Page 1

2017 nro 43

L A P I N K I R J A L L I S U U S S E U R A R Y.

Hinta 5e

Pekka ja Teija Isorättyä Invalid Robots, kuva Juha Åman


Lehden kuvataiteilijat

ARS FENNICA 2017 PALKINTOEHDOKKAAT PEKKA JA TEIJA ISORÄTTYÄ Monitaitoinen taiteilijapariskunta Pekka ja Teija Isorättyä Torniosta ajattelevat ja toimivat globaalisti. Ars Fennica 2017 palkintoehdokkaat ovat kiireisiä sekä kotimaassa että maailman metropoleissa. Tällä hetkellä he asuvat ja työskentelevät New Yorkissa. Odotettavissa on, että uutta luovalle taiteilijakaksikolle kysyntää ja vientiä riittää lähivuosina maailman kaikille kolkille.

Isorättyöiden taide on moni-ilmeistä ja mieliinpainuvaa. Heidät tunnetaan laajalti kineettisistä veistoksistaan ja musikaalisista performansseistaan. Pekan ja Teijan tavaramerkiksi muodostuneihin robotteihin, kulttuuriympäristöihin sovitettuihin veistoksiin ja tilateoksiin saattaa yllättäen törmätä eri puolilla Lappiakin. Rovaniemen taidemuseossa tilaa on hallinnut jo pitkään heidän aurinkoenergialla liikkuva kilpikonnansa, Solar Sea Turtle. Aineen Taidemuseossa Torniossa rollaattoreitaan ravisuttaen työntelevät Invalid Robots -teoksen hahmot ja meren materiaaleista rakennettu Merenneito ovat muistutelleet museovieraita sekä tekniikan mahdollisuuksista, ihmiselämän hauraudesta että herkästä suhteestamme luontoon. Tornionjoen törmälle, Särkyneen lyhdyn tuntumaan, on vielä nouseva ennennäkemättömän suuri Kojamo.

Pekka, Teija ja Manhattan, Isorättyät New Yorkissa. Kuva Teija Isorättyä. Materiaalien fysikaaliset ominaisuudet, elektronisesti itseohjautuvat mekaaniset olennot, yllättävä koko sekä ihmisen ja taiteen kohtaaminen tilassa ovat Pekkaa ja Teijaa toistuvasti innoittavia teemoja. Erkki Kaila

kirjaksi! Pöytälaatikosta

ta totta, uus tehdä haaveis Erinomainen tilais it, sukukirjat, iik t, romaanit, histor no Ru in. ink do vih liin. sien kansien vä a muistelmat yk esseet tai vaikk ssa: asi toteuttamise autamme unelm ä iss Tartu toimeen, me -er kk sti a edullise tanteellesi, maks • Rahoitus omakus misessa N-tunnuksen hake • Neuvomme ISB valinnassa n lie eiden materiaa ttaa • Opastamme oik ja tarvittaessa tai et nn suunnittelee ka set ali ua • Graafikkomme t sekä muut vis elee tekstin, kuva itt mm so eli i, jas kir vaan muotoon. iintoiseen ja luetta elementit mielenk rromme lisää! yhteyttä, niin ke Ota y

Jopa 10 kk korotonta maksuaikaa kirjallesi!

Oulu

040 749 4449 oulu@popa.fi

Rovaniemi

0400 550 233 i rovaniemi@popa.f

lusta Lisätietoja palve tä, tis ne ös my t dä löy en: se tee oit os aa kk kli .fi ko ik www.poytalaat

Vaasa

040 533 8900 vaasa@popa.fi


Lehden tiedot Julkaisija:

Lapin Kirjallisuusseura ry www.lapinkirjallisuusseura.fi

Lapillinen

Jäsenlehden nimi on johdettu sanasta lapilli, laavasta jähmettynyt siru.

Ilmestymiskerrat: kaksi kertaa vuodessa,

Sisältö Pääkirjoitus Kaunokirjallinen yhteisöllisyys Lapissa........................2 Muistokirjoitus Jorma Etto 1931-2016.......................3

seuraava numero 44 marraskuussa 2017, aineiston jättöpäivä 5.10.2017

Jäsentoimintaa Inarin kansalaisopiston sanasepot...............................4

Tilaushinnat:

Kirja-arvio ”Taivaallinen Isä, pastori täällä taas” ............................. 5

Lapillisen vuosikerta (3 nroa) sisältyy Lapin Kirjallisuusseuran jäsenmaksuun. Jäseneksi voi liittyä verkkosivuilla lapinkirjallisuusseura.fi Irtonumero 5 € (ei ALV rek.) Tilaukset: lapinkirjallisuusseura@gmail.com

Päätoimittaja: Erkki Kaila

Rovaniemi, 040 362 6155 Toimitussihteeri: Tapani Tavi Kittilä, 040 846 3036

Proosaa Kotona käymässä...........................................6 Runoja Pirjo Maunu, Riina Katajavuori - Rauni Magga...........8 Kirja-arvio Kalkkimaan pappi ei jää tuonelaan.......................... 10 Kirja-arvio Yritys olla onnellinen.................................................. 12

Ilmoitusmyynti ja laskutus:

Proosaa Kohtaaminen.............................................................. 13

Vakituiset avustajat:

Yrjö Kokon sanoma on tänäänkin tuoretta Eläinlääkäri, josta kypsyi kirjailija.............................. 14 Yrjö Kokko -seura........................................................ 15

Eija Nissinen, Saija, 050 331 4539 Raili Ilola, Tornio Anna Kyrö, Keminmaa Irene Piippola, Rovaniemi Pälvi Rantala, Rovaniemi
 Arja Vasama, Rovaniemi

Toimituksen sähköposti: lapillinen@gmail.com Postiosoite: Ounasjoentie 5 A 8, 96200 Rovaniemi Painopaikka: Pohjolan Palvelut Oy, Rovaniemi ISSN 2342-9550 (Painettu) ISSN 2342-9569 (Verkkojulkaisu) Lehden verkkoversio: issuu.com/lapinkirjallisuusseura

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Lapilliselle kulttuurilehtitukea. Kulttuurilehtien liiton Kultti ry:n jäsenlehti

Kannen kuva: Juha Åman, Invalid Robots, Pekka ja Teija Isorättyän mobiiliveistos Näyttelyssä Open Art Biennale, Örebro, Ruotsi 18.6.-10.9.2017

Proosaa Mykkä todistaja.......................................................... 16 Runoja Ella Pohjanen.............................................................. 17 Taide ja hyvinvointi Ovatko kirjoittajayhteisöt hyvinvoinnin ytimessä?..... 18 Kirja-arvio Fantasiaa pohjoisesta................................................ 19 Sanataiteessa tapahtuu Tarinaniskentää Torniossa......................................... 20 Kirjastojen Lappi-kirjallisuuspalkinto........................ 20 Kirjoita satu Lapista ja osallistu kirjoituskilpailuun!.21 Kirja kylässä yhdettätoista kertaa..................................21 Runoköngäs Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla Suomi 100-hengessä.................................................. 21 RunoRajaton elokuussa: Ruvettaisiinko runolle, aatoksille alettaisiin?.................................................. 22 Runopolku Reidarin maisemiin.................................. 22 Seuratoiminnan tapahtumia Kirjailijayhdistysten Talvipäivät 2017........................ 23 Vuosikokous Kemissä.................................................. 23 Tekijöiden päivä Torniossa........................................ 23 Sodankylän kirjoittajakurssi 2018............................. 23 Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelu............ 24 1


Pääkirjoitus Kaunokirjallinen yhteisöllisyys Lapissa

L

apillinen osallistuu Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ajankohtaiseen keskusteluun yhdessäolosta teemalla: ”Lappilainen kirjallisuus yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäjänä”. Kun tekee tietohakuja sanoilla yhteisö, yhteisöllisyys ja osallisuus niin huomaa pian ajautuvansa varsin vakavasti otettavien asioiden aihepiiriin. Yhteisöllisyyttä pidetään monien nykyaikaisten organisaatioiden toiminnoissa perusarvona. Se määritellään mielellään kasvavien yritysten keskeiseksi menestystekijäksi. Sen merkityksen ymmärtämisen sanotaan olevan tavoitteiden saavuttamisen kannalta välttämätöntä. Se voimaannuttaa yksilöä ja yhteisön tuella yksilöt kokevat osallisuutta toiminnan tuottamaan lisäarvoon. ‒ Näin ainakin yrityskonsultit asettelevat sanojaan pyrkiessään säästämään toimeksiantajien voimavaroja. Yhteisöjen sanotaan olevan aatteellisia silloin, kun panoksena ovat muut kuin materiaaliset ja taloudelliset arvot. Niitä ylläpitävät taustavoimat voivat olla elämänkatsomuksellisia tai poliittisia päämääriä palvelevia. Ne saattavat tuntua yhteisön ulkopuolisista vierailta. Toisaalta, hieman väljemmin ajateltuna, huumorin sanotaan olevan sosiaalista liimaa, joka sitoo yksilöistä ryhmiä. Itseohjautuvassa ryhmätyössä vallitsee vapaus päättää ja toimia. Yhteisön muodostavat henkilöt, jotka toimivat tahoillaan yhdensuuntaisesti yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Yhteisön jäsenet tunnistavat hetkellisesti yhteisen toimintamallin myönteiset vaikutukset tekemisiinsä ja tuntevat keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Oma osuus yhteisesti tuotetun hyvän kustannuksista koetaan poikkeuksetta vähäiseksi.

Kirjallisuusharrastusten, lukemisen ja kirjoittamisen parissa koetaan monitasoista yhteisöllisyyttä. Tietotekniikan tarjoamat mahdollisuudet houkuttelevat ihmisiä sulkeutumaan omiin virtuaalisiin kupliinsa, mutta trendille haetaan jo vastakohtaa reaalimaailmasta. Tekniikan halutaan yhdistävän harrastajia tosielämässä uusin tavoin ja kääntävän suuret massat ja pitkät etäisyydet toiminnan esteistä uusiksi mahdollisuuksiksi. Asioita yhdistelemällä syntyy ryhmiin uusia toimintatapoja. Kirjastoihin kokoonnutaan virkkaamaan ja kuulemaan lyhyttä proosaa. Useilla paikkakunnilla osallistutaan halukkaasti kirjoittamaan yhdessä ja oppimaan uutta luennoilla, seminaareissa tai kirjoittajatreffeillä. Runoja, proosaa tai näytelmiä kirjoittavat kokoontuvat säännöllisesti yhteen laadukkaiden koulutusohjelmien ja valovoimaisten kouluttajien vetämänä. Kirjallisuusharrastukset liikuttavat motivoituneita ihmisiä pitkienkin matkojen taakse tapaamaan toisiaan. Yhteisöllisyyttä ja sen luomia toimintamahdollisuuksia vahvistetaan perustamalla yhdistyksiä. Tunnettujen kirjailijoiden nimissä kokoonnutaan pitkäkestoisesti, vielä vuosia heidän koko tuotantonsa valmistumisen jälkeen. Elämäntyön tulosten lisäksi ylläpidetään muistoa niistä keinoista, joiden avulla kokonaisuus on syntynyt. Lapillinen on aiemmin esitellyt Timo K. Mukan ja Annikki Kariniemen nimissä organisoitua seuratoimintaa. Tässä numerossa saamme tutustua Yrjö Kokko Seuran vireään toimintaan ja sen jo vuosikymmenien mittaiseen historiaan. Aito tekeminen toteutuu usein vain järjestämällä tapaamisia ja toimimalla yhdessä. Seppo Saraspään artikkeli Ivalon kirjoittajapiirin toiminnasta jatkaa lehtemme sarjaa kaunokirjallisten harrastusten erilaisista muodoista Lapissa. Erkki Kaila puheenjohtaja, päätoimittaja

2


Muistokirjoitus Jorma Etto 1931-2016

Jorma Etto. Kuva Seija Ulkuniemi.

