan jäljellä. Muutenkin muonituskulttuuri on omalta osaltani ollut mullistuksessa, kun en keskustaopintojen vähenemisen vuoksi pääse enää yhtä useasti iki-ihanaan hämäläisten Osakuntabaariin, jota voin lämpimästi suositella kaikille post-Unicafe-vatsakipu-oireyhtymästä, tai vastaavista vaivoista kärsiville. Tämä ruokajaarittelu ei ollut anekdootti tai aasinsilta mihinkään. Kädessäsi tai nettiselaimessasi on ensimmäinen uuden päätoimittajakauden Mantu. Vanha valta on lakaistu syrjään, ja kuten niin usein historian suurissa kumouksissa, emme huomaa juuri minkään muuttuneen. Mantuna tämä nimenomainen on silti sangen erinomainen (!). Lehdessä on kaksi hyvinkin mielenkiintoista haastattelua, ensimmäinen rakkaan väistyvän amanuenssimme Airin, toinen laitoksellamme väitöskirjaa tekevän suunnistuksen maailmanmestarin Mårten Boströmin. Nina Miettinen on kirjoittanut terveiset Antananarivosta ja paikalliselta mantsan ainejärjestöltä. Kannattaa muuten ihmeessä katsastaa myös Ninan vaihtoblogi. Hyvinkin mielenkiintoista tekstiä

Mantu 3/2013

hieman erilaisesta maasta opiskella ja elää. Kattauksen kruunaa keväällä Georgiassa kunnostautuneiden sankariemme Joonan ja Eeron matkareportaasi Balkanin ihmeellisestä mualimosta. Muutakin jännää löytyy, eikun tutustumaan. Näennäisestä muuttumattomuudesta huolimatta Mannun kohtalo on ollut vaakalaudalla, kun budjettipaineet ajoivat toimituksen salaisen selvitysryhmän tutkimaan uusia vallankumouksellisia painomahdollisuuksia. Painoalan pitäisi olla kriisissä, mutta rakkaalla Unigrafialla näyttää olevan varaa nostaa hintojaan perusinflaatiota huomattavasti nopeammin. Käyttääkö yliopisto sitä ilman kilpailutusta, vai mistä moinen turvan tunne? Firman hinnoiteltua meidät ulos, ehdimme jo harkita omakätistä painamista ja bongata MaO:lle mukavan nitojan vihkostiftausta varten. Onneksi kuitenkin löysimme uuden, hämmentävän edullisen painotalon. Mikäli tämä Mantu on poikkeuksellisen ruma ja laaduton, on halvalle hinnalle löytynyt syy. Sekin olisi kuitenkin pieni hinta MaO:lle nyt säästyvistä satalappusista. Fyysisen ilmentymänsä lisäksi Mantu on entistä digitaalisempi. Lehti on vapaasti luettavissa issuu.com -sivustolla. Kätevä sivusto, siellä on kaikenlaista muutakin mielenkiintoista! Valta on vaihtunut, ja nyt onkin hyvä tilaisuus siinä missä aina muulloinkin - antaa palautetta ja toivomuksia lehden tulevan sisällön suhteen - tai hypätä itse mukaan kirjoittamaan. Mikä on turhaa ja mitä halutaan lisää? Sana on vapaa sohvilla ja sähköpostissa.

2


Nuija Heiluu Johannes Nyman

Johannes kastaa

Viuh viuh. Uuden lukuvuoden nuijanheiluttelu on kovassa vauhdissa. MaO on taas ekstaasissa uusista fukseista ja fuksitapahtumille on täytynyt raivata tilaa niin viikonlopuista kuin arjen keskeltäkin. Sohvilla vallitsee silti taas sama tuttu ilmapiiri, vaikka naamat ovat suurimmilta osin uusia. Edellisen illan tapahtumat ja innovaatiot diffusioituvat kanssaopiskelijoille samaa tuttua kaavaa mukaillen. Myös kysymykset kuten ”Mitä sä täällä teet?” ”Eiks sun pitäis olla paikassa x?” ja ”Kauan sä oikeen oot istunu tässä?” toistavat ilokseni vuosi toisensa jälkeen samaa tuttua jatkumoa. Sohvaparadigmaa ei niin vain uusilla fukseilla hetkauteta.

3

Laitoksellakin sattuu ja tapahtuu. Ensimmäisenä menetämme - oman aikakäsitykseni mukaan - ikuisuuden opiskelijoita auttaneen Airin eläkkeelle. Varmasti puhun koko MaO:n äänellä sanoessani, että ikävä tulee. MaO, opiskelijakulttuuri ja kurssit muuttuvat, Airi ei. Maantieteellisiä eläkepäiviä Airille toivottaen haluan vielä muistuttaa kaikille, että Airin

luota saapuneiden onnellisten ja toivekkaiden opiskelijoiden määrää ei lasketa kymmenissä, sadoissa vaan oikeasti tuhansissa. Onneksi sentäs tulevaisuudesta ei tarvitse huolehtia, Katariina Kosonen ottaa homman haltuun ja kokemuksesta puhuen minulla ei ole pienintäkään epäilystä etteikö lämmin ja ihmisystävällinen opinto-ohjaus jatkuisi tulevaisuudessakin. Laitoksen sikariporras muodostuu myös uudestaan kevään ja kesän aikana laitoksen ja osastomme johtajien siirtyessä myös tuohon mystiseen - meiltä aina vain kauemmaksi karkaavaan - tilaan nimeltä eläke. Muutosta tapahtuu, henkilövalinnoista riippunee kuinka paljon ja mitä osa-alueita ne lopulta koskevat. Moneen vuoteen emme ole kokeneet vastaavia henkilökuntavaihdoksia laitoksellamme. Toivokaamme, että ne tuovat uusia tuulia ja ajatuksia käytävillemme. MaO seuraa mielenkiinnolla.

Mantu 3/2013


Ville Savoranta

Tuokio Airin kanssa Väistyvän amanuenssimme Airi Töyrymäen haastattelu

Kauankos sä nyt olet ollut maantieteen laitoksella? Töissä olen ollut käytännössä vuodesta 1978 lähtien. Miten susta tuli maantieteilijä? Ensiksi mä aloitin kasvitieteellä ja sitten oli yksi opiskelijatoveri, joka hehkutti mantsaa ja näytti mitä kaikkea on tehty. Se kiinnosti mua koska tiesin että opettajaksi en mene. Ja en ollut hakenut eläintieteeseen, koska opettajaksi tarvitsi sen. Hain myös sosiologiaan ja valtsikan aineisiin muutenkin, eli yhteiskunnallisuus kiinnosti. Silloinhan suunnittelumaantiede oli hyvin spesiaali ala. Mantsa siis kiinnosti ihan hirveästi koska se oli sellaista järjellä käyvää ja konkreettista. Kissojen nylkeminen ei kiinnosta silleen, vaikka kasvitieteen työt olivat kiinnostavia, varsinkin kun pääsi maaseutuympäristössä kasvaneena näkemään miten luonto toimii. Mutta sitten mantsa iski.

Kyllä kyllä. Gradunhan tein Uudenmaan alueellisesta kehittymisestä, kun silloin 70-luvulla olivat nämä aluekehitys, vaikutusalue ja keskus-periferia-problematiikat oikein hottia. Oli todella mielenkiintoista tutkia sitä kehitystä faktorianalyyseilla ja eri metodein aikasarjalla 1950-1975. Mä olin aivan innoissani siitä. Eli siis ihan aluetiedettä teit? Oliko se erikoistumisala silloin? Joo niin tein. Aluetiede ei ollut pääaineena silloin, vaan suunnittelumaantieteeseen otettiin silloin noin 15 ihmistä vuodessa, joilla oli maantieteen appro pakollisena sivuaineena. Silloin oli siis eri haut kaikkiin erikoistumisaloihin. Käytännössä laitoksella oli siis luonnonmaantiede, kulttuurimaantiede ja suunnittelumaantiede. Mua ei Lammin kenttäkurssilla uomien vaakitus vaan napannut ja ihmettelin että mitä järkeä siinä on. Minkälaisia Lammi-kokemuksia sulla on?

Mistä sä oletkaan kotoisin? Tuusulan Palojoen vierestä, eli Aleksis Kiven maisemista. Eli aika samanlainen kiinnostus luonnon ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen mikä tänäpäivänkin mietityttää maantieteilijöitä?

Mantu 3/2013

Ihan samanlaisia kuin kaikilla, eli aivan ihanat. Siihen aikaan kenttäkurssi oli kolme viikkoa. Siellä oppi hyvin tuntemaan henkilöt muuten kuin opiskelijaroolissa, kun oltiin yötäpäivää yhdessä ja bailattiin. Eli se on ollut silloinkin jo todella vahva identiteetin luoja.

4


Laitoshan oli vielä siihen aikaan Porthaniassa? Joo, ja siltavuorenpenkereellä luonnonmaantiede 80-luvulta eteenpäin. Sen myötä luonnonmaantiede pääsi kehittymään kun sen opetus oli sitä ennen aivan toivotonta tupatieteenä, kun ei ollut laboratoriotiloja. Minkälainen paikka sohvat olivat silloin Porthanian aikoihin? Porthaniahan valmistui 1956 ja sen aikainen professori Leo Aarnio oli suunnittelemassa maantieteen tiloja, mihin kuului Aarne Ervin suunnittelemat sohvat. Sohvathan ovat sen takia hukkaamiskiellossa kun ovat alkuperäisiä. Aluksi laitoksella oli henkilökunnan työtiloissa jokaisessa sohva, mutta monella siitä tuli kirjatai paperivarasto, ja ajan myötä niistä sitten moni luopui. Muutama sohvista tuotiin käytävään sisäänkäynnin luo, missä niistä tuli oikeastaan instituutio opiskelijoiden keskuudessa. Minkälainen oli?

se sun opiskeluaikojen

MaO-yhteisö

muisesti kirjeitä jo valmistuneille opiskelijoille. Meitä kiinnosti selvittää, mitä meistä tulee isona, ja se kysymys ei ole hävinnyt minnekään. Taistolaisuuteen palaten, vanhoja Mantuja selatessa tulee esille että 70-luvulla oli usein varjohallituksia ainejärjestöllä, mistä siinä oli kyse? Joo, silloin oli mm. näitä aktiiveja, joiden mielestä MaOn tehtävänä on vastustaa EEC:tä ja liittyä Uudenmaan Alueen Valtiomonopolistisen Kapitalismin Vastaiseen Rintamaan. Tällöin myös monia luentoja yritettiin ohjata keskusteluksi kapitalismista ja sen vastustamisesta. Silloin yksi ryhmä meistä perusti tämän Puhtaiden Maantieteilijöiden Saunaseuran (PS) eräänlaisena keljuiluna näille punaisille. Meidän mielestä silloin opiskelijat olisivat voineet olla muutakin kuin Marxilais-Leniniläinen solu. Se kesti pari kolme vuotta, kunnes se pahin Taistolais-vaihe meni ohi. Se näkyy niissä Mantuissakin, jotka oli yhtä vasaraa ja sirppiä välillä. (Kaikki varmaan oivalsivat Granö-viitteen?) Oliko sulla siis jotain aktiivivirkoja MaOssa?

