Libero 2/2016 by Libero

30. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI EUR O

U S IT J O IR K Ä PÄ Vasemmistolainen mielipide- ja kulttuurilehti Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen Kustantaja: Libero ry. • Päätoimittaja: Niko Peltokangas • Ulkoasu & kuvitukset: Kai Arponen Osoite: Hämeentie 29, 6.krs, 00500 Helsinki Puhelin: 045 348 5499 Sähköposti: toimitus@vasemmistonuoret.fi • Kotisivu: www.liberolehti.fi ISSN 0783–6198 • Painopaikka: Waasa graphics, Vaasa Painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa. Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 €.

Moninainen vasemmisto lopettaa larppaamisen

Tiedäthän ”kommarilarpin”? Se on sitä, että ilmennetään nykyaikaista vasemmistolaisuutta menneiden vuosikymmenten symboleilla: lauluilla, sloganeilla, johtajilla ja merkeillä. Symbolit ja perinteet – tai kommunismikaan – eivät itsessään ole kielteisiä ilmiöitä, mutta modernissa vasemmistotoiminnassa ne helposti varastavat shown. Yhtäältä ne yhdistävät ihmisiä ja liittävät tämän hetken kamppailut historiaan, toisaalta ne kiusaannuttavat ja vieraannuttavat. Politiikan tutkija Emilia Palonen sanoi Kansan Uutisten haastattelussa toukokuun alussa, että ”vasemmistossa on me-henkeä, että me ja kaikki sukulaiset olemme samassa rintamassa. Mutta kuinka paljon se houkuttelee ihmisiä, joilla ei ole samanlaista historiaa ja valmiita identiteettejä, jotka eivät koe tehtäväkseen työntekijöinä äänestää vasemmistopuolueita?” Kommentti osui sopivasti vappua seuranneelle viikolle. Vappu on erittäin otollista aikaa kommarilarpille, vaikka se olisi samalla luontevin hetki näyttää, mitä vasemmisto on nyt ja millaisen yhteiskunnan se haluaa tänään rakentaa. Itsekin nautin vappumarsseista ja tykkään työväenlauluista. Haasteenaon puhutella niitä, jotka jakavat arvomme, mutta eivät perinteitämme. Kommarilarpin ylläpitävä voima saattaa olla vasemmistolaisten jatkuva identiteettipohdinta. Oikeaa vasemmistolaisuutta etsitään ja todistellaan keskustelussa toisensa jäl-

keen. Maailmassa, jossa poliittisen kaksinkamppailun osapuolet tuntuvat olevan liberaalioikeisto ja rasistioikeisto, on tosin ymmärrettävää, että vasemmistolainen etsii turvaa ja varmuutta ehyestä identiteetistä ja oikeamielisyydestä. Identiteettipuhe vie silti helposti huomion teoilta, joilla vasemmiston ihannemaailmaa rakennetaan. Vasemmistoliiton puoluekokouksessa luotiin toivoa itsevarmemmasta ja ulospäin avautuvasta liikkeestä. Uusi puheenjohtaja, puoluesihteeri ja monet muut sanoivat, että on monia tapoja olla vasemmistolainen. Taistelu oikeistohegemonian kaatamiseksi vaatii näiden sanojen muuttamista teoiksi ja moninaisuuden muuttamista normiksi. Aidon moninaisuuden toteutuessa ei tarvitse enää edes keskustella siitä, tuleeko myyttinen duunarimies edustetuksi puoluejohdossa vai ei. Puoluekokous päätettiin yhteislauluun, Kansainväliseen. Tilanne olisi luisunut helposti kommarilarpiksi, ellei kokouksen puheenjohtaja olisi huomauttanut, kuinka ajankohtaisista aiheista – muun muassa sananvapaudesta – perinteisessä viisussa on kyse. Juuri näin pitää tehdä. Niko Peltokangas Kirjoittaja on Liberon päätoimittaja ja työskentelee Vasemmistonuorten tiedottajana.

TEKIJÄLTÄ

KAISA VAINIO Kokosin tätä lehteä varten ”Venäjän median ABC”. Idea juttuun syntyi, kun tutustuin Venäjän median ongelmalliseen

toimintaympäristöön

opiskellessani Moskovan Valtionyliopistossa. Kirjoitan muutenkin paljon Venäjästä ja Itä-Euroopan kysymyksistä. Aikaisemmin Liberossa on nähty juttujani muun muassa

20.

Georgiasta ja Tšetšeniasta. Valokuvaan myös paljon. Ku-

22.

30.

vieni aiheena ovat ihmiset arkisissa toimissaan. Haluan välittää kuvilla samaa kuin kulttuurintutkijana: ihmisten kulttuurista identiteettiä, arvoja ja tarinoita.

Olen kulttuuriantropologi, toi-

mittaja ja Venäjä-asiantuntija. Erityisesti minua kiinnostavat Venäjän

06.

30. Melbournen yön loputon liike

Toimittaja kirjoitti kirjan toimittajista.

09. Venäjän median ABC:ssä on

34. Syyria sensuroi,

kyrilliset mukana.

10. Feministi haastatteli miehiä,

jotka ovat feministejä.

tallentui kuviin.

miehet kertovat.

40.

Puoluekokouksessa juntattiin vähemmän.

43. Anni Ahlakorpi ja antautunut

TEEMA

vähemmistökansojen asiat. Seuraavassa Liberossa ilmestyy juttuni suomalais-ugrilaisten kansojen kansainvälistä kokoontumista. Kuva: Michael Vincent Manalo

Kannen kuvitus Kai Arponen 30. VUOSIKERTA • IRTONUMERO 4 €

ay-liike.

MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI

20. Euroja taivaalta saattaisi

EUR URO

kelvata oikeistollekin.

22. EU myi Nobel-palkintonsa

viimeistään Turkille.

26. Näin euro vaihtaa omistajaa

vuodesta 1987

Argentiinan sivukujilla.

IT V

Ukrainan ulkoministeriössä etsittiin oikeaa sanaa Itä-Ukrainassa hallitusta vastaan sotiville. Lopulta valittiin ”tyypit aseiden kanssa”. Keskellä ministeriön tiedotusosaston johtaja Mariana Betsa.

LIBERO UKRAINAN ARMEIJAN PRESSISSÄ Sotilaspukuinen kertoo Ukrainan armeijan törmänneen jossain päin Itä-Ukrainaa teini-ikäiseen, joka on ollut vihollistaistelijoiden vankina. Vakuudeksi näytetään video lausuntoaan antavasta teinistä – tosin kasvot sumennettuna ja ääni tunnistamattomaksi muutettuna. Menossa on Ukrainan armeijan pressitilaisuus Kiovassa Kriisimediakeskuksessa. Eversti Andriy Lysenkoa on seuraamassa joukko suomalaistoimittajia, jotka ovat kaupungissa Yleisen Lehtimiesliiton (YLL) opintomatkalla. Seurueeseen kuuluu myös Liberon päätoimittaja, toukokuussa YLL:n puheenjohtajaksi valittu Niko Peltokangas. Ennen lyhyttä lehdistötilaisuutta suomalaisseurue tutustuu Kriisimediakeskukseen. Siellä Anna Hontsharyk kertoo, että hallituksesta riippu4

maton kansalaisjärjestö perustettiin vuonna 2015 auttamaan Ukrainasta uutisoivia ulkomaisia tiedotusvälineitä. Apua nämä tarvitsevat ennen kaikkea siksi, että Venäjä käy tauotonta informaatiosotaa. Varmemmaksi vakuudeksi tapaamisen alussa näytetään dramaattinen video Putinin valheista. Keskuksen riippumattomuudesta voi olla montaa mieltä sillä kotimaisen hallituksen sijaan sitä rahoittavat ulkovallat Yhdysvaltoja ja Suomea myöten. Tilaisuuteen kutsuttu Suomen suurlähetystön lähetystöneuvos Anssi Kullberg kertoo Sipilän hallituksen rahoittavan hanketta, jolla pyritään välittämään tietoa Ukrainassa käynnissä olevista reformeista pelkän sotauutisoinnin sijaan. Hontsharykin puheessa toistuu tarve kertoa ”our story”, ”meidän tarinamme”. Selvää vastausta ei saada, kun suomalaistoimittaja kysyy mieli-

Ukrainan Kriisimediakeskuksen Anna Hontsharykin mukaan Venäjän infosodan tarkoituksena on saada toimittajat kyseenalaistamaan kaiken.

pidettä arvostettujen länsiviestimien toimittajien karkotuksista. Keskus ei toimi hallituksen viestintätoimistona mutta tuntuu sparraavan sitä avoimuuden – tai mediataitojen – vahvistamiseksi. Sitäkin selvempää on, että Ukrainasta on turha etsiä natseja. Hontsharykin perustelut kuulostavat samalta kuin Suomessa, kun yritetään selittää, miksi katupartionatseja ei sanota natseiksi. Kriisimediakeskuksesta matka jatkuu Ukrainan ulkoministeriöön. Lue koko matkakertomus Liberon verkkolehdestä: liberolehti.fi!

NYKYÄÄN ERITYISESTI MEDIAKRITIIKKI ON YKSITTÄISTEN BLOGGAAJIEN HARTEILLA. - TOIMITTAJA KIRJOITTAA JOTAIN JA SAA ISON YLEISÖN JUTULLEEN, JOTA YKSITTÄINEN BLOGGAAJA KORJAA OMALLA AJALLA JA RAHALLA.

teksti Oskar Lindman kuva Eliisa Alatalo

Vahtikoiran karvoihin katsomassa Pontus Purokuru pohtii, millainen olisi media, joka toimii ihanteidensa mukaan.

”Miten suomalaiset toimittajat auttavat eliittiä säilymään eliittinä? Tätä kysymystä Pontus Purokuru ja Emilia Kukkala miettivät, kun he alkoivat kirjoittaa Luokkavallan vahtikoirat -kirjaa (Into 2016). Kirjailijat pitävät median näkemystä voittopuolisesti keskiluokkaisena. Työskennellessään Kansan Uutisissa Purokuru ja Kukkala kummastelivat lounastunnilla, miten suomalainen media ei heijasta heidän omia käsityksiään yhteiskunnasta. ”Erityisesti tämä kulkee luokkarajojen mukaan. Työttömät, vähemmän ansaitsevat ja vähemmistöt eivät pääse lähtökohtaisesti ääneen mediassa. Ja silloin kun pääsevät, niin jonkinlaisena poikkeuksena”, Purokuru sanoo. ”Mediassa oletetaan, että kaikilla lukijoilla ja suomalaisilla on samantyyppinen tausta. Kaikilla on samat kokemukset, he puhuvat suomenkieltä, kaikki ovat valkoihoisia ja syntyneet Suomessa ja haluaisivat vakituisia töitä.” MEDIA KASVATTAA SIVUSTASEURAAJIA Kun kirjoittajat kiersivät puhumassa teemoistaan, he huomasivat, että paras ja samalla järkyttävin kysymys on, tarvitaanko journalismia ollenkaan. Purokuru kehottaa miettimään, onko tiedon välittämiseen olemassa

muita keinoja kuin journalismi. ”Journalismi on tosi uusi juttu historiallisesti, se syntyi vasta 1700-luvulla kun kapitalismi levisi ja kansallisvaltiot syntyivät.” Hän näkee, että mediaan pitäisi saada enemmän erilaisia ihmisiä ja asiantuntijoita. Toimittajien pitäisi olla moninaisempia. ”Meillä ei ole kokemusta sellaisesta tilanteesta, että media toimisi tavalla, joka olisi demokraattista ja aidosti moninaista. On vaikea sanoa, mihin se johtaisi, paitsi tähän tilanteeseen, missä me nyt olemme. Se johtaa siihen, että ihmiset eivät luota mediaan eivätkä halua maksaa mediasta. Levikit ovat laskussa ja puhutaan ’median kriisistä’.” Purokuru mainitsee tutkimukset, joiden mukaan uutisten lukeminen masentaa ihmisiä. Ihmiset kokevat voivansa sitä paremmin, mitä vähemmän he lukevat uutisia: ”Voi miettiä, mikä rooli medialla on siinä, että ihmiset kokevat olevansa sivustaseuraajia omassa elämässään. Mediasta saadaan kuva, että koko ajan tapahtuu maailmalla hirveitä asioita, joihin tavalliset ihmiset eivät voi vaikuttaa lainkaan.” ”On kiinnostava ristiriita, kun media yhtä aikaa yrittää aktivoida lukijoita ja määritellä ihmisiä. Halutaan lukea ja kirjoittaa yleisönosastopalstalle, äänestää, vastata gallupeihin ja lähettää uutisvinkkejä. Jos

ihmiset lähtevät liian osallisiksi yhteiskuntaan vaikka järjestämällä liian rajuja mielenosoituksia tai esittämällä kohtuuttomia vaatimuksia politiikassa, media saa taas olla passivoimassa samoja ihmisiä, tyrmäämässä, varoittelemassa ja tyynnyttelemässä.” KAIKKI JOURNALISMI ON POLIITTISTA Jos toimittaja lähtee haastattelee ihmisiä leipäjonossa, haastattelu tapahtuu toimittajan ehdoilla ja journalismin kieliopilla. Tästä on yksi iso poikkeus, nimittäin jos haastateltava on yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa. Elinkeinoelämä saa läpi tiedotteensa ja julkilausumansa Ylellä ja Hesarissa. Purokuru toivoisi jonkun tekevän poliittisen taloustieteen tutkimusta median omistusrakenteesta ja liikevaihtoprosenteista. Hän näkee, että hegemonian käsite kuvaa hyvin sitä, miten valtaryhmät ovat ajaneet omat käsitteensä itsestäänselvyyksiksi: kestävyysvaje, yhteiskuntasopimus, ylivelkaantuminen tai rakenneuudistus. ”Tuntuu, että nykyään erityisesti mediakritiikki on yksittäisten bloggaajien harteilla. Usein asia menee niin, että toimittaja kirjoittaa jotain ja saa ison yleisön jutulleen, jota yksittäinen bloggaaja korjaa omalla ajalla ja rahalla.” 7

Vaikka Purokuru pitääkin periaatteessa kaikkea journalismia poliittisena, on nimenomaisesti politisoituneessa journalismissa – kuten puoluelehdissä – se hyvä puoli, että kortit ovat avoimesti pöydällä. Kaikki tietävät, mistä on kyse, eikä tarvitse teeskennellä neutraalia. Purokuru haluaisi että rivitoimittajat laittaisivat päällikkönsä ”kävelemään lankkua pitkin mereen”, jotta toimituksia demokratisoitaisiin. ”Nykyään toimituksessa päätoimittajat, toimituspäälliköt ja sihteeri ovat portinvartijoita, joille toimittajien ja freelancerien pitää myydä juttunsa.” ”Päätoimittajaksi yleensä pääsee vain, jos on tietty työura takana, tietty määrä kokemusta ja tietynlaisia juttuja, lehden näkökulmasta hyviä juttuja. Tämä johtaa siihen, että he ovat konservatiivisempia kuin rivitoimittajat ja nuoremmat, ja tämä taas johtaa siihen, että jutuista tuppaa tulla yhdenmukaisia.” Toimittajille pitäisi antaa lisää aikaa työhönsä. Kirjaprojektin alussa kirjoittajat keskittyivät sanojensa mukaan liikaa toimittajien tietoisiin asenteisiin. He kuitenkin havaitsivat, että koska toimittajilla on aina kiire, siitä seuraa tietty sovinnaisuus. Kriittisen journalismin tekeminen vie aikaa. ”Toimitusten ja toimittajien pitäisi miettiä, mitä varten journalismi on ylipäänsä olemassa. Miksi sitä tehdään? Onko muita tavoitteita kuin asuntolainojen maksaminen tai voitontavoittelu. Pitäisi miettiä minkälaista yhteiskuntaa journalismilla halutaan ajaa, koska journalismi on väistämättä osa yhteiskuntaa. Toimittajat ovat yhdellä tavalla poliittisia toimijoita. He eivät vain myönnä sitä.”

