Sivu

Käsialakirjoitus on koulussa erityisharrastus

petussuunnitelman perusteiden mukaan alakoulussa opetetaan tekstauskirjaimia ja näppäintaitoja. Opetushallituksen blogissa todettiin vuonna 2015, että tavoitteena on vapauttaa käsialan opetus pakollisista sidoksista ja vahvistaa persoonallisen käsialan kehittymistä.

Lähtökohtaisesti syksyllä 2016 käyttöön tulleessa mallikirjaimistossa on kyse tekstauskirjaimista, mutta niiden sitominenkaan ei ole kiellettyä. Kirjaimisto ei siis ole normi, vaan siitä voidaan poiketa, jos koulu on sitä mieltä.

Kirjainten suunnittelija Jarmo Lukkarila toteaa kirjaimistonsa esittelyssä, että kirjainten yhdistäminen toisiinsa on hyväksyttävää, jos se tukee kirjoittamisen rytmiä tai sujuvuutta tai auttaa kirjoittajaa esimerkiksi pysymään rivillä, kirjoittamaan rennommin tai tasoittaa tekstin välistystä.

Aiemmin koulussa puhuttiin kaunokirjoituksesta. 1930-luvulla Suomessa otettiin käyttöön arkkitehti Toivo Salervon suunnittelema koukeroinen mallikirjoitus, jonka tavoitteena oli kirjoittaa jokainen sana nostamatta kynää paperista kertaakaan.

Peruskouluun siirryttäessä 1970-luvulla käyttöön tulivat työkirjat. Vihkoihin ei enää tarvinnut laatia tekstiä niin paljon kuin ennen. 1980-luvun loppupuolella kouluissa otettiin käyttöön graafikko ja kalligrafi Toivo Heiskasen suunnittelema uusi kaunokirjoitusmallisto. Siinä ei ollut yhtä paljon sidontaa ja silmukoita kuin edeltäjissään.

Tietokoneiden yleistyessä kouluissa tarvittiin näppäintaitoja. Jotkut opettajat opettavat koululaisille 10-sormijärjestelmän. Näppäilytaitojen opettelu tuntuu vieneen aikaa käsialan opettelulta. Jokainen aikuinenkin tarvitsee kuitenkin sujuvaa kirjoitustaitoa. Käsin kirjoittamalla tietoa prosessoidaan eri tavalla kuin konetta näpyttämällä.

RAIMO HAUTANEN, TEKSTI

Vanhat kaunokirjoituskirjaimet ja uudet mallikirjaimet.

Kaunokirjoitus kehittää luku- ja kirjoitustaitoa

Tekstauksen opettamista ennen kaunokirjoitusta tai kaunokirjoituksen yksinkertaistamista tekstauksen kaltaiseksi on perusteltu sen helppoudella ja lasten motoris-spatiaalisten taitojen kehityksellä. Italialainen tutkimusryhmä (Semeraro ym. 2019) haastaa tuoreessa tutkimuksessaan tämän näkökulman. Näin kerrotaan Niilo Mäki Instituutin Hahku-sivustolla (www.hahku.fi).

Tutkimus yhdistää tämän pikkuaivojen kehitykseen. Hienomotorinen tarkkuus edellyttää pikkuaivoja, joiden kehitys jatkuu murrosikään. Jatkuvien liikkeiden koordinaation kontrolli on helpompaa kuin yksittäisten, katkonaisten liikkeiden.

Tutkijat spekuloivat, että tekstauksessa on suuremmat vaatimukset tahdonalaiselle kontrollille kuin jatkuvaan liikkeeseen perustuvassa kaunokirjoituksessa. Tämä voisi näyttäytyä kaunokirjoituksen harjoittelun etuna

tekstauskeskeisempään opetukseen nähden. Vähäisempi motorisen kontrollin vaatima osuus huomiosta vapauttaisi mieltä sisällön miettimiseen.

Tutkimuksessa jaettiin 141 kuusivuotiasta lasta kahteen ryhmään. Toinen ryhmä harjoitteli kaunokirjoituksen kirjoitusmotoriikkaa ja toinen ryhmä eteni Italiassa tavanomaisempaan tapaan tekstauksesta kaunoon. Molemmissa harjoittelu toteutettiin osana kouluopetusta yhdeksän kuukauden aikana keskimäärin 70 minuuttia viikossa.

Tulokset olivat selkeitä. Kaunokirjoitusryhmä, jossa keskityttiin systemaattisen kirjoitusmotorisen taidon opetteluun, kehittyi enemmän sekä kirjoittamisessa että lukemisessa. Olennainen tulos oli, että kehitys lukutaidossa oli yhteydessä motorisen kirjoitustaidon kehitykseen.

