__MAIN_TEXT__

Page 1

NEW

R

E T TE L S

MAAILMANVAIHTO RY:N JÄSENLEHTI 4/09

Islannin seminaari s. 12

1


Puoli vuotta isäntäperheenä

Half a year as a host family

A  

T  

Tiina Suomalainen

linan lähdöstä kotimaahansa on nyt kulunut yli puoli vuotta ja edelleen tuntuu hieman oudolle, että meitä onkin enää vain kaksi kolmen sijaan. Arkikieli on taas pääasiassa suomi ja kaikki muukin on elämässä pysynyt ennallaan. Sama asunto. Samat lemmikit. Sama työpaikka. Isäntäperheenä olo oli minulle ja miehelleni Juhalle antoisa kokemus, jopa yllättävänkin antoisa. Moniakin asioita on jäänyt kaipaamaan. Alinan lähdön jälkeen olen huomannut kaipaavani erityisesti vaihtelua ruoissa, joita valmistamme. Aluksi ihan vain alitajuisesti, mutta myöhemmin tajusin että Alinan kokkaustaidoilla oli merkitystä ja nautin suuresti siitä että kokeilimme uusia ruokalajeja. Samoin englanninkielisiä keskusteluja on ikävä, koska englanninkielen päivittäinen käyttö piti taitoa yllä niin vaivattomasti. Niin ja sitten varsinainen perheenjäsen Alina. Sitä ei voi kuvitella miten hyvin ihmisen oppii tuntemaan vain puolessa vuodessa. Kaikenlaista ehti tapahtua ja kaikki tunneskaalat varmasti käytiin läpi yhdessä. Eroaminen poikaystävästä, käden murtuminen, suomalainen

joulu, koti-ikävä, matkustaminen, suomalainen baarikulttuuri ja niin edelleen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei todellakaan puuttunut. Se ehkä olikin mieleenpainuvinta ja hauskinta! Miten me sitten päädyimme isäntäperheeksi? Lapseton ja autoton alle kolmekymppinen pari, jolla on oma kerrostalokolmio kaupungissa. Ja ei tietenkään minkäänlaista kokemusta isäntäperheenä olemisesta. Ei se vaatinut kuin lehtimainoksen lukemisen, nettisivujen selaamisen, ajatuksen kypsyttämisen, puolison vakuuttamisen ja puhelinsoiton. Niin helppoa se oli. Vaikkakin samalla jännittävintä mitä olimme koskaan puolisoni kanssa tehneet. Itse olen aina ollut seikkailijatyyppiä ja tylsistyn helposti arkielämään. On hauskaa kokeilla uusia asioita. Tarpeeksi vakuuttelua ja hehkutusta niin parisuhteen skeptisempikin osapuoli oli täysillä mukana. Tärkeintä on vain suhtautua positiivisesti. Tietenkin vieraan ihmisen ottaminen niin turvalliseen kotiimme oli arveluttavaa, mutta loppujen lopuksi ei ollenkaan vaikeaa tai hankalaa. Molemminpuolinen luottamus löytyi nopeasti ja kaikki meni oikein hyvin. Isäntäperhe aikaa voisi kuvailla monellakin positiivisella adjektiivilla, mutta yksi on ylitse muiden, ja se on jännittävä! Erilaisia ja erikoisia asioita kannattaa kokeilla. Se tuo todella tervetullutta piristystä muuten niin arkipäiväiseen elämään. Eikä siihen tarvita kuin hitunen rohkeutta. On vähintäänkin yksi elämänvaihe, mitä muistella vanhana. Kokeile siis vielä kun voit! Isäntäperhe kokemusta suositellen,

oday, it has been six months since Alina departed back to her homeland, but it still feels weird that there are only two, instead of three, of us in the house. Otherwise life is back to its earlier tracks. Finnish has again become the language we use at home and life has settled back to its earlier routinefilled state. The apartment we live in remains the same; the pets we have and our occupations also remain unchanged. Yet, I and my husband, Juha, have this sense that having been a host family was an amazing and invigorating experience. Indeed, the absence of an exchange student has left us missing her time with us. After Alina’s departure I have noticed a longing in me for the changes that happened in our cooking. As Alina was with us, I only noticed a change on a subconscious level, but now without her gifted presence in the kitchen, I realise how much I appreciated having her with us to push us into experimenting with different cuisines. I also miss our conversations in English as using English on a daily basis helped me to keep up fluency without too much effort. Having had Alina as a member of our family is a completely different story. It’s difficult to imagine how well one can get to know another person in 6-months. To no small extent this is because all kinds of things happen and all kinds of emotions get to be experienced: breaking up from a boyfriend, breaking an arm, Finnish Christmas, home sickness, travelling, Finnish bar culture and so on. We did not lack excitement and danger, which was perhaps the most funny and unforgettable part of her stay! Then, how did we become a host family?