5

Alussahan ei ollut omaa ainejärjestöä, mun opiskelujen alussa 60-luvun puolella oltiin vielä Symbioosin yhteydessä. Silloin opiskeltiin aina maanantai ja tiistai eläintiedettä, keskiviikko ja torstai kasvitiedettä ja perjantai ja lauantai maantiedettä, eli opetusviikko oli kuusipäiväinen. Viimeiset harjoitusryhmät kesti lauantai-iltaan asti. Koska käytännössä kaikki luki sitä opettajayhdistelmää, Symbioosi oli kaikkien ainejärjestö. Sitten kun 1970-luvun alussa alkoi yhteiskuntatieteellisempi liikehdintä niin ei ollut enää itsestäänselvää että maantieteilijöistä tulee opettajia ja se Symbioosissa olo tuntui vähän kuin oltaisiin huutolaisia siellä umpibiologien seassa, varsinkin kun moni maantieteilijä opiskeli jo valtsikassa. Mullakin on sosiologia ja sosiaalipolitiikka sivuaineena. Siitä heräsi se halu perustaa meidän oma ainejärjestö. Ja kun silloin elettiin sitä taistolais-aikaa, niin MaO ja pieni punainen kirja olivat hyviä vitsejä. Heti aluksi MaOssa tehtiin työelämäänsijoittusmisselvitys, missä olin mukana. Lähetettiin siinä siis hir-

Oli joo, mutta mä en kestänyt sitä meininkiä. Sitten tulikin lähdettyä Pohjois-Pohjanmaalaiseen osakuntaan yhden kaverin kautta ja olin siellä sihteerinäkin. Siinä meni *kröhöm* muutama vuosi, kunnes palasin opiskelemaan. Sen takia mä olenkin niin hyvä neuvomaan kun olen itse opiskellut yli 10 vuotta ja tehnyt kaikkea muuta välillä. Se muu kokemus oli kyllä hyödyksi myöhemmin esim. promootioita järjestäessä, kun oli osakunnassa järjestänyt pöytäjuhlia Finlandia-talossa ja plaseerannut Kekkostakin vuosijuhliin niin siinä sai käytännön oppeja. Sitten jossain vaiheessa olikin mentävä töihin ja saatettava tutkinto loppuun. Minne kaikkialle sun aikana maantieteilijät ovat ehtineet? Ihan joka paikkaan, ministeriöihin, kuntiin, oppikirjoja tekemään, yleisradioon, toimittajiksi, yrittäjiksi.

Mantu 3/2013


Johannes Nyman toteutti Airille komean läksiäislahjan kirjallinen terveisiä nykyisiltä ja vanhoilta opiskelijoilta, sekä kartan heidän asuinpaikoistaan.

Mantu 3/2013

6


Ketäs kaikkia meillä onkaan tässä ollut laitoksella vielä sun opiskeluajoilta? Kivikkokankaan Ritva oli käytännössä ikätoveri. Tikkasen Matti oli muutamaa vuotta vanhempi ja Westerholmin John nuorempi. Harry Schulman ja Hellemaan Pirjo myös. Löytönen oli vielä nuori opiskelija kun minä istuin jo kirjastossa. Myöhemmin 80-luvulla soitettiin yliopiston hallinnosta että meillä on varmaan tilastoissa jokin virhe, koska laitoksen keski-ikä on alle 30 vuotta. Silloin meillä vaihtui vanhoja proffia ja oli paljon nuoria assistentteja ja me olemme nyt viimeisiä siitä porukasta. Mitenkäs sä päädyitkään laitokselle töihin? Jossain vaiheessa olin töissä keskustan arkistossa apulaisena missä tein pieniä selvityksiä. Samaan aikaan tuli roikuttua laitoksen kirjastossa gradua tehdessä. Sitten mun edeltäjäni amanuenssi Merja Karivalo sanoi että nyt tarvittaisiin tekijä. Ensin aloitin ylimääräisenä kirjastossa mm. graduja hyllyttäessä ja siitä se sitten lähti eri mittaisina määräyksinä. Sitten kun Merja lähti laitokselta muihin tehtäviin niin amanuenssin virka tuli auki ja mulle tuli hirmuinen kiire saada opinnot kasaan. Rikkisen Kalevi muisteli että olikohan siinä kaksi viikkoa saumaa valmistua. Aina kun on hyvä syy niin tekee ihmeitä. Amanuenssina mun sijoituspaikkana oli siis kirjasto, missä pyöritin tietopalvelua ja karttapalvelua, mikä oli iso osa tehtäviä, koska laitos oli yksi Suomen kolmesta karttojen säilytyspaikoista Kansallisarkiston ja valtion arkistojen ohella. Silloin tuli paljon tietopyyntöjä ulkopuolelta ja annettiin haastatteluja sekä lausuntoja paikannimistä sekä kartografiasta. Se oli hirmuisen kiinnostavaa. Milloinkas tietokonekartografia tuli kuvioihin? Se tuli sitten 80-luvulla kun mikrot tulivat. Silloinhan meillä oli kolme kartanpiirtäjää, jotka tekivät kaikki kartat aluksi muoville käsin, mistä ne siirrettiin. Mikrojen myötä sitten kilpailutettiin piirto-ohjelmat ja coreldraw tuli

7

jo silloin kartanpiirto-ohjelmaksi. Silloin mä olin myös mukana jonkin verran kartografian opetuksessa, missä tehtiin erityyppisiä teemakarttoja yleensä tussilla kuultopaperille. Mikrojen myötä kurssin lopuksi tuli mukaan erityistyö, mikä tehtiin sellaisella alkeellisella MapInfolla. Oliko

muuten

Porthania

kovin erilainen paikka

opiskella ja tyskennellä kuin

Kumpula,

kun se ker-

ran jaettiin yhteiskuntatieteilijöiden kanssa?

Porthaniassa ei jaettu mitään. Siellä oli kolmannessa ja neljännessä humanistit, viidennessä oikeustieteilijät ja me kuudennessa. Kaikki oli silloin lähellä ja siirtyminen oli helppoa, se vaikeutui kun tultiin Kumpulaan. Kumpulaan siirtyminenhän oli jo tiedossa sun opiskeluaikanasi? Joo mä olin opiskelijaedustajana yliopiston suunnittelutoimikunnassa ja siellä selvitettiin 70-luvulla jo uuden kampuksen rakentamista joko Huopalahteen, Ruskeasuolle, Viikkiin tai tänne. Alunperihän meidän piti olla täällä jo 1986 mutta kun se viivästyi niin meitä yritettiin siirtää vaikka minne. Lopulta mentiin yliopiston rehtorin puheille jolle sanoin että me ei muuteta. Mutta kyllä me tarvittiin uusia tiloja kun laitoksen kirjastoonkin tuli vettä sataessa. Silloin otettiin kuviakin kun ollaan saappaat jalassa suojaamassa kirjoja muovilla. Kumpulaan meidän piti aluksi saada koko ensimmäinen kerros Physicumista mutta sitten jouduttiin jakamaan geologien kanssa ja laitos menetti kolmanneksen tiloistaan. Nyt meillä on sitten pienemmät työhuoneet ja opetustilat. Porthaniassa oli lisäksi laitoksella yksi leveä käytävä, missä kaikki kulki eli kaikki olivat koko ajan yhteydessä. Sitä me surtiin kun ne kohtaamiset jäivät pois nyt kun opiskelijat ovat eri puolella. Miten Kumpulaan opetusta?

tulo on muuttanut maantieteen

Se oli iso muutos kun jaettiin pääaineet maan-

Mantu 3/2013


tieteeseen ja aluetieteeseen Kumpulaan tulon jälkeen, koska tuli selkeämpi jako ja henkilökunnan työpanoksia voitiin jakaa paremmin. Ennen oli semmoi yksi iso möhkäle ja suunnittelumaantiede siinä sivussa. Se jako vaikuttaa myös opetuksen sisältöönkin paljon. Painopisteet vaihtelee, esim. 1970-luvulla ei voinut tehdä mitään ilman faktorianalyysiä ja nykyään sitä ei oikein enää tehdä. Tiede etenee aina. Henkilöt vaikuttaa varmaan aika paljon näin pienellä laitoksella?

hin kieliin. Se auttoi niiden 700 kasvin nimen kanssa myös. Kun olet kuitenkin kartografi, niin onko sulle kertynyt omaa karttakokoelmaa vuosien varrella? Mulle on riittänyt laitoksen kartat, mutta mulla oli ajatuksena tehdä karttakommunikaatiosta jatko-opinnot, mitkä sitten jäivät muiden hommien kuten Terran toimitussihteerinä toimimisen takia väliin. Mutta mulla on se aineisto ja olen jättänyt sen nyt hyviin käsiin. Miten on opiskelijat muuttuneet sun aikana?

Joo, koska henkilöt on se opetuspääoma. Opettajien oma intressi ohjaa erikoistumisalojen kurssien sisältöä, mikä puolestaan ohjaa gradujen sisältöjä. Tietyn sektorin opettajat osaavat myös ohjeistaa tietyn alan työtehtäviin paremmin.