K

irjailija, kirjastonhoitaja Jorma Etto kuoli 15.12.2016. Hän oli syntynyt Rovaniemellä 13.10.1931, alun perin sukunimeltään Erving. Etto palasi vuonna 1961 takaisin pohjoiseen, kun hänet valittiin kaupunginkirjaston johtajaksi. Tässä virassa hän työskenteli vuoteen 1984 saakka. Hänen aikansa osui laajenevan toiminnan aikakaudelle, kirjasto sai maakuntakirjaston oikeudet ja uuden Aaltorakennuksen. Jorma Etto hankki kokoelmiin edustavat harvinaiskirja- ja harvinaiskarttakokoelmat ja laajensi kotiseutukokoelman Pohjoiskalottikokoelmaksi. Lappiosastolle hankittiin alusta pitäen edustava saamenkielinen ja saamelaisaiheinen kokoelma. Jorma Etto oli legendaarisen Pohjoiset kirjailijat ry (1961-1987) perustajajäsen ja yhdistyksen kantavia voimia. Hän oli tuottelias kirjailija ja toimi työnsä puolesta näköalapaikalla kirjallisuuteen. Hänet oli helppo tavoittaa työpaikaltaan, kirjasto oli myös luonteva paikka kulttuuritilaisuuksille. Etto näki tärkeänä rajat ylittävän yhteistyön niin kirjastotyössä kuin kirjailijoiden kesken ja muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Hän toimi tien avaajana Pohjoiskalottiyhteistyössä Rovaniemellä ja Lapissa. Hänellä oli tarvittavaa kielitaitoa ja hän piti

kansainvälisyyttä kirjasto- ja kulttuurityön tärkeinä ulottuvuuksina. Läpi vuosikymmenten Jorma Etto kirjoitti ahkerasti kolumneja eri lehtiin. Kolumnien aihekirjo oli laaja. Ne on katettu sivistyksen hedelmillä, kansansivistäjä niissä kirjoittaa tiedonjanoisille lukijoille. Kolumneissa elää myös Eton “hiljainen”, lukijan haastava huumori. Hän toimi tovin Kaltio-lehden päätoimittajanakin 1960-luvulla, mutta erosi tehtävästä, koska lehden konservatiivinen johto ei hyväksynyt Eton avarakatseisia näkemyksiä esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolikysymyksissä. Etto avusti ahkerasti kirjallisuusarvostelijoiden Kiiltomato-verkkosivustoa alusta alkaen. Vielä keväällä 2016 hän kirjoitti Kiiltomato-sivustolle pitkän esittelyn kveenikirjallisuudesta. Arvioissaan Etto nosti edesmenneen kveenikirjailija Alf Nilsen-Börsskogin tuotannon maailmankirjallisuuden suurten kirjallisuuksien joukkoon. Etto julkaisi seitsemän romaania ja pienoisromaania ja kuusi runoteosta, joista viisi sisältyy ntamon vuonna 2014 julkaisemaan teokseen Viisi kirjaa runoja. Suomalainen-runo ilmestyi 1964 Ajastaikaa-kokoelmassa. Etto osallistui lukuisiin antologioihin, kirjoitti yhteistyössä valokuvaajien Matti Poutvaara ja Matti Saanio kanssa Rovaniemen kaupunkikirjoja ja toimitti laajat evakkokirjat Pohjoinen taikapiiri ja Evakkotaival. Hän käänsi mm. Joycea, Twainia ja Conradia, ja kirjoitti kuunnelmia ja näytelmiä. Yhdessä Oiva Arvolan kanssa kirjoitetut näytelmät saavuttivat suosiota ympäri maata. Eläkkeellä Jorma ja Eila Etto asuivat pitkään pääkaupunkiseudulla ja viettivät paljon aikaa Italiassa. Rovaniemelle Etot palasivat vuonna 2011. Jorma Etto oli mukana runotapahtumissa ja hänet huomioitiin rovaniemeläisissä kulttuurihankkeissa. Rovaniemen kaupunginkirjasto on sijainnut Jorma Eton tiellä vuodesta 1995. Jorma Eton perikunta on lahjoittanut Eton kotikirjaston kaupunginkirjastolle erilliseksi Etto-kokoelmaksi. Kokoelma asetetaan tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön osaksi Lappi-osaston toimintaa. Kirjasto on digitoinut Eton kolumnit ja muita kirjoituksia Lapinkävijät-sivuston Pohjoiset kirjailijat -historiikkisivustolle: http://lapinkavijat.rovaniemi.fi/pohjoisetkirjailijat/pages/etto.html Irene Piippola 3


JÄSENTOIMINTAA

Inarin kansalaisopiston sanasepot

I

valossa, niin kuin varmaan monella muullakin paikkakunnalla, yksi kansalaisopiston sitkeimmistä kokoontujista on kirjallisuuspiiri. Täällä se on toiminut jo vuosikymmenet ja pystyy osanottajamäärissä kilpailemaan jopa aina suosittujen puutöiden kanssa. Ehkä niissä on jotain samaa: karkeasta tavarasta pyritään työstämään loppuunhiottu, sopusuhtainen tuote. Kahdeksankymmenluvulla piirin vetäjän tehtävää hoiti ansiokkaasti opiston silloinen rehtori Sirkka Keränen. Tuolloin painopiste oli runoissa ja piiri julkaisi useita antologioita. Vetäjinä ovat toimineet myös Miranda Silventoinen, Annamari Niskanen ja Martti Peltomaa. Itse olen parin vuoden taukoa lukuun ottamatta ollut mukana jo viitisentoista vuotta. Kirjallisuuspiirimme kokoontuu kerran viikossa ja kokoontuminen kestää kolme neljänkymmenenviiden minuutin oppituntia.Viime aikoina olemme keskittyneet proosaan, ja vuodesta toiseen toistunut teemamme on ollut: Mikä on tarina ja miten se kirjoitetaan? Tätä yksinkertaiselta kuulostavaa, mutta sangen kimurantiksi osoittautunutta kysymystä olemme koettaneet selvitellä keskustelujen ja harjoitustehtävien avulla. Piirissämme on tällä hetkellä myös vankka runoilijasiipi, joiden hiotut säkeet ovat ohjanneet meitä lähemmäs ongelman ydintä. Kysehän taitaa lopulta olla samasta asiasta: On aihe, idea ja pyrkimys kertoa se. Joku kirjoittaa tarinan, joku novellin, joku kiteyttää kaiken muutamaan runon säkeeseen. Viikoittain olemme valinneet uuden kotitehtävän aiheen, ja kirjoitukset ovat sitten kokoontumisissa luettu ääneen ja käsitelty yhdessä. Olemme päätyneet siihen, että kaikille on monistettu käteen oma teksti. Näin siksi, että ainoastaan kuullusta tekstistä on mielestämme vaikeampi saada kouriintuntuvaa otetta. Tulostaminen tosin vaatii hurjasti paperia, sillä piirin osallistujien lukumäärä on nykyään kieppunut viidentoista henkilön vaiheilla. Ivalon kirjastoväen aina yhtä ystävällisen ja avuliaan toiminnan avulla kopiointi on kuitenkin onnistunut. Muutamia kirjailijavieraita olemme myös onnistuneet kaappaamaan teoksiaan esittelemään. Tämä on ollut heidän taholtaan puhdasta ystävällisyyttä ja kirjoittajien veljeyttä, sillä mitään palkkioita esiintymisistä emme ole kyenneet maksamaan. No, kirjasto on tässäkin tullut vastaan matkakuluja korvaamalla.

4

Viime vuosina kirjallisuuspiirimme jäseniltä on ilmestynyt kuusi omakustanteista kirjaa. Tämä on saavutus, josta olemme ansaitusti - jos emme ylpeitä – niin ainakin tyytyväisiä. Myös kustantamon kautta ilmestyneitä teoksia on parilta kirjoittajalta. Lisäksi olemme viime syksynä julkaisseet liki kaksisataasivuisen antologian, nimeltään ”Kutsukortteja kaamokseen”. Viime keväänä osanottajissa heräsi ajatus hiukan iskevämmän nimen löytämisestä piirillemme. Äänestyksen tuloksena nimeksi valittiin ”Inarin sanasepot”, ja tahdon vielä nyt tässä vakuuttaa, ettei voittanut ehdotus ollut minun ja että minulla oli vain yksi ääni. Seppo Saraspää Inarin sanaseppojen vetäjä

Inarin Sanasepot Inarin sanasepot eli paikallisen kansalaisopiston kirjallisuuspiiri on julkaissut viime marraskuussa Kutsukortteja kaamokseen -nimisen antologian. Siihen on koottu kirjallisuuspiiriin lukuvuonna 2015 -2016 osallistuneiden viidentoista kirjoittajan tekstejä. Mukana on runoja, muisteluksia, novelleja, tarinoita – fiktiota ja faktaa. Hauraana teemana kirjoituksia sitoo yhteen pohjoinen elämänpiiri tapoineen ja tottumuksineen ja ennen kaikkea Inarin karunkaunis luonto. ”Kun päivänvalo jälleen sammuu tuntureiden taakse, ojentavat Sanasepot tietokoneen näppäimillä väsyneet kätensä ja ohjaavat sinut näiden sivujen myötä yhteiselle matkalle kaamoksen turvalliseen syliin.”


”Taivaallinen Isä, pastori täällä taas heti aamusta.”

R

Esa Pikkumäki: Tuulinen maa Kuka surmasi Matti Harmaalan? Väyläkirjat 2016

uotsalaisen kirjailijan Selma Lagerlöfin teoksen Gösta Berlingin tarun ensimmäinen virke ”Vihdoinkin ilmestyi pappi saarnastuoliin.” on hienoimpia aloituksia, mitä olen vuosien varrella lukenut. Lukija janoaa tietoa, mitä ennen ilmestymistä oli tapahtunut ja mikä oli viivästyttänyt saarnan pitäjää. Esa Pikkumäki käyttää samaa taktiikkaa kirjassaan Tuulinen maa. ”Ette sitten saa koskettaa toisianne ja aikaa on neljäkymmentäviisi minuuttia.” Lukija tietää heti ensimmäisten sanojen jälkeen, että vankilassa ollaan. Kuka siellä kalterin toisella puolen on ja miksi? Uhrin nimen me jo tiedämme.

”Joskus minua ihmetyttää tuo sinunkin tapasi hoitaa asioita.” Tuulisen maan tarina alkaa suuren omakotitalon kartanolta jossain Lapissa pienellä paikkakunnalla Lontoon olympialaisvuonna. Helluntaiseurakunnan pastori vertaa kolmea parkkeerattua henkilöautoa toisiinsa. Uhrin auto on uusi, karhea maasturi, paikalle tuotu. Uhrin rouvan auto, kauppakassiksi sanottu, on paljon puhuttu pikkuauto. Maakunnan ainoa Fiat Coupe, kaksiovinen ja punainen. Pastorin oma menopeli on vanha japanilainen, melkein puhkikuluneet etupenkit, ruostepilkkujen värittämä. Raha itsessään ei ole paha, ahneus on! Pastori on menossa surutaloon. Vauraan kodin isäntää ei enää ole. Helluntaiseurakunnan vanhimmiston jäsen ja hallituksen puheenjohtaja Matti Harmaala löydettiin räkkäsuojasta suu täynnä poron papanoita parhaaseen mustikka-aikaan. Oliko metsähehtaareja omistavalla asianajajalla vihollisia? Eikö Harmaalakaan ollut puhdas pulmunen? Kuka hyötyy hänen kuolemastaan ja miten tuulivoimabisnes tähän liittyy? Testamentti seurakunnan kassakaapissa aiheuttaa harmaita hiuksia ja hymyn tapaisen.

”Huomenta sinne taivaaseen.” Kirjan sankari, junantuoma Heimo Tarvonen, on perheellinen mies, helluntaiseurakunnan pastori. Kahvikupposen vierellä ratkaistaan yksi jos toinenkin pulma. Erityistapauksissa keitetään etiopialaiset Yirgacheffeet. Seurakunnan sielunpaimenen on pidettävä huolta omistaan ja myös niistä, jotka aiheuttavat harmia. Pastorin päivittäiset aamurukoukset antavat aavistuksen päivän tulevista tapahtumista. Arkiset toiveet ja jopa moitteet osoitetaan suoraan Taivaan Isälle. Pidin tavattomasti tästä tavasta katkaista kerronta. Tajusin, että Jumalalta voi pyytää vaikka isoa mustikkasatoa ikuisen elämän sijasta ja yksi mitali olympialaisista ei tekisi pahaa.

