Mehiläishoidon perusteet

Page 1

L.R.

Mehiläistarhaus on harraste, joka vie ihmisen luonnon pariin ja osaksi luonnon jokavuotista kiertoa. Mehiläishoitajat saavat tarhauksen kautta suoran yhteyden luontoon, sillä he seuraavat tiiviisti vuodenaikojen etenemistä, säätä ja kasvien kukintaa. Mehiläisyhteiskunta kehittyy kesällä huippuunsa satokasvien määrän lisääntyessä. Syksyn tullen mehiläisten määrä vähenee ja yhteiskunta valmistautuu pitkään talveen. Talvella mehiläiset eivät vaivu horrokseen, vaan kerääntyvät pesän sisällä talvipalloon lämmittämään toisiaan. Mehiläiset talvehtivat pesässään käyttäen energianlähteenä kesän aikana kerättyä hunajaa ja hoitajan antamaa talviruokaa. Talvipallon sisällä on vähintään parikymmentä lämpöastetta. Lämpötilan noustessa keväällä yli 15 asteen, alkaa uusi työntäyteinen mehiläiskesä.


Minustako mehil채istarhaaja?

T.O.


M.V.

Mehiläishoito sopii monille. Tarhauksen puitteet voi rakentaa omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan. Tärkeintä on kuitenkin halu kehittyä mehiläistarhaajana. Useimmat meistä ostavat hunajansa kaupasta tai suoraan mehiläis­hoitajalta. Parhaimmalta kuitenkin maistuu omien mehiläisten tuottama hunaja. Mehiläistarhaus luo harrastajalleen kiinteän luontosuhteen.Tarhaus voi olla harrastus, sivu- tai jopa pääammatti. Mehiläistarhaus on perusteiltaan helppoa. Kirjan tästä osasta saat välttämättömät tiedot mehiläisten hoitoa varten. Mestariksi oppii tässäkin lajissa vain tekemällä.

16

Tervetuloa tarhaajien joukkoon Mehiläinen, ilman lintu! Lennä tuonne kolmas kerta ylähäksi taivosehen, päälle taivosen yheksän! Siell´on viljalta simoa, siellä mettä mielin määrin, joilla ennen Luoja loitsi, puheli puhas Jumala, voiti Luoja lapsiansa pahan vallan vammaksissa. Kasta siipesi simassa, sulkasi sulassa meessä, tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kaapussasi, kipehille voitehiksi, vammoille valantehiksi!

Kalevalan 15. runo Hunaja on aina kiehtonut ihmisiä. Sen makeus houkuttaa, ja aromit hivelevät makuaistia. Hunaja oli pitkään ainoa ihmisen käyttämä makeuttaja. Vaikka teollinen sokerin tuotanto on laskenut sokerin hinnan hunajaa halvemmaksi, on hunaja edelleen haluttua. Hunaja on puhdas luonnontuote ja hunajassa on vitamiineja, hivenaineita ja entsyymejä, joita tavallisessa sokerissa ei ole. Mehiläishoito on kestävää kehitystä parhaimmillaan, sillä mehiläiset rikastuttavat luontoamme kerätessään mettä kukista. Samalla ne pölyttävät vierailukohteitaan varmistaen siemen-, marja- ja hedelmäsatojen onnistumisen. Useiden kasvien suvullinen lisääntyminen on täysin hyönteispölytyksen varassa, ja monet eläimet hyötyvät lisääntyneistä marjoista ja hedelmistä ravintona. Ihmisetkin saavat tehokkaan pölytyksen tuloksena suurempia satoja puutarhoista, pelloilta ja metsistä. Viljelymaise-

Minustako mehiläistarhaaja?


miemme yksipuolistuminen on vähentänyt muiden pölyttäjähyönteisten määrää, joten mehiläisiä tarvitaan entistä enemmän, jotta lähiluontomme monimuotoisuus säilyisi. Mehiläisten pölytystyön arvo on laskettu Suomessa viisi kertaa suuremmaksi kuin hunajasadon arvo. Mehiläishoito poikkeaa muista harrastuksista olennaisesti siinä, että se on myös tuotantotoimintaa. Yksi pesä tuottaa keskimäärin 30–50 kg hunajaa kesässä. Tarhaus on harvinainen harrastus, koska se tuo useimmille tarhaajille enemmän tuloja kuin menoja. Osalle harrastus myös muuttuu vuosien varrella sivu- tai jopa pääammatiksi. Pesät tuottavat paitsi hunajaa myös muita mehiläistuotteita. Siitepöly, mehiläisvaha ja propolis ovat eniten hyödynnettyjä oheistuotteita. Jotkut tarhaajat erikoistuvat tuottamaan mehiläiskuningattaria eli emoja muille hoitajille. Tämän kirjan alussa on 47 sivun peruspaketti, jossa käydään läpi tarvittavat perustiedot harrastushoitoa varten. Kirjaparin ensimmäisessä osassa on syventäviä tekstejä, jotka auttavat ymmärtämään hoitotoimenpiteiden taustaa ja kehittämään rationaalista hoitoa suuremmallakin pesämäärällä. Toisessa osassa on lisäksi erikoisosuudet biologiasta, mesikasveista, muista mehiläistuotteista, emonkasvatuksesta, mehiläisten jalostuksesta, markkinoinnista sekä kannattavuudesta.

mehiläishoito Termiä käytetään kuvaamaan tarhaustyötä kokonaisuudessaan vrt. mehiläis­hoitaja, mehiläistarhaus, mehiläistalous siitepöly Mehiläiset käyttävät kukista keräämäänsä siitepölyä val­ kuaisravintonaan. mehiläisvaha Mehiläiset rakentavat kennoston erittämästään vahasta. propolis eli kittivaha Mehiläisten puiden silmujen pinnalta keräämä antibioottinen aine.

Mehiläistarhauksen perusvaatimukset Halu oppia hunajan tuottajaksi Mahdollisuus käydä pesillä noin 15 kertaa vuodessa, kesällä parin viikon välein

400–600 euroa aloittamiseen

Ei allergiaa mehiläisten pistoille

Aikaa vuo­­des­sa noin 10–20 tuntia mehiläispesää kohden

Voimaa nostaa 20 kg:n hunajalaatikko

Muutama neliö varas­to­­tilaa kalustolle T.O.

Minustako mehiläistarhaaja?

17


Perustiedot mehiläisestä Mehiläinen on hyönteinen, joka elää yhteiskuntana lajitovereidensa kanssa. Yhteiskuntaan kuuluu normaalisti 10 000–80 000 yksilöä. Pienimmillään määrä on keväällä ja suurimmillaan keskikesällä pääsatokaudella. Talvehtimaan jää syksyllä noin 20 000 mehiläistä.

emo

Mehiläisyhteiskunnassa on kolmenlaisia jäseniä

T.O.

Emo on yhteiskunnan kaikkien yksilöiden äiti. Emoja on normaalisti pesässä vain yksi, ja sen tehtävänä on tuottaa munia, joista kehittyy uusia yksilöitä. Se on pitkäikäisin yhteiskunnan jäsen ja saattaa elää jopa 3–5 vuotta. Parhaassa tuotantoiässä emo on 1–2-vuotiaana. Emolla on pistin, mutta se käyttää sitä vain taistellessaan toisen emon kanssa.

työmehiläinen

L.R.

Työläiset ovat yhteiskunnan perusjäseniä, jotka tekevät kaikki työt: siivoavat, ruokkivat jälkeläisiä, rakentavat kennoston, puolustavat pesää pistimillään sekä keräävät ja käsittelevät hunajaa ja siitepölyä. Työläisten ikä riippuu siitä, kuinka paljon ne ruokkivat toukkia ja lentävät. Kesällä satoaikaan ne elävät vain muutamia viikkoja, kun taas syksyllä syntyneet elävät seuraavaan kevääseen. Kuhnurit ovat yhteiskunnassa vain lisääntymistä varten. Niiden tehtävänä on pariutua uusien kuningattarien kanssa häälennolla, jonka jälkeen ne kuolevat. Kuhnureita on pesässä 200–500 yksilöä. Kuhnurit eivät kerää satoa, ja niiden elinikä on noin puolitoista kuukautta. Talvella kuhnureita ei ole pesässä lainkaan. Kuhnureilla ei ole pistintä.

kuhnuri

T.O.

työmehiläinen elämänsä alussa 18

Minustako mehiläistarhaaja?

T.O.


Mehiläispesän kalusto Ihmisten hoidossa mehiläiset asuvat niille rakennetuissa pesissä. Pesä koostuu päällekkäin ladottavista laatikoista, joiden sisällä on mehiläisten vahasta rakentamia kennostoja. Mehiläisiä voidaan hoitaa monenlaisissa pesissä.

pesä Tarhauksen perusyksikkö, jossa mehiläiset asuvat ja jonka korkeus riippuu pesälaatikoiden lukumäärästä. T.O.

Tarhaajilla on eniten käytössä puupesiä, mutta esittelemme aluksi mehiläishoitoa Styrox-pesissä, koska hoito niissä on hieman yksinkertaisempaa puupesiin verrattuna. Styrox-pesät sopivat hyvin myös niille, jotka eivät halua tehdä pesiä itse. Hoidon helpottamiseksi mehiläisten ei anneta rakentaa kennostoa vapaasti, vaan hoitaja antaa mehiläisille puiseen kehään laitetun vahapohjukkeen kennoston rakentamista varten. Näin syntyneet rakennetut kehät, joita kutsutaan myös kakuiksi, ovat suoria, ja niitä voi helposti vaihtaa pesälaatikosta toiseen. Yhdessä pesälaatikossa on 10 kehää. Pesäkaluston halkileikkaus katto

muovi ylimmän laatikon päällä

matalakehäinen hunajaosasto

2. pesälaatikko eli osasto

kehä

pohjuke

oh

ja

u

ve

lentoaukko

ett

op

1. pes ä eli os laatikko asto

n en rak u k kak

rkk

su

o

kk

sti

ri lku

T.O.

pesän jalusta

Kehät kootaan, langoitetaan ja vahoitetaan vahapohjukkeilla. Mehiläiset rakentavat pohjukkeista kennoston.

Minustako mehiläistarhaaja?

19


Mehiläishoitajan työasu ja työvälineet

savutin

T.O.

Mehiläispesiä hoidettaessa hoitajalla on suoja-asuna verkkohupullinen kokohaalari ja hansikkaat. Pesälaatikoiden ja kehien irroittaminen toisistaan käy helposti pesätaltan avulla. Savuttimessa poltetaan kuivaa lahopuuta, kuivattua kääpää ja muuta sopivaa materiaalia. Kevyesti savutetut mehiläiset ovat rauhallisia, ja hoitaja säästyy useimmilta pistoilta.

T.O.

hoitohaalari

Harson kunto tarkistetaan ja vetoketju suljetaan huolellisesti. T.O.

mehiläisharja

T.O.

hoitohansikkaat

pesätaltta

emoklipsi

T.O.

T.O.

T.O.

T.O.

20

T.O.

Minustako mehiläistarhaaja?

Haalarin lahje asetetaan joko saappaan sisälle tai päälle. Nahkaiset jalkineet ovat kumisia mukavammat.


Pesän hoito Mehiläishoitajan täytyy osata tutkia mehiläispesää oikein. Pesälle kannattaa mennä silloin, kun mehiläiset ovat rauhallisia ja suurin osa niistä on poissa kotoa. Käytännössä pesille on parasta mennä lämpimänä iltapäivänä, kun mehiläiset lentävät vilkkaasti. Mehiläisten käyttäytymiseen vaikuttavat sekä perinnölliset ominaisuudet että sääolot. Sekarotuiset mehiläiset ovat yleensä vihaisempia kuin puhdasrotuiset. Nuoret mehiläiset eivät ole vihaisia. Pahinta on kylmä mutta kuitenkin lentämiseen riittävän lämmin sää ja ukkosilman läheisyys. Ennen pesälle menoa on tarpeen miettiä, mitä aiotaan tehdä, varata kaikki tarvittavat välineet, pukea hoitohaalari ja hansikkaat sekä sytyttää savutin. Pesän normaali toiminta häiriintyy jonkin verran käsittelyn aikana. Yleensä mehiläiset rauhoittuvat muutaman tunnin tai viimeistään vuorokauden kuluttua pesän käsittelystä. Ensin otetaan katto pois ja laitetaan se tasaiselle alustalle pesän viereen, niin että sen päälle voi kasata tutkittuja pesälaatikoita. Avatun pesän mehiläisiä rauhoitellaan antamalla niille muutama puhallus savua. Laatikot ja kehät on helppo irrottaa pesätaltalla toisistaan. Helpointa on aloittaa käsittely laatikon toiseksi reunimmaisesta kehästä. Yleensä pesän emo ei oleile reunimmaisten kakkujen välissä, joten aloittamalla reunasta säästetään myös emoa vahingoittumiselta.

Tärkeintä on ensiksi opetella mehiläisten käsittelyä. Helpoimmin se käy pyytämällä vierailumahdollisuutta kokeneen hoitajan tarhoille. Ennen kuin avaat pesän, tupsauta savuttimella pari kertaa savua lentoaukosta sisään. Liika on liikaa, joten riittää, että mehiläiset haistavat savua, jolloin ne alkavat täyttää kupuaan hunajalla. Täydellä mahalla mehiläisetkin ovat leppoisia. Savutuksen jälkeen odotetaan muutama minuutti ennen kuin pesä avataan. Mehiläisiä ei litistetä eikä pudoteta maahan käsittelyn yhteydessä.

Normaalisti tarkastellaan yhtä kehää kerrallaan, mutta koska kehät ovat melko ahtaasti, voidaan reunakakku poistaa alussa pesää vasten nojalleen. Tällöin kehien käsittelylle jää pesälaatikkoon paremmin tilaa. Kehä nostetaan ylös rauhallisesti, niin että mehiläisiä putoaa mahdollisimman vähän eikä mehiläisiä litistellä. Normaalisti mehiläiset pysyvät hyvin kakun mukana. Kehiä käsitellään pesän päällä siten, että mahdollisesti putoavat mehiläiset päätyvät takaisin laatikkoon. Pesää voi myös tarvittaessa savuttaa käsittelyn aikana. Kun päällimmäinen laatikko on tutkittu, se irrotetaan taltan avulla ja nostetaan katon päälle pesän viereen. Tällä tavoin voidaan tutkia kaikki osastot ja kasata sitten pesä takaisin paikoilleen. Pystyäkseen havainnoimaan pesää oikein hoitajan tulee erottaa peitetyt hunajakennot peitetyistä sikiökennoista sekä pystyä näkemään vastamunittuja munia ja pieniä toukkia kennojen pohjalla. T.O.

Minustako mehiläistarhaaja?

21


Opettele tunnistamaan nämä T.O.

peitettyä ja avonaista hunajaa

L.R.

T.O.

munia halki leikatuissa kennoissa

kennoihin pakattua siitepölyä

22

T.O.

Minustako mehiläistarhaaja?

avosikiöitä kennojen pohjalla

emo seuramehiläisineen peittosikiöiden päällä

T.O.


T.O.

K.R.

Pesän tarkastelu Normaalisti pesällä käytäessä tutkitaan pesän ruokavarat, emollisuus ja mehiläisten määrä pesässä.

Pesän ruokavarat ja sadon keruutilanne Keväällä varmistetaan, että mehiläisillä on tarpeeksi ruokaa. Sitä tulisi aina olla vähintään 5 kg eli yhteensä kaksi täyttä kehällistä. Kesällä tarkkaillaan, että pesissä on tilaa, johon hunajaa voidaan kerätä. Tyhjää tilaa pitäisi aina olla ainakin yhden laatikollisen verran, koska keskikesällä satoa voi kertyä muutamassa päivässä 20 kg.

Ruokavarat voivat olla hunajaa tai talviruokaa. Munat näkyvät parhaiten myötävalossa hieman vinosti tarkasteltuna. K.R.

Emotilanne Aina pesällä käytäessä tarkistetaan, että pesässä on emo. Emoa ei tarvitse nähdä, vaan seuranta on helpompi tehdä tutkimalla, onko pesässä munia. Alku- ja keskikesällä seurataan myös, aikovatko mehiläiset parveilla. Normaalisti keväällä ja kesällä pesistä löytyy aina munia. Jos keväällä on hyvin huonoa säätä, saattaa emo kuitenkin keskeyttää munintansa samoin kuin syksyllä sadon loppuessa. Munien puute voi olla merkki emottomuuden sijaan myös pesän parveiluaikomuksista.

Mehiläisten määrä Hoitajan lähes tärkein tehtävä on antaa mehiläispesään lisätilaa tarpeen mukaan. Liika ahtaus synnyttää laiskuutta ja parveilua, kun taas liika tila kylmentää pesää ja rajoittaa täten keruumahdollisuuksia. Keväällä pesään lisätään uusia laatikoita sitä mukaa, kun edelliset pesäosastot täyttyvät mehiläisistä. Tällöin osaston paras lisäysaika on silloin, kun reunimmaisissakin väleissä on mehiläisiä.

Mehiläisille annetaan tilaa laatikoita lisäämällä.

Minustako mehiläistarhaaja?

23


M.P.

Tarhanpaikan perusvaatimukset

Mehiläistarha

Mehiläisten tehokas lentosäde on noin 2 km.

1. Yhdelle pesää.

tarhalle

sijoitetaan

yleensä

4–10

2. Kotitarha on asuinpaikan yhteydessä, ja ulkotarhat sijoitetaan yleensä 2–3 km:n päähän toisistaan sopivan ajoreitin varrelle. 3. Tarhalle pitää päästä ajoneuvolla, varsinkin jos pesiä on enemmän. 4. Tarhanpaikka on suhteellisen aurinkoinen ja tuulelta suojainen. Pesien lentoaukot suunnataan itään, etelään tai länteen. 5. Satoalueen ja vesilähteen tulee sijaita tarhan tuntumassa.

24

Minustako mehiläistarhaaja?


Tarhanpaikan valinta Ennen kuin hankitaan mehiläisiä, niille täytyy löytää sopiva tarhanpaikka. Suomalaisessa luonnossa on niin paljon kukkia, että hunajaa tulee lähes kaikkialta. Mehiläiset keräävät tehokkaimmin noin kahden kilometrin säteellä pesästä, joten satoaluetta riittää paljon kauemmaksi kuin tarhanpaikalta näkee. Mehiläisten medenkeruuta helpottaa, jos satoalueella on monipuolista kasvillisuutta:pientareita ja niittyjä, vatukoita, horsmikoita, rypsipeltoja ja pajukoita.

Tarhalle ja sieltä pois kuljetetaan suurikokoisia ja painaviakin tarvikkeita. Autotie tarhan välittömään läheisyyteen on ainakin laajemmassa tarhauksessa yksi hyvän tarhanpaikan perusvaatimuksista.

Mehiläispesälle sopivin paikka on suojainen etelärinne, mutta toki muunlaisetkin paikat käyvät. Kylmää ilmaa keräävät notkelmat ovat heikoimpia paikkoja. Rauhallisten mehiläisten tarha voi olla pihapiirissäkin, kunhan lentoaukko suunnataan alueelle, jossa ihmiset liikkuvat vähän. Taajamassa asiasta täytyy sopia naapureiden kanssa. Myös kaupunkien tai kuntien järjestyssäännöissä voi olla määräyksiä mehiläisten sijoittamisesta. Tarhalle tuodaan uusia osastoja ja sieltä viedään painavia hunajalaatikoita, joten kulkumahdollisuus kottikärryillä tai autolla helpottaa hoitoa. Minustako mehiläistarhaaja?

25


T.O.

Mehiläisvuosi eli hoito eri vuodenaikoina

Pajut ovat mehiläisille alkukevään tärkeimpiä kasveja. Niistä mehiläiset saavat mettä ja siitepölyä.

Keväthoito Varsinainen mehiläisvuosi alkaa syksyllä, kun talvehtimaan jäävät yhteiskunnat ruokitaan talvea varten. Koska aloittava hoitaja ostaa pesät useimmiten keväällä, aloitamme hoitotoimenpiteiden tarkastelun keväthoidosta.

T.O.

Keväällä mehiläiset lentävät ensimmäisen kerran helmi– huhtikuussa aurinkoisena päivänä, kun lämpötila on varjossa kymmenen asteen paikkeilla. Siisteinä eläiminä mehiläiset eivät ulosta pesään, joten talven jäljiltä niillä on paljon paineita. Ensimmäistä lentoa sanotaankin puhdistuslennoksi, jonka aikana hanki värjäytyy pesän edustalta ulosteista ruskeaksi. Runsaslumisilla alueilla pesät joudutaan kaivamaan esiin puhdistuslentoa varten. Kevään edetessä mehiläiset lentävät aina sään salliessa. Pesään kuljetetaan vettä ja siitepölyä. Ensimmäinen siitepöly tulee yleensä lepästä ja sen jälkeen huhtikuulla pajuista. Pajuista tulee myös kevään ensimmäinen mesi.

Leppä on suuressa osassa Suomea kevään ensimmäinen siitepölykasvi.

26

Pesän pohjan puhdistus on puhdistuslennon jälkeen kevään ensimmäinen varsinainen hoitotoimenpide. Pesä nostetaan pois paikaltaan ja uusi pohja laitetaan tilalle. Vanha pohja kaavitaan ja pestään. Pestyt pohjat kierrätetään seuraaviin pesiin.

Minustako mehiläistarhaaja?


Samalla tarkistetaan pesän ruokavarat. Kokenut hoitaja tuntee ruokatilanteen pesän painosta jo pesää nostaessaan. Uusi hoitaja joko punnitsee pesän tai katsoo, onko pesässä vielä peitettyä talviruokaa. Sitä tulee olla keväällä aina vähintään viisi kiloa. Ruokaa on yleensä pesän reunoilla. Pesän avaaminen vaatii lämpimän, tyynen sään. Mehiläismäärää voi seurata Styrox-pesästä suoraan läpinäkyvän välikattomuovin läpi. Mehiläiset eivät tällöin häiriinny tarkkailusta lainkaan. Kun mehiläiset ovat tuoneet siitepölyä pesään, emo alkaa munia. Munat ja toukat ilmaisevat, että pesässä on toimiva emo. Emo on helppo nähdä keväällä, kun mehiläisiä on vähän. Jos pesä on emoton, tilataan uusi emo tai yhdistetään pesä sanomalehtipaperin kanssa toiseen pesään. Kun mehiläisiä on reunakakuillakin, lisätään uusi laatikko. Lisättävä laatikko on varminta laittaa entisten alle, jotta se ei viilennä pesää. Kaksi osastoa riittää normaalisti mehiläisille satokauden alkuun asti. A.S.

Kun mehiläiset täyttävät pesän, on aika lisätä uusi pesälaatikko. Varroapunkkien määrää seurataan pesän pohjalle asetettavan varroa­seulan avulla. Pyydys voidaan asettaa myös Styrox-pesän verkkopohjan alle. Kevätkesällä punkkeja pyydystetään kasvattamalla kuhnureita. Peitetyt kuhnurisikiöt leikataan pois kasvatuskehistä. Samalla poistuvat kuhnuri­sikiöissä olevat punkit.

Varroapunkin kevättorjunta Varroapunkkien määrä on syytä tutkia toukokuun puolivälissä. Pesän pohjan alle laitetaan punkkiseula ja seuraavalla kerralla tutkitaan, montako punkkia pohjalle on pudonnut päivää kohden. Jos punkkeja tipahtaa enemmän kuin kaksi päivässä, on tehtävä kevättorjunta muurahaishapolla. Ohjeet torjunnasta löytyvät tämän osion kappaleesta Syyshoito. Tavallisesti kaksi lyhytaikaistorjuntaa riittää keväällä. Toiseen laatikkoon laitetaan mukaan kuhnurikehä, jolla pyydystetään koko kesän ajan punkkeja. Kuhnurisikiöt houkuttelevat punkkeja työläisiä enemmän, joten kun kennot poistetaan sikiöiden peittämisen jälkeen, saadaan kesän mittaan lähes puolet punkeista pois. T.O.

Minustako mehiläistarhaaja?

27


T.H.

Rypsi antaa useimmiten mettä. Rypsin siemensato lisääntyy, kun mehiläiset pölyttävät kasvuston tehokkaasti.

Satokausi Satokauden alku vaihtelee vuosittain ja alueittain. Joskus harvoin mehiläiset keräävät jo pajusta hunajaa varastoon, mutta useimmiten satokausi alkaa voikukan kukinnasta. Joka vuosi ei siitäkään tule hunajaa varastoitavaksi asti. Varsinainen pääsato alkaa koko maassa yleensä vadelman ja rypsin kukinnan alkaessa ja päättyy horsman kukintaan.

hunajaosasto

Kaksi alimmaista laatikkoa jää kesän ajaksi sikiöosastoiksi. Emo munii näihin laatikoihin, ja reunoille jää tilaa myös hunajan tai siitepölyn varastointiin. Kun kaksi laatikkoa on täynnä mehiläisiä, sikiöitä ja hunajaa, on aika lisätä ensimmäinen hunajalaatikko. Tähän kolmanteen laatikkoon emoa ei enää päästetä, koska hunajan poisto on helpompaa sikiöttömistä laatikoista. Lisäksi kahteen osastoon suljettu emo on helpompi löytää ja parveilun havaitseminen on varmempaa. Emon nousu ylös estetään sulkuristikolla. Kun kolmas laatikko on lähes täynnä hunajaa, on aika lisätä neljäs. Uudet satolaatikot laitetaan aina vanhojen alle heti sulkuristikon yläpuolelle. Mehiläisten on helppo varastoida uutta mettä, kun tyhjät kennot ovat lähempänä lentoaukkoa.

Emoa ei päästetä munimaan hunajalaatikoihin, vaan sulkuristikko asetetaan toisen ja kolmannen osaston väliin.

28

Syyshoitoa ja mehiläisten talveuttamista pitää valmistella jo kesällä. Heinäkuun puolivälissä emo siirretään alimmaiseen laatikkoon ja sulkuristikko siirretään tämän laatikon päälle. Jos hoitaja löytää emon, sen voi siirtää suoraan alimmaiseen laatikkoon. Tähän aikaan vuodesta mehiläisiä on kuitenkin niin paljon, että emon löytäminen on ammattilaisellekin joskus vaikeaa. Emo löytyy etsimättä laittamalla ylimääräinen sulkuristikko ensimmäisen ja

Minustako mehiläistarhaaja?


toisen laatikon väliin. Neljännestä päivästä eteenpäin munia löytyy vain siitä laatikosta, missä emo on, sillä munat kuoriutuvat kolmantena päivänä muninnasta. Jos emo ei ole alimmaisessa laaikossa, sitä voi yrittää etsiä toisesta laatikosta tai vaihtaa ensimmäisen ja toisen laatikon paikkaa.

Alin laatikko emoineen jää talvehtimaan. Pesä välttyy monilta taudeilta, jos tämän laatikon kakusto on mahdollisimman vaaleaa. Näin on, jos keväällä toiseksi laitetussa laatikossa on vaaleita kakkuja. Heinäkuussa kannattaa tummia kakkuja nostaa sulkuristikon yläpuolelle ja laittaa pohjukkeita. Kakkuja siirrettäessä mehiläiset on ravistettava tai harjattava takaisin ensimmäiseen laatikkoon, ettei emo nouse vahingossa kakun mukana sulkuristikon yläpuolelle. Satoaikana mehiläiset rakentavat mielellään uutta kakustoa. Uusia pohjukekehiä kannattaa laittaa muutamia joka laatikkoon. Normaalisti pohjukkeita ei kuitenkaan anneta kerralla enempää kuin puolet laatikon kehistä. Joka vuosi tulisi rakennuttaa ainakin kymmenen kakkua pesää kohden, jotta kakusto uusiutuisi riittävästi. Vanhat, tummat kakut hävitetään sulattamalla, jotta niissä olevat taudinaiheuttajat poistuvat pesästä. K.K.

hunajaosasto

hunajaosasto

sikiöistä tyhjentyvä hunajaosasto

Heinäkuun puolivälissä emo siirretään alalaatikkoon ja sulkuristikko vaihdetaan ensimmäisen ja toisen laatikon väliin. L.R.

Jos emo erotetaan munista ja nuorista avosikiöistä, voivat mehiläiset tehdä hätäemokennoja. Nämä kennot tulisi tuhota viikon kuluessa, mikäli ei haluta, että sulkuristikon yläpuolelle syntyy uusi emo.

Varroapunkit kesällä

Aina pesää tarkastettaessa seurataan kuhnurikehän vaiheita. Kun kuhnurisikiöt on valtaosin peitetty, ne leikataan pois ja hävitetään, jolloin saadaan paljon varroapunkkeja pois pesästä. Kuhnurikehä kertoo myös yhteiskunnan rakentamisinnosta. Jos pesä ei rakenna, se saattaa suunnitella parveilua tai sitten satoa ei tule.

Kuhnurisikiöt houkuttelevat varroapunkkeja. Peitettyjä kuhnurisikiöitä poistamalla saadaan pesästä poistettua myös punkkeja. Peitettyjen kuhnurikennojen leikkaamista voidaan jatkaa heinäkuulle saakka.

Minustako mehiläistarhaaja?

29


Mehiläisille parveilu on luonnollinen tapa uusien yhteiskuntien muodostamiseen. Vanhan emon mukaan lähtee noin kolmasosa pesän mehiläisistä ja ne perustavat uuden pesän. Vanhaan pesään syntyy uusi emo. Parveilun estäminen on kannattavin yksittäinen hoitotoimenpide. Parveillut pesä tuottaa korkeintaan puolet normaalista sadosta.

A.K.

Parveilu

Kesäkuun alusta heinäkuun lopulle asti pitää tarkkailla pesän parveiluintoa. Parveilua suunnittelevat mehiläiset lopettavat vahakakkujen rakentamisen ja vähentävät keruulentojaan. Samalla emo lopettaa muninnan. Parveilun estäminen on onnistuessaan mehiläistarhaajan kannattavin yksittäinen hoitotoimenpide. Parven mukana lähtee puolet pesän mehiläisistä, joten jos sitä ei saada kiinni, menetetään ainakin puolet sen vuoden sadosta parven keruuvoiman mukana.

Ajoissa havaitseminen Parveilun huomaa seuraamalla ylemmän sikiölaatikon kehien alalistojen tuntumassa olevaa kennostoa. Laatikoiden väli on houkuttelevin paikka parvikennojen kasvatukseen. Alalistoissa on aina kesällä valmiiksi rakennettuja emokennokuppeja uusien emojen kasvatusta varten. Niitä on turha poistaa parveilunestotoimenpiteenä, koska ne rakennetaan kuitenkin uudelleen. Pelkkä emokennokuppi ei siis kerro parveiluhalusta, vaan vasta muna tai toukka emokennokupin pohjalla on merkki tulevasta parveilusta. Tarkistus on helppo tehdä kallistamalla ylempää sikiölaatikkoa ja katsomalla kennokuppien pohjalle. Näköesteenä olevat mehiläiset voi hätyyttää pienellä savutuksella pois edestä. Jos hoitaja tarkistaa pesät yhdeksän päivän välein, on lähes varmaa, että parvi ei pääse yllättämään. Käytännössä pesillä pitää käydä kesällä vähintään kahden viikon välein. Jos emo on jo laskettu alimpaan laatikkoon sulkuristikon alle, emokennot löytyvät tämän laatikon kehien alaosasta.

30

Minustako mehiläistarhaaja?


T.O.

K.K.

Parven lähdön estäminen

K.R.

Tarvitaan yksi tyhjä osasto, jossa on pääosin rakennettuja kakkuja, ja yksi ylimääräinen pesäpohja. Parveilua suunnitteleva pesä avataan ja sen kaikki osastot ladotaan pesän viereen. Paikaltaan siirretyn pesän sikiöosastosta otetaan sivuun yksi kehä, jossa on munittu, toukallinen tai peitetty emokenno. Se on yleensä pesän toisessa laatikossa. Mehiläiset harjataan varovasti tältä kakulta takaisin pesäosastoon. Emokennollista kakkua käsitellään varovasti täristämättä. Kakkua pidetään normaalissa asennossa varsinkin, jos emokenno on jo peitetty. Sivuun siirretyn parvikennokehän tilalle laitetaan tyhjä kehä paikalle tuodusta uudesta laatikosta. Uusi laatikko tyhjine kehineen laitetaan vanhan pesän pohjan päälle. Emokennollinen kakku sijoitetaan uuden laatikon keskelle ja uusi pohja tämän laatikon päälle niin, että lentoaukko on taaksepäin. Tämän jälkeen alkuperäinen pesä kasataan takaisin uuden pohjan päälle. Pesä käsittelyn jälkeen

Parveiluhaluinen pesä

lento

par

vike

nno

uusi pohja

keh

ä

lento

lento pohja

pohja

Parveiluhaluisen pesän parvikennot voidaan havaita ylempää sikiölaatikkoa kallistaen. Tyhjät emokennokupit eivät kerro parveiluhalusta. Useassa emokennokupissa olevat munat tai toukat ovat yleensä varma merkki parveiluhalusta. Parveilun estoon, kuten muuhunkin mehiläis­hoitoon, on kymmeniä erilaisia tapoja. Aloittelijalle suosittelemme lento­­mehiläisten harhauttamista pesästä, koska menetelmä on yksinkertainen eikä emoa tai kaikkia emokennoja tarvitse etsiä.

Lentomehiläisten harhautus Lentomehiläiset palaavat alimpaan laatikkoon eroon vanhasta emostaan. Koska juuri nämä mehiläiset lähtisivät parven mukaan, katoaa parveiluhalu ylemmästä pesästä, jossa vanha emo on. Mehiläiset tuhoavat itse aloitetut emokennot, ja vanha emo jää pesään. Alapesässä lentomehiläiset hoitavat sinne laitettua emokennoa, ja siitä tulee aikanaan pesään uusi emo, jos pariutuminen onnistuu.

Minustako mehiläistarhaaja?

31


Jatkohoidossa on kaksi vaihtoehtoa 1. Hoitaja haluaa uuden yhteiskunnan Alapesän annetaan olla paikallaan. Tarkistetaan, että mehiläisillä on tilaa kerätä hunajaa, ja tarvittaessa lisätään laatikko. Yläpesä siirretään heti tai pari päivän kuluttua johonkin sivummalle omalle pohjalleen, koska pesätorni kasvaa kesän kuluessa hankalan korkeaksi hoidon kannalta. Viimeistään neljän viikon jälkeen alapesän uusi emo on pariutunut ja alkaa munia. Jos näin on käynyt, pesän annetaan kasvaa syksyä kohti ja se talveutetaan normaalisti. Jos pariutuminen ei ole onnistunut, yhdistetään pesän jäljellä olevat mehiläiset mieluiten emäpesään sanomalehtipaperin kanssa.

T.O.

2. Hoitaja ei halua lisää pesiä Seuraavalla hoitokerralla viikon kuluttua alapesä nostetaan yläpesän päälle. Koska uutta emoa ei haluta, alas siirretyn emokennollisen kehän kaikki emokennot tuhotaan pesätaltalla litistämällä. Kuluneen viikon aikana parveiluhalu on mennyt ohi, ja pesä jatkaa normaalia elämäänsä.

Jos parvi karkaa puuhun tai piippuun Aina ei mehiläishoito suju niin kuin pitäisi. Kokeneellekin mehiläishoitajalle sattuu unohduksia ja huomiointivirheitä. Parven lähtö pesästä on mahtava luonnonnäytelmä. Taivas pimenee mehiläisistä, ja kymmenien tuhansien siipien ääni muistuttaa lentävää helikopteria. Parvea ei tarvitse lainkaan pelätä. Nekin mehiläiset, jotka ovat normaalisti herkkiä pistämään, ovat parvessa lauhkeita. Mehiläiset täyttävät kupunsa hunajalla ennen parveilua, eikä täydellä kuvulla ole syytä olla vihainen kenellekään. Parvimehiläisillä ei myöskään ole pesää, jota ne puolustaisivat.

E.R.

So.K.

Pesästä lähdettyään parvi asettuu yleensä läheiseen puuhun. Siitä käsin mehiläiset tiedustelevat uuden pesäpaikan, joka voi olla jopa viiden kilometrin päässä pesästä. Uuteen pesäpaikkaan asettuneen parven poisto ei ole aina kovin yksinkertaista.

32

Normaalisti parvi jää muutamaksi tunniksi tai jopa vuorokaudeksi johonkin lähipuuhun palloksi ennen lopulliseen pesään siirtymistä. Jos tällaisen parven löytää, se pudotetaan puuta täräyttämällä parvi- tai muuhun laatikkoon. Tyhjä verkkopohjallinen pesäosasto käy hyvin. Parvet eivät aina ole helpoissa paikoissa. Hankalassa paikassa olevan parven voi kastella kylmällä vedellä ja lapioida kauhalla laatikkoon. Laatikkoon ei koskaan saa kaikkia mehiläisiä, vaikka tavoitteena onkin mahdollisimman monta.

Minustako mehiläistarhaaja?


Palloutuneessa parvessa mehiläiset ovat tiukasti kiinni toisissaan kuin kolmiulotteisen palapelin palat. Näin ne suojautuvat sateelta ja kylmältä. Joskus parvi pysyy oksassa parikin päivää, mutta sopiva pesäpaikka voi löytyä jo muutaman tunnin kuluttua. Kun parvi otetaan laatikkoon, on tärkeintä, että parven emo tulee mukaan. Loput mehiläiset hakeutuvat emon tuoksun perusteella laatikkoon tai sen kupeeseen.

L.R.

L.R.

Parven poistaminen savupiipusta on aina ongelmallista. Helpoiten se sujuu, jos parven luokse päästään samana päivänä, kun se on tullut sinne. Jos mehiläiset eivät ole ehtineet rakentaa omaa kennostoa piippuun, ne lähtevät pois savuttamalla. Hyvällä onnella ne nousevat tällöin piipun päähän laitettuun houkutuspesään. Jos parvi on ollut piipussa jo pitempään, se ei lähde enää vapaaehtoisesti.

Parvilaatikossa on verkolla peitettyjä tuuletusaukkoja, jotta parvi ei kuumenisi liikaa. Yhdessä aukossa käytetään myös sulkuristikkoa, josta laatikon ulkopuolelle jäävät mehiläiset pääsevät emon luo. T.O.

Parvilaatikko mehiläisineen laitetaan mahdollisuuksien mukaan viileään paikkaan iltaan saakka, jolloin mehiläiset kaadetaan tyhjän pesän lentoaukolle laitetulle levylle. Osan mehiläisistä voi kaataa suoraan pesäänkin. Loput marssivat nopeasti sisään. Savua voi käyttää ohjaamiseen, mutta mieluummin toimitaan ilman savua. Mehiläiset eivät aina hyväksy uutta tarjottua osastoa. Tällöin ne lähtevät seuraavana päivänä etsimään mukavampaa kotia. Varminta on laittaa osastoon jostakin pesästä otettu avosikiökakku. Avosikiöitä mehiläiset eivät jätä yksin pesään. Parvi on tehokas kakuston rakentaja. Sille annettuun laatikkoon kannattaa laittaa vain muutama rakennettu kehä ja loput pohjukekehiä.

L.R.

Kevyesti kasteltua parvea voi lapioida kuin puuroa.

Minustako mehiläistarhaaja?

33


Useimmat hoitajat linkoavat kerran vuodessa, loppukesällä. Tällöin eri kasvien hunaja sekoittuu ja hunaja on alueen monikukkahunajaa. Sadonkorjuu alkaa sillä, että mehiläiset poistetaan hunajakehiltä ja kypsää hunajaa sisältävät kakut kuljetetaan linkoomoon lingottavaksi.

A.S.

T.O.

Mehiläispako on levy, jonka reiästä mehiläiset pääsevät kulkemaan vain yhteen suuntaan.

Sadonkorjuu

Hunajaa voi poistaa pesästä sitä mukaa, kun sitä tulee hunajalaatikoihin. Tavallisempaa on kuitenkin, että harrastetarhaajat poistavat hunajan kerralla satokauden jälkeen. Ennen kuin hunajaa poistetaan pesästä, täytyy varmistaa, että se on tarpeeksi kuivaa, sillä muuten lingottu hunaja alkaa käydä. Vasta kun 3/4 hunajakehästä on peitetty vahakannella, hunaja voidaan lingota ja luottaa siihen, että se säilyy. Syksyn viimeiset hunajakakut jäävät usein peittämättä, jos sato loppuu nopeasti. Nämä kakut voi kuitenkin lingota muun hunajan joukkoon, sillä kesän sato on täydellisemmin peitettyä. Pikatestinä voi käyttää hunajakakun ravistelua lappeellaan. Jos hunaja on liian kosteaa, kakusta tippuu hunajaa kevyelläkin ravistelulla. Mehiläiset ovat keränneet hunajan suurella vaivalla, ja yhtä kiloa varten on käyty miljoonassa kukassa. Hunajastaan mehiläiset eivät luovu aivan vapaaehtoisesti. Hunajan poistoa varten kannattaa valita lämmin päivä, jotta mehiläiset ovat rauhallisia. Mehiläiset voi poistaa hunajakakuilta helposti käyttämällä mehiläispakoa. Mehiläispako on levy, jonka reikään laitetun laitteen kautta mehiläiset pääsevät vain yhteen suuntaan.

A.S.

34

Minustako mehiläistarhaaja?


A.S.

Aina kun on mahdollista, pesiltä kerätty hunaja kannattaa lingota heti. Silloin se on sopivan lämmintä, irtoaa helposti ja kulkee hyvin siivilän läpi. Mehiläistarhaaja voi lingota eri kasveista tulleet hunajat erikseen. Tällaisissa yksikukkahunajissa hunajan väri ja maku riippuvat mesikasvista. Erot yksi­kukkahunajien välillä ovat suuria.

T.O.

Mehiläispakolevy laitetaan pesään hunajalaatikon alle, ja mehiläiset poistuvat vuorokaudessa laatikosta alaspäin. Näin voidaan tyhjentää korkeintaan kaksi laatikkoa kerrallaan. Sikiöosastosta mehiläiset eivät poistu, ja siksi pakoa voidaan käyttää vain sulkuristikon yläpuolella olevien hunajalaatikoiden tyhjentämiseen. Jos emo on jo alalaatikossa, löytyy sikiöalan reunoilta yleensä 1–2 kakkua hunajaa molemmilta puolilta. Sikiöosaston reunalla olevat hunajakakut poistetaan ja niissä olevat mehiläiset harjataan tai ravistellaan takaisin pesään. Emo on harvoin näillä kakuilla, mutta varmuuden vuoksi näillä kehillä olevat mehiläiset pitää laittaa suoraan takaisin pesälaatikkoon. Harjan ohella apuna voi käyttää myös kasvin oksista tehtyä pientä luutaa. Kaikki sikiökakut jätetään pesään. Sikiöosastosta otettujen hunajakakkujen tilalle laitetaan vaaleita rakennettuja kakkuja.

Mehiläisharja on hyvä apuväline monessa tehtävässä. Myös pensaista taitetut oksat käyvät mehiläisharjana.

Hunajakakut voi ottaa ylälaatikoistakin ravistelemalla ja harjaamalla. Tämä on kuitenkin työläämpää ja suututtaa mehiläisiä helpommin kuin mehiläispaon käyttö. Varsinaisissa hunajalaatikoissa sulkuristikon yläpuolella ei ole emoa, joten mehiläiset voi ravistella tai harjata pesän eteen. Hunajan voi poistaa myös monella muulla tavalla. Pesistä poistettu hunaja kannattaa lingota heti, jos se on mahdollista. Rypsihunaja lingotaan heti, sillä muuten se kiteytyy kennoihin. Pesistä poistettua hunajaa voi säilyttää viileässä kuivassa huoneessa muutaman viikon ajan. Tällöin hunajakakkuja joudutaan pitämään ennen linkousta noin vuorokauden ajan 25 asteen lämmössä, jotta hunaja irtoaisi kennoista ja kulkisi siivilän läpi. Heti linkouksen jälkeen hunajan annetaan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Minustako mehiläistarhaaja?

35


Hunajan linkous T.O.

Peitetyistä hunajakennoista hunaja saadaan pois linkoamalla. Mehiläisten rakentamat vahakannet on helpointa poistaa kuorimahaarukalla. Tämän jälkeen kakut laitetaan linkoon, jossa keskipakoisvoima heittää hunajan pois kennoista kehän pyöriessä. Aloittelevan hoitajan linko voi hyvin olla 2–4-kehäinen ja käsikäyttöinen. Linkousmahdollisuutta voi kysyä myös jonkun kokeneemman tarhaajan luota. Hunajakakut tyhjenevät lingossa helposti, jos ne on laitettu edellisenä päivänä lämpimään huoneeseen tai hunaja lingotaan heti pesästä otettuna. L.R.

Peitettyjen hunajakennojen va­ha­ kan­­sien poistamista sanotaan kuorinnaksi. Se tehdään kuorimahaarukalla kuorima-altaan päällä. Kuorimavaha pudotetaan kuorima-altaaseen.

pyörimissuunta

hunaja

L.R.

Lingossa hunaja irtoaa kennoista, kun kehät pyörivät. Kehät käännetään välillä, jotta kennoston molemmat puolet saadaan tyhjiksi.

36

Minustako mehiläistarhaaja?


kuorima-allas

linko

hunajasäiliöt

Linkoomo

siivilä

hunajaastiat pidetään peitettyinä

hunajalaatikot

Harrastustason linkoomo voidaan järjestää melko pieneen tilaan. Linkoomo voi aluksi toimia kotikeittiön tasoisissa tilapäisissä tiloissa. Elinkeinollisessa tarhauksessa linkoomona on elintarvikehuoneistoksi hyväksytty pysyvä tila. Linkoomossa voidaan tehdä kaikki hunajan käsittelyn työvaiheet.

pakkaaminen

Siivilöinti ja selkeytys Linkouksen jälkeen hunaja puhdistetaan vahamurusista ja mahdollisista roskista. Se lasketaan joko suoraan lingosta siivilän läpi astiaan tai sen annetaan selkeytyä ilman siivilöintiä. Pienemmät määrät menevät helposti siivilän läpi. Loppusyksystä voi olla ongelmana siivilälaitteiden tukkeutuminen. Se ei niinkään johdu vahasta vaan hunajasta itsestään, koska hunaja on jo alkanut kiteytyä ja kiteet tukkivat siivilän. Siivilä on pestävä linkouksen välillä melko usein.

Hunajan käsittelyn työvaiheet hunajakakut haetaan pesiltä tai lämpöhuoneesta

Hunajan saa puhtaaksi myös selkeyttämällä, eli hunaja lasketaan lingosta suoraan suuriin astioihin, joissa se saa seistä seuraavaan päivään. Selkeytyminen on nopeinta korkeassa astiassa, kun hunaja on linkouslämmintä. Seuraavana päivänä hunajan pinnalla on kerros vahaa. Se kuoritaan pois esimerkiksi muovilastalla. Tämän kuorimistähteen voi vielä valuttaa verkon päällä tai käsitellä samoin kuin kuorimavahan yleensäkin. Jos tuntuu, että yksi kuorimiskerta ei riitä, annetaan hunajan vielä selkeytyä seuraavaan päivään. Viimeisen silauksen saa poistamalla pienimmät murut voipaperilla tai muovikelmulla. Paperi taputellaan tasaisesti hunajan pintaan, niin ettei ilmakuplia jää väliin. Sitten paperi vedetään pois varovasti, ja astiaan jää puhdas hunaja. Vastalingottu hunaja kiteytyy nopeasti ja monesti hyvin karkeakiteiseksi ja kovaksi. Niinpä sitä ei kannata pakata suurta määrää ilman vaivausta.

kuorinta

linkous ja siivilöinti

selkeytys ja vaivaaminen

pakkaaminen

Minustako mehiläistarhaaja?

37


Hunajan kiteyttäminen

T.O.

Pehmeää, hienokiteistä ja kuluttajaystävällistä hunajaa saadaan vaivaamalla. Kun hunaja on puhdistettu, sitä sekoitetaan puisella melalla tai järeään porakoneeseen ostetulla sekoittajalla päivittäin. Kun kidemuodostusta alkaa tulla reunoille ja pohjalle, vaivausta lisätään. Sen tarkoituksena on hiertää kiteitä rikki, jotta ne eivät tartu toisiinsa karkeiksi rakeiksi. Hunajaa vaivataan useana päivänä peräkkäin. Kun hunajan väri alkaa vaaleta, siihen tulee helmiäishohdetta ja melan jälki näkyy tummempana nauhana hunajan pinnalla, hunaja on pakkaamiskuntoista.

T.O.

Kevyet vahamurut nousevat selkeytettäessä pintaan. Pienet hiukkaset on kätevintä poistaa voipaperin avulla. Kiteytyneen hunajan karkeus on makuasia, mutta useimmat pitä­­vät hieno­kiteisestä, huoneen­ lämmössä pehmeänä pysyvästä hunajasta. Karkeakiteistä hunajaa käytetään saunahunajissa.

Hunajaa ympättäessä kiteytymättömään hunajaan sekoitetaan ihanteellisesti kiteytynyttä hunajaa, joka toimii kiteytymismallina. Ymppi voidaan joko valmistaa tai ottaa valmiiksi kiteytyneestä hunajasta.

Hunajan ymppääminen Kiteytymätön hunaja, johon sekoitetaan 5–10 % ymppihunajaa.

T.O.

L.R.

Koko hunaerä kiteytyy ymppihunajasta tulevan mallin mukaan.

Pienet hunajaerät voi vaivata porakoneeseen kiinnitettävällä terässpiraalilla. L.R.

38

Minustako mehiläistarhaaja?

Ymppihunaja, joka on kiteytynyt ihanteellisesti.


Pakkaaminen Pakkaaminen on syytä tehdä nopeasti heti sen jälkeen, kun kiteytyminen alkaa. Kiteytyminen nopeutuu koko ajan, ja jo muutamassa päivässä hunaja voi olla liian kovaa pakattavaksi. Hunajan kiteytymisnopeus riippuu hunajan laadusta. Jos joukossa on rypsihunajaa, saa pitää varansa, että melan saa irti hunaja-astiasta. Pienten määrien pakkaaminen on helpointa tehdä hunajahanalla varustetusta astiasta. Tärkeintä on saada hunaja siististi purkkiin. Myyntiin menevässä hunajassa on oltava oikeat pakkausmerkinnät. Pakattu hunaja säilytetään viileässä, tasalämpöisessä paikassa. Kannattaa muistaa, että hunaja on luonnontuote, jonka mehiläiset valmistavat kukista kerätystä medestä. Mehiläiset tuovat tarhaajalle ensiluokkaisen tuotteen. Sitä ei saa pilata väärällä käsittelyllä ja varastoinnilla. Hunajan käsittelyssä siihen ei lisätä mitään. Vain vahamurut siivilöidään pois ja syntyvien kiteiden kokoa ohjataan vaivaamalla.

Hunajahana on halpa ja helppo asentaa elintarvikemuovista valmistettuun astiaan.

Tarhaajat myyvät noin kolmanneksen Suomessa tuotetusta hunajasta suoraan loppukäyttäjille. Toinen kolmannes menee vähittäiskauppoihin ja viimeinen kolmannes pakkaamoihin.

L.R.

Minustako mehiläistarhaaja?

39


Mehiläispesien yhdistäminen Mehiläiset tuntevat tuoksusta oman pesänsä jäsenet. Vartijamehiläiset puolustavat pesää muiden pesien mehiläisiä ja muita tunkeilijoita vastaan. Kuhnurit voivat päästä vapaasti vieraaseen pesään. Myös täydessä mesi- tai siitepölykuormassa oleva vieras mehiläinen päästetään pesään. Vieraiden pesien mehiläisten tunkeutuessa pesään syntyy ryöstö. Lentoaukon on oltava oikeankokoinen pesän mehiläisten määrälle. Pienet pesät eivät pysty puolustamaan suurta lentoaukkoa.

Mehiläispesässä on oma ominaistuoksunsa, jonka avulla sen jäsenet tuntevat toisensa. Pesä puolustautuu paitsi muita hyönteisiä myös muita mehiläisiä vastaan. Tämän vuoksi mehiläispesien yhdistäminen täytyy tehdä sopivalla tavalla, jotta mehiläiset eivät tapa toisiaan. Myös emotilanne on huomioitava yhdistettäessä. Jos molemmissa yhdistettävissä pesissä on emo, toinen niistä kuolee, kun emot taistelevat uudessa pesässä. Hoitajat voivat pitää kahta emoa samassa pesässä vain erottamalla ne sulkuristikolla toisistaan. Tällaista pesää kutsutaan kaksiemokunnaksi. L.R.

K.K.

Emottoman yhteiskunnan yhdistäminen emolliseen Hätäkennot ovat varmin merkki mehiläispesän emottomuudesta. Epävarmassa tilanteessa pesälle annetaan munia sisältävä kakku toisesta pesästä. Jos pesä on emoton, niin parin päivän kuluessa se alkaa rakentaa hätäkennoja. Jos hätäkennoja ei ole, pesässä on varmasti jonkinlainen emo.