Aivan samanlaisia, ei opiskelijat mihinkään muutu. Joillekin ovat aamut helpompia, toisille ei. Pimeys voi vaikuttaa niin että väsyttää. Itse ainakaan en oikein enää aamuluentoja jaksanut marraskuun pimentyessä. Mutta kyllä silloinkin muistiinpanot sai kavereilta.

Jos sä aloittaisit nyt opiskeluja niin mitä lukisit? Minkälaisia vinkkejä sä antaisit opiskelijoille? Aikalailla samoja juttuja, kulttuurimaantiede oli kiinnostavaa ja sosiologia sekä sosiaalipolitiikka kiinnostaa yhä. Ja kyllä ne 700 kasvien latinankielistä nimeäkin oli kiva opiskella. Sitähän mä olin harrastanutkin.

Joo kyllä, lintubongauskin on pysynyt pienestä pitäen. Syrjäkyjillä kasvaneena virikkeet oli luonnossa ja niiden oppiminen oli kivaa. Tärkeintä on toki puutarhan pito Oulunkylän siirtolapuutarhassa, kaksi minuuttia pyörällä kotoa. Siellä mä nyt moottorisahaa olen laulattanut, sen pitää maalaistytön kädessä pysyä.

Mä yritän aina sanoa että ei kannata hirveesti stressata. Mutta mä ymmärrän että se voi olla tiukkaa kun opintoraha on rajallinen ja opintopisteitä pitäisi tehdä. Sekä ottaa lainaa aikana jolloin ei ole varmuutta työpaikasta. Se on tiukempaa kuin meillä oli. Mutta tosi hyvin mantsalaiset työllistyy ja löytää oman juttunsa. Mä yritän aina sanoa että ei tarvitse olla paras, mutta kun tänne tulee ne 50 luokkansa parasta niin kaikki ei kestä sitä jos on liikaa kunnianhimoa. Siinä voi väsyä. Mantsalle on usein kuitenkin vaikea päästä ja se näkyy laitoksen hengessä. Tää ei ole oikeastaan läpikulkupaikka vaan tehdään ihan tutkintoja.

Mitenkäs olet...?

Mantsalaisethan kai käy Kumpulan vaihdossa, kävitkö sä itse?

Onko harrastukset pysyneet niistä ajoista?

muuten,

kun

kuitenkin

maantieteilijä

Matkailua joo! Nyt on aikaa, kohta valohoitomatka Teneriffalle ja keväällä Sorrentoon. Italiaa ja Espanjaa olen lukenut sen verran että siellä pärjää, varsinkin kun lukiossa luin vitsin vuoksi latinaa niin se johdatti hyvin noi-

Mantu 3/2013

väestä eniten

Joo niin on, se kuuluu lähtökohtaisesti maantieteeseen. Se on tavallaan itsestäänselvyys, varsinkin kun järjestelmät tukee. Jos et nyt lähde, niin milloin. Älytöntähän se ois jättää käyttämättä, kun oppii muutakin kuin vain

8


mantsaa siellä vaihdossa. Lisäksi siellä syntyy sitä verkostoa, jos vaikka jatkaa opintoja. Toisaalta tieteet kuten matematiikka tai kemia ei hyödy vaihdosta niin paljoa välttämättä. Mun aikana ei oikein käyty vaihdossa kun opintotukea ei ollut, varsinkaan vaihtoon. Silloin kaikki opiskeltiin lainalla. Tuleeko sulle mieleen kohokohtia uran varrelta? Ei nyt varsinaisesti, enemmänkin tämä on ollut tasaisesti kivaa. Aina on ollut todella helppoa olla näin hyvähenkisellä laitoksella. Paljon on iltojakin vietetty ja matkoja tehty yhdessä. Kiva tulla töihin, työyhteisö on ollut todella hyvä. Onhan niitä huippuhetkiä ollut, mutta ne oli sellaista ekstraa.

kahdeksan urhoollista siitä porukasta jäljellä, joista mun jälkeeni vain yksi työelämässä. Hyvin on eurooppa kierretty 40 vuoden aikana. Minkäslaisia alumna-suunnitelmia nyt sitten on? Ei vielä. Emerituksille kun laitoi kutsun läksiäisiin niin toivoin tuomaan vertaistukea tulemaan. Nyt olen saanut neuvon, että ensimmäisen vuoden ajan tuntuu että on hirmuisesti aikaa, mutta sitten se täyttyy. Kun on 35 vuotta tiennyt 11 kuukautta vuodessa mitä tekee, sen täyttäminen vie hetken. On kauheen kiva kun voi jäädä hyvillä mielin eläkkeelle, kun on kivoja muistoja. On kyllä haikea jättää paikat tietenkin. Alumni-tapahtuma aktiiviksi sitten!

Mites, oliko mantsalla keskusta-aikaan omaa kantista? Joo, Pam pam. Se oli siinä nykyisen eurokankaan kohdalla. Perjantaisin oli aina ensin lentopallo ja sen jälkeen mentiin istumaan iltaa, aika pitkällekin joskus... Ja sen jälkeen sitten oltiin silloisessa Up and Downissa, mikä on nyt Belge. Monesti käytiin yhdellä tai kahdella, muttei se aina jäänyt siihen. Onko muita perinteitä ollut sun aikana? Meillähän oli tämä Maanpiiri, eli Helsingin seudun maantieteellinen yhdistys, joka muodostui tämmöiseksi matkailukerhoksi. Sillä oli kuukausitapahtumia, ja yksi kirjakin toimitettu yhdestä sen luentosarjasta. Meillä oli tapana tehdä yksi matka vuodessa. Nyt on enää

Joo niiden kehittyminen on hieno juttu. Vielä lopuksi pitää kysyä, miten me nyt pärjätään? Hyvin. Katariinan saaminen mun jatkajaksi oli todella hyvä juttu. Mä jännitin sitä etukäteen, mutta huoli loppui heti kun sain tietää että Katariina tulee. Tuossa tehtävässä on niin tärkeää, että tuntee laitoksen hengen ja ihmiset. Ventovieraalle kaiken tämän siirtäminen olisi ollut paljon vaikeampaa. Nyt olen iloisena seurannut vierestä kun Katariina hoitaa asiat jo todella hyvin. Varsinkin kun opettajana Katariinalle on opintoneuvonta ja fuksien lohduttaminen jo tuttua. Kiitos Airi. Kiitos, teitä tulee ikävä.

9

Mantu 3/2013


Kootut kesätyöt vol 1

iksi, övoimareserv ty si k va a st u n nopeuu meitä jo än valmistuva Löytönen kuts id e m a a lu a n kuin inen h t kesän muute vä ä Kätei... Kata tt ie v tä is mat me differentioiammin. Useim lueellisten ja suhteellisten . Mitä siis? lla a tutkiskelema lisiä paineita vä n e si k u su li tiaa tumisten spa

Me

Kenn e

glu

sio

a rt S

th Dju

evi sau rus

psjö

He rra H

Räyh!

Kesäisin, kun olen pitkän talven jälkeen saanut tarpeekseni sivistyneistä maailmanparannuskeskusteluista ja muista humanistipelleilyistä, saattaa minut nähdä Oikeiden Töiden parissa - kuten esimerkiksi lapioimassa, jyrää ajamassa, tunneleissa hulevesiviemäröintiputkistoa kasaamassa tai kenties remontissa olevien siltojen tartuntoja poraamassa. Tervetuloa bongailemaan luultavasti myös ensi kesänä!

Linnanmäen järkkärin ylivoimaisesti vaikein työtehtävä on keksiä jutunjuurta koko 13 tuntisen sesonkivuoron ajaksi. Se kertonee jotain homman haasteellisuudesta. Seura on kuitenkin onneksi hyvää, kuten näkyy.

An

uH

Neljättä kesää kiven sisässä! Tänä kesänä työt vei muurien ulkopuolellekkin, mm. Hämeenlinnaan, Turkuun ja Salmisaareen. Viimeisimpään niin usein ettei sormet meinaa riittää.

äk

k

in R-KIO en SKI Heko heko, iso pomon käsky kävi

ILA

VANK le

Vil

S

Hen

po

en

a Re

ri Im mon

Joon

nta

ora av

Mantu 3/2013

Nahkajussina vietetty kesä antaa hyvää perspektiiviä niin kansainväliseen liikkuvuuteen, Serranon perheeseen kuin Keravalaisiin. Eikä enää tee mieli valittaa Unicafen ruuastakaan.

10


Johannes Nyman Karttakeskus, informaatioteknologiayhtiö Affectoon ja Euroopan parhaisiin monikansallisiin työpaikkoihin kuuluva paikkatietoyritys, on ehkäpä suurin yksittäinen maantieteen opiskelijoiden työllistäjä. Yleisin aloittelevan maantieteilijän tehtävä Karttakeskuksella on peltolohkorekisterin ylläpito. Ajan tasalla oleva rekisteri auttaa ohjaamaan Euroopan maataloustuet oikein. Karttakeskuksella on Maaseutuviraston kanssa pitkä kokemus tästä niin sanotusta ”Pele-projektista”, sillä peltolohkoja on digitoitu paikalleen jo vuodesta 2000!

Joukko stadilaisia hips.. opiskelijoita työtehtävänään ymmärtää jotain pelloista, maanviljelystä ja ennen kaikkea maajussien mielenliikkeistä. Hilarity ensues.

Karttakeskuksella on hyvä meininki ja mahtavat työkaverit (ja parhaat bileet)!

Mantsan opiskelijoita on turvallista ja mukavaa rekrytoida töihin; työpaikalla meininki pysyy leppoisana, mutta työtkin tulevat hoidettua. Samalla pysyy itse perillä laitoksen tapahtumista. Loppukesästä korkattiin ”uudessa” ainejärjestötilassa mahtava jatkojen hittituote Mango-Vekkuli, jota suosittelen lämpimästi kaikille kokeilunhaluisille.

Paula-Kaisa Leppänen

11

Mantu 3/2013


Aino Ropponen Mukava ilmapiiri, oman alan ihmiset ympärillä, mielekkäät työtehtävät... Ensimmäisessä toimistoduunissa menee hartiat jumiin mutta onneksi mielettömiin työsuhde-etuihin kuuluu söpö työpaikkahieroja!