”Ja varjele minua hänen läheisyydestään, älä salli minun tieni horjua.” Heimo Tarvosen mielikuva Matti Harmaalan hyvännäköisestä leskestä Sirja Harmaalasta ei mennyt ihan nappiin. Surutalossa pastori ei kohtaa surun murtamaa leskeä mustassa koltussa. Sirja yllättää usein käyttäytymisellään. Hänellä on sydämellä kova kipu ja lohdutusta kaipaava syli. Kaikkeen sitä pastoriparka joutuu. Rovaniemen helluntaiseurakunnan pastori Esa Pikkumäki on luonut sankarin, jolla on kaikki kohdallaan: hän on sopivasti särmikäs ja seikkailuihin joutuva, hänellä on työympäristö haastavine henkilöineen ja hän omaa inhimillisesti paheita ja on lupsakka. Dekkarissa pitää tapahtua yllättäviä käänteitä ja niitä on. Roistojen pitää olla roistoja ja oikeus voittaa aina. Eläkepäätöstä odottavan ja harvoin parturissa käyvän komisario Heikki Särvän kanssa ei heti tulla juttuun, mutta yhteistyö tuottaa ratkaisun ja syylliset löytyvät. Parivaljakon yhteistyö jatkukoon!

”Pehmitä minun kovuuteni, armahda minua. Armahda minua.” Raili Ilola 5


PROOSAA

Kotona käymässä

T

aas kerran tunnen, kuinka jälleen saavun lapsuusmaille elon aamun… Niinpä niin, aina sama juttu, kun tulen vanhalle kotipaikalleni, tuo laulu soi sisälläni. Yritän muistella laulun sanoja, mutta mieleeni tulee vain tuo sävelmä. Hiljakseen kävelen jo vesakoitunutta kotitietä pitkin ja totean, kuinka kaikki on muuttunut. Pellot jotka sodan jälkeen tänne raivasimme ovat uudelleen metsittyneet. Joka puolella kasvaa pajukkoa ja onhan siellä seassa myöskin isoja koivuja. Kuokalla ja lapiolla pellot silloin tänne raivattiin. Kannot kiskottiin irti käsipelillä, laitettiin kasoihin, joissa ne sitten poltettiin. Veikko Vennamo johti jotain instituuttia, mikä teki raivaussuunnitelmat ja valvoi niiden toteutumista. Sai siitä raivauksesta muutaman markan aarilta raivauspalkkiota, ansioita siitä ei paljon kertynyt mutta pellot jäivät itselle. Hukkaan näkyy sekin työ ja ne rahat menneen. Ehkä ei sittenkään. Täällä yli kymmenen ihmistä näki ensi kertaa päivänvalon. Täällä he viettivät lapsuutensa, täältä he kävivät kansakoulun ja täällä he viettivät vapaa-aikansa. Vaikka nämä pellot olivat pieniä, auttoivat ne vähän toimeentulossa. Niistä saatiin perunaa, ohra ja lehmille heinää. Maito oli kasvaville nuorille tärkeä elintarvike, eikä sitä pelkillä soiden ja jokivarsien heinillä olisi paljon herunut. Kävelen hiljalleen eteenpäin. Muistot tulevat mieleeni tulvimalla. Tulen kotipihalle ja istun nurmikolle. Vanha kotimökki on ränsistynyt. Katto on painunut notkolle kuin vanhan tamman selkä, seinät lahonneet, ikkunat vinossa vaikka mihin suuntaan ja ulkoeteinen on kaatumaisillaan. Kattoa on joku yrittänyt korjata pressuilla, mutta vettä se ei tunnu pitävän. Tuossa mökkirähjässä kasvoi iso joukko ihmisiä. Elämä oli vaatimatonta, asuinsijat olivat ahtaat, ei ollut sähköä eikä aina ollut edes lamppuöljyä. Ruokaa meillä oli – kiitos siitä isä-Jussin. Hän metsästi ja kalasti hyvällä onnella. Hauki, ahvenet ja hirvenliha olivat arkiruokaa, metsälinnut ja lohi olivat parempaa ruokaa. Istun pihamaalla kauan. Katselen ensin rakennusta ja ajattelen rakennusvaiheita. Ensin oli vain koskenpuolinen pääty, rakennettu paljon ennen sotia. Siinä

6

oli vain pirtti ja keittiö, mutta siihen pieneen mökkiin syntyi melkein koko pesue. Sotien jälkeen mökkiä jatkettiin rakentamalla kamari. Myöhemmin se vuorattiin laudoilla. Rakennus on kaikilta kohdin kuitenkin yhtä vanhan näköinen ja aivan kuin näyttäisi käyttävänsä kaiken tarmonsa pysyäkseen pystyssä vielä muutaman vuoden. Mieleni valtaa haikeus ja käännän mökille selkäni. Tuolla oli ennen navetta ja talli mutta niistä ei ole enää mitään jäljellä. Ja tuossa perunapellon paikalla kasvaa vesakkoa ja onpa siellä joitakin isompiakin puita seassa. Muistelen ikäviä päiviä pottupellolla, kun poistettiin rikkaruohoja. Aurinko paistaa niin kuin ennenkin. Vain muutamat pilvenhattarat sen välillä peittävät. Tulee mieleeni aika kun meillä ei ollut kelloa. Kello on juuri yksi päivällä ja tällöin ikkunan varjo osuu uunin nurkalle. Kävi mielessä, että käyn katsomassa eletäänkö täällä samaa aikaa kuin silloin, kunnes muistin että uuni on tehty uusiksi. Sääsket inisevät ympärillä mutta ei ne minua häiritse. Kosken kohina kuuluu vaimeana ja pitkä heinä estää sen näkemisen. Mutta minunhan piti mennä ongelle – olenhan ostanut perhovavan ja kalliin luvan sitä varten. Kävelen saunarantaan ja alan viritellä onkivehkeitäni. Koskessa on vesi korkealla ja se virtaa vuolaasti eikä perholla onkiminen oikein onnistu. Kun olisi vanha kunnon mato-onki, mutta kun laki on sen käytön kieltänyt. Vaihdan perhoa moneen kertaan mutta en saa yhtään nykäystä. Koko onkiminen alkaa väsyttää. Kahlaan läheiseen saareen mutta sen rannat ovat niin metsittyneet, että en pysty perhoa mistään kohti heittämään. Palaan takaisin saunarantaan ja istahdan tutulle kivelle. Otan evääni esille ja alan niitä syödä. Ajatukset pyörivät koko ajan mielessäni. Paikka on autio ja tyhjä, ei edes kalastajia ole liikkeellä. Pohdin elämänmenoa, mikään ei ole ennallaan, vain muutos on pysyvää. Tiesimme jo silloin nuorena, että vanhempiemme jälkeen täällä ei ole elämää. Vaikka tänne en kaipaa tuntuu kuitenkin haikealta täällä yksin istuessani. Katselen virran juoksua ja nautin lämpimästä kesäpäivästä.


Pekka ja Teija Isorättyä, Liljameduusayö. Kuva Juha Åman. Teos esillä Hyvinkään taidemuseossa näyttelyssä RYTMITAJU 2017 16.6.-3.9.2017.

Kaloitta jäin. Alan kokoilla onkivehkeitäni ja vaikka yritin tehdä huolellista työtä, niin palattuani huomasin perhorasian jääneen rannalle. Aloin kävellä autolleni päin. Pirtin ikkunan kohdalla muistin, kun mustalainen kerran pyysi minulta lupaa povata. Pidin koko hommaa humpuukina enkä antanut. ‒ Anna minä kerron menneestä, jos puheeni ei pidä paikkaansa, ei sinun tarvitse maksaa mitään. Hän aloitti: Sinun kotisi päätyikkunasta näkyy virtaava vesi.. Tarkastelin häntä – hän ei ollut tuttu. Sen jälkeen hän ennusti minulle yhtä ja toista ja seuraava piti ainakin paikkansa: ‒ Turha sinun on pelata mitään peliä, et sinä niistä koskaan tule mitään voittamaan. Katson koskelle päin. Näkyy se virtaava vesi vieläkin. Rappujen kohdalla muistan, että tuohon isä jäi istumaan, kun viimeisen kerran täältä lähdin. Vanha aitta jää oikealle puolelle. Enää siellä ei ole hirvenlihoja.

Tulen entistäkin apeammaksi ja jatkan matkaani kunnes.. tässä juuri tässä oli ennen lato.. nyt siinä on vain pohjakivet. Ladon kohdalla olin menossa, kun kuulin isäni perääni huutavan: ‒ Tuo hotalippuja kun tulet! Toinhan minä niitä vuoden kuluttua. Tulen auton kohdalle ja jatkan pohtimistani, kuinka elämä meitä kuljettaa. Yksitellen me täältä lähdimme. Isä viimeisenä. Elämä täällä oli vaatimatonta ja silloin se tuntui raskaaltakin. Minäkin löysin maailmalta oman paikkani. Autossa pohdiskelen että, täällä minä olen elänyt ajan, joka oli huoletonta. Mistään muualta en ole sellaista löytänyt. Muistan vielä isä-Jussin neuvon – jos jostakin löydät paratiisin, niin siellä on myös käärme. Aulis Mulari

7


RUNOJA

Teija ja Pekka Isorättyä, Merenneito. Kuva Juha Åman. Oulun taidemuseon näyttely SPLICE re-examinating nature 20.5.-12.11.2017.

Oodi miehelle Vaikka sinä olisit peräkamarin pimeimmästä loukosta äiti-juntan alta kylille karannut poikariepu niin kyllä minä Sinua rakastan! Vaikka olisit julman kuun pieksämä, kaamoksen toivottomiin hetkiin ajautunut sisilisko, niin tuskin sinua hylkäsin! Jos veresi sakenisi niin, että siitä mustaa tulisi ja muuttuisit öljylähteeksi, niin antaisin sinun valua ylitseni ja hukkuisin Sinuun! Kas niin, minä kaikkia rakastan. Pirjo Maunu

8


suomen runo – saamen runo Riina Katajavuori – Rauni Magga Lukkari

Kuka puhuu - Gii hállá Makaavat raukeina tuiskussa kuin alaston nainen suihkussa, tunturit, rehevät reidet puoliavoinna, kylkiluiden varmat kielet lumivalkoisen ihon alla laskevat kuruun, jossa yksinäinen hiihtäjä liukuu umpihangessa rämpii Naisen reisiltä kasvaa tuuhea kuusikko, kyljessä kimaltaa kuutamoinen, vihreät hiukset Toistasataa kilometriä pitkä, kasvot kätkössä peiton alla, hangen alla, savusta pusertuu pisaroita hengitys kulkee verkkaan tuulen kanssa, kevään alla, hangen alla Eikä tuota näkyä kukaan valloita, ei siirrä, vyörytä hengettömäksi, kursi umpeen hän on kysymättä tullut, hänessä kasvavat olohuoneet, hänen kätköissään hierovat hiiret viiksiään, hänen taakseen aurinko laskee kuuliaisesti, avaa tumman oven Riina Katajavuori, Kuka puhuu, Otava 1994

Šlieddájit borgga siste dego álás nisu rišu vuolde, duoddarat, munnás juolgemáddagat goavkut, erttetdávttiid sihkkaris sráŋggat muohtačeskes liikki vuolde luitet skurčui, gos oktona čuoigi čeassá obbasis guokkarda Nissonolbmo juolgemáddagiin šaddá suhkkes guossabohttu, gilggas šealgá mánoheahpe, ruoná vuovttat Nuppečuohtái gilomehtera guhku, muođut šihkosis gokčasa vuolde, suovas bohččásit goaikkanasat vuoiŋŋahat johtá gulul biekka mielde, giđa vuolde, skálvvi vuolde Iige dien oainnáhusa oktage rivve, ii sirdde, fierat heakkaheapmin, snora gitta son lea jearrakeahttá boahtán, sus lasket orrunlanjat, su čiegáin njávket sáhpánat skávžžáideaset, su duohkai beaivi luoitá jegolaččat, rahpá gámis uvssa

Riina Katajavuori, Gii hállá - Kuka puhuu, saameksi Rauni Magga Lukkari

Riina Katajavuori, Gii hállá, Davvi Girji 2004, sámegillii / saameksi Rauni Magga Lukkari

