Luokanopettaja-lehti 3/2018

Page 24

Ympäristökasvatusta tekemällä ja kokemalla Vahvan luontosuhteen syntyminen lapsuudessa antaa eväitä loppuelämäksi. Tätä ajatusta ympäristökasvatuksen erikoisammattitutkintoa suorittava luokanopettaja Tiina Kuusholma haluaa toteuttaa omassa työssään Viikkalan koulussa Nakkilassa. Positiivinen ja läheinen luontosuhde oppilaalle muodostuu olemalla ja oppimalla luonnossa. – Tätä tuetaan suunnittelemalla opintoprojekteja, joihin liitetään luonnossa retkeilyä. Samalla voidaan tehdä monipuolisia havaintoja, tutkimuksia, mittauksia ja lajin tunnistustehtäviä, sanoo Kuusholma. Luokka-asteesta riippuen tehtävät voivat vaihdella puiden tunnistamisesta eri metsän kasvukerrosten selvittämiseen. Huomiota kannattaa kiinnittää kaikilla aisteilla havainnointiin. – On hienoa, kun oppilas oppii eri kasvi- tai lintulajien lisäksi kuuntelemaan metsän ääniä ja huomaamaan, että kävely metsäpolulla tuntuu erilaiselta kuin kotikadulla. Tämän lisäksi ohjaajan kannattaa miettiä oppilaiden kanssa, miten oppilas voi itse edistää ympäristön säilymistä puhtaana ja hyväkuntoisena. Tätä kautta oppilaat voidaan kasvattaa ekologiseen ajatteluun sekä tiedostamaan luonnon monimuotoisuutta ja sen suojelun tarvetta.

Oppilaat mukaan suunnitteluun

sia lähiympäristöstä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Selvitykseen kuului myös energian säästäminen ja kestävä liikennekäyttäytyminen, eli tehdäänkö koulumatkat pyöräillen, kävellen vai autolla. Kolmantena tärkeänä asiana oli yhteisöllisyyden merkitys. – On tärkeää, että jokainen kokee olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi, ja samalla ottaa vastuuta hyvästä yhteishengestä. Kuusholman mielestä on tärkeää, että oppilaat saivat tuoda esille mielipiteitään ja näkemyksiään. – Näin oppilaatkin pääsivät miettimään ja tiedostamaan tärkeitä asioita, jotka liittyvät heidän lähiympäristöönsä.

Suomen ympäristöopisto eli Sykli Ympäristöalan erikoisammattitutkintoa järjestää Suomen ympäristöopisto eli Sykli. Koulutus kestää puolitoista vuotta ja siihen edellytetään jokin aikaisempi pohjakoulutus. Koulutus koostuu lähiopetuspäivistä, itsenäisesti suoritettavista tehtäväkokonaisuuksista ja verkko-opetuksesta. Koulutuksessa huomioidaan ympäristökasvatuksen näkökulma työyhteisön toiminnassa ja toiminnan kehittäminen kestävällä tavalla. Tärkein tavoite on hyödyntää opetuksessa monipuolisesti lähiympäristöä sekä ohjata positiiviseen ja läheiseen luontosuhteeseen.

Pienestä saakka metsäretkillä

Kuusholma on osana opiskeluaan suunnitellut alakoulun oppilaille vuosittain toteutettavan ympäristöpäivän kotiseudun luonnossa. Tapahtuman suunnittelussa on huomioitu tarkkaan opetussuunnitelmaan kirjatut ympäristöajatukset. Opsissa on selkeästi tuotu esille ajatus hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta sekä ympäristövastuusta. Myös ympäristönsuojelun välttämättömyys ja toimiminen elinympäristön hyväksi on nostettu esille. Kuusholma teki lisäksi koulun oppilaille ja opettajille kyselykartoituksia. Niissä hän selvitti tietämystä ja ajatuk-

LUOKANOPETTAJA 3/18

Luokanopettaja Tiina Kuusholma on innostunut ympäristökasvattajan opinnoista.

MINNA HAUTOJÄRVI, teksti ja kuva

24

Tiina Kuusholma on motivoitunut ympäristöpäivän suunnittelusta ja toteuttamisesta, koska hänestä jokaisella oppilaalla tulisi olla mahdollisuus luontoelämyksiin myös osana koulutyötä. – Olen pienestä saakka liikkunut luonnossa, ja perheen kanssa yhdessä on tehty marja- ja sieniretkiä. Tärkein ympäristökasvattaja minulle on ollut isäni, jonka kanssa on liikuttu aina luonnossa. Nykyään Kuusholma on innostunut suunnistuksesta ja retkeilystä. Hän on vakuuttunut, että luonnossa ja metsässä liikkumisella on kaikille rentouttava ja virkistävä vaikutus.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.