Kuinka lukea naapurimaan informaatiovirtaa? Propaganda, sensuuri, Ukraina? Libero avaa mediamylläkän taustoja. teksti Kaisa Vainio

Venäjän Median

А - A Anna Politkovskaja murhattiin 2006. Joka vuosi useita toimittajia murhataan, kymmeniä pahoinpidellään, uhataan ja häiritään. Б – B Blogit ovat kriittisen median ja opposition tärkein väline. В – V Valtionmedia levittää Kremlin yksipuolista ja ideologista viestintää. Tärkeimmät TV- ja radiokanavat ovat valtion omistuksessa. Valtion uutistoimistoja ovat RIA Novosti ja Sputnik News, joka julkaisee 30 kansainvälisellä kielellä. Г – G Glasnostin puolustamisen säätiö ajaa sananvapautta Venäjällä, puolustaa vainottuja toimittajia ja tukee surmattujen toimittajien perheitä. Д – D Dozhd TV, ainoa itsenäinen valtakunnallinen TV-kanava, jota on yritetty painostaa ja kaataa lakimuutoksin. Е – Je Jeltsinin aikana sosialistinen järjestelmä muutettiin kapitalistiseksi. Kaupallinen ja markkinavetoinen linja on korvannut journalismissa neuvostoajan ideologisen tyylin. Ё – Jo Johan Bäckman, Suomalainen venäläismielinen provokaattori. Venäläisen skandaalilehdistön suosima ”asiantuntija” etenkin lastensuojeluasioissa. Ж – Ž журналист – Toimittaja oli neuvostoaikana kunnioitettu henkilö. З – Z Zapadnikit eli länsimieliset hävisivät slavofiileille 1860-luvulla poliittisen kamppailun Venäjän suunnasta. Sisäänpäinsuuntautunut slaavilaiseen heimoajatteluun perustuva ideologia on taas vahvassa nousussa. И – I Infosota on maan ulkopuolelle kohdistettavaa häiritsevää viestintää. Median toiminta on infosodassa tärkeässä roolissa. Й- J Janistkin, Ilja on valemedian omistaja, joka on levittänyt venäjän

propagandauutisointia ja patrioottista ideologiaa suomalaiselle yleisölle esim. Ukrainan sodan tapauksessa. К – K Kreml eli hallituksen päämaja Moskovassa pitää otteessaan median toimintaa. Л – L Lasten huostaanotot ulkomailla ovat osa länsivastaista propagandaa. Uutisointi herättää tunteita ja kertoo viranomaisten mielivallasta venäläisiä vähemmistöjä kohtaan. М – M Medialakia on kiristetty voimakkaasti. Se vähentää sananvapauden toteutumisen edellytyksiä. Н – N Navalnyi, Aleksei, kuuluisa poliittinen bloggaaja ja vainottu korruptionvastainen aktivisti. Valtionyhtiöiden väärinkäytöksiä paljastavan RosPil-nettisivujen perustajana. О – O Oligarkit omistavat mediatalot. Omistajilla on usein voimakas vaikutus lehtien ja tv-kanavien julkaisulinjaan. Useimmat ovat hallituksen lähipiirissä. П – P Pravda, Propaganda & Patriotismi Pravda oli Neuvostoliiton johtava sanomalehti ja kommunistisen puolueen propagandajulkaisu. Nykyajan propaganda on kommunistisen sijaan patrioottista. Р – R Roskomnadzor, televalvontavirasto tarkkailee nettiliikennettä, tekee palvelunestoja, sulkee nettisivuja muun muassa hallituksen kritisoimisen takia. Blokkilistalla on jo yli 2 100 verkkosivua. С – S Sensuuri & Sananvapaus Virallisesti sananvapaus Venäjällä määriteltiin 1991. Venäjä on sananvapaustilastoissa sijalla 148/180. Virallisesti sensuuria ei ole, mutta journalistien painostus on johtanut itsesensuuriin. Т – T Trollitehtaissa tuotetaan huhuja, valheellisia ja häiritseviä kommentteja tietoverkkoihin.

У – U Ukrainan ja Krimin tapahtumien myötä median vaino on pahentunut. Kriittistä näkökulmaa esiin tuoneet ovat joutuneet kärsimään: toimittajia on painostettu, uhkailtu, päätoimittajia vaihdettu ja lehtiä lakkautettu tai otettu valtion hallintaan. Ф – F FSB vaati yhteisöpalvelu VKontakten perustajaa Pavel Durovia luovuttamaan Euromaidan-liikkeen jäsenten henkilötiedot. Durov kieltäytyi ja pakeni ulkomaille. Ihmisiä on pidätetty joidenkin sivujen seuraamisen takia. Х – H Huliganismi-syytteen takia on suljettu joitakin sivustoja. Ц – Ts Tsaarin aikaan eikä Neuvostoliitossa ollut laillisesti olemassa vallasta erillistä lehdistöä. Tsaari itse vastasi ensimmäisten sanomalehtien sensuurista. Ч –Tš Tšetšeniasta kirjoittavat toimittajat ovat joutuneet erityisesti uhan kohteiksi. Ш – Š Šakkimestari ja oppositioaktivisti Garry Kasparovin sivut suljettiin. Щ – Štš Щ, тихо! (Štš, tiho) – Hys, hiljaa. Joskus on parempi vaieta. Ы – Y Ydinonnettomuus Tšernobylistä tuttu viestintä on käytössä edelleen. Länttä syytetään valehtelusta, ongelmaa vähätellään ja kaunistellaan. Sama kuvio toistui Krim-uutisoinnissa. Э – E EU:n Venäjän-vastaiset talouspakotteet ovat kurjistaneet yhteiskuntaa ja lisänneet propangandaa. Ю – Ju Julkkisjuorut, skandaalit ja viihde ovat suosituimpia uutisaiheita. Я – Ja Языкы Kielet – Kansallisia kieliä on 35 + 100 vähemmistökieltä. Monilla niistä julkaistaan lehtiä, radio-ohjelmia tai jopa TV-lähetyksiä.

Riittämättömyyttä, tabuja ja rajoitteita – miesten kokemuksia sukupuolirooleista teksti Sophia Leppä kuvitus Jasu Setälä

Tyypillisimpiä feminismin vastustajien argumenteista on, että feminismi keskittyisi ajamaan vain naisten tai laajimmillaankin vain ei-miesten kohtaamia sukupuolittuneiden rakenteiden tuottamia ongelmia. Nykyaikaiseen intersektionaaliseen – siis etuoikeuksien ja syrjinnän kasautumisen ja päällekkäisyyksien sekä näiden vaikutukset ihmisen asemaan yhteiskunnassa tunnustavaan – feminismiin tutustuneille on selvää, ettei tämä ole totta. Monilla feministisillä foorumeilla käsitellään esimerkiksi miesten yhtäläistä oikeutta vanhemmuuteen ja kokonaisvaltaiseen tunneilmaisuun. Halusin kuitenkin tarkempaa kuvaa nuorten cis-miesten* mielenmaisemasta. Haastattelin kolmea valkoista, kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välimaastosta olevaa, lapsetonta ja feministiksi tunnustautuvaa miestä. Kysyin heiltä, miten su10

kupuolittuneet rakenteet ovat heille näyttäytyneet ja vaikuttaneet heidän elämäänsä. ROOLIT NÄKYVÄT LAPSUUDEN ARJESSA Tommi on 25-vuotias ammattikorkeakouluopiskelija Helsingistä. Hänellä ei ole muistikuvaa tarkasta ajankohdasta, mutta viimeistään murrosikään tullessaan sukupuoliroolit kävivät hänelle tutuiksi. ”Kun seksuaalisuus tuli mukaan kuvioihin, roolit korostuivat”, hän kertoo. ”Sukupuolittuneet rakenteet ovat vaikuttaaneet häneen myös ennen murrosikää. Tommi kävi 6-vuotiaasta täysi-ikäiseksi asti kuvataidekoulua, jossa hän saattoi olla monena vuonna ryhmän ainoa poika. Harrastuksestaan hän ei kokenut häpeää, mutta se oli silti sosiaalisesti vaikea asia. ”En

halunnut hirveästi mainostaa harrastustani ystävilleni, koska pelkäsin muiden pitävän minua sen johdosta ”tyttömäisenä”.” Niin ikään 25-vuotias Jesse on kokenut tarvetta piilotella osaa itsestään. Pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevan opettajan kokemukset ovat kuitenkin raskaampia kuin Tommin. Kotipaikkakunnalla vallitsivat voimakkaat sukupuoliroolit. Jako oli selkeä: pojat kuuluivat jalkapallo- ja jääkiekkojoukkueisiin, tytöt harrastivat partiota ja ratsastusta. Jesse valitsi tyytyväisenä urheilulajinsa roolien mukaisesti, mutta murrosiässä urheilujoukkueen sisäinen kulttuuri asetti ylitsepääsemättömältä tuntuvan esteen. Urheilussa ja muussa elämässä hän koki itsensä vääränlaiseksi, ja yritti siksi pitkään kieltää osan itsestään sekä muokata itseään paremmin odotuksia vastaavaksi. ”Oli tyttöystä-

viä enkä halunnut myöntää pitäväni pojista, koska selkeä asenne ympärillä oli, että se oli jotakin kuvottavaa ja ei-hyväksyttävää.” Hän koki usein yksinäisyyttä ajatellen olevansa paikkakunnan ainoa homoseksuaali. Jesse ei kuitenkaan lopettanut urheilua, mutta masentui niin vakavasti, että päätyi lopulta sairaalahoitoon. Toisin kuin Tommille ja Jesselle, 26-vuotiaalle Uudeltamaalta kotoisin olevalle Jonille on vaikeampi tunnistaa sukupuoliroolien vaikutuksia omaan elämäänsä. Niiden olemassaoloa hän ei silti kiellä. ”Ala-asteella viimeistään varmasti [näkyivät sukupuoliroolit], kun alkoivat sukupuolitetut oppitunnit liikunnassa ja käsitöissä. Käsitöissä olin ainoa poika tekstiilipuolella. Eipä se kyllä ollut ongelma oikein kenellekään.” Lukiossa Jonia harmitti, ettei ollut uskaltanut ala-asteella aloittaa tanssiharrastusta. Myös lapsuudenkodista on myöhemmällä iällä helpompi tunnistaa sukupuolittuneet rakenteet. ”Jälkikäteen ajateltuna sukupuolittuneet rakenteet ovat olleet olemassa aina ja niin kauan kuin minulla jotain muistikuvia elämästä on. Kotona isä kohteli siskoani eri tavalla kuin minua ja veljeäni. Miehelle oli selkeästi ”isot pojat ei itke” -odotuksia.” Jesse kuvaa muistojaan. Jonin ja Tommin kodeissa kaikki lapset olivat poikia, joten sukupuoliroolit eivät näkyneet erilaisena kasvatuksena. Joni kuitenkin muistaa isän asenteiden äitiä kohtaan vaikuttaneen myös hänen omiin käsityksiinsä. ”Isällä oli tapana aina vähätellä äitiäni hänen naiseuteensa viitaten. Jossain vaiheessa myöhemmällä iällä tajusin osan tästä siirtyneen myös omaan ajatteluuni tiedostamattomasti.” SEKSUAALISUUDESSA MUOTTI ON KAPEA

MIEHEN

Jessen rakkauselämälle oman seksuaalisuuden tunnustamisen vaikeus merkitsi masennuksen kourissa hukattuja vuosia. Tommille sekä seksuaalisuus että toisen sukupuolen lähestyminen ovat olleet vaikeita paloja, mikä näkyi hänen mukaansa aluksi myös itse seksissä. ”Itsetuntoni ja itseluottamukseni on ollut alhaista

sen takia, etten ole täyttänyt miehiin kohdistuneita odotuksia. Ongelmat ovat kuitenkin helpottuneet ja aika hyvin jopa kadonneet vakituisen parisuhteen löytymisen myötä.” Tommi päättelee stressanneensa asioita turhaan. ”Pornon kuluttamisen myötä syntyi kuva miehestä seksuaalisena olentona, joka on seksissä hallitseva osapuoli ja jonka kunto kestää pitkiäkin akteja”, Joni kertoo. Nämä oletukset hän on pystynyt parisuhteessa heittämään romukoppaan, mutta asia on aiheuttanut muunlaista haittaa. ”Porno on tuottanut suurta kipua myös riippuvuuden myötä. Kaiken kaikkiaan kulttuurista puskee koko ajan läpi ajatus, että miehenä pitää olla jonkinlainen, mitä ei välttämättä lainkaan tunne itsekseen.” Joni kokee, että juuri tällainen kulttuuri on aiheuttanut hänessä häpeää ja ujoutta tiettyjä fantasioita ja toiveita kohtaan. Jesselle yhteiskunnallinen hetero-oletus on toiseuttanut voimakkaasti kaikilla elämänalueilla eikä vain seksuaalikehityksessä. ”Kun astuu valtaosaan tiloista, niin tietää, että ensimmäinen oletus on, että olet hetero. Sitten joutuu aina miettimään onko tämä tarpeeksi turvallinen tila, jotta voi puhua esimerkiksi poikaystävästä.” SUKUPUOLITTUNEET RAKENTEEN ENTISTÄ NÄKYMÄTTÖMÄMPIÄ Haastateltavat kokevat olonsa epämukavaksi kysyttäessä, onko alueita, joilla naiset voisivat hyötyä sukupuolittuneista rakenteista suhteessa miehiin. ”Valkoihoisena miehenä tiedän olevani suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa asemassa, joten minun on ehkä hieman kiusallista kommentoida, hyötyvätkö naiset joissain tilanteissa sukupuolestaan, sillä he toden totta kärsivät seksismistä enemmän kuin miehet”, Jesse tiivistää. Yhdestä epäkohdasta kaikki kuitenkin ovat yhtä mieltä: asevelvollisuus on selkeä miehiä sortava rakenne. Erimielisyyttä on siitä, onko rajojen rikkominen hyväksyttävämpää miehille vai naisille. ”Naisten on esimerkiksi yleisesti hyväksytym-

pää pukeutua ”miesten vaatteisiin” tai vaikka harrastaa ”poikien lajeja”, Tommi uskoo. Naisten yhteiskunnassa kokemia epäkohtia jokainen haastatelluista osaa luetella enemmän vallan, varallisuuden ja kotitöiden kasautumisesta arkipäivän seksismiin. Tommi kuitenkin tunnustaa, että monesti sukupuolittuneita rakenteita on hyvin vaikea tunnistaa, koska ne ovat näkymättömämpiä kuin ennen. Yhden asian hän on nähnyt omin silmin. ”Politiikan puolella olen huomannut, että naisilta vaaditaan huomattavasti enemmän kuin miehiltä, jotka pääsevät monissa tilanteissa helpommalla.” Jesse on ainoana kolmesta kokenut suoraa syrjintää ja epäluottamusta sukupuolensa takia. Lukion jälkeen hakiessaan ammattikorkeakouluun hän ehti jo innostua, kun osana hakuprosessia oli motivaatiokirjeen kirjoittaminen, olihan hän aina nauttinut kirjoittamisesta. Haastatteluvaiheessa tuli kuitenkin märkä rätti vasten kasvoja. Hänelle todettiin, ettei mies voi kirjoittaa niin hyvää motivaatiokirjettä, joten hän ei ole voinut sitä kirjoittaa. Tommi taas ei päässyt kuvataidelukioon keskiarvonsa takia, joka yläasteen jälkeen oli kohtalaisen heikko. Hän ei osaa sanoa, kuinka paljon erot kasvatuksessa vaikuttavat poikien heikompaan koulumenestykseen. ”Pojilta hyväksytään heikompikin koulumenestys helpommin”, hän pohtii. Tommi on tyytyväinen, että jatkoi kuvataideharrastustaan leimoista huolimatta: ”Tässä iässä sitä taitoa enemmänkin arvostetaan.” Sosionomina Joni kokee saaneensa arvostusta myös yksinomaan sukupuolestaan työelämässä naisvaltaisella alalla. Yhdestä asiasta kaikki ovat voimakkaasti yhtä mieltä – tehtävää on vielä paljon rakenteiden murtamiseksi. Haastateltujen nimet on muutettu. * Cissukupuolisen sukupuoli-identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta. Termillä puretaan normatiivista oletusta, että kaikkien sukupuoli-identiteetti vastaisi syntymässä määriteltyä sukupuolta. 11

Vähempikin riittäisi – kokemuksia eläintiloilta Tuotantoeläinten olosuhteissa on parantamisen varaa, mutta kannattavuus, tilan koko ja tehokkuus ohittavat eläimen yksilöllisen kohtelun. Eläintiloilla työskennelleet kertovat näkemästään. teksti Mia Hemming

Opiskellessaan eläintenhoitajaksi Eveliina Lundqvist näki harjoittelujaksoillaan tuotantoeläintiloilla kituvia eläimiä. Hän kohtasi apaattisia ja vammautuneita yksilöitä. ”Pääsääntöisesti tuotantoeläimet voivat huonosti, vaikka lain mukaan hoidettaisiinkin niitä. Siat purevat toistensa häntiä ja korvia tai ovat välinpitämättömiä. Niillä on paiseita, ne nilkuttavat tai kärsivät nivelongelmista. Emot etsivät vasikkaansa pitkään, joka puolestaan kyyhöttää yksittäiskarsinassa nuupahtaneena. Broilereilla on jalostuksen aiheuttamia ongelmia – miten muuten muutaman viikon ikäinen lintu kuolisi sydäninfarktiin?” Eveliina Lundqvist kysyy. 12

Lundqvist kirjoitti harjoittelujaksoistaan kirjan Salainen päiväkirja eläintiloilta. Hänen mielestään tuotantoeläinten kohtelu on usein eläinrääkkäystä. Eläinsuojelulain mukaan eläintenpidossa on tuettava eläinten terveyttä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. ”Tuotantoeläinten olosuhteet ovat kuitenkin kammottavat. Turkiseläimet eivät pääse häkissä toteuttamaan käyttäytymistarpeitaan, eikä sioille riitä virikkeeksi metalliketju. Emakoilla on hormonaalinen tarve rakentaa pesä, mutta niille annetaan pesänrakennusmateriaaliksi tyhjä mehutölkki, jos sitäkään. Ajatellaan, että pesänrakennustoiminnaksi riit-

tää sen tölkin töniminen. Ehkä tuotantoeläinten kohtelussa on suurin ongelma niiden tarpeiden, tunteiden ja älykkyyden aliarvioiminen.” Noin puolet lehmistä elää koko talvikauden parteen kiinni kytkettynä, mikä estää kehonhoidon ja sosiaalisuuden. Lehmien laidunnuspakko koskee ainoastaan parsinavetassa asuvia lehmiä 60 vuorokauden ajan vuodessa. Suuri osa lehmistä ei pääse lainkaan laiduntamaan. ”Syntymästä kuolemaan kohdellaan tuotantoeläimiä huonosti, mikä on mahdollistettu eläinsuojelulakiin tehdyillä asetuksilla. Niiden koko elämän kestävä kaltoin kohtelu on vakavampi asia kuin vaikkapa satunnaiset sähköiskut.”