9


Kalkkimaan pappi ei jää tuonelaan Pälvi Rantala, toim.: Kalkkimaan pappi. Elämä ja kaikki tunnetut runot. Väyläkirjat 2017 ” Paljon olen laulanut / Monta olen nauranut / Jos ompi syytä / Niin anteeksi pyydän. Kotiseudun muistojen ystävät v. 1934.” Kalkkimaan papin muistomerkki sijaitsee Alatornion kirkon takana. Petter Abram Herajärvi (18301885) eli Pietari Herajärvi oli tornionlaaksolainen kiertolaisena elänyt pilkkarunoilija ja pilkkasaarnojen tekijä. Kylähullunakin pidetty. Tiettävästi ulkoa runojaan esittänyt niihin kynää käyttämätön verbaali aikansa kuuluisuus on ollut myöhemmin esillä lukuisissa näytelmissä, lauluissa ja yhdessä väitöskirjassa. Kalkkimaan pappi: Elämä ja kaikki tunnetut runot on matka sekä nasevasti sanan miekkaa että maanläheisesti kaunan kuokkaa heiluttavan kiertolaisen nutussa ja ryysyissä. Elettiin ja seurattiin maailman aikaa 1800-luvun puolivälin jälkitienoilla. Kirja on huimimmilta kohdiltaan jalo trippi hengissä rimpuilevan kylähullun pelleriinissä ja hameessa. ” Poika kulki hame päässä, / Eikä koskaan ollut häässä, / On siis muisto tuosta meillä / Kulkeissamme näillä teillä. // Lukekaamme, laulakaamme, / runoilijan muisto, / muistakaamme, mainitkaamme, / kehnoimmankin loisto.” – Runosta Poika kulki hame päässä. Kalkkimaan pappi kehitteli henkilörunoistaan toisinaan ilkeitäkin joko omasta tahdostaan tai saaden vallan maksun niistä. Tietty hänelle on maksettu siitäkin, että hän ei esitä mitään. ” ../ Ei ole kuulunut Kurtille vertaa, / Kurtti on kuulutettu kakstoista kertaa, / Maan ostolla kovalla, / vaan ei rahalla omalla.” – Runosta Antti Kurtti. Erityisen muistinsa ansiosta hän osasi ulkoa kuulemiansa saarnoja ja loikin pilkkasaarnoja toisena tekstityylinään. Joskus vahvastikin uskoaan tunnustaneen runoilijan säe saattoi karata saarnan lopussa:

10

”../ Ko venhen pohjassa olevhan reikhän pantin tappi, / ni katto, Serafinanki reikhän pantiin tappi, / Ja katto, aivan eri tarkotusta varten.” – Saarnasta Serafina. Runot tulivat hetkeen ja tilanteeseen, eikä Kalkkimaan pappi Pietari Herajärvi tiettävästi kirjoittanut itse runojaan ylös. Tähän päivään Kalkkipapin runoja on ollut edestuomassa luonnollisesti suuri joukko suullista perinteen kantajaa ja lukuisia Kalkkipapin tekstien ylöskirjaajia ja kirjallisia kerääjiä. Muiden joukossa esimerkiksi eräs alatorniolainen ylioppilas Uuno Hannula (1891-1963), joka myöhemmin tunnettiin ministerinä ja Lapin maaherrana. Kirjassa maistuu niin tekemisen ilo kuin esittävän taiteen keskeneräisyyden tuoreus tuossa eletyssä ajassa. Kerrotaan sodat Oolannin taisteluineen, lauletaan Amerikanlähtijät ja nähdään häät nälkähäinä. Teknisesti ajan kuluttamaan aineistoon ei pudota riimiä väkisin laittamalla, vaan rivi saattaa jatkua (sanasta ei saa selvää)-toteamuksella. Teos uittaa historian lämpimiin vesiin ja tulee hyvällä ihan mieleen Sapfon runot ja henki Pentti Saarikosken suomentamana. Tarvittua kulttuurityötä ja havinaa kaikki tyynni. ”Kalkkimaan pappi on muuttanut Tuonelaan!” otsikoi Oulun lehti kailottaen 23.12.1885 nimimerkillä Kataja. Kokonaanko? Sopii epäillä. Tapani Tavi Runoilija-kirjailija


Särkynyt lyhty -obeliski vuodelta 2013 on herättänyt paljon keskustelua. Isorättyät kokevat kuuluvansa Kalkkimaan papin kanssa samaan performanssitaiteilijoiden jatkumoon. Kuva Jari Hannuniemi.

11


Yritys olla onnellinen Anna Tiitta: Ei niin pientä pahaa. BoD 2015.

A

nna Tiitta voitti novellikokoelmallaan Ei niin pientä pahaa kertomus- ja novellikokoelmien sarjan vuoden 2016 Möllärimestari-kilpailussa. Päätalo-instituutin järjestämä kilpailu on tarkoitettu harrastajille, mutta en epäile, etteikö Tiitalla olisi edellytyksiä karistaa tittelistään harrastajan määre pois. Niin taitavasti kokoelma on rakennettu ja kirjoitettu. Ei niin pientä pahaa koostuu kuudesta nimettömästä novellista, jotka alkavat tapahtumaympäristöön johdattelevalla kuvalla ja teemaan johdattelevalla mietteellä. Novellit koostuvat luvuista tai alanovelleista, jotka sen sijaan ovat saaneet omat otsikkonsa. Syntyy vaikutelma novellisikermistä. Ratkaisulla lienee jokin muukin syy, kuin kokoelman syntyprosessi tai kirjoittajan uteliaisuus tarkkailla, minkälaisia tulkintoja rakennekokeilu synnyttää lukijoissa. Minä olen valmis näkemään siinä heijastuman kertojan tietoisuuden muutoksista novellin tapahtumien kuluessa. Tämä vaikutus ei katoaisi, vaikka päänovellit olisi lukijaystävällisesti ja kokoelman rakennetta vastaavasti merkitty jollakin tavalla sisällysluetteloon. Nyt siinä näkyvät vain alanovellien nimet. Toinen rakenneratkaisu on Tiitan tapa käyttää kertojana sivustakatsojaa, joka paljastaa lukijalle tapahtumaketjun avaimen. Sivustakatsojakertojalla on moraalinen vastuunsa tarinassa. Tästä juontuu kokoelman nimi, joka tuntuu ensi alkuun oudolta. ”Sen olen elämäni varrella oppinut, ettei ole olemassa oikeita ja vääriä päätöksiä, on vain niitä, joita ihmi-

12

sen on pakko tehdä”, eräs novellien kertojista sanoo itselleen. Tähän repliikkiin kiteytyy kokoelman pääteema. Vahvat voimat ajavat ihmisiä kohtaloihinsa. Rakkaus, viha, seksuaalisuus, kateus, vapauden kaipuu ja epätoivoinen onnen tavoittelu ottavat mittaa toisistaan taistelukentällä, joka on ihminen. Näitä ihmisiä riittää: varatusta miehestä irti pyristelevä nainen, isänsä salaisesta elämästä tietoiseksi tullut aikuinen poika, mielenrauhansa menettänyt kirjailija, väkivallan uhriksi ja tekijäksi ajautunut naispoliisi, itseään etsivä adoptiolapsi, Lapin sodassa kohdanneet rakastavaiset. Novellit eivät kuitenkaan mystifioi tunteita, vaan tutkivat konkreettisesti, minkälaisten tapahtumien kautta ne saavat kohtalokkaan otteen ihmisestä. Tiitan novelleissa ei ole onnellisia loppuja. Rakkaus pettää aina, ja silloin harvoin kun rakkaus ei petä, pettää elämä. Kuolema ehtii väliin kuin varmistaakseen, ettei elämä pääse tuhoamaan rakkautta. Tarinoiden erilaisuudesta huolimatta kaikkien novellien elämäntunto on samanlainen, pessimistinen. Kun tarinat kerrotaan jälkikäteen, resignaatio helpottaa lukijaa: kaikki on jo toteutunut, mitään pahaa ei enää tapahdu. Tiitta on taitava kirjoittaja. Siksi novellit ovat kauniita. Kieli perustuu tarkkaan havainnointiin ja joustaa ihmismielen liikkeiden mukaan. Siksi henkilöihin voi samastua. On myös hyvä tiedostaa, että kaikkia asioita, joista Tiitan novellit kertovat, tapahtuu koko ajan lähellämme tai itsellemme. Loppujen lopuksi onkin helpottavaa, että joku kirjoittaa kipeistä kohtaloista rehellisesti ja ymmärtävästi. Anna Kyrö


PROOSAA

Kohtaaminen

S

oli yhen kesäpäivän jälkheinen lämmin yö. Kävelin avojaloin hiekkatietä pitkin, mistä lie tulossa eikä kukhaan ainakhaan tienny minne molin menossa, vähiten mie itte. Teki vain mieli olla omissa ajatuksissa. Ja niin mie olinki, oikhein säpsähin ko yhtäkkiä sielä hiljasella mettätiellä vasthaan tuli tuntematon vanha ukko. Mollu koskhaan aikasemmin sitä nähny. Ehkä soli kyläläisiä, muttako molin asunu täälä vasta vähän aikaa (kymmenen vuotta on ihmisen elämässä lopulta häviävän lyhyt aika) niin en mie sitä tuntenu. Se näytti minusta kylläki matkamieheltä. Semmosia mitä entisheen aikhaan oli. Kangasreppu selässä ja keppi käessä, jalassa nahkaset pieksut. Minusta se näytti vähän joulupukilta; pitkä valkonen parta ja arvotuksellinen hymy silmissä. Istuimma isolle kivelle ja aloimma praataamhaan. Se kysy multa mistä molen pois. ‒ Miepä kerron sulle, mie vastasin. “Molen pois minun lapsuuesta. Molen pois sieltä, missä mie nukahin päiväunet kosken kohinaa kuunnellen. Sieltä missä pienet tunturikoivut vaihtuu vaivaiskoivuiksi, sääsket inisee unettavasti heinäkuun heltheen tullessa ja hillajänkkä tuoksuu makealta. Sitä aikaa mie muistelen ja koen, että olin silloin onnellinen ja ehyt, multa ei puuttunu mithään. Molin pieni, pienempi ko minun ainoa sisko. Kesäpäivät kulu hiljalheen, mökki oli uninen ja turvallinen paikka. Sielä haisi savulle ja kalalle, hielle ja Offille ja märille villasukille. Ukki, mummi, mie, sisko, isi ja äiti. Ja vanha puuvene, joka vei meiät alakoskelle. Joskus mieki heittelin sielä virvelillä, mutta väsyin äkkiä ko perho oli aina kiinni pajupuskissa taikka pohjan kivissä ja isi väsy siihen, ko sen piti aina olla auttamassa. Sisko jakso vähän pitemphään. Sitte met tehimmä pikku sinteille althaita rannan kivikhoon. Siinä oli semmonen pieni poukaman kohta. Tehimmä kivistä muuria ettei kalat karkaa. Aina jäi kuitenki pieniä koloja joista joku kala pääsi pois, sitä kohtaa tilkithiin sitte paremmaksi. Mummi teki nuotion ja keitti kahvit, tai ehkä soliki ukki. Mummi oli himokalastaja, se tahto aina olla viimeseksi heittelemässä josko vielä sais kalan ja jos vielä kokkeilis tuolta ja täältä. Repuissa oli evästä: voileipää, kuivaalihhaa, mustaherukkamehua. Maitopullo, sokeria, pullaa. Mummi laitto mullekki kahvia emalimukhiin ja puutikulla melkutin sokerit sekhaan.