After all, we are a childless and carless under30s couple with a three-room apartment in a city. On top of that: without any experience of being a host family! Becoming a host family “only” required me reading an advertisement in a magazine, browsing an internet site, contemplating the idea, convincing a spouse and a phone call. That’s how easy it was! On the other hand, it was the most exciting thing that I and my husband had ever done together! I am an eternal adventurer who easily gets bored with routines. I like to try new things! After some effective convincing and praise the more sceptical half of my family, my spouse, also agreed on my idea! I realised that positive attitude is central! Naturally taking a stranger to one’s home makes one worry, but in the end, it is not at all difficult! Mutual trust was found quickly after which everything worked out very well. Describing our time as a host family can be described by several different words, but I think the most accurate one is “exciting”! It is worth experimenting with different and even strange things as it brightens and empowers one’s everyday living. All you need is an inch of courage. You will be richly demanded and you will even have a period in your life worth pondering on as a grandparent. Try it while you can! With urges for all to become a host family, Tiina Suomalainen (Member of the Board of ICYE Finland)

Tiina Suomalainen (Maailmanvaihdon hallituksen jäsen)

2

3


Sisältö

Sisältö

Islannin seminaari s. 12 Palanneiden leiri Espoon Nuuksiossa s. 6

Yo soy Chiapas – Liisa Meksikossa s. 18

4

Helping veterans in the heart of Russia s. 22

Pääkirjoitus

2

Sisältö

4

Syksyllä tapahtunutta Palanneiden leiri Moduulikoulutuspäivä Islannin seminaari My life in Finland – part 2

6 10 12 16

Volunteering “Yo soy Chiapas” – Liisa Meksikossa Helping veterans in Russia

18 22

ICYEn toiminnan lähtökohta ICYE on voittoa tavoittelematon, nuorten itsensä rakentama kansalaisjärjestö, joka tarjoaa monipuolisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia paikallisissa yhteisöissä ja kansalaisjärjestöissä yli 30 maassa, kaikissa maanosissa. Suomessa Maailmanvaihto ry eli Suomen ICYE lähettää ja vastaanottaa 30-40 nuorta vuosittain.

Vastavuoroisuusperiaate

Kotimaa kun taakse jäi.. Eduardo Hasbun – hondurasilainen mies Suomessa

26

Uutisia

28

Muuta

29

Tapahtumakalenteri

30

Maailmanvaihdon ohjelma on vastavuoroinen eli vapaaehtoistyöhön lähettämisen lisäksi vastaanotamme vuosittain ulkomaalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön Suomeen. Näin järjestämme kulttuurien välisiä kohtaamisia myös Suomen maaperällä. Joka vuosi suomalaiset isäntäperheet ja erilaiset työyhteisöt ottavat vastaan ulkomaalaisia vapaaehtoisiamme. Isäntäperheiksi ovat tervetulleita kaikki mielenkiintoisista ihmisistä ja vieraista kulttuureista kiinnostuneet. Vapaaehtoistyöpaikoiksi puolestaan sopivat erilaiset yleishyödylliset yhteisöt.

5


Syksyllä tapahtunutta

Syksyllä tapahtunutta

S 

aimme viettää mukavan viikonlopun partiolaisten leirikeskuksessa Lärkansissa, vaikka sää oli lokakuisen harmaa ja sateinen. Syynä viikonlopun onnistumiseen oli se, että kaikilla meillä oli takanamme hieno kokemus vapaaehtoistyöstä ulkomailla. Näitä kokemuksia jaoimme toistemme valokuvia katsellen ja nauttien yhteenkuuluvuuden tunteesta.

Palanneiden leiri Espoon Nuuksiossa

24.-25.10.2009

Olimme nähneet toisemme ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten. Silloin meitä yhdisti se, että olimme kaikki lähdössä jonnekin päin maailmaa vapaaehtoistyöntekijöiksi. Nyt meitä yhdisti se, että takana oli tuo odotettu kokemus. Meitä oli koolla ohjaaja Mia Gerdtin ja Anni Koskelan lisäksi Tuomas (Meksiko), Anni (Nepali), Maaret(Honduras), Saara (Honduras), Saana (Ghana), Maarit (Ecuador), Heidi (Costa Rica), Nora (Costa Rica), Tiina (Bolivia), Camilla (Bolivia), Johanna(Kenia) ja Heli (Intia). Lisäksi leirillä oli lauantaina mukana tammikuussa puoleksi vuodeksi Intiaan lähtevät Johanna ja Maija sekä Costa Ricaan lähtevä Harriet. Johanna, Maija ja Harriet sai6

vat kuulla aamupäivällä kokemuksiani Intian vuodestani valokuvien kera. Vastailin parhaani mukaan heidän kysymyksiinsä: “Paljonko sulla meni rahaa?”, “Käytitkö sä koko ajan intialaisia vaatteita?”, “Oliko susta intialainen ruoka hyvää?”, “Minkälaisia intialaiset miehet olivat?”, “Pitikö siellä pelätä?”. Puolen päivän jälkeen tammikuun lähtijät ottivat osaa palanneiden leiriohjelmaan. Aluksi kuulimme toistemme päällimmäiset kuulumiset. Joku meistä oli jatkanut opintojaan, toinen etsi työpaikkaa ja kämppää, kolmannella oli jo lentoliput takaisin vapaaehtoistyöpaikkaansa. Tehdessämme Tiekarttaa sunnuntaina pohdimme jokainen tahollamme tulevaisuutta jonkin tavoitteen saavuttamisek-