Karttakeskuksella on hyvä meininki ja mahtavat työkaverit (ja parhaat bileet)!

Emmi Sallinen

Nykyiset kurssikaverit tosiaan ovat niitä tulevia kollegoja, kahvipöydän kokoonpano voisi joinain päivinä olla kuin suoraan Mao:n sohvilta

Minna Hietanen

mainos Tämä

Mantu 3/2013

ei ole

maksettu

12


Kaksi karttojen viemää

Aliisa Priha

Poika piirsi karttoja ennen kuin oppi kirjoittamaan. Niin teki tyttökin. Poika oppi perheeltään liikunnallisen elämäntavan ja kasvoi kompassi kaulassa. Niin myös tyttö. Poika sai valkolakin Mäkelänrinteen urheilulukiosta, sen jälkeen pyrki ja pääsi oitis Kumpulaan. Samaa tietä kulki myös tyttö. Pojasta tuli suunnistuksen maailmanmestari ja GIS-velho. Tytöstä… ei tainnut ihan tulla.

Mårten Boström, fuksi vuosimallia 2003 ja maisteri 2011, tekee laitoksellamme väitöskirjaa geoinformatiikan alalta. Tosin siinä missä me ellun kanat kittaamme sumppia sohvilla, Mårten ei juuri Kumpulassa pölyty. Suuri osa miehen ajasta kuluu tien päällä joko työn tai treenin merkeissä: Mårten on paitsi Taita Hillsin GIS-guru, myös hallitseva suunnistuksen sprinttimatkan maailmanmestari. Mårten päätyi laitokselle kovin samaa tietä kuin minä. Jaamme koulutien ja juoksukuumeen lisäksi kiinnostuksen karttoihin, kaukokartoitukseen ja kansainvälisyyteen. Tavatessani lapsuuden esikuvani kuuntelin kaiholla miehen matkakertomusten lisäksi myös selostusta työstä, jota hän Keniassa tekee.

13

Mårten on mukana Treemap-projektissa, jossa yliopisto ja paikallinen NGO yhteistyössä kouluttavat Kenya Forest Servicen metsähallituksen virkamiehiä käyttämään GISä. Peruskartat Taitalla ovat 70-luvulta ja paineet metsiä kohtaan kasvavat huomattavasti väestön lisääntyessä, joten tarve modernimmalle

paikkatiedolle on kova. Tutkimusryhmä on tähän mennessä muun muassaa laserkeilannut kaistaleen vuorista, ja Mårtenin kovasta kunnosta on ollut käytännön hyötyä. Hän esimerkiksi hyödynsi vuorten uniikit harjoitusmaastot kenttätöitä tehtäessä: tutkimus vauhdittui huomattavasti, kun kartoitettavan alueen polkuverkon ravasi läpi maratonin aikaan 2:18 tahkova kaveri. Mårten on onnistunut yhdistämään urheiluharrastuksen työhön tavalla, josta kaltaiseni keltanokka vain haaveilee täyteen ahdettua allakkaa selaillessaan. Suunnistus ja maantiede ovat kuljettaneet Mårtenia pitkin poikin maailmaa. Aina uuteen paikkaan saapuessaan Mårten pyrkii löytämään viheralueita lenkkeilyä varten, ja karttojen bongaaminen on iso bonus. Suunnistustausta auttaa alueiden hahmottamisessa ja kaupunkien haltuun ottamisessa. Tosin välillä luotto omaan suuntavaistoon saattaa olla liiankin vankka. Työskennellessään Sansibarilla Mårten onnistui vielä puolen vuoden jälkeenkin eksymään kaupungin sokkeloiseen kivikeskustaan puolentoista kilometrin matkalla.

Mantu 3/2013


Kysyn Mårtenilta siitä, millaisina hän kokee geoinformatiikan suunnitsukseen tuomat muutokset. Kartoituksen kehitys on nimittäin muuttanut lajin luonnetta huomattavan paljon. Kilpailukartat ovat tarkempia kuin koskaan, suunnistajien liikkeistä saadaan GPSn avulla eksaktia tietoa ja suoritusten seuraaminen reaaliajassa palvelee yleisönkin tarpeita. Osa harrastajista katsoo, että teknologia on syönyt suunnistuksen autenttisuuden eikä laji enää ole entisensä. Mårten on toista mieltä. Hän näkee GPSä mahdollisuuden kehittää suunnistusharjoittelua ja on yksi aktiivisimmista datan hyödyntäjistä. Mårten kertoo, että GPS-käyrien avulla suunnistaja voi jälkikäteen seurata vauhtiaan suorituksen eri osissa ja näin havaita mahdolliset heikkoudet esimerkiksi rastinotossa tai ylämäissä. Maajoukkueleirillä kaikilla on lähettimet matkassa, ja päivän päätteeksi suoritukset analysoidaan yhdessä valmentajan kanssa.

Mantu 3/2013

Myös Internetin karttasovellukset, kuten Google Street View, tuovat oman lisänsä etenkin Mårtenin päämatkaan sprinttisuunnistukseen. Sprintit juostaan usein kaupunkiympäristössä, ja Internetissä oleva data on nykyään niin tarkkaa, että monet suunnistajat käyvät ennen kilpailua tutustumassa maastoon virtuaalisesti. Mårten myöntää kuuluvansa niihin, jotka hakevat varmuutta suoritukseensa tutkimalla netistä löytyvää kartta-aineistoa. Ulkoa opettelun mahdollisuuteen hän ei kuitenkaan usko, sillä ratamestarit saattavat muokata maastoa vielä viime hetkellä esimerkiksi sulkemalla katuja. Etukäteen luodut mielikuvat eivät saa hallita liikaa, vaan niiden kuuluu lähinnä tuoda turvallisuuden tunnetta lähtöviivalla. Rutiinit ja rituaalit näyttävät olevan kaikilla suunnistajilla samat, niin huipputason menijällä kuin pikkutytöllä aikanaan. Kuten jokainen ehta harrastaja ja minäkin muinoin, myös Mårten säilyttää vanhat karttansa. Niitä löytyy kotoa urheilukassillinen, noin 25 kilon edestä, kunnittain aakostettuna. Jokaiseen karttaan on myös piirretty kuljettu reitti punakynällä. Palkintojakin miehen hyllyistä löytyy, hivenen enemmän kuin omasta laatikostani. Mitä pidempään juttelen Mårtenin kanssa, sitä vahvemmaksi käy epäilyni siitä, että hän onnistuu kaikessa missä päättää olla hyvä. Mutta yhdessä mielessä voin sanoa olevani parempi maantieteilijä kuin Mårten. Kuten mantsalaisten etikettiin kuuluu, olohuoneeni seinä on tapetoitu suurella maailmankartalla. Mårtenin seiniltä ei karttaa löydy. Vaimo kun oli sitä vastaan.

14


Salama daholo any Finlandy! Nina Miettinen

The University of Antananarivo stands in the middle of the highlands, in the capital of Madagascar. The atmosphere is relaxed even though Madagascar is in the middle of a political crisis. The strikes in the beginning of the year 2013 have delayed the academic year and the teachers are trying to gain more time by giving lectures even on Sundays. The Internet connection at the campus was cut off a few months ago due to financial difficulties. But Madagascar is the “moramora” country for a reason. I’ve learned that there’s never occasion grave enough to stress about it. Mora stands for “easy” and “soft” in Malagasy language, and is repeated twice like most of the adjectives here. Therefore, everyone keeps studying Ma n like there are t kirj san ast l a no hardships it on hak oksen em isto

and it seems to me that both the students and teachers are very motivated! Despite the fact that the teachers only have pen and paper as teaching utilities, the 3-hour lectures are interesting and very well structured. The students write down everything they catch: if you miss a point there are no PowerPoint slides to check it out later. The Department of Geography, currently with 784 students and around 20 teachers, belongs to the Faculty of Human Sciences. Around 300 new students are accepted each year but only about half of them will continue their studies to second year. Geographers will choose their specialization (human or physical geography) after they’ve completed their bachelors degree. For the 3rd and 4th year students there’s also an option of Formation Specialized in Environment and Planning of Territory.

The class of 3rd year students with me included just got back from a 10-day field trip to Morondava, western Madagascar. Accompanied with nine teachers, we visited different cities, physical geography sites, and various factories as an example of value chains along the way. The conditions were rough but it’s amazing that trips like this are organized despite the political state of the country. The 2nd year students are up next in October!

15 5

Mantu 3/2013


MEGA (Mutuelle des Étudiants Géographes Everyone at the department has been d’Antananarivo) is the local student association at very welcoming; in fact I’ve never met the department of geography. It organizes social such kind people as the Malagasy are! and cultural activities for the students, and their For example it’s normal to shake hands brand new t-shirt came on sale just a while ago. every time you meet your friends and apoThis year MEGA celebrates its 25th birthday, so logies are exchanged right away if you inthe association is currently using most of its energy terrupt someone even for a little. Everyone on planning the party. has also been very excited to learn about life in Finland. According to Hajatiana Rakotoarivelo, the president of MEGA, sports events are the most So MEGA and the department of geography popular activities among students. In August, will be waiting for the next Finnish geographer the different classes competed in football and to come and discover Madagascar. It’s a great basketball tournaments, the 4th year students opportunity to learn about yourself, the geobeing the most victorious. MEGA sends its best graphy of Madagascar, the Malagasy culture, greetings to MaO and wishes to hear back and life in general. You might even find yourself from Finland! New ideas from 9000 km away speaking Malagasy in addition to French. Satria are more than welcome. moramora be Malagasy, because it’s very easy! Club Vintsy is another society at the department, bringing students together for environmental reasons. The club cooperates with WWF Madagascar and organizes study sessions and trips. This year they have already constructed a green space to the campus yard.

P.S. If you want to know more about life in Antananarivo, check out the blog: ninu-m-92.blogspot. com or in Finnish: ninainmada.blogspot.fi! The writer is a third year geography student currently on student exchange in Antananarivo.

