Page 1

15

Kuka suojelee Suomen sutta vai suojeleeko kukaan? Lue juttu! Lumo 15 | 1


Susi, Canis lupus, suomalaisessa metsässä. 2 | Lumo 15


LA

RA ISA TA SA NTO

Kuka suojelee Suomen sutta? Suomen susikanta on pienentynyt ja kanta k채rsii salamets채styksest채 edelleen. Esitimme kysymyksen mahdollisimman usealle taholle siit채, kuka suojelee sutta maassamme ja miten.

Lumo 15 | 3


25 prosenttia vähemmän Uusimman susikanta-arvion mukaan Suomessa oli maaliskuun 2017 alussa 150–180 sutta. Kanta on vahvin Lounais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Luonnonvarakeskuksen mukaan kokonaan tai pääasiallisesti Suomen puolella liikkuvia susilaumoja oli yhteensä 14. Suomen ja Venäjän välisen rajan molemmin puolin liikkuvia laumoja oli puolestaan seitsemän. Lisäksi susiparien asuttamia reviirejä arvioidaan olevan yhteensä 18, joista kolme sijoittuu itärajan molemmille puolille. Maaliskuun 2017 tilanteen mukaan Suomen susikanta on noin 25 prosenttia pienempi kuin se oli vuotta aiemmin. Maaliskuussa 2016 susia arvioitiin olevan 200–235 yksilöä. 4 | Lumo 15


P

yysimme maa- ja metsätalousministeriötä myöten useampaa suden suojeluun ja susikysymyksiin perehtynyttä tahoa vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: kenen Suomessa kuuluu suojella sutta, miten tämä suojelu näkyy ja miten sen tulisi näkyä. Filosofi ja eläineetikko, vanhempi tutkija Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta, FT, Elisa Aaltola, ei kiertele: ”Vaikuttaa siltä, ettei sutta suojele mikään niistä virallisista tahoista, joiden vastuulla harvinaisen lajin tukeminen olisi. Päinvastoin, näistä tahoista on muodostunut susivihan yksi passiivinen ylläpitäjä, sillä asenteet pysyvät kielteisinä niin kauan, kun susien asemaa ei huomioida perustellusti ja johdonmukaisesti myös virallisessa päätöksenteossa. Samalla tappolupien helläkätinen myöntäminen ruokkii ennakko-oletusta, jonka mukaan sudella ei ole väliä tai joka pitää sutta jopa vihollisena. Susien suojelu onkin jäänyt pääosin yksittäisten henkilöiden kontolle. Osa heistä saattaa kuulua erilaisiin järjestöihin, kuten Luontoliiton Susiryhmään, mutta suurin osa on paikallisia ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä jotakin susien tilanteen parantamiseksi. Tämä asettaa valtiotasolla tapahtuvan lajisuojelun varsin kyseenalaiseen valoon: toki myös virallisista kanavista tulisi löytyä tahtoa susikannan terveeseen ylläpitoon.” Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Mari Nyyssölä-Kiislakin muistuttaa, että valtion kuuluisi suojella kotoperäisiä lajeja ja saada suomalaiset mukaan suojeluun. ”Unelmatilanteessa tämä toteutuisi sitten, että maahan saataisiin edes geneettisesti kestävä susikanta, arviolta 500–800 sutta, ja sutta ei metsästettäisi. Konflikteihin varauduttaisiin ennaltaehkäisevästi panostamalla vielä enemmän petoaitoihin sekä kouluttamalla ihmisiä, jotta turha pelko ja viha poistuisi ja susi nähtäisiin ekologisesti tärkeänä avainlajina. Kansainvälisten tutkimusten mukaan metsästys ei poista susivihaa tai -pelkoa; tähän päästään vain koulutuksen kautta tapahtuvalla asennemuutoksella.” Nyyssölä-Kiislan mukaan ideaalitilanteessa nostettaisiin erävalvojien määrää ja salametsästyksestä tulisi halveksuttava rikos, jota ei hiljaisesti hyväksyttäisi tai pelon ilmapiirissä peiteltäisi. Hän muistuttaa salametsästyksen koskevan myös muita lajeja ja vain noin kymmenen prosenttia salametsästystapauksista paljastuvan. ”Poronhoitoalueelle pitäisi saada edes se yksi lisääntyvä lauma ja susien kulku Ruotsiin ja Norjaan pitäisi turvata (suojelua tarvitaan myös näiden maiden puolella). Poronhoitoalueella pitäisi toteuttaa reviirikohtaisia korvauksia”, Nyyssölä-Kiisla listaa. Lumo 15 | 5


Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius vastaa pyydettäessä mahdollisimman lyhyesti: ”Susien suojelu kuuluu kaikille. Tällä hetkellä vastuu on maa- ja metsätalousministeriöllä, joka päättää esimerkiksi kannanhoidosta. Parempi olisi, jos vastuu suden suojelusta kuuluisi ympäristöministeriölle. Käytännössä suden asemaan vaikuttaa ja voivat vaikuttaa tietysti myös niin metsästäjät kuin luonnonsuojelijatkin.”

S

uomen Susi 2013 ry:n puheenjohtaja Carina Lintula näkee, että vaikka luonnon hyvinvoinnista huolehtiminen on annettu valtiovallan hoidettavaksi, se ei kuitenkaan poista yksilön vastuuta ja oikeutta valvoa sitä, että valtiovalta hoitaa tehtävänsä niin kuin on paras luonnon monimuotoisuuden kannalta. ”Koska Suomessa susi on määritelty riistaeläimeksi, sen valvonta kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle. Tässä on äärimmäisen suuri ristiriita, koska kyseinen ministeriö valvoo maa- ja metsätalouden taloudellisia etuja, jotka voivat olla ristiriidassa tämän erittäin uhanalaisen lajin etujen kanssa. Uhanalaisten lajien valvonta kuuluisi ehdottomasti ympäristöministeriön alaisuuteen. Suomen riistakeskus toimii itsenäisenä julkisoikeudellisena laitoksena huolehtien riistapolitiikan toimeenpanosta sekä sille maa- ja metsätalousministeriön säädetyistä julkisista hallintotehtävistä, mikä siis merkitsee sitä, että riistakeskus voi myöntää tappolupia myös erittäin uhanalaiselle lajille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomessa sutta suojellaan tappamalla sitä. Suomen luonnonsuojeluliitto on ainoa suojelujärjestö, joka on tervetullut ministeriön neuvottelupöytään ja tämän paikan he haluavat säilyttää suostumalla kompromissiratkaisuihin koskien suden tappamista. Luonto-Liiton susiryhmä on ainoa virallinen instanssi, joka avoimesti vastustaa tappamiseen perustuvaa suojelupolitiikkaa”, Lintula sanoo. Yksityisinä toimijoina suden puolustamisessa ovat Luonnonsuojeluliitto Tapiola ja Suomen Susi 2013 ry, jotka toimivat vapaaehtoisvoimin. ”Kaikki lailliset yritykset saada vastoin EU:n luontodirektiiviä myönnetyt tappoluvat edes tutkintaan, torpedoidaan toistuvasti viranomaistaholta. Niinpä Suomen Susi 2013 ry ensimmäisenä vuonna 2014 on tehnyt tästä politiikasta kantelun EU:lle ja tämän kantelun käsittelyä odotetaan edelleen. Tapiola on myös tehnyt oman kantelun vuonna 2016. Suomen Susi ry:n kantelu koski vahinkoperusteisia tappolupia ja Tapiolan kannanhoidollista metsästystä.