Met saimma siskon kans syyä yhen pullan puoliksi, äiti lupas. Tikuissa paistethiin niin tuoretta tammukkaa, että net meni kippuralle. Mummi hoppus jo takasi virvelin ja haavin kanssa. Isi ja äiti perässä. Met jäimmä ukin kans vielä nuotion äähreen. Mummin repussa oli leetapullapitko, soli leivottu punasheen maithoon ja oikehhaan voihin. Ukki kaivo esille pakasterasian jossa oli suolasta voita. Se leikkas meille viipahleet pullaa, voiteli puukolla päälle paksulti voita ja sitte met menimmä suuren kiven taakse piihlon syöhmään. Soli parasta, mitä mie tiesin. Isiki tuli, ko arvas missä met olemma. Ukki anto sillekki ja silmää iskien met söimmä pullaa niin, ettei suuhun tahtonu sopia. Met söimmä sallaa. Soli kielletty hetelmä, soli taihvaallinen herkku maan päällä, kiven kolossa nautittuna. Toiset lähit vielä kalalle. Minua väsytti. Äiti teki mulle majan vaivaiskoivujen oksien välhiin. Siinä oli hyvä maata huivin alla ja nukahtaa ihanimphaan tuutulaulhuun: kosken kohihnaan. Se toi turvaa silloin, se ääni tuo lohtua ja turvaa vieläki. Illalla uni tuli saunan jälkheen yhtäkkiä, oottamatta. Vielä unen seasta mie muistin sanoa isille, että oli lauantai, eikä päästy Pirtille. – Huomenna, isi lupas, huomenna menhään. Ja met menimmä: isi, sisko ja mie. Ja met saimma lätkäliigasalmiakkia ja punasia tuttifruttikarkkeja, paperikäähreissä. Kummallekki tasan yhtä monta. Met leikimmä, että ne paperit oli rahoja. Niitä keräthiin taltheen. Päppä oli paistanu munkkeja, isi osti yhen ja se syöthiin yhessä. ‒ Pyyhkikkää tytöt sokerit pois suupielistä, isi sano. Mutta äiti haisto kyllä munkin ko met menimmä takasi mökille, sen nenä haisto kaiken. Sallaa se naureskeli meiän touhuille.” Se vanha mies siinä kivellä vieressä kuunteli, ei keskeyttäny kertaakhaan. Se katto minua vain kaiken nähneillä silmilhään. Taputti olkapääle, hymmyili ja lähti. Enkä mole koskhaan sen jälkheen sitä nähny. Mie jatkoin matkaa ja kävelin kotia. Vanha valkonen puutalo huokas hiljaa ja etteisen lattialauat natisi. ‒ Missä olet ollu? mies kysy multa. ‒ Kaukana, mie vastasin. ‒ Mie kävin sielä, mistä molen pois. Laura Torniainen

13


Yrjö Kokon sanoma on tänäänkin tuoretta

K

ansallislintumme laulujoutsen näkyy kuluvana vuonna laajalti mediassa luonnehtimassa satavuotiasta Suomea. Laulujoutsenen pelastuminen häviämiseltä Suomen luonnossa on kuitenkin yhden ihmisen ansiota. Eläinlääkäri, kirjailija Yrjö Kokko (1903–1977) pelasti määrätietoisen työnsä ansiosta laulujoutsenen. Kokko oli monessa muussakin asiassa aikaansa edellä. Yrjö Kokko -seura haluaa tuoda esille Kokkoa kirjailijana ja luontovalokuvaajana, ja myös hänen monipuolista työtään luonnonsuojelussa. Yrjö Kokko oli 1950- ja 60-luvulla Suomen tunnetuimpia ja eniten myyviä kirjailijoita Mika Waltarin ja Väinö Linnan rinnalla. Nykyinen sukupolvi ei häntä tunne, ja vanhemmat polvetkin ovat hänet unohtaneet. Kustantaja WSOY ei ole ottanut hänen kirjoistaan uusia painoksia. Monet Kokon aikanaan esille nostamista asioista ovat vasta viime vuosikymmeninä nousseet yhteiskunnallisessa keskustelussa vahvasti esille ja niistä on otettu oppia. Kokon monipuoliseen tuotantoon kannattaa tutustua. Kokon sanoma on tänäänkin hyvin tuoretta.

Eläinlääkäri, josta kypsyi kirjailija Yrjö Kokolla oli monta roolia. Kuten Kokko itse sanoi, hän oli eläinlääkäri, josta tuli kirjailija. Mutta hän oli myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka otti vahvasti kantaa. Kokko oli luonnonsuojelun ja luontovalokuvauksen pioneeri. Lintujen ja eläinten käyttäytymisestä hänen kirjansa antavat oivallista tie-

Photowalk Yrjö Kokon -hengessä Hetassa 22.1.2017 teemana lumi kyläkuvassa. Kuva Jari Rantapelkonen.

14

toa. Hän oli myös saamelaisen elämänmuodon taitava kuvaaja. Yrjö Kokko kehittyi kirjailijaksi pitkän ajan kuluessa. Jo kouluaikoina hän oli ryhtynyt kirjoittamaan ja opiskellessaan eläinlääkäriksi Hannoverissa, Tartossa ja Wienissä hän kirjoitti juttuja esimerkiksi Suomen Kuvalehteen rahoittaakseen opintojaan. Toimiessaan 1930-luvulla Sysmässä kunnaneläinlääkärinä hän oli Itä-Häme -lehden vakituinen avustaja. Hän kirjoitti satujen ja pakinoiden lisäksi yleistajuisia tieteellisiä artikkeleita ja kuvitti itse juttunsa piirroksin ja valokuvin. Kirjoittaminen oli Kokolle vastapaino sodan todellisuudelle. Rintamalla ollessaan hän alkoi kirjoittaa lapsilleen joulusatua. Siitä sukeutui 1944 ilmestynyt ”Pessi ja Illusia”, josta tuli arvostelu- ja myyntimenestys. Teos sai vuonna 1945 valtion kirjallisuuspalkinnon. Arvosteluissa keskeiseksi nousi Yrjö Kokon luonnontuntemus sekä kirjan kuvitus, Kokon ottamat upeat valokuvat. Kokko etsi sodan jälkeen omaa paikkaansa kadotetun Karjalan tilalle. Se löytyi Lapista. Hänet valittiin vuonna 1945 Muonion piirieläinlääkäriksi toimialueenaan Muonio, Enontekiö, Kittilä ja Kolari. Kokko ryhtyi heti toteuttamaan haavettaan kuvata pesivä laulujoutsenpari. Pesiviä laulujoutsenia arvioitiin olevan enää noin 15 paria, ja etsinnästä tulikin Kokolle pakkomielle, joka kesti viisi vuotta. Kun laulujoutsenten etsintä pitkittyi, pääsi hän mutkattomasti sisään saamelaisten maailmaan. Yrjö Kokko ystävystyi Aslak Juuson, Vilkunan ja Ahkun eli Labban perhekuntien kanssa. Hämmästyttävän hyvin hän pääsi sisään Käsivarren saamelaisten elämään, jota hän kuvaa 1946 ilmestyneessä kirjassaan ”Neljän tuulen tie”. Myös se oli arvostelu- ja myyntimenestys. Teos sai Suomen kirjakauppaliiton ensi kerran jakaman Kiitos kirjasta -palkinnon ja E.N. Manninen -palkinnon vuonna 1948. Kokko jäi työstään virkavapaalle 1949 ja keskittyi kirjoittamiseen. Laulujoutsenen etsintä tuotti tulosta toukokuussa 1950. Pesivän laulujoutsenen pesälle Kokon ja Sulo Rovan eli Tiitin ja Niuniun johdatti nuori Antti Palismaa. Pesä löytyi Salvasjärven kesäkylän eteläpuolelta Mustinlompolosta. Vielä samana syksynä ilmestyi Kokon kirja ”Laulujoutsen”. Vuonna 1954 ilmestyi ”Ne tulevat takaisin”, joka oli laulujoutsenen suojelua propagoiva, lähes pamflettimainen puheenvuoro. Näiden kirjojen ansiota on, että laulujoutsen rauhoitettiin ja siitä tuli Suomen kansallislintu 1981.


Kirjailijoiden seurassa Maassamme toimii yli viisikymmentä suomalaisten kirjailijoiden perintöä vaalimaan perustettua nimikkoseuraa. Valtaosa näistä kuuluu yhdistykseen Suomen Kirjailijanimikkoseurat – De litterära sällskapen i Finland ry. Yhdistyksen verkkosivulta www.nimikot.fi löytyy tietoa kaikista jäsenseuroista. Lapissa toimii Yrjö Kokko-seuran lisäksi kaksi muuta lappilaisten kirjailijoiden nimikkoseuraa. Annikki Kariniemi -kirjallisuusseura järjestää tänäkin vuonna ”Kirja kylässä” -kesätapahtuman heinäkuussa Ylitorniolla. Timo K. Mukka-seura pyrkii toiminnallaan pitämään Mukan elämäntyötä esillä. Seura mm. toteutti vuonna 2014 Timo K. Mukka-näyttelyn, kun kirjailijan syntymästä oli kulunut 70 vuotta.

Yrjö Kokko ei puhunut ja kirjoittanut pelkästään linnuista, vaan hän otti kantaa aikakauden kuumiin kysymyksiin kuten jokien valjastamisiin. Hän vastusti Kemijoen patoamista ja vaati muun muassa Uudessa Kuvalehdessä Isohaaran voimalaitoksen räjäyttämistä. Kokko oli myös ensimmäisiä, jotka kiinnittivät huomiota laivojen öljypäästöihin. Hän arvosteli laajoja metsähakkuita ja vastusti lintujen kevätmetsästystä ja suurpetojen jahtia. Hän tunsi vastenmielisyyttä kasvien ja linnunmunien keräämistä sekä tieteen nimissä tapahtuvaa luonnon tuhoamista kohtaan. Jo vuonna 1925 hän kirjoitti: ”Kun opin tuntemaan eläimen, häpesin olla ihminen”.

Yrjö Kokko -seura Yrjö Kokon kirjoittamasta 19 kirjasta kymmenen kuvaa enemmän tai vähemmän enontekiöläistä elämää ja luontoa. Siksi on luontevaa, että Yrjö Kokko seura perustettiin juuri Enontekiöllä vuonna 1988. Jäseniä on yli viisikymmentä eri puolilta Suomea. Hetassa Tunturi-Lapin luontokeskuksessa on Yrjö Kokko -kirjasto. Esillä on Kokon käyttämiä esineitä,hänen kirjoittamiaan kirjoja, kirjoja hänen kirjastostaan sekä tietoa Yrjö Kokosta. Joentekijäisissä noin kymmenen kilometriä Hetasta itään Vuontisjärven suuntaan on Yrjö Kokko -lintutorni ja laavu. Yrjö Kokko -seura järjestää Suomen ja Enontekiön juhlavuoteen (kunta 140 vuotta, seurakunta 270 vuotta ja saamelaisten pohjoismainen yhteistyö 100 vuotta) liittyen useita tapahtumia. Laulujoutsenen siivin – valokuvin ja runoin: Yrjö Kokon elämään liittyviä valokuvia ja runoja voi toimittaa seuralle 1.2.– 31.10.2017. Niistä kootaan näyttely, jonka avaus on 6.12. Hetan liikuntahallissa. Näyttely on esillä 7.12.2017.–31.01.2018 kunnanvirastossa. Parhaat esitykset palkitaan. TunturiLapin luontokeskuksessa järjestetään Laulujoutsenen siivin – valokuvin ja runoin -ilta marras-joulukuussa. Hetan Musiikkipäivien yhteydessä 15.4. ja Väärtipäivien yhteydessä 26.8. on Yrjö Kokko -kirjaston ja näyttelyn esittely. Väärtipäivien yhteydessä 27.8. on myös Yrjö Kokon muistelutapahtuma ja avoimet ovet Kokon perikunnan Ungelon torpassa. Vuoden aikana seura järjestää useita photo walk -kävelyjä ja Kokon kirjojen lukupiirejä Enontekiöllä. Luontoretkiä on Yrjö Kokon lintutornille lapsille ja lapsenmielisille on 7.5. ja valokuvausretki 21.5. Seura järjestää nuorille luontovalokuvauskilpailun 22.5.–31.7.2017. Kilpailutöistä kootaan näyttely Hetan koulun auditorioon ajalle 7.8.– 30.09.2017. Näyttely tulee myös verkkosivuille.

Kaikki Yrjö Kokkoon liittyvät muistelut ja tiedot ovat arvokkaita. Seura kerää Kokkoon liittyvää muistitietoa hänet tunteneilta ja häntä tavanneilta ihmisiltä. Tiedot voi toimittaa hallituksen jäsen Outi Kurkelalle joko sähköpostitse: auouir@gmail.com tai osoitteella Ounastie 4375, 99420 Peltovuoma. Seuran henkilöjäsenmaksu on 10€ ja ainaisjäsen 50€, tilinumero on: FI35 5643 8840 0067 33. Tervetuloa mukaan! Jari Rantapelkonen Yrjö Kokko -seuran puheenjohtaja

Ilkka Vaura Yrjö Kokko -seuran hallituksen jäsen

Seuran yhteystiedot: Jari Rantapelkonen Puh. 050 434 2222 E-mail: neljantuulentie@gmail.com

Yrjö Kokko -seuran lukupiiri Hetassa Täyen kuun taithessa tapahtumassa 28.10.2016. Kuva Jari Rantapelkonen.