MEGA:n puheenjohtaja Hajatiana Rakotoarivelo

Kampusta, kuvassa yliopiston hallintorakennus

Mantu 3/2013

16


Matka sinne ja takaisin: osa 2 Joona Repo & Eero Vento

Koska matkakuume Georgian häkellyttävän reissun jälkeen oli ehtinyt nousta jälleen kerran aivan uusille lukemille, eivät pienet ongelmat, kuten ajan ja rahan puute, vieläkään estäneet retkikuntamme kaikkia jäseniä suuntaamasta Helsinki-Vantaan kautta kaukomaille – tällä kertaa tosin ilman Johannesta ja kahta välilaskua. Matkan suunnitteluunkin käytimme tuplasti enemmän aikaa kuin viime kerralla, ennen Tbilisin lentojen varaamista. Niinpä toukokuisen reilun viikon mittaisen retkemme kohteeksi valikoitui pitkällisen, ainakin puoli tuntia kestäneen pohdiskelun jälkeen Balkan, tarkoituksenamme kiertää Kroatian Dubrovnikista Bosnia ja Hertsegovinan Mostariin sekä Sarajevoon, josta Montenegron Kotorin kautta takaisin Dubrovnikiin. Laskeuduimme Dubrovnikissa suurelta parkkipaikalta näyttävälle asfalttikentälle. Jo lentokoneesta olimme päässeet tarkastelemaan Dalmatian rannikon kauniin vuoristoista rantamaisemaa. Vesi oli sinisempää kuin unelmissamme ja auringonsäteet kimmelsivät aallokossa kilpaillen kirkkaudellaan tasavertaisesti jännityksestä kiiluvien silmiemme kanssa. Dubrovnikin turistikeskusta, muurein ympäröity vanhakaupunki, oli näin toukokuun puolivälin

17

kauneina hellepäivinä vielä yllättävän rauhallinen, vaikka turisteja riittikin; Viikon päästä kiertoretkemme loppupuolella väkimassan tulviminen pienehköllä alueella kävi melkein jo allosentristisiä hermojamme rasittavaksi. Turismin vaikutukset näkyivät Dubrovnikissa retkemme kohdekaupungeista kokonaisuutena selvästi eniten. Kaupungin pieniltä kujilta löytyi jos jonkinlaista turistimyymälää ja -liikettä, kuten vasta pari viikkoa pyörinyt yhden miehen t-paitaputiikki, jossa kyseinen mukava herrasmies tarjosi meille punaviinit ennen kuin prässäsi parilla kympillä valikoimaamme paitaan äitinsä piirtämän kuvan kaupungin keskuskadusta. Myös kanoottiretkiesitteitä tyrkyttäviä turistinriivaajia riitti. Mielissämme kävi ottaa kuinkakohan monetta kertaa tunnin sisällä mainoslauseen kuultuamme heidän käsistään esitelappusen sijasta mela, ja harjoitella muutamaa iskua haiden mahdollisten hyökkäyksien varalle. Hillitsimme kuitenkin tällä kertaa hermomme. Kaunis kaupunki alueelle tyypillisin punaisine savitiilikattoineen joka tapauksessa oli. Tämän saimme todistaa myös viereiseltä kukkulalta, jonne reippaina nuorina miehinä matkustimme tietenkin jälleen kerran jalkapatikassa, heilutellen matkalla mielissämme kuvitteellista keskisormea köysiradan gondolihissien rantaturisteille.

Mantu 3/2013


Mostariin saapuessamme tiesimme paikasta noin kolme asiaa: Mostarin sillan, Mostarin sillan tuhoutumisen sekä Mostarin sillan uimahyppytradition. Silta suppeahkolla nähtävyyslistallamme ei siis liene lukijalle yllätys. Silta oli kuin olikin maineensa veroinen; Sillan ali virtaava joki oli ehkä vieläkin sinisempää kuin rannikolla, eikä jokiuomaa reunustavien mukavan näköisten rakennuksien sulautuminen toukokuun vehreyteen ollut lainkaan pahitteeksi maisemalle. Uimahypynkin ehdimme todistaa. Toinen kohde ”to see” -luettelossamme, Kravicen vesiputoukset, jäivät harmiksemme näkemättä. Julkisilla paikalle oli tiedustelumme mukaan lähes mahdotonta matkustaa käytettävissä olevan ajan puitteissa, eivätkä saksan taitomme ilmeisesti riittäneet taksimatkan tinkimiseen opiskelijaystävällisiin hintoihin. Saksaa puhuvia Mostarissa oli yllättävän paljon; Itävalta-Unkarin perintö ei maassa pelkästään näkynyt, vaan Mostarissa se myös kuului. Bosnian sodan jäljet olivat Mostarissa pintapuolisesti jo korjattu, mutta siltamuseossa pyörinyt video sillan tuhoutumisesta sotaaikana, ”Don’t forget” -kyltit katujen varsilla sekä hostellihenkilöstön puheet ja heidän erilaisista asearsenaaleista koottu kotimuseonsa antoivat meille jo jonkinlaisen kuvan tapahtuneesta. Toista oli Sarajevossa. Luodinreiät seinissä, maahan muistomerkeiksi muotoillut ”Sarajevon ruusut” kuolemaan johtaneiden pommien räjähdyskohdissa ja kaupunkikierroksella nähdyt varoitusmerkit miinoitetuista alueista toivat sodan lähemmäksi kuin olisimme etukäteen uskoneet. Eivätkä kahdella erinomaisella kaupunkikierroksella kuullut kertomukset

Mantu 3/2013

sitä ainakaan kauemmaksi vieneet. Tarinat, yksi nykyisen opiskelijan ja silloisen lapsen, toinen nykyisen eläkeikäisen hostelliomistajan ja silloisen rauhanneuvottelijan roolissakin toimineen yliopistoprofessorin kertomina, olivat vähintäänkin ajatuksia herättäviä. Varsinkin vanhemman miehen etäiseen kärsimykseen sidottu lakoninen kerronta oli hyvinkin koskettavaa kuunneltavaa. ”This building, big fire. Totally destroyed. Very dangerous. That’s it.” Istuessamme Sarajevon katuja kurvailevan emeritusprofessorin kyydissä, muistelmat tarkka-ampujien ja pommitusten varjostamista työmatkoista konkretisoituivat mielissämme ohi vilistävien rakennusten rappaamalla paikattuja, absurdisti marimekkomaisia tekstiilikuvioita muistuttavia seiniä tuijottaessamme. Jos oli kaupungin lähihistoria värikäs, oli omat sävynsä kaupungin ilmeelle antaneet myös historiallisesti hieman kaukaisemmat tapahtumat. Ottomaanien ja Itävalta-Unkarin valtakaudet näkyivät kaupunkikuvassa arabi- ja keskieurooppalaisen kulttuurien kamppailuna tilasta ajassa ja paikassa. Minareetit, muslimien hautausmaat ja basaarikulttuuri toivat kuitenkin mukavaa vaihtelua länsimaisuuteen tottuneisiin silmiimme. Vaikka varsinkin arkkitehtuuriset erot näkyivät selvästi kaupunkirakenteessa, tietty harmonisuus kaupungissa silti vallitsi. Niin suuri merkitys oli myös monikulttuurisuuteen tottuneella väestöllä kaupungin ilmeen rakentumisessa. Ylipäätään meidän oli Sarajevossa vaikea uskoa, kuinka niin muihin eurooppalaisiin verrattuna erilainen kaupunki sijaitsee vain kahden ja puolen tunnin lentomatkan päässä Helsingistä, ja kuinka vähän me siitä etukäteen tiesimmekään. Jo pelkkä kaupunkikuva ja monipuolinen historia tekivät kaupungista yhden vaikuttavim-

18


ystäväpiirinsä soittaman ja laulaman balkanilaisen livemusiikin väreillessä tunnelmallisessa miljöössä oli meille melkein jo liikaa.

mista, j o s s a kumpikaan meistä oli ennen ehtinyt käydä. Ehkä jopa sen vaikuttavimman. Emmekä hyvän ruoan ja juoman ystävinä panneet pahaksemme ravintoloiden uskomatonta hinta-laatusuhdettakaan. Jos hehkutimme georgialaista keittiötä, ei balkanilainen ainakaan kalpene sen rinnalla. Vaikka hinnat olivat varsinkin Dubrovinikissa ja muissa turistimaisemmissa kaupungeissa lähes suomalaisella tasolla, olivat ateriat ainakin meidän liharuokien ystävien makuhermoille lähes käsittämättömän hyviä. Sarajevossa tapahtunut hintojen romahdus oli käytännössä enää pelkkää ennennäkemätöntä plussaa, mikä sai meidät muokkaamaan vanhat arvosteluasteikkomme uuteen uskoon. Urheilu- ja musiikkimiehinä Sarajevon Galatasaray-ravintolan palvelu entisen Turkin jalkapalloliigan maalikuninkaan toimesta ja ateriointi hänen

19 17

Hylättyämme ajatuksen matkustaa seuraavaksi Durmitorin kansallispuistoon – jälleen kerran mahdottomien liikenneyhteyksien takia – valitsimme yöbussin kulkuneuvoksemme Sarajevon ja Kotorin välille. Näin ollen myös kauniiksi kuvaillut matkamaisemat jäivät pimeydessä harmiksemme näkemättä. Toisaalta säästyimme luultavasti muutamilta ylimääräisiltä sydämenlyönneiltä bussin kiemurrellessa juuri eikä melkein bussin levyisiksi mitoitetuilla vuoristoteillä. Kenties juuri tämän takaraivossamme tiedostaen, jäivät unet meillä kummallakin – maisemia tai ei – joka tapauksessa lyhyehköiksi. Bussi saapui kuin saapuikin lopulta Kotoriin, vieläpä reilusti etuajassa. Ehdimmekin bussista väsyneinä ulos kömpiessämme jo hetken haaveilla aamuyön makoisista unista hostellin sängyissä. Väsynyttä mielialaamme ei kuitenkaan hirveästi nostanut pitkähkön taistelun jälkeen löydetyn hostellin oven lappu, jossa meille ennen aamu viittä kerrottiin vastaanoton aukeavan yli kolmen tunnin päästä. Kotor muistutti muureineen ehkä hieman Dubrovnikia. Kukkulalle kiemurtelevat vallit olivat vaikuttava näky varsinkin iltavalaistuksessa. Kuten Dubrovnikissa, täälläkin muureilla kiertelystä olisi tarvinnut – yllätys, yllätys – maksaa. Olimme saaneet Helmin syvänne -leikeistämme kuitenkin jo tarpeeksi. Ja sitä paitsi, viereiset vuoret nousivat paljon korkeammalle kuin muureilla koristeltu pikkunyppylä. Hyvin paljon korkeammalle. Tämän saivat jalkamme todistaa päivänä, jolloin marssimme maratonin mittaisen matkan Lovćenin luonnonpuiston läpi viereiseen Cetinjen kaupunkiin. Maantieteilijöinä tarkastelimme reittiämme kartalta luonnollisesti vasta jälkikäteen, ja totesimme olleemme lounasaikaan suunnilleen puolentoista kilometrin korkeudella alhaalla laaksossa siintäneestä merenpinnasta. En tiedä kumpiko meitä vaellusretkellä pelot-