6 | Lumo 15

Valitettavan usein otsikoissa. 8.6.2017 Turun Sanomat kertoi poliisin tutkivan suden salakaatoa törkeänä metsästysrikoksena Lounais-Suomessa. 20.4.2017 Aamulehti kertoi, kuinka sudeksi taas kerran oli luultu ihan tavallista koiraa. 29.12.2016 puolestaan oiottiin muun muassa Aamupostissa harmittomasta Rengon susilaumana tunnetun lauman ja metsäkonemiehen kohtaamisesta lähtenyttä huhumyllyä, otsikolla ”Susihyökkäys Lopella väärä tieto”.


Lumo 15 | 7


Tänä päivänä suuri osa suden tapoista on poliisin määräämiä tappoja, perustuen mitä kummallisimpiin olettamiin suden vaarallisuudesta tai olemattomiin eläinsuojelullisiin syihin. Yksi ja sama poliisi on useamman tappomääräyksen takana ja asiasta on myös tehty tutkintapyyntö oikeuskanslerille”, Lintula kertoo.

K

ulttuurihistorian tutkija Heta Lähdesmäki Turun yliopistosta tarkastelee kysymystä historian kautta ja esittää myös jatkokysymyksen. ”Periaatteessa suden suojelun voi katsoa kuuluvan kaikille suomalaisille; perustuslaissa todetaan vastuun luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluvan kaikille. Mutta tilanne on monimutkaisempi. Susista on haittaa monille ihmisille ja monet kokevat suden ei-toivottavaksi eläimeksi. Moninaisten, keskenään ristiriitaisten susikuvien takia, kaikki eivät koe sutta samanlaiseksi eläimeksi, eivätkä kaikki halua suojella sutta. Ristiriitaisten näkemysten takia suojeluviranomaisetkin ovat hankalassa paikassa, kun yhtäältä tulisi ottaa huomioon susi ja toisaalta ihmisten vaatimukset, huolet ja pelot. Susitilanteen kannalta parasta ehkä olisi se, että ihmiset, jotka elävät susien kanssa samoilla alueilla ja kokevat haittaa susista, haluaisivat suojella sutta, mutta miten tämä tilanne on saavutettavissa?” Kulttuurihistorian tutkija pitää kiinnostavana sitä seikkaa, että koko aikana, kun susia on Suomessa suojeltu, on niiden tappaminen haluttu viranomaistenkin puolesta pitää silti mahdollisena. ”Suden rauhoitus 1970-luvun alussa ei lopettanut metsästystä ja vasta 1990-luvulla suden suojelu tiukentui Suomen EU-jäsenyyden myötä. Suojelu on siis historian aikana ollut tappamisen ”sävyttämää”. Sutta on suojeltu siten, että niiden tappaminen on ollut jossain määrin – eri aikoina enemmän ja toisina aikoina vähemmän – mahdollista. Ehkä 1990-luvun EU-lähtöinen suojelu oli paikoin liian tiukkaa tai monet ihmiset kokivat sen sellaiseksi, ja nyt käynnissä oleva kannanhoidollinen metsästys on reaktioita siihen, viranomaisten yritys vaikuttaa salakaatoihin ja antaa ihmisille (paikallisille ja niille, jotka sudesta kokevat haittaa) mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöönsä. Tappamisen ei kuitenkaan tarvitse olla ainoa keino kokea vaikuttavansa ympäristöönsä, ja kannanhoidollinen metsästys on nyt myös kohdistunut paljolti ”väärien” susien tappamiseen, alfayksilöihin. Tappamisen rinnalle olisi tärkeää ottaa voimakkaammin muitakin keinoja vaikuttaa susiin, erilaisia tapoja tulla toimeen susien kanssa, kuten susiaidat, koirien suojaliivit ja uudet innovaatiot. Ehkä suojelu, jossa suden tappaminen on täysin estetty, olisi mahdotonta historiallisestikin ja johtaisi salakaatojen kasvuun, 8 | Lumo 15


mutta tappamisen rinnalle voisi ottaa näitä muita keinoja. Tämä kuitenkin vaatisi ihmisiltä tietynlaista oman paikan uudelleen määrittelyä – sen sallimista, että eläin voi haitata ja vaikuttaa ihmisten elämään – ja että se kuuluu elämään, että eläimet voivat olla harmillisia, mutta meidän ei heti tarvitse poistaa tai tappaa niitä”, Lähdesmäki sanoo.