En kertaakaan kuullut puhuttavan koulutukseni aikana tuotantoeläinten käyttäytymistarpeista, toisin kuin lemmikkien. Lisäksi lihan kulutuksen kasvu on yksi merkittävä eläinten hyvinvointiongelmien aiheuttaja tuotannon tehostumisen myötä”, Lundqvist listaa tuotantoeläinten kärsimysten syitä. Hän toivoo, että ihmiset kantaisivat vastuuta tuotantoeläinten hyvinvoinnista omalla ruokavaliollaan. Syömällä lihaa kuluttaja tukee Lundqvistin mukaan eläinten kaltoin kohtelua. ”Myöskään valtion ei pitäisi avustaa lihan kulutuksen kasvattamiseen tähtääviä kampanjoita. Lisäksi eläimet täytyisi esittää yksilöinä jo ala-asteen kouluopetuksesta lähtien.” ”Nythän on ollut viitteitä siitä, että uudessa eläinsuojelulaissa eläimille tunnustettaisiin itseisarvo. Se olisi todella hyvä, kunhan se ei jäisi käytännössä sanahelinäksi, kuten on jäänyt eläinsuojelulain eläinrääkkäyksen kieltäminen tuotantoeläinten kohdalla.” LOMITTAJA MARJAANA RANTA: ”TUOTANTOELÄIMILLÄ EI OLE RIITTÄVÄSTI TILAA”

”SULJETTUJEN OVIEN TAKANA” Tuotantoeläinten kaltoin kohtelu johtunee osittain liiketoimintaperiaatteista, jotka suovat eläimille vain taloudellisen välinearvon. Eläinten tunteet kielletään, sillä muutenhan työskentelystä tuotantotiloilla ei tulisi mitään. Eveliina Lundqvist kertoo, ettei eläinten tunteista puhuta, ei myönteisistä eikä kielteisistä. ”Niistä ei puhuta yksilöinä eikä niitä tunneta persoonina. Eläintilalliset ovat usein tottuneita pienestä pitäen eläinten kohteluun, sillä tila on tavallisesti peritty. Toiminta tapahtuu suljettujen ovien takana, kuluttajat eivät näe eläinten olosuhteita.

”Olen työskennellyt sikaloissa ja sonnitilalla. Vaikka tuotantoeläinten olosuhteet olisivat mahdollisimman hyvät, se ei riitä mahdollistamaan heille tarpeidensa mukaista hyvää elämää. Sillä missään eläimillä ei ole riittävästi tilaa, ne eivät pääse ulkoilemaan. Koska tilat ovat valtavia, ulkoilun ja riittävän tilan tarjoaminen on jo ajatuksena mahdoton. Kuluttajien pitäisi kai vain lopettaa lihansyönti ainoana ratkaisuna ongelmaan. Tilallinen ei pysty vaikuttamaan tilojen kokoon, sillä pienet kaatuvat kannattomuuteen. Pitäisi tukea taloudellisesti pieniä tiloja. Riittävän tilan lisäksi pienillä tiloilla pystytään huomioimaan eläimet yksilöinä. Lomittajana olen tehnyt sen verran, mitä olen pystynyt eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Pyrin ehkäisemään häiriökäyttäytymistä antamalla esimerkiksi virikkeitä ja erottamalla laumassa häiriötä aiheuttavan muista. Häiriökäyttäytyminen aiheutuu mielestäni tilan puutteesta.

Yksi syy siihen, että olen vähentänyt työskentelyä lomittajana, ovat eläinten olosuhteet. Vaikka minä työskentelin tiloilla, joissa olosuhteet olivat mahdollisimman hyvät. Ja vaikka Suomessa olosuhteet ovat paljon paremmat kuin monessa muussa maassa.” LOMITTAJA LEILA ALHAINEN: ”EN KESTÄISI ELÄINTEN KALTOIN KOHTELUA” ”Hoitamani eläimet voivat mielestäni pääsääntöisesti hyvin ja elävät riittävän hyvissä olosuhteissa. Olen työskennellyt lomittajana jo 17 vuotta lampaiden, lehmien ja vuohien parissa. Olisihan eläimillä varmasti mukavampaa, jos niitä olisi vähemmän. Eläintenpito on vähän tehdasmaista. Mutta taloudellinen tilanne pakottaa pitämään eläimiä suuria määriä ja tuottamaan paljon. Esimerkiksi parsinavettojen lehmät tulevat ihan kiltisti laitumelta sisälle. En pidä parsinavettaa ainakaan huonompana vaihtoehtona kuin ahdasta pihattoa, jolta ne eivät pääse lainkaan laitumelle. Lampaillahan on suorastaan ihanteelliset olosuhteet. Kerran olen huomauttanut esimiehelleni tavasta, jolla yhdellä tilalla kohdeltiin eläimiä. Ja kerroin, etten halua sille tilalle enää mennä. En tiedä, miten siellä nykyisin kohdellaan eläimiä. Toivon, että paremmin, koska ymmärtääkseni asiasta on heille huomautettu. Perus- ja täydennyskoulutuksissa on käsitelty tuotantoeläinten hyvinvointia. Onhan meidän velvollisuus puuttua, jos kohtaamme kaltoinkohtelua. Tutuilla tiloilla kuunnellaankin minun näkemyksiäni, ja pääsen siten omalta osaltani vaikuttamaan eläinten hyvinvointiin. Yritän esimerkiksi olla herkkä havaitsemaan jotain poikkeavaa kuten eläimen sairastamisen. Ensioireet on helpompi havaita, jos eläimet ovat tuttuja, jolloin tietää, minkälaisia ne yleensä ovat. Minä pidän työstäni, muuten en olisi tätä näin kauan tehnytkään. Olen ammattini valinnut kiintymyksestä eläimiin, ja niiden kaltoinkohtelu olisi kyllä työntänyt minut pois alalta.” 13

Metropolien kamppailuja kohti Seutu joka ei ole paikka antaa työkaluja rakentaa parempaa elämää suhteessa suurkaupungeissa kasautuvaan pääomaan. teksti Veikka Lahtinen

Poikkeuksellisen kuuman loppukevään päivinä väännettiin hikisissä neuvottelusaleissa kasaan työn hintaa alentavaa kilpailukykysopimusta. Vasemmistoliitto on vaatinut viime vuosina kulutuskysyntää polkevan vyönkiristämispolitiikan tilalle elvytystä, mutta lääkkeet eivät vakuuta porvarileiriä eivätkä edes kaikkia sen ulkopuolella. Uuden kirjan yhdessä Jussi Vähämäen kanssa julkaissut Eetu Viren on puhunut vasemmistolaisista reaktioista talouskriisiin vähemmän mairittelevasti ”keynesiläisten yhtälöiden pyörittämisenä”. Viren näkee elvyttävän finanssipolitiikan ongelmallisena, työn muutoksia ymmärtämättömänä ratkaisuna ja haluaa rakentaa tilalle uusia tapoja kamppailun organisoimiseksi. Uudessa kirjassaan Seutu, joka ei ole paikka hän ja Vähämäki tarkastelevat kapitalismin sisällä tapahtuvia kamppailuja elvytyksen kaltaista yksittäistä patenttiratkaisua laajemmin, uusien instituutioiden ja tuotannon näkökulmista. TEORIA ON TARKOITETTU KÄYTETTÄVÄKSI Viren ja Vähämäki ovat puhuneet ja kirjoittaneet samoista teemoista pitkään. Niitä ovat autonomia, prekaarisuus, tietotyö, kapitalismi, tuotanto ja pääoma. Kaksikko on julkaissut aiemmin kirjan Marxista (Perinnöttömien perinne, 2011) ja päätoimittaa yhdessä Kumu.info-verkkolehteä. He ovat vanhan vasemmiston armottomia kriitikoita, jotka vaativat enemmän teorian, mutta ennen kaikkea käytännön tasolla. Vuosien ajattelu yhdessä ja erikseen on tuottanut kiinnostavan tiivistymän. Seutu, joka ei ole paikkaa voisi luonnehtia autonomiaa lisäävien, kaupunkitilaan sijoittuvien kamppailujen käytännön teoriaksi. Laajassa, vuosien varrella kerääntyneestä ja uudelleenkirjoitetusta aineistosta koostetussa kirjassa käsitellään muun muassa aivotutkimusta, kaupunkitilaa, kielitiedettä ja kapitalistista tuotantomuotoa aikana, jolloin keskeinen tuotantoväline on ihminen itse suhteineen kaikkineen ja kamppailun tila on tehtaan sijaan

koko yhteiskunta. Kirjan yksi tavoite on Virenin mukaan toimia kamppailujen laajentamisen välineenä. ”Teoreettinen työ katsoo, miten valtasuhteet toimivat. Elämän olosuhteiden parantaminen tai kamppaileminen on sinällään mahdollista ilman teoriaakin, ilman ”tiedostamista”, mutta teoria voi auttaa näkemään, mistä voi löytää liittolaisia. On hyvä kyetä kohdistamaan voimansa järkevästi ja yhdistää se muiden voimien kanssa.” Viren ja Vähämäki tarkastelevat kapitalismia ei niinkään yksinkertaisena ja totaalisena, vaan erilaisista monimutkaisista suhteista koostuvana kulttuuris-sosiaalis-taloudellisena järjestelmänä, jossa vastarinnan muotojen on oltava yhtä monisäikeisiä kuin hallinnan tekniikko. Teoksessa liikutaan välillä nopeasti, ja abstraktiotaso on niin korkea, että hajamielinen lukija saa tavata rivit useaan kertaan. Kieli on kujeilevaa, vittuilevaa ja ajoittain vaikeaa. Viren itse ei näe popularisointia hyvänä tapana kehittää ajattelua. ”Popularisointi tarkoittaa helposti aliarviointia, että ei sanota mitään uutta vaan toistetaan itsestäänselvyyksiä. Ajatuksena on rakentaa yhdessä tapoja organisoida kamppailuja. Se vaatii myös ajattelun työstämista ja haastamista.” KONKRETIAA TUONPUOLEISEN UNELMOINNIN SIJAAN Virenin ja Vähämäen yksi keskeinen lähtökohta on, että vastarintaa tulee organisoida konkreettisista elämän olosuhteista käsin. On luotava yhteisiä hoivan ja tulon rakenteita, jotka mahdollistavat itsenäisyyttä suhteessa työhön ja pääomaan. ”Ammennamme teoreettisesta perinteestä, jossa ideana on että ihmisten elämä olisi parempaa tässä ja nyt, jo huomenna. Tätä ovat korostaneet monet feministiset liikkeet ja muun muassa Mustat pantterit”, Viren kuvailee. Koska kapitalismin keskeinen arvonlisäyksen paikka ovat metropolit, organisoituminen pitää myös tehdä niistä käsin. Seutu joka ei ole paikka pyhittää paljon sivuja metropolin

analyysille tuotannon, vapauden ja kontrollin tilana, jossa pääoma säätelee työvoiman vapautta antamalla luovuuden kukkia kunnes hedelmät putoavat koriin. Kaupungin hipsterit työskentelevät autonomian ja riiston jatkuvassa jännitteessä. Vaikka vastarintaa on kaupungeissa organisoitava muun muassa metropolilakon muotoon, työväenliikkeen organisoima valtiomuodon tai edes tuotantomuodon kumous eivät ole Virenin ja Vähämäen tavoitelistan kärjessä. Toisaalta lähtökohta ei myöskään ole saada ihmisille ”kunnon töitä”. Elvytyspolitiikasta Viren on huomauttanut, miten ”[t] avanomaiset keynesiläiset ratkaisut, kuten teiden tai lentokenttien rakentaminen, eivät ole kovin osuvia, jos työttöminä ei ole rakennustyömiehiä tai tehdastyöläisiä vaan taiteilijoita, omaishoitajia tai koodaajia”. Parlamentaarisen vasemmiston sitoutuminen työhön abstraktina päämääränä sinänsä ei saa kiitosta ihmisiltä, jotka toimivat prekaarien työntekijöiden vastarinnan puolesta. Työ ei ole ystävä. ”En näe autuutena sitä, että joudut käyttämään aikasi tekemällä työtä jonkun muun palveluksessa. Nykyiset tuotantosuhteet eivät myöskään ole täystyöllisyyden tavoittelun kannalta otolliset”, Viren summaa. Seutu joka ei ole paikka tarjoaa tympeälle, vähien vaihtoehtojen ajalle vastarinnan horisontin, jossa ihmisen monipuolisuus ja avoimuus, kyvykkyys ilman ylhäältä säädettyä olemusta, on lähtökohta kapitalismin vastustamiselle. Metropolin sokkeloinen tila tarjoaa kontrollien rinnalla paon mahdollisuuksia, ja tilan omiminen pääomalta on tapa rakentaa vastarintaa. Työ tai vanhat yhdenmukaistavat instituutiot eivät kelpaa jumaliksi, vaan liikkeelle lähdetään konkreettisesta, moninaisesta työläisyydestä. Työväki tulee tässä katsannossa yhteen kasvattaakseen yhteistä voimaa, ei tullakseen jälleen ”massoiksi”, joita puolue johtaa taisteluun. Eetu Viren & Jussi Vähämäki, Seutu joka ei ole paikka – Kapitalismi ja Metropoli (Tutkijaliitto 2016)

Opiskelija kokeili elämää toimittajan palkalla – katso miten kävi!

Opiskelija testasi, ovatko keskiluokkaiset toimittajat vieraantuneet köyhien todellisuudesta. teksti Rimma Erkko

Toimittajan keskipalkka on noin 3128 euroa kuukaudessa palkkavertailu. comin mukaan. Palkasta menisi veroa noin 20 prosenttia veroprosenttilaskurin mukaan. Minulle jäisi siis verojen jälkeen käteen noin 2503 euroa. Kun tästä vähentää pakolliset asumismenoni ja muut laskuni, minulle jäisi käteen noin 2000 euroa ruokaan. Se on melkein kymmenen kertaa enemmän kuin normaalisti hyvinä kuukausina. Päiväbudjettini tällä palkalla on siis 66 euroa. Onnistuinko käyttämään kaiken tämän rahan, kun olen tottunut ostamaan halvinta? Katsotaan! Ensimmäisinä päivinä ostan kaupasta tapani mukaan porkkanapussin, paputölkin ja halvinta makaronia. En ole syönyt lihaa moneen vuoteen, koska inhoan sen makua ja lihatuotantoa. Kun tajuan ensimmäisten päivien aikana, että minulla on varaa muuhunkin huomaan tui16

jottelevani herkullisen näköistä lohifilettä. En varsinaisesti halua tukea uhanalaisten kalojen liikakalastusta, mutta se yhdistyy mielessäni niin vahvasti elitistisiin toimittajiin, että mietin pitäisikö minun kuitenkin taustatöiden nimissä kokeilla sen ostamista. Päädyn kuitenkin ostamaan avokadoa, kotimaisia tomaatteja, tuoreyrttejä ja pähkinöitä, koska ne vasta elitistisiä ruokia ovatkin. Tunnen heti itseni vähän paremmaksi ihmiseksi. Kyllä rikkaus vaan jalostaa ihmistä! Tuorepasta on kallista. Se löytyy kylmiöstä. Näin olen kuullut. Jos haluat nähdä kaupassa rikkaita, he todennäköisesti ovat siellä. Siellä on nytkin burberryhuiviin pukeutunut rouva, joka katsoo paheksuvasti kun yritän salaa tarkkailla hänen ostoksiaan. Mitä rikkaat oikeastaan syövät? Kassalla huomaan, että en saa lähellekään 66 euroa kulumaan ja

olen ostanut monen päivän ruuat. Tarvitsen selvästi apua rikkaana elämiseen. Sitä varmasti löytyy internetistä! Ihmiset kertovat mihin he käyttävät rahojaan. Keitä he oikein ovat? Miten he oikein huvittelevat? Voivatko he nauttia elämästään? Minulle avautuu kokonainen uusi maailma. Ihmiset, jotka ostavat vaatteita kaupasta, käyvät elokuvissa ja syövät ulkona. Ihmiset, jotka eivät osta ruokaa Lidlistä. Nämä ihmiset oikeasti elävät näin! Toisen viikon alkaessa tunnen itseni epäonnistuneeksi. En vain saa rahaa kulumaan, vaikka kuinka yritän. Kävin jopa ulkona syömässä. Mutta toisaalta myös yliopistolla on hyvää ruokaa. Mutta kun se on niin halpaa. Mikään ei tunnu auttavan. Mistä saisin itselleni lisää menoja? Kaverini pyytää minua bileisiin. Ostan kaksi euroa kalliimpaa viiniä kuin normaalisti. Onneksi kukaan köyhä opiskelija ei kiinnitä huomiota porvarilliseen juomiseeni. Toiset lipittävät halvimpia kaljoja. En ole vieläkään myöskään oppinut, ettei kauppakassia olisi pakko ottaa mukaan. Ostan edelleen Rainbow-tuotteita. En juo kahvia, joten en ole päätynyt vielä edes eliittikahviloihin. Rikkaampi ystäväni moittii minua ja sanoo, että olen uskomattoman huono tuhlaamaan. Kaikki köyhät ystäväni haluavat käydä vain sellaisissa baareissa, joissa tuoppi maksaa alle neljä euroa opiskelijakortilla. Rahan tuhlaaminen ei ole niin helppoa kuin luulin! Jos olisin pysyvästi rikas, kenties oppisin tuhlaamaan rahaa. Lahjoittaisin ehkä hyväntekeväisyyteen. Tai ehkä kamppailisin tämän saman epätoivon kanssa. Hankkisin päihdeongelman kalliilla viineillä ja tummilla oluilla. Sitten heräsin ja huomasin, että jääkaappi on tyhjä. Käyn ostamassa paputölkin ja halvinta makaronia. Taidanpa ottaa myös halvimman kaljan lämpimästä. Se maistuu todellisuudelta. Kirjoittaja on elänyt toimeentulotuella ja opintotuella ja on lopen kyllästynyt toimittajien elitistisiin köyhyyskokeiluihin.

ALEPA ON KAUPUNKILAINEN RUOKAKAUPPA JA FILLAROINTI ON KAUPUNKILAINEN TAPA LIIKKUA.