15


PROOSAA

Pekka ja Teija Isorättyä, Öljykausi. Kuva Teija Isorättyä. Teos esillä Kangasalatalon Kimmo Pyykkö taidemuseossa: 14.05. - 27.08.2017.

Mykkä todistaja

O

li varmaan aika lämmin, heinäkuinen päivä, kun ajoimme halki Keskuspuiston lähettämään polkupyöriä Maarianhaminaan Töölönlahden makasiineilta. Niillä toimi vielä silloin lähtevän tavaran vastaanotto. Koskaan aiemmin en ollut tullut menneeksi Ala-Mannerheimintielle, mutta tuttu tuoksu pysäytti. Terva tai jokin muu lämmin puun katku rakennusten luona leijui. Puun tuoksun jälkeen heräsivät silmäni. Miten kaunis voi olla punainen tiilipinta! Jotakin kovin tuttua tunnistin myös seinien valkeissa kirjaimissa tai tummissa numeroissa valkoisella pohjamaalilla. Samantapaisia merkintöjä muistin jo jostakin kaukaa, Rovaniemeltä, matkoilta kauppalaan, joille pääsin isoisän tarakalla. Makasiinit ja polkupyörät ja ukki loksahtivat päässäni yhteen. Niissä soi sama rakkaus menneeseen, siihen jota kenties kaipasin, mutta myös kavahdin.

16

Tämä oli minussa jo olemassa. Makasiinit vastasivat kaikuun. Lintu huusi hädissään. Pyörä horjahti ja tytär oli pudota turvaistuimelta hiekkaan. Olisi saattanut iskeä päänsä laiturin metallikaiteeseen tai teräväksi rapistuneeseen kivirappuseen. Kuin jokin lämmin siipi kuitenkin tarttui meihin. Kietoi yhteen, auttoi saamaan kiinni ohuesta mekosta. Kun säikähdys laantui, pelästys vaihtui iloksi. Tunsin olevani tervetullut. Kotona. Turvassa. En välittänyt mieheni raivoamisesta. Tulin ajatelleeksi, että isoisä hyvinkin olisi voinut nuorena miehenä kulkea Töölönlahden kautta, kun suoritti varusmiespalvelua Santahaminassa. Asevelvollisuuden avulla tahdottiin tutustuttaa toisiinsa erilaisista lähtökohdista tulevia miehiä ja vahvistaa maanpuolustustahtoa. Arpa oli heittänyt ukin 1919 Helsingin huhtikuuhun – tai sen hyiseen saaristoon. Sota-arkiston


RUNOJA Pihatuomi korttiin ukille on merkitty koodiksi Suojeluskunta. Juuri muita merkintöjä kortissa ei ole; isoisä taisi pitää matalaa profiilia. Sotilaspassissa lukee välillä kiv. mies, välillä työmies. Isän kertomuksen mukaan hänen isänsä palveli lentosotamiehenä, mutta kun tuli aika lähteä ilmaan, ukki kommentoi, ettei tämä kone tästä mihinkään nouse. Ilmailutelakan komppanian ryhmäkuvassa vuodelta 1919 takarivissä melkein kuin pakoilee kaitakasvoinen mies, melkein poika. Saattaisi olla ukki. Kimmo Oksasen kirjassa Makasiinit 1899–2006 (HS) on Sota-arkiston kuva mykästä todistajasta, tuntemattomasta, joka nojailee siltaan makasiinit taustanaan. Kasvonpiirteet vaikuttavat hätkähdyttävän tutuilta: kuin isä nuorena. Valokuvan miehellä kuitenkin on yllään upseerin univormu: luutnantin natsat ja rähinäremmi. Hetken olin jo ehtinyt kuvitella, että olisihan ukki voinut muinoin lähteä kaupungille iltalomilla lainahöyhenissä hummailemaan. Tuskin olisi. Noina aikoina, kun isoisä Helsinkiin matkusti, Suomi ja Töölönlahti olivat kovin toisenlaisia kuin nykyään. Koskaan Eelis Artturi ei Helsinkiin uudemman kerran tullut, eihän hän muutenkaan pitänyt tapanaan matkustella usein maalikylille – paitsi sitten talvisodan aikana. Suomussalmen rintamalta hänet oli löydetty 7. maaliskuuta 1940 hangesta, ase yhä tiukasti kourassa. Terveyskortissa on maininta oikean puolen halvaantumisesta. Rovaniemellä ukkia hoidettiin kesäkuusta 1941 helmikuuhun 1942. Silloin hän oli muutaman sentin lyhyempi kuin minä nyt ja muutaman kilon kevyempi. Vammasta tai vammoistaan huolimatta isoisä pystyi jollain lailla tekemään työtä suutarina. Hän hankki pestin sairaalasta: sotilaiden jalkineet vaativat kunnostusta. Sen ja varmaan myös jäytävän sairauden takia ukki vältti jatkosodan ja melkein Lapin sodankin, mutta menetti silti henkensä kohta täytettyään 61. Olin silloin viisi vuotta vanha. Nyt olen samanikäinen kuin isoisä kuollessaan. Vaikka hän jäi tavallaan tuntemattomaksi, on hän silti saattanut jostakin pilvenreunalta tekemisiäni tarkkailla. Ainakin kummitätini niin aina vakuutti. Se oli hänen tapansa pitää yllä uskoa siihen, että asiat järjestyvät, jos pitää sydämen avoimena. Ei kiellä menneisyyttään. Arja Andersson

Mökissänsä yksinänsä ukko makas mietteissänsä. Ulos kohta siitä ehti tuomipuulle puikkelehti kainalossaan kalsukirves. Sinut kolkkaan kuolevaksi manan maille makaavaksi, kun on kirvat kimpussasi madot mustat matkassasi oksillas otukset oudot, jotka härmäin hävittävät valloittavat viekkahasti, tuovat turmion tuhoa kärsimystä kauheata. Annan avun armiaasti tainnuttaa voin taitavasti, ettet tunne tuskiasi valittele vaivojasi. Tuumas tuomi tutullensa: Minut nytkö nytkähytät, poies päiviltä panetat polttopuiksi pilkottelet kirveskalsulla kovalla. Anna vielä vilvoitella syksyn synkeän sateilla pahaisissa pakkasissa viiman vinkeän vilussa. Nepä tappavat torakat musertavat mustuaiset, niin mä pääsen pälkähästä toukista tosi tylyistä. Jälleen korvalla keväimen urvut aukaisen upeat lehdet uudet levähytän kukkatertut tuuheammat tuoksut vielä huumaavammat annan ihmisten iloksi. Ukko päätyi pähkäilemään jopa joutui jahkailemaan: oisko sittenkin somempi jättää tuomi telomatta kirvehellä koskematta. Kiisi kalsu kankahalle tuhoase tantereelle jätti tuomen töykyrälle ukkeli uhotteleva. Tuli kevät kaunihina, aukes tuomi tuoksuvana teki kukkaset komeat ihmisten iloittavaksi kaiken kansan katseluksi. Ella Pohjanen 17


TAIDE JA HYVINVOINTI

Ovatko kirjoittajayhteisöt hyvinvoinnin ytimessä?

T

aide ja hyvinvointi on jo usean vuoden ajan ollut yksi kuumimmista kulttuuripoliittisista keskustelunaiheista. Erityisesti taiteilijoiden keskuudessa se herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä näyttää jopa siltä, että pelkkä keskustelu taiteen merkityksestä ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnille koetaan joidenkin keskuudessa uhkana taiteen vapaudelle. Hyvinvointivaikutuksista puhuminen rinnastetaan taiteen välineellistämiseen ja sote-sektorilla työskentelevät taiteilijat leimataan hoivataiteilijoiksi. Vastakkainasettelut ja kärjistykset luovat hyvin yksiulotteisen kuvan siitä, mistä kokonaisuudessa on kysymys. Taiteen hyvinvointivaikutusten nostaminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on yksi keino tuoda esille taiteen merkitystä. Aihetta on tutkittu jo usean vuosikymmenen ajan, ja monet tutkimustulokset viittaavat vahvasti siihen, että taide edistää laaja-alaisesti ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia. Taiteella on erityinen kyky herättää tunteita sekä ajatuksia ja auttaa käsittelemään niitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että taiteella olisi aina yksinomaan positiivinen vaikutus jokaiseen ihmiseen. Taidekokemus voi olla myös negatiivinen tai jättää täysin tyhjäksi. Siksi taide ei välttämättä ole paras mahdollinen lääke hoitamaan sairauksia. Sen sijaan hyvinvoinnin edistämisessä ja sairauksien ennaltaehkäisyssä taiteella voi olla merkittävä rooli, jos vain annamme sille mahdollisuuden. Työskentely sosiaali- ja terveyssektorilla ei saisi lokeroida taiteilijan työtä. Mahdollisuuksia on monia, ja usein tekijöillä itsellään on keskeinen rooli oman työnsä määrittelyssä. Konsertit hoitolaitoksissa voivat olla aivan yhtä monimerkityksisiä ja korkeatasoisia kuin konserttisaleissa. Bach on sitä samaa Bachia vaikka sitä hoitolaitoksessa soitettaisiinkin. Sairaaloiden yhteyteen perustettavista taidelainaamoista puolestaan voi lainata taideteoksia, jotka ovat saaneet syntyä vapaasti taiteilijan työhuoneella. Toisaalta on myös paljon taiteilijoita, jotka haluavat työskennellä yhteisölähtöisesti ja tehdä taidetta yhdessä esimerkiksi hoitokodin asukkaiden kanssa. Taiteen vapauden ohella keskusteluun taiteesta ja hyvinvoinnista liittyy olennaisesti kysymys siitä, kenellä on oikeus päästä tekemään ja kokemaan taidetta. Tälläkin hetkellä monissa kunnissa on käytössä toimintamalli, jossa palveluiden tuottamisesta suurimman vastuun kantavat taidelaitokset ja taideoppilaitokset. 18

Taideinstituutiot eivät kuitenkaan rajallisten resurssien puitteissa useinkaan pysty takaamaan tuottamiaan palveluita tasa-arvoisesti jokaiselle kuntalaiselle. Kynnys palveluiden käyttöön on suuri esimerkiksi niillä, joilla on liikuntarajoitteita, taloudellisesti tiukkaa tai eri äidinkieli. Erityisen huonossa asemassa ovat ihmiset, jotka asuvat suljetuissa yhteisöissä kuten hoitolaitoksissa tai vankiloissa. Heidän kulttuuriset oikeutensa eivät välttämättä tällä hetkellä toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Keskustelu taiteen hyvinvointivaikutuksista sekä yhteistyö sosiaali- ja terveyssektorin kanssa tarjoaa yhden mahdollisuuden tarkastella taiteen roolia yhteiskunnassa. Sen ei ole pakko kaventaa käsitystämme taiteen merkityksestä. Taidetta voi ja saa tehdä erilaisista lähtökohdista käsin. Taide on jokaiselle kuuluva perusoikeus, jonka toteutumisesta kannattaa pitää huolta. Monin yhteiskunnallisten ongelmien kuten yksinäisyyden, mielenterveysongelmien tai riippuvuuksien ennaltaehkäisyssä taiteella voi olla merkittävä rooli. Jos taide joskus tunnistetaan ja tunnustetaan oleelliseksi osaksi hyvinvointia, taiteeseen tullaan tulevaisuudessa panostamaan. Taiteen ammattilaisille tämä tarkoittaa lisää töitä ja uusia työllistymismahdollisuuksia. Matti Selin Läänintaiteilija, taiteen hyvinvointivaikutukset