L

Kannanhoidollinen metsästys ei ole muuttanut asenteita sutta kohtaan myönteisimmiksi eikä se ole saanut loppumaan tai vähentänyt suden salametsästystä. Muun muassa Facebookissa velloo susivastaista aggressiivista puhetta useissa, usein suljetuissa ryhmissä, joihin ihmiset, osa paikallisia vaikuttajia ja virkamiehiä, osallistuvat oikeilla nimillään. Kuvat ovat ruutukaappauksia Facebookista. Ruutukaappaukset on rajattu niin, ettei tallentajan kuten julkaisijoidenkaan tietoja näy.

uonnonsuojeluliitto Tapiola ry:stä ja Facebookissa aktiivisesti toimivasta tiedotus- ja keskustelualustasta Susiryhmästä tunnettu Sari Kantinkoskikin muistuttaa, että perustuslain 20§ mukaan vastuu luonnosta ja ympäristöstä kuuluu kaikille. ”Valtiovallan tulisi turvata tämän toteutuminen. Tämä tarkoittaa sitä, että suojelutoimista ovat vastuussa maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen riistakeskus.” Suden suojelu ei näy hänestä Suomessa mitenkään. ”Nettosuojelu on kääntynyt negatiiviseksi. Suomen susikannan positiivinen kehitys pysähtyy aina noin 200 yksilön tienoille, mistä efektiivinen populaatio ei riitä turvaamaan geneettistä elinvoimaisuutta. Tämä on osoitettu tutkimuksin. Syyksi on nähtävä hallintoviranomaisten voimakas hyöty-haitta -ajattelu, mikä ohjaa menetelmävalinnat yksipuolisiksi. Metodiksi asennekasvatukseen ja vahinkojen torjuntaan on valittu metsästys, mikä ei ole pysyvä tai kestävä vaihtoehto. Hallinnon toimet ovat ristiriitaisia ja sisältävät oheishankkeita (kuten Metsäpeura Life), joissa on ristiriitaisia tavoitteita. Kokonaisvaltainen näkemys ja tavoitteellisuus puuttuvat. Suojelukysymys on lähinnä retorinen. Se ilmenee lupapäätösten ja hoitosuunnitelmien teksteissä, mutta samaan aikaan hallinnon ainoa huoli liittyy siihen, miten pystytään parhaiten kiertämään lainsäädäntö, jotta voidaan myöntää enemmän kaatolupia. Esimerkkinä Suomen riistakeskuksen tiedottaminen: pääosa tiedotteista koskee lähinnä metsästystä tai keskittyy vahinkoihin ja valituksiin ym. Sen sijaan esimerkiksi vahinkojen ennaltaehkäisyä ei tiedotteissa käsitellä. Mainittakoon vielä, että kolmen metsästysvuoden aikana Suomessa on kuollut 175 sutta, joista 156 on ammuttu erinäisin luvin, määräyksin tai laittomasti. Tilasto on koostettu Suomen riistakeskuksen tilastoista ja poliisin määräyksistä.” Suojelutilanne on Kantinkosken mukaan lähinnä kaoottinen ja eri toimijoiden roolit epäselviä. ”Esimerkiksi riistakeskus toimii omassa roolissaan enemmän Metsästäjäin keskusjärjestönä kuin viranomaisena. Tämä ilmenee muun muassa muodollisina sidosryhmäkuulemisina: kuullaan, muttei kuunnella, ja annetuilla faktoilla on hyvin vähän vaikutusta. Myöhemmin nämä faktat sitten osoittautuvat paikkansa pitäviksi. Lumo 15 | 9


On myös huolestuttavaa, miten vähän eksaktia tietoa esimerkiksi kansanedustajilla ja virkamiehillä on päätöksentekonsa tueksi, uskomuksia ja luuloja sitäkin enemmän (mm. hybridikeskustelu, susien siirtoistutukset).” Suojelun tulisi Kantinkosken mukaan näkyä tasaisesti kasvavana kantana ja pohdintoina siitä, miten lainsäädäntöä voidaan parhaiten noudattaa. Mitä menetelmiä voidaan käyttää, jotta susia ei tarvitsisi tappaa tai ettei painetta niiden tappamiseen jatkuvasti ilmenisi.