Leirikeskuksemme sijaitsi rauhallisella paikalla Nuuksion metsissä.

si. Yksi iso askel elämässämme on nyt takana, mutta paljon uusia haasteita ja mahdollisuuksia on edessämme. Tiesulut vain helposti hämärtävät ja hidastavat tavoitteen saavuttamista, mutta onneksi kiertoreittejä esteiden voittamiseksi löytyy. Ghanalaisen musiikin soidessa taustalla kuulimme Saanan Afrikassa vietetyistä illoista yhdessä musiikkistudioväen kanssa. Camilla kertoi kengänkiillottaja-pojista Bolivia-valokuvakirjan kiertäessä käsissämme. Kenialaisten koululaisten opettamishaasteet oli Johanna kohdannut vapaaehtoistyöpaikassaan. Maaret esitteli meille hondurasilaisten naisvankien uskomattoman taidokkaita käsitöitä.

Opinto-ohjaajaksi joulukuussa valmistuva Mia Gerdt sai harjoitella ryhmäohjaustilanteita leiriläisten kanssa.

7


Syksyllä tapahtunutta Tuomas oli saanut nauttia meksikolaisen miehen tekemistä gourmee-ruuista omassa kodissaan vapaaehtoistyövuotensa aikana.

Jokaisella oli muisto jaettavana muille leiriläisille. Matkalaukkuihimme oli kertynyt paljon uusia ominaisuuksia, kun aloimme työstää niitä Mian avulla. Kielitaidon kohentuessa myös epävarmuuden sietokykymme oli kasvanut. Uudet kulttuuriset kokemukset täydensivät matkalaukkujamme, kun olimme seuranneet vuoden ajan mm. nepalilaisten jumalanpalvelusmenoja. Päiväkahvin jälkeen oli kiva köllötellä yläkerrassa patjojen päällä ja kertoa paluutuntemuksista Domino-pelin avulla. Dominopalan tavoin liityimme toisiimme yhteisten tuntemuksiemme kautta: “Täällä ei ole ketään”, “Pyykinpesukone on ihana!”, “Ilma on Suomessa tosi kirkas ja raikas”, “Olinko minä tosiaan niin kauan poissa?”, “Ihanaa olla taas oman perheen kanssa”, “Suomalaisessa ruuassa on ihanan paljon eri vaihtoehtoja, mutta se ei maistu miltään”, “Muotilehdet ja kaikenlaiset ryppyvoiteet ärsyttävät ihan hirveästi nyt kun 8

Syksyllä tapahtunutta

Annilta sujui käsin tiskaus leikiten eihän Nepalissakaan ollut tiskikoneita.

on palannut Suomeen”. Näihin tuntemuksiimme saimme Annilta lyhyen, mutta tiiviin teoriapaketin siitä, millaisia prosesseja voi joutua käymään läpi palatessaan Suomeen. Loppuiltaa vietimme vapaan seurustelun merkeissä ja saunoen. Sunnuntaina kokosimme leirin antia. Meillä kaikilla oli sellainen tunne, että olimme saaneet vertaistukea muilta leiriläisiltä. Kutsuimmekin leiriämme terapia-tapaamiseksi ja heitimme ilmaan ajatuksen siitä, milloin järjestämme terapia-tapaamisen numero 2. Ehkä Maailmanvaihdon kautta tehtävässä vapaaehtoistyössä saamme tuota terapiaa ja tapaamme toisiamme aina silloin tällöin. Lupasin Noralle lähtiessäni leiripaikalta että säilytän Intian iloni ja säteilen sitä muille kanssamatkustajilleni. Hyvää jatkoa teille kaikille! Me teimme sein!

Nora oli oppinut Costa Ricassa, miten tiput saa parhaiten kiinni: ota ensin kanaemo kiinni ja kerää sen jälkeen tiput kanaemon alta.

Hondurasista Suomeen palannut Maaret kirjoittaa palautetta leiristä Mialle ja Annille.