A EM TE

Demokratia

ei kiinnosta Kun Iso-Britannia äänesti eroavansa EU:sta juhannusaaton aattona, luin Joschka Fischerin kirjaa Epäonnistunut Eurooppa (Into 2016). Saksalainen vihreä poliitikko kirjoitti ajatuksen ylös ennen Brexitiä ja jo ennen Syrizan lyhyttä kamppailua kurjistavaa talouskuripolitiikkaa vastaan. Vaikka kirjan alkuperäisteoksen julkaisemisen jälkeen on tapahtunut paljon, Fischerin viestissä on paljon ajankohtaista. Hän kuvailee Euroopan integraatiota ennen kaikkea Saksan roolin ja intressien kautta ja huomauttaa muun muassa, miten Kreikkaa kohdeltiin julmasti lähinnä tunneperäisistä syistä, ei taloudellisen järkevyyden mukaan. Kirjan ajankohtaisin viesti lienee kuitenkin sellainen, jota Fischerin ei ole tarkoitus lähettää. Hän näkee Euroopan unionissa ja eurossa samat valuviat ja epätasapainoisuudet kuin muutkin ja tunnustaa esimerkiksi europarlamentin mität-

tömän roolin unionin talouspolitiikassa. Unionin demokratiavaje – talouspolitiikan ideologinen asiantuntijavalta ja kansalaisten olemattomat vaikuttamismahdollisuudet – ei kuitenkaan ole entiselle ulkoministerille juuri minkäänlainen ongelma. Brexitin jälkeen kuultiin tätä samaa eri puolilta Eurooppaa. Väärin päättynyttä kansanäänestystä pidettiin esimerkkinä suoran demokratian heikkoudesta, ja Brexitin sanottiin jopa varmistavan, ettei Suomessa järjestetä kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä. Suora demokratia nähdään yleensä edustuksellisen täydentäjänä. Edustuksellisen demokratian kautta valistunut eliitti asettaa kysymyksen, johon rahvaalla riittää osaaminen vastata. Sitten eliitin jäsenet alkavat kampanjoida oman vastauksensa puolesta. Tämä luo jo itsessään asetelman, jossa rahvas voi vastata oikein tai väärin. Asetelma olisi lähtökohtaisesti erilainen, jos ta-

valliset ihmiset osallistuisivat myös kysymyksen asettamiseen. Tämä vaatisi osallistavan demokratian keinoja, joissa kansalaiset eivät ole vain äänestäjiä vaan oikeasti mukana esimerkiksi kuntatason kaupunkisuunnittelussa ja budjetoinnissa. Osallistava demokratia valtioiden tasolla on toki utopia niin kauan kuin valtioiden tehtävänä on pääomien turvaaminen markkinoiden takana piilotteville omistajille. Näillä teemasivuilla puhutaan euro-alkuisista asioista kuten Euroopan unionista, eurohävittäjistä ja rahasta. Ennen äänestystä kirjoitettu brexit-artikkelimme kertoo maahanmuuttopolitiikasta populistien keskeisenä vaaliteemana kansanäänestyksessä. Niko Peltokangas Kirjoittaja on Liberon päätoimittaja, joka työskentelee myös Vasemmistonuorten tiedottajana.

IK R T

Kätevä yhteisvaluutta on talouskurin lyömäase

Tämän Liberon ilmestyessä olen asunut kymmenen kuukautta Ruotsissa eli euroalueen ulkopuolella. Lompakosta löytyy kruunujen lisäksi vain suomalainen pankkikortti. Saan kaikki tuloni edelleen euroina, joten on aivan sama, olisivatko ne suomalaisella vai ruotsalaisella pankkitilillä. Pankkikortilla maksaessa tilin valuutalla ei onneksi ole väliä. Ei käteisellä mitään kannata maksaakaan, jotain muuta valuuttaa kuin euroja nostettaessa pankki vetää oman siivunsa välistä. Arkipäiväisissä ostostilanteissa pankkikortilla maksaessa ei siis ole hirveästi eroa sillä, maksaako euroja vai kruunuja. Ruotsin kruunun arvokin on suhteellisen helppo muuttaa euroiksi varsinkin pienemmissä ostoksissa, siirtää vain kruunuhinnasta pilkkua pykälän verran vasemmalle ja saa suunnilleen eurohinnan. Sadan kruunun ostos on noin 10,80 euroa. Omassa elämässäni ainoat tilanteet, joissa ruotsalaisen pankkitilin ja virtuaalisten kruunujen puute oikeasti ärsyttävät, tulevat vastaan kerran kuussa laskuja maksaessa. Vuokraa en voi julkiselle opiskelija-asuntosäätiölle maksaa euroissa, joten pankin valuuttamaksun myötä siihen tulee aina kymppi lisää. Ensimmäiselle vuokranantajalle euroissa maksaminen sopi, ja laskeskelin sitten pankkien kulloistenkin valuuttakurssien mukaan, kuinka paljon 4700 kruunua mahtaa olla euroissa. Seuraavalle vuok-

ranantajalle maksoin käteisellä, mikä tuli myös kalliiksi valuuttanostomaksujen takia. Euroalueessa on helppo nähdä matkustajan tai maata vaihtavan näkökulmasta paljon hyviä piirteitä. Ei tarvitse vaihtaa valuuttaa tai miettiä valuuttakursseja. Hintatasojen vertailukin on paljon helpompaa. Kreikkalaista tuskin kuitenkaan lohduttaa, että suomalaisen turistin ei tarvitse vekslata valuutan kanssa, kun maan talous ja kansalaisten elämä on pitkälti tuhottu euroalueen talouskuripolitiikan myötä. Yhteisvaluutta voisi olla kaikkia hyödyttävä ja elämää helpottava tekijä. Sen sijaan siitä on tullut oikeistolaisen talouskurin lyömäase. Yhteisvaluutalle ja sitä politiikan välineenä käyttäville tahoille on joko tehtävä radikaaleja muutoksia, jotka sallivat inhimillisen, oikeudenmukaisemman talouspolitiikan, tai sitten niistä on luovuttava. Kriisimaille myönnettyjen valtavien tukisummien valuttua pankkien taskuun olisikin syytä miettiä, kannattaisiko tehdä ennemmin islannit kuin kreikat: antaa yksityisen taloussektorin ottaa vastaan iskut ja huolehtia ihmisten hyvinvoinnista, eikä toisinpäin. Patrik Pulkkinen Kirjoittaja on Ruotsissa opiskeleva vasemmistonuori.

Rahat taivaalta kansalaisille

Euroopan pahoinpidellessä itseään leikkauspolitiikalla, keskuspankkiirit miettivät uusia elvytyskeinoja. Viimeisin ehdotus on helikopteriraha, jossa keskuspankki luo uutta rahaa ja jakaa sitä valtioille tai suoraan kansalaisille. Tavoitteena on saada talous kasvamaan.

teksti Emmi Skytén

Taloustieteilijä Milton Friedmanin 1960-luvun

lopussa keksimälle idealle on aikaisemmin lähinnä hymähdelty, mutta talouskriisin jatkuessa Euroopassa helikopterirahasta on alettu puhua vakavampaan sävyyn. Tavallisesti keskuspankit elvyttävät taloutta nostamalla ohjauskorkoa eli korkotasoa, jolla se lainaa rahaa pankeille. Kun korot ovat alhaiset, investointi ja kulutus on halpaa, minkä pitäisi edistää talouskasvua. Euroalueen lama on kuitenkin niin syvä, että edes ohjauskoron asettaminen lähelle nollaa ei ole auttanut. Siksi Euroopan keskuspankki aloitti viime vuoden maaliskuussa mittavan valtioiden velkakirjojen osto-ohjelman, jossa se on ostanut arvopapereita luomalla uutta rahaa 60 miljardilla kuukaudessa. Elvytysohjelma jatkuu ainakin ensi syksyyn. Tämän elvytysohjelman ongelmana on kuitenkin ollut se, että rahan syytämisellä finanssimarkkinoille on pienempi vaikutus kuin silloin, jos rahaa annetaan reaalimarkkinoille. Helikopterirahassa rahaa jaettaisiin arvopaperimarkkinoiden sijaan julkiselle sektorille verohelpotuksina, investointeina julkisiin hankkeisiin tai suoraan kansalaisille.

VÄLIAIKAISTA KANSALAISOSINKOA Rahaa kansalaisille, tämähän kuulostaa ihan perustulolta. Miten helikopteriraha eroaa perustulosta? Helsingin yliopiston Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen väitöskirjatutkija Patrizio Lainàn mukaan helikopteriraha on väliaikainen ratkaisu, jota voidaan antaa silloin, kun taloudessa menee huonosti. Perustulo taas olisi pysyvä tulo. Lainàn mielestä osuvampi ja uskottavampi nimitys helikopterirahalle on tosin kansalaisosinko. Kansalaisosinko olisi luultavasti myös perustuloa pienempi summa.

”Jos kansalaisosinkoa jaettaisiin yhtä paljon kuin perustuloa, inflaatio lähtisi todennäköisesti kasvamaan liikaa. Kansalaisosinko voi tukea perustuloa, mutta se ei riitä rahoittamaan sitä”, Lainà sanoo. Kun perustulon määräksi on pohdittu Suomessa 800 euroa, kansalaisosinko voisi Lainàn mukaan olla 50–100 euroa muutaman kuukauden ajan. ”Sopiva summa selviäisi kokeilemalla: annettaisiin ensin vähän, esimerkiksi yhtenä kuukautena 50 euroa kaikille jotta nähdään, millainen vaikutus sillä olisi. Jos sillä ei olisi vaikutusta, annetaan seuraavana kuukautena 100 euroa ja niin edelleen.” Tähän mennessä EKP on harjoittanut arvopapereitten osto-ohjelmia yhteensä 1700 miljardilla eurolla. Jos summan jakaisi kaikille euroalueen asukkaille, lapset ja eläkeläiset erikseen, jokainen saisi noin 5000 euroa. Se tarkoittaisi reilua 200 euroa kuukaudessa kahden vuoden ajan. Lainàn mielestä tämän rahamäärän jakamisella suoraan reaalimarkkinoille voisi tosin olla liian suuret vaikutukset, ja inflaatio voisi nousta liikaa. Kun vielä muutama vuosi sitten kansalaisosingon ideaan suhtauduttiin utopistisena haihatuksena, viime aikoina useat poliitikot ja asiantuntijat ovat puolustaneet sitä. Britannian työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn on puhunut kansalaisosingon puolesta. Kun EKP:n pääjohtajalta Mario Draghilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, pitäisikö kansalaisosinko ottaa käyttöön, hän vastasi, että se on ”hyvin mielenkiintoinen akateeminen käsite”. ”Siinä mielessä hän ottaa kantaa tämän puolesta tai ei ainakaan teilaa ideaa. Hän on myös sanonut, että ei sulje vaihtoehtoa pois. Yleensä keskuspankkiirit ovat huomattavasti niukkasanaisempia”, Lainà tulkitsee.

OIKEISTOLLE KELPAAVAA ELVYTYSTÄ ”Kansalaisosinko alkaa nousta eliitin agendalle, joten voi se olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Riippuu vähän, miten tämä talouskriisi tästä jatkuu. Jos se jatkuu samanlaisena, ja inflaatio matelee, sanoisin, että kansalaisosinko alkaa olla hyvinkin todennäköistä”, Lainà arvioi. Suurimpia esteitä kansalaisosingon käyttöönottamiselle ovat valtioiden ja EKP:n erilaiset talouspoliittiset linjat: EKP elvyttää, kun moni valtio haluaa leikata. Lainà sanoo, että erot johtuvat historiallisista syistä, sillä EU on rakennettu talouskurin pohjalle. Esimeriksi Maastrichtin sopimuksessa vuonna 1992 säädettiin talouskurisäännöt, joiden mukaan valtiot eivät saa elvyttää merkittävästi. ”Oikeistolainen kertomus talouskriisistä oli se, että valtioilla oli kyllä sääntöjä, mutta säännöt eivät olleet tarpeeksi tiukkoja. Talouspolitiikka oli liian löysää, joten nyt pitäisi vielä enemmän kiristää. Se ei tietenkään kestä vähänkään kriittisempää tarkastelua. EKP on taas yrittänyt elvyttää, sen mitä on pystynyt ja se ylittänyt muutaman kerrankin jo omat valtuutensa”, Lainà sanoo. Tällaiseen poliittiseen tilanteeseessa kansalaisosingolla voisi Lainàn mielestä hyvinkin olla mahdollisuuksia. Jos elvytysrahaa annetaan suoraan kansalaisille eikä valtioille, ehdotus sopisi talousliberaaliin ideologiaan. ”Jos valtioille halutaan antaa mahdollisimman pieni rooli, niin kansalaisosingossa nimenomaan annetaan suoraan yksityiselle sektorille, eli tavallisille ihmisille rahaa. Siinä mielessä kansalaisosingon idea voi sopia hyvin moneen ideologiaan. Se menisi helpommin läpi kuin se, että valtiot alkaisivat elvyttää.”

”Maailman pisin ja onnistunein rauhanprojekti” Pakolaispolitiikka ja palautussopimus Turkin kanssa asettavat kyseenalaiseksi Euroopan unionin saavutukset rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian edistäjänä. Teksti Riikka Yrttiaho

Euroopan unionia on kansainvälisessä politiikassa usein luonnehdittu otsikon sanoilla. EU:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2012 “rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä Euroopassa”. Päätöstä perusteltiin EU:n vakauttavalla roolilla Euroopassa, ja Nobel-komitean mukaan Euroopan unioni on ollut menestyksekäs esimerkki rauhan, ystävyyden sekä demokratian puolesta kamppailusta. On totta että järjestelmällisen länsieurooppalaisen yhteistyön aloittamisen jälkeen Eurooppa todella on vakautunut; maanosa oli toiseen maailmansotaan asti kärsinyt jatkuvista sodista ja protektionismista. Euroopan politiikkaa muokkasi toiseen maailmansotaan asti jatkuva valtataistelu suurimpien valtioiden välillä. Vaikka Euroopan unionista alettiin puhua vasta 1993 Maastrichtin sopimuksen myötä, länsieurooppalainen yhdentyminen aloitettiin jo pian toisen maailmansodan jälkeen taloudellisen yhteistyön ja sen institutionalisoinnin muodossa. Euroopan vakautumiseen vuosikymmenten saatossa vaikutti moni asia, joista EU:n kehittyminen oli yksi. Poliittinen vakaus ja rauha oli mahdollista myös talouskasvun, demokratian kehityksen ja uusien poliittisten liikkeiden ansiosta. Euroopan unioni oli pitkään lähinnä taloudellinen projekti – ja sitä se on pitkälti myös nykyään. EU on uusliberalistinen instituutio, joka ei ole kyennyt vastaamaan 2000-luvun taloudellisiin ja poliittisiin haasteisiin toivotulla tavalla. Talouskuripolitiikan ihannointi, demokratiaongelmat ja EU:ssa tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset ovat olleet merkittäviä säröjä niin kutsutun rauhanprojektin sisäpinnalla. Mikään instituutio ei tietenkään ole täydellinen, mutta nimenomaan rauhan ja demokratian rakentamisesta annettu tunnustus tuntuu jatkuvasti yhä ristiriitaisemmalta.

EU POLKEE TURVAPAIKANHAKIJOIDEN OIKEUKSIA EU on jo pitkään hoitanut rajapolitiikkansa käytännön toteutusta Frontexin avulla. Frontex on unionin alainen rajavalvontavirasto, joka hoitaa EU:n ulkorajojen valvontaa ja yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kokouksessa vuonna 2008 Frontexia kritisoitiin voimakkaasti sen toimista: sen katsottiin käytännössä estävän turvapaikanhakijoiden oikeuden hakea suojaa Euroopasta. Tämän vuoden maaliskuussa EU ja Turkki sopivat niin sanotusta turvapaikanhakijoiden palautussopimuksesta, mikä tarkoittaa, että Turkin kautta EU:hun “laittomasti” saapuneet turvapaikanhakijat voidaan välittömästi palauttaa Turkkiin. Turkissa turvapaikanhakijat eivät kuitenkaan voi saada täyttä pakolaisstatusta, jos ja kun he tulevat Euroopan ulkopuolelta, eikä kotoutumispalveluja ole juuri tarjolla. Amnestyn raportin mukaan Turkin viranomaiset pystyivät käsittelemään huhtikuussa vain noin 1,5 prosenttia kaikista pakolaishakemuksista, joita YK oli rekisteröinyt vuonna 2015. Turkissa on yli kolme miljoonaa turvapaikanhakijaa eikä resursseja ole tarpeeksi. Valtion omat ihmisoikeusloukkaukset muun muassa kurdeja kohtaan jatkuvat, ja maa on myös käännyttänyt turvapaikanhakijoita takaisin sota-alueille esimerkiksi Syyriaan. Turkin ei siis voi sanoa olevan turvallinen maa turvapaikanhakijoille – sinne Euroopan unioni on kuitenkin nyt käytännössä ulkoistanut turvapaikanhakijoiden vastaanottamisen.

IHMISOIKEUDET UNOHTUIVAT EU on toiminut turvapaikanhakijoiden kohdalla kohtuuttomasti ja osoittanut, ettei kansainvälisiä sopimuksia haluta kunnioittaa. Maahanmuuttovastaiset populistipuolueet ovat saaneet niin paljon valtaa, että maltillisetkin puolueet ovat alkaneet sortua rasistiseen retoriikkaan ja ulkomaalaisvastaisuuteen – aikana jolloin Lähi-Idässä on käynnissä yksi nykyajan suurimmista humanitäärisistä kriiseistä. Euroopan unioni ja sen virkamiehet ovat unohtaneet, että oikeus hakea turvapaikkaa on jokaisen ihmisoikeus. Tämä oikeus on kirjattu YK:n ihmisoikeusjulistukseen vuonna 1948 sekä vielä vuonna 1951 YK:n pakolaiskokouksessa hyväksyttyyn monikansalliseen sopimukseen. Se, että EU valitsee olla kunnioittamatta perusihmisoikeuksia ja päättää kääntää selkänsä sotaa ja diktatuuria pakeneville turvapaikanhakijoille, on häpeällistä erityisesti, kun samaan aikaan unionia ylistetään maailman pisimmäksi rauhanprojektiksi ja suitsutetaan eurooppalaista yhteistyötä.