Käsinkirjoittamiseen kannattaa panostaa

Semeraron ja kumppaneiden tutkimus ei sano, että kaunokirjoitus pitäisi palauttaa kouluihin. Tutkimuksessa oli kaksi ryhmää, joista toisessa harjoiteltiin yhtä kirjoitusmotorista suoritusta ja toisessa useampia. Yhden harjoittelu oli tehokkaampaa kuin useamman. Tulos kuitenkin osoittaa, että kaunokirjoituksesta tekstaukseen siirtymisen perustelut eivät välttämättä olleet tutkimuspohjaltaan kovinkaan tukevia. Tutkimusta parhaista pedagogisista ratkaisuista ja käsinkirjoittamisen tyyleistä tarvitaan edelleen.

Tutkimuksen ydinviesti on siinä, että kirjoitusmotoriikkaan ja kirjainten spatiaalisten muotojen ohjattuun harjoitteluun kannattaa opetuksen alussa panostaa merkittävästi. Tällainen systemaattinen harjoittelu mahdollistuu vain, jos opettajilla on käytettävissään selkeät mallit siitä, miten harjoittelu toteutetaan ja mallit siitä, miten ja millaisia kirjainmuotoja harjoitellaan. Tähän kaikille yhtenäisen mallin opetukseen panostaminen on aika tavalla erilainen ajatus kuin alussa mainitun OPH:n blogikirjoituksen henki persoonallisen tyylin tukemisesta. Se kehittyy parhaiten vasta sen jälkeen, kun systemaattisesti harjoiteltu automatiikka on riittävästi hallussa.

Mitä automaattisempi motorinen suoritus on, sitä vähemmän huomiosta se varastaa ja tilaa jää sisällön miettimiselle. Tämä koskee niin kynällä kuin näppäimistöllä kirjoittamista. Tekniikan harjoittelemiseen käytetyt tunnit maksavat itsensä takaisin hyvinkin nopeasti.

Lapsia ei saa aliarvioida. Tasoa laskettiin käsialakirjoituksessa ihan turhaan. Kun käsialakirjoituksen opetuksesta kerran luovuttiin, sitä ei enää saa takaisin, jyrisee luokanopettaja Marjo Piirto.

RAIMO HAUTANEN, TEKSTI JA KUVAT

Nykyajan lapsetkin oppivat kaunokirjoituksen

– Eivät nykyajan lapset ole sen lahjattomampia kuin ennenkään. Miksi eka- ja tokaluokkalaiset koululaiset eivät oppisi kirjoittamaan käsialakirjoitusta tai vaikkapa kaunoa, luokanopettaja Marjo Piirto puuskahtaa.

Piirto ei ole ollenkaan innostunut vuonna 2016 käyttöön tulleesta mallikirjaimistosta. Hän opetti keväällä Marttilan koulussa Seinäjoella 2A luokkaa. – Lapsia ei saa aliarvioida. Tasoa laskettiin käsialakirjoituksessa ihan turhaan. Kun käsialakirjoituksen opetuksesta kerran luovuttiin, sitä ei enää saa takaisin. Miksei muista Euroopan maista otettu oppia, Piirto kysyy.

Piirto lähti luokkansa kanssa ekaluokalla liikkeelle tekstauskirjaimilla. Niitä sai käyttää vielä kakkosluokallakin, jos oppilas halusi. Toisen luokan syksyllä alettiin opetella käsialakirjoitusta. Keväällä osaaminen oli jo hyvässä vauhdissa. – Näppäinharjoittelun aloitin toisen luokan keväällä. Kolmannella niitä sitten jatketaan. Nykyajan koululaiset oppivat kyllä tietotekniikan käytön muutenkin, koska älylaitteita on lähes jokaisella käytössään, luokanopettaja uskoo.

Hän kysyykin, miksi alakoulun pitäisi panostaa niin paljon tietotekniikan käytön opettamiseen. Jokainen kansalainen joutuu työelämään päästessään opettelemaan jokaisessa ammatissa tarvitsemansa erilaisen tekniikan. – Työelämää vartenko kasvatetaan jo alaluokilla? Missä on sivistys? Perustaidot pitää palauttaa kunniaan, Piirto jyrisee.

Lukumato houkuttelee lukemaan

Marjo Piirron luokassa on käsialatunti vähintään joka toinen viikko. Opettaja sanelee helppoja tekstejä. Kotitehtävinään oppilas tekee pienen kirjoitelman käsialakirjoituksella. Se voi olla vanhempien tekemä sanelukin.