Teksti ja kuvat: Heli Vartiainen, vapaaehtoistyöntekijä Intiassa 2008-2009

9


Syksyllä tapahtunutta

Syksyllä tapahtunutta

Maailmanvaihto ry:n historian ensimmäinen

moduulikoulutuspäivä oli menestys

!

kuva: Heli Tuovinen

Lauantaina 10.10.2009 Maailmanvaihdon toimistolla järjestettyyn moduulikoulutukseen osallistui yhteensä 22 innostunutta uutta ja vanhaa maailmanvaihtolaista. Valittavana oli neljä erilaista moduulia: valintatyöryhmän koulutus, taittokoulutus, pienryhmän vetäminen sekä tukihenkilötapaaminen. Koulutusten päätteeksi järjestettiin kansainvälinen illanvietto. Järjestäjät voivat onnitella taputtaa itseään olkapäälle, koska koulutukseen osallistuneilta saatu palaute oli erittäin positiivista. Tosin aikataulun tiukkuutta hiukan harmiteltiin. Positiivisen kokemuksen kannustamana moduulikoulutuspäivä aiotaan järjestää taas syksyllä 2010. Kiitos kaikille järjestäjille ja päivään osallistuneille!

10

11


Syksyllä tapahtunutta

I  Seminaariterveiset

Islannista Teksti: Ilona Mäkilä

slannista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta geysireitä, loputonta luontoa, islanninponeja ja hyytävää tuulta. Viikon tutkimusmatka Islannin lounaisosassa jätti pysyvät jäljet: sinne on päästävä takaisin! Olimme lokakuun lopulla AUS-Icelandin seminaarissa Millan kanssa edustamassa Maailmanvaihtoa ja suomalaista näkökulmaa. Seminaarissa etsittiin uusia tapoja mainostaa monikulttuurista non-formaalia oppimista vapaaehtoisuuden avulla (promoting intercultural non-formal learning in and through volunteering). Seminaarissa meitä oli yhteensä kahdeksan edustajaa: Islannista, Turkista, Liettuasta ja Unkarista, ja tämän lisäksi Italiasta ja Suomesta molemmista kaksi edustajaa. Luennot ja ohjelma olivat hyvin järjestetty. Kun teimme töitä, keskityimme siihen. Teemat olivat selkeitä ja kaiken tarvittavan käsittelyyn oli varattu sopivasti aikaa. Saimme käyttää rutkasti luovuuttamme tehtävien toteuttamisessa ja pienelle ”international coffee brake:lle” oli aina aikaa. Suuri osa seminaarista keskittyi oman projektin aloittamiseen, jonka avulla voisimme edistää tietämystä non-formaalista oppimisesta. Meillä kaikilla oli hieman erilaiset visiot tulevasta, mutta kaikki olivat kuitenkin yhtälailla kunnianhimoisia. Itse aloin suunnitella kansainvälisen taideaiheisen ryhmä-EVS:n (European Voluntary Service) järjestämistä kesälle 2011. Seminaariin osallistujilla oli kaikilla erilainen vapaaehtoistausta ja sen vuokse sain erilaisia neuvoja ja uutta näkökulmaa projektini suunnitteluun.

Vesiputous Gulfoss

12

13


S 

aimme paljon uusia ideoita non-formaalin oppimisen jakamiseen. Lisäksi käsittelimme ennakkoluuloja ja stereotypioita, syvennyimme monikulttuuriseen oppimiseen ja sen tavoitteisiin, vapaaehtoistyön arvoihin sekä siihen, miten youthpassia voi hyödyntää työvälineenä. Vapaa-ajalla meiltä ei puuttunut tekemistä ja monenlaista ohjelmaakin oli järjestetty Aus:n puolesta. Häkellyimme jatkuvasti, koska näimme joka päivä jotain uutta: Vesiputouksia, luonnon rauhaa, laavakiveä, usvaisia alankoja, revontulia, kuumavesialtaita, peikkomyytit luolineen, Reykjavikin yöelämää ja paljon muuta. Islantilainen mentaliteetti ja rauhallisuus peilaa ympäristöään. Gesthousemme sijaitsi 100 metrin päässä purkautuvasta geysiristä, jonne meillä oli näkymä myös olohuoneesta. Islannilla on mahtava rauhoittava vaikutus. Aus-Iceland toimii kutakuinkin Maailmanvaihdon tavoin lähettäen vapaaehtoisia maailmalle, ottaen heitä vastaan ja järjestäen itse kansainvälisiä seminaareja. Voittoa tavoittelematon Aus on toiminut jo noin 50 vuotta. (www.aus.is)

14

Puhuimme päivällä luennolla tavoista mainostaa non-formaalia oppimista. Esille tuli myös flash mob, josta en ollut kuullut ennen. Wikipedia määrittelee flash mobin seuraavasti: ”Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennaltasovittuna ajankohtana jotain odottamatonta. Tämän jälkeen ihmiset yleensä hajaantuvat yhtäkkiä.” Inspiroiduimme tekemään kyseisen ”esityksen” geysirillä harjoiteltuamme tanssia moneen otteeseen. Olimme kaikki todella innostuneita tempauksesta, jota kuvaajamme ikävä kyllä ei ollut osannut taltioida videolle...