Mantu 3/2013


ti enemmän: se, että eksymme, vai käärmeet, jotka paikoitellen pusikoissa vilistivät. Vaellusreittien viitoitusmerkinnät olivat suoraan sanottuna aivan hirveät – varsinkin, kun reitit välillä kulkivat keskellä peltoja, jolloin reittimerkintöjen etsimiseen olisi tarvinnut ainakin niitä kuuluisia kissoja ja koiria. Vaikea sanoa, josko nekään olisivat auttaneet. Perille pääsyyn tarvitsimme lopulta noin viittä opastajaa, joista puolien reittiohjeet olivat nekin aivan hirveitä. Tai ainakin hirveän väärässä, ystävällisesti paikalliset toki täälläkin auttoivat kuten muuallakin reissumme aikana. Syy pieneen kiemurteluun taipaleella oli pakostikin edellä mainituissa – tai ainakin jossain

Dubrovnikin ja Kotorin vastaavien jälkeen. Muurien ulkopuolella oli mitäänsanomatonta viiden tähden hotellien ja villojen täyttämää turistimaailmaa, jonka yhdessä kahvilassa saimme tosin katsottua paremman tekemisen puutteessa internetin välityksellä Leijonien kiekko-ottelun – käsissämme tietenkin radlerjuomat, joihin olimme reissumme aikana suuresti tykästyneet.

muussa kuin meissä. Kartattomina, kompassittomina ja ainoastaan muutaman sanallisen ohjeen perusteella matkalle lähteneissä ei vain voinut olla mitään vikaa. Varsinkaan kun, lähtien heti ensimmäisestä vastaan tulleesta kyltistä - jossa ei tietenkään ollut ainuttakaan tuttua nimeä, suunnistuksemme perustui Jutilan oppeihin. Mennään eteenpäin.

kin herätti meidän kummankin – varsinkin Eeron – rakastama pikkuelukka. Tai oikeastaan ei niin pikkuinen mitä olisimme toivoneet. Kävellessämme katsomaan kaupunkialueen reunamilla sijaitsevaa nättiä vinoköysisiltaa, oikaisimme matkalla pientä pusikkoista polkua pitkin. Yhtäkkiä metrin päässä jaloistamme vilisti tien poikki toista metriä pitkä käärme. Kolmas käärmekohtaaminen vuorokauden sisällä, ja vieläpä keskellä kaupunkia, karisti meistä miehisyytemme vihoviimeisetkin pisarat sekunnin tuhannesosissa kirkuessamme karkumatkalla alamäkeen.

Cetinjestä emme valitettavasti hirveästi osaa kertoa. Kun saavuimme perille, olimme kumpikin nälkäisiä ja väsyneitä. Ja nälkäisiä. Suuntasimme suorinta tietä bussiasemalle, jossa hyppäsimme seuraavaan Kotoriin suuntaavaan vuoroon. Silti kaupungista jäi miellyttävämpi kuva kuin läheisestä Budvasta, jossa olimme edellisenä päivänä käyneet. Budvastakin löytyi venäläisen turistimassan seasta pikkuruinen muurein ympäröity vanhakaupunki, mutta se ei tuntunut enää miltään

Mantu 3/2013

Palattuamme matkamme lähtöpisteeseen ja samalla myös päätepisteeseen Dubrovnikiin, kolkuttelivat mielissämme kilpaa vain oikeastaan enää lähestyvät kesätyöt sekä Sarajevon ihmekaupunki. Ajatuksistamme meidät kuiten-

Selvisimme kuitenkin välikohtauksesta hengissä – kuten myös koko reissusta. Sinänsä kuolema tuolloin, äärimmäisen upean reissun loppumetreillä, ei olisi ollut aivan niin paha asia. Mutta emmehän me tätä tähän voi jättää – tarinan on jatkuttava!

20


Ragea ratin takana Anna Immonen

Tulin viettäneeksi viime kesän hyvin pitkälti ajelemalla edestakaisin Kouvolan ja Helsingin väliä. Näin suurissa määrin autoillessani en voinutkaan olla törmäämättä siihen faktaan, että Suomen liikenteessä huristelee kirjava joukko harvinaisen ärsyttäviä autoilijatyyppejä. Muuten en ehkä kiinnittäisi asiaan näin paljon huomiota, mutta kun istahdan käytössäni olevan kermanvärisen New Beetlen kukkasella somistetun ratin taakse ja painan kaasua, muuttuu muuten leppoisahko luonteeni kertaheitolla – jos joku kehtaa karauttaa eteeni aikomuksenaan edetä etanan vauhtia, saattaa hän huomata taustapeilistään yksinään autossaan huutelevan ja italialaistyyliin käsiään heiluttelevan naisihmisen. Toisin sanoen, kärsin oireesta nimeltä road rage. Rageilunäkökulmani huomioon ottaen lieneekin ehkä ymmärrettävää, että esimerkiksi hitaista kanssa-autoilijoista muodostuva tulppa liikenteessä tai hankalasti ohitettavat yksilöt saattavat hiukan ottaa päähän. Olenkin havainnoinut erinäisiä, ajoittaista päänsärkyä aiheuttavia ryhmiä. Oletettavasti seuraaviin ovat joskus törmänneet myös muut teilläkulkijat.

21

1. Hiillostajat. Erittäin klassinen autoilijaryhmä, jonka edustajilla on tapana pysytellä tiiviisti parin metrin etäisyydellä edellä ajavasta. Usein syynä on ohituspaikan etsiminen, mutta joskus tuntuu, että henkilö pyrkii lähinnä esittelemään ajokkinsa keulassa komeilevaa sini-valko-mustakuvioista ympyrää tai neljää hopearengasta. Itselleni tosin ainakin opetettiin autokoulussa, että kyseisille henkilöille on sallittua ja toivottavaakin räpsäyttää jarruvaloja – turvallisuuden takia, tietenkin. 2. Keskiarvoajajat. Tähän ryhmään olen törmännyt vasta pari vuotta sitten. Kyseessä ovat autoilijat, jotka jostain ihme syystä ajavat yhdeksääkymppiä sekä 80- että 100-alueilla. Tästä nimityskin, sillä en ole keksinyt muuta järkevähköäkään syytä kuin sen, että he valitsevat keskiarvonopeuden, ettei jatkuvasti tarvitsisi kiihdytellä tai hidastaa. Kyseinen ajotyyli kylläkin näyttäytyy kanssa-autoilijoille niin, että edellä ajaessaan sitä aina välillä jumittuu heidän taakseen ja ohittaminen käy ärsyttäväksi. Ohituksen onnistuttua he taas saattavat ryhtyä perässäroikkujiksi, kunnes heidät saa vihdoin karistettua satasen alueella.

Mantu 3/2013


3. Ylivarovaiset.

5. Epätasaiset.

Näihin kuuluvat niin ohituksia pelkäävät kuin liian hitaasti matelevat henkilöt. Varsinkin tavallisilla valtateillä useamman ajokin ohittaminen kerralla on hankalaa toisen kaistan tai tien leveyden puutteesta johtuen, jolloin satasen alueella seitsemääkymppiä ajavan sunnuntaiautoilijan perään jumittuneet kolme mummoa muodostuvat melkoisen haasteen reipasta etenemistä toivoville. Ymmärrykseni riittää kyllä hitaasti eteneville rekoille ja myös ikäihmisille, muttei oikein niille, jotka painavat kaasua vain tiettyyn asti koska säikähtävät, jos mittari värähtää hiukankin yli tasalukeman.

Kaikista vaikeimmin ohitettava autoilijaryhmä. Juuri kun sitä on aikeissa kiihdyttää ohi hidastelevasta henkilöstä, tämä aktivoituu huomaamaan ajavansa liian hitaasti ja puolestaan kiihdyttää hidastakseen kohta taas uudestaan. Joskus käyttäytyminen johtuu oheistoiminnasta, kuten kännykkään puhumisesta, mutta usein kyse on itse ajotyylistä.

Ylivarovaisten ryhmään kuuluvat myös ne, jotka alinopeudestaan huolimatta jarruttelevat vielä erikseen nopeuskameroiden kohdalla. En ole onnistunut näkemään logiikkaa siinä, että sitä poljinta painetaan vasta, kun on jo menty puoliksi pömpelistä ohi. 4.

Eteen tunkeilevaiset.

Kuten voidaan huomata, Suomen teillä meitä piinaavat lukuisat ärsyttävät autoilijatyypit. Tai sitten se olen minä itse, jonka pitäisi alkaa kulkea julkisilla, sillä saattaisin hyvinkin olla jonkun toisen ihmisen ”ärsyttävä kanssa-autoilija” – listalla. Ehkä tässä pitäisikin sanoa, ettei kannattaisi ottaa liikaa stressiä niistä, joiden ajotyyli eroaa huomattavasti omasta – tai sitten olla realistinen ja todeta, että kyllä se ajoittainen rageilu tulee todennäköisesti edelleen jatkumaan. Tuskinpa yksi road ragesta kärsivä ihminen häiritsee ketään muita kuin kanssamatkustajia, kunhan vaan sillä ei ole vaikutuksia

Miksi juuri minun eteeni on pakko tunkea, kun takaani ei olisi tullut ketään? Varsinkin toimintaa seuraava hidastelu on omiaan laukaisemaan rageilureaktion. Näihin kuuluu lisäksi erikoisryhmä, johon olen ajoittain törmännyt: eteen tunkevat Ladat tai muut vastaavat sataan kilometriin tunnissa kykenemättömät autot, jotka kurvaavat ensi töikseen puolihuolimattomasti kaistan reunaan kuin sanoen ”pääsethän sä ohi tälleen vaikka tossa onkin keltainen viiva”. Kyseisestä toiminnasta saattaa seurata mielenosoituksellinen jarrutus ja vielä mielenosoituksellisempi ohitus.