Kevään 2017 kuntavaalikoneen kysymys kirjaston maksullisuudesta on herättänyt sosiaalisessa mediassa ärtymystä, ja syystäkin. Kulttuurin on monissa tutkimuksissa todettu lisäävän hyvinvointia, ja maksuton kirjasto antaa jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden nauttia kirjallisuudesta. Myös kirjoittaminen on monille hyvinvointia lisäävä asia elämässä, teki sitä sitten yksin tai yhdessä, harrastuksena tai ammatikseen. Kirjoittamiseen pätee se, että se ei läheskään aina ole helppoa ja kivaa, ja silti siitä voi nauttia. Pälvi Rantala


Fantasiaa pohjoisesta Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut. Myllylahti 2016 Katja Törmänen: Kesänkaitsijat. Heskilian perilliset, osa 2. Omakustanne 2016 Jorma Aalto: Tähdentekijä, osa 1. Marketiimi 2016

N

uorten fantasiakirjoissa juonen tärkeys painottuu ja ne kertovat usein päähenkilön kasvusta sankariksi. Magian monet muodot, velhot, haltiat ja taikaesineet kuuluvat genreen, niin myös ennustukset. Kirjan maailma voi olla kuinka outo hyvänsä, mutta siitä on kirjoitettava niin uskottava, että lukija viihtyy siellä. Kiinnostavat henkilöt koukuttavat lukemaan ja ottamaan selvää, kuinka heidän käy. Ne ovat myös nuorten lukijoiden samaistumisen kohteita. Lukemiamme kolmea kirjaa yhdistää se, että kaikki kirjoittajat ovat pohjoisesta. Teokset ovat tyylillisesti hyvinkin erilaisia ja ne on myös suunnattu erilaisille lukijakunnille: Törmäsen Kesänkaitsijat etenkin lapsilukijoille, Kauppisen ja Aallon kirjat nuorille. Hanna Kauppisen esikoisteos leikkii ajatuksella siitä, onko mahdollista kirjoittaa kirja, jota kukaan ei koskaan lukisi - edes sen kirjoittaja. Kirjan päähenkilö on nuori Mila, yksinäinen, kirjoja intohimoisesti rakastava tyttö. Mila etsii omaa kirjaansa, sitä ainoaa oikeaa, minkä voi tulkita itsensä ja oman elämänpolkunsa hakemiseksi. Kauppinen rakentaa vahvoja, aistivoimaisia kuvia ja paikkoja, joihin lukija voi turvallisesti asettautua. Nuoren kirjoittajan kieli on pääosin sujuvaa ja kaunista, joskin lukijaan olisi voinut luottaa esimerkiksi henkilöiden tunnetilojen kuvaamisessa; kaikkea ei tarvitse selittää auki. Juoneltaan teos on unenomainen mutta se, mikä selkeydessä menetetään, voitetaan takaisin tunnelmassa. Katja Törmäsen Kesänkaitsijat vie Lassin ja Annin sekä lukijan takaisin Heskiliaan, jossa Juonius on päässyt vapaaksi. Jotain omituista on taas tapahtumassa, mutta palaavatko päähenkilöt

Heskiliaan sankareina? Törmäsen teksti on elävää ja myös hauskaa, mikä fantasiassa ei läheskään aina ole itsestään selvää. Lassin pohdinnat sankaruuden ja tavallisuuden olemuksesta ovat oivaltavia. Molemmat päähenkilöt ovat samaistuttavan rakastettavia ja he kasvavat tehtäväänsä vähitellen. Kaunista on myös, miten teoksessa pohditaan tarinoiden merkitystä ja valikoitumista kerrottaviksi. Sarjan toisen osan luettuaan alkaa jo odottaa seuraavaa osaa! Jorma Aallon Tähdentekijä-sarjan ensimmäinen osa, Ensiaskeleet, tutustuttaa Manteran maailmaan ja päähenkilöihin. Nuoret miehet, Mart ja Jiens, lähtevät kutsun saatuaan eri suunnista toteuttamaan tuntematonta kohtaloaan. Nuorukaiset tutustuvat Mahtiin, jonka salaisuuksia velhot hallitsevat, vai hallitsevatko? Jotakin on tapahtunut ja pimeät voimat ovat liikkeellä. Uhka on läsnä prologista alkaen. Odottaa sopii, että nuorukaisilla on osansa uhan torjumisessa, mutta Ensiaskeleissa he eivät vielä sitä itse tiedä ja lukijakin vasta aavistelee. Tekstiin on ujutettu erityisiä salaisia vihjeitä, joihin takakannen tekstissä viitataan. Synkkien ja usein raakojen tapahtumien vastapainoksi kirja kertoo myös ystävyyden ja rakkauden etsimisestä. Kirjan kieliasu jättää toivomisen varaa ja paikoin tekstiä olisi voinut huoletta tiivistää. Pälvi Rantala ja Arja Vasama

19


SANATAITEESSA TAPAHTUU

Tarinaniskentää Torniossa Tarinaniskennän aluemestaruuskilpailut pidettiin 11.3.2017 Tornion kirjastossa. Kuvassa keskellä voittaja ja yleisön suosikki torniolainen Sanni Liiti tuulettelemassa. Toisen sijan jakoivat Anne Angeria ja Aulis Mulari. Ensimmäiseksi tullut Sanni Liiti pääsee kertomaan tarinansa Yöllinen vieras tarinaniskennän Suomen mestaruuskilpailussa heinäkuussa Kärsämäellä. Onnittelemme voittajia! Tuomaristoon kuuluivat draamakouluttaja AnnaMaija Lauri ja Lapin Kirjallisuusseurasta äidinkielen opettaja Anita Myllykoski. Järjestelyistä ja juontamisesta vastasi Lapin kirjallisuusseuran sihteeri Raili Ilola.

Voittoa tulee tuulettaa. Kuva Raili Ilola.

Kirjastojen Lappi-kirjallisuuspalkinto Lappi-kirjallisuuspalkinto on Lapin kirjastojen yhdessä jakama palkinto ansioituneelle Lappi-aiheiselle kotimaiselle, suomenkieliselle teokselle. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Palkinnolla kirjastot haluavat nostaa esille Lapin kirjallisuutta. Kilpailussa ovat mukana niin kustantajien julkaisemat teokset kuin omakustanteet, niin nimekkäät tekijät kuin esikoiskirjailijat. Lappi-kirjallisuuspalkinnolla palkitaan Lappiin tavalla tai toisella liittyvä kaunokirjallinen (proosa, lyriikka, sarjakuva) teos. Teoksen on oltava suomenkielinen, käännökset Suomen saamenkieliltä ovat kilpailussa mukana. Palkinnolla halutaan nostaa esille myös saamelaista kirjallisuutta käännösten avulla. Joka 2. vuosi jaettavan palkinnon painotukset elävät ajan mukana, Suomi100 –juhlavuonna painotimme Lappi-aiheista sisältöä. Esivalintaraati valitsi kahden vuoden kirjasadosta ehdolle kuusi teosta, joukossa kaksi saamelaisen kirjoittamaa teosta, joista toinen runoteos. Lainan päivänä 8.2. jaetun palkinnon sai saamelaisen kirjailija Kerttu Vuolabin teos Valon airut, jonka on suomentanut Riitta Taipale. Ensimmäisen palkinnonsaajan valitsi elokuvaohjaaja Katja Gauriloff. Hän perusteli valintaansa näin: ” (Valon airut on) kirja, joka ei ole tietokirja, vaan paljon enemmän. Se ei ole perinteinen romaani. Se on monitasoinen, syvällinen ja kulkee erilaisissa aikatasoissa. Sitä voi tulkita, siitä voi oppia. Se on täynnä kertomuksia, ikiaikaista viisautta ja herkkyyttä. Yhdellä sanalla sanottuna, ihmeellinen.”

20

Palkinnosta pääsevät päättämään myös lukijat. Lukijaäänestyksen ehdoton voittaja oli tällä kertaa sodankyläläislähtöinen esikoiskirjailija Minna Rytisalo kirjallaan Lempi. Kaikkiaan yleisöääniä kertyi lähes 300. Seuraavan kerran palkinto jaetaan vuonna 2019 Torniossa vuosien 2017-2018 kirjasadosta. Koska kilpailussa ovat mukana viimeistään kunkin vuoden marraskuuhun mennessä julkaistut teokset, loppuvuodesta (marras-joulukuu) 2016 ilmestyneet teokset ovat kilpailussa mukana vuonna 2019. Lappilaisesta kirjallisuudesta voi keskustella palkinnon Facebook-sivulla ympäri vuoden. Kirjapalkinnosta saa tietoa verkossa osoitteessa: http://www.lappikirjallisuuspalkinto.fi/ Kynät suihkaamaan, sormet vilistämään! Ja HUOM! Seuran arviointipalvelu antaa mielihyvin arvioita ja kritiikkiä kerronnan edetessä. Irene Piippola esilukijaraadin 2015-2016 jäsen


Kirjoita satu Lapista ja osallistu kirjoituskilpailuun! Suomen Kulttuurirahaston Lapin maakuntarahasto ja Lapin Kirjallisuusseura ry ovat julistaneet satujen ja tarinoiden kirjoituskilpailun. Kilpailuun voivat osallistua kaikenikäiset Lapissa asuvat, Lapissa syntyneet tai Lappia tuntevat kirjoittajat, jotka haluavat kirjoittaa sadun tai tarinan, joka liittyy Lapin luontoon, Lapin elämisen olosuhteisiin tai Lapin kulttuurien erityispiirteisiin. Kukin kirjoittaja saa osallistua enintään kahdella ennen julkaisemattomalla tekstillä, jonka pituus on 2–5 liuskaa. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, joka merkitään selvästi käsikirjoitukseen. Kilpailutekstit toimitetaan 23.6. 2017 mennessä joko sähköisesti pdf-muodossa osoitteella lappi@skr.fi tai tulostettuina osoitteella Suomen Kulttuurirahasto/Lapin rahasto, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi. Kirjoita nimesi ja yhteystietosi varsinaiseen sähköpostisaatteeseen. Jos lähetät tekstit postitse, lisää kuo-

reen merkintä ”Lapin satumaa”. Ilmoita nimimerkkisi käsikirjoituksessa. Liitä mukaan samalla nimimerkillä varustettu suljettu kuori, joka sisältää kirjoittajan nimen ja yhteystiedot. Parhaat sadut ja tarinat palkitaan, ja nelihenkisen raadin valitsemat sadut julkaistaan kirjana ”Lapin satumaa – satukirja Lapista”, joka julkistetaan Lapin rahaston kannatusyhdistyksen ja Lapin Kirjallisuusseuran yhteisessä tilaisuudessa Tornion kirjastossa marraskuussa 2017. Kirjan toimittaa kirjailija Tittamari Marttinen. Lisätietoja antavat Tittamari Marttinen, Lapin maakuntarahasto, p. 050 3211 784, tittamari.marttinen@ skr.fi ja Pälvi Rantala, Lapin Kirjallisuusseura ry, pilviranta@gmail.com.

Kirja kylässä yhdettätoista kertaa Kirja kylässä - tapahtuma järjestetään yhdettätoista kertaa Meltosjärvellä la 22.7. klo 12. Paikka on Yrttitarhan Teetupa, Yrttipolku 7. Vuoden 2017 teema on Yrjö Kokosta eläinten oikeuksiin ja alustajaksi on lupautunut kirjailija Jukka Parkkinen. Ensimmäisellä tunnilla klo 12-13 on mahdollisuus esitellä ja myydä omia kirjoja. Klo 13 jatketaan päivän teemasta.

Sunnuntaina 23.7. vietetään Aavasaksan näyttämöllä Hattujuhlaa Annikki Kariniemen syntymäpäivän merkeissä. Lisätietoja tapahtumista saa Annikki Kariniemi -kirjallisuusseuran puheenjohtaja Marja Tuomiselta puh 0400 110006.

Runoköngäs Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla Suomi 100-hengessä Vuotuinen Lapin Kirjallisuusseuran oma runotapahtuma Runoköngäs järjestetään elokuussa viikolla 33 nyt jo vakiintuneen toimintamallin mukaisesti. Kolmen päivän aikana, muun markkinatouhun mukana, Jätkänpuiston lavalla tapahtuu. Sanataiteellista toimintaa ja runonlausuntaa tulevat esittämään nimekkäät lappilaiset runoilijat, seuramme jäsenet ja paikalle saapuvan yleisön edustajat. Odotettavissa on juonnettua ja spontaania lavatoimintaa kaikkina kolmena markkinapäivänä.