15


Syksyllä tapahtunutta

MY LIFE IN FINLAND – PART II Teksti: POPO (Yen-Hui, Yu) http://www.wretch.cc/blog/popopopo

About Language Learning Finnish is the most difficult work for me. Especially as a Chinese speaker, it’s always so hard for me to pronounce the words in a correct way. Even when I try to speak some Finnish to Finnish people, they cannot sometimes understand that I am speaking Finnish to them. Moreover, some Finnish words always change in different situations. Although I know a word, it may be different next time when I hear that. It confuses me a lot, and it’s still a big problem for me to use Finnish correctly. In spite of that, I have lots of good friends, who are always willing to teach me some words, songs, news, and even some jokes in my everyday life. And I also try to use those words as much as possible when I help the students. I think it’s a good way for me to learn Finnish.

16

Syksyllä tapahtunutta

About Work The work here is not so difficult for me. I usually help with cooking, cleaning, shopping, usual work, sports, and handicraft lessons. And sometimes I am trying to observe what I should do, if the teacher has not given any special tasks for me. Fortunately, I have chance to familiarize Finnish people to my own culture. In some handicraft lessons, I made some bookmarks for students so that I was writing their names in Chinese and cutting paper flowers. They are very traditional Chinese art, and I am very happy that students and teachers liked them very much. While working, the only thing that I am worried about is still the language. I would be much easier, if I could make the conversation with the students in Finnish or just to understand what they talk with each other. It will be definitely much easier for me to help them or get together with them.

About Traveling Besides work, I travel a lot. I have seen some bigger cities near Pieksämäki, like Jyväskylä and Kuopio, as well as some countryside. Besides that, I visited some cities in the southern part of Finland like Turku, Hämeenlinna, Helsinki, Kotka, and Porvoo. They are very beautiful and there are many nice people living there. When I traveled, I always stayed in some Finnish homes with the help of Couch Surfing website. Also our Finnish language teacher in the arrival camp, Yvonne, hosted me and gave some city guidance when visiting Helsinki. Because of them, travelling is really a very good way for me to know more about Finnish life and people.

17


Volunteering

Volunteering

“Yo soy Chiapas” Sade hakkaa ikkunaan. Korviini kantautuvat metsän äänet sateen ropinan läpi. Välillä ohi rämistelee auto ja koirat haukkuvat kadulla. On kulunut lähes kolme kuukautta siitä, kun saavuin Meksikoon. Lähes yhtä kauan olen kutsunut kodikseni tätä Meksikon eteläisintä osavaltiota, Chiapasia, ja sen pääkaupunkia Tuxtla Gutierrezia. Teksti: Liisa Keskitalo

lemisen ja keskustelujen avulla yrittänyt tarjota heille eräänlaista “arvo-opetusta”. Olen päivän mittaan mukana myös kaikissa kodin askareissa; valvon esimerkiksi tyttöjen pyykinpesua ja muita kotitöitä. Kahtena päivänä viikossa ajan combilla hieman pidemmälle, Emilianon kotiin. Emiliano on suloinen ja vitsikäs 13-vuotias poika, jonka henkilökohtaisen avustajana toimin. Emiliano noudattaa aivovaurionsa takia tarkkaa päiväohjelmaa, joka sisältää fyysisiä harjoitteita ja intellektuaalisen ohjelman. Sen lisäksi autamme hapenkulkua erilaisen happimaskien avulla. Autan Emilianoa hänen päivärutiiniensa suorittamisessa, jonka lisäksi tuotan hänelle opiskelumateriaalia intellektuaalista ohjelmaa varten. Emiliano ei käy tavallista koulua, ja hänen äitinsä opettaa häntä kotona. Kun muilta askareilta ehdin, autan Emilianon äitiä ruuanlaitossa. Perhe on todella mukava ja päivät kuluvat kuin siivillä. Tammikuusta alkaen tulen jatkamaan vain yhdessä projektissa, ja se tulee

olemaan Emilianon projekti. Voisin sanoa, että minulla on täällä kaksi perhettä. Toinen on perhe, jonka kanssa asun. Tähän perheeseen kuuluvat isä, äiti ja minua pari vuotta nuorempi sisko. Toinen perhe on muiden vapaaehtoisten ja ystävien muodostama yhteisö. Asuinperhettäni en näe kovin paljon, koska he työskentelevät paljon ja aikataulumme menevät monesti ristiin. Perhe on hyvätuloinen ja kotona kyllä unohtaa asuvansa Meksikon köyhimmässä osavaltiossa. Viikonloppuina vietän aikaa usein siijuve-perheeni kanssa (siijuve=paikallinen ICYE) tutustumalla Chiapasin upeisiin nähtävyyksiin. Siijuven kautta olen myös tutustunut moniin meksikolaisiin, jotka tavalla tai toisella ovat mukana järjestön toiminnassa. Kaikilla vapaaehtoisilla on myös henkilökohtainen tukihenkilö, jonka kanssa tavataan joka viikko ja vaihdetaan kuulumisia.