Mantu 3/2013

22


Tiedeyhteisöä alkuvuonna 2013 järisyttäneitä - Gradut

Mert Sasioglu

KUNTIEN NÄKEMYKSIÄ PAIKALLISESTA KEHITTÄMISESTÄ Tuomas Turpeinen, suunnittelumaantiede, 1/2013 Tutkittiin kuntien näkemyksiä, roolia ja vaikutuksia paikallisesta kehittämisestä kyselylomakkein ja haastatteluin. Paikallisen kehittämisen merkitys todettiin suureksi ja kasvavaksi. Sen todettiin omaavan myös kaksi erilaista toiminnallista ulottuvuutta. HELSINGIN KUNINKAANTAMMEN OJAVESIEN LAATU JA SOSIAALISEN YMPÄRISTÖN MERKITYS KAUPUNKIVESILLE HULEVESISTRATEGIAN PILOTTIALUEENA Jaana Tervonen, luonnonmaantiede, 1/2013 Tutkittiin kohdealueen vedenlaatua ennen tulevia merkittäviä maankäytön muutoksia, osana kaupungin hulevesistrategian pilottihanketta. Vesien laatu todettiin hyväksi, lisäksi sosiaalinen ympäristö, sekä viestintä todettiin oleellisiksi vedenlaadun tulevaisuuden kannalta. VALUE CREATION THROUGH ONLINE TRAVEL REVIEWS ON TRIPADVISOR: CASE OF HOTELS IN HELSINKI Sini Sjöblom, tourism geography, 6/2013 The volume and way Helsinki’s hotels use TripAdvisor is analyzed, and suggestions made how they could do this better. The use of the site is still in the middle of its adoption period. Lack of knowledge and information about possible ways to exploit the site is the main obstacle.

23

AAPASOIDEN KEHITYSVAIHEET JA NIITÄ ILMENTÄVÄT SUOKASVIT – NÄKÖKULMANA ILMASTONMUUTOS Niina Johanna Salojärvi, luonnonmaantiede, 4/2013 Tutkittiin aapasuovyöhykkeen sukkessiovaihetta rahkoittumista indikoivien avainlajien kautta. Suurimmat selittävät tekijät olivat pH, sekä turpeen paksuus, suurilmaston merkitys todettiin verrattain vähäiseksi soiden kehittymisen kannalta. Soiden muuttuminen vähitellen keidassoiksi on tulosten valossa oletettavaa. TRANSNATIONAL MOBILITY AND THE FORMATION OF SENSE OF PLACE: A CASE OF EXCHANGE STUDENTS IN THE UNIVERSITY OF HELSINKI Susanna Paul, tourism geography, 5/2013 The aim of the study was to examine how exchange students in Helsinki formed a sense of place, as mobile people seeking international experience and as educational tourists. The students were found to be attached to Helsinki and settled well. They didn’t feel local, but that wasn’t needed for a sense of place to be created.

Mantu 3/2013


HOTELLIEN SIJOITTUMINEN PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Kaisa Paananen, matkailumaantiede, 3/2013 Hotellien sijoittumista pääkaupunkiseudulla tutkittiin paikkatietoanalyysein ja haastatteluin, käyttäen Ashworthin ja Tunbridgen typologiaa. Tutkimuksessa hotellit jaettiin yhdeksään luokkaan, joista neljä oli täysin uusia. Liikenneyhteyksien merkitys todettiin suureksi, mutta esim. torien ei enää. SOCIAL NETWORKS AND NEIGHBOUR RELATIONS OF SOMALIAN IMMIGRANTS – EXAMINING MERI-RASTILA IN HELSINKI. Olli Nuutila, kaupunkimaantiede, 1/2013 Tutkittiin alueen somalitaustaisten maahanmuuttajien sosiaalisten suhteiden ja naapuruusberkostojen merkitystä haastatteluin. Kotialue todettiin tärkeäksi, mutta merkitys vaihteli suuresti iän ja elämäntilanteen mukaan. Valtaosa tärkeistä suhteista kohdistui toisiin somalitaustaisiin, mutta suhteet kantaväestöön koettiin vähäisyydestään huolimatta tärkeiksi. MAISEMA, MUISTI JA MAAN POVI: IDENTITEETIN IKONOGRAFIA HALBEN SOTILASHAUTAUSMAALLA Päivi Nissinen, kulttuurimaantiede, 5/2013 Saksalaisen sotilashautausmaan esille tuomaa kollektiivista identiteettiä, sotarikoksia ja roolia muistin paikkana tutkittiin havainnoimalla ja kolmitasoisella ikonografisella analyysilla. Hautausmaan rooli todettiin paikalliseksi ja yksityisen suremisen paikaksi, kansallinen symboliikka oli vähäistä, eikä paikka sitonut itseään tiukasti maailmansodan kontekstiin tai sotarikoksiin.

Mantu 3/2013

VARIKSENMARJAN LEVINNEISYYS JA KASVU MUUTTUVASSA ARKTIS-ALPIINISESSA YMPÄRISTÖSSÄ Annina Niskanen, luonnonmaantiede, 5/2013 Pohjanvariksenmarjan levinneisyyttä tarkastellaan tarkentaen käsitystä ilmastomuuttujien ja paikallisten ympäristötekijöiden merkityksestä, kolmella mittakaavatasolla, ilmasto- ja kenttätyöaineistoin. Laajassa mittakaavassa selittävä tekijä ovat ilmastomuuttujat, pienessä muut. Syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisia ja mittakaavasidonnaisia. ASUINALUEEN RAKENTAMISEN VAIKUTUKSEN VEDEN LAATUUN, VIRTAAMAAN JA AINEKUORMITUKSEEN – ESIMERKKINÄ ESPOON SUURPELTO 2006 - 2012 Päivi Nenonen, luonnonmaantiede, 5/2013 Osana Espoon Suurpelto-projektia tutkittiin Lukupuron veden laatua rakennusprojektien aikana kolmivaiheisesti. Vaikutus oli merkitsevä, ja suurimmat muutokset tapahtuivat jo rakentamisen alkuvaiheessa, kun se painottui kunnallistekniikkaan, eikä vielä ollut aktiivisimmillaan. KALLION SANEERAUS MODERNISTISEN KAUPUNKISUUNNITTELUN ESIMERKKINÄ Mika Mäkelä, kaupunkimaantiede, 5/2013 Tutkittiin Kallion Toisen maailmansodan jälkeistä saneerausta, sen syitä ja tavoitteita ja saneerauksen vaikutuksia nykyisin laajemmin. Keinoja olivat kartta-analyysi, havainnointi, arkistomateriaalien ja kirjallisuuden läpikäynti. Kallion saneeraus kertoo kaupunkisuunnittelun aatteiden historiasta ja kehityksestä.

24


LUKIOLAISTEN KÄSITYKSIÄ PLANETAARISISTA ILMIÖISTÄ Ritva Moilanen, maantiede, 6/2013

MAASEUTU SANOMALEHTIEN ILMASTONMUUTOSKIRJOITUKSISSA Emilia Lavonen, aluetiede, 5/2013

Tutkittiin lukiolaisten käsityksiä planetaarisista ilmiöistä kyselylomakkeen avulla, selvittäen lukiolaisten malleja, eroa muihin ryhmiin, sekä väärien käsitysten syitä. Ennakkokäsityksen merkitys on suuri, eikä lukio-opetus enää voi merkittävät korjata taustalla olevia käsityksiä ja ajatusmalleja. Väärinkäsitysten synnyllä on monia syitä, ja osaa voi opetus jopa joissain tilanteissa edesauttaa.

Tutkittiin kuinka maaseudusta kirjoitettiin sanomalehtien pohtiessa ilmastonmuutosta, Helsingin Sanomien 85 artikkelista 22 vuoden aikana, diskurssianalyysin keinoin. Viidessä erilaisessa diskurssissa oli sekä negatiivisettä positiivis-sävytteisiä, mutta yleisempää oli maaseudun näkeminen uhan sijaan mahdollisuutena ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

SARASUO-RAHKASUOVAIHETTUMAN KASVILLISUUSHISTORIA NELJÄLLÄ BOREAALISELLA RAHKASUOLLA – AJALLINEN JA ALUEELLINEN NÄKÖKULMA Annina Mellais, luonnonmaantiede, 3/2013.

ASUINALUEIDEN MAINEIDEN MERKITYS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ALUEELLISEEN ERILAISTUMISKEHITYKSEEN – TARKASTELUSSA LAPSIPERHEET Kaisa Kuukasjärvi, kaupunkimaantiede, 4/2013

Tutkittiin soiden kehitystä ja muutosten syitä historiassa ja sen valossa niiden kehitystä tulevaisuudessa, aineistona turvenäytteet neljältä suolta. Vaihettuma todettiin oletettua monivaiheisemmaksi, ja jaettiin kahteen päävaiheeseen. Muutosten syyt ovat moninaiset, eivätkä yksiselitteiset.

Tutkittiin asuinalueiden mainetta ja vaikutusta lapsiperheiden asumisvalintoihin, keinona haastattelut. Vuokra- ja kerrostalokeskittymät, koulujen huono maine ja maahanmuuttajien määrä todettiin tärkeiksi negatiivisiksi tekijöiksi. Omia havaintoja tosin korostettiin oletettua enemmän ja maineeseen suhtauduttiin kriittisesti. Alueen maine merkitsi haastatelluille loppujen lopuksi hyvin vähän.

KOULUMETSÄT OPETUKSESSA Kati Liimatta, maantiede, 4/2013 Tutkittiin koulumetsien käyttöä opetuksessa päiväkodeissa ja kouluissa osana Luonnonsuojeluliiton hanketta. Aineisto kerättiin kyselylomakkein. Metsien käyttö ympäristötietoisuuden rakentamisessa on suuri, oppilaiden oma toiminta opetuksessa ratkaisevaa, ja ongelmana etäisyys, metsien pieneneminen, ja luonnontilaisuuden heikkeneminen.