M

itä WWF tekee suomalaisen suden suojelun eteen? Missä näyttävät kampanjat suden puolesta, samanlaiset kuin saimaannorpalle, kuulee toisinaan suden suojelusta huolta kantavien keskuudessa ihmeteltävän. ”On ikävää, jos luontoihmisten keskuudessa koetaan, ettei kukaan puolusta Suomessa sutta”, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo. Hän muistuttaa, että WWF on ottanut kantaa kannanhoidolliseen metsästykseen ja on ehdottomasti sitä, mieltä, että kaatolupien määrä on liian suuri. Lisäksi ongelmaksi nähdään, että susi on poronhoitoalueella lainsuojaton. ”Salametsästys on räjähtänyt käsiin, mutta tavoite, että kannanhoidollinen metsästys vähentäisi salametsästyspainetta ei toteutunut, kuten ministeriö on itse myöntänyt. Nyt näimme kuitenkin positiivisena sen, että edellisvuosista poiketen kaatolupakiintiössä otettaisiin huomioon kaikki kuolleisuus, esimerkiksi salametsästys ja poliisin erikoisluvalla kaadetut sudet”, Luukkonen sanoo. Hänkin muistuttaa, että on viranomaisten ja maa- ja metsätalousministeriön vastuulla, että susikanta on elinvoimainen. Taustalla vaikuttaa myös raha. ”Kyse on hyvin pitkälti myös siitä, ettei haluta maksaa korvauksia, vaan annetaan kaatolupia”, Luukkonen toteaa. Jos kaatolupien määrä olisi huomattavasti pienempi, WWF Suomi voisi hyväksyä sen. Järjestö on esittänyt 25 yksilön määrää maksimina. Salametsästykseen tulisi WWF:n mukaan puuttua vahvemmin ja huomioida se myös kiintiöpäätöksissä. Alueelle, jolla todetaan laitonta sudenpyyntiä, ei esimerkiksi tulisi myöntää poikkeuslupia myöskään seuraavana metsästysvuonna. Maa- ja metsätalousministeriöstä ei vaivauduttu vastaamaan kysymykseen siitä, kuka suojelee sutta Suomessa ja miten. Tiedottaja Iina Bisterin mukaan paras henkilö vastaamaan olisi ollut neuvotteleva virkamies Sami Niemi, joka ei useista pyynnöistä huolimatta ehtinyt kuin luvata yrittävänsä ehtiä vastata.

10 | Lumo 15

Kertaa tai kerro lapselle sudesta Luonto-Liiton susioppaan avulla! Muista myös Luonto-Liiton julkaisema Lasten suurpetoopas, jonka voi ladata täältä!

Lue myös Antti Haatajan reportaasi Aita kannanhoidollisesta metsästyksestä ja suden sekä metsäpeuran tilanteesta Suomessa, Lumossa 9, täältä!


Euroopan unionin luontodirektiivi mahdollistaa suurpetojen kannanhoidollisen mets채styksen sill채 ehdolla, ett채 pyynti ei heikenn채 lajin suotuisan suojelutason saavuttamista.