BREXIToli

mielikuvakysymys Keskustelu Iso-Britannian EU-jäsenyydestä pyöri maahanmuuton ympärillä. Saaramaria Kuittinen raportoi mielikuvapropagandasta äänestyksen alla. teksti Saaramaria Kuittinen

Espanjalainen erityisopettaja Manuel pesee Lontoossa päivät vessoja ja opiskelee illat englantia. Liian pitkälle hän ei uskalla elämäänsä suunnitella, koska hän ei tiedä, miten Iso-Britannian Euroopan Unionin jäsenyydestä päättävässä kansanäänestyksessä käy. Manuel on yksi kolmesta miljoonasta EU-kansalaisesta, jotka asuvat Iso-Britanniassa ja seuraavat kansanäänestystä edeltävää debattia tarkkaan. EU-kansalaisten lisääntyvä maahanmuutto Iso-Britanniaan on noussut yhdeksi suureksi teemaksi. "Kyllä vai Ei" -kampanjoinnissa pelataan enemmän mielikuvilla kuin faktoilla. Brexit-ryhmä, eli EU:sta irtautumista kannattavat, puhuvat sosiaaliturvan ja julkisen sektorin kuormittumisesta maahanmuuton seurauksena. Erityisesti äärioikeistolaisen UKIP-puolueen edustajat haluavat Iso-Britannian sulkevan rajat. Myös Iso-Britannian oikeistohallitus väittää, että sosiaaliturvajärjestelmä houkuttelee EU-kansalaisia muuttamaan Britanniaan. Euroopan Unioniin jäämistä kannattava pääministeri David Cameron pyrki siksi neuvottelemaan tiukemmat ehdot EU kansalaisten pääsystä Britannian sosiaaliturvajärjestelmään. Tällä ar-

gumentoitiin, että nyt maahanmuutto rajoittuisi ilman EU:sta irtautumista, koska Iso-Britanniasta tulisi vähemmän houkutteleva maa muille EU-kansalaisille. Tilastot osoittavat kuitenkin muuta. Britanniassa asuvat EU-kansalaiset maksavat enemmän veroja kuin aiheuttavat kustannuksia valtiolle. Migration Observatoryn tilastoista selviää, että muiden EU-maiden kansalaiset anovat vähemmän sosiaalietuuksia, kuten työttömyystukia, kuin Iso-Britannian kansalaiset. Lisäksi Iso-Britanniassa asuvista EU-kansalaisista 80 prosenttia on töissä, mutta briteistä vain 75 prosenttia. Silti ihmisten mielikuvia kyselevä tutkimus näyttää, että EU-kansalaisten ajatellaan tulevan Iso-Britanniaan sosiaaliturvien perässä. Mielikuvia vahvistaa se, että julkinen keskustelu ja EU:ssa irtautumisdebatit pyörivät hyvin paljon tämän aiheen ympärillä. Todellisuudessa suurin osa Britanniaan muuttaneista EU-kansalaisista on Manuelin kaltaisia. He tulivat töihin, koska omasta maasta ei löytynyt enää töitä. Espanjassa on yli 20 prosentin työttömyys, kun Italiassa ja Portugalissa luku

on yli 10 prosenttia. Espanjalaisia, italialaisia ja portugalilaisia tulee Britanniaan Euroopan unionista eniten romanialaisten ja puolalaisten lisäksi. Saarella on 1,8 kertaa korkeampi palkka kun Puolassa ja 4.2 kertaa korkeampi palkkataso kuin Romaniassa. Iso-Britanniaan tullaan siis myös paremman palkkatason toivossa. Argumentit maahanmuuton rajoittamisesta ovat spekulatiivisia myös siksi, että Iso-Britannian rajapolitiikka EU:sta irtautumisen jälkeen riippuisi siitä, millaisen sopimuksen maa tekisi EU:n kanssa. Jos se päättäisi jäädä vapaakauppa-alueeseen, se liittyisi luultavasti Euroopan talousalueeseen Norjan, Islannin sekä Liechtensteinin kanssa. Tähän sopimukseen kuuluisi vapaa liikkuvuus EU:n sisällä eli tilanne ei muuttuisi paljoa. Maahanmuuttoargumentit kansanäänestyksen alla perustuvat siis paljolti pelotteluun. Jos argumenteilla ei ole muuta saavutettu, niin ainakin ne saivat veroja maksavan Manuelin kokemaan itsensä epätoivotuksi ja pelkäämään taas tulevaa.

Uusia eurofightereita ei näköpiirissä Euroopan maat suojelevat aseteollisuuttaan enemmän kuin muita teollisuudenaloja. teksti Oskar Lindman

Asekauppaa Safer Globe -tutkimusverkostossa vuodesta 2011 lähtien tutkineen Johannes Lehtisen mukaan on ollut trendinomaisesti kasvussa viime vuosina. Yhteensä Suomesta viedään noin 220–230 miljoonan euron arvosta aseita vuodessa, mutta yksittäiset suuret kaupat voivat aiheuttaa piikin määrissä. Asetuontia ei raportoida. Yksittäiset viedyimmät tuotteet ovat Patrian valmistamat panssariajoneuvot ja kranaatinheittimet. Lisäksi viedään kaksikäyttöisiä tuotteita, kuten tarkka-ampujakiväärejä, joiden patruunoja voi käyttää sekä siviili- että sotilasaseissa.

SUOMEN ASEVIENTI EUROOPPAAN ON VÄHENTYNYT, MUTTA TILALLE ON TULLUT VIENTIÄ MYÖS LÄHI-ITÄÄN. ”Keskustelu siitä, ovatko Suomen kanssa puolustusmarkkinayhteistyötä tekevät maat kuten Saudi-Arabia tai Arabiemiraatit, sotaa käyviä maita, on ratkaistava kansainvälisessä oikeudessa. Mutta kyllä sen voi sanoa, että on perusteltu huolenaihe, kun alueille, joissa on potentiaalisia tai täysin avoimia konflikteja, viedään aseita”, Lehtinen sanoo. EU:lla on yhteinen jäsenmaita sitova kanta aseviennin suhteen, mutta käytännössä tämän kannan tulkinta, soveltaminen ja toimeenpano ovat jäsenmaiden omalla vastuulla.

EUROOPPA EI YHDISTY ASETEOLLISUUDESSA ”Puolustusteollisuus itsessään on EU:n yhteismarkkinoiden saralla oma lukunsa. Siihen ei sovelleta suoraan yhteismarkkinoilla päteviä sääntöjä, se on herkkä teollisuudenala. Valtiot pyrkivät suojelemaan sitä aktiivisesti ja toimivat kansallisten intressiensä puitteissa”, Lehtinen kertoo. Valtiot suojelevat puolustusteollisuuttaan eikä sitä olla valmiita avaamaan kaupalle ja kilpailulle kuten muita teollisuusaloja. Eurooppa-neuvosto teki joulukuussa 2013 pitkälle meneviä linjauksia, miten puolustuspolitiikkaa Euroopassa pitäisi kehittää. Teollisuus nousi vahvasti asialistalle. ”Turvallisuuspolitiikassa keskeinen pyrkimys on, että Euroopan unionille pyritään kehittämään tietyillä tahoilla omaa strategista toimintakykyä. Useissa eurooppalaisissa dokumenteissa on käsite ”strateginen autonomia’”, Johannes Lehtinen kertoo. Strateginen autonomia tarkoittaa, että EU voi toimia itsenäisesti ja riippumatta muista kansainvälisen politiikan toimijoista kuten Yhdysvalloista, Kiinasta tai Venäjästä. Suuri osa asehankinnoista tehdään Naton Ruotsia lukuun ottamatta kaikki merkittävät aseteollisuusvaltiot EU:ssa ovat myös Naton jäseniä. Toistaiseksi eurooppalaista yhteistyötä on hillinnyt valtioiden haluttomuus puolustusteollisuuden yhdistämiseen. Yhteisprojektit, kuten viiden maan ilmavoimissa käyttöön otettu hävittäjä Eurofighter, ovat Lehtisen mukaan häviämässä. Lehtinen veikkaa tulevaisuudessa Euroopan naapuruston epävakauden ruokkivan yhteistyötä alalla. Venäjän muuttunut asennoituminen ja Lähi-idän konfliktit luovat kannustimen tuoda puolustusteollisuutta yhteen.

Talousk

ulkoisva Talouskuri tuottaa Eurooppaan ylisukupolvista sosiaalista ja taloudellista kriisiä. Osa ongelmista vaatii markkinatalouden korvaamista demokraattisella suunnittelulla. teksti Rita Dahl

Kriisi pitäisi ratkaista sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaisesti. Velkataakan laskeminen ja ehtojen lieventäminen niin, että talouden elpyminen on mahdollista, on välttämätöntä. Velkasovittelu on osa laajempaa eurooppalaista talouspoliittista ratkaisua, jolla pyritään takaamaan kysyntä ja investoinnit. Julkista kysyntää kiristävä talouskuripolitiikka on monen mielestä tullut tiensä päähän ja sille on löydettävä vaihtoehto. Nykyiselle tilanteelle löytyy vertailukohta 1980–90-luvuilta, jolloin alettiin ratkoa kehitysmaiden velkakriisiä samalla tavalla. Velkaantuneille maille suunniteltiin tiukka talousohjelma ja pankkien saatavat priorisoitiin. Saksalle myönnettiin vuonna 1953 laina,

joka annettiin sille myöhemmin anteeksi. Kreikalle ei ole annettu anteeksi kahdenvälisiä lainoja ja siltä vaaditaan omaisuuden yksityistämistä, kun taas Saksa sai hallita taloutensa keskeisiä sektoreita. Saksan ulkoisille veloille määrättiin katto suhteessa vientituloihin. Etelä-Euroopan velkaantuneet maat eivät ole saaneet mitään lähihistoriasta tuttuja helpotuksia lainaehtoihinsa.

YMPÄRISTÖTALOUSTIETEEN VAIHTOEHTO Euroopassa noudatettu talouspoliittinen linja on esimerkki friedmanilaisesta tarjontapainotteisesta talouspolitiikasta, joka tunnetaan paremmin kutsumanimellä talouskuri. Sen vastapai-

kuri ja

aikutukset noksi poliittiset taloustieteilijät ovat ehdottaneet siirtymää elvyttävään jälkikeynesiläiseen tai radikaaleimmillaan marxilaiseen talouspolitiikkaan ja jonkinlaiseen sosialistiseen suunnitelmatalouteen. ”Vaikka eurokriisissä tulee esiin monia markkinatalouden sisäsyntyisiä puutteita, on se kuitenkin pääasiallisesti sekatalouksien ’työkalupakilla’, siis markkinakilpailun ja valtiollisen ohjauksen yhdistelmällä, ratkaistavissa oleva ongelma”, sanoo Robin Hahnelin Osallisuustalous-kirjan suomentaja Antti Jauhiainen. Perusteet markkinoita vastaan -kirjasessa Hahnel väittää markkinatalouden olevan ristiriidassa demokratiatavoitteen kanssa. Lisäksi esimerkiksi luonnon saastuminen on tuotanto-

toiminnassa ”negatiivinen ulkoisvaikutus”, jota ei kaikissa markkinatalousmalleissa korvata tai paikata tai paikataan liian vähäisessä määrin. Jo liberalistisen talousteorian esi-isä, ”näkymättömän käden” keksijä Adam Smith oli tietoinen monista kapitalismin haittapuolista, mutta hänen mielestään sen edut olivat haittoja suurempia. Hahnelin mukaan sekä kapitalismi että kommunismi ovat ajautuneet kriisiin. Ratkaisuna hän pitää osallisuustaloutta. Miten Eurooppa voisi muuttua paremmin köyhimpiä kansalaisiaan tai luontoa huomioivaksi? Sosialistista Eurooppaa ei ole luvassa, mutta markkinavetoinenkin Eurooppa voi huomioida ulkoisvaikutusten aiheuttajia erilaisin veroin ja maksuin. Hiiliveron lisäksi yritysten toiminnasta

aiheutuvat negatiiviset ulkoisvaikutukset pitäisi huomioida erilaisin veroin tai maksuin. ”Työelämän epätasa-arvoisuus ja erityisesti ilmastonmuutos ovat sellaisia ongelmia, joissa markkinatalouden hylkääminen kokonaan ja siirtyminen demokraattiseen suunnitteluun ovat välttämättömiä”, uskoo Jauhiainen. Ulkoisvaikutusten maksujen ulkoistaminen esimerkiksi yksityisille lentomatkustajille tarkoitettu vapaaehtoinen maksu hiilijalanjäljestä ei ole riittävää sosiaalisen vastuullisuuden noudattamista. Suurimpia saastuttajia ovat suuryritykset ja teolliset tuottajat, joille vastuu ilmaston lämpenemisestä pitää ennen muuta sälyttää. Tarvitaan tiukempaa yritysverotusta, ei sanktioita yksilöille, joiden osuus saastutukseen on pieni.

Vielä muutama vuosi sitten puhuttiin Latinalaisen Amerikan "vaaleanpunaisesta aallosta”, vasemmistohallitusten kukoistuskaudesta, joka tulkittiin merkiksi diktatuuriajan lopullisesta ylittämisestä. Nyt suunta on kääntynyt päinvastaiseksi: oikeisto nousee ja vasemmisto kamppailee pysyäkseen vallassa. Brasiliassa Dilma Rousseff lakkautettiin väliaikaisesti virastaan korruptiosyytösten nojalla, Chilessä Michelle Bachelet velloo epäsuosiossa ja chavistinen Venezuela tasapainoilee romahduksen partaalla. Argentiinassa keskustavasemmistolaisen Cristina Kirchnerin kausi loppui viime joulukuussa. Uudeksi presidentiksi täpärästi valittu Mauricio Macri uskoo vapaakauppaan ja pyrkii takaisin kansainvälisen talousjärjestelmän pariin, josta vuodesta 2003 yhtäjaksoisesti hallinnut kirchnerismi oli ottanut riitaisasti etäisyyttä. Onnistuakseen tässä Macrin täytyy parantaa tulehtuneet välit suurimpien kauppamahtien kanssa. Häneltä odotetaan sääntelyn ja tukien purkamista, devalvaatiota, yksityistämisiä, valtionlainan kasvattamista ja erääntyneiden lainojen hyvittämistä "korppikotkarahastoille". Niillä tarkoitetaan yhtiötä, jotka ostavat valtion velkakirjoja hyvin pienellä hinnalla niiden arvoon nähden ja hakevat niistä täysimääräistä maksua.

Yksi epäsuosituimmista keinoista olivat ulkomaisten valuuttojen vaihtoa koskeneet rajoitukset, joiden avulla Kirchner yritti kontrolloida varojen vuotoa ulkomaille. Dollarille ja eurolle säädettiin huomattavasti naapurivaltojen hintatasoa korkeampi vaihtokurssi. Kansainvälisten yhtiöiden oli pakko käydä kauppaa lakien puitteissa, mutta yksilötasolla niitä ei noudatettu. Oli ylivoimaisesti kannattavampaa vaihtaa pimeillä markkinoilla, koska ero virallisen ja epävirallisen kurssin välillä oli pahimmillaan yli kaksinkertainen. Tällaisten pakkokeinojen ongelmana on, että varojen vuoto on merkki laajemmasta ongelmasta, kollektiivisesta epäuskosta maan talouteen. Pahimmassa tapauksessa ne epävakauttavat maata entisestään, kuten tapahtui Kirchnerin Argentiinalle. Laittomasta rahanvaihdosta tuli täysin normalisoitunut osa arkipäivää, viranomaiset katsoivat sitä läpi sormien ja sitä harjoittivat niin hallituksen kannattajat kuin sen vastustajatkin. Pimeän vaihdon arki on ehkä siksi hyvä peilikuva siitä moraalisesta, poliittisesta ja rakenteellisesta kaaoksesta, jossa argentiinalaiset elävät ja josta heidän on noustava – riippumatta heidän johtajiensa poliittisesta suuntauksesta.

KAKSITERÄINEN PAKKOKEINO

NÄIN VAIHDAT RAHAA ARGENTIINASSA!

Macrin ratkaisevia vaalilupauksia olivat korruption kitkeminen ja inflaation loiventaminen. Moni häntä äänestänyt on nyt epäilevä. Panaman paperit olivat kova isku, koska julkisuuteen tuli Macrin piilotettuja varoja. Paljastus tuli liian myöhään, sillä vaalit oli jo voitettu. Tulos oli silti ehkä vähemmän kiinni Macrin suosiosta kuin kirchnerismin vastustuksesta. Harva lienee aidosti luottanut Macrin puhtoisuuteen, mutta samalla moni katsoi, että Kirchner oli ajanut maan taloudellisen romahduksen partaalle.

Käytännössä rahat vaihdettiin seuraavasti: kävelet ydinkeskustan kadulla kunnes kuulet sisäänheittäjien "cambio, cambio" -kutsun ("vaihto, vaihto"). Poliisien läsnäolo ei haittaa. Jos kutsujan kasvot miellyttävät. Lähestyt häntä ja kysyt vaihtokurssia haluamallesi valuutalle. Vastaus tulee olemaan: "mitä hintaa etsit?". Näin todellista hintaa ei tarvitse paljastaa ensikättelyssä, suotuisinta kun on, että pyydät hölmönä turistina huonompaa kurssia.