Arkipäivääni kuuluvat työmatkat rämisevissä minibusseissa (combeissa), joissa matkustetaan tiiviisti autoon ahtautuneina. Musiikki soi ja kuski paahtaa eteenpäin – teiden lukemattomista kuopista ja kuhmuroista valittamatta. Asun perheessä kaukana keskustasta mutta projektini ovat kaikeksi onneksi samalla laidalla kaupunkia, joten työmatkat taittuvat nopeasti. Keskustaan pääseminen sen sijaan kysyy aikaa ja kärsivällisyyttä. Kolmena päivänä viikossa työskentelen Casa Hogar María de Nazaretissa. Talossa asuu neljä nunnaa ja 25 tyttöä. Tytöt ovat iäl18

tään 11–16-vuotiaita. Tytöt eivät syystä tai toisesta voi asua perheensä luona, vaikka monella sellainen onkin. Heille Casa Hogar on ainut mahdollisuus päästä kouluun ja pois sietämättömistä ja vaikeista olosuhteista. Casa Hogar muistuttaa pitkälti suurta perhettä ja nunnat pitävät tytöistä todella hyvää huolta. Minä opetan tytöille englantia ja tanssia. Nunnat ovat myös pyytäneet minua järjestämään aktiviteetteja, joiden avulla tytöt ymmärtäisivät paremmin rehellisyyden ja luottamuksen merkityksen. Siispä olen erilaisten leikkien, näytte-

Toninį:n maya-rauniot Chiapasissa.

Matkalla arjessani

19


Volunteering

Volunteering

projektini (maria de nazaret), tytöt pesemässä pyykkiä.

Tunnen joka solullani olevani kaukana kotiSuomesta ja kuitenkin juuri siellä, missä minun kuuluukin olla.

Chiapas – oma maa Meksikon sisällä Yllätyksekseni en ole kokenut käyneeni läpi minkäänlaista kulttuurishokkia. Sopeutumiseni tänne on ollut kivutonta ja suurin “shokkini” on luultavasti ollut totutteleminen perheessä asumiseen. Olen monelta osin menettänyt sydämeni Meksikolle, ja erityisesti Chiapasille. Paikalliset ihmiset, ruoka, ilmasto ja musiikki valloittavat minut joka päivä uudelleen ja uudelleen. Chiapas on alue, jossa on paljon aineellista köyhyyttä mutta muilla tavoin tämä on uskomattoman rikasta aluetta. Täältä löytyy ilmastoa laidasta laitaan, maya-raunioita, viidakkoa, merenrantaa ja kiinnostavia kaupunkeja. Lukuisat alkuperäiskansat ovat oleellinen osa Chiapasin rikkautta. Kolmasosa chiapasilaisista onkin mayoja. Meksikolaiset tunnetaan isänmaallisena kansana, mutta Chiapasissa kotiseuturakka-

20

us on viety vielä omalle tasolleen. Paikallisten mukaan Chiapas on oma maansa Meksikon sisällä, ja totta onkin, etta Chiapas eroaa merkittävästi muista Meksikon osavaltioista. Se on ollut myös osa Guatemalaa ennen alueen liittämistä Meksikoon. Paikallistelevision lanseeraamassa laulussa lauletaan: “Yo soy Chiapas” (mina olen Chiapas). Kotiseuturakkaus on kaiken kaikkiaan kuitenkin todella hyväntahtoista ja osa siitä on tainnut tarttua jo minuunkin. Vuoden jälkeen tunnen varmasti jo olevani aito chiapaneca! Sade on lakannut ja ilma tuoksuu raikkaalta. Ulkona on jo pilkkopimeää. Keittiösta kantautuu quesadillojen tuoksu. Tunnen joka solullani olevani kaukana koti-Suomesta ja kuitenkin juuri siellä, missä minun kuuluukin olla.

minä ja muita vapaaehtoisia pukeutuneena paikallisiin juhla-asuihin.

21


Volunteering

I spent the year 2008 working as a civil ser-

vant at the Maailmanvaihto office. During that time I got to meet a lot of Finnish and foreign volunteer workers and got introduced to the world of international volunteer exchange. After seeing how many possibilities different volunteer programmes offer and hearing many volunteers talk about their great experiences, quite naturally I also wanted to try it myself. Out of all the interesting possibilities I ended

up choosing Russia. I had many reasons to make this choice, but I was motivated mainly by an old interest in the Russian culture and language. Despite its geographical proximity to Finland, Russia still seemed to me like a big mystery – a country full of contradictions so huge that didn’t seem to possibly fit inside one country. So when an opportunity emerged to