Lumo 15 | 11


t a j r i k ! e a t n s i e v r o o t k s h s o r o m G u L y e n g a r a t Se n i h n a a v a t t u d h a il

Sergey Gorhskov, e-kirjat mobiililaitteille ja suuremmille näyttöruuduille:

Kamtšatkan karhut ja Arktinen helmi – Wrangelinsaari

Lumo storesta löydät myös näytteet kustakin e-kirjasta, joten voit vertailla näköis- ja mobiilikirjan eroja. Kirjat löytyvät myös englanninkielisinä, niin painettuina kuin e-kirjoina. www.lumostore.fi

Jos kirjahyllysi nitisee jo liitoksistaan tai tykkäät lukea reissussa, muttet kantaa kirjaa mukanasi, sähköinen kirja on vaihtoehtosi. Tarjolla on useamman tyylisiä e-kirjoja: painetun kirjan sähköinen näköisversio, jonka saa myös lisäelementin, videon kanssa, sekä ensisijaisesti mobiililaitteiden kuten tablettien ja älypuhelimien näytöllä lukemista varten taitetut e-kirjat videon kanssa tai ilman. Kirjat löytyvät sähköisinä myös englanninkielisinä, Odyssey through Kamchatka ja Arctic Pearl – Wrangel Island. Hinnat: 12,90 € ja 14,90 € (sisältää videon). Kamtšatkan karhut ei ole vain kuvaus Siperian itäisimmän kolkan upeasta, liki Suomen kokoisesta erämaa-alueesta, vaan myös henkilökohtainen kuvaus venäläisen Sergey Gorshkovin matkasta ihmiseksi ja valokuvaajaksi, jona hänet nykyisin tunnetaan. Arktinen helmi -teos puolestaan esittelee seikkaperäisesti ja kiinnostavasti saaren löytymistä ja historiaa sekä kuljettaa lukijan Gorshkovin mukana henkeäsalpaavan arktisen luonnon keskelle jääkarhujen, naalien, lumihanhien ja tunturi12 | pöllöjen Lumo 15 valtakuntaan. Kielenkääntäjämmekin mukaan mielenkiintoisimmat käännöstyöt ikinä!

Voit ostaa e-kirjoja verkkokaupastamme Lumo storesta. Rekisteröityneenä tilaajana saat näistäkin hinnoista -15 % tilaajan etuna. Käy osoitteeseen www.lumostore.fi ja siellä Kirjat => Sähköiset kirjat.


Lue tilaajan etumme täältä!

Anna-Liisa Pirhonen

Sergey Gorshkov

Lumon 15 kannessa komeilee Jessica Winterin pysäyttävä otos mustakulma-albatrossin silmästä. Winter sai kuvallaan kunniamaininnan Nature as Art -sarjassa, kansainvälisessä Glanzlichter 2017 -luontokuvakilpailussa Saksassa.

Rakastettu kansanpuisto ja Helsingin helmi, Seurasaari. Jukka Palm perehdyttää synnyinkaupunkinsa luontosaaren historiaan. Kuljetaan Putoranan laakiolle, maailmanperintökohteeseen, KeskiSiperian ylängön korkeimmille alueille. Koetaan lisää Euroopan luonnon aarteita, uskomatonta Montenegroa, Petra Draškovič Pelcin kanssa.

Jukka Palm

Lumo ilmestyy kuudesti vuodessa aina yli satasivuisena. Sisältömme kestävät aikaa ja useamman lukukerran, ei kertakäyttölätinää. Lumo 15 on 138-sivuinen.

Yksi parhaista vesilintujen kuvauspaikoista Etelä-Karjalassa. Anna-Liisa Pirhosen matkassa Vuoksen lintujen parissa.

Jukka Palm

Irtonumero 5,90 euroa (sis. alv 24 %) ja tilaus 32 euroa (sis. alv 24 %) jatkuvana tilauksena sisältäen kuusi numeroa vuodessa.

Seuraavassa Lumossa:

Petra Draškovič Pelc

Osta Lumo 15 tai tilaa Lumo täältä!

Lumo 15 | 13

Kuka suojelee sutta, Lumo 15  

Erittäin uhanalaisen suden kanta on pienentynyt neljänneksellä vuodessa. Kannan kooksi arvioitiin keväällä 2017 150–180 yksilöä. Kolmen viim...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you