25

TOPOGRAFIAN, MAAPERÄN JA GEOMORFOLOGIAN VAIKUTUKSET PUTKILOKASVIEN PAIKALLISEEN LAJIRUNSAUTEEN ARKTIS-ALPIINISESSA YMPÄRISTÖSSÄ Aino Kulonen, maantiede, 2/2013 Tutkittiin mainittujen tekijöiden merkitystä putkilokasvien lajirunsauteen paljakalla, Saanatunturin rinteellä. Abioottiset tekijät selittivät jopa 75%, maankosteus merkittävimmin. Eri toiminnalliset ryhmät reagoivat abioottisiin tekijöihin yllättävän samoin tavoin.

Mantu 3/2013


HELSINGIN LONGINOJAN VEDEN LAATU JA VEDEN LAADUN ALUEELLINEN VAIHTELU Jaana Kuisma, luonnonmaantiede, 1/2013 Longinojan vedenlaadun vaihtelua ajassa ja avaruudessa tutkittiin osana ympäristökeskuksen seurantaa. Jatkuvatoimista mittalaitetta ja säännöllisiä vesinäytteitä käytettiin. Maankäytön merkitys jäi vähäiseksi tuloksissa. Esitettiin ohjeita tulevien kunnostustoimien kohdentamisesta tietyille alueille. TUNNELBANALLA VÄLLINGBYHYN VAAN EI KIVENLAHTEEN: TUKHOLMAN JA HELSINGIN JOUKKOLIIKENNEVERKOTOJEN EROAVAISUUKSIA JA KEHITYSHISTORIAA 1880-LUVULTA NYKYPÄIVÄÄN. Jouni Kiviniitty, kulttuurimaantiede, 6/2013 Tukholman ja Helsingin joukkoliikenteen historiaa ja eroja tutkittiin abstraktista selviämättömin menetelmin. Johtopäätöksiäkään ei valotettu abstraktissa mitenkään fiksusti tiivistettynä. Historia on kuitenkin selvästi monivaiheinen ja mielenkiintoinen. Lisäksi värikuvia, sekä karttoja on kiitettävästi. GEOMORFOLOGISKA UNDERVISNINGSOBJEKT I NYLAND – EN GRANSKNING AV KOMMUNERNA HANGÖ, RASEBORG, SIBBO, BORGÅ OCH LOVISA Charlotte Elf, naturgeografi, 4/2013 Tutkittiin mitä alueilta löytyviä geomorfologisia muodostumia voidaan käyttää opetuksessa. Esteenä käytölle on usein opettajien epäluottamus omiin kykyihinsä. Opetuksessa esiintyvät muodostumat oli kuitenkin löydettävissä tutkimusalueilla ja saavutettavissa. (Mantun toimitus pahoittelee suomen käyttöä).

Mantu 3/2013

REFLECTIONS ON NATIONAL GEOPOLITICS – HOW NATIONAL GEOPOLITICS ARE MIRRORED IN WEB MAP SERVICES Elina Andersson, aluetiede, 5/2013 Three web map services from different countries are investigated with structured content analysis for reflections of geopolitical interests. Web maps are found to be connected to geopolitical agendas, mainly by favoring the native country and showing it in a favorable way. SOSIODEMOGRAFIA, URHEILUSATSAAMINEN SEKÄ LAJIN ALUEELLISUUS URHEILUPAIKKASUUNNITTELUN TUKENA – TAPAUSTUTKIMUS RULLALAUTAILUSTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Reetta Airaksinen, kulttuurimaantiede, 3/2013 Tutkitaan rullalautailua pääkaupunkiseudulla neljästä näkökulmasta, kyselylomakkein, kuvailevan analyysin ja paikkatiedon menetelmin. Lajin suhteen löytyy alueellisia käyttäytymismalleja, harrastajat ovat valmiita matkustamaan ja laji on elinvoimainen. Harrastus on sosiaalinen ja ennakkoluuloista huolimatta keskiluokkainen. TEHOKKUUTTA JÄTEHUOLTOON – TYHJENNYSREITTIEN OPTIMOINTI PÄÄKAUPUNKISEUDULLA Tomi Aalto, geoinformatiikka, 5/2013 Tutkitaan jätehuollon reititysongelmaa ja pyrkii optimoimaan viittä sellaista pääkaupunkiseudulla. Voidaanko reitinoptimoinnilla saavuttaa säästöjä verrattuna kokemusperäiseen optimointiin? GIS-optimoinnilla saatiin reitteihin keskimäärin 8% vähennys.

26


Maantieteelliset lautapelit Ville Savoranta

Forbidden island

Kuten tällä palstalla on aiemminkin todettu, löytyy maantieteen piiristä yllättävän monipuolisia sovellutuksia peleihin, niin aiheiden kuin karttojen muodossa. Joskus tuo kartta voi olla jopa modulaarinen, kuten tässä tapauksessa. Carcassonnen tyylistä maailmanrakentelua ei nyt kuitenkaan ole kyseessä, vaan päinvastoin. Tällä kertaa peli sijoittuu idylliselle saarelle, joka on vajoamassa meren syliin. Forbidden Island onkin siis riskimaantiedettä parhaimmillaan, pelaajien pelastaessa kulttuuriartefakteja etenevän vesimassan tieltä. Tyypiltään Forbidden Island on yhteistyöpeli, missä pelaajat kamppailevat itse peliä vastaan. Parhaimmassa tapauksessa siis kenenkään ei tarvitse hävitä, huonoimmassa kaikkien. Käytännössä tämä tapahtuu korttipakan välityksellä, mistä pelaajien on pyrittävä nostamaan seikkaillessaan oikeita kortteja, joita myöhemmin voidaan käyttää aarteiden etsintään. Aina välillä pakasta kuitenkin nousee tulvimiskortteja, mitkä pikkuhiljaa alkavat nakertamaan saarta pienemmäksi. Vedenpinnan noustessa joutuvatkin pelaajat korttien keräilyn ja aarteiden etsinnän välillä myös suorittamaan akuuttia eroosiontorjuntaa hiekkasäkein, veden hiipiessä lähemmäksi saaren keskellä odottavaa pakohelikopteria. Yhteyden katketessa laskeutumispaikalle alkavatkin neuvot olemaan vähissä, ellei joku muistanut ottaa matkaan kumivenettä. Pelin loppupuoli koostuukin usein epätoivoisesta kiiruhtamisesta pois saarelta, yleensä epäonnistuneesti, jonkun poloisen jäädessä veden saartamaksi. Reilun pelin hengessä voittoon vaaditaan kuitenkin myös kaikkien pelaajien pelastaminen aarteiden ohella. Epäreilun pelin hengessä puolestaan tämä epäkohta on yleensä korjattu talon omilla säännöillä. ;)

27

Mantu 3/2013


Mantu 3/2013

28


Täällä

tehdään kaupunkia Vapaampi Helsinki rakennettiin teemoista, joita olivat muuan muassa taitojen jakaminen, urbaanit urheilulajit, hitaampi elo ja nimbyilyn vastakohta ”tervetuloa mun Teksti: Aino Kuusimäki takapihalleni”, joiden ympärille koottiin lisää virikkeitä. Loppujen lopuksi hallissa näkyi yhdellä silmäykKuvat: Hermanni Sarjakoski sellä boffaajia, mehiläispönttö, joukko keskittyneitä neulojia, kaverikoirakkoja ja yleisöä korvat höröllä kuulemassa lähimatkailupaneelia. Parven pesämäisessä postipisteessä askarreltiin kortteja, parkouraajat kiipeilivät pitkin seiniä, hallin ympäristöön Siinä, missä tapahtumien hajautui geokätköilijoitä ja kaupunkitilan eläjärjestäminen yleensä alkaa vöittäjiä. Longboardaajauntuvikot keikkuivat ideasta toteuttaa jokin tapitkin Vapaampi Helsinki -baanaa esteellipahtumakonsepti mahdollisesti syyssimulaattorissa pyörätuolia ohjailevien jo löydetyssä tilassa, tapahtui ähkijöiden vieressä. Päivätapahtuman läVapaampi Helsinki -tapahtuman hestyessä pilkkua capoeira-jengin kilkakohdalla järjestelyt nurinkurisemtus sekoittui hulatanssijoiden joraamaan min. Tila ”jollekin tapahtumalle” järDusty Springfieldiin. Kuuden viikon jestettiin jo kuukausia ennen kurssille skarppaamisen tuloksena Suvilahden ilmoittautumisen alkamista. VapaamKattilahalli todella täytettiin sillä, jolman Helsingin tapahtumakonseptin sopile kurssin ohjaajat meille tilan olivat minen ensimmäisen periodin alussa aloitti hoitaneet: eri tavoilla kohdata ja lähtölaskennan päivälle, jolloin kaiken olikäyttää kaupunkitilaa. si rullattava. Tilan täytyisi näyttää muulta kuin tyhjentyneeltä höyryvoimalalta, potentiaalisten kävijöiden täytyisi kuulla meistä ja tullessaan löytää hallista tekemistä, joka heitä sykähdyttäisi. Suunnitelma oli kunnianhimoinen: kumartaa vähän kaikkiin suuntaan pahemmin yhteenkään pyllistämättä. Kaupunkikulttuuri ja kaupunkitilan käyttö on tilan ottamista, aloitteellisuutta ja luovuutta. Me, sosiologeista ja maantieteilijöistä kyhätty porukka, halusimme luoda tilan sellaiselle tapahtumalle, joka ei leimautuisi vain hipstereiden, pienten lasten vanhempien, opiskelijoiden tai aktiivisten kalliolaisten selkääntaputteluringiksi, vaan joka pystyisi houkuttelemaan myös nuoria, perheellisiä, keski-ikäisiä ja ikääntyneitä.

29

Mantu 3/2013


Mantu 3/2013

30


Mantu - lehti maantieteilij채lle

Mantu 3/2013

Mantu 3 13 web  

Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijoiden ainejärjestö MaO:n jäsenlehti. Vuoden 2013 kolmas numero.

Advertisement