Jos kuitenkin pyydät heti oikeaa hintaa, sisäänheittäjä väittää että se on liian korkea. Siksi kannattaa aina aluksi liioitella. Vastaus tulee tässäkin tapauksessa olemaan kielteinen, mutta hänen täytyy nyt neuvotella alhaisempi kurssi (perustelu on aina: "dollari ja euro ovat laskussa", totta tai ei). On aina kannattavaa lähestyä useampaa sisäänheittäjää vertaillaksesi tarjouksia. Samalla saat selville parhaimman kurssin: kattohinta paljastuu, kun uhkaat viedä rahasi kilpailijalle. Kun kaupat on hierottu, sinut saatetaan johonkin viereisistä rakennuksista, jossa varsinainen vaihtokoju sijaitsee. Tämä saattaa olla mitä tahansa lehtikioskista kännykkäkauppaan tai matkatoimistoon, usein se on vain määrittelemätön toimistotila. Sisällä odottaa sisäänheittäjän kumppani, joka laskee ja tarkistaa käteisen. Kokematon saattaa hermostua, mutta todellista vaaraa tuskin on: olisi huonoa bisnestä, jos asiakkaita ryöstettäisiin edes satunnaisesti. Ainoa todellinen vaara on, että sekaan piilotetaan vääriä rahoja. Aitous on silti helppo tarkistaa. Tavallisinta on saada rahat 100 peson seteleissä. Näiden perinteisenä kuva-aiheena on Argentiinan presidentti Julio Roca (1843–1914). Aidossa setelissä Rocan takissa on rosoinen pinta, väärässä se on tasainen. Tämän tunnistaa kynnellä raaputtamalla. Kirchnerin aikana käyttöön tulivat uudet setelit, joissa Roca on korvattu peronismin ikonin Eva "Evita" Duarten sivuprofiililla (50 peson setelissä uutena aiheena ovat Falklandin saaret). Aidon tunnistaa taas kynnellä, rosoinen pinta löytyy Evitan leimallisesta hiusnutturasta. Macrin argentiinassa valuuttakauppaa ei enää rajoiteta ja vaihtokurssi vastaa todellista markkinatasoa. Laiton rahanvaihto ei ole enää kannattavaa ja Argentiina on sikäli askeleen lähempänä vakautta. Kriitikoiden vastalause on tietysti: millä hinnalla?

Euroja Argentiinan pimeille rahamarkkinoille Valuuttavuodon tukkiminen johti laittoman rahanvaihdon arkipĂ¤ivĂ¤istymiseen Argentiinassa. Teksti Mikael Leskinen

Liikun vain öisin teksti ja kuvat Kalle Erkkilä

Maailman pisimmällä raitiotievaunuverkolla kolistelevat kolmenkymmenen sarvikuonon painoiset vaunut. Ne kuskaavat monikulttuurista väestöä kohti uuden oikeistohallituksen hiilenmustaa tulevaisuutta. Maahamuuttoministeri puhuu 30

raitiovaunun uutisvalotaululla lukutaidottomista pakolaisista ja siitä kuinka “ne” vievät “meidän” työt. Spora saapuu päätepysäkille. Vaunun kalmanvalkeat valot himmentyvät kuin Ison valliriutan kuolleet korallieläimet.

Melbourne, mainosten mukaan maailman asuttavin kaupunki. Australian eurooppalaisin kaupunki. Kaupunki kapteeni Cookin kaappaamalla maalla. Tarina siitä, kuinka uniaika muuttui tuhokapitalismiksi.

Tämä on tarina siitä, kuinka unettomuus, jet lag ja yön loputon liike muuttuivat kuvasarjaksi. Se on autojen perävalojen piirtämiä vanoja kadulla, toimistorakennusten kirkkaana loistavia valoja ja junia kiihdyttämässä asemilla.

Poikkeuksellisen märän toukokuun muisto valuu viemäriin. Artesaanikahvin tuoksu tarttuu sieraimiin. Kylmä etelätuuli pureutuu ihoon parkkihallin katolla. Ikuisuudelta tuntuva aika kameran sulkimen avautumisen ja kiinni

naksahtamisen välillä. Kuin korostaakseni tilanteen häilyvää epävarmuutta, kamerani on kaiteen päällä – ei koskaan kolmijalalla.

KESÄN kultaiset herkkupallerot teksti ja kuva Pyry Urhonen

Uudet perunat ovat niin hyviä, että niitä popsisi kilokaupalla ilman sen kummempia oheistarvikkeita. Toisaalta pottu sopii lisukkeeksi melkein minkä vain ruoan kanssa. Tämän kesäisen kastikkeen rinnalla kesäklassikon hienostunut maku pääsee oikeuksiinsa. Voit käyttää mitä vain kiinteää tofua, mutta esimerkiksi So Finen valmiiksi kuutioitu napakkapintainen Tofu à la minute toimii erinomaisesti.

UUDET PERUNAT JA KESÄINEN TOFUSOOSI uusia perunoita 180g tofukuutioita 3 kynttä valkosipulia 2 tl vehnäjauhoa 2 tl paprikajauhetta 2 kevätsipulia (purjokin käy) 2 dl kaurakermaa mustapippuria suolaa öljyä paistamiseen

1. Keitä kastikkeen valmistuksen aikana perunat. Muista kaataa vesi pois, kun perunat ovat sisältä vielä vähän raakoja, ja anna sitten kypsyä suljetun kattilan höyryissä. 2. Paista tofukuutioita ja hienonnettua valkosipulia öljyssä, kunnes valkosipuli on kultaisen kellertävää. Ripottele sitten joukkoon vehnäjauho ja paprikajauhe. Paista vielä minuutin verran. 3. Lisää joukkoon pilkotut kevätsipulit ja ripaus suolaa. Pyöräytä sekaisin ja lisää heti perään kerma. Sammuta hellan levy. 4. Rouhi joukkoon mustapippuria ja lisää suolaa maun mukaan. Jos kastike on liian sakeaa, voit lisätä joukkoon hiukan perunoiden keitinvettä.

Syyrialaisten sensuroidut sanat Runoja lyhennellään luvatta ja toimittajien kriittiset jutut jätetään julkaisematta. Tekstien raju sensurointi on osa syyrialaisten toimitusten arkea, ja rohkeimpia kirjoittajia pelotellaan jopa vankilalla. Kysyimme kirjailijalta, toimittajalta ja runoilijalta, millainen viesti ei kelvannut lehtiin. Teksti Hanna Hirvonen ja Shurouk Hammoud

Syyrialainen kirjailija T. Khador työsti novellin rakastavaisista, jotka edustavat eri uskontokuntia. Hän tarjosi tekstiä kirjailijoiden ja toimittajien yhdistyksen julkaisuun. Palautetta ei kuulunut kuukauteen, joten Khador otti lehteen yhteyttä kysyäkseen novellin kohtalosta. Häpeällistä tekstiä, hänelle vastattiin. ”Minulle sanottiin, että tuollaisella tarinalla aiheutan ongelmia, esimerkiksi provosoin lukijoiden seksuaalisia haluja”, Khador kertoo. Kirjailija oli aiemmin hakenut yhdistyksen jäsenyyttä ja sai nyt neuvoja. ”Sinun täytyy mukautua rajoihimme ja lakata puhumasta kielletyistä aiheista: seksistä, politiikasta ja uskonnosta.” Novellissa käsiteltiin niistä kahta, joten sitä ei julkaistu. Lisäksi Khadorille sanottiin, että vastaavat tekstit voivat estää hänen pääsynsä yhdistykseen. Kirjailija oli

järkyttynyt, mutta lähetti erään toisenkin tekstinsä samaan lehteen. ”Turhaan. Toisen yrityksen jälkeen en ole tarjonnut kyseiseen lehteen enää mitään.” Khador ei ole kokemuksensa kanssa yksin: syyrialaisille kirjailijoille ilmaisunvapaus on saavuttamaton unelma. Rajoittamattomat sanat edistäisivät vapaan maan rakentamista, ja diktatuurihallinto tuntuu pelkäävän sanoja, ehkä enemmän kuin mitään muuta. Hallitus pyrkii sulkemaan kriittisimpien kirjailijoiden, toimittajien ja runoilijoiden suut laittamalla heidät vankilaan. Toimittajat ilman rajoja -järjestön (TIR) toukokuisen tiedotteen mukaan Syyrian hallitus pitää vangittuna arviolta 30 toimittajaa. LIIAN KRIITTINEN JOHTAJIA KOHTAAN Syyria on tällä hetkellä maailman vaarallisin maa toimittajille. Kaappaukset, pidätykset ja murhat ovat julmuuksia, joiden keskellä journalismia pitäisi tehdä. Syyrian hallitus ei ole ainoa taho, joka rajoittaa vapaata tiedonvälitystä. Erilaiset radikaalit ryhmittymät sieppaavat journalisteja lunnasrahojen toivossa mutta myös levittääkseen pelkoa. Syyria on kärjessä niiden maiden listalla, jossa toimittajia joutuu pankkivangeiksi. TIRin mukaan 26 toimittajaa, joista kuusi on ulkomaalaisia, on kadoksissa tai ääriryhmien panttivankeina. Ainakin 139 toimittajaa ja 47 kansalaisjournalistia on tapettu Syyrian sodan alkamisen jälkeen, maaliskuusta 2011 alkaen. Pelko on pesiytynyt julkaisijoihin, ja nykyisin erilaiset mediat harjoittavat rajua itsesensuuria. Freelan-

ce-toimittaja N. al-Hishma vahvistaa, että uutis- ja aikakauslehtien toimituksissa artikkeleita ja kolumneja jätetään jatkuvasti julkaisematta. Omista teksteistään hän nostaa esille jutun, johon hän haastatteli suuren lääkefirman johtajaa. ”Kysyin, pitääkö huhu hänen aikeistaan hakea eduskuntaan paikkansa. Johtaja vastasi, ettei hänellä ole mitään tekemistä politiikan kanssa.” Noin viikon kuluttua al-Hishma sai tietää haastateltavansa tulleen ulos eduskunnasta. Hän kirjoitti juttuunsa, ”jos hän valehteli minulle, mikä estää häntä valehtelemasta koko Syyrian kansalle.” Kriittinen ote ei miellyttänyt toimitusta, jolle al-Hishma juttua tarjosi. Häntä muistutettiin näin: ”Ole varovainen, pikkuinen. Jos olisimme julkaisseet törkeän juttusi, he olisivat sulkeneet lehtemme ja laittaneet sinut vankilaan. Kansanedustajat eivät ole tavallisia kuolevaisia. He ovat johtajia.” Tapahtuneen jälkeen al-Hishma ei ole lähettänyt juttuja kyseiseen lehteen. ”Vaikka lähettäisin, he eivät niitä julkaisisi. Luulen, että lehdessä pelätään vapaita toimittajia.” RIVEJÄ POIS RUNOSTA LUPAA KYSYMÄTTÄ Kerran D. Mereen runo oli käsitelty niin rajusti, ettei hän tunnistanut sitä omakseen. Vain oma nimi lehdessä tekijän paikalla paljasti, että runo oli hänen. ”Otsikkoa oli jatkettu ja neljä riviä tekstiä oli poistettu kysymättä lupaani. Ajatukseni oli rikottu täysin”, runoilija Meree sanoo. Hän oli raivoissaan ja marssi lehtitaloon. Siellä hän tapasi miehen, joka katsoi häntä hymyillen. ”Puhuit historiallisesta merkkihenkilöstä sarkastiseen sävyyn, mikä ei ole sallittua.

Päivitimme runosi luettavaksi ja julkaisukelpoiseksi.” Kun Meree sanoi, että hänen runonsa oli ymmärretty väärin, mies hymyili jälleen. ”Runoilija, joka vastaa lehtemme sensuurista on kuuluisampi kuin sinä. Hän osaa työnsä.” Meree kuuli vielä, että hänen tulisi olla kiitollinen – saahan hän palkkioita lehdeltä. ”Maksamme runoistasi, joten meillä on oikeus tehdä niille, mitä haluamme. Jos et pidä muutoksista, lakkaa lähettämästä runojasi meille. Mutta kai ymmärrät, että kaikki lehdet toimivat samoin? Ongelma on siis ajattelussasi.” Tämän jälkeen Meree ei ole lähettänyt runojaan kyseiseen lehteen. ”Sen sijaan tarjoan kääntämiäni amerikkalaisten runoilijoiden tekstejä. Osa julkaistaan ja osa jätetään julkaisematta, syytä kertomatta.” Syyrialainen lehdistö ei ole koskaan ollut vapaa. TIR raportoi, että kansannousun alussa vuonna 2011 perustettiin kansalaisjournalistien ylläpitämiä julkaisuja, jotka toivat esiin erilaisia näkökulmia sodasta. Nykyisin kriittisten mielipiteiden julkaiseminen vaatii äärimmäistä rohkeutta. Tiedon rajoittaminen on monen eri osapuolen tahto. D. Mereen mukaa kirjoittajat alkavat turtua sensuuriin. ”Moni on lakannut kysymästä lehdistä, miksi tekstiä on muutettu tai miksi se on jätetty julkaisematta.” Runoilija jaksaa kaikesta huolimatta uskoa sanan vapaampaan tulevaisuuteen. ”Aina on toivoa.” Meree huomauttaa, että ensin täytyy muuttaa asenne kirjoittajia kohtaan. ”Emme ole vihollisia. Olemme ihmisiä, jotka haluavat rakentaa sellaista kulttuuria, jossa voi – ilman pelkoa – puhua ongelmista ja siten koettaa korjata niitä.” 35

I P P O O K IS L E P

Todisteita siitä, etteivät pelit ole konservatiivista ROSKAA

Kapitalismia, seksismiä, amerikkalaista militarismia - mitä muuta peleistä löytyy? Teksti Pontus Purokuru

Haarukoin spaghettia ja kerron kaverille, että aion kirjoittaa videopeleistä ja pelaamisesta. ”Tuleeko susta nyt konservatiivi, kun eiks suurin osa peleistä ole konservatiivisia, seksistisiä ja militaristisia”, kaveri kysyy. Haarukka jähmettyy ilmaan. Tuoko on ei-pelaajan näkemys peleistä? Kun pelit aikaisemmin näyttäytyivät lapsellisena ajanvietteenä, näyttäytyvätkö ne nyt väkivaltaisina ja sovinnaisina? Peli on media, niin kuin valokuva, elokuva ja musiikki. Niin kuin on olemassa sekä natsien marssilauluja että antifasistisia punkkibiisejä että abstrakteja atonaalisia sinfonioita, siten on olemassa sekä machoja ammuskelupelejä, pasifistisia seikkailupelejä, abstrakteja refleksipelejä että satoja tunteja kestäviä roolipelejä. Ian Bogostin How To Do Things With Videogames (2011) on nopealukuinen, joskin jo vanhentunut kirja pelien moninaisuudesta. Peleihin nihkeästi suhtautuvalle kannattaa kuitenkin antaa kirjan sijaan käteen peli, joka todistaa ennakkoluulot vääriksi. Seuraavassa on lista suosituksia edellisen kymmenen vuoden ajalta. 36

Gone Home on parituntinen retki taloon, jota tutkimalla avautuu tarina teini-iästä ja queerista rakkaudesta. Peli käyttää ja kääntää nurin kauhupelien kliseitä. Pelaa tämä, jos olet ennakkoluuloinen ja ajattelet kaikkien pelien olevan konservatiivista paskaa.

Flower on esteettisesti ja äänellisesti terapeuttinen peli, jonka Smithsonian American Art Museum otti pysyvään kokoelmaansa. Millaista on lentää kukan terälehtenä unessa?

Papers, please asettaa pelaajan rajavartijaksi kuvitteelliseen Arstotzka-valtioon, joka mukailee dystooppista reaalisosialismia. Pelaajan tehtävä on tarkistaa jokaisen maahanpyrkijän paperit ja päättää, mitä tulijalle tapahtuu. Päästetäänkö läpi, vaaditaanko sormenjäljet, otetaanko säilöön? Virheet vähennetään pelihahmon palkasta, jolla pitäisi elättää köyhä perhe ja sukulaiset. Houkutus ottaa vastaan lahjuksia kasvaa pelin edetessä kohti loppuratkaisuaan, joita on 20 erilaista.

Jazzpunk improvisoi kuin jatsin tahdissa, asenne on kuin punkkarilla ja kaikilla on hauskaa. Kyberpunknoirslapstickpizzaselviytymiskauhukomedia on yksi harvoista todella onnistuneista komediapeleistä, samankaltainen tuleva klassikko kuin vanhat kreisikomediat Hei, me lennetään! ja Mies ja alaston ase.

Alien: Isolation. Pelissä on mahdollisesti kaikkien aikojen paras ääni- ja valaistusdesign. Sekasortoon luhistunut etäinen Sevastopol-avaruusasema on luotu 1970-luvun retroscifin ohjenuorilla alkuperäisen Alien-elokuvan lavasteiden ja konseptien pohjalta. Pelissä hiiviskellään alienin, androidien ja ihmisten seassa. Ampumista ei juuri ole, eikä aseista ole paljon hyötyä. Jännitys pitää koko ajan tuolin reunalla.

Catherine. Harva peli käsittelee parisuhteen vakiintumisen ongelmaa, lasten saamisen uhkaa, sukupuolieroja, alkoholia ja painajaisia.

Catherine ainakin yrittää, vaikka sen näkökulma onkin perimiehinen ja sukupuoliasetelma sovinnainen. Suurin osa peliajasta kuluu painajaismaisia laatikkopuzzletorneja kiivetessä. Päivisin peli etenee pelaajan tekemien valintojen mukaan videopätkinä. Illat pelaaja viettää baarissa, jossa voi ryypätä, keskustella muiden asiakkaiden kanssa, tuskailla pankkitilin saldoa ja pelata kolikkopeliä.

Heavy Rain on hieman kökösti käsikirjoitettu mutta kokemuksena hieno elokuvallinen peli, joka voi päättyä hyvin erilaisiin suuntiin riippuen pelaajan valinnoista. Tyylilaji on psykologinen trilleri, teemoja yksinhuoltajuus, menetys, rakkaus ja sarjamurhaaminen.