Volunteering

apply for a 9-month long EVS project in Samara, I didn’t hesitate. Soon thereafter, after some minor visa-related problems (more a rule than an exception when travelling in Russia), I found myself at the shore of the Volga river wondering where I had ended up! Samara is a provincial city of 1,2 million inhabitants situated in the famous “curve of the Volga.” Interestingly, this curve is where, according to some legends, the Finnish people started their journey towards the West a long time ago. The city is very strongly influenced by the mighty Volga river: it is still used to transport the region’s industrial products as well as coal and wood; and during the hot summer months people crowd its long beaches that are found on both sides of the river. When discussing Russia’s bigger cities, if St. Petersburg

Helping veterans in the heart of

Russia 22

Militaristic decorations in the hospital’s garden.

is often described as the most European city, or the cultural capital, of Russia and Moscow the centre of commerce (and almost everything else), Samara represents the ”provincial” and what many would call the ”real” Russia. During the Soviet times, it was, due to its militaryrelated factories, a closed city, which is reflected in its atmosphere even today as there are very few foreigners from outside the old Soviet regions in the city. My volunteer project is a hospital for war veterans, in which medical care is given to veterans and other military personnel living in the Samara region. Many of the patients are veterans of the Second World War or of the

Great Patriotic War as it is called in Russia. There are also younger patients, many of whom fought in Afghanistan or Chechnya. When I was considering this project, one of the reasons that made me interested was that I was especially interested to hear the stories of the veterans: I thought this would be a great way to get to know not only how ordinary people in contemporary Russia live, but also how life was during the Communist years. On the other hand, I didn’t have any previous experience of working in the field of social work, and I had heard many horror stories about the Russian health care system. Therefore, the feelings I had before coming to Russia, can be described as a mixture of fear and positive expectation. 23


Volunteering Fortunately, my fears proved to be unground-

ed. Even though the hospital’s garden is decorated with a tank, a fighter plane and other military equipment, the atmosphere inside the hospital is anything but aggressive. The hospital is, at least in Russian standards, in a good shape and the medical equipment corresponds with the patients’ needs – I think the patients are getting good care. The army in general and more specifically, the memory of the Great Patriotic War are still very important parts of the Russian identity, which means that the Russian state adequately invests money in the health care of war veterans. On the other hand, their pensions are very small; their housing condi-

Volunteering tions are often bad, etc. Despite all the problems they have faced during the years, most of the old people I met in the hospital seem to have a very happy spirit.

Having lunch at the hospital.

In the hospital my main task has been to help the patients who are unable to move independently. I take them to see specialist doctors and to receive treatment in different parts of the hospital. I also help them during meals; I deliver their newspapers and also often do their groceries. In the beginning my biggest problem was the language barrier. I realised very soon after having arrived in Russia that I knew far less Russian than I had previously thought.

Nurses and doctors from the hospital.

Then again, English was of very little use in Samara. Fortunately the nurses and doctors have been very patient with me in explaining my tasks, often over and over again. For a long time , problems in understanding one another made it difficult to have proper conversations with the patients who were usually very eager to talk about their lives. At first all I could do was to smile and nod as I couldn’t understand a word of the long stories I heard from the patients. However, little by little the situation has improved and this has made my experience in Samara much richer. I have been positively surprised by how much the people, especially the older people, appreciate even a little help that I offer to them with their everyday tasks. It is very hard to refuse the dozens of apples and chocolate bars that they insist on giving me daily in order to say thanks. 24

Many things about Russia still remain mys-

terious. However, during my time in Samara I have had the opportunity to meet a lot of great people; to have long interesting discussions; and to visit families. This has all changed many of my preconceptions about Russia. Now that my volunteer period is nearly over, I feel that I have learned a lot about myself as well as about Russia. At the same time it feels that there’s still so much to see and experience in this gigantic country - I can already hear Siberia calling, maybe next summer..! Mikko Lipsanen EVS-volunteer in Russia April-December 2009

25


Kotimaa kun taakse jäi..

Kotimaa kun taakse jäi..

Eduardo Hasbun – hondurasilainen mies Suomessa Teksti: Marika Heinonen

E  

duardo Hasbun oli Itä-Suomessa, Taavetissa Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoisena vuonna 1997–1998. Hän oli töissä lukiossa ja päiväkodissa. Vaikka ensimmäiset mielikuvat Suomesta ovat ”harmaa, metsä ja puut”, Eduardo palasi uudelleen Suomeen kymmenen vuotta vapaaehtoistyöjaksonsa jälkeen. Tällä hetkellä Eduardo opiskelee Turun yliopistossa maisterin tutkintoa. Eduardon mukaan Suomi on kansainvälisempi ja avoimempi kuin kymmenen vuotta sitten. Hänen mukaansa on kuitenkin vaikea verrata näkemyksiä, koska vapaaehtoistyöjaksonsa hän teki Itä-Suomen pienessä kunnassa ja nyt hän asuu Turussa. Kotimaa on osa Eduardoa ja moni asia sieltä on vaikuttanut häneen. Hän kärsii vähän koti-ikävää, ja kaipaa eniten perhettään. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu pro gradu –tutkielman tekeminen, valmistuminen Turun yliopistosta ja työelämään siirtyminen joko Helsinkiin tai Turkuun. Eduardo aikoo omien sanojensa mukaan palata takaisin Hondurasiin, kun on kyllästynyt Suomeen.