Jos haluat tuotantoasi esitettävän käsiohjelmaan painettavassa ohjelmassa, ilmoittaudu mahdollisimman pian sähköpostitse eokaila@gmail.com tai puhelimella 040 3626155 ja sovi asiasta. Jokaiseen tapahtumaan liittyy ajan sallimissa puitteissa Open mic-osuus, johon voi ilmoittautua paikan päälläkin. Lisäksi Jätkänpatsaan viereen varataan perinteinen foorumi kaikille avoimille esityksille kaikkina markkina-aikoina. RWM 2017 toteutetaan Suomi 100-hengessä, mikä pyydetään huomioimaan tapahtumaan sonnustauduttaessa. http://www.rovaniemenwanhatmarkkinat.fi/ 21


SANATAITEESSA TAPAHTUU

RunoRajaton elokuussa: Ruvettaisiinko runolle, aatoksille alettaisiin? RunoRajaton 2017 kutsuu jälleen runon ystäviä Tornioon lauantaina 5. elokuuta klo 13 teemalla Hoitava runo – säkeitä 100-vuotiaassa Suomessa. Perinteisesti myös vapaa estradi on tarjolla. Tapahtumapaikkana on historiallinen Åströmin kartano Keskikatu 22.

Tervetuloa nauttimaan runon kosketuksesta! Tiedustelut p. 040 5590728/ lapp.sini.etelainen62@gmail.com. Järjestäjänä Tornion Kulttuuritoimisto.

Runopolku Reidarin maisemiin Reidarin polulle, matkalla Särestöntievoille, ollaan hakemassa eläviltä runoilijoilta, kirjailijoilta ja kirjoittajilta luontorunoja syksyllä pystytettävää Runopolkua varten. Mukaan otetaan runojen lisäksi myös mietelmiä ja lyhyitä tarinoita. Valikoimassa kiinnitetään huomio tuoreeseen luonnon kuvaukseen. Puihin ripustettavien tekstiruutujen joukossa tulee olemaan myös taiteilija Reidar Särestöniemen aikanaan kirjoittamia ajatelmia.

Runopolku on yleisön vapaasti nähtävissä 1.9.201730.8.2018 Särestöniemen museo/ Särestöntievat välisessä maastossa. Runopolku tuotetaan yhdessä Särestöniemen museon ja Kittilän kunnan kulttuuritoimen kanssa. Tekstit (31.7.2017 mennessä) ja kyselyt Tapani Tavi, Valtatie 5, 99100 Kittilä/ tapani.tavi@gmail.com p. 040 846 3036. Lähetettyjä tekstejä ei palauteta ja Runopolulla esillä olevista teoksista ei makseta palkkiota.

Pekka ja Teija Isorättyä, Solar Sea Turtle. Kuva Teija Isorättyä. Jenny ja Antti Wihurin säätiön kokoelmat, Rovaniemi taidemuseossa: 14.05. - 27.08.2017.

22


SEURATOIMINNAN TAPAHTUMIA

KIRJAILIJAYHDISTYSTEN TALVIPÄIVÄT 2017

Lounais-Suomen Kirjailijat toteuttivat Kirjailijayhdistysten Talvipäivät Turussa 31.3.-1.4.2017. Päivien teemana oli Villi Länsi. Talvipäivät on sekä kaikille avoin kirjallisuustapahtuma että maamme kirjoittaja- ja kirjailijayhdistysten verkoston vuositapaaminen. Tulevia Talvipäiviä 2018 Hyvinkäällä isännöi Uudenmaan Kirjailijayhdistys. Tapahtumaa valmistelemaan valittiin verkoston yhteinen työryhmä, johon Lapin Kirjallisuusseurakin sai edustajansa. Aiheesta tarkemmin: http://www.kirjailijaliitto.fi/ajankohtaista/kirjailijayhdistysten-talvipaivat-kokosi-kirjailijoita-turkuun/

VUOSIKOKOUS KEMISSÄ Lapin Kirjallisuusseura ry:n kevätkokous pidetään 23.4.2017 klo 13:00 Kemin Lastenkulttuurikeskus Sarjiksen tiloissa lehden ilmestymisen aikoihin.

TEKIJÖIDEN PÄIVÄ TORNIOSSA Seuran perinteinen Tekijöiden päivä järjestetään Torniossa marraskuussa Taidebasaarin yhteydessä yhteistyössä Aineen taidemuseon ja Tornion kirjaston kanssa. Tapahtumapäivään ovat tervetulleita esiintymään vuoden sisällä teoksensa julkaisseet seuran jäsenet ja lappilaiset kirjailijat. Muistathan, että kokoamme syksyn Lapillisessa julkaistavaan “Kirjalaariin” tiedot kaikista uutuusteoksista alueellamme. Erityisesti toivomme saavamme ilmoituksen omakustanteisista julkaisuista kuluvalta vuodelta. Niiden osalta ilmoituksen antaja on melkein poikkeuksetta tekijä itse. Tervetuloa viettämäänä kirjallinen teemapäivä Tornioon! Samassa yhteydessä pidetään Lapin Kirjallisuusseura RY:n syyskokous. Hallitus

SODANKYLÄN KIRJOITTAJAKURSSI 2018 Kurssi tullaan järjestämään tavanmukaisesti ensi vuoden kesäkuussa. Ilmoittautumiskäytäntöjä uudistetaan. Asiasta tiedotetaan syksyn aikana tarkemmin.

23


Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelu Lapin Kirjallisuusseuran välityksellä voi kuka tahansa maakunnan kirjoittaja saada tekstistään henkilökohtaisen arvion. Valitse listasta itsellesi sopiva arvioija ja sovi hänen kanssaan arvioinnista. Lisätietoja saat yhdyshenkilöltämme Eija Nissiseltä, puh. 050 3314 539, Vaaranlenkki 5, 98950 Saija, eijamnissinen@gmail.com. Arviointipalvelun maksu on 20 euroa korkeintaan 30 liuskalta (jäsenille – 25 % = 15 e/30 liuskaa). Maksu Lapin Kirjallisuusseuran tilille Nordea FI28 2226 1800 0213 80, BIC NDEAFIHH. Maksu tulee suorittaa ennen arviointia. Maksun yhteydessä on samalla mainittava arvioija. Yli 30 liuskan arvioinnin hinnasta on sovittava arvioijan kanssa. Maksu lisäliuskoista suoritetaan suoraan hänelle (esim. 130 liuskaa tekstiä = 100 liuskaa maksetaan arvioijalle, 30 liuskaa Lapin Kirjallisuusseuralle).

Arvioijat Jorma Koski, kirjailija Leenankatu 16, 94700 Kemi puh. 0400 696 429, jorma.koski@pp1.inet.fi (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja) Mirjam Kälkäjä, kirjailija Kullervontie 5, 95400 Tornio puh. 0400 395 611, mirjam.kalkaja@pp.inet.fi (yleisarvioija, ei runoja) Sinikka Lappeteläinen kirjailija, kirjoittajaryhmän ohjaaja Jokikuja 5, 95420 Tornio, puh. 040 559 0728 lapp.sini.etelainen62@gmail.com (runot, lyhytproosa) Irene Piippola, kirjastonhoitaja Rajajääkärinkatu 15 B 13, 96100 Rovaniemi puh. 040 748 2908, irene.piippola@pp5.inet.fi (runot, novellit, lyhytproosa) Maaria Rousu, FM (projektisuunnittelu- ja tiedotustyö, toimittaja) Toivoniementie 3 as. 7, 90500 Oulu puh. 050 414 2952, maaria.rousu@gmail.com (erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus, proosa) Tuula Saraniemi äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Hiukantie 27, 96100 Rovaniemi puh. 040 736 2610, tuula.saraniemi@gmail.com (yleisarvioija) Seppo Saraspää, kirjailija Kenkäniementie 481, 99801 Ivalo puh. 0400 290 267, seppo.saraspaa@gmail.com (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Pekka ja Teija Isorättyä, Liljameduusayö. Kuva Marko Marin. Yksityiskohta.

24

Virpi Yliraudanjoki kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija ja kirjoittajakouluttaja Pengerkatu 11 B 50, 00530 Helsinki puh. 040 756 9093, yliraudanjoki@gmail.com (erityisesti runot, aforismit sekä tietokirjat)


ArcticFinland on ikkuna Suomen arktiseen ESPAÑOL 3 politiikkaan, tutkimukseen ja talouteen

Kirjakauppa Pukstaavi Ky Sodankylä puh. 016 611 340

ENONTEKIÖ KITTILÄ SODANKYLÄ

Oppimisen iloa kaikille! www.revontuliopisto.fi www.facebook.com/revontuliopisto

Ter ve tuloa Inar i v i ikoille 21.–30 .7.2017! Katso kaikki tapahtumat: Inariviikot.fi

#inariviikot

Perinteisiä kyläjuhlia, lastentapahtumia, markkinoita, torihulinaa, konsertteja, pelimannitapahtumia, taidenäyttelyitä, retkeilyä, tanssia, teatteria, festareita sekä tietysti WaterCross-kelkkakisat. Tervetuloa Suomen suurimman ja kauneimman kunnan kesätapahtumiin!


Palautusosoite: Lapin Kirjallisuusseura Ounasjoentie 5 A 8 96200 Rovaniemi

Lappilainen kulttuurilehti

Palvelee Sodankylässä, Savukoskella ja Pelkosenniemellä!

jankalehti@gmail.com www.janka.fi

www.sompionkirjasto.fi

Väyläkirjat on pohjoisen kirjallisuuden

laatukustantamo

Neljä laadukasta esimerkkiä Lapin kirjailijoiden uutuuskirjoista viime vuodelta

Lapin korkeakoulukirjasto on Lapin korkeakoulujen yhteinen kirjasto. Kaikille avoin tieteellinen kirjasto palvelee korkeakouluväen lisäksi sopimuskumppaneita, alueen elinkeinotoimintaa ja suurta yleisöä. Kirjasto on Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteinen kirjasto, jolla on kuusi toimipistettä: kolme Rovaniemellä, kaksi Kemissä ja yksi Torniossa.

Oili Hannula: I Lähtö • II Pakoon

Ritva-Elina Pylväs: Alisa, Väylän tytär.

Vanhan Sallan Kuolajärveltä syntyisin oleva Oili Hannula on kirjoittanut kaksi kiiteltyä osaa evakkoperheen tarinaa sotavuosilta 1939-45: Lähtö (2014) ja Pakoon (2016). Nyt odotetaan kolmatta osaa, miten jälleenrakennusaikana perheet asettuivat uusiin oloihin.

Ylisen Tornionlaakson Kolarissa syntynyt Ritva-Elina Pylväs on kirjoittanut huikean historiallisen romaanin kotinurkiltaan, jonne Alatorniolla syntynyt kirjan nimihenkilö kulkeutuu vaiherikkaiden käänteiden jälkeen. Alisa on upea jokilaakson naisten eepos.

Erkki Lilja: Esa Pikkumäki: Tunturien yli Jäämerelle. Tuulinen maa: kuka surmasi Matti Harmaalan? Kertomuksia Lapin teiltä ja vähän vierestäkin Dekkarit ovat ostetuimpia ja luetuimpia kirjoja Suomessa. Käännöskirjojen joukossa rovaniemeläisen Esa Pikkumäen uutuuskirja on otteeltaan monin tavoin omintakeinen. Myös sen aihepiiri on enenevässä määrin ajankohtainen.

Palkitun rovaniemeläisen tietokirjailijan Erkki Liljan uusi teos syventää ennen julkaisemattomin kuvin ja matkakertomuksin tietoa Jäämeren teiden kulkijoista, tutkijoista ja muista pioneereista.

Matkakumppaniksi kirjailijalle:

www.luc.fi/kirjasto

kukin näistä neljästä esimerkkikirjailijasta on aikoinaan ottanut yhteyttä Väyläkirjat-kustantamoon. Painettu kirja on aina kirjailijan, kustannustoimittajan ja kustantajan tiiviin yhteistyön tulos. Tälläkin laadulla on tekijänsä. Ota yhteys kustantajaan: Tuomo Korteniemi, p. 0400 560605 tai tuomo.korteniemi@gmail.com

Lapillinen 43  

Lapin Kirjallisuusseuran lehti numero 43, huhtikuu 2017