Oppilas saa halutessaan kirjoittaa vaikka kaikki koulutehtävät käsialalla. Kokeita ei Piirron luokissa tehdä käsialakirjoituksella.

Piirto muistuttaa, että tarkka, hienomotorinen suoritus saattaa innostaa sellaista oppilasta, jolle jokin muu tekeminen

on vaikeaa. Hiljaisesta puurtamisesta tulee lapselle palkkio, kun käden jälki on onnistunutta.

Luokan takaseinällä kiemurtelee lukumato. Aina, kun oppilas on saanut luettua uuden kirjan, hän saa jatkaa madon mittaa uudella pyörylällä. Pallolla on luetun teoksen tiedot. – Olemme opetelleet koko toisen luokan ajan yhden runon viikossa. Perjantaina ne sitten esitetään kaikille. Siinä tulee samalla äänenkäytön ja esiintymisen harjoittelua. – Lapset osaavat tällä hetkellä jo melko monta runoa, maahanmuuttajaoppilaatkin. Tenavat kuulemma esittävät näitä runoja kotona käymään tulleille vieraillekin.

Piirto valittaa, ettei lapsille enää lueta tarpeeksi. Hänen mielestään aikuisten pitää lukea lapsille, vaikka he jo osaisivatkin itse lukea. Tarinoiden kuuntelu lisää lapsen sanavarastoa.

Luokanopettaja muistuttaa, että kirjoittaminen, kuvataide, askartelu, musiikki ja lukeminen ovat aivojen ruokaa. Sitä täytyy saada joka päivä.

Marjo Piirron luokassa kirjoitetaan paljon käsin.

KOMMENTTI: Mustepullot ja teränpyyhkimet

1960-luvun alussa opeteltiin kirjoittamaan mustekynällä. Opettajalla oli litran pullo mustetta. Siitä hän annosteli meille ekaluokkalaisille tilkkasen pieniin pulloihin, joita pidettiin pulpetissa olevassa reiässä.

Kynät olivat puuvartisia, ja niihin kiinnitettiin metallinen terä. Ensimmäisenä käsityönä tehtiin mustekynän pyyhin pehmeäkankaisista tilkuista. Nippu tilkkuja leikattiin pyöreiksi ja ommeltiin keskeltä napin lävitse kiinni. Liika muste ja kynän kärkeen kertyvä töhnä pyyhittiin tilkkuihin.

Ensin tietysti harjoiteltiin kirjoittamista lyijykynällä. En muista, tehtiinkö tikkuaakkosia musteella, mutta kaunokirjoitusta kylläkin.

Vanhan ajan kansakoulussa ja oppikoulussa kirjoitettiin kaunolla kaikki mahdollinen. Tehtiin kieli keskellä suuta silmukoita, kaaria ja liekkinousuja. Imupaperi pidettiin käden alla, etteivät rivit tuhriintuneet. Myös valmiiksi kirjoitettu sivu kuivattiin imupaperilla.

Oppikoulusta muistan viikoittaisen erityisen käsialatunnin. Se oli toisella luokalla, joka vastaa alakoulun kuudetta luokkaa.

Silloin puhuttiin tekstaamisesta. Kirjakaupasta ostettiin putki mustaa mustetta ja puuvartinen, vinoteräinen tekstauskynä. Mustetta puristettiin paperinpalalle, ja sitten kirjoitettiin goottilaista fraktuuraa muistuttavaa tekstiä. Kirjaimissa oli leveämpiä ja kapeampia kohtia.

Nykyisistä mallikirjaimista on tehty mahdollisimman yksinkertaisia, jotta tekstistä tulisi edes jollakin tavalla luettavaa. Kirjoitustaidon perimmäinen tarkoitushan on viestiä ajatuksista kirjoitetussa muodossa.

Olen opettajantyöni lisäksi kirjoittanut sanomalehtiartikkeleita yli 40 vuotta. Jo alkuvuosina apunani oli nauhureita, mutta en oikein pitänyt niiden käytöstä. Haastatteluista teen muistiinpanot lehtiöön. Näin keskeiset asiat ovat jo valmiina kirjoittamista varten. Perusteellisesti opittu ja sujuva käsialakirjoitus on oleellinen apuväline.

Millaistahan on tulevaisuuden ihmisten käsiala? Tuskin siitä grafologi osaa mitään luonneanalyysejä tehdä. Nimikirjoituskin tulee väkisin kaikilla samanlaisiksi. Toivottavasti ei sentään edetä takaisin kohti puumerkin piirtämistä paperinlaitaan. Sähköinen paketinkuittaushan on jo tätä.

Toisella kymmenellä oleva poika sai päiväkirjaansa aikaan tällaista kalligrafiaa.

RAIMO HAUTANEN