26

Suomalaisuus merkitsee Eduardolle eniten hiljaisuutta. ”Hiljaisuus on tosi hyvä. Ei aina tarvitse puhua toisten kanssa ja voi miettiä jotain muuta. Voi olla oma itsensä, eikä kukaan kritisoi paljon.” Suomessa Eduardon mukaan parasta on, että ihmiset eivät sekaannu toisten ihmisten asioihin. Vaikeinta on kuitenkin tutustua ihmisiin. Mieleenpainuvin tarina Suomesta on, kun yksi tyttö päiväkodissa kysyi häneltä miksi hänellä on niin tummat hiukset ja silmät. Hondurasissa Eduardoa pidetään aika vaaleana, joten hänestä oli hauskaa saada olla kerrankin tumma hondurasilainen.

27


Muuta

Uutisia

Kuva: Eduardo Vencesla

Kirjoita Newsletteriin Lukijoiden kaikki kirjoitukset aina lyhyistä laajoihin juttuihin ovat lämpimästi tervetulleita. Newsletter ottaa mielellään vastaan myös piirrokset, kuvat, runot, pakinat ja muut luomukset! Palkkioksi saat ihailla lehteä, jossa oma panoksesi on mukana. Vapaaehtoistyöstä saat myös hyvän mielen. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä lehden toimituskuntaan osoitteeseen tiedotus@maailmanvaihto.fi. Toimitus sujuu www-pohjalta sähköpostin avulla, joten siihen voi osallistua mistä päin maailmaa tahansa.

Write for Newsletter Readers’ writings wanted. Short or extensive, all writings are more than welcome. We would also happily receive your drawings, photos, poems, anecdotes and other creations! For a price you would get to admire your own contribution in a paper printed and published. Volunteerwork also gives you a pleasant mind. If interested, contact the Newletter staff at tiedotus@maailmanvaihto. fi. Editing is completed on a www-basis and by e-mail so you can take part in around the world.

Liity postituslistalle Liittymällä Maailmanvaihto ry:n postituslistalle saat sähköpostitse tietoa ajankohtaisista asioista; tulevista leireistä, mahdollisuuksista osallistua kansainvälisiin seminaareihin, erilaisista tapahtumista, jne. Halutessasi liittyä ICYE-listalle lähetä tyhjä viesti osoitteeseen; icye-lista-subscribe@maailmanvaihto.fi Vaihtoehtoisesti listalle voi myös liittyä Maailmanvaihdon kotisivuilla “Toimintaa Suomessa” osiosta löytyvän linkin kautta.

Join our E-mail list By subscribing to Maailmanvaihto’s mailing list you will receive information on current events, such as forthcoming camps, international seminars, trainings, parties. Join by.. 1) sending an blank message to: icye-lista-subscribe@maailmanvaihto.fi 2) or through the link that can be found on our web page in the section of “Toimintaa Suomessa”. 28

29


Tapahtumakalenteri

2009

1.12. 2. – 3.12. 15.12

2010

12.1. 28.1. 13.2. 29.–30.5.

Menu messut, Vanha ylioppilastalo, klo 14–19 Studia messut, Helsingin messukeskus, klo 9–17 Jouluglögit toimistolla klo 17–19

Infoilta Töölönkirjastossa, Mika Waltari –sali, 4 krs. klo 18–20 Postitustalkoot klo 17.30 toimistolla Valintapäivä, Kesälukioseuran tiloissa Maailma kylässä 2010

Newsletteriin 4/2009 kirjoittaneet tai muuten sen tekoon osallistuneet: Yen-Hui Yu (Popo) Tiina Suomalainen Mikko Lipsanen Anna-Sofia Joro Heli Vartiainen Liisa Keskitalo Heli Tuovinen Ilona Mäkilä Meri Tennilä

30

Julkaisija: Maailmanvaihto ry Toimittaja: Marika Heinonen Taitto: Arttu Suomalainen Painopaikka: Itä-Helsingin Monistus Seuraava aineistopäivä: 12.2.2010 Ilmestymisaikataulu: 4 kertaa vuodessa Tilaushinta: Vuositilaus sisältyy Maailmanvaihto ry:n jäsenmaksuun

31


Yhteystiedot: Maailmanvaihto ry. - ICYE Finland Oikokatu 3, 00170 Helsinki. tel. +358-9-774 11 01 fax. +358-9-731 04 146 maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi www.maailmanvaihto.fi www.icye.org 32

Profile for Maailmanvaihto Maailmanvaihto

Newsletter 4 / 09  

MAAILMANVAIHTO RY:N JÄSENLEHTI 4/09

Newsletter 4 / 09  

MAAILMANVAIHTO RY:N JÄSENLEHTI 4/09