Spec Ops: The Line on ensi näkemältä keskinkertainen ammuskelupeli. Kuumeinen käsikirjoitus, hiekka-apokalyptiset visuaalit Dubaista, Pimeyden sydäntä ja Ilmestyskirja. Nytiä seuraava tarina, loistava ääninäyttely ja vähitellen houreisemmaksi muuttuva tunnelma muuttavat pelin matkaksi tiedostamattomaan, vainoharhaan, militarismiin, tappamisen etiikkaan ja väkivaltapelien pelaamisen kääntöpuolelle. Melkein peliäkin parempi on Brendan Keoghin sitä käsittelevä kirja Killing is Harmless (2012).

Journey on ehkä paras koskaan tehty ”taidepeli”. Se on selittämätön kokemus, puhdas peliteos, jota on absoluuttisen mahdoton yrittää tuottaa millään toisella medialla.

Her Story. Pelaaja istuu tietokoneella haravoimassa poliisiaseman vanhanaikaista tietokantaa. Tarkoituksena on selvittää murha syöttämällä koneeseen hakusanoja, joilla pääsee käsiksi videopätkiin. Tarinankehitys tapahtuu ovelasti pelaajan päässä sitä mukaa, kun päättelyprosessi etenee. Undertale on peli, jossa voi ystävystyä vihollisten kanssa. Toby Foxin yksin tekemä näennäisroolipeli on täynnä nettikulttuuria, pelihistoriallisia nyökkäyksiä ja Tumblr-viittauksia. Se on koskettava ja pelimekaanisesti luovalla tavalla kerrottu tarina ystävyydestä ja solidaarisuudesta.

I K K II IT R K Teksti Mikko Pihkoluoma

Omapäisten naisten kuvaaja Kesän leffauutuudessa ravistellaan 50-luvun sukupuolirooleja.

Todd Haynes on tehnyt pitkän ja erittäin monipuolisen uran elokuvaohjaajana. Aiemmin Haynes on esimerkiksi ohjannut Cate Blanchettiä Bob Dylanina suhteellisen kokeellisessa elokuvassa I’m Not There. Viimeisin ohjaustyö oli HBO:lle tehty Mildred Pierce -minisarja, jossa Kate Winslet 38

näyttelee taitavasti nimiroolissa. Haynesin uralle on siis mahtunut sukupuolen hämärtämistä ja omapäisiä naishahmoja. Näihin teemoihin hän palaa myös Carolissa – pitkästä aikaa varsin sovinnaisessa elokuvassa, jossa näyttelee todella arvostettuja näyttelijöitä. Klassisen

vaikeassa rakkaustarinassa naisparia pitävät erossa ympärillä olevat ihmiset ja yhteiskunnan asenteet. Carol on suoraa jatkumoa Mildred Piercen esittelemille teemoille. Mildred perustaa ravintolan, mutta huomaa pian joutuvansa tasapainottelemaan hänelle asetetun yk-

sinhuoltajaroolin sisällä. Naimisissa oleva mies voi pettää vaimoaan ilman suurempaa skandaalia, mutta eronneen naisen liikkeitä seurataan erityisen tarkkaan. Etualalle nousevat samalla tavalla sukupuoliroolien kahleet kuin 1950-luvulle sijoittuvassa Carolissakin. Carolin (Blanchett) aviomies tietää vaimonsa seksuaalisuudesta, mutta yrittää pitää avioliittonsa kulissit pystyssä kiristämällä. Kun Carol kieltäytyy yhteisestä joulusta, aviomies uhkaa evätä Carolilta tapaamisoikeuden parin yhteiseen lapseen. Therese (Rooney Mara) haluaa valokuvaajaksi, mutta New York Timesissa työskentelevä kaverin kaveri käyttää portfolion näyttötilaisuutta pokailuun. Carolin ja Theresen tavatessa ensimmäistä kertaa Carol kysyy suosikkia tavaratalosta löytyvien nukkejen joukosta. Therese vastaa halunneensa aina leikkijunaradan nukkejen sijaan. Tällaisista vanhoista stereotypioista ollaan onneksi hiljalleen pääsemässä eroon, mutta Haynesin hienovaraisessa käsittelyssä tulee täysin selväksi, miten eri tavalla yhteiskunta kohtelee miehiä ja naisia. Erityisesti naisten kuvaamisessa Haynes on kunnostautunut. Monet Yhdysvaltalaiset elokuvakriitikot ovat laskeneet Haynesin jo vuosikymmeniä maan lahjakkaimpien elokuvantekijöiden joukkoon. Ohjaajan kokeelliset taipumukset ja aihevalinnat ovat ehkä marginalisoineet häntä turhaan. On erityisen palkitsevaa vihdoin nähdä lahjakas ohjaaja työskentelemässä tämän hetken parhaiden näyttelijöiden kanssa. Haynes onnistuu Carolissa viimein puristamaan kaiken osaamisensa kahden tunnin eheään kehykseen, joka Oscar-gaalaa lukuunottamatta on ollut hänen urallaan poikkeuksellinen tarina täynnä voittoja toisen perään. Kaikki nojaa toki koskettavaan rakkaustarinaan ja ilman sitä se ei toimisi. Elokuvassa yhdistyy sopivasti tosielämän nihkeys ja hipaus epätodellista romantiikkaa. Loppuratkaisua pilaamatta todettakoon, että aivan viimeisen kohtauksen musiikin alkaessa nousevat ihokarvat pystyyn. Carol ilmestyy dvd:nä kesäkuussa.

Ihmiselämän

suurin mysteeri

Salla Nazarenko kirjoitti avoimen, kevyen ja hellän seksikirjan. teksti Emmi Liulia

”Miksi seksi on niin tärkeää?” toimittaja Salla Nazarenko ja muut pohtivat Ihana kiihko -kokoelmassa. Teoksessa ääneen pääsevät kirjailija Jörn Donner, poliitikko Rosa Meriläinen ja psykiatri Matti O. Huttunen. Mukana on myös Nazarenkon haastattelemia, anonyymeja kansalaisia, joiden rehelliset kertomukset johdattavat lukijan yleisestä yksityiseen, suomalaisiin makuuhuoneisiin ja sielunmaisemiin. Ruumiillisuuden iloja ja haasteita avataan myös lyriikan keinoin Jarkko Tontin laatimien seksirunojen muodossa. Varsinaisena kertojana teoksen halki toimii silti Nazarenko itse. Toimittajan ihailtavan häpeilemätön suhtautuminen omaan seksuaaliseen historiaan ja henkilökohtaisiin kokemuksiin tarjoavat viitekehyksen, jossa suostuvaisten aikuisten välillä kaikki on sallittua ja tabuja ei enää ole. Keski-iän kynnyksellä eronneiden naisten todistuksissa lihan iloihin heittäydytään täysipainoisesti vasta myöhemmällä iällä. Graafisuudessaan esitystavat lähenevät paikoin Reginan Naisen unelmia -palstan tyyliä. Kirjoituksissa pureudutaan moniulotteisiin ja paikoin kipeisiin aiheisiin kuten kumppanin haluttomuus, yksiavioisuus vastaan polyamoria, prostituution laillisuus ja eettisyys, sekä seksin ja rakkauden välinen suhde. Tunnetut kirjoittajat

ovat tyylilleen uskollisia: Meriläinen on kiivaan vilpitön ja omakohtainen, Donner lakonisuudessaan hersyvä. Ihana kiihko juhlii vapautta ja haluaa poistaa seksiin liittyviä stigmoja. Seksin olemus kuvataan elämää ylläpitävänä ja voimaannuttavana, liki maagista lähenevänä voimavarana. Kerronnan sävy on lämmin ja hyväksyvä. Teoksessa puhuvat myös miehet, mutta yksityisimpien tarinoiden tasolla pääpaino on naisten kokemuksissa. Myös seksityötä käsittelevissä luvuissa mies on aina asiakas, ei koskaan myyjä. Tasapuolisuuden nimissä olisi hyvä muistaa, että muutkin kuin naiset ovat kautta historian harjoittaneet prostituutiota. Ihana Kiihko onnistuu kertomaan tulkintaa pakenevasta aiheestaan avoimesti ja kevyesti, jopa hellästi. Tunnustusta voi antaa teoksen kyvystä yhdistää henkilökohtainen ja poliittinen. Tämä hahmottuu erityisesti työstään kertovassa prostituoidun haastattelussa. Millainen on seksityöläisen oma suhde toimenkuvaansa? Kuinka hän kokee tämän laajemmassa, yhteiskunnallisessa merkityksessä? Onko oikein, että Päivi Räsänen haluaa pelastaa omasta halustaan ammattia harjoittavat aikuiset, jotka eivät pelastusta kaipaa?

Salla Nazarenko: Ihana kiihko Into 2016 39

Raikkaampi puoluekokous Vasemmiston puoluekokouksessa valittiin nuori puoluejohto ja päätöksiä junailtiin aiempaa vähemmän etukäteen teksti ja kuva Veikka Lahtinen

Vasemmiston Oulun puoluekokouksessa valittiin uusi puoluehallitus, puoluejohto ja hyväksyttiin tavoiteohjelma vuosille 2016-2019. Kokouksen aikana puhuttivat muun muassa kokouspaikan ulkopuolella näyttäytynyt rasistinen katupartio Soldiers of Odin, puolueen feminismilinjaukset ja ehdotus kokousvälin lyhentämisestä kolmesta vuodesta kahteen. Puheenjohtajavaalin ratkeaminen jäsenäänestyksessä jo viikkoa ennen kokousta jätti tilaa laajemmalle linjakeskustelulle. Vaikka nuorten aktiivien sääntömuutosesitykset pysähtyivät pääosin kokouksen äänestyksissä, sen tunnelmaa kuvailtiin uudenlaisen avoimemman puoluekulttuurin ensiaskeleiksi. Kokouksen sujuvaa etenemistä ja laadukasta valmistelua kiiteltiin, ja henkilövalintoja ei tehty vanhan junttaamiskulttuurin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan.

tutkija Joonas Leppänen voitti toisella kierroksella monien yllätykseksi pitkän linjan ay- ja puoluetoimija Risto Kalliorinteen. Leppäsen puoluesihteerivalinta oli ainoa poikkeus Vasemmistonuorten toivelistasta puoluekokouksen henkilönimityksiksi, sillä järjestö tuki johtopaikoille Anderssonia, Sarkkista ja puoluesihteerivaalissa Liberon päätoimittaja Niko Peltokangasta. Nuorten edustajien sääntömuutosehdotukset eivät olleet yhtä onnekkaita. Puoluekokouskauden lyhentämisestä kahteen vuoteen ja puoluejohdon rotaatio- eli henkilöiden kierrätysperiaatteesta kaatuivat kokouksen äänestyksissä, kun taas rivijäsenille hyväksyttiin mahdollisuus organisoida jatkossa jäsenäänestyksiä. Tulokset synnyttivät harmia joidenkin ensikertalaisten puoluekokousedustajien keskuudessa henkilövalintojen mieluisuudesta huolimatta.

UUTTA VERTA PUOLUEJOHDOSSA, TAKKUILUA ALOITTEISSA

KOHTI AVOIMEMPAA PUOLUEKULTTUURIA

Oulussa valittu puolueen uusi johto herätti mediassa tuoreeltaan huomiota naisvaltaisuutensa ja nuoren keski-ikänsä takia. Puheenjohtajaksi valittu, Vasemmistonuorten puheenjohtajana vielä vuosi sitten toiminut Li Andersson on profiloitunut perustuloa, feminismiä, ilmastoa, ja työelämäkysymyksiä painottavana poliitikkona. Varapuheenjohtajat Hanna Sarkkinen ja Veronika Honkasalo ovat profiililtaan lähellä Anderssonia, kun taas toinen varapuheenjohtaja Juho Kautto edustaa vahvaa ammattiyhdistysnäkökulmaa. Kokouksessa paljon huomiota sai Suldaan Said Ahmed, joka tuli valituksi puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi ja samalla hän nousi ensimmäisenä pakolaistaustaisena suomalaisen puolueen puoluejohtoon. Myös puoluesihteerivalinta kiinnosti, kun helsinkiläinen

Vuoden 2013 puoluekokouksen yhteydessä keskusteltiin viimeksi aktiivisesti junttaamiskulttuurista, jolla tarkoitetaan puoluekokousedustajien päätösten ohjailua listoilla, joihin edustajia painostetaan sitoutumaan oman itsenäisen harkinnan sijaan. Junttaaminen koskee tyypillisesti eri alueiden edustuksen varmistamista puolueen päättävissä elimissä. Useampaan puoluekokoukseen osallistunut nimetön lähde kuvasi kokouskulttuurin Oulussa poikenneen selvästi aiemmasta. ”Täällä on junailtu päätöksiä alueellisesti aiempaa vähemmän. Yritykset juntata päätöksiä ovat johtaneet vastakkaiseen lopputulokseen, koska edustajat päättävät mieluummin itse. Selvästi osa ihmisistä on ollut jopa hämmentyneitä siitä, että täällä olisikin pitänyt kampanjoida eikä yrittää juntata”, lähde kuvaa. Myös helsinkiläinen kaupunginval-

tuutettu Dan Koivulaakso kuvaa kokouksen tunnelmaa muuttuneeksi. Asioita ratkaistiin enemmän salissa ja yksilöllisesti kuin aiemmin. ”Oli vaikeampaa ennakoida, mitkä aloitteet menisivät läpi ja mitkä eivät. Asioista ei päätetty perinteisten valtablokkien mukaan vaan ihmiset harkitsivat niitä itse. Junttaaminen on määritelmällisesti painostusta, nyt nähtiin kampanjoimista, mikä tarkoittaa aivan eri asiaa.” Koivulaakso kiittelee Vasemmistonuorten toimintakulttuuria uuden sukupolven puoluetoimijoiden kouluttajana. ”Monet ovat tottuneet siellä paljon avoimempaan kulttuuriin eikä junttaaminen siksi enää saa kannatusta puoluekokoukseen tulevilta vasemmistonuorten kasvateilta. Puoluesihteerivalinnassa ennakkosuosikiksi mielletyt, maakuntiin profiloituneet ehdokkaat eivät pärjänneet. Se on paras osoitus siitä, että ihmiset tekivät päätöksensä itsenäisesti. Nyt valittiin etukäteen vähiten tunnettu ehdokas.” Puoluekokouksen jälkeisellä viikolla vasemmisto näkyi otsikoissa muun muassa kuuden tunnin työpäivän aloitteen kautta, johon ovat reagoineet varovaisen myönteisesti ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen ja pilkallisesti ulkoministeri Timo Soini. Uuden puoluejohdon ensimmäinen varsinainen testi uuden vasemmiston linjauksille tulee vuoden 2017 kuntavaaleissa. Puoluekokous antoi monille lupauksen uudenlaisesta, avoimesta puoluekulttuurista. Julkisuudessa näkyvien avausten ja vaalimenestyksen sijaan sen paras mittari on puolueen päivittäinen, medialta piiloon jäävä päätöksenteko. Seuraavan puoluejohdon valitsevaan puoluekokoukseen vuonna 2019 on vielä pitkä aika, ja jäsenten pitäisi kyetä osallistumaan puolueen päätöksentekoon joka päivä.

Vanupallerot VASEMMISTONUORI, LÄHDE EHDOLLE KUNNALLISVAALEIHIN! Kiinnostaako kunnallispolitiikka? Haluatko vaikuttaa asuinpaikkakuntasi asioihin? Jos vastasit kyllä, lähde ehdolle kuntavaaleihin! Neljän vuoden välein valittava kunnan- tai kaupunginvaltuusto, lautakunnat ja hallitus päättävät asuinkuntasi palveluiden kehityksestä. Valtuustossa päätetään muun muassa päivähoidosta, perus- ja toisen asteen koulutuksesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Seuraavat kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2017. Voit ilmiantaa halukkuutesi lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin omalla paikkakunnallasi joko Vasemmistoliiton kunnallisjärjestölle tai piirijärjestölle. Omalle Vasemmistonuorten piirijärjestölle on myös suotavaa ilmoittaa. Jos et tiedä, mihin olla yhteydessä, lähetä viesti Annille! Puolueeseen kuuluminen ei ole välttämätöntä ehdokkaaksi asettumisessa, sillä pystyt olemaan ehdolla puolueen listalla myös sitoutumattomana ehdokkaana. Kannustamme silti myös liittymään Vasemmistoliittoon. Puolueeseen kuuluminen helpottaa vaalityötäsi. Puolueeseen kuulumalla sinulle aukeaa enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja saat entistä enemmän tietoa ja tukea vaaleissa. Vasemmistonuoret tukee ehdokkaina olevia jäseniään esimerkiksi koulutusten muodossa, joten vaalityötä ei tarvitse tehdä aivan yksin ja kylmiltään. Ehdokkaat ovat kaikki omanlaisiaan ja jokaisella on oma tapansa tehdä vaalityötä. Panos voi olla pieni, keskikokoinen tai suuri ja jokaisen ehdokkaan hankkima ääni on tärkeä vasemmistolle. Ehdokkaiden erilaisuus ja monipuolisuus ovat hyvä valtti vaaleissa. Vasemmisto tarvitsee meitä kaikkia, voittaakseen.