40

Mehiläiset tuntevat emon sen erittämien hajuaineiden eli feromonien perusteella. Jos emo katoaa, yhteiskunta tulee levottomaksi ja yrittää kasvattaa uuden emon hätäkennosta. Jos tämä ei onnistu, yhteiskunta jää emottomaksi ja tuhoutuu. Emottomat mehiläiset on helppo yhdistää emolliseen yhteiskuntaan laittamalla emottoman pesän laatikot emollisen pesän päälle. Pesien väliin laitetaan kaksi sanomalehtipaperia, joihin tehdään pesätaltan kulmalla muutama pieni reikä. Mehiläiset repivät paperin pois ja yhdistyvät. Paperi hidastaa tutustumista niin, että taistelua ei tule.

Minustako mehiläistarhaaja?


A.S.

A.S.

A.S.

A.S.

Vasemmalla yhdistetään kaksi emollista pesää. Näin muodostuu 2-emokunta. Oikealla emoton pesä on yhdistetty emolliseen.

Emollisten yhteiskuntien yhdistäminen Syksyllä talvehtimaan jätettävissä yhteiskunnissa on oltava tarpeeksi mehiläisiä, jotta ne selviävät talven yli varmasti. Pienet pesät yhdistetään toisiinsa tai suurempiin elokuun alussa, niin että pesiin tulee yhteensä täysiksi kakuiksi laskettuna noin kuusi sikiökakkua. Jos yhdistettävien pesien emot ovat samanikäisiä, voidaan pesät yhdistää suoraan sanomalehtipaperin avulla. Emot taistelevat keskenään, kunnes vain toinen jää henkiin. Jos hoitaja haluaa jättää tietyn emon uuteen yhteiskuntaan, on toinen emo varminta etsiä ja poistaa ennen yhdistämistä.

Sydämeen ei mahdu kahta ”ämmää” eikä samaan osastoon kahta kuningatarta. Sanomalehtipaperi yhdistettävien pesien välissä hidastaa mehiläisten yhdistymistä niin, että ne ehtivät tutustua toisiinsa.

Minustako mehiläistarhaaja?

41


T.O.

ruokintalaatikon kupu

ruokintalaatikko

Syyshoito

ruokaliuos

pesälaatikko Mehiläiset hakevat ruuan ruokintalaatikosta kävelemällä.

Hunaja tulee poistaa pesästä viimeistään elokuun toisella viikolla. Kun horsman kukinta päättyy, sadon tulo loppuu ja mehiläiset alkavat kuluttaa enemmän kuin keräävät. Usein sato loppuu jo elokuun alussa. Kun hunaja otetaan pois, sitä jää aina jonkin verran sikiökakuille, mutta silti talviruoan antaminen täytyy aloittaa heti. Jos pesässä on vain vähän ruokaa, emo lopettaa muninnan ja tärkeitä talvimehiläisiä syntyy liian vähän. Mehiläisille annetaan talviruuaksi tavallista sokeria. Kidesokerista tehdään kuuman veden kanssa 60-prosenttinen liuos (6 kg sokeria/4 l vettä). Valmista liuosta on myös myytävänä tarvikekauppiailla. Sokeriliemi kaadetaan pesän päälle ruokintalaitteeseen, josta mehiläiset siirtävät sen kennoihin. Yksiosastoisena talveutettavaan pesään pitää syöttää sokeria niin paljon, kuin mehiläiset ottavat noin kolmen viikon aikana vastaan. Normaalisti tällainen pesä varastoi 17–19 kg sokeria kuivasokeriksi laskettuna. Ruokintalaatikkoon ei yleensä mahdu koko annos kerralla, ja muutenkin on parempi syöttää sokeriliuos kahdessa tai kolmessa erässä. Syksyn viilentyessä ruokkiminen hankaloituu. Turvallisinta on, että koko talviruoka-annos on annettu elokuun puolella ja joka tapauksessa viimeistään syyskuun puoliväliin mennessä. Syötön jälkeen ruokintalaatikko otetaan pois ja katolle laitetaan paino varmistamaan, että se pysyy paikallaan.

M.P.

42

Minustako mehiläistarhaaja?


Varroapunkin päätorjunta syksyllä talviruokinnan aikana

Pesän varroapunkkimäärää tutkitaan varroaseulan avulla jo elokuun alussa. Seulaan otetaan vähintään viikon näyte, mieluummin kahden. Jos punkkeja putoaa alle yksi päivää kohden ja varroaseula on ollut hyvin paikallaan, ei torjuntatarvetta elokuussa ole, mutta mehiläisille tulee tehdä oksaalihappotiputus sikiöinnin päätyttyä lokakuussa. Jos punkkeja putoaa enemmän, on pakko torjua jo elokuussa. Elokuun torjunnoiksi suositellaan vuoden 2002 tietojen perusteella kahta vaihtoehtoa eli muurahaishappogeeliä tai tymolityynyä. Molempia käytetään sadonkorjuun jälkeen elokuussa asettamalla aine pakkauksista löytyvien ohjeiden mukaan kehälistojen päälle. Siitä muurahaishappo tai tymoli haihtuu pesään noin kahden viikon aikana. Torjunnan ajaksi Styrox-pesän verkkopohja suljetaan sujauttamalla verkon päälle muovinpala tai sulkemalla uudentyyppisen pohjan levy. Elokuun torjunnat tappavat keskimäärin noin 80 prosenttia pesän varroapunkeista. Näin varmistuu, että tähän aikaan kehittyvissä talvimehiläisissä ei ole liian suuri punkkiloisinta. Elokuun torjunta ei yksinään riitä, vaan sen lisäksi tehdään syystorjuntaa oksaalihappotiputuksella. Tämä torjunta tehdään, kun mehiläisten sikiöinti on loppunut syys–lokakuussa. Pesä avataan päältä ja kehäväleihin mehiläisten päälle tiputetaan 3,2-prosenttia oksaalihappoa sisältävää sokeriliuosta. Aine tehoaa kosketuksesta ja mehiläiset siirtävät sitä toinen toisilleen liikkuessaan pesässä. Kosketusvaikutuksen vuoksi aine pitää ehdottomasti annostella mehiläisten määrän mukaan. Oikea annostus on neljä millilitraa jokaista täysin mehiläisten täyttämää kehäväliä kohden. Koska kaikki torjuntamenetelmät ovat omalla tavallaan epävarmoja, on tärkeää, että torjunnan tehoa tarkkaillaan. Paras tarkkailuaika on toukokuun lopulla, jolloin seurataan kahden viikon ajan, paljonko punkkeja putoaa pesän pohjalle. Jos punkkeja tulee alle kaksi päivä kohden, ei kesän aikana ole torjuntatarvetta. 2–6 punkkia päivää kohden pakottaa poistamaan punkkeja rakennuttamalla kesän aikana kuhnurikennostoja ja leikkaamalla ne sikiöiden peittämisen jälkeen pois. Yli kuusi punkkia päivää kohden pudottavien pesien punkkeja pitää torjua muurahaishapolla jo keväällä.

Muurahaishapotus voidaan tehdä kätevästi geelipussilla, jolla annetaan vain yksi noin 12 vuorokautta kestävä käsittely. Pussiin tehdään neljä viiltoa ja se asetetaan pesän päälle haihduntatilaan. Muurahaishappo tehoaa myös peittosikiöissä oleviin punkkeihin. A.S.

Oksaalihappotiputus on myöhäissyksyyn ajoittuva tehokas punkintorjuntakeino. Kuhunkin miehitettyyn kakkuväliin tiputetaan 4 ml 3,2-prosenttista oksaalihapposokeriliuosta. Oksaalihappo ei kuitenkaan tehoa sikiöissä oleviin punkkeihin, joten torjunta on tehtävä sikiöttömänä aikana. Yliannostus voi ajaa mehiläiset ulos pesästä, ja pesä tuhoutuu. Oksaalihapon määrä suhteessa mehiläismäärään

Varroapunkki on mehiläishoitajien suurimpia ongelmia, ja se on selvästi vaikuttanut tarhaukseen levittyään 1990luvulla lähes koko maahan. Punkkitorjunta kehittyy koko ajan, joten hoitajien pitää hakea uutta tietoa torjunnasta jatkuvasti. Tämä onnistuu seuraamalla Mehiläinen-lehteä ja SML:n internet-sivuja. Torjunnasta voi myös kysyä soittamalla Suomen Mehiläishoitajain Liiton työntekijöille.

T.T.

15 millilitraa

25 millilitraa

35 millilitraa

Minustako mehiläistarhaaja?

43


Mehiläisten talvehtimisrauhan takeena on pesien suojaus ulkoisilta häiriöiltä, kuten pikkunisäkkäiltä. Talvisin menetetään keskimäärin joka kymmenes pesä. L.R.

Mehiläiset eivät mene horrokseen talvella. Ne kokoontuvat talvipalloksi ja lämmittävät toinen toisiaan. Pallon sisällä on koko ajan yli 20 astetta lämmintä. Lämpö syntyy mehiläisten syödessä kesän aikana varastoimaansa hunajaa ja hoitajan antamaa talviruokaa.

44

L.R.

Mehiläishoitajan talvi Mehiläispesät jäävät talveksi pääsääntöisesti ulos. Jos pesässä on mehiläisiä niin paljon, että ne loppusyksyllä miehittävät yli kuusi kakkuväliä, pesä talvehtii melko turvallisesti ulkona. Vain neljä kakkuväliä mehiläisiä on jo hyvin riskialtis ulkona talveutettavaksi pesäksi. Pienet pesät talvehtivat varmimmin kellarissa tai muussa sopivassa sisätalveutustilassa. Jos sisätalveutustilaa ei ole käytössä, kannattaa pitää huolta siitä, että pesät ovat riittävän vahvoja talvea varten. Heikot pesät yhdistetään jo elokuulla ennen ruokintaa vahvempiin. Kun syksy on edennyt niin pitkälle, että mehiläisten lentoaika on ohi, pesän etuseinää vasten laitetaan vaneri- tai peltilevy. Levy estää sekä lumen pakkautumisen aivan lentoaukkoon että tiaisia häiritsemästä mehiläisiä. Mehiläishoitajalla ei ole juuri tarhatyötä syyskuun lopun ja puhdistuslennon välillä, joka tapahtuu säästä riippuen helmi–huhtikuussa. Pesiä on tietysti hyvä käydä ajoittain katsomassa kaiken varalta, mutta mitään hoitotoimenpiteitä ei tarvita. Talvimyrsky saattaa lennättää pesän katon pois paikoiltaan. Lumisilla paikoilla pesät hautautuvat kokonaan lumeen, mutta se ei ole vaarallista, sillä lumi vain eristää pesät pakkaselta.

Minustako mehiläistarhaaja?


Mehiläisten loiset ja taudit Mehiläisillä, kuten kaikilla muillakin eläimillä, on omat loisensa ja tautinsa. Esittelemme tässä yleisimpiä mehiläisten loisia ja tauteja.

Varroapunkki Varroapunkki on osa normaalia mehiläistarhausta, sillä punkista ei voi mitenkään päästä eroon sen jälkeen, kun se on tullut mehiläisyhteiskuntaan. Vuonna 2002 Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa oli vielä muutamia alueita, joille punkki ei ollut levinnyt. Punkittomilla alueilla on vältettävä ostettujen pesien ja emojen mukana pesiin mahdollisesti tulevia punkkeja. Varroapunkki on noin 1,5 mm:n pituinen, ruskea, soikea punkki, joka on useimmiten kiinnittyneenä mehiläiseen. Punkki lisääntyy munimalla mehiläisten peittosikiöihin. Kuoriutuvat uudet punkit imevät ravintoa kehittyvästä mehiläisestä. Kesän aikana punkkimäärä pesässä kymmenkertaistuu. Jollei punkkia torjuta, pesä kuolee viimeistään neljän vuoden kuluttua siitä, kun ensimmäinen punkki tuli pesään tai kun torjunta lopetettiin. Varroapunkin torjuntaan ei valitettavasti ole mitään täysin varmaa menetelmää. Kaiken torjunnan perusta on punkkimäärän tarkkailu pesän pohjalle putoavien punkkien avulla. Tutkimusten perusteella tiedämme, että jokaista 135:tä pesässä elävää punkkia kohden putoaa yksi punkki päivässä pesän pohjalle. Pesän pohjalta punkit on helppo laskea verkollisen punkkiseulan avulla, johon ne jäävät. Koska kaikilla torjuntamenetelmillä on omat heikkoutensa, on punkkia syytä torjua useammalla kuin yhdellä menetelmällä, jotka tukevat toisiaan.

seuranta muurahaishappo- tai tymolikäsittely

kuhnurikakkujen leikkaus kesä

heinä

elo

H.V.

A.S.

Punkkeja varroaseulassa. Vain seuraamalla punkkimäärää pohjaseulan avulla hoitaja voi varmistua punkkimääristään ja saada näin viitteitä torjunnan tehosta. Tavoitteena on, että syystorjunnan jälkeen punkkeja saa pudota seulaan vain kaksi päivässä. Varroapunkin torjunta kehittyy nopeasti. Viimeisin tieto on saatavissa Suomen Mehiläishoitajain Liitosta.

Varroapunkin torjunta muodostuu peräkkäisistä hoitotoimenpiteistä, jotka tehdään tarpeen mukaan. Ohjelmaa sanotaan myös torjuntakonseptiksi.

Varroapunkin torjuntakonsepti

seuranta

Varroa destructor

oksaalihappotiputus syys

Minustako mehiläistarhaaja?

45


Varroapunkin torjunta kuhnurikehän avulla Kuhnurikakku on kehä, johon jätetään vapaata rakentamistilaa. Mehiläiset rakentavat tähän kuhnurikennoja. Kuhnurisikiöt houkuttelevat eniten punkkeja. Kun peitetyt kennot leikataan pois hävitettäväksi, suuri osa punkeista poistuu pesästä.

T.O.

kuhnurikennoille leikataan tilaa.

Pesäilman muurahaishappo- ja tymolihöyry tuhoa punkkeja mehiläisistä. Muurahaishappo tehoaa myös peittosikiöillä oleviin punkkeihin. Suosituinta on 65-prosenttisen muurahaishapon käyttö. Väkevämpi happo tehoaa paremmin, mutta se on riski mehiläisille ja varsinkin emolle. Hapotusta voi tehdä keväällä ennen satokautta, mutta päätorjunta on elokuun alussa, kun hunaja on poistettu pesästä ja ruokinta aloitettu. Muurahaishapotuksen tehoon vaikuttavat erityisesti pesän mehiläismäärä ja ilman lämpötila. Suomessa on myös kemiallisia varroapunkin torjuntaan rekisteröiytyjä aineita. Niiden teho voi olla kuitenkin epävarma ja tehoaineiden on todettu kerääntyvän mehiläistuotteisiin.

rakennetut kuhnurikennot

T.O.

Kuhnurikasvatuksessa rakennutetaan kennosto, josta peitetyt kuhnurisikiöt leikataan punkkeineen pois.

peitetyt kuhnurisikiöt

46

Minustako mehiläistarhaaja?

T.O.

peitettyjen kuhnurisikiöiden poisto

T.O.


T.O.

aukkoinen sikiöala

Esikotelomädän torjunta Taudin havaitseminen joko pesästä tai laboratorioon lähetettävästä hunajanäytteestä

T.O.

esikotelomätään kuolleita peittosikiöitä Lievä tartunta Mehiläiset ravistellaan pohjukkeille puhtaalle kalustolle. Pesäkalusto steriloidaan liekittämällä.

L.R.

Voimakas tartunta Pesän sikiökakut poltetaan ja hunajat lingotaan. Kakusto sulatetaan. Pesäkalusto steriloidaan liekittämällä

Esikotelomätä, toukkamätä ja kalkkisikiö Yleissilmäyksellä havaittava ensimmäinen oire sikiötaudeista on aukkoinen sikiöala. Emo munii normaalisti kesällä jokaiseen kennoon sikiöalassa, mutta sikiötaudit tappavat osan toukista. Mehiläiset kantavat tuhoutuneita toukkia ulos, ennen kuin hoitaja huomaa mitään ja nämä kennot jäävät tyhjiksi. Kun tauti etenee, jää kuolleita toukkia kennoihin. Tosin keväällä sikiöala saattaa olla aukkoinen sinne kerätyn siitepölyn takia. Esikotelomätä on tarttuvista taudeista vaarallisin, sillä siitä on vaikeinta päästä eroon. Esikotelomädän tappamat toukat muuttuvat usein taudille tyypilliseksi venyväksi liisteriksi. Toukkamätäisen pesän avotoukat muuttuvat ruskeiksi, mutta toukan jäännökset eivät veny. Kalkkisikiö on sienitauti, ja sen tappamat toukat kuivuvat vaalean tai tumman ’’homeen’’ peittämiksi muumioiksi, joita mehiläiset kantavat myös pesän eteen. Yleinen puhtaus, uusien kakkujen rakennuttaminen ja mehiläisten talveuttaminen vaalealla kakustolla ovat tehokkaimmat ennakkotoimet sikiötauteja vastaan.

Esikotelomätä on valvottava eläintauti. Aukkoinen sikiöala voi olla merkki esikotelomädästä. Sen tunnistaa hajusta ja aukkoisista kennonkansista. Tikulla kokeilemalla toukkamassa on venyvää ruskeaa massaa. Esikotelomätä tappaa pesän, ja se leviää myös tartunnan saaneen pesän hunajan ja kaluston välityksellä. Vieraan käytetyn kakuston puhtaus tulisi aina varmistaa ennen käyttöönottoa, eikä vierasta hunajaa saisi koskaan ruokkia pesille. Kauppaa kannattaa käydä vain sellaisilla pesillä, jotka on todettu hunajanäytteen perusteella vapaiksi esikotelomädästä.

Minustako mehiläistarhaaja?

47