Vallataan yhdessä valtuustot! Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi Vasemmistonuorten vaalityöryhmä, puheenjohtaja Kilian Sjöblom YHTEYSTIETOJA: Vasemmistoliiton piiri- ja perusosastojen yhteystietoja: vasemmisto.fi/yhteystiedot/piiri-ja-kunnallisjaerjestoet/ Vasemmistonuorten piirijärjestöt, s. 45 Anni Ahlakorpi: anni@vasemmistonuoret.fi, 040 545 4753

S ES I-C S EK S

Seksuaalineuvoja Cecilia Bergström vastaa kysymyksiin. Lähetä oma kysymyksesi osoitteessa liberolehti.fi/kysy! Miten HIV-positiivisen kanssa voi harrastaa seksiä? Mitä pitää tehdä, jos sairaus ilmenee vasta myöhemmin? - Negatiivinen HIV-positiivisen kanssa voi harrastaa seksiä ihan miten vaan, kunhan kaikki osallistuvat osapuolet sitä haluavat. Jos haluttuun seksiin kuuluu penetraatio eli emätin- tai anaaliyhdyntä, kannattaa käyttää kondomia ja riittävästi liukkaria. Syljestä hiv ei tartu, mutta suuseksissä sen osapuolen kannattaa suojautua suuseksisuojaa tai kondomia käyttämällä, joka saa sukupuolielinten eritteitä suuhunsa hiv-positiiviselta. Virus ei tartu myöskään suutelun, kyynelten, hien, virtsan, ulosteen tai oksennuksen välityksellä. Kannattaa käydä seksitautitestissä, jos sairaus tulee ilmi vasta suojaamattoman seksin jälkeen. Mikäli hiv-lääkitys on ollut seksikumppanilla kunnossa, on riski sairastua melko pieni. Virusten määrä veressä voi hyvällä hoidolla olla lähes olematon. Suojautua kannattaa silti, koska muutkin seksitaudit tarttuvat. Hiv-tartunnan riski on moninkertainen, jos sinulla on jokin muu hoitamaton seksitauti. Testitulosten selviämiseen saakka turvaseksin harrastaminen on erityisen tärkeää muiden seksikumppaneiden kanssa. Ei ole maailmanloppu jos hiv onkin tarttunut. Lääkityksellä taudin eteneminen voidaan pysäyttää, eivätkä kaikki hiv-tartunnat nykyään päädy aids-vaiheeseen asti. Suomessa todetaan alle 200 hiv-tartuntaa vuosittain. Suurin osa tartunnoista tuodaan tuliaisena ulkomailta, eniten Thaimaasta, Venäjältä ja Virosta. Turvaseksi on paras keino hivin ja seksitautien ehkäisemiseen.

Ammattiliitot opiskelijaliikkeen tiellä Suomalaisen opiskelijaliikkeen tehtävänä on jo pitkän aikaa ollut varmistaa, että opiskelijoiden asemaan joka tapauksessa tulevat heikennykset iskevät mahdollisimman pieninä paloina. Opiskelijaliikkeelle ei ole annettu tilaa esittää omia vaatimuksia tai tehdä omia avauksia. Osittain jarrun rooliin suostumista on perusteltu sillä, että ollaanpahan ainakin yhteistyökykyisiä ja saadaan jatkossakin olla mukana neuvottelupöydissä. Kun ay-liike päätti hyväksyä Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksen “pysyäkseen edelleen neuvottelupöydissä”, se tuli samalla ottaneeksi huolestuttavan askeleen opiskelijaliikkeen tielle. Turhan hätiköityjä johtopäätöksiä tässä on turha vetää, mutta tinkimällä aivan keskeisimmistä vaatimuksistaan ja hyväksymällä jopa päinvastaisia tavoitteita, ay-liike ei säilytä asemaansa tasaveroisena neuvottelukumppanina, vaan sen rooliksi jää myötäillä tehtyjä päätöksiä. Kilpailukykysopimusta markkinoitiin välttämättömänä ja sen hyväksymistä vastuullisuutena. Hyväksymällä sen ay-liike kuitenkin samalla hyväksyi olettamuksen, jonka mukaan Suomen heikko kilpailukyky johtuisi liian hyvistä työehdoista ja kilpailukyvyn parantamiseksi juuri työehtoja on heikennettävä. Vastuullista olisi vääränlaisen kriisitietoisuuden lietsomisen sijaan pyrkiä jo hiljalleen hillitsemään sitä. Kuuden minuutin työajan pidennys

tuskin kohentaa Suomen kilpailukykyä mainittavasti, jos ollenkaan. Sopimusta ei suotta kutsuta myös kilpailukyykytyssopimukseksi, sillä se heikentää työehtoja erityisesti matalapalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla sekä julkisella sektorilla. “Yhteisiin talkoisiin” osallistuminen on kaikille vapaaehtoista – toisille se vain on vapaaehtoisempaa kuin toisille. Onneksi liittoihin voi kuitenkin vaikuttaa. Vaikka ne pyrkivät tekemään itsestään hyödyttömiä, meillä liittojen jäseninä on mahdollisuus ohjata niitä itsellemme mieluisaan suuntaan. Kiky-sopimusta ei hyväksytty yksimielisesti ja mitä enemmän meitä, toisenlaisen politiikan kannattajia on, sitä helpompi meidän on saada liitot tekemään sitä, mitä varten ne ovat, eli puolustamaan työläisten oikeuksia. Parempaa työelämää on turha odotella lahjana, joka annetaan sitten, kun tarpeeksi moniin heikennyksiin on ensin suostuttu. Reilut työehdot, työntekijöiden oikeuksien takaaminen, riittävä määrä työpaikkoja ja palkka, jolla tulee toimeen ovat saavutettavia, mutta niiden puolesta on kamppailtava, ilmaiseksi ne eivät tule. Anni Ahlakorpi Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

I T T N A

Eurot ojennukseen Hyvä yhdistystalous on jäsenen paras ystävä. Vasemmistonuorten talouteen vaikuttavat tulopuolella pääasiassa veikkausvoittovarojen ja meitä avustavien tahojen omaisuuden kehitys. Viime vuosina suurin rahoittajamme on ollut opetus- ja kulttuuriministeriö, jolle tuloutetaan nuorison, kulttuurin ja liikunnan tukemiseen tarkoitettuja veikkausvoittovaroja. Toisin kuin yleisesti luullaan, poliittiset nuorisojärjestöt eivät pyöritä toimintaansa veronmaksajien rahoilla. Koulutuksiamme järjestetään puolestaan yhteistyössä Kansan Sivistystyön Liiton kanssa, joka on vasemmistoa lähellä oleva vapaan sivistystyön järjestö. Vasemmistonuorten merkittävimmät menot ovat työnantajakustannukset, piirijärjestöjen ja projektien tukeminen, koulutus sekä Libero-lehden tukeminen. Pääsihteerinä tehtäväni on seurata budjetin toteutumista ja valmistella pohja seuraavalle vuodelle. Vaikka rahoituksemme on lievässä laskusuhdanteessa, ei taloudessa ole näköpiirissä sellaista käännettä, mitä emme pystyisi hallitsemaan. Ennakointi ja pitkäjänteisyys ovat taloudenpitomme periaatteita. Olemme esimerkiksi onnistuneet pienentämään matkakustannuksia hyödyntämällä VR:n kanssa solmittua sopimusta ja hyödyntämällä sähköisiä osallistumismahdollisuuksia. Koulutustoiminnan kuluja ovat puolestaan pienentäneet hyvällä asiantuntemuksella vuokratut leirikeskukset. Toimiston tuottavuutta parannamme parhaillaan

esimerkiksi ottamalla käyttöön uuden meille suunnitellun jäsenrekisterin, jonka ansiosta toimistosihteerin ei enää tarvitse käyttää useita viikkoja työajastaan tietojen manuaaliseen päivittämiseen. Myös paikallistoimintaa kannattaa pysähtyä ajattelemaan talouden näkökulmasta. Yhteistyöllä voi saavuttaa merkittäviäkin säästöjä paikallisesti. Mikäli esimerkiksi jollakin yhdistyksellä on tarjota tilat uusien iltaa varten, voi heidän vastineeksi antaa pitää puheenvuoron yhdistyksen ajankohtaisesta toiminnasta. Menestyksekkäitä konsepteja ovat olleet myös ravintolapäivään osallistuminen, työväenliikkeelle ominaisia talkoita unohtamatta. Toiminnan onnistumisen kannalta on välttämätöntä seurata yhdistyksen taloudellista tilannetta säännöllisesti ja tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä. Olen myös itse toiminut sellaisissa yhdistyksissä, joissa vuoden varat on käytetty jo alkuvuodesta ja loppuvuosi on kärvistelty, kun ei oikein mitään voi tehdä. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki toiminta ei vaadi rahaa. Osaamispohjaisissa järjestöissä yhdessä tekeminen muodostaa merkittävän osan toiminnasta. Kesää parempaa on ainoastaan kesän viettäminen hyvien tovereiden kanssa. Antti Kettunen Kirjoittaja on Vasemmistonuorten pääsihteeri.

Toimistosihteeri Matias Heikola 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi

YHTEYSTIEDOT KESKUSTOIMISTO Hämeentie 29, 6.Krs, 00500 Helsinki, 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi Keskustoimisto on avoinna maanantaista torstaihin kello 10–15. Puheenjohtaja Anni Ahlakorpi 040 5454 753 anni@vasemmistonuoret.fi Pääsihteeri Antti Kettunen 045 644 7880 antti@vasemmistonuoret.fi Järjestö- ja koulutussihteeri Laura Pohjola, 045 662 8206 laura.pohjola@vasemmistonuoret.fi Tiedottaja Niko Peltokangas, 043 216 0197 niko@vasemmistonuoret.fi Talouspäällikkö Pirkko Holappa, 045 351 9917 pirkko@vasemmistonuoret.fi

PIIRIJÄRJESTÖT Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Päijänteentie 35, 00510 Helsinki puheenjohtaja Jasu Setälä etela-suomi@vasemmistonuoret.fi Hämeen Vasemmistonuoret Näsilinnankatu 22 A, 33210 Tampere puheenjohtaja Vilja Lumme, lumme2@hotmail.com toiminnanjohtaja Petteri Vuorikivi, 040 837 3467 hame@vasemmistonuoret.fi Itä-Suomen Vasemmistonuoret Koulukatu 39 A 36, 80100 Joensuu puheenjohtaja Mónica Martins, mooni.martins@gmail.com 040 507 9861 järjestösihteeri Viljami Vaskonen, 044 202 3911 ita@vasemmistonuoret.fi Keski-Suomen Vasemmistonuoret Väinönkatu 28 B 14, 40100 Jyväskylä puheenjohtaja Henri Närhi, 040 7460 857 piirisihteeri Veera Planting, 044 347 7235 keski-suomi@vasemmistonuoret.fi

Lapin Vasemmistonuoret Valtakatu 19, 3. krs, 96200 Rovaniemi puheenjohtaja Jussi Öman, 040 731 4145 piirisihteeri Mona Eskelinen, 040 700 0219 lappi@vasemmistonuoret.fi Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Pakkahuoneenkatu 19, 90100 Oulu puheenjohtaja Iinamaija Sala piirisihteeri Riikka Matilainen, 040 725 2840 pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi Satakunnan Vasemmistonuoret Maaherrankatu 28, 28100 Pori puheenjohtaja Jasmin Kopra, 0400 880 475 piirisihteeri Joni Kalliomäki, 044 9664 878 satakunta@vasemmistonuoret.fi Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hakakatu 12, 20540 Turku puheenjohtaja Mikael Kiivanen, 040 841 3610 piirisihteeri Misha Dellinger, 045 131 2552 varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi

I S S U J

Euro, Saksa ja loppu Filosofi Slavoj Žižek sanoi, että on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu. Samalla tavalla suomalaisten päättäjien on helpompi kuvitella sota Venäjää vastaan kuin rahaliiton loppu. Euroopan unionista ja rahaliitosta puhutaan nyt samalla tavalla kuin suomalainen oikeisto puhui Neuvostoliitosta vielä 1980-luvulla: luonnonvakiona, joka ei koskaan muutu ja joka tulee aina ohjaamaan Suomen taloutta ja politiikkaa. Kuten 1980-luvun lopun Neuvostoliitto osoittautui heikoksi rakennelmaksi ilman tulevaisuutta, myös Euroopan unioni on osoittautunut huomattavasti heikommaksi, kuin sen on esitetty olevan. Kaiken pahan alku ja juuri lieneekin rahaliitto, joka on perustavanlaatuisesti valuvikainen. Rahaliitto on palvellut lähinnä Saksan intressejä. Saksa on sisäisellä devalvaatiolla kyennyt nostamaan omaa vientiään muiden EU-maiden kustannuksella, ja tarjonnut niille vain leikkauspolitiikkaa ja talouskuria. Mantereen yhteisvaluutta on muuttunut yhdistävästä tekijästä sellaiseksi, joka ajaa Euroopan maat kauemmas toisistaan ja leventää juopaa köyhien ja rikkaiden EU-maiden välillä. Myönnän, etten itse ole täysin käsittänyt intoa, jolla suomalaiset poliitikot suhtautuvat Euroopan unioniin. Ehkä kyse on siitä, että Suomessa kannatuksensa tuhonneet oikeistopoliitikot voivat

karata EU-virkoihin nostamaan hyvää liksaa ja leikkimään merkittäviä poliitikkoja, vaikka ranskalaiset ja saksalaiset kollegat pitävät Stubbia ja Kataista lähinnä yksinkertaisina, köyhinä maalaisserkkuina – tosin serkkuina, joilla ei ole lainkaan moraalista ongelmaa myydä oman maansa intressit suojatakseen Ranskan ja Saksan intressejä. Ehkä Lenin sanoisi niitä hyödyllisiksi idiooteiksi? Nyt näyttää varmalta, että EU ja erityisesti rahaliitto ovat olleet eliitin projekteja eikä syvemmälle integraatiolle ole todellisuudessa merkittävää kannatusta kansan parissa. Rahaliitto on ollut vieläpä siten kavala suunnitelma, että kun siitä Suomessa päätettiin, juuri kukaan ei ymmärtänyt, miten käy, jos valtiolla ei ole itsenäistä finanssipolitiikkaa. Voi nyt kysyä, että kannattiko. Samaan aikaan vaikuttaisi siltä, että Euroopan unioni on sinänsä hyvä idea, mutta harvojen maiden taloudellista intressiä suojaava rahaliitto oli typerin idea koskaan ja tulee vielä hajottamaan Euroopan unionin. William Jennings Bryan vastusti kultakantaa sanoen, että ihmiskuntaa ei pidä ristiinnaulita kultaiselle ristille. Samalla tavalla voisi kysyä, että kannattiko ristiinnaulita unionin kansalaiset talouskurin ristille. Jussi Marttila

oikomaan vääryyksiä, puolustamaan sorrettuja, pelastamaan maailman… ottakaa minuun pikimmiten yhteyttä alle rastimani vaihtoehdon merkeissä.

kyllä, olen kiinnostunut

JÄSENEKSI

Liityn jäseneksi Vasemmistonuoriin ja saan Liberon kotiin kannettuna.

TIETOA

En liity vielä jäseneksi, mutta haluan saada lisää tietoa Vasemmistonuorista.

TILAUS

Tilaan vuoden Liberot näytenumeroina ilmaiseksi, koska olen alle 30-vuotias opiskelija, koululainen tai työtön. Tilaan Liberon ilmaiseksi kouluun, nuorisotilaan, vankilaan tms. Tilaan Liberon rahalla. Lähettäkää 20 euron lasku. En halua, että minulle lähetetään enää Liberoa. Osoitteeni on muuttunut, alla uusi osoite. Anna Kontula: Kirjeitä oikealle (Into 2014) Teppo Eskelinen & Inari Juntumaa (toim.): Kapitalismin sanakirja (Into 2014)

Haluamani tilaajalahja: (sisältyy maksullisiin tilauksiin)

Nimi............................................................................................................................................................................................................................................ Lähiosoite............................................................................................................................................................................................................................... Postinumero ja -toimipaikka....................................................................................................................................................................................... Puhelinnumero.................................................................................................................................................................................................................... Sähköposti............................................................................................................

Liityn sähköpostilistalle.

Syntymäaika ..................................... Päiväys............................... Allekirjoitus..........................................................................................................................................................................

(Alle 15-vuotiaalta liittyjältä huoltajan allekirjoitus)

Vastaanottaja maksaa postimaksun

VASTAUSLÄHET YS TUNNUS 5003551 00003 HELSINKI

MAINOS

Liitossa on hyvä olla! Moni osa-aikaisesti tai Määräaikaises-

ei liity ammattiliiton jäseneksi, koska ajattelee, että siitä ei ole mitään hyötyä. Se ei kuitenkaan ole totta. Myös pätkätöissä olevat joutuvat työelämässä tilanteisiin, joissa tarvitsevat liiton ja luottamusmiehen apua. Sinulle voidaan esimerkiksi maksaa liian vähän palkkaa, voit joutua työtapaturman uhriksi tai työsuhteesi voidaan päättää laittomasti. Näissäkin tilanteissa saat liiton jäsenenä apua asioiden selvittämisessä.

ti t yöskentelevä

Jos t yöskentelet vähintään 18 tuntia

kerrytät liiton jäsenenä myös työssäoloehtoa, ja voit saada työttömyyskassasta ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, jos jäät työttömäksi. Voit kerryttää 26 viikon työssäoloehtoa täyteen 28 kuukauden ajan. Esimerkiksi päätoiminen opiskelu, lapsen syntymä, sairaus tai asevelvollisuuden suorittaminen pidentävät 28 kuukauden tarkastelujaksoa enintään seitsemän vuotta. Kerryttämäsi työssäoloehto ei katoa, kun vaihdat toiseen työpaikkaan tai kokonaan toiselle alalle, jos pidät liiton jäsenyyden kunnossa tai vaihdat toiseen ammattiliittoon ilman katkoksia.

viikossa,

sel on elintarvikeal an t yöntekiJöi-

Syö ja juo kotimaista, työllistät Suomessa!

jonka jäseneksi voit liittyä jo opiskeluaikanasi. Liiton jäsenyydellä turvaat selustasi sekä työelämässä että työttömyyden varalta. Olet myös mukana parantamassa alan palkka- ja muita työehtoja sekä työoloja. Opiskelijalle jäsenyys ei maksa mitään. Jos teet opiskeluaikanasi palkkatöitä, kesällä tai opiskeluiden ohessa, maksa palkastasi liiton jäsenmaksu ja kerrytät työssäoloehtoasi mahdollista työttömyyttä ja ansiosidonnaista työttömyyskorvausta varten.

den aMMat tiliit to,

Jos et opiskele elintarvikealaa tai työskentele elintarvikealalla, oman alasi ammattiliiton löydät esimerkiksi osoitteesta www